Claus Preisinger Pinot Noir 2012

Claus Preisinger Pinot Noir 2012

• Valmistaja: Claus Presisinger
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Burgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 31,90e (Huhtikuu 2015, RotWeißRot)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: kamawine

Tämä viini päätyi meikäläisen kellariin vajaa vuosi sitten, kun olin kuullut paljon hehkutusta lähinnä jälkiruokaviineistään tunnetun Neusiedlerseen alueen punaviinituottaja Claus Preisingerista. Moni oli kehunut tämän lähes-naturaalin pään tuottajan viinejä – ja erityisesti juuri pienen tuotannon Pinot Noiria – joten pitihän sitä ottaa selvää, mistä oli kyse.

Vuonna 1980 syntynyt Claus Preisinger tuotti ensimmäisen viininsä vuonna 2000, vain 20-vuotiaana, ja vuonna 2003 hän liittyi alueen laatuviinituottajajärjestö Pannobileen sen nuorimpana jäsenenä. Alusta asti hänen tavoitteenaan on ollut tehdä rehellisiä, käsittelemättömiä ja terroir-vetoisia viinejä, minkä vuoksi hän ryhtyi viljelemään nykyisin jo 19 ha laajuisiksi levinneitä tarhojaan biodynaamisin periaattein – vuosikerrasta 2009 viinit ovat olleet sertifioidusti biodynaamisia. Tarhoilla viljellään lähinnä perinteisiä Burgenlandin punaisia lajikkeita, eli Blaufränkischilä, St. Laurentia ja Zweigeltia, mutta tarhoilta löytyy myös pieniä määriä Merlot'ta (sekoiteviinejä varten) ja Pinot Noiria, sekä muutamia valkoisia lajikkeita.

Viini on valmistettu mahdollisimman pitkälle käsittelemättömin menetelmin vain parhaista, käsinpoimituista Pinot Noir -rypäleistä. Viini on aluksi käynyt terästankeissa ja vanhoissa, tammisissa ns. open top -käymissammioissa rypäleiden omilla villihiivoilla 3-4 viikon ajan, minkä jälkeen viini on siirretty kypsymään 14 kk ajaksi pieniin barrique-tynnyreihin.

Väriltään viini on läpinäkyvän mutta tumman kirsikanpunainen – ulkonäkö on melko syvä ja synkkä Pinot Noiriksi. Viinin viimeiset tipat rupesivat olemaan jo hieman utuisia ja pulloon jäi varsin reilusti sakkaa, joten dekantointi ei ole mikään tarpeeton toimenpide tämän viinin kanssa.

Tuoksu on aluksi melko puhdaspiirteinen ja ilmaisuvoimainen, sekä Pinot Noirille tyypillinen: kypsää kirsikkaa ja makeaa vadelmaa, taustalla taas häilyy hentoa nahkaa. Auetessaan mukaan tulee myös lakritsia, neilikkaa ja maltillista tammea, joka taittuu kuivakan mausteiseen ja hennon savuiseen suuntaan. Mielikuvien tasolla nyt liikutaan mielestäni lähempänä Kalifornian tyylikkäämmän pään Pinot Noireja kuin eleganteimpia eurooppalaisia esityksiä.

Suussa viinillä on keskitäyteläinen ja hapokas, yhtä aikaa niin keveyttä, napakkuutta, kuin silkkistä suutuntumaa yhdistelevä olemus. Makumaailmasta löytyy Pinot Noirin kypsää kirsikkaa ja vadelmaa, hennosti tuntuvaa happamankirpeää karpaloa, hentoa savua ja ujoa maamaisuutta, mutta myös kohtalaisen selväpiirteistä – joskin kokonaisuuteen nähden sopusuhtaista – tumman mausteista tammea, ujoa luumuista hedelmää ja häivähdys vaniljaista makeutta. Tanniineja viinillä ei lajiketyypillisesti ole hädin tuskin laisinkaan.

Jälkimaku on tumman ja hennosti makean mausteisen tamminen, kypsän kirsikkainen, tumman metsämarjainen ja hillityn maustepippurinen. Erittäin pitkässä, vivahteikkaassa ja ujosti paahteisen puisevassa jälkimaussa häilyy myös kevyen aromaattista yrttisyyttä, nostaen häivähdyksiä mintusta tai mentolista.

Claus Preisingerin Pinot Noir on runsas, mehukas ja moniulotteinen esitys, jossa sopusuhtaisen ja tyylillä tehdyn Cali-Pinot'n kypsä ja kevyesti tamminen makumaailma yhdistyy Burgundi-henkiseen rakenteeseen ja ryhtiin. Kokonaisuus on ehkä piirun verran turhan uuden maailman kanssa treffailevaa tyyliä omaan makuuni, mutta noin yleisesti viini on varsin tyylikäs, sopusuhtainen ja makoisa tapaus itävaltalaiseksi Pinot Noiriksi.

Pullon tyhjennettyäni olin kuitenkin hieman hämmentynyt siitä, miksi viini oli saanut niin paljon hehkutusta osakseen – olihan se kyllä hyvin tehty ja tasapainoinen, mutta kaukana mistään parhaista ja mielenkiintoisimmista maistamistani Pinot Noireista. Lisäksi itseäni hämmensi viinissä melko selvänä erottuva tammisuus, sillä yleensä minimaalisiin valmistusmenetelmiin nojaavat tuottajat pyrkivät pitämään viiniensä hedelmäisyyden mahdollisimman puhdaspiirteisinä käyttämällä suuria ja/tai vanhoja tammitynnyreitä, terästankkeja tai sementti- tai saviastioita – tässä viinissä sen sijaan erottui mielestäni melko selvästi pienten ja uudempien tammitynnyreiden tuomat aromit. Pakko myöntää, ettei tällä kertaa tuntunut siltä, että hinta ja laatu olisivat kohdanneet positiivisissa merkeissä.

Sitten meikäläistä sokotettiin Preisingerin Pinot Noirilla vuosikertaa 2008. Tämän jälkeen rupesin ymmärtämään paljon paremmin viinin saamaa hehkutusta: vaikka tässäkin viinissä hedelmäpuoli oli edelleen selkeästi hieman kypsempää ja synkempää sorttia, oli kokonaisuus ihastuttavan rakenteikas ja puhdaspiirteinen – tammesta ei ollut enää tietoakaan! En tiedä, tuliko sitten meikäläisen viini vain korkattua liian aikaisin ja tammi integroituu piiloon, osaksi kokonaisuutta kellaroinnin myötä, vai oliko vain vuosikerta 2012 nähnyt enemmän uutta tammea. Joka tapauksessa, tuo Preisingerin 2008 oli kyllä varsin uskottava esitys, joka sai meikäläisen vakuuttuneeksi paljon paremmin tuottajan potentiaalista kuin tämä nyt arvioitu meikäläisen 2012. Siis johtopäätöksenä: jos Preisinger kiinnostaa, pyri varmuuden vuoksi ostamaan mieluummin jotain muuta vuosikertaa kuin tätä (siltä varalta, jos tämä 2012 nyt sattuisi olemaan normaalia tammisempi) ja anna viinille vähintään 8 vuotta vuosikerrasta, jotta se potentiaalinen tammi varmasti pääsee hukkumaan taustalle ja viinin hienostunut, moniulotteinen ja puhdaspiirteinen aromimaailma pääsee paremmin framille! Viinillä on kuitenkin hyvän, kellaroitavan Pinot Noirin ryhdikäs ja tasapainoinen rakenne, joka lupailee hyvää kellarointipotentiaalia ajatellen.

Lyhyesti: Melko käsittelemättömään tuotantoon pohjautuvan biodyny-tuottajan Pinot Noir, joka yhdistelee Kalifornian makumaailmaa Burgundi-henkiseen rakenteeseen.

Arvio: Erittäin hyvä – viinissä on kypsästä, tummanpuhuvasta hedelmästään ja jonkin verran erottuvasta tammisuudestaan huolimatta paljon eleganssia, syvyyttä ja tasapainoa. Nuo piirteet kuitenkin nyt menevät hieman ohi ideaalisesta Pinot Noiristani: napakymppiin ei ylletä, mutta kiitettävän rajoja hätyytellään. Lupausta viinistä kyllä löytyy, joten ehkä pidempi kellarointi voisi realisoida ne?

Hinnan (31,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia

Kollwentz Zweigelt Föllikberg 2006

Kollwentz Zweigelt Föllikberg 2006

• Valmistaja: Anton Kollwentz
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Burgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: Zweigelt (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 18,90e (Huhtikuu 2015, RotWeißRot)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: ewein

Kun pitää miettiä Itävallan punaisia rypälelajikkeita, pomppaa mieleeni ensimmäiseksi klassinen kolmikko: Blaufränkisch, St. Laurent ja näiden risteytys, Zweigelt. Hieman lisää pohtimalla tulee myös kansainvälisempiä lajikkeita; aluksi Pinot Noir, sitten Bordeaux'n klassikot Cabernet Sauvignon ja Merlot. Kuitenkin jos Itävallasta puhutaan, ovat nuo kolme ensiksimainittua silti asian varsinainen pihvi.

Luonteikas Blaufränkisch ja kuin steroideilla buustattu Pinot Noir, St. Laurent, ovat vakuuttaneet meikäläisen hyvin potentiaalillaan ja kypsytyskestävyydellään. Zweigelt ei kuitenkaan ole onnistunut tekemään samaa – kyseinen rypäle kun usein tuppaa tuottamaan kepeitä ja simppeleitä punaviinejä, joita hallitsevat voimakkaasti hyvin sinimarjaiset sävyt, kypsä mustikka etunenässä. Kun sitten eräässä nettikaupassa vastaani käveli lähes 10-vuotias tarha-Zweigelt meikäläiselle täysin entuudestaan tuntemattomalta tuottajalta, tein saman, mitä kuka tahansa minkäänlaisella itsesuojeluvaistolla varustettu viini-intoilija olisi tehnyt: ostin tietenkin pullon testatakseni, kestääkö Zweigelt oikeasti ikää!

Vaikka itse en ollut kuullut Kollwentzin nimeä aikaisemmin, lienee jollekin muulle se tullut vastaan – viinitalo on kuitenkin kulkeutunut yhden suvun mukana vuodesta 1775 nykypäivään. Viinitalon omistuksessa on paljon arvostettuja viinitarhoja, joista löytyy mainintoja aina 1500-luvun jälkipuoliskolta. Punaviinien puolella talo on erikoistunut tuottamaan vaikuttavia, kypsytyskestäviä tarhaviinejä Zweigeltista, Blaufränkischista ja Pinot Noirista talon parhaiden tarhojen rypäleistä. Föllikberg on talon ainoa single vineyard Zweigelt, joka valmistetaan Pannonian alangon läntisimmässä pisteessä sijaitsevan tarhan rypäleistä. Viinin annetaan kypsyä 6 kk pienissä ja isoissa tammitynnyreissä, minkä jälkeen se pullotetaan suodattamattomana ja kirkastamattomana.

Viinin väri on varsin tumman ja suorastaan mustanpuhuvan, melko läpinäkymättömän punainen. Seasta löytyy reilusti sakkaa, joten viini olisi varmasti voinut hyötyä hetken seisotuksesta ja karahvin kautta kierrättämisestä.

Tuoksu tarjoaa makeaa tummaa marjaa, lihaisuutta, kevyttä luumua, aavistus kypsää tummaa rypäleisyyttä ja kohtalaisesti – mutta hyvin integroituneesti – makeaa tammea. Nuorekkaan Zweigeltin rehevän aromaattisesta sinimarjaisuudesta ei ole juurikaan tietoa, mitä nyt hillittyn kukkaisuuden ja ujon musteisuuden seasta erottuu hennosti tuoretta mustikkaa.

Kuiva, suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja melko tiivis maku lunastaa varmoin otteen tuoksun lupailemat piirteet. Runsas ja mehukas makumaailma on lihaisa, luumuinen, karhunvatukkainen ja kuivakan mausteinen. Näiden pääpiirteiden alta alkaa erottumaan myös kevyesti makeaa tammisuutta ja hillittyä, kypsänmakeaa tummaa rypäleisyyttä. Rakenteensa puolesta viini on melko hapokas ja kohtalaisen tanniininen, eli perus-Zweigeltia enemmän löytyy ruista ranteesta.

Jälkimaku on luumuinen, makean tumman marjainen ja hennon mausteinen, minkä lisäksi suuhun jää häilymään aavistus konjakkimaista tammea. Suuhun jää viinistä hennosti tanniinisen karhea, melko pitkä ja mehukas jälkivaikutelma.

Vaikkei tämä Kollwentzin tarha-Zweigelt olekaan mikään supermassiivinen jättiviini, on se Zweigeltiksi melko iso, intensiivinen, vakava ja konsentroitunut esitys. Tähän asti olen pitänyt St. Laurentia ja Blaufränkischiä ihan kellaroitavina viineinä, kun taas niiden jälkikasvu Zweigelt on aina vaikuttanut helpompia ja pehmeärakenteisempia viinejä tuottavalta lajikkeelta. Näköjään hyvällä tarhalla ja satomääriä rajoittamalla voidaan kuitenkin saada tästäkin rypäleestä paljon vakavahenkisempää tavaraa aikaan!

Voinkin siis avoimesti myöntää, että viini teki tehtävänsä: nyt uskon, että myös Zweigelt tarpeen tullen kestää hyvin ikäännytystä! Ainakin tämä yhdeksän vuoden ikään ehtinyt viini oli mitä vakuuttavimmassa kunnossa ja voin kuvitella, että sillä olisi hyvin potentiaalia viettää useita vuosia kellarissa, kenties vielä edelleen parempaan suuntaan kehittyen.

Lyhyesti: Hyvin kehittynyt, rakenteikas, lihaisa ja hieman tamminen tarha-Zweigelt, jolla on hyvin vielä vuosia edessään.

Arvio: Erittäin hyvä – mutkatonta perus-Zweigeltia vakuuttavampi ja tuhdimpi esitys, joka sopii paremmin tuhdin ruoan kumppaniksi kuin seurusteluviiniksi.

Hinnan (18,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Weninger Veratina 1999

Weninger Veratina Cuvée 1999

• Valmistaja: Weingut Weninger
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Mittelburgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Mittleburgenland, Horitschon
• Rypäleet: Blaufränkisch (70%), Zweigelt (20%), Merlot (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 27,50e (Huhtikuu 2015, RotWeißRot)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: wineleo

Itävallan viineistä innostuneiden parissa Weninger on melko kovaksi tunnustettu tapaus: tämä aivan Unkarin rajalla, Mittelburgenlandissa toimiva tuottaja kun on viimeisen kymmenen vuoden aikana siirtynyt aluksi biodynaamiseen ja sittemmin myös yhä enemmän ns. naturaalin tyylin suuntaan samalla kun viinien taso on pysynyt timantinkovana. Vuodesta 1982 asti omalla nimellään viinejä pullottaneen Weningerin erityisvahvuutena pidetään talon erilaisia, terroir-vetoisia Blaufränkischejä – mikä on siis myöskin Se Rypäle Mittelburgenlandin alueella.

Tämä viini päätyi meikäläisen käpäliin RotWeißRot-viinikaupasta, kun halusin testailla hieman vanhempia itävaltalaispunkkuja, koska niistä omakohtaista kokemusta on aivan liian vähän. Vuodesta 1999 astin tuotettu Veratina on Weningerin lippulaivaviini, joka saa nimensä taloa luotsaavan Franz Weningerin kahdelta tyttäreltä, Verenalta ja Martinalta. Nykyisin viini on Merlot-Cabernet Sauvignon -blend, joka kypsyy n. 24 kk suurissa, vanhoissa tammitynnyreissä, mutta alun perin viini oli uusissa barrique-tynnyreissä n. 18 kk kypsytetty, Blaufränkisch-vetoinen sekoite. Viini on käytetty, kuten kaikki muutkin Weningerin viinit, rypäleiden omilla villihiivoilla. Ja jos tämä pieni tiedonmuru jäi huomaamatta, on tämä kyseinen viini siis Veratinan ihan ensimmäistä koskaan valmistettua vuosikertaa.

Väriltään viini on kehittynyt, hennosti viikunaiseen purppuranruskeaan taittuva punainen. Koska pullo tuli korkattua suoraan reippaan repussaheiluttelun jälkeen, on kaikki pullon pohjalle laskeutuneet sakat liikkeellä ja yleisilme on samea. Voin siis suositella viinille pystyssäseisottamista ennen avaamista ja varovaista dekantointia karahvin kautta.

Aluksi lähinnä vanhalla ja pölyisellä tuoksulla kestää hetki saada itsensä kasaan. Pian lasista leijailevasta tuoksusta kuitenkin alkaa saada jotain tolkkua ja yleisvaikutelma on kuin yhdistelmä Bordeaux'n lyijykynää (kuivakkaa, kehittynyttä setristä tammea) ja kehittynyttä Napa Cabernet'ta (kypsää, tummaa ja hieman makean tammista hedelmää). Taustalla leijailee kypsää herukkaisuutta, hillittyä lanttua tai naurista, kevyttä vanhan viinin kellarimaisuutta tai vanhaa huonekalua ja hennosti makeaa kukkaisuutta. Tuoksu paljastaa heti, että kyseessä on selkeästi melko pitkälle kehittynyt, muttei missään nimessä yli mennyt viini.

Tuoksun tavoin yhtä lailla kehittynyt makumaailma on kuiva, mutta hedelmä on silti selkeästi varsin kypsää – olematta kuitenkaan millään tavalla ylikypsää. Vivahteikasta, kevyesti konsentroituneen tyylistä, mutta silti tasapainoista ja jopa keveyttä vihjailevaa makua hallitsee mehukas herukkaisuus ja kehittynyt tumma marjaisuus, kun taas taustalta tuntuu kevyttä, maustepippurista mausteisuutta, hentoa luumuisuutta ja ujoa oksidatiivisuutta. Rakenteesta pitävät huolta hyvin eloisa ja voimiensa tunnossa oleva hapokkuus ja tuhdit, pölyiset ja kevyesti suutakuivattavat tanniinit, joita ikä ei ole onnistunut siistimään syrjään.

Vivahteikas jälkimaku tuntuu keskimakua makeammalta, kypsempien ja mehukkaampien marja- ja hedelmäaromien päästessä selkeämmin pintaan. Kielelle jäävässä, maukkaassa ja kestoltaan keskipitkähkössä jälkimaussa tuntuu kypsää herukkaa, makeaa tummaa metsämarjaa, hentoa viikunaa ja tanniinien suutakuivattavaa puraisua.

Toin viinin pienessä porukassa järjestettyyn sokkomaisteluun ja myönnettävä on, muilla osanottajilla oli vaikeuksia saada paikallistettua viiniä – ei vähiten varmastikaan siksi, että vanhemmista itävaltalaisista punaviineistä melko harvalla on loppupeleissä kokemusta! Aluksi veikkailtiin vanhempaa Bordeaux'ta ja iäkkäämpiä uuden maailman Bordeaux-blendejä, mikä ei sinänsä yllätä viinin yllättävänkin selkeän herukkaisuuden ja iäkästä porvoolaisuutta henkivän, lyijykynäisen tammisuuden. Pienten vihjeiden perusteella viini kuitenkin saatiin loppupeleissä paikallistettua Itävaltaan, joskin Blaufränkisch jäikin arvaamatta – en kyllä ihmettele, sillä harvemmin kyseistä rypäleestä tapaa näin konsentroituneita, tanniinisia ja pitkäikäisiä näkemyksiä.

Weninger silti ansaitsee kehunsa, sillä yli 15 vuoden iässä Veratinan ensimmäinen vuosikerta on edelleen erinomaisessa tikissä, eikä osoita minkäänlaisia haipumisen merkkejä! Viini on kuitenkin jo selkeästi kehittyneen ja iäkkään oloinen, joten lisäkypsytystä se ei missään nimessä vaadi. Jos viini tulee jossain vastaan, voin lämpimästi suositella sen nappaamista parempaan talteen sekä pikaista korkkaamista hyvässä seurassa tai tukevamman ruoan kumppanina!

Lyhyesti: Erittäin arvostetun itävaltalaistuottajan tyylikkäästi pitkälle kehittynyt, vivahteikas, rakenteikas ja kohtalaisen konsentroitunut Blaufränkisch-blend.

Arvio: Erinomainen – todella hieno ja upea Blaufränkisch täynnä rakennetta ja luonnetta. Tammi edelleen tuntuu melko selvänä, mutta hienosti integroituneena ja tyylikkäästi kokonaisuutta tukevana elementtinä. Voin kuvitella, että nuorena viini on voinut olla melko hallitsevankin tamminen tapaus, mutta tässä iässä palikat ovat hienosti tulleet kohdalleen ja lopputulos on reilusti enemmän kuin osiensa summa.

Hinnan (27,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Tschida Sauvignon Blanc Beerenauslese 2010

Tschida Sauvignon Blanc Beerenauslese 2010

• Valmistaja: Weingut Angerhof Tschida
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein Beerenauslese
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Illmitz
• Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: ~16,50e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: rindchen

Maistettuani Kracherin mainiot jälkiruokaviinit olin jo valmis lähtemään täysin tyytyväisenä. Siinä tavaroitani pakkaillessani saapui paikalle Wineops-blogia ylläpitävä Matthieu tervehtimään ja kyselemään miltä messut ovat vaikuttaneet. Kun paljastui etten ole ehtinyt testata jälkiruokaviineistään kuulun Tschidan viinejä, minut passitettiin poimimaan pikimmiten illan viimeinen viinini kyseisen viinitalon standilta.

Lasiini valikoitui jalohomeisista Sauvignon Blanc -rypäleistä valmistettu Beerenauslese. Jalohomeiset Sauvignon Blanc -jälkiruokaviinit eivät ole kovinkaan harvinaisia maailmanlaajuisesti (esimerkiksi Sauvignon Blanc on Sémillonin jälkeen Sauternes'n tärkein rypälelajike), mutta Itävallassa näihin törmää selvästi harvemmin, sillä Sauvignon Blancin viljely on maassa keskittynyt lähinnä eteläisen Südsteiermarkin alueelle.

Väriltään viini on kevyen kullankeltainen, eli selkeästi hailakampi kuin useimmat muut jälkiruokaviinit – tähän vaikuttanee sekä viinin nuori ikä että Sauvignon Blancin luontaisesti neutraali väri.

Viinin aromikas ja viehkeä tuoksu on juuri sellainen kuin odottaa saattaa: erittäin tasapainoinen yhdistelmä jalohomeista hunajaisuutta ja paahdetta sekä Sauvignon Blancin tuomaa makeaa karviaiskiisseliä ja hentoa raparperia. Taustalla häilyy hennon parfyymistä kukkaisuutta.

Vaikka paperilla viini ei ole jälkiruokaviiniksi merkittävän hapokas (6,6 g/l happoja vs. 165 g/l jäännössokeria), on tämän viileänä tarjoillun viinin yleisilme todella freesi, hapokas ja yllättävänkin ryhdikäs, jopa rapsakka. Intensiivisestä ja ihastuttavan puhdaspiirteisestä makumaailmasta löytyy hunajaa, mineraalisuutta, varsin aromaattista, vihersävytteistä yrttisyyttä ja aavistus herukanlehtimehua. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kokonaisuus on kaiken kaikkiaan todella tasapainoinen.

Lopuksi viinistä jää todella pitkä jälkimaku, jossa tuntuu hunajaisuutta, kukkeutta ja mineraalisuutta. Suussa viipyilevä, mehukas jälkivaikutelma on varsin herkullinen.

En tämän viinin jälkeen ihmettele miksi Tschida on saanut varsin reilusti tunnustusta viineistään, enkä myöskään sitä, minkä takia minun oli suorastaan pakko passittaa maistaa sitä – Tschidan Sauvignon Blanc Beerenauslese on todella harmoninen ja freesi SB-jälkiruokaviini, joka ei monien muiden Itävallan Beerenauslese-viinien tyyliin yritä vakuuttaa voimalla ja massalla, vaan varsin ihastuttavalla eleganssilla ja raikkaudella, joka saa välistä jopa unohtamaan, että viini on varsin makea – kaikesta sen intensiivisestä hunajaisuudesta huolimatta. Ainoa, mikä viinin maistamisessa harmitti oli se, että loppuja Tschidan viinejä en ehtinyt maistaa.

Tschidan Sauvignon Blanc Beerenauslese on varsin mainio jälkiruokaviini siksi, että siitä löytyy riittävästi makeutta, jotta se kestää varsin makeat jälkiruoat, mutta myös happoja ja niiden tuomaa raikkautta, että se kestää myös vastaavasti hapokkaammatkin jälkiruoat – esimerkiksi tuoreilla marjoilla ryyditetyt kakut ja piiraat. Vaikka viini on varsin herkullinen sellaisenaankin, kutsuu viinin ihastuttavan raikas ja elegantti ilmaisu ennen kaikkea yhdistämään sen jonkin makean purtavan kanssa – näin monikäyttöiselle jälkiruokaviinille sopivan combon löytäminen tuskin osoittautuu ongelmaksi. Viiniä voi kuitenkin varastoida huoletta myös vielä vähintään vuosikymmenen verran, jos kypsyneemmät viinit sattuvat uppoamaan paremmin.

Lyhyesti: Hienostunut, freesi ja ihastuttavan puhdaspiirteinen jälkiruokaviini itävaltalaisittain harvinaisesta Sauvignon Blancista. Viinistä löytyy fiilistelypotentiaalia sellaisenaan nautittavaksi, mutta kotonaan se on jälkiruokien kumppanina tai kellarin nurkissa lepäämässä.

Arvio: Tyylikäs – viinillä on upean harmoninen makumaailma, joka yhdistyy itävaltalaisten jalohomeisten jälkiruokaviinien viitekehyksessä melko harvinaiseen raikkauteen ja kepeyteen. Ei tyypillinen, tuhdin hunajainen ja paksu botrytis-viini, mutta siitä huolimatta – tai juuri siksi – todella ihastuttava esitys.

Hinnan (~16,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Kracher L09A #7

Kracher L09A Nummer 7 Nouvelle Vague

• Valmistaja: Weinlaubenhof Kracher
• Tyyppi: Jälkiruokaviini
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: Muscat Rose à Petit Grains (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: 45,37e (Lokakuu 2013, Vindirekt)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: kracher

Itävallan viinimessuilla viimeiseksi testaamakseni Kracherin jälkiruokaviiniksi jäi varsin mielenkiintoinen, laatu- ja vuosikertamerkitsemätön L09A, joka on valmistettu hailakanpunaisista Rosenmuskateller-rypäleistä. Koska Rosenmuskateller (yleisesti tunnettu nimellä Muscat Rose tai Moscato Rosa) ei ole Itävallan ja Saksan viinilaeissa tunnustettu rypäle, siitä joudutaan tekemään vain vuosikerratonta pöytäviiniä, jonka etiketissä ei saa mainita edes käytettyä rypälelajiketta. L09A Nummer 7:n tapauksessa viini on nimetty melko loogisesti, sillä nimen "09" viittaa vuosikertaan 2009, kun taas Nummer 7 -nimi paljastaa viinin olevan osa Kracherin Trockenbeerenauslese-sarjaa (vrt. juuri arvosteltu Trockenbeerenauslese Grande Cuvée #6). Viinilait eivät kuitenkaan näköjään ulotu nettisivuihin asti, sillä Kracherin kotisivuilla sentään viinin kerrotaan olevan Rosenmuskateller-lajikkeesta valmistettu – etiketissä tähän vain vihjataan ruusun kuvalla.

Kracher valmistaa joka vuosi eri lajikkeista eri menetelmillä hyvin erityylisiä Trockenbeerenauslese-jälkiruokaviinejä, jotka nimetään yksinkertaisesti numeroimalla viinit. Nouvelle Vague -sarjalaiset kypsytetään uudesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä, kun taas Zwischen den Seen -sarjalaiset kypsytetään terästankeissa. Vuonna 2009 Kracher valmisti kaksi Rosenmuskateller Trockenbeerenauslesea, nyt arvioitavan L09A Nummer 7 Nouvelle Vaguen ja L09B Nummer 8 Zwischen den Seenin. L09A #7 on käytetty ja kypsytetty 16 kuukauden ajan tammessa.

Väriltään viini on läpinäkyvän oranssinpunainen, muistuttaen sävyltään hieman poltettua savea.

Rehevän makea tuoksu on hyvin suoraviivaisen päärynäinen; taustalta erottuu kevyttä mausteisuutta ja muskattista kukkeutta.

Heti ensivaikutelmallaan viini tekee pelin säännöt selviksi: yleisilme on todella makea, paksu ja siirappinen: 227 g/l jäännössokeria ei edes yritä leikkiä piilosta. Happoja löytyy peräti 7,4 g/l, mitkä antavan viinille jonkin verran puruvoimaa, mutta nekään eivät onnistu toppuuttelemaan viinin makeutta, vaan kokonaisuus tuntuu tahmean öljyiseltä ja korkeintaan keskihapokkaalta. Tavallinen TBA yleensä tuntuisi tässä vaiheessa turhan tasapainottomalta, mutta L09A ottaakin peliin oman jokerinsa: uskomattoman persoonallisen makumaailmansa! Viinin makumaailmassa päällimmäisenä tuntuvat vaalea siirappisuus ja ylikypsä, hieman Smurffi-limonadimainenkin päärynäisyys, mutta niiden ohella kielellä pyörii myös oliiviöljyä, jonkinlaista maustesiirappisuutta, vesimelonia, tammen tuomaa makeaa, aasialaista mausteisuutta sekä paljon kaikkea sellaista, joille en yksinkertaisesti enää keksi sanoja. Viinistä siis löytyy paljon muutakin kuin mitä yllä onnistun sanallistamaan, mutta loppuja on liiankin vaikea kuvailla. Makumaailma on siis jälkiruokaviinirintamalla erittäin omalaatuinen, pelkästään hyvällä tavalla – ei mitenkään hämmentävällä ja vieraannuttavalla, vaan kiehtovalla ja herkullisella tavalla.

Jos täällä on tavalla tai toisella efektoitua musiikkia ymmärtäviä lukijoita, niin he ymmärtänevät parhaiten, jos kuvailen viinin jälkimaun olevan kuin keskimaku pitkällä delaylla: se toistaa varsin uskollisesti keskimaun vivahteet pitkään ja toistuvasti, mutta kerta toisensa jälkeen yhä vaimeampana kielellä voimistuen. Aromikkaasta jälkimausta nousee vielä muiden aromien joukosta esiin kypsiä appelsiinin vivahteita, hillittyä savuisuutta, keveähköä tammen mausteisuutta ja muskattista kukkeutta. Viinistä jäävä jälkivaikutelma on herkullinen, omalaatuinen, uniikki ja upea.

Yleensä koetan kirjata muistiinpanoihini jonkun tiivistelmän tai viinistä jäävän yleisfiiliksen, jolla tavoitan parhaiten viinin herättämät tunteet uudelleen myöhemmin. Tämän viinin kohdalle olin kirjannut "Joo siis täh."

Ei kyllä minkäänlaista havaintoa miten tämmöinen viini kehittyy. Sokeria, happoja ja konsentraatiota siitä kyllä löytyy vaikka kuinka, joten sen puolesta homma on melko klaari. Mutta yleensä nuo viinit tuppaavat muuttumaan kehittyessään moniulotteisemmiksi ja kompleksimmiksi – mikä tämän viinin osalta tuntuu olevan yhtä helposti hahmotettava asia kuin neliulotteinen kappale. Viinin kompleksisuus tuntuu olevan jo nyt tapissaan. Jos siis viini kehittyessään paranee entisestään, rupeaa hahmotuskykyni vääntäytymään jonkinlaiseen solmuun.

Aivan täydellinen tapaus viini ei kuitenkaan ole, johtuen sen turhankin massiivisesta ja tahmeasta ilmaisusta – lisäksi voin kuvitella viinin olevan yksinkertaisesti liikaa hieman hillitympään ilmaisuun tottuneille ihmisille. Omaan makuuni viinin sateenkaareen vertautuva makujen väriloisto onnistui kyllä tekemään täsmäiskun, minkä vuoksi annan paljon anteeksi viinin jopa liiallisesta jäännössokerisuudesta. Näin persoonallisia viinejä tulee vastaan aivan liian harvoin.

Samalla syttyi myös mielenkiinto päästä testaamaan L09B, joka on muuten sama viini, mutta se ei ole nähnyt tippaakaan tammea. Olisi mielenkiintoista päästä testaamaan onko tammi tuonut tähän viiniin jotain lisää, peittänyt jotain vai tuottanut ainoastaan erilaisen viinin, jota on mahdotonta sijoittaa teräksessä kypsytetyn ala- tai yläpuolelle.

Lyhyesti: Ylettömän makea, runsas ja öljyinen Trockenbeerenauslese-tasoinen jälkiruokaviini, jonka makumaailmaa kuvaillessa adjektiivit loppuvat heti alkuunsa. Persoonallinen, uniikki ja herkullinen tuttavuus.

Arvio: Erinomainen – joo siis täh. Tämä olisi hieman kevyemmällä jäännössokerilla ja hieman tanakammalla hapokkuudella yksinkertaisesti tajutonta tavaraa, mutta jo nyt viini kiskoo hymyn hallitsemattomasti korvasta korvaan.

Hinnan (45,37e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Kracher TBA Grande Cuvée #6 2009

Kracher Trockenbeerenauslese Grande Cuvée Nummer 6 Nouvelle Vague 2009

• Valmistaja: Weinlaubenhof Kracher
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein Trockenbeerenauslese
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: Welschriesling (80%), Chardonnay (20%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: 43,80e (Lokakuu 2013, Vindirekt)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: kracher

Kracherin suvun viinitalo on varmasti yksi tunnetuimpia itävaltalaisia viinitaloja sekä varmasti myös yksi maailman nimekkäimpiä viinitaloja jälkiruokaviinien maailmassa, kunhan fokus siirretään Sauternes'n alueen ulkopuolelle. Talon perustanut Alois Kracher on tuottanut vuosikymmenten ajan viiniä jalohomeen runtelemista rypäleistä, mutta talo nousi kuuluisuuteen vasta kun kemistiksi kouluttautunut Alois Kracher nuorempi, "Luis", astui talon johtoon vuonna 1986 ja Kracher vanhempi siirtyi takaisin intohimonsa pariin, huolehtimaan rypäleistä suoraan talon omilla viinitarhoilla. Luis Kracherin johdossa talon makean, mutta rustiikkisen karheat jälkiruokaviinit kehittyivät elegantimmiksi, hedelmäisemmiksi ja moniulotteisemmiksi, minkä vuoksi talo nousi pikku hiljaa suuruuteen Itävallan 1980-luvun viiniskandaalin raunioista. Ikävä kyllä Luis Kracher kuitenkin kuoli syöpään alle 50 vuoden iässä, minkä johdosta taloa johtaa nykyisin hänen poikansa, 33-vuotias Gerhard Kracher.

Itävallan viininäyttelyssä Kracherin jälkiruokaviinien joukosta valikoitui testiin talon Trockenbeerenauslese Grande Cuvée – makeampi ja intensiivisempi versio Alkosta löytyvästä Beerenauslese Cuvéesta. Viini on valmistettu jalohomeisista Welschriesling- ja Chardonnay-rypäleistä; Welschriesling-viinin on annettu kypsyä itävaltalaisesta tammesta valmistetuissa, suurissa ja vanhoissa 1000-litraisissa sammioissa, kun taas Chardonnay on kypsynyt pienissä, ranskalaisesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä. 20 kuukauden kypsyttelyn jälkeen viini on pullotettu.

Lasissa Grande Cuvéella on hennosti kupariseen taittuva viskimäisen kellervä väri. Varsin runsaan jäännössokerin vuoksi viini on viskositeetiltaan paksu.

Tuoksu on intensiivinen, kompleksi ja jännittävä: ensimmäiseksi kohdattavan hunajaisuuden ja jalohomeisen paahteen kylkeen nousee omenahilloa ja kevyttä savuisuutta. Näiden alla häilyy myös hennon jeeraista mausteisuutta ja vivahde herkkusientä.

Maku on hyvälle Trockenbeerenausleselle ominaisesti todella intensiivisen makea ja paksuntäyteläinen, kiitos varsin runsaan (190 g/l) jäännossokerin. Runsasta makumaailmaa hallitsevat vaalea siirappi ja hunajaisuus sekä vivahteikkaampi hedelmäsalaatin sokerilientä muistuttava aromikkuus. Näitä paksun makeita aromeja tukevat kuivattujen trooppisten hedelmien aromit, hunajamelonisuus, kevyt savuisuus ja hento tammen tuoma mausteisuus. Viinillä on melko öljyinen, jopa tahmea suutuntuma, jota kohtalainen hapokkuus kuitenkin hieman raikastaa.

Paksu jälkimaku jatkaa saumattomasti keskimaun makeutta ja runsasta hunajaisuutta. Kielellä tuntuu suutasupistavan makeaa sitruunamarmeladia, kevyesti merellistä mineraalisuutta, hentoa mausteisuutta ja aavistus sienimäisyyttä.

Grande Cuvée #6 on varsin vaikuttava esitys – melkeinpä Beerenauslese Cuvée seuraavassa potenssissa – ja erityisesti keskimaultaan suorastaan älytön. Tämä ei kuitenkaan ole mikään varsinainen yllätys: hyvin runsaalla jäännössokerillaan ja tasapainottavalla hapokkuudellaan melkeinpä Trockenbeerenauslese kuin Trockenbeerenauslese on vaikuttava elämys, mikä myös usein heijastuu kovemmanpuoleisiin hintalappuihin. Mutta vaikka TBA GC #6 on uskomattoman herkullinen, intensiivinen ja tasapainoinen tuttavuus, on se yleisilmeeltään enemmän hyvää lupaava kuin korkittamista huutava tapaus: viinin makumaailmaa hallitsee lähinnä primääriset, sokeriliemiset aromit ja hienommat nyanssit hädin tuskin pääsevät esiin, jos erottuvat alta lainkaan. Näin tuhtia ja intensiivistä viiniä kannattaa kellaroida, ja pitkään, ennen korkkaamista, jotta se oikeasti kykenee tarjoamaan kunnolla rahalle vastinetta. Viini kannattaa tarjoilla hyvin viilennettynä, jotta sen erittäin runsas makeus ei pääse dominoimaan ja tuntumaan imelältä.

Lyhyesti: Ylettömän intensiivinen, vivahteikas ja tasapainoinen TBA, joka on kuitenkin tällä hetkellä vielä aivan liian nuori korkattavaksi. Ehdottomasti upea, herkullinen jälkiruokaviini kellariin varastoitavaksi.

Arvio: Erinomainen – viini on jo nyt varsin uskomaton elämys, mutta se tulee vielä kehittymään moninkertaisesti paremmaksi ikääntyessään. Edulliset ja simppelimmät jälkiruokaviinit ovat tarkoitettu nyt korkattaviksi, tämmöiset harvinaisuudet kypsytettäviksi.

Hinnan (43,80e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Kracher Zweigelt Beerenauslese 2012

Kracher Zweigelt Beerenauslese 2012

• Valmistaja: Weinlaubenhof Kracher
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein Beerenauslese
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: Zweigelt (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: 17,90e (Lokakuu 2013, Vindirekt)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: kracher

Yksi Itävallan viinimessujen ilahduttavimpia näkyjä oli Kracherin ständi – Alkon jälkiruokaviiniskene on ollut melko vaisu sen jälkeen kun mainio Kracher Beerenauslese 2008 poistui valikoimista pari vuotta sitten. Onneksi tilanne on sittemmin korjattu ja Beerenauslese teki comebackin – joskin useamman euron hinnankorjauksella. Joka tapauksessa, koska Kracherilla oli tarjolla vain makeita viinejä, jäi viinien maistaminen melko lailla viime tinkaan – viinimessuja on huono aloittaa erittäin makeilla ja intensiivisillä jälkkäriviineillä, kun niiden jälkeen kaikki viinit maistuvat karvailta ja ohuilta!

Ensimmäiseksi lasiini eksyi Kracherin makea näkemys Itävallan punaisesta ja runsaan marjaisesta Zweigeltista. Viini on osittain jalohomeen rusinoimista rypäleistä puristettu viini, jota on kypsytetty uudessa tammessa puoli vuotta ennen pullotusta.

Väriltään viini on oranssiin taittuvan vaalean vadelmanpunainen ja melko läpinäkyvä.

Tuoksu on varsin runsas, makea ja erittäin monipuolisen marja-hedelmäinen: banaania, kypsän marjaisista piirteistä aina rehevän Muumi-limumaiseen meininkiin ulottuvaa vadelmaa, hunajaa, sitruunamarmeladia, kevyttä, muskattimaisen parfyymistä kukkaisuutta ja hentoa päärynämehua. Kokonaisuus on erittäin kompleksi, kerroksinen ja todella herkullinen.

Makeassa ja varsin rehevässä makumaailmassa viinin 97 g/l jäännössokeri tuntuu, muttei mitenkään liiallisena, vaikkakin paikoin flirttaillaan jo jopa imelän puolelle menevillä vivahteilla. Viinin maku on vähintään yhtä moniulotteinen kuin tuoksu, mutta maku ei kuitenkaan toista tuoksun lupailemia aromeja yksi yhteen, vaan tuo osittain erilaista kompleksisuutta pöytään. Makeus tekee maun päällimmäisenä tuntuvista hedelmäisistä ja marjaisista piirteistä varsin hedelmä- ja marjakaramellisia, minkä ohelle jalohomeisuus tuo mukavan juonteen tiivistä hunajaisuutta. Seasta löytyy myös kevyttä mausteisuutta, aavistuksen verran tuoreita ahomansikoita ja taustalta häilyviä vivahteita vihreistä kuulista ja valkoisesta suklaasta. Hapot jäävät hieman viinin jäännössokerin alle, minkä johdosta viinin suutuntuma on paksuhko ja varsin täyteläinen. Yleisesti viinin makumaailma on varsin maukas ja ennen kaikkea hauska – ero olkimatoilla kuivatuista rypäleistä valmistettuun, selkeästi vakavahenkisempään Opitz One -jälkiruokaviiniin on huima.

Jälkimaku toistaa varsin uskollisesti keskimaun piirteitä: kielen kärjessä tuntuu jonkin aikaa mansikka- ja kuningatarhilloa, kun taas muualla kielessä marjaisuus tuntuu enemmän tuoreena vadelmaisuutena. Suussa häilyy melko pitkään vivahteita hunajasta ja sitruunamarmeladista samalla kun uusi tammi tuntuu sokerin alta varsin etäisesti, nostaen esille lähinnä varsin persoonallista valkosuklaisuutta. Sopivan hillitty (11,5%) alkoholi pysyy alusta loppuun hyvin piilossa ja pitää kokonaisuuden mukavan keveänä.

Jälleen kerran Kracher on onnistunut tuottamaan varsin maukkaan, persoonallisen ja korkealaatuisen jälkiruokaviinin, mutta tämä ei varsinaisesti vaikuta vuosiksi tai vuosikymmeniksi kellariin unohdettavalta hifistelyjälkkärilta (vaikka viini varmasti kestääkin ainakin vuosikymmenen kypsyttelyä), vaan nuorena nautittavalta, leppoisalta ja hupsulta arkijälkkäriltä. Tällä saa kyllä suun makeaksi hienommankin aterian päätteeksi, mutta liian jäykässä seurassa näin epämuodollisen oloinen viini voi olla hieman väärässä paikassa. Itse korkkaisin tällaisen viinin ihan sellaisena arki-iltana, joka kaipaa hieman makua ja rentoa fiilistä, kyljessään jotain marjoilla tai suklaalla ryyditettyä jälkiruokaa. Mustikoilla ja siirapilla tai hunajalla vuoratut vohvelit tai letut eli lätyt elikkäs räiskäleet ovat ehdottomasti varma veto.

Lyhyesti: Korkealaatuinen, mutta mukavan hupsu ja itseään ei turhan vakavasti liian vakavasti ottava punainen botrytis-jälkkäri, josta löytyy marjahillon lisäksi mm. hunajaa, mausteisuutta, hedelmäkarkkisuutta ja valkosuklaata.

Arvio: Erittäin hyvä – ihastuttava, luonteikas ja mukavan erilainen makea Zweigelt arjen herkuille. Viinistä löytyy paljon sellaista, joita jälkiruokaviineissä harvemmin kohtaa, mutta viini toimii silti ihastuttavana, vaivattomasti kurkkuun kulahtavana makeana herkkuna.

Hinnan (17,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Höpler St. Laurent "Erwein" 2008

Höpler St. Laurent "Erwein" 2008

• Valmistaja: Weingut Höpler
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Burgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: St. Laurent (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 9,80e (Lokakuu 2013, austrian-wine.de)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: wein-plus

Nyt kun Höplerin viineihin käsiksi päästiin, niin ei kahta ilman kolmatta! Kahden Pinot Noirin jälkeen oli seuraavana vuorossa talon "Erwein"-lisänimellä kulkeva St. Laurent. Tämä viini on kypsynyt vain vanhoissa (2. ja 3. käyttökerta) tammitynnyreissä 18 kuukautta ennen pullotusta.

Väriltään viini on kevyesti tiilenpunertavaan taittuva läpinäkyvän kirsikanpunainen.

Vaikka viini on viettänyt puolisentoista vuotta puutynnyreissä, ei tammi tuo itsestään juuri mitään tuoksuun, hentoa, marjaisuuden lomassa kevyenä tuoksuvaa mausteisuutta lukuun ottamatta. Yleisilme on miellyttävä, puhdaspiirteisen marjainen ja kypsyydessään jopa varsin makean oloinen. Taustalla tuntuu hillitysti kevyttä savuisuutta ja aavistus alkoholia.

Kuten Rosenberg Pinot Noirin tapauksessa, myöskään St. Laurentin maku ei ole kuiva, vaan kuivahko, mutta Rosenbergiä kyllä selvästi tiukempi ja intensiivisempi. Kypsähköä makua hallitsevat tumma hedelmäisyys sekä jopa jonkinlainen lihaisuus, joita tukevat freesimpi vadelmaisuus ja kevyt mineraalisuus. Seasta voi myös erottaa aavistuksen bitteristä tummaa suklaata ja vivahteen kehittyneemmän viinin savuisuutta ja nahkaa. Rakenteesta pitävät huolen hyvät hapot sekä kohtalaisen tuntuvat, mutta samalla määrältään melko maltilliset tanniinit.

Jälkimaku jatkaa mallikkaasti keskimaun viitoittamalla linjalla ja tuo kielelle miellyttävän runsaan kattauksen pippurivoittoista mausteisuutta, herukkaista, vadelmaista ja kirsikkaista mausteisuutta ja kokonaisuuteen hienosti sointuvaa, kevyen vegetaalista metsäisyyttä. Viinistä jäävä jälkivaikutelma on melko pitkä, hieman jo kehittynyt ja varsin moniulotteinen.

Höplerin St. Laurent "Erwein" on ehdottomasti kolmesta testatusta viinistä se voittaja: siinä missä talon Pinot Noirit olivat kyllä aromeiltaan mukavan moniulotteisia, jäivät ne loppupeleissä hieman vaatimattomiksi rakenteiltaan. Sen sijaan tässä St. Laurentissa makumaailmasta löytyy mukavaa syvyyttä, mutta rakenne ei jää tippaakaan siitä jälkeen: kokonaisuudessa kaikki palat tuntuvat osuvan kohdilleen ja mielenkiintoakin viini tarjoaa enemmän mitä hintaluokka olisi antanut odottaa.

Vaikka viinistä rupeaa jo viiden vuoden jälkeen löytyvän aavistuksen verran jo kehittyneitä piirteitä, ei viini vaikuta olevan vielä lähelläkään huippuaan, saati sitten ainakaan sen yli. Rakenne lupaa varsin hyvää potentiaalia keskipitkään kypsyttelyyn, joten luotan viinin muuttuvan tästä vain paremmaksi jos sen suunnittelee juovansa alle 10-vuotiaana.

Rupean tässä pikku hiljaa toteamaan, että erityisesti Itävallalle tyypillisistä punaisista lajikkeista (mm. Blaufränkisch, St. Laurent, Zweigelt) rupeavat nämä St. Laurentit olemaan eniten mieleeni! (Tosin hyvät Blaufränkischit eivät kyllä jää kauas taakse.) St. Laurentien hyvin paljon Pinot Noiria muistuttava aromimaailma uppoaa hyvin meikäläiseen, minkä lisäksi ne tuntuvat tuottavan selkeästi rakenteikkaampia ja luonteikkaampia viinejä kuin överimarjaiset Zweigeltit tai Itävallassa monesti turhan pehmeiksi jäävät Pinot Noirit.

Lyhyesti: Varsin tasapainoinen Burgenlandin St. Laurent, josta löytyy sekä nuorekasta, kypsää marjaisuutta että kehittyneempiä, hennon nahkaisia piirteitä; sekä mehevää hedelmää että sopivan ryhdikästä rakennetta. Mainio, tyylillä tehty kokonaisuus.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin maukas ja mainio esitys niin sellaisenaan kuin esimerkiksi vaalealle lihalle tai kesäisemmille mixed grill -ruokailuille!

Hinnan (9,80e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Höpler Pinot Noir Rosenberg 2009

Höpler Pinot Noir Rosenberg 2009

• Valmistaja: Weingut Höpler
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Burgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 19,90e (Lokakuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 19,64e (Helmikuu 2014, Alko)

No niin, edellisessä arviossani petasin tietä Höplerin Pinot Noir Rosenbergille, joten täältä pesee.

Kyseessä on siis Höplerin viinitalon lippulaivatuote, eli yhden viinitarhan Pinot Noir, jota on kypsytelty 20 kk ajan tammitynnyreissä, joista hurjasti peräti 70% on uusia. A propos, on muuten hassua, miten monet uuden maailman keskinkertaiset "lippulaivaviinit" ovat hinnaltaan helposti 50-100 euroa kansainvälisillä hinnoillaan, kun taas Euroopassa yhtä tuntemattomat tuottajat tuottavat vastaavia "lippulaivaviinejä" sellaiseen hintaan, että pullon voi napata mukaansa täällä meidän tunnetusti kalliin viinin maassakin alle kahdella kympillä.

Väriltään viini on läpinäkyvän granaatinpunainen, reunoilta jopa hennosti rusehtavanpunainen.

Tuoksu on aromaattinen mutta melko hillitty: pinnalla on hienostunutta tuoretta marjaisuutta, jota tukee taustalla hillitysti maitosuklaaseen taittuva tammen mausteisuus. Kohtalaisen hurja (14,5%) alkoholi erottuu nokassa kevyenä eetterisyytenä.

Vaikka viini on käytännössä täysin kuiva (jäännössokeria 2,3 g/l), ei kokonaisuus tunnu rutikuivalta, vaan kuivahkolta. Viinin hedelmäisyys menee perinteinen Pinot Noirin vadelma edellä, kirpeämpi punaherukkaisuus ja makeampi kirsikkahillo aivan kintereillä. Mukana tuntuu myös kohtalaista mausteisuutta, jossa tuntuu erityisesti pippurisuutta sekä kohtalaisesti tammea, joka sävyttää kokonaisuutta kevyellä suklaisuudella, mokkakahvilla ja aavistuksella vaniljaa. Viinin suutuntuma on aavistuksen verran turhan pehmeä omaan makuuni, joskin viinin maltilliset tanniinit tuntuvat melko reilusti tehden yleisilmeestä hieman puruvoimaisemman.

Siinä missä keskimaku tuntuu varsin pehmeältä ja aromikkaalta, tuntuu viinin jälkimaku selvästi konsentroituneemmalta ja särmikkäämmältä. Vivahteikkaassa jälkivaikutelmassa punaiset marjat ovat vaihtuneet tummempiin ja kypsempiin metsämarjoihin ja tammi tuo hennon suklaisuuden ohella kokonaisuuteen aavistuksen verran konjakkista mausteisuutta.

Pakko myöntää, että Rosenberg vaikutti melko pelottavalta ja speksien mukaan ei missään nimessä makuuni sopivalta Pinot Noirilta, sillä harvemmin lähes pari vuotta pääasiassa uutta tammea näkevä viini onnistuu miellyttämään allekirjoittanutta. Höpler kuitenkin yllättää, eikä Rosenberg Pinot Noir ole läheskään niin tamminen ja tiivisluontoinen tapaus kuin pelkäsin! Kyllähän tammea viinistä löytyy, kuten ylläolevasta tekstistä voi päätellä, muttei onneksi läheskään sellaisissa määrin, että viini olisi maitosuklaapirtelö muistuttava Pinot Frankenstein; viini on varsin miellyttävä, moniulotteinen ja tasapainoinen esitys, jossa tammi kyllä erottuu, muttei varsinaisesti hallitse. Varsinaista päräytystä viini ei kuitenkaan onnistu tuottamaan, sillä omaan makuuni se tuntuu kaipaavan enemmän happoja ja raikkautta. Tämä on ihan hyvä Pinot Noir, muttei sen enempää. Tuottaja kuitenkin lupailee viinilleen peräti 15 vuoden säilyttelypotentiaalia, joten voi olla, että (toisin kuin talon perustason Pinot Noirista) tästä voi löytyä enemmän kaikkea mielenkiintoista vuosikymmenen loppupuolella.

Lyhyesti: Varsin vivahteikas ja mukavan aromikas Pinot Noir, jossa tammi tuntuu, mutta loppupeleissä varsin maltillisesti. Melko runsaaseen keskimakuun nähden hieman vaatimattomanpuoleinen hapokkuus ja suht tujut voltit tuovat kuitenkin mieleen enemmän Kalifornian elegantimmat Pinot Noirit kuin Keski-Euroopan raikkaat ja ryhdikkäät saman rypäleen edustajat.

Arvio: Hyvä – miellyttävä ja muutenkin ihan hyvällä maulla tehty Pinot Noir, mutta omaan makuuni nähden ehkä turhankin pehmeä, särmätön ja turvallinen; tietyllä tavalla munaton. Tämä tuntuu selvästi parempilaatuiselta viiniltä kuin useimmat Alkon alle 15 euron Pinot Noirit, mutta suunta, jonka viini ottaa, ei ole oikein mieleeni. Jos pidät enemmän Yhdysvaltojen, Chilen ja Australian Pinot Noireista enemmän kuin vaikkapa ranskalaisista tai saksalaisista, on Höplerin Rosenberg PN melko varmasti myös sinun juttusi.

Hinnan (19,64e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Höpler Pinot Noir 2006

Höpler Pinot Noir 2006

• Valmistaja: Weingut Höpler
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Burgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~11e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: höpler

Itävallan viinimessuilla seikkaillessani eräältä ständiltä osui silmiini etäisesti tutun näköinen pullo – kyseessä oli nimittäin kotoisen monopolimmekin hyllyille asti päässyt viinitalo Höplerin lippulaivatuote, Rosenberg Reserve Pinot Noir. Minulle kuitenkin suositeltiin ennen sen testaamista ottamaan lasiin talon perus-Pinot Noir – ei siksi, että se olisi mitenkään merkittävästi erilainen, vaan siksi, että esittelijälle oli vahingossa tarttunut mukaan selkeästi vanhempaa vuosikertaa 2006, eikä sitä uusinta. Noh, aloitetaan sitten iäkkäämmällä perusversiolla!

Höplerin suvun luotsaama viinitalo sijaitsee Neusiedl-järven länsirannalla, Breitenbrunnin kaupungissa. Talo pyrkii omien sanojensa mukaan tuottamaan mahdollisimman laadukkaita, puhdaspiirteisiä ja alueelle tyypillisiä viinejä, mikä näkyy mm. siinä, että talon rypäleet korjataan käsin ja esimerkiksi viinikellareissa suositaan vanhaa tammea, ei helposti viinin hienostuneimpia vivahteita peittävää uutta tammea. Nyt arvioitava Pinot Noir on viettänyt 12 kuukautta 2. ja 3. kertaa käytössä olevissa tammitynnyreissä. Höplerin viinitalo on varsin tunnettu erityisesti Atlantin tuolla puolen, sillä peräti 10% Yhdysvaltoihin viedystä itävaltalaisviinistä on peräisin Höpleriltä!

Väriltään viini on varsin läpinäkyvä ja tasaisen ohuen granaatinpunainen – nyt ei siis olla kaukana tummimmista roséeviineistä!

Tuoksu ei ole erityisen runsas, vaan melko kevyehkö, mutta samalla se tarjoaa sopivasti särmää: kuivaa karpaloisuutta, puolukkamehua, kevyttä savuisuutta ja kevyesti bitteristä mausteisuutta.

Kuiva maku on puhdaspiirteinen ja melko runsaan marjainen, mutta hieman pehmeä ja varovainen. Makumaailmasta erottuu kohtalaisesti maamaista mausteisuutta, joka taittuu loppua kohden kevyeen karvauteen. Viini ei tunnu rakenteeltaan kovinkaan hapokkaalta, mutta makumaailmassa selvimmässä roolissa ovat hapokkaat punaiset marjat; sen sijaan sopivasti puruvoimaa tuovat kevyet tanniinit antavat viinille hieman ryhtiä.

Jälkimaku on lyhyenpuoleinen, mutta sävyltään jo aavistuksen kehittynyt. Marjaisuuden ohella kielelle jää hieman mausteisuutta, aavistuksen verran savua ja lopulta pientä sitruksisuuttakin happojen tullessa paremmin esille.

Kokonaisuutena Höplerin Pinot Noir on kyllä ihan jeppis perus-Pinot, wine-searcherin antamassa hintaluokassa jopa varsin mukava ja luonteikas, mutta tämä vuosikerta tuntuu olevan jo vuoden tai pari yli-ikäinen. Viini kyllä näyttää kestävän ihan hyvin ikää näin perustason pullotteeksi ja on se varmasti varsin hyvin juotavissa vielä vuoden tai pari, mutta selkeästi se tuntuu jo väsähtäneeltä; nuoruuden runsain hedelmä on jo alkanut haalistua, mutta tilalle tulleet kehittyneet piirteet ovat kuitenkin sen verran vähäisiä ja vaisuja, etteivät ne onnistu paikkaamaan puutteita. Viini olisi varmasti ollut vakuuttavampi tapaus pari vuotta takaperin, joten siihen nähden Höpler Pinot Noir valaa uskoa viinitalon tyyliin, vaikkei varsinaisesti hurraahuutoja onnistunutkaan aiheuttamaan.

Lyhyesti: Kevyehkö ja pehmeähkö, mutta mukavan puhdaspiirteinen ja hieman luonteikaskin perus-Pinot Noir, joka kuitenkin hieman tuntuu kärsineen verrattain venähtäneestä iästään – näin arkiset Pinot Noirit ovat kuitenkin parhaimmillaan nuorina, eivätkä ne juurikaan tuo mitään erikoista pöytään ikääntyessään.

Arvio: Miellyttävä – mukava ja puhdaspiirteinen perus-Pinot, joka saattaisi kaivata hieman tuntuvampaa selkärankaa runsaammasta hapokkuudesta. Näköjään kestää ikää, muttei varsinaisesti tunnu kehittyneen.

Hinnan (~11e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Willi Opitz Goldackerl TBA 1998

Willi Opitz Goldackerl Trockenbeerenauslese 1998

• Valmistaja: Willi Opitz
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein Trockenbeerenauslese
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Scheurebe, Welschriesling
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: ~40,00e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: master of malt

Itävallan viinimessujen viimeiseksi Willi Opitzin viiniksi jäi herra Opitzin pöydän alta taikoma erikoisuus, 15-vuotias Trockenbeerenauslese, jota hän maistatti pöydän ympärille sattuneille ihmisille juuston ja hänen tyttärensä tekemien jälkiruokien kera. Pitää kyllä nostaa hattua miehelle: jopa tällaisilla tavallisilla viinimessuilla hän pyrkii tuomaan viineistään innostuneille hienoja elämyksiä muutenkin kuin pelkkien viiniensä avulla!

Väristä voi heti päätellä, että Goldackerl on selvästi vanhempaa tavaraa, sillä lasissa viini on hyvin syvän, kupariseen punaruskeaan taittuvan kullankeltainen, keskeltä jopa hennosti rusehtava.

Tuoksu on sekä uskomattoman runsas että käsittämättömän monisyinen ja mitä ihastuttavimmalla tavalla kehittynyt; vaikka uusia aromeja tulviikin jatkuvasti sieraimista sisään, on mahdoton saada sanallistettua kaikkia viinin tuoksun hienoimpia vivahteita. Kokonaisuutta hallitsevat elegantti savuisuus, ruskea omena ja uskomattoman kiehtova, makea mausteisuus. Taustalla tuntuu myös kuparia, sienimäisyyttä, appelsiininkuorta, vastapuristettua mandariinimehua ja hunajaa. Tuoksusta tuntuu löytyvän kaikkea.

Vaikka näin loputtoman moniulotteisen tuoksun jälkeen tuntuu mahdottomalta, että maku voisi lunastaa sen luomia odotuksia, mutta Goldackerl TBA suoriutuu tästä vaivatta: todella, todella makea makumaailma tarjoilee hunajaisuutta ja mausteisuutta, jota ikä on ryhtynyt muovaamaan hienostuneen savuiseen, tumman toffeiseen ja kevyesti palaneen siirappisuuden suuntaan. Seasta löytyy myös makeaa mandariinisuutta, omenahilloa, kuivattua ananasta, kukkaisuutta, jalohomeista paahteisuutta ja kaurakeksiä. Viinin ylettömän kompleksista ja moniulotteista makumaailmaa varmaan selventävät paremmin termit, jotka löytyvät muistiinpanoista ylläolevien adjektiivien jälkeen: "uskomaton, loputon, tajuton, apua, adjektiivit loppuivat kesken".

Rakenteeltaan viini on melko raskaanpuoleinen, sillä sen hapot tuntuvat kadonneen iän myötä. Viinistä ei siis löydy raikkautta, ainoastaan makua.

Viinin ylettömän makeassa, hunajaisessa jälkimaussa tuntuu sokerista polttelevuutta, kun kieli yrittää käsitellä tämmöistä hiilihydraattien yliannostusta samalla kun makuhermot räjähtelevät ilotulitteina ilmaan viinin loputtoman aromikirjon keskellä. Kielelle jää appelsiinimarmeladia, mausteisuutta, sienimäistä jalohomeisuutta ja turpeista maamaisuutta. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on upean vivahteikas, silkkisen pehmeä ja loputon – se tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan.

Viinissä ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Viinin kokonaisvaltainen maistaminen tuntuu olevan samanlainen operaatio kuin neljännen ulottuvuuden havainnointi – vaikka kuinka yrittää pinnistellä, tuntuu siltä, ettei kaikkea yksinkertaisesti kykene havaitsemaan fysiikan loppuessa kesken. Viini täyttää suun toinen toistaan runsaammilla ja kiehtovammilla vivahteilla, jotka jatkuvat minuutteja sen jälkeen kun viini on kadonnut kieleltä. Viinin maistettuani minulla ei ollut mikään kiire maistamaan uusia viinejä, vaan jäin fiilistelemään suussani häilyvää makujen sinfoniaa useiksi minuuteiksi.

Willi Opitzin Goldackerl TBA 1998 on kaiken kaikkiaan käsittämättömän upea jälkiruokaviini, joka on ikääntynyt mitä ihastuttavimmalla tavalla. Lisäkypsytystä viini ei missään nimessä tarvitse, sillä on vaikeaa kuvitella viinin makumaailman kykenevän saamaan enää mitään lisää itseensä; onkin vaikea sanoa kuinka kauan viini tulee kestämään tulevaisuudessa. Goldackerlin tuskin on tarkoitus kestää samalla tavalla ikää kuin esimerkiksi parhaiden Sauternes-viinien, mutta tämä tuskin haittaa, jos haluaa päästä korkkaamaan viinin nyt.

Vaikka tämä viini oli mitä upein kokemus herra Opitzin tarjoilemien jälkiruokien kanssa, on viini niin uskomaton, että se kannattaa ehdottomasti tarjoilla sellaisenaan, jotta se saa ansaitsemansa huomion. Vähäisten happojen vuoksi viinillä on lisäksi hieman paha taipumus jäädä hieman jälkiruokien varjoon, sillä se ei kykene varsinaisesti "leikkaamaan läpi" runsaammista jälkiruoista – viinin erittäin runsas makeus kuitenkin pitää onneksi huolen siitä, ettei viini varsinaisesti kärsi tai riitele makeimpienkaan jälkiruokien kanssa.

Tarjoile hyvin viilennettynä ja uppoudu viinin tarjoamaan uskomattomaan, loputtomaan tuoksu- ja makuelämykseen.

Lyhyesti: Yksinkertaisesti aivan uskomaton, käsittämättömän upealla tavalla ikääntynyt, ylettömän makea Trockenbeerenauslese, joka on hiljaiseksi vetävä elämys siitäkin huolimatta, että viinin hapot ovat aikapäiviä sitten jääneet pahasti rungon jalkoihin.

Arvio: Täydellinen – hyvillä hapoilla tämä olisi sellainen kuuluisa "sadan pisteen viini"; niiden puuttuessa voidaan puhua ehkä pisteen parin vähennyksestä. Ehdottomasti parhaimpien koskaan maistamieni jälkiruokaviinien joukkoon.

Hinnan (~40,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Willi Opitz "Opitz One" 2008

Willi Opitz "Opitz One" 2008

• Valmistaja: Willi Opitz
• Tyyppi: Jälkiruokaviini
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Zweigelt (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: 42,90e (Lokakuu 2013)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vuoden viinit

Tällä kertaa vuorossa on Opitz One, tuo nimellään kuuluisan Opus One -punaviinin suuntaan vihjaileva jälkiruokaviini, joka on luonut Willi Opitzille nimeä monella maalla ja mantereella – joskin esimerkiksi viini kulkee Yhdysvalloissa nimellä Mr. President, juuri edellämainitusta Opus One -yhteydestä johtuen.

Opus One on hyvin poikkeuksellinen itävaltalaiseksi jälkiruokaviiniksi: siinä missä Itävallassa jälkiruokaviinit tehdään tyypillisesti myöhään korjatuista ja jalohomeisista valkoisista rypäleistä, Opus One tehdään varhain korjatuista, punaisista Zweigelt-rypäleistä, joita kuivatetaan länsi- ja eteläeurooppalaiseen henkeen olkimatoilla rusinoiksi. Opitz Onea pidetään yhtenä Itävallan modernin jälkiruokaviiniosaamisen merkittävimpänä taidonnäytteenä. Viini on ollut viime vuosikymmenellä Alkon tilausvalikoimasta, mistä viinin hintatieto on napattu – nykyisellään viinistä voi todennäköisesti valmistautua maksamaan vielä enemmän.

Läpinäkyvältä väriltään viini on rusehtavanpunainen, kevyesti ruosteisen raudan värinen.

Tuoksu on kaikessa parfyymisyydessään, mausteisuudessaan ja kompleksisuudessaan uskomattoman ihastuttava: edellämainittujen aromien lisäksi lasista löytyy freesiä karpaloisuutta, savua ja hentoa, punaiset burgundit mieleen tuovaa maalaista röyhkeyttä.

Viinin maku on makea ja todella intensiivinen, mutta samalla varsin persoonallinen ja jopa hämmentävä kaikissa jälkiruokaviineille poikkeavissa aromeissaan: kokonaisuutta hallitsee makea puolukkahilloisuus, savuisuus ja kevyt maamaisuus, mutta makeutta tasapainottaa mainiosti mausteisen ja hillityn hapokkaan rungon tuoma karvaus. Kokonaisuus on kohtalaisen hapokas, eli viini kyllä kaipaisi piirun verran lisää raikkautta, mutta yleisilme pysyy kuitenkin hienosti paketissa.

Jälkimaussa kielelle jää hillottuja punaisia marjoja, eritoten karpalo- ja puolukkahilloa, hunajaa ja kevyen bitteristä, mustaksi poltettua mausteisuutta. Viinistä jää todella makea, erittäin intensiivinen, hennon karvas ja loputtoman pitkä jälkivaikutelma.

Punaiset väkevöimättömät jälkiruokaviinit tuntuvat olevan monesti varsin haastava alue viinintekijälle ja lähinnä Italian Reciotot ovat niitä yleensä parhaiten onnistuvia viinityylin edustajia. Silloin tällöin kuitenkin vastaan tulee tällaisia ihastuttavan luonteikkaita, tasapainoisia ja kaikin puolin herkullisia tapauksia, jotka onnistuvat kadehdittavalla tavalla tuomaan peliin paljon omaa, uniikkia persoonallisuuttaan.

En kyllä ihmettele lainkaan miksi Willi Opitz on kerännyt mainetta erityisesti tällä viinillä – tämä on kaikin puolin erinomainen, tasapainoinen, herkullinen ja ainutlaatuinen jälkiruokaviini, joka pelaa upeasti niin sellaisenaan kuin voimakkaiden juustojen tai suklaavetoisten jälkiruokien seurassa. Kypsyttämällä viinistä voi saada entistä enemmän persoonaa esille ja luotan viinin helposti kestävän parhaiden jälkiruokaviinien tavoin jopa useamman vuosikymmenen kypsyttelyä ilman minkäänlaisia ongelmia.

Lyhyesti: Luonteikas, erittäin aromikas, tasapainoinen ja herkullinen jälkiruokaviini, jossa punaisten rypäleiden marjaisuus ja mehevä makeus asettuvat erittäin luontevasti toistensa lomaan. Ehdottomasti parhaita punaisia jälkiruokaviinejä.

Arvio: Erinomainen – tyylilajissaan melko verraton esitys. Ei vielä ylle sille korkeimmalle, päräyttävimmälle tasolle, mutta kauas ei jäädä.

Hinnan (42,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Willi Opitz Weisser Schilfmandel Muskat Ottonel 2003

Willi Opitz Weisser Schilfmandel Muskat Ottonel Schilfwein 2003

• Valmistaja: Willi Opitz
• Tyyppi: Jälkiruokaviini
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Muscat Ottonel (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: ~40,00e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: karloff

Herkullisen aromikkaan mutta muuten tasapainottoman raskastekoisen Eisweinin jälkeen tarjolla oli selvästi vanhempaa tavaraa: kymmenen vuoden herkkään ikään yhättänyt Weisser Schilfmandel Muskat Ottonel.

Viini on Willi Opitzin mukaan Schilfwein, eli ns. olkiviini: Opitz on hakenut viinintekoonsa inspiraatiota perinteisistä vin de paille- ja vino passito -tyyleistä, joissa rypäleitä kuivatetaan sadonkorjuun jälkeen olkimatoilla rusinoiksi ennen viiniksi puristamista. Tällainen viinityyli on varsin yleinen Länsi- ja Etelä-Euroopassa, mutta lähes tuntematon esimerkiksi Saksassa ja Itävallassa, jotka ovat kyllä muuten varsin kuuluisia jälkiruokaviineistään. Weisser Schilfmandel Muskat Ottonelia ei löydy Alkon valikoimista, joten yllä annettu hinta on wine-searcherin 0,375-kokoiselle viinipullolle antama keskimääräinen hinta.

Ikä rupeaa jo pikku hiljaa näkymään viinin värissä, joka on kevyesti kupariin taittuvan tummankeltainen.

Tuoksu on ihastuttava ja jo kevyesti kehittynyt; se tarjoilee makeaa, kevyen ruusuista kukkaisuutta, smurffilimonadimaista päärynää, kevyen persikkaista hedelmäkakkua ja hentoa petrolisuutta – aromia, jota kohtaan nyt ensimmäistä kertaa Muscat-viinissä.

Viini tervehtii kieltä todella makealla, intensiivisellä ja ihastuttavan kukkealla ensivaikutelmalla, johon saapuu pian mukaan mehukattimaista päärynäisyyttä, makeaa sitrusmarmeladia, kevyttä mausteisuutta ja aavistus kehittyneemmän viinin savuisuutta. Viini on keskihapokas, eli se kärsii hieman samasta vaivasta kuin juuri arvioimani Eiswein, mutta ei läheskään yhtä pahasti – osaksi tähän vaikuttaa maltillisempi (n. 130 g/l) jäännössokeri, mutta myös itse hapokkuus tuntuu hieman runsaammalta. Suutuntumaltaan viini on öljyinen ja runsas, muttei varsinaisesti merkittävän täyteläinen tai raskas.

Pitkässä jälkimaussa tuntuu kukkeutta, ylikypsää sitruksisuutta ja makeutta aromikkuutta, joka tuo mieleen hunajassa kastetut päärynänpalat. Viinistä jää runsas, rehevä ja kaikin puolin upea jälkivaikutelma, joka tuntuu muuttuvan hetki hetkeltä herkullisemmaksi.

Vaikka myös tämä Opitzin jälkiruokaviini tuntui olevan sieltä vähähappoisemmasta päästä, ei kokonaisuus tuntunut silti olevan millään tavalla epätasapainossa ja viinin yleisilme oli kaikin puolin herkullinen. Joku netin arvostelu oli joskus aikoinaan maininnut viinistä että "best in youth", mutta näin kymmenvuotiaan version testattuani on kyllä pakko sanoa, että väärässä oli: viini on kestänyt hienosti ikää elegantisti kehittyen ja voin kuvitella viinin kestävän ainakin 5 lisävuotta ainoastaan parempaan suuntaan kehittyen.

Willi Opitzin Weisser Schilfmandel Muscat Ottonel on mitä mainioin keino lopettaa ateria tyylillä: viinin kohtalaisen runsas jäännössokeri auttaa sitä kestämään helposti hyvinkin makeita jälkiruokia, kun taas sen vivahteikas, kompleksi ja hurmaavasti kehittynyt aromimaailma tekee siitä varsin vakuuttavan valinnan myös aivan sellaisenaan tarjottavaksi viiniksi.

Lyhyesti: Aromikas, moniulotteinen ja hienosti kehittynyt jälkiruokaviini-Muscat. Willi Opitz osoittaa kiitettävällä tavalla miten vin de paille -viinityyli sopii hienosti myös keskieurooppalaiseen jälkiruokaviininvalmistukseen.

Arvio: Tyylikäs – mukavaa vaihtelua yleensä väkevöityjen viinien hallitsemalle Muscat-rintamalle. Aivan huippuarvosanoihin viini ei yllä hieman vaatimattoman hapokkuutensa vuoksi, mutta kauas ei jäädä. Ihastuttavalla tavalla ikääntynyt makea hurmuri.

Hinnan (~40,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Willi Opitz Cuvée Eiswein 2009

Willi Opitz Cuvée Eiswein 2009

• Valmistaja: Willi Opitz
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein Eiswein
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Gewürztraminer (75%), Muscat Ottonel (25%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: 23,90e (Lokakuu 2013, Viking Line)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: norex

Maisteltuani kasan valkoviinejä Itävallan viinimessuilla, oli tarkoituksenani siirtyä testaamaan seuraavaksi punaisia, mutta huomasinkin jääneeni jumiin viihdyttävän ja innokkaan showmies Willi Opitzin ständille, joten otin sitten tehtäväkseni katsastaa kahden tarjolla olleen punaviinin jälkeen myös talon makeat viinit. Ensimmäisenä tuli testattavaksi Opitzin Eiswein, eli loppusyksystä / alkutalvesta jäätyneistä rypäleistä puristettu jälkiruokaviini. Kun pakkanen laskee riittävän lähelle -10°C lämpötilaa, rupeaa rypäleiden sisällä oleva vesi jäätymään. Veden jäätyessä rypälemehusta, konsentroituu mehun sokeri jäljellejäävään nesteeseen, kunnes lopulta rypäleesta huomattava osa on jäätynyttä vettä ja seassa on vain pieni osa erittäin makeaa, sokeripitoista rypälemehua. Kun nämä rypäleet puristetaan, jää rypäleprässiin paljon jäämuhjua ja lopusta saadaan hyvin konsentroitunutta, intensiivisen makeaa jälkiruokaviiniä. Willi Opitzin näkemyksessä jääviinistä pääosaa näyttelee jo luonnostaan varsin makea ja mausteinen Gewürztraminer, jota on täydennetty aromaattisella ja monesti jälkiruokiin sopivalla Muscat Ottonelilla, joka on erityisesti Itä-Euroopassa runsaastiviljelty Muscat-rypälesuvun edustaja

Viinin konsentraatio on varsin selvää sen hunajaisenkeltaisessa värissä ja kohtalaisen raskasliikkeisessä habituksessa.

Makeaa tuoksua hallitsee runsas, melkeinpä jälkiruokaviinille kuin jälkiruokaviinille tyypillinen hunajaisuus, mutta seassa tuntuu myös selvästi käytettyjen rypälelajikkeiden luonteikkuus; Muscat'n parfyyminen kukkeus ja Gewürztraminerin tuoma kevyt mausteisuus sekä aavistus päärynähilloa. Taustalla leijailee myös aromaattista, tölkkiananakset ja hedelmäsalaatit mieleen tuovaa ananasmehua.

Tuoksu luo odotukset runsaasta ja rehevästä viinistä, ja intensiivisen makea maku lunastaa nämä odotukset vaivatta. Makumaailmaa hallitsevat hunaja ja Muscat'n kukkeus, joita tukevat itsetehdyn omenahillon aromit, persikkamarmeladi, kevyt rypäleisyys tai rusinaisuus ja hillitty mausteisuus. Viinin ongelmaksi kuitenkin muodostuu sen keskimääräistä matalampi hapokkuus, joka tekee yleisilmeestä erittäin täyteläisen, öljyisen ja raskaan, mitä viinin korkea (170 g/l) jäännössokeri ei varmasti helpota. Kokonaisuudesta puuttuu huomattavasti raikkautta ja pian viini rupeaa tuntumaan siltä, että lapioisi hunajaa suuhunsa.

Vähäisten happojen vuoksi runsas jälkimaku on todella makea, jopa keskimakua makeampi, ja todella intensiivinen. Viinistä jää uskomattoman pitkään jatkuva jälkivaikutelma, jossa tuntuu erittäin voimakasta mausteisuutta, hunajaa, sitruunamarmeladia, muskattista kukkaisuutta ja hentoa suolaisuutta.

Viini on ihastuttavan puhdaspiirteinen ja erittäin herkullinen, mutta ikävä kyllä turhankin tuhti ja rakenteeltaan ponneton. Aromimaailma on kyllä todella mainio, jos näistä erittäin aromaattisista rypälelajikkeista pitää – erityisesti Muscat tuntuu vähäisestä määrästään huolimatta kokonaisuudessa varsin hyvin – mutta viini kaipaisi huomattavasti enemmän happoja ja myös hieman hillitympää jäännössokeria.

Viinin hieman väsähtäneestä rakenteesta johtuen sen käyttöyhteydet jäävät melko heikonlaisiksi – näin vähähappoista jälkiruokaviiniä on nimittäin vaikea yhdistää mihinkään jälkiruokaan. Viini on parhaimmillaan aterian päätteeksi sellaisenaan tarjoiltuna, jolloin halutaan jättää suu makeaksi – tähän tehtävään viinin lähes loputtoman pitkään jatkuva jälkimaku soveltuu erinomaisesti. Viini kannattaa kuitenkin tarjoilla jääkaappikylmänä, jotta sen vähäiset hapot saataisiin korostettua ja pidettävä jäännössokerin tuoma makeus kohtuullisena; ei ole pelkoa, että näin intensiivisen makuinen viini kärsisi ainakaan liian viileästä tarjoilulämpötilasta.

Alkosta viiniä ei näytä löytyvän, mutta nopea Googlailu paljasti viinin löytyneen ainakin Viikkarin viinivalikoimista.

Lyhyesti: Ihastuttavan aromaattinen, intensiivinen ja vivahteikas jääviini, jonka ongelmaksi muodostuu vähäisen hapokkuuden tuoma raskaus ja väsähtänyt yleisilme.

Arvio: OK – reilummalla hapokkuudella viini olisi ansainnut huomattavasti paremmat pisteet, mutta nyt viinistä jää hieman epätasapainoinen ja turhankin tuhti fiilis, minkä vuoksi viini ei hurmaavasta makumaailmastaan huolimatta onnistu nettoamaan parempaa arvosanaa.

Hinnan (23,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Willi Opitz Pinot Noir Reserve 2009

Willi Opitz Pinot Noir Reserve 2009

• Valmistaja: Willi Opitz
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Neusiedlersee Reserve
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 16,90e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 17,90e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: handlavin

Mainion Willi Opitz Zweigeltin jälkeen Itävallan viininäyttelyssä oli seuraavana vuorossa talon Pinot Noir Reserve, jonka edellisen vuosikerran olinkin jo ehtinyt maistaa (tosin jo pari vuotta sitten, joten tietojen päivitys oli ehdottomasti paikallaan!)

Itse herra tuottajan, Willi Opitzin, kanssa jutellessa tuli kyllä keskusteltua viininvalmistuksesta, kuten mm. siitä, kuinka paljon hän kypsyttää viinejään tammessa, mutta eipä tullut mieleen kirjoittaa mitään konkreettisia lukuja talteen, joten ilman pitää pärjätä. Opitz kuitenkin sanoi suosivansa vanhoja tynnyreitä, sillä vaikka hänen mielestään tammi saa tuntua viineissä, on niiden kuitenkin toimittava viinien ehdoilla, ei viinin omia aromeja peittäen.

Pinot Noir Reserven väri on varsin tumma ja melko paksuhkonpuoleinen Pinot Noiriksi. Sävyltään se on kuitenkin granaattiomenaan taittuva ja reunoilta peräti hennosti oranssiin häivähtävä.

Mutta jestas mikä tuoksu viinillä onkaan! Se on melko voimakas, mutta ennen erittäin luonteikas ja persoonallinen, mikä saa heti hymyn huulille. Aluksi nokka kohtaa Pinot Noireille tyypillistä karpaloa, kirsikkaa ja kevyttä, kypsää vadelmaisuutta, mutta sen alta rupeaa paljastumaan vasta viinin oma, uniikki persoona: savua, pippuria, voimakkaan aromaattista yrttisyyttä, märkiä lehtiä, savusilakkaa, hillittyä tammea, kevyttä appelsiininkuorta ja hennosti apteekkieetterisenä tuntuvaa alkoholia. Kaiken kaikkiaan todella omaperäinen tuoksu, joka saattaa vaikuttaa luettuna melko rankalta ja erikoiselta, mutta on loppujen lopuksi lähinnä kiehtova ja houkutteleva.

Kuivalta maultaan viini on kepeähkö mutta melko intensiivinen ja aromeiltaan runsas. Punamarjaista aromimaailmaa hallitsee erityisesti karpaloisuus, sekä sen ympärille kietoutuva, kohtalaisen tamminen mausteisuus, joka loppumakua kohten saa kevyesti tumman suklaan bitterisiä piirteitä. Kokonaisuutta lisäksi sävyttävät hillitty orvokkisuus ja kevyesti tuoksusta tutut piirteet, selvimpänä savuisuus ja märkä metsämaa. Yleisilmeeltään viini on melko hapokas ja mukavan ryhdikäs.

Lopuksi viini jättää suuhun pitkähkön ja jopa ronskinpuoleisen jälkimaun, jossa tuntuu niin punaista karpaloisuutta ja kirsikkaa kuin tummempaa karhunvatukkaisuutta, tammista mausteisuutta ja kohtalaisen karvasta tummaa suklaisuutta. Suuhun jää viinistä vivahteikas, sateista syysmetsää muistuttava jälkivaikutelma.

Viini on kyllä edelleen, uudella vuosikerrallaankin, varsin hurmaava ja persoonallinen Keski-Euroopan Pinot Noir; edes viinin kohtalaisen tuntuva tammisuus ei missään vaiheessa pääse häiritsemään kokonaisuuden ollessa aromeiltaan niin kiehtova ja moniulotteinen. Viinin hinta on kohonnut jo kohtalaisen korkeaksi verrattuna Alkon perus-Pinot Noirien viitekehyksessä, mutta edelleen Opitzin Pinot Noir on mielestäni varsin hyvä ostos hintaluokassaan: alle kympillä Suomesta ei tunnu saavan ostamisen arvoista Pinot Noiria ja alle viiteentoista euroon on vaikea saada mitään luonteikasta viiniä, vaikka siinä hintaluokassa rupeaaa tulemaan vastaan jo varsin hyvin tehtyjä tapauksia. Willi Opitz tarjoaa siis varsin pienellä panostuksella ihastuttavan omaperäistä ja jännittävää tavaraa, joka kestää niin tukevampaa purtavaa kuin useampien vuosien kypsyttelyä. Viinistä saanee parhaat puolet irti antamalla sen kypsyä vähintään kymmenen vuoden ikään ennen korkkaamista – rakenne on viinillä sen sen verran hyvä, että tämmöisen kellaroinnin ei luulisi olevan sille mikään temppu.

Lisäksi Willi Opitzin hienon miehen mainetta lisää se, että hänen viiniensä takaetiketissä kerrotaan, että jos viineistä sattuu löytymään kysyttävää, ei kannata epäröidä ottaa yhteyttä herra Opitziin, hän kyllä mielellään juttelee viineistään – alta löytyy asiaankuuluvasti miehen henkilökohtainen puhelinnumero.

Lyhyesti: Kohtalaisen tuntuvasta tammisuudestaan huolimatta varsin ihastuttava itävaltalais-Pinot Noir, joka tarjoilee runsaassa ja intensiivisessä paketissa hyvin persoonallisen ja vivahteikkaan esityksen, jonka kehtaa hyvin korkata jo nyt, mutta jonka voi myös jättää kellariin kehittymään. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, jos Pinot Noirien marjavetoinen tyyli viehättää!

Arvio: Tyylikäs – mielipiteeni ei ole parissa vuodessa muuttunut: Willi Opitzin Pinot Noir sopii hyvin vastaavien, vajaan parin kympin Pinot Noirien sekaan luontevasti, mutta samalla erottuen ihastuttavan persoonallisella ilmaisullaan edukseen.

Hinnan (17,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.