- Valmistaja: Masi Agricola
- Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso Veronese
- Maa: Italia
- Alue: Veneto, Valpolicella
- Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
- Koko: 0,75
- Hinta ostohetkellä: 12,60e (Elokuu 2010, Eckerö Line), 15,98e (Alko)
- Hinta nyt: 14,99e (Kesäkuu 2012, Alko), 8,90e (Silja Lines)
Alunperin Campofiorin tunnettiin maailman ensimmäisenä Ripasso-viininä, mutta nykyisin se on hieman toisella lailla valmistettu "Supervenetolainen." Kun Ripassot valmistetaan lisäämällä Amarone-viiniin käytettyjen rypäleiden kuoret käyvään Valpolicella-viinin rypälemassaan, Campofiorin valmistetaan lisäämällä alunperin Amaroneen tarkoitettuja, puristamattomia rypäleitä punaisista veronalaisrypäleistä valmistettuun, käyvään rypälemassaan. Tämän metodin tarkoituksena on saada viiniin Amaronelle ominaisia, kypsän rusinaisia aromeja ilman Ripassoille tyypillisiä runsaita, tiukkoja tanniineja. Tämä Campofiorin ei siis ole enää se alkuperäinen, vuoden 1964 hengessä tehty Campofiorin, vaan viinin rypäleet on kerätty ympäri Veronan aluetta. Alkuperäiseltä Campofiorinin tarhalta kerätyistä rypäleistä tehty viini kulkee nykyisin nimellä Brolo di Campofiorin.
Suoraan pullosta lasiin kaadettuna Campofiorin maistui jopa yllättävän tympeältä ja sen tuoksukin oli yllättävän vaatimaton ja sulkeutunut – ainakin siihen verrattuna, että odotuksissa pyörivät usein varsin muhkeat ripassot.
Noh, mikäpä tässä. Pullon sisukset karahviin ja juustolautasta valmistelemaan. Reilun tunnin avauduttuaan oli viini muuttunut melkoisesti: tuoksu oli avautunut muhkean runsaaksi; siitä löytyi sekä tummaa, kypsää marjaisuutta että Beaujolais Nouveau -viineistä tuttua, lähes banaanimaista hedelmäisyyttä. Viinin yllättävän sinertävä väri yllätti - olisi kolmessa-neljässä vuodessa luullut viinin muuttuneen enemmänkin punaiseksi.
Yllättävänkin yksioikoinen, tiukka ja hieman nahkainen maku oli dekantterissa kerännyt ympärilleen mehevyyttä ja ne hehkutetut Pohjois-Italian viinien kirsikan maut rupesivat tuntumaan. Tanniineissakin löytyi, mutta ne olivat niin pehmeitä ja ystävällisiä, että ne sulahtivat helposti huomaamatta kurkusta alas, ja löytyivät vasta kun niitä rupesi kunnolla etsimään. Hetken viiniä suussa pyöriteltyään voi kuitenkin tuntea kielen kuivuvan ja ikenien kiristävän runsaanlaisesti.
Viinin maku on selvästi erittäin kuiva, ja suht runsaat hapot tukevat tätä tunnetta. Viini ei olekaan yrttisen bitterisyytensä ja hapokkuutensa vuoksi aivan helppo sellaisenaan nautittava seurustelujuoma, vaan tuntuu vaativan reilumman makuisia ruokia tuettavakseen. Oikeassa seurassa ja hyvin ilmattuna tämä kaikkea muuta kuin miellyttämishaluinen viini toimii erinomaisesti.
Itse tulin ostaneeksi viinin etelänaapurista palatessa 12 eurolla, mutta pikkulinnut kertovat Campofiorinin irtoavan toisilla laivoilla seilatessa jopa vain kahdeksalla eurolla.
Kuivista ripassoista parempaan kuitenkin pystyy omasta mielestäni Cecilia Beretta, joka irtoaa paikallisesta alkoholiliikkeestäkin alle 14 eurolla.
Lyhyesti: Tiukan hapankirsikkainen ja ryhdikäs, Ripasso-henkinen punaviini Veronasta, joka on nyt hieman nuorehko mutta tulee kypsymään edukseen.
Arvio: Hyvä – kohtuullisen dekantoinnin jälkeen viinistä sukeutuu kursailematon ruokaviini.
Hinnan (14,99) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.
Hinnan (12,60) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.
Hinnan (8,90) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.
Onko eroa vuoden 2008 versioon?
VastaaPoistaNäin maistamatta paha sanoa.
PoistaEn siis jokaisesta maistamastani viinistä ehdi tarkastaa sitä uusinta vuosikertaa. Ja niissä tapauksissa joissa ehdin, löytynee niistä myös arvostelu täältä.