Leyda Canelo Syrah 2013

Leyda Single Vineyard Canelo Syrah 2013

• Valmistaja: Viña Leyda
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Aconcagua, San Antonio, Valle de Leyda
• Rypäleet: Syrah (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,48e (Joulukuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 14,48e (Joulukuu 2015, Alko)

No niin, tässä uutta yhteissettiä Suomen viiniblogipiiriltä! Tämänkertainen arvio tehtiin yhteistyössä viinien maahantuontia harjoittavan Vindirektin kanssa: Vindirekt postitti kaikille kiinnostuneille bloginkirjoittajille viinipullon, josta oli riisuttu kaikki päällipuoliset tuntomerkit ja kaulaan korkin kohdalle oli vielä kääräisty teippiä, ettei korkin mahdollisista tiedoista olisi voinut luntata speksejä. Sokkopullon ideana on saada kaikilta osallistuneilta viinibloggaajilta mahdollisimman rehellinen arvio, jossa viinin etiketti, alkuperä tai mikään muu ei vaikuttaisi lopputulokseen – ainoastaan viinin laatu. Tästä lähtee nyt meikäläisen osuus!

Postista noudetusta pahvilaatikosta paljastuu etiketitön Burgundi-pullo, joka on suljettu ihan perinteisellä luonnonkorkilla. Jee, Pinot Noiria! Kai? No, korkki auki ja katsomaan! Nykäisen pullosta korkin veke ja heitän sen piiloon pahvilaatikkoon vilkaisematta sitä. Nyt ei spoilaannuta!

Viinillä on erittäin tumma ja syvä, kevyesti sinertävän karmiininpunainen väri, joka reunoilta taittuu kevyesti läpinäkyvään kirsikkaan. Keskeltä viinin ulkonäkö läpinäkymätön. Ei taida sittenkään olla Pinot Noiria...

Lasista kohoaa melko runsas ja muheva tuoksu, jossa tuntuu intensiivistä mustaherukkamehua, luumua ja keitettyä mustaherukkaa; taustalla värjöttelee kohtalaista lihaisuutta ja kypsää tummaa kirsikkaa. Näin järjettömän runsas mustaherukka, joka saa suorastaan epäilemään, että lasissa on Marlin mustaherukkamehutiivistettä eikä viiniä, vie heti mielikuvani Cabernet Sauvignoniin. Viini kuitenkin oli pullotettu Burgundi-pulloon, mikä olisi äärimmäisen poikkeuksellista kyseiselle rypälelajikkeelle, joten tahdon uskoa, ettei lasissa nyt ole kaikesta herukasta huolimatta Cabernet'ta. On kyllä pakko myöntää, että suorastaan epäilyttää, voiko muista rypälelajikkeista saada yhtä röyhkeän herukkaista tuoksua irti tekemättä jotain temppuja kellarin puolella, esimerkiksi teollisilla hiivoilla?

Suussa viinillä on melko täyteläinen, varsin ryhdikkään hapokas ja mukavan napakka suutuntuma. Tanniinit ovat kuitenkin erittäin maltillisia ja pehmeänkypsiä. Makumaailmassa tuntuu hyvin paljon kypsää tummaa marjaisuutta, herukkahilloa kuitenkin ilman hilloisuuden alleviivattua makeutta, mehevää luumua, kevyttä ja aavistuksen bitteristä mausteisuutta, hillittyä boysenmarjahilloa, aavistuksen verran karhunvatukkamarmeladia ja taustalla värjöttelevää tammista suklaata. Alkoholi tuntuu kokonaisuudessa hyvin kevyesti.

Kypsänmakea jälkimaku on tumman hedelmäinen, mehukas, kypsän herukkainen, hennon boysenmarjainen ja kohtalaisen mausteinen, mahdollisesti tammesta juontuen. Alkoholin lämpöä tuntuu jälkivaikutelmassa kevyesti samalla kun hyvin maltilliset tanniinit ujosti kuivattavat suuta.

Pakko myöntää, että viinin hyvin muhkea, ryöppyävän runsas ja paikoin jopa imelä herukkaisuus tuoksussa ei houkuta. Tuoksusta ei tunnu erottuvan käytännössä lainkaan tammea, mutta se suattaapi johtua siitä, että kaikki mahdolliset sellaiset piirteet jäävät hedelmän alle piiloon. Viinin suutuntuma on mukavan eloisa ja ryhdikäs, mutta näin täyteläinen ja kypsänmehevä makumaailma kaipaisi mielestäni vastapainoksi melko tuntuvaakin tanniinista rouheutta – nyt viinit lähest tanniinittomalta tuntuva yleisilme tuntuu turhankin siistiksi siloitellulta ja korostetun lempeältä. Viinistä jää helpostilähestyttävä, korostetun hedelmäinen ja vähän liiankin helppo kuva.

Minkäslaisia johtopäätöksiä viini sitten meikäläisessä herätti? No ensinnäkin, ainoat viinit, joissa olen vastaavanlaista herukkaisuutta tavannut ovat olleet chileläisiä punaviinejä – rypäleestä riippumatta (niin Carignania, Carménèrea, Merlot'ta kuin Syrah'ta), joka viittaisi johonkin Chilessä suosittuun teolliseen hiivaan. Sitten viinin rakenne: viinillä on mehukkaan makea ja melko täyteläinen olemus, mikä vihjaa suht lämpimiä olosuhteita ja runsaita aurinkotunteja. Sillä on kuitenkin myös hyvin reipas hapokkuus ja tanniinit ovat erittäin kiltit ja kypsät, mikä viittaisi suureen vuorokausittaiseen lämpötilanvaihteluun ja pitkään kasvukauteen – viini on siis kyennyt saavuttamaan hyvin pitkälle edenneen kypsyyden niin hedelmässä kuin tanniineissa kuitenkaan menettämättä hapokkuuttaan. Tällaiset olosuhteet viittaisivat edelleen Chilen suuntaan, joskin enemmän maan viileämpiin alueisiin joko lähellä Tyyntä Valtamerta tai sitten Andien rinteillä. Toki on mahdollista, että viiniä on tuunattu kellarissa enemmänkin, eli tanniinit ovat voitu suodattaa viinistä pois ja lopuksi lisätä pussista hieman happoja tuomaan kokonaisuuteen ryhtiä.

Koska Chile on kerännyt laajalti tunnustusta tyylikkäistä viileän alueen Syrah-viineistään, voisin veikata ylläolevan evidenssin perusteella tämän olevan joku semmoinen. Pullon perusteella Cabernet Sauvignon tämä ei suurella todennäköisyydellä ole, Merlot ja Carménère harvemmin kykenevät saavuttamaan näin runsasta hapokkuutta ja Carignan on loppupeleissä harvinainen tulokas markkinoillamme, joten todennäköisyyksien valossa tahdon kääntyä chileläisen viileän alueen Syrah'n suuntaan.

Pakko näin lopussa todeta, että en viinistä suuresti innostunut: viinin naurettavan läpitunkeva herukkainen tuoksu ei kuulu lemppareihini; viinin puhtaan marjainen ja kohtalaisesti tammista mausteisuutta eivät tunnu olevan linjassa ja kontrasti on enemmän hämmentävä kuin positiivisesti yllättävä; johtuen viinin hyvin lempeästä tanniinisuudesta kokonaisuus tuntuu enemmän korostetun siloitellulta ja kosiskelevuuteen tähtäävältä kuin helpolta ja maukkaalta. Plussaa kuitenkin ryhtiä antavasta, raikkaasta ja eloisasta hapokkuudesta. Itse kuitenkin suosin tällaisissa viineissä joko voimakkaampaa tanniinisuutta tai vaihtoehtoisesti keveämpää ja kuivakampaa hedelmää.

Ja jumalauta jos tämä kaikesta huolimatta onkin joku Uuden-Seelannin Pinot Noir tai espanjalainen Tempranillo. Jos on, keskityn sitten vain Beaujolais'n Gamay-viineihin.

Update 10/12/2015: Ja sieltähän sitten paljastui Leydan tarha-Syrah. Mukava havaita, että hoksottimet ovat edelleen paikallaan!

Lyhyesti: Erittäin mustaherukkaisen tuoksuinen, tumman marjainen, mausteinen, raikkaan hapokas ja lähes vähätanniininen sokkopunaviini.

Arvio: OK – tämä on tämmöinen helppo, mehukas ja kypsänmakea punaviini, jolla on kivasti happojen tuomaa ryhtiä, mutta joka ei tunnu haastavan juojaansa oikein millään tavalla. Kiltti ja helpostilähestyttävä arkinen peruspunu.

Hinnan (14,48e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Ja lopuksi muut mukana olleet blogit, joista voi vertailla, kuinka paljon arviot erosivat toisistaan:

• Blanc de Blancs
• Copatinto
• Loppasuut
• Pullon henki
• Rypäleistä viis!
• Veni Vidi Viini
• Viinikartta
• Viiniministeri

Valdivieso Rosé Sec

Valdivieso Rosé Sec

• Valmistaja: Viña Valdivieso
• Tyyppi: Kuohuviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Curicó
• Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains (90%), Merlot (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 8,47e (Huhtikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 8,47e (Huhtikuu 2014, Alko)

Tässä pääsiäisen alla ilmestyi meikäläisen oven taakse maahantuojalta muutama näytepullo ihmeteltäväksi. Ensimmäiseksi testiin päätyi tämä chileläinen kupliva rosée.

Viinin tuottanut Viña Valdivieso on Chilen vanhin kuohuviinitalo: se on nimittäin perustettu jo reilusti yli sata vuotta sitten, vuonna 1879 – melko vaikuttava temppu ottaen huomioon, kuinka valtaosa chileläisistä viinitaloista on vasta muutaman vuosikymmenen ikäisiä. Valdivieso kuitenkin ryhtyi laajentamaan tuotantoaan ja tuottamaan kuohuviinien ohelle tavallisia, kuplattomia viinejä vasta 1980-luvun lopulla.

Tämä kyseinen viini pohjautuu viinitalon kuplivaan Moscatel-viiniin, jolle on annettu punertavaa väriä uuttamalla viinissä pientä määrää punaisia Merlot-rypäleitä kuorineen. Kuplat on saatu charmat-menetelmällä, eli käyttämällä viini terästankeissa paineen alla. Viini on pullotettu monista chileläisistä kuohuviineistä tyypilliseen, profiililtaan keskeltä pullistuneeseen pulloon siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä on jotakuinkin ainoa pullomalli, jota maasta saa. Pakko myöntää, että näissä puteleissa hieman ärsyttää se, miten pullo keinahtelee jääkaapissa ja aina saa pelätä mahtaako pullo lähteä liukumaan ulos kun avaa oven!

Lasissa viinillä on tasainen ja syvä vadelmaisen vaaleanpunainen väri, kuplia poreilee innokkaasti pintaan. Hiljattain shamppanjamarkkinoilla ihasteltujen roséeshamppisten jälkeen en voi olla saamatta mielleyhtymiä muumilimuun.

Lasista kohoaa hyvin makean marjainen ja kypsän sitruksinen tuoksu. Seasta voi erottaa hentoa, muskattimaista kukkeutta, mutta pinnassa tuntuu erityisesti kypsää mansikkaisuutta, makeaa vadelmaa ja jopa hentoa luumuisuutta. Taustalla värjöttelee hentoa hunajaisuutta ja myöhemmin, viinin avauduttua sekaan tulee myös kevyttä kumimaisuutta. Rehellisesti sanottuna tuoksu muistuttaa enemmän marjamehua tai limonadia kuin klassista kuohuviiniä.

Maku on puolikuivahko ja pehmeä, mutta hieman epämääräinen: siinä on kyllä uuden maailman roséekuohuville tyypillistä, kepeää marjaisuutta, mutta muskattinen, melko hallitsevakin kukkaisuus sekä hunajaisuus tekevät kokonaisuudesta jotenkin enemmän limonadimaisen oloisen, mitä viinin 25 g/l jäännössokeri tuntuu edelleen korostavan. Mousse on melko runsas, mutta kupliltaan suhteellisen limonadimainen ja lyhytkestoinen. Hapot tuntuvat olevan melko vähäisiä, joten ryhti on lähinnä kuplien varassa. Kun ne haihtuvat kieleltä, viini tuntuu hieman lässähtävän suussa.

Jälkimaku on kypsän vadelmainen, makean mansikkainen ja hennon mustikkainen. Seassa on myös aavistuksen verran särmää tuovaa mausteisuutta, mutta tästä huolimatta suuhun jää melko lyhyt, lempeä, makean kirsikkainen ja suht harmiton jälkimaku.

Itselleni viini ei suoraan sanottuna onnistunut kolahtamaan, sillä kokonaisuus muistutti enemmän limonadia kuin kuohuviiniä – itse kun tuppaan tykkäämään lähinnä kuivista kuplivista, tai sitten vaihtoehtoisesti kunnolla makeista jälkiruokakuohuvista. Nämä välimuotoskumpat, joissa sokeri vain pehmittää särmiä ja naamioi rypäleiden omia aromeja makeuden alle eivät yksinkertaisesti toimi.

Sen sijaan jos nyt vapuksi on hakusessa jokin kupliva, jolla voisi saada juhlan tuntua, mutta kuivat, kirpakat ja monesti aromeiltaan hiivaiset laatukuohuvat eivät maistu, on tämä Valdivieson puolikuiva rosée varmasti turvallinen ja helppo ratkaisu. Kyllä tällä saa nyt enemmän juhlan tuntua kuin vääntämällä muumilimpparipullosta korkin auki, vaikka maussa ei kovinkaan suurta eroa ole!

Lyhyesti: Pehmeä, lempeä, helppo, runsaan marjavetoinen ja kohtalaisen limonadimainen puolikuiva roséekuohuva Chilestä.

Arvio: Keskinkertainen – kuivemmista ja rakenteikkaamista kuohuviineistä pitävään makuuni tämä viini oli turhan limonadimaisen marjaesanssinen ja makeanpuoleinen esitys. Viini kuitenkin lienee ihan näppärä vappuskumppa niille, jotka eivät rutikuivista kuohuvista perusta. Hinnalla kun viini ei ainakaan ole pilattu.

Hinnan (8,47e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Castillo de Molina Pinot Noir Reserve 2011

Castillo de Molina Pinot Noir Reserve 2011

• Valmistaja: Viña San Pedro
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Curicó
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 10,99e (Maaliskuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 10,99e (Maaliskuu 2014, Alko)

No niin, tuoreimman Vuoden Viinit -kisan voittajaksi valikoitui hieman aiemmista vuosista poiketen edullisemman pään chileläinen Pinot Noir, Castillo de Molina Reserve. Tuossa pienimuotoisessa palkintogaalassa, joka järjestettiin tänään Groteskin viinibaaripuolella selitettiin, että tämä kyseinen päätittelihän menee parhaimman ymmärrykseni mukaan sille viinille, joka oman sarjansa kultapalkinnon lisäksi erottuu merkittävästi edukseen muista kilpailijoistaan. (Meikäläisen logiikalla tämä voisi yhtä hyvin merkitä joko voittajan hyvää laatua tai jonkun kategorian vaatimatonta tasoa, mutta siitä viis!) Lisäksi tilaisuudessa tuotiin sellainen puoli esille, että on ilahduttavaa kuinka vaihteeksi ykköspalkinnon sai pitkästä aikaa selkeästi edullisemman pään viini, joka on vieläpä Pinot Noir – olisi mukavaa, jos tämä punaisten rypälelajikkeiden herkkä ruhtinatar saisi vain entistä enemmän tunnustusta. Onhan rypäleen suosio vielä melko vaatimatonta täällä peräpohjolassa ja suosituimmat Pinot Noirit tuntuvat olevan meikäläisen perstuntuman mukaan joko tylsiä, vaatimattomia ja mehumaisia versiointeja rypäleestä, tai sitten käsittämättömällä konsentraatiolla ja alkoholiprosentilla varustettuja viinijättiläisiä. Joka tapauksessa, onnittelut viiniä edustavalle Pernod Ricard Finland oy:lle tästä tunnustuksesta!

Viinin tuottanut Viña San Pedro on valtava chileläinen viinitalo, jolla on monia Suomessa tunnettuja brändejä: talon reserve-tason linjasto Castillo de Molina, luomuviineistä tunnettu 35° South -linjasto ja erityisesti talon edullinen Gato Negro -linjasto.

Castillo de Molina Pinot Noir on väriltään tumman kirsikanpunainen, mutta rypäleelle tyylillisesti kepeä ja läpinäkyvä, reunoilta jopa lähes väritön.

Mukavan aromikas tuoksu on suhteellisen marjavetoinen ja punasävytteinen, tuoden lähinnä vadelmaa ja karpaloa nokkaan. Yleisilmeestä kuitenkin erottuu hieman märkää maamaisuutta ja aavistuksen verran palaneeseen karamellisuuteen taittuvaa tammea.

Aavistuksen verran makeaan taittuvaa, mausteisen paahteista tammea lukuunottamatta viinin kepeähkö makumaailma on mukavan marjainen ja puhdaspiirteinen, tarjoillen ensisijaisesti karpaloa, kirsikkaa ja kypsempää vadelmaa. Pinot Noiriksi viini on hieman pehmeänpuoleinen melko maltillisen hapokkuutensa vuoksi, mutta koska suutuntuma on mukavan kepeähkö, onnistuu hapokkuus pysymään riittävän hyvin balanssissa kokonaisuuteen nähden ja rakenne pysyy kunnossa. Tanniineja viinistä ei tunnu erottuvan juuri ollenkaan.

Hillitty tammisuus tuntuu hieman keskimakua voimakkaampana jälkimaussa, jossa kypsän vadelmaisen marjaisuuden haivuttua syrjään jää kielelle elämään makeata tammen mausteisuutta, kevyttä vaniljaisuutta ja hentoa toffeisuutta. Suuhun jää keskipitkä, lempeä ja aavistuksen lämmin jälkivaikutelma.

Yleisesti Castillo de Molina Reserve PN on ihan kelpo, hyvin tehty ja massoille suunnattu, helpostilähestyttävä perus-Pinot Noir. Tämä voi kuulostaa melko haalealta vastaanotolta meikäläisen osalta, mutta itse olen suorastaan hämmentynyt: yleensä juuri mikään chileläinen Pinot Noir ei onnistu tekemään meikäläiseen minkäänlaista vaikutusta ja kaikki viinit tuntuvat meikäläisestä makeilta, paksuilta mansikkamehuilta. Pinot Noirin funktio on olla raikas, hapokas ja kepeä – tuhteja viinejä on maailma jo pullollaan! Ilahduttavasti tämä Castillo de Molina onnistuu kuitenkin olemaan kepeä ja melko raikas, vaikka rypäleelle tyypillinen hapokkuus olikin jäänyt hieman turhan turvalliseksi ja pehmeäksi.

Ainakaan meikäläisen omaksi Vuoden Viiniksi en kyllä itse lähtisi tätä viiniä nimeämään – sen verran arkinen ja tavanomainen Castillo de Molina tyyliltään on – mutta kympin Pinot Noiriksi viini on varsin mainio esitys: yleensä hyvästä Pinot Noirista kun joutuu maksamaan hieman muita rypälelajikkeita enemmän ja kympillä voi odottaa monessa tapauksessa saavansa vain höttöistä mehuviiniä. Sen sijaan tämä viinihän on chileläisistä juuristaan huolimatta ihan kelvollinen, selkeästi Pinot Noiriksi tunnistettava esitys. Ei mikään tajuntaaräjäyttävä elämys missään nimessä, mutta helppo, yleiskäyttöinen ja puhdaspiirteinen tapaus tapaus. Jos Pinot Noirit ovat vielä vieraita, on tällä viinillä hyvä aloittaa tutustuminen: jääkaapissa kevyesti jäähdytetty pullo kepeän pasta-, pata- tai liharuoan kylkeen ja viinin kepeämpää tyyliä ihmettelemään!

Lyhyesti: Helppo, simppeli ja ihan tyylipuhdas arkinen Pinot Noir – varsin mallikas esitys kympin chileläiseksi. Kelpo entry-level PN aloittelijoille, mutta tarjonnee melko vähän ihmeteltävää enemmän kyseistä rypälelajiketta harrastaneille.

Arvio: Miellyttävä – ei mitenkään erityisen kaksinen tapaus rypälelajikkeen edustajana, mutta simppelinä ja arkisena kevyen pään viininä Castillo de Molina hoitaa vakuuttavasti sen, mitä lupaa.

Hinnan (10,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Seña 2007

Seña 2007

• Valmistaja: Viña Seña
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Aconcagua
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (57%), Carménère (20%), Merlot (12%), Cabernet Franc (6%), Petit Verdot (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 84,90e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 94,90e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)

kuva: mikä viini

Seña on yksi Chilen kuuluisimpia ja merkittävimpia ikoniviinejä. Tai siis näin luin jostain juuri äsken katsellessani viinin taustoja arvostelua varten. Itsehän en sivistymättömänä ihmisenä tiennyt viinistä maistohetkellä juuri mitään ja luulin sitä joksikin Errázurizin keskitason tai paremman pään viiniksi kysyessäni Errárurizin standilta maisteluannosta syyskuisessa Mikä viini -tapahtumassa.

On viini kuitenkin tietyllä tapaa Errázurizin tuote – viini on nimittäin jo edesmenneen Robert Mondavin ja Viña Errázurizin nokkamies Eduardo Chadwickin yhteistyön tulos ja nykyisin Chadwickin oma, henkilökohtainen seikkailu huippuviinien maailmaan. Alun perin 1990-luvun alussa Mondavi ja Chadwick päättivät valmistaa Bordeaux'n huippuviinien veroisen ikoniviinin, joka ilmentäisi Chilen parhaiden tarhojen terroiria. He etsivät sopivaa aluetta huippuviinilleen, kunnes päätyivät neljän vuoden etsimisen jälkeen lopulta Aconcaguan laakson rinteille. Viinin ensimmäinen myyntiin laskettu vuosikerta oli 1995.

Tätä nykyä Señan tarhoja viljellään biodynaamisesti ja viinitalon pääviinintekijänä on vuodesta 2003 asti toiminut aiemmin mm. Larochella työskennellyt Francisco Baettig. En tiedä onko herra Chadwick siis viinin kanssa tekemisissä enää muuten kuin omistamalla kyseisen viinitalon ja markkinoimalla sitä kierrellen ympäri maailmaa. Viinintuotanto on kuitenkin linjassa Chadwickin ja Mondavin visioiden kanssa pitää viini Bordeaux'n parhaimpien viinien tasalla – toisin kuin kymmeniä pulloja kattavia linjastoja pukkaavat chileläiset viinitalot, Viña Seña tuottaa Bordeaux'n hengessä vain tätä yhtä, korkealle hinnoiteltua huippuviiniä.

Seña 2007 on Cabernet-vetoinen Bordeaux-blend, joka on valmistettu biodynaamisesti viljellyistä, käsinpoimituista rypäleistä. Valtaosa viinistä käytettiin teräksessä, mutta 6% kävi uusissa tammitynnyreissä. Viinin 22 kuukautta kestänyt kypsyttely tapahtui myös uusissa tammitynnyreissä. Seña on erittäin kehuttu viini, se on esimerkiksi voittanut sokkomaisteluissa Bordeaux'n kuuluisimpia ykkösviinejä, minkä lisäksi tämä kyseinen vuosikerta 2007 on saanut Robert Parkerilta ennätykselliset 96 pistettä – korkeimmat pisteet, mitkä Seña on koskaan onnistunut hankkimaan.

Väriltään viini on hyvin tumman, jopa mustanpuhuvan rubiininpunainen.

Tukevassa ja tiivisluontoisessa tuoksussa tuntuu tyypillisiä modernin Bordeaux-blendin aromeja: makeaa herukkaisuutta, ylikypsää marjaisuutta, kevyttä savuisuutta, tammen tuomaa tummaa suklaata ja mausteisuutta sekä aavistus mokkaisuutta. Taustalla häilyy hennosti uuden maailman Cabernet'n piparminttua tai eukalyptusta.

Ensivaikutelma on kahden melko pehmeän ja hilloisen makean punaviinin jälkeen melko kuiva ja varsin roteva. Täyteläisestä mausta löytyy makeaa herukkaisuutta, mehukkaita punaisia marjoja, vaniljaisuutta, varsin maltillisena pysyvää suklaata, kevyttä piparminttua ja hentoa alkoholisuutta. Rakenteeltaan Seña on kahta aiemminmaistettua viiniä vakuuttavampi – tanniinista jämäkkyyttä löytyy sopivasti ja hapotkin yrittävät auttaa omalta osaltaan, vaikkakin hedelmään nähden hapot ovat mielestäni turhankin maltilliset ja kokonaisuus vaikuttaa korkeintaan keskihapokkaalta. Vaikka uusi tammi tuntuu melko voimakkaasti, on se onnistunut integroitumaan hyvin saumattomaksi osaksi kokonaisuutta, eikä se tunnu peittävän läheskään yhtä paljon kuin edellisissä parissa viinissä. Makuprofiilinsa puolesta Seña on varsin tanakka blockbuster, mutta yllättävän moniulotteinen sellainen – tästä tuntuu löytyvän jo vähän yritystä tasapainon suuntaan.

Mehukas ja tukeva jälkimaku jättää lopuksi kielelle kypsää tummaa hedelmää, makean maitosuklaiseen taittuvaa, reilusti uuttunutta uutta tammea, kevyttä pippurisuutta ja minttua. Suuhun jää hieman lämmin, aromikas, mehevä ja kohtalaisen tukevan tamminen jälkivaikutelma.

Kaiken kaikkiaan Seña on hyvin rehevä, roteva ja erehtymättömästi chileläisyyttä henkivä näkemys Bordeaux'n punaviineistä. Kolmesta Errázurizin pöydästä noudetusta superviinistä (Kai, La Cumbre, Seña) tämä onnistui ehdottomasti olemaan vakuuttavin ja jäämään jollain lailla mieleeni, mutta silti on myönnettävä, ettei viini ole juurikaan makuuni. Ei pelkästään siksi, että se on kuitenkin aivan liian isokokoinen, massiivinen ja uudessa tammessa lilluva konsentraatiopommi, vaan myös siksi, että Bordeaux-blend tuntuu olevan itselleni niin nähty tapaus. Harvoin edes hyvät Bordeaux't jaksavat herättää suuria tunteita, joten ei liene ihme, jos uuden maailman yritykset toisintaa näitä eurooppalaisen viinikulttuurin kivijalkoja jättävät kylmiksi?

Mutta kyseessä rupeaa olemaan jo sen verran hyvä yritys, että ymmärrän jos jotkut muut jaksavat innostua tämmöisestä viinistä. Nykykunnossaan en hirveästi näe viinin tarjoavan mitään erityisen mielenkiintoista, mutta kenties 10-15 vuotta vuosikerrasta viinistä voisi löytyä jotain oikeastikin jännää? Ehkä?

Tätä kyseistä vuosikertaa Alkon tilausvalikoimasta ei ikävä kyllä enää löydy, vaan nyt tarjolla on vk. 2008, minkä lisäksi viini on myöskin nostanut Mikäviinin jälkeen hintaansa vaatimattomalla kympillä. Vaikka viini on omalla tavallaan ihan jeppis esitys tyylilajissaan, en voi kyllä rehellisesti sanoa viinin heijastelevan millään tavalla hintaansa – niin vanhalla kuin uudellakaan hinnallaan.

Lyhyesti: Viinitalo Errázurizin pääjehu Eduardo Chadwickin moniulotteinen, roteva, täyteläinen, voimakkaan tamminen ja kohtalaisen rakenteikas näkemys chileläisestä Bordeaux-viinistä.

Arvio: Erittäin hyvä – jos uuden maailman pehmeämmät, hedelmävetoisemmat ja kaikin puolin massiivisemmat ja konsentroituneemmat punaviinit puhuttelevat enemmän kuin maltillisemmat eurooppalaiset, voi Seña olla SE viini. Itse kuitenkin kohautan olkiani ja totean että "semikulauteltava, assez bien".

Hinnan (94,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Errázuriz La Cumbre Syrah 2007

Errazuriz La Cumbre Syrah 2007

• Valmistaja: Viña Errázuriz
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Aconcagua
• Rypäleet: Syrah (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 64,90e (Syyskuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: errázuriz

No niin, hyvää alkanutta vuotta kaikille blogin seuraajille ja satunnaisesti tänne eksyville! Viime vuosi lopetettiin chilelläisten ikoniviinien merkeissä ja samalla linjalla tämä uusi aloitetaan. Kyllähän pari viiniä tuli maistettua tuossa vuoden vierähtäessä uuteen, mutta keskityn nyt vain päivittelemään tänne näitä vanhoja havaintoja, joten kenties saan tämän uuden vuoden juomani kirjattua tänne ensi uudeksi vuodeksi!

Tämä nyt arvioitava viini on Errázurizin Icon-sarjan Syrah-viini, La Cumbre. Toisin kuin viimeksiarvioitu Kai, jossa oli päärypäle Carménèren ohella muutamaa muutakin rypälettä tukemassa, La Cumbre on 100% Syrah. Viini tulee Aconcaguan laaksossa sijaitsevien Max-viinitarhojen köynnösten käsinpoimituista ja tarkkaan valikoiduista rypäleistä. Viini käytettiin terästankeissa ja mielenkiintoisesti kolmanneksen viinistä annettiin käydä villihiivoilla. Kolmesta viiteen viikkoa kestäneen kuorimaseraation jälkeen viiniä kypsytettiin 18 kuukautta uudessa ranskalaisessa tammessa. La Cumbre löytyi vielä Mikä viini -tapahtuman aikaan Alkon tilausvalikoimasta, mutta viini on jossain välissä loppuvuotta ehtinyt poistua.

Väriltään viini on verisenmusta; reunoilta väri taittuu kevyesti rubiininpunaiseen.

Erittäin muhkeassa tuoksussa tuntuu ylikypsää karhunvatukkaa, hieman hillitympää mutta yhtä lailla kypsänmakeaa mustaherukkaa, pippurista mausteisuutta, metsämansikkaa, makeaa maitosuklaata, kevyt vivahde tulitikkuista savua sekä sieltä täältä läpitunkevaa alkoholia.

Suutuntumaltaan varsin täyteläisestä mausta löytyy todella voimakasta ja mehukasta luumuisuutta, hillottua karhunvatukkaa, maitosuklaata, kaakaota ja mustapippuria. Happoja tuntuu olevan hieman enemmän kuin äsken testatussa Kai Carmenèressa, mutta konsentraatio silti liiskaa happojen tuoman rakenteen alle. Yleisilmeeltään viini on melko tanniininen, mikä tuo happoja paremmin rakennetta ja raameja kokonaisuuteen. Yleisilmeeltään viini on suurikokoinen ja tietyllä tapaa roteva ilman lihaksia – tuhtiutta ja voimaa löytyy, eli yleisilme ei ole aivan löysä ja hahmoton, mutta hyvin massiivisen konsentraation vuoksi kovinkaan kaukana tästä ei olla.

Lopuksi viinistä jää hyvin aromaattinen ja vivahteikas jälkimaku, jossa tuntuu ylikypsää boysenmarjaa ja luumuhilloa, rouhittua mauste- ja mustapippuria, makean mausteista, maitosuklaista ja kevyesti konjakkista tammea sekä hentoa, kaiken yllä häilyvää savuisuutta.

Yleisesti La Cumbre on ihan passeli, runsasarominen ja erittäin konsentroitunut uuden maailman Shiraz – Syrah-nimen käyttö tämän viinin yhteydessä sen sijaan tuntuu loukkaavalta Pohjois-Rhônen hienostuneita punaviinejä kohtaan. Kuitenkin viinin aggressiivinen ja kaikin puolin posketon hinnoittelu tuntuu täysin suhteettomalta – itse arvioin viinin maistaessani n. 15-20 euron hintaluokkaan kuuluvaksi ja viinin todellinen hinta onnistui paljastuessaan aiheuttamaan epämääräisen naurun- ja karjahduksensekaisen äännähdyksen. En kyllä oikein käsitä mikä ihme saisi ihmisen ostamaan tällaisen viinin kuudella kympillä, kun vastaavia konsentraatiopommeja tuntuu löytyvän helposti alle puoleen hintaan. Kyllähän puolentoista vuoden kypsytys uudessa tammessa varmasti maksaa, mutta en kyllä näe että se on onnistunut tuomaan tähän viiniin mitään varsinaista lisää, korkeintaan peittämään alleen kaikkea mahdollista. Esimerkiksi sitä tuottajan mainitsemaa, villihiivojen tuomaa mielenkiintoa en parhaimmalla mielikuvituksellakaan kyennyt viinistä löytämään.

Ylihöttöisen ja suorastaan liioittelevan hilloisen makean Kain jälkeen La Cumbre on selvä hyppy parempaan suuntaan, mutta silti viini on aivan turhan konsentroituneen paksuntäyteläinen ja hilloinen ja siksi jättää allekirjoittaneen varsin kylmäksi. Tämän viinin voi kuvitella kestävän Kaita paremmin myös kypsyttelyä, mutta hyvin vaikea sanoa tuleeko viini kuitenkaan kehittymään ajan kanssa yhtään paremmaksi – ainakaan viinin saavuttama kuuden vuoden ikä ei vaikuttanut tuntuvan käytännössä missään.

Jos uuden maailman hyvin muhkeat ja mehevät Shiraz-viinit miellyttävät, lienee La Cumbre viini paikallaan – kenties jonkin tukevan riistaruoan kanssa naitettuna La Cumbre saattaa toimia jopa ruokaviininäkin – mutta järkyttävään +60 euron hintaan en voi mitenkään nähdä viiniä ostamisen arvoisena. Kuten Kai Carmenère, myös La Cumbre vaikuttaa lähinnä viiniltä, jota valmistaessa on ainoana tavoitteena ollut saavuttaa vain mahdollisimman suuri konsentraatio ja massa ilman pienimmänkään ajatuksen siunaamista rakenteelle tai tasapainolle. Kyllähän on aina vaikuttava kokemus kun näin tuhti viini tulee vastaan, mutta vaikuttavat kokemukset eivät silti aina ole erityisesti positiivisia kokemuksia.

Lyhyesti: Chileläinen super-Shiraz bigger is better -henkeen. Tällä varsin rotevalla ja erittäin täyteläisellä viinillä on uskomaton määrä konsentraatiota, mutta melko vähän rakennetta eikä ollenkaan tasapainoa.

Arvio: Hyvä – omassa tyylilajissaan ihan kelvollinen tapaus, mutta kun omaan makuun suhteuttaa, löytyy Alkostakin alle kympillä enemmän omaan makuuni sopivia punaisia kuin tämmöiset monsterit. Vaikka chileläiset viinitalot kuinka toivoisivat, ei poikkeuksellisen kova hinta tee viinistä poikkeuksellisen laadukasta.

Hinnan (64,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Errázuriz Kai Carmenère 2008

Errazuriz Kai Carmenère 2008

• Valmistaja: Viña Errázuriz
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Aconcagua
• Rypäleet: Carménère (92%), Syrah (5%), Petit Verdot (3%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 95,70e (Syyskuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 96,30e (Helmikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: errázuriz

No niin, näyttää pahasti siltä, että vuoden 2013 viimeiseksi julkaistuksi arvioksi meikäläisen osalta jää chileläisen Errázuriz-talon "ikoni"-Carménère, Kai. Lupaan heti aluksi juhlallisesti, etten arvostelussa kirjoita ensimmäistäkään huonoa "ei Kai" -läppää tai muuta vastaavaa.

Syyskuisessa Mikä viini -tapahtumassa tuli testattua kolme Errázurizin ikoniviiniä – tarjolla niitä oli peräti neljä erilaista. Yksi niistä – Don Maximiano Founder's Reserve – jäi testaamati, koska olin maistanut kyseisen viinin jo aikaisemmin ja todennut, ettei se kykene ylläpitämään mielenkiintoani uutta lasillista varten. Samassa arvostelussa myös tilitin turhautumistani uuden maailman (lähinnä chileläisten) ikoniviinien naurettavuutta: tehdään superkonsentroituneita jättiläisviinejä, lillutellaan niitä vuosi pari uudessa tammessa ja lätkäistään päälle hintalappu akselilta viisi kymppiä viiva satanen. Tasapainosta ei ole tietoakaan ja vaikka viinit saattavat kestää vuosikymmenenkin varastoimista, ne harvoin kehittyvät yhtään mihinkään. Odotukseni eivät ole korkealla näiden Errázurizin superviinien suhteen, mikä lienee vain hyvä, sillä pessimisti ei pety!

Kai on valmistettu Aconcaguan laaksossa sijaitsevan, vuosien 1992 ja 1993 välillä istutetun Max-viinitarhan köynnöksien käsinpoimituista rypäleistä. Viiniä maseroitiin n. kuukauden ajan kuorien kanssa, minkä jälkeen viini siirrettiin ranskalaisiin tammitynnyreihin (joista 98% uusia) kypsymään 20 kuukaudeksi.

Väriltään viini on verisen mustanpuhuva ja läpinäkymätön. Runsas konsentraatio paistaa metrien päähän.

Tuhdinpuoleinen tuoksu on todella paahtuneen tamminen ja makean mausteinen – siis sellaista huhhuh-kaliiperia. Seassa on myös paahdettua paprikajauhetta, hillottua tummaa hedelmää (viikuna-luumu-taateli-yms.), kuivan puisevaa tammea ja omintakeista karvautta sekä alkoholia.

Ei-niin-yllättäen myös maultaan viini on paksu, intensiivinen ja suuntäyttävän täyteläinen. Makea tumma hedelmäisyys on varsin raskastekoista ja hapokkuus massiiviseen ilmaisuun nähden aivan turhan vaatimatonta, mikä vain korostaa viinin hilloista yleisilmettä (no kappas, Alkon analyysit antavat hapoille määräksi naurettavan piskuiset 3,4 g/l, mikä selittää melko paljon viinin ponnettomasta ryhdistä). Tumman hedelmän ohella kielellä tuntuu paahdettuja, makeita mausteita, vaniljaan ja kaakaoon taittuvaa, reilusti uuttunutta tammea, kevyttä paprikaisuutta ja hentoa eukalyptusta. Pieni tanniinien karheus tuo suutuntumaan pientä tiiviyden tuntua, mutta muuten viini tuntuu turhan löysältä pysyäkseen rakenteensa kannattelemana. Alkoholin aromi pysyy tuhdin maun peittämänä, mutta tuntuu kuitenkin suun limakalvoilla tulisena tunteena.

Jälkimaku on yhtä lailla tulinen sekä nielua voimakkaasti lämmittävä, jopa poltteleva. Muuten kielelle jää melko pitkä, mehukas ja makeahko jälkivaikutelma, jossa tuntuu ylikypsää mustikkaisuutta ja hyvin runsasta, moniulotteista ja kompleksia tammisuutta – kaakaomassaa, vaniljaa, savua, setriä ja maitosuklaata.

Muistiinpanovihkossani seisoo havaintojeni jälkeen loppukaneettina: "mitä tästä pitää saada irti?" Vaikka viinistä löytyy paljon kaikkea, ei viini kyllä millään lailla onnistu säväyttämään – Kai tuntuu siltä, että se on viini, jonka tekijät ovat yrittäneet tehdä maailman parhaan viinin änkemällä siihen mahdollisimman paljon kaikkia keksimiään hyviä aromeja ilman minkäänlaista hajua tasapainosta tai aromien harmoniasta. Paras analogia lienee se, että musiikista mitään ymmärtämätön haluaisi tehdä maailman parhaan hittisinglen ja hoitaa asian miksaamalla kolmen minuutin biisiin kaikkien suurimpien hittien kertosäkeet. Päällekkäin. Runsaalla kaiulla ja mahdollisimman korkealla volyymilla.

Eli eihän tässä viinissä ole mitään järkeä.

Lyhyesti: Järjettömän superkonsentroitunut ja uudella tammella tukkoon tilkitty giga-Carménère, jossa ei ole pienintäkään yritystä saavuttaa rakennetta tai tasapainoa. Pitkään kypsyttelemällä viinin hedelmä saattaa hieman keventyä ja runsain makeus kuivahtaa kasaan, mutta tuskin sekään pelastaa viinin höttöistä ja ponnetonta rakennetta.

Arvio: Tylsä – nyt rupeaa vaikuttamaan pahasti siltä, että "chileläinen ikoniviini" ja "laatu" tai "tasapaino" eivät ole sanoja, joita ainakaan itse kykenisin käyttämään samassa lauseessa. Satasella pullollinen marjahilloa, luumumehua ja alkoholia? Ei kiitos.

Hinnan (96,30e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Gato Negro Chardonnay 2012

Gato Negro Chardonnay 2012

• Valmistaja: Viña San Pedro
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 3,0
• Hinta arviointihetkellä: 26,90e (Kesäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 27,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuorossa lisää kesällä testattuja edullisia hanavalkoviinejä – nyt vuorossa aiemmintestatun Gato Negro Sauvignon Blancin rinnalta löytyvä toinen pussite, Chardonnay. Tämän hintaluokan viinit eivät varmasti ole koskaan tammitynnyriä nähneetkään, mutta koska viini ei selvästikään vaikuttanut puhdaspiirteiseltä, terästankissa kypsytetyltä Chardonnaylta, on se varmasti tammea silti nähnyt. Tässä päästään siis ihmettelemään miten upeasti "tammenkorvikkeet" eli terästankeissa lillutetut tammilastut ja -sauvat toimivat.

Viinillä on tasaisen keltainen, hennon vihreään taittuva väri.

Tuoksu on ensivaikutelmaltaan tunkkainen ja hikisen villasukkainen. Taustalta löytyy myös melko kypsää hedelmää, kevyettä ananaksisuutta etunenässä. Varsin inhottava tuoksu, joka kutsuu juomaan viiniä nenästä kiinni pidellen.

Maku on kypsä ja täyteläinen, mutta aromeiltaan kevyen tamminen, tunkkainen ja kaiken kaikkiaan epämiellyttävä. Sienimäisestä ja häiritsevän teollisesta makumaailmasta löytyy kevyttä trooppista hedelmää; vetistä ananasta pääasiassa. Ilmaisuvoimaltaan viini on vähäisten happojensa vuoksi ponneton ja hieman veltto, jopa läskihkö.

Jälkimaku on kevyen maamainen, trooppisen hedelmäinen, käyneen omenainen, keskipitkä ja suht huono. Viinistä jää masentava jälkivaikutelma.

Juuh, tämä viini on kyllä oikeasti todella kurjaa kamaa. Klassinen esimerkki siitä miten tammilastut eivät ainakaan tee viinistä parempaa – viini kyllä olisi varmasti ollut varsin heikkotasoinen tekele ilman päälleliimattuja, tunkkaisia ja teollisia tammen aromeja, mutta ne ovat kyllä se vihoviimeinen niitti kokonaisuuteen. En saa tästä viinistä yksinkertaisesti mitään irti. Oli pakko käydä kaatamassa puoli lasia pois.

Lyhyesti: Tammilastuilla runneltu, rakenteeton bulkkiviini. Harvoin on tullut yhtä juotavaksi kelpaamatonta tavaraa vastaan.

Arvio: Ala-arvoinen – todella surkeata tavaraa; ei toimi sellaisenaan enkä varmasti uskaltaisi pilata ruokaelämystäni tällaisella.

Hinnan (27,90e) ja laadun suhde: Laatua ei ole – nollalla jakaminen ei ole mahdollista.

Gato Negro Sauvignon Blanc 2012

Gato Negro Sauvignon Blanc 2012

• Valmistaja: Viña San Pedro
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central
• Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
• Koko: 3,0
• Hinta arviointihetkellä: 26,90e (Kesäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 27,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Chileläinen Viña San Pedro on monen Suomessa tunnetun chileläisviinimerkin takana: 35° South B.O., Castillo Molina sekä melkeinpä kaikkien viiniä ostavien tuntema Gato Negro, "musta kissa", jonka näppituntumalta suosituimmaksi viiniksi arvioimani Sauvignon Blanc oli Iltalehden hanaviinimaistelun toiseksi viimeisenä testattavana tuotteena.

Viinin väri on ohuehkon vaaleanvihreä.

Tuoksu ei vakuuta: melko tunkkaisesta mutta kohtalaisen hedelmäisestä kokonaisuudesta löytyy kevyen persikkaista trooppista hedelmää, omenaisuutta, hillittyä mausteisuutta ja vihertävää, aavistuksen vegetaalista yrttisyyttä sekä hieman alkoholisuutta. Kokonaisuus, ei ole raikkaan viinillinen, vaan melko teolllisen oloinen eikä erityisen houkutteleva.

Suutuntumaltaan viini on ryhdikkään hapokas ja mukavan rakenteikas, mutta makumaailma ei tunnu pääsevän mitenkään tasoihin rungon kanssa. Yleisilmettä hallitsee makeahko sitruksisuus, kevyen trooppinen hedelmäisyys ja hillitty hunajaisuus. Kokonaisuus on hieman ohuehko ja valjun oloinen.

Kypsän omenainen jälkimaku ei saa kerättyä vaatimattomasta keskimausta lisää pontta, vaan on ohut, jopa vetinen ja lyhyt.

Kokonaisuutena viini on melkoinen pettymys – viiniin on saatu varsin kiitettävästi ryhtiä ja hapokkuutta, mutta kaikki muut osa-alueet ovat suorastaan ala-arvoisen surkeita. Suht tukevaa tuoksua seuraava ohut ja vaatimaton makumaailma ei kyllä tuo mieleen chileläisiä, ylitehdyn kosiskelevia hedelmäpommeja, muttei kyllä eurooppalaisviinien hillittyä eleganssiakaan. Kokonaisuus on yksinkertaisesti vaatimaton, tylsä ja kaiken kaikkiaan avuton esitys.

Ensimmäinen hämmennys liittyen viiniin tuli siitä, kun sokkona maistetut viinit paljastettiin – en voinut yksinkertaisesti uskoa tämän viinin olleen Sauvignon Blanc! Senkin jälkeen kun viinit olivat paljastettu, en löytänyt viinistä juuri mitään Sauvignon Blanciin viittaavaa – mikä on melko erikoista, sillä Sauvignon Blanc jos joku on niin päivänselvästi tunnistettava rypäle sekä tuoksultaan että maultaan. Jopa edellinen Prins Oliver, joka oli Colombard - Sauvignon Blanc -sekoite, oli paljon selvästi tätä kyseistä rypälettä edustavampi!

Toinen hämmennys tuli siitä, että muu raati vaikutti tykkäävän tästä viinistä syystä tai toisesta melko paljon. Kenenkään ykkössuosikki se ei ollut, mutta se oli yksi viini niistä kolmesta harvasta, jotka saivat yli 15 pistettä 30:stä. Tämä tuli itselleni melkoisena yllätyksenä, sillä en yrittämälläkään löytänyt viinistä mitään kehumisen arvoista ja omasta mielestäni viini oli yksi maistelun heikoimpia tekeleitä. Tämä viini osoittaa mielikuvani vääräksi siitä, että Sauvignon Blancit yleensä tuottaisivat keskimääräistä parempia hanaviinejä, enkä henkilökohtaisesti voisi lähteä mitenkään suosittelemaan näin köykäistä ja ohutta viiniä kenellekään.

Lyhyesti: Raikkaan hapokas ja ryhdikäs, mutta muuten harvinaisen epätyypillinen Sauvignon Blanc, jolla on tunkkaisen teollinen tuoksu, ohuen vetinen keskimaku ja lyhyt jälkimaku. Todella heikko esitys.

Arvio: Huono – todella heikko, vetinen ja laaduton valkoviini, joka ei tunnu tarjoavaan juuri mitään Sauvignon Blancille ominaisia aromeja tai makuja. Erittäin heikkolaatuinen esitys.

Hinnan (27,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Santa Helena Chardonnay 2012

Santa Helena Chardonnay 2012

• Valmistaja: Viña Santa Helena
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 3,0
• Hinta arviointihetkellä: 26,90e (Kesäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 27,80e (Tammikuu 2014, Alko)

Iltalehden valkoviinimaistelun järjestyksessään 7. testattu viini oli chileläinen Santa Helenan Chardonnay. Viña Santa Helena on allekirjoittaneelle kohtalaisen tuttu viinitalo ja blogistakin löytyy arvostelut neljästä viinitalon viinistä, joista voi välkympi päätellä ettei viinitalo ole erityisesti meikäläisen mieleen – käytännössä jokainen maistamani viinitalon viini on kärsinyt niin kosiskelevan ylikypsästä hedelmäisyydestä kuin heikosta rakenteesta. Hyvä vain, että viinit arvioitiin sokkona, koska Santa Helenan pussitteella olisi ollut melko monen kehnon viinin painolasti hartioillaan – nyt viini pääsi vakuuttamaan omilla meriiteillään!

Viinillä on tasaisen vaaleanvihreä väri.

Melkeinpä jokaiseen muuhun tähän asti testattuun viiniin verrattuna tällä viinillä on runsas, jopa ryöppyävän aromaattinen tuoksu, josta löytyy erittäin runsaasti eksoottista hedelmäisyyttä, mehevää omenaa ja jopa kevyttä, hieman herukanlehtistä vegetaalisuutta. Kokonaisuus on hyvin rehevä, mutta samalla jopa hieman esanssisen aromaattinen.

Moniin muihin viineihin verrattuna myös Santa Helenan hyvin hedelmäinen maku on varsin runsas ja raikas, mutta samalla suutuntumaltaan jopa epämiellyttävän pistävän oloinen, alkoholisen lämmin ja teollisen oloinen. Makupuoli seuraa omenan ja trooppisten hedelmien maullaan sekä kevyen vegetaalisella yrttisyydellään tuoksun viitoittamaa tietä.

Jälkimaku on lyhyt, pistävä ja aromeiltaan epämiellyttävän kuminen.

Kokonaisuutena viini on Chilen henkeen hyvä yritys – moniin muihin viineihin verrattuna viini on vaikuttavan runsas niin tuoksultaan kuin maultaan, mutta aromipuoli on ikävän teollisen oloinen ja tuo automaattisesti mieleen halvan ja heikkolaatuisen viinin.

Jos tuoksulla tai maulla ei ole väliä, on Santa helena varmasti ihan hyvä ostos hintaisekseen, sillä viinissä on sekä paljon tuoksua että makua, minkä lisäksi viinillä on ihan kelvollinen runko verrattuna aiempiin testaamiini talon punaviineihin. Sen sijaan jos sillä on väliä miltä viini maistuu, jättää viini melko heikon yleisvaikutelman. Yritetty tähdätä napakymppiin, mutta sihti heittää ja osutaan korkeintaan jonnekin kolmosen tienoille.

Raadilta viini sai kohtalaisen hyvät pisteet verrattuna muihin viineihin, todennäköisesti johtuen päällekäyvän runsaasta ilmaisustaan.

Lyhyesti: Runsaan tuoksuinen ja makuinen viini, jonka aromit ovat juuri sitä tavaraa, mitä edukkaalta valkoviiniltä voi odottaa. Hyvä yritys, mutta aivan liian teollisen ja epämiellyttävän oloinen omaan makuuni.

Arvio: Kehno – halpa ja teollinen bilkkiviini Chilestä. Paljon kaikkea muuta, paitsi hyviä aromeja.

Hinnan (27,80e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Leyda Extra Brut

Leyda Extra Brut Méthode Traditionnelle

• Valmistaja: Viña Leyda
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Leyda Valley
• Maa: Chile
• Alue: Aconcagua, San Antonio, Valle de Leyda
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 20,10e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 20,70e (Tammikuu 2014, Alko)

Huhtikuun lopulla pidimme työporukallamme ruoanlaitto- ja illanistujaiset, jonne jokaisen oli määrä tuoda vähintään yksi pullo jotain mielenkiintoista, jonka haluaisi jakaa porukan kesken. Ensimmäinen korkattu viini oli hiljattain Alkoon saapunut "paremman pään" chileläisskumppa, Leyda Extra Brut.

Viinin on valmistanut yleisesti melko tasokkaina pidettyjä viinejä tuottava Viña Leyda ja se on ns. Blanc de Blancs, eli simppelimmin sanottuna Chardonnay-kuohuviini (tosin Blanc de Blancs saa olla valmistettu myös Arbanesta, Petit Meslieristä, Pinot Blancista ja Pinot Gris'tä tai niiden sekoituksista – tätä nykyä BdB kuitenkin tarkoittaa lähes yksinomaan 100% Chardonnay-shamppiksia sekä niiden hengessä tehtyjä kuohuviinejä.) Viini on valmistettu perinteisellä shamppanjamenetelmällä kypsyttämällä aluksi terästankeissa viiniä 8 kuukautta, minkä jälkeen viini on kehittänyt kuplansa 18 kuukautta kestäneen ja hiivasakan kanssa tapahtuneen pullokypsytyksen aikana. Viinin extra brut merkintä tarkoittaa viinin olevan normaalia brut-kuohuvaa kuivempi, mutta kuitenkin pienellä määrällä sokeria makeutettu (toisin kuin rutikuivat zéro brut ja brut nature -kuohuvat.) Viini on lopuksi pullotetty chileläisille kuohuviineille tyypilliseen skumppapulloon – lähinnä sen takia, että koko maasta ei taida saada muunlaisia pulloja. Onhan se kätevää, että hyllyiltä erottaa heti chileläiset skumpat persoonallisen pullon muodon avulla.

Väriltään viini on vihertävä ja melko hillitysti kuohuva.

Tuoksusta löytyy kohtuullisesti Chardonnayn kypsää omenaa sekä hennosti kypsempää päärynää. Paahtoleipäinen aavistus hiivaa vihjailee shamppanjakypsytyksestä, mutta muuten kokonaisuudesta jää kunnon shamppiksiin verrattuna melko yksiulotteinen kuva.

Maku on hyvin kuiva, kuten extra brutilta voi odottaakin. Makumaailma on kirpeän ja jopa raa'ahkon viheromenainen, melko teräksisen hapokas, raikas. Suussa tuntuu varsin pitkään pieni, runsas ja kestävä kuohu, joka ei katoa lasistakaan ketterästi.

Viinistä jää raikas, teräksisen hapokas, raa'an omenainen ja hennon kivisen mineraalinen jälkimaku.

Kokonaisuus on varsin puhdaspiirteinen, raikas ja ryhdikäs, mutta jotenkin kasvoton ja tylsä – vaikka viini on varsin hyvin tehty ja miellyttävä, on siitä melko hankalaa saada järkevää otetta. Viini maistuu juuri siltä, mitä se onkin, eli shamppanjamenetelmällä valmistettua 100% Chardonnay-kuohuviiniä, mutta mitään persoonaa siitä on vaikeaa löytää. Kyllä tätä siemailee varsin mielellään ja viini suorittikin vallan mainiosti tervetuliaismaljan roolinsa, mutta itselle kyllä tekee töitä keksiä syitä miksi ostaisin tämän viinin kun vähintään yhtä hyviä ja paljon mielenkiintoisempiakin kuplivia saa parhaimmillaan lähes puolet halvemmalla.

Lyhyesti: Raikas, puhdaspiirteinen ja hyvin tehty, mutta samalla hieman yksiulotteinen ja yllätyksetön blanc de blancs Chilestä.

Arvio: OK – mukava, tasapainoinen ja chileläiseksi kuohuvaksi jopa varsin tasokasesitys, mutta loppupeleissä ilman mitään varsinaista luonnetta; ei pärjää muille Alkon n. 20 euron kuohuville.

Hinnan (20,70e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Nimbus Single Vineyard Chardonnay 2008

Nimbus Estate Single Vineyard Chardonnay 2008

• Valmistaja: Viña Casablanca
• Tyyppi: Valkoviini, DO Valle del Limarí
• Maa: Chile
• Alue: Valle del Limarí
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 15,18e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,95e (Tammikuu 2014, Alko)

Chilen Limarín laakso on tunnettu varsin ryhdikkäitä ja tasapainoisia viinejä tuottavana alueena (ainakin internetin mukaan, omia kokemuksia ei vielä ole tullut vastaan.) Tämä siitä huolimatta, että alue on viinialueena yksi Chilen kuivimpia ja itse asiassa ilmastoltaan melko pitkälti suht kuumaa aavikkoa, jota Tyyneltä Valtamereltä nousevat sumut jäähdyttävät.

90-luvun alussa Casablancan viinialueelle perustettu viinitalo Viña Casablanca tuottaa eri Chilen viinialueilla laatuviinejä ja talon Nimbus-sarjalaiset ovat viinitalon yhden viinitarhan rypäleistä koottuja, parempaa tasoa edustavia esityksiä. Vuosikerran 2008 Nimbus Chardonnay on Limarín laaksossa sijaitsevan viinitarhan rypäleistä valmistettu viini, mutta myöhemmät vuosikerrat ovat tuotettu Casablancasta löytyvän Santa Isabel -tarhan harteille.

Tähän viiniin käytetyistä rypäleistä puolet ovat kypsyneet terästankeissa, kun taas puolet rypäleistä on kypsytetty tammessa. Käytetyistä tammitynnyreistä viinitalo ilmoittaa käyttävänsä uusia korkeintaan yhden kolmanneksen kerrallaan, joten tämän viinin tapauksessa viinistä uutta tammea on nähnyt korkeintaan kuudesosa – varsin siedettävä osuus siis.

Väriltään viini on kirkkaan vihreänkeltainen.

Ensivaikutelmaltaan Nimbus Chardonnay kevyen tamminen. Seassa on kypsänmakeata, trooppista hedelmäisyyttä, toki, mutta tammihan se sieltä heti päällimmäiseksi tahtoo puskea. Seasta löytyy myös kermaisuutta ja alkoholisuutta. Yleisesti tuoksu on chileläiseksi hieman hillitymmänpuoleinen, eli vaikuttaa siltä, että tyyliä on yritetty hakea, mutta kokonaisuus jää melko yksiulotteiseksi.

Suussa viini paljastuu (yllätys, yllätys...) täyteläiseksi, melko tammiseksi, kypsänpuoleisen makeaksi ja melko raskaaksi. Aromipuolelta löytyy trooppista hedelmäisyyttä, kevyttä sitruksisuutta, voisuutta ja kielen kärjessä makeata toffeeta ja kevyttä vaniljaista tammea. Vaikka viini on melko hapokas, eivät viinin hedelmähapot tunnu riittävän kantamaan kokonaisuutta kasassa,

Jälkimaku on selkeästi raskasta ja kypsää keskimakua freesimpi ja kuivempi – hapokasta ja voimakkaan sitruksista jälkimakua kuitenkin täydentävät tammiset ja erityisesti puisevat ja tuntuvan mausteiset aromit, jotka siivittävät viinin pitkähköön ja hennon lämpimään jälkivaikutelmaan.

Yleisesti Nimbus Estate Chardonnay ei jätä juurikaan mitään ihmeempiä käteen. Viinissä on melko pinnassa tammisia ja jopa ylikypsiä hedelmäisiä aromeja, kun taas rakenne ei jaksa kantaa kokonaisuutta erityisen mielenkiintoiseksi esitykseksi – loppupeleissä viini tuntuu äskenarvostellun Raimat Chardonnayn antiteesiltä; Raimat on trooppisen hedelmäinen, mutta tammeton ja raikas, kun taas Nimbus on trooppisen hedelmäinen ja tamminen, mutta raskas. Kokonaisuutena Nimbus Estate Chardonnay jää melko geneeriseksi uuden maailman tammella sutatuksi, turhan kypsäksi jätetyksi Chardonnayksi, jolla on suht vähän tarjottavaa maailman viinitarjontaan – edes Alkon suppeassa viinivalikoimassa.

Nimbus Estate ei onnistu tuomaan juuri mitään uutta Alkon valikoiman tammitettujen uuden maailman Chardonnay-viinien estradille ja jää melko geneerisen tylsäksi uuden maailman tammi-hedelmä-pommiksi ilman sen suurempaa merkitystä. Jos viini löytyy jo kaapista, kannattanee se yhdistää esimerkiksi vaalean lihan tai kermaisen juuressosekeiton kumppaniksi – muussa tapauksessa viini kannattaa jättää hyllyyn.

Lyhyesti: Vähäisellä, mutta silti liiallisella tammella pilattu, ylikypsän hedelmäinen, hieman rakenteeton ja tylsä uuden maailman Chardonnay. Yritystä tyylikkääksi esitykseksi löytyy, mutta jälkeen jäädään ja reippaasti.

Arvio: Tylsä – erittäin yllätyksetön jokapaikan tammitettu Chardonnay, josta on käytännössä mahdotonta löytää mitään sellaista, jota ei olisi maistanut jo tuhatta kertaa. Arkinen ja ylihintainen chileläisvalkoviini.

Hinnan (14,95e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Torres Manso de Velasco 2008

Torres Manso de Velasco 2008

• Valmistaja: Miguel Torres Chile
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Curicó
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 35,50e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 36,50e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: torres chile

Winestaten Chilen viinit -tilaisuuden viimeiseksi viiniksi oli jätetty Torresin Chilen-osaston pienehköä kulttistatusta nauttiva Cabernet Sauvignon, Manso de Velasco. Kyseinen viini saa nimensä vanhimmillaan yli 100-vuotiaita köynnöksiä käsittävästä Manso de Velascon viinitarhasta, joka on vuorostaan nimetty Curicón kaupungin perustaneen Espanjan varakuninkaan ja Chilen kuvernöörin, Manso de Velascon, mukaan.

Torresin viinitalo on niittänyt kuuluisuutta erityisesti 100% Cabernet Sauvignonista valmistetullta Mas La Plana -viinillään, joten myöskin tältä viiniltä voinee odottaa jonkinlaista tasoa? Toisaalta, eipä tuo Mas La Plana viimeksi testatessa hirveästi hetkauttanut, joten ehkei kannata ladata hirveitä odotuksia tällekään viinille? Cabernet Sauvignonit kun tuntuvat melko harvoin tarjoavan mitään erityisen päräyttävää. (Ja miksi uuden maailman viinitalojen legendaarisimmat ja poskettominta hinnoittelua nauttivat ikoniviinit ovat aina valmistettu Cabernet Sauvignonista?)

Jopa yli 100-vuotiaiden köynnösten hedelmistä valmistettu Manso de Velasco on kypsynyt 18 kuukauden ajan ranskalaisissa barrique-tammitynnyreistä, joista peräti 70% on uusia (onneksi käytettyjä on sentään se 30%...) Kypsytyksen jälkeen viini on pullotettu suodattamattomana, mikä yleensä takaa sekä rikkaampaa aromimaailmaa että parempaa kypsytyskestävyyttä.

Väriltään viini on todella tiivis ja läpinäkymättömän paksu, sävyltään tuhdin ja reunoille asti tasaisen tummanpunainen.

Yllätyksettömästi makea ja rehevä tuoksu tarjoilee voimakasta mustaherukkaa – mitä muuta uuden maailman Cabernet Sauvignonilta voisi odottaa? Ensivaikutelma on poskettoman runsas ja jopa suorastaan överi, mutta kunhan hajuaisti on tottunut saamaan viiniltä turpaan, rupeaa kokonaisuudesta erottumaan ylikypsää, hilloista tummaa hedelmää, tuoretta karhunvatukkaa, kevyttä aromaattista yrttisyyttä ja tynnyrikypsytyksen pituuteen nähden varsin hillittyä, mausteista ja hyvin integroitunutta tammisuutta, joka kuitenkin puskee hieman enemmän esiin viinin avautuessa.

Viini maistuu juuri siltä miltä se näyttääkin – paksuntäyteläiseltä, varsin tiiviiltä, todella pehmeältä ja melko raskastekoiselta. Runsaasta mausta löytyy reilusti tummia hedelmiä – ylikypsää tummaa luumua, makeata mustaherukkaa, boysenmarjaa ja karhuvatukkaa – mutta maku ei ole läheskään yhtä hilloinen kuin tuoksu antoi odottaa. Pippurisuus, mausteinen ja kevyesti palaneen bitterinen tammisuus ja melko tuntuva tanniinisuus tuovat kokonaisuuteen varsin hyvää grippiä, mikä vähentää viinin pehmeyttä ja höttöisyyttä; lisäksi jonkin verran tuntuva hapokkuus tuo viiniin napakkuutta ja raameja, minkä vuoksu viini maistuu pienen suussapyörittelyn jälkeen selkeästi vakuuttavammalta ja moniulotteisemmalta kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää.

Runsas ja varsin moniulotteinen jälkimaku jatkaa tukevan keskimaun tyylillä ja tarjoilee makeaa herukkaisuutta, pippuria, hillittyä minttusuklaisuutta, kevyttä vaniljaisuutta ja hennon karvasta tammen mausteisuutta. Jälkivaikutelma on kohtuullisen pitkä ja mehukas.

Manso de Velasco hieman jakaa omia mielipiteitäni; toisaalta viini on varsin tasokas ja moniulotteinen uuden maailman Cabernet Sauvignon, mutta toisaalta se on myös varsin selvästi juurikin uuden maailman Cabernet – helppo, kosiskelevan hedelmävetoinen, melkoisen pehmoinen ja kaikin puolin turvallinen. Esimerkiksi tätä ennen testattu Cordillera-sarjan Carignan oli mielestäni sekä mielenkiintoisempi että rakenteikkaampi, minkä vuoksi rankkaisin huoletta sen tämän viinin ohitse.

Sitten taas toisaalta; ne uuden maailman kuuluisa "ikoniviinit". Manso de Velasco tuntuu loppupeleissä olevan jopa mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi kuin monet muut vastaavat, joita yleensä myös kaupitellaan n. 50-60 euron hintaan. Lisäksi Manso de Velasco tuntuu tämän ikäisenä jopa mielenkiintoisemmalta kuin Torresin oma "ikoniviini" Mas La Plana vastaavan ikäisenä – tosin kypsyttely saattaa muuttaa tilannetta, sillä tätä viiniä en lähtisi kypsyttelemään juuri puolta vuosikymmentä enempää, kun taas Mas La Plana tuntuu pelkästään kerjäävän sen verran lisää ikää. Joka tapauksessa, nyt juotavaksi super-chileläiseksi Manso de Velasco lienee kilpakumppaneitaan (ja Mas La Planaa) parempi ostos, mutta tämä ei tarkoita siltikään sitä, että viini olisi halpa ostos – yleensä nuo super-chileläiset ovat mielestäni järkeviä ostoksia ehkä 15-20 euron hinnalla ja Mas La Planallekin järkevä hintaluokka olisi mielestäni siinä 20-25 euron tuntumassa. Siksi reilu 35 euroa tällaisesta viinistä tuntuu melko hinnakkaalta, vaikkakaan ei täysin mahdottomalta. Mielestäni Manso de Velasco olisi passeli ostos n. 25 euron hinnalla, sillä viinin nykyhintaan kyllä löytyy Alkostakin parempiakin ostoksia.

Jos viini sattuu löytymään kaapista, nauti se nyt tai kypsyttele vielä muutaman vuoden verran lisää; tarjoa tuhtien pataruokien tai tumman lihan kanssa, tai ihan vain sellaisenaan.

Lyhyesti: Erittäin täyteläinen, voimakas, aromikas ja moniulotteinen uuden maailman "ikoni-Cabernet." Hieman turhan rakenteeton, turvallinen ja yllätyksetön esitys ollakseen omissa kirjoissani mikään huippuviini, mutta tästä Manso de Velasco on huolimatta yksi parhaita vastaan tulleita "super-chileläisiä."

Arvio: Erittäin hyvä – tässä rupeaa olemaan takana jo ihan kohtuullinen määrä uuden maailman ikoniviinejä, mutta edelleenkään yksikään niistä ei ole toden teolla onnistunut vakuuttamaan, vaan kaikki ovat olleet lähinnä massiivisia konsentraatiopommeja, joissa erityisesti rakenteen tuoma tasapaino on ollut täysin hukassa – eikä Manso de Velasco ole tähän porukkaan mikään poikkeus. Viini on mielenkiintoisempi ja kohtuullisemmin hinnoiteltu kuin kilpakumppaninsa, mutta silti viiniä loppupeleissä vaivaa samat ongelmat kuin kaikkia muitakin superchileläisiä pulleita punkeroita. Osta vain jos satut rakastamaan chileläisiä viinejä yli kaiken ja löydät jostain edullisemmalla.

Hinnan (36,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Torres Cordillera Carignan 2009

Torres Cordillera Carignan 2009

• Valmistaja: Miguel Torres Chile
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Maule
• Rypäleet: Carignan (63%), Syrah (22%), Merlot (15%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,98e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 21,90e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: torres chile

Winestaten chileläisiä viinejä esitellyt tilaisuus oli päättymässä ja viimeisen flightin loppupuolelta löytyi Torresin parempaa keskitasoa edustavan Cordillera-sarjan Carignan. Viinin nimi on kuitenkin melko erikoinen, sillä Carignania varsinaisesta viinistä löytyy ymmärtääkseni vain vajaa kaksi kolmasosaa.

Viiniin käytetty Carignan tulee vuonna 1996 löydetyltä viinitarhalta, jonka köynnökset ovat iältään n. 80-vuotiaita, toisin sanoen poikkeuksellisen iäkkäitä Chilen viinituotannossa, sillä maassa suuremman luokan viininviljely on alkanut vaihdellen vasta 70-90-lukujen välillä; loput viiniin käytetyt rypäleet tulevat muualta Maulen laaksosta. Kypsyminen on tapahtunut 9 kuukauden ajan tammessa ja 3 kuukauden ajan pullossa; tammitynnyreistä 30% on uusia ja 70% vuoden vanhoja.

Viini on allekirjoittaneelle entuudestaan tuttu vuosikerrallaan 2008, joka onnistui vakuuttamaan harvinaisen hyvin chileläiseksi viiniksi – yhä edelleen Cordillera Carignan 2008 on ehdottomasti yksi parhaista Chilen viineistä Alkon valikoimissa. Siksi olin varsin innokkaasti tarkastamassa pystyykö viinin uudempi vuosikerta toisintamaan edellisen antamat hyvät vibat.

Väriltään viini on reunoiltaan kevyesti vaaleampaan rusehtavan punaiseen taittuva tummanpunainen ja melko läpinäkymätön.

Aromikas tuoksu on todella tummanpuhuvan hedelmäinen ja vivahteikas; luumua, karhunvatukkaa ja raakaa mustikkaa, sekä kevyesti märkää multaisuutta ja tammen mausteisuutta. Hienoisena kauneusvirheenä alkoholi (14%) puskee hieman tuoksun läpi.

Suussa täyteläinen viini paljastuu intensiivisemmäksi kuin yksikään muu illan aikana maistettu viini; kyseessä lienee suht voimakasta hedelmää kantavien köynnösvanhusten rypäleiden ja jopa sopivasti tuntuvan hapokkuuden luoma yhteistyö. Makua hallitsee tumma marjaisuus, joka tarjoilee tuoksun tavoin mustikoita, luumuhilloa, kypsänmakeata karhunvatukkaa ja mustaherukkaa. Seasta erottuu kuitenkin myös maustepippuria, palaneen savuista aromikkuutta, aromikkaan mausteista ja kevyen vaniljaista tammisuutta sekä hillittyä kukkaisuutta. Kokonaisuus on moniin muihin illan aikana maistettuihin viineihin verrattuna varsin tanniininen ja roteva. Yleisvaikutelma Cordillera Carignanista on varsin tasapainoinen ja lihaksikas; viini kuitenkin vaikuttaa edelliseen maistamiskertaan verrattuna hieman enemmän kypsänmakealta ja täyteläisemmältä.

Pitkähkö ja moniin muihin chileläisiin viineihin verrattuna mukavan persoonallinen jälkimaku jättää suuhun pippurista mausteisuutta, tummia hedelmiä, kevyttä nahkaisuutta ja tanniinista karheutta. Alkoholi jättää kurkun seudulle hennon lämmittävän tunteen.

Torresin Cordillera Carignan vakuuttaa edelleen – jälkikäteen miettiessä tämä kyllä taisi olla illan paras punainen. Viini vaikuttaa pätkän verran tuhdimmalta, täyteläisemmältä ja kypsemmältä – eli chileläisemmältä – kuin viime vuosikertaa testatessa, mutta viini on silti todella mainio esitys Alkon chileläisviinien keskellä. Kokonaisuudesta löytyy mielenkiintoa, lihasta ja tasapainoa; viinin voi siis huoletta lykätä niin tuhdimpien ja voimakasmakuisempien aterioiden kylkeen kuin pidemmäksi aikaa kypsymään kellariin – kenties tämä saattaisi jopa auttaa viinin painamaan viinin makeimpia ja hilloisimpia vivahteita hieman piiloon.

Silti laatuunsa nähden Cordillera tuntuu aavistuksen verran hinnakkaalta – parilla kympillä saa sen verran laadukkaita eurooppalaisviinejä pelkästään Alkon hyllyiltä, että tilausvalikoiman reilun 20 euron hinta on piirun verran turhan kallis. Mutta vaikka 15 euroa olisi viinille passelimpi hinta, on viini vielä kohtuujärkevä ostos parillakin kympillä – sen verran harvoin eurooppalaisille viineille pärjäävää chileläistä saa tässä maassa.

Lyhyesti: Varsin laadukas chileläinen punaviini, johon ei olla yritetty saada mahdollisimman paljon mahdollisimman ylikypsän makeata hedelmää, vaan kokonaisuus on saatu hyvin balanssiin sopivan napakan hapokkuuden ja tuntuvan tanniinisuuden kanssa.

Arvio: Erittäin hyvä – punaviini, jossa yhdistyy mainiosti eurooppalainen tyylitaju chileläiseen viiniestetiikkaan: kypsää hedelmää ja napakka rakenne. Toimii varsin mainiosti!

Hinnan (21,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Cono Sur 20 Barrels Pinot Noir 2010

Cono Sur 20 Barrels Pinot Noir 2010

• Valmistaja: Viña Cono Sur
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Aconcagua, Casablanca
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 24,90e (Huhtikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 24,90e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: cono sur

Taas sen kuuluisan jännän äärellä. Cono Sur on kerännyt erityisesti nimeä kehutuilla Pinot Noireillaan, joista erityisesti rajattujen saatavuuksien 20 Barrels -sarjan pioneeri on erityisen kuuluisa. Viinin nimi tulee siitä, kun vuonna 1996 Cono Sur pyrki tekemään ensimmäisen huippuluokan viininsä, käytetyksi lajikkeeksi oli valittu Pinot Noir. Kerätyistä rypäleistä valmistetuista viineistä valittiin 20 parasta tynnyrillistä, jotka pullotettiin myöhemmin ja markkinoitiin talon huippuviininä. Temppu toimi, ja nykyisin Cono Sur nauttiikin laadukkaita Pinot Noireja tuottavana viinitalona – titteli, jolle ainakin Bicicleta Pinot Noirin perusteella tahtoisin korkeintaan naureskella. Tätä nykyähän Cono Surilla on uusi, vielä "huipumpi" Pinot Noir, Ocio, joka ei ole enää tylsästi pelkkä premium wine, vaan peräti ultra premium wine. Keihin tällainen lapsellinen termeillä pelleily oikein vetoaa?

Casablancasta, aivan viileän Tyynenmeren rannalta, peräisin oleva 20 Barrels Pinot Noir on lähinnä El Triángulo Estaten hedelmää, mutta 10% viinistä tulee niin ikään Casablancassa sijaitsevalta Campo Lindon viinitarhalta. Viini on ennen pullotusta viettänyt vuoden päivät tammessa.

20 Barrels PN on väriltään jonkin verran läpinäkyvä, mutta samalla varsin tuhdin tummanpunainen.

Cono Surin ylettömän hedelmävetoiseen tyyliin tottuneena tämän viinin tuoksu yllättää – se ei varsinaisesti räjähdä naamalle, vaan on yllättävänkin hillitty. Tämä ei niin runsas tuoksu tarjoilee kypsää, hieman makeaan taittuvaa kypsää marjaa, mokkaista maitosuklaata ja hentoa lantaisuutta.

Aromikas makumaailma on kuivahko ja runsas mutta ei kovinkaan hapokas, minkä seurauksena suutuntumaltaan viini on melko leveäntäyteläinen. Mehevä ja kypsähkö marjaisuus tuo kielen kautta mielikuvia niin tuoreista puolukoista kuin makeasta vadelmamehusta; erityisesti kielen kärjessä viini tuntuu todella pehmeältä ja mehukkaanmakaealta. Makujen seassa on myös hennon maalaista meininkiä, joka erottuu niin kevyen tallisena kuin hennon savuisena aromikkuutena. Tammisuus erottuu kevyesti tumman suklaisena ja hennon mausteisena aromikkuutena, mutta pysyy kokonaisuuteen nähden silti sopivan hillittynä. Pinot Noirille tyypillisesti viini on tanniineiltaan varsin hillitty.

Jälkimaku on yleisilmeeltään lyhehkö, mutta runsas ja aromikas – puolukkaiset, pippuriset ja kevyen rustiikkiset aromit sekoittuvat varsin miellyttäväksi jälkivaikutelmaksi. Muun maun kadottua tamminen mausteisuus jatkuu kuitenkin vielä varsin pitkään kielellä.

Sitten siihen jälkipuintiin. Pitäisikö tämä viini arvioida Cono Surin viinien vai blogin mittapuulla? Sillä Cono Surin viiniksi 20 Barrels PN on poikkeuksellisen persoonallinen ja hedelmältään miellyttävän ei-ylikypsä tapaus. Sen sijaan Pinot Noiriksi tämä viini ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen aromeiltaan, vaan jopa melko turvallinen ja yllätyksetön, sekä rakenteeltaan auttamattoman pehmoinen, höttöinen ja liioitellun täyteläinen.

Jos pullollinen tätä pitäisi ostaa, ei Alkon tilausvalikoiman kuvaus houkuta varmistamaan ostopäätöstä sen enempää kuin Cono Surin omat sivut. Alkon kuvausten mukaan viini on "täyteläinen, tanniininen, mokkainen, tamminen" – eli käytännössä aivan täysi antiteesi omasta mielestäni hyvästä Pinot Noirista (sen sijaan tuollainen kuvaus Ribera del Duerossa kuulostaa jo vallan siedettävältä!); Cono Surin sivuilta löytyy taas sellaisia termejä kuin voluptous ja outstanding extraction – ja ikävä kyllä nämä kuvaukset osuvat melko kohdilleen tämän viinin kanssa.

Tiivistettynä: 20 Barrels PN on oikein hyvä, suorastaan erinomainen, Cono Surin punaviiniksi. Sen sijaan laadukkaaksi Pinot Noiriksi viini on aivan liian raskastekoinen, täyteläinen ja yllätyksetön esitys. Pinot Noirille tyypillistä, freesiä hapokkuutta viinistä ei löytynyt lainkaan ja onhan näin uuttunutta viiniä on vaikea kutsua elegantiksi vakavalla naamalla. Vastaavaa, mutta tasapainoisempaa Pinot Noiria saa ihan Alkon perusvalikoimastakin alle parilla kympillä, netistä ostamalla paljon halvemmallakin; eli en voi varsinaisesti sanoa viinin olevan hintansa väärti, vaikka ihan siemailtava tapaus onkin Cono Surin viiniksi. Vajaan kympin edullisemmalla hinnalla olisin voinut sanoa viinin olevan parhaan hinta-laatusuhteen Cono Sur, mutta tähän hintaan en kyllä missään nimessä.

Cono Surin sivuilla lisäksi mainitaan kuinka Pinot Noiria yleensä pidetään "seksikkäänä." Omasta mielestäni tämä viini on seksikkyydeltään samaa luokkaa kuin Johanna Tukiainen.

Lyhyesti: Aromeiltaan moniulotteinen ja -kerroksinen, mutta samalla myös liian makeahko, kosiskeleva ja turvallinen Pinot Noir, joka on yleisilmeiltään lähes massiivisen täyteläinen, pehmoinen ja suorastaan veltto "premium Pinot". Ylihinnoiteltu esitys, johon on pyritty saamaan mahdollisimman runsasta ja moniulotteisuutta rakenteen ja tasapainon kustannuksella.

Arvio: Hyvä – tässä rupeaa jo löytymään yritystä. Kun vielä viinistä löytyisi oikeasti napakka ja eloisa hapokkuus yhdistettynä selkeästi vähemmän liioittelevaan suutuntumaan, olisi tässä oikeasti sen verran hieno chileläis-Pinot, jolle minäkin voisin varovasti nostaa hattuani. Tämänlaiselle viinille taas en missään nimessä ja jätän tämän hintaluokan Pinot Alkossa edelleen Burgundin ja Uuden-Seelannin harteille.

Hinnan (24,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Escudo Rojo 2010

Escudo Rojo 2010

• Valmistaja: Baron Philippe de Rothschild
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Chile
• Alue: Valle Central, Maipo
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (40%), Carménère (37%), Syrah (18%), Cabernet Franc (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,99e (Huhtikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 14,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Toinen kahdesta Winestaten Chilen viinit -tilaisuuden Rothschildin viinistä oli Alkon perusvalikoimasta löytyvä Escudo Rojo – "Punainen kilpi", eli Rothschild espanjaksi. Kyseinen viini on parin mutkan kautta nähtävissä jonkinlaiseksi Bordeaux-blendiksi chileläisellä twistillä – viinin pohjana toimii perinteinen Cabernet Sauvignon + Franc -blendi, jonka seassa on myös perinteistä (mutta sittemmin alueelta kadonnutta) Carménèrea. Lopuksi sekaan on pistetty n. kuudesosa Syrahia, jotta kokonaisuus saisi vähän chilelle tyypillistä Cabernet-Shiraz-henkeä. Valmista viiniä on kypsytetty vuoden verran ranskalaisessa tammessa ennen pullotusta.

Olen viiniin tutustunut jo pariinkin otteeseen aikaisemmin ja todennut sen chileläisittäin melko kovasta hinnastaan huolimatta erittäin positiiviseksi tapaukseksi – Alkosta löytyvien chileläisten parhaimmistoksi, suorastaan – ja viinistä löytyy vuosikerrasta 2009 arviokin. Onkin varsin mielenkiintoista päästä tarkastamaan onko viinistä tullut uusi vuosikerta muuttanut asiaa yhtään parempaan tai huonompaan suuntaan.

Väriltään viini on varsin tiivis, lähes täysin läpinäkyvä ja sävyltään tumman purppuranpunainen.

Tuoksua hallitsee Cabernet Sauvignonin kypsähkö mustaherukkaisuus, mutta sen alta paljastuu myös kevyttä paprikaisuutta, varsin kevyeksi jäävää tammen mausteisuutta ja tummaa suklaata, hentoa maamaisuutta ja nahkaa. Alkoholi (14%) onnistuu puskemaan melko voimakkaan tuoksun läpi.

Mehevä ja kevyesti makeaan taittuva on suutuntumaltaan varsin täyteläinen ja ilmaisultaan kypsän chileläinen, vaikkei kokonaisuus varsinaisesti taitu hilloisuuteen tai raskauteen asti. Viinin varsinaiseksi pelastajaksi saapuu kokonaisuuteen nähden sopiva hapokkuus, joka piristää hyvin viinin yleisilmettä ja saa makeammat vivahteet vaikuttamaan kuivemmilta kielellä. Lisäksi viinin kohtuullinen tanniinisuus tuo kokonaisuuteen lisää selkärankaa, vaikkakin muistikuvieni mukaan viidin edellinen vuosikerta oli selvästi tanniinisempaa tavaraa. Tuoksun tavoin makua hallitsee voimakas mustaherukkaisuus, jota tukevat hillityn paprikaiset vivahteet, kohtuullisen mausteiset ja vaniljaiset tammen aromit ja aavistus lyijykynäistä puisevuutta. Alkoholi tuntuu melko selvästi makujen keskellä suuta lämmittävänä tunteena.

Varsin pitkään ja melko lämpimään jälkimakuun jää – ei niin yllättäen – tummaa herukkaisuutta, jonka ohella tuntuu mausteisia ja puisevan lyijykynäisiä tammen aromeja, kevyttä pippurisuutta ja hentoa, tanniinien tuomaa karvautta.

Kokonaisuus on varsin jees, erityisen chileläisten yleensä melko luonteettomien ja rakenteettomien punaviinien viitekehyksessä, mutta viini tuntuu aavistuksen vaisummalta esitykseltä kuin edellinen vuosikerta – toki myönnän aina mahdollisuuden arvostelijan subjektiivisuuteen, onhan tätä viiniä ennen ehditty maistaa pitkälti toistakymmentä muuta viiniä.

Joka tapauksessa suurta laadunharppausta ei olla tultu alas, vaan viini on edelleen varsin positiivinen muka-Bordeaux Alkon hyllyiltä. Cabernet'n hallitseva herukkaisuus dominoi tämänkin viinin vuosikerrassa, muttei edelleenkään niin pahasti, että se peittäisi kaiken muun alle tai rupeaisi varsinaisesti tökkimään (ellei satu olemaan eksplisiittisesti Sauvignonien herukan aromeja vihaava henkilö.) Rakenteeltaan Escudo Rojo on varsin sopiva tapaus niin rupatteluviiniksi kuin tuhdimpien ruokien kumppaniksi, minkä lisäksi sitä voi harkita myös kypsyttävänsä vuoden pari, jos viinin kypsemmän makeat puolet saisi niinsanotusti kuivahtamaan kellarin puolella.

Lyhyesti: Cabernet Sauvignonin ehdoilla toimiva, Bordeaux'ta henkivä viini selvästi kypsään Chilen tyyliin. Hedelmävetoisuudestaan ja kypsänmakeista aromeistaan huolimatta viini on varsin tasapainoinen ja rakenteikas esitys.

Arvio: Erittäin hyvä – viiniä kannattaa välttää lähinnä vain jos sattuu vihaamaan erittäin täyteläisiä uuden maailman viinejä tai Sauvignoneista löytyvää herukkaisuutta; Escudo Rojossa on saatu nimittäin varsin sopivasti eurooppalaista henkeä selvän chileläiseen kokonaisuuteen.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.