Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.12.14

Uuden vuoden juhlakuohuvat loppuvuodelle 2014

Uusi vuosi koittaa, joten kaipa tänne voi pari suositusta heittää hyviksi juhlakuohuviksi. Totesin kyllä tässä blogin vanhoja postauksia selaillessa, että suositukset vuodelta 2012 pätevät monin osin edelleen, joten copypastean ne tähän suoraan pienin muutoksin:

Näille löytyy kahta erilaista käyttötarkoitusta: jos kaivataan kuohuvaa ulos, kun porukalla jysäytetään pommeja ja pohjillakin on jo kenties jotain juotavaa, voi valinta olla simppelimpi ja edullisempi kupliva. Jos taas vuoden vaihtumista juhlistetaan hyvän aterian päätteeksi sisätiloissa pienellä porukalla, voi kuohuva olla hienompikin esitys, johon voi satsata vähän enemmänkin, jotta vuosi saa arvoisensa, juhlavan päätöksen. Tässä muutama hyväksi havaittu vaihtoehto.
  • Bernard-Massard Millésime Brut (19,67e) – tämä tilausvalikoiman kuohuva tarjoaa upeata, shamppanjoiden veroista nautintoa, mutta niitä paljon edullisemmin. Ensisijaisesti juhlallisen illan päätteeksi nautiskeltavaksi.
  • Bollinger Special Cuvée Brut (54,90e) – jos shamppanjaa haluaa, kannattaa siihen panostaa kunnolla ja ostaa laadukasta tavaraa; muussa tapauksessa hinnakkaammat (mutta silti shamppanjoita edullisemmat) ovat lähes poikkeuksetta järkevämpi valinta. 40-50 euron hintaluokassa Bollinger olisi oma valintani.
  • Codorníu Clasico Sec (9,24e) – simppeli, mutta mainio peruskuohuva juuri suurella porukalla pullojen ja pommien poksautteluun. Tulee niin 0,75- kuin 0,375- ja 0,2-koossa, joka tilanteeseen sopivasti. Ei rutikuiva, jos makeammasta pitää, mutta riittävän kuiva kuivempien ystäville!
  • Codorníu Selección Raventós (12,99e) – ehdottomasti yksi parhaista Alkon peruskuohuvista. Toimii niin pommiskumppana kuin nautiskelukuohuviininä, aina.
  • Fleury Fleur de l'Europe (39,90e) – upea, hyvin vivahteikas ja kehittynyt luomushamppanja laatuunsa nähden varsin edulliseen hintaan. Pienen porukan kesken jaettava nautiskelukuohuva.
  • Jacquesson Cuvée (44,90e) – jos Bollinger tuntuu liian hinnakkaalta ja Fleuryn kehittyneisyys epäilyttää, tarjoaa napakka Jacquesson poikkeuksetta rahalle hyvin vastinetta shamppanja-hyllyltä.
  • Pongrácz (14,90e) – ehdottoman mainio eteläafrikkalainen kuohuviini joka hakkaa monen vastaavan hintaluokan edustajan niin maljojenkilisyttyly- kuin nautiskeluviininä.
  • Vouvray Tête de Cuvée (15,50e) – todella elegantti ja vivahteikas maljakuohuva, joka toimii mainiona vaihtoehtona shamppanjalle verrattain edulliseen hintaan.
  • Yellowglen Pink (9,98e) – mainio, sopivan mutkaton puolikuiva roséekuohuva, jota ei ole hinnalla pilattu!

Lisäksi voisin heitellä tänne perään muutaman muun tässä parin vuoden aikana hyväksi todetun kuohuvan:
  • Araldica Brachetto d'Acqui Dolce (11,98e) – pidätkö makeammasta? Tämä on nimittäin melkeinpä ainoa huippulaadukas makea kupliva, joka tulee mieleen Alkon valikoimista. Just sayin'.
  • Barth Riesling Brut (19,98e) – intensiivinen, vivahteikkaan hunajainen ja hurmaavan raikas Riesling-kuohuva, joka on kuin kuiva jälkiruokaviini kuplilla.

  • Bellavista Cuvée Franciacorta Brut (28,70e) – hienosti jännittävämpiä, kehittyneempiä piirteitä tarjoileva Franciacortan alueen kuohuviini, joka ei yritä olla shamppanja, mutta haastaa kyllä helposti vastaavanhintaisten – ja kalliimpienkin – shamppisten paikan juhlavana kuohuvana.

  • Charles Heidsieck Brut (49,90e) – Yksi Alkosta löytyvien suurten shamppistalojen luotettavimmista ja laadukkaimmista viineistä. Tarjoaa sellaista paahteisuutta ja pähkinää, jota laadukkaalta shamppanjalta on lupa odottaa, mutta johon surullisen harva perustason shamppis todella yltää.

  • Drappier Carte d'Or 1992 (69,90e) – Alkon yksi iäkkäimmistä kuohuviineistä tilausvalikoimasta, ja sellaiseksi hämmentävän edullinen. Upea, pienellä porukalla jaettava hyvin iäkäs shamppanja sisätiloissa tapahtuvaan rauhalliseen fiilistelyyn.

  • Drappier Quattuor Blanc de Quatre Blancs Brut (59,80e) – vivahteikas ja luonteikas neljän valkoisen rypälelajikkeen (ei siis pelkän Chardonnayn) Blanc de Blancs, joka on valmistettu luonnonmukaisesti, mahdollisimman vähän valmistusprosessiin puuttuen ja vain minimisulfiittilisäyksin. Löytyy tilausvalikoimasta.

  • Desiderio Jeio Prosecco Brut (14,39e) – Jos jotain Proseccoa on pakko saada, on tämä melkein ainoa uskottava ostos Alkon suhteellisen laajassa, mutta laadullisesti kyseenalaisessa Proseccotarjonnassa. Raikas, rakenteikas ja ryhdikäs esitys.

  • Raventós i Blanc Brut (18,99e) – Erinomainen, vivahteikas ja intensiivinen luomu-Cava tilausvalikoimasta.

  • Raventós i Blanc de Nit Rosé (21,90e) – Ehdottomasti yksi hienostuneimpia ja eleganteimpia rosée-Cavoja mitä markkinoilla on. Myös tilausvalikoimassa.

23.12.14

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2014

http://www.alko.fi/tuotteet/759976/
Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2014
  • Valmistaja: Nøgne Ø, Terrapin Beer Company
  • Tyyppi: Olut, porter
  • Maa: Norja
  • Alue: Grimstad
  • Maltaat: Kristalli-, münich-, pale ale-, ruis-, vehnä-
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 9,32e (Joulukuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 9,32e (Joulukuu 2014, Alko)

Jouluksi Alkoon saapui rajattuna kertaostona lempparinorskipanimoni, Nøgne Øn, ja Terrapinin yhteistyössä kehittelemä Imperial Rye Porter – tällä kertaa mukavasti kaikkien saataville, eikä vain Helsingin Arkadian Alkoon. Hintakin putosi parin vuoden takaisesta noin yhden rahan verran, mikä myöskin on ihan kiva juttu – erityisesti Nöggisten oluiden nykyisellä, turhankin jyrkällä hinnoittelulla.

Parasta Imperial Rye Porterin saapumisessa oli se, että edellinen IRP 2012 (arvio tässä!) oli yksi parhaista maistamistani imperiaaliporttereista (ja jota on onnekseni vielä yksi lesti kaappini kätköissä), joten oli vallan kiva juttu päästä tarkistamaan onko olut edelleen pitänyt kutinsa!

Pullosta lasiin pulpahtelevalla oluella on täysin läpinäkymätön, pikimusta, suorastaan öljymäinen ulkonäkö. Hyvin kestävä, oluen päälle tiiviiksi ja kuohkeaksi kakuksi jäävä pitkäkestoinen hiekanruskea vaahtokukka jättää runsaasti paksua pitsiä lasin reunoille.

Oluella on todella intensiivinen, runsas, makeutta ja paahtuneisuutta nokkaan vyöryttävä tuoksu, josta löytyy suorastaan loputon kirjo erilaisia klassisen portterin piirteitä: sulanutta tummaa suklaata, espressoa, mausteisuutta, piimälimppua, paahdettua ruisleipää, kevyttä kermaisuutta, aavistus epämääräistä hedelmäisyyttä ja hentoa marjaisuutta sekä vivahde savua. Kokonaisuus on hyvin makea, suorastaan jälkiruokaolutmainen.

Ulkonäön perusteella olut on suussa juuri semmoinen kuten saattaa odottaa: sillä on hyvin paksu, tiivis ja tanakka suutuntuma. Sen sijaan kuivahko makumaailma yllättää luomalla yllättävän kontrastin hyvin makeaan tuoksuun nähden. Roteva maku on rukiisen maltainen ja mausteinen, mutta kielen kärjessä tuntuu myös kevyesti siirappista ja hieman mämmimäistä makeutta. Seasta löytyy myös kuivakkaa puisevuutta ja hentoa salmiakkia. Kohtalaisen pureva, mutta hyvin täyteläiseen keskimakuun nähden melko maltillinen, hieman greippisen hedelmäinen humalointi alleviivaa oluen kuivuutta ja tuo valmiiksi jo hieman palaneen karvaaseen kokonaisuuteen hieman lisää bitteriä. Hiilihappoisuus on erittäin pientä ja melko ujosti kieltä nipistelevää.

Jälkimaku on kärtsäinen, kuivan puiseva, kevyen ruisleipäinen, hillitysti suolaisen salmiakkinen ja aavistuksen tervainen. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on alkoholin (9%) vuoksi lämmönhehkuinen, melko kärtsäinen – jopa tuhkainen – ja todella pitkä.

Imperial Rye Porter on kyllä kokonaisuutena edelleen äärimmäisen vakuuttava ja vaikuttava portteri. Aivan mielikuvieni tasolle vuosikerta 2012:sta ei päästä, mutta kauas ei missään tapauksessa jäädä – tämä on todella upea olut, jossa makea tuoksu johdattaa melko kuivaan ja rotevaan makuun, johon hento maltaan makeus kuitenkin pyrkii tuomaan hienoisesti balanssia.

Onneksi kaapista edelleen löytyy IRP 2012, joten jossain välissä pitänee ottaa tuo pari vuotta vanha nestori tämän tuoreen tulokkaan kanssa rinnakkainmaisteluun ja katsoa kumpi voittaa kumman! Lisäksi pitää myös jättää vähintään yksi pullo kellariin ja katsoa onko tällä oluella yhtä hyvä tulevaisuus mitä se tuntuu nykyisessä, jylhässä kunnossaan lupaavan.

Lyhyesti: Äärimmäisen tuhti, öljymäisen paksu ja jyhkeä ruisportteri äärimmäisiä oluita tuottavalta norjalaispanimolta. Aivan Imperial Stoutin tai IRP 2012:n hekumaan ei ylletä, mutta tästä huolimatta Alkon valikoiman tummien oluiden parhaimmistoa.

Arvio: Erinomainen – Nøgne Øn vahvuus on selvästi siinä, että panimolla osataan selkeästi tehdä oluita jotka on valtavia ja vaikuttavia, muttei mitenkään ylitehdyn tai liioittelevan oloisia (no, on siellä kyllä sellaisiakin). IRP 2014 on hyvin vaikuttava ruisportteri, joka ei sorru liialliseen makeaan kosiskeluun, muttei ole myöskään häiritsevän kuivakka tai moderniin tyyliin ylihumaloitu; palaset ovat hienosti kohdallaan.

Hinnan (9,32e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

21.12.14

Man O' War Ironclad 2008

Man O' War Ironclad 2008
  • Valmistaja: Man O' War Vineyards
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Uusi-Seelanti
  • Alue: Waiheke Island
  • Rypäleet: Merlot (52%), Cabernet Franc (27%), Malbec (10,5%), Petit Verdot (9,1%), Cabernet Sauvignon (1,4%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 38,40e (Marraskuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 35,10e (Joulukuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

Uusi-Seelanti on punaviinien saralla tullut tunnetuksi lähinnä Pinot Noirien osalta. Niistäkin valtaosa tulee maan pohjois- ja eteläsaaren väliin jäävän lahden lähistöltä. Kuitenkin pikku hiljaa kiinnostus maan lämpimämmän pohjoissaaren Syrah-viineihin ja Bordeaux-blendeihin on alkanut kasvaa.

Ehkä maailman miehekkäimmällä nimellä varustettu Man O' War Ironclad ei tule kummaltakaan maan kuuluisalta pääsaarelta, vaan Uuden-Seelannin pohjoissaaren pohjoispuolella sijaitsevalta tuuliselta ja lähes mikroskooppisen kokoiselta Waiheken saarelta. Tänne Man O' Warin viinitalo perustettiin 1980-luvun alussa, kun talon omistajat ostivat sieltä neljä maatilaa, jotka kattoivat peräti yli 1,800 hehtaarin edestä pinta-alaa. Tällä alueella viljellään nykyisin noin 60 hehtaarin alueella 76 viinitarhaa, joista Man O' Warin viinit valmistetaan.

Ironclad on talon lippulaivapullote, joka Merlot-Cabernet Franc -vetoisella rypälesekoituksellaan kumartaa syvälle Bordeaux'n oikean rannan klassiseen tyyliin. Viini on valmistettu käyttämällä jokaisen eri tarhan rypäleet erikseen tynnyreissä noin 30 päivän ajan, minkä jälkeen viinin on annettu jäädä kypsymään tynnyreihin. Tynnyreistä 75% on vanhoja, lähinnä ranskalaisia tynnyreitä, 20% uusia ranskalaisia ja 5% uusia amerikkalaisia tynnyreitä. Kypsyttelyn jälkeen viini on sekoitettu tankkeihin, joissa sen on annettu asettua 4 kk ajan ennen hentoa suodatusta ja pullotusta. Tämä viini tuli korkattua Château Musar 1999:n rinnalle kun istuimme iltaa Nomad Cellarseilla.

Kevyesti läpinäkyvä väri on yleisilmeeltään varsin tumma, hennosti sinertävään taittuvan kirsikanpunainen, joskin reunoilta hennon oranssi häivähdys antaa osviittaa viinin astetta vanhemmasta iästä.

Vaikka viinin tynnyreistä vain neljännes on ollut uusia, on tuoksussa selkeästi pinnassa paahteista tammea, hillittyä kahvimaisuutta ja aavistus tummaa suklaata. Onneksi tammi on varsin hyvin balanssissa kokonaisuuteen nähden, eikä se tunnu peittävän mitään, vaan antaa hyvin tilaa hedelmälle. Kokonaisuudesta erottuukin hyvin myös kypsää tummaa luumua, kirsikkahilloa ja mustetta. Lisäksi viinistä tuntuu löytyvän melko reilustikin luonnetta ja persoonaa keskimääräiseen uuden maailman Bdx-blendiin nähden, sillä hedelmän seasta löytyy myös mukavasti kevyttä paskaisuutta, lantaa ja eläintä, sekä hennosti Francin vegetaalisuutta.

Makumaailmassa jatketaan hyvin tuoksun viitoittamalla tiellä, jolla kohdataan sekä uutta maailmaa että rehellistä paskaa. Viinin yleisilme on varsin muhkea, mausteinen ja kypsänmakea, jopa piirun verran hilloisen luumuinen, kypsän kirsikkainen ja iän myötä mukavasti nahkainen. Taustalla väijyy myös melko kärtsäistä, hennosti kahvinporot mieleen tuovaa tammea. Rakennetta tuovat kokonaisuuteen nähden mukavan sopusuhtaiset, jopa eloisat hapot ja melko runsaat, edelleen hyvin puruvoimaiset tanniinit, jotka tuovat kokonaisuuteen otetta ja karvasta särmää. Kokonaisuus on suorastaan hämmentävän rakenteikas, rustiikkinen ja vivahteikas uuden maailman "porvoolaiseksi".

Viinistä jäävä roteva jälkivaikutelma on melko reippaastikin suutakuivattavan tanniininen. Suuhun jää varsin pitkäksi aikaa mausteista tammisuutta, hapankirsikkaa, kevyehköä ja kypsää luumua ja aavistus Islayn viskejä muistuttavaa tervaisuutta.

Toisaalta Ironclad on erittäin jees, toisaalta ei silti ihan mun juttu. Sellaisenaan viini olisi suorastaan hämmentävän vaikuttava esitys niin Bordeaux-blendiksi kuin uusseelantilaiseksi ei-Pinot Noiriksi, mutta hurmaavan, elegantin, vivahteikkaan ja ylettömän helpostisärvittävän Château Musarin rinnalla viini kuin viini kärsii – ja rankasti. Vaikka tässä vertailussa Ironclad vaikuttaakin hyvin suurikokoiselta ja -eleiseltä, jopa kömpelöltä, on viinin korkea laatu silti selkeästi havaittavissa. Vaikka viinissä tammella on kohtalaisen suuri preesens, on puun määrä oikein sopusuhtaista kokonaisuuteen nähden, eli se ei peitä mitään eikä viinistä siten tunnu puuttuvan mitään.

On mukava aina päästä muistuttamaan itseään, että Uudessa-Seelannissa tehdään muutakin kuin Pinot Noiria – periaatteessa rupeaakin jo tuntumaan siltä, että maan Pinot Noirit tarjoavatkin paljon vähemmän yllätyksiä kuin muista rypäleistä valmistetut lajike- ja sekoiteviinit, joista parhaat vetävät helposti vertoja mille tahansa huippuviineille. Ironclad on kuuden vuoden iässään edelleen melkoinen mörssäri, ja onkin helppo povata sille varsin luotettavaa tulevaisuutta kellarissa – jos kärsivällisyyttä löytyy, suosittelen tarkastamaan viinin kunnon kun kymmenen vuotta tulee mittariin. Tässä kunnossa viini soveltuu parhaiten hyvin tuhtien ja tanakkarakenteisten aterioiden pariksi.

Lyhyesti: Ironclad on nimensä mukaisesti varsin suurikokoinen ja roteva viiniksi, mutta uuden maailman Bordeaux-blendiksi se on kyllä vaikuttavan luonteikas, rakenteikas ja moniulotteinen tuttavuus.

Arvio: Tyylikäs – uuden maailman huippuviinien faneille.

Hinnan (38,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

19.12.14

Château Musar 1999

http://www.alko.fi/en/products/954277/
Château Musar 1999
  • Valmistaja: Château Musar
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Libanon
  • Alue: Beqaa
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Carignan, Cinsaut
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 30,59e (Kesäkuu 2014, Wine Bear)
  • Hinta nyt: 35,90e (vuosikerta 2005; Joulukuu 2014, Alko)

Ihmisillä on todennäköisesti muistissa hiljattainen arvioni valkoisesta Musarista? Kai sitten lienee paikallaan heittää arvio myös punaisesta vastaavasta, sillä sellainenkin tuli korkattua tässä hiljattain.

Tässä tuli siis oltua muutama viikko sitten pikkujouluissa, joissa meininki lässähti melko ketterästi startin jälkeen. Parin tunnin jälkeen olin ehtinyt tsekkaamaan buffetpöydän antimet ja vaihtamaan kuulumiset tuttujen naamojen kanssa. Tämän jälkeen homma kuitenkin rupesi kuihtumaan pahasti kasaan, kun osan vieraista päihtymistaso rupesi olemaan jo turhankin huomattava, mikä oli omiaan edesauttamaan toimintakykyisempien exodusta paikasta. Lähdimme siis parin tutun naaman kanssa ns. paremmille apajille, eli suuntasimme Annankadulle juuri auenneille Nomad Cellarseille ja kaivelimme kellarikaapista esiin herkkään 15 vuoden ikään ehtineen punaisen Musarin.

Silläkin uhalla, että vaikutan toistavan itseäni, lienee pieni esittely aina paikallaan. Musar on siis Libanonin kenties kuuluisin viinitalo ja ehdottomasti maailman kuuluisimpia natural-viinejä tuottavia taloja, jonka viinit tehdään äärimmäisen perinteisesti, mahdollisimman vähän valmistusprosessiin puuttuen ja lopputuotteeseen mitään lisäten. Viinit valmistetaan ikivanhojen, hyvin vähäsatoisten tarhojen rypäleistä, käytetään sementtitankeissa rypäleiden omilla luonnonhiivoilla, kypsytetään vuoden ajan Neversin tammesta tehdyissä tynnyreissä ja lopuksi päästetään markkinoille kun viinin arvioidaan olevan siihen valmista – yleensä n. 7 vuoden iässä.

Viini on selvästi saanut jo ikää, sillä sen väri on sävyltään kevyesti iäkkään oranssiin taittuva läpinäkyvän punainen.

Tuoksusta löytyy ensisijaisesti brettaista lantaa ja muuta maatalon funkkista sekä kypsää, murskattua punaista marjaa. Kun nenä tottuu viinin hyvin luonteikkaaseen ja ainutlaatuiseen tuoksuun, alkaa seasta löytymään myös muita aromeja: uutta nahkatakkia, hentoa kirsikkaisuutta, auringonpaahtamaa maata ja garriguea sekä häviävän pieni häivähdys volatiilia tinnerimäisyyttä. Viinin aromimaailma tiivistettiin maistelun aikana termillä "lantakasassa kasvava marjapuska".

Makumaailmaltaan viini on runsas ja suutuntumaltaan täyteläinen, mutta viini ei missään nimessä ole mitenkään suurikokoinen tai raskas, vaan tietyllä tavalla hillitty ja elegantti. Aromikas ja tuoksuun nähden yllättävänkin puhdas (eli ei siis yhtä paskainen mitä tuoksu antaisi odottaa) maku tuo kypsää kirsikkaa, tuntuvaa nahkaisuutta, tummempaa herukkavetoista marjaisuutta, maltillisesti auringossapaahtunutta yrttisyyttä ja aavistus metsäisyyttä. Hapot tuovat maltillisesti ryhtiä kokonaisuuteen, mutta eivät kuitenkaan ole mitenkään merkittävän korkeat punaviinien viitekehyksessä. Lempeät, hieman jauhoiset tanniinit pyyhkivät suun limakalvoja vailla minkäänlaista aggressiivista otetta, tuoden lähinnä hentoa tarttumapintaa muuten melko silkkiseen kokonaisuuteen. Yleisilmeeltään viinin makumaailma on yhtä aikaa suht kuivan oloinen mutta silti täynnä makeita, kypsiä ja mehukkaita aromeja.

Lopuksi suuhun jää äärimmäisen pitkä, vivahteikas ja herkullinen jälkimaku, jossa moniulotteinen mausteisuus yhdistyy hienolla tavalla hillityn tanniinisuuden kanssa ja jättää suuhun hennosti kuivan jauhoisen jälkitunteen. Kielellä häilyvä nahkaisuus tuntuu aluksi kasvavan ennenkuin lopulta taittuu pitkäkestoiseen loppuliukuun, joka jättää kielelle todella kauan viipyilevän, vivahteikkaan nahkaisen ja paahteisen mausteisen jälkivaikutelman.

Onhan tämä nyt tolkuttoman upea viini – joskin tämä vuosikerta (tai pullo; Musar on tunnettu myös melkoisesta pullokohtaisesta vaihtelusta) on hyvin ystävällinen ja sisäsiisti verrattuna aikaisempiin kokemuksiini punaisesta Musarista! Viinin tuoksupuoli oli selvästi eläimellisempi ja rustiikkisempi kuin varsin siisti, lähinnä hyvin vivahteikkaan, kehittyneen nahkaisuuden hallitsema makumaailma, eli mistään superpaskaisesta tai -eläimellisestä brettapommista ei ollut tällä kertaa tietoakaan! Olisin kyllä odottanut (ja jopa toivonut) röyhkeää brettaisuutta viiniltä, mutta sen puute ei kyllä päässyt missään nimessä haittaamaan, sillä viini esiintyi niin elegantisti edukseen hyvin siistinä ja puhtoisena tapauksena.

Vaikka Musariin yleensä viitataan ensisijaisesti Libanonin "villinä Bordeaux'na", johtuen sen aromimaailman usein hallitsevasta, kypsästä Cabernet Sauvignonista, oli tämä viini auringossapaahtuneen mausteisine ja garriguemaisine aromeineen paljon lähempänä Rhônen tai Roussillonin viinejä! Sekä mielenkiinnossa että upeassa juotavuudessa tämä viini hakee vertaistaan ja kokonaisuutena viini on helposti hurmaavimpia esityksiä punaviinirintamalla aikoihin. Rakenteensa puolesta viini suoriutuu mitä helpoiten ruoan kanssa parituksesta, mutta sopiva ruokalaji kannattaa miettiä viinin tuhtia nahkaisuutta ajatellen – tämän aromin tulisi sointua ruoan aromimaailmaan, ei riidellä sen kanssa.

Varmimmin ruoka-viini-naittamisen riitasoinnut välttää nautiskelemalla viinin ihan sellaisenaan. Nautiskelimme viinin kolmen tunnin ajanjakson sisällä, missä välissä viini vain tuntui menevän jatkuvasti parempaan suuntaan, joten voin vahvasti suositella viinin pidempikestoista dekantointia karahvissa!

Lyhyesti: Todella hurmaava, tuntuvan nahkaiseksi kehittynyt ja ylettömän hurmaava – mutta myös suorastaan yllättävän "puhdas" – punainen Musar.

Arvio: Täydellinen – tämä on juuri sitä, mistä meikäläinen tykkää. Big time.

Hinnan (30,59e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

16.12.14

Viinihullun päiväkirjan vinkit jouluviinien ostamiseen

Perinteisesti joulupöytä on ollut haastava paikka viineille ja yhtä perinteisesti suomalaiset ovat pyrkineet kiikuttamaan jos jonkinmoista viiniä joulupöytään.

Monella voi mennä sormi suuhun kun miettii, mikä viini sopisi parhaiten joulupöytään, ja usein lopuksi päädytään sellaiseen ratkaisuun, että koska joulupöytä on todella juhlava ja siihen on panostettu paljon, on siihen parasta hommata se kallein ja vaikuttavin mahdollinen viini, minkä tietää. Ei ole siis mitenkään tavatonta, että ainoan kerran kun suomalainen avaa pullon Amaronea tai Châteauneuf-du-Papea, tapahtuu se joulupöydässä.

Tässä vaiheessa mennään usein metsään ja metritolkulla. Perinteisestä joulupöydästä löytyy kyllä vaikka minkälaista purtavaa, joista valtaosa ei ole mitenkään erityisen viiniystävällisiä, mutta käytännössä kaikki tarjottavat ovat melko kevyitä mauiltaan – mikään ei kykene tarjoamaan järkevää vastusta Amaronelle, josta usein mietin, että mikä ihme maailmassa olisi riittävän voimakas vastinpari sille.

Listaan nyt tähän muutaman hyvän ohjenuoran, jotka kannattaa pitää mielessä kun metsästää viiniä joulupöytään. En itse jaksa kuitenkaan miettiä mitään tarkempia vaihtoehtoja, sillä mielestäni auktoriteettien mielipiteiden perässä juokseminen on pöljää. Jos kuitenkin tarkempia vinkkejä kaipaa, löytyy varmasti tähän vuodenaikaan tuhat ja yksi erilaista "parhaat joulupöydän viinit" -listaa niin kaikista mahdollisista lehdistä kuin viiniblogeista.

Punaviinit

Koska joulupöydän aromit ovat melko kevyitä, kannattaa myös punaviinivalinnan suhteen edetä yhtä lailla kevyellä tapauksella. Hyviä valintoja tällöin ovat Pinot Noirit, Gamay-viinit ja kepeämmän pään pohjois-italialaiset (ei siis ainakaan Barolot tai ne edellämainitut Amaronet). Suomalaisten suursuosikit, eli Ripassot ja Appassimentot muuten voisivat pelata pienellä jäännössokerillaan mainiosti makeampien laatikoiden kanssa, mutta usein nämä viinit tuppaavat olemaan turhan muhkeita ja tanniinisia noin muuten. Yhdistelmä ei siis ole mahdoton, mutta ei missään nimessä myöskään napakymppi.

Jos ei ole valmis rohkeisiin irtiottoihin, lienee turvallisimmat valinnat uuden maailman Pinot Noireissa, jotka ovat usein sopivan kepeitä, mutta joiden hedelmä ei taitu niinkään kuivakkaan karpalo-puolukka-meininkiin, vaan kypsempään vadelmaan ja makeampaan kirsikkaan, mikä usein sointuu paremmin imellettyjen laatikoiden kylkeen. Chileläiset Pinot Noirit kannattaa kuitenkin jättää sikseen, sillä useimmat viinit kärsivät aivan liian pehmeästä rakenteesta ja soveltuvat ennemmin seurusteluun kuin joulupöytään. Sen sijaan esimerkiksi erilaiset keskieurooppalaiset (Saksa, Sveitsi, Itävalta, jopa Unkari) ovat usein varsin luotettavia vaihtoehtoja.

Sen sijaan jos kellarista löytyy selkeästi vanhempia, iän myötä kevenneitä viinejä, voi ne kiikuttaa joulupöytään halutessaan – usein voimakkaammatkin viinit, kuten Barolo tai Bordeaux, menettävät ikääntyessään runsauttaan ja tiukkuuttaan siinä määrin, että 15-20-vuotias tai vanhempikin kyseisen viinityylin edustaja voi mainiosti kruunata hyvän jouluaterian. Tällaisia viinejä on kuitenkin turha lähteä metsästämään monopolin hyllyiltä.

Valkoviinit

Valkoviini on usein helpompi ja turvallisempi vaihtoehto joulupöydässä, sillä punaviini joko helposti jyrää jouluruokia alleen tai riitelee niiden kanssa. Valkoviini sen sijaan helposti raikastaa melko tukevaa ateriaa, eikä lähde hanakasti riitelemään makujen kanssa. On myös vaikeaa (ei kuitenkaan mahdotonta) löytää valkoviiniä, joka olisi riittävän massiivinen lähteäkseen jyräämään jouluruokia alleen.

Joulupöytään ei missään nimessä kannata valita helppoa ja pehmeää seurusteluviiniä, sillä tämä perinneruokien kirjo antaa viinille hyvin rankan haasteen, josta ei ujoimmat valkoviinit selviä. Avainsana valkoviinin valinnassa on hapokkuus, joka antaa viinille puruvoimaa ja tarvittavaa intensiteettiä. Hyvänä kakkosena tulee riittävän suuri hedelmä, sillä etenkin joulupöydstä mahdollisesti löytyvät etikkaiset aromit voivat helposti tehdä selvää jälkeä liian kepeistä ja neutraaleista viineistä.

Turvallisia valintoja ovat hapokkaina tunnetut intensiiviset lajikkeet, kuten Riesling, Albariño / Alvarinho, Sauvignon Blanc, Assyrtiko, Loiren Chenin Blanc tai Chablis'n Chardonnay. Jos kaikista hapokkaimmat valkoviinit eivät nappaa, voi miettiä hieman maltillisemman hapokkaita viinejä, joilla runsaampi hedelmä antaa riittävästi takapotkua (Grüner Veltliner, Pinot Blanc, uuden maailman tai Alsacen Pinot Gris, Frankenin Silvaner tai Soave Classico) tai joissa maltillisella tammen käytöllä tuodaan sopivaa runsautta riittävän hapokkaaseen viiniin (Burgundin Chardonnay, valkoinen kuiva Tokaj tai kuiva, valkoinen Bordeaux). Pieni jäännösmakeus viinissä ei missään nimessä haittaa ja esimerkiksi puolikuiva Riesling on ehkä maailman yleiskäyttöisin ruokaviini, mutta joulupöytään en itse kiikuttaisi puolimakeaa tai sitä makeampaa viiniä.

Kuohuviinit

Shamppanjan paras puoli on se, että sitä voi helposti juoda läpi aterian. Kuitenkaan mikä tahansa perusshamppis ei kestä jouluaterian tuomaa höykytystä, eli viiniltä kaivataan selkärankaa. Hyviä valintoja ovat mm. hyvien vuosien (esim. 1996, 2002, 2004, 2006) vuosikertakuplivat, robustimmat Blanc de Noirsit tai oksidaation tai tammen käytön myötä runsautta saaneet viinit. Kannattaa myös muistaa, että usein pikkuviljelijäshamppisten kanssa voi saada hyvin korkeaa laatua varsin matalaan hintaan!

Jos shamppanjaan satsaaminen ei kiinnosta, on turvallisia vaihtoehtoja parhaat Cava-tuottajat, laadukas Franciacorta, shamppismaiset brittikuohuvat ja tasokkaat laatukuohuvat Saksasta tai Itävallasta, joista kaikista usein löytyy varsin kiitettävästi ryhtiä ja rakennetta.

Makeat

Jouluaterialle on turha kiikuttaa makeita viinejä, sillä ne ovat usein äärimmäisen voimakkaan ja intensiivisen makuisia, kun taas monet jouluruoat ovat maultaan melko herkkiä ja kepeitä. Sen sijaan joulupöydän jälkeen voidaan turvallisesti siirtyä erilaisten jälkiruokien pariin, joiden kanssa laadukas makea viini on aina paikallaan!

Jos tiedossa on jotain, jossa pääosassa on hedelmät tai marjat, ovat hapokkaat ja elegantit vaaleat jälkiruokaviinit, kuten Sauternes, ((Trocken)beeren)auslese tai Tokaji mainio valinta. Pähkinöille tai kuivattuille hedelmille sopivin valinta on ruskea, hienostunut Tawny Port. Mausteisemmille tai rasvaisemmille leivoksille intensiivinen, mutta erittäin hapokas Madeira on loistovalinta – viinin makeus kannattaa valita jälkiruoan makeuden mukaan, sillä Madeiraa saa mitä tahansa rutikuivasta hyvin makeaan. Suklaan klassinen kumppani on punainen Portviini, joiden ehdoton ykkönen on hyvin ikääntynyt, vähintään 10-vuotias Vintage Port. Jos tiedossa on juustolautanen, mikä tahansa ylläluetelluista on takuuvarma valinta.

Makeiden viinien kanssa ei kannatta sniiduilla, vaan valita jotain oikeasti laadukasta! Jouluaatto jos joku on se päivä, jolloin makeaa viiniä kannattaa siemailla, ja jos makeaa viiniä ostaa vain kerran pari vuodessa, kannattaa silloin myös tarjoilla jotain oikeasti mieleenpainuvaa! Älä siis osta sitä tylsintä ja edullisinta, vaan panosta tällä kerralla kunnolla ja nappaa joku vähän arvokkaampi puteli. Pienenä vihjeenä: parhaat väkeöidyt ja makeat viinit löytyvät Alkosta lähes järjestään +20 euron hintaluokasta.

Oluet

Oluiden roolia joulupöydässä ei kannata unohtaa! Olut onkin monesti paljon monikäyttöisempi ja helpommin yhdisteltävä ruokajuoma kuin viini. Moni varmasti valitsee tavallisen, kepeän lagerin pöytäänsä, joka on kyllä varsin turvallinen ruokajuoma, mutta tylsempi valinta kuin nakit ja muusi ruoaksi ravintolassa. Turvallisilla vesillä pysyttelevän kannattaa valita tumma lager, sillä niiden astetta tanakampi ja makeampi makumaailma sointuu kuivaa ja kevyttä lageria paremmin joulupöytään. Sama pätee myös dunkel-vehnäoluisiin. Jos humalien katkerot eivät pelota, ovat monet alet mainio valinta - parhaimpina valintoina usein tummemmat, tanakammat ja makeaa maltaisuutta ilmaisevat tapaukset, kuten perusbrittialet, kevyemmin humaloidut IPA:t tai belgialaiset dubbelit. Erittäin voimakkaasti katkeroidut IPA:t ja DIPA:t kannattaa kuitenkin jättää joulupöydän ulkopuolelle, sillä hallitseva ja pitkään suussa viipyvä katkerohumalointi helposti rupeaa hallitsemaan makumaailmaa joulupöydän herkimpien makujen ylitse.

Mitä muuta?

Jos aiot ostaa Alkosta jouluviinisi, pidä kiirettä! Parhaat viedään aina päältä ja todennäköisesti ensi viikolla laadukkaiden viinien löytyminen voi olla jo melkoista tuuripeliä. Viinit eivät varmasti kärsi siitä, jos käyt ostamassa ne jo tänään ja annat niiden odotella viikon verran jouluaattoa.

Muista myös, että Alkon tilausvalikoimasta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista ja niitä saa tilattua omaan lähi-Alkoon ilman lisäkustannuksia. Useimmat Alkon mielenkiintoisimmista tuotteista löytyvätkin juuri tilausvalikoimasta, ei usein turhan turvallisesta ja tylsästä perusvalikoimasta.

Muista lopuksi jäähdyttää viinit. Sekä puna- että valkoviini hyötyy merkittävästi jäähdytyksestä. Viini kuitenkin tullee pitkän aterian aikana lämpenemään melkoisesti niin lasissa kuin pullossakin, joten on turvallisempaa nostaa viini pöytään liian viileänä kuin liian lämpimänä. Erityisesti punaviini kannattaa myös korkata hyvissä ajoin ja mahdollisuuksien salliessa myös käyttää karahvin kautta.

Mitä sitten itse blogistin pöytään on tulossa

Ajattelin iskeä pöytään pari Katalonialaista viiniä ihan siitä syystä, että siellä tuli juuri päättyneen syksyn aikana pyörähdettyä opiskelemassa sitä sun tätä viineistä. Onkin hauska kokeilla, miten tuo tanakampi eteläeurooppalainen tyyli sopii kylmän peräpohjolan perinteisen joulumurkinan kylkeen! Samalla on myös hyvä hypätä ulos omalta mukavuusalueeltaan, sillä tähän asti itse on tullut valittua jouluksi lähinnä napakkaa Rieslingiä ja herkkää Pinot Noiria. Joidenkin anekdoottien mukaan kehittyminen kuitenkin tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella. Plus tärkeintä on olla juurtumatta vanhoille urille! Eikös?

14.12.14

Château Musar Blanc 2001

Château Musar Blanc 2001
  • Valmistaja: Château Musar
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Libanon
  • Alue: Beqaa
  • Rypäleet: Obaideh, Merwah
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Marraskuu 2014)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Järjestämäni Katalonian tuliaiset -maistelun lopuksi tarjolla oli yksi jännempi kuriositeetti, kun eräs maistelun osanottajista halusi kiikuttaa paikalle vielä pullon Musar Blancia. Tämä oli varsin mukava veto, sillä omat kokemukseni olivat rajoittuneet vain muutamaan punaiseen Musariin (tässä kiinnostuneille arvostelu vuosikerrasta 2003). Viini dekantoitiin esteettisesti silmää miellyttävään Ikean muoviseen mehukannuun pari tuntia ennen tarjoilua.

Libanonissa sijaitseva Château Musar (virallisesti "Chateau Musar", ilman sirkumfleksiä) lienee sekä kotimaansa kuuluisin viinitalo että maailman tunnetuin natural-viinien tuottaja. Nimittäin sen lisäksi, että Musar viljelee kaikkia 180 hehtaarin tarhojaan täysin luonnonmukaisesti, ilman torjunta-aineita (tai ylipäänsä juuri minkäänlaista kasvuprosessiin puuttumista), myös viinit valmistetaan hyvin minimalistisella otteella: viinit käytetään hitaasti luonnonhiivoilla, kypsytetään, pullotetaan kirkastamattomana ja suodattamattomana hyvin pienen sulfiittilisän kanssa ja lopuksi kypsytetään hyvin pitkään pullossa ennen markkinoillelaskua.

Musarin tuotantolinjassa on kolme eri sarjaa: nuoret ja simppelit Musar Jeunet; keskitason Hocharit, jotka antavat jo jotain osviittaa parhaan sarjan tyylistä; ja ykkösviinit, Chateau Musarit. Näistä juuri nuo ns. ykkösviinit ovat niitä, jotka ovat luoneet talon maineen – punaviiniversion tuotanto käsittää valtaosan n. 100,000 pullon osuudellaan. Valkoviiniversion tuotanto pyörii vuosittain n. tuhannen tai parin pullon sarjassa ja roséeviinin vieläkin pienemmässä. Valkoinen Musar valmistetaan sekoituksena paikallisista Obaideh- ja Merwah-lajikkeista. Näitä pidetään Libanoniin kulkeutuneiden Chardonnay- (Obaideh) ja Sémillon- (Merwah) -köynnösten klooneina, mutta asiasta ei olla vieläkään saatu lopullista tutkimustulosta suuntaan tai toiseen. Musarin Obaideh- ja Merwah-tarhat sijaitsevat vuorten rinteillä, n. 1,400 metrin korkeudessa varttamattomina ja tuettomina kasvavina ns. "pensasviineinä" – nämä köynnökset ovat siis yksiä maailman harvinaisista omilla juurillaan kasvavista vitis vinifera -köynnöksistä! Näiden köynnösten rypäleistä valmistettua viiniä kypsytetään aluksi ranskalaisissa barrique-tynnyreissä 9 kuukautta ja sen jälkeen peräti 7 vuotta pullossa.

Viinillä on syvä ja intensiivinen tumman keltainen väri.

Tuoksu on melko kevyehkö, eli se ei varsinaisesti ryöppyä lasista, mutta se on ylettömän moniulotteinen ja hurmaava – siitä voi löytää suorastaan loputtoman kirjon erilaisia vivahteita ja nokkapuoli tuntuu elävän joka hetki hieman. Kompleksinen, selkeästi oksidatiivinen tuoksu on vahamainen ja hurmaavalla tavalla kehittynyt; siinä häilyy kuivaa hunajaa, appelsiininkukkaisuutta, hienostunutta pähkinämurskaa, hennosti hapettunutta omenaa ja aavistus suolaisuutta.

Suussa viini on runsas, täyteläinen ja vahamainen. Hapokkuus on varsin hillittyä ja viinin tanakka olemus tuntuu piilottavan noita vähäisiäkin happoja tehokkaasti. Tästä huolimatta viini pysyy todella ihmeellisesti oman runkonsa kannattelemana ja viinin makumaailmassa häilyvä hento sitruksisuus ja aavistuksen finosherrymäinen suolaisuus tuovat miellyttävää ilmavuutta kokonaisuuteen. Oksidatiivisessa ja valloittavan vivahteikkaassa makumaailmassa häilyy kuivattua persikkaa, mantelimaisuutta, kevyttä vaniljaa, hentoa karamellia ja aavistus kuivaa, hunajaista mausteisuutta. Yleisilme on hyvin runsas ja rehevä.

Kuiva jälkimaku jatkaa melko oksidatiivisella linjalla jättäen kielelle kuivahtamaan päässyttä persikkaisuutta, pähkinää, mausteisuutta ja hentoa yrttisyyttä. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on kiehtova ja sen pituus on vailla vertaa.

Valkoinen Musar jatkaa punaisen Musarin linjoilla ainakin siinä suhteessa, että tämä viini tarjoilee kyllä harvinaisen päräyttävän viinielämyksen – tämä tuntuukin olevan talon ykkösviinien normaali ominaisuus. Kuten myös punaisessa viinissä, myös valkoisessa viinissä on selvästi havaittavissa viinien kuuma kotimaa ja rypäleiden saamat runsaat aurinkotunnit, eli kepeyttä ja herkkyyttä tämmöiseltä viiniltä on turha odottaa. Viini kuitenkin hämmentävästi onnistuu silti olemaan kaikkea muuta kuin raskas, mistä voidaan varmasti kiittää sekä köynnösten matalasatoisuutta että poikkeuksellisen korkeaa sijaintia.

Nykypäivänä on vaikea kuvitella, minkälaisia valkoviinejä ihmiset ovat siemailleet useita satoja vuosia sitten, mutta voin hyvin kuvitella, että Musarin äärimmäisen minimalistinen ja traditionalistinen lähestymistapa viineihin antaa hyvin osviittaa siitä, millaisia viinit ovat olleet ennen viiniteollista vallankumousta ja kepeiden, hedelmäisten ja tyylillisesti surullisen usein aivan liian homogeenisten viinien kautta. Voin hyvin kuvitella valkoisen Musarin sulautuvan saumattomasti osaksi runsaampaa kala- tai kasvisateriaa, mutta maistelumme perusteella tässä on upea, luonteikas ja kaikin puolin ainutlaatuinen viini sellaisenaan nautiskeltavaksi!

Lyhyesti: Paikallisista lajikkeista valmistettu oksidatiivinen, vahamainen, melko maltillisen hapokas ja äärettömän vivahteikas natural-viini Libanonista.

Arvio: Täydellinen – yleensä matalahappoisuus ei ole meikäläisen juttu missään viinissä, mutta aina välillä tulee vastaan sellaisia viinielämyksiä, jotka iskevät täydellisesti kaikkiin makumieltymyksiin. Musar Blanc on suorastaan hämmentävän ilmavan ja elegantin oloinen esitys, vaikka sen matalahko hapokkuus ja oksidatiivisuus voisivat vihjata muuta.

Real Irache Gran Reserva 1996

Real Irache Gran Reserva 1996
  • Valmistaja: Bodegas Irache
  • Tyyppi: Punaviini, DO Navarra
  • Maa: Espanja
  • Alue: Navarra, Tierra Estella
  • Rypäleet: Tempranillo (60%), Graciano (30%), Carignan (5%), Grenache (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 12,50e (Lokakuu 2014, Aeropuerto Barcelona-del Prat)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Navarralaiset jaksavat yllättää. Sieltä nimittäin tuppaa vähän väliä löytymään satunnaisia Gran Reservoja ja vastaavia helposti 90-luvulta asti, mutta viinien hinnat pyörivät nappikauppa-osastossa. Lieneekö kyse vain Navarran tuntemattomuudesta ja suhteellisen matalasta arvostuksesta, jolloin varsin ikääntyneitäkin viinejä voi löytyä puoli-ilmaiseksi, vai mistä?

Joka tapauksessa, koska meikäläisen järjestämässä Katalonia-maistelussa osuuteni lopetukseksi suunniteltu Mascaró Cabernet Sauvignon 1998 oli pahasti korkkinen, päätin ettei sessio jää ilman iäkkäämpää lopetusta ja kävin poimimassa kaapista tilalle Katalonian-reissusta ostetun Real Irachen. Kyseinen puteli tarttui Barcelonan lentokentän tax free -myymälästä varsin kohtuulliseen kympin hintaan. Tuottajan mukaan viini on valmistushistorialtaan mitä tyypillisin Gran Reserva, eli se on aluksi viettänyt kaksi vuotta tynnyreissä ja sitten vielä kolme vuotta pullossa ennen markkinoillelaskua. Tämän pullon tapauksessa tuota lain mukaan vähintään 60 kuukauden kypsyttelyä (josta väh. 24 kk tynnyreissä) ollaan kyllä venytetty melko reippaasti, jo päälle 200 kuukauden luokkaan (en usko viinin nimittäin viettäneen 13 vuotta lentokentän myymälän hyllyillä)!

Väriltään viini on läpinäkyvä, kirkkaan kirsikanpunainen; lähes 20 vuoden iästä kielii vain viinin värimaailman hennon oranssihtava sävy.

Tuoksu on miellyttävästi kehittynyt ja ikä onkin tuonut miellyttävästi jännittävämpiä piirteitä tuoksuun, jossa hieman kuivahtaneen kirsikkaisen hedelmän ohelta löytyy tammen makeaa mausteisuutta, hillittyä kehittyneen Tempranillon kukkaisuutta ja aavistus suklaata.

Keskitäyteläiseltä ja suorastaan yllättävän freesiltä maultaan viini on suorastaan yllättävänkin nuorekas pitkään ikäänsä nähden – maistelun osallistujien veikkaukset viinin vuosikerrasta olivat valtaosin luokkaa 2010-2001. Kokonaisuus on eloisa ja hapokas, kielellä pyörii hapankirsikkaa ja happamien marjojen sävyttämää hedelmäisyyttä, maamaisuutta ja hentoa lihaisuutta. Tanniinista puraisuakin löytyy kohtalaisesti, joten viinissä on edelleen rakennetta hyvin vaikka ruokapöytää ajatellen.

Viinistä jää freesi, mehukkaan hapankirsikkainen jälkimaku. Eloisan hapokkuuden luoma napakka jälkivaikutelma tuntuu suhteellisen pitkään.

Viini on varsin mainio tapaus kympin ostokseksi ja se onnistuu kantamaan mallikkaasti lähes 20-vuotiaan olemuksensa alusta loppuun. Viinin ehkä suurimmaksi ongelmaksi jää sen suhteellinen yksiulotteisuus: viini on siis todennäköisesti ollut melko simppeliä kamaa jo pulloon mennessään.

Ilmiselvää on, että viiniin käytetyn rypäleaineksen on täytynyt olla laadukasta, jotta se on kestänyt näin hyvin ikää, mutta tässä taas nähdään, ettei ikä kuitenkaan pysty pelastamaan valmiiksi yksinkertaista viiniä tai tekemään siitä maagisesti mielenkiintoista.

Mutta vaikka viini ei ole kompleksinen, sukkia jaloissa pyörimään saattava elämys, on se kaikin puolin nautintoa tuottava, mukavasti myös iän tuomia piirteitä esittelevä pikku espanjalainen. Lähin vertailukohta tälle olisi simppelimmän pään old school -riojalainen. Suurta ja maagisen upeaa viiniä ei siis kannata odottaa, mutta miellyttävää ja tasapainoista, hieman iäkkäämpää viiniä kaipaavalle Real Irache onnistuu hyvin vastinetta rahoille.

Lyhyesti: Simppelihkö, hapankirsikkaisten aromien hallitsema 20-vuotias Navarran punaviini, joka on suorastaan yllättävän nuorekas ja freesi esitys ikäänsä nähden.

Arvio: Hyvä – mukava, melko arkinen pikku Tempranillo-blend, jonka ikää on melko hankala lähteä arvailemaan viinin verrattain nuorekkaasta yleisilmeestä.

Hinnan (12,50e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

9.12.14

Mascaró Ànima Cabernet Sauvignon 1998

Mascaró Ànima Cabernet Sauvignon Gran Reserva Vinyes Velles 1998
  • Valmistaja: Mascaró
  • Tyyppi: Punaviini, DO Penedès
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Penedès
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,50e (Lokakuu 2014, Bodega Penedès, Vilafranca)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tämä pullo tarttui viinimestarireissullamme Vilafranca del Penedèsissä sijaitsevasta pikkumyymälästä. Olimme juuri saapuneet myöhäiseksi venyneeltä viinitalokierrokselta ja lähdimme toisen viinimestarisoppilaan kanssa kahdeksan aikaan metsästämään viinikauppaa. Aikaa ei ollut hukattavaksi, sillä kaupat sulkeutuvat Kataloniassa klo 20:30. Aluksi huolettomana alkanut kävelyreissumme rupesi saamaan yhä paniikinomaisempia piirteitä kun parinkymmenen minuutin käyskentelyn jälkeen emme olleet löytäneet ainuttakaan viinikauppaa. Lopulta paria minuuttia vaille puoli bongasimme pienen kivijalkakaupan, jonka yläpuolella luki BODEGA, joten lähdimme juoksujalkaa myymälää kohti.

Pamahtaessamme sisään myymälään vaikutti myymälän vanha, todennäköisesti päiväkoti-ikäisestä ketjussa tupakoinut myyjäukko ärsyyntyvän merkittävästi – vaikuttihan se siltä, että nämä pari skandinaavitöhöä olisivat venyttämässä hänen iltaansa suunniteltua pidemmäksi. Murhaavan kuumotuksen niskassamme tuntien skannailimme valon nopeudella myymälän hyllyjä, kunnes yhtäkkiä bongasimme mielenkiintoisen näköisen ostoksen: paikallisen Cabernet Sauvignonin 90-luvun lopulta ja alle 15 eurolla! Nappasimme äkkiä pullot mieheen ja poistuimme anteeksipyydellen paikalta, jotta ukko saisi puotinsa suljettua.

Viinin tuottanut Mascaró on vuonna 1946 perustettu perheyritys, joka toimii jo kolmannessa polvessa. Ànima on talon lippulaivapunaviini, jota kypsytetään ranskalaisissa barrique-tynnyreissä 24 kuukauden ajan.

Ajattelin napata viinin jokeripulloksi Katalonian tuliaiset -maisteluni päätteeksi. Koska veikkasin viinin keränneen hyvin sakkaa ikääntyessään, tupladekantoin sen sakkojen päältä puolta tuntia ennen maistelua – eli kaadoin viinin varovasti karahviin, huuhtelin sakat pois pullosta ja siirsin sakattoman viinin takaisin pulloon.

Kaikki tämä oli kuitenkin turhaa, sillä viini oli pahasti korkkivikainen.

Lyhyesti: Hämmentävän edulliseen hintaan löytynyt +15-vuotias Penedèsin Cabernet Sauvignon, joka kuitenkin paljastui rankasti korkkivikaiseksi.

Arvio: Viallinen – ei arviota.

Gratavinum Silvestris 2013

Gratavinum Silvestris 2013
  • Valmistaja: Gratavinum
  • Tyyppi: Punaviini, DOQ Priorat
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Priorat
  • Rypäleet: Carignan, Syrah
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 20,00e (Syyskuu 2014, Parés Baltà, Katalonia)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Priorat on siitä mielenkiintoinen alue, että vaikka alueella on valmistettu viiniä jo vuosisatoja (minkä voi paikan päällä todeta mm. alueen vuoria ja rotkoja porrastavista, köynnösten viljelyyn tarkoitetuista kiviterasseista), on alue noussut kansainväliseen suosioon suorastaan mikroskooppisen lyhyessä ajassa.

Alueella rupesi viininviljely kasvamaan vasta 1950-luvulla ja vasta 1980-luvulla alue sai houkuteltua paikalle laatutietoisia tuottajia. Kansainväliseen tietouteen alue ponnahti vasta Álvaro Palaciosin l'Ermita-viinin myötä 1990-luvun puolessa välissä. 2000-luvulla Priorat sai oman DOQ-appellaationsa (Riojan ohella ainoa laatuaan Espanjassa) ja se opittiin tuntemaan alueena, joka tuottaa konsentroituneita, intensiivisiä tanniineja, joissa katalonialainen viiniperinne kohtaa vanhojen köynnösten Garnachan ja Carignanin muodossa modernin, hedelmävetoisen punaviinityylin, mikä tulee nuorten Cabernet Sauvignon- ja Syrah-köynnösten rypäleistä.

Gratavinum on Parés Baltàn aluevaltaus Prioratissa. Kyseessä on varsinainen nyrkkipaja – hieman autotallia isompaan varastorakennukseen sijoittunut viinitalo, joka pyrkii tuottamaan terroir-vetoisia Prioratoja mahdollisimman vähän viininvalmistukseen puuttuen ja Parés Baltàn totuttuun tyyliin biodynaamisia oppeja hyödyntäen. Silvestris on vuonna 2011 alkunsa saanut kokeilu, jossa Gratavinum pyrkii tuottamaan ns. natural winea Prioratissa: tarkoituksena on tehdä mahdollisimman tyypillinen Priorat, mutta ilman minkäänlaista puuttumista viininvalmistusprosessiin. Viini on käytetty spontaanisti luonnonhiivoilla ja pullotettu ilman suodatusta, kirkastusta tai sulfiitteja. Viinin kaksi ensimmäistä vuosikertaa olivat osittain uudessa tammessa kypsytettyjä Garnatcha-Cabernet Sauvignon -blendejä, mutta vuosikerta 2013 on puhtaasti käytetyissä tammitynnyreissä kypsytetty Carignan-Syrah-blend. Koska viini oli vasta äskettäin tullut myyntiin (kyseessä on siis äärimäisen rajatun saatavuuden tuote, jota saa lähinnä Parés Baltàn viinitalon myymälästä), ei siitä löytynyt vielä analyysiarvoja, mutta vuosikerrassa 2011 oli sulfiitteja yhteensä 12 mg/l ja vuosikerrassa 2012 noin 8-9 mg/l (vertailun vuoksi: EU:n luomuviineissä sallittu rikin määrä on 100 mg/l, ei-luomuviineissä 160 mg/l).

Silvestris oli vallan hurmaava esitys Gratavinumilla maistettuna – omaan makuuni viini nokitti monet muut talon viinit mennen tullen – joten olihan sitä ostettava pullo tuliaisiksi! Ikävä kyllä naturaaliviinit tykkäävät hieman kyttyrää lämpimässä kuljetuksesta, eikä viinille ollut tarjota viilennystä loppumatkan ajaksi, joten loppupeleissä viini sai viikon verran viettää huoneenlämmössä. Todennäköisesti tästä syystä viini ei ollut ihan parhaassa mahdollisessa tikissä, kun tarjoilin sen Katalonian-tuliaisten maistelussani, vaan siinä maistui lähinnä viinin tanniinit ja hedelmä oli täysin hukassa – viini oli kuin varjo siitä upeasta punaviinistä, mitä olin maistanut Kataloniassa. Koska muistiinpanot omasta maistelustani eivät ole kovinkaan mairittelevaa luettavaa, kirjoitan tähän havaintoni siitä viinistä, jota saimme maistaa paikan päällä Gratavinumilla.

Viinillä on hyvin konsentroituneen tumma, mustanpunainen väri.

Kevyehkö, tummanpuhuva tuoksu on nuorekas ja hillitty. Hieman sulkeutuneesta tuoksupuolesta erottuu lähinnä mehukasta tummaa marjaisuutta.

Suussa viini on Prioraton hengessä intensiivinen, konsentroitunut ja tanniininen, mutta sellaiseksi myös yllättävän kepeä ja freesi – tämä vain korostuu Gratavinumin muita viinejä maistellessa. Kuiva, aromaattinen ja ihastuttavan puhdaspiirteinen makumaailma tarjoilee tuoksusta tuttuja tummia marjoja, mansikkaa, kevyttä luumuisuutta, hentoa kukkaisuutta ja aavistus kivistä mineraalia. Tanniinien ohella viinin tiivistä ja varsin rakenteikasta selkärankaa pitää kasassa suorastaan ihastuttavan freesi hapokkuus.

Jälkimaussa viinin maamaisena ja kivisenä tuntuva mineraalisuus nousee yhä voimakkaammaksi. Aluksi jälkimaussa tuntuu mineraalisuuden ohella lähinnä boysenmarjavetoista tummaa marjaa, joka katoaa melko nopeasti mineraalin tieltä. Avautuessaan viinin jälkimaun marjaisuus kuitenkin saa selkeästi lisää runsautta ja pituutta, minkä lisäksi jälkivaikutelmaan kohoaa hennon pippurinen juonne samalla kun napakka tanniinisuus kuivattaa suun limakalvoja.

Silvestris on kuin malliesimerkki jämäkästä mutta samalla ihastuttavan freesistä Prioratosta, jossa yleensä voimakkaasti läsnäoleva tammisuus ei pääse häiritsemään ja blokkaamaan viinin ilmentämää terroiria. Viinissä on kyllä Prioratojen tyyliin runsaasti konsentraatiota ja tanniinisuutta, mutta se nyt on vain odotettavissa – viini kuitenkin kantaa tiukkuutensa kunnialla.

Sen takia onkin suuri sääli, ettei viinistä saanut juuri mitään irti omassa maistelussani. Vielä parin tunnin odottelun ja hengittelyn jälkeen viini oli varsin ujo ja mykkä. Olkoon tämä siis varoituksena teille naturaaliviinejä matkoiltanne kerääville! Jos haluatte pitää viininne tikissä kotiin asti, pitäkää huolta siitä, ettei viini pääse makoilemaan liian pitkään liian lämpimässä. Muut reissulta kärrätyt, samoissa olosuhteissa matkanneet viinit olivat kuitenkin täysin kunnossa.

Tosin toinen mahdollisuus on aina se, että tällä kertaa vastaan sattui tulemaan virheellinen pullo, ns. off bottle.

Lyhyesti: Konsentroitunut ja tanniininen, mutta samalla ihastuttavan freesi, puhdaspiirteinen ja mineraalinen natural-Priorat suomalaisten hyvin tuntemalta viinitalo Parés Baltàlta.

Arvio: Erittäin hyvä – jos kaipaa punaviiniltään kepeyden, helppouden ja eleganssin sijaan tiukkuutta ja asennetta, on Silvestris mitä mainioin valinta. Robustin tyylin edustajaksi poikkeuksellisen hurmaava yksilö.

Hinnan (20,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

8.12.14

Vins del Tros Morenillo Àmfora 2013

Vins del Tros Morenillo Àmfora 2013
  • Valmistaja: Vins del Tros
  • Tyyppi: Punaviini, DO Terra Alta
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Terra Alta
  • Rypäleet: Morenillo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 12,20e (Syyskuu 2014, Aguiló Vinateria, Falset, Priorat)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Yksi mielenkiintoisimmista uusista tuttavuuksista viinimestarireissulla oli Morenillo, Terra Altan (tuon Prioraton takana sijaitsevan, suurelle yleisölle tuntemattoman viinialueen) oma alkuperäisrypäle, jota viljellään vain n. 14-16 ha alalla koko maailmassa – kaikki Terra Altassa. Koska DO Terra Altan valvova elin ei jostain mystisestä syystä pidä Morenillosta, eikä halua kannustaa paikallisia viljelijöitä istuttamaan tätä harvinaista lajiketta, on käytännössä kaikki Terra Altan Morenillo-tarhat hyvin vanhoja istutuksia sellaisilla viinitaloilla, jotka itsepäisesti haluavat kyseistä lajiketta viljellä. Tarkkoja lukuja en muista, mutta minulle jäi sellainen kuva, että Morenilloa viljelee tällä hetkellä kymmenkunta eri tuottajaa ja maailmassa on vain kolme 100% Morenilloa tuottavaa viinitaloa – niistä kahta (Celler Piñol & Vins del Tros) maistoimme Kataloniassa.

Monet alueen tuottajat kutsuvat Morenilloa "Terra Altan Pinot Noiriksi". Lajikkeen rypäleet ovat suuria ja ohutkuorisia, mikä antaa viineille usein melko hailakan, Pinot Noir-maisen värin. Morenillo kypsyy myöhään ja säilyttää hyvin hapokkuutensa, minkä takia Morenillo-viinit ovat usein kepeämpiä, hapokkaampia ja raikkaampia kuin Terra Altan muut punaviinit, jotka ovat usein valmistettu joko Garnatxasta tai Carignanista.

Viinin tuottanut Vins del Tros on nimensä mukaisesti korkealla sijaitsevassa Terra Altassa, Vilalba del Arcsin kylässä toimiva viinitalo, joka on perustettu vasta 2009. Viinitaloa pyörittävät samaisesta kylästä kotoisin olevat lapsuudenkaverit Joan Ramon Bada (viinintekijä) ja Josep Arrufat (viininviljelijä), jotka halusivat ryhtyä tuottamaan mahdollisimman autenttista, alueelle tyypillistä viiniä lapsuutensa maisemissa.

Tämän Morenillo Amforan bongasimme pysähtyessämme Prioratin Falsetissa mainiolla valikoimalla varustettuun Aguiló Vinateriaan, josta viini lähti mukaan varsin kohtuulliseen 12 euron hintaan. Viini on valmistettu kypsyttämällä sitä 5 kk ajan nimensä mukaisesti saviamforoissa; tuottajien mukaan tällä he saavat parhaiten rypäleen luonteenomaisimmat piirteet esiin ilman tammitynnyreiden peittäviä piirteitä. Viiniä on valmistettu yhteensä 3,102 pulloa, joten mistään massatuotantoviinistä ei missään nimessä ole kyse.

Viinillä on läpinäkyvähkö, tumman kirsikkaisen punainen väri, jossa häilyy aavistus nuorekasta sinisyyttä.

Nuorekas tuoksu on kevyt, mutta ihastuttavan freesi ja puhdaspiirteinen: kypsää ja makeaa marjaisuutta, joka taittuu hennostu tuoreeseen herukkaan, kevyttä musteisuutta ja aavistus valkoviinimäistä persikkaa.

Keskitäyteläinen makumaailma seuraa tuoksun viitoittamalla tiellä: kepeyttä, freesiyttä ja puhdaspiirteisyyttä mitä mallikkaimmalla tavalla. Kielellä pyörii runsaasti kypsänmakeaa marjaisuutta, etunenässä kirsikkaa ja mansikkaa, mausteisuutta, ryhtiä tuovaa hapokkuutta, hentoa mineraalisuutta ja miellyttävää bitteriä ilman karheutta. Viinillä on varsin hillityt tanniinit ja se on tekstuuriltaan miellyttävän samettinen. Suurta kompleksisuutta viini ei tarjoa, mutta sitäkin enemmän ihastuttavaa eleganssia.

Pitkässä jälkimaussa, jossa tuntuu myös mausteisuutta, mustikkaa, karpaloa ja hentoa luumua, kohoaa keskimaussa esiintynyt bitterisyys entistä voimakkaammin framille, mikä antaa viinille mukavan mehukkaan ja särmikkään loppurutistuksen. Suuhun jää runsas, puhdaspiirteinen ja vettä kielelle nostattava jälkivaikutelma.

Kokonaisuutena tämä Morenillo on erittäin hurmaava ja ihastuttavan puhdaspiirteinen pikku viini – selvästi enemmän omaan makuuni kuin Celler Piñolin tuhdimpi ja konsentroituneempi, tammitynnyreissä kypsytelty näkemys samasta rypäleestä. Vins del Trosin Morenillon juotavuutta kuvastaa hyvin se, että olen näköjään kahdessa, toisistaan täysin riippumattomassa tilanteessa kirjoittanut muistiinpanoihini loppukaneetiksi "MAINIO!"

Tämä viini on nuori ja simppeli, ja sellaisena myöskin juotavaksi tarkoitettu. Simppeli ei kuitenkaan tarkoita tylsää tai luonteetonta, sillä tämä viini näennäisestä nuorekkuudestaan huolimatta suorastaan pullistelee luonnetta ja asennetta, sekä ihastuttavaa, bitterivoittoista hedelmäisyyttä. Tämä on mitä mainioin sijaisviini mille tahansa edulliselle Pinot Noirille ja täten suosittelenkin kaikkia vähääkään espanjalaisista viineistä tykkääville pyrkimään metsästää itselleen Morenilloa testattavaksi! Ilman kasvavaa mielenkiintoa tätä rypälettä kohtaan on suuri riski, että voimme menettää sen lopullisesti.

Tahdon vielä lopuksi muistuttaa, että Morenillo ei ole sama kuin Toscanan Morellino, sillä se on vain yksi Sangiovesen miljoonista synonyymeista.

Lyhyesti: Terra Altan omasta, äärimmäisen harvinaisesta paikallislajikkeesta valmistettu ja saviamforoissa kypsytetty hurmaava, puhdaspiirteinen, eloisa ja miellyttävällä tavalla bitterinen punaviini.

Arvio: Erittäin hyvä – kaikin puolin maukas ja tasapainoinen esitys. Rupean yhä enemmän olemaan sitä mieltä, että saviamforoissa kypsytetyt viinit ovat niitä parhaita: ne saavat samanlaista, hienovaraista hapettumista mitä tammitynnyrit antavat, mutta ilman tammen peittäviä aromeja.

Hinnan (12,20e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

7.12.14

Parés Baltà Radix 2013

Parés Baltà Radix 2013
  • Valmistaja: Parés Baltà
  • Tyyppi: Roséeviini, DO Penedès
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Penedès
  • Rypäleet: Syrah (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 17,00e (Syyskuu 2014, Parés Baltà, Katalonia)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Seikkailtuamme viinimestariporukalla ympäri Prioratoa ja Penedèsiä Parés Baltàn Joan Cusiné Carolin seurassa, pääsimme lopulta pitkän päivän päätteeksi iltamyöhäisellä maistelemaan Parés Baltàn tuotantoa. Toiset talon viinit olivat varsin hurmaavia, toiset taas pystyi helposti kuittaamaan olankohautuksella. Yksi mieleenpainuvimmista viineistä oli kuitenkin yllättäen viinitalon rosée, Radix. Tämä viini oli peräti sen verran omintakeinen roséeviiniksi, että sellainen piti vielä kuitata tuliaisiksi, jotta viininörttituttuni Suomessa pääsisivät myös sen maistamaan.

Parés Baltàlta oltiin siis toivottu todellista ruoka-roséeta Jenkkien ravintolamarkkinoille. Ei mitään kepeeä, helppoa terassiroséeta, vaan viiniä, jossa on potkua, särmää ja intensiteettiä kestää tuhditkin ruoat. Parés Baltàlta mietittiin tovi, miten kyseistä viiniä voisi lähteä valmistamaan, ja lopuksi talolla päädyttiin käyttämään vain Syrah-rypäleitä viinitalon vuoristoisessa luonnonpuistossa sijaitsevalta, biodynaamisesti viljellyltä tarhalta. Nämä tarhat tuottavat varsin pienikokoisia ja paksukuorisia rypäleitä, joista saadaan varsin intensiivistä punaviiniä, joten loogisesti pääteltynä kyllä niiden pitäisi myös tasokasta roséeviiniä tuottaa.

Viini on Parés Baltàn microcuvée-sarjalainen, eli yhden tarhan viini, jota valmistetaan vain hyvin pieniä määriä vuodessa. Suuri osa viinistä myydään heti ennakkoon rapakon toiselle puolelle ravintoloihin, loput voi ostaa paikan päältä, Parés Baltàn viinitalolta tai koettaa bongailla hyvinvarustetuista nettikaupoista. Viini on valmistettu maseroimalla Syrah-rypäleiden kuoria värin antamiseksi 6 tuntia mehun kanssa (tämä on siis äärimmäisen vähän aikaa; normaalisti roséemaseraatio voi kestää 12-36 tuntia), minkä jälkeen viini on viiniytetty valkoviinin tavoin terästankeissa.

Koska olen maistanut viinin kahteen otteeseen, sekä Parés Baltàlla että järjestämässäni Katalonian tuliaiset -maistelussa, on seuraava arvio synteesi molemmista arvioistani. Viini kyllä oli molemmilla kerroilla varsin samantyylinen, joten suurta pullovaihtelua ei tunnu kahden pullon otoksella löytyvän.

Viini on kirkkaan läpikuultava, mutta väriltään hyvin tumma, suorastaan mustan kirsikkainen. Ulkonäkönsä puolesta viini voisi helposti olla vaikka uuden maailman Pinot Noir, minkä vuoksi vain kuuden tunnin maseraatioaika tuntuu vielä hämmentävämmältä. Rypäleiden on kyllä täytynyt olla paksukuorisia!

Tuoksussa on roséeviinimäistä, kypsää mansikkaa kohtalaisella otteella, mutta myös hyvin paljon Syrah-punaviineille tyypillisiä aromeja: raakaa lihaa, rouhittua pippuria, karhunvatukkamarmeladia, kevyttä puolukkaa ja aavistus kuningatarhilloa. Järjestämässäni maistelussa osa huomautti tuoksun olevan hallitsevan muovinen, mutta itse en löytänyt kyseistä tuoksua.

Maultaan viini on kuiva, intensiivinen, ryhdikäs ja hyvin hapokas – vaikka tuoksu vihjaisi hieman makeaan suuntaan, on makupuoli hyvin tiukka, särmikäs ja rutikuiva. Kielellä pyörii kirsikkaa, kevyttä mansikkaa, hentoa mustaherukkaa, pippurivetoista mausteisuutta, maltillista karvautta ja aavistus tanniinien puraisua. Kokonaisuus on hyvin eloisa, kevyen kirpakka ja äärimmäisen puruvoimainen.

Yhtä lailla kuiva, hapokas ja eloisa jälkimaku jättää kielelle pitkäksi aikaa hapankirsikkaa, kirpeää karpaloa, kevyttä herukkaa, maltillista yrttisyyttä ja hentoa mineraalia. Hennon tanniinisuuden voi tuntea ujona kuivuuden tunteena suun limakalvoilla.

Radix on kyllä roséeviiniksi todellinen powerhouse: maistelussani suhtauduttiin lähinnä huvituksella siihen, että viini on toden totta roséeviini, eikä punaviini – kaikille oli itsestään selvää alusta asti se, että viini on kevyt mutta intensiivinen punaviini, ei rosée!

Radix on täydellinen valinta niille, joille rosée maistuu, mutta jotka ovat kyllästyneet pehmeisiin, lempeisiin ja turvallisiin roséeviineihin – tästä nimittäin löytyy särmää kuin pienestä pitäjästä! Viini on myöskin selkeästi juuri sellainen kuin Parés Baltàlta oli toivottu: intensiivinen, gastronominen rosée, joka suorastaan kerjää kutsua ruokapöytään. Tässä on todella mainio, maukas ja tasapainoinen Syrah, jolla voi helposti korvata esimerkiksi kepeän Pinot Noirin, Gamayn tai Etna Rosson ruokapöydästä. Viini on kaikkea muuta, mitä on espanjalaiselta Syrah'lta tottunut saamaan.

Lyhyesti: Todella kuiva, intensiivinen ja aromikas "rosée", joka ilmentää upeasti tyypillisiä viileän ilmaston Syrah'n piirteitä, mutta muistuttaa rakenteeltaan enemmän eleganttia Pinot Noiria kuin tyypillistä muhkean tuhtia ja tanniinista Katalonian Syrah-viiniä.

Arvio: Tyylikäs – pirun mainio ja harvinaisen ryhdikäs, äärimmäisen punaviinimäinen rosée, jota voi helposti juoda ilokseen, mutta joka kestää helposti läpi monen ruokalajin aterian.

Hinnan (17,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

6.12.14

Pícaro del Águila Viñas Viejas 2012

Pícaro del Águila Viñas Viejas 2012
  • Valmistaja: Dominio del Águila
  • Tyyppi: Roséeviini, DO Ribera del Duero
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
  • Rypäleet: Albillo, Tempranillo, Grenache, Bobal, Tempranillo Gris
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 22,90e (Lokakuu 2014, Vila Viniteca, Barcelona)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kataloniantuliaisia lisää!

Tosiaan, pidin viime kuussa pikku esittelyt pienelle lähipiirille Kataloniasta kärrätyillä tuliaispulloilla. Homma potkaistiin käyntiin Raventós i Blancin suodattamattomalla Silencis-valkoviinillä, minkä jälkeen vuorossa oli clarete-tyyppinen roséeviini Ribera del Duerosta.

Clarete on siis vanha espanjalainen roséeviinityyli, joka valmistetaan viiniyttämällä yhdessä punaisia ja valkoisia rypälelajikkeita niiden kuorten kanssa. Viini on tyyliltään ja valmistusmenetelmiltään kuin punaviiniä, mutta valkoisten rypäleiden suuri osuus antaa viinille roséemaisen ulkonäön ja aromimaailman. Tässä kyseisessä viinissä pääosaa näyttelee Blanca del País (eli Albillo) ja Tempranillo; täydentävinä rypälelajikkeina löytyi Grenachea, Bobalia ja varsin harvinaista, vaaleanpunaista Tempranillon mutaatiota, Tempranillo Gris'tä.

Koska viini on Ribera del Duerosta, lienee selvää, että emme käyneet viinimestarispoppoolla tällä viinitalolla. Sen sijaan viini tarttui mukaani Barcelonan Vila Viniteca -myymälästä. Aluksi tiedustelin kaupasta natural-viinejä, mutta niitä löytyi lähinnä vain pari ranskalaista putelia – ajattelin, että olisi kuitenkin kivempaa tuoda jotain enemmän paikallista tavaraa. Etenin sitten toiseksi parhaalla keksimälläni tavalla: kysymällä "what's the freakiest stuff you have here – with a reasonable price?" Sain myyjältä vaihtoehtoja pari kolme, joista valitsin tämän viinin yksinkertaisesti siksi, etten ole koskaan aikaisemmin maksanut roséeviinistä yli kahta kymppiä. Ei ehkä loogisin päättelyketju, mutta niin minä kaupassa toimin.

Viinin tuottanut Dominio del Águila on hyvin tuore viinitalo, mutta jonkin sortin oldschoolisti Ribera del Duerossa. Viinitalo omistaa 35 hehtaaria viiniköynnöksiä, joista 5 ha on "nuoria", eli alle 50-vuotiaita; loput köynnökset ovat tätä vanhempia. Viinitalo on aikaisemmin tuottanut rypäleitä muille alueen huipputaloille, mutta tuottanut vuodesta 2010 viinejä oman nimensä alla. Viinitaloa johtavat Jorge Monzón ja Isabel Rodero, joista Jorge on toiminut ympäri maailmaa töissä eri viinitaloilla, nimekkäimpien ollessa Domaine Romanée-Contin tai Vega-Sicilian luokkaa (asiasta tietämättömille: nämä viinitalot ovat siis isoja nimiä). Köynnöksiä kasvatetaan täysin luonnonmukaisin menetelmin ja viinit valmistetaan suorastaan vanhanaikaisesti: jaloin murskaten, valmistusprosessiin mahdollisimman vähän puuttuen ja viiniä käsittelemättä. Viinitalon tavoitteena on tuottaa modernien, siistittyjen hedelmäpommien sijaan Ribera del Dueron perinteitä kunnioittavia, traditionalistisia viinejä.

Pícaro on käynyt ja kypsynyt 20 kk tammitynnyreissä (viinitalon sivuilla puhutaan cubillo-termistä, mikä ainakin itselleni on vieras käsite). Lopputuote on talon tyyliin kirkastamaton ja suodattamaton. Yhteensä 1,212 pulloa on valmistettu, eli kyseessähän on varsinainen massatuote.

Viini on suljettu punaisella vahasinetillä ja korkilla; niiden alta paljastuu hohtavan oranssinpunainen roséeviini.

Tuoksu on todella intensiivinen, robusti ja äärimmäisen omintakeinen – hyvin epätyypillinen millekään roséeviinille. Ujosti oksidatiivisessa kokonaisuudessa tuntuu Tempranillon nahkaisuutta, mansikkaa, pihkaa, volatiilista mausteisuutta ja paahdetun tammen tuomaa karamellia. Olen summannut muistiinpanoihini viinin tuoksun olevan "tuhma ja hurja", mikä mielestäni summaa nokkapuolen varsin hyvin. Mitä kauemmin viini hengittelee, sitä suuremmaksi tietynlaista anonymiteettiä antava mausteinen tammi kasvaa.

Maultaan viini ei ole aivan yhtä robusti kuin tuoksu, mutta silti roséeviiniksi varsin överi ja selkeästi tuoksumaailman aromeillaan kuittaava. Kuiva maku tarjoilee mansikkaa, mausteisuutta, kevyttä nahkaisuutta, hillittyä hapankirsikkaisuutta ja tammea kohtalaisella otteella. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, mutta myös kohtalaisen hapokas ja kevyen tanniininen, joten viinissä on suorastaan harvinaisen reilulla kädellä rakennetta roséeksi. Vaikka makumaailmasta ei uskoisi, viinin yleisvaikutelma on suorastaan yllättävänkin freesi.

Pitkässä ja kypsän hedelmäisessä jälkimaussa tammisuus ja erityisesti tammen tuoma kermatoffeisuus tuntuu korostuvan. Kielelle jää kuitenkin myös kirsikkaa, pihlajanmarjaa ja aavistus tanniinien tuomaa karheutta ja bitteriä.

Toivoin myyjältä friikkiä tavaraa, ja sitä toden totta onnistuin saamaan! Pícaro de Águila on ylivoimaisesti uniikein ja mielenkiintoisin roséeviini, mitä olen koskaan maistanut, minkä vuoksi viini on helposti kelpo ostos jopa +20 euron hintaluokassaan. Harmillisesti viini saa avautuessaan yhä voimakkaamman tammisia piirteitä, minkä vuoksi viini hukkaa merkittävästi luonteikkainta puolta vivahteikkuudestaan reilun tunnin jälkeen. Pidempään auki oltuaan viini on silti erittäin mielenkiintoinen ja ihastuttavan rakenteikas roséeviiniksi, mutta parhaat hetket tuntuvat osuvan tämän viinin kanssa mahdollisimman lähelle korkkaushetkeä.

Viinin naurettavan pieni, vain reilu 1,000 pulloa käsittävä tuotantomäärä pitää huolen siitä, ettei viiniä todennäköisesti tule vastaasi, mutta jos näin sattuu käymään, suosittelen äärimmäisen vahvasti ottamaan ainakin yhden pullon testiin – tämä varmasti laajentaa itse kunkin käsitystä siitä, mitä roséeviini voi olla.

Lyhyesti: Tuhma ja hurja roséeviini, josta löytyy hyvin reilulla kädellä tammea, tanniineja, rakennetta ja luonnetta.

Arvio: Erinomainen – vaikka viini pidemmällä hengittelyllä alkaakin kärsiä liian voimakkaasta tammesta, on tämä silti mielestäni näin kiehtovassa viinissä vain kauneusvirhe. Pícaro del Águila on ehdottomasti jännittävin ja mielenkiintoisin koskaan maistamani rosée.

Hinnan (22,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Raventós i Blanc Silencis 2013

Raventós i Blanc Silencis 2013
  • Valmistaja: Raventós i Blanc
  • Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Penedès
  • Rypäleet: Xarel•lo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 10,90e (Lokakuu 2014, Vila Viniteca, Barcelona)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Pitkästä aikaa takaisin sorvin ääressä! Edellinen viiniarvioni on peräti reilun parin kuukauden takaa, joten on tässä taukoa ehtinyt kerääntymään. Pääasiallisena syyllisenä tähän on ollut viinimestarikoulutus, joka on vienyt äärimmäisen tehokkaasti meikäläisen aikaa ja huomiokykyä. Viimeisen reilun kuukauden aikana suurin aikasyöppö onkin ollut viinimestarikoulutusta varten tekemäni 65-sivuinen tutkielma Ranskan "epäklassisista" viinialueista. Palautin ja esitin työni tämän viikon lähiopetuspäivinä, eikä nyt loppuvuonna ole enää koulutusta, vaan palaamme opintielle vasta ensi vuoden puolella, joten kenties tässä nyt ehtii tovin taas arvioida tavaraa. Sitä onkin tehtäväksi, sillä tällä hetkellä meikäläisellä on odottamassa julkaisua yli 1,200 arviota – se on hitto vie enemmän mitä olen edes tänne ehtinyt koskaan postailla!

Tosiaan, kävimme viinimestariporukalla Kataloniassa opintomatkalla, ja tottahan toki sieltä myös tarttui mukaan paljon tuliaispulloja. En kuitenkaan ajatellut lähteä hirveästi jemmailemaan ostamiani pulloja, vaan päätin antaa hyvän kiertää. Järjestin siis pienen tilaisuuden, jossa maistatin muutamille tutuille naamoille Kataloniasta kiikuttamiani viinejä – tarkoituksenani hieman laajentaa ihmisten käsitystä siitä, mitä Katalonian viinit voivat tarjota. Täällä päin Kataloniasta nimittäin tunnetaan lähinnä Torres, Raimat ja erilaiset Cavat.

Maistelu aloitettiin Silencis-valkoviinillä. Viinin on tuottanut ennen Codorníun Cava-talon omistajistossa toiminut, Raventós-sukuviinitalo Raventós i Blanc, joka on tunnettu ensisijaisesti erittäin tasokkaista Cava-viineistään (TJEU: arvioni de Nit -roséekuohuvasta). Jos kiinnostaa lukea enemmän Raventós i Blanc -talosta, suosittelen lukaisemaan raportin Katalonian 9. päivästä, jolloin piipahdimme pääkallonpaikalla. Tuolloin meille tarjottiin lounas, jonka kumppanina löytyi laseista kahta eri Xarel•loa; Silencisiä ja Extremeä. Tämä ei ollut mikään hurraahuutoja aiheuttava tapahtuma, sillä Xarel•lo on tyypillisesti melko tylsä, mielenkiinnottomalla tavalla neutraali ja usein hieman lisää rakennetta kaipaavia viinejä tuottava lajike. Silencis ja Extrem olivat kuitenkin poikkeuksia tähän sarjaan, sillä molemmat viinit olivat täysin suodattamattomia, mikä selkeästi heijastui viinien poikkeuksellisen ryhdikkääseen, kirpakkaan ja intensiiviseen makumaailmaan. Viinejä esitellyt Manel kertoi, että viinit olivat ennen tavanomaisia Xarel•loja, mutta vuosikerrasta 2013 eteenpäin he olivat päättäneet jättää viinit suodattamatta, sillä he kokivat viinien menettävän merkittävästi piirteitään suodatuksen myötä. Silencis ja Extrem ovat molemmat samasta tankista valmistettuja viinejä, mutta Silencis pullotetaan yhdeksästä ylimmästä kymmenyksestä, kun taas Extrem on tankin matalimmasta, selkeästi sakkaisimmasta osuudesta pullotettu erikoiserä.

Mainittavaa toki on, että viini on suodattamattomuutensa lisäksi myös muutenkin käsittelemätön, luomu ja biodyny. Biodynaamisia sertifikaatteja Raventós i Blancilla ei ole, sillä he ovat vasta muuttamassa tuotantoaan kohti biodynaamisuutta. Viini on viiden eri palstan köynnösten rypäleistä valmistettu – kolme palstoista on 40-50-vuotiaita, jotka tuottavat intensiivisiä ja runsasaromisia rypäleitä, kun taas kaksi palstaa on 10-vuotiaita, mitkä tuottavat kepeämpiä ja raikkaampia rypäleitä.

Viini on selvästi suodattamaton: väri on kevyesti samea, neutraalin vaaleanvihreä. Pullon voi huoletta pyöräyttää pari kertaa ympäri ennen korkkaamista, sillä pullon loppuosa oli selvästi sameampi kuin ensimmäiset tipat.

Vivahteikasta mutta pidättelevää tuoksua hallitsee merellinen mineraalisuus ja hento sur lie -kypsytettyjen viinien aromaattisuus. Seasta löytyy myös kypsää, sitrusvoittoista hedelmäisyyttä, kevyttä ruohoista yrttisyyttä ja hentoa hunajamelonia.

Viini on selkeästi hyvin hapokas (happoja tosiaan löytyy sopivat 7,2 g/l, eli perus-Rieslingin verran), mikä tekee yleisilmeestä kirpakan ja kepeän; suodattamattomuus kuitenkin antaa viinille tietynlaista suunmyötäistä täyteläisyyttä. Makumaailma on kuin hyvän Muscadet-viinin tapaan neutraali ja mukavan karu, mutta samalla täynnä hienostuneita nyansseja: sitruunaa, viheromenaa ja suolaista mineraalia. Rakennetta löytyy enemmän kuin miltään muulta Kataloniassa maistetulta Xarel•lolta.

Rapea maku johtaa freesiin, happovoittoiseen ja puhdaspiirteiseen jälkimakuun, jossa tuntuu sitrusmaista hedelmää ja voimakkaana tuntuvaa merellistä mineraalisuutta. Raikas, suutapuhdistava jälkivaikutelma tuntuu pitkään.

Raventós i Blancilla Manel At Raventós ilmaisi viinitalon huolen siitä, mahtaako viini löytää kuluttajia, sillä moni kuluttaja voi pitää kevyesti sameaa viiniä virheellisenä, mutta pyrimme vakuuttamaan, että kyllä tämmöinen viini varmasti faninsa löytää – olihan tämä selkeästi parasta, mitä yleensä haukotuttavan tylsä Xarel•lo pystyy tuottamaan! Samaa mieltä tuntuivat myös maisteluni osallistujat olevan, sillä viinin todella raikas, kepeä ja intensiivisen mineraalinen makumaailma tuntui osuvan hyvin monen makuun. Raventós i Blancilla maisteltu Extrem oli tietyllä tavalla hyvin samankaltainen kuin Silencis, mutta tyyliltään selkeästi runsaampi, täyteläisempi ja pehmeämpi. Extrem oli kyllä omalla tavallaan vakuuttavampi, mutta itseäni miellytti eniten Silencisin kepeys, vaivattomuus ja vastaansanomaton raikkaus.

Itse ostin tämän pullon Barcelonan huippuviinikauppa Vila Vinitecasta vajaan 11 euron hintaan, mutta jos viini kiinnostaa, Décantalo-nettikaupassa viini on näköjään euron halvemmalla. Suosittelen pitämään silmällä vain tätä 2013-vuosikertaa, eikä suodatettuja, vanhempia vuosikertoja!

Ja jos joku on ihmetellyt, miksi rypäle kirjoitetaan Xarel•lo, eikä Xarello, johtuu se lausumisesta! Jos espanjassa tai katalaanissa pitää lausua kaksi l-kirjainta, pitää ne erottaa toisistaan pisteellä. Ilman pistettä rypäle lausuttaisiin "shareijju" / "tshareijju", mutta pisteen kanssa lausuminen muuttuukin muotoon "sharellu" / "tsharellu" ("x" tuntui olevan lausumiseltaan hieman s-kirjainta terävämmin alkava suhuässä).

Lyhyesti: Hurmaavan raikas, kirpeä, intensiivinen ja voimakkaan mineraalinen suodattamaton biodyny-Xarel•lo Katalonian yhdeltä parhaista Cava-taloista.

Arvio: Erittäin hyvä – tietyllä tavalla kuin "Katalonian Muscadet": kepeä, raikas, mineraalinen ja mitä miellyttävimmällä tavalla neutraali. Vaikka viinin sameahko ulkonäkö voi pelästyttää, sen intensiivinen, mineraalinen makumaailma varmasti hälventää kaikki pelot.

Hinnan (10,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

24.11.14

Viinimestarin päiväkirja 13: Katalonia, päivät 10 ja 11

Perjantai 3.10.2014

Viinimestarikoulutettavien viimeinen kokonainen päivä Kataloniassa valkeni – tähän aikaan seuraavana aamuna olisimme jo hyvässä vauhdissa kohti Suomea! Kuin luodakseen kontrastia tulevalle Suomen kylmyydelle ja pimeydelle, päivä tuntui olevan heti aamusta asti kaunis, aurinkoinen ja pilvetön.

Kelmutettu viinimafiamersu.
Viimeisen hotelliaamiaisemme jälkeen siirryimme mustille tilamersuillemme, jotka jotkut vääräleukaiset sankarit olivat käärineet yön aikana reiluun määrään tuorekelmua. Kelmujen alta löytyvät, A4-papereille rustatut suomenkieliset sloganit eivät jättäneet hirveästi epäilyksiä syyllisistä...

Pakattuamme kelmuista riisuttuihin autoihin tuliaispullojen myötä raskaaksi käyneet matkalaukkumme, otimme suunnan kohti Barcelonaa, jossa viimeistä yötä varten varaamamme hotellimme odotti meitä.

Matka Barcelonaan sujui muuten melko lailla ongelmitta, paitsi että moottoritiellä meinasi tapahtua vaaratilanteita, kun edellä ajavasta autosta puhkesi varoittamatta rengas, minkä vuoksi tiellä seikkaili hetken aikaa pölykapseli, löysä rengas ja auton kontrollin menettänyt auto. Kuskimme kuitenkin onnistui hoitamaan homman rauhallisesti, väistäen tiellä seikkailevat partikkelit, kun taas renkaansa menettänyt auto sai kontrollin takaisin ja ohjasi autonsa tien sivuun turvaan. Koko homma oli ohi muutamassa sekunnissa, mutta aiheutti sentään jonkinlaista sydämentykytystä hetkeksi.

Näkymä hotellin parvekkeelta.
Seuraavaksi siirsimme kaikki matkalaukkumme ja muun omaisuutemme Barcelonan keskustassa, Sagrada Família -kirkon naapurissa sijaitsevaan hotelliin. Tässä hotellissa huoneistomme olivat seitsemännessä ja kahdeksannessa kerroksessa, mikä aiheutti pieni hidastuksia toimintaamme, sillä hotellin piskuinen ja äärimmäisen hidas hissi veti kerrallaan kolme ihmistä, eikä yhtään matkalaukkuja. Huoneistojemme täyttäminen matkalaukuilla osoittautui varsin aikaavieväksi prosessiksi, mutta loppujen lopuksi selvisimme operaatiosta kunnialla ja seuraavaksi lähdimme palauttamaan autoja Barcelonan Santsin juna-asemalle, joka sijaitsi kaupungin toisella puolella.

Juna-asamalle pääsykään ei mennyt aivan niin helposti kuin olisi voinut kuvitella, sillä vaikka juna-aseman löytäminen sujuikin melko kivuttomasti, oli yksisuuntaisilla teillä oikean reitin löytäminen ja auton saaminen vuokrapalvelun parkkiin jo paljon haastavampi tehtävä. Lopulta kuitenkin autot löysivät perille ja saimme kuitattua autot pois käytöstämme, yli viikon seikkailun päätteeksi.

Palautettuamme autot päätti viinimestariporukasta valtaosa hypätä läheiseen metroon ja lähteä köllimään johonkin kaupungin pohjoislaidalla sijaitsevaan, kuuluisaan puistoon. Itseä ei kuitenkaan napannut lainkaan lähteä pyörimään laakereillaan näin kauniina päivänä (ulkona oli peräti 28°C lämmintä) näin kauniissa kaupungissa! Lähdimme siis kahdestaan yhden toisen viinimestarikoulutettavan kanssa kiertämään Barcelonan eri nurkkia jalkapelillä. Aloitimme seikkailumme kellon lyödessä yhtä.

Puisto Santsin juna-aseman vieressä.
Näyttävä ovi.
Plaça de les Cascades ja valtava suihkulähde.
Katalonian itsenäisyyttä puolustavaa l'estelada blava -lippua näki
joka paikassa. Ei vain Barcelonassa, vaan jokaisessa Katalonian
kaupungissa, siellä täällä, parvekkeille ripustettuna.
Hiljaisen vastarinnan henki oli läsnä, vahvasti ja kaikkialla.

Nämä lautaset siis olivat täysiä.
Puolentoista tunnin hortoilun jälkeen päätimme istahtaa alas paimentamaan pieneksi kasvanutta nälkäämme muutamilla tapas-herkuilla. Oletimme paikan tapasten olevan samanlaisia pikku suupaloja mitä aikaisemmissa baareissa oltiin meille tarjoiltu. Yllätyksemme olikin suuri, kun meille kannettiin pöytä täyteen erilaisia, kukkuroillaan täynnä olevia lautasia – onneksi päätimme ottaa "vain" kolme tapasta per naama neljän sijaan!


Söimme siis itsemme halkeamispisteeseen huuhdellen kaiken alas litran kannullisella sangriaa, ja koko lysti kustansi kaikkineen 30 euroa kahdelta syöjältä. Vähemmälläkin olisi pärjännyt, mutta onneksi tämä ex tempore -mässäily ei onnistunut viemään konkurssiin.

Tämännäköistä siellä oli, kaikkialla.
Satama-aluetta.
Kellon lähestyessä neljää saavuimme lopulta Barcelonan rantaviivaa nuolevalle Ronda Litoral -tielle, jota pitkin kävelimme hyvän matkaa, mm. vanhan Port Vellin satama-alueen ja Kristoffer Kolumbuksen muistomerkin ohitse. Satama-alueelta jatkoimme Via Laietanaa pitkin poispäin rantaviivalta, kunnes lopulta, pitkällisen ympäriinsäpyöriskelyn jälkeen löysimme Vila Vinitecan, Barcelonan – ja kenties koko Espanjan – kehutuimman viinimyymälän.

Ensimmäiset 10-15 minuuttia kului Vila Vinitecassa yksinkertaisesti pyörien ja ihmetellen sanattomana. Sen lisäksi, että myymälällä oli häkellyttävä määrä täysin tuntemattomia, kiehtovia, paikallisia viinejä, oli myymälällä kiitettävä kokoelma erilaisia ranskalaisia, italialaisia, saksalaisia ja itävaltalaisia laatuviinejä kaikista hintaluokista. Ja vasta tämän jälkeen löysimme myymälän lämpötilakontrolloidun arvoviinihuoneen, josta löytyi kaikkea, mitä kuvitella saattaa – useita vuosikertoja Pingusta, L'Ermitaa, Penfolds Grangea; jotakuinkin kaikkia mahdollisia Frank Cornelissenin viinejä; 60 vuotta vanha Jean Bourdyn Château-Chalon; ja yli kymmenen vuosikerran vertikaalit kaikista Bordeaux'n Prémier Cru -viinitaloista! Kaikkien huoneen viinien hinnat olivat lähes järjestään +100 euroa, monien huidellessa jo useissa tuhansissa, mutta löysimme myös pienen "jämänurkan", josta löytyi yksittäisiä arvoviinejä alle satasella.

Loppujen lopuksi pyörimme kolmisen varttia tässä viinimyymälässä ilman mitään selvää kuvaa siitä, mitä myymälästä kannattaisi ostaa mukaan. Lopulta päädyin ostamaan pullon Raventós i Blancin mainiota, suodattamatonta Silencis-valkoviiniä, tammitynnyrikypsytetyn traditionalisti-clarete-roséen Ribera del Duerosta ja juralaisen Macvinin. Näiden lisäksi ostimme vielä illaksi maisteltavaksi arvoviinihuoneen "jämänurkan" edullisimman viinin, vain 11,50 euroa maksaneen René Barbier Penedés Cabernet Sauvignonin vuosikertaa 1985 (jonka ullage eli täyttöaste oli uhkaavasti jo kaulan alapuolella...)!

Vila Vinitecasta lähdimme kohti hotelliamme, mutta vain viiden minuutin seikkailun jälkeen meidän oli pakko pysähtyä neuvoa-antavalle oluttuopilliselle, sillä bongasimme nyt, reissun viimeisenä päivänä, ensimmäisen paikallisia käsityö-oluita myyvän olutbaarin! Toki myymälästä löytyivät vanhat tutut Brewdogitkin, jotka löytyy jokaisesta maailman pienpanimobaarista, mutta tällä haavaa testasimme muutamat paikalliset kuriositeetit. Oli kyllä sanoinkuvaamattoman tyydyttävää päästä maistamaan ns. "oikeita" oluita sen jälkeen, kun ainoa maltainen reissussa maistettu juoma oli siihen asti ollut vain San Miguelin melko mitäänsanomatonta bulkkilageria.

Sagrada Família.
Poistuimme baarista muassamme vielä pari mielenkiintoista pienpanimo-olutta hotellilla istuskelua varten (koska baareistahan saa toki ostaa myös oluita mukaan, kuten kunnon sivistysvaltiossa kuuluukin!) ja jatkoimme reissua. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen saavutimme lopulta La Sagrada Família -kirkon, sekä hotellimme tovia myöhemmin, kellon lähestyessä kahdeksaa. Muut olivat siinä vaiheessa juuri lähtemässä kaupungin yöhön, mutta meitä kahta kaupunkireissaajaa ei siinä vaiheessa kiinnostanut poistua mihinkään hotellihuoneestamme – olimme nimittäin juuri seikkailleet melko yhtäjaksoisesti lähemmäs seitsemän tuntia ympäri Barcelonaa ja olimme edelleen halkeamispisteessä tapas-baarin antimista.

Loppuilta kuluikin sitten hotellihuoneella istuskellessa. 29 vuotta vanhan René Barbierin korkkaamisessa meni reilun vartin verran, sillä ikivanha korkki oli hapertunut kauttaaltaan ja repesi pieneksi silpuksi pullon kaulaan, minkä operoiminen viinin tieltä oli melkoinen taistelua vaatinut operaatio. Itse viini oli herkullinen, kuivahtaneen herukkahilloisen oloinen iäkäs viini noin vartin ajan, mutta tämän jälkeen voimakkaan oksidatiiviset aromit ottivat lopullisen vallan ja viinin vivahteikkuus katosi kuivan tawnyportmaisuuden alle. Illan aikana testasimme myös baarista ostetut espanjalaisoluet ja haimme hotellia vastapäätä sijaitsevasta pizzeriasta reissun ensimmäiset – ja ainoat – pizzat, joissa juusto valehtelematta käsitti n. 2/3 koko känkyn painosta.

René Barbier 1985 ja se, mitä korkista jäi jäljelle.
Yöllistä seinää Kataloniassa.
 Lauantai 4.10.2014

Herätys koitti armottomasti kello 05:00, sillä meille oli tilattu taksit hotellille kello 05:45. Itse heräsin äärimmäisen epätyypillisesti porukan ensimmäisenä ja olosuhteisiin nähden suorastaan hämmentävän virkeänä – oloni oli "vain" kuin haudasta ylösrevitty. Tämä oli silmämääräisesti siis paljon vähemmän verrattuna moniin opiskelijakollegoihin, jotka olivat jaksaneet seikkailla kaupungilla paljon meikäläistä myöhempään.

Kolme taksia veivät meidät hotellilta lentokentälle, joskin hyvin eri tahtia – yksi mistään nopeusrajoituksista tuon taivaallista ymmärtämättä tai välittämättä, ja kaksi todella turvallista köröttelyvauhtia ajellen. Lentokentän laukkujenluovutuksessa mikään ei tietenkään voinut mennä suunnitelmien mukaan, sillä check-inissä meille printatut laukkutarrat olivat kaikki tulostautuneet check-inin suorittaneen henkilön nimellä, minkä käsittämisessä meni tiskin takana toimivilta henkilöiltä ikuisuus. Lopulta kaikki saivat luovutettua laukkunsa ja siirryttyä turvatarkastuksesta, mikä jätti itselleni ja muille viimeisenä päässeille henkilöille kokonaisen vartin verran aikaa ennen lentokoneeseen siirtymistä. Tämä tarkoitti jotakuinkin seuraavaa: "aamiainen, tuliaiset, vessa – valitse kaksi". Valitsin vessan ja tuliaiset. Nappasin lentokentän myymälästä mukaani parit suklaat, Marqués de Griñonin Syrah'n ja yhden Navarran punaviinin vuosikertaa 1996 ja lähdin hölkkäämään kohti boarding-portteja.

Lentokonematka meni odotetusti puolikoomassa horrostaen ja Suomen kylmyys, harmaus ja ankeus iskivät miljoonan voltin voimalla päin kasvoja lentokoneen osuessa kotoisalle maankamaralle.

Reissu Kataloniassa oli päättynyt. Kovinkaan tunteikkaita hyvästejä ei opiskelijatovereille tarvinnut kotiin lähtiessä heittää, sillä seuraava oppitunti olisi jälleen viikon päästä.