't IJ Struis

't IJ Struis

• Valmistaja: Brouwerij 't IJ
• Tyyppi: Olut, Barley wine
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 2,69e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: uvinum

Olen jo useaan otteeseen todennut 't IJ:n oluiden olevan parasta bestiä (TJEU: arviot IPA:sta, Zattesta tai Columbuusta), mutta jostain syystä blogissani ei ole löytynyt arviota toisesta niistä kahdesta panimon oluesta, jotka saivat meikäläisen ihastumaan täysiä tähän panimoon (toinen oli tuo edellämainittu IPA). Tämä olut, jota panimo itse kutsuu Britti-tyyliseksi barley wineksi, tuli alun perin testattua joskus kesällä 2014, jolloin tilasin sen oluesta sen kummempia tietämättä, lähinnä hyväksi havaitun panimon nimen kannustamana. Jo ensimmäinen hörppy sai sukat kieppumaan jaloissani nopeammin kuin häntäänsä jahtaava koiranpentu.

Tuon ensikohtaamisen jälkeen olut on tullut hörppäistyä pari kertaa uudelleen, mutta koskaan ei siitä ole tullut sanaakaan kirjoitettua. Päätin nyt korjata asian ja iskeä linjoille arvion tästä viime syksynä Firmabieristä tilaamastani, turvallisissa ja kontrolloiduissa kotioloissa testatusta oluesta. Parasta ennen -päiväys oluella oli 07/2016, joten oluella taisi olla testaushetkellä ikää n. 4–5 kk.

Oluella on hyvin tumma, syvä punertavan kuparinruskea väri ja hyvin runsas, tiivis, keskiketterästi haihtuva, kevyesti maitokahvisen vaaleanruskeaan taittuva vaahtolakki. Hiivojen kanssa oluen väristä tulee samea, likaisen tummanruskea.

Lasista kohoaa erittäin runsas, makea ja persoonallinen tuoksu, jossa tuntuu karamellia, siirappia, ruisleipäistä mallasta, kevyttä rusinaa, hillittyä taatelia, maltillista kärtsäistä paahtuneisuutta, aavistus jännää likaisuutta (jolle lähin vertailukohta lienee Orval, eli Yksi Maailman Parhaista Oluista), hentoa pähkinäisyyttä ja kaikkialla ujona häilyvää belgimausteisuutta. Adjektiivien määrästä voi päätellä, että kokonaisuus on äärimmäisen vivahteikas ja monisyinen; nämä vivahteet eivät kuitenkaan vyöry päälle kaikki yhtä aikaa, vaan lomittain toinen toistensa seassa.

Suussa Struissilla on hyvin täyteläinen, runsas ja jopa paksu, hieman makeahko, intensiivinen ja melko mausteinen habitus. Tuoksu on tässä vaiheessa onnistunut nostamaan odotukset kattoon, eikä makumaailma petä niitä, vaan jatkaa samanlaisella tykityksellä: kielellä pyörii karamellista maltaisuutta, rusinaa, luumukeittoa, pähkinää, belgimausteisuutta, kevyttä pippurista mausteisuutta, hentoa maamaista likaisuutta, ujoa sulanutta maitosuklaisuutta, aavistus palaneen sokerin karvautta ja varsin hentoa, yrttisen bitteristä katkerohumalaa. Hiilihappoisuus on hillittyä ja kermaisen pehmeää, mutta oluella on tästä, erittäin täyteläsestä suutuntumasta ja makeasta makumaailmasta huolimatta yllättävän paljon ryhtiä.

Kohtalaisen makeassa jälkimaussa tuntuu saaristolaisleipäistä paahteisuutta, maustepippurisuutta, belgihiivaista hedelmäisyyttä, kevyttä alkoholin (9%) lämpöä, hillittyä nougat'ta, ujoa vehnäistä happamuutta ja maltillista, mutta keskimakua voimakkaampaa katkeroa. Vivahteikas ja kohtalaisen kärtsäinen jälkivaikutelma on hyvin pitkä ja suussa viipyilevä.

Struis on helposti parhaimpia 't IJ:n oluita – jotka ovat jo valmiiksi varsin korkealaatuista tavaraa – sekä ehdottamasti yksi mielenkiintoisimpia barely wineja mitä tiedän. Tuo barley winejen tyyli on muutenkin melko hitti-tai-huti-kategoria: oluesta on pakko saada mielenkiintoinen ja tasapainoinen, tai muuten käsissä on vain tasapainotonta, alkoholista rusinamehua. 't IJ on onnistunut tämän oluen tapauksessa tässä erinomaisesti ja luoneet upean, ihastuttavalla tavalla makeaa runsautta ja särmikästä mausteisuutta yhdistelevän olutjättiläisen, johon ujo happamuus ja Orval-henkinen likaisuus tuovat upeaa syvyyttä ja persoonallisuutta. Kokonaisuus ei tunnu jättävän lainkaan kehittämisvaraa, sillä ainakin meikäläisen suuhun tämä on parhaita maistamiani barley wineja ja muutenkin yksi viime aikojen suurimpia lempioluitani. Yksi oluen parhaimpia puolia on myös sen riittoisuus: koska tämä on niin tuhtia ja volteiltaan vahvaa tykitystavaraa, ei sitä tee mieli hörppiä kovinkaan rivakkaa tahtia, minkä vuoksi 0,33-litrainen pullo kestää kiitettävän kauan!

Lyhyesti: Todella tuhti, makea ja uskomattoman vivahteikas barley wine Hollannin kenties parhaalta panimolta. Ai jummi!

Arvio: Täydellinen – suurimpia suosikkejani massiivisten olutjättiläisten joukosta. Diggin' this, big time.

Hinnan (2,69e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

de Molen Wasabi Saison 2015

de Molen Wasabi Saison 2015

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, Saison
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Pils-, vehnä-
• Humala: Sladek
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,90e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: ratebeer

Kun tekee perstuntumalla sokko-ostoksia, tulee aina välttämättä silloin tällöin vastaan todellisia huteja. Tällä kertaa sellainen oli tämä Wasabi Saison – jonka tehneenä panimona oli erikoisesti lähinnä äärimmäisen mielenkiintoisista, tasokkaista ja maukkaista oluista mainetta niittänyt hollantilaispanimo de Molen. Tai no, olihan tämä olut kyllä mielenkiintoinen, mutta maukkaasta ei kyllä oikein voi puhua.

Olut (parasta ennen 7.9.2017, EBU 20, EBC 8, 6,3% alc.) tuli ostettua logiikalla: "Wasabi saison! Tykkään wasabista ja tykkään saisoneista! Mikä voisi mennä pieleen?" Voi, monikin asia.

Oluella on ensimmäisen kaadon myötä kirkas, omenamehun keltainen väri. Seuraavalla kaadolla oluen väri on hiivojen myötä likaisen hailakanruskea. Kaadon myötä ei muodostu ollenkaan vaahtoa, vain pari isoa kuplaa, jotka katoavat sekunneissa.

Jumalauta. Olut tuoksuu oikeasti wasabilta. Tuoksussa on siis hyvin reilusti wasabia, mutta niin on myös suolakurkkua ja pikkelsilientä, vihanneksisuutta, kevyttä hernettä ja aavistus keitettyä kananmunaa. Ei kyllä ole oikeastaan mitenkään erityisen miellyttävä tuoksu.

Kuivahko maku on hyvin vihersävytteinen, wasabimainen, juureksellinen ja kevyen suolakurkkuinen. Siitä löytyy melko vähän katkeroa eikä käytännössä ollenkaan hiilihappoa.

Lyhyeksi jäävässä jälkimaussa maistuu wasabia, muovailuvahaa ja varsin kevyttä, yrttistä katkeroa.

Juupati juu. De Molenin Wasabi Saison on kyllä todella rankasti "mitä helvettiä" -osaston olut vahvasti sieltä "miksi?"-sektorista. Ehdottomasti pyllyn makuisin olut mitä olen koskaan maistanut.

Harvemmin tulee tässä taloudessa kaadettua pois oluita tai viinejä, elleivät ne ole viallisia, vanhoja tai muuten pilalle menneitä. Tällä kertaa piti tehdä poikkeus: ei tätä pullollista vain pystynyt saamaan loppuun.

Lyhyesti: Hollantilaiset ovat sen todistaneet: wasabi ja olut eivät sovi yhteen. Ainakaan samassa pullossa. Hirvittävää tavaraa.

Arvio: Ala-arvoinen – tämä taitaa olla luontaantyöntävin pienpanimo-olut, mitä olen koskaan maistanut.

Hinnan (3,90e) ja laadun suhde: Ryöstö.

't IJ Columbus

't IJ Columbus

• Valmistaja: Brouwerij 't IJ
• Tyyppi: Olut, strong / amber ale
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 2,69e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: uvinum

Olen täällä blogin puolella moneen kertaan asian todennut, mutta mainittakoon jälleen kerran, että 't IJ ("Het Ij") on ehdottomasti yksi lempipanimoitani – niin Hollannissa kuin koko maailmassa. Lähinnä panimon perustason tuotteita olen ehtinyt tarkastella, mutta niiden taso on ollut sen verran kova, että voin otokseni perusteella julistautua faniksi.

Panimo aloitti toimintansa Zatte-tripelillä, mutta valikoima on laajentunut käsittämään monenlaisia erilaisia oluita, joista valtaosa on ale-tyyppisiä, mutta muuten vähän vaikeammin määriteltävissä. Esimerkiksi tämä nyt arvioitava Columbus kulkee vaihtelevasti mm. strong alena tai amber alena (panimon omien sanojen mukaan speciaalbier), mutta mitään selkeää tyylisuuntaa se ei kuitenkaan tunnu edustavan – mitä nyt semmoista yleistä, 't IJ:lle tyypillistä ale-meininkiä. Ilahduttavasti panimo on myös pyrkinyt tuottamaan useita oluitaan täysin luonnonmukaisesti tuotetuista raaka-aineista, joten panimolla on monia luomusertifioituja oluita – mukaanlukien myös tämä Columbus. Kaikkia oluita ei kuitenkaan ole mahdollista tuottaa luomuna, sillä vaikka muut raaka-aineet saisi hommattua luomuna, on maailmassa monia humalalajikkeita, joita ei kukaan viljele luomusti.

Pakko myös tässä välissä mainita yksi asia, joka on hämmentänyt minua pidempään: monissa 't IJ:n oluiden arvioissa mainitaan niiden olevan kevyen happamia ja etäisesti lambic-maisia, mitä itse en ole koskaan havainnut. Tämä on toki sääli, sillä luen itseni hapanoluiden suureksi faniksi! Ainoastaan panimon IPA:sta olen löytänyt hyvin kevyen, mahdollisesti brettaisen juonteen, joka on tehnyt siitä etäisesti Orval-henkisen, mutta muuten en ole kyllä pahemmin tavannut brettaisiin, happamiin tai muuten lambic-henkisiin 't IJ:n oluisiin. Tämä on pitkään ollut asia, joka on hämmentänyt minua lukiessani arvioita panimon oluista!

No niin, sitten itse asiaan. Pullon parasta ennen -päiväys on 05/2016 ja olut on testattu lokakuussa 2010, eli edelleen sopivan tuoreena.

Väri on syvän, kirkkaan ja kaikin puolin kauniin pronssisen punaruskea, minkä lisäksi oluella on myös runsas, kohtalaisen kestävä ja hieman pitsiä jättävä kermanvärinen vaahto.

Tuoksu on runsaalta ensivaikutelmaltaan makean marjahilloinen, kypsän aprikoosimössöinen ja moniulotteisen belgihiivainen. Taaempaa erottuu myös maltillista leivontamausteisuutta, kevyttä pähkinäisyyttä, hentoa siirappista ja karamellista mallasta, ujoa alkoholin makeutta ja jopa etäistä herkkusientä. Kokonaisuus on hurmaavan kompleksinen ja täynnä erittäin kiehtovia sävyjä.

Oluella on muhkea, mehukas maku ja suuntäyttävän täyteläinen suutuntuma. Makean marjaisuuden, luumuisen hedelmän ja voimakkaan karamellimaltainen hallitsemassa makumaailmassa tuntuu myös hillittyyn pippuriin taittuvaa kuivakkaa mausteisuutta ja kevyttä rusinaisuutta. Oluen runsautta korostaa varsin maltilliseksi jäävä katkeroisuus ja vielä tätä pienempi hiilihappo.

Jälkimaku on makeaa keskimakua paljon kuivempi ja runsaan – muttei voimakkaan – mausteinen. Siinä tuntuu kuivattua luumua, karhunvatukkamarmeladia, aprikoosimössöä, keskimakua runsaampaa ja loppua kohden varsin tuntuvaksikin kasvavaa katkeroa, kevyttä valkopippuria ja hennon vehnäistä / tripelmäistä happamuutta. Mausteinen, hieman makean hedelmäinen, rapsakan katkeroinen ja hennon lämmin jälkivaikutelma kestää melko pitkään samalla kun 9% alkoholia tekee jälkivaikutelmasta hieman lämpimän.

Riippumatta siitä, mitä oluttyyliä 't IJ Columbus loppupeleissä edustaa, on se kyllä pirun hyvä olut! Aluksi ihmettelin oluen maltillista humalointia, sillä panimo mainostaa tätä tuntuvasti humaloituna tekeleenä, mutta kyllähän myös ne katkerot sieltä muhkean hedelmän alta loppuliu'ussa hienosti paljastuivat! Jos tämmöisistä epämääräisesti strong-alemaisista, rehevän hedelmäisistä, hieman belgi-henkisistä oluista sattuu tykkäämään, on Columbus todella mainio tapaus – lähin vertauskuva olisi jonkinlainen wee heavyn ja tripelin kummallinen risteytys, joten jos edellämainitut maistuvat, kannattaa olut kyllä ehdottomasti testata!

Vaikka oluessa on muhkeutta ja alkoholia, ei sitä kannata missään nimessä jättää kellariin kehittymään – vaikka oluen aromimaailmassa on paljon mallasta, on varmasti merkittävä osuus oluen runsaudesta ja vivahteikkuudesta juuri nuorekkailla ja vivahteikkailla humalan aromeilla! Tämän tyylinen olut on siis parhaimmillaan mahdollisimman tuoreena. Se sopii mainiosti ihan sellaisenaan nautittavaksi fiilistelyolueksi, mutta on myös käyttökelpoinen riittävän tuhdille ja hieman makeaan taittuvalle safkalle – sellaisille, kuten imelällä grillisoosilla varustettu nyhtöpossu tai seitanpaisti karamellikastikkeella.

Lyhyesti: Iso, vaikuttava, ihastuttavan moniulotteinen ja maukas hollantilainen amber tripel mikälie.

Arvio: Erinomainen – taattua 't IJ -laatua! 5/5.

Hinnan (2,69e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta oluesta samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Meneer de Uil Ledaig Imperial Stout 2015

Meneer de Uil Ledaig Barrel Aged Imperial Stout 2015

• Valmistaja: Het Uiltje
• Tyyppi: Olut, Stout/porter
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Haarlem
• Maltaat: Amber-, Cara-, München-, paahto-, Pale-, suklaa-
• Humala: East Kent Golding
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,99e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: whiskysite

Vuonna 2012 ensimmäiset oluensa julkaissut hollantilainen Het Uiltjen panimo on hyvin lyhyessä ajassa kerännyt paljon nimeä ja mainetta erilaisilla kokeellisilla oluillaan. Tämä tarina ei kyllä sinällään ole mitenkään ainutlaatuinen, sillä pienpanimobuumin vallattua maailman 2000-luvulla tuntuu Hollannissa sijaitsevan ne kaikista kokeellisimmat ja parhaiten laatikon ulkopuolella ajattelevat panimot (hyvänä esimerkkinä de Molen)! Het Uiltje ei kuitenkaan ole mikään poikkeus tähän sääntöön. Panimon Meneer de Uil ("Herra Pöllö") -sarja ei ole ehkä maailman omintakeisin, sillä kyseessä on vain tynnyrikypsytettyjen imperial stoutien linjasto, mutta persoonaa näihin oluisiin Het Uiltje on tuonut käyttämällä eri viskitislaamojen tynnyreitä: jokainen sarjan olut on saanut nimensä siitä tislaamosta tai viskistä, jonka tynnyrissä olut on kypsynyt ennen pullotusta. Esimerkiksi tämä nyt arvioitava olut on kypsynyt Ledaig-tynnyreissä.

Ledaig on Mull-saaren ainoan tislaamon, vuonna 1798 perustetun Tobermory distilleryn, kenties kuuluisin viski. Tobermoryn päätuotanto on keskittynyt hedelmäiseen Tobermory Single Malt -viskiin, jota käytetään myös monessa kuuluisassa blend-viskissä, mutta tislaamo tuottaa myös pieniä määriä tömäkästi turvesavustettua Ledaigia, joka tunnetaan monien Islayn saaren viskien jälkeen yhtenä Skotlannin savuisimmistä viskeistä.

Oluella on lähes täysin läpinäkymättömän mustanpuhuva väri, sekä melko maltilliseksi jäävä, mutta erittäin tiivis ja kestävä, cappuccinomaisen rusehtava vaahtokukka.

Kuten odottaa saattaa, on tuoksussa etualalla äärimmäisen selvää, voimakkaan turvesavuista ja jodimaista viskisyyttä. Nenän totuttua turpeisen viskin antamaan turpasaunaan, rupeaa oluen nokkasektorilta löytymään muutakin, kuten mm. lakritsia, kosteaa metsämaata, kevyttä tervaleijonaa, hillittyä balsamicoa ja maltillista paahteista mallasta.

Oluella on varsin täyteläinen, muttei kuitenkaan ylimitoitetun tuntuinen suutuntuma. Voimakkaasta mausta erottuu tervaa, melko selkeää turvesavua, lakritsia, kohtalaisen voimakkaaksi kasvavaa salmiakkista suolaisuutta, kevyttä paahteisuutta, hennon viskisen maltaista mausteisuutta ja hentoa mämmiä. Tuhdeille imperial stouteille tyypillisesti hiilihappoisuus on erittäin pientä.

Runsaassa jälkimaussa alkoholi (11,3%) tuntuu ensimmäistä kertaa kunnolla, sillä oluen kuivakka, erittäin pitkä ja kevyen karvas jälkivaikutelma on myös melko selvän lämmin ja nielussa hokaavana tuntuva. Jälkimaussa on myös runsaasti syvyyttä ja kerroksellisuutta: aluksi kielelle jää lähinnä voimakkaan turvesavuisia ja jodimaisia piirteitä, mutta niiden alta paljastuu särmikästä ja lakritsisen makeaa mausteisuutta ja kevyttä tervaisuutta. Yrttisen vihertävä bitterisyys kasvaa muiden makujen haihtuessa ja viipyilee todella pitkään kielellä kuivakan savuisuuden ja jodisuuden kanssa.

Meneer de Uil Ledaigissa tynnyrin tuomat piirteet ovat sen verran hallitsevia, että olut on kuin turvesavuista viskiä, jota voi pienten siemausten sijaan hörppiä suuhun suuria suullisia! Tämä on siis kaikin puolin tömäkkää tavaraa, jota voimakkaan turpeiset ja tervaiset piirteet hienosti komppaavat.

Olut on tuskin kaikkien makuun – voin epäillä, että olut ei hurraahuutoja herätä, jos voimakkaan turpeiset viskit eivät ole lähellä sydäntä – mutta koska olen itse niin imperial stoutien kuin Kilchomanin ja Ardgebin kaltaisten mörssäreiden vankkumaton fani, onnistuu olut naittamaan yhteen hyvin vakuuttavasti kaksi ihailemaani juomatyyliä yhdeksi, erittäin toimivaksi ja maukkaaksi kokonaisuudeksi! Oluesta voisi saada mahdollisesti jopa entistä jännittävämmän keskipitkällä kellaroinnilla, mutta kyllä tämä toimii nykykunnossakin hävyttömän hienosti hedonistiseen nautiskelukäyttöön.

Lyhyesti: Olut, joka tahtoisi olla turvesavuinen viski, mutta onkin imperial stout. Reilulla kädellä jöpeää turpeisuutta, lakritsia, runsautta ja massiivisuutta. Erittäin jepa.

Arvio: Erinomainen – tämä on kuin pirun hyvä imperial stout, mutta parempi. Ei missään nimessä turvesavun vihollisille.

Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

La Trappe Dubbel 2013

La Trappe Dubbel 2013

• Valmistaja: Brouwerij de Abdij Onze Lieve Vrouw van Koningshoeven
• Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Dubbel
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Brabant, Tilburg
• Maltaat: Karamelli-, München-, pale-
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,99e (Heinäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 3,93e (Lokakuu 2015, Alko)

Tunnustettu tosiasiahan on se, että trappistioluista vahvoja quadeja kannattaa kypsytellä kellarissa, mutta miedommat dubbelit vain menevät siellä hukkaan. Noh, tässä hiljattain pidin maistelun, jossa tarkastettiin miten eri trappistipanimoiden quadrupelit ovat kellarissani kypsyneet ja miten ne pärjäävät keskenään. Päästäkseni sopivaan mielentilaan kaivoin maistelun alla testiin kellaristani dubbelin, joka myöskin oli kypsynyt siellä quadien keskellä. Olutfolkloren mukaan oluen olisi pitänyt tässä vaiheessa olla jo palasina – olihan parasta ennen -päiväyskin (06/2015) mennyt ohi jo useammalla kuukaudella; hirveän paljolla ei kuitenkaan oltu ylitetty panimon antamaa 30 kuukauden arviota oluen kestävyydestä. Samalla pystyi hyvin arvioida oluen panovuoden: jos tuosta parasta ennen -päiväyksestä vähentää 30kk, päästään vuoden 2013 alkuun.

Oluen tuottanut de Koningshoeven trappistiluostarin yhteydessä toimiva panimo on maailman tuottoisin panimo. Tämä vuonna 1884 toimintansa aloittanut panimo tuottaa vuosittain noin 15 miljoonaa litraa olutta – noin kolmanneksen koko maailman trappistituotannosta. Tyyliltään tämä olut on siis perinteinen dubbel, eli perinteistä vaaleahkoa belgiolutta tummempi ja tuhdimpi olut, mutta kuitenkin miedompi kuin järeämmät tripel tai quadrupel. Perinteinen dubbel käytetään monien muiden belgioluiden tapaan belgioluthiivalla ja usein olueen tuodaan väriä, makeutta ja korkeampaa alkoholipitoisuutta tummalla siirapilla.

Oluella on tumman siirapinruskea mutta myöskin kirkas ja läpinäkyvä väri. Kaadon myötä muodostuu tolkuttoman runsas, paksu, erittäin kestävä ja vaahtomuovia muistuttava, todella kiinteä vaahto.

Makeassa ja hennosti imelässä tuoksussa tuntuu siirappia, taatelia, kandisokerilientä, hedelmäistä kuivakakkua ja leivontamausteita. Taustalta erottuu hieman palanutta karamellia, kevyttä luumua ja aavistus rusehtavaa banaania. Olisi hauskaa, jos olisi vieressä tuore pullo samaa olutta, että pystyisi vertailemaan kuinka paljon tuoksu on kehittynyt parissa vuodessa. Joka tapauksessa tuoksu on hyvin puhdaspiirteinen ja tyylipuhdas – liian pitkään kypsyneiden trappistien leipäisyys ja pahvimaisuus loistavat poissaolollaan, mikä on vallan ilahduttavaa!

Suussa oluen kohtalaisesti makean maltaiseen taittuva makumaailma on ruskean banaaninen, kuivakakkuinen, kevyen leivontamausteinen ja hennon luumukeittoinen. Suutuntuma on 7% alkoholista huolimatta kevyehkö tai keskitäyteläinen; pieni, tasainen ja hienostunut kupla sopii siististi yleisilmeeseen. Katkeropuoli on varsin hentoa ja maltillista.

Jälkimaussa tuntuu makeaa keskimakua kuivempaa mausteisuutta, kevyttä pippuria, rusehtavaa banaanimössöä, tummaa siirappia, kärähtänyttä sokeria, kuivattua luumua, aavistus yrttistä bitteriä ja häivähdys happamuutta.

Näköjään tämä La Trappen Dubbel on parin vuoden jälkeen edelleen mainiossa kunnossa. Vaikea sanoa, onko olut saanut kellaroinnin myötä lisää syvyyttä, sillä tyylillisesti olut vastasi aika lailla muistikuviani nuoresta versiosta, mutta valittamista ei tästä löydy.

Tämä tieteellinen kokeiluni osoitti nyt ainakin sen, että hyvin nuo dubbelitkin kellaria kestävät, sillä olut oli oikein maukas tapaus ja kaikin puolin edelleen mainiossa tikissä. Tuskin tämän korkkaamisella edes mikään kiire oli, sillä olut ei vaikuttanut siltä, että se olisi mennyt huonompaan suuntaan ihan vähään aikaan. En kuitenkaan saanut tästä hirveästi sen enempää irti mitä tuoreesta versiosta, joten en nyt varsinaisesti kehota ihmisiä ostamaan kaappejaan täyteen dubbeleita – lähinnä siksi, kun olutkellari kannattaa varata laadukkaille lambiceille!

Lyhyesti: Mainiosti useamman vuoden kellarointia kestänyt klassinen dubbel maailman suurimmalta trappistipanimolta.

Arvio: Miellyttävä – ihan kelpo perusdubbeli tämä. Monesti quadrupelit voivat makeudessaan ja alkoholissaan mennä liioittelun puolelle, kun taas hyvät dubbelit pelaavat hillitympinä esityksinä paremmin. Ei tästä kuitenkaan mitään suuria elämyksiä saanut irti ja tälläkin kertaa tästä La Trappesta yleisfiilikseksi jäi "ihan passeli perusbelgi".

Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

't IJ Zatte

't IJ Zatte

• Valmistaja: Brouwerij 't IJ
• Tyyppi: Olut, Tripel
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 2,29e (Huhtikuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: gall & gall

No niin, takaisin Firmabier-tilausten pariin! Vuorossa jälleen yksi arvio lempihollantilaispanimoni, 't IJ:n ("Het Ij") oluista.

Amsterdamse tripel -luomuolut Zatte on vuonna 1985 perustetun 't IJ:n ensimmäinen tekele. Se on pastöroimaton ja suodattamaton vaalea olut, joka valmistetaan kokonaan luomuna viljellyistä raaka-aineista.

Olut on väriltään utuinen, hennosti oranssiin taittavan kellanruskea, joskin seasta löytyy aavistus vihertävää sävyä. Lasiin kaatamisen yhteydessä syntyy runsas, mutta lyhytkestoinen vaahto, joka jättää hyvin kevyesti lasin reunoille pitsiä.

Lasista kohoaa runsas, tiukan hedelmäinen ja mausteinen tuoksu, josta erottuu appelsiinimarmeladia ja mandariininkuorta, belgihiivan hedelmäestreitä ja mausteisuutta, kevyttä metallia ja hentoa trooppista sekahedelmämehua.

Hyvin täyteläinen, runsas, todella mehukas ja hieman makean mandariininen makupuoli tarjoilee maustepippurista mausteisuutta ja ujosti hunajaista sekä kepeän viljaista maltaisuutta; lisäksi myös alkoholi (8%) maistuu kevyesti. Hillitty happamuus tasapainottaa mainiosti makeaan taittuvaa hedelmää. Hyvin pieni, tasainen ja hento hiilihappo sointuu runsaan täyteläiseen kokonaisuuteen tyylikkäästi.

Vivahteikas jälkimaku on selkeästi keskimakua kuivempi, makean omenainen, kevyen yrttinen ja hennon ruohoinen, loppua kohti häilyy myös aavistus karambolaa ja muita kuivempia trooppisia hedelmiä. Jälkivaikutelmassa tuntuu kevyt ja melko pitkäkestoinen pöllähdys alkoholin lämpöä, kun taas tyylinmukaisesti katkerot ovat lähes olemattomat.

Zatte on kokonaisuutena todella hyvä, maukas ja hyvällä tavalla helppo, pehmeämmän pään tripel, eli siinä on enemmän hedelmää kuin särmää ja mausteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olut olisi täysin särmätön ja munaton, eli balanssia löytyy hyvin mehukkaan hedelmäpuolen tasapainottamiseksi. Pääpaino on kuitenkin selkeästi runsaudessa ja trooppisessa hedelmässä, ei niinkään rakenteessa.

Tasapainoisen ja moniulotteisen makupuolensa puolesta Zatte sopii hyvin harrastajan suuhun fiilistelyolueksi, mutta varsin pehmeän ja ystävällisen habituksensa puolesta olut on myös varsin aloittelijaystävällinen esitys tripeleiden maailmaan – vaikkei olekaan belgialainen, kuten esikuvansa! Olut on myös harvinaisen vakuuttava esitys ollakseen panimon historian ensimmäinen tuote.

Lyhyesti: Runsas, täyteläinen, mehevä ja makean trooppinen hollantilais-luomutripel, joka on piirun verran pehmeämpi ja mehukkaampi kuin belgialaiset esikuvansa.

Arvio: Erittäin hyvä – olut ei maltilliseksi jäävässä happamuudessaan ja mausteisuudessaan yllä samanlaiseen raikkauden ja täyteläisen makean hedelmän hekumaan kuin parhaat tripelit, mutta siitä huolimatta kokonaisuus on varsin tasapainoinen, maukas ja fiilistelykelpoinen.

Hinnan (2,29e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

't IJ Flink

't IJ Flink

• Valmistaja: Brouwerij 't IJ
• Tyyppi: Olut, Ale, Blonde
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 2,09e (Huhtikuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: slijterij luno

Firmabierin sivuilta näytti löytyvän jos jonkinnäköistä tavaraa IPA:llaan vakuuttaneelta 't IJ:n (Het Ij'n) panimolta, joten päätin tilailla parit entuudestaan tuntemattomat oluet testiin. Niistä ensimmäiseksi korkattiin maitokauppavahvuinen "Amsterdams Blond", Flink. Pullon parasta ennen -päiväys oli 07/2015, eli aivan tuoreimmillaan olut ei korkkaamishetkellä toukokuussa enää ollut.

Oluen väri on vaalea ja kirkas kullankeltainen. Kaataessa oluen päälle nousee kevyt ja ohut valkoinen vaahtokukka.

Tuoksultaan olut on makean viljainen ja kohtalaisen hedelmäinen, taittuen voimakkaimmin epämääräisen, kevyen persikkaisen hedelmäisyyden suuntaan. Taustalla tuntuu maltillisesti kypsää sitruksisuutta ja hillittyä ruohoisuutta.

Oluen maku on yleisilmeeltään kuiva, kepeä ja kohtalaisen bitterinen ruohoinen. Hennon maamaisesta ja siten jopa aavistuksen tunkkaisesta mausta löytyy myös kevyesti viljaisuutta, sitruksisuutta ja vehnäistä happamuutta. Kokonaisuutena oluen maku on simppelihkö ja sitä kannattelee hyvin pieni ja pehmeä hiilihappo.

Jälkimaku on yrttinen, ruohoisen humalainen, kohtalaisen karvas ja erottuupa sitä myös kevyesti sitruksenlihaa. Keskipitkässä jälkivaikutelmassa häilyy aavistus mausteisuutta ja häivähdys belgihiivaista hedelmää.

Kokonaisuutena 't IJ:n Flink on melko simppeli ja vähän yllätyksiä tarjoilea perus-pale ale. Harrastelijakäyttöön olut on melko tylsä tuttavuus, mutta sen sijaan raikkaana, edullisena, kepeänä ja sessioitavana markettioluena tämä on varsin verraton tapaus. Vaikka 't IJ:n oluita onkin siellä täällä erilaisissa olutravintoloissa näkynyt, ei niitä ole vielä ainakaan omiin silmiini osunut ruokakauppapuolella. Toivottavasti asiaan tulisi muutos – etenkin jos hinta onnistuttaisiin pitämään sellaisella tasolla, että olutta kehtaisi ostaakin!

Lyhyesti: Kepeä ja freesi markettivahvuinen vaalea hollantilaisale, joka tarjoilee tasapainoisesti hedelmisyyttä ja katkeruutta.

Arvio: OK – kelvollinen perusolut. Ei mitään kikkailuja, mutta näillä volteilla ja tähän hintaan ei sellaisia oikein tarvitakaan.

Hinnan (2,09e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

La Trappe Quadrupel Oak Aged 2013, b14

La Trappe Quadrupel Oak Aged 2013, batch 14

• Valmistaja: Brouwerij de Abdij Onze Lieve Vrouw van Koningshoeven
• Tyyppi: Olut, Trappisti
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Brabant, Tilburg
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 13,38e (Kesäkuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 13,38e (Syyskuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: holiday wine cellar

Tammitynnyrikypsytetyt oluet ovat meikäläiselle aina riskialtista seutua. Jotkut (yleensä stoutit ja portterit, kuten Brooklyn Black Ops ja Goose Island Bourbon County Stout) toimivat runsaasta tammestaan huolimatta erinomaiset, kun taas toiset eivät iske ollenkaan. Siksi vähän jännitti napata Arkadian Alkon erikoisvalikoimasta tämä tammitynnyrikypsytetty trappisti-quad testiin.

Vuonna 1884 toimintansa aloittanut Koningshoeven, eli La Trappe, on toiseksi ainoa Alankomaissa tällä hetkellä toimiva trappistipanimo (eli trappistiluostarin yhteydessä toimiva, perinteisiä luostarioluita valmistava olutpanimo); toinen on Maria Toevluchtin luostarin trappistipanimo, joka on vasta aivan hiljattain (tänä vuonna!) aloittanut toimintansa ja josta vielä harvalla on mitään kokemuksia. Koeningshoeven on myös maailman suurin trappistipanimo, jonka n. 14,5 miljoonaa vuosittaista olutlitraa käsittävät lähes kolmanneksen maailman trappistioluttuotannosta.

La Trappe Quadrupel on trappistihengessä talon linjaston vahvin ja runsain olut, ja siten myös panimon lippulaivatuote. Kuitenkin vuonna 2009 panimolla saatiin idea oluen jatkuvasti vaihtuvasta, rajoitetun saatavuuden erikoisversiosta ja vuonna 2010 markkinoille saapuivat ensimmäiset tammitynnyrikypsytetyt, puolikkaisiin kuohuviinipulloihin pullotetut La Trappe Quadrupelit. Oluen etiketissä lukee aina kyseisen oluen batch, ja La Trappen kotisivuilta voi käydä lunttaamassa minkälaisia tynnyreitä kyseisen oluen kypsytyksessä on käytetty – tämä tynnyreiden kokoonpano nimittäin vaihtuu jokaisen batchin myötä. Alkon erikoisvalikoimasta löytyvä batch 14 on pääosin (82%) kypsynyt Limousinen tammesta tehdyissä tynnyreissä, joissa on aiemmin kypsytetty konjamiinia (ns. Cognac finish). Mukana on myös uusia tammitynnyreitä (11%, puun alkuperää ei mainittu) ja akaasiatynnyreitä (7%, tynnyreiden aiemmasta käytöstä ei mainintaa).

Lasissa oluella on kevyesti sameahko, hillitysti rusehtava, tumman oranssi väri. Oluen päälle kohoiaa beige, parin sentin paksuinen vaahtokukka, joka kuitenkin katoaa melko nopeasti ja jälkiä jättämättä.

Tuoksu on erittäin makea ja siinä tuntuu päällimmäisenä rusinaa, viikunaa ja tummaa siirappia. Taustaosastoon jäävät hieman vaatimattomalla preesenssillään yhdistelmä quadrupelmaista ja puisevaa mausteisuutta, aavistus aromaattista tammisuutta sekä hedelmäinen juonne hillittyä belgihiivaisuutta.

Suussa olut on todella makea ja paksu, jopa hyvin tuntuvan imelä. Hyvin aromaattisessa maussa tuntuu tummaa siirappia, rommirusinaa, voimakkaana ja hallitsevana erottuvaa luumuhilloa, intensiivistä puisevuutta, kinuskia, kuivattua taatelia, ruskeaa omenaa ja marjakiisseliä – eli siis todella runsaasti hyvin makeita ja intensiivisiä, voimakkaita makuja. Hyvin hento, hädin tuskin erottuva hiilihappo ei ainakaan kevennä tai kuivata oluen raskasta ja imelänmakeaa yleisilmettä.

Voimakkaan puiseva ja rommirusinainen jälkimaku jatkuu keskimaun linjoilla; suuhun jää todella pitkä, imelänmakea, aromaattinen ja hämmentävän kompleksi jälkivaikutelma, jossa tuntuu vanhaa huonekaluisuutta, siirappia, makeaa tammea, kevyttä toffeeta ja hentoa belgihiivaista hedelmää. Reippaat voltit (10%) tuovat hennosti alkoholin lämpöä; humalan katkeruutta ei erotu käytännössä laisinkaan.

La Trappen tammi-Quad on todella jännittävä, moniulotteinen ja äärimmäisen kompleksinen esitys, jossa tammi tuo hyvin paljon enemmän syvyyttä ja kiehtovuutta perus-Quadiin verrattuna, mutta ennen kaikkea olut on vain jyräävän makeanimelä. Oluen mausta löytyy ihmeteltävää vaikka kuinka, mutta äärimmäisen makea ja lattean vähähiilihappoinen makumaailma rupeavat tökkimään melko nopeasti – tässä reilun kolmanneslitran pullossa rupeaakin olemaan yhdelle oluenystävälle jo melkoisesti tekemistä.

Vaikka olutta siemailee sen jännittävyyden vuoksi varsin hyvin ilokseen, on loppupeleissä myönnettävä etteivät sen voimakkuus ja makeus pelaa ihan täysin yhteen. Erityisesti pullon puolen välin jälkeen on todettava, ettei kokonaisuus ole ihan balanssissa, sillä kaikenlainen makeus korostuu aivan turhan voimakkaana ilman minkäänlaista vastapainoa. Kolmeen-neljään pekkaan jaettuna olut menee hyvin kuriositeettina tai jopa aterian päätteeksi maltaisena jälkiruokajuomana, mutta yksinään siemailtuna mielenkiinto voi lopahtaa melko nopeasti, minkä jälkeen kyse on enemmän haasteesta.

Lyhyesti: Mielenkiintoinen, todella intensiivinen ja loputtoman runsas, tammessa kypsynyt trappisti-quad, jonka ongelmaksi muodostuu häiritsevän voimakas ja tuntuvan imelä makeus. Jännittävä ja mielenkiintoinen, mutta hieman epätasapainoinen trappisti.

Arvio: OK – oluella on paljon hyviä puolia, mutta nautittavuus kykenee kantamaan vain hyvin pienen ajan; olut on yksinkertaisesti liian makea, runsas ja raskastekoinen jaksaakseen kokonaisen pullon kestoa. Pitänee tutustua muihinkin batcheihin, jotta saisi enemmän tuntumaa siihen, onko tämä liiallisena tuntuva makeus vain tämän kyseisen batchin vai itse oluen tyyli, tuosta batchin järjestysnumerosta riippumatta.

Hinnan (13,38e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

't IJ IPA

't IJ IPA

• Valmistaja: Brouwerij 't IJ
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 9,50e (Maaliskuu 2014, Kaisla, Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: znhr

Viime maaliskuussa suuntasimme Repository-blogin Oton kanssa rankan Viiniexpo-session jälkeen vielä olutlasilliselle Helsingin keskustan kenties parhaimpaan olutkuppilaan, Kaislaan. Sieltä tämä toinen Otto bongasi aiemmin erinomaiseksi toteamansa 't IJ:n (lausutaan ymmärtääkseni "Het Ij") IPA:n, joka minun oli kuulemma niin pakko maistaa, että hän suostui tarjoamaan pullollisen meikäläiselle ihmeteltäväksi. Noh, mikäs siinä – erinomaista olutta parempi asia on vain tarjottu erinomainen olut!

't IJ on Amsterdamiin vuonna 1985 perustettu panimo, joka syntyi panimomestari Kasper Petersonin innostuttua naapurimaansa Belgian oluista. Muutaman Belgian-reissun jälkeen hänelle oli syntynyt tarve tuottaa omaa, selkeästi hollantilaista olutta, joten 't IJ:n panimo oli perustettava.

Tätä nykyä panimon on laajentunut kahteen erilliseen panimoon 't IJ:n oluiden kysynnän kasvettua erittäin suureksi: alkuperäinen Funenkaden panimo tuottaa edelleen panimobaarin omat hanaoluet, kuten ennenkin, mutta vuonna 2013 panimon olut- ja tynnyrituotanto siirtyi tilanpuutteen vuoksi uusiin panimotiloihin Zeeburgerpadiin – eli vain vajaan kilometrin päähän alkuperäisestä panimosta. Panimon oluet ovat pitkään valmistettu täysin luonnonmukaisista raaka-aineista (maltaat, vehnät, humalat), mutta koska luomuhumalien viljely on äärimmäisen pienimuotoista ja kysyntä suurta, on panimo joutunut poistamaan muutamilta oluiltaan luomusertifikaatit – oluihin ei siis pystytä aina saamaan riittävästi luomuhumalia. Esimerkiksi tämä arvioitava IPA on valmistettu luomumaltailla, mutta humaloitu tavanomaisesti viljellyillä humalilla.

Väriltään olut on rusehtavan oranssinkellervä ja samea.

Tuoksussa tuntuu kyllä IPA-henkistä sitruksisuutta (niin greippiä kuin appelsiininkuorta), mutta myös selkeän punervasävyistä kirsikkaisuutta sekä ennen kaikkea miellyttävän hallitsevaa, luonteikasta ja vahvasti Orvalin mieleen tuovaa landea ja maamaisuutta.

Maultaan olut on kuiva ja karvas, eli tällä saralla ei mitään suuria yllätyksiä. Yllätyspuoli nimittäin löytyy oluen selkeästi Orvalin brettaisen meiningin kanssa flirttailevasta aromikkuudesta, jossa sitrushedelmäisten ja yrttisten makujen rinnalle nousee brettaisen maamaisia, mausteisia ja rustiikkisia sävyjä sekä hennosti villihiivaisen hapahkoa otetta. Suutuntumaltaan olut on täyteläinen, mutta samalla miellyttävän tiukkarakenteinen.

Oluen kuiva, yrttinen, ruohoisa ja hyvin bitterinen jälkimaku tuo mieleen voikukkaisen karvaita sävyjä. Rustiikkiset ja hennon nahkaiset sävyt sekä hento greippisyys häilyvät melko pitkään oluen intensiivisen rapeankarvaassa jälkivaikutelmassa.

Koska me Otot jaamme innostuksen Maailman Parasta Olutta eli Orvalia kohtaan, ymmärrän nyt täysin minkä takia toinen Otto oli tästä oluesta niin fiiliksissä. 't IJ IPA on suorastaan maagisen herkullinen fuusio Orval-maista brettaisuutta ja tiukan bitteristä, ei niinkään hyperaromaattista vaan ennemminkin tyylikästä ja moniulotteista IPA-maisuutta.

Tämä IPA onnistui tekemään meikäläisestä kertaheitolla panimon fanin; vastedes on pidettävä silmät mahdollisimman auki siltä varalta, että muitakin 't IJ:n oluita sattuisi tulemaan jossain vastaan! Nämä oluet ovat kyllä harmillisen harvinaisia näillä leveysasteilla, mutta aina silloin tällöin panimon nimi vilahtaa joidenkin hyvinvarusteltujen olutravintoloiden listalla. Toivottavasti tämä selkeästi omia polkujaan tallaava panimo saisi hieman enemmän nimeä täällä peräpohjolassa, täällä on nimittäin kyllä käyttöä näin mainioille mallasjuomille!

Lyhyesti: Hämmentävän herkullinen ja kiehtova IPA, jossa yhdistyy Orval-henkisen brettaiset aromit tiukkaan, voimakkaan katkeraan ja hillityn sitruksiseen humalointiin. Upea olut, jossa balanssi on hiottu äärimmilleen ja jonka sopivalla tavalla likainen meininki istuu omiin makumieltymyksiini enemmän kuin täydellisesti.

Arvio: Täydellinen – tämä IPA kuuluu siihen muutamien harvojen oluiden joukkoon, joita voisin siemailla onnellisesti maailman tappiin saakka. Pakko kyllä saada muitakin 't IJ:n oluita käsiini!

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

de Molen Mooi & Meedogenloos 2011

de Molen Mooi & Meedogenloos 2011

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, Belgi, Quadrupel
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Cara-, Pale-, suklaa-
• Humala: Premiant, Saaz
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15,00e (Heinäkuu 2014, Olutravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: saveur bière

Pikkulintu-turneemme viimeiseksi kokeiluksi päätyi de Molenin totuttuun, kaksiosaiseen tyyliin nimetty quad, Mooi & Meedogenloos, eli "Kaunis & Rohkea".

Koska de Molen harrastaa ihastuttavan (ja suorastaan poikkeuksellisen) informatiivisia etikettejä, joissa kerrotaan jotakuinkin kaikki mahdollinen oleellinen olueen liittyvä tieto, ei ollut kovinkaan vaikea tarkastaa oluen olevan puhtaasti maltaista tehty – perinteiseen belgioluttyyliin, eli alkoholin buustaamiseen erilaisten sokereiden avulla ei olla sorruttu. Tämä tarkoittaa sitä, että oluen jo hieman hirvittävä 10,2% pitoisuus alkoholia on saavutettu ihan puhtaasti mallasta mäskäyskattilaan änkemällä. Olut on päivätty päivämäärälle 22/6/2011 ja parasta ennen -päiväksi mainitaan 5 vuotta eteenpäin, joten tämän oluen tapauksessa seilataan aivan turvallisilla vesillä.

Kauniit ja Rohkeat lasissani ovat väriltään punervan mustanruskeita ja hädin tuskin ollenkaan läpinäkyviä. Kaadon päätteeksi lasiin muodostuu varsin runsas, tiiviinpuoleinen ja myös kohtalaisen kestävä, tummahkon kermanvärinen vaahto.

Lasista kohoava tuoksu on yleisilmeeltään varsin tummanpuhuva ja roteva, mutta myös hurmaavan vivahteikas. Ensimmäiseksi nokkaa tervehtii makea, rusinaisuutta ja kuivattua viikunaa huokuva aloitus; seuraavaksi kokonaisuus rupeaa saamaan siirappilimppuisen leipäisiä ja aromaattisen belgihedelmäisiä piirteitä, lopulta tuoden ujosti mukaan myös hennon rustiikkisia, aavistuksen karvaalta tuoksuvia ja hennosti paahtuneen kärtsäisiä sävyjä.

Tuoksu antaa odottaa makeaa, runsasta ja hyvin täyteläistä olutta, ja maku kyllä lunastaa nämä tuoksun lupaamat odotukset vaivatta. Muhkeassa makumaailmassa tuntuu ylikypsää luumua, tummaa siirappia ja siirappilimppua, maustepippuria, belgihedelmäistä esterisyyttä ja hyvin tummaa suklaata, johon kohtalaisen karvaana tuntuva humalointi tuo selkeän, bitterisen terän. Kokonaisuus on suorastaan pureskeltavan paksu ja massiivinen, mutta makeus pysyy hyvin mausteisuuden ja kohtalaisen reippaan (78 IBU) humaloinnin antamissa raameissa, eli olut ei missään vaiheessa pääse tuntumaan liian tuhdilta tai rupea makeudessaan tökkimään.

Oluen tanakka, kuivattua luumuisuutta ja kevyttä savuisuutta esiin nostava jälkimaku on makea ja tahmea, mutta hyvin yrttiseksi ja karvaaksi kasvava humalointi putsaa hienosti palettia jättäen suuhun erittäin pitkän, monisyisen ja hurmaavalla tavalla jatkuvasti kuivempaan suuntaan kehittyvän jälkivaikutelman.

Oluen varsinainen tyylisuunta jäi maistamishetkellä hieman hämärän peittoon (vasta tässä arvostelua rustatessa bongasin oluen de Molenin sivujen nettikaupasta kategorian "quadrupel" alta), joten sen vertaamista erinäisiin oluttyyleihin tuli maistohetkellä harrastettua. Oluen tumma väri ja tuoksun pieni paahteisuus saivat mielet kääntymään hieman stoutien suuntaan, mutta makea, hedelmäinen ja voimakkaan katkeroinen yleisfiilis lopulta johdattivat meidät veikkaamaan oluen olevan tyyliltään jenkkihenkinen Barley Wine. Ja nyt näin jälkikäteen ajatellessa, kyllä meikäläinen edelleen sijoittaisi oluen mielummin ABW-suuntaan kuin quadrupeleiden piiriin, joskin erot näissä kahdessa luoteiseurooppalaisissa strong ale -tyylissä voivat olla lopulta melko pieniä – erityisesti kun Barley Wine -tyylin reunaehdot tuntuvat olevan edelleen hyvin epämääräisiä ja häilyviä.

Tahtoi Mooi & Meedogenloosin luokitella mihin tyyliin tahansa, on se maukas, melko makea ja tasapainoisen bitterinen olut, joka onnistuu pienestä monoliittisuudesta huolimatta olemaan kaikin puolin tyylikäs, harmoninen ja ennen kaikkea herkullinen esitys. Kolmelle ihmiselle oluesta ei riittänyt kuin 25 cl annos nenää kohden, mutta enemmänkin olisi voinut siemailla, mikä on mielestäni melkoinen saavutus näin makean ja vahvan oluen kohdalla – yleensä näin tuhtien oluiden tapauksessa parinkin desin annos voi olla jo varsin riittävä satsi! Voin siis todeta, ettei tälläkään kertaa de Molen onnistunut pettämään (onneksi tällä kertaa olut tuli myös nautittua ennen parasta ennen -päivämäärää, toisin kuin Klap van de Molen).

Lyhyesti: Massiivinen, moniulotteinen ja makea mutta myös tasapainoisen katkerohumaloitu olutjättiläinen, joka asettuu tyyliltään jonnekin quadrupelin ja American Barley Winen välimaastoon. Vahvuuteensa ja massaansa nähden yllättävän helpostikulauteltava olut.

Arvio: Täydellinen – vaikka monet trappisti-quadit ovat meikäläisen mielestä usein varsin fantastisia oluita, oli Mooi & Medogenloos mielestäni monia esikuviaan vielä maukkaampi ja moniulotteisempi esitys, minkä lisäksi siitä tuntui löytyvän juuri sopivasti katkeraa, makeutta tasapainottavaa humalointia, mitä harvemmin tapaa perinteisissä quadrupeleissa. Helposti vaikuttavimpia ja tasapainoisimpia maistamiani strong aleja, tarkemmasta oluttyylistä riippumatta.

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Klap van de Molen 2011-2012

de Molen Klap van de Molen 2011-2012

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, erikoisuus, maustettu ale
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Karamelli-, Pale-, Suklaa
• Humala: Saaz, Sladek
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 5,00e (Heinäkuu 2014, Olutravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: buscapé

No niin, aika jättää F. Lurtonin viinit hetkeksi sikseen ja keskittyä vaihteeksi oluihin. Tässä tuli nimittäin taas piipahdettua aivan hiljattain Poutilan olutparatiisissa, Pikkulinnussa, ihmettelemässä minkälaisia erikoisuuksia kuppilan kaapeista löytyy. Ensimmäiseksi kuitenkin nappasin lasiini Nøgne Ø:n Imperial Stoutin jota löytyi paikan päällä hanasta, joten tämä arvio onkin kaverini tuopista – hän kun otti ja meni tilaamaan tämän kaapista löytyneen de Molenin.

Ymmärtääkseni tiskillä kaverilleni sanottiin oluen olevan hieman ohi parasta ennen -päivämääränsä, minkä vuoksi puteli lähti 5 euron hintaan. Oluen panopäiväksi on merkitty 15.11.2011 ja etiketissä suositellaan nauttimaan olut 2 vuoden sisällä panopäivästä. Noh, reilu puoli vuotta sinne tänne – ei kai se ole nyt niin justiinsa?

Klap van de Molen, "Myllyn isku", on hollantilaisen kulttipanimo de Molenin maustettu jouluale. Tämä lähemmäs 10% alkoholilla varustettu supertuhti ale on maustettu aniksella, kanelilla, kardemummalla ja laakerinlehdillä.

Väriltään olut on likaisen samean punaruskea. Hiilihapon puutteesta vihjaa lähes olematon ja hetkessä kuoleva, beigen värinen vaahdontapainen.

Tuoksu on erikoinen ja selkeästi kehittyneen kompleksinen. Siinä tuntuu multaista maamaisuutta, ruskeaa omenahilloa, iän tuomaa rusinaisuutta ja luumukeittoa, ei mitenkään erityisen jouluista mausteisuutta, hillittyä juureksellisuutta ja kevyttä oksidaatiota.

Ensivaikutelmaltaan olut on makeantäyteläinen ja hyvin vähähiilihappoinen – joskaan ei täysin hiilihapoton. Paksua ja tuoksun tavoin kompleksista makua hallitsee makea rusinaisuus, hapanlimppuiseen taittuva leipäisyys, kohtalaisesta varsin voimakkaaksi yltyvä, monisyinen mausteisuus, jossa selvimmäksi aromiksi nousee epämäärinen kardemummaisuus. Alkoholi pysyy hämmentävän hyvin piilossa.

Vivahteikkaassa, keskimakua kuivemmassa ja varsin runsaassa jälkimaussa tuntuu belgihiivaista esterisyyttä, hapahkoa jälkiuunileipäisyyttä, mausteisuutta ja melko tuntuvaksi kasvavaa oksidaatiota. Oluesta jää erikoinen, melko leipäisenä tuntuva ja erittäin pitkään jatkuva jälkiliuku kielelle.

Yleensä tuhdimmat oluet kestävät pidempääkin kypsyttelyä, minkä vuoksi tämän oluen kahden vuoden nauttimisikkuna vaikutti varsin erikoiselta, mutta nyt olutta maistaneena voi todeta oluen olevan juuri ja juuri kondeksessa: todennäköisesti olut rupeaa olemaan liian kehittynyt nuorekkaamista oluista pitäville, mutta meikäläisen puolikuolleita alkoholijuomia suosivaan makuun Klap van de Molen oli lähes upea kokemus. Olut on kuitenkin jo varmasti ohittanut korkeimman huippunsa, joten tuskin menee kauaa, että olut menettää kompleksisuutensa ja oksiduitunut limppuisuus / hapanleipäisyys lopulta peittää kaiken muun ja lopuksi jäljellä on vain homeista ruisleipää muistuttava olutmuumio.

Jos siis vanhemmat ja kehittyneemmät oluet kiinnostavat, suosittelen lampsimaan ketterästi Itä-Helsingin mallasmekkaan! Klap van de Molen on edelleen nautittavissa, jos tämmöinen selkeästi maturempi tavara kiehtoo. Mutta vaikka pullo on tilavuudeltaan pieni ja hinnaltaan naurettavan edullinen, suosittelen silti jakamaan sen esimerkiksi kahteen pekkaan, nimittäin ainakin itseäni olisi oluen hallitsevan makea ja hyvin vähähiilihappoinen ilmaisu ruvennut tökkimään melkoisen ketterästi.

Lyhyesti: Erikoinen, jo parhaat päivänsä ohittanut, kevyesti oksidoitunut ja hyvin vähähiilihappoinen ale, jolla kuitenkin on vielä vähän ikää jäljellä. Todella kompleksi ja jännittävä esitys, joka kannattaa korkata mielummin mahdollisimman pian kuin liian myöhään.

Arvio: Tyylikäs – mutta ei varmastikaan jokaisen makuun. Jos kehittyneemmistä oluista ei ole hirveästi kokemusta, on Klap van de Molen varmasti melko rankka ja turhankin tuhti esitys. Sen sijaan jos kiinnostaa maistaa vielä elossa oleva olut, joka on jo elämänsä ehtoopuolella, kannattaa tämä olut hamuta jostain käpäliin.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

de Molen Rook & Vuur 2011

de Molen Rook & Vuur 2011

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, savuolut / erikoisuus
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Cara-, pale-, savu-, suklaa-, viskimallas; paahdettu ohra; vehnä
• Humala: Sladek
• Koko: 0,335
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: beersofeurope

Pikkulinnun vesivahinkoalennusmyynneissä tuli testattua myös pitkästä aikaa hollantilaisten olutosaamista. Arvioitavaksi nimittäin päätyi Brouwerij de Molenin ("Panimo Myllyn") chili-savuolut Rook & Vuur ("savu ja tuli").

Brouwerij de Molen perustettiin 10 vuotta sitten, vuonna 2004, Bodegravenin kaupungissa sijaitsevan tuulimyllyn tiloihin. Pian perustamisensa jälkeen panimo on tullut varsin tunnetuksi oluidensa korkeasta laadusta ja koska panimo tekee vain pieniä – usein myös kertaluontoisia – oluteriä, ovat de Molenin oluet usein myös varsin haluttua tavaraa. Panimo on erikoistunut valmistamaan varsin erikoisia ja kokeellisia oluita, mutta aina silloin tällöin tulee toki vastaan epäonnistuneempia eriä – näistä de Molen valmistaa 21% vahvuista "olutlikööriä". Usein de Molenin pullot etiketöidään minimalistisilla, mutta mukavan informatiivisilla etiketeillä – kuten myös Rook & Vuurin tapauksessa – joihin painetaan myös jokaiselle olutpullolle uniikki sarjanumero. Etiketin mukaan tämä kyseinen olut on vuosikertaa 2011, joten mistään nuorukaisesta ei ole selvästikään kyse. Etiketti kuitenkin samalla mainitsee, että olut tulisi nauttia 4 vuoden sisällä, joten ihan turvallisilla vesillä liikutaan!

Väriltään Rook & Vuur on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän punertavanmusta. Oluen päällä kelluu kevyt, harmaanruskea vaahtohuntu.

Tuoksu on todella tömäkkä, mutta se tuntuu osaavan vain yhden tempun: savua, tervaa, palvikinkkua. Tummanpuhuva maltaisuus puskee kokonaisuuden sekaan hentoa tummaa suklaata. Vaikka tuoksu on melko yksipuolinen, on se samalla varsin kiehtova ja jännittävä – sitä nuuskii ihan ilokseen.

Suussa voi todeta oluen hiilihappoisuuden olevan varsin reilua – Rook & Vuur on nimittäin hyvin vaahtoava, jopa överikuohkea. Oluen maku on runsas, mutta vaikka siinä tuntuu päällimmäisenä savuoluille tyypillistä palvikinkkuisuutta, josta koskaan en ole ollut innoissani, päin vastoin, on siinä kyllä sen verran paljon muutakin, että kokonaisuus pysyy erittäin miellyttävänä ja kiehtovana. Savustetut maltaat (ja todennäköisesti ennen kaikkea viskimaltaat) tuovat palvikinkun ohelle myös Islayn viskeistä tuttua turvesavuisuutta ja tuhti, makeahko mallaspohja tekee kokonaisuudesta yhtä lailla voimakkaasti tuntuvan suklaisen. Harmikseni chilit eivät kyllä onnistu tuomaan käytännössä ollenkaan tulisuutta kokonaisuuteen, mutta ne kyllä tuntuvat muuten hennon paprikaisella maullaan. Kokonaisuus on hieman makeaan kallellaan, mutta varsin tasapainoisesti – pääpaino on selvästi moniulotteisessa savuisuudessa, ei makeassa maltaisuudessa.

Persoonallinen jälkimaku on pitkä, roteva ja kiehtovalla tavalla kielellä kehittyvä. Keskimaun makean suklaisuuden haihduttua kielelle jää karvas ja hennon greippisen humalainen yleisfiilis, jonka ohelle nousee aluksi kevyen karamellista maltaisuutta, sitten tervaista savua, pippurisuutta ja lopuksi kevyttä palvikinkkuisuutta.

Rook & Vuur on varsin mainio tuttavuus. Savuoluet eivät nimittäin koskaan olleet meikäläisen juttu, johtuen yleensä niiden häiritsevästä, läpitunkevasta palvikinkun aromista, mutta tämä olut onnistui tarjoamaan niin paljon muuta palvikinkun ohelle, ettei tämä kyseinen vivahde juurikaan häirinnyt, vaan enemmänkin sulautui luontevaksi osaksi kokonaisuutta. Lisäksi plussaa myös tervaisemmista ja turvesavuisemmista elementeistä – vaikka savuoluet harvemmin uppoavat, ovat savuiset Islayn viskit sen sijaan varsin lähellä meikäläisen sydäntä.

Lisäksi savuoluet ovat monesti surullisen kevyitä suhteessa niiden varsin voimakkaaseen savuisuuteen – tömäkkä savuisuus mielestäni kaipaa yhtä lailla tuhtia olutta taustalle. Tätä ongelmaa Rook & Vuurissa ei ole: 8,2% alkoholia ja tukeva, sopivasti myös kokonaisuudesta erottuva mallasrunko antavat oluelle varsin tuhdin rungon, joka ei jää voimakkaan savuisuuden murjomaksi. Sääli vain, että oluen chilimausteisuus ei tunnu juuri ollenkaan – paprikan maku kuitenkin erottui kokonaisuudesta sen verran, että ensihörpyn jälkeen piti tarkistaa etiketistä että onko tämä nyt ihan tavan savuolut, vai onko sinne keiton sekaan pistetty muutakin kuin savumaltaita. Nimestään huolimatta oluesta ei kuitenkaan löydy käytännössä ollenkaan tulta, ainoastaan savua. Tahtoisin vielä joskus löytää oluen, jossa kapsaisiini polttelisi kunnolla, mutta olut silti säilyttäisi kaiken juotavuuden ja nautittavuuden. Hyviä vinkkejä sellaisista otetaan vastaan!

Lyhyesti: Chilillä tuunattu savuolut, joka onnistuu tarjoilemaan varsin persoonallisen, aromeiltaan tasapainoisen ja miellyttävällä tavalla moniulotteisen esityksen perinteisen "pelkkää palvikinkkua" -tykityksen sijaan. Tulisia asioita pelkääville helpotuksena: chili vain maistuu, ei tunnu.

Arvio: Erittäin hyvä – ihastuttavan persoonallinen, moniulotteinen ja tasapainoa huokuva savuolut; kenties jopa paras koskaan maistamani savuolut. Jos panimon kaikki oluet ovat tätä tasoa, en ihmettele miksi de Molenia pidetään tällä hetkellä yhtenä maailman parhaista pienpanimoista!

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.