Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.8.12

Jaboulet Côte Rôtie Les Jumelles 2006

Jaboulet Côte Rôtie Les Jumelles 2006
  • Valmistaja: Paul Jaboulet Aîné
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Côte-Rôtie
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Pohjois-Rhône, Côte-Rôtie
  • Rypäleet: Syrah (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 49,70e (Elokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 52,20e (Tammikuu 2014, Alko)

Pohjois-Rhône, Syrahin kehto. Siinä missä paahteisen kuuman Etelä-Rhônen punaviinit ovat usein Grenache-vetoisia sekoiteviinejä, ovat viileämmän Pohjois-Rhônen vastaavat lähes yksinomaan Syrah-viinejä – joistakin saattaa löytyä myös pieni osa valkoista Viognieria. Toinen merkitsevä ero näiden viinien välillä on hinta – siinä missä useimmat etelä-rhônelaiset ovat melko edullisia ja nuorena nautittavia, ovat usein kypsytystä hyvin kestävät ja usein myös jossain määrin kaipaavat pohjois-rhônelaiset edullisimmillaankin juuri ja juuri kohtalaisen hintaisia, huomattavan osan ollessa varsin kovankin hintaista; toistasataa euroa tuoreesta vuosikerrasta ei ole mitenkään harvinaista.

Pohjois-Rhônen Côte-Rôtie on Syrah- ja Syrah-Viognier-viineistään tunnettu viinialue, jonka viinit usein nautitaan hieman iäkkäämmänpuoleisina, mikä näkyy mm. tässä Alkon perusvalikoiman ainoassa alueen edustajassa, joka saapui valikoimiin kevättalvella vajaan kuuden vuoden ikäisenä. Ihmetelläänpä, minkälainen tapaus tällä kertaa on kyseessä.

Väriltään viini ei ole niin tumma kuin olisi voinut Syrah'lta odottaa; kokonaisuus on kevyesti, mutta melko selvästi läpinäkyvänpuoleinen. Sävy on tumma ja keskimääräistä vanhemmasta iästä kielii kevyt punarusehtavuus.

Tuoksu on selvästi Pohjois-Rhônen viinin: nenään leijailee karpalon ja hennon tammen ohella kevyttä savuista maamaisuutta, rasvaista lihaisuutta ja aavistus tapenadea – mausteista oliivisuutta.

Maussa on sekä särmää että eleganssia: niin kirpeätä hapankirsikkaa kuin kypsää, tummaa kirsikkaa tarjoileva maku ei rävähdä heti kielellä värisuoraksi, vaan hiipii salakavalasti täyttämään suun. Makumaailmaa komppaavat savuisuus, hillitty ja hyvin integroitunut tammi, sekä paahdettu mausteisuus. Viini on selvästi viileän ilmaston Syrah, sillä uuden maailman Shiraz-viineistä tuttuä hilloa ja läskiä viinistä ei löydy lainkaan; happoja ja tanniineja löytyy, mutta ne ovat hyvässä harmoniassa hedelmän kanssa. Jopa niinkin hyvin, että viini vaikuttaa melkoisen pyöreältä, helpostilähestyttävältä ja huolettomalta edustaakseen yhtä maailman korkeimmalle arvostettua punaviinialuetta. Vaikka tanniineissa löytyy, soisin viinissä jopa olevan happoja enemmänkin; selkäranka löytyy vallan helposti, mutta kokonaisuudelta tuntuu puuttuvan hieman ryhtiä.

Jälkimaku on vaikuttava: kevyt savuisuus ja morellokirsikkainen aromikkuus jatkuu kielellä erittäin pitkään hapokkuuden tullessa erinomaisesti esiin nostaen vettä kielelle.

Onko Pohjois-Rhône siis maineensa arvoinen, tuottaako se hyviä viinejä? Jälleen kerran tämä osoittaa, että totta maar. No, onko tämä sitten hintansa arvoinen? Ehei.

Les Jumelles on oikein upea viini, mutta viiden kympin hintalapulla saa viiniltä odottaa jo aika paljon. Sen sijaan tämän viinin Akilleen kantapää on sen väliinputoajamainen vaikutelma: se vaikuttaa lähteneen vallan hyvin kehittymään, mutta nykyisellään se ei oikein vielä vakuuta: kokonaisuus tuntuisi kaipaavan lisää vuosia. Sen sijaan rakenteen puolesta ei hirveän pitkään sitä uskaltaisi kypsytellä, muutamia vuosia korkeintaan, vaikka tuhti hedelmä todennäköisesti kantaisikin pidempään. Pohjois-Rhônelaiset usein maksavat kuin synti, mutta tällä kertaa odotukset eivät saa aivan vastinetta rahoilleen – hinnasta kymmenen-viisitoista euroa pois, ja kyseessä olisi selvästi rahansa arvoinen ostos. Kun katselee kuinka erinomaisia viinejä jo Alkosta irtoaa kolmen kympin kieppeiltä – ulkomaista nyt puhumattakaan – on Les Jumelles turhan kovassa seurassa.

Lyhyesti: Pehmeänrunsas, aromikas ja tyylikäs viileän ilmaston Syrah, jonka optimaalisin nauttimishetki lienee n. 8-9 vuotta vuosikerrasta.

Arvio: Tyylikäs – Les Jumelles on melko iso viini, jossa on sen koosta huolimatta siroa eleganssia ja viehkeyttä. Viini ei tee rotevuudestaan isoa numeroa, vaan se antaa kokonsa tulla huomatuksi varsin vaivihkaa. Silti mitenkään fantastista elämystä se ei onnistu tarjoamaan, vaan se tuntuisi kaipaavan lisää joko napakkan hapokasta nuorekkuutta tai iän tuomaa kehittyneempää, monisyisempää aromikkuutta. Tällä hetkellä se tuntuu olevan vielä välivaiheessa, jossa ei saa selvää, onko kyseessä lintu vai kala.

Hinnan (52,20e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

29.8.12

Boutari Samos

Boutari Samos
  • Valmistaja: Boutari
  • Tyyppi: Väkevöity viini, jälkiruokaviini, PDO Samos
  • Maa: Kreikka
  • Alue: Samos
  • Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 6,50e / 8 cl (Elokuu 2012, Ravintola Grekkos, Kemi)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Kemin reissullamme pysähdyimme syömässä Kemin oletettavasti ainoassa kreikkalaisravintolassa, Grekkoksessa. Vaikka ravintolan puitteet ovat mitä ovat, on ravintolan annoskoko varsin riittoisa ja ruoka maittavaa, mikä teki reissusta varsin miellyttävän. Ateriamme lopuksi tilasimme lasilliset jälkiruokaviiniä; parempi puoliskoni tilasi lasillisen Commandaríaa, itse tilasin makeata Samosin Muscat'ta.

Samoksen saari tunnetaan Kreikan viinimaailman helmenä erityisesti juuri Muscat-viineistään, joista leijonanosa on joko makeita jälkiruokaviinejä tai makeita väkevöityjä viinejä. Tämä viini on vin de liqueur, eli ennen viinin käymistä väkevöity viini.

Väriltää viini on kauniin oljenkeltainen. Tuoksu on hyvin elegantti ja vivahteikas, tarjoillen runsaasti kukkia, vanilliinia, simaa ja jopa sitruuna-Fairya.

Maku on hyvin makea ja keskitäyteläinen, mutta vähäisistä hapoistaan johtuen hieman lattea. Tälle latteudelle on kuitenkin vastapainona runsas ja miellyttävä aromikkuus: kielellä pyörii sitrusta, sitruunakaramelleja, vaniljaa, hunajaa, kukkia ja mehiläisvahaa. Yleisvaikutelma on hunajainen, liköörimäinen ja erittäin miellyttävä, viini on selvä muskattiviini, mutta hyvin toisenlainen verrattuna esimerkiksi pitkään kypsyneisiin ja hieman hapettuneisiin Portugalin Moscateleihin, Italian makeisiin ja kupliviin Moscato-viineihin tai selvästi kuivempiin Alsacen Muscat-viineihin. Tämä on selvästi nuorta ja eloisaa, muttei niinkään raikasta ja pirteätä, vaan eleganttia ja hillittyä.

Jälkimaku on hieman vaimeahko ja lyhytkestoinen, lähinnä makeahko ja kevyen hunajainen.

Viini on varsin tyylikäs ja aromikas, mutta kärsii hieman hyvin kypsien Muscat-rypäleiden Akilleen kantapäästä: matalasta hapokkuudesta. Viinin aromikirjo on vaikuttava ja kaikin puolin miellyttävä, mutta siitä puuttuu voimaa, jonka runsaan hapokkuuden tuoma napakkuus olisi hyvin voinut paikata. Nyt kyseessä on hieman latteaksi ja vaisuksi jäävä aromipommi, joka jäi vertailussa selvästi kakkoseksi jo aiemminkin erinomaiseksi todetulle Commandaríalle, joka on aromikkuudeltaan hieman yksiulotteisempi ja suoraviivaisempi, mutta selvästi myös napakampi ja tasapainoisempi.

Ei tämä ole huono viini missään nimessä, mutta se kaipaa selvästi runsasta viilennystä ja silloinkin viinin hapot ovat melko vaatimattomia. Jos viiniä ei halua nauttia sellaisenaan, lienee paras kumppani viinille joku melko hillityn makuinen jälkiruoka, jossa ei ole mitään, mihin tarvittaisiin tukevampaa hapokkuutta (rasvaa; hapokkaita hedelmiä / marjoja). Todennäköisesti viini kuitenkin toimii parhaiten ruokaa ennen sellaisenaan tarjoiltuna aperitiviinia.

Lyhyesti: Runsaan aromikas, hunajaisen kukkea, makea ja nuorekas Muscat, joka kärsii hieman matalan hapokkuuden aiheuttamasta latteudesta.

Arvio: Tyylikäs – viini on vallan maistuva esitys, mutta kuitenkin sen tasapaino on selvästi hakusessa; viini pelaa selvästi enemmän aromien syvyydellä kuin harmonisella kokonaisuudella. Hieman runsaammalla hapokkuudella olisi tämä viini hyvin viilennettynä varsin kelpo tavaraa.

Hinnan (6,50e) ja laadun suhde: Ravintola Grekkosissa 8 cl lasillinen oli kohtuullisen hintainen.

Paul Masson California White

Paul Masson California White
  • Valmistaja: Paul Masson Mountain Winery
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia
  • Rypäleet: ?
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 7,48e (Elokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 8,39e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuorossa Paul Massonin tunnistettavassa karahvissa kulkeva, vuosikerraton tusinaviini.

Väri on melko kellertävä, aavistuksen vihreänsävyinen. Tuoksu on erittäin yllätyksetön: se on kevyenpuoleinen ja hillitysti raikkaan hedelmäinen, tarjoillen kevyttä omenaa ja sitrusta. Yhtään enempää nuuhkiessa hedelmän alta paljastuu hento, mutta selvä kynsilakanpoistoaineen aromi.

Maku on melko kevyt ja neutraali, mutta yllättäen paljon raikkaampi ja kuivempi kuin olin ennakko-odotusteni perusteella osannut odottaa. Maussa on kevyttä, kypsän makeata hedelmäisyyttä, hapanta omenaa ja sitrusta. Makumaailmaa kuitenkin vaivaa jo tuoksusta tuttu asetonisuus. Viini on kuitenkin yllättävän kuiva ja ryhdikkään hapokas vuosikerrattomaksi bulkkiviiniksi. Olen yllättynyt.

Jälkimaku on tylsä, lyhyenpuoleinen, kevyen omenainen, asetoninen ja hieman alkoholisen lämmin.

Ruoan kanssa hedelmäisyys korostui hieman, mutta asetoni ja alkoholi selvästi enemmän. Sellaisenaan viini on todela kasvoton, etäinen, tylsä ja vaisu; ruoan kanssa kaikkea muuta kuin miellyttävä. What's the point?

Annoin viinin lämmetä lasissa jonkin aikaa, jos hedelmä olisi sillä tullut paremmin esiin, sillä olihan viini hyvin viilennetty – puteli napattiin jääkaapista kun herrasväki istuutui pöytään.

Tuoksussa hedelmä tuli hieman tuntuvammin esiin, mutta lämmettyään viini alkoi yhä enemmän muistuttaa ennakko-odotusteni luomaa kuvaa: viileänä korostunut raikkaus ja hapokkuus haipuivat tiehensä, viiniin tuli jäännössokerin (12 g/l) makeutta ilman varsinaista hedelmäisyyttä ja kokonaisuus muuttui entistä raskaammaksi ja persoonattomammaksi.

En kyllä oikein vakuuttunut tämän viinin kanssa juuri mistään muusta, kuin siitä että näistä helpostitunnistettavista karahvi-pulloista kannattaa jatkossakin pysyä erossa. Kyllähän tätä hörppi ruoan kanssa, mutta ruokajuomana tämä ei ollut juuri vettä kummempaa. En voi suositella viinin ystäville sen enempää kuin viinin vihaajillekaan. Kenelle tämä muka tarjoaa mitään?

Lyhyesti: Todella persoonaton, vaisu ja mitäänsanomaton viini, jota vaivaa niin tuoksun kuin maun asetonisuus. Viileänä raikkaampi, muttei silloinkaan kovinkaan tasapainoinen.

Arvio: Huono – ei tämä vielä surkea tai ala-arvoinen tapaus ole, sillä kyllähän tämän viiniksi tunnistaa, eikä tämän juominenkaan mitenkään kauheata ole. En vain ymmärrä saako kukaan tästä mitään mitä ei saisi kuuden euron viinistä?

Hinnan (8,39e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

21.8.12

Guerrieri Rizzardi Soave Classico Costeggiola 2010

Guerrieri Rizzardi Soave Classico Costeggiola 2010
  • Valmistaja: Guerrieri Rizzardi
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Soave Classico
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Soave, Soave Classico
  • Rypäleet: Garganega, Chardonnay
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,60e (Toukokuu 2012,
    Guerrieri Rizzardi Direct Sale, Bardolino, Italia)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Toukokuussa teimme viikon reissun Venetoon, tarkoituksenamme ihmetellä hieman paikallista kulttuuria, elämää, ruokaa ja viiniä. Kaikki osa-alueet tulivat hyvin tyydytetyiksi, mutta viimeisenä päivänä ennen lähtöämme huomasin, että matkalaukkuni oli yhden Soaven verran vajaa – eihän voi tehdä reissua Veneton maakuntaan tuomatta sieltä pulloa alueen (ja koko Italian) kuuluisinta valkoviiniä!

Bardolinossa pyöriessämme silmiini oli osunut mielenkiintoisen oloinen viinimyymälä: bardolinolaisen viinitalo Guerrieri Rizzardin oma tarhanmyymälä kaupungin keskustan etelälaidalla, joka oli onnistunut aina olemaan kiinni lähistöllä ollessamme. Kuitenkin viimeisenä päivänä ajattelin että pitää se vielä kerran käydä tarkistamassa, ja olihan se lopulta oikeaan aikaan auki (aukioloaikojen tarkastaminen ja ylöskirjaaminen ei siis missään nimessä voinut tulla kuuloonkaan...), joten tarjontaa sen kus ihmettelemään!

Mielenkiintoisimmaksi tapaukseksi valkoviinipuolella osoittautui alustavasti Costeggiola, viinitalon yhden viinitarhan Soave Classico, jota sitten pyysinkin vaikuttavilla italiankielen taidoillani maistiaisen. Maistiaisen perusteella kyseessä vaikutti olevan hyvin kypsänpuoleinen, mehevän aromikas laatu-venetolainen, joten ostin yhden pullon mukaan – alle kympin hintalapulla viini kun ei ollut ainakaan hinnalla pilattu. Lisätietona kerrottakoon takaetiketin mainitsevan että viini on pullote 595 / 20 000.

Costeggiola on väriltään tasaisen vihreänkeltainen. Makeassa tuoksussa on hyvin paljon aromikkuutta ja kypsiä hedelmiä: ensivaikutelma tuo mieleen säilykepäärynöitä ja hunajaa, mutta pian sekaan tulee myös kuivattuja olkia, persikkaa, yrttejä ja hentoa savuisuutta.

Maultaan viini on hyvin runsas ja kypsän mehevä, aromikirjo on vaikuttavan vivahteikas, tarjoillen makeankypsiä trooppisia hedelmiä, yrttejä, etäisesti Chablis'n mieleen tuovaa viheromenaisuutta, sakkakypsytyksestä kielivää syvyyttä ja mausteisuutta. Viini on suussa paksuhko, muttei varsinaisesti raskaan oloinen. Melko tukeva alkoholi (13%) kuitenkin onnistuu leikkaamaan hieman täyteläisen rungon läpi maussa. Hapokkuutta on kohtalaisesti, eli viinissä on rakennetta ja napakkuutta, mutta saisi olla silti hieman enemmänkin – hedelmäisyys on runsaudessaan melko dominoivaa sorttia.

Jälkimaussa tulee esiin tuoksusta tuttua, kevyen savuista mineraalia, hieman bitterisiä yrttejä, hentoa hunajaisuutta ja veden kielelle nostavaa hapokkuutta. Yleisvaikutelma jatkuu kielellä melko pitkään. Ilahduttavasti keskimaussa hieman läpitunkeva alkoholi ei tuo häiritsevän lämmintä hehkua jälkimakuun.

Viini on kokonaisuudessaan ihastuttavan puhdaspiirteinen ja runsaan aromikas Soave Classico, jossa tammea ei olla päästetty häiritsemään kokonaiskuvaa, vaan viini pelaa hienosti hedelmän omilla aromeilla. Tyylillisesti viini on selvästi hyvin kypsästä päästä, muistuttaen lähinnä italialaisten tulkintaa saksalaisesta Spätlese-viinistä. Alkon valikoimasta lähin mielleyhtymä tähän onkin Anselmin San Vincenzo, joskin tässä viinissä ei ollut käytännössä ollenkaan siitä tuttua keltaluumuisuutta, mutta sen tilalla oli niin runsaampaa aromipalettia kuin tymäkämpää alkoholisuutta. Viini ei siis muistuta juuri ollenkaan esimerkiksi Pieropanin tai Suavian rutikuivia, ryhdikkäitä ja särmikkäitä Soaveja.

Vaikka viinissä tuntui olevan niin turhan vähän happoja kuin turhan paljon alkoholia, oli lopputulos silti vallan positiivinen. Se mikä rakenteessa menetettiin, saatiin takaisin mielenkiintoisessa, selvästi aluetta edustavassa ilmaisussa. Eikä rakenne kuitenkaan muistuttanut vielä monia uuden maailman ylikypsiä ja löysän rakenteettomia viinejä, vaikkakin raikkaimmista ja ryhdikkäimmistä Soaveista jäätiinkin jälkeen.

Pähkinänkuoressa viini oli oikein kelpo tuliainen ja erityisesti hintaansa nähden vallan erinomainen ostos. Vaikka alkoholi puskikin hieman läpi italialaisen salviapastan kumppanina, pelasi aromimaailma erinomaisesti ruoan kanssa yhteen ja lopussa kaikki asianosaiset olivat onnellisia.

Lyhyesti: Kypsän mehevä, aromikas, moniulotteinen ja täyteläinen Soave Classico, jonka suurimmaksi heikkoudeksi paljastuu tukevanpuoleinen alkoholisuus.

Arvio: Miellyttävä – varsin tyylikäs, vivahteikas ja täyteläinen esitys, jossa maistuu hienosti terroir; tämän makuista Garganegaa ei voi olettaa maistavansa Soave Classicon ulkopuolelta.

Hinnan (9,60e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo 2010

Pinot Noir Reserva del Fin del Mundo 2010
  • Valmistaja: Bodega del Fin del Mundo
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Argentiina
  • Alue: Patagonia
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 12,37e (Elokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 13,99e (Tammikuu 2014, Alko)

Seuraavana vuorossa viiniä maailman laidalta, Patagonian eteläkärjestä. Tämä alue on ansaitusti Fin del Mundo, "maailman laita" – etelään aukeavan meren jälkeen seuraava manner on ikijään peittämä Etelänapamanner. Patagonia on muita Argentiinan viinialueita viileämpi alue, minkä johdosta alueella ollaan erikoistuttu viljelemään viileässä viihtyviä lajikkeita, erityisesti Pinot Noiria, jollainen tällä kertaa onkin myös arvioitavana.

Väriltään viini on syvän viininpunainen ja paksuhko; ei erityisesti siis tyypillisen ohuen hailakka Pinot Noir. Pelkän värin perusteella en kyllä osaisi arvata käytettyä lajiketta oikein. Tuoksu on muheva ja maanläheinen, runsaan punamarjainen – erityisesti kepeän karpaloinen – ja hieman alkoholinen, mukana on myös kevyttä savuisuutta, palanutta tammea ja aavistus mansikkaisuutta. Tuoksultaan Fin del Mundo on selvästi uuden maailman Pinot Noir, vaikkei ilahduttavasti olekaan oikeastaan ollenkaan hilloinen.

Uuden maailman Pinot Noir -käsitykseni vain vahvistuu suussa: viinistä puuttuu hyvän perinteisen Pinot'n napakkuus ja eloisuus. Sen sijaan se on suussa melko pehmeä ja runsaanpuoleinen. Tyyliltään viini ei onneksi kuitenkaan ole missään nimessä sellainen onneton, mehumainen Pinot, joka on lähinnä häpeäksi kaikille muille maailman Pinot Noir -viineille; tämmöisiä on tullut ikävän paljon vastaan erityisesti Etelä-Amerikasta ja Australiasta. Rakenteessa on kuitenkin kohtalaista hapokkuutta ja selkärankaa.

Maultaan tämä keskitäyteläinen viini on maanläheinen ja kevyesti tammisen mausteinen, seassa on myös kypsiä tummia marjoja, cocktailkirsikkaa ja aavistus vaniljaisuutta. Runsaudestaan ja mausteisuudestaan huolimatta viini on melko helppo ja harmiton, kuitenkin myös ihan maistuva ja sopivan aromikas viini seurusteluun tai kevyemmille ruoille.

Keskipitkä jälkimaku on maamainen, savuinen, kevyen hapokas, paahteisen tamminen ja hennon karpaloinen. Tuoksussa esillä ollut holi ei ilahduttavasti leikkaa juurikaan läpi keski- tai jälkimaussa. Viini ei herätä suuria tunteita, mutta on kuitenkin vallan kelvollinen uuden maailman Pinot. Fin del Mundon vahvuus lienee siinä, että useimmat Eurooppalaiset Pinot Noirit ovat ensisijaisesti kelpo ruokaviinejä, kun taas tämä on sellaisenaankin toimiva esitys – viini ei kerjää ruokaa hapokkuutta pehmentämään tai aromeja korostamaan.

Olisin odottanut paljon raikkaampaa ja kepeämpää Pinot'ta viileäksi mainostetulta Patagonian eteläkärjeltä. Ei tämä ollut semmoinen mehevä, keitetyn ylikypsä uuden maailman Pinot, jota kuumimmilla alueilla tuotetaan, mutta viileämpää ilmaisua olisin kyllä odottanut. Viini on ihan maistuva kepeämmän pään seurusteluviini ja arkinen vaihtoehto punaiselle kalalle, vaalealle lihalle tai pataruoille. Yleisesti se on vähän geneerinen ja unohdettava, mutta hoitaa asiansa moitteetta eikä hierrä tai herätä vastalauseita. Reilun kympin Etelä-Amerikan Pinot Noiriksi ihan kelpo tapaus. Enempi hintaa tuntuisi jo huijaukselta.

Lyhyesti: Mehevämmänpuoleinen, melko aromikas, pehmeä ja helponpuoleinen uuden maailman Pinot, joka on ihan hyvin tehty mutta kuitenkin melko yllätyksetön ja unohdettava tapaus.

Arvio: Hyvä – jos tarvetta on keskitäyteläiselle, helpolle ja arkiselle peruspunaviinille, jonka ei tarvitse sen kummemmin hetkauttaa, on Fin del Mundon Pinot ihan toimiva tapaus.

Hinnan (13,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Joseph Scharsch Altenberg de Wolxheim Riesling 2009

Joseph Scharsch Altenberg de Wolxheim Riesling 2009
  • Valmistaja: Domaine Joseph Scharsch
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace Grand Cru Altenberg de Wolxheim
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace, Bas-Rhin, Wolxheim
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 24,50e (Kesäkuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 25,10e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
No niin: nyt löytyisi blogista maistettava viini, vaikka vuoden jokaiselle päivälle – vaikka blogilla onkin ikää vasta kolme neljännesvuotta (tähän on tosin ollut apuna blogin aloitushetkellä pöytälaatikoista löytyvät ~sadan viinin muistiinpanot.)

Tämä viini päätyi kaappiini lähinnä siksi, että kirjoittaessani aikaisemmasta Joseph Scharschin viinistä tuossa alkukesästä, kehui kaimani mainiosta Repository-blogista kyseistä tuottajaa sen verran, että mielenkiinto tätä kohtaan heräsi melko nopeasti. Viikon sisällä olinkin jo ottanut selvää mistä tätä tällä kertaa arvostelussa olevaa, laatikoittain myytävää tilausvalikoiman viiniä olisi hyllyssä, jotta voisin ostaa vain yhden pullon kuuden sijaan (Arkadian lippulaivamyymälästähän sitä sitten löytyi, melko yllätyksettömästi.) Eipä kestänyt kauaa kun olin myös pyörähtänyt siellä kuittaamassa yhden mukaani.

Viini on tuottaja Joseph Scharschin lippulaivatuote, eli se tulee Alsacen alueen korkeimman luokituksen, Grand Crun, saaneen Altenberg de Wolxheimin viinitarhan rypäleistä. Näitä Grand Cru -tasoisia viinitarhoja on tällä hetkellä yhteensä 51 kappaletta Alsacessa, joista valtaosa on keskittynyt melko tiiviille alueelle Haut-Rhinin alueelle Etelä-Alsacessa. Sen sijaan tämä Wolxheimin kylä sijaitsee Bas-Rhinin alueella, Pohjois-Alsacen viinialueen pohjoisrajan tuntumassa, ollen siis yksi pohjoisimpia omalla nimellään (lieu-dit) kulkevia Alsacen viinitarhoja.

Lasissa viini on lähes hohtavan neonvihreä, hieman kellertävä. Tuoksu on oikein antava, tarjoillen kypsänmakeita, trooppisia hedelmiä, kevyttä mineraalia, aavistuksen mandariininkuorta ja hennosti orastavaa petrolia.

Maku on runsas, intensiivinen, melko mausteinen ja hennon vahamainen. Tyyliltään Altenberg on hyvin viilennettynäkin enemmän runsas, pehmeä ja kypsä Riesling kuin karu ja viiltävän hapokas – toki vain verrattuna yleisesti melko raikkaisiin ja hapokkaisiin Rieslingeihin. Happoja viinissä kuitenkin on melko runsaasti, runsas hedelmä vain on melko tukevaa sen rinnalla. Yleisvaikutelmaltaan viini on syvä ja aromikas, hieman painavakin, mutta kokonaisuus on hyvin tyylikäs ja harmoninen; mausta on vaikeata erottaa mitään erityisiä komponentteja, kaikki tuntuvat sulautuvan yhdeksi, kompleksiksi ja leveäksi aromikirjoksi. Kohtuullinen jäännössokeri (7 g/l) lienee merkittävin tekijä viinin runsaassa suutuntumassa, minkä lisäksi se myös korostaa hedelmäisyyden makeata trooppisuutta, tekemättä viinistä varsinaisesti puolikuivaa. Yleisvaikutelmaltaan viini on melko kuiva, mutta raikkaan ja ryhdikkään Rieslingin tilalla tarjoillaan vivahteikasta, täyteläistä ja maukasta Rieslingiä.

Keskipitkä jälkimaku on kevyen mausteinen, hapokkuus ja makea hedelmäisyys yhdistyvät kielellä hienosti vivahteikkaaksi sitruunamarmeladisuudeksi raikkaan mineraalisuuden puhdistaessa suuta.

Scharschin GC Riesling toimi vallan erinomaisesti maukkaana seurusteluviininä ilman sen kummempia purtavia. Tosin näin aromikas ja intensiivinen viini on helppo yhdistää myös moniin runsaampiinkin ruokiin, erityisesti kun viinin hillitty makeus kestää jopa hieman tuntuvampaakin mausteisuutta tai tulisuutta – tosin kannattaa yhdistelmässä muistaa, että tämä viini ei ole yhtä voimakkaan hapokas kuin monet muut elsassilaiset, eli paksuimmat ja rasvaisimmat ruoat saattavat lähteä liiskaamaan viiniä alleen. Vastavuoroisesti viini ei kaipaa hapokkuuden hillitsemiseksi pitkää kypsytysaikaa, vaan se on varsin hyvin lähestyttävässä kunnossa nyt, 3-vuotiaana.

Viini ei ollut tyyliltään sellainen mitä olisin odottanut (raikkaampi, napakampi, hillitympi), mutta aromien runsaus ja syvyys yhdistettynä sopivaan intensiivisyyteen ei jättänyt missään nimessä kylmäksi. Tässä oli havaittavissa jo pientä mörssärihenkeä, mutta viini onnistui silti tarjoilemaan kaiken ballerinan eleganssilla, joten selvästi plussan puolelle jäätiin. Hieman tuhdinpuoleinen, mutta tyylikäs tapaus.

Lyhyesti: Erittäin runsas, täyteläisenpuoleinen, aromikas ja tasapainoinen Alsacen Grand Cru Riesling, joka kallistuu enemmän mehevän hedelmäisyyden kuin karun hapokkuuden puoleen.

Arvio: Erittäin hyvä – viinin hillitty, mutta riittoisa hapokkuus yhdistettynä mehukkaaseen ja harmoniseen hedelmäisyyteen teki viinistä erittäin maittavan esityksen ihan sellaisenaan, seurusteluviininä. Sen sijaan tuntui, että parhaimpiin Saksan ja Alsacen Rieslingeihin verrattuna se viimeinen silaus, persoonallisuuden potku jäi puuttumaan.

Hinnan (25,10e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

19.8.12

Más Amor 2011

Más Amor 2011
  • Valmistaja: Franck Massard
  • Tyyppi: Roséeviini, DO Catalunya
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia
  • Rypäleet: Grenache (45%), Carignan (40%), Sumoll (15%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 6,50e / 12 cl (Elokuu 2012, Vin-Vin, Helsinki)
    12,40e (Viinitie)
  • Hinta nyt: 16,98e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
Vuodenvaihteessa Franck Massardin kaikin puolin miellyttävä Humilitat Priorat onnistui tekemään vaikutuksen allekirjoittaneeseen; viiniä maistaessa tuli tehtyä mentaalinen muistilappu notta tästä viinintekijästä olisi tiedettävä vähän enemmänkin. Noh, Helsingin uudessa tulokkaassa, Vin-Vinissä, alkukesästä pyörähtäessäni silmiini osui tyyliltään varsin tutun näköinen etiketti roséepullon kyljessä. Tarkempi tutkailu paljastikin viinin Massardin tekosiksi, mutta tilanteet eivät vain ole olleet sopivia roséeviinille. Sen sijaan tässä viikonloppuna tuli juuri sopiva sauma tutustua viiniin: reilu parikymmentä minuuttia odottamista ja Vin-vin naapurissa! Win-win!

Väriltään viini on hohtavan oranssi, tuoden mieleen laimean version Italian jokapaikan-katkerosta, Aperolista. Tuoksu on houkuttavan puhdaspiirteinen ja runsas; aluksi kukkea ja hyvin valkoviinimäisen sitruksinen, mutta rupeaa tarjoilemaan runsaampaa marjaisuutta auetessaan ja lämmetessään, erityisesti metsämansikkaa ja valkoherukkaa.

Maultaan viini on selvä rosée, eikä hailakka ja mehukas melkein-punaviini: mehevässä mutta hillityssä maussa on hieman makeata, tuoretta mansikkaa, maustetta, kypsänmakeita sitruksia ja hyvin kevyttä bitteriä. Hyvin viileänä hapokkuus on oikein hyvässä tikissä, mutta viinin lämmetessä lasissa viini kerää enemmän lihaa luiden ympärille ja hapokkuus jää paljon selvemmin taka-alalle. Hapokkuus on kuitenkin loppuun asti hyvin tasapainossa viinin hedelmän ja erityisesti sen makeuden kanssa, eikä viini pääse missään vaiheessa käymään liian meheväksi tai löysäksi – vaikkakin muuttuukin lämmetessään selvästi raskaammanpuoleiseksi.

Jälkimaku on maukkaan marjaisa mutta hieman lämmin ja lyhyehkö.

Yleisvaikutelmaltaan viini on kuitenkin perinteisen yksinkertainen ja mutkaton rosée: se ei turhia himmaile tai viivyttele, vaan tarjoilee annettavansa heti kättelyssä. Más Amor ei ole upea rosée, mutta kaikin puolin miellyttävä ja maistuva tapaus. Juuri sellainen, jota voi hyvin jäähdytettynä siemailla lämpimässä ja painostavan kosteassa elokuun illassa. Ei tämä Humilitatia hakannut, mutta pitää edelleen herra Massardin silmissäni varsin pätevän oloisena heppuna kaitsemaan viiniköynnöksiä.

Lyhyesti: Mutkaton, maistuva, tasapainoinen ja kaikin puolin hyvin tehty arkirosée.

Arvio: Erittäin hyvä – tässä on viini, joka ei aseta rimaa liian korkealle, jotta se onnistuu handlaamaan osa-alueensa näppärästi. Se on siis kaikin puolin näppärä yleisrosée kesäisille ruoille, mutta ennen kaikkea hyvin viilennettynä vallan erinomainen siemailurosée lämpimään kesäiltaan.

Hinnan (6,50e) ja laadun suhde: Vin-vinissä 12cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen, suosittelen tutustumaan.
Hinnan (12,40e) ja laadun suhde: Hyvä – vielä kun saisi Alkosta samalla hinnalla.
Päivitys: tuote saapui Alkoon huhtikuussa!
Hinnan (16,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Hardys VR Chardonnay 2011

Hardys Varietal Range Chardonnay 2011
  • Valmistaja: Hardys
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Australia
  • Alue: South Eastern Australia
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 7,48e (Elokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 7,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Hardys-viinitalon VR- ja Bin-sarjojen viinit lienevät tuttuja jokaiselle "hintatietoiselle" kuluttajalle. Ne edustavat Alkon kyykkyviinivalikoimaa – sieltä selvästi edullisimmasta päästä. Kun näitä harrastavat jaksavat aina hehkuttaa miten mainioita nämä viinit ovat, etenki hintaansa nähden, herää väistämättä mielenkiinto niitä kohtaan. Katsotaanpa nyt minkälaista herkkua seitsemällä ja puolella eurolla saa.

Väri on aavistuksen vihertävää sävyä lukuun ottamatta tasaisesti kirkkaan keltainen. Ensivaikutelma tuoksusta on hyvin vaisu, mutta oletan sen johtuvan viinin lähes jääkaappikylmästä lämpötilasta, joten annan sen lämmetä hieman. Viinin tuoksu ei kuitenkaan missään vaiheessa varsinaisesti "avaudu", vaan se pysyy hyvin vaisuna ja tukkoisena alusta loppuun. Tuoksussa on pääasiassa paljon erilaisia makeita trooppisia hedelmiä, sekä tunkkaista, hennosti kermatoffeeseen vihjaavaa tammea.

Maku on vaimea, hapahko ja neutraali. Tammisuutta ei ole paljon, mutta se tuntuu jotenkin epäluonnollisen esanssimaiselta ja päälleliimatulta, tehden kokonaisuudesta melko tunkkaisen oloisen. Hedelmässä on tuoreita trooppisia hedelmiä ja kevyttä sitrusta. Viini on sen verran kevyt ja hahmoton, että siitä on vaikeata saada otetta.

Lyhyt jälkimaku tarjoilee lähinnä kevyttä mausteisuutta ja ummehtunutta tammilastua. Kokonaisuus on kevyt, yllätyksetön, tylsä ja hengetön. Ilahduttavasti rakenne on kohdallaan, eli hapokkuuttaa löytyy ja suutuntumakin viinissä on ihan jees, maku vain on ikävänpuoleinen, tympeä ja vaatimaton.

Hardysin VR Chardonnay on juuri sellainen, jota odotinkin: tissutteluvalkkari niille, jotka eivät paremmasta tiedä. Ylikypsien, löysien ja hedelmäisyydeltään lähes makeiden "kuivien" valkoviinien jälkeen tämä viini voi melko ryhdikkäällä rakenteellaan vaikuttaa ihan kelvolliselta viiniltä vasta-alkajan silmissä, mutta itse en kyllä saanut aromipuolesta irti käytännössä mitään sellaista, joka saisi minut palaamaan sen ääreen uudestaan. Viinin "kevyt makukaan" ei oikein kelpaa perusteeksi sille, että viini on "hyvä ostos", sillä kyllä löytyy vastaavanlaisia kevyitä valkoviinejä, jotka maistuvat oikeasti hyvältä. Rakenteensa puolesta viini periaatteessa kelpaisi ruoalle, mutta en kyllä keksi sitä, mille ruoalle tämänmakuinen viini sopisi, tai olisiko olemassa ruokaa, joka saisi viinistä joitain hyviä puolia esille.

Lyhyesti: Ryhdikäs, mutta tympeä, hengetön ja lyhyt tusinavalkoviini.

Arvio: Huono – eipä tästä viinistä jää juuri mitään käteen. Suuhunkin vain epämiellyttävä aromi, joka onneksi katoaa melko nopeasti – kiitos lyhyen jälkimaun.

Hinnan (7,98e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

18.8.12

Adobe Reserva Chardonnay 2011

Adobe Reserva Chardonnay 2011
  • Valmistaja: Emiliana
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Chile
  • Alue: Aconcagua, Casablanca
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 6,00 / 12 cl (Elokuu 2012, Olutravintola Rotterdam, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Olen aina pitänyt Emilianan Adobe-sarjalaisia ihan kelvollisena chileläisviinisarjana, johtuen kyllä lähinnä kelvollisesta Adobe Gewürztraminerista – Alkon valikoimista löytyvä punainen ei ole koskaan oikein onnistunut vakuuttamaan. Yhden hyvän Adobe-valkoviinin vakuuttamana päätin sitten kokeilla Kampissa sijaitsevassa Rotterdamissa viinitalon toista valkoviiniä, melko tasokkaita valkoviinejä tuottavasta Aconcaguasta peräisin olevaa Chardonnayta.

Väriltään viini on kellanvihreä, melko neutraali. Tuoksu on kypsän makean omenainen ja päärynäinen. Viinistä 10% kypsytetään tammessa, mikä ei tuoksun muhevankypsän hedelmäisyyden alta tuoksu käytännössä lainkaan. Yleisesti tuoksu on erittäin geneerisen uuden maailman Chardonnayn: ranskalaiseksi tätä ei erehtyisi unissaankaan luulemaan, mutta muuten on melko mahdotonta sanoa tuoksun perusteella juuta tai jaata viinin alkuperästä.

Suuhun saapuessaan viini on pehmeän täyteläinen, hieman löysähkö ja melko persoonaton. Aromeita tarjoillaan melko runsaasti, mutte ne eivät suuria hurraahuutoja herätä: on kypsänmehevää valkeakuulasomenaa ja hentoa päärynää, joita siivittävät aavistus tunkkaista tammea ja hieman kiljuisen oloinen hiivaisuus. Hedelmäisyys on kypsyydessään hyvin makean oloista, mikä yhdistettynä melko vähäiseen hapokkuuteen saa viinin vaikuttamaan lähes puolikuivalta. Viinissä on pienin aavistus hiilihappoista pistelevyyttä, mutta silti viinistä tuntuu puuttuvan raikkautta, lähinnä mitenkään tuntuvan hapokkuuden muodossa.

Jälkimaku on kevyen kukkaisan mausteinen ja hapokkuudessaan hieman hapahko, muttei siltikään erityisen hapokas. Jälkimaku on melko tylsä, tympeä ja loppuu nopeasti.

Yleisvaikutelmaltaan Adobe Chardonnay on tylsä ja hyvin geneerinen uuden maailman Chardonnay – viini ei tarjonnut lähellekään samaa mitä saman sarjan Gewürz. Itselle melko pettymys, mutta oletettavasti viinillä on paikkansa olutbaarissa, jossa ihmiset voivat tilata melko edullisesti geneeristä ja helppoa valkoviiniä, joka maistuu suurin piirtein siltä, miltä geneerisen ja helpon valkoviinin voi olettaa maistuvan, ja joka ei töki tai hierrä. Kai sitä pitää jatkaa etsimistä, jos vielä joskus tulisi vastaan hyvä chileläinen Chardonnay. Itse kyllä rupean jo tässä epäilemään että sellaista vain ei ole vielä tehty.

Lyhyesti: Erittäin geneerinen, helppo, tylsä ja tympeänpuoleinen uuden maailman Chardonnay.

Arvio: Kehno – olisin arvioinut tämän 'tylsäksi', mutta kun viinistä tuntui puuttuvan mielenkiinnon lisäksi niin paljon positiivisia aspekteja, jouduin laskemaan arviota edelleen. Pettymys sarjan toiseen, selvästi laadukkaampaan valkoviiniin verrattuna.

Hinnan (6,00e) ja laadun suhde: Olutravintola Rotterdamissa 12 cl lasillinen oli (edullisuudestaan huolimatta) viinin laatuun nähden hieman yläkanttiin.

17.8.12

Gaja Cremes 2009

Gaja Cremes 2009
  • Valmistaja: Gaja
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Langhe Rosso
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe
  • Rypäleet: Dolcetto (50%), Pinot Noir (50%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 19,90e (Toukokuu 2012, Enoteca di Baccanelli, Sirmione, Italia)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Maailmassa on kourallinen ns. viinipersoonallisuuksia; ihmisiä, jotka tunnetaan ympäri maailmaa ja joiden nimi yhdistetään johonkin tiettyyn viiniin tai viinityyliin. Yksi tämmöisistä henkilöistä on Angelo Gaja (s. 1940), "mies, joka toi Barbarescon maailmankartalle."

Gajan suku on valmistanut viinejä Piemontessa jo 1800-luvulta, ja jo silloin perheen nimi yhdistettiin korkeaan laatuun ja sen mukana tulevaan korkeaan hintaan. Lisäksi esimerkiksi Gajan viinitalon 1961 Barbarescoa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista alueen viineistä. Tästä huolimatta Barbaresco oli pitkään melko tuntematon ja aliarvostettu alue, joka oli jäänyt täysin naapurinsa Barolon maineen varjoon. Vasta kun Angelo Gaja päivitti viinitalon viininvalmistustekniikoita moderneiksi, istutti arvostetuille Nebbiolo-tarhoille Cabernet Sauvignonia ja otti käyttöön perinteisten tammisammioiden tilalle pieniä ranskalaisia tammitynnyreitä, alkoi maailman mielenkiinto siirtyä kohti Barbarescoa. Kun Gaja oli saanut ihmisten huomion, alkoi hän markkinoida korkealaatuisia (ja -hintaisia) Barbarescojaan, jotka sitten hetkessä pomppasivatkin maailman arvoviinien kaanoniin.

Nykypäivänä Gajan viinit ovat käytännössä luksustuotteita. Gajan Barbaresco on määritelmä laadukkaalle Barbarescolle, mutta samalla maksaa ympäri päälle maailman toista sataa euroa. Monet ovat todenneetkin Gajan viinien harvoin tarjoavan varsinaista vastinetta rahoille, mutta takuuvarmasti ainakin korkeata laatua. Hintatasosta kertonee jotain se, että viinitalon edullisimmat peruslinjaston tuotteet, Cremes ja Sito Moresco maksavat jo Italiassa 20-30 euroa.

Arvostelussa tänään on tosiaan Gajan Cremes; syntymäpäivänäni Sirmionen linnakaupungin pikkuisesta – mutta varsin tasokkaan oloisesta – viinimyymälästä ostamani omintakeinen sekoitus Piemonten alkuperäislajike Dolcettoa ja Ranskan kruununjalokivi Pinot Noiria. Koska molemmat rypäleet ovat tunnettuja kepeydestään ja hapokkuudestaan, on melko todennäköistä, että käsissäni on viini, joka sopii makumieltymysteni kanssa hyvin yhteen. Viini loppusijoituspaikka oli sateisena loppukesän iltana perinteisen pizza Margheritan kumppanina.

Väriltään viini on odotetun läpinäkyvä, mutta sävyltään yllättävänkin tummanpuhuva; reunoille asti syvän viininpunainen. Tuoksussa Dolcetto tuntuu lähinnä hallitsevan tummalla kirsikkaisuudellaan, maamaisuudellaan ja kevyellä savuisuudellaan. Tammea on hyvin hillitysti ja se on integroitunut erinomaisesti tuoksun sekaan, tuoden siihen paahdettua makeata mausteisuutta. Seassa tuntuu olevan myös mustetta, hentoa mineraalia ja miellyttävän persoonallinen vivahde pitkään kypsytettyä balsamiviinietikkaa. Reilun tunnin dekantoinnin jälkeen tammisuus on selvästi enemmän pinnassa kevyenä suklaisuutena, mutta niin on myös taustalla pysytellyt makeankypsä karpaloisuus. Yleisvaikutelma on kuitenkin edelleen selvän kirsikkaisen, pohjoisitalialaisen punaviinin.

Suutuntumaltaan Cremes on kepeästä, keskitäyteläisestä maustaan huolimatta yllättävänkin runsas, täyteläinen ja pehmeä – erityisesti ollakseen Dolcetto-PN-blend. Mitenkään mehevän makea viini ei ole, sillä aromikkuudessa on päällimmäisenä hyvin kirpakkaa ja hapanta Morello-kirsikkaa, karpaloa ja muhevaa maamaisuutta – aromit ovat hyvin uskollisia ja ihastuttavan selväpiirteisiä käytetyille rypälelajikkeille. Ensimausta tuntuu puuttuvan varsinainen alkupotku, eli viini lipuu kuin huomaamatta kielelle, jonka jälkeen se ottaa makuhermoista salakavalasti niskalenkin ja ryhtyy tarjoilemaan hyvin tiukkaa ja intensiivistä, happamankirpakkaa marjaisuutta ja voimakasta mausteisuutta. Yleisvaikutelma on miellyttävän tasapainoinen ja kompleksi – ottaen huomioon että kyseessä on viinitalon peruspullote. Vähätanniinisista lajikkeista johtuen viinissä ei ole juuri ollenkaan tanniinien puraisua, vaikka Gaja onkin tunnettu melko pitkistä maseroimisajoista viininvalmistuksessaan.

Avauduttuaan viini on selvästi lempeämpi ja suutuntumaltaan lähes samettinen, mutta samalla runsas uutos ja tammitynnyri saapuvat enemmän framille: tasapainoa edelleen löytyy, mutta hapan Morello-kirsikka on vaihtunut kypsän makeaan kirsikkaisuuteen, tammeen on tullut mukaan kevyen makeata kaakaoisuutta ja selvin raikkaus on jäänyt taka-alalle.

Jälkimaku on tummista aromeistaan huolimatta miellyttävän raikas ja puhdaspiirteinen, kielelle jää sopivan pitkäksi aikaa vanhaa puuta ja hyvin tumman suklaan mieleen tuovaa kitkeryyttä, jota tasapainottaa kypsä, karpaloinen punamarjaisuus. Lopuksi nielussa tuntuu kevyesti kohtalaisen alkoholin (13,5%) tuomaa lämmön hehkua.

Aluksi viini on selvästi tiukempi, raikkaampi ja fokusoituneempi ilmaisultaan, mutta viinin avautuessa se rupeaa muistuttamaan yhä enemmän geneeristä, modernia uutosviiniä. Varsinaiseksi hedelmäpommiksi tai ylitammitetuksi Frankensteiniksi viini ei missään vaiheessa muutu, mutta omaan konservatiivisempaan makuuni viini tuntui sopivan melko pian korkkaamisen jälkeen.

Pizzan kanssa viini pelasi hyvin alusta loppuun, sillä alun raikkaus puri pizzaan hyvin kun taas pizza hillitsi erinomaisesti viinin mehevämpiä ja tammisempia puolia, jotka saapuivat vasta tunnin parin jälkeen. Sen sijaan jos tiukat, hapankirsikkaiset viinit eivät ole sydäntä lähellä, suosittelen dekantoimaan viiniä parin tunnin ajan: viinin valtaavat tällöin selvästi tummemmat, kypsemmät ja makean tammiset aromit ilman että tasapaino kärsii. Tiivistäen voisi todeta viinin olemman nopeasti korkattuna ruokaystävällinen tapaus, kun taas ilman napostelua tapahtuvaa seurustelua ajatellen pitkään dekantoitu viini potkii paremmin.

Kokonaisuutena viini on vallan vaikuttava perustason punaviini, mutta toisaalta tähän hintaan sitä on kyllä jo lupa odottaakin. Tuottajana Gaja onnistui vakuuttamaan ainakin tällä esityksellä; Cremes on varsin miellyttävä ja kompleksi piemontelainen. Katsoo nyt kuinka kauan kestää, että pääsee tutustumaan niihin tuottajan hinnakkaampiin tuotoksiin...

Lyhyesti: Aluksi hyvin tyypillisen tiukka, hapankirsikkainen pohjois-italialainen, joka avauduttuaan muuttuu yleismaailmalliseksi hurmuriksi. Hyvin tasapainoinen, runsas, syvä ja silti tarpeeksi kepeä viini moneen eri käyttöön.

Arvio: Erittäin hyvä – mitään maailmojamullistavaa viini ei tarjonnut, mutta siitä on myös vaikeata löytää mitään pahaa sanottavaa. Ehkä eniten olisin kaivannut vähemmän pitkään auenneen viinin runsasta uutosta ja muhevaa tammea ja sen tilalle pelkkää yksinkertaista pohjois-italian Dolcettojen askeettisuutta. Joissain tapauksissa vähemmän on enemmän.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

16.8.12

Fasoli Gino Liber 2008

Fasoli Gino Liber 2008
  • Valmistaja: Azienda Agricola Fasoli Gino
  • Tyyppi: Valkoviini, IGT Bianco Veronese
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Soave
  • Rypäleet: Garganega (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,50e / 12 cl (Elokuu 2012, Vin-Vin, Helsinki)
    15,80e (Viinitie)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Lähes satavuotisen perinteen omaava Fasoli Ginon viinitalo Pohjois-Italiassa tuottaa monia Veneton maakunnalle tyypillisiä viinejä: Amaronea, Soavea, Reciotoa. Talolla ei ole kuitenkaan ymmärtääkseni tarhoja arvostetulla Soave Classico -alueella ja Classico-alueen ulkopuoliset tarhat eivät juurikaan nauti suurten massojen arvostusta. Siksipä harva tuottaja tuottaa varteenotettavia viinejä DOC Soave -appellaation alla, vaan yleisemmällä ja väljemmällä IGT Veneto- tai IGT Bianco Veronese -luokituksella. Yksi tällainen valkoviini on juuri Fasoli Ginon Liber: viini on Soaven alueella kasvatetuista Garganega-rypäleistä valmistettu valkoviini, joten viini olisi oikeutettu DOC Soave -merkintään. Viini kuitenkin eroaa merkittävästi perus-Soaveista mm. tammikypsytyksellä ja sillä, että viini on 100% Garganega, eli seassa ei ole Soavelle tyypillisesti pientä määrää Trebbiano di Soavea, eli paremmin nimellä Verdicchio -tunnettua rypälettä. Tästä syystä viini kulkeekin epävirallisesti "Super-Soaven" nimellä.

Ylimääräisenä nippelitietona mainittakoon, että 1980-luvun alussa viinitalo aloitti ensimmäiset kokeilunsa luomuviljelyn parissa, ja vuosikymmenen puoleen väliin mennessä kaikki viinitalon tarhan tuotokset olivat luomua.

Väriltään viini on kauniin kuulas, voimakkaan keltainen, jossa on aavistuksen vihertäviä sävyjä. Hillityn, mutta selvästi tuntuvan tammisuuden alta tuoksu huokuu kevyesti viinin ikää: Soavelle tyypillisen mehevän päärynäisen hedelmän ympäriltä löytyy hentoa ruisleipää, rusehtavan ylikypsää omenaa ja kinuskia. Ilahduttavaa tavata jälleen viini, jossa tammi tuoksuu, muttei dominoi.

Kuiva maku on intensiivinen ja täyteläinen. Tammisuus luo suutuntumaan leveyttä, jolle raikas punaomenaisuus, pirteä limettisyys ja napakka hapokkuus luovat upeasti vastapainoa. Aromien seassa on myös hieman ylikypsän makeata päärynäisyyttä, toffeeta, kevyttä kermaisuutta, hentoa suolaheinäisyyttä ja vivahde puisevaa mausteisuutta tammesta. Kokonaisuus ei ole raikas, mutta tammisuudestaan huolimatta ei myöskään millään lailla tunkkainen. Makukokemuksena viini on melko tuhti ja intensiivinen. Se ei varsinaisesti vaadi ruokaa seurakseen, mutta tuskin pahastuisi siitä.

Jälkimaku on pitkähkö, mutta lähinnä tamminen. Leveässä ja voisessa jälkimaussa kuitenkin nousee esiin myös kevyen savuista mineraalisuutta.

Viini onnistuu tarjoamaan Soavemaista huolettomuutta, joka on naamioitu tammen tuomaan hartaaseen vakavamielisyyteen. Moniin pirteän kesäisiin viineihin verrattuna Liber on melko raskassoutuinen, syksyinen tapaus, mutta samalla varsin maittava esitys. Tylsiin ja vaatimattomiin perus-Soaveihin verrattuna tämä varsin hyvällä maulla (eli hillitysti) tammitettu saman alueen edustaja putsaa pöydän tyylillä. Italialaiset tammessa kypsytetyt valkoviinit ovat usein olleet allekirjoittaneelle enemmän tai vähemmän pettymyksiä, mutta tämä oli onneksi kaikkea muuta (lieneeköhän syynä nuoresta tammesta tehtyjen pienten tynnyreiden sijaan käytetyt 2500 litran tammisammiot?)

Lyhyesti: Intensiivinen, hillityn tamminen ja tasapainoinen "Super-Soave".

Arvio: Erittäin hyvä – näppärä osoitus siitä, että Classico-alueen ulkopuolellakin osataan tehdä mallikkaita ja maukkaita Soaveja – vaikka tämä onkin tyyliltään perinteisistä Soaven viineistä melkoisesti poikkeava.

Hinnan (8,50e) ja laadun suhde: Vin-Vinissä 12 cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen.
Hinnan (15,80e) ja laadun suhde: Hyvä – vielä kun saisi Alkosta samalla hinnalla.

15.8.12

Éric Texier Côtes du Rhône 2010

Éric Texier Côtes du Rhône 2010
  • Valmistaja: Éric Texier
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Côtes du Rhône
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône
  • Rypäleet: Grenache (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,10 / 12 cl (Elokuu 2012, Vin-Vin, Helsinki)
    13,30e (Viinitie)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Bordeaux'ssa syntynyt ja vasta myöhemmällä iällä viininvalmistuksen pariin siirtynyt Éric Texier tunnetaan lähinnä korkeaa laatua ja terroiria tavoittelevista tasokkaista viineistä, joita hän tuottaa sopimusviljelijöiden rypäleistä ympäri Rhônea. Lisäksi herra myös tuottaa viinejä hieman tuntemattoman Bourgognen alueen, Mâconnais'n, eteläosista.

Ensikosketukseni Texierin viineihin tapahtui Vin-Vinissä, tuossa yhdestä kaupungin parhaista paikoista nauttia mielenkiintoisista viineistä.

Texierin CdR on lasissa väriltään hyvin kauniin tumma ja syvän rubiininen. Tuoksu on paahteisen kuuma, mutta myös ihastuttavan puhdas ja raikas. Hyvin runsas, kukkea ja marjainen tuoksu on hyvin persoonallinen; ensimmäisenä se tuo rustiikkisuudessaan ja makeassa omenaisuudessaan perinteisen, kuivan bretagnelaissiiderin. Tämä siiderisyys dominoi tuoksun luomia mielikuviani, vaikka pohjalla on kuitenkin nuorekas ja eloisa rhônelaisviinien tumman marjainen alavire.

Maku on melko runsas, intensiivinen ja hedelmäisyydeltään makea, seassa on alkoholin poltetta, Grenachen pippuria, kirsikkaa ja kypsää vadelmaa. Makeudestaan huolimatta viini on ihastuttavan hienostuneen oloinen. Nuoressa ja raikkaassa hedelmäisyydessä terroir tuntuu: tuoksusta tuttu siiderimäisyys jatkuu keskitäyteläiseen makuun, jossa on myös multaa ja sammalta – pelkässä hyvässä. Viini on ymmärtääkseni kypsytetty tammessa, mutta varsinaista tammisuutta ei juurikaan keskimausta erota, vaan ne aromit ilmenevät pääasiassa maamaisina ja metsäisinä aromeina. Tanniinit ovat hyvin hillityt ja melko vaatimattoman hapokkuutensa vuoksi viini on suussa melko pehmeä ja nuoresta intensiivisyydestään huolimatta varsin lähestyttävä.

Jälkimaku on kuivahko, hennon mineraalinen ja pienen aavistuksen lämmin, Grenache tuntuu selvästi mausteisuutena ja pippurisuutena. Jälkimaku on muuten keskipitkä, mutta ei-niinkään-tamminen vaniljaisuus ja paahdettu mausteisuus jatkuu kielellä miellyttävän pitkään.

Texierin perus-CdR oli kaiken kaikkiaan varsin positiivinen yllätys; vaikka Côtes du Rhônet ovat usein vähintään perusmiellyttäviä tapauksia, onnistuu Texier yllättämään persoonallisella ja elegantilla esityksellään. Nuorekkaan raikas ja hyvin fokusoitunut punaviini, joka kohoaa puhtaalla ilmaisullaanselvästi perus-Côtes du Rhône-viinien yläpuolelle.

Lyhyesti: Persoonallinen, vivahteikas, nuorekas ja kaikin puolin tyylikäs esitys eteläisestä Rhônesta. Viitekehyksessään vallan verraton tapaus.

Arvio: Erinomainen – nuorta ikää uhkuvasta asenteestaan huolimatta valloittava tapaus. Tarjoaa paljon enemmän mitä tavanomaisuutta lupaava AOC Côtes du Rhône -appellaatio antaa odottaa.

Hinnan (7,10e) ja laadun suhde: Vin-Vinissä 12cl lasillinen oli oikein kelvollisen hintainen, suosittelen ehdoitta.
Hinnan (13,30e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

13.8.12

Schaflerhof Auslese 2006

Schaflerhof Auslese 2006
  • Valmistaja: Schaflerhof
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein Auslese
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Niederösterreich, Thermenregion, Traiskirschen
  • Rypäleet: Zierfandler (70%), Rotgipfler (30%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 12,89e (Elokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta poistuessaan 9,09e)

Pläräillessäni Alkon tulevia tuotteita, osui yksi tuote silmiini ylitse muiden: Schaflerhofin Auslese. Vain paikallisista, ylikypsistä ja melko tuntemattoman oloisista rypäleistä valmistettu jälkiruokaviini, jota on kypsytetty pullossa vaikuttavat 66 kuukautta ja jolla on hintaa vajaat 13 euroa! Jälleen yksi viini joka kuuluu kategoriaan: "Saa-olla-melkoista-kuraa-tähän-hintaan-ettei-ole-rahan-väärti." Koska Alkoon oli saapunut vain vajaan 1000 pullon erä tätä viiniä, oli parempi tarttua tilaisuuteen mielummin mahdollisimman aikaisin kuin liian myöhään.

Viini päätyikin melko pikaisesti testattavaksi – arkisten, mutta aina yhtä maittavien vohveleiden kanssa.

Väriltään viini on melko keltainen ja keskisyvä, kuulas ja aavistuksen vihertävä – viini ei ole iästään huolimatta kuitenkaan läheskään yhtä keltainen kuin monet vastaavat jälkiruokaviinit.

Tuoksu on todella muhkea, siinä on kypsää ananaksisuutta, hentoa hunajaisuutta, ja makeata, kutsuvaa kukkaketoisuutta.

Maku on makean mehukas, kypsän sitruksinen, kevyen mandariininen, ananaksinen ja säilykepersikkainen. Kokonaisuutta sävyttää hento muskottinen mausteisuus ja vanilliinisuus. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja viskositeetiltaan hieman öljyinen, kuitenkin se on yleisvaikutelmaltaan melko raikas riittävän hapokkuutensa ansiosta. Ausleseksi viinissä on runsaammanpuoleisesti jäännössokeria (170 g/l) mutta hapokkuus tekee hyvää työtä pitääksen huolta siitä, ettei viinistä tule löysää tai imelää.

Jälkimaku on yhtä aikaa hyvin intensiivisen makea ja kirpeän hapokas – hapokkuus tuntuukin tulevan parhaiten esille vasta jälkimaussa, kun tuhti ja makea hedelmäisyys on väistynyt kieleltä. Seassa on kevyen bitteristä puisuutta tai pähkinäisyyttä. Yleisesti jälkimaku on lyhyehkö tai korkeintaan keskipitkä, lukuunottamatta tätä bitterisyyttä ja sopivan napakkaa hapokkuutta, joka jää kielelle miellyttävän pitkäksi aikaa.

Kermavaahdon kanssa tarjoiltujen vohveleiden kumppanina Schaflerhof Auslese toimi moitteettomasti: viinin hento vanilliinisuus tuki erinomaisesti vohveleiden omaa makua ja hapokkuus pärjäsi niin itse vohveleille kuin kermavaahdollekin.

Kokonaisuutena Schaflerhof Auslese on oikein maukas ja miellyttävä tapaus, erityisesti hintaisekseen. Kovin ihmeellinen se ei ole, vaan aivan tyypillinen makeanpuoleinen Keski-Euroopan Auslese, eikä pitkä ikäkään vielä juurikaan nouse esiin aromimaailmassa, mutta silti tämä on selvästi enemmän kuin edullisen hintansa väärti ja mielestäni hakkaa mennen tullen esimerkiksi vastaavanhintaisen Etelä-Afrikan Noble Late Harvestin. Varsin kelpo tapaus – suosittelen ostamaan yhden talteen vielä kun kertaostosta riittää pulloja!

Lyhyesti: Makean mehukas, runsaan kypsän hedelmäinen ja miellyttävän tasapainoinen jälkiruokaviini.

Arvio: Hyvä – varsin miellyttävä ja yleiskäyttöinen jälkiruokaviini. Vaikkakaan ei aivan yhtä hienostunut, on Schaflerhof muuten tyyliltään ja rakenteeltaan hyvin samantyyppinen kuin vähän aikaa sitten poistunut Kracher Beerenauslese, joten tämä toimittanee jotakuinkin samaa roolia Alkon valikoimissa niin kauan kuin ostettu pullomäärä riittää.

Hinnan (12,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

12.8.12

Gigondas l'Hallali Grande Réserve 2008

Gigondas l'Hallali Grande Réserve 2008
  • Valmistaja: Gigondas la Cave
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Gigondas
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Gigondas
  • Rypäleet: Grenache (80%), Syrah, Mourvèdre
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,93e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 14,97e (Tammikuu 2014, Alko)

Kun Etelä-Rhônen viineistä puhutaan, yleensä ihmisten huulilla on ensimmäisenä maailmanlaajuista arvostusta nauttiva Châteauneuf-du-Pape, kun taas valtaosa muista alueen appellaatioista on täysin hämärän peitossa. Esimerkiksi aivan Châteauneuf-du-Papen naapurissa sijaitsevat Vacqueyras ja Gigondas ovat suurelle yleisölle hyvin tuntemattomia alueita, vaikka niissä tehdään samasta, legendaarisesta GSM-rypälesekoituksesta rotevia ja voimallisia punaviinejä.

Gigondasin viinit rupesivat saamaan tunnustusta ja arvostusta 1950-luvulta alkaen ja 1970-luvulla Gigondasin viinit olivat keränneet jo sen verran nimeä, että alue sai oman appellaationsa. Niin Vacqueyras'n kuin Gigondas'n viineillä on paljon yhteistä Châteauneuf-du-Papen maailmanlaajuista arvostusta nauttivien viinien kanssa, mutta toisin kuin eleganssistaan ja tasapainostaan tunnetut CdP:t, Vacqueyras't ja Gigondas't tunnetaan lähinnä voimasta ja harteikkuudestaan.

Omaan makuuni hyvin monet etelä-rhônelaiset viinit ovat mitä erinomaisimpia yleispunaviinejä: ne ovat helppo yhdistää moniin erilaisiin ruokiin, mutta ne toimivat usein vallan moitteettomasti myös sellaisenaan. Erityisesti Châteauneuf-du-Papen viineistä tuttuun, prameasti koristeltuun ja raskaaseen lasipulloon pullotettu l'Hallali oli alunperin päätynyt kaappiini arkiseksi yleisviiniksi ja tällä kertaa tämä viini pääsi täyttämään roolia seurusteluviininä pelatessamme ystäviemme luona mainiota Elder Sign -lautapeliä.

Väriltään viini on hyvin tummanpunainen ja kevyesti purppurainen, reunoilta hieman punaruskeaan taittuva. Etelä-rhônelaisille viineille tyypillisesti viini on kuitenkin myös jonkin verran läpinäkyvää.

Tuoksultaan viini on aluksi ja myös melko pitkään melko hillitty ja sulkeutunut, tarjoillen lähinnä kevyen maamaista ja kypsänmakeata karpaloa ja rhônelaisten viinien ominaista tummaa hedelmää. Avauduttuaan tuoksu on melko kypsän mehevähkö, mausteinen, kevyen mustaherukkainen (jopa sen verran, että sokkona olisin voinut hämääntyä luulemaan viiniä Cabernet'ksi), paahteinen ja maamainen.

Maku on roteva ja tuhdissa, tummassa hedelmäisyydessään hyvinkin mehukas. Kypsästä ja mehevästä hedelmäisyydestään huolimatta viini on tyyliltään hyvin kuiva, hieman kehittynyt ja tuntuvan mausteinen, pippurinen, jopa kevyen savuinen. Seassa on myös kevyen vadelmaista punamarjaisuutta. Suutuntumaltaan l'Hallali on melko alkoholinen ja korkeintaan keskihapokas, ja siten myös hyvin täyteläinen. Viini ei onneksi ole kuitenkaan hahmoton tai löysä, sillä hapot onnistuvat kuitenkin pitämään raamit kasassa, saaden tukea runsaalta tanniinisuudelta ja tuhdin alkoholisuuden tuomalta tulisuudelta. Yleisvaikutelmaltaan maku on melko rujo ja tietyllä tapaa riistainen, mutta silti melko helpostilähestyttävä ja tasapainoinen.

Jälkimaussa mausteisuus tuntuu hieman makeammalta, paahdetulta lähi-idän mausteisuudelta. Yleisvaikutelmaltaan jälkimaku on pitkähkö, hieman karhea ja kevyen katkeroinen, runsas alkoholisuus tuntuu voimakkaasti kitalakea ja nielua lämmittävänä tunteena.

Viini pelasi oikein näppärästi seurusteluviininä, mutta aika ajoin tukevan alkoholisuuden tuoma lämpö sai kaipaamaan jotain syötävää, jolla viinin rujoimpia puolia olisi voinut vähän pehmitellä. Sen sijaan kovinkaan erityinen tapaus l'Hallali ei ollut; vaikka parhaimpia Etelä-Rhônen GSM-viinejä voidaan pitää varsin kilpailukykyisinä legendaaristen Châteauneuf-du-Papien rinnalla, muistutti tämä viini lähinnä hyvin robustia Côtes-du-Rhône -viiniä. CdP-viinejä toi mieleen lähinnä viinin täyteläisyys ja tanakka (15%) alkoholi, muussa tapauksessa oltiin melko yllätyksettömällä peruslinjalla. Tämä ei ollut kuitenkaan missään pahassa, itse pidän CdR-viineistä kovasti ja l'Hallali oli varsin hyvä senhenkinen viini. Viinin vahvuus kuitenkin lienee enemmän tukevana yleisviininä ruokapöydässä, kun taas kevyemmät tapaukset sopivat myös pöytään jossa ei ole ruokaa.

Lyhyesti: Rujohko ja melko maanläheinen, mutta myös pehmeä ja täyteläinen GSM-viini Etelä-Rhônen Gigondas'ta. Viinin Akilleen kantapääksi muodostuu rakenteeseen nähden hyvin runsas alkoholi, joka kaipaa joko reilua viilennystä tai tukevaa ateriaa.

Arvio: Hyvä – oikein pätevä tapaus jos tavallisesta Côtes du Rhônesta ei riitä tarpeeksi potkua. Miellyttävä ja yleiskäyttöinen GSM-viini.

Hinnan (14,97e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

10.8.12

Vincent Girardin Meursault Vieilles Vignes 2006

Vincent Girardin Meursault Vieilles Vignes 2006
  • Valmistaja: Vincent Girardin
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Meursault
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côte de Beaune, Meursault
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 25,29e (Kesäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Meursault on Bourgognen yksi arvostetuimmista valkoviinialueista – siitäkin huolimatta, että tässä pikkuisessa kunnassa ei sijaitse ensimmäistäkään korkeimman luokan Grand Cru -tarhaa. Sen sijaan alueella sijaitsee useita maailmanlaajuisesti arvostettuja 1er Cru -tarhoja, minkä lisäksi pelkästään tavalliset AOC Meursault -viinit (kaikki kunnan Pinot Noir- ja Chardonnay -tarhat kattava appellaatio) tarjoavat usein hyvää vastinetta rahoille – monet viinit ovat erittäin tasokkaita ja tyylikkäitä esityksiä, mutta niistä ei tarvitse maksaa 1er Cru -viineille ominaisia, helposti jopa yli sataan euroon venyviä hintoja.

Vuodesta 1980 viinejä tuottanut Vincent Girardin omistaa tarhoja ympäri Bourgognea, mukaanlukien palstoja monilta maailman arvostetuimmilta Grand Cru- ja Premier Cru -tarhoilta. Alkon valikoimissa roikkunut Vieilles Vignes on monelta eri Meursault'n viinitarhalta kerätty viini, johon käytetyt rypäleet ovat kerätty erityisen vanhoista köynnöksistä, mistä kieliikin viinin nimi Vieilles Vignes ("vanhat köynnökset", mikä yleensä tarkoittaa Ranskassa +20-vuotiaita köynnöksiä.) Alunperin Alkon valikoimassa hintaan 31,60e ollut viini kuitenkin siirtyi kesäkuussa poistuviin tuotteisiin, mikä pudotti viinin hinnasta reilu 6 euroa ylimääräistä pois. Tähän hintaan tuote rupesi houkuttamaan sen verran paljon, että olihan se ostettava talteen – siitä huolimatta että viinillä oli ikää jo valkoviinille kiitettävät 6 vuotta. Valkoisille Burgundereille kun vielä 4 vuotta on melko turvallinen ikä, mutta siitä eteenpäin riski pilalle hapettuneeseen pulloon kasvaa merkittävästi vuosi vuodelta – erityisesti, jos pulloa ei ole ostettu nuorena, jolloin sentään voi varmistua oikeaoppisesta, turvallisesta säilytyksestä ja kypsytyksestä.

Onneksi viini oli iästään huolimatta varsin hyvässä kunnossa – tämä tuli nimittäin todistettua tässä elokuisena iltana, kun taloudessamme kokattiin perinteisen italialaista voi-salviapastaa ja aterialle kaivattiin jotain astetta fiinimpää juotavaa juhlistamaan paremman puoliskoni kesän töiden loppumista.

Väriltään viini on tammitetulle Burgundin Chardonnaylle tyypillisen kellervä, mutta moniin lajitovereihinsa verrattuna hieman vihertävämmän ja vetisemmän sävyinen. Tuoksu on todella monisyinen ja vivahteikas; aluksi hieman vaimea ja tukkoinen, mutta avauduttuaan ja hieman lämmettyään todella runsas, antava ja aromikas. Se, mikä tuoksussa on selvintä, tuntuu vaihtuvan hetkestä toiseen ja tuoksu tuntuu olevan lähes kerroksittainen tai limittäinen, hedelmäpuolella se tarjoilee makeata ananasta, sitruunankuorta, minttua ja lähes raa'an kirpeätä sitrusta, tammipuolella taas pähkinää, kermaa, selvää voimaisuutta, makeita mausteita ja kevyttä kookosta. Upean tasapainoinen ja raikas tuoksu, jossa hedelmä ja tammi ovat erinomaisessa balanssissa – nyt ollaan kaukana päälleliimatun vaniljaisen tammisista ja tunkkaisista uuden maailman tusina-Chardonnayista.

Tuoksun makeat vivahteet ja jopa jälkiruokaviinien kanssa flirttaileva makeankypsä ananaksisuus johtavat maussa harhaan: ensimaku ei ole missään nimessä makeankypsä, vaan hyvin kirpeän sitruksinen ja teräksisen hapokas – tällaista särmää olisin odottanut ennemmin Chablis'n kuin Beaunen Chardonnaylta! Runsas hapokkuus tekee viinin tuntuvasta tammisuudestaan huolimatta erittäin kevyen ja raikkaan oloiseksi. Hedelmä tarjoilee sitruunaa, tuoretta ananasta, hunajamelonia, kevyen bitterisiä yrttejä ja aavistuksen verran kehittyneen viinin ruskeata omenaa ja leipäisyyttä, joita täydentävät tammen selvän voiset, mausteiset ja kevyen savuiset aromit.

Tyylikäs jälkimaku on suutasupistavan hapokas, tuoreen omenainen, yrttinen, voimainen ja kevyen ranskanleipäinen. Sitruunahappoinen, voimainen ja leipäinen aromikkuus jatkuu kielellä todella pitkään. Erityisesti tammen voiset ja aavistuksen kermatoffeiset aromit tuntuvat palaavan kielelle vielä useita minuutteja myöhemmin. Kokonaisuus on oikein vaikuttava, aromikas ja tasapainoinen, vaikkakin jopa yllättävän kuiva, raikas ja ryhdikäs selvän tammiseksi Burgunderiksi. Viini on mitä erinomaisimmassa vaiheessa ikäänsä: runko on erinomaisessa kunnossa, ja vaikka ikä paistaa hennosti taustalta, on nuorta hedelmää yhä jäljellä.

Tyylikäs ja intensiivinen Meursault sopi todella loistavasti grana-juustolla höystetyn voi-salviapastan kumppaniksi, täydentäen ruokaa niin samankaltaisuuden kuin vastakohtien kautta: viinin raikas ja pirtsakan sitruksinen hedelmä leikkasi oivasti läpi pastan paksuntäyteläisen tekstuurin läpi tammen mausteisuuden täydentäessä aromeita, joita pastasta ei löytynyt – samalla kun viinille ominainen voimaisuus ja kermaisuus kuin sulautui pastan voin ja juuston aromeihin. Ruoan ja viinin yhdistelmä oli vallan verraton kokonaisuus.

Toisaalta sääli, että näin maukas viini poistui valikoimista, mutta toisaalta sillä oli se hyvä puoli, että viinin hinta putosi poistumisen yhteydessä vielä joten kuten kohtuulliselta tasolta varsin edulliselle tasolle. Eihän 25 euroa ole kovin vähän valkoviinistä, mutta vastaavanlaisia makukokemuksia on lähes mahdotonta löytää hinnakkaampien Burgundereiden viitekehyksen ulkopuolelta. Kokonaisuutena viini ei ole mitenkään erikoinen tapaus, vaan varsin klassinen, tammivetoinen valkoinen Burgunderi, mutta erityisesti hintaansa nähden varsin tyylikäs, tasapainoinen ja tyylipuhdas tapaus. Tällaisten viinien ja ruokien parissa jopa nämä tuuliset ja koleat elokuun päivät muuttuvat paljon siedettävämmiksi.

Lyhyesti: Hyvin kuiva, raikas, napakan hapokas, tuntuvan tamminen, intensiivinen ja erityisesti todella tasapainoinen valkoinen Burgunderi arvostetun Meursault'n tarhoilta.

Arvio: Erinomainen – tästä klassisesta ranskalaisesta on vaikea löytää pahaa sanottavaa. Esitys on persoonattomuudessaan melko kasvoton, mutta kun kokonaisuus toimii näin hyvin, en anna sen haitata. Erityisesti hyvin terhakka hapokkuus ja rutikuiva hedelmäisyys, joka on intensiivisyydessään erinomaisessa tasapainossa tuhdin tammen kanssa, on mieleeni. Näin kuiva ja mausteinen viini tuntuu selvästi kerjäävän ruokaa kylkeensä, mutta oikean yhdistelmän kanssa lopputulos on makukokemus vailla vertaa.

Hinnan (31,60e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.
Hinnan (25,29e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

6.8.12

Colli di Serrapetrona Sommo 2008

Colli di Serrapetrona Sommo 2008
  • Valmistaja: Tenuta Colli di Serrapetrona
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Passito, IGT Marche Rosso
  • Maa: Italia
  • Alue: Marche, Macerata, Serrapetrona
  • Rypäleet: Grenache (100%)
  • Koko: 0,5
  • Hinta arviointihetkellä: 18-28e (Elokuu 2012)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Kävimme tässä viime viikon lopulla aterioimassa äitini luona ja aterian loppuhuipennukseksi paljastui äitini Marchen-reissulta, suoraan Colli di Serrapetronan viinitilalta ostettu, neljän kuukauden ajan rusinoiduista, paikallisesti Vernaccia Nera -nimellä tunnetuista Grenache-rypäleistä valmistettu punainen appassimento-jälkiruokaviini Sommo.

Viinitilalla oli neuvottu, että viini sopii täydellisesti paikallisten anisrinkilöiden kumppanina, joten tottahan niitäkin oli kuulemma sitten pitänyt ostaa viinin kumppaniksi. Aterian jälkiruokana oli siis tarjolla lasillinen Sommoa ja näitä anisleivonnaisia.

Väriltään viini on reunoille asti mustanpuhuvan punertava, seassa pieni aavistus purppuran sinertävää sävyä. Tuoksu on todella mehevän makea, mustaherukkahilloinen, maitosuklainen, kevyen tupakanpuruinen ja jotenkin liköörimäisellä tavalla kevyen yrttinen – kenties aavistus minttuisuutta?

Maku ei ole yhtä persoonallinen ja vivahteikas kuin tuoksu, mutta silti perinteisistä makeista punaisista viineistä mukavalla tavalla hieman poikkeava. Hyvin täyteläisessä ja mehevän mehukkaassa maussa on hennon pippurista mausteisuutta, kevyttä leivontamausteisuutta, makeita luumuja ja vivahde nahkaisuutta. Suutuntumaltaan viini on kevyen tanniininen ja yllättävänkin raikkaan oloinen vaikkei viini olekaan mitenkään erityisen hapokas. Hapot onnistuvat kuitenkin pitämään kevyen tanniinien puraisun kanssa pitämään viinin raamit hyvin pystyssä.

Jälkimaku on aavistuksen lämmin, makean marjahilloinen, vivahteikas, melko pitkä ja oikein maukas. Kokonaisuus on todella pehmeä ja ystävällinen, varsinaista aikuisten karkkia tämä. Nenässä ja kielellä tuntuu tapahtuvan kaikkea koko ajan. Punaiseksi appassimento-viiniksi Sommo on oikein tasapainoinen ja onnistunut tekele, ja mikä ilahduttavinta – miellyttävän erilainen. Portviiniin tätä ei sekoittaisi vahingossakaan, Banyulsistakin ollaan kaukana. Recioto rupeaa olemaan lähellä, mutta silti Vernaccia tuo paletille niin paljon omaa aromikkuuttaan, että silti jäädään kauas myös tästä Pohjois-Italian pikkuserkusta.

Entä toimiko viini mainostetusti niiden anisrinkilöiden kanssa? Totta maar! Sellaisenaan hieman kuivat ja mauttomat rinkilät muuttuivat viinin kostuttaessa ne aivan toisenlaisiksi, aniksen tullessa selvän voimakkaana esiin. Lisäksi tämä aniksisuus sulautui erinomaisesti viinin mausteiseen ja makean marjaiseen aromikkuuteen, tehden kokonaisuudesta kaikin puolin erinomaisen. Tämä siitä huolimatta, että rinkelit eivät olleet kovin kaksisia – Serrapetronan tyyppien ei kannata luottaa tulevaisuudessa niinkään leipurin- kuin viinintekijän taitoihinsa!

Lyhyesti: Aromikas, pehmeä, tumman hedelmäinen, tasapainoinen ja maukas makea punainen jälkiruokaviini.

Arvio: Tyylikäs – eipä tässä mitään pahaa sanottavaa taida olla. Kaikin puolinen erinomainen valinta aterian päätökseksi, erityisesti niiden anisrinkilöiden kanssa.

Hinnan (18-23) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.
Hinnan (23-28) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

5.8.12

Colli di Serrapetrona Robbione 2007

Colli di Serrapetrona Robbione 2007
  • Valmistaja: Tenuta Colli di Serrapetrona
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Serrapetrona
  • Maa: Italia
  • Alue: Marche, Macerata, Serrapetrona
  • Rypäleet: Grenache (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 15-18e (Elokuu 2012)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Vernaccia – tuo Italian kummallinen rypäle, jolla on yksi nimi mutta monta erilaista lajiketta, jotka eivät ole toisilleen sukua ja joista valmistetaan monia erilaisia viinejä. Rypäle tunnetaan parhaiten toscanalaisista Vernaccia di San Gimignano -valkoviineistä, mutta siitä on olemassa myös mm. Sardiniassa kasvava Vernaccia di Oristano, josta valmistetaan makeita väkevöityjä viinejä; Trentino-Alto Adigessa kasvava Vernatsch (eli Trollinger), josta valmistetaan punaviinejä; ja Marchessa kasvava Vernaccia Nera (eli Grenache), joka on parhaiten tunnettu DOCG Vernaccia di Serrapetrona -viineistä, jotka ovat makeita, punaisia kuohuviinejä.

Tämä viini on sen sijaan hyvin tuntematon tapaus: Serrapetronassa nimittäin valmistetaan perinteisesti myös punaviinejä samasta lajikkeesta kuin näitä punaisia kuohuviinejä, mutta nämä ovat melko harvinaisia punaisten kuohuviinien ja erilaisten raikkaiden valkoviinien dominoimassa Marchessa. Alueella valmistetut punaviinit valmistetaan perinteisesti appassimento-menetelmällä, eli rypäleitä kuivataan rusinoiksi, jotta kepeistä Vernaccia-rypäleistä saataisiin runsaampia ja rotevampia viinejä; nämä viinit ovat harvinaisia ja päätyvät lähinnä paikalliseen käyttöön.

Colli di Serrapetrona on nuori, kahdeksan kaveruksen pystyyn pistämä viinitila Marchessa. Robbione on toinen viinitalon kahdesta "huippuluokan" viinistä ja se on valmistettu kuivaamalla rypäleitä rusinoiksi kahden kuukauden ajan, minkä jälkeen viini on puristettu kahden viikon maseraatioajalla terästankeissa. Lopuksi viiniä on kypsytetty 18 kuukautta 25 hl vetoisissa botte-tynnyreissä ja 9 kuukautta pullossa. 2007 on viinin kolmas vuosikerta koskaan ja se päätyi testattavaksi käydessämme syömässä äitini luona – hän oli nimittäin ollut juuri reissussa Marchessa ja tuonut muassaan mm. muutaman pullon Colli di Serrapetronan tilalta.

Väri on melko syvän viininpunainen, reunoilta hieman helakampi. Melko synkkää ja paksun oloista tavaraa. Tuoksu on muheva, sorainen, kevyen nahkainen, hieman mustaherukkainen, villin marjainen ja tumman hedelmäinen. Avautuessaan tammi tuo viiniin kevyttä suklaisuutta, mutta tammisuus silti pysyy varsin hillittynä alusta loppuun.

Maultaan viini on aluksi yllättävän kuiva ja pippurisen mausteinen, melko leveä ja tuoreen viinimarjainen, mutta sitten kielelle saapuu selvästi makeampaa, täyteläisempää ja kypsempää hedelmää – makean kypsää kirsikkaa etunenässä – sekä makeita lähi-idän mausteita. Yleisvaikutelmaltaan viini on kuitenkin kuiva, ronski ja tanniineiltaan ei erityisen runsas mutta silti karheahko. Hapokkuus on runkoon nähden varsin hyvin kunnossa ja viini tarjoaa sopivasti pureskeltavaa suutuntumaa hillityn robustisuuden vastapainoksi.

Jälkimaussa tulee esiin kevyttä mutta selvää, piikivistä mineraalisuutta, paahteisuutta, maamaisuutta ja tummaa hedelmäisyyttä kuten luumuisuutta. Runsaasta alkoholistaan huolimatta viinissä ei ole juurikaan lämpöä ja kokonaisuus tuntuu yllättävänkin "viileältä."

Pakko myöntää, ensikosketukseni punaiseen Vernacciaan jätti vallan positiivisen mielikuvan. Viini on hyvin erilainen kuin ne italialaiset punaviinit joihin olen tottunut, mutta silti viini on aromimaailmaltaan selvästi tyypillisen italialainen (todennäköisesti suurimmat kiitokset tästä menevät viinin siellä täällä häivähtelevälle kirsikkaisuudelle!) Se on hyvärunkoinen ja kaikin puolin hyvin tasapainoinen; näin viiden vuoden iässä Robbione oli varsin nautittavissa, mutta runko lupailee kestävyyttä vielä toisellekin vuosikymmenen puolikkaalle – mikä on melko harvinaista Vernaccia-viineille! Robustista ilmaisustaan huolimatta viini ei ole mitenkään huomattavan valtava ja voimakas, vaan enemmänkin hillityn tuhti – kokonaisuus sopikin vallan erinomaisesti erilaisille maustetuille ja juustokuorrutetuille uuni- ja grillikasviksille.

Lyhyesti: Ronskiudessaankin elegantti, hyvärunkoinen, maukas ja tasapainoinen punaviini pääasiassa valkoviineistään tunnetulta Marchen alueelta.

Arvio: Erittäin hyvä – todella tutustumisen arvoinen tuttavuus. Italialaisessa viitekehyksessä hieman persoonallisempi viini, vaikkei suuremmassa mittakaavassa mitenkään erikoinen tapaus olekaan. On silti tuoreelta tekijältä ihastuttavaa vanhan maailman tyyliä.

Hinnan (15-18e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

3.8.12

E. Guigal Côtes du Rhône 2007

E. Guigal Côtes du Rhône 2007
  • Valmistaja: Établissements Guigal
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Côtes du Rhône
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône
  • Rypäleet: Syrah (50%), Grenache (40%), Mourvèdre (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 11,99e (Toukokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 12,98e (Tammikuu 2013, Alko)

Punaiset rhônelaiset ovat mielestäni mitä oivallisin valinta pitää sopivana käsivarana kaapissa. Ne ovat usein vallan kelvollista tavaraa tuottajasta riippumatta (kunhan pullon hinta on Suomen markkinoilla edes kympin verran) ja käytettävyyden kannalta varsinaisia moniottelijoita: niissä on usein sopivan hyvä runko ruoan kanssa yhdisteltäväksi: ne ovat tarpeeksi runsaita ja meheviä ollakseen hyviä tukevan aterian kumppaneita, mutta kuitenkin riittävän hillittyjä sopiakseen kevyempienkin ruokien kanssa – minkä lisäksi ne ovat myös mitä miellyttävimpiä seurustelupunaviinejä. Rhônelaisten nautiskelu ruoan kanssa on siis toimiva yhdistelmä muttei missään nimessä ehdoton vaatimus.

Omana varapunaisenani toimi Guigalin perinteinen, melko pitkään Alkon hyllyjä kuluttanut perus-Côtes du Rhône. Vaikka E. Guigal on erityisen tunnettu painotuksestaan erinomaisiin Pohjois-Rhônen viineihin (Côte-Rôtie, Condrieu, Hermitage), on yhtiöllä viinitarhoja ympäri Rhônen aluetta. Tämä alueelleen ominaisesta GSM-rypälesekoituksesta valmistettu CdR tulee ympäri yhtiön Etelä-Rhônen tarhoja kasvatetuista rypäleistä. Itse tulin ostaneeksi viinin varastooni kun huomasin Alkossa vuosikerran vaihtuvan erinäisten viinikriitikoiden kehumasta 2007:stä itselleni vielä tuntemattomaan 2009:ään. Olihan sitä päästävä katsastamaan mitä mieltä itse on kehutusta vuosikerrasta – lisäksi onhan se aina mukava katsoa miten Côtes du Rhône kehittyy (useimmat CdR:t kun myydään vain n. 2 vuoden ikäisinä.) Viini tulikin sitten lopulta täyttäneeksi tehtävänsä arkisen, kotitekoisen pizza Margheritan kumppanina sateisena elokuun iltana.

Väriltään viini on GSM-rhônelaisille uskollisen syvänpunainen mutta läpinäkyvä: tummasta sävystään huolimatta viini on kuulaan rubiininpunainen. Tuoksusta tuntuu puuttuvan se CdR-viinien ominaisin ja tunnistettavin nuorekas, punertavan kypsä hedelmäisyys ja tuoksu vaikuttaakin jo asteen verran kehittyneeltä. Yleisilmeeltään tuoksu on kypsän ja makean kirsikkainen, kevyen luumuinen, muhevan paahteinen, piipputupakkainen, hennon maitosuklainen, konjakkisen tamminen ja jopa aavistuksen mansikkahilloinen. Heti korkkaamisen jälkeen tuoksussa on kevyen tunkkaista maalaisuutta, mutta reilun tunnin hengittelyn jälkeen tämä ominaisuus on muuttunut nahkaisuudeksi. Runsas alkoholi paistaa aavistuksen verran tukevan tuoksun takaa.

Maistaessa aluksi suun täyttää melko vaisu, perustäyteläinen viini, joka ryhtyy pikku hiljaa avautumaan kielellä. Maku saapuu hedelmät ojossa, tarjoten aluksi makeata kirsikkaa, karpaloa, tuoreita luumuja ja jopa kevyttä lihaisuutta. Sen jälkeen saapuvat hapot, jotka ryhdistävät suutuntuman särmään kuntoon, minkä jälkeen kielelle saapuu pippuria, Mourvèdren kursailematonta maustetta, kaakaoista tammea, nahkaa ja maamaisuutta. Lopuksi melko runsaanpuoleinen alkoholi tuo kielelle sekä ryhtiä että tulista poltetta. Tanniineja on sen verran, että viiniä pitkään suussa pyöritellessä limakalvot hieman pääsevät kuivahtamaan, mutta varsinaista tiukkaa otetta niillä ei ole vaan ne pysyvät lähinnä statistin roolissa.

Melko lyhyessä, tai korkeintaan keskipitkässä jälkimaussa kielelle jää soraista maaperää, nahkaa, kevyesti konjakkista tammea, Tavelin ja Provencen roséet mieleeni tuovaa kevyttä mansikan ja vadelman aromia, maitosuklaata ja hentoa yrttisyyttä. Runsas alkoholi jää lämmittämään nielua ja kitalakea melko pitkäksi aikaa.

Yleensä melko nuorehkoihin CdR-viineihin tottuneena oli mukava todeta että kyllähän nämä arki-Rhônelaisetkin kehittyvät vanhetessaan. Tämä oli sen verran kypsä aromeiltaan, että luotan sen olleen jo hetken huipullaan ja jatkaen vielä kenties vuoden päivät parhaimpia päiviään – hirveän pitkään viiniä ei siis kannata enää kypsytellä. Viinistä puuttuu selvästi nuorin terä, mutta tilalle on tullut miellyttävästi kehittyneempiä aromeita, joita en ole tämän tyylin ja hintaluokan viineistä tottunut löytämään. Yleisesti Guigalin CdR on alueelle ominaisesti niin ruoan kanssa kuin ilmankin näppärästi toimiva kursailematon ja rehti peruspunainen, joka tarjoaa juuri sellaista perinteistä tyyliä mitä tämän hintalapun viiniltä sopii odottaakin. Pieni miinus tulee melko runsaan alkoholin tuomasta kauneusvirheestä, kun taas papukaijamerkki tulee rhônelaisessa viitekehyksessä poikkeuksellisen kehittyneistä, ja kokonaisuudessaan oikein miellyttävistä aromeista. Viini maistui oikein hyvin perjantai-illan päätteeksi niin allekirjoittaneelle kuin tämän paremmalle puoliskolle ja toimi vallan mainiosti pizzan kumppanina. Kun katsotaan mitä viivan alle jää, sanoisin että ihan turvallisesti plussan puolelle jäätiin. En tiedä oliko tämä 2007 vuosikertana niin erityinen, mutta ihan hyvin ikää kestänyt tapaus viini oli. Pitänee tutustua nuorempaan vuosikertaan ja katsoa miten se vertautuu vanhempaan sisarukseensa.

Lyhyesti: Reipas ja ronski, sopivan kehittynyt ja tasapainoinen etelä-ranskalainen, jonka ainoaksi heikoksi kohdaksi jää melko runsas alkoholisuus. Tästä huolimatta oikein miellyttävä tapaus niin arkiruokien kanssa kuin seurusteluun.

Arvio: Hyvä – Guigalin CdR on mukavan kypsä ja kehittynyt tapaus verrattuna usein melko nuoriin etelä-rhônelaisiin. En sanoisi että tämä olisi mitenkään parempi – tai ainakaan huonompi – ominaisuus; molemmilla on hetkensä. Tällä kertaa nahkaisen kehittynyt meininki toimi oivasti.

Hinnan (12,98e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.