Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


28.7.15

Kroatia











Yleistä

Kroatian tasavalta (Republika Hrvastka) on 2,500 vuoden viininviljelyhistoriallaan hyvin vanha viinimaa – jopa vanhempi, kuin useimmat nykyiset suuret ja kuuluisat Euroopan viinimaat. Ajanlaskumme alussa kroatialaisten viinien laatua pidettiin hyvin korkeana ja viiniä tuotettiin ympäri maata aina 1400-luvulle asti, jolloin Ottomaanien islamilaishallinto hankaloitti viinintuotantoa merkittävästi.

1800-luvun lopulla kroatialaisten viinien kysyntä kasvoi viinikirvan tuhottua merkittävän osan euroopan viinitarhoista, mutta lopulta 1900-luvun alussa viinikirva levisi myös Kroatiaan ja maan viinintuotanto romahti täysin. Jugoslavian kommunistihallinnon alla viinintuotanto elpyi melko kattavasti, mutta viinintuotanto oli keskittynyt suuriin osuuskuntiin, joissa pääpaino oli määrässä ei laadussa. Tästä syystä kroatialaiset viinit ovat pysyneet erittäin pitkään, käytännössä koko 1900-luvun ajan, melko tuntemattomina maan rajojen ulkopuolella. Vasta maan itsenäistyttyä vuonna 1991 alkoi maassa suuremman mittakaavan laatuviinien tuotanto monien pienviljelijöiden panostaessa enemmän laatuun.

Vuonna 2010 Kroatia sijoittui maailman 30. suurimmaksi viinimaaksi 50 miljoonalla vuotuisella viinilitralla.

Viinien laatuluokitukset

Vuonna 1996 Kroatiaan perustettiin viininviljelyn ja -valmistuksen instituutti, jonka tarkoituksena toimia mm. viinien laatua ja viinialueita valvovana elimenä. Samalla otettiin käyttöön EU-säädösten kanssa yhteensopivat laatuluokitukset:
  • Stolno vino (pöytäviini)
  • Kvalitetno vino (laatuviini) – vastaa esim. IGP-, IGT- tai VdlT-viinejä
  • Vrhunsko vino (ensiluokkainen viini) – vastaa esim. AOC-, DOC- tai DO-viinejä

Nämä eivät luokitukset ole täysin vertailukelpoisia esim. Ranskan tai Italian viiniappellaatioiden välillä, sillä ne vasta antavat tietoa viinin laadusta, ei viljelyalueesta. Tuottaja voi lisäksi hankkia viinilleen viinialuemerkinnän, jonka kriteerit ovat sitä tiukemmat mitä korkeampi viinin laatu on; esimerkiksi viinialuemerkityn vrhunsko vinon on oltava valmistettu tietylle alueelle tyypillisistä rypälelajikkeista ja tarhojen sijainnin on oltava riittävän hyvät, eli pelkästään rypäleiden kasvattaminen tietyllä alueella ei automaattisesti riitä. Rypälelajikemerkittyjen viinien on oltava vähintään 85% etiketissä merkittyä lajiketta.

Merkintä Arhiv vastaa suurin piirtein italian Riserva-merkintää: viinin on kypsyttävä vähintään 5 vuotta ennen markkinoillelaskua, josta vähintään 3 vuotta pullossa.

Kroatiassa valmistetaan pääasiassa viittä eri viinityyliä, jotka ovat:
  • Bijelo vino eli valkoviini
  • Crno vino eli punaviini
  • Rose vino eli roséeviini
  • Pjenušavo vino tai pjenušac eli kuohuviini
  • Prošek eli kuivatuista rypäleistä valmistettu jälkiruokaviini

Viinien makeusasteet jakautuvat kolmeen portaaseen:
  • Suho, kuiva
  • Polusuho, puolikuiva
  • Slatko, makea

Viinialueet

Pääpiirteissään bumerangin muotoinen Kroatia voidaan jakaa kahteen yläviinialueeseen:
  • Kontinentalna Hrvatska – Manner-Kroatia, joka sijaitsee sisämaassa. Alueella vallitsee mannerilmasto (kuumat kesät, kylmät talvet) ja se on ensisijaisesti valkoviinialuetta, viinityylillisesti melko homogeenistä. Usein Manner-Kroatia jaetaan vielä erikseen läntiseen ja itäiseen alueeseen.
  • Primorska Hrvatska – Rannikko-Kroatia, joka sijaitsee Adrianmeren rannalla. Käsittää Istrian niemimaan, Dalmatian vuoristoa ja lukuisia saaria. Ilmastoltaan alue on välimerellinen, eli kesät ovat lämpimiä tai kuumia, kun taas meri pitää talvet leutoine. Pohjoinen osa, Istrian niemimaalta alkaen on ensisijaisesti valkoviinialuetta, joskin punaviinejäkin valmistetaan. Etelämmäs siirryttäessä punaviinien osuus viinituotannosta kasvaa merkittävästi.

Nämä pääalueet jakautuvat aluksi ala-alueiksi, jotka jakautuvat edelleen viinialueiksi, joita kutsutaan nimellä vinogorje (”viinimäet”). Ala-alueita Kroatiassa on 12, joista 7 sijaitsee Manner-Kroatiassa ja 5 Rannikko-Kroatiassa. Viinialueita Kroatiassa sijaitsee yli 300, joten niitä kaikkia on turha lähteä tähän listaamaan. Tyydyn siis esittelemään muutamia tärkeimpiä ala- ja viinialueita.

  • Manner-Kroatian merkittävin alue lienee Slavonia, joka on kuitenkin tunnettu ensisijaisesti slavonialaisesta tammesta valmistetuista viinitynnyreistä – ei niinkään viineistään. Muuten kyseisen pääalueen viinialueet eivät ole erityisesti profiloituneet omintakeisina viinialueina, korkeintaan muutamat omintakeiset viinintuottajat tuovat kaivattua vaihtelua alueen viinituotantoon.
  • Rannikko-Kroatia on huomattavasti monimuotoisempi viineiltään.
  • Kroatian ulkopuolella yksi tunnetuimpia ala-alueita on Hrvatska Istra, Istrian niemimaa, josta suuri osa sijaitsee Kroatiassa, mutta josta osa sijaitsee myös Italian ja Slovenian puolella. Alue on tullut tunnetuksi hyvin monimuotoisista Malvazija Istarska -valkoviineistään, Teran-punaviineistään sekä useista ns. skin contact whites -viineihin eli oransseihin viineihin erikoistuneista tuottajistaan.
  • Istrian rannikon eteläpuolella sijaitsee Hrvatsko Primorje, Kroatian rannikko, jonka alueista erityisesti Krk, Kroatian suurin saari, on saanut tunnustusta Žlahtina-valkoviineistään.
  • Rannikkoa eteenpäin siirryttäessä tulevat vastaan Sjeverna Dalmacija, pohjoinen Dalmatia, ja Dalmatinska Zagora, Sisä-Dalmatia, jotka ovat jääneet huomattavasti pienemmälle huomiolle Rannikko-Kroatian ala-alueista.
  • Lopuksi, Kroatian sirpin eteläkärjessä tulee vastaan Srednja i Južna Dalmacija eli Keski- ja Etelä-Dalmatia, joiden alueelta löytyy mm. Splitin ja Dubrovnikin historialliset kaupungit, merkittävä osa Kroatian rannikon lukuisista paratiisisaarista sekä maan merkittävimmät punaviinialueet.
  • Kroatian punaviineistä ei voi puhua mainitsematta Pelješacin (”Peljeshats”) niemimaata. Tällä niemimaalla, joka pääasiassa muodostuu kahden vuorijonon väliin jäävästä laaksosta, viljellään lähes yksinomaan punaista Plavac Mali -rypälettä, josta valmistetaan muiden viinien ohella myös erittäin arvostettuja Dingač- ja Postup-viinejä.
  • Dingač (”Dingatsh”) oli vuonna 1961 Kroatian ensimmäinen oman virallisesti tunnustetun viinialueensa saanut alue. Tämä viinialue sijaitsee Pelješacin muodostavien vuorten merenpuoleisilla rinteillä. Viinitarhat sijaitsevat vain muutaman sadan metrin päässä Adrianmerestä, mutta koska vuoret nousevat erittäin jyrkästi, kasvavat köynnökset useiden satojen metrien korkeudessa, jossa ilmasto on paljon viileämpää ja köynnökset joutuvat taistelemaan erittäin karussa maaperässä pysyäkseen hengissä. Dingač-viinit ovat tyypillisesti äärimmäisen intensiivisiä, konsentroituneita ja tanniinisia, minkä lisäksi alueen tuottajien mielestä viinin laatua mittaa alkoholipitoisuus – tästä syystä ei ole lainkaan epätyypillistä, että alueen viinit voivat hyvinä vuosina saavuttaa luonnollisesti peräti 16-17% alkoholipitoisuuksia. Erityisesti kuumina vuosina Dingačin viineille on tyypillistä hyvin paahtuneet, jopa rusinaiset aromit, minkä lisäksi viinien kypsyys ja alkoholipitoisuus tuovat viineihin tunnun makeudesta silloinkin, kun viini on rutikuivaa.
  • Dingačin saatua virallisen viinialueen, seurasi alueen pohjoispuolella sijaitseva Postup vuonna 1967 perästä, ollen täten Kroatian toinen virallinen viinialue. Postupin viinitarhat sijaitsevat suurin piirtein yhtä korkealla kuin Dingačin, mutta koska rinteet ovat loivempia, sijaitsevat tarhat keskimäärin etäämmällä merestä. Postupit ovat Dingačiin verrattuina usein hieman kepeämpiä, elegantimpia ja raikkaampia ja niissä tapaa harvemmin Dingačille ominaisia, rusinaisia aromeja. Erittäin kuumina vuosina Postupit voivat kuitenkin olla yhtä runsaita ja intensiivisiä kuin Dingačit.
  • Keski- ja Etelä-Dalmatian saarista arvostetuimpina pidetään Hvarin ja Korčulan (”Kortshula”) saaria. Hvar on tullut tunnetuksi lukuisista, kovatasoisista tuottajistaan, jotka tuottavat hyvin monipuolisia, ainutlaatuisia viinejä monista paikallisista lajikkeista, kun taas Postupin kanssa vuonna 1967 oman virallisen viinialueensa saaneen Korčulan valttikortteja ovat ainutlaatuiset ja tasokkaat Grk- ja Pošip-valkoviinit.

Rypäleet

Kroatia on alkuperäisrypälelajikkeiltaan helposti yksi maailman monipuolisimpia – maasta löytyy arviolta n. 130 erilaista, Kroatiasta peräisin olevaa rypälettä. Näistä tunnetuin lienee Zinfandel eli Primitivo – joskin Kroatia paljastui rypälelajikkeen alkuperäksi vasta 2000-luvun alussa.

Alun perin Zinfandelin ja Primitivon yhteyttä ruvettiin epäilemään 1970-luvulla ja 1980-luvulle tultaessa rypäleet oli todettu identtisiksi. 1990-luvulla Zinfandelin historiaa alettiin tutkia tarkemmin, etunenässä Kroatiasta Yhdysvaltoihin muuttanut viininviljelijä Mike Grgich (Miljenko Grgić, s. 1923). Aluksi eteläkroatialaisen Plavac Malin epäiltiin olevan sama lajike kuin Zinfandel, mutta lajike paljastuikin Zinfandelin lähisukulaiseksi. Lopulta vuonna 2001 erään viininviljelijän tarhasta löytyi yhdeksän Crljenak Kaštelanski -köynnöstä, jotka paljastuivat samaksi lajikkeeksi kuin Zinfandel. Kun tämä yhteys oltiin lopulta saatu selvitettyä, löytyi vuonna 2002 vielä toinen tarha, jossa lajiketta viljeltiin nimellä Pribidrag. Lopulta lajike osattiin yhdistää Tribidrag-nimiseen rypälelajikkeeseen, josta löytyi merkintöjä Kroatiasta aina 1400-luvulta asti. Tutkijoiden ja Mike Grgichin ansiosta Crljenak Kaštelanski -istutusten määrä alkoi kasvaa Kroatiassa merkittävällä vauhdilla, minkä lisäksi viiniharrastajien kiinnostus on laajentunut Zinfandelista muihinkin Kroatian rypälelajikkeisiin ja viineihin.

Kroatiassa on viinimaailman globalisoitumisen myötä ryhdytty viljelemään paljon kansainvälisiä lajikkeita (mm. Cabernet Sauvignon, Chardonnay, Grenache, Merlot, Pinot Blanc, Pinot Noir, Syrah). Koska nämä lajikkeet lienevät monille erittäin tuttuja, esittelen seuraavaksi hieman valikoiden Kroatian omia ja/tai merkittäviä lajikkeita.

Punaiset:
  • Babić – rypälelajike, josta normaalisti saa korkeintaan keskinkertaista viiniä, mutta parhaimmilla tarhoilla vanhat köynnökset kykenevät tuottamaan erittäin intensiivistä, rakenteikasta ja kypsytyskestävää punaviiniä. Parhaimpien Babić-tarhojen sanotaan sijaitsevan Kroatian eteläisellä rannikolla, Primoštenin alueella, Splitin pohjoispuolella.
  • Crljenak Kaštelanski (Tribidrag, myös Zinfandel tai Primitivo) – 2000-luvun alussa suosituksi tullut punainen rypäle, josta tuotetaan muhkeita, kypsän mansikkaisia, mausteisia ja melko pehmeitä punaviinejä.
  • Plavac Mali (”Pieni sininen”, Tribidrag- ja Dobričić-lajikkeiden risteymä) – hyvin Zinfandel-mainen rypälelajike, josta valmistetussa punaviinissä on kuitenkin tyypillisesti Zinfandelia sekä tuntuvammat tanniinit että korkeammat hapot. Arvostettujen Dingačin ja Postupin viinialueiden ainoa sallittu rypälelajike.
  • Sušćan – lähinnä Hrvatsko Primorjen alueen saarilla viljelty, tummia ja täyteläisiä punaviinejä tuottava rypälelajike.
  • Teran (Terrano) – Istrian niemimaalta kotoisin oleva, ja siellä ensisijaisesti viljelty lajike, josta valmistetaan keskitäyteläisiä, hapokkaita, marjaisia ja kevyen vegetaalisia punaviinejä. Perinteisesti Teranista valmistetut viinit tulisi juoda melko nuorina, mutta parhaat kykenevät kestämään hyvin kypsytystä. Sekoitetaan usein Refosco (dal Peduncolo Rosso) -rypälelajikkeeseen, koska Teran tunnetaan Sloveniassa nimellä Refošk.

Valkoiset:
  • Bogdanuša – lähinnä Hvarin saarella viljelty lajike, jota on perinteisesti käytetty makeisiin jälkiruokaviineihin ja sekoiteviineihin. Lajikeviininä tuottaa melko hapokkaita, raikkaita ja kevyen bitterisiä valkoviinejä.
  • Graševina (myös Welschriesling) – ehdottomasti Kroatian merkittävin rypälelajike, jota viljellään käytännössä koko Manner-Kroatiassa. Tuottaa usein melko simppeleitä, neutraaleja ja raikkaita valkoviinejä, mutta parhaimmat tuottajat kykenevät valmistamaan vakuuttavia poikkeuksia tähän sääntöön. Kroatian epäillään olevan Graševinan syntymaa ja Kroatian myös usein sanotaan tuottavan maailman parhaat Welschrieslingit.
  • Grk – Korčulan saarelta kotoisin oleva valkoinen rypälelajike, jonka sanotaan olevan Kroatian laadukkaimpia valkoviinejä tuottava lajike. Grk on Tribidragin ja toisen, tuntemattoman rypälelajikkeen valkoinen jälkeläinen, joka tuottaa runsaita, täyteläisiä ja kevyen bitterisiä valkoviinejä, jotka kykenevät säilyttämään ryhdikkään hapokkuuden hyvin lämpiminäkin vuosina. Haastava viljeltävä, koska Grk-köynnöksissä kasvaa vain emikukkia; tästä syystä tarhoille on istutettava pieniä määriä köynnöksiä, joiden kukissa on myös hede.
  • Malvazija Dubrovačka (eli Malvasia di Lipari) – yksi maailman lukemattomista Malvasia-lajikkeista, josta on merkintöjä Kroatiassa jo 1300-luvulta. Nykyisin viljellään lähinnä Konavlen viinialueella, Dubrovnikin lähistöllä. Vaikka muualla Kroatiassa pelkkä Malvasia usein tarkoittaa Istrian Malvasiaa, eteläisellä rannikolla pelkkä Malvasia useammin viittaa Dubrovnikin Malvasiaan. On läheistä sukua Istrian Malvasialle, ja tuottaa usein yhtä lailla voimakkaita, mutta monesti myös maltillisemman hapokkaita, vähemmän aromaattisia ja vaisumpia valkoviinejä.
  • Malvazija Istarska – oma, ainutlaatuinen Malvasia-lajike, jota tavataan käytännössä vain Istrian niemimaalla Italiassa, Kroatiassa ja Sloveniassa, joskin Dalmatiassa ja Manner-Kroatiassa on myös harvoja istutuksia. Graševinan jälkeen Kroatian toiseksi merkittävin rypälelajike 10,5% viljelyalallaan. Melko etäistä sukua muille Malvasioille paitsi Malvasia di Liparille (Malvazija Dubrovačka) ja Malvasia Bianca Lungalle (Maraština/Rukatac). Vaikka Malvasiaa pidetään yleisesti melko vaatimattomia viinejä tuottavana rypälelajikkeena, on monipuolisia, usein rakenteikkaan hapokkaita ja tyylikkäitä viinejä tuottava Malvazija Istarska mukava poikkeus tähän sääntöön.
  • Maraština (eli Malvasia Bianca Lunga, myös Rukatac) – usein melko täyteläisiä ja alkoholisia, mutta suht maltillisen hapokkaita valkoviinejä tuottava valkoinen lajike, joka tunnetaan kenties parhaiten Italian vaatimattomia Malvasia Toscana -valkoviinejä tuottavana lajikkeena. Lähinnä Kroatian rannikolla viljelty lajike, josta valmistetaan edullisia perusviinejä.
  • Pošip Bijeli – Korčulan saaren ylpeys, Grk-lajikkeen kanssa. Tuottaa hyvin runsaita, hedelmäisiä ja moniulotteisia mutta samalla raikkaita ja ryhdikkäitä valkoviinejä. Pošip on Grkiä suositumpi helpomman viljeltävyytensä vuoksi ja siksi levinnyt myös muille lähialueen saarille sekä rannikolle. Ehdottomasti Kroatian valkoisten rypäleiden parhaimmistoa Grkin ja Malvazija Istarskan kanssa.
  • Vugava – Korculan ja Hvarin saarien naapurilla, Vis-saarella viljelty hyvin aromaattinen, paksukuorinen lajike, jonka pitkään uskottiin (virheellisesti) olevan Viognierin esi-isä. Tuottaa Viognierin kaltaisia, eli melko alkoholisia, hyvin täyteläisiä, kypsänmeheviä ja runsaan aprikoosisia valkoviinejä.
  • Žlahtina – Krkin saarelta kotoisin oleva valkoinen lajike, jota alun perin pidettiin melko vaatimattomana, runsassatoisena lajikkeena, mutta josta erityisesti kotimaan markkinat ovat innostuneet laatutietoisten tuottajien ryhtyessä valmistamaan rypäleestä yhä korkealaatuisempia viinejä. Žlahtinat ovat usein raikkaan hapokkaita, keskitäyteläisiä, tasapainoisen hedelmäisiä ja hennon aromaattisia, minkä lisäksi lajike taipuu hyvin myös kuohuviinituotantoon.

Kuten alun perin sanoin, Kroatiasta löytyy valtava määrä muitakin paikallisia lajikkeita. Nämä yllä esitellyt kuitenkin ovat niitä, joita todennäköisimmin tulee kansainvälisten lajikkeiden ohella vastaan kauppojen hyllyillä; toiset niistä ovat erittäin tunnettuja, joita löytyy joka paikasta, kun taas toiset ovat melko tuntemattomia, mutta niitä saattaa toistuvasti bongata hommansa osaavien viinibaarien ja erikoismyymälöiden hyllyiltä.

17.7.15

't IJ Flink

't IJ Flink
  • Valmistaja: Brouwerij 't IJ
  • Tyyppi: Olut, Ale, Blonde
  • Maa: Alankomaat
  • Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 2,09e (Huhtikuu 2015, Firmabier)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



Firmabierin sivuilta näytti löytyvän jos jonkinnäköistä tavaraa IPA:llaan vakuuttaneelta 't IJ:n (Het Ij'n) panimolta, joten päätin tilailla parit entuudestaan tuntemattomat oluet testiin. Niistä ensimmäiseksi korkattiin maitokauppavahvuinen "Amsterdams Blond", Flink. Pullon parasta ennen -päiväys oli 07/2015, eli aivan tuoreimmillaan olut ei korkkaamishetkellä toukokuussa enää ollut.

Oluen väri on vaalea ja kirkas kullankeltainen. Kaataessa oluen päälle nousee kevyt ja ohut valkoinen vaahtokukka.

Tuoksultaan olut on makean viljainen ja kohtalaisen hedelmäinen, taittuen voimakkaimmin epämääräisen, kevyen persikkaisen hedelmäisyyden suuntaan. Taustalla tuntuu maltillisesti kypsää sitruksisuutta ja hillittyä ruohoisuutta.

Oluen maku on yleisilmeeltään kuiva, kepeä ja kohtalaisen bitterinen ruohoinen. Hennon maamaisesta ja siten jopa aavistuksen tunkkaisesta mausta löytyy myös kevyesti viljaisuutta, sitruksisuutta ja vehnäistä happamuutta. Kokonaisuutena oluen maku on simppelihkö ja sitä kannattelee hyvin pieni ja pehmeä hiilihappo.

Jälkimaku on yrttinen, ruohoisen humalainen, kohtalaisen karvas ja erottuupa sitä myös kevyesti sitruksenlihaa. Keskipitkässä jälkivaikutelmassa häilyy aavistus mausteisuutta ja häivähdys belgihiivaista hedelmää.

Kokonaisuutena 't IJ:n Flink on melko simppeli ja vähän yllätyksiä tarjoilea perus-pale ale. Harrastelijakäyttöön olut on melko tylsä tuttavuus, mutta sen sijaan raikkaana, edullisena, kepeänä ja sessioitavana markettioluena tämä on varsin verraton tapaus. Vaikka 't IJ:n oluita onkin siellä täällä erilaisissa olutravintoloissa näkynyt, ei niitä ole vielä ainakaan omiin silmiini osunut ruokakauppapuolella. Toivottavasti asiaan tulisi muutos – etenkin jos hinta onnistuttaisiin pitämään sellaisella tasolla, että olutta kehtaisi ostaakin!

Lyhyesti: Kepeä ja freesi markettivahvuinen vaalea hollantilaisale, joka tarjoilee tasapainoisesti hedelmisyyttä ja katkeruutta.

Arvio: OK – kelvollinen perusolut. Ei mitään kikkailuja, mutta näillä volteilla ja tähän hintaan ei sellaisia oikein tarvitakaan.

Hinnan (2,09e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

16.7.15

Trapl Grüner Veltliner Karpatenschiefer 2011

Trapl Grüner Veltliner Karpatenschiefer Alte Reben 2011
  • Valmistaja: Weingut Trapl
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Carnuntum
  • Rypäleet: Grüner Veltliner (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 17,40e (Huhtikuu 2015, Rotweißrot)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Keväällä tuli hankittua porukalla kuriositeettitavaraa, käyttöviinejä ja kellaroitavaa itävaltalaisia viinejä myyvästä Rotweißrot-nettimyymälästä. Ensimmäinen tilauksesta testiin päässyt pullo oli luotettavasti tasokkaita viinejä tuottaneen Traplin vanhojen köynnösten Grüner Veltliner.

Weingut Trapl sijaitsee Carnuntumin viinialueella. Carnuntum taas sijaitsee aivan Itävallan itärajalla, Wienistä muutaman kymmentä kilometriä kohti Slovakiaa. Carnuntumin alue on melko tuntematon viinialueena, sillä alueen kylmät talvet ja kuumat kesät soveltuvat huonosti muiden kuin simppeleiden punaviinien valmistukseen. Viime aikoina alueelta on kuitenkin alkanut tulla varsin uskottavia Grüner Veltlinereitä ja vakuuttavia punaviinejä, intensiiviset Zweigeltit ja Blaufränkischit etunenässä. Johannes Traplin luotsaamaa, n. 15 ha tarhoja viljelevää Weingut Traplia pidetään yhtenä alueen parhaista viinitaloista.

Tämä viini on valmistettu vain vanhojen köynnösten (Traplin sivut ovat olleet varmaan koko historiansa ajan under construction, joten en tiedä kuinka vanhojen) käsinpoimituista rypäleistä. Rypäleiden annettiin aluksi käydä luonnonhiivoilla terästankeissa viiniksi, minkä jälkeen viini siirrettiin kypsymään 10 kk terästankkeihin ja 300 l tammitynnyreihin. Lopuksi viini pullotettiin ilman kirkastusta.

Viiniillä on kevyesti vihertävä väri, joka taittuu tynnyrikypsytyksen myötä kohtalaisesti vaaleankeltaiseen.

Tuoksussa tuntuu heti avaamishetkellä Grüner Veltlinerin tyypillisimpiä aromeja, eli tuoretta päärynää, kevyttä savuisuutta ja jopa hentoa päärynäkarkkia. Melko pian kokonaisuutta alkaa valtaamaan kevyt, mutta selvä, kuivakka ja aromaattinen tammisuus. Tunnin päästä kokonaisuus on lopulta asettunut aloilleen, ja siitä löytyy valkopippurivetoista mausteisuutta, tuoretta kypsää päärynää, kevyttä cantaloupea, hentoa mantelimaisuutta, ujoa puisevuutta ja häivähdys makeaa karviaista. Vaikka aluksi tuoksu tuntui heittelehtivän laidasta laitaan, eikä mitenkään erityisen houkuttelevissa muodoissa, sukeutuu siitä kärsivällisellä odottelulla lopulta varsin miellyttävä, kompleksinenkin tuoksu.

Viinillä on melko täyteläinen, runsas ja leveän hedelmäinen yleisolemus, joka taittuu suutuntumaltaan jopa kevyesti öljyisyyteen, mutta reipas hapokkuus ja kevyen bitterinen, märkää kiveä muistuttava mineraalisuus tuovat mukavaa ryhtiä kokonaisuuteen. Kielellä pyörii tuoksusta tuttuja elementtejä: cantaloupea, kevyttä mantelimaisuutta, hyvin hillitysti makeaa tammisuutta, aavistus keltaluumuisuutta ja vivahteikasta mausteisuutta. Taustalla häilyy makeankypsä, trooppisten hedelmien alavire, joka tuo mukavasti syvyyttä siirtymättä hallitsemaan lainkaan kokonaisuutta.

Jälkimaku on kevyesti savuisen mineraalinen, mukavasti ryhdikkään hapokas, tuoreen mutta varsin makean päärynäinen, hennon bitterinen ja kypsän keltaluumuinen. Mineraalinen karheus, kevyt kermaisuus ja hento bitteri kantavat suht pitkään muun maun häipyessä hiljalleen pois.

Aluksi Traplin vanhojen köynnösten GV yllätti – ja suorastaan järkytti: pelästyin ostaneeni köykäisen esanssipäärynä-Gryynerin, joka hetkeä myöhemmin paljastuikin moderniksi tammimonsteriksi! Kuitenkin pienen tasaantumisajan jälkeen tämä melko hajanainen viini saa kerättyä palasensa kasaan ja se asettuu suorastaan hämmentävällä vaivattomuudella varsin miellyttäväksi, moniulotteiseksi ja tyylikkääksi kokonaisuudeksi.

Tämä kevyesti tammitettu GrüVe ei siis ole mikään kärsimättömän ihmisen valkoviini! Suosittelenkin avaamaan viinin hyvissä ajoin ennen suunniteltua nauttimishetkeä, jotta se pääsee h-hetkellä pistämään parastaan! Itse korkkasin viinin onneksi vähän ennen kuin ryhdyin valmistamaan tryffelirisottoa, joten viinin evoluutiota pystyi hyvin kokkauksen lomassa seuraamaan ja lopulta kun ruoka oli valmis, rupesi viinikin olemaan hyvin tarjoilukunnossa. Kellarointia ajatellen laadukkaan pään Grüner Veltlinerit ovat varsin luotettavaa tavaraa, enkä lainkaan epäile tammitynnyrikypsytyksen ainakaan haittaavan viinin kehittymispotentiaalia, joten viini on varmasti turvallinen ostos myös kypsyteltäviä valkoviinejä miettiville.

Lyhyesti: Aluksi hyvin päärynäesanssinen ja sitten kohtalaisen tammisen tuoksuinen vanhonen köynnösten Grüner Veltliner, josta pienen hengittelyn jälkeen sukeutuu varsin tyylikäs ja tasapainoinen, hienosti runsasta hedelmää, mineraalisuutta, ryhdikästä rakennetta ja maltillista tammea naittava valkoviini.

Arvio: Tyylikäs – tammitettuja Grüner Veltlinereitä harvemmin tapaa, mutta kunhan tammenkäyttö on maltillista ja hedelmästä löytyy riittävästi ryhtiä ja intensiteettiä, kantaa tämä lajike tammitynnyrikypsytyksen mallikkaasti. Traplin Karpatenschiefer on varsin mallikas esitys kyseisen tyylilajin viineistä.

Hinnan (17,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

15.7.15

Jeio Valdobbiadene Prosecco Brut

http://www.alko.fi/tuotteet/552007
Jeio Valdobbiadene Prosecco Superiore Brut
  • Valmistaja: Desiderio Jeio Bisol & Figli
  • Tyyppi: Kuohuviini, DOCG Prosecco Superiore Valdobbiadene
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Treviso, Valdobbiadene
  • Rypäleet: Glera (90%), Chardonnay, Verdiso, Pinot Blanc
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,90e (Toukokuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 13,90e (Heinäkuu 2015, Alko)

Prosecco on kyllä yksi niistä viinityyleistä joka ei meikäläiseen ole koskaan kummemmin uponnut, enkä myöskään ole onnistunut käsittämään Proseccojen suosiota. Proseccojen pääraaka-aine, Glera, kuitenkin taittuu harvoin miksikään mielenkiintoiseksi tai laadukkaaksi, sillä sen aromimaailma on yleensä simppelin päärynäinen, eikä siitä tahdo saada kunnon pullokypsytystä kestävää viiniä kuin äärimmäisellä taidolla ja panostuksella. Tästä syystä Proseccot ovat yleensä hyvin simppeleitä – aina haukotuttavaan tylsyyteen saakka – ja massaviineille soveltuvalla tankkimenetelmällä tehtyjä. Koska charmat- eli tankkikäymismenetelmä ei kykene tuottamaan suuria paineita kuohuviiniin, ovat Proseccot kupliltaan yleensä varsin vaatimattomia ja massoihinmenevän pehmeitä. Lisäksi jotkut tuottajat vielä pyrkivät saamaan viineihin sellaista runsautta, mitä Glerassa ei luonnostaan ole, ja korostamaan viinien päärynäisyyttä kyseistä aromia korostavilla aromihiivoilla, jolloin lopputulos muistuttaa enemmän smurffilimua kuin vakavastiotettavaa kuohuviiniä.

Miksi siis ihmiset ostavat Proseccoa? Kyseessä on kuitenkin valjua, usein melko rakenteetonta ja aromaattisesti kaikin puolin tylsää kuohuviiniä. Ymmärtäisin, jos viini maksaisi sen 2-3 euroa pullo, kuten Italiassa, jolloin sitä kehtaisi käyttää mm. spritzereiden pohjaksi, mutta kun halvimmatkin pullot Suomessa maksavat kympin, on viinin suosio meikäläisen korviin täysin käsittämätöntä. Ehkä ihmiset vain eivät tykkää oikeasti kuohuviinistä, mutta Proseccon matalampi hiilihapokkuus ja korkeampi jäännössokeri tekee siitä helpomminjuotavaa. Ja onhan Prosecco nyt iskevä ja helposti mieleenjäävä termi. Sitten kun sitä tarpeeksi toitotetaan, luulevat kaikki Martit ja Martat että Prosecco on trendijuomaa, joten sitä kuuluu juoda, ja sitten sitä ostetaan. Jotkut kenties ihmettelevät, että miksi tätä juodaan, mutta pysyvät hiljaa, koska keskivertokaduntallaaja ei nyt viineistä juuri mitään tiedä, vaan olettaa vain itse olevansa väärässä.

Ylläoleva avautuminen kuitenkin koskee ensisijaisesti DOC Prosecco -appellaation alla tuotettua viiniä. Kyseisellä alueella kun ei ole mitään tekemistä laatuviinialueen kanssa, vaan siellä voidaan viljellä köynnöksiä vaikka merenpinnan tasossa, tasamaalla pellolla (ei siis mahdollista tuottaa muuta kuin laihaa bulkkiviiniä) ja satomäärät voivat olla käsittämättömän suuria (ei myöskään mikään keino laatuviinin tuottamiseen). Kuitenkin perinteisillä Coneglianon ja Valdobbiadenen mäkisillä viinialueilla on edelleen tuottajia, jotka pyrkivät korkeaan laatuun ja osa tuottajista peräti tuottaa viinejä pullokäymisellä tankkikäymisen sijaan. Coneglianon ja Valdobbiadenen aluetta pidetään parhaimpana mahdollisena alueena tuottaa Proseccoa ja tästä syystä nämä alueet ovatkin hiljattain saaneet oman DOCG-appellaatiosuojan.

Tämän viinin tuottanut Jeio on perheyhtiö, jolla on hyvin syvät juuret Veneton alueella: Bisolin suku on todistetusti viljellyt viiniköynnöksiä alueella jo vuonna 1542. Vuonna 1875 Bisolin suku on alkanut myös tuottaa viiniä köynnösten viljelyn ohella, mutta suureksi viinitaloksi se kasvoi vasta 1920-luvun puolessa välissä Desiderio "Jeio" Bisolin siirryttyä talon johtoon. Nykyisin talo omistaa 177 ha viinitarhoja yli 35 eri tarhalla Conegliano-Valdobbiadenen alueella; lisäksi talon omistuksessa on 3 ha tarhoja arvostetulla Cartizzen alueella. Tämä kyseinen Prosecco on todennäköisesti tehty viinityylille tyypillisellä tankkikäymismenetelmällä, koska pullokäymisestä ei viinitalon sivut mainitse mitään. Rypälesekoituksessa on käytetty perinteisen Gleran ohella myös alueella viljeltyä Verdisoa sekä Chardonnayta ja Pinot Blancia, jotka tuovat hennolle Gleralle lisää syvyyttä ja rakennetta. Jäännössokeria on 8 g/l, mikä tekee viinistä Alkon tämänhetkisen valikoiman kuivimman Proseccon.

Väriltään viini on neutraali vaalean kellanvihreä.

Tuoksu on melko kevyt. Siinä tuntuu pullataikinaista hiivaisuutta, hillitysti kypsää sitruksisuutta, hieman mantelimaisuutta, kevyttä keltaluumua, hentoa hunajaa ja aavistuksen verran Gleran päärynää. Päärynäisyys tuntuu hieman korostuvan viinin ollessa auki pidempään.

Maku on kuiva ja rapsakka, mikä ei ole mitenkään itsestäänselvää Proseccojen kanssa. Makumaailmasta löytyy viheromenaisuutta, kypsää sitruksisuutta, hillityä hunajaa ja aavistuksen verran makean pullataikinaista hiivaa. Kuplat ovat proseccomaiseen tyyliin varsin pehmeitä, pieniä ja kestoltaan kohtalaisia – viini ei väljähdy siis aivan heti lasiin kaadettaessa, muttei myöskään kestä erityisen kauaa kuplivana.

Kuiva jälkimaku on sitruksinen, kevyen mineraalinen, aavistuksen mantelimainen ja kestoltaan pitkähkö.

Kokonaisuutena Jeion Prosecco Brut on melko simppeli, mutta tasapainoinen esitys. Kokonaisuus on siis ihan juotava, muttei mitenkään ihmeellinen – itse en siis keksi, miksi pitäisi lähes 15 euroa pistää Proseccoon, kun jo reilulla kympillä rupeaa saamaan parempitasoista Cavaa.

Pähkinänkuoressa Jeio on silti Alkon parhaita Proseccoja – tässä on riittävästi happoja ja riittävän vähän sokeria, että kokonaisuus tuntuu freesiltä, raikkaalta ja rakenteikkaalta pehmeämmästä hiilihappoisuudestaan huolimatta. Viinin päärynäisyys onnistuu myös pysymään mainiosti taka-alalla, eikä kokonaisuus rupea muistuttamaan smurffilimua. Jos siis haluat Alkosta Proseccoa, suosittelen ensisijaisesti tätä tapausta, mutta jos kaipaat laadukasta kuohuviiniä, suosittelen jättämään Proseccot omaan arvoonsa.

Lyhyesti: Kuiva, melko rapsakka, simppelihkö ja tasapainoinen laatu-Prosecco arvostetulta DOCG Valdobbiadenen alueelta.

Arvio: Hyvä – tasapainoinen, rakenteikas, mukavasti varsin kuiva ja pientä vivahteikkuuttakin tarjoileva Prosecco. Näillä meriiteillä viini onnistuu kiilaamaan Alkon parhaan Proseccon paikalle.

Hinnan (13,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

14.7.15

Jaboulet Côte Rotie Les Jumelles 2011

Paul Jaboulet Aîné Les Jumelles Côte Rotie 2011
  • Valmistaja: Paul Jaboulet Aîné
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Côte-Rotie
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Pohjois-Rhône, Côte-Rotie
  • Rypäleet: Syrah (95-100%), Viognier (5-0%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 37,69e (Huhtikuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Jos Ranskan kuuluisimpia punaviinialueita ruvetaan listaamaan, ovat kärjessä varmasti Bordeaux ja Bourgogne, mutta sen jälkeen voi ruveta tulemaan hiljaista. Usein kuitenkin kolmannelle sijalle kiipeää Rhône, ja ennen kaikkea kokonaisuuteen nähden piskuinen Pohjois-Rhône.

Pohjois-Rhônen suosio perustuu lähinnä kahteen-kolmeen, pieneen viinialueeseen: Hermitage-kukkulaan, pohjoisessa kärjessä sijaitsevaan "poltettuun rinteeseen" eli Côte-Rotieen ja hieman pienemmässä määrin Cornasiin. Kaikkien näiden alueiden keskiössä on punainen Syrah, josta tuotetaan runsaita, intensiivisiä ja kellarointia kestäviä – jopa vaativia – punaviinejä.

Blogini ainoa arvioitu Côte-Rotie on Paul Jaboulet Aînén Les Jumelles 2006, joka tuli arvioitua muutama vuosi sitten, n. kuuden vuoden ikäisenä. Kun kyseinen viini nyt poistui valikoimasta tuoreella vuosikerrallaan (2011), piti viini ottaa testattavaksi – erityisesti kun olin raapustanut edelliseen arviooni "hinnasta kymmenen-viisitoista euroa pois, ja kyseessä olisi selvästi rahansa arvoinen ostos". Tämä kriteeri toteutui tällä kertaa mainiosti, sillä ennen poistumistaan Les Jumelles maksoi n. 50 euroa. Kuitenkin toisin kuin viime viiniä, on 2011 tällä kertaa vasta reilun 3 vuoden ikäinen tapaus. Ostoksen suurin riski kuitenkin on se, että 2006 oli keskinkertainen välivuosi ja 2011 sitäkin heikompi.

Côte-Rotien erikoisuus on kaksi rinnettä, jotka muodostavat koko alueen – väriltään hyvin vaalea Côte Blonde ja tumma Côte Brune. Les Jumelles, "kaksoset", on valmistettu molempien rinteiden rypäleistä. Vuoteen 2005 asti viiniin käytettiin ostettuja rypäleitä, mutta vuosikerrasta 2006 eteenpäin Jaboulet on vähentänyt viinin vuosituotantoa ja keskittynyt käyttämään vain omien, 2 ha laajuisten tarhojen rypäleitä. Viini aluksi käy ja maseroituu kuorten kanssa n. 3-4 viikkoa, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään 12 kk tammitynnyreihin, joista 20% on uusia. Lopuksi viini pullotetaan suodattamattomana.

Lasissa lymyää varsin uhkaavan oloinen viini, jonka tumma, melko läpinäkymätön väri taittuu sävyltään mustanpuhuvaan kirsikkaan.

Viinin tuoksu on hyvin runsas, aromaattinen ja makeankypsä. Siinä tuntuu mustaherukkaa ja karhunvatukkahilloa, luumuisuutta, kevyttä lihaisuutta ja aavistus oliivitahnaa. Vaikka viinissä pitäisi olla vain 20% uutta tammea, sävyttää kokonaisuutta taustalta kohtalaisen selkeästi makea tamminen puumaisuus ja hento paahteinen suklaisuus.

Suussa viinillä on täyteläinen, kuivakka, pippurivetoisen mausteinen ja tiukahkokin maku, jossa tuntuu konsentroitunutta karhunvatukkaa, aroniamarjaa, luumua, kevyttä mustaherukkaa ja hentoa mustikkaa, sekä jo tuoksusta tuttua tummanpuhuvaa tammea, kevyttä tummaa suklaata ja hentoa mokkaisuutta. Toisin kuin vuosikerran 2006 viinillä, tällä on kohtalaisen kiva hapokkuus mutta sen sijaan hyvin maltilliset ja silkkisen pehmeät, jopa lähes huomaamattomat tanniinit.

Jälkimaussa tuntuu keskimakua selvemmin paahteista tammea, suklaapirtelöä, karhunvatukkaa, vegetaalista yrttisyyttä ja bitteriä, hentoa mustapippuria, aavistus oliivia. Viinistä jää kestoltaan keskipitkä, karheahko ja hieman epämiellyttäväkin jälkivaikutelma, jossa tuntuu kuivakkaa vegetaalisuutta ja hennosti tiukan tikkumaisia puutanniineja.

Edelliseen, 2006-vuosikerran viiniin verraten tässä tuntui olevan enemmän sekä tammea että happoja, mutta sen sijaan vähemmän Pohjois-Rhônen Syraheille tyypillisiä tanniineja. Kokonaisuutena viini tuntuu vaativan lisää ikää tasoittuakseen – ei siis niinkään pehmentyäkseen, sillä viini on varsin lempeä ja helpostilähestyttävä jo nyt. Palikat ainoastaan tuntuvat olevan vielä hajallaan ja tammi liian dominoivassa asemassa. Kenties jo edellisessä arviossani kirjoittama "optimaalisin nauttimishetki lienee n. 8-9 vuotta vuosikerrasta" pätee tässäkin – onneksi kaapista löytyy vielä toinenkin pullo tätä, joten voin muutamien vuosien jälkeen tarkastaa, osuiko arvio oikeaan, vai onko viini yksinkertaisesti kehnon vuosikerran kehno tuotos, jota lisävuodet kellarissa eivät pelasta. Ei tämäkään mikään mahdottomuus ole, sillä viinikellarihan ei ole mikään maaginen viinisairaala, jossa kehnot viinit muuttuvat vuosien myötä mainioiksi. Silloin tällöin kuitenkin vastaan tulee nuorena melko vähän vakuuttavia viinejä, jotka ikää saadessaan rupeavat oikeasti tarjoilemaan jo jotain mielenkiintoistakin – täytyy nyt toivoa, että tämän viinin tapauksessa kävisi juuri niin.

Lyhyesti: Hyvin primäärinen, tiukkarakenteisen oloinen, hapokas ja kohtalaisen puiseva Côte-Rotie, jonka tanniinit ovat kuitenkin varsin pehmeät ja lempeät. Tuntuu kaipaavan muutamien vuosien kellarointia asettuakseen tasapainoisemmaksi.

Arvio: OK – tässä vaiheessa viini ei vakuuta juurikaan. Runsautta ja hedelmää löytyy, minkä lisäksi hapot pitävät kokonaisuuden mainiosti paketissa, mutta kokonaisuus tuntuu olevan hieman hukassa. Viinin saama arvio varmasti nousee useita pykäliä ylöspäin jos vain vuosien myötä se onnistuu löytämään paremman balanssin ja tammi integroituu luontevammaksi osaksi kokonaisuutta.

Hinnan (37,69e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

13.7.15

Verhaeghe Vichtenaar

Verhaeghe Vichtenaar
  • Valmistaja: Brouwerij Verhaeghe
  • Tyyppi: Olut, Sour ale, Flemish red
  • Maa: Belgia
  • Alue: Flanderi, Länsi-Flanderi, Vichte
  • Koko: 0,25
  • Hinta ostohetkellä: 1,69e (Huhtikuu 2015, Firmabier)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



Koska erimuotoiset hapanoluet ovat pitkään olleet meikäläisen ehdottomia lemppareitani olutmaailmasta ja koska Alkon hapanoluiden tarjonta on aivan käsittämättömän ala-arvoisella tolalla (pariin vuoteen ei tarjolla ainuttakaan hapanolutta, nyt valikoimiin tullut Boon Gueuze uutuutena), oli pakko lähteä täyttämään hapanoluiden tarvetta ulkomaiden suunnalta. Tilaus saksalaiseen Firmabieriin ja lyhyen ajan sisällä näpeissäni on läjä erilaisia hapanoluita ja muita kummajaisia Belgiasta ja Hollannista.

Verhaeghe on yksi harvoista panimoista, jotka valmistavat edelleen Luoteis-Belgiassa sijaitsevasssa Länsi-Flanderissa alueen perinteisiä, happamankirpeitä mutta samalla makeita punaisia oluita, jotka nykypävän angloamerikkalaistuneessa olutmaailmassa tunnetaan nimellä Flemish red. Tämä edelleen perheomisteinen panimo on alun perin perustettu vuonna 1885 ja toisin kuin muut senaikaiset pienpanimot, Verhaeghen panimo ei keskittynyt tuottamaan olutta vain paikalliseen kulutukseen, vaan myös Brysseliin, suuremmille markkinoille. Ensimmäisen maailmansodan aikana panimo oli suljettu neljän vuoden ajan, jolloin se menetti valtaosan markkinaosuudestaan. Panimo vastasi haasteisiin tuomalla markkinoille myös suosituiksi tulleita pohjahiivaoluita ja keskittymällä määrän sijaan laatuun.

Vichtenaar on perinteinen Länsi-Flanderin hapan red ale ja panimon "perustason" tuote – joskin muille kuin paikallisille voi olla vaikea hahmottaa, miten tämmöinen olut on millään muotoa "perus". Se valmistetaan käyttämällä runsaasti paahdettuja karamellimaltaita, mitkä antavat oluelle sen tumman värin ja tuntuvan maltaan makeuden. Käymisen jälkeen olut siirretään kypsymään vanhoihin, valtaviin (5,000-25,000 litraa) tammisammoihin, joissa se kehittyy n. 8 kk ajan ennen pullotusta.

Olut on väriltään kirkkaanpuoleinen, mutta samalla lähes läpinäkymättömän tumma punaruskea. Reippaalla kaadolla syntyy melko runsas, tiivis, maitokahvinruskea ja reilusti pitsiä jättävä vaahtohattu.

Oluen tuoksu on hapahko ja melko viinillinen tuoksu. Siinä tuntuu ensinuuhkaisulla kirpeyttä, karamellista mallasta, tuoretta omenaa ja uunituoretta marjapiirasta, taustalla taas lymyilee yleistä ja hieman epämääräistä hedelmäisyyttä, pölyistä maamaisuutta, vanhaa huonekalua ja maitohappoisuutta.

Maku on yllättävänkin makea, mutta samalla mukavalla tavalla kirpeä. Mehukkaasta makumaailmasta löytyy makeaa karamellimallasta, kevyttä villihiivaista likaisuutta, rautaista tai metallista mineraalisuutta, maitohapon kirpeyden luomaa sitruunaisuutta, aprikoosista hedelmää, pölyistä maata ja hyvin ujosti kuivakkaa, vanhaa puuta. Suutuntuma on suht täyteläinen ja kokonaisuutta ryydittää kohtalaisen runsas, täyteläisen tuntuinen ja mukavan kuohahdellen pureskeleva hiilihappo.

Jälkimaku on omenaremmikarkkimaisella tavalla makeankirpeä ja siitä voi erottaa rusehtavaa omenaisuutta, karamellimaltaista makeutta, ujosti kirpeän yrttinen, aavistuksen likainen ja kestoltaan lyhyehkö. Jälkivaikutelmassa suuhun jää häilymään hentoa mallasleipää ja häivähdys hunajaa.

Vichtenaar on kaiken kaikkiaan mainio, kirpeänmakea pikku hapanolut. Se ei tarjoa mitään ihmeellistä, erityisesti yhtään enempää tyylilajiin perehtyneille, mutta yleisesti kokonaisuus on varsin mainio – siinä on reippaasti kompleksisuutta ja aromikkuutta, mutta raikas ja rapsakka happamuus nostaa oluen juotavuuden julmetun korkealle. Vaikka puteli on hyvin pikkuruinen, on Vichtenaar hinnoiteltu Firmabierissä erittäin kohtuullisesti, mistä syystä oluen hinta-laatusuhde tajuton. Lisäksi erityisesti useampia erilaisia oluita maistellessa pieni 0,25 litran koko on pelkästään hyvä asia.

Lyhyesti: Simppelihkö, mutta maukas pikku hapanolut, jossa yhdistyy tasapainoisesti makea karamellimallas ja kirpeä happamuus.

Arvio: Hyvä – helpostilähestyttävä, yhtä aikaa simppelihkö mutta sopivasti kompleksinen hapanolut tyyliin vasta tutustuville.

Hinnan (1,69e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

12.7.15

Mas de la Rouvière Rosé 2014

http://www.alko.fi/tuotteet/914317/
Mas de la Rouvière Rosé 2014
  • Valmistaja: Domaines Bunan
  • Tyyppi: Roséeviini, AOC Bandol
  • Maa: Ranska
  • Alue: Provence, Bandol
  • Rypäleet: Mourvèdre, Cinsaut, Grenache
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 24,40e (Heinäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 24,40e (Heinäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)


Meikäläinen on viinimaun puolesta melko eurosentrinen tyyppi – leijonanosa juomastani ja vielä suurempi ostamastani viinistä tulee siis Euroopan rajojen sisäpuolelta. Tämän enempää en syrji – riippumatta siitä, onko kyseessä puna-, valko-, kuohu- tai jälkkäriviini tai mikä muu lie, kelpaa kaikkien maan tuotokset. Sen sijaan roséeviinien kohdalla on joku suuri poikkeus: muunmaalaiset kuin ranskalaiset roséet eivät herätä minkäänlaisia tunteita. Vastaani on kyllä tullut upeita roséeviinejä vaikka mistä maista, mutta jos itse satun ostamaan roséeta, enkä tottuttuun tyylini halua ostaa uudestaan jotain aiemminmaistamaani viiniä, on valinta itsestäänselvästi Ranska. Muissa maissa rosée on yleensä edullista, simppeliä ja helpostiunohdettavaa huttua, mutta Ranskassa on taas monia paikkoja, joissa huipputasoisten roséeviinien tuottaminen on suorastaan taidetta: Riceys, Tavel ja Provence nyt etunenässä.

Vaikka Provencea sanotaan maailman parhaimmaksi roséeviinialueeksi, kallistun itse enemmän hämmentävän intensiivisiin ja pitkäikäisiin roséisiin keskittyneen Riceysin tai tuhteihin ja punaviinimäisimpiin Tavelin viineihin. Provence kun tuottaa hyvin laajalla skaalalla roséeviinejä, aina edullisesta tusinatavarasta hurmaaviin huipputapauksiin. Varmin veto kuitenkin on ostaa roséeviiniä Bandolin alueelta, jossa rypälesekoituksia hallitsee muhkeita ja mausteisia viinejä tuottava Mourvèdre.

En ole mikään suuri roséeviinin fani, mutta kyllähän hyvä roséeviini aina uppoaa kun kesäsäät koittavat. Laatua etsiskellesäni ei ollut vaikea kääntyä luotettavaksi todetun Bandolin puoleen – Mas de la Rouvière oli viime vuonna Alkon kausiroséena ja kyseinen viini hupenikin melko ketterästi monen Alkon hyllyiltä ihmisten tajuttua viinin korkean laadun. Tänä vuonna viini teki comebackin Alkon tilausvalikoimaan, mutta harmillisesti hinta oli tilausvalikoimalisän myötä samalla pompannut hieman viimevuotisesta parista kympistä.

Viinin on tuottanut vuonna 1961 perustettu Domaines Bunan, jota pyörittää Bunanien suku. Vuonna 2008 viinitalo aloitti tuottamaan viinejään luonnonmukaisin menetelmin ja vuodesta 2011 heillä on ollut ECOCERT-luomusertifikaatti. Mas de la Rouvière Rosé on yhden, 6 hehtaarin köynnösten käsinkorjatuista rypäleistä valmistettu roséeviini, jossa pääosaa (+50% sekoituksesta) näyttelee Bandolin päätähti Mourvèdre.

Viinillä on varsin vaalea, sävyltään paistettua lohta muistuttava roosanpunainen väri.

Mehukkaan hedelmäinen tuoksu on melko runsas ja monisyinen: aluksi siinä tuntuu Provencen roséeviineille ominaista persikkaa ja yrttisyyttä. Ensivaikutelman alta alkaa löytymään paljon hienovaraisempia vivahteita: kypsää omenaa, kevyesti pistävää mausteisuutta, hentoa hunajamelonia, aavistus kirsikkaa ja häivähdys fenkolia. Kielelle vedenherauttava aromimaailma on äärimmäisen houkutteleva.

Suussa viinillä on melko täyteläinen, mutta samalla myös energisen hapokas, mineraalinen ja mukavan napakka olemus. Makumaailmaa hallitsee kypsä sitruksisuus, persikka ja kevyt aprikoosisuus, mutta nämä selvimmät sävelet antavat tilaa myös Mourvèdren tuomille, kevyen mausteisille melodioille ja hennon karpaloisille ja aavistuksen metsämansikkaisille filleille. Bassopuolella löytyy makeutta, joka on ennemmin häivähdys hunajaa kuin tuoksusta tuttua hunajamelonia. Alkoholi (13,5%) ei tunnu lainkaan, mutta joko se tuo makumaailmaan hennon teollisen sävyn, tai sitten makumaailmassa vain on ujon asetoninen piirre. Yleisesti Mas de la Rouvière on roséeksi varsin intensiivinen ja puruvoimainen tapaus.

Napakan hapokas jälkimaku on mausteinen, kypsän kirsikkainen, kevyen persikkainen, ujon asetoninen ja ennen kaikkea tuntuvan mineraalinen. Viini jättää rouhean, melko voimakkaan ja miellyttävän raikkaan jälkivaikutelman, joka jatkuu pitkään.

Mas de la Rouvière on kyllä kovan luokan rosée. Tämä ei ole mitenkään erikoinen tai omintakeinen tapaus (mitä esimerkiksi jotkut Riceysin roséet tuntuvat usein olevan), vaan hyvin tyypillinen Provencen rosée, mutta sellaiseksi harvinaisen tasapainoinen, maukas ja tyylipuhdas esitys. Jos jostain voi valittaa, on se roséen hennon astenoninen vivahde, joka tuo kokonaisuuteen silloin tällöin esiin tulevan, teollisen sävyn. Toinen on viinin hinta: vaikka Mas de la Rouvière on kyllä penteleen kovaa kamaa – kenties jopa Alkon tämänhetkisen valikoiman paras rosée – eli hinta ja laatu ovat linjassa, rupeaa silti +20 euroa loppupeleissä "tavallisesta" roséesta tuntumaan turhan kirpeältä, oli kyseessä kuinka laadukas tuote tahansa.

Koska roséeviinit ovat ensisijaisesti kesäisiä viinejä, piti viinille kehitellä jotain yhtä lailla kesäistä syötävää. Pienen pähkäilyn päätteeksi päädyin valmistamaan pastaa Hesarista löytyneellä "tomaattitartarilla" eli tuoretomaattikastikkeella. Yhdistelmä oli 5/5-tasoa ja sitä ruokaillessaan pystyi toteamaan kesän vihdoin tulleen – vaikka nyt muutamaa päivää myöhemmin säät kyllä tahtovat väittää jotain muuta...

Lyhyesti: Intensiivinen, tasapainoinen, runsaan hedelmäinen, täyteläinen ja mineraalinen luomu-Bandol.

Arvio: Tyylikäs – Domaines Bunan osoittaa hyvin, miksi Bandolia pidetään Provencen parhaana roséeviinialueena: tämä on helposti yksi Alkon valikoimista löytyvistä roséeviineistä parhaimpia.

Hinnan (24,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

10.7.15

Enrico Morando Ruchè 2013

Enrico Morando Ruchè di Castagnole Monferrato 2013
  • Valmistaja: Vini Enrico Morando
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Ruché di Castagnole Monferrato
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Monferrato, Asti, Castagnole Monferrato
  • Rypäleet: Ruchè (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,69e (Huhtikuu 2015, Penny Market, Gattinara)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Yksi Piemonten omia erikoisuuksia on melko harvinaiseksi käynyt, aromaattinen Ruchè-lajike, josta tehdään punaviiniä ensisijaisesti historiallisella Monferraton alueella, joka sijaitsee Astin ja Alessandrian provinsseissa. Valtaosa viljelyksistä on keskittynyt Castagnole Monferraton alueelle, jossa lajiketta viljellään yhteensä n. 40 ha alueella – muualla Piemontessa lajiketta tavataan muutaman hehtaarin alueella. Tämä Piemonten alkuperäislajike oli äärimmäisen tuntematon vielä 1980-luvulle asti, jolloin se sai oman DOC-alueensa Monferratoon. Vuonna 2010 alue nostettiin DOCG-luokkaan, joten Castagnole Monferraton Ruchèt ovat sekä Italian tuoreimpia DOCG-viinejä, että (äärimmäisen pienen viljelysalansa vuoksi) myös harvalukuisimpia.

Yhtä Ruchè-viiniä olikin pieni erä Alkossa vajaa vuosi sitten, mutta kyseinen viini ei ymmärtääkseni ollut aivan tyypillinen tyylin edustaja, sillä se oli tehty ns. appassimento-menetelmällä, eli kuivatuista, ylikypsistä rypäleistä. Normaalisti Ruchè on melko tanniininen lajike, joka tuottaa hailakan värisiä, hyvin aromaattisia ja mausteisia punaviinejä.

Nyt arvioitavan viinin tuottanut Morando koostuu kahdesta viinitalosta, joista toinen, 130 ha aluetta hallitseva talo sijaitsee Monferratossa, ja toinen, 15 ha alueen kokoinen talo Astissa. Morando on yksi suurimpia Monferraton viinien tuottajia ja viinitalojen tuotannosta peräti 55% on Ruchè-pohjaista viiniä.

Väriltään viini on varsin läpinäkyvä ja jopa ohut vadelmanpunainen, hennolla sinertävällä sävyllä.

Tuoksu on erittäin runsas ja aromaattinen, persoonallisuudessaan jopa yllättävä ja kiehtova. Sitä hallitsee Brachettomainen ruusuisuus (jos Brachettot eivät ole tuttuja, on Gewürztraminerin tuoksun kukkaisuus melko lähellä aromaattisuudessaan). Seassa tuntuu myös kypsänmakeaa vadelmaisuutta, kevyttä mansikkahilloa ja ujoa rusinaisuutta. Tuoksu on hyvin jännittävä ja äärimmäisen vahvasti makeisiin sävyihin nojaava.

Suussa viini on samettisen pehmeän tuntuinen, mutta samalla kuitenkin myös melko hapokas, erittäin mausteinen ja mausteisuudessaan jopa pippurimaisesti hieman pistelevä. Varsin runsasta ja suuntäyttävää makumaailmaa hallitsee runsaan mausteisuuden ohella makea vadelmaisuus ja kypsä mansikkaisuus. Suutuntuma itsessään ei kuitenkaan ole kovinkaan suuntäyttävä, vaan kokonaisuus on ennemminkin keskitäyteläinen. Rypäleen runsaista tanniineista ei ole juurikaan tietoa, vaan tanniinit ovat varsin maltillisia.

Keskipitkässä jälkimaussa tuntuu jopa kirpeäksi yltyvää pippurista mausteisuutta ja kevyesti karvasta yrttisyyttä, makeaa vadelmaisuutta ja hentoa mansikkamehuisuutta.

Castagnole Monferraton Ruchè onnistui tällä kertaa yllättämään: tätä runsasta, erittäin aromaattista ja suorastaan hupsua punaviiniä on vaikea ottaa vakavasti, mutta se ei siltikään ole olankohautuksella kuitattava hupsutteluviini – siinä on kuitenkin sellaista rakennetta ja puruvoimaa, joka tekee siitä varsin näppärän oloisen ruokaviinin. Perinteisesti Piemontessa Ruchè yhdistetään haudutetun lihan, sieniruokien tai juustojen kanssa, ja vaikka kokeilematta on vaikea sanoa, miten näin aromaattinen viini sellaisten kanssa sopii, en varsinaisesti yllättyisi, jos em. yhdistelmät paljastuisivatkin erinomaisiksi.

Veikkaan, ettei marketin hyllyiltä napattu seitsemän euron Ruchè anna parasta mahdollista kuvaa rypäleen potentiaalista, mutta todennäköisesti kuitenkin suhteellisen rehellinen ja autenttinen ilmaisu tuli tavoitettua. Tämän kokemuksen perusteella Ruchè vaikuttaa aromaattisesti samanlaiselta kuin yhtä lailla piemontelainen Brachetto, mutta siinä missä Brachettosta valmistetut punaviinit ovat hyvin matalahappoisia ja -tanniinisia sekä kepeitä, vaikuttaa Ruchè tuottavan samanmakuisia, mutta selkeästi hapokkaampia, tanniinisempia, rakenteikkaampia ja ennen kaikkea tuntuvasti mausteisempia viinejä.

Lyhyesti: Ruusuisen aromaattinen, makean marjainen, tiukan mausteinen ja kaikin puolin hauska punaviini.

Arvio: Miellyttävä – vaikka tämä viini on kaikin puolin erilainen ja hieman hankalasti vakavastiotettava, on se myös kaikin puolin miellyttävä ja sitä siemailee ihan ilokseen. Varmasti myös mielenkiintoinen tuttavuus ruokaviininä.

Hinnan (7,69e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

8.7.15

IAR Gamay 2013

IAR Gamay 2013
  • Valmistaja: Institut Agricole Régional
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Valle d'Aosta
  • Maa: Italia
  • Alue: Aostan laakso, Valle Centrale
  • Rypäleet: Gamay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,90e (Huhtikuu 2015, Gros Cidac, Aosta)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Meikäläinen raapusteli viinimestariporukan Italian-reissun raportteihin kohtalaisen pitkät pätkät stooria myös Aostan maatalousoppilaitoksesta, IAR:sta, mutta voin tähän vielä pistää lyhyen tiivistelmän alustukseksi.

Maatalousoppilaitoksen on perustanut katolilainen pappi Joseph Vaudan vuonna 1951. Hänen johdollaan oppilaitoksessa alettiin kouluttaa paikallisia asukkaita maanviljelyssä ja muussa maataloudessa tavoitteena alueen perinteisten maataloustuotteiden säilyminen. IAR:n johdossa Pappi Vaudan pyrki myös säilyttämään alueen viinien omaleimaisuuden ja monimuotoisuuden, minkä vuoksi IAR keräsi paljon paikallisia, alueelle uniikkeja lajikkeita alkaen viljellä niitä tuottaen niistä viiniä.

Nykyisin IAR tuottaa 20 hehtaarin viljelmillään viiniä n. 60,000 pulloa vuodessa, sekä paikallisista että kansainvälisistä lajikkeista. Merkittävä osa menee kaupalliseen tuotantoon, mutta oppilaitoksessa harrastetaan myös paljon kokeellista viinintuotantoa, sillä oppilaat voivat itse tehdä viinejä "opinnäytetöinään" ja heitä kannustetaan kokeilemaan uusia ideoita viiniensä parissa. IAR ei ole keskittynyt ns. high-end-viineihin, vaan simppeleihin, huokeasti hinnoiteltuihin arkiviineihin, jotka menevät valtaosaltaan paikalliseen kulutukseen, mutta tässä piileekin koulun viinien mahtavuus: viinit ovat äärimmäisen herkullisia, tasapainoisia ja omaleimaisia, mutta samalla todella edullisia – hinta-laatusuhde IAR:n viineissä on lyömätön!

Gamay ei ole Aostan oma paikallinen lajike, vaan tulokas Ranskan puolelta, mutta sitä on viljelty alueella erittäin pitkään ja se on yksi Aostan merkittävimpiä punaisia rypälelajikkeita. IAR:n Gamay on valmistettu peräti 750 metrin korkeudessa kasvavien köynnösten rypäleistä. Viini on aluksi käynyt ja maseroitunut kuorten kanssa 18 päivän ajan lämpötilakontrolloiduissa terästankeissa, minkä jälkeen sen on annettu kypsyä 7 kuukautta terästankeissa. Lopuksi viini on pullotettu ja viini on saanut kypsyä pulloissa 1 kk ajan ennen markkinoillelaskua. Vuosituotanto on päätähuimaavat 2,000 pulloa, joten kyseessähän on siis varsinainen massatuote.

Tämän pullon nappasimme mukaamme IAR-vierailun jälkeen Aostan keskustassa sijaitsevasta Gros Cidac -supermarketista. Oppilaitos kun oli juuri vakuuttanut meidät korkealaatuisilla ja mielenkiintoisilla, paikallisista lajikkeista tehdyillä viineillään, joten halusimme tarkistaa, miten talolta taittuvat nämä muualta kotoisin olevat lajikkeet!

Viinillä on hyvin tumma, Gamayksi jopa poikkeuksellisen konsentroituneen oloinen, lähes läpinäkymättömän mustan kirsikanpunainen väri.

Melko runsas ja muheva tuoksu on kyllä ehtaa Gamayta alusta loppuun: tummaa marjaa, maamaisuutta, kevyttä karhunvatukkaa, hillittyä pippuria, aavistus tuoreita punaisia metsämarjoja ja hentoa reduktiivista ruutisuutta, joka haihtuu viinin ollessa avattuna.

Mehukasta makumaailmaa hallitsee tuoksua voimakkaammin freesi metsämarjaisuus, vastapoimittu karpalo etunenässä. Seassa tuntuu myös hapokkaita tummia marjoja, pippurista mausteisuutta ja hapankirsikkaa. Kokonaisuus on korkeintaan keskitanniininen, mutta tarhojen korkean sijainnin vuoksi happoja on erittäin runsaasti, mitkä tekevät viinistä varsin napakan ja kevyesti kirpeän, jopa hennosti tiukahkon oloisen.

Viinin kuivassa jälkimaussa tuntuu tummia, hapokkaita ja kevyesti karhean tanniinisia marjoja, kuten aroniamarjaa, karpaloa, pippurisuutta, kevyttä hapankirsikkaa, hentoa vegetaalisuutta ja aavistus bitteristä lääkeyrttiä.

IAR onnistui kyllä vakuuttamaan tällä kertaa myös Gamayllaan – näköjään Beaujolais ja Loiren laakso eivät ole ainoita alueita, joissa kyseisestä rypälelajikkeesta saadaan harvinaisen ihastuttavia viinejä aikaan! Tämäntasoisilla viinillä nimittäin Aosta voi aivan hyvin lähteä haastamaan hyviä Cru Beaujolais -Gamayviinejä helposti, sillä viinissä on harvinaisen puhdaspiirteistä hedelmää, intensiteettiä ja runsautta jotka ovat upeasti tasapainossa napakan ryhdin ja raikkauden kanssa, sekä jopa potentiaalia keskipitkään kellarointiin. Kun mukaan vielä yhdistetään viinin laatuun nähden sen käsittämättömän kilpailukykyinen hinta, on tämä pullo yhtä voittoa ja riemujuhlaa.

Viinin äärimmäisen spesifi ja superinformatiivinen etiketti on tuskin kovinkaan monen esteetikon mieleen, mutta ainakin meikäläisen kaltaiset viininörtit osaavat arvostaa semmoista.

Lyhyesti: Ihastuttavan intensiivinen, puhdaspiirteinen, napakka ja supermaukas Gamay Italian pienimmältä ja tuntemattomimmalta viinialueelta, Aostan laaksosta. Viilennettynä mainio siemailuviini, hieman lämpimämpänä oivallinen ruokaviini kevyemmille tarjottaville.

Arvio: Tyylikäs – tässä on Gamay, jossa on kaikki palikat harvinaisen mallikkaasti kohdallaan. Vaikka hyvä Beaujolais maksaa harvoin paljoa, onnistuu tämä viini myös olemaan sellaisia edullisempi. Hintaansa nähden viini tarjoaa siis uskomattoman kovaa laatua ja kovimman kaliiperin kulautettavuutta.

Hinnan (7,90e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

6.7.15

Vigneti Massa Derthona 2011

Vigneti Massa Colli Tortonesi Derthona 2011
  • Valmistaja: Walter Massa
  • Tyyppi: Valkoviini, Vino da Tavola
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Alessandria, Colli Tortonesi
  • Rypäleet: Timorasso (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 15,90e (Huhtikuu 2015, I Piaceri del Gusto, Alba)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Koska maistelimme Italiassa viinimestarien opintoreissulla paljon sellaisia mainioita viinejä, joista en saanut kirjoitettua arviota reissuraporttieni sekaan, lienee ihan perusteltua nostaa tässä välissä muutama erityinen esille. Tämän viinin bongasimme ensimmäisenä iltanamma Albassa, jolloin etsimme lähinnä jotain mielenkiintoista viiniä hotellille hörpittäväksi. Päädyimme tähän pulloon, koska Timorasso kuulosti mielessäni etäisesti tutulta –lisäksi viini oli myymälän vanhin valkoviini, joten kyseessä olisi todennäköisesti jo vähän kypsyneempää tavaraa.

Tiskillä myyjä kyseli meiltä onko viini meille tuttu. Myönsimme, että valitsimme viinin melko summanmutikassa, mihin myyjä vastasi viinin olevan todella upea tapaus, kenties myymälän paras valkoviini ja todella nuori – kannattaa pistää kellariin! Noh, eihän se nyt ihan nappiin mennyt. Otimme viinin silti illalla testiin.

Timorasso on siis valkoinen piemontelainen lajike, jota nykyisin viljellään Alessandrian provinssissa, Piemonten itärajalla, ja joka oli vähällä kuolla sukupuuttoon vielä muutamia vuosikymmeniä sitten. Tästä huolimatta viininviljelijä Walter Massa päätti ryhtyä panostamaan tähän täysin tuntemattomaan rypälelajikkeeseen ja pikku hiljaa hän nousi täydestä tuntemattomuudesta alueen kenties kuuluisimmaksi tuottajaksi – hänen Timorasso-viininsä ovat nykyisin erittäin tunnettuja ja arvostettuja niin paikan päällä kuin ulkomaillakin ja monet alueen tuottajat ovat seuranneet hänen esimerkkiään ja ryhtyneet viljelemään Timorassoa itsekin. Vigneti Massan viljelyala on 22 ha ja vuosituotanto on n. 150,000 pulloa, joista n. 60,000 on Timorassoa.

Timorasson kotialuetta on Tortonan kylän ympäristön mäet, Colli Tortonesi, ja monet tuottajat usein nimeävät viininsä kylän historiallisen nimen, Derthona, mukaan – tämä Walter Massan perustason Timorasso ei ole mikään poikkeus. Viini käy ainoastaan rypäleiden omilla villihiivoilla ja käymisen yhteydessä sen annetaan maseroitua rypäleiden kuorien kanssa vuosikerrasta riippuen 48-60 tuntua. Tämän jälkeen viini kypsyy aluksi terästankeissa sakan päällä lähes vuoden verran, minkä jälkeen se pullotetaan hyvin kevyesti suodatettuna. Lopuksi viinin annetaan kypsyä pullossa n. 6 kk ennen markkinoillelaskua.

Viinillä on runsas ja intensiivinen, hennosti vihertävään taittuva sitruunankeltainen väri.

Tuoksu jatkaa ulkonäön lupailemissa intensiivisissä merkeissä: aluksi lasista löytyy rieslingmäistä kukkaisuutta, kypsää sitrushedelmää, vahamaisuutta ja verkkomelonia. Vähän auettuaan tuoksu saa selvästi lisäsyvyyttä ja seasta rupeaa erottumaan myös heinäisyyttä, viogniermaista persikkaa, kevyesti kuivattuja keltaisia hedelmiä ja häivähdys mantelia.

Konsentroitunut makupuoli on luotisuorassa linjassa viinin värin ja tuoksun kanssa, joskin makumaailma yhdistelee hämmentävällä tavalla runsautta suorastaan tiukkaan ja äärettömän freesiin ilmaisuun. Makupuolelta voi erottaa niin kypsää, makeahkoa sitruksisuutta ja verkkomelonia kuin hyvin kivista mineraalisuutta, greippiä, omenankuorista bitteriä ja hennosti vegetaalisen vihertäviä sävyjä. Suutuntuma on täyteläinen, jopa kevyesti fätti, mutta samalla tuntuvan hapokas, ryhdikäs ja ihastuttavan puruvoimainen. Yleisilme on hyvin kompleksinen ja hämmentävän luontevasti sekä hyvin kuiva että kypsänmakea.

Rapsakka jälkimaku siistii paljon viinin runsaudesta ja kypsyydestä pois, jättäen jäljelle tiukempia ja rakenteikkaampia sävyjä. Suuhun jää greippiä, vihreää yrttiä, kivistä mineraalia, tuntuvaa omenankuorista bitteriä, kevyttä valkopippuria ja häivähdys savua. Jälkivaikutelma on hyvin pitkäkestoinen, kompleksinen ja siinä tuntuu erottuvan kevyesti tanniinisuutta, joka kuivaa hennosti suuta.

Massan Derthona-Timorasso onnistui kyllä tulemaan täysin puun takaa – sokkona viiniä metsästellessä ei nyt ollut mielessä näin intensiivinen ja tietyllä tapaa jopa hieman massiivinen supervalkkari, mutta ei kyllä voi sanoa rahojen hukkaan mennen! Viiniä maistellessa myös ymmärtää mitä kauppias sanoi, kun mainitsi viinin olevan vajaan 4 vuoden iästä huolimatta erittäin nuori: näin intensiivinen, konsentroitunut ja rakenteikas viini kehittyy varmasti upeasti kellarissa. Tästä syystä tuossa kyseisessä viinimyymälässä oli käytävä myöhemmin uudestaan ostamassa toinen samanlainen pullo kotiin kellaroitavaksi!

Kokonaisuutena Massan Timorasso vaikuttaa olevan kuin hämmentävän toimiva yhdistelmä Rieslingiä ja Viognieriä: molemmille rypäleille tyypillistä aromaattisuutta löytyy viinin tuoksu- ja makumaailmasta, minkä lisäksi viinistä löytyy Viognierin runsautta ja täyteläisyyttä samalla tavoin kuin Rieslingin ryhtiä, hapokkuutta ja mineraalia. Kokonaisuus on yksinkertaisesti vastaansanomattoman vaikuttava ja herkullinen. Pitääpä koettaa tutustua Timorassoon syvemmälti tulevaisuudessa!

Lyhyesti: Upea valkoviini, joka on niin suutuntumaltaan kuin aromeiltaan kuin yhdistelmä runsasta, täyteläistä ja konsentroitunutta Viognieriä ja tiukkaa, mineraalista ja hapokasta Rieslingiä. Todella mainio esitys jo nyt, mutta varmasti kestää mainiosti keskipitkää kellarointia.

Arvio: Erinomainen – vaikuttava ja vakuuttava ensikosketus Timorassoon kyseisen rypäleen kenties parhaalta tuottajalta.

Hinnan (15,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

4.7.15

Viña Tondonia Reserva 2002

Viña Tondonia Reserva 2002
  • Valmistaja: R. López de Heredia
  • Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja
  • Maa: Espanja
  • Alue: Rioja, Rioja Alta
  • Rypäleet: Tempranillo (75%), Grenache (15%), Carignan + Graciano (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 20,70e (Huhtikuu 2015, Décantalo)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kun Riojasta puhutaan, ei R. López de Herediaa voi jättää mainitsematta. Ja kun viime huhtikuussa organisoimissamme kellarintyhjennystalkoissa keskustelimme ohimennen Riojasta, tuli myös kyseinen viinitalo mainittua. Kun sanoin, että talon maine on kyllä tuttu, mutta viinejä ei ole vielä tullut vastaan, ei kestänyt kauaa, että edessämme oli auki talon ehkä ikonisinta viiniä, Viña Tondonia Reservaa. Ja sopiihan Herediasta jutustelu nyt noin muutenkin, kun mainio Copatinto juuri kirjoitti samasta aiheesta lyhyen raportin paikan päältä!

Viinitalon historia ulottuu yli 100 vuoden taakse, jolloin viinikirva oli juuri hävittänyt merkittävän osan Bordeaux'n viinitarhoista. Bordeaux'n viinikauppiaat alkoivat metsästää uusia viinialueita, jotka olivat säästyneet kirvalta, ja moni tuottaja siirtyikin hankkimaan viiniä Riojan alueelta. Näiden ranskalaisten mukana alueelle eksyi myös viininvalmistusta opiskeleva Don Rafael López de Heredia y Landeta, joka rakastui tähän karuun alueeseen vakuuttuen samalla alueen viinintuotannollisesta potentiaalista ja rakensi Rioja Altaan, Haron alueelle, vuonna 1877 nimeään kantavan viinitalon. Alun perin Heredian viinitalo oli vain yksi monista kaltaisistaan, mutta reilu vuosisata on tehnyt tehtävänsä ja Riojan viinialue on muuttunut valtavasti – sillä poikkeuksella, että R. López de Heredia on kaiken myllerryksen keskellä pysynyt lähes muuttumattomana. Tästä syystä kyseistä viinitaloa arvostetaan nykyisin suuresti ja sitä pidetäänkin alueen merkittävimpänä traditionalistituottajana – lisäksi se on myös alueen 3. vanhin edelleen toiminnassa oleva viinitalo. Moni paikan päällä käynyt onkin sanonut viinitalolla vierailun olevan kuin kurkistus sadan vuoden taakse.

Suuryritysten hallitsemalla viinialueella perheomisteinen Heredia on suurten viinitalojen keskellä merkittävä poikkeus. Tähän viinitaloon viinimaailman nykytrendit eivät ole tarttuneet, vaan kaikki tehdään samalla tavalla kuin yli vuosisata sitten: tarhojen köynnöksiä viljellään kuten 100 vuotta sitten, ilman torjunta-aineita; rypäleet korjataan tarhoilta käsin pienissä koreissa; viinit käytetään valtavissa tammisammioissa (pienimmät 6,000 litraa, suurimmat peräti 64,000 litraa) ja kypsytetään lähinnä amerikkalaisissa barrique-tynnyreissä; käymisessä käytetään villihiivoja (sillä eihän vielä 100 vuotta sitten oltu kuultukaan teollisista viinihiivoista!); viinejä kypsytetään hyvin pitkään sekä tynnyreissä että pulloissa – mikä on hyvin harvinaista nykyisten mahdollisimman nopeasti markkinoille saatavien viinien aikakaudella. Lisäksi talon standardit ovat erittäin tiukat: kaikki rypäleet tulevat talon omilta tarhoilta, mikä on viinitalon merkittävä ylpeydenaihe – R. López de Heredia onkin saanut alueen DO-elimeltä erityisen tunnustuksen siitä, ettei se ole historiansa aikana käyttänyt kertaakaan mitään muuta kuin omien tarhojensa rypäleitä viineihinsä. Talon tarhoista merkittävin ja arvostetuin on vuosina 1913-14 istutettu, valtavan suuri, peräti yli 100 hehtaarin laajuinen Viña Tondonia. Muut kolme tarhaa ovat Viña Bosconia, Viña Cubillo ja Viña Zaconia. Tarhoilla viljellään vain alueen perinteisiä lajikkeita, Tempranilloa, Garnachaa (Grenache), Gracianoa, Mazueloa (Carignan), Viuraa ja Malvasiaa. Talon parhaat viinit tehdään aina yksinomaan Viña Tondonian köynnösten rypäleistä.

Taatakseen viinitynnyriensä laadun, R. López de Heredia ostaa itse tammipuut luonnonmukaisesti Appalakien rinteilla kasvaneista metsistä, joista talon omassa tynnyriverstaassa talon vaatimat tynnyrit valmistetaan. Tämä käytäntö oli täysin normaali vielä sata vuotta sitten, jolloin lähes jokaisella alueen viinitalolla oli oma tynnyriverstaansa. Talon kellarit käsittävät valtavat 14,000 amerikkalaisesta tammesta tehtyä barrique-tynnyriä, joista merkittävä osa on hyvin vanhoja, jopa 20-vuotiaita – kun tynnyristä tulee liian vanha, tynnyrintekijä korvaa sen uudella.

Tämä Viña Tondonia Reserva on nimensä mukaisesti Tondonia-tarhan rypäleistä valmistettu viini. Viinin on aluksi annettu kypsyä vanhoissa barrique-tynnyreissä 72 kk (6 vuotta), minkä jälkeen viini on pullotettu suodattamattomana ja annettu kypsyä pullossa vielä n. 50 kk (+4 vuotta). Näillä kriteereillä mikä tahansa viinitalo voisi kutsua viiniään Gran Reservaksi, mutta Heredialla tämä on vasta Reserva – tuorein markkinoilla oleva Tondonia Reservan versio on siis vuosikerta 2003. Tämä kyseessä oleva viini on vuosikertaa 2002, joka oli kurjin vuosi Riojassa miesmuistiin – huhtikuiset hallat tuhosivat merkittävän osan vuoden sadosta heti alkuunsa ja läpi kesän jatkuneet sateet vaikeuttivat rypäleiden kypsymistä merkittävästi. Huvittavasti Riojan DO Consejo Regulador -elin silti antaa vuosikerralle arvion "hyvä" – tämä kai lienee huonoin adjektiivi mitä vuosikerta voi heiltä saada!

Väriltään viini on kohtalaisen läpinäkyvä mustanpunainen kirsikka.

Ensivaikutelmaltaan viinin tuoksu on tuhma – se ei ole siis nyky-riojalaisten tavoin kiltti, hienostunut ja sisäsiisti, vaan hyvin ronskilla tavalla luonteikas ja jopa hieman likaisen oloinen. Jo kohtalaisesti kehittynyt, jopa hieman vanhahko tuoksu on yleisolemukseltaan kuivakka, lihaisa, hapankirsikkainen, maltillisen nahkainen, kevyesti volatiilisen hapahko ja kehittyneen punamarjaisa. Tietynlaisesta röyhkeydestään huolimatta kokonaisuudessa on maalaismaista eleganssia ja herkkyyttä.

Suussa viini on kuiva, kepeä, hapokas ja melko intensiivinen. Mehukas, hapankirsikkainen maku on tasapainoisessa, mutta tuntuvassa hapokkuudessaan jopa rapean oloinen. Kielellä pyörii hapankirsikan ohella tummaa hedelmää ja marjaa, metsäistä punamarjaa ja hyvin maltillista, maamaista, vanhaa tammea. Kokonaisuus on eloisa, kivan tanniininen ja siksi jopa aavistuksen tiukka, kevyesti karhea ja mukavalla tavalla intensiivinen olematta isokokoinen.

Suuhun jää pitkä, vivahteikas ja hieman karheahko jälkivaikutelma, jonka vivahteista voi erottaa kypsää luumuisuutta, kirsikkaa ja voimakkaampaa hapankirsikkaa, metsämaata, kevyttä nahkaa ja hentoa tupakanpurua.

Viiniä ei tarvitse kovinkaan montaa hetkeä makustella, jotta ymmärtää Heredia-hehkutuksen! Todella heikosta vuosikerrastaan huolimatta Viña Tondonia on äärimmäisen hurmaava, tasapainoinen ja rustiikkisella charmilla varustettu oldschool Rioja – nykymaailman konsentroituneet, kypsänmakeat vaniljapommi-Riojat ovat tyylillisesti kuin toiselta planeetalta verrattuna tähän viiniin, joka ei millään lailla yritä olla miellyttävä tai kosiskeleva, mutta joka juuri siksi onkin niin äärimmäisen hurmaava tapaus.

Viini on selkeästi rakennevetoinen tapaus, ja vaikka makua kokonaisuudesta löytyy kuin pienestä pitäjästä ja erilaisia vivahteita löytyy reippaalla kädellä, ei hedelmän suuruus (kenties juuri hankalasta vuosikerrasta johtuen) kannusta erityisen pitkään kypsyttelyyn. Viini tulee varmasti pitämään kutinsa joitain vuosia ja todennäköisesti kehittymään edelleen tuona aikana, mutta pidempää kellarointia varten pistäisin omat rahani likoon arvostetumpiin vuosikertoihin. Tämä vuosikerta on parhaimmillaan nyt tai lähivuosina, vähintään tunnin karahvi-istunnolla, samassa pöydässä yhtä lailla rehellisen rustiikkisten tai riistaisten ruokien kanssa.

Lyhyesti: Arvostetun ääritraditionalistituottajan äärimmäisen luonteikas, moniulotteinen ja upeasti kehittynyt aito, rehellinen, vanhan ajan Rioja.

Arvio: Erinomainen – upea, hurmaava, anteeksipyytelemätön punaviini, jolla voi yrittää saada tolkkua siitä, minkälaisia viinit olivat sata vuotta sitten.

Hinnan (20,70e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

2.7.15

Quinta do Noval Unfiltered LBV 2005

Quinta do Noval Unfilltered Late Bottled Vintage Port 2005
  • Valmistaja: Quinta do Noval
  • Tyyppi: Väkevöity viini, Portviini, Late Bottled Vintage Port
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Port blend
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 19,90e (Syyskuu 2014, Liviko Store Lootsi Keskus)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Huhtikuisten kellarintyhjennystalkoiden loppupuolella ruvettiin kaipaamaan jotain vähän makeampaa kattauksen päätteeksi. Pienen arpomisen päätteeksi piipahdin kaapilleni ja poimin sieltä mukaani viime syksynä Tallinnan Lootsi Keskuksessa sijaitsevasta Liviko Storesta ostamani portviinin.

Vuonna 1715 perustettua Quinta do Novalia pidetään yhtenä maailman parhaista portviinitaloista. Talo on pysynyt läpi historiansa itsenäisenä talona ja se on monella tavoin sekä uniikki että innovatiivinen talo: esimerkiksi vuonna 1958 Noval toi markkinoille maailman ensimmäisen Late Bottled Vintage Portin, jonka oli tarkoitus tuoda kuluttajille vuosikertaportviiniä, jota ei tarvitsisi kypsytellä niin kauaa kuin normaalia Vintage Portia. Lisäksi Noval oli ensimmäinen portviinitalo, joka tuotti ikämerkittyä (10, 20, 30 tai 40) Tawny Portia. Quinta do Noval tuottaa valtaosan viineistään omien tarhojensa rypäleistä ja vain edullisempiin viineihin käytetään ostettuja rypäleitä. Kaikki talon Vintage Portit tuotetaan talolle nimen antavasta Noval-tarhasta, jonka keskellä sijaitsee ainutlaatuinen reilun 2 hehtaarin Nacional-palsta, jossa kasvaa lähes 150-vuotiaita, varttamattomia ja äärimmäisen vähäsatoisia köynnöksiä. Poikkeuksellisina vuosina vain näiden varttamattomien köynnösten rypäleistä tehdään oma Vintage Port Nacional, jonka tuotantomäärät ovat vain muutamia tuhansia. Kaikki Novalin omien tarhojen rypäleet murskataan perinteiseen Douron tyyliin jaloin betonisissa lagares-altaissa.

Quinta do Noval Unfiltered Late Bottled Vintage Port on viinitalon keino tuottaa nopeammin kypsyvä, edullisempi versio Vintage Portista markkinoille. Toisin kuin hyvin monet muut markkinoiden LBV:t, tämä viini on Vintage Portien tapaan suodattamaton. Tämä antaa viinille runsautta, rakennetta ja särmää, sekä ennen kaikkea kypsytyspotentiaalia – monet muut LBV:t ovat usein suodatettuja, eli lempeämpiä ja helpomminlähestyttävämpiä, mutta eivät juurikaan enää kypsy pullossa. Viini on aitojen Vintage Portien tapaan vain Noval-tarhan rypäleistä jaloin polkemalla valmistettu viini, jota on kypsytetty 48 kk tammitynnyreissä Vintage Portien normaalin 24 kk sijaan. Pidempi kypsytys tammessa pehmentää viinin rakennetta tehden siitä nuorempana lähestyttävämpää, mutta suodattamattomuutensa takia viini on lähempänä aitoa Vintage Portia kuin Ruby Portia – millaisia monet muut markkinoiden LBV:t tuppaavat helposti olemaan. Tämä viini on kohtalaisen hyvää vuosikertaa 2005, jolloin kourallinen tuottajia valmisti Vintage Portia, mutta monet suurimmista Douron taloista jättivät vuosikerran väliin sen ollessa parhaita vuosia hieman heikompi.

Viinillä on tumma, hyvin tiivis ja läpinäkymätön mustanpunainen väri, jossa nuoruuden sini on vaihtunut reunoilla orastavaan viikunaiseen rusehtavuuteen. Pullon pohjalla on suodattamattomuudesta johtuen reilunpuoleisesti sakkaa.

Jyhkeä ja makeanrunsas tuoksu on värin tavoin hyvin tummanpuhuva. Nokkaan tulvii makeaa mustaherukan aromia, pippurista mausteisuutta, vivahteita kypsänmakeista, tummista hedelmistä ja marjoista, karhunvatukkahillosta, kevyestä viikunasta ja hennosta orvokkisesta kukkaisuudesta. Väkevöinnissä käytetty tisle ei tunnu täysin integroituneen kokonaisuuteen, vaan alkoholi erottuu tuoksun seasta hentona, grappamaisena juonteena. Tuoksun yleisvaikutelma on todella nuori ja intensiivinen.

Kuten tuoksu, myös viinin makumaailma on erittäin nuori ja intensiivinen. Makeasta makumaailmasta löytyy viikunaa, ylikypsää luumua, tuntuvaa pippurisuutta, mustikkaa, mehukasta metsämarjaisuutta, kirsikkahilloa ja aavistus lakritsia. Kokonaisuus on erittäin rakenteikas tuntuvalla tanniinisuudellaan ja tuhdintäyteläisen suutuntuman kantavalla hapokkuudellaan. Alkoholin läsnäolo tuntuu sekä lämmönhohkaisessa yleisolemuksessa että tulisessa polttelussa.

Viinin keskimaku jatkuu saumattomasti runsaaseen, makeaan ja hyvin intensiiviseen jälkimakuun, jossa tuntuu mehukasta luumua, mustaherukkaa, viikunaa, karhunvatukkahilloa ja musta- ja maustepippurista mausteisuutta. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on tuntuvan lämmin, intensiivinen, melko tanniinisen karhea ja pitkäkestoinen.

LBV Portien joukossa Quinta do Novalin suodattamaton näkemys aiheesta on kuin turkinpippuri vaahtokarkkien keskellä – siinä missä muut ovat usein niin pehmeitä, lempeitä ja helpostilähestyttäviä, on tässä viinissä harvinaisen paljon potkua, särmää ja substanssia. Sokkona tarjoiltuna ihmiset lähtivät heti veikkaamaan tätä välivuosien Vintage Portin suuntaan, ja viinin paljastuminen "vain" LBV:ksi tuntui tulevan monelle yllätyksenä.

Viini ei siis missään vaiheessa onnistunut tuottamaan pettymystä, ja ainoa harmin aihe olikin se, että viini tuntui tulevan korkatuksi aivan liian nuoren oloisena – yleensä Vintage Portien sanotaan olevan korkattavissa nuorimmillaan 10-vuotiaina, mistä oletin tämän viinin olevan nyt ihan sopivassa tikissä. Kokonaisuus yllättäen kuitenkin tuntui niin julmetun runsaalta ja rakenteikkaalta, että viinille olisi helposti voinut antaa 5-10 vuotta lisää ikää kellarissa ilman ongelmia. Jos siis kyseinen puteli löytyy kaapistasi, älä turhaan kiirehdi sen kanssa – viini kyllä tulee kestämään hyvin ikääntymistä.

Vielä vähän aikaa sitten viiniä sai Alkon tilausvalikoimasta vajaan 30 euron hintaan, mikä on vielä siedettävä hinta näin vakuuttavasta LBV:stä, mutta Livikon 20 euron hinnalla viinin hinnan ja laadun suhde on aivan omissa sfääreissään.

Lyhyesti: Todella rakenteikas, massiivinen, intensiivinen ja poikkeuksellisen nuoren oloinen LBV, joka muistuttaa hyvin paljon täysimittaista Vintage Portia.

Arvio: Erinomainen – parhaita ja vaikuttavimpia LBV Porteja mitä vastaani on tullut. Viini, joka tyylin alkuperäiseen henkeen pyrkii olemaan todellakin nuorena juotava Vintage Port, eikä vain sisäsiisti, hieman lisäsärmällä runsastettu yhden vuosikerran Ruby Port.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.