tag:blogger.com,1999:blog-1583028862477607872024-03-18T09:04:05.919+02:00Viinihullun päiväkirjaViiniblogi täynnä perinpohjaisia arvosteluja viineistä – koska elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoihin viineihin.Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.comBlogger1879125tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-77106813083293555452022-01-12T17:30:00.001+02:002022-01-12T17:30:00.206+02:00Montaria Vegan Branco 2019 & Tinto 2019<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhO4-La7a0DIVvPq9AJ6dF-tNB0_fRJj2N5MT8NMUkFFn2YSe5GAPvLTdt2gCXZaLRuB-hAZKns1q4gv4OIPTTEPW663b52ov4VMbBfTIQNWiqpTcUF73q9L_5ITqwGajAKhrc2dIqZwwC_dlSTT3syrj4yq12gv_IWv7s4FhpW25xjST8tx_PyHQDg3Q=s443" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="443" data-original-width="107" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhO4-La7a0DIVvPq9AJ6dF-tNB0_fRJj2N5MT8NMUkFFn2YSe5GAPvLTdt2gCXZaLRuB-hAZKns1q4gv4OIPTTEPW663b52ov4VMbBfTIQNWiqpTcUF73q9L_5ITqwGajAKhrc2dIqZwwC_dlSTT3syrj4yq12gv_IWv7s4FhpW25xjST8tx_PyHQDg3Q=w48-h200" width="48" /></a></div>Montaria Vegan Branco 2019</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="https://parras.wine/" target="-">Parras Wines</a>, Herdade da Candeeira</li>
<li> Tyyppi: Valkoviini, VR Alentejano
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/portugali.html">Portugali</a>
</li><li>Alue: Alentejo
</li><li>Rypäleet: Antão Vaz, Arinto
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: 5,43e (Marraskuu 2021, <a href="https://www.portugalvineyards.com/en/alentejo/16276-montaria-vegan-white-2019-5600965800629.html" target="-">Portugal Vineyards</a>)
</li><li>Hinta nyt: 5,43e (Joulukuu 2021, Portugal Vineyards)
</li></ul><p> </p>
<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhZ8O59CIcsOGTKcqIAA0b_1ADgk32AFWRnZ-dKsPJI7jWUT3Hia22mI0ecRy2zCnL8KxeXeRE4jNIQ4HpX7gBcDoplEqUw1bfizdn7WpFi3JE75n-eoPwzStAzQaYxNq-I72BBUbvKFkUHN8wUUzhZU9nKfuz5fseenajFPOLNfPL7ME-XQVHKifz43g=s438" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="438" data-original-width="107" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhZ8O59CIcsOGTKcqIAA0b_1ADgk32AFWRnZ-dKsPJI7jWUT3Hia22mI0ecRy2zCnL8KxeXeRE4jNIQ4HpX7gBcDoplEqUw1bfizdn7WpFi3JE75n-eoPwzStAzQaYxNq-I72BBUbvKFkUHN8wUUzhZU9nKfuz5fseenajFPOLNfPL7ME-XQVHKifz43g=w49-h200" width="49" /></a></div>Montaria Vegan Tinto 2019</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="https://parras.wine/" target="-">Parras Wines</a>, Herdade da Candeeira</li>
<li> Tyyppi: Punaviini, VR Alentejano
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/portugali.html">Portugali</a>
</li><li>Alue: Alentejo
</li><li>Rypäleet: Alicante Bouschet, Syrah, Tempranillo
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: 5,43e (Marraskuu 2021, <a href="https://www.portugalvineyards.com/en/alentejo/16275-montaria-vegan-red-2019-5600965800612.html" target="-">Portugal Vineyards</a>))
</li><li>Hinta nyt: 5,43e (Joulukuu 2021, Portugal Vineyards)
</li></ul><p style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"> </span><a href="https://www.portugalvineyards.com/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: portugalvineyards</span></a><br /></p><div style="text-align: justify;">
Viime postauksessani kerroin, että sain tässä loppusyksystä laatikollisen viinejä arvioitavaksi <a href="https://www.portugalvineyards.com/ " target="-">Portugal Vineyardsilta</a>. Jatketaanpa aloitettua urakkaa ja isketään nyt kaksi pulloa yhteen postaukseen, kun kerran sen verran samasta puusta veistettyjä sattuivat olemaan.<br /><br />
Tosiaan, kuten viimeksi jo mainitsin, jotta saisin nämä viinit arvioitua jossain järjellisessä ajassa, päätin koota niistä pienen sokkomaistelun muutamalle tutulle lähipiirin viininharrastajalle. Tämän sokkomaisteluni ensimmäisiksi kahdeksi viiniksi päätin valita speksiensä puolesta melko geneerisiltä perusviineiltä vaikuttaneet Montaria Vegan puna- ja valkoviinin.<br /><br />
Viinit on tuottanut lukemattomiin erilaisiin viinibrändeihin keskittynyt <b>Parras Wines</b>, jonka loputtoman oloisesta katalogista löytyy perinpohjaisesti kahlaamalla myös tämä Montaria-viinibrändi. Yhtiön sivujen perusteella jäi kyllä epäselväksi omistaako Parras Wines yhtään rypäleitä tai valmistavatko he edes viinejä – etiketistä sain selvää lähinnä että viinit ovat <i>engarrafado por Herdade da Candeeira</i>, eli Parras Wines ei ainakaan pullota viinejään.<br /><br />
Pakko tässä myös mainita, että pidän itse hieman vieraana, että viinin pääasiallisena markkinointikärkenä on vegaanisuus. Vaikka viineissä voidaankin jos jonkinlaisia eläinperäisiä tuotteita käyttää osana viljely- ja valmistusprosessia (katson erityisesti suuntaasi, biodynaamisuus), on ylivoimaisesti todennäköisintä törmätä eläinperäisiin ainesosiin vain viinin kirkastusvaiheessa, jossa kirkastamiseen voidaan käyttää mm. maitoproteiini kaseiinia, gelatiinia, kananmunan valkuaisia tai <i>isinglassia</i> eli kuivattua kalan uimarakkoa. Näitähän ei tuottajan ole kuitenkaan mikään pakko käyttää, vaan monet tuottajat käyttävät kirkastuksessa joko savipohjaista bentoniittia tai jättävät viininsä kokonaan kirkastamatta. Tällaisia vegaanisia menetelmiä käyttävät lukemattomat tuottajat ympäri maailman, mutta ei tällaisten viinien etiketissä lue isolla VEGAN. Soisin kyllä kernaasti, että takaetiketissä mainittaisiin ohimennen, jos viini on valmistettu vegaanisesti, mutta jos etuetiketti huutaa vegaanisuutta, alkaa kuulostaa jo maistamattakin siltä, että viinissä ei ole mitään muuta myyvää tekijää ja sitä koetetaan nyt saada myytyä edes sillä, että se on vegaanista ja sehän on nykyisin trendikästä, eiks je? No kyl maar!<br /><br />
Pistetään siis arvioiden, ensimmäisenä <b>valkoinen</b> Vegan:<br /><br />
Lajikepohjana viinissä on Alentejon perinteinen <b>Antão Vaz</b>, joka kypsäksi päästessään tuottaa aromaattisempia ja trooppisempia viinejä, joskin tuoreeltaan poimittuna taittuu enemmän kepeämpään, neutraalimpaan ja hapokkaaseen. Kumppanina mukana on Lissabonin suunnalta kotoisin oleva <b>Arinto</b>, joka korkealla hapokkuudellaan, sitruunaisella hedelmällään ja mineraalisemmalla ilmaisullaan tuo tyypillisesti sekoituksiin kepeyttä ja ryhtiä. Valmistusteknisesti en osaa sanoa oikein muuta, kuin että viini on käytetty ja kypsytetty terästankeissa, sen valmistuksessa ei olla käytetty mitään eläinperäistä ja alkoholia löytyy 12,5%.<br /><br />
Lasissa viinillä on nuorekas kellanvihreä väri.<br /><br />
Tuoksu on hieman tympeän ja teollisen oloinen. Yleisvaikutelmaa hallitsee epämääräinen muovisuus, minkä ohella tuntuu epämääräistä, parfymoitua käsirasvaa, hillittyä villaisuutta, kevyttä punaisen omenan hallitsemaa hedelmäisyyttä ja ujoa nallekarkkimaista primäärihedelmää. Mitään suuria hurraahuutoja ensivaikutelma ei onnistu herättämään.<br /><br />
Suussa viini on tuoksun tapaan melko ankea. Yleisilme on vaatimaton ja makumaailma hieman ohuenpuoleinen, rungoltaan viini on keskitäyteläinen. Kielellä pyörii melko hillityllä intensiteetillä laventelista yrttisyyttä, hieman tuoretta valkoherukkaa, kevyen bitteristä kvitteniä, hentoa kivistä mineraalisuutta ja ujoa villaa. Kokonaisuus on sentään suht korkea hapoiltaan, eli vaikka viini muuten tuntuu melko vaisulta, on sillä sentään ryhtiä ja rakenteen tuntua.<br /><br />
Lopuksi viinistä jää suuhun lyhyehkö, hieman tympeä ja kevyen karvas jälkivaikutelma. Vaatimattomasta jälkimausta voi erottaa epämääräistä muovisuutta tai liuotinmaisuutta, hieman laventelivetoista yrttisyyttä, hentoa omenaisuutta ja ujoa omenankuoren bitteriä.<br /><br />
Kaiken kaikkiaan tämä valkoinen Montaria Vegan on melkoinen pettymys: se on simppeli, hieman ohut ja aromaattisesti vaatimaton Alentejon valkoinen, jossa kokonaisilmettä sävyttää hillitty ja epämiellyttävähkö muovisuus. Viini maistuu sellaiselta halvalta valkoviiniltä, johon käytetyt rypäleet on viljelty määrä – ei laatu – mielessä. Muutamat maistelun osallistujat kyllä sanoivat viinin olevan yleisolemukseltaan ihan portugalilaisen oloinen, mutta omaan makuuni kokonaisuus oli niin epämääräinen ja vaatimaton, että se olisi voinut tulla suurin piirtein mistä päin maailmaa tahansa.<br /><br />
Sitten <b>punainen</b> Vegan! Toivottavasti tämä ei olisi yhtä suuri pettymys.<br /><br />
Tässä lajikepohjana on kolme Alentejon kenties viljellyintä rypälettä: <b>Alicante Bouschet</b>, <b>Aragonez </b>ja <b>Syrah</b>. Näitä kaikkia on viljelty alueella melko pitkään, mutta yksikään ei ole kotoperäinen, vaan kaikki ovat tuontitavaraa: Syrah ja lähinnä tumman värinsä puolesta viljelty Alicante Bouschet Ranskasta ja paremmin Tempranillona tunnettu Aragonez Espanjasta. Valmistusteknisestä puolesta en osaa sanoa mitään muuta kuin sen, että mitään eläinperäisiä ainesosia ei ole käytetty. 13,5% alkoholia.<br /><br />
Viinillä on melko tumma, kevyesti läpinäkyvä mustanpunainen väri, joka taittaa ujosti nuorekkaaseen sinertävään.<br /><br />
Tuoksultaan viini on nuorekas, mutta hieman mutkaton. Aromimaailmasta erottuu kypsää pensasmustikkaa, hieman kirsikkaa, kevyttä lakritsia, hentoa Syrah'n pippurisuutta ja ujo, hieman päälleliimatun oloinen vivahde puisevaa tammen mausteisuutta.<br /><br />
Suussa viini on kuiva ja keskitäyteläinen, makumaailmaltaan melko suoraviivainen mutta myös sopivan mehukas. Kielellä pyörii vivahteita tuoreista karhunvatukoista ja variksenmarjoista, hieman pippurista mausteisuutta, kevyttä lakritsia ja hento aavistus soraista maata. Yleisilme on suht tasapainoinen, mutta hieman ohuehko. Korkeahko hapokkuus pitää rakenteesta lähinnä huolta, varsin kevesti tarraavien tanniinien tarjotessa lähinnä hillittyä taustakomppia.<br /><br />
Lopuksi suuhun jää keskipitkä ja hyvin hennon tanniininen jälkivaikutelma. Kuivasta jälkimausta erottuu pippurista mausteisuutta, hieman kuivakan puisevaa tammea, kevyttä hapahkoa variksenmarjaa, hentoa karhunvatukkaa ja ujoa tuoretta mustikkaisuutta.<br /><br />
Kokonaisuutena tämä punainen Montaria Vegan on melko mutkaton ja hieman vaatimattoman oloinen portugalilainen, muttei kuitenkaan yhtä suuri pettymys kuin valkoinen vastinparinsa. Tästäkin viinistä voi erottaa, että rypäleet, joista se on valmistettu, on viljelty laadun sijaan määrä mielessä. Viini on kuitenkin sentään ihan tasapainossa ja yleisilme on miellyttävän kuiva ja happovoittoinen, joskin vähän vaisuhko. Eniten viinissä häiritsee sen hieman irtonaisen oloinen tammisuus, joka vaikuttaa olevan lähinnä lammilankuilla tai -lastuilla lisättyä ja joka tuntuu vain kasvavan viinin hengitellessä ja auetessa lasissa.<br /><br />
Loppukaneettina todettakoon, että valkoinen Montaria Vegan on viini, jota en voi missään nimessä suositella, mutta vaikka punainen on viini, jota en ostaisi itselleni, on se sentään sen verran juotava, että sitä voisin harkita ostavani, jos johonkin tilaisuuteen pitäisi saada joku siedettävä ruokaviini reilusti alle kympin hintapisteestä. Ei viiniä kehumaan erehtyisi, mutta ainakaan ei sitä juodessa rupeaisi harmittamaan aivan ylettömästi viinin laatu.<br /><br />
Jos jostain syystä innostuit ajatuksesta ostaa näitä viinejä, niitä löytyy esimerkiksi Portugal Vineyardsin sivuilta: <a href="https://www.portugalvineyards.com/en/alentejo/16276-montaria-vegan-white-2019-5600965800629.html" target="-">tässä valkoinen</a> ja <a href="https://www.portugalvineyards.com/en/alentejo/16275-montaria-vegan-red-2019-5600965800612.html" target="-">tässä punainen</a>.<br /></div>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Todella vaatimaton parivaljakko vegaanisia viinejä matalimmasta mahdollisesta hintapisteestä. Erityisesti valkoinen maistuu juuri siltä, mitä tähän hintaan voisi odottaa saavansa. <br />
</p>
<p style="text-align: justify;"><u><span style="font-size: medium;">Montaria Vegan Branco</span></u></p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Huono – ei tämä aivan surkea ole, mutta kauas sellaisesta ei jäädä. En pidä mitenkään erityisen miellyttävänä tekeleenä.<br />
</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (5,43€) <b>ja laadun suhde</b>: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.<br /><br />
</p>
<p style="text-align: justify;"><u><span style="font-size: medium;">Montaria Vegan Tinto</span></u></p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: OK – ihan juotavissa tämä on, mutta sen verran jää toivomisen varaa kokonaisuudessa, ettei tässä oikein kehumaan viitsi ryhtyä.
</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (5,43€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.<br />
</p>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-37650231898057048342021-11-29T07:00:00.005+02:002021-11-29T07:00:00.193+02:00Somnium Branco 2018<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-NTcSv-2J5t8/YaQPtckiGoI/AAAAAAAAkBw/oCvELX9OuVkTJKgGtwSinkg5Z_Nf88OqQCLcBGAsYHQ/s433/somniumwhite2018.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="433" data-original-width="108" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-NTcSv-2J5t8/YaQPtckiGoI/AAAAAAAAkBw/oCvELX9OuVkTJKgGtwSinkg5Z_Nf88OqQCLcBGAsYHQ/w50-h200/somniumwhite2018.jpg" width="50" /></a></div>Somnium Branco 2018</b></span><br />
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: Wine Drops<br />
</li><li> Tyyppi: Valkoviini, DOC Douro<br />
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/portugali.html">Portugali</a><br />
</li><li>Alue: Douro, Cima Corgo<br />
</li><li>Rypäleet: Códega do Larinho, Rabigato, Donzelinho Branco, Godello, Malvasia Fina, Folgazão, Viosinho<br />
</li><li>Koko: 0,75<br />
</li><li>Hinta arviointihetkellä: 22,33€ (Lokakuu 2021, <a href="https://www.portugalvineyards.com/en/douro/16075-somnium-white-2018-5600121102314.html" target="-">Portugal Vineyards</a>)<br />
</li><li>Hinta nyt: 22,33€ (Marraskuu 2021, Portugal Vineyards)<br />
</li></ul><div style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"> </span></div><div style="text-align: right;"><a href="https://www.portugalvineyards.com" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: portugalvineyards</span></a><br /></div><div> </div><div style="text-align: left;"><div style="text-align: justify;">Tässä syksyllä 2021 portugalilaisiin viineihin erikoistunut nettimyymälä <a href="https://www.portugalvineyards.com" target="_blank">Portugal Vineyards</a> otti yhteyttä ja tiedusteli, että kiinnostaisiko arvioida laatikollinen viinisampleja blogiin. Noh, mikäpä tuossa – eihän siinä menetä muuta kuin aikaa, jota kuitenkin viettäisin joko viineistä lueskellen tai kirjoitellen. Ensimmäiseksi testiin päätyi tämä valkoviini Dourosta, jonka päätin maistattaa sokkona kouralliselle tuttuja viiniharrastajia yhden maistelun yhteydessä. <br /><br />
Somniumin taustalla häärii tuottaja nimeltä <b>Wine Drops</b>, joka ei ole niinkään varsinainen viinitalo, vaan kahden portugalilaisen viinintuottajan, <b>Joana Pinhãon</b> ja <b>Rui Freiren</b>, yhteisprojekti. He alun perin tutustuivat opiskellessaan viininvalmistusta yliopistossa, mutta valmistumisensa jälkeen siirtyivät eri osiin Portugalia töihin, eivätkä siksi olleet juuri yhteydessä toisiinsa – kunnes kymmenisen vuotta valmistumisensa jälkeen Pinhão löysi Douron Porraisista unelmiensa viinitarhan ja otti yhteyttä Freireen tiedustellakseen, kiinnostaisiko tätä vihdoin toteuttaa heidän yhteinen projektinsa, josta he olivat vuosikymmen aiemmin jutelleet yliopistossa. Freire lähti mukaan ja Somnium, "unelma", oli saanut alkunsa.<br /><br />
Pinhãon löytämä viinitarha oli hyvin vanhojen vanhojen, noin 70-vuotiaiden köynnösten muodostamat kaksi palstaa Douron kätköissä; näille palstoille oli aikanaan istutettu perinteiseen Portugalilaiseen henkeen useita eri lajikkeita sekaisin, eikä köynnöksiä oltu revitty missään vaiheessa pois – ainoastaan hiljattain jätetty kasvamaan vapaana. Tarhalla pääasiassa kasvaa Douron klassisia Códega do Larinhoa ja Rabigatoa, mutta sieltä on tavattu myös pieniä määriä muita perinteisiä Douron valkoisia lajikkeita, kuten Donselinho Brancoa, Godellona paremmin tunnettua Gouveioa, Malvasia Finaa, Folgazãoa ja Viosinhoa – minkä lisäksi on hyvin mahdollista, että kaikkia tarhan köynnöksiä ei ole tunnistettu oikein, eli on mahdollista, että näiden seasta löytyy vielä lisää uusia lajikkeita.<br /><br />
Tietyllä tapaa Somnium on hyvin tyypillinen Douron viini: sekä Códega do Larinho että Rabigato ("kissan häntä") ovat perinteisiä Douron lajikkeita, joista monet alueen valkoviinit valmistetaan ja jotka tukevat hyvin toisiaan: Rabigato on tyypillisesti melko kevyitä viinejä tuottava neutraalihko lajike, jonka aromimaailma painottuu enemmän yrttiseen vegetaalisuuteen, mutta joka kykenee säilyttämään kypsänäkin korkean hapokkuuden tuoden sekotteissa hyvin ryhtiä ja raikkautta matalahappoisempaan, mutta aromaattisesti paljon runsaampaan, hedelmältään suorastaan trooppiseen Códega do Larinhoon. Tämä viini on valmistettu keräämällä kaikki rypäleet sekaisin (ns. <i>field blend</i>), minkä jälkeen niistä puristettu viini on käytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä. Käymisen jälkeen viini on jätetty kypsymään tammitynnyreihin 12 kuukaudeksi ja lopuksi viini on siirretty tynnyreistä, sakkojen päältä kypsymästä asettumaan suuriin terästankkeihin, joissa viinin on annettu kypsyä vielä 6 kuukauden ajan. Vaikka viini tulee kuumasta Douron laaksosta, ei viinistä löydy alkoholia kuin 13%.<br /><br />
Väriltään viini on nuorekkaan kellanvihreä.<br /><br />
Aromaattisesta ja hieman makeaan taittuvasta tuoksusta erottuu ensisijaisesti kypsää aprikoosia ja hieman kermaista tammisuutta ja vaniljatankoa, kevyttä tuoretta omenaa, hentoa päärynäcobbleria ja ujoja eksoottisten hedelmien sävyjä, kuten verkkomelonia ja ananasta. Tammitus tuo kokonaisuuteen hieman Burgundimaisen sävyn, mutta hedelmäsektori vie viinin yleisilmettä klassista Burgundia hieman trooppisempaan suuntaan.<br /><br />
Suussa viini on runsas, kypsä ja täyteläinen, antaen hieman konsentroituneen, muttei kuitenkaan raskastekoisen vaikutelman. Makumaailma toistaa tuoksua melko uskollisesti: kielellä pyörii verkkomelonia, aprikoosia ja makeaa omenahilloa, hieman tammen tuomaa kermaisuutta ja vaniljatankoa, kevyttä Rabigaton yrttistä mausteisuutta, hillittyä kivistä mineraalisuutta ja makeita aavistuksia trooppisista hedelmistä. Vaikka suutuntuma on hieman öljyinen, onnistuu keskirunsas hapokkuus pitämään viinin hyvin tasapainossa, vaikkei se kokonaisuudesta mitenkään raikasta teekään.<br /><br />
Lopuksi viinistä jää suuhun pitkä, rehevä ja miellyttävän kompleksinen jälkivaikutelma. Melko runsaasta ja ujosti makeaan taittuvasta jälkimausta erottuu ananasta ha verkkomelonia, hieman kermaista tammea, kevyttä puisevaa mausteisuutta, hillittyä kivistä mineraalia, hentoa omenahilloa ja aavistus vaniljaa.<br /><br />
Kokonaisuutena viini on toisaalta melko tyypillinen Douron valkoviini – täyteläinen, kypsä ja hieman trooppisuuteen taittuva – mutta samalla varsin tasapainoinen, välttäen alueen viineissä silloin tällöin turhan korostuneen alkoholin tai liian liberaalin tammen käytön. Ylipäänsä tammitus viinissä tuntuu varsin järkevältä ja hedelmään nähden harmoniselta; sokottaessani viiniä muille, alkoivat arvailut Rhônen valkoisista ja Burgundin eteläosista, minkä lisäksi viinistä todettiin että "se vaikuttaa niin ranskalaiselta, että mistä muualta se muka voisi tulla?" Kyllä lopuksi veikkaukset päätyivät Douron laaksoon, mutta aika paljon sitä sai kuunnella veikkauksia eri Ranskan viinialueista ennen kuin osallistujat uskalsivat lähteä arvailemaan muitakin viinimaita. Tätä en kuitenkaan pitäisi niinkään merkkinä viinin epätyypillisyydestä alueensa suhteen, vaan ennemminkin tunnustuksena taidokkaasta viininteosta.<br /><br />
Vaikkei tämä Somnium ole mitenkään merkittävän hapokas, tuntuu siitä löytyvän ihan hyvin kypsyttelypotentiaalia; vaikka viini on nyt varsin nautittavassa tikissä, voin kuvitella 5–7 vuoden lisäkypsyttelyllä viinistä löytyvän hieman lisää syvyyttä ja iän tuomaa vivahteikkuutta. Kaiken kaikkiaan tämä oli varsin mukava ja nautinnollinen runsaamman pään valkoinen Douro, josta löytyy kypsää hedelmää, kohtuudella käytettyä tammea ja tasapainoista happorakennetta hyvässä tasapainossa.<br /><br />
Jos viini kiinnostaa, voi sellaisen koettaa bongata esimerkiksi <a href="https://www.portugalvineyards.com/en/douro/16075-somnium-white-2018-5600121102314.html" target="-">Portugal Vineyardsin sivuilta</a>.<br /><br /></div>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Melko runsas ja suht kypsä mutta myös miellyttävän tasapainoinen Douron valkoviini varsin Burgundi-henkisellä tammituksella.<br /><br />
</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Erinomainen – varsin tyylipuhdas ja taiten tehty esimerkki Douron valkoviineistä.<br /><br />
</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (22,33€) <b>ja laadun suhde</b>: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.</p>
</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-42677307434698846872021-03-24T07:00:00.001+02:002021-03-24T07:00:06.783+02:00Palari Faro 1996<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-h1hnKSjoenY/YFpr6_yv_JI/AAAAAAAAjw4/XsSnsGtOkpAUsU-fO-0CJqvF7fkQ75-6gCLcBGAsYHQ/s2200/faro2011.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="2200" data-original-width="588" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-h1hnKSjoenY/YFpr6_yv_JI/AAAAAAAAjw4/XsSnsGtOkpAUsU-fO-0CJqvF7fkQ75-6gCLcBGAsYHQ/w54-h200/faro2011.jpg" title="" width="54" /></a></div>Palari Faro 1996</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="http://www.palari.it/" target="-">Azienda Agricola Palari</a></li>
<li> Tyyppi: Punaviini, DOC Faro
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/italia.html">Italia</a>
</li><li>Alue: Sisilia, Faro
</li><li>Rypäleet: Nerello Mascalese, Nerello Capuccio, Acitana, Cappuccio Tignolino, Cor'e Palumba, Galatena, Jacche, Nero d'Avola, Nocera
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: – (Toukokuu 2019)
</li></ul><p> </p><p style="text-align: right;"><a href="https://www.drinksco.it" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: drinks&co</span></a><br /></p><div style="text-align: justify;">
Laatuviiniensä osalta Sisilia on tunnettu lähinnä Etnan viineistä. Vaikka Sisiliassa köynnöksiä onkin viljelty useita satoja – jopa tuhansia – vuosia ja vielä ennen viinikirvaa koko saari oli käytännössä köynnösten peitossa, ei Sisilia ollut 1990-luvulle tultaessa mitenkään relevantti laatuviinien osalta. Viljelijät olivat keskittyneet lähinnä saaren helpommin viljeltäville tasamaille ja Etnalla lähinnä muutama vanha tervaskanto vielä jaksoi viljellä köynnöksiä; vasta 2000-luvulle tultaessa alkoi alueelle saapua ns. kovia nimiä ja Etnan maine Italian yhtenä parhaista viinialueista alkoi hiljaa nousta.<br /><br />
Sisilian nousu merkittäväksi laatuviinialueeksi oli kuitenkin alkanut jo ennen Etnan voittokulkua: tämä tarina alkaa piskuiselta Faron viinialueelta, joka sijaitsee Etnan varjossa Sisilian itärannikolla, Sisilian manner-Italiasta erottavan ja vain 3–8 km leveän Messinansalmen rannalla. Satojen vuosien ajan Sisilian laatuviinintuotanto oli keskittynyt Messinan kaupungin ympärille ja viljelykset olivat täällä suurimmillaan 1800-luvun lopulla. Viinikirva kuitenkin iski poikkeuksellisella voimalla alueelle ja viljelykset ryhtyivät alueella hupenemaan merkittävästi. Lopulta 1970-luvulla alueen viinintuotantoa yritettiin pelastaa luomalla alueelle oma appellaationsa, DOC Faro. Vaikka <i>faro</i> tarkoittaa suomeksi majakkaa, saa appellaatio todellisuudessa nimensä Messinansalmesta, sillä salmen paikallinen nimi oli satojen vuosien ajan <i>Faro di Messina</i> – vasta Italian yhdistymisen myötä salmen nimi muuttui nykymuotoonsa <i>Stretto di Messina</i>. Appellaatiosuoja kuitenkin saapui hieman liian myöhään, sillä alueen viinintuotanto oli tässä vaiheessa kärsinyt niin paljon, että alueella viljeltiin vain muutamaa köynnöshehtaaria, eikä yksikään tuottaja valmistanut Faroa.<br /><br />
1980-luvun lopulla Faron epätoivoinen tilanne näki ensimmäisen valonpilkahduksensa: <b>Luigi Veronelli</b>, yksi Italian merkittävimpiä viinijournalisteja, oli saanut tietää hänen tuttavansa <b>Salvatore Geracin</b> perineen 1700-luvun huvilan viinitarhoineen juuri Messinasta, DOC Faron alueelta. Veronelli onnistui ylipuhumaan Geracin valmistamaan viiniä alueella ja Geraci suostutteli agronomina työskentelevän veljensä apuun. Huvilasta nimensä saanut viinitalo Palari ryhtyi hoitamaan vanhoja viinitarhoja kuntoon ja istuttamaan uusia köynnöksiä tilan tarhoille. Lähtökohtana oli alusta asti valmistaa alueelle uskollista ja laadullisesti mahdollisimman korkeatasoista viiniä, joten tarhoilla viljellään vain alkuperäislajikkeita, joista pääosassa ovat Etnan viineistä tutut Nerello Mascalese ja Nerello Cappuccio. Seasta löytyy myös tuntemattomia paikallislajikkeita, kuten Acitana, Cappuccio Tignolino, Cor'e Palumba, Galatena, Jacche, Nocera sekä hieman erikoisesti nimetty Calabrese, joka tunnetaan paremmin nimellä Nero d'Avola – tämä lajike kun on tunnettu ensisijaisesti erittäin sisilialaisena lajikkeena, eikä niinkään salmen toisella puolella siintävän Calabrian niemimaan lajikkeena.<br /><br />
Palarin ensimmäinen vuosikerta Faroa oli 1994 ja käytännössä alusta asti viinit ovat saaneet suurta suitsutusta kriitikoilta. Viinit on valmistettu enemmän tai vähemmän samankaltaisin menetelmin ensimmäisestä vuosikerrasta tähän päivään: pohjana toimii Nerello Mascalese-Nerello Cappuccio-blend, jossa Mascalesen osuus tuntuu lähteistä (ja todennäköisesti vuosikerrasta) riippuen vaihtelevan välillä 50–80%. Noin 10-15% blendistä on paikallisia, enemmän tai vähemmän tuntemattomia lajikkeita. Viinien annetaan kypsyä vuoden ajan tammitynnyreissä, minkä jälkeen tynnyrit sekoitetaan yhteen suurissa sammioissa ja viinin annetaan asettua joidenkin kuukausien ajan ennen pullotusta.<br /><br />
Tämä kyseinen vuosikerta tuli maistettua osana suurempaa Palari-vertikaalimaistelua, jossa se putsasi vaivatta koko pöydän. En viinin maistettuani ihmettele lainkaan, minkä vuoksi tämä kyseinen vuosikerta julistettiin aikanaan italialaisissa viinimedioissa Sisilian parhaaksi viiniksi ja tituleerattiin mm. "Italian Clos de Vougeot'na" (joskaan en ole varma onko vertaaminen Côte de Nuitsin suurimpaan ja laadullisesti epätasaisimpaan tarhaan välttämättä se kaikkein paras kehu...). Noh, joka tapauksessa, itse asiaan. Viini oli dekantoitu hiljattain ennen maistamista ja etiketin mukaan alkoholia löytyy eteläisen Sisilian lämpimän ilmaston huomioon ottaen verrattain maltilliset 13%.<br /><br />
Väriltään viini on hohtavan ja hieman kehittyneen granaattiomenan punainen, taittuen reunaa kohti aluksi vaaleamman mahonkiseksi, sitten lähes värittömän hailakanpunaiseksi.<br /><br />
Tuoksultaan viini on avoin, hurmaavan moniulotteinen ja erittäin viehättävällä tavalla kehittynyt. Hieman makeaan taittuvasta aromimaailmasta erottuu aluksi kuivahtaneita punaisia kirsikoita ja hieman riistaista lihaisuutta; näiden taustalta kevyttä rusinaisuutta, hillittyjä kuivakukkien viehkeitä sävyjä, hentoa granaattiomenamehua ja ujosti villiä ja hieman nahkaista funkia.<br /><br />
Suussa viini on kypsä, mehukas ja täyteläinen. Valloittavan monisävyisestä makumaailmasta erottuu makeampina sävyinä kirsikkamarmeladia ja nahistunutta karhunvatukkaa, kuivempina sävyinä veristä rautaisuutta ja lihaista umamia, hieman suolaisena tuntuvaa, kehittynyttä kuivalihaisuutta, kevyttä eksoottista mausteisuutta, hentoa nahkaisuutta ja happojen framille nostamaa variksenmarjaisuutta. Vaikka kokonaisuus tuntuu sisilialaisille viineille tyypillisen kypsältä, mehukkaalta ja aurinkoiselta, on kokonaisuus lähes Pommard-henkisen rakenteikas varsin korkealla hapokkuudellaan ja edelleen vaikuttavan tuntuvilla, ikeneen pureutuvilla tanniineillaan.<br /><br />
Viinistä jää lopuksi suuhun varsin pitkä, kehittynyt ja kohtalaisen hanakasti tanniineillaan ikeniin tarraava jälkivaikutelma. Suht kuivakassa ja jonkin verran kehittyneessä jälkimaussa tuntuu lihaista umamia ja käristettyä, hennosti savuista riistaa, hieman tupakkaa, hillitympiä kuivahtaneiden kirsikoiden ja rusinoiden makeampia sävyjä, hentoa balsamicomaista <i>liftiä</i> ja ujoa hapankirsikkaista bitteriä.<br /><br />
Kokonaisuutena Palari Faro on vaikuttavan moniulotteinen, edelleen varsin rakennevetoinen ja hedelmäsektoriltaan mukavasti kehittynyt viini, joka on kuitenkin ikäänsä nähden erittäin hyvässä iskussa – vertikaalimaistelussa, jossa tämäkin viini tuli vastaan, tulimme testanneeksi useampia Palarin Faroja 2000-luvulta, ja näistä lähes kaikki olivat tyyliltään selkeästi kehittyneempiä ja iäkkäämmän oloisia. Vaikkei tämä kyseinen viini tunnu enää nuorelta, ei se tunnu myöskään olevan lähdössä alaspäin; hedelmäsektorinsa osalta viini on todennäköisesti nyt huipullaan, eikä tästä enää kehity minnekään, mutta rakenteensa osalta viinin kanssa ei ole vielä kiire.<br /><br />
Tätä aikanaan runsaasti kehuja saanutta vuosikertaa maistellessa on helppo todeta Geracin saavuttaneen tavoitteensa: Palari Faro on parhaimmillaan uskomattoman moniulotteinen, vaikuttavan rakenteikas ja hienosti useampia vuosikymmeniä kypsyvä viini, joka helposti kuuluu maailmanluokan viinien parhaimmistoon. Vaikkei Faro vieläkään ole kasvanut mitenkään merkittäväksi appellaatioksi (Palari on edelleen yksi alueen harvoja viinitaloja ja ainoa oikeasti merkittävä tuottaja), ovat Geracin viinit onnistuneet palauttamaan Faroon sille kuuluvaa arvostusta sekä herättelemään niin muiden tuottajien kuin kuluttajienkin mielenkiintoa aluetta kohtaan. Kenties tämä trendi tulee vielä jatkumaan ja alue mahdollisesti voisi nousta tulevaisuudessa yhdeksi Italian arvostettujen ja tunnettujen appellaatioiden joukkoon?<br /></div><div><br />
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Ainutlaatuinen, vaikuttavan moniulotteinen ja hienosti kehittynyt sisilialainen kulttiviini yhdeltä Italian pienimmistä appellaatioista.
</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – ei ehkä se kaikkein paras maistamani sisilialainen punaviini, mutta joka tapauksessa helposti yksi parhaista. Upea esimerkki siitä, miten täysin tuntemattomistakin appellaatioista voi löytyä ainutlaatuisia, maailmanluokan viinejä.
</p>
</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-92225493938636091502021-03-12T10:00:00.001+02:002021-03-12T10:00:07.030+02:00Nicolas Joly Clos de la Coulée de Serrant 1997<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-jZ0Lahyjiig/YEsdBUC6EdI/AAAAAAAAjvc/PlI1ZtUEr2UBbuDCoJKeYKIpJKLkRFX3wCLcBGAsYHQ/s1738/couleedeserrant1997.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" title=""><img border="0" data-original-height="1738" data-original-width="468" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-jZ0Lahyjiig/YEsdBUC6EdI/AAAAAAAAjvc/PlI1ZtUEr2UBbuDCoJKeYKIpJKLkRFX3wCLcBGAsYHQ/w54-h200/couleedeserrant1997.jpg" title="" width="54" /></a></div>Nicolas Joly Clos de la Coulée de Serrant 1997</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href=" https://coulee-de-serrant.com/" target="-">Domaine Nicolas Joly (La Coulée de Serrant)</a></li>
<li> Tyyppi: Valkoviini, AOC Savennières-Coulée de Serrant
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/ranska.html">Ranska</a>
</li><li>Alue: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/loiren-laakso.html">Loire</a>, Anjou-Saumur, Savennières
</li><li>Rypäleet: Chenin Blanc (100%)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: ~60€ (Lokakuu 2017)
</li><li>Hinta nyt: ~115€ (Helmikuu 2021, wine-searcher.com)
</li></ul><div style="text-align: left;"> <span style="font-size: xx-small;"> </span></div><div style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"><a href="https://www.wallywine.com/" target="_blank">kuva: wallywine</a></span> </div><div style="text-align: right;"><br /></div><div style="text-align: justify;">
Olen blogissani kirjoittanut <a href="https://viinihullu.blogspot.com/2016/06/coulee-de-serrant-les-vieux-clos-2013.html">pari </a><a href="https://viinihullu.blogspot.com/2016/01/coulee-de-serrant-clos-de-la-bergerie.html">kertaa</a> aiemminkin Nicolas Jolyn viineistä, mutta koska niistä on jo vierähtänyt jonkin verran aikaa, lienee kertaus paikallaan.<br /><br />
Ainakin vielä joitain vuosia sitten Loiren laaksossa hääräilevä <b>Nicolas Joly</b> tunnettiin biodynaamisen viljelyn epävirallisina julkisina kasvoina. Hän ei kuitenkaan ole missään nimessä ensimmäinen tai suurin biodynaamiseen viljelyyn siirtynyt viinintuottaja, mutta mahdollisesti kuitenkin kovaäänisin ja innokkain, mikä on taannut miehelle nimeä ja mainetta aihepiirissä. Nykyisin kun niin moni viljelijä kun on siirtynyt biodynaamiseen viljelyyn, on Jolyn merkitys kyseisessä skenessä päässyt kutistumaan aiempaa pienemmäksi, mutta kun ottaa huomioon kuinka monelle monelle viljelijälle hän on toiminut esikuvana, ei Jolyn merkitystä biodynaamiseen viljelyyn voi vähätellä.<br /><br />
Nicolas Joly kouluttautui alun perin pankkialalle, missä hän toimi 1970-luvun lopulle saakka. Kuitenkin vuonna 1977 hän palasi Loiren laaksoon, perheensä omistamalle Château de la Roches-aux-Moines'n tilalle, jonka hänen vanhempansa olivat ostaneet 1960-luvun alussa ja jonka yhteyteen kuului mm. kuuluisa, noin 7 hehtaarin Coulée de Serrant'n viinitarha. Tilan ostettuaan Nicolas Jolyn äiti oli tuottanut viinejä, mutta vastuu viljelystä ja viininvalmistuksesta siirtyi Nicolas'n harteille tämän saavuttua takaisin perhetilalle.<br /><br />
Alun perin Joly viljeli nykyaikaisin menetelmin – käyttäen torjunta-aineita rikkaruohoja ja tuholaisia vastaan – mutta huomattuaan maan köyhtyvän, kaikkien hyönteisten kadonneen ja tarhan kasvien muuttuneen väriltään rusehtaviksi, rupesi Joly epäilemään viljelynsä kestävyyttä. Luettuaan 1980-luvun alussa biodynaamisesta viljelystä, päätti hän kokeilla sitä ja vain muutamassa vuodessa oli koko tilan tuotanto siirtynyt biodynaamiseen viljelyyn; Jolyn viinit ovat olleet biodynaamisia vuodesta 1984 alkaen.<br /><br />
Talo viljelee tarhoja Savennières'ssä, jonka viinit eroavat merkittävästi Keski-Loiren muista valkoviinialueista. Vaikka Savennièressä viljellään Chenin Blancia, kuten lähes kaikilla muilla Anjoun ja Tourainen valkoviinialueilla, on muilla viinialueilla nämä valkoviinit tyypillisesti puolikuivia tai jopa puolimakeita, kepeäliikkeisiä ja herkkiä. Kuiviakin viinejä tavataan, mutta nämäkin ovat tyylillisesti pääasiassa hyvin kepeitä, eloisia ja mineraalisia. Sen sijaan vaikka Savennières myös tuotti ennen makeampia viinejä, on se nykyisin tunnettu käytännössä ainoastaan kuivista valkoviineistä – makeampia viinejä valmistetaan harvoin ja nämä ovat sitten yleensä vain todella makeita jälkiruokaviinejä. Tällä viileällä alueella rypäleet tuottavat usein varsin konsentroituneita viinejä, ja koska tuottajat pyrkivät yleensä varmistamaan, etteivät rypäleet ole varmasti jääneet raaoiksi, poimitaan ne yleensä erittäin kypsinä – mutta kiitos viileän ilmaston, viinit usein kykenevät kypsyydestään huolimatta säilyttämään poikkeuksellisen korkean hapokkuuden. Tämän vuoksi Savennières'n viinit ovat Loiren Chenin Blanceiksi usein suorastaan epätyypillisen runsaita, voimakkaita ja robusteja, mutta ne myös saattavat olla – erityisesti nuorena juotuina – hyvin uutoksellisia, tylyjä ja jopa aggressiivisen mineraalisia. Klassinen Savennières usein vaatiikin jopa toista vuosikymmentä kellarointia, ennen kuin se rupeaa avautumaan ja oikeasti tarjoamaan parastaan.<br /><br />
Sen lisäksi, että Joly viljelee ja valmistaa viininsä biodynaamisten periaatteiden mukaan, edustaa hän myös Savennièresin myöhäisen sadonkorjun suhteen jonkinlaista ääripäätä: rypäleet poimitaan järjestään äärimmäisen kypsinä – varmasti joidenkin mielestä jopa ylikypsinä – ja ellei vuosikerta ole ollut kuiva, ovat rypäleet saaneet jo jonkinlaisen jalohometartunnan sadonkorjuun aikaan. Jalohometartunnasta huolimatta Jolyn viinit ovat lähes poikkeuksetta täysin kuiviksi käytettyjä, eli jalohomeella ei niinkään tavoitella jälkiruokaviineistä tuttua makeutta, vaan lisää konsentraatiota ja aromeja. Savennièresin viileyden ja maaperän vuoksi rypäleet kuitenkin usein säilyttävät poikkeuksellisen korkean hapokkuuden, eli edes erittäin kypsinä poimituista rypäleistä valmistetut viinit eivät tyypillisesti kärsi happojen puutteesta.<br /><br />
Niinä vuosikertoina, joina Jolyn viineissä on selkeä <i>botrytis</i>-tartunta, voivat viinit olla väriltään yllättävän tummia ja kehittyneen oloisia, mikä voi saada monet perehtymättömät epäilemään viinin olevan jo korkkaamishetkellä pilalle oksidoitunut. Oman ongelmansa tähän tuo se, että Jolylla on ollut viiniensä kanssa ongelmia oksidaation kanssa – ja tällöin voi viineihin vasta tutustuvalle olla vaikea tietää, onko viini nyt todella sellainen, kuin sen kuuluukin olla, vai piloille hapettunut! Tässä on siis haaste, josta voi selvitä vain maistelemalla Jolyn viinejä, jotta talon tyyli tulee tutuksi ja oppii erottamaan virheelliset, oksidoituneet viinit kunnossa olevista. Onneksi tämä kyseinen viini tuli maistettua Nicolas Joly -vertikaalissa, joten vertailukohtien ansiosta ei jäänyt epäselväksi, että tämä viini oli sellainen, kun pitikin! Tämä huippuvuosikerran 1997 pullo on ostettu viinin julkaisun aikoihin vuonna 1999 ja pidetty sen jälkeen kellarissa 18 vuoden ajan. Koska Jolyn mukaan hänen viininsä sekä kestävät että suorastaan vaativat ilmaa tarjotakseen parastaan, oli tämä pullo avattu ja tupladekantoitu n. 20 tuntia ennen maistelua. Talon tyylille tyypilliseen tapaan viinissä on rouheat 15% alkoholia.<br /><br />
Lasissa viinillä on kohtalaisen syvä, ujosti utuinen ja keskeltä aavistuksee pronssiin taittuva oljenkeltainen väri.<br /><br />
Kehittyneessä ja suorastaan naurettavan moniulotteisessa tuoksussa tulee ensimmäisenä vastaan kypsää keltaista omenaa, vahamaisuutta ja hunajaista makeutta. Näiden piirteiden alta alkaa erottua kehittynyttä pähkinäisyyttä, hieman piikivimäistä savuisuutta, kevyttä murjottua omenaa, hillittyä ruskistettua voita ja hentoa mehiläisvahaa. Kaiken tämän alla värjöttelee aavistus aldehydisyyttä, joka antaa tuoksulle ujosti Fino-Sherrymäisen suolapähkinän ja viheromenan viipaleiden häivähdyksen.<br /><br />
Suussa viini on erittäin sulavalinjainen, teksturaalinen ja kohtalaisen painokkaan tuntuinen. Makumaailmaltaan viini on uskomattoman moniulotteinen – heti ensisiemauksella kielelle leviää kaleidoskooppimainen kirjo eri sävyjä: hunajaa, tuntuvaa kivistä mineraalisuutta, murjottua omenaa, hieman paahdettuja pähkinöitä, kevyttä ruskistettua voita, hillittyä paahteisuutta, hentoja makeamman hedelmäisiä keltaluumun ja verkkomelonin sävyjä ja aavistus mantelimassaa. Jokainen siemaus tuntuu paljastavan jotain uutta viinistä. Teknisesti viini on rutikuiva, mutta kokonaisuus on selvästi äärimmäisen kypsä, mikä yhdistettynä erittäin runsaaseen, öljyiseen suutuntumaan ja kehittyneempiin piirteisiin antaa kokonaisuuteen illuusion makeudesta. Ainoastaan hapokkuus tuntuu ehkä aavistuksen verran matalalta viinin vaikuttavaan runsauteen, mutta tämän kääntöpuolena viinin täyteläinen runko piilottaa korkean alkoholin hämmentävän hyvin. Ja hapoistaan huolimatta viini ei onneksi koskaan pääse tuntumaan läskiltä tai löysältä, vaan balanssi pysyy hyvin kunnossa.<br /><br />
Suuhun jäävä jälkivaikutelma on erittäin voimakas, lähes makean tuntuinen ja uskomattoman moniulotteinen. Erittäin pitkästä jälkimausta erottuu kuivattua persikkaa, ruskistettua voita, omenahilloa, hieman kivistä mineraalisuutta, kevyttä crème brûléetä, hentoa hunajamelonia, ujoa savuisuutta ja aavistus lähes briossimaista paahteisuutta. <br /><br />
Joly-maistelussamme tämä Coulée de Serrant 1997 oli hyvin samankaltainen saman viinin 2007-vuosikertaan – sillä erotuksella, että tämä 1997 oli huomattavasti moniulotteisempi, kehittyneempi ja vaikuttavampi (sekä myös hieman makeamman tuntuinen kymmenen vuotta nuorempaan versioon verrattessa). Vaikka tämä vanhempi versio vaikuttaa olevan varsin kehittynyt, en ole silti täysin varma, onko viini vieläkään saavuttanut huippuaan. Voi olla, että viini ei tule lisäkellaroinnilla paranemaan tästä, mutta toisaalta on mahdollista, että tämä vain jatkaa menoaan ja kehittyy joksikin vielä vaikuttavammaksi.<br /><br />
Noin yleisesti Jolyn viineistä puhuttaessa, on mielestäni talon kevyempi, freesimpi ja harmonisempi Clos de la Bergerie enemmän omaan makuuni, kuin Coulée de Serrant, joka ilmaisussaan lähinnä luottaa suorastaan poikkeukselliseen voimaan ja konsentraation tuntuun. Tästä preferenssistäni huolimatta on pakko myöntää, että hyvin harva kuiva Chenin Blanc on ollut meikäläisen kirjoissa yhtä vaikuttava esitys kuin tämä 20-vuotiaana testattu Coulée de Serrant. Tämän viinin maistettuaan on helpompi ymmärtää, miksi Jolyn viinit nauttivat tietyissä piireissä melkoisesta hypestä. Vaikkei viini ole mitenkään edukas reilun satasen nykyhinnalla, onnistuu se silti tarjoamaan jotain sellaista, jota tässä hintaluokassa on vaikea löytää. Ja kun viinin on aikanaan saanut ostettua "vain" kuudella kympillä, on se ollut varsinainen löytö.<br /><br /></div>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Biodynaamisen maatalouden oman ylipapin huippuviini huippuvuodelta. Vaikka Jolyn viineissä voi olla melkoisesti laadunvaihtelua vuosikertojen – ja jopa pullojen – välillä, on tämä viini kyllä niin hyvä, kuin voi odottaa.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – vaikka yleensä makumieltymykseni suosivat raikkaita, kepeitä ja matala-alkoholisia valkoviinejä, on tämä kyseinen viini jotain täysin ainutlaatuista melkein millä tahansa mittarilla mitattuna. Ainutlaatuinen esimerkki siitä, kuinka paljon voimaa ja konsentraatiota Chenin Blancista on mahdollista saada oikeissa käsissä irti.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (~60€) <b>ja laadun suhde</b>: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.</p>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-32858866169019399272021-02-01T10:09:00.002+02:002021-02-01T10:35:20.284+02:00Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-rAfwSoiO10c/YBe29CYkIZI/AAAAAAAAjVk/28IkigOzwagFCj87h3bppsPS8hAdRJF1QCLcBGAsYHQ/s500/hautmedoc2016.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="500" data-original-width="156" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-rAfwSoiO10c/YBe29CYkIZI/AAAAAAAAjVk/28IkigOzwagFCj87h3bppsPS8hAdRJF1QCLcBGAsYHQ/w63-h200/hautmedoc2016.jpg" title="" width="63" /></a></div>Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="http://closdujaugueyron.fr/index.html" target="-">Clos du Jaugueyron</a></li>
<li> Tyyppi: Punaviini, AOC Haut-Médoc
</li><li>Maa: <a href="https://viinihullu.blogspot.com/2011/12/ranska.html">Ranska</a>
</li><li>Alue: <a href="https://viinihullu.blogspot.com/2011/12/bordeaux.html">Bordeaux</a>, Médoc, Haut-Médoc
</li><li>Rypäleet: Cabernet Sauvignon (50%), Merlot (33%), Petit Verdot (7%)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta ostohetkellä: 23,50€ (Lokakuu 2020)
</li></ul><p style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"> </span></p><p style="text-align: right;"><a href="https://www.artisanwinedepot.com" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;"> kuva: artisan wine depot</span></a><br /></p><div style="text-align: justify;">
Vaikka Bordeaux'n viinejä usein pidetään maailman parhaimpien joukkoon kuuluvina, eivät ne ole juuri koskaan onnistuneet puhuttelemaan meikäläistä. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta alueella tehtiin vahvasti omiin makumieltymyksiini sopivia viinejä, joissa yhdistyi reipas hapokkuus, napakat tanniinit, mukavan kuivakka hedelmäisyys ja maltillinen tammen käyttö. Asiat kuitenkin alkoivat muuttua vahvasti 1990-luvun viimeisinä vuosina ja alue on muuttunut valtavasti viimeisen 20 vuoden aikana: niin ilmaston lämpenemisen kuin viininvalmistusteknisten muutosten myötä alueen viineistä on tullut kypsempiä, pehmeämpi ja makeampia. Tanniineja ja happoja löytyy paljon vähemmän kuin ennen, kun taas tammea käytetään versin liberaalisti. Alkoholitasotkin ovat keskimäärin yli prosenttiyksikön verran korkeammalla kuin ennen. Lopputuloksena on ollut viinejä, jotka näyttävät parhaimmillaan puleeratuilta, suurille massoille tehdyltä pastisselta klassisista Bordeaux'n viineistä, pahimmillaan kosiskelevilta, uuden maailman henkeen valmistetuilta, hallitsevaan tammeen hukutetuilta hedelmäpommeilta.<br /><br />
Pitkään uskoin, että tätä nykyä ainoa perinteistä <i>proper claretia</i> valmistava tuottaja on legendaarisen Château Bel Air-Marquis d'Aligren <b>Jean-Pierre Boyer</b>, joka kohta 90-vuotiaana tervaskantona ei ole vieläkään ottanut kuuleviin korviinsa mitään moderniin viininvalmistukseen liittyvien välineiden tai menetelmien käyttöä, lähinnä kuitaten sellaiset asiat nykypäiväisenä humpuukina.<br /><br />
Tästä syystä kiinnostukseni heräsi, kun (Château Bel Air-Marquis d'Aligren lailla) Margaux'ssa sijaitsevaa (ja tähän asti tutkani ulkopuolella pysytellyttä) Clos du Jaugueyronia tituleerattiin yhdeksi harvoista perinteisen koulukunnan lipunkantajista ja talon viinejä verrattiin suotuisasti juuri BAMA:n klassista tyyliä huokuviin viineihin. Kun tarjolla oli vielä vuosikertaa 2016 – jota tällä haavaa hehkutetaan parhaaksi sitten korkeatasoisen 2010:n – oli päätös hommata pari pulloa plakkariin varsin selvä.<br /><br />
Clos du Jaugueyronin viinitalo on saanut alkunsa 1990-luvun alussa, kun eteläisestä Ranskasta, Minervois'sta, kotoisin oleva <b>Michel Théron</b> muutti opiskelemaan viininvalmistusta Bordeaux'n viinikouluun. Hänen tarkoituksenaan oli alun perin opiskella tutkinto ja palata kotiseudulleen valmistamaan perhetilallaan viiniä, mutta kun opintojen aikana Bordeaux'sta löytyi vaimo, päätti Théron asettua pysyvästi kaupunkiin. Vuonna 1993 Théron vaimoineen osti vanhan, jo 1800-luvun lopulta viiniä valmistaneen viinitalon, muttei lainkaan viinitarhoja. Sen sijaan he ryhtyivät vuokraamaan viinitarhoja, joiden viljelyssä siirryttiin pian luonnonmukaiseen viljeyyn. Tätä nykyä Clos du Jaugueyron viljelee kuuttatoista eri palstaa yhteensä noin kymmenen hehtaarin alueella, joista reilu kolme hehtaaria sijaitsee Haut-Médocin alueella ja noin seitsemän hehtaaria Margaux'n alueella. Tarhojen viljelyssä on siirrytty biodynaamiseen viljelyyn vuonna 2008, vuodesta 2012 kaikki talon tarhat ovat sertifioidusti luonnonmukaisia ja tätä nykyä Clos du Jaugueyron on myös sertifioidusti biodynaaminen.<br /><br />
Talon viininvalmistusmenetelmät ovat aina nojanneet enemmän perinteiseen, mahdollisimman pieneen viinin manipulointiin nojaavaan tyyliin; rypäleet on poimittu kypsinä, mutta moniin muihin tuottajiin nähden melko varhain ja viinien on annettu käydä spontaanisti villihiivojen avulla. Viininvalmistuksessa on käytetty aiemmin enemmän tammea, mutta tässäkin suhteessa ollaan tultu alaspäin; Haut-Médocin alueelta valmistettu viini näkee tätä nykyä hädin tuskin lainkaan uutta tammea ja siinä missä Margaux'n tarhojen viinit kypsytettiin ennen jopa 70% uusissa tammitynnyreissä, on tätä nykyä uuden tammi taso vuosikerrasta riippuen 25-50% kieppeillä.<br /><br />
Tämä nyt arvioitu viini on vasemman rannan perinteiseen, Cabernet Sauvignon -vetoiseen blendiin pohjautuva viini, jonka rypäleet on korjattu Haut-Médocin alueella, Macaun kylän ympäristössä sijaitsevilta, biodynaamisesti viljellyiltä tarhoilta. Kaikki rypäleet on rangattu ennen vinifikaatiota, murskattujen rypäleiden on annettu käydä spontaanisti rypäleiden omilla villihiivoillaan 4000–8000-litraisissa, lämpötilakontrolloiduissa sementtitankeissa. Käymisen jälkeen viini on siirretty kypsymään 12 kuukauden ajaksi 225-litraisiin, kerran tai kahdesti käytettyihin tammitynnyreihin. Lopuksi viini on sekoitettu tynnyreistä jälleen sammioihin ja pullotettu minimaalisen sulfiittilisäyksen kanssa. Tuotantomäärä vuosikertaa 2016 on ollut 22,000 pulloa ja 900 magnumia. Alkoholia löytyy nyky-Bordeaux'n tyyliin nähden vaatimattomat 12,5%.<br /><br />
Viinillä on lasissa hyvin tumma, lähes läpinäkymätön ja suht nuorekas mustan kirsikan väri.<br /><br />
Nokkasektori on avoin, aromaattinen ja hieman makeaan taittuva. Ihastuttavan puhdaspiirteisestä aromimaailmasta erottuu kypsää mustaherukkaa ja muita tummia marjoja, hieman lakritsijuurta, kevyttä makeaa luumua, hentoa lehtevää yrttisyyttä, hillittyä paahdettua puuta ja ujoa musteisuutta. Viiniä pidempään ihmetellessä tuntuu siltä, että puisevat aromit häilyvät jossain määrin ees taas; aluksi viinin tuoksu on todella marjainen, sitten tammi saapuu enemmän framille ja sitten taas vähän ajan päästä hedelmä on taas johdossa, tammen siirryttyä jälleen taustalle. Joka tapauksessa, nättiä on.<br /><br />
Viini on suussa kuiva, keskitäyteläinen ja mukavan napakka olematta erityisen tiivis tai uuttunut. Kokonaisuudessa tuntuu tuoretta mustaherukkaa ja mustaa vadelmaa, hieman makeampaa luumuisuutta, hillittyä yrttibitteriä, kevyttä lehtevyyttä, hentoa puisevaa menoa ja ujoa lakritsia. Klassisen Bordeaux'n hengessä kokonaisuus on melko kevytliikkeinen olematta mitenkään vaatimaton ja sekä reipas hapokkuus että kohtalaisen innokkaasti muttei aggressiivisesti ikeniin tarraavat tanniinit pitävät yleisilmeen viehättävän rakennevetoisena.<br /><br />
Suuhun jäävä jälkivaikutelma on kuiva, happovetoinen ja kohtalaisesti ikeniä kuivattava. Pitkässä ja loppua kohti bitterisempään taittuvassa jälkimaussa häilyy tuoretta mustaherukkaa ja vadelmaa, hillittyä lehtevyyttä, kevyttä yrttibitteriä, maltillista kuivakkaa puuta, hentoa soraista mineraalia ja aavistus makeampaa tummaa luumua.<br /><br />
Clos du Jaugueyronin Haut-Médoc yllättää oikein positiivisesti: ollakseen varsin nuori vasemman rannan tapaus, on tämä oikein nätti, uskottava ja harmoninen esitys. Kokonaisuutena viini on ehkä vielä hieman turhan nuorekas ja hedelmävetoinen mennäkseen kunnon <i>proper claretista</i>, mutta palikat näyttävät olevan sellaiset, että kunhan ne ajan kanssa nivoutuvat keskenään hyvin kohdalleen, on tässä viinissä aineksia vallaan mainioon vanhan koulukunnan <i>porvooseen</i>. Onhan tämä kyllä inasen verran kypsempi mitä ysärillä useimmat Bordeaux't olivat, eikä tästä löydy lainkaan sellaista viehättävää, perinteisen vasemman rannan viinin lehtevää vegetaalisuutta, mutta yleisolemukseltaan viini on niin klassista tavaraa, että oksat pois. Vallan mukavaa, että tällaisiakin tapauksia edelleen löytyy markkinoilta, kunhan vain vähän jaksaa penkoa.<br /><br />
Nyt juotavaksi viini on vallan mainiossa iskussa niin aromaattisesti kuin rakenteellisesti – hedelmä ei osoita minkäänlaisia sulkeutumisen merkkejä ja vaikka rakennetta löytyykin, ei viini ole millään lailla kova tai kireä. Omaan makuuni viini kyllä oli varsin nuorenpuoleinen ja kaipaisin ehkä hieman enemmän iän tuomaa syvyyttä ja vivahteikkuutta hyvin dominoivan hedelmäsektorin sijaan, mutta sellaista kyllä on turha odottaa nelivuotiaalta Bordeaux'lta. Onneksi kellariini jäi toinen pullo kypsymään – se saakoon vartoa siellä hieman pidemmän aikaa.<br /></div>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Freesi, puhdaspiirteinen ja kaikin puolin klassinen Haut-Médoc, joka nuoresta iästään huolimatta on tyylillisesti lähempänä klassisia Bordeaux'n viinejä kuin moderneja, muhkeita ja usein melko tammivetoisia mörssäreitä. Bordeaux'sta olisi helpompi pitää, jos alueelta löytyisi useampia tällaisia viinejä.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Tyylikäs – todella harmoninen ja perinteitä kunnioittava esitys, joka ensisijaisesti huokuu kypsytyspotentiaalia, joskin on myös varsin hyvin juotavissa jo nyt.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (23,50€) <b>ja laadun suhde</b>: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.</p>
Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-67276857586709684802021-01-25T14:00:00.001+02:002021-01-25T14:00:06.218+02:00Radikon Ribolla Gialla 1998<div><span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-2pUxc9EX1wk/YA6yKqdUf-I/AAAAAAAAjRM/PwrnosCHWWQG882zXbubJpGiDQZmyaY6QCLcBGAsYHQ/s600/ribollagialla.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="600" data-original-width="158" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-2pUxc9EX1wk/YA6yKqdUf-I/AAAAAAAAjRM/PwrnosCHWWQG882zXbubJpGiDQZmyaY6QCLcBGAsYHQ/w53-h200/ribollagialla.jpg" title="" width="53" /></a></div>Radikon Ribolla 1998</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="http://www.radikon.it/" target="-">Radikon</a></li>
<li> Tyyppi: Oranssi viini, IGT Venezia Giulia
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/italia.html">Italia</a>
</li><li>Alue: Friuli, Collio Goriziano
</li><li>Rypäleet: Ribolla Gialla (100%)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: n. 50€ (Marraskuu 2016)
</li></ul><p style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"> </span></p><p style="text-align: right;"><a href="https://www.vivino.com/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: vivino </span></a><br /></p><br /></div><div style="text-align: justify;">
Oranssit viinit ovat olleet iät ja ajat osa viininvalmistuksen historiaa, mutta 1900-luvulle tultaessa ne olivat alkaneet kadota nykyaikaisempien valkoviinien tieltä ja vuosisadan puoleenväliin tultaessa ne olivat kadonneet lähes täysin maailmankartalta. Tämä historiallinen tyyli oli ollut merkittävä osa Georgian, Slovenian ja itäisen Italian Friulin viininvalmistusperinnettä, mutta Georgian päätyminen osaksi Neuvostoliittoa ja modernin viininvalmistustekniikoiden rantautuminen Friuliin ja Italiaan tehokkaasti siivosivat tyylin piiloon. Kyseinen tyyli selvisi lähinnä sillä, että georgialaiset tekivät itse omat kotiviininsä kyseisellä menetelmällä ja Sloveniassa tyyli ei koskaan päässyt täysin kuolemaan.<br /><br />
1990- ja 2000-luvuilla alkoi oranssien viinien hidas esiinmarssi takaisin viinikentälle. Georgia itsenäistyi Neuvostoliiton hajottua, eikä viininviljelijöiden tarvinnut enää kantaa satoaan valtion viinitehtaisiin, vaan he pystyivät valmistamaan ja myymään itse omat viininsä; Slovenia itsenäistyi Jugoslaviasta ja rautaesiripun romahdettua alkoivat pikku hiljaa heidän perinteiset viininsä tulemaan tunnetuiksi myös maan rajojen ulkopuolella; ja Friulissa <b>Joško Gravner</b> ja <b>Stanko Radikon</b> ryhtyivät hassuttelemaan.<br /><br />
Friulissa rustiikkisia valkoviinejä (ja rypäleiden kuorien kanssa valmistettuja oransseja viinejä) oltiin valmistettu lähinnä paikalliseen kulutukseen, eikä niitä käytännössä koskaan nähty alueen ulkopuolella. 1960- ja 1970-luvuilla alueen tuotanto kuitenkin muuttui hyvin lyhyessä ajassa radikaalisti ja käytännössä kaikki alueen tuottajat alkoivat tuottamaan nykyaikaisia, puhtaita ja raikkaita valkoviinejä, jotka nousivat hetkessä koko Italian suosioon. Tällaisia viinejä myös Colliossa, Oslavian kaupungissa asuvat naapurukset Gravner ja Radikon valmistivat pitkän aikaa. Lopulta vuonna 1994 Gravner totesi, ettei enää kokenut modernia, hedonistista hedelmävetoisuutta korostavaa modernia viinityyliä omakseen, vaan halusi valmistaa jotain, joka ilmentäisi enemmän aluetta ja alkuperää. Muistellessaan isoisänsä valmistamia, perinteisiä ja hämmentävän hyvin
ikää kestäneitä valkoviinejä, joita oli maseroitu pitkään rypäleiden
kuorien kanssa, teki Gravner kokeellisen erän hakemalla inspiraatiota alueen unohdetusta, perinteisestä tyylistä. Tietämättä näistä Gravnerin kokeiluista, ryhtyi kivenheiton päässä omia viinejään valmistava Radikon puolestaan vuonna 1995 kokeilemaan perinteistä kuorikontaktin käyttöä saadakseen enemmän voimaa ja syvyyttä varsin intensiivisiä, mutta aromaattisesti hieman neutraaleja viinejä tuottavista Ribolla Gialla -rypäleistään valmistamalla erikseen yhden kokeellisen 225 litran tynnyrin erän antamalla rypäleiden makoilla kuorien kannsa noin viikon ajan käymisen yhteydessä. Kumpikaan tuottajista ei julkaissut ensimmäisiä kokeilujaan ja vuosikerran 1996 tuhosi alueella riehunut raemyrsky käytännössä kokonaan. Vuosikerta 1997 oli Radikonilta ensimmäinen ja Gravnerilta toinen kaupallinen vuosikerta oranssia viiniä ja tämän jälkeen kumpikin tuottajista muutti tuotantonsa kertaheitolla uuteen tyyliin. Monet viinitalojen entisistä asiakkaista olivat tyrmistyneitä tästä uudesta "vanhasta" tyylistä, mutta sentään sekä Gravner että Radikon vaikuttivat olevan erittäin tyytyväisiä siihen, mitä olivat juuri aloittaneet.<br /><br />
Stanko Radikon työskenteli alun perin automekaanikkona, mutta häntä vain pari vuotta vanhempi ikätoverinsa Gravner onnistui maanittelemaan Radikonin töihin sukunsa tilalle ja lopulta vuonna 1979 Radikon otti tilan vastuulleen. Vuoteen 1995 asti talo valmisti moderneja, nykyaikaisia viinejä, mutta vuodesta 1997 eteenpäin Radikonin tuotanto on keskittynyt yksinomaan pitkään kuorikontaktiin pohjautuviin viineihin. Toisin kuin Gravner, joka aloitti vuonna 1997 kokeilut georgialaisilla <i>kvevri</i>-saviastioilla ja 2000-luvulle tultaessa oli hylännyt tammitynnyrit ja -sammiot täysin, on Radikon keskittynyt valmistamaan tammessa kypsyviä viinejä. Viinit käytetään perinteisissä, päältä avoimissa tammisammioissa ja ne kypsyvät pitkään – keskimäärin noin 3 vuoden ajan – suurissa <i>botti</i>-tammitynnyreissä. Alkuaikoina Radikon kokeili erilaisia kuorimaseraatioaikoja, lähtien viikosta tai parista aina kuuden kuukauden pituisiin maseraatioihin. Talon tyyli kuitenkin ajan kanssa vakiintui noin 3 kuukauden pituiseen maseraatioaikaan. Radikon myös huomasi, että kuorikontakti toi viineille kypsytyskestävyyttä, minkä vuoksi viineistä oli mahdollista vähentää säilöntäaineena toimivia sulfiitteja; sulfiittien määrää vähennettiin pikku hiljaa ja vuodesta 2002 eteenpäin viinit ovat olleet täysin sulfiitittomia.<br /><br />
Stanko Radikonin poika <b>Saša</b> liittyi myöhemmin talon toimintaan mukaan ja Stanko antoi hänelle mahdollisuuden valmistaa omia viinejään talon nimellä. Nämä lyhyemmällä kuorikontaktilla (1–2 viikkoa) ja kypsytysajalla (keskimäärin 18 kk tynnyreissä) valmistetut viinit kulkevat nimellä "S" – Sašan mukaan. Tätä nykyä Radikonin viinitalo on kokonaan Saša Radikonin johtama, sillä Friulin nykyaikaisten oranssien viinien pioneeri Stanko Radikon kuoli vuonna 2016 aggressiivisen syövän uuvuttamana, vain 62 vuoden ikäisenä.<br /><br />
Tämä nyt arvioitu Ribolla Gialla 1998 on yksi ensimmäisiä niin Stanko Radikonin kuin koko Italian kaupallisia oransseja viinejä. Rypäleet tulevat hyvin Radikonin omilta, hyvin vanhoilta ja matalasatoisilta tarhoilta. Kuorimaseraation kestosta tämän vuosikerran osalta ei ole tietoa, mutta todennäköisemmin kyse on kuukausista, ei päivistä tai viikoista. Viini on käytetty spontaanisti villihiivoilla tammisammioissa ja kypsynyt 3 vuoden ajan suurissa, vanhoissa tammitynnyreissä. Viini on pullotettu suodattamattomana, mutta toisin kuin nykyisissä Radikonin viineissä, tässä on mukana myös pieni sulfiittilisäys.<br /><br />
Ulkonäöltään viini on syvä ja melkon konsentroituneen kuparisen punaoranssi, taittuen reunallaan kohti kullankeltaista. Koska viini oli dekantoitu hyvin varovaisesti karahviin, on se upean kirkas – sen sijaan pullon pohjalle jääneestä sakasta voi hyvin päätellä, että viini olisi varmasti varsin utuista, ellei jopa sameaa, jos sen kaataisi varomattomasti suoraan pullosta lasiin.<br /><br />
Tuoksultaan viini on uskomattoman voimakas ja moniulotteinen; makeaan taittuvasta aromimaailmasta erottuu karamellia, appelsiinimarmeladia, hieman vadelmahilloa, kevyttä maanläheistä savuisuutta, hillittyä kuivattujen tummien hedelmien vivahteita, hentoa murjottua omenaa ja häivähdyksiä haihtuvien happojen (VA) tuomistaa balsamicon ja kynsilakan piirteistä. Yleisolemukseltaan tuoksu tuntuu olevan jatkuvassa muutoksen tilassa ja viini tuntuukin tuoksuvan yllättävän erilaiselta joka kerta, kun nokkansa työntää lasiin.<br /><br />
Vaikka viinin tuoksu on erittäin tuhti ja makea, on se suussa vuorostaan täysin kuiva ja ennemmin keskitäyteläinen kuin pureksittavan paksu, mikä luo huomattavan kontrastin aromi- ja makumaailman välille. Intensiivisestä ja vaikuttavan moniulotteisesta makumaailmasta löytyy kivistä mineraalisuutta, karamellia, aromaattisia Aasian mausteita, hieman kirpeää Granny Smith -omenaa, hillittyä ruusunmarjakeittoa, kevyttä savuisuutta, hentoa vadelmaisuutta ja ujoa rustiikkista funkia, joka taittuu jälkimaun lähestyessä kohti makeaa, balsamicoista liftiä. Kokonaisuus on vaikuttavan fokusoitunut ja rakenteikas, kiitos varsin korkean hapokkuuden, joka tuo viinille sekä vaikuttavaa rakennetta että makuun intensiteettiä. Suutuntumaa sävyttävät myös hennot tanniinit, jotka tuovat kokonaisuuteen enemmän puuterista tekstuuria kuin ikeniin tarraavaa otetta.<br /><br />
Lopuksi viinistä jää suuhun runsas, melko happovetoinen ja suorastaan naurettavan moniulotteinen jälkivaikutelma. Erittäin pitkäkestoisessa jälkimaussa tuntuu ruusunmarjakeittoa, hieman makeaan taittuvaa vadelmahilloa, hillittyä eksoottista mausteisuutta, hennosti viilentävää, minttuisuutta yrttisyyttä, ujoa balsamico-henkistä volatiilisuutta ja oksidatiivinen häivähdys karamellisuutta.<br /><br />
Kokonaisuutena tämä yksi Radikonin ensimmäisistä oransseista viineistä on lähes 20 vuoden ikäisenä äärimmäisen vaikuttava ja hurmaava elämys. Tämä ei ole pelkästään yksi upeimpia ja moniulotteisimpia koskaan maistamiani oransseja viinejä, vaan myös viinillinen elämys ihan omassa luokassaan. Vaikka viinissä on oma villi, puleeraamaton puolensa, joka erottuu lähinnä hieman korostuneena volatiilisuutena, on se kokonaisuutena uskomattoman puhdaspiirteinen ja omalla tavallaan virheetön. Mikään viinin piirteistä ei pysäytä ihmettelemään, vaan kokonaisuus soljuu alusta loppuun upean vaivattomasti ja vasta tämän jälkeen viiniä voi pysähtyä hämmästelemään. Lisäksi on erikseen mainittava, että viini tuntuu todella olevan elävä tuote, sillä niin jokainen nuuskaisu kuin hörppy tuntuvat olevan edellisistä erilaisia. Yleisilmeestä saa sellaisen tunteen, että viini on todennäköisesti nyt huipullaan, mutta vaikka se todennäköisesti ei tästä enää kehity ylöspäin, voin uskoa viinin vielä kestävän mainiosti joitain vuosia.<br /><br />
Voin toki ymmärtää, miten 1990-luvun lopulla aikalaiset Radikonin fanit ovat järkyttyneet, kun raikkaiden ja puhtaaksi puleerattujen valkoviinien tilalle ilmestyy yhtäkkiä tämmöisiä, suorastaan määritelmää pakenevia erikoisuuksia. On kuitenkin nostettava hattua Stankon periksiantamattomuudelle ja vahvalle uskolle näkemyksestään; elämänsä viimeiset 20 vuotta hän onnistui yhdessä Gravnerin kanssa piirtämään uusiksi niin kotialueensa Collion kuin koko maailman viinikarttaa. Siinä on suoritus, johon harva merkittäväkään viinintuottaja kykenee.<br /><br /></div>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Äärimmäisen vaikuttava, moniulotteinen ja harmoninen oranssi viini oman genrensä pioneeriltä. Vaikea kuvitella, että näin ainutlaatuinen viini on yksi ensimmäisiä vuosikertoja koko tyylilajissaan.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – tässä viinissä on onnistuttu naittamaan uskomattoman hienosti nykyaikainen osaaminen alueen ikiaikaisiin rustiikkisiin perinteisiin, jolloin lopputuloksena on juoma, joka pakenee määrittelyjä, mutta jonka poikkeuksellista laatua ei käy kiistäminen. Ainutlaatuinen elämys.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (~50€) <b>ja laadun suhde</b>: Ylivoimainen – ajatus paremmasta oluesta samaan hintaan tuntuu mahdottomalta. </p>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-4306620666679794602021-01-21T18:00:00.001+02:002021-01-22T01:14:17.681+02:003 Fonteinen Oude Geuze 1999<div><span style="font-size: 130%;"><b><table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right;"><tbody><tr><td style="text-align: center;" title=""><a href="https://1.bp.blogspot.com/-1oOQxiHOBpg/YAmBF39XJyI/AAAAAAAAjO4/uugzDI9s0LgBV8fGoPjyjvWxIHoGHbY5ACLcBGAsYHQ/s1190/3fonteinen.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="870" data-original-width="1190" src="https://1.bp.blogspot.com/-1oOQxiHOBpg/YAmBF39XJyI/AAAAAAAAjO4/uugzDI9s0LgBV8fGoPjyjvWxIHoGHbY5ACLcBGAsYHQ/s320/3fonteinen.jpg" title="" width="320" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: x-small;">Todistusmateriaalia Pikkulinnusta</span><br /></td></tr></tbody></table>3 Fonteinen Oude Geuze 1999</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href=" http://www.3fonteinen.be/" target="-">Brouwerij 3 Fonteinen</a></li>
<li> Tyyppi: Olut, Lambic, Gueuze
</li><li>Maa: Belgia
</li><li>Alue: Flanderi, Flanderin Brabant, Beersel
</li><li> Maltaat: Ohra- (60%), mallastamaton vehnä (40%)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta ostohetkellä: 40,00€ (Elokuu 2015, Olutravintola Pikkulintu)
</li></ul><p></p></div><div><br /></div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Tämä nyt arvioon päätynyt Geuze ei ole ensimmäinen 3 Fonteinenin omaa tuotantoa sisältävä gueuze, mutta se on joka tapauksessa yksi ensimmäisiä, jonka sekoituksessa on käytetty talon itse panemaa olutta.<br /><br />
Tosiaan, vaikka 3 Fonteinen on lambic-panimona melko tuore tapaus – ensimmäiset omat lambicinsa 3 Fonteinen laittoi alulle vasta vuonna 1998 – on sillä historiaa paljon enemmän. Belgiassa nimittäin on lukuisia lambicintuottajia, jotka eivät pane omaa olutta, vaan ostavat muilta lambic-panimoilta pullottamatonta olutta ja sekoittavat niistä omilla suhteillaan olutta, jota myyvät eteenpäin omalla nimellään. Myös 3 Fonteinen on saanut alkunsa lambic-sekoittajana, sillä se perustettiin jo 1883 (Wikipedian mukaan 1887) Beerselin kaupunkiin kahvila-majataloksi, jonka yhteydessä toimi <i>geuzestekerij</i> – gueuze-sekoittamo. Nimi Drie Fonteinen, "kolme lähdettä", tuli talon kolmesta hanasta, joista tarjoiltiin talon itse sekoittamia oluita: lambicia, faroa ja kriekiä.<br /><br />
Vuosien aikana 3 Fonteinen vaihtoi omistajia monta kertaa, mutta silti onnistui keräämään mainetta korkeatasoisilla oluillaan. Tuottajana 3 Fonteinen alkoi muuttua nykymuotoonsa vuonna 1953, jolloin <b>Gaston</b> ja <b>Raymonde Debelder</b> ostivat sekoittamo-kahvilan. Perinteisesti tuohon aikaan lambicia myytiin lähinnä tynnyreistä, mutta pikku hiljaa Debelderit ryhtyivät pullottamaan tuotantoaan, mikä vain kasvatti talon suosiota entisestään.<br /><br />
Vuonna 1982 Gaston siirtyi eläkkeelle Debelderit jättivät talon pyörittämisen pojilleen <b>Armandille</b> ja <b>Guidolle</b>. Armand Debelderin vastuulle jäi lambicien sekoittaminen, Guidon vastuulle olutkahvilapuolen pyörittäminen. Vaikka 3 Fonteinen onnistui pärjäämään näinä lambicin kannalta hankalina aikoina, moni panimo sen sijaan ei pystynyt samaan ja 1990-luvulla Belgiassa oli vain kolme kaupallista panimoa: Boon, Girardin ja Lindemans. Ostamalla näiltä panimoilta olutta ja sekoittamalla siitä omaa lambiciaan, 3 Fonteinen sinnitteli perinteisenä gueuze-sekoittamona aina 1990-luvun loppuun asti, jolloin Armand Debelder vuokrasi nykyaikaiset panimolaitteistot tiloihinsa. Koska Belgiassa ei oltu moneen vuosikymmeneen nähty uusia lambic-panimoja, eivät pankit halunneet rahoittaa Debelderin toimintaa, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi laitteiston vuokraaminen – ja näin 3 Fonteinenista tuli ensimmäinen uusi lambic-panimo Belgiassa yli 80 vuoteen!<br /><br />
Tämä nyt arvioitu Oude Geuze ei ole ensimmäinen olut, johon on käytetty 3 Fonteinenin itse panemaa olutta, mutta se on joka tapauksessa yksi ensimmäisiä eriä. Toisin kuin muut 3 Fonteinen Oude Geuzet, jotka sekoitettiin tuohon aikaan 5% vahvuisiksi (nykyisin 6%), on tämä 31. joulukuuta 1999 pullotettu erä poikkeuksellisesti vahvuudeltaan peräti 6,5%. Oluen tarkkaa pohjaa ei ymmärtääkseni tiedetä, mutta sen uskotaan olevan sekoitus 3 Fonteinenin omaa lambicia sekä Boonin ja Lindemansin lambiceja (3 Fonteinen Oude Geuze ei ymmärtääkseni ole koskaan valmistettu pelkästään panimon omasta oluesta – nämä erikoisjulkaisut pullotetaan 3 Fonteinen <i>Cuvée Armand & Gaston</i> -nimen alle).<br /><br />
Oluella on tumma, kirkas ja selkeästi hyvin kehittynyt meripihkanoranssi väri sekä suuri, mutta hyvin lyhytaikaiseksi jäävä valkoinen vaahtohattu.<br /><br />
Tuoksu on kehittynyt, hieman oksidatiivinen ja uskomattoman moniulotteinen; oluelle hyvin epätyypillisestä aromimaailmasta erottuu murjottua omenaa, satulanahkaa ja tallintausta, hieman ruohoisen vihertävää sävyä, kevyttä oksidatiivista pähkinäisyyttä, hillittyä ruosteista rautaisuutta, hentoa brettan tuomaa laastaria ja ujo vivahde märän koiran hajua.<br /><br />
Suussa olut on hapan, raikkaan rapsakka ja melko kevytrunkoinen, mutta makumaailmaltaan todella intensiivinen ja vaikuttavan moniulotteinen. Makumaailmasta erottuu nahkaista brettaa, hapanta sitruunavetoista sitruksisuutta, hieman maamaisia piirteitä, kevyttä murjottua omenaa, hentoa fenolista mausteisuutta ja etäistä tallisuutta. Vaikka oluen kuplat ovat pehmenneet varsin pehmeiksi ja harvoiksi, on karbonaatio silti pitänyt vallan hyvin, eli korkki ei ole selvästikään päässyt pettämään puolessatoista vuosikymmenessä.<br /><br />
Oluesta jää lopuksi suuhun erittäin raikas, intensiivinen ja tuntuvan hapan jälkivaikutelma sekä valloittavan pitkä jälkimaku, jossa häilyy niin makeampia sokeroidun sitruunan kuin kirpeämmän greippisyyden sävyjä sitrushedelmistä, hieman maamaista funkia, kevyttä viheromenaista rapsakkuutta, hillittyä lantaista brettaisuutta ja ujon oksidatiivista omenankotaisuutta.<br /><br />
Kokonaisuutena tämä gueuze on uskomattoman vaikuttava esitys; 16 vuoden ikäisenä se on sekä vanhin lambic että todennäköisesti vanhin olut, jota olen kuunaan maistanut, mutta ikäisekseen olut on silti hämmentävän nuori. Mitenkään nuorekkaaksi olutta ei voi hyvällä omallatunnolla kutsua, mutta olisi voinut helposti kuvitella oluen väsähtäneen tai jopa kuolleen puolessatoista vuosikymmenessä, kun tavan olut saattaa olla pelkkää homeista leipää parin vuoden jälkeen, mutta ei. Edes kuplatkaan eivät olleet päässeet pakenemaan. Vaikka ikä rupeaakin jo aromimaailmasta erottumaan, ei olut vaikuta millään lailla olevan matkalla alaspäin – päin vastoin, en ihmettelisi, jos olut onnistuisi vielä jatkamaan kehitystään tästä ylöspäin!<br /><br />
Tämä kyseinen pullo tuli aikanaan bongattua Puotilan (ja mahdollisesti koko Suomen) hienoimman juottolan, <b>Pikkulinnun</b>, vanhempien pullojen kaapista. Vaikka oluella oli ihan kohtalaisesti hintaa muihin tuolla hetkellä tarjolla oleviin pulloihin nähden, ei ollut vaikeaa tajuta tarjolla olevan tilaisuuden ainutlaatuisuutta, joten tämä kyseinen pullo lähti melko lyhyeksi jääneen palaveerauksen päätteeksi porukallamme jaettavaksi. Asia tuskin on jäänyt kaduttamaan ketään paikalla ollutta pullon jakajaa.<br /></div>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Uskomattoman vaikuttava ja ikäisekseen edelleen todella hienossa tikissä oleva gueuze.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – vaikkei olut ihan jokaiselta hiuksenhienolta osa-alueeltaan olekaan aivan täydellinen, on tämä olut laadullisesti niin täysin omassa luokassaan, että on vaikea kuvitella minkään muun pääsevän samalle tasolle. Ainutlaatuinen esitys.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (40,00e) <b>ja laadun suhde</b>: Ylivoimainen – ajatus paremmasta oluesta samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.</p>
Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-60227477676047408052020-12-10T08:00:00.006+02:002020-12-10T08:00:03.860+02:00Szepsy Tokaji Aszú 6 Puttonyos 2000<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-cw0H2qeAH9U/X9FMgq7VOSI/AAAAAAAAizQ/f5gebjSSveEaFX0CRg_rTUcGLEuLyJ4ZQCLcBGAsYHQ/s585/aszu6puttonyos2000.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="585" data-original-width="160" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-cw0H2qeAH9U/X9FMgq7VOSI/AAAAAAAAizQ/f5gebjSSveEaFX0CRg_rTUcGLEuLyJ4ZQCLcBGAsYHQ/w55-h200/aszu6puttonyos2000.jpg" title="" width="55" /></a></div>István Szepsy Tokaji Aszú 6 Puttonyos 2000</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: István Szepsy</li>
<li> Tyyppi: <a href="https://viinihullu.blogspot.com/2011/12/vakevoidyt-viinit-ja-jalkiruokaviinit.html">Jälkiruokaviini</a>, Tokaji
</li><li>Maa: Unkari
</li><li>Alue: Tokaj-Hegyalja
</li><li>Rypäleet: Furmint, Hárslevelű, Muscat Blanc
</li><li>Koko: 0,5
</li><li>Hinta arviointihetkellä: 60€ (Helmikuu 2018)
</li><li>Hinta nyt: ~120€ (Joulukuu 2020, wine-searcher.com)
</li></ul><div style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"> </span></div><div style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"><a href="https://www.tokajneum.com/" target="_blank"> kuva: tokajneum</a> </span><br /></div>
<div style="text-align: justify;"><b> </b></div><div style="text-align: justify;"><b>István Szepsy</b> vanhempi on siitä hieman erikoinen tapaus viinintekijäksi, että hänen viininsä keräävät järjestään valtavasti kehuja ympäri maailmaa ja häntä on kutsuttu sekä <a href="https://www.jancisrobinson.com/articles/istvan-szepsys-tokaji" target="-">neroksi</a> että niin <a href="https://visitworldheritage.com/en/eu/the-story-of-istv%C3%A1n-szepsy-the-lord-of-wine-and-his-legacy/e7910626-5b94-4b01-a45d-4c91190a38e7" target="-">Unkarin</a> kuin jopa <a href="http://www.szepsy.hu/index.php/a-hungarian-with-serious-stones-istvan-szepsy-recent-releases" target="-">koko maailman</a> parhaaksi viinintekijäksi – ja silti hädin tuskin kukaan, joka ei harrasta unkarilaisia viinejä, ei ole koskaan kuullutkaan miehestä.<br /><br />
Szepsy ei ole päätynyt tuottamaan viinejä Tokajissa aivan vahingossa. Hänen sukunsa on nimittäin tuottanut viiniä Tokajin alueella jo 1500-luvun lopulta ja heidän läsnäolollaan on ollut merkittävä vaikutus alueen historiaan: esimerkiksi Tokajin makeiden, jalohomeisten Aszú-jälkiruokaviinien valmistuksen sanotaan olevan Szepsy-nimisen miehen keksimä. Tällä hetkellä myös Szepsyn poika, István Szepsy nuorempi, työskentelee Tokajissa viinin parissa, joten vaikuttaa siltä, ettei Szepsyn suvun vaikutus ole vielä hetkeen katoamassa alueelta.<br /><br />
Tokajin alueen suurin vastoinkäyminen oli toisen maailmansodan jälkeen vallan siirtyminen Neuvostoliiton vaikutuspiirissä toimineelle kommunistiselle puolueelle. Kommunistien vallan alla Tokajin loisto ja historia tukahdutettiin hyvin lyhyessä ajassa ja alue valjastettiin viinien massatuotantoon. Ne tasamalla sijaitsevat viinitarhat, joita oli mahdollista viljellä mekanisoidusti, muokattiin sellaiseen uskoon, ja hankalasti viljeltävillä jyrkillä rinteillä sijaitsevat huipputarhat jätettiin kesannolle tai jopa revittiin kokonaan maasta. Omaan käyttöön tarkoitettuja pieniä palstoja lukuun ottamatta viljelijät eivät saaneet omistaa maata, vaan kaikkien täytyi viljellä valtion tarhoja, joista rypäleet toimitettiin valtion viinitehtaille.<br /><br />
Tänä haastavana aikana István Szepsy ei alistunut hylkäämään sukunsa perinnettä, vaan istutti ja viljeli salassa omaa neljän hehtaarin palstaansa aina 1970-luvulle asti. Kun hän jäi lopulta tästä kiinni, sai hän pitää tarhansa sillä ehdolla, että rypäleet toimitettaisiin valtion viinitehtaisiin. Kun vuonna 1990 kommunistihallinto maassa päättyi, sai Szepsy jälleen tuottaa viiniä tarhaltaan; tämän lisäksi hän ryhtyi hankkimaan lisää palstoja alueen parhailta viinitarhoilta tavoitteenaan palauttaa viisi vuosikymmentä jatkunut Tokajin viinin alennustila takaisin maailman huipulle.<br /><br />
Tätä nykyä Szepsyn omistuksessa on noin 63 hehtaaria viinitarhoilta. Jotain hänen laadun tavoittelustaan kertonee se, että näiltä 63 hehtaarilta Szepsy tuottaa vuosittain vain noin 60,000 pulloa viiniä; tuotantomääriä rajoittaa toki jo kasvuvaiheessa rankalla kädellä suoritettu terttujen tai jopa yksittäisten rypäleiden karsinta sekä jalohomeen kuivattamien rypäleiden tuottama satomäärien väheneminen (yhdestä jalohomeisesta rypäletertusta saa puristettua merkittävästi vähemmän mehua kuin tuoreena poimitusta rypäletertusta). Tuotantomäärät ovat tästä huolimatta melko naurettavan pieniä, sillä esimerkiksi Champagnen satomäärillä (6650 litraa / hehtaari) olisi mahdollista tuottaa tuo sama 60,000 pulloa vain 6-7 hehtaarilla tarhoja! Szepsy myykin pois bulkkina kaiken tuotantonsa, joka ei vastaa hänen tiukkoja laatustandardejaan.<br /><br />
Alun perin Szepsy – kuten lukemattomat Szepsyn sukupolvet ennen häntä – valmisti vain makeaa Aszú-viiniä, mutta (toisin kuin kuivat valkoviinit) makeat jälkiruokaviinit eivät nykyaikana juurikaan myy, joten Szepsy on joutunut adaptoitumaan. Alun perin hän piti Tokajin kuivia valkoviinejä tasapainottomina ja lähes juomakelvottomina, mutta ryhdyttyään itse tuottamaan kuivia viinejä on hän liudentanut mielipiteitään – tai sitten vain todennut, että muiden valkoviinit ovat edelleen juomakelvotonta tavaraa, mutta sentään omat viininsä hän voi itse valmistaa sellaisiksi, että niitä kehtaa juoda (ja omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että ne kyllä ovat vallan vaikuttavaa tavaraa!).<br /><br />
Vaikka lähes kaikki Tokajin tuottajat valmistavat makeita Aszú-viinejä Szepsyn esi-isän kehittämällä tavalla (jalohomeisista rypäleistä puristettua makeaa tahnaa lisätään hädin tuskin kypsistä rypäleistä viineistä valmistettuun, jo käytettyyn kuivaan valkoviiniin, jossa jalohomeiset rypäleet maseroituvat viinissä ja makeuttavat sen), on Szepsy itse kehittänyt menetelmää edelleen tavoitellessaan parasta mahdollista Tokaji Aszún ilmentymää. Szepsy itse poimii niin tavalliset kuin jalohomeiset rypäleet suurin piirtein yhtä aikaa, mikä tarkoittaa sitä, että hänen viineissään ei-jalohomeiset rypäleet ovat merkittävästi kypsempiä kuin muilla tuottajilla. Szepsy on todennut, että parhaan lopputuloksensa hän saa, kun rypäleet ovat alusta asti yhdessä, eli niin tavalliset kuin jalohomeiset rypäleet murskataan yhdessä, eikä viinejä valmisteta erikseen. Yleensä laatutietoiset tuottajat käyttävät vain murskatun rypäleen mehun, kun taas rypäleistä lopuksi puristamalla saatu osuus saatetaan jättää vähempiarvoisena käyttämättä. Szepsy sen sijaan käyttää rypäleistään sekä murskatun että puristetun osuuden, jotta viini saa myös uutosta ja runkoa. Näin saadun mehun annetaan asettua ja kirkastua noin vuorokauden ajan, minkä jälkeen viini siirretään tammitynnyreihin käymään spontaanisti villihiivoilla. Viinin yleensä annetaan käydä noin kolmen kuukauden ajan, minkä jälkeen viini lapotaan pois hiivasakan päältä kypsymään tynnyreihin. Lopuksi viini pullotetaan noin kolmen vuoden iässä.<br /><br />
Siinä missä perinteinen 6 Puttonyosin Aszú valmistettiin lisäämällä yhteen 136-litraiseen <i>gönc</i>-tynnyriin kuusi <i>puttonya</i> eli 25-litraista korillista jalohomeisista rypäleistä puristettua makeaa tahnaa, valmistetaan nykyisin 6 Puttonyosin Aszú yksinkertaisesti analysoimalla viinin jäännössokerimäärä; yli 150 g/l jäännössokeria vastaa määrää, joka olisi löytynyt perinteisellä menetelmällä valmistetusta 6 Puttonyosin Aszústa. Szepsyn 6 Puttonyosin Aszú valmistetaan pääosin melko neutraalista mutta hapokkaasta <i>Furmintista</i> (n. 2/3), mutta seassa on myös enemmän hedelmää ja mausteisuutta tuovaa <i>Hárslevelűa</i> (n. 1/3) sekä pieni määrä aromikasta <i>Sárgamuskotálya</i> eli Muscatia. Talon totuttuun tyyliin viini on sekoitus sekä jalohomeisia että erittäin kypsinä poimittuja rypäleitä, jotka on puristettu yhdessä ja joista saatu viini on käynyt spontaanisti tammessa noin 10,5% vahvuuteen, minkä jälkeen käyminen on päättynyt luonnollisesti. Viini on pullotettu noin kolmen vuoden ikäisenä. Tämä nyt arvioitu viini on maistettu täysin sokkona.<br /><br />
Viinillä on syvä ja varsin intensiivinen, pronssiin taittuva mahonginruskea väri.<br /><br />
Tuoksu on erittäin makea ja intensiivinen, mutta tummaan ja kehittyneen oloiseen ulkonäköön nähden hämmentävän nuorekas ja eloisa. Rehevästä aromimaailmasta löytyy huumaavan parfyymisiä eksoottisia kukkia ja ruusun terälehtiä, hieman mehukasta klementiiniä, hillittyä appelsiininkuorta ja bergamottia, kevyttä karamellisuutta ja hentoja kuivattujen persikoiden ja aprikoosien piirteitä. Yleisilme on Tokajille tyypillisen makea ja intensiivinen, mutta samalla suorastaan poikkeuksellisen aromikas ja monisyinen.<br /><br />
Viini on suussa makea, täyteläinen ja varsin öljyinen, muttei kuitenkaan tahmea tai raskasliikkeinen, kiitos erittäin tuntuvan – suorastaan kirpakan – hapokkuuden. Erittäin konsentroituneesta makumaailmasta erottuu kypsää sitruunaa ja tuoksussa tavattuja eksoottisia kukkia, hieman bitteristä sitruksenlihaa, maltillista pippurista mausteisuutta, kevyttä akaasiahunajaa ja ujoja sokeroitujen appelsiininkuorten vivahteita. Viinin erittäin napakkana tuntuva hapokkuus antaa kokonaisuudelle valtavasti ryhtiä ja rakenteen tuntua,suitsien samalla mainiosti jäännössokerin tuomaa makeutta taka-alalle.<br /><br />
Viinistä jää lopuksi suuhun varsin makea, hieman tahmea ja uskomattoman pitkäkestoinen jälkivaikutelma. Intensiivinen jälkimaku tuntuu hieman keskimakua kehittyneemmältä, tarjoillen melassin ja karamellin makeita sävyjä, hieman murjottua omenaa, kevyttä kukkaista parfyymisyyttä, hillittyä kypsää mandariinia, hentoa jalohomeen tuomaa appelsiinimarmeladisuutta ja ujosti oksidatiivinen häivähdys hurmaavaa pähkinäisyyttä.<br /><br />
Viini on kokonaisuutena aivan uskomaton esitys – ei pelkästään jälkiruokaviininä, vaan ihan minä tahansa viininä. Viinistä löytyvä intensiteetti, rakenne, moniulotteisten makujen loputtomalta tuntuva kerroksellisuus ja ikään nähden hämmentävän nuorekas yleisolemus ovat aivan poikkeuksellisia. Viini on hyvin todennäköisesti paras koskaan maistamani Tokaji Aszú ja samalla yksi parhaista maistamistani jälkiruokaviineistä. Erityisesti viinin parfyymiset, kukkeat piirteet ja hyvin puhdaspiirteinen, intensiivinen hedelmä tekivät viinistä kaikin puolin ainutlaatuisen esityksen jopa Tokajiksi – ja samasta syystä sokkona maistellessamme arvasin oikein viinin olevan Szepsyn Tokaji Aszú, sillä yhdistän tämän parfyymisen kukkaisuuden juuri Szepsyn tyyliin. En tiedä, onko viinissä tavallista Tokajia suurempi osuus Sárgamuskotálya, onko tämä kukkaisuus seurausta Szepsyn omista viininvalmistustekniikoista, vai onko taustalla jokin muu tekijä. Joka tapauksessa, tämä piirre tuntuu olevan hyvin tyypillinen Szepsyn viineille – sekä näköjään tyypillinen ominaisuus, jolla voi yrittää erottaa viinin sokkomaistelussa!<br /><br />
Kaiken kaikkiaan tämä on aivan poikkeuksellinen esitys, joka pärjäsi valtavasti paremmin, mitä viinin vahvaa oksidatiivisuutta vihjannut tummanruskea väri antoi odottaa. Viini on jo nyt uskomattoman vaikuttava esitys, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö viini kykenisi kehittymään suotuisasti vielä vuosikymmenten ajan. Noin 60€ hinnalla viini ei ole missään nimessä edullinen esitys Tokajiksi, mutta laatu maksaa – ja tämän viinin laadun tapauksessa hinta kyllä tarjoaa runsaasti vastinetta rahalle!<br /><br /></div>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Todennäköisesti paras koskaan maistamani Tokaji. Vaikka monet Tokajit voivat olla uskomattoman hienoja jälkiruokaviinejä, tämä kyseinen tapaus menee muista vielä vaivattomasti ohitse.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – pakko sanoa, tämän tasoisesta jälkiruokaviinistä on kyllä aika vaikeaa enää pistää paremmaksi. Tällaista viiniä maistellessa ei enää ihmettele, miksi satoja vuosia sitten Tokaji oli kuninkaallisten hovien kenties arvostetuin juoma.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (~60€) <b>ja laadun suhde</b>: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.</p>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-14572593659048218292020-12-08T08:00:00.001+02:002020-12-08T08:00:05.607+02:00Tempier La Tourtine 2001<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-nw4AmvXda9o/X864caWqFxI/AAAAAAAAiyk/1N3aF_hV77MrdGx40fWtf1zgkLi6XsragCLcBGAsYHQ/s2430/latourtine2001.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="2430" data-original-width="625" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-nw4AmvXda9o/X864caWqFxI/AAAAAAAAiyk/1N3aF_hV77MrdGx40fWtf1zgkLi6XsragCLcBGAsYHQ/w51-h200/latourtine2001.jpg" title="" width="51" /></a></div>Domaine Tempier Bandol Cuvée Speciale La Tourtine 2001</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="https://www.domainetempier.com/" target="-">Domaine Tempier</a></li>
<li> Tyyppi: Punaviini, AOC Bandol
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/ranska.html">Ranska</a>
</li><li>Alue: Provence, Bandol
</li><li>Rypäleet: Mourvèdre (85%), Grenache, Cinsaut
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: ? (Elokuu 2020)
</li><li>Hinta nyt: ~110€ (Joulukuu 2020, wine-searcher.com)
</li></ul><p style="text-align: right;"> <a href="https://www.winebid.com/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: winebid</span></a> <br /></p><p style="text-align: justify;">Välimerellisessä Ranskassa, aivan Italian kyljessä sijaitseva Provence ei yleensä lukeudu alueisiin, joita pidettäisiin merkittävinä arvoviinien osalta. Suurimpana syynä tässä lienee roséeviinit, jotka ovat nousseet ennennäkemättömään suosioon ja joita tuotetaan tuolla kyseisellä alueella valtavia määriä. Tämän loputtoman roséeviinin meren keskeltä löytyy kuitenkin kaksi piskuista appellaatiota, jotka ylpeinä kantavat Provencen laatuviinien lippua samalla kun lähes koko muu alue keskittyy tekemään lähinnä hailakkaa, neutraalia ja herttaisen yhdentekevää roséeta: Bandol ja Palette (joista jälkimmäisen suosio lepää lähes yksinomaan arvostetun <b>Château Simonen</b> harteilla).<br /></p><div style="text-align: justify;">
Aivan välimeren rannalla sijaitseva Bandol on kahdella tapaa hyvin erityinen appellaatio: ensimmäiseksi, toisin kuin muualla Provencessa, jossa roséeviini hallitsee, on punaviini Bandolissa kuningas. Bandolissa toki valmistetaan myös (usein varsin vaikuttavaa ja keskimääräistä Provencen roséeviiniä runsaampaa) roséeviiniä sekä piskuisia määriä valkoviiniä, mutta alueen maine tulee ensisijaisesti sen vaikuttavista punaviineistä. Toiseksi, Mourvèdre. Tämä myös Monastrellina ja Matarona tunnettu lajike on levinnyt laajalti koko Etelä-Ranskaan, mutta lajikkeena se vaatii poikkeuksellisen lämpimiä oloja, minkä vuoksi sitä on monilla paikoilla voinut viljellä vain kaikista kuumimmilla alueilla, joissa lajike kykenee varmuudella kypsymään vuodesta toiseen. Bandol sen sijaan on aina ollut riittävän lämmin (tai jopa kuuma) viinialue, joten Mourvèdrellä ei ole koskaan ollut samanlaisia ongelmia kypsyä siellä kuin muualla Provencessa, Rhônessa tai Languedocissa. Täten Bandol onkin ainoa viiniappellaatio Ranskassa, jossa Mourvèdre on pääosassa alueen kaikissa punaviineissä – viinilainsäädännön mukaan viinissä pitää olla vähintään 50% Mourvèdreä, eikä ole tavatonta tavata viinejä, joissa lajikkeen osuus huitelee täydessä sadassa prosentissa.<br /><br />
Vaikka Bandol on täynnä korkeatasoisia, perinteikkäitä viinitaloja, ovat alueen neljä tunnetuinta tuottajaa ne, joiden viineihin lähes poikkeuksetta viitataan, kun puhutaan Bandolin viineistä; nämä tuottajat ovat siis <b>Château de Pibarnon</b>, <b>Château Pradeaux</b>, <b>Château Vannières</b> sekä muita tuottajia päätä korkeampana jylhänä seisova <b>Domaine Tempier</b>.<br /><br />
Ei ole tarkkaa käsitystä siitä, kuinka vanha Bandolin sydämessä sijaitseva Domaine Tempier on, mutta kyseisellä paikalla on todistettavasti toiminut niin viiniköynnöksiä kuin kaikkea muutakin viljellyt maatalo jo 1700-luvulla ja se on ollut Tempierin suvun omistuksessa vuodesta 1834. Vaikka talon palkitut viinit olivat keränneet arvostusta jo kauan, alkoi Domaine Tempier muotoutua nykyiseen muotoonsa vasta 1900-luvun alussa. <b>Lucie "Lulu" Tempier</b> sai suvun tilan omistukseensa mennessään vuonna 1936 naimisiin <b>Lucien Peyraud</b>in kanssa. Lucien Peyraud oli haaveillut ryhtyvänsä viininviljelijäksi, joten hän opiskeli viininviljelyä ja -valmistamista alueella joidenkin vuosien ajan, kunnes lopulta Lulu ja Lucien asettuivat asumaan suvun perintötilalle. Lucien Payraud ei pelkästään keskittynyt omiin viineihinsä, vaan myös koko alueen viineihin; hänen tavoitteenaan oli nostaa Bandol maailman merkittävimpien viinien joukkoon, ja hänen ja muutaman muun alueen viljelijän lobbaamana Bandol saikin vuonna 1941 yhtenä Ranskan ensimmäisistä viinialueista oman AOC-appellaation, peräti ennen kuin Domaine Tempier oli pullottanut ensimmäistäkään omaa viiniä! Peyraudin ensimmäinen pullotettu viini, Bandolin appellaation alla julkaistu roséeviini, tuli muutamaa vuotta myöhemmin, ollen vuosikertaa 1943. Nykyisen ulkonäkönsä talon viinit saivat vuonna 1951, jolloin Lulun isä, Alphonse Tempier, taiteili pulloissa edelleen koreilevan laivan.<br /><br />
1960-luvulla talon valikoima laajeni perustason punaviinistä, roséeviinistä ja valkoviinistä kahteen tarhaan, kun viljelystä ja viininteosta vastanneet Lulun ja Lucienin pojat Jean-Marie ja François Peyraud pikku hiljaa huomasivat, miten erilaisia viinejä talon tarhat tuottivat. Valitsemalla kaikkein luonteikkaimpia viinejä tuottavien tarhojen rypäleet, otettiin valikoimiin kaksi tarhaviiniä: <i>La Tourtine</i> ja <i>La Migoua</i>, jotka valmistettiin kyseisten tarhojen parhaista rypäleistä. Myöhemmin, kun Tourtine-tarhan alaosissa sijaitsevan luonnon muovaaman "amfiteatterin" keskellä kasvavien rypäleiden todettiin tuottavan hyvin erilaista viiniä kuin vieressä sijaitsevan Tourtine-tarhan, otettiin valikoimiin vielä kolmas viini, joka sai nimen <i>Cabassaou</i>.<br /><br />
Domaine Tempierin tarhaviineissä hienointa on se, että kaikki talon punaviinit valmistetaan täysin samalla tavalla, eli tarhaviineistä ei tieten tahtoen tehdä "parempia" kellarissa, vaan ainoastaan <i>terroir</i> ja muuttuvat rypälesekoitukset tekevät jokaisen viinin luonteeltaan ainutlaatuisiksi. Niin useiden tarhojen rypäleistä sekoitettu perus-Bandol kuin tarhaviinit Cabassaou, La Migoua ja La Tourtine valmistetaan kaikki käyttämällä viinit spontaanisti villihiivoin, maseroidaan kuorien kanssa 3-4 viikon ajan (nykyisin terästankeissa) ja kypsytetään suurissa, 2500–5000 litran <i>foudre</i>-tammisammioissa. Viinien annetaan kypsyä vuosikerrasta riippuen n. 18–20 kk <i>foudreissa</i>, minkä jälkeen ne pullotetaan suodattamattomina ja kirkastamattomina. Punaviineissä rypälekoostumus riippuu siitä, miltä tarhalta viinit tulevat: Cabassaou on käytännössä lähes pelkästään Mourvèdreä, kun taas La Migouassa Mourvèdren osuus on vain 55%, eli selkeästi vähemmän kuin Tempierin viineissä keskimäärin.<br /><br />
Nyt arvioitavana oleva La Tourtine heijastelee rypälekoostumuksellaan tarhan istutuksia, eli viini on pääosin Mourvèdreä (85%). Lopuista 15 prosentista vastaa lähinnä runsaampaa ja pyöreämpää hedelmäisyyttä tuova Grenache, joskin seassa on myös pieni määrä keveyttä ja happoja tuovaa Cinsaut'ta. Bandolille tyypilliseen tapaan alkoholia löytyy reilusti, eli 15%. Viini tuli testattua osana Tempierien tarhaviinien 2003–1990-vertikaalimaistelua, josta se jäi mieleen illan parhaana viininä, joten ihan mistään tusina-Bandolista ei ole nyt kyse.<br /><br />
Viinillä on syvä, konsentroitunut ja kevyesti läpinäkyvä punamusta väri. Seasta näyttää löytyvän hieman partikkeleja, joten varovainen dekantointi sakan päältä on suositeltavaa.<br /><br />
Tuoksu vakuuttaa heti ensimmäisellä nuuskaisulla: kokonaisuus on selvän rustiikkinen, mutta samalla varsin houkutteleva hieman makeaan taittuvalla aromimaailmallaan. Vivahteikkaasta nokkasektorista löytyy kuivahtaneita tummia marjoja, hieman brettaista tallintaustaa ja lantaista maatalon pihaa, kevyttä salmiakkia, hillittyä kypsää mustikkaa ja hentoa nahistunutta viikunaa.<br /><br />
Suussa viini on selvästi kypsä, hurmaavan teksturaalinen ja melko konsentroituneen oloinen. Kompleksisesta ja varsin intensiivisestä makumaailmasta erottuu nahistuneita hapankirsikoita, brettan tuomaa, makean fenolista nahkaisuutta ja neilikkaisuutta, hieman pippurista mausteisuutta, kevyttä kuivattua luumua, hillittyä makeaa mustikkaisuutta, hentoa nahistunutta viikunaa ja Mourvèdrelle tyypillistä, lihaista riistaisuutta. Kokonaisuus on kuiva ja vaikuttavan rakenteikas, kiitos sekä melko korkean hapokkuuden että varsin tuntuvien, voimalla ikeniin tarraavien tanniinien. 15% alkoholia pysyy suorastaan hämmentävän hyvin pois tieltä.<br /><br />
Viini jättää lopuksi suuhun kuivan, robustin ja melko tanniinisen jälkivaikutelman, jossa tuntuu pitkään ja erittäin intensiivisesti nahkaista funkia ja brettaista tallintausta, hieman lihaista umamia, kevyemmällä otteella kuivakkaa nahistunutta tummaa marjaa, hieman makeampaa kuivattua luumua, hentoa pippurista mausteisuutta, ujoa maanläheisen yrttistä <i>garrigueta</i> ja aavistus makeaa lakritsisuutta.<br /><br />
Kokonaisuutena La Tourtine 2001 on upea, vaikuttavan rakenteikas ja hurmaavan moniulotteinen Bandol, josta löytyy niin syvyyttä kuin voimaa. Nyt loppukesästä järjestetyssä 2003–1990-vertikaalissa erottui, miten tämä kyseinen viini oli jotakuinkin ainoa Tempierin tarhaviini, jossa erottui rustiikkinen, brettaisuus melko selvänä, mutta nämä piirteeit eivät missään vaiheessa häirinneet kokonaisuutta, vaan päin vastoin, toivat viinille vain lisää syvyyttä ja nyansseja. Monelle (allekirjoittanut mukaanlukien) viini olikin illan paras – vaikka kattaus oli sen verran kovatasoinen, ettei parhaan valinta niiden joukosta ollut helppo tehtävä.<br /><br />
Tourtine tuntuu yleisesti olevan ainakin omaan makuuni paras esitys Tempierin tarhaviineistä: siinä on enemmän voimaa ja syvyyttä kuin tyylillisesti kepeämmässä ja herkemmässä La Migouassa, mutta siinä on myös samalla enemmän särmää ja rakennetta kuin massiivisen kokoisessa, mutta usein aika pehmeäksi ja raskastekoiseksi jäävässä Cabassaoussa. Tätä kyseistä Tourtinen vuosikertaa maistellessa voi todeta, ettei se selvästikään ole enää nuori tapaus, mutta viini ei tunnu vielä olevan aivan huipulla myöskään. Tourtine 2001 tuntuu näin 20 vuoden ikää lähestyessään hivuttautuvan pikku hiljaa kohti kehityskaarensa huippua, mutta matkaa on silti vielä taitettavana – tässä vaiheessa on vain vaikea arvioida, onko kyse vuosista vai vuosikymmenestä. Joka tapauksessa, jos viini löytyy kellarista, voi sen yhtä hyvin korkata kuin jättää kypsymäänkin. Suosittelen kuitenkin lämpimästi dekantoimaan viinin varovaisesti melko runsaan sakkansa päältä pois ja jättämään sen ainakin toviksi dekantteriin aukenemaan – viini kun tuntui parantavan juoksuaan illan mittaan. Näin runsasrakenteisena suosittelen myös nauttimaan viinin mieluummin jonkin tuhdimman ruoan kanssa kuin sellaisenaan.<br /></div><br />
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Bandolin arvostetuimman ja samalla kenties parhaan tuottajan tarhaviini ja samalla todennäköisesti paras Bandol, jota olen maistanut.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – viini ei ole pelkästään poikkeuksellisen vaikuttava Bandol, vaan samalla se lukeutuu vaivattomasti yhdeksi maailman parhaista punaviineistä. Lucien Peyraud näyttää onnistuneen siinä, mitä hän aikanaan lähti tavoittelemaan.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (~110€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.</p>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-17672623803075308152020-12-06T13:00:00.001+02:002020-12-06T13:00:14.450+02:00Audrey Wilkinson Hunter Valley Sémillon 2016<div><span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://www.alko.fi/en/products/553287/" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" target="_blank"><img border="0" data-original-height="3459" data-original-width="909" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-BVCanhMt0OU/X8y5CucVAZI/AAAAAAAAixA/yXOSvnwKPA4cauVLCZds3wkEcbSHepntwCLcBGAsYHQ/w53-h200/huntervalleysemillon2016.jpg" title="" width="53" /></a></div>Audrey Wilkinson Hunter Valley Sémillon 2016</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="www.audreywilkinson.com.au" target="-">Audrey Wilkinson Vineyards</a></li>
<li> Tyyppi: Valkoviini
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/australia.html">Australia</a>
</li><li>Alue: New South Wales, Hunter Valley, Pokolbin
</li><li>Rypäleet: Sémillon (100%)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: 15,05€ (Lokakuu 2020, Alko)
</li><li>Hinta nyt: 15,05€ (Joulukuu 2020, Alko)
</li></ul><p> </p>
</div><div style="text-align: justify;">
Pakko se on myöntää: Australia onnistui kyllä tehokkaasti sössimään valkoviiniensä maineen pidemmäksi aikaa valmistamalla innokkaasti todella raskastekoisia, hedelmältään hyvin kypsiä ja erittän reippaalla otteella tammitettuja viinejä. Nämä tuhdin ja kaikin puolin överit viinit löivät läpi jo 1980-luvulla ja saavuttivat suurimman huippunsa 1990-luvulla. Ongelmaksi muodostui se, että 2000-luvulle tultaessa, kun tuottajat olivat ryhtyneet hakemaan viineihinsä enemmän raikkautta ja tasapainoa, oli Australian valkoviineihin jo lyöty ylikypsän tammimonsterin leima. Vielä pitkälle 2010-luvulle asti Australiasta tuotiin muualle maailmaan lähinnä Chardonnay-tammipommeja, ylikypsiä Sémilloneja ja läskejä Viogniereja – lähinnä siksi, että sellaisia sieltä lähdettiin hakemaan ja sellaisia ihmiset lähinnä olettivat australialaisten valkoviinien olevan. Vasta tässä 2020-luvulle tultaessa ihmiset rupeavat ymmärtämään, että kyllähän siellä Australiassa osataan tehdä myös varsin tyylikkäitä ja tasapainoisia viinejä.<br /><br />
On kuitenkin pari viinityyliä, joihin ei tuo kasarin ja ysärin överiys onnistunut tarttumaan: <b>Hunter Vallen Sémillonit</b> ja <b>Clare Valleyn Rieslingit</b>. Nämä ovat aina olleet viinejä, joissa tammea ei käytännössä koskaan käytetä, hedelmää voi olla jopa yllättävän niukasti ja kokonaisuutta hallitsee ensisijaisesti napakka hapokkuus. Niiden salaisuus on ollut siinä, että vaikka rypäleitä viljellään verraten lämpimillä alueilla, poimitaan ne tarhoilta erittäin varhain, jopa hädin tuskin kypsinä, jolloin hedelmäaromit jäävät usein melko maltillisiksi, mutta happoja jää viiniin yleensä sitäkin enemmän. Asiaan perehtymättömälle erityisesti Hunter Valley Sémillonit voivat tulla yllätyksenä, sillä Sémillonhan on tyypillisesti lajike, joka saavuttaa kypsyyden helposti ja tuottaa usein melko runsaan - jopa trooppisen - hedelmäisiä, täyteläisiä ja kohtalaisen alkoholipitoisia viinejä; esimerkiksi Bordeaux'n kuivissa ja makeissa valkoviineissä Sémillonia käytetään ensisijaisesti tuomaan runsautta, täyteläisyyttä ja hedelmää kepoisempaan Sauvignon Blanciin.<br /><br />
Nämä Australian kepeät, happovetoiset viinit eivät koskaan ole nauttineet mitään valtavan suurta suosiota, mutta niillä on ollut aina asiaan perehtyneiden keskuudessa vahva <i>tietäjät tietää</i> -status ja vankka underground-suosio; nimittäin sekä Hunter Valley Sémillon että Clare Valley Riesling ovat viinejä, jotka voivat nuorena olla jopa armottoman kireitä ja vaatimattoman oloisia, mutta ne usein kehittyvät upeasti vuosien ajan. Erityisesti näille Sémilloneille on tyypillistä, että riittävän vanhoiksi kehittyessään viinehin ilmaantuu ns. <i>Hunter Valley toast</i> – pähkinäinen paahteisuus, joka voi huijata maistajia luulemaan viinin olevan tammitynnyreissä kypsytetty, vaikka viinit eivät olisivat koskaan nähneet senttiäkään tammilankkua! Tämä toki tarkoittaa sitä, että moni saattaa kokeilla viinejä kerran, ostaa aivan liian nuoren viinin, ihmetellä viinin kireyttä ja sitä, mikä niissä nyt on niin hienoa, ja jättää koko homman sikseen.<br /><br />
Tässä aivan hiljattain olin maistelussa, jossa käytiin läpi kattaus uuden maailman Sémilloneja. Illan pääteemana oli eteläafrikkalainen Boekenhoutskloof Sémillon -vertikaali, koska Alkoon oli hiljattain tullut vaikuttava, noin kymmenen eri vuosikertaa kattava valikoima kyseistä viiniä. Maistelun aluksi meillä oli kuitenkin ns. orientoivana teemana viisi Australian Sémillonia, mukaanlukien kolme Alkon valikoimista löytynyttä viiniä. Näistä kolmesta Alkon viinistä erityisesti <b>Audrey Wilkinsonin</b> perustason HVS jätti meikäläiseen varsin positiivisen vaikutelman.<br /><br />
Hiljattain 150-vuotispäiviään viettänyt Audrey Wilkinsonin viinitalo on toiminut Hunter Valleyssa vuodesta 1866 ja on täten alueen vanhin edelleen toiminnassa oleva viinitalo. Viinitalon perusti herra Audrey Wilkinson, joka keräsi vuosikymmenien aikana paljon mainetta ja palkintoa viineillään, ollen 1900-luvun alussa yksi Australian palkituimpia viinitaloja. Tila ei kuitenkaan ole enää alkuperäisomistuksessa, sillä useamman eri Hunter Valleyssa toimivan viinimerkin omistava Agnew Wines osti viinitalon vuonna 2004. Tätä nykyä tilalla valmistetaan lukuisia erityylisiä viinejä, joista osa on hyvin tyypillisiä aussiviinejä, kuten Chardonnayta ja Shirazia, mutta valikoimiin on eksynyt myös hieman harvinaisempia lajikkeita, kuten Tempranilloa ja Verdelhoa. Näiden lisäksi löytyy totta kai myös isompi kasa klassisia Sémilloneja, alkaen ihan perustason viineistä hinnakkaisiin tarhaviineihin.<br /><br />
Nyt arvioon päätynyt viini edustaa sitä talon Sémillonien edullisinta peruspäätyä. Erittäin varhain korjatut rypäleet ovat Audrey Wilkinsonin omilta tarhoilta, jotka sijaitsevat Pokolbinissa, Hunter Valleyn ehkä keskeisimmällä ala-alueella. Hunter Valleyn viinityylille tyypilliseen tapaan viini on käytetty terästankeissa viileässä lämpötilassa ja pullotettu pian käymisen päättymisen jälkeen. Alkoholia viinissä on maltilliset 11,5%, jäännössokeria 1 g/l ja happoja 6,6 g/l. Viinin pH huitelee 3,0:n korvilla, mikä on varsin matala taso valkoviineille.<br /><br />
Vaikka viinillä on ikää jo yli neljä vuotta, on sillä edelleen varsin nuorekas ja melko neutraalihko, vaalean kellanvihreä väri.<br /><br />
Tuoksu on freesi, aromaattinen ja ujosti vihersävytteinen. Kokonaisuudesta erottaa silputtua yrttiä, raastettua sitrushedelmän kuorta, hieman savuista reduktiota, joka hälvenee viinin hengitellessä lasissa, maltillista oreganoa, hillittyä vahamaisuutta, kevyttä nuoren hedelmän makeampaa, karkkimaista primäärihedelmää, hentoa tuoretta valkoista persikkaa ja aavistus omenankuorta.<br /><br />
Viinin on suussa Hunter Valley Sémilloneille tyypilliseen tapaan kepeä, raikas ja rapsakka. Makumaailmasta löytyy kirpakkaa viheromenaa ja tuoretta valkoherukkaa, hieman kivistä mineraalisuutta, maltillisen ruohoisia vihertäviä sävyjä, hillittyä pomeloa, hentoa olkisuutta ja ujo, hapahko häivähdys kvitteniä. Napakka ja erittäin tuntuva hapokkuus antaa viinille erittäin rakenteikkaan ja suutapuhdistavan yleisilmeen.<br /><br />
Suuhun jäävä, rapean happovetoinen jälkimaku on pitkä ja napakka. Kielelle jää pyörimään kirpeää viheromenaa ja sitruunaista sitrushedelmää, hieman pomeloa, kevyttä kivistä mineraalisuutta, hieman kalkkipölyistä bitteriä, hentoa suolaisuutta ja etenkin alkuvaiheilla pieni, reduktiivinen aavistus kumisuutta.<br /><br />
Kokonaisuutena tämä Audrey Wilkinsonin perustason Hunter Valley Sémillon on juuri sitä mitä voi tyyliltä odottaa: erittäin rapsakkaa, happovetoista ja edelleen aivan naurettavan nuorekasta meininkiä. Vaikka viini on vielä vuosien päässä siitä paahteisesta tyylistä, mihin HVS:t yleensä kehittyvät, on viini kirpeällä hapokkuudellaan, hyvin treble-voittoisella makumaailmallaan ja vaikuttavalla intensiteetillään ehdottomasti hyvin kellarikelpoista tavaraa. Nyt ihan sellaisenaan juotavaksi viini saattaa olla turhankin karua ja napakkaa tavaraa, mutta jos sen iskee sellaisen ruoan kylkeen, joka voi hieman riisua viinien hapoista terävintä särmää ja houkutella hieman hedelmää pinnalle, on viini kyllä oikein mainio esitys hapokkaiden valkoviinien (katson teitä, Rieslingit ja Chenin Blancit) ystäville.<br /><br />
Kun tässä joulu on lähestymässä, voin hyvin vihjailla, että tämmöinen hyvin napakka ja puhdaspiirteinen viini kyllä sointuu mainiosti joulupöydän kepeämmille ja raikkaammille antimille. Kinkkuviiniksi tästä ei ole, mutta jos pöydästä löytyy kalaa ja/tai mätiä jossain muodossaan, on tämä kyllä viini paikallaan. Samoin myös blineille, jos näitä tulevien sesonkien herkkuja mietitään. Sitten noin muuten suosittelenkin tässä lähinnä hommaamaan viiniä pullollisen tai pari tai laatikollisen kellaripuolelle kypsymään, sillä vaikka se ei nyt antaisi vielä kovinkaan paljoa, on viinissä tulevaisuutta ajatellen piilevää potentiaalia vaikka pieneen pitäjään. Kyllä tästä vielä mainiota tavaraa tulee, kun jaksaa olla riittävän kärsivällinen – palataan siis asiaan reilun vuosikymmenen päästä!<br /></div><div><br />
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Klassisen tyylipuhdas, erittäin rapsakka ja edelleen äärimmäisen nuorekas Hunter Valleyn Sémillon, joka rupeaa olemaan pikku hiljaa juomisikkunassaan, mutta kehittynee vielä vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Erittäin hyvä – Hunter Valleyn Sémillonien hienous on yleensä niiden melko riisutussa ja minimalistisessa mutta varsin rakeinteikkaassa ilmaisussa, joka antaa hyvän <i>tabula rasan</i> iän mukanaan tuomille tertiäärisille piirteille, kunhan niitä alkaa ilmaantumaan. Tällaisessa intensiivistä neutraaliutta ilmaisevassa tyylissään tämä HVS on mitä mainioin esitys.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (15,05€) <b>ja laadun suhde</b>: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.</p></div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-38612879358500958172020-12-03T10:30:00.001+02:002020-12-03T10:30:04.288+02:00Bollinger R.D. Extra Brut 2002<div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-H-Taxnrj234/X8iaix8bmOI/AAAAAAAAiu8/JJsiBoi8QnI0jVuoLas95ZM3z4pX_wG2ACLcBGAsYHQ/s459/rd2002.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="459" data-original-width="130" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-H-Taxnrj234/X8iaix8bmOI/AAAAAAAAiu8/JJsiBoi8QnI0jVuoLas95ZM3z4pX_wG2ACLcBGAsYHQ/w57-h200/rd2002.jpg" title="" width="57" /></a></div>Bollinger R.D. Extra Brut 2002</b></span></div>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="http://www.champagne-bollinger.com/" target="-">Bollinger</a></li>
<li> Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/ranska.html">Ranska</a>
</li><li>Alue: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/champagne.html">Champagne</a>
</li><li>Rypäleet: Pinot Noir (60%), Chardonnay (40%)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: ~150€ (Syyskuu 2016)
</li><li>Hinta nyt: ~215€ (Lokakuu 2020, wine-searcher.com)
</li></ul><p style="text-align: left;"> </p><p style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;">kuva: <a href="http://www.champagne-bollinger.com/" target="-">bollinger</a></span> <br /></p>
<div style="text-align: justify;">Vaikka shamppisten osalta makumieltymykseni usein vetävät enemmän kohti luonteikkaita ja omaperäisiä pientuottajia kuin tasalaatuisia ja perusvarmoja isoja taloja, on silti myönnettävä, että kun riittävän koviin (yleensä tämä tarkoittaa siis "riittävän hinnakkaisiin") prestiisikupliviin päästään, rupeaa monet isotkin talot tarjoamaan sellaista tykitystä, joihin monella pienemmällä viljelijällä on vaikeaa päästä kiinni, vaikka sitä kuinka panostaisi laatuun. Mutta vaikka blogissa jo moneen otteeseen käsitelty <b>Bollinger</b> ei millään tavalla kuulu pientuottajien kerhoon noin 2,5 miljoonan pullon vuosituotannollaan, onnistuu se usein hurmaamaan meikäläisen omalla, luonteikkaalla ja varsin viinillisellä tyylillään.<br /><br />
Shamppanjaan perehtymättömille kuohuviini on nyt vain kuohuviiniä, mutta jos aiheeseen ryhtyy perehtymään tarkemmin, huomaa melko pian useimpien talojen omaavan tietynlaisen tyylin, joka on läsnä lähes jokaisessa talon viinissä. Monilla isoilla Champagnen viinitaloilla saattaa tuo talon oma tyyli hukkua, kun metsästetään mahdollisimman moneen makuun kelpaavaa tyyliä, joka ei varmasti hierrä tai kierrä. Bollinger sen sijaan on jääräpäisesti pitänyt kiinni omaleimaisesta tyylistään, joka on vielä vajaa vuosisata sitten ollut enemmän linjassa alueen yleisen tyylin kanssa, mutta on nykyään selkeästi muista taloista erottuvampi ja alueen yleisestä tyylistä poikkeavampi. <br /><br />
Kun 1900-luvun jälkipuoliskolla modernisointiin viininvalmistusta, otettiin Champagnessa nykyaikaiset laitteet innolla käyttöön: vanhanaikaiset tammitynnyrit ja -sammiot heivattiin kierrätykseen ja tilalle otettiin suuret sementtisammiot tai uutuuttaan kiiltävät terästankit. Bollingerilla ei tällaisiin nykyaikaisiin kotkotuksiin lähdettä samalla innolla, vaan tammitynnyrit pidettiin edelleen käytössä. Terästankkeja otettiin käyttöön, mutta niitä käytetään vain lähinnä talon tuotannon "selkärangan" – Special Cuvéen – valmistuksessa. Kaikki muut talon viinit valmistetaan perinteiseen tyyliin, eli viinit sekä käyvät että kypsyvät vanhoissa tammitynnyreissä. <br /><br />
Tammitynnyreiden katkeamaton käyttö on ehdottomasti merkittävin tekijä talon tyylissä, sillä hyvin harva muu suuremman kaliiperin tuottaja käyttää tammitynnyreitä viininvalmistuksessa – etunenässä <b>Krug</b>, <b>Henri Guiraud</b> and <b>Vilmart</b> – ja näistä Bollinger lienee ainoa, jonka tuotanto pyörii seitsemännumeroisissa luvuissa, ollen täten peräti suurempi kuin kolmen muun edellämainitun tuottajan yhteenlaskettu tuotanto. <br /><br />
Toinen merkittävä tekijä Bollingerin tyylissä on vahva Pinot Noir -voittoisuus. Käytännössä jokainen talon viini on rypälepohjaltaan vähintään puolet punaista Pinot'ta, ja talon lippulaivaviini <i>Vieilles Vignes Française</i> on peräti 100% Pinot Noir. Talo ei ole juurikaan kasvattanut Chardonnayn osuutta viineissään, edes kepeämpiä ja raikkaampia kuplivia suosivana nykyaikana, eikä näin ollen näytä kovinkaan todennäköiseltä, että lähiaikoina tultaisiin lisäämään trendikäs <i>Blanc de Blancs</i> talon katalogin jatkeeksi. Joillekin tämmöinen jääräpäisesti trendejä vastaan kulkeminen voisi näyttäytyä lähinnä kaupalliselta itsemurhalta, mutta ainakin meikäläiseen tämmöinen perinteistä ja omannäköisestä tyylistä kiinni pitäminen pelkästään vetoaa. <br /><br />
Nyt arvioitava <i>R.D.</i> edustaa Bollingerin valikoiman huippupäätä, vain edellämainitun VVF:n ollessa laatuportaikossa yhtä askelmaa korkeammalla. Viini itsessään ei ole mitenkään erityinen tapaus, sillä se on käytännössä täysin identtinen talon vuosikertaviini <i>La Grande Annéen</i> kanssa. Näiden viinien erona on vain se, että LGA-nimen alla julkaistu viini saa kypsyä pulloissa noin 7 vuotta hiivasakan päällä ennen korkinvaihtoa, kun taas pieni osa näistä pulloista jätetään kypsymään hiivojen kanssa vielä pidemmäksi ajaksi ja julkaistaan myöhemmin nimellä R.D. eli <i>récemment dégorgé</i> tai <i>recently disgorged</i>, viitaten siihen, että korkinvaihto (<i>dégorgement</i>) on suoritettu viinin julkaisuajankohtaan nähden varsin hiljattain. R.D. yleensä julkaistaan monessa eri erässä, joten ei ole olemassa tiettyä aikaa, jonka viini makaa sakkojen päällä. Ensimmäinen R.D. 2002 jonka olen maistanut, on ollut loppuvuodesta 2015, joten viiniä todennäköisesti kypsytetään vähintään 5 vuotta pidempään kuin normaalia LGA:ta. Tämä nyt arvioitava viini on maistettu syyskuussa 2016, joten se on joko samaa erää kuin tuo vuonna 2015 maistamani tapaus, tai sitten viini on makoillut noin 13 vuotta sakkojen kanssa ennen korkinvaihtoa. <br /><br />
R.D. 2002 on Bollingerille tyypillisesti Pinot Noir -vetoinen sekoitus Pinot Noiria ja Chardonnayta 23 eri kylän alueella sijaitsevilta tarhoilta. Lopullisesta rypälepohjasta 71% on tullut Grand Cru- ja 29% Premier Cru -luokitelluilta tarhoilta. Talon tyylille uskollisesti kaikki viinit on sekä käytetty ettäkypsytetty vanhoissa tammitynnyreissä ennen pullotusta. Korkinvaihdon yhteydessä <i>dosage</i> on antanut viinille 3 g/l jäännössokerin, eli luokitukseltaan viini on Extra Brut. <br /><br />
Viini on väriltään hieman ikää vihjailevasti vaalean oljenkeltainen. <br /><br />
Tuoksultaan viini on voimakas, vaikuttavan moniulotteinen ja hieman makeaan taittava. Tummanpuhuvasta ja melko viinillisestä aromimaailmasta erottuu kypsää sitrushedelmää, iästä kielivää karamellisuutta ja kevyttä voimaisuutta, hieman uuniomenaa, maltillisia autolyysin tuomia briossin piirteitä ja Bollingerin tammikypsytetyille viineille tyypillistä, hennon oksidatiivista pähkinäisyyttä. <br /><br />
Viinillä on suussa hyvin voimakas, täyteläinen ja konsentroitunut habitus, mutta viini ei siltikään tunnu raskastekoiselta – kiitos sen tuntuvan ja rakenteikkaan hapokkuuden. Makumaailma on Bollingerille tyypillisen runsas ja paahteinen, mutta silti makujen intensiteetti ja kompleksisuus jaksavat tulla joka siemauksella positiivisena yllätyksinä. Kielellä pyörii kypsiä punaisia omenoita, kalkkista mineraalisuutta ja oksidatiivisesta kypsytyksestä kielivää pähkinäisyyttä; taustalla komppia pyörittävät autolyysin tuoma paahteinen mokkaisuus, iän antamat sävyt mokkaisuudesta, uuniomenasta ja vaniljakreemistä sekä häivähdys keksitaikinaa. Kokonaisuutta sävyttää viehättävän silkkiseksi kehittynyt, kermainen <i>mousse</i>.<br /><br />
Viini jättää lopuksi erittäin pitkän, raikkaan rapsakan ja hyvin monisävyisen jälkivaikutelman, jossa tuntuu kypsää sitrushedelmää, kalkkista mineraalisuutta, hieman kehittyneen voimaisia ja karamellisia piirteitä, kevyttä marsipaania, hentoa oksidatiivista pähkinää ja ujoa uuniomenaisuutta. <br /><br />
Pari kertaa viinin testattuaan on pakko todeta, että RD 2002 ei ole pelkästään yksi parhaista Bollingerin 2000-luvun julkaisuista, mutta järjestään myös yksi vaikuttavimpia <i>Grande Marque</i> -luokan talon kuplivista; viinin poikkeuksellinen intensiteetti, kompleksisuus ja kesto ovat aivan omassa luokassaan ja vain harva shamppanja kykenee saavuttamaan yhtä rehevää, viinillistä ilmaisua. Ymmärrettävästi tällainen muhkea, paahteinen ja hyvin synkkäsävyinen tyyli ei varmasti uppoa jokaisen makuun, etenkään jos omat mieltymykset suosivat esimerkiksi raikkaita, kepeitä ja mineraalivetoisia Blanc de Blancs -kuplivia, mutta meikäläisen suuhun tämä on Juuri Sitä Oikeaa tavaraa. Vaikka Bollingerin La Grande Année 2002 – johon tämä RD pohjautuu – olikin aikanaan jo erittäin vaikuttava esitys, on tämän viinin saama pidempi sakkakypsytys nostanut sen vielä kokonaan seuraavalle tasolle. <br /><br />
Verrattuna tätä arviota aikaisempaan maistokertaan (syyskuulta 2015), on viini tuntunut kehittäneen hieman kehittyneelle shamppanjalle tyypillisiä voimaisia piirteitä, mutta muuten kokonaisuus tuntuu pysyneen melko muuttumattomana. Näin pienen otoksen perusteella on vaikea sanoa, pitääkö viini vain kutinsa vai tuleeko se jatkamaan nousua ylöspäin seuraavat vuodet, mutta tämä ei loppupeleissä merkkaa kovinkaan paljoa, sillä tämä on poikkeuksellisen upea kuohuviini joka tapauksessa, millä tahansa mittarilla mitattuna. <br /><br />
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Vaikuttavan suurikokoisista, paahteisista ja viinillisistä shamppanjoistaan tunnetun viinitalon huippuviini huippuvuosikerralta. Viini on juuri niin upea esitys kuin voi kuvitella.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – Jos arvostaa runsasta, paahteista ja viinillistä ilmaisua kuohuviineissään, rupeaa olemaan jo melko vaikeaa kuvitella viiniä, joka pystyisi ohittamaan RD 2002:n laadussaan.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (~150€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.</p></div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-73422330670297540702020-10-13T07:00:00.001+03:002020-10-13T07:00:01.457+03:00Valentini Cerasuolo d'Abruzzo 2003<span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-_TJw8D97H34/X4TWWcCgNOI/AAAAAAAAiHY/8OsBwIcHbW09PLHD4q7SFlyAcstzsbZlQCLcBGAsYHQ/s942/cerasuolodabruzzo.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="942" data-original-width="254" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-_TJw8D97H34/X4TWWcCgNOI/AAAAAAAAiHY/8OsBwIcHbW09PLHD4q7SFlyAcstzsbZlQCLcBGAsYHQ/w54-h200/cerasuolodabruzzo.jpg" title="" width="54" /></a></div>Valentini Cerasuolo Montepulciano d'Abruzzo 2003</b></span>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: Azienda Agricola Valentini</li>
<li> Tyyppi: Roséeviini, DOC Cerasuolo d'Abruzzo
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/italia.html">Italia</a>
</li><li>Alue: Abruzzo
</li><li>Rypäleet: Montepulciano (100%)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: ? (Tammikuu 2017)
</li><li>Hinta nyt: n. 100€ (Lokakuu 2020, wine-searcher.com)
</li></ul><p> </p><p style="text-align: right;"><a href="https://babo.wine/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: babo.wine</span></a> <br /></p>
<p style="text-align: justify;">Adrianmeren rannalla, Italian "saappaan" puolessa välissä sijaitseva Abruzzo ei ole ikinä kerännyt mainetta maakuntana, jossa tehtäisiin millään tavalla merkittäviä laatuviinejä. Vaikka Abruzzosta löytyy lukuisia erilaisia viinityylejä, on valtaosa maakunnan valmistetusta viinistä mutkatonta ja edullista perusviiniä ja vain 20% tuotannosta on vähintään DOC-tasoista laatuviiniä. Suurimpina tekijöinä tässä on se, että maakunnassa on vain muutama hassu DOC-appellaatiota, ainoastaan kaksi DOCG-appellaatiota ja merkittävä osa tuotannosta on suurien, enemmän määrään kuin laatuun panostavien osuuskuntien harteilla. Nämä osuuskunnat voivat sitten todella panostaa määrään, sillä alueella sallitaan naurettavan korkeita satomääriä – esimerkiksi DOC-appellaatioissa jopa 10,000 litraa per hehtaari* – mikä ei missään nimessä ole omiaan nostamaan alueen laadullista profiilia.</p>
<p style="text-align: justify;"><span style="font-size: x-small;">* Esimerkiksi Toscanan edullisista perusviineistä vastaavalla Chiantin alueella maksimisatomäärä on 9 tonnia per hehtaari, mikä kääntyy noin 6,500 litraksi hehtaarilta.</span></p>
<p style="text-align: justify;">Edellä kuvailtuun peilaten onkin hieman yllättävää että Azienda Agricola Valentini – tuottaja, jonka halutut viinit lukeutuvat Italian arvostetuimpiin ja hinnakkaimpiin – sijaitsee juuri mutkattomista ja edullisista viineistään tunnetussa Abruzzossa. Valentini on kuitenkin tullut tunnetuksi juuri tinkimättömästä laadustaan sekä äärimmäisen pienestä tuotannostaan, mitkä molemmat selittänevät viinien korkeanpuoleisen hintatason.</p>
<p style="text-align: justify;">Valentinin suku on elänyt Abruzzossa viiniä viljellen jo ainakin 1600-luvulta, mutta viinitalo rupesi muotoutumaan nykyiseen muotoonsa vasta 1950-luvulla kun lakimiehestä viininviljelijäksi ryhtynyt <b>Eduardo Valentini</b> ryhtyi panostamaan niin viiniköynnösten viljelyyn kuin laatutuetoiseen viininvalmistukseen. Talo on aina keskittynyt vahvuuksiinsa, mikä tarkoittaa sitä, että valikoimista ei löydy isoa valikoimaa erilaisia ja -laatuisia viinejä, vaan tarjolla on vain yksi punaviini, yksi valkoviini ja yksi roséeviini. Koska vuonna 2006 seitsemänkymppisenä edesmennyt Eduardo Valentini vältteli aktiivisesti julkisuutta eikä talo hyväksynyt niin mediaa kuin viinivierailuja tiloilleen, on tarkemmat tiedot talon viinintuotannosta melko lailla hämärän peitossa. Talon johdossa häärää nykyisin Valentinin poika, <b>Francesco Paolo</b>, joka on jatkanut isänsä jalanjäljissä niin viininvalmistuksen kuin median karttelemisen osalta. Valentinin tapauksessa tämä median karttelu tuntuu kuitenkin olevan jonkinlainen itseään syöttävä kehä: mitä enemmän Valentinilla vältellään mediaa ja huomiota, sitä enemmän palstatilaa nämä mystiset viinit tuntuvat saavan ja sitä hinnakkaammiksi ne tulevat.</p>
<p style="text-align: justify;">Valentinin viinitarhat eivät sijaitse millään Abruzzon muutamasta oman appellaation saaneesta ala-alueesta, vaan viinit tuotetaan geneeristen, koko Abruzzon kattavien DOC-appellaatioiden alla. Punaviini Montepulciano d'Abruzzo tehdään <i>Montepulciano</i>-rypäleestä ja valkoviini Trebbiano d'Abruzzo tehdään <i>Bombino Bianco</i> -rypäleestä (joka on yksi rypälelajikkeista, jotka tunnetaan Abruzzossa nimellä <i>Trebbiano d'Abruzzo</i>). Nyt arvioitava Cerasuolo d'Abruzzo tehdään myös Montepulcianosta, mutta merkittävästi punaviiniversiota lyhyemmällä kuorikontaktilla. Cerasuolo lasketaan roséeviineiksi, mutta tyypillinen Cerasuolo d'Abruzzo näkee kuitenkin jonkin verran kuorimaseraatiota ja on siten usein tyylillisesti perinteistä roséeviiniä hieman tummempi, moniulotteisempi ja rakenteikkaampi, asettuen enemmän tavallisen roséeviinin ja kevyen punaviinin välimaastoon. Tässä suhteessa Valentinin Cerasuolo on hyvin tyypillinen tyylinsä edustaja. Mutta vaikka Cerasuolot saattavat olla tavallisia roséeviinejä hieman pitkäikäisempiä kellaripuolella, eroaa Valentini muista Cerasuoloista siinä, että sen viinit kuuluvat maailman pitkäikäisimpien roséeviinien joukkoon – ei ole mitenkään epätyypillistä, että pullo Valentinin Cerasuoloa saattaa kehittyä helposti toistakymmentä vuotta.</p>
<p style="text-align: justify;">Jos valentini sitten tekee vain kolmea geneeristä alueen perustyyliä (Montepulciano d'Abruzzo, Trebbiano d'Abruzzo ja Cerasuolo d'Abruzzo), kuinka ne voivat olla niin paljon parempia kuin muiden alueen tuottajien? No, suurin syy lienee siinä, että muut laatutuottajat pyrkivät tekemään viineistään niin hyviä kuin mahdollista, kun taas Valentini valmistaa viinejä vain silloin, kun niistä saa riittävän hyviä. Valentinin viinitalolla on omistuksessaan valtavat 300 hehtaaria, joista yllättäen vain 80 hehtaaria on varattu viininviljelyyn: loput maa-alasta on istuttamatonta tai varattu oliivipuille – Valentini on nimittäin erikoistunut viinien ohella myös oliiviöljyn valmistukseen. Köynnöksiä leikataan ja satoa harvennetaan erittäin rankalla kädellä koko kasvukauden ajan, mikä on melko poikkeuksellista runsassatoisesta viljelystään tunnetussa Abruzzossa. Viiniä valmistetaan vain sellaisina vuosina, jolloin lopullisen viinin laatu koetaan riittävän korkeaksi – muuten joko rypäleet tai pullottamaton perusviini myydään eteenpäin. Talon merkittävin tekijä laadussa kuitenkin lienee se, että niinäkin vuosina, joina laatu koetaan riittävän hyväksi, valitaan vuosituotannosta vain noin 5-10% kokoinen osuus kaikkein huippulaatuisinta viiniä ja loppu myydään eteenpäin. Siinä missä tavallinen Abruzzon tuottaja voisi tuottaa 80 tarhahehtaarista jopa yli miljoona pulloa viiniä, on Valentinin keskimääräinen vuosituotanto korkeimmillaankin noin 50,000 pulloa.</p>
<p style="text-align: justify;">Koska niin Eduardo Valentini kuin Francesco Paolo eivät ole juuri avanneet viininvalmistustaan, on viinien tarkat speksit melko hämärän peitossa. Internetissä eri lähteet kertovat hieman eri asioita, mutta niistä saa koostettua jotakuinkin sellaisen kuvan, että viinit käytetään spontaanisti villihiivoilla suurissa sementtisammioissa, minkä jälkeen ne siirretään kypsymään valtaviin, slavonialaisesta tammesta valmistettuihin <i>botti</i>-tammisammioihin. Valentini ei tyypillisesti pullota viinejä tietyn kypsymisajan jälkeen, vaan viiniä pullotetaan sitä mukaa, kun niitä myydään – minkä vuoksi yksi pullo tiettyä vuosikertaa voi ollakin hieman erilainen kuin toinen, eri aikaan pullotettu pullo samaa vuosikertaa. Tämän nyt arvioidun pullon pullotusajankohdasta ei ole hajua, mutta se on vuosikerralta 2003, joka on yksi Italian (ja koko Euroopan) historian kuumimpia vuosikertoja – minkä ei olettaisi olevan lähtökohtaisesti mitenkään hyvä asia roséeviinille. Kuumasta vuosikerrasta huolimatta alkoholia viinissä on melko maltilliset 13%. Tämä kyseinen viini tuli arvioitua osana suurempaa Valentinin Cerasuolojen vertikaalia, joten viiniä on helppo tässä verrata muihin vuosikertoihin.</p>
<p style="text-align: justify;">Nuorempiin Valentinin Cerasuoloihin verrattuna tämä vuosikerta on väriltään hämmentävän hailakka ja ohut – Valentini-vertikaalissa tämä kyseinen viini oli ylivoimaisesti illan vaalein Cerasuolo. Ulkonäöltään viini on lasin keskiosista syvän ja kohtalaisen kehittyneen, meripihkan värinen, taittuen tasaisesti punervan oranssin kautta täysin värittömään reunaan.</p>
<p style="text-align: justify;">Viinin tuoksu on – ei mitenkään yllättävästi – melko kypsän tuntuinen ja sitä sävyttää ikääntyneemmille Valentinin Cerasuoloille tyypillinen savuisuus. Tämän lisäksi aromimaailmasta löytyy makeaa omenaisuutta, aromaattisia punaisia hedelmia, hillittyä nahistunutta persikkaa, hentoa punaista karviaista ja yllättävä – muttei häiritsevä – aavistus järvikalaa. Tai jotain sellaista epämääräistä, joka tuo vahvat mielikuvat kalastelusta järven rannalla.</p>
<p style="text-align: justify;">Suussa viini on leveä ja täyteläinen, olemukseltaan yhtä aikaa sekä silkkinen että voimakkaan lihaksikas ja makumaailmaltaan uskomattoman moniulotteinen. Kielellä pyörii sävyjä niin tummemmista metsämarjoista kuin punasävytteisemmistä metsämansikoista ja ruusunmarjoista; hedelmäisten sävyjen alta löytyy suolaista mineraalisuutta, hieman eksoottista mausteisuutta, hentoa kehittynyttä kuivahedelmäisyyttä ja aavistus iästä kielivää paahteista mokkaisuutta. Hapokkuus on varsin korkea – suorastaan yllättävän korkea kuuman vuosikerran huomioon ottaen – mikä antaa viinille vaikuttavaa rakenteikkuutta ja intensiteettiä.</p>
<p style="text-align: justify;">Pitkäkestoinen, kypsä jälkimaku jättää jälkeensä kehittyneitä ja hieman makeaan taittuvia kuivahtaneiden punaisten hedelmien ja mehukkaiden mansikoiden sävyjä, kevyttä suolaisuutta, hieman kypsää kriikunaa, hentoa pistävää mausteisuutta ja ujosti kulmikasta, kivistä mineraalisuutta.</p>
<p style="text-align: justify;">Pakko myöntää, etteivät odotukseni vuoden 2003 roséeviiniä kohtaan olleet kovinkaan korkeat, mutta kokonaisuutena Valentinin Cerasuolo 2003 on uskomattoman nätti, moniulotteinen ja kaikin puolin herkullinen esitys, joka oli kaikkea muuta, mitä osasin odottaa. Vielä lasiin kaatuessa odotin viinin olevan sen ohkaisesta, kehittyneestä väristä päätellen jo huippunsa ohittanutta, väsynyttä ja hapoiltaan pehmoista tavaraa. Kuin pilkaten ennakko-odotuksiani, viini olikin käsittämättömän raikas, ryhdikäs ja niin aromi- kuin makumaailmaltaan suorastaan hämmentävän moniulotteinen esitys, jonka nuorekkuus ja intensiivisyys ei mitenkään vastannut viinin kehittynyttä ulkonäköä. Maistelun vanhimpana roséeviininä odotin tämän vuosikerran olevan jo iän myötä kyykähtänyt, mutta kaikkea muuta – tämä paljastuikin helposti koko illan vaikuttavimmaksi viiniksi!</p>
<p style="text-align: justify;">Vaikka tämä (maisteluhetkellä 13-vuotias) roséeviini rupeaa jo osoittamaan jonkinlaisia ikääntymisen merkkejä, on viini silti ikäisekseen edelleen hämmentävän nuorekas ja vielä matkalla ylöspäin. Näin ollen viini helposti todistaa oikeaksi väitteet Valentinin viinien poikkeuksellisesta kypsytyskestävyydestä. En ole varma, onko tämä paras koskaan maistamani rosée, mutta nyt ollaan helposti top 3 -kategoriassa ja kertoimet puhuisivat sen puolesta, että jonkinlainen huippu on tässä saavutettu – siitä huolimatta, että tämä viini ei edes vielä tunnu olevan huipullaan. Huh heijaa. Jos siis joskus saat jostain Valentinin viinejä hommattua kellariin, muista yksi asia: niiden kanssa ei ole mitään kiirettä. Hintaahan Valentineilla on, mutta usein ne myös onnistuvat vastaamaan hinnan lataamiin odotuksiin.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Abruzzon kulttituottajan uskomattoman vaikuttava, rakenteikas ja todistettavasti myös hämmentävän pitkäikäinen roséeviini, jossa koko ja massa pysyttelevät syrjässä, antaen tilaa intensiteetille, syvyydelle ja vivahteikkuudelle.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – helposti yksi parhaimpia roséeviinejä, joita olen maistanut, ellei jopa paras. Edes yleisesti hyvin raskassoutuisista ja tasapainottomista viineistä tunnettu vuosikerta 2003 ole onnistunut vähentämään tämän viinin vaikuttavuutta.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (n. 100€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.</p>
Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-69365324442610726882020-10-03T14:00:00.006+03:002020-10-03T14:00:01.954+03:00Georges Vernay Condrieu Coteau de Vernon 2004<div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-PtHJUDf0lok/X3hOvRHPZhI/AAAAAAAAiAs/zedRkQaOXIAAcGlTDTwVPPgPsbtdnQhHACLcBGAsYHQ/s2382/coteaudevernon2004.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" title=""><img border="0" data-original-height="2382" data-original-width="685" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-PtHJUDf0lok/X3hOvRHPZhI/AAAAAAAAiAs/zedRkQaOXIAAcGlTDTwVPPgPsbtdnQhHACLcBGAsYHQ/w57-h200/coteaudevernon2004.jpg" style="outline: red dashed 1px;" title="" width="57" /></a></div>Domaine Georges Vernay Condrieu Coteau de Vernon 2004</b></span></div>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="https://domaine-christine-vernay.fr/" target="-">Domaine Georges Vernay</a></li>
<li> Tyyppi: Valkoviini, AOC Condrieu
</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/ranska.html">Ranska</a>
</li><li>Alue: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/rhone.html">Rhône</a>, Pohjois-Rhône, Condrieu
</li><li>Rypäleet: Viognier (100%)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta arviointihetkellä: ? (Helmikuu 2020)
</li></ul><p style="text-align: left;"> </p><p style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"><a href="https://www.winebid.com/" target="_blank">kuva: winebid</a></span> <br /></p><p style="text-align: justify;">Pohjois-Rhône on tullut tunnetuksi lähinnä punaviineistään, mutta alueella viljellään myös pieniä määriä valkoviinejä. Näistä arvostetuimpia ja kalleimpia ovat järjestelmällisesti valkoiset Hermitaget ja yksinomaan Viognierista valmistetut Condrieut (sekä toki Condrieun keskeltä löytyvät Château-Grillet't). Siinä missä valkoinen Hermitage ja Château-Grillet ovat tunnetusti hyvin ikää kestäviä valkoviinejä, on Condrieu kerännyt mainetta siitä harvinaisena arvoviininä, että viinien sanotaan olevan parhaimmillaan melko nuorina eikä useimmat kestä muutamia vuosia pidempään. Merkittävin tekijä tässä lienee Viognierin luontaisesti matala hapokkuus ja usein melko korkea pH, sillä hapot ja matala pH ovat usein hyvin tärkeässä viinien kypsytyskestävyydessä. Lisäksi usein tammitynnyrikypsytys auttaa viiniä kestämään kellarissa, kun taas monet Condrieun tuottajat valmistavat valkoviininsä terästankissa – Viognier kun jää helposti tammen jyräämäksi, sillä lajikkeen herkät, aromaattiset piirteet katoavat hyvin helposti tammisten sävyjen alle.</p>
<p style="text-align: justify;">Koska Condrieu ei viininä nauti erityisen kellaroitavasta maineesta, on vanhempien Condrieun viinien löytyminen melko harvinainen ilmiö. Tästä syystä olin erityisen innoissani, kun tämän vuoden alussa kokoonnuimme pienellä viinifiilistelijäporukalla testailemaan sekä nuorempia että ikääntyneempiä Condrieun viinejä. Vaikka monissa viineissä pääosassa oli varsin muhkea ja melko öljymäinenkin runsaus, todella kypsä hedelmä ja paikoin suht tuntuvakin alkoholi, oli viinien yleinen taso silti erittäin korkea ja rehevistä olemuksistaan huolimatta monet viinit olivat suorastaan hämmentävän freesin tuntuisia. Tästä kovasta kattauksesta ylitse muiden nousi Georges Vernayn Coteau de Vernon 2004, joka ei ollut pelkästään illan paras viini, mutta samalla kenties paras koskaan maistamani Viognier sekä heittämällä yksi parhaista vuosikerran 2004 viineistä, mitä vastaani on tullut.</p>
<p style="text-align: justify;">Domaine Georges Vernay on tullut tunnetuksi erityisesti yhtenä parhaista Condrieun tuottajista – ellei jopa parhaana – ja talon viinit ovat usein hämmentävän pitkäikäisiä Viogniereiksi. Talon on alunperin perustanut <b>Francis Vernay</b> vuonna 1937 Condrieun alueelle, jolloin hän istutti sittemmin hyvin arvostetuksi tulleen Coteau de Vernon -viinitarhan. Talon ensimmäinen vuosikerta oli 1940, joka valmistettiin tarhan ensimmäisestä sadosta (viiniköynnös kun alkaa tuottaa rypäleitä vasta kolmantena vuotenaan). Tila sai nykyisen nimensä, kun Francis Vernayn poika <b>Georges Vernay</b> siirtyi talon johtoon vuonna 1956. Uransa aikana Georges opittiin tuntemaan kaiken Condrieusta ja Viognieristä tuntevana viljelijänä, ja häntä on suurelta osin kiittäminen siitä, että sukupuuton partaalla käynyt Viognier ei 1960-luvulla hävinnyt kokonaan maailmasta. Georges'n johdollaan talo nousi nykyiseen arvostukseensa ja hän oli tilan johdossa täydet 40 vuotta, aina vuoteen 1996, jolloin talo tila siirtyi 3. sukupolven johdettavaksi, kun Georges'n tytär <b>Christine Vernay</b> astui puikkoihin. Hänen johdollaan talo on pysynyt Pohjois-Rhônen arvostetuimpien valkoviinitalojen joukossa samalla kun talo on viljelyssään siirtynyt sertifioituun luomuviljelyyn ja yhä minimalistisempaan tyyliin viininvalmistuksessa.</p>
<p style="text-align: justify;">ypäleet Vernayn Coteau de Vernoniin tulevat samannimiseltä viinitarhalta, jonka köynnösten keski-ikä tällä hetkellä pyörii jossain 50 ja 80 vuoden välillä. Tämä luonnonmukaisesti viljelty 2,5 hehtaarin tarha sijaitsee aivan alkuperäisen Condrieun appellaation ytimessä ja on niin jyrkkä, että sekä sen hoito että sadonkorjuut on hoidettava täysin käsipelillä. Rypäleet murskataan kokonaisina terttuina ja niistä saatu mehu siirretään suoraan tammitynnyreihin käymään. Käymisen jälkeen viini kypsyy vuosikerrasta riippuen 12–18 kuukautta 225 litran <i>barrique</i>-tynnyreissä, joista 25% on uusia. Tämän viinin kypsyttelyajasta ei ole tarkempaa kuvaa, mutta etiketin mukaan alkoholia löytyy Viognierille tyypilliseen tapaan melko runsaanpuoleiset 14%.</p>
<p style="text-align: justify;">Lasissa viinillä on syvä ja kohtalaisen kehittynyt, pronssiin taittuva tumman keltainen väri.</p>
<p style="text-align: justify;">Tuoksu on kehittynyt, kuivakka ja aivan naurettavan moniulotteinen. Lasista ensimmäiseksi tervehtii yhdistelmä sahramia, olkia ja nahistuneita punaisia omenoita. Näiden alta rupeaa löytymään kevyitä, hieman makeampia sävyjä kypsistä valkoisista persikoista ja mehiläisvahasta, parfyymisiä omenankukan vivahteita, iästä kielivää hentoa mantelivetoista pähkinäisyyttä ja Fino-Sherryä muistuttava aavistus viheromenaista aldehydisyyttä.</p>
<p style="text-align: justify;">Suussa viinillä on kypsä, tiivis ja hyvin konsentroitunut yleisolemus, vaikka rungoltaan viini on ennemmin keskitäyteläinen kuin täyteläinen. Todella moniulotteisesta ja kohtalaisen intensiivisestäkin makumaailmasta löytyy kypsiä persikoiden ja aprikoosien piirteitä, tammitynnyristä kielivää kermaisuutta, maltillista kehittynyttä pähkinäisyyttä, hillittyä kivistä mineraalisuutta ja hentoa marsipaania. Suussa viiniä pyöritellessään rupeaa myös erottumaan jo tuoksussa esitelty aldehydisyys, joskin taittuen enemmän curryyn ja särmikkäänä tuntuvaan suolaisuuteen. Jälkimakua kohti edetessä rupeaa nousemaan esille makeampia keitettyjen päärynoiden sävyjä. Kokonaisuutena viini on mitä vaikuttavin yhdistelmä tiivistä ja öljyistä suutuntumaa, kohtalaisen tuntuvaa konsentraation tuntua ja kokonaisuutta hienosti raikastavaa, Viognierille jopa yllättävän korkeaa hapokkuutta.</p>
<p style="text-align: justify;">Suuhun jää lopuksi varsin pitkä, monisyinen ja kohtalaisen tertiäärinen jälkimaku, jossa tuntuu kohtalaisen voimakkaana kypsää aprikoosia ja nahistunutta persikkaa, hieman kehittynyttä pähkinäisyyttä, kevyttä mutta kohtalaisen napakkaa suolaisuutta, hentoa viheromenaisuutta, ujoja sahramivetoisia mausteisuuden sävyjä ja tamminen aavistus kermaisuutta, jonka ikä taittaa pannacottamaiseksi keitetyksi kermaisuudeksi.</p>
<p style="text-align: justify;">Kokonaisuutena viini ei ole pelkästään maistelun paras viini, mutta kertaheitolla paras maistamani Viognier ja yksi vaikuttavimmista valkoviineistä, mitä olen maistanut. Sanotaan Viognierin kypsymispotentiaalista mitä tahansa, on tämä viini kehittynyt todella mallikkaasti 15 vuoden ajan – puheet Vernayn viinien pitkäikäisyydestä eivät ole siis aivan tuulesta temmattuja. Kokonaisuutena viini on varsin kehittynyt ja menossa melko tertiääriseen suuntaan, muttei kuitenkaan ole millään tavalla liian vanhan tuntuinen. Yleisilmeeltään viini on vaikuttavan moniulotteinen ja sen kerroksellisesti avautuvat, kuivakan kehittyneet piirteet saavat hienosti vastapalloon runsaalta, kypsänmakealta hedelmältä. Viini tuntuu olevan huipullaan juuri nyt, ja vaikka voin kuvitella sen pysyvän hyvässä tikissä vielä joidenkin vuosien ajan, en usko lisäkellaroinnin enää hyödyttävän viiniä.</p>
<p style="text-align: justify;">Joten jos jotain opin tästä viinistä sekä Condrieu-maistelustamme noin yleensä, niin sen, että hyvä Viognier on kyllä hyvää – ja parhaimmillaan kestää kellarissa vaikuttavan pitkään. Yleisesti Viognier ei koskaan ole ollut oma juttuni, sillä oma makumieltymykseni suosii raikkaita, kepeitä ja happovetoisia valkoviinejä, kun taas Viognier on lähtökohtaisesti hyvin runsas, täyteläinen – jopa läski – ja hapoiltaan melko poikkeuksetta suht maltillinen. Kyllä maistamamme Condrieut olivat näiltä osin stereotyyppisiä Viognierejä, mutta toisin kuin monet muut Viognierit, olivat maistamme viinit melko poikkeuksetta hämmentävän tasapainoisia, hapoiltaan usein yllättävän ryhdikkäitä ja maun intensiteetillä hyvin runsauden tuomaa raskautta tasapainottavia. Pakko myöntää, että tämän Vernayn kaltaiselle erittäin runsaalle, monisyiselle ja öljyiselle viinille voi olla vaikeaa löytää sitä passeleinta paritusta ruokapuolelta, mutta onneksi viini on itsessään niin vaikuttava, että tällainen menee todella vaivatta ihan sellaisenaan, hyvässä seurassa jaettuna.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Uskomattoman hienosti ikää kestänyt ja todella vaikuttavaksi kehittynyt Condrieu, joka on huipullaan juuri nyt. Tuhti, mutta erittäin tasapainoinen ja moniulotteinen esitys.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – enpä olisi kuvitellut hehkuttavani Viognieria näin paljon, mutta tässä sitä ollaan. Jos tämä ei edusta sitä huippua, jonka taiten tehty Viognier voi saavuttaa, niin en tiedä mikä sitten.</p>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-34947569119150341792020-09-30T12:00:00.001+03:002020-09-30T12:00:05.816+03:00Château Musar 2005<div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-AfUgzTh5JYU/X3RFMAcUD6I/AAAAAAAAh-Y/ZqAbxa-xXOMbGO04LI1FjyFKIMtfMuYRwCLcBGAsYHQ/s1000/musar2004.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1000" data-original-width="239" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-AfUgzTh5JYU/X3RFMAcUD6I/AAAAAAAAh-Y/ZqAbxa-xXOMbGO04LI1FjyFKIMtfMuYRwCLcBGAsYHQ/w48-h200/musar2004.jpg" title="" width="48" /></a></div>Château Musar 2005</b></span></div>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href=" http://www.chateaumusar.com/" target="-">Château Musar</a></li>
<li> Tyyppi: Punaviini
</li><li>Maa: Libanon
</li><li>Alue: Beqaa
</li><li>Rypäleet: Cabernet Sauvignon (1/3), Carignan (1/3), Cinsaut (1/3)
</li><li>Koko: 0,75
</li><li>Hinta ostohetkellä: 35,90€ (Alko, tilausvalikoima, Tammikuu 2015)
</li><li>Hinta nyt: 39,99€ (Alko, Syyskuu 2020)
</li></ul><p></p>
<p style="text-align: justify;"> </p><p style="text-align: justify;">Tässä on tullut jokunen Château Musarin viini maisteltua (<a href="https://www.cellartracker.com/" target="_blank">Cellartrackerin</a> mukaan <a href="https://www.cellartracker.com/list.asp?table=Notes&Producer=Chateau+Musar&iUserOverride=153713" target="_blank">arvio löytyy noin sadasta Musarin valmistamasta viinistä</a>), joten sitä rupeaa itselle pikku hiljaa hahmottumaan kuva talon viinien vuosikerroista, niiden välisistä eroista ja jokaisen vuosikerran omasta luonteesta. Alun perin vuonna 2013 julkaistu vuosikerta 2005 vakuutti meikäläisen jo ensimaistolla noin viitisen vuotta sitten, minkä jälkeen tämä viini on pitänyt tiukasti pintansa kerta toisensa jälkeen erittäin kovalaatuisena esityksenä. Useamman eri yksilön perusteella lieneekin ihan perusteltua julistaa 2005 Musarin parhaaksi vuosikerraksi 00-luvulla.</p>
<p style="text-align: justify;">Jos meikäläisen suuresta Musar-innostuksesta huolimatta löytyy lukijoita, joilla ei ole käryä siitä, mistä tässä viinissä on kyse, lienee tässä hyvä spotti kerrata hieman asioita. Libanonissa sijaitseva Château Musar on aloittanut toimintansa vuonna 1930 maan pääkaupunki Beirutin lähistöllä 1700-luvulta peräisin Mzarin linnassa ja lienee tätä nykyä Lähi-Idän tunnetuin viinitalo. Talon perustaneen <b>Gaston Hocharin</b> poika, (vuonna 2014 menehtynyt) <b>Serge Hochar</b> siirtyi talon johtoon vuonna 1959 ja hänen johdollaan talo myöhemmin nousi kansainväliseen maineeseen: vuonna 1979 Michael Broadbent, yksi maailman suurista viiniauktoriteeteista, herätti huomiota ilmoittaessaan Chateau Musar 1967:n olevan Bristolin viinimessujen suurin löytö, mistä viinitalon kansainvälinen maine lähti kasvuun. Samoihin aikoihin Serge Hochar alkoi muuttaa Musarin totuttua suuntaa: viinien annettiin käydä ja kypsyä yhä enemmän omalla painollaan, ilman lisättyjä hiivoja tai merkittäviä sulfiittilisäyksiä. Näin ollen Château Musarin voidaan sanoa olleen natural-viini jo 1970-luvun lopulta, peräti vuosikymmeniä ennen suurta natuviinitrendin räjähtämistä!</p>
<p style="text-align: justify;">Vaikka yleensä monet natural-viinien kriitikot sanovat natuviinien kestävän huonosti kypsymistä ja olevan juomakelpoisia korkeintaan hyvin pian pullotuksesta, Château Musar on aina poikennut tästä merkittävästi: talon viinit julkaistaan aina useiden vuosien kypsyttelyn jälkeen ja ne ovat tunnettuja siitä, että ne kestävät kypsyttelyä kellarissa vuosikymmenien ajan. Omakohtaisten kokemusten perusteella voin sanoa, että jopa vuosikerta 1979 on edelleen loistavassa tikissä siitä huolimatta, että se on natural-viini.</p>
<p style="text-align: justify;">Tämän talon ykköspunaviinin reseptiikka ei hirveästi muutu vuosien välillä: rypälepohjana toimivat ranskalaislajikkeet Cabernet Sauvignon, Carignan ja Cinsaut, joita tyypillisesti sekoitetaan keskenään tasaisessa suhteessa, eli kolmannes kutakin. Serge Hocharin oman kuvailun mukaan Cabernet Sauvignon antaa viinille ryhdin ja rungon, Carignan lihakset ja voiman ja Cinsaut aromaattisuuden ja herkkyyden. Rypäleet murskataan ja siirretään suuriin betonitankkeihin, joissa viinin annetaan käydä spontaanisti villihiivoilla. Viini maseroituu kuorien kanssa tyypillisesti 3–5 viikkoa, minkä jälkeen viini lapotaan kuorien päältä pois ja siirretään vanhoihin tammitynnyreihin kypsymään. Viinin annetaan kypsyä tammitynnyreissä noin 12–14 kuukauden ajan, minkä jälkeen eri rypälelajikkeista valmistetut viinit sekoitetaan keskenään takaisin betonitankkeihin lopulliseksi sekoitukseksi. Viinin annetaan asettua betonitankeissa noin vuoden ajan, minkä jälkeen viinit pullotetaan suodattamattomina ja kirkastamattomina sekä joko ilman sulfiitteja tai pienen sulfiittilisäyksen kanssa. Viinien annetaan tyypillisesti kypsyä pulloissa vielä noin 4 vuoden ajan ja viinit julkaistaan keskimäärin noin 7 vuotta vuosikerrasta, mutta tässä on jonkin verran vaihtelua – Serge Hocharin mukaan viinit julkaistaan, kun he kokevat viinin olevan valmis julkaistavaksi. Yleisesti viinien valmistuksesta hän on maininnut, että hän haluaa pitää viinejään tammitynnyreissä niin kauan, että tammi rupeaa erottumaan, minkä jälkeen hän haluaa kypsyttää viinejään niin kauan, että tammi katoaa. Poikkeuksellisina vuosina Chateau Musar saatetaan julkaista merkittävästi tavanomaista myöhemmin, eikä ole mitenkään poikkeuksellista, että jotkut vuosikerrat eivät saavu markkinoille kronologisessa järjestyksessä.</p>
<p style="text-align: justify;">Tämän kyseisen vuosikerran olen testannut useita kertoja, mutta tämänkertainen arvioni perustuu viimeisimpään maistooni lokakuulta 2019. Voltteja viinistä löytyy 14% ja happoja 5,3 g/l. Viini on dekantoitu muutamaa tuntia ennen maistohetkeä.</p>
<p style="text-align: justify;">Väriltään viini on kohtalaisen läpinäkyvä ja hieman jo kehittynyt verenpunainen, jolla on hennosti ruosteisen rusehtava sävy ja ohkainen, hailakka reuna.</p>
<p style="text-align: justify;">Rehevä tuoksu on melko synkkäsävytteinen mutta samalla selkeän kypsänmakea. Hyvin houkuttelevasta aromimaailmasta löytyy kirsikkahilloa, hieman kuivahtaneita tummia hedelmiä, maltillista pölyistä maamaisuutta, hentoa nahkasatulaa, ujoa lihaisuutta, hienoväräinen aavistus kuivakukkia ja häivähdys makean balsamicomaista volaa. Huolimatta aurinkoisen kypsästä ja makeaan taittuvasta olemuksestaan, tuoksu on silti suorastaan häkellyttävän freesi ja puhdaspiirteinen.</p>
<p style="text-align: justify;">Suussa viinillä on kypsä, täyteläinen ja suutuntumaltaan ihastuttavan silkkinen yleisolemus. Monisyisessä, kerroksittain avautuvassa makumaailmassa tuntuu mehukasta mansikkaa ja kypsiä punaisia luumuja, pippurista mausteisuutta, hieman ruusunmarjakeittoa, freesimpänä tuntuvaa kevyttä karpaloisuutta, hentoa eksoottista mausteisuutta ja aavistus kuivattuja tummia hedelmiä. Silkkisestä suutuntumastaan huolimatta viini on varsin tiivisluontoinen ja rakenteikas, kiitos napakan hapokkuuden ja tekstuuriltaan suht puuteristen tanniinien, jotka hiljalleen tarraavat ikeniin.</p>
<p style="text-align: justify;">Viinistä jää lopuksi melko tuhti, mausteisenpuoleinen ja kohtalaisen innokkaasti ikeniin tarraava jälkivaikutelma. Erittäin pitkässä ja kompleksisessa jälkimaussa tuntuu kypsiä tummia hedelmiä, hieman makeaa mansikkaisuutta, maltillisia maanläheisiä sävyjä, kevyttä hapankirsikan karvautta, hentoa hilloista tummaa marjaa ja aavistus rustiikkista maatalon funkia.</p>
<p style="text-align: justify;">Kuten jo aikaisemmin totesin, Musar 2005 on ollut vaikuttava esitys jo julkaisunsa jälkeen ja tämän kokemuksen perusteella se on sitä edelleen – ja tulee myös olemaan monien vuosien ajan. Tämän poikkeuksellisen vuosikerran myötä Musarit (mukaanlukien valkoinen Musar) ovat vaikuttavan moniulotteisia, vivahteikkaita ja aromimaailmaltaan vastaansanomattoman intensiivisiä.</p>
<p style="text-align: justify;">Tämä viini tuli maistettua osana suurempaa Musar-vertikaalia ja tässä maistelussa muihin vuosikertoihin verratessa oli helppo todeta, että Musar 2005 on todella valloittavassa kunnossa juuri nyt, mutta samalla se lupailee merkittävää kellarointipotentiaalia. Tämän perusteella voi helposti sanoa tästä vuosikerrasta, että sen voi yhtä lailla korkata jo nyt tai jättää kellariin kypsymään; viini kun tarjoaa oppikirjaesimerkin Musarista jo nyt, mutta se tullee saavuttamaan huippunsa vasta useiden vuosien päästä ja pysyvän hienossa kunnossa vielä vuosikymmeniä.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Vaikuttavan runsas, rakenteikas ja moniulotteinen libanonilainen punaviini ja mahdollisesti paras viini, jota Lähi-Idässä on tuotettu 2000-luvulla. Erinomaisessa tikissä nyt, 15 vuoden iässä, ja kehittynee hienosti vielä vuosia, ellei vuosikymmeniä.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – viini on verrattain nuoreksi Musariksi uskomattoman hieno esitys, enkä usko että tilanne tulee muuta kuin paranemaan vielä vuosien ajan.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (35,90€) <b>ja laadun suhde</b>: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.</p>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-81398482345498401002020-09-21T10:00:00.003+03:002020-09-21T13:48:06.885+03:00Thörle Saulheimer Spätburgunder Kalkstein 2016<p style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b></b></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-size: 130%;"><b><a href="https://www.alko.fi/en/products/460957/" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" target="-" title=""><img border="0" data-original-height="928" data-original-width="264" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-ns2xsEAmAek/X2hH6JH9hEI/AAAAAAAAhrg/MSJ4N3zi7GM5zRgNbbw3Gcj-difPzu72ACLcBGAsYHQ/w57-h200/saulheimspatburgunderkalkstein2016.jpg" title="" width="57" /></a></b></span></div><span style="font-size: 130%;"><b>Thörle Saulheim Spätburgunder Kalkstein 2016</b></span><p></p>
<ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="http://www.thoerle-wein.de/" target="-">Weingut Thörle</a></li>
<li> Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Rheinhessen</li>
<li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/saksa.html">Saksa</a></li>
<li>Alue: <a href="http://viinihullu.blogspot.fi/2016/07/rheinhessen.html">Rheinhessen</a></li>
<li>Rypäleet: Pinot Noir (100%)</li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta arviointihetkellä: 20,00€ (Elokuu 2020, Alko)</li>
<li>Hinta nyt: 20,00€ (Syyskuu 2020, Alko)</li></ul><p> </p>
<p style="text-align: justify;">Olen kirjoittanut Rheinhessenissa sijaitsevasta viinitalo <b>Thörlestä</b> muutamaan otteeseen aiemminkin ja esimerkiksi <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2016/05/reissuraportti-other-grapes-of-germany.html">Württemberg-Rheinhessen-pressimatkan</a> yhteydessä järjestetyllä <a href="http://viinihullu.blogspot.fi/2016/07/tuottajaesittely-weingut-thorle.html">vierailulla viinitalolle</a> erityisesti tämä talon Spätburgunder Kalkstein onnistui tekemään suuren vaikutuksen. Olen vierailuni jälkeen maistanut useampaan otteeseen tämän viinin eri vuosikertoja, ja jokaisella kerralla olen todennut viinin olevan erittäin kovatasoista tavaraa. Siksi olinkin erittäin positiivisesti yllättynyt kun viime vuodenvaihteessa Vinetum sai iskettyä kyseisen viinin Alkon valikoimiin – ja vieläpä varsin siedettävään hintapisteeseen (vertailun vuoksi vuosikerran 2014 viini maksoi viinitilalla 15€ ja nettikaupoissa tätä vuosikertaa näkee tyypillisesti 17–18€ hintaan).</p>
<p style="text-align: justify;">Alun perin Spätburgunder Kalkstein 2016 saapui Alkoon viime joulun alla (todennäköisesti "kinkkuviiniksi"), mutta tässä kuluneen vuoden aikana viini onnistui nousemaan ihan Alkon vakiovalikoimiin, minkä seurauksena meikäläiselle toimitettiin vielä näytepullo arviointia varten. Ihan mukavaa, ettei joutunut tässä korkkaamaan vielä yhtään omilla rahoilla kellariin hommattua pulloa!</p>
<p style="text-align: justify;">Tarkempia speksejä viinitalosta kaipaava voi lukaista <a href="http://viinihullu.blogspot.fi/2016/07/tuottajaesittely-weingut-thorle.html">tämän reissuraporttini vierailusta Thörlelle</a>. Tässä kuitenkin lyhyesti referoituna pääpointit: Thörlen suku on viljellyt viiniä Rheinhessenissä jo 1600-luvulta, mutta omalla nimellään talo on tuottanut viinejä vuodesta 1985, jolloin tuotanto vaihdettiin sekamaataloudesta ja geneerisestä paikallisviinien valmistuksesta yksinomaan laatuviinien tuotantoon. Viinit valmistetaan tätä nykyä luomuna ja osittain biodynaamisia periaatteita mukaillen, mutta ilman sertifikaatteja. Viininvalmistus pohjautuu <i>hands off</i> -filosofiaan, eli viinien annetaan valmistua omalla painollaan ja mahdollisimman vähän prosessiin puuttuen. Tammea käytetään, mutta talon parhaita viinejä lukuun ottamatta painopiste on vanhoissa, neutraaleissa tammitynnyreissä.</p>
<p style="text-align: justify;">Tämä nyt arvioitu Pinot Noir on noin 35-vuotiaiden köynnösten rypäleistä valmistettu kylätason viini. Käymisen yhteydessä viinin annetaan maseroitua kuorien kanssa poikkeuksellisen pitkään, peräti 40 päivän ajan. Kypsyminen tapahtuu <i>barrique</i>-tynnyreissä, joista vajaa 20% on uusia. Happoja on 5,6 g/l, alkoholia 13%.</p>
<p style="text-align: justify;">Lasissa viinillä on melko tumma mutta Pinot Noirille tyypillisen läpinäkyvähkö tumman rubiininpunainen väri, joka taittuu hieman kehittyneen punaruskeaan sävyyn.</p>
<p style="text-align: justify;">Lasista kohoaa viileä mutta mehukkaan metsämarjainen tuoksu, josta erottuu mustaa vadelmaa ja kevyttä kirsikkaa, hieman pippurista mausteisuutta, maltillista maanläheistä pinositeettia, ujoa kurkumaista mausteisuutta ja aavistus punaista luumua.</p>
<p style="text-align: justify;">Viini on suussa kuiva, napakan hapokas ja yleisolemukseltaan mukavan särmikäs. Makumaailmassa tuntuu paljon tuoksusta tuttuja elementtejä: kypsää tummaa vadelmaa, hieman kivistä mineraalia, hillittyä makeaa kirsikkaisuutta, kevyttä punaherukkaa, hentoa kuivakkaa mausteisuutta ja aavistus happovetoista puolukkaa. Tammikypsytys sävyttää kokonaisuutta ujolla paahteisella puisevuudella, joka pysyy alusta loppuun hyvin aisoissa. Kokonaisuutena viini on mukavan rakennevetoinen ja jopa särmikkäänpuoleinen, kiitos sen korkean hapokkuuden ja mukavan teksturaalisten mutta silti kivasti tarraavien tanniinien.</p>
<p style="text-align: justify;">Suuhun jäävä jälkivaikutelma on kuiva, kevyesti ikeniin tarraava ja mehukas. Jälkimaussa tuntuu tuoretta tummaa vadelmaa, kevyttä punaherukkaa, hillittyä hapankirsikkaista bitteriä, hentoa kivistä mineraalia, ujoa puolukkaista hapahkoa marjaisuutta ja aavistus Pinot Noirin maanläheisyyttä.</p>
<p style="text-align: justify;">Kokonaisuutena Thörlen Saulheimer Spätburgunder Kalkstein on ihastuttavan freesi, kuivakka ja mukavan rakennevetoinen Pinot Noir hyvällä fokuksella ja puhdaspiirteisellä hedelmällä. Pakko kuitenkin myöntää, että aivan kahden edellisen vuosikerran tasolle se ei yllä: viileä, fokusoitunut ja vaikuttavan rakennevetoinen 2014 oli intensiteetillään ja yllättävän tanniinivetoisella särmikkyydellään täydellisesti juuri sitä, mitä meikäläinen voi saksalaiselta Spätburgunderilta odottaa. Tyylillisesti tämä 2016 onkin lähempänä vuosikertaa 2015, mutta tuon vuosikerran yhdistelmä lämpimämpiä päiviä ja viileitä öitä tuotti tyylillisesti suurikokoisempia ja intensiivisempiä viinejä – tämä 2016 tuntuukin hieman hillitymmältä versiolta vuoden 2015 tekeleestä.</p>
<p style="text-align: justify;">Tästä huolimatta nämä vuosikerrat edustavat kuitenkin kaikki samaa tyyliä ja erot niiden välillä ovat loppupeleissä kohtalaisen pieniä. Tämä 2016 ei kenties tule olemaan yhtä pitkäikäinen kellarissa kuin kaksi edellistä vuosikertaa, mutta toisaalta tämä taas on nyt vallan erinomaisessa tikissä nyt juotavaksi. Ja vaikka viini tuskin olemaan merkittävän pitkäikäinen, voin helposti povata sen silti kehittyvän suotuisasti vähintään joitakin vuosia suotuisissa kellariolosuhteissa.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Thörlen Saulheimer Spätburbunder Kalkstein on hintaluokassaan yksi kovatasoisimpia ja tasapainoisimpia saksalaisia Pinot Noireja mitä tiedän, vuodesta toiseen, eikä tämä vuosikerta pääse pettämään.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Erinomainen – tämä vuosikerta ei kenties yllä intensiteetiltään ja rakenteeltaan aivan aikaisemmin maistamieni 2014:n ja 2015:n tasolle, mutta viinistä silti helposti havaitsee, että se on samasta puusta veistetty. Kaikin puolin tasapainoinen, tyylipuhdas ja maukas esitys.</p>
<p style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (20,00€) <b>ja laadun suhde</b>: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.</p>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-77141787550475470742020-09-19T21:00:00.005+03:002020-10-03T12:51:03.556+03:00Ganevat Les Vignes de Mon Père 2006<span style="font-size: 130%;"><b>Jean-François Ganevat Côtes du Jura Les Vignes de Mon Père 2006</b></span> <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-NYYCSzbVRHU/X2ZFfy7bLKI/AAAAAAAAhrQ/hrMyCoNkmP0247Mj14vNCShbkUcm4naiQCLcBGAsYHQ/s761/lesvignesdemonpere.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" title=""><img border="0" data-original-height="761" data-original-width="214" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-NYYCSzbVRHU/X2ZFfy7bLKI/AAAAAAAAhrQ/hrMyCoNkmP0247Mj14vNCShbkUcm4naiQCLcBGAsYHQ/w56-h200/lesvignesdemonpere.jpg" title="" width="56" /></a></div><br /><ul style="text-align: left;"><li>Valmistaja: Jean-François Ganevat</li><li>Tyyppi: Valkoviini, AOC Côtes du Jura</li><li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/ranska.html">Ranska</a> </li><li>Alue: Jura</li><li>Rypäleet: Savagnin (100%)</li><li>Koko: 0,75</li><li>Hinta arviointihetkellä: ? (Huhtikuu 2017)</li><li>Hinta nyt: 198,00€ (Syyskuu 2020) <span style="font-size: xx-small;"> <br /></span></li></ul><div style="text-align: right;"><span style="font-size: xx-small;"> </span></div><div style="text-align: right;"><a href="http://www.lecarredesvins.com" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: lecarredesvins.com</span></a> <br /></div><div style="text-align: justify;"></div><div style="text-align: justify;"></div><div style="text-align: justify;"></div><div style="text-align: justify;"><br />Juraa on povattu jo hyvän aikaa "seuraavaksi isoksi jutuksi" viinimaailmassa, mikä joltain osin kyllä pitääkin paikkansa; monet viiniharrastajat ovat nimittäin sekä löytäneet Juran että innostuneet alueen viineistä, mikä rupeaa näkymään alueen parhaiden tuottajien viinien hinnoissa. Sen sijaan suuret massat eivät ole vieläkään joko löytäneet Juraa tai ottaneet sitä omakseen, minkä vuoksi alueen viinejä näkee syyrennassa mittakaavassa edelleen harmillisen vähän juuri missään. Asian kääntöpuolena voinee kuitenkin sanoa monien hienojen Juran viinien olevan varsin huokeita laatuunsa nähden. Samaa ei kyllä voi sanoa tästä nyt arvioitavasta Ganevat'n viinistä: se kyllä on ehdottoman laadukas, mutta se myös näkyy viinin hinnassa.</div><div style="text-align: justify;"><b> </b></div><div style="text-align: justify;"><b>Jean-François Ganevat</b> on tuottaja, joka kuuluu ehdottomasti Juran kärkikaartiin sellaisten nimien kuin <b>Pierre Overnoy</b>, <b>Jacques Puffeney</b>, <b>Jean Bourdy</b> ja <b>Domaine Tissot</b> kanssa. Ja toisin kuin suuremmilla ja laajempaa arvostusta nauttivilla viinialueilla (esimerkiksi Bordeaux, Burgundi, Champagne), kaikkien edellämainittujen tuottajien tyyli on hyvin <i>natural</i>-henkinen ja viinit on tyypillisesti tehty hyvin pitkälti prosessiin puuttumatta, antaen viinien "tehdä itse itsensä". Paikoin jopa todelliseen äärinaturalismiin nojaava Ganevat ei ole mitenkään maltillisen pään edustaja Juran jo valmiiksi hyvin natu-henkisessä ilmapiirissä, mutta toisin kuin monella muulla samanlaista filosofiaa edustavalla paikallisella tuottajalla, Ganevat'n viinit ovat tyypillisesti erittäin hillittyjä ja klassisia, ei merkittävän villejä tai omituisia.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Ganevat'n suvun historia Juran alueella menee ainakin 1600-luvulle ja viiniköynnöksiä on viljelty käytännössä aina. Jean-François siirtyi suvun viinitalon johtoon vuonna 1998 ja jo vuonna 1999 viljely ja viinien valmistus muutettiin biodynaamiseksi. Viinit on valmistettu vuodesta 2006 eteenpäin täysin ilman sulfiitteja ja tyypillisesti vain valkoviinit saattavat saada pienen sulfiittilisäyksen pullotuksen yhteydessä. Viinit kypsyvät järjestään erittäin pitkään ennen pullotusta – yleensä tammessa – mutta koska Jean-François ei halua viineistään tammisia, käyttää hän vain käytettyjä 600-litraisia <i>demi-muid</i>-tynnyreitä, vanhoja ja suurikokoisia tammisammioita ja saviamforoita kypsyttelyyn. Toisin kuin monet muut Juran tuottajat, Jean-François ei suuremmin tunnu välittävän Juran perinteisestä, <i>voile</i>-hiivahunnun alla kypsyneistä, oksidatiivisista viineistä, joten käytännössä kaikki talon viinit (naurettavan harvinaisia Vin Jauneja lukuunottamatta) valmistetaan <i>ouillé</i>-tyyliin, eli tynnyreitä täytetään sitä mukaa, kun viiniä haihtuu niistä.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Omien viinien lisäksi Ganevat tuottaa myös ostorypäleistä valmistettuja viinejä (ns. <i>négociant</i>-viinejä) siskonsa kanssa nimellä <b>Anne et Jean-François Ganevat</b>. Näistä ostorypäleviineistä Juran alueen viinit valmistetaan käytännössä täysin samalla tavalla kuten Jean-François'n omat viinit, mutta Anne ja Jean-François ostavat rypäleitä myös Juran ulkopuolelta, ja vaikka nämäkin viinit tehdään myös varsin <i>natural</i>-henkeen, on niiden sekä valmistusprosessit että tyylit selkeästi paljon vaihtelevammat kuin Juran viineissä.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Ganevat'n <i>Les Vignes de Mon Père</i> on talon lippulaivaviini, joka on valmistettu moderniin <i>ouillé</i>-tyyliin, mutta tyylillisesti viini silti asettuu jonnekin modernin ja perinteisemmän, oksidatiivisen Juran viinin välimaastoon. Viini valmistetaan vuonna 1930 istutetun Savagnin-tarhan rypäleistä, joista saadun viinin annetaan kypsyä käsittämättömät 130 kuukautta (eli yli 10 vuotta!) vanhoissa <i>demi-muid</i>-tynnyreissä. Tynnyreitä joudutaan täyttämään aika ajoin, sillä vuosien aikana viini menettää peräti 50% kokonaistilavuudestaan haihtumalla. Kypsyessään tynnyreissä viini hiljalleen sekä oksidoituu (jatkuvasta täyttelystä huolimatta) että konsentroituu (sillä haihtumisen yhteydessä viini menettää vain vettä, ei esimerkiksi happoja tai maku- tai aromiyhdisteitä). Valmistuksen, kypsytyksen tai pullotuksen yhteydessä viiniin ei lisätä lainkaan sulfiitteja. Alkoholia viinistä löytyy 12,5%.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Väriltään viini on intensiivisen sitruunankeltainen. Ei varsinaisesti enää nuorelle Savagninille tyypillisen hailakka vaaleanvihreä, muttei myöskään näytä olevan niin syvä ja kehittynyt miltä 10 vuotta tynnyrissä viettäneen viinin voisi kuvitella näyttävän. </div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Viinin tuoksu on suorastaan käsittämättömän muhkea, intensiivinen ja voimakas. Erittäin moniulotteisessa aromimaailmassa tuntuu kuivahtaneita persikoita, voita ja keitettyä kermaa, hieman eksoottista mausteisuutta, kevyttä reduktion tuomaa savuisuutta ja hentoa oksidatiivista pähkinäisyyttä. Yleisolemus yllättää olemalla yhtä aikaa sekä hennosti reduktiivinen että oksidatiivisuuteen taittuva.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Suussa viinillä on leveä, melko täyteläinen ja suorastaan poskettoman moniulotteinen yleisolemus; makumaailmasta tuntuu nousevan uusia piirteitä ei vain joka hörpyllä vaan lähes joka hetki. Yleisolemusta sävyttää <i>ouillé</i>-Savagninille tyypillinen teräksinen mineraalisuus ja lähes kirpeänä tuntuva sitruunainen hedelmä, mutta viinin hienous on siinä, mitä tapahtuu taustalla. Selvimpien pääpiirteiden taustalla häilyy lähes loppumaton kirjo makuja makeista hedelmistä kuivakkaan mausteisuuteen: nahistuneita persikoita ja kuivattuja aprikooseja, paahdettuja pähkinöitä, hieman ruutisavua, kevyttä uuniomenaisuutta kanelilla, hentoa ruskistettua voita, ujoa vanhat Champagnet mieleen tuovaa karamellisuutta ja häivähdys bitterisyyteen taittuvaa kivistä mineraalisuutta. Vaikka viini on Juran valkoiseksi hämmentävän suurikokoinen, on se samalla uskomattoman raikas, ryhdikäs ja eloisa, kiitos uskomattoman runsaan ja todella napakkana tuntuvan hapokkuuden.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Lopuksi viinistä jää suuhun uskomattoman pitkä, voimakas ja moniulotteinen jälkivaikutelma. Kerroksellisessa ja jatkuvasti muotoaan muuttavassa jälkimaussa tuntuu kivistä mineraalia ja lähes kiniinistä bitterisyyttä, hieman läpileikkaavaa teräksisyyttä, kirpakkaa sitruunaista hedelmäisyyttä, kevyttä ruskistettua voita, hentoa paahdettua kastanjaa, ujoa marsipaania ja pienin aavistus Fino Sherryn mieleen tuovaa aldehydistä suolaisuutta.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Herran pieksut mikä viini tämä onkaan! Maistohetkelläni tämä ei ollut vain paras Savagnin, jonka olin maistanut, mutta myös yksi ylivoimaisesti parhaista maistamistani valkoviineistä. Nyt, reilu kolme vuotta myöhemmin, viini on näitä molempia edelleen – enkä odota tähän tilanteeseen muutosta lähiaikoina. Viinin syvyys, voima ja moniulotteisuus ovat yksinkertaisesti mahdottomia sanallistaa täydellisesti.</div><div style="text-align: justify;"> </div><div style="text-align: justify;">Runsaudestaan ja konsentraation tunteestaan huolimatta tämä Les Vignes de Mon Père ei tunnu erityisen suurikokoiselta tai raskastekoiselta viiniltä – kiitos sen tuntuvan hapokkuuden ja voimakkaan mineraalisuuden – mutta samalla sen voima, intensiteetti ja moniulotteisuus tuntuvan suuremmilta mikä olisi edes mahdollista tämän mittakaavan viinille. Kokonaisuutena tämä viini on jotain hyvin erilaista, mitä on tottunut saamaan Juran – tai edes Ganevat'n – viineiltä, mutta tämä on yhtä lailla hyvin erilaista mihinkään hyvin pitkään tammitynnyreissä kypsytettyihin valkoviineihin (mieleen tulevat muutamat Riojan tuottajat) verrattuna. Kaiken kaikkiaan tämä on millä tahansa mittapuulla mitattuna uskomatonta tavaraa – mitä tukevat myös monet muut internetistä löytyvät arviot, jotka hehkuttavat viinin maasta taivaisiin – ja on niin vaikuttavuudellaan kuin olemattomalla saatavuudellaan oikeutettu kantamaan <i>unicorn winen</i> titteliä. Kypsyttelyn osalta on melko vaikea sanoa, miten viini tästä kehittyy; en usko sen menevän palasiksi vielä lähiaikoina, mutta toisaalta viini on jo niin uskomattoman vaikuttava jo nyt, että varsinaisesti lisäkypsyttelyä se ei tunnu kaipaavan. On kyllä melko vaikeaa keksiä, minkälaiselle ruoalle näin intensiivisen viinin voisi parittaa, minkä vuoksi paras paikka lieneekin sille laadukkaita ja luonteikkaita viinejä arvostava seura, jossa viinin voi nauttia antaen sen olla ansaitusti pääosassa.</div><div style="text-align: justify;"><b> </b></div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: 10 vuotta vanhoissa tammitynnyreissä kypsynyt, kehittynyt ja konsentroitunut valkoviini, joka olisi varmasti ollut uskomattoman vaikuttava jo tavanomaisen vuoden tai parin kypsyttelyn jälkeen. Sen sijaan 10 vuotta vartomista on tehnyt tästä viinistä jotain aivan poikkeuksellista, minkä kuvailuun eivät tahdo sanat enää riittää.</div><div style="text-align: justify;"><b> </b></div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – helposti yksi vaikuttavimpia, intensiivisimpiä ja moniulotteisimpia valkoviinejä, joita olen koskaan maistanut. Äärimmäisen päräyttävää tavaraa.</div><div style="text-align: justify;"><b> </b></div><div style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (198,00€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-78618591065758246192020-08-12T10:30:00.000+03:002020-08-12T10:30:04.606+03:00Giani Boner Completer 2007<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-rieRbjp7eKo/XzOYM3YrgdI/AAAAAAAAe6w/odC-H8JlvQQeA5R9QFM_mX5_JYytLawMgCLcBGAsYHQ/s1600/completer2007.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="870" data-original-width="210" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-rieRbjp7eKo/XzOYM3YrgdI/AAAAAAAAe6w/odC-H8JlvQQeA5R9QFM_mX5_JYytLawMgCLcBGAsYHQ/s200/completer2007.jpg" title="" width="48" /></a></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b>Giani Boner Malanser Completer 2007 </b></span></div><ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="https://www.gianiboner.ch/" target="-">Weinkellerei Giani Boner</a></li>
<li>Tyyppi: Valkoviini, AOC Graubünden</li>
<li>Maa: Sveitsi</li>
<li>Alue: Grisons (Graubünden), Landquart, Malans</li>
<li>Rypäleet: Completer (100%)</li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta arviointihetkellä: 90 CHF (~80€; Joulukuu 2018)</li>
</ul><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: right;"><a href="http://viinihullu.blogspot.com/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: vhpk</span></a></div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinimaailmasta uusia tuttavuuksia etsivälle Sveitsi on yksi loputon aarreaitta. Koska maa juo itse yli 98% omasta viinintuotannostaan, aniharva viinipullo pääsee poistumaan Sveitsin rajojen ulkopuolelle – ja nämäkin viinit tuppaavat järjestään olemaan tutuista ja tunnetuista lajikkeista (lähinnä Chasselas, Gamay, Pinot Noir, Savagnin) valmistettuja.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Vaikka näitä neljää edellämainittua rypälelajiketta viljellään Sveitsissä hyvin laajalti, löytyy maasta kuitenkin kymmeniä lajikkeita, joita ei viljellä missään Sveitsin ulkopuolella, sekä näiden lisäksi muutama tusina lajikkeita, joita saattaa löytyä esimerkiksi naapurimaa Italian puolelta, mutta lähinnä muutamien yksittäisten tuottajien tarhoilta. Yksi mielenkiintoisimpia vastaani tulleita sveitsiläislajikkeita on valkoinen <i>Completer</i>, jota viljellään vain Sveitsin itärajalla Grisonsin eli Graubündenin kantonissa, lähinnä Malansin kylän alueella (minkä vuoksi lajike tunnetaan paikallisesti myös nimellä <i>Malanstraube</i>). Lajikkeen tekee erikoiseksi se, että virallisesti sitä viljellään koko Sveitsin alueella yhteensä noin kolmen hehtaarin alueella, mutta sen vuosittainen tuotanto saattaa kasvaa tarhattuja määriä isommaksi – lajike nimittäin kasvaa alueella villinä ja osa tuottajista valmistaa viinejään myös näistä villeinä kasvavien köynnösten rypäleistä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Completer on erittäin vanha lajike, josta on mainintoja jo 1300-luvulta Malansin viineihin liittyvissä vanhoissa dokumenteissa. Completerin uskottiin pitkään olevan Graubündenissa luonnostaan villinä kasvava lajike, jonka paikalliset viljelijät ovat jossain välissä domestikoineet käyttöönsä, mutta hiljattaiset tutkimukset ovat osoittaneet lajikkeen olevan todellisuudessa kohtalaisen läheistä sukua Alto Adigen muutamille rypälelajikkeille – esimerkiksi punaisen Marzeminon uskotaan olevan erittäin läheistä sukua Completerille – joten todennäköisimmin Completer on alun perin Alto Adigessa tavattu lajike, joka on sieltä sittemmin kuollut sukupuuttoon. Se on kuitenkin kulkeutunut arviolta noin tuhatkunta vuotta sitten Sveitsiin muuttaneiden munkkien mukana sikäläisten luostareiden viinitarhoille, mistä siitä on saatu valmistettua viiniä munkkien tarpeisiin. Lajikkeen nimen uskotaankin tulevan sanasta <i>completorium</i>, joka tarkoittaa sitä illan hetkeä, kun munkit saavat juoda lasillisen viiniä hartaasti hiljaisuudessa pohdiskellen.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Toisin kuin monet muut Alpeilla viljellyt valkoiset lajikkeet, jotka yleensä tuppaavat tuottamaan hyvin kepeitä ja neutraaleja – "alppimaisia" – viinejä, on Completerista tuotetut viinit yleensä hyvin toisenlaisia. Completer tyypillisesti kykenee saavuttamaan varsin korkean potentiaalialkoholin, mutta se kykenee samalla säilyttämään kypsänäkin ryhdikkään hapokkuutensa hämmentävän hyvin. Lajike on myös hyvin altis oksidaatiolle, mutta ei niinkään niin, että viini latistuisi ja kuolisi pois helposti, vaan niin, että viini kykenee säilyttämään lajiketyypilliset piirteensä poikkeuksellisen hyvin. Tästä syystä tuottajat valmistivat viininsä Malansissa perinteisellä, hieman oksidatiivisella tyylillä, jolla oli tarkoitus pehmittää ja tasapainottaa Completerille ominaista, napakkaa hapokkuutta.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viininviljelijä-isänsä Adolf Bonerin jalanjälkiä seuraava <b>Giani Boner</b> on yksi Graubündenin arvostetuimpia tuottajia, sillä hän on yksi harvoista – ellei tätä nykyä peräti ainut – tuottaja, joka edelleen valmistaa Completerinsa Malansin perinteisellä, oksidatiivisella tyylillä. Rypäleistä puristettu viini saa aluksi käydä hiljaa syksyn ja jopa talven yli kuivaksi, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään vanhoihin, neutraaleihin <i>barrique</i>-tynnyreihin. Viinin annetaan kypsyä näissä tynnyreissä niin kauan, kunnes se on valmista nautittavaksi. Tyypillisesti viini pullotetaan 8 vuoden kypsyttelyn jälkeen, mutta huippuvuosikerrat saattavat kypsyä tynnyreissä jopa 10–12 vuotta ennen pullotusta. Tämä nyt arvioitava vuosikerta 2007 on melko tuore julkaisu, sillä tällä hetkellä nuorin markkinoilla oleva Bonerin Completer on vuosikertaa 2011. Tarkempia speksejä viinin valmistuksesta en löytänyt, mutta sen verran etiketti viitsi paljastaa, että viinissä on alkoholia 14%.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viini on väriltään melko syvän oljenkeltainen.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Aromimaailma on uskomattoman vaikuttava jo ensimmäisellä nuuhkaisulla, eikä vaikutelma laimene seuraavilla: lasista kohoaa jatkuvasti muotoaan muuttava kattaus pannacottamaista kermaisuutta, makeita hunajan ja karamellin piirteitä, hieman sultana-rusinaa, kevyttä aprikoosia, maltillista mandariinimarmeladia, hillityn savuisia popcornin sävyjä, papaija- ja ananasvetoista hentoa eksoottista hedelmää, ujoa oksidatiivista pähkinäisyyttä ja aavistus vaniljaa. Tällaista tuoksua voisi nuuhkia lasista päivät pitkät kyllästymättä!</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Suussa viini on täyteläinen, vaikuttavan konsentroitunut ja suutuntumaltaan kohtalaisen öljyinen. Makumaailma on sekä uskomattoman kompleksinen että ujosti makea, taittuen hieman jo puolikuivan suuntaan. Kielellä pyörii toistensa lomassa kivistä mineraalia, sitruunamarmeladia, hieman mantelivetoista pähkinäisyyttä, hieman kypsää aprikoosia, kevyttä ananaksisuutta, hentoa karamellia ja ujoa iän tuomaa makeaa, oksidatiivista toffeisuutta. Huolimatta viinin rehevästä ja viskositeetiltaan melko runsaasta suutuntumasta, yleisilme on hämmentävän harmoninen ja tasapainoinen, kiitos viinin kohtalaisen korkean hapokkuuden, joka pitää makeimmat sävyt hyvin aisoissa ja tuo kokonaisuuteen mukavaa rakenteen tuntua.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Suuhun jää viinistä erittäin runsas, mehukas ja vaikuttavan pitkäkestoinen jälkivaikutelma. Kielelle jää pyörimään jälkimaussa intensiivisiä kypsän aprikoosin, karamellin ja tuoreen ananaksen sävyjä, joitä sävyttävät hennommat paahdettujen manteleiden, keitetyn kerman, poltetun sokerin ja vaniljan vivahteet.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Kokonaisuutena tämä Bonerin Completer on valloittava, uskomattoman konsentroitunut ja hämmentävän tasapainoinen esitys, joka on jotain aivan muuta, mitä on tottunut valkoviineiltä saamaan. Viinin perinteitä huokuva, pitkästä kypsyttelystä tuleva oksidatiivinen tyyli vie ajatukset enemmän R. López de Heredian pitkään kypsytettyihin valkoviineihin kuin tuntuvasti oksidatiivisempiin ja aldehydisempiin Sherryihin tai Juran Château-Chalonin viineihin, joskin tämän Completerin poikkeuksellinen runsaus ja intensiteetti hakee vertaistaan lähinnä parhaista huippuvuosikertojen Château-Chaloneista. Todennäköisesti viinin oksidatiivinen alavire antaa sille myös edellämainittujen viinien kaltaisen suojan erittäin pitkää kellarointia ajatellen, eli lienee hyvin mahdollista, että tämä Completer kykenee kestämään kellaripuolella vielä vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Yleisilmeeltään viini vaikuttaa siltä, ettei se ole täysin rutikuiva, vaan seassa on pienin aavistus jäännössokeria korostamassa viinin konsentroitunutta hedelmää – joskin on mahdollista, että tuo makeus on vain illuusio, joka syntyy yhdistelmästä hyvin kypsää hedelmää, öljyiseksi konsentroitunutta suutuntumaa ja oksidatiivisia piirteitä. Tämä ei kuitenkaan tunnu missään nimessä mitenkään häiritsevänä, vaan korkeintaan auttaa viinin hedelmäisiä piirteitä ja oksidatiivisempia sävyjä sulautumaan keskenään yhteen entistä paremmin. On hieman hankalaa koettaa keksiä, minkä ruoan kanssa näin runsas ja ainutlaatuisen moniulotteinen viini sopisi, mutta toisaalta viini on jo niin uskomattoman vaikuttava jo nyt, joten ehkä sitä on turha edes yrittää naittaa minkään kumppaniksi – tämä viini sopii mainiosti sellaisenaan nautittavaksi illan kohokohdaksi. Vajaan satasen hinnalla viini on melko tyyris esitys valkoviiniksi, mutta toisaalta se on samalla kaikin puolin ainutlaatuinen tapaus, jolle ei tahdo löytyä kilpailijoita genrestään. Lisäksi viini on kokonaisuutena yksinkertaisesti niin pysäyttävä – jopa näin enemmän viinejä harrastaneelle – että sen voinee kyllä sanoa antavan rahoille ihan hyvin vastinetta.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Äärimmäisen harvinaisesta sveitsiläisestä lajikkeesta tehty ja hyvin pitkään tammitynnyreissä kypsyttämällä oksidatiivisesti valmistettu valkoviini, jossa yhdistyy ryhdikäs rakenne, todella vaikuttava konsentraation tuntu ja uskomattoman moniulotteinen makumaailma.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – kun nykyaikaiset valkoviinit huipuista matalimpaan tasoon ovat tänä päivänä kaikki valmistettu enemmän tai vähemmän samaan henkeen, on tällaisten historiallisia tyylejä henkivien viinien maistaminen aina hieman kuin yhtäkkiä pystyisi näkemään miten värejä tai ulottuvuuksia onkin enemmän mitä silmä havaitsee. Fantastista tavaraa.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (~80€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-54123030282337881512020-08-04T10:30:00.000+03:002020-08-04T10:30:05.230+03:00Viña Tondonia Rosado Gran Reserva 2008<div style="text-align: justify;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-Phbe_qiz0S0/XykHgcj8sTI/AAAAAAAAe5g/7Cj8LCnxEjAvmfH6rxmief7Llo8MAeofQCLcBGAsYHQ/s1600/rosadogranreserva.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" title=""><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="424" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-Phbe_qiz0S0/XykHgcj8sTI/AAAAAAAAe5g/7Cj8LCnxEjAvmfH6rxmief7Llo8MAeofQCLcBGAsYHQ/s200/rosadogranreserva.jpg" title="" width="52" /></a></div><span style="font-size: 130%;"><b>R. López de Heredia Viña Tondonia Rosado Gran Reserva 2008</b></span></div><ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="http://www.lopezdeheredia.com/" target="-">R. López de Heredia </a></li>
<li>Tyyppi: Roséeviini, DOCa Rioja Gran Reserva</li>
<li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/espanja.html">Espanja</a></li>
<li>Alue: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/rioja.html">Rioja</a>, Rioja Alta</li>
<li>Rypäleet: Grenache (60%), Tempranillo (30%), Macabeo (10%)</li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta ostohetkellä: 27,26€ (Marraskuu 2018, Alko)</li>
<li>Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)</li>
</ul><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">R. López de Heredia on tuottaja, josta kirjoitan aina mielelläni. Tämä kiistämättä Riojan klassisin tuottaja on ollut toiminnassa jo vuodesta 1877 ja talon viinit tehdään edelleen samalla reseptillä kuin 100 vuotta sitten. Jos tämä viinitalo on jostain syystä sinulle tuntematon, mutta kiinnostaisi tietää tarkemmin mistä on kyse, suosittelen lukemaan aluksi kattavamman version talon menneisyydestä <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2015/07/vina-tondonia-reserva-2002.html">tästä Viña Tondonia Reservan arvostelusta</a>. Pistän kuitenkin tähän myös hätähousuille sopivan tiivistelmän aiheesta:</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Vuonna 1877 <b>Don Rafael López de Heredian</b> perustama, omaa nimeään kantava viinitalo on edelleen toiminnassa olevista Riojan viinitaloista vanhimpia. Toisin kuin monet muut historialliset viinitalot, Heredialla ei olla seurattu aikaa vaan talon viinit valmistetaan samalla tavoin kuin yli vuosisata sitten: viinit käytetään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla valtavissa (jopa 64,000-litraisissa) tammisammioissa, minkä jälkeen viinit siirretään kypsymään vanhoihin tammitynnyreihin nykyaikaisen viininvalmistuksen näkökulmasta katsoen käsittämättömän pitkäksi aikaa. Useiden vuosien kypsyttelyn jälkeen viinit pullotetaan ilman sen kummempia käsittelyjä. Tietyssä mielessä Heredian viinejä voidaan pitää <i>natural</i>-viinityylin edelläkävijöinä; siinä missä monet natuviinien tuottajat haikailevat paluuta vanhaan, rehelliseen ja käsittelemättömään viininvalmistukseen, ei R. López de Heredialla tällaista asennetta viininvalmistukseen missään vaiheessa edes hylätty.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Siinä missä nykyisin roséeviinit tehdään yleensä raikkaiksi, kepeiksi ja mahdollisimman nuorena – tyypillisesti noin vuoden sisällä julkaisusta – juotaviksi, edustaa Heredian Rosado tuon genren täydellistä vastakohtaa. Vaikka virallisesti Heredian Rosado on roséeviini, on se todellisuudessa ns. <i>clarete</i>, mikä on perinteisempi espanjalainen viinityyli, joka puolestaan on saanut alkunsa perinteisistä Bordeaux'n <i>clairet</i>-viineistä. Siinä missä moderni roséeviini valmistetaan yleensä maseroimalla punaisten rypäleiden kuoria rypälemehussa muutamasta tunnista noin vuorokauteen, joko ennen käymistä tai juuri käymisen alkuvaiheilla, valmistetaan perinteinen <i>clarete</i> murskaamalla sekaisin niin punaisia kuin valkoisia rypälelajikkeita ja antamalla niiden maseroitua kuorineen käyvässä rypälemehussa useamman päivän ajan. Mitä enemmän valkoisia rypälelajikkeita seasta löytyy, sitä pidempään kuoria voi maseroida ilman, että viinistä tulee varsinaisesti punaviiniä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Monet perinteiset <i>claretet</i> on tyypillisesti kypsytetty tammitynnyreissä – mikä on melko harvinainen proseduuri tavan roséeviineissä – mutta Heredia ääritraditionalistina on vienyt tämänkin prosessin aivan omalle tasolleen. Riojan viinilainsäädännön mukaan Gran Reserva -merkittyä roséeviiniä tulee kypsyttää vähintään 4 vuotta ennen myyntiinlaskua, ja tästä vähintään 6 kk on kypsytettävä tammitynnyreissä. Heredian Rosado sen sijaan kypsyy pelkästään tammitynnyreissä 4 vuoden ajan, minkä jälkeen viini pullotetaan ja siirretään kypsymään 6 vuodeksi pullokellariin. Heredia Rosado julkaistaan tyypillisesti vasta 10 vuoden iässä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">R. López de Heredian tuotannon selkäranka on Reserva-tasoiset viinit, ja niistä ylivoimaisesti merkittävin on Viña Tondonia Reserva. Gran Reserva -tason viinejä tuotetaan vain huippuvuosina – esimerkiksi Rosadon vuosikertoja 2001–2007 ei tuotettu lainkaan, eli Rosadoa 2008 edeltävä rosée oli vuosikertaa 2000. Siinä missä Tondonia Reservaa tuotetaan vuosittain noin 200,000 pulloa, tuotetaan kaikkia Gran Reserva -viinejä enimmillään noin 50,000 pulloa, jos niitä ylipäänsä tuotetaan. Gran Reserva Rosadon vuosituotantomäärät riippuvat merkittävästi siitä, kuinka hyvin vuosikerta taittuu roséeviinin tuotantoon, vaihdellen noin 5,000 ja 15,000 pullon välillä. Viinitalo ei valmista lainkaan muita roséeviinejä, eli jos vuosikerta ei ole riittävän laadukas roséeviinin tuotantoon, käytetään rypäleet Viña Tondonia -puna- ja -valkoviinien valmistukseen. Pienistä tuotantomääristään johtuen Tondonia Rosado Gran Reserva on äärimmäisen haluttua ja harvinaista tavaraa. Tästä johtuen meikäläiselle tuli suurena (positiivisena) yllätyksenä, että Alkosta sai tätä nykyisin varsin haluttavaksi muuttunutta viiniä – joskin vain noin muutaman tunnin ajan, sillä vain muutaman kymmenen pullon kokoinen erä myytiin hetkessä loppuun. </div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tyypillisesti Tondonia Rosado Gran Reserva on lähinnä punaisista rypäleistä valmistettu, joskin sekoituksessa on yleensä pieni määrä Viuraa (eli Macabeoa) keventämässä kokonaisuutta ja tuomassa raikkautta. Tyypillisestä Heredian Tempranillo-vetoisuudesta poiketen talon roséeviinissä pääosaa näyttelee Garnacha (eli Grenache) ja Tempranillo tuo enemmän rakennetta kuin karaktääriä. Rypäleet murskataan ja käytetään kaikki yhdessä, eli lajikkeita ei viiniytetä erikseen. Viinin annetaan maseroitua kuorten kanssa muutaman päivän ajan, minkä jälkeen viinin annetaan käydä kuivaksi ilman kuoria. Tämän jälkeen viinin annetaan kypsyä vanhoissa amerikkalaisissa tammitynnyreissä noin 4 vuoden ajan ja lopuksi viini pullotetaan suodattamattomana ja kirkastamattomana. Vuosikertaa 2008 valmistettiin yhteensä vajaa 14,000 pulloa ja siitä löytyy 12,5% alkoholia ja 6 g/l happoja.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinillä on hohtavan kirkas, keskisyvä ja hieman kehittynyt oranssinpunainen väri, joka tuo mieleen Aperolin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tuoksu on aluksi hieman vaisu, mutta hengitellessään viini alkaa avautumaan nätisti, tuoden esille moniulotteisia ja hieman kehittyneitä piirteitä, kuten nahistuneita tummia kirsikoita, hieman metsämansikkaa, maltillista kookosta, oksidatiivisesta kypsytyksestä kieliviä hillityn karamellisia piirteitä, hentoja puisevia sävyjä, aavistuksen verran ruusunmarjakeittoa ja häivähdys kuivakkaa maamaista mausteisuutta. Ero nuorekkaan hedelmäisiin roséeviineihin ei voisi olla suurempi.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Suussa viini on melko täyteläinen, mutta samalla hämmästyttävän freesi, eloisa ja ryhdikäs. Kuivassa ja vaikuttavan moniulotteisessa makumaailmassa tuntuu hapankirsikkaa ja kypsää karpaloa, Grenachelle tyypillistä metsämansikkaa, hieman kehittyneitä karamellisia piirteitä, maltillista vaniljakreemiä, hentoa kookosta ja ujolla otteella kirpeämpää sitrushedelmäisyyttä. Vaikka viinillä on hieman öljyinen tekstuuri suussa, tekee sen hämmentävän intensiivinen hapokkuus kokonaisuudesta vaikuttavan raikkaan ja rakenteikkaan. </div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Suuhun jää viinistä erittäin pitkäkestoinen, runsas ja kompleksinen jälkivaikutelma. Ujosti makeaan taittuvassa jälkimaussa häilyy nahistuneita punaisia kirsikoita, karamelliomenaa, hieman kirpeää karpaloa, hillittyä kookoksisuutta, hentoa metsämansikkaa, ujoa toffeeta ja aavistus suolaista mineraalia. Kuorikontaktistaan huolimatta varsinaista tanniinien otetta viinissä ei tunnu.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Huh heijaa mikä esitys tämä onkaan roséeksi! Ensimmäisen kerran maistoin tätä Tondonian roséeta hyvin pian sen myyntiinlaskun jälkeen ja kokonaisuus jäi yllättävän vaisuksi. Sen sijaan toisella yrittämällään kesäkuussa 2019 tämä viini onnistui tarjoamaan juuri sitä, mitä Heredian tasoiselta talolta voi odottaa, ja enemmänkin. En tiedä, kärsikö ensimmäinen pullo ns. <i>bottle shockista</i>, oliko se vain vaisussa vaiheessa, oliko siinä pieni korkkivika, eikö se ollut saanut hengitellä tarpeeksi, vai mistä kiikasti, mutta tämä toinen viini sai ainakin hengitellä aluksi rauhassa tunnin pari ja sen myötä kyllä myöskin tykitteli menemään täyslaidallisen verran. </div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Vaikka tämä rosée onkin valmistettu pääasiassa punaisista rypäleistä, on sen tyyli kaikessa sitruksisessa raikkaudessaan ja ujosti kookokseen ja oksidatiiviseen karamellisuuteen taittuvassa aromimaailmassaan lähempänä Heredian uniikkeja valkoviinejä. Kokonaisuutena tämä on yksinkertaisesti hämmästyttävän moniulotteinen, vaikuttavan intensiivinen ja valloittavan raikas roséeviini, jolle on vaikeaa ellei mahdotonta löytää samantasoista haastajaa. Vaikka viinissä on näin reilun 10 vuoden iässä jo hieman kehittyneitä piirteitä, on siinä vielä valtavasti kehittymispotentiaalia. Todennäköisesti viini tulee jatkamaan ylämäkeään vielä ainakin toisen vuosikymmenen ajan. Roséeviiniksi Tondonia Rosado saattaa vajaan kolmen kympin hinnallaan olla verrattaen tyyris, mutta kun ottaa huomioon viinin laadun ja sen, miten valkoiset ja punaiset Tondonia Gran Reservat tyypillisesti pyörivät 50-100€ hintahaarukassa, on tämä kyllä tasoonsa nähden aivan käsittämättömän edullinen tapaus.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Uskomattoman moniulotteinen, harmoninen ja kaikin puolin ainutlaatuinen roséeviini, joka toisaalta taittuu jo hieman kehittyneeseen tyyliin, mutta samalla lupailee vielä vuosia lisää kypsytyskestävyyttä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – maailmassa, jossa valtaosa roséeviineistä on enemmän tai vähemmän toistensa kopioita, on tällaisen esimerkin sadan vuoden takaisesta viinityylistä vaikea olla nousematta edukseen, jos ymmärtää arvostaa viineissä luonnetta, syvyyttä ja harmoniaa. On vaikea keksiä tätä laadukkaampaa ja mielenkiintoisempaa roséeviiniä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (27,26€) <b>ja laadun suhde</b>: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-5465811758089039662020-08-02T21:30:00.000+03:002020-08-02T21:30:05.472+03:00Lahaye Le Jardin de la Grosse Pierre 2009<div class="separator" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="594" data-original-width="162" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-vZA54CfUiD0/XycBBze8RjI/AAAAAAAAe5I/8gkdu6HfbrA-pU8zeRS8BXSzl2hF-v1ZACLcBGAsYHQ/s200/lejardindelagrossepierre.jpg" title="" width="54" /></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b>Benoît Lahaye Le Jardin de la Grosse Pierre Grand Cru 2009</b></span></div><ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: Benoît Lahaye</li>
<li>Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru</li>
<li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/ranska.html">Ranska</a></li>
<li>Alue: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/champagne.html">Champagne</a>, Montagne de Reims, Bouzy</li>
<li>Rypäleet: Arbanne, Chardonnay, Chasselas, Folle Blanche, Petit Meslier, Pinot Blanc, Pinot Meunier, Pinot Noir, Teinturier</li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta arviointihetkellä: 85,00€ (Elokuu 2017)</li>
</ul><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: right;"><a href="https://en.lespassionnesduvin.com/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: les passionnées du vin</span></a></div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Aikanaan Champagne oli viininviljelyaluetta, jossa viljelijät kasvattivat monenlaisia pohjoisen Ranskan rypälelajikkeita ympäri koko maakuntaa. Pikku hiljaa, vuosien ja vuosisatojen vieriessä, alkoi viljely kuitenkin keskittymään vain melko pieneen kouralliseen lajikkeita, joita istutettiin uusille tarhoille ja joilla korvattiin vanhojen tarhojen muita, vähemmän suosittuja lajikkeita. Kun Champagnen viininviljelyalue lopulta vuonna 1927 määriteltiin lailla, olivat lajikkeet eriytyneet niin, että alueella viljeltiin lähinnä seitsemää lajiketta (Arbanne, Chardonnay, Petit Meslier, Pinot Blanc, Pinot Gris, Pinot Meunier, Pinot Noir) ja nämä lopulta määriteltiin ainoiksi hyväksytyiksi rypälelajikkeiksi. Eriytyminen on viimeisen sadan vuoden aikana jatkunut varsin voimakkaasti ja tällä hetkellä alueella viljellään käytännössä vain kolmea rypälelajiketta; Chardonnay, Pinot Meunier ja Pinot Noir kattavat yhdessä noin 99,74% koko viljelyalasta ja loppuja neljää rypälelajiketta tavataan vain olemattomalla 0,3% osuudella koko Champagnen 34,300 hehtaarista (eli koko appellaation viljellystä alasta vain noin 90 hehtaaria on jotain muuta kuin Chardonnayta, Pinot Meunieria tai Pinot Noiria – ja tästä viljelyalasta Pinot Blanc edustaa noin 85 hehtaaria).</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Alueen neljän muun lajikkeen (Arbanne, Petit Meslier, Pinot Blanc, Pinot Gris) haasteena on ollut se, että Champagnen kolme päälajiketta ovat olleet CIVC:n (Champagnen viininviljelyä valvovan elimen) ns. suosittelemiä rypälelajikkeita, eli käytännössä vain niitä on ollut sallittua istuttaa tarhoille. Vaikka nuo neljä muuta, harvinaisempaa lajiketta ovat olleet sallittuja lajikkeita Champagnessa, on niiden istuttaminen voinut osoittautua haasteelliseksi, jos tämä em. viljelyä valvova elin ei ole antanut lupaa muiden kuin kolmen päälajikkeen istutukseen. Tämän vuoksi valtaosa neljää harvinaisempaa lajiketta edustavista viinitarhoista ovat erittäin vanhoja, vanhimpien ollessa jopa yli satavuotiaita.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Asiaan kuitenkin saattaa olla tulossa jonkinlaista muutosta lähivuosina: esimerkiksi Bollinger on havainnut, että jopa kuumina vuosikertoina ovat Arbanne ja Petit Meslier kyenneet luonnollisen korkean hapokkuutensa avulla tuottamaan viinejä, joiden pH on saattanut jäädä jopa alle kolmen (kuohuviinin normaali pH pyörii yleensä alueella 3,0–3,3). Kun kuohuviinille elintärkeän hapokkuuden ylläpitäminen rupeaa jatkuvan ilmaston lämpenemisen myötä olemaan yhä haasteellisempaa, on näillä tyypillisesti erittäin hapokkaita viinejä tuottavilla, sukupuuton partaalla olevilla paikallisilla lajikkeilla tilaisuus nousta täysin uuteen arvostukseen.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Näiden seitsemän lajikkeen lisäksi Champagnessa saattaa silloin tällöin törmätä joihinkin muihin lajikkeisiin, joista useimmat ovat hyvin vanhoilta tarhoilta, jotka on istutettu jo ennen alueen rypälelajikkeita koskevia säädöksiä. Esimerkiksi Bollingerilla on tarha, josta ei ymmärtääkseni valmisteta viiniä kaupalliseen tuotantoon, mutta johon on istutettu kahdeksaa eri lajiketta – kaikkia sallittuja lajikkeita ja vielä niiden lisäksi Gamayta. Tätä tarhaa vielä erikoisempi tapaus lienee lähinnä Pinot Noirin viljelyyn erikoistuneen shamppistuottaja <b>Benoît Lahaye</b>n viinitarha, joka antaa nimensä Lahayen palstaviini <i>Le Jardin de la Grosse Pierre</i>lle ("suuren kiven puutarha").</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämän Bouzyssa sijaitsevan tarhan istutti alun perin Lahayen iso-isoisä vuonna 1923, jolle hän istutti sekalaisen kokoelman erilaisia lajikkeita. Lisäksi vuonna 1952 Lahayen isoisä päätti korvata kuolleet ja huonoon kuntoon päätyneet köynnökset samaan henkeen yhtä lailla sekavalla valikoimalla eri rypälelajikkeita. Tällä hetkellä tarhalla kasvaa sekaisin ainakin seuraavia lajikkeita: Arbanne, Blanc Vrai (eli Pinot Blanc), Chardonnay, Chasselas, Gros Plant (todennäköisesti Folle Blanche), Petit Meslier, Pinot Meunier, Pinot Noir ja Teinturier. Erityisesti tämä viimeinen lajike on hieman erikoinen tapaus, sillä vaikka lajike on alkuperältään ranskalainen, on ainakin virallisesti Teinturier-niminen lajike on kadonnut Ranskasta jo hyvän aikaa sitten. Tämän vuoksi voinee olla mahdollista, että lajike ei ole ns. oikea, alkuperäinen Teinturier-lajike, vaan joku toinen <i>Teinturier</i>-synonyymillä kulkeva lajike, kuten esimerkiksi Gamay de Bouze tai Gamay de Chaudenay. Erikoisesti tarhalle ei tietääkseni ole istutettu lainkaan Fromenteauta (eli Pinot Gris'tä) joka olisi alueella sallittu lajike!</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämä vuosikerta 2009 on ensimmäinen koskaan valmistettu Le Jardin de la Grosse Pierren vuosikerta, sillä ennen tätä kyseistä vuotta Lahaye sekoitti tämän kyseiseltä tarhan rypäleistä saadun mehun muihin viineihin. Tarhan kaikki 9 eri rypälelajiketta korjataan yhtä aikaa ja viiniytetään yhdessä. Rypäleistä puristettu mehu käytetään spontaanisti villihiivoilla ja sen annetaan kypsyä noin 10 kk ajan vanhoissa 225- ja 228-litraisissa tammitynnyreissä sakkojen päällä. Viini on pullotettu heinäkuussa 2010 ja sakanpoisto on suoritettu 30.10.2012, 28 kk kypsyttelyn jälkeen. Alkoholia viinissä on 12% ja tyyliltään se on Brut Nature, eli jäännössokeria ei ole ollenkaan. Tarhan pienen koon vuoksi viiniä on tuotettu vuonna 2009 vain 1500 pulloa. Tämän nyt arvioidun viinin meikäläinen maistoi sokkona shamppanjamaistelussa muutama vuosi takaperin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinillä on yllättävän syvä oljenkeltainen väri, joka taittuu ujosti pronssiseen (syynä lienee pieni määrä tummaa Teinturieria sekoituksessa, ei niinkään viinin ikä).</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tuoksu on vaikuttavan moniulotteinen ja houkutteleva; aluksi lasista erottuu makean kermaisia, pähkinäisiä ja hieman savuisia piirteitä, joita seuraavat kirkkaammat, kukkaiset, sitrusmarmeladiset ja hennon persikkaiset sävyt, hento paahdettujen manteleiden vivahde ja aavistus makeaa hunajaisuutta.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Vaikka viini on teknisesti täysin kuiva, tuntuu erittäin kypsä kokonaisuus nolla-<i>dosagesta</i> huolimatta ujosti makeaan taittuvalta. Kielellä pyörii vaikuttavan vivahteikas kattaus erilaisia makuja: kirpeää viheromenaa ja rapsakkaa sitruunavetoista sitrushedelmäisyyttä, hieman paahteista autolyysiä, kevyttä kalkkista mineraalisuutta, hentoa kermaisuutta, ujoa kukkaisuutta ja häivähdys synkempää, punasävyistä hedelmää. Viinin <i>mousse</i> tuntuu varsin pienikuplaiselta ja hienostuneelta, mutta myös vakuuttavan pitkäkestoiselta. Kokonaisuutta sävyttää korkea ja varsin rakenteikas, mutta yleisilmeeseen nähden varsin tasapainoinen hapokkuus.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Suuhun jäävä jälkimaku on vaikuttavan pitkä, happovetoinen ja melko intensiivinen. Kielelle jää vielä pitkäksi aikaa pyörimään makeaan kermaisuuteen taittuvaa autolyysiä ja hiivaisuutta, hieman kypsää punaista omenaa, maltillista kivistä mineraalisuutta, paahteisia karamellin ja paahdettujen pähkinän vivahteita, hentoa persikkasta mehevää hedelmää ja ujoa kalkkista bitteriä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Sokkona viiniä oli käytännössä mahdotonta tunnistaa oikein, eikä ihme – tämmöistä kattausta rypäleitä on melko mahdotonta onnistua arvaamaan, jos viiniä ei ole päässyt aikaisemmin maistamaan. Joka tapauksessa, tämä oli todella vaikuttava esitys, ja vaikka maistelussamme oli useita erinomaisia shamppiksia, oli tämä ääneenlausuttujen kommenttien perusteella monille – meikäläinen mukaanluettuna – illan paras viini. Kokonaisuutena Le Jardin de la Grosse Pierre on uskomattoman moniulotteinen, kiehtova ja vaikuttavan tasapainoinen esitys, jossa (vuosikerralle 2009 tyypillinen) tuntuvan kypsä hedelmäisyys, intensiivinen happorakenne ja makeutta tuovan <i>dosagen</i> puute onnistuvat nivoutumaan yhteen, todella vakuuttavaksi paketiksi.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Vaikka viinissä rupeaakin erottumaan jo hieman kehittyneempiä piirteitä, on se edelleen vielä erittäin nuorekas ja eloisa yleisilmeeltään, minkä vuoksi se lupailee erittäin paljon kypsytyskestävyyttä; voinkin kuvitella viinin olevan edelleen matkalla ylöspäin vielä 10 vuoden lisäkellaroinnin jälkeen. Jos Champagnessa on mahdollista tehdä näin vaikuttavaa viiniä ei-suositelluista ja ei-sallituista rypälelajikkeista, olisi siellä korkea aika muidenkin kun vain parin hassun tuottajan ryhtyä katselemaan vaihtoehtoja hieman Chardonnayn, Pinot Meunierin ja Pinot Noirin takaa.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Yhdeksästä eri lajikkeesta valmistettu rakenteikas, tasapainoinen ja vaikuttavan viinillinen shamppanja, jossa kypsä hedelmä, ryhdikäs happorakenne ja <i>dosagen</i> puute pelaavat upeasti yhteen.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – meikäläisen viinillisiä shamppiksia suosivaan makuun tämä on helposti yksi parhaita koskaan maistamiani kuplivia. Uskomattoman hieno esitys jo nyt, mutta todennäköisesti jatkaa kehitystään ylöspäin vielä pitkään.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (85,00€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-54870356801520683522020-07-17T22:00:00.002+03:002021-03-24T00:43:08.581+02:00Japani<div style="text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-fECdsb8WMbw/XxFLGha3V5I/AAAAAAAAezY/B-l1XCdqDVQ5JL2vYW0ls8wVDyxj3_bbACLcBGAsYHQ/s1600/flag.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;" title=""></a><a href="https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=158302886247760787" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"></a><a href="https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=158302886247760787" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"></a><a href="https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=158302886247760787" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"></a><a href="https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=158302886247760787" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"></a><img border="0" data-original-height="400" data-original-width="600" height="133" src="https://1.bp.blogspot.com/-fECdsb8WMbw/XxFLGha3V5I/AAAAAAAAezY/B-l1XCdqDVQ5JL2vYW0ls8wVDyxj3_bbACLcBGAsYHQ/s200/flag.jpg" title="" width="200" /></div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-size: large;">Yleistä</span></div>
<br />
<br />
<div style="text-align: justify;">
<b>Japani</b> on viinimaana sekä erittäin tuore että jo kohtalaisen vanha. Viinimarkkinamaana Japani on Aasian vanhin, vaikkakin samalla, muiden Aasian maiden tavoin, suurelta osin vielä varsin tuore ja kehittymätön; viinin kulutus on maassa vielä verrattain pientä ja kotimaisen viinin tuotanto on maassa vielä osin hapuilevaa ja laadultaan paikoin epätasaista. Toisaalta, rypäleitä Japanissa on viljelty jo vuosisatojen ajan (mahdollisesti jo 700-luvulta) ja viinintuotantoakin on ollut jo 1800-luvun jälkipuoliskolta, maan ryhtyessä Meiji-kaudella (1868–1912) avautumaan länsimaisille vaikutuksille. Vaikka reilu sata vuotta on varsin lyhyt ajanjakso verrattuna monien vanhojen viinimaiden monituhatvuotiseen historiaan, on se silti varsin pitkä aika moniin tuoreisiin viinimaihin verrattuna.<br />
<br />
Ensimmäiset merkit viininkulutuksesta Japanissa ovat 1600-luvulta, jolloin portugalilaiset jesuiittamunkit saapuivat maahan tuoden mukanaan portugalilaista punaviiniä. Tuosta tapahtumasta eteenpäin Japaniin on tuotu tasaisesti pieniä määriä viiniä, mutta kesti vielä pari vuosisataa lisää ennen kuin Japanissa yritettiin tuottaa itse viiniä. Vuonna 1875 japanilaiset yrittivät valmistaa itse viiniä saken valmistukseen tarkoitetuilla välineillä ja vuonna 1877 Japanista lähetettiin kaksi henkilöä Ranskaan, Champagneen, saamaan oppia viininviljelystä ja -valmistuksesta. Voi vain kuvitella, minkälainen kokemus tämä reissu on ollut näille japanilaisille vain vuosikymmen pitkän isolationismin kauden päättymisen jälkeen!<br />
<br />
1800-luvun lopulta 2000-luvun alkuun Japanin viinintuotanto kasvoi tasaisen hitaasti ja vailla suurempia muutoksia tai yllätyksiä, sillä viiniä sai valmistaa vain erillisellä lisenssillä ja näitä lisenssejä myönnettiin pääasiassa vain suurille tuottajille. Vasta vuonna 2004 tuli lakimuutos, joka poisti lisenssin vaatimuksen, minkä seurauksena Japaniin on ilmestynyt viimeisen 15 vuoden aikana satoja uusia viinitaloja ja kasvua alalla on yhä. Vaikka suurien viinitalojen toiminta edelleen pohjaa pienviljelijöiltä ostettuihin rypäleisiin, on lakimuutoksen myötä moni entinen pienviljelijä tehnyt suunnanmuutoksen ja rypäleiden myymisen sijaan ryhtynyt valmistamaan niistä viiniä omalla nimellään.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><div title="">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-pLdXiusFjFs/XxFMFDsoJ0I/AAAAAAAAezk/kTqUORWIrR0DzcSo5ayKBWD_cFdu39G8wCLcBGAsYHQ/s1600/viinibaari.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="675" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-pLdXiusFjFs/XxFMFDsoJ0I/AAAAAAAAezk/kTqUORWIrR0DzcSo5ayKBWD_cFdu39G8wCLcBGAsYHQ/s320/viinibaari.jpg" title="" width="180" /></a></div>
</td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Japanilaisia viinejä Kiotossa</td></tr>
</tbody></table>
Viinimarkkinat ovat kasvaneet Japanissa merkittävästi vasta 2000-luvulla – mistä osittain on varmasti kiitos maan pienviljelijöiden saapumisesta markkinoille. Vielä 1900-luvun lopussa viininkulutus oli Japanissa varsin vähäistä ja niinkin hiljattain kuin 1970-luvulla Japanissa ei kulutettu viiniä käytännössä ollenkaan – ja se vähä, jota kulutettiin, oli sokerilla tai muilla aineilla makeutettua tusinaviiniä. Tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi ja tällä hetkellä japanilaisten viininkulutuksesta reilu 2/3 on ulkomaisia viinejä ja vajaa 1/3 kotimaisia viinejä. Tässä mielessä tuo jälkimmäinen kategoria on kuitenkin melko hämäävä, sillä Japanilla on pitkä historia tuottaa omia viinejä ulkomailta ostetuista rypäleistä, ja tämä tuontihedelmistä valmistettu osuus kattaa leijonanosan japanilaisten viinien tuotannosta. Vain erittäin pieni osa "japanilaisesta viinistä" on todellista japanilaista viiniä sanan varsinaisessa merkityksessä, eli Japanissa viljellyistä rypäleistä japanilaisten viinitalojen tekemää viiniä. Esimerkiksi vuonna 2017 Japanissa kulutettiin 382 miljoonaa litraa viiniä, josta japanilaista viiniä oli 102 miljoonaa litraa. Tästä jälkimmäisestä osuudesta vain 15 miljoonaa litraa tuotettiin kotimaisista rypäleistä ja peräti 87 miljoonaa litraa ulkomaisista ostorypäleistä. Vientiin japanilaista viiniä meni olemattomat 60,000 litraa. Tuotantomäärät ovat kuitenkin kasvaneet viimeisen parin vuoden aikana ja vaikka viinien osuus koko maan alkoholinkulutuksesta on vain 4% (vert. olut, 31%; väkevät, 24%; shochu 10%), on viini kuitenkin yksi harvoista alkoholijuomien kategorioista, joka ovat kasvaneet varsin tasaisesti kulutuksessa yleisen alkoholinkulutuksen laskiessa Japanissa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Toisin kuin naapurimaan Kiinassa, jossa monesti viinin korkea hinta ja prestiisi ovat sen makua tai laatua merkittävämpiä tekijöitä, Japanissa usein painotetaan aivan toisenlaisia asioita viinissä. Pitkään paikalliset suosivat lähinnä makeita ja väkevöityjä viinejä kuivien pöytäviinien sijaan, mutta viinimaun kehittyessä Japanista on tullut yksi maailman merkittävimpiä natural-viinien markkinoita Ranskan ja Yhdysvaltojen rinnalle. Hyvin monella natural-tuottajalla Japani saattaa olla jopa suurin vientimarkkina ja japanilaiset tuntuvat ottaneen erityisesti Ranskalaiset natural-tuottajat omakseen. Ranska on muutenkin Japanin merkittävin viinimaa, sillä viinintuonnista peräti noin 60% on ranskalaisia viinejä. Viininkulutuksesta ylivoimaisesti suurin osa menee ravintolassa ja yksityinen kulutus anniskelupaikkojen ulkopuolella on edelleen lähes olematonta.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-size: large;">Viinialueet</span></div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-wBBezPtgmB0/XxFNAYZFdhI/AAAAAAAAezs/Ob3ZdaHVDfI3ot6ptGh1V-LvH08nn1g_QCLcBGAsYHQ/s1600/yamanashi.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="180" src="https://1.bp.blogspot.com/-wBBezPtgmB0/XxFNAYZFdhI/AAAAAAAAezs/Ob3ZdaHVDfI3ot6ptGh1V-LvH08nn1g_QCLcBGAsYHQ/s320/yamanashi.jpg" title="" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yamanashin laakso, ns. "Koshu Valley"</td></tr>
</tbody></table>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-CcOm8metdB0/XxFNa9TcibI/AAAAAAAAez0/q9TXu9Ph9UEp_SKGQ4TE_N2BIlXzvvz7QCLcBGAsYHQ/s1600/rinteet.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="180" src="https://1.bp.blogspot.com/-CcOm8metdB0/XxFNa9TcibI/AAAAAAAAez0/q9TXu9Ph9UEp_SKGQ4TE_N2BIlXzvvz7QCLcBGAsYHQ/s320/rinteet.jpg" title="" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tarhoja Yamanashia reunustavilla vuorilla</td></tr>
</tbody></table>
<ul><a href="https://1.bp.blogspot.com/-G7capk_DH_0/XxDRJNQyjPI/AAAAAAAAezE/4QA9RoxdMB0nWA4NpSRyyagTRBS2jRf7ACLcBGAsYHQ/s1600/japanmap.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"></a>
<li>Ylivoimaisesti merkittävin viinialue Japanissa on aivan Tokion länsipuolella sijaitseva <b>Yamanashi</b>; alue, jossa rypäleitä on viljelty Japanissa jo noin tuhannen vuoden ajan. Valtaosa Yamanashin prefektuurista on ns. Kōfun allasta, joka on käytännössä kokonaan vuorten ympäröimä hedelmällinen laakso Chūbun (Keski-Japanin alueen) itärajalla. Aluetta ympäröivistä vuorista tunnetuin on Fuji, Japanin korkein vuori, joka kirkkaalla säällä hallitsee laakson etelään aukeavaa maisemaa. Yamanashin alueella sijaitsevat Japanin suurimmat ja vanhimmat viinitarhat ja viinitalot, mutta niiden lisäksi alueella on lukuisia pienempiä viinitaloja (yhteensä n. 80 koko maan 320 viinitalosta) sekä valtavasti pienviljelijöitä, jotka myyvät rypäleensä alueen isommille viinitaloille. Alueella tuotetaan noin kolmasosa kaikesta Japanissa viljellystä viinistä (reilu 7 miljoonaa pulloa).<br />
<br />
Ylivoimaisesti merkittävin alueella viljelty rypälelajike on Koshu, joka onkin alueen oma erikoisuus ja myös antanut nimensä Kōfun laakson epäviralliselle nimelle, <i>Koshu Valley</i>. Alueen oma haasteensa on sen verrattain eteläinen sijainti ja laakson tasainen pohja: kesällä lämpötilat voivat nousta päivisin helposti yli 30 Celsiusasteeseen ja yöllä lämpötilat saattavat pysytellä 20-25 Celsiusasteen tuntumassa; tällaiset olosuhteet tuottavat helposti runsassatoisia, mutta melko matalahappoisia viinejä, joista puuttuu tarvittavaa intensiteettiä. Alueen parhaat tarhat sijaitsevatkin järjestään laaksoa ympäröivien vuorien rinteillä, joissa yölliset lämpötilat laskevat merkittävästi laaksonpohjaa matalammiksi.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-j4zPAv34bWo/XxIZ60uryPI/AAAAAAAAe3s/QfpX2X-7UzQWxkY-tUm-AlmX5_ik-jFiACLcBGAsYHQ/s1600/yamanashi2.jpg" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="225" src="https://1.bp.blogspot.com/-j4zPAv34bWo/XxIZ60uryPI/AAAAAAAAe3s/QfpX2X-7UzQWxkY-tUm-AlmX5_ik-jFiACLcBGAsYHQ/s400/yamanashi2.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yamanashin viinitarhojen halkomaa maalaisidylliä.</td></tr>
</tbody></table>
Tokion läheisyyden vuoksi alue on suosittu lomakohde kotimaan matkailussa, sillä alueelle pääsee vaivattomasti vajaan kahden tunnin junamatkalla. Sen sijaan kansainvälistä turismia varten alue ei ole erityisen kehittynyt ja Yamanashi onkin loppupeleissä suurelta osin aivan rehellistä maaseutua. Merkittävää turismi-infraa alueella ei liioin ole ja toisin kuin Japanin suurimmissa kaupungeissa, Yamanashissa englannin kielen taito on lähes olematonta. Alueella pärjätäkseen auttaa merkittävästi, jos mukana on joku japania puhuva, tai itse omaa edes alkeellista perusjapania.<br />
<br />
</li>
<li>Japanin toiseksi merkittävin viinialue on <b>Nagano</b>, joka sijaitsee aivan Yamanashin pohjoispuolella, Tokiosta noin 150 km luoteeseen. Nagano on erittäin vuoristoista aluetta ja siellä sijaitseekin peräti 9 Japanin 12 korkeimmasta vuoresta, minkä lisäksi alueesta reipas viidesosa on varattu luonnonpuistoille. Naganossa sijaitsee tällä hetkellä Japanin noin 320 tuottajasta arviolta 50, mutta tämä luku kasvaa merkittävästi vuosi vuodelta (vuonna 2018 alueella oli vain reilu 30 tuottajaa). Näistä kolme on varsin suurta tuottajaa (Alps Wines, Hayashi ja Izutsu), loput ovat pientuottajia. Tuotantomäärien osalta Nagano on melko suuri tekijä, sillä siellä tuotetaan noin 20% kaikesta Japanissa viljellystä viinistä (noin 5 miljoonaa pulloa). <br />
<br />
</li>
<li>Hieman yllättäen Japanin kolmanneksi merkittävin viinialue on <b>Hokkaidō</b>, suuri saari Japanin pääsaaren pohjoispuolella. Tämä Irlannin kokoinen saari on Japanin viileintä aluetta ja tunnettu lähinnä talviurheilukeskuksena, mutta yllättävää kyllä, sen ilmasto soveltuu viileän ilmaston lajikkeiden viljelyyn merkittävästi paremmin kuin moni Japanin pääsaaren viinialue, sillä Hokkaidō on muuta Japania myös selvästi kuivempi, mikä on merkittävä etu viininviljelyssä. Tämän lisäksi saari on sen verran pohjoisessa, että muuta Japania usein moukaroivat taifuunit yleensä eivät vaella Hokkaidoon asti. Lämpötiloiltaan Hokkaidō vastaa Euroopan viileän ilmaston alueita, kuten Champagnea, Alsacea tai Saksaa, minkä vuoksi muualla Japanissa suositut hybridilajikkeet ovat vähemmän suosittuja täällä; sen sijaan alueen suosituimpiin lajikkeisiin kuuluvat mm. Müller-Thurgau, Kerner ja Zweigelt. Kuivan ja taifuunivapaan ilmaston kääntöpuolena on saaren viileä talvi: alueelle talvi saapuu melko varhain, joten viljelijöillä on usein kiire saada sadonkorjuu suoritettua loppuun syksyllä ennen talvipakkasia. Tämän lisäksi Hokkaidō on talvisin erittäin runsaslumista aluetta, mikä asettaa omat haasteensa köynnösten viljelyssä ja hoidossa. Hokkaidōssa sijaitsee noin 30-40 tuottajaa ja siellä tuotetaan reilu 15% kaikesta Japanissa viljellystä viinistä (noin 3 miljoonaa pulloa).<br />
<br />
</li>
<li>Viimeinen Japanin neljästä merkittävästä viinialueesta on <b>Yamagata</b>, joka sijaitsee Japanin pääsaaren pohjoisosan länsirannikolla. Alue on ilmastoltaan muuta Japanin pääsaarta hieman viileämpi, mutta yhtä lailla kostea, minkä vuoksi rypäleiden viljely voi olla haastavaa. Alue on suurelta osin erityisesti hedelmien viljelyyn keskittynyttä maaseutua, missä rypäleet ovat perinteisesti olleet yksi viljeltävä hedelmä muiden joukossa ja vasta hiljattain alueelle on alkanut keskittyä tuottajia, jotka ovat erikoistuneet ensisijaisesti rypäleiden viljelyyn ja laatuviinien valmistamiseen niistä. Yamagatan alueella sijaitsee parisenkymmentä viinitaloa ja siellä tuotetaan noin 7% kaikesta Japanissa viljellystä viinistä (vajaat 2 miljoonaa pulloa).<br /></li>
</ul>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;" title=""><a href="https://1.bp.blogspot.com/-G7capk_DH_0/XxDRJNQyjPI/AAAAAAAAezE/4QA9RoxdMB0nWA4NpSRyyagTRBS2jRf7ACLcBGAsYHQ/s1600/japanmap.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1213" height="400" src="https://1.bp.blogspot.com/-G7capk_DH_0/XxDRJNQyjPI/AAAAAAAAezE/4QA9RoxdMB0nWA4NpSRyyagTRBS2jRf7ACLcBGAsYHQ/s400/japanmap.jpg" title="" width="302" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kartta: Wikimedia Commons.<br />
Tekstit omasta takaa.</td></tr>
</tbody></table>
Nämä neljä edellämainittua aluetta kattavat noin 75% Japanin kotimaisesta viinintuotannosta, eli maasta löytyy vielä runsaasti viinintuottajia niiden ulkopuolelta; tällä hetkellä Japanin 47 prefektuurista peräti 36:ssa harrastetaan viininviljelyä ja -valmistusta jossain muodossa. Japani on kuitenkin varsin haasteellinen maa viljellä rypäleitä jopa maan merkittävillä viinialueilla, minkä vuoksi monet pääalueiden ulkopuoliset tuottajat ovat usein alueensa ainoita viinintuottajia ja tuotantomääriltään erittäin pieniä. Jonkin verran keskittynyttä tuotantoa löytyy mm. Niigatasta (prefektuuri Naganon ja Yamagatan välissä) sekä Iwatesta (prefektuuri Yamagatan länsipuolella); näiden ulkopuolella rypäleidenviljely ja viinintuotanto on erittäin hajanaista.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<span style="font-size: large;">Viininviljely</span><br />
<br />
Japani olisi muuten varsin kelvollinen maa viljellä viinirypäleitä, yhtä merkittävää muuttujaa lukuunottamatta: maa on erittäin kostea ja sateinen. Valtaosassa maata sateinen kausi alkaa kesäkuussa ja jatkuu heinä-elokuun taitteeseen, mikä on rypäleiden kasvukauden kannalta merkittävimpiä aikoja. Näiden lisäksi taifuunikausi kestää yleensä kesäkuusta aina syksyyn, eli käytännössä leijonanosan rypäleiden kasvukaudesta ja sadonkorjuusta! Vaikka taifuuneja ei kiepu jatkuvasti Japanin yllä taifuunikauden ajan, voi yksi pahaan aikaan iskevä myrsky tehdä selvää jälkeä koko alueen tuotannosta. Tämän lisäksi lähellä pyörivä taifuuni usein tuo mukanaan runsaat sateet ja korkean ilmankosteuden. Vaikka moni Japanin viinialue on suuren maailman mittakaavassa varsin sateinen, esimerkiksi Yamanashi ja Nagano saavat molemmat tehokkaasti suojaa ympäröivästä vuoristostaan ja sademäärät voivat hyvin olla jopa alle puolet esimerkiksi aivan rannikolla sijaitsevaan Tokioon nähden. Pohjoisessa sijaitseva Hokkaidō on jotakuinkin ainoa Japanin viinialueista, joka pystyy luotettavasti nauttimaan kesäisin paremmista, sateettomista säistä ja taifuunien puutteesta.<br />
<br />
Pieni kosteus ei rypäleitä haittaa, koska köynnökset vaativat vettä kasvaakseen ja tuottaakseen hedelmiä. Köynnökset kuitenkin voivat myös imeä liikaa vettä, joka rypäleisiin päätyessään voi saada turvonneen rypäleen jopa halkeamaan. Lisäksi liian rankat sateet voivat myös murjoa rypäleitä rikki tai irti tertuista ja liian korkea ilmankosteus on tehokkain apuväline eri kasvihomeiden ja sienitautien leviämiselle.<br />
<br />
<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;" title=""><a href="https://1.bp.blogspot.com/-bBViWDKBf3w/XxFOpwJvlII/AAAAAAAAe0E/H_RbHit9zGUsFWPE3GKVzgFI4d0suLXfACLcBGAsYHQ/s1600/korkeapergola.jpg" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="660" data-original-width="1285" height="205" src="https://1.bp.blogspot.com/-bBViWDKBf3w/XxFOpwJvlII/AAAAAAAAe0E/H_RbHit9zGUsFWPE3GKVzgFI4d0suLXfACLcBGAsYHQ/s400/korkeapergola.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">2-3 metrin korkeuteen viritetty <i>pergola</i>; huomaa,<br />
kuinka näinkin suurella viljelyalalla sijaitsee<br />
vain kymmenkunta köynnöstä.</td></tr>
</tbody></table>
Viljelijät ovat joutuneet keksimään erilaisia keinoja, joilla selvitä runsaiden sateiden tuottamista ongelmista. Yksi vanhimmista on ns. <i>pergola</i>-viljely, josta on mainintoja jo 1800-luvulta. Tässä menetelmässä rypäleiden annetaan kasvaa hyvin korkealle viritettyjen telineiden varassa, jolloin ilma niiden alla pääsee liikkumaan ja tuulettumaan vapaasti, kuivattaen viljelmät nopeammin kuin perinteisissä matalissa riveissä viljellyt köynnökset. Monet japanilaiset pergolat saattavat olla noin metrin korkeudesta jopa 3 metrin korkeuteen viritettyjä telineitä, joiden varassa köynnökset risteilevät vihreänä katoksena ja josta yksittäiset rypäletertut roikkuvat siellä täällä.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-cPIhBiECs-0/XxHEB6bYFyI/AAAAAAAAe0U/Qbc_ae8KAawHslTE59JaCIf9BD6o4TqbgCLcBGAsYHQ/s1600/pergolarinne.jpg" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="224" src="https://1.bp.blogspot.com/-cPIhBiECs-0/XxHEB6bYFyI/AAAAAAAAe0U/Qbc_ae8KAawHslTE59JaCIf9BD6o4TqbgCLcBGAsYHQ/s400/pergolarinne.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Matalampaa, metrin korkuista <i>pergolaa</i> rinteessä.</td></tr>
</tbody></table>
Pergolan suurin ongelma on se, että se on passeli ensisijaisesti japanilaisten omien lajikkeiden viljelyyn. Monet kansainväliset lajikkeet eivät yksinkertaisesti sovellu vastaavanlaiseen viljelyyn, koska pergolaviljelyssä yhtä köynnöstä kohden voi olla paljon enemmän rypäleterttuja mihin hillitymmin kasvavat ja matalasatoisemmat kansainväliset lajikkeet ovat tottuneet; tämän lisäksi sekä lehdet että tertut saavat merkittävästi vähemmän auringonvaloa kuin perinteisessä viljelyssä, minkä vuoksi monilla lajikkeilla voi olla suuria haasteita saavuttaa riittävää kypsyyttä pergolaviljelyssä. Tämän vuoksi kansainvälisiä lajikkeita on Japanissakin tavallista nähdä viljeltynä tavanomaisissa pystyriveissä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-YybG0JajLvo/XxHP6UMltEI/AAAAAAAAe0w/GPBD1sBuWX0BC1L2NrMqB0nztjtNnsduACLcBGAsYHQ/s1600/pystyrivit1.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="225" src="https://1.bp.blogspot.com/-YybG0JajLvo/XxHP6UMltEI/AAAAAAAAe0w/GPBD1sBuWX0BC1L2NrMqB0nztjtNnsduACLcBGAsYHQ/s400/pystyrivit1.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tutuissa pystyriveissä kasvavia viiniköynnöksiä Yamanashissa.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><div title="">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-p4n6E17wFzw/XxHEkUW77eI/AAAAAAAAe0c/wHv25C7czrY3eFVbO7vpLkALiV7-kSrNQCLcBGAsYHQ/s1600/vahapaperi2.jpg" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="225" src="https://1.bp.blogspot.com/-p4n6E17wFzw/XxHEkUW77eI/AAAAAAAAe0c/wHv25C7czrY3eFVbO7vpLkALiV7-kSrNQCLcBGAsYHQ/s400/vahapaperi2.jpg" title="" width="400" /></a></div>
</td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vahapaperein sateelta suojattuja rypäleterttuja.</td></tr>
</tbody></table>
Siinä missä <i>pergola</i> voi olla tuttu näky myös eurooppalaisilta viinitarhoilta, on toinen japanilaisten puolustuskeino sadetta vastaan paljon harvinaisempi näky muualla maailmassa: monet viljelijät suojaavat rypäleitään asettamalla jokaiselle yksittäiselle rypäletertulle oman vahapaperista valmistetun sadehatun. Tämä hattu suojaa terttua niin sateelta ja sen mukanaan tuomalta kosteudelta kuin myös mahdollisilta hometartunnoilta märkinä roikkuvien köynnösten lehdistä. Vaikka nämä hatut ovat erittäin työläs ja sitä myötä kallis ratkaisu viljelijöille (mikä omalta osaltaan selittää japanilaisten viinien korkeita hintoja), on se monilla sateisemmilla alueilla usein käytännössä välttämätön apuväline laadukkaan sadon takaamiseksi.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-G-D5r33nrGQ/XxHXQGcONhI/AAAAAAAAe2g/MoApK4LYqz0LSW6LjpIV06lDOlw2o9fNACLcBGAsYHQ/s1600/rivipergola1.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="225" src="https://1.bp.blogspot.com/-G-D5r33nrGQ/XxHXQGcONhI/AAAAAAAAe2g/MoApK4LYqz0LSW6LjpIV06lDOlw2o9fNACLcBGAsYHQ/s400/rivipergola1.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yhdistelmä perinteistä ja uutta: tiheisiin riveihin istutettuja, <i>pergolassa</i> kasvavia Koshu-köynnöksiä.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-size: large;">Rypälelajikkeet</span></div>
<br />
<div style="text-align: left;">
</div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;" title=""><a href="https://1.bp.blogspot.com/-IdPcUivefF8/XxIaxpIiC0I/AAAAAAAAe30/oKObittlf40hAfq2eMiMNq4OdJVfQf3kgCLcBGAsYHQ/s1600/katsunuma.jpg" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="225" src="https://1.bp.blogspot.com/-IdPcUivefF8/XxIaxpIiC0I/AAAAAAAAe30/oKObittlf40hAfq2eMiMNq4OdJVfQf3kgCLcBGAsYHQ/s400/katsunuma.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Katsunuman viinitarhoja, horisontissa Japanin Alpit.</td></tr>
</tbody></table>
Yksi merkittävimpiä tekijöitä Japanissa viljeltyjen rypälelajikkeiden suosioon on perinteisesti ollut niiden kyky kestää maan haasteellisia viljelyolosuhteita. Tämän vuoksi Japanissa ei ole perinteisesti viljelty kansainvälisiä lajikkeita, vaan suosiossa ovat olleet maan ainoa virallinen "oma" rypälelajike Koshu, sekä tuoreemmat, erilaiset homeita ja tauteja vastaan vastustuskykyiseksi risteytetyt hybridilajikkeet. Tämä hybridilajikkeiden suosiminen on taas toisaalta ollut myös yksi syy siihen, miksi japanilaisia viinejä harvemmin viedään muihin maihin: <i>Vitis viniferan</i> ja jonkun toisen <i>Vitis</i>-köynnössuvun risteytyksenä kehitettyjä hybridilajikkeita ei tyypillisesti edes mielletä laatuviineihin sopiviksi raaka-aineiksi ja joissain viinimaassa niiden viljely viininvalmistukseen on peräti kiellettyä. Monet japanilaiset viinintuottajat ovatkin viime vuosina pyrkineet pääsemään tästä imagosta eroon viljelemällä japanilaisten lajikkeiden sijaan ensisijaisesti sellaisia kansainvälisiä lajikkeita, jotka kestäisivät parhaiten maan haastavat viljelyolosuhteet. Nykyään lähinnä <b>Yamanashi</b> on erikoistunut viljelemään ensisijaisesti Koshua ja hybridilajikkeita, kun taas monilla muilla viinialueilla kansainväliset lajikkeet näyttelevät pääosaa.<br />
<br />
<b>Japanilaiset lajikkeet</b><br />
<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;" title=""><a href="https://1.bp.blogspot.com/-AFWsnM5-O7U/XxHVly4FKrI/AAAAAAAAe2U/884CaM6uSao0IM11wON6CDFhnkllu2XZgCLcBGAsYHQ/s1600/koshu.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="768" data-original-width="1024" height="300" src="https://1.bp.blogspot.com/-AFWsnM5-O7U/XxHVly4FKrI/AAAAAAAAe2U/884CaM6uSao0IM11wON6CDFhnkllu2XZgCLcBGAsYHQ/s400/koshu.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Koshu. <span style="font-size: xx-small;">©genta_hgr, Creative Commons 2.0</span></td></tr>
</tbody></table>
<ul>
<li><b>Koshu</b>: Tämän näyttävän, pinkkikuorisen lajikkeen sanotaan olevan ainoa oikea todella "japanilainen" rypälelajike (siinä missä esimerkiksi Chardonnay on ranskalainen, Riesling saksalainen ja Sangiovese italialainen). Vielä 2000-luvun alkupuolella Koshu käsitti yli 90% Japanissa viiniä varten viljellyistä rypälelajikkeista ja se on edelleen vilejlyalaltaan Japanin merkittävin rypälelajike. Koshun historia on hämärän peitossa, mutta sen arvellaan saapuneen Japaniin joskus 700- ja 1200-lukujen välissä. Lajike ei ole mikään muualla tunnettu lajike, eikä se ole edes puhdas <i>vinifera</i>-suvun kasvi, vaan sen perimästä löytyy muiden köynnössuvun edustajia, minkä vuoksi myös Koshua voidaan pitää hybridinä. Lajikkeen uskotaan olevan lähtöisin parin tuhannen vuoden takaa Kaukasukselta tai välimereltä, minkä jälkeen se on levinnyt viljelijöiden mukana hiljalleen kohti Itä-Aasiaa, silloin tällöin risteytyen sekä muiden <i>Vitis vinifera</i> -köynnösten että muidensukuisten köynnösten kanssa. Japaniin päästyään lajiketta on viljelty lähinnä Yamanashissa, missä se on satojen vuosien ajan pysynyt melko muuttumattomana. Geneettiseltä perimältään Koshu on noin 70% <i>Vitis viniferaa</i> (lähimpänä Muscat- ja Sultana-lajikkeiden edustajia) ja vajaa 30% yhtä tai useampaa edelleen tuntematonta Aasiassa tavattua villiköynnössuvun edustajaa, mahdollisesti <i>Vitis davidii</i> -sukuun kuuluvaa. Todennäköisesti monet lajikkeet, joiden kanssa Koshun esivanhemmat ovat risteytyneet, ovat jo kadonneet sukupuuttoon, minkä vuoksi lajikkeen historiaa on vaikea tutkia tarkemmin – ja samalla sitä voi tämän vuoksi hyvällä omallatunnolla pitää todella uniikkina ja aidosti japanilaisena lajikkeena maailmassa, jolla ei ole toista samankaltaista lähisukulaista.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-AtRxf57edrg/XxHTRJd-3SI/AAAAAAAAe1c/uvGbQHziPE0DnP3t-Zl_GmbQLejs4J2XACLcBGAsYHQ/s1600/koshupuu.jpg" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="1600" height="225" src="https://1.bp.blogspot.com/-AtRxf57edrg/XxHTRJd-3SI/AAAAAAAAe1c/uvGbQHziPE0DnP3t-Zl_GmbQLejs4J2XACLcBGAsYHQ/s400/koshupuu.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ikivanha, puun paksuinen Koshu-köynnös Yamanashissa.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Viljelyn kannalta melko paksukuorinen, homeille ja kosteudelle hyvin vastustus- kykyinen Koshu on soveltunut erinomaisesti Japanin ilmastoon. Koska Koshu on poikkeuksellisen innokas kasvamaan ja versomaan, ovat aiemmin esitellyt <i>pergolat</i> olleet luonnollisin keino viljellä Koshua: jos köynnös haluaa kasvaa hanakasti, pergola antaa sille innokkaaseen kasvuun hyvän mahdollisuuden. Siinä missä Euroopassa yksi pieni pergola saattaa kannatella lukuisia pieniä köynnöksiä, voi yksi Koshu-köynnös levittää pergolassa ympärilleen halkaisijaltaan jopa kymmenmetrisen kasvuston täynnä rypäleterttuja. Yamanashissa seikkaillessa ei ole tavatonta bongata hyvin vanhoja Koshu-tarhoja, joissa pergolan alla harvaan istutetut 50–100-vuotiaat Koshu-köynnökset kasvavat paksuina kuin puut, levittäen sinne tänne kiemurtelevan lehvästönsä parin metrin korkeuteen reheväksi vihreäksi katoksi. Jos eurooppalaisilla viinitarhoilla voi kymmenien neliömetrien alueella olla jopa toista sataa köynnöstä, kasvaa Yamanashissa samankokoisella alueella vain tyypillisesti yksi, tanakka Koshu-köynnös.<br />
<br />
Perinteisesti Koshun sadonkorjuu on ajoittunut noin 130–140 päivää kukinnan jälkeen, mutta tuoreet tutkimukset ovat osoittaneet, että Koshu saavuttaisi aromaattisen intensiteettinsä melko varhain, jo 110 päivää kukinnan jälkeen. Tämän huipun jälkeen alkavat Koshun aromiyhdisteet pikku hiljaa kadota samalla kun bitterisempien fenoliyhdisteiden osuus alkaa kohota. Jos sadonkorjuu suoritetaan perinteiseen tyyliin vasta 3–4 viikkoa myöhemmin, on lopputuloksena "tyypillisenä japanilaisena Koshuna" tunnettu lempeähappoinen, neutraali ja melko hahmoton viini. Tämä havainto on auttanut tuottajia lähestymään lajiketta uudelta kantilta, samalla nostaen Koshun laatua siitä, mitä se on ollut vielä esimerkiksi vain vuosikymmen sitten.<br />
<br />
</li>
<li><b>Muscat Bailey A</b>: Tämä tumma lajike, joka tunnetaan Japanissa paremmin nimellä "Bailey A" (べリーエイ, "Berii Ei") ja kansainvälisesti silloin tällöin ytimekkäästi "MBA", on Niigatassa, Iwanoharan viinitalolla vuonna 1927 Japanin olosuhteisiin kehitetty hybridi. Kehitys on saanut alkunsa, kun Japanissa kehitettiin <b>Extra</b>-niminen lajike, joka saatiin risteyttämällä amerikkalainen villiköynnös <i>Vitis lincecumii</i> ja amerikkalainen hybridi <b>Triumph</b> (<i>Vitis labrusca</i> x <b>Chasselas Musqué</b>). Kun Extra-lajikkeeseen ei oltu tyytyväisiä, risteytettiin se uudelleen Triumph-lajikkeen kanssa, jolloin saatiin <b>Bailey</b>. Tähänkään lajikkeeseen ei oltu vielä tyytyväisiä, joten jatkojalostusta lähdettiin tekemään risteyttämällä Bailey ja punainen <b>Muscat of Hamburg</b>, mistä syntyi Muscat Bailey A:ksi ristitty, suurikokoisia rypäleitä suurissa tertuissa tuottava musta lajike, joka on erittäin vastustuskykyinen erilaisia homeita ja sienitauteja vastaan.<br />
<br />
MBAn viljelyalasta merkittävä osa (noin 1/3) on Yamanashissa, loput jakautuneet melko tasaisesti ympäri Japania. MBA on yksi suosituimpia Japanin syöntirypäleistä, mutta laatutietoiset tuottajat pyrkivät viljelemään rypälettä niin, että se soveltuisi paremmin viinintuotantoon. Lajike on melko aromaattinen ja tuottaa usein kevyehköjä, maltillisen hapokkaita ja matalatanniinisia punaviinejä. Suurin haaste viinitaloille MBA:n kanssa on päästä eroon sen hybrideille tyypillisestä, kansainvälisiä kuluttajia häiritsevästä "kettumaisuudesta" (ns. <i>foxy flavor</i>), missä toiset tuottajat onnistuvat paremmin ja toiset heikommin.<br />
<br />
</li>
<li><b>Black Queen</b>: Tämä vuonna 1920 risteytetty tumma hybridi on melko läheistä sukua MBA:lle, ollen risteytys yllä mainittua <b>Bailey</b>-lajiketta ja <b>Golden Queenia</b> (joka itsessään on <i>Vitis vinifera</i> x <i>Vitis labrusca</i> -hybridi). Suurissa tertuissa kasvavat rypäleet ovat tyypillisesti keskikokoisia ja niillä on paksut, home- ja sienitaudilta suojaavat kuoret. Lajikkeesta on perinteisesti tehty mutkattomia, puolimakeita punaviinejä, mutta viljely- ja viininvalmistustekniikoiden kehittyessä lajikkeesta on onnistuttu valmistamaan yhä vakavamminotettavia punaviinejä. Black Queen tyypillisesti ei ole yhtä kettumainen kuin MBA ja siitä yleensä saadaan kepeitä, suhteellisen hapokkaita ja hyvin matalatanniinisia punaviinejä. Lajike on Japanin lisäksi erittäin suosittu myös Thaimaassa.<br />
<br />
</li>
<li><b>Kai Noir</b>: 1960-luvulla Yamanashissa kehitetty hybridi, joka on perimältään <b>Black Queen</b> x <b>Cabernet Sauvignon</b> -risteytys. Lajike on vähemmän <i>foxy</i> kuin MBA tai Black Queen, kiitos perimän suuremman <i>Viis vinifera</i> -osuuden. Kai Noir kypsyy samoihin aikoihin kuin Cabernet Sauvignon ja on tyylillisesti lähempänä Cabernet Sauvignonia kuin muut Japanissa kehitetyt lajikkeet, mutta on samalla Cabernet Sauvignonia kestävämpi sieni- ja hometauteja vastaan, minkä lisäksi rypäleet eivät ole niin alttiita halkeamaan, tehden siitä varsin hyvin Japanin sateisiin olosuhteisiin soveltuvan lajikkeen.<br />
<br />
</li>
<li><b>Adiron</b> (myös <b>Adirondac</b>): Itselläni ei ole tämän lajikkeen taustoista mitään hajua, mutta käsitykseni mukaan se on jonkinlainen hybridi. Japanissa kiertäessäni maistoin useita Adiron-viinejä, mutta Google ei tahdo kertoa lajikkeesta juuri mitään. Ymmärtääkseni lajiketta viljellään vähänlaisesti pöytärypäleeksi, mutta jotkut tuottajat valmistavat siitä myös kuivia viinejä. Viinit ovat järjestään aivan uskomattoman <i>foxyja</i> ja ensikohtaaminen niiden kanssa voi olla aika pysäyttävä. Jos ei tiedä mitä "kettumaisuus" tarkoittaa hybridirypäleiden kohdalla, yksi lasillinen Adironia yleensä korjaa asian.</li>
</ul>
<br />
Japanissa saattaa tulla vastaan myös viinejä, joiden sanotaan olevan "vuorirypäleitä" (ns. "mountain grapes"):<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;" title=""><a href="https://1.bp.blogspot.com/-K7v3TDhvEJs/XxHYQqS_LKI/AAAAAAAAe2s/c3wBLHmvnj4fxtnngGCip9rvgpa1WgQJgCLcBGAsYHQ/s1600/kyoho.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="1065" data-original-width="1600" height="265" src="https://1.bp.blogspot.com/-K7v3TDhvEJs/XxHYQqS_LKI/AAAAAAAAe2s/c3wBLHmvnj4fxtnngGCip9rvgpa1WgQJgCLcBGAsYHQ/s400/kyoho.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyohō-rypäleitä ja vertailuksi viikunoita. <span style="font-size: xx-small;">©Eunice, Creative Commons 2.0</span></td></tr>
</tbody></table>
<ul>
<li><b>Kyohō</b>: Rypäleen nimi 巨峰葡萄, <i>Kyohōbudō</i> ("suuri vuorirypäle") halutaan usein mainos- materiaaleissa ja pullojen takaetiketeissä kääntää vuorirypäleeksi, vaikka lajikkeella ei ole oikeasti mitään tekemistä vuorten kanssa. Kyohō on lähinnä syöntirypäleiksi kehitetty <i>Vitis vinifera</i> x <i>Vitis labrusca</i> -hybridi, joka tuottaa valtavia (jopa pienen luumun kokoisia) tummia rypäleitä. Lajike on ns. <i>slip-skin variety</i>, eli toisin kuin tavalliset viinirypäleet, Kyohōn kuori on rypälelihasta irtonainen. Näitä rypäleitä onkin tyypillistä syödä tekemällä kuoreen pieni viilto, puristaa itse hedelmä kuoresta ulos ja jättää rypäleen paksu, karvas kuori syömättä. Hieman yllättävänä knoppitietona Kyohō on yksi maailman viljellyimpiä rypälelajikkeita, sillä sitä viljellään laajasti Kiinassa syöntirypäleeksi. Hybridilajikkeena se ei kuitenkaan yleensä nouse esille <i>Vitis vinifera </i>-rypäleisiin keskittyvissä tilastoissa.<br />
<br />
Ymmärrettävästi Japanista löytyy tuottajia, jotka pyrkivät tuottamaan Kyohōsta myös viinejä. Kyohō-viinit ovat tyypillisesti vaaleanpunaisia, hapokkaita ja aromimaailmaltaan melko erikoisia, vivahteiden painottuen ensisijaisesti hybrideille tyypilliseen kettumaisuuteen.<br />
<br />
</li>
<li><b>Vitis coignetae</b>: Tämä <i>Vitis</i>-sukuun kuuluva köynnöskasvi on Itä-Aasiassa kasvava villi rypäleköynnös ja ainoa Japanissa luonnonvaraisena tavattu köynnös. Perinteisesti lajike on tunnettu Japanissa nimellä 山葡萄 tai ヤマブドウ, <i>Yamabudō </i> ("vuorirypäle"), koska lajike kasvaa luonnonvaraisesti Japanin vuorten tiheissä metsissä. Jotkut tuottajat viljelevät lajiketta viininvalmistusta varten, toiset viljelijät ovat pyrkineet risteyttämään lajikkeesta omia, paremmin viininviljelyyn soveltuvia hybridejä. Yleensä nämä kaikki viinit kulkevat yleistermin "Yamabudō" alla. Sekä Japanissa että muualla maailmassa tätä köynnöstä viljellään ensisijaisesti koristekasvina; länsimaissa kasvi tunnetaan paremmin nimellä <i>Crimson glory vine</i>.</li>
</ul>
<br />
Näiden lisäksi Japanissa on valmistettu lukuisia muita hybridejä, joiden viljely on hyvin pienimuotoista, mutta joita saattaa joka tapauksessa tulla vastaan. Tällaisia ovat mm. Bailey x Alicante -risteytys <b>Bailey Alicante</b>; Koshun, Malbecin ja Merlot'n risteytys <b>Bijou Noir</b>; <b>Black Pegal</b>; <b>Riesling Lion</b>; <b>Shoukoushi</b>; ja <i>Vitis coignetae</i> x Cabernet Sauvignon -risteytys <b>Yama Cabernet</b>.<br />
<br />
Näiden omien lajikkeiden ohella Japanissa on perinteisesti viljelty maan haastaviin olosuhteisiin hyvin soveltuvia amerikkalaisia hybridejä ja <i>Vitis labrusca</i> -sukuun kuuluvia rypälelajikkeita, kuten <b>Concord</b>, <b>Delaware</b> ja <b>Niagara</b>. Vaikka näitä lajikkeita tavataan edelleen melko paljon Japanissa, on niiden suosio viininvalmistuksessa ollut jo jonkin aikaa kuitenkin laskussa, kun taas monet kansainväliset lajikkeet ovat kasvattaneet merkittävästi suosiotaan viininviljelyn suosion kasvun myötä. Viljellyimpiä kansainvälisiä rypälelajikkeita Japanissa ovat:<br />
<ul>
<li><b>Albariño</b></li>
<li><b>Cabernet Franc</b></li>
<li><b>Cabernet Sauvignon</b></li>
<li><b>Chardonnay</b></li>
<li><b>Kerner</b></li>
<li><b>Merlot</b></li>
<li><b>Müller-Thurgau</b></li>
<li><b>Petit Manseng</b></li>
<li><b>Petit Verdot</b></li>
<li><b>Pinot Noir</b></li>
<li><b>Riesling</b></li>
<li><b>Syrah</b></li>
<li><b>Tannat</b></li>
<li><b>Zweigelt</b></li>
</ul>
<br />
Näistä Merlot, Chardonnay ja Cabernet Sauvignon ovat ylivoimaisesti muita lajikkeita suositumpia. Erityisesti Merlot näyttää soveltuvan yllättävän hyvin Japanin ilmastoon ja moni tuottaja tekeekin lajikkeesta varsin vakuuttavia, jopa kansainvälistä vertailua kestäviä punaviinejä.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-size: large;">Viinityylit</span></div>
<br />
Koska Japanilla ei ole harteillaan satoja vuosia vanhaa viiniperinnettä, valmistavat tuottajat ennakkoluulottomasti kaikennäköisiä viinityylejä laidasta laitaan. Toiset ovat varsin uskottavia, perinteisiä viinejä, toiset mielenkiintoisia ja positiivisesti yllättäviä kokeiluja... ja jotkut saavat lähinnä kulmat nousemaan.<br />
<br />
Perinteisesti japanilainen viini oli joko käymisen keskeyttämällä makeaksi jätettyä tai sitten ihan rehellisesti jälkikäteen eri tavoin makeutettua. Paikallinen maku suosi lähinnä pehmeitä ja makeita piirteitä, joten viineistä tavoiteltiin tyylillisesti varsin matalahappoisia, joissa tanniinien rooli oli mieluusti mahdollisimman lähellä olematonta. Näitä viinejä valmistetaan edelleen, mutta niiden osuus on vähentynyt vuosi vuodelta.<br />
<br />
<ul>
<li><b>Valkoviinit</b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-84FKAeMm30s/XxHrWJZECyI/AAAAAAAAe24/SN--_ghOefgFlvHpZWWW8pm5ldq1vCC1gCLcBGAsYHQ/s1600/kaikoshu.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="400" src="https://1.bp.blogspot.com/-84FKAeMm30s/XxHrWJZECyI/AAAAAAAAe24/SN--_ghOefgFlvHpZWWW8pm5ldq1vCC1gCLcBGAsYHQ/s400/kaikoshu.jpg" title="" width="300" /></a></div>
Tyypillisin japanilainen valkoviini, johon ei-japanilainen kuluttaja törmää, on Koshu Yamanashista. Koska lajike on aromaattisesti varsin neutraali, ovat japanilaiset Koshut tyypillisesti varsin puhdaspiirteisiä, hillittyjä ja vähäeleisiä. Monet tuottajat ovat pyrkineet tuomaan Koshuun syvyyttä käsittelemällä sitä samalla tavoin kuin yhtä lailla neutraalia Melon-rypälettä Muscadet'n alueella: viiniä kypsytetään pitkään ns. <i>sur lie</i>, eli hiivasakan päällä, jolloin pikku hiljaa autolyysin myötä (eli hiivasolujen hajotessa) viini saa runsautta niin makumaailmaan että suutuntumaan. Empiirisen havainnoinnin myötä olen todennut, että Koshu <i>Sur Lie</i> lienee yleisin japanilainen valkoviinityyli.<br />
<br />
Koshu <i>Sur Lie</i> on kuitenkin loppupeleissä melko yksiulotteinen valkoviinityyli, joten olen iloinen, että Japanissa lajikkeesta tehdään paljon muutakin. Koshu myös taittuu tynnyrikypsytykseen ja usean esimerkin jälkeen olen todennut monien tynnyrikypsytettyjen Koshujen olevan varsin tasapainoisia ja parhaiden olevan hyvin Burgundi-henkisiä niin ilmaisultaan kuin rakenteeltaan. Koshu usein mielletään neutraalin lisäksi melko matalahappoiseksi lajikkeeksi, mutta kyseessä lienee enemmän viininviljelylliset ja -valmistukselliset ratkaisut jotka tähän vaikuttavat, sillä vastaani on tullut myös paljon eloisia ja hapokkaita Koshuja, jotka ovat todennäköisesti varhain syksyllä korjatuista rypäleistä valmistettuja.<br />
<br />
Monien kansainvälisten lajikkeiden kohdalla tynnyrikypsytyksen onnistuminen tuntuu olevan enemmän arpapeliä kuin Koshun kanssa. Vaikka olen maistanut useamman vallan tyylikkään Chardonnayn Japanista, tuntuu tyyli helposti lipsahtavan aivan naurettavan ylitammisen, jopa sahajauhoisen tai karamellisen paahteisen puolelle. Tämän vuoksi terästankeissa tai betonisammioissa valmistetut Albariño-, Petit Manseng- ja Riesling-viinit tuntuvat onnistuvan keskimääräistä Chardonnayta paremmin.<br />
<br />
Hybrideistä ja ei-<i>vitifera</i>-lajikkeista valmistetut valkoviinit tuppaavat useammin olemaan puolikuivia tai puolimakeita – jopa täysin makeita – kuin kuivia. Nämä viinit ovat järjestään varsin mutkattomia esityksiä ja perinteisiin viineihin tottuneille myös usein melko kummallisen makuisia, kiitos lajikkeille tyypillisen kettumaisuuden.<br />
<br />
</li>
<li><b>Punaviinit</b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-0bHf-dn4dTg/XxHs2omFp5I/AAAAAAAAe3M/e2y25lQ1kggme1fz-tiJcIcUo0AvEnyQgCLcBGAsYHQ/s1600/belcantomba.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" title=""><img border="0" data-original-height="1520" data-original-width="855" height="400" src="https://1.bp.blogspot.com/-0bHf-dn4dTg/XxHs2omFp5I/AAAAAAAAe3M/e2y25lQ1kggme1fz-tiJcIcUo0AvEnyQgCLcBGAsYHQ/s400/belcantomba.jpg" title="" width="225" /></a></div>
Joitain vähän makeampia punaviinejä on tullut vastaani, mutta tyypillinen japanilainen punaviini on nykyisin melkeinpä aina kuivaa. Vaikka melkein kaikki punaviinit ovat makeusasteeltaan kuivia, tuntuu siltä, että keskimäärin viljelijät tuppaavat tekemään japanilaisista hybridilajikkeista lempeämpiä, matalahappoisempia ja tanniineiltaan kilttejä, kun taas kansainvälisistä lajikkeista valmistetaan useammin rotevampia ja rakennevetoisempia "länsimaisia" viinejä, joissa tanniinit saattavat helposti mennä jo rujon rustiikkisen puolelle.<br />
<br />
Yleisesti ottaen tuntuu siltä, että Japanissa hanskataan valkoviinien valmistus punaisia paremmin. Silloin tällöin voi törmätä oikein uskottavaan, moniulotteiseen ja rakenteikkaaseen esitykseen, mutta näppituntumani on, että monella tuottajalla ei ole punaviinin valmistus oikein hallussa ja myös alueelle vasta istutettujen lajikkeiden viljelykin on vielä hakusessa. Tämän vuoksi viinit saattavat olla erittäin ali- tai yliuutettuja, raa'an vegetaalisia, ylikypsän makeita, tukkoontammitettuja tai jo pullotusvaiheessa selkeän oksidoituneita. Kokonaisuutena Japanin punaviiniskene on vielä todella nuori ja sen myötä edelleen melkoinen miinakenttä.<br />
<br />
</li>
<li><b>Kuohuviinit</b><br />
Japanissa kuohuviineille on omat pienet markkinat, mutta hyvin harva tuottaja pyrkii tekemään kuplivia laatu edellä. Kourallinen perinteisellä pullokäymismenetelmällä valmistettuja kuohuviinejä on tullut vastaani, mutta hyvin merkittävä osa japanilaisesta kuohuviinituotannosta on joko tankkimenetelmällä valmistettua tai ihan vain pohjaviiniin hiilidioksidia lisäämällä tehtyä.<br />
<br />
</li>
<li><b>Roséeviinit</b><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-_73CQysYgjY/XxHscc_Ow4I/AAAAAAAAe3E/jnCJQ41N_UIVQbIiUPOX8D0EX3cE0shNwCLcBGAsYHQ/s1600/kuranootokyoho.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1440" data-original-width="900" height="400" src="https://1.bp.blogspot.com/-_73CQysYgjY/XxHscc_Ow4I/AAAAAAAAe3E/jnCJQ41N_UIVQbIiUPOX8D0EX3cE0shNwCLcBGAsYHQ/s400/kuranootokyoho.jpg" style="outline: red dashed 1px;" title="" width="250" /></a></div>
Näitä olen nähnyt vain pari hassua. Tuntuu siltä, ettei roséeviineille ole juurikaan kysyntää Japanissa. Useimmat japanilaiset roséet jota olen ehtinyt maistaa olivat tehtyjä hybridilajikkeista ja siksi myös tyyliltään vähintäänkin erikoisia.<br />
<br />
</li>
<li><b>Muut viinityylit</b><br />
Japanissa oranssien viinien valmistus tuntuu saaneen yllättävän paljon suosiota suhteessa maan kokonaistuotantoon nähden – ainakin sen perusteella, kuinka monta japanilaista oranssia viiniä olen nähnyt. Pinkkikuorinen Koshu tuntuu soveltuvan yllättävän hyvin kuorikontaktin käyttöön, antaen tyypillisen neutraalille valkoviinille merkittävästi syvyyttä, luonnetta ja väriä. Edes Koshusta valmistettu oranssi kuohuviini ei ole mitenkään tavaton viinityyli Japanissa. Myös yhtä lailla harmahtavan pinkkiä Delawarea käytetään kuorikontaktiviineihin.<br />
<br />
Yksi selitys kuorikontaktiviinien suosiolle tuli Château Lumièrellä, jossa kerrottiin hiilidioksidimaseraation (ns. <i>carbonic maceration</i>) olevan yksi perinteinen tyyli tehdä Koshua, vaikkei kyseistä menetelmää juuri muualla harrasteta. Tämä menetelmä on parhaiten tuttu hedelmävetoisista Beaujolais'n viineistä ja sen avulla saadaan luonnostaan suitsittua hieman lopullisen viinin happopitoisuutta alaspäin. Lumièrella kerrottiin, että tällä tavoin pystytään sekä pehmentämään varhain korjattujen Koshu-rypäleiden happoja samalla kun kuorista saadaan sekä väriä että aromaattista syvyyttä ilman hallitsevaa fenolista bitterisyyttä, joka olisi voimakkaampaa myöhemmin korjatuissa rypäleissä. Itselleni ei kuitenkaan selvinnyt, oliko tyyli ollut käytössä laajemmin Yamanashissa, vai oliko hiilidioksidimaseraatio vain Lumièren oma erikoisuus<br />
<br />
Kuten mainitsin artikkelissa aiemmin, natural-viineillä on suuri suosio Japanissa, mikä näkyy myös monen pientuottajan kohdalla. Faktana en uskalla asiaa laukoa, mutta voisin kuvitella Japanissa olevan maailman suurin natural-viinituottajien osuus koko maan viinintuottajista, johtuen sekä kyseisen tyylin suosiosta että tuottajien verrattain pienestä lukumäärästä.<br />
<br />
Lisäksi Japanissa valmistetaan myös erilaisia väkevöityjä viinejä edelleen. Siinä missä ennen vanhaan valtaosa viineistä oli mutkatonta, makeaa ja edullista väkevöityä viiniä, ovat nykyiset genren edustajat harvinaisia, mutta erittäin uskottavia esityksiä tyylissään. Japanissa moni tuottaja imitoi esimerkiksi Portviinejä, Madeiroita ja Sherryjä, tuottaen makeita, pitkään tynnyri- tai solera-kypsytettyjä ja tyylillisesti hyvin intensiivisiä väkevöityjä viinejä, jotka kestävät hyvin kansainvälistä vertailua.</li>
</ul>
<br />
<div style="text-align: center;">
<span style="font-size: large;">Lopuksi</span></div>
<br />
Pituudestaan huolimatta tämän artikkelin ei ole tarkoitus olla mikään vedenpitävä, kaikenkattava esitys siitä, millainen Japani on viinimaana ja minkälaisia maan viinit ovat, vaan ainoastaan tarjota yksi katsaus siihen hetkeen, millainen Japani oli viinimaana 2010-2020-lukujen taitteessa. Koska maassa kattavampi viinintuotanto on lähtenyt vasta aivan hiljattain käyntiin, on tilanne vielä erittäin dynaaminen ja uskon tilanteen olevan vielä suuren muutoksen alla pitkään. Lieneekin hyvin todennäköistä, että tilanne Japanissa tulee 10 vuoden päästä olemaan aivan toisennäköinen kuin nykyisin.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-rsc5ZW_cYQs/XxHuKVU2yXI/AAAAAAAAe3Y/8VvyZsijWKU-bNzBByzARMJ1fORYR8S0QCLcBGAsYHQ/s1600/auringonlasku.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;" title=""><img border="0" data-original-height="675" data-original-width="1200" height="225" src="https://1.bp.blogspot.com/-rsc5ZW_cYQs/XxHuKVU2yXI/AAAAAAAAe3Y/8VvyZsijWKU-bNzBByzARMJ1fORYR8S0QCLcBGAsYHQ/s400/auringonlasku.jpg" title="" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yamanashi auringonlaskun aikaan.</td></tr>
</tbody></table>
Suurimmat haasteet maalle tulevat varmasti ilmastonmuutoksesta, jotka ovat kasvattaneet tasaisesti maan sademääriä ja nostaneet lämpötiloja – voikin olla, että maan viinintuotannon keskus, joutuu siirtymään perinteiseltä paikaltaan Yamanashista pohjoisemmaksi, jos laakso muuttuu tulevaisuudessa liian lämpimäksi ja kosteaksi paikaksi viininviljelyyn.<br />
<br />
Oman haasteensa tuo myös Japanin köynnösmateriaali: koska Japanissa ei varsinaisesti ole omia, erikoistuneita köynnöskasvattamoita, köynnöksiä ostetaan erikoistumattomista viljelykasvien kasvattamoista. Vaikka näistäkin saattaa saada kuranttia tavaraa, ei näillä kasvattamotarhoilla valvota köynnöksiä erilaisten virustartuntojen varalta ja välillä lajikkeiden nimeäminenkin saattaa olla vähän mitä sattuu. Tämän vuoksi viljelijät saattavat joutua työskentelemään heikompitasoisten raaka-aineiden kanssa mihin heillä voisi olla mahdollisuus.<br />
<br />
Uskon kuitenkin maan viinien yleisen tason kohoavan ja tasoerojen tasaantuvan, kun aivan hiljattain aloittaneet viinintuottajat oppivat paremmin miten maahan vasta hiljattain tuodut ja tarhoille istutetut kansainväliset lajikkeet käyttäytyvät maan ilmastossa, minkälaiseen maaperään ne soveltuvat parhaiten, minkälaisia erityisiä viininviljelyllisiä ratkaisuja ne tarvitsevat pärjätäkseen Japanissa ja milloin mitkäkin lajikkeet tulisi korjata tarhoilta. Samoin monilla viinintuottajilla voi itse viininvalmistus olla tällä hetkellä vielä hukassa, mutta tämä varmasti korjaantunee tulevien vuosikertojen myötä.</div>
Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-9426196060035323642020-07-09T12:00:00.000+03:002020-07-09T12:00:06.549+03:00Borgogno Barbera d'Alba 2018<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-qh9jrcXBJmM/XwbZSOcIrRI/AAAAAAAAeyc/xkOyn0sC4_0W52N6Xf-0EV6WrwPXOE2fwCLcBGAsYHQ/s1600/barberadalba.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" title=""><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="417" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-qh9jrcXBJmM/XwbZSOcIrRI/AAAAAAAAeyc/xkOyn0sC4_0W52N6Xf-0EV6WrwPXOE2fwCLcBGAsYHQ/s200/barberadalba.jpg" title="" width="51" /></a></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b>Borgogno Barbera d'Alba 2018</b></span></div><ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="https://www.borgogno.com/" target="-">Borgogno</a></li>
<li>Tyyppi: Punaviini, DOC Barbera d'Alba</li>
<li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/italia.html">Italia</a></li>
<li>Alue: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/piemonte.html">Piemonte</a>, Langhe</li>
<li>Rypäleet: Barbera (100%)</li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta arviointihetkellä: 18,98€ (Kesäkuu 2020, Alko)</li>
<li>Hinta nyt: 18,98€ (Heinäkuu 2020, Alko)</li>
</ul><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viimeiset muutamat vuosikymmenet Piemonten viiniskeneä on hallinnut kaksi ääripäätä: traditionalistit ja modernistit (jotka ilmestyivät pelikentälle vastapainoksi alueen perinteiselle viininteolle). Näiden lisäksi tuohon väliin onneksi mahtuu lukuisia tuottajia, jotka sijoittuvat joko aika lailla puoleen väliin tai kallistuen jompaa kumpaa päätä kohti. Perinteistä päätä edustavien tuottajien tyyliä edustavat usein luonnonhiivoilla käytetyt, suurissa ja ikivanhoissa tynnyreissä pitkään kypsytetyt ja nuorina monesti hyvin rakennevetoiset ja jopa vaikeastilähestyttävät viinit, kun taas modernin pään viinit ovat tyylillisesti päinvastaisia: nykyaikaisin viininvalmistusmenetelmin tuotettuja, uusissa ja pienikokoisissa tammitynnyreissä kypsytettyjä ja nuorenakin usein melko pehmeärakenteisia ja hyvin lähestyttäviä. Nämä modernin pään tuottajat ovat hyvin harvoin herättäneet meikäläisessä kovinkaan suuria tunteita, kun taas alueen perinteinen tyyli uppoaa omaan makuuni kuin kuuma veitsi voihin. Tästä syystä olen seurannut mielihyvällä, miten Alkoon on hiljattain ruvennut listautumaan traditionalistituottaja Borgognon viinejä ihan mukavaa tahtia, ja kun <a href="https://www.viinitie.fi/" target="-">Viinitieltä</a> tarjoutui mahdollisuus päästä vielä testaamaan näyte talon Barberasta, ei hirveästi tarvinnut epäröidä tarttua tilaisuuteen.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Piemontessa, Barolon kylässä sijaitseva Borgogno on vanhin edelleen toiminnassa oleva viinitalo: <b>Bartolomeo Borgogno</b> perusti talon niinkin aikaisin kuin vuonna 1761. Tämän lisäksi Borgognon on täytynyt olla yksi alueen ensimmäisiä tuottajia, jotka ovat pullottaneet viinejään, sillä tyypillisesti Piemontessa viljelijät myivät viininsä tynnyreistä paikallisille markkinoille, kun taas Borgognon viinipulloista on todisteita jo 1800-luvun puolesta välistä: esimerkiksi vuonna 1861 Italian yhdistymistä, <i>risorgimentoa</i>, juhlistavalla illallisella tarjottiin Borgognon Baroloa. Muita talon erikoisuuksia on mm. Borgognon tapa kerätä viinejään syrjään varastoon; Piemonte kun oli ihan vain joitain vuosikymmeniä sitten vain syrjäistä maaseutua ja monille tuottajille oli suorastaan poikkeuksellista, jos edellisen vuosikerran valmiit viinit saatiin myytyä ennen kuin seuraava vuosikerta piti laskea markkinoille – alueella ei ole ollut tapana kellaroida omia viinejään, eikä moni tuottaja nykyisinkään kerää vanhoja vuosikertojaan talteen lainkaan. Sen sijaan Borgogno on pyrkinyt jo vuodesta 1920 alkaen keräämään osan vuosituotannostaan syrjään ja edelleen viiinitalon vanhojen vuosikertojen varasto on yksi Piemonten suurimpia.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Borgognon historiaan mahtuu monenlaisia käänteitä, joista yhden erikoisimmista täytyy olla vuonna 1955 sattunut tapaus, jolloin ranskalainen <i>Institute des Appellations d’Origines</i> (nyk. INAO) haastoi Borgognon oikeuteen syyttäen viinitaloa Burgundin nimen (it. <i>Borgogna</i>) väärinkäytöstä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Borgogno pysyi saman suvun hallussa noin 250 vuoden ajan, aina vuoteen 2008, jolloin taloa pyörittäneet Cesare ja Giorgio Boschis myivät osuutensa <i>Eataly</i>-yrittäjä Oscar Farinettille ja tämän pojalle Francescolle. Monesti omistajanvaihdokset aiheuttavat viinitalon uskollisille faneille huolia talon tyylin säilymisestä tai muista suurista muutoksista, mutta Borgognon osalta huolet ovat olleet aiheettomia: Farinettit ovat pitäneet talon tyylin yhtä tinkimättömän perinteisenä kuin aiemminkin. Merkittävin muutos onkin ollut yhä tarkempi fokus talon viineissä: rypäleitä ei enää osteta muilta tuottajilta, vaan kaikki Borgognon nimellä myytävät viinit tulevat talon omilta tarhoilta. Tämän lisäksi rypäleiden viljelyssä on vuodesta 2015 alkaen siirrytty perinteisestä viljelystä luonnonmukaisiin menetelmiin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämä nyt arvioitavana oleva Barbera on melko tyypillinen perinteiseen alueen tyyliin tehty tapaus: viinin on annettu maseroitua kuorien kanssa 12 päivän ajan, minkä jälkeen se on siirretty kypsymään 10 kuukauden ajaksi terästankkeihin, betonisammioihin ja suuriin slavonialaisesta tammesta valmistettuihin <i>botti</i>-tynnyreihin. Alkoholia on poikkeuksellisen korkeat 15%, mutta tähän lienee syynä alueella tavattoman kuuma vuosikerta 2018, ei niinkään modernistituottajien suosima, ylikypsää ja muhkean hedelmävetoista tyyliä tavoitteleva viininvalmistus.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Lasissa viinillä on syvä ja kevyen läpinäkyvä tummanpunainen väri nuorekkaalla, violettiin taittuvalla sävyllä. Lopuksi pullon pohjalle jää jonkin verran sakkaa, mikä kielii suodattamattomuudesta – dekantointi on siis varsin suositeltavaa.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Kypsä ja varsin viehkeä nokka tuo aromimaailmallaan Piemonten heti mieleen; makeaa karhunvatukkaa, kypsää mustikkaa, hieman mehevää mustikkaa, maltillisia orvokkisen kukkaisia sävyjä, hillittyä tummaa luumua ja ujon liköörimäinen aavistus alkoholia.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Suussa viini on tuntuvan kypsä ja myös melko täyteläinen Barberaksi, minkä lisäksi korkeanpuoleinen alkoholi tuntuu paikoin jopa tulisena tunteena. Varsin runsaassa, mehevässä ja intensiivisessäkin makumaailmassa tuntuu pehmeää mustaa kirsikkaa, hyvin kypsää karhunvatukkaa, hillittyä mustikkaisuutta, maltillista pippurivetoista mausteisuutta, ujoa luumulikööriä, umaminen aavistus lihaisuutta ja aavistus kuivakkaa, uuttunutta puisevuutta. Suht reipas hapokkuus ja rehevän teksturaaliset mutta vain hyvin hennosti tarraavat tanniinit pitävät viinin rakenteen ja yleisilmeen tasapainoisena. </div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinistä jää suuhun runsas, varsin lämmin ja hyvin hennosti tanniineillaan ikeniin tarraava jälkivaikutelma. Rehevässä jälkimaussa häilyy makeanpuoleista tummaa metsämarjaa ja kypsää mustaa kirsikkaa, hieman luumuista hedelmää, maltillista hapankirsikan bitteriä, ujoa pippurisuutta ja hentoa lihaista umamia.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Kokonaisuutena tässä on rehevä, maukas ja seriöösi Barbera, joka on varsin iso ja kypsä menemättä lainkaan modernistimonsteriksi. Omaan makuuni nuo muhkeat, tammiset ja tuntuvan uuttuneet modernisti-Barberat eivät uppoa lainkaan, mutta tämä Borgognon esitys pysyy koostaan ja korkeasta alkoholistaan huolimatta vahvasti traditionalistiskenessä: pääpaino on puhdaspiirteisessä hedelmässä ja tasapainoisessa rakenteessa. Omaan makuuni viinin reipas alkoholi puskee piirun verran liikaa päälle, tehden kokonaisuudesta turhan lämpimän ja tulisen, mutta muuten viinissä ei ole valittamista – tässä Barbera toimii juuri sellaisena paremman pään arkiviininä, kuin sen kuuluukin: monikäyttöisenä yleisviininä, joka pärjää parhaiten tilanteissa, joissa viiniltä kaivataan happoja ja intensiivistä hedelmää, muttei juurikaan tanniineja.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämä viini kuitenkin myös osoittaa, millaisessa pulassa Piemonte rupeaa olemaan ilmaston lämpenemisen myötä. Perinteisesti Piemonten punaviineissä alkoholi on pyörinyt 13–13,5% tuntumassa, mutta nykyisin merkittävän osan alkoholipitoisuus on 14,5% ja sekä moni Barolo että Barbera puskee helposti 15% tuntumaan – ei edes 15,5% vahvuus ole nykypäivänä mahdoton! Suurin ongelma tässä on se, että Barbera on tyypillisesti parhaimmillaan helpostilähestyttävänä arkiviininä, mutta koska lajike tuntuu keräävän kypsyessään sokereja vielä innokkaammin kuin Nebbiolo, vaikuttaa moni Barbera yhä useammin olevan loppupeleissä turhankin kypsä, raskastekoinen ja joskus jopa häiritsevän viinainen esitys. Jos tämä kehitys jatkuu, onkohan tulevaisuudessa enää Piemontessa mahdollista viljellä Barberaa sellaisena kuin me olemme sen oppineet tuntemaan?</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Kypsän ja muhkean pään old-school Barbera, joka pysyy melko tuntuvasta alkoholistaan huolimatta yllättävän hyvin balanssissa.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Erittäin hyvä – omasta mielestäni Barbera on silloin parhaimmillaan, kun sen kanssa ei yritetä tehdä mitään vaikuttavaa superviiniä, vaan keskitytään lajikkeen vahvuuksiin: mehukkaaseen, tummasävytteiseen hedelmään ja ryhdikkääseen happorakenteeseen. Tässä Borgogno osuu Barberallaan hyvin maaliin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (18,98€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-11990922897840865702020-06-28T16:00:00.000+03:002020-06-29T13:15:16.513+03:00Baron Knyphausen Royal Blue Riesling Auslese 2010<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-bVZLsxIhA7I/XviJ_Tgo8GI/AAAAAAAAexI/qMrWh7iiUiQnbb31LP1fMiCazL5NsNmOwCLcBGAsYHQ/s1600/rieslingroyalblue2010.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="107" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-bVZLsxIhA7I/XviJ_Tgo8GI/AAAAAAAAexI/qMrWh7iiUiQnbb31LP1fMiCazL5NsNmOwCLcBGAsYHQ/s200/rieslingroyalblue2010.jpg" title="" width="44" /></a></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b>Baron Knyphausen Edition Royal Blue Riesling Auslese 2010</b></span></div><ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="http://gutshotel-baron-knyphausen.de/" target="-">Weingut Baron Knyphausen</a></li>
<li>Tyyppi: Valkoviini</li>
<li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/saksa.html">Saksa</a></li>
<li>Alue: Rheingau</li>
<li>Rypäleet: Riesling (100%) </li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta arviointihetkellä: 35,00€ (Joulukuu 2017)</li>
</ul><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: right;"><br />
</div><div style="text-align: right;"><a href="https://www.belvini.de/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: belvini</span></a></div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Vuosikerta 2010 oli Saksassa äärimmäisen poikkeuksellinen: huonot säät tuhosivat satoa hyvin varhaisessa vaiheessa, viiniköynnösten ollessa vasta kukassa, minkä vuoksi satomäärät jäivät jo heti varhaisessa vaiheessa erittäin alhaisiksi, paikoitellen jopa puoleen normaalista. Lisäksi elokuu oli lähes koko Saksassa poikkeuksellisen viileä ja kostea, minkä vuoksi viinien hapokkuus jäi erittäin korkeaksi. Kiitos matalaksi jääneiden satomäärien ja lämpimämpien sadonkorjuusäiden rypäleet onnistuivat saavuttamaan varsin korkean kypsyyden suurelta osin, joskin kypsyminen oli monin paikoin epätasaista, minkä vuoksi monet tuottajat joutuivat tekemään raaka-aineen karsintaa, mikä vähensi jo lähtökohtaisesti matalia satomääriä entisestään.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Vuosikerran 2010 Rieslingien tyypillisin piirre on tuntuva kypsyys ja usein aivan käsittämättömän korkeat happopitoisuudet. Siinä missä tyypillisen valkoviinin kokonaishapot ovat viinihappoina ilmaistuna yleensä noin 5,5–6,5 g/l tuntumassa ja normaalin Rieslingin hapot 6,5–8 g/l paikkeilla, on monien 2010 Rieslingien hapot luonnostaan pyörineet 9–12 g/l tuntumassa, joskin on tullut vastaan hapoiltaan jopa lähes 15 g/l asti päässeitä viinejä. Koska tavalliselle kuluttajalle tällaiset happomäärät ovat käytännössä täysin liiallisia, monet tuottajat pyrkivät pudottamaan viinien happopitoisuuksia keinotekoisesti (ns. <i>de-acidification</i>). Tällä tavoin osa tuottajista onnistui tekemään varsin tasapainoisia ja harmonisia Rieslingejä, joissa tuntuu vuosikerran erittäin runsaat hapot ja reipas kypsyys, mutta kokonaisuus on tasapainossa. Toiset tuottajat taas eivät hallinneet täysin happojen kontrollointia, minkä vuoksi jotkut viinit saattavat olla hapokkaasta vuosikerrasta huolimatta yllättävän (ja jopa tasapainottoman) matalahappoisia.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Toiset tuottajat taas lähtivät siitä, että viiniä ei tulisi peukaloida; esimerkiksi Baron Knyphausenin <b>Gerko Freiherr zu Knyphausenin</b> mukaan viinit, joiden happopitoisuuksia on korjailtu, ovat luonteeltaan vähäisempiä ja vaatimattomampia kuin viinit, joiden on annettu tulla sellaisiksi kuin luonto ja poikkeuksellinen vuosikerta ovat ne muovanneet. </div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Rheingaussa, Eltville-Erbachin kylässä sijaitseva Baron Knyphausen on jo 200 vuotta Knyphausenin vapaaherrojen suvun hallussa ollut viinitalo. Taloa luotsasi pitkään vapaaherra Gerko zu Knyphausen, mutta vuodesta 2015 talon johdossa on toiminut Gerkon poika, <b>Frederik zu Knyphausen</b>. Talon tyyli on yhdistellä perinteitä ja uutta: valtaosa talon viineistä on klassisia kuivia ja puolimakeita Rheingaun viinejä (sekä toki pienessä määrin myös makeita jälkiruokaviinejä), mutta toisaalta Knyphausen viljelee innokkaasti myös lähes sukupuuttoon kuolleita paikallisia lajikkeita (mm. Roter Riesling ja Gelber Orleans), tuottaa <i>field blend</i> -henkeen seitsemän eri lajikkeen Rheingauer Gemischter Satzia ja kokeilee innokkaasti miten Rieslingin ja pienet, uudet tammitynnyrit olisi mahdollista saada toimimaan parhaiten yhdessä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämä nyt arvioitava Edition Royal Blue Riesling on poikkeuksellinen viini, jonka Knyphausen on tuottanut vain kerran historiansa aikana – tänä poikkeuksellisena vuosikertana 2010. Knyphausenin lähtökohtana oli se, että viinin hävyttömän korkeista (yli 10 g/l) hapoista huolimatta viinin happoja ei lähdettäisi peukaloimaan, vaan se viiniytettäisiin sellaisenaan, ilman ylimääräisiä peukalointeja. Mikä viinin tekee erikoiseksi on se, että siinä missä hyvin monet muut happojen käsittelyä vastustaneet tuottajat valmistivat viininsä varsin makeiksi, jotta jäännössokeri toisi jotain tasapainoa naurettavan runsaille hapoille, oli Knyphausenin suunnitelmissa antaa viinin käydä ilman ylimääräisiä temppuja; viinin tulisi antaa käydä niin kuivaksi, kuin hiivat luonnostaan sen käyttäisivät. Vaikka rypäleet oli korjattu hyvin kypsinä, oli tuottajalle ihan ok, jos viinistä olisi tullut rutikuiva <i>Auslese trocken</i>.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viini on Erbacher Michelmark -viinitarhan Auslese-kypsyystasoisista Riesling-rypäleistä valmistettu valkoviini, jota Knyphausen loppujen lopuksi valmisti vain yhden 300-litraisen tynnyrin. Viinin on annettu käydä siihen asti, että hiivat lopuksi kyykkäsivät ja lopettivat käymisen, mikä on tapahtunut aivan kuivuuden kynnyksellä: viinissä on jäännössokeria <i>vain</i> 11,8 g/l (mikä on ehkä valkoviinille paljon, mutta erittäin hapokkaalle Rieslingille todella vähän). Happoja pehmentävää malolaktista käymistä viini ei ole käynyt läpi – eikä se todennäköisesti olisi käynytkään, vaikka tuottaja olisi tätä yrittänytkin, sillä näin happamassa ympäristössä jopa maitohappobakteeritkin kyykkäisivät pahasti. Tämän vuoksi viini jätettiin käymisen jälkeen kypsymään tynnyriin siinä toivossa, että riittävän pitkä ikäännyttäminen pehmittäisi ajan kanssa viinin happoja. Alkoholia viinissä on 13% ja happoja hirviömäiset 10,9 g/l. Tämä nyt arvioitu pullo oli etiketin mukaan numero 125, yhteensä 339 koskaan tuotetusta pullosta.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinillä on lasissa hyvin konsentroitunut hunajankeltainen väri, joskin yleisilmettä sävyttävät edelleen vielä melko nuorekkaat limetinvihreät vivahteet.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Lasista kohoava tuoksu on äärimmäisen avoin, ilmaisuvoimainen ja selkeästi erittäin kypsä. Makeaan taittuvasta aromimaailmasta erottuu hunajaa, persikkaa, hyvin kypsää sitruunavetoista hedelmää ja jopa sitrusmarmeladia, hieman kivistä mineraalia, kukkaisia omenankukan vivahteita, hentoja persimonin vivahteita ja pienin aavistus ruutista savuisuutta.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Suussa viini on selkeästi hyvin kypsän ja fokusoituneen oloinen, mutta kiitos tuntuvan hapokkuuden, yleisilme on todella rapsakka ja poikkeuksellisen intensiivinen. Makumaailmasta löytyy hyvin kypsää sitruunaa, Rheingaun Rieslingeille tyypillistä teräksistä mineraalia, maltillista mausteisuutta, hieman särmikästä kivisyyttä ja makean mehukkaita hunajamelonin vivahteita. Vaikka viinin hapokkuus on erittäin tuntuvaa, ei yleisilme ole kuitenkaan missään nimessä läheskään niin kireä ja aggressiivinen, kuin lähes 11 g/l happoja sisältävän, käytännössä kuivan valkoviinin voisi kuvitella olevan. Tästä lienee kiittäminen sekä viinin erittäin runsasta ja kypsää hedelmää että maltillista jäännössokeria, jotka molemmat pyöristävät happojen särmikkäintä terää juuri sopivasti.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viini jättää jälkeensä erittäin pitkän, rapsakan ja suutapuhdistavan jälkivaikutelman. Intensiivisessä jälkimaussa tuntuu hunajaista makeutta, happamankirpeitä sitruunaisia piirteitä, hieman rapeaa viheromenaisuutta, hillittyä teräksistä mineraalia, hentoa suolaista särmää ja hento aavistus greippistä hedelmälihan bitteriä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Kokonaisuutena Royal Blue Auslese on äärimmäisen, intensiivinen ja rakennevetoinen Riesling, joka on toisaalta erittäin kypsä ja hedelmävetoinen, mutta toisaalta happojen ansiosta käytännössä täysin rutikuivan tuntuinen. Vaikka viinissä on happoja enemmän kuin hammaslääkäri määrää, se on silti hämmentävän lähestyttävä tyyliltään, eikä tunnu lainkaan niin aggressiiviselta kuin tällaisella happomäärältä voisi kuvitella. Tästä huolimatta viini on edelleen aivan valtavan nuorekas ja siinä on enemmän kyse sen vielä-realisoitumattomasta potentiaalista kuin juotavuudesta nyt. Todennäköisesti viini tulee kehittymään parempaan suuntaan vielä vuosien – jopa vuosikymmenien – ajan, eli todennäköisesti viini ei tule vielä lähiaikoina saavuttamaan huippuaan. Tosin aina on mahdollista, että tämäkin arvio osoittautuu vääräksi, sillä vastaani on tullut muutamia saksalaisia vuosikerran 2010 Rieslingejä, jotka ovat olleet alun perin todella nuorekkaita ja kireitä, mutta sitten hyvin lyhyessä ajassa väsähtäneet ja muuttuneet tyyliltään erittäin kehittyneiksi. Täytyy siis toivoa, ettei tälle viinille pääsisi käymään samoin!</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Jos siis poikkeuksellisen vuosikerran poikkeukselliset Rieslingit kiinnostavat, muista pitää silmäsi auki tämän kyseisen viinin varalta! Vaikka viiniä on valmistettu vain muutamia satoja pulloja, on niitä jostain syystä näkynyt edelleen markkinoilla, ainakin silloin tällöin. Hinnat saattavat hieman vaihdella, mutta ainakin meikäläisen alkuperäisellä 35€ hinnalla viini on kyllä todellinen löytö.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Poikkeuksellisen vuosikerran äärimmäisen hapokas ja lähes täysin rutikuiva Auslese Riesling, jossa todella kypsä hedelmä, erittäin rakenteikkaat hapot ja konsentroitunut yleisilme asettuvat jonkinlaiseen kauhun tasapainoon, tehden viinistä kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten erittäin lähestyttävän ja kaikin puolin vaikuttavan super-Rieslingin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Erinomainen – viini on jo nyt todella vaikuttava, harmoninen ja tasapainoinen, mutta se on samalla vielä erittäin nuorekas ja vasta matkalla huipulleen. Aineksia täydelliseen viiniin tästä kyllä löytyy riittämiin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (35,00e) <b>ja laadun suhde</b>: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-37962827878849730622020-06-26T09:59:00.004+03:002020-06-26T09:59:51.204+03:00Domaine des Miroirs Les Prémices de Les Saugettes 2011<div style="text-align: justify;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-FGonzdMP614/XvWcZe12tXI/AAAAAAAAewo/jITGzkeTVRIsdYbQIWehkzibUrF0wy6KQCLcBGAsYHQ/s1600/saugettes.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;" title=""><img border="0" data-original-height="513" data-original-width="145" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-FGonzdMP614/XvWcZe12tXI/AAAAAAAAewo/jITGzkeTVRIsdYbQIWehkzibUrF0wy6KQCLcBGAsYHQ/s200/saugettes.jpg" title="" width="56" /></a></div><span style="font-size: 130%;"><b>Domaine des Miroirs Les Prémices de Les Saugettes 2011</b></span></div><ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: Domaine des Miroirs</li>
<li>Tyyppi: Valkoviini, AOC Côtes du Jura</li>
<li>Maa: Ranska</li>
<li>Alue: Jura</li>
<li>Rypäleet: Chardonnay (100%)</li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta arviointihetkellä: ? (Joulukuu 2014)</li>
</ul><div style="text-align: justify;"><br />
<br />
<div style="text-align: right;"><a href="https://www.lavanguardia.com/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: la vanguardia</span></a></div><br />
</div><div style="text-align: justify;">Yleensä kun viinien kohdalla hypejuna pääsee täyteen vauhtiin, on sen kyydissä olevia viinejä lähes mahdotonta päästä maistamaan. Joskus kuitenkin käy niin, että jonkun viinin pääsee maistamaan ennen kuin edes tietää sen olevan hypejunan kyydissä valmiina kiihdyttämään maatakiertävälle radalle. Itsellä kävi niin Domaine des Miroirsin kanssa.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Domaine des Miroirs on siis yksi kovimpaan kulttimaineeseen nousseita viinitaloja maailmassa. Sen on perustanut japanilainen <b>Kagami Kenjiro</b>, entinen Hitachin insinööri, joka 1990-luvun lopulla innostui viineistä ja ennen talon perustamistaan työskenteli vuosia mm. Schuellerilla Alsacessa ja Allemandilla Rhônessa. Vuonna 2010 hän muutti Juraan, aivan arvostetun tuottaja Ganevat'n naapuriin, ja vuonna 2011 hän tuotti ensimmäisen vuosikertansa. Kagami on pyrkinyt pitämään tuotantonsa mahdollisimman pienenä, jotta hän pystyy itse pitämään henkilökohtaisesti huolta viininteon jokaisesta vaiheesta; tämän takia Kagamin omistuksessa on erittäin vähän tarhoja (noin 1,5 ha Chardonnayta ja Savagninia kumpaakin, noin puoli hehtaaria Poulsardia ja 0,2 ha Trousseuta – yhteensä siis vajaat neljä hehtaaria!) ja näin ollen vuosituotantomäärät ovat hyvinäkin vuosina mikroskooppisia, keskimäärin noin 10,000 pullon tuntumassa. Kagami tuottaa kaikki viininsä täysin prosessiin puuttumatta, eli tarhoilla pyritään olemaan tekemättä juuri mitään, niiltä kerätyt rypäleet vain puristetaan, annetaan käydä hitaasti villihiivoilla ja sitten kypsyä vuosien ajan vanhoissa, neutraaleissa tammitynnyreissä ennen pullotusta. Viineihin ei lisätä missään vaiheessa lainkaan sulfiitteja. Nimi, jonka Kagami on antanut viinitalolleen (<i>miroir</i> tarkoittaa peiliä) on monimerkityksellinen: Kagamin mukaan hänen viininsä ovat kuva tai heijastus sekä hänestä itsestään että omistamiensa tarhojen <i>terroirista</i>, minkä lisäksi hänen sukunimensä, "kagami", tarkoittaa japaniksi myös peiliä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Jo viinin maistohetkellä – vuonna 2014 – Domaine des Miroirs oli onnistunut luomaan jo jonkin verran väreilyä natupiireissä ja viinien saatavuus oli tuolloinkin vähintäänkin kehnonpuoleinen (vaikkakaan itse en ollut asiasta vielä tuolloin tietoinen). Koska Kagamin tuotannosta menee vuosittain 30-80% myyntiin Japaniin, eikä pulloja lähtökohtaisestikaan ole kovinkaan montaa myytäväksi, on törmääminen pelkästään yhteen pullolliseen Miroirsia ollut jo alusta alkaen tuuripeliä. Kun viinit ovat nyt keränneet tässä joidenkin vuosien ajan mainetta ja ylistäviä kehuja, on viineistä tullut niin haluttuja, että niitä on tätä nykyä täysin mahdotonta saada enää mistään ja talon tuotanto on äärimmäisen allokoitua. Vaikka viinit ovat yleensä lähtöhinnoiltaan varsin kohtuullisia (noin 30–50€), on niiden harvinaisuus nostanut jälkkimarkkinahinnat aivan poskettomille tasoille (normaalisti viinit pyörivät noin 250–350€ tuntumassa, mutta ei ole tavatonta nähdä joidenkin viinien menevän yli 500€ hintoihin – esimerkiksi Jamie Goode kirjoitti blogissaan vain pari päivää sitten <a href="https://wineanorak.com/2020/06/22/does-a-producer-have-any-rights-to-their-wines-once-they-have-sold-them/" target="-">aiheesta mielenkiintoisen artikkelin!</a>). Ne harvat pullot, jotka myydään jotakuinkin tavalliseen jälleenmyyntihintaan katoavat yleensä sekunneissa, eivätkä yleensä edes satojen eurojen arvoisetkaan pullot pääse pölyttymään kauppojen hyllyillä pitkäksi aikaa.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämä arvioon päätynyt pullo on Juran Chardonnay ja tosiaan ensimmäistä Kagamin koskaan tuottamaa vuosikertaa. Ymmärtääkseni viini on muuten sama kuin Miroirsin Chardonnay Les Saugettes -tarhaviini "Mizuiro" mutta nimen "Les Prémices", joka viittaa viinin alkuun tai alkuihin, todennäköisesti tarkoittaa sitä, että tämä on viinin varhaisemmassa vaiheessa pullotettu ensimmäinen versio tai (myöhemmistä Les Saugettes'n vuosikerroista ei vastaavaa Les Prémices -versiota en ole nähnyt). Viini on valmistettu Kagamin tuttuun tyyliin hyvin kypsinä korjatuista rypäleistä ja täysin prosessiin puuttumatta, spontaanikäymisellä, pitkällä tynnyrikypsytyksellä ja täysin ilman sulfiittilisäyksiä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Väriltään viini on varsin konsentroituneen ja melko syvän kullankeltainen.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Uskomattoman intensiivisessä, valloittavan aromikkaassa ja todella reipasta kypsyyttä ilmaisevassa tuoksussa tuntuu voimakkaita persikoiden ja aprikoosien sävyä, hieman ylikypsää päärynää ja kvitteniä, hentoa kermaisuutta, ujoa aromaattisia öljyjä ja aavistus trooppista, banaanivetoista hedelmää. Viinin tuoksu on täysin kaikkea muuta mitä viileiltä ja mineraalisilta Juran Chardonnayilta on tottunut saamaan.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tuoksun tavoin myös viinin makumaailma on suorastaan hämmentävän konsentroitunut ja suorastaan päällekäyvä äärimmäisen voimakkailla persikan, appelsiinimarmeladin ja mehiläisvahan piirteillään. Taustalla häilyy myös hennompia vivahteita makean kukkaisista piirteistä, hillitystä mineraalisesta mausteisuudesta ja aavistuksesta lähes Riesling-mäisestä petrolisuudesta. Viinin hämmentävin piirre on kuitenkin sen tajuttoman intensiivinen ja uskomattoman rakenteikas hapokkuus, joka toisaalta on suuressa ristiriidassa viinin kypsyyden kanssa, mutta toisaalta ei tunnu lainkaan olevan tässä viinissä väärässä paikassa. Hapokkuuden lisäksi viinille tuo rakennetta myös pienin aavistus tanniinista otetta ikenissä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinin jälkivaikutelma on kuiva, uskomattoman pitkä ja keskimaun tavoin äärimmäisen intensiivinen. Viini jättää suuhun intensiivisiä aprikoosien, omenahillon ja aromaattisten yrttien sävyjä, hillittyä mausteista villihunajaa ja hentoa, ujosti funkya vahamaisuutta. Jälkimaku supistuu voimakkaan kuivaksi loppua kohti, jättäen lopuksi melko tuntuvan mausteisen ja jopa kohtalaisen bitterisen maun kielelle, mitä korostaa pienin aavistus volatiilista särmää.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Kokonaisuutena tämä Kagamin Chardonnay on yksinkertaisesti pysäyttävä – se on todellakin jotain, mitä en olisi koskaan voinut kuvitella maistavani Juran viineistä. Se on kuin järjettömän konsentroitunut Chardonnay steroideilla – joskin tämä mielikuva on hieman väärä, sillä viiniin ei ole pumpattu mitään ylimääräistä roinaa; se on juuri niin luonnollinen kuin japanilainen natutuottaja voi Juran viinistä tehdä. Tästä huolimatta viini on kaikin puolin ainutlaatuinen: se on toisaalta äärimmäisen kypsä, konsentroitunut ja intensiivinen, mutta toisaalta myöskin uskomattoman raikas, ryhdikäs ja eloisa – kiitos viinin hämmentävän rapsakan hapokkuuden. On äärimmäisen harvinaista, että joku viini, josta en ole koskaan kuullut aikaisemmin, kykenee tällä tavoin iskemään tajuntaani kuin salama kirkkaalta taivaalta ja pudottamaan siltä paikalta meikäläisen ahterilleen istumaan.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämän viinin perusteella suosittelen erittäin lämpimästi tarttumaan tilaisuuteen ja nappaamaan jahkailematta pullon talteen jos missään sattuu vastaasi kävelemään yksikin lesti Domaine des Miroirsia. On kuitenkin mainittava, että tällä hetkellä liikkuu epämääräisiä huhuja, että Kagami olisi lopettanut toimintansa ja palannut takaisin Japaniin, mutta googlailemalla en ole löytänyt oikein minkäänlaisia vastauksia, jotka joko vahvistaisivat huhut tai kuittaisivat ne tyhjiksi. Jos Kagami todella on lopettanut uransa, muuttuisivat todennäköisesti hänen viininsä erittäin tavoitelluista yksisarvis-viinistä todellisiksi keräilyharvinaisuuksiksi, joiden hinnat varmasti karkaisivat lopullisesti tavallisten kuluttajien ulottumattomiin. Täytyy toivoa, että huhut olisivat perättömiä eikä Kagami olisi lopettanut uraansa, sillä muuten tämä ainutlaatuinen viinitalo jäisi vain hyvin kirkkaana hohtaneeksi mutta harmillisen lyhytkestoiseksi tähdenlennoksi. Ainakin tämä <a href="https://thefeiringline.com/best-of-tfl-kenjiro-kagami/" target="-">Alice Feiringin artikkeli Domaine des Miroirsista</a> on päivätty loppuvuoteen 2019, eikä siellä mainita asiasta mitään, joten tältä osin hommat tuntuvat näyttävän valoisilta.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Käsittämättömän konsentroitunut, intensiivinen ja uskomattoman ryhdikäs Juran Chardonnay, joka pakenee määrittelyjä ja tarjoaa jotain sellaista, mitä hyvin harva tuottaja niin Jurassa kuin koko maailmassa pystyy viinillä antamaan.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – maailmassa on harvassa ne viinit, jotka kykenevät tämän Chardonnayn tavoin sekä yllättämään että suorastaan laajentamaan omaa käsityskykyä siitä, mitä viini voi olla. Ennen tätä viiniä en voinut kuvitellakaan, että Jurassa olisi mitenkään mahdollista tehdä tällaista valkoviiniä. </div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-769240933023878172020-06-25T07:30:00.000+03:002020-06-25T07:30:00.307+03:00Joaquin JQN 203 Piante a Lapio 2012<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-pVrFclKX51I/XvPHrG89RHI/AAAAAAAAewU/SgD9s0uoUQ4yHYok-LUfIrOh1SXfz2LBQCLcBGAsYHQ/s1600/jqn203piantealapio.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="413" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-pVrFclKX51I/XvPHrG89RHI/AAAAAAAAewU/SgD9s0uoUQ4yHYok-LUfIrOh1SXfz2LBQCLcBGAsYHQ/s200/jqn203piantealapio.jpg" title="" width="51" /></a></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b>Joaquin JQN 203 Piante a Lapio 2012</b></span></div><ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="https://www.joaquinwines.com/" target="-">Joaquin</a></li>
<li>Tyyppi: Valkoviini, IGT Campania</li>
<li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/11/italia.html">Italia</a></li>
<li>Alue: Campania</li>
<li>Rypäleet: Fiano (100%)</li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta arviointihetkellä: 89,30€ (Syyskuu 2016)</li>
</ul><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: right;"><br />
</div><div style="text-align: right;"><br />
</div><div style="text-align: right;"><a href="https://www.drinksandco.com/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: drinks&co</span></a></div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Italiassa tehdään vaikuttavia puna- ja valkoviinejä läpi koko maan, mutta niin median kuin kuluttajienkin mielenkiinto tuppaa keskittymään lähinnä punaviineihin – niidenkin osalta kiinnostus yltää pohjoisesta laskeutuen vain Keski-Italian Toscanaan asti. Etelässä sijaitsevan Campanian saattaa joku satunnainen harrastaja muistaa, mutta silloinkin lähinnä punaisten Taurasin viinien vuoksi. Tästä huolimatta on hyvä pitää mielessä, että Italiassa tehdään todella vaikuttavia maailmanluokan valkoviinejä – eikä vain viileämmässä pohjoisessa, sillä myös saapasmaan lämpimistä eteläosista löytyy todella mainioita tapauksia. Koska eteläinen Italia on suurelta osin varsin köyhää aluetta, on valtaosa eteläitalialaisista viineistä hinnaltaan varsin edullisia. Tässä mielessä tällä kertaa arvioon päätynyt JQN 203 ei kyllä millään tavalla edusta tyypillistä eteläitalialaista valkoviiniä lähes satasen hinnallaan. Noh, pakko myöntää, ettei viini ole kyllä kovinkaan tavanomainen valkoviini millään muullakaan tavalla.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Joaquin on <b>Raffaele Paganon</b> oma projekti, jonka hän potkaisi käyntiin vuonna 1999 tavoitteenaan sekä nostaa Campanian viinien arvostusta että tuottaa alueen parhaimmat viinit. Joaquinin viineihin tarvittavat rypäleet tulevat sekä viinitalon omilta tarhoilta että ostotavarana, mutta tavoitteena on aina korkein mahdollinen laatu, mitä suorastaan naurettavan vanhojen ja erittäin pienisatoisten tarhojen rypäleiden tuoma konsentraatio usein onnistuu alleviivaamaan. Esimerkiksi talon huippu-Taurasiin käytetyt Aglianico-rypäleet tulevat tarhalta, jonka vanhin osa on istutettu yli 200 vuotta sitten. Koska viinitalolla raakataan armotta rypäleet, joiden laatu ei ole tarpeeksi korkea, tarkoittaa tämä sitä, että talon tuotantomäärät ovat jossain vaatimattoman ja olemattoman välimaastossa ja pullokohtaiset hinnat kilpailevat kelvollisten Barolon ja Burgundin viinien tasolla. Talon meininki on selvästi täysin toisenlaista, mihin köyhässä Etelä-Italiassa on totuttu.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Pagano ei pelkästään keskity pitämään viiniensä laatua mahdollisimman korkealla; hän haluaa myös, että hänen viininsä edustavat juuri paikallista viinikulttuuria. Tästä syystä hän viljelee vain Campanialle tyypillisiä lajikkeita ja viinit valmistuvat varsin minimaalisesti prosessiin puuttuen. Joaquinin viineistä on siis turha etsiä kansainvälisiä lajikkeita tai kaupallisia hiivakantoja. Talon viinit valmistetaan pääasiassa punaisesta Aglianicosta ja valkoisesta Fianosta, mutta Joaquinin oma erikoisuus on <i>Joaquin dall'Isola</i> – Caprin saaren omista rypälelajikkeista valmistettu valkoviini, joka on samalla yksi vain muutamasta kaupallisesti valmistetusta Caprin viinistä koko maailmassa.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämä nyt arvioitu viini on talon huippuvalkoviini, joka valmistetaan <i>Fianosta</i>. Fiano on yksi eteläisen Italian vanhimmista valkoisista rypälelajikkeista, josta on kirjallisia merkintöjä jo 1400-luvulta ja joka taitavissa käsissä taittuu hyvin laatuviinien valmistukseen. Lajike ei kuitenkaan ole ollut perinteisesti viljelijöiden keskuudessa mitenkään erityisen suuressa suosiossa, sillä se on luonnostaan melko matalasatoinen, minkä lisäksi rypäleet ovat sekä pienikokoisia että paksukuorisia – tämä tarkoittaa sitä, että yhdeltä tarhahehtaarilta Fiano tuottaa merkittävästi vähemmän viiniä kuin joku toinen, runsassatoisempi lajike. Tähän Joaquinin lippulaivaviiniin tarkoitetut rypäleet kerätään <i>Lapiò</i>-Crun yli satavuotiaista viiniköynnöksistä, jotka on istutettu ennen kuin viinikirva on saapunut alueelle, eli ne kasvavat edelleen varttamattomina, omilla juurillaan. Koska viiniköynnökset kasvavat vulkaanisessä maaperässä, jossa viinikirva ei tavallisesti kykene menestymään, saavat ne toivottavasti kasvaa myös tulevaisuudessakin rauhassa vitsauksilta.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Sadonkorjuun jälkeen näiden vanhojen Fiano-köynnösten rypäleistä murskaamalla saatu mehu siirretään käymään vanhoihin 500-litraisiin kastanjapuutynnyreihin, jotka jätetään aavistuksen vajaatäytölle ja joita ei täytetä kypsymisen aikana. Kun rypälemehu lähtee käymään spontaanisti villihiivoilla, muodostuu viinin pinnalle sitä hapelta suojaava <i>flor</i> (tai <i>voile</i>) eli hiivahuntu – samaan tapaan kuin esimerkiksi Sherryn Fino- ja Manzanilla-viineissä. Viini käy tynnyreissä hitaasti noin kahden kuukauden ajan, hiivahunnun hapelta suojaamana. Kun käyminen loppuu tai hiivahuntu osoittaa katoamisen merkkejä, siirretään viini kypsymään täysiin tynnyreihin ettei se pääse hapettumaan. Alkoholia viinistä löytyy 13,5%.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinillä on intensiivinen ja ujosti utuinen kellanvihreä väri, joka taittuu hennosti Mountain Dew'mäiseen neonvihreään.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinillä on erittäin luonteikas ja villihkö tuoksu, josta kyllä erottaa Sherrymäisiä <i>flor</i>-kypsytyksen tuomia aldehydisiä piirteitä: silputtuja vihreitä manteleita, pähkinärouhetta, hieman leikattua nurmikkoa, maltillista vahamaisuutta, hentoa vihreää luumua ja ujoa viheromenaisuutta.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viini on suussa erittäin intensiivinen, moniulotteinen ja kohtalaisen täyteläinen. Hyvin mehukkaassa makumaailmassa erilaiset piirteet tuntuvat elävän jatkuvasti, muuttaen muotoaan koko ajan. Kielellä pyörii silputtuja manteleita, kulmikasta kivistä mineraalisuutta, terävää aldehydistä suolaisuutta, hieman vahamaista funkia, maltillisia savuisia piirteitä, hillittyä vihreää luumua, hentoja omenanviipaleiden vivahteita ja aavistus olkisuutta. Vaikka viinin hapokkuus on korkeintaan kohtalaisen korkea, on kokonaisuus hämmentävän freesi ja tasapainoinen – mistä osittain voi kiittää viinin terävän aldehydisyyden tuomaa särmää.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Suuhun jäävä jälkivaikutelma on pitkä, vivahteikas ja melko intensiivinen. Jälkimaku jättää jälkeensä kalkkista mineraalisuutta, savuisia piirteitä, hieman hiivasakkaista kermaisuutta, kevyttä yrttistä bitterisyyttä, maltillista vahamaisuutta, hennon suolaista aldehydistä särmää, ujosti hartsisia piirteitä ja aavistuksen mehukasta vihreää luumua.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Kokonaisuutena JQN 203 on ainutlaatuinen, luonteikas ja erittäin moniulotteinen Fiano, josta löytyy sekä valtavan paljon syvyyttä ja voimaa että hurmaavaa raikkautta ja eleganssia. Neljän vuoden iässä testattuna viini tuntui vielä erittäin nuorekkaalta ja sen voi helposti kuvitella jatkavan kehittymistä vielä useiden vuosien ajan.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Mutta miten viini sitten suhtautuu suurempaan kuvaan? Viinin Fino-henkinen aldehydisyys yhdistettynä hämmentävään konsentraation tuntuun ja monipuoliseen aromimaailmaan osui omaan makuuni kyllä oikein mainiosti. Sen sijaan jos en tietäisi viinin valmistusteknisestä puolesta etukäteen, voisi viinin aromimaailma tulla jopa jonkin asteisena yllätyksenä itselleni, kun taas tavan kuluttaja todennäköisemmin pitäisi viiniä yksiselitteisen virheellisenä ja lähtisi palauttamaan sitä heti myymälään. Kyseessä on siis ehdottomasti viini, joka tulee tietää ja jota tulee ymmärtää jo ennen kuin pulloa on avattu! Entä sitten Campanian yleiseen, suhteellisen matalaan hintatasoon nähden suorastaan posketon, satasen tuntumassa huiteleva pullohinta? Noh, viini on kyllä poikkeuksellisen tyyris jo laadukkaaksi valkoviiniksi, puhumattakaan eteläitalialaisesta sellaisesta, mutta pakko tässä on myöntää, että kyllä se myös onnistuu tarjoamaan taalereille jonkinlaista vastinetta – en nimittäin koskaan ole kokenut vastaavanlaista viiniä, mihinkään hintaan.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Uniikki ja todella vaikuttava super-Fiano, jossa yhdistyy todella moniulotteinen ja vaikuttavan intensiivinen makumaailma suolaiseen, hieman Fino Sherryä muistuttavaan aldehydiseen terävyyteen.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Täydellinen – mutta vain jos viinin todella persoonallinen tyyli sattuu toimimaan omaan makuun. Voisin viinin veikata olevan todellinen vedenjakaja: toisille viini on ainutlaatuinen ja erittäin vaikuttava esitys, toisille liian kummallinen tai jopa virheelliseltä maistuva. Viiniin kannattaa tutustua, mutta ehdottomasti jonkinasteisella varauksella.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Hinnan</b> (89,30€) <b>ja laadun suhde</b>: OK – viini on hintansa arvoinen.</div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-158302886247760787.post-9067925639329187732020-06-23T07:00:00.000+03:002020-06-23T09:33:52.530+03:00Allesverloren Red Muscadel 2013<div class="separator" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em; text-align: center;"><img border="0" data-original-height="555" data-original-width="158" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-lwRYmzAtJyo/XvEoEwWm1tI/AAAAAAAAewE/KW3PzDxft_EgYWRxwikplbGd1KsDWq59QCLcBGAsYHQ/s200/redmuscadel.jpg" title="" width="56" /></div><div style="text-align: justify;"><span style="font-size: 130%;"><b>Allesverloren Red Muscadel 2013</b></span></div><ul style="text-align: justify;"><li>Valmistaja: <a href="http://www.allesverloren.co.za/" target="-">Allesverloren</a></li>
<li>Tyyppi: Väkevöity viini</li>
<li>Maa: <a href="http://viinihullu.blogspot.com/2011/12/etela-afrikka.html">Etelä-Afrikka</a></li>
<li>Alue: Western Cape, Swartland</li>
<li>Rypäleet: Muscat Rouge à Petits Grains (100%)</li>
<li>Koko: 0,75</li>
<li>Hinta arviointihetkellä: ? (Syyskuu 2014)</li>
<li>Hinta nyt: 179 Rand (~9,20€; Kesäkuu 2020, Allesverloren)</li>
</ul><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: right;"><a href="https://www.allesverloren.co.za/" target="_blank"><span style="font-size: xx-small;">kuva: allesverloren</span></a></div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Etelä-Afrikka mielletään tätä nykyä lähinnä moderneja punaviinejä ja raikkaita valkoviinejä tuottavaksi maaksi, mutta maan viinihistoriaa tarkemmin tutkiessa voi tämän todeta olevan vain pari vuosikymmentä vanha ilmiö – siinä missä viiniä noin muuten on Etelä-Afrikassa viljelty jo 1600-luvun puolesta välistä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Historiallisesti Etelä-Afrikassa on viljelty lähinnä helppohoitoisia ja suurisatoisia lajikkeita, joista on saatu laadultaan melko matalatasoisia kuivia viinejä, joiden tasoa on vasta viime vuosikymmenien viininviljelyn ja -valmistuksen modernisoinnin myötä onnistuttu nostamaan. Sen sijaan vuosisatojen ajan Etelä-Afrikassa viljellyistä rypäleistä on paikallisesti valmistettu sekä rypäletisle brandya, että erilaisia makeita viinejä, joista useimmat ovat pohjautuneet juuri tisleillä väkevöimiseen. Kuuluisan Vin de Constancen lisäksi ns. <i>Cape Port</i> on ollut yksi maan tunnetuimpia viinityylejä ja erityisesti Portugalilla on ollut vahva vaikutus maan väkevöityjen viinien tyyleihin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Vaikka nykyisin Etelä-Afrikka tunnetaan kuivista puna- ja valkoviineistä, ei maan väkevöityjen viinien valmistus ole kadonnut minnekään – päin vastoin! Viininvalmistusmenetelmien kehittymisen myötä eteläafrikkalaiset väkevöidyt viinit ovat usein laadukkaampia ja puhdaspiirteisempiä kuin menneen ajan rustiikkisemmat tuotokset, jotka pohjautuivat enemmän perinteeseen ja tekemällä opittuun kuin todelliseen ymmärrykseen viininvalmistuksesta. Näiden väkevöityjen viinien merkittävin haaste on nykyajan viinitrendit: on vaikea kuvitella kuivia ja raikkaita valko- ja punaviinejä suosivia suuria massoja vähemmän kiinnostavaa viinityyliä kuin makeat väkevöidyt viinit uudesta maailmasta. Etelä-Afrikassa käymässä voisi kuvitella löytävänsä valtavasti toinen toistaan mielenkiintoisempia väkevöityjä viinejä, mutta on melko turha kuvitella, että niitä vietäisiin juurikaan maan rajojen ulkopuolelle...</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämän nyt arvioitavaksi päätyneen väkevöidyn viinin pääsin testaamaan joskus vuosia sitten ja se oli ehdottomasti yksi vaikuttavimpia tekijöitä herättämään kiinnostustani uuden maailman väkevöityihin viineihin. Viinin on tuottanut Swartlandissa sijaitseva ja varmaankin monille suomalaisille kuluttajille Alkon hyllyiltä tuttu <b>Allesverloren</b>, jolla on historiaa viinintuottajana aina 1700-luvun alkuun asti ja joka on ollut nykyisin taloa luotsaavan Malanin suvun omistuksessa jo vuodesta 1872.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Tämä väkevöity viini on valmistettu Muscat-lajikkeen punaisesta mutaatiosta (Muscat Rouge à Petit Grains), joka tunnetaan Etelä-Afrikassa paremmin nimellä <i>Red Muscadel</i> (Muscat'n yksi eteläafrikkalaisista synonyymeistä on siis <i>Muscadel</i>*). Viini on valmistettu murskaamalla hyvin kypsinä poimitut rypäleet, minkä jälkeen viinin on annettu maseroitua avoimissa käymissammoissa lyhyen aikaa kuorten kanssa, jolloin kuorista on saatu uutettua väri- ja makuaineita viiniin. Kun viinin jäännössokeri on käymisen myötä laskenut halutulle tasolle, pumpataan viini kuorten päältä pois kypsytysastiaan, jossa neutraali rypäletisle on valmiina odottelemassa. Tisle nostaa käyvän rypälemehun alkoholipitoisuuden niin korkeaksi, että hiivat kuolevat ja käyminen pysähtyy. Makean viinin annetaan asettua ja kypsyä tankeissa, kunnes se pullotetaan. Tässä viinissä on alkoholia 16,5% ja jäännössokeria 208 g/l. Vaikka happoja on melko maltilliset 4,4 g/l, on viinillä silti verrattain matala pH 3,25 – osasyy tähän on siinä, ettei viini ehdi koskaan käydä happoja pehmentävää (eli pH:ta nostavaa) malolaktista käymistä, sillä viini ei koskaan käy alkoholikäymistä loppuun ja malolaktinen käyminen tapahtuu tyypillisesti alkoholikäymisen pysähdyttyä.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><i><span style="font-size: x-small;">* Tällä taas ei ole mitään tekemistä nimeltään hyvin samankaltaisen Muscadelle-rypälelajikkeen kanssa, jota </span></i><i><span style="font-size: x-small;">tavataan </span></i><i><span style="font-size: x-small;">enemmän esimerkiksi Bordeaux'n alueen makeissa viineissä ja Australian väkevöidyissä viineissä.</span></i></div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Lasissa viinillä on läpinäkyvä ja upean hohtava Camparin-punainen väri.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Kuten Muscat-viiniltä odottaa saattaa, viinillä on äärimmäisen aromaattinen tuoksu. Tämä tuoksu on kuitenkin hyvin erilainen kuin tavanomaisella väkevöidyllä Muscat-viinillä, mistä todennäköisesti on kiittäminen viinin maseroitumista punaisten kuorien kanssa. Valloittavasta aromimaailmasta löytyy makeaa simaisuutta, eksoottisia kukkia ja ruusuvettä, hieman kandeerattuja appelsiininkuoria, kevyttä ruusunmarjaisuutta, hentoa pihlajanmarmamarmeladia ja ujoa vadelmakarkkia.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinillä on erittäin täyteläinen, todella makea ja hieman tahmeahko suutuntuma. Makumaailma on tuoksun tavoin äärimmäisen rehevä, moniulotteinen ja suorastaan hämmentävän intensiivinen; kielellä pyörii simaa ja rusinaisuutta, makeaa pihkaisuutta, hillittyä appelsiinimarmeladia, Pihlaja- / kettukarkkeja, maltillista vadelmamehuisuutta, kevyttä punasävyistä rypäleisyyttä, hentoa eksoottista mausteisuutta, ujoa tasapainottavaa bitterisyyttä ja aavistus sienimäistä maamaisuutta. Kokonaisuus muistuttaa paljon Muscat'sta tai Gewürztraminerista tehtyä väkevöityä viiniä, mutta siitä löytyy todella paljon enemmän kerroksia ja vivahteita kuin vastaavantyylisestä viinistä on tottunut löytämään. Yleisilme ei ole varsinaisen löysä tai rakenteeton, mutta kokonaisuus tuntuu kuitenkin melko pehmeänpuoleiselta, sillä maseraatiosta huolimatta viinissä ei ole juuri lainkaan tanniineja, minkä lisäksi maltillinen hapokkuus tuntuu hieman jäävän todella rehevän jäännössokerin jalkoihin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Viinistä jää suuhun todella intensiivinen, pitkäkestoinen ja erittäin makea jälkivaikutelma. Jatkuvasti elävässä, parfyymisen kukkeassa jälkimaussa häilyy simaisuutta, kettukarkkia, lokumit mieleen tuovaa ruusuvetistä kukkeutta, hillittyä nallekarkkia, hentoa kandeerattua appelsiininkuorta ja ujoa mandariinimehua.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">Kokonaisuutena tämä eteläafrikkalainen, väkevöity punainen Muscat on todella valloittava ja aromimaailmaltaan lähes taianomainen tapaus – sekä myös jotain sellaista, jota en ole koskaan tavannut missään eurooppalaisessa viinissä. Sen yleisilmeen kyllä tunnistaa kukkeista piirteistään Muscat'ksi, mutta viinissä on silti todella paljon omintakeista ja hyvin ainutlaatuista eksoottisuutta, joka todennäköisesti tulee sen saamasta maseraatiosta punaisten kuorien kanssa. Vaikka kokonaisuus voisi olla hieman tasapainoisempi, jos viinin olisi annettu käydä hieman kuivemmaksi – jolloin viinin hapot ja jäännössokeri olisivat olleet kenties aavistuksen paremmin keskenään tasapainossa – on viini tästä huolimatta ylettömän herkullinen ja hurmaava esitys.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;">On vaikea sanoa mihin suuntaan viini tästä kehittyy sen saadessa ikää. Koska viini on maistettu äärimmäisen nuorena (vain reilun vuoden ikäisenä) on se varmasti ollut maistohetkellä aivan poikkeuksellisen aromaattinen, sen nuorekkaiden primääriaromien ollessa tässä vaiheessa pääosassa. Tuottaja kuitenkin antaa tälle viinille toista vuosikymmentä ikääntymispotentiaalia, joten viini ei varmasti iän myötä mene huonoksi – ainoastaan muuttaa muotoaan. Vaikka tätä kyseistä viiniä voi olla mahdotonta löytää Suomesta, suosittelen pitämään niin Red Muscadelit kuin muutkin uuden maailman väkevöidyt viinit mielessä! Monesti ne voivat tarjota varsin vaikuttavia – yllättäviäkin – makuelämyksiä ja usein vallan kohtuulliseen hintaan! Aiheesta innostuneille voisin vinkata, että esimerkiksi länsinaapurimme monopolin valikoimista on löytynyt Allesverlorenin Ruby-tyylistä väkevöityä viiniä jo vuosia vallan kohtuulliseen hintaan.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Lyhyesti</b>: Äärimmäisen aromaattinen, kiehtova ja omintakeinen väkevöity viini, jossa yhdistyy Muscat'n kukkeat piirteet rehevämpiin ja tummasävyisempiin makeiden punaisten viinien vivahteisiin.</div><div style="text-align: justify;"><br />
</div><div style="text-align: justify;"><b>Arvio</b>: Erinomainen – lähes maaginen viini, joka osoittaa, että väkevöity viini voi olla todella valloittava olematta vuosikymmeniä kellarikypsytelty Port, Madeira tai Rivesaltes. Erittäin herkullinen ja mieleenpainuva tuttavuus. </div>Ottohttp://www.blogger.com/profile/08410132544589500796noreply@blogger.com0