Pasqua Amarone della Valpolicella 2010

Pasqua Amarone della Valpolicella 2010

• Valmistaja: Pasqua
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Amarone della Valpolicella
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Valpantena
• Rypäleet: Corvina (65%), Rondinella (25%), Corvinone (5%), Negrara (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 34,70e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 35,20e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
  181 SEK (~20,40e, Systembolaget)

kuva: systembolaget

Toivottavasti nyt kirjaamissani tiedoissa on sama viini kuin mikä tuli testattua Mikä viinissä. Siellä nimittäin viinin mainostettiin olevan Pasquan "Black Label" Amarone, kun taas yhtiön omat sivut eivät missään puhu tuollaisesta nimikkeestä. Itse asiassa ainoa Pasqua Amarone, jolla näyttää olevan musta etiketti, on talon aivan perustason Amarone, joka tulee Valpolicellan alueen keskialueella sijaitsevasta Valpantenan laaksosta. Näitä Valpantenan alueen viinejä harvoin arvostetaan yhtä korkealle kuin Valpolicella Classicon viinejä, mutta Valpantenan alue yleensä tuottaa keskimäärin perus-Valpolicellaa piirun verran parempia Amaroneja.

Viinin "Black Label" -nimi vaikuttaa siis vain yritykseltä saada hieman lisää prestiisiä viinin nimeen – kyseessä pitäisi kuitenkin olla aivan tavallinen perus-Amarone. Viini on valmistettu varsin tyypillisellä Amarone-menetelmällä: käsinpoimittuja rypäleitä kuivatetaan n. kolmen kuukauden ajan ja tammikuun loppupuolella niistä puristetaan selkeästi konsentroituneempaa mehua. Tätä mehua maseroidaan käymisvaiheessa kuorien kanssa n. kuukauden ajan, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään pieniin tammitynnyreihin 18-20 kuukauden ajaksi. Lopuksi viinin annetaan kypsyä vielä n. 4 kuukautta pullossa, jolloin lain edellyttämä vaatimus 2 vuoden minimikypsytysajasta täyttyy.

Väriltään tämä Pasquan Amarone on melko läpinäkyvän rubiininpunainen, mutta sävyltään kuitenkin varsin tummahko.

Tummanpuhuvasta tuoksusta löytyy luumuisuutta, kirsikkahilloa, kevyttä yrttisyyttä ja kohtalaisesti tuntuvaa alkoholia – mikä 15% vitamiineilla ei ole mikään varsinainen yllätys.

Makeaan taittuva maku on varsin rehevä ja alkoholin puolesta suht tulinen. Kielellä pyörivistä runsaista mauista voi erottaa ainakin kypsää tummaa hedelmää kuten luumua, viikunaa ja karhunvatukkaa, pippurista mausteisuutta, makeaa kirsikkaisuutta ja kohtalaisesti tuntuvaa tammea. Tanniinit ovat varsin runsaita ja hapokkuuskin on sopusuhtaista, joten paketti onnistuu pysymään sopivasti kasassa. Varsin uuttunut makumaailma on tanakka ja täyteläinen, mutta samalla jopa turhankin alkoholinen ja nuorekas – tömäkkä makumaailma kaipaa kaikesta huolimatta lisää intensiteettiä runkoon peittämään alkoholia, sekä lisää ikää tuomaan enemmän harmoniaa ja tasapainoa kokonaisuuteen. Nyt viini vaikuttaa varsin vaikuttavalta, mutta kömpelöltä ja tietyllä tapaa epäluontevalta; viinin osa-alueet eivät oikein tunnu keskustelevan keskenään.

Keskipitkä ja rehevä jälkimaku on makean kirsikkainen, mausteinen, Amaroneille tyypillisesti melko bitterinenkin ja alkoholin puolesta kohtalaisesti tuntuvan lämmin. Melko runsas tanniinisuus kuivattaa suuta tehokkaasti.

Yleisesti Pasquan Amarone on varsin vakuuttava ja lupaava ei-Classico-Amaroneksi – viinissä on Valpantenan viinien mehevyyttä ja runsautta, mutta myös Classicoille tyypillisempää tiukkuutta ja intensiteettiä. Kokonaisuus ei kuitenkaan vakuuta alusta loppuun, vaan vaikka ne tarvittavat osaset "ovat siellä", niiden keskinäinen balanssi tuntuu olevan hukassa. Kenties antamalla viinille useamman vuoden lisää ikää, saattaa kokonaisuus saavuttaa paremman tasapainon, mutta tällä hetkellä viini tuntuu turhan kömpelöltä ja siksi hieman raa'ahkolta korkattavaksi.

Laatuunsa nähden viini tuntuu aivan liian hinnakkaalta tapaukselta: perusvalikoiman paremmat Valpolicella Classico Amaronet ovat n. 35 euroa, kun simppelimmät perustason Amaronet asettuvat sinne 20 ja 30 euron välimaastoon – enkä kyllä rankkaisi tätä niiden laadukkaampien Classicoiden seuraan. Nuoren Amaronen intensiivisyyttä ja rotevuutta löytyy, muttei eleganssia ja harmoniaa. Kypsytyksen lisäksi kenties useamman tunnin karahvointi voisi tuoda jotain apua tähän.

Itse asiassa näköjään Systembolagetissa viini on enemmän hintansa väärti ostos: Pasqua Amarone irtoaa Systemin perusvalikoimasta 181 kruunun eli piirun verran päälle 20 euron hintaan – tähän hintaan voin sanoa jo viinin olevan hintansa väärti ostos! Sen sijaan 35 eurolla kyllä löytyy runsaasti parempiakin sijoituskohteita ihan Alkonkin hyllyiltä.

Lyhyesti: Tuhti, roteva ja intensiivinen Valpantenan Amarone, joka vaikuttaa olevan vielä hieman ns. "vaiheessa" ja jossa alkoholi puskee paikoin hieman häiritsevästi läpi. Lupaava tapaus ollakseen Classicon ulkopuolelta; kenties joidenkin vuosien odottelu voisi tuoda parempaa balanssia viiniin.

Arvio: Erittäin hyvä – nyt korkattuna viini lienee parhaimmillaan tuhtien ja runsasmakuisten ruokien kyljessä. Jos viinin haluaa korkata fiilistelykäyttöön, tarvitsee se selvästi lisää ikää – nykykunnossa viini iskee lähinnä turpaan ilman yritystäkään fiilistellä mitään.

Hinnan (35,20e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Hinnan (20,40e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Luigi Righetti Campolieti Ripasso 2010

Luigi Righetti Campolieti Ripasso Valpolicella Classico Superiore 2010

• Valmistaja: Luigi Righetti
• Tyyppi: Punaviini, DOC Valpolicella Classico Superiore
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,20e / 16cl (Heinäkuu 2013, Gabriel 1763, Porvoo)
• 12,98e (Alko)
• Hinta nyt: 12,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Kesällä visiitillä Porvooseen tuli käytyä syömässä jo aiemmin varsin näppärän oloiseksi todetussa ravintola Gabriel 1763:ssa. Alun perin mieleni olisi tehnyt risottoa, mutta koska ainoa ravintolan ainoa houkutteleva valkoviini oli päässyt loppumaan, vaihdoin suunnitelmaa. Tilasin pizzan ja lasillisen ihan Alkon hyllyiltäkin löytyvää Ripassoa.

Luigi Righetti on tullut aiemmin tutuksi tilausvalikoimasta löytyvällä, varsin tiukkarakenteisella Amaronellaan. Campolietti Ripasso haijastelee ainakin valmistusteknisesti tuota kyseistä Amaronea: viini valmistetaan talon Campolietti Valpolicellasta, jonka annetaan aluksi kypsyä teräksessä seuraavaan kevättalveen asti, jolloin talon Amarone siirretään kypsymään ja niihin käytettyjen, rusinoitujen rypäleiden kuoret siirretään Valpolicellan sekaan, jolloin viini saa lisää sokereita ja uutosta ja käyminen alkaa uudelleen. Tämän jälkeen viini laitetaan kypsymään slavonialaisiin tammisammioihin ja pieniin barrique-tammitynnyreihin noin vuodeksi.

Väriltään viini on hyvin tumman kirsikanpunainen ja pienen aavistuksen verran läpinäkyvä.

Makean kirsikkaisessa tuoksussa tammitynnyrikypsytys tuntuu selvästi: lasista leijailee makean suklainen, aromaattisen vaniljainen, mokkainen, mausteisen ja paahteisen tamminen sekä hennon maamainen aromi. Alkoholisuus tuntuu myös melko voimakkaasti ja jopa hieman häiritsevästi.

Suussa paljastuu viinin olevan aivan liian lämmintä – pulloja todennäköisesti säilytetään huoneenlämmössä, mikä on aivan liikaa ottaen huomioon ravintolan olevan kuumana hellepäivänä hiostavan lämmin. Campolietin makean marjainen maku tarjoilee sekaisin niin hapankirsikkaa kuin makeampaa tummaa kirsikkaa, suklaaseen ja kaakaoon taittuvaa, reilusti uuttunutta tammea, pippurista mausteisuutta ja konjakkia muistuttavaa karvasta puisevuutta. Suutuntumaltaan viini on erittäin pehmeä ja täyteläinen, mistä suurin syy johtunee aivan liian lämpimästä (lähes kädenlämpöisesti) tarjoilulämpötilasta. Alkoholi (13,5%) tuntuu myös melko voimakkaana, tehden viinistä melko tulisen. Maku on runsas mutta melko suoraviivainen. Viinin hapot eivät tunnu kokonaisuudessaan juuri yhtään, minkä vuoksi yleisvaikutelma on sekä raskastekoinen että hieman voimaton. Tanniinisuus tuntuu hentona kireytenä kokonaisuudessa, mutta se ei onnistu tuomaan viinille tarvittavaa runkoa.

Jälkimaussa makeat aromit haihtuvat ja kielelle jää tuoreen punamarjainen, mausteisen tamminen, suklaamokkainen, kevyen savuinen ja karvas jälkivaikutelma. Jälkimaku on muuten hieman lyhyenpuoleinen, mutta suklainen tammisuus tuntuu kielellä melko pitkään.

Tämän kokemuksen perusteella on melko vaikeata sanoa kuinka hyvä Campolieti Ripasso on optimitarjoilulämpötilassaan, sillä nyt se oli aivan liian lämpimänä tarjoiltu – erityisesti viinin rakenne kärsi siitä huomattavasti tehden siitä liian pehmeän ja tulisen. Todennäköisesti viini oli myös ollut auki jonkin aikaa, jolloin tammi on päässyt korostumaan varsin dominoivaksi. Mutta vaikka paremmalla tarjoilulämpötilalla viinin rakenne korjaantuisi parempaan suuntaan, vaikutti kokonaisuus silti olevan makuuni aivan liian tamminen ja muutenkin turhan turvallinen perus-Ripasso. Jos viinin haluaa testata, voisin näppituntumalta tarjoilla sen kohtalaisesti viilennettynä (jotta sen alkoholisuus ei puskisi niin voimakkaasti pintaan) ja melko pian korkkaamisen jälkeen (jottei tammisuus nousisi avautuessaan hallitsemaan viiniä.)

Vaikka viini on teknisesti ihan virheetön esitys, en juurikaan keksi siitä syitä miksi ostaa sitä muutamien parempien Ripassojen joukosta. Lisäksi nyt tiedän myös olla tilaamatta punaviiniä Gabrielissa tulevaisuudessa; valkoviinille voin sen sijaan vielä antaa mahdollisuuden.

Lyhyesti: Melko voimakkaasti tammitettu, yllätyksetön ja mutkaton perus-Ripasso, joka nyt maistaessa kärsi melko paljon liian lämpimästä tarjoilulämpötilasta. Maistuu enemmän puulta kuin Valpolicellalta.

Arvio: Tylsä – viinistä ei löydy juuri mitään, mikä erottaisi sen kymmenistä muista kilpakumppaneista; jos ei lasketa viinin hedelmää reilulla kädellä peittävää tukkoontammitusta. Nyt jäätiin laadullisesti melko kauas talon Amaronesta.

Hinnan (12,99e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Masi Bonacosta Valpolicella 2011

Masi Bonacosta 2011

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, DOC Valpolicella Classico
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (25%), Molinara (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arvointihetkellä: 10,90e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 11,48e (Heinäkuu 2014, Alko)

Winestaten Masi-maistelutilaisuuden päätteeksi paikalla oli tarjolla pientä purtavaa sekä talon Valpolicellan alueen viinien perustyöjuhta, Bonacosta. Viini on tullut testattua aiemmin, jolloin se on onnistunut hurmaamaan ihastuttavalla kepeydellään ja raikkaudellaan – jopa normaalisti kevyiden Valpolicellojen joukossa Bonacosta on vaikuttanut suht kepeältä, mutta samalla varsin freesiltä, tasapainoiselta ja kesäiseltä esitykseltä.

Viiniin käytettävät rypäleet tulevat Masin Valpolicella Classicossa sijaitsevilta suurilta Bonacosta-tarhoilta. Viiniä kypsytetään kuuden kuukauden ajan suurissa tammisammioissa; tämän lisäksi viinistä 14% (pelkästään Corvinaa) kypsytetään uudesta tammesta tehdyissä barrique-tynnyreissä.

Väriltään viini on jopa yllättävän tumman rubiininpunainen ja vain jonkin verran läpinäkyvä – reunoilta toki selkeästi vaaleampi ja ohuempi. Muistikuvieni mukaan Bonacostan vanhempi vuosikerta oli väriltään melko lailla kevyempi ja vaaleampi.

Bonacostan tuoksu on mehevän kypsä ja melko tummanpuhuva. Etualalla vastaan tulee makeata tummaa kirsikkaa ja vadelmaa, taustalle jättäytyy kepeätä, tuoreen karpaloista marjaisuutta. Kevyt tammisuus sävyttää tuoksua sieltä täältä ja tuo viiniin hillittyä vaniljaisuutta ja aavistuksen suklaaseen taittuvaa aromikkuutta.

Marjainen ja miellyttävän raikas makumaailma tarjoaa kepeää kirsikkaisuutta, vadelmaa, kevyttä yrttisyyttä ja hennon mausteista tammea. Kokonaisuutena Bonacosta on ryhdikäs, turvallinen, simppelinpuoleinen ja helppo, mutta kepeydestään huolimatta viini vaikuttaa aiempaan muistikuvaani peilaten runsaammalta ja mehevämmältä. Viinin kevyt runko ei tarjoa hirveästi peittoa melko matalalle (12%) alkoholille, minkä vuoksi viini tuntuu melko lämpimältä – mutta varsin mukavalla tavalla, toisin kuin monesti jopa tasapainottomat 15% volteilla varustetut, yliuutetut megaviinit.

Punaisten marjojen dominoima jälkimaku on varsin mukava, mutta melko lyhyehkö. Viinistä jää miellyttävä, kevyen lämmin ja turvallinen jälkivaikutelma.

Tällä haavaa Masi Bonacosta vaikutti hieman kypsemmältä, uuttuneemmalta ja hieman vähempihappoiselta kuin edellinen testaamani 2009, mutta erot näiden kahden viinin välillä ovat varsin pieniä. Yleisesti Bonacosta on mukavan kepeä, freesi ja marjainen arkiviini, joka toimii hyvin simppelien italialaisruokien parina, mutta tarvittaessa pelaa vaikka punalihaisen kalan tai kepeiden piknikeväiden kanssa. Jotta viinin raikkaudesta saisi parhaimman terän irti, suosittelen jäähdyttämään viiniä kohtuullisesti.

Lyhyesti: Varsin kepeä, marjainen, lämmin ja tasapainoinen arkiviini, joka pelaa mainiosti kevyen pikkupurtavien kumppanina. Alkon yksi keveimpiä viinejä, mutta sellaiseksi varsin kelvollinen esitys.

Arvio: Miellyttävä – arkinen ja mutkaton mutta mukavan freesi, maukas ja tasapainoinen tyylilajinsa edustaja. Alkon tämänhetkisen valikoiman perus-Valpolicelloista kenties paras esitys.

Hinnan (11,48e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Masi Angelorum Recioto 2009

Masi Angelorum Recioto della Valpolicella Classico 2009

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, DOCG Recioto della Valpolicella Classico
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (20%), Molinara (10%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: 21,90e (Huhtikuu 2013, Winestate)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: masi

Winestaten järjestämä, Masin appassimento-viineihin keskittynyt maistelutilaisuus päätettiin Masin makeaan Reciotoon. Viini on tunnettu aiemmin nimellä "Recioto Amabile degli Angeli", mutta tätä nykyä viini tunnetaan nimellä Recioto Angelorum (ymmärtääkseni suomeksi tarkoittaa notta "enkeleiltä".) Viini valmistetaan Valpolicella Classicon alueella sijaitsevan Bonacosta-tarhan rypäleistä, joita aluksi kuivatetaan 3 kuukautta rusinoiksi. Kypsytys tapahtuu 12 kuukauden ajan 2500 litran tammisammioissa, minkä jälkeen viiniä kypsytetään 3 kuukautta lisää pulloissa.

Reciotolla on tiivis, läpinäkymättömän rubiininpunainen väri, joka taittuu kevyesti purppuraan. Lasia pyörittelemällä paljastuu viinin viskositeetiltaan paksu rakenne, joka erottaa sen heti kaikista aiemmintestatuista viineistä.

Makeassa tuoksussa tulee vastaan tuoreita, vastapoimittuja loppusyksyn kirsikoita ja kirsikkahilloa, makeata kukkaisuutta, kevyttä viikunaa ja hennon kanelista mausteisuutta.

Makupuoli on nuorekas, hyvin makea ja hieman yksiulotteinen, mutta erittäin miellyttävä. Melko intensiivisen makea maku pistää aluksi reilulla otteella kirsikkahilloa, minkä jälkeen saadaan aromikasta, hedelmäisyyttä, erityisesti ylikypsien luumujen, persikan ja kevyen viikunaisuuden muodossa. Suutuntumaltaan viini on pehmeän paksuhko, leveä ja hillityn tanniininen.

Mehevän hilloisa jälkimaku on melko makea, aavistuksen verran karvaan yrttinen, keskipitkä ja todella miellyttävä.

Yleisesti Masin perus-Recioto on varsin mainio punainen jälkiruokaviini, jos kohta hieman yksiulotteinen ja tasapaksu esitys sellaiseksi; viini ei tarjoile suuria yllätyksiä, vaan pistää menemään melko turvallisin ottein klassisia Recioton aromeja. Viini onkin hieman kuin Masin Amarone Costasera – hyvin tehty ja miellyttävä, mutta hintaluokassaan suht yllätyksetön esitys.

Kokonaisuutena viini on kuin kevyempi ja hieman höttöisempi versio punaisesta Portviinistä; makeus ei ehkä ihan riitä suklaalle, mutta hyvin tumman suklaan, hedelmäleivosten tai suolaisten juustojen kanssa tämä viini hoitanee hommansa varsin mainiosti. Kuitenkaan erityisen ihmeellinen ostos viini ei ole hintaluokassaan, sillä ymmärtääkseni pullo on perinteisen 0,5-litran pullon sijaan 0,375-litrainen – mikä nostaa viinin litrahinnan samalle tasolle varsin hurmaavan Zenaton Recioton kanssa. Viini on siis ihan kohtalainen ostos jälkiruokaviiniksi, mutta ei mikään varsinainen löytö.

Lyhyesti: Pehmeä ja miellyttävä, mutta myöskin hieman yllätyksetön ja tasapaksu perus-Recioto. Kelvollinen vaihtoehto esimerkiksi perustason punaisille Portviineille, mutta ei mikään kummoinen esitys esimerkiksi erikoiseen ja juhlavaan tilaisuuteen säästettäväksi.

Arvio: Hyvä – perusmainio, makea punainen jälkiruokaviini.

Hinnan (21,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Masi Mezzanella Recioto Amandorlato 1997

Masi Mezzanella Recioto della Valpolicella Classico Amandorlato 1997

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, DOCG Recioto della Valpolicella Classico
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 99,90e (Huhtikuu 2013, Winestate)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: masi

Nykyisin niin kuuluisat Amaronet ovat loppupeleissä melko uusi tuttavuus Valpolicellan alueen viinikentällä. Alunperin alueen rypäleistä tehtiin joko kuivaa ja kevyehköä perusviiniä tai makeata ja intensiivistä viiniä, joka tunnettiin Rooman aikoihin nimellä Reticum. Tätä makeata viiniä, nykyisin Reciotona tunnettuna, tehtiin samalla tavalla kuin muitakin makeita viinejä ympäri Italiaa: kuivattamalla poimittuja rypäleitä rusinoiksi, joista puristettu mehu oli huomattavasti makeampaa kuin tavallisten rypäleiden mehu. Kun tämän viinin käyminen keskeytettiin, jäi jäljelle todella paksua, aromikasta ja makeata viiniä.

Silloin tällöin viinin käymisen keskeyttäminen epäonnistui, jolloin viinin sokerit pääsivät käymään alkoholiksi ja lopputulos olikin makean viinin sijaan melko kuivaa (eli viinintekijöiden mielestä siis kitkerää), mistä johtui "pilalle menneiden" viinien nimitys, Recioto Amaro, "kitkerä Recioto." Amarone-viinin katsotaan syntyneen 1900-luvun alkupuolella, jolloin eräs Recioto-erä olikin päässyt käymään rutikuivaksi, jolloin se ei ollutkaan enää amaro, vaan amarone, "erittäin kirkerää." Tämä viinityyli kuitenkin rupesi pikku hiljaa keräämään arvostusta ja 60-luvulla Amaronen suosio oli kasvanuit jo niin suureksi, että sai oman DOC-appellaation suojan. Tätä nykyä Amaronet ovat melko lailla syrjäyttäneet Reciotot suosiossaan – monet talot valmistavat Amaroneja, mutta Reciotoja harvemmat ja paljon pienemmissä määrin.

Mutta missä menee Amaronen ja Recioton raja? Reciotot ovat yleensä varsin makeita (n. 100 g/l), kun taas Amarone-viinien jäännössokerit huitelevat keskimäärin 10 g/l tuntumassa tai reippaasti sen alla; puolikuivia väliinputoajia ei juurikaan löydy. Eräs poikkeus tähän sääntöön on Masin Vaio Mezzanella -cru-viinitarhan Recioto Amondarlato, eli "mantelinmakuinen Recioto" – Recioto, jonka jäännössokereista on päästetty käymään suuri osa, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että viini olisi selkeästi kuiva Amarone. Lopputulos on hieman makeahko jälkiruokaviini, joka ei ole selkeästi Recioto, muttei kyllä oikeastaan Amaronekaan.

Mezzanella Amondarlato kerätään Valpolicella Classicossa sijaitsevan Vaio Mezzanella -tarhan rypäleistä; tämä kyseinen tarha on vuosisatojen ajan ollut alueella tunnettu poikkeuksellisen laadukkaita ja luonteikkaita rypäleitä tuottavana. Sadonkorjuun jälkeen rypäleitä kuivatettiin rusinoiksi 3-4 kuuakuden ajan. Niistä puristettua mehua käytettiin aluksi 40 päivän ajan 4000 litran tammisammioissa, minkä jälkeen viini siirrettiin 2500 litran tammitynnyreihin käymään malolaktinen käyminen. Lopuksi puolikuivaksi (jäännössokeria n. 20 g/l) käynyttä viiniä on kypsytetty kahden vuoden ajan pienissä tammitynnyreissä.

Väriltään viini on hyvin tiivis, paksuhkon ruskeanpunainen, joka taittuu reunoilta vaalean tiilenpunaiseen päästäen vain hennosti valoa lävitseen. Sävyltään viini muistuttaa kuivuneen veren väristä rusinamehua (tämäpä oli harvinaisen houkutteleva kuvaus näin upeasta viinistä!)

Uskomattoman monisyinen aromikas tuoksu on upea, ja jotain todella erikoista – se ei muistuta juurikaan äskentestattuja Amaroneja, muttei se myöskään tuo mieleen oikein Reciotoakaan. Aluksi klyyvaria tervehtii hento marsipaaninen mantelisuus, makea kirsikkahilloisuus ja kuivan Madeiran jopa pistävä, hennosti hapettuneeseen viittaava aromi. Taustalta erottuu keväistä kukkaketoa, luumua ja hentoa, märän multaista maaperää.

Maultaan viini on melko täyteläinen, mutta runsaammasta jäännössokeristaan huolimatta yllättävästi edeltäviä Amaroneja (Costasera, Riserva di Costasera, Campolongo di Torbe) silti hieman kevyempi ja hienostuneempi. Rehevä, kompleksi ja puolimakeaan taittuva makumaailma tarjoaa hapankirsikkaa, rusinaa, luumukiisseliä, kevyttä savuisuutta, tupakkaa ja bitterisiä yrttejä. Tamminen mausteisuus yhdistyy upeasti viinin kevyeen makeuteen tuoden kokonaisuuteen viehättävää, hyvin integroitunutta ja kokonaisuuteen sointuvaa maitosuklaisuutta. Viinin melko runsas ja yllättävän tiukahko tanniinisuus tuo suutuntumaan purutuntumaa ja särmää. Yleisvaikutelmaltaan Mezzanella on erittäin tyylikkäästi kehittynyt ja vaikuttavan moniulotteinen esitys, jossa kevyen makea puoli ja hapankirsikkainen sekä yrttinen bitterisyys tasapainottavat toisiaan poikkeuksellisen upeasti.

Aromikkaasta ja pitkästä jälkimausta löytyy kuivattuja luumuja, viikunaa, hentoa rusinaisuutta, kevyen madeirisoitunutta ja mausteista pähkinäisyyttä, tupakanpuruisuutta, kevyen makeata krisikkaisuutta, hennon vaniljaista tammea ja bitteristä yrttisyyttä. Viinistä jää viipyilevä, kevyesti pähkinään taittuva ja kaiken kaikkiaan upea jälkivaikutelma.

Winestaten Masi-tilaisuudessa makuhermoilla oli melko paljon tekemistä – aluksi upea Riserva di Costasera, sitten perään pistetään putkeen suurin piirtein parasta, mitä talolla on tarjota: Campolongo di Torbe ja tämä Recioto Amandorlato. Vaikea sanoa, onko tilanne Campolongo di Torben jälkeen enää nousujohteista (koska ko. viinistä on vaikeata parantaa millään tasolla) mutta en voi kyllä väittää viinien tason myöskään laskeneen Mezzanellan kohdalla. Tämä viini on tiivistettynä uskomattoman moniulotteinen, ylettömän maukas ja melko hillityllä makeudellaan suorastaan poikkeuksellisen kiehtova jälkiruokaviini. Masi markkinoi viiniä erinomaisena kumppanina laadukkalle sikarille, mitä en missään nimessä lähde epäilemään – tämä viini jos mikä haastaa sen klassisen konjakin aseman sikariviinaksena erittäin varmoin elkein.

Yleisesti Mezzanella on millä tahansa asteikolla uskomattoman upea kokemus, joka kannattaa korkata vasta sopivan, riittävän merkittävän hetken koittaessa. Viini varmasti sopii vaikka minkälaisten herkkujen kumppaniksi, mutta oma valintani olisi nauttia viini kaikessa rauhassa, kohtuullisesti viilennettynä ja aivan sellaisenaan.

Lyhyesti: Upealla tavalla kehittynyt, puolikuiva jälkiruokaviini perinteisen Recioton ja kuivan Amaronen välimaastosta. Yksi miellyttävimmistä, harmonisimmista ja kiehtovimmista viinikokemuksista mitä vastaani on tähän asti tullut.

Arvio: Täydellinen – todella uskomaton, persoonallinen ja kiehtova jälkiruokaviini, joka kutsuu tulla nautituksi ihan sellaisenaan. Viini ei tunnu enää kaipaavan juurikaan lisää ikää, vaan on varsin upea esitys ihan tämänikäisenä.

Hinnan (99,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Masi Campolongo di Torbe 2003

Masi Amarone Classico Campolongo di Torbe 2003

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, DOC Amarone della Valpolicella Classico
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (20-25%), Molinara (5-10%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 101,50e (Huhtikuu 2013, Winestate)
• Hinta nyt: 689 SEK (~79,50e, Heinäkuu 2013, Systembolaget)

Pari vuotta sitten maistamaani vuosikerran 2001 Campolongo di Torbea olen tähän asti pitänyt parhaana maistamani Amaronena. Juuri nyt testattavaa viiniä aiemmin maistamani Riserva di Costasera sekä kauemmin aikaa sitten testattu Zenato Amarone Riserva 1990 ovat olleet kovia haastajia tälle, mutta kuningas on edelleen pysynyt vallassaan. Nyt kuitenkin vuorossa on Campolongon tuoreempi vuosikerta, joka niin ikään on korkattu mukavan pyöreästi juuri kymmenen vuoden herkässä iässä, joten on aika katsoa onko tästä vihdoin haastajaksi.

Campolongo di Torbe on viinitarha, jonka Masi osti 1950-luvulla, ja jonka tuottamista rypäleistä valmistetun viinien laatu on ollut yleisesti tunnustettua peräti 1100-luvulta lähtien. Kyseistä nimeä kantava Amarone on viinitalon lippulaivatuote Mazzano-Amaronen kanssa; viini valmistetaan perinteisistä Valpolicellan rypäleistä joita kuivataan rusinoiksi peräti 4-5 kuukautta, minkä jälkeen viiniä käytetään kuivaksi punaviiniksi puolentoista kuukauden ajan; tämän jälkeen viiniä kypsytetään kolmen vuoden ajan 3000-4000 litran vetoisissa tammisammioissa (60%) ja 600 litran tammitynnyreissä (1/3 uusia, 1/3 vuoden ja 1/3 kaksi vuotta vanhoja); lopuksi viinin annetaan kypsyä pulloissa vähintään kuusi kuukautta ennen myyntiinlaskua.

Väriltään viini on hyvin tumma ja kohtalaisen läpinäkymättömän punaruskea; reunoiltaan viini taittuu kevyesti kehittyneen tiilenpunaiseen.

Tuoksu on erittäin rehevä, moniulotteinen ja makeaan taittuva. Aluksi vastaan tulee kuivattua luumua ja hillittyä rusinaa; tämän jälkeen kokonaisuudesta rupeaa erottumaan selkeästi kehittynyttä, kevyen hapettuneen sherryistä pähkinäisyyttä, tupakanpuruja, etäisen kuivan puisevaa ja aavistuksen verran eetterisen alkoholista vivahteikkuutta.

Suussa Campolongo di Torbe on suuntäyttävän täyteläinen, pehmeä ja erittäin runsas, mutta omalla tavallaan peräti kevyempi kuin kaksi aiempaa maistelussa vastaantullutta viiniä (Costasera ja Riserva di Costasera.) Aluksi makumaailmassa kohdataan makeata luumua ja kiirsikkamehua, minkä jälkeen kokonaisuudesta rupeaa erottumaan kuivattua viikunaa, madeiramaista pähkinää, sikarin savua, kitkerää tummaa suklaata, hapankirsikkaa ja hentoa, jalohomeeseen taittuvaa sienimäisyyttä – yleisesti viini tuo mieleen jonkinlaisen erikoisen, rutikuivan Portviinin. Suutuntumaltaan Campolongo on kohtalaisen hapokas, melko tanniininen ja suht alkoholisen poltteleva; kokonaisuus on kuitenkin ryhdikäs sekä ylettömän tasapainoinen ja harmoninen. Yleisesti viini on suussa rehevä, jopa paksu ja varsin tuhti, muttei suuresta koostaan huolimatta missään vaiheessa liian massiivinen. Erityisesti viinin upea tasapaino makeiden ja kuivan bitteristen vivahteiden välillä on yksinkertaisesti hurmaava.

Jälkimaussa viinin makeimmat aromit katoavat ja kielelle jää hapankirsikkainen, kevyen vaniljainen, märän maamainen, vaniljaisen tamminen, hennon karhean tanniininen ja aavistuksen nahkainen jälkivaikutelma, joka jatkuu melko pitkään ja kehottaa palaamaan viinilasin ääreen yhä uudestaan.

Kokonaisuus on yksinkertaisesti upea ja uskomattoman monisyinen. Vaikka Campolongo di Torbe ei ole yhtä massiivinen ja päällekäyvä kuin vastikään testattu Riserva di Costasera, hurmaa se täysin vastaansanomattomalla tavalla maistajan. Kokonaisuudessa on yhtä lailla niin nuorekasta, mukaansatempaavaa vimmaa, kuin iän tuomaa, loputtomasti ihailtavaa ja hienovaraista kehittyneisyyttä, mitä muut Amaronet eivät ole pystyneet tarjoamaan. Vaikka viinin vuosikerta 2001 oli kaiken kaikkiaan uskomattoman hurmaava ja kaikin puolin täydellinen viini, en voi väittää uuden vuosikerran häviävän sille pätkääkään. Todella uskomaton kokemus.

Ainoa asia, mikä viinissä hämmentää, on sen hinta. Pari vuotta sitten viinin sai Alkosta reilulla kuudella kympillä (mikä oli varsin kohtuullinen hinta näin upealle ja hieman iäkkäämmälle viinille), mutta nyt viiniä ei saa Alkosta ja sen hinta pyörii maailmanlaajuisesti sadan euron tuntumassa; länsinaapuristamme viinin voi kuitenkin ostaa ihan perusvalikoimasta verrattain "edullisesti", eli n. 80 euron hintaan. En voi väittää pokerinaamalla viinin olevan halpa ostos, mutta on se perhana vie silti tuohon hintaankin vielä varsin passeli ostos. Sata euroa on jo siinä ja siinä, mutta menkööt. Jos joku Amarone pitää pistää johonkin 100 wines you have to taste before you die -listaan, se olkoon Masin Campolongo di Torbe.

Lyhyesti: Uskomattoman runsas ja uutoksellinen, mutta kaikesta massastaan huolimatta loputtoman vivahteikas, tasapainoinen, elegantti ja harmoninen Amarone; täydellinen viini.

Arvio: Täydellinen – viini on jo nyt niin unohtumattoman upea kokemus, etten pysty enää kuvittelemaan minkälainen se tulee olemaan vuosikymmenen tai parin päästä; täytyy vain toivoa, että mahdollisuus sellaisen testaamiseen tulisi vielä urkenemaan!

Hinnan (101,50e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Masi Riserva di Costasera Amarone 2007

Masi Riserva di Costasera Amarone Classico 2007

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, DOC Amarone della Valpolicella Classico Riserva
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (15%), Oseleta (10%), Molinara (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 49,90e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 50,90e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: masi

Masin Riserva di Costasera on eräänlainen välimatkan viini talon perus-Amarone Costaseran ja kahden lippulaiva-tasoisen Cru-Amaronen, Campolongo di Torben ja Mazzanon välillä. Riserva di Costaseraa usein mainostetaan perus-Costaseran voimakkaampana ja pidempäänkypsytettynä parina, mutta tämä on vain osa totuutta – viini kyllä valmistetaan samoista Costasera-tarhan rypäleistä, mistä perus-Costaserakin, mutta tähän viiniin valitaan tarkasti tarhojen parhaat rypäleet, minkä lisäksi Masi käyttää vain tässä viinissä erittäin harvinaiseksi käynyttä, alueelle perinteistä, pienisatoista ja hankalastiviljeltävää Oseletaa, joka Masin edustaja Raffaelle Boscainin mukaan tuottaa sellaisenaan varsin karua, tanniinista ja maalaista viiniä, mutta joka soveltuu erinomaisesti appassimento-menetelmällä valmistettuihin viineihin ja tuo perinteisessä Valpolicella-blendissä (Corvina, Rondinella, Molinara) viiniin ryhtiä, särmää ja persoonaa. Oseletaa viljelee nykyisin enää vain muutamat viinitalot ja Masi lienee niistä suurin.

Riserva di Costaseraan käytettäviä rypäleitä kuivataan erittäin pitkään, yli neljä kuukautta, jolloin ne menettävät lähes puolet painostaan. Tämän jälkeen niistä puristetaan erittäin konsentroitunutta ja makeata viiniä, jotka viiniytetään erikseen peräti 45 päivän ajan terästankeissa ja slavonialaisesta tammesta tehdyissä tammisammioissa. Tämän jälkeen viineistä sekoitetaan lopullinen viini, jonka annetaan vielä käydä lisää 35 päivää suurissa tammisammioissa, joissa tapahtuu myös viinin happoja pehmentävä malolaktinen käyminen. Kun viini on lopulta käynyt kuivaksi (ja saavuttanut hurjan 15,5% alkoholipitoisuuden), siirretään viini 600 litran tammitynnyreihin (kolmasosa uusia; kolmasosa vuoden ja kolmasosa kaksi vuotta vanhoja) kypsymään peräti 40 kuukauden ajaksi. Lopuksi viini viettää vähintään puoli vuotta pullossa ennen myyntiinlaskua. Rypäleiden korjuusta kaupan hyllylle viini ehtii siis muhia eri muodoissaan peräti reilut 52 kuukautta, eli yli neljä vuotta!

Lasissani makoilee erittäin tiiviistä, tumman rubiininpunaista ja viskositeetiltaan melko paksua viiniä, jonka väri taittuu reunoiltaan hennosti vaaleammaksi ja aavistuksen verran läpinäkyvämmäksi.

Viinin intensiivinen tuoksu on synkän tummanpuhuva, mutta makeahko. Rehevästä aromimaailmasta löytyy ylikypsää kirsikkaa, hentoa rusinaisuutta, kevyttä nahkaa, kuivattuja luumuja ja tummapaahtoista kahvia. Erittäin pitkään tynnyrikypsytykseen nähden viinin tammisuus on erittäin hillittyä, hienostunutta ja erinomaisesti kokonaisuuteen integroitunutta. Viinin runsas alkoholipitoisuus tuo tuoksuun hentoa apteekkieetterisyyttä, muttei lämmetessäänkän leikkaa juuri ollenkaan läpi.

En varsinaisesti jaksa yllättyä siitä, että viini on suussa todella runsas, voimakas ja erittäin, erittäin täyteläinen; viini kuitenkin vakuuttaa heti ensi hetkestä, ja vaisuhkon perus-Costaseran jälkeen en voi olla nyökyttelemättä hyväksyvästi Riservan uskomattoman tuhdille makumaailmalle. Erittäin tuhti ja konsentroitunut hedelmäisyys tarjoaa ensiksi reippaasti makeata kirsikkaa, tummaa, luumuista hedelmäisyyttä, mustikkasurvosta ja karhunvatukkaa. Alta löytyy kevyemmin kuivattuja tummia hedelmiä, rusinaa, mokkaa, viikunaa, kevyesti hyvin integroitunutta tammista mausteisuutta, hapankirsikkaa ja bitteristä yrttisyyttä. Alkoholi lämmittää kevyesti, muttei häiritsevästi, vaan muhkeaan kokonaisuuteen sointuvasti suun limakalvoja. Viinistä löytyy myös ryhtiä tuovaa hapokkuutta ja melko runsasta, hienojakoista ja suht tuntuvaakin tanniinisuutta; tuhdista konsentraatiostaan ja suutuntuman runsaudestaan huolimatta Riserva ei ole mitenkään läski, vaan varsin roteva ja rakenteikas esitys. Lyhyesti sanottuna suussani pyörii todella upeata, moniulotteista ja kaikin puolin harmonista huippuviiniä.

Riserva di Costaseran runsas jälkimaku ei kalpene massiivisen keskimaun rinnalla, vaan tarjoaa erittäin runsasta, kuivaa tummaa hedelmää, karvasta yrttisyyttä, mausteista tammea ja hentoa, taatelista makeutta. Ei mitenkään yllättäen alkoholi jää hieman lämmittelemään suuta ja nielua, mutta korkeasta alkoholistaan huolimatta se ei missään vaiheessa onnistu puskemaan tuhdin makumaailman läpi häiritsevästi pinnalle. Viinistä jää viipyilevä, intensiivinen, todella monisyinen ja karhean tanniininen jälkimaku, joka kehittyy upeasti kielellä erittäin pitkään viinin jälkeen.

Yleisesti Riserva di Costasera on kaikin puolin upea Amarone, siitä ei pääse mihinkään; tämä viini on täysin toista maata kuin melko vaatimattomaksi jäänyt, yllätyksetön perus-Costasera. Kokonaisuus on lähemmäs kuuden vuoden iästään huolimatta vielä erittäin nuoren, jopa primäärisen oloinen, mutta tästä huolimatta erittäin hyvin lähestyttävissä. Näin muhkealle ja rotevalle viinille on kyllä melko mahdotonta keksiä mitään järkevää ruokakumppania, mutta toisaalta itse en ainakaan haluaisi minkään tulevan minun ja näin upean viinin väliin. Korkeintaan pientä Parmigiano-juustonkänttyä voisin jäystää viinin hedelmän makeuden vastapainoksi.

Mutta jos viinistä haluaa saada kaiken mahdollisen irti, suosittelen jättämään viinin kellariin vuosikausiksi, peräti vaikkapa vuosikymmeneksi tai pariksikin – näin massiviselle, rakenteikkaalle ja tasapainoiselle viinille ei tuommoisesta ajasta selviytyminen ole temppu eikä mikään. Vanhetessaan viini tulee varmasti karistamaan voimakkaiden ja terhakoiden tanniinien aggressiota sekä ylimääräistä painoa massiivisesta hedelmäisyydestä sen lisäksi, että kokonaisuudesta tulee varmasti nousemaan toinen toistaan mielenkiintoisempia ja moniulotteisempia tertiääriaromeja. Jo nyt viini on kovasta hinnastaan huolimatta hyvä ostos; ikääntyessään varmasti moninkertaisesti parempi. Jos harkitset ostavasti Alkosta lähemmäs neljän kympin Amaronen, suosittelen harkitsemaan reilun kympin lisäsatsausta tähän viiniin – se tulee olemaan pikkuraha tämän viinin tuoman hekuman rinnalla.

Lyhyesti: Uskomattoman massiivinen ja konsentroitunut laatu-Amarone, josta löytyy kolossaalisen suutuntuman vastapainoksi jämäkkää ryhtiä ja rakennetta. Todella upea, aromeiltaan vielä nuorekas ja kaikin puolin äärettömän hedonistinen punaviini. Kaikin puolin korkkaamisvalmis tällä hetkellä, mutta tämän viinin kohdalla kärsivällisyys kypsyttelyn kanssa tulee palkitsemaan.

Arvio: Täydellinen – jep, sitä tämä on.

Hinnan (50,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Masi Costasera Amarone Classico 2008

Masi Costasera Amarone Classico 2008

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, DOC Amarone della Valpolicella Classico
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (25%), Molinara (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 36,90e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 37,50e (Helmikuu 2014, Alko)

Masin Costasera on yksi Suomen tunnetuimmista Amaroneista, sekä lienee jopa Suomen myydyin sellainen – enkä ihmettele: onhan Masi tunnettu juuri rypäleitä kuivattamalla valmistetuista viineistään. Masilla lieneekin Italian suurin erilaisten Amarone- ja Recioto-viinien katalogi takataskussaan, minkä lisäksi viinien tuotantomäärät ovat varsin suuria. Costasera Amarone tulee Masin Valpolicella Classicossa sijaitsevilta Costasera-tarhoilta, jotka saavat nimensä ("iltarinne") lounaaseen ja länteen viettävistä viinitarhoistaan.

Costasera Amaroneen käytettyjä rypäleitä kuivattiin sadonkorjuun jälkeen perinteisesti bambumatoilla pitkälle talveen, eli n. 3-4 kuukauden ajan, jolloin rypäleet ovat menettäneet reilun kolmanneksen painostaan – eli merkittävän osan nistä saatavan mehun vedestä, jättäen jälkeensä makeampaa ja konsentroituneempaa mehua. Näistä rypäleistä saatu mehu käytetään melko kuivaksi (jäännössokeria jää viiniin n. 9 g/l), minkä jälkeen viiniä kypsytetään peräti kahden vuoden ajan suurissa tammisammioissa (80%) ja pienissä tammitynnyreissä (20%); valtaosa käytetystä tammesta on vanhaa. Lopuksi viiniä kypsytetään pullossa nelisen kuukautta ennen markkinoillelaskua.

Viinistä olen ehtinyt maistaa parikin aiempaa vuosikertaa, mutta useampaan otteeseen maistamani 2007 on joka kerta tuntunut jotenkin vaatimattomalta esitykseltä, vaikka Masin mukaan kyseessä on ollut erinomaisen vuosikerran viini. Siksi tutustunkin nyt mielenkiinnolla uuteen vuosikertaan – palauttaako 2008 Masin arvostuksen jälleen huipulle meikäläisen silmissä?

Väriltään viini on reunoille asti tasaisen kirsikanpunainen ja hyvin kevyesti läpinäkyvä.

Makeahkoa tuoksua sävyttävät tumman hedelmäiset, cocktailkirsikkaiset ja kypsän tumman marjaiset aromit; varsinaiset Amaronen erityispiirteet kuitenkin tuntuvat jäävän tuoksussa taustalle. Sen sijaan korkea alkoholisuus (15%) on melko lailla framilla.

Viinin mehukas maku on erittäin täyteläinen ja hyvin mehevä, mutta myös suht suoraviivainen: aromimaailma tuo kielelle lähinnä kirsikkamarmeladia ja tummanpuhuvaa hedelmäisyyttä sekä taustalla pysyttelevää, kuivakakkuista mausteisuutta ja hentoa tammea. Melko vähäiseksi jäävä hapokkuus tekee suutuntuman paksuksi, mitä kohtalaisen runsaat ja pölyiset, vaikkakin voimakkuudeltaan hillityt tanniinit vain korostavat.

Viinin lempeä, tummanpuhuva jälkimaku jättää suuhun kypsää luumua, kypsänmakeata kirsikkaisuutta ja hennon kaakaoista tammea. Viinistä jää kielelle aromikas, vivahteikas ja pitkähkö jälkivaikutelma.

Masi Costasera Amarone 2008 on tyyliltään varsin samanlainen kuin 2007 – eli viini on täyteläiseksi varsin muhkea ja melko vivahteikas, mutta Amaroneksi jotenkin vaatimaton alisuoriutuja. Kokonaisuudessa on suht runsaasti hedelmää ja uutosta, mutta viini ei tarjoa parhaimpien Amarone-viinien moniulotteisuutta ja monumentaalisen runsasta, mutta silti kokonaisuuteen nähden sopusuhtaista hedelmää; toisin sanoen Costasera 2008 ei onnistunut palauttamaan uskoani ko. viiniin. Costasera lienee pätevä Amarone niille, joille kaikista monoliittisimman Amaronet ovat liian suuria, mutta muuten viini tuntuu lähinnä erittäin täyteläiseltä perus-Valpolicellalta / Ripassolta, jolle on isketty suhteettoman suuri hintalappu.

Sen sijaan monilta laivoilta sekä ulkomailta viinin voi bongata 20-25 euron hintaluokassa, jolloin viini on kaikin puolin mainio ostos hintaluokassaan; lähemmäs neljän kympin viineissä Costasera on kuitenkin omaan makuuni lähinnä pettymys.

Lyhyesti: Masin ehkä tunnetuin tuote, joka on punaviiniksi varsin täyteläinen ja intensiivinen, mutta Amaroneksi astetta kevyempi ja simppelimpi esitys.

Arvio: Miellyttävä – mukiinmenevä, reippaasti tuhdin pään seurusteluviini, mutta ei sellainen Amarone, josta jaksaisi kotiin kirjoitella.

Hinnan (37,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Brolo di Campofiorin 2008

Masi Brolo di Campofiorin 2008

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso del Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (80%), Rondinella (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 21,90e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 22,50e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: meik98wines

Muutama vuosi takaperin eräässä Masi-Antinori-viinitilaisuudessa tuli vastaan Masi Campofiorinin lippulaivaversio, yhden viinitarhan appassimentoviini Brolo di Campofiorin, vuosikerrallaan 2005 – josta löytyy, luonnollisesti, myös arvostelu blogista. Myös tällä kertaa arvosteltu Brolo di Campofiorin tuli vastaan viinitilaisuudessa, tällä kertaa Masin appassimento-menetelmällä valmistettuihin viineihin keskittyneessä maistelussa.

Brolo di Campofiorin valmistetaan pelkästään Valpolicella Classicossa, Valgatara di Maranossa sijaitsevien Brolo di Campofiorin -tarhojen parhaista hedelmistä, joista osasta (n. 70%) valmistetaan perus-Valpolicellaa ja osa (n. 30%) laitetaan bambusäleiköille kuivumaan rusinoiksi muutamiksi viikoiksi. Kun perus-Valpolicella on valmistunut, sen sekaan lisätään kuivatetuista rypäleistä valmistettu, intensiivisempi ja makeampi mehu, joka aiheuttaa uuden käymisen ja tuottaa perus-Valpolicellaa intensiivisempää ja runsaampaa viiniä. Tämän jälkeen viiniä kypsytetään peräti 24kk slavonialaisissa (30%) ja voimakkaasti paahdetuissa ranskalaisissa (70%) 600 litran fusti veronesi -tammisammioissa ja lopuksi 4 kuukautta pullossa.

Väriltään Brolo ei eroa juurikaan perus-Campofiorinista: viini on mustanpuhuvan kirsikanpunainen ja melko läpinäkymätön, sävyltään korkeintaan vielä tummempi.

Aluksi viinin tuoksu on varsin vaisu ja mitäänsanomaton, mutta reilulla kädella huljuttelemalla viini rupeaa muuttumaan varsin ilmaisuvoimaiseksi; avauduttuaan tuoksu onkin selvästi perus-Campofiorinia muhkeampi ja makeampi. Runsaan aromikas tuoksu tarjoilee makeata kirsikkahilloisuutta ja mustikkaa, sekä selkeästi dominoivampaa tammea mitä muistan vuosikerran 2005 tarjoilleen – ensivaikutelma on hedelmäisyyden ohella melko suklainen ja hillityn vaniljainen. Avautuessaan seasta rupeaa löytymään myös varsin elegantti ja tuoksuun tyylikkäästi sointuva, konjakkimainen tammen vivahde – todennäköisesti Allierin alueen tammen tekosia. Kokonaisuutta häiritsee ajoittain hieman tuntuva alkoholin (14%) aromi.

Silkkisen pehmeä ja täyteläinen viini vyöryttää karua ja vakavahenkisempää perus-Campofiorinia runsaampaa marjahilloisuutta, luumuisuutta ja hentoa rusinaisuutta, joita kuitenkin tukee perus-Campofiorinista tuttu, tiukempi hapankirsikkaisuus, joka samalla saa viinin makumaailman tuntumaan hieman ensivaikutelmaa kuivemmalta. Suutuntumaltaan viini on varsin pyöreä ja miellyttävä; hapokkuus pitää viiniä hyvin kasassa, mitä ei voi sanoa varsin hillitystä ja taka-alalle jäävästä tanniinisuudesta. Suht nuorekasta makumaailmaa kuitenkin hieman sotkee varsin tuntuva ja paikoitellen varsin peittoava tammisuus, joka parhaimmillaan tuo hedelmän sekaan intensiivistä mausteisuutta ja hienostunutta konjakkisuutta; huonoimmillaan jylläävää maitosuklaata ja melko tuntuvaa vaniljaisuutta.

Jälkimaussa tammisuus haihtuu sopivasti ja viinistä jää kypsän kirsikkaisia, hennosti kehittyneen nahkaisia ja pehmeän mausteisia vivahteita; tammisuus kuitenkin maistuu vielä jonkin verran, kevyenä suklaisuutena ja häivähdyksenä vaniljaisuutta. Viinistä jää pitkähkö, tasapainoinen ja maukas jälkivaikutelma.

Brolo di Campofiorin on edelleen todella mainio ja maistuva Supervenetolainen, mutta vuosikerta 2008 tuntuu hieman alisuoriutujalta vuosikertaan 2005 verrattuna. Tuosta kyseisestä viinistä totesin sen olevan varsin mainio, mutta ehkä piirun verran ylihintainen, korkeintaan juuri-ja-juuri hintansa arvoinen. Tällä kertaa viinin lähes jokaista osa-aluetta dominoiva tammisuus rokottaa hieman enemmän pisteitä, enkä enää voi todeta viinin olevan tällä kertaa hintansa veroinen – halvemmalla kun löytyvät Alkostakin esimerkiksi varsin samanlaista tyyliä edustavat Zenaton Ripassa ja Tommasin "Ripasso".

Brolo di Campofiorin 2008 on tästä huolimatta herkullinen ja tyylikäs appassimento-viini – peräti parhaita, mitä Alkon valikoimista löytyy – mutta viini on tällä haavaa sekä turhan tamminen että turhan hinnakas ollakseen ainakaan allekirjoittaneelle mitenkään erityisen houkutteleva ostos. Sen sijaan esimerkiksi laivoilta viiniä voi bongailla 15 euron kieppeiltä, mikä on jo varsin passeli hintaluokka viinille.

Lyhyesti: Perus-Campofiorinia selkeästi mehevämpi ja vivahteikkaampi esitys, jota on kuitenkin tammitettu omia makumieltymyksiäni selkeästi reippaammalla otteella. Toivon mukaan useamman vuoden kypsyttelyllä ja riittävällä hengittelyllä viinin hallitseva tammisuus tuulettuisi pois – tässä kunnossa viini on kuitenkin hieman alisuoriutuja verratessani edelliseen kokemukseeni viinistä.

Arvio: Tyylikäs – yleensä appassimentot (poislukien siis Amaronet, Reciotot ja Ripassot) ovat melko yllätyksettömiä ja arkisia esityksiä; Brolo di campofiorin on sen sijaan varsin vaikuttava ja moniulotteinen esitys. Omaan makuuni viinin tammivetoinen estetiikka ei pure, mutta kenties uutta maailmaa arvostaviin enemmän?

Hinnan (22,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Masi Campofiorin 2008

Masi Campofiorin 2008

• Valmistaja: Masi Agricola
• Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso del Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella
• Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (25%), Molinara (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,99e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Vuorossa "se aito ja alkuperäinen Ripasso", Campofiorin, jonka edellinen vuosikerta oli tullutkin jo maistettua – peräti kolme vuotta sitten – ja arvioitua blogissa. Tosin todellisuudessahan Campofiorin ei teknisesti ole enää Ripasso, eikä Masi edes valmista enää Ripassoja.

Vuonna 1964 Masi kehitti Campofiorinin – ja samalla koko Ripasso-tyylin – lisäämällä kypsyvään Valpolicella-viiniin Amaroneihin käytettyjen, rusinoituneiden rypäleiden kuorimäskin, minkä ansiosta tyypillisesti kepeä Valpolicella sai lisää uutosta, eli alkoholiksi käytettäviä sokereita, makua ja tanniineja, ja lopputuloksena oli selkeästi rotevampi viini, josta löytyi sekä Valpolicellan raikkautta, että Amaronen harteikkuutta ja aromimaailmaa.

1980-luvulla Masi kuitenkin muutti valmistusmenetelmäänsä edelleen ns. tuplakäymismenetelmäksi: sen sijaan, että viini käytettäisiin Amaronen "jämämäskeillä", ruvettiin viiniä valmistamaan kuivattamalla suoraan osa viiniin käytettävistä rypäleistä – osa rypäleistä siis kerätään tuoreina ja valmistetaan teräksessä viiniksi, kun taas osa rypäleistä kerätään kypsempinä ja kuivataan bamburitilöillä muutamien viikkojen ajan ja puristetaan viiniksi. Kun tämä intensiivisempi, uuttuneempi ja ennen kaikkea paljon sokeripitoisempi viinimehu lisätään jo käyneeseen viiniin, alkaa uusi käyminen, jolloin kevyt perusviini saa lisää alkoholipitoisuutta ja makua. Lopuksi viiniä kypsytetään 18 kuukautta tammitynnyreissä.

Väriltään viini on tumman, jopa mustaan taittuvan kirsikanpunainen ja melko läpinäkymätön – valo läpäisee viiniä vasta melko lähellä reunoja.

Tuoksultaan viini on melko muhkea, kypsän kirsikkainen ja hillitysti tammisen mausteinen; seassa on myös keveitä, lähes 5 vuoden iän mukanaan tuomia nahan ja tupakanpurujen vivahteita. Avautuessaan ja lämmetessään viinin tammisuus rupeaa tulemaan yhä voimakkaammin esiin, osittain myös peittäen kevyen kaakaoisella aromikkuudella muuta tuoksua.

Suussa maistajaa tervehtii kuiva, napakka ja ryhdikkään hapankirsikkainen maku. Melko runsaasta maustaan huolimatta Campofiorin ei ole suutuntumaltaan kovinkaan suurikokoinen, vaan keskitäyteläinen ja eloisan hapokas. Kuivan hapankirsikkaisuuden ohella maistuu, hentoa luumuisuutta, kevyen karvasta yrttisyyttä jota viinin hapokkuus entisestään korostaa, hillittyä tupakkaisuutta ja kevyesti suklaista, hieman dominoivaakin tammea. Tanniinisuus on melko pehmeää ja tiukkaotteiseen runkoon nähden jopa vähäisen oloista.

Loppupuolella tammisuus hallitsee: hapankirsikakisuuden ohella viinistä jää kevyen suklainen sekä melko voimakkaan ja jopa karheankin puinen jälkimaku. Ryhdikkään hapokkuutensa vuoksi viinistä jää varsin napakka ja melko pitkä, mutta hieman yksioikoinen jälkivaikutelma.

Campofiorin maistuu melko samalta kuin edellinenkin vuosikerta, mutta viinistä jää jotenkin valjun oloinen kuva – kokonaisuus on loppupeleissä melko mutkaton, eli viini ei tarjoa hirveästi mitään ihmeellistä, eikä tunnu myöskään kehittyvän juuri mihinkään suuntaan. Viini oli Masi-maistelutilaisuuden ensimmäinen maistettu punaviini ja ensimaistiaisella siitä jäi ihan kelvollinen kuva, mutta viinin melko karu ilmaisu tuntui vain korostuvan maistelun edetessä, muita punaviinejä maistellessa ja niiden kehitystä ihastellessa.

Masi aina muistaa korostaa sitä, kuinka Campofiorinia ei valmisteta Amarone-viinien "jämämäskeistä", vaan sitä varten kuivataan ihan satsi omia rypäleitä – täten viini ei kuitenkaan ole Ripasso, vaan ns. appassimento-viini, joita Alkosta löytyy tätä nykyä jo kourallinen (ja selkeästi edullisempaan hintaan!) Vaikka Ripassojen valmistusmenetelmä voi olla ajatuksen tasolla hieman kyseenalainen (Amarone-mäskiä ei heitetä pois, vaan viinitalot koettavat saada siitä kaiken mahdollisen hyödyn irti Ripassojen muodossa), on mielestäni parhaissa Ripassoissa selkeästi enemmän mielenkiintoa verrattuna appassimento-viineihin: käyttämällä runsaasti ja erittäin kuiviksi rusinoiksi kuivattujen rypäleiden mäskiä saadaan viineihin sellaista rotevuutta ja aromimaailmaa mitä appassimento-viinit eivät koskaan tarjoa, ellei niissä mennä jo Amarone-tasolle. Masi puolustelee appassimento-menetelmän käyttöään sillä, että näin viiniin ei tule mäskin mukana Amaronen kovia ja karheita tanniineja, mutta mielestäni perus-Valpolicellaa runsaammissa Ripasso- ja appassimento-viineissä tulisi juuri olla tuntuvammat tanniinit suuremman suutuntuman vastapainona!

Ei, Campofiorin ei oikein säväytä. Se on, kuten olen aikaisemminkin blogiini kirjoittanut, "kursailematon ruokaviini", muttei juuri muuta – eli melko yksiulotteinen ja rutikuiva makumaailma sekä tuntuvan hapokas suutuntuma kaipaa ruokaa vastapainottamaan kokonaisuutta. Valikoimiin kun on tullut viime aikoina niin paljon enemmän Ripassoja ja appassimento-viinejä, että Campofiorin on melko ahtaalla 15 euron hinnallaan (ja olisi ollut vielä enemmän vanhalla 16 euron hintalapullaan!) Viini on peruspasseli IGT Verona -punaviini, mutta suomalaiseen hintaan ei enää aivan hintansa väärti – laivalta sen sijaan Campofiorinia saa ymmärtääkseni vieläkin vajaalla kympillä, mikä on jo varsin passeli hintataso viinille!

Lyhyesti: Rutikuiva, tuntuvan hapokas ja jopa karunpuoleinen appassimento-viini, joka jää hieman vaisuksi esitykseksi hieman turhan tuntuvan tammisuuden ja turhan kevyeksi jäävän suutuntuman vuoksi.

Arvio: Hyvä – peruspasseli ruokaviini Veronan liepeiltä, joka tunnetaan Ripassona, on tyyliltään appassimento ja vastaa lähinnä Valpolicella Superiore -viinejä.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Luigi Righetti Capitel de' Roari Amarone 2008

Luigi Righetti Capitel de' Roari Amarone della Valpolicella Classico 2008

• Valmistaja: Luigi Righetti
• Tyyppi: Punaviini, DOC Amarone della Valpolicella
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina, Rondinella, Molinara
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 185,00 SEK (~22,41e, Elokuu 2012, Systembolaget),
  25,60e (Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 187,00 SEK (~20,80e, Helmikuu 2014, Systembolaget),
  26,30e (Alko, tilausvalikoima)

kuva: capriflavors

Turun mökkireissullamme päädyimme valitsemaan muutamasta mielenkiintoisesta vaihtoehdosta italialaisen Luigi Righettin Amaronen massiivisten Risk-lautapeliotteluidemme tueksi ja turvaksi. Tämä kyseinen, Valpolicellassa sijaitseva viinitalo on iältään yli satavuotias ja se on edelleen perheomisteinen – seitsemänkymppinen Luigi Righettikin on edelleen mukana talon bisneksessä. Viinitalo lienee parhaiten tuttu suomalaisille Alkon hyllyiltä löytyvän Campolieti Ripasson muodossa, mutta tilausvalikoimasta löytyy tämä talon lippulaivatuote Amarone-asteikolla varsin kohtuulliseen hintaan. Viinin rypäleitä (joiden mäski käytetään myöhemmin Campolieti Ripasson valmistuksessa) kuivataan 4 kuukautta rusinoiksi, minkä jälkeen niistä valmistettua viiniä kypsytetään ranskalaisissa barrique-tynnyreissä ja slavonialaisissa tammisammioissa sekä pullossa yhteensä vajaan 4 vuoden ajan.

Itse nappasin tämän pullon mukaani viime kesänä pyörähtäessäni Haaparannan Systembolagetista, jossa laskeskelin sen kustantavan muutaman euron vähemmän kuin rajan toisella puolella. Tällä hetkellä tilanne on vielä parempi hinnan noustua Suomessa samalla kun kruunun ja euron välinen kurssi on laskenut viinin suhteellista hintaa Ruotsissa.

Väriltään viini on hyvin tummanpunainen, kevyesti violetinpunaiseen taittuva, tiivis ja läpinäkymätön.

Tuoksu on, kuten hyvältä Amaronelta on lupa odottaakin, varsin muhkea, runsas ja vivahteikas; makeata viikunaisuutta, neilikkaista joulumausteisuutta, kypsää mustikkaisuutta, savua ja aavistuksen verran puista tammisuutta. Melko runsas (15%) alkoholi ja kypsä viikunaisuus tuo kokonaisuuteen selvästi Portviinimäistä, polttelevaa luonnetta.

Viinin maku on varsin mehevä ja täyteläinen, mutta samalla myös kuiva ja jopa yllättävän tiukka ja ryhdikäs Amaroneksi – viini ei ole semmoinen perinteinen lempeä jättiläinen kuin monet muut Amaronet, vaan se on suuri ja massiivinen, mutta myös varsin lihaksikas ja voimakas. Kypsän luumuista, hapankirsikkaista, makean herukkaista ja kuivatun viikunaista makumaailmaa tiukentavat pippuriset ja kevyen bitterisen yrttiset vivahteet sekä melko tuntuva, tiivis tanniinisuus; lisäksi viini on yllättävänkin hapokas Amaroneksi. Taustalla pyörii kevyttä joulumausteisuutta ja hillittyyn vaniljankukkaisuuteen taittuvaa tammisuutta. Alkoholi tuo suutuntumaan sekä täyteläisyyttä että portviinimäistä tulisuutta.

Pitkähköä jälkimakua hallitsevat luumuiset, yrttiset, kevyen katkeroiset, vaniljaiset ja tammisen mausteiset aromit sekä kuiva, tumma metsämarjaisuus. Vaikka alkoholi tuntui melko tuhdisti tuoksussa ja keskimaussa, jättää se jälkimakuun vain hennon lämmönhohkan suun limakalvoille.

Kokonaisuutena Capitel de' Roari on varsin vakuuttava viini, muttei niinkään selkeä Amarone, vaan ennemminkin poikkeuksellinen tuhti ja moniulotteinen Ripasso – eikä tämä ole tällä kertaa varsinaisesti mikään haukku! Yleensä ei-niin-selvät Amaronet ovat itselle pienoisia pettymyksiä, mutta tällä kertaa viini ei ollut alisuoriutuja tällä saralla, vaan poikkeuksellisen ryhdikäs ja tiukka esitys; viini vaikutti välillä jopa turhankin nuorena korkatulta!

Kyseessä ei siis ole (ainakaan vielä) lempeä meditaatio-Amarone, jonka aromien voi antaa huuhdella makuaistimia ajatusten velloessa muualla, vaan varsin ryhdikäs, jopa tiukka ja varsin aromikas ruokaviini, joka kestää helposti melkein minkä tahansa tuhdin aterian – jos Zenaton Ripassa on poikkeuksellisen Amaronemainen Ripasso, on tämä poikkeuksellisen Ripassomainen Amarone; ryhdikäs, napakka, eikä niin valtavan muhkea. Tosin luotan kyllä, että viinistä tulee vielä kuoriutumaan varsin salonkikelpoinen huippu-Amarone, kunhan sille vain antaa ensiksi aikaa tulla esiin kovan kuoren alta. Kypsytystä ajatellen viinissä on kuitenkin varsin kiitettävästi sekä kestävää runkoa että runsasta hedelmää.

Lyhyesti: Hyvin nuori, tiukka ja aromikas Amarone, jossa muhkea ja joka suuntaan vyöryvä suutuntuma on korvattu varsin napakalla ja ryhdikkäällä olemuksella. Vaikkakin varsin mainio esitys, kaipaa se ruokaa tai pidempää ikää loistaakseen kunnolla.

Arvio: Tyylikäs – vaikkei varsinaisesti tyylipuhdas esitys, on viini silti varsin tyylikäs Amaroneksi – kokonaisuudesta kyllä löytyy kuivattujen rypäleiden tuomaa muhkeutta, mutta samalla myös kiitettävän tiukkaa ja nuorekasta ilmaisua. Yleensä olen mieltänyt Ripassot ruoka- ja Amaronet nautiskeluviineiksi, mutta tämä viini on enemmän Ripasso toiseen potenssiin kuin se mielikuvieni perinteinen Amarone. Suosittelen joka tapauksessa antamaan viinille lisää ikää – se kyllä tulee kestämään sen.

Hinnan (20,80e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hinnan (26,30e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Tommasi Crearo 2009

Tommasi Crearo 2009

• Valmistaja: Tommasi Viticoltori
• Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (50%), Cabernet Franc (35%), Oseleta (15%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 17,99e (Maaliskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 18,46e (Helmikuu 2014, Alko)

Nyt on vuorossa todellinen Tommasin outolintu: Crearo on yhden Valpolicella Classicossa sijaitsevan viinitarhan – Conca d'Oro – viini, mutta viini ei olekaan perus-Valpolicella Classico, sillä blendin perinteisen komponentin, Rondinellan, tilalla tarhalla kasvatetaan ranskalaista Cabernet Francia; Italiassa varsin harvinaista rypälettä. Lisäksi viini on aiemminmaistetun Graticcion tapaan ns. appassimento parziale -viini, eli vain osaa rypäleistä on kuivatettu rusinoiksi – tässä tapauksessa perinteisiä italialaislajikkeita, Corvinaa ja Oseletaa, on kuivattu reilun kuukauden ajan ennen viiniksi puristamista. Tämän jälkeen viiniä on kypsytetty aluksi puoli vuotta ranskalaisissa tammitynnyreissä ja vuoden verran suurissa tammisammioissa. Yleisesti Crearo on siis jonkinlainen paremman pään "Supervenetolainen" – harvemmin näkee ei-italialaisista lajikkeista tehtyjä viinejä, jotka olisivat perinteisten alueiden sydämestä peräisin!

Väriltään viini on todella tumma, lähes läpinäkymätön ja mustanpuhuva; reunoilta viinin väri taittuu kuulaaseen viininpunaiseen.

Tuoksu on todella muheva ja runsas; tuhti ja kevyesti makeaan hedelmään taittuva nokka tarjoilee pölyistä maata, liköörikonvehtia, mustaherukkaa, maatalon nahkaa, likaa ja sontaa, lihaisuutta, paahteista tammea ja kirsikkahilloa.

Suussa Crearo jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä, eli kielellä viini paljastuu mehevänmakeaksi ja varsin persoonallisen aromikkaaksi. Viinin makumaailma on makean kirsikkainen, lihaisa, kevyesti savuisen maamainen, makean mutta hillityn konjakkitamminen, aavistuksen mustaherukkahilloinen, kypsän luumuinen ja kevyen nahkainen. Yleisvaikutelma on melko hapokas, mukavan tasapainoinen ja jopa yllättävän freesi tuhtiin makuun nähden; tanniinit ovat kuitenkin melko hillityt ja pehmeät, vaikkakin ajan kanssa paremmin esiintulevat. Suutuntuma on täyteläinen ja melko pehmeä, muttei löysä tai raskas.

Jälkimaku on keskipitkä, keskimakua hapokkaampi ja varsin raikas; kielelle jää tuoretta hapankirsikkaa, tummia ja punaisia metsämarjoja, kevyttä rusinaisuutta, palanutta, tumman ja bitterisen suklaista tammea ja loppua kohden katkeroituvaa yrttisyyttä.

Kokonaisuutena Crearo on suorastaan yllättävän hyvä – en nääs odottanut kovinkaan kummoista esitystä kevyesti kuivatetuista rypäleistä valmistetulta IGT-viiniltä, jossa on vielä seassa kansainvälistä lajiketta. Sen sijaan näköjään Valpolicella Classicon maaperä tuottaa laadukasta tavaraa myös muistakin kuin perinteisista Valpolicellan rypäleistä (no ok, tämä nyt ei ollut mikään suuri uutinen) ja Crearosta on saatu varsin mainio, persoonallinen tuhdin pään italialainen. Viinissä on melko paljon Ripasso-henkeä, mutta myös hyvin paljon omaa meininkiä. Yleisesti viini on varsin hyvä, tuhti ja sopivan pehmeä tapaus, joka toimii mainiosti sellaisenaan, mutta on varmasti myös passeli kumppani erilaisille tummille lihoille.

Lyhyesti: Tuhti, pehmeä ja persoonallinen laatu-Appassimento. Vaikka viini on hengeltään selkeästi italialainen, on siinä myös mukavasti ristiriitaisuutta tuovaa aromikkuutta, joka ei oikein sovi kuvaan, mutta siksi luo lähinnä mielenkiintoa tuovaa jännitystä kokonaisuuteen.

Arvio: Erittäin hyvä – tämä viini on niin hintansa puolesta kuin yleisestikin samalla viivalla Tommasin Ripasson kanssa, mutta siinä missä Ripasso on tyylilajissaan hieman turhan turvallinen ja yllätyksetön valinta, on Crearo hieman yllättävämpi ja persoonallisempi. Itse siis kallistuisin näiden kahden viinin välillä omalaatuisemman Crearon suuntaan.

Hinnan (18,46e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Terre di Valgrande Amarone 2008

Terre di Valgrande Amarone della Valpolicella 2008

• Valmistaja: Terre di Valgrande
• Tyyppi: Punaviini, DOC Amarone della Valpolicella
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella
• Rypäleet: Corvina (70%), Rondinella (25%), Molinara (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9e / 12cl (Joulukuu 2012, Ravintola Juuri)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: terre di valgrande

Työporukkamme illallisella ravintola Juuressa eteeni päätyi ylikypsää porsaanniskaa ja sen kumppaniksi pitkällisen pohdinnan jälkeen valitsin Terre di Valgranden Amaronen.

Väriltään viini on syvän tummanpunainen ja vain aavistuksen läpinäkyvä.

Tuoksu on muhkea, kypsän tumman hedelmäinen, tuoden erityisesti esiin luumua ja viikunaa, ja nahkainen; seassa on kuitenkin myös hieman eetterinen alkoholin juonne.

Maultaan viini on melko täyteläinen ja alkoholiltaan jonkin verran tulinen. Hedelmäpuolella vastaan tulee kypsiä tummia marjoja, kevyen makeata luumuisuutta, hennon bitteristä mausteisuutta, lihaisuutta ja häivähdys nahkaa. Runko on ihan kohtuuhapokas, mutta yleisesti viini ei ole Amaroneksi kovinkaan tanniininen – mikä on toisaalta hieman pettymys, mutta toisaalta saa viinin sointumaan ylikypsän possun kanssa ilman riitasointuja.

Rauhallinen jälkimaku jättää kielelle tummia edelmiä, nahkaisuutta ja kevyttä rusinaa. Jälkivaikutelma on miellyttävä, mutta hieman lyhyehkö ja yllätyksetön.

Kokonaisuutena Terre di Valgranden esitys jäi melko vaatimattomaksi ja yksiulotteiseksi. Toisaalta viini ei kyllä ollut mikään turpaanvetävä jättiläis-Amarone, minkä vuoksi viini toimi vallan mainiosti porsaanniskan kyljessä, mutta ruokaviininäkin odotan Amaronelta hieman enemmän. Miellyttävästä yleisilmeestään huolimatta viini jää melko geneeriseksi ja tylsäksi esitykseksi; tässä viitekehyksessä viinin olisi tarjottava hieman enemmän. Kerta kerralta rupean olemaan varmempi siitä, että tasokkaan Amaronen löytäminen Classico- tai Valpantena-alueiden ulkopuolelta rupeaa olemaan mahdotonta.

Lyhyesti: Kohtuullisen miellyttävä, mutta varsin geneerinen, simppeli ja yllätyksetön perus-Amarone, joka ei tarjoa juurikaan mitään uutta tai mielenkiintoista.

Arvio: Tylsä – pelkästään täyteläisenä ruokaviininä tämä olisi pelannut paremmin, mutta kun kylkeen lisätään nimi Amarone, lisää se odotuksia viinin suhteen – eikä tämä viini onnistunut täyttämään niitä odotuksia.

Hinnan (9e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen on vielä joten kuten kohtuullisella tasolla, mutta paikasta saa parempaakin edullisemmalla.

Domìni Veneti Recioto 2010

Domìni Veneti Recioto della Valpolicella Classico 2010

• Valmistaja: Cantina di Negrar
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, DOCG Recioto della Valpolicella Classico
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina (70%), Corvinone (15%), Rondinella (15%)
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 19,24e (Joulukuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 20,10e (Tammikuu 2014, Alko)

Taitaa olla hyvin suurella osalla suomalaisista sama ongelma joulun jälkeen: liikaa lahjaksi saatua suklaata, jonka kanssa ei tiedä mitä tekisi! Noh, me päätimme käydä savotan kimppuun aseenamme joulun alla Alkoon saapunut tuore Recioto!

Väri on hennosti sinertävään taittuvan hyvin tumman kirsikanpunainen ja lähes täysin läpinäkymätön, ulkonäöltään viini on raskasliikkeisen paksu ja hieman tahmean oloinen.

Tuoksu on melko hillitty, makean kirsikkahilloinen, kypsän mustaherukkainen, kevyen tammisen vaniljainen ja suklaakonvehtinen.

Maultaan Recioto on hyvin makea ja melko paksuntäyteläinen. Siinä on pippurista polttelevuutta, joka taitaa tulla runsaasta mausteisuudesta ennemmin kuin matalanpuoleisesta alkoholista. Aromipuolella viini on mausteinen, kirsikkahilloinen ja hyvin kypsän luumuinen, mutta makean mehevien elementtien vastapainoksi viini on myös puolukkaisen tai karpaloisen kirpeä ja kevyen katkeroisella tavalla lääkeyrttinen. Tanniineja viinissä on melko vähän, mutta happoja riittää varsin hyvin jotta viini onnistuu kannattelemaan runsaammanpuoleisen (160 g/l) jäännössokerin tuoman täyteläisen rungon. Jäännössokeristaan huolimatta viini ei ole erityisen makea, sillä bitterinen yrttisyys ja hyvä hapokkuus leikkaavat makeuden tuntua. Kokonaisuutena viini on varsin maukas, kuten nyt odottaa saattaa, mutta ehkä myös hieman aikaisempia maistamiani Reciotoja yksiulotteisempi ja simppelimpi. Runko on sen sijaan varsin kohdallaan ja ehkä viini saisikin kaivattua lisäsyvyyttä muutamien vuosin kypsytyksellä.

Jälkimaku on keskimakua kepeämpi ja raikkaampi; viini jättää kielelle makeankirpeätä puolukkahilloa, miellyttävän minttuista yrttiä, hentoa savuisuutta ja tuoretta hapankirsikkaa. Makeaan makuun verrattuna varsin rapsakka, kevyen mausteinen jälkimaku jatkuu kielellä varsin pitkään.

Yleisesti Domìni Veneti Recioto on hieman simppelimpi ja nuorekkaampi Recioto, mutta varsin maukas ja tyylilleen uskollinen esitys, josta ei juurikaan löydä mitään pahaa sanottavaa. Melko makeiden konvehtien kanssa viinillä oli tuntuvasta jäännössokeristaan huolimatta vaikeuksia pärjätä, erityisesti bitteristen yrttisten ja mausteisten elementtien korostuessa, mutta tämä oli lähinnä liian makeista konvehdeista kuin viinistä johtuva asia. Yleisesti viini vaikuttaa varsin mainiolta kumppanilta esimerkiksi puolikoville juustoille, sinihomejuustoille tai tummemmille suklaaherkuille.

Lyhyesti: Nuorekas, maukas ja varsin aromikas perus-Recioto. Portviinien ohella yksi parhaista makeista punaisista mitä Alkosta löytyy.

Arvio: Erittäin hyvä – todella mainio ja maukas punainen jälkiruokaviini. Maukas ja näppärä valinta silloin, jos tarvitaan vähemmän alkoholia ja enemmän makeutta mitä Portviini tarjoaa.

Hinnan (20,10e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Tommasi Graticcio Appassimento 2010

Tommasi Graticcio Appassimento Parziale 2010

• Valmistaja: Tommasi Viticoltori
• Tyyppi: Punaviini, IGT Rosso Veronese
• Maa: Italia
• Alue: Veneto, Valpolicella, Valpolicella Classico
• Rypäleet: Corvina, Rondinella, muita
• Koko: 0,75 / 3,0
• Hinta arviointihetkellä: 89 SEK / 279 SEK (~10,33e / 32,40e, Joulukuu 2012, Systembolaget)
• Hinta nyt: 89 SEK / 279 SEK (~10,43e / 32,71e, Tammikuu 2012, Systembolaget)

Jouluaaton jälkeen jääville joulupöydän herkuille oli talouteen varattu Systembolagetista löytyvä Tommasin Graticcio-hanapakkaus.

On huvittavaa seurata tätä appassimento-viinien voittokulkua. Alkuperäiset maailmanmaineeseen pompanneet Veneton appassimento-viinit, Amarone ja Recioto, nauttivat edelleenkin maailmanlaajuisesta suosiosta, mutta samalla olivat vaativan valmistustapansa vuoksi hinnoiteltuja arkikäytön ulkopuolelle. Siksi markkinoille saapuivat Ripasso-viinit, joilla pystyttiin saamaan alkuperäisten appassimento-viinien parhaita puolia arkisempiin viineihin myös peruskuluttajalle kohtuullisessa hintaluokassa. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että Ripasso-viineistä toivotaan vielä ns. "halpis-versioita", minkä vuoksi markkinoille ilmestyy toinen toisensa jälkeen erilaisia Appassimento- tai Appassimento Parziale -nimikkeen alla kulkevia, vielä Ripassoja edullisempia viinejä. Tommasin Graticcio on yksi sellainen – viini on arvostetulta Valpolicella Classico -alueelta tuleva punaviini, johon käytetyistä rypäleistä osaa on kuivatettu rusinoiksi hetken aikaa, mikä selittää viinin Appassimento Parziale ("osittainen kuivatus") -nimikkeen. En onnistunut löytämään tarkkoja tietoja viiniin käytetyistä rypäleistä, kuinka suurta osaa niistä on kuivattu ja kuinka kauan, joskin ensimmäinen kohta todennäköisesti selittää sen, miksi viini on luokiteltu IGT-luokituksen, eikä esimerkiksi DOC Valpolicella Classico -luokituksen alle.

Väriltään viini on Valpolicellamaisen rubiininpunainen ja melko läpinäkyvä.

Kypsän hedelmäisestä ja tumman kirsikkaisesta tuoksusta löytyy – jopa hieman yllättäen – melko selviä appassimento-menetelmän tuomia vivahteita: nahkaa, makeita leivontamausteita, kevyesti aromaattisia yrttejä, muskottipähkinää ja hentoa rusinaisuutta.

Maultaan Graticcio on keskitäyteläinen ja varsin maukas, jos kohta hieman ohuehko ja melko simppeli; kielellä pyörii lähinnä cocktailkirsikkaa, kuivattua luumua, kevyttä rusinaisuutta ja hentoa lakritsia. Jäännössokeri (8 g/l) tuo kokonaisuuteen hieman runsautta sekä korostaa kypsän hedelmäisyyden makeutta. Kokonaisuus on kohtalaisen hapokas ja keskitanniininen, mutta silti hieman vaatimaton ja hampaaton – toivoisin hieman asenteellisempaa puraisua Valpolicellan viineiltä.

Makean puolukkainen jälkimaku on mehevän keskimaun jälkeen hieman ohuen ja vetisen oloinen, sekä hieman alkoholista lämmin. Kokonaisuus ei jää kovinkaan pitkäksi aikaa kielelle ja jättää melko harmittoman jälkivaikutelman.

Yleisesti Graticcio on maukas, mutta melko simppeli, eikä mitenkään ihmeellinen perus-BIB. Ruoan kanssa viini ei luenut sen kummempia harmonioita, muttei kyllä häiritseviä riitasointujakaan; sellaisenaan viini tuntui kuitenkin solahtavan kurkusta alas huolettomasti. Toimiva ja luotettava, vaikkakin myös hieman yllätyksetön Ripasso-henkinen punaviini.

Lyhyesti: Mainiota Tommasin Ripassoa vaatimattomampi "vauva-Amarone", joka on ihan nautiskeltava, mutta myös melko yllätyksetön esitys – parhaimmillaan huolettomana seurusteluviininä.

Arvio: OK – yleisesti viini on ihan kelvollinen perus-ok.

Hinnan (10,43e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Hinnan (32,71e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.