Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


28.11.16

Puoli vuosikymmentä Viinihullun päiväkirjaa!

No niin, Viinihullun päiväkirja on saavuttanut jälleen kerran jonkinlaisen etapin taipaleellaan nyt kun viides vuosi meikäläisen nettiin viini- ja olutarvioiden rustailua on tullut täyteen.

Tehdäänpä nopea vilkaisu siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu. Blogissani on nyt arvioita:
  • 1384 viinistä
  • 261 oluesta
  • 11 siideristä
  • 4 marjaviinistä
  • 2 meadista
  • 2 sakesta ja
  • 3 kirjasta
eli yhteensä n. 1650 arviota.

Lisäksi arkistossani makoilee tällä hetkellä julkaisua odottaen yli 3500 arviota viineistä, oluista, siidereistä ja muista juomista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka lopettaisinkin nyt arvostelujen kirjoittamisen (kaikki te, jotka minut tuntevat, varmasti tietävät, että tämä on täysin mahdoton ajatus!), voisin helposti kirjoittaa blogia vielä seuraavat 10 vuotta yhden arvion päivätahtia. Tämän valossa näyttää pahasti siis siltä, etten tule koskaan saamaan julkaistua arviota kaikista maistamistani juomista. Harmi sinänsä – vielä joskus tämä tuntui täysin mahdolliselta tavoitteelta!

Julkaisutahtini on myös harmillisesti rauhoittunut huippuvuosistani. Tämä ei niinkään johdu allekirjoittaneesta – jos itse saisin päättää, en tekisi muuta kuin kirjoittaisin viineistä ja oluista – vaan siitä, että aikaa kirjoittamiselle ei tahdo yrittämälläkään löytyä. Noh, kenties vielä joskus koittaa se kaunis päivä, jolloin voin työskennellä oman itseni herrana vain tekstiä leiväkseni luoden.

Miltä sitten blogin tulevaisuus näyttää? Kuten joka kerta tulevaisuutta ennustaessa: sitä on niin pirun vaikea sanoa. Kuitenkin toivoisin, että aikaa voisi tulevaisuudessa löytyä taas vähän enemmän blogin kirjoitteluun. Tahdin hidastumisesta huolimatta en missään nimessä ole suunnitellut pyyhkeen heittämistä kehään, vaan jatkaa edelleen totutulla, hyväksi havaitulla linjalla, eli kirjoittaa arvioita, jossa kerron rehellisesti juuri sen, mitä ajattelen, iskuja säästelemättä. Vaihtelun vuoksi silloin tällöin sekaan saattaa ilmestyä myös satunnainen juttu jostain tuottajasta tai panimosta, jolla on tultu käytyä. Toivottavasti tämä tuttu kaava jaksaa kiinnostaa edelleen lukijoita samaan malliin – on tässä kuitenkin puolessa vuosikymmenessä tullut sivulatauksia jo reilusti yli 800,000. Se on yli 450 sivulatausta päivässä se, tasaisesti jokaiselle päivälle jaettuna. Eihän se varmasti paljon ole niihin kaikista suurimpiin, kauneimpiin ja suosituimpiin blogeihin verrattuna, mutta kuitenkin sen verran, että meikäläisestä edelleen tuntuu, että ainakin joitakin viinin- ja oluenystäviä nämä meikäläisen arviot ja tarinat kiinnostavat. Aina silloin tällöin joku lähettää (tai hyvin epäsuomalaiseen tapaan jopa antaa ihan henkilökohtaisesti kasvotusten) positiivista palautetta, mikä toki aina jaksaa lämmittää sydäntä.

Lopuksi vielä pari juttua. Ensimmäiseksi: jos olet Facebookissa, kannattaa tykätä blogin FB-sivusta (ja vielä varmuuden vuoksi valita erikseen blogin sivulta ilmoitukset päälle) niin saat feediisi ilmoitukset uusimmista päivityksistä näppärästi. Toiseksi: jos kolmannen kotimaisen lukeminen taittuu, kannattaa vilkaista meikäläisen tuoretta, lontooksi kirjoittamaa kakkosblogia nimeltä Forceberry. Ajattelin rustailla sinne hieman eri viineistä kuin tänne ja piirun verran kansainvälisemmällä otteella pitääkseni yllä niin kirjoitus- kuin kielitaitoani. Tästä kyseisestä blogista on tuskin apua Alkosta luotettavia perusviinejä etsiville harrastelijoille, mutta jos kiinnostaa oppia viinimaailmaa hieman pintaa syvemmältä ja niiden turvallisten laatikoiden ulkopuolelta, tarjonnee tämä toinen blogini myös varmasti jotain uutta ja mielenkiintoista.

Maukasta ja ennen kaikkea mielenkiintoista viini- ja/tai olutvuotta 2016 kaikille lukijoilleni, vielä kun tätä vuotta on jäljellä! Ja olkoon blogini seuraava vuosikymmenen puolikas vielä edeltäjäänsä parempi!

Kippis, santé, cin cin, yamas, cheers, sláinte, kanpai, zum wohl, salud ja mitä näitä nyt onkaan.

27.11.16

Thörle Riesling Feinherb 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/939037/Th-rle-Riesling-Feinherb-2015
Thörle Riesling Feinherb 2015
  • Valmistaja: Weingut Thörle
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein Rheinhessen
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheinhessen
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 15,90e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 15,90e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Viime keväänä tulin tosiaan pyörineeksi muutamalla Saksan viinialueella tutustumassa eri tuottajiin ja tällä reissulla yksi ehdottomasti vakuuttavimpia viinitaloja by far oli Rheinhessenissa sijaitseva Weingut Thörle. Tästä syystä sydäntäni lämmitti mukavasti parin Thörlen Rieslingin ilmestyminen Alkon tilausvalikoimaan. Vielä iloisemmaksi mielen toki veti se, kun tässä hiljattain tarjoutui maahantuojan puolelta tilaisuus myös päästä maistamaan toinen valikoimaansaapuneista viineistä, Riesling Feinherb!

Feinherb on termi, jolla saksalaiset hienovaraisesti kutsuvat viinejään, jotka eivät ole kuivia, muttei varsinaisesti makeitakaan – ja sellainenhan tämä viini on 17 g/l jäännössokerillaan. Sokeria ei kuitenkaan ole jätetty viinissä täysin sooloilemaan, sillä happoja löytyy viinistä varsin rouheat 8,3 g/l (vertailun vuoksi mainittakoon, että valkoviineissä on yleensä happoja n. 5–6 g/l ja hapokkaissa viineissä n. 7 g/l)! Ilahduttavasti alkoholikin on viinissä mukavan maltillisella tasolla, a-vitamiineja löytyy vain 11,5%.

Viinillä on vaaleankeltainen väri ujolla, hailakan neonvihertävällä sävyllä. Lisäksi viinin korkeaa hapokkuutta voi päätellä jo sen ulkonäöstä, sillä lasin sisäpintaan alkaa muodostua varsin nopeasti ujoja kuplia.

Viinillä on ihastuttavan raikas, aromaattinen ja hedelmäinen tuoksu, josta erottuu kypsänmakeaa omenaa, kuorittua päärynää, hillittyä makeaa kukkaisuutta ja aavistuksen verran vaaleita pöytärypäleitä.

Suussa viinillä on kepeä, eloisa ja tasapainoinen suutuntuma. Makumaailmassa tuntuu kypsänmakeaa omenaa, jopa hieman omenatuoremehua, kevyttä vastaleikattua päärynää, hillittyä teräksisyyttä ja ujoa limettistä kirpeyttä. Varsin korkea hapokkuus suitsii jäännössokeria mainiosti piiloon ja nopealla analyysillä viini voi vaikuttaa merkittävästi kuivemmalta mitä se todellisuudessa onkaan – makeus lähinnä korostaa viinin hedelmäisyyttä ja suutuntumaa, juurikaan tuomatta selvää makeutta tai raskauden tuntua.

Jälkimaku on puhdas, raikas ja miellyttävän pitkänpuoleinen, mutta aromeiltaan melko kevyt. Kielelle jää lähinnä kypsää omenaa, omenamehua, hillittyä kypsää sitruunaa, kepeää teräksistä mineraalia ja ujoa savua.

Kokonaisuutena Thörlen Riesling Feinherb ei petä, vaan jatkaa totutulla, korkeatasoisella talon linjalla – siitä huolimatta, että tämä viini edustaa viinitalon huokeinta peruslinjastoa. Tässä on oikein mainio, tasapainoinen ja maukas Riesling, jossa jäännössokeri näyttelee tärkeää roolia hedelmäisyyden korostajana ja hapokkuuden vastapainona.

Ihmisillä tuppaa olemaan turhan rajoittunut ja usein varsin negatiivinen kuva puolikuivista ja puolimakeista viineistä – joskin ihan hyvästä syystä, sillä liiankin merkittävä Alkon sellaisista valkoviineistä todella on lähes juotavaksikelpaamatonta tavaraa, jossa jäännössokerin tehtävä on lähinnä peittää viinin virhemakuja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö maailmassa olisi myös korkeatasoisia ja vakavastiotettavia makeampia viinejä. He, jotka näiden viinien päälle jo ymmärtävät, turvautuvat varsin usein fantastisiin Moselin Rieslingeihin, mutta hyviä vaihtoehtoja sellaisille tarjoavat mm. tasokkaat Loiren laakson Chenin Blancit tai tällaiset tasokkaat Rieslingit Moselin ulkopuolisesta Saksasta. Koska makeat mutta hapokkaat viinit ovat tunnetusti mitä mainioin pari aasialaiselle ruoalle, piti tämän viinin käytettävyys niissä hommissa testata. Viini pistettiin siis tulikokeeseen kumppaniksi öljyiselle ja sopivasti tuliselle nyhtökaura-nuudeliwokille varsin mainioin lopputuloksin: ruoan ja viinin pelkistetyt, harmoniset maut vetelivät keskenään sen verran vahvoja ylävitosia, että voidaan puhua varsin onnistuneesta parituksesta.

Lyhyesti: Varsin korkealaatuinen, harmoninen ja kaikin puolin tyylipuhdas Riesling kohtalaisella jäännössokerilla ja yleisilmettä raikastavalla, varsin napakalla hapokkuudella.

Arvio: Tyylikäs – mallikas esitys siitä, miksi Riesling on mitä paras rypälelajike myös muihin kuin kuiviin viineihin; viinissä on kohtalaisesti jäännössokeria, mutta kokonaisuus silti maistuu hämmentävän kuivalta ja ennen kaikkea valloittavan tasapainoiselta.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

8.11.16

Omnipollo Bianca Mango Lassi Gose

Omnipollo Bianca Mango Lassi Gose
  • Valmistaja: Omnipollo
  • Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Gose / Erikoisuus, maustettu olut
  • Maa: Ruotsi
  • Alue: Tukholma
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,90e (Helmikuu 2016, Saveur-Bière)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tukholmalaispanimo Omnipollo on kyllä käsittämätön outolintu. He nimittäin tekevät täysin käsittämättömiä oluita, jotka usein täysin älyttömistä lähtökohdistaan huolimatta toimivat hämmentävän hyvin! Toki poikkeuksiakin löytyy seasta, mutta näppituntumalta voisin melkein veikata Omnipollon onnistuneen jopa useammin kuin Mikkellerin – tuon toisen velhopanimon, joka myöskin jaksaa rohkeasti pelleillä oluiden kanssa.

Yksi hauskimpia olutlinjastoja Omnipollolla on ollut Bianca – yhdistelmä gosea ja lassia. Veikkaan, että lukijoissa voi löyty jokunen, joille jompi kumpi tai molemmat sanat eivät kerro mitään, joten selvennys lienee paikallaan. Lassi on siis raikas, kylmä juoma Intiasta, jonka pohjana toimii veden ja jugurtin sekoitus. Lassi voidaan maustaa joko suolalla ja mausteilla, tai tehdä makeaksi muussaamalla sekaan hedelmiä. Gose on taas perinteinen vehnäolut Goslarista, Saksasta, joka maustetaan suolalla – usein myös korianterinsiemenillä – ja joka käytetään maitohapolla tavallista vehnäolutta happamammaksi. Omnipollo yhdistelee Bianca Mango Lassi Gosessaan maailman kenties suosituinta lassia, mangolassia, goseen valmistamalla vehnäoluen, joka on maustettu suolalla ja mangopyreellä. En ole varma, onko olut hapatettu käyttämällä jugurttia (mikä on toki mahdollista) mutta jugurttipuolta on vähintään emuloitu sillä, että olut on hapan (sillä jugurttikin on hapanta) ja sen sekaan on lisätty hieman laktoosia eli maitosokeria tuomaan jugurttimaista täyteläisyyttä. Voltteja tässä brittiläisellä Buxton Breweryllä teetetyssä oluessa on goseksi reilunlaisesti, eli 6%. Meikäläisen pullo tuli testattua viime helmikuussa ja sen parasta ennen -päiväys oli 6.6.2016, joten hyvin oli vielä oluessa varoaikaa jäljellä.

Lasissa oluella on utuinen, kellervä ja ujosti hailakanvihertävään taittuva väri sekä melko runsas, pienikuplainen, suht tiivis, keskikestävä valkoinen vaahto.

Makean hedelmäinen mutta myös hennon hapahko on varsin aromikas ja runsas. Aromimaailmaa hallitsevat mehukkaan mangoiset piirteet, joita kevyemmän trooppiset hedelmäiset sekä makean sitrusmarmeladiset piirteet komppaavat.

Suussa olut on kunnon goselle tyypillisesti kirpeän hapan, eloisa ja ennen kaikkea jännittävä. Persoonallinen makumaailma on selkeän suolainen, melko voimakkaasti makean mangoinen, kevyen greippinen ja hillityn ruohoinen. Katkeruutta ei tunnu juuri ollenkaan, mutta runsaan hedelmäistä yleisilmettä keventää tasapainoinen, keskirunsas hiilihappo.

Jälkimaku kirpeän hapan, muhevan mangoinen, hennosti passiohedelmäisen kirpeä ja ujosti ruohoisen katkera.

Kokonaisuutena Bianca Mango Lassi Gose on kaiken kaikkiaan niin hullunhauska esitys kuin sen nimestä voi jo päätellä, mutta ilahduttavinta oluessa on se, ettei se ole pelkästään käsittämätön höpökötöstys, vaan yllättävän tasapainoinen ja maukas tapaus! Mangoisuus melko voimakkaana hedelmänä tottakai hallitsee oluen tuoksu- ja aromimaailmaa, mutta tämä ei silti tee oluesta vain yhden tempun koiraa, vaan olut on myös selvästi gose – suolainen ja hapan. Tämä olut lienee jopa tyypillistä gosea hieman suolaisempi ja happamampi, mutta tämä on suorastaan edellytys siihen, että olut toimii kunnolla, sillä kevyemmällä otteella valmistetun gosen ominaispiirteet olisivat varmasti hukkuneet mangoisuuden alle!

Useimmat Omnipollon Biancat ovat olleet varsin hauskoja, persoonallisia ja testaamisen arvoisia oluita, mutta mielestäni edelleen hauskimman ja mielenkiintoisimman paikkaa näistä pitää edelleen tämä mangolassi-versio. Varmasti joillekin tämä olut ei ole olut lainkaan, mutta kokeilunhaluisille tämä on kyllä tapaus, jonka ei kannata antaa mennä ohi suun!

Lyhyesti: Runsaan mangoisuuden hallitsema, mutta mukavasti myös happamuutta ja suolaisuutta tarjoileva olut, joka haluaisi olla sekä mangolassi että gose.

Arvio: Erittäin hyvä – höpöolutasteikolla tämmöinen setti edustaa sitä äärimmäistä päätä. Ei tämä nyt mitenkään haastava tapaus ole, mutta hauska, hullutteleva ja ehdottomasti mieleenpainuva. Muikea pikku herkku!

Hinnan (4,90e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

6.11.16

Churchill's Estate Reserva 2009

Churchill's Estate Reserva 2009
  • Valmistaja: Churchill's Port
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Douro
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Tempranillo (20%), Tinta Francisca (20%), Tinto Cao (20%), Touriga Franca (20%), Touriga Nacional (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 16,99e (Helmikuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Douro on ehdottomasti Portugalin kuuluisin viinialue, mutta ei varsinaisesti puna- ja valkoviiniensä ansiosta. Douro on ollut jo vähintään 1700-luvulta asti maailmankuulu intensiivisistä ja kellarointia kestävistä Portviineistä, joihin Douro-joen kuuma laakso mainiosti soveltuu. Alueella on pitkään valmistettu myös tavallisia, kuivia punaviinejä, mutta ne ovat harvemmin tarjonneet mitään mielenkiintoista. Edes nykyaikana Douron punaviinit ovat harvoin kovinkaan mielenkiintoisia, vaikka viininvalmistustekniikat ja -laitteistot ovat edistyneet merkittävästi ja viinien yleinen laatu on kohonnut kohisten.

Douron punaviinien suurimpia ongelmia ovat liian korkea alkoholipitoisuus ja turhan tuntuva tammisuus – molemmat jollain lailla seurausta Portviineistä. Kuuma alue tuottaa hyvin sokeripitoisia ja tuhteja rypäleitä, mikä voi olla hyvin tavoiteltavaa muhkeita Portviinejä valmistettaessa, mutta kepeämmissä punaviineissä liika kypsyys voi olla lähinnä haittaava tekijä. Lisäksi Portviinejä historiallisesti kypsytetään pari vuotta tammitynnyreissä, mutta koska tammen aromit eivät laadukkaaseen Vintage Portiin kuulu, pitää uusista tammitynnyreistä "kuluttaa" liialliset uuden tammen aromit pois ennen kuin niihin voi laittaa Portviiniä kypsymään. Tästä syystä monet Douron punaviinit ovat usein kypsytettyjä lähinnä uusissa tammitynnyreissä – 100% uusissa tammitynnyreissä kypsytetyt Douron punaviinit ovat useammin sääntö kuin poikkeus. Freesejä, lähinnä terästankkeja ja vanhoja tynnyreitä nähneitä Douron punaviinejä kyllä voi myös löytää markkinoilta, mutta niiden osuus on harmillisen pieni kokonaiskuvassa.

Sekä nimellä Churchill's Port että Churchill / Graham tunnettu viinitalo kuulostaa melko vanhalta tekijältä Portviinien markkinoilla, mutta todellisuudessa se on varsin tuore tulokas. Talon on perustanut Johnny Graham – kuuluisasta Grahamsien portviinisuvusta – vuonna 1981. Alun perin Johnny Graham saapui Portoon vuonna 1973 ja työskenteli 8 vuotta portviinitalo Cockburn'silla. Lopulta hän päätti perustaa viinitalon vaimonsa kanssa, mutta taloa ei voinut nimetä suvun puolesta Graham'siksi, koska alkuperäinen Graham'sin viinitalo oli myyty portviiniyhtymä Symingtonille, joka omisti oikeudet nimeen. Tämän vuoksi talo nimettiin Johnnyn vaimon, Caroline Churchillin, mukaan. Lähes 20 vuoden ajan Graham osti rypäleitä arvostetulta de Sousan tuottajaperheelta, mutta kun vuonna 1999 Borges de Sousa kuoli ja Grahamin laaturypäleiden lähde tyrehtyi, oli hänen hankittava omia tarhoja. Tämän vuoksi vuonna 1999 Graham osti arvostetun, 100-hehtaarisen Gricha-tarhan, joka edelleen muodostaa hänen Portviiniensä selkärangan, ja samalla ryhtyi laajentamaan omistuksiaan Douron alueella. Yleisesti Churchill'siin tyyliä on kuvailtu perinteistä Portviinityyliä kuivakammaksi, hieman kepeämmäksi ja napakammaksi.

En ole varma, kuuluuko Estate Reserva enää talon kuivien punaviinien valikoimaan – ainakaan talon kotisivuilta ei viinistä löydy minkäänlaista mainintaa. Tämän vuoksi kovinkaan tarkkoja speksejä viininvalmistuksesta ei löydy – jonkun lähteen mukaan viini on tasapäinen sekoitus viittä erilaista, perinteistä portviinialueen rypälelajiketta, kun taas Alkon speksien mukaan vain kolmea. Alkon tiedot osasivat myös kertoa, että viiniä on kypsytetty ranskalaisissa tammitynnyreissä joista vain 20% on ollut uusia ja alkoholia siinä on 13,5%.

Väriltään viini on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän luumunpunainen.

Tuoksu on varsin muheva, kypsän tumman hedelmäinen, kevyesti makean luumuinen, hillityn suklainen ja hennon kukkea. Joko ikä tai lämmin vuosikerta on tuonut aromimaailmaan myös makean aavistuksen rusinaisuutta.

Suussa viini on melko täyteläinen, mutta ilahduttavasti yllättävän ryhdikäs ja selkeästi enemmän hedelmä- kuin tammivetoinen. Makumaailma on sopivasti, muttei liioittelevasti pippurisen mausteinen, makean tumman marjainen, kypsän luumuinen, freesin karhunvatukkainen ja maltillisesti mausteisen puiseva. Kohtalaisen tanniininen ja melko hapokas rakenne on mainiosti tasapainossa melko runsaan hedelmäpuolen kanssa – viini on sopivan tiivis ja puruvoimainen, mutta se ei tunnu liian tiukalta, eikä toisaalta turhan pehmoiselta ja raskassoutuiseltakaan.

Jälkimaku on mehukkaan kriikunainen, kypsän tumman marjainen ja kevyesti pippurisen mausteinen, minkä lisäksi hillitty makean tammisuus erottuu ujosti. Suuhun jäävä, melko mehukkaan hedelmäinen jälkivaikutelma on myös kevyen lämmin, minkä lisäksi kohtalaisen tuntuvat tanniinit nousevat ilman ruokaa melko selvästi esille.

Vaikka yleensä suhtaudun tietyllä (usein myös ihan järkevällä) varauksella Douron kuiviin punaviineihin, oli tällä kertaa ennakkoasenteet aivan turhia – tätä Dourolaista ei oltu pilattu liialla tammella tai ylikypsällä hedelmällä, vaan pääosassa oli freesi, ryhdikäs ja mukavan pihdaspiirteinen Douron tummanpuhuva hedelmäisyys varsin mukavalla rakenteella. Kokonaisuutena viini oli erittäin positiivinen, yllättävän hapokas ja maltillisen tamminen esitys.

Alun perin olin hommannut oman pulloni Alkosta silloin, kun viini oli poistumassa Alkon valikoimista, joten viinin saatavuus on tällä hetkellä melko kehnonpuoleinen täällä peräpohjolassa – mitä se kyllä on lähes kaikille Portugalin viineille, harmillisesti. Noh, jos joku muukin oli sattunut nappaamaan tämän viinin Alkon poistomyynneistä ja pullo makoilee vielä jossain avaamattomana, voin kyllä vakuuttaa, ettei sen kanssa ole kiirettä – tämä kaikin puolin miellyttävä ja tasapainoinen portugalilainen on vielä hyvin matkalla ylöspäin, eli kellarointipotentiaalia on vielä hyvin jäljellä!

Lyhyesti: Runsas, mutta varsin tasapainoinen Douron punaviini, joka ei kärsi alueelle tyypillisestä ylitammituksesta tai liiallisesta alkoholista.

Arvio: Erittäin hyvä – klassinen esimerkki hyvästä Douron punaviinistä, jossa ollaan menty selkeästi tasapainoinen lopputulos tähtäimessä. Pitääpä koettaa tutustua muihinkin Churchill'sin kuiviin viineihin, jos talon yleinen tyyli on näin näpsäkkä – ainakin talon Touriga Nacional vaikuttaa varsin lupaavalta!

Hinnan (16,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

5.11.16

Tuottajaesittely: Gaia


Muutamia vuosia sitten takaperin maistamani Gaian Thalassitis oli ensimmäinen maistamani Santorinin viinini ja se oli samalla itselleni pieni valaistumisen hetki: vaikka Kreikan viinit olivat yleisesti luoneet meikäläiseen tasaisen positiivisen yleisvaikutelman, oli Thalassitis jotain aivan muuta kuin mitä olin tottunut Välimeren valkoviineiltä saamaan – runsaudestaan huolimatta äärimmäisen tiukkarakenteinen, suorastaan väkivaltaisen hapokas, hämmentävän intensiivinen ja täynnä vulkaanisen maaperän tuottamia savuisia aromeja ja suolaisen mineraalisia vivahteita. Tämä viini sai kertaheitolla minut innostumaan Santorinin viineistä sekä perehtymään tarkemmin tuohon Kreikan meren ainutlaatuiseen saareen. Ei liene siis ihme, että viimekesäisellä Santorinin-vierailullani minun oli yksinkertaisesti pakko päästä tutustumaan tähän tuottajaan tarkemmin.

Matka Kamarista Gaialle tapahtuu pääosin tällaisissa maisemissa.
Homma meni siinä mielessä onnekkaasti, että Gaian viinitaloa lähin kaupunki (kylä, oikeastaan) on Kamari – juuri sama paikka, jossa majapaikkamme sijaitsi. Olimme sopineet vierailustamme Gaialle jo ennakkoon, joten sovitun päivän sattuessa kohdalle meidän ei tarvinnut tehdä mitään sen kummempaa kuin lähteä tallustamaan Kamarista saaren rantaa pitkin pohjoiseen. Matkaa viinitalolle kertyi reilu pari kilometriä, joten rauhallisesti aurinkoisessa säässä lompsiessakaan ei reissuun päässyt tulemaan edes puoli tuntia täyteen.

  • Gaian (Gaia lausutaan kreikkalaisittain suurin piirtein "jeea") viinitalon perustivat vuonna 1994 Thessalonikin yliopistosta valmistunut agronomi Leon Karatsalos ja Bordeaux'n yliopistosta valmistunut viinitieteen professori Yiannis Paraskevopoulos. Heidän ensisijainen päämäränsä oli – ja on edelleen – luoda perinteisistä kreikkalaisista rypälelajikkeista modernein viininvalmistusmenetelmin jotain uutta ja tasoltaan sellaista, johon ei perinteisin menetelmin olisi päästy.
  • Gaian ensimmäinen viini oli Santorinilla vuonna 1994 tuotettu Thalassitis – täysin paikallisesta Assyrtiko-lajikkeesta valmistettu valkoviini. Tästä viinistä tuli lyhyessä ajassa yksi Santorinin kaupallisesti merkittävimmistä viineistä ja se on edelleen Gaian tunnetuimpia ja arvostetuimpia viinejä.
  • Vuonna 1995 Gaia laajensi valikoimaansa Manner-Kreikan puolella tuotetulla Notios-valkoviinillä.
  • Gaian ensimmäinen viinitalo valmistui Nemean viinialueelle vuonna 1996. Tämä kapasiteetilaan 300,000 litran viinitalo tuottaa valtaosan Gaian kehutuista punaviineistä sekä muutamia tyyliltään mannerkreikkalaisia valkoviinejä, mm. edellämainittua Notios-viiniä ja varsin laadukkaanakin pidettyä Ritinitis Nobilis -Retsinaa.
  • Vuonna 1999 Gaia osti Santorinilta, aivan saaren lentokentän naapurista, vanhan, hylätyn tomaatinkäsittelytehtaan, joka oli jonkin aikaa toiminut yökerhona. Tämä tehdas remontoitiin uudelleen viinitaloksi ja yökerhon pihalla sijainnut tanssilattia muutettiin pittoreskiksi maistelutilaksi.
  • Koska sadonkorjuu tapahtuu Santorinilla merkittävästi aikaisemmin kuin Manner-Kreikassa, oli Gaian mahdollista ylläpitää kahta viinitaloa yhtä aikaa vain yksillä laitteilla: viininvalmistusvälineet laivattiin Nemeasta Santorinille valmiiksi heinä-elokuun taitteessa tapahtuvaa sadonkorjuuta varten, ja kun sadonkorjuu oli saatettu loppuun, laivattiin laitteisto takaisin Nemeaan valmiiksi syyskuussa alkavaa sadonkorjuuta varten.
  • Gaia ei omista Santorinilla lainkaan köynnöstarhoja, sillä maan hinta on tällä pienellä, turismiin vahvasti painottuneella saarella erittäin korkea. Sen sijaan Gaia tuottaa kaikki viininsä ostorypäleistä. Voimakkaasti laatuun panostavana tuottajana Gaia tekee yhteistyötä erityisestikorkealaatuisia rypäleitä tuottavien pienviljelijöiden kanssa; tämän vuoksi Gaian rypäleistä maksama kilohinta on merkittävästi korkeampi mitä monet muut saaren tuottajat voivat – tai edes pystyvät – maksamaan. Heikkoina vuosikertoina Assyrtiko-rypäleiden kilohinta saattaa nousta jopa n. 4€ tuntumaan, kun taas normaalisti Assyrtikokilo maksaa 1,5–2,0€/kg ja vaikeina vuosina n. 3€/kg. Vertailun vuoksi yksi maailman parhaista osuuskunnista, Produttori del Barbaresco, maksaa tuottajilleen rypäleistä laadun mukaan 2–5€, kun taas normaalisti muualla maailmassa tuottaja voi olla onnellinen saadessaan edes yhden euron rypälekilosta. Gaian maksama hinta rypäleistä on siis varsin korkea jopa suuren maailman mittakaavassa.
  • Santorinilla Gaia keskittyi tuottamaan suurmenestykseksi noussutta Thalassitis-Assyrtikoa (viinin ensimmäinen vuosikerta oli alle 10,000 pulloa, kun tällä hetkellä tuotannossa on samaa viiniä yli kymmenkertainen määrä), mutta vuosien myötä Thalassitisin rinnalle on noussut myös muita viinejä. Kuitenkin kaikkien viinien pohjana on Santorinin jalo valkoinen lajike, Assyrtiko.
  • Ensimmäiseksi Thalassitisin seuraksi ilmestyi tammitynnyrikypsytetty Thalassitis Oak Fermented. Myöhemmin tuotantoon ovat ilmestyneet mm. villihiivoilla käytetty ja terästankeissa ja tammitynnyreissä kypsytetty Assyrtiko Wild Ferment ja makea Vinsanto – ainoa Gaian Santorinin viineistä, jossa Assyrtikon rinnalta löytyy muitakin rypälelajikkeita.
  • Uusin lisäys talon linjastoon on Thalassitis Submerged – kyseessä on aivan tavallinen Thalassitis, mutta sen annetaan kypsyä 4–5 vuotta täysin hapettomissa olosuhteissa merenpinnan alla (Kamarin kylän edustalla) ennen markkinoillelaskua. Thalassitis Submerged on Gaian harvinaisin Santorinin viini, sillä sitä tuotetaan vain n. 400–500 pulloa vuodessa. Tämä viini on muutenkin hauska tapaus, sillä Thalassitis nimenä viittaa siihen, kuinka antiikin kreikkalaiset lisäsivät merivettä – "thalassa" – viiniin sen parantavien vaikutusten vuoksi, tehden "merellistä viiniä", thalassitis oenos. Gaian Assyrtikon nimi viittaa siis siihen, että sen suolaisen mineraalinen luonne on kuin viiniin olisi lisätty merivettä. Nyt kun Thalassitis vielä toden totta viettää vuosia meren pohjassa, on kyseessä kyllä todellinen merellinen viini!
  • Viinien lisäksi Gaia tuottaa myös viinietikkaa: 5 Years Aged Vinegar of Santorini valmistetaan siitä osuudesta Assyrtiko-mehua, joka ei täytä Gaian standardeja Thalassitis-viiniin. Tämä syrjään jäävä osuus aluksi jaetaan kahteen osaan: toinen osio käytetään oksidatiivisesti kuivaksi valkoviiniksi 500 litran tammitynnyreissä, minkä jälkeen tuo viini siirretään kypsymään 225 litran barrique-tynnyreihin neljäksi vuodeksi. Toinen osio mehusta taas siirretään kuparipannuihin, joissa keittämällä mehusta tehdään reduktioliemi, jonka tilavuus on vain 25% alkuperäisestä mehusta. Tämä makea, tiivis siirappinen liemi siirretään niin ikään kypsymään barrique-tynnyreihin. Neljän vuoden kypsytyksen jälkeen oksidatiivisesti kypsynyt, etikoitunut valkoviini ja makea mehureduktio sekoitetaan yhteen ja jätetään kypsymään vielä vuodeksi 500 litran tammitynnyreihin ennen pullotusta.

Ei valittamista maisteluolosuhteista.
Kun saavuimme paikalle Gaian viinitalolle, meidät otettiin varsin lämpimästi vastaan ja istutettiin melkeinpä samoin tein talon sisäpihalle maistelua varten. Maistelupaikan näkymistä ei voi valittaa – vaikka saaren "väärällä" reunalla sijaitseva Gaia ei pysty tarjoamaan samanlaisia henkeäsalpaavia maisemia yli Santorinin kalderan reunan kuin Santo Wines tai Venetsanos, sopii vain muutaman metrin päässä loiskivan hiekkarannan aallot kuin nakutettuna Thalassitisin siemailuun! Tosin emme päässeet aloittamaan viineihin tutustumista Thalassitisilla, sillä ensimmäiseksi meille esiteltiin Kreikan kenties suosituin Gaian valkoviini, Nemean viinitalolla valmistettu Notios.
  • Gaia Nótios 2015: Moschofilero, Roditis. Käytetty ja kypsytetty terästankeissa. Kreikankielinen nimi tarkoittaa "eteläistä"; viini valmistetaan eteläisessä Manner-Kreikassa sijaitsevan Peloponnesoksen niemimaalla. Arkadian vuoristoisilta tarhoilta kerätty, pinkkikuorinen Moschofilero tuo viiniin aromaattisuutta ja runsasta hedelmäisyyttä, kun taas Korintin ylängöiltä kerätty, yhtä lailla pinkkikuorinen Roditis tuo viiniin kepeyttä ja hapokkuutta.
    Hailakka vaaleanvihreä väri. Erittäin kukkea tuoksu muistuttaa paljon Muscat-valkoviinejä: omenankukkaista parfyymisyyttä, jasmiinia, hillittyä ruusuvettä. Kuiva, kepeä ja kohtalaisen hapokas, mutta tasapainoisen lempeä suutuntuma. Kukkean muskattisessa makumaailmassa jasmiinia, kypsää omenaa, kevyttä sitruksisuutta, hillittyä ruusuvettä ja aavistus raikasta karambolaa. Melko pitkässä ja raikkaassa jälkimaussa hapokkuus korostuu sopivasti ja kielelle jää aromaattista kukkaisuutta, kevyttä sitruksisuutta ja ujoa karambolaa.
    Kiva, raikas ja miellyttävästi kukkean aromaattinen valkoviini. Sokkona menisi helposti Muscat-valkoviinistä, joskin viinissä ei ollut monille Muscateille tyypillistä rypäleisyyttä merkittävästi. Peruskiva valkkari sellaisenaan nautittavaksi tai kepeille ruoille. Ihan OK hinta-laatusuhde 8,50€ hintaan.
  • Gaia Thalassitis 2015: Assyrtiko (100%) sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä. Käytetään kaupallisilla hiivakannoilla. Käy ja kypsyy terästankeissa. Gaian kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin valkoviini, joka muodostaa Gaia Santorinin tuotannon selkärangan.
    Hailakka vaaleanvihreä väri. Hieman pidättelevän hillityssä tuoksussa vulkaanisen maaperän tuomaa savuisuutta, hillittyä makeahkoa kukkaisuutta, ujoa ruutia ja aavistus cantaloupea. Yllättävänkin täyteläinen ja konsentroitunut suutuntuma kepeään tuoksuun nähden, mutta silti varsin tiukan hapokas, todella ryhdikäs ja napakka yleisolemus. Hyvin intensiivisessä makumaailmassa suolaista mineraalisuutta, kypsää, sitruunavetoista sitrushedelmää, märkää kiveä, hillittyä omenankuorista bitterisyyttä ja hentoa ruutisavuisuutta. Tiukahkossa, mineraalisessa ja happovetoisessa jälkimaussa jää kielelle kivisiä, sitruunamehuisia ja melko suolaisia sävyjä sekä ujoa savuisuutta ja häivähdys makeampaa cantaloupea.
    Kyllä Thalassitis on ihan perusteella Santorinin maineikkaimpia ja arvostetuimpia valkoviinejä – yli puolet Santorinin Assyrtikoista testanneena Thalassitis kyllä sijoittuu helposti kärkikahinoihin. Viini on yllättävän runsas, täyteläinen ja konsentroitunut Assyrtikoksi, mutta kokonaisuus on silti lajiketyypillisesti hyvin tiukka, kirpeä, rakenteikas ja sitruunaisuutta alleviivaava. Viini on nyt vielä varsin kireähkö, mutta se huokuu lupaavaa kypsyttelypotentiaalia seuraavaksi vuosikymmeneksi. Viiniä saa 17€ hintaan viinitalolta, mikä on varsin sopusuhtainen hinta näin laadukkaasta tapauksesta, mutta oikeista myymälöistä viinin voi löytää vielä pari euroa edullisempaan hintaan.
  • Gaia Thalassitis Oak Fermented 2015: Assyrtiko (100%) sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä. Käytetään kaupallisilla hiivakannoilla. Käy ja kypsyy uusissa, Neversin tammesta valmistetuissa 225 litran barrique-tynnyreissä 5–6 kk ajan.
    Väriltään viini on intensiivisen vaaleanvihreä – hieman perus-Thalassitista syvempi. Vivahteikas ja aromaattinen tuoksu on makeahko ja selkeästi tammitynnyrikypsytyksen sävyttämä: kypsänmakeaa sitruksisuutta, kermaisuutta, kevyttä vaniljaa ja hieman ananasvetoista trooppista hedelmää. Makea tuoksu johtaa siinä mielessä hieman harhaan, että viini on perus-Thalassitisin tapaan hyvin kuiva, intensiivinen ja rapsakan hapokas sekä suutuntumaltaan täyteläinen. Makumaailma on tammen ansiosta erittäin kermainen, jopa hillitysti voinen, makean mausteisen tamminen ja hillityn karamellinen, mutta kokonaisuuden seasta löytyvät selväpiirteisesti myös Assyrtikon kirpakka sitruuna ja suolainen mineraalisuus. Erittäin pitkässä jälkimaussa kielelle jää suolaisuutta, voimakasta sitruunaisuutta, tuntuvaa kivistä mineraalia, todella kermaista tammea, mausteista puuta ja kevyttä voita. Erityisesti suolatun sitruunan piirteet kantavat todella pitkään.
    Nohmjaa. Kokonaisuutena tammi-Thalassitis on kyllä vaikuttava viini ja tuhdisti tammitetuksi viiniksi suorastaan vaikuttavan runsas ja rakenteikas – viini ei esimerkiksi ollut niin pehmeä, makea ja "kiltti" kuin monien muiden tuottajien tammi-Assyrtikot. Mutta vaikka Assyrtiko paistaa viinin alta hienosti läpi, eli tammi ei niinkään peitä mitään kuin tuo syvyyttä, ei se kuitenkaan omasta mielestäni tuo viinille mitään sellaista, mitä perus-Thalassitis varsinaisesti kaipaisi. Asia voi kenties olla eri, jos sattuu tykkäämään tammesta kuin hullu puurosta. Koska viini on vasta hiljattain pullotettu, on viinin tammisuus melko rankasti pinnassa, minkä vuoksi suosittelisin kiikuttamaan viinin pitkäksi aikaa kellariin – kenties iän kanssa viinin liiallisin tammi katoaisi rapean hedelmän sekaan? 23€ hinnalla viini on hintansa väärti ostos.
  • Gaia Vinsanto 2005: Assyrtiko (80%), Aïdani (10%), Athiri (10%). Viini valmistetaan totuttuun Vinsantojen tyyliin rusinoiksi kuivatuista rypäleistä. Gaian mukaan auringossa kuivattaessa rypäleet oksidoituvat turhan rankasti ja menettävät hedelmäistä raikkauttaan, minkä vuoksi Gaia poikkeuksellisesti kuivattaa puolet viiniin tarkoitetuista rypäleistä auringolta suojattuna. Rypäleistä erittäin hitaalla puristuksella saatu paksu, makea mehu siirretään vanhoihin (tammi-Thalassitisin kypsytyksessä käytettyihin) tynnyreihin, joissa viinin annetaan käydä ja kypsyä 10 vuoden ajan. Viini valmistetaan monien Vinsantojen henkeen täysin prosessia peukaloimatta, eli viiniin ei missään vaiheessa lisätä hiivoja tai sulfiitteja, eikä sitä kirkasteta tai suodateta. Viinion pullotettu 2015, siinä on jäännössokeria 200 g/l, alkoholia 13,5% ja sitä tuotetaan vuosittain n. 2,500 kpl 500 ml pulloa.
    Väriltään viini on hyvin tumman mutta täysin läpinäkyvän mahonginruskea. Tuoksu on hyvin tuhti ja varsin volatiilinen: aromimaailmasta löytyy tyypillisten Vinsanton suklaisten, mokkaisten, kevyesti oksidatiivisen pähkinäisten ja poltetun sokerin aromien lisäksi myös melko tuhtia kynsilakkaisuutta ja Rodenbach-henkistä balsamicoetikkaa. Sokeriset, siirappiset ja volatiiliset piirteet tuovat tuoksuun myös mielenkiintoisia, piparkakkuisen jouluisia vivahteita. Suussa viini on erittäin täyteläinen, makea ja intensiivinen, mutta Vinsantoksi myös yllättävän freesi eikä lainkaan tahmean tuntuinen. Makumaailmasta löytyy makean mokkaista kahvia, karamellia, tummaa siirappia, kuivattua taatelia, Assyrtikon makeankirpeää sitruunaisuutta, piparkakkumausteita, kuivakakkua ja kevyesti niin asetonisia kuin etikkaisia volatiilisuuden vivahteita. Makea ja vivahteikas jälkimaku on kevyesti tahmea, mutta myös varsin pitkä ja runsaan hapokkuuden myötä erittäin raikas ja yllättävän kepeä. Kielelle jää voimakasta siirappisuutta, kevyttä maitosuklaisuutta, hieman makeaa mokkaisuutta, hentoa Assyrtikon suolaista mineraalisuutta ja ujoa, persoonallisen volatiilista kompleksisuutta.
    Santorinin Vinsantot voi yleensä jakaa muutamalle erilaiselle akselille (lyhyesti kypsytetyt ja raikkaat vs. pitkään kypsytetyt ja kahviset; lyhyen aikaa rusinoidut ja kepeät vs. pitkään rusinoidut ja konsentroituneet; siistit ja modernit vs. villit ja volatiiliset) – Gaian Vinsanto poikkeaa epätavallisella rusinoimisprosessilla hieman totutusta kaavasta, sillä vaikka siinä on pitkään kypsytetyt ja rusinoidun viinin runsautta ja paksuutta, on se silti myös ihastuttavan kepeä, raikas ja eloisa. Sen sijaan volatiilisuuden puolesta viini on ihan omassa luokassaan: maistamissani Vinsantoissa volatiilisuuden määrät heittelivät laidasta laitaan, täysin olemattomasta melko selvään, mutta Gaiassa tämä piirre on hyvin hallitseva, ja vaikka itse pidin viiniä erittäin persoonallisena, maukkaana ja laadukkaana esityksenä, en ihmettelisi lainkaan, jos monille muille viini olisi jo täysin juomakelvoton ja käytännössä virheellinen. Harvemmin kyllä tulee vastaan näin volatiilisia viinejä. Kaikesta huolimatta mielestäni viini oli vielä 35€ hinnalla varsin hyvä ostos.
Maistelun viinit.
Viinimaistelun jälkeen meille tuotiin vielä maistettavaksi leipää ja Gaian mainiota Assyrtiko-etikkaa, joka myös onnistui vakuuttamaan korkealla laadullaan – ihastuttava sekoitus hillittyä makeutta, pitkään kypsytetyn balsamico-etikan kompleksista vivahteikkuutta ja Assyrtikon luontaista, sitruunaista hapokkuutta.
Assyrtiko-etikkaa.

Viinitalon tuotantopuolta.
Maistelun päätteeksi kävimme vielä tutustumassa viinitalon pikkuruisessa varastohallissa sijaitseviin käymistankkeihin ja tynnyrikellariin. Ennen lähtöä teimme myös tuttavuutta Rambon, äärimmäisen rennon viinitalokissan kanssa ja nappasimme kotiin viemisiksi pullot Vinsantoa ja balsamico-etikkaa – molemmat kun olivat sellaisia, astetta harvinaisempia tuotteita, joiden saatavuus on vahvasti kääntäen verrannollinen fyysiseen etäisyyteen viinitalosta. Paluumatkalla rantaa pitkin kohti Kamaria sai todeta vierailun olleen ehdottomasti pienen patikoinnin väärti; Gaia oli mielikuvissani ennen Santorinin-matkaa yksi saaren kovimmista tuottajista, eikä vierailu pääkallonpaikalle horjuttanut tätä käsitystäni lainkaan. Usein kovan laadun edellytyksenä on omat, korkealaatuiset viinitarhat, mutta Gaia on osoittanut, että korkealaatuista tavaraa tehdäkseen ei ole aina välttämätöntä omistaa omia viiniköynnöksiä!

Rambo chillaa.