De Ranke XX Bitter

De Ranke XX Bitter

• Valmistaja: De Ranke
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale / Belgi
• Maa: Belgia
• Alue: Vallonia, Hainaut
• Maltaat: Pilsner
• Humala: Brewers Gold, Hallertau
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,90e (Helmikuu 2014, Kaisla, Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: duhoublon&despions

Vuosi sitten, fantastisen Cornelissen-maistelun jälkeen, siirryimme Repository-blogin Oton kanssa läheiseen olutjuottola Kaislaan. Tiskillä Otto kysyi, olenko maistanut belgialaisen de Ranken XX Bitteriä, jota hän mainitsi pitävänsä yhtenä parhaista maistaminaan oluista – belgi, jossa oli rapsakan IPA:n verran katkeroita, mutta ei tippaakaan yliaromaattisia uuden maailman humalia. En ollut aiemmin testannut, mutta sanoin olevani ihan mielelläni sitä maistamassa! Näinpä nappasimme yhden kuohuviinipullollisen tätä olutta jaettavaksi ja siirryimme pöydän ääreen ihmettelemään mitä tarjolla oli.

Oluen tehnyt panimo alkoi alun perin belgialaisen Nino Bacellen projektina vuonna 1994 nimellä Brouwerij Nino Bacelle. Hieman myöhemmin Bacelle tutustui HOP-olutmaisteluseuran perustaja Guido Devosiin ja vuonna 1996 hän liittyi mukaan panimotoimintaan. Panimo de Ranke oli syntynyt.

Alusta asti miesten tavoitteena on ollut tehdä mahdollisimman korkealaatuista käsityöläisolutta perinteisin menetelmin. Modernia oluenvalmistuslaitteistoa ei karsasteta, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että se johtaa parantuneeseen laatuun, ei mutkien oikomiseen. Oluiden korkealaatuisuus ja käsityöläisyys tarkoittaa heidän tapauksessaan sitä, että humaloinnissa käytetään vain aitoja humalankäpyjä, ei uutteita tai pellettejä. Oluita ei suodateta tai pastöroida, vaan ne pyritään pitämään "elävinä" ja luonnollisen käsittelemättöminä aina kuluttajalle asti. Lisäksi oluet saavat hiilihapponsa luonnollisesti toisen käymisen kautta, eli käymisen jälkeen pullotuksen yhteydessä olueen lisätään pieni määrä hiivaa ja sokeria, joka tuottaa oluille käydessään kuplat. Panimo toimi 11 vuoden ajan vuokralla Deca-panimossa, mutta 2000-luvun puolessa välissä de Ranke siirtyi lopulta omiin panimotiloihinsa Dottignies'n kylään.

Vuonna 1998 kehitetty XX Bitter sanotaan edelleen olevan belgian katkerin olut. Vaikea sanoa, pitääkö tämä paikkansa nykyisen IPA-buumin velloessa ympäriinsä, mutta tämä oli varmasti totta oluen julkaisuhetkenä. De Ranken pojat kun halusivat tehdä äärimmäisen humaloidun (65 IBU), mutta selvästi belgialaisen alen. Humaliksi valittiin perinteisiä, hillityn aromaattisia vanhan maailman humalia, sillä tuohon aikaan ei monista jenkkihumalista oltu kuultukaan – ja loppuja ei oltu vielä edes kehitetty. De Ranken oluet ovat leimallisesti hyvin paikallishenkisiä, joten superaromaattiset uuden maailman humalat nyt eivät olisi tällaisiin oluisiin edes kuuluneet.

Lasiin kaatuva olut on aluksi väriltään jossain sitruksisen ja hohtavan neonkeltaisen välissä, mutta hiivojen myötä olut muuttuu hieman sameammaksi ja tummemmaksi. Kaadettaessa oluen ylle kohoaa paksu, kestävä ja väriltään vitivalkoinen vaahtokukka.

Tuoksu on hurmaavan ja suorastaan yllättävän pirteä ja raikas. Siinä tuntuu kypsää sitruksisuutta, hillitysti aromaattista kukkaisuutta ja jopa piikivistä ja aavistuksen savuista mineraalisuutta – tässä vaiheessa olut muistuttaa tuoksultaan enemmän karua ja kepeää Rieslingiä kuin tyypillistä belgiolutta! Taustalla kuitenkin häilyy hentoa belgihiivan hedelmäisyyttä ja runsaasta humalankäpyjenkäytöstä kielivää pihkaisuutta.

Yleisilmeeltään olut on kuiva ja keveä, mutta maultaan hyvin intensiivinen ja puruvoimainen. Makumaailma pistää menemään kypsää, mutta tuntuvan kirpeää sitruksisuutta, märkää koiraa, männynhavuja, ruohoisuutta, kevyesti valkoisia kukkia, hillitysti viljaista maltaisuutta ja varsin tuntuvaa bitteriä. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole tiukka tai raa'an oloinen, vaan yllättävän tasapainoinen ja maukas. Hiilihappoisuus on melko runsasta ja reilusti vaahtoavaa, mikä sointuu varsin mukavasti oluen rapsakkaan olemukseen.

Jälkimaku jatkaa luontevasti siitä, mistä keskimaku homman jätti: ruohoa ja voimakkaana tuntuvaa, bitterisen yrttistä katkerohumalaa, pippurista ja karvaana tuntuvaa mausteisuutta, greippistä sitrushedelmää ja aavistuksen verran hapahkoa meininkiä.

Suurin piirtein ensimmäisestä siemauksesta alkaen ymmärsin heti, mikä on tämän oluen idea, ja miksi Otto tästä niin pitää: tämä kun on äärimmäisen kuiva, kirpeä ja katkera, jopa tietyllä tavalla hankala, mutta samalla upean raikas, tasapainoinen ja olueksi jopa suorastaan puhdaspiirteinen esitys. Tässä ei ole räjähtävää tropiikin hedelmää, eikä raskasta karamellimaltaisuutta, mutta tästä huolimatta olut ei tunnu silti ohuelta tai vaatimattomalta, eivätkä katkerot tunnu mitenkään tasapainottomilta.

Jos olutmaailmasta pitäisi etsiä jotain vertailukohtaa, olisi lähimpänä varmaan lambicit, joiden bretta ja happojen kirpeys olisi korvattu reilulla katkerohumaloinnilla, sillä vaikka olutta niputetaan usein IPA-kategoriaan, on XX Bitterissä melko vähän yhteistä nykypäivän hyvin aromaattisiin, runsaan hedelmäisiin ja joskus myös kohtalaisen maltaisiin IPA:ihin. Sen sijaan jos pitäisi osuvinta analogiaa miettiä, on XX Bitter ehkä lähimpänä rutikuivaa, kepeää ja karua Rieslingiä – joka nyt sattuu kuplimaan ja jättämään hyvin rapsakat katkerot kielelle.

Lyhyesti: Eurooppalaishumalilla humaloitu, hyvin kepeä, kuiva, raikas ja tasapainoinen belgi-IPA, joka ei pelkistetyn ja hyvin puhdaspiirteisen olemuksen puolesta muistuta juuri mitään nykyaikaista IPA-tyylisuuntaa.

Arvio: Erinomainen – upea, raikas, kepeä ja ihastuttavan pureva hörppimisolut kesälle. Olut sopisi raikkautensa ja rakenteensa puolesta myös mainiosti ruokapöytään, mutta pariksi on tällöin keksittävä syötävää, joka kestäisi häiriintymättä oluen hallitsevan, pitkäkestoisen katkeruuden.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Goose Island Bourbon County Stout 2012

Goose Island Bourbon County Stout 2012

• Valmistaja: Goose Island
• Tyyppi: Olut, Stout/porter
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Chicago
• Maltaat: 2-Row, debittered malt, karamelli-, München-, paahdettu ohra-, suklaa-
• Humala: Willamette
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 16,80e (Helmikuu 2014, Olutravintola Kaisla, Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: feast magazine

Chicagolaispanimo Goose Islandin Bourbon County Stout tunnetaan olutharrastajien piirissä melkoisena kulttioluena – niin täällä Atlantin toisella puolella kuin oluen kotimaassakin. Tätä kyseistä olutta nimittäin pidetään maailman ensimmäisenä suuressa mittakaavassa valmistettuna oluena, jota keksittiin kypsyttää tammitynnyreissä ennen pullotusta (en tiedä kuinka paljon totuuspohjaa tuolla väitteellä on, mutta sellaisella statuksella BCS kulkee!)

Ensimmäisen kerran törmäsin Bourbon County Stoutiin muutamia vuosia sitten Arkadian Alkossa. Olin etsimässä Goose Islandin erinomaiseksi belgihenkiseksi aleksi toteamaani Pére Jacques -olutta, mutta se oli päässyt harmillisesti loppumaan. Noh, samalta panimolta näytti löytyvän hyllyiltä meikäläiselle tuntematon, mutta ihan lupaavan stout mallia 2009, joten otin sen sitten kokeeksi mukaan.

Illalla tulikin pienoinen yllätys vastaan kun korkkasin oluen ja otin siemauksen. Yllätys oli siis luokkaa "HERRAN JESTAS MITÄ IHMETTÄ HYVÄ LUOJA". Odotuksissani nimittäin oli jotain Koffin Portterin tai Belhavenin Stoutin tapaista olutta, ei tämmöistä järjettömän jyhkeää superolutta – esimerkiksi oluen 13% tuntumassa huiteleva alkoholikin oli jäänyt etiketistä täysin huomioimatta!

Noh, olut oli sitten myöhemmin kadonnut myös Arkadian Alkon valikoimista ja tämä olut sai jäädä muutamiksi vuosiksi vain kalpeneviin muistikuviini pohjautuvaksi haaveeksi yhdestä maailman upeimmasta superkonsentraatiostoutista – en nimittäin älynnyt raapustaa oluesta mitään muistiin kun en kirjoittanut silloin vielä blogia. Noh, ilokseni bongasin tässä alkuvuodesta tämän kyseisen oluen Helsingin keskustan mainiosta Kaislasta, joten pitihän se ottaa olut uudelleen testattavaksi – jotta voisi tarkastaa, ovatko muistikuvani pettäneet, vai onko olut todella yhtä käsittämättömän massiivista tavaraa edelleen!

Bourbon County Stout vuosikertaa 2012 on stout, joka on kypsynyt Heaven Hill -tislaamon tynnyreissä ja josta löytyy voltteja massiiviset 13%.

Snifter-tyyliseen konjakkilasiin kaatuu raskasta, paksua ja viskositeetiltaan raakaöljymäistä olutta, jolla on täysin läpinäkymättömän musta väri. Maitokahvinruskeaa vaahtoa kerääntyy oluen päälle hyvin kevyt kerros, mutta se sulaa oluen joukkoon varsin nopeasti jättämättä sen kummempia jälkiä.

Lasista kohoava, äärimmäisen massiivinen tuoksu on täynnä sulanutta maitosuklaata, luumulikööriä, toffeista maltaisuutta, tervaisen palaneita piirteitä ja hillittyä, hieman madeiramaisen hapettunutta aromia.

Kuten oluen raskas ja hyvin pikimäinen ulkonäkö osaa antaa odottaa, on olut suutuntumaltaan erittäin täyteläinen. Makumaailmaa hallitsee voimakas ja kompleksinen tammisuus, melko runsas vaniljaisuus ja makea bourbonmaisuus. Järjettömän massiivinen maltaisuus pistää tammen aromeille vastapalloon suklaisia, runsaan lakritsisia, suklaakakkuisia, maitokahvisia ja voimakkaan tumman siirappisia vivahteita. Seassa häilyy myös punaisen portviinimäistä viikunaisuutta ja mustikkaista marjaisuutta. Maku on, kuten muistikuvani kertoivat, aivan ylettömän intensiivinen ja makuhermoja rankalla kädellä kurittava. Runsas alkoholi tuntuu olutta suussa pyöritellessä voimakkaasti lämmittävänä ja myös haihtuvana tunteena nenän puolella. Hiilihappo on tällaisen massan alle puristuneena vain hyvin keveästi kieltä nipistelevää ja hyvin hennosti erottuvaa.

Jälkimaussa voimakkaana elementtinä on kovin yllätyksettömästi runsas alkoholin lämpö, mutta sen ohelta löytyy kyllä kaikkea mahdollista muutakin. Suuhun jäävä monisyinen jälkimaku on makean maitosuklainen, kaakaoinen, tyylikkään puinen, kevyen karvas, siirappisen tahmea ja hillityn soijakastikkeinen, sekä kestoltaan minuutteja pitkä.

Bourbon County Stout lunasti kyllä hyvin kaikki mielikuvat, mitä ensitapaaminen oluen kanssa muutama vuosi sitten oli jättänyt. Itse asiassa en ole varma, mahtoiko tämä vk. 2012 olla jopa vielä suurempi ja massiivisempi esitys kuin aiemminmaistamani vk. 2009, sillä tämä oli suorastaan käsittämätöntä tykitystä alusta loppuun. No, olihan se edellinenkin, mutta tämä tuntui olevan perstuntumalta jotain vielä enemmän – suorastaan olutnäkemys mustasta aukosta. Bourbon County Stoutin tiheys ja konsentraatio painivat aivan omassa sarjassaan. Ja silti se onnistuu olemaan samalla suorastaan hämmentävän tasapainoinen ja äärettömän hedonistinen olut – sillä oletuksella, että tämmöiset makeat ja massiiviset imperial stoutit nyt sattuvat maistumaan.

Monesti olutmaailmassa käy niin, että tyylilajiensa pioneerit ovat hetken aikaa maailman kuninkaita, mutta ajan myötä markkinoille ilmaantuu toinen toistaan parempia tulkintoja alkuperäisversiosta, minkä vuoksi originaalista katoaa se vaikuttavuus, mitä se on alun perin tarjoillut. Sen sijaan Bourbon County Stoutin kanssa ei ole päässyt käymään näin – on tässä vuosien varrella tullut maisteltua yksi jos toinenkin tynnörikypsytelty stout, mutta kyllä BCS on edelleen yksi vaikuttavimmista superoluista mitä vastaani on tullut!

Lyhyesti: Järjettömän jyhkeä ja massiivinen, siirappisen makea ja paksu sekä loputtoman aromikas, Bourbon-tynnyreissä kypsytelty jälkiruokastout.

Arvio: Täydellinen – tämä ei ole mikään kepeä ja harmoninen särpimisolut, vaan huolella ja hartaudella siemailtava meditointistout (itsellä meni tämän yhden pullon tyhjentämiseen piirun päältä toista tuntia, vaikka maistatin sitä vähän väliä muulle pöytäseurueelle). Tyylilajinsa pioneereja ja edelleen yksi mielettömimmistä maistamistani stouteista.

Hinnan (16,80e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa veroinen.

't IJ IPA

't IJ IPA

• Valmistaja: Brouwerij 't IJ
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 9,50e (Maaliskuu 2014, Kaisla, Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: znhr

Viime maaliskuussa suuntasimme Repository-blogin Oton kanssa rankan Viiniexpo-session jälkeen vielä olutlasilliselle Helsingin keskustan kenties parhaimpaan olutkuppilaan, Kaislaan. Sieltä tämä toinen Otto bongasi aiemmin erinomaiseksi toteamansa 't IJ:n (lausutaan ymmärtääkseni "Het Ij") IPA:n, joka minun oli kuulemma niin pakko maistaa, että hän suostui tarjoamaan pullollisen meikäläiselle ihmeteltäväksi. Noh, mikäs siinä – erinomaista olutta parempi asia on vain tarjottu erinomainen olut!

't IJ on Amsterdamiin vuonna 1985 perustettu panimo, joka syntyi panimomestari Kasper Petersonin innostuttua naapurimaansa Belgian oluista. Muutaman Belgian-reissun jälkeen hänelle oli syntynyt tarve tuottaa omaa, selkeästi hollantilaista olutta, joten 't IJ:n panimo oli perustettava.

Tätä nykyä panimon on laajentunut kahteen erilliseen panimoon 't IJ:n oluiden kysynnän kasvettua erittäin suureksi: alkuperäinen Funenkaden panimo tuottaa edelleen panimobaarin omat hanaoluet, kuten ennenkin, mutta vuonna 2013 panimon olut- ja tynnyrituotanto siirtyi tilanpuutteen vuoksi uusiin panimotiloihin Zeeburgerpadiin – eli vain vajaan kilometrin päähän alkuperäisestä panimosta. Panimon oluet ovat pitkään valmistettu täysin luonnonmukaisista raaka-aineista (maltaat, vehnät, humalat), mutta koska luomuhumalien viljely on äärimmäisen pienimuotoista ja kysyntä suurta, on panimo joutunut poistamaan muutamilta oluiltaan luomusertifikaatit – oluihin ei siis pystytä aina saamaan riittävästi luomuhumalia. Esimerkiksi tämä arvioitava IPA on valmistettu luomumaltailla, mutta humaloitu tavanomaisesti viljellyillä humalilla.

Väriltään olut on rusehtavan oranssinkellervä ja samea.

Tuoksussa tuntuu kyllä IPA-henkistä sitruksisuutta (niin greippiä kuin appelsiininkuorta), mutta myös selkeän punervasävyistä kirsikkaisuutta sekä ennen kaikkea miellyttävän hallitsevaa, luonteikasta ja vahvasti Orvalin mieleen tuovaa landea ja maamaisuutta.

Maultaan olut on kuiva ja karvas, eli tällä saralla ei mitään suuria yllätyksiä. Yllätyspuoli nimittäin löytyy oluen selkeästi Orvalin brettaisen meiningin kanssa flirttailevasta aromikkuudesta, jossa sitrushedelmäisten ja yrttisten makujen rinnalle nousee brettaisen maamaisia, mausteisia ja rustiikkisia sävyjä sekä hennosti villihiivaisen hapahkoa otetta. Suutuntumaltaan olut on täyteläinen, mutta samalla miellyttävän tiukkarakenteinen.

Oluen kuiva, yrttinen, ruohoisa ja hyvin bitterinen jälkimaku tuo mieleen voikukkaisen karvaita sävyjä. Rustiikkiset ja hennon nahkaiset sävyt sekä hento greippisyys häilyvät melko pitkään oluen intensiivisen rapeankarvaassa jälkivaikutelmassa.

Koska me Otot jaamme innostuksen Maailman Parasta Olutta eli Orvalia kohtaan, ymmärrän nyt täysin minkä takia toinen Otto oli tästä oluesta niin fiiliksissä. 't IJ IPA on suorastaan maagisen herkullinen fuusio Orval-maista brettaisuutta ja tiukan bitteristä, ei niinkään hyperaromaattista vaan ennemminkin tyylikästä ja moniulotteista IPA-maisuutta.

Tämä IPA onnistui tekemään meikäläisestä kertaheitolla panimon fanin; vastedes on pidettävä silmät mahdollisimman auki siltä varalta, että muitakin 't IJ:n oluita sattuisi tulemaan jossain vastaan! Nämä oluet ovat kyllä harmillisen harvinaisia näillä leveysasteilla, mutta aina silloin tällöin panimon nimi vilahtaa joidenkin hyvinvarusteltujen olutravintoloiden listalla. Toivottavasti tämä selkeästi omia polkujaan tallaava panimo saisi hieman enemmän nimeä täällä peräpohjolassa, täällä on nimittäin kyllä käyttöä näin mainioille mallasjuomille!

Lyhyesti: Hämmentävän herkullinen ja kiehtova IPA, jossa yhdistyy Orval-henkisen brettaiset aromit tiukkaan, voimakkaan katkeraan ja hillityn sitruksiseen humalointiin. Upea olut, jossa balanssi on hiottu äärimmilleen ja jonka sopivalla tavalla likainen meininki istuu omiin makumieltymyksiini enemmän kuin täydellisesti.

Arvio: Täydellinen – tämä IPA kuuluu siihen muutamien harvojen oluiden joukkoon, joita voisin siemailla onnellisesti maailman tappiin saakka. Pakko kyllä saada muitakin 't IJ:n oluita käsiini!

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Chimay Dorée

Chimay Dorée

• Valmistaja: Bières de Chimay S.A.
• Tyyppi: Olut, Belgi, Trappist
• Maa: Belgia
• Alue: Vallonia, Hainaut
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 8,30e (Helmikuu 2014, Olutravintola Kaisla)
• Hinta nyt: 3,99e (Heinäkuu 2014, Alko)

kuva: ratebeer

Netissä on liikkunut siellä täällä mainintaa siitä, että trappistipanimo Chimayn "kultainen" patersbier (Dorée / Goud) saapuu Alkon valikoimiin heinäkuun aikana vajaan neljän euron hinnalla, joten lienee ajankohtaista kaivella pöytälaatikoista arvio viime helmikuulta, jolloin olut tuli testattua Kaislassa, tuossa Helsingin yhdessä parhaista olutjuottoloista.

Luostarioluet ovat normaalilta tyyliltään tunnetusti varsin vahvoja tapauksia, mutta luostareiden munkkien omaan käyttöön tarkoitettu patersbier on tyyliltään aina kevyempi, alkoholin pyöriessä 3-5% tuntumassa normaalin 6-10% sijaan. Kultainen Chimay oli pitkään lähinnä luostarin omaan käyttöön tarkoitettu 4,8% olut, jota sai lähinnä ostaa vain luostarista paikan päältä, kun taas vahvemmat "punainen", "keltainen" ja "sininen" ovat olleet ensisijaisesti myyntiin tarkoitettuja oluita. Panimo kuitenkin on ruvennut joustamaan hieman linjastaan ja valmistanut Doréen kasvaneen suosion myötä myös pieniä määriä olutta olutmarkkinoille.

Samealta väriltään olut on kevyesti rusehtavan viljankeltainen. Oluen ylle kohoaa paksu, tiivis ja kestävä vaahtokukka.

Lasista kohoaa kevyehkö, yhtä aikaa makean viljainen ja hiivaisen hapahko tuoksu, jossa tuntuu kevyesti kuivattuja keltaisia hedelmiä ja hillittyä yrttisyyttä.

Melko kuivalta ja mukavalla tavalla hieman hapahkolta maultaan Dorée on kevyehkö, appelsiinisen hedelmäinen, yrttinen, viljainen ja hillityn voinen. Taustalla leijailee aavistuksen belgihiivainen tai jopa banaaninen maku. Hiilihappoisuus on pehmeän mutta runsaan kuohkeaa.

Keskimaun tapaan kevyt jälkimaku on yrttinen, kohtalaisen humalaisen karvas ja hennon mausteinen, mutta ennen kaikkea trappistiksi ihastuttavan raikas.

Kokonaisuutena Dorée on kuin saman talon Tripel ilman runsasta alkoholia ja muhkean täyteläistä suutuntumaa. Aivan kuten Tripel, on tämäkin raikas, yrttinen ja mausteinen, mutta toisin kuin tuo tuhdimpi sisarensa, tämä toimii piirua vaille kolmosvahvuisena mitä erinomaisimmin myös astetta maukkaampana sessiointioluena! Dorée on siis kaiken kaikkiaan mainio kevyt belgi, joka ei hirveästi eroa Chimay Tripelistä muuten kuin kevyemmällä ja hillitymmällä otteellaan. Todella mainio kesähelteiden trappisti, joka saa erityissuosituksen sellaisille olutihmisille, joille tavan belgioluet eivät uppoa tukevan alkoholipitoisuutensa vuoksi.

Lyhyesti: Alun perin luostarin munkkien omaan käyttöön tarkoitettu, normaalia kevyemmällä alkoholiprosentilla varustettu raikas, aromikas ja kevyt vaalea trappist.

Arvio: Erinomainen – kuin Chimay Triplen alkoholista riisuttu versiointi. Mainio siemailuolut kesäkuumalle ja pätevä ruokajuoma keveämmille tarjoiluille –sekä varma nakki grillimakkaroille!

Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Brewdog Libertine Black Ale

Brewdog Libertine Black Ale

• Valmistaja: Brewdog
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Skotlanti
• Alue: Aberdeenshire, Ellon
• Maltaat: Cara-, Carafa Spec T1, Carafa Spec T3, Extra Pale-, Maris Otter-, München, Dark Crystal-
• Humala: Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 9,20e (Tammikuu 2014, Olutravintola Kaisla)
  4,02e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 4,02e (Maaliskuu 2014, Alko)

Alkossa ollaan näköjään vihdoinkin havahduttu Suomenkin yli pyyhkäisseen Panokoira-buumin jälkimaininkeihin: saimme vihdoin upean Hardcore IPA:n takaisin hyllyyn, minkä lisäksi valikoimiin saapui kohtalaisen kokoisena kertaeränä panimon yhdella humalalajikkeella humaloitua black IPA:a, Libertineä.

Tämä kyseinen arvio on nyt siis synteesi kahdesta arviosta: ensimmäinen on vuodenvaihteesta, kun päätin napata tämän luotettavan herkun vihdoin arvosteltavaksi Helsingin Kaislassa, tuossa ylivoimaisesti kaupungin yhdessä parhaista olutkuppiloista; toinen on parin viikon takaa, kun ostin Alkosta putelin testatakseni sen uudestaan oman kodin rauhassa.

Hyvin musta, reunoilta kevyesti läpinäkyvän punervanruskea väri (hämmentävästi olin kirjoittanut molempiin arvioihin tuon kyseisen lauseen sana sanalta täysin identtisesti!) Päälle kohoava vaahtohattu on varsin paksu, vaaleanruskea ja kestävä ja se jättää jälkeensä runsasta ja hyvin tiivistä pitsiä.

Tuoksun ensivaikutelmassa tuntuu varsin paljon IPA-maisuutta, mutta seassa ja etenkin taustalla lymyilee myös tummemman maltaan paljastavaa, tuhdimpaa stout-henkisyyttä. Humalointiin käytetty Simcoe tuntuu pinnassa voimakkaana ja selkeästi erottuvana, sitruksisena aromihumalaisuutena, mutta kohtalaisen intensiivinen tuoksu on muilta aromeiltaan melko tummanpuhuva ja paahtunut, tarjoillen samalla hillitysti makeahkoa ja miellyttävän marjaisia sävyjä taustalta.

Maku on pehmeä ja niin palaneen kuin humaloidun karvas. Makumaailmassa tuntuu kärtsäistä mallasta, mutta olut kuitenkin tuntuu ottavan selkeää pesäeroa jenkkihumaloiduihin stoutteihin hallitsevan greippisellä sitruksisuudella ja melko tiukan bitterisellä yleismeiningillä: tämän oluen ideana ei ole paahtunut, kärtsäinen mallas, vaan selkeä IPA-tason humalointi ja raikkaus. Palaneen maltaisuuden ja tiukan katkerohumalan otteen rinnalle kuitenkin nousee myös miellyttävää marjaisuutta ja perinteisemmät Britti-IPA:t mieleen tuova aavistus makeaa keksisyyttä. Hiilihappojen puolesta olut on vaatimattomasti ja pehmeästi kupliva.

Libertinen jälkimausta jää suuhun voimakkaasti karvaan humalaista tiukkuutta, palanutta maltaisuutta, suolaista salmiakkia, Simcoen yrttisiä ja greippisiä vivahteita ja hentoa savuisuutta. Melko moniulotteinen ja tuntuvan bitterinen jälkivaikutelma jatkuu pitkään ja jättää miellyttävän raikkaan fiiliksen.

Libertine on kyllä kaikin puolen hyvää kamaa. Vaikea sanoa kehtaanko sanoa tätä Brewdogin vakiovalikoimasta paremmaksi kuin lemppariani, Hardcore IPA:a, mutta samoissa sfääreissä pyöritään. IPA-tyyliin voimakas aromi- ja katkerohumalointi on selkeästi pääosassa, mutta aivan kuten Hardcoressakin, ei humalointia olla jätetty pitämään yksin huolta kokonaisuudesta, vaan vastapainona tarjotaan riittävän reilulla kädellä myös monipuolista mallasrunkoa. Sekä maltaisuus että katkerointi on kyllä kevyempää kuin Hardcoressa, mutta runsaan aromikkuutensa ja riittävän tuhtin kärtsän johdosta olut ei kuitenkaan vaikuta millään tavoin vaatimattomammalta esitykseltä; Libertine potkii, ja kunnolla.

Yleisesti Libertine on kyllä ehdottomasti nuoressa ja vielä muotoaan hakevassa black IPA -skenessä mielestäni yksi parhaimpia ja onnistuneimpia esityksiä: olut on kärtsäisistä aromeistaan huolimatta riittävän raikas, kepeä ja ennen kaikkea kunnolla humaloitu, jotta nimen IPA-osio on hyvin perusteltu, minkä lisäksi makumaailmasta riittää mielenkiintoa ja olut on yleisilmeeltään erittäin tasapainoinen ja hyvällä juotavuudella varustettu. Jos olut on vielä testaamatta, suosittelen hakemaan ainakin yhden testiin vielä kun Alkoista olutta löytyy – kauaa ei näin hyvä olut tule hyllyillä pölyyntymään. Kypsyttelyyn olutta ei kannata harkita, sillä kuten tavalliset IPA-oluet, myös black IPA:t ovat parhaimmillaan nuorina ja aromikkaina.

Lyhyesti: Tuntuvan bitterinen, raikas, marjaisan aromikas ja tasapainoisen kärtsäinen black IPA pikkupanimosta craft beer aallon etulinjaan pamahtaneelta skottipanimolta.

Arvio: Erinomainen – tyylilajinsa kärkikastia ja ehdottomasti parhaita Brewdogin perusoluita. Kun IPA:a tekee mieli, on Panokoirista Hardcore helppo valinta silloin, jos kaipaa makeampaa karamellista mallasta, ja Libertine silloin, jos taas maistuisi kärtsäisempi, palanut mallas.

Hinnan (4,02e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.