Nino Negri Sfursat 2009

Nino Negri Sfursat 2009

• Valmistaja: Nino Negri
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Sforzato di Valtellina
• Maa: Italia
• Alue: Lombardia, Sondrio, Valtellina
• Rypäleet: Nebbiolo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 285 SEK (~32,81e; Elokuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)
• Hinta nyt: 294 SEK (~31,20e; Tammikuu 2015, Systembolaget, beställningssortiment)

kuva: nino negri

Vaikka Nebbiolo onkin Italiassa profiloitunut vahvasti vain ja ainoastaan Piemonteen, on rypäleellä vahva pohja myös Piemonten ja Veneton väliin jäävässä Lombardiassa, jossa rypäle tunnetaan paremmin nimellä Chiavennasca. Jotkut saattavat jopa muistaa muutama vuosi sitten Alkon valikoimissa olleen Nino Negri Mazèr Infernon, joka siis oli Lombardialainen Nebbiolo.

Kenties mielenkiintoisin punaviini, jota Lombardia tuottaa on Sforzato (paikallisittain myös Sfursat tai Sfurzat) – viinityyli, joka naittaa piemontelaisen Nebbiolon venetolaiseen Amaroneen! Tämä viini, jota tehdään vain riittävän hyvinä vuosikertoina, valmistetaan Nebbiolosta (10% muita paikallisia lajikkeita sallitaan), mutta näitä rypäleitä kuivatetaan rusinoiksi ennen puristamista, jolloin lopputulos on erittäin konsentroitunutta ja intensiivistä. Koska rypäleistä haihtuu nestettä, eli ne tuottavat vähemmän viiniä korjattua kiloa kohden, ovat Sforzatot yleensä Amaronen tapaan melko hinnakkaita viinejä. Esimerkiksi tämä Systembolagetin tilausvalikoimasta hommattu Sforzato maksoi keskiverto-Amaronen verran, yli kolme kymppiä.

Nino Negri Sfursat on valmistettu kuivattamalla rypäleitä rusinoiksi syyskuun puolesta välistä tammikuuhun, minä aikana rypäleet menettivät n. kolmanneksen painostaan. Tämän jälkeen rypäleet murskattiin ja mehun annettiin maseroitua 16 päivän ajan terästankeissa kuorten kanssa. 30 kk kestävä kypsytys tapahtui suurissa, 3200:n ja 5200:n litran tammitynnyreissä, minkä jälkeen viinin annettiin kypsyä vielä 6 kuukautta pulloissa; Nino Negrin lippulaivaviini 5 Stelle Sfursat (joka vielä jonkin aikaa sitten oli Alkon valikoimissa) eroaa tästä viinistä lähinnä sillä, että 5 Stelle kypsytetään uusissa barrique-tynnyreissä. Itse hankin viinin useampi vuosi sitten, mutta annoin sen kypsyä muutaman vuoden lisää, sillä viini napattiin käyttöön vasta viime joulukuussa.

Väriltään tämä Sfursat on läpinäkyvä, hieman savenruskeaan taittuvan kirsikanpunainen. Reunoilta väri vaikuttaa pakenevan kokonaan.

Kypsänmakea tuoksu luo runsaasti vihjeitä rypäleiden rusoimisprosessiin: lasista löytyy kirsikkahilloa, makeaa metsämarjaisuutta, kevyttä luumuisuutta ja aavistus rusinaisuutta. Kaiken seassa häilyy vivahde Nebbiololle tyypillistä kukkaisuutta.

Makea tuoksu kuitenkin johdattaa harhaan – ja rankasti! Viini on nimittäin suussa kuiva, tiukka ja mausteinen. Amaronemaista runsautta viinillä ei ole, sillä vaikka suutuntuma on tiivis ja konsentroitunut, on se yleisilmeeltään selkeän keskitäyteläinen. Melko karvasta makumaailmaa hallitsee italialaisten viinien tyypillisin aromi, kirsikka – niin tuoreen kirsikan kuin bitterisen hapankirsikan muodossa. Seassa tuntuu myös maustepippuria, kevyttä tupakkaa ja hennosti eloisan hapokkuuden pintaan nostamaa karpaloa. Vaikka Lombardian Nebbiolot usein voivat olla melko maltillisia tanniineiltaan, on tämä viini kiistämättä hyvin purevan tanniininen. Hyvin reipas alkoholi (15,5%) tekee kokonaisuudesta myös melko tulisen.

Vivahteikas ja kohtalaisen bitterinen jälkimaku jatkaa saumattomasti keskimaun linjoilla: hapankirsikkaa, musta- ja maustepippuria, hennosti kanelisuuteen taittuvaa mausteisuutta ja aavistus puolukkahilloa. Suutakuivaavat tanniinit korostavat viinin bitteristä olemusta. Suuhun jää moniulotteinen, tiukanpuoleinen, kohtalaisen lämmin ja pitkäkestoinen jälkivaikutelma.

Vaikka Lombardian Nebbiolot ovat yleensä melko kepeitä ja nuorena juotavaksi tarkoitettuja, ovat Sfursatit näköjään selkeästi toista maata: vaikkei tämä Sfursat ollutkaan erityisen suuri tai runsaskokoinen, antoi sen tiukka ja jännittynyt olemus olettaa, että viinillä olisi helposti voinut olla vielä useita vuosia edessään. Jopa tuottajan sivuilla viinille annetaan 12-15 vuotta kypsytyspotentiaalia, minkä voin varsin helposti allekirjoittaa. Sellaisen ruoan kanssa, johon särmikäs tanniinisuus pääsee pureutumaan, on viini todella miellyttävä ja tasapainoinen esitys, mutta sellaisenaan nautittavaksi on tämä viini näin 5 vuoden iässä vielä aivan liian nuori tapaus.

Suosittelen antamaan viinille reippaasti vuosia kellarissa, sillä viinin runsas tanniini-happo-alkoholipitoisuus toimii erinomaisena säilöntäaineena konsentroituneelle hedelmälle, jossa ikääntymisvaraa on reippaasti. Tarjoiluvaiheessa suosittelen useamman tunnin dekantointia, jotta viini pääsee avautumaan hyvin, mutta muistutan myös sopivasta viilennyksestä, jolla viinin tuntuvaa, 15,5% alkoholia saisi hieman piiloon.

Lyhyesti: Lombardialainen, kuivatuista Nebbiolo-rypäleistä valmistettu tiukkarakenteinen, puhdaspiirteinen, vivahteikas ja vakuuttava kuiva punaviini tanakalle ruoalle tai kellarin perukoille.

Arvio: Erittäin hyvä – oikein mainio esitys, josta löytyi reilusti Nebbiolon ärhäkkää, anteeksipyytelemätöntä särmää, eikä kokonaisuutta oltu lähdetty turhaan hiomaan ja pehmentämään uudella tammella. Erinomaista potentiaalia huokuva tuttavuus.

Hinnan (~32,85e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Vivaldi Appassimento 2011

Vivaldi Appassimento 2011

• Valmistaja: Vivaldi Wines
• Tyyppi: Punaviini, IGT Veneto
• Maa: Italia
• Alue: Veneto
• Rypäleet: Corvina (50%), Rondinella (30%), Molinara (10%), Corvinone + Merlot (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,28e (Syyskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 9,58e (Tammikuu 2014, Alko)

Veneton punaviinit ovat kyllä hienosti lyöneet itsensä läpi kansainvälisillä markkinoilla, erityisesti täällä pohjolassa. Aluksi tulivat hinnakkaat Amaronet; kun ihmiset halusivat Amaronea, mutta eivät maksaa sellaisten varsin korkeita hintoja, saapuivat "köyhän miehen Amaronet", Ripassot – perus-Valpolicellat, joita oli boostattu lisäämällä viinin sekaan Amarone-viinien kuorimäskiä. Kun Masi kyllästyi kehnojen Ripassojen loputtomaan virtaan, kehitettiin "alkuperäisestä Ripassosta", Campofiorinista, uusi versio, ns. appassimento-viini. Itse termi "appassimento" ei kerro mitään viinistä; ainoastaan siitä, että sen valmistuksessa on käytetty kuivattuja rypäleitä – esimerkiksi Amaronetkin ovat appassimento-viinejä. Nykyisin appassimento-termillä käsitetään kuitenkin näitä edullisia Veneton alueen viinejä, joiden rypäleitä kuivatetaan hieman, jotta niihin saataisiin perus-venetolaiseen punaviiniin verrattuna hieman enemmän konsentraatiota. Koska appassimento-termi on kuitenkin vielä laissa määrittelemätön termi, ovat monet tuottajat ryhtyneet hyväksikäyttämään appassimento-termin suosiota ja valmistaneet viiniä, joiden rypäleitä on kuivatettu päivän verran esimerkiksi ihan maassa, viinitalon pihan auringossa, jotta viiniä voitaisiin hyvällä omallatunnolla kutsua "appassimentoksi". Appassimentojen olisi tarkoitus olla Ripassojen tavoin niitä "köyhän miehen Amaroneja", mutta tässä voi kysyä, onko tällaisilla viineillä mitään tekemistä varsinaisten, perinteisten appassimento-viinien kanssa?

Noh, Vivaldi Winesin Appassimento (monen suun mukaan "punainen A", etikettinsä puolesta) on kyllä tyyliltään semmoinen tavan perus-appassimento, joita Alkonkin hyllyt ovat täynnä, eikä siis pelkkä opportunistien kurabulkki-pullote, jollaisista mainitsin yläpuolella. Viini on valmistettu perinteisestä Valpolicellan rypälesekoituksesta (pienellä Merlot-täydennyksellä), mutta n. 30% rypäleistä kuivataan 24 päivän ajan ennen puristamista ja käymistä. Tässä ollaan vielä melko kaukana Amarone-tason kuivauksesta (100% rypäleistä kuivataan +100 päivän ajan), mutta kyseessä on kuitenkin jo sen kokoinen määrä, että sen voisi kuvitella jo tekevän jotain eroa kuviteltuun kuivaamattomaan perusversioon nähden. 6 kuukautta kestänyt kypsyttely on tapahtunut vanhoissa tammisammioissa, joissa viini on läpikäynyt myös happoja pehmentävän malolaktisen käymisen.

Viinin tuottanut Vivaldi Wines on vuonna 2004 perustettu pohjoisitalialainen osuuskuntatuottaja, joka ostaa paikallisilta viljelijöiltä rypäleitä ja tuottaa niillä appassimento-menetelmällä valmistettuja punaviinejä kansainvälisille markkinoille.

Väriltään viini on varsin synkkä pohjoisitalialaiseksi: mustanpunainen viini on varsin tiiviin oloinen ja kohtalaisen läpinäkymätön.

Tanakkaan ulkonäköön nähden viinin tuoksu on selkeästi kepeämpi. Tasapainoisessa, mutta melko simppelissä tuoksussa tuntuu makeata kirsikkaisuutta, keveänpuoleista mausteisuutta ja hillittyä vaniljaa.

Maultaan viini on kirsikkainen, kevyesti mausteisen ja hillityn vaniljaisen tamminen ja kuivahko – ei siis täysin kuiva, viinin 8 g/l jäännössokeri tuntuu aavistuksen makeana marjaisuutena ja aavistuksena hyvin kypsää tummaa hedelmää. Kokonaisuus on mukavasti tasaisen hapokas ja sopivan ryhdikäs yleisilmeeltään. Tanniinit pysyvät poissa tieltä.

Viinistä jää raikas jälkimaku, joka seurailee hyvin orjallisesti keskimaun linjoja: kirsikkaista hedelmää, punaisia metsämarjoja ja hentoa mausteisuutta. Hapokkuus kantaa viinin sopivan napakkana loppuun asti.

Yleisesti Vivaldi Appassimento on juuri semmoinen viini, mitä on näiltä kympin appassimentoilta tottunut odottamaan: helppo ja yllätyksetön mutta tasaisen perushyvä arkiviini. Aromimaailmaltaan viini on niin geneerinen Veneto / Verona -akselin tuote, eli lähinnä kirsikkaista hedelmäisyyttä ja kevyesti tammen eri aromeja, ei käytännössä mitään muuta. Rakenteeltaan viini on kyllä varsin oivallinen, eli yleisilme on mukavan freesi ja ryhdikäs; viini on varsin miellyttävä ja tasapainoinen seurusteluviini ihan sellaisenaan tai naposteltavien kanssa, mutta se kestää helposti arkiruoan kuin arkiruoan. Juhlavammassa pöydässä sen sijaan näin geneerinen ja yksiulotteinen viini tuntuisi yhtä epäluontevalta kuin heinähattuinen maatalon renki hovin tanssiaisissa.

Viinistä on vaikea saada mitään kummempaa irti ja kokonaisuus on todella turvallinen tapaus kaikin puolin ennalta-arvattavien Venetolaisviinien joukossa. Viini on kuitenkin samalla alusta loppuun hyvin tehty ja tasapainoinen tapaus, josta on paikoin jopa tylsän makumaailman lisäksi vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa. Viinistä ei löydy oikeastaan mitään, mikä saisi meikäläisen ottamaan sen hyllystä mukaan, mutta ymmärrän kyllä tämän viinin – ja mudien samankaltaisten – valtaisan suosion. Huonoimmillaan nämä appassimentot ovat melkoista höttökuraa, mutta parhaimmillaan ne ovat tällaisia varsin mukiinmeneviä, luotettavia ja helppoja arkiviinejä.

A propos, parasta bestiä kuitenkin on se, että Italiassa vakavasti suunnitellaan appassimento-termin saattamista viinilain piiriin – tarkoituksena on siis rajata termin täysin holtitonta käyttöä. Alueen Amarone- ja Ripasso-tuottajat toivovatkin, että lailla määriteltäisiin termin käsittävän vain sellaiset viinit, joissa oikeasti kaikkia rypäleitä on kuivatettu vähintään annetun minimiajan verran, jolloin appassimento-viinit olisivat myös todellisuudessa ns. mini-Amaroneja, ei pelkästään markkinamiesten suussa. Henkilökohtaisesti toivon tällaisen lain astumista voimaan mahdollisimman pian – muuten voidaan ennakoida viinimarkkinoiden kyllästyessä appassimento-viineistä Italian viinimaineen rankkaa heikkenemistä, samaan tapaan mitä aikaisemmin on tapahtunut mm. geneerisen mehu-Chiantin kanssa.

Lyhyesti: Tavanomainen perus-appassimento: mehukas, helppo, aavistuksen makeaan taittuva ja simppeli, mutta kuitenkin sopivan rakenteikas. Vahva veikkaukseni on, että jos joskus näemme viinejä ruokakaupoissa, on Pirkka-viini juuri tämmöistä. Helppoa, edukasta ja luotettavaa perustavaraa massoille.

Arvio: OK – ei yllätyksiä, muttei pettymyksiä!

Hinnan (9,58e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Masi Tupungato Corbec 2009

Masi Tupungato Corbec 2009

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Argentiina
• Alue: Mendoza, Tupungato
• Rypäleet: Corvina (70%), Malbec (30%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 29,20e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 29,60e (Helmikuu 2014, Alko)

Hiljattain Alkoon saapui mitä jännittävimmän oloinen kertaostos, nimittäin "argentiinalainen Amarone", Masi Corbec. Lisäksi: vasta kun viini saapui valikoimiin, minulle selvisi että Masi on tosiaan touhunnut jo viitisentoista vuotta Argentiinassa suorittaen kokeellista viininvalmistusta – yhdistelemällä italialaisten ja argentiinalaisten viinien parhaita puolia (tästä hieman enemmän Passo Doble -arvostelussa.)

Corbec saa nimensä viiniin käytetyistä rypäleistä, Corvinasta ja Malbecista; Corvinaa käytetään Amarone-viinien tavoin n. 70%, mutta hapokkuutta ja särmää tuovat perinteiset Rondinella ja Molinara ovat korvattu Argentiinan "kansallisrypäleellä", pehmeämmällä ja tumman hedelmäisellä Malbecilla. Molempia rypäleitä on Amarone-henkeen kuivatettu, mutta vielä varsinaisesta rusinoinnista ei voida puhua – rypäleitä on kuivateltu vain kolmisen viikkoa, kun Amaroneen käytettäviä rypäleitä voidaan kuivatella 3, jopa 4 kuukautta. Kun kuivatetut rypäleet ovat puristettu ja käytetty viiniksi, kypsytetään Corbecia 18 kuukautta kohtalaisesti paahdetuissa tammitynnyreissä.

Väriltään Corbec on tumma ja runsas, mutta edellistä viiniä, niin ikään Malbecista ja Corvinasta valmistettua Passo Doblea, läpinäkyvämpi – johtuen todennäköisesti Corvinan korkeammasta ja Malbecin vähäisemmästä pitoisuudesta viinin rypälesuhteissa. Lisäksi Malbec tuo väriin kevyen purppuraisia vivahteita.

Tuoksu on hieman hillitynpuoleinen, mutta melko moniulotteinen: päällimmäisenä tuoksussa on pölyistä maamaisuutta ja grafiittia; sen alta paljastuu tummanpuhuvaa, kypsää hedelmäisyyttä, karhunvatukkaa, kirsikkaa, hillittyä kaakaota, hentoa palaneen savuista aromia ja iäkkään konjamiinin mieleen tuovaa tammea. Lämmetessään tuoksussa rupeaa erottumaan sekä runsaan alkoholin (14,5%) aromit että makeampi viikunahilloisuus.

Maultaan viini on, kuten Amarone-kloonilta odottaa saattaa, varsin runsas ja täyteläinen, mutta muhkeimpien Amarone-viinien tasolle Corbec ei ihan yllä, vaan jää hieman vaisummaksi – tosin kyllä siis tässä edelleen varsin muhkeasta ja tuhdista viinistä kirjoitellaan. Melkoisen mehevä ja makeankypsä hedelmäisyys tarjoaa päällimmäiseksi makeata kirsikkaisuutta, jonka seurasta paljastuu kypsää luumua ja karhunvatukkaa, viikunaa, makeampaa aasialaista mausteisuutta sekä kaakaoista ja kevyen savuista tammisuutta. Suutuntuma on raskaanpuoleinen, mutta melko vähäisesti tuntuvasta hapokkuudesta huolimatta varsin ryhdikäs – tuntuvat ja runsaat, muttei erityisen aggressiiviset tai kireät tanniinit tuovat viinille varsin voimakkaat raamit sekä mukavan tiiviin suutuntuman.

Keskimaun kypsä hedelmäisyys menettää makeinta teräänsä jälkimaussa, jossa korostuu miellyttävästi Valpolicellamainen hapankirsikkaisuus, tumman hedelmäisten ja hennon mansikkaisten piirteiden häilyessä taustalla. Lopuksi viinistä jää pitkään viipyilevä, hapankirsikkainen, hennosti karhean mausteinen, savuinen ja puisevan tamminen jälkivaikutelma. Viinin tanniinit kuivaavat kohtalaisella voimalla suun limakalvoja.

Kokonaisuutena Corbec on varsin jees esitys tyylilajissaan – jossa se on ymmärtääkseni melko yksinään tällä hetkellä. Mutta vaikka viinissä on uutosta ja habaa, laadukkaiden Amarone-viinien mielenkiintoon ja balanssiin se ei yllä – mikä on vähän sääli, sillä viini on hinnoiteltu samaan luokkaan Alkon perusvalikoiman parempien Amarone-viinien kanssa. Erityisesti viinin melko tuntuva (vaikkei sentään hallitseva) tammisuus ja Malbecin tuoma kypsänmakea, tumma ja hieman löysänpuoleinen hedelmäisyys tuo viiniin melko voimakasta uusi-maailma-vibaa, vaikka Corvina-vetoisuudellaan Corbec vihjaileekin tyylikkäästi Amarone-aromimaailman suuntaan.

Lähempänä paria kymppiä Corbec olisi varsin kelvollinen ostos, tarjoten perusvalikoiman pääasiassa viinaisille ja yksiulotteisille perus-Amaroneille mielenkiintoisemman ja omaperäisemmän vaihtoehdon. Kuitenkin nykyhinnallaan Corbec kyllä jää lähinnä ylihinnoitelluksi uuden maailman kuriositeetiksi sekä omalta osaltani hyllyyn – samaan hintaan kun saa paljon mielenkiintoisempia ja ryhdikkäämpiä esityksiä Espanjasta, Ranskasta tai Italiasta, sekä parilla lisäeurolla niitä mielenkiintoisempia, oikeita Amaroneja. Ehkä vanhemmalla iällä Corbec voisi hurmata uudella lailla?

Lyhyesti: Mielenkiintoinen risteytys Italian Amaronea ja Argentiinan Malbecia. Lopputuloksena on mehevä, makeankypsä ja melko tamminen uuden maailman viini, joka vihjailee italialaisesta eleganssista ja tasapainosta, mutta jää kuitenkin jälkeen laadukkaista Amaroneista. Hyvä yritys, joka maistuu, muttei ihan täysin vielä vakuuta.

Arvio: Erittäin hyvä – vaikka viini on melko uutoksellinen ja raskastekoinen, on se pari piirua mielenkiintoisempi kuin monet muut vastaavan kaliiperin uuden maailman uutospommit. Mutta että kolmen kympin arvoinen? Ei nyt kuitenkaan.

Hinnan (29,60e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Masi Tupungato Passo Doble 2010

Masi Tupungato Passo Doble 2010

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Argentiina
• Alue: Mendoza, Tupungato
• Rypäleet: Malbec (70%), Corvina (30%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 12,49e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
  89 SEK (~10,20e, Systembolaget, Heinäkuu 2013)

kuva: masi

Ennen kuin Alkoon saapui kertaostos Masi Tupungato Corbecia, en ollut millään tasolla tietoinen siitä, että Masi oli jossain vaiheessa ottanut ja levinnyt Atlantin yli Argentiinaan! Joka tapauksessa, kun nykyään joka toinen itseään kunnioittava viinitalo tuntuu levittäytyneen Chileen tuottamaan omista viineistään massojen (pääasiassa jenkkien) makuun meneviä uuden maailman versioita, täytyy nostaa hattua sille, että italialaisen Boscainin suvun omistuksessa edelleen oleva Masin viinitalo hyppäsi Andien toiselle puolelle ja osti viinitarhoja paljon vähemmälle huomiolle jääneestä Argentiinasta!

Vuosien ajan Masin Sandro Boscaini etsi Italian ulkopuolelta aluetta, jossa voisi viljellä paikallisten rypäleiden lisäksi Valpolicellan lajikkeita. Lopulta Argentiinasta löytyi sopiva alue, jossa Valpolicellan työjuhta, Corvina, rupesi kukoistamaan. Vuonna 1999 Mendozaan, Tupungatoon, n. 1000 metrin korkeuteen istutettu La Arboleda -viinitarha kattaa peräti 140 hehtaaria viiniviljelyksiä, joilla viljellään paikallisten Malbec- ja Torrontés-rypäleiden lisäksi Italiasta tuotuja Corvina- ja Pinot Grigio -rypäleitä. Ilmastoltaan viinialue on hyvin samanlainen Valpolicellan kanssa, suurimpana erona lähinnä Andien kuivuus, mitä Masi kompensoi kattavalla kastelujärjestelmällään.

Masi Tupungaton perustason punaviini on Malbec-vetoinen Passo Doble, johon on tuotu Valpolicellan appassimento-viinien fiilistä lisäämällä viiniin kolmannes kevyesti kuivattuja Corvina-rypäleitä. Viinin nimessä on myös sanaleikki, joka viittaa viinin valmistusmenetelmään: passo doble ("kahteen kertaan käytetty") on nyökkäys niin ripassoon ("uudelleenkäytetty") kuin latinalaisessa amerikassa suosittuun musiikkityyliin ja tanssiin, pasodobleen ("tupla-askel".) Kun Malbecin ja kuivattujen Corvina-rypäleiden mehu on käynyt uudelleen loppuun, kypsytetään Passo Doblea 9 kuukautta pienissä barrique-tynnyreissä ennen pullotusta.

Viinin tiivis, sinipunainen väri kielii hampaat tehokkaasti värjäävästä Malbecista – Valpolicellojen kirkaista punaa viinistä ei juuri löydy.

Passo Doblen tuoksu on kevyehkö, hillityn luumuinen ja tumman marjainen – Corvinan punertavamman marjaiset sävyt eivät tunnu leikkaavan Malbecin hedelmäisyyden läpi. Seasta löytyy myös kevyttä tammisuutta, vaniljaisuutta ja aavistus maalaista tallintausta, joka tuo ilahduttavan twistin muuten hieman yksioikoiseen aromimaailmaan.

Suussa viini on mehevä ja täyteläinen sekä argentiinalaishenkisesti melko suoraviivainen, mutta myös sopivan mielenkiintoinen erottuakseen monista muista perustason argentiinalais-Malbeceista. Samettisen pehmeän tumman hedelmäisyyden joukosta löytyy niin kevyttä Italian kirsikkaisuutta kuin kevyttä lakritsisuutta ja hentoa savuakin. Vaikkei viini ole kuin korkeintaan keskitanniininen, löytyy siitä bodya niin melko intensiivisen hedelmäisyyden kuin rakenteikkaan hapokkuuden puolesta.

Corvinalle tyypillinen hapankirsikkaisuus korostuu selvästi enemmän jälkimaussa kypsien, tummien hedelmien kadotessa kieleltä. Viinistä jää lakritsinen, mausteisen tamminen ja hillityn hapokkaan marjainen jälkimaku; erityisesti karhean puiseva tammisuus jatkuu kielellä pitkään.

Passo Doblesta jää varsin positiivinen yleiskuva: se onnistuu varsin mainiosti yhdistämään hapankirsikkaisen appassimento-viinin ja muhkean, hedelmävetoisen argentiinalais-Malbecin parhaat puolet. Vaikka viinissä tammea tuntuu olevan makuuni liikaa ja tanniineja runkoon nähden liian vähän, pelaa kokonaisuus mainiosti yhteen ja viini on varsin miellyttävä esitys aivan ihan sellaisenaan. Erityisen ilahduttavaa on se, että viini ei ole niin monen argentiinalaistuottajan tyyliin tehty massiivinen uutospommi, vaan kokonaisuudessa on sopivaa keveyttä ja eleganssia, vaikka kyseessä onkin melko mutkaton perustason viini.

Lyhyesti: Omaperäinen blend Malbecia ja kuivattua Corvinaa; lopputulos on kuitenkin ennemminkin hieman perus kuin omaperäinen. Silti viini on varsin miellyttävä ja tasapainoinen, niin Malbecien kuin appassimentojen mittapuulla mitattuna.

Arvio: Hyvä – Passo Doble valaa uskoa siihen, että kyllä Euroopan suurilla viinitaloilla voi myös olla annettavaa Etelä-Amerikan puolella. Ei tämä maailmoja mullista, mutta on ihan kelpo kamaa hintaluokassaan.

Hinnan (12,49e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Brolo di Campofiorin 2008

Masi Brolo di Campofiorin 2008

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso del Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (80%), Rondinella (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 21,90e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 22,50e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: meik98wines

Muutama vuosi takaperin eräässä Masi-Antinori-viinitilaisuudessa tuli vastaan Masi Campofiorinin lippulaivaversio, yhden viinitarhan appassimentoviini Brolo di Campofiorin, vuosikerrallaan 2005 – josta löytyy, luonnollisesti, myös arvostelu blogista. Myös tällä kertaa arvosteltu Brolo di Campofiorin tuli vastaan viinitilaisuudessa, tällä kertaa Masin appassimento-menetelmällä valmistettuihin viineihin keskittyneessä maistelussa.

Brolo di Campofiorin valmistetaan pelkästään Valpolicella Classicossa, Valgatara di Maranossa sijaitsevien Brolo di Campofiorin -tarhojen parhaista hedelmistä, joista osasta (n. 70%) valmistetaan perus-Valpolicellaa ja osa (n. 30%) laitetaan bambusäleiköille kuivumaan rusinoiksi muutamiksi viikoiksi. Kun perus-Valpolicella on valmistunut, sen sekaan lisätään kuivatetuista rypäleistä valmistettu, intensiivisempi ja makeampi mehu, joka aiheuttaa uuden käymisen ja tuottaa perus-Valpolicellaa intensiivisempää ja runsaampaa viiniä. Tämän jälkeen viiniä kypsytetään peräti 24kk slavonialaisissa (30%) ja voimakkaasti paahdetuissa ranskalaisissa (70%) 600 litran fusti veronesi -tammisammioissa ja lopuksi 4 kuukautta pullossa.

Väriltään Brolo ei eroa juurikaan perus-Campofiorinista: viini on mustanpuhuvan kirsikanpunainen ja melko läpinäkymätön, sävyltään korkeintaan vielä tummempi.

Aluksi viinin tuoksu on varsin vaisu ja mitäänsanomaton, mutta reilulla kädella huljuttelemalla viini rupeaa muuttumaan varsin ilmaisuvoimaiseksi; avauduttuaan tuoksu onkin selvästi perus-Campofiorinia muhkeampi ja makeampi. Runsaan aromikas tuoksu tarjoilee makeata kirsikkahilloisuutta ja mustikkaa, sekä selkeästi dominoivampaa tammea mitä muistan vuosikerran 2005 tarjoilleen – ensivaikutelma on hedelmäisyyden ohella melko suklainen ja hillityn vaniljainen. Avautuessaan seasta rupeaa löytymään myös varsin elegantti ja tuoksuun tyylikkäästi sointuva, konjakkimainen tammen vivahde – todennäköisesti Allierin alueen tammen tekosia. Kokonaisuutta häiritsee ajoittain hieman tuntuva alkoholin (14%) aromi.

Silkkisen pehmeä ja täyteläinen viini vyöryttää karua ja vakavahenkisempää perus-Campofiorinia runsaampaa marjahilloisuutta, luumuisuutta ja hentoa rusinaisuutta, joita kuitenkin tukee perus-Campofiorinista tuttu, tiukempi hapankirsikkaisuus, joka samalla saa viinin makumaailman tuntumaan hieman ensivaikutelmaa kuivemmalta. Suutuntumaltaan viini on varsin pyöreä ja miellyttävä; hapokkuus pitää viiniä hyvin kasassa, mitä ei voi sanoa varsin hillitystä ja taka-alalle jäävästä tanniinisuudesta. Suht nuorekasta makumaailmaa kuitenkin hieman sotkee varsin tuntuva ja paikoitellen varsin peittoava tammisuus, joka parhaimmillaan tuo hedelmän sekaan intensiivistä mausteisuutta ja hienostunutta konjakkisuutta; huonoimmillaan jylläävää maitosuklaata ja melko tuntuvaa vaniljaisuutta.

Jälkimaussa tammisuus haihtuu sopivasti ja viinistä jää kypsän kirsikkaisia, hennosti kehittyneen nahkaisia ja pehmeän mausteisia vivahteita; tammisuus kuitenkin maistuu vielä jonkin verran, kevyenä suklaisuutena ja häivähdyksenä vaniljaisuutta. Viinistä jää pitkähkö, tasapainoinen ja maukas jälkivaikutelma.

Brolo di Campofiorin on edelleen todella mainio ja maistuva Supervenetolainen, mutta vuosikerta 2008 tuntuu hieman alisuoriutujalta vuosikertaan 2005 verrattuna. Tuosta kyseisestä viinistä totesin sen olevan varsin mainio, mutta ehkä piirun verran ylihintainen, korkeintaan juuri-ja-juuri hintansa arvoinen. Tällä kertaa viinin lähes jokaista osa-aluetta dominoiva tammisuus rokottaa hieman enemmän pisteitä, enkä enää voi todeta viinin olevan tällä kertaa hintansa veroinen – halvemmalla kun löytyvät Alkostakin esimerkiksi varsin samanlaista tyyliä edustavat Zenaton Ripassa ja Tommasin "Ripasso".

Brolo di Campofiorin 2008 on tästä huolimatta herkullinen ja tyylikäs appassimento-viini – peräti parhaita, mitä Alkon valikoimista löytyy – mutta viini on tällä haavaa sekä turhan tamminen että turhan hinnakas ollakseen ainakaan allekirjoittaneelle mitenkään erityisen houkutteleva ostos. Sen sijaan esimerkiksi laivoilta viiniä voi bongailla 15 euron kieppeiltä, mikä on jo varsin passeli hintaluokka viinille.

Lyhyesti: Perus-Campofiorinia selkeästi mehevämpi ja vivahteikkaampi esitys, jota on kuitenkin tammitettu omia makumieltymyksiäni selkeästi reippaammalla otteella. Toivon mukaan useamman vuoden kypsyttelyllä ja riittävällä hengittelyllä viinin hallitseva tammisuus tuulettuisi pois – tässä kunnossa viini on kuitenkin hieman alisuoriutuja verratessani edelliseen kokemukseeni viinistä.

Arvio: Tyylikäs – yleensä appassimentot (poislukien siis Amaronet, Reciotot ja Ripassot) ovat melko yllätyksettömiä ja arkisia esityksiä; Brolo di campofiorin on sen sijaan varsin vaikuttava ja moniulotteinen esitys. Omaan makuuni viinin tammivetoinen estetiikka ei pure, mutta kenties uutta maailmaa arvostaviin enemmän?

Hinnan (22,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Masi Campofiorin 2008

Masi Campofiorin 2008

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso del Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella
• Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (25%), Molinara (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,99e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Vuorossa "se aito ja alkuperäinen Ripasso", Campofiorin, jonka edellinen vuosikerta oli tullutkin jo maistettua – peräti kolme vuotta sitten – ja arvioitua blogissa. Tosin todellisuudessahan Campofiorin ei teknisesti ole enää Ripasso, eikä Masi edes valmista enää Ripassoja.

Vuonna 1964 Masi kehitti Campofiorinin – ja samalla koko Ripasso-tyylin – lisäämällä kypsyvään Valpolicella-viiniin Amaroneihin käytettyjen, rusinoituneiden rypäleiden kuorimäskin, minkä ansiosta tyypillisesti kepeä Valpolicella sai lisää uutosta, eli alkoholiksi käytettäviä sokereita, makua ja tanniineja, ja lopputuloksena oli selkeästi rotevampi viini, josta löytyi sekä Valpolicellan raikkautta, että Amaronen harteikkuutta ja aromimaailmaa.

1980-luvulla Masi kuitenkin muutti valmistusmenetelmäänsä edelleen ns. tuplakäymismenetelmäksi: sen sijaan, että viini käytettäisiin Amaronen "jämämäskeillä", ruvettiin viiniä valmistamaan kuivattamalla suoraan osa viiniin käytettävistä rypäleistä – osa rypäleistä siis kerätään tuoreina ja valmistetaan teräksessä viiniksi, kun taas osa rypäleistä kerätään kypsempinä ja kuivataan bamburitilöillä muutamien viikkojen ajan ja puristetaan viiniksi. Kun tämä intensiivisempi, uuttuneempi ja ennen kaikkea paljon sokeripitoisempi viinimehu lisätään jo käyneeseen viiniin, alkaa uusi käyminen, jolloin kevyt perusviini saa lisää alkoholipitoisuutta ja makua. Lopuksi viiniä kypsytetään 18 kuukautta tammitynnyreissä.

Väriltään viini on tumman, jopa mustaan taittuvan kirsikanpunainen ja melko läpinäkymätön – valo läpäisee viiniä vasta melko lähellä reunoja.

Tuoksultaan viini on melko muhkea, kypsän kirsikkainen ja hillitysti tammisen mausteinen; seassa on myös keveitä, lähes 5 vuoden iän mukanaan tuomia nahan ja tupakanpurujen vivahteita. Avautuessaan ja lämmetessään viinin tammisuus rupeaa tulemaan yhä voimakkaammin esiin, osittain myös peittäen kevyen kaakaoisella aromikkuudella muuta tuoksua.

Suussa maistajaa tervehtii kuiva, napakka ja ryhdikkään hapankirsikkainen maku. Melko runsaasta maustaan huolimatta Campofiorin ei ole suutuntumaltaan kovinkaan suurikokoinen, vaan keskitäyteläinen ja eloisan hapokas. Kuivan hapankirsikkaisuuden ohella maistuu, hentoa luumuisuutta, kevyen karvasta yrttisyyttä jota viinin hapokkuus entisestään korostaa, hillittyä tupakkaisuutta ja kevyesti suklaista, hieman dominoivaakin tammea. Tanniinisuus on melko pehmeää ja tiukkaotteiseen runkoon nähden jopa vähäisen oloista.

Loppupuolella tammisuus hallitsee: hapankirsikakisuuden ohella viinistä jää kevyen suklainen sekä melko voimakkaan ja jopa karheankin puinen jälkimaku. Ryhdikkään hapokkuutensa vuoksi viinistä jää varsin napakka ja melko pitkä, mutta hieman yksioikoinen jälkivaikutelma.

Campofiorin maistuu melko samalta kuin edellinenkin vuosikerta, mutta viinistä jää jotenkin valjun oloinen kuva – kokonaisuus on loppupeleissä melko mutkaton, eli viini ei tarjoa hirveästi mitään ihmeellistä, eikä tunnu myöskään kehittyvän juuri mihinkään suuntaan. Viini oli Masi-maistelutilaisuuden ensimmäinen maistettu punaviini ja ensimaistiaisella siitä jäi ihan kelvollinen kuva, mutta viinin melko karu ilmaisu tuntui vain korostuvan maistelun edetessä, muita punaviinejä maistellessa ja niiden kehitystä ihastellessa.

Masi aina muistaa korostaa sitä, kuinka Campofiorinia ei valmisteta Amarone-viinien "jämämäskeistä", vaan sitä varten kuivataan ihan satsi omia rypäleitä – täten viini ei kuitenkaan ole Ripasso, vaan ns. appassimento-viini, joita Alkosta löytyy tätä nykyä jo kourallinen (ja selkeästi edullisempaan hintaan!) Vaikka Ripassojen valmistusmenetelmä voi olla ajatuksen tasolla hieman kyseenalainen (Amarone-mäskiä ei heitetä pois, vaan viinitalot koettavat saada siitä kaiken mahdollisen hyödyn irti Ripassojen muodossa), on mielestäni parhaissa Ripassoissa selkeästi enemmän mielenkiintoa verrattuna appassimento-viineihin: käyttämällä runsaasti ja erittäin kuiviksi rusinoiksi kuivattujen rypäleiden mäskiä saadaan viineihin sellaista rotevuutta ja aromimaailmaa mitä appassimento-viinit eivät koskaan tarjoa, ellei niissä mennä jo Amarone-tasolle. Masi puolustelee appassimento-menetelmän käyttöään sillä, että näin viiniin ei tule mäskin mukana Amaronen kovia ja karheita tanniineja, mutta mielestäni perus-Valpolicellaa runsaammissa Ripasso- ja appassimento-viineissä tulisi juuri olla tuntuvammat tanniinit suuremman suutuntuman vastapainona!

Ei, Campofiorin ei oikein säväytä. Se on, kuten olen aikaisemminkin blogiini kirjoittanut, "kursailematon ruokaviini", muttei juuri muuta – eli melko yksiulotteinen ja rutikuiva makumaailma sekä tuntuvan hapokas suutuntuma kaipaa ruokaa vastapainottamaan kokonaisuutta. Valikoimiin kun on tullut viime aikoina niin paljon enemmän Ripassoja ja appassimento-viinejä, että Campofiorin on melko ahtaalla 15 euron hinnallaan (ja olisi ollut vielä enemmän vanhalla 16 euron hintalapullaan!) Viini on peruspasseli IGT Verona -punaviini, mutta suomalaiseen hintaan ei enää aivan hintansa väärti – laivalta sen sijaan Campofiorinia saa ymmärtääkseni vieläkin vajaalla kympillä, mikä on jo varsin passeli hintataso viinille!

Lyhyesti: Rutikuiva, tuntuvan hapokas ja jopa karunpuoleinen appassimento-viini, joka jää hieman vaisuksi esitykseksi hieman turhan tuntuvan tammisuuden ja turhan kevyeksi jäävän suutuntuman vuoksi.

Arvio: Hyvä – peruspasseli ruokaviini Veronan liepeiltä, joka tunnetaan Ripassona, on tyyliltään appassimento ja vastaa lähinnä Valpolicella Superiore -viinejä.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Masi Brolo di Campofiorin 2005

Masi Brolo di Campofiorin 2005

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (80%), Rondinella (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 21,50e (Toukokuu 2011, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 21,90e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)

kuva: meik98wines.com

Alunperin Campofiorin tunnettiin maailman ensimmäisenä Ripasso-viininä, mutta nykyisin se on hieman toisella lailla valmistettu "Supervenetolainen." Kun Ripassot valmistetaan lisäämällä Amarone-viiniin käytettyjen rypäleiden kuoret käyvään Valpolicella-viinin rypälemassaan, Campofiorin valmistetaan lisäämällä alunperin Amaroneen tarkoitettuja, puristamattomia rypäleitä punaisista veronalaisrypäleistä valmistettuun, käyvään rypälemassaan. Tämän metodin tarkoituksena on saada viiniin Amaronelle ominaisia, kypsän rusinaisia aromeja ilman Ripassoille tyypillisiä runsaita, tiukkoja tanniineja. Toisin kuin nykyisin myytävä Campofiorin, joka valmistetaan rypäleistä ympäri Veronan aluetta, Brolo di Campofiorinin rypäleet tulevat edelleen vain ja ainoastaan siitä samasta tarhasta, josta aluperäinen vuosikerran 1964 Campofiorin valmistettiin.

Viinin väri on selvästi syvempi ja tummempi kuin tavallisessa Campofiorinissa, makean marjaisesta tuoksusta erottuu sekä kypsää mansikkaa että mustikkaa. Enemmän nuuhkimalla alkaa myös erottua tuoksuja makean vaniljaisesta tammesta ja rusinoista, mutta ne eivät hallitse viinin tuoksua.

Maku on leveä ja pehmeä, mutta samalla myös ryhdikkään hapokas ja tanniinien vuoksi myös hillityn kitkerä. Kuivan tiukkaan Campofioriniin verrattuna Brolo tuntuu selvästi mehevämmältä ja jopa kevyen hillomaiselta, vaikka on myös itsekin kuiva viini. Viinin terhakkaat tanniinit tarttuvat vielä tässäkin iässä voimalla suun limakalvoihin ja Brolo tuntuukin kaipaavan hieman ruokaa tai pikkupurtavaa pehmittääkseen niitä.

Maun aromimaailmasta erottuu mehevistä Ripassoista ja Amaroneista tuttua, aiemmin mainittua kypsää kuningatarhilloisuutta ja rusinaisuutta, mutta mukana on myös mausteisuutta, ajan tuomaa nahkaista patinaa sekä Valpolicellamaista hapankirsikkaa. Nielun kautta nenään pyörähtää kohtuullinen tuulahdus tammen vaniljaisuutta ja melko pitkässä, hapokkaan bitterisessä jälkimaussa alkoholin maku nousee esille samalla kun alkoholisuus jää lämmittämään nielua.

Viini on selvästi moniulotteisempi ja mehevämpi kuin ns. perus-Campofiorin, mutta viinin hinta on asteen verran kova Ripasso-henkiseksi viiniksi – halvemmalla hinnalla Alkosta lähtee mukaan mm. vaikuttava ja muhkea Zenato Ripassa tai tyylikkään ronski Tommasi "Ripasso". Viini yleisesti on vaikuttava ja kompleksi esitys, mutta tällä hinnalla viini tasapainottelee hiuksen hienosti OK:n ja heikon hinta-laatusuhteen välillä. Nykyisellään viinille voisi antaa heikon, mutta viinin rakenne lupaa vielä hyvää kypsytyskestävyyttä (valmistaja lupaa jopa 20 vuoden kestävyyttä) sekä oikeata suuntaa kehittyä ja hillitä räyhäkkää rakennettaan, minkä turvin uskallan hilata hinta-laatusuhteen heikoksi OK:ksi. Silti näkisin tämän viinin mielummin alle 20 euron hintalapulla, jotta voisin sanoa olevan puhdasverisesti hintansa arvoinen.

Lyhyesti: Mehevä, mausteinen, tanniininen ja moniulotteinen "Supervenetolainen."

Arvio: Erittäin hyvä – viini peittoaa perus-Campofiorinin mennen tullen korostaen sen jokaista puolta ja tuoden esiin enemmän viinin Amaronemaista puolta kuin Valpolicellamaista puolta.

Hinnan (21,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Masi Campofiorin 2007

Masi Campofiorin 2007

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella
• Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 12,60e (Elokuu 2010, Eckerö Line), 15,98e (Alko)
• Hinta nyt: 14,99e (Kesäkuu 2012, Alko), 8,90e (Silja Lines)

Alunperin Campofiorin tunnettiin maailman ensimmäisenä Ripasso-viininä, mutta nykyisin se on hieman toisella lailla valmistettu "Supervenetolainen." Kun Ripassot valmistetaan lisäämällä Amarone-viiniin käytettyjen rypäleiden kuoret käyvään Valpolicella-viinin rypälemassaan, Campofiorin valmistetaan lisäämällä alunperin Amaroneen tarkoitettuja, puristamattomia rypäleitä punaisista veronalaisrypäleistä valmistettuun, käyvään rypälemassaan. Tämän metodin tarkoituksena on saada viiniin Amaronelle ominaisia, kypsän rusinaisia aromeja ilman Ripassoille tyypillisiä runsaita, tiukkoja tanniineja. Tämä Campofiorin ei siis ole enää se alkuperäinen, vuoden 1964 hengessä tehty Campofiorin, vaan viinin rypäleet on kerätty ympäri Veronan aluetta. Alkuperäiseltä Campofiorinin tarhalta kerätyistä rypäleistä tehty viini kulkee nykyisin nimellä Brolo di Campofiorin.

Suoraan pullosta lasiin kaadettuna Campofiorin maistui jopa yllättävän tympeältä ja sen tuoksukin oli yllättävän vaatimaton ja sulkeutunut – ainakin siihen verrattuna, että odotuksissa pyörivät usein varsin muhkeat ripassot.

Noh, mikäpä tässä. Pullon sisukset karahviin ja juustolautasta valmistelemaan. Reilun tunnin avauduttuaan oli viini muuttunut melkoisesti: tuoksu oli avautunut muhkean runsaaksi; siitä löytyi sekä tummaa, kypsää marjaisuutta että Beaujolais Nouveau -viineistä tuttua, lähes banaanimaista hedelmäisyyttä. Viinin yllättävän sinertävä väri yllätti - olisi kolmessa-neljässä vuodessa luullut viinin muuttuneen enemmänkin punaiseksi.

Yllättävänkin yksioikoinen, tiukka ja hieman nahkainen maku oli dekantterissa kerännyt ympärilleen mehevyyttä ja ne hehkutetut Pohjois-Italian viinien kirsikan maut rupesivat tuntumaan. Tanniineissakin löytyi, mutta ne olivat niin pehmeitä ja ystävällisiä, että ne sulahtivat helposti huomaamatta kurkusta alas, ja löytyivät vasta kun niitä rupesi kunnolla etsimään. Hetken viiniä suussa pyöriteltyään voi kuitenkin tuntea kielen kuivuvan ja ikenien kiristävän runsaanlaisesti.

Viinin maku on selvästi erittäin kuiva, ja suht runsaat hapot tukevat tätä tunnetta. Viini ei olekaan yrttisen bitterisyytensä ja hapokkuutensa vuoksi aivan helppo sellaisenaan nautittava seurustelujuoma, vaan tuntuu vaativan reilumman makuisia ruokia tuettavakseen. Oikeassa seurassa ja hyvin ilmattuna tämä kaikkea muuta kuin miellyttämishaluinen viini toimii erinomaisesti.

Itse tulin ostaneeksi viinin etelänaapurista palatessa 12 eurolla, mutta pikkulinnut kertovat Campofiorinin irtoavan toisilla laivoilla seilatessa jopa vain kahdeksalla eurolla.

Kuivista ripassoista parempaan kuitenkin pystyy omasta mielestäni Cecilia Beretta, joka irtoaa paikallisesta alkoholiliikkeestäkin alle 14 eurolla.

Lyhyesti: Tiukan hapankirsikkainen ja ryhdikäs, Ripasso-henkinen punaviini Veronasta, joka on nyt hieman nuorehko mutta tulee kypsymään edukseen.

Arvio: Hyvä – kohtuullisen dekantoinnin jälkeen viinistä sukeutuu kursailematon ruokaviini.

Hinnan (14,99) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.
Hinnan (12,60) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.
Hinnan (8,90) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.