Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.10.15

Haute-Serre Albesco Chardonnay 2011

Haute-Serre Albesco Chardonnay 2011
  • Valmistaja: Château de Haute-Serre
  • Tyyppi: Valkoviini, IGT Côtes du Lot
  • Maa: Ranska
  • Alue: Sud-Ouest, Garonne, Cahors
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 17,00e (Syyskuu 2015, Château de Haute-Serre)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Lounais-Ranskassa sijaitseva Cahors on ollut historiallisesti tunnettu "mustista viineistään" – Côtista (eli Malbecista) valmistetuista tuhdeista, tanniinisista ja konsentroituneista punaviineistä. Edelleen näihin päiviin saakka Cahors on ennen kaikkea punaviinialuetta ja ajatus Cahorsin valkoviinistä kuulostaa käsittämättömältä.

Noh, pidimme tässä hiljattain kellarintyhjennystalkoot, jonne jokainen osanottaja sai tuoda sokkopullon kellaristaan. Kierroksen aloitti Wine and Finland -blogia pitävä Deniz, joka höynäytti meitä varsin onnistuneesti tällä viinillä – kenellekään ei tullut mieleenkään veikata lasista löytyvää viiniä nimittäin Cahorsiksi!

Viinin tuottanut viinitalo Château de Haute-Serre sai alkunsa 1970-luvun alussa kun viinintuottajaksi halunnut Georges Vigouroux löysi tämän vanhan, viinejä tuottaneen linnan, joka oli jäänyt hylätyksi 1800-luvun lopulla, viinikirvan riehuessa Ranskassa pahimmillaan. Hän raivasi umpeenkasvaneet viinitarhat auki ja istutti niille 160,000 uutta köynnöstä; talon ensimmäinen vuosikerta tuotettiin vuonna 1976, kun köynnökset alkoivat kantaa hedelmää. Georges Vigouroux pyöritti itseopiskelleena viinintekijänä taloa puolitoista vuosikymmentä, kunnes hänen enologiopintonsa suorittanut poikansa, Bertrand-Gabriel, siirtyi talon viinintekijäksi.

Tästä valkoviinistä ei löydy juuri minkäänlaisia speksejä – mitä nyt viinin mainitaan käyneen ja kypsyneen tammitynnyrissä. Viinin nimi, albesco, tulee ymmärtääkseni oksitaanin kielestä ja se tarkoittaa "muutun valkoiseksi".

Viinillä on kellertävään taittuva vaaleanvihreä väri.

Tuoksu on hurmaava ja äärimmäisen tasapainoinen yhdistelmä hedelmää ja tyylikkään tammitynnyrikypsytyksen tuomia piirteitä. Nokkapuolelta voi erottaa keltaista omenaa, valkoista persikkaa, kermaa, savua, kevyttä pähkinäisyyttä, hillittyä oksidatiivisuutta ja ujoa vaniljaa. Varsinaista tammisuutta tuoksusta ei kuitenkaan löydy lainkaan – mistä osoituksena mm. se, että eräs seurueemme äärimmäisen tammiyliherkkä oenofiili vaikutti olevan viinin tuoksuun varsin tyytyväinen.

Viinillä on tuhti, mutta silti raikas yleisolemus. Runsaassa, vivahteikkaassa ja kypsänpuoleisessa maussa tuntuu kermaisuutta, makeaa sitrushedelmää, märän kivistä mineraalisuutta, hentoa ananasta ja aavistus makeaa puuta. Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeänpuoleinen, mutta kohtalaisen tuntuva hapokkuus pitää kokonaisuuden hyvin balanssissa.

Kompleksinen ja maukas jälkimaku jatkaa luontevasti siitä mihin keskimaku jää. Suuhun jää kermainen, samettisen hienostunut ja kevyen mausteinen jälkivaikutelma, jossa häilyy myös kevyttä bitteristä mineraalisuutta, hentoa savua, hillittyä makeaa puuta ja aavistus kypsää sitrusta.

Tämä Cahorsin Chardonnay oli kyllä varsinainen nappiosuma, joka tuntui vievän koko porukalta kielen mennessään: vaikka viini oli selkeästi tammitynnyrin sisäpuolta nähnyt, olivat puun omat aromit niin hentoja taustatekijöitä, ettei nämä häirinneet missään vaiheessa. Kokonaisuutta hallitsi niin ihastuttava yhdistelmä kypsää hedelmää ja pähkinäisyyden ja kermaisuuden tuomaa eleganssia, että lopputulos oli vallan vastaansanomaton. Mikään tyypillinen tammipommi-Chardonnay tämä ei siis ole – sokkona arvaillessa Chardonnay mainittiin melko nopeasti, mutta ei mitenkään varmasti, ja veikkauksia viinin alkuperästä ja lajikkeesta tuli loppujen lopuksi laidasta laitaan.

Nykykunnossa Albesco Chardonnay on varsin mainio parivaljakko runsaammille ja hienostuneemmille ruokalajeille, joissa voi tavata mm. rasvaa, kermaa tai kevyen mausteista paistopintaa, mutta viini toimii myös mainiosti sellaisenaan hedonistisena siemailuvalkoviininä. Jos suunnittelee hankkivansa viinin ensisijaisesti fiilistelykäyttöön, voin lämpimästi suositella antamaan viinille vielä muutaman ekstravuoden kellarissa. Viinissä on jo vähän tertiäärisyyttä aromipuolella, mutta aineksia riittää vielä hyvin pidempäänkin odotteluun.

Lyhyesti: Tyylillä ja hyvällä maulla tehty kompleksinen, tasapainoinen, runsas ja hädin tuskin lainkaan tamminen Cahorsin Chardonnay.

Arvio: Tyylikäs – ideaalimaailmassani kaikkien tynnyrikypsytettyjen Chardonnay-viinien tammisuus olisi tämän viinin luokkaa. Viinistä on päivänselvää, että se on tynnyrissä kypsynyt, mutta puisevaa tammea joutuu toden teolla etsimään kompleksisen aromimaailman seasta. Tyyliä, sitä tästä viinistä löytyy.

Hinnan (17,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

30.10.15

Munkebo Alstærk Bourbon Ale 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/712754/
Munkebo Alstærk Bourbon Strong Scotch Ale 2015
  • Valmistaja: Munkebo Mikrobrug
  • Tyyppi: Olut, Strong ale
  • Maa: Tanska
  • Alue: Funen, Kerteminde
  • Maltaat: Cara20, cara120, pilsner-, pale-, special b, suklaa-, Wien-
  • Humala: East Kent Goldings, Northern Brewer
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 9,41e (Syyskuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 9,41e (Lokakuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)


Tanskalainen Munkebo Mikrobryg vakuutti Arkadian erikoisvalikoimasta löytyneellä barley winellaan ja enemmän monipuolista mallaspohjaa kuin liioiteltua humalaa suosivalla tyylillään. Siksi ei liene ihme, että tämä panimon bourbon-tynnyreissä kypsytetty strong Scotch ale (eli wee heavy) päätyi ketterästi myös meikäläisen testiin.

Olut on käytetty hitaasti matalassa lämpötilassa ja sekä aromi- että katkerohumaloitu varsin maltillisesti, jotta oluen maltaisuus korostuisi. Lopuksi olut on siirretty vanhoihin Knob Creek -bourbontynnyreihin kypsymään ennen pullotusta. Tämän oluen parasta ennen -päiväys on 05/2020 ja panimo ilmoittaa merkitsevänsä päivämäärän 5 vuoden päähän, joten olut on näin ollen vuosikertaa 2015. Olut saa nimensä toiselta niistä kahdesta hevosesta, jotka viikinkimytologian mukaan vetävät Sólin (auringon) rattaita taivaankannen halki.

Väriltään olut on tumman ja melko samean mahonginruskea ja lasiin päätyessään se saa melko runsaan mutta suht nopeasti haihtuvan ja reippaasti pitsiä jättävän, kermaisen beigen vaahtolakin.

Makea tuoksu on tuntuvan karamellinen ja siirappinen, mausteinen, ylikypsän omenainen, maltillisesti puiseva ja hennosti tammisen kermatoffeinen. Tammitynnyrikypsytys kyllä erottuu, mutta ei iske varsinaisesti vielä läpi.

Suussa oluella on muhkea, täyteläinen ja suht voimakas maku, josta kyllä erottaa oluen olevan selkeästi tynnyrissä kypsynyt. Hieman tahmeaakin yleisilmettä hallitsee tuhdeille skottioluille tyypillinen tuntuva siirappisuus ja karamellimaltaisuus. Makumaailma on melko voimakkaasti makeaan taittuva, kevyesti tammisen makea ja todella hennosti bourbonmaisen vaniljainen. Melko tuhtia, täyteläistä ja makeaa yleisilmettä kannattelee erittäin pieni ja silkkinen hiilihappo sekä hyvin kevyt, kevyen yrttinen katkero. Auetessaan ja lämmetessään mausteinen, vaniljainen ja hennon makea tammisuus voimistuu melko runsaaksi ja olut saa selkeämmin bourbonmaisia piirteitä.

Tuhti ja hieman keskimakua kuivempi jälkimaku on tammisen mausteinen, tahmea, siirappisen maltainen, kohtalaisen katkeroinen, aavistuksen vaniljainen ja hennon lämmin (8,4%). Lasissa lämmettyään jättää olut kielelle myös makeampaa, suklaista tammisuutta ja runsaampaa, vaniljaisempana tuntuvaa bourbonia.

Munkebon Alstærk on kyllä iso ja vaikuttava tapaus, mutta siinä mainio Megingjord Barley Wine toimi tyylikkäästi normaalia vaaleammalla ja kuivakammalla ilmaisullaan, menee Alstærk hieman metsään. Olut on varsin raskastekoinen ja sitä hallitsee yhdistelmä tahmeaa, siirappisen makeaa mallasta ja vaniljaista, yhtä lailla makeaa bourbontammea. Tokkiinsa skottilaisten Wee Heavyjen kuuluu edustaa sitä barley winejen tuhdeinta ja makeinta päätä, mutta tästä syystä kyseinen tyyli on harvemmin jaksanut meikäläistä vakuuttaa. Nyt olut on vain lähinnä massiivinen tårta på tårta -tapaus.

Hyvällä tuurilla olut voisi parantua parempaan suuntaan joidenkin vuosien kellaroinnilla – olen esimerkiksi todennut yhtä lailla liiallisen makean rusinaisen ja hallitsevan tammisen Oak Aged La Trappe Quadrupelin muuttuneen parin vuoden kellaroinnilla varsin tyylikkääksi ja herkulliseksi tapaukseksi. Kenties tässäkin oluessa pari kolme vuotta kellarissa siistii liiallisen makeuden ja läskiyden pois sekä antaa näin nuorena liian irralliselle tammelle mahdollisuuden integroitua luontevammaksi osaksi kokonaisuutta. Ehkä. Vajaan kympin hinta kolmanneslitran pullolle ei kuitenkaan varsinaisesti kannusta kokeilemaan.

Lyhyesti: Todella tuhti, siirappisen makea, vaniljaisen tamminen ja tahmea tanskalais-barley wine. Turhan makea, paksu ja bourbontamminen omaan makuuni.

Arvio: OK – tyylilajissaan ihan vaikuttava ja iso esitys, mutta näin makea ja raskas olut ei ole mitenkään erityisesti omaan suuhuni sopiva esitys. 0,33-litraisen pullon kanssa meinasi ruveta tulemaan ähky jo ennen puolta väliä.

Hinnan (9,41e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Nuić Blatina 2013

Nuić Blatina 2013
  • Valmistaja: Vinogradi Nuić
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Bosnia-Hertsegovina
  • Alue: Hertsegovina-Neretva, Mostar
  • Rypäleet: Blatina (85%), Trnjak (10%), Alicante Bouschet (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,00e (Heinäkuu 2015, Dubrovnik Airport Duty Free)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Bosnia-Hertsegovinaa ei heti tule mieltäneeksi viinimaaksi, mutta kyllähän niitä rypäleitä viljellään kaikkialla missä ne sattuvat kasvamaan. Ja siellä missä ne kasvavat, tehdään noin 100% todennäköisyydellä niistä viiniä. Balkanin maathan ovat mitä parhainta aluetta kasvattaa viiniköynnöksiä, joten liekö ihme, että myös Bosnia-Hertsegovinasta tulee viinejä?

Näitä viinejä tulikin Kroatian-reissullamme testattua eräässä Dubrovnikin bosnialaisravintolassa (todennäköisesti ainoassa, näin tarkemmin ajatellen), ja viinit onnistuivat vakuuttamaan ihan positiivisesti sikäläisen ruoan kumppaneina. Kun Dubrovnikin lentokentältä löytyi pullo bosnialaista viiniä, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä pitääkö mukaan napata yksi sellainen tuliaisiksi!

Bosnia-Hertsegovinassa viiniköynnösten viljely on keskittynyt lähinnä maan eteläosissa, Kroatian rajan tuntumassa sijaitsevan Mostarin kaupungin ympäristöön. Tällä seudulla murskaantuneesta kalkkikivestä, karstista muodostunut, helposti vettäläpäisevä maaperä antaa mitä mainioimmat olosuhteet viininviljelyyn. Myös vuonna 2004 perustettu Vinogradi Nuić sijaitsee tällä alueella. Talo aloitti istuttamalla 7 hehtaarin alueelle paikallisia Blatina-, Žilavka-, Bena- ja Krkošija-lajikkeita, kroatialaisia Trnjak- ja Plavac Mali -lajikkeita sekä kansainvälisempiä Cabernet Sauvignonia ja Alicante Bouschetia. Nykyisin talon tilukset kattavat 35 hehtaaria ja vanhojen lajikkeiden seuraksi on istutettu Cabernet Francia, Merlot'ta, Syrah'ta, Touriga Nacionalia ja Korčulan saaren omaa valkoista Pošipia. Tarhoja viljellään mahdollisimman luonnonmukaisesti, mutta viinit valmistetaan hyvin nykyaikaisessa, uusinta tekniikkaa hyödyntävässä ja osittain maan alle rakennetussa viinikellarissa. Kaikki talon viinit käytetään luonnonhiivoilla terästankeissa ja vain parhaat viinit siirretään kypsymään ranskalaisesta tammesta valmistettuihin tynnyreihin.

Tämä meikäläisen Kroatiasta kiikuttama viini on valmistettu Blatinasta, joka on Bosnia-Hertsegovinan merkittävin punainen lajike*. Tämä lajike on siitä mielenkiintoinen tapaus, että sen köynnös tuottaa vain emikukkia, eli köynnös ei voi monien muiden rypälelajikkeiden tapaan lisääntyä itsenäisesti, vaan tarhoille on istutettava muita lajikkeita, joiden avulla hyönteiset hedelmöittävät köynnökset. Tästä syystä Blatina-viinit ovat hyvin harvoin 100% lajikeviinejä; esimerkiksi tämän viinin tapauksessa tarhoille on todennäköisesti istutettu pieniä määriä Trnjakia ja Alicante Bouschetia. Viini on käytetty villihiivoilla ja se on kypsynyt terästankeissa. Viini on pullotettu suodattamattomana ja se on saanut kehittyä pulloissa 3 kk ennen myyntiinlaskua.

*Jos se on olevinaan niin merkittävä, miksi minä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut siitä? Kysynpähän vaan!

Viinillä on nuorekas, kevyesti purppuraan taittuva syvä ja hennosti läpinäkyvä mustanpunainen väri.

Tuoksu on melko ilmaisuvoimainen ja ihastuttavan puhdaspiirteinen. Siitä voi erottaa kypsää mustaherukkaa, karhunvatukkaa, tuoretta makeaa luumua ja aroniamarjaa sekä rehellistä tummaa, kypsää viinirypälettä. Taustalla tuntuu kevyttä musteisuutta ja hentoa lihaisuutta tai lihalientä. Tuoksun yleisilme pääpiirteittäin hyvin tumman marjainen ja nuorekas.

Makupuolelta löytyy runsaasti kypsää, tummaa metsämarjaa, rehellistä rypälemehua, kevyttä musteisuutta, hillitysti ylikypsää kriikunaa ja hentoa raakaa lihaisuutta. Taustalta löytyy kevyt vadelmainen juonne ja ujoa mausteisuutta. Viinin mehukas ilmaisu vihjaisi viinissä olevan enemmän makeutta mitä siinä todellisuudessa on (todennäköisesti jäännössokeria on korkeintaan muutama gramma, mutta viinin kypsä marjaisuus ja rypäleisyys antaa välillä jopa lähes puolikuivan vaikutelman). Suutuntuma on pehmeähkö ja keskitäyteläisen-täyteläisen välimaastossa; happoja on mukavasti mutta lempeitä tanniineja varsin maltillisesti. Lämmetessään viinistä tulee korostuneemman pehmeä ja hitusen turhan simppeli – tarjoilulämpötila on siis syytä pitää riittävän viileänä.

Suuhun jää viinistä makeaa, tummaa marjaisuutta ja mustia, kypsänmakeita viinirypäleitä, kevyttä musteisuutta, hentoa lihaisuutta ja jopa aavistus hunajaista aromikkuutta. Hyvin puhdaspiirteinen, kypsän metsämarjainen, herkullinen ja supermehukas jälkivaikutelma kantaa erittäin pitkään samalla kun kevyet, jauhoiset tanniinit hipovat hentoa karheutta suun limakalvoille.

Bosnialaisviinit eivät tälläkään kertaa pettäneet; näköjään Blatinasta saa tuotettua melko suurella varmuudella varsin maukasta kamaa. Tämä vasta reilu 10-vuotiaan viinitalon terästankki-Blatina on runsasmakuinen, puhdaspiirteisen marjaisa, eloisa ja ja kaikin puolin hauska tuttavuus. Mikään elämää suurempi tai poikkeuksellisen kompleksinen viini tämä ei ole, mutta yhtä rehellistä, aitoa ja maukasta marjaisuutta tulee vastaan harvoin – yleensä hyvien tuottajien Beaujolais-viineissä jos joissain. Tietyllä tapaa tässä viinissä on samaa meininkiä kuin laadukkaassa naturaali-Bojossa, paitsi että tässä viinissä hedelmäisyys on selkeästi Gamayta tummempaa ja lihaisampaa.

Viini testattiin vegaanisen linssi-shepherd's pien kanssa, koska tämä ruoka kaipasi valmistusvaiheessa desiä punaviiniä ja tämä viini sattui olemaan edullisin käden ulottuvilla oleva vinkku. Korkki siis auki, lorautus sekaan, tilkka kokille ruoanvalmistuksen lomaan ja loput ruoan kylkeen! Kuten odottaa saattaa, ei viini antanut juuri mitään ruoalle (koska tuskin mikään viini kykenee toimimaan parina perunamuusi-linssi-mössölle), mutta eipähän syntynyt mitään riitasointujakaan. Viini meni kivasti palan painikkeena ruoan lomassa ja jäipä pullosta vielä tilkka ihmeteltäväksi illallisen jälkeen. Viini vaikuttaa olevan ensisijaisesti nuorena juotavaksi tarkoitettu simppeli, mehukas ja maukas arkipunaviini, joten kellariin tätä on turha unohtaa. Reilun kympin hinta Dubrovnikin lentokentällä näin maukkaasta esityksestä oli varsin kohtuullinen.

Lyhyesti: "Balkanin Bojo": supermehukas, ihastuttavan puhdaspiirteinen ja maukas arkiviini Bosnia-Hertsegovinan merkittävimmästä punaisesta lajikkeesta, Blatinasta.

Arvio: Hyvä – erikoisesta lajikkeestaan huolimatta ei tästä viinistä mitään jännää erikoisuutta saa yrittämälläkään. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä viini on niin äärimmäisen mehukas, maukas ja kulauteltava tapaus, että oksat pois. Lupailee hyvää Bosnia-Hertsegovinan viiniskenen kehittymiselle!

Hinnan (13,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

29.10.15

Brewdog Jack Hammer IPA

http://www.alko.fi/tuotteet/919974/
Brewdog Jack Hammer IPA
  • Valmistaja: Brewdog
  • Tyyppi: Olut, India Pale Ale
  • Maa: Skotlanti
  • Alue: Aberdeenshire, Ellon
  • Maltaat: Extra pale-
  • Humala: Amarillo, Centennial, Citra, Columbus, Simcoe
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,98e (Syyskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 4,98e (Lokakuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

Vaikka yleensä suosin pullo-oluita, on aina mielestäni mukavaa, jos laatuoluita löytyy myös tölkkiversioina – tällöin ei tarvitse turvautua käppäisiin ö-luokan tuotteisiin tilanteen vaatiessa ehdottomasti tölkkejä pullojen sijaan. Alkon valikoimaa kasvatettiin (vaatimattomasta valikoimasta johtuen suhteellisesti jopa varsin merkittävästi) yhdellä tölkkioluella tässä syksyn saadessa kun tilausvalikoimaan putkahti Brewdogin "se toinen IPA", Jack Hammer.

Siinä missä Punk IPA on suurin piirtein koko maailman pienpanimo-oluita hörppivän kansan tietouteen iskeytynyt, helposti lähestyttävä ja IPA:ksi vallan maltillisesti humaloitu olut, on Jack Hammer kaikkea muuta! Tämän IPA:n pohjalla pyörii hyvin kevyt ja hento mallaspohja, jonka päälle on sitten lapattu humalaa humalan päälle, taatusti paljon enemmän kuin yksikään lääkäri määrää. Katkeroista (joita Brewdogin mukaan oluesta löytyy teoreettisten laskelmien mukaan n. 200 IBU, mutta Alkon analyysiarvojen mukaan "vain" 82 EBU) vastaavat Centennial ja Simcoe, kun taas aromipuolella toimivat kuivahumalina sekaan heitetyt Citra, Amarillo ja Simcoe. Voltteja löytyy 7,2%, mikä asettaa oluen jonnekin Punk IPA:n ja Hardcore IPA:n välimaastoon. Brewdogin lyhyt ja ytimekäs kuvaus oluesta on Ruthless India Pale Ale. Hoppy. Bitter. Hoppy.

Oluella on kirkas, hailakan kellanvihreä väri ja melko runsas, valkea, kuohkea ja kestoltaan keskipitkä vaahtokukka.

Tuoksu on keskirunsas ja siinä tuntuu pihkaa, kevyttä männynneulasta, hillittyä ananasta, hieman hunajaiseen taittuvaa maltaisuutta ja hennosti kukkaisuuteen taittuvaa mausteisuutta.

Oluen melko intensiivinen ja rehellisesti armoton maku on varsin kuiva, hyvin pihkainen, voimakkaasti saippuaisen katkera, yrttisen bitterinen, tiukan greippilihainen, kevyesti kuivakan valkopersikkainen ja maltillisen sitruunainen. Aromihumalat tuovat sekaan kohtalaisen reippaasti tuoretta ja jopa raa'ahkon kuivakkaa vaaleaa hedelmää. Pieni, tasainen ja mukavan raikas hiilihappo lienee ainoa ystävällinen piirre oluen maussa.

Äärimmäisen voimakkaasti tuntuva katkerohumala kantaa minuutteja – fiilis suussa on kuin olisi syönyt palasaippuaa, ihan kunnon kimpaleen verran. Kielelle jää kevyesti keksistä maltaisuutta, voimakasta männynpihkaa ja havuja, kevyttä persikkaa ja hentoa mausteisuutta. Sekä niitä katkeroita. Aivan pirusti bitteristä katkerohumalaa.

Kun suu tottuu puolen tölkin siemailun jälkeen oluen hyvin dominanttiin katkeroisuuteen, alkaa makuprofiilista löytymään myös sitä makeampaa karamellisuutta, kevyttä rouheutta ja kukkaista eleganssiakin. Oluessa on siis enemmän syvyyttä, mitä ensisiemaisu antaa ymmärtää. Jack Hammer on silti ensisijaisesti hardcore-hopheadeille, sillä oluen erittäin pitkä, voimakas ja saippuaisena tuntuva katkerohumalointi ei ole mitenkään aloittelijaystävällinen piirre.

Jack Hammerin meininki pähkinänkuoressa: julmetun tiukka bitteri, eipä tässä muuta. Nimensä veroinen olut, ehdottomasti, mutta omasta mielestäni balanssi on hukassa pahemman kerran. Siinä missä itse diggailen IPA:ista, joissa mallas hieman maistuu ja tuntuu, jopa nousee old school brittityyliin lähes pääosaan, edustaa tämä modernin west coast IPA -meiningin äärilaitaa: humalaa humalan päälle! Tämä ei ole niinkään olut kuin mallaspohjainen humalauutosliemi alkoholilla ja hennolla hiilihappoisuudella. Lämmin suositus niille, joiden mielestä oluen IBU-arvo korreloi suoraan oluen laadun kanssa, mutta muuten voin suositella vilkuilemaan mieluummin panimon muita oluita.

Lyhyesti: Osuvasti nimetty, eli äärimmäisen runsaasti, suorastaan tasapainottomasti katkerohumaloitu west coast IPA Brewdogilta näppärässä tölkkiformaatissa.

Arvio: OK – tämä on tämmöinen täysin överiksi valmistettu IPA länsirannikon tyyliin, mikä ei juuri meikäläiseen uppoa. Jos katkeruutta löytyy enemmän kuin Väyrysestä presidentinvaalien jälkimainingeissa muttei mitään vastapainoa, on mielestäni oluen balanssi ja nautittavuus pahemman kerran hukassa. Tyylilajissaan ihan kelpo humalauutos, mutta tuo kyseinen tyylilaji ei vain pientä sydäntäni lämmitä.

Hinnan (4,98e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Rivetto Langhe Nascetta 2013

Rivetto Langhe Nascetta 2013
  • Valmistaja: Rivetto
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Langhe
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe, Sinio
  • Rypäleet: Nascetta (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: n. 20,00e (Huhtikuu 2015, Rivetto)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Timorasson ohella yksi Piemonten mielenkiintoisimpia valkoisia rypäleitä on muinainen ja lähes sukupuuttoon kuollut Nascetta, johon alun perin tuottaja Elvio Cogno alkoi panostaa 1990-luvun puolessa välissä. Nykyisin Nascettaa viljeleviä tuottajia on reilu 20, mutta lajike on edelleen hyvin tuntematon jopa Piemontessa, puhumattakaan viinimaailmasta Italian ulkopuolella.

Rivetton viinitalo oli yksi vierailukohteistamme viinimestarikoulutettavien viimekeväisellä Piemonten-reissulla (tässä kattavampi raportti vierailupäivästä). Siellä taloa luotsaava nuorekas viinintekijä Enrico Rivetto harmitteli, kuinka Nascettan tuottajat eivät juurikaan pidä yhtä ja yritä nostaa rypäleen tunnettuutta, vaan jokainen tuottaja tykkää touhuta lähinnä keskenään. Enrico on itse yrittänyt parhaansa mukaan levittää sanaa Nascettasta parhaansa mukaan, mutta häntä omien sanojensa mukaan turhauttaa muiden tuottajien passiivisuus tällä saralla.

Rivetton Nascetta on valmistettu talon tyyliin melko minimalistisen periaatteen mukaisesti: viinitarhoilla ei hirveästi ylimääräisiä touhuta, vaan köynnösten annetaan kasvaa mahdollisimman luonnonmukaisesti; viinin annetaan 3 päivän kuorimaseraation jälkeen valmistua luonnonhiivoilla omaa tahtiaan 9 kuukauden ajan terästankeissa. Viinin vuosituotanto on n. 5,000 pulloa, mikä on n. 10% maailman vuosittaisesta, noin 50,000 pullon Nascetta-tuotannosta.

Viinillä on melko intensiivinen sitruunankeltainen väri, joka taittuu kevyesti vihertävään.

Tuoksu on runsas ja aromikas. Pinnassa tuntuu kypsää kaneliomenaa, heinää, mantelia ja kevyttä hunajamelonia. Taustalla häilyy hillitysti viileää yrttisyyttä, ujoa keltaluumuisuutta ja aavistus käsisaippuaista tai jopa hennon asetonista aromaattisuutta.

Suussa viinillä on melko täyteläinen ja runsas yleisolemus. Kuivasta ja vivahteikkaasta mausta löytyy kypsää omenaa, keltaluumua, kevyttä yrttisyyttä, hillittyä hunajamelonia tai jopa aavistus hunajaisuutta sekä varsin voimakasta, kalkkista mineraalisuutta, joka taittuu loppua kohti hennosti merelliseksi suolaisuudeksi. Viinillä on pehmeähkö ja helpostilähestyttävä habitus, mutta kohtalaisen runsas hapokkuus pitää viinin sopivan raikkaana ja ryhdikkäänä.

Viinistä jää suuhun yrttinen ja hennon kivisen mineraalinen jälkimaku, jossa häilyy myös hennosti keltaluumuisia, tuoreen omenaisia ja hennon sitruunaisia piirteitä. Kuivakka, lähinnä suolakivisiä ja bitterisen kiniinisiä vivahteita piirtelevä jälkivaikutelma on kestoltaan keskipitkä tai korkeintaan pitkähkö.

Vaikka arviosta voi saada kuvan melko runsaasta ja hedelmäisestä valkoviinistä, on Rivetton Nascetta enemmän kuivakkaa ja bitteristä mineraalista ilmaisua korostava esitys, jossa erilaiset hedelmän vivahteet lähinnä täyttävät kivisen rungon aukkoja. Kokonaisuus on mukavan runsas ja tasapainoisen hedelmäinen ilman, että viini missään vaiheessa alleviivaa hedelmäisyyttään. Makumaailmassa hedelmä, kuivakka kivisyys ja maltillinen, vihertävä yrttisyys mittelevät miellyttävän tasavertaisesti ja kokonaisuudesta jää varsin maukas, moniulotteinen ja tasapainoinen fiilis.

Nascetta ei ole mikään suuri ja räiskyvää persoonallisuutta huokuva rypälelajike, vaan ennemminkin se vaikuttaa olevan mukavan tasapainoisia, sopivalla tavalla runsaita muttei mitenkään korostetun hedelmäisiä valkoviinejä tuottava tapaus. Rivetton Nascetta on varsin hurmaava ja herkullinen tuttavuus uusia rypälelajikkeita etsivälle viininörtille, ja vaikka viini on varsin hyvin lähestyttävissä jo nyt, löytynee siitä myös kivasti potentiaalia keskipitkään kellarointiin.

Lyhyesti: Täyteläinen, tasapainoisesti keltaista hedelmää ja bitteristä mineraalisuutta yhdistelevä maukas valkoviini harvinaisesta piemontelaislajikkeesta.

Arvio: Tyylikäs – on aina hauska löytää uusia rypälelajikkeita, joista tehdyt viinit sopivat suuhuni näin vaivattomasti. Viinillä on niin tasapainoinen yleisilme, että sen voi helposti yhdistää vaikka minkälaisille kuivaa valkoviiniä kaipaaville ruoille.

Hinnan (~20e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Chimay Blue 2013

http://www.alko.fi/tuotteet/776134/
Chimay Blue 2013
  • Valmistaja: Bières de Chimay S.A.
  • Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Quadrupel
  • Maa: Belgia
  • Alue: Vallonia, Hainaut
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,39e (Elokuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 4,48e (Lokakuu 2015, Alko)


Jumalauta! Huomasin vasta tuossa Chimay Redistä arviota kirjoittaessani, että yksi elämäni merkittävimmistä laatuoluista, Chimayn sininen, ei ole vieläkään saanut arviota blogiini! Ei siitä huolimatta, että olen ehtinyt kirjoittaa ainakin neljä arviota oluesta arvioarkistooni (tätä kyllä sattuu meikäläiselle tämän tästä – arvioita kun on tähän asti ehtinyt kertyä noin viitisentuhatta)! Noh, korjaan nyt tilanteen hetimmiten ja isken tästä linjoille arvion vuoden takaa kas näin.

Chimayn sininen on yksi elämäni merkittävimmistä laatuoluista siksi, että myöhäisteini-iässäni, kyllästyttyäni täysin bulkkilagereiden ohuen vetiseen ilmaisuun, aloin etsimään olutmaailmassa jotain isoa ja tuhtia tavaraa, jolla laajentaa nestegastronomista tajuntaani. Parin karvaaksi pettymykseksi jääneen viinalager (IVB) -syrjähypyn jälkeen ensimmäinen askel oli Koffin Porter, joka aiheutti fiiliksen – JUMALAUTA, TEHDÄÄNKÖ TÄLLAISTAKIN? Suuressa portterihuumassani seuraava looginen askel oli Nøgne Øn Imperial Stout, minkä jälkeen haluttiinkin kokeilla jo jotain erilaista. Kun tässä vaiheessa kuvioihin astui Chimay Blue, oli loppu historiaa.

Chimay Blue on siis Chimayn trappistiluostaripanimon lippulaivatuote, ns. quadrupel, eli linjaston vahvin ja järein olut. Oluesta valmistetaan myös rajatumpana versiona 0,75-kokoista, varmemmin kellarikypsytykseen tarkoitettua versiota, joka kulkee lisänimellä Grande Réserve.

Oluella on syvä ja tumma, aluksi melko kirkas pähkinänruskea väri, minkä lisäksi rohkean kaadon palkitsee tiivis, kermanbeige, todella runsas vaahto. Loppupullon myötä sekaan saapuvat myös hiivat, minkä vuoksi oluesta tulee selkeästi sameampi.

Tuoksussa tuntuu karamellista mallasta, voimakasta belgihiivan tuomaa mausteisuutta ja belgihedelmää, kuivattua viikunaa, ruskeaa omenaa, kevyttä rusinaa, hentoa kanelia ja aavistuksen verran mössättyä, jo hieman rusehtavaa banaania.

Oluen yleisilme on täyteläinen ja paksunpuoleinen, makupuoleltaan varsin intensiivinen. Makeahko ja varsin mausteinen makumaailma on täynnä kypsänmakeaa belgihedelmää eli viikunaa, banaanimurskaa ja ruskeaa, ylikypsää omenaa. Seasta löytyy myös fariinisokerisen siirappisia, lakritsisia, maamaisia ja hennon multaisia sävyjä. Yleisilmettä sävyttää varsin runsas, kuohkea ja pistelevä hiilihappo, kun taas katkerohumaloinnista ei ole juuri mainittavaa. Viileänä oluen varsin runsas alkoholi (9%) pysyy yllättävänkin hyvin piilossa.

Vivahteikas jälkimaku on ihastuttavan monimuotoinen: suuhun jää makean luumuinen, kevyen rusinainen, mausteinen, maltillisen karvaan katkerohumalainen, hillitysti vihreän yrttinen, hennon päärynäinen ja ujon ruisleipäinen loppuliuku. Olut jättää mehukkaan, viipyilevän ja kestoltaan erittäin pitkän jälkivaikutelman, jossa tuntuu kevyesti lämmönhohkaa.

On Chimayn sininen nuorena kyllä pirun hyvää tavaraa! Siitä huolimatta, että oluessa makeutta on paljon ja katkerohumalaa varsin maltillisesti, on kokonaisuus vaikuttavan moniulotteinen ja maukas – joskin oluen voimakas, makeahko maku ja täyteläinen yleisolemus pitävät oluen helpostijuotavuuden melko vaatimattomana. Tämä ei ole missään nimessä kepeä hörppimisolut, vaan hitaasti, kaikessa rauhassa siemailtava fiilistelybelgi.

En ole silti täysin vakuuttunut Chimayn kypsytyskestävyydestä pienessä pullossa – pari kertaa olen siinä formaatissa kellaroidun oluen testannut, ja yleensä poikkeuksetta vastaani on tullut vanhan oluen kuivakan leipäinen ja pahvinen tuoksu ja maku, joka on syönyt oluesta kaiken syvyyden ja mielenkiinnon pois. Onneksi kellarista löytyy vielä tätä vuosikertaa 2013 yksi pullo, joten voin vielä tulevaisuudessa ihmetellä onko tämä Chimayn kuoleminen kellarissa sääntö vai poikkeus. Suureen pulloon pakattu Grande Réserve kyllä tuntuu kestävän kypsyttelyä paljon paremmin, sillä noin vuosi sitten testaamani 10-vuotias pullote oli edelleen varsin kurantissa kondiksessa!

Lyhyesti: Runsas, suurikokoinen ja moniulotteinen trappisti-quadrupel, jossa pääosassa on tuhti ja makea hedelmäisyys ja tömäkkä alkoholi.

Arvio: Tyylikäs – Chimayn sininen ei vaikuta olevan yhtä supermassiivinen ja intensiivinen kuin esimerkiksi Rochefort 10 tai Westvleteren XII, vaan hieman maltillisempi ja arkipäiväisempi. Silti mistään vaatimattomasta ja hillitystä esityksestä on turha puhua. Tämä on tuhti ja maukas trappistimaailman klassikko.

Hinnan (4,39e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

28.10.15

Ritoša Teran 2011

Ritoša Teran 2011
  • Valmistaja: Ritoša Vina
  • Tyyppi: Punaviini, Vrhunsko Vino
  • Maa: Kroatia
  • Alue: Primorska Hrvatska, Istria
  • Rypäleet: Terrano (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 156 Kn (~20,57e, Heinäkuu 2015, d'Vino, Dubrovnik)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kesällä Kroatiassa käydessäni ihastuin erityisesti punaisiin Teran-viineihin. Monet kroatialaiset punaviinit nimittäin tuppaavat olemaan hyvin kypsiä, melko matalahappoisia, korkea-alkoholisia ja raskastekoisia; sen sijaan luoteisessa Kroatiassa, Istrian niemimaalla viljellyt Teranit ovat yleensä kepeitä, raikkaita ja hapokkaita – hyvin erilaisia verrattuna tyypillisiin kroatialaispunaviineihin. Näiden viinien aromimaailmaa hallitsee usein yhdistelmä ihastuttavaa tummaa metsämarjaa ja kevyen paprikaista vegetaalisuutta – viinit ovat tietyllä tapaa kuin Kroatian omia, paikallisia Cabernet Franc -viinejä! Moni kroatialainen väittää rypäleen olevan sama lajike kuin italialainen Refosco (koko nimeltään Refosco dal Peduncolo Rosso), mutta tämä sekaannus johtunee siitä, että Teran tunnetaan Sloveniassa nimellä Refošk ja osassa Italiaa nimellä Refosco d'Istria. Todellisuudessa tämä Istrian nimimaalta kotoisin oleva lajike on kyllä sukua Refoscolle, mutta on silti täysin oma lajikkeensa, Terrano.

Koska Dubrovnikissa (joka sijaitsee niin kaukana Istrian niemimaasta kuin Kroatiassa on mahdollista) myytiin viinimyymälöissä vain paikallisia viinejä, piti Terania himoitsevan viininörtin turvautua suunnitelma B:hen – ostaa viini mukaan viinibaarista! Koska muistin mainiossa viinibaari d'Vinossa maistelleeni muutamaakin Terania, päätin suunnata sinne ja ostaa mukaani sen viinin, jota en ollut vielä ehtinyt testata. Harmillisesti kyseisessä viinibaarissa ei ollut mukaan ostetuille pulloille samanlaista 50% alennusta kuin muutamassa muussa viinibaarissa, vaan ainoastaan 20% alennus (normaalihinta viinillebaarissa oli 195 Kn eli ~25,71e), tuli pullolle melkoisesti hintaa – myöhemmin googletellessani netti kertoi viinin normaalihinnan pyörivän kympin molemmin puolin ja halvimmillaan viiniä sai jopa lähes seitsemällä eurolla!

Ritošan perhe on viljellyt viiniköynnöksiä vuosisatoja, mutta heidän tuottamansa viini on aina mennyt vain omaan ja paikalliseen kulutukseen. 2000-luvulla Ritošat kuitenkin päättivät pyrkiä viineillään mukaan viinimarkkinoille ja vuonna 2007 Vili Ritoša modernisoi talon viinikellarin täysin nykyaikaiseksi. Talon köynnöksiä viljellään samalla tavoin kuten lähes koko Kroatiassa – täysin luonnonmukaisesti, ilman minkäänlaisia torjunta-aineita. Ainoastaan kuivuutta vastaan taistellaan perheen omaan kaivoon liitetyllä automaattisella kastelujärjestelmällä.

Tässä päivänä eräänä valmistin perinteistä, useamman tunnin muhinutta bolognesekastiketta, jolle oli tarkoituksena korkata pullo perinteistä italialaista. Onnetar valitsi korkattavaksi muutama vuosi sitten Alkosta ostetun vuoden 2008 Montecucco Rosson, mutta kun kyseinen viini osoittautui täysin mykäksi, piti keksiä varasuunnitelma. Pelin nimi oli melko selvä siinä vaiheessa, kun tämä Teran osui silmiini.

Viinin väri on läpinäkymättömän mustanpunainen. Seassa on melko runsaasti sakkaisuutta ja myös viinikiveä, joten dekantointi kannattaa.

Tuoksussa tuntuu tummaa, kuivakkaa marjaisuutta, joka avautuessaan taittuu makeaan suuntaan. Seassa tuntuu myös vihreän pajuista vegetaalisuutta, kevyttä pippuria, hillittyä metsänalusta, maltillista hapankirsikkaa, aavistus orvokkia ja hentoa rankaisuutta. Hieman pidempään avauduttuaan saapuu tuoksun sekaan myös ujoin vivahde makean mausteista ja hennon maustepippurista tammea.

Makumaailma on varsin kuiva, persoonallisen tumman marjainen, kohtalaisen bitterinen ja hyvin tuntuvan vihertävän vegetaalinen, jopa tuoreen pajuinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja viini on rakenteeltaan melko hapokas, mitkä hoitavat valtaosan viinin rungosta, sillä varsin maltilliset ja hennot tanniinit pysyttelevät lähinnä taustalla. Makupuolella viinillä on suht suoraviivainen yleisilme.

Melko pitkä jälkimaku on vihreän yrttinen ja voimakkaan rankaisen vegetaalinen, minkä lisäksi kokonaisuudesta erottuu tummia metsämarjoja, bitterisiä marjojen kuoria ja hennosti ronskia mausteisuutta.

Kroatiassa kierrellessämme ei vastaani tullut heikkoa Terania, mutta tästä viinistä jäi jotenkin laimea kuva. Viinin hedelmä ja yleisilme oli jotenkin melko simppeli ja suoraviivainen, minkä lisäksi viinin voimakkaana erottuva ja hyvin vihertävä, pajuinen vegetaalisuus tuntui paikoin liian häiritsevältä ja dominoivalta (tämän täytyy olla elämäni ensimmäinen viini, jossa voimakas vegetaalisuus on ollut negatiivinen asia). Vaikea sanoa, onko viiniin käytetyt rypäleet olleet liian tuoreita (alikypsiä) vai onko viininvalmistuksessa käytetty vain liikaa kokonaisia rypäleterttuja, jotka voivat tuoda viiniin voimakkaan vihertäviä sävyjä, jos rangat eivät ole kokonaan puutuneet (siis muuttuneet puisiksi).

Viinillä oli kyllä Teranille tyypillinen kepeys ja raikkaus pääosassa, minkä vuoksi viini meni ihan mukiinmenevästi pasta bolognesen kanssa, mutta tällä kertaa jäätiin kauas parhaimpien Teran-viinien cabernetfrancmaisesta, hienostuneen vegetaalisesta hekumasta. Tämä oli vain simppeli, raikas ja kepeä punaviini, jonka aromimaailmaa hallitsi hyvin dominantti, yksitoikkoinen vihertävyys. Hyvä analogia olisi se, että vaikka brettanomyces on ihan kiva hiiva, jos viinin tuoksussa ja maussa ei ole mitään muuta kuin brettan lantaisuutta, ollaan siinä menty jo jonkun järkevän rajan yli. Tällä kertaa tämä Teran ylitti vegetaalisuudellaan tuon rajan.

Lyhyesti: Kepeä ja raikas kroatialaisviini, jonka suurimmaksi ongelmaksi muodostui hyvin hallitseva, yksiulotteinen, vihreää pajua muistuttava vegetaalisuus.

Arvio: Kehno – harmillista, ettei tämä Teran ollutkaan yhtä mainio kuin kaikki ne Kroatiassa maistetut. Olin tätä ennen jo valmis julistamaan tämän lajikkeen Kroatian parhaaksi punaiseksi, mutta näköjään ihan kaikki eivät tuotakaan lajikkeesta huipputavaraa.

Hinnan (~20,57e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin

27.10.15

Chimay Red Première 2014

Chimay Red Première 2014
  • Valmistaja: Bières de Chimay 2014
  • Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Dubbel
  • Maa: Belgia
  • Alue: Vallonia, Hainaut
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,97e (Marraskuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Lisää belgialaista brunea blogiin!

Chimayn trappistiluostarin oluttarjonta koostuu neljästä erilaisesta oluesta, jotka on värikoodattu tyylinsä mukaan, mutta jotka käytännössä vastaavat neljää perinteistä belgialen tyyliä: enkel, dubbel, tripel ja quadrupel. Enkel eli Dorée tai Goud ("kultainen") on kevyin, ns. "patersbier"; seuraavaksi tulee punainen dubbel, Brune tai Bruin; sitten on keltainen Triple tai Tripel; viimeisenä on vahvin quadrupel, sininen Blue. Lisäksi Chimay julkaisee kolmea jälkimmäistä myös suuremmissa pulloformaateissa, jolloin oluet saavat uudet nimet: Bruin on Première, Triple on Cinq Cents ja Blue on Grande Réserve.

Viime jouluna Alkoon saapui kertaerä Premièreä, jolloin nappasin yhden pullon talteen kellariin kypsyteltäväksi. Harmillisesti kovinkaan kauaa olut ei ehtinyt kellarissa muhia, sillä pullo korkattiin trappisti-quadrupelmaistelun jälkimainingeissa reilu kuukausi takaperin, noin vuoden ikäisenä. Pidempään kellarointiin olisi kyllä varaa ollut, sillä oluen parasta ennen -päiväys oli merkattu vuodelle 2018.

Ekalla kaadolla lasiin kaatuu kirkasta, oranssinruskeaa olutta, jolle muodostuu runsas, kuohkea ja valkea vaahto.Toisella kaadolla hiivat ovat lähteneet hyvin liikkeelle ja oluen ulkonäkö onkin yhtäkkiä sameaa.

Belgihiivaisen mausteinen tuoksu tarjoaa tummempaa hedelmää, kevyttä paahtomallasta, hieman hapahkoa fiilistä, hentoa pähkinäisyyttä ja ujoa kypsää omenaisuutta.

Suussa oluella on keskitäyteläinen suutuntuma ja hieman normi-brunea kuivakampi yleisilme. Hieman kuivahko makumaailma on mausteinen, kuivakan siirappinen, viikunainen ja kevyen rusinainen. Pääasiallisten aromien välistä häilyy kuivahkoa luumua, kohtalaisesti tuntuvaa, yrttistä katkeroa ja hyvin maltillista kandisokerisuutta.

Pitkäkestoinen ja vivahteikas jälkimaku on varsin keskimaun kaltainen, mutta piirun verran makeampien sävyjen dominoima. Suuhun jää mausteisuutta ja rusinaisuutta, kevyen bitteristä katkerohumalaa, hillittyä karamellimaltaisuutta ja ujosti käynyttä persikkaisuutta.

Näin lennosta on vaikea muistaa, oliko Chimayn punainen yhtä kuivahko dubbel nuorena, mutta ainakin nyt oluen yhdistelmä melko kuivaa ja mukavan katkeroista särmää yhdistettynä klassisiin dubbel-aromeihin toimii harvinaisen hyvin. Monet oluen vivahteet (rusina, siirappi, luumu, viikuna) kyllä vihjaavat makeuteen, mutta kokonaisuus ei missään vaiheessa taitu monien belgien tahmeaan ja jopa ällömakeaan suuntaan, vaan katkeroisuus siistii tyylikkäästi maltillisen makeaa runkoa, minkä vuoksi olut pysyy hienosti melko kuivakkana ja mausteisena, mikä taas omalta osalta pitää oluen juotavuuden korkeana. Olutta pystyy hyvillä mielin särpimään enemmänkin ilman että ensimmäisen lasin puolessa välissä rupeaa tulemaan ähky tai makeus alkaa tökkimään! Oluen 7% vahvuus kuitenkin kannustaa mieluummin jakamaan oluen pienessä seurassa kuin nauttimaan ypöyksin.

Kaiken kaikkiaan Chimayn punainen on yksi ehdottomasti markkinoiden parhaista dubbeleista. Ei tämä mikään iso tai ihmeellinen olut ole (hienoa pulloa lukuunottamatta), mutta sitä vartenhan quadrupelit ovat olemassa. Sen sijaan tässä oluessa yhdistyy tyylipuhdas, hentoisesti – muttei liioitellusti – makea ja moniulotteinen tumman belgioluen aromimaailma hyvään juotavuuteen kellarikypsytyskelpoisessa paketissa. Jes!

Lyhyesti: Chimayn moniulotteisen, mausteisen, hyvin hillityn makean ja tasapainoisen katkeran dubbelin normaalia suurempaan pulloon pakattu erikoisversio.

Arvio: Erittäin hyvä – pitäisi napata jostain tuore Chimayn punainen ja testata, onko se näin hyvää tavaraa. Jos on, on tämä olut hands down lempparidubbeleitani. Jos ei, suosittelen nauttimaan oluen vähintään vuoden ikäisenä.

Hinnan (8,97e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Perticaia Montefalco Rosso 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/480367/
Perticaia Montefalco Rosso 2012
  • Valmistaja: Azienda Agraria Perticaia
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Montefalco Rosso
  • Maa: Italia
  • Alue: Umbria
  • Rypäleet: Sangiovese (70%), Colorino (15%), Sagrantino (15%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,90e (Syyskuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 14,90e (Lokakuu 2015, Alko)

Umbria, tuo Italian ainoa maakunta, joka ei sijaitse joko meren rannalla tai jonkun toisen maan rajalla, on melko tuntematon paikka viininystäville. Melko simppelihköt, valkoiset Orvietot ovat saavuttaneet nyt jonkin verran tunnettuutta ja punaisesta (sekä yhtenä maailman tanniinisimmista rypäleistä tunnetusta) Sagrantinosta valmistetut Sagrantino di Montefalcot ovat parkkihappoja kavahtamattomien viininörttien arvostamia jättiläisviinejä. Muuten Umbrian viinit eivät usein edes perehtyneemmälle kuluttajalle sano hirveästi.

Tämä on toki sääli, sillä usein naapurimaakunnan Toscanan viineihin rinnastettujem Umbrian punaviinien tasoa pidetään asiantuntijapiireissä korkeina ja hintoja kohtuullisina, eli alueen viinit ovat usein varsin kuluttajaystävällisiä tässä mielessä. Olikin positiivinen yllätys, kun tämä umbrialainen punaviini ilmestyi monopolin hyllyille männäkesänä.

Guido Guardiglin 1990-luvun alussa perustama Perticaia ("kyntöaura") viljelee tätä nykyä noin 15 ha aluetta viiniköynnöksiä, joista valmistetut viinit käytetään rypäleiden omilla villihiivoilla. Tämä Montefalco Rosso on talon perustason viini, joka valmistetaan alueelle tyypillisellä kolmen rypäleen sekoituksella: Pääosassa on Sangiovese, joka antaa viinille aromimaailman, maun ja rungon; Colorino tuo viinille syvää väriä; ja Sagrantino tanniinisen selkärangan. Tuottajan mukaan rypäleitä maseroidaan lajikkeesta riippuen viikosta kahteen, minkä jälkeen viinin annetaan aluksi kypsyä 12 kk terästankeissa ja sitten vielä 6 kk pulloissa.

Väriltään viini on läpinäkyvän ja tumman, suorastaan mustan kirsikanpunainen.

Tuoksu on runsas ja tummanpuhuva; ehkä hieman kosiskelevan hedelmäinen, mutta samalla mukavalla tavalla synkähkö. Viinin nokkapuoli tarjoaa makeaa kirsikkaa, tummempaa marjaa, tupakkaa, kevyttä orvokkisuutta, hillittyä vadelmaa, hennosti imelää savua, kuivahtanutta luumua, aavistuksen verran pistävänä erottuvaa mausteisuutta ja maamaista paahtuneisuutta. Monessa arviossa puhutaan viinin tuoksuvan hieman tammiselta, mitä en lainkaan ihmettele, mutta tuottajan mukaan viini ei tammea näe. Mikäköhän lienee totuus – tammea vaiko ei? Missään nimessä tuo tammimaisuus ei pääosassa ole, mutta siihen suuntaan viittaavia piirteitä hieman erottuu.

Suussa viinillä on mukavan tiukka, tuntuvan hapokas ja kovan tanniininen habitus – tässä vaiheessa ei voida enää missään nimessä puhua mistään kosiskelevuudesta! Makupuolelta löytyy hapankirsikkaa, tummaa marjaa, mehukasta luumua, voimakasta mausteisuutta, bitteriä, kevyttä savuisuutta ja aavistuksen verran makeaa kirsikkahilloa. Kuten aikaisemmin mainitsin, makumaailma ei ole ihan linjassa tuoksun kanssa selkeästi tiukemmalla ja kulmikkaammalla olemuksellaan, mutta tämä ei kuitenkaan ole mitenkään negatiivinen asia. Rakennetta siis piisaa enemmän kuin kiitettävästi!

Jälkimaussa suuhun jää häilymään hapankirsikkaa, makeaa mutta hapokasta karpaloa, pippurista mausteisuutta, hillitysti pölyistä paahtunutta maamaisuutta, kevyttä bitterisyyttä ja tanniinien karvautta. Jälkivaikutelmassa tuntuu hieman alkoholin lämpöä, minkä lisäksi mausteisuus taittuu hennosti makean suklaiseen suuntaan, vihjaten jälleen ujosti tammisuutta.

Pähkinänkuoressa tämä Perticaian peruspullote on varsin kovatasoinen tuote: runsas, tiukahko ja luonteikas Montefalco Rosso. Hyvin robustin ja anteeksipyytelemättömän runkonsa osalta se on oikein kiva ruokaviini, mutta piirun verran turhan kova seurustelukäyttöön. Lisäksi rungossa tuntuu olevan lupaavaa potentiaalia keskipitkään kellarointiin – tämä on yksi niitä harvoja Alkon "edullisempia" viinejä, joita voisi melko turvallisin mielin piilotella kellarikaappiin kypsymään. Mitään suurta viiniä tästä ei vuosien myötä saa, mutta hedelmässä ja bodyssa on sen verran ainesta, että voin kuvitella viinin saavan varsin kivaa syvyyttä ja mielenkiintoa kun nuorin ja makein hedelmä iän myötä rauhoittuu.

Lyhyesti: Aromeiltaan klassisen keski-italialainen ja rakenteeltaan mukavan ryhdikäs ja napakka, Sangiovese-vetoinen laadukas viini Toscanan naapurista, Umbriasta.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin mallikas ja maukas ruokaviini, joka kilpailee menestyksekkäästi samanhintaisten ja hieman hinnakkaampienkin toscanalaisviinien kanssa samassa sarjassa.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

26.10.15

La Trappe Dubbel 2013

http://www.alko.fi/tuotteet/716854/
La Trappe Dubbel 2013
  • Valmistaja: Brouwerij de Abdij Onze Lieve Vrouw van Koningshoeven
  • Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Dubbel
  • Maa: Alankomaat
  • Alue: Pohjois-Brabant, Tilburg
  • Maltaat: Karamelli-, München-, pale-
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 3,99e (Heinäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 3,93e (Lokakuu 2015, Alko)

Tunnustettu tosiasiahan on se, että trappistioluista vahvoja quadeja kannattaa kypsytellä kellarissa, mutta miedommat dubbelit vain menevät siellä hukkaan. Noh, tässä hiljattain pidin maistelun, jossa tarkastettiin miten eri trappistipanimoiden quadrupelit ovat kellarissani kypsyneet ja miten ne pärjäävät keskenään. Päästäkseni sopivaan mielentilaan kaivoin maistelun alla testiin kellaristani dubbelin, joka myöskin oli kypsynyt siellä quadien keskellä. Olutfolkloren mukaan oluen olisi pitänyt tässä vaiheessa olla jo palasina – olihan parasta ennen -päiväyskin (06/2015) mennyt ohi jo useammalla kuukaudella; hirveän paljolla ei kuitenkaan oltu ylitetty panimon antamaa 30 kuukauden arviota oluen kestävyydestä. Samalla pystyi hyvin arvioida oluen panovuoden: jos tuosta parasta ennen -päiväyksestä vähentää 30kk, päästään vuoden 2013 alkuun.

Oluen tuottanut de Koningshoeven trappistiluostarin yhteydessä toimiva panimo on maailman tuottoisin panimo. Tämä vuonna 1884 toimintansa aloittanut panimo tuottaa vuosittain noin 15 miljoonaa litraa olutta – noin kolmanneksen koko maailman trappistituotannosta. Tyyliltään tämä olut on siis perinteinen dubbel, eli perinteistä vaaleahkoa belgiolutta tummempi ja tuhdimpi olut, mutta kuitenkin miedompi kuin järeämmät tripel tai quadrupel. Perinteinen dubbel käytetään monien muiden belgioluiden tapaan belgioluthiivalla ja usein olueen tuodaan väriä, makeutta ja korkeampaa alkoholipitoisuutta tummalla siirapilla.

Oluella on tumman siirapinruskea mutta myöskin kirkas ja läpinäkyvä väri. Kaadon myötä muodostuu tolkuttoman runsas, paksu, erittäin kestävä ja vaahtomuovia muistuttava, todella kiinteä vaahto.

Makeassa ja hennosti imelässä tuoksussa tuntuu siirappia, taatelia, kandisokerilientä, hedelmäistä kuivakakkua ja leivontamausteita. Taustalta erottuu hieman palanutta karamellia, kevyttä luumua ja aavistus rusehtavaa banaania. Olisi hauskaa, jos olisi vieressä tuore pullo samaa olutta, että pystyisi vertailemaan kuinka paljon tuoksu on kehittynyt parissa vuodessa. Joka tapauksessa tuoksu on hyvin puhdaspiirteinen ja tyylipuhdas – liian pitkään kypsyneiden trappistien leipäisyys ja pahvimaisuus loistavat poissaolollaan, mikä on vallan ilahduttavaa!

Suussa oluen kohtalaisesti makean maltaiseen taittuva makumaailma on ruskean banaaninen, kuivakakkuinen, kevyen leivontamausteinen ja hennon luumukeittoinen. Suutuntuma on 7% alkoholista huolimatta kevyehkö tai keskitäyteläinen; pieni, tasainen ja hienostunut kupla sopii siististi yleisilmeeseen. Katkeropuoli on varsin hentoa ja maltillista.

Jälkimaussa tuntuu makeaa keskimakua kuivempaa mausteisuutta, kevyttä pippuria, rusehtavaa banaanimössöä, tummaa siirappia, kärähtänyttä sokeria, kuivattua luumua, aavistus yrttistä bitteriä ja häivähdys happamuutta.

Näköjään tämä La Trappen Dubbel on parin vuoden jälkeen edelleen mainiossa kunnossa. Vaikea sanoa, onko olut saanut kellaroinnin myötä lisää syvyyttä, sillä tyylillisesti olut vastasi aika lailla muistikuviani nuoresta versiosta, mutta valittamista ei tästä löydy.

Tämä tieteellinen kokeiluni osoitti nyt ainakin sen, että hyvin nuo dubbelitkin kellaria kestävät, sillä olut oli oikein maukas tapaus ja kaikin puolin edelleen mainiossa tikissä. Tuskin tämän korkkaamisella edes mikään kiire oli, sillä olut ei vaikuttanut siltä, että se olisi mennyt huonompaan suuntaan ihan vähään aikaan. En kuitenkaan saanut tästä hirveästi sen enempää irti mitä tuoreesta versiosta, joten en nyt varsinaisesti kehota ihmisiä ostamaan kaappejaan täyteen dubbeleita – lähinnä siksi, kun olutkellari kannattaa varata laadukkaille lambiceille!

Lyhyesti: Mainiosti useamman vuoden kellarointia kestänyt klassinen dubbel maailman suurimmalta trappistipanimolta.

Arvio: Miellyttävä – ihan kelpo perusdubbeli tämä. Monesti quadrupelit voivat makeudessaan ja alkoholissaan mennä liioittelun puolelle, kun taas hyvät dubbelit pelaavat hillitympinä esityksinä paremmin. Ei tästä kuitenkaan mitään suuria elämyksiä saanut irti ja tälläkin kertaa tästä La Trappesta yleisfiilikseksi jäi "ihan passeli perusbelgi".

Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

25.10.15

Johanneshof Reinisch Rotgipfler Auslese 2011

Johanneshof Reinisch Rotgipfler Auslese 2011
  • Valmistaja: Johanneshof Reinisch
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Qualitätswein Thermenregion
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Niederösterreich, Thermenregion, Gumpoldskirchen
  • Rypäleet: Rotgipfler (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 19,90e (Heinäkuu 2015, Tallink Baltic Queen)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Vain parikymmentä kilometriä Wienin eteläpuolella sijaitsevasta Tattendorfin kylästä löytyvä Johanneshof Reinisch on vakuuttanut useammankin kerran mainioilla, paikallisista lajikkeista valmistetuilla viineillään (TJEU: Johanneshof Reinisch Zierfandler 2012). Vaikka viinitalolla on historiaa lähes 100 vuoden ajalta, ollaan talolla tehty laadukkaita viinejä vasta vuodesta 1995 – tätä aiemmin viinitalo tuotti lähinnä simppeleitä tusinaviinejä paikalliseen kulutukseen.

Tämä erittäin myöhään korjatuista Rotgipfler-rypäleistä valmistettu jälkiruokaviini löytyi Tallink Baltic Queenin myymälän viinipuolelta – viini tarttui mukaani lähinnä siksi, että harvemmin sitä pääsee maistelemaan 100% Rotgipfleristä tehtyjä lajikeviinejä. Rotgipfler, valkoisen Savagninin ja hailakanpunertavan Roter Veltlinerin luonnollinen risteymä, on Thermenregionin paikallinen erikoisuus, jota viljellään siellä vain reilulla 100 ha alueella, eikä muualla käytännössä lainkaan. Lajike tuottaa luonnostaan runsaan hedelmäisiä, raskastekoisia, korkea-alkoholisia ja melko matalahappoisia valkoviinejä. Meidän taloudessamme viini korkattiin tuomaan arki-iltana kokattujen lettujen seuraan pientä juhlavuutta.

Viinillä on syvä kultaisen keltainen väri, joka taittuu aavistuksen verran nuorekkaaseen vihertävään.

Tuoksu on varsin intensiivinen ja ilmaisuvoimainen. Pinnassa tuntuu lajikkeelle tyypillistä runsasta hedelmäisyyttä: kuivattua ananasta, papaijaa ja aprikoosihilloa; taustalla sen sijaan häilyy varsin persoonallisia ja jopa hieman eriskummallisia piirteitä, kuten kevyttä parsaisuutta ja muuta, hieman juureksellista tai hernemäistä vegetaalisuutta sekä hentoa malolaktisen käymisen tuottamaa maitoisuutta.

Suussa viini on makea, intensiivinen ja täyteläinen, mitä jälkkäri-Rotgipflerilta voi hyvin perustein odottaakin. Viini on kuitenkin melko tuntuva ja jopa hennosti kieltä pistelevän hapokas, mikä yllättää positiivisesti. Makupuolelle viini pistää menemään aprikoosia ja aprikoosimarmeladia, ananasta, ylikypsää rypälemehua ja hedelmäsalaatin sokerilientä, sitruunamarmeladia, kukkaisuutta, tuoksusta tuttua hentoa, viheraromista vegetaalisuutta ja jopa aavistuksen verran suolaisuutta. Makumaailma tuo vahvoja mielikuvia köynnöksistä juuri poimittuihin, hyvin kypsiin valkoisiin viinirypäleisiin. Viinin yleisilme on suuntäyttävä ja supermehukas, mutta samalla ilahduttavan freesi ja ryhdikäs.

Hapot kantavat vahvoina sokeroitua sitruunaa ja hapokasta kirpeyttä piirtelevään jälkimakuun, jossa tuntuu myös makeaa sitruunamarmeladia, rypälemehua, kevyttä mausteisuutta, hentoa inkivääriä ja aavistuksen verran vetisen vegetaalista kurkkuisuutta.

Johanneshof Reinisch ei myöskään jälkiruokaviineillään petä: tämä puhtaasti myöhään korjatuista Rotgipfler-rypäleistä valmistettu jälkiruokaviini on vivahteikkaan moniulotteinen ja kaikin puolin herkullinen. Lisäksi viini ei kärsinyt lainkaan Rotgipflerin tyypillisistä piirteistä – raskastekoisuudesta ja matalista hapoista. Viini oli suorastaan erittäin hapokas ja jopa niinkin intensiivinen tapaus, että ihan perus arkiset letut jäivät paikoitellen viinin jalkoihin – periaatteessa viinille olisi voinut pistää pariksi paljon voimakkaammankin makean jälkiruoan tai sitten esimerkiksi jonkun voimakasaromisen juuston.

Viinissä on sen verran runsautta ja rakennetta, että sen voi varmasti kuvitella kehittyvän edelleen kellarissa parempaan suuntaan vuosien, jopa vuosikymmenen ajan – makumaailma on vielä neljän vuoden iästään huolimatta erittäin primäärinen, mutta potentiaalia kehittymiselle selkeästi tuntuu löytyvän. Kierrekorkki varmistaa sen, että viini pitää pitkään kutinsa, ettei korkkivikaa löydy eikä korkki pääse kuivumaan kasaan ennen aikojaan.

Lyhyesti: Melko tuntemattomasta ja harvoin lajikeviiniksi tehdystä rypäleestä valmistettu makea, tuntuvan hapokas ja jännittävän vegetaalinen jälkiruokaviini.

Arvio: Tyylikäs – näköjään osaavissa käsissä Rotgipfler taittuu varsin ryhdikkääksi, eloisaksi ja maukkaaksi jälkiruokaviiniksi, josta löytyy hyvin potentiaalia myös kellarointia ajatellen.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

24.10.15

Munkebo Megingjord Barley Wine

Munkebo Megingjord Barley Wine
  • Valmistaja: Munkebo Mikrobryg
  • Tyyppi: Olut, Barley Wine
  • Maa: Tanska
  • Alue: Funen, Kerteminde
  • Maltaat: Cara20-, lager-, melanoidi-, München-, ruis-
  • Humala: East Kent Golding, Nugget
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 6,42e (Syyskuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Munkebo Mikrobryg on perheomisteinen pienpanimo Tanskasta, Funenin saarelta. Panimoa luotsaava Claus Christiansen on terveystieteiden tohtori ja biologian maisteri, joka alun perin toimi yliopistotutkijana ja harrasti vapaa-ajallaan oluen kotipanemista. Hänen suvussaan oltiin kuitenkin aina toimittu oluenpanijoina, joten kun mahdollisuus lähteä kehittämään baijerilaisen Camba Bavaria -panimon oluita sattui kohdalle, hän tarttui tilaisuuteen ja lähti Saksaan hommiin. Palattuaan Tanskaan hän ryhtyi vetämään pientä, 13,500 litran kapasiteetin mikropanimo Munkebota.

Munkebon toimintaideana on kehittää erilaisia, perinteisiä oluttyylejä ympäri maailmaa, joissa pääosassa eivät olisi niinkään erilaiset humalat, jotka ovat nykyisin äärimmäisen trendikkäitä, vaan muut oluen osa-alueet: maltaat, erilaiset viljellyt ja villit hiivat, valmistusprosessi tai mahdolliset mausteet. Claus vastaa oluista, hänen vaimonsa Luna julkisuudesta, ja heidän tyttärensä Emilie ja Emma muusta toiminnasta opiskellessaan samalla panimon toimintaa tulevaisuudessa häämöttävää sukupolvenvaihdosta ajatellen. Koska Munkebon kylän ympäristössä näkyy edelleen voimakkaasti merkkejä viikinkihistoriasta, nojaa panimon tematiikka voimakkaasti skandinaavimytologiaan: esimerkiksi panimon logossa on kuvattu viikinkimytologiasta peräisin oleva puu, Yggdrasil, ja oluiden nimet tulevat myös viikinkimytologiasta. Tämän Arkadian erikoisvalikoimasta löytyneen barley winen nimi, Megingjord, tarkoittaa Thorin vyötä, joka venyessään antoi kantajalleen enemmän voimaa – nimi kääntyy suoraan "voimavyöksi".

Olut on ulkonäöltään on läpinäkymättömän samea, mutta hyvin tummiin ja tuhteihin barley wineihin tottuneille suorastaan yllättävän vaalea: väri on hennosti pähkinänruskeaan taittuva appelsiininoranssi. Kaadon myötä lasiin syntyy korkeintaan keskirunsas, mutta julmetun tiivis, erittäin kestävä ja runsaasti pitsiä jättävä vaahtohattu.

Oluella on upea, erittäin runsas, vivahteikas ja makea tuoksu, josta erottuu kypsää appelsiinia, kirsikkaa, karamellista mallasta, kukkaisuutta, kevyttä toffeisuutta, hentoa rusinaa ja aavistus ruohoa.

Suussa oluella on suutuntumaltaan erittäin täyteläinen, mutta kohtalaisen kuivakka maku, jossa on tuntuvaa mausteisuutta, karamellista ja hennon viljaista mallasta, kuivattua tummaa hedelmää, kypsää sitrushedelmää, ruohoa, kevyttä hunajaisuutta, hillittyä puumaisuutta, hentoa aprikoosia ja melko reippaasti mutta mukavan tasapainoisesti katkeroita (panimon mukaan 87 IBU:a, mutta Alkon analyysiarvojen mukaan "vain" 55,7 EBU:a). Hyvin pieni, pehmeä ja kermainen hiilihappo sopii siististi muhkeaan kokonaisuuteen.

Keskimaun runsaanpuoleiset katkerot kasvavat jälkimakua kohden melko tuntuvan ruohoisiksi ja greippisen katkeroisiksi. Kielelle jää voimakkaan mausteinen, appelsiinisuuteen taittuvan kypsän hedelmäinen, hennon bitterisen pomeranssinen ja napakka mutta muhkea jälkivaikutelma, joka on kestoltaan erittäin pitkä ja kielellä kehittyen viipyilevä.

Munkebon "voimavyö" on varmasti yksi vaaleimpia näkemiäni/maistamiani barley winejä, mutta samalla todella vakuuttava ja vaikuttava semmoinen. Tämä ei sinänsä ole mikään yllätys, sillä barley wine oluttyylinä yleensä tuntuu pohjautuvan juuri vaikuttavuuteen – jos barley wine ei ole tuhti ja vakuuttava esitys, eikä se saa sukkia pyörimään jaloissa, on siinä jotain pahasti vialla. Megingjordissa ei tätä ongelmaa ole, sillä oluen balanssi on mainiosti kohdallaan; vaikka siinä on jonkin verran karamellista ja hedelmäistä makeutta, pysyy olut kokonaisuudessaan selkeästi kuivemmassa päässä – mikä on mielestäni hyvä juttu, sillä makeammat barley winet usein lyövät överiksi.

Kaiken kaikkiaan Megingjord on vallan erinomainen barley wine. Maukkautta ja tasapainoa yllin kyllin, runsaimmalle hedelmäisyydelle miellyttävästi vastapainoksi asettuvaa katkerohumalaa reippaasti ja runsaasti sävyjä, jotka kantavat suussa pitkään oluen jälkeen. Elän siinä uskossa, että Tanskan pienpanimot eivät hirveästi käppäisiä oluita tee, eikä tämä Munkebo ainakaan poikennut tuosta linjasta.

Lyhyesti: Poikkeuksellisen vaalean värinen, vaikuttavan runsas, tuntuvan katkeroinen, moniulotteinen ja pitkä barley wine Tanskasta.

Arvio: Erinomainen – varsin maukas tapaus ja vaaleammalla, kuivakammalla ilmaisullaan mukavaa vaihtelua makeampiin ja siirappisempiin barley wineihin.

Hinnan (6,42e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

22.10.15

Giacosa Fratelli Barbaresco 2007

Giacosa Fratelli Barbaresco 2007
  • Valmistaja: Giacosa Fratelli
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Barbaresco
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe, Barbaresco
  • Rypäleet: Nebbiolo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 16,74e (Tammikuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Muistan elävästi, kun Giacosa Fratellin Barbaresco saapui Alkon valikoimiin vuodenvaihteessa 2012. Ennen valikoimiintuloa ihmeteltiin kovasti, miten ihmeessä Suomeen saadaan Barbarescoa alle kahdella kympillä ja voiko se mitenkään olla edes juotavaa tavaraa? Kun viini lopulta tuli myyntiin, todettiin nopeasti sen olevan, totta mooses, ihan oikeaa, kelpo Barbarescoa. Ei kenties sitä tyylilajin parhainta tai mielenkiintoisinta päätä, mutta hintaluokkansa huomioonottaen verratonta. Itse kävin nappaamassa pullon heti talteen, ja niin taisi tehdä kovin moni muu, koska koko kertaostoerä oli kadonnut Suomesta vain reilussa viikossa. Viinin suosiota varmasti siivitti Hesarissa julkaistu, kehuva arvio viinistä.

Noh, itsellä viini jäi testaamatta heti valikoimiintulonsa jälkeen, minkä sijaan pullo jäi pitämään jöötä kellariin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. Tämä ei kuitenkaan ole mikään suuri ongelma, sillä yleensä Nebbiolosta valmistetut viinit (Barolo, Barbarasco, Gattinara yms.) kestävät helposti 8-10 vuotta, parempien tuottajien ja vuosikertojen viinit moninkertaisesti pidempään.

Viinin on tuottanut vuodesta 1895 Neivessä, Barbarescossa, toiminut Giacosa Fratelli. Viinitalo sai alkunsa, kun Neiveen muuttanut Giuseppe Fratelli aluksi löysi myynnissä olevan viinitalon ja hyvin pian tämän jälkeen voitti lotossa, mistä saaduilla rahoilla hänen onnistui lunastaa viinitalo itselleen. Giuseppen pojan, Leonen, johdossa viinitalo muuttui rypäleitä myyvästä maatalosta omaa viiniä tuottavaksi viinitaloksi. Nykyisin talo viljelee 50 hehtaaria rypäleviljelmiä Barolon ja Barbarescon alueilla ja on tullut tunnetuksi perinteistä alueen tyyliä ilmentävistä Nebbiolo-viineistään. Tämä talon perus-Barbaresco on valmistettu Barbarescon alueen eri tarhojen rypäleistä ja se on aluksi kypsynyt 12 kk vanhoissa tammitynnyreissä ja -sammioissa ja sitten 12 kk pulloissa ennen markkinoillelaskua.

Viini tuli kaivettua kellarista aivan tavallisen, kotikutoisen lasagnen kylkeen. Tupladekantoin viinin, eli kaadoin viinin aluksi hengittämään karahviin lasagnen valmistumisen ajaksi. Koska pullon pohjalla oli vähän (no, hädin tuskin ollenkaan) hyvin hienojakoista sakkaa, huuhtaisin pullon pikaisesti. Kun lasagne meni uuniin, kaadoin jo sopivasti ilmaa saaneen viinin karahvista takaisin pulloon ja siirsin pullon jääkaappiin jäähtymään tarjoilulämpötilaan.

Nebbiolo-rypäle sisältää luonnollisesti varsin vähän väriaineita, mistä syystä viinin väri oli luonnollisesti hailakan läpinäkyvä, vaaleahkon kirsikanpunainen. Kahdeksan vuoden iästään huolimatta väri ei ollut vielä saanut vanhempien viinien rusehtavia piirteitä.

Tuoksu on mitä puhtainta Nebbioloa: hapankirsikkaa, savua, soraista maamaisuutta ja pölyisyyttä, taustalla kevyttä kirsikkamarmeladia, hillittyä kukkaisuutta ja hyvin hennosti kuivakkaa, vanhaa puuta.

Suussa viinin yleisilme on klassisen Nebbiolon tyyliin keskitäyteläinen, kuiva, hapokas ja tanniininen. Pinnassa tuntuu hapankirsikkaa, soraisuutta, karpaloa ja savua, taustalla kevyttä vadelmaa ja hentoa salmiakkisuutta. Noin yleisesti viinillä on karuhko, lineaarinen ja kuulaan puhdaspiirteinen yleisilme.

Jälkimaku on kuivakan kirsikkainen, kohtalaisen tuntuvasti tanniininen, hennon karhea, soraisen maamainen, paahdetun mausteinen ja hyvin hennon puinen.

Giacosa Fratellin perus-Barbaresco ei ole mitenkään ihmeellinen tai suuri Barbaresco, mutta sellaista ei nyt tähän hintaan pitäisikään odottaa ja tyylilajissaan (edukas laatu-Nebbiolo) viini on kuitenkin vallan erinomainen tapaus! Kun Barbarescoja on ihan paikan päältä Piemontesta lähes mahdotonta saada alle kahden kympin (puhumattakaan oikeasti hyvistä sellaisista), on ihastuttava, lajityypillinen Barbaresco Alkosta reilulla viidellätoista eurolla varsinainen löytö – ei ole siis lainkaan ihme, että viini katosi aikanaa hetkessä kauppojen hyllyiltä!

Viini on kestänyt hienosti jo 8 vuotta kellarissa ja voin kuvitella, että se todennäköisesti pitää kutinsa vielä vähintään toisen samanmoisen ajan. Kenties viini voi myös kehittyä hieman edelleen, mutta kovinkaan merkittävää muutosta ei kannata enää odottaa – kyseessä on kuitenkin simppelihkö, perustason Barbaresco, josta ei tule edes pitkällä kellaroinnilla suurta viiniä. Jos siis tämä kyseinen viini sattumalta edelleen makailee kellarissa, suosittelen harkitsemaan sen korkkaamista, sillä viini tuntuu saavuttaneen huippunsa jo tovi takaperin.

Lyhyesti: Simppelinpuoleinen ja hieman karuhko, mutta myös puhdaspiirteinen ja kaikin puolin klassinen Barbaresco naurettavan edulliseen hintaan.

Arvio: Tyylikäs – koska reilulla viidellätoista eurolla ei voi kovinkaan kummoista Nebbioloa odottaa, onnistuu näin tasapainoinen ja tyylipuhdas Barbaresco yllättämään enemmän kuin äärimmäisen positiivisesti. Ei tämä mikään maaginen super-Barbaresco ole, mutta ehdottomasti ylisuoriutuja hintaluokassaan.

Hinnan (16,74e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

21.10.15

Kiuchi Hitachino Nest Espresso Stout

http://www.alko.fi/tuotteet/711574
Kiuchi 常陸野ネスト エスプレッソスタウト (Hitachino Nest Espresso Stout)
  • Valmistaja: Kiuchi Brewery
  • Tyyppi: Olut, Imperial Stout
  • Maa: Japani
  • Alue: Ibaraki, Naka
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,98e (Syyskuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 4,98e (Lokakuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)



Alkon ostossa joku tuntuu innostuneen Japanista, sillä nyt on Arkadian Alkossa näkynyt hyvin lyhyen ajan sisään niin japanilaista valkoviiniä kuin useampia japanilaisia oluitakin. Ensimmäinen näistä, joka meikäläiselle päätyi testiin, oli Kiuchi-panimon espressolla maustettu stout.

Tämän perheomisteisen panimon historia ulottuu aina vuoteen 1823, jolloin Kounosun kylän päällikkö Kiuchi Gihei päätti ryhtyä käyttämään veroinaan keräämää riisiä saken panemisessa. Kiuchin panimo on aina pyrkinyt panostaamaan mieluummin laatuun kuin määrään – jopa 1950-luvulla, jolloin saken kysyntä kasvoi räjähtäen ja markkinoille saapui useita halpoja, matalatasoisia sakeja. Kun Japanissa vuonna 1996 vapautettiin panimotoiminta, laajensi Kiuchi toimintaansa oluiden puolelle ja ryhtyi tuottamaan persoonallisia pintahiivaoluita Hitachino Nest -tuotemerkin alla vastalauseena suurten panimoiden neutraaleille lager-oluille.

エスプレッソスタウト eli Espresso Stout on Hitachino Nest -linjaston tukevimman pään olut, joka on panimon omien speksien mukaan hyvin tummiksi paahdettujen espressokahvipapujen kanssa pantu Russian Imperial Stout. Oma pulloni on parasta ennen -päiväykseltään 09/2016, joten todennäköisesti melko tuoretta tavaraa on tarjolla.

Kuten melkeinpä kaikki imperial stoutit, on myös Kiuchin stout väriltään läpinäkymättömän tiiviin mustanruskea. Lasiin lorottamalla olut nostaa päälleen hyvin runsaan ja kohtalaisen kestävän punaruskean vaahdon, joka hiljaa laskeutuessaan jättää lasiin erittäin runsaasti pitsiä.

Tuoksussa tuntuu kärtsää, suklaata ja hentoa lakritsista makeutta, sekä todennäköisimmin kahvipapujen myötä syntynyttä mokkaa ja kahvia. Taustalla häilyy hentoa valkopippuria.

Voimakkaan kärtsäinen makumaailma on yleisilmeeltään suht kuivakka, joskin kielen kärjessä tuntuu voimakkaammin hentoa lakritsista makeutta. Mausta löytyy espressoa, bitteristä kärtsää, jälkiuunileipää, kevyesti hyvin tummaa suklaata ja hentoa savuisuutta. Hyvin pieni, pehmeä ja melko maltillinen hiilihappo sointuu hyvin täyteläisenpuoleisen yleisilmeen kanssa. Katkerohumalointi on hyvin maltillista, mutta tästä huolimatta kokonaisuus on kärtsän johdosta silti mukavan rouhea ja särmikäs.

Voimakas voimakas jälkimaku on kärtsäinen, hennon maanläheinen, hyvin pitkäkestoinen ja hennon lämmin (7%). Kielelle jää reilusti karvautta, mutta ei juuri ollenkaan katkerohumalaa – ainoastaan espressomaista ja hyvin tumman suklaista karvautta.

Tämä japanilainen imperial stoutin ja kahvipavun liitto on ihastuttavan onnistunut ja tasapainoinen tapaus – yleensä stouteissa ja porttereissa on valmiiksi jo sen verran kahvisia ja mokkaisia piirteitä, ettei niiden kohtuullinen alleviivaaminen espressopavuin vaikuta mitenkään huonolta idealta. Vaikea sanoa, kuinka kummoinen tämä stout olisi ollut sellaisenaan, mutta ainakin tämmöisenä kahvituunattuna tekeleenä Espresso Stout onnistuu vakuuttamaan meikäläisen hyvin Kiuchin olutosaamisestia – tähän asti kun japanilaiset oluet ovat onnistuneet jättämään melko kylmäksi. Kyllä siellä kaukoidän saarivaltiossa sittenkin ihan hyvää pienpanimotavaraa osataan tehdä, kunhan vain laatuun jaksetaan panostaa!

Alkon erikoisvalikoima on yleensä tuntunut meikäläisen mielestä aina piirun verran turhan tyyriiltä – myös oluissa, mutta erityisesti viineissä, on tuntunut olevan oma erikoisvalikoimalisänsä, mikä on monesti tehnyt kaikista Arkadian Alkon erikoisuuksista turhan hinnakkaita niiden laatuun nähden. Hitachino Nest Espresso Stout ei kuitenkaan tunnu eroavan juurikaan vastaavan hintaluokan muista stouteista, paitsi korkeintaan edukseen, joten hinnan ja laadun voi tämän oluen tapauksessa sanoa kohtaavan mainiosti. Äsken Alkon nettisivuilta varastosaldoja vilkaistessani totesin olutta olleen tänä aamuna vielä parisenkymmentä kappaletta hyllyssä, joten jos laadukas japanilaisstout sattuu pääkaupunkiseutulaisia oluenystäviä kiinnostamaan, suosittelen pyörähtämään nappaamassa oluen talteen vielä kun sitä saa!

Lyhyesti: Maukas, melko voimakkaan – muttei päällepuskevan tai tasapainottoman – kahvinen imperial stout Japanista.

Arvio: Erittäin hyvä – laadukkain japanilainen stout, mitä olen koskaan maistanut. Tällä hetkellä myös ainoa sellainen. Japanilaisesta vertailupohjasta huolimatta olut pärjää hyvin kansainvälisille kilpakumppaneilleen.

Hinnan (4,98e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Margan Hunter Valley Sémillon 2014

Margan Hunter Valley Sémillon 2014
  • Valmistaja: Margan
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Australia
  • Alue: New South Wales, Hunter Valley
  • Rypäleet: Sémillon (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 119 SEK (~12,59e; Heinäkuu 2015, Systembolaget)
  • Hinta nyt: 119 SEK (Lokakuu 2015, Systembolaget)
Australian hyvin piilotettu aarre on Hunter Valleyn Sémillonista valmistetut valkoviinit – nämä ainutlaatuiset viinit, joista harva on kuullut ja harvempi maistanut.

Sémillon on tunnettu lähinnä raskastekoisia, trooppisen hedelmäisiä valkoviinejä tuottavana lajikkeena, josta esimerkiksi rypäleen kotimaassa Ranskassa valmistetaan todennäköisemmin jälkiruokaviinejä kuin valkoviinejä. Kuitenkin Hunter Valleyssa hommat tehdään jostain syystä täysin toisella tavalla: rypäleet poimitaan piirun verran raakoina, jolloin rypäleisiin ei ole kehittynyt merkittävästi hedelmäisyyttä, mutta happoja on vielä erittäin runsaasti ja sokeriakaan ei ole muodostunut niin paljoa, että alkoholipitoisuus kiipisi 14-15% tuntumaan. Yleensä nämä viinit ovat nuorina juuri sellaisia, kuin raaoista rypäleistä valmistetut valkoviinit voi kuvitella olevan: parhaimmillaan kepeitä ja raikkaan hapokkaita, mutta useimmiten erittäin karuja, tiukkoja ja mitäänsanomattomia. Viinien hienous piilee siinä muodonmuutoksessa, jonka viini kokee kellarissa: raaka Sémillon muuttuu pullokypsytyksen myötä voimakkaan paahteiseksi ja pähkinäiseksi, jopa etäisesti tammiseksi, ja hedelmäisyys saa syvempiä, hunajaisia sävyjä – samalla kun viini pysyy yhtä kepeänä ja raikkaan hapokkaana kuin nuorena. Hunter Valley Sémillonia ei siis kuulu juoda nuorena, vaan vasta vähintään 5-6 vuoden ikäisenä, mieluiten iäkkäämpänä.

Joten tästä syystä päätin ottaa pitkästä aikaa nuoren Hunter Valley Sémillonin kokeiluun. Näitä pulloja löytyi Systembolagetista, joten ostin kerralla kolme pulloa testattavaksi – yhden nyt, yhden n. 5 vuoden päästä ja yhden n. 10 vuoden iässä korkattavaksi.

Näin nuorella ja omalla tapaa raa'alla viinillä on yllätyksettömästi todella neutraali ja vetinen, vain hennon vihertävä väri.

Tuoksussa tuntuu reippaasti Chablis-henkistä, hennon ruutista mineraalia ja kukkaisuutta, kevyttä sitrushedelmää, hentoa viheromenaa ja aavistuksen verran alikypsien rypäleiden tuomaa, vegetaalista yrttisyyttä.

Hyvin kepeä ja tuntuvan hapokas maku tarjoaa kirpeää, mutta samalla jo kohtalaisen kypsää sitrushedelmää, kevyttä savuisuutta, bitteristä omenankuorta, hentoa mausteisuutta ja aavistuksen vihertävää vegetaalisuutta, joka taittuu paikoin häivähdykseksi vihreää chiliä.

Kirpakka ja tuntuvan hapokas jälkimaku on karhea, tuoreen sitruksinen, hennon mausteinen, aavistuksen chilimäinen ja kestoltaan melko lyhyt.

Kuten osottaa saattoi, ei vuoden ikään ehtinyt Hunter Valley Sémillon tarjonnut vielä juuri mitään mielenkiintoista. Viini on kyllä kepeä, raikas ja hapokas, mitkä ovat kaikki mielestäni hyviä piirteitä viinissä kuin viinissä, mutta hedelmän loistaessa lähes tyystin poissaolollaan, on kokonaisuus lähinnä vain jäntevä runko ilman substanssia.

Viini meni ihan passelisti feta-quinoa-salaatin kyljessä, mutta mitään uutta tai mielenkiintoista viini ei onnistunut kokonaisuuteen tuomaan. Nyt juotavaksi näitä viinejä ei varsinaisesti kannata siis hommata, sillä tällöin viineistä ei saa juuri mitään irti – sen sijaan suosittelen lämpimästi tekemään kuten itse tein, eli hommaamaan muutaman pullon kellariin kypsymään ja ihastelemaan viiniä sitten, kun se on saanut riittävästi ikää. Nuorille Hunter Valley Sémilloneille on tyypillistä varsin kohtuullinen hinta, joten useamman pullon ostaminen ei ole yleensä mikään suuri taloudellinen takaisku.

Lyhyesti: Erittäin hapokas, kepeä, karu ja yksiulotteinen Hunter Valleyn Sémillon, jossa hedelmää saa toden teolla etsiä. Kellariin.

Arvio: Keskinkertainen – yleensä sanotaan, että viinikellari ei ole mikään maaginen sairaala, jossa keskinkertaisista viineistä tehdään maagisia; jos viini on nuorena vaatimaton, se ei iän myötä muutu mielettömäksi. Noh, Hunter Valley Sémillon on esimerkillinen poikkeus tähän sääntöön. Palataan asiaan myöhemmin.

Hinnan (~12,59e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.