Allesverloren Red Muscadel 2013

Allesverloren Red Muscadel 2013

• Valmistaja: Allesverloren
• Tyyppi: Väkevöity viini
• Maa: Etelä-Afrikka
• Alue: Western Cape, Swartland
• Rypäleet: Muscat Rouge à Petits Grains (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Syyskuu 2014)
• Hinta nyt: 179 Rand (~9,20€; Kesäkuu 2020, Allesverloren)

kuva: allesverloren

Etelä-Afrikka mielletään tätä nykyä lähinnä moderneja punaviinejä ja raikkaita valkoviinejä tuottavaksi maaksi, mutta maan viinihistoriaa tarkemmin tutkiessa voi tämän todeta olevan vain pari vuosikymmentä vanha ilmiö – siinä missä viiniä noin muuten on Etelä-Afrikassa viljelty jo 1600-luvun puolesta välistä.

Historiallisesti Etelä-Afrikassa on viljelty lähinnä helppohoitoisia ja suurisatoisia lajikkeita, joista on saatu laadultaan melko matalatasoisia kuivia viinejä, joiden tasoa on vasta viime vuosikymmenien viininviljelyn ja -valmistuksen modernisoinnin myötä onnistuttu nostamaan. Sen sijaan vuosisatojen ajan Etelä-Afrikassa viljellyistä rypäleistä on paikallisesti valmistettu sekä rypäletisle brandya, että erilaisia makeita viinejä, joista useimmat ovat pohjautuneet juuri tisleillä väkevöimiseen. Kuuluisan Vin de Constancen lisäksi ns. Cape Port on ollut yksi maan tunnetuimpia viinityylejä ja erityisesti Portugalilla on ollut vahva vaikutus maan väkevöityjen viinien tyyleihin.

Vaikka nykyisin Etelä-Afrikka tunnetaan kuivista puna- ja valkoviineistä, ei maan väkevöityjen viinien valmistus ole kadonnut minnekään – päin vastoin! Viininvalmistusmenetelmien kehittymisen myötä eteläafrikkalaiset väkevöidyt viinit ovat usein laadukkaampia ja puhdaspiirteisempiä kuin menneen ajan rustiikkisemmat tuotokset, jotka pohjautuivat enemmän perinteeseen ja tekemällä opittuun kuin todelliseen ymmärrykseen viininvalmistuksesta. Näiden väkevöityjen viinien merkittävin haaste on nykyajan viinitrendit: on vaikea kuvitella kuivia ja raikkaita valko- ja punaviinejä suosivia suuria massoja vähemmän kiinnostavaa viinityyliä kuin makeat väkevöidyt viinit uudesta maailmasta. Etelä-Afrikassa käymässä voisi kuvitella löytävänsä valtavasti toinen toistaan mielenkiintoisempia väkevöityjä viinejä, mutta on melko turha kuvitella, että niitä vietäisiin juurikaan maan rajojen ulkopuolelle...

Tämän nyt arvioitavaksi päätyneen väkevöidyn viinin pääsin testaamaan joskus vuosia sitten ja se oli ehdottomasti yksi vaikuttavimpia tekijöitä herättämään kiinnostustani uuden maailman väkevöityihin viineihin. Viinin on tuottanut Swartlandissa sijaitseva ja varmaankin monille suomalaisille kuluttajille Alkon hyllyiltä tuttu Allesverloren, jolla on historiaa viinintuottajana aina 1700-luvun alkuun asti ja joka on ollut nykyisin taloa luotsaavan Malanin suvun omistuksessa jo vuodesta 1872.

Tämä väkevöity viini on valmistettu Muscat-lajikkeen punaisesta mutaatiosta (Muscat Rouge à Petit Grains), joka tunnetaan Etelä-Afrikassa paremmin nimellä Red Muscadel (Muscat'n yksi eteläafrikkalaisista synonyymeistä on siis Muscadel*). Viini on valmistettu murskaamalla hyvin kypsinä poimitut rypäleet, minkä jälkeen viinin on annettu maseroitua avoimissa käymissammoissa lyhyen aikaa kuorten kanssa, jolloin kuorista on saatu uutettua väri- ja makuaineita viiniin. Kun viinin jäännössokeri on käymisen myötä laskenut halutulle tasolle, pumpataan viini kuorten päältä pois kypsytysastiaan, jossa neutraali rypäletisle on valmiina odottelemassa. Tisle nostaa käyvän rypälemehun alkoholipitoisuuden niin korkeaksi, että hiivat kuolevat ja käyminen pysähtyy. Makean viinin annetaan asettua ja kypsyä tankeissa, kunnes se pullotetaan. Tässä viinissä on alkoholia 16,5% ja jäännössokeria 208 g/l. Vaikka happoja on melko maltilliset 4,4 g/l, on viinillä silti verrattain matala pH 3,25 – osasyy tähän on siinä, ettei viini ehdi koskaan käydä happoja pehmentävää (eli pH:ta nostavaa) malolaktista käymistä, sillä viini ei koskaan käy alkoholikäymistä loppuun ja malolaktinen käyminen tapahtuu tyypillisesti alkoholikäymisen pysähdyttyä.

* Tällä taas ei ole mitään tekemistä nimeltään hyvin samankaltaisen Muscadelle-rypälelajikkeen kanssa, jota tavataan enemmän  esimerkiksi Bordeaux'n alueen makeissa viineissä ja Australian väkevöidyissä viineissä.

Lasissa viinillä on läpinäkyvä ja upean hohtava Camparin-punainen väri.

Kuten Muscat-viiniltä odottaa saattaa, viinillä on äärimmäisen aromaattinen tuoksu. Tämä tuoksu on kuitenkin hyvin erilainen kuin tavanomaisella väkevöidyllä Muscat-viinillä, mistä todennäköisesti on kiittäminen viinin maseroitumista punaisten kuorien kanssa. Valloittavasta aromimaailmasta löytyy makeaa simaisuutta, eksoottisia kukkia ja ruusuvettä, hieman kandeerattuja appelsiininkuoria, kevyttä ruusunmarjaisuutta, hentoa pihlajanmarmamarmeladia ja ujoa vadelmakarkkia.

Viinillä on erittäin täyteläinen, todella makea ja hieman tahmeahko suutuntuma. Makumaailma on tuoksun tavoin äärimmäisen rehevä, moniulotteinen ja suorastaan hämmentävän intensiivinen; kielellä pyörii simaa ja rusinaisuutta, makeaa pihkaisuutta, hillittyä appelsiinimarmeladia, Pihlaja- / kettukarkkeja, maltillista vadelmamehuisuutta, kevyttä punasävyistä rypäleisyyttä, hentoa eksoottista mausteisuutta, ujoa tasapainottavaa bitterisyyttä ja aavistus sienimäistä maamaisuutta. Kokonaisuus muistuttaa paljon Muscat'sta tai Gewürztraminerista tehtyä väkevöityä viiniä, mutta siitä löytyy todella paljon enemmän kerroksia ja vivahteita kuin vastaavantyylisestä viinistä on tottunut löytämään. Yleisilme ei ole varsinaisen löysä tai rakenteeton, mutta kokonaisuus tuntuu kuitenkin melko pehmeänpuoleiselta, sillä maseraatiosta huolimatta viinissä ei ole juuri lainkaan tanniineja, minkä lisäksi maltillinen hapokkuus tuntuu hieman jäävän todella rehevän jäännössokerin jalkoihin.

Viinistä jää suuhun todella intensiivinen, pitkäkestoinen ja erittäin makea jälkivaikutelma. Jatkuvasti elävässä, parfyymisen kukkeassa jälkimaussa häilyy simaisuutta, kettukarkkia, lokumit mieleen tuovaa ruusuvetistä kukkeutta, hillittyä nallekarkkia, hentoa kandeerattua appelsiininkuorta ja ujoa mandariinimehua.

Kokonaisuutena tämä eteläafrikkalainen, väkevöity punainen Muscat on todella valloittava ja aromimaailmaltaan lähes taianomainen tapaus – sekä myös jotain sellaista, jota en ole koskaan tavannut missään eurooppalaisessa viinissä. Sen yleisilmeen kyllä tunnistaa kukkeista piirteistään Muscat'ksi, mutta viinissä on silti todella paljon omintakeista ja hyvin ainutlaatuista eksoottisuutta, joka todennäköisesti tulee sen saamasta maseraatiosta punaisten kuorien kanssa. Vaikka kokonaisuus voisi olla hieman tasapainoisempi, jos viinin olisi annettu käydä hieman kuivemmaksi – jolloin viinin hapot ja jäännössokeri olisivat olleet kenties aavistuksen paremmin keskenään tasapainossa – on viini tästä huolimatta ylettömän herkullinen ja hurmaava esitys.

On vaikea sanoa mihin suuntaan viini tästä kehittyy sen saadessa ikää. Koska viini on maistettu äärimmäisen nuorena (vain reilun vuoden ikäisenä) on se varmasti ollut maistohetkellä aivan poikkeuksellisen aromaattinen, sen nuorekkaiden primääriaromien ollessa tässä vaiheessa pääosassa. Tuottaja kuitenkin antaa tälle viinille toista vuosikymmentä ikääntymispotentiaalia, joten viini ei varmasti iän myötä mene huonoksi – ainoastaan muuttaa muotoaan. Vaikka tätä kyseistä viiniä voi olla mahdotonta löytää Suomesta, suosittelen pitämään niin Red Muscadelit kuin muutkin uuden maailman väkevöidyt viinit mielessä! Monesti ne voivat tarjota varsin vaikuttavia – yllättäviäkin – makuelämyksiä ja usein vallan kohtuulliseen hintaan! Aiheesta innostuneille voisin vinkata, että esimerkiksi länsinaapurimme monopolin valikoimista on löytynyt Allesverlorenin Ruby-tyylistä väkevöityä viiniä jo vuosia vallan kohtuulliseen hintaan.

Lyhyesti: Äärimmäisen aromaattinen, kiehtova ja omintakeinen väkevöity viini, jossa yhdistyy Muscat'n kukkeat piirteet rehevämpiin ja tummasävyisempiin makeiden punaisten viinien vivahteisiin.

Arvio: Erinomainen – lähes maaginen viini, joka osoittaa, että väkevöity viini voi olla todella valloittava olematta vuosikymmeniä kellarikypsytelty Port, Madeira tai Rivesaltes. Erittäin herkullinen ja mieleenpainuva tuttavuus.

Rawson's Retreat Organic Cabernet Shiraz Merlot 2015

Rawson's Retreat Organic Series Cabernet Shiraz Merlot 2015

• Valmistaja: Penfolds
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Australia
• Alue: South Australia, Victoria
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (75%), Syrah (15%), Merlot (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 8,99e (Kesäkuu 2017, Alko)
• Hinta nyt: 8,99e (Syyskuu 2017, Alko)

Tuossa muutama kuukausi takaperin tuli pitkästä aikaa näytepulloa oven taakse. Varmaan blogini fokus oli jäänyt lähettävältä taholta hieman hämärän peittoon tai sitten siellä vain oltiin turhan optimistisella päällä, kun näytteeksi saapui alle kympin aussipunkkua. Ei siinä mitään, kyllähän minä aina ihan mielelläni uusia viinejä testailen ja toivotan kaikki näytetuotteet tervetulleiksi – jos ei muuhun, niin itseäni sivistävään käyttöön. Eikä siinä mitään, jos ollaan any publicity is good publicity -asenteella liikkeellä, mutta jos toivotaan kehuvia sanoja blogini suunnalta, olisi kuitenkin ihan kiva, jos tuotteet olisivat kehujen arvoisia. Minulla kun ei ole ollut tapana kehuskella juomia vain siitä syystä, että ne ovat ilmaisia. Ja jos katselee blogissani arvioitujen edukkaiden aussipunkkujen tarjontaa, voi aika nopeasti todeta, että sellaiset eivät keskimäärin kovinkaan kummoisia pisteitä täällä kerää.

Mutta ainahan voi käydä niin, että tämä viini onkin säännön rikkova poikkeus?

Testissä on nyt siis (mm. legendaarisesta Grange-viinistään tunnetun) australialaisen Penfoldsin uutukainen Alkon valikoimissa. Viini on valmistettu luomuna viljellyistä rypäleistä ja pääosaa rypälesekoituksessa näyttelee ympäri maailmaa suosittu Cabernet Sauvignon. Voltteja löytyy australialaisille punaviineille tuttuun tyyliin 14%.

Viinillä on lähes läpinäkymättömän tumma rubiininpunainen väri, joka taittuu kevyesti nuorekkaaseen purppuraan.

Tuoksu on selkeästi kypsänmakea, eli lämpimät seudut kyllä erottuvat, mutta samalla se on melko epämääräinen; nokkapuolelta löytyy lähinnä makeaa mustaherukkaa, hyvin kypsää Syrah’n pippuroitua tummaa hedelmää ja hentoa punaista marjahilloa ujolla tammisella taustajuonteella. Melko klassinen ja geneerinen aussituoksu ilman sen kummempaa karaktääriä.

Suussa viini on täyteläinen ja makeahko, mutta onneksi makumaailmasta löytyy myös kohtalaista karvautta, joka hieman suitsii makumaailman makeimpia piirteitä. Muuten makupuolelta löytyy Syrah'lle tyypillistä pippurista mausteisuutta, hillittyä karhunvatukkahilloa ja ujosti kypsänmakeaa herukkaa. Viinillä on kohtalaisen pehmoinen suutuntuma ja melko matalien happojen ja lempeästi (mutta yllättäen kohtalaisen innokkaasti) tarraavien kypsien tanniinien vuoksi suhteellisen lempeä ja kiltti rakenne.

Jälkimaussa tuntuu kohtalaisen karvasta, pippurivetoista mausteisuutta, hyvin kypsää karhunvatukkaa, hillittyä mustaherukkaa ja aavistus makeampaa luumuhilloa. Alkoholi lämmittää hieman nielussa ja kielelle jäävä jälkivaikutelma on melko kestävää pippurisuutta lukuun ottamatta lyhyehkö.

Yllätyksiä ei päässyt tulemaan, eli viini oli melko lailla oppikirjamainen esimerkkiviini yhdeksän euron aussipunkusta. Rehellisyyden nimissä olisin voinut kirjoittaa ylläolevan arvostelun avaamatta koskaan pulloa, pelkästään inspiroitumalla viinin etiketistä. Jos jotain plussaa pitää hakea, niin mainittakoon, että viinistä ei ilahduttavasti olti hiottu aivan kaikkia särmiä pois: tanniineja ei ollut paljoa, mutta niissä oli mukavaa särmää ja mukavan rouhea, korostunut pippurisuus antoi hyvää vastapainoa viinin hedelmäpuolen makeudelle.

Kokonaisuus jätti kuitenkin melko paljon toivomisen varaa. Jatkuvasti sitä lukee artikkeleita, kuinka Australiassa jyllää kokonaan uusi, kepeyteen ja raikkauteen keskittyvä viinitrendi, mutta tämä viini oli mitä geneerisin esitys sitä Australian väsähtänyttä, makeaan ja pehmoiseen hedelmään painottunutta tyyliä, jota maassa on tehty jo monta vuosikymmentä. Vaikka saatekirje suositteli viiniä vaikka minkälaisten grillilihojen kylkeen, on mielestäni näin pehmoinen ja makea viini passeli lähinnä sellaiseen tissutteluun, jossa viinin laadulla ei ole suuremmin merkitystä.

Lyhyesti: Suuren tuottajan pehmeä, makeahko ja melko ennalta-arvattava luomupunaviini Australiasta.

Arvio: Keskinkertainen – hyvin pitkälti sellainen viini, mitä etiketin perusteella voisi odottaakin.

Hinnan (8,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

R. López de Heredia Viña Cubillo 2007

R. López de Heredia Viña Cubillo 2007

• Valmistaja: R. López de Heredia
• Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja
• Maa: Espanja
• Alue: Rioja, Rioja Alta
• Rypäleet: Tempranillo (70%), Grenache (20%), Carignan + Graciano (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,30e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: r. lópez de heredia

Riojan vanhan koulukunnan äärimmäistä päätä edustavan R. López de Heredian viinit saavat meikäläiseltä täällä blogin puolella aina varauksetonta hehkutusta. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että talon viinit ovat a) tyyliltään erittäin vanhanaikaisia ja ainutlaatuisia, edustaen sellaista viinityyliä, jota tehtiin n. 100 vuotta sitten; b) helvetin hyviä.

Ne, joita kiinnostaa perehtyä talon historiaan hieman enemmän, suosittelen lukemaan tähän väliin arvioni talon arvostetusta Viña Tondonia Reservasta, jossa perehdyn tuottajan taustoihin hieman enemmän. Muuten voin tässä referoida lyhyesti Heredian historiaa, että päästään kartalle siitä, mistä talon viineissä on kyse.

Vuonna 1877 Don Rafael López de Heredian perustama, omaa nimeään kantava viinitalo on edelleen toiminnassa olevista Riojan viinitaloista vanhimpia. Toisin kuin monet muut historialliset viinitalot, Heredialla ei olla seurattu aikaa vaan talon viinit valmistetaan samalla tavoin kuin yli vuosisata sitten: viinit käytetään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla valtavissa tammisammioissa, minkä jälkeen viinit siirretään kypsymään vanhoihin tammitynnyreihin nykyaikaisen viininvalmistuksen näkökulmasta katsoen käsittämättömän pitkäksi aikaa. Useiden vuosien kypsyttelyn jälkeen viinit pullotetaan ilman sen kummempia käsittelyjä. Tietyssä mielessä Heredian viinejä voidaan pitää natural-viinityylin edelläkävijöinä; siinä missä monet natuviinien tuottajat haikailevat paluuta vanhaan, rehelliseen ja käsittelemättömään viininvalmistukseen, ei R. López de Heredialla tällaista asennetta viininvalmistukseen ikinä hylätty.

Jotain osviittaa talon käsittämättömistä kypsyttelyajoista antaa se, että Riojan alueella Gran Reserva -tasoiset viinit ovat niitä, joita laki edellyttää kypsytettävän kaikkein pisimpään. Laki edellyttää, että Gran Reserva -tasoisia viinejä on kypsytettävä vähintään 60 kk, joista vähintään 24 kk on viinin kypsyttävä tammitynnyreissä. Nyt arvioitava Viña Cubillo, Heredian edullisin punaviini, joka edustaa talon perustasoa, kypsyy aluksi 36 kk tammitynnyreissä ja sen jälkeen vähintään 36 kk pulloissa ennen markkinoille laskua. Näillä avuilla Heredia voisi helposti luokitella tämänkin viininsä Gran Reserva -luokkaan, mutta talo viittaa kintaalla nykyisille, "väljille" kypsytysasetuksille ja luokittelee viininsä edelleen Crianzaksi, eli alimpaan kypsytysluokkaan – kuten talo on tehnyt historiansa alusta asti.

Tämän viinin olin napannut viime vuonna järjestämilleni synttäri-illanistujaisille "talon punaviiniksi". Ideana oli tuolla tarjota lähinnä "itseni näköisiä" viinejä ja oluita, ja omasta mielestäni vanhan koulukunnan ääri-old school -Rioja kyllä sopii tuohon määritelmään varsin passelisti.

Väriltään viini on läpinäkyvän tumman kirsikanpunainen, ujon kehittyneestä, hieman viikunaisen rusehtavaan taittavasta sävystä huomaa, ettei viini ole enää aivan nuori.

Vanhan Riojan koulukunnan henkeen viinin tuoksu on kohtalaisen likainen, jopa hieman sontainen – ei mitenkään merkittävästi, mutta hieman enemmän, mikä on Heredian viineille tyypillistä. Aromipuolelta erottuu kypsänamkeaa viikunaa, nahkaa, kevyttä lantaa, hieman tummanpuhuvaa luumuisuutta ja hentoa jenkkitammen tuomaa vaniljaa. Yleisilme on miellyttävän kehittynyt, eli nuorekkaimmat hedelmäiset piirteet ovat viinistä jo kaikonneet.

Suussa viini on kuiva ja keskitäyteläinen, minkä lisäksi sillä on mukavan napakka ja sopivan rouhea yleisolemus, kiitos melko korkean hapokkuuden. Viinin makumaailmasta löytyy mehukasta luumuisuutta, vanhan Riojan viinin kevyttä lantaisuutta ja nahkaa, karvaampaa hapankirsikkaisuutta ja karpaloa sekä hillitysti makeaa, jo hieman nahistunutta luumua. Yleisolemus on mukavan runsas muttei varsinaisesti modernien viinien tyyliin konsentroitunut, vaan mukavan hienoviritteinen ja vivahteikas. Hyvän happorakenteen lisäksi viinin hieman kevyemmänpuoleiset tanniinit ovat edelleen kohtalaisen innokkaita tarraamaan kiinni, korostaen viinin rakennevetoista ruokaviinin luonnetta.

Suuhun jää viinistä pitkä, moniulotteinen ja mukavan nahkea jälkimaku, jossa tuntuu niin tanniinista kuin mausteista karheutta, maamaisia sävyjä, makeaa luumuisuutta, ujon funkya likaisuutta ja mukavasti napakkuutta tuovaa hapankirsikkaa ja ujoa karpaloa.

Ollakseen "vain" talon edullisin perustason tuote, on Viña Cubillo kaikin puolin valloittava Riojan punaviini. Vivahteikkuudessaan ja valloittavuudessaan viini ei yllä Heredian parhaiden punaviinien (Tondonia, Bosconia) tasolle, mutta sen sijaan monet kilpailevien talojen Gran Reservat viini jättää vaivattomasti taakseen. Vielä viinin etikettiä lukiessa saattaa unohtaa, että viini todellisuudessa voitaisiin tuottajan halutessa luokitella Gran Reserva -appellaation olla, mutta ei enää siinä vaiheessa, kun viini on lasissa – samanlaista kehittyneisyyttä, pitkän tynnyrikypsytyksen tuomaa vivahteikkuutta ja harmoniaa ei muista Riojan Crianza-tason viineistä yksinkertaisesti löydy.

Heredian tyylille uskollisesti myös Cubillo lupailee hyvää viinien kellarointia harrastaville: vaikka talon viinit yleensä julkaistaan siinä vaiheessa kun ne ovat "valmiita juotaviksi", on niissä yleensä vielä runsaasti tilaa kehittyä. Viña Tondonia Gran Reserva -tyyliseen 50 vuoden kypsytyskestävyyteen Cubillo ei varmastikaan taitu, mutta voin kuvitella viinin jatkavan nousua ylöspäin ainakin seuraavan 5 vuoden ajan ja pitävän kutinsa ainakin 10, jopa 15 vuotta. On sanomattakin selvää, että viini on hintaluokassaan täysin ainutlaatuinen löytö.

Lyhyesti: Crianza-tasoiseksi punaviiniksi täysin naurettavalla tavalla ylisuoriutuva, persoonallinen ja vivahteikas old school -riojalainen.

Arvio: Tyylikäs – valloittavan perinteikäs punaviini, joka myös toimii takuuvarmana tutustumisvälineenä Heredian tyyliin, jos talo on aikaisemmin jäänyt tarkistamatta.

Hinnan (11,30e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Fèlix Massana Ràfols Cava Brut Nature Reserva Ecològic

Fèlix Massana Ràfols Cava Brut Nature Reserva Ecològic

• Valmistaja: Caves Fèlix Massana Ràfols
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (65%), Macabeo (25%), Parellada (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,65e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: fèlix massana ràfols

Vuosi sitten tilausta Decántaloon tehdessäni pistin mukaan kyytiin muutamia edukkaampia kuohuviinejä täyttämään kuljetuslaatikkoa sopivankokoiseksi satsiksi täydentääkseni. Yksi kupliva, joka osui silmiini oli Reserva-tasoinen luomu-Cava Ecològic melko tuoreelta viinitalo Fèlix Massana Ràfolsilta. Mutta vaikka tämä viinitalo on perustettu melko hiljattain, on talon taustavoimilla paljon kokemusta viininvalmistuksesta – kyseessä on perhetalo, joka viljelee 20 tarhahehtaariaan jo 4. sukupolvessa. Tämä luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä valmistettu viini käy ja kypsyy aluksi terästankeissa, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään hiivasakkojen päälle pulloihin. Cavan alueella Reserva tarkoittaa vähintään 15 kk pullokypsytystä, mutta Fèlix Massana kypsyttää viiniään yli kaksi kertaa pidempään, eli kolme vuotta – tällä kypsytysajalla viini voitaisiin luokitella jo Gran Reservaksi, mutta tämä korkeampi luokitus on varattu viineille, joita kypsytetään pulloissa vähintään neljä vuotta.

Viinillä on hailakka limetinvihertävä väri.

Tuoksultaan viini on raikas ja Cavalle tyypillisen hedelmäinen; nokkapuolelta löytyy kypsänmakeaa omenaa, hillittyä sitruksisuutta ja kevyesti reduktiivista kumisuutta ja hentoa savuisuutta.

Maultaan viini on Brut Nature -tyylille odotetusti kirpeä ja hyvin hyvin kuiva. Puhdaspiirteinen, mutta kohtalaisen hillitty makumaailma pistää melko ujoin ottein omenaisuutta, kevyttä kumimaisuutta ja hillittyä merellistä mineraalisuutta. Ryhdistä pitävän huolen niin kohtalaisen tuntuva hapokkuus kuin hieman hillitty, mutta kiitettävän kestävä, pienikokoinen mousse.

Lopuksi suuhun jää puhdaspiirteinen, raikas ja melko pitkäkestoinenkin jälkimaku, jossa tuntuu merellisen suolaista mineraalisuutta, sitruksisuutta ja kypsää keltaista omenaa.

Kokonaisuutena viini on mukavan tasapainoinen, ryhdikäs ja puhdaspiirteinen esitys, mutta loppupeleissä ei kovinkaan ihmeellinen. Kokonaisuudesta tunnistaa kyllä sen, että kyseessä on Cava, mutta mitään sellaista karaktääriä ei viinistä löydy, että se saisi itsensä erottautumaan miljoonasta muusta vastaavasta rutikuivasta Cavasta. Vastaavia esityksiä löytyy Alkonkin valikoimasta kourallinen, ja vaikka tämä olikin rahtikustannukset (0,94€) mukaan luettuna edullisempi kuin Alkon Cava Brut Naturet (edullisimmat 12–14€), ei euron parin säästö ollut tällä kertaa sen väärti, että viini olisi tuntunut kannattavalta ostokselta. Jos haluan simppeliä perustason Cava Brut Naturea, ei sillä ole väliä, maksaako se nyt kympin vai kaksitoista. Viinin voi siis sanoa olevan hintansa väärti ostos, mutta ei varsinaisesti sellainen, jota voisin erityisesti suositella hommaamaan Decántalosta – sikäli kun tämä fantastinen espanjalaisten viinien nettikauppa alkaisi taas toimittaa viinejä Suomeen.

Lyhyesti: Tyylipuhdas ja ryhdikäs, mutta loppupeleissä melko yksipuoliseksi, mutkattomaksi ja yllättömäksi jäävä rutikuiva luomu-Cava.

Arvio: Miellyttävä – simppeli skumppa joka sopii arkisiin tilanteisiin tai kesäkuumalle, mutta joka tarjoaa hyvin vähän mitään mielenkiintoa kutkuttavaa.

Hinnan (9,65e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Teliani Valley Ojaleshi 2013

Teliani Valley Ojaleshi 2013

• Valmistaja: Teliani Valley
• Tyyppi: Punaviini, Ojaleshi
• Maa: Georgia
• Alue: Racha-Lechkumi, Tsageri, Orbeli
• Rypäleet: Ojaleshi (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,99e (Joulukuu 2015, Kaubamaja, Tartu)
• Hinta nyt: (ei Alkon valikoimissa)

kuva: teliani valley

Georgia on pikku hiljaa saamassa sille kuuluvaa kunnioitusta ympäri maailmaa pienien maahantuojien ja sommelierien löytäessä maan persoonallisia viinejä, mutta Suomessa maan viinit ovat edelleen varsin tuntemattomia. Yhtenä syynä tälle voi varmasti pitää Alkoa, jolla ei ikuisuuksiin ollut yhtään georgialaista viiniä ja kun lopulta semmoinen saatiin, on valikoima pidetty tiukasti yhdessä viinissä. Esimerkiksi aivan naapurissamme Virossa, jossa on varsin merkittävä venäläinen vähemmistö, on georgialaisten viinien saatavuus ollut merkittävästi suurempi ja mielenkiintoisempi.

Valtaosa maailman mielenkiinnosta on keskittynyt lähinnä itäisen Georgian kuiviin puna- ja valkoviineihin, mutta todellisuudessa yksi maan merkittävimmistä viinityyleistä onkin puolimakeat punaviinit. Vaikka nämä hieman makeammat punaviinit ovat noita perinteisiä, kuivia punaviinejä tuoreempi tulokas maan viinintuotannon kentällä, on näitäkin viinejä valmistettu maassa vuosisatoja ja erityisesti niitä on historiallisesti pidetty hyvin suuressa arvossa erityisesti Venäjällä (ja Neuvostoliitossa), minkä vuoksi veli Venäjä on ollut Georgian merkittävin vientimarkkina.

Keskivertokuluttajalle puolimakea punaviini tuo automaattisesti mieleen Alkon halvat ja kehnolaatuiset bulkkiviinit, joissa on hirveä määrä jäännössokeria lähinnä peittämässä viinien virhemakuja. Nämä viinit eivät voisi olla kauempana parhaista georgialaisista puolimakeista punaviineistä – kyllähän Georgiassa tehdään myös halpaa bulkkia, mutta monet maan viiniappellaatioista ovat keskittyneet tekemään juuri näitä makeampia punaviinejä ja monesti eri alueiden parhaat, arvostetuimmat ja hinnakkaimmat viinit ovat juurikin puolimakeita punaviinejä. Nämä ovat viinejä, jotka on alusta asti valmistettu kantamaan jäännössokerinsa ja joita kannattaakin lähestyä tyylillisesti ennemmin kevyinä ja matala-alkoholisina portviineinä kuin tavallisina punaviineinä.

Ojaleshi, jonka nimi tarkoittaa "puissa kasvavaa" on lajike Georgian itäosista – joskin lajike on sukua monelle turkkilaiselle rypälelajikkeelle, minkä vuoksi sen epäillään olevan turkkilaista alkuperää. Tätä lajiketta viljeltiin historiallisesti antamalla sen kasvaa puihin, mutta tätä nykyä sitä viljellään aivan normaalisti viinitarhoilla. Lajiketta viljellään ensisijaisesti aivan Georgian länsirannikolla, Samegrelon alueella, Mustanmeren rannalla, mutta monien mukaan lajike tuottaa parhaimmat viinit hieman idempänä, Racha-Lechkumin alueen kuivemmalla ja viileämmällä Orbelin alueella.

Viinin on tuottanut vuonna 1997 toimintansa aloittanut Teliani Valley, joka on erikoistunut tuottamaan lähinnä moderneja puna- ja valkoviinejä lähes kaikilta merkittäviltä Georgian viinialueilta. Viinistä löytyy 12% alkoholia, eli sokeria on ehkäpä semmoiset 30-50 g/l. Koska tyypillinen Ojaleshin vahvuus on 10–12% ja tässä viinissä alkoholi asettuu haarukan yläpäähän, voisin veikata sokeripitoisuuden olevan vastaavasti haarukan alapäässä, eli noin 30 g/l.

Viinillä on hyvin hailakka, läpinäkyvän vadelmanpunainen väri. Totta puhuen tämä menisi ulkonäkönsä puolesta meikäläiselle aivan täydestä klassisena Pinot Noirina, jos viiniä sellaisena minulle tarjottaisiin.

Tuoksu taasen ei ole Pinot Noiria nähnytkään: aromipuolelta löytyy ilmaisuvoimaista sekamarja-Mehukattia, palvikinkkuista ja hennon tervaista savuisuutta, kevyesti tuoreen vadelmaista marjaisuutta, hillittyä cocktailkirsikkaa ja hentoa, etäisesti Gewürztramineria muistuttavaa ruusuisuutta. Tuoksu on kaikkinensa erittäin erikoinen, mutta erityisesti tuo palvikinkkuisen savuinen juonne kaiken keskellä hämmentää enemmän kuin tarpeeksi.

Suussa viini on puolimakea, mutta ilahduttavasti myös erittäin tuntuvan ja eloisan hapokas, minkä vuoksi kokonaisuus on melko runsaasta jäännössokeristaan huolimatta yllättävän kepeä eli suutuntumaltaan korkeintaan keskitäyteläinen. Sokeri kuitenkin tuo yleisolemukseen miellyttävää pehmeyttä ja lempeyttä, eli reilusta hapokkuudestaan huolimatta viini ei vaikuta kireältä. Makupuolelta löytyy ylikypsää kirsikkaa, vadelmaa, mansikkahilloa, happojen esiin nostama ujo happaman puolukkainen juonne, pippurirouheista mausteisuutta ja jälleen hennosti, mutta tunnistettavasti palvikinkkuista savuisuutta. Hapot pitävät viinin rakenteen kasassa käytännössä yksinään, sillä tanniinit ovat viinissä hyvin hennot ja vain ujosti ikeniä pyyhkivät.

Suuhun jää miellyttävästi makean marjamehuinen jälkivaikutelma, jossa häilyy keskipitkästi tummaa ja lähes ylikypsää kirsikkaa, mehukasta vadelmaa, rouhittua pippuria, kevyttä ruusuista parfyymisyyttä ja hentoa nuotiosavua.

Kokonaisuutena tämä ensikosketus Ojalershiin on varsin hämmentävä ja erikoinen, mutta kunhan viinin persoonalliseen ilmaisuun tottuu, on se varsin miellyttävä ja ihastuttavan tasapainoinen tuttavuus. Olen aikaisemmin kokeillut yhdistää makeampia georgialaisviinejä arkiruoille, mutta vaikka viinit itsessään ovat olleet mielenkiintoisia ja tasapainoisia, ei yhdistelmät ole olleet yleensä kovinkaan kummoisia. Tämän vuoksi looginen veto olikin iskeä viinipullo palan painikkeeksi muutamalle juustolle. Perstuntuma onnistui tällä(kin) kertaa osumaan oikeaan ja tämä persoonallinen, makeahko, savuinen ja hillityn kukkainen punaviini paljastui oikein mainio kumppaniksi Briestä ja parista vanhemmasta, kovemmasta juustosta koostuneelle juustolautaselle.

Vaikka yleensä suosittelen pysymään kaukana punaviineistä, joissa jäännössokeripitoisuus litraa kohti kasvaa yhtään muutamaa jäännössokerigrammaa korkeammaksi, suosittelen myös tekemään niissä poikkeuksen georgialaisten punaviinien kohdalla. Jos etiketissä lukee "Georgian Semi-Sweet Red Wine", ei se automaattisesti tarkoita juomakelvotonta tekelettä – varsin usein jopa päin vastoin. Toki tällaiseen viinityyliin totuttelu voi kuiviin punaviineihin tottuneelta viedä hetken, mutta kun asennoituu viiniin kepeänä portviininä, on sellaiseen paljon helpompi päästä sisälle.

Lyhyesti: Varsin persoonallinen, kiehtova ja ihastuttavan tasapainoinen puolimakea punaviini, josta löytyy niin makean mehukasta marjaisuutta, palvikinkkuista savua kuin hentoa ruusuisuuttakin.

Arvio: Hyvä – oikein mainio, jännittävä ja harmoninen esitys. Voisin kuitenkin veikata, että Teliani Valleyn kaltaisen suuremman tuottajan viini edustaa vielä melko simppeliä päätä, joten olisi varsin mielenkiintoista päästä testaamaan vastaavaa viiniä joltain pieneltä paikallistuottajalta!

Hinnan (11,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Heid Fellbacher Lämmler Trollinger 2014

Heid Fellbacher Lämmler Trollinger Trocken 2014

• Valmistaja: Weingut Heid
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein (QbA) Württemberg
• Maa: Saksa
• Alue: Württemberg
• Rypäleet: Schiava Grossa (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,50e (Toukokuu 2016, Weingut Heid)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: heid

Trollinger on eteläsaksalainen erikoisuus, jota württembergiläiset rakastavat, muut saksalaiset karsastavat ja josta Saksan ulkopuoliset viininystävät ovat tuskin kuulleetkaan.

Vuosi takaperin olin muutaman päivän pressireissulla, jossa pääsimme tutustumaan Württembergissä ja Rheinhessenissa sijaitseviin viinintuottajiin. Vaikka olinkin alun perin maistanut muutamia Trollingereita, pääsin vasta tuolla reissulla kunnolla perille siitä, mistä Trollingerissa oikeasti on kyse.

Alun perin Trollinger on kotoisin jostain Italian ja Itävallan välimaastosta, Tirolista, jossa lajiketta viljellään nimellä Schiava. Südtirol-Alto Adigen alueella viljellään lukuisia eri Schiavan klooneja (jotkut ovat jopa eri lajikkeiksi laskettavia), joista yksi on Schiava Grossa – lajike, joka tuottaa suurikokoisimpia rypäleitä ja josta tehtyjä viinejä pidetään muita Schiava-viinejä heikkotasoisempina. Jostain syystä juuri tämä lajike kulkeutui Etelä-Saksaan, Württembergiin, jossa sitä alettiin viljellä nimellä Tirolinger, "tirolilainen", mikä myöhemmin vääntyi nykyiseen muotoon Trollinger.

Schiava eli Trollinger tuottaa tyypillisesti kepeitä ja marjaisia viinejä, joissa hapokkuus on tyypillisesti korkeintaan kohtalaista ja tanniineja ei tahdo löytyä yrittämälläkään. Trollingerista on käytännössä mahdotonta tehdä laatuviiniä, mutta se ei ole estänyt paikallisia rakastamasta tätä heidän omaa erikoisuuttaan. Perinteisesti Württembergissä Trollingeristä on valmistettu simppeleitä, puolimakeita punaviinejä, joita myydään litran pulloissa ja joiden sekaan monet tuottajat lisäävät tummempaa Lembergeriä tuomaan väriä ja makua. Kuivat Trollingerit ovat saapuneet vasta hiljattain markkinoille ja ajatus laadukkaasta Trollingerista on monelle tuottajalle käytännössä älytön.

Stuttgartin keskustasta vain n. 10 km päässä sijaitseva Weingut Heid oli ehdottomasti pressireissumme vakuuttavimpia – ellei vakuuttavin viinitalo, joka oli myös ainoa viinitalo, joka selkeästi pyrki tuottamaan Trollingerista jotain parempaa, mihin muualla olimme tottuneet. Taloa luotsaavan Markus Heidin sanojen mukaan hän itse havaitsi köynnöstensä tuottavan paljon korkealaatuisempaa hedelmää heidän siirryttyä luomuviljelyyn, mikä kannusti heitä sekä sertifioimaan kaikki tarhansa luomutarhoiksi että panostamaan enemmän laadukkaan Trollingerin tuotantoon.

Heidin Fellbacher Lämmler Trollinger on ainoa yhden tarhan Trollinger, minkä maistoimme pressireissullamme, sekä myöskin ainoa tarha-Trollinger minkä ylipäänsä olen koskaan maistanut. Fellbachissa sijaitseva Lämmler-tarha on VDP-luokiteltu Große Lage -tarha, eli tasoltaan suurin piirtein Ranskan Grand Cru -luokkaan verrattava tarha, jolle Heid on poikkeuksellisesti suonut palstatilaa myös Trollingerille. Koska Trollingeria ei olla hyväksytty laaturypäleeksi, ei tätä viiniä saa kuitenkaan markkinoida GG-tasoisena huippuviininä. Viiniä on kypsytetty 6–8 kk 600 litran tammitynnyreissä. Jäännsokeria viinissä on 1 g/l, happoja 5,1 g/l ja alkoholia lajikkeelle tyypillisen maltillisesti 12,6%.

Viinillä on hohtava, läpinäkyvän tumman kirsikanpunainen väri, joka tuo vaistomaisesti mieleen Pinot Noirin ja muut vastaavat, kepeämmät viinit.

Hieman pidättelevässä, mutta kaikin puolin vivahteikkaassa aromimaailmassa tuntuu pinnassa punasävytteistä vadelmaisuutta, tummaa kirsikkaa ja metsämansikkaa, taustalla hieman makeampaa kirsikkalikööriä ja häivähdys mustikkaisuutta.

Suussa viini on lajikkeelle tyypilliseen tapaan kepeä, eloisa ja happovetoinen, mutta siinä on myös sellaista intensiivisyyden ja konsentraation tuntua, mitä en ole koskaan aiemmin Trollingerissa tavannut. Kuivassa ja mehukkaassa makumaailmassa tuntuu kypsiä tummia metsämarjoja, mansikkaa, vadelmaa, hieman hapankirsikkaista karvautta, hentoa ylikypsän tumman kirsikan makeutta ja ujoa karpaloista eloisuutta. Viini ei ole Trollingerille ominaisen pehmeä, vaan rakenteesta pitävät huolen niin eloisa hapokkuus kuin ujo tanniininen ote ikenistä.

Keskimaku taittuu kuivaan, pitkäkestoiseen, eloisan hapokkaaseen ja jopa ujosti tanniineillaan tarraavaan jälkimakuun, jossa tuntuu vadelmavetoisesti kypsiä, mutta mukavan hapokkaita, niin tummien kuin punaistenkin metsämarjojen piirteitä. Jälkivaikutelman voi helposti summata englanninkieliseen termiin crunchy.

Kokonaisuutena Heidin Fellbacher Lämmler Trollinger on todella vaikuttava ja fiini Trollinger, helposti paras koskaan maistamastani esitys kyseisestä lajikkeesta. Rehellisesti sanottuna viini ei ole tyylillisesti kovinkaan kaukana keveämmän pään Cru Beaujolais -punaviinistä ja sokkona tarjoiltuna viini menisi sellaisesta ainakin meikäläiselle suorastaan pelottavan helposti.

Kun tietää, kuinka helppoja ja mutkattomia Trollingerit tyypillisesti ovat, on tämä Heidin vakavahenkinen mutta uskomattoman hörpittävä näkemys aiheesta aivan omassa luokassaan. Näin kepeä ja freesi punaviini on sopivasti viilennettynä loistava tapaus aivan sellaisenaan, mutta näin hienoviritteinen viini on myös mitä helpoin naitettava hyvin monille erilaisille ruoille.

Lyhyesti: Heid Fellbach Lämmler Trollinger on ehdottomasti yksi markkinoiden parhaista Trollingereista, ellei jopa paras. Takuuvarma hitti Gamayn, Poulsardin ja vastaavien lajikkeiden ystäville.

Arvio: Erinomainen – hyvin vakuuttava esimerkki siitä, miten yleensä vaatimattomasta ja mitäänsanomattomasta lajikkeesta on mahdollista tehdä huipputasoista viiniä, kunhan raaka-aineisiin muistetaan panostaa riittävästi.

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Loxarel Xarel•lo Àmfores 2014

Loxarel Xarel•lo Àmfores 2014

• Valmistaja: Loxarel Vins
• Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,25e (Huhtikuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: loxarel

Penedèsissä majaansa pitävä Loxarel on lyhyessä ajassa onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa meikäläisen kirjoissa yhtenä julmetun kovana tuottajana. Eivät talon viinit ole yleensä mitään maailmaamullistavia tuotteita olleet, mutta sen sijaan ne ovat olleet melko poikkeuksetta varsin edullisia ja silti saavutaneet sellaisen tason, jota ei yleensä osaa vastaavan hintaluokan tuotteilta odottaa. Esimerkiksi talon Cava Reserva maksaa usein espanjalaisissa nettikaupoissa selkeästi alle 10 euroa, mutta tasoltaan hakkaa helposti monet yli tuplasti hinnakkaammat kilpakumppanit!

Loxarelin takana häärää Josep Mitjans, joka valmisti ensimmäiset kuohuviininsä vuonna 1985, vasta 16-vuotiaana. Tuolloin hänessä heräsi tahto muuttaa neljä sukupolvea vanhan viinitalon suuntaa: enää tarhojen rypäleitä ei myytäisi alueen suurtuottajille bulkkiviinin tuotantoon, vaan rypäleiden laatuun ryhdyttäisiin panostamaan ja viinit valmistettaisiin alusta loppuun itse. Kun Mitjans valmistui enologiksi vuonna 1987, perustettiin viinitalo Loxarel – talon nimi tuli loogisesti väännöksenä talon merkittävimmästä rypälelajikkeesta, Xarel•losta. Vuonna 2002 talo päätti siirtyä luomuviljelyyn ja vain kolme vuotta myöhemmin tarhoja alettiin viljellä biodynaamisin periaattein, yhtenä ensimmäisistä alueen tuottajista.

Mitjans tuottaa viininsä perinteisin tavoin, mutta jatkuvasti pyrkien samalla kokeilemaan ja luomaan jotain uutta. Talon katalogista löytyy mm. amforoissa kypsytettyjä viinejä, yli lähes 10 vuotta pullossa kypsytettyjä Cava-kuohuviinejä ja ilman sulfiitteja valmistettuja, minimaaliseen käsittelyyn perustuvia natural-viinejä. Kaikki talon viinit valmistetaan biodynaamisin periaattein luonnonmukaisesti viljellyiltä tarhoilta ja ylipäänsä viinien valmistus perustuu hyvin vähäiseen käsittelyyn. Sulfiitteja käytetään viinien valmistuksessa hyvin pieniä määriä.

Kun talon kuohuviinit olivat onnistuneet vakuuttamaan meikäläisen, ajattelin katsoa osataanko talolla myös valmistaa laadukasta tavaraa ilman kuplia. Testiini päätyi Decántalo-nettimyymälästä Xarel•lo Àmfores, luonnonhiivoilla käytetty ja 720 litran amforoissa 5 kk sakkojen kanssa kypsytelty Xarel•lo. Viini on siinä mielessä hyvä tulikoe Loxarelille, sillä Xarel•lo ei missään nimessä lukeudu lempilajikkeisiini: yleensä tämä lajike kun on valkoviineissä melko neutraali ja hapoiltaan turhan laimea omaan makuuni. Siinä missä Xarel•lo toimii usein moitteettomasti kuohuviineissä (koska lajike poimitaan kuohuviinejä varten normaalisti aikaisemmin, jolloin sen hapokkuus pysyy korkeampana), en ole juurikaan ollut vakuuttunut lajikkeen potentiaalista valkoviineissä.

Lasissa viinillä on hailakka vaaleanvihreä väri.

Viinillä on melko hillitty, hieman suppea tuoksu, josta erottuu tuoretta omenaa, hillitysti kypsää päärynää, kevyttä rantahiekkaa ja hentoa vihertävää yrttisyyttä. Avautuessaan mukaan tulee myös miellyttävä ujon hunajainen juonne, mutta myös mitä pienin aavistus liuotinta.

Suussa viini on keskitäyteläinen, mutta samalla hieman konsentroituneen tuntuinen ja makumaailmaltaan hyvin puhdas. Makumaailmaa hallitsevat selvimmin omenainen hedelmäisyys sekä voimakkaasti märän kivinen ja jopa ujon suolainen mineraalisuus. Näiden piirteiden ohelta löytyy kyllä runsaasti muitakin piirteitä: kevyttä limettistä sitruksisuutta, hillityä ruohoista yrttisyyttä, hentoa savuisuutta ja aavistus hiivasakkakypsytyksen tuomaa runsautta. Viini on ilahduttavasti kohtalaisen hapokas – yleisilmeeltään Àmfores ei vaikuta olevan mitenkään erityisen hapokas, mutta ryhtiä ja rakennetta on silti yllättävän paljon, mikä puhuu pinnan alla piilevästä hyvästä happorakenteesta. Kenties viinin melko leveä konsentraation tuntu peittää sitä ilmiselvintä happojen puraisua? Noin yleisesti viinissä tuntuu olevan mukavan paljon poweria, mutta makumaailma on tietyllä tavalla silti karuhko ja pidättelevä – olematta kuitenkaan simppeli tai tylsä.

Jälkimaussa tuntuu erityisesti märän kivistä mineraalisuutta, hillittyä suolaisuutta, karvasta omenankuorta, kevyttä yrttisyyttä, hillittyä kermaisuutta, hentoa sitruunaisuutta ja ujoa hiekkapölyisyyttä.

Voin myöntää, etten vieläkään ole erityisen innostunut Xarel•losta, mutta tämä kyllä menee helposti parhaimpien kyseisestä lajikkeesta valmistettujen viinien joukkoon mitä olen maistanut, valean minuun edes piirun verran uskoa siitä, että kyllä Xarel•lo pystyy jotain uskottavaakin tuottamaan. Kokonaisuutena viini on intensiivinen, puhdas ja positiivisella tavalla neutraali – tässä ollaan jotenkin onnistuttu lahjakkaasti ottamaan Xarel•lon heikkoudet ja kääntämään ne viinin vahvuuksiksi. Kun samalla viinistä löytyy myös hyvä rakenne ja ujosti kuivan Sherryn suolaista menoa, olen vakuuttunut. En vielä täysin Xarel•losta, mutta Loxarelista ainakin. Mitjans ja kumppanit selkeästi osaavat hommansa.

Viinin kelpoisuus ruokaviininä tuli testattua vuohenjuustosalaatin kanssa – koska yrttiset ja kevyen ruohoiset piirteet ovat usein Xarel•lolle tyypillisiä, veikkaus toimivuudesta vahvasti tuoreisiin vihreisiin kasviksiin nojaavan ruokalajin kanssa oli perusteltu. Veikkaus ei mennyt mönkään ja viini haihtui pullosta parempiin suihin odotettua nopeampaa tahtia.

Lyhyesti: Xarel•loksi varsin vakuuttava, leveä ja voimakas esitys, jossa lajikkeelle ominainen neutraalius toimii viinin hyvän rungon kanssa yllättävän luontevasti.

Arvio: Erittäin hyvä – tämä on ehdottomasti parhaita maistamiani Xarel•lo-valkoviinejä Raventós i Blanc Silencisin ja Can Credo Estranyn kanssa.

Hinnan (11,25e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Madirazza Prošek White 2011

Madirazza Prošek White 2011

• Valmistaja: Madirazza
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Vrhunsko Vino Prošek
• Maa: Kroatia
• Alue: Primorska Hrvatska, Dalmatia, Pelješac
• Rypäleet: ?
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 90 Kn (~11,92e; Heinäkuu 2015, Madirazza)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vhpk

Viimekeväisen Kroatia-maisteluni toi päätökseen suoraan Madirazza-viinitalolta napattu Prošek.

Prošek on viime vuosina ollut jonkin verran pinnalla viinimedioissa, sillä italialaista DOC Prosecco -viiniappellaatiota vahtiva elin on esittänyt EU:lle, että Prošek viiniterminä tulisi kieltää Proseccon maineen suojelemiseksi. Onhan se toki totta, että valveutumaton kuluttaja voi erehtyä ostamaan Proseccon toivossa selkeästi jälkiruokaviinimäisyyttä henkiviin pulloihin pullotetun Prošekin ja järkyttyä, kun geneeristä tusinakuplivaa odottavan lasiin kaatuukin kullankeltaista nektaria! Ja onhan tämmöinen sekaannus täysin todennäköistä, kun Prošekia ei käytännössä koskaan löydä Kroatian ulkopuolelta – plus onhan tällaisissa sekaannuksissa Prosecco-tuottajilla ennen kaikeka suuri tulonmenetysten uhka, onhan Prošekin vuosituotanto n. 0,07 promillea (15,000 litraa vs. 225,000,000 litraa) Proseccon vuosituotannosta. Ja mitäpä merkitystä sillä on, että Prosecco on vasta viime vuosisadalla markkinoille tullut moderni viinityyli, kun taas Prošekia on valmistettu todistetusti jo vähintään puoli vuosituhatta (ensimmäiset maininnat vuodelta 1556)?

Eli semmoista. Jos lukee juttuja aiheesta, voi Prošek olla varsin tuttu termi, mutta itse viiniä on harvempi maistanut, koska kyseessä on tosiaan äärimmäisen harvinainen viinityyli, jota ei juuri koskaan tapaa maan rajojen ulkopuolella. Tietenkin bulkki- Prošekia valmistaa isoja määriä pari valtavaa viinitehdasta, jotka valmistavat viiniä keittämällä rypälemehua ja käyttämällä sen osittain, minkä jälkeen se värjätään karamellivärillä ja pullotetaan, mutta näitä nyt ei voida aidoksi tavaraksi laskea. Todellista, aitoa Prošekia tuottavia viinitaloja on vain kourallinen ja yleensä yhden talon tuotanto on vain muutamia tuhansia Prošek-pulloja. Viinien hinnat vaihtelevat laadun ja valmistusmenetelmien mukaan, mutta Prošek ei koskaan ole halpaa, sillä yhteen pieneen viinipulloon vaaditaan useita kiloja pitkään rusinoiksi kuivattuja rypäleitä.

Hinnakkaimmat Prošek-viinit voivat olla jopa vuosikymmenen ajan tynnyreissä kypsytettyjä konsentroituneita huippuviinejä tai solera-tyylisissä järjestelmissä vuosikymmenien ajalta kerättyjen vuosikertojen sekoituksia. Tämä Madirazzan Prošek edustaa kuitenkin sitä edullista, kuluttajaystävällisesti hinnoiteltua päätä viinityylistä: rypäleet vain kuivatetaan, puristetaan, käytetään terästankeissa ja pullotetaan – tyylille ominaiseen tapaan suodattamattomana ja käsittelemättömänä. Madirazza valmistaa viinistä kahta versiota: tätä valkoisista rypäleistä puristettua Prošek White -viiniä ja punaisista Plavac Mali -rypäleistä puristettua Prošek Black -viiniä. Tähän viiniin käytettyjä rypäleitä ei kerrota missään, mutta veikkaukseni perusteella todennäköisimmin valtaosa siitä on Rukatacia (eli Malvasia Bianca Lungaa) ja/tai paikallista Pošipia. Viinipullo tuli ostettua mukaan tuliaisiksi vierailullamme Madirazzan viinitalolle.

Viinillä on rusehtavan kuparinen väri, johon suodattamattomuus tuo kevyä utuisuutta.

Makeanpuoleisessa tuoksussa tuntuu rusehtavaa omenahilloisuutta, kevyttä reduktiivista kumimaisuutta, hennosti kuivattua aprikoosia ja etäistä savuisuutta.

Suussa viini on makea, mehukas ja melko matalasta hapokkuudestaan huolimatta mukavan eloisa, joskin hieman tahmean tuntuinen. Runsaassa ja nuorekkaassa makumaailmassa tuntuu omenamehuisuutta, aprikoosimössöä ja hentoa hunajaisuutta, minkä lisäksi alkoholi (15%) hieman puskee läpi. Kokonaisuus on maukas, mutta loppupeleissä hieman simppelihkö.

Jälkimaussa kielelle jää omenahilloisuutta, ylikypsiä viinirypäleitä ja hentoa aprikoosia. Kohtalaisen pitkä jälkivaikutelma on makea, melko voimakas, kevyen tahmea ja hieman lämmin.

Kokonaisuutena Madirazzan Prošek antaa hyvän peruskäsityksen siitä, minkälaista tavaraa Prošek tyyliltään on (tai että se ei esimerkiksi ole nimestään huolimatta Proseccoa!). Yleisvaikutelmaltaan viini on kuitenkin melko simppeli ja tavanomainen jälkiruokaviini – kokonaisuus toimii hyvin, mutta mitään mieleenpainuvaa tämä ei onnistu tarjoamaan. Toisaalta tämä myös on heijastunut viinin hintaan: siinä missä parhaimpien tuottajien pienet Prošek-pullot saattavat maksaa useita kymppejä, maksoi tämä puolen litran pullo vain reilun kympin.

Kyllä tämä aito Prošek helposti rökittää suurten massatuottajien edulliset bulkki- Prošekit, mutta mitään ainutlaatuista tämä ei vielä tarjoa. Kokonaisuus muistuttaakin monia italialaisia perustason passito-jälkiruokaviinejä, joten suuria Prošek-elämyksiä etsiskelevän ei kannata selvästikään tyytyä edullisimpiin tarjolla oleviin vaihtoehtoihin. Simppeliin jälkiruokaviinikäyttöön tämä Madirazzan esitys toimii vallan mainiosti, mutta niitä parhaita kannattaa tosiaan etsiä ja niistä kannattaa myös maksaa: useampikin anekdootti on kertonut, kuinka Kroatiasta on löytynyt vanhoista kellareista yli vuosisadan vanhoja Prošek-pulloja, jotka ovat edelleen olleet mitä fantastisimmassa kunnossa! Tämä on saavutus, jota ihan mikä tahansa perusjälkkäri ei pysty tavoittamaan.

Lyhyesti: Maukas, mutta hieman simppelinpuoleinen jälkiruokaviini Kroatiasta, jossa alkoholi puskee hieman turhan paljon läpi.

Arvio: Miellyttävä – kokonaisuutena viini on maukas ja hoitaa tonttinsa vaivatta, mutta perusmiellyttävää, makeaa ilmaisua ihmeellisempiä elämyksiä viinistä ei löydy.

Hinnan (~11,92e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Jaanihanso Sec 2014

Jaanihanso Sec Méthode Traditionelle 2014

• Valmistaja: Jaanihanso Craft Cider
• Tyyppi: Siideri
• Maa: Viro
• Alue: Jõgevamaa, Õuna
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,80e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: jaanihanso

Olen aikaisemminkin hehkuttanut rakkauttani niin virolaista natural-siiderituottaja Jaanihansoa kuin koko balttiskandialaista siideriskeneä kohtaan. Laadukas, raaka-ainetta kunnioittava siideri on aina hieno asia ja on ollut hienoa huomata, että asiasta ollaan innostuttu niin Viron puolella kuin kotimaassakin (esimerkkinä hiljattain toimintansa aloittanut Suomalainen Aidon Siiderin Seura).

Virolainen Jaanihanso on tosiaan etelänaapurimme siideriskenen pioneerejä. Tämä siiderituottaja toimii itäisessä Virossa, Kaelasen kylässä, 1700-lukulaisessa maatalossa, jonka vanhassa sikolätissä on tuotettu natural-henkisiä siidereitä vuodesta 2013. Kaikki talon siiderit valmistetaan minimaalisesti valmistusprosessiin puuttuen ja tavoitteena on tuottaa enemmän hienostuneeseen kuohuviiniin kuin perinteiseen siideriin kallellaan olevia juomia. Tämä heijastuu myös talon tuotantomenetelmiin: esimerkiksi 0,75-litraisiin kuohuviinipulloihin pullotettujen Méthode Traditionelle -siidereiden annetaan kypsyä pulloissa kuohuviinien tapaan vähintään 6 kuukautta hiivasakan kanssa ennen sakanpoistoa ja korkinvaihtoa. Näiden perinteisten siidereiden lisäksi Jaanihanso toki tuottaa myös erilaisia modernimpaa tyyliä edustavia siidereitä, kuten mm. kuivahumaloituja ja tynnyrikypsytettyjä siidereitä.

Tällä kertaa arvioitavana on vuosi sitten Tallinnasta hommattu (ja viime keväänä juotu) Sec, joka on pullokypsytettyjen siidereiden puolikuiva versio – samasta siideristä löytyy myös ranskalaishenkisesti nimetyt rutikuiva Brut ja makeampi Doux.

Väriltään siideri on vaalean keltainen.

Tuoksussa tuntuu kypsää, vastaleikattua kaneliomenaa ja kirpakkaampaa Granny Smithiä, taustalla häilyy hentoa persikkaa.

Suussa siideri on hyvin kuiva, kirpeä ja tuntuvan hapokas. Viheromenaisuuden ja kaneliomenaisuuden hallitsemasta makumaailmasta löytyy myös maltillisempaa keltaista hedelmää, hentoa maamaisuutta ja ujoa teräksistä mineraalia. Keskitäyteläistä ja napakkaa kokonaisuutta tukevat rapsakka ja kestävä hiilihappo sekä pienin aavistus sokeria kielen kärjessä – siideri on silti hädin tuskin edes puolikuiva.

Jälkimaku on kuiva, grannysmithomenaisen kirpeä ja rapsakka. Melko pitkässä jälkimaussa tuntuu myös aavistus omenankukkaa, kevyttä sitruunaisuutta ja ujoa hunajaisuutta.

Yleisesti Jaanihanson Sec on varsin ryhdikäs ja tyylikäs, joskin myös hieman ylihillitty laatusiideri, joka on "puolikuiva" melko lavealla määritelmällä – jos Jaanihanso Brut on rutikuiva, on tämä siideri jossain "erittäin kuivan" ja "kuivan" välimaastossa. Ero Brutiin tuntuu muutenkin olevan vain melko nimellinen: molemmat siiderit ovat hyvin rapean hapokkaita, mutta hedelmäpuoleltaan varsin kirpeänkaruja ja tietyllä tavalla yksipuolisia. Näissä siidereissä maistuu kyllä raaka-aine mitä puhtaimmalla ja aidoimmalla tavalla, mutta esimerkiksi ranskalaisten maalaissiiderien kypsänrehevään hedelmään ei ylletä lainkaan ja myöskään niiden rustiikkisen ronskista likaisuudesta ei ole tietoakaan. Kenties Secin "makeus" ja erot tämän ja Brutin välillä tulisivat paremmin esiin rinnakkainmaistellessa; näin erikseen maisteltuna ja omiin muistikuviin luottaen molemmat siiderit tuntuvat erittäin samankaltaisilta toisiinsa nähden, Secin ollessa hyvin hillitysti makeamman tuntuinen.

Eteläisemmästä sijainnistaan huolimatta Jaanihanson siiderit siis sijoittuvat tyylillisesti paljon lähemmäs Suomen teräksisen napakoita ja hapokkaan rapeita siidereitä kuin esimerkiksi Ranskan tai Englannin muhevampia ja kypsempiä siidereitä. Nämä siiderit ovatkin siksi enemmän gastronomisia ruokajuomia sellaisille ruoille, jotka kaipaavat juomalta kepeyttä, raikkautta ja happoja ja samalla voivat antaa juomalle tilaa tuoda hedelmää paremmin esiin. Sellaisenaan nautittuna nämä siiderit voivat olla turhan rapeita mehevämpiin (ja/tai makeampiin) siidereihin tottuneille, mutta kunnon happopäille tämmöiset kirpakat laatusiiderit toimivat parhaiten ei-aivan-jääkaappilämpötilaan viilennettyinä kuuman kesäpäivän raikastajina.

Lyhyesti: Rapsakan hapokas, puhdaspiirteisen omenainen ja enemmän kuivahko kuin puolikuiva pullokäytetty real cider Virosta.

Arvio: Tyylikäs – napakka, puhdaspiirteinen ja laadukas esitys Viron kovimmalta (ja mahdollisesti ainoalta) siiderituottajalta.

Hinnan (9,80e) ja laadun suhde: OK – siideri on hintansa arvoinen.

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012

• Valmistaja: Celler Cal Pla
• Tyyppi: Roséeviini, DOQ Priorat
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Priorat
• Rypäleet: Garnacha Roja, Piquepoul Noir
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,50e (Joulukuu 2015, Décantalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: decantalo

Kataloniassa, parin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta, sijaitsee karu ja vuoristoinen Priorat. Vielä 1990-luvun alkuun asti tämä alue oli täysin tuntematon kaikille muille paitsi paikallisille, jotka tiesivät sen äärimmäisen tuhteja, alkoholisia ja rustiikkisia bulkkiviinejä tuottavana viinialueena. Vasta 1980-luvulla alueelle alkoi ilmestymään pientuottajia, jotka pullottivat itse omat viininsä sen sijaan, että olisivat myyneet rypäleensä paikallisten osuuskuntien bulkkituotantoon. 1990-luvun alussa alueen maine yllättäen suorastaan räjähti käsiin kun katalaanituottaja René Barbierin johdolla kourallinen tuottajia julkaisi yhtä aikaa punaviininsä, jotka olivat kuin toisesta maailmasta verrattuna Prioraton perinteiseen tyyliin – todella puhdaspiirteisiä, intensiivisiä, rakenteikkaita ja täynnä konsentroitunutta, kypsää hedelmää. Nämä viinit vakuuttivat monet muut tuottajat Prioraton potentiaalista ja alueelle alkoi valua tuottajia, jotka ryhtyivät tuottamaan samankaltaisia punaviinejä. Hyvin nopeasti alueen maine kiiri Espanjasta ulkomaille ja alle kymmenessä vuodessa (vuonna 2000) Priorat sai oman DOQ-appellaationsa, Riojan ohella ainoana korkeimman tason appellaationa. Virallisen vahvistuksen kansalliselta viinituotantoa valvovalta elimeltä DOQ Priorat sai kuitenkin vasta 2009, eli vuosina 2000–2009 Priorat oli Kataloniassa virallisesti DOQ Priorat, mutta hämmentävästi muualla Espanjassa vain DO Priorat.

Priorat on tullut kuuluisaksi siis juurikin René Barbierin ja kumppaneiden kehittämästä punaviinityylistä, jossa viinit ovat äärimmäisen konsentroituneita, rakenteikkaita, kypsän hedelmäisiä ja tiukan tanniinisia. Monesti viinit ovat myöskin erittäin tammisia, joskin tämä tyyli tuntuu vuosi vuodelta muuttuvan yhä enemmän hedelmävetoisempaan tyyliin. Alueella valmistetaan myös muitakin viinejä, kuten valko-, rosée- ja jälkiruokaviinejä, mutta koska niiden osuus Prioraton viinituotannosta on hyvin marginaalinen, on hyvin harva maistanut – tai jopa edes kuullut – niistä mitään. Siksi ajattelinkin, että olisi hyvä nostaa vaihteeksi esiin Prioratosta jotain muuta kuin niitä iänikuisia punaviinejä.

Mas d'en Compte Rosat on 15-vuotiaiden Garnacha Gris- (eli Garnacha Roja) ja Picapoll Negre (eli Piquepoul Noir) -köynnösten rypäleistä valmistettu roséeviini. Viinistä oli hieman hankalaa löytää pohjatietoja sen takia, että tuottajan sivut ovat vain katalaaniksi, eikä niiltä edes löydy tätä viiniä. Onnistuin kuitenkin sen verran onkimaan viinistä speksejä, että se on rypäleiden puristuksen ja käymisen jälkeen siirretty kypsymään 3kk ajaksi vanhoihin, 3. käyttökerran 500 litran tammitynnyreihin.Viiniin käytetyt rypäleet ovat melko epätyypillisiä, erityisesti espanjalaisittain tarkasteltuina: Garnacha Roja, joka on tumman Garnachan vaaleampi, harmaa- tai vaaleanpunakuorinen mutaatio, on Ranskassa varsin suosittu 1700 ha viljelyalallaan, mutta Espanjassa paljon harvinaisempi vai n. 70 ha viljelyalalla. Piquepoul Noir on taas melko tuntematon eteläranskalainen lajike, jota viljellään Ranskan puolella n. 70 ha alueella ja Espanjassa vain 3 ha alueella – vain Kataloniassa ja sielläkin lähinnä Prioraton alueella.

Viinillä on läpinäkyvä, mutta erittäin syvä, intensiivinen ja tumman vadelmanpunainen väri, joka on suorastaan poikkeuksellisen tumma väri roséeksi – tämä voisi mennä helposti jopa hailakasta viileän alueen Pinot Noirista.

Lasista kohoaa muheva, kypsän punertavasävytteinen tuoksu, josta erottuu metsämansikkaa, tuoretta kirsikkaa, vastapoimittua pensasvadelmaa, hillittyä mustaherukkaa, kevyttä kivipölyä ja hentoa reduktiivista ruutisavuisuutta, joka onneksi haihtuu melko nopeasti viinin avautuessa.

Suussa viini on melko intensiivinen, runsas ja täyteläinen, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen hedelmäinen: makumaailmaa hallitsee jopa varsin voimakkaanakin tuntuva kivipölyisyys, kevyt omenaisuus ja hillitty kalkkinen mineraalisuus. Taustalla häilyy roséeviineille tyypillisiä metsämansikan, vadelman ja tumman kirsikan piirteitä, mutta ne eivät ole missään nimessä pääosassa, vaan luovat enemmän nyansseja kokonaisuuteen. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin kunnossa, vaikkei mitenkään korostuneen freesiä ilmaisua ne onnistu saamaan aikaiseksi. Kokonaisuus on tietyllä lailla jopa karu, mutta samalla sillä on kypsyyttä vihjaava, hieman makea alavire – mitä kevyesti suuta ja nielua lämmittävä 14,5% alkoholia vielä korostaa.

Melko pitkä, suht runsas ja keskimaun tavoin varsin mineraalinen jälkimaku on kivinen, mutta myös keskimakua mehukkaamman hedelmäinen; kielelle jää myös selkeämmin kypsää mansikkaa, punaista kirsikkaa, aavistus vadelmamehua ja ujoa mausteisuutta sekä hento vihjaus alkoholin lämpöä.

Kokonaisuutena tämä Prioraton roséeviini on maukas ja hauska tuttavuus. Se on suorastaan yllättävän vakavahenkinen ja vakuuttava esitys runsasalkoholiseksi ja tummanpuhuvaksi lämpimän aluen roséeksi – joskin lämmin alue myös tuntuu viinissä, eli siinä mielessä se on selkeästi Prioratin tuotos. Yleensä näin lämpimän alueen roséeviinit ovat kuitenkin erittäin raskastekoisia ja niiden hedelmäisyys on hyvin kypsää ja siksi myös varsin yksiulotteista, kun taas tässä viinissä tuntuu pääosassa olevan jopa karuksi asti yltivä, kivinen mineraalisuus, kun taas hedelmäisyys on suorastaan yllättävän hillittyä.

Koska viinin hedelmäisyys ei ole niin pinnalla, se tuntuu antavan kokonaisuuteen mukavaa ilmavuutta, minkä ansiosta yleisilmeestä tuntuu erottuvan enemmän nyansseja, mitä roséeviineistä on tottunut saamaan. Jotenkin Prioraton roséelta odottaisi äärimmäisen massiivista ja superhedelmäistä ilmaisua, mutta tällä kertaa viini yllätti ja äärimmäisen positiivisesti. Kokonaisuus on hyvin tyylikäs ja ennen kaikkea erittäin ruokaystävällinen esitys – alle kympin hinnalla tämä rosée on todellinen löytö!

Lyhyesti: Tuntuvan mineraalinen ja yllättävän hillityn hedelmäinen, tasapainoinen ja vakavahenkinen roséeviini Prioratosta.

Arvio: Tyylikäs – ehdottomasti yksi vakuuttavimpia roséeviinejä pitkään aikaan. Upeaa, mineraalivetoista tyyliä alusta loppuun. Edes korkeahko alkoholi ei päässyt missään vaiheessa tökkimään.

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Gentleman's Collection No. 8 2014

Lindeman's Gentleman's Collection Batch No. 8 2014

• Valmistaja: Lindeman's
• Tyyppi: Punaviini, IGT Puglia
• Maa: Italia
• Alue: Puglia
• Rypäleet: Primitivo (45%), Negroamaro (40%), Cabernet Sauvignon (10%), Merlot (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 11,99e (Kesäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 11,99e (Elokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Pitkästä aikaa meikäläiseen otti yhteyttä viinejä maahantuovaa yritystä edustava taho ja kyseli, että haluaisinko näytepullon arvioitavaksi. Sen enempää meikäläiselle ei kerrottu tästä mahdollisesti arvioitavasta tuotteesta, mutta ajattelin, että mikäs siinä, onhan edellisestä jo aikaa. Varoitin toki samalla, että tapanani on kirjoitella hienostelematta juuri se, mitä mieltä olen, joten mielenkiinnottomat tuotteet joko arvostellaan raa'an armottomasti tai jätetään kokonaan sikseen. Noh, näköjään luottoa tuotteeseen on, kun se varoitteluista huolimatta pamahti postiin (tai sitten luotetaan vain siihen, että any publicity is good publicity).

Arvioitava viini paljastui australialaisen viinituottajajätti Lindeman'sin uuden Gentleman's Collection -tuotelinjaston viiniksi, joka on nimetty omaperäisesti nimellä "8". Muut sarjan numerot ymmärtääkseni edustavat ymmärrettävästi australialaista alkuperää, mutta jostain syystä tämä sarjan kahdeksas versio on tuotettu Euroopassa. Tämä kyseinen Alkon tilausvalikoimasta löytyvä viini on tuotettu Lindeman'sin nimellä, mutta pullon etiketistä löytyvä bottled in Priocca Cellar by MGM Mondo del Vino -tekstinpätkä saa kummastelemaan, että mitä tekemistä tällä viinillä on nyt loppujen lopuksi Lindeman'sin kanssa? Viinistä sentään 85% on paikallisia, eteläitalialaisia lajikkeita, mutta on sinne näköjään ollut pakko pistää loput 15% kansainvälisiä lajikkeita sotkemaan pakkaa. Eipä sillä kuitenkaan ole suurta väliä, sillä viiniin on jätetty myös 10 g/l jäännössokeria pehmittämään särmiä, tuomaan "kansainväliseen makuun" sopivaa täyteläisyyttä ja siistimään mahdollisia kauneusvirheitä piiloon. Tuon enempää speksejä viinistä en löytänyt, mutta tällaisissa viineissä ne tuskin ovat edes tarpeen.

Väriltään viini on lähes läpinäkymätön, kevyesti nuorekkaan violettiin taittuvan tumman kirsikanpunainen.

Lasista kohoaa kypsä, nuorekkaan sinertävän marjainen tuoksu, jossa tuntuu lähinnä mehukasta herukkaisuutta. Taustalla häilyy hieman mausteisuutta ja auringonpaahtamaa, luumuista hedelmää. Yleisilme on melkko simppeli ja kosiskeleva.

Suussa viinillä on melko täyteläinen, mehukas ja hieman makea suutuntuma. Kieli löytää kuitenkin tuoksua enemmän sävyjä: tummaa, karhunvatukka- ja mustaherukkavetoista marjaisuutta, kevyttä karhunvatukkahilloa, hieman pippurista mausteisuutta, maltillista bitterisyyttä, ujoa raakakaakaoista meininkiä. Tanniinit ovat pehmeät ja kiltit, mutta kokonaisuutta kannattelee paremminkohtalaisen hyvä hapokkuus.

Mausteisessa ja melko yksipuoliseksi jäävässä jälkimaussa tuntuu tumman herukkaista ja karhunvatukkaista marjaa, vähän häiritsevänäkin tuntuvaa ja kuvaan huonosti sopivaa bitterisyyttä sekä melko kohtalaisesti loppua kohti esiin nousevaa alkoholin lämpöä.

Kokonaisuutena viini oli parempi kuin odotin, mutta tämä ei ole paljoa viiniltä, jolta ei odota mitään; kokonaisuus on silti herttaisen yhdentekevä ja "meh". Lämmetessään viini muuttuu hilloisemmaksi ja pehmeämmäksi, jolloin vielä kohtalaisen hyvin erottunut hapokkuus katoaa makean hedelmän sekaan, minkä lisäksi mukaan tulee ujoa vaniljaa. Rakennetta kannattelee tällöin enää lähinnä bitterinen mausteisuus, joka onneksi tuntuu hieman tasapainoisemmalta, sekä aiempaa selvempänä erottuva alkoholinen tulisuus. Pähkinänkuoressa viini on masentavan keskinkertainen tekele, jossa on hyvin vähän mitään italialaista; kyllä tämä ihan aussiviinistä meikäläiselle menisi.

Kenties masentavin asia viinissä oli kuitenkin sen saateteksti, jossa kerrotaan kuinka viini on "herrasmiehille tai sellaisiksi haluaville" tarkoitettu. Tämä erityisesti moderneille, viineistä kiinnostuneille nuorille milleniaalimiehille tähdätty, helpostilähestyttävä ja hilloisen makea viini oli kyllä melko surullinen tapaus jo itsessään – kyllä nyt herrasmiehen pitäisi ymmärtää jotain laadukkaiden viinien päälle, eikä vain juoda ylimääräisellä jäännössokerilla tuunattuja kympin aussipunkkuja (Italiasta) – mutta vielä surullisempaa oli lukea viinin mainoslätinää nykyajan herrasmiehestä, minkä yhteyttä tähän yhdentekevään viiniin en oikein onnistunut hahmottamaan. Muutenkin nykyaikana tuntuu käsittämättömältä, että oikeasti jossain markkinoidaan viiniä ensisijaisesti miehille. Pahoittelut maahantuojalle, mutta ei jatkoon.

Lyhyesti: Herttaisen yhdentekevä, hilloisen makea ja yksiulotteinen aussipunkku Etelä-Italiasta.

Arvio: Keskinkertainen – tämä on tällainen viini, mitä odottaisi saavansa Alkon Australia-hyllystä, mutta se maksaakin 12 euroa ja löytyy Italia-hyllystä. Siihen sitten jäi viinin yllätysaspektit.

Hinnan (11,99e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Tornai Premium Furmint 2013

Tornai Premium Furmint 2013

• Valmistaja: Tornai Pincészet
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Unkari
• Alue: Balaton, Somló
• Rypäleet: Furmint (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,50e (Marraskuu 2015, Liviko Store Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: tornai

Unkarin viinien hienoimpia puolia: ne ovat maailmalla tuntemattomia ja aliarvostettuja, minkä vuoksi ne usein tarjoavat aivan lyömättömän hinta-laatusuhteen viinejä! Usein parhaimpia viinejä ovat maan omista, paikallisista rypälelajikkeista – kuten Furmint, Hárslevelű, Juhfark ja Kékfrankos – joissa on selkeää, mukavalla tavalla röyhkeän unkarilaista särmää. Edukas hinta ja kova laatu ovat sellainen yhdistelmä, minkä vuoksi unkarilaisia viinejä tulee napattua varsin vapaamielisesti mukaan niiden sattuessa kohdalle (mutta voin silti suositella jättämään Altian klassikkoviini Magyarit omaan arvoonsa).

Tämänkertainen viini on melko tuntemattomalta, mutta Unkarissa varsin arvostetulta Somlón alueelta. Tätä viinialuetta hallitsee näyttävästi keskeltä tasamaata nouseva Somlón kukkula, jonka tuliperäisiltä rinteiltä alueen arvostetut viinit ovat peräisin. Kukkulan vulkaaninen maaperä antaa tyypillisesti viineille runsautta, tuntuvaa hapokkuutta ja voimakasta mineraalisuutta, minkä vuoksi alueen tuotanto on keskittynyt erityisesti valkoviineihin.

Tämän viinin on tuottanut Tornai, jonka Endre Tornai perusti vuonna 1946 tuottaakseen viiniä alle hehtaarin kokoiselta köynnöstarhaltaan; nykyisin tämä kolmanteen sukupolveen ehättänyt perheviinitalo on 22 hehtaarillaan yksi Somlón alueen suurimmista tuottajista. Tuottaja ei kerro viinistä hirveästi, mutta tietojen mukaan viini on kypsynyt tammessa ja sillä on 1 g/l jäännössokeria, 4,6 g/l happoja ja 12,4%.

Syvän sitruunankeltainen väri on sävyltään varsin intensiivinen ja hennosti vihertävään taittuva.

Viinillä on mehukas, kypsä, vivahteikas ja hennosti makeaan taittuvan keltasävytteinen tuoksu, jossa tuntuu mm. hunajaa, mausteisuutta, keltaluumuisuutta, verkkomelonia, kevyttä punaista omenaa, aavistus savuisuutta ja häivähdys taustalla värjöttelevää, vihertävää parsaisuutta.

Maku on kuiva ja suutuntuma on mukavan runsaan hapokkuuden vuoksi suht kepeä, mutta viinin maussa on voimaa ja kokonaisuudessa on sen myötä miellyttävää, suuntäyttävää runsautta. Jopa ujon konsentroitunuttakin makua hallitsevat kypsät, keltasävytteiset hedelmät, mutta kokonaisuudessa on myös niin hunajaa, kevyttä mausteisuutta ja hentoa savuisuutta kuin hapokkaan sitruunaista puraisua ja suutapuhdistavaa, kalkkisen karheaa mineraalisuutta, joka rupeaa loppua kohti taittumaan jopa ujoksi suolaisuudeksi.

Keskipitkässä jälkimaussa tuntuu kypsää sitruunaa, keltaista omenaa, vivahteikasta mausteisuutta, kevyttä hunajamelonia, hillittyä kivistä mineraalia, aavistus savuisuutta ja vettä kielellenostattavaa hapokkuutta.

Viinin hapokkuus tuntuu tuovan makuun voimaa ja ryhtiä, mutta samalla viinin kypsä ja intensiivinen makumaailma tuntuu hieman pehmittävän ja maskeeraavan happojen pahinta terää – vaikka rakennetta ja rapsakkuutta löytyy niin happojen kuin mineraalisuuden osalta, ei viini ole missään nimessä kirpeä ja kireä, kuten esimerkiksi Saksan viileiden vuosikertojen Trocken Rieslingit. Tuntuu silti varsin kummalliselta, jos näin hapokkaalta vaikuttavassa viinissä olisi vain vajaa 5 g/l happoja! Niin matalahappoisen viinin pitäisi tuntua suorastaan löysältä ja ponnettomalta.

Viini kestää ilahduttavasti jopa hieman lämpimämpääkin tarjoilulämpötilaa, kiitos sen kepeän suutuntuman ja runsaiden happojen – hedelmä nousee myös hienommin esiin, kun viini pääsee vähän aikaa lämpenemään lasissa. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, jos viini on todella kypsynyt tammessa! Periaatteessa makumaailman hunajaiset ja mausteiset sävyt ovat voineet olla myös tynnyreistä peräisin, mutta rehellisesti sanottuna en missään vaiheessa miettinyt viinin olevan tammikypsytetty – sen verran hienosti tynnyrikypsytyksen piirteet sointuvat kokonaisuuteen. Kenties viini ei olekaan missään vaiheessa nähnyt ainuttakaan uutta tammilankkua, vaan kaikki tynnyrit ovat olleetkin vanhoja?

Pähkinänkuoressa Tornai Furmint ei ole erityisen hienostunut esitys, vaan ennemminkin rehti ja suoraviivainen, mutta se onnistuu kokonaisuutena olemaan silti vaikuttavan tasapainoinen, kaikin puolin maukas ja mukavalla tavalla intensiivinen viini olematta pätkääkään liian isokokoinen. Unkari se jaksaa vakuuttaa hurmaavilla viineillään!

Lyhyesti: Kepeä, mutta ihastuttavan intensiivinen, rakenteikas ja moniulotteinen valkoviini Unkarin Somlósta.

Arvio: Erittäin hyvä – ehdottomasti ns. perusvalkkareiden parhaimmistoa. Vaikea kuvitella, että Suomesta olisi mahdollista löytää vastaavaa samaan hintaan.

Hinnan (7,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hntaluokkansa parhaimmistoa.

Miolo Tannat Reserva 2012

Miolo Tannat Reserva 2012

• Valmistaja: Miolo
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Brasilia
• Alue: Rio Grande do Sul, Campanha Gaúcha
• Rypäleet: Tannat (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 8,90e (Joulukuu 2014, Viking Line Tax Free)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: wine-searcher

Etelä-Amerikka on viineistään tunnettu maanosa, senhän näkee heti Alkon myyntitilastoista. Suomen tuontitavara on kuitenkin keskittynyt vain Etelä-Amerikan kahteen suurimpaan tuottajamaahan, Chileen ja Argentiinaan. Silloin tällöin saattaa valikoimissa näkyä myös joku viini Uruguaysta. Harva kuitenkaan tietää, että useissa latinalaisen Amerikan maissa on viinintuotantoa, ainakin jossain muodossa – kiitos 1400–1600-lukujen espanjalaisten valloittajien ja 1800–1900-lukujen italialaisten maahanmuuttajien.

Brasiliaa harva mieltää viinimaaksi – mikä on kyllä ihan perusteltua, sillä lähes koko maa on viiniköynnöksille aivan liian kuumaa ja kosteaa aluetta. Tästä huolimatta Brasilia on maailman 15. suurin viinintuottajamaa, ohittaen sellaiset maat kuten Georgia, Itävalta, Unkari ja Uusi-Seelanti. Maan tuotannosta leijonanosa tulee aivan maan etelärajasta, Uruguayn rajalta, jossa olosuhteet ovat köynnöksille asteen verran siedettävämmät.

Tämä viini tuli napattua puolitoista vuotta sitten Viikkarin Tax Freesta, jossa oli joidenkin brassiviikkojen jälkimainingeissa tarjouksessa kasa brasilialaisia viinejä. Sieltä tuli sitten napattua pullo jos toinenkin brassivinkkua testiin. Tämä meikäläisen kappale oli harmillisesti korkkivikainen, mutta onneksi yksi kaverini nappasi samanlaisen pullon itselleen ja olin vielä sattumalta läsnä kun hänen kappaleensa korkattiin, joten oma menetys tuli kuitattua sillä.

Viinin tuottanut Miolo on perustettu jo vuonna 1897, mutta lähes vuosisadan ajan yhtiö on toiminut vain rypäleiden viljelijänä. Vasta vuonna 1990 perustettiin Miolon viinitalo ja tätä nykyä talo on yksi Brasilian suurimmista: omia viinitarhoja talo omistaa 120 hehtaaria, minkä lisäksi peräti 330 hehtaaria on vuokralla sopimusviljelijöiltä. Kun talo päätti ryhtyä tuottamaan laatuviinejä kansainvälisille markkinoille, värväsivät he kuuluisan "lentävän viinintekijä" Michel Rollandin heidän avukseen. Hänen avullaan talo teki useita merkittäviä muutoksia: lähinnä pöytärypäleiden tuotantoon soveltuvat, korkeisiin telineisiin viritetyt köynnösistutukset (trellis) korvattiin matalammilla, naruin tuetuilla könnösriveillä; satomääriä leikattiin rajusti, peräti 20 tonnista/hehtaari alle 10 tonniin/hehtaari; rypäleitä ei enää korjattu ennalta sovittuna päivämääränä, vaan kun ne vaikuttivat saavuttaneen fysiologisen kypsyyden; rypäleiden hellä käsittely ja valikointi laadun mukaan; rypäleiden viiniyttäminen palstoittain. Nämä saattavat kuulostaa hieman erikoisilta, sillä monelle eurooppalaiselle ja myös useille uuden maailman viinin tuottajille nämä ovat täysin itsestään selviä asioita, mutta näköjään tämmöiset asiat kulkeutuvat Brasiliaan melko hitaasti. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tämä Tannat on valmistettu käsinpoimituista rypäleistä. Sen viiniyttäminen on tapahtunut kahdella tavalla: osa viinistä on käynyt perinteisesti, jossa rypäleet murskataan ja hiiva käyttää mehun viiniksi matalassa lämpötilassa, kun taas osa viinistä on käytetty maltillisemman tanniinisia ja runsaamman hedelmäisiä viinejä tuottavalla hiilihappokäymisellä. Sekä käyminen että kypsyminen on tapahtunut terästankeissa.

Väriltään viini on melko tiivis, hädin tuskin ollenkaan läpinäkyvän, ja kevyesti violetin mustanpunainen.

Tuoksultaan viini on hillitty, mutta hieman kummallinen. Aluksi persoonallisessa tuoksussa tuntuu metsämarjaa, lihaisuutta, verisyyttä, kevyttä mustikkajugurttia ja ujoa rypäletertunrankaista vihertävyyttä. Lämmetessään tuoksu aukeaa ja saa enemmän makeita, hillomaisia, vadelmaisia je keitetyn punamarjaisia piirteitä.

Viinin maku on melko runsas, eloisan hapokas, kohtalaisesti tuntuvan keskitanniininen ja suhteellisen uutoksellinen. Makumaailmasta löytyy aluksi nuorekasta punamarjaisuutta, veristä rautaisuutta, kevyttä vihertävää yrttisyyttä ja hentoa alkoholia (13,5%). Suutuntuma keikkuu jossain keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastossa. Lämmetessään makumaailmaan astuu hyvin makeankypsät piirteet ja kokonaisuutta alkaa hallita kypsän vadelmaiset, makean metsämansikkaiset ja kevyesti mansikkahilloiset piirteet.

Jälkimaku on mausteinen, puolukkaisen hapokas, kypsän tumman marjainen ja hennon vihreä. Viinistä jää suuhun pitkä ja bitterinen jälkivaikutelma, jossa tuntuu tanniinien tuomaa karheutta ja kummallista marjakarkkia.

Tästä viinistä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset, mutta loppupeleissä kokonaisuus ei oikein onnistunut vakuuttamaan. Avaamisen jälkeen viini tuntui hieman hajanaiselta, eli aivan kuin siinä ei olisi ollut palaset täysin kohdallaan. Kun viini pääsi aukeamaan ja lämpiämään, tuli kokonaisuudesta enemmän tyypillisen viinin oloinen, mutta samalla hedelmäpuolella vallan otti anonyymi, kypsänmakea hillomaisuus ja kokonaisuus muuttui melko geneeriseen suuntaan, ns. "aussityyliin".

Eli eipä tästä viinistä oikein hullua hurskaammaksi tullut. Kaipa tässä nyt pitää luottaa siihen, että jos hyvää Tannatia haluaa, kannattaa keskittyä lähinnä ihmettelemään Madiranin viinialueen tarjontaa.

Lyhyesti: Brasilialainen Tannat, joka tuntuu olevan hieman hujan hajan: aluksi erikoinen ja epätasainen, auettuaan kuin halpa aussiviini hyvällä rakenteella.

Arvio: Keskinkertainen – viini oli aluksi erikoinen, mikä nyt ainakin tekee siitä erilaisen moniin muihin vastaavanhintaisiin Etelä-Amerikan viiniehin. Muuten viini olikin sitten melko lailla samaa kuin ne kaikki muutkin, vaikka olikin meikäläisittäin melko vähälle huomiolle jääneestä viinimaasta.

Hinnan (8,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.