Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.8.13

Black Tower Rivaner 2012

Black Tower Rivaner 2012
  • Valmistaja: Reh Kendermann
  • Tyyppi: Valkoviini, Landwein Rhein
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheinhessen
  • Rypäleet: Müller-Thurgau (100%)
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 28,80e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 29,80e (Tammikuu 2014, Alko)

Noh, nyt kun tuli tehtyä pidempi arviosarja kehnoista hanaviineistä joita tuli maisteltua Iltiksen viinimaistelussa, voisi perään pistää vielä pari muuta kurjaa, kesän aikana maistettua tonkkaviiniä. Ensimmäisenä vuorossa jo arvostellun Black Tower Dry Rieslingin makeampi serkku, Rivaner – mikä on Saksassa yleinen synonyymi Müller-Thurgaulle.

Väriltään viini on hailakan väritön, vain kevyesti vihertävään taipuva.

Hyvin hedelmävetoinen ja makea tuoksu tuo hallitsevalla päärynäisyydellään mieleen monet italialaiset valkoviinit. Seassa on myös kevyttä keltaluumuista ja hentoa sitrusta.

Suussa viini on varsin makea. Makupuolelta löytyy kevyttä päärynäisyyttä ja vetistä sitruksisuutta. Kokonaisuus on keskihapokas ja siksi kovin ponnettoman ja vaatimattoman tuntuinen; kevyehkön maun vuoksi kokonaisuus on kuitenkin kohtalaisen raikas.

Sitruksinen ja kevyen mineraalinen jälkimaku on lyhyehkö, melko kevyt ja kaikin puolin tylsä.

Viini on hyvin tyypillinen makea saksalainen valkoviini – tylsä, ponneton ja runsaasta yleisilmeestään huolimatta varsin vetinen. Maku on puhdaspiirteinen ja helppo, mutta ponnettoman rungon ja hallitsevan, imelän makeutensa puolesta viini sopii lähinnä tissutteluun sellaisille ihmisille, jotka eivät voi sietää kuivia, hapokkaita viinejä. Vaikea kuvitella tämän sopivan millekään ruoalle.

Lyhyesti: Imelän puolimakea, ponneton, hedelmävetoinen ja varsin vetinen saksalaisviini.

Arvio: Huono – kokonaisuus ei vaikuta teolliselta eikä viinistä löydy häiritseviä sivu- tai virhemakuja, mutta muuten kokonaisuus on todella kurja. En voi suositella.

Hinnan (29,80e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

29.8.13

Faubel Grauer Burgunder 2010

Faubel Grauer Burgunder 2010
  • Valmistaja: Weingut Faubel in Maikammer
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Pfalz
  • Maa: Saksa
  • Alue: Pfalz
  • Rypäleet: Pinot Gris (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,80e (Kesäkuu 2013, Viiniravintola Latva)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Mainion Becker Schwarzrieslingin jälkeen päätös jäädä Latvaan vielä toiselle viinilasilliselle ei ollut vaikea. Päätin kuitenkin tehdä erikoisen siirtymän ja vaihtaa punaisesta valkoiseen; Pfalzin puolella tuli kuitenkin pysyttyä. Lasiini valikoitui viinitalo Faubelin Pinot Gris, eli saksalaisittan Grau(er)burgunder.

Viinin väri on syvän kellanvihreä, jopa tavallista Pinot Gris'tä hieman syvempi ja intensiivisempi.

Tuoksu on runsas ja makeanmehevä. Aromien seasta erottuu kevyettä hunajaisuutta, hillityn päärynäistä hedelmää, aromaattista kukkeutta ja makeata omenahilloisuutta.

Mehevän ja kypsän tuoksun jälkeen runsas maku ei pääse pettämään. Suutuntumaltaan täyteläinen ja jopa paksuhko viini tuo kielelle ananaksisuutta, aasialaista mausteisuutta, kypsänmakeata omenahilloisuutta ja kevyesti makeaan taittuvan hunajainen. Kokonaisuus tuntuu olevan hedelmähappojen puolesta keskihapokas mutta samalla kielellä pistelevä, mikä viittaisi hentoon hiilihappoisuuteen. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti haittaa, vaan ainoastaan raikastaa mukavasti runsaanpuoleista kokonaisuutta.

Keskimaun tavoin myös jälkimaku on todella aromikas, runsas, mausteinen ja persikkaisen hedelmäinen. Viinistä jää pitkähkö, kevyesti suutakuivattava ja vivahteikas jälkivaikutelma.

Faubel Grauer Burgunder jättää varsin vakuuttavan kuvan itsestään – selvästi paremman kuin monet muut perustason Pinot Gris't. Viini on kyllä selvästi suuri viini suureen makuun, mutta omaan makuuni sellaiset Pinot Gris't toimivat parhaiten; kepeille ja raikkaille viineille löytyy muitakin rypäleitä. Runsaasta maustaan ja hieman hillitymmästä hapokkuudestaan huolimatta viini ei vaikuta ponnettomalta tai vetelältä, vaan se kantaa itsensä mallikkaasti loppuun saakka.

Hyvin viilennettynä voin kuvitella suoriutuvan vaivatta hieman mausteisemmistakin aasialaisruoista tai erilaisista linturuoista, mutta viini oli varsin mainio kulautettava ihan sellaisenaan. Varsin suositeltava tapaus, jos kaipaat viiniltä sekä runsasta hedelmää että tasapainoista runkoa!

Lyhyesti: Kypsänmuhkea ja suurikokoinen mutta massastaan huolimatta varsin tasapainoinen valkoviini; yleiskäyttöinen esitys niin sellaisenaan nautittavaksi kuin tukevammille ruoille.

Arvio: Erittäin hyvä – kaikin puolin maittava esitys, joka tyylillisesti on lähempänä Alsacen trooppisen hedelmäisiä ja tukevarakenteisia Pinot Gris -viinejä kuin Italian kepeitä Pinot Grigioja.

Hinnan (7,80e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen, suosittelen tutustumaan.

28.8.13

Friedrich Becker Schwarzriesling 2009

Friedrich Becker Schwarzriesling 2009
  • Valmistaja: Weingut Friedrich Becker
  • Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein (QbA) Pfalz
  • Maa: Saksa
  • Alue: Pfalz
  • Rypäleet: Pinot Meunier (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,20e / 12cl (Kesäkuu 2013, Viiniravintola Latva)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Iltiksen tonkkaviinimaistelun jälkeen piti käydä huuhtelemassa suusta varsin kehnoksi paljastuneiden viinieän jättämä maku pois suusta. Tähän tarkoitukseen valikoitui Helsingin luotettavin viinibaari Latva ja baarin listalta saksalainen Schwarzriesling.

Schwarzriesling on suurelle yleisölle tunnetumpi Champagnen maakunnan kuohuviinien rypälesekoituksesta, jossa rypäle kulkee kuuluisammalla Pinot Meunierin nimellä. Ranskan puolella rypäleestä tehdään harvemmin muuta kuin shamppanjaa, mutta Saksassa rypäle on kohtalaisen tunnettu lajike punaviinien puolella. Tällä kertaa testissä on vuodesta 1973 viiniä tuottaneen Friedrich Beckerin punainen Meunier Pfalzista.

Väri on todella ohut, läpinäkyvä ja vaatimaton. Sävyltään viini on rusehtavaan taittuvan hailakanpunainen.

Ilmaisuvoimainen ja jopa hämmentävän rustiikkinen tuoksu tarjoaa sekä raa'an että makean mansikkaista marjaisuutta, likaista maalaisuutta, jopa hienovaraisen kevyttä paskaisuutta, aavistus suklaisuutta, multaa ja kukkean aromaattista parfyymisyyttä. Tuoksun aromimaailma on ihastuttavan persoonallinen ja vaikuttavan moniulotteinen.

Maultaan viini on lähes kuin Pinot Noir, muttei yhtä hapokas kuin monet keskieurooppalaiset sellaiset – sen sijaan tämä tapaus on monia persoonallisempi, kerroksisempi ja aromaattisempi. Kepeähkö ja freesi makumaailma on kypsän marjainen, kevyen multainen, aavistuksen likainen ja hillityn mausteinen. Suutuntumaltaan viini on hieman kevyehkön hapokkuuden ja kypsänpuoleisen hedelmän vuoksi melko täyteläinen kepeäksi viiniksi, mutta silti samalla varsin ryhdikäs ja sopusuhtainen eikä missään nimessä raskaan oloinen. Kiehtova yhdistelmä kepeyttä ja runsautta.

Jälkimaku on lämmin, kevyesti kypsän marjainen, hillityn multaisen maamainen ja yksinkertaisesti sanoen jännä. Rustiikkinen, pölyinen ja vivahteikas jälkivaikutelma jatkuu miellyttävän pitkään.

Beckerin Schwarzriesling on varsin omalaatuinen ja mielenkiintoa kutkutteleva tuttavuus saksalaiseksi. Kokonaisuus on tyylillisesti hyvin lähellä Saksan ja Burgundin persoonallisempia, kevyen paskaisen rustiikkisia Pinot Noireja, mutta omalla, jännittävällä twistillä. Yleisilme on varsin maalainen ja luonteikas, mutta silti ei mitenkään ylettömän erikoinen, vaan varsin miellyttävä ja helpostilähestyttävä. Viinilasi tyhjenee kyllä varsin hitaasti johtuen viinin ihastuttavasta tuoksu- ja makumaailmasta, jota mielellään jää ihastelemaan joka kerta pariksi hetkeksi.

Pähkinänkuoressa tämä Schwarzriesling oli kaikin puolin nappiosuma – näin jännittävän, erikoisen ja suorastaan huolestuttavan herkullisen viinin jälkeen kehnot hanaviinit olivat hyvin tehokkaasti unohdetut! Jos tämä kyseinen viini sattuu tulemaan vastaan, suosittelen nauttimaan sen sellaisenaan – kokonaisuus ei ruokaa kaipaa ja näin jännittävä viini on parhaimmillaan ilman muita mielenkiinnosta kilpailevia tekijöitä.

Lyhyesti: Kevyehkö, mutta kypsä, rehellisen rustiikkinen, uskomattoman moniulotteinen ja ihastuttavan tasapainoinen Pinot Meunier laatuviineistä tunnetun pfalzin alueelta.

Arvio: Erinomainen – näin hurmaavan vivahteikas, kevyt ja raikas punaviini onnistuu kruunaamaan minkä tahansa lämpimän kesäillan. Loistava esimerkki Saksan paremman pään punaviiniosaamisesta.

Hinnan (8,20e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

20.8.13

Black Tower Dry Riesling

Black Tower Dry Riesling
  • Valmistaja: Reh Kendermann
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Rheinhessen
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheinhessen
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 29,90e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 30,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Viimeinen Iltalehden hanaviinimaistelussa testattu viini oli saksalaisen Reh Kendermannin pussite, Dry Riesling, joka vaikuttaa eroavan pulloversio Classic Rieslingistä hieman runsaammilla hapoillaan ja pari grammaa pienemmällä jäännössokerillaan (10 g/l vs. 7 g/l) sekä vuosikerrattomuudellaan
. Viini on valmistettu Rheinhesseniläisten sopimusviljelijöiden rypäleistä, jotka ovat käytetty ja kypsytetty viiniksi terästankeissa sakkojen kanssa. Vuonna 1967 lanseerattu Black Tower on lisäksi tällä hetkellä Saksan tunnetuin viinimerkki ulkomailla.

Väriltään viini on monia muita viinejä selkeästi keltaisempi, sävyltään syvän oljenkeltainen.

Melkeinpä koko raati tunnistaa viinin kepeästä ja jopa hieman vaatimattomasta tuoksusta viinin selvän, jopa kevyen suolaisen mineraalisuuden ja veikkaukset Rieslingistä ryhtyvät lentelemään. Muuten tuoksu on hieman heikkotasoinen Rieslingiksi, tuoden lähinnä aavistuksen kypsänmakeata säilykeaprikoosia sekä hentoa asetonisuutta.

Suutuntumaltaan viini on selvästi hapokas, mutta viini tuntuu tämän vuoksi enemmän pistävältä kuin raikkaalta. Epämääräisen ja tunkkaisen hedelmäistä, mausteista, hieman hunajaista ja alkoholista makua sävyttää tuoksusta tuttu, teollinen yleisilme. Terävä hapokkuus nostaa hedelmästä lähinnä raa'ahkoa viheromenaisuutta pinnalle.

Jälkimaku on hyvin hapokas, mutta viinistä jää aavistuksen hapettuneen oloinen jälkivaikutelma: kirpeän omenaisuuden ohelta löytyy myös häivähdyksiä rusehtavasta omenasta ja kevyestä pähkinäisyydestä.

Yleisesti Black Tower Dry Riesling vaikutti olevan raadin makuun, sillä se keräsi 16 pisteellä toisen sijan arvioiduista viineistä. Itseäni viini ei kuitenkaan järin vakuuttanut, lähinnä johtuen viinin melko teollisesta yleisilmeestä sekä muutenkin hieman epätasapainoisesta kokonaisuudesta: viinin rakenne ja hedelmän tuoma suutuntuma tuntuivat olevan jotakuinkin samalla tasolla, mutta aromimaailma oli sekä liian vaisu että epämiellyttävä toimiakseen kokonaisuuden kannalta järkevästi.

Varsinaista Rieslingmäisyyttä viinistä löytyi melko vähän: rypäleelle tyypillinen mineraalisuus oli tuoksussa melko ilmiselvä elementti, mutta muuten viinin aromimaailma oli jotenkin erikoisen tunkkainen, teollinen ja säilykeaprikoosinen. Viinistä kuitenkin löytyi makua ja runkoa, joten aivan joukon jumboksi viini ei missään nimessä päätynyt, mutta viini ei kyllä myöskään onnistunut juurikaan vakuuttamaan. Black Tower mallikkaasti osoitti meikäläiselle, että ainakaan hanaviinien tapauksessa rahalla ei aina saa sitä parhainta laatua.

Lyhyesti: Hapokas, mutta aromeiltaan kohtalaisen tunkkaisen ja teollisen oloinen halpis-Riesling lähinnä bulkkivalkoviineistä tunnetulta Rheinhessenin alueelta.

Arvio: Keskinkertainen – perusjuotava bulkkivalkoviini; ei kuitenkaan tarjoa mitään sellaista, mikä saisi meikäläisen poimimaan tämän mukaani A-marketista.

Hinnan (30,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

19.8.13

Gato Negro Sauvignon Blanc 2012

Gato Negro Sauvignon Blanc 2012
  • Valmistaja: Viña San Pedro
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Chile
  • Alue: Valle Central
  • Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 26,90e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 27,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Chileläinen Viña San Pedro on monen Suomessa tunnetun chileläisviinimerkin takana: 35° South B.O., Castillo Molina sekä melkeinpä kaikkien viiniä ostavien tuntema Gato Negro, "musta kissa", jonka näppituntumalta suosituimmaksi viiniksi arvioimani Sauvignon Blanc oli Iltalehden hanaviinimaistelun toiseksi viimeisenä testattavana tuotteena.

Viinin väri on ohuehkon vaaleanvihreä.

Tuoksu ei vakuuta: melko tunkkaisesta mutta kohtalaisen hedelmäisestä kokonaisuudesta löytyy kevyen persikkaista trooppista hedelmää, omenaisuutta, hillittyä mausteisuutta ja vihertävää, aavistuksen vegetaalista yrttisyyttä sekä hieman alkoholisuutta. Kokonaisuus, ei ole raikkaan viinillinen, vaan melko teolllisen oloinen eikä erityisen houkutteleva.

Suutuntumaltaan viini on ryhdikkään hapokas ja mukavan rakenteikas, mutta makumaailma ei tunnu pääsevän mitenkään tasoihin rungon kanssa. Yleisilmettä hallitsee makeahko sitruksisuus, kevyen trooppinen hedelmäisyys ja hillitty hunajaisuus. Kokonaisuus on hieman ohuehko ja valjun oloinen.

Kypsän omenainen jälkimaku ei saa kerättyä vaatimattomasta keskimausta lisää pontta, vaan on ohut, jopa vetinen ja lyhyt.

Kokonaisuutena viini on melkoinen pettymys – viiniin on saatu varsin kiitettävästi ryhtiä ja hapokkuutta, mutta kaikki muut osa-alueet ovat suorastaan ala-arvoisen surkeita. Suht tukevaa tuoksua seuraava ohut ja vaatimaton makumaailma ei kyllä tuo mieleen chileläisiä, ylitehdyn kosiskelevia hedelmäpommeja, muttei kyllä eurooppalaisviinien hillittyä eleganssiakaan. Kokonaisuus on yksinkertaisesti vaatimaton, tylsä ja kaiken kaikkiaan avuton esitys.

Ensimmäinen hämmennys liittyen viiniin tuli siitä, kun sokkona maistetut viinit paljastettiin – en voinut yksinkertaisesti uskoa tämän viinin olleen Sauvignon Blanc! Senkin jälkeen kun viinit olivat paljastettu, en löytänyt viinistä juuri mitään Sauvignon Blanciin viittaavaa – mikä on melko erikoista, sillä Sauvignon Blanc jos joku on niin päivänselvästi tunnistettava rypäle sekä tuoksultaan että maultaan. Jopa edellinen Prins Oliver, joka oli Colombard - Sauvignon Blanc -sekoite, oli paljon selvästi tätä kyseistä rypälettä edustavampi!

Toinen hämmennys tuli siitä, että muu raati vaikutti tykkäävän tästä viinistä syystä tai toisesta melko paljon. Kenenkään ykkössuosikki se ei ollut, mutta se oli yksi viini niistä kolmesta harvasta, jotka saivat yli 15 pistettä 30:stä. Tämä tuli itselleni melkoisena yllätyksenä, sillä en yrittämälläkään löytänyt viinistä mitään kehumisen arvoista ja omasta mielestäni viini oli yksi maistelun heikoimpia tekeleitä. Tämä viini osoittaa mielikuvani vääräksi siitä, että Sauvignon Blancit yleensä tuottaisivat keskimääräistä parempia hanaviinejä, enkä henkilökohtaisesti voisi lähteä mitenkään suosittelemaan näin köykäistä ja ohutta viiniä kenellekään.

Lyhyesti: Raikkaan hapokas ja ryhdikäs, mutta muuten harvinaisen epätyypillinen Sauvignon Blanc, jolla on tunkkaisen teollinen tuoksu, ohuen vetinen keskimaku ja lyhyt jälkimaku. Todella heikko esitys.

Arvio: Huono – todella heikko, vetinen ja laaduton valkoviini, joka ei tunnu tarjoavaan juuri mitään Sauvignon Blancille ominaisia aromeja tai makuja. Erittäin heikkolaatuinen esitys.

Hinnan (27,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

18.8.13

Prins Oliver

Prins Oliver
  • Valmistaja: Eschenauer
  • Tyyppi: Valkoviini, IGP / Vin de Pays des Côtes de Gascogne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Sud-Ouest
  • Rypäleet: Colombard, Sauvignon Blanc
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 26,90e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 29,00e (Tammikuu 2014, Alko)

Lounaisranskalainen, vuosikerraton Prins Oliver pääsi toden teolla yllättämään Iltalehden juhannuksen hanaviinit -maistelussa: viini repäisi huippupisteet niin meikäläiseltä (ainoa, joka sai allekirjoittaneelta peräti 4/5) kuin yleisesti koko raadilta – viini oli ainoa, joka sai yli 20 pistettä 30:stä mahdollisesta.

Viinistä oli kyllä hyvin mahdotonta löytää mitään konkreettista dataa. Alkon sivut kertovat, että viini on Colombard-Sauvignon Blanc, joka joko tarkoittaa sitä, että Colombard on suuremmassa osassa blendiä, tai viini on 50/50-sekoitus. Muuten viinistä ei kerrota mitään, eikä pikaisesti silmäilty Googlekaan kerro tuottajasta juuri mitään.

Väriltään viini on hailakka ja vaatimaton, lähes vetisen neutraali.

Tuoksua hallitsee Sauvignon Blanc päivänselvästi – tästä raati oli melko yksimielinen, vaikka sokkona viinejä maisteltiinkin. Päällimmäisenä löytyy herukkaisuutta, vegetaalista ruohoisuutta ja murskattua karviaista. Sauvignon Blancin aromaattisen pommituksen taustalla häilyy myös kevyttä päärynää ja hentoa persikkaisuutta.

Myös raikasta makua hallitsevat hyvin pitkälti Sauvignon Blancin ruohoiset, herukanlehtiset, karviaismaiset ja sitruksiset aromit sekä hillitty mineraalisuus. Seassa tuntuu myös kevyesti makeata persikkaisuutta, mutta yleisilme on silti varsin kuiva. Kokonaisuus on ryhdikkään hapokas, freesi ja ilahduttavan tasapainoinen.

Jälkimaku on lyhyenpuoleinen, hieman mineraalinen ja kevyen sitruksinen. Viinistä jää melko vaatimaton ja simppeli jälkivaikutelma.

Maistelun sokkona testatut viinit olivat yleisesti joko köykäisiä ja vaatimattomia, yltiöpäisen kosiskelevia hedelmäpommeja tai enemmän tai vähemmän viallisen tahi teollisen oloisia – niiden joukossa Prins Oliver oli todella ilahduttava yllätys. Viini oli kyllä suhteellisen simppeli, mutta kokonaisuus sai kehuja niin ryhdikkään hapokkaasta rungostaan, puhdaspiirteisen ja luonnollisen oloisesta tuoksu- ja makumaailmastaan kuin yleisestä tasapainoisuudestaan. Yleisesti viini oli liikoja yrittelemätön, luonnollinen ja kaikinpuolin tasapainoinen perusvalkoviini – juuri sellainen vaatimaton mutta miellyttävä perusvinkku, jota haluaa odottaa edukkaalta arkivalkkarilta. Viini ei ole missään nimessä hieno, tyylikäs tai elegantti, mutta hanatuotteeksi varsin mallikas esitys.

Ja pakko myöntää, että koko raati oli erittäin yllättynyt siitä, mikä tuote oli kyseessä, kun maistetut viinit lopuksi paljastettiin. Olen edelleen erittäin yllättynyt siitä, miten hyvin Prins Oliver hakkasi muut testattavat viinit peräti viiden pisteen erolla toiseksi parhaimpaan. Todennäköisesti asiaan voi vaikuttaa se, että useimpien makumieltymykset taisivat nojata enemmän Euroopan kuin uuden maailman suuntaan, mutta tästä huolimatta ei käynyt viinin tasapainoisuutta kiistäminen.

Lyhyesti: Vaatimaton, mutta kaikin puolin tasapainoinen, ryhdikäs, aromikas ja raikas Sauvignon Blanc -vetoinen arkivalkoviini.

Arvio: OK – Prins Oliver edustaa jotakuinkin juuri sellaista tyyliä, jota odotan viiniltä, joka maksaa Alkon hyllyllä verrannollisesti sen 6,60e pullo; sääli vain, että valtaosa tuonhintaisista valkoviineistä jää kauas jopa Prins Oliverin edustamasta tyylistä.

Hinnan (29,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

17.8.13

Santa Helena Chardonnay 2012

Santa Helena Chardonnay 2012
  • Valmistaja: Viña Santa Helena
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Chile
  • Alue: Valle Central
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 26,90e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 27,80e (Tammikuu 2014, Alko)

Iltalehden valkoviinimaistelun järjestyksessään 7. testattu viini oli chileläinen Santa Helenan Chardonnay. Viña Santa Helena on allekirjoittaneelle kohtalaisen tuttu viinitalo ja blogistakin löytyy arvostelut neljästä viinitalon viinistä, joista voi välkympi päätellä ettei viinitalo ole erityisesti meikäläisen mieleen – käytännössä jokainen maistamani viinitalon viini on kärsinyt niin kosiskelevan ylikypsästä hedelmäisyydestä kuin heikosta rakenteesta. Hyvä vain, että viinit arvioitiin sokkona, koska Santa Helenan pussitteella olisi ollut melko monen kehnon viinin painolasti hartioillaan – nyt viini pääsi vakuuttamaan omilla meriiteillään!

Viinillä on tasaisen vaaleanvihreä väri.

Melkeinpä jokaiseen muuhun tähän asti testattuun viiniin verrattuna tällä viinillä on runsas, jopa ryöppyävän aromaattinen tuoksu, josta löytyy erittäin runsaasti eksoottista hedelmäisyyttä, mehevää omenaa ja jopa kevyttä, hieman herukanlehtistä vegetaalisuutta. Kokonaisuus on hyvin rehevä, mutta samalla jopa hieman esanssisen aromaattinen.

Moniin muihin viineihin verrattuna myös Santa Helenan hyvin hedelmäinen maku on varsin runsas ja raikas, mutta samalla suutuntumaltaan jopa epämiellyttävän pistävän oloinen, alkoholisen lämmin ja teollisen oloinen. Makupuoli seuraa omenan ja trooppisten hedelmien maullaan sekä kevyen vegetaalisella yrttisyydellään tuoksun viitoittamaa tietä.

Jälkimaku on lyhyt, pistävä ja aromeiltaan epämiellyttävän kuminen.

Kokonaisuutena viini on Chilen henkeen hyvä yritys – moniin muihin viineihin verrattuna viini on vaikuttavan runsas niin tuoksultaan kuin maultaan, mutta aromipuoli on ikävän teollisen oloinen ja tuo automaattisesti mieleen halvan ja heikkolaatuisen viinin.

Jos tuoksulla tai maulla ei ole väliä, on Santa helena varmasti ihan hyvä ostos hintaisekseen, sillä viinissä on sekä paljon tuoksua että makua, minkä lisäksi viinillä on ihan kelvollinen runko verrattuna aiempiin testaamiini talon punaviineihin. Sen sijaan jos sillä on väliä miltä viini maistuu, jättää viini melko heikon yleisvaikutelman. Yritetty tähdätä napakymppiin, mutta sihti heittää ja osutaan korkeintaan jonnekin kolmosen tienoille.

Raadilta viini sai kohtalaisen hyvät pisteet verrattuna muihin viineihin, todennäköisesti johtuen päällekäyvän runsaasta ilmaisustaan.

Lyhyesti: Runsaan tuoksuinen ja makuinen viini, jonka aromit ovat juuri sitä tavaraa, mitä edukkaalta valkoviiniltä voi odottaa. Hyvä yritys, mutta aivan liian teollisen ja epämiellyttävän oloinen omaan makuuni.

Arvio: Kehno – halpa ja teollinen bilkkiviini Chilestä. Paljon kaikkea muuta, paitsi hyviä aromeja.

Hinnan (27,80e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

16.8.13

Kangaroo Ridge Sémillon Chardonnay Riesling 2011

Kangaroo Ridge Sémillon Chardonnay Riesling 2011
  • Valmistaja: Kangaroo Ridge Wineyards
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Australia
  • Alue: South Australia, Riverland
  • Rypäleet: Sémillon (87%), Chardonnay (8%), Riesling (5%)
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 26,80e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 27,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Nyt olemme jo päässeet kuudenteen Iltiksen maistelussa testattuun valkoviiniin, joka oli Riverlandista peräisin oleva, Sémillon-vetoinen australialaisvalkkari.

Australialainen Kangaroo Ridge Wines on australialaisen Cowra Estaten omistaja John Geberin ulkomaiseen vientiin erikoistunut viiniyhtiö; Kangaroo Ridge Wines siis ostaa bulkkirypäleitä, tuottaa niistä tusinaviiniä ja myy ulkomaille. Viiniyhtiön tuotteet ovat erityisen suosittuja mm. Sveitsissä, Belgiassa, Venäjällä ja pienemmässä määrin myös täällä Suomessa.

Riverland, josta viiniin käytetyt rypäleet tulevat, on tunnettu lähinnä suurisatoisesti tuotetuista bulkkirypäleistään – tällä yhdellä alueella kasvatetaan n. puolet South Australian kaikista rypäleistä ja käytännössä kaikki käytetään viinitalojen edullisimpiin bulkkiviineihin.

Väriltään viini on voimakkaasti kellertävä – selvästi jälleen syvempi kuin valtaosa kepeän vihertävistä tai jopa neutraaleista verrokeista.

Tuoksu on melko vaatimaton; kokonaisuudesta löytyy kypsää omenaisuutta, yrttisyyttä, hillittyä ananaksisuutta ja kepeätä sitruksisuutta. Melko geneerinen uuden maailman kypsän sekoiteviinin tuoksu noin yleisvaikutelmaltaan.

Maku on kuivahko ja raikkaan hedelmäinen, mutta myös melko pehmeäntäyteläinen ja varsin kypsä, jopa auringossa paahtunut. Kypsästä hedelmäisyydestä pinnalle nousee erityisesti mehevä omenaisuus sekä kohtalaisen hapokas, jopa aavistuksen kirpeä sitruksisuus. Yleisvaikutelma on jopa aavistuksen kosiskelevan oloinen, mutta virhearomit sentään loistavat poissaolollaan ja balanssiakin löytyy hieman.

Kuivahko ja verrattain lyhyt jälkimaku jättää kielelle kevyttä omenaisuutta ja hillittyä hunajaisuutta.

Kokonaisuus on melko keskinkertainen edulliseksi valkoviiniksi, mutta omaan makuuni viini edusti selvästi maistelun parempaa päätä – kokonaisuus oli hieman turhan kosiskelevan oloinen uuden maailman hengessä ja ryhtiä tuovaa hapokkuutta olisi saanut olla enemmänkin, mutta yleisesti viini oli ihan jees, tämmöinen harmiton, arkinen siemailuvalkkari. Ei tästä hullua hurskaammaksi tullut, enkä tätä uskaltaisi millekään kunnon tarjoiluille pistää kumppaniksi, korkeintaan pikniknaposteltavien kylkeen, mutta piirun verran plussan puolelle jäätiin, koska kokonaisuudesta ei herännyt juuri mitään varsinaisessa mielessä negatiivista. Kokonaisuus on korkeintaan uuden maailman edullisten valkoviinien tyyliin todella tylsä ja yllätyksetön esitys.

Todettakoon tässä välissä, että viini oli yksi harvoista vuosikerrallisista hanapakkauksista, sekä testin ainoa vuosikertaa 2011. Hieman kypsemmästä iästään huolimatta viini oli varsin freesissä kunnossa edelleen.

Lisäksi erikoisesti tämä oli jo toinen viini maistelussa, josta itse pidin jonkin verran, mutta joka päätyi yleisesti raadin pisteytyksessä matalimmille sijoille, kun taas valtaosa raadin suosikeista ei taas puhutellut meikäläistä juuri ollenkaan. Tämmöinen pieni huomio.

Lyhyesti: Mehevän hedelmäinen, täyteläinen ja kuivahko hanavalkoviini Australiasta.

Arvio: Tylsä – arkinen ja geneerinen esitys, mutta sellaiseksi peruspasseli. Hedelmäinen ja täyteläinen, mutta hapokkuuttakin löytyy sen verran, ettei kokonaisuus pääse lässähtämään.

Hinnan (27,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

15.8.13

Montalto Cataratto Viognier

Montalto Cataratto Viognier
  • Valmistaja: Barone Montalto
  • Tyyppi: Valkoviini, IGT Terre Siciliane
  • Maa: Italia
  • Alue: Sisilia
  • Rypäleet: Catarratto (70%), Viognier (30%)
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 26,80e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 27,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Viides Iltiksen hanavalkkarimaistelussa (sokkona) testattu viini oli yksi Suomen suosituimpia hanaviinejä, sisilialaisen Barone Montalton Cataratto Viognier, joka on jostain syystä vuosikerta 2011:n jälkeen muuttunut vuosikerrattomaksi – uusimmassa pussitteessa siis lienee viiniä useammalta eri vuosikerralta. Luokitukseltaan viini edustaa uutta IGT Terre Siciliane -laatuluokitusta vanhan IGT Sicilia -luokituksen kohottua DOC Sicilia -tasolle.

Viinitalon sivut kertovat, että viinistä 70% on Catarrattoa (eli Catarattoa, kuten boksin kyljessä lukee) ja 30% Viognieriä. Sivut myös mainitsevat Viognierin olevan kypsytetty teräksessä, kun taas Catarratton sanotaan kypsyneen peräti 4 kuukautta tammessa, mitä on kyllä suoraan sanottuna melko mahdotonta uskoa – ellei käytössä olleet tynnyrit ole niin vanhoja ettei niistä irtoa enää yhtään tammen aromeita.

Muovimukissa makoilevalla viinillä on tasainen, hieman vihertävään taittuva kellanvihreä väri.

Makea tuoksu on erittäin kypsän hedelmävetoinen, tuoden nokkaan erityisesti trooppista hedelmäisyyttä, omenahilloa, hedelmäkarkkisuutta, kevyttä yrttiä, hillittyä mausteisuutta sekä etenkin jopa Smurffi-limumaisen esanssiseksi taittuvaa päärynäisyyttä.

Suussa viini on melko täyteläinen ja tuntuvan hedelmäinen; erityisesti tuoksun kypsänmakea omenaisuus jatkuu makuun. Moniin muihin viiniverrokkeihin verrattuna viini on melko runsaan oloinen suussa, mutta samalla hyvin tasapainoisen ja raikkaan oloinen kohtalaisen mutta mukavan sitruksisen raikkaan hapokkuutensa ansiosta. Viinin makumaailma tuntuu kuitenkin jäävän hieman jälkeen ryhdikkäästä rungosta ja runsaasta suutuntumasta ja aromimaailma jää hieman valjun, ohuen ja velton oloiseksi.

Keskipitkään jälkimakuun jää jäljelle lähinnä esanssista päärynäisyyttä ja jopa hieman teollisen oloista nallekarkkisuutta, asetonia sekä jopa kohtalaisen tuntuvaksi äityvää alkoholin (13,5%) lämpöä.

Yleisesti viinistä jäi kohtalaisen positiivinen kuva maistelussa, johtuen lähinnä sen monia muita verrokkiviinejä ryhdikkäämmästä hapokkuudesta (tästä varmaan näkee, kuinka oleellinen osa kokonaisuutta meikäläiselle viinin hapokkuus on), kun taas viinin liian teollinen ja esanssinen ilmaisu jätti toivomisen varaa; tästä huolimatta annoin viinille peräti 3/5 pistettä.

Myöhemmin kesäkuussa testatessani viiniä häiritsi sen valjuhko ja yksiulotteinen makumaailma selvästi enemmän mitä testissä; tämän lisäksi alkoholin maku tuntui leikkaavan häiritsevän selvästi hedelmäisyyden ollessa aivan riittämätön peitämään sitä. Tuli siis jälleen todettua, kuinka voimakkaasti se vaikuttaa missä seurassa viiniä nauttii: kun viinin ainoat vertailukohdat olivat yhdeksän muuta, melko kehnosta ylettömän surkeisiin ulottuvaa viinitonkkaa, vaikutti Montalto Cataratto Viognier kohtalaisen positiiviselta esitykseltä sopivasti tuntuvan hapokkuutensa ansiosta. Sellaisenaan nautittuna taas viinin moninaiset heikkoudet tulivat selvemmin esille, eikä viinistä voinut juuri mitään hyvää keksiä – lukuun ottamatta sen raikastavaa hapokkuutta, jonka ansiosta viini kyllä varmaan pärjännee kelvollisesti simppeleiden ruokien kanssa.

Vaikka viini pärjäsi verrattain hyvin omasta mielestäni muihin Iltiksen testissä arvioituihin viineihin, en voisi sitä siltikään suositella hyvillä mielin kenellekään, joka hanavalkoviiniä kaipaa.

Lyhyesti: Sopivan raikas ja ryhdikäs hanavalkoviini, jonka suurin heikkous on sen valjuhko ja jopa esanssisen päärynä-omenainen hedelmäisyys. Helppo ja kepeä tapaus, muttei erityisen miellyttävä.

Arvio: Keskinkertainen – melko stereotyyppinen eurooppalainen halpisviini: rakenne rupeaa olemaan kohdallaan, mutta maun puolesta on melko selvää, miksi viinin litrahinta on niin matala. En kuitenkaan silti lähtisi sanomaan, että viini olisi hintansa väärti ostos.

Hinnan (27,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

14.8.13

Fuzion Chenin Torrontés 2012

Fuzion Chenin Torrontés 2012
  • Valmistaja: Fuzion Wines
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Argentiina
  • Alue: Mendoza
  • Rypäleet: Chenin Blanc (70%), Torrontés (30%)
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 26,50e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 27,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Iltiksen hanavalkoviineihin keskittyneessä testissä neljäs testattu viini oli Argentiinalainen Fuzion. Kyseessä on terästankissa kypsytetty, Chenin Blanc -vetoinen viini, johon on pyritty saamaan mielenkiintoa kolmanneksella paikallista erikoisuutta, Torrontésia.

Väriltään viini on melko keltaiseen taittuvan kellanvihreä, eli muita, melko värittömiä tai vihertäviä viinejä hieman syvempi sävyltään.

Tuoksu on kevyehkö, mutta tähänastisista viineistä moniulotteisin; siitä löytyy trooppista sekahedelmää, mausteisuutta, kevyttä hunajaista makeutta ja aavistus pähkinäisyyttä. Kokonaisuutta lisäksi sävyttää hieman teollinen asetonisuus.

Maultaan viini on selvästi runsaampi kuin tuoksu antaa olettaa. Selväpiirteisestä ja mehevästä mausta löytyy kypsää, jopa makeata omenaisuutta, hillittyä mausteisuutta ja kevyttä yrttisyyttä. Rungoltaan viini on keskihapokas, mikä saa vain 5 g/l jäännössokerista huolimatta viinin tuntumaan lähes puolikuivalta. Suutuntuma on melko täyteläinen ja pehmeä.

Kevyen omenaisuuden lisäksi lyhyestä keskimausta ei tunnu löytyvän juuri mitään ja viini jättääkin suuhun melko mauttoman jälkivaikutelman.

Yleisvaikutelmaltaan viini on mehevän hedelmävetoinen, helppo ja harmiton esitys. Ryhdikkäämmällä hapokkuudella ja ilman tuoksun teollista yleisilmettä viini olisi kokonaisuutena ihan kelpo, jos kohta melko mitäänsanomaton tapaus – nyt viinistä jää turhan heppoinen, geneerisen pussiviinin mielikuva. Jääkaappikylmänä tällaista viiniä voi kesäkuumalla siemailla lasillisen tai pari, mutta ei tämä kovinkaan yleispäteväksi ruokaviiniksi näin hampaattomalla rungolla taitu.

Lyhyesti: Geneerinen hanavalkoviini, josta löytyy runsaasti mehevää, trooppista hedelmää, muttei juurikaan tasapainoa tai mielenkiintoa.

Arvio: Kehno – juotavissa, muttei suositeltavissa. Tylsä, yllätyksetön ja heikkorunkoinen esitys.

Hinnan (27,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

13.8.13

KWV Chenin Blanc 2012

KWV Chenin Blanc 2012
  • Valmistaja: KWV
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape
  • Rypäleet: Chenin Blanc (100%)
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 27,70e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 27,70e (Tammikuu 2014, Alko)

Iltiksen kesähanavalkkaritestissä kolmas testattava oli etelä-afrikkalaisen viini-ko-operatiivi KWV:n Chenin Blanc, jonka valmistusprosessista niin Alko kuin KWV:n omat sivutkaan eivät kerro mitään. Villi veikkaukseni on notta nopea terästankkikypsyttäminen jota seuraa pikainen pussitus ja kauppojen hyllyille toimittaminen. Viini oli myös maistelun ensimmäinen vuosikertamerkinnällä varustettu tuttavuus.

Viinillä on melko vihertävään taittuva, keskisyvä väri.

Hieman hennonpuoleisesta tuoksusta löytyy trooppista sekahedelmää, kevyttä omenaisuutta ja greippistä sitruksisuutta.

Keskitäyteläinen suutuntuma vaikuttaa olevan ilahduttavasti kahteen aiemmintestattuun nähden hieman hapokkaamman oloinen. Yleisilme on hedelmäinen, mutta hapokkaan sitruksisuuden ohella makumaailmaa hallitsee enemmän hedelmäkarkkinen kuin luonnollisen hedelmäinen aromikkuus. 13% alkoholistaan huolimatta kokonaisuus tuntuu paikoitellen melko lämpimältä.

Korkeintaan keskipitkä jälkimaku jättää kielelle makeahkoa omenahilloisuutta ja kevyesti kirpeän sitruksista hapokkuutta.

Kokonaisuutena viini on harmiton, vaatimaton ja helppo – kyllä tämän valkoviiniksi tunnistaa ja se pärjännee ihan hyvin kevyempien kesäruokienkin kanssa, mutta viini on kyllä äärimmäisen tylsä ja yllätyksetön esitys (mikä kyllä heijastelee viinin hintatasoa.) Viini on yksi edullisimpia Alkon kolmen litran "tonkkia", muttei se onnistu tarjoamaan hirveästi vastinetta matalalle hinnalleen; suosittelenkin satsaamaan mielummin laadukkaammiksi todettuihin pienempiin hanaviineihin ja jättämään tämän pussitteen sikseen.

Yleisesti viini jatkaa sitä linjaa, jota olen KWV:n viinien noin muutenkin edustavan – talon viinit ovat lähes poikkeuksetta teknisesti virheettömiä, mutta äärimmäisen tylsiä ja yllätyksettömiä esityksiä. Hyvää ja mielenkiintoista KWV:n viiniä odotellessa...

Lyhyesti: Ihan rakenteikas ja pirteä valkoviini, jonka suurin ongelma on sen tylsä, vaatimaton ja jopa karamellinen makumaailma. Ei tarjoa mitään, mikä herättäisi mielenkiinnon.

Arvio: Kehno – haukotuttavan tylsä valkoviini. Täyttää käytännössä sen minimimielikuvan valkoviinistä, eikä pistä tippaakaan siihen päälle.

Hinnan (27,70e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

12.8.13

California Garden

California Garden
  • Valmistaja: Altia
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia
  • Rypäleet: Sultana, Colombard, Triplett Blanc
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 25,20e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 25,60e (Tammikuu 2014, Alko)

Toinen testaamamme hanavalkoviini Iltalehden kesäviinimaistelussa oli yksi Altian omista pussituksista, yhdysvaltalaisista rypäleistä valmistettu California Garden. Viini on valmistettu kolmen rypäleen mielenkiintoisesta sekoituksesta: Thompson Seedless -nimellä kulkevasta Sultanasta, Colombardista ja melko tuntemattomasta Triplett Blancista.

Sultana on kenties maailman viljellyin rypälelajike, jota kasvatetaan lähinnä pöytärypäleitä tai rusinoita varten, mutta josta tehdään myös valkoviiniä, joka on yleensä tunnettu hyvin neutraaleista aromeistaan. Colombard taas on erityisesti Ranskassa, mutta jonkin verran myös Yhdysvalloissa suosiota kerännyt rypälelajike, joka tuottaa suhteellisen hapokkaita, mutta neutraaleja ja joskus jopa vetisiä viinejä – hapokkuutensa vuoksi rypälelajike on suosittu lähinnä sekoiteviineissä. Triplett Blanc on melko tuntematon, viljelijä Fay Triplettin kehittelemä Colombardin ja Vernaccia Sarda -lajikkeen risteytys, joka tuottaa pienellä vaivalla erittäin runsassatoisesti melko neutraaliaromisia rypäleitä. Vaikuttaa siis siltä, että Altia ostaa yhdysvaltalaisviljelijöiltä halvalla heidän massoittain tuottamia, laaduttomia bulkkirypäleitä, joissa ainoa mitattava suure on määrä, ei laatu. Kylläpä nyt premissit lupaavat hyvää!

Viinin väri on hyvin hailakan vaaleanvihreä, melkeinpä kaikista kymmenestä testatusta viinistä se värittömin.

Tuoksu on hyvin kepeä ja vaatimaton. Kokonaisuudesta erottaa hillittyä sekahedelmää ja aavistuksen sitrusta, muuten tuoksu on lähes täysin mykkä. Viinin tuoksua on lähes mahdotonta erottaa jos testimukillista kuljettaa edestakaisin nenän alla.

Kuiva maku on hyvin hillitty, vaatimattomilta aromeiltaan jopa vetinen ja hieman esanssisen oloinen. Kielellä pyörii kevyttä vesimelonisuutta ja hentoa herukkaisuutta. Hapokkuus on melko vaatimatonta, korkeintaan keskihapokasta, mutta muun substanssin puuttuessa hapokkuus tekee viinistä melko raikkaan oloisen tuntumatta erityisen voimakkaasti.

Lyhyehkössä jälkimaussa hapokkuus jättää alkoholin tuoman lämmön ohelle kevyttä sitruksisuutta.

Kokonaisuus on todella avuton, rakenteeltaan kosiskeleva ja aromeiltaan teollinen. Makua ei löydy juuri yhtään, yleisilme on erittäin vaatimaton ja jopa vetinen, eikä näin vaatimattomalla hapokkuudella varustettua viiniä voi kuvitella minkään ruoan kumppaniksi. Kokonaisuus on melko helppostilähestyttävä ihmisille, jotka eivät pidä valkoviinistä, mutta kenellekään, joka pitää viineistä, ei California Garden tarjoa yhtään mitään. Ehdottomasti yksi masentavimpia kokemuksiani valkoviinin parissa.

Lyhyesti: Teollinen, vetinen ja rakenteeton kokonaisuus. Todella hajuton ja mauton esitys, sanojen konkreettisimmassa merkityksessä.

Arvio: Ala-arvoinen – en voi kuvitella mikä tässä viinissä voisi mennä enempää pieleen ilman että se olisi jo viallinen.

Hinnan (25,60e) ja laadun suhde: Laatua ei ole – nollalla jakaminen ei ole mahdollista.

Rain Dance Chenin Blanc

Rain Dance Chenin Blanc
  • Valmistaja: Westcorp / Namaqua Wines
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape
  • Rypäleet: Chenin Blanc
  • Koko: 3,0
  • Hinta arviointihetkellä: 24,70e (Kesäkuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 25,70e (Tammikuu 2014, Alko)

Mielenkiintoisesti juuri ensimmäinen Iltiksen kesähanaviinejä varten testaamamme valkoviini oli selkeästi viallinen – laatikon pussi oli asennettu laatikkoon väärin päin (hana oli vasten umpinaista laatikon seinää), minkä lisäksi viiniä oli päässyt vuotamaan muutamia tippoja pahvilaatikon sisäpuolelle. Ei anna kovinkaan lupaavaa kuvaa viinin yleisestä laadun tasosta...

Viinin väri oli lasissa selvästi muita paksumpi ja tuntuvasti kellertävämpi – jotain fibaa jo havaittavissa tällä puolella.

Heti aluksi tuoksussa tuli vastaan kevyen hapettuneen leipäisiä, käyneen omenaisia ja jopa etikkaisia aromeja. Avautuessaan lasissa voimakas madeiramaisuus ryhtyi vain hallitsemaan kokonaisuutta entisestään. Epämiellyttävä kokonaisuus vihjasi, ettei viini ollut selvästikään kunnossa.

Kuivahkosta, mutta melko kevyestä makumaailmasta löytyi lähinnä hapen pilaamia vivahteita. Kokonaisuus oli kevyt, mauton, ruisleipäinen, alkoholinen, suorastaan ohut ja hyvin etikkainen. Hapettuneet vivahteet vain voimistuivat maistelun kuluessa.

Viinistä jäi hyvin pitkäksi aikaa kielelle viipyilevä hapettuneen pähkinäinen ja kevyen etikkainen jälkimaku; ei juurikaan muuta.

Kokonaisuus oli selvästikin pilalla. Viinipussiin oli jossain vaiheessa täytynyt tulla reikä, josta oli päässyt happea pilaamaan viinin. Hyvin pitkälti ruisleipäisten ja jopa häiritsevän voimakkaiden madeirisoituneiden leipäisten vivahteiden hallitsemasta viinistä ei löytynyt juurikaan mitään sellaista, mitä alkuperäisestä viinistä olisi pitänyt löytyä.

En viitsi lähteä arvioimaan viiniä, sillä viini on selkeästi viallinen. Ihmetyttää kuitenkin miten ihmeessä pakkauslinjastolla ovat laitteet voineet röytää homman niin, että pussi on päätynyt täysin väärinpäin laatikkoon? Nyt viinistä ei saanut hanaa (tietenkään) esiin boksin kyljestä ilman että koko pahvilootan avasi ja käänsi pussin oikein päin. Vaikea sanoa oliko pussin pettäminen ja viinin hapettuminen kyseisen vian seurausta, vai olisiko viini ollut epäkelpoa vaikka pussi olisi pakattu laatikkoon oikein päin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut vanhentunut viini, sillä pakkauspäivästä oli maistamishetkellä kulunut reilu kolme kuukautta ja normaalin hanapakkauksen pitäisi pysyä hyvässä tikissä vähintään se vuosi pakkaamisesta.

Lyhyesti: Pilalle hapettunut, aromeiltaan lähes juomakelvoton BIB-viini.

Arvio: Viallinen

Hinnan (25,70e) ja laadun suhde: –

Väliaikatiedote #14: Iltalehden juhannusviinit

Joku tarkkasilmäinen saattoi bongata pari kuuta takaperin ilmestyneen Iltalehden juhannuspainoksen Taustat ja tekijät -liitteessä kymmenen hanaviinin arvion, jossa tekstin keskellä vilahti myös meikäläisen nimi. Kyseessä oli siis Akateemisen Viiniseuran ja Iltiksen yhteistyössä järjestämä maistelutilaisuus, jossa testailimme IL:n piikkiin kymmenen erilaista hanavalkoviiniä – autenttisuuden nimissä piknikkäyttöön soveltuvista muovipikareista.

Pakko sanoa heti alkuun etteivät muovipikarit tehneet hommaa ainakaan turhan helpoksi: viinien tuoksusta kiinni saaminen oli välillä työn ja tuskan takana, sillä piskuisessa muovipikarissa viinin huljuttelu oli lähes mahdotonta ja leveästä suuaukosta aromit karkasivat melko lailla harakoille.

Yleisesti viinien taso ei juurikaan yllättänyt, mikä kääntyy selkokielelle siis seuraavasti: viinien yleinen taso oli varsin kurjaa. Meitä oli paikalla kuusi arvioijaa ja jokaisen meistä tuli antaa viineille pisteet 1-5 sen laadun perusteella – 0 pistettä merkkasi siis viallista viiniä. Viinien laadusta kertonee jotain se, että seitsemän viiniä kymmenestä keräsi korkeintaan 15 pistettä 30:stä mahdollisesta ja vain yksi sai yli 20 (eli keskimäärin jokaiselta vähintään 4/5). Viinit piti pisteyttää suhteessa ainoastaan toisiinsa, eli 5 pistettä kuvasi laadukkainta esitystä näiden testattavien viinien joukosta, ei viinien noin yleensä.

Arvioidut viinit ja niiden keräämät pisteet (omani suluissa):

Tulen myös kirjoittamaan tänne ylös omat havaintoni kyseisistä viineistä.

Itse hieman napisin keskenäni jutun ilmestyessä siksi, että toimittaja oli onnistunut koko maistelun ajan jatkuneen viinien ala-arvoisen tason kommentäärini keskeltä nappaamaan sen ainoan jollakin tavalla positiiviseksi luettavan kommenttini: "myös piknikillä nämä voisivat toimia hyvin, ei ehkä minkään vakavasti otettavan ruoan kanssa." Tällä tarkoitin siis sitä, että hyvin harvasta viinistä löytyi rakennetta, joka saisi sen kestämään mitään kepeätä napostelua kummempaa. Valtaosa viineistä oli vain höttöistä, geneeristä huttua, joka toimii lähinnä sellaisenaan nautittuna – mutta kuka ihmeessä haluaa hörppiä kolme litraa rakenteetonta, tasotonta ja teollisen makuista bulkkiviiniä? En käsitä.

11.8.13

Colinot Irancy Côte du Moutier 2010

Colinot Irancy Côte du Moutier 2010
  • Valmistaja: Domaine Irancy
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Irancy
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côtes d'Auxerre, Irancy
  • Rypäleet: Pinot Noir (92%), César (8%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: ? (Toukokuu 2013, Viiniravintola Latva, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Työpoppoomme Gaijin-reissun jälkeen muutamat meistä vielä siirtyivät lähinurkilla sijaitsevaan viinibaari Latvaan lasilliselle. Totuttuun tapaan tiedustelin jälleen jotain mielenkiintoista tiskiltä, jolloin suositukseksi tuli punaviini Irancysta. Koska lämpimänä kevätiltana viileä ja kepeä Burgundin Pinot Noir kuulosti hyvältä idealta, pyysin kyseistä viiniä lasillisen sen kummempaa ihmettelemättä. Hintaa en sattunut kirjaamaan ylös, mutta jossain tavan kympin tienoilla liikuttiin.

Irancy on hieman erikoinen alue Bourgognen punaviinialueeksi – se kun sijaitsee lähinnä Chablis'n tunnetuksi tekemällä Côtes d'Auxerren alueella, aivan Bourgognen pohjoisosissa. Näi ollen se on yksi Ranskan – ja maailman – pohjoisimpia punaviinialueita. Irancyssa viinejä valmistetaan lähinnä Pinot Noirista, mutta viinien sekaan saatetaan sekoittaa paikallisia César- tai Tressot-rypäleitä – kuten tämänkin viinin tapauksessa, jossa seasta löytyi vajaa kymmenys Césaria.

Viinillä on burgundereille tyypillisen läpinäkyvä mutta melko tummanpunainen väri.

Tuoksu on hyvin maalainen, multainen ja rehellisen paskainen – eli ei varsinaisen lantainen, sillä kontrastiksi sellaista löytyi kollegan portugalilaisviinin tuoksusta. Seassa on kuitenkin myös burgundereiden kirpeätä puolukkaisuutta ja tuoretta sekapunamarjaisuutta.

Viinin yleisilme on hyvin kirpeä, hapokas ja freesi. Makupuolta hallitsee tuore karpalo, puolukkaisuus sekä hedelmäisyys, joka on erikoisesti vivahteiltaan ennemmin kelta- (omenaa, sitruksia, kevyttä persikkaa) kuin mitenkään punasävyinen (luumu, kirsikka, viikuna.) Seasta löytyy myös tuoksusta tuttua multaisuutta ja kevyen pippurista mausteisuutta. Lisäksi viini on kepeydestään huolimatta melko tanniinisen oloinen, tuoden mieleeni enemmän nuoren Nebbiolon kuin Pinot Noirin. Kokonaisuus on melko villi ja tuntuvassa hapokkuudessaan ja tanniinisuudessaan lähes raaka.

Jälkimaku on puhtaan mineraalinen, multaisen maamainen, hapokkaan puolukkainen ja kirpeä. Viinistä jää freesi, napakka ja tanniineista karhea jälkivaikutelma.

Yleisesti Côte du Moutier on persoonallinen, kovahko ja erittäin ei-kosiskeleva punaviini, jonka viileästä ja raa'ahkosta ilmaisusta paistaa voimakkaasti läpi viinin viileät kasvuolosuhteet. Tämä on freesi ja jopa kirpeä, keväinen punkku, joka minimalistisesta ja happamankirpeästä yleisilmeestään johtuen ei varmastikaan ole jokaisen makuun. Sen sijaan juuri äskettäin hyvinsyöneenä tämä napakka marjapommi toimi varsin mainiona jälkiruokana – kuin kourallinen karpaloita ja puolukoita. Toinen lasillinen tuskin olisi enää uponnut ilman jotain syötävää, jolla pehmitellä viinin rosoisia reunoja.

Lyhyesti: Kirpeän marjainen, tuntuvan rustiikkinen ja yleisilmeeltään varsin ronski, mutta samalla erittäin kepeä ja perinteikäs punaviini Bourgognen pohjoisimmista osista.

Arvio: Hyvä – viini tuntui kaipaavan sekä ikää että ruokaa kylkeensä; nykykunnossa viini oli varsin ihastuttava, mutta samalla sen verran särmikäs tapaus, että epäilen viinin tarjoavan paremmissa olosuhteissa paljon parempaakin. Tästä huolimatta viini oli varsin lupaavan, joskin samalla paikoin jopa vihertävän raa'an oloinen esitys. Haastava viini haasteita kaipaavalle!

Hinnan (?) ja laadun suhde: Vaikea sanoa, koska hintaa ei tullut kirjoitettua muistiin, muttei viini kuitenkaan tuntunut mitenkään ylihintaiselta.

LePlan-Vermeersch GT-G 2010

LePlan-Vermeersch GT-G 2010
  • Valmistaja: LePlan-Vermeersch
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Côtes du Rhône Villages
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône
  • Rypäleet: Grenache (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 12e / 12cl (Toukokuu 2013, Ravintola Gaijin, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Etelä-Ranska taitaa olla melko turvallinen paikka ulkomaalaisille kokeilla kykyjään viinintekijänä; hyvinä esimerkkeinä ovat mm. brittiläisen mainosmoguli Sir John Hegartyn viinitalo Hegarty Chamans (jonka jälkiruokaviini White Knight tuli arvioitua viime kuussa) sekä entisen kilpa-autoilija Dirk Vermeerschin viinitalo LePlan-Vermeersch, jonka kilpa-autohenkeä huokuvan GT-sarjan viini "G" on nyt arvioitavana.

Viini tuli vastaani ravintola Gaijinissa, mutta kyseinen viini on bongattu myös viinibaari Latvan listoilta. Alkuperäisessä suosituslistassa maistelumenulle suositeltiin australialaista Shirazia, mutta päädyin makumieltymysteni puolesta kuitenkin vanhalle mantereelle; mikä paljastui loppujen lopuksi suorastaan erinomaiseksi ratkaisuksi, maistettuani tuota kyseistä Shirazia suoritettuamme pientä viininvaihtoa pöytäseurueemme kesken.

Viinin nimi urheiluautollisen GT-G-nimen takaa ei kuitenkaan löydy Gran Turismoa, vaikka ruutulippuhenkisestä etiketistä voisi niin veikata, vaan lupaavasti termi "Grand Terroir" – herra Vermeersch kun vannoo viinifilosofiassaan niin terroirin kuin mahdollisimman vähäiseen ihmiskosketukseen perustuvaan, erittäin luonnonmukaiseen viininvalmistukseen. Viinin nimen perässä oleva kirjain antaa vihjeen rypäleestä, josta viini on tehty; tämän viinin G siis viittaa siihen, että viini on 100% Grenache (tämä on omalta osaltaan erikoista, sillä ymmärtääkseni CdR-punaviinin tulisi sisältää Grenachen lisäksi ainakin hieman Syrah'ta ja Mourvèdreä.) Viini tulee CdR Villages -tasoisen Suze-la-Rousse kylän Le Grand Bois -tarhoilta ja se on kypsynyt 12 kuukautta ranskalaisessa tammessa ennen pullotusta.

GT-G:llä on varsin tummanpuhuva mutta varsin läpinäkyvän kirsikanpunainen väri – Grenachen kevyehkö värjäyskyky siis vauhdissa.

Tuoksultaan viini on hurmaavalla tavalla upean maalainen ja paahteisen maamainen. Grenache tuo pinnalle kypsää mansikkaa, tuoretta herukaisuutta ja hieman kevyempää, makeata mustikkaa; kokonaisuuden seasta löytyy myös yllättävän tyylikästä ja kokonaisuuteen miellyttävästi sointuvaa tammen kaakaota. Lämmetessään tuoksusta tulee kuitenkin eetterisen ja kohtalaisen tuntuvankin alkoholinen, mitä selittää viinin varsin korkeanpuoleinen (15%) alkoholi.

Maku on makeahkon marjaiseen makuun verraten miellyttävän kuivahko, paahteisen maamainen, pippurisen mausteinen ja hedelmältään runsaan mansikkainen; vain kielen kärjessä viinin hyvin kypsänmakean aromit nousevat esiin. Viinillä on tuntuvan keskihapokas – eli ei raikas, muttei rakenteetonkaan – rakenne, joka on samalla varsin tiivis ja suhteellisen tanniininen. Tammi tuntuu aika ajoin kevyenä vaniljaisuutena ja hentona tummana suklaana, mutta onnistuu pysymään hyvin taustalla koko ruokailun ajan. Kokonaisuus on miellyttävän moniulotteinen, pölyinen, vaivattoman ja luonnollisen oloinen ja todella maukas.

Jälkimaku on hyvin pitkä, pölyisen maamainen, kevyen tupakkainen, kevyen pippurinen, kypsän punamarjainen ja – keskimaun tavoin – varsin herkullinen. Ainoastaan kohtalaisen tuntuva alkoholi jää kummittelemaan melko pitkäksi aikaa suun ja nielun takaosiin.

Yleisesti GT-G vakuutti hyvin perusteellisesti jo ensikosketuksellaan; vain reilut 10 vuotta viinejä tehneeltä, belgialaiselta ex-autourheilijalta ei osaa odottaa yhtä luonnollista, vaivattomasti kielellä soljuvaa ja harmonista esitystä, mitä GT-G on. Ainoastaan viinin tanakka alkoholisuus tuntuu hieman liioitellulta muuten niin harmonisessa ja sopusuhtaisessa yleisilmeessä.

Tuhdista alkoholistaan huolimatta viini kuitenkin pelasi mainiosti yhteen Gaijinin maistelumenun loppupään annosten kera. Yleisesti viinistä jäi todella positiivinen kuva, vaikkakin viinin varsin moderni nimi aiheuttikin epäilyksiä. Onneksi en tiennyt viinin historiasta tai pullon ulkonäöstä tilatessani sitä – sen verran ristiriidassa viinin upea maku- ja tuoksupuoli on sen muihin ominaisuuksiin nähden; GT-G on ehdottomasti tutustumisen arvoinen esitys, joka pieksee helposti monet muut perus-CdR-punaviinit. Viinillä rupeaa olemaan Gaijinissa melko suolaisesti hintaa, mutta maaliviivalla voi todeta sen olleen ihan hintansa väärti.

Lyhyesti: Nuorehko, luonteikas ja rehellisen maalaissävytteinen luomuviini Etelä-Rhônesta. Persoonallista Kottaraista parhaimmillaan.

Arvio: Erinomainen – miellyttävintä ja luonteikkaita Grenachea vähään aikaan. Todella positiivinen yllätys, joka onnistui palkitsemaan maistelumenun suositusviineistä poikkeamisen.

Hinnan (12,00e) ja laadun suhde: Ravintola Gaijinissa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

9.8.13

Laurent Vogt Les Perles Rares Alsace 2011

Laurent Vogt Les Perles Rares Alsace 2011
  • Valmistaja: Domaine Laurent Vogt
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace, Bas-Rhin
  • Rypäleet: Gewürztraminer, Muscat, Pinot Gris, Riesling
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 10,20e / 12cl (Toukokuu 2013, Ravintola Gaijin, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Aivan toukokuun lopulla kävimme työporukalla syömässä ravintola Gaijinissa, jossa meitä odotti maistelumenu; viinit jokainen sai valita oman makunsa mukaan. Menulle suunniteltu viinisuositus (NZ Riesling, Sake, Aussi-Shiraz, Moscato) jätti hieman kylmäksi, joten päätin mennä mielummin perstuntuman mukaan. Tilasin alun kevyemmille ruoille suositusmenussakin nököttäneen uusseelantilaisen Rieslingin sekä tämän elsassilaisen valkoviinin.

Wolxheimin kaupungissa sijaitseva perheomisteinen viinitalo Domaine Laurent Vogt on valmistanut viiniä Pohjois-Alsacessa sijaitsevien tarhojen rypäleistä jo vuodesta 1970, tätä nykyä luomuna. Talon Les Perles Rares -sarja on perheen kahdelle tyttärelle omistettu viinilinjasto, jota valmistetaan vain parhaina vuosikertoina tarkoin valituista rypäleistä. Sarjaan kuuluu kolme viiniä, jotka ovat valmistettu Alsacen perinteikkäistä, "jaloista" lajikkeista – Rieslingistä, Pinot Gris'tä ja Gewürztraminerista – sekä tämä "Alsace"-nimellä kulkeva sekoite, joka on tyylillisesti ns. Gentil Edelzwicker.

Edelzwicker on sekoitevalkoviini, joka on valmistettu mistä tahansa Alsacessa sallituista lajikkeista, kun taas Gentil on epävirallinen termi, jolla osoitetaan parhaan pään Edelzwickereitä. Yleisesti Gentil-viinin nähdään sisältävän vähintään 50% Alsacen "jaloja" lajikkeita; Les Perles Rares on valmistettu yksinomaan näistä neljästä "jalosta" lajikkeesta.

Väriltään Les Perles Rares on kevyesti keltaiseen taittuva kellanvihreä.

Tuoksu on makeahko, kevyen appelsiininen ja hillityn hunajainen. Seassa on aavistus Rieslingin sitruunaa, Gewürzin terpeenistä mausteisuutta ja Muscat'n kukkaisuutta sekä hentoa metallisuutta.

Maultaan viini on kuivahko, jopa puolikuiva ja mehukkaan hedelmäinen. Moniulotteisesta ja tasapainoisesta makumaailmasta löytyy sitruunamarmeladisuutta, hillittyä hunajaa, kukkaisuutta, aavistus mausteisuutta ja hentoa teemäisyyttä. Suutuntumaltaan viini on samettisen öljyinen mutta samall suht hapokas ja 15 g/l jäännössokeristaan huolimatta miellyttävän keveähkö.

Kevyen hunajainen, makean omenainen ja hillityn mineraalinen jälkimaku on runsaan keskimaun jälkeen mieto ja kevyenpuoleinen, mutta myös varsin pitkähkö, tasainen ja miellyttävän raikas.

Kokonaisuutena Les Perles Rares on varsin tyylikäs ja harmoninen Alsacen valkoviini. Sellaisenaan viini oli varsin ihastuttava ja monisyinen tapaus, mutta vasta ruoan kanssa nautittaessa viini pääsi nousemaan kokonaan uudelle tasolle! Siinä missä rinnalla testattu Ribbonwood Riesling tyytyi lähinnä komppailemaan ja pysymään pois ruoan tieltä, tuntuu Les Perles Rares suorastaan hyökkäävän ravintolan maisteluannosten ihastuttaviin ja hienovaraisiin makuihin, luoden jatkuvasti uusia ja toinen toistaan yllätyksellisempiä vivahteiden yhdistelmiä. Kohtalaisen runsas hedelmä ja aistittava jäännössokeri kestivät upeasti mausteisemmat ja tulisemmat piikit ruoan puolelta ja vaikka viinin hapokkuus ei ollut lähelläkään samaa tasoa kuin Ribbonwoodilla, ei tarjoillut ruoat tuntuneet kaipaavaan viiniltä enempää hapokkuutta mitä Les Perles Raresilla oli tarjota. Runsaudestaan huolimatta viini ei myöskään missään vaiheessa äitynyt dominoimaan edes kevyempien annosten makuja.

Meikäläisen makuun tämä viini vei Gaijinin maisteluannosten seurassa Ribbonwoodin Rieslingiä kuin pässiä narussa – siinä missä Riesling toimitti enemmän simppelin ruokajuoman virkaa, toi Les Perles Rares täysin uusia puolia ruoka-annoksiin ja annokset viiniin. Kokonaisuutena viinistä löytyi ihastuttava balanssi moniulotteisen makumaailman, rehevän suutuntuman ja freesin hapokkuuden väliltä. Viilennettynä varsin katu-uskottava kumppani aasialaiselle ruoalle. Kyllä kannatti luottaa perstuntumaansa ja hypätä suositusviinien ulkopuolelle ja kokeilla jotain muuta kuin kanssaruokailijat!

Lyhyesti: Maukas, runsas, raikas ja tasapainoinen puolikuiva Gentil-sekoitevalkoviini Alsacesta.

Arvio: Erittäin hyvä – todella maukas ja moniulotteinen valkoviini, jossa jokainen neljästä käytetystä rypälelajikkeesta tuntuu saavan riittävästi omaa aromikkuutaan kokonaisuuteen. Yleiskäyttöinen nappivalinta aasialaiselle ruoalle.

Hinnan (10,20e) ja laadun suhde: Ravintola Gaijinissa 12 cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen.

8.8.13

Ribbonwood Riesling 2011

Ribbonwood Riesling 2011
  • Valmistaja: Ribbonwood Wines, Framingham
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Uusi-Seelanti
  • Alue: South Island, Marlborough
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9e / 12cl (Toukokuu 2013, Gaijin, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Aivan toukokuun lopulla kävimme työporukalla syömässä ravintola Gaijinissa, jossa meitä odotti maistelumenu; viinit jokainen sai valita oman makunsa mukaan. Menulle suunniteltu viinisuositus (NZ Riesling, Sake, Aussi-Shiraz, Moscato) jätti hieman kylmäksi , joten päätin mennä mielummin perstuntuman mukaan. Tilasin alun kevyemmille ruoille suositusmenussakin nököttäneen uusseelantilaisen Rieslingin sekä elsassilaisen Gentil Edelzwickerin.

Tämä uusseelantilainen Riesling oli siis puolikuiva Ribbonwood Riesling. Ribbonwood on massiivisen Sogrape-yhtymän omistaman viinitalo Framinghamin tytäryhtiö, joka tuottaa melko terroir-keskeisesti viinejä pieniltä palstoilta. Esimerkiksi tämän Rieslingin rypäleet ovat kerätty kolmelta palstalta, joista kahden maaperä on entistä kivistä joenpohjaa ja yhden maaperä on savea. Rieslingeille tyypillisesti viini on käytetty ja kypsytetty terästankeissa.

Väriltään viini on kevyesti vihreään taittuvan kellanvihreä.

Tuoksu on hillitty, yleispiirteiltään lähinnä makean sitruksinen, hillityn persikkainen ja kevyesti petroliseen taittuvan mineraalinen. Tämä petrolisuus nuorissa viineissä tuntuu olevan lähinnä australialaisten ja uusseelantilaisten Rieslingien ominaisuus – vastaavaa aromikkuutta löytyy usein vasta kohtalaisen iäkkäistä eurooppalaisrisukoista. Tässä viinissä petrolisuus ei kuitenkaan tunnu hallitsevalta tai päälleliimatulta, vaan se pysyttelee miellyttävästi kepeänä taustavireenä.

Maku on jäännössokeristaan (13 g/l) huolimatta melko kuiva, todennäköisesti varsin hapokkaan runkonsa ansiosta. Keskitäyteläisestä suutuntumasta voi erottaa tuoreen omenaisia ja hennosti sitruunaan taittuvia vivahteita sekä kypsempää mandariinisuutta.

Kielelle jäävä kevyen lämmin jälkimaku on varsin mehukas ja tuntuvassa hapokkuudessaan todella freesi, kielelle jää sitruksisuutta, tuoretta viheromenaisuutta ja hyvin tuntuvaa, jopa kiniinisen kitkerää mineraalisuutta.

Yleisesti Ribbonwood Riesling tuntuu olevan mukavan tasapainoinen ja hyvin tehty uuden maailman risukka, jonka suurimmaksi ongelmaksi nousee sen melko yksiulotteinen ja yllätyksetön makumaailma. Kokonaisuus pelittää niin jäännössokerinsa kuin ryhdikkään hapokkuutensa avulla kiitettävästi hyvinkin erilaisten maisteluannosten kanssa, kantaen itsensä ryhdikkäänä ja pysytellen melko syrjässä, antaen ruoan omien aromien loistaa. Kuitenkin upeat ruoan ja viinin liitosta muodostuvat, enemmän kuin osiensa summa -kokemukset jäävät uupumaan ja viini toimii lähinnä statistin rooliin jätettynä ruokajuomana kuin omana kokemuksenaan.

Kokonaisuutena Ribbonwood Riesling on kuitenkin melko yhdentekevä uuden maailman puolikuiva Riesling; vaikkakin varsin hyvin tehty sellainen, on se samalla viini, joka ei juurikaan onnistu tarjoamaan juuri mitään omaperäistä, jolla se erottuisi satojen muiden vastaavien joukosta. Ruokaa viini kestää hyvin, mutta se on lähinnä turvallinen valinta jos viini itsessään ei kiinnosta, vaan haluaa antaa ruoan pitää estradin itsellään koko aterian ajan.

Lyhyesti: Tasapainoinen, ryhdikäs ja luotettava uuden maailman puolikuiva Riesling, jonka tiukka hapokkuus saa kokonaisuuden tuntumaan varsin kuivalta. Turvallinen, mutta melko yllätyksetön esitys.

Arvio: Miellyttävä – varsin mukava ja tasapainoinen esitys, jonka suurimmaksi heikkoudeksi jää sen yllätyksettömyys: viini tarjoilee hyvin vähän mitään sellaista, joka loppupeleissä jäisi mieleen.

Hinnan (9e) ja laadun suhde: Gaijinissa 12cl lasillinen on joten kuten järkevän hintainen, mutta paikasta saa parempaakin edullisemmalla.

7.8.13

Bogle Chardonnay 2010

Bogle Chardonnay 2010
  • Valmistaja: Bogle Vineyards & Winery
  • Tyyppi: Valkoviini, AVA California
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 6,20e / 12cl (Toukokuu 2013, Café TinTin Tango, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Toukokuisen Mamma Rosa -reissumme jälkeen päädyimme ravintolan naapuriin, Café TinTin Tangoon sulattelemaan ateriaa ja nauttimaan kauniista kevätpäivästä. Kahvilan tiskiltä mukaani tarttui normaaleja makumieltymyksiäni uhmaten lasillinen jenkki-Chardonnayta.

Viiniin käytetyt rypäleet ovat kerätty sekä AVA Clarksburg'n että AVA Montereyn viinialueilta; koska rypäleet tulevat viinitalon täysin eri puolilla Kaliforniaa sijaitsevilta tarhoilta, ei viini saa AVA Californiaa spesifimpää alkuperämerkintää. Viiniä on kypsytetty uusissa amerikkalaisissa tammitynnyreissä 9 kuukauden ajan sakkojen kanssa.

Tammitynnyrikypsytyksen jäljet näkyvät viinin kohtalaisen voimakkaasti keltaiseen taittuvassa kellanvihreässä värissä.

Lasista tervehtivä tuoksu on, kuten jenkki-Chardonnaylta odottaa saattaa, mausteisen ja kuivan puisen tamminen, aavistuksen savuinen ja hennon vaniljainen, mutta samalla vastapainoa tuo tuoksun kohtalaisen runsas ja kypsä muttei ylikypsä hedelmäisyys, joka tuo viinin tammiseen aromiin miellyttävän aprikoosisia ja mehukkaan omenaisia sävyjä.

Boglen maku on runsaan hedelmäinen, aromeiltaan ihastuttavan monisyinen ja trooppinen, tuoden kielelle vivahteita Granny Smith -omenoista, mangosta ja aprikoosista. Tammi tuntuu aluksi kevyenä mausteisuutena hedelmäisyyden seassa, mutta täyttää nopeasti koko suun peittäen alleen valtaosan aromeista; loppuvaiheessa kielen päällä pyörivästä viinistä erottaa lähinnä vanilja, kermatoffeen ja bitterisen puun makuja. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, mutta jenkkiviiniksi suorastaan yllättävän hapokas ja ryhdikäs esitys.

Vasta jälkimaussa tammi toden teolla räjähtää suuhun; vaikka tammi tuntui runsaana keskimaussa, kasvaa se intensiteetissään aivan toiselle tasolle viinin kadotessa suusta. Boglen jälkimaussa tuntuvat niin persikkainen hedelmäisyys kuin varsin mausteinen, pähkinäinen ja puisen karvas tammisuus, sekä taustalla häilyvä, kevyt mineraalisuus. Viinistä jäävä jälkivaikutelma on pitkä, voimakkaan tammisen mausteinen ja kaikesta huolimatta yllättävän raikas. Vaikka tammi häilyy pitkään ja voimakkaana kielellä, jää viinistä yllättävän raikas fiilis.

Bogle Chardonnay on yllättävän pirteä ja tasapainoinen esitys todella tuntuvasta tammestaan huolimatta – viini ei ole massalla, imelällä uutostammella ja hillomaisen ylikypsällä hedelmällä jyräävä blockbuster-Chardonnay, vaan ennemminkin syvälle Burgundin suuntaan kumartava Chardonnay, joka on tammitettu jenkkihenkeen reilusti yli tarpeen (vaikkakin tätä tuntuu tapahtuvan aina silloin tällöin myös Burgundissa, tuolla laadukkaiden Chardonnay-viinien kehdossa.) Viinillä on kuitenkin riittävästi hedelmää antaakseen hyvin vastapainoa tuhdille tammelle, ja kokonaisuus pysyykin jonkinlaisessa kauhun tasapainossa. Melko tammiseksi tapaukseksi Boglen Chardonnay on suorastaan yllättävän tasapainoinen ja maukas esitys – vaikkakin niin tamminen, ettei toinen lasillinen tulisi enää kuuloonkaan.

Voi olla vaikeata koettaa keksiä ruokaa, joka kestää näin tammista käsittelyä, joten kannattaa keskittyä sellaisiin ruokalajeihin, jotka yhtäaikaa söisivät viinin tuntuvaa tammisuutta ja korostaisivat hedelmäpuolta – itse olen todennut erilaisten kermaisten sieniruokien toimivan tässä hommassa verrattomasti. Jos siis viinille haluaa jotain näppärää purtavaa kumppaniksi, suosittelisin mm. kermaista sienikeittoa tai erilaisia leikkeitä kermaisen sienikastikkeen kanssa.

Pakko kyllä myöntää, että itseä huvitti cellartrackerin arvostelut ko. viinistä: amerikkalaiset siellä arvioivat viinin yllättävän kepeäksi ja jopa vähätammiseksi viiniksi – 9 kuukautta uudessa tammessa ja kyseessä on VÄHÄTAMMINEN! Antakaa meikäläisen kaikki kestää. Todennäköisesti Boglen ryhdikäs ja kokonaisuutta keventävä hapokkuus sekä kohtalaisen hyvin tuntuva, muttei hahmottoman ylikypsä hedelmäisyys hämää amerikan ylikypsän läskeihin, superuutettuihin tammipommeihin tottuneiden maistelijoiden makuhermoja.

Lyhyesti: Hyvin tamminen, mutta samalla yllättävänkin tasapainoinen, raikas ja ryhdikäs jenkki-Chardonnay.

Arvio: Hyvä – viinistä tulee mieleen aiemminmaistamani Geyser Peak Chardonnay, joka myöskin oli varsin hallitsevasta tammisuudestaan yllättävän raikas ja tasapainoinen esitys. Yleisesti varsin toimiva paketti, joka tarjoaa hieman tammivetoisempaa vaihtelua saman hintaluokan burgundereille.

Hinnan (6,20e) ja laadun suhde: Café TinTin Tangossa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

6.8.13

Planeta Passito di Noto 2011

Planeta Passito di Noto 2011
  • Valmistaja: Planeta
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, DOC Noto
  • Maa: Italia
  • Alue: Sisilia, Agrigento
  • Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 8,50e / 8cl (Toukokuu 2013, Ravintola Mamma Rosa, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Toukokuinen reissumme ravintola Mamma Rosassa päättyi omalta osaltani jälkiruoan roolia toimittavaan Planeta Passito di Notoon (tosin monessa paikassa, mm. ravintolan viinilistalla, viini kulkee vanhalla Moscato di Noto -nimellään.)

Passito di Noto on Sisiliasta, saaren itäkärjessä sijaitsevan Noton kaupungin tuntumasta tuleva perinteinen ja melko unohdettu jälkiruokaviinityyli, jota muutamat viinitalot – moderneihin sisilialaisiin viineihin keskittynyt Planeta etunenässä – ovat ryhtyneet viime aikoina elvyttämään. Viini tehdään alueella kasvatetuisa Moscato Bianco -rypäleistä, joita aluksi kuivataan rusinoiksi (passito-menetelmä) ja sitten puristetaan makeaksi viiniksi. Planetan Notoon käytettyjä rypäleitä kuivatettiin aluksi puolitoista kuukautta, jolloin ne menettivät n. puolet painostaan (pohjoisen Venetossa sama temppu voi viedä 3-4 kuukautta!) Tämän jälkeen rypäleet käytettiin (n. kuukausi) ja kypsytettiin (n. puoli vuotta) terästankissa, minkä päätteeksi viini pullotettiin.

Syvän ja tiiviin kellanvihreä viini tervehtii lasista.

Hyvin puhdaspiirteisessä, aromaattisessa ja kutsuvan makeassa tuoksussa tuntuu voimakkaasti ananasmehuisuus, banaani, hunaja ja Muscat'n kukkaisuus. Seasta löytyy myös hillittyä, inkivääristä maustetta ja hentoa, sokerista ja ei-tammiperäistä kinuskia ja vaniljaisuutta.

Maku on erittäin makea, todella intensiivinen ja makeudessaan jopa poltteleva. Rehevästä ja ylikypsästä makumaailmasta löytyy paljon tuoksusta tuttuja elementtejä: voimakasta hunajaisuutta, ananaksisuutta, päärynää, kuivattua aprikoosia ja hillittyä rusinaisuutta. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, paksuhko, jopa tahmainen ja korkeintaan keskihapokas. Edes viileänä viini ei ole kovinkaan raikas, vaan suht tuhti ja raskas, mikä toisaalta sopii hyvin yhteen viinin intensiivisyyden kanssa.

Kielelle jäävä, intensiivisen makea jälkimaku on todella voimakas, hunajainen, kypsän ananaksinen, kukkainen ja kevyen mausteinen. Viinistä jää hyvin imelänmakea ja tahmea, mutta samalla erittäin aromikas ja moniulotteinen jälkivaikutelma, joka häilyy kielellä erittäin pitkään.

Jälkiruokana Planetan Noto toimi varsin mainiosti; yhtään enempää makeata tämän kanssa ja sokeriyliannostus ei olisi ollut kaukana.

Toisaalta viini kyllä oli jopa turhankin makea ja tahmainen kokonaisuus – erittäin runsaan jäännössokerin (195 g/l) tuoma voimakas makeus ja aromien intensiteetti vakuutti ensisiemauksella, mutta loppua kohti tuo täysilaidallisen tykitys rupesi tuntumaan jo liioitellulta. Muscat-pohjaiseksi jälkiruokaviiniksi viinin runsaus ja makeus yllättivät – monet Iberian niemimaan Moscatelit ovat usein paljon hillitympiä, Etelä-Ranskan Muscat't hienovaraisempia ja Italian Moscatot selvästi kepeämpiä (ja usein pirskahtelevia.) Tästä sen sijaan löytyi makeutta ja massaa vaikka muille jakaa.

Jos tämän viinin kumppaniksi haluaa jotain, lienevät voimakasaromiset sinihomejuustot ja niiden kanssa tarjoiltavat hillokkeet varmin vaihtoehto – molemmat yleensä kaipaavat varsin runsasta makeutta viiniltä, ja tästä sitä löytyy. Yleisesti Planetan Noto on varsin ihastuttava ja puhdaspiirteinen jälkiruokaviini, joka kannattaa jakaa riittävän monen ihmisen kesken tai säästellä useammalle eri päivälle – viinin runsaasta makeudesta johtuen yksi lasillinen on varsin riittävä annos.

Lyhyesti: Erittäin makea, intensiivinen ja melko raskastekoinen, mutta samalla myös hyvin aromikas, puhdaspiirteinen ja rehevä jälkiruoka-Muscat. Tarjoile hyvin viilennettynä.

Arvio: Hyvä – viini on sen verran massiivinen ja suoraviivainen, että varsinaista tyylikkyyttä ja hienostuneisuutta siitä on turha etsiä, mutta roolinsa hyvin makeana jälkiruokaviininä Planetan Noto suorittaa leikiten. Papukaijamerkki tammen puuttumisesta.

Hinnan (8,50e) ja laadun suhde: Ravintola Mamma Rosassa 8 cl lasillinen oli ihan kohtuullisen hintainen.