Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.7.12

Ampelidae Marigny-Neuf Pinot Noir 2010

http://www.alko.fi/tuotteet/936097/Ampelidae Marigny-Neuf Pinot Noir 2010
  • Valmistaja: Ampelidae
  • Tyyppi: Punaviini, IGP / Vin de Pays
  • Maa: Ranska
  • Alue: Loire
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,00e / 12 cl (Heinäkuu 2012, Ravintola Raffaello, Helsinki)
    12,99e (Alko, tilausvalikoima
  • Hinta nyt: 13,99e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
Tässä lämpenevän heinäkuun lopulla tuli lounastettua Aleksanterinkadun Raffaellossa, jossa pippurikastikkeella ryyditetyn kanan rintafileen kumppaniksi valikoitui Loirelainen Pinot Noir. Viinin tuottaja, Ampelidae, on viinintekijäksi ryhtyneen akateemikko Frédéric Brochet'n klassisiin loirelaisiin viinityyleihin erikoistunut moderni viinitalo, jonka tavoitteena on tehdä mahdollisimman luonnonmukaisia viinejä vegaaniystävällisesti. Koska Loiren Pinot Noirit ovat allekirjoittaneelta jääneet tähän asti melko hämärän peittoon tunnetumpien Burgundereiden vetäessä mielenkiinnon puoleensa, on syytä tilaisuuden tullen hypätä tuntemattomaan.

Väriltään viini on suorastaan yllättävän tumma ollakseen Pinot Noir. Väri on tumman viininpunainen ja yllättävästi melko läpinäkymätön.

Tuoksussa on kypsää luumuisuutta, konstailematonta maalaisuutta, kukkaista parfyymiä, kevyttä ja sopivan hillityksi jäävää suklaista tammea, sekä todella selvää Camparimaisuutta. En tiedä miksikä Camparin ominaistuoksua voisi nimittää, mutta tämä viini tuoksuu aivan siltä kuin sen seassa olisi tilkka Camparia. Tuoksu olisi muuten todella miellyttävä persoonallisuudessaan, mutta sitä vaivaa kevyt mutta hieman läpitunkeva asetoninen sivujuonne, joka hieman häiritsee tuoksutteluelämystä. Tästä huolimatta mielenkiinto on onnistuttu herättämään nenän kautta.

Marigny-Neufin keskitäyteläinen maku on hieman tyypillisempi Pinot Noir'lle, tarjoille erityisesti puolukan dominoimaa punamarjaisuutta, musteisuutta, pippurista mausteisuutta ja paikoitellen jopa rujoa rustiikkisuutta. Suutuntumaltaan viini on vahvan keskitanniininen – eli Pinot Noir -asteikolla yllättävänkin tanniininen – ja melko hapokas, jääden kuitenkin melko pehmeäksi verrattuna moniin klassisiin Bourgognen Pinot Noireihin.

Jälkimahu on melko lyhyt ja hohkaa runsasta lämpöä nieluun (Internet kertoo viinissä olevan alkoholia Pinot Noiriksi melko normaalit 13,2%), jättäen kielelle kevyen mausteista ja hennon mineraalista aromikkuutta.

Yleisvaikutelmaltaan en osaa sanoa suoraan pidinkö viinistä vai en, mutta ainakin se oli todella persoonallinen ja sai ihmettelemään – mistä pisteet tuottajalle. Viini myös sopi oikein loistavasti vaalean lihan kylkeen; vaikka olisin kaivannut viiniin hieman runsaampaa hapokkuutta ja raikkautta, ei ruoka varsinaisesti sitä kaivannut vaan kokonaisuus puhalsi hienosti yhteen hiileen.

Tämä Ampelidaen Pinot Noir oli loppujen lopuksi oikein mielenkiintoinen tuttavuus. Yleisella punaviiniasteikolla se ei ollut niin erityinen, mutta Pinot Noiriksi se oli kyllä kaikkea muuta mitä osasin odottaa. Vaikka viini onnistui hieman nykäisemään mattoa jalkojen alta, jäi se kuitenkin selvästi plussan puolelle. Ei erityisen ihmeellinen, mutta miellyttävän persoonallinen ja moderni Pinot Noir jota ei ole pilattu yliuuttamisella, kaiken peittävällä tammella tai ylipäänsä liiallisella yrittämisellä.

Lyhyesti: Nuorena juotavaksi tarkoitettu puolukkaisen marjaisa, hieman tukevammanpuoleinen, kursailematon ja suorasukainen viini, joka näyttää mitä hyvää annettavaa modernilla viininvalmistuksella on.

Arvio: Miellyttävä – hyvin rehellinen ja konstailematon esitys, joka on mielestäni aina mielenkiintoisempi veto kuin turvallinen ja helppo hyppy siitä, mistä aita on matalin.

Hinnan (8,00e) ja laadun suhde: Ravintola Raffaellossa 12 cl lasillinen oli ihan kohtuullisen hintainen.
Hinnan (13,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

30.7.12

Krebs-Grode Eimsheimer Sonnenhang Eiswein 2010

Krebs-Grode Eimsheimer Sonnenhang Eiswein 2010
  • Valmistaja: Krebs-Grode
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Eiswein
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheinhessen, Eimsheim
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 26,50e (Toukokuu 2012, Heinemann Duty Free,
    Frankfurt International)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Toukokuisella Italian-reissullamme jouduimme tekemään sekä meno- että paluumatkalla reilun tunnin välilaskun Frankfurtissa. Tämä sopi allekirjoittaneelle juuri sopivasti, sillä menomatkalla sai kartoitettua hyvin lentokentän Tax Free -tarjonnan, ja paluumatkalla sitten kerättyä ne ostettavan arvoiset mukaan. Yksi mukaan tarttuneista ostoksista oli ainakin allekirjoittaneelle täysin tuntemattoman tuottajan Eiswein – jäätyneistä rypäleistä puristettu "jääviini" – joka oli lentokentän myymälöiden Eisweineista hinnakkain, ja siksi myös ainakin vakuuttavimman oloinen. Eisweinit kun tuppaavat maksamaan melkoisesti – 100 euroa 0,375 litran pullosta ei ole mitenkään ennenkuulumatonta – joten halusin minimoida pettymyksen raahaamisen puolen Euroopan päästä.

Viini tuli korkattua nyt, iältään melko nuorena, kotikutoisen Bailey's-juustokakun kumppanina. Olisi houkuttanut kypsyttää viiniä kauemminkin, mutta Alkon uutuuden – löysänmakean Louis Guntrum Silvaner Eisweinin – heikonpuoleisen rungon pelästyttämänä allekirjoittaneen pokka ei kestänyt antaa viinille enempää ikää. Halusin päästä varmistamaan ettei Krebs-Groden Eiswein ollut samanlainen tapaus.

Iältään vielä hyvin nuori Eiswein on lasissa kevyesti kuparisen ruskeaan taittuvan keltainen. Hienostunut tuoksu ei ole erityisen runsas, mutta silti paksu ja huumaavan makea. Siinä on lähinnä jälkiruokaviineille ominaista hunajaisuutta, persikan mehua ja kevyttä kukkeutta.

Maku on todella intensiivinen. Hetken aikaa viini ehtii vaikuttaa pehmeän täyteläiseltä makean hunajaisuuden jyllätessä kielen kärjessä, mutta kun viini leviää koko kielelle, mukaan astuu aivan uskomaton hedelmähapokkuus. Viini kepenee hurjalla tavalla hapokkuuden tarratessa napakasti kieleen ja valmiiksi tuntuvan hedelmäinen maku voimistuu happojen puraisusta todella intensiiviseksi ja voimakkaaksi. Aromeiltaan viini tarjoilee hunajaisuutta, tuoretta kriikunaa, kypsää persikkaa ja mandariinia. Vaikka viini on periaatteessa voimakkaan makea, ei runsas hapokkuus anna siitä juurikaan viitteitä vaan kokonaisuus pysyy hyvin kepeänä, eloisana ja kirpakan raikkaana, mitä edelleen korostaa todella alhainen alkoholipitoisuus (7%).

Jälkimaussa napakka hapokkuus tuntuu vielä voimakkaampana; se viiltää leukaperissä ja saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin. Viinin hapokkuus tuo mieleen lähinnä sen, että puraisisi raakaa sitruunaa. Voimakas hapokkuus tuntuu mineraalisen aromikkuuden kanssa melko pitkään kielellä kevyen hunajaisuuden kadotessa melko nopeasti.

Intensiivinen, napakka ja hapokas viini sopi melko hyvin sen kanssa nautitun Bailey's-juustokakun kumppanina, joka oivasti tasoitti viinin särmikästä hapokkuutta hedelmäisyyden sointuessa hyvin yhteen kakun miedon kermasuklaisuuden kanssa. Erityisesti kakun koristeena olleet vadelmat saivat runsaasti potkua makeasta ja hapokkaasta viinistä.

Tässä jälkeenpäin vain harmittaa ettei toista pulloa tullut otettua mukaan; pidempi kypsyttely voisi tasoittaa tuntuvaa hapokkuutta hieman hillitympään suuntaan, samoin aromimaailma voisi saada vähän lisää moniulotteisuutta; nytsillään viini on melko nuori ja simppeli tapaus. Hieman (todellisuudessa ehkä kymmenisen vuotta?) vanhempana viini voisi toimia erinomaisesti herkkuna ihan sellaisenaan. Onhan viini nytkin todella erinomainen tapaus pelkiltään, vaikkakin sitrusmaisen kirpeä hapokkuus pitää huolen siitä, ettei viiniä tule hörpittyä kovinkaan tiuhaan tahtiin. Olisi mukava tietää viinin jäännössokeri ja hapokkuus; täyteläisyyden perusteella arvioisin sokeria löytyvän vähintään 150 g/l, ja happojakin reilusti yli 7 g/l – en yllättyisi vaikka pyörittäisiin jo kymmenen gramman korvilla, sen verran tuntuvasta pirtsakkuudesta on nyt kyse.

Joka tapauksessa, viini oli kelpo ostos; en tiedä olisivatko myymälän edullisemmat Eisweinit olleet nekin hyviä, mutta ainakaan tällä kertaa ei tullut ostettua pettymystä. Olisi tosiaan houkuttanut pistää viini vain kypsymään syrjään pitkäksi aikaa, mutta sitä ei uskaltanut kun ei tiennyt minkälaisesta viinistä oli kyse; näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt uskaltaa. Joka tapauksessa, viini ei kuitenkaan missään nimessä tuottanut pettymystä. Ihailtavan kirpakka ja intensiivinen jälkiruokaviini.

Lyhyesti: Makea, intensiivisen hedelmäinen, kirpakan hapokas ja ihailtavan puhdaspiirteinen jälkiruokaviini.

Arvio: Erinomainen – todella tiukkarakenteinen, intensiivinen ja nuori mutta hyvin lupaava Eiswein. Kun ottaa huomioon missä hinnoissa Eisweinit voivat pyöriä, tämä viini tarjoaa todella paljon vastinetta rahalle, vaikkakin on selvästi vielä nuori ja niin aromeiltaan kuin hapokkuudeltaankin lähes raa'an oloinen. Selvästi ostamisen ja varastoinnin arvoinen tuttavuus.

Hinnan (26,50e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

29.7.12

Pannon Tokaji Aszú 4 Puttonyos 2005

Pannon Tokaji Aszú 4 Puttonyos 2005
  • Valmistaja: Pannon Tokaji
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, Tokaji
  • Maa: Unkari
  • Alue: Tokaji-Hegyalja
  • Rypäleet: Furmint (70%), Hárslevelü (30%)
  • Koko: 0,5
  • Hinta arviointihetkellä: 16,58e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 18,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Näköjään Alkossa halutaan pitää kiinni siitä, että vakiovalikoimassa on jatkuvasti yksi 4:n ja yksi 5:n Puttonyoksen Tokaji. Vivahteikas Patricius ilmaantui hyllyille ennakoimaan loistavan Château Dereszlan poistumista, ja hyvin pian Kereskedöhàz RT:n Tokajin poistumisen jälkeen hyllyille pamahti tämä Pannonin Tokaji. Voitte nyt vertailla Pannonia aikaisempaan arvosteluuni poistuneesta tuotteesta, ja arvioida onko Pannonista tämän korvaajaksi. Sen verran mitä olen ymmärtänyt, Pannon tekee viinejä perinteiseen, raikkaaseen unkarilaistyyliin, eikä neuvostoaikoina suosioon nousseen ronskin ja mausteisen tyylin mukaisesti.

Väriltään viini on hyvin keltainen; valoa vasten katsottaessa jopa upean kullankeltainen. Tuoksu on Tokajille hyvin tyypillisen hunajainen, mehukkaan aprikoosinen ja persoonallisen mausteinen. Jalohomeen persoonallinen aromi sekoittuu runsaaseen hunajaisuuteen niin, että sitä on lähes mahdotonta erottaa tuoksusta.

Makea maku on keskivahva, mutta tuntuva hapokkuus tekee sen, että viini kevenee kenties jopa liiaksikin. Viini ei tunnu missään mielessä liian hapokkaalta, mutta sen maku tuntuu menettävän täyteläistä keskialuettaan hapokkuuden tuntuessa voimakkaasti kielen laidoilla; yleisvaikutema on napakka, mutta jotenkin vetinen. Vastapainona viini ei tunnu runsaasta (130 g/l) jäännössokeristaan huolimatta juuri yhtään raskaalta tai täyteläiseltä, vaan yllättävän kepeältä ja raikkaalta. Jalohomeinen vivahteikkuus pysyy tuoksun tavoin myös maussa hyvin taka-alalla, hillittynä.

Vaikka viini on viettänyt kunnioitettavat 33 kuukautta tammitynnyreissä, on viinissä vähän jos ollenkaan tammisuutta. Tammen aromit tuntuvat vain aika ajoin kevyenä mausteisuutena, muuten viini on hämmentävälläkin tavalla puhtaan hedelmäinen ja jopa lähes teräksinen. Toisaalta tämä on suorastaan yllättävän positiivinen käännös monesti jopa ronskin tammisten Tokajien jälkeen, mutta toisaalta en ole varma kaipaanko näin epätammista Tokajia – paradoksaalista kyllä, sillä käytännössä aina vähemmän tammea on mielestäni parempi kuin enemmän tammea. Sen sijaan tähän viiniin tammi olisi jopa saattanut tuoda lisää runsautta ja tasapainoisempaa suutuntumaa.

Keskipitkässä jälkimaussa on runsaasti yrttejä ja mineraalia, mutta myös makeata hunajaa ja ananasmehua. Myös hento tammisuus tuntuu nyt selvempänä kuin keskimaussa, mutta siltikin pysyy melko vaisuna ja hillittynä. Tammen vaikutuksen löytää viinistä parhaiten nuuskimalla tyhjää lasia, jonne juodun Tokajin viimeiset tipat ovat kuivuneet – silloin tammi tuoksuu voimakkaampana kuin mikään muu. Muuten tammen löytäminen tästä viinistä on todella työn takana.

Yleisvaikutelmaltaan Pannonin Tokaji on omalla laillaan hyvin elegantti ja upean puhdaspiirteinen, mutta taas omalla laillaan kolkko, karu ja kylmän teräksinen. Sellaisenaan omana jälkiruokana se ei siis ole parhaimmillaan, mutta taas raikkaan ilmaisunsa ansiosta se on varmasti monia muita Tokajeja helpompi yhdistettävä esimerkiksi raikkaiden hedelmäjälkiruokien kanssa. Lisäksi viinissä on aiempaa 4:n Puttonyosin Tokajia enemmän jäännössokeria, mikä on omasta mielestäni aina hyvä, sillä jälkiruokaan yhdistettäessä tärkeintä on, että viinissä on enemmän makeutta kuin jälkiruoassa. Mitä vähemmän jäännössokeria, sitä rajatumpi on se vaihtoehtojen määrä, minkä kanssa viinin voi yhdistää. Lisäksi tämä viini tarvitsee melko runsaan jäännössokerin pistääkseen vastaan runsaalle, läpileikkaavalle hapokkuudelle.

Pähkinänkuoressa: hyvin tammiseen ja selvästi kuivempaan poistuneeseen Tokajiin verrattuna Pannonin versio on tyylillisesti hyvin erilainen. Mutta parempi? En tiedä. Huonompi? Tuskin sitäkään. Se ei tullut täyttämään aiemman viinin jättämää aukkoa missään muussa suhteessa kuin siinä, että viinin on tultava Tokajista. Ainakin kyseessä on hyvin tutustumisen arvoinen ja hyvin tehty viini.

Lyhyesti: Hyvin raikas, kepeä, puhdaspiirteinen, hapokas ja vivahteikas mutta silti tuntuvan makea Tokaji.

Arvio: Tyylikäs – jälleen kerran unkarilaiset näyttävät kaapin paikan siinä, miten jäännössokeri ja hapokkuus naitetaan täydellisesti yhteen. Vivahteikas, tasapainoinen ja tyylikäs esitys, mutta sellaisenaan nautittavaksi turhankin raikas ja hapokas. Selvästi jälkiruokaviini jälkiruoille.

Hinnan (18,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

26.7.12

Riposo Marzemino 2010

Riposo Marzemino 2010
  • Valmistaja: Cantine Atesine
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Trentino
  • Maa: Italia
  • Alue: Trentino-Alto Adige, Trentino
  • Rypäleet: Marzemino (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,39e (Kesäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 9,79e (Tammikuu 2014, Alko)

Italian Pohjoisin osa, mm. Etelä-Tirolin alueen käsittävä Trentino-Alto Adige on tunnettu erityisesti valko- ja kuohuviineistään, eikä niinkään punaviineistä – mikä varmasti on heijastunut myös Alkon valikoimiin, sillä pitkään Mezzacoronan Teroldego Rotaliano Riserva oli valikoiman ainoa täysikokoisessa pullossa em. alueelta tuleva punaviini. Nyt kesän alussa valikoimiin kuitenkin tuli toinen punaviini: Pohjois-Italian omasta rypäleestä, nykyisin jo melko harvinaiseksi käyneestä Marzeminosta, valmistettu Riposo.

Väriltään viini on ruskeanpunainen ja jonkin verran hailakan läpinäkyvä. Tuoksussa on tuoretta karhunvatukkaa, nahkaa, intialaisia mausteita ja erityisesti Italian viineille ominaista, kypsänmakeata kirsikkaa.

Maku on aluksi pehmeänmakea, mutta sitten melko hapokas rakenne ottaa homman haltuun raikastaen ja keventäen suutuntumaa. Yleismaultaan melko kepeä Riposo on puhdasarominen (eli esimerkiksi ylimääräistä tammea ei löydy) makean kirsikkainen, kevyen luumuinen ja mukavan mausteinen. Oikein perusmiellyttävä, vaikkakin hieman rakenteeton ja arkinen esitys.

Jälkimaku on kukkea, marjaisa, hapokkuudessaan pirteä ja jopa yllättävän tyylikäs. Jälkimaun luoma yleisvaikutelma onnistuu luomaan viinistä vielä aiempaa positiivisemman mielikuvan. Varsin jeppis kokonaisuus. Näköjään Marzeminosta saa aikaan ainakin ihan käyttökelpoisia arkiviinejä.

Pähkinänkuoressa Riposo on arkinen, mutta mukavan kevyt ja raikas punaviini, joka ei kepeästä tyylistään huolimatta jää vaisuksi tai mauttomaksi. Tämmöinen kepeä ja sympaattinen arkiviini sopii loistavasti kesäiseksi ruoka- ja piknikpunaviiniksi, erityisesti jos sen saa vielä kevyesti viilennettyä – lämpimämpi tarjoilulämpötila kun tuntuu korostavan viinin pehmeyttä ja rakenteettomuutta. Tällaisen kepeän viinin avainsana on kuitenkin kepeään makumaailmaan sointuva raikkaus.

Lyhyesti: Melko kepeä, mukavan mausteinen, raikas ja yleiskäyttöinen Pohjois-Italian punaviini.

Arvio: Hyvä – arkisen simppeli mutta miellyttävän kepeä ja maukas peruspunaviini. Lisää tällaisia geneeristen, mauttomien ja läskien tusinapunkeroiden tilalle!

Hinnan (9,79e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

24.7.12

Fernway Sauvignon Blanc 2011


Fernway Sauvignon Blanc 2011
  • Valmistaja: Les Grands Chais de France
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Uusi-Seelanti
  • Alue: South Island, Marlborough
  • Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,50e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 11,97e (Tammikuu 2014, Alko)

Oli kesä kuinka kurja tahansa, sopii vehreä, pirteä ja raikas Sauvignon Blanc aina kesään. Viinien usein nokkoselliset ja leikattua nurmea muistuttavat tuoksut sointuvat erinomaisesti kevääseen ja kesään, minkä lisäksi ne tekevät siitä hyvin toimivan yhdisteltävän tuoreemmille kasvisruoille (esim. parsa, salaatit.) Lisäksi rypäleen luontaisen korkea hapokkuus tekee siitä varman yhdisteltävän myös monille mereneläville, usein niiden valmistustavasta ja kylkiäisistä riippumatta.

Alkolla kaiketi rupesi olemaan paineita saada alle 10 euron Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc valikoimiin tämän maailmanlaajuisen viinitrendin vihdoin saapuessa Suomeenkin hieman jälkijunassa. Uuden-Seelannin SB:t ovatkin hyvin tunnettuja melko tasaisen korkeasta laadusta, hyvin raikkaasta ja napakasta hapokkuudesta ja tasapainoisesta yhdistelmästä perinteisen vehreitä ja modernin trooppisia aromeja. Vastapainona tosin on ollut tuo automaattisesti +10 euron hinta – kunnes hyllyihin saapui Fernway: Ranskalaisen jättiyhtiön Uudessa-Seelannissa tuottama viini, jonka rypäleet kerätään, puristetaan ja viiniytetään paikan päällä, mutta kuljetetaan valtavissa tankeissa Ranskaan, jossa viini lopulta pullotetaan ja myydään eteenpäin. Tällä tavoin säästetään runsaasti kuljetuskustannuksissa, mikä heijastunee myöskin viinin edulliseen hintaan.

edit: näköjään sitten vuodenvaihteessa 2013 tämä viini sitten halusi heittää sen ainoan myyntivalttinsa, eli alle kympin hinnan, kun viinin hintaa korjattiin yli 2 euroa ylöspäin. Korjataanpa samalla hinta-laatusuhde "hyvästä" pykälän alemmas.

Väriltään viini on rypäleelle uskollisesti lähes väritön, häivähtäen hieman raa'an vihreään. Tuoksu myöskin paljastaa selvästi käytetyn rypäleen, tarjoillen herukanlehteä, karviaista ja murskattua nokkosta. Kaiken yläpuolella kuitenkin leijuu hyvin tuhti ja runsas trooppisten hedelmien tuoksu.

Maultaan viini on hyvin makean trooppisen hedelmäinen ja runsas, joten viinin pieni jäännössokeri (5 g/l) vaikuttaa tuntuvan maussa asti. Kuitenkaan mistään makeasta viinistä ei ole kyse, sillä kirpakka yrttisyys ja erittäin napakka ja ryhdikäs hapokkuus pitävät viinin hyvin raikkaana. Fernway vaikuttaa olevan yleisesti klassisen trooppinen Uuden-Seelannin Sauvignon Blanc, tosin hieman helpon- ja kosiskelevanpuoleinen aromeiltaan.

Jälkimaku on keskipitkä, kirpakan hapokas ja nokkosinen. Kokonaisuutena Fernway SB jää selvästi plussan puolelle. Vaikkei viini olekaan yrityisen ihmeellinen maan viinityylin edustaja, on se reilun euron halvempi kuin toiseksi halvin Alkon vaihtoehto, ja silti oikein nautittava ja raikas valkoviini. Sitä saa, mistä maksaa, ja tässä tapauksessa maksaa halvasta Uuden-Seelannin Sauvignonista. Aromien syvyys ja runsaus jää hieman puolitiehen jos vertaa hinnakkaampiin vastaaviin viineihin, mutta rakenne ja perusaromit ovat juuri kohdallaan.

Jäljelle jää kysymys: haluaako sitä mielummin halvempaa vai parempaa. Tässä tapauksessa molemmat vaihtoehdot tuntuvat yhtä varteenotettavilta.

Lyhyesti: Maalle ja rypäleelle tyypillinen, vaikkakin hieman yksiulotteinen, esitys: trooppisen hedelmäinen, hapokkaan raikas, kuiva ja vehreä valkoviini.

Arvio: Hyvä – oikein toimiva, edullinen valkoviini, joka antaa tasan sen mitä etiketti lupaa, eikä yhtään enempää. Arkisin se riittää oikein hyvin.

Hinnan (11,97e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

23.7.12

Ridgeview Cavendish 2009

Ridgeview Cavendish 2009
  • Valmistaja: Ridgeview
  • Tyyppi: Kuohuviini, English Quality Sparkling Wine
  • Maa: Englanti
  • Alue: South East England, Sussex
  • Rypäleet: Chardonnay (44%), Pinot Meunier (29%), Pinot Noir (27%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 30,60e (Toukokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Toukokuussa lähi-Alkossani pyörähtäessäni osui silmiini vastikään monopolin valikoimiin saapunut Cavendish – shamppanja-klooni kanaalin toiselta puolelta, Brittein saarilta! Englannissa kyllä kasvatetaan jonkin verran viinirypäleitä, mutta johtuen saaren melko viileästä ilmastosta ja pienestä viljelyyn sopivasta alasta, ei mistään suuresta viinimaasta ole kyse. Kuohuviineistään tunnettu Champagnen maakunta on tunnettu yhtenä Ranskan viileimpänä viinialueena, joten ihmekös tuo jos saarivaltion asukit keksivät viljellä samanlaisessa ilmanalassa viihtyviä rypäleitä.

Monesti brittikuohuvia kritisoidaan siitä, että ne ovat kuin shamppanja-klooneja, jotka ovat vielä monesti samalla tavalla hinnoiteltuja – miksi siis ostaa niitä? Itse näen asian täysin päinvastaisena: jos tarjolla on kaksi yhtä hyvää viiniä samaan hintaan, miksi ostaa se tylsä ja geneerinen vaihtoehto Champagnesta, kun samaan hintaan saa jotain mielenkiintoistakin tavaraa? (Tähän toki saattaa vaikuttaa myös pienoinen viha-rakkaussuhteeni Shamppanjoita kohtaan, sillä itselleni ne tarjoavat hyvin harvoin yllätyksiä; ainoastaan sitä taattua laatua – toiset enemmän, toiset vähemmän. Monesti suurempia elämyksiä ja yllätyksiä tarjoavat hinnakkaat – mutta silti monia Shamppanjoita edullisemmat – laatukuohuviinit kaikkialta muualta maailmasta.)

Cavendishin tuoksussa on päällimmäisenä miellyttävää ja melko voimakastakin hunajaisuutta ja sitruunamarmeladisuutta. Sen alta löytyy selvä ranskanleipäinen runko, jota ryydittävät hennot pullataikinan, mantelin, kypsän kriikunan ja lähes raa'an vihreän omenan aromit.

Rapsakka maku on kuiva, hapokas ja särmikäs. Kuplat ovat pieniä mutta pitkäkestoisia ja mousse tuntuu suussa hyvin runsaalta. Maultaan viini on tuoreen viheromenainen ja raikkaan sitruksinen, seassa on tuoksusta tuttua taikinaista ja hiivaleipäistä aromikkuutta, hennon makeata hunajaisuutta ja mineraalista vivahteikkuutta. Hyvin hillitty jäännössokeri (8 g/l) ei hunajaisten häivähdysten lisäksi erotu juuri ollenkaan eloisasta ja särmikkäästä mausta. Viinillä on oikein miellyttävästi ruista ranteessa, joten sen uskaltaa istuttaa esimerkiksi kesäiseen lounaspöytään tai vaikkapa kala-aterian kumppaniksi.

Juuri ennen jälkimakua runsas kuohu nostaa viinin aromeista esille Chardonnaylle tyypillistä, miellyttävää kermaisuutta, joka kuitenkin katoaa nopeasti viinin muiden pääasiallisten aromien kanssa kurkkuun, jättäen kielelle lähinnä kevyen leipäistä hiivaisuutta, hennon savuista, maamaista mineraalia, teräksisyyttä ja kielen sivuilla voimakkaana tuntuvaa, kirpeätä sitruksisuutta. Hillitty alkoholi (12,5%) nostaa päätään hetkeksi jälkimaussa, jossa se tulee esiin nielua lämmittävänä tunteena.

Siinä kyllä osutaan oikeaan, että Ridgeview muistuttaa erehdyttävän paljon aitoa shamppanjaa. Mukana ovat puhtaat Shamppanjan aromit, kevyttä mutta tuntuvaa mineraalia, kehittyneen hiivaisia vivahteita ja sopivasti harteikkuutta. Sen sijaan viini osoittautuu vallan hyväksi ostokseksi siinä, että se tuntuu tarjoavan selvästi enemmän vastinetta rahalle kuin vastaavanhintaiset Shamppanjat. Alle kolmella kympillä ei Alkon hyllyiltä tule kovinkaan kummoisia tuotoksia Champagnen maakunnasta; monet halpis-Shamppanjat ovat mielestäni melko yksiulotteisia ja yllätyksettömiä (vaikkakin tosin usein mukavan tasokkaita) kuohujuomia. Jos aitoa laatua haluaa, kannattaa satsata vähintään nelisenkymppiä pulloon – Ridgeviewin tapauksessa sen sijaan saa vallan miellyttävää ja tasokasta kuplajuomaa selvästi kohtuullisemmalla hinnalla.

Ei tästä ole pahaa sanottavaa. Hyvin miellyttävä, tasapainoinen ja runsas kuohuva; selvästi hintansa väärti.

Lyhyesti: Melko harteikas, runsasarominen ja tyylikkään vivahteikas brittikuohuva klassiseen Champagnen tyyliin.

Arvio: Erinomainen – kyllä tätä mielummin juo kuin samanhintaista shamppanjaa. Varsin nautittava ja elegantti esitys. Tosin ehkä viiniä kohtaan olisi oikeudenmukaista, jos sitä ei jatkuvasti vertaisi Shamppanjoihin. Eli uudestaan: kovasta hinnastaan huolimatta varsin nautittava ja elegantti kuohuviini!

Hinnan (30,80e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

El Tesoro Monastrell-Shiraz 2011

El Tesoro Monastrell-Shiraz 2010
  • Valmistaja: Boutinot
  • Tyyppi: Punaviini, DO Jumilla
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castile-La Mancha, Jumilla
  • Rypäleet: Mourvèdre (75%), Syrah (25%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 7,48e (Toukokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 8,24e (Tammikuu 2014, Alko)

Usein uuden maailman tuottajat markkinoivat viinejään Syrah-, eikä Shiraz-viineinä, jos viinin olisi tarkoitus jollain tavalla olla hillitympi esitys – tai ainakin jos etiketin tulisi markkinoida viiniä sellaisena, oli viini minkälaista tahansa. Sen sijaan vanhassa maailmassa viini on yleensä aina Syrah, oli se tyyliltään minkälaista tahansa.

Joten odotukset eivät ole korkealla, kun tarjolla on monikansallisen jättiyhtiön espanjalainen sekoiteviini, jonka toinen komponentti on Shiraz ja hintaa kokonaiset seitsemän ja puoli euroa.

Väri on melko syvän punertava, reunoilta hieman vaaleneva. Tuoksu on mehevä, täynnä kypsiä punaisia marjoja, luumua ja Espanjan paahteisuutta.

Runsaan konsentroitunut maku on melko pehmeä ja mausteinen, mutta viinin osuessa kielelle seuraa yllätys: se onkin kuiva! Mehevän luumuinen ja tumman marjainenmaku ei olekaan ylikypsän makea, vaan kuiva ja yllättävän ryhdikäs viinin hintaluokan huomioon ottaen. Maussa on bitteristä mausteisuutta ja tietynlaista pölyisyyttä. Suutuntumaltaan viini on keskitanniininen ja hillityn täyteläinen.

Jälkimaku on runsas, pitkähkö, paahtunut, kevyen herukkainen ja siinä on miellyttävää harteikkuutta. Kokonaisuutena viini onnistui yllättämään toden teolla. Lähtökohdat huomioon ottaen El Tesoro on varsin miellyttävä ja tasapainoinen halpispunaviini, joka edustaa selvästi hintaluokkansa parhainta päätä. Viini ei tuo juurikaan mitään uutta tapetille; eikä se myöskään edusta sellaista tyyliä, että se puhuttelisi allekirjoittanutta, mutta kun ottaa huomioon kuinka lähes ala-arvoisia tekeleitä on tullut vastaan isommallakin hintalapulla, olen tästä viinistä erittäin positiivisesti yllättynyt. Parhaimmillaan viini lienee ihan sellaisenaan täyteläisenä seurusteluviininä, mutta toiminee myös mausteisten ja simppelien arki- ja grilliruokien kera.

Lyhyesti: Mausteinen, mehevä, särmikäs ja kuiva punaviini kilpailukykyiseen hintaan.

Arvio: Miellyttävä – ei kokonaisuutena mitenkään erikoinen esitys, mutta jää kuitenkin selvästi plussan puolelle. Aromit ovat suuret muttei ylivedetyt ja tasapaino on kunnossa.

Hinnan (8,24e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

21.7.12

Becker Steinhauer Riesling Sekt

Becker-Steinhauer Riesling Sekt Extra Trocken
  • Valmistaja: Weingut Becker-Steinhauer
  • Tyyppi: Kuohuviini, bA Sekt
  • Maa: Saksa
  • Alue: Mosel-Saar-Ruwer
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,89e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 15,40e (Tammikuu 2014, Alko)

Vain muutamia viikkoja Saksan viinitiedotuksen järjestämien viinimessujen jälkeen oli varsin positiivinen yllätys huomata, että Alkon valikoimiin saapuu varsin kohtuullisesti hinnoiteltu saksalainen Riesling Sekt.

Väriltään viini on normaalia kuohuviiniä hieman syvempi, intensiivisen keltainen. Tuoksussa on hyvin kypsiä, trooppisen hedelmäisiä Moselin Rieslingien vivahteita: löytyy makeata hunajaa, kypsää päärynää, hunajaa ja sitruunamarmeladia.

Kuohu on melko runsas ja suussa tuntuva: kielellä mousse on pistelevän särmikäs ja hyvin eloisa; viinille tekeekin ihan hyvää oleskella hetki lasissa, jolloin sekä kuohu hieman tasoittuu että viini lämpenee, mikä myös korostaa miellyttävästi viinin jo valmiiksi runsaita aromeita.

Maku on kuivahko, mutta jäännössokeria kuitenkin löytyy sen verran (17 g/l), että se tuntuu kepeänä makeutena ja runsaista hapoista huolimatta hieman täyteläisempänä suutuntumana – jota tuhti kuohu tuoreena ja voimakkaana hyvin keventää. Raikas ja ryhdikäs maku tarjoilee erityisesti makean hunajaisia ja raikkaan sitruksisia Rieslingin aromeita sekä Moselin viineille ominaista, liuskekivistä mineraalisuutta. Runsaan kuohun alta kuitenkin paljastuu runsaampaa, trooppisuuteen vihjailevaa vivahteikkuutta ja vuoden pullokypsytyksen tuomaa syvyyttä.

Jälkimaku on mausteinen, hapokkaan sitruksinen ja kevyen sitruksinen. Muut aromit viipyvät kielellä korkeintaan keskipitkästi, mutta tuntuva mineraalisuus häilyy kielellä ihastuttavan kauan. Tuntuvat hapot nostavat runsaasti vettä kielelle.

Toisaalta viini tuntuu olevan todella helpostilähestyttäväksi ja yleiskäyttöiseksi tarkoitettu kuohuviini – erityisesti kun vertaa Saksan viinit -messuilla maistettuihin upean elegantteihin ja tyylikkäisiin Riesling -kuohuviineihin – mutta samalla viini vaikuttaa olevan mitä klassisin Moselin laatu-Kabinett kuohuviinimuodossa. Lähes kosiskelevan makealla, hunajaisella hedelmäisyydellään Becker-Steinhauer todennäköisesti vaikuttaa melko helpolta viiniltä saksan eleganttien huippu-Sektien rinnalla, mutta Alkon hyllyllä tämä viini iskee melko monelta vastaavan hintaiselta kuohuviiniltä luun kurkkuun. Hyvää rakennetta, vaikuttavan runsasta aromikkuutta ja loistavaa jäännössokerin ja happojen tasapainoa varsin kilpailukykyiseen hintaan. Jos ei ihan halvimmissa viineissä pyöritä, niin kyllä Saksan Sektit ovat näköjään melko taattua laatua. Pitänee pitää tämä korvan takana.

Lyhyesti: Hyvin runsas, makean hedelmäinen, tasapainoinen ja runsaskuohuinen kuiva kuohuviini.

Arvio: Erinomainen – vallan erinomainen, runsas ja vivahteikas esitys yllättävän edukkaaseen hintaan. Varsin tutustumisen arvoinen skumppa erityisesti sellaisille, jotka eivät aivan rutikuivaa kuohuvaa kaipaa.

Hinnan (15,40e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

20.7.12

Mayer Wiener Gemischter Satz 2011

Mayer Wiener Gemischter Satz 2011
  • Valmistaja: Mayer am Pfarrplatz
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Wien
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Wien
  • Rypäleet: Grüner Veltliner (30%), Riesling (28 %), Zierfandler (12 %),
    Rotgipfler (9 %)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 14,90e (Kesäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 14,50e (Tammikuu 2014, Alko)

Itävalta jaksaa yllättää. Itse asiassa tämä viini yllätti jo ennen kuin sitä oli ehtinyt maistaakaan – johtuen tämän viinin edustaman viinityylin, Wieniläisen Gemischter Satzin, poikkeuksellisuudesta nykymaailman viinimaailmassa. Ensinnäkin Wienin laatuviinialue on ainutlaatuinen siinä suhteessa, että se on maailman ainoa kokonaan suurkaupunkialueella sijaitseva laatuviinialue. (Ja onhan siinä jotain hauskaa juoda viiniä Wienistä?) Lisäksi Gemischer Satz – "sekoitettu satsi" – on vanha ja perinteinen ns. tarhasekoite-tyyli, eli viinitarhalla annetaan eri rypälelajikkeiden kasvaa yhdessä sekaisin, ne kerätään yhdessä ja niistä ne puristetaan yhdessä viiniksi. Tämä on melko vanha tyyli valmistaa viiniä; monesti eri rypälelajikkeet kypsyvät eri tahdissa, minkä takia muualla maailmassa ne korjataan normaalisti eri vaiheissa ja sekoitetaan myöhemmin viinisekoitteiksi. Wien taitaakin olla maailman ainoa viinialue, jossa tätä vanhanaikaista sekoitetyyliä harrastetaan yleisesti kautta alueen.

Gemsichter Satz -viinit voivat olla melkoisia yllätyksiä, sillä tässä viinityylissä edellytetään vähintään kolmea eri lajiketta, mutta sekalaisimmissa "satseissa" voi olla jopa lähemmäs kahtakymmentä eri rypälelaatua yhdessä pullossa. Lisäksi monet tuottajat eivät ole juurikaan tietoisia miten paljon mitäkin lajikkeita heidän tiloillaan kasvaa, hyvä jos hädin tuskin tietävät eri rypälelajikkeet! Sellaisiin tuottajiin verrattuna Mayer on hyvin kartalla ja osaa antaa jopa hämmentävän tarkat suhdeluvut kullekin viinistä löytyvälle rypälelajikkeelle – vaikkakin reilu 20% käytetyistä rypälelajikkeista jääkin selittämättä. Joka tapauksessa, kyseessä vaikuttaa olevan ihastuttavan laissez-faire -viini, joka tarjoaa ainakin reilusti kuriositeettiarvoa, jos ei muuta!

Väri on samanlainen kuin käytännössä millä tahansa muulla Itävallan viinillä – hailakan vihertävä. Ei mitään uutta ja jännittävää ainakaan vielä, siis.

Tuoksussa tulee ensimmäiseksi vastaan hyvin elävästi Proseccon mieleen tuovaa kypsää päärynäisyyttä, joka tosin kietoutuu Itävallan viineille tyypilliseen, kevyesti savuiseen mineraalisuuteen. Näiden elementtien alta paljastuu kevyen kukkaisia ja tuoreen omenaisia vivahteita.

Maussa ensimmäiseksi kohdataan tuntuvaa hapokkuutta, joka yltyy aina kevyeksi pistelyksi kielellä – lieköhän kyseessä kevyttä hiilihappoisuutta, sillä myöhemmin viini ei tunnu enää niinkään pistelevältä kuin runsaan sitrushappoiselta. Persoonallinen maku on hyvin runsas ja voimakas, siinä on tuoksusta tuttua päärynäisyyttä ja kevyempää omenaisuutta, yrttejä ja greippisen kirpakkaa sitrusta. Viinin maku on selvästi hieman omalaatuinen, mutta on hyvin vaikeata löytää adjektiivia sille, mikä tekee siitä omalaatuisen.

Aluksi viini tuntuu suutuntumaltaan melko täyteläiseltä, mutta pidempään suussa pyöritellessä viini vaikuttaakin melko kevyeltä, minkä lisäksi se tuntuu karttavan kielen keskiosaa – makea hedelmäisyys tuntuu kielen kärjessä ja voimakkaat yrtit kielen takaosassa samalla kun hyvin tuntuva hapokkuus pitää kielen sivuja napakassa otteessa.

Pitkähkö jälkimaku on raikas, voimakkaan mineraalinen, bitterisen yrttinen ja hennon hedelmäinen.

Kokonaisuus on miellyttävän persoonallinen, voimakkaanpuoleinen, raikas ja puhdaspiirteinen, mutta silti jotenkin hämmentävä. Siitä tuntuu olevan hieman vaikeata saada otetta, johtuen juuri viinin omalaatuisuudesta. Silti viini on rakenteeltaan varsin verraton ja kaikin puolin miellyttävä, joten missään nimessä huonosta viinistä ei ole kyse. Lisäksi onhan se vain hyvä, jos viini saa hetkeksi hämmentymään. Kun sitä toivoo viineiltä persoonaa ja omaleimaisuutta, niin tässähän sitä nyt sitten on. Ei mitenkään överisti, vaan juuri sopivasti.

Lyhyesti: Melko voimakas, ryhdikäs, kypsän päärynäinen ja jännittävän persoonallinen valkoviini.

Arvio: Erittäin hyvä – viinistä ei oikein saa tolkkua onko se lintu vai kala, mutta hyvä se ainakin on.

Hinnan (14,50e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

19.7.12

Yalumba Organic Viognier 2011

Yalumba South Australian Organic Viognier 2011
  • Valmistaja: Yalumba
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Australia
  • Alue: South Australia
  • Rypäleet: Viognier (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 6,50e / 12 cl (Heinäkuu 2012, Kulttuuritehdas Korjaamo, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Tulipa tässä pyörähdettyä melko spontaanisti Kulttuuritehdas Korjaamolla katsomassa Islajaa. Siinä keikkaa odotellessa tuli katsastettua paikan viinitarjonta, josta mielenkiintoisimmaksi erottautui Australian vanhimman perheomisteisen viinintuottajan, Yalumban, luomu-Viognier.

Viiniin käytetyt rypäleet eivät ymmärtääkseni ole juurikaan peräisin Yalumban omilta tarhoilta, vaan firma ostaa luomusertifioitujen viinitarhojen rypäleitä ympäri valtavaa Etelä-Australian aluetta. Pullon etiketissä koreilee kuin viinin voimakasta kukkeutta vihjaillen muutama unikko.

Väriltään viini on melko hailakka, aavistuksen oljenkeltaiseen taittuvan väritön. Tuoksu on sulkeutuneen tiukka ja kevyehkö mutta ilmiselvän tyypillinen rypäleelle: selvän kukkainen ja erityisesti sahramisen mausteinen. Aromikkaan tuoksun alla häivähtelee vivahteita kypsistä aprikooseista, ananaksista ja aniksisesta yrttisyydestä.

Maku on aluksi suuntäyttävän runsas, mutta sitten kuiva ja persoonallinen, intensiivisen kukkea mausteisuus astuu kuviin käyden terhakkaasti makuhermojen kimppuun. Tuoksun tavoin myös maussa aprikoosi ja ananas piileskelevät mausteiden alla, häivähdellen aika ajoin esiin. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, viskositeetiltaan lähes öljyinen, mutta myös yllättävän hapokas. Silti tuntuu siltä kuin viini kaipaisi lisää happoja raikastamaan tuhtia, mausteista aromimaailmaa.

Runsaanpuoleinen (13,5%) alkoholi lämmittää voimakkaasti mausteisessa, kevyesti inkiväärisessä, tiukanpuoleisessa jälkimaussa. Tämä jälkimaun mausteisuus tuntuu orjallisesti toistavan hyvin pitkään keskimaun mausteisuutta.

Voimakkaan kukkean aromikkuutensa ja persoonallisen mausteisuutensa vuoksi Yalumban SA Viognier on hyvin Gewürztraminer-mainen, mutta silti selkeästi eri maata, erityisesti kypsien trooppisten vivahteidensa ansiosta. Sellaisenaan nautittuna viini tuntuu siltä, että rypäleen ominaisaromeja olisi koetettu tuoda hyvin korostetusti framille, minkä vuoksi viini tuntuu turhankin suoraviivaiselta ja isolta. Viinin tasapaino ei ole täysin hukassa, se on vain turhan ison oloinen, massiivinen.

Australialaisen Viognierin röyhkeys tekee viinistä mielenkiintoisen tuttavuuden, joten lasillinen menee helposti ihmetellessä, mutta ei tämä viini sellaisenaan erityisen nautiskeltava ole. Tämmöinen pommi kaipaa tukevaa – ja esimerkiksi aasialaishenkisesti maustettua – ruokaa tarjoamaan vastapainoa viinin aggressiiviselle ilmaisulle. Tämä ei ole elegantti ja hienostunut Viognier, vaan roteva, kömpelönpuoleinen muskeli-Viognier. Minulle jäi melko epäselväksi pidänkö viinistä vai en, vaikka koetin saada siitä selvää koko lasillisen ajan. Asia olisi helpompi päättää, jos viiniä pääsisi maistamaan esimerkiksi thaimaalaisen nuudelilautasen kumppanina.

Lyhyesti: Ronski, särmikäs, kukkea ja voimakkaasti mausteinen valkoviini mausteisten ruokien kumppaniksi.

Arvio: OK – Viognierin turhan korostunut mausteisuus jakaa mielipiteitäni. Plussaa on mielestäni se, että rypälelajike on tunnistettavissa, mutta tämä tuntuu jo vähän liioittelulta. Lasillinen meni kuriositeettiarvolla, mutta en tiedä viitsiikö sitä uudelleen kokeilla – ainakaan ilman purtavaa.

Hinnan (6,50e) ja laadun suhde: Korjaamolla 12 cl lasillinen oli ihan kohtuullisen hintainen.

Heinrich Red 2010

Heinrich Red 2010
  • Valmistaja: Weingut Heinrich
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Burgenland, Neusiedlersee
  • Rypäleet: Zweigelt, Blaufränkisch, St. Laurent
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,60e / 12 cl (Heinäkuu 2012, Vin-Vin, Helsinki),
    13,90e (Viinitie)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Ensivisiitilläni Vin-Viniin oli seuraava valintani itävaltalainen, Zweigelt-vetoinen punaviini – ihan vain siitä syystä, että ao. maan punaviinit ovat minulle edelleen hyvin tuntemattomia, rypälelajike samoin. Eli siis aivan kuriositeettiarvolla mentiin.

Väri on hyvin tummanpunainen, ja läpinäkyvän oloinen, mutta kuitenkin niin syvä, että se imee sisäänsä lähes kaiken valon.

Tuoksu on runsas, tumman marjainen ja melko mehevänpuoleinen. Siinä on multaisuutta, uuden maailman viineistä tuttua musteisuutta ja kevyen maalaista muhevuutta.

Maku on tuoreen luumuinen, hennon pippurinen, kevyesti rustiikkinen ja melko hapokas. Suutuntumaltaan viini on selvästi keskitäyteläinen, melko hapokas ja siinä on kevyesti mutta tuntuvasti tanniineja. Yleisvaikutelmaltaan viini on pehmeä, mutta omalla laillaan rujo. Viileä makumaailma menee kiertelemättä suoraan asiaan. Melko keveästä ja hapokkaasta ilmaisustaan huolimatta viinistä tuntuu puuttuvan raikkaus.

Keskipitkässä jälkimaussa kielelle jää kypsää karpaloisuutta, kevyttä mausteisuutta ja rapsakkaa hapokkuutta.

Tämä viini osoitti näppärästi miten jotkut aromit voivat olla melko kaksiteräinen miekka: rustiikkisuus tuo usein viiniin miellyttävästi asennetta, mutta viinin pitää olla silloin joko hyvin tuhti ja roteva, jolloin rustiikkiset aromit tuovat viinille sopivaa röyhkeyttä, tai raikas, jolloin em. aromit tuovat persoonaa. Nyt kun viini ei ollut kovinkaan tuhti eikä kevyt, rustiikkisuus teki viinistä vain hieman tukahtuneen ja tympeän oloisen.

Heinrichin Red oli ihan mukavan helppo, kulautettava viini, muttei siitä hullua hurskaammaksi tullut. Melko mutkaton ja arkinen tuttavuus persoonallisista rypäleistään huolimatta. Uskon, että Itävallassa tuotetaan ihan laadukastakin punaviiniä, mutta tämä ei kuitenkaan onnistunut minua siinä vielä vakuuttamaan. Sääli.

Lyhyesti: Melko mutkaton, keskitäyteläinen, mausteinen ja tasapaksu peruspunaviini, jonka mielenkiinto jää hienovaraisen tympeyden jalkoihin.

Arvio: Keskinkertainen – vaikkei viini ollut mitenkään erityisen huono kokemus, ei Zweigelt kumppaneineen onnistunut vielä hurmaamaan. Ehkä sitten tulevaisuudessa.

Hinnan (7,60e) ja laadun suhde: Vin-Vinissä 12 cl lasillinen oli ihan kohtuullisen hintainen.
Hinnan (13,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Karl Schaefer Gerümpel Riesling 2010

Karl Schaefer Gerümpel Riesling Trocken 2010
  • Valmistaja: Weingut Karl Schaefer
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Trocken
  • Maa: Saksa
  • Alue: Pfalz, Mittelhaardt, Forst an der Weinstraße
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,40e / 16 cl (Heinäkuu 2012, Vin-Vin, Helsinki),
    16,60e (Viinitie)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Jo usean kuukauden ajan minun on pitänyt päästä tutustumaan Helsingin tuoretta viinibaaria, Vin-Viniä. Vihdoinkin tässä huhtikuisena keskiviikkona tarjoutui tilaisuus päästä katsastamaan miltä baari näyttää muutenkin kuin vain ulkoata päin. Ensimmäiseksi tuttavuudeksi lasiin valikoitui pitkällisen pohdinnan jälkeen saksalainen luomu-Riesling Pfalzista, Gerümpelin viinitarhalta.

Väriltään viini on vaalea, vihertävänkeltainen. Selvästi hailakampi ja vihertävämpi tapaus kuin seuralaiseni lasissa makoileva kuivahko Kabinett. Tuoksu on vaisuhko ja sulkeutunut; lasista leijailee lähinnä kepeätä ja puoliraakaa vihreätä omenaa ja hennon petrolista mineraalisuutta.

Maku on keskitäyteläinen, napakka ja intensiivinen, eli mistään painottomasta saksalaisesta selvästikään ei ole kyse. Suutuntuma on hapokas ja särmikäs, hapokkuus onkin lähes leukaperiäviiltävän voimakasta. Hillitty, karu ja rypäleelle tyypillisen puhdaspiirteinen makumaailma on hieman yllätyksetön ja kaipaisi jotain tuomaan mielenkiintoa kokonaisuuteen. Kyseessä on selvästi raikas ja kuiva saksalainen Riesling, joka toisaalta on oikein klassisen rapsakka, mutta toisaalta myöskin hyvin hillitty ja vaisuhko.

Pitkähkö jälkimaku on hyvin eloisa, mineraalinen ja hyvin kuivan napakka.

Kokonaisuutena Schaeferin Gerümpel Riesling on hyvin tehty ja nautittavan raikas valkoviini, mutta myös hyvin yllätyksetön ja äärimmäisen tyypillinen saksalainen Trocken. Viinin suurin ongelma lienee sen ikä – viini vaikuttaakin hyvin sulkeutuneelta ja äärimmäisen nuorelta. Todennäköisesti odottelemalla pullon kanssa useamman vuoden (tai jopa vuosikymmenen) viinistä saisi enemmän irti – hedelmä voisi onnistua tuomaan enemmän mielenkiintoa ja hapokkuuden pahin viilto pehmenisi.

Nykyisellään lasillinen Vin-Vinissä tarjoaa raikkautta ja tyypillisiä, raikkaan Rieslingin aromeja, mutta auttamattoman nuorena Rieslinginä ei juuri mitään muuta. Karujen ja raikkaiden Rieslingien ystävälle tämä on ihan varteenotettava esitys, mutta mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia etsivän kannattanee tutustua listan muihin nimikkeisiin. Sen sijaan jos pullon ostaa, kannattaa se pistää visusti talteen ja palata asiaan sitten kun viini on kerännyt paljon enemmän ikää.

Lyhyesti: Hyvin hillitty, riipivän hapokas ja lähes raa'alta vaikuttavan nuori saksalais-Riesling.

Arvio: Tyylikäs – viini ei selvästikään loistanut näin nuorena ja sellaisenaan nautittuna. Jos ostaisin tätä pullollisen kotiini, antaisin sille vielä monta vuotta lisää ikää ja pitäisin huolta, että se tarjottaisiin sopivan ruoan kanssa. Kyseessä on kuitenkin oikein paljon tulevaisuuteen lupaava tapaus, vaikka jättikin allekirjoittaneen nykyisellään hieman kylmäksi.

Hinnan (9,40e) ja laadun suhde: Vin-Vinissä 16 cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen.
Hinnan (16,60e) ja laadun suhde: Hyvä – vielä kun saisi Alkosta samalla hinnalla.

18.7.12

Anselmi San Vincenzo 2011

Anselmi San Vincenzo 2011
  • Valmistaja: Roberto Anselmi
  • Tyyppi: Valkoviini, IGT Veneto
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto, Soave
  • Rypäleet: Garganega (80%), Chardonnay (15%), Trebbiano di Soave (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,99e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 10,91e (Tammikuu 2014, Alko)

Italian yksi kuuluisimmista valkoviinityypeistä – ellei jopa kuuluisin – on Veneton maakunnan Soave. Monesti Soavea pidetään melko neutraalina, helppona ja tylsänä arkiviininä – mitä se eittämättä onkin sen maailmanlaajuisesti tunnetussa muutaman euron hintaluokassa. Sen sijaan tyylin toista päätä edustaa perinteinen Soave Classicon viinialueelta tuleva Soave-tyyli, joka tuottaa toinen toistaan tyylikkäämpiä, ryhdikkäämpiä ja vivahteikkaampia valkoviinejä.

Soaven alueen ongelmaksi tosin koitui vuosi 2002, jolloin alueen jakoa ala-alue Soave Classicoon ja uuteen Soave Superioreen säädettiin todella erikoisin ja monelta kohtaa tuntemattomaksi jäänein perustein, jolloin muutama viiniviljelijä protestinomaisesti lopetti viinin tuottamisen DOC Soave tai DOC Soave Classico -laatuluokituksella, ja vaihtoi viinin laatuluokituksen yleisempään, usein yksinkertaisemmille viineille tarkoitettuun IGT Veneto -luokkaan – siitä huolimatta, että heidän viininsä voisi halutessaan kantaa etiketissään DOC Soave Classico -määritelmää. Yksi tällaisista viljelijöistä oli "Soaven suuri mies", laadukkailla viineillään runsaasti mainetta niittänyt Roberto Anselmi. Esimerkiksi pitkään Alkon valikoimassa ollut San Vincenzo on siis IGT Veneto -nimikkeellä markkinoitu korkeamman tason Soave.

Väriltään tämä viini on kauniin kullankeltainen, seassa on kevyt häivähdys vihreätä. Tuoksu on todella runsas ja antava, ensimmäiseksi siinä erottuu voimakkaan keltaluumuinen ja kriikunainen hedelmäisyys, mutta seassa on runsaasti muitakin trooppisia hedelmiä, mm. kypsää punaista omenaa, kevyttä limettiä, banaania ja hunajamelonia.

Maultaan San Vincenzo on runsaan täyteläinen mutta kuitenkin ryhdikkään, sitruksisen hapokkuuden kannattelema. Kypsässä hedelmäisyydessä runsaasti trooppisia hedelmiä; aprikoosia, persikkaa, keltaluumua. Mehevän hedelmäisyyden lisäksi mausta löytyy kevyttä mineraalia, hennon bitteristä yrttiä ja todennäköisimmin Chardonnayn tuomaa kermaisuutta. Jäännössokeri tuntuu enemmän täyteläisyytenä ja korostuneena hedelmäisyytenä kuin varsinaisena makeutena; kokonaisuus tasapainottelee jossain kuivan ja kevyesti puolikuivan harmaalla alueella. Runsaasta, kypsästä hedelmästään huolimatta ei viini ole mitenkään överiksi vedetty vaan kokonaisuutena miellyttävän tasapainoinen, runsas ja maukas valkoviini.

Jälkimaku on melko pitkänpuoleinen ja se jättää kielelle hennon olkista yrttisyyttä, raikasta mineraalia, valkopippuria ja kevyitä kuivattuja hedelmiä. Varsinainen kypsä makeus katoaa viinin mukana nielusta alas ja kielen valtaa raikas, vivahteikas aromikkuus.

Kokonaisuutena San Vincenzo on hyvin runsaan hedelmäinen, moderni Soave. Sen makeankypsä hedelmä ei kuitenkaan vaikuta mitenkaan ylikypsältä tai kosiskelevalta, sillä sitä tasapainottaa raikas hapokkuus, ja sen alla tuntuu kuitenkin perinteinen Soaven yrttinen ja olkinen alavire. Aromeiltaan viini muistutti selvästi enemmän kypsänmakeata ja runsaan hedelmäistä Santin Soave Classicoa kuin Alkon hyllyiltä löytyneitä, rutikuivia ja särmikkään vivahteikkaita Pieropanin tai Suavian Soave Classicoita. Sienirisoton kanssa tätä hörppiessä oli helppo uskotella itselleen olevansa jälleen ravintolassa Italiassa – kokemus suussa oli 1:1 sama.

Tässä on selvästi helpompi, moneen makuun sopiva Soave Classico, joka ihastuttavasti ei kuitenkaan sorru yksiulotteiseen kosiskelevuuteen tai löysään rakenteettomuuteen. San Vincenzon hedelmäisyys on runsaan vivahteikasta ja moniulotteista, kun taas sen rakenne tekee siitä toimivan ratkaisun keveämmille aterioille. Lisäksi viinin hedelmäisyys tekee siitä vallan miellyttävän seurustelu- ja piknikvalkoviinin, joka ei sen kummempaa purtavaa tarvitse vierelleen. Ymmärrän miksi Roberto Anselmia pidetään Soavessa arvossa – hänellä on selvästikin visio viineistä joita hän haluaa tehdä, sekä taito tehdä niitä hyvin.

Lyhyesti: Runsas, vivahteikas ja kypsän hedelmäinen mutta samalla myös raikas ja ryhdikäs valkoviini Pohjois-Italian Soavesta.

Arvio: Erittäin hyvä – miellyttävää löytää Alkosta viini, jossa kypsät hedelmäiset aromit eivät automaattisesti tee viinistä samalla kosiskelevaa, yksiulotteista ja rakenteetonta. Viini tarjoaa sellaista aromikkuutta ja sitä tukevaa happorakennetta, josta hyvin monet muut alle kympin viinit saisivat ottaa mallia. Ehdottomasti Alkon yksi parhaista kympin valkoviineistä.

Hinnan (10,91e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

15.7.12

Nipozzano Chianti Rùfina Riserva 2008

Nipozzano Chianti Rùfina Riserva 2008
  • Valmistaja: Marchesi de' Frescobaldi
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Chianti Rùfina
  • Maa: Italia
  • Alue: Toscana, Chianti, Chianti Rùfina
  • Rypäleet: Sangiovese (90%), Cabernet Sauvignon, Colorino, Malvasia Nera, Merlot
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 12,90e (Toukokuu 2012, Heinemann Duty Free,
    Frankfurt International) / 18,85e (Alko)
  • Hinta nyt: 19,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Toscanassa sijaitseva Chianti on yksi Italian ylivoimaisesti tunnetuimmista punaviinialueista. Tämän alueen viinialueet voidaan jakaa pääasiassa kahteen alueeseen: alkuperäisen, 1700-luvulla muotoutuneen viinialueen ympärille syntyneeseen Chianti Classicoon, ja kaikkiin sen ulkopuolelle sijoittuviin alueisiin. Chianti Classicon viinit ovat usein muita Chiantin alueiden viinejä rotevampia, runsaampia ja kypsytystä kestävämpiä – ja tottakai hinnakkaampia – viinejä, kun taas muualla Chiantissa tehdään enemmän arkisia ja yksinkertaisempia perusviinejä, jotka ovat yleensä melko kevyitä tai keskitäyteläisiä. Poikkeuksen tähän tekee alueen pohjoislaidalla, lähes 900 metrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva Chianti Rùfinan alue, joka tuottaa hyvin aromikkaita ja vivahteikkata Chianteja, jotka voivat helposti vetää vertoja Chianti Classicon arvostetuille viineille.

Alueen ehdottomasti yksi nimekkäimpiä tuottajia on noin 800 vuotta Toscanan politiikassa ja viininvalmistuksessa häärinyt Frescobaldin suku, jonka omistuksessa on mm. yksi Italian arvostetuimpia Supertoscanalaisia tuottava Tenuta dell'Ornellaia. Tämä arvostelu tosin ei keskity Ornellaiaan, vaan Alkon hyllyille palanneeseen Chianti Rùfinaan, Nipozzano Riservaan.

Leppoisan sunnuntain ja hyvinmenneen (ja myöhään, pitkälle aamuyöhön venyneen) keikan kunniaksi syntyi suunnitelma tehdä perinteistä italialaista pasta bolognesea. Ruoka kaipasi uhrattavaksi pari desiä punaviiniä kastikkeeseen, joten hinnakkaimmat Barolot ja Brunellot oli syytä unohtaa heti kättelyssä. Kaapista olisi löytynyt useampi sopivan arkinen ranskalainen, mutta ranskalaisviini italialaisen ruoan kanssa kuulosti kerettiläisyydeltä ja loukkaukselta Italian ruokakulttuuria kohtaan. Parhaimmaksi korkkauskandidaatiksi päätyi siis Frescobaldin Nipozzano Riserva, joka oli tarttunut mukaan Italian-reissumme paluumatkalla Frankfurtin lentokentältä – varsin kilpailukykyiseen hintaan kun sattui irtoamaan.

Väriltään viini on mitä hennoimman aavistuksen purppuraan taittuvan syvän viininpunainen, mutta kuitenkin kauniisti läpikuultava.

Tuoksu on yksinkertaisesti huumaavan upea. Tammea siinä on, melkoisestikin, mutta se ei onnistu tökkimään allekirjoittanutta pienintäkään piirua. Nipozzanon tuoksusta löytyvä tammi ei tunnu olevan millään tavalla samalta planeetalta kuin esimerkiksi australialaisten Shiraz-viinien, Espanjan Riojalaisten tai Kalifornian Cabernet Sauvignoneiden tammi. Niissä usein tammi peittää tuoksun omilla vaniljaisilla ja paahteisilla aromeillaan, kun taas ihastuttavan monissa Toscanalaisissa (ja miellyttävän monissa muissakin italialaisissa) tammi tuntuu muuttuvan kuin yhdeksi tuoksun kanssa; tuoksusta ei voi erottaa missä hedelmä loppuu ja tammi alkaa. Mikään ei jää peittoon, vaan kaikki korostuvat ja muuttuvat uusiksi.

Nipozzanon tuoksu on heti korkkaamisen jälkeen muhkeahko ja houkuttavan makean kirsikkasuklainen. Siinä on kevyttä multaa, vadelmaa, hentoa nahkaisuutta ja aavistus appelsiininkuorta. Yleisvaikutelma on todella vivahteikas ja elegantti. Avauduttuaan useamman tunnin karahvissa tuoksu keventää osan tammesta syrjään, keventäen tuoksua ja tuoden siihen hennon raikasta mineraalisuutta.

Maultaan viini on hyvin kuiva, tuoksun tavoin kirsikkasuklainen, kevyen nahkainen ja hapokkuudeltaan ihastuttavan ryhdikäs. Hyvästä happorakenteestaan huolimatta viini ei kuitenkaan ole erityisen kepeä, vaan sopivan keskitanakka ja silkkisen täyteläinen. Edellisiin Chianti Classicon ulkopuolisiin Chianteihin verrattuna Nipozzano on jopa yllättävänkin runsas ja täyteläinen, muttei niinkään harteikkaan roteva. Tanniineja on jonkin verran tuntuvasti, mutta mitenkään huomattavan tanniinisesta viinistä ei ole kyse. Maun kirsikkasuklaan ohella on myös klassista Toscanan tiukkaa hapankirsikkaa, kahvia, mineraalia, mausteita ja puisevan savuista sikarilaatikkoa. Kokonaisuutena aromit kuitenkin nivoutuvat niin hyvin yhteen, että yksittäisten aromien erottelu on todella vaikeata ja yleisvaikutelmaksi jää vain hyvin runsas ja vivahteikas mielikuva.

Kuivassa jälkimaussa kielelle jää pitkäksi aikaa kahvisuklaista tammea, paahdettuja mausteita ja kalkkista mineraalisuutta. Hapot tuovat jälkimakuun tuntuvasti eloisuutta ja nostavat vettä kielelle.

Maistettuaan viiniä ymmärtää miksi Rùfinan alueen Chianteja arvostetaan. Aluksi viinin ostaminen arvelutti, sillä vajaa pari kymppiä ei-Classico-alueen Chiantista kuulosti paljolta, mutta hinnan ymmärtää paremmin viiniin tutustuttuaan. Viinin runsas vivahteikkuus ei häpeä ollenkaan Chianti Classicon serkkujen rinnalla, ja viinin piirun verran kepeämpi suutuntuma sopii paremmin kevyille pastaruoille kuin rotevammat Classicot.

Viini sopi upeasti ajalla ja sydämellä valmistetun pasta bolognesen kylkeen, ja koska viini oli edulliseen hintaan ostettu Saksanmaalta, ei tehnyt kipeää uhrata paria desiä kastikkeeseenkaan. Onhan ruoka kuitenkin yhtä hyvää kuin sen heikoin lenkki, joten sen laatu ei jäänyt ainakaan viinistä kiinni! Viini oli myös vallan hyvin lähestyttävissä heti korkkaamisen jälkeen, mutta tunnin karahvissa makoiltuaan viini rupesi olemaan parhaimmillaan. Sen sijaan reilun kolmen tunnin jälkeen osa viinin aromeista ja syvyydestä oli ehtinyt jo kadota, joten viiniä ei kannata ilmata turhan kauan, ja jos tiedossa on pitemmän kaavan pulloon tutustuminen, riittää melko lyhytkin karahvissa lokoilu.

Lyhyesti: Valloittavan vivahteikas, tyylikäs, tasapainoinen ja klassinen Chianti, joka poikkeuksellisesti tulee arvostetun Classico-alueen ulkopuolelta.

Arvio: Erinomainen – pitkästä aikaa vivahteikas ja syvä Chianti, joka onnistuu laajentamaan perinteisen, tiukan hapankirsikkaisuuden aromikkuuden rajojen ulkopuolelle, mutta olemaan silti tunnistettava ja alueelle mitä tyypillisin esitys. Frescobaldi onnistuu suurista tuotantomääristään huolimatta pitämään laadun ihastuttavan korkealla. Upea esitys.

Hinnan (19,98e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.
Hinnan (12,90e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

14.7.12

Ca' del Baio Dolcetto d'Alba Lodoli 2010

Dolcetto d'Alba Lodoli 2010
  • Valmistaja: Ca' del Baio
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Dolcetto d'Alba
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe, Alba
  • Rypäleet: Dolcetto (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,49e (Kesäkuu 2012, Alko)
  • Hinta ennen valikoimasta poistumista: 10,89e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Pitkän aikaa mielenkiintoani oli houkutellut Alkon hyllyillä nököttävä Ca' del Baion Dolcetto Lodoli. Viinin viehätys oli perustunut lähinnä siihen, että Pohjois-Italian Piemonte on mielestäni yksi Italian mielenkiintoisimpia viinialueita, mutta Dolcetto oli itselleni melko tuntematonta aluetta. Useat Dolcettot ovat tunnettu melko yksinkertaisina ja arkisina mutta myös aromikkaina ja ryhdikkäinä punaviineinä – mutta Alkon 14,96 euron hintalappu oli ollut juuri ja juuri sellaisella kipurajalla, että viini oli päässyt useasti jo käteen pyöriteltäväksi, muttei kuitenkaan ostettavaksi asti.

Kuitenkin kesäkuussa viini siirtyi valikoimasta poistuviin tuotteisiin ja samalla viinin hinnasta katosi reilu euro pois, joten viini sai mahdollisuuden tulla testatuksi. (Lisäksi heinäkuussa viinin hinta putosi edelleen hämmentävän edulliseen kymppiin.) Viini päätyikin lämpimänä heinäkuisena iltana kotona leivotun pizzan kyytipojaksi.

Väriltään viini on todella kaunis, kirkas ja syvän rubiininpunainen. Väri on kovin monelle piemontelaiselle punaviinille tyypillisen läpinäkyvä, mutta samalla tumma.

Tuoksu on värin tavoin ihastuttava: siinä on päällimmäisenä perinteisen italialaista kirsikkaa, mutta sitä tukee kevyt nokisuus ja savuisuus, etäisempi makea punamarjaisuus, vivahteikas paletti maanläheisiä aromeja ja hento lakritsijuuren tuoksu.

Suutuntumaltaan viini on hyvin eloisa ja ryhdikäs. Kepeä maku on hyvin kuiva ja napakan hapokas, siinä on kirpeätä hapankirsikkaa, lähi-idän mausteita, savua, pippuria, jälkimaussa jopa hunajaiseksi taittuvaa kukkeutta ja mineraalisuutta. Tanniineja on kevyenpuoleisesti, mutta ne tuovat pientä särmää ja purevuutta kevyen eläväiseen makuun. Viinissä tuntuu olevan kevyehköön makuun nähden yllättävänkin paljon syvyyttä ja luonnetta.

Jälkimaussa on aiemminmainitun hennon hunajaisuuden lisäksi voimakasta mineraalia, tiukkaa hapankirsikkaisuutta ja hennon bitteristä yrttisyyttä. Mineraalinen maku jatkuu kielellä todella pitkään hapokkuuden nostaessa vettä kielelle. Alkoholi jää lämmittämään kevyesti nielua lyhyeksi aikaa.

Italiaa osaavien ei kannata luottaa rypäleen nimeen (Dolcetto – pieni makea), sillä ainoa makeus mitä viinistä oli aistittavissa oli tuoksun kypsänmakeat marjaiset aromit. Muuten viini on hyvin erittäin kuiva ja paikoin jopa happamankirpeä. Lodoli on kepeältä tyyliltään melko arkinen ja sen särmikäs maku tekee siitä melko selvän ruokaviinin, mutta sellaiseksi viini onkin ilahduttavan tyylikäs, tasapainoinen ja vivahteikas. Lisäpisteitä todella tyylipuhtaasta aromikkuudesta – viini ei näe kypsytysvaiheessa sekuntiakaan tammea! Lopputuloksena on erittäin raikas, eloisa ja tyylipuhdas Dolcetto. Mi piace.

Lyhyesti: Kevyehkö, hapokas, mausteinen, kevyesti savuinen ja hapankirsikkainen ruokaviini, joka raikkaalla, kepeällä tyylillään sopii kevyesti viilennettynä erinomaisesti lämpimien kesäpäivien kepeisiin ruokiin.

Arvio: Erittäin hyvä – tuhtien ja kypsänmakeiden uuden maailman viinien ystävissä tämä viini aiheuttanee lähinnä nenän nyrpistelyä, mutta allekirjoittaneelle viinin kepeä ja raikkaan hapokas kokonaisuus toimi lämpöisenä kesäiltana kotikutoisen pizza Margheritan kumppanina vallan erinomaisesti. Ihastuttava pieni arkiviini, joka huokuu pohjoista Italiaa.

Hinnan (14,96e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.
Hinnan (13,49e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.
Hinnan (10,89e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

13.7.12

Lost Canyon Stage Gulch Syrah 2007

Lost Canyon Stage Gulch Vineyard Syrah 2007
  • Valmistaja: Lost Canyon Winery
  • Tyyppi: Punaviini, AVA Russian River Valley
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, North Coast, Sonoma County, Russian River Valley
  • Rypäleet: Syrah (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,59e (Toukokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Tätä nykyä uuden maailman Syrah-lajikkeviinien merkitseminen etikettiin on ruvennut noudattamaan kahta koulukuntaa: jos etiketissä lukee Syrah, viinistä usein pyrkitään saamaan tyyliltään hillitympi, tanniinisempi ja elegantimpi esikuvansa Pohjois-Rhônen Syrahin hengessä. Sen sijaan jos etiketissä lukee Shiraz, viinistä usein pyritään saamaan tuhdimpi, hilloisempi ja pehmeämpi esikuvansa Australian Shiraz-viinien tyyliin. Katsotaan ovatko Lost Canyon Wineryn veijarit olleet samaa mieltä nimetessään viiniä – jotenkin jenkki-"Syrah" hieman epäilyttää, oli viini kuinka markkinoitu yhden ainoan viinitarhan Syrah-viininä.

Väriltään viini on reunoille asti paksun mustanpunainen. Nuorekkuudesta kielivää purppuraa ei näi juuri ollenkaan. Tuoksu on – ylläripylläri – mehevän hilloinen, kevyesti Cabernet'maisen mustaherukkainen ja tukevan karhunvatukkainen. Seassa on myös vaniljaista tammea ja hentoa pippuria, joka sekoittuu omintakeiseen oliivimaiseen mausteisuuteen.

Roteva maku on erittäin pehmeä, hieman suklainen, moniulotteisen tamminen, kirsikkainen, karhunvatukkainen, oliivinen, hieman liian makeankypsä mutta muuten ihan tyylikäs aromeiltaan. Tanniineja löytyy jonkin verran, happojakin melko runsaasti, mutta ne eivät tunnu riittävän pitämään viinin hedelmää riittävän ryhdikkäästi pystyssä. Kokonaisuus ei ole aivan hahmoton, mutta hyllyy melko lailla ilman selvää muotoa, kuin makea karhunvatukkahyytelö. Tukevuudestaan huolimatta viinistä tuntuu puuttuvan selvästi kaivattu potku.

Pitkähkö jälkimaku on voimakas, tumman marjainen ja alkoholisuudessaan melko lämmin. Kielelle jää tuoreen vadelmaisia aromeja ja kevyen puista tammisuutta.

Pakko myöntää, odotuksiini peilaten Syrah-viiniksi tämä on pettymys. Viinistä puuttuu tiukka ote ja napakkuus, jota tämä rypäle lajikeviininä kaipaisi. Sen sijaan Shiraz-viininä Stage Gulch "Syrah" olisi paljon parempi esitys, sillä ennakko-odotukset eivät veisi niin paljon harhaan. Viini on nimittäin hyvin tyypillinen, tosin myös tyylikkäämmänpuoleinen, uuden maailman Shiraz, jonka ongelmaksi muodostuu lähinnä sen yllätyksettömyys ja kevyt rakenteettomuus. Viini on uuden maailman viiniksi hyvin miellyttävä ja maukas, mutta sen makea, hedelmävetoinen sydän hukuttaa suuren osan viinin mielenkiinnosta alleen ja loppujen lopuksi viini ei ole jotain, mitä ei olisi jo tuhat kertaa aiemmin maistanut uuden maailman +15 euron Shiraz-viinissä.

Lyhyesti: Runsaan mehevä, hilloinen, melko vivahteikas mutta hieman turhankin paksu Shiraz – ei Syrah. Hyvä vaihtoehto, jos kaivataan tyylikkäämmistä viineistä jotain helpostilähestyttävää.

Arvio: OK – viinillä on ansionsa, minkä takia en tahdo antaa sille arvosanaksi "Tylsää", mutta tähän hintaan viiniltä soisi odottaa enemmän. Parin kympin korvilla esimerkiksi Geyser Peakin Meritage tarjosi mielestäni uuden maailman punaviineissä enemmän mielenkiintoa.

Hinnan (19,86e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

12.7.12

Dopff & Irion Riesling Cuvée René 2010

Dopff & Irion Riesling Cuvée René Dopff 2010
  • Valmistaja: Dopff & Irion
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,25
  • Hinta ostohetkellä: 4,93e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 5,58e (Tammikuu 2014, Alko)

Alko on viime aikoina ruvennut panostamaan toden teolla laadukkaampiin pikkupulloihin. Viime aikoina hyllyyn on tipahdellut yksi jos toinenkin tasokkaampi 0,375-kokoinen pullo, mutta kolmanneskokoisten (0,25 l) puteleiden tarjonta on jäänyt lähinnä chileläisten bulkkituhnujen vastuulle. Vihdoinkin tämäkin asia korjaantui, kun Alsacelaisen Dopff & Irionin piskuinen Riesling saapui hyllyille. Vielä mukavampaa on se, että kyseinen Riesling ei edes edusta viinitalon peruslinjastoa, vaan astettaa parempaa Cuvée René Dopff -linjastoa, joka sijaitsee laadullisesti peruslinjaston yläpuolella, mutta kuitenkin viinitalon kylätasoisten viinien alapuolella.

Viinin väri on tyypillisen valkoviinin tavoin vihertävä ja vaatimattoman hailakka. Tuoksu on hyvin kevyenpuoleinen – vaikea sanoa, onko tämä viinin ominaisuus, vai onko viini liian viileä tuoksuakseen kunnolla – ja tarjoilee lähinnä kevyttä mineraalia, sitruksia, hennosti hunajaista makeutta ja silloin tällöin häivähtävän aavistuksen petrolia.

Maku on hyvin napakka. Intensiivinen hapokkuus tulee heti tutuksi viinin päätyessä kielelle, mikä nostaa ja elävöittää miellyttävästi kivennäisvetistä mineraalisuutta, sitruksisuutta, teräksisyyttä ja kevyen vihertävää omenaisuutta. Kielen kärjessä häivähtelee kypsänmakeata sitrusta aika ajoin, mutta ryhdikäs hapokkuus pitää viinin kohtalaisesta (7 g/l) jäännössokeristaan huolimatta rutikuivana – itse olisin veikannut ettei viinissä olisi jäännössokeria lainkaan!

Suussa viini on hyvin eloisa ja lähes painottoman kevyt. Melko pitkässä jälkimaussa kielelle jää voimakasta mineraalia, raikkaita yrttejä ja kevyttä, limettistä hapokkuutta. Kevyestä ilmaisustaan huolimatta hapokkuus pitää viinin alusta loppuun saakka hyvin napakkana ja intensiivisenä kokemuksena, joka tuntuu kielellä mukavan pitkään. Todella raikas ja puhdas esitys.

Aluksi viini vaikuttaa melko hinnakkaalta tapaukselta (kolmannespullollisesta / 2 lasillisesta vajaa 5 euroa!), mutta viinin laatu voittaa yllättävänkin hyvin lompakon puolelleen. Alkon hinnastossa kuitenkin monet tasokkaat (ja usein viinitalon peruslinjaston!) elsassilais-Rieslingit maksavat helposti 12-17 euroa, joten viini on loppujen lopuksi ihan linjassa muiden viinien hintojen kanssa – etenkin kun muistaa, että pienissä pulloissa on vielä pieni poikkeavan pakkauskoon hintalisä. Dopff & Irionin pikku-Riesling on varsin oiva, kesäinen vaihtoehto saman hintaluokan 0,5 litran laatuoluelle, jonka hapokkuus todennäköisesti riittää pitämään viinin miellyttävän raikkaana vaikka kädenlämpöisenäkin, mutta suosittelen ehdottomasti viilentämään viinin melko kylmäksi – muuten valtaosa viinin ideasta raikkaan viileänä kesäviininä valuu hukkaan.

Lisäksi mitä loistavin vaihtoehto ruokaviiniksi kevyen kesäiselle ruokapöydälle, johon kaivataan kahta lasillista viiniä!

Lyhyesti: Hyvin napakka, raikas, tasapainoinen ja kevyt Riesling neljänneslitran vetoisessa pullossa.

Arvio: Tyylikäs – viini ei edusta Alsacen runsasta ja hedelmäistä, vaan kevyttä ja napakan ryhdikästä tyylisuuntaa. Kesäkuumalla tämä viini on hyvin viilennettynä erittäin hapokkaiden viinien ystäville mukavan helppo ja raikas tuttavuus.

Hinnan (5,58e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

11.7.12

Sassarini Cinque Terre 2010

Sassarini Cinque Terre 2010
  • Valmistaja: Cantina Sassarini Natale
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Cinque Terre
  • Maa: Italia
  • Alue: Liguria, Cinque Terre
  • Rypäleet: Bosco (50%), Vermentino (30%), Albarola (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 15,14e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 14,29e (Tammikuu 2014, Alko; poistuva tuote)

Mukavaa havaita, että Alko on tuonut valikoimiinsa enemmänkin laadukkaita ja mielenkiintoisia italialaisia valkoviinejä – keskimäärin kun italialaisvalkkarit tuppaavat olemaan melko kepeitä, neutraaleja ja vaatimattomia.

Tähän viiniin mielenkiintoa tuo sen sijainti – Cinque Terre on alue Luoteis-Italiassa, Liguriassa. Tämä kaistale Rivieraa sijaitsee roséeviineistään tunnetun Ranskan Provencen ja Italian Piemonten välissä, ja siellä kasvatetaan pääasiassa vain valkoviinejä paikallisista, melko tuntemattomista rypäleistä. Pieniä kuriositeetin aineksia siis ilmassa!

Väriltään viini on kellervä, jossa hieman vihertävää sävyä. Tuoksussa on paljon trooppisia hedelmiä – melonia, kevyttä päärynää, raikkaita sitruksia, aprikoosia – sekä vivahde Sauvignon Blanc-maista karviaista. Etelän hedelmäisyydestään huolimatta tuoksu on hyvin raikkaan, eloisan ja jopa viileän oloinen.

Suutuntumaltaan viini on hyvin hapokkan ryhdikäs, jopa raikkaan kirpeä, ja eloisa. Tuore maku on kevyenpuoleinen, mutta intensiteetiltään vahva. Se tuo kielelle yrttejä, tuoretta omenaa, kevyen kirpakkaa greippiä ja yleistä vivahteikkuutta. Vaikutelma on hyvin tasapainoinen ja miellyttävä, mutta jotenkin aromikkaaseen tuoksuun nähden hieman vaatimaton.

Jälkimaku on suutapuhdistavan mineraalinen, yrttinen, hapokkaan rapsakka ja miellyttävän pitkänpuoleinen.

Kokonaisuutena viini on kevyt, mutta todella tyylikäs. Ryhdikäs ja vahvarakenteinen suutuntuma kestää hyvin monipuolistakin ruokatarjontaa, mutta kevyenpuoleinen maku kaipaa lähinnä kevyitä kasvisruokia tai mereneläviä. Makunsa puolesta viini on oikein tyylikäs ja monipuolinen esitys, mutta yleisolemukseltaan se on kuitenkin melko tyypillinen, paremman pään paikallinen arkiruokaviini. Siksi viinin hinta – joka ylittää mm. hieman aiemmin valikoimiin tulleen Suavian – tuntuu melko kireältä. Vastaavalla hinnalla rupeaa tulevaan vastaan esimerkiksi hyvin laadukkaita ranskalaisia, joiden rinnalla vivahteikkuudestaan ja rakenteestaan huolimatta tämäkin viini kalpenee.

Viini on oikein miellyttävä, tasapainoinen ja hyvärakenteinen valkoviini, mutta hintaluokassaan se on hieman 50-50. Kuriositeettina uutta, hyvärakenteista viiniä metsästävälle viini menee vielä kertaostoksena, mutta tavalliselle arkiruoalle kumppania metsästävä saa yhtä tasokkaita viinejä muutamaa euroa halvemmallakin.

Lyhyesti: Ryhdikäs, raikkaan hapokas, vivahteikas ja kevytarominen valkoviini Ligurian rannikolta.

Arvio: Tyylikäs – viini edustaa selvästi Alkon Italia-hyllyn parempaa päätä. Kaikin puolin tasapainoinen ja vivahteikas esitys, jonka Akilleen kantapää tuntuu olevan kuitenkin hieman turhan arkinen keskimaku.

Hinnan (14,29e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei täytä hinnan luomia odotuksia.

10.7.12

Heitlinger Pinot Blanc 2011

Heitlinger Pinot Blanc 2011
  • Valmistaja: Weingut Heitlinger
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Baden
  • Maa: Saksa
  • Alue: Baden, Württemberg, Kraichgau
  • Rypäleet: Pinot Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,74e (Kesäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 14,74e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuorossa Alkon yksi saksalaisista uutuuksista, Heitlingerin Pinot Blanc. Pinot Blanc tuntuu olevan hieman riskialtis rypälelajike, sillä liian viileässä tai liian suurilla sadoilla se tuottaa melko neutraaleja ja hillittyjä, jos kohta usein kovin hapokkaita ja mineraalisia viinejä. Sen sijaan riittävän lämpimillä alueilla viini saa runsaamman hedelmäisiä piirteitä usein kuitenkin ryhdikkääseen runkoonsa. Tämän terästankissa kypsytetyn viinin olin jo tavannut pikaisesti kerran aikaisemminkin, joten tiesin mitä odottaa.

Väri on keskiohut ja hieman kellertävä. Tuoksu on raikas, melko runsas ja erityisesti selvän tuoreen omenainen. Seassa on myös kevyttä yrttisyyttä je hentoa sitruunaa.

Maku on leveä ja hedelmävetoinen melko kypsällä mutta tasapainoisella ilmaisullaan, joka tuo aprikoosia, yrttejä ja kevyttä mineraalia. Runsas maku on hyvin tasapainossa ryhdikkään happoisuuden kanssa, jäännössokeria (5 g/l) tuskin huomaa raikkaan maun alta. Kokonaisuus ei ole erityisen hento ja kepeä, muttei missään nimessä raskas tai kömpelökään. Viini vaikuttaa olevan varsinainen ruokapöydän moniottelija – vähän kuin tammeton Chardonnay, joka vain ei ole Chardonnay.

Jälkimaku on hedelmäinen, viehättävän aromikas ja mausteinen, mutta raikkaaseen kokonaisuuteen nähden runsaanpuoleinen (13,5%) alkoholi pääsee puskemaan läpi ja viimeinen silaus on himpun verran turhan lämmin.

Kokonaisuutena Heitlingerin Pinot Blanc on varsin jees esitys. Alkossa on ollut kuitenkin melko vähäistä Pinot Blanc -tarjonta – erityisesti Alsacen ulkopuolelta – joten viinille on paikkansa. Hinta on piirun verran tyyriinpuoleinen, mutta viini edustaa selvästi Alkon saksalaisviinien parempaa laatua ja on varsin salonkikelpoinen esitys, mikä selittää osaa hinnasta. Yleisesti tässä on varsin näppärä valinta ruokapöytään, jossa on tarjolla kepeämpiä mereneläviä tai kasvisruokia.

Lyhyesti: Hedelmävetoinen, ryhdikäs, tasapainoinen ja tyylikäs Pinot Blanc Saksasta.

Arvio: Hyvä – viini ei jätä kovinkaan ihmeellisiä muistijälkiä takaraivoon, mutta ainakin hyvän mielen ja hyvän maun suuhun.

Hinnan (14,74e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

9.7.12

Fausto de Pizzato Chardonnay Pinot Grigio 2011

Fausto de Pizzato Chardonnay Pinot Grigio 2011
  • Valmistaja: Pizzato Vinhas e Vinhos
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Brasilia
  • Alue: Rio Grande do Sul, Serra Gaúcha
  • Rypäleet: Chardonnay (50%), Pinot Grigio (50%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Huhtikuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Penkomalla sitä löytyy lisää arkistojen aarteita. Huhtikuussa valikoimiin saapui brasilialainen valkoviini, joka herätti mielenkiinnon kotimaallaan – Brasilia kun ei ole kovinkaan tunnettu viinimaana. Pitihän sitä päästä tarkistamaan minkälaista viiniä siellä tuotetaan.

Väriltään viini on vaaleanvihreä. Tuoksun perusteella viini on melko kypsistä rypäleistä valmistettu: se tarjoilee makeankypsää punaista omenaa ja kevyen esanssista nallekarkkisuutta.

Vaatimaton maku on kiertelemättä varsin helppo. Siinä on kevyttä yrttisyyttä ja trooppista hedelmää, mutta ei juuri muuta. Kokonaisuus jää melko kevyeksi ja yksiulotteiseksi. Happoja ei ole juurikaan, mutta viinin hedelmäisyys on sen verran kevyttä, ettei niitä paljoa tarvitakaan. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen.

Jälkimaku ei jää juurikaan kielelle.

Kyseessä vaikuttaa olevan mitä yllätyksettömin tissutteluviini. Viileänä menee sellaisenaan kesäviininä, mutta kympin hintaan kyllä löytyy paljon parempiakin esityksiä. Näin persoonattomaksi kesäviiniksi hinnassa tuntuu olevan paljon tyhjää, Brasilian kuriositeettilisä mukaan luettuna. Ei päässyt Brasilian viiniteollisuus vielä vakuuttamaan.

Lyhyesti: Hyvin yllätyksetön ja geneerinen uuden maailman viini, joka voisi olla mistä päin maailmaa tahansa. Joko Brasilia ei maistu viinissä, tai Brasilia maistuu ylettömän tylsältä.

Arvio: Tylsä – viini on herttaisen yhdentekeväinen tapaus. Alkossa on satoja viinejä, joihin hassattu kymppi tuo parempaa vastinetta rahalle.

Hinnan (9,99e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Humilitat Priorat 2009

Humilitat Priorat 2009
  • Valmistaja: Franck Massard
  • Tyyppi: Punaviini, DOQ Priorat
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Priorat
  • Rypäleet: Grenache (60%), Carignan (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,00e / 12 cl, 48,00e / 75 cl (Tammikuu 2012, Viiniravintola Latva), 17,90e (Viinitie)
  • Hinta nyt: 24,50e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
Tässä omia viinimuistiinpanoarkistojani selaillessani törmäsin viiniin, jota en muistaakseni ollut muistanut päivittää blogiini. Ja toden totta, blogistani ei löytynyt minkäänlaista merkintää viinistä! Ongelmana tässä nyt on se, että missään ei ollut kirjoitettuna ylös sitä, missä ja milloin olen viiniä maistanut. Epämääräiset muistikuvat kuitenkin kertovat Prioratosta, jota maistoin Helsingin mahtavassa viinibaari Latvassa, joten uskoisin tämän olevan kyseessä oleva viini. Ainoastaan maistamisajankohta on täysin hämärän peitossa, joten approksimoin todennäköisimmän vaihtoehdon.

Väriltään viini on tasaisesti tummanpuhuvan punainen. Tuoksu on multainen, maalainen, paahtunut ja kevyesti makeankypsän hedelmäinen. Silloin tällöin nenään nousee häivähdys tammea, mutta taas aika ajoin tammea ei löydy etsimälläkään.

Suutuntumaltaan viini on paksuhko, muttei mitenkään läski tai massiivinen. Happoja on jonkin verran pitämässä raameja pystyssä, mutta mitenkään erityisen tuntuvia ne eivät ole. Tumma ja nuorekas hedelmäisyys on selvästi ja alueelle tyypillisesti kypsää, mutta miellyttävän hillittyä, ei hillottua. Tammisuus maistuu tuoksua selvemmin, mutta edelleen kovin hentona, hieman suklaisena mausteisuutena joka pitää yllä kevyttä komppia tuhdin soolon taustalla. Tanniineistaan huolimatta viini on melko pehmeä ja miellyttävän helppo ilman varsinaista kosiskelevuutta. Viini vaikuttaa olevan kaikilta osa-alueiltaan tietyllä tapaa hillitty.

Jälkimaku on lyhyenpuoleinen, korkeintaan keskipitkä, melko lämmin, paahteinen ja kevyen mineraalinen.

Kokonaisuutena Humilitat onnistui yllättämään. Tuhtia, kypsää ja tanakkaa Prioratia odottaneena se tuntuu yllättävänkin kepeältä tapaukselta. Tämä kepeys onnistuu tuomaan viiniin miellyttävää tasapainoa ja harmoniaa – viini hapot ja tanniinisuus tuskin pystyisivät pitämään aisoissa tuhdimpaa hedelmää – ja sen aromit ovat todella miellyttävän selviä ja puhdaspiirteisiä. Tammi on selvästi jätetty yleisestä espanjalaislinjasta poiketen kevyeksi mausteeksi, ei viinin itseisarvoksi. Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä Priorat, joka on selvästi kepeämpi ja elegantimpi kuin monet alueen ronskimmat vastaavat tapaukset. Ei mitenkään ainutlaatuisen autuaaksitekevä viini, mutta mukavan freesi ja alueen keskimääräiseen tyyliin nähden miellyttävän persoonallinen punaviini.

Lyhyesti: Kypsä mutta ei massiivinen punaviini, joka tarjoilee hillityllä kädellä Prioraton klassisia aromeja hillityllä otteella. Edustaa selvästi alueen kepeämpää päätä.

Arvio: Miellyttävä – tätä joi oikein mielellään lasillisen jutustelun lomassa. Miellyttävän elegantti esitys alueelta, joka on useammin tunnettu massiivisisen paksuista, monoliittisista punaviineistä.

Hinnan (8,00e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen oli varsin kohtuullisen hintainen, suosittelen tutustumaan.
Hinnan (17,90e) ja laadun suhde: Hyvä – vielä kun saisi Alkosta samalla hinnalla.
Päivitys: viini tuli Alkon tilausvalikoimaan huhtikuussa 2013:
Hinnan (24,50e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei täytä hinnan luomia odotuksia.

Steinschaden Selektion Grüner Veltliner 2011

Steinschaden Selektion Grüner Veltliner 2011
  • Valmistaja: Bergkellerei Godfried Steinschaden
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Niederösterreich
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Niederösterreich
  • Rypäleet: Grüner Veltliner (100%)
  • Koko: 1,5
  • Hinta ostohetkellä: 18,55e (Heinäkuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 19,06e (Tammikuu 2014, Alko)

Viimeviikkoisille grillauksillemme tuli hankittua myös kaiken varalle pieni hanaviini siltä varalta, että ruokaviinit loppuisivat kesken tai vieraat haluaisivatkin valkoviiniä. Loppujen lopuksi tämä oli melko turha hankinta, sillä hanasta loppujen lopuksi otettiin vain kaksi lasillista. Viini tuli kuitenkin jo heti seuraavana päivänä käyttöön kun saimme kutsun tutuiltamme tulla syömään sushia – olihan se kokeiltava miten Itävallan ihme, Grüner Veltliner, toimii yhdessä sushien kanssa.

Tämä Steinschadenin hana on hyväksi todettu vanha tuttu jo vajaan parin vuoden takaa, kun se saapui Alkon valikoimiin. Viini kiinnitti huomioni sillä, että se oli kätevästi vain 1,5 litran laatikko, ei 3 litran kuten valtaosa, ja sen litrahinta oli selvästi korkeampi kuin niiden 3 litran BIB-viinien. Eihän se ikinä ole hauska maksaa viinistään enempää, mutta usein korkeampi hinta korreloi melko selvästi viinin laadun kanssa, ja kovinkaan ihmeellisestä laadusta ei voida puhua kun useimpien hanapakkausten viini maksaisi pulloversiona n. 6-7 euroa. Tämän on voinut havaita näissä isoissa hanaviineissä mm. joko todella vetisen mauttomina tai ylikypsän makeina ja löysän rakenteettomina esityksinä. Sen sijaan tämän viinin hinta olisi pulloiksi käännettynä n. 9 euroa, mikä usein kielii jo ihan kelvollisesta laadusta. Viini paljastuikin odotustensa mukaiseksi, mukavan tasokkaaksi viiniksi ollakseen hanatuote, mutta mitään varsinaisia muistiinpanoja en tullut silloin kirjoittaneeksi. Nyt, vuosikerran vaihduttua, olen onnistunut saamaan jotain kommentoitavaakin viinistä.

Väri on hyvin hailakka, lähes vetinen, hyvin hennosti vihertävä. Tuoksu on melko hillitty, siinä on päärynää ja kypsää punaista omenaa sekä kevyen savuista mineraalisuutta. Lasissa avauduttuaan ja lämmettyään tuoksu kehittyy aavistuksen runsaammaksi ja yrttisemmäksi, mutta kovinkaan tuhdiksi tuoksu ei pääse missään vaiheessa äitymään.

Maussa on melko makeankypsää hedelmää, erityisesti persikkaa ja hieman pienemmissä määrin tuoksusta tuttuja kypsiä päärynöitä ja omenoita. Hedelmä on sen verran kypsää, että olisi voinut veikata viinistä löytyvän edes jonkin verran jäännössokeria, mutta viini on todellisuudessa rutikuiva. Maku on melko täyteläinen, jopa kevyesti öljyinen, mutta samalla todella suoraryhtinen napakan hapokkuutensa ansiosta; runsas hapokkuus luo pienenpieniä kuplia lasiin ja tuntuu kevyenä nipistelynä kielen kärjessä. Ryhdikästä makua ryydittävät raikas yrttisyys, aavistus Veltlinerille ominaista valkopippurin persoonallista aromia ja sopiva, vaikkei kovinkaan runsas mineraalisuus.

Keskipitkä jälkimaku on mineraalisen raikas ja tuoreen omenainen. Napakka hapokkuus nostaa veden kielelle ja jättää mukavan, suuta supistavan tunteen.

Tämä vuosikerta tuntuu olevan hieman hillitymmän hapokas ja hieman täyteläisempi kuin vuosi pari sitten maistamani vuosikerta, minkä lisäksi silloin paljon selvempi valkopippurin aromi oli tuskin löydettävissä tästä, mutta kyseessä on silti hanapakkaukseksi aivan erinomainen viini. Hapokkuudessa ollaan tässä tapauksessa jopa taidettu mennä kohti vielä parempaa tasapainoa.

Parhaille Grünereille tämä viini ei juurikaan tarjoa haastetta, koska viini on kuitenkin suhteellisesti n. 10 euron viinipulloa vastaava esitys. Sen sijaan "kympin viiniksi" Selektion on vallan verraton ja erinomaisen tasapainoinen esitys. Miellyttävän raikas ja eloisa kesäviini sekä näppärä valinta kevyempien ruokien kumppaniksi.

Viini toimi myös erinomaisesti niiden alussa mainittujen sushien kanssa.

Lyhyesti: Ryhdikäs, napakan hapokas ja kypsän hedelmäinen hanavalkoviini.

Arvio: Erittäin hyvä – viini on makumaailmaltaan Grüner Veltlineriksi hieman yksiulotteinen, muttei missään nimessä yksitoikkoinen. Rakenne ja tasapaino ovat juuri kohdallaan. Yksi Alkon parhaista hanavalkoviineistä, ehdottomasti.

Hinnan (19,06e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Pétalos 2010

Pétalos 2010
  • Valmistaja: Descendientes de José Palacios
  • Tyyppi: Punaviini, DO Bierzo
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Bierzo
  • Rypäleet: Mencía (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,98e (Toukokuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 16,42e (Helmikuu 2014, Alko)

Tuhdeista ja rotevista punaviineistään tuttu Castilla y Leónin viinialue (jonka sisältä löytyy mm. sellaisia arvostettuja alueita kuin Ribera del Duero ja Toro) jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen! Tällä kertaa vuorossa on Espanjan luoteisnurkasta, Portugalin yläpuolelta löytyvältä Bierzon viinialueelta tuleva punaviini, Pétalos ("Terälehdet"). Viini on valmistettu kokonaan Mencia-rypäleestä, josta alueella on perinteisesti valmistettu kevyitä, nuorina juotavaksi tarkoitettuja arkipunaviinejä. Lukemani arvostelut viinistä kuitenkin antoivat ymmärtää, että kyseessä ei olisi aivan tämän tyyppinen tapaus, joten viini oli jossain vaiheessa ostettava, mielenkiinto se kun vain kasvoi kasvamistaan.

Viini päätyi lopulta pari kuukautta ostamisen jälkeen tulikasteeseen kesäisissä grilli-iltamissamme toisena kahdesta punaviinistä.

Väri on reunoille asti tummanpunainen, todella syvä ja vain aavistuksen tummanpunainen. Nuoresta iästä kielii hennot häivähdykset sinertäviä sävyjä.

Ensinuuhkaisu heti pullon avaamisesta tuo nenään jotain todella hämmentävää. "Mitäs helvettiä..." tuli useammasta suusta kuultua lasia nuuhkiessa. Se on jotain sellaista, mitä ei koskaan ennen ole tullut vastaan. Se on jotenkin makean kukkainen, paahteisen viikunainen, rustiikkinen ja ummehtuneen tunkkainen. Viini kuitenkin taisi olla vain vielä hyvin tukossa (tai reippaammin rikitetty), sillä tuoksu lähti aukenemaan hyvin pian korkkaamisen jälkeen ja sen kehittymistä pystyi hyvin seuraamaan tuoksun eläessä ja kehittyessä lasissa jatkuvasti. Avauduttuaan viini on tuoksultaan orvokkinen, puolukkainen ja parfyyminen, tuoden mieleen lähinnä Pinot Noir'n, mutta seassa on myös kevyemmissä määrin paahteista maata, makeata mustikkaa, raikasta sitruksisuutta, viikunaa ja rehtiä rustiikkisuutta ilman varsinaisia "likaisia" aromeita. Varsinainen sekametelisoppa nenälle!

Maku on kuuman paahteisesta tuoksustaan huolimatta kuiva ja napakka, kypsimmät makeat aromit tuntuvat lähinnä kevyen viikunaisina vivahteina kielen kärjellä. Muuten maku on ryhdikäs, tuoreen marjainen, nahkainen, pippurinen, jotenkin rasvaisen oloinen – jopa lihainen – ja hyvin tuhti. Viini on koostumukseltaan todella paksun oloinen, jopa pureksittavuuteen asti (mikä selittynee sillä, että viini on suodattamaton), mutta tuntuvien happojensa puolesta myös kepeä. Tammi tuntuu sopivana suklaisuutena, mutta intensiivinen hedelmä ei päästä sitä ottamaan juurikaan suurempaa jalansijaa.

Jälkimaku on keskipitkä, rapsakan mineraalinen, pippurisen mausteinen, mausteyrttinen, nahkainen ja kevyesti nielua ja kitalakea lämmittävä. Kokonaisuus on todella vaikuttava ja tasapainoinen.

Pakko myöntää, Pétalos pääsi yllättämään todella puun takaa. Yleisesti voisi tiivistää viinin muotoon "Steroideilla pumpattu Pinot Noir", mutta sekään ei tekisi oikeutta kokonaisuudelle. Viinistä kuitenkin tosiaan löytyy selviä Pinot-maisia piirteitä niin tuoksusta kuin maustakin, joita vielä korostaa viinin eloisa, kepeyttä tuova hapokkuus, mutta rakenteeltaan, väriltään ja tanniineiltaan viini on kaikkea muuta. Jopa modernien espanjalaisten keskuudessa Pétalos on todella omintakeinen, positiivinen yllätys, jota ei olla pilattu liiallisella tammella, kosiskelevan makealla hillomaisuudella tai muilla kansainvälisten makumieltymysten kiroilla. Pétalos on lihaksikas väkivaltaviini, josta löytyy tyyliä ja herkkyyttä.

Vain reilun vuoden ikäisena Pétalosin korkkaaminen tuntui lähes huonolta ratkaisulta, näin jälkijättöisesti. Ei missään nimessä sen takia, että viini olisi ollut liian nuori tai raaka (päinvastoin; viini oli oikein mukavasti jo nyt lähestyttävissä), vaan sen takia, että viinissä on niin roteva ja vaikuttava rakenne, että se suorastaan kerjää kellarointia ja kypsempää ikää. Tämä jos mikä moderni espanjalainen tulee vielä kehittymään. Kai sitä on käytävä ostamassa toinen pullo talteen?

Pétalos toimi loistavasti grilli-iltamme toisena ruokaviininä, pelaten erinomaisesti erityisesti tukevimpien grilliherkkujen kanssa yhteen. Aluksi se oli altavastaajan asemassa luotettavan halpis-Barbarescon vastustajana, mutta avauduttuaan viini onnistui helposti kääntämään sydämet puolelleen. Taas se on todettava: Castilla y León ei petä.

Lyhyesti: Todella omintakeinen, runsasrakenteinen ja vaikuttava moderni espanjalaispunaviini.

Arvio: Erinomainen – todella persoonallinen, tömäkkä ja ihastuttavan tasapainoinen punaviini, josta ei osaa sanoa onko se lintu vai kala, mutta joka onnistuu silti hurmaamaan.

Hinnan (16,42e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.