Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.10.13

Black Stallion Monte Rosso Zinfandel 2011

Black Stallion Monte Rosso Vineyard Zinfandel 2011
  • Valmistaja: Black Stallion Winery, Delicato Family Vineyards
  • Tyyppi: Punaviini, Sonoma Valley AVA
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, North Coast, Sonoma County
  • Rypäleet: Zinfandel (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: $45,00 (~32,95e, Elokuu 2013, Black Stallion)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Lähinnä korkeatasoisiin boutique-viineihin erikoistunut Black Stallion Winery on varsin uusi tulokas kalifornian viinikentillä: vasta niinkin hiljattain kuin vuonna 2007 Napa Valleyssa, vanhalla hevostilalla aloittanut viinitalo on ehtinyt tuottaa vasta muutaman hassun vuosikerran viiniä. Vuonna 2010 talo siirtyi kalifornialaisen perheyritys Delicaton alaisuuteen.

Vaikka Napan Oak Knoll Districtissä sijaitseva Black Stallion on keskittynyt tuottamaan viiniä lähinnä maailmankuulusta Napa Valleysta, on tämä arvioitava Zinfandel peräisin Napan naapurissa sijaitsevan Sanoma Valleyn kuuluisalta Monte Rosso -tarhalta, joka on erityisen kuuluisa Cabernet Sauvignoneistaan. Tällä 13 eri tuottajan jakamalla tarhalla viljellään Cabernet'n ohella myös Zinfandelia, Merlot'ta, Syrah'ta ja kourallista muita rypäleitä.

Väriltään viini on intensiivisen purppurainen ja tiivis, lähes läpinäkymätön.

Yhtä lailla tiivis, tummanpuhuva ja intensiivinen aromimaailma hallitsee tuoksua. Lasissa nenä kohtaa kypsän hedelmäisiä aromeja, joiden seasta voi erottaa karhunvatukkaa, kevyttä pippurisuutta, hillittyä herukkahilloketta, kokonaisuuteen miellyttävästi sointuvaa vaniljaa ja joulumausteisuutta. Alkoholi (15%) puskee paikoitellen kohtalaisen tuntuvasti läpi.

Vaikka maun tumman marjaisten vivahteiden seasta puskee myös hieman makeata hilloisuutta, on kokonaisuus jopa yllättävän kuiva ja samalla kohtalaisen hapokas melko täyteläiseen runkoon nähden. Makumaailma on verrattain kompleksi ja moniulotteinen; kevyen herukkaisen ja hillityn mustikkaisen marjaisuuden ohella tuntuu pippurisuutta, hentoa vaniljaa, kuivakakkuista mausteisuutta ja hillitysti makeaan taittuvaa vaniljaa. Viinin tanniinit ovat varsin kypsiä ja lempeitä, eivätkä juurikaan erotu kokonaisuudesta. Yleisilme on Zinfandeliksi yllättävän tyylikäs ja hillitty, vaikka viinistä löytyykin voimaa ja runsautta.

Viinistä jää varsin pitkä ja intensiivinen jälkimaku, jossa tuntuu tummaa hedelmäisyyttä, joulumausteisuutta, hentoa tammen vaniljaa ja aavistus suklaata samalla kun hapokkuus pääsee keskimaun jaloista paremmin esiin tuoden yleisilmeeseen napakkuutta ja nostaen vettä kielelle. Viinistä jää varsin rehevä ja vivahteikas jälkivaikutelma, johon alkoholi tuo paikoitellen turhankin tuntuvaa alkoholisuutta.

Pakko myöntää, tämä Black Stallionin Zin on ehdottomasti parhaimmasta päästä Zinfandeleja, mitä on koskaan tullut vastaani ja ymmärtääkseni melko moni Winestaten Yhdysvallat viinimaana -tilaisuuden osanottajista oli varsin fiiliksissä kyseisestä viinistä. Itse sen sijaan en erityisesti suurestikaan syttynyt tästä viinistä, johtuen sen paikoitellen turhankin päällekäyvästä alkoholisuudesta, melko pehmeästä rungosta, kohtalaisesti tuntuvasta tammesta ja paikoitellen hieman turhan hilloiseen taittuvasta makumaailmasta.

Mutta kiistämättä kyseessä on todella mainio ja tasapainoinen Zinfandel, josta runkoa kuitenkin löytyy – pienestä pehmoisuudesta huolimatta – varsin mainiosti niin ruoan kanssa yhdistämiseen kuin kypsytykseenkin. Itselleni en tällaista viiniä ostaisi, mutta esimerkiksi lahjaksi uudesta maailmasta pitäville aivan varmasti – kokonaisuus on jenkki-Ziniksi suorastaan ihastuttavan tyylikäs esitys – sellainen, joka selkeästikään ei pyri vaikuttamaan suurella massalla ja ylikypsien hedelmäisten aromien intensiteetillä, vaan moniulotteisuudella ja sopusuhtaisuudella. Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen viini, jos uuden maailman viinit ovat lähellä sydäntäsi, mutta arvostat enemmän niitä hillitympiä ja kevyempiä pullotteita kuin mustan aukon massalla varustettuja blockbustereita.

Kenties kypsyessään iän kanssa viini karistaisi pehmeimmät ja makeimmat piirteensä ja muuttuisi jopa meikäläisenkin makuun sopivammaksi? Tässä vaiheessa vielä vaikea arvioida, sillä ymmärtääkseni tämä viini oli järjestyksessään kolmatta pullotettua vuosikertaa.

Lyhyesti: Yllättävän tyylikäs, tasapainoinen ja moniulotteinen Zinfandel. Varsin vakuuttava Cali-Zin niin tyylikkääksi vaihtoehdoksi juhlapöytään kuin keskipitkään kypsyttelyyn kellarissa.

Arvio: Tyylikäs – ensimmäinen 100% Zin, joka todella onnistuu vakuuttamaan meikäläisen rypäleen potentiaalista. Ei tämä viini meikäläistä vielä puolelleen voittanut, mutta valaa uskoa siihen, että voin joskus vielä tavata puhtaan Zinfandelin, johon voisin ihastua!

Hinnan (~32,95e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

30.10.13

Gnarly Head Old Vine Zin 2010

http://www.alko.fi/tuotteet/405157/
Gnarly Head Old Vine Zin 2010
  • Valmistaja: Gnarly Head, Delicato Family Vineyards
  • Tyyppi: Punaviini, AVA Lodi
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, Central Valley, Lodi
  • Rypäleet: Zinfandel (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 11,50e (Elokuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 11,90e (Helmikuu 2014, Alko)

Zinfandel tuntuu olevan minulle hieman hankala lajike tykättäväksi – osittain sen takia, että sitä löytyy varsin vähän tällä puolella Atlanttia, mutta osittain myös sen takia, että tämä rypäle kypsyy todella helposti ylikypsäksi ja kypsänäkin se tuottaa sellaisen määrän sokereita, että viinit ovat hyvin usein joko liian alkoholisia, liian makeita tai pahimmillaan molempia. Useimmiten viinin italialaisesta kloonista, Primitivosta, tehdyt viinit ovat omaan makuuni vaikuttaneet mielenkiintoisemmilta, jos kohta nekin usein kärsivät samoista ongelmista.

Zinfandel on myös siitä hankala lajike, että se tuppaa kypsymään äärimmäisen epätasaisesti – pahimmillaan yhdessä tertussa saattaa roikkua niin raakoja, vielä vihertäviä rypäleitä kuin ylikypsiä, jo rusinoituneita rypäleitä. Monesti Zinfandel-sato saatetaan korjata yhdellä kertaa, jolloin raakojen rypäleiden korkeampi hapokkuus tasoittaa ylikypsien, runsassokeristen rypäleiden happojen puutetta, mutta korkealaatuisia viinejä tavoittelevat viinitalot usein suosivat käsinpoimintaa monessa erässä – tällöin tertuista voidaan poimia optimikypsyydessä olevat rypäleet ja jättää raaemmat terttuun kypsymään.

Old Vine Zin on Gnarly Head -viinitalon selkäranka: talo valmistaa viiniä vanhojen, 35-80-vuotiaiden köynnösten rypäleistä, jotka vanhan ikänsä vuoksi tuottavat vain vähän, mutta sitäkin intensiivisempiä ja konsentroituneempia rypäleitä. Nämä vanhat köynnökset ovat iän myötä kasvattaneet rungostaan paksun ja muhkuraisen, mistä viinitalon nimikin juontuu. Tämä viini on valmistettu käsinpoimituista rypäleistä ja viiniksi puristamisen jälkeen sitä on kypsytetty 6 kuukautta amerikkalaisessa ja unkarilaisessa tammessa.

Väriltään viini on hyvin tiiviin tummanpunainen, hennosti purppuraisen viininpunaiseen taittuva ja varsin läpinäkymätön.

Runsas ja jopa paksuhko tuoksu on hyvin kypsä ja ekspressiivinen: tummaa marjaisuutta, erityisesti mustikkaa, makeaa portviinisyyttä ja mehevää viikunaa löytyy reilusti. Muhkean hedelmän alta erottuu myös aavistus vaniljaa ja kevyttä alkoholisuutta.

Tiivisluontoinen ja paksu maku lunastaa tuoksun luomat lupaukset. Tummanpuhuvasta makumaailmasta löytyy paljon tummaa marjaisuutta ja kypsää, hieman luumuista hedelmää; seassa on myös pippurisuuteen taittuvaa mausteisuutta, joka tuo hieman grippiä muuten melko pehmeään ja hieman yllätyksettömään makumaailmaan. Kuten yleensä Zinfandeleiden kanssa, myös tälläkin kertaa viinistä on mielestäni hieman vaikeaa saada otetta – kokonaisuus on varsin mehevä ja kypsän hedelmäinen, mutta sen piirteistä on vaikea saada kiinni ja niitä on hankala saada kuvattua paperille. Kokonaisuus on tasapaksu ja melkein-muttei-ihan ylikypsä, minkä lisäksi viinistä puuttuu hieman niin happojen kuin tanniinienkin puruvoimaa. Makumaailma on kuitenkin kaikesta kypsyydestään huolimatta ihan mukiinmenevä ja miellyttävä.

Viini jättää makean hedelmäisen ja kevyesti tumman hilloiseen taittuvan jälkimaun, johon vivahteikas mausteisuus sekä jopa kevyen karvaana tuntuva pippurisuus tuovat mukavaa luonteikkuutta. Kohtalaisen tuntuva alkoholi (14,5%) jättää kielelle jonkin verran tuntuvaa lämmön hohkaa.

Old Vine Zin on toisaalta melko yllätyksetön esitys, mutta silti se onnistui yllättämään ylittämällä odotukseni – kevyellä jäännössokerilla (5 g/l) varustettu kympin jenkki-Zin antaa odottaa paljon tylsempää ja rakenteettomampaa esitystä, mutta kokonaisuus on loppupeleissä varsin hyvä ja maukas esitys odotuksiini nähden. Onhan tämä viini kaikessa ylikypsässä makeudessaan ja suht pehmeässä ilmaisussaan selkeästi uuden maailman viinien faneille suunnattu, mutta sellaiseksi varsin kelpo Zin. Voin kuvitella tämän viinin toimivan kevyesti viilennettynä varsin monenlaisten jenkki-BBQ-grillailujen kylkeen ja kyllähän tällainen lämmin ja tummanpuhuva viini toimii ihan passelisti kylmenevien iltojen lämmikkeenä.

Lyhyesti: Tasapaksu, kypsä ja tiivisluontoinen Zinfandel. Ei järin mielenkiintoinen tapaus, mutta kuitenkin tyylissään ja hintaluokassaan ihan passeli esitys.

Arvio: Miellyttävä – tämä viini on sellainen, jota en itse ostaisi, mutta en myöskään ihmettelisi, jos joku toinen näin tekisi. Omalla tavallaan kelpo uuden maailman kympin punaviini, hakkaa esimerkiksi monet vastaavat chileläiset Alkon hyllyiltä.

Hinnan (11,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

29.10.13

Elvis Presley The King Cabernet 2011

Elvis Presley The King of Rock n' Roll Cabernet Sauvignon 2011


Tänä tuotteistamisen aikakautena ei Elvis-viinin vastaantuleminen ole mikään yllätys – onhan nyt näkynyt mm- Motörhead-, Slayer-, KISS-, ja Yö-viinejä, Motörhead- ja Iron Maiden -olutta ja jopa Katri Helena -kuohuviiniä. Sen sijaan se tuli jo pienenä yllätyksenä, että on olemassa oikeasti Elvis Presley -viinitalo, joka tuottaa joka vuosi neljää erilaista Elvis-viiniä. Siinä missä muut artistiviinit ovat vain muualta tilattuja ja uudelleenetiketöityjä viinejä (Iron Maiden sentään osallistui oluen valmistusprosessiin), on Elvis-viini viety aivan nexteille leveleille – viinitalo tuottaa viinin alusta loppuun itse. Sääli vain, ettei viinintekoprosessista kerrota piirun vertaa missään.

Mielenkiintoisesti viinistä löytyy erilaisia tietoja: viinin kotisivut mainostavat viinistä löytyvän Cabernet Sauvignonia 79% ja loput on täytetty Durifilla; Systembolagetin sivuilla taas mainitaan viinin olevan 100% Cabernet. Sekä System että Alko mainitsevat myös viinistä löytyvän 9 g/l jäännössokeria, kun taas Winestaten läpyskät mainitsevat jäännössokeria olevan "vain" 7 g/l. Varmaan vuosikertakohtaista vaihtelua, mutta itselläni ei kyllä ole hajua mitkä tiedot koskevat mitäkin vuosikertaa.

Väriltään Kuningas muistuttaa viereisessä lasissa nököttävää Two Vines Cabernet'ta, ollen myöskin hieman läpinäkyvä ja tumman kirsikkainen, mutta sävyltään hieman sinertävämpään taittuvampi. Lisäksi väri tuntuu katoavan melko voimakkaasti reunoja kohti.

Kevyehkö tuoksu on vaatimaton, eikä onnistu vakuuttamaan. Siitä erottuu lähinnä mustaherukkakaramellia ja sillä on hieman teollinen yleisilme.

Melko kevyehkö maku on pehmeä ja puruvoimaton. Tuoksun lailla teollisen oloisesta makumaailmasta löytyy vadelmaisuutta, kevyttä mausteista tammea ja makeata mustaherukkakaramellia. Kokonaisuus on Cabernet'ksi hämmentävän ohut, kevythappoinen ja vähätanniininen.

Melko lyhyt ja tympeä jälkimaku on varsin vaatimaton ja jättää kielelle keveän, tuoreiden tummien marjojen aromin. Viinistä jää melko vetinen ja ohut jälkivaikutelma.

Joo ei, tämä on kehnoa tavaraa. Ehdottomasti koko Yhdysvallat viinimaana -maistelun heikoin viini. Sääliksi käy Elvaria kun tämmöistä tavaraa markkinoidaan hänen nimellään ja pärstävärkillään. Jos haluat ostaa lahjan vankkumattomalle Elvis-fanille, jätä tämä viini ostamatta. Tällaisella viinillä tehdään vihollisia.

Lyhyesti: Rock n' rollin kuninkaalla myyvä viini, josta on melko vaikeata löytää mitään positiivista. Yleensä rotevana rypäleenä tunnettu Cabernet Sauvignon on hämmentävän ohut, vetinen pehmeä ja vaatimaton tässä pullossa.

Arvio: Huono – eipä tästä viinistä paljoa Elvistä löydy. Mitä nyt viini on yhtä pehmeän oloinen kuin herra Presley viimeisinä elinvuosinaan.

Hinnan (15,99e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

28.10.13

Columbia Crest Two Vines Cabernet Sauvignon 2010

Columbia Crest Two Vines Cabernet Sauvignon 2010
  • Valmistaja: Columbia Crest Winery
  • Tyyppi: Punaviini, AVA Columbia Valley
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Washington, Columbia Valley
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 11,60e (Elokuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 11,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Vaikka Columbia Crestin sivuista saa sellaisen kuvan, että talon Grand Estates -sarja olisi sitä ns. perussarjaa, on viinitalolla vielä pykälää edullisempi sarja, Two Vines, joka on näköjään siivottu kokonaan kotisivuilta pois aivan omalle sivulleen.

Two Vines Cabernet Sauvignon on Columbia Valleysta kerätyistä rypäleistä valmistettu viini, jota kypsytetään uusissa ja vanhoissa tammitynnyreissä (Winestaten printtien mukaan 12-14 kuukautta, Two Vinesin sivujen mukaan korkeintaan 10 kuukautta).

Väriltään viini on tasaisen tumman kirsikkainen ja hennosti läpinäkyvä.

Kohtalaisen avoimesta tuoksusta erottuu makeata tummaa marjaisuutta ja tummia hedelmiä, jopa hillomaisuutta, kahvinpuruja, hillittyä savuisuutta ja hieman alkoholia.

Tummien hedelmien hallitsema aromikas maku on melko täyteläinen, makean mehukas, lämmin, karhunvatukkainen ja kuivahko mutta samalla varsin kypsän oloinen. Tammi tuntuu kokonaisuudessa kohtalaisesti tuoden makumaailmaan vaniljaa ja kevyttä maitosuklaata. Tanniinit ovat melko hillittyjä ja lempeitä, hapokkuutta ei juurikaan kokonaisuudesta löydä.

Tumman marjainen jälkimaku on lämmin, mehukas ja pitkähkö. Viinistä jää tasapaksu ja melko helppo jälkivaikutelma.

Yleisvaikutelmaltaan Two Vines Cabernet Sauvignon on ihan jees, mutta kuitenkin ylettömän tylsä. Viinissä ei ole minkäänlaista potkua tai särmää (jota mielestäni Cabernet'lta on lupa odottaa) eikä viinistä myöskään löydy mitään eleganssia – 8 g/l jäännössokeri tuntuu siistivän kaiken muun paitsi kypsimmän hedelmäisyyden ja makeimman tammen uutoksen alleen.

Kokonaisuus on siis varsin yllätyksetön, makean mehukas ja pehmeä perus-CS. Washingtonia yleensä mainostetaan Yhdysvaltain viileänä viinialueena, mutta sitä ei kyllä tästä viinistä huomaa. Tosin ei tästä viinistä tunnu huomaavan oikein mitään. Tämä on tämmöinen ihan jees -tason helppo ja harmiton marja-Cabernet, jonka voi iskeä hieman viilennettynä pöytään illan viimeiseksi viiniksi kun viinin laadulla ei ole enää järin suurta merkitystä.

Lyhyesti: Pehmeä, marjahilloinen, täyteläinen ja harmiton perus-Cabernet. Varma valinta lähinnä ihmisille, jotka vierastavat "happamia" punaviinejä.

Arvio: Keskinkertainen – kaipa viinistä olisi ollut mahdollista saada ihan kelvollinen, ryhdikäs ja mielenkiintoinen viileämmän alueen Cabernet, mutta lopputuloksesta on hiottu kaikki mahdolliset särmät tammella ja tuntuvalla jäännössokerilla. Eipä siis tästä höttöisestä tusinapullotteesta hirveästi hullua hurskaammaksi tule.

Hinnan (11,99e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Columbia Crest Grand Estates Merlot 2008

Columbia Crest Grand Estates Merlot 2008
  • Valmistaja: Columbia Crest Winery
  • Tyyppi: Punaviini, AVA Columbia Valley
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Washington, Columbia Valley
  • Rypäleet: Merlot (90%), Cabernet Franc (5%), Cabernet Sauvignon (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 14,69e (Elokuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 15,50e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
Merlot, vanha arkkiviholliseni. Kerta toisensa jälkeen olen maistamassa mielenkiinnolla jotain uutta Merlot'ta ja kerta toisensa jälkeen joudun pettymään – vastassani tuntuu olevan melkeinpä joka kerta pehmeitä, makean luumuisia ja harmittoman marjaisia makuja ja pehmeän höttöinen rakenne. Poikkeuksen tähän tuntuvat tuovan ainoastaan hyvät Bordeaux'n oikean rannan viinit ja muutamat laadukkaat viileiden alueiden viinit uudesta maasta – kuten esimerkiksi australialainen Climbing Merlot.

Nyt vuorossa on Winestaten USA viinimaana -tilaisuudessa esitelty Columbia Crestin Merlot, joka löytyy tällä hetkellä Alkon tilausvalikoimasta. Viini edustaa talon Grand Estates -tasoa, joka tuntuu olevan vain mahtipontinen titteli talon peruslinjastolle – ainakin sen perusteella, että matalampaa tasoa edustavia viinejä ei talon sivuilta löydy. Todellisuudessa viini ei kuitenkaan ole puhdas lajikeviini, vaan Bordeaux'n oikean rannan hengessä valmistettu, Merlot-vetoinen sekoite. Winestaten esitteet mainitsevat että käymisen jälkeen viiniä on kypsytetty 16 kuukauden ajan tammitynnyreissä, joista neljäsosa uusia, kun taas talon kotisivuilla mainitaan 14 kuukautta ja kolmasosa uutta tammea.

Viinin tummanpuhuvan kirsikanpunainen väri on syvä ja reunoille asti ulottuva, sekä kevyesti läpinäkyvä.

Yhtälailla tummanpuhuva tuoksu on varsin tiivisluontoinen, makean marjainen, aavistuksen mansikkahilloinen ja ylikypsän oloinen. Seasta tuntuu erottuvan hennon liimainen vivahde.

Vaikka viini tulee verrattain viileästä Washingtonin osavaltiosta, on viini yleisilmeeltään varsin mehevä ja kohtalaisen muhkea. Kielellä pyörivän viinin suutuntuma on täyteläinen, pehmeähkö ja melko harmiton – vaikka viinistä pitäisi löytyä 5,5 g/l happoja, on kokonaisuus keskihapokkaan ja turhankin hampaattoman oloinen. Tasapaksu makumaailma tarjoaa makeata luumuisuutta ja kypsää kirsikkaa; tanniinit ovat varsin kohtuullisia ja samettisen pehmeitä, mikä ainoastaan tuntuu korostavan viinin harmitonta yleisilmettä.

Keskipitkä jälkimaku on mehevä ja makean marjainen. Tammisuus tuntuu myös selvempänä, jättäen kielelle puisevaa mausteisuutta ja suun takaosiin hennosti voimistuvaa vaniljaisuutta. Viinistä jää varsin kypsä, pehmeä ja tasapaksu jälkivaikutelma.

Viinistä on kyllä erittäin vaikeaa innostua. Vaikkei viini ole missään tapauksessa ylitehty, eikä se paljastu yhtä hilloiseksi, mitä tuoksu antoi odottaa, ei se kyllä ole millään lailla mieleenjääväkään. Yleisesti viini on oppikirjamaisen tylsä malliesimerkki geneerisestä perus-Merlot'sta, josta on hiottu kakki särmät pois ja jätetty jäljelle ainoastaan harmittoman pehmeä ja äärimmäisen helpostilähestyttävä marjaisuus. Edes viinin kohtuullinen viiden vuoden ikä ei ole onnistunut tuomaan juuri minkäänlaista lisäarvoa viinille.

Viiniä voi suositella lähinnä pehmeistä ja luonteettomista uuden maailman viineistä pitäville – yhtään luonteikkaammista viineistä pitävillä on varmasti vaikeuksia saada viinistä juuri mitään irti. Jos ruokaa haluaa pistää viinin kylkeen, lienevät makealla marinadilla varustetut, ylikypsät BBQ-possuruoat turvallisun vaihtoehto – muuten viini ei ruokaviininä juurikaan vakuuta. Hintakin tuntuu olevan melko lailla yläkanttiin viinin laadun suhteen – Jenkeistä sen sijaan viiniä näyttää saavan n. 7-10 dollarin (5-7,5e) hintaan, mikä kuulostaa paljon sopusuhtaisemmalta. Ei nyt viinimaan hinnat voi olla suoraan verrannollisia Suomen hintoihin, mutta lähes kolminkertainen hinta vaikuttaa jo mielestäni turhan kovalta.

Lyhyesti: Yllätyksetön, harmiton ja pehmoinen perus-Merlot. Ei varmasti hierrä, kierrä tai ärsytä – paitsi korkeintaan luonteen puutteesta.

Arvio: Tylsä – tämä viini ei onnistunut tekemään juuri muuta kuin vahvistamaan käsitystäni uuden maailman Merlot'sta.

Hinnan (15,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

27.10.13

Fog Head Reserve Pinot Noir 2011

Fog Head Reserve Pinot Noir 2011
  • Valmistaja: Delicato Family Vineyards
  • Tyyppi: Punaviini, AVA Monterey
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, Central Coast, Monterey
  • Rypäleet: Pinot Noir (91%), Durif (3%), Sangiovese (3%), Syrah (3%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 14,99e (Elokuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 14,99e (Helmikuu 2014, Alko)

Fog Head Pinot Noir on allekirjoittaneelle vanha tuttu, mutta koska on aina mukava ihmetellä viinien vuosikertojen mahdollista vaihtelua, oli Winestaten Yhdysvaltain viinit -tilaisuudessa esitelty vuosikerta 2011 ihan tervetullut tapaus.

Tässä viinissä on kyllä allekirjoittanutta aina ihmetyttänyt se, miksi Pinot Noirin sekaan pitää mennä sotkemaan muita lajikkeita. Ovatko talon Pinot Noir -rypäleet liian heikkotasoisia ettei niistä voi tehdä lajikeviiniä? Vai haluavatko talon viinintekijät tehdä Pinot Noiria, johon rypäle ei edes taivu? Joka tapauksessa, viiniin käytetty Pinot Noirin määrä on sentään saatu kasvatettua hieman kyseenalaisesta 84 prosentista yli yhdeksäänkymmeneen, mikä on toki plussaa. Lisäksi pehmeä ja mehevä Merlot on korvattu sekoituksessa yleensä ryhdikkäämmällä ja hapokkaammalla Sangiovesella.

Viiniin käytetyt rypäleet kerätään kolmelta Montereyn ala-alueelta: Arroyo Secosta, San Bernabesta ja San Lucasista, joilla viinitalolle nimen antaneet merisumut viilentävät viinitarhoja ja näin pidentävät rypäleiden kasvukautta. Tällöin rypäleillä on enemmän aikaa kehittää moniulotteisempia ja kehittyneempiä vivahteita ilman että ne ehtisivät tulla ylikypsiksi. Rypäleistä puristettua viiniä kypsytetään lopuksi 9 kuukauden ajan vanhoissa (kerran ja kahdesti käytetyissä) amerikkalaisissa tammitynnyreissä.

Väriltään viini on vaaleahkon punainen, hieman hailakka ja läpinäkyvä.

Viinin tuoreen marjaisen, freesin kirsikkaisen ja muutenkin mukavan raikkaan nokan seasta löytyy maamaiseen taittuvaa mausteisuutta, kevyttä savuisuutta ja hentoa, kevyesti vaniljaan taittuvaa tammisuutta.

Kuiva, keskitäyteläinen maku on aiemman vuosikerran tavoin varsin mehukas, mutta samalla myös tätä selkeästi hapokkaampi, ryhdikkäämpi ja sopivalla tavalla tiukempi. Kielellä pyörii kypsempää vadelmaa ja kirsikkaa sekä hieman hapokkaampaa puolukkaisuutta, hentoa savuisuutta ja hieman karvaaseen taittuvaa mausteisuutta. Tanniineja ei tunnu viinistä löytyvän juuri ollenkaan. Kokonaisuus ei ole niinkään runsas, vaan mukavan rakenteikas ja oheislajikkeistaan huolimatta Pinot Noiriksi hyvin tunnistettava.

Melko moniulotteinen jälkimaku seuraa tyylikkäästi keskimakua ja jättää kielelle rapsakan hapokkaan, karpaloisen marjaisen, mausteisen ja hennosti vaniljaisen tammisen maun. Viinistä jää pitkähkö ja yllättävänkin tyylikäs jälkivaikutelma.

Edellisen kerran Fog Headista jäi varsin miellyttävä, joskin myös ehkä turhankin siloiteltu ja pehmeä, lähinnä seurusteluun ja illanistujaisiin sopivan viinin yleisvaikutelma; tämä vuosikerta siistii ne vaikutelmat syrjään ja esittelee selkeästi vakavastiotettavamman, ryhdikkäämmän ja mielenkiintoisemman Pinot Noirin. Vaikka edelleen viinin "ylimääräiset" rypälelajikkeet aiheuttavat allekirjoittaneessa pientä nurinaa, on kokonaisuus nyt kuitenkin varsin uskottava Pinot, jonka voi kuvitella vaivattomasti ruokapöytään esimerkiksi erilaisten pata- tai linturuokien ääreen.

Lyhyesti: Mehukas, rakenteikas ja tasapainoinen jenkki-Pinot Noir, jonka aromimaailmaa hallitsee seasta löytyvistä lajikkeista huolimatta freesi ja miellyttävän herkkä Pinotmaisuus.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin kelvollinen ja tasapainoinen esitys sekä mukava tasonnousu viimeksitestattuun 2008-vuosikertaan verrattuna. Kalifornialaisuudestaan huolimatta viiniä ei olla runnottu piloille ylikypsällä hedelmällä tai liiallisella tammella, vaan kokonaisuus on varsin salonkikelpoinen. Luotettava, vaikkei niin erityisen luonteikas arki-Pinot.

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

26.10.13

Chateau Ste. Michelle Riesling 2010

Chateau Ste. Michelle Columbia Valley Riesling 2010
  • Valmistaja: Chateau Ste. Michelle Wine Estates
  • Tyyppi: Valkoviini, AVA Columbia Valley
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Washington, Columbia Valley
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 12,90e (Elokuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 13,50e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Parin kalifornialaisviinin arvostelun jälkeen palaamme takaisin länsirannikkoa pitkin pohjoiseen, Oregonin ohi, aina Washingtonin osavaltioon. Lähellä Kanadan rajaa sijaitseva Washington on tullut kuuluisaksi erityisesti Kaliforniaa viileämmän ilmaston viineistään ja lienee tätä nykyä Yhdysvaltain toiseksi arvostetuin viinialue Kalifornian jälkeen.

Ste. Michellen viinitalo on syntynyt vuonna 1954 Pomerelle Wine Companyn ja vuonna 1934 perustetun national Wine Companyn fuusiona ja pitkään se tunnettiin nimellä "Ste. Michelle Vintners"; vuonna 1974 yhtiö rakensi tiloilleen ranskalaishenkisen châteaun ja vaihtoi nimensä nykymuotoon, "Chateau Ste. Michelle". Tätä nykyä Chateau Ste. Michelle on Washingtonin osavaltion vanhin ja arvostetuin viinitalo ja sillä on kaksi erillistä tuotantolaitosta – toinen puna- ja toinen valkoviinille. Winestaten Yhdysvaltain suurlähetystössä järjestämässä maistelutilaisuudessa esitelty Ste. Michelle Riesling on viinitalon perustason valkoviini hieman viileämmältä vuosikerralta 2010.

Viinillä on nuorelle Rieslingille tyypillinen, melko vaatimaton, melko hailakan vaaleanvihreä väri.

Vaatimattoman värin vastapainoksi lasista kohoaa varsin aromaattinen ja kutsuva tuoksu, josta erottuu makeata omenaisuutta, hillitympää sitruksista hedelmäisyyttä, kukkeutta ja mineraalia, joka taittuu aavistuksen verran kypsemmän Rieslingin kokonaisuuteen sointuvaksi, heikohkoksi petrolisuudeksi. Viinillä on varsin vivahteikas ja moniulotteinen tuoksu.

Varsin intensiivinen ja makean omenainen makumaailma jatkaa varsin saumattomasti siitä, mihin tuoksu jää. Kokonaisuus on makean omenaisuuden ohella hyvin kypsän persikkainen, sitruksinen, mineraalinen, aavistuksen mausteinen ja hennon petrolinen. Luontevasti puolikuivan ja puolimakean välimaastoon asettuva makumaailma tekee kokonaisuudesta jopa kosiskelevan, mutta tämä ei onnistu vähentämään viinin viehättävyyttä ja moniulotteisuutta. Jäännössokeri (18 g/l ) lähinnä tuo hedelmäisyyttä pinnalle muttei tee kokonaisuudesta tahmeaa, imelää tai raskasta – kiitos viinin tuntuvan, tasapainottavan hapokkuuden.

Lopuksi viinistä jää tuoreen omenainen, kielen kärjessä makea, rapsakan hapokas ja suutapuhdistavan raikas jälkimaku, joka jatkuu melko pitkään.

Kokonaisuus on varsin tyylipuhdas, massoihinvetoavalla tyylillä tehty yleisrisukka, joka pistää mainiosti kampoihin hitti-Riesling Kungfu Girlille niin hinnalla kuin laadullaankin. Vaikka viini on helppo, on se samalla mainio ja ihastuttava hieman makeampi uuden maailman Riesling – parin vuoden ikä on selvästi tehnyt vain hyvää viinille!

Pähkinänkuoressa Ste. Michellen Riesling on varsin hyvin tehty jenkki-Riesling, joka osoittaa mainiosti Washingtonin potentiaalin laatuviinialueena: viinissä yhdistyy jenkkiviinien mehevä hedelmävetoisuus ja Saksan Rieslingeistä napattu mainio balanssi sopivan makeuden ja ryhdikkään rungon välillä. Jäännössokerinsa avulla viini pärjää mainiosti melko tulisillekin ruoille, kun taas ryhdikkään runkonsa puolesta viini kestää runsaat ja rasvaisetkin ruoat – kannattaa siis kokeilla viiniä kun seuraavan kerran suunnittelet kokkaavasi jotain aasialaista ruokaa, jonne on menossa mukaan tulisempia ainesosia! Tosin kuumana kesäpäivänä viini toimii aivan mainiona jäähdykkeenä aivan sellaisenaan. Kuten kaikki makeammat viinit, myös Ste. Michelle Riesling kannattaa tarjota hyvin viilennettynä.

Lyhyesti: Tyylillä tehty, helppo mutta samalla moniulotteinen, puolimakeahko jenkki-Riesling, jossa jäännössokeri ei juurikaan maistu, vaan ainoastaan tuntuu kypsänä hedelmäisyytenä. Mainio tuuraaja hiljattain valikoimista poistuneelle Columbia Winery Rieslingille.

Arvio: Erittäin hyvä – yksi harvoista Rieslingeistä, jotka sekä haastavat Kungfu Girlin asemaa Alkon puolikuivana / -makeana uuden maailman Rieslingiä että vielä nokittavat päälle. Varsin maukas esitys!

Hinnan (13,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

25.10.13

Gnarly Head Viognier 2012

Gnarly Head Viognier 2012
  • Valmistaja: Gnarly Head, Delicato Family Vineyards
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia
  • Rypäleet: Viognier (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: n. 9,00e (Elokuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: 11,90e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Gnarly Head on viinitalo, joka on Suomessa ehdottomasti tunnetuin punaisen Zinfandelinsa vuoksi. Tällä kertaa vuorossa on kuitenkin talon valkoinen esitys, jota ei kuitenkaan löydy Handelin hyllyiltä – vasta viime aikoina suositummaksi tullut Viognier. Omasta mielestäni Viognier on hieman hankala laje: vaikken yleensä pidä matalahappoisista ja raskastekoisista lajikkeista, monet Rhônen tanakoista ja raskastekoisista Viogniereista ovat varsin viehättäviä, erityisesti terpeenisellä mausteisuudellaan, joka voi saada viinit muistuttamaan Muscatia tai Gewürztramineria olematta silti selvästi kumpaakaan. Sen sijaan uudessa maailmassa tästä Viognierin mausteisuudesta ei olla innostuttu, vaan rypäleestä tehdään yleensä raikkaampaa ja hedelmävetoisempaa viiniä, joka omasta mielestäni ei hirveästi eroa ylikypsästä Chardonnaysta – viinit ovat siis teknisesti hyviä, mutta niistä silloin katoaa paljon rypäleen ominaisesta viehätyksestä.

Gnarly Head -viinitalo on saanut nimensä vanhoista, paksuista ja ryhmyisistä, päältätypisetyistä Zinfandel-köynnöksistä, jotka viinitalon perustajat löysivät Lodista, Kaliforniasta. Vaikka tämä nykyisin DFV Wines -yhtiön alaisuudessa toimiva viinitalo on profiloitunut tuottamaan vanhojen köynnösten viinejä Lodista, on ymmärtääkseni tämä Viognier tuotettu aivan tavallisten köynnösten hedelmistä ympäri Kaliforniaa. En toki mene asiasta takuuseen, koska tietoa on vaikeata saada – yhtiön nettisivuilta ei viiniä edes löydy, eikä Yhdysvaltain suurlähetystössä jaetusta prujusta juurikaan saa tarkkaa tietoa. Rypäleet ovat kerätty "valtaosin Lodin alueelta", mutta sen tarkempia tietoja ei jaeta.

Aamun varhaisina tunteina kerätyistä rypäleistä valmistettu mehu käytettiin valikoiduilla hiivakannoilla ja kypsytettiin terästankeissa.

Viinillä on vaalea, tasaisen vihertävänkellervä ja melko vaatimaton väri.

Tuoksu on makeassa hedelmäisyydessään suorastaan paksu: runsas hedelmäisyys tuo paljon Viognierille tyypillisiä, persikkaisia, aprikoosisia ja kevyen litsiluumuisia vivahteita, mutta vain hyvin hennosti kukkaisuutta. Kokonaisuus on runsaudessaan ja kypsässä makeudessaan jopa kevyen tutti frutti -karkkimainen.

Kielellä viini paljastuu raskaaksi, makeahkoksi ja jopa ylikypsän oloiseksi. Fläsän oloisesta suutuntumasta löytyy makeata trooppista hedelmää, nallekarkkisuutta, päärynää ja hennosti bitteristä mausteisuutta. Kokonaisuus on moniulotteinen ja lajityypillisesti Viognier, vaikkei mitenkään erityisen korostetusti sellainen, mutta korkeintaan keskihapokas ja suorastaan heikkorunkoinen. Öljyistä suutuntumaa raikastaa kevyesti nipistelevä, hennon hiilihappoinen fiilis.

Viinistä jää lopuksi varsin pitkään jatkuva, runsas ja aromaattinen jälkimaku, jossa tuntuu paljon kypsää hedelmää, erityisesti hunajamelonia ja kevyttä päärynäisyyttä, mutta myös kevyen karvasta mausteisuutta ja aavistus savuisuutta.

Viinistä tuntuu löytyvän enemmän Viognierin ominaispiirteitä kuin monista muista uuden maailman Viogniereista, mutta viini ei silti onnistu herättämään suuria tunteita. Kokonaisuus on turhankin raskaanpuoleinen, eikä se ole läheskään niin hurmaavan kukkea ja aromaattinen kuin hyvä Viognier voi olla, vaan enemmänkin turhan kosiskeleva ja häiritsevästi makean ylikypsän oloinen hedelmäpommi. Loppupeleissä varsin perustapaus ilman sen suurempaa charmia.

Näin mehevä ja kypsänmakea viini on parhaimmillaan melkein suoraan jääkaapista – tällöin viinin ryöppyävä, makea hedelmäisyys ei hallitse makua liikaa ja hapokkuus korostuu enemmän, tuoden balanssia turhankin raskaaseen suutuntumaan. Viini vaikuttaa olevan tehty ennemmin sellaisenaan kesäkuumalla siemailuun kuin vakavasti ruoan kanssa naitettavaksi esitykseksi, mutta eiköhän tulisempien aasialaisruokien tai kevyempien burgereiden (kala- tai kasvis-) kanssa viini myös menettele.

Lyhyesti: Ylikypsä, raskastekoinen ja paikoitellen jopa hedelmäkarkkinen Viognier, josta kyllä löytyy Viognierille tyypillisiä, kukkeita ja mausteisia piirteitä, mutta jotka jäävät varsin hallitsevan ja kypsänmakean trooppisen hedelmän jalkoihin.

Arvio: Keskinkertainen – melko yhdentekevä hedelmäpommi, joka asettuu jonnekin uuden maailman ja Rhônen Viognierien välimaastoon: viinissä ei ole uuden maailman Viognierien raikkautta, muttei myöskään Rhônen Viognierien hurmaavaa persoonallisuutta. Viini ei ole varsinaisesti huono, muttei oikein saa allekirjoittanutta myöskään innostumaan. Hedelmäpommien ystäville. Suomen hintatasossa en maksaisi yli kymppiä.

Hinnan (11,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

24.10.13

Fog Head Reserve Monterey Chardonnay 2011

Fog Head Highland Series Reserve Monterey Chardonnay 2011
  • Valmistaja: Delicato Family Vineyards
  • Tyyppi: Valkoviini, AVA Monterey
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, Central Coast, Monterey
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: n. 11,00e (Elokuu 2013, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Yhdysvaltain suurlähetystössä järjestetyssä viinitapahtumassa siirryimme Erathin Pinot Gris'n jälkeen viinialueiden näkökulmasta pohjoisemmalta Itärannikolta pätkän verran etelämpään, Kalifornian Montereyhyn.

Delicato Family Vineyards -yhtymään kuuluva Fog Head on tuttu Alkon hyllyiltä löytyvästä Pinot Noirista, mutta ei-niin-yllätävästi tämä viinitalo valmistaa muitakin viinejä. Nyt testattavana oli talon Highland Series -sarjan Reserve Chardonnay. Viiniin käytetyt rypäleet ovat korjattu varhain, jotta niiden hapokkuus pysyisi riittävän korkealla. Viini käytettiin terästankeissa, minkä jälkeen osa viinistä kypsytettiin 4-6 kuukauden ajan ranskalaisessa tammessa (erikoinen ja varsin positiivinen yllätys, sillä valtaosa jenkkiviineistä taitaa kypsyä loogisesti jenkkitammessa.) Lopuksi viini on suodatettu ennen pullotusta. Koska viiniä ei Suomesta saa, tarkastin viinin keskimääräisen hinnan wine-searcherista; todellisuudessa Suomen hinta lienee hieman korkeampi, sillä valtaosa wine-searcherin liikkeistä oli yhdysvaltalaisia kauppoja, joissa jenkkiviinit ovat loogisesti halvempia.

Bongasin netistä myös vanhemman vuosikerran (2009) datan, joiden mukaan viini on ollut vain 93% Chardonnay ja kypsytetty ranskalaisessa ja amerikkalaisessa tammessa täysin. Vaikuttaa siltä, että tuoreemmalla vuosikerralla ollaan menty parempaan suuntaan!

Lasissa nököttävä keskisyvä, melko kellervä ja hillityn vihertävä viini morjenstaa nuuskijaa runsaalla, hyvin savuisella, kevyen popcornisen tammisella ja jopa melko tunkkaisella tuoksullaan. Melko kevyeksi jäävästä hedelmäpuolesta löytyy hillitysti omenaa ja hento vivahde trooppisempaa meininkiä, muuten tammi jyrää ja jytisee. Ei anna siis mitenkään erityisen lupaavaa kuvaa tulevasta.

Makupuoli kuitenkin onnistuu yllättämään! Kuiva, intensiivinen ja kermainen maku on ilahduttavan kevyesti mausteisen tamminen ja hedelmälle on paljon enemmän tilaa kuin tuoksussa. Täyteläisen suutuntuman keskeltä voi erottaa tuoretta mutta jo mukavan mehukasta omenaa, hentoa persikkaa ja hillittyä sitrushedelmää, joille suorastaan yllättävästi esillä oleva hapokkuus antaa mukavasti lisää intensiteettiä.

Lopuksi viinistä jää hennon viheromenaisen kirpeä, kevyen puisevan, mausteisen ja jopa kevyesti karvaan tamminen ja hillityn voinen jälkimaku, joka jättää kielelle mukavan pitkän ja tasaisen jälkivaikutelman.

Fog Headin Chardonnay yllätti varsin positiivisesti! Vaikka tuoksun kohdalla ehdinkin jo ajatella "eih...", onnistui makupuoli tekemään varsinaisen täyskäännöksen tyylissä ja kokonaisuus oli paikoitellen jopa burgundilaisen tasapainoinen – tietyllä, hedelmävetoisella ja mutkattomalla jenkkiläisellä twistillä. Viini ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen, mutta loppupeleissä yllättävänkin tasapainoinen ja miellyttävä ruokaviini, jossa selkeästi on haettu enemmän balanssia ja kykyä pelata purtavan kanssa kuin massaa ja blockbuster-tason vaikutuskerrointa. Mukavan hillitty ja maukas paketti, jolla on selkeästi parempi maku kuin tuoksu. Voinee vielä kehittyä hyvin muutamia vuosia, muttei tunnu millään tavalla sitä kerjäävän.

Lyhyesti: Tukevan tammisen tuoksun alta paljastuu varsin tasapainoinen ja raikkaan hapokas Chardonnay, johon on saatu amerikkalaisittain ilahduttavan kiitettävä balanssi freesin hedelmän ja mukavan hillityn tammisuuden välille.

Arvio: Hyvä – uuden maailman esitykseksi varsin hyvällä maulla tehty Chardonnay: vaikka tammea on, se ei tunnu olevan itseisarvo tai pääosan esittäjä, vaan enemmän kokonaisuuteen lisää mielenkiintoa ja syvyyttä tuova elementti. Nykyhinnallaan arvioisin viinin olevan varsin kelpo ostos ja hintansa väärti vielä 14-15 euron tuntumassa.

Hinnan (n. 11e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

23.10.13

Erath Oregon Pinot Gris 2012

Erath Oregon Pinot Gris 2012
  • Valmistaja: Erath
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Oregon
  • Rypäleet: Pinot Gris (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Elokuu 2013)
  • Hinta poistumishetkellä: 15,20e (Kesä 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Yhdysvaltain suurlähetystössä järjestetty, Jenkkien länsirannikon viinejä esittelevä tilaisuus aloitettiin loogisesti valkoviineillä. Ensimmäisenä vuorossa oli tovi sitten Alkosta poistunut Erathin Pinot Gris.

Erathin viinitalon historia alkaa 1960-luvun puolesta välistä, jolloin Dick Erath valmisti autotallissaan ensimmäiset viininsä. 1960-luvun lopulla hän osti 1,5 hehtaarin viinitarhan, jolle hän istutti 23 erilaista rypälelajiketta – niistä Pinot Noir paljastui selkeästi parhaiten tarhalla kasvavaksi lajikkeeksi. Vuonna 1976 perustettiin varsinainen Erathin viinitalo, toiminnan kasvettua melko suurimittaiseksi. Sittemmin Erath on profiloitunut erityisesti korkealaatuisten Pinot Noirien valmistajana, mutta myös valkoisia Pinot Blanc ja Gris -lajikkeita on istutettu tarhoille.

Sen kummempia tietoja en saanut tästä Pinot Gris'tä ongittua, kuin että se on teräksessä käytetty ja kypsytetty, eikä se ole käynyt läpi malolaktista käymistä.

Väriltään viini on varsin hailakka ja kevyesti vihertävä.

Tuoksu on varsin miellyttävä, moniulotteinen ja aromaattinen: kypsänmakeaa omenaa, hunajamelonia, makeaa sitruksisuutta, kevyttä mausteisuutta ja savua.

Lähes kuiva maku on runsas ja melko täyteläinen, mutta samalla kohtalaisen hapokas ja mukavan ryhdikäs. Pirteästä makumaailmasta löytyy kypsää omenaa, sitruksisuutta ja persikkaa. Tasaisessa kokonaisuudessa hedelmä ja rakenne ovat varsin hyvin tasapainossa, tosin pientä alkoholin (13,5%) tuomaa lämpöä erottuu kokonaisuudesta – ei kuitenkaan mitenkään häiritsevästi.

Raikkaan hapokas jälkimaku on Pinot Gris'ksi varsin pirteä ja rapsakka. Kielelle jää keskipitkä, viheromenainen, sitruksinen ja kevyen kukkea jälkivaikutelma.

Erathin Pinot Gris on sekä varsin tyylipuhdas että korkeatasoinen uuden maailman Pinot Gris: kaukana ollaan yksiulotteisista ja neutraaliaromisista Pinot Grigio -viineistä, mutta selvästikään ei olla myöskään tavoiteltu Alsacen hunajaisia, meheviä ja raskastekoisiakin Pinot Gris -viinejä. Viinistä löytyy varsin ilahduttava määrä hapokkuutta suhteessa sen täyteläisenpuoleiseen suutuntumaan (kiitos, MLF), mutta myös mukavasti runsasta hedelmää, josta löytyy niin sitruksia ja omenia kuin kypsempiä ja aromaatisempia trooppisten hedelmien vivahteita.

Erathin sivut kertovat viinitalon tavoittelevan tällä viinillään helposti lähestyttävää, ruokien kanssa monipuolisesti pelaavaa ja erityisesti Oregonien viileille osille tyypillistä valkoviiniä. Vaikea sanoa tuosta alkuperästä – monet uuden maailman Pinot Gris't ovat mielestäni usein keskenään varsin samanlaisia – mutta viini muuten tässä varsin hyvintehdyssä viinissä ollaan onnistuttu tavoitteissa varsin mainiosti!

Lyhyesti: Varsin tasapainoinen ja tasokas uuden maailman Pinot Gris, josta löytyy reilusti hedelmäisyyttä, mutta ei hapokkuuden ja ryhdin kustannuksella. Todella maukas ja monikäyttöinen arkivalkkari.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin monipuolinen ja -ulotteinen valkoviini, josta löytyy sopivasti, muttei liiallisesti niin hedelmää kuin rakennetta.

Hinnan (15,20e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

22.10.13

Brewdog Lichtenstein APA

Brewdog Lichtenstein American Pale Ale
  • Valmistaja: Brewdog
  • Tyyppi: Olut, American Pale Ale
  • Maa: Skotlanti
  • Alue: Aberdeenshire, Ellon
  • Humala: Cascade, Centennial
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 9,20e (Elokuu 2013, William K., Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Ennen Philip Glassin elokuista pianoresitaalia löytyi juuri sopiva, baarinmentävä aukko aikatauluistani. Istahdin siis Tennispalatsin kyljestä löytyvään oluttupaan ja pienen pähkäilyn jälkeen valitsin Brewdogin rajattuna panona valmistetun ruis-APA:n.

Olutpullon etiketti sekä internet paljastavat oluen olevan Tate Modern -museon Brewdogilta tilaustyönä pyydetty olut. Olut tilattiin museon pop-taiteilija Roy Lichtenstein – A Retrospective -näyttelyä varten. Yhdysvaltalainen Lichtenstein on kuuluisa voimakkaasti sarjakuvien tyylistä ammentavista maalauksistaan, joten Brewdog päätti tehdä taiteilijaa kunnioittaakseen voimakkaan ja amerikkalaisuutta uhkuvan oluen.

Lichtenstein APA (joka tunnetaan Lichtensteinin työllä varustetun etikettinsä puolesta myös nimellä "Torpedo... Los!") on rukiista valmistettu, jenkkihumaloilla humaloitu amerikan tyylin pale ale.

Tiskiltä poimin mukaan samean ja väriltään kohtalaisen tumman kuparisen oluen, jonka yllä nököttää hetken pari kevyt ja tiivis beige vaahto.

Tuoksu on kevyen rukiisen mausteinen, voimakkaan sitruksinen, jopa greippinen tai sitruunainen, aromaattisen ja kukkean humalainen, hennon multainen ja kaikin puolin raikas.

Maku on tuoksun tavoin freesi ja tasapainoinen. Hyvin kuiva maku tarjoaa kevyttä sitruksisuutta, hieman trooppisempaa, kevyen persikkaista hedelmää, kohtalaisen tuntuvaa mausteisuutta, mukavan tuntuvasti jenkkihumalien katkeron puraisua ja vain aavistuksen taustalle jättäytyvää, paahtunutta ruismallasta. Kokonaisuutta sävyttää melko maltillinen ja tasainen hiilihapokkuus.

Jälkimaku on keskipitkä, raikas, miellyttävän katkeroinen, tasainen ja melko voimakkaaseen ja mausteiseen keskimakuun nähden kevyehkö.

Yleisesti Lichtenstein on varsin kelvollinen APA, vaikkei nyt kovinkaan pale olekaan. Baarissa oluen hinta on kova, mutta Brewdogien oluet tuppaavat S-ryhmän oluthuoneissa olemaan tyyriitä – lisäksi kyseessä on kertaluontoinen, rajoitetun painoksen erä. Kovasta hinnasta huolimatta oluessa on maku ja balanssi kohdallaan. Vaikkei olut ole mitenkään kovinkaan kummoinen millään osa-alueella, on se kuitenkin sen tason esitys, että toivoisin Brewdogin tosissaan harkitsevan tällaisen jenkkihumaloidun ruis-APA:n ottamista pysyvämpään valikoimaan. Pienellä viilauksella jos panimo saisi hieman enemmän potkua hieman vaatimattomaksi jäävään jälkimakuun sekä enemmän rukiin omaa persoonaa – sekä toki kohtuullisempaa hintalappua – niin olisi tässä ehdottomasti panimon peruslinjaston kärkeä!

Lyhyesti: Roy Lichtenstein -näyttelyn kunniaksi pantu, ehdottoman hörppimiskelpoinen, helppo, tasapainoinen ja raikas ruis-APA. Olut ei millään lailla yritä olla machomaisen massiivinen, vaan enemmän kepeä, luonteikas ja tasapainoinen.

Arvio: Hyvä – tyylillisesti Lichtenstein APA on melko lähellä kaikin puolin mainiota 5 a.m. Saintia, kuitenkin selkeästi omilla, kuivemmilla ja vähemmän maltaisilla luonteenpiirteillään varustettuna. Vaikka kyseessä on rajattu erikoiserä, en sanoisi olutta hintansa väärtiksi ostokseksi William K:n kovemmanpuoleisilla baarihinnoilla; muuten olut on kyllä kaikin puolin nappikamaa.

Hinnan (9,20e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

21.10.13

Ca' de Medici Piazza San Prospero

Ca' de Medici Piazza San Prospero Lambrusco Scuro
  • Valmistaja: Ca' de Medici
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Lambrusco Reggiano
  • Maa: Italia
  • Alue: Emilia-Romagna, Reggio Emilia
  • Rypäleet: Lambrusco Salamino, Lambrusco Montericco, Lambrusco Ancellotta
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,49e (Elokuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 10,45e (Helmikuu 2014, Alko)

Italian saappaanvarren pohjoisisissa sijaitsevasta Emilia-Romagnan maakunnasta tuleva Lambrusco tunnetaan yleisesti viinityylinä, joka on punertavaa, makeaa ja frizzante (kevyesti kuplivaa). Tätä tyyliä edustaa mm. melko pitkään Alkon hyllyillä nököttänyt Riuniten Lambrusco. Lambruscoa kuitenkin valmistetaan niin punaisena kuin valkoisenakin ja myös kuivina ja puolikuivina versioina. Loppukesästä Alkon valikoimiin saapuikin täällä pohjolassa harvemmin tavattu, kuivahko Lambrusco.

Viinin tuottanut Ca' de Medici aloitti toimintansa vuonna 1911 pienenä, perheomisteisena osteriana, eräänlaisena ravintolana, jossa tarjolla oli myös perheen valmistamaa geneeristä bulkkiviiniä. Viinin suosion kasvaessa perhe myös ravintolansa voidakseen ostaa varsinaisen viinitalon, jossa he pystyivät tuottavaan bulkkiviinin ohella myös itse pullottamaansa, parempitasoista viiniä. Viinitalo Medici Remigio e Figlin suosion kasvaessa alkoivat he tuoda markkinoille useampia erityylisiä ja -tasoisia viinejä pyrkien samalla ulkomaan markkinoille. Vuonna 1984 Ca' de Medici -nimeen vaihtanut yhtiö on edelleen, yli sadan vuoden toiminnan jälkeen, Medicin suvun omistuksessa.

Alkon valikoimiin saapunut Piazza San Prospero on ns. Lambrusco Scuro, "tumma Lambrusco" (eikä esimerkiksi hailakka, läpinäkyvän punainen). Viini on valmistettu kolmesta eri Lambrusco-lajikkeen rypäleestä (Lambruscon alalajeja on siis tunnistettu yli 60 erilaista) ja sen on annettu kypsyä verrattain kauan Lambruscoksi: aluksi viini on käynyt 40-45 vuorokauden ajan, minkä jälkeen sen on annettu kypsyä matalassa lämpötilassa, paineistetuisa terästankeissa peräti kahden vuoden ajan – paineistetussa siksi, ettei viinin luonnollinen hiilihappoisuus katoaisi kypsytyksen myötä.

Lasiin kaadettaessa viinin ylle nousee sinipunainen, hetkessä katoava vaahto, jonka alta paljastuu todella tiiviin, läpinäkymättömän purppurainen ja kevyesti pirskahteleva punaviini.

Viinin tuoksu (ja viini muutenkin) on varsin erikoinen, sillä se tuntui kehittyvän todella paljon illan aikana. Aluksi tuoksu oli korkkaamisen jälkeen voimakas ja kypsän mustaherukkainen ja mustikkajogurttinen, sitten makeampi vadelmaisuus saapui framille. Tämän jälkeen viini pisti todella mystisen vaihteen silmään, sillä tuoksusta tuli todella multainen, kevyen pähkinäinen ja funkahtavan eläimellinen (hieman muistuttaen märkää koiraa ja siksi jopa aavistuksen korkkivikaisen oloinen). Lopuksi, vajaan parin tunnin jälkeen, tuoksu oli asettunut kevyen mustikkahilloiseksi ja hillityn nahkaisen maalaiseksi.

Maku on hillitystä jäännössokeristaan (11 g/l) huolimatta melko kuiva ja jopa kirpeä: kielellä pyörii raakoja puolukoita, tuoretta punaviinimarjaa, karpaloa ja kevyttä vegetaalista yrttisyyttä. Yleisilme on karvas, hillityn tanniininen ja kevyesti kielellä pirskahteleva. Viinin tuntuva hapokkuus, pirskahtelevuus ja kevyt tanniinisuus tekevät kokonaisuudesta todella ryhdikkään, freesin ja  yllättävänkin intensiivisen, jopa tiukan. Lämmetessään makeus rupeaa tuntumaan enemmän ja balanssi löytyy paremmin: rakenne antaa aavistuksen myötä tiukkuudelle, jäännössokeri tuntuu selvemmin ja aromimaailmaan tulee kypsempää mustikkaa sekä aavistus Beaujolais Nouveaut mieleen tuovaa jugurttisuutta.

Pitkähkö jälkimaku on puolukkaisen kirpeä, kevyen mausteinen, yrttinen ja makean metsämarjainen, lisäksi tanniinisuus tuntuu jälkeenpäin kevyesti ikenissä. Viinistä jää makean marjainen, vaahtoinen ja kevyesti karhea jälkivaikutelma.

Kokonaisuus on ilahduttavan ryhdikäs, napakka ja poikkeuksellisen moniulotteinen verrattuna yleisesti todella simppeleihin ja makean marjahilloisiin Lambruscoihin. Viini oli omaan makuuni kaikessa tiukkuudessaan ja erikoisuudessaan varsin miellyttävä ja vakuuttava, mutta muita seurueen jäseniä viinin ilmaisu ei onnistunut vakuuttamaan samalla lailla – taisi kokonaisuus olla turhankin erikoinen.

Lähinnä sellaisenaan seurusteluviininä nautittuna viini oli yleisesti turhankin tiukkarakenteinen, vaikkakin viini oli kevyesti lämmenneenä ja avautuneena huomattavasti parempi ja tasapainoisempi esitys. Voin kuvitella, että näin hapokas ja ryhdikäs viini pärjäisi paremmin esimerkiksi erilaisten tomaattisten tai täytettyjen pastojen (esim. tortellini tai lasagne) tai prosciutto-pohjaisten ruokien, jotka voisivat hioa viinin runsaimpia särmiä, kyljessä.

Lyhyesti: Kuivahko, kevyesti pirskahteleva ja suorastaan yllättävän tiukkarakenteinen Lambrusco. Tämä kirpeän puolukkainen, tuntuvan hapokas ja hennon tanniininen viini on, toisin kuin monet makeammat Lambruscot, paremmin kotonaan ruokapöydässä.

Arvio: Tyylikäs – Lambruscoksi. Yleisesti voi olla hieman vaikea mieltää huolettomina ja hupsuina pidettyjä pirskahtelevia viinejä kovinkaan tyylikkäiksi, mutta tämä Lambrusco on yllättävän vakavahenkinen ja tasapainoinen esitys.

Hinnan (10,45e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Brancott Estate South Island Pinot Noir 2012

Brancott Estate South Island Pinot Noir 2012
  • Valmistaja: Montana Wines / Brancott Estate
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Uusi-Seelanti
  • Alue: South Island
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 11,48e (Elokuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 12,48e (Helmikuu 2014, Alko)

Tämän viinin edellisestä testaamiskerrasta on kulunut reilusti aikaa. Viimeksi se on tainnut tulla vastaan vajaa kolme vuotta sitten, vuosikerralla 2008 – silloin, kun Montana Wines oli juuri vaihtamassa nimeään Brancott Estateksi ja pullon kyljessä komeili yhtiön molemmat nimet.

Montanan viinitarha on perustettu uusseelantilaiseksi viinitaloksi verrattain aikaisin, jo vuonna 1934, ja tarhan ensimmäiset viinit myytiin 1940-luvulla. Varsinainen Montana Wines -yhtiö perustettiin 1960-luvun alussa ja yhtiö tuli tunnetuksi Sauvignon Blanceistaan, joita yhtiö oli istuttanut Marlborough'hun 1970-luvun puolessavälissä – aikana, jolloin Uuden-Seelannin Eteläsaarta pidettiin yleisesti liian viileänä viininviljelyyn. Ensimmäiset vuosikerralliset Sauvignon Blancinsa talo myi vuonna 1979 ja Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc -villitys räjähti käyntiin hyvin pian tämän jälkeen, heti 1980-luvun alussa. 2000-luvulla yhtiö uudelleennimesi itsensä Brancott Estateksi sen viinitarhan (Brancott Vineyard) kunniaksi, johon yhtiö istutti ensimmäiset Sauvignon Blancinsa vuonna 1975. Sauvignon Blanciensa lisäksi yhtiö viljelee myös valkoisia Sauvignon Gris'tä, Chardonnayta ja Pinot Gris'tä sekä punaisia Merlot'ta, Cabernet Sauvignonia ja nyt arvioitavaa Pinot Noiria.

Väriltään viini on tyypillinen Pinot Noir: läpinäkyvän hailakanpunainen.

Tuoksu tarjoilee niin ikään Pinot Noirin perusominaisuuksia: orvokkia, tuoretta punaherukkaa, mausteisuutta ja kevyttä savuisuutta.

Kepeä ja raikas maku tarjoilee kypsää kirsikkaisuutta, karpaloa ja miellyttävästi luonnetta tuovaa mausteisuutta. Uusseelantilaiseksi Pinot'ksi viini on ilahduttavan hapokas, jopa aavistuksen puolukkainen, ja kaikin puolin ryhdikäs. Aromikasta kokonaisuutta ryhdittää happojen ohella viinin kevyehkö tanniininen selkäranka.

Keskimaun liukuessa jälkimakuun jää kielle varsin rapsakka, hapokkaan marjainen, pirteä, mausteinen ja kevyen savuinen, melko pitkänä jatkuva jälkimaku.

Kyllä Brancottin Pinot on edelleen yksi parhaista uuden maailman arki-Pinot Noireista monopolimme valikoimissa. Viinin hinta on kyllä melko törkeästi kiivennyt vuodessa parissa kympistä peräti kahteentoista euroon, joten mistään huippuostoksesta ei enää ole kyse, mutta on viini edelleen ihan hintansa arvoinen.

Koska viini on varsin kevyt ja napakan hapokas, on se varsin mainio ja luotettava valinta kevyemmille kokkailuille. Kevyesti viilennettynä viini on varsin oivallinen kumppani mm. erilaisille kasvis- ja linturuoille tai miedosti maustetuille porsaanleikkeille. Voin myös kuvitella viinin pelaavan mainiosti vaikka uunilohen kanssa, jos kalalle haluaa punaista pistää.

Lyhyesti: Kepeä, raikkaan hapokas, paikoitellen kypsän marjainen ja paikoitellen puolukkaisen kirpeä Uuden-Seelannin Pinot Noir. Tasapainoinen kevyen pään arkipunaviini.

Arvio: Hyvä – simppeli, luotettava ja hyvin tehty perus-Pinot. Ei tarjoa yllätyksiä, mutta sen sijaan kaikkea sitä, mitä kevyt ruokaviini vaatii.

Hinnan (12,48e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

20.10.13

Väliaikatiedote #15: Blogin kuulumisia ja tulevaisuudensuunnitelmia

No niin, aika päästää taas meikäläinen ääneen viinien sijaan.

Jotkut ovat saattaneet huomata päivitystahtini viime aikoina hidastuneen. No, tuskin – olen kuitenkin tässä pyrkinyt pitämään kaikesta huolimatta semmoista tasaista yksi arvostelu per päivä -tahtia yllä. Ei tuolla vanhaan 45 - 60 päivitystä kuussa -tahtiin olla päästy, mutta joka tapauksessa saatu pidettyä momentumia täällä yllä.

Tahtini "hidastuminen" on nyt siis johtunut siitä, että olen kirjoittanut gradua viime kevättalvesta ja selkeästi suuremmalla intensiteetillä heinäkuun alusta. Nyt kuitenkin olen saanut työni siihen pisteeseen, että voin tallentaa gradu.docin (toivottavasti) vihoviimeisen kerran ja ryhtyä henkisesti valmistautumaan sen palautukseen ensi viikon alkupuolella.

Gradun vääntäminen on kuitenkin selvästi vaikuttanut kirjoitustahtiini blogin puolella. Sitä tuskin on siellä lukijan roolissa pystynyt havaitsemaan, mutta itselle asia on konkretisoitunut melko selvästi arvostelujen pinoutuessa lipastonlaatikoihin. Tällä hetkellä minulla siis on odottamassa julkaisua vajaa neljännestuhatta arvostelua viineistä ja muutamasta oluesta, joita on tullut elokuusta eteenpäin maisteltua. Joten nyt kun vapaa-aikaa yhtäkkiä jälleen löytyykin, pitänee ryhtyä urakalla tykittämään niitä blogiin – muussa tapauksessa saan tulevista tuttavuuksistani arviot tänne vasta ensi kesänä!

Suurin syy kerääntyneiden arvostelujen runsaalle määrälle on graduni lisäksi loppukesän ja syksyn aikana olleet viinitapahtumat: tässä on siis gradun kirjoittelun ohella tultu kierrettyä maistelemassa mm. jenkkiviinejä Yhdysvaltain suurlähetystössä, Mikä Viinin tarjontaa Wanhalla ylioppilastalolla, ranskalaisten pientuottajien pullotteita Ranskan suurlähetystössä, viinejä Itävallasta ravintola Sipulissa sekä maahantuojien valikoimaa erilaisissa pikkutilaisuuksissa. Erityisesti Itävallan ja Ranskan viinejä esitelleet tapahtumat olivat yksiselitteisen mainioita ja tasoltaan todella monipuolisia ja korkealaatuisia! Kannattaa siis valmistautua lukemaan paljon kyseisten maiden viinejä koskevia arvioita tulevaisuudessa.

Sitten lopuksi tässä valmistumisen häämöttäessä mietityttää että mikä meikäläisestä sitten tulee isona. Saan nyt Helsingin yliopistolta kieltenopettajan paperit, mutta tällä hetkellä fiilikset ovat sellaiset, että mieluiten kokeilisin elämää viinialalla. Opettamaan ehtii myöhemminkin. Pitänee tässä gradun hyväksymistä ja virallisia papereita odotellessa ruveta suunnittelemaan miten sitä onnistuisi tunkemaan itsensä Suomen piskuiseen viiniskeneen...

Senhor d'Adraga Tinto 2007

Senhor d'Adraga Tinto 2007
  • Valmistaja: Casal Sta. Maria
  • Tyyppi: Punaviini, VR Lisboa
  • Maa: Portugali
  • Alue: Lisboa, Sintra, Colares
  • Rypäleet: Touriga Nacional, Alicante Bouschet, Cabernet Sauvignon, Syrah, Touriga Franca,
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 4,00e (Toukokuu 2013, Viniportugalin viinimessut, Lissabon)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Olen tainnut selittää melko moneen otteeseen blogissani Viniportugalin viinimessuista, joissa pyörähdimme käydessämme viime toukokuussa Lissabonissa. Paikkaan tosiaan pääsi maksamalla viiden euron sisäänpääsymaksun ja tämän jälkeen kaikki tarjolla oleva oli ilmaista ja kaikkia tarjolla olevia tuotteita sai myös ostaa paikan päältä. Ja toisin kuin suomalaisen alkoholikulttuurin ehdollistamat aivoni odottivat, ei viinimessuista syntynytkään yhteiskuntarakenteen romahduttavaa, päihtynyttä kaaosta! Ihmiset vain maistelivat ilmaista viiniä kaikessa rauhassa ja juttelivat niitä näitä viinintuottajien kanssa.

Noh, messujen tullessa päätökseen totesimme, että paikan päältä olisi mukavaa tuoda jokin muukin tuliainen kuin Malo Tojon Moscatel. Siirryimme Lisboalaistuottaja Casal de Santa Marian pöytään heidän valmistautuessa pakkaamaan tavaroitaan ja he aloittivat tilanteen kyselemällä haluaisimmeko ostaa jotain mukaamme. No mikäpä siinä, maistelimme parit talon viinit ja päädyimme ihastuttavaan, kevyesti kehittyneeseen ja hennon nahkaiseen Senhor d'Adragaan, joka lähti mukaan sopuisaan neljän euron hintaan.

Yllätyksenä tuli se, että kyseinen viini maksaa pelkästään Portugalissa normaalisti n. 9-12 euroa, eli Suomessa vastaava hinta olisi jo n. kahden kympin tuntumassa. Varsin kelpo ostos, siis!

Vuonna 1906 perustettu Casal de Santa Maria sijaitsee Sintran alueella, josta olimme juuri tulleet aikaisemmin samana päivänä suoraan messuille. Tämä upea, suuren kansallispuiston hallitsema alue sijaitsee suoraan Lissabonin kaupungista länteen aivan Atlantin rannalla, minkä lisäksi se on koko Euroopan läntisin viinialue – samalla myös Casal de Santa Maria on koko Euroopan läntisin viinitalo. Viinitalon Casal de Santa Maria -perustasoa parempaa sarjaa edustava punainen Senhor d'Adraga -viini on sekoite useita paikallisia lajikkeita sekä kansainvälisiä Syrah'ta ja Cabernet Sauvignonia.

Viinin tasaisen tumman kirsikanpunainen väri on hieman läpinäkyvä ja reunoilta selkeästi haaleampi.

Muhkeahko tuoksu on tumman hedelmäinen: makeata luumuisuutta ja murskattua karhunvatukkaa komppaavat hillitty kukkaisuus sekä suklaiset ja kevyen toffeiset tammen aromit. Kokonaisuus on kuitenkin varsin hedelmävetoinen ja tammi pysyy hyvin taustalla, joskin tuoksusta ei löydy sitä ihastuttavaa nahkaisuutta ja maalaisuutta, joka onnistui hurmaamaan viinimessuilla. Vajaa kolme tuntia hengiteltyään tuoksu on muuttunut selkeästi tammisemmaksi ja yllättäen jopa verrattain kevyehkö (piirun vajaa 13%) alkoholikin häivähtelee esiin tuoksun keskeltä apteekkieetterisyytenä.

Kuivahko ja melko napakka maku tarjoaa kypsiä, tummia marjoja, kevyttä maamaisuutta, paahteista ja mokkasuklaista tammea sekä hentoa savuisuutta. Kokonaisuus on melko täyteläinen ja portugalilaisille viineille tyypillisesti tiivisluonteinen, sekä sopivan konsentroitunut olematta mitenkään liiallinen. Seasta löytyy ryhtiä tuovaa ja jopa kevyen puolukkaista hapokkuutta, mutta viinin kotimaahan ja käytettyihin rypälelajikkeisiin nähden tanniinit ovat melko hillityt ja vaatimattomat. Yleisilme on varsin tasapainoinen ja tasaisen miellyttävä, joskin loppupeleissä myös hieman tasapaksu ja yllätyksetön. Ilmaisultaan viini sijoittuu tyylikkäästi kepeämpien ja tuhdimpien portugalilaispunaviinien välimaastoon.

Jälkimaku on runsaan marjainen, seassa tuntuu myös aavistus hapokkaampaa, karpaloista ja punaherukkaista punamarjaisuutta. Viinistä tuntuu löytyvän niin kypsempää kuin varsin tuoretta ja freesiä ainesta. Hillitynpuoleiset tanniinit kuivattavat ikeniä kevyesti, mutteivät varsinaisesti pääse kiristämään.

Monien mehukkaiden, ylikonsentroituneiden ja uutta maailmaa henkivien Lisboan hillopommien seassa Senhor d'Adraga on ihastuttavan tasapainoinen, kuiva ja perushyvä VR Lisboa. Viini oli selkeästi arkisempi ja vähemmän kehittyneen oloinen kuin messuilla esitelty kappale, mutta tästä huolimatta se hoiti roolinsa moitteetta kotikutoisen pizza margheritan kumppanina. Viinillä on kaiken kaikkiaan hyvä balanssi mutta vain vähän yllätyksiä hihassaan. Naurettavan edullisella hinnallaan hinta-laatusuhteesta ei voi sanoa moitteen sanaa, mutta yli kympillä viini olisi ollut Portugalin hintatasoon nähden jo turhankin kovan hintainen.

Lyhyesti: Lisboan punaviiniksi yllättävänkin freesi, marjainen ja ryhdikäs esitys: Atlantin viilentävä vaikutus selvästi näkyy. Kohtalaisesta iästään huolimatta viini ei ole mitenkään erityisen kehittyneen oloinen, joten sitä voi halutessaan säilytellä vielä muutamia vuosia huoletta. Viini ei kuitenkaan tarjoa suuria yllätyksiä, vaan on tyyliltään perusvarma arkiviini.

Arvio: Miellyttävä – kaikin puolin tasapainoinen, miellyttävän marjainen ja freesi portugalilaispunaviini. Tällä kertaa viinissä oli enemmän tammea ja vähemmän luonnetta mitä muistin, mutta silti neljän euron ostokseksi ei nokan koputtamista löydy!

Hinnan (4,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

19.10.13

Villa Maria Reserve Wairau Sauvignon Blanc 2012

Villa Maria Reserve Wairau Valley Sauvignon Blanc 2012
  • Valmistaja: Villa Maria
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Uusi-Seelanti
  • Alue: Marlborough
  • Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,98e (Elokuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 20,30e (Tammikuu 2014, Alko)

Tämä Villa Marian Sauvignon Blanc jätti kyllä melko voimakkaan muistijäljen kun se tuli testattua Alkon valikoimiin saavuttuaan – vastaani ei nimittäin ollut koskaan aikaisemmin tullut yhtä överiaromaattista ja ylilyötyä tykittely-Sauvignon Blancia. Siksi tuoreimman vuosikerran testaaminen on paikallaan – pitäähän sitä tietää onko viini edelleen tyyliltään samanlainen.

Villa Marian viinitalo on yksi Uuden-Seelannin kuuluisimpia ja arvostetuimpia (ellei peräti arvostetuin) viinitalo, minkä lisäksi se on ollut koko Uuden-Seelannin palkituin viinitalo viimeisen 30 vuoden ajan. Vuonna 1961 George Fistonichin perustama Villa Maria on alusta asti pyrkinyt tuottamaan mahdollisimman korkealaatuisia, intensiivisiä ja luonteikkata viinejä. Tämä ei ole ollut viinitalon alkuaikoina mitenkään itsestään selvää, sillä Uuden-Seelannin viinintuotanto lähti kunnolla käyntiin vasta 1970- ja 80-lukujen taitteessa.

Villa Marian valikoimista löytyy pelkästään Sauvignon Blanceja 8 erilaista, neljässä eri laatuluokassa. Reserve-sarjan viinit tulevat eri Marlborough'n ala-alueilta ja edustavat toiseksi korkeinta laatuluokitusta korkeimmalla ovat talon yhden viinitarhan pullotteet. Tämä viini tulee Marlborough'n sydämessä sijaitsevan Wairaun laakson viinitarhoilta, joilla Villa Maria pyrkii pitämään satomäärät varsin alhaisina. Uuden-Seelannin Sauvignon Blanceille tyypillisesti viini on terästankeissa kypsytetty.

Viinillä on selvän vaaleanvihertävä väri.

Tuoksu on suorastaan ryöppyävän aromaattinen ja siinä tuntuu olevan sekaisin kaikkeaa vihreää: murskattuja mustaherukanlehtiä, tomaatinlehteä, säilykeparsaa, leikattua nurmea ja nokkosta. Seasta erottuu myös kypsempää passiota ja hentoa sitruunaisuutta. Tätä runsaammaksi ja selväpiirteisemmäksi Sauvignon Blancin tuoksu ei voi tulla, siitä olen melko varma.

Kuiva ja erittäin aromikas maku lunastaa tuoksun vaivatta. Kielellä pyörii hyvin paljon tuoksun aromeja, mutta mukana on myös yrttisyyttä, kypsiä karviaisia ja kevyttä mineraalisuutta. Todella intensiivisessä maussa viinin 3 g/l jäännössokeri ei erotu lainkaan, mutta 7,7 g/l hapokkuus sitäkin enemmän. Kokonaisuus on todella ryhdikäs, napakka ja siinä tuntuu olevan todella paljon kaikkea. Runsaudestaan ja intensiivisyydestään huolimatta viinin hapokkuus pitää kokonaisuuden varsin kepeänä ja tasapainoisena.

Lopuksi viini jättää kielelle mineraalisen, yrttisen ja hyvin aromaattisen jälkimaun. Kielelle jää pitkäksi aikaa vihreä mutta lempeä jälkivaikutelma.

Villa Marian Reserve Wairau SB on todella tyypillinen in-your-face-Sauvignon Blanc, mutta samalla uskomattoman rakenteikas ja tasapainoinen esitys – viinin hapokkuutta ja balanssia ei siis olla uhrattu äärimmäisen ilmaisuvoimaista aromimaailmaa tavoiteltaessa. Lopputuloksena on siis todella tasapainoinen viini, joka muistuttaa kaikessa intensiivisessä aromaattisuudessaan enemmän Sauvignon Blanc -tiivistettä kuin perinteistä valkoviiniä.

Voin kyllä kuvitella, ettei tällainen räiskyvän pompöösi superviini ole jokaisen makuun – näin ylilyövään viiniin on helppo kyllästyä jo toisen lasillisen kohdalla, vaikka tällaisista pitäisikin. Huonoa viiniä ei tästä kuitenkaan saa; rakenne on mitä mainioin, aromit mitä tyypillisimmät ja kaikki osa-alueet ovat balanssissa. Tyylikästä tästä ei saa mitenkään, mutta Sauvignon Blanc -faneille viini tarjoaa varmasti paljon, paljon enemmän kuin esimerkiksi mielestäni vallan yliarvostettu, saman vuosikerran ikoniviini Cloudy Bay.

Parhaimmillaan viini on pienellä seurueella jaettuna jonkin vuohenjuustoruoan kumppanina – tällöin viinin ääretöntä aromimaailmaa pääsee hyvin ihastelemaan ja se saa aromikkaasta ruoasta mainion vastinkappaleen, mutta viinin herukkatykittelyyn ei ehdi kyllästyä.

Ja siis kyllä, viini on vaihtuneesta vuosikerrastaan huolimatta edelleen yhtä huvittavan ylilyövä kuin muutama vuosi takaperin, jolloin se tuli ensi kertaa testattua.

Lyhyesti: Suorastaan käsittämättömän aromaattinen super-Sauvignon Blanc, jonka aromit ovat jo niin liiallisia, että ne muistuttavat enemmän Sauvignon Blanc -tiivistettä, kuin perinteistä valkoviiniä. Tästä liioittelevuudestaan huolimatta viini on kuitenkin varsin tasapainoinen, tasokas ja maukas esitys.

Arvio: Erinomainen – tämä viini on todennäköisesti Frankensteinin hirviöön verrattavissa oleva kauhistus, jos ei pidä Sauvignon Blancista, tai korkeintaan sen hillityn yrttisistä ja eleganteista ilmentymistä, mutta muille tämä viini voi olla silmät avaava kokemus siitä, mihin Sauvignon Blanc oikeasti taipuu.

Hinnan (20,30e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Nøgne Ø Global Pale Ale 2013

Nøgne Ø Global Pale Ale 2013
  • Valmistaja: Nøgne Ø
  • Tyyppi: Olut, India Pale Ale
  • Maa: Norja
  • Alue: Grimstad
  • Humala: Aurora, Cascade, Chinook, Citra, East Kent Goldings, Mandarina, Moteueka, Nelson Sauvin, Northern Brewer, Pacific Gem, Saaz, Simcoe, Stella
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 5,60e (Elokuu 2013, Stockmann)
  • Hinta nyt: –


Stockmannilla ostoksilla käydessäni silmiini osui vanhan kunnon Nöggiksen markettivahvuinen uutuus, joka tietenkin piti napata testiin siltä samalta istumalta. Nyt siis vuorossa järjestyksessään 10. Nøgne Ø -arvostelu!

Olut on saanut nimensä siitä, että panimo on käyttänyt varsin "globaalisti" erilaisia humalia antamaan oluelle makua ja katkeruutta – humalia löytyy siis Australiasta, Englannista, Jenkeistä, Saksasta, Sloveniasta, Tshekeistä ja Uudesta-seelannista. Tyylillisesti GPA on reilusti humaloitu vaalea ale, eli teoriassa IPA – Intia on vain vaihtunut maapalloon.

Oluella on utuinen, samean vaaleanruskea väri, jonka seasta voi jopa bongailla pieniä hiivapartikkeleita. Paksu, lähes valkoinen ja tiivis vaahto kohoaa kaadettaessa oluen päälle ja pikku hiljaa se laskeutuu reunoihin pitsiä jättäen vajaan sentin paksuiseksi matoksi.

Lasista kohoaa intensiivinen, humalavetoinen tuoksu, josta erottuu kuusenneulasia ja pihkaa, raikasta sitrusta, makean aromaattista koivunmahlaa, kevyesti trooppisia hedelmiä ja hennosti paahtunutta sekä kevyen karamellista mallasta.

Aluksi kieltä tervehtii kevyesti makeaan taittuva maltaisuus mutta sitten kukkea ja tiukka katkerohumalointi hyppää mukaan ja mausta tulee erittäin kuiva ja rapsakka. Hyvin vaatimattomasta, jopa latteasta hiilihappoisuudestaan huolimatta olut on hyvin raikas ja kesäinen, joskin myös selkeän katkeroinen: kepeän ja hennon makean hunajaiseen taittuvan maltaisen rungon rinnalla pihkainen, greippisen sitruksinen ja paikoitellen jopa karheaksi yltyvän kitkerä humalointi tuntuu turhankin massiiviselta ja täten hieman tasapainottomalta. Lämmetessään olut onneksi tasapainottuu hiukan muun aromimaailman avautuessa vastaamaan enemmän humaloinnin bitteriin.

Jälkimaku on pitkähkö ja moniulotteinen, joskin melko intensiivinen katkerohumalointi tuppaa lamaamaan kieltä ja aromihumalien hienovaraisen kukkeat, trooppisen hedelmäiset ja ruohoiset vivahteet tuntuvat jäämään turhankin paljon bitterin jalkoihin.

Vaikka luen itseni reippaasti humaloiduista oluista pitäväksi hop headiksi ja Nøgne Ø on ollut ehdottomasti suosikkipanimojani jo päälle puolen vuosikymmentä, on tämä Two Captainsin rinnalla jo toinen panimon pullote, jossa humalointi on jo hieman tasapainottoman puolella – tosin tällä kertaa kokonaisuus on Two Captainsia miellyttävämpi ja olut myös hieman lämmetessään saavuttaa paremmin tasapainoa. En kuitenkaan makupuolelta juurikaan onnistunut erottamaan humalien suurta kirjoa kielen tuntiessa vain lähinnä oluen 40 IBU:a. Voi kyllä olla, että en vain lukeudu oluen kohderyhmään, sillä omasta mielestäni todella runsaan humalan ei tulisi olla itseisarvo, vaan katkerohumaloinnin tulisi kulkea käsi kädessä oluen bodyn kanssa: mitä tuhdimpi katkerohumala, sitä runsaamman rungon olut vaatii – tässä oluessa kun maltainen selkäranka on hyvin vaatimaton, mutta katkerohumalointi taas siihen nähden turhankin runsas. Toisaalta, kuten Nöggiksen sivut kertovat: This is a hop driven beer. A beer where it is all about hops.

Plussaa kuitenkin on annettava siitä, että vihdoin maitokaupoistakin rupeaa saamaan rohkeammin humaloituja ja luonteikkaita craft-oluita, jotka eivät tunnu mitenkään laimeilta tai vaatimattomilta kepeisiin voltteihinsa nähden. Nyt GPA:n kohdalla ei missään vaiheessa tuntunut, että olut olisi ollut turhan vetinen tai vaatimaton alkoholinsa (4,5%) puolesta. Vielä kun mallasrunko ja katkerohumala keskustelisivat paremmin samalla aallonpituudella, olisi tässä kenties paras maitokauppaolut sieltä maagisen 4,7 til.-%:n rautaesiripun alta.

Lyhyesti: Kepeä ja raikas humalapommi, jossa IBU:t eivät ole mitenkään poikkeuksellisen runsaat, mutta silti turhan dominoivat oluen runkoon nähden. Vaikkei se tasapainoisin olut, on GPA silti varsin tasokas esitys, joka kannattaa nauttia hieman panimon 8°C:n suositustarjoilulämpötilaa lämpimämpänä.

Arvio: Miellyttävä – kun olut on sopivan lämmintä lasissa, on se varsin miellyttävä, tuntuvasti humaloitu ja kepeän raikas humalapommi. Ei mikään huippu, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen IPA maitokauppavolteilla.

Hinnan (5,60e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

18.10.13

Loimer Muskateller 2012

Loimer Muskateller 2012
  • Valmistaja: Weingut Loimer
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Niederösterreich
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Niederösterreich, Kamptal
  • Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,83e (Elokuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 14,83e (Lokakuu 2013, Alko)

Tämä arvio saattaa tulla hieman myöhässä, sillä kyseinen viini on jo siirtynyt Alkossa poistuviin tuotteisiin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Pulloja kuitenkin vielä löytyy usean Alkon hyllyiltä tässä kirjoitushetkellä.

Viinin tuottanut Loimer tuottaa viininsä luonnonmukaisesti ja Rudolf Steinerin biodynaamisten oppien mukaisesti. Viinitalon sivuilla todetaan varsin tyhjentävästi biodynaamisuudesta: While we may have undergone criticism for this, one thing is for sure: our wines have not. On the contrary! And that´s what truly matters in the end. Tottahan tämä – Loimer on jo aikaisemmin vakuuttanut varsin ihastuttavalla Grüner Veltlinerillään.

Koska Kamptal DAC -luokituksen alla saa viljellä vain Grüner Veltlineriä ja Rieslingiä, on viinitalon Muskateller luokiteltu Qualitätswein Niederösterreich -luokituksen alle. Viini tulee talon biodynaamisesti viljellyiltä tarhoilta, joiden köynnöksissä rypäleiden annettiin kypsyä peräti lokakuun puoleenväliin saakka. Viini käytettiin luonnonhiivoilla terästankissa ja sen annettiin kypsyä hiivasakan kanssa helmikuun lopulle.

Väriltään tämä Muskateller on tasaisen vaaleanvihreä.

Rypäleelle ominasen runsaan aromaattisesta tuoksusta löytyy kukkia ja päärynää, sekä kevyesti rypälemehua ja hunajaista simaisuutta.

Kuten kuivan Muscat'n kanssa yleisesti käy, on lähes makean aromaattisen tuoksun ja kuivan maun välillä huomattava ero, mutta tämän viinin tapauksessa niiden välillä ei tunnu minkäänlaista ristiriitaa (kuten esimerkiksi toisen mainion Muscat'n, (d.) de Blanesin Muscat'n kanssa), vaan maku jatkaa saumattomasti tuoksusta. Kuiva ja ilahduttavan mineraalinen maku tarjoilee kukkaisia, viheromenaisia, freesin sitruksisia ja sakan kanssa syntyneitä, hennon hiivaisia vivahteita. Viinin rakenne on hyvin eloisan hapokas ja napakka.

Viini jättää jälkeensä pitkän, mausteisen, mineraalisen, omenaisen ja kaikin puolin tasapainoisen jälkimaun.

Loimerin Muskateller on ehdottomasti parhaita kuivia Muscat-viinejä mitä Alkon valikoimista on lähiaikoina löytynyt, minkä takia on sääli, että viini on poistumassa valikoimista. Jos aromaattiset Muscat-valkkarit kiinnostelevat, suosittelen metsästämään yhden jäljelläolevista pulloista vielä kun niitä löytyy! Viini on sopivasti viilennettynä varsin tyylikäs ja luotettava valinta erilaisille, aasialaishenkisesti maustetuille ruoille tai vaikkapa ihan vain perinteisille ravuille.

Lyhyesti: Tyylipuhdas, tasapainoinen, harmoninen ja tasokas luomu-Muscat Itävallan parhaita valkoviinejä tuottavalta Kamptalin alueelta.

Arvio: Tyylikäs – modernista ulkoasustaan huolimatta Loimerin Muskateller on salonkikelpoinen, klassinen kuiva Muscat. Tasapainoa, harmoniaa ja runsasta harmoniaa varsin kohtuulliseen hintaan.

Hinnan (14,83e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.