Rodenbach Caractère Rouge

Rodenbach Caractère Rouge

• Valmistaja: Rodenbach
• Tyyppi: Olut, Sour Ale / maustettu olut
• Maa: Belgia
• Alue: Flanderi, Länsi-Flanderi, Roeselare
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,95e (Tammikuu 2016, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

No niin, nyt on tullut neljännestuhatta olutarvosteluakin kasaan, joten lienee aika juhlistaa tätä merkkipaalua arvostelulla jostain vähän jännemmästä oluesta! Sopivasti tähän saumaan onnistui livahtamaan alkuvuodesta ostamani Rodenbach Caractère Rouge – joka tosin oli tullut testattua jo vuotta aikaisemmin Tennispalatsin William K. -olutravintolassa.

Toisin kuin klassiset Rodenbachin oluet tai mm. erilaisilla marjoilla maustetut lambicit, Caractère Rouge ei ole vanha ja historiallinen olut, vaan täysin uusi, vuonna 2011 kehitelty, premium-luokan Rodenbach. Caractère Rouge valmistetaan ottamalla kaksi vuotta tammitynnyreissä kypsynyttä Rodenbachin olutta, jonka sekaan lisätään hapankirsikoita, vadelmia ja karpaloita. Tämän maustetun oluen annetaan kypsyä tammitynnyreissä ylimääräiset 6 kuukautta, minä aikana olut saa kauniin punaisen värin, aromeja ja tuoksuja marjoista sekä saavuttaa 7% vahvuuden.

Oluen väri on kuulas ja syvän punertava mahonginruskea, ja kaadon myötä olut saa hyvin lyhytkestoisen, ujosti vaaleahkon punertavaan taittuvan valkoisen vaahdon.

Oluen hienostunut ja monisyinen tuoksu on Rodenbachille tyypilliseen tyyliin hapahko ja kirpeyttä lupaileva, mutta tyypillisten karamellimaltaisten ja makean etikkaisten piirteiden sijaan tuoksu on ensisijaisesti tuoreen punamarjainen, hieman makean cocktailkirsikkainen ja hennon kukkea; Rodenbachille tyypilliset piirteet kyllä erottuvat, mutta hyvin hentoina juonteina taustalta.

Kirpeä maku on runsaan happamuuden myötä varsin napakka ja miellyttävän kepeä, minkä lisäksi sekä happamuus että rapsakka, runsas ja pistelevä, pieni hiilihappo suitsii mainiosti maun makeimpia piirteitä aisoihin. Melko intensiivistä ja aromikasta makumaailmaa hallitsevat (melko yllätyksettömästi) kirsikkaisuus, kevyt vadelmahilloisuus ja hapahko punamarjaisuus. Taustalla häilyy kehittyneen kompleksisia, mausteisia, kevyen etikkaisia ja hennon ruusuisia vivahteita. Oluen yleisvaikutelma on ihastuttavalla tavalla hurmaavan moniulotteinen, mutta samalla kepeän raikas ja helpostijuotava.

Oluen happamankirpeä jälkimaku on karpaloinen, kevyen hapankirsikkainen ja hennon karamellinen. Suuhun jää eloisa, rapea ja hennosti klassista Rodenbachin etikkaista aromikkuutta vihjaileva, raikas mutta vivahteikas jälkivaikutelma.

Rodenbachilla ollaan selvästikin onnistuttu olemaan ajan hermolla ja uudistumaan juuri sopivasti oluttrendien mukana: Caractère Rouge on selkeästi Rodenbach, eikä mikään muu kuin Rodenbach, mutta samalla se on selkeästi jotain uutta ja sellaista, mitä panimolta ei aiemmin ole saanut. Rodenbachille ominaiseen tyyliin oluessa on kohtalaisesti makeutta, mutta samalla sellaista kirpeyttä niin happamuuden kuin hapanten marjojen muodossa, että kokonaisuus on mainiosti tasapainossa. Yleisilme on mitä herkullisimmalla tavalla jännittävän hapanimelä, sekä ennen kaikkea erittäin vivahteikas ja kiehtova.

Rodenbach Vintagen ja muiden tasokkaiden hapanoluiden tapaan voin veikata tämän oluen olevan myös luotettavaa kellarointitavaraa. Tarkkaa kypsyttelyaikaa on vaikea mennä arvioimaan, mutta perstuntumalla voin veikata oluen kehittävän mielenkiintoisia piirteitä useampien vuosien ajan samalla kun marjaisimmat aromit siirtyvät iän myötä taka-alalle.

Lyhyesti: Perinteikkään Rodenbachin nykypäivään tuotu huippuolut: kiehtova, marjoilla maustettu, erittäin pitkään kypsytetty, makeankirpeä hapanolut.

Arvio: Erinomainen – hurmaava esimerkki siitä, että marjoilla ja hedelmillä maustaminen ei ole vain lambicien yksinoikeus; myös nämä makeammat flaamilaiset hapanoluet tuntuvat toimivan mainioisti maustettuina! Aivan Rodenbach Vintagen tasoiseen hekumaan ei tämä kykene yltämään, mutta hirveästi sen tasosta ei kyllä jäädä jälkeen.

Hinnan (14,95e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Brooklyn Sorachi Ace Saison

Brooklyn Sorachi Ace Saison

• Valmistaja: Brooklyn Brewery
• Tyyppi: Olut, Saison
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: New York, Brooklyn
• Maltaat: Pilsner
• Humala: Sorachi Ace
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,90e (Syyskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 14,90e (Marraskuu 2015, Alko)

Loppukesän ja syksyn 2015 aikana Alkossa tuntuu tapahtuneen oluiden osalta huomattavasti enemmän kuin viimeisen kahden vuoden aikana! Yksi hyvä esimerkki tästä on Brooklyn Sorachi Ace Saison, ensimmäinen iso pullo Brooklynilta sitten Black Ops 2012:n!

Sorachi Ace on persoonallinen tuttavuus. Tämä Hokkaidossa sijaitsevalta Sorachin ala-alueelta nimensä saava humalalajike kehitettiin Japanissa 1970-luvun lopulla, mutta se unohdettiin pian muutamaksi vuosikymmeneksi. Lajike sai kuitenkin uuden mahdollisuuden 2000-luvun puolessa välissä, kun humalaköynnöksiä viljelevä Virgil Gamache Inc. Washingtonin osavaltiossa ryhtyi viljelemään sitä. Hyvin lyhyessä ajassa tästä persoonallisesta, voimakkaan sitrushedelmäisestä humalasta tuli suosittu aluksi amerikkalaisten pienpanimoiden keskuudessa, mistä lajikkeen suosio levisi pian myös Atlantin toiselle puolelle, Eurooppalaisten panimoiden oluenkeittelijöille.

Brooklyn Brewery päätti ottaa Sorachi Acen käsittelyyn ja esitellä lajikkeen potentiaalia valmistamalla sitä käyttäen ns. single hop -oluen, jossa humalaa käytetään niin aromi- kuin katkerohumaloinnissa – maailmassa on olemassa useita ns. dual purpose -humalalajikkeita, mutta monet lajikkeet ovat vahvimmillaan vain joko aromi- tai katkerointikäytössä, mistä syystä oluissa käytetään usein useamman humalalajikkeen sekoituksia. Sorachi Ace on kuitenkin hyvin katkeroainepitoinen, mutta myös erittäin aromaattinen lajike, minkä vuoksi se soveltuu erinomaisesti kumpaankin tarkoitukseen ja myöskin esimerkiksi vain näin yhden humalalajikkeen oluisiin.

Brooklyn brewery päätti, että saison olisi paras oluttyyli, jossa Sorachi Ace pääsisi loistamaan, joten sellainen päätettiin tehdä – varsin ymmärrettävä ratkaisu näin hapanoluiden ja perinteisten belgialaisten oluttyylien buumin velloessa ympäri maailmaa. Olut on aluksi käytetty belgihiivalla, minkä jälkeen olut on pullotettu suuriin shamppanjapulloihin. Pullotuksen yhteydessä on käytetty pieni määrä neutraalia shamppanjahiivaa, minkä on tarkoitus käyttää korkilla suljettuun olueen pieni määrä hiilidioksidia – eli oluen kuplat. Lyhyen varastoinnin jälkeen olut on saanut kuplansa ja se voidaan laskea myyntiin.

Oluella on samea vihertävänkeltainen väri ja hyvin reipas ja pitkäkestoinen, höttöisenkuohkea, väriltään valkoinen vaahto.

Lasista kohoaa aromikas, viehkeä ja keväinen tuoksu, jossa tuntuu ensisijaisesti Sorachi Acen makeaa, persoonallista aromimaailmaa: appelsiinia, mandariinia ja muita kypsänmakeita sitrushedelmiä, saippuaa ja omenankukkia. Taustalta löytyy hiivan tuomaa belgioluiden happamuutta, mausteisuutta ja kevyttä rustiikkista maamaisuutta sekä hillittyä vanilliinisuutta ja hentoa heinää.

Runsasta ja aromimaailmaltaan jopa hedelmäisen valkoviinin kanssa flirttailevaa, vivahteikasta makua sävyttää Sorachi Acen kypsien oranssien sitrushedelmien, kevyen vaniljaisuuden, hennon sitruunan ja aavistuksen tillisen yrttisyyden piirteet. Aromihumaloinnin alta paljastuu hillitysti makeaa maltaistuutta, maltillista belgihiivan mausteisuutta, kevyttä saisonien maamaisuutta ja tasapainoista katkerohumalaa (21 EBU). Runsaasta maustaan huolimatta oluella on keveähkö suutuntuma, mihin melko maltillinen hiilihappo sopii passelisti. Oluen yleisilme on hyvin hennosti happamankirpeä ja hyvin vivahteikas, persoonallisen aromihumalan ansiosta jopa jännittävä.

Siihin jäävä jälkimaku on kypsän persikkainen, makean omenainen, hennon sitruunamarmeladinen. Loppuliu'un jatkuessa esiin nousee bergamottista Earl Grey -teetä, kevyttä ruohoisuutta ja hennon maamaista maalaisuutta. Oluesta jää todella kompleksinen, pitkäkestoinen ja kohtalaisen katkera jälkivaikutelma.

Jummi. Hyvää kyllä on. Sorachi Ace pääsee mainiosti tässä oluessa esiin, mutta toisaalta olut ei ole pelkästään humalatykitystä, vaan taustalla värjöttelee tasapainoinen ja miellyttävä saison-pohja. Olut on erittäin maittavaa, mutta samalla niin mielenkiintoista, ettei sitä tee edes mieli hörppiä hirveää tahtia, vaan mieluummin jokaista tilkkaa fiilistellen. Itsellä meni tämä kolmen vartin letku reilussa kolmessa tunnissa, minkä lisäksi olut onnistui pysymään kiehtovasta ensivaikutelmasta viimeisiin pisaroihin asti varsin miellyttävänä, maukkaana ja mielenkiintoa kutkuttelevana – saavutus, johon hyvin harva olut pystyy! Itselle yleensä 0,33:n litran pullo on sopiva mitta (joskus jopa liiankin suuri) ja puolen litran lesti vaikuttaa jo liioittelulta. On hatunnoston arvoinen suoritus, ettei seitsemän ja puoli desiä onnistu tuntumaan missään vaiheessa liialliselta!

Panimo antaa oluelle kellarointipotentiaaliksi kolme vuotta (omassa pullossani oluen parasta ennen -päiväys oli heinäkuulle 2017), mutta näin upea, ensisijaisesti persoonalliseen aromihumalointiin nojaava olut tulisi nauttia niin tuoreena kuin mahdollista. Olut varmasti muuttuu kypsytyksen myötä merkittävästikin, mutta se tulee takuuvarmasti myös hukkaamaan Sorachi Acen tuoman persoonallisuuden samalla. Kellariin kannattaa siis hommata ihan muita oluita ja nauttia tämä pois alta mahdollisimman nopeasti. Todella mainio teko Alkolta ottaa näin jännä ja persoonallinen olut suoraan pysyväisvalikoimaan; melkeinpä ainoa miinuspuoli oluessa on turhan kova hinta – litrahinta on olueksi melkoinen, kun samalla rahalla voi hankkia jo ihan saman kokoisen, laadukkaan kuohuviinin. Toisaalta, jos kuplaviini ei maistu, tässä on kyllä mainio korvike sille esimerkiksi uudeksi vuodeksi!

Lyhyesti: Kypsänmakeiden sitrushedelmien piirteiden sävyttämä kompleksinen, mielenkiintoinen ja tyylikäs single hop saison Jenkeistä.

Arvio: Erinomainen – hieno saison, jossa yhdistyy tyylikkäästi moderni, persoonallinen single hop -meininki ja perinteitä henkivä saison-viba. Tyylikkään kuohuviinipullon myötä tämä on varsinainen oluthyllyjen vastine prestiisishamppanjalle.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Thornbridge Hall Bracia

Thornbridge Hall Bracia Rich Dark Ale

• Valmistaja: Thornbridge
• Tyyppi: Olut, Old ale
• Maa: Englanti
• Alue: East Midlands, Derbyshire
• Maltaat: Maris Otter, musta-, München-, paahdettu-, ruskea-, suklaa-, tumma kristalli- ja turvesavustettu-
• Humala: Hallerthau Northern Brewer, Pioneer, Sorachi Ace, Target
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 14,99e (Elokuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 14,99e (Lokakuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

Suomessa otettiin loppukesästä vihdoin suuria harppauksia eteenpäin olutkulttuurin kehittämisessä, kun Captol Investin alaisuudessa toimivat Servaali ja Brew Seeker ryhtyivät laajentamaan Alkossa tarjolla olevaa olutvalikoimaa oma-aloitteisesti ja listasivat kourallisen mielenkiintoisia oluita tilausvalikoimaan. Hieno, hatunnoston arvoinen suoritus, jonka toivon tuottavan hedelmää ja siten saavan muita alan toimijoita seuraamaan aktiivisesti perässä!

Noh, ensimmäisten listattujen oluiden joukossa oli pieni kasa tuttuja klassikoita baaritiskin tuntumasta – Thornbridgen Jaipur, Wild Raven ja Bracia. Jaipuria ja Ravenia olinkin jo useampaan otteeseen testannut aiemmin, mutta järjestään 20-25 euron tuntumassa huidelleet hinnat ovat pitäneet meikäläisen loitolla Braciasta. Nyt, kun oluen sai "kohtuulliseen" 15 euron hintaan, oli vihdoin testattava mistä tässä jöpeästi hinnoitellussa oluessa oikeasti on kyse.

Vasta 10 vuoden ikään ehtinyt Thornbridge on suorastaan yllättävän nuori panimo ollakseen tätä nykyä jo monen (laadukkaisiin oluisiin keskittyneen) baarin vakiokalustoa. Panimon tavoitteena alusta asti on tuottaa perinteikkäitä oluita modernilla twistillä – ei keksiä toinen toistaan kummallisempia ja uniikimpia erikoisuuksia. Thornbridge kuitenkin lienee saanut eniten huomiota herralta nimeltä Martin Dickie: tämä nuori mies aluksi kehitti Jaipur IPA:n reseptin Thornbridgellä, minkä jälkeen hän otti hatkat ja perusti Brewdogin tuttavansa James Wattin kanssa. Legendat kertovat, että Brewdogin maailmanmaineeseen ponnauttanut Punk IPA olisi alun perin ollut enemmän tai vähemmän identtinen Jaipur IPA:n kanssa, mutta nykyisin oluet ovat tyylillisesti hyvin erilaiset.

Panimon erikoisempiin oluihin keskittyvästä Thornbridge Hall -linjastosta löytyvä Bracia Rich Ale on strong ale, johon on haettu inspiraatiota bracia-nimellä tunnetusta, rautakautisesta alkoholijuomasta, joka valmistettiin viljasta ja mahdollisesti hunajasta. Thornbridgen Bracia on pohjaltaan kahdeksaa eri mallasta käyttämällä pantu hyvin vahva ale, joka on maustettu makeankarvaalla kastanjahunajalla. Olutta pannaan rajattu erä vain neljä kertaa vuodessa ja panimon mukaan olut kehittyy suotuisasti kellarissa vähintään vuoden ajan – takaetiketin mukaan oluen parasta ennen -päiväys on vasta viiden vuoden päässä, maaliskuussa 2020.

Oluella on todella tumma, lähes läpinäkymätön ja kauniin punertavan mustanruskea väri. Melko kestävä, cappuccinomaisen vaaleanruskea vaahtohattu nousee todella paksuksi ja runsaaksi ja jättää laskeutuessaan reilusti pitsiä lasin reunoille.

Tuoksu on melko runsas, hieman makeahko ja monisyinen. Päällimmäisenä tuntuu lähes portermaista kärtsää ja leipäistä paahtomallasta, sulanutta suklaata, kinuskia ja pähkinää; pinnan alta paljastuu brittioluiden kevyttä puumaisuutta, maltillista salmiakkisuutta, hentoa siirappia ja aavistus hunajaisuutta sekä hienostunutta kukkeutta.

Suussa olut on täyteläinen ja varsin intensiivinen. Paahteinen ja jopa kevyen nokinen makumaailma tykittää kielellä tumman ja bitterisen suklaisia vivahteita, mokkaisuutta, kevyttä mämmisyyttä ja hillityä salmiakkia. Kielen totuttua aromimaailman karvaampiin piirteisiin, rupeaa löytymään myös makeampia sävyjä, kuten maltillisesti mausteista hunajaisuutta, hentoa kaakaota ja ujoa kinuskisuutta. Maultaan varsin kompleksisen oluen yleisilme on melko tuhti ja sulavaliikkeinen, mitä hyvin pieni ja silkkinen hiilihappo tuntuu alleviivaavan. Kohtalaisen tuntuva katkerohumalointi komppaa varmoin ottein oluen mausteisempia ja bitterisempiä puolia nousematta kovinkaan selkeästi pintaan.

Keskimakua bitterisemmässä jälkimaussa tuntuu poltettuun sokeriin taittuvaa tummaa siirappia, kärtsää, kohtalaisen tuntuvaa katkerohumalaa, espressoista kahvia, kuivakkaa mausteisuutta, tummaa suklaata ja hentoa kinuskia. Oluesta jää suuhun pitkä, viipyilevä ja intensiivinen jälkivaikutelma, jossa 10% alkoholi tuo aavistuksen verran lämpöä loppuun.

Bracia on kyllä tyyris olut millä tahansa mittapuulla mitattuna (eikä pelkästään myös Suomessa; oluen hinta näyttää olevan monissa ulkomaisissakin nettikaupoissa hyvin päältä kympin), mutta voi juku – se kyllä myös antaa vastinetta rahalle! Tämän kaliiperin supermassiivisia jättioluita löytyy lähinnä vain ja ainoastaan imperial stout/porter -akselilta – jopa tuhdeimmat trappisti-quadrupelit ovat usein selkeästi kepeämpää tavaraa – joten tällainen olutjättiläinen, joka on jotain muuta kuin imperial stoutia on varsin tervetullutta vaihtelua! Tosin mainittava on, ettei Bracia ole niin hirveän kaukana stouteista ja portereista melko voimakkaan paahteisilla ja kärtsäisillä piirteillään; joissain lähteissä näkee olutta jopa kutsuttavan imperial stoutiksi.

Mutta silti – onko olut todella 15 euron arvoinen? Homma on melko kiikun-kaakun. Tämä on kyllä todella tyylikäs, vaikuttavan massiivinen ja silti hämmentävän tasapainoinen superolut, mutta päälle kympin hinta rupeaa silti olemaan ja turhan kireä hinta oluesta kuin oluesta. Hintaa toki nostaa ylöspäin oluen rajoitettu saatavuus ja sellaiset pienet asiat kuin 100/100 Ratebeerissä, mutta olut ei kuitenkaan ole harvinainen kertaerä (kuten esimerkiksi Nøgne Øn Horizon-sarjalaiset), vaan ympäri maailmaa löytyvä superolut, jota tuotetaan tasaisia määriä joka vuosi. Mutta sitten taas toisaalta, tästä puolen litran pullosta löytyy tuplasti enemmän olutta kuin Nöggiksen Horisonteista.

Loppupeleissä tämänhintaisesta oluesta on paha mennä sanomaan lopullista tuomiota. Tekisi mieli sanoa, että näin kallis olut on turhan tyyris hintaisekseen, oli sen laatu kuinka korkea tahansa. Toisaalta olut onnistuu antamaan varsin vakuuttavan, ainutlaatuisen elämyksen, joka jättää nyökkäilemään tyytyväisenä. Lisäksi en pidä mahdottomana ideaa, että hassaisin toisetkin 15 euroa uuteen pulloon ja katsoisin miten olut mahtaa siellä kellarissa todellisuudessa kypsyä...

Lyhyesti: Ainutlaatuinen, kastanjahunajalla maustettu, supervahva borderline-strong ale-imperial stout.

Arvio: Erinomainen – "täydelliseksi" en tätä vielä kutsuisi, mutta pirun vaikuttavaa ja vakuuttavaa tavaraa tämä on. 15 euroa yhdestä pullosta pitää huolen siitä, ettei olutta tule ostettua tasaisin väliajoin, mutta ehkä se on 10% alkoholia huomioonottaen ihan terveellistä?

Hinnan (14,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

La Trappe Quadrupel Oak Aged 2013, b14

La Trappe Quadrupel Oak Aged 2013, batch 14

• Valmistaja: Brouwerij de Abdij Onze Lieve Vrouw van Koningshoeven
• Tyyppi: Olut, Trappisti
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Brabant, Tilburg
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 13,38e (Kesäkuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 13,38e (Syyskuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: holiday wine cellar

Tammitynnyrikypsytetyt oluet ovat meikäläiselle aina riskialtista seutua. Jotkut (yleensä stoutit ja portterit, kuten Brooklyn Black Ops ja Goose Island Bourbon County Stout) toimivat runsaasta tammestaan huolimatta erinomaiset, kun taas toiset eivät iske ollenkaan. Siksi vähän jännitti napata Arkadian Alkon erikoisvalikoimasta tämä tammitynnyrikypsytetty trappisti-quad testiin.

Vuonna 1884 toimintansa aloittanut Koningshoeven, eli La Trappe, on toiseksi ainoa Alankomaissa tällä hetkellä toimiva trappistipanimo (eli trappistiluostarin yhteydessä toimiva, perinteisiä luostarioluita valmistava olutpanimo); toinen on Maria Toevluchtin luostarin trappistipanimo, joka on vasta aivan hiljattain (tänä vuonna!) aloittanut toimintansa ja josta vielä harvalla on mitään kokemuksia. Koeningshoeven on myös maailman suurin trappistipanimo, jonka n. 14,5 miljoonaa vuosittaista olutlitraa käsittävät lähes kolmanneksen maailman trappistioluttuotannosta.

La Trappe Quadrupel on trappistihengessä talon linjaston vahvin ja runsain olut, ja siten myös panimon lippulaivatuote. Kuitenkin vuonna 2009 panimolla saatiin idea oluen jatkuvasti vaihtuvasta, rajoitetun saatavuuden erikoisversiosta ja vuonna 2010 markkinoille saapuivat ensimmäiset tammitynnyrikypsytetyt, puolikkaisiin kuohuviinipulloihin pullotetut La Trappe Quadrupelit. Oluen etiketissä lukee aina kyseisen oluen batch, ja La Trappen kotisivuilta voi käydä lunttaamassa minkälaisia tynnyreitä kyseisen oluen kypsytyksessä on käytetty – tämä tynnyreiden kokoonpano nimittäin vaihtuu jokaisen batchin myötä. Alkon erikoisvalikoimasta löytyvä batch 14 on pääosin (82%) kypsynyt Limousinen tammesta tehdyissä tynnyreissä, joissa on aiemmin kypsytetty konjamiinia (ns. Cognac finish). Mukana on myös uusia tammitynnyreitä (11%, puun alkuperää ei mainittu) ja akaasiatynnyreitä (7%, tynnyreiden aiemmasta käytöstä ei mainintaa).

Lasissa oluella on kevyesti sameahko, hillitysti rusehtava, tumman oranssi väri. Oluen päälle kohoiaa beige, parin sentin paksuinen vaahtokukka, joka kuitenkin katoaa melko nopeasti ja jälkiä jättämättä.

Tuoksu on erittäin makea ja siinä tuntuu päällimmäisenä rusinaa, viikunaa ja tummaa siirappia. Taustaosastoon jäävät hieman vaatimattomalla preesenssillään yhdistelmä quadrupelmaista ja puisevaa mausteisuutta, aavistus aromaattista tammisuutta sekä hedelmäinen juonne hillittyä belgihiivaisuutta.

Suussa olut on todella makea ja paksu, jopa hyvin tuntuvan imelä. Hyvin aromaattisessa maussa tuntuu tummaa siirappia, rommirusinaa, voimakkaana ja hallitsevana erottuvaa luumuhilloa, intensiivistä puisevuutta, kinuskia, kuivattua taatelia, ruskeaa omenaa ja marjakiisseliä – eli siis todella runsaasti hyvin makeita ja intensiivisiä, voimakkaita makuja. Hyvin hento, hädin tuskin erottuva hiilihappo ei ainakaan kevennä tai kuivata oluen raskasta ja imelänmakeaa yleisilmettä.

Voimakkaan puiseva ja rommirusinainen jälkimaku jatkuu keskimaun linjoilla; suuhun jää todella pitkä, imelänmakea, aromaattinen ja hämmentävän kompleksi jälkivaikutelma, jossa tuntuu vanhaa huonekaluisuutta, siirappia, makeaa tammea, kevyttä toffeeta ja hentoa belgihiivaista hedelmää. Reippaat voltit (10%) tuovat hennosti alkoholin lämpöä; humalan katkeruutta ei erotu käytännössä laisinkaan.

La Trappen tammi-Quad on todella jännittävä, moniulotteinen ja äärimmäisen kompleksinen esitys, jossa tammi tuo hyvin paljon enemmän syvyyttä ja kiehtovuutta perus-Quadiin verrattuna, mutta ennen kaikkea olut on vain jyräävän makeanimelä. Oluen mausta löytyy ihmeteltävää vaikka kuinka, mutta äärimmäisen makea ja lattean vähähiilihappoinen makumaailma rupeavat tökkimään melko nopeasti – tässä reilun kolmanneslitran pullossa rupeaakin olemaan yhdelle oluenystävälle jo melkoisesti tekemistä.

Vaikka olutta siemailee sen jännittävyyden vuoksi varsin hyvin ilokseen, on loppupeleissä myönnettävä etteivät sen voimakkuus ja makeus pelaa ihan täysin yhteen. Erityisesti pullon puolen välin jälkeen on todettava, ettei kokonaisuus ole ihan balanssissa, sillä kaikenlainen makeus korostuu aivan turhan voimakkaana ilman minkäänlaista vastapainoa. Kolmeen-neljään pekkaan jaettuna olut menee hyvin kuriositeettina tai jopa aterian päätteeksi maltaisena jälkiruokajuomana, mutta yksinään siemailtuna mielenkiinto voi lopahtaa melko nopeasti, minkä jälkeen kyse on enemmän haasteesta.

Lyhyesti: Mielenkiintoinen, todella intensiivinen ja loputtoman runsas, tammessa kypsynyt trappisti-quad, jonka ongelmaksi muodostuu häiritsevän voimakas ja tuntuvan imelä makeus. Jännittävä ja mielenkiintoinen, mutta hieman epätasapainoinen trappisti.

Arvio: OK – oluella on paljon hyviä puolia, mutta nautittavuus kykenee kantamaan vain hyvin pienen ajan; olut on yksinkertaisesti liian makea, runsas ja raskastekoinen jaksaakseen kokonaisen pullon kestoa. Pitänee tutustua muihinkin batcheihin, jotta saisi enemmän tuntumaa siihen, onko tämä liiallisena tuntuva makeus vain tämän kyseisen batchin vai itse oluen tyyli, tuosta batchin järjestysnumerosta riippumatta.

Hinnan (13,38e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Stone Imperial Russian Stout 2014

Stone Imperial Russian Stout 2014

• Valmistaja: Stone Brewing Co.
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Kalifornia
• Koko: 0,65
• Hinta ostohetkellä: 14,70e (Heinäkuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 14,70e (Elokuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: stone

Myönnän nyt näin heti alkuun, että vaikka Stone on täällä päin melkoista kulttisuosiota nauttiva jenkkipanimo, en ole itse koskaan ollut järin innostunut panimon tuotteista. Jotkut panimon oluista ovat olleet ihan kivoja tuttavuuksia, mutta toiset ovat jättäneet melko kylmäksi. Suurimpana tekijänä tässä on kuitenkin ollut Stone-oluiden keskimääräinen hinta, joka on ollut aina varsin kova täällä peräpohjolassa – yleensä oluet eivät ole onnistuneet tarjoamaan hinnalleen vastinetta. Puolet edullisemmalla hinnalla oluet olisivat varmasti jättäneet paljon paremman kuvan itsestään kun ei olisi tuntunut siltä, että on maksanut aluksi oluesta ja sitten vielä lisää tyhjästä.

Siksi suhtauduin hieman skeptisesti kun Alkon erikoisvalikoimiin pölähti törkyisen hintainen, mutta myöskin keskimääräistä selkeästi suurikokoisempi superstout Stonelta. Stone Imperial Stout on vuonna 2000 Stonen kehittelemä supermassiivinen jenkkistout, jota on tehty rajoitettu kertapano kerran vuodessa melko muuttumattomalla reseptillä. Pitihän se sitten olut ottaa testiin kun kerran kulttipanimon kulttiolutta täältä vihdoin sai.

Tuoppiini valii vastentahtoisesti läpinäkymättömän pikimustaa, viskositeetiltaan öljymäistä ja kaikin puolin pirun jankkia tavaraa. Oluen ylle kohoava, maitokahvin värinen vaahtohattu on kuin venäläinen karvalakki: paksu, tuuhea ja se myös kestää.

Lasista leijailee – tai suorastaan työntyy – aromaattinen, jopa lihaisa tuoksu, jossa tuntuu paahdetta, makeaa lakritsia ja suolaista salmiakkia, mustaamakkaraa, kevyesti laktista makeutta, aavistus humaloista uuttunutta sitruunamehua, hentoa savua ja hienostunut vivahde jälkiuunileipää.

Makeahkoon taittuva maku on suorastaan naurettavan intensiivinen, paksu ja äärimmäisen konsentroitunut. Tuhti kokonaisuus on makean lakritsinen ja suklainen sekä kevyen paahtunut. Varmasti kyseenalaisiin määriin ulottuva mallasmäärä tuo kokonaisuuteen hyvin vivahteikkaan, hillityn tumman siirappisen, hennon piimälimppuisen ja aavistuksen mämmisen alavireen. Suutuntuma on äärimmäisen täyteläinen, mitä todella ujo, hädin tuskin tuntuva hiilihappoisuus korostaa entisestään. Katkeroisuus on keskimaussa erittäin maltillista ja sen roolina tuntuu korkeintaan aavistuksen verran hillitä oluen runsainta makeutta ja täyteläisen suutuntuman tuomaa höttöisyyttä. Makeudestaan huolimatta olut ei asetu ollenkaan sinne hedelmäisempien oluiden suuntaan, vaan edustaa melko klassista "kärtsää-ja-lakritsia"-stoutlinjaa. Runsas makeus on siis hämmentävän hyvin balanssissa kokonaisuuteen nähden.

Jälkimaussa tuntuu kyllä varsin runsaasti alkoholin (11%) lämpöä, mutta myös mukavan runsasta maustepippurisuutta ja kevyttä, espressoista karvautta. Katkerohumaloinnin bitteri ja hyvinkin voimakkaaksi kasvava kärtsäisyys pysyttelevät piilossa melko pitkään, mutta toistakymmentä sekuntia odotettuaan keskimaun tahmaisimmat elementit hellittävät jälkimausta ja kärtsäkatkero pääsee kasvamaan täyteen mittaansa. Jälkimaun suurin intensiivisyys katoaa melko nopeasti, mutta mukavan bitterinen ja ihastuttavan monisyinen jälkivaikutelma viipyilee suussa vakuuttavan pitkäkestoisesti, jättäen suuhun erittäin pitkään häilyvän loppuliu'un.

Stone Imperial Stout on suorastaan hämmentävän tasapainoinen esitys, joka kyllä antaa anteeksi kaikki ne vähemmän vakuuttavat esitykset mitä panimo on tähän asti eteeni iskenyt. Vaikka tykkään enemmän kuivemman kärtsäisistä stouteista, toimii tämä olut kaikessa massiivisessa makeudessaan ällistyttävän hyvin ja oluesta on paha mennä sanomaan mitään negatiivista. Kaksi kolmanneslitraa käsittävässä putelissa menee tuohamisoperaatiossa helposti lähemmäs pari tuntia, vaikkei oluen kanssa edes tarkoituksella yrittäisi hidastella, mutta tämä ei missään nimessä haittaa – näin monisyiseen kokonaisuuteen kun ei ehdi kyllästyä, vaan jokainen siemaus tuntuu tarjoavan jotain uutta.

Stonella tuntuu olevan varsin vahvaa luottoa oluen kypsymispotentiaaliin, sillä olutpullon kyljessä suositellaan ostamaan olutta laatikollinen ja korkkaamaan yksi lesti kerran 3-6 kuukaudessa jotta sen kehitystä voisi ihastella. Suomen hinnoilla esitetty ideoa lähinnä huvittaa, mutta oluessa oli kyllä sen verran potentiaalia, että toinen oli pakko käydä ostamassa kaappiin kypsymään.

Millekään perusruoalle näin järkyttävän massiivista ja intensiivistä olutta on turha lähteä harkitsemaan, vaan olut kannattaa nauttia jälkiruokana (tai iltapalana) ihan sellaisenaan. Jos sen kanssa haluaa mutustella jotain, lienevät erilaiset suklaapohjaiset kaakut tai kovemmat juustot varsin järkeviä kumppaneita. Hinta yhdelle on kyllä kova, mutta kun kuvittelee 0,33-kokoisen pullon olevan reilun seitsemän euron hintainen, ei olut vielä ihan niin mahdoton tapaus ole. Founders Imperial Stoutin hinta-laatusuhteeseen ei vielä ylletä, mutta järjettömästä hintalapustaan huolimatta olut ei loppujen lopuksi olekaan aivan niin mahdottoman hintainen (vaikka vähän kohtuullisempaa hintalappua kyllä olisin oluelle toivonut).

Lyhyesti: Todella vaikuttava ja massiivisesta, tuntuvan makeasta yleisilmeestään huolimatta ihastuttavan tasapainoinen super-IS, josta löytyy niin paljon mielenkiintoa, että yhden tällaisen jättilestin juo aivan mielellään ihan yksinäänkin! Ei missään nimessä ykkösvalinta kuivemmista, kevyemmistä ja elegantimmista oluista tykkäävälle, mutta jättimäisten superoluiden ystäville ehdottomasti suosituksen arvoinen mallasjuoma.

Arvio: Täydellinen – helposti yksi vaikuttavimpia megastouteja, mitä on tullut maistettua. Oluessa on saatu suorastaan käsittämättömän hyvin tuntuva makeus, äärimmäisen kompleksinen makumaailma ja bitterisenkarvas rakenne mikrometrintarkkaan balanssiin. Upea jo nyt, mutta myös takuuvarmaa kellaritavaraa.

Hinnan (14,70e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

de Molen Mooi & Meedogenloos 2011

de Molen Mooi & Meedogenloos 2011

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, Belgi, Quadrupel
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Cara-, Pale-, suklaa-
• Humala: Premiant, Saaz
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15,00e (Heinäkuu 2014, Olutravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: saveur bière

Pikkulintu-turneemme viimeiseksi kokeiluksi päätyi de Molenin totuttuun, kaksiosaiseen tyyliin nimetty quad, Mooi & Meedogenloos, eli "Kaunis & Rohkea".

Koska de Molen harrastaa ihastuttavan (ja suorastaan poikkeuksellisen) informatiivisia etikettejä, joissa kerrotaan jotakuinkin kaikki mahdollinen oleellinen olueen liittyvä tieto, ei ollut kovinkaan vaikea tarkastaa oluen olevan puhtaasti maltaista tehty – perinteiseen belgioluttyyliin, eli alkoholin buustaamiseen erilaisten sokereiden avulla ei olla sorruttu. Tämä tarkoittaa sitä, että oluen jo hieman hirvittävä 10,2% pitoisuus alkoholia on saavutettu ihan puhtaasti mallasta mäskäyskattilaan änkemällä. Olut on päivätty päivämäärälle 22/6/2011 ja parasta ennen -päiväksi mainitaan 5 vuotta eteenpäin, joten tämän oluen tapauksessa seilataan aivan turvallisilla vesillä.

Kauniit ja Rohkeat lasissani ovat väriltään punervan mustanruskeita ja hädin tuskin ollenkaan läpinäkyviä. Kaadon päätteeksi lasiin muodostuu varsin runsas, tiiviinpuoleinen ja myös kohtalaisen kestävä, tummahkon kermanvärinen vaahto.

Lasista kohoava tuoksu on yleisilmeeltään varsin tummanpuhuva ja roteva, mutta myös hurmaavan vivahteikas. Ensimmäiseksi nokkaa tervehtii makea, rusinaisuutta ja kuivattua viikunaa huokuva aloitus; seuraavaksi kokonaisuus rupeaa saamaan siirappilimppuisen leipäisiä ja aromaattisen belgihedelmäisiä piirteitä, lopulta tuoden ujosti mukaan myös hennon rustiikkisia, aavistuksen karvaalta tuoksuvia ja hennosti paahtuneen kärtsäisiä sävyjä.

Tuoksu antaa odottaa makeaa, runsasta ja hyvin täyteläistä olutta, ja maku kyllä lunastaa nämä tuoksun lupaamat odotukset vaivatta. Muhkeassa makumaailmassa tuntuu ylikypsää luumua, tummaa siirappia ja siirappilimppua, maustepippuria, belgihedelmäistä esterisyyttä ja hyvin tummaa suklaata, johon kohtalaisen karvaana tuntuva humalointi tuo selkeän, bitterisen terän. Kokonaisuus on suorastaan pureskeltavan paksu ja massiivinen, mutta makeus pysyy hyvin mausteisuuden ja kohtalaisen reippaan (78 IBU) humaloinnin antamissa raameissa, eli olut ei missään vaiheessa pääse tuntumaan liian tuhdilta tai rupea makeudessaan tökkimään.

Oluen tanakka, kuivattua luumuisuutta ja kevyttä savuisuutta esiin nostava jälkimaku on makea ja tahmea, mutta hyvin yrttiseksi ja karvaaksi kasvava humalointi putsaa hienosti palettia jättäen suuhun erittäin pitkän, monisyisen ja hurmaavalla tavalla jatkuvasti kuivempaan suuntaan kehittyvän jälkivaikutelman.

Oluen varsinainen tyylisuunta jäi maistamishetkellä hieman hämärän peittoon (vasta tässä arvostelua rustatessa bongasin oluen de Molenin sivujen nettikaupasta kategorian "quadrupel" alta), joten sen vertaamista erinäisiin oluttyyleihin tuli maistohetkellä harrastettua. Oluen tumma väri ja tuoksun pieni paahteisuus saivat mielet kääntymään hieman stoutien suuntaan, mutta makea, hedelmäinen ja voimakkaan katkeroinen yleisfiilis lopulta johdattivat meidät veikkaamaan oluen olevan tyyliltään jenkkihenkinen Barley Wine. Ja nyt näin jälkikäteen ajatellessa, kyllä meikäläinen edelleen sijoittaisi oluen mielummin ABW-suuntaan kuin quadrupeleiden piiriin, joskin erot näissä kahdessa luoteiseurooppalaisissa strong ale -tyylissä voivat olla lopulta melko pieniä – erityisesti kun Barley Wine -tyylin reunaehdot tuntuvat olevan edelleen hyvin epämääräisiä ja häilyviä.

Tahtoi Mooi & Meedogenloosin luokitella mihin tyyliin tahansa, on se maukas, melko makea ja tasapainoisen bitterinen olut, joka onnistuu pienestä monoliittisuudesta huolimatta olemaan kaikin puolin tyylikäs, harmoninen ja ennen kaikkea herkullinen esitys. Kolmelle ihmiselle oluesta ei riittänyt kuin 25 cl annos nenää kohden, mutta enemmänkin olisi voinut siemailla, mikä on mielestäni melkoinen saavutus näin makean ja vahvan oluen kohdalla – yleensä näin tuhtien oluiden tapauksessa parinkin desin annos voi olla jo varsin riittävä satsi! Voin siis todeta, ettei tälläkään kertaa de Molen onnistunut pettämään (onneksi tällä kertaa olut tuli myös nautittua ennen parasta ennen -päivämäärää, toisin kuin Klap van de Molen).

Lyhyesti: Massiivinen, moniulotteinen ja makea mutta myös tasapainoisen katkerohumaloitu olutjättiläinen, joka asettuu tyyliltään jonnekin quadrupelin ja American Barley Winen välimaastoon. Vahvuuteensa ja massaansa nähden yllättävän helpostikulauteltava olut.

Arvio: Täydellinen – vaikka monet trappisti-quadit ovat meikäläisen mielestä usein varsin fantastisia oluita, oli Mooi & Medogenloos mielestäni monia esikuviaan vielä maukkaampi ja moniulotteisempi esitys, minkä lisäksi siitä tuntui löytyvän juuri sopivasti katkeraa, makeutta tasapainottavaa humalointia, mitä harvemmin tapaa perinteisissä quadrupeleissa. Helposti vaikuttavimpia ja tasapainoisimpia maistamiani strong aleja, tarkemmasta oluttyylistä riippumatta.

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition 2012

Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition 2012

• Valmistaja: Nøgne Ø
• Tyyppi: Olut, porter
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Amber-, kristalli-, Maris Otter-, musta-, ruskea-, suklaa-, vehnä-; paahdettu ohra
• Humala: Centennial, Chinook, Columbus
• Koko: 0,25
• Hinta ostohetkellä: 11,93e (Lokakuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 12,19e (Maaliskuu 2014, Alko)

Viime syksynä Alkoon saapui norjalaisen Nøgne Ø:n kokeellisen Dark Horizon -sarjan neljäs vedos. Kyseessä on siis tappiinsa hiottu, poikkeuksellisen jykevällä alkoholiprosentilla aseistettu ja kahvilla tuunattu stout. Kolmannessa versiossaan olutpullon kokoa kutistettiin alkuperäisestä, puolen litran pullosta suhteellisesti järkevämpään, 0,25-litraiseen pulloon ja tässä neljännessä versiossaan panimon pikkupullojen tyylikäs metallituubi on korvattu kolmisivuisella pahvipaketilla, johon oluen nimi on kirjailtu riimukirjoituksella.

Jo Dark Horizonin ensimmäistä versiota panimo kutsu hybridiksi, joka on yhtä aikaa ale, viini ja kahvidrinkki: sen pohjana toimii massiivinen imperial stout, johon lisätään valtava määrä muscovadosokeria ja viinihiivaa – tavallinen oluthiiva ei kykenisi tuottamaan Horisonttien massiivista alkoholia. Viinihiiva käyttää sokerista sen verran kuin se pystyy, mutta olueen jää vielä runsaasti sokeria antamaan siihen makeutta ja paksua suutuntumaa. Tämän jälkeen panimo käsittelee tuoreita, vihreitä kahvipapuja alfa-amylaasilla (mm. panimotoiminnassa käytetty entsyymi, joka pilkkoo maltaan tärkkelystä käymiskelpoisiksi sokereiksi), jonka jälkeen kahvipavut mäskätään, kuivataan, paahdetaan ja lisätään antamaan oluelle makua.

Olut tuli ostettua ja testattua heti sen saavuttua Alkon hyllyille, mutta samaan syssyyn ostin kyllä pari ylimääräistä Horisonttia, sillä ne tunnetusti ja todistetusti kehittyvät mainiosti ikääntyessään. Ikävä kyllä arvostelu tulee näin puoli vuotta jälkijunassa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Olutta on kuitenkin onneksi vielä saatavilla Alkossa, jos siitä sattuu nyt innostumaan.

Väri todella tiivis, konsentroituneen paksu ja läpinäkymättömän musta. Lasiin kaadettaessa oluen pinnalle nousee tiivis, melko lyhytkestoinen, millinpaksuinen ja maitokahvinvärinen vaahto.

Lasista kohoaa lähes Moscatel-mainen, jälkiruokaviiniä muistuttava makea tuoksu, jossa häilyy mm. toffeeta, vaniljaa, muscovado-sokeria, punertavaa hedelmäisyyttä, orastavaa mansikkamehua, tummapaahteista kahvisuutta, hentoa yrttisyyttä, taatelia, lakritsijuurta ja aavistus anetolia. Tuoksu tuntuu kehittyvän jatkuvasti ja yksittäisten vivahteiden poimiminen tämmöisestä aromien kaleidoskoopista käy työstä.

Suussa olut on erittäin täyteläinen, todella aromikas ja makeahko, mutta ensivaikutelmaltaan olut ei kuitenkaan tunnu yhtä makealta kuin DH3). Suussa pyörii lukematon määrä makeita, tummasävytteisiä vivahteita, joista voi poimia mm. muscovadosokerin sävyttämää siirappista maltaisuutta, rouhittua pippurisuutta, karvasta tummaa suklaisuutta, lakritsaa, aavistuksen verran suolaista salmiakkisuutta, keveää rusinaisuutta ja hyvin runsaan (16%) alkoholin tuomaa hentoa tulisuutta, joka kuitenkin pysyy kiitettävän hyvin piilossa massiivisen rungon alla. Oluella on hyvin mieto, hennosti nipistelevä hiilihappoisuus. DH4 on kuin erittäin tummaa kahvia, jossa n. 5 teelusikallista sokeria ja julmetusti erilaisia kiehtovia ja kokonaisuuteen uskomattoman luontevasti sopivia mausteita. Tuhdista suutuntumastaan ja makeudestaan johtuen oluen runsas (100 EBU – ihan Double IPA-tasoa!) katkerohumalointi ei tunnu ollenkaan. Olut onnistuu upealla tavalla olemaan yhtä aikaa paksu mutta silti tiukahko – toisin kuin hieman makeampi DH3, tämä ei tunnu näin makeaksi olueksi juuri ollenkaan tahmealta.

Varsin pitkä jälkimaku ei jää piiruakaan keskimausta jälkeen, vaan kielelle jää siirappista makeutta, paahdettujen maltaiden kärtsää, lakritsia ja hento häivähdys salmiakkisuutta. Erittäin runsaassa ja vivahteikkaassa jälkimaussa katkerohumalat pääsevät keskimakua paljon paremmin esille, tuoden kielelle bitterisiä yrttejä. Oluesta jää suuhun kohtalaisen lämmin ja hillityn katkera jälkivaikutelma.

Se on hassua, että viinien osalta meikäläiseen uppoaa usein paremmin hillityt, elegantit ja kepeät viinit, mutta olutmaailmassa ei haittaa pätkän vertaa, vaikka oluet olisivat mustan aukon tiheydellä varustettuja, supermassiivisia konsentraatiopommeja! Ja sellainen Dark Horizon 4 on.

Tämä on piirun verran kuivempi kuin varsin mainio DH3, mutta makea olut silti, kuten tyyliin kuuluu. Kokonaisuus on makeaksi olueksi kuitenkin varsin roteva, vivahteikas, tyylikäs ja ennen kaikkea tasapainoinen – tämä balanssi nokittaa mennen tullen DH3:n, sillä tällä kertaa kuivuus ja makeus siistivät toisiaan piiloon, eikä oluen makeus ole niin hallitseva elementti kokonaisuudessa. Ainoastaan tuhti (16%) alkoholi polttelee siellä täällä, mutta tanakka runko onnistuu pitämään senkin hyvin aisoissa, ja yleisesti runsas alkoholi onnistuu sointumaan varsin kiitettävällä tavalla kokonaisuuteen.

Dark Horizon 4 on kaiken kaikkiaan moniulotteinen ja kypsytystä ajatellen todella lupaava esitys. Tämä on toki jo nyt korkattava tapaus, ja sellaiseksi erittäin vaikuttava ja intensiivinen. Parhaimmillaan Horizonit kuitenkin tuntuvat olevan vasta kun ne saavat enemmän ikää ja maut integroituvat paremmin keskenään – viiden vuoden ikään ehtinyt, hurmaavan Tawny-porttinen DH3 oli meikäläisen makuun verraton olutelämys.

Kahden ja puolen desin pullokoko pitää oluen varsin maltillisena nautiskeluannoksena, joten oluen voi siemailla vaikka yksikseen fiilistellen, mutta DH4 on myös todella mainio jälkiruokaviinin korvike, jonka voi jakaa pienelle porukalle juhlavan aterian päätteeksi. Hinta voi vaikuttaa melko kovalta näin pieneen pullokokoon nähden, mutta olut onnistuu kyllä mielestäni silti tarjoamaan rahalle vastinetta. Tätä ei pidä verrata muihin oluisiin, tätä pitää verrata ennemminkin korkealaatuisiin Port- ja jälkiruokaviineihin!

Lyhyesti: Makeahko, supermassiivinen ja äärettömän konsentroitunut hekumointi-stout, jonka voi korkata milloin tahansa kun kaipaa jotain erityistä ja ylettömän aromikasta. Suosittelen kuitenkin antamaan oluelle useamman vuoden verran ikää ennen korkkaamista.

Arvio: Täydellinen – tätä paremmaksi on fiilistelyolutta vaikea pistää, jos vain massiiviset ja makeat oluet sattuvat maistumaan. DH4 on upea elämys jo nyt, mutta tullee vain paranemaan iän kanssa.

Hinnan (12,19e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Nøgne Ø Red Horizon 3. edition 2011

Nøgne Ø Red Horizon 3. edition 2011

• Valmistaja: Nøgne Ø
• Tyyppi: Olut, Sake ale
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Koko: 0,25
• Hinta ostohetkellä: 12,00e (Huhtikuu 2013, Alko erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 12,31e (Tammikuu 2014, Alko erikoisvalikoima)

kuva: nøgne ø

Juuh, kyllä on ollut harvinaisen kiireinen huhtikuu – näin jälkikäteen katseltuna. Vilkuilin tuossa arvosteltujen pullotteiden listaani ja totesin että huhtikuussa tuli arvioitua piirun vajaa sata eri tuotetta, joten tekemistä on riittänyt niin kyseisenä kuukautena maistelun muodossa että sitä seuranneina kuukausina arvioita purkaessa! Toki neljä erilaista maistelu-/koulutustilaisuutta kantoivat suurimmat korret kekoon tuon määrän tapauksessa.

Nyt vuorossa oleva "Nöggiksen" uutukainen, eli Red Horizonin kolmas painos on vihoviimeinen huhtikuussa 2013 maistamani tuote, jota en ole vielä ehtinyt arvioida. Eli savotta on vihdoinkin saatu tehtyä. Erikoista kyllä, Red Horizon 3 on pantu samana vuonna kuin aivan hiljattain maistelemani Red Horizon 2 – yleensä Nøgne Ø on pitänyt vuoden jos toisenkin Horisonttien välissä.

Red Horizonit ilmestyivät kuviin sen jälkeen kun Nøgne Ø innostui Sakeista – kun Sakenvalmistuslaitteistot ja -välineet ilmaantuivat panimolle, keksittiin kokeilla myös oluenvalmistusta perinteisellä, Japanista tuodulla Sakehiivalla. Alkuperäisen RH:n hirviömäiseen 17% alkoholipitoisuuteen ei olla palattu, ja RH2:n 13,5% volteistakin ollaat astuttu askel alaspäin, "kohtuulliseen" 12,5 pinnan tuntumaan. Erona Kakkos-Horisontin valmistusprosessiin on se, että se on käytetty Sakehiiva #7:llä, kun taas tämä on käytetty Sakehiiva #9:llä. RH3 kävi matalassa lämpötilassa peräti 10 viikon ajan. Hintaa sijaan oluella on käytännössä saman verran kuin RH2:lla ja peräti kolme euroa enemmän kuin alkuperäisellä RH:lla.

Väriltään olut on kuparisen punaruskea, mutta myöskin lähes täysin läpinäkyvän kirkas, eli aikaisempien Punaisten Horisonttien sameudesta ei ole juuri tietoakaan – tosin pulloon jäi melko rauhallisen kaatamisen seurauksena hiivasakkarantu sisäpintaan, eli jos kaikki hiivat haluaa mukaan, kannattaa loppukaadon paikkeilla pyöräyttää ne kunnolla mukaan ja kaataa lasiin vauhdilla. Valkoista vaahtoa muodostuu kevyesti kaadettaessa, mutta se vetäytyy heti reunoille eikä muodosta oluen päälle vaahtokukkaa.

Lasista kohoaa runsas, makeahko ja monisyinen tuoksu; aluksi vaalean siirappista maltaisuutta sekä greippistä ja sitruuna-Fairya muistuttavaa aromihumalointia, sitten jägermeistermaista lääkeyrttisyyttä, aavistus lakritsijuurta ja lopuksi vivahde imelän hedelmäistä viljaisuutta – mahtaako kyseessä olla käytetyn erikoishiivan tuotoksia?

Maultaan olut on tyylilleen uskollisesti melko makea mutta aiempia versioita selvästi kepeämpi ja karheampi suutuntumaltaan. Kielellä pyörii melko pinnassa olevaa, katkeraa humalointia, karamellista ja kevyen siirappista maltaisuutta, yrttistä ja ruohoista aromihumalaa, hentoa rusinaisuutta, lakritsia, kevyttä maamaisuutta, yrttistä heinäisyyttä ja persoonallista hiivaisuutta. Maussa on todella paljon kaikkea, mutta osaset tuntuvat hakevan vielä paikkaansa ja kokonaisuus tuntuu hieman hajanaiselta. Hiilihappoisuus on todella kepeätä ja kermaista.

Oluesta jää kielelle pitkähkö, melko voimakkaan katkeroinen, hieman makeaan taittuva, lääkeyrttinen ja hennon melassisen maltainen jälkimaku. Suun takaosiin jää kevyttä mutta pitkään jatkuvaa alkoholin hohkaa.

RH3 on tyyliltään selkeästi kepeämpi ja vähemmän "whoah" kuin kaksi aiempaa esitystä. Aiempia versioita hillitympi alkoholisuus on plussaa, mutta olut tuntuu muutenkin kevennetyltä versiolta aikaisemmista – paitsi humaloinnin osalta, joka taas tuntuu olevan selkeästi edellisiä enemmän pinnassa. Oluessa kyllä tuntuu olevan potentiaalia, mutta se ei tuo itseään esiin samalla tavoin kuin aikaisemmat versioinnit – kenties aromit asettuvat ja kehittyvät iän myötä ja toivottavasti paikoitellen karhea humalointi lientyy runkoon nähden tasapainoisemmaksi. Yleisesti RH3 tuntuu kaipaavan lisää kypsyttelyä, eli jos kaipaat jälkiruokaolutkokemusta nyt etkä tulevaisuudessa, suosittelen investoimaan mielummin RH Kakkoseen.

Lyhyesti: Mielenkiintoinen ja aromikas jälkiruokaolut Nöggiksen Horizon-sarjasta, joka on aiempia versioita hieman kepeämpi ja tuntuu olevan parin vuoden iästään huolimatta kuitenkin hieman hajanainen ja tasapainoton – kenties muutaman vuoden kypsyttely kaapin perällä voisi korjata asiaa?

Arvio: Hyvä – erittäin moniulotteinen, persoonallinen ja makea jälkiruokaolut. Jos olut paranee iän myötä, tullee oluesta parempi myös hinta-laatusuhteeltaan. Eli nyt ollaan sormet ristissä – vielä on yksi pullote kaapissa odottelemassa.

Hinnan (12,31e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Nøgne Ø Red Horizon 2. edition 2011

Nøgne Ø Red Horizon 2. edition 2011

• Valmistaja: Nøgne Ø
• Tyyppi: Olut, Sake ale
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Koko: 0,25
• Hinta ostohetkellä: 11,99e (Helmikuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 12,21 (Tammikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: nøgne ø

Tuossa kuukausi pari takaperin huomasin vanhasta kunnon Red Horizonista tulleen uuden version Arkadian Alkon hyllyille – hintaakin oli isketty vajaat kolme euroa lisää edelliseen, joka poistui vain n. vuosi sitten valikoimista... Noh, hinnasta viis ja pullo testaukseen! Sovimme oluita harrastelevan ystäväni kanssa treffit, kaivoin kaapistani pari vuotta kypsymässä olleen Dark Horizon 3:n tämän oluen seuraksi ja lähdin matkaan.

Red Horizon on siis varsin erikoinen ale – runsaasta määrästä ohra- ja vehnämallasta valmistettu olut, joka on reippaasti humaloitu ja käytetty perinteistä Sake-hiivaa käyttäen poikkeuksellisen korkeisiin voltteihin. Olut on pullotettu suodattamattomana ja pastöroimattomana. Normaalin, usein melko neutraaliaromisen hiivan sijaan tällä kertaa käytetyllä Sake-hiiva #7:llä Norjan kokeelliset oluenpanijat ovat toivoneet saavansa olueen lisää mielenkiintoisuutta ja persoonaa.

Väriltään olut on varsin samean punaruskea ja käytännössä läpinäkymätön; kaadettaessa syntyy varsin hillitty vaahtokukka, joka katoaa varsin nopeasti.

Tuoksultaan olut on melko kevyt, aromikkaan kukkea ja hillityn viljainen. Seassa on myös hennon trooppista hedelmäisyyttä ja maltaan tuomaa makeata siirappia, mutta selkeästi vähemmän – hieman sakemainen viljaisuus tuntuu olevan tuoksussa pääosassa.

Maultaan olut on hyvin makea, höttöisen pehmeä ja täyteläinen. Tuoksun hillitty sakemaisuus ei jatku oluen makuun, muttei tämä kyllä erityisen olutmainenkaan ole. Ensisijaisesti makua hallitsee makea, tumman siirappinen maltaisuus, mutta seasta löytyy uskomaton kirjo muita vivahteita – kevyttä, kanelista mausteisuutta, hillittyä hunajaa, kypsää omenaisuutta, vivahteikasta aromihumalointia, Omar-toffeeta ja kevyttä hunajamelonisuutta. Makumaailma on ensimmäisen Red Horizonin tavoin todella moniulotteinen ja mielenkiintoinen, mutta myöskin selvästi omanlaisensa. Plussaa panimolle kuitenkin pistäisin erityisesti järkevämmästä alkoholipitoisuudesta (17% -> 13,5%!), minkä seurauksena olut ei ole tällä kertaa niin massiivisen oloinen ja liioitellun tuntuinen.

Jälkimaussa humalointi pääsee paremmin parrasvaloihin; aromikkaan, mausteisen, melassisen makean ja kevyen hedelmäisen jälkimaun saapuu siistimään kokonaisuuteen nähden varsin sopusuhtainen ja mukavasti tuntuva katkerohumalointi. Jälkivaikutelma on varsin moniulotteinen, vivahteikas ja pitkä.

Yleisesti Red Horizonin kakkospainos jatkaa mainiosti norjalaisten panimovelhojen erikoisten oluiden linjalla. Olut ei ole yhtä päräyttävä kokemus kuin ensimmäinen, mutta sen sijaan siihen on selkeästi haettu enemmän tasapainoa ja harmoniaa älyttömän tykityksen ja aromimaailman äärilaitojen hakemisen sijaan. Perinteiset oluen ystävät saattavat kavahtaa näin makeata ja alkoholista tapausta, mutta esimerkiksi jälkiruokaviinien ystävät saattavat löytää tästä oluesta kokonaan uuden maailman – pieni pullo toimii mainiona jälkiruokana ihan sellaisenaan, mutta on varmasti varsin toimiva ja omintakeinen kumppani esimerkiksi hedelmäkakuille tai makeille piiraille.

Tällä hetkellä olut vaikutti varsin lupaavalta kypsyttelyä ajatellen, joten on todettava että onneksi vielä toinen samanlainen makoilee kaapissa kypsymässä. Sekä pari kappaletta oluen 3. versiota (josta siis voidaan odottaa arvostelua lähiaikoina)!

Lyhyesti: Makea, mehevä, persoonallinen ja erittäin vivahteikas jälkiruokaolut. Mallikas ja omintakeinen esitys Norjasta.

Arvio: Tyylikäs – kenties jopa vielä enemmän kuin 1. versio oluesta, kiitos maltillisemman alkoholivolyymin ja tasapainoisemman makumaailman. Hintaa on tosin rukattu edellisestä lähes kolme euroa ylöspäin, joten varsin piskuiseen pullosta johtuen on todettava, että ei se oluen laatu kuitenkaan ole pysynyt ihan hinnankehityksen perässä. Olut on järkevä ostos (erityisesti kypsytyskestäviä) makeita kuriositeetteja hakeville viinin- ja/tai oluenystäville, mutta muille hädin tuskin.

Hinnan (12,21e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.