Montaria Vegan Branco 2019 & Tinto 2019

Montaria Vegan Branco 2019

• Valmistaja: Parras Wines, Herdade da Candeeira
• Tyyppi: Valkoviini, VR Alentejano
• Maa: Portugali
• Alue: Alentejo
• Rypäleet: Antão Vaz, Arinto
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 5,43e (Marraskuu 2021, Portugal Vineyards)
• Hinta nyt: 5,43e (Joulukuu 2021, Portugal Vineyards)

 

Montaria Vegan Tinto 2019

• Valmistaja: Parras Wines, Herdade da Candeeira
• Tyyppi: Punaviini, VR Alentejano
• Maa: Portugali
• Alue: Alentejo
• Rypäleet: Alicante Bouschet, Syrah, Tempranillo
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 5,43e (Marraskuu 2021, Portugal Vineyards))
• Hinta nyt: 5,43e (Joulukuu 2021, Portugal Vineyards)

 kuva: portugalvineyards

Viime postauksessani kerroin, että sain tässä loppusyksystä laatikollisen viinejä arvioitavaksi Portugal Vineyardsilta. Jatketaanpa aloitettua urakkaa ja isketään nyt kaksi pulloa yhteen postaukseen, kun kerran sen verran samasta puusta veistettyjä sattuivat olemaan.

Tosiaan, kuten viimeksi jo mainitsin, jotta saisin nämä viinit arvioitua jossain järjellisessä ajassa, päätin koota niistä pienen sokkomaistelun muutamalle tutulle lähipiirin viininharrastajalle. Tämän sokkomaisteluni ensimmäisiksi kahdeksi viiniksi päätin valita speksiensä puolesta melko geneerisiltä perusviineiltä vaikuttaneet Montaria Vegan puna- ja valkoviinin.

Viinit on tuottanut lukemattomiin erilaisiin viinibrändeihin keskittynyt Parras Wines, jonka loputtoman oloisesta katalogista löytyy perinpohjaisesti kahlaamalla myös tämä Montaria-viinibrändi. Yhtiön sivujen perusteella jäi kyllä epäselväksi omistaako Parras Wines yhtään rypäleitä tai valmistavatko he edes viinejä – etiketistä sain selvää lähinnä että viinit ovat engarrafado por Herdade da Candeeira, eli Parras Wines ei ainakaan pullota viinejään.

Pakko tässä myös mainita, että pidän itse hieman vieraana, että viinin pääasiallisena markkinointikärkenä on vegaanisuus. Vaikka viineissä voidaankin jos jonkinlaisia eläinperäisiä tuotteita käyttää osana viljely- ja valmistusprosessia (katson erityisesti suuntaasi, biodynaamisuus), on ylivoimaisesti todennäköisintä törmätä eläinperäisiin ainesosiin vain viinin kirkastusvaiheessa, jossa kirkastamiseen voidaan käyttää mm. maitoproteiini kaseiinia, gelatiinia, kananmunan valkuaisia tai isinglassia eli kuivattua kalan uimarakkoa. Näitähän ei tuottajan ole kuitenkaan mikään pakko käyttää, vaan monet tuottajat käyttävät kirkastuksessa joko savipohjaista bentoniittia tai jättävät viininsä kokonaan kirkastamatta. Tällaisia vegaanisia menetelmiä käyttävät lukemattomat tuottajat ympäri maailman, mutta ei tällaisten viinien etiketissä lue isolla VEGAN. Soisin kyllä kernaasti, että takaetiketissä mainittaisiin ohimennen, jos viini on valmistettu vegaanisesti, mutta jos etuetiketti huutaa vegaanisuutta, alkaa kuulostaa jo maistamattakin siltä, että viinissä ei ole mitään muuta myyvää tekijää ja sitä koetetaan nyt saada myytyä edes sillä, että se on vegaanista ja sehän on nykyisin trendikästä, eiks je? No kyl maar!

Pistetään siis arvioiden, ensimmäisenä valkoinen Vegan:

Lajikepohjana viinissä on Alentejon perinteinen Antão Vaz, joka kypsäksi päästessään tuottaa aromaattisempia ja trooppisempia viinejä, joskin tuoreeltaan poimittuna taittuu enemmän kepeämpään, neutraalimpaan ja hapokkaaseen. Kumppanina mukana on Lissabonin suunnalta kotoisin oleva Arinto, joka korkealla hapokkuudellaan, sitruunaisella hedelmällään ja mineraalisemmalla ilmaisullaan tuo tyypillisesti sekoituksiin kepeyttä ja ryhtiä. Valmistusteknisesti en osaa sanoa oikein muuta, kuin että viini on käytetty ja kypsytetty terästankeissa, sen valmistuksessa ei olla käytetty mitään eläinperäistä ja alkoholia löytyy 12,5%.

Lasissa viinillä on nuorekas kellanvihreä väri.

Tuoksu on hieman tympeän ja teollisen oloinen. Yleisvaikutelmaa hallitsee epämääräinen muovisuus, minkä ohella tuntuu epämääräistä, parfymoitua käsirasvaa, hillittyä villaisuutta, kevyttä punaisen omenan hallitsemaa hedelmäisyyttä ja ujoa nallekarkkimaista primäärihedelmää. Mitään suuria hurraahuutoja ensivaikutelma ei onnistu herättämään.

Suussa viini on tuoksun tapaan melko ankea. Yleisilme on vaatimaton ja makumaailma hieman ohuenpuoleinen, rungoltaan viini on keskitäyteläinen. Kielellä pyörii melko hillityllä intensiteetillä laventelista yrttisyyttä, hieman tuoretta valkoherukkaa, kevyen bitteristä kvitteniä, hentoa kivistä mineraalisuutta ja ujoa villaa. Kokonaisuus on sentään suht korkea hapoiltaan, eli vaikka viini muuten tuntuu melko vaisulta, on sillä sentään ryhtiä ja rakenteen tuntua.

Lopuksi viinistä jää suuhun lyhyehkö, hieman tympeä ja kevyen karvas jälkivaikutelma. Vaatimattomasta jälkimausta voi erottaa epämääräistä muovisuutta tai liuotinmaisuutta, hieman laventelivetoista yrttisyyttä, hentoa omenaisuutta ja ujoa omenankuoren bitteriä.

Kaiken kaikkiaan tämä valkoinen Montaria Vegan on melkoinen pettymys: se on simppeli, hieman ohut ja aromaattisesti vaatimaton Alentejon valkoinen, jossa kokonaisilmettä sävyttää hillitty ja epämiellyttävähkö muovisuus. Viini maistuu sellaiselta halvalta valkoviiniltä, johon käytetyt rypäleet on viljelty määrä – ei laatu – mielessä. Muutamat maistelun osallistujat kyllä sanoivat viinin olevan yleisolemukseltaan ihan portugalilaisen oloinen, mutta omaan makuuni kokonaisuus oli niin epämääräinen ja vaatimaton, että se olisi voinut tulla suurin piirtein mistä päin maailmaa tahansa.

Sitten punainen Vegan! Toivottavasti tämä ei olisi yhtä suuri pettymys.

Tässä lajikepohjana on kolme Alentejon kenties viljellyintä rypälettä: Alicante Bouschet, Aragonez ja Syrah. Näitä kaikkia on viljelty alueella melko pitkään, mutta yksikään ei ole kotoperäinen, vaan kaikki ovat tuontitavaraa: Syrah ja lähinnä tumman värinsä puolesta viljelty Alicante Bouschet Ranskasta ja paremmin Tempranillona tunnettu Aragonez Espanjasta. Valmistusteknisestä puolesta en osaa sanoa mitään muuta kuin sen, että mitään eläinperäisiä ainesosia ei ole käytetty. 13,5% alkoholia.

Viinillä on melko tumma, kevyesti läpinäkyvä mustanpunainen väri, joka taittaa ujosti nuorekkaaseen sinertävään.

Tuoksultaan viini on nuorekas, mutta hieman mutkaton. Aromimaailmasta erottuu kypsää pensasmustikkaa, hieman kirsikkaa, kevyttä lakritsia, hentoa Syrah'n pippurisuutta ja ujo, hieman päälleliimatun oloinen vivahde puisevaa tammen mausteisuutta.

Suussa viini on kuiva ja keskitäyteläinen, makumaailmaltaan melko suoraviivainen mutta myös sopivan mehukas. Kielellä pyörii vivahteita tuoreista karhunvatukoista ja variksenmarjoista, hieman pippurista mausteisuutta, kevyttä lakritsia ja hento aavistus soraista maata. Yleisilme on suht tasapainoinen, mutta hieman ohuehko. Korkeahko hapokkuus pitää rakenteesta lähinnä huolta, varsin kevesti tarraavien tanniinien tarjotessa lähinnä hillittyä taustakomppia.

Lopuksi suuhun jää keskipitkä ja hyvin hennon tanniininen jälkivaikutelma. Kuivasta jälkimausta erottuu pippurista mausteisuutta, hieman kuivakan puisevaa tammea, kevyttä hapahkoa variksenmarjaa, hentoa karhunvatukkaa ja ujoa tuoretta mustikkaisuutta.

Kokonaisuutena tämä punainen Montaria Vegan on melko mutkaton ja hieman vaatimattoman oloinen portugalilainen, muttei kuitenkaan yhtä suuri pettymys kuin valkoinen vastinparinsa. Tästäkin viinistä voi erottaa, että rypäleet, joista se on valmistettu, on viljelty laadun sijaan määrä mielessä. Viini on kuitenkin sentään ihan tasapainossa ja yleisilme on miellyttävän kuiva ja happovoittoinen, joskin vähän vaisuhko. Eniten viinissä häiritsee sen hieman irtonaisen oloinen tammisuus, joka vaikuttaa olevan lähinnä lammilankuilla tai -lastuilla lisättyä ja joka tuntuu vain kasvavan viinin hengitellessä ja auetessa lasissa.

Loppukaneettina todettakoon, että valkoinen Montaria Vegan on viini, jota en voi missään nimessä suositella, mutta vaikka punainen on viini, jota en ostaisi itselleni, on se sentään sen verran juotava, että sitä voisin harkita ostavani, jos johonkin tilaisuuteen pitäisi saada joku siedettävä ruokaviini reilusti alle kympin hintapisteestä. Ei viiniä kehumaan erehtyisi, mutta ainakaan ei sitä juodessa rupeaisi harmittamaan aivan ylettömästi viinin laatu.

Jos jostain syystä innostuit ajatuksesta ostaa näitä viinejä, niitä löytyy esimerkiksi Portugal Vineyardsin sivuilta: tässä valkoinen ja tässä punainen.

Lyhyesti: Todella vaatimaton parivaljakko vegaanisia viinejä matalimmasta mahdollisesta hintapisteestä. Erityisesti valkoinen maistuu juuri siltä, mitä tähän hintaan voisi odottaa saavansa.

Montaria Vegan Branco

Arvio: Huono – ei tämä aivan surkea ole, mutta kauas sellaisesta ei jäädä. En pidä mitenkään erityisen miellyttävänä tekeleenä.

Hinnan (5,43€) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Montaria Vegan Tinto

Arvio: OK – ihan juotavissa tämä on, mutta sen verran jää toivomisen varaa kokonaisuudessa, ettei tässä oikein kehumaan viitsi ryhtyä.

Hinnan (5,43€) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Somnium Branco 2018

Somnium Branco 2018

• Valmistaja: Wine Drops
  
• Tyyppi: Valkoviini, DOC Douro
  
• Maa: Portugali
  
• Alue: Douro, Cima Corgo
  
• Rypäleet: Códega do Larinho, Rabigato, Donzelinho Branco, Godello, Malvasia Fina, Folgazão, Viosinho
  
• Koko: 0,75
  
• Hinta arviointihetkellä: 22,33€ (Lokakuu 2021, Portugal Vineyards)
  
• Hinta nyt: 22,33€ (Marraskuu 2021, Portugal Vineyards)
  

 

kuva: portugalvineyards

 

Tässä syksyllä 2021 portugalilaisiin viineihin erikoistunut nettimyymälä Portugal Vineyards otti yhteyttä ja tiedusteli, että kiinnostaisiko arvioida laatikollinen viinisampleja blogiin. Noh, mikäpä tuossa – eihän siinä menetä muuta kuin aikaa, jota kuitenkin viettäisin joko viineistä lueskellen tai kirjoitellen. Ensimmäiseksi testiin päätyi tämä valkoviini Dourosta, jonka päätin maistattaa sokkona kouralliselle tuttuja viiniharrastajia yhden maistelun yhteydessä.

Somniumin taustalla häärii tuottaja nimeltä Wine Drops, joka ei ole niinkään varsinainen viinitalo, vaan kahden portugalilaisen viinintuottajan, Joana Pinhãon ja Rui Freiren, yhteisprojekti. He alun perin tutustuivat opiskellessaan viininvalmistusta yliopistossa, mutta valmistumisensa jälkeen siirtyivät eri osiin Portugalia töihin, eivätkä siksi olleet juuri yhteydessä toisiinsa – kunnes kymmenisen vuotta valmistumisensa jälkeen Pinhão löysi Douron Porraisista unelmiensa viinitarhan ja otti yhteyttä Freireen tiedustellakseen, kiinnostaisiko tätä vihdoin toteuttaa heidän yhteinen projektinsa, josta he olivat vuosikymmen aiemmin jutelleet yliopistossa. Freire lähti mukaan ja Somnium, "unelma", oli saanut alkunsa.

Pinhãon löytämä viinitarha oli hyvin vanhojen vanhojen, noin 70-vuotiaiden köynnösten muodostamat kaksi palstaa Douron kätköissä; näille palstoille oli aikanaan istutettu perinteiseen Portugalilaiseen henkeen useita eri lajikkeita sekaisin, eikä köynnöksiä oltu revitty missään vaiheessa pois – ainoastaan hiljattain jätetty kasvamaan vapaana. Tarhalla pääasiassa kasvaa Douron klassisia Códega do Larinhoa ja Rabigatoa, mutta sieltä on tavattu myös pieniä määriä muita perinteisiä Douron valkoisia lajikkeita, kuten Donselinho Brancoa, Godellona paremmin tunnettua Gouveioa, Malvasia Finaa, Folgazãoa ja Viosinhoa – minkä lisäksi on hyvin mahdollista, että kaikkia tarhan köynnöksiä ei ole tunnistettu oikein, eli on mahdollista, että näiden seasta löytyy vielä lisää uusia lajikkeita.

Tietyllä tapaa Somnium on hyvin tyypillinen Douron viini: sekä Códega do Larinho että Rabigato ("kissan häntä") ovat perinteisiä Douron lajikkeita, joista monet alueen valkoviinit valmistetaan ja jotka tukevat hyvin toisiaan: Rabigato on tyypillisesti melko kevyitä viinejä tuottava neutraalihko lajike, jonka aromimaailma painottuu enemmän yrttiseen vegetaalisuuteen, mutta joka kykenee säilyttämään kypsänäkin korkean hapokkuuden tuoden sekotteissa hyvin ryhtiä ja raikkautta matalahappoisempaan, mutta aromaattisesti paljon runsaampaan, hedelmältään suorastaan trooppiseen Códega do Larinhoon. Tämä viini on valmistettu keräämällä kaikki rypäleet sekaisin (ns. field blend), minkä jälkeen niistä puristettu viini on käytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä. Käymisen jälkeen viini on jätetty kypsymään tammitynnyreihin 12 kuukaudeksi ja lopuksi viini on siirretty tynnyreistä, sakkojen päältä kypsymästä asettumaan suuriin terästankkeihin, joissa viinin on annettu kypsyä vielä 6 kuukauden ajan. Vaikka viini tulee kuumasta Douron laaksosta, ei viinistä löydy alkoholia kuin 13%.

Väriltään viini on nuorekkaan kellanvihreä.

Aromaattisesta ja hieman makeaan taittuvasta tuoksusta erottuu ensisijaisesti kypsää aprikoosia ja hieman kermaista tammisuutta ja vaniljatankoa, kevyttä tuoretta omenaa, hentoa päärynäcobbleria ja ujoja eksoottisten hedelmien sävyjä, kuten verkkomelonia ja ananasta. Tammitus tuo kokonaisuuteen hieman Burgundimaisen sävyn, mutta hedelmäsektori vie viinin yleisilmettä klassista Burgundia hieman trooppisempaan suuntaan.

Suussa viini on runsas, kypsä ja täyteläinen, antaen hieman konsentroituneen, muttei kuitenkaan raskastekoisen vaikutelman. Makumaailma toistaa tuoksua melko uskollisesti: kielellä pyörii verkkomelonia, aprikoosia ja makeaa omenahilloa, hieman tammen tuomaa kermaisuutta ja vaniljatankoa, kevyttä Rabigaton yrttistä mausteisuutta, hillittyä kivistä mineraalisuutta ja makeita aavistuksia trooppisista hedelmistä. Vaikka suutuntuma on hieman öljyinen, onnistuu keskirunsas hapokkuus pitämään viinin hyvin tasapainossa, vaikkei se kokonaisuudesta mitenkään raikasta teekään.

Lopuksi viinistä jää suuhun pitkä, rehevä ja miellyttävän kompleksinen jälkivaikutelma. Melko runsaasta ja ujosti makeaan taittuvasta jälkimausta erottuu ananasta ha verkkomelonia, hieman kermaista tammea, kevyttä puisevaa mausteisuutta, hillittyä kivistä mineraalia, hentoa omenahilloa ja aavistus vaniljaa.

Kokonaisuutena viini on toisaalta melko tyypillinen Douron valkoviini – täyteläinen, kypsä ja hieman trooppisuuteen taittuva – mutta samalla varsin tasapainoinen, välttäen alueen viineissä silloin tällöin turhan korostuneen alkoholin tai liian liberaalin tammen käytön. Ylipäänsä tammitus viinissä tuntuu varsin järkevältä ja hedelmään nähden harmoniselta; sokottaessani viiniä muille, alkoivat arvailut Rhônen valkoisista ja Burgundin eteläosista, minkä lisäksi viinistä todettiin että "se vaikuttaa niin ranskalaiselta, että mistä muualta se muka voisi tulla?" Kyllä lopuksi veikkaukset päätyivät Douron laaksoon, mutta aika paljon sitä sai kuunnella veikkauksia eri Ranskan viinialueista ennen kuin osallistujat uskalsivat lähteä arvailemaan muitakin viinimaita. Tätä en kuitenkaan pitäisi niinkään merkkinä viinin epätyypillisyydestä alueensa suhteen, vaan ennemminkin tunnustuksena taidokkaasta viininteosta.

Vaikkei tämä Somnium ole mitenkään merkittävän hapokas, tuntuu siitä löytyvän ihan hyvin kypsyttelypotentiaalia; vaikka viini on nyt varsin nautittavassa tikissä, voin kuvitella 5–7 vuoden lisäkypsyttelyllä viinistä löytyvän hieman lisää syvyyttä ja iän tuomaa vivahteikkuutta. Kaiken kaikkiaan tämä oli varsin mukava ja nautinnollinen runsaamman pään valkoinen Douro, josta löytyy kypsää hedelmää, kohtuudella käytettyä tammea ja tasapainoista happorakennetta hyvässä tasapainossa.

Jos viini kiinnostaa, voi sellaisen koettaa bongata esimerkiksi Portugal Vineyardsin sivuilta.

Lyhyesti: Melko runsas ja suht kypsä mutta myös miellyttävän tasapainoinen Douron valkoviini varsin Burgundi-henkisellä tammituksella.

Arvio: Erinomainen – varsin tyylipuhdas ja taiten tehty esimerkki Douron valkoviineistä.

Hinnan (22,33€) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Terrus Douro 2006

Quinta de Fundo de Vila Terrus Douro 2006

• Valmistaja: Quinta de Fundo de Vila
• Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
• Maa: Portugali
• Alue: Douro, Baixo-Corgo, Barrô
• Rypäleet: Touriga Nacional, Touriga Franca, Vinhão, muita (Cabernet Sauvignon, Syrah?)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 16,85e (Toukokuu 2013, Coisas do Arco do Vinho)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, kaivetaan nyt jotain hieman pidempään kellarissa haudottua blogin puolelle. Tämä nyt arvioitava viini päätyi meikäläisen hoiviin keväällä 2013 Lissabonista, kun Belémin kaupunginosassa eksyimme pieneen viinimyymälään, jossa tiedustelin jotain punaista Vinho Verdeä, jota ei välttämättä tarvitsisi korkata aivan heti, vaan joka voisi myös kestää kellaripuolella. En tiedä ymmärsikö myyjä meikäläisen väärin vai skippasiko hän kokonaan toiveeni ko. viinityylistä, koska hän lähti suosittelemaan meikäläiselle tällaista Douron viiniä. Puhui että olisi tyyliltään kepeä ja hapokas, joten varmaankin myymälässä ei ollut kyseistä viinityyliä edustettuna ja tämä oli sitten lähin valinta kun ei voinut päästää asiakasta marssimaan ulos myymälästä tyhjin käsin? Tiedä häntä, luotin kuitenkin suositukseen ja ostin pullon mukaani. Aivan heti viiniä ei tosiaankaan tullut korkattua, sillä pullo päätyi testiin vasta kesällä 2016, yli kolmen vuoden kellaroinnin jälkeen.

Valotetaan hieman taustatarinaa viinille. Sen tuottanut viinitalo on vaihtanut omistajaa 2000, jolloin talolla alettiin uudistaa tarhojen köynnöskantaa istuttamalla lähinnä perinteisiä Douron punaisia lajikkeita. Ymmärtääkseni tämä 2006 on talon toinen vuosikerta, joka on siis valmistettu tuolloin 6-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Rypäleet on perinteiseen tyyliin poljettu jaloin ja niistä saatu viini on käytetty sementtisammioissa ja kypsytetty 12 kk ranskalaisessa tammessa. Viini valmistetaan ainoastaan talon omista rypäleistä, jotka korjataan yhden päivän aikana ja vuosituotanto 3,200 pulloa.

Viinillä on läpinäkymätön kypsän mustan kirsikan väri. Pullosta löytyy kevyesti sakkaa ja jonkin verran viinikiveä, joten karahvin kautta pyöräyttäminen ei olisi tehnyt viinille missään nimessä pahaa.

Aluksi lasista kohoaa hieman pidätteleväinen, kypsänmakea tuoksu, jossa tuntuu mehevää luumua, karhunvatukkaa, monille Portugalin punaviinielle ominaista aromaattista kukkaisuutta, kevyttä leivontamausteisuutta ja hentoa pölyistä maamaisuutta. Taustalla häilyy myös hentoja aavistuksia iän mukanaan tuomista rusinaisuuden, nahistunueiden tummien marjojen ja kuivakan, vanhaa nahkan vivahteista. Lasissa hengitellessään viini aukeaa ja muuttuu selkeästi avoimemmaksi ja voimakkaammaksi, joten tämänkin suhteen karahvi on kyllä vallan suositeltava veto.

Viinillä on suussa melko täyteläinen yleisolemus; hapokkuus tuntuu olevan aluksi korkeintaan kohtalaista, mutta loppua kohti se tuntuu saavan enemmän jalansijaa, antaen enemmän ryhtiä ja eloisuutta. Kokonaisuutena viini on kuiva, mutta kypsillä ja tummanpuhuvilla piirteillään se vihjailee hieman makeutta. Makumaailma toistaa melko uskollisesti tuoksun piirteitä: kypsää luumua, karhunvatukkaa, kevyttä boysenmarjaa, hillittyä pippuria ja hentoa graniittista kivipölyisyyttä. Tanniinit ovat Douron viiniksi melko kiltit ja sisäsiistit – ne korkeintaan näykkäävät kevyesti, vaikka viiniä pyörittelisi pitkäänkin suussa. Jälkimakua kohden alkaa nousta myös aavistus iän tuomaa kuivahtanutta viikunaa ja rusinaa.

Jälkimaku on tuoreen tumman marjainen, kypsän luumuinen, kevyen mustapippurinen ja hillitysti kivisen karhea. Pullon mukaan viinissä olisi voltteja 13%, mutta silti jokainen hörppy nostaa nielun tuntumaan hetkeksi aikaa kevyttä lämmönhohkaa, mikä mahdollisesti vihjaisisi merkittyä hieman korkeampaan alkoholipitoisuuteen.

Myönnettävä on, ettei Terrus kyllä ollut tyyliltään missään nimessä niin tuhti, jyrkkä ja vakava kuin monet Douron viinit tuppaavat olemaan – nyt oltiin kyllä selkeästi edustamassa tyylin kepeämpää ja freesimpää päätä. Mutta vaikka rypälesekoituksista löytyi myös se punaisten Vinho Verdejen Vinhão, ei tämä kyllä ihan siihen osastoon mennyt, mitä alun perin suosituksilta toivoin. Close, but no cigar.

Mutta ihan kelpo Douron punainen tämä oli noin muuten. Ehkä hieman turhan kiltti ja aavistuksen verran geneerisenpuoleinen omiin makumieltymyksiini nähden, mutta oikein miellyttävää tavaraa noin yleensä. Kyllä viini oli 10 ikävuottaan onnistunut kantamaan kunnialla.

Lyhyesti: Melko puhdaspiirteinen, freesi ja Douron viiniksi jopa kiltti punaviini. Hyvää yleistasoa, muttei loppupeleissä mitään maailmojamullistavaa.

Arvio: Miellyttävä – viini on mukavan mehukasta ja maukasta perustavaraa, mutta siitä puuttuu hieman Douron viinien rouheutta ja särmää, joka olisi voinut tuoda sille toivottavaa karaktääriä.

Hinnan (16,85e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Churchill's Estate Reserva 2009

Churchill's Estate Reserva 2009

• Valmistaja: Churchill's Port
• Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
• Maa: Portugali
• Alue: Douro
• Rypäleet: Tempranillo (20%), Tinta Francisca (20%), Tinto Cao (20%), Touriga Franca (20%), Touriga Nacional (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 16,99e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Douro on ehdottomasti Portugalin kuuluisin viinialue, mutta ei varsinaisesti puna- ja valkoviiniensä ansiosta. Douro on ollut jo vähintään 1700-luvulta asti maailmankuulu intensiivisistä ja kellarointia kestävistä Portviineistä, joihin Douro-joen kuuma laakso mainiosti soveltuu. Alueella on pitkään valmistettu myös tavallisia, kuivia punaviinejä, mutta ne ovat harvemmin tarjonneet mitään mielenkiintoista. Edes nykyaikana Douron punaviinit ovat harvoin kovinkaan mielenkiintoisia, vaikka viininvalmistustekniikat ja -laitteistot ovat edistyneet merkittävästi ja viinien yleinen laatu on kohonnut kohisten.

Douron punaviinien suurimpia ongelmia ovat liian korkea alkoholipitoisuus ja turhan tuntuva tammisuus – molemmat jollain lailla seurausta Portviineistä. Kuuma alue tuottaa hyvin sokeripitoisia ja tuhteja rypäleitä, mikä voi olla hyvin tavoiteltavaa muhkeita Portviinejä valmistettaessa, mutta kepeämmissä punaviineissä liika kypsyys voi olla lähinnä haittaava tekijä. Lisäksi Portviinejä historiallisesti kypsytetään pari vuotta tammitynnyreissä, mutta koska tammen aromit eivät laadukkaaseen Vintage Portiin kuulu, pitää uusista tammitynnyreistä "kuluttaa" liialliset uuden tammen aromit pois ennen kuin niihin voi laittaa Portviiniä kypsymään. Tästä syystä monet Douron punaviinit ovat usein kypsytettyjä lähinnä uusissa tammitynnyreissä – 100% uusissa tammitynnyreissä kypsytetyt Douron punaviinit ovat useammin sääntö kuin poikkeus. Freesejä, lähinnä terästankkeja ja vanhoja tynnyreitä nähneitä Douron punaviinejä kyllä voi myös löytää markkinoilta, mutta niiden osuus on harmillisen pieni kokonaiskuvassa.

Sekä nimellä Churchill's Port että Churchill / Graham tunnettu viinitalo kuulostaa melko vanhalta tekijältä Portviinien markkinoilla, mutta todellisuudessa se on varsin tuore tulokas. Talon on perustanut Johnny Graham – kuuluisasta Grahamsien portviinisuvusta – vuonna 1981. Alun perin Johnny Graham saapui Portoon vuonna 1973 ja työskenteli 8 vuotta portviinitalo Cockburn'silla. Lopulta hän päätti perustaa viinitalon vaimonsa kanssa, mutta taloa ei voinut nimetä suvun puolesta Graham'siksi, koska alkuperäinen Graham'sin viinitalo oli myyty portviiniyhtymä Symingtonille, joka omisti oikeudet nimeen. Tämän vuoksi talo nimettiin Johnnyn vaimon, Caroline Churchillin, mukaan. Lähes 20 vuoden ajan Graham osti rypäleitä arvostetulta de Sousan tuottajaperheelta, mutta kun vuonna 1999 Borges de Sousa kuoli ja Grahamin laaturypäleiden lähde tyrehtyi, oli hänen hankittava omia tarhoja. Tämän vuoksi vuonna 1999 Graham osti arvostetun, 100-hehtaarisen Gricha-tarhan, joka edelleen muodostaa hänen Portviiniensä selkärangan, ja samalla ryhtyi laajentamaan omistuksiaan Douron alueella. Yleisesti Churchill'siin tyyliä on kuvailtu perinteistä Portviinityyliä kuivakammaksi, hieman kepeämmäksi ja napakammaksi.

En ole varma, kuuluuko Estate Reserva enää talon kuivien punaviinien valikoimaan – ainakaan talon kotisivuilta ei viinistä löydy minkäänlaista mainintaa. Tämän vuoksi kovinkaan tarkkoja speksejä viininvalmistuksesta ei löydy – jonkun lähteen mukaan viini on tasapäinen sekoitus viittä erilaista, perinteistä portviinialueen rypälelajiketta, kun taas Alkon speksien mukaan vain kolmea. Alkon tiedot osasivat myös kertoa, että viiniä on kypsytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä joista vain 20% on ollut uusia ja alkoholia siinä on 13,5%.

Väriltään viini on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän luumunpunainen.

Tuoksu on varsin muheva, kypsän tumman hedelmäinen, kevyesti makean luumuinen, hillityn suklainen ja hennon kukkea. Joko ikä tai lämmin vuosikerta on tuonut aromimaailmaan myös makean aavistuksen rusinaisuutta.

Suussa viini on melko täyteläinen, mutta ilahduttavasti yllättävän ryhdikäs ja selkeästi enemmän hedelmä- kuin tammivetoinen. Makumaailma on sopivasti, muttei liioittelevasti pippurisen mausteinen, makean tumman marjainen, kypsän luumuinen, freesin karhunvatukkainen ja maltillisesti mausteisen puiseva. Kohtalaisen tanniininen ja melko hapokas rakenne on mainiosti tasapainossa melko runsaan hedelmäpuolen kanssa – viini on sopivan tiivis ja puruvoimainen, mutta se ei tunnu liian tiukalta, eikä toisaalta turhan pehmoiselta ja raskassoutuiseltakaan.

Jälkimaku on mehukkaan kriikunainen, kypsän tumman marjainen ja kevyesti pippurisen mausteinen, minkä lisäksi hillitty makean tammisuus erottuu ujosti. Suuhun jäävä, melko mehukkaan hedelmäinen jälkivaikutelma on myös kevyen lämmin, minkä lisäksi kohtalaisen tuntuvat tanniinit nousevat ilman ruokaa melko selvästi esille.

Vaikka yleensä suhtaudun tietyllä (usein myös ihan järkevällä) varauksella Douron kuiviin punaviineihin, oli tällä kertaa ennakkoasenteet aivan turhia – tätä Dourolaista ei oltu pilattu liialla tammella tai ylikypsällä hedelmällä, vaan pääosassa oli freesi, ryhdikäs ja mukavan pihdaspiirteinen Douron tummanpuhuva hedelmäisyys varsin mukavalla rakenteella. Kokonaisuutena viini oli erittäin positiivinen, yllättävän hapokas ja maltillisen tamminen esitys.

Alun perin olin hommannut oman pulloni Alkosta silloin, kun viini oli poistumassa Alkon valikoimista, joten viinin saatavuus on tällä hetkellä melko kehnonpuoleinen täällä peräpohjolassa – mitä se kyllä on lähes kaikille Portugalin viineille, harmillisesti. Noh, jos joku muukin oli sattunut nappaamaan tämän viinin Alkon poistomyynneistä ja pullo makoilee vielä jossain avaamattomana, voin kyllä vakuuttaa, ettei sen kanssa ole kiirettä – tämä kaikin puolin miellyttävä ja tasapainoinen portugalilainen on vielä hyvin matkalla ylöspäin, eli kellarointipotentiaalia on vielä hyvin jäljellä!

Lyhyesti: Runsas, mutta varsin tasapainoinen Douron punaviini, joka ei kärsi alueelle tyypillisestä ylitammituksesta tai liiallisesta alkoholista.

Arvio: Erittäin hyvä – klassinen esimerkki hyvästä Douron punaviinistä, jossa ollaan menty selkeästi tasapainoinen lopputulos tähtäimessä. Pitääpä koettaa tutustua muihinkin Churchill'sin kuiviin viineihin, jos talon yleinen tyyli on näin näpsäkkä – ainakin talon Touriga Nacional vaikuttaa varsin lupaavalta!

Hinnan (16,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Casal Sta. Maria Colares Ramisco 2006

Casal Sta. Maria Colares Ramisco 2006

• Valmistaja: Casal Sta. Maria
• Tyyppi: Punaviini, DOC Colares
• Maa: Portugali
• Alue: Lisboa, Sintra, Colares
• Rypäleet: Ramisco (100%)
• Koko: 0,5
• Hinta arviointihetkellä: ~30,00e (Marraskuu 2015)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: raymond reynolds

Aivan Lissabonin länsipuolella sijaitseva Colares ("kularesh") on yksi Portugalin tuntemattomimpia viinialueita, minkä vuoksi se on myös todellinen löytymätön helmi Euroopan viinikartalla.

Tämä Portugalin toiseksi vanhin viiniappellaatio ja manner-Euroopan läntisin viinialue sijaitsee aivan Atlantin rannalla, vain muutamien satojen metrien päästä rantaviivasta, ja vain kapea kaistale hiekkadyynejä suojelee viiniköynnöksiä voimakkailta merituulilta. Alue on muutenkin hyvin rantaista, sillä alueen köynnökset kasvavat villinä ja varttamattomina rantahiekassa. Hiekka ei ole kovinkaan kaksinen maaperä viiniköynnöksille, jos sitä verrataan klassisiin kalkki-, liitu- tai savipohjaisiin maaperiin, mutta paikalliset Ramisco- ja Malvasia-lajikkeet ovat onnistuneet menestymään siinä verrattomasti. Lisäksi hiekkamaalla on yksi lyömätön ominaisuus: viinikirva ei kykene menestymään siinä! Tästä syystä Colaresissa sijaitsee huomattavasti Portugalin vanhimpia köynnöksiä – niitä kun ei tarvinnut repiä ylös maasta ja varttaa viinikirvalle vastustuskykyisiin juurakoihin tämän tuholaisen iskettyä Eurooppaan 1800-luvun lopulla.

Koska hiekkamaa tarjoaa varsin vähän tukea köynnöksille, kasvavat monet köynnösten oksat yksinkertaisesti maata pitkin Colaresissa – samalla suojautuen alueen rankoilta merituulilta. Kun rypäletertut alkavat muodostua köynnöksiin, nostetaan köynnösten oksat ilmaan tukemalla ne hiekkaan työnnettävien, 20–30 cm pitkien keppien varaan, jotteivät tertut jäisi homehtumaan kosteaan maahan tai vaihtoehtoisesti paahtumaan auringossa. Ymmärrettävästi Colaresissa viljely on erittäin rankkaa, aikaa ja vaivaa vaativaa työtä, minkä lisäksi vanhat köynnökset tuottavat hyvin vähäsatoisesti rypäleitä. Nuoret Colaresit voivat tästä syystä olla suhteellisen hinnakkaita, mutta niiden vaatimaan työhän ja saatavuuteen nähden erittäin matalaksi hinnoiteltuja; lisäksi nämä alueen viinit ovat myös äärimmäisen pitkäikäisiä ja monia vuosikymmeniä vanhoja Colaresin viinejä on mahdollista löytää edelleen jopa samaan hintaan kuin uusia pulloja!

Tämän viinin tuottanut Casal Sta. Maria on erittäin jännä tapaus – sekä tuttu meikäläiselle jo aikaisemmin maistetusta Senhor d'Adraga Tinto -viinistä, joka on talon ainoa ostorypäleistä valmistettu perustason viini. Taloa pyörittää Viron ja Latvian alueella sijainnella Liivinmaalla vuonna 1911 syntynyt paroni von Bruemmer, joka osti vuonna 1962 jo lähes raunioituneen Casal Santa Marian, 1700-luvulta peräisin olevan kartanon. Hän pyöritti kartanolla Portugalin suurinta arabianhevostallia, kunnes vuonna 2006 – 96-vuotiaana – hän ryhtyi tuottamaan viiniä. Paroni oli tuolloin Zürichissä leikkauksessa ja leikkauksesta herättyään hän päätti täysin yllättäen ryhtyä tuottamaan kartanossaan viiniä – olihan rakennus ollut viinitalo aina 1900-luvun alkuun asti. Vain kolme päivää myöhemmin paroni oli istuttanut 7 hehtaaria köynnöksiä mailleen sekä ostanut vanhoja viinitarhoja kartanon läheisyydestä, joista ryhdyttiin tuottamaan talon ensimmäisiä viinejä jo samana vuonna.

Casal Sta. Maria tuottaa nykyisin viinejä 5 hehtaarilta talon ympäristöstä, 2,5 hehtaarilta Colaresin rantahiekoilta ja hehtaarilta Serra de Sintran graniittivuoren rinteiltä. Tarhoja viljellään luonnonmukaisesti, viinit valmistetaan hyvin hands-off-mentaliteetilla ja ne käytetään luonnonhiivoilla. Ainoa poikkeus tähän on DOC Colares viinit rantahiekoilta: vaikka rypäleitä pyrkisi viljelemään kuinka hyvin tahansa, on näissä tertuissa aina mukana myös homeisia rypäleitä. Tästä syystä talon Colaresin viineissä on käytettävä viljeltyjä hiivoja sekä normaalia enemmän sulfiitteja. Paroni itse haluaisi kaikkien viiniensä olevan biodynaamisesti viljeltyjä, mutta talon viinintekijä Jorge Rosa Santos on joutunut selittämään, ettei näin äärimmäinen lähestymistapa ole mahdollinen Colaresin kaltaisten viinien kanssa. Talon vuosituotanto on n. 80,000 pulloa, joista DOC Colares -viiniä tuotetaan n. 6,000 pulloa.

Casal Sta. Marian Colares 2006 on talon ensimmäinen Colares koskaan ja sitä on tuotettu yhteensä 800 pulloa. Viini käytettiin terästankeissa viljellyillä hiivoilla ja sen annettiin kypsyä brasilialaisissa mahonkitynnyreissä (!) puolitoista vuotta ennen pullotusta. Pullotuksen yhteydessä viinin todettiin olevan äärimmäisen volatiilinen, minkä vuoksi siihen sekoitettiin 15% tuoreempaa vuosikertaa (DOC-laki määrää, että viinistä vähintään 85% on oltava etiketissä merkittyä vuosikertaa). Viini kirkastettiin ja suodatettiin ennen pullotusta.

Läpinäkyvältä väriltään viini on hohtava karpalonpunainen.

Puhdaspiirteisessä ja ihastuttavan ilmaisuvoimaisessa tuoksussa tuntuu ensisijaisesti hurmaava marjakimara erilaisia punaisia sävyjä: karpaloa, puolukkaa, kevyttä punaherukkaa. Niiden seassa häilyy lakritsijauhetta, vivahteikasta kukkaisuutta ja hentoa suolaista merellisyyttä. Hyvin ujo volatiilisuus taittaa tuoksun piirteitä makeaan suuntaan, antaen kokonaisuudelle kevyen marjamarmeladisen ja aavistuksen orvokkisen parfyymisen silauksen.

Puhdas makumaailma jatkaa hienosti tuoksun linjoilla, mutta tuoksun hento merellisyys on makumaailmassa paljon selkeämmässä osassa, antaen viinin makumaailmaan selvän suolaisen juonteen, joka komppaa rantakallioista mineraalisuutta. Varsin happovetoiselta hedelmäpuolelta löytyy karpaloa, makeaa kirsikkaa, hillittyä hapankirsikkaa ja kuulasta tummaa hedelmää. Tanniinit ovat hyvin hillityt, mutta ne rupeavat hitaasti ja varmasti kyllä tarraamaan kun jaksaa viiniä pyöritellä suussa. Volatiilisuudesta ei tunnu makupuolella olevan tietoakaan. Viinin yleisvaikutelma suussa on eloisa, kevyen kirpakka ja supermaukas.

Viinistä jää suuhun freesi ja pitkäkestoinen jälkivaikutelma, jossa reipas hapokkuus nousee pääosaan melko selkeänä tuntuvan suolaisuuden ja hillityn tanniinisen karheuden kanssa. Jälkimaku jättää häilymään piirteitä karpalosta, punaherukasta, orvokkisesta kukkaisuudesta, kevyestä metsämaasta ja lopuksi yllättävänä erottuvasta villihunajasta – liekö kyseessä volatiilisia vivahteita? 12% alkoholia ei yllättäen erotu kokonaisuudesta lainkaan.

Voi jummi. Vaikka Casal Sta. Marian Colares edustaa selkeästi alueen viinien modernia päätä, kyllä tämän viinin perusteella voi ymmärtää, mihin alueen (surullisen vähän levinnyt) arvostus perustuu! Lähes 10 vuoden ikäisenä viini on vieläkin äärimmäisen primäärinen ja nuorekas, ja vaikka se ei varsinaisesti vaadi kellarointia, kuten tiukimmat ja tanniinisimmat Colaresin Ramiscot, hyötyisi se varmasti sellaisesta – kehittymispotentiaalia kun viinistä löytyy varsin runsaasti!

Tätä viiniä siis kannattaa napata talteen, jos sitä vastaan tulee. Sen voi hyvillä mielin unohtaa kellariin vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi, mutta nuorena se kannattaa naittaa sellaisen ruoan kanssa, johon sopii viinin paikoin puolukkaisen kirpeäksi äityvä hapokkuus ja kohtalaisen selväpiirteinen, merellinen suolaisuus. Varoituksen sana vielä lopuksi: helppoja, pehmeitä ja makean hedelmäisiä portugalilaisia punaviinejä fanittavat älkööt vaivautuko – jättäkää nämä kepeät happoliemet meille!

Lyhyesti: Persoonallinen, tuntuvan hapokas, merellisen suolainen ja hurmaavan puhdaspiirteinen punaviini Euroopan läntisimpien viinitarhojen hiekkarannoilta.

Arvio: Erinomainen – viini on todennäköisesti hyvin kaukana parhaimmista, vuosikymmeniä vanhoista Ramiscoista, mutta olen myytyä miestä jo nyt. Näitä on saatava lisää!

Hinnan (~30,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Pato Baga Natural 2012

Luis Pato Baga Natural 2012

• Valmistaja: Luis Pato
• Tyyppi: Punaviini, DOC Bairrada
• Maa: Portugali
• Alue: Beiras, Bairrada
• Rypäleet: Baga (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~13,00e (Lokakuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: luis pato

Vajaa kolme vuotta sitten Portugalissa tuli tutustuttua Luis Paton – tuon Bairradan alueen profiilia kohottaneen suuren viinipersoonan – tuotantoon Pato Rebel -viinin muodossa.

Porton kaupungin eteläpuolella sijaitseva Bairrada on läpi historiansa tuottanut viinejä varsin hankalasta ja vaikeastilähestyttävästä Baga-rypäleestä, josta tehdyt rustiikkiset viinit ovat tyypillisesti olleet sekä erittäin hapokkaita että suorastaan väkivaltaisen tanniinisia. Tästä syystä Bairradan viinit eivät ole koskaan olleet erityisen suosittuja suurten massojen keskuudessa. Luis Paton tavoitteena onkin ollut nostaa modernein viininvalmistustekniikoin Bagan mainetta vakavastiotettavana viinialueena – kuitenkaan uhraamatta Bagan ainutlaatuista, pahimmillaan suorastaan ikävän tiukkaa, mutta parhaimmillaan hurmaavan kimuranttia luonnetta.

Baga-viinien yksi merkittävimmistä piirteistä on ollut niiden kestävyys, joka on todennäköisimmin kummunnut niiden korkeasta hapokkuudesta ja runsaasta tanniinisuudesta: alueen viinien on todettu olevan erittäin pitkään säilyviä jo ennen kuin sulfiittien ja viinin säilyvyyden paranemisen välinen yhteys todennettiin. Luis Pato halusi tehdä itse vastaavanlaisen kokeen ja tuottaa täysin käsittelemättömän Bagan – viinin, jonka missään tuotantovaiheessa ei olla käytetty lainkaan sulfiitteja. Luonnollisesti viiniä ei olla myöskään chaptalisoitu tai sen happotasapainoa korjailtu ja se on pullotettu suodattamattomana ja kirkastamattomana.

Viini on syvältä väriltään Bagalle tyypillisesti melko läpinäkymättömän tummanpunainen.

Viinin eloisa mutta myös hieman musteiseen taittuva tuoksu on hurmaavan puhdaspiirteinen ja eloisa: se on täynnä tuoreita punaisia ja sinisiä metsämarjoja, kirsikkaa, metsämansikkaa ja kypsää mustaherukkaa. Taustalla häilyy kevyttä lihaisuutta, makeaa luumua, hentoa tupakkaa ja aavistus verta tai ruosteisuutta. Viinin nokkapuoli on kuin mallikirjaesimerkki siitä, miltä Baga puhtaimmillaan tuoksuu!

Suussa tämä keskitäyteläinen viini on tuoksun tavoin erittäin puhdaspiirteinen, mutta myös nuorekkaan tanniininen ja siksi melko tiukan oloinen. Kuivasta makumaailmasta erottuu niin punaisia kuin sinisiäkin metsämarjoja kuten tuoretta mustaherukkaa, karhunvatukkaa ja karpaloa, hillittyä mausteisuutta ja hentoa rautaa. Suussa viinillä on reilun hapokkuuden ansiosta varsin eloisa ja freesi olemus, mutta samalla se on sen verran puruvoimainen ja kireähkö, että tekee melkein väkisin mieli saada jotain purtavaa viinin kylkeen.

Viinistä jää eloisa ja hapokas, mutta myös kuivankarhea jälkivaikutelma, jossa tuntuu melko runsaasti variksenmarjaista, tummanpuhuvaa marjaisuutta, kevyesti vihreää paprikaa muistuttavan vegetaalinen, hennon verinen ja ujosti villin volatiilinen. Reipas tanniinisuus jää kuivattamaan suuta melko reippaalla otteella.

Luis Paton Baga Naturalin ei todennäköisesti ollut tarkoitus olla moderni ja helpostilähestyttävä näkemys Bagasta, vaan ennemmin hyvin rehellinen ja siloittelematon katsaus tähän anteeksipyytelemättömään Bairradan hiomattomaan timanttiin – ainakin sellaiselta se selkeästi vaikuttaa! Viini maistuu juurikin aidolta Bagalta rehellisimmillään: viiniä ei olla selkeästikään pyritty pehmentämään lyhyillä maseraatioajoilla tai pitkillä kypsytyksillä uusissa, pienissä tammitynnyreissä, vaan siitä löytyy juurikin rypäleelle ominainen hapokkuus ja tiukka tanniinisuus hyvin peittelemättömän puhtaalla makumaailmalla höystettynä!

Viini on nyt varsin hurmaavan nuorekkaassa tikissä, mutta sellaisenaan se on melko kova pala nieltäväksi johtuen viinin kireänpuoleisesta rakenteesta. Lisäksi on muistettava, että Luis Paton ensisijainen tavoite oli osoittaa, että Baga kykenee kehittymään pitkään ja hienosti ilman mitään lisäaineita, joten viini tuntuu jopa menevän vähän hukkaan, jos sen korkkaa nyt! Suosittelenkin siis ehdottomasti hommaamaan tätä persoonallista ja herkullista viiniä, ja mieluiten muutaman pullon verran: yksi nyt testattavaksi ja muutama kellariin, jotta viinin kypsyttelypotentiaalista saisi paremmin otetta.

Lyhyesti: Nuorekas ja varsin kireänpuoleinen, mutta hurmaavan puhdaspiirteinen, rehellinen, anteeksipyytelemätön ja herkullinen naturaali-Baga Portugalista.

Arvio: Erittäin hyvä – viini ei ole mitenkään ihmeellinen tai suuri viini, mutta sen sijaan se on mitä hurmaavin nuori tuttavuus sellaisille, jotka kaipaavat viiniltä kunnon ikeniärökittävää otetta yhdistettynä freesinmaukkaaseen hedelmäisyyteen!

Hinnan (~13,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Quinta do Noval Unfiltered LBV 2005

Quinta do Noval Unfilltered Late Bottled Vintage Port 2005

• Valmistaja: Quinta do Noval
• Tyyppi: Väkevöity viini, Portviini, Late Bottled Vintage Port
• Maa: Portugali
• Alue: Douro
• Rypäleet: Port blend
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 19,90e (Syyskuu 2014, Liviko Store Lootsi Keskus)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: quinta do noval

Huhtikuisten kellarintyhjennystalkoiden loppupuolella ruvettiin kaipaamaan jotain vähän makeampaa kattauksen päätteeksi. Pienen arpomisen päätteeksi piipahdin kaapilleni ja poimin sieltä mukaani viime syksynä Tallinnan Lootsi Keskuksessa sijaitsevasta Liviko Storesta ostamani portviinin.

Vuonna 1715 perustettua Quinta do Novalia pidetään yhtenä maailman parhaista portviinitaloista. Talo on pysynyt läpi historiansa itsenäisenä talona ja se on monella tavoin sekä uniikki että innovatiivinen talo: esimerkiksi vuonna 1958 Noval toi markkinoille maailman ensimmäisen Late Bottled Vintage Portin, jonka oli tarkoitus tuoda kuluttajille vuosikertaportviiniä, jota ei tarvitsisi kypsytellä niin kauaa kuin normaalia Vintage Portia. Lisäksi Noval oli ensimmäinen portviinitalo, joka tuotti ikämerkittyä (10, 20, 30 tai 40) Tawny Portia. Quinta do Noval tuottaa valtaosan viineistään omien tarhojensa rypäleistä ja vain edullisempiin viineihin käytetään ostettuja rypäleitä. Kaikki talon Vintage Portit tuotetaan talolle nimen antavasta Noval-tarhasta, jonka keskellä sijaitsee ainutlaatuinen reilun 2 hehtaarin Nacional-palsta, jossa kasvaa lähes 150-vuotiaita, varttamattomia ja äärimmäisen vähäsatoisia köynnöksiä. Poikkeuksellisina vuosina vain näiden varttamattomien köynnösten rypäleistä tehdään oma Vintage Port Nacional, jonka tuotantomäärät ovat vain muutamia tuhansia. Kaikki Novalin omien tarhojen rypäleet murskataan perinteiseen Douron tyyliin jaloin betonisissa lagares-altaissa.

Quinta do Noval Unfiltered Late Bottled Vintage Port on viinitalon keino tuottaa nopeammin kypsyvä, edullisempi versio Vintage Portista markkinoille. Toisin kuin hyvin monet muut markkinoiden LBV:t, tämä viini on Vintage Portien tapaan suodattamaton. Tämä antaa viinille runsautta, rakennetta ja särmää, sekä ennen kaikkea kypsytyspotentiaalia – monet muut LBV:t ovat usein suodatettuja, eli lempeämpiä ja helpomminlähestyttävämpiä, mutta eivät juurikaan enää kypsy pullossa. Viini on aitojen Vintage Portien tapaan vain Noval-tarhan rypäleistä jaloin polkemalla valmistettu viini, jota on kypsytetty 48 kk tammitynnyreissä Vintage Portien normaalin 24 kk sijaan. Pidempi kypsytys tammessa pehmentää viinin rakennetta tehden siitä nuorempana lähestyttävämpää, mutta suodattamattomuutensa takia viini on lähempänä aitoa Vintage Portia kuin Ruby Portia – millaisia monet muut markkinoiden LBV:t tuppaavat helposti olemaan. Tämä viini on kohtalaisen hyvää vuosikertaa 2005, jolloin kourallinen tuottajia valmisti Vintage Portia, mutta monet suurimmista Douron taloista jättivät vuosikerran väliin sen ollessa parhaita vuosia hieman heikompi.

Viinillä on tumma, hyvin tiivis ja läpinäkymätön mustanpunainen väri, jossa nuoruuden sini on vaihtunut reunoilla orastavaan viikunaiseen rusehtavuuteen. Pullon pohjalla on suodattamattomuudesta johtuen reilunpuoleisesti sakkaa.

Jyhkeä ja makeanrunsas tuoksu on värin tavoin hyvin tummanpuhuva. Nokkaan tulvii makeaa mustaherukan aromia, pippurista mausteisuutta, vivahteita kypsänmakeista, tummista hedelmistä ja marjoista, karhunvatukkahillosta, kevyestä viikunasta ja hennosta orvokkisesta kukkaisuudesta. Väkevöinnissä käytetty tisle ei tunnu täysin integroituneen kokonaisuuteen, vaan alkoholi erottuu tuoksun seasta hentona, grappamaisena juonteena. Tuoksun yleisvaikutelma on todella nuori ja intensiivinen.

Kuten tuoksu, myös viinin makumaailma on erittäin nuori ja intensiivinen. Makeasta makumaailmasta löytyy viikunaa, ylikypsää luumua, tuntuvaa pippurisuutta, mustikkaa, mehukasta metsämarjaisuutta, kirsikkahilloa ja aavistus lakritsia. Kokonaisuus on erittäin rakenteikas tuntuvalla tanniinisuudellaan ja tuhdintäyteläisen suutuntuman kantavalla hapokkuudellaan. Alkoholin läsnäolo tuntuu sekä lämmönhohkaisessa yleisolemuksessa että tulisessa polttelussa.

Viinin keskimaku jatkuu saumattomasti runsaaseen, makeaan ja hyvin intensiiviseen jälkimakuun, jossa tuntuu mehukasta luumua, mustaherukkaa, viikunaa, karhunvatukkahilloa ja musta- ja maustepippurista mausteisuutta. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on tuntuvan lämmin, intensiivinen, melko tanniinisen karhea ja pitkäkestoinen.

LBV Portien joukossa Quinta do Novalin suodattamaton näkemys aiheesta on kuin turkinpippuri vaahtokarkkien keskellä – siinä missä muut ovat usein niin pehmeitä, lempeitä ja helpostilähestyttäviä, on tässä viinissä harvinaisen paljon potkua, särmää ja substanssia. Sokkona tarjoiltuna ihmiset lähtivät heti veikkaamaan tätä välivuosien Vintage Portin suuntaan, ja viinin paljastuminen "vain" LBV:ksi tuntui tulevan monelle yllätyksenä.

Viini ei siis missään vaiheessa onnistunut tuottamaan pettymystä, ja ainoa harmin aihe olikin se, että viini tuntui tulevan korkatuksi aivan liian nuoren oloisena – yleensä Vintage Portien sanotaan olevan korkattavissa nuorimmillaan 10-vuotiaina, mistä oletin tämän viinin olevan nyt ihan sopivassa tikissä. Kokonaisuus yllättäen kuitenkin tuntui niin julmetun runsaalta ja rakenteikkaalta, että viinille olisi helposti voinut antaa 5-10 vuotta lisää ikää kellarissa ilman ongelmia. Jos siis kyseinen puteli löytyy kaapistasi, älä turhaan kiirehdi sen kanssa – viini kyllä tulee kestämään hyvin ikääntymistä.

Vielä vähän aikaa sitten viiniä sai Alkon tilausvalikoimasta vajaan 30 euron hintaan, mikä on vielä siedettävä hinta näin vakuuttavasta LBV:stä, mutta Livikon 20 euron hinnalla viinin hinnan ja laadun suhde on aivan omissa sfääreissään.

Lyhyesti: Todella rakenteikas, massiivinen, intensiivinen ja poikkeuksellisen nuoren oloinen LBV, joka muistuttaa hyvin paljon täysimittaista Vintage Portia.

Arvio: Erinomainen – parhaita ja vaikuttavimpia LBV Porteja mitä vastaani on tullut. Viini, joka tyylin alkuperäiseen henkeen pyrkii olemaan todellakin nuorena juotava Vintage Port, eikä vain sisäsiisti, hieman lisäsärmällä runsastettu yhden vuosikerran Ruby Port.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Frei João 1980

Frei João 1980

• Valmistaja: Caves São João
• Tyyppi: Punaviini, DOC Bairrada
• Maa: Portugali
• Alue: Beiras, Bairrada
• Rypäleet: Baga (100%?)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 49,90e (Helmikuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 49,90e (Kesäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

kuva: garrafeira nacional

Vuodenvaihteen jälkeen tapahtui suuremman luokan kulttuuriteko Suomen viinipiireissä: Alkon tilausvalikoimaan listattiin portugalilaisen Caves São Joãon punaviini Frei João. Ei kuitenkaan ihan mikä tahansa punaviini, vaan 35. ikävuottaan hätyyttelevä vuosikerta 1980! Ei vaatinut kovinkaan suurta arpomista ottaako pullo mukaan vai ei, että käännyin pullon poistamisen puoleen. Tämä kannatti, sillä viini myi pienen eränsä varsin nopeasti loppuun.

Vuonna 1920 kolmen da Costan veljeksen Bairradaan perustama Caves São João aloitti rypäleiden ja viinien ostajana, sekoittajana ja viinien ja väkevien jälleenmyyjänä: viinitalo siis osti bulkkina viiniä ja myi sitä sekä kotimaan markkinoille, mm. vieressä sijaitsevaan Portoon Portviineihin sekoitettavaksi. Kuitenkin 1930-luvulta alkaen Portviinin tuotantomääräyksiä tiukennettiin, jolloin Caves São João keskittyi ensisijaisesti Bairradan puna- ja valkoviineihin ja pullokäymismenetelmällä valmistettuihin kuohuviineihin. Markkinoitaan viinitalo laajensi 1940-luvulla myös ulkomaille, Portugalin siirtomaihin, eli Brasiliaan ja eri maihin Afrikkaan, joista tulikin merkittävät markkinat viinitalolle. 1950-luvulla Caves São João koki kuitenkin suuren kolauksen: tuolloin siirtomaat itsenäistyivät yksi toisensa jälkeen, jolloin viinitalon ulkomaanmarkkinat kuivuivat suurilta osin kasaan. Ratkaisuksi tähän kehitettiin viinien laadun parantaminen: São Joãolla kehitettiin kaksi tuotemerkkiä, Frei João Bairradan alueelta ja Porta dos Cavaleiros Dãon alueelta, joita ryhdyttiin tuottamaan vuodesta 1959 alkaen ja joihin viinitalo osti vain parhaimmat mahdolliset rypäleet tarkoituksenaan tuottaa alueen parhaita viinejä korkealaatuisimmista raaka-aineista. Lisäksi vuonna 1972 viinitalo osti 35 ha käsittävän Quinta do Poço do Lobo -tilan Pocariçasta, Bairradasta, tarkoituksenaan ryhtyä tuottamaan myös omista rypäleistä talon omia, pienen tuotannon huippuviinejä.

Kotimaan markkinat eivät kuitenkaan vetäneet samalla lailla kuin ennen vanhaan ja pikku hiljaa Caves São Joãon valtavat kellarit alkoivat täyttymään vanhoista vuosikerroista, jotka eivät menneet kaupaksi – tosin osasyynä tähän oli myös se, että viinitaloa pyörittäneet herrat rakastivat viinejään niin, etteivät kovinkaan hanakasti edes halunneet päästä niistä eroon. Bairrada ja Dão eivät ole olleet mitenkään trendikkäitä viinialueita edes Portugalissa, saati sitten ulkomailla, joten ei ihme, ettei viinejä viety käsistä.

1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, kun Dão sai oman appellaatiomerkintänsä, monet Caves São Joãon luottoviljelijät ryhtyivät viiniensä myymisen sijaan tuottamaan viiniä omalla nimellään, minkä seurauksena São Joãon tunnetut viinimerkit kokivat kovan kolauksen – viiniä ei pystytty enää tuottamaan samalla volyymillä ja yhtä korkein laatustandardein. Viinitalon pelastukseksi kuitenkin koitui viinimaailman kasvava kiinnostus Portugalin viinejä kohtaan – São Joãon valtavissa, yli miljoona pulloa käsittävissä kellareissa makoilee vanhoja Bairradan ja Dãon viinejä aina 1940-luvulle asti. Vaikka talon tuotantomäärät ovat pudonneet talon huippuvuosista, on Caves São João – alueen vanhin tuottaja – tunnettu yhtenä alueensa ja koko Portugalin arvostetuimmista tuottajista, joka tuottaa tasaisesti korkealaatuisia, pitkäikäisiä ja perinteisiä viinejä.

Frei João 1980:stä löytyy varsin vähän teknistä dataa netistä, mutta viinin tuoreimmat vuosikerrat valmistetaan Baga-Touriga Nacional-Cabernet Sauvignon -blendillä. Moni kuitenkin arvailee vanhempien Frei João -viinien olevan 100% Bagaa, mikä ei alueen tuntien olisi mitenkään mahdollista. Baga on tunnettu usein "Portugalin Nebbiolona" – molemmat lajikkeet nimittäin pystyvät tuottamaan hyvin rotevia, hapokkaita, tanniinisia ja ennen kaikkea pitkäikäisiä viinejä. Nykyisin monet tuottajat pyrkivät tekemään tiukkarakenteisesta Bagasta helpomminlähestyttävää sekoittamalla sen kanssa muista lajikkeista valmistettuja, pehmeämpiä ja hedelmäisempiä viinejä, mutta ennen vanhaan monet tuottajat viittasivat kintaalla tuollaiselle nössöilylle ja tuottivat vain 100% Bagaa. Tiedä häntä, kumpaa tyyliä tämä viini todellisuudessa edustaa.

Pullossa viinin pinta on laskeutunut aivan kaulan alaosan ja pullon "hartioiden" rajalle, mikä on kyllä aina pieni riski. Riskillä kuitenkin mennään, joten ryhdyn kaivelemaan vanhaa korkkia kaksipiikkisellä "ah-so"-avaajallani. Aluksi korkki on kuin liimaantunut kiinni, mutta pienen nitkutuksen jälkeen se lähtee liikkeelle varsin vaivatta ja nousee helposti ulos. Korkki on selvästi iäkäs, koska lähes puolet siitä oli kastunut viinistä korkin menetettyään kimmoisuutta ja kutistuttuaan. Ulommainen kolmannes oli taas selkeästi jo kuivempi, hauraampi ja kovempi. Keskiosa oli kuitenkin moitteettomassa kunnossa, eikä korkki ollut päässyt missään vaiheessa pettämään – pullosta löytyvä viini oli oikein upeassa kunnossa!

Karahvin kautta kuljetetun viinin väri on läpinäkyvähkö, mustan rubiininen punainen. Sakkaa jää pulloon, mutta varsin maltillisesti; karahviin päätyvä viini pysyy siististi sakattomana.

Lasista tervehtii intensiivinen, erittäin vivahteikas ja kehittynyt tuoksu, joka paljastaa heti, että viini on edelleen mainiossa tikissä, mutta jolla kestää parikymmentä minuuttia saada itsensä kasaan. Ensivaikutelma on iäkkään viikunainen, makean luumuinen, kypsän kirsikkainen, kevyen nahkainen ja hennon parfyyminen. Avautuessaan tertiääriaromit alkavat tulla paremmin esiin, ja kokonaisuus lihaisia ja aavistuksen tervaisia piirteitä, joiden seasta löytyy vanhaa huonekalua tai kuivaa puuta, pölyä, hentoa perunaa ja vivahde märkää metsämaata. Muutamat muut tuttavani, jotka ovat tahoillaan testanneet tämän viinin ovat puhuneet kevyen kellarimaisesta aromista, joka muistuttaa etäisesti TCA:ta (korkkivikaa), mutta itse en mitään sellaista löytänyt – kokonaisuus oli kaikin puolin puhdaspiirteinen ja hurmaava.

Viinin suutuntuma on täyteläinen, kuiva, ihastuttavan intensiivinen ja ikäänsä nähden valloittavan eloisa ja energinen. Kehittyneestä ja ihastuttavan vivahteikkaasta makupaletista löytyy kuivahtanutta luumua ja kirsikkaa, nahkaa ja nahkeaa marjaisuutta, kevyttä hapankirsikkaisuutta, iäkkään viinin pölyisyyttä ja hillittyä tupakanpuruisuutta. Rakenteeltaan viini on edelleen melko hapokas ja kohtalaisen tanniininen, joten jos 35-vuotiaana viinissä on vielä tämän verran puruvoimaa, taitaa se pysyä sellaisena hautaan asti. Kokonaisuus on selvästi iäkäs, mutta ikäänsä nähden todella upeassa kunnossa ja siksi äärettömän maukas.

Kuivassa ja äärettömän vivahteikkaassa jälkimaussa nahkaiset, lihaisat, hapokkaan puolukkaiset, kuivahtaneen viikunaiset ja jopa hennon rusinaiset sävyt hallitsevat, kun taas taustalla häivähtelee aavistukset pölyisestä hiekkamaasta, Bagalle ominaisesta hennosta rautaisuudesta, hillityn kivisestä mineraalista, makeasta karpalomarmeladista ja granaattiomenaista.

Jep jep jep! Tästä ei vanha portugalilainen hevillä parane! Frei João 1980 lienee vanhin Alkon hyllyiltä löytyvä kuiva punaviini ja jo pelkästään siksi ehdottomasti testaamisen arvoinen. Koska viinien pullokohtaiset erot kasvavat sitä suuremmiksi, mitä enemmän ikää pullolla on (there are no great wines, only great bottles), voi hyvin olla mahdollista, että muut myynnissä olevat pullot eivät samanlaista elämystä tuota. São João on kuitenkin erittäin luotettavana ja tasalaatuisena pidetty tuottaja, joten jos korkki ei ole pettänyt, eikä korkkivikaa ole, on pullosta löytyvä viini todennäköisesti parhaita elämyksiä, mitä Alkon hyllyiltä voi vanhojen punaviinien fani saada.

Ja niille, jotka tässä juuri julkaisuhetkellä lukevat, hyviä uutisia: Frei Joãoa saapui hiljattain uusi erä Alkon tilausvalikoimaan, joten sitä kannattaa metsästää pullo käpäliin vielä kun ehtii!

Lyhyesti: Rakenteikas ja upeasti kehittynyt, mutta samalla ihastuttavan eläväisessä kunnossa oleva Bairradan punaviinivanhus alueen vanhimmalta ja arvostetuimmalta tuottajalta.

Arvio: Täydellinen – jos kaipaa viiniltään nuorekkaan hedelmän sijaan yhdistelmää pitkän kypsyttelyn tuomaa mielenkiintoa ja napakkaa rakennetta, on vaikea toivoa viiniltä paljoa enempää, mitä hyvin säilynyt Frei João antaa. Meikä diggaa, täysii.

Hinnan (49,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Casa dos Migueis Douro Tinto Reserva 2000

Casa dos Migueis Douro Tinto Reserva 2000

• Valmistaja: Pedro Miguel Alves Lopes da Silva / Casa dos Migueis
• Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
• Maa: Portugali
• Alue: Douro
• Rypäleet: Tempranillo (1/3), Touriga Franca (1/3), Touriga Nacional (1/3)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Syyskuu 2014)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vhpk

Viininharrastajana on huomannut sellaisen hassun ilmiön, että hyvin harva tutuistani antaa lahjaksi viiniä, vaikka sen luulisi olevan se kaikkein ilmeisin lahjavaihtoehto. Liekö kyseessä se, että ihmiset olettavat vain parhaimpien ja kalleimpien viinien kelpaavan allekirjoittaneelle lahjaksi, eikä sellaisia kenelläkään ole varaa ostaa, joten ostetaan nyt jotain muuta.

Sen sijaan moni lähipiiristäni on kiikuttanut ystävällisesti tuliaispulloja käytyään eri viinimaissa, mistä olen sekä erittäin kiitollinen että iloinen.

Äitini kävi hiljattain Portugalissa, mistä hän myös toi mukanaan muutaman paikallisen erikoisuuden. Näistä minulle päätyi tuliaisina tämä Douro Reserva vuodelta 2000. Kyseisestä tuottajasta ei löydy käytännössä yhtään mitään tietoa netistä, mutta onneksi pullon takaetiketti on sentään sen verran informatiivinen, että siitä löytyy edes jotain perustietoja.

Viini on tehty perinteisillä viininvalmistuslaitteilla (mm. lagares-sammiot) ja se on valmistettu kolmen paikallisen rypäleen tasasuhteisella sekoituksella. Viinitalon vuosituotanto vuonna 2000 oli n. 10,000 pulloa, josta 8,000 oli perustason punaviiniä, 1,960 pulloa Reservaa ja 128 Magnum-kokoista pulloa reservaa. Oma putelini näyttää olevan pullo numero 742.

Viinin väri on tasainen, kevyesti läpinäkyvä, tumman viininpunainen. Odotetusti pullosta löytyy myös kevyesti sakkaa, joka jää näppärästi pullon "hartioihin", kun siirrän viinin karahviin avautumaan.

Heti alusta asti viinillä on äärimmäisen aromaattinen ja upeasti kehittynyt tuoksu, jossa kuitenkin aluksi tuntuu lähinnä vain nahkaa ja kehittyneen viinin iäkkään pölyistä meininkiä; vanhaa huonekalua ja kuivaa maata. Kuitenkin jo puolen tunnin hengittelyn jälkeen auringossa paahtunut, makea hedelmäisyys on saapunut kuvioihin ja kokonaisuudessa alkaa tuntua hurmaavaa, tummaa viikunaa ja kuivattua taatelia, muhkeaa luumua, intensiivistä herukkaa, hentoa kuningatarhilloa, aavistus makeaa ja hienostunutta tammisuutta ja sellaista ihastuttavaa nahkaisuutta, jota vain vanha Tempranillo tuntuu saavan aikaan. Viinin ihastuttava, vivahteikas tuoksu yksinkertaisesti ryöppyää lasista.

Maku on kuiva ja keskitäyteläinen, mukavan hapokas ja pitkän iän myötä hyvin rauhallisen ja kevyen, mutta myös hiipivällä tavalla kohtalaisen tuntuvaksi kasvavan tanniininen. Makumaailmassa tuntuu tasapainoisesti nahkaa, auringossa paahtunutta maata ja tummaa hedelmää, kuten viikunaa, luumua, karhunvatukkaa, mustaherukkaa, ja loppua kohti kasvavaa, melko karvasta mausteisuutta. Kokonaisuus on upeasti kehittynyt, mutta edelleen miellyttävästi runsaan hedelmäinen ja hurmaavalla tavalla balanssissa.

Jälkimaku on keskimaun tapaan yhtä lailla aromikas, vivahteikas ja viipyilevän pitkä; mehukasta viikunaa, nahkaa, mustaherukkaa, aromaattista yrttisyyttä, paahtunutta maata ja keskimausta tasaisena jatkuvaa, mukavasti makeammalle hedelmälle särmää tuovaa karvautta.

Kokonaisuutena tämä Douro Reserva on todella hurmaavaa kamaa ja kaikin puolin loistava tuliainen – viinin auringossapaahtuneiden tummien hedelmien aromien avulla pystyi helposti itsekin palaamaan mielikuvien tasolla takaisin Portugaliin.

Koska viiniä on tehty vajaa 15 vuotta sitten 2,000 pullon erä, lienee turha arvioida viinin kehityskaarta summuuta, koska tässä vaiheessa viinejä on tuskin enää paljoa liikenteessä. Jos kuitenkin tuottajan muita viinejä sattuu joskus tulemaan vastaan, suosittelen vahvasti nappaamaan testiin! Vielä tässä iässä viinissä on edelleen hyvin potkua mahdollista kypsyttelyä ajatellen, mutta lisäkypsyttelyä viini ei missään nimessä enää edellytä.

Koska portugalilainen keittiö ei ole meikäläisen suurin vahvuus, tuli kokkaussuunnitelmien osalta siirryttyä Atlantin rannalta välimerellisempiin fiiliksiin, mutta yhtä lailla lämpimiin tunnelmiin – eli Sisiliaan. Viinin kumppaniksi tuli pyöräytettyä muheva pasta alla norma, jonka kanssa tämä valmiiksi upea viini oli entista maukkaampaa herkkua.

Lyhyesti: Hienosti kehittynyt Douron punaviini, joka tarvitsee puolisen tuntia hengittelyä päästäkseen käyntiin. Tyylikäs valinta niin ruokapöytään, nautiskeluun kuin kellarointiinkin.

Arvio: Erinomainen – erityisesti ennen vanhaan hyvin yleisesti toistettu mantra oli se, että hyvä (tai siis hyvin tanniininen) portugalilainen punaviini tarvitsee vähintään kymmenen vuotta ennen korkkaamista. Nykyisenä modernien viinien aikakautena tämä ei enää pidä paikkaansa, minkä lisäksi on mahdotonta sanoa, minkälainen tämä kyseinen viini on nuorena ollut, mutta ainakaan 14 vuotta kypsyttelyä eivät olleet tämän kohdalla haitaksi!

Quinta da Bica Reserva 2004

Quinta da Bica Reserva 2004

• Valmistaja: Quinta da Bica Sociedade Agrícola, Lda
• Tyyppi: Punaviini, DOC Dão
• Maa: Portugali
• Alue: Beiras, Dão
• Rypäleet: Touriga Nacional (50%), Alfrocheiro Preto (30%), Mencía (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 20,10e (Elokuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 20,10e (Syyskuu 2014, Alko)

Portugalin punaviineissä (lähinnä siis Touriga Nacional -vetoisissa sellaisissa) on se ongelma, että useimmat joko pistetään markkinoille aivan liian nuorina, jolloin ne ovat äärimmäisen tiukkoja, kireitä ja suorastaan väkivaltaisia, tai sitten ne ovat luonnottoman pehmeitä, hahmottomia ja uuteen tammeen hukutettuja moderneja, plösöjä viinejä. Hyvä, perinteinen portugalilaispunkku kun tuppaa olemaan parhaimmillaan vasta 10. ikävuodestaan eteenpäin.

Siksi olikin äärimmäisen ilahduttavaa, kun Alko otti valikoimiinsa dãolaisen punaviinin, jolla oli ikää melko prikulleen 10 vuotta kun viini ilmestyi hyllyille! Viinin tuottanut Quinta da Bica on vanha kartano, joka on kulkenut Botten suvun omistuksessa aina 1650-luvulta alkaen. Kun João Sacadura Botte peri tämän kartanon, teki hän siitä viinitalon. João kuitenkin kuoli onnettomuudessa ja taloa nykyisin pyörittää hänen vaimonsa Filipa Sacadura Botte lapsineen ja sukulaisineen. Quinta da Bica Reserva 2004 on perinteisistä Dãon rypäleistä valmistettu punaviini, jota on aluksi kypsytelty 14 kuukautta (tuottaja) / 9 kuukautta (Alko) tammitynnyreissä ja korkituksen jälkeen vielä vähintään vuoden pullossa ja jota on valmistettu 8,333 pulloa. Talon mukaan viini on valmis juotavaksi heti kun se on laskettu markkinoille, mutta viini tarvittaessa kypsyy vähintään 15 vuotta. Katsotaanpa, miten viini toimii näin kymmenvuotiaana!

Lasissa viinillä on tumma, melko läpinäkymättömän mustakirsikkainen väri.

Tuoksu on aromaattinen ja kuin kuivan portviininen: siitä erottuu makeaa viikunaa, karhunvatukkaa, kuivattua luumua, hieman hillottua metsämansikkaa ja hentoa mustaherukkamarmeladia – vaikka tuoksussa on paljon makeita vivahteita ja sävyjä, Portviinien runsaan makeaa vibaa kokonaisuudesta ei kuitenkaan löydy. Seasta löytyy myös mukava häivähdys jotain kellertävämpää, trooppista, mehukasta hedelmää ja kokonaisuutta sävyttää ujo mineraalinen taustajuonne.

Kokonaisuus on tasapainoisen täyteläinen ja mehevä, kielen kärjessä jopa aavistuksen makeahko (tuottajan mukaan jäännössokeria on 3 g/l, mutta Alkon analyysit eivät ole sitä löytäneet). Makumaailma on runsas, muttei mitenkään yliuuttunut tai epäsopusuhtainen. Miellyttävä, karvas mausteisuus ja sopivasti tuntuva hapankirsikkaisuus tasapainottavat hyvin auringonpaahteista, kypsänmakeaa hedelmäisyyttä. Tummanpuhuva hedelmä tarjoilee tuoksun viitoittamalta suunnalta kypsiä tummia hedelmiä ja murskattuja marjoja. Tammi häilyy taustalla, oikein mainiosti balanssissa muun makumaailman kanssa, mitään peittämättä. Hapokkuus on mukavan kohtalaista – ainakin portugalilaiseksi – ja tanniinit ovat selkeästi pehmentyneet ja keventyneet iän myötä. Paketti pysyy kutakuinkin oikein mainiosti kasassa ja kokonaisuus on erittäin miellyttävä.

Suuhun jäävä jälkimaku on aromikas ja maukkaalla tavalla hennon nahkainen. Pitkässä jälkivaikutelmassa häilyy mehukasta tummaa hedelmäisyyttä, kuivattua viikunaa, kevyesti makeaa tammisuutta ja aavistus alkoholin (14,5%) lämpöä.

Quinta da Bica on todella tasapainoinen, iän myötä mukavasti rauhoittunut, moniulotteinen ja maukas esitys. Me really likey – tällaisia portugiesejä saisi löytyä täältä päin enemmänkin! On varsin mukavaa, että voi päästä hyvin kypsään ja mukavan helpostilähestyttävään Dãon tai Douron viiniin kiinni ilman pelkoa järjettömästä tanniiniryöpytyksestä tai siitä, että viini maksaa aivan kohtuuttoman paljon.

Itse korkkasimme viinin tuhdin ja äärimmäisen herkullisen bataatti-chévrelasagnen kylkeen. Viinin hapokkuus ja kevyen karvas mausteisuus puri mainiosti safkan tanakkaan yleisolemukseen samalla kun viiinin kypsänmakeat vivahteet komppasivat erinomaisesti bataatin tuomaa makeutta. Jälleen kerran arkinen viiniparitus par excellence! Viinitalon arvio viinin vähintään 15 vuoden kypsytyspotentiaalista ei tunnu mitenkään tuulesta temmatulta – viini on nyt varsin mainiossa kunnossa, hillittyjä, kehittyneempiä sävyjä ilmaisevana esityksenä, mutta sillä on selkeästi vielä hyvin matkaa edessään. Viini rupeaa ymmärtääkseni olemaan pikku hiljaa loppu joistain monopolin myymälöistä, mutta onneksi vielä pulloja löytyy vielä kohtalaisen hyvin jos laadukas portugalin viini nyt sattuu innostamaan! Jos varastointitilaa ja ylimääräistä rahaa löytyy, suosittelen hankkimaan suoraan vaikka kuuden pullon laatikon viiniä ja tarkistamaan miten se kehittyy korkkaamalla pullon kerran vuodessa parissa.

Lyhyesti: Kevyesti jo kehittynyt, mutta edelleen mainiosti voimissaan oleva 10-vuotias Dãon punaviini, jossa on ihastuttavalla paljon kaikkea, mutta mitään ei liikaa. Maukas ja miellyttävä esitys lämpimien maiden tummanpuhuvien punaviinien ystäville.

Arvio: Tyylikäs – viini on selkeästi jättänyt taakseen nuorten Touriga Nacional -viinien räyhän ja siirtynyt rauhallisempaan, eleganssia ja tasapainoa huokuvaan vaiheeseen. Jälleen mainio muistutus siitä, miksi pidän ikää saaneista, suurimman massansa ja runsautensa kadottaneista mutta eteläisen charminsa säilyttäneistä portugalilaispunaviineistä niin.

Hinnan (20,10e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Esporão Reserva Tinto 2010

Esporão Reserva Tinto 2010

• Valmistaja: Herdade do Esporão
• Tyyppi: Punaviini, DOC Alentejo
• Maa: Portugali
• Alue: Alentejo
• Rypäleet: Tempranillo, Tinta Amarela, Cabernet Sauvignon, Alicante Bouschet
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,98e (Lokakuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 20,20e (Kesäkuu 2014, Alko)

Kai olisi korkea aika kirjoittaa arvio tästä Viini-lehden vuoden viinistä 2012 (joskin oikeasti vuoden viiniksi valittiin Esporão Reserva Tinto 2009, mutta tämä vuosikerta loppui Alkosta käytännössä heti, minkä vuoksi vk. 2010 peri manttelin) vielä kun sitä Alkojen hyllyiltä löytyy. Jos joku ei ole vieläkään maistanut kyseistä viiniä, rupeaa olemaan korkea aika tehdä asian eteen jotain, sillä Alkon sivujen mukaan myynnissä rupeaa tätä nykyä olemaan tuoreempi vuosikerta 2011.

Portugalin eteläosissa sijaitseva kuuma ja kuiva Alentejo on pitkään tunnettu lähinnä korkeintaan keskinkertaista, mitäänsanomatonta perusviiniä tuottavana bulkkialueena, mutta Esporãon johdolla alueen profiili on kiillottunut viime aikoina merkittävästi toimimalla monelle paikalliselle tuottajalle esikuvana laatuviinien tuottamisessa. Esporão Reserva on talon keskikastin viini ja allekirjoittaneelle tuttu tapaus muutaman vuoden takaa, Portugalin viinimessuilta. Viinin uutta vuosikertaa ei kuitenkaan tullut testattua sen hypen ollessa suurimmillaan viinin juuri napattua vuoden viini -tittelin, mutta onneksi viini kuitenkin tuli testattua viime vuoden lopulla, niin tiedän mistä tässä viinissä oli kyse.

Viini on pääosin sekoitus paria iberialaista lajiketta: Aragonezia (eli Tempranilloa) ja Trincadeiraa (eli Tinta Amarelaa). Seasta kuitenkin löytyy pieni tujaus Suuren Maailman henkeä Cabernet Sauvignonin muodossa, sekä hyppysellinen Alicante Bouschetia, jonka rooli blendissä on todennäköisesti lähinnä tummemman ja paksumman värin tuominen. Viiniä on kypsytetty 12 kuukautta tammitynnyreissä (70% amerikkalaista, 30% ranskalaista) ja 12 kuukautta pulloissa.

Alicante Bouschet on tehnyt tehtävänsä: viinin väri on tiivis ja läpinäkymymättömän mustanpunainen. Yleisilme on jähmeä ja erittäin konsentroitunut.

Kuivahko ja varsin ronski tuoksu tykittää täydellä teholla paahtunutta tammea, Portugalin viineille ominaista viikunataateliluumuhedelmää, sulatettua tummaa suklaata, murskattua karhunvatukkaa ja eukalyptusta. Kokonaisuus on hämmentävän (ja hurmaavan) tiukka ja kuiva verrattuna yleensä niin makeankypsiin eteläportugalilaisiin!

Tuoksu on pistänyt melkoiset odotukset viinin makupuolelle, mutta ne kuitataan varsin ongelmitta – kielelle iskeytyy öljyisellä liukkaudella liikkuva paksuntäyteläinen, tuhdihko ja suussa jopa painavana tuntuva viini, jonka kompleksisesta ja melko integroituneesta makumaailmasta ei tahdo erottaa, mihin tumma, konsentroitunut hedelmä loppuu ja vaniljaisen suklainen tammi alkaa. Molempia kyllä on reippaanlaisesti, mutta viinin aromeissa on sen verran syvyyttä ja luonnetta, ettei tammen preesens pääse hirveästi haittaamaan. Kokonaisuudesta voi kuitenkin erottaa myös melko voimakasta ja hieman karheana tuntuvaa mausteisuutta, lakritsia ja mokkaa. Kielen kärjessä esiin nousee kypsänmakeaa karhunvatukkaa ja luumua, kun taas vaniljaisuus erottuu voimakkaan kielen takaosissa jälkimaun kynnyksellä. Viini on kohtalaisen hapokas, mutta näin massiivisen bodyn rinnalla runsaampikin hapokkuus rupeaa tuntumaan vaatimattomalta. Tämän vuoksi viinin rakenteesta ovat vastuussa lähinnä tanniinit, joita kyllä viinissä riittää varsin runsaasti. Runsaasta tanniinisuudestaan huolimatta viinillä on kuitenkin piskuisen pehmeähkö habitus.

Melko intensiivinen jälkimaku on varsin vivahteikas ja kielelle jää pitkään häilyvä jälkimaku, jossa tuntuu niin karvaan mausteista kuin makean vaniljaista ja tumman suklaista tammisuutta, mehukasta mustikkaisuutta, neilikkaa, makeaa luumua ja kevyttä kukkaisuutta. Tukevahko alkoholi (14,5%) tuo jälkimakuun sekä lämpöä että pippurista tulisuutta.

Viini on kyllä kaikin puolin suuri ja vaikuttava, sitä ei kyllä voi kiistää, mutta meikäläisen makuun se on myös piirun verran turhan pehmeä ja runsas tapaus. Juuri tätä ennen testattuun Aalto P.S.:ään verrattuna Esporão Reserve ei ole ihan yhtä massiivisen täyteläinen ja konsentroitunut, mutta tästä huolimatta Aalto P.S. kantaa monumentaalisen bodynsä rakenteikkaampana ja ryhdikkäämpänä. Esporão kyllä on varsin muskulaarinen tapaus, mutta siinä missä Aalto P.S. on kuin täysin naurettaviin mittasuhteisiin bodattu steroidihirviö, on Esporão kuin hieman pyylevämpi portsari, jonka pläskit peittävät niiden alla piilevät lihakset.

Esporãolla on kyllä paikkansa, mutta jos varsinaista portugalilaisuutta etsii, löytyy kyllä maasta paljon luonteikkaampia ja hienostuneempia esityksiä. Tämä viini on tyylillisesti enemmän uuden maailman tavaraa pienellä portugalilaistwistillä – joskin esimerkiksi Chilen tai Kalifornian super-Cabernet Sauvignoneihin verrattuna tästä viinistä löytyy reilusti enemmän sekä luonnetta että rakennetta selkeästi kohtuullisempaan hintaan. Hyvällä tuurilla pitkään kypsyttämällä voisi viini hukata ylimääräisen tammensa ja vauvaläskinsä, mutta näin perstuntumalta on hieman vaikea sanoa kuinka kauan tähän mahtaa mennä. Itse palaisin viinin pariin 10 vuoden päästä; tällöin viini on toivottavasti ohittanut etsikkoaikansa ja palannut takaisin vanhan maailman ruotuun. Viini on kyllä jo nyt oikein hyvin lähestyttävissä, mutta alla tuntuu piilevän potentiaalia parempaan.

Lyhyesti: Todella massiivinen, tanniininen ja vivahteikas Portugalin modernimman pään punaviini, jonka melko voimakkaasti tuntuva uusi tammisuus ja hieman paksuhko yleisilme tuppaavat viemään mielikuvia hieman enemmän uuden maailman kuin perinteisen Portugalin suuntaan.

Arvio: Erittäin hyvä – on tämä edelleen kyllä varsin vaikuttavaa tavaraa. Tyylillisesti viini ei juurikaan eroa edellisestä maistamastani vuosikerrasta, joten ei ihme, että viinin vuoden viini -titteli siirtyi ilman sen kummempaa kalabaliikkia tuoreemmalle esitykselle. Tässä mielessä viinin uusin vuosikerta 2011 tuskin tarjoaa suuria yllätyksiä, joskin maistamatta tätä on aina mahdotonta vannoa. In any case, Esporão on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen huippuviini, jos hyvin täyteläiset, voimakkaat ja tammiset uuden maailman viinit sattuvat olemaan lähellä sydäntä.

Hinnan (20,20e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Burmester 20 Years Old Tawny Porto

Burmester 20 Year Old Tawny Porto

• Valmistaja: J. W. Burmester, Sogevinus
• Tyyppi: Väkevöity viini, Portviini, Tawny Port
• Maa: Portugali
• Alue: Douro
• Rypäleet: Touriga Franca, Tinta Amarela, Touriga Nacional, Vinhão, Tinta Barroca, Tempranillo
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 19,87e (Joulukuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 20,30e (Kesäkuu 2014, Alko)

Monelta Portviinin ystävältä saattoi kirvoita ärräpää tai pari kun Kopken ihastuttava 20-vuotias Tawny poistui Alkon valikoimista. Onneksi aivan kuivin suin ei portofiilit joutuneet olemaan, sillä samoihin aikoihin valikoimiin pamahti samanhintainen, -kokoinen ja -ikäinen Tawny Burmesterin viinitalolta.

Burmesterin pohja ulottuu 1700-luvun alkuun, jolloin viljayhtiö Burmester & Nash perustettiin. 1750-luvulla he päättivät laajentaa toimintaansa ja ryhtyivät tuomaan Portviiniä Portugalista Brittein saarille (mitä loogisin veto, jos meikältä kysellään!) Yhtiö lopetti toimintansa 1700-luvun lopulla, mutta Henry Burmesterin poika Henry Burmester Junior päätti jatkaa Portviinihommissa ja perusti poikiensa kanssa Portviinitalo H. Burmester & Sonsin. Vuonna 1834 talon johdossa aloitti Johann Wilhelm Burmester, perustajien etäinen saksalaissukulainen ja lopulta viinitalon nimi vakiintui hänen mukaansa nykyiseen muotoonsa vuonna 1880. Osaamista viinien parissa talolta löytyy siis reilun parin sadan vuoden ajalta.

Alkon valikoimiin saapunut viini on aivan tavallinen 20-vuotias Tawny, eli Portviini, joka valmistetaan sekoittamalla tammitynnyreissä säilyteltyjä Portviinejä. Näitä makeita punaviinejä kypsytetään tammitynnyreissä vuosikausia, jolloin ne saavat runsaasti tammen aromeita ja jolloin happi tekee läpinäkymättömän punaisista viineistä hiljalleen läpinäkyvän vaaleanruskeita. Lopullinen sekoite muodostuu eri-ikäisistä viineistä, jolloin lopullisen sekoituksen keskimääräinen ikä on n. 20 vuotta. Yleisesti 20-vuotiaiden Tawnyjen sanotaan olevan hinta-laadullisesti parhaita Tawnyja – ne ovat jo huomattavasti kehittyneempiä kuin vielä selvän hedelmävetoiset 10-vuotiaat Tawnyt, mutta ne ovat selkeästi huokeampia laatuunsa nähden kuin helposti jo 100 euron tuntumassa pyörivät 30-vuotiaat Tawnyt.

Väriltään kakskymppinen Burmester on hyvin läpinäkyvän kuparinen ja reunoiltaan käytännössä täysin väritön.

Tuoksu on kohtalaisen runsas ja tyylille uskollisesti hurmaavan moniulotteinen: makeaa rusinaa, melko voimakkaasti tuntuvaa tummaa siirappisuutta, taatelia, appelsiinia, happikontaktin tuomaa pähkinärouhetta ja tuntuvaa muttei hallitsevaa tammea, joka tuo kevyen toffeisen säväyksen kokonaisuuteen.

Suussa makuhermoja tervehtii viinin hyvin intensiivinen makumaailma, joka suorastaan yllättää rehellisellä energiallaan. Maku on hyvin makea, mutta viinin makeus unohtuu täysin kun kaikki huomio kiinnittyy viinin makumaailman sävyihin ja hienovaraisiin nyansseihin. Päällimmäisenä tuntuu tummaa siirappia, tammen tuomaa pippuria, puuta ja kuivaa mausteisuutta, sekä moniulotteisen pähkinäistä oksidaatiota. Hedelmäisemmät sävyt (appelsiini, taateli, kuivattu viikuna, rusinat) ovat siirtyneet iän myötä enemmän taka-alalle, mutta tulevat paikka paikoin hyvinkin selvästi myös framille. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja jopa hieman tahmea, muttei kuitenkaan missään vaiheessa paksu tai raskas. Silloin tällöin rakenteesta myös erottuu kevyt tanniinien puraisu.

Jälkimaku on pippurisen mausteinen, kevyen rusinainen, hennon taatelinen, herkullisen siirappinen ja ennen kaikkea varsin pitkä. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on maukas, viipyilevä ja kaikin puolin mainio.

Olihan se sääli, että maailman vanhimman edelleen toimivan portviinitalon, Kopken, upea 20-vuotias Tawny poistui monopolimme valikoimista, mutta sen paikan ottanut Burmester ei kyllä kalpene vanhan tekijän rinnalla tipan vertaa. Tästä viinistä löytyy upeasti jo selkeästi sellaisia kehittyneempiä vivahteita, joita useamman vuosikymmenen kontakti hapen ja tammen kanssa saa aikaan, mutta silti viini pysyy ihastuttavan freesinä ja eloisana esityksenä alusta loppuun. Edes runsaan makeana tuntuva jäännössokerisuus (120 g/l) ei saa viiniä tuntumaan liian imelältä tai raskaalta, vaan kokonaisuus pelittää upeasti alusta loppuun.

Meidän tapauksessamme viini meni viime vuodenvaihteen alla jouluaattona, joulupöydän jälkeisten makeiden herkkujen ohessa vallan mainiona palanpainikkeena: riittävän tuntuva jäännössokeri auttoi viiniä kestämään melko helposti jälkiruoaksi tarjoillut konvehdit, mutta kokonaisuus oli sen verran vaikuttava ja vivahteikas esitys, että lasillinen tätä viiniä toimi jälkiruokana ihan sellaisenaan! Jos siis ei määrä kiinnosta (jolloin Taylor'sin 10 yo Tawny olisi näppärä valinta) niinkään, vaan ennen kaikkea viinin korkea laatu ja vaikuttava vivahteikkuus, on Burmester 20 yo Tawny melkoinen no-brainer. Viinin pullokohtainen hintakin pysyy varsin järkevissä mittasuhteissa, kun ei tarvitse täysikokoisesta pullosta iskeä useita kymmeniä euroja tiskiin!

Lyhyesti: Ihastuttavan moniulotteinen ja tasapainoinen Tawny, jossa mehukkaat ja raikkaat hedelmäiset piirteet kilpailevat hurmaavalla tavalla iän tuomien kehittyneiden, hapettuneiden ja vivahteikkaiden piirteiden kanssa. Erinomainen valinta niin jälkiruokien kumppaniksi kuin jälkiruoaksikin!

Arvio: Tyylikäs – kaikin puolin hurmaava esitys, joka menee helposti kärkisijoille Alkon parhaimpien Tawny Portien listalla. Helposti nokittaa monen Colheitan sekä itsestäänselvästi kaikkien 10 yo Tawnyjen ohi.

Hinnan (20,30e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.