Weingut Hiden Schilcher Klassik 2019

Weingut Hiden Schilcher Klassik 2019

• Valmistaja: Weingut Hiden Höllerhansl
• Tyyppi: Roséeviini, DAC Weststeiermark
• Maa: Itävalta
• Alue: Styria, Weststeiermark
• Rypäleet: Blauer Wildbacher (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 16,48€ (Toukokuu 2020, Alko)
• Hinta nyt: 16,48€ (Kesäkuu 2020, Alko)

Itävallasta tulee jos jonkinlaista mielenkiintoista viiniä, mutta yksi harmillisen vähäiselle huomiolle on maan lounaisosissa sijaitsevan Styrian oma kuriositeetti, Schilcher – tuo rapean hapokas viinityyli, jota vihdoinkin löytyy myös Alkosta (ainakin tässä kirjoitushetkellä)!

Olen kirjoittanut Schilcheristä aikaisemminkin joitain vuosia sitten arviossani Franz Strohmeierin Schilchersektistä, mutta pistetään tässä vielä muistin virkistämiseksi pätkä kertomaan, mistä Schilcherissä on oikein kysymys: tämä on siis lähes ainoastaan läntisessä Styriassa (Weststeiermark) tuotettu viinityyli, jota valmistetaan paikallisesta, punaisesta Blauer Wildbacher -lajikkeesta, joka kulkee Weststeiermarkissa myös nimellä Schilcher. Tämän äärimmäisen hapokkaan lajikkeen uskottiin olevan alun perin muinainen, villi rypälelajike, jota oltiin jossain vaiheessa alettu viljellä, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan vain puoli totuutta: todellisuudessa Blauer Wildbacher onkin Gouais Blanc -rypälelajikkeen ja jonkun villiviinin risteytys. Schilcher, joka nimenä viittaa viinin hohtavaan väriin, on perinteisesti ollut roséeviinityyli, mutta muutamat tuottajat tekevät myös Schilcher-kuohuviiniä (Schilchersekt). Vielä harvemmat tuottajat valmistavat Blauer Wildbacherista myös punaviiniä tai jopa jälkiruokaviiniä.

Tämän viinin tuottaneen viinitalon on alun perin perustanut herra Johann Höller vuonna 1820 Stainzin kaupunkiin. Vaikka talo on pysynyt saman perheen omistuksessa jo kaksi vuosisataa, ovat sukunimet ajan saatossa vaihtuneet ja talo kantaakin nykyisin koko nimessään (Weingut Hiden Höllerhansl) sekä perustajan että nykyisten omistajien nimiä. Talon omistuksessa on 10 hehtaaria viljelyksiä ja alueelle tyypillisesti talon tuotannossa Schilcherillä on erityinen painoarvo, joskin myös valkoviinejä tuotetaan melko paljon. Tämä nyt arvioitava Schilcher on päätynyt keväällä Alkon valikoimiin kertaostona ja analyysiarvojen perusteella viinistä kyllä löytyy lajikkeelle ominaiseen tapaan reippaasti happoja: roséeviinille suorastaan naurettavan paljon eli 8,3 g/l. Alkoholia (12,5%) ja jäännössokeria (1 g/l) sen sijaan on kumpaakin tiedossa mukavan maltillisesti.

Lasissa viinillä on hohtava, intensiivinen ja keskisyvä neon-pinkki väri ja melko väritön reuna. Ulkonäkö on kuin syvänpunaista vadelmamehua.

Viinillä on intensiivinen ja aavistuksen vegetaalinen nokka, jossa tuntuu kypsää mansikkaa ja mansikkamehua, kevyttä tomaatinlehteä, hillitysti silputtua vihreää chiliä, hentoa nokkosta, ujoa punaherukkaa ja makea aavistus vadelmakarkkia.

Suussa viini on kepeän keskitäyteläinen, rutikuiva ja rapsakan hapokas. Melko anteeksipyytelemättömässä makumaailmassa tuntuu alikypsää viheromenaa, kevyttä vadelmanlehteä, hillittyä vihreää chiliä, hieman makeampaa metsämansikkaa, hentoa nokkosta ja ujoa teräksisyyttä. Kokonaisuutta sävyttävät todella intensiiviset ja suorastaan huvittavan reippaat hapot sekä pienin aavistus hiilidioksidia, joka kyllä haihtuu hetkessä. Happojensa ansiosta viinillä on todella rapea ja rakenteikas yleisvaikutelma.

Kielelle jää rutikuiva, happovetoinen ja kirpeähkö jälkivaikutelma. Jälkimaussa häilyy tuoretta punaherukkaa, viheromenaa, hieman vegetaalista chiliä, hillittyä tomaatinlehteä, hentoa vadelmaa ja ujoa karviaista.

Ymmärtääkseni klassisen Schilcherin pitäisi olla kirpeä, kepeä ja simppeli kesärosée, mutta viiniin sopii kuvauksesta vain ensimmäiset kaksi kohtaa – kokonaisuus on nimittäin suorastaan yllättävän vivahteikas ja moniulotteinen tyylilajiin nähden. Blauer Wildbacherille tyypilliset vegetaaliset vivahteet yhdistettynä kirpakkaan hapokkuuten antavat viinille hieman Sauvignon Blanc -henkisen alavireen, mutta se ei onneksi pääse missään välissä haittaamaan.

Monesti kuulee, miten rapsakka Schilcher on viinityyli, jota styrialaiset rakastavat ja muut eivät oikein ymmärrä. Muutamia Schilchereitä maistettuani olen tullut lopputulokseen, että joko väitteessä jotain on pielessä tai sitten olen styrialainen. On nimittäin pakko myöntää, että kirpakan happovetoinen Schilcher ei koskaan ole jättänyt meikäläistä kylmäksi, enkä ole onnistunut vieläkään löytämään semmoista ohkaista, hedelmätöntä ja aggressiivista Schilcheriä, josta tyyliä usein kuulee kritisoitavan! Joko meikäläisellä on käynyt vain hyvä tuuri viinien kanssa tai sitten nämä ovat niitä surullisen kuuluisia makuasioita. Jos hapokkaat viinit uppoavat, en kyllä ymmärrä, miten Schilcheristä voisi olla tykkäämättä!

Lyhyesti: Erittäin rapsakan hapokas, ihastuttavan intensiivinen ja hennosti vegetaalisiin piirteisiin taittuva kesärosée, joka ei turhia pyytele anteeksi.

Arvio: Erittäin hyvä – liian usein Suomessa myydyt roséet ovat itselleni pettymyksiä: niistä tuppaa puuttumaan joko happoja, intensiteettiä tai syvyyttä – joskus jopa noita kaikkita. Kaikeksi onneksi tämä Schilcher onnistuu välttämään kaikki sudenkuopat ja osuu kerralla napakymppiin.

Hinnan (16,48€) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Domäne Wachau Riesling Terrassen Smaragd 2014

Domäne Wachau Riesling Terrassen Smaragd 2014

• Valmistaja: Domäne Wachau
• Tyyppi: Valkoviini, Smaragd
• Maa: Itävalta
• Alue: Niederösterreich, Wachau
• Rypäleet: Riesling
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 129 SEK (~14,01e; Joulukuu 2015, Systembolaget)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: domäne wachau

Koska Itävallan länsiosa on täysin Alppien hallitsemaa, ovat Itävallan viinialueet sijoittautuneen maan itärajan tuntumassa sijaitseville tasangoille. Tonava-joen laaksossa sijaitseva piskuinen Wachau on yksi Itävallan läntisimpiä viinialueita, mutta Itävallan karttaa katsellessa sekin sijaitsee melko itäisissä osissa Itävaltaa, noin 80 km Itävallan pääkaupunki Wienistä länteen. Wachaun viinialue kattaa noin 33 kilometrin pituisen pätkän Tonava-joen laaksoa ja tämä 1300 viljellyn hehtaarin alue on yksi Itävallan viileimpiä viinialueita. Ilmasto on Wachaussa mannermainen, eli kasvukauden aikana päivät ovat kuumia ja yöt kylmiä, mutta Tonava tasoittaa lämpötilojen ääripäitä viiniköynnöksille sopivammiksi. Yksi alueen merkittävin erikoisuus on Wachaun viinilaki, nimittäin alueen viinit luokitellaan kolmeen luokkaan niiden alkoholipitoisuuden mukaan: alle 11,5% vahvuiset kulkevat nimellä Steinfeder, 11,5–12,5% vahvuiset nimellä Federspiel ja yli 12,5% vahvuiset nimellä Smaragd. Monet Smaragd-viinit ovat usein Wachaun parhaimpia viinejä, jotka voivat kestää kellarissa vuosikymmeniä, mutta jotkut viinitalot tekevät usein hyvin kypsiä ja monesti kohtalaisen alkoholipitoisia viinejä – erityisesti lämpiminä vuosikertoina – minkä vuoksi Federspiel-viinit voivat olla useimmiten Smaragdeja raikkaampia ja tasapainoisempia, erityisesti lämpimimpinä vuosikertoina.

Wachaun osuuskunta, Domäne Wachau, on tunnettu erittäin laatuorientoituneena tuottajana ja yhtenä maailman parhaista osuuskunnista. Osuuskunnassa toimivat 250 viljelijää omistavat yhteensä peräti 440 hehtaaria, eli noin kolmanneksen koko Wachaun viljelyalasta. Talon kaikki viinit valmistetaan ainoastaan osuuskunnan omista rypäleistä, eli viinien tai rypäleiden ostoa ei harrasteta. Lisäksi talon viinintuotanto on keskittynyt ainoastaan premium-luokan tuotantoon, eli edullisimman hintaluokan bulkkituotantoa talolla ei ole lainkaan – varsin harvinaista tämän kokoluokan tuottajissa! Talon tuotanto on keskittynyt lähinnä Grüner Veltlinerin (70%) ja Rieslingin (20%) viljelyyn, mutta talon erikoisuus on Neuburger-rypäle – Domäne Wachau on tämän lajikkeen suurin ja merkittävin tuottaja maailmassa. Talon viineissä ei yleensä pyritä runsaaseen alkoholipitoisuuteen, vaan korostamaan kepeyttä, hedelmän puhtautta ja terroiria. Viininvalmistus nojaa minimaalisen peukaloinnin periaatteisiin, mitä talo itse kuvaa termillä "hyväntahtoinen heitteillejättö" (benevolent neglect).

Tämä Domäne Wachaun Smaragd-tasoinen Riesling tarttui mukaan Systembolagetista ja se päätyi joulupöytään yleistyökaluksi sekalaista suomalaista jouluruokien sekamelskaa vastaan. Viini on Terrassen sarjaa, eli se edustaa 2. tasoa viinitalon neliportaisessa laatulinjastossa ("matalimpana" Classic, sitten Terrassen, kyläviinit ja lopuksi single vineyard -viinit). Tämä käsinkorjatuista rypäleistä valmistettu viini on käynyt ja kypsynyt lähinnä terästankeissa, joskin osa rypäleistä on kypsynyt myös vanhoissa, suurissa tammisammioissa. Voltteja on melko maltilliset 13 pinnaa ja jäännössokeria ei käytännössä ole lainkaan (Smaragd-luokitus sallii jäännössokeria 8 g/l asti).

Viinillä on nuorekas, hailakan limettisenvihertävä väri.

Erittäin aromikkaassa, ilmaisuvoimaisessa ja nuorekkaassa tuoksussa tuntuu reilulla otteella Rieslingille tyypillisiä aromeja, kuten sitruunavoittoista sitrushedelmää, valkoisia kukkia, hieman mausteisena tuntuvia punaisia kaneliomenoita, kevyttä hunajaisuutta, hentoa trooppista hedelmää ja ujoa mandariinimarmeladia. Tuoksu on selvästi kypsä, muttei millään tavalla varsinaisesti makea.

Korkeintaan keskitäyteläisenä tuntuva suutuntuma on tuntuvan hapokas, hyvin napakka ja jopa hieman kirpeä. Intensiivisenä tuntuva, äärettömän nuorekas makumaailma on täynnä kypsiä sitrushedelmiä, kypsiä punaposkisia omenoita ja kirpakampia Granny Smith -omenoita; näitä sävyjä komppaavat kevyemmät, suolaisen mineraaliset, kevyen mehiläisvahaiset ja hennon hunajaiset vivahteet. 13% alkoholia pysyy täysin piilossa ja viinin fokus tuntuu olevan laserintarkka.

Viinin jälkimaku on runsaista hapoista johtuen suorastaan kirpeä, poskipäihin pureutuva ja vettä kielellenostava. Kielelle jää intensiivisiä, happovetoisia vivahteita kypsän sitruunaisesta ja hillityn limettisestä sitrushedelmäisyydestä, kevyestä viheromenaisuudesta ja hennon kypsänmakeasta, pehmoisesta omenasta sekä ujosta hunajaisuudesta sekä aavistuksen bitterisistä yrteistä.

Domäne Wachau ei petä: tämä ei-ihan-mutta-melkein perustason Riesling on uskomattoman intensiivinen, napakka ja nuorekas, mutta samalla erittäin ilmaisuvoimainen ja vakuuttava itävaltalais-Riesling, joka osoittaa vaivattomasti miksi Wachauta pidetään yhtenä Itävallan parhaista viinialueista. Todella vakuuttavaa intensiteettiä ja rakennetta yhdistettynä kypsään, mutta todella freesiin hedelmään, joka antaa upeaa vastapainoa runsaiden happojen ja mineraalisuuden tuomalle tiukkuudelle.

Viini oli suorastaan erinomainen valinta joulupöytään, sillä viini taaplasi takeltelematta lähes minkä tahansa viini-ruoka-yhdistelmän läpi – todennäköisesti juuri tästä syystä tämä kyseinen viini myös hupeni tarjolla olleista viineistä pikaisinta tahtia. Mutta vaikka viini onkin nyt oikein erinomaisessa tikissä ruokaviiniksi, on siinä vielä niin julmetusti nuoruuden intoa ja eloa, että ainakin itse antaisin viinille vähintään 5 vuotta aikaa rauhoittua, ennen kuin korkkaisin seuraavan pulloni. Mistä tulikin mieleeni – pitäisi varmaankin hankkia enemmän Domäne Wachauta kellarin puolelle!

Lyhyesti: Korkeatasoisista viineistään tunnetun itävaltalaisosuuskunnan vaikuttava, erittäin intensiivinen ja äärimmäisen nuorekas laatu-Riesling kohtuuhintaan.

Arvio: Erittäin hyvä – viini on jo nyt todella vakuuttavaa tavaraa, mutta siinä on myös runsaasti potentiaalia kehittyä kellarissa edelleen. Vakuuttaa kertaheitolla Domäne Wachaun Rieslingien tasosta ja kannustaa tutustumaan talon parempitasoisiin viineihin.

Hinnan (~14,01e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Strohmeier Rosé Schilchersekt

Strohmeier Rosé Schilchersekt

• Valmistaja: Strohmeier
• Tyyppi: Kuohuviini, Schilcher
• Maa: Itävalta
• Alue: Styria
• Rypäleet: Blauer Wildbacher (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 24,50e (Maaliskuu 2016, Gusto Partners)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: wein & co.

Yksi Itävallan viinierikoisuuksia on Schilcher, ainoastaan läntisessä Styriassa tuotettu viinityyli, jota valmistetaan paikallisesta, punaisesta Blauer Wildbacher -lajikkeesta. Tämän äärimmäisen hapokkaan lajikkeen uskottiin olevan alun perin muinainen, villi rypälelajike, jota oltiin jossain vaiheessa alettu viljellä, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan vain puoli totuutta: todellisuudessa Blauer Wildbacher onkin Gouais Blanc -rypälelajikkeen ja villiviinin risteytys. Schilcher, joka nimenä viittaa viinin hohtavaan väriin, on perinteisesti ollut roséeviinityyli, mutta muutamat tuottajat tekevät myös Schilcher-kuohuviiniä. Vielä harvemmat tuottajat valmistavat myös Schilcher-punaviiniä tai jopa jälkiruokaviiniä.

Itävallan Styriassa toimiva, Franz Strohmeierin luotsaama viinitalo Strohmeier on vuodesta 2003 eteenpäin ollut yksi Itävallan natural-viinituottajista, sekä alusta asti melko äärinatumeininkiä edustava sellainen. Talo viljelee noin 8 ha tarhojaan erittäin käpälät irti -meiningillä, ja joidenkin tarhojen annetaan kasvaa jopa täysin villeinä ja hoitamattomina. Franz Strohmeierin mukaan hänen filosofiansa ei kuitenkaan liity mitenkään biodynaamisuuteen, vaan hän uskoo enemmän vain autenttiseen luonnonmukaisuuteen ja tarhojen biodiversiteettiin. Talon erikoisuus on Blauer Wildbacher, jota tavataan hyvin vähän Styrian ulkopuolella, mutta joka kattaa lähes puolet (3,5 ha) talon omista istutuksista. Talon toinen erikoisuus on TLZ-viinisarja, joka saa nimensä sanoista Trauben, Liebe und Zeit, "rypäle, rakkaus ja aika" – nämä ovat Strohmeierin äärimmäisen persoonallisia, täysin sulfiitittomia ja usein erittäin pitkään kypsytettyjä naturaaliviinejä.

Strohmeier Rosé -nimellä kulkeva viini on ns. Schilchersekt, eli Blauer Wildbacher -rypäleestä valmistettu kuohuviini. Käsinpoimituista, 35–40-vuotiaiden köynnösten rypäleistä valmistetun viinin pohjaviininä toimii 2012, jonka sekaan on lisätty 20% vanhoissa tammitynnyreissä kypsytettyä, vanhempien vuosikertojen reserve-viiniä. Pohjaviini valmistetaan kevyesti puristetuista rypäleistä, joiden on annettu myös maseroitua viinissä 10 tunnin ajan. Aluksi viini käy luonnonhiivoilla ja kypsyy terästankeissa 10 kk ajan, minkä jälkeen viini pullotetaan hiivan ja toista käymistä tarkoitetun sokerin kanssa. Viinin annetaan kypsyä vähintään vuoden ennen sakkojenpoistoa, eikä viiniin enää lisätä jäännössokeria dosagessa. Koko viinin valmistusprosessi suoritetaan alusta loppuun täysin ilman sulfiitteja.

Viinillä on syvä, kuparisen oranssinruskea väri.

Rehevässä tuoksussa tuntuu autolyyttistä paahteisuutta, tammessa kypsyneen reserve-viinin tuomaa karamellista alavirettä ja hillittyä Wildbacherin metsämansikkaisuutta.

Viinin tuoksupuoli on vielä melko tyypillinen, mutta maultaan kokonaisuus on selkeästi persoonallisempi: melko tuntuvan hapokkaassa ja jopa kirpeässä makumaailmassa tuntuu lakkahilloisuutta, appelsiininkuorta, kettukarkkia ja hentoa metsämansikkaa. Viinin hapokkuus ei ole äärimmäisen runsasta, mutta sillä tuntuu olevan purevan vihertävän terä, mikä vaikuttaa olevan Blauer Wildbacherille varsin tyypillistä. Mousse on pieni, tyylikäs ja pehmeä. Kokonaisuudessa on särmää, mutta se ei töki, vaan päin vastoin, viini hupenee suorastaan hurjalla vauhdilla lasista.

Pitkähkö jälkimaku toistaa paljon tuoksun ja maun piirteitä: raikkaassa ja melko persoonallisessä jälkivaikutelmassa jää kielelle kettukarkkisuutta, metsämansikkaa, kevyttä karpaloisuutta ja kirpeän hapokasta viheromenaa.

Ilman laajempaa kokemuspohjaa itävaltalaisista Schilchereista on vaikea sanoa, kuinka tyypillinen tämä Strohmeierin tinkimätön, kupliva natu-Schilcher on, mutta veikkaukseni on, etteivät Styrian Schilcherweinit ole tyypillisesti ihan tämänlaisia. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä mikään negatiivinen asia, sillä Strohmeierin kupliva Schilcher on äärimmäisen kiehtova ja maukas roséeskumppa, jolla on aromaattisesti melko vähän yhteistä minkään muun maailman kuplivan roséeviinin kanssa!

Viini on ehdottomasti äärimmäisen mielenkiintoinen ja maukas esitys aivan sellaisenaan nautittavaksi aperitiiviksi tai raikkaaksi siemailuskumpaksi, mutta kiitos Wildbacherin purevan hapokkuuden, viinissä on myös gastronomista särmää ja ryhtiä. Tuhdimmille aterioille viini ei ole osuvin valinta, mutta niin kepeämmille alku- kuin pääruoille viini on luonteikas mutta osuva valinta. Tuottaja antaa viinilleen vähintään 5 vuotta kellaroitavuutta, mutta itse en näe viinin saavan mitään merkittävää kypsyttelystä; korkki vain auki ja hölökyn kölökyn!

Lyhyesti: Lähes villistä itävaltalaislajikkeesta valmistettu persoonallinen, vivahteikas ja tuntuvan hapokas äärinaturalisti-roséekuohuviini.

Arvio: Erittäin hyvä – persoonallinen ja kiehtova tuttavuus, jossa kuitenkin mennään maku ja tasapaino, ei erikoisuus ja ideologia, edellä.

Hinnan (24,50e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Stift Engelszell Nivard

Stift Engelszell Nivard Trappistenbier

• Valmistaja: Stift Engelszell
• Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti
• Maa: Itävalta
• Alue: Oberösterreich, Innviertel
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,90e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: stift engelszell

Koska tuoreen (vasta vuodesta 2012 toiminnassa olleen) itävaltalaisen Trappistipanimo Stift Engelszellin mainio Benno ja erinomainen Gregorius säväyttivät positiivisesti, oli pakko saada käsiin myös se panimon piskuisen linjaston viimeinen olut, kaikista näistä kevyin Nivard. Ennen kuin ehdin olutta mistään tilailemaan, tuli sellainen vastaan tallinnalaisesta Õllepood Kohtista. Tämän marraskuussa testiin päätyneen pullon parasta ennen -päiväys on 04/03/2016.

Olut on siis Stift Engelszellin kolmesta oluesta kepein niin tyyliltään kuin volteiltaan. Toisin kuin panimon kaksi muuta olutta, tämä ei ole hunajan kanssa käytetty, mutta kuten muutkin panimon oluet, myöskin tämä olut saa nimensä joltain luostarin historian merkkihenkilöistä. Nivardin nimen takana on Nivard Volkmer, luostaria vuosina 1989–91 luotsannut munkki.

Oluella on hennon utuinen, vaaleankeltainen väri ja erittäin runsas, todella paksu ja hyvin kestävä, valkoinen, kuohkea vaahtolakki.

Lasista leijailee hurmaava, houkutteleva ja aromikas tuoksu, josta erottuu makeaa hunajaisuutta, viljaista maltaisuutta, mehukasta belgihiivojen tuomaa keltaista hedelmää, kevyttä appelsiinivetoista sitrusta, maltillista mausteisuutta ja häivähdys sahramia.

Suussa olut on kevyt, kuivakka ja voimakkaan mausteinen. Makumaailmasta erottuu erityisesti reippaalla intensiteetillä intialaisia mausteita, kuivakkaa olkisuutta, kevyttä viljaisuutta, maltillista vehnäistä happamuutta ja hillitysti keltaisia hedelmiä, erityisesti aprikoosia. Vaikkei hunajaa oluessa olekaan, tuovat mausteisuus ja keltahedelmäiset piirteet makumaailmaan hentoa karvasta villihunajaa. Hiilihappo on todella pieni ja hyvin pehmeä, suorastaan puoliolematon.

Kuten keskimaku, on myös jälkimaku kuivakka ja voimakkaan mausteinen. Kielelle jää karvasta villihunajaa, apilaa, belgihiivojen hedelmämaustesekoitusta, kevyttä katkeroa, maltillista viljaisuutta ja häivähdys karamellimallasta.

Mausteisuudessaan ja belgihiivaisessa hedelmäisyydessään on Nivard kuin kevyen tripelin kaltainen, mutta sellaiseksi miellyttävän persoonallinen ja omalaatuinen. Tästä huolimatta olut myös kärsii seurassaan: se ei siis ole ehkä yhtä jännittävä kuin muut Engelszellit. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä olisi mitenkään huono olut – päin vastoin! Tämä on varsin mainio blonde persoonallisella otteella. Kuitenkin, jos tarjolla olisi koko Engelszellin tuotanto ja pitäisi vain yksi olut valita, nappaisin sen kummempia miettimättä Gregoriuksen.

Kokonaisuutena Nivard on hauska, ei-kosiskeleva blonde; alun särmikkään yllätyksen jälkeen oluen kepeys ja kuivakka ilme tekevät siitä kuitenkin helpon juotavan – joskaan ei varmasti moneen makuun soveltuvan.

Lyhyesti: Hauska, persoonallinen, tuntuvan mausteinen, mukavan särmikäs ja hyvällä hörppimiskertoimella varustettu vaalea trappisti.

Arvio: Erittäin hyvä – Engelszellin heikoin tuotos, mutta sellaisenakin varsin mainiota tavaraa! Näin koko rangen maistettuani voin hyvin todeta Engelszellin olevan ehdottomasti yksi parhaista trappistipanimoista.

Hinnan (4,90e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Claus Preisinger Pinot Noir 2012

Claus Preisinger Pinot Noir 2012

• Valmistaja: Claus Presisinger
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Burgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Neusiedlersee
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 31,90e (Huhtikuu 2015, RotWeißRot)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: kamawine

Tämä viini päätyi meikäläisen kellariin vajaa vuosi sitten, kun olin kuullut paljon hehkutusta lähinnä jälkiruokaviineistään tunnetun Neusiedlerseen alueen punaviinituottaja Claus Preisingerista. Moni oli kehunut tämän lähes-naturaalin pään tuottajan viinejä – ja erityisesti juuri pienen tuotannon Pinot Noiria – joten pitihän sitä ottaa selvää, mistä oli kyse.

Vuonna 1980 syntynyt Claus Preisinger tuotti ensimmäisen viininsä vuonna 2000, vain 20-vuotiaana, ja vuonna 2003 hän liittyi alueen laatuviinituottajajärjestö Pannobileen sen nuorimpana jäsenenä. Alusta asti hänen tavoitteenaan on ollut tehdä rehellisiä, käsittelemättömiä ja terroir-vetoisia viinejä, minkä vuoksi hän ryhtyi viljelemään nykyisin jo 19 ha laajuisiksi levinneitä tarhojaan biodynaamisin periaattein – vuosikerrasta 2009 viinit ovat olleet sertifioidusti biodynaamisia. Tarhoilla viljellään lähinnä perinteisiä Burgenlandin punaisia lajikkeita, eli Blaufränkischilä, St. Laurentia ja Zweigeltia, mutta tarhoilta löytyy myös pieniä määriä Merlot'ta (sekoiteviinejä varten) ja Pinot Noiria, sekä muutamia valkoisia lajikkeita.

Viini on valmistettu mahdollisimman pitkälle käsittelemättömin menetelmin vain parhaista, käsinpoimituista Pinot Noir -rypäleistä. Viini on aluksi käynyt terästankeissa ja vanhoissa, tammisissa ns. open top -käymissammioissa rypäleiden omilla villihiivoilla 3-4 viikon ajan, minkä jälkeen viini on siirretty kypsymään 14 kk ajaksi pieniin barrique-tynnyreihin.

Väriltään viini on läpinäkyvän mutta tumman kirsikanpunainen – ulkonäkö on melko syvä ja synkkä Pinot Noiriksi. Viinin viimeiset tipat rupesivat olemaan jo hieman utuisia ja pulloon jäi varsin reilusti sakkaa, joten dekantointi ei ole mikään tarpeeton toimenpide tämän viinin kanssa.

Tuoksu on aluksi melko puhdaspiirteinen ja ilmaisuvoimainen, sekä Pinot Noirille tyypillinen: kypsää kirsikkaa ja makeaa vadelmaa, taustalla taas häilyy hentoa nahkaa. Auetessaan mukaan tulee myös lakritsia, neilikkaa ja maltillista tammea, joka taittuu kuivakan mausteiseen ja hennon savuiseen suuntaan. Mielikuvien tasolla nyt liikutaan mielestäni lähempänä Kalifornian tyylikkäämmän pään Pinot Noireja kuin eleganteimpia eurooppalaisia esityksiä.

Suussa viinillä on keskitäyteläinen ja hapokas, yhtä aikaa niin keveyttä, napakkuutta, kuin silkkistä suutuntumaa yhdistelevä olemus. Makumaailmasta löytyy Pinot Noirin kypsää kirsikkaa ja vadelmaa, hennosti tuntuvaa happamankirpeää karpaloa, hentoa savua ja ujoa maamaisuutta, mutta myös kohtalaisen selväpiirteistä – joskin kokonaisuuteen nähden sopusuhtaista – tumman mausteista tammea, ujoa luumuista hedelmää ja häivähdys vaniljaista makeutta. Tanniineja viinillä ei lajiketyypillisesti ole hädin tuskin laisinkaan.

Jälkimaku on tumman ja hennosti makean mausteisen tamminen, kypsän kirsikkainen, tumman metsämarjainen ja hillityn maustepippurinen. Erittäin pitkässä, vivahteikkaassa ja ujosti paahteisen puisevassa jälkimaussa häilyy myös kevyen aromaattista yrttisyyttä, nostaen häivähdyksiä mintusta tai mentolista.

Claus Preisingerin Pinot Noir on runsas, mehukas ja moniulotteinen esitys, jossa sopusuhtaisen ja tyylillä tehdyn Cali-Pinot'n kypsä ja kevyesti tamminen makumaailma yhdistyy Burgundi-henkiseen rakenteeseen ja ryhtiin. Kokonaisuus on ehkä piirun verran turhan uuden maailman kanssa treffailevaa tyyliä omaan makuuni, mutta noin yleisesti viini on varsin tyylikäs, sopusuhtainen ja makoisa tapaus itävaltalaiseksi Pinot Noiriksi.

Pullon tyhjennettyäni olin kuitenkin hieman hämmentynyt siitä, miksi viini oli saanut niin paljon hehkutusta osakseen – olihan se kyllä hyvin tehty ja tasapainoinen, mutta kaukana mistään parhaista ja mielenkiintoisimmista maistamistani Pinot Noireista. Lisäksi itseäni hämmensi viinissä melko selvänä erottuva tammisuus, sillä yleensä minimaalisiin valmistusmenetelmiin nojaavat tuottajat pyrkivät pitämään viiniensä hedelmäisyyden mahdollisimman puhdaspiirteisinä käyttämällä suuria ja/tai vanhoja tammitynnyreitä, terästankkeja tai sementti- tai saviastioita – tässä viinissä sen sijaan erottui mielestäni melko selvästi pienten ja uudempien tammitynnyreiden tuomat aromit. Pakko myöntää, ettei tällä kertaa tuntunut siltä, että hinta ja laatu olisivat kohdanneet positiivisissa merkeissä.

Sitten meikäläistä sokotettiin Preisingerin Pinot Noirilla vuosikertaa 2008. Tämän jälkeen rupesin ymmärtämään paljon paremmin viinin saamaa hehkutusta: vaikka tässäkin viinissä hedelmäpuoli oli edelleen selkeästi hieman kypsempää ja synkempää sorttia, oli kokonaisuus ihastuttavan rakenteikas ja puhdaspiirteinen – tammesta ei ollut enää tietoakaan! En tiedä, tuliko sitten meikäläisen viini vain korkattua liian aikaisin ja tammi integroituu piiloon, osaksi kokonaisuutta kellaroinnin myötä, vai oliko vain vuosikerta 2012 nähnyt enemmän uutta tammea. Joka tapauksessa, tuo Preisingerin 2008 oli kyllä varsin uskottava esitys, joka sai meikäläisen vakuuttuneeksi paljon paremmin tuottajan potentiaalista kuin tämä nyt arvioitu meikäläisen 2012. Siis johtopäätöksenä: jos Preisinger kiinnostaa, pyri varmuuden vuoksi ostamaan mieluummin jotain muuta vuosikertaa kuin tätä (siltä varalta, jos tämä 2012 nyt sattuisi olemaan normaalia tammisempi) ja anna viinille vähintään 8 vuotta vuosikerrasta, jotta se potentiaalinen tammi varmasti pääsee hukkumaan taustalle ja viinin hienostunut, moniulotteinen ja puhdaspiirteinen aromimaailma pääsee paremmin framille! Viinillä on kuitenkin hyvän, kellaroitavan Pinot Noirin ryhdikäs ja tasapainoinen rakenne, joka lupailee hyvää kellarointipotentiaalia ajatellen.

Lyhyesti: Melko käsittelemättömään tuotantoon pohjautuvan biodyny-tuottajan Pinot Noir, joka yhdistelee Kalifornian makumaailmaa Burgundi-henkiseen rakenteeseen.

Arvio: Erittäin hyvä – viinissä on kypsästä, tummanpuhuvasta hedelmästään ja jonkin verran erottuvasta tammisuudestaan huolimatta paljon eleganssia, syvyyttä ja tasapainoa. Nuo piirteet kuitenkin nyt menevät hieman ohi ideaalisesta Pinot Noiristani: napakymppiin ei ylletä, mutta kiitettävän rajoja hätyytellään. Lupausta viinistä kyllä löytyy, joten ehkä pidempi kellarointi voisi realisoida ne?

Hinnan (31,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia

Stift Engelszell Benno

Stift Engelszell Benno Trappistenbier

• Valmistaja: Stift Engelszell
• Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti
• Maa: Itävalta
• Alue: Oberösterreich, Innviertel
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,09e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: stift engelszell

Monella trappistioluella on erityinen paikka sydämessäni, mutta monen kohdalla olen hiljattain kokenut pienen kyllästymisen: niiden yleensä täyteläinen, raskas, makean siirappinen ja hieman rusinainen meininki on ruvennut hieman tympäisemään (poikkeuksena toki Orval, johon ei taida olla mahdollista kyllästyä). Sitten törmäsin itävaltalaiseen Gregorius-trappistiin (tästä oluesta arvio sitten joskus tulevaisuudessa) ja innostukseni trappisteihin roihahti jälleen liekkeihin.

Trappistioluet ovat siis oluita, joilla trappistiluostarit rahoittavat toimintaansa: ilman trappistijärjestön valtuutusta ei oluita saa kutsua trappisteiksi. Tyylillisesti 'trappisti' ei tarkoita varsinaisesti mitään, vaan kertoo ainoastaan sen, että olut on autenttinen trappistiolut; trappistioluet ova yleensä kuitenkin hyvin samanhenkisiä keskenään, eli tummia tai vaaleita, belgityylisiä oluita – usein myös melko vahvoja sellaisia. Trappistit taas ovat katolilaisia sisterssiläismunkkeja ja -nunnia; nimensä nämä saavat normandialaisesta La Trappen luostarista, jossa sääntökunta alun perin perustettiin 1660-luvulla. Tätä nykyä maailmassa on noin 170 trappistiluostaria.

Trappistit ovat tulleet tunnetuiksi innokkaina oluenpanijoina: olutta panevia luostareita on ollut kymmeniä ympäri Eurooppaa viimeisten muutaman sadan vuoden ajan. Kuitenkin kun ITA, kansainvälinen trappistijärjestö, perustettiin vuonna 1997 suojaamaan trappist-nimen käyttöä, oli maailmassa vain seitsemän trappistiluostaria, jotka panivat omaa oluttaan. Kuusi näistä sijaitsi Belgiassa, kun taas alankomaalainen Koningshoevenin luostari oli tunnettu maailman ainoana Belgian ulkopuolisena tarppistipanimona. Muutos tuli tähän vuonna 2012, kun itävaltalainen Stift Engelszell sai ITA:lta valtuutuksen tuottaa autenttista trappistiolutta. Tämän jälkeen (todennäköisesti maailmalla vallitsevaa pienpanimobuumia heijastellen) on syntynyt vielä kolme trappistiluostaria lisää (Yhdysvaltoihin, Alankomaihin ja Italiaan), joten tällä hetkellä maailmassa on yhteensä 11 trappistipanimoa. Trappistivaltuutus edellyttää, että oluen pano ei saa olla rahaa kerryttävää toimintaa: oluista saatavat rahat tulee käyttää oluentuotantoon, munkkien elinkustannuksiin ja luostarin ylläpitoon; loput oluesta saadut rahat on jaettava hyväntekeväisyyteen. Lisäksi oluenpanon on aina tapahduttava luostarissa, joko ihan munkkien tai sitten luostarin ulkopuolisten panimotyöskentelijöiden tekemänä.

Engelszellin luostari (Stift Engelszell) on vuonna 1293 rakennettu sisterssiläisluostari, jonka ensimmäisen maailmansodan jälkeen Alsacesta paenneet trappistimunkit ottivat käyttöön vuonna 1925. Nykyisin luostarissa on 7 munkkia, jotka saavat elantonsa myymällä luostarin omia juustoja ja liköörejä – sekä vuodesta 2012 alkaen myös oluita. Luostari tuottaa kolmea erilaista olutta, jotka ovat kevyestä vahvimpaan: Nivard, Benno ja Gregorius. Nyt arvioitava Benno on hunajalla maustettu, hieman dubbel-henkinen olut, joka saa nimensä vuosina 1953–66 apottina toimineelta Benno Stumpfilta. Meikäläisen pullon parasta ennen -päiväys oli 16.12.2016.

Bennolla on utuisen pähkinänruskea väri ja kohtalaisen runsas, keskipitkä, saippuavaahtoisen kuohkea ja kermaisen beige vaahto.

Tuoksu on aromikas, jopa raikas, ja siinä tuntuu päällimmäisenä appelsiinia, hillittyä happamuutta ja kevyen karamellista mallasta. Taustalla häilyy belgihiivaista mausteisuutta ja villihunajaisuutta.

Suussa olut on ilahduttavasti hieman happamankirpeä, mikä ei ole missään nimessä tyypillistä trappisteille! Kielen kärjessä tuntuu ujoa, maltaista makeutta; muuten makumaailmasta erottuu appelsiinivetoista sitruksisuutta, kypsää omenaa, belgihiivaista mausteisuutta, kevyttä karamellimallasta, hillittyä hunajaista makeutta, hentoa saison-henkistä funkia ja aavistuksen verran persikkahilloa. Vaikka makumaailman vivahteet vihjaavatkin makeutta, on oluen maku yleisesti kuivakka; hunajakin tuntuu tuovan kokonaisuuteen lähinnä persoonallista mausteisuutta, ei makeutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen, hiilihappo pientä ja melko lyhytkestoista ja alkoholi (6,9%) pysyttelee piilossa. Olut ei ole erityisen isokokoinen, mutta ennen kaikkea hyvin vivahteikas, moniulotteinen ja jännittävä.

Jälkimaussa kielelle nousee melko kevyttä katkeroa, hillittyä valkopippurisuutta, loppua kohti kasvavaa, omenaisen hapanta kirpeyttä, hieman mausteisen villihunajaista rustiikkisuutta, hentoa yrttistä virheyttä, aavistus saisonhiivaista rustiikkisuutta ja maatalon meininkiä sekä ujoa neilikkaa.

Jummi soikoon, näköjään fantastinen Gregorius ei ollut mikään poikkeus, vaan Engelszell tuntuu tuottavan ihan järjestään kivalla lailla persoonallisia trappisteja, jotka eivät ole hiilikopioita muiden luostareiden legendaarisista oluista, vaan selkeästi omaa, ainutlaatuista tyyliä edustavia tapauksia! Benno on julmetun mielenkiintoinen, maukas, erilainen ja harvinaisen helpostijuotava trappisti. Voin lämpimästi suositella ottamaan näitä Engelszellin oluita testiin mahdollisuuksin tarjoutuessa, jos haluaa testata jotain uutta, maukasta ja hauskaa!

Lyhyesti: Varsin persoonallinen, kevyesti hapahko, jännittävän monisyinen ja ihastuttavan helpostijuotava trappistiolut.

Arvio: Erinomainen – olisiko tästä jopa lempparitrappistini Orvalin haastajaksi?

Hinnan (4,09e) ja laadun suhde: Erinomainen – Olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Johanneshof Reinisch Rotgipfler Auslese 2011

Johanneshof Reinisch Rotgipfler Auslese 2011

• Valmistaja: Johanneshof Reinisch
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Qualitätswein Thermenregion
• Maa: Itävalta
• Alue: Niederösterreich, Thermenregion, Gumpoldskirchen
• Rypäleet: Rotgipfler (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 19,90e (Heinäkuu 2015, Tallink Baltic Queen)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: bauer vinothek

Vain parikymmentä kilometriä Wienin eteläpuolella sijaitsevasta Tattendorfin kylästä löytyvä Johanneshof Reinisch on vakuuttanut useammankin kerran mainioilla, paikallisista lajikkeista valmistetuilla viineillään (TJEU: Johanneshof Reinisch Zierfandler 2012). Vaikka viinitalolla on historiaa lähes 100 vuoden ajalta, ollaan talolla tehty laadukkaita viinejä vasta vuodesta 1995 – tätä aiemmin viinitalo tuotti lähinnä simppeleitä tusinaviinejä paikalliseen kulutukseen.

Tämä erittäin myöhään korjatuista Rotgipfler-rypäleistä valmistettu jälkiruokaviini löytyi Tallink Baltic Queenin myymälän viinipuolelta – viini tarttui mukaani lähinnä siksi, että harvemmin sitä pääsee maistelemaan 100% Rotgipfleristä tehtyjä lajikeviinejä. Rotgipfler, valkoisen Savagninin ja hailakanpunertavan Roter Veltlinerin luonnollinen risteymä, on Thermenregionin paikallinen erikoisuus, jota viljellään siellä vain reilulla 100 ha alueella, eikä muualla käytännössä lainkaan. Lajike tuottaa luonnostaan runsaan hedelmäisiä, raskastekoisia, korkea-alkoholisia ja melko matalahappoisia valkoviinejä. Meidän taloudessamme viini korkattiin tuomaan arki-iltana kokattujen lettujen seuraan pientä juhlavuutta.

Viinillä on syvä kultaisen keltainen väri, joka taittuu aavistuksen verran nuorekkaaseen vihertävään.

Tuoksu on varsin intensiivinen ja ilmaisuvoimainen. Pinnassa tuntuu lajikkeelle tyypillistä runsasta hedelmäisyyttä: kuivattua ananasta, papaijaa ja aprikoosihilloa; taustalla sen sijaan häilyy varsin persoonallisia ja jopa hieman eriskummallisia piirteitä, kuten kevyttä parsaisuutta ja muuta, hieman juureksellista tai hernemäistä vegetaalisuutta sekä hentoa malolaktisen käymisen tuottamaa maitoisuutta.

Suussa viini on makea, intensiivinen ja täyteläinen, mitä jälkkäri-Rotgipflerilta voi hyvin perustein odottaakin. Viini on kuitenkin melko tuntuva ja jopa hennosti kieltä pistelevän hapokas, mikä yllättää positiivisesti. Makupuolelle viini pistää menemään aprikoosia ja aprikoosimarmeladia, ananasta, ylikypsää rypälemehua ja hedelmäsalaatin sokerilientä, sitruunamarmeladia, kukkaisuutta, tuoksusta tuttua hentoa, viheraromista vegetaalisuutta ja jopa aavistuksen verran suolaisuutta. Makumaailma tuo vahvoja mielikuvia köynnöksistä juuri poimittuihin, hyvin kypsiin valkoisiin viinirypäleisiin. Viinin yleisilme on suuntäyttävä ja supermehukas, mutta samalla ilahduttavan freesi ja ryhdikäs.

Hapot kantavat vahvoina sokeroitua sitruunaa ja hapokasta kirpeyttä piirtelevään jälkimakuun, jossa tuntuu myös makeaa sitruunamarmeladia, rypälemehua, kevyttä mausteisuutta, hentoa inkivääriä ja aavistuksen verran vetisen vegetaalista kurkkuisuutta.

Johanneshof Reinisch ei myöskään jälkiruokaviineillään petä: tämä puhtaasti myöhään korjatuista Rotgipfler-rypäleistä valmistettu jälkiruokaviini on vivahteikkaan moniulotteinen ja kaikin puolin herkullinen. Lisäksi viini ei kärsinyt lainkaan Rotgipflerin tyypillisistä piirteistä – raskastekoisuudesta ja matalista hapoista. Viini oli suorastaan erittäin hapokas ja jopa niinkin intensiivinen tapaus, että ihan perus arkiset letut jäivät paikoitellen viinin jalkoihin – periaatteessa viinille olisi voinut pistää pariksi paljon voimakkaammankin makean jälkiruoan tai sitten esimerkiksi jonkun voimakasaromisen juuston.

Viinissä on sen verran runsautta ja rakennetta, että sen voi varmasti kuvitella kehittyvän edelleen kellarissa parempaan suuntaan vuosien, jopa vuosikymmenen ajan – makumaailma on vielä neljän vuoden iästään huolimatta erittäin primäärinen, mutta potentiaalia kehittymiselle selkeästi tuntuu löytyvän. Kierrekorkki varmistaa sen, että viini pitää pitkään kutinsa, ettei korkkivikaa löydy eikä korkki pääse kuivumaan kasaan ennen aikojaan.

Lyhyesti: Melko tuntemattomasta ja harvoin lajikeviiniksi tehdystä rypäleestä valmistettu makea, tuntuvan hapokas ja jännittävän vegetaalinen jälkiruokaviini.

Arvio: Tyylikäs – näköjään osaavissa käsissä Rotgipfler taittuu varsin ryhdikkääksi, eloisaksi ja maukkaaksi jälkiruokaviiniksi, josta löytyy hyvin potentiaalia myös kellarointia ajatellen.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Kollwentz Zweigelt Föllikberg 2006

Kollwentz Zweigelt Föllikberg 2006

• Valmistaja: Anton Kollwentz
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Burgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: Zweigelt (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 18,90e (Huhtikuu 2015, RotWeißRot)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: ewein

Kun pitää miettiä Itävallan punaisia rypälelajikkeita, pomppaa mieleeni ensimmäiseksi klassinen kolmikko: Blaufränkisch, St. Laurent ja näiden risteytys, Zweigelt. Hieman lisää pohtimalla tulee myös kansainvälisempiä lajikkeita; aluksi Pinot Noir, sitten Bordeaux'n klassikot Cabernet Sauvignon ja Merlot. Kuitenkin jos Itävallasta puhutaan, ovat nuo kolme ensiksimainittua silti asian varsinainen pihvi.

Luonteikas Blaufränkisch ja kuin steroideilla buustattu Pinot Noir, St. Laurent, ovat vakuuttaneet meikäläisen hyvin potentiaalillaan ja kypsytyskestävyydellään. Zweigelt ei kuitenkaan ole onnistunut tekemään samaa – kyseinen rypäle kun usein tuppaa tuottamaan kepeitä ja simppeleitä punaviinejä, joita hallitsevat voimakkaasti hyvin sinimarjaiset sävyt, kypsä mustikka etunenässä. Kun sitten eräässä nettikaupassa vastaani käveli lähes 10-vuotias tarha-Zweigelt meikäläiselle täysin entuudestaan tuntemattomalta tuottajalta, tein saman, mitä kuka tahansa minkäänlaisella itsesuojeluvaistolla varustettu viini-intoilija olisi tehnyt: ostin tietenkin pullon testatakseni, kestääkö Zweigelt oikeasti ikää!

Vaikka itse en ollut kuullut Kollwentzin nimeä aikaisemmin, lienee jollekin muulle se tullut vastaan – viinitalo on kuitenkin kulkeutunut yhden suvun mukana vuodesta 1775 nykypäivään. Viinitalon omistuksessa on paljon arvostettuja viinitarhoja, joista löytyy mainintoja aina 1500-luvun jälkipuoliskolta. Punaviinien puolella talo on erikoistunut tuottamaan vaikuttavia, kypsytyskestäviä tarhaviinejä Zweigeltista, Blaufränkischista ja Pinot Noirista talon parhaiden tarhojen rypäleistä. Föllikberg on talon ainoa single vineyard Zweigelt, joka valmistetaan Pannonian alangon läntisimmässä pisteessä sijaitsevan tarhan rypäleistä. Viinin annetaan kypsyä 6 kk pienissä ja isoissa tammitynnyreissä, minkä jälkeen se pullotetaan suodattamattomana ja kirkastamattomana.

Viinin väri on varsin tumman ja suorastaan mustanpuhuvan, melko läpinäkymättömän punainen. Seasta löytyy reilusti sakkaa, joten viini olisi varmasti voinut hyötyä hetken seisotuksesta ja karahvin kautta kierrättämisestä.

Tuoksu tarjoaa makeaa tummaa marjaa, lihaisuutta, kevyttä luumua, aavistus kypsää tummaa rypäleisyyttä ja kohtalaisesti – mutta hyvin integroituneesti – makeaa tammea. Nuorekkaan Zweigeltin rehevän aromaattisesta sinimarjaisuudesta ei ole juurikaan tietoa, mitä nyt hillittyn kukkaisuuden ja ujon musteisuuden seasta erottuu hennosti tuoretta mustikkaa.

Kuiva, suutuntumaltaan keskitäyteläinen ja melko tiivis maku lunastaa varmoin otteen tuoksun lupailemat piirteet. Runsas ja mehukas makumaailma on lihaisa, luumuinen, karhunvatukkainen ja kuivakan mausteinen. Näiden pääpiirteiden alta alkaa erottumaan myös kevyesti makeaa tammisuutta ja hillittyä, kypsänmakeaa tummaa rypäleisyyttä. Rakenteensa puolesta viini on melko hapokas ja kohtalaisen tanniininen, eli perus-Zweigeltia enemmän löytyy ruista ranteesta.

Jälkimaku on luumuinen, makean tumman marjainen ja hennon mausteinen, minkä lisäksi suuhun jää häilymään aavistus konjakkimaista tammea. Suuhun jää viinistä hennosti tanniinisen karhea, melko pitkä ja mehukas jälkivaikutelma.

Vaikkei tämä Kollwentzin tarha-Zweigelt olekaan mikään supermassiivinen jättiviini, on se Zweigeltiksi melko iso, intensiivinen, vakava ja konsentroitunut esitys. Tähän asti olen pitänyt St. Laurentia ja Blaufränkischiä ihan kellaroitavina viineinä, kun taas niiden jälkikasvu Zweigelt on aina vaikuttanut helpompia ja pehmeärakenteisempia viinejä tuottavalta lajikkeelta. Näköjään hyvällä tarhalla ja satomääriä rajoittamalla voidaan kuitenkin saada tästäkin rypäleestä paljon vakavahenkisempää tavaraa aikaan!

Voinkin siis avoimesti myöntää, että viini teki tehtävänsä: nyt uskon, että myös Zweigelt tarpeen tullen kestää hyvin ikäännytystä! Ainakin tämä yhdeksän vuoden ikään ehtinyt viini oli mitä vakuuttavimmassa kunnossa ja voin kuvitella, että sillä olisi hyvin potentiaalia viettää useita vuosia kellarissa, kenties vielä edelleen parempaan suuntaan kehittyen.

Lyhyesti: Hyvin kehittynyt, rakenteikas, lihaisa ja hieman tamminen tarha-Zweigelt, jolla on hyvin vielä vuosia edessään.

Arvio: Erittäin hyvä – mutkatonta perus-Zweigeltia vakuuttavampi ja tuhdimpi esitys, joka sopii paremmin tuhdin ruoan kumppaniksi kuin seurusteluviiniksi.

Hinnan (18,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Jurtschitsch Platin Riesling 2014

Jurtschitsch Platin Riesling 2014

• Valmistaja: Weingut Jurtschitsch-Sonnhof
• Tyyppi: Valkoviini, DAC Kamptal
• Maa: Itävalta
• Alue: Niederösterreich, Kamptal, Langenlois
• Rypäleet: Riesling (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviohetkellä: 16,90e (Elokuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 16,90e (Lokakuu 2015, Alko)

Helpolla ja hauskalla nimellä siunattu itävaltalainen Jurtschitsch on onnistunut aikojen saatossa vakuuttamaan meikäläisen varsin kovatasoisilla ja tinkimättömillä viineillään, mutta blogin puolella arvioita on näkynyt ikävän harvakseltaan – vain yksi kappale jälkiruokaviinistä, joka tuntui vielä viiden vuoden ikäisenäkin liian tiukalta ja turhan nuorena korkatulta.

Vuonna 1868 perustettua Jurtschitschin perheviinitaloa ovat pitkään pyörittäneet kolme Jurtschischin veljestä, mutta muutama vuosi sitten talossa suoritettiin sukupolvenvaihdos ja yhden Jurtschitschin veljesten poika, Alwin, johtaa nyt taloa vaimonsa Stefanien kanssa. Talo on viljellyt tarhojaan melko luonnonmukaisin menetelmin jo 1970-luvulta, mutta Alwinin johdolla talo on siirtynyt sertifioituun luomutuotantoon. Lisäksi hän myi pois talon heikkotasoisimmat viinitarhat pois kutistaen talon omistukset 70 hehtaariin, jotta he voisivat keskittyä yksinomaan vain näiden talon parhaiden tarhojen hoitoon.

Alkon valikoimiin kesällä saapunut uutuus-Riesling "Platin" on talon perustason entry level-risukka, johon käytetyt, käsinpoimitut rypäleet tulevat Kamptalin "viinipääkaupunki" Langenloisin ympäristön useilta, kiviterassein porrastetuilta viinitarhoilta. Viini on käytetty hitaasti matalassa lämpötilassa terästankeissa.

Viinin väri on nuorelle Rieslingille sopiva hailakka, jopa hieman neutraali vaaleanvihreä.

Runsasta ja nuorekasta tuoksua hallitsevat ensisijaisesti sitruunainen sitrushedelmä ja kypsempi, keltainen hedelmä. Taustalla tuntuu hentoa vihertävyyttä ja mineraalisuutta, joka taittuu aavistuksen verran petrolin suuntaan.

Suussa viinillä on erittäin hapokas ja rapsakka yleisolemus, jossa on napakkuutta aina hentoon pistelevyyteen saakka. Hyvin nuorekkaasta, mutta miellyttävän vivahteikkaasta makupuolesta löytyy kypsän limettisyyden hallitsemaa sitrushedelmää, kypsää omenaa, märän kivistä mineraalisuutta ja hennosti valkoisia kukkia. Tuntuva hapokkuus tuo kokonaisuuteen jäntevyyttä ja tiukkuutta, suorastaan hermostuneisuutta, minkä vuoksi viinillä on melko runsaasta ja kypsänpuoleisesta hedelmästään huolimatta hyvin kepeä ja suutuntumaltaan korkeintaan keskitäyteläinen habitus.

Jälkimaku jatkaa rapsakalla ja hennosti kirpeällä olemuksellaan keskimaun viitoittamallta tiellä. Kielelle jää limettisyyden hallitsemaa, happovetoista sitrushedelmää ja kivistä, hennon bitteristä mineraalia kun taas kielen kärjessä häilyy jäännössokerin (4 g/l) korottamaa kypsänmakeaa hedelmää. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on napakan hapokas ja kestoltaan melko pitkä.

Kokonaisuutena Jurtschitschin perustason Platin Riesling on harvinaisen vakuuttava, tyylitietoinen ja rakennevetoinen itävaltalaisrisukka. Happoja löytyy enemmän kuin pienestä pitäjästä (7,6 g/l), mutta kokonaisuus ei missään nimessä ole pelkkää happoa ja karun pelkistettyä rakennetta, vaan vastapainona on mukavan intensiivistä ja tasapainoisen kypsää hedelmää. Kokonaisuus pelittää oikein mallikkaasti yhteen ja jälleen kerran vakuuttaa Jurtschitschin viinitalon kyvystä tehdä maailmanluokan tavaraa.

Rapsakoiden Rieslingin faneille viini on varmasti oikein nautinnollinen tapaus aivan sellaisenaan, mutta lempeämpiin valkoviineihin tottuneelle tämän viinin happohyökkäys voi olla jo hieman päällekäyvää. Suosittelenkin naittamaan viinin sellaisen ruoan kanssa, josta löytyy riittävästi happoa (tuoreita kasviksia, mahdollisimman vähän makeita hedelmiä tai sitruunamehua) tai rasvaa, joka taittaisi viinin terävintä särmää.

On lopuksi vielä mainittava, että viinin rakenteen ja kypsän hedelmän yhdistelmä vakuuttaa kertaheitolla kypsytyskestävyydellään – mihin viinitalo näköjään yhtyy, sillä he antavat viinille kellarointipotentiaalia vuoteen 2020 asti. Itse en ihmettelisi, jos viini kestäisi helposti vielä tätäkin pidempään, joskaan kaksinumeroiset vuosiluvut voivat mennä jo liioittelun puolelle. Antamalla viinille joitain vuosia lisää, tasaantunee viinin voimakkain hapokkuus ja viinin hyvin primäärinen hedelmä saanee hieman enemmän syvyyttä ja mielenkiintoa. Kierrekorkki takaa lähes satavarman suojan korkkivikaa vastaan.

Lyhyesti: Vaikuttavan intensiivinen, erittäin hapokas, kypsän hedelmäinen ja tasapainoa huokuva laatu-Riesling Itävallan kuuluisalta Kamptalin viinialueelta.

Arvio: Tyylikäs – vaikka Platin on vielä äärimmäisen nuorekas ja primäärinen, on se iästään huolimatta laadullaan vakuuttava, tasapainoa ja tiukkaa rakennetta huokuva esitys. Ihastuttava viini, jonka pariin tekee mieli palata uudestaan.

Hinnan (16,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Weninger Veratina 1999

Weninger Veratina Cuvée 1999

• Valmistaja: Weingut Weninger
• Tyyppi: Punaviini, Qualitätswein Mittelburgenland
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Mittleburgenland, Horitschon
• Rypäleet: Blaufränkisch (70%), Zweigelt (20%), Merlot (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 27,50e (Huhtikuu 2015, RotWeißRot)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: wineleo

Itävallan viineistä innostuneiden parissa Weninger on melko kovaksi tunnustettu tapaus: tämä aivan Unkarin rajalla, Mittelburgenlandissa toimiva tuottaja kun on viimeisen kymmenen vuoden aikana siirtynyt aluksi biodynaamiseen ja sittemmin myös yhä enemmän ns. naturaalin tyylin suuntaan samalla kun viinien taso on pysynyt timantinkovana. Vuodesta 1982 asti omalla nimellään viinejä pullottaneen Weningerin erityisvahvuutena pidetään talon erilaisia, terroir-vetoisia Blaufränkischejä – mikä on siis myöskin Se Rypäle Mittelburgenlandin alueella.

Tämä viini päätyi meikäläisen käpäliin RotWeißRot-viinikaupasta, kun halusin testailla hieman vanhempia itävaltalaispunkkuja, koska niistä omakohtaista kokemusta on aivan liian vähän. Vuodesta 1999 astin tuotettu Veratina on Weningerin lippulaivaviini, joka saa nimensä taloa luotsaavan Franz Weningerin kahdelta tyttäreltä, Verenalta ja Martinalta. Nykyisin viini on Merlot-Cabernet Sauvignon -blend, joka kypsyy n. 24 kk suurissa, vanhoissa tammitynnyreissä, mutta alun perin viini oli uusissa barrique-tynnyreissä n. 18 kk kypsytetty, Blaufränkisch-vetoinen sekoite. Viini on käytetty, kuten kaikki muutkin Weningerin viinit, rypäleiden omilla villihiivoilla. Ja jos tämä pieni tiedonmuru jäi huomaamatta, on tämä kyseinen viini siis Veratinan ihan ensimmäistä koskaan valmistettua vuosikertaa.

Väriltään viini on kehittynyt, hennosti viikunaiseen purppuranruskeaan taittuva punainen. Koska pullo tuli korkattua suoraan reippaan repussaheiluttelun jälkeen, on kaikki pullon pohjalle laskeutuneet sakat liikkeellä ja yleisilme on samea. Voin siis suositella viinille pystyssäseisottamista ennen avaamista ja varovaista dekantointia karahvin kautta.

Aluksi lähinnä vanhalla ja pölyisellä tuoksulla kestää hetki saada itsensä kasaan. Pian lasista leijailevasta tuoksusta kuitenkin alkaa saada jotain tolkkua ja yleisvaikutelma on kuin yhdistelmä Bordeaux'n lyijykynää (kuivakkaa, kehittynyttä setristä tammea) ja kehittynyttä Napa Cabernet'ta (kypsää, tummaa ja hieman makean tammista hedelmää). Taustalla leijailee kypsää herukkaisuutta, hillittyä lanttua tai naurista, kevyttä vanhan viinin kellarimaisuutta tai vanhaa huonekalua ja hennosti makeaa kukkaisuutta. Tuoksu paljastaa heti, että kyseessä on selkeästi melko pitkälle kehittynyt, muttei missään nimessä yli mennyt viini.

Tuoksun tavoin yhtä lailla kehittynyt makumaailma on kuiva, mutta hedelmä on silti selkeästi varsin kypsää – olematta kuitenkaan millään tavalla ylikypsää. Vivahteikasta, kevyesti konsentroituneen tyylistä, mutta silti tasapainoista ja jopa keveyttä vihjailevaa makua hallitsee mehukas herukkaisuus ja kehittynyt tumma marjaisuus, kun taas taustalta tuntuu kevyttä, maustepippurista mausteisuutta, hentoa luumuisuutta ja ujoa oksidatiivisuutta. Rakenteesta pitävät huolta hyvin eloisa ja voimiensa tunnossa oleva hapokkuus ja tuhdit, pölyiset ja kevyesti suutakuivattavat tanniinit, joita ikä ei ole onnistunut siistimään syrjään.

Vivahteikas jälkimaku tuntuu keskimakua makeammalta, kypsempien ja mehukkaampien marja- ja hedelmäaromien päästessä selkeämmin pintaan. Kielelle jäävässä, maukkaassa ja kestoltaan keskipitkähkössä jälkimaussa tuntuu kypsää herukkaa, makeaa tummaa metsämarjaa, hentoa viikunaa ja tanniinien suutakuivattavaa puraisua.

Toin viinin pienessä porukassa järjestettyyn sokkomaisteluun ja myönnettävä on, muilla osanottajilla oli vaikeuksia saada paikallistettua viiniä – ei vähiten varmastikaan siksi, että vanhemmista itävaltalaisista punaviineistä melko harvalla on loppupeleissä kokemusta! Aluksi veikkailtiin vanhempaa Bordeaux'ta ja iäkkäämpiä uuden maailman Bordeaux-blendejä, mikä ei sinänsä yllätä viinin yllättävänkin selkeän herukkaisuuden ja iäkästä porvoolaisuutta henkivän, lyijykynäisen tammisuuden. Pienten vihjeiden perusteella viini kuitenkin saatiin loppupeleissä paikallistettua Itävaltaan, joskin Blaufränkisch jäikin arvaamatta – en kyllä ihmettele, sillä harvemmin kyseistä rypäleestä tapaa näin konsentroituneita, tanniinisia ja pitkäikäisiä näkemyksiä.

Weninger silti ansaitsee kehunsa, sillä yli 15 vuoden iässä Veratinan ensimmäinen vuosikerta on edelleen erinomaisessa tikissä, eikä osoita minkäänlaisia haipumisen merkkejä! Viini on kuitenkin jo selkeästi kehittyneen ja iäkkään oloinen, joten lisäkypsytystä se ei missään nimessä vaadi. Jos viini tulee jossain vastaan, voin lämpimästi suositella sen nappaamista parempaan talteen sekä pikaista korkkaamista hyvässä seurassa tai tukevamman ruoan kumppanina!

Lyhyesti: Erittäin arvostetun itävaltalaistuottajan tyylikkäästi pitkälle kehittynyt, vivahteikas, rakenteikas ja kohtalaisen konsentroitunut Blaufränkisch-blend.

Arvio: Erinomainen – todella hieno ja upea Blaufränkisch täynnä rakennetta ja luonnetta. Tammi edelleen tuntuu melko selvänä, mutta hienosti integroituneena ja tyylikkäästi kokonaisuutta tukevana elementtinä. Voin kuvitella, että nuorena viini on voinut olla melko hallitsevankin tamminen tapaus, mutta tässä iässä palikat ovat hienosti tulleet kohdalleen ja lopputulos on reilusti enemmän kuin osiensa summa.

Hinnan (27,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Trapl Grüner Veltliner Karpatenschiefer 2011

Trapl Grüner Veltliner Karpatenschiefer Alte Reben 2011

• Valmistaja: Weingut Trapl
• Tyyppi: Valkoviini
• Maa: Itävalta
• Alue: Carnuntum
• Rypäleet: Grüner Veltliner (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 17,40e (Huhtikuu 2015, Rotweißrot)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: rotweißrot

Keväällä tuli hankittua porukalla kuriositeettitavaraa, käyttöviinejä ja kellaroitavaa itävaltalaisia viinejä myyvästä Rotweißrot-nettimyymälästä. Ensimmäinen tilauksesta testiin päässyt pullo oli luotettavasti tasokkaita viinejä tuottaneen Traplin vanhojen köynnösten Grüner Veltliner.

Weingut Trapl sijaitsee Carnuntumin viinialueella. Carnuntum taas sijaitsee aivan Itävallan itärajalla, Wienistä muutaman kymmentä kilometriä kohti Slovakiaa. Carnuntumin alue on melko tuntematon viinialueena, sillä alueen kylmät talvet ja kuumat kesät soveltuvat huonosti muiden kuin simppeleiden punaviinien valmistukseen. Viime aikoina alueelta on kuitenkin alkanut tulla varsin uskottavia Grüner Veltlinereitä ja vakuuttavia punaviinejä, intensiiviset Zweigeltit ja Blaufränkischit etunenässä. Johannes Traplin luotsaamaa, n. 15 ha tarhoja viljelevää Weingut Traplia pidetään yhtenä alueen parhaista viinitaloista.

Tämä viini on valmistettu vain vanhojen köynnösten (Traplin sivut ovat olleet varmaan koko historiansa ajan under construction, joten en tiedä kuinka vanhojen) käsinpoimituista rypäleistä. Rypäleiden annettiin aluksi käydä luonnonhiivoilla terästankeissa viiniksi, minkä jälkeen viini siirrettiin kypsymään 10 kk terästankkeihin ja 300 l tammitynnyreihin. Lopuksi viini pullotettiin ilman kirkastusta.

Viiniillä on kevyesti vihertävä väri, joka taittuu tynnyrikypsytyksen myötä kohtalaisesti vaaleankeltaiseen.

Tuoksussa tuntuu heti avaamishetkellä Grüner Veltlinerin tyypillisimpiä aromeja, eli tuoretta päärynää, kevyttä savuisuutta ja jopa hentoa päärynäkarkkia. Melko pian kokonaisuutta alkaa valtaamaan kevyt, mutta selvä, kuivakka ja aromaattinen tammisuus. Tunnin päästä kokonaisuus on lopulta asettunut aloilleen, ja siitä löytyy valkopippurivetoista mausteisuutta, tuoretta kypsää päärynää, kevyttä cantaloupea, hentoa mantelimaisuutta, ujoa puisevuutta ja häivähdys makeaa karviaista. Vaikka aluksi tuoksu tuntui heittelehtivän laidasta laitaan, eikä mitenkään erityisen houkuttelevissa muodoissa, sukeutuu siitä kärsivällisellä odottelulla lopulta varsin miellyttävä, kompleksinenkin tuoksu.

Viinillä on melko täyteläinen, runsas ja leveän hedelmäinen yleisolemus, joka taittuu suutuntumaltaan jopa kevyesti öljyisyyteen, mutta reipas hapokkuus ja kevyen bitterinen, märkää kiveä muistuttava mineraalisuus tuovat mukavaa ryhtiä kokonaisuuteen. Kielellä pyörii tuoksusta tuttuja elementtejä: cantaloupea, kevyttä mantelimaisuutta, hyvin hillitysti makeaa tammisuutta, aavistus keltaluumuisuutta ja vivahteikasta mausteisuutta. Taustalla häilyy makeankypsä, trooppisten hedelmien alavire, joka tuo mukavasti syvyyttä siirtymättä hallitsemaan lainkaan kokonaisuutta.

Jälkimaku on kevyesti savuisen mineraalinen, mukavasti ryhdikkään hapokas, tuoreen mutta varsin makean päärynäinen, hennon bitterinen ja kypsän keltaluumuinen. Mineraalinen karheus, kevyt kermaisuus ja hento bitteri kantavat suht pitkään muun maun häipyessä hiljalleen pois.

Aluksi Traplin vanhojen köynnösten GV yllätti – ja suorastaan järkytti: pelästyin ostaneeni köykäisen esanssipäärynä-Gryynerin, joka hetkeä myöhemmin paljastuikin moderniksi tammimonsteriksi! Kuitenkin pienen tasaantumisajan jälkeen tämä melko hajanainen viini saa kerättyä palasensa kasaan ja se asettuu suorastaan hämmentävällä vaivattomuudella varsin miellyttäväksi, moniulotteiseksi ja tyylikkääksi kokonaisuudeksi.

Tämä kevyesti tammitettu GrüVe ei siis ole mikään kärsimättömän ihmisen valkoviini! Suosittelenkin avaamaan viinin hyvissä ajoin ennen suunniteltua nauttimishetkeä, jotta se pääsee h-hetkellä pistämään parastaan! Itse korkkasin viinin onneksi vähän ennen kuin ryhdyin valmistamaan tryffelirisottoa, joten viinin evoluutiota pystyi hyvin kokkauksen lomassa seuraamaan ja lopulta kun ruoka oli valmis, rupesi viinikin olemaan hyvin tarjoilukunnossa. Kellarointia ajatellen laadukkaan pään Grüner Veltlinerit ovat varsin luotettavaa tavaraa, enkä lainkaan epäile tammitynnyrikypsytyksen ainakaan haittaavan viinin kehittymispotentiaalia, joten viini on varmasti turvallinen ostos myös kypsyteltäviä valkoviinejä miettiville.

Lyhyesti: Aluksi hyvin päärynäesanssinen ja sitten kohtalaisen tammisen tuoksuinen vanhonen köynnösten Grüner Veltliner, josta pienen hengittelyn jälkeen sukeutuu varsin tyylikäs ja tasapainoinen, hienosti runsasta hedelmää, mineraalisuutta, ryhdikästä rakennetta ja maltillista tammea naittava valkoviini.

Arvio: Tyylikäs – tammitettuja Grüner Veltlinereitä harvemmin tapaa, mutta kunhan tammenkäyttö on maltillista ja hedelmästä löytyy riittävästi ryhtiä ja intensiteettiä, kantaa tämä lajike tammitynnyrikypsytyksen mallikkaasti. Traplin Karpatenschiefer on varsin mallikas esitys kyseisen tyylilajin viineistä.

Hinnan (17,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Johanneshof Reinisch Zierfandler 2012

Johanneshof Reinisch Zierfandler 2012

• Valmistaja: Johanneshof Reinisch
• Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Thermenregion
• Maa: Itävalta
• Alue: Niederösterreich, Thermenregion
• Rypäleet: Zierfandler (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 19,89e (Joulukuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 20,10e (Kesäkuu 2014, Alko)

No niin, nyt kun kesäaurinko rupeaa porottamaan täydeltä teholta, on mitä sopivin sauma käydä läpi meikäläisen jouluviinejä!

Valkkarin paikkaa viime vuoden joulupöydässä toimitti tämä persoonallinen itävaltalaistuttavuus kotoisan monopolimme hyllyiltä. Zierfandler-rypäle, josta tämä viini on valmistettu, on lajike, joka saa kypsyessään punertavan värin, mutta josta kuitenkin valmistetaan lähinnä valkoviinejä. Tästä värinmuutoksesta johtuen lajike tunnetaan myös nimellä Spätrot, "myöhäinen punainen".

Itävaltalaiset valkoviinit ovat Suomessa opittu yhdistämään lähinnä Grüner Veltlineriin, tuohon Itävallan kansallisrypäleeseen, sekä vähemmässä määrin Rieslingiin, joka sekin menestyy mainiosti kyseisessä maassa. Sen sijaan muut valkoiset rypäleet ovat täällä päin melko tuntemattomia, joten olin varsin ilahtunut kun tämä hieman harvinaisemman lajikkeen edustaja saapui Alkon valikoimiin rajattuna kertaostona viime vuoden puolella – en vähiten siitä syystä, että viinin on tuottanut timantinkovalla laadullaan vakuuttanut Johanneshof Reinisch (TJEU: arvioni JR:n tarha-St. Laurent Ried Holzspurista)!

Tämä viini on valmistettu käyttämällä se terästankeissa ja vanhoissa tammisammioissa. Viiniä on kypsytetty 8 kuukautta terästankeissa sakkojen kanssa ja vielä 2 kuukautta lisää pullottamisen jälkeen.

Väriltään viini on keskisyvän sitruunankeltainen.

Viinillä on melko ilmaisuvoimainen ja runsas tuoksu, joka asettuu jonnekin Chardonnayn ja itävaltalais-Grünereiden välimaastoon, mutta seasta erottuu myös rypäleen omaa luonteikkuutta. Kokonaisuudesta erottuu mm. kypsää ananasta, mehevää omenaa, aprikoosia, hillittyä päärynäisyyttä, kevyttä mausteisuutta, aavistus eksoottista kukkaisuutta ja hentoa mantelimaisuutta.

Suussa viinillä on suht täyteläinen ja suutuntumaltaan jopa hieman öljyinen olemus, mutta samalla viini on suorastaan kirpeän hapokas; seassa tuntuu myös hentoa nipistelyä, mutta en ole varma onko viinissä aavistus hiilihappoa, vai onko hapokkuus vain niin tuntuvaa – veikkaan jälkimmäistä, sillä tuo nipistelevyys ei tunnu haihtuvan viinistä useamman päivän odottelun aikana! Kuiva maku on varsin roteva ja yleisilmeeltään sekä intensiivisen mausteinen että voimakkaan hedelmäinen. Kypsänpuoleiselta hedelmäosastolta löytyy kuivaa ananaksisuutta, mantelimaista hedelmänkivisyyttä, hentoa mangoisuutta, ja aavistuksen savuisuutta. Kokonaisuutta sävyttää hillitty, mutta miellyttävän freesi mineraalisuus. Kokonaisuutena viini on runsas ja tanakkarakenteinen, mutta selkeästi taidolla tehty ja tasapainoinen.

Kuiva jälkimaku on tuntuvan mausteinen ja kielellä häilyvää keltaista hedelmäisyyttä hallitsee kypsä ananaksisuus. Kielelle jäävä, melko pitkä jälkivaikutelma on mehevän hedelmäinen, hennon mineraalinen ja aavistuksen karvas.

Pähkinänkuoressa tämä itävaltalainen kuriositeetti on miellyttävän moniulotteinen, tuhti ja kypsä mutta samalla kuiva ja rakenteikas tapaus. Tietyllä tapaa viini onkin kuin kypsä, lämpimän ilmanalan Chardonnay persoonallisella itävaltalaistwistillä ja tuntuvalla hapokkuudella.

Jos käsityksesi itävaltalaisvalkkareista on tähän asti pohjautunut vain Rieslingeihin ja Grüner Veltlinereihin, suosittelen ottamaan tämän Zierfandlerin testiin! Ainakin melko perinteisiä makuja yhteen koonneessa joulupöydässämme (eli siis todellisessa kaikenlaisten makujen sekamelskassa) viini pelasi varsin ongelmitta melkeinpä minkä kanssa tahansa, joskin herkimmät ja kevyimmät maut meinasivat kyllä jäädä viinin jyräämiksi. Internetin viinifolklore osaa myös kertoa Zierfandlerin kypsyvän hyvin iän myötä. Itse en osaa sanoa asiaan juuta tai jaata tämän kyseisen viinin tiimoilta, mutta kyllähän asiasta kiinnostunut voi aina kokeilla!

Lyhyesti: Intensiivinen, roteva, täyteläinen, runsasarominen ja rakenteikas itävaltalaisvalkoviini verrattain harvinaisesta täkäläislajikkeesta. Viini muistuttaa etäisesti lämpimän alueen Chardonnayta persoonallisemmalla makumaailmalla ja poikkeuksellisen ryhdikkäällä rakenteella.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin vaikuttava ja mielenkiintoinen esitys, joka vakuuttaa jälleen kerran meikäläistä Johanneshof Reinischin tyylistä ja taidosta. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus!

Hinnan (20,10e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Tschida Sauvignon Blanc Beerenauslese 2010

Tschida Sauvignon Blanc Beerenauslese 2010

• Valmistaja: Weingut Angerhof Tschida
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Prädikatswein Beerenauslese
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland, Illmitz
• Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: ~16,50e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: rindchen

Maistettuani Kracherin mainiot jälkiruokaviinit olin jo valmis lähtemään täysin tyytyväisenä. Siinä tavaroitani pakkaillessani saapui paikalle Wineops-blogia ylläpitävä Matthieu tervehtimään ja kyselemään miltä messut ovat vaikuttaneet. Kun paljastui etten ole ehtinyt testata jälkiruokaviineistään kuulun Tschidan viinejä, minut passitettiin poimimaan pikimmiten illan viimeinen viinini kyseisen viinitalon standilta.

Lasiini valikoitui jalohomeisista Sauvignon Blanc -rypäleistä valmistettu Beerenauslese. Jalohomeiset Sauvignon Blanc -jälkiruokaviinit eivät ole kovinkaan harvinaisia maailmanlaajuisesti (esimerkiksi Sauvignon Blanc on Sémillonin jälkeen Sauternes'n tärkein rypälelajike), mutta Itävallassa näihin törmää selvästi harvemmin, sillä Sauvignon Blancin viljely on maassa keskittynyt lähinnä eteläisen Südsteiermarkin alueelle.

Väriltään viini on kevyen kullankeltainen, eli selkeästi hailakampi kuin useimmat muut jälkiruokaviinit – tähän vaikuttanee sekä viinin nuori ikä että Sauvignon Blancin luontaisesti neutraali väri.

Viinin aromikas ja viehkeä tuoksu on juuri sellainen kuin odottaa saattaa: erittäin tasapainoinen yhdistelmä jalohomeista hunajaisuutta ja paahdetta sekä Sauvignon Blancin tuomaa makeaa karviaiskiisseliä ja hentoa raparperia. Taustalla häilyy hennon parfyymistä kukkaisuutta.

Vaikka paperilla viini ei ole jälkiruokaviiniksi merkittävän hapokas (6,6 g/l happoja vs. 165 g/l jäännössokeria), on tämän viileänä tarjoillun viinin yleisilme todella freesi, hapokas ja yllättävänkin ryhdikäs, jopa rapsakka. Intensiivisestä ja ihastuttavan puhdaspiirteisestä makumaailmasta löytyy hunajaa, mineraalisuutta, varsin aromaattista, vihersävytteistä yrttisyyttä ja aavistus herukanlehtimehua. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kokonaisuus on kaiken kaikkiaan todella tasapainoinen.

Lopuksi viinistä jää todella pitkä jälkimaku, jossa tuntuu hunajaisuutta, kukkeutta ja mineraalisuutta. Suussa viipyilevä, mehukas jälkivaikutelma on varsin herkullinen.

En tämän viinin jälkeen ihmettele miksi Tschida on saanut varsin reilusti tunnustusta viineistään, enkä myöskään sitä, minkä takia minun oli suorastaan pakko passittaa maistaa sitä – Tschidan Sauvignon Blanc Beerenauslese on todella harmoninen ja freesi SB-jälkiruokaviini, joka ei monien muiden Itävallan Beerenauslese-viinien tyyliin yritä vakuuttaa voimalla ja massalla, vaan varsin ihastuttavalla eleganssilla ja raikkaudella, joka saa välistä jopa unohtamaan, että viini on varsin makea – kaikesta sen intensiivisestä hunajaisuudesta huolimatta. Ainoa, mikä viinin maistamisessa harmitti oli se, että loppuja Tschidan viinejä en ehtinyt maistaa.

Tschidan Sauvignon Blanc Beerenauslese on varsin mainio jälkiruokaviini siksi, että siitä löytyy riittävästi makeutta, jotta se kestää varsin makeat jälkiruoat, mutta myös happoja ja niiden tuomaa raikkautta, että se kestää myös vastaavasti hapokkaammatkin jälkiruoat – esimerkiksi tuoreilla marjoilla ryyditetyt kakut ja piiraat. Vaikka viini on varsin herkullinen sellaisenaankin, kutsuu viinin ihastuttavan raikas ja elegantti ilmaisu ennen kaikkea yhdistämään sen jonkin makean purtavan kanssa – näin monikäyttöiselle jälkiruokaviinille sopivan combon löytäminen tuskin osoittautuu ongelmaksi. Viiniä voi kuitenkin varastoida huoletta myös vielä vähintään vuosikymmenen verran, jos kypsyneemmät viinit sattuvat uppoamaan paremmin.

Lyhyesti: Hienostunut, freesi ja ihastuttavan puhdaspiirteinen jälkiruokaviini itävaltalaisittain harvinaisesta Sauvignon Blancista. Viinistä löytyy fiilistelypotentiaalia sellaisenaan nautittavaksi, mutta kotonaan se on jälkiruokien kumppanina tai kellarin nurkissa lepäämässä.

Arvio: Tyylikäs – viinillä on upean harmoninen makumaailma, joka yhdistyy itävaltalaisten jalohomeisten jälkiruokaviinien viitekehyksessä melko harvinaiseen raikkauteen ja kepeyteen. Ei tyypillinen, tuhdin hunajainen ja paksu botrytis-viini, mutta siitä huolimatta – tai juuri siksi – todella ihastuttava esitys.

Hinnan (~16,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Kracher L09A #7

Kracher L09A Nummer 7 Nouvelle Vague

• Valmistaja: Weinlaubenhof Kracher
• Tyyppi: Jälkiruokaviini
• Maa: Itävalta
• Alue: Burgenland
• Rypäleet: Muscat Rose à Petit Grains (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: 45,37e (Lokakuu 2013, Vindirekt)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: kracher

Itävallan viinimessuilla viimeiseksi testaamakseni Kracherin jälkiruokaviiniksi jäi varsin mielenkiintoinen, laatu- ja vuosikertamerkitsemätön L09A, joka on valmistettu hailakanpunaisista Rosenmuskateller-rypäleistä. Koska Rosenmuskateller (yleisesti tunnettu nimellä Muscat Rose tai Moscato Rosa) ei ole Itävallan ja Saksan viinilaeissa tunnustettu rypäle, siitä joudutaan tekemään vain vuosikerratonta pöytäviiniä, jonka etiketissä ei saa mainita edes käytettyä rypälelajiketta. L09A Nummer 7:n tapauksessa viini on nimetty melko loogisesti, sillä nimen "09" viittaa vuosikertaan 2009, kun taas Nummer 7 -nimi paljastaa viinin olevan osa Kracherin Trockenbeerenauslese-sarjaa (vrt. juuri arvosteltu Trockenbeerenauslese Grande Cuvée #6). Viinilait eivät kuitenkaan näköjään ulotu nettisivuihin asti, sillä Kracherin kotisivuilla sentään viinin kerrotaan olevan Rosenmuskateller-lajikkeesta valmistettu – etiketissä tähän vain vihjataan ruusun kuvalla.

Kracher valmistaa joka vuosi eri lajikkeista eri menetelmillä hyvin erityylisiä Trockenbeerenauslese-jälkiruokaviinejä, jotka nimetään yksinkertaisesti numeroimalla viinit. Nouvelle Vague -sarjalaiset kypsytetään uudesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä, kun taas Zwischen den Seen -sarjalaiset kypsytetään terästankeissa. Vuonna 2009 Kracher valmisti kaksi Rosenmuskateller Trockenbeerenauslesea, nyt arvioitavan L09A Nummer 7 Nouvelle Vaguen ja L09B Nummer 8 Zwischen den Seenin. L09A #7 on käytetty ja kypsytetty 16 kuukauden ajan tammessa.

Väriltään viini on läpinäkyvän oranssinpunainen, muistuttaen sävyltään hieman poltettua savea.

Rehevän makea tuoksu on hyvin suoraviivaisen päärynäinen; taustalta erottuu kevyttä mausteisuutta ja muskattista kukkeutta.

Heti ensivaikutelmallaan viini tekee pelin säännöt selviksi: yleisilme on todella makea, paksu ja siirappinen: 227 g/l jäännössokeria ei edes yritä leikkiä piilosta. Happoja löytyy peräti 7,4 g/l, mitkä antavan viinille jonkin verran puruvoimaa, mutta nekään eivät onnistu toppuuttelemaan viinin makeutta, vaan kokonaisuus tuntuu tahmean öljyiseltä ja korkeintaan keskihapokkaalta. Tavallinen TBA yleensä tuntuisi tässä vaiheessa turhan tasapainottomalta, mutta L09A ottaakin peliin oman jokerinsa: uskomattoman persoonallisen makumaailmansa! Viinin makumaailmassa päällimmäisenä tuntuvat vaalea siirappisuus ja ylikypsä, hieman Smurffi-limonadimainenkin päärynäisyys, mutta niiden ohella kielellä pyörii myös oliiviöljyä, jonkinlaista maustesiirappisuutta, vesimelonia, tammen tuomaa makeaa, aasialaista mausteisuutta sekä paljon kaikkea sellaista, joille en yksinkertaisesti enää keksi sanoja. Viinistä siis löytyy paljon muutakin kuin mitä yllä onnistun sanallistamaan, mutta loppuja on liiankin vaikea kuvailla. Makumaailma on siis jälkiruokaviinirintamalla erittäin omalaatuinen, pelkästään hyvällä tavalla – ei mitenkään hämmentävällä ja vieraannuttavalla, vaan kiehtovalla ja herkullisella tavalla.

Jos täällä on tavalla tai toisella efektoitua musiikkia ymmärtäviä lukijoita, niin he ymmärtänevät parhaiten, jos kuvailen viinin jälkimaun olevan kuin keskimaku pitkällä delaylla: se toistaa varsin uskollisesti keskimaun vivahteet pitkään ja toistuvasti, mutta kerta toisensa jälkeen yhä vaimeampana kielellä voimistuen. Aromikkaasta jälkimausta nousee vielä muiden aromien joukosta esiin kypsiä appelsiinin vivahteita, hillittyä savuisuutta, keveähköä tammen mausteisuutta ja muskattista kukkeutta. Viinistä jäävä jälkivaikutelma on herkullinen, omalaatuinen, uniikki ja upea.

Yleensä koetan kirjata muistiinpanoihini jonkun tiivistelmän tai viinistä jäävän yleisfiiliksen, jolla tavoitan parhaiten viinin herättämät tunteet uudelleen myöhemmin. Tämän viinin kohdalle olin kirjannut "Joo siis täh."

Ei kyllä minkäänlaista havaintoa miten tämmöinen viini kehittyy. Sokeria, happoja ja konsentraatiota siitä kyllä löytyy vaikka kuinka, joten sen puolesta homma on melko klaari. Mutta yleensä nuo viinit tuppaavat muuttumaan kehittyessään moniulotteisemmiksi ja kompleksimmiksi – mikä tämän viinin osalta tuntuu olevan yhtä helposti hahmotettava asia kuin neliulotteinen kappale. Viinin kompleksisuus tuntuu olevan jo nyt tapissaan. Jos siis viini kehittyessään paranee entisestään, rupeaa hahmotuskykyni vääntäytymään jonkinlaiseen solmuun.

Aivan täydellinen tapaus viini ei kuitenkaan ole, johtuen sen turhankin massiivisesta ja tahmeasta ilmaisusta – lisäksi voin kuvitella viinin olevan yksinkertaisesti liikaa hieman hillitympään ilmaisuun tottuneille ihmisille. Omaan makuuni viinin sateenkaareen vertautuva makujen väriloisto onnistui kyllä tekemään täsmäiskun, minkä vuoksi annan paljon anteeksi viinin jopa liiallisesta jäännössokerisuudesta. Näin persoonallisia viinejä tulee vastaan aivan liian harvoin.

Samalla syttyi myös mielenkiinto päästä testaamaan L09B, joka on muuten sama viini, mutta se ei ole nähnyt tippaakaan tammea. Olisi mielenkiintoista päästä testaamaan onko tammi tuonut tähän viiniin jotain lisää, peittänyt jotain vai tuottanut ainoastaan erilaisen viinin, jota on mahdotonta sijoittaa teräksessä kypsytetyn ala- tai yläpuolelle.

Lyhyesti: Ylettömän makea, runsas ja öljyinen Trockenbeerenauslese-tasoinen jälkiruokaviini, jonka makumaailmaa kuvaillessa adjektiivit loppuvat heti alkuunsa. Persoonallinen, uniikki ja herkullinen tuttavuus.

Arvio: Erinomainen – joo siis täh. Tämä olisi hieman kevyemmällä jäännössokerilla ja hieman tanakammalla hapokkuudella yksinkertaisesti tajutonta tavaraa, mutta jo nyt viini kiskoo hymyn hallitsemattomasti korvasta korvaan.

Hinnan (45,37e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.