Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.8.14

Goose Island Bourbon County Stout 2012

Goose Island Bourbon County Stout 2012
  • Valmistaja: Goose Island
  • Tyyppi: Olut, Stout/porter
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Chicago
  • Maltaat: 2-Row, debittered malt, karamelli-, München-, paahdettu ohra-, suklaa-
  • Humala: Willamette
  • Koko: 0,355
  • Hinta ostohetkellä: 16,80e (Helmikuu 2014, Olutravintola Kaisla, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Chicagolaispanimo Goose Islandin Bourbon County Stout tunnetaan olutharrastajien piirissä melkoisena kulttioluena – niin täällä Atlantin toisella puolella kuin oluen kotimaassakin. Tätä kyseistä olutta nimittäin pidetään maailman ensimmäisenä suuressa mittakaavassa valmistettuna oluena, jota keksittiin kypsyttää tammitynnyreissä ennen pullotusta (en tiedä kuinka paljon totuuspohjaa tuolla väitteellä on, mutta sellaisella statuksella BCS kulkee!)

Ensimmäisen kerran törmäsin Bourbon County Stoutiin muutamia vuosia sitten Arkadian Alkossa. Olin etsimässä Goose Islandin erinomaiseksi belgihenkiseksi aleksi toteamaani Pére Jacques -olutta, mutta se oli päässyt harmillisesti loppumaan. Noh, samalta panimolta näytti löytyvän hyllyiltä meikäläiselle tuntematon, mutta ihan lupaavan stout mallia 2009, joten otin sen sitten kokeeksi mukaan.

Illalla tulikin pienoinen yllätys vastaan kun korkkasin oluen ja otin siemauksen. Yllätys oli siis luokkaa "HERRAN JESTAS MITÄ IHMETTÄ HYVÄ LUOJA". Odotuksissani nimittäin oli jotain Koffin Portterin tai Belhavenin Stoutin tapaista olutta, ei tämmöistä järjettömän jyhkeää superolutta – esimerkiksi oluen 13% tuntumassa huiteleva alkoholikin oli jäänyt etiketistä täysin huomioimatta!

Noh, olut oli sitten myöhemmin kadonnut myös Arkadian Alkon valikoimista ja tämä olut sai jäädä muutamiksi vuosiksi vain kalpeneviin muistikuviini pohjautuvaksi haaveeksi yhdestä maailman upeimmasta superkonsentraatiostoutista – en nimittäin älynnyt raapustaa oluesta mitään muistiin kun en kirjoittanut silloin vielä blogia. Noh, ilokseni bongasin tässä alkuvuodesta tämän kyseisen oluen Helsingin keskustan mainiosta Kaislasta, joten pitihän se ottaa olut uudelleen testattavaksi – jotta voisi tarkastaa, ovatko muistikuvani pettäneet, vai onko olut todella yhtä käsittämättömän massiivista tavaraa edelleen!

Bourbon County Stout vuosikertaa 2012 on stout, joka on kypsynyt Heaven Hill -tislaamon tynnyreissä ja josta löytyy voltteja massiiviset 13%.

Snifter-tyyliseen konjakkilasiin kaatuu raskasta, paksua ja viskositeetiltaan raakaöljymäistä olutta, jolla on täysin läpinäkymättömän musta väri. Maitokahvinruskeaa vaahtoa kerääntyy oluen päälle hyvin kevyt kerros, mutta se sulaa oluen joukkoon varsin nopeasti jättämättä sen kummempia jälkiä.

Lasista kohoava, äärimmäisen massiivinen tuoksu on täynnä sulanutta maitosuklaata, luumulikööriä, toffeista maltaisuutta, tervaisen palaneita piirteitä ja hillittyä, hieman madeiramaisen hapettunutta aromia.

Kuten oluen raskas ja hyvin pikimäinen ulkonäkö osaa antaa odottaa, on olut suutuntumaltaan erittäin täyteläinen. Makumaailmaa hallitsee voimakas ja kompleksinen tammisuus, melko runsas vaniljaisuus ja makea bourbonmaisuus. Järjettömän massiivinen maltaisuus pistää tammen aromeille vastapalloon suklaisia, runsaan lakritsisia, suklaakakkuisia, maitokahvisia ja voimakkaan tumman siirappisia vivahteita. Seassa häilyy myös punaisen portviinimäistä viikunaisuutta ja mustikkaista marjaisuutta. Maku on, kuten muistikuvani kertoivat, aivan ylettömän intensiivinen ja makuhermoja rankalla kädellä kurittava. Runsas alkoholi tuntuu olutta suussa pyöritellessä voimakkaasti lämmittävänä ja myös haihtuvana tunteena nenän puolella. Hiilihappo on tällaisen massan alle puristuneena vain hyvin keveästi kieltä nipistelevää ja hyvin hennosti erottuvaa.

Jälkimaussa voimakkaana elementtinä on kovin yllätyksettömästi runsas alkoholin lämpö, mutta sen ohelta löytyy kyllä kaikkea mahdollista muutakin. Suuhun jäävä monisyinen jälkimaku on makean maitosuklainen, kaakaoinen, tyylikkään puinen, kevyen karvas, siirappisen tahmea ja hillityn soijakastikkeinen, sekä kestoltaan minuutteja pitkä.

Bourbon County Stout lunasti kyllä hyvin kaikki mielikuvat, mitä ensitapaaminen oluen kanssa muutama vuosi sitten oli jättänyt. Itse asiassa en ole varma, mahtoiko tämä vk. 2012 olla jopa vielä suurempi ja massiivisempi esitys kuin aiemminmaistamani vk. 2009, sillä tämä oli suorastaan käsittämätöntä tykitystä alusta loppuun. No, olihan se edellinenkin, mutta tämä tuntui olevan perstuntumalta jotain vielä enemmän – suorastaan olutnäkemys mustasta aukosta. Bourbon County Stoutin tiheys ja konsentraatio painivat aivan omassa sarjassaan. Ja silti se onnistuu olemaan samalla suorastaan hämmentävän tasapainoinen ja äärettömän hedonistinen olut – sillä oletuksella, että tämmöiset makeat ja massiiviset imperial stoutit nyt sattuvat maistumaan.

Monesti olutmaailmassa käy niin, että tyylilajiensa pioneerit ovat hetken aikaa maailman kuninkaita, mutta ajan myötä markkinoille ilmaantuu toinen toistaan parempia tulkintoja alkuperäisversiosta, minkä vuoksi originaalista katoaa se vaikuttavuus, mitä se on alun perin tarjoillut. Sen sijaan Bourbon County Stoutin kanssa ei ole päässyt käymään näin – on tässä vuosien varrella tullut maisteltua yksi jos toinenkin tynnörikypsytelty stout, mutta kyllä BCS on edelleen yksi vaikuttavimmista superoluista mitä vastaani on tullut!

Lyhyesti: Järjettömän jyhkeä ja massiivinen, siirappisen makea ja paksu sekä loputtoman aromikas, Bourbon-tynnyreissä kypsytelty jälkiruokastout.

Arvio: Täydellinen – tämä ei ole mikään kepeä ja harmoninen särpimisolut, vaan huolella ja hartaudella siemailtava meditointistout (itsellä meni tämän yhden pullon tyhjentämiseen piirun päältä toista tuntia, vaikka maistatin sitä vähän väliä muulle pöytäseurueelle). Tyylilajinsa pioneereja ja edelleen yksi mielettömimmistä maistamistani stouteista.

Hinnan (16,80e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa veroinen.

Ackerman Vouvray Paillon 2012

Ackerman Vouvray Paillon 2012
  • Valmistaja: Ackerman
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Vouvray
  • Maa: Ranska
  • Alue: Loire, Touraine, Vouvray
  • Rypäleet: Chenin Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 8,99e (Kesäkuu 2014, SuperAlko Tallinna)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Hyvillä makeammilla valkoviineilläkin on paikkansa, vaikka nykyisin monen mielestä makea valkoviini tarkoittaa automaattisesti halpaa ja tasoltaan enemmän tai vähemmän ala-arvoista viiniä, joka on tarkoitettu lähinnä päihtymiseen, ei niinkään ruoan kumppaniksi. En kyllä voi lähteä syyttämään kansan syviä rivejä tästä mielikuvasta, sillä ehdottomasti leijonanosa Alkon puolikuivista ja sitä makeammista ei-jälkiruokaviineistä kuuluu juurikin tällaiseen kategoriaan. Silloin tällöin voi tulla vastaan jokunen hyvä Saksan makeampi Riesling, mutta silläkin kentällä joutuu varomaan mihin astuu.

Kesän alussa Virossa käydessäni bongasin paljon otsikoissa näkyneen Viinarannasta-SuperAlkon hyllyiltä makean ranskalaisen valkoviinin suoraan makeiden (ja kuplivien) Chenin Blancien sydämestä, Loiren laakson Vouvraysta! Koska ranskalainen Chenin Blanc on Alkon valikoimissa täysin hyljeksitty viinityyli, ei tarvinnut miettiä kahdesti viinin ostamista.

Väriltään Paillon on hyvin neutraali, hädin tuskin hennosti vihertävä.

Tuoksu on raikkaan mineraalinen, jopa hennon merellinen ja kevyesti vihertävän omenainen. Hennon hunajainen taustaväre tuo miellyttävästi ujoa makeutta kokonaisuuteen. Kokonaisuudessaan tämä mineraalis-omenais-hunajainen tuoksu tuo melko vahvoja Riesling-viboja ollen silti kuitenkin samalla selvästi erilainen.

Suussa viini on makeahko, mutta sillä on mukavan intensiivinen ja kevyesti kirpeän hapokas yleisilme. Maku on melko neutraali; se tarjoilee hillittyä kukkaisuutta, kevyttä omenamehuisuutta, hentoa sitruksisuutta, aavistuksen verran hunajaisuutta ja runsaasti mineraalia.

Jälkimaussa suuhun jää raa'ahkoa omenaisuutta muistuttavaa hapokasta kirpeyttä, tuntuvaa kivistä mineraalisuutta ja häivähdyksen inkivääriä. Jälkivaikutelma on viinin makeudesta huolimatta todella kuiva, suutasupistava ja raikas.

Pähkinänkuoressa tämä Ackermanin perus-Vouvray on erittäin tasapainoinen esitys, joskin vielä varsin nuori ja maultaan neutraalin oloinen – esimerkiksi iän tuomaa syvyyttä näin nuoresta viiniestä ei löydy vielä ollenkaan. Makeampien Vouvrayn viinien sanotaan ikääntyvän mainiosti; ne voivat olla varsin neutraaleja nuorina, mutta iän myötä hyvät alueen viinit kehittyvät moniulotteisiksi niiden hapokkuuden laantuessa astetta lempeämmäksi. Vaikea sanoa miten tämmöinen perustason valkoviini voisi ikääntyä, mutta en epäilisi yhtään, jos joku sanoisi tämänkin kehittyvän hienosti kärsivällisellä kellaroinnilla. Ainakin näin reilulla jäännössokerilla ja hapokkuudella viinillä on hyvät aseet millä taistella pidempääkin kypsyttelyä vastaan.

Testasimme viiniä sekä siiderillä maustettujen vohveleiden että simppelin salaatin kanssa. Vohveleiden kanssa viini pariutui kohtalaisen luontevasti, mutta mitään kummempaa ei päässyt syntymään – riiteleviltä mauilta vältyttiin, mutta vaikka viinin ja vohveleiden makeudet kohtasivat hyvin, maut eivät varsinaisesti keskustelleet keskenään. Sen sijaan salaatin hapokkuus sai viinin hienosti eloon, pehmittäen viinin kirpeimpiä nurkkia ja nostaen melko neutraalista makumaailmasta hedelmäisyyden eri vivahteita hienosti esiin! Oli mukavaa havaita useimpien vierastaman makeiden valkoviinien tyylin soveltuvan varsin luontevasti tavallisen arkiruoan kumppaniksi – tietenkin sillä premissillä, että viinillä on riittävästi rakennetta ja särmää.

Lyhyesti: Hieman neutraalihko, mutta ihastuttavan mineraalinen, raikas ja rakenteikas Loiren makeahko Chenin Blanc.

Arvio: Hyvä – ei viini suuria tunteita onnistunut herättämään, mutta se toimi kokonaisuutena varsin mainiosti ja jätti varsin mukavan yleisvaikutelman.

Hinnan (8,99e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

30.8.14

Benoit Déhu Champagne "La Rue des Noyers" 2011

Benoît Déhu Champagne "La Rue des Noyers" 2011
  • Valmistaja: Champagne Benoît Déhu
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, La Vallée de la Marne
  • Rypäleet: Pinot Meunier (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 255,00e / 3 plo (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, vuorossa (vielä osittain) biodynaamisen pientuottaja Benoît Déhun viimeinen viini kolmesta erilaisesta, yhden pienen palstan Pinot Meunier -viinistä. Kaksi edellistä olivat kuplattomia kumpikin, eli (Champagnen alueelle poikkeuksellisesti) valkoviiniä ja punaviiniä. Tämä viimeinen kuitenkin on alueelle tyypillisempi esitys, eli puhtaasti Pinot Meunierista valmistettu blanc de noirs -shamppis.

Viini on valmistettu täysin samalla menetelmällä kuin sarjan puna- ja valkoviini, eli kypsyttämällä viiniä 11 kuukautta hiivasakkojen kanssa pienessä, 228 litran tammitynnyrissä. Kun puna- ja valkoviinit ovat tynnyrikypsytyksen jälkeen pullotettu tavalliseen tapaan, on tämä kuohuviiniksi tarkoitettu viini pullotettu hiiva- ja sokeriliuoksen kanssa, jolloin viini on saanut korkin alla kypsyessä hiilihapponsa. Kun hiivasakka on poistettu pullosta 31.3.2014, on viini saanut n. 1g/l jäännössokeria tuovan dosagen. Viiniä on valmistettu tasan saman verran kuin puna- ja valkoviiniä, eli 2 tynnyrillistä kutakin – tämä tarkoittaa siis 600 pullon kokoista erää. Tässä vaiheessa ei tarvinne lisätä, että tämä tarkoittaa mikroskooppisen pientä valmistusmäärää?

Väriltään viini on hennon vaaleanvihreä.

Toisin kuin sarjan valko- ja punaviinit, jotka olivat korkattu jo edellisenä päivänä, kupliva "La Rue des Noyers" korkattiin vasta tämän maistelun aikana. Viini tarjoaa heti korkkaamisen jälkeen huumaavan, hunajapähkinäkauraleivoksen tuoksun, jonka seasta löytyy myös kypsänmakeaa kaneliomenaa ja kevyttä tammen maustetta. Auetessaan Déhun signature-aromi, todennäköisesti luonnonhiivojen tuoma maustekurkkuisuus, alkaa vallata enemmän alaa ja peittämään hentoja tammen aromeja. Mukaan tulee myös selkeästi selväpiirteisempää, hallitsevampaa makeaa kirsikkaa.

Blanc de Noiriksi kupliva Noyers on varsin kepeä, viinin yleisilmeen ollessa rutikuiva, kepeä ja kirpeä. Mutta vaikka viini on varsin kepeä, on kokonaisuus moniulotteinen ja intensiivinen; kielellä pyörii kypsää kirsikkaa, viheromenaa, tammen maustetta ja kevyttä mineraalia. Auettuaan makumaailmasta erottuu myös tuoksusta tuttua maustekurkkuisuutta kun taas tammisuus siirtyy taka-alalle. Kestävä mousse on särmikäs, terävä ja hyvin rapsakka, kun taas intensiivinen ja tuntuva happorakenne antaa viinille ihastuttavan jämäkän ryhdin.

Jälkimaku on keskimaun tavoin varsin rapsakka ja napakka, mutta aromimaailmaltaan hyvin erilainen: kielelle jää keskimaussa piilossa ollutta pähkinäisyyttä, Pinot Meunierin maamaista mausteisuutta, kevyttä kirsikkaisuutta, lambicit mieleen tuovaa villiä kirpeyttä ja jopa hentoa nahkaisuutta, sekä aavistus toffeista tammea.

Yleensä tammen aromeja tarjoilevat shamppanjat ovat melko tuhteja ja massakkaita tapauksia, mutta Déhun Blanc de Noirs onnistuu suorastaan hämmentävän hyvin ja luontevasti yhdistämään kevyen tammisuuden todella kepeään ja hienostuneeseen, mutta samalla erittäin intensiiviseen makumaailmaan. Kokonaisuus on (todennäköisesti Déhun omintakeisten villihiivojen avulla) erittäin jännittävä ja omintakeinen – kaikkea muuta, mitä puhtaasti Pinot Meunieristä valmistetulta Blanc de Noirsilta voisi odottaa. Viini toimii upeasti aivan sellaisenaan, mutta sen erinomaisen rakenteen puolesta viinin voi helposti pistää hyvin monenlaisiin ruokapöytiin ilman sen kummempaa stressiä siitä, mahtaako viini sopia yhteen ruokien kanssa.

Mutta entäs viinin hinta? Noh, shamppikseksi viini on kyllä varsin kovan hintainen. Siinä missä Noyers-sarjan punainen ja valkoinen toimivat kaikessa uniikkiudessaan jo omilla meriiteillään, on kupliva Noyers pahemmassa paikassa, sillä sitä joutuu vertaamaan kaikkiin muihin pientuottajien biodynyshamppiksiin. Ja pakko sanoa, vaikka viini on äärettömän tyylikäs, kiehtova ja mielenkiintoinen, ei se ehkä ihan kykene kantamaan kolmannesta paketin hinnasta niskoillaan – ei, vaikka viiniä on valmistettu vain häviävän pieni, 600 pullon erä.

Mutta aina voi ajatella asiaa positiivisesti toiselta kantilta, ja miettiä, että punainen ja valkoinen Noyers ovat satasen laaki ja tämä shamppis on hinnaltaan "vain" 55 euroa! Tuolla tavoin uudelleenjaettuna jokainen viini on kyllä hintansa väärti! Mutta loppupeleissä on melko turha vatvoa viinien erillisiä hintoja, sillä nämä kyseiset viinit myydään vain yhdessä, kolmen eri Noyers-pullon paketeissa.

Täytyy nyt vain toivoa, että jos herra Déhu aikoo joskus uudelleen toteuttaa tämän "La Rue des Noyers" -sarjan, mukaan tulisi neljäs, kuorimaseraatiolla valmistettu roséeshamppis!

Lyhyesti: Kiehtova, omaperäinen, tasapainoinen ja hienostunut biodyny-Blanc de Noirs, jossa kypsät Pinot Meunierin aromit, hento tammisuus ja jännittävät villihiivan tuomat vivahteet ovat keskenään upeassa balanssissa.

Arvio: Tyylikäs – kiehtova, kepeä, villi ja erilainen Blanc de Noirs, joka onnistui muuttumaan huimasti jo sinä lyhyenä aikana, mitä pullo oli auki.

Hinnan (85,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

27.8.14

Benoît Déhu "La Rue des Noyers" Rouge 2011

Benoît Déhu Cuvée de "La Rue des Noyers" Rouge 2011
  • Valmistaja: Champagne Benoît Déhu
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Coteaux Champenois
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, La Vallée de la Marne
  • Rypäleet: Pinot Meunier
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 255,00e / 3 plo (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Viime arvostelussani selitin jo Benoît Déhun "La Rue des Noyers" -viinisarjan taustoja, mutta tuskin pieni kertaus on ketään haitannut?

"La Rue des Noyers" on kolmen eri viinin sarja, jotka ovat valmistettu lähes identtisin menetelmin biodynaamisesti viljellyistä, yhden palstan Pinot Meunier -rypäleistä. Kaikkia viinejä on kypsytetty aluksi 11 kuukautta hiivasakkojen päällä vanhoissa, 228-litraisissa tammitynnyreissä. Punaviini on saanut kuorikontaktissa väriä itseensä ja kuohuviini on kypsynyt pullossa hiivojen kanssa, mistä se on saanut kuplat; muuten viinien valmistusmenetelmät ovat täysin identtiset. Déhun tarkoituksena on osoittaa, kuinka erilaisiksi viineiksi yleensä vähempiarvoisena rypäleenä pidetty Pinot Meunier voi taipua. Yhteensä La Rue des Noyers -viinejä on tehty 6 kpl 228-litraisia tynnyreitä, eli n. 600 pulloa kutakin laatua – selkokielellä tämä tarkoittaa aivan mikroskooppisen pientä määrää. Tämä viini oli ollut ennen maistelua vajaan vuorokauden ajan korkattuna.

Viini on suorastaan julmetun kauniisti hohtavan, tumman ja kirkkaan rubiinin värinen.

Tuoksussa tulee jälleen vastaan jo valkoviiniversiosta tuttua maustekurkkua, mikä tuntuu olevan Déhun viinejä käyttäneiden luonnonhiivojen signature. Tuoksu on selkeästi valkoviiniversiota tuhdimpi ja tummanpuhuvampi, tarjoillen tummaa kirsikkaa, märän kivistä mineraalia, kevyttä hapankirsikkaa, hentoa suklaisuutta ja natural-viineistä tuttua fluorisuutta.

Kuten äärimmäisen viileän Champagnen punaviiniltä voi odottaa, on viini yleisilmeeltään hyvin kepeä, tuntuvan hapokas ja kirpeä – tästä kirpeydestä kaikki ei tunnu olevan pelkästään happoihin liittyvää, sillä viinissä on myös varsin villiä, kriek lambic-maista kirpeyttä. Makumaailmaa hallitsee tuntuva hapankirsikkaisuus, mausteisuus ja hento raakakaakaon vivahde. Viinissä tuntuu kyllä hyvin kevyt aavistus tanniinisuutta, mutta kokonaisuus on silti varsin tiukkarakenteinen – lähinnä erittäin intensiivisen ja puruvoimaisen hapokkuuden ansiosta.

Jälkimaussa tuntuu puolukoita ja eloisan hapokkuuden esiinnostamaa sitruksisuutta, tuntuvan kivistä mineraalia ja villihiivojen kiehtovia ominaisaromeja, kuten kevyttä multaisuutta ja aavistus etikkapunajuurta. Jälkivaikutelma on kirpakanpuoleinen, hyvin pitkä ja suutasupistava.

Punainen "La Rue des Noyers" jatkaa tyylikkäästi valkoisen sisaruksensa osoittamalla, äärimmäisen kiehtovalla, uniikilla ja melko anteeksipyytelemättömällä linjalla. Olen aikaisemmin muutamia Pinot Meunier -viinejä maistellut, mutta tällä pullotteella ei kyllä ole mitään tekemistä niiden kanssa – Champagnen viileä ilmasto on armottomasti läsnä viinin todella eloisassa hapokkuudessa, kun taas tuottajan no-hands-approach viininvalmistuksessa tuo selkeästi terroirin ja luonnonhiivojen oman kädenjäljen viinin hyvin villissä, jännittävässä ja paikoin varsin lambic-maisessa aromimaailmassa.

Aivan kuten valkoinen "La Rue des Noyers", myös tämä punainen versio on ehdottomasti kuriositeettikamaa ensisijaisesti natural-viineistä kiinnostuneille harrastajille – perinteisiin punaviineihin mieltyneet tuskin edes osaavat mieltää tällaista tapausta punaviiniksi! Itsekin lähtisin kyllä sijoittamaan tätä puuttuvaksi linkiksi Pinot Noirin ja kriek lambicin välille – mikä meikäläisen kirjoissa ainoastaan nostaa viinin kiehtovuutta!

Hintaa viinillä on reippaanpuoleisesti, mutta tälle selityksenä on viinin häviävän pieni tuotantomäärä ja ainutlaatuisuus – ymmärtääkseni tätä viiniä ei ole tähän asti valmistettu kuin vuosikertaa 2011 tuo aiemminmainittu 600 pullon erä. Hinta on siis kova, mutta rahan vastineeksi saa jotain äärimmäisen ainutlaatuista ja uniikkia tilalle – on vähän kiikun kaakun onko tämmöinen oikeasti kovan hintansa väärti, mutta edelleen pidän tällaisia viinejä miljoona kertaa mielenkiintoisempana sijoituskohteena kuin esimerkiksi uuden maailman "ikoniviinejä" tai Bordeaux'n arvostetumpia Cru-puteleita. Jos nämä viinit nyt sattuvat kiinnostelemaan jotakuta, niin ymmärtääkseni Cuvéen Edwardilla on olemassa muutama kappale kolme eri Noyers-pulloa kattavaa laatikkoa allokoituna Suomeen tässä arvion kirjoitushetkellä.

Lyhyesti: Äärimmäisen persoonallinen, kiehtova, lähes kriek lambic-maisen kirpakka ja viiltävän hapokas Champagnen punaviini biodynaamisesti valmistetuista Pinot Meunier -rypäleistä.

Arvio: Erinomainen – äärimmäisen jännittävä, hämmentävä ja kiehtova ensituttavuus Champagnen alueen punaviineihin. Voin kyllä kuvitella, että tämä kyseinen viini ei edusta alueen tyylipuhtainta punaviinityyliä, mikä on harmi, sillä ainakin itse olin näin villistä viinistä äärimmäisen tohkeissani!

Hinnan (85,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

26.8.14

Benoît Déhu "La Rue des Noyers" Blanc 2011

Benoît Déhu Cuvée de "La Rue des Noyers" Blanc 2011
  • Valmistaja: Champagne Benoît Déhu
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Coteaux Champenois
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Vallée de la Marne
  • Rypäleet: Pinot Meunier (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 255,00e / 3 plo (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Viime viikolla Cuvée Champagne Clubia pyörittävä Edward esitteli löytämiään uutuuksia, joista ehdottomasti ainutlaatuisimpia olivat viinejä jo 8. sukupolvessa tekevän Benoît Déhun "La Rue des Noyers" -trio.

Vuodesta 1787 toiminut ja suvun jäseneltä toiselle kulkeutunut viinitalo Déhu toimii Pinot Meuniereistään tunnetussa Marnen laaksossa, jossa Benoît Déhu viljelee tarhojaan biodynaamisesti. Viinitalon "La Rue des Noyers" -sarjan on tarkoitus osoittaa mihin kaikkeen biodynaamisesti viljelty Pinot Meunier taittuu – tämä kyseinen kolmen viinin sarja käsittää siis Pinot Meunierista valmistetun punaviinin, valkoviinin ja kuohuviinin. Kaikki viinit ovat valmistettu yhden pienen palstan rypäleistä täysin identtisin menetelmin, eli kypsyttämällä rypäleistä puristettua viiniä 11 kuukautta sakkojen kanssa 228-litraisissa, vanhoissa tammitynnyreissä – punaviini on ennen kypsyttelyä toki saanut maseroitua kuorien kanssa värin saamiseksi. Tynnyrikypsyttelyn jälkeen viinit on pullotettu (sarjan kuohuviini hiivan kanssa pullokäymistä varten) ja varastoitu vielä parin vuoden ajaksi ennen myyntiinlaskua. Etiketissä ei mainita rypäleiden vuosikertaa, mutta viinien korkkien kyljessä seisoo "2011", joten voin melko vahvasti luottaa viinien edustavan tätä kyseistä vuosikertaa. Punainen ja valkoinen "La Rue des Noyers" olivat avattu jo edellisenä iltana maistelua varten.

Viinejä on valmistettu yhteensä 6 kpl 228 litran tynnyreitä, eli 2 kutakin. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaista laatua on maailmassa jotakuinkin 600 kpl – nyt puhutaan siis äärimmäisen pienen tuotannon tavarasta! Esimerkiksi viinistä ei löydy mitään tietoa niin cellartrackerista kuin tuottajan omilta sivuiltakaan. Jos joku sattuu kiinnostumaan viineistä, niin mainittakoon, että Edwardilla on vielä muutama kolmen pullon laatikko kyseisiä viinejä – tätä viinitrioa myydään siis vain yhtenä, kaikki sarjan viinit käsittävänä "La Rue des Noyers" -kokonaisuutena, ei yksittäisinä pulloina!

Valkoisen La Rue des Noyersin väri on hento, lähes värittömän kellervä.

Tuoksu on todella villi ja kiehtova, tyylillään selkeästi edustaen varsin naturaalia päätä: ensivaikutelmaa hallitsee jännittävä maustekurkun aromi, jota tukevat aniksen ja mintun vivahteet. Taustalla häilyy monille natural-viineille tyypillisen villejä, maamaisia ja kompostoituneiden aromaattisien yrttien häivähdyksiä.

Kuivaa makua hallitsevat voimakkaan autolyyttiset, selkeästi pitkään kypsyneet shamppikset mieleen tuovat leipäiset hiivaisuuden aromit, hunajaisuus, intensiivinen mineraalisuus ja viheromenaisuus. Taustalla tuntuu kevyttä pähkinäisyyttä, mantelia ja hentoa yrttisyyttä. Suutuntumaltaan viini on runsas ja täyteläinen, mutta hapokkuus on erittäin runsasta ja läpileikkaavaa, mikä tekee kokonaisuudesta todella eloisan ja kirpeän, suorastaan sähäkän. Lienee sanomattakin selvää, että yleisilmeeltään viini on äärimmäisen kiehtova ja uniikki – koskaan aiemmin en ole maistanut mitään vastaavaa.

Autolyysin aromien hallitsemassa jälkimaussa häilyy varsin pitkään paahdettua pähkinää ja hunaja-omenapaistosta, kunnes lopulta mineraalisuus nousee puhdistamaan paletin napakan hapokkuuden hoitaessa vettä kielellenostattavaa taustakomppia. Viini jättää kielelle erittäin kiehtovan, moniulotteisen, eloisan ja todella pitkään häilyvän jälkivaikutelman.

Champagnen alueella valkoviinit ovat äärimmäisen harvinaista tavaraa. Suoraan sanottuna Champagnen alueen ulkopuolella on todennäköisempää törmätä yksisarvisiin kuin Champagnen valkoviineihin, eikä itse Champagnen alueellakaan niihin kovinkaan usein törmää. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että yleensä valkoviinit valmistetaan valkoisista rypäleistä, mutta Champagnen alueella valmistettu Chardonnay tuottaa paljon enemmän rahaa valmistajalleen jos siinä sattuu olemaan kuplia. Punaviiniin voi törmätä alueella hieman useammin, sillä punaviiniä valmistetaan alueella mm. roséekuohuviinejä varten, mutta ei Champagnen punaviinikään mitenkään erityisen yleistä ole.

"La Rue des Noyers" Blanc on siis äärimmäisen harvinaista tavaraa – ei pelkästään mikroskooppiselta tuotantomäärältään, mutta myös edustamansa tyylin takia – minkä vuoksi viini on varsin kireän hintainen. No, onko viini sitten hintansa arvoinen? Yleensä sanoisin tämän hintaluokan viineissä että ei oikeastaan, mutta tämän viinin tapauksessa kokonaisuus on äärimmäisen uniikki niin viinityyliltään kuin äärimmäisen persoonalliselta ilmaisultaan, joten tässä onnistutaan jo perustelemaan viinin suuri hintalappu (toisin kuin esimerkiksi chileläisten "ikoniviinien" tapauksessa).

Tavallisen viininlipittäjän näkökulmasta viini ei varmastikaan onnistu tarjoamaan rahalle vastinetta, mutta jos äärettömän harvinaiset, persoonalliset ja ainutlaatuiset natural-henkiset viinit kiinnostavat, on "La Rue des Noyers" ehdottomasti harkitsemisen arvoinen lisä kellariin! Viinien kypsyttelypotentiaalista on kyllä mahdotonta mennä sanomaan yhtään mitään, koska en ole koskaan aiemmin maistanut mitään tämän tyylistä viiniä, joten minulla ei ole harmainta haisuakaan mihin suuntaan tällainen viini voi lähteä kehittymään.

Lyhyesti: Kiehtova, todella uniikki, hämmentävä ja erittäin persoonallisen aromikas, punaisista rypäleistä valmistettu biodyny-valkoviini Champagnesta. Rakenteikas ja jännittävä outolintu kaikkien maailman valkoviinien joukossa.

Arvio: Erinomainen – veikkaan, että tämä viini menee valtaosalta viininharrastajilta helposti "yli hilseen", mutta jos koet erikoisten viinien olevan juttusi, suosittelen nappaamaan tämän viinin (sisaruksineen) talteen.

Hinnan (255,00e / 3 plo) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Domaine de Rocheville Le Roi 2008

Domaine de Rocheville Le Roi 2008
  • Valmistaja: Domaine de Rocheville
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Saumur-Champigny
  • Maa: Ranska
  • Alue: Loire, Anjou-Saumur, Saumur-Champigny
  • Rypäleet: Cabernet Franc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 119 SEK (~13,24e; Joulukuu 2013, Systembolaget, beställningssortiment)
  • Hinta nyt: 120 SEK (~13,12e; Elokuu 2014, Systembolaget, beställningssortiment)

Täällä Suomen monopoli-ilmastossa asuessa on tottunut siihen, että Loiren punaviinit ovat harvinaista herkkua, joten niitä pitää aina hamstrata talteen kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Yksi tällainen mahdollisuus tuli viime vuoden lopulla, kun kävimme Kemissä – ja tottakai samalla reissulla länsinaapurissa, Haaparannan puolella. Systembolagetista poimin etukäteen tilaamani viinilaatikon, jonne oli valikoitunut mm. yksi tämmöinen Cabernet Franc Loiren keskivaiheilla sijaitsevasta Saumurista.

Viinin tuottanut Domaine de Rocheville on lähinnä Loiren kruununjalokiviin, Chenin Blanciin ja Cabernet Franciin, keskittynyt tuottaja, jonka viinipullojen sympaattiset etiketit esittävät erilaisia hovin hahmoja. Talon Cabernet Franceista simppeleimpiä ovat terästankeissa kypsytetyt Le Prince ("prinssi") ja Le Page ("palveluspoika"). Tämä nyt arvioitava, tammisammioissa 14 kuukautta kypsytelty Le Roi ("kuningas") edustaa talon viinien jyhkeämpää päätä, kun taas lippulaivaviinin paikkaa pitää hieman yllättävästi nimetty Le Fou du Roi ("kuninkaan narri"), joka on vain parhaina vuosikertoina valmistettava, 24 kuukautta uusissa tammitynnyreissä hautuva pullote. Koska uudella tammella boostatut superviinit harvemmit säväyttävät meikäläistä, päättelin tämän "kuninkaan" olevan "narria" varmempi ostos meikäläisen makuun. Viini tuli nautittua jo muutama kuukausi sitten sellaisenaan seurustelun lomassa.

Lasissa paljastuu viinin ikään nähden yllättävänkin syvä, sinertävän kirsikkainen väri, joka ei kutienkaan kevyesti läpinäkyvällä olemuksellaan puhu erityisen runsaan konsentraation puolesta. Varoituksena mainittakoon, että pullon pohjalle on kasaantunut hillitty sakkakerros, joten dekantointi on suositeltavaa.

Tuoksu on varsin kypsänmakea ja se tarjoilee lähinnä mehevää marjaisuutta ja tummaa luumua. Taustalla häilyy hennosti Cabernet Franceille ominaista, hennosti paahdettua paprikaa muistuttavaa vegetaalisuutta.

Maultaan viini on kuiva ja mukavan hapahko. Makumaailmaa hallitsevat mehukkaat, kypsän vadelmavetoisen marjaiset ja kevyen luumuiset hedelmän sävyt, maltillinen maamaisuus, hillitysti tuntuva makea tammen mausteisuus ja aavistus vegetaalista särmää. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, mitä kohtalainen hapokkuus ja hillitty tanniinisuus tukevat melko hyvin.

Kuivahko mutta samalla kypsänmakean marjainen jälkimaku jatkaa luontevasti keskimaun linjoilla keskipitkään jatkuen. Vivahteikkaassa ja mehukkaassa jälkivaikutelmassa kevyesti suklaaseen taittuva tammi nousee keskimakua selvemmin esiin ja lopulta jää suuhun hallitsevaksi aromiksi muiden vivahteiden haipuessa kieleltä.

Domaine de Rochevillen Le Roi on ihan pätevä perus-Cabernet Franc, mutta loppupeleissä onnistuu herättämään melko vähän hurraahuutoja. Viini on ihan mukavaa vaihtelua 10-15 euron väliin sijoittuviin peruspunaviineihin, mutta loppupeleissä viini on ilmaisultaan melko tuttua ja turvallista perustavaraa – mikä kyllä hämmentää meikäläistä, sillä 2008 oli Loiressa melko viileä ja sateinen, mikä yleensä kääntyy melko kevyiksi ja rakenteikkaiksi viineiksi. Tuon hankalan vuoden sadon pelastukseksi kuitenkin koitui syksystä alkanut lämmin ja aurinkoinen kausi, joten voi olla mahdollista, että tuottaja on antanut rypäleiden kypsyä varmuuden vuoksi lähes ylikypsiksi. Vaikka viini on yleisesti kuiva ja siinä on viileän alueen Cabernet Francin mukavan hapahkoa, vegetaalisuutta vihjaavaa meininkiä, hallitsee sen aromimaailmaa kuitenkin selvästi hyvin kypsänmehevät ja paikoin myös kohtalaisen tammiset aromit (pelottaakin ajatella minkälainen tammihirviö viintialon Le Fou du Roi olisi ollut!), minkä vuoksi viinistä jäi semimukava, mutta loppupeleissä hieman haalea fiilis.

Loiren Cabernet Francien sanotaan ikääntyvän hyvin, minkä lisäksi viinitalo itse kertoo Le Roin kestävän hyvin 10 vuotta vuosikerrasta, joten voi olla mahdollista, että pienellä lisäkypsyttelyllä viinistä olisi voinut saada enemmänkin irti. Kuitenkaan viinin hieman maltillisemmanpuoleinen happo-tanniiniosasto ei varsinaisesti kannusta miettimään pidempää kellarointia, joten kenties viini tuli loppupeleissä korkattua ihan hyvässä vaiheessa, tässä vajaan kuuden vuoden ikäisenä. Seurusteluviininä se hoiti hommansa näppärästi, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti kannustanut tutustumaan viinitalon muuhun tarjontaan.

Lyhyesti: Tasapainoinen, mukava ja mehukas, mutta hieman turhan kypsä ja yllätyksetön Loiren Cabernet Franc. Maukas ja luotettava arkiviini, joka uusia elämyksiä etsiville harrastelijoille tuskin onnistuu tarjoamaan mitään ihmeempiä.

Arvio: Miellyttävä – ihan maistuva, helposti lipiteltävä perustason Cabernet Franc, joskaan tässä tapauksessa "kuningas" ei ollutkaan erityisen kurko.

Hinnan (~13,24e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

25.8.14

't IJ IPA

't IJ IPA
  • Valmistaja: Brouwerij 't IJ
  • Tyyppi: Olut, India Pale Ale
  • Maa: Alankomaat
  • Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
  • Koko: 0,33
  • Hinta arviointihetkellä: 9,50e (Maaliskuu 2014, Kaisla, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



Viime maaliskuussa suuntasimme Repository-blogin Oton kanssa rankan Viiniexpo-session jälkeen vielä olutlasilliselle Helsingin keskustan kenties parhaimpaan olutkuppilaan, Kaislaan. Sieltä tämä toinen Otto bongasi aiemmin erinomaiseksi toteamansa 't IJ:n (lausutaan ymmärtääkseni "Het Ij") IPA:n, joka minun oli kuulemma niin pakko maistaa, että hän suostui tarjoamaan pullollisen meikäläiselle ihmeteltäväksi. Noh, mikäs siinä – erinomaista olutta parempi asia on vain tarjottu erinomainen olut!

't IJ on Amsterdamiin vuonna 1985 perustettu panimo, joka syntyi panimomestari Kasper Petersonin innostuttua naapurimaansa Belgian oluista. Muutaman Belgian-reissun jälkeen hänelle oli syntynyt tarve tuottaa omaa, selkeästi hollantilaista olutta, joten 't IJ:n panimo oli perustettava.

Tätä nykyä panimon on laajentunut kahteen erilliseen panimoon 't IJ:n oluiden kysynnän kasvettua erittäin suureksi: alkuperäinen Funenkaden panimo tuottaa edelleen panimobaarin omat hanaoluet, kuten ennenkin, mutta vuonna 2013 panimon olut- ja tynnyrituotanto siirtyi tilanpuutteen vuoksi uusiin panimotiloihin Zeeburgerpadiin – eli vain vajaan kilometrin päähän alkuperäisestä panimosta. Panimon oluet ovat pitkään valmistettu täysin luonnonmukaisista raaka-aineista (maltaat, vehnät, humalat), mutta koska luomuhumalien viljely on äärimmäisen pienimuotoista ja kysyntä suurta, on panimo joutunut poistamaan muutamilta oluiltaan luomusertifikaatit – oluihin ei siis pystytä aina saamaan riittävästi luomuhumalia. Esimerkiksi tämä arvioitava IPA on valmistettu luomumaltailla, mutta humaloitu tavanomaisesti viljellyillä humalilla.

Väriltään olut on rusehtavan oranssinkellervä ja samea.

Tuoksussa tuntuu kyllä IPA-henkistä sitruksisuutta (niin greippiä kuin appelsiininkuorta), mutta myös selkeän punervasävyistä kirsikkaisuutta sekä ennen kaikkea miellyttävän hallitsevaa, luonteikasta ja vahvasti Orvalin mieleen tuovaa landea ja maamaisuutta.

Maultaan olut on kuiva ja karvas, eli tällä saralla ei mitään suuria yllätyksiä. Yllätyspuoli nimittäin löytyy oluen selkeästi Orvalin brettaisen meiningin kanssa flirttailevasta aromikkuudesta, jossa sitrushedelmäisten ja yrttisten makujen rinnalle nousee brettaisen maamaisia, mausteisia ja rustiikkisia sävyjä sekä hennosti villihiivaisen hapahkoa otetta. Suutuntumaltaan olut on täyteläinen, mutta samalla miellyttävän tiukkarakenteinen.

Oluen kuiva, yrttinen, ruohoisa ja hyvin bitterinen jälkimaku tuo mieleen voikukkaisen karvaita sävyjä. Rustiikkiset ja hennon nahkaiset sävyt sekä hento greippisyys häilyvät melko pitkään oluen intensiivisen rapeankarvaassa jälkivaikutelmassa.

Koska me Otot jaamme innostuksen Maailman Parasta Olutta eli Orvalia kohtaan, ymmärrän nyt täysin minkä takia toinen Otto oli tästä oluesta niin fiiliksissä. 't IJ IPA on suorastaan maagisen herkullinen fuusio Orval-maista brettaisuutta ja tiukan bitteristä, ei niinkään hyperaromaattista vaan ennemminkin tyylikästä ja moniulotteista IPA-maisuutta.

Tämä IPA onnistui tekemään meikäläisestä kertaheitolla panimon fanin; vastedes on pidettävä silmät mahdollisimman auki siltä varalta, että muitakin 't IJ:n oluita sattuisi tulemaan jossain vastaan! Nämä oluet ovat kyllä harmillisen harvinaisia näillä leveysasteilla, mutta aina silloin tällöin panimon nimi vilahtaa joidenkin hyvinvarusteltujen olutravintoloiden listalla. Toivottavasti tämä selkeästi omia polkujaan tallaava panimo saisi hieman enemmän nimeä täällä peräpohjolassa, täällä on nimittäin kyllä käyttöä näin mainioille mallasjuomille!

Lyhyesti: Hämmentävän herkullinen ja kiehtova IPA, jossa yhdistyy Orval-henkisen brettaiset aromit tiukkaan, voimakkaan katkeraan ja hillityn sitruksiseen humalointiin. Upea olut, jossa balanssi on hiottu äärimmilleen ja jonka sopivalla tavalla likainen meininki istuu omiin makumieltymyksiini enemmän kuin täydellisesti.

Arvio: Täydellinen – tämä IPA kuuluu siihen muutamien harvojen oluiden joukkoon, joita voisin siemailla onnellisesti maailman tappiin saakka. Pakko kyllä saada muitakin 't IJ:n oluita käsiini!

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

24.8.14

Boulard Les Murgiers Extra Brut

Boulard Les Murgiers Extra Brut
  • Valmistaja: Champagne Francis Boulard & Fille
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Vallée de la Marne
  • Rypäleet: Pinot Meunier (70%), Pinot Noir (30%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 55,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Cuvéen uutuusmaistelussa toinen varsin positiivisesti säväyttänyt "perusshamppis" oli pientuottaja Francis Boulardin perustason pullote, Les Murgiers (kyllä maistelussa melkeinpä jokainen kupliva oli vallan erinomaista tavaraa, mutta tämän viinin kohdalla tuli yllätyksenä, että tämä viini on tosiaan kyseisen viinitalon perustason pullote, ja myös edullisin sellainen!)

Vaikka viinitalo Francis Boulard on varsin nuori tulokas Champagnen kentällä (perustettu 2009), on Boulardien viinisuvulla hyvin pitkät juuret alueella; tämä viinitalo on perintökalleus, joka on vain vaihtanut nimeään aina sukupolven- ja omistajanvaihdoksessa ja talo on nykyisin Boulardin 6. sukupolven omistuksessa. Ensimmäiset neljä sukupolvea tosin myivät valmistamansa kuplattomat viininsä alueen suurtuottajien viineihin käytettäväksi ja vasta Francisin isä, Raymond, alkoi valmistaa kuohuviinejä omalla nimellään perittyään talon ja tilukset vuonna 1952. Francis on ollut mukana viinitalon toiminnassa jo 1970-luvulta lähtien, mutta vasta viimeisen viiden vuoden ajan talon suunta on hänen omistuksessaan ryhtynyt muuttumaan yhä luonnonmukaisempaan suuntaan, tavoitteena saada kaikki talon 3 hehtaarin mittaiset tarhat sertifioidusti luomuksi. Useita talon tarhoja on kuitenkin viljelty jo 2000-luvun alusta luonnonmukaisin ja biodynaamisin menetelmin. Nykyisin taloa pyörittävät Francisin ohella hänen vaimonsa Jeanne ja erityisesti hänen tyttärensä Delphine – tästä syystä talon nimeä näkee myös muodossa "Champagne Francis Boulard & Fille".

Talon viinit valmistetaan mahdollisimman epäinterventionistisesti eli valmistusprosessiin puuttuen. Jokaisen tarhan rypäleet puristetaan ja viiniytetään erikseen; käyminen ja kypsytys tapahtuvat 2000-, 600- ja 228-litraisissa tammisammioissa ja -tynnyreissä rypäleiden omilla villihiivoilla. Talon käyttämien tammiastioiden keskimääräinen ikä on n. 12 vuotta, joten uutta tammea viinit eivät juurikaan näe. Les Murgiers on talon perustason viini, joka viettää suorastaan hämmentävät 6 vuotta pullossa (tämä kyseinen viini oli pullotettu hiivojen kanssa 4.6.2008, eli ennen talon omistuksen vaihtumista Francisin nimiin, ja sakanpoisto oli tehty niinkin hiljattain kuin 4.7.2014 – vain reilu kuukausi sitten!) Viini on Marnen laakson rypäleistä valmistettu Blanc de Noirs, joka on käynyt läpi happoja pehmentävän malolaktisen käymisen. Ppohjana toimii vuosikerran 2007 viini, jota on täydennetty 30% reserve-lisäyksellä vuosikertoja 2006 ja 2005. Dosage on maltilliset 5 g/l.

Viinin intensiivisestä, kohtalaisen runsaan kellervästä väristä paljastuu selvästi sen keskimääräistä pidempään jatkunut pullokypsytys (minimi Champagnessa on 15 kuukautta, normaalisti alueen viinejä kuitenkin kypsytetään keskimäärin 2-3 vuotta – Les Murgiers on kypsynyt peräti 73 kuukautta!)

Lähes ryöppyävän runsaalta tuoksultaan Les Murgiers on todella omaperäinen, kiehtova ja jännittävä; siinä tuntuu päällimmäisenä kermavaahtoa, paistinpannulla ruskistettua voita, villaa ja rasvaisuutta. Omenaisuus erottuu jännittävästi Calvadosiin taittuvana aromikkuutena. Taustalla leijailee karvasmantelia, toscaa, hentoa savua, sekä sellaista tuoksua, miltä marenki maistuu. Tuoksua kuvattiin mm. "pehmeäksi ja kiharaksi", mikä kuvastaa mielestäni hyvin sen hämmentävyyttä ja kiehtovuutta.

Maku on, kuten odottaa saattaa, kuiva, mutta samalla varsin mehevä ja kypsän sitruksisuuden sävyttämä. Maku ei kuitenkaan jatka kiehtovan ja ainutlaatuisen aromikkaan tuoksun viitoittamalla polulla, vaan on selkeästi paljon perinteisempi, joskin hillityt ruskistetun voin vivahteet taustalla muistuttavat tuoksusta. Viinin pitkä ikä tuo kokonaisuuteen ihastuttavalla tavalla hieman kehittyneempää, vahamaista hunajaisuutta ja hentoa, paahdettua mantelia. Suutuntuma on extra brutiksi varsin täyteläinen, mitä viinin hyvin runsas ja suussa innokkaasti kuohuva mousse korostaa, mutta vastaavasti mainio, hyvin napakka hapokkuus pitää rakenteen paketissa kiitettävällä tavalla. Biodyny-shamppiksille totuttuun tyyliin kivistä ja kirpeähköä mineraalisuutta viinissä riittää piskuisen vuoren verran.

Jälkimakuun saavuttaessa viinin omintakeiset aromit ovat siirtyneet kokonaan piiloon ja kielelle jää lähinnä puhdaspiirteistä, hyvin kypsänä tuntuvaa sitruksisuutta ja omenaa, aavistuksen verran punertavaa, kypsää aromikkuutta, kivistä mineraalia, hillittyä hunajaisuutta ja häivähdys pähkinärouhetta. Pitkään jatkuva jälkivaikutelma on sekä kirpeä että vivahteikas ja se houkuttaa kohottamaan lasia uutta siemausta varten.

Tämä viini kyllä räjäytti potin heti ensimmäisellä nuuhkaisulla, ja vaikka viinin maku ei toistanutkaan tuoksun aromeja (tämä voi varmasti olla joillekin myös helpotus), oli kokonaisuus tästä huolimatta uskomattoman herkullinen, kompleksinen ja tyylikäs. Hyvin maltillista jäännössokeria tasapainottavat hienosti sekä viinin kypsä hedelmä että todella pitkän kypsyttelyn tuoma pehmeys. Rakennetta riittää oikein kiitettävästi niin ruoan kanssa naittamista kuin kellarissa hilloamista ajatellen, kun taas syvyyttä ja kompleksisuutta löytyy sellaisenaan nauttimista varten. Shamppanjanystävien kokoontumisia varten Les Murgiers on takuuvarma, hämmentynyttä ja ihastunutta keskustelua herättävä alkumalja, mutta yhtä hyvin näin hurmaavan viinin voi napata itselleen ihan yksin suoritettavaan hedonistiseen fiilistelyyn.

Lyhyesti: Todella ihastuttava, moniulotteinen, hienolla tavalla kehittynyt ja äärimmäisen jännittävällä, ainutlaatuisella tuoksulla varustettu rutikuiva biodyny-Blanc de Noirs Marnen laaksosta.

Arvio: Täydellinen – ei tämä vielä mikään maailman paras shamppanja ole, mutta ns. "perusshamppisten" viitekehyksessä Les Murgiers on täysin käsittämätön esitys. Rajattomasti upeata kompleksisuutta, tasapainoa ja yllätyksellisyyttä. Tämä on todella mainiota kamaa.

Hinnan (55,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Suenen Blanc de Blancs Grand Cru Extra Brut

Suenen Blanc de Blancs Grand Cru Extra Brut
  • Valmistaja: Champagne Suenen
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Côte des Blancs
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 50,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Tässä aivan hiljattain shamppisklubi- ja -kauppa Cuvéen nokkamies Edward järjesti pienen maistelun, jossa hän tahtoi esitellä uusimpia tuoreimpia löytöjä. Illan aikana tuli maistettua jos jonkinlaista hämmentävää, kiehtovaa ja ihastuttavaa viiniä, mutta postailen tässä heti ensi alkuun pari varsin mukavasti säväyttänyttä perusshamppista.

Illan tervetulomaljan virkaa toimitti Champagne Suenenin hurmaava Blanc de Blancs. Viinintekijänä tämän kuplivan parissa häärää Champagnen pienviljelijäskenen nuori nouseva tähti, vuonna 1985 syntynyt Aurélien Suenen, joka on tehnyt viiniä vuodesta 2008 ja ottanut perheen viinitalon haltuunsa hänen isänsä kuoltua vuonna 2009. Hänen alaisuudessaan talo on siirtynyt viljelemään tarhojaan täysin luonnonmukaisesti ja niin köynnösten kuin tarhan maaperän kuntoa seurataan tarkasti. Viinin käytetään rypäleiden omilla villihiivoilla ja sekä käymisessä että kypsymisessä käytetään niin sementtitankkeja kuin vanhoja tynnyreitä – niin tammesta kuin muistakin puulajeista.

Testattu Suenen Blanc de Blancs on puhtaasti Côte des Blancsin Grand Cru -tarhojen Chardonnaysta valmistettu viini, jonka dosage on äärimmäisen maltillinen 3,5 g/l – nyt ollaan sokerin suhteen siis hyvin rutikuivalla maaperällä. Viini pohjautuu vuosikertaan 2010 pienellä 2008- ja 2009-vuosikertojen reserve-lisäyksellä. Pulloon viini on mennyt hiivojen kanssa maaliskuussa 2011; hiivojen poisto ja uudelleenkorkitus on suoritettu tammikuussa 2014, minkä jälkeen viiniä on kellaroitu 6kk ennen myyntiinlaskua. Tätä kyseistä vuosikertaa Aurélien on tuottanut n. 18,000 pulloa, eli 3,000 kuuden pullon laatikkoa – aivan mikroskooppista tuotanto ei ole, mutta nyt silti puhutaan erittäin pienistä tuotantomääristä.

Viinillä on varsin kepeä ja nuorekas vaaleanvihreä väri.

Viinin vivahteikas tuoksu tarjoaa varsin hurmaavan kattauksen mitä tyylipuhtainta Blanc de Blancsia: kypsää Chardonnayn omenaisuutta ja hillitysti keltaisempaa hedelmää, sakkakypsytyksen tuomaa paahteisuutta, kevyttä pähkinärouhetta ja hentoa leipäisyyttä. Viini avautuu lasissa varsin kivasti tuoden yleisilmeeseen lisää pähkinäisyyttä. Nokkapuolella nuorekas hedelmäisyys ja kehittyneempi paahteisuus ovat todella mainiosti tasapainossa.

Maku on runsas, paahteinen ja kypsän hedelmäisyyden sävyttämä. Yleisilmeestä huolehtii keltainen, makea omenaisuus, jota komppaavat kevyt pähkinäisyys ja hento mineraalisuus. Sokerin vähyys tekee kokonaisuudesta selkeästi rutikuivan, mutta viini ei kypsän hedelmänsä ansiosta tunnu lainkaan kireältä, raa'alta tai epämiellyttävän kuivalta – tätä varmasti auttaa viinin tasapainoinen, muttei mitenkään erityisen korkea hapokkuus. Viinillä on siis varsin hyvä rakenne ilman liian tuntuvaa hapokkuutta. Mousse on todella runsaasti suussa kuohuvaa ja suorastaan vaahtoavaa; tämä innokas kuohu kuitenkin laantuu melko ketterästi pieneksi, mutta pitkäkestoiseksi poreiluksi.

Lopuksi suuhun jää kuiva, kirpeä ja hyvin voimakkaan mineraalisuuden hallitsema jälkimaku, jossa häilyy melko pitkään kypsiä, punertavan omenan makeita sävyjä. Napakka hapokkuus saa loppua kohden enemmän jalansijaa ja tuntuu mukavasti poskipäitä hennosti viiltävänä raikkautena.

Pähkinänkuoressa Suenenin Blanc de Blancs on oikein mainio Extra Brut, jossa astetta kypsempi Chardonnayn hedelmä komppaa mainiosti sokerin vähyyttä – kokonaisuus ei tunnu perus-Brut-shamppista kuivemmalta, vaan jäännössokerin minimaalinen määrä erottuu lähinnä tavallista kepeämpänä, kapeampana ja hillitympänä suutuntumana. Viinillä on hyvin rakennetta jos lyhytaikainen tai keskipitkä kellarointi kiinnostaa ja valmiiksi mukavan erottuvia, pähkinäisiä piirteitä haluaa saada paremmin pintaan. Viini on kuitenkin ehdottomasti jo nyt valmista kauraa korkkaamista ajatellen – viini oli mitä nautinnollisin alkumaljaroolissaan, mutta voin kuvitella sen olevan yhtä hyvin kotonaan myös esimerkiksi merenelävien tai salaattien parissa.

Viinillä on pientuottajaviitekehyksessä hintaa, mutta kun katsoo Alkon tarjontaa viiden kympin kieppeiltä, on tämä Suenenin esitys Suomen viitekehyksessä varsin kilpailukykyinen tapaus. Suosittelen metsästämään jostain näppeihin tätä viiniä nyt tässä vaiheessa – jos talon muutkin viinit ovat näin ihastuttavan rakenteikkaita, tasapainoisia ja puhdaspiirteitä, tulemme varmasti kuulemaan Aurélien Suenenista tulevaisuudessa.

Lyhyesti: Rutikuiva ja kepeä shamppanja, jossa tuntuu miellyttävästi sakkakypsytyksen pähkinäisiä ja leipäisiä piirteitä, ja jonka kypsä, hennosti makeutta vihjaava hedelmäisyys tuo hienosti tasapainoa jäännössokerin puutteelle.

Arvio: Tyylikäs – ehdottomasti tutustumisen arvoinen Blanc de Blancs sellaisille shamppisniiloille, jotka arvostavat viineissään kepeyttä ja sopusuhtaisuutta.

Hinnan (50,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

23.8.14

Viinimestarin päiväkirja 1: nyt se alkaa

No niin, jos kaikki lukijat eivät ole vielä kuulleet, niin kerrataanpa: vuodenvaihteessa sain seitsemän vuoden mittaisiksi venähtäneet akateemiset opintoni Helsingin yliopistolla lopulta valmiiksi; tällöin myös vannotin pyhästi itselleni etten tulisi enää koulun penkille palaamaan. Opintie oli saatettu nyt kiitettävin arvosanoin päätökseen, joten eiköhän tämä ollut tässä.

Kuitenkin kävi niin, että oltuani puoli vuotta pois opintieltä, onnistun löytämään itseni taas luokkatilasta opiskelemasta. Aloitin nimittäin juuri viinimestarin opinnot ja tämän viikon alussa olivat tämän kyseisen koulutuksen ensimmäiset lähiopetuspäivät. Nämä viinimestarin opinnot tullee viemään meikäläisen aikaa jonkin verran, joten älkää sitten ihmetelkö, jos en enää pysty ylläpitämään blogini totuttua päivitys-per-päivä-tahtia!

Viinimestarikoulutus on siis reilun vuoden mittainen, viiniin ja viinimaailmaan kattavasti perehdyttävä opintokokonaisuus, jonka järjestää Turun ammatti-instituutin aikuiskoulutus ja joka sisältää sekä lukuisia lähiopetuspäiviä että peräti kaksi tutustumismatkaa eri viinialueille. Ensimmäisen matkan tämänvuotinen ryhmämme tekee syys-lokakuussa – eli sadonkorjuun aikaan – Kataloniaan, jossa tulemme tutustumaan mm. Terra Altan, Prioraton ja Penedèsin viinituotantoon.

Päätin hakeutua opintoihin kuultuani muutamalta muulta viiniä harrastavalta tai viinin parissa työskentelevältä tutulta niin paljon hyvää koulutuksesta. Suunnitelmissani on kuitenkin tehdä tulevaisuudessa kunnon aikuisten töitä viinimaailman parissa (meikäläiselle saa toki vihjata jos hyviä duunitärppejä on tiedossa!), ja vaikka tietämystä aiheen tiimoilta onkin tässä kerääntynyt ajukoppaan varsin kiitettävästi, on viinimestarin tutkinto CV:ssä todennäköisesti uskottavampi meriitti kuin joku epämääräinen blogi internetin ihmemaassa. Disclaimerina mainittakoon myös, että suoritan tätä koulutusta ihan oman mielenkiinnon ja itsekehittymisen kannalta omakustanteisesti.

Hiljattaisella ensimmäisellä lähiopetuskerralla kävimme läpi mm. aistinvaraisen arvioinnin perusteita, taustaa ja teoriaa sekä tutustuimme sokkona maistellen sekä muutamaan valkoiseen päärypälelajikkeeseen että keskimääräistä hieman makeampiin (ja monissa tapauksissa melko huokeisiin) punaviineihin. Maistelua on tullut harrastettua sen verran aktiivisesti viimeiset vuodet, että siinä ei tullut käytyä läpi erityisesti mitään uutta, mutta sen sijaan tuo täyssokkomaistelu (jossa ei siis ole harmainta hajuakaan mitä maistellaan) on mielestäni aina varsin mukavaa hommaa, sillä sitä pääsee harjoittamaan aivan liian vähän missään ja se on mielestäni sekä varsin opettavaa että nöyrryttävää toimintaa. Mielestäni tämän ensimmäisen opetuskerran parasta ja opettavaisinta antia oli kuitenkin erilaisten pullotettujen aromiaineiden sokkona tunnistaminen, mikä oli itselleni kyllä äärimmäisen vaikeaa (sain 4/12 oikein) ja positiivisella tavalla haastavaa – selkeästi meikäläisen kehityskohtana olisi oppia tunnistamaan ja nimeämään eri aromeja tarkemmin (ja oikein!).

Mutta vaikka koulupäiviä on takana vasta pari kappaletta, on hommia ehditty tehdä jo paljon – ennen koulun alkua piti palauttaa ennakkotehtävinä neljä esseetä aiheista "Maailman viinituotanto tänään", "Viininvalmistusprosessi", "Espanja" ja "Rypälelajikekäsikirja", joista tulikin rustattua yli 150 sivua materiaalia. Vaikka aikaa tuli uhrattua noihin tehtäviin varsin paljon (tein niitä läpi kesän), ja varmasti myös lisää vastaavia tulee koulutuksen myötä vastaan, tulee aikainen herääminen olemaan meikäläiselle varmasti se koulutuksen ylivoimaisesti vaikein yksittäinen asia: jotta ehdimme 09:30 alkavalle maanantain oppitunnille, pitää minun herätä viiden maissa täällä Espoossa ehtiäkseni ajoissa perille. Koska olen äärimmäisen iltavirkku ihminen, ovat näin aikaiset herätykset meikäläisellä yhtä murhaa, tuskaa ja kuolemaa!

Tulen kyllä tulevaisuudessa jatkamaan ensisijaisesti viineistä kirjoittelua täällä blogissani, mutta jos jaksamista riittää, tulen tässä koulutuksen aikana todennäköisesti myös purkamaan jotain havaintojani ja fiiliksiäni sekä varsinaisista opinnoistamme että opintoreissuistamme viinialueille – jos vaikka jotakuta muuta kiinnostaisi aloittaa viinimestarin opinnot tulevaisuudessa!

17.8.14

J. L. Vergnon Rosemotion Extra Brut Grand Cru

J. L. Vergnon Rosemotion Extra Brut Grand Cru
  • Valmistaja: Champagne J. L. Vergnon
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne
  • Rypäleet: Chardonnay (88%), Pinot Noir (12%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 50,00e (Elokuu 2014, Edward Cuvée)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tässä hiljattain tuli istuttua pikkupiknikillä Helsingissä, jossa esille kaivettiin mm. upealla Conversation-kuohuvallaan vakuuttavaksi pientuottajaksi luokittelemani J. L. Vergnonin roséeshamppis. Koska pullo oli tarkoitettu jaettavaksi, ei meikäläinen voinut olla tekemättä muistiinpanoja.

Erikoiseksi tämän Vergnonin Rosemotionin tekee se, että Vergnon on profiloitunut ensisijaisesti Grand Cru -tasoisten Blanc de Blancs -viinien tuottajaksi, eikä viiniä edes löydä talon omilta sivuilta. Noh, kai joskus vannoutuneimmatkin Chardonnay-viljelijät voivat silloin tällöin irroitella! Viini on suurelta osin Blanc de Blancs, sillä 88% viinistä pohjautuu Avizen (Côte des Blancs) Chardonnayhin. Värinsä viini saa Aÿn (Vallée de Marne) Pinot Noirista, jota viinissä on käytetty n. 12%. Pohjana toimii vuosikerran 2010 viini, jota on kypsytetty pullossa 36 kuukautta ennen syyskuussa 2013 tapahtunutta sakanpoistoa. Koska pullossa ei mielestäni vuosikertaa mainita, on meikälle jäänyt hieman hämäräksi onko viini viiniin lisätty yhtään reserve-viinejä, vai onko Rosémotion vuosikertashamppis, jonka tuottaja on vain päättänyt jättää merkitsemättä vuosikertatavaraksi.

Ulkonäöllisesti Rosemotion edustaa Champagnessa suosittua, eleganttia päätä: viinin väri on enemmän kevyen persikanoranssi kuin varsinaisesti roosanpunainen.

Tuoksu yllättää äärimmäisen positiivisesti – nyt ei olla simppeleissä, marjavetoisissa kuvioissa! Kokonaisuus on hyvin runsas ja hienolla tavalla kehittynyt: siinä on varsin tasapainoisesti kypsyttelyn tuomia paahteisia ja leipäisiä piirteitä, kevyttä kirsikkaisuutta, hienovaraista maustesuutta ja hentoa toffeisuutta. Tuoksu tuo mieleen enemmän kehittyneet valkoiset Blanc de Blancsit ujolla kirsikkalisällä kuin tavanomaiset NV-roséeshamppikset.

Kuiva ja runsas maku kuittaa vaivatta tuoksun vihjailemat piirteet. Kokonaisuus on yleispiirteiltään neutraalin mineraalinen, tuoreen puolukkainen, hennon greippinen ja varsin raikas. Suutuntuma on kohtalaisen täyteläinen ja kermainen, mitä hyvin mehevä ja runsas mousse komppaa tyylikkäästi. Extra brut -tasoinen, hyvin maltillinen jäännössokeri ei anna tilaa makeille marjoille, vaan lähinnä kohtalaisen hapokkuuden piirtämä tuore puolukka ja hyvin hento hapankirsikka nousevat pintaan. Rakenne on mainiosti tikissä ja lasissa lämmetessäänkin viini kantaa itsensä hienosti alusta loppuun.

Kuivassa jälkimaussa yhä selvemmin esiin nousevat hapot ja tuntuva mineraalisuus tuovat kokonaisuuteen raikkaan ja kirpeän, jopa kohtalaisen bitterisen särmän, jota tukevat pienen Pinot Noir -lisäyksen tuoma kevyt mausteisuus ja hento hapankirsikkaisuus. Viinin pitkä hiivasakkakypsytys tuo viinin kirpeänraikkaaseen jälkivaikutelmaan miellyttävän leipäisen säväyksen.

Vaikka Vergnon onkin profiloitunut ensisijaisesti Blanc de Blancs -shamppisten tuottajana, taittuu kyseiseltä talolta näköjään myös roséeviinien valmistus erinomaisesti. Talolle uskolliseen tyyliin viini on enemmän ujon Pinot Noir -värilisän saanut, hienostunut ja jo kevyesti kehittynyt Blanc de Blancs, kuin tyypillinen, marjavetoinen roséekuohuva.

Rakenteensa puolesta on vaikea sanoa, onko viini vasta kehityksensä alkutaipaleella, vai tarkoitettu jo lähiaikoina juotavaksi – viinin hapokkuus ei ole mitenkään erityisen korkea shamppanja-asteikolla, minkä lisäksi hieman reilummalla dosagella varustetut kuohuvat usein kestävät ikää paremmin kuin nämä aivan ruti-rutikuivat tapaukset. Jos kuitenkin suunnitelmissa on korkata kuohuva varsin pian, onnistuu Vergnonin hienostunut, runsas ja myös kehittyneitä piirteitä tarjoileva rosée tuomaan helposti välitöntä tyydytystä kuplatarpeeseen!

Lyhyesti: Mukavan rakenteikas, runsas ja kevyesti kehittyneitä piirteitä tarjoileva rutikuiva roséeshamppis, joka on enemmän hienostunut Blanc de Blancs varovaisella kirsikkaisuus-bonuksella kuin varsinainen marjapommi.

Arvio: Erinomainen – mitä mainioin roséeshamppis sellaisille, jotka tykkäävät enemmän valkoisista kuin punaisista kuplivista (kuten meikäläinen).

Hinnan (50,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

15.8.14

Rosé de Léoube 2013

http://www.alko.fi/tuotteet/906227/
Rosé de Léoube 2013
  • Valmistaja: Château Léoube
  • Tyyppi: Roséeviini, AOC Côtes de Provence
  • Maa: Ranska
  • Alue: Provence, Côtes de Provence
  • Rypäleet: Cinsaut (40%), Grenache (40%), Mourvèdre (10%), Syrah (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,80e (Elokuu 2014, Viiniravintola Latva)
    25,10e (Elokuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 25,10e (Elokuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

Aivan hiljattain tilaisvalikoimiin saapui roséeviini, joka onnistui herättämään mielenkiintoni. Lähinnä sillä, että roséet pyörivät Suomessa kympin kieppeillä ja rohkeimmat (röyhkeimmät) veloittavat viineistään tuplaten, eli kaksi kymppiä. Miten pirussa neljännessatasen rosée voisi olla rahansa arvoinen?

No, onneksi Léouben rosée tuli vastaan hiljattain Helsingin parhaassa viiniravintolassa, eli Latvassa.

Paperilla Léouben rosée on varsin tavanomainen provencelainen: rypälesekoituksesta pääosaa hoitaa Cinsau(l)t ja Grenache ja hommat hoidetaan siististi terästankeissa. 22-vuotiaiden, luonnonmukaisesti viljeltyjen köynnösten rypäleet korjataan siististi käsin.

Väriltään viini on vaalean persikanoranssi. Provencelaiset roséet eivät ole erityisen tunnettuja punaisesta värikylläisyydestä, mutta Léoube asettuu silti aivan skaalan toiseen päähän – varsinaista punaisuutta ei viinistä löydy ollenkaan.

Tuoksu on selkeästi enemmän hedelmä- kuin marjavetoinen, mutta tuoksusta ei löydy niinkään keskieurooppalaisten viinien sitruksisuutta, vaan enemmän runsasta, keltaista tropiikin hedelmää, kevyttä punaista omenaa ja hennosti makeaa rypälemehua. Tästä makeasta hedelmäisyydestä huolimatta viinin tuoksu tuntuu ihastuttavan raikkaalta ja eloisalta.

Maultaan viini on runsas ja melko matalahappoinen – korkeintaan keskihapokas – mutta samalla se onnistuu olemaan matalahappoisuuteensa (4,4 g/l) nähden suorastaan hämmentävän kevyt ja tasapainoinen. Vähäiset hapot tekevät kokonaisuudesta täyteläisen ja suussa hieman öljyisen tuntuisen, mutta makumaailman hienovarainen bitterisyys tuo hienolla tavalla vastapainoa kokonaisuuteen. Kielellä pyörii persikkaa, aprikoosia, yrttejä, melko voimakastakin mineraalisuutta, aavistus hapankirsikkaa ja pienehkö häivähdys savuisuutta.

Jälkimaku on raikas ja pitkä, ja se jättää kielelle yrttisyyttä, kirpeähköä mineraalisuutta, kypsän trooppista hedelmää, kevyttä ruutisuutta ja aavistuksen verran hiivaista autolyysiä vihjaavaa aromikkuutta. Lasissa lämmetessäänkin viini onnistuu jättämään suuhun viileän yrttisen, kirpeän mineraalisen, hienostuneen bitterisen ja vettä kielellenostattavan jälkivaikutelman.

Léoube on onnistunut tekemään yksinkertaisesti suorastaan hämmentävän tasapainoisen esityksen: viinissä on Provencen trooppisempaa hedelmää, runsautta ja helpostilähestyttävyyttä, mutta samalla siinä on suorastaan poikkeuksellista mineraalisuutta ja rakennetta – erityisesti ottaen huomioon viinin melko matalan hapokkuuden. Kokonaisuus puhaltaa upeasti yhteen hiileen ja viini on erinomainen siemailtava niin sellaisenaan kuin kepeiden purtavien kanssa. Vähäisen hapokkuuden vuoksi viinin ruokaparitusta kannattaa harkita tarkoin – älä pistä sitä samaan pöytään minkään sellaisen kanssa, johon puristaisit sitruunaa päälle!

Lyhyesti: Kohtalaisen matalasta hapokkuudestaan huolimatta ihastuttavan kepeä, raikas, mineraalinen ja rakennevetoinen huippu-rosée roséeviineistään kuululta Provencen alueelta.

Arvio: Erinomainen – herkullinen, runsas ja tasapainoinen provencelainen roséeviini, joka on suorastaan hämmentävän luontevasti yhtä aikaa mielenkiintoinen ja helpostilähestyttävä esitys.

Hinnan (25,10e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

14.8.14

Bellot Cidre de Cru du Pays d'Othe Brut

Bellot Cidre de Cru du Pays d'Othe Brut
  • Valmistaja: Cidrerie Bellot
  • Tyyppi: Siideri, Cidre du Pays d'Othe
  • Maa: Ranska
  • Alue: Pays d'Othe, Champagne
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 3,07e (Kesäkuu 2014, Liviko Store, Tallinna)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Champagnen ja Bourgognen kanssa päällekkäin menevän Othen alueen siiderit päätyivät meikäläisen tutkalle loppukeväästä, kun Arkadian Alkon erikoisvalikoimista löytyvä Hotten luomusiideri lennokkaalta nimeltään Bio-Organic päätyi mielenkiinnosta testattavakseni.

Vaikka yleensä pidän ranskalaisten siiderien usein varsin rustiikkisista ja nahkaisista piirteistä, ovat monet ranskalaissiiderit jättäneet meikäläisen melko kylmäksi – ne nimittäin tuppaavat usein olemaan brittisiidereitä makeampia ja matalahappoisempia. Ja jos meikäläisen makua tunnette, tiedätte että sokerien vähyys ja happojen runsaus on meikäläisen kirjoissa aina plussaa. Noh, Hotten siideri opetti meikäläiselle, että Othen alueella tehdään usein myös hyvin hapokkaita, rutikuivia siidereitä, joita harvoin löytyy muilta Ranskan kuuluisilta omppualueilta (mm. Bretagne ja Normandia) – ainakaan täkäläisillä markkinoilla.

Koska Hotten siideristä jäi varsin positiivinen yleisvaikutelma, piti kesän alussa tekemälläni Tallinnan-tripilläni napata sataman lähellä sijaitsevasta Liviko Storesta löytynyt Othen Bouché (kuohuviinipulloon pullotettu ja siinä käytetty) -siideri mukaan.

Siiderillä on syvä, kevyesti raa'ahkon vihertävään taittuva keltainen väri. Hyvin pientä kuplaa nousee innokkaasti muodostamaan lasille valkoista vaahtoreunaa.

Tuoksu on yllättävän pirteä, kuiva ja raikas – nyt ollaan päivänselvästi hyvin kaukana Bretagnen ylikypsistä omppumörssäreistä! Kokonaisuus tuoksuu vastakuoritun vihreän omenan omenankuorilta ja kesäiseltä yrttitarhalta, ei niinkään esimerkiksi itsepuristetulta omenamehulta.

Maku on mukavan kuiva ja rapsakka. Ensiksi kielelle saapuvat verrattain hyvät, pirteät hapot ja hyvin pienikokoinen ja hennonpuoleinen hiilihappo, sitten freesi, tuore omenaisuus. Yleisilme on hyvin tuoreen omenainen, mutta melko simppeli; taustalla tuntuu kyllä hento, tuskin erottuva aavistus ranskalaisten maalaissiiderien tallisuutta ja aavistus maamaisuutta, muuten kokonaisuus on lähinnä lineaarisen viheromenainen. Rakenne sen sijaan on vallan mainiosti tikissä.

Jälkimaku on hieman makeamman omenainen, jopa kevyesti päärynäinen, aavistuksen Tropic-omenamehuinen ja mukavan raikas. Pirteä, hädin tuskin kuiva ja freesi jälkivaikutelma jatkuu melko pitkään.

Bellot'n Cidre de Cru on simppeli ja helpostilähestyttävä, mutta ennen kaikkea raikas ja tasapainoinen perussiideri. Kokonaisuutena se on helppo tuttavuus vasta näihin hyvin kuiviin siidereihin totuttelevalle, mutta maistuu hyvin myös niiden kanssa pidemmälle ehtineille. Hotten selkeästi robustimpaan ja maalaisempaan luomusiideriin nähden Cidre de Cru on piirun verran makeampi, vaikkakin edelleen varsin kuiva, ja selkeästi siistitympi ja helpostilähestyttävämpi tapaus.

Yleisesti Cidre de Cru on mitä täydellisin kesäjuoma, josta löytyy sellaista raikkautta ja pirteyttä, jota harva olut tai viini pystyy tuomaan. Makujen syvyyttä tai kiehtovuutta tämä siideri ei pyri tarjoilemaan, mutta sellaisia ei osaa myöskään kaivata rannalla, piknikillä tai terassilla röhnötellessä. Virossa hintakin on erinomaisesti kohdillaan, sillä siideri on Alkon Hottea edullisempi ja kooltaan yli tuplaten suurempi! Täytyy nyt toivoa, että saisimme tässä syksyllä vielä lämpimän intiaanikesän, sillä olen suuntaamassa näillä näkymin etelänaapuriin uudestaan viikon parin sisällä, ja tällä reissulla voisi taas napata pari putelia tätä mainiota pikku siideriä jälleen mukaan.

Lyhyesti: Varsin kuiva, simppelin omenainen, maukas ja erittäin raikas ranskalaissiideri Champagnen alueelta. Ihastuttava kesäjuoma joko sellaisenaan nautittavaksi tai simppeleille, kevyille ruoille.

Arvio: Hyvä – yksinkertainen, mutta maukas, tasapainoinen ja toimiva kokonaisuus. Erinomainen esimerkki siitä, että juomissa aina maun ei tarvitse olla erityisen kummoinen jos rakenne ja yleisilme muuten onnistuvat olemaan tikissä!

Hinnan (3,07e) ja laadun suhde: Erinomainen – siideri on hintaluokkansa parhaimmistoa.

13.8.14

Chapel Down Bacchus 2011

Chapel Down Bacchus 2011
  • Valmistaja: Chapel Down
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Englanti
  • Alue: South East England, Kent, Tenterden
  • Rypäleet: Bacchus (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 7,80e / 12cl (Lokakuu 2013, Viiniravintola Latva)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Vaikka Ridgeview'n kuohuviinit ovatkin keränneet jo jonkin verran mainetta ja kunniaa, harva vieläkään mieltää Englantia viinimaaksi. Siellä kuitenkin tehdään viiniä useilla eri alueilla ympäri Etelä-Englantia, eikä pelkästään kuohuvaa, vaan myös valkoviiniä – jotkut rohkeat ovat kokeilleet jopa punaviinejäkin! Ilmaston lämpenemisen vuoksi ennen rypäleköynnöksille liian viileä Englanti rupeaa olemaan pikku hiljaa varsin sopivaa aluetta valkoisten rypäleiden viljelyyn, minkä lisäksi saarivaltion eteläosien maaperä muodostuu samasta Kimmeridge-kalkkisavikivestä, jota tavataan myös mm. Chablis'n, Champagnen ja Loiren maaperästä – eli siis erinomaista tavaraa juuri köynnösten kasvamista ajatellen!

Koska Englanti on kuitenkin viinialueena viileämpi ja sateisempi kuin leijonanosa maailman viinialueista, on siellä usein turvauduttava muualla harvemmin tavattuihin, viileään sopeutuneisiin rypälelajikkeisiin. Koska rypälelajikkeesta riippuu milloin köynnös herää talvihorroksesta ja milloin sen rypäleet kypsyvät, ei alueella voida viljellä varhain herääviä tai myöhään kypsyviä lajikkeita. Englannissa kasvukausi on lyhyt ja viileä, joten alueille on istutettava lajikkeita, jotka heräävät riittävän myöhään (eivätkä kuole liian kylminä kevätöinä), kykenevät kypsymään riittävän viileässä ilmastossa ja kypsyvät varhain syksyllä (ennen kuin vuorokauden keskilämpötila laskee vaarallisen viileäksi).

Saksassa 1930-luvulla kehitetty Bacchus on lajike, joka kehittää nopeasti runsaasti sokereita (eli kypsyy nopeasti ja melko luotettavasti), mutta jää melko vähähappoiseksi. Tästä syystä lajike sopii hyvin Englannin viileään ilmastoon, jossa rypäle ei aina saavuta täyttä kypsyyttä, jolloin hapokkuus voi jäädä riittävän korkeaksi, kun taas köynnös saadaan tuottamaan intensiivisiä ja riittävän sokeripitoisia rypäleitä karsimalla satoa runsaasti ennen kuin rypäleet ehtivät kypsyä – näin köynnös keskittää kaikki voimansa vain jäljellä oleviin rypäleisiin. Rypäle on saatu risteyttämällä runsassatoinen mutta matalahappoinen ja lattea Müller-Thurgau ja Silvaner x Riesling -risteytys (ironisesti Müller-Thurgaun luultiin alun perin olevan Riesling x Silvaner -risteytys, mistä johtuu lajikkeen synonyymi Rivaner, mutta myöhemmin ko. lajike paljastui Riesling x Madeleine Royale -risteytykseksi). Näin on pyritty saamaan lajike, joka kypsyisi yhtä luotettavasti ja riittävän viileässä (Müller-Thurgau), kestäisi pakkasia (Müller-Thurgau, Riesling) ja tuottaisi intensiivisiä, runsaita aromeja (Riesling, Silvaner). Bacchus on kylmänkestävyytensä ja riittävän satoisuutensa vuoksi yksi Englannin suosituimpia rypälelajikkeita ja Chapel Down tunnetaan yhtenä maan parhaista Bacchus-viinien tuottajista.

Lasissa viini esittelee melko hailakanneutraalin, tasaisesti vaaleanvihreän värinsä.

Tuoksu on miellyttävän raikas ja viileä, sekä suorastaan hämmentävän sauvignonblanc-mainen, sillä kokonaisuudesta erottuu hedelmäaromien sijaan ko. lajikkeelle tyypillisiä, murskattujen herukan- ja nokkosenlehtien aromia. Taustalla häilyy häivähdys savuisuutta.

Maultaan viini on suorastaan hämmentävän ilmaisuvoimainen ja runsas: päärynää, tuoretta herukkaisuutta ja herukanlehteä, kypsänmakeaa omenaa, hentoa hunajaisuutta ja runsasta yrttisyyttä. Taustalla tuntuu kevyesti kirpeää omenaremmikarkkia. Kielen kärjessä viini tuntuu hyvin makealta (ihan oikeasti puolimakealta), mutta muuten kokonaisuus on varsin kuiva. Hämärän peittoon jää viinin jäännössokerimäärä, ja näin hämmentävästä kokonaisuudesta sitä on todella mahdotonta arvioida. Suutuntumaltaan viini on varsin täyteläinen, mutta reipas hapokkuus tekee yleisilmeestä varsin pirteän ja ryhdikkään, eli viinin rakenne kantaa varsin runsaan kokonaisuuden mainiosti.

Suuhun jää varsin pitkä jälkimaku, jossa tuntuu kypsää hedelmäisyyttä, päärynää, jopa uuden maailman cheninblancmaista hedelmäkarkkia, sekä uusseelantilaiset Sauvignon Blancit mieleen tuovaa herukka-nokkos-yrttisyyttä. Loppusilauksen viini saa mukavan bitterisestä liftistä.

Chapel Downin Bacchus onnistui olemaan varsin mainio ensituttavuus englantilaiseen valkoviiniosaamiseen – kokonaisuus oli kuin yhdistelmä Uuden-Seelannin vegetaalista Sauvignon Blancia ja Etelä-Afrikan trooppisen hedelmäistä Chenin Blancia eurooppalaisella, varsin rakennevetoisella ilmaisulla – viini ei siis ollut yhden tempun (erittäin aromaattinen meininki) ihme, vaan viini pysyi hienosti tasapainoisena pakettuna alusta loppuun. Aromipuolelta löytyi niin reilusti kaikkea, ettei yksi tai kaksi siemausta riittänyt viinin hamottamiseen, mikä teki siitä varsin mielenkiintoisen esityksen. Näin runsasta, rehevää ja tasapainoista valkoviiniä siemailee varsin mielellään ihan sellaisenaan, mutta eloisan hapokkuuden tuoman rakenteen puolesta viiniä voi helposti suositella myös monenlaisille ruoille. Aivan kevyimmät syötävät kannattaa jopa suoraan skipata, sillä näin runsas ja intensiivinen valkoviini voi helposti murjoa semmoiset alleen.

Lyhyesti: Erittäin aromaattinen, runsas ja moniulotteinen, sekä Sauvignon Blancia että uuden maailman Chenin Blancia muistuttava brittivalkkari, joka onnistuu kuitenkin änkemään samaan pakettiin vielä varsin ryhdikkään ja raikkaan rakenteen.

Arvio: Erittäin hyvä – varsin mielenkiintoinen ja hyvin tehty kuriositeettiviini, joka saattaa kuitenkin olla jopa turhan överi hillitymmistä valkoviineistä pitäville (tai Sauvignon Blancin vihaajille). Tämä Chapel Downin perustason pullote valaa meikäläiseen vahvaa uskoa Englantiin viinimaana.

Hinnan (7,80e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

Stone Imperial Russian Stout 2014

http://www.alko.fi/tuotteet/755386/
Stone Imperial Russian Stout 2014
  • Valmistaja: Stone Brewing Co.
  • Tyyppi: Olut, Imperial Stout
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia
  • Koko: 0,65
  • Hinta ostohetkellä: 14,70e (Heinäkuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 14,70e (Elokuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)



Myönnän nyt näin heti alkuun, että vaikka Stone on täällä päin melkoista kulttisuosiota nauttiva jenkkipanimo, en ole itse koskaan ollut järin innostunut panimon tuotteista. Jotkut panimon oluista ovat olleet ihan kivoja tuttavuuksia, mutta toiset ovat jättäneet melko kylmäksi. Suurimpana tekijänä tässä on kuitenkin ollut Stone-oluiden keskimääräinen hinta, joka on ollut aina varsin kova täällä peräpohjolassa – yleensä oluet eivät ole onnistuneet tarjoamaan hinnalleen vastinetta. Puolet edullisemmalla hinnalla oluet olisivat varmasti jättäneet paljon paremman kuvan itsestään kun ei olisi tuntunut siltä, että on maksanut aluksi oluesta ja sitten vielä lisää tyhjästä.

Siksi suhtauduin hieman skeptisesti kun Alkon erikoisvalikoimiin pölähti törkyisen hintainen, mutta myöskin keskimääräistä selkeästi suurikokoisempi superstout Stonelta. Stone Imperial Stout on vuonna 2000 Stonen kehittelemä supermassiivinen jenkkistout, jota on tehty rajoitettu kertapano kerran vuodessa melko muuttumattomalla reseptillä. Pitihän se sitten olut ottaa testiin kun kerran kulttipanimon kulttiolutta täältä vihdoin sai.

Tuoppiini valii vastentahtoisesti läpinäkymättömän pikimustaa, viskositeetiltaan öljymäistä ja kaikin puolin pirun jankkia tavaraa. Oluen ylle kohoava, maitokahvin värinen vaahtohattu on kuin venäläinen karvalakki: paksu, tuuhea ja se myös kestää.

Lasista leijailee – tai suorastaan työntyy – aromaattinen, jopa lihaisa tuoksu, jossa tuntuu paahdetta, makeaa lakritsia ja suolaista salmiakkia, mustaamakkaraa, kevyesti laktista makeutta, aavistus humaloista uuttunutta sitruunamehua, hentoa savua ja hienostunut vivahde jälkiuunileipää.

Makeahkoon taittuva maku on suorastaan naurettavan intensiivinen, paksu ja äärimmäisen konsentroitunut. Tuhti kokonaisuus on makean lakritsinen ja suklainen sekä kevyen paahtunut. Varmasti kyseenalaisiin määriin ulottuva mallasmäärä tuo kokonaisuuteen hyvin vivahteikkaan, hillityn tumman siirappisen, hennon piimälimppuisen ja aavistuksen mämmisen alavireen. Suutuntuma on äärimmäisen täyteläinen, mitä todella ujo, hädin tuskin tuntuva hiilihappoisuus korostaa entisestään. Katkeroisuus on keskimaussa erittäin maltillista ja sen roolina tuntuu korkeintaan aavistuksen verran hillitä oluen runsainta makeutta ja täyteläisen suutuntuman tuomaa höttöisyyttä. Makeudestaan huolimatta olut ei asetu ollenkaan sinne hedelmäisempien oluiden suuntaan, vaan edustaa melko klassista "kärtsää-ja-lakritsia"-stoutlinjaa. Runsas makeus on siis hämmentävän hyvin balanssissa kokonaisuuteen nähden.

Jälkimaussa tuntuu kyllä varsin runsaasti alkoholin (11%) lämpöä, mutta myös mukavan runsasta maustepippurisuutta ja kevyttä, espressoista karvautta. Katkerohumaloinnin bitteri ja hyvinkin voimakkaaksi kasvava kärtsäisyys pysyttelevät piilossa melko pitkään, mutta toistakymmentä sekuntia odotettuaan keskimaun tahmaisimmat elementit hellittävät jälkimausta ja kärtsäkatkero pääsee kasvamaan täyteen mittaansa. Jälkimaun suurin intensiivisyys katoaa melko nopeasti, mutta mukavan bitterinen ja ihastuttavan monisyinen jälkivaikutelma viipyilee suussa vakuuttavan pitkäkestoisesti, jättäen suuhun erittäin pitkään häilyvän loppuliu'un.

Stone Imperial Stout on suorastaan hämmentävän tasapainoinen esitys, joka kyllä antaa anteeksi kaikki ne vähemmän vakuuttavat esitykset mitä panimo on tähän asti eteeni iskenyt. Vaikka tykkään enemmän kuivemman kärtsäisistä stouteista, toimii tämä olut kaikessa massiivisessa makeudessaan ällistyttävän hyvin ja oluesta on paha mennä sanomaan mitään negatiivista. Kaksi kolmanneslitraa käsittävässä putelissa menee tuohamisoperaatiossa helposti lähemmäs pari tuntia, vaikkei oluen kanssa edes tarkoituksella yrittäisi hidastella, mutta tämä ei missään nimessä haittaa – näin monisyiseen kokonaisuuteen kun ei ehdi kyllästyä, vaan jokainen siemaus tuntuu tarjoavan jotain uutta.

Stonella tuntuu olevan varsin vahvaa luottoa oluen kypsymispotentiaaliin, sillä olutpullon kyljessä suositellaan ostamaan olutta laatikollinen ja korkkaamaan yksi lesti kerran 3-6 kuukaudessa jotta sen kehitystä voisi ihastella. Suomen hinnoilla esitetty ideoa lähinnä huvittaa, mutta oluessa oli kyllä sen verran potentiaalia, että toinen oli pakko käydä ostamassa kaappiin kypsymään.

Millekään perusruoalle näin järkyttävän massiivista ja intensiivistä olutta on turha lähteä harkitsemaan, vaan olut kannattaa nauttia jälkiruokana (tai iltapalana) ihan sellaisenaan. Jos sen kanssa haluaa mutustella jotain, lienevät erilaiset suklaapohjaiset kaakut tai kovemmat juustot varsin järkeviä kumppaneita. Hinta yhdelle on kyllä kova, mutta kun kuvittelee 0,33-kokoisen pullon olevan reilun seitsemän euron hintainen, ei olut vielä ihan niin mahdoton tapaus ole. Founders Imperial Stoutin hinta-laatusuhteeseen ei vielä ylletä, mutta järjettömästä hintalapustaan huolimatta olut ei loppujen lopuksi olekaan aivan niin mahdottoman hintainen (vaikka vähän kohtuullisempaa hintalappua kyllä olisin oluelle toivonut).

Lyhyesti: Todella vaikuttava ja massiivisesta, tuntuvan makeasta yleisilmeestään huolimatta ihastuttavan tasapainoinen super-IS, josta löytyy niin paljon mielenkiintoa, että yhden tällaisen jättilestin juo aivan mielellään ihan yksinäänkin! Ei missään nimessä ykkösvalinta kuivemmista, kevyemmistä ja elegantimmista oluista tykkäävälle, mutta jättimäisten superoluiden ystäville ehdottomasti suosituksen arvoinen mallasjuoma.

Arvio: Täydellinen – helposti yksi vaikuttavimpia megastouteja, mitä on tullut maistettua. Oluessa on saatu suorastaan käsittämättömän hyvin tuntuva makeus, äärimmäisen kompleksinen makumaailma ja bitterisenkarvas rakenne mikrometrintarkkaan balanssiin. Upea jo nyt, mutta myös takuuvarmaa kellaritavaraa.

Hinnan (14,70e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.