Somnium Branco 2018

Somnium Branco 2018

• Valmistaja: Wine Drops
  
• Tyyppi: Valkoviini, DOC Douro
  
• Maa: Portugali
  
• Alue: Douro, Cima Corgo
  
• Rypäleet: Códega do Larinho, Rabigato, Donzelinho Branco, Godello, Malvasia Fina, Folgazão, Viosinho
  
• Koko: 0,75
  
• Hinta arviointihetkellä: 22,33€ (Lokakuu 2021, Portugal Vineyards)
  
• Hinta nyt: 22,33€ (Marraskuu 2021, Portugal Vineyards)
  

 

kuva: portugalvineyards

 

Tässä syksyllä 2021 portugalilaisiin viineihin erikoistunut nettimyymälä Portugal Vineyards otti yhteyttä ja tiedusteli, että kiinnostaisiko arvioida laatikollinen viinisampleja blogiin. Noh, mikäpä tuossa – eihän siinä menetä muuta kuin aikaa, jota kuitenkin viettäisin joko viineistä lueskellen tai kirjoitellen. Ensimmäiseksi testiin päätyi tämä valkoviini Dourosta, jonka päätin maistattaa sokkona kouralliselle tuttuja viiniharrastajia yhden maistelun yhteydessä.

Somniumin taustalla häärii tuottaja nimeltä Wine Drops, joka ei ole niinkään varsinainen viinitalo, vaan kahden portugalilaisen viinintuottajan, Joana Pinhãon ja Rui Freiren, yhteisprojekti. He alun perin tutustuivat opiskellessaan viininvalmistusta yliopistossa, mutta valmistumisensa jälkeen siirtyivät eri osiin Portugalia töihin, eivätkä siksi olleet juuri yhteydessä toisiinsa – kunnes kymmenisen vuotta valmistumisensa jälkeen Pinhão löysi Douron Porraisista unelmiensa viinitarhan ja otti yhteyttä Freireen tiedustellakseen, kiinnostaisiko tätä vihdoin toteuttaa heidän yhteinen projektinsa, josta he olivat vuosikymmen aiemmin jutelleet yliopistossa. Freire lähti mukaan ja Somnium, "unelma", oli saanut alkunsa.

Pinhãon löytämä viinitarha oli hyvin vanhojen vanhojen, noin 70-vuotiaiden köynnösten muodostamat kaksi palstaa Douron kätköissä; näille palstoille oli aikanaan istutettu perinteiseen Portugalilaiseen henkeen useita eri lajikkeita sekaisin, eikä köynnöksiä oltu revitty missään vaiheessa pois – ainoastaan hiljattain jätetty kasvamaan vapaana. Tarhalla pääasiassa kasvaa Douron klassisia Códega do Larinhoa ja Rabigatoa, mutta sieltä on tavattu myös pieniä määriä muita perinteisiä Douron valkoisia lajikkeita, kuten Donselinho Brancoa, Godellona paremmin tunnettua Gouveioa, Malvasia Finaa, Folgazãoa ja Viosinhoa – minkä lisäksi on hyvin mahdollista, että kaikkia tarhan köynnöksiä ei ole tunnistettu oikein, eli on mahdollista, että näiden seasta löytyy vielä lisää uusia lajikkeita.

Tietyllä tapaa Somnium on hyvin tyypillinen Douron viini: sekä Códega do Larinho että Rabigato ("kissan häntä") ovat perinteisiä Douron lajikkeita, joista monet alueen valkoviinit valmistetaan ja jotka tukevat hyvin toisiaan: Rabigato on tyypillisesti melko kevyitä viinejä tuottava neutraalihko lajike, jonka aromimaailma painottuu enemmän yrttiseen vegetaalisuuteen, mutta joka kykenee säilyttämään kypsänäkin korkean hapokkuuden tuoden sekotteissa hyvin ryhtiä ja raikkautta matalahappoisempaan, mutta aromaattisesti paljon runsaampaan, hedelmältään suorastaan trooppiseen Códega do Larinhoon. Tämä viini on valmistettu keräämällä kaikki rypäleet sekaisin (ns. field blend), minkä jälkeen niistä puristettu viini on käytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä. Käymisen jälkeen viini on jätetty kypsymään tammitynnyreihin 12 kuukaudeksi ja lopuksi viini on siirretty tynnyreistä, sakkojen päältä kypsymästä asettumaan suuriin terästankkeihin, joissa viinin on annettu kypsyä vielä 6 kuukauden ajan. Vaikka viini tulee kuumasta Douron laaksosta, ei viinistä löydy alkoholia kuin 13%.

Väriltään viini on nuorekkaan kellanvihreä.

Aromaattisesta ja hieman makeaan taittuvasta tuoksusta erottuu ensisijaisesti kypsää aprikoosia ja hieman kermaista tammisuutta ja vaniljatankoa, kevyttä tuoretta omenaa, hentoa päärynäcobbleria ja ujoja eksoottisten hedelmien sävyjä, kuten verkkomelonia ja ananasta. Tammitus tuo kokonaisuuteen hieman Burgundimaisen sävyn, mutta hedelmäsektori vie viinin yleisilmettä klassista Burgundia hieman trooppisempaan suuntaan.

Suussa viini on runsas, kypsä ja täyteläinen, antaen hieman konsentroituneen, muttei kuitenkaan raskastekoisen vaikutelman. Makumaailma toistaa tuoksua melko uskollisesti: kielellä pyörii verkkomelonia, aprikoosia ja makeaa omenahilloa, hieman tammen tuomaa kermaisuutta ja vaniljatankoa, kevyttä Rabigaton yrttistä mausteisuutta, hillittyä kivistä mineraalisuutta ja makeita aavistuksia trooppisista hedelmistä. Vaikka suutuntuma on hieman öljyinen, onnistuu keskirunsas hapokkuus pitämään viinin hyvin tasapainossa, vaikkei se kokonaisuudesta mitenkään raikasta teekään.

Lopuksi viinistä jää suuhun pitkä, rehevä ja miellyttävän kompleksinen jälkivaikutelma. Melko runsaasta ja ujosti makeaan taittuvasta jälkimausta erottuu ananasta ha verkkomelonia, hieman kermaista tammea, kevyttä puisevaa mausteisuutta, hillittyä kivistä mineraalia, hentoa omenahilloa ja aavistus vaniljaa.

Kokonaisuutena viini on toisaalta melko tyypillinen Douron valkoviini – täyteläinen, kypsä ja hieman trooppisuuteen taittuva – mutta samalla varsin tasapainoinen, välttäen alueen viineissä silloin tällöin turhan korostuneen alkoholin tai liian liberaalin tammen käytön. Ylipäänsä tammitus viinissä tuntuu varsin järkevältä ja hedelmään nähden harmoniselta; sokottaessani viiniä muille, alkoivat arvailut Rhônen valkoisista ja Burgundin eteläosista, minkä lisäksi viinistä todettiin että "se vaikuttaa niin ranskalaiselta, että mistä muualta se muka voisi tulla?" Kyllä lopuksi veikkaukset päätyivät Douron laaksoon, mutta aika paljon sitä sai kuunnella veikkauksia eri Ranskan viinialueista ennen kuin osallistujat uskalsivat lähteä arvailemaan muitakin viinimaita. Tätä en kuitenkaan pitäisi niinkään merkkinä viinin epätyypillisyydestä alueensa suhteen, vaan ennemminkin tunnustuksena taidokkaasta viininteosta.

Vaikkei tämä Somnium ole mitenkään merkittävän hapokas, tuntuu siitä löytyvän ihan hyvin kypsyttelypotentiaalia; vaikka viini on nyt varsin nautittavassa tikissä, voin kuvitella 5–7 vuoden lisäkypsyttelyllä viinistä löytyvän hieman lisää syvyyttä ja iän tuomaa vivahteikkuutta. Kaiken kaikkiaan tämä oli varsin mukava ja nautinnollinen runsaamman pään valkoinen Douro, josta löytyy kypsää hedelmää, kohtuudella käytettyä tammea ja tasapainoista happorakennetta hyvässä tasapainossa.

Jos viini kiinnostaa, voi sellaisen koettaa bongata esimerkiksi Portugal Vineyardsin sivuilta.

Lyhyesti: Melko runsas ja suht kypsä mutta myös miellyttävän tasapainoinen Douron valkoviini varsin Burgundi-henkisellä tammituksella.

Arvio: Erinomainen – varsin tyylipuhdas ja taiten tehty esimerkki Douron valkoviineistä.

Hinnan (22,33€) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016

Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016

• Valmistaja: Clos du Jaugueyron
• Tyyppi: Punaviini, AOC Haut-Médoc
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (50%), Merlot (33%), Petit Verdot (7%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 23,50€ (Lokakuu 2020)

 

 kuva: artisan wine depot

Vaikka Bordeaux'n viinejä usein pidetään maailman parhaimpien joukkoon kuuluvina, eivät ne ole juuri koskaan onnistuneet puhuttelemaan meikäläistä. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta alueella tehtiin vahvasti omiin makumieltymyksiini sopivia viinejä, joissa yhdistyi reipas hapokkuus, napakat tanniinit, mukavan kuivakka hedelmäisyys ja maltillinen tammen käyttö. Asiat kuitenkin alkoivat muuttua vahvasti 1990-luvun viimeisinä vuosina ja alue on muuttunut valtavasti viimeisen 20 vuoden aikana: niin ilmaston lämpenemisen kuin viininvalmistusteknisten muutosten myötä alueen viineistä on tullut kypsempiä, pehmeämpi ja makeampia. Tanniineja ja happoja löytyy paljon vähemmän kuin ennen, kun taas tammea käytetään versin liberaalisti. Alkoholitasotkin ovat keskimäärin yli prosenttiyksikön verran korkeammalla kuin ennen. Lopputuloksena on ollut viinejä, jotka näyttävät parhaimmillaan puleeratuilta, suurille massoille tehdyltä pastisselta klassisista Bordeaux'n viineistä, pahimmillaan kosiskelevilta, uuden maailman henkeen valmistetuilta, hallitsevaan tammeen hukutetuilta hedelmäpommeilta.

Pitkään uskoin, että tätä nykyä ainoa perinteistä proper claretia valmistava tuottaja on legendaarisen Château Bel Air-Marquis d'Aligren Jean-Pierre Boyer, joka kohta 90-vuotiaana tervaskantona ei ole vieläkään ottanut kuuleviin korviinsa mitään moderniin viininvalmistukseen liittyvien välineiden tai menetelmien käyttöä, lähinnä kuitaten sellaiset asiat nykypäiväisenä humpuukina.

Tästä syystä kiinnostukseni heräsi, kun (Château Bel Air-Marquis d'Aligren lailla) Margaux'ssa sijaitsevaa (ja tähän asti tutkani ulkopuolella pysytellyttä) Clos du Jaugueyronia tituleerattiin yhdeksi harvoista perinteisen koulukunnan lipunkantajista ja talon viinejä verrattiin suotuisasti juuri BAMA:n klassista tyyliä huokuviin viineihin. Kun tarjolla oli vielä vuosikertaa 2016 – jota tällä haavaa hehkutetaan parhaaksi sitten korkeatasoisen 2010:n – oli päätös hommata pari pulloa plakkariin varsin selvä.

Clos du Jaugueyronin viinitalo on saanut alkunsa 1990-luvun alussa, kun eteläisestä Ranskasta, Minervois'sta, kotoisin oleva Michel Théron muutti opiskelemaan viininvalmistusta Bordeaux'n viinikouluun. Hänen tarkoituksenaan oli alun perin opiskella tutkinto ja palata kotiseudulleen valmistamaan perhetilallaan viiniä, mutta kun opintojen aikana Bordeaux'sta löytyi vaimo, päätti Théron asettua pysyvästi kaupunkiin. Vuonna 1993 Théron vaimoineen osti vanhan, jo 1800-luvun lopulta viiniä valmistaneen viinitalon, muttei lainkaan viinitarhoja. Sen sijaan he ryhtyivät vuokraamaan viinitarhoja, joiden viljelyssä siirryttiin pian luonnonmukaiseen viljeyyn. Tätä nykyä Clos du Jaugueyron viljelee kuuttatoista eri palstaa yhteensä noin kymmenen hehtaarin alueella, joista reilu kolme hehtaaria sijaitsee Haut-Médocin alueella ja noin seitsemän hehtaaria Margaux'n alueella. Tarhojen viljelyssä on siirrytty biodynaamiseen viljelyyn vuonna 2008, vuodesta 2012 kaikki talon tarhat ovat sertifioidusti luonnonmukaisia ja tätä nykyä Clos du Jaugueyron on myös sertifioidusti biodynaaminen.

Talon viininvalmistusmenetelmät ovat aina nojanneet enemmän perinteiseen, mahdollisimman pieneen viinin manipulointiin nojaavaan tyyliin; rypäleet on poimittu kypsinä, mutta moniin muihin tuottajiin nähden melko varhain ja viinien on annettu käydä spontaanisti villihiivojen avulla. Viininvalmistuksessa on käytetty aiemmin enemmän tammea, mutta tässäkin suhteessa ollaan tultu alaspäin; Haut-Médocin alueelta valmistettu viini näkee tätä nykyä hädin tuskin lainkaan uutta tammea ja siinä missä Margaux'n tarhojen viinit kypsytettiin ennen jopa 70% uusissa tammitynnyreissä, on tätä nykyä uuden tammi taso vuosikerrasta riippuen 25-50% kieppeillä.

Tämä nyt arvioitu viini on vasemman rannan perinteiseen, Cabernet Sauvignon -vetoiseen blendiin pohjautuva viini, jonka rypäleet on korjattu Haut-Médocin alueella, Macaun kylän ympäristössä sijaitsevilta, biodynaamisesti viljellyiltä tarhoilta. Kaikki rypäleet on rangattu ennen vinifikaatiota, murskattujen rypäleiden on annettu käydä spontaanisti rypäleiden omilla villihiivoillaan 4000–8000-litraisissa, lämpötilakontrolloiduissa sementtitankeissa. Käymisen jälkeen viini on siirretty kypsymään 12 kuukauden ajaksi 225-litraisiin, kerran tai kahdesti käytettyihin tammitynnyreihin. Lopuksi viini on sekoitettu tynnyreistä jälleen sammioihin ja pullotettu minimaalisen sulfiittilisäyksen kanssa. Tuotantomäärä vuosikertaa 2016 on ollut 22,000 pulloa ja 900 magnumia. Alkoholia löytyy nyky-Bordeaux'n tyyliin nähden vaatimattomat 12,5%.

Viinillä on lasissa hyvin tumma, lähes läpinäkymätön ja suht nuorekas mustan kirsikan väri.

Nokkasektori on avoin, aromaattinen ja hieman makeaan taittuva. Ihastuttavan puhdaspiirteisestä aromimaailmasta erottuu kypsää mustaherukkaa ja muita tummia marjoja, hieman lakritsijuurta, kevyttä makeaa luumua, hentoa lehtevää yrttisyyttä, hillittyä paahdettua puuta ja ujoa musteisuutta. Viiniä pidempään ihmetellessä tuntuu siltä, että puisevat aromit häilyvät jossain määrin ees taas; aluksi viinin tuoksu on todella marjainen, sitten tammi saapuu enemmän framille ja sitten taas vähän ajan päästä hedelmä on taas johdossa, tammen siirryttyä jälleen taustalle. Joka tapauksessa, nättiä on.

Viini on suussa kuiva, keskitäyteläinen ja mukavan napakka olematta erityisen tiivis tai uuttunut. Kokonaisuudessa tuntuu tuoretta mustaherukkaa ja mustaa vadelmaa, hieman makeampaa luumuisuutta, hillittyä yrttibitteriä, kevyttä lehtevyyttä, hentoa puisevaa menoa ja ujoa lakritsia. Klassisen Bordeaux'n hengessä kokonaisuus on melko kevytliikkeinen olematta mitenkään vaatimaton ja sekä reipas hapokkuus että kohtalaisen innokkaasti muttei aggressiivisesti ikeniin tarraavat tanniinit pitävät yleisilmeen viehättävän rakennevetoisena.

Suuhun jäävä jälkivaikutelma on kuiva, happovetoinen ja kohtalaisesti ikeniä kuivattava. Pitkässä ja loppua kohti bitterisempään taittuvassa jälkimaussa häilyy tuoretta mustaherukkaa ja vadelmaa, hillittyä lehtevyyttä, kevyttä yrttibitteriä, maltillista kuivakkaa puuta, hentoa soraista mineraalia ja aavistus makeampaa tummaa luumua.

Clos du Jaugueyronin Haut-Médoc yllättää oikein positiivisesti: ollakseen varsin nuori vasemman rannan tapaus, on tämä oikein nätti, uskottava ja harmoninen esitys. Kokonaisuutena viini on ehkä vielä hieman turhan nuorekas ja hedelmävetoinen mennäkseen kunnon proper claretista, mutta palikat näyttävät olevan sellaiset, että kunhan ne ajan kanssa nivoutuvat keskenään hyvin kohdalleen, on tässä viinissä aineksia vallaan mainioon vanhan koulukunnan porvooseen. Onhan tämä kyllä inasen verran kypsempi mitä ysärillä useimmat Bordeaux't olivat, eikä tästä löydy lainkaan sellaista viehättävää, perinteisen vasemman rannan viinin lehtevää vegetaalisuutta, mutta yleisolemukseltaan viini on niin klassista tavaraa, että oksat pois. Vallan mukavaa, että tällaisiakin tapauksia edelleen löytyy markkinoilta, kunhan vain vähän jaksaa penkoa.

Nyt juotavaksi viini on vallan mainiossa iskussa niin aromaattisesti kuin rakenteellisesti – hedelmä ei osoita minkäänlaisia sulkeutumisen merkkejä ja vaikka rakennetta löytyykin, ei viini ole millään lailla kova tai kireä. Omaan makuuni viini kyllä oli varsin nuorenpuoleinen ja kaipaisin ehkä hieman enemmän iän tuomaa syvyyttä ja vivahteikkuutta hyvin dominoivan hedelmäsektorin sijaan, mutta sellaista kyllä on turha odottaa nelivuotiaalta Bordeaux'lta. Onneksi kellariini jäi toinen pullo kypsymään – se saakoon vartoa siellä hieman pidemmän aikaa.

Lyhyesti: Freesi, puhdaspiirteinen ja kaikin puolin klassinen Haut-Médoc, joka nuoresta iästään huolimatta on tyylillisesti lähempänä klassisia Bordeaux'n viinejä kuin moderneja, muhkeita ja usein melko tammivetoisia mörssäreitä. Bordeaux'sta olisi helpompi pitää, jos alueelta löytyisi useampia tällaisia viinejä.

Arvio: Tyylikäs – todella harmoninen ja perinteitä kunnioittava esitys, joka ensisijaisesti huokuu kypsytyspotentiaalia, joskin on myös varsin hyvin juotavissa jo nyt.

Hinnan (23,50€) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Viña Tondonia Rosado Gran Reserva 2008

R. López de Heredia Viña Tondonia Rosado Gran Reserva 2008

• Valmistaja: R. López de Heredia
• Tyyppi: Roséeviini, DOCa Rioja Gran Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Rioja, Rioja Alta
• Rypäleet: Grenache (60%), Tempranillo (30%), Macabeo (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 27,26€ (Marraskuu 2018, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

R. López de Heredia on tuottaja, josta kirjoitan aina mielelläni. Tämä kiistämättä Riojan klassisin tuottaja on ollut toiminnassa jo vuodesta 1877 ja talon viinit tehdään edelleen samalla reseptillä kuin 100 vuotta sitten. Jos tämä viinitalo on jostain syystä sinulle tuntematon, mutta kiinnostaisi tietää tarkemmin mistä on kyse, suosittelen lukemaan aluksi kattavamman version talon menneisyydestä tästä Viña Tondonia Reservan arvostelusta. Pistän kuitenkin tähän myös hätähousuille sopivan tiivistelmän aiheesta:

Vuonna 1877 Don Rafael López de Heredian perustama, omaa nimeään kantava viinitalo on edelleen toiminnassa olevista Riojan viinitaloista vanhimpia. Toisin kuin monet muut historialliset viinitalot, Heredialla ei olla seurattu aikaa vaan talon viinit valmistetaan samalla tavoin kuin yli vuosisata sitten: viinit käytetään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla valtavissa (jopa 64,000-litraisissa) tammisammioissa, minkä jälkeen viinit siirretään kypsymään vanhoihin tammitynnyreihin nykyaikaisen viininvalmistuksen näkökulmasta katsoen käsittämättömän pitkäksi aikaa. Useiden vuosien kypsyttelyn jälkeen viinit pullotetaan ilman sen kummempia käsittelyjä. Tietyssä mielessä Heredian viinejä voidaan pitää natural-viinityylin edelläkävijöinä; siinä missä monet natuviinien tuottajat haikailevat paluuta vanhaan, rehelliseen ja käsittelemättömään viininvalmistukseen, ei R. López de Heredialla tällaista asennetta viininvalmistukseen missään vaiheessa edes hylätty.

Siinä missä nykyisin roséeviinit tehdään yleensä raikkaiksi, kepeiksi ja mahdollisimman nuorena – tyypillisesti noin vuoden sisällä julkaisusta – juotaviksi, edustaa Heredian Rosado tuon genren täydellistä vastakohtaa. Vaikka virallisesti Heredian Rosado on roséeviini, on se todellisuudessa ns. clarete, mikä on perinteisempi espanjalainen viinityyli, joka puolestaan on saanut alkunsa perinteisistä Bordeaux'n clairet-viineistä. Siinä missä moderni roséeviini valmistetaan yleensä maseroimalla punaisten rypäleiden kuoria rypälemehussa muutamasta tunnista noin vuorokauteen, joko ennen käymistä tai juuri käymisen alkuvaiheilla, valmistetaan perinteinen clarete murskaamalla sekaisin niin punaisia kuin valkoisia rypälelajikkeita ja antamalla niiden maseroitua kuorineen käyvässä rypälemehussa useamman päivän ajan. Mitä enemmän valkoisia rypälelajikkeita seasta löytyy, sitä pidempään kuoria voi maseroida ilman, että viinistä tulee varsinaisesti punaviiniä.

Monet perinteiset claretet on tyypillisesti kypsytetty tammitynnyreissä – mikä on melko harvinainen proseduuri tavan roséeviineissä – mutta Heredia ääritraditionalistina on vienyt tämänkin prosessin aivan omalle tasolleen. Riojan viinilainsäädännön mukaan Gran Reserva -merkittyä roséeviiniä tulee kypsyttää vähintään 4 vuotta ennen myyntiinlaskua, ja tästä vähintään 6 kk on kypsytettävä tammitynnyreissä. Heredian Rosado sen sijaan kypsyy pelkästään tammitynnyreissä 4 vuoden ajan, minkä jälkeen viini pullotetaan ja siirretään kypsymään 6 vuodeksi pullokellariin. Heredia Rosado julkaistaan tyypillisesti vasta 10 vuoden iässä.

R. López de Heredian tuotannon selkäranka on Reserva-tasoiset viinit, ja niistä ylivoimaisesti merkittävin on Viña Tondonia Reserva. Gran Reserva -tason viinejä tuotetaan vain huippuvuosina – esimerkiksi Rosadon vuosikertoja 2001–2007 ei tuotettu lainkaan, eli Rosadoa 2008 edeltävä rosée oli vuosikertaa 2000. Siinä missä Tondonia Reservaa tuotetaan vuosittain noin 200,000 pulloa, tuotetaan kaikkia Gran Reserva -viinejä enimmillään noin 50,000 pulloa, jos niitä ylipäänsä tuotetaan. Gran Reserva Rosadon vuosituotantomäärät riippuvat merkittävästi siitä, kuinka hyvin vuosikerta taittuu roséeviinin tuotantoon, vaihdellen noin 5,000 ja 15,000 pullon välillä. Viinitalo ei valmista lainkaan muita roséeviinejä, eli jos vuosikerta ei ole riittävän laadukas roséeviinin tuotantoon, käytetään rypäleet Viña Tondonia -puna- ja -valkoviinien valmistukseen. Pienistä tuotantomääristään johtuen Tondonia Rosado Gran Reserva on äärimmäisen haluttua ja harvinaista tavaraa. Tästä johtuen meikäläiselle tuli suurena (positiivisena) yllätyksenä, että Alkosta sai tätä nykyisin varsin haluttavaksi muuttunutta viiniä – joskin vain noin muutaman tunnin ajan, sillä vain muutaman kymmenen pullon kokoinen erä myytiin hetkessä loppuun.

Tyypillisesti Tondonia Rosado Gran Reserva on lähinnä punaisista rypäleistä valmistettu, joskin sekoituksessa on yleensä pieni määrä Viuraa (eli Macabeoa) keventämässä kokonaisuutta ja tuomassa raikkautta. Tyypillisestä Heredian Tempranillo-vetoisuudesta poiketen talon roséeviinissä pääosaa näyttelee Garnacha (eli Grenache) ja Tempranillo tuo enemmän rakennetta kuin karaktääriä. Rypäleet murskataan ja käytetään kaikki yhdessä, eli lajikkeita ei viiniytetä erikseen. Viinin annetaan maseroitua kuorten kanssa muutaman päivän ajan, minkä jälkeen viinin annetaan käydä kuivaksi ilman kuoria. Tämän jälkeen viinin annetaan kypsyä vanhoissa amerikkalaisissa tammitynnyreissä noin 4 vuoden ajan ja lopuksi viini pullotetaan suodattamattomana ja kirkastamattomana. Vuosikertaa 2008 valmistettiin yhteensä vajaa 14,000 pulloa ja siitä löytyy 12,5% alkoholia ja 6 g/l happoja.

Viinillä on hohtavan kirkas, keskisyvä ja hieman kehittynyt oranssinpunainen väri, joka tuo mieleen Aperolin.

Tuoksu on aluksi hieman vaisu, mutta hengitellessään viini alkaa avautumaan nätisti, tuoden esille moniulotteisia ja hieman kehittyneitä piirteitä, kuten nahistuneita tummia kirsikoita, hieman metsämansikkaa, maltillista kookosta, oksidatiivisesta kypsytyksestä kieliviä hillityn karamellisia piirteitä, hentoja puisevia sävyjä, aavistuksen verran ruusunmarjakeittoa ja häivähdys kuivakkaa maamaista mausteisuutta. Ero nuorekkaan hedelmäisiin roséeviineihin ei voisi olla suurempi.

Suussa viini on melko täyteläinen, mutta samalla hämmästyttävän freesi, eloisa ja ryhdikäs. Kuivassa ja vaikuttavan moniulotteisessa makumaailmassa tuntuu hapankirsikkaa ja kypsää karpaloa, Grenachelle tyypillistä metsämansikkaa, hieman kehittyneitä karamellisia piirteitä, maltillista vaniljakreemiä, hentoa kookosta ja ujolla otteella kirpeämpää sitrushedelmäisyyttä. Vaikka viinillä on hieman öljyinen tekstuuri suussa, tekee sen hämmentävän intensiivinen hapokkuus kokonaisuudesta vaikuttavan raikkaan ja rakenteikkaan.

Suuhun jää viinistä erittäin pitkäkestoinen, runsas ja kompleksinen jälkivaikutelma. Ujosti makeaan taittuvassa jälkimaussa häilyy nahistuneita punaisia kirsikoita, karamelliomenaa, hieman kirpeää karpaloa, hillittyä kookoksisuutta, hentoa metsämansikkaa, ujoa toffeeta ja aavistus suolaista mineraalia. Kuorikontaktistaan huolimatta varsinaista tanniinien otetta viinissä ei tunnu.

Huh heijaa mikä esitys tämä onkaan roséeksi! Ensimmäisen kerran maistoin tätä Tondonian roséeta hyvin pian sen myyntiinlaskun jälkeen ja kokonaisuus jäi yllättävän vaisuksi. Sen sijaan toisella yrittämällään kesäkuussa 2019 tämä viini onnistui tarjoamaan juuri sitä, mitä Heredian tasoiselta talolta voi odottaa, ja enemmänkin. En tiedä, kärsikö ensimmäinen pullo ns. bottle shockista, oliko se vain vaisussa vaiheessa, oliko siinä pieni korkkivika, eikö se ollut saanut hengitellä tarpeeksi, vai mistä kiikasti, mutta tämä toinen viini sai ainakin hengitellä aluksi rauhassa tunnin pari ja sen myötä kyllä myöskin tykitteli menemään täyslaidallisen verran.

Vaikka tämä rosée onkin valmistettu pääasiassa punaisista rypäleistä, on sen tyyli kaikessa sitruksisessa raikkaudessaan ja ujosti kookokseen ja oksidatiiviseen karamellisuuteen taittuvassa aromimaailmassaan lähempänä Heredian uniikkeja valkoviinejä. Kokonaisuutena tämä on yksinkertaisesti hämmästyttävän moniulotteinen, vaikuttavan intensiivinen ja valloittavan raikas roséeviini, jolle on vaikeaa ellei mahdotonta löytää samantasoista haastajaa. Vaikka viinissä on näin reilun 10 vuoden iässä jo hieman kehittyneitä piirteitä, on siinä vielä valtavasti kehittymispotentiaalia. Todennäköisesti viini tulee jatkamaan ylämäkeään vielä ainakin toisen vuosikymmenen ajan. Roséeviiniksi Tondonia Rosado saattaa vajaan kolmen kympin hinnallaan olla verrattaen tyyris, mutta kun ottaa huomioon viinin laadun ja sen, miten valkoiset ja punaiset Tondonia Gran Reservat tyypillisesti pyörivät 50-100€ hintahaarukassa, on tämä kyllä tasoonsa nähden aivan käsittämättömän edullinen tapaus.

Lyhyesti: Uskomattoman moniulotteinen, harmoninen ja kaikin puolin ainutlaatuinen roséeviini, joka toisaalta taittuu jo hieman kehittyneeseen tyyliin, mutta samalla lupailee vielä vuosia lisää kypsytyskestävyyttä.

Arvio: Täydellinen – maailmassa, jossa valtaosa roséeviineistä on enemmän tai vähemmän toistensa kopioita, on tällaisen esimerkin sadan vuoden takaisesta viinityylistä vaikea olla nousematta edukseen, jos ymmärtää arvostaa viineissä luonnetta, syvyyttä ja harmoniaa. On vaikea keksiä tätä laadukkaampaa ja mielenkiintoisempaa roséeviiniä.

Hinnan (27,26€) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

Weinbach Riesling Grand Cru Schlossberg 2016

Domaine Weinbach Riesling Grand Cru Schlossberg 2016

• Valmistaja: Domaine Weinbach
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
• Maa: Ranska
• Alue: Alsace, Haut-Rhin, Kaysersberg
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 29,89€ (Huhtikuu 2020, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 29,89€ (Toukokuu 2020, Alko, tilausvalikoima)

Yleinen kritiikkini Alkoa kohtaan on se, että tuotteiden hinnat monopolin valikoimissa ovat monesti niin tyyriitä, ettei niitä yksinkertaisesti tee mieli ostaa. Jos ulkomailta tilattaessa viinit tai oluet ovat merkittävästi edullisempia vielä senkin jälkeen, kun niistä on maksettu verot ja rahdit, on motivaatio ostaa handelin hyllyltä yhtään mitään melko matala.

Kuitenkin aina silloin tällöin tulee vastaan erikoisia tilanteita, jolloin Alkosta saa viinejä varsin järkevään hintaan maailmanmarkkinoihin nähden (en kyllä muista tilannetta, että oluiden kohdalla olisi käynyt näin). Esimerkiksi aivan hiljattain nappasin itselleni pari pulloa talteen tätä Domaine Weinbachin Rieslingiä, jonka maailmanhinta pyörii yleensä neljän kympin paremmalla puolella, mutta Alkosta sitä löytyi piirun alta kolmen kympin. Näköjään muutama muukin keksi tehdä saman tempun, sillä tälviisiin Alkon myymäläsaldot näyttävät nollaa ja Alkon "nettikauppakin" myy eioota.

Olen kirjoittanut Domaine Weinbachista aiemminkin, mutta kun tässä on pieni tauko tullut kirjoitteluun, lienee kenties pieni kertaus paikallaan.

Alsacessa, pienessä Kaysersbergin kylässä sijaitsevan Domaine Weinbachin perustivat alun perin kapusiinimunkit vuonna 1612, antaen sille nimeksi Weinbach, "viinipuro", tarhojen läpi virtaavan puron mukaan. Talo oli munkkien omistuksessa aina 1700-luvun lopulle saakka, mutta Ranskan vallankumouksen myötä viinitalo otettiin valtion haltuun ja myytiin. Vuonna 1898 Fallerin veljekset ostivat viinitalon ja Weinbach on edelleen saman suvun omistuksessa.

Domaine Weinbachin arvostus kasvoi toisen Fallerin veljeksen pojan, Théo Fallerin, omistuksessa, mutta nykyisen statuksensa viinitalo saavutti vasta Théon vaimon, Colette Fallerin, johdossa, hänen aloitettua talon luotsaamisen Théon kuoltua vuonna 1979. Colette pyrki viineissään yhä luonnollisempaan ja terroiria mahdollisimman autenttisesti ilmentävään lopputulokseen, minkä vuoksi hänen johdollaan Weinbach aluksi ryhtyi vuonna 1998 viljelemään 8 hehtaaria (33% tarhoista) biodynaamisesti. Kokeilujen tulokset olivat erittäin kannustavia ja vuonna 2005 kaikki Weinbachin tarhat oltiin siirretty biodynaamiseen viljelyyn; vuonna 2010 talo sai biodynaamisen viljelyn demeter-sertifikaatin. Colette kuoli helmikuussa 2015 85-vuotiaana ja taloa johtaa nykyisin Coletten tytär, Catherine Faller, hänen poikiensa avustuksella.

Tämä kyseinen viini tulee jyrkkärinteiseltä Schlossbergin tarhalta, jonka juuressa Domaine Weinbach sijaitsee. Tämä tarha on Alsacen ensimmäisiä Grand Cru -luokituksen saaneita tarhoja ja 80 hehtaarin alallaan se on myös lajissaan kookkain. Suuri koko ei kuitenkaan tarkoita heikompaa laatua, sillä tarhan graniittiset maaperät ja Alsacen yhdet jyrkimmistä rinteistä takaavat poikkeuskellisen laadukkaat olosuhteet köynnösten viljelyyn. Näillä rinteillä onkin todistetusti viljelty viiniä yhtäjaksoisesti jo 1500 vuotta.

Domaine Weinbach viljelee Schlossbergilla sijaitsevia tarhojaan biodynaamisesti ja viinit valmistetaan hyvin perinteiseen alsacelaiseen tyyliin: viinien annetaan käydä spontaanisti rutikuiviksi vain villihiivoja käyttäen. Käyminen tapahtuu yksinomaan suurissa, vanhoissa tammisammoissa. Alkon analyysiarvojen mukaan viinissä on alkoholia 13,5%, jäännössokeria 4 g/l ja happoja rapsakkaat 7,8 g/l.

Viinillä on keskisyvä, kohtalaisen konsentroitunut hunajankeltainen väri.

Lasista kohoaa runsas, avoin ja suht makeahko tuoksu, josta erottaa kypsälle Rieslingille tyypillistä persikkaa ja hillittyä makeaa appelsiinia, sekä hienovaraisempia nyansseja, kuten kevyttä oolong-teetä, hentoa eksoottisempaa hedelmää, ujoa petrolisuutta, aavistus vahamaista hunajaa ja mehiläisvahaa sekä häivähdys eksoottista mausteisuutta.

Viinillä on suussa konsentroitunut, tiivisluontoinen ja suht öljyinen olemus, mutta lämmettyäänkin se tuntuu olevan enemmän keskitäyteläinen kuin täyteläinen. Kypsänmakeassa ja suutuntumaltaan hyvin napakassa makumaailmassa erottuu persikkaa, sitruunamarmeladia, hillittyä mehiläisvahaa, kevyttä keltaista omenaa, hentoa hunajamelonia, ujoa kivistä mineraalia ja aavistus mehevää rypäleistä hedelmää. Kokonaisuutta kannattelevat ryhdikkään rakenteikkaat, korkeat hapot, jotka pitävät huolen siitä, että runsaasta konsentraatiostaan huolimatta viini pysyy varsin napakkana.

Jälkimaku on pitkä, napakka ja mineraalivetoinen. Kielelle jää kypsää persikkaista hedelmää, hieman kehittynyttä vahamaisuutta, hillittyä rypäleisyyttä, maltillista kivisyyttä, hentoa hunajaa, ujoa sitruunamarmeladia ja aavistus kukkaisuutta. Makujen seasta tuntuu aika ajoin pienin häivähdys alkoholin lämpöä.

Kokonaisuutena Weinbachin Schlossberg Riesling 2016 on rehevä, konsentroitunut ja hieman vahaminen GC Risse, joka on yleisilmeeltään vielä varsin nuorekas ja ennen kaikkea mainion rakennevetoinen hyvillä hapoillaan. Se tuntuu olevan oikein nautittavassa vaiheessa jo nyt, mutta tullee kehittymään hyvin vielä 4-7 vuotta sekä pitämään kutinsa vielä pidempään. Ei tämä tunnu olevan yhtä pitkäkestoinen ole kuin kaikista parhaimmat Alsacen Rieslingit – Saksan huippu-Rieslingeistä puhumattakaan – mutta oikein mainio ja muhkea esitys joka tapaukssa.

Lyhyesti: Varsin kypsä ja konsentroitunut Riesling, jossa yhdistyy muhkea vahamaisuus ja mehevä hedelmä varsin hyvään happorakenteeseen ja linjakkaaseen runkoon.

Arvio: Tyylikäs – viini on Alsacelle tyypillisen kypsä ja rehevä Riesling, mutta se kantaa kypsän hedelmänsä ja konsentroituneen olemuksensa varsin vaivattomasti.

Hinnan (29,89€) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Travaglini Gattinara 2006-2011

On jälleen aika viinibloggaajien yhteispostauksen!

Aluksi päätimme yhteistuumin, että tällä kertaa olisi hyvä olla jotain klassikkotavaraa arvioitavana. Vaikeuksia tietenkin tuotti aluksi tietenkin se, että mitä nyt edes pidetään klassikkona? Kyllähän klassikoita tietenkin löytyy, mutta ongelmalliseksi homman tekee se, että viinin pitäisi myös löytyä Alkon valikoimista ja vielä mieluusti kohtuulliseen hintaan. Koska Alko on hyvin tehokas ottamaan valikoimiinsa lähinnä erilaisia, reippaalla jäännössokerilla tuunattuja tusinaviinejä pitäen samalla monet maailman tunnetuimmat viiniklassikot pois hyllyiltä, ei tehtävä missään nimessä ollut mikään läpihuutojuttu. Pienen tuumimisen päätteeksi onnistuimme kuitenkin löytämään kaikkia tyydyttävän konsensuksen: handelin valikoimista pitkään löytynyt Travaglinin Gattinara on kautta viinimaailman korkealaatuiseksi ja perinteikkääksi viiniksi tunnustettu tapaus, joten klassikkostatus täyttyy vaivatta. Lisäksi hintakin oli vielä kipukynnyksen alapuolella, joten valinta kelpasi kaikille.

Alun perin tavoitteena oli, että blogaajat kirjoittaisivat aivan hiljattain Alkon valikoimiin saapuneesta 2011-vuosikerrasta. Itsellä kuitenkin näppärästi löytyi arviot myös tätä vuosikertaa edeltäviltä viideltä vuodelta, joten päätin vertailevaa otetta harrastaakseni ympätä ne tähän mukaan. Tarjolla on nyt siis:

Travaglini Gattinara 2006–2011

Meikäläinen siis järjesti viime huhtikuussa (2016) viiden Travaglinin vuosikerran rinnakkainmaistelun. Olin alun perin ryhtynyt keräämään tätä mainiota Gattinaraa alkuvuonna 2012 vuosikerrasta 2006, jolloin maistoin viiniä ensimmäistä kertaa ja vakuutuin kertaheitolla sen kovasta laadusta. Vuosien myötä tuli hommattua aina uusi vuosikerta talteen sen saapuessa Alkoon ja kun lopulta kasassa oli viisi eri vuosikertaa, päätin kutsua kasaan pienen porukan maistelemaan, miten tämä kyseinen Gattinara kehittyy ja löytyykö vuosikerroista eroja!

Olen itse myös käynyt piipahtamassa Travaglinin viinitalolla pari vuotta sitten, mistä tulin kirjoittaneeksi myös tämän postauksen. Siellä kerron yksityiskohtaisemmin talon historiaa ja sen käänteitä, mutta tähän alle voisin raapustaa hieman lyhyemmän yhteenvedon Travaglinista ja Gattinaran alueesta, saadakseni hieman kontekstia arvioitaville viineille.

Gattinara on siis pieni viinialue Pohjois-Italian Piemontessa, maailmankuuluista Barolon ja Barbarescon viinialueista reilun tunnin ajomatkan verran pohjoiseen. Lähialueilla reissanneille läheisin kiintopiste lienee Maggiore-järvi. Historiallisesti Gattinara oli alueen suurin ja kaunein viinialue, jossa valmistettiin vaikuttavia ja pitkäikäisiä punaviinejä paikallisesta Spanna-lajikkeesta sekoittamalla siihen muutamia muita paikallisia lajikkeita – vielä 1800-luvulla etelämmästä löytyvä Barolo tuotti lähinnä simppeleitä makeita punaviinejä ja Barbaresco oli pieni tuppukylä, josta kukaan ei ollut kuullutkaan. Kuitenkin jossain vaiheessa Gattinaran Spanna kulkeutui etelämmäksi (missä sitä alettiin viljellä nimellä Nebbiolo) ja erityisesti Barolon alueen selkeästi muhkeammat ja runsaammat Nebbiolosta valmistetut viinit herättivät runsaasti huomiota. 1900-luvun alussa Gattinara koki suuria vaikeuksia viinikirvan ja rankkojen raemyrskyjen tuhotessa merkittävän osan alueen istutuksista ja pikku hiljaa Gattinara jäi unohduksiin – erityisesti kun viininvalmistustekniikat alkoivat kehittyä ja kilpailevien Barolon ja Barbarescon alueiden viinien laadullinen taso alkoi nousta kohisten.

Nykyisin Gattinarasta löytyvät noin 100 hehtaaria viini-istutuksia ovat määrältään kaukana huippuvuosien yli 600 hehtaarin viljelmistä. Vaikka paikallisille alueen pääasiallinen lajike on edelleen Spanna, on Barolon ja Barbarescon viinien suosio tehnyt sen, että yleisesti alueen viinejä markkinoidaan yleensä Nebbiolo-nimen alla. Vaikka paikallisia Bonarda- ja Vespolina-lajikkeita on sallittua käyttää Gattinara-viineissä, ovat käytännössä kaikki alueen viinit tätä nykyä 100% Nebbiolo-lajikeviinejä. Gattinara on selvästi pohjoisempi ja viileämpi alue kuin Barolo tai Barbaresco, minkä vuoksi alueen viinit ovat yleensä kepeämpiä, hapokkaampia, hillitympiä ja väriltään tummempia. Lisäksi se, mikä erottaa Gattinaran kaikista muista Pohjois-Italian Nebbiolo-viljelyalueista (ja niitähän riittää!), on se, että alueen maaperä on pääasiallisesti vulkaanista – paikallisten mukaan tämä maaperä on Nebbiololle sekä otollisinta että luontaisinta, sillä tuliperäisessä maaperässä Nebbiolo tuottaa poikkeuksellisen hapokkaita ja mineraalisia viinejä.

Gattinarassa sijaitsee kymmenkunta tuottajaa, joista vain kolme hallitsee yli 90% alueen viljelyksistä, muiden harrastaessa lähinnä nappikauppaa viineillään. Travaglini on ylivoimaisesti suurin Gattinaran tuottaja noin 50 hehtaarillaan. Kaksi muuta merkittävää tuottajaa ovat Nervi (n. 25 hehtaaria) ja Antoniolo (14 hehtaaria).

Travaglini on tullut tunnetuksi erityisesti persoonallisen muotoisesta "dekantteri"-pullostaan, jonka on suunnitellut nykyisin taloa luotsaavan Cinzia Travaglinin isä, Giancarlo Travaglini, vuonna 1958. Vaikka Travaglinit ovat viljelleet alueella viiniköynnöksiä jo 1800-luvulta alkaen, on viiniä suvun nimellä tuotettu vasta 1920-luvulta ja viinitalokin perustettiin virallisesti vasta vuonna 1959. Travaglinia pidetään nykyisin yhtenä alueen modernisteista, sillä perinteisesti alueen viinejä on kypsytetty ainoastaan suurissa botti-tynnyreissä. Sen sijaan vuodesta 1989 eteenpäin osaa Travaglinin viineistä on kypsytetty alueelle epätyypillisissä, pienissä ranskalaisissa barrique-tynnyreissä, jossa viineistä tulee pehmeämpiä ja tammisempia. Toki ero esimerkiksi Barolon modernisteihin (jotka voivat pitää kaikkia viinejään pelkästään uusissa, pienissä tammitynnyreissä) on valtava, sillä Travaglini "äärimodernistina" kypsyttää viineistään maksimissaan 20% pienissä tammitynnyreissä ja loput kypsyvät botteissa. Lisäksi näistä pienistä tynnyreistä uusitaan vuosittain vain n. 20–25%, joten uuden tammen osuus pysyy talon viineissä varsin pienenä.

Travaglini Gattinara

• Valmistaja: Giancarlo Travaglini
• Tyyppi: Punaviini, DOCG Gattinara
• Maa: Italia
• Alue: Piemonte, Coste della Sesia, Gattinara
• Rypäleet: Nebbiolo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta nyt: 23,90e (Helmikuu 2016, Alko)

Travaglinin perus-Gattinara on viinitalon tunnetuin tuote ja siten perustellusti tämän historiallisesti arvostetun (joskin nykyisin melko tuntemattomaksi jääneen) viinialueen klassikoita.

Keskimäärin varsin vanhojen, jopa yli 50-vuotiaiden köynnösten rypäleistä valmistetun pohjaviinin annetaan maseroitua rypäleiden kuorien kanssa n. 15–18 päivää, mistä viini saa värinsä ja ennen kaikkea sille olennaisesti kuuluvat, tuntuvat tanniinit. Viini käy alkoholi- ja malolaktisen käymisen terästankeissa seuraavan vuoden maaliskuulle, minkä jälkeen viinit siirretään tammeen kypsymään Tähän perus-Gattinaraan tarkoitettujen viinien annetaan kypsyä kaksi vuotta, minkä jälkeen viinit sekoitetaan yhteen ja pullotetaan. Tyypillisessä Travaglini Gattinarassa 90% viinistä on suurissa, vanhoissa botti-tynnyreissä kypsytettyä viiniä ja 10% on pienissä barrique-tynnyreissä (joista vain n. 20% uusia) kypsytettyä viiniä – näin ollen viini näkee kypsymisvaiheessa vain n. 2% uutta tammea. Kun viini on pullotettu, annetaan sen kypsyä vähintään 3 kk pullossa ennen markkinoillelaskua. Usein viinit kuitenkin kypsyvät jopa useamman vuoden Travaglinin kellareissa ennen kuin ne jatkavat matkaansa myyntiin.

Travaglini Gattinara 2006

• Hinta ostohetkellä: 19,88e (Helmikuu 2012, Alko)

Läpinäkyvä kirsikanpunainen, joka taittuu hennosti jo iäkkään rusehtavaan suuntaan.

Tuoksu on erikoinen ja hieman likaisenkin oloinen: kuivakassa aromimaailmassa häilyy savulihaa, nahistunutta kirsikkaa, kevyttä kissan kuivamuonaa, maltillisia sikalan aromeja, hentoa lakritsia ja ujoa rusinaa. Ero neljä vuotta sitten testattuun samaan viiniin on melkoinen, minkä vuoksi epäilen, että viini on saanut hieman osumaa jossain vaiheessa elämäänsä.

Jopa hieman järkyttävänpuoleisesta tuoksustaan huolimatta makumaailma tuntuu olevan onneksi täysin kunnossa: viinillä on intensiivinen, Gattinaraksi jopa kohtalaisen täyteläinen yleisilme ja viini tuntuu sekä saaneen konsentraatiota ja pehmeyttä vuosien myötä. Ujosti makean hedelmäisiä vivahteita tarjoilevasta makumaailmasta löytyy kypsää tummaa kirsikkaa, kevyttä luumuisuutta ja aavistus iän tuomaa rusinaisuutta. Pehmenneestä yleisilmeestään huolimatta rakenne on edelleen kunnossa: mukavan voimalla tarraavia tanniineja on runsaasti ja hapokkuus on pysynyt edelleen melko korkeana.

Viinistä jää suuhun runsas ja pitkähkö jälkimaku, jossa tuntuu kypsää kirsikkaa, kevyttä bitterisyyttä, hieman iän tuomaa pölyisyyttä ja ujoa makeaa, tummanpuhuvaa luumuisuutta.

Kokonaisuutena viini ei onnistunut säväyttämään samalla lailla kuin tuoreena testattu 2006, johtuen lähinnä viinin varsin tömäkästä tuoksusta. Onneksi viini oli makupuoleltaan varsin hyvässä kunnossa, eli viemäriin ei joutunut putelia kaatamaan. Silti jäätiin hieman pettymyksen puolelle, sillä Travaglinin Gattinarat kykenevät parhaimmillaan säilymään yli puolen vuosisadan ajan, kun taas meikäläisen pullo oli mennyt erikoiseen suuntaan jo vuosikymmenessä! Harmillista, sillä aikanaan tämä 2006 oli varsin vakuuttava esitys.

Lyhyesti: Melkeinpä virheellisen tuoksun perusteella todennäköisesti hieman osumaa ottanut yksilö, jonka pelasti miellyttävästi kehittynyt makumaailma. Ei todennäköisesti vastaa kunnollista 2006-versiota.

Arvio: OK – viinin tuoksu rokottaa kyllä pisteitä varsin runsaasti. Pelkän maun perusteella viini olisi ollut oikein hieno yksilö, mutta kummalliseksi äitynyt tuoksu tekee sen, ettei viiniä tee juuri mieli hörppiä, vaikka makumaailma onkin varsin mainiossa tikissä.

Hinnan (19,88e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

***

Travaglini Gattinara 2007

• Hinta ostohetkellä: 21,90e (Lokakuu 2014, Alko)

Viinillä on läpinäkyvä tumman kirsikanpunainen väri, joka reunoilta taitettuu kevyesti poltetun saven oranssihtavaan sävyyn.

Viinillä on mehevä ja melko tummanpuhuva, mutta myös hieman pidättelevä tuoksu, jossa tuntuu hillitysti Nebbiololle tyypillista kirsikkaa ja kevyttä maamaisuutta.

Suussa viini on yllättävän täyteläinen Gattinaraksi – suutuntuma ei ole valtavasti, mutta kuitenkin havaittavasti runsaampi kuin muissa vuosikerroissa. Hieman hillityssä makumaailmassa tuntuu tummanpuhuvia tumman kirsikan ja kevyen luumuisuuden piirteitä, kevyttä hapankirsikkaa ja piirun verran makeampia punaisia marjoja. Kokonaisuus on kohtalaisen hapokas ja melko tanniininen, mikä myös korostaa keskimaun bitterisempiä sävyjä. Taustalla häilyy myös aavistus ujoa, kuivakkaa puisevuutta. Kokonaisuus on makumaailmaltaan loppupeleissä hieman suppea.

Keskipitkä jälkimaku on keskimakua runsaampi ja piirun verran makeampi; suuhun jää tummaa kirsikkaa, kevyttä hapankirsikkaa ja hentoa kypsänmakeaa punaherukkaa. Tanniinit tekevät jälkivaikutelmasta hieman kireähkön ja suutakuivattavan.

Vuosi 2007 ei ollut Piemontessa mitenkään erityisen merkittävä, mikä selkeästi tuntuu heijastuvan myös viiniin: tämä on ihan perushyvä Nebbiolo, mutta loppupeleissä hieman väliinputoajan tuntuinen – suutuntuma on kyllä täyteläinen, mutta mausta puuttuu kokonaisuuteen sointuvaa runsautta ja syvyyttä. Viini on laadukas Piemontelainen klassikko, mutta parhaista vuosikerroista jäädään kauas taa.

Lyhyesti: Täyteläinen ja rakenteikas, mutta muuten vähän vaisuksi jäävä yksilö, josta löytyy kyllä grippiä, mutta ei parhaiden vuosikertojen syvyyttä ja mielenkiintoa.

Arvio: Hyvä – klassinen perustason Nebbiolo, joka on helposti tunnistettavissa kyseisen lajikkeen edustajaksi, mutta joka ei loppupeleissä kykene täysin täyttämään odotuksia.

Hinnan (21,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

***

Travaglini Gattinara 2008

• Hinta ostohetkellä: 21,90e (Marraskuu 2014, Alko)

Viinillä on läpinäkyvä tumman kirsikanpunainen väri, joka reunoilta taitettuu kevyesti poltetun saven oranssihtavaan sävyyn.

Tuoksu on varsin hillitty, selkeästi muita vuosikertoja kevyempi. Vaikka tuoksusta puuttuu intensiteettiä, syvyyttä ja lajiketyypillisyyttä löytyy sitäkin enemmän: pinnassa tuntuu Nebbioloista kirsikkaa ja aavistus makeampaa kirsikkamarmeladiakin, taustalla maltillista lihaisuutta, kevyttä tervaisuutta, hentoa kypsää luumuisuutta ja etäistä salmiakkijauhetta.

Suussa viini on varsin klassinen ja tyylipuhdas Gattinaran Nebbiolo: kokonaisuus on keskitäyteläinen, melko hapokas ja hyvin tuntuvan tanniininen. Runsaanpuoleisessa makumaailmassa tulee vastaan niin makeampaa punaista kirsikkaa kuin bitterisempää hapankirsikkaa, happamia punaisia marjoja, kevyttä kypsää vadelmaa ja hentoa savuista maamaisuutta. Yleisilme on lähes 8 vuoden iästä huolimatta varsin tiukahko ja rakenne on hyvin pinnassa, joskin mukavan runsas ja mehevä hedelmäisyys tasapainottaa kokonaisuutta miellyttävästi.

Suuhun jää keskimakua keveämpi, mutta silti miellyttävän intensiivinen ja pitkähkö jälkimaku, jossa tuntuu mausteisuutta, hapankirsikkaa, happamanpuoleista punaherukkaa, ujoa puolukkaa ja aavistus soraisen kivistä maata. Jälkivaikutelma on tanniineista tuntuvan kireä, melko tuntuvan bitterinen ja tiukanpuoleinen.

Travaglinin Gattinara 2008 on hieno, klassinen esimerkki siitä, millaisia Nebbioloja tämä melko tuntematon piemontelaisalue voi hyvin tuottaa hyvinä vuosina: viini on todellinen Nebbiolon lajiketyypillisten piirteiden ylistyslaulu, jota ei olla yritetty turhaan pehmittää tai tehdä korostetun kypsän hedelmäiseksi. Viinistä löytyy varsin tiukka rakenne niin happojen kuin erityisesti tanniinien osalta, mikä tekee viinistä ensisijaisesti ruokaviinin – tai sitten viinin pitää antaa hautua kellarissa riittävän kauan, että tanniinien tiukin terä ryhtyy katoamaan. Oikeissa olosuhteissa näiden hyvien vuosikertojen viinejä voi hyvin hillota kellaripuolella jopa vuosikymmeniä.

Lyhyesti: Selkeästi laadukkaan vuosikerran tekele. Klassista, tyylipuhdasta Nebbioloisuutta, joka todennäköisemmin tarjoaa parastaan vähintään viiden vuoden kypsyttelyn jälkeen.

Arvio: Tyylikäs – tällaiset vuosikerrat tekevät hyvin kunniaa alueen tyylille ja perustelevat hyvin viinin tittelin "Barolojen ja Barbarescojen pikkusisaruksena". Vuosikerta 2008 menisi hyvin klassisesta, viileämmän vuosikerran Barbarescosta – lukuun ottamatta tämän viinin merkittävästi edullisempaa hintaa!

Hinnan (21,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

***

Travaglini Gattinara 2009

• Hinta ostohetkellä: 21,90e (Tammikuu 2015, Alko)

Viinillä on läpinäkyvä, tumman kirsikanpunainen väri, josta kuitenkin vaikuttaa puuttuvan sille yleensä tyypillinen, hennosti oranssihtava tai ujosti rusehtava sävy.

Tuoksultaan viini on hieman pidättelevä, eli ei niin voimakkaan aromaattinen kuin joinain vuosikertoina, sekä selkeästi vähemmän kuivakka kuin yleensä. Yleisilmettä hallitsee kypsänmakea kirsikkaisuus, jota komppaavat vielä makeammat tumman marjahillon ja kevyen kirsikkamarmeladin sävyt sekä hento kuivattujen tummien hedelmien juonne. Kuuma vuosikerta 2009 erottuu jopa yleensä viileän Gattinaran viineissä selvästi.

Toisin kuin tuoksu, suussa viini on Gattinaralle tyypillisesti kuiva ja särmikäs, joskin hedelmäpuoli vihjailee silti kuumia lämpötiloja: hapankirsikan ja melko selväpiirteisen lihaisuuden rinnalta kun löytyy varsin kypsää, jopa ylikypsää tummaa kirsikkaa. Suutuntuma on Gattinaraksi melko täyteläinen, mutta alueelle tyypillisesti tiukkoja ja hyvin rakennetta tuovia tanniineja löytyy runsaasti. Hapokkuus on varsin hillittyä yleiseen alueen tyyliin nähden.

Suuhun jää kypsä, hedelmältään tummanpuhuva, jopa ujosti rusinaisuuteen taittuva, sekä kevyesti bitterinen jälkimaku. Jälkivaikutelma on runsaista tanniineista melko karhea, mutta matalaksi jääneiden happojen vuoksi myös pituudeltaan korkeintaan keskipitkä.

Yleisesti viinistä tuntuu puuttuvan hieman runsautta ja syvyyttä – voisin veikata, että rypäleet on jouduttu korjaamaan varsin varhain verrattuna tavanomaiseen vuosikertaan, jotta niissä olisi ollut tarpeeksi happoja eikä hedelmä olisi mennyt liikaa ylikypsän puolelle. Viinissä hedelmäisyys kuitenkin tuntuu jääneen turhan yksiulotteiseksi, eli rypäleet eivät ole päässeet todennäköisesti kypsymään tarpeeksi kauan köynnöksissä tuottaakseen lajikkeelle tyypillistä vivahteikkuutta. Kokonaisuutena viini on passeli ja ihan hyvin Piemonten Nebbioloksi tunnistettava punaviini, mutta melko tyyliltään epätyypillinen esitys Travaglinin Gattinara -vertikaalissa.

Lyhyesti: Tuhti ja tiukka, mutta melko matalahappoiseksi jäävä Gattinara, jossa kuuma vuosikerta tuntuu ja maistuu harmillisen selvästi.

Arvio: Miellyttävä – varsin epätyypillisen suurikokoisena ja muhkeana Gattinarana tämä viini ei onnistu täysin vastaamaan odotuksia, mutta tarjoaa varmasti miellyttävän Nebbiolo-elämyksen runsaammista ja hieman pehmeämmistä viineistä pitäville.

Hinnan (21,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

***

Travaglini Gattinara 2010

• Hinta ostohetkellä: 21,90e (Joulukuu 2015, Alko)

Läpinäkyvä, tumma kirsikanpunainen väri, joka taittuu reunoilta kevyesti tiilenoranssiksi.

Hurmaava, aromaattinen ja tyylipuhtaan Nebbioloinen tuoksu, jossa tuntuu makeaa, tummanpuhuvaa kirsikkaisuutta, mehevää punaista marjaisuutta, kevyttä pölyisyyttä, hillittyä ruusuista kukkaisuutta, hentoa tartarlihaa, ujoa kuivakkaa savuisuutta tai tervaisuutta ja pienin häivähdys makeaa puuta.

Suussa viini on kuiva, keskitäyteläinen ja selkeän napakka, mutta samalla makumaailmaltaan varsin runsas ja hyvin intensiivinen. Kielellä pyörii kypsää tummaa kirsikkaa, karvaampaa hapankirsikkaa, hieman kivistä mineraalisuutta, hentoa luumuista hedelmää ja pienin aavistus aromaattista tammisuutta. Kokonaisuus on kohtalaisen tuntuvan tanniininen ja runsaan, mutta yleisilmeen kanssa tasapainoisen hapokas.

Runsas ja maultaan miellyttävän voimakas ja pitkäkestoinen jälkimaku on niin tanniineista kuin hapankirsikkaisuudesta kohtalaisen bitterinen. Suuhun jää intensiivisiä karpalon, hapankirsikan, kevyen kukkaisuuden, hillitysti pippurisen mausteisuuden ja hennosti kivisen mineraalisuuden piirteitä.

Näin nuorena juotuna Travaglini Gattinara 2010 tarjoaa enemmän lupauksia kellarointipotentiaalistaan kuin välittömästä hörpittävyydestään, vaikka onkin jo nyt oikein mainio esitys – vertauksia yhtä lailla vaikuttavaan 2006-vuosikertaan on vaikea välttää. Koska tässä maistelussa 2006 menestyi selkeästi heikommin, jäi Gattinara 2010 helposti koko maistelun vaikuttavimmaksi esitykseksi. Tämä viini tiivistää upeasti kaiken sen hyvän, mitä Travaglini Gattinara edustaa. Vuosikerta 2010 on todella hurmaava esitys, jota juon paljon mieluummin kuin monia Baroloita tai Barbarescoja.

Lyhyesti: Todella kovalaatuinen vuosikerta Gattinarasta, jossa kaikki palaset tuntuvat loksahtavan upeasti kohdalleen. Vaikuttavaa, kellarointiin soveltuvaa tavaraa.

Arvio: Erinomainen – siinä missä monien mielestä hyvät Gattinarat tarjoavat hyviä vaihtoehtoja Baroloille ja Barbarescoille, mielestäni tällaiset kovat vuosikerrat menevät monista Baroloista ja Barbarescoista ohi niin, että heilahtaa. Tässä on upea, vivahteikkuutta ja tanniinivetoista rakennetta tarjoileva viini, joka vaatii sekä pidempää kypsyttelyä että karahvointia tarjotakseen parastaan.

Hinnan (21,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

***

Travaglini Gattinara 2011

• Hinta ostohetkellä: 23,99e (Helmikuu 2017, Alko)

Läpinäkyvä, kevyesti rusehtavaan taittuva kirsikanpunainen väri.

Aromaattisesta ja melko muhevasta tuoksusta löytyy hapankirsikkaisuutta, hieman lihaisuutta ja ujoa tervaisuutta. Tuoksun yleisilme ei varsinaisesti ole nuori, mutta tuoksu on silti Travaglinin Gattinaraksi varsin nuorekas.

Suussa viini on tyyliltään varsin klassisen keskitäyteläinen ja miellyttävän hapokas, joskin tanniineiltaan viini tuntuu olevan selvästi tavanomaista maltillisempi. Tämä ei tarkoita sitä, että viini olisi vähäinen tanniineiltaan, vaan ennemmin reilun pään keskitanniininen, mutta tämä on kuitenkin melko hillitysti talon ja alueen yleiseen tyyliin nähden. Makumaailmaa hallitsee hapankirsikkaisuus ja kevyehkö bitterisyys. Taustalta löytyy myös kevyttä kirsikankiveä, ujoa karpaloa, aavistus tupakkaa, häivähdys aromaattista tammea ja mukavaa kivisen mineraalista rouheutta. Hapoistaan, tanniineistaan ja kevyenpuoleisesta suutuntumastaan huolimatta viinillä on miellyttävän sulavaliikkeinen yleisolemus.

Suuhun jää pitkä ja hapankirsikkainen jälkimaku, jossa tuntuu myös tupakkaa, kevyen pippurista mausteisuutta, hillityn bitterisen kivistä mineraalisuutta, hillittyä tervaa ja ujoa makeaa tammea.

Kokonaisuutena tämä vuoden 2011 viini on varsin tyylikäs ja miellyttävän sopusuhtainen, joskin myös melko kiltti Gattinaraksi. Viinistä löytyy hyvien vuosikertojen syvyyttä ja vivahteikkuutta, mutta runsain rakenne ja tiukkuus puuttuvat. Toisaalta viini on siten enemmän nuorempana kulauteltavaksi kuin kellaroitavaksi passeli, mutta toisaalta tämmöinen hieman lempeämpi mutta silti edelleen klassisen tyylikäs yleisilme varmaan sopinee paremmin ns. keskivertokuluttajan suuhun? Oli tilanne mikä tahansa, viini kyllä silti tuntuu kaipaavan useamman tunnin makoilua karahvissa – heti korkkaamisen jälkeen viini tuntuu hieman tukkoiselta ja ryhtyy ilmaisemaan itseään paremmin hengiteltyään tovin. Ja vaikka viini on "pehmeä" Gattinaraksi, vaatii se kyllä silti safkaa kylkeensä; otetta kyllä löytyy sen verran, että sellaisenaan viini voi alkaa tuntumaan nopeasti turhan rujolta.

Lyhyesti: Vivahteikas ja aromeiltaan tyylipuhdas, mutta rakenteeltaan melko kiltti ja lempeä Gattinara, joka soveltuu enemmän nuorena hörpittäväksi kuin pidempään kellarointiin.

Arvio: Tyylikäs – aivan parhaiden vuosikertojen tasolle ei ylletä, mutta viinin aromien, makujen, rungon ja rakenteen balanssi on sen verran tikissä, ettei valittamisenkaan sijaa ole. Hieno ja laadukas Piemonten ruokaviini.

Hinnan (23,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen ostos.

***

Näin loppukaneetiksi haluaisin tiivistää yhteen, että kyllä, vuosikertojen väliltä tosiaan löytyy eroja! Tämänkertainen 2006 voidaan jättää nyt off bottlena huomiotta; muuten hyvät vuodet kyllä erottuivat selkeästi heikommista. Erityisesti poikkeuksellisen kuuma vuosi 2009 erottui selkeästi todella epätyypillisen muhkeana, tummanpuhuvana hedelmäisyytenä, kun taas (myös Barolon puolella) laadukkaaksi tunnustettu vuosikerta 2010 nousee selkeästi muiden vuosikertojen yli poikkeuksellisen vaikuttavana ja klassisen tyylikkäänä esityksenä.

Tässä kirjoitushetkellä Alkon valikoimista löytyy vuosikerta 2011, joka on varsin varma ratkaisu, jos haluaa yleisesti tutustua alueen ja / tai talon tyyliin. Sen sijaan joidenkin Alkojen hyllystä saattaa etsivä löytää vielä pulloja vuosikertaa 2010. Niitä on turha mennä vielä avaamaan; suosittelenkin nappaamaan niitä pari pulloa talteen kellaripuolelle ja korkkailemaan vasta viinin 10-vuotispäivillä tai niiden jälkeen.

Mukana viiniblogaajien yhteispostauksessa olivat

• Copatinto
• Loppasuut
• Pour Decisions
• Pullon henki
• Rypäleistä Viis!
• Viinikartta
• Viinikupla
• Wine and Finland
• Wineserver

Duboković Moja M MMIX

Duboković Moja M MMIX

• Valmistaja: Ivo Duboković
• Tyyppi: Oranssi viini
• Maa: Kroatia
• Alue: Primorska Hrvatska, Dalmatia, Hvar
• Rypäleet: Malvasia Bianca Lunga (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 30,00e (Heinäkuu 2015, Dubrovnik Airport Duty Free)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: croatianstory

Viimekeväisessä Kroatian viinit -maistelussani illan ehdottomasti mielenkiintoisimmaksi esitykseksi nousi tämä Dubrovnikin lentokentältä mukaani nappaama kuriositeetti. Kyseessä on siis Hvarin saarelta peräisin oleva Maraština, eli tuttavallisemmin ihan tavallinen Malvasia.

Viinin on tuottanut Ivo Duboković, joka ei ole tullut tunnetuksi vain yhtenä Kroatian laadukkaimpien, vaan myös hinnakkaimpien viinien tuottajana. Monet herran viineistä kustantavat jo viinitalolla helposti yli 50 euroa, eikä edullisimmatkaan usein painu alle 20 euron kipurajan. Viinit kuitenkin tekevät kauppansa, mistä on kiittäminen miehen tinkimätöntä, korkealaatuista tasoa ja hyvin rajattua tuotantoa, joka pyörii vuosittain n. 15–20,000 litran tuntumassa.

Alun perin Duboković ei aikonut seurata isänsä ja viinitalon rakentaneen isoisänsä jalanjäljissä viinintekijänä, vaan lähti opiskelemaan kauppatieteitä. Kuitenkin 1990-luvun lopussa moni taho otti yhteyttä hänen isäänsä, ehdotellen yhteistyötä viinintekemisen merkeissä; isä Duboković oli aina myynyt rypäleensä paikalliselle Dalmacijavino-tuottajalle, mutta moni oli kiinnittänyt huomion Dubokovićin suvun laadukkailla paikoilla sijaitseviin tarhoihin, joista olisi mahdollista valmistaa laatuviiniä. Tässä vaiheessa Ivo Duboković kiinnostui mahdollisuudesta ryhtyä viinintekijäksi, ja kun Sveitsissä viininvalmistuksen parissa työskennellyt sukulaismies Ivo Barbić tuli apuun, päätti Duboković jatkaa sittenkin perheammatissa.

Dubokovićin tyyli valmistaa viinejä on hyvin perinteinen ja minimaaliseen peukalointiin perustuva. Esimerkiksi ihmetellessään, miten hänen isoisänsä aikaiset valkoviinit saattoivat kestää vuosikymmeniä hyväkuntoisina, kun taas nykyviinit kestävät vain muutamia vuosia, hän löysi ns. oranssit viinit, eli valkoviinit, joiden annetaan maseroitua kuorten kanssa tavallista pidempään joko ennen käymistä tai käymisen aikana. Rypäleet tulevat suvun omilta tarhoilta, minkä lisäksi Duboković ostaa rypäleitä muutamilta lähialueen laatuun panostavilta pienviljelijöiltä. Talo tuottaa viinejä Etelä-Kroatialle tyypillisistä Plavac Mali- ja Maraština-lajikkeista, mutta lisäksi viinejä tuotetaan lukuisista Hvarin saarelle tyypillisistä lajikkeista, kuten Bogdanuša, Drnekuša, Kuč ja Parč. Koska Duboković suosii runsasta ja kellarointia kestävää tyyliä, rypäleet poimitaan usein varsin myöhään ja talon kaikki viinit maseroidaan rypäleiden kuorien kanssa, myös valkoviinit: valkoisia rypäleitä maseroidaan normaalisti kolmesta päivästä viikkoon, kun taas punaisia rypäleitä n. 2 viikkoa. Kaikki viinit käyvät rypäleiden omilla luonnonhiivoilla ja viinien sakan päällä pitkään kestävään kypsymiseen pyritään olemaan puuttumatta.

Tämä viini on nimeltään Moja M (moja = "minun") ja M-kirjain viittaa Maraština-rypäleeseen (Duboković tuottaa myös Moja B -viiniä Bogdanuša-lajikkeesta). Viini maseroituu vajaan viikon verran kuorten kanssa, minkä jälkeen sen annetaan kypsyä käytetyissä tammitynnyreissä pitkään sakkojen päällä. Lopuksi viini pullotetaan vahalla sinetöityihin pulloihin. Viinin vuosikerta merkitään roomalaisin kirjaimin, joten tämä nyt arvioitu viini on vuosikertaa 2009.

Väriltään viini on hohtavan oranssi – tässä vaiheessa on vaikea arvioida, kuinka suuri osuus viinin väristä on kuorista ja kuinka suuri sen iästä.

Tuoksultaan viini on kuivakka mutta varsin aromaattinen ja kuivakka: oksidatiivisuutta vihjailevasta aromimaailmasta löytyy pähkinäisyyttä, kevyellä otteella mausteista villihunajaa, hentoa kirsikkaisuutta ja ujoa uuniomenaa.

Suussa viini on varsin täyteläinen ja tuhti, suorastaan varsin konsentroituneen oloinen. Kompleksisessa ja rehevässä, mutta silti samalla kuivakassa makumaailmassa tuntuu villihunajaa, rusehtavaa viheromenan kotaa, hieman nahistunutta persikkaa ja oksidatiivista pähkinäisyyttä. Lajikkeelle tyypillisesti hapokkuus ei ole merkittävän korkeaa, mutta kuitenkin riittävää pitämään viinin mukavan rakenteikkaan oloisena – mitä hillitty tanniinien tarraavuus kevyesti korostaa.

Pitkä ja kompleksinen jälkimaku jatkaa uskollisesti keskimaun jäljillä ollen täynnä paahdettujen pähkinöiden, villihunajan ja lähi-idän mausteiden vivahteita, kevyen kivistä mineraalisuutta ja kuivattujen aprikoosien ja persikoiden nahistuneen hedelmäisiä sävyjä.

Onhan tämä viini varsin hinnakas tapaus, mutta lasissa viini onnistuu hienosti perustelemaan tyyriin hintansa – kokonaisuudessa on varsin vaikuttavalla tavalla syvyyttä ja persoonaa, rakennetta unohtamatta. Tämän ensikosketuksen perusteella on varsin helppo ymmärtää, minkä vuoksi Duboković on onnistunut keräämään kiitettävästi underground-mainetta ja fanikuntaa.

Vaikka viini onkin varsin käsittelemättömään hands off -tyyliin valmistettu, ei Moja M edusta oranssien viinien radikaaleinta ja haastavinta päätä – sitä, josta löytyy mm. läpinäkymättömän sameita, vahvasti oksidatiivisia, voimakkaan volatiilisia ja anteeksipyytelemättömän tanniinisia tapauksia – vaan viini on varsin sisäsiisti ja eleganssia huokuva. Tästä kyllä löytyy kaikki oranssien viinien tyypillisimmät piirteet, mutta ennen kaikkea varsin hienostuneessa, tasapainoisessa ja hurmaavassa muodossa.

Lyhyesti: Melko konsentroitunut ja tuhti, mutta samalla vastaansanomattoman vivahteikas ja ihastuttavan rakenteikas oranssi viini Hvarin saarelta, kroatiasta.

Arvio: Erinomainen – todella vaikuttava ja vakuuttava esimerkki kroatialaisesta oranssien viinien osaamisesta: tässä ei olla vedetty kaikkea överiksi, vaan selkeästi pyritty tekemään isokokoinen ja vakuuttava, mutta samalla myös varsin sopusuhtainen ja tyylikäs viini.

Hinnan (30,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Antunović Graševina Premium 2010

Antunović Graševina Premium 2010

• Valmistaja: Vinarija Antunović
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Kroatia
• Alue: Kontinentalna Hrvatska, Podunavlje, Erdut
• Rypäleet: Welschriesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 188 Kn (~24,78e; Heinäkuu 2015, d’Vino, Dubrovnik)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vinoteka vinita

Viimekeväisessä kroatialaisten viinien maistelutilaisuudessani maistelun alottanutta Cuj Malvazijaa seurasi tämä esimerkki kroatialaisesta Graševinasta .

Graševina tunnetaan suuressa maailmassa paremmin nimellä Welschriesling, joka ei ole nimestään huolimatta sukua Rieslingille. Tämä lajike on tunnettu Keski-Euroopassa viljeltynä, lähinnä melko neutraaleja, korkeintaan maltillisen hapokkaita ja kaikin puolin mitäänsanomattomia viinejä tuottavana tusinalajikkeena. Kuitenkin Kroatia on ruvennut keräämään mainetta poikkeuksellisen uskottavien ja vakavien Welschriesling-viinien tuottajamaana kun maan viinintuotanto on ryhtynyt nostamaan tasoaan Jugoslavian hajoamisen jälkeen ja kroatialaiset viinit ovat ryhtyneet keräämään enemmän mainetta maan rajojen ulkopuolella. Tämä on varsin ymmärrettävää, sillä Graševina / Welschriesling on tutkimusten myötä paljastunut todennäköisesti alkuperältään kroatialaiseksi lajikkeeksi; ei ole ihme, jos lajike on vuosisatojen – jopa vuosituhansien – aikana sopeutunut paikalliseen ilmastoon ja maaperään. Siinä missä Rannikko-Kroatiaa hallitsevat Istrian niemimaan Malvazija ja lukemattomat, lähes tuntemattomat valkoiset rypälelajikkeet, on Manner-Kroatia Graševinan kotikenttää – jopa niin suurissa määrin, että tämä koko Kroatian viljellyin valkoinen lajike!

Viinin tuottanut Vinarija Antunović on Kroatian "bumerangin" pohjoisen sakaran kärjessä, aivan Serbian rajalla sijaitseva viinitalo, jonka historia noudattaa samaa kavaa kuin hyvin moni muu kroatialainen viinitalo: suku on viljellyt rypäleitä ja tuottanut niistä viiniä samalla paikalla jo yli sata vuotta, mutta paikallisesta, pienimuotoisesta maataloudesta varsinalliseen kaupalliseen toimintaan on siirrytty vasta hyvin hiljattain. Antunović modernisoi viinitalonsa vastaamaan nykypäivän standardeja vuonna 2004 ja hyvin lyhyessä ajassa tämä Tonavan varrella 7 hehtaarin viljelyksiään viljelevä viinitalo on kerännyt mainetta yhtenä Manner-Kroatian korkeatasoisimmista viinitaloista. Talon tuotanto on tyypillinen Manner-Kroatialle: tuotannosta 75% on valkoviinejä ja vain 25% punaviinejä.

Talon Graševina Premium edustaa talon lippulaivapäätä: viini on valmistettu yksinomaan mahdollisimman kypsinä korjatuista rypäleistä. Vuosikerta 2010 oli alueella hyvin haastava, minkä vuoksi rypäleisiin muodostui kasvukauden aikana melko vähän sokeria ja erityisesti Premium-linjaston rypäleet korjattiin erittäin myöhään, osittain jo jalohomeisina. Esimerkiksi tämä Graševina on valmistettu erittäin myöhään korjatuista, osittain jalohomeisista rypäleistä, joista puristettu mehu kävi lähes kuivaksi, saavuttaen 11,9% vahvuuden ennen käymisen pysähtymistä. Tuottajan mukaan viinin hillitty jäännössokeripitoisuus ja normaalia korkeammaksi jäänyt hapokkuus lupailevat sille normaalia Graševinaa parempaa kellarointipotentiaalia. Kokonaistuotantomääräksi jäi vain 2,500 pulloa.

Lasissa viinillä on hohtavan neonviherkeltainen väri sekä piirun verran tavallista valkoviiniä korkeampi viskositeetti, mikä nostattaa useamman kuin yhden kommentin siitä, että onko tämä nyt viiniä vai Fairya.

Tuoksultaan viini on todella tuhti, konsentroitunut ja makea, jopa imelä. Äärimmäisen kompleksisesta ja kiehtovasta aromimaailmasta erottuu selvimpinä elementteinä jalohomeen tuomaa voimakasta hunajaisuutta ja vahamaisuutta sekä hyvin kypsien rypäleiden mehukkaita ja hieman jo kuivattuja keltaisia hedelmiä, vastarevittyjä mintunlehtiä ja hillittyä lakritsijuurta. Viinin persoonallisuus tuoksupuolella hakee vertaistaan – samaa ei voi yleensä Welschrieslingeistä sanoa!

Viinillä on suussa melko tuhti ja vähän öljyinenkin habitus, mutta se ei silti vaikuta erityisen isokokoiselta – todennäköisesti kiitos hyvän hapokkuuden ja matalan alkoholin. Makupuoli on enemmän Welschrieslingille tyypillinen, tuoden framille kypsää omenaa, teräksistä mineraalisuutta ja kevyttä sitruunaa, sekä jalohomeen maltillista karvautta ja ujoa hunajaisuutta. Kokonaisuutena viini yhdistelee persoonallisen vaivattomasti konsentroitunutta runsautta ja raikasta ryhdikkyyttä.

Viinin melko pitkä jälkimaku jatkaa keskimaun linjoilla: kielelle jää hapokasta omenaa, kevyttä pomeloista karvautta, hentoa kuivattua keltaista hedelmää ja ujoa kivistä mineraalisuutta.

Siinä missä Welschrieslingit hyvin harvoin jos koskaan herättävät suuria tunteita, onnistui Antunović kertaheitolla iskemään sellaisen napakympin ettei vähemmästä väliä! Erityisesti viinin lähes paradoksaalinen yhdistelmä mehevää runsautta ja freesiä kepeyttä on valloittava, minkä lisäksi viinin jännittävää aromimaailmaa pysähtyy ihastelemaan ihan ilokseen. Voin myös kuvitella, että viinistä löytyisi ihan hyvin kellarointipotentiaalia, erityisesti tavanomaisiin Welschrieslingeihin nähden. Kyllä tässä voi jo pikku hiljaa ryhtyä uskomaan, että jos hyvää Welschrieslingiä jostain pitää etsiä, ovat kroatialaiset Graševinat melko lailla varma ykkösvalinta. Vertaus Frankenin Silvanereihin ja muuten yleensä geneerisen neutraaleihin Silvanereihin ei liene tässä aivan tuulesta temmattu analogia.

Lyhyesti: Osittain jalohomeisista rypäleistä valmistettu lähes täysin kuiva Welschriesling, jossa yhdistyy upean tasapainoisesti konsentroitunut runsaus ja raikas ryhdikkyys.

Arvio: Tyylikäs – harvinaisen vakavahenkinen ja vakuuttava esitys yleensä niin neutraalista Welschrieslingistä.

Hinnan (24,78e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Bedel Vin Cent Bulle 2011

Françoise Bedel Vin Cent Bulle 2011

• Valmistaja: Champagne Françoise Bedel & Fils
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Coteaux Champenois
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, La Vallée de la Marne
• Rypäleet: Pinot Meunier (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 27,50e (Tammikuu 2016, Vins Étonnants)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimisasa)

kuva: europeancellars

Jos Champagne on tunnettu jostain, niin Chardonnaysta ja Pinot Noirista valmistetuista, valkoisista kuohuviineistään. Jos Champagne ei ole jostain tunnettu, niin Pinot Noirista valmistetuista Coteaux Champenois -punaviineistään ja Rosé des Riceys -roséeviineistään. Niitäkin siis kyllä valmistetaan, mutta niin pienissä määrin, että hädin tuskin kukaan on koskaan kuullutkaan niistä.

Tähän faktaan nähden tämä viini on todellinen anomalia: kyseessä on siis Coteaux Champenois -valkoviini – kyseinen appellaatio kyllä sallii tällaisten viinien valmistamisen, mutta kukaan ei todellisuudessa tee koskaan mitään muuta kuin punaviiniä, sillä sitä yleensä käytetään värjäämään valkoiset shamppanjat roséeshamppiksiksi; valkoisesta Chardonnaysta saa varmasti paremmat rahat pistämällä siitä puristetun viinin kuplimaan. Mutta aha! Vaikka tämä on valkoviini, tämä ei olekaan valmistettu valkoisesta Chardonnaysta, vaan punaisesta Pinot Meunierista, tuosta Champagnen kolmesta merkittävästä rypälelajikkeesta siitä vähiten merkittävästä! Viini on siis valkoviini käytännössä pelkästään punaviiniä tuottavalta appellaatiolta, mutta valmistettu kuitenkin punaisesta rypäleestä. Mainitsinko jo, että viini on myös (tottakai) terroir-vetoinen luomu/biodyny/natural-tuottaja?

Talon ovat perustaneet Fernard ja Marie-Louise Bedel La Vallée de la Marnen alueelle – tuolle Champagnen läntisimmälle alueelle, joka on kuuluisa erityisesti Pinot Meunier -vetoisista viineistään. Taloa on luotsannut vuodesta 1979 Fernardin ja Marie-Louisen tytär, Françoise, ja vuodesta 2003 eteenpäin Françoisen apuna on ollut hänen poikansa, Vincent. Talon omistuksessa on 8,4 ha viinitarhoja Marnen laaksossa, levittäytyneenä hajanaisille tarhoille neljän eri kylän alueella. Alueelle tyypillisesti tarhoilla viljellään lähinnä (78%) Pinot Meunieria, pienten osuuksien kasvaessa myös Chardonnayta (13%) ja Pinot Noiria (9%). Talo alko siirtymään luonnonmukaisempaan tuotantoon vuonna 1997, vuonna 1998 alettiin kokeilla biodynaamista viljelyä 2 ha alueella ja vuodesta 1999 alkaen kaikkia talon tarhoja on viljelty biodynaamisesti.

Kaikki talon rypäleet poimitaan käsin ja kaikki talon tarhat ja rypälelajikkeet viiniytetään erikseen. Bedel käyttää ja kypsyttää osaa viineistään tammitynnyreissä, minkä lisäksi talon parhaimpien viinien pullokypsytys ei tapahdu tyypilliseen tapaan kruunukorkein suljetuissa pulloissa, vaan pullot suljetaan historialliseen tyyliin luonnonkorkilla.

Vin Cent Bulle on Françoisen pojan, Vincentin, oma viini, jonka nimi on (erityisesti ranskaa taitavalle) monitulkintainen: Vin Cent viittaa selvästi Vincentiin, mutta nimen voi myöskin tulkita muodossa "Sadan kuplan viini" (vin = "viini", cent = "sata", bulle = "kupla") – joskin Bulle on yksikössä, joka vihjaa nimen kolmanteen tulkintaan. Viinin nimi nimittäin lausutaan samalla tavalla kuin lause vin sans bulle, eli "viini ilman kuplaa". Ai että!

Tämä blanc de noirs Pinot Meunier, eli ilman minkäänlaista värjäävää kuorikontaktia punaisista rypäleistä puristettu valkoinen viini on kypsynyt peräti 22kk hiivasakan kanssa terästankeissa (80%) ja vanhoissa tonneaux-tynnyreissä (20%). Koska viiniä on tuotettu vain 940 pulloa (700 litraa), voin olettaa, että tynnyreissä kypsytettyä viiniä on käytetty myös muihinkin viineihin, sillä yksi tonneau on vetoisuudeltaan 500 litraa. Koska kyseessä ei ole kuohuviini, viini ei ole kypsynyt pullossa hiivasakan kanssa, vaan se on pullotettu suoraan tynnyreistä ja tankeista ja lyhyen asettumisajan jälkeen laskettu markkinoille.

Viinillä on hailakka, vaaleanvihreä väri.

Tuoksu on kirpeä sekoitus shamppanjamaista hiivaisuutta ja etäistä lambicmaisuutta – tosin ilman jälkimmäisten brettaisen likaista rustiikkisuutta. Kirpeän viheromenaisuuden, melko voimakkaan hiivaisuuden ja kevyen suolaisuuden rinnalta löytyy myös hentoa kermaisuutta ja vaniljaleivosta. Valkoviiniksi viinillä on kyllä yllättävän shamppanjainen nokka.

Suussa viini on hyvin kepeä, raikas ja rapsakka – aluksi jopa tuntui mitä hennoimmin hiilidioksidin nipistelyä, mitkä saattoivat olla ne nimen vihjaavat sata kuplaa. Makumaailmassa tuntuu valkoherukkaa, tuoretta omenaa ja greippilihaa, sekä kermaisuutta, joka taittuu loppua kohti jopa kohtalaisen runsaaksi ja selväpiirteiseksi voisuudeksi. Happoja on hyvän shamppanjan henkeen todella reippaasti, jopa siihen malliin, että viinillä tuntuu olevan enemmän rakennetta kuin hedelmää.

Jälkimakua hallitsee hillitty, mutta melko selväpiirteinen maustamattoman jugurtin maitotuotemainen maku, jota siivittää viheromenan ja jopa omenankuoren maut, kalkkinen ja kevyen suolainen mineraalisuus sekä hennon kermaiset ja etäisen hiivaleipäiset piirteet.

Pähkinänkuoressa Vin Cent Bulle on kyllä todella, todella rapsakkaa kamaa. Ehkä viini on yleisilmeeltään hieman simppeli ja turhan lineaarinen, muistuttaen paikoitellen enemmän kuplansa hukannutta shamppista kuin valkoviiniä, eikä siksi se tunnu ihan olevan hintansa väärti – joskin ymmärrän, että Champagnessa viinien hinnat ovat mm. viljelymaan tolkuttomien korkeiden hintojen myötä aina korkeat. Viini on silti yllättävän korkealla kulautettavuudella varustettua kuriositeettikamaa – erityisesti jos sattuu olemaan tuntuvien happojen perään, sillä niitä kyllä viinistä löytyy!

Viini päätyi kumppaniksi feta- ja halloumijuustolla ryyditetyn kasvispadan kylkeen, mikä oli kyllä varsin näppärä ratkaisu: tämä ruoka nimittäin vaatii viiniltä joko runsaita happoja (valkoviinit) tai vielä runsaampaa hedelmää (punaviinit), että se kestää mm. tomaattiliemen, etikan ja kasvisten tuoman särmän. Vin Cent Bulle ei kavahtanut padan asettamaa haastetta lainkaan, vaan leikkasi vaivatta ruoan läpi raikastaen kokonaisuutta ja antaen silti samalla tilaa ruoan omille nyansseille. Suurta makujen harmoniaa ei kuitenkaan päässyt syntymään, sillä aromaattisesti viini ja ruoka olivat hieman eri taajuuksilla – jos tätä äärimmäisen harvinaista viiniä jotenkin onnistuu päätymään käsiisi, suosittelen kohtelemaan sitä enemmän shamppanjana kuin valkoviininä!

Lyhyesti: Punaisista rypäleistä valmistettu, rapean hapokas ja tuntuvan hiivaleipäinen biodynaaminen valkoviini Champagnesta. Kuin shamppis ilman kuplia.

Arvio: Miellyttävä – mutta vain jos tykkää hapoista ja shamppiksista. Muuten mennee sinne OK-akselille.

Hinnan (27,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Schlumberger Pinot Noir Les Princes Abbés 2011

Schlumberger Pinot Noir Les Princes Abbés 2011

• Valmistaja: Domaines Schlumberger
• Tyyppi: Punaviini, AOC Alsace
• Maa: Ranska
• Alue: Alsace, Haut-Rhin
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviohetkellä: ~23,00e (Tammikuu 2015)
• Hinta nyt: 24,90e (Toukokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Alsacen Pinot Noir on usein varsin ongelmallinen tapaus: nämä viinit ovat usein hyvin ohkaista, vaatimatonta ja alikypsää, suorastaan mehumaista viiniä, joka vaikuttaa enemmän keskinkertaiselta roséeviiniltä kuin miltään punaviiniksi tunnistettavalta. Toisaalta jotkut tuottajat kyllä silloin tällöin onnistuvat tekemään ihan runsasta, kypsää viiniä, mutta nämä viinit pilataan antamalla rypäleiden kypsyä liian kypsiksi ja viimeistellään viini "burgundilaiseen tyyliin" uusissa 228 litran tynnyreissä, jolloin viini maistuu enemmän viileän alueen ja modernin uuden maailman viinin hybridihirviöltä, jossa ei ole jäljellä enää mitään Alsacea. Kuitenkin aina silloin tällöin vastaan tulee myös vakuuttavia ja uskottavia esityksiä, jotka onnistuvat tyylikkäästi välttämään nämä molemmat sudenkuopat.

Guebwillerin kylässä sijaitseva Schlumbergerin viinitalo on yli sadalla tarhahehtaarillaan melko iso toimija Alsacen alueella, mutta suuresta koostaan huolimatta talo on kerännyt laajasti arvostusta laadukkailla, perinteikkäillä ja tinkimättömillä viineillään. Talon historia ulottuu aina 1500-luvulle, jolloin ensimmäiset Schlumbergerin suvun edustajat saapuivat Alsacen alueelle Saksasta. Vuonna 1810 Nicolas Schlumberger muutti Guebwillerin kylään ja hankki samalla 20 hehtaaria viinitarhoja. Vuosien myötä Schlumberger on laajentanut viinitarhojaan ja talo laajeni erityisen merkittävästi 1900-luvun alussa, kun viinikirva iski Alsaceen ja monet viljelijät myivät pois viinitarhansa.

Viinitalon kaikki viinit valmistetaan ainoastaan talon omien tarhojen rypäleistä, ja talolla onkin varsin kattavasti omistuksia laadukkailla tarhoilla: Schlumberger nimittäin omistaa tarhoja kaikilta Guebwillerin neljältä Grand Cru -tasoiselta tarhalta peräti 70 hehtaarin edestä, mikä kattaa noin puolet kaikista viinitalon omistamista tarhoista. Schlumberger muutenkin hallitsee melko suvereenisti näitä Grand Cru -tarhoja: talo omistaa 75% Grand Cru Kitterlé -tarhasta, 75% Grand Cru Kessler -tarhasta, 75% Grand Cru Saering -tarhasta ja 25% Grand Cru Spiegel -tarhasta. Yhteensä nämä omistukset vastaavat n. 2/3 kaikista Guebwillerin ympäristön Grand Cru -tarhoista. Lisäksi vuodesta 2000 alkaen noin 60% talon tarhoista on luomuviljeltyä ja näistä n. kolmasosa on biodynaamisesti viljeltyä. Viinit käytetään ja kypsytetään vanhoissa (monet yli 100-vuotiaita) tammisammioissa, joskin osa viineistä käy ja kypsyy myös terästankeissa.

Tämä nyt arvioitava viini edustaa Schlumbergerin perustason Les Princes Abbés -sarjaa, joka on nimetty Guebwillerin alkuperäisille viininviljelijöiden ja viininvalmistuksen kehittäjien mukaan: paikallisen luostarin aatelisille apoteille. Viinistä n. 60% tulee lieu-dit Bollenberg -tarhoilta ja 40% Grand Cru Saering -tarhoilta. Viini on käynyt ja maseroitunut kuorien kanssa 2 viikon ajan, minkä jälkeen viini on siirretty hyvin vanhoihin tammisammioihin kypsymään 10 kk ajaksi. Lopuksi viini on suodatettu hyvin kevyesti ja lopuksi pullotettu kesällä 2012.

Viini on väriltään Alsacen Pinot Noirin tavoin melko hailakan vadelmanpunainen.

Mukavan rustiikkissävytteinen tuoksu tuo mukavan puhdaspiirteisellä otteella Pinot Noirin luonteikasta maamaisuutta, mausteisuutta ja mukavan freesiä hapankirsikka-karpalo-hedelmää.

Viini saapuu kielelle pehmeänä ja kypsän vadelmaisena, mutta melko reippaat hapot antavat viinille nopeasti mukavan napakan, jopa tiukankin, sekä varsin kuivan yleisilmeen. Puhdaspiirteisestä hedelmäpuolesta löytyy happojen pintaan nostamaa hapankirsikkaa ja puolukkaa, minkä lisäksi kokonaisuutta komppaa hieman karheana tuntuva mausteisuus. Tanniineja viinistä ei käytännössä löydy, mutta tämä ei haittaa, sillä yleisilme on mehukas ja eloisa.

Moniulotteisessa, melko pitkässä ja jopa hennosti villin vivahteikkaassa jälkimaussa tuntuu hapankirsikkaa, maamaista mausteisuutta, happovetoista puolukkaa ja kirsikkaa sekä hennosti sateisen metsän mieleen tuovaa luonteikasta aromikkuutta.

Niille, joiden mielestä Alsacessa ei osata valmistaa laadukkaita punaviinejä, on Schlumbergerin Pinot Noir erinomainen esimerkki päinvastaisesta: tämä on Alsacen Pinot Noiriksi varsin uskottava ja tyyliltään suorastaan huumorintajuttoman vakava – kaukana niistä helponhauskoista ja simppeleistä easy drinking -viineistä, mitä monet tuottajat Pinot Noirina kauppaavat.

Kun Alkosta on edelleen niin kovin vaikeaa löytää klassista, vivahteikasta ja happovetoista vanhan maailman Pinot Noiria, jossa hedelmää ei ole runnottu tunnistamattomaksi liiallisella uudella tammella, on Schlumbergerin Pinot Noir paikkaamassa siellä suurta aukkoa. Viini ei ole halvimmasta päästä, mutta se on kuitenkin varsin kohtuullisen hintainen moniin vastaavantasoisiin Burgundin Pinot Noireihin – niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tämän vuoksi voi helposti sanoa viinin olevan hintansa väärti ostos. Suosittelen viiniä nyt juotavaksi, mutta oikein säilytettynä se pitänee hyvin kutinsa ainakin 8 vuoden ajan vuosikerrasta.

Lyhyesti: Harvinaisen vakava ja vakuuttava Alsacen Pinot Noir: runsasta, kuivakkaa ja vivahteikasta hedelmää, happoja, eikä piiruakaan tammea. Hyvää kamaa!

Arvio: Tyylikäs – tämä on mallikas esimerkki gastronomisesta terroir-viinistä: vaikka kokonaisuus ei ole tyypillinen (lue: vaatimaton tai tylsä) Alsacen Pinot Noir, on se selkeästi alueensa tyylipuhdas edustaja, minkä lisäksi viinin kuiva, ryhdikäs ja happovetoinen yleisilme saa suorastaan vaatimaan ruokaa viinin kylkeen.

Hinnan (24,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.