Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


30.6.14

Jean-François Bourdy, tuo Juran professori Tuhatkauno, ja hänen fantastiset viininsä

Viime kevättalvella sain kutsun viinitapahtumaan, jossa kourallinen ranskalaisia luomutuottajia esitteli viinejään. Paikalta löytyi maisteltavaksi jos jonkinlaista viinillistä pullotetta – monia varsin hurmaaviakin sellaisia – mutta selvästi ylitse muiden oli tapahtumasalin perältä löytyneen viinitalo Jean Bourdyn tuotanto.

Tämä joskus vuosien 1475 ja 1500 välissä Arlayn kylään perustettu viinitalo sijaitsee Juran viinialueella (joka sijaitsee siis Ranskassa, Sveitsin tuntumassa, ei Skotlannin saaristossa – vaikka jotkut viskiharrastelijat muuta voisivatkin väittää) ja talo on kulkeutunut perintönä sukupolvelta toiselle jo 15 sukupolven ajan. Viiniyrityksen nykyinen nimi on 1900-luvun alusta, jolloin herra nimeltä Jean Bourdy siirtyi talon johtoon; nykyisin taloa luotsaavat veljekset Jean-François ja Jean-Philippe Bourdy, joista Jean-François oli tilaisuudessa esittelemässä viinejä.

Pakko myöntää, että talon tuotteet rupesivat vahvasti kiinnostamaan jo ennen kuin olin maistanut ensimmäistäkään tarjolla ollutta viiniä, kiitos Jean-François'n: sitä ei yksinkertaisesti pystynyt olemaan vakuuttumatta, kun mies (joka tuuheine viiksineen ja kiharoine hiuksineen näytti lähinnä Hergén Tintti-sarjakuvien sivuilta kaapatulta, puolieksentriseltä tiedemieheltä) kertoo intohimoisesti niin Juran viinien kuin heidän oman viinitalonsa historiasta, heidän valmistusfilosofiastaan ja ylipäänsä perinteikkäiden, vuosisatoja vanhojen viinityylien arvostuksesta nykypäivänä. (Ja jos joku kertoisi minulle tämän miehen olevan sukua professori Tuhatkaunolle, en epäilisi asiaa hetkeäkään.)

Viinejä esitellessään Jean-François kertoi perusteellisesti kuinka heidän viininsä valmistetaan mahdollisimman pitkälti puuttumatta valmistusprosessiin – viinien annetaan syntyä rauhassa ilman teollisia hiivoja tai lisäaineita – ja aina kun hän mainitsi kaikkien viinien kypsymisen tapahtuvan tammessa, mainitsi hän samalla tynnyreiden olevan vanhaa perintötavaraa (15-80 vuotta vanhoja), sillä tammen aromit eivät heidän filosofiansa mukaisesti Juran viineihin kuulu. Viinit pyritään tekemään mahdollisimman pitkälti niin autenttisesti ja Juralle tyypillisen perinteisesti kuin niitä on viimeiset vuosisadat alueella tehty, minkä lisäksi talon kattavista kellareista löytyy myytäväksi heidän valmistamiaan, edelleen kurantteja viinejä aina vuodelta 1781, mikä lienee kenelle tahansa skeptikolle varsin uskottava osoitus heidän viiniensä kestävyydestä. Näistä viineistä kuitenkin vain parhaat vuosikerrat on jätetty säilytettäviksi, kun taas heikommat vuosikerrat ovat aikaa myöten poistettu. Lisäksi mainittakoon, että talo on tuottanut vuodesta 2006 alkaen kaikki viininsä sertifioidusti biodynaamisesti.

Viinien valmistuksen ohella Jean Bourdyn viinitalo ylläpitää sekä perhemuseota, josta löytyy paljon niin heidän perheelleen että Juran alueelle kuuluneita esineitä aina 1300-luvulta saakka, että rypälereservaattia, jossa he viljelevät useita alueelle tyypillisiä, monia uhanalaisiakin lajikkeita, joita on tätä nykyä jo 40 erilaista nkaan (mm. Petit Beclan, Gros Beclan, Corbeau, Savagnin Rose, Enfariné, Maldoux ja Cinquien) ja joista suurta osaa ei enää viljellä käytännössä olle. Rypälereservaatin ohella talo omistaa yhteensä n. 10 hehtaaria tarhoja Côtes du Juran ja arvostetun Château-Chalonin (n. 0,5 ha) viinialueilla.

Oli myös hauska jutella kyseisen tuottajan viineistä muiden tapahtumien esillepanijoiden kanssa, sillä joka toinen henkilö tuntui joko kehottavan meikäläistä tutustumaan Bourdyn tuotteisiin tai mainitsevan, että "on sitä pakko käydä tutustumassa niihin kunhan tapahtuma on ohitse".

Viinitapahtumassa oli tarjolla 6 Jean Bourdyn tuotetta:

Tämän postauksen jälkeen blogista löytyy arviot yllämainituista pullotteista, joiden myötä toivon kannustavani ihmisiä tutustumaan enemmän niin Bourdyn viineihin kuin Juran viineihin noin yleensä. Viinejä maistellessa olin nimittäin aivan haltioissani siitä, että niistä jokainen onnistui tarjoamaan jotain sellaista, mitä en koskaan aikaisemmin ollut maistanut – mikä ei ole enää ihan pieni saavutus siinä vaiheessa, kun on maistellut jo useamman tuhatta eri viiniä. Lisäksi oli pakko myöntää, että leukani meinasi tipahtaa maahan ihmetellessäni viinien hintoja – ne nimittäin olivat halpoja kuin saippua niiden tarjoamaan laatuun nähden! Suomesta kyseisiä viinejä ei saa, mutta suosittelen vahvasti harkitsemaan niiden ostamista aina kun yksikin sellainen sattuu tulemaan vastaan.

27.6.14

Domaine de la Ganse Vacqueyras 2012

Domaine de la Ganse Vacqueyras 2012
  • Valmistaja: Domaine de la Ganse
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Vacqueyras
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Vacqueyras
  • Rypäleet: Grenache (65%), Syrah (35%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 12,50e (Lokakuu 2013, viDeli)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viime syksynä tuli pyörähdettyä jos jonkinlaisessa viinitapahtumassa ja ihmeteltävää riitti. Yksi erityisen mainio tilaisuus oli Ranskan suurlähetystössä järjestetty maistelu, jossa esiteltiin lähinnä tuntemattomia pientuottajia ympäri Ranskaa (mm. Champagne Colin, jonka tuotteita arvostelin viime helmikuussa). Minulla ei ole mitään hajua siitä, millä kriteereillä nämä tuottajat tilaisuuteen oli otettu, mutta yksi parhaiten mieleen jääneistä tuottajista oli hyvin tuore, vuonna 2008 Vacqueyrasiin perustettu viinitalo Domaine de la Ganse, jota luotsaava Coralie Onde oli esittelemässä paikan päällä talon ainoaa viiniä.

Vacqueyras on kylä maailmankuulun Châteauneuf-du-Papen itäpuolella ja kuuluu kolmen, hieman vähemmän tunnetun etelärhônelaisen pienen viinialueen ryppääseen, joista kaksi muuta ovat Gigondas ja Beaumes-de-Venise. Gigondas ja Vacqueyras ovat molemmat ensisijaisesti punaviinialueita (Vacquyerasin tuotannosta peräti 97% on punaista, 3% roséeta), joita usein verrataan pääasiassa keskenään ja sitten molempia Châteauneuf-du-Papeen. Yleisesti sekä Gigondasin että Vacqueyrasin todetaan tuottavan parhaimmillaan varsin laadukasta ja tasapainoista, mutta hieman rustiikkista Etelä-Rhônen punaviiniä, joka monen mielestä kuitenkaan harvoin yltää arvostetun Châteauneuf-du-Papen tasolle.

Domaine de la Ganse on osittain Coralien Onden vanhemmiltaan ostama tila, kun taas osan tarhoista hän on ostanut muilta alueen viljelijöiltä. Talon n. 7 hehtaarista 5,5 on Grenache Noiria, reilu hehtaari Syrah'ta ja loput Cinsaut'ta ja ne sijaitsevat Plateau de Garrigues -alueella, joka on Vacqueyrasin korkeinta ja siten myös viileintä aluetta – sieltä myös yleensä tulevat kaikki alueen arvostetuimmat viinit. Lisäksi Domaine de la Ganse on aloittanut vuonna 2010, vain 2 vuoden toiminnan jälkeen, tarhojensa viljelyn luonnonmukaisin menetelmin ja tänä vuonna viinitalo saa luomusertifikaatin. Talon Vacqueyras 2012 on 5. vuosikerta viinin parissa, mutta koska Ondella ei ole tiluksillaan varsinaista viinilää tai kellaria, viinit valmistetaan naapuritilan välineitä ja tiloja käyttäen. Rypäleiden kuoria maseroidaan viinin kanssa peräti 30 päivää, minkä jälkeen viini puristetaan ja siirretään kypsymään sementtitankkiin, jossa sen annetaan makoilla pullotukseen asti, joka tapahtuu seuraavan vuoden kesäkuussa.

Viinillä on nuorekkaan purppura, mutta Grenache-vetoiselle viinille tyypillinen, ohuehko ja kohtalaisen läpinäkyvä väri.

Tuoksu sen sijaan yllättää todella hurmaavalla, moniulotteisella ja ylettömän puhdaspiirteisellä tuoksullaan. Itse asiassa viinin tuoksu oli heti ensinuuhkaisulla jo niin hurmaava, että oli pakko heti kysyä tuottajalta, että näkeekö viini tammea ollenkaan. Tulkin välityksellä Onde selitti, ettei hänellä olisi edes tilaa tammitynnyreille, mutta samalla hän sanoi, että hän arvostaa viineissään hedelmää ja puhtautta, eikä hänen mielestään tammi kykene tuomaan mitään lisää tälle puolelle. Voi sitä meikäläisen peukkujen kokoa ja määrää! Joka tapauksessa, viini tarjoilee hajuepiteelille mitä viehkeimmän yhdistelmän kuivattuja tummia hedelmiä, kirsikkaa, hentoa mansikkaa, viehkeää parfyymisyyttä, hentoa paahdettua mausteisuutta, aavistus auringon paahtamaa hiekkaista maata ja aluskasvillisuutta sekä 14,5% alkoholin tuomaa, maltillista apteekkieetterisyyttä. Tuoksu on kyllä hyvin tyypillisen rhônelainen, mutta hajurako tyypillisesti mansikkahilloisiin ja tummanpuhuvan tammisiin viineihin on suunnaton.

Suussa viini on hämmentävästi kahden paradigman yhdistelmä: se on yhtä aikaa sekä pehmeä että kova. Yleisilme on hyvin kypsä ja täyteläinen, eikä happoja ole viinissä mitenkään erityisen runsaasti, mikä tekee viinistä pehmeän oloisen, mutta viinille tuo rakennetta erittäin tiukat ja hyvin napakat (muttei kuitenkaan raa'at tai hallitsevat) tanniinit, jotka taas tekevät viinistä melko kovan ja raamikkaan oloisen. Makumaailma on runsas ja kaikin puolin herkullinen: kielellä pyörii tuoretta tummaa luumua, pippurivetoista mausteisuutta, orvokkista kukkaisuutta, hillittyä metsämansikkaa ja aavistus karhunvatukkaa. Makukokonaisuus on hienosti integroitunut saumattomaksi, suorastaan harmoniseksi kokonaisuudeksi ja viinillä on muhkea, mutta jäntevä habitus.

Tuhti jälkimaku jättää kielelle melko pitkän loppuliu'un, jossa tuntuu kypsänmakeaa, tummanpuhuvaa marjaisuutta, rouhittua pippuria ja auringonpaahtamaa maamaisuutta. Jälkivaikutelma on mehevä ja mehukas, mutta runsaiden tanniinien johdosta myös mukavan tiukka.

Coralie Onde tuntuu selvästikin tietävän mitä viineiltään haluaa, jos hän tekee näin hurmaavaa, puhdaspiirteistä ja kaikin puolin rehellisen ja aidon etelärhônelaisen makuista viiniä, vaikka viinitalolla ei ole vielä historiaa kuin parilta hassulta vuodelta. Viini on kyllä varsin primäärinen, mutta viinin runsas hedelmä ja reilu tanniinisuus voisivat antaa hyvin potentiaalia kellaroinnille. Tuottaja itse lupailee viinilleen n. 8 vuoden kypsyttelypotentiaalia, mutta se saattaa olla hieman alakanttiin arvioitu, enkä itse ihmettelisi, jos viini kestäisi mainiosti hyvin yli vuosikymmenen. Toisaalta viinille tuo hienosti luonnetta ja rakennetta juuri sen tuntuvat tanniinit, mistä syystä viini on myös ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus myös nuorena. Viinin iästä riippumatta suosittelen antamaan viinille hengittelyaikaa karahvissa tunnista pariin, kolmeen – tämän viinin kanssa ei ainakaan ole pelkoa siitä, että avautumisen myötä tammi pääsisi jyräämään aromeja!

Domaine de la Gansen Vacqueyras saa todella vahvan suosituksen erityisesti niille, jotka pitävät eteläranskalaisten viinien auringonpaahtamasta meiningistä, mutta joita häiritsee alueen niin monien viinien turvallisen pehmeä rakenne ja aromimaailmaa vahvasti hallitseva tammisuus – tästä kun ei kumpaakaan löydy! Viinitalon pienestä tuotannosta johtuen viinin saatavuus on heikkoa, mutta jos vastaan sattuu lesti kävelemään, suosittelen poistamaan yhden tai useamman mukaan (viinin melko silmillehyppäävästä etiketistä huolimatta) – hinnalla viini ei ainakaan ole pilattu.

Lyhyesti: Erittäin puhdaspiirteinen, hurmaavan harmoninen ja ennen kaikkea herkullinen etelärhônelainen, jossa yhdistyy upeasti viehkeä aromimaailma ja jäntevän napakka rakenne.

Arvio: Erinomainen – jos ei mennä aivan Châteauneuf-du-Papen huippuihin, niin kyllä meikäläinen etelärhônelaisista juo miljoona kertaa mielummin tällaista luonteikasta, sopusuhtaista ja puhdaspiirteistä kyläviiniä, kuin CdP:n vain muutaman kilometrin päästä tulevaa ylihinnoiteltua, ylikonsentroitunutta ja ylikypsää perustavaraa.

Hinnan (12,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Ravenswood Sonoma County Old Vine Zinfandel 2010

http://www.alko.fi/tuotteet/445017/
Ravenswood Sonoma County Old Vine Zinfandel 2010
  • Valmistaja: Ravenswood
  • Tyyppi: Punaviini, AVA Sonoma County
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, North Coast, Sonoma County
  • Rypäleet: Zinfandel, Durif, Syrah, Carignan
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 23,90e (Lokakuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 23,90e (Kesäkuu 2014, Alko)

Tuntuu tämä Suomen viinimaailma tekevän pientä heiluriliikettä jatkuvasti. Kun edulliset chileläisviinit saapuivat markkinoille, nousi niiden suosio ennennäkemättömiin lukuihin. Viime vuosina ollaan kuitenkin jollain tasolla tupattu kyllästymään niin Suomessa kuin ympäri maailmaa noihin pehmeisiin, yksiulotteisiin uuden maailman kötöstyksiin ja ruvettu palaamaan takaisin vanhan maailman puolelle. Kuitenkin aivan viime aikoina tuntuu kiinnostus jenkkiviineihin kasvaneen – ehkä marginaalisesti tai ehkä vain harhailen, mutta semmoinen perstuntuma meikällä asiaan on. Kenties vanhan maailman enemmän hillittyjen klassikoiden jälkeen haikaillaan hieman sitä uuden maailman prameampaa, helpompaa ja naamallepomppaavampaa tyyliä, mutta ei tahdota tyytyä mihin tahansa, vaan viiniltä kaivataan myös jotain laatua ja mielenkiintoa. Tällöin moni siirtää automaattisesti katseensa "uuden maailman Bordeaux'hon" eli Kaliforniaan.

Vuonna 1976 perustettua Ravenswoodia pidetään Kalifornian yhtenä merkittävimmistä ja näkyvimmistä laatu-Zinfandeleiden tuottajista – onhan viinitalo aloittanut valmistamalla pelkästään Zinfandeleita (joista useampi myös pokkasi jotain palkintojakin heti ensimmäisellä vuosikerrallaan) ja vaikka katalogista löytyy myös muita rypälelajikkeita, ovat eri tyyleillä valmistetut ja eri Kalifornian ala-alueilta kerätyt Zinfandelit ja Zinfandel-vetoiset blendit edelleen se talon ykkösjuttu.

Ymmärtääkseni Ravenswood ei hirveästi harrasta omia tarhoja, vaan he ostelevat sopimusviljelijöiltä rypäleitä, joista valmistetaan viinejä. Nuorten köynnösten hedelmät käytetään simppeleihin perusviineihin, kun taas Old Vine -sarjalaiset valmistetaan jo paljon vanhempien köynnösten tavarasta – esimerkiksi tähän viiniin on köytetty 50-80-vuotiaiden köynnösten rypäleitä, jotka on kerätty ympäri Sonoma Countyn aluetta (ainakin Alexander Valley AVA, Dry Creek AVA, Russian River Valley AVA ja Sonoma Valley AVA on mainittu Alkon kuvauksessa). Viinitalo mainitsee monilta vanhoilta tarhoilta löytyvän Zinfandelien ohelta muitakin rypälelajikkeita, minkä vuoksi viini ei ole satapinnainen Zin. Tämän vuosikerran tarkkaa blendistä en löytänyt, mutta normaalisti Zinfandelin osuus tuntuu olevan akselilla 80-95% sekoituksesta, vuosikerrasta riippuen. Ennen pullotusta viini on makoillut 18 kuukautta tammitynnyreissä, joista kolmannes on ollut ensimmäistä kertaa käytössä.

Väriltään viini on tasaisesti keskiläpinäkyvän tummanpunainen. Tervaistenpaksujen, täysin läpinäkymättömien superviinien jälkeen on hassua, miten Jenkkien puolelle hypätessä viinin väri keveneekin yhtäkkiä.

Tuoksu ei tee itsestään mitenkään suurta numeroa ja ryöppyä päin pläsiä, vaan se majailee lasissa leppoisasti. Nokkaosastosta paikallistuu kypsänmakeaa kirsikkamarmeladia, mustikkaa ja melko hennoksi jäävää tammea, joka tarjoilee sekä makeampaa mausteisuutta että kuivempaa puuta, painottuen mukavasti enemmän jälkimmäisen suuntaan.

Makupuoli on kyllä niin puhdasta jenkkiä kuin vain voi kuvitella: yleisilme on hyvin kypsänmakea ja suorastaan höttöinen. Makumaailmasta löytyy varsin makeaa vadelmahilloa, auringossa paahtunutta maata, kypsää mustikkaa, mansikkakompottia, kevyttä pippuria ja aavistus suklaapirtelöä. Yleisilme on vaatimaton niin hapoiltaan kuin tanniineiltaankin, mikä syö paljon viinin intensiivisyyttä ja tekee kokonaisuudesta aavistuksen ponnettoman. Pehmeäntäyteläisestä suutuntumastaan huolimatta viini tuntuu intensiivisyyden puutteesta johtuen tietyllä tavalla ohuen oloisen.

Keskipitkässä jälkimaussa tuntuu kuningatarhilloa, sokerissa pyöriteltyjä kypsiä marjoja, kevyttä yrttisyyttä ja hennon karvasta tammisuutta.

Ravenswoodin vanhojen köynnösten Sonoma-Zin on lempeä, pehmeä ja helppo dokailuviini uuden maailman viinien ystäville, mutta sen lisäksi että viinistä ei löydy juuri mitään mielenkiintoa näin harrastelijan näkökulmasta, tuntuu myös siltä, ettei viini kykene tarjoamaan juuri mitään ihmeellistä edes massoille. Samanlaista meininkiä saa helposti puoleen hintaan Alkonkin hyllyiltä; viinin hinnan ja laadun suhde on täysin käsittämättömässä epäsuhdassa. Kalifornialaiset viinit kyllä harvoin ovat olleet meikäläisen juttu enkä ole oikein koskaan ymmärtänyt Zinfandelia, mikä toki voi vaikuttaa mielipiteeseeni, joten kuulisin mielelläni joltain enemmän jenkki-Zineihin perehtyneeltä, että mikä niiden idea oikein on? Onko tämä oikeasti olevinaan hyvä, vakavasti otettava Zin, vai onko tämä vain hinnoiteltu sellaiseksi.

Joka tapauksessa, jos uuden maailman viinit eivät ole juttusi, kierrä tämä viini kaukaa. Jos sen sijaan tykkäät täyteläisista uuden maailman viineistä, kierrä tämä silti kaukaa.

Lyhyesti: Kypsänmakea, hilloinen, höttöisen pehmeä ja mehevästä suutuntumastaan huolimatta varsin ponnettoman oloinen Zinfandel useiden vuosikymmenien ikäisien köynnösten rypäleistä.

Arvio: Keskinkertainen – Zinfandeliksi tämä on ihan päteväkin tapaus. Sääli vain, ettei se yleisellä viinien laadun asteikolla kykene nostamaan tätä viiniä kovinkaan korkealle.

Hinnan (23,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

24.6.14

Esporão Reserva Tinto 2010

http://www.alko.fi/tuotteet/470667/
Esporão Reserva Tinto 2010
  • Valmistaja: Herdade do Esporão
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Alentejo
  • Maa: Portugali
  • Alue: Alentejo
  • Rypäleet: Tempranillo, Tinta Amarela, Cabernet Sauvignon, Alicante Bouschet
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,98e (Lokakuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 20,20e (Kesäkuu 2014, Alko)

Kai olisi korkea aika kirjoittaa arvio tästä Viini-lehden vuoden viinistä 2012 (joskin oikeasti vuoden viiniksi valittiin Esporão Reserva Tinto 2009, mutta tämä vuosikerta loppui Alkosta käytännössä heti, minkä vuoksi vk. 2010 peri manttelin) vielä kun sitä Alkojen hyllyiltä löytyy. Jos joku ei ole vieläkään maistanut kyseistä viiniä, rupeaa olemaan korkea aika tehdä asian eteen jotain, sillä Alkon sivujen mukaan myynnissä rupeaa tätä nykyä olemaan tuoreempi vuosikerta 2011.

Portugalin eteläosissa sijaitseva kuuma ja kuiva Alentejo on pitkään tunnettu lähinnä korkeintaan keskinkertaista, mitäänsanomatonta perusviiniä tuottavana bulkkialueena, mutta Esporãon johdolla alueen profiili on kiillottunut viime aikoina merkittävästi toimimalla monelle paikalliselle tuottajalle esikuvana laatuviinien tuottamisessa. Esporão Reserva on talon keskikastin viini ja allekirjoittaneelle tuttu tapaus muutaman vuoden takaa, Portugalin viinimessuilta. Viinin uutta vuosikertaa ei kuitenkaan tullut testattua sen hypen ollessa suurimmillaan viinin juuri napattua vuoden viini -tittelin, mutta onneksi viini kuitenkin tuli testattua viime vuoden lopulla, niin tiedän mistä tässä viinissä oli kyse.

Viini on pääosin sekoitus paria iberialaista lajiketta: Aragonezia (eli Tempranilloa) ja Trincadeiraa (eli Tinta Amarelaa). Seasta kuitenkin löytyy pieni tujaus Suuren Maailman henkeä Cabernet Sauvignonin muodossa, sekä hyppysellinen Alicante Bouschetia, jonka rooli blendissä on todennäköisesti lähinnä tummemman ja paksumman värin tuominen. Viiniä on kypsytetty 12 kuukautta tammitynnyreissä (70% amerikkalaista, 30% ranskalaista) ja 12 kuukautta pulloissa.

Alicante Bouschet on tehnyt tehtävänsä: viinin väri on tiivis ja läpinäkymymättömän mustanpunainen. Yleisilme on jähmeä ja erittäin konsentroitunut.

Kuivahko ja varsin ronski tuoksu tykittää täydellä teholla paahtunutta tammea, Portugalin viineille ominaista viikunataateliluumuhedelmää, sulatettua tummaa suklaata, murskattua karhunvatukkaa ja eukalyptusta. Kokonaisuus on hämmentävän (ja hurmaavan) tiukka ja kuiva verrattuna yleensä niin makeankypsiin eteläportugalilaisiin!

Tuoksu on pistänyt melkoiset odotukset viinin makupuolelle, mutta ne kuitataan varsin ongelmitta – kielelle iskeytyy öljyisellä liukkaudella liikkuva paksuntäyteläinen, tuhdihko ja suussa jopa painavana tuntuva viini, jonka kompleksisesta ja melko integroituneesta makumaailmasta ei tahdo erottaa, mihin tumma, konsentroitunut hedelmä loppuu ja vaniljaisen suklainen tammi alkaa. Molempia kyllä on reippaanlaisesti, mutta viinin aromeissa on sen verran syvyyttä ja luonnetta, ettei tammen preesens pääse hirveästi haittaamaan. Kokonaisuudesta voi kuitenkin erottaa myös melko voimakasta ja hieman karheana tuntuvaa mausteisuutta, lakritsia ja mokkaa. Kielen kärjessä esiin nousee kypsänmakeaa karhunvatukkaa ja luumua, kun taas vaniljaisuus erottuu voimakkaan kielen takaosissa jälkimaun kynnyksellä. Viini on kohtalaisen hapokas, mutta näin massiivisen bodyn rinnalla runsaampikin hapokkuus rupeaa tuntumaan vaatimattomalta. Tämän vuoksi viinin rakenteesta ovat vastuussa lähinnä tanniinit, joita kyllä viinissä riittää varsin runsaasti. Runsaasta tanniinisuudestaan huolimatta viinillä on kuitenkin piskuisen pehmeähkö habitus.

Melko intensiivinen jälkimaku on varsin vivahteikas ja kielelle jää pitkään häilyvä jälkimaku, jossa tuntuu niin karvaan mausteista kuin makean vaniljaista ja tumman suklaista tammisuutta, mehukasta mustikkaisuutta, neilikkaa, makeaa luumua ja kevyttä kukkaisuutta. Tukevahko alkoholi (14,5%) tuo jälkimakuun sekä lämpöä että pippurista tulisuutta.

Viini on kyllä kaikin puolin suuri ja vaikuttava, sitä ei kyllä voi kiistää, mutta meikäläisen makuun se on myös piirun verran turhan pehmeä ja runsas tapaus. Juuri tätä ennen testattuun Aalto P.S.:ään verrattuna Esporão Reserve ei ole ihan yhtä massiivisen täyteläinen ja konsentroitunut, mutta tästä huolimatta Aalto P.S. kantaa monumentaalisen bodynsä rakenteikkaampana ja ryhdikkäämpänä. Esporão kyllä on varsin muskulaarinen tapaus, mutta siinä missä Aalto P.S. on kuin täysin naurettaviin mittasuhteisiin bodattu steroidihirviö, on Esporão kuin hieman pyylevämpi portsari, jonka pläskit peittävät niiden alla piilevät lihakset.

Esporãolla on kyllä paikkansa, mutta jos varsinaista portugalilaisuutta etsii, löytyy kyllä maasta paljon luonteikkaampia ja hienostuneempia esityksiä. Tämä viini on tyylillisesti enemmän uuden maailman tavaraa pienellä portugalilaistwistillä – joskin esimerkiksi Chilen tai Kalifornian super-Cabernet Sauvignoneihin verrattuna tästä viinistä löytyy reilusti enemmän sekä luonnetta että rakennetta selkeästi kohtuullisempaan hintaan. Hyvällä tuurilla pitkään kypsyttämällä voisi viini hukata ylimääräisen tammensa ja vauvaläskinsä, mutta näin perstuntumalta on hieman vaikea sanoa kuinka kauan tähän mahtaa mennä. Itse palaisin viinin pariin 10 vuoden päästä; tällöin viini on toivottavasti ohittanut etsikkoaikansa ja palannut takaisin vanhan maailman ruotuun. Viini on kyllä jo nyt oikein hyvin lähestyttävissä, mutta alla tuntuu piilevän potentiaalia parempaan.

Lyhyesti: Todella massiivinen, tanniininen ja vivahteikas Portugalin modernimman pään punaviini, jonka melko voimakkaasti tuntuva uusi tammisuus ja hieman paksuhko yleisilme tuppaavat viemään mielikuvia hieman enemmän uuden maailman kuin perinteisen Portugalin suuntaan.

Arvio: Erittäin hyvä – on tämä edelleen kyllä varsin vaikuttavaa tavaraa. Tyylillisesti viini ei juurikaan eroa edellisestä maistamastani vuosikerrasta, joten ei ihme, että viinin vuoden viini -titteli siirtyi ilman sen kummempaa kalabaliikkia tuoreemmalle esitykselle. Tässä mielessä viinin uusin vuosikerta 2011 tuskin tarjoaa suuria yllätyksiä, joskin maistamatta tätä on aina mahdotonta vannoa. In any case, Esporão on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen huippuviini, jos hyvin täyteläiset, voimakkaat ja tammiset uuden maailman viinit sattuvat olemaan lähellä sydäntä.

Hinnan (20,20e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

23.6.14

Aalto P.S. 2009

http://www.alko.fi/tuotteet/921017/
Aalto P.S. 2009
  • Valmistaja: Bodegas Aalto
  • Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
  • Rypäleet: Tempranillo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 82,00e (Lokakuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 82,60e (Kesäkuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Aikaisempina vuosina Viinimaan joulukiertueella on useampaan otteeseen näkynyt arkkitehti Alvar Aallolta nimensä lainannut Aalto, mutta viime loppuvuodesta järjestetyssä tuote-esittelyssä olikin vaihteeksi tämän kyseisen viinin lippulaivaversio, P.S.

Bodegas Aalto on varsin nuori viinitalo; sen perustivat vuonna 1999 maailmankuululla Vega-Sicilialla 30 vuotta viininvalmistuksen parissa työskennellyt Mariano García ja viiniteollisuudessa lähes yhtä kauan toiminut Javier Zaccagnini. Nuoresta talon iästä huolimatta nämä veijarit ovat haalineet varsin iäkkäitä tarhoja hyppysiinsä, sillä Aalton 40 hehtaarin tarhat ovat iältään 50-100 vuotta vanhoja – ja Tempranillohan tuppaa tuottamaan usein sitä tuhdimpaa tavaraa, mitä vanhempia köynnökset ovat.

Talo tuottaa vain kahta viiniä, nimikkoviini Aaltoa ja sen tykimpää versiota, Aalto P.S.:ää, joka on nyt arvioitavana. P.S. tulee sanoista Pagos Seleccionado, eli vapaasti käännettynä "Valitut Palat". Viini on siis kerätty tarhojen vanhimpien, lähes 100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. On myös näkynyt väitettä, että viiniä valmistettaisiin vain parhaimpina vuosikertoina, mutta talolla näyttää olleen varsinainen hyvien vuosikertojen sarja, sillä viiniä on valmistettu jokaisena vuotena viinitalon perustamisen jälkeen! Viiniä kypsytetään 36 kk uudessa ranskalaisessa tammessa, minkä jälkeen se pullotetaan suodattamattomana ja sen annetaan kypsyä vielä 3 kk lisää pullossa. Aalto P.S. on kerännyt useaan otteeseen palkintoja yhtenä Espanjan parhaista viineistä.

Viinin hieman verisenpunaiseen taittuvan tiivistemarjamehun värinen habitus on todella tiivis, lähes täysin läpinäkymätön. Reunoilta viinin väri taittuu kevyesti vaaleampaan vadelmanpunaiseen.

Tuoksu on erittäin tuhti ja massiivinen, jopa aggressiivisen päällekäyvä. Siinä tuntuu ensisijaisesti nahkaa, makeankypsää tummaa luumua ja pippuria, hieman kevyemmällä otteella aromaattisia yrttejä, minttusuklaata ja Jameson-viskien aromaattisen vaniljaisuuden mieleen tuovaa tammea.

Viinin hyperkonsentroitunut ja suodattamaton luonne tulee esiin heti kättelyssä, sillä sen suutuntuma on äärimmäisen tiivisluontoinen, täyteläinen ja suorastaan pureskeltavan paksu. Makumaailmaa hallitsevat voimakas maustepippurisuus, tuntuva nahkaisuus, ja tuhdille Tempranillolle ominaiset viikunan, tumman luumun ja mustaherukan hedelmäaromit. Seasta erottuu myös hillittyä yrttisyyttä ja hentoa savuisuutta. Tammi tuntuu melko voimakkaana, mutta kokonaisuuteen yllättävän hyvin integroituneena, makeana suklaavanukkaan aromina. Viinin äärimmäisen intensiivinen maku on todella monoliittinen ja päällevyöryvä, mutta tästä huolimatta rakenne pysyy erinomaisen hyvin kasassa kohtalaisen hapokkuuden ja ennen kaikkea varsin runsaan, pölyisen tanniinisuuden avulla. Kokonaisuus on yksinkertaisesti käsittämättömän massiivinen, tiukka ja harteikas.

Jälkimakua hallitsevat lähinnä makean aromaattinen ja hennon vaniljauutteinen tammisuus, kevyt suklaisuus ja 15% alkoholin tuoma, paikoin jopa tulinen lämpö. Viinistä suuhun jäävä loppuliuku ei kuitenkaan jää noin yksiulotteiseksi, vaan kielelle jää häilymään kevyemmällä otteella myös luumumehuisuutta, pippurista mausteisuutta, yrttisyyttä ja hentoa bitterisyyttä.

Ymmärrän kyllä miksi viini kerää niin paljon palkintoja ja miksi mm. Robert Parker rakastaa tätä – Aalto P.S. on yksinkertaisesti älytön, supermassiivinen tapaus. Kuin Tempranillosta tammitynnyreiden avulla puristettu musta aukko. Tätä hörppiessä on myönnettävä, ettei mieleen tule hirveästi mitään muita viinejä, joilla olisi yhtä massiivinen konsentraatio.

Tästä järjettömästä järkälemäisyydestä huolimatta viinistä ei jollain perverssillä tavalla voi olla pitämättä. Ruokaviininä tätä on hieman vaikea nähdä, sillä en kyllä pahemmin keksi mitään riittävän tuhtia, joka voisi pistää tälle viinille kampoihin millään tavalla. Lähinnä viinin funktio on olla voittamassa maisteluita, koska tämä viini lyö niin pahasti maistajaansa turpaan, ettei muut viinit tunnu sen jälkeen enää miltään. Itse kuitenkin näkisin viinin ensisijaisesti kellaritavarana – jos vuotta vanhempi perus-Aalto tuntui överimassiiviselta ja nuorekkaalta, on tämä sitä useampaan potenssiin. Kenties 10 vuoden odottelulla viinin käsittämättömät mittasuhteet kutistuisivat hieman ymmärrettävämpään kokoon ja vielä hyvin voimakkaina erottuvat tammen aromit siistiytyisivät paremmin piiloon? Toisaalta viini on kyllä niin suurikokoinen, etten hämmästyisi lainkaan jos viini 15 vuoden iässä ei olisi muuttunut yhtään mihinkään.

Lyhyesti: Jos perus-Aalto oli tasapainoinen, mutta äärimmäisen tuhti, massiivinen ja kellaria kerjäävä Ribera del Duero, on tämä viini sitä samaa moninkertaisena. Viini on kuitenkin monoliittisudestaan huolimatta suorastaan hämmentävän tasapainoinen ja nautittava tapaus.

Arvio: Täydellinen – kepeiden, hillittyjen ja tammittomien viinien ystävät tuskin saavat tästä viinistä mitään irti, sillä näin kolossaalisessa viinissä ei kyllä ole mitään eleganssia. Sen sijaan jos viinin täyteläisyys ja konsentraatio ovat sen laadun mittareita, on tämä kyllä maailman parhaita viinejä. Toisaalta, on tämä kyllä loputtomalla vivahteikkuudellaan ja älyttömällä rakenteellaan muutenkin loistava tapaus.

Hinnan (82,60e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

22.6.14

Poggio Antico Brunello di Montalcino Altero 2008

http://www.alko.fi/tuotteet/907557/
Poggio Antico Brunello di Montalcino Altero 2008
  • Valmistaja: Poggio Antico
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Brunello di Montalcino
  • Maa: Italia
  • Alue: Toscana, Siena, Montalcino
  • Rypäleet: Sangiovese (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 59,90e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 59,90e (Kesäkuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Brunello di Montalcinot ovat yleensä tunnettuja robustista ja usein suorastaan massiivisesta ilmaisustaan, mutta Montalcinon korkeimmilla alueilla sijaitseva viinitalo Poggio Antico on yleensä pitänyt tyylinsä verrattain kepeänä ja hienostuneena.

Ensimmäiset merkinnät Poggio Anticon tilasta ovat jo 1800-luvun alusta, mutta viiniä tilalla on tuotettu vasta 1970-luvun lopulta lähtien. Talon katalogista löytyvät mm. perinteinen Brunello di Montalcino ja sen Riserva-versio, mutta viimesyksyisellä Viinimaan joulukiertueella tarjolla olikin Poggio Anticon Brunellon erikoisversio, Altero. Siinä missä Brunelloja kypsytetään perinteisesti suurissa, jopa useiden tuhansien litrojen vetoisissa slavonialaisissa tammiastioissa, on Altero talon moderni näkemys Brunellosta: sitä kypsytetään 2 vuotta ranskalaisissa, 500-litraisissa tonneaux-tynnyreissä ja 2 vuotta pullossa, kun taas talon perus-Brunelloa kypsytetään 3 vuotta suurissa, slavonialaisissa tammiastioissa ja vuoden pullossa.

Väriltään viini on hennosti punaruskeaan taittuvan tumman kirsikkainen ja kohtalaisen läpinäkyvä. Reunoilta viinin väri taittuu kevyesti vaalean oranssiin.

Siihen nähden että Brunellot ovat usein varsin runsaita ja voimakkaan aromikkaita, on Alteron tuoksu yllättävänkin kevyt. Lasista löytyy lähinnä makeaa kirsikkaisuutta, kevyesti auringon paahtamaa maaperää, hentoa savuisuutta ja aavistus puisevaa mausteisuutta.

Kepeään tuoksuun nähden viinin kuiva maku on kuitenkin melko voimakas ja mukavan intensiivinen. Viini ei ole tyypillisen Brunellomaisen massiivinen, vaan jossain täyteläisen ja keskitäyteläisen välimaastossa – toisaalta tämä tekee viinistä hieman hienostuneemman tuntuisen, mutta toisaalta taas aavistuksen vaisuhkon oloisen. Melko primäärisessä makumaailmassa tuntuu kypsää kirsikkaa, kevyttä hapankirsikkaa, hillittyä yrttisyyttä ja aavistus karvasta mausteisuutta. Varsin tuntuva hapokkuus korostaa hienosti makuvivahteita ja tuo tuntuvaa ryhdikkyyttä kokonaisuuteen, mutta kypsä tanniinisuus on korkeintaan kohtalaista, mikä on melko harvinaista Brunellojen parissa.

Viinistä jää kohtalaisen pitkä, kevyehkö ja hienovarainen jälkimaku, jossa tuntuu hapankirsikkaa, kevyttä punaherukkaa, hentoa suklaista ja mausteista tammisuutta ja aavistus kosteaa tupakanpurua.

Poggio Anticon Altero-Brunello on talon omien sanojensa mukaan "moderni" Brunello, mutta yleensä itse miellän nuo modernit Brunellot kypsänmakeiksi, barrique-tynnyreissä uudessa tammessa hukutetuiksi ja pehmoisiksi Brunelloiksi – niihin nähden tämä kepeä, kuiva ja hapokas Brunello on kyllä kaikkea muuta kuin moderni. Mutta toisaalta tämä kyllä ei myöskään ole semmoinen massiivisen tanniininen, ylettömän tiukka ja robusti klassinen Brunello, joka vaatisi vähintään sen 10 vuotta kypsyttelyä ennen korkkaamista. Tämä on perusmiellyttävä, hienostunut ja kepeänpuoleinen Brunello, joka kyllä meikäläisen kirjoissa edustaa tyylillisesti enemmän hillittyjen Chiantien tyyliä kuin sitä, mitä perinteisesti Brunellolta voisi odottaa.

Viinin suurin ongelma on se, että se on silti hinnoiteltu kuin kovemman pään Brunello. Vielä hiljattain Alkon tilausvalikoimasta löytyi (paremmin meikäläisen makuun toiminut) Poggio Anticon 4 vuotta vanhempaa perus-Brunelloa kympin edullisempaan hintaan, joten en kyllä menisi sanomaan että näin nuoressa ja kepeässä Brunellossa olisi hinta kohdallaan. Altero selkeästi kaipaa lisää luonnetta saadakseen oikeasti jotain mielenkiintoa ilmaisuunsa, mutta vaikea sanoa kuinka näin kepeä ja maltillisen tanniininen Sangiovese kestää ikää – toisaalta hyvät Burgundin Pinot Noiritkin kestävät vuosikymmeniä lähinnä happojensa varassa, joten ehkei siitä kannata tämän tapauksessa stressata niin paljoa. Nykyisillään viinin makuprofiili on turhan siisti ja siloiteltu; kaipaisin lisää särmää, rosoa, räyhää. En näet haluaisi maksaa kuutta kymppiä nuoresta ja sliipatusta perus-Brunellosta, jota pitäisi vielä kypsytellä vuosia, ellei jopa vuosikymmenen verran saadakseen kunnolla rahoilleen vastinetta, kun vastaavia tapauksia saa Alkosta lähes puolet halvemmalla ja iäkkäämpiäkin tapauksia voi löytää tilausvalikoimasta edullisemmalla hinnalla. Ulkomailta taas Alteron voi löytää kolmen-neljän kympin hinnalla, mikä on mielestäni selkeästi paremmin linjassa viinin tyylin ja ilmaisun kanssa.

Lyhyesti: Kepeänpuoleinen, hienostunut ja mukavan hapokas, mutta vielä turhan nuorekas Brunello di Montalcino.

Arvio: Tyylikäs – jos kaipaa tuhteihin super-Brunelloihin vaihtelua, on Altero ihan tervetullut tapaus. Kuitenkin tämänikäisenä ja erityisesti tämän hintaluokan edustajana viini loppujen lopuksi alisuoriutuu jonkin verran, sillä missään vaiheessa viiniä ei tullut sellaista fiilistä, että "tässä sitä siemaillaan kuuden kympin punkkua". Ero parin kympin Chianti Classicoihin on melko pieni.

Hinnan (59,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Ormes de Pez 2006

http://www.alko.fi/tuotteet/937087/
Ormes de Pez 2006
  • Valmistaja: Château Les Ormes de Pez
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Estèphe
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Saint-Estèphe
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (58%), Merlot (36%), Cabernet Franc (6%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 43,00e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 45,00e (Kesäkuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

Viinimaan viimevuotisella joulukiertueella bongasin pari eri Bordeaux'ta. Ensimmäinen, Grand-Puy Ducasse 2007, ei loppupeleissä erityisesti vakuuttanut, mutta en antanut tämän hidastaa itseäni, vaan nappasin seuraavan, Ormes de Pez 2006:n testiin.

Ormes de Pez on ns. Cru Bourgeois Exceptionnel – tai siis oli, ennen kuin kyseinen luokittelu poistettiin vuonna 2007. Alun perin vuonna 1932 Cru Bourgeois -luokitteluun ryhdyttiin keräämään vuoden 1855 Cru-luokituksen ulkopuolelle jääneitä, kuitenkin korkealaatuisia "vasemman rannan" viinitaloja ja vuonna 2003 luokitteluun vielä lisättiin eri tasoluokat, joista korkeimpaan Exceptionnel-luokkaan kuului 9 viinitaloa – Ormes de Pez yksi niistä. Nämä talot ehtivät nauttia tästä luokituksesta vain muutaman vuoden ennen kuin koko luokitusjärjestelmä kiellettiin.

Vuonna 2010 Cru Bourgeois -järjestelmä otettiin uudelleen käyttöön, mutta uudessa muodossa: enää talot eivät saa luokitusta, vaan viinin vuosikerta – eli luokitusta on haettava joka vuosi uudelleen. Näin ollen järjestelmä osoittautuu viinitalojen kannalta työläämmäksi, mutta kuluttajan kannalta paremmaksi – nyt Cru Bourgeois -merkintä osoittaa juuri kyseisen vuosikerran poikkeuksellisen laadukkaat edustajat perinteisen Cru-järjestelmän ulkopuolelta.

Ormes de Pez on Saint-Estèphestä, joka on arvostetun Haut-Médocin viinialueen ala-alueista kaikista pohjoisin – tätä pohjoisemmassa sijaitsee vain Gironden lahden suun Médoc, joka tunnettiin ennen nimellä Bas-Médoc. Viini valmistetaan vasemman rannan tyyliin Cabernet Sauvignon -vetoisesti ja viiniä kypsytetään n. 15 kuukautta tammitynnyreissä, joista n. 50% uusitaan vuosittain. Vuosikerta 2006 oli Médocin rannalla varsin epätasainen, sillä runsaat sateet häiritsivät erityisesti Merlot'n sadonkorjuuta. Tästä syystä monissa alueen viineissä Cabernet Sauvignon – joka kesti sateet melko ongelmitta – näyttelee normaalia suurempaa roolia.

Väriltään Ormes de Pez on tasainen, kevyesti läpinäkyvän kirsikkahilloinen.

Tuoksu on kohtalaisen runsas, elegantti ja yllättävänkin puhdaspiirteinen ottaen huomioon kuinka paljon viini näkee kypsytysvaiheessa tammea. Pinnalla on kypsää, tummaa karhunvatukkaa, mustaherukkaa ja hentoa luumua, taustalla hennosti vaniljaista ja suklaista tammea.

Maultaan viini on voimakas, kulmikas ja jopa ronskihko. Tuoksun eleganssia ei mausta löydy, mutta syvyyttä ja moniulotteisuutta taas senkin edestä: tumman karhunvatukan ja kevyen luumuisuuden ohelta löytyy mm. kevyttä savuisuutta, nahkaisuutta, hillittyä mineraalisuutta ja hentoa metsänpohjaa. Tammisuus yhdistyy hienosti Cabernet Sauvignonin kuivempiin, puumaisiin piirteisiin tuoden kokonaisuuteen aavistuksen kuivaa mausteisuutta ja puisevaa lyijykynän teroitussilppua. Viini ei ole niinkään kypsä ja täyteläinen, vaan aavistuksen verran nyky-Bordeaux'ta karumpi ja kepeämpi, mikä toimii mainiosti meikäläiseen. Happoja ja niiden tuomaa raikkautta voisi olla kyllä enemmänkin, mutta tästä huolimatta viinillä on varsin hyvä, melko tanniinen rakenne.

Jälkimaussa esiin nousee sekä tuore, hieman hapokas mustaherukkaisuus ja karhunvatukkaisuus että hento, makean vaniljainen tammisuus. Niiden rinnalla häivähtelee myös makeampaa kirsikkaisuutta, pölyisyyttä ja aavistus aromaattisia, hennon vegetaalisia yrttejä. Suuhun jää keskimakua napakampi ja hapokkaampi, mukavan vivahteikas ja melko pitkäkestoinen jälkivaikutelma.

Voin kuvitella iän tehneen tälle Ormesille ihan hyvää, sillä viinin aromeissa oli miellyttävästi syvyyttä ja jopa hieman iän tuomia, kehittyneempiä piirteitä, minkä lisäksi tammi tuntui integroituneen hienosti saumattomaksi (ja mukavan hillityksi) osaksi kokonaisuutta – huolimatta kypsytyksessä käytetystä uuden tammen runsaasta määrästä.

Viini on varsin hyvin lähestyttävissä jo nyt, mutta vaikka viinin runsaus ja konsentraatio eivät ole sieltä tuhdeimmasta päästä, voin kuvitella sen kestävän helposti vielä lyhyttä tai keskipitkää kellarointia – potkua ja tanniinia viinissä kuitenkin riittää. Eri asia on se, onko viini vieläkään ihan hintansa väärti – vajaalla viidellä kympillä kuitenkin jo Alkostakin irtoaa varsin erinomaisia viinejä, ulkomaiden nettikaupoista puhumattakaan. Jos viinille viitsii vielä muutamia vuosia antaa aikaa, voinee siitä vielä tulla oikeasti hintansa väärti, mutta nykykunnossa homma on vähän siinä ja siinä. Toki jos Bordeaux'n viinit ovat ennen kaikkea sydäntäsi lähellä ja kaipaisit mielummin klassista Clarettia kuin modernia uutospommia, on tämä viini ehdottomasti testaamisen veroinen tapaus! Suosittelen kuitenkin siinä tapauksessa pitämään kiirettä ja metsästämään pullon talteen sellaisesta myymälästä, josta viiniä villä löytyy, sillä Alkon sivuilla Ormes de Pez on vaihtunut näköjään vuosikertaan 2011 – enkä näe mitään järkeä maksaa aivan liian nuoresta, erittäin epätasaisen vuosikerran viinistä puolikasta satasta!

Lyhyesti: Hieman kehittynyt, keskimääräistä Bordeaux'ta kevyempi, kulmikas, rakenteikas ja varsin vivahteikas Cru Bourgeois Exceptionnel. Varsin miellyttävä ja mukavan särmikäs esitys niin monen paksuntäyteläisen, kypsänmehevän ja konsentroituneen Bordeaux'n jälkeen.

Arvio: Erittäin hyvä – monissa Ormes de Pez -vertikaaleissa tämä vuosikerta tuntuu pärjäävän keskimääräistä huonommin, todennäköisesti johtuen viinin hieman kevyemmästä ja kulmikkaammasta ilmaisusta. Meikäläisen makuun tämä kuitenkin toimii mainiosti, sillä pehmeitä uutospommeja maailma on täysi – tämä sentään oli varsin positiivista vaihtelua siihen linjaan.

Hinnan (45,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

21.6.14

Château Grand-Puy Ducasse 2007

Château Grand-Puy Ducasse 2007
  • Valmistaja: Château Grand-Puy Ducasse
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Pauillac, Bordeaux 5e Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Pauillac
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (60%), Merlot (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 45,00e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Loppuvuodesta järjestetyllä Viinimaan joulukiertueella oli tarjolla kourallinen peruslinjastoa hieman mielenkiintoisempia viinejä, mm. pari putelia Bordeaux'sta. Ensimmäiseksi nappasin testiin Cinquième Cru Château Grand-Puy Ducassen, joka vielä silloin löytyi tilausvalikoimasta ja jonka edellinen vuosikerta käväisi ihan Alkon perusvalikoimassakin. Nytsillään viiniä ei näytä löytyvän valikoimasta, mutta asiallehan ei tunnetusti voi mitään.

Viinitalo on perustettu 1700-luvun puolessa välissä, jolloin viininviljelyksestä kiinnostunut lakimies Pierre Ducasse päätti ryhtyä viljelemään viiniköynnöksiä omistamallaan Grand Puy -mäellä. Alun perin talo tunnettiin nimellä "Ducasse-Grand-Puy-Artigues-Arnaud", mutta nimi oli muotoutunut helpomminsulateltavaan muotoon Artigues Arnaud kun viinitalo luokiteltiin vuonna 1855 Bordeaux'n viidenteen Cru-luokkaan. Vuonna 1932 talon nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa. Tätä nykyä viinitalo omistaa 40 hehtaaria kolmella eri tarhalla Pauillacin alueella ja se on osa suurempaa, Groupe Crédit Agricolen alaisuudessa toimivaa CA Grands Crus -yhtymää.

Talo tuottaa kahta viiniä: nyt arvioitavaa ykkösviini Grand-Puy Ducassea ja kakkosviini Prélude à Grand-Puy Ducassea. Vuosituotanto on vuosikerrasta riippuen n. 100,000-120,000 pulloa. Grand-Puy Ducassea kypsytetään tammitynnyreissä vuosikerrasta riippuen 18-24 kuukautta, joista uusia tynnyreitä on n. 30-40%. Vuosikerta 2007 oli poikkeuksellisen huono Bordeaux'ssa, jossa läpi kevään ja kesän jatkuneet kylmät säät ja sateet hidastivat rypäleiden kypsymistä merkittävästi. Osaavimmat (tai monessa tapauksessa kaikista varakkaimmat) viinitalot pärjäsivät kyseisenä vuonna hyvin uhraamalla merkittävän osan kaikista raaimmaksi jääneestä sadosta jotta loppusato kypsyisi riittävästi, mutta moni muu viinitalo pyrki pärjäämään jättämällä terttujen harvennuksen vähäiseksi ja toivomalla riittävän lämmintä loppukesää ja syksyä. Syksyllä säät lämpenivätkin varsin kiitettävästi, mutta tästä huolimatta monet rypäleet jäivät ympäri Bordeaux'n kohtalaisen raaoiksi, minkä vuoksi kyseisen vuosikerran Bordoon juominen on aina melkoista arpapeliä.

Grand-Puy Ducasse on väriltään tasaisen kirsikanpunainen hennolla tiilenpunaisella vivahteella. Väri katoaa reunoilta merkittävästi ja yleisilme on ujon läpinäkyvähkö.

Tuoksu on hieman sulkeutunut ja varovainen. Aggressiivisella lasinvatkaamisella saa viinistä irti tummaa marjaisuutta, metsämaata, vegetaalista yrttisyyttä, kevyttä lyijykynän puisevuutta ja hillittyä tammen mausteisuutta. Nokkapuoli on kuitenkin alusta loppuun melko varovainen.

Mausta erottuu tuoksua runsaammalla otteella tummaa hedelmää, vegetaalista yrttisyyttä, kevyesti makeaa mausteisuutta, hentoa musteisuutta ja aavistus mustaherukkaa. Suutuntuma on täyteläinen, tasainen ja silkkisen sulava, mistä on kiittäminen melko hillittyjä ja mukavan kypsiä tanniineja ja suhteellisen matalaa hapokkuutta. Kokonaisuudesta kuitenkin tuntuu uupuvan rakennetta ja energiaa vähäisestä hapokkuudesta johtuen, eli viini olisi kyllä kaivannut tukevampaa hapokkuutta. Keskimaun meiningin olen tiivistänyt pieneen mustaan vihkooni kahdella sanalla: "lacks oomph".

Miellyttävän moniulotteinen jälkimaku on yrttinen, kypsän tumman hedelmäinen, runsas ja sävyltään jopa melko synkkä. Suuhun viini jättää pehmeän ja melko pitkään jatkuvan, tasapainoisesti hedelmäis-tammisen jälkivaikutelman.

Grand-Puy Ducasse on yllättävän hyvin onnistunut taaplaamaan läpi hankalan vuosikerran ja näin tuottanut ihan tyylikkään ja uskottavan punaviinin. Rypäleiden sadonkorjuuta on lykätty merkittävästi (Cabernet Sauvignonin sadonkorjuu on ko. vuonna aloitettu vasta lokakuun 2. viikolla, siinä missä normaalisti CS korjataan tarhoilta syyskuun puolenvälin ja lopun välillä) jotta kaikki raa'at rypäleet ehtisivät kypsyä, mutta tämän ja terttujen epätasaisen kypsymisen seurauksena viinissä on käytetty myös runsaasti jo ylikypsäksi päässeitä rypäleitä, mikä heijastuu viinin varsin lempeään tanniinisuuteen ja matalaan, varsin pehmeänpuoleiseen hapokkuuteen.

Vuosikerran 2007 viiniksi Grand-Puy Ducasse on varsin kelpo esitys, mutta vajaan viiden kympin viiniksi ei niinkään – Cru-tasoisten talojen ykkösviinit yleensä ovat nuorena varsin särmikkäitä tapauksia nuorena ja ne rupeavat olemaan parhaimmillaan vasta useiden vuosien, joskus jopa vuosikymmenien jälkeen, mutta näin heppoisella rakenteella varustettua viiniä en lähtisi kovinkaan moneksi vuodeksi varastoimaan. Vaikka viini onkin varsin tyylikäs ja moniulotteinen esitys, ei mielestäni ole mielekästä sijoittaa puolikasta satasta viiniin, joka rakenteensa puolesta menisi kympin perus-Bordeaux'sta. Puolet hinnasta pois ja sitten ruvetaan olemaan oikealla tontilla – tai sitten vain on parempi jättää vuosikerta 2007 omaan arvoonsa.

Lyhyesti: Makumaailmaltaan hyvin tyylikäs, moniulotteinen ja silkkisen pehmeä 5. Cru Bordeaux, joka kärsii sekä ujosta tuoksustaan että ennen kaikkea turhan vaatimattomasta rakenteestaan.

Arvio: Tyylikäs – viini on kuin harvinaisen vivahteikkaalla ja elegantilla makumaailmalla varustettu, nuorena juotavaksi tarkoitettu kympin Bordeaux. Tämä on siis selkeästi parempi ja vakuuttavampi kuin mikään kympin Bordeaux, eli kyllähän tämä mainiolta maistuu, mutta tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole mikään klassinen tiukka ja rakenteikas Bordeaux, josta kannattaisi latoa useita kymppejä tiskiin. Close, but no cigar.

Hinnan (45,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Gustave Lorentz Sylvaner Réserve 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/514937/
Gustave Lorentz Sylvaner Réserve 2012
  • Valmistaja: Gustave Lorentz
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace, Haut-Rhin, Bergheim
  • Rypäleet: Silvaner (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Lokakuu 2013, Alko)
  • Hinta nyt: 9,98e (Kesäkuu 2014, Alko)

No niin, jos sitä vaihteeksi siistisi vähän arvioita sieltä vanhimmasta päästä. Pistetään siis pari arviota Viinimaan viime vuoden loppupuolella järjestetyltä joulukiertueelta, ensimmäisenä Alkon edullisin 100% Silvaner, Gustav Lorentzin Sylvaner Réserve.

Silvaner (Alsacessa Sylvaner) on pitkään ollut tylsiä tusinaviinejä tuottavan rypäleen maineessa, mutta viime aikoina rypäle on kuitenkin ruvennut keräämään mainetta myös laadukkaita viinejä tuottavana rypäleenä, kunhan tuottaja muistaa pitää tämän innokkaasti kasvavan ja satoisan köynnöksen hyvin hallinnassa. Suurilla satomäärillä rypäleet eivät juurikaan kerää aromiaineita, mutta kun satomäärää harvennettaan merkittävästi, keskittää köynnös voimansa vain muutamiin rypäleisiin, joista voidaan saada poikkeuksellisen ryhdikkäitä, rakenteikkaita ja ilmaisuvoimaisia viinejä. Tällaisia viinejä ovat mm. Saksan Frankenin alueen Silvanerit ja Alsacen Grand Cru Sylvanerit.

Gustave Lorentz Sylvaner Réserve ei ole semmoinen. Sylvaner Réserve on aivan tavallinen perus-Silvaner Alsacesta, Bergheimin kylän tarhoilta.

Gustave Lorentzin perheomisteinen viinitila on toiminut vuodesta 1836 ja vuodesta 2012 talon 33 hehtaarin tarhoja on viljelty sertifioidusti täysin luonnonmukaisin periaattein. Talo kuitenkin myös ostaa sopimusviljelijöiltä rypäleitä, minkä vuoksi kaikki Lorentzin viinit eivät ole luomuviinejä. Pienellä tiedonhaulla paljastuu, että ainakin viinin vanhemmat vuosikerrat ovat kypsytetty 10-12 kuukauden ajan vanhoissa, neutraaleissa tammitynnyreissä ja -sammioissa, joten jos valmistusmenetelmiä ei olla hetkeen muutettu, luulisi tämänkin viinin kokeneen saman kohtalon ennen pullotusta.

Viinin väri on neutraalin kellanvihreä.

Tuoksu on mukavan ilmaisuvetoinen ja runsaan hedelmävetoinen: lasista leijuu kypsää päärynäisyyttä ja kukkaisuutta, kevyttä mandariininkuorisuutta, hentoa eksoottista hedelmäisyyttä ja freesiä mineraalisuutta.

Maultaan viini on kuivahko, muttei varsinaisesti vielä kuiva – viinin 4 g/l jäännössokeria on kohtalaisen hyvin esillä johtuen viinin melko matalasta (4,9 g/l), mutta mukavan sitruksisesta hapokkuudesta. Kokonaisuus on mutkattoman suoraviivainen, tarjoten lähinnä makeaa omenaisuutta, hillittyä mineraalia ja hentoa, aavistuksen kirpeää yrttisyyttä. Suutuntumaltaan viini on kevyen oloinen ja hieman ohuen tuntuinen.

Viinistä jää hieman vetinen ja lyhyehkö jälkimaku, jossa tuntuu yrttisyyttä, mineraalia ja kevyttä Granny Smith -omenaa.

Gustave Lorentzin Sylvaner Réserve on ihan juomiskelpoinen mutta varsin mutkaton ja simppeli esitys – parhaimpiin, intensiivisiin ja raikkaisiin Silvanereihin nähden jäädään melkoisen kauas. Viini kuitenkin on ihan perushyvä kumppani arkisille, keveille ja vähärasvaisille kesäruoille.

Kuitenkaan mistään varsinaisesta löydöstä ei ole kyse – vaikkei kymppi ole Suomen hintatasossa viinipullosta paljoa, on mielestäni jo siihen hintaan reilua odottaa jo jonkinlaista mielenkiintoa tai edes rapsakampaa rakennetta jos Alsacen viineistä puhutaan. Koska kympillä Alkostakin saa jo paljon mielenkiintoisempiakin arkiviinejä (La Sancive Muscadet, Raimat Chardonnay ja Steinschaden Grüner Veltliner Riede Stein näin muutamia mainitakseni), jää Gustave Lorentzin Sylvanerista hieman turhan tyyris fiilis sen laatuun verrattuna.

Lyhyesti: Pehmeä, kepeä, kuivahko ja mutkaton arkiviini Alsacesta.

Arvio: Keskinkertainen – kyllä tämä on ihan kohtalainen perusviini, mutta ei tällaisella tapauksella vielä vakuuteta Silvanerin potentiaalista.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

20.6.14

Cidre du Pays d'Othe Bio-Organic

http://www.alko.fi/tuotteet/787734/
Cidre du Pays d'Othe Bio-Organic
  • Valmistaja: La Ferme d'Hotte
  • Tyyppi: Siideri, Cidre du Pays d'Othe
  • Maa: Ranska
  • Alue: Pays d'Othe
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 3,84e (Kesäkuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 3,84e (Kesäkuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)




Viimeaikaisten kiireiden takia en ehtinyt taikoa blogiini juhannustaikoja, eli juomasuosituksia juhannukseksi, mutta korvaukseksi pistän suosituksen yhdestä parhaimmista loppukesän juomista!

En ole ollut ikinä suuri siiderin ystävä, mutta tämä johtuu pääasiassa laadukkaiden siiderien surkeasta saatavuudesta Suomessa, ei niinkään siidereistä. Itse kun tykkään lähinnä kuivista tai puolikuivista maalaissiidereistä – Suomessa selkeästi suositummat, puolimakeat ja makeat teolliset siiderit kun ei meikäläistä säväytä niin tipan vertaa.

Sain kuitenkin tässä hiljattain vihiä uudesta Arkadian Alkon erikoisvalikoiman ranskalaissiideristä, jossa jäännössokeria ei löydy tipan vertaa. Olihan se pakko käydä nappaamassa kyseinen tapaus testiin, kun sellaista nyt saa.

Tämä kyseinen siideri on ns. Pays d'Othen alueelta, joka on historiallinen – ei siis virallinen – alue Pohjois-Ranskassa ja se käsittää pienehkön alueen Champagnen eteläosissa ja Bourgognen pohjoisosissa. Tällä alueella on valmistettu perinteisesti siidereitä ja erityisesti hyvin kuivat siiderit (joita muualla Ranskassa tavataan melko harvoin) ovat alueelle hyvin tyypillisiä. Siiderin tuottanut omenatila Hotte on myös siideri- ja maatalousmuseo; tila viljelee tiluksiaan luonnonmukaisin menetelmin ilman teollisia lannotteita tai torjunta-aineita ja kaikki tuotteet valmistetaan perinteisin menetelmin käsityönä. Perinteisten kuivien ja puolikuivien kuplivien siidereiden lisäksi tila tuottaa myös mm. kuplatonta siideriä, maustettua siideriä, ratafiaa (akaasiatynnyreissä kypsytettyä, väkevöityä omenamehua), omenalikööriä, tislattua siideriä jne.

Pullossa siideri näyttää olevan varsin kirkasta, mutta pullon pohjalla makoilee pieni sakkakerros, jonka pyöräytän mukaan ennen korkkaamista. Lasiin kaatuu väriltään sameaa, punaruskeaan taittuvan kellervää siideriä.

Tuoksu on robusti ja maalainen; kokonaisuudesta voi erottaa ranskalaisille siidereille tyypillistä kypsää omenaa ja omenamarmeladia, mutta myös miellyttävää maamaisuutta, hentoa nahkaa.

Rutikuiva makumaailma sopii kesään kuin nakutettu: se on kepeä, kirpeä, raikas. Kielellä pyörii raa'anpuoleista viheromenaisuutta, ruohoista vegetaalisuutta, yrttejä, ja kevyttä nahkaisuutta. Kokonaisuus on tuoksun tavoin sekä vivahteikas että robusti, mutta ennen kaikkea ylettömän freesi. Siideri on yksinkertaisesti todella miellyttävä.

Lopuksi kielelle jää kuiva ja raikas jälkimaku joka on kepeä, kirpeän omenainen, keskimakuun verrattuna hieman mutkaton mutkaton ja kestoltaan lyhyehkö.

Ei tämä mikään tajuntaaräjäyttävä siiderielämys ollut, mutta menee helposti Alkon valikoimista löytyvien siidereiden kärkisijoille. Kokonaisuus pelittää julmetun hyvin ja yleisilmeessä on mukavasti sekä särmää että rustiikkista meininkiä. Sokerin puute ja hyvät hapot tekevät siideristä erinomaisen raikkaan ja juoma suorastaan kerjää päästä piknikille kesähelteessä. Täytyy nyt toivoa, että ne kesäsäät viitsisivät vaivautua tekemään paluun tänne pohjolaan!

Suosittelen myös kaikkia siiderin ystäviä ja räyhäkkäämmistä siidereistä kiinnostuneita pääkaupunkiseutulaisia suuntaamaan nokan Arkadian Alkoon! On tärkeää näyttää, että tämäntyylisille siidereille olisi maassamme kiinnostusta ja kysyntää; olisi myös sääli päästää näin laadukkaan tapaus menemään huonoksi kaupan hyllyillä!

Lyhyesti: Rutikuiva ranskalainen huippusiideri Champagnesta. Särmää, asennetta ja loputonta raikkautta. Näitä lisää!

Arvio: Erinomainen – jos olet kuten minä (eli mielestäsi siideri on sitä parempi, mitä kuivempi se on), et yksinkertaisesti voi olla pitämättä tästä!

Hinnan (3,84e) ja laadun suhde: Erinomainen – siideri on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hewitson Miss Harry 2011

http://www.alko.fi/tuotteet/469367/
Hewitson Miss Harry 2011
  • Valmistaja: Hewitson
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Australia
  • Alue: South Australia, Barossa Valley
  • Rypäleet: Syrah, Grenache, Mourvèdre, Carignan, Cinsaut
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,98e (Helmikuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 13,98e (Kesäkuu 2014, Alko)

Tässä jossain välissä joku lukijoistani kyseli blogissani notta voisinko tehdä arvostelun Miss Harrysta. En ole toivelaulukonsertti, joten en lähde ostelemaan viinejä maisteltavaksi ihmisten toiveiden perusteella, mutta koska olin tässä hiljattain testannut viinin uusimman vuosikerran, ei meikällä ollut mitään ongelmia postata viinistä arviota tänne. Olihan edellinen arvio kolme vuotta vanhasta vuosikerrasta ja suurin piirtein yhtä monen vuoden takaa. (Toki edelleen saa aina ehdottaa arvosteltavia viinejä, sillä hyvässä lykyssä olen kyllä ehtinyt viinin arvioida. Pöytälaatikossani odottaa tällä hetkellä puolisen tuhatta viiniarvostelua julkaisemista, nimittäin.)

Kyseessä on siis Ranskan Rhônen viinejä suuresti ihailevan australialaisen Dean Hewitsonin oma aussi-tulkinta Etelä-Rhônen kuuluisimman alueen, Châteauneuf-du-Papen, legendaariseksi tekemästä GSM-rypälesekoituksesta. Hewitson käyttää viinissään Barossan laaksossa kasvavien, hyvin iäkkäiden (+100 vuotta) Syrah-, Grenache- ja Mourvèdre-köynnösten rypäleitä, joiden sekaan on viime vuosina alettu lisäämään nuorempien köynnösten Carignan- ja Cinsaut-rypäleitä. Tällä Hewitson on pyrkinyt hieman keventämään ja raikastamaan viininsä tyyliä, sillä vanhat köynnökset tuppaavat erityisesti kuumassa Barossan laaksossa tuottamaan varsin tuhtia ja konsentroitunutta tavaraa. Toisin kuin useimmat etelärhônelaiset punaviinit, Miss Harry ei ole Grenache-vetoinen, vaan Syrah ja Grenache näyttelevät siinä yhdessä pääosaa, Syrah'n ollessa marginaalisesti suuremmassa roolissa rypälesekoituksessa. Viiniä kypsytellään 12 kk barrique-tammitynnyreissä hiivasakkojen kanssa ennen pullotusta.

Väriltään viini on tumma, mutta Grenache-pitoisille viinille tyypillisesti kohtalaisen läpinäkyvän rubiininpunainen. Reunoiltaan väri on vaaleampi ja hailakampi, jopa lähes läpinäkyvä.

Tuoksussa on selvästi paljon kaikkea: sieltä löytyy niin luumuista hedelmää kuin marjavetoisempaa, kypsänmakeaa karhuvatukkaa ja mustikkaa. Tammi tuo sekaan kevyttä suklaata, joka pysyy hienosti hedelmän antamissa raameissa, sekä aromaattista, makeaa vivahteikkuutta, jolle en keksi osuvampaa termiä kuin "hillottu parfyymi". Selkeästi ollaan siis lämpimältä alueelta, mutta sellaiseksi harvinaisen viehkeällä ja monimuotoisella otteella. Olen ainakin tässä vaiheessa vielä ihan messissä.

Totuttuun Hewitsonin tyyliin viini on melko täyteläinen tapaus, mutta mielikuviin muutaman vuoden takaisesta versiosta verratessa tuntuu siltä, että sitä runsainta muhkeutta on siistitty syrjään tasapainoa tavoitellessa. Hieman yllättäenkin viini on myös mukavan hapokas ja freesi, mikä ei ole missään nimessä itsestäänselvä yleensä tämän hintaluokan aussiviineissä. Mausta löytyy vivahteita punamarjaisesta meiningistä tummempaan marjaan, aavistus viikunaa, kevyttä vaniljaa, tammen hentoa, makeaa mausteisuutta ja ihastuttavaa, varsin maltillista kukkaisuutta. Kokonaisuus on kypsänmakea, keskitanniininen ja helpostilähestyttävän puolipehmeä.

Aromikas jälkimaku on makean luumu- ja vadelmahilloinen, keskimakua tammisempi ja edelleen kevyen suklainen ja mukavan pitkä. Vaikka loppuliuku lässähtää tammeen ja hilloon, toimii viinin kypsänmakea jälkivaikutelmakin varsin hyvin – erityisesti siihen nähden, etten tällaisesta tyylistä yleensä perusta.

Vaikka kypsänmakeat ja tuntuvan tammiset aussiviinit eivät ole juomia meikäläisen mukavuusalueelta, kuuluu Miss Harry edelleen, uudella vuosikerrallaankin, niihin viineihin, jotka onnistuvat meikäläisen mielestä toimimaan. Viini ei ole varsinaisesti raikas tai elegantti verrattuna siihen viiniin, jonka pari vuotta sitten testasin, mutta on tämä selkeästi ottanut useamman askeleen kepeämpään ja tasapainoisempaan suuntaan, mikä ei mielestäni ole missään nimessä huono asia.

Viini on sen verran populaari tapaus ainakin täällä eteläisessä Suomessa, että olen kuullut kutsuttavan niin Espoon kuin Etelä-Helsingin kansallisviiniksi. Ymmärtäähän tuon: viini on helpostilähestyttävän pehmeä ja vaikuttavan muhkea, mutta toisin kuin monet muut vastaavanhintaiset uuden maailman viinit, Miss Harryssa on myös ilahduttavan paljon moniulotteisuutta ja rakennetta. On tämä kyllä sen verran hilloinen ja tamminen tapaus, että Australia paistaa kilometrien päähän – ei tämä mitenkään menisi klassisesta 'Papesta – mutta omassa viitekehyksessään viini pelaa varsin mainiosti, eikä se ole myöskään hinnalla pilattu. Miss Harry on loppupeleissä hieman turhan helppoa ja turvallista kamaa yleisiin mieltymyksiini nähden, mutta kyllä Dean Hewitsonin tyyli edelleen puhuttelee meikäläistä enemmän kuin monen muun maanmiehensä edustama vielä pehmeämpi, makeampi, raskaampi ja tammisempi meininki.

Lyhyesti: Muhkea, kypsänmakea, hillityn tamminen ja erittäin moniulotteinen vanhojen köynnösten aussi-GSM, josta löytyy moniin vastaavantyylisiin viineihin verrattuna mukavasti rakennetta, tasapainoa ja aromien syvyyttä. Miss Harry on tyyliltään selvästi australialaispunaviini, mutta harvinaisen vivahteikas, tasapainoinen ja harmoninen sellainen. En suosittele tammifoobikoille tai ranskapuristeille, mutta muille melko varauksetta.

Arvio: Erinomainen – todella mainio uuden maailman GSM sopuhintaan. Tässä hintaluokassa harvoin tulee vastaan yhtä taidolla tehtyjä, tasapainoisia punaviinejä. Voisi sitä rakennetta olla meikäläisen makuun selvästi enemmän, mutta viitekehyksessään Miss Harry asettuu selkeästi sinne parhaimmistoon. Lisäksi iso plussa siitä, että viinin hinta on pysynyt vuodesta toiseen melko vakiona!

Hinnan (13,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

19.6.14

Brewdog Hello My Name is Päivi 2014

http://www.alko.fi/tuotteet/782544/
Brewdog Hello My Name is Päivi 2014
  • Valmistaja: Brewdog
  • Tyyppi: Olut, maustettu olut / Double IPA
  • Maa: Skotlanti
  • Alue: Aberdeenshire, Ellon
  • Maltaat: Cara-, Extra Pale Ale-
  • Humala: Centennial, Citra, Equinox, Simcoe
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 5,95e (Kesäkuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: 5,95e (Kesäkuu 2014, Alko)

No kun kaikki muutkin tätä tekevät, miksen minäkin?

Eli kirjoita Brewdogin Päivistä. Onhan se nyt kuitenkin ollut viimeisen reilun viikon ajan iso juttu. Onhan nimittäin oluen usean tuhannen pullon erä myyty melkeinpä täysin loppuun kautta koko maan noin viikossa.

Tämä olut kuuluu siis vain muutamassa vuodessa maailmanmaineeseen pamahtaneen skottipanimo Brewdogin Hello My Name is -sarjaan, jossa valmistetaan erilaisia oluita teemana joku tietty maa sekä marja tai hedelmä, jolla olut maustetaan. Tällä hetkellä panimolta on ennen Päiviä tullut Mette-Marit (Norja ja puolukka; kulkee myös nimellä Hello My Name is CENSORED), Sonja (Tanska ja mustikka), Ingrid (Ruotsi ja lakka), Beastie (Skotlanti ja karhunvatukka), Vladimir (Venäjä ja palsamiköynnöksen marja) ja Zé (Brasilia ja passiohedelmä). Erityisesti Venäjän olympialaisten alla markkinoille pamautettu HMNi Vladimir keräsi myös Suomessa paljon julkisuutta kyseisen oluen ollessa osaltaan myös hyvin selvästi rivien välistä luettavaa kritiikkiä Putinin "homopropagandan" vastaisiin lakeihin. Tässä mielessä HMNi Päivi tuli mainiosti markkinoille – aluksi herätettiin suomalaisten huomio näyttävästi ja provosoivasti lanseeratulla Vladimirilla ja sitten isketään heti perään olutsarjasta ihka oma malli ihan Suomelle.

Oluen suosio on silti tullut varmasti hieman yllätyksenä, sillä jos ei ole ollut kärppänä kaupassa, on monelta saattanut mennä olut täysin ohi suun. Varmasti osasyynä tähän on ollut maamme runsas päivistö – uskon nimittäin hyvin monen Päivin halunneen tietää miltä oma nimikko-olut maistuu saatuaan tietää semmoisen olemassaolosta. Mutta vaikka oluen nimenantajaa ei olekaan virallisesti missään toitoteltu, on se siis hyvin suurella varmuudella meidän oma Pärsky, joka on niin innokkaasti omalta osaltaan suitsinut Suomen alkoholipolitiikkaa.

HMNi Päivi on Brewdogin tyylille uskollisesti reilusti humaloitua tavaraa. Pohjana toimii vahvasta alkoholi- (8,2%) ja katkeropitoisuudesta (50 EBU) kielivä tupla-IPA, jota on maustettu tyrnillä – samaa marjaa on käytetty mausteena aiemmin mm. Rekola-Hiisin Kaksi Kotia -oluessa. Oluen humalointiin on käytetty aromaattisia jenkkilajikkeita, muassaan erittäin tuore, vasta hiljattain kehitetty lajike Equinox.

Oluella on syvä ja täysin kirkas kellanruskea väri. Oluen ylle kohoaa varsin paksu, kestävä ja väriltään vitivalkoinen vaahto.

Tuoksu on runsas ja trooppisen hedelmäinen, mutta enemmän se tuntuu kuitenkin taittuvan ilmaisuvoimaisen humalan kuin mitenkään erityisen tyrnisen suuntaan. Humalapuolelta löytyy lähinnä tuorepuristettua greippimehua ja korillinen erilaisia eksoottisia hedelmiä. Hentoa marjaisuutta ja myös aavistuksen karheampaa maamaisuuttakin kyllä löytyy, muttei mitenkään erityisen mainittavasti.

Suussa ensimmäiseksi huomio kiinnittyy siihen, että oluella on äärimmäisen neutraali, lähes olematon hiilihappo. Makupuolella tyrni tulee selkeästi tuoksua enemmän esiin. Kokonaisuus on DIPA:ksi kohtalaisen makeahko, karamellisen maltainen, hennon mausteinen ja suutuntumaltaan keskitäyteläinen. Tyrni tuo ensimaun jälkeen kevyellä otteella kokonaisuuteen sointuvaa happamuutta, mutta tämä ei kuitenkaan varsinaisesti onnistu tuomaan vastapainoa makeudelle. Melko kuivan puisevaa, ruohoista ja kohtalaisen raa'ahkoa bitteristä humalaa löytyy, muttei mitenkään odotetun DIPA-tasoisen merkittävästi. Täten kokonaisuus on yllättävänkin lempeä.

Jälkimaku on kevyen tyrnimarjainen, hillitysti keksisen maltainen, aavistuksen maamainen ja ruohoisen karvas. Jälkiliuku loppuu kevyttä bitteriä lukuun ottamatta melko lyhyeen ja vain tuo karheana tuntuva karvaus jatkuu kielellä melko pitkään.

HMNi Päivi on ihan maistuva, melko helpon puoleinen marja-DIPA, mutta yleiseen Brewdogin tasoon verrattuna pienoinen pettymys. Oluen katkerohumalointi on suorastaan vaisua verrattuna siihen, että panimo mainostaa tätä tupla-IPA:na; lisäksi olut kärsii pahasti hyvin vaatimattomaksi jäävästä hiilihaposta, minkä vuoksi kokonaisuus tuntuu hieman laimealta ja väsyneeltä. Tyrni onneksi näyttelee ihan havaittavaa osaa oluessa, mutta itse olisin odottanut DIPA-pohjalta mielummin DIPA-katkerohumaloitua kuin DIPA-aromihumaloitua olutta, jossa tyrni olisi ollut selkeässä pääosassa. Nyt tämä jäi katkeroiltaan melko ujoksi ja pehmoiseksi olueksi, jossa tyrni on jäänyt sen verran pieneen osaan, että se helposti hukkuu aromihumaloiden joukkoon, jos sen olemassaolosta ei satu olemaan tietoinen.

Olut siis ei ole mitenkään poikkeuksellisen erikoinen tapaus, eikä myöskään väkivaltaisella otteella humaloitu, mutta kenties tämä on ihan hyvä asia ottaen huomioon oluen suosion – tämä on nimittäin oluena Brewdogin helpommasta päästä, joten ehkä tämä voisi toimia tehokkaana porttioluena panimon muihin tuotteisiin sellaisille ihmisille (mm. niille Päiveille), jotka eivät ole aiemmin kuulleetkaan Brewdogista tai jotka tähän asti ovat siemailleet vain kotimaisten jättipanimoiden kolmosolutta!

Lyhyesti: Skottilaisen räyhäpanimon kotimaisella tyrnillä maustettu tupla-IPA, jossa kaikesta huolimatta pääosaa näyttelee lähinnä hyvin voimakas, jenkkihenkinen aromihumalointi. Katkeroa oluessa on varsin maltillisesti ja tyrni tuntuu paikoin jäävän pahasti aromihumaloinnin jalkoihin. Mielenkiintoinen kuriositeetti ja hauska tribuutti Suomelle, mutta loppupeleissä varsin keskinkertainen tekele Brewdogilta.

Arvio: Keskinkertainen – odotukset ovat aina korkealla, kun vastaan tulee jotain poikkeavalla reseptillä valmistettua olutta, eikä niitä ainakaan vähennä se, jos olut on eritoten Suomea varten tehty. Näitä odotuksia olut ei tällä kertaa onnistunut lunastamaan ja kokonasuudesta jäi hieman "nopeasti maistettu, nopeasti unohdettu" -fiilis. Ja kaikille Päiveille muistutuksena, että tämä olut ei pullossa enää parane, joten kannattaa korkata olut ja säästää vain pullo tai etiketti; itse olut menee muuten hukkaan!

Hinnan (5,95e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

18.6.14

Sapience Premier Cru Extra Brut 2006

Sapience Premier Cru Extra Brut 2006
  • Valmistaja: Marguet Père & Fils
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Premier Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne
  • Rypäleet: Pinot Meunier (67%), Chardonnay (33%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 185,00e (Toukokuu 2014, Cuvée Champagne Club)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Cuvée Champagne Clubin pientuottajamaistelun loppuhuipennus oli itseoikeutetusti Benoît Marguet'n kehittelemä Sapience – "maailman ensimmäinen pientuottaja-prestige cuvée" ja samoin myös maailman ensimmäinen täysin luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä valmistettu prestige cuvée.

Prestige cuvée on shamppanjatyyli, jonka järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. Aivan kuin shamppikset eivät olisi valmiiksi jo erittäin reippaalla kädellä hinnoiteltuja (maailmassa ei ole kovinkaan montaa viinityyliä, joiden perustuotteet maksavat vähintään toista kymppiä ja mediaanihinta asettuu jo useisiin kymppeihin), prestige cuvéet ovat sitten viinejä, joista tehdään vielä parempia kuin mistään perusshamppanjoista ja pistetään moninkertainen hintalappu päälle, ettei viinin korkea laatu varmasti jäisi keneltäkään huomaamatta. Tästä syystä prestige cuvéet ovat poikkeuksetta kyllä erittäin tasokkaita tapauksia, mutta varsin harvoin ne onnistuvat oikeasti tarjoamaan rahoille vastinetta.

Marguet pyrkii parhaansa mukaan tuomaan markkinoille viinin, jota voisi hyvällä omallatunnolla kutsua tittelillä "prestige cuvée" – jos kunnon prestige cuvéen kuuluu olla vain parhaina vuosikertoina hyvin rajoitetusti valmistettua tavaraa, voidaanko maailman ehkä tunnetuinta prestiisishamppista, Dom Perignonia, pitää sellaisena, jos sitä valmistetaan joka vuosi useampi miljoonaa pulloa? Sapiencea taas valmistetaan vain hyvinä vuosikertoina ja vain häviävän pieni määrä – esimerkiksi tätä vuosikertaa 2006 on valmistettu vain 2,500 pulloa. Vaikka viini kulkeekin Marguet’n nimellä, ei viiniin ole käytetty hänen tarhojensa rypäleitä, vaan viini onkin usean Champagnen luomu- ja biodyny-ikonin tiimityön taidonnäyte! Chardonnayn viiniin on tuottanut upeista, biodynaamisesti tuotetuista nolladosage-shamppiksistaan kuuluisa David Léclapart, kun taas Pinot Meunierin on tuottanut Champagnen luomuviljelyn legenda, Georges Laval. Lisäksi viinin tulevissa vuosikerroissa tullaan käyttämään pari vuosikymmentä luomuna ja useita vuosia biodynaamisesti viljelevältä Benoît Lahayelta Pinot Noiria. Kaikki rypäleet tulevat vähintään Premier Cru -tasoisilta tarhoilta. Biodynaamisuudesta perin pohjin innostunut Benoît Marguet ja Duval-Leroyn viinintekijänä tunnettu Hervé Jestin valmistavat viinin, jonka myös annetaan kypsyä viinitalo Marguet’n kellareissa – aluksi puolisen vuotta neutraaleissa barrique-tynnyreissä ja sen jälkeen n. 5 vuotta pullossa hiivasakan kanssa. Viini on uudelleenkorkitettu syyskuussa 2012, jolloin se on saanut äärimmäisen maltillisen, vain n. 3 g/l dosagen.

Viinin hieman runsaampi ikä näkyy sen keskisyväksi käyvässä kellertävässä värissä.

Vaikka viini on prestiisishamppikseksi verrattain nuori, on sillä jo nyt erittäin ihastuttava, vivahteikas tuoksu. Nokkapuolelta voi aistia mm. hennon hunajaista mehiläisvahaisuutta ja hunajakaurakeksejä, maamaisia piirteitä, sitrusmarmeladia ja hyvin kevyttä ja hienostunutta tammisuutta. Tuoksun hedelmäosastolta löytyy melko runsaasti omenaisuutta, joka taittuu niin luonteikkaaseen siiderisyyteen kuin eleganttiin omenankukkaisuuteen. Yleisilme on jättänyt sen nuorekkaimman habituksen taakseen ja siirtynyt jo aavistuksen verran kehittyneeseen meininkiin.

Maku ei petä hurmaavan tuoksun jälkeen, vaan viini on suussa runsas, intensiivinen ja vivahteikas. Viinin makumaailma on selkeästi todella kuiva, muttei missään nimessä kireä tai äärettömän rutikuiva, kiitos viinin kypsänä tuntuvan runsaan hedelmäisyyden. Kielellä tuntuu nyansseja mausteisuudesta, hunajaisuudesta, mehevästä omenaisuudesta, hennosta tammisuudesta ja hienostuneesta, merellisestä mineraalista. Viini on varsin isokokoinen, muttei mitenkään robustin tai kömpelön tuntuinen. Viinin mousse kuohahtaa suussa aluksi erittäin innokkaasti, mutta pian se asettuu hyvin pienikokoiseksi, rauhalliseksi ja melko pitkäkestoiseksi poreiluksi.

Lopuksi viini jättää suuhun todella pitkän ja hurmaavan kompleksisen jälkimaun, jossa viinin erittäin pitkä sakkakypsytys pääsee vasta kunnolla oikeuksiinsa – kielelle jää viipyilemään briossisia, hiivaleipäisiä, makean pullataikinaisia ja kevyen pähkinäisiä vivahteita. Niiden ohella tuntuu myös freesiä, hennon greippiseen taittuvaa sitruksisuutta, merellistä mineraalia ja kevyttä mausteisuutta.

Marguet kumppaneineen on kyllä onnistunut loihtimaan todella vaikuttavan, uskomattoman monisyisen ja äärettömän hurmaavan huippukuohuvan, joka ei kalpene lainkaan maailmankuulujen prestiisishamppanjoiden rinnalla. Viini on sekä suurikokoinen ja rakenteikas että hienostunut ja monisyinen; sen runsaus asettuu tasapainoon viinin rakenteen kanssa mitä vaivattomimmalla tavalla ja kokonaisuus ei kohtalaisesta massiivisuudestaan tunnu mitenkään liioittelevalta.

Mutta miten sitten tuo viinin hinta? Kuten prestiisishamppanjoiden kanssa yleensäkin, eli mielestäni myöskään Sapience ole oikeasti ihan hintansa väärti – ainakaan vielä. Viini on hentoisesta kehittyneisyydestään huolimatta aivan liian nuorekas ja primäärinen vastatakseen meikäläisen käsitystä parin satkun kuplivasta. Tälle kyllä voi tehdä jotain ihan itse, nimittäin viinillä on varsin paljon potentiaalia pidempäänkin kellarointiin. Itse kyllä lähtisin korkkaamaan viiniä vasta sitten, kun siltä voi odottaa jo selkeästi kehittyneempää aromikkuutta – toisin sanoen siinä noin +15 vuoden iässä.

Alun perin viini hinnoiteltiin prestige cuvée luokan alapäähän, eli siihen satasen korville, mutta viinin mikroskooppinen saatavuus ja sen äärimmäisen korkean laadun tuoma, kulovalkean lailla kiirinyt maine on nostanut tehokkaasti viinin kysyntää – ja sitä myöten myös hintaa. Sapiencea näkee helposti yli 200 euron hintaan nettikaupoissa, joten Cuvée Champagne Clubin 185 euron hinta on viinin yleiseen hintatasoon nähden ihan kohtuullisissa lukemissa.

Lyhyesti: Sekä maailman ensimmäinen pientuottajien prestige cuvée että maailman ensimmäinen luomu-/biodynaaminen prestige cuvée. Todella vaikuttava, hieman kehittynyt, melko suurikokoinen ja erittäin moniulotteinen huippushamppis, joka pärjää vaivattomasti maailman kuuluisimmille huippukuohuville.

Arvio: Täydellinen – Sapience on kyllä vaikuttavaa tavaraa, mutta itse suhtaudun vieläkin skeptisesti siihen, että onko järkevää maksaa paria satalappusta näin nuoresta viinistä; asia rupeaisi kyllä olemaan toinen, jos kyseessä olisi pari vuosikymmentä vanhempi tuotos! Mutta jos viinin hinta ei ole este ja prestige cuvéet ovat lähellä sydäntä, on Sapience ehdottomasti mitä kannattavin sijoituskohde!

Hinnan (185,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

16.6.14

Marguet Extra Brut Grand Cru 2008

Marguet Extra Brut Grand Cru 2008
  • Valmistaja: Marguet Père & Fils
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Montagne de Reims
  • Rypäleet: Pinot Noir (62%), Chardonnay (38%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 65,00e (Toukokuu 2014, Cuvée Champagne Club)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Cuvée Champagne Clubin toiseksi viimeinen shamppis oli elegantilla mutta myös harteikkaalla ja varsin vakuuttavalla roséellaan vakuuttaneen Marguet'n vuosikertashamppanja todella kehtulta vuodelta 2008. Viini on puhtaasti Ambonnayn ja Bouzyn Grand Cru -tasoisten tarhojen Pinot Noir- ja Chardonnay-rypäleistä valmistettu tapaus, jota on kypsytetty 50 kuukautta (heinäkuu '09 – syyskuu '13) ja jonka dosage on erittäin kohtuullinen 4 g/l. Myös viinin valmistusmäärä on varsin maltillisissa lukemissa: tätä vuosikertaa 2008 on valmistettu vain 6,717 pulloa.

Väriltään viini on keskisyvän kellervä – n. kuuden vuoden ikä vaikuttaa tuoneen hieman syvyyttä ja riisuneen väristä nuorten viinien vihreyttä.

Tuoksultaan viini on varsin tuhti ja tummanpuhuva, jopa suorastaan marjainen – mikä on melko hauskasti ristiriidassa sen kanssa, että saman talon aikaisemmin maisteltu rosée oli tuoksultaan kaikkea muuta kuin marjainen. Yksi selitys tälle kyllä voi olla se, että tässä viinissä on kyllä käytetty merkittävästi enemmän punaisia rypäleitä kuin roséessa. Hennosti kirsikkaan taittuvan marjaisuuden ohelta löytyy melko runsaasti pitkän hiivasakkakypsyttelyn tuomaa paahteisuutta, kevyttä maamaisuutta, hillittyä savuisuutta ja aavistus puisevaa aromikkuutta.

Tuhti tuoksu jatkuu luontevasti yhtä lailla harteikkaaseen mutta vivahteikkaaseen makumaailmaan, joka tarjoaa Pinot Noir -vetoisesti mausteisuutta ja hentoa kirsikkaa, kaneliomenaa, mineraalia ja hentoa hunajaisuutta. Kokonaisuus tuntuu kyllä kuivalta, muttei mitenkään varsinaisen rutikuivalta – kiitos runsaana tuntuvan kypsän hedelmäisyyden. Yleisesti aromimaailma on hurmaavan harmoninen ja täynnä sellaisia pieniä, mielenkiintoa kutkuttavia nyansseja, joiden saattaminen kirjalliseen muotoon menee hyvin hankalaksi. Rungosta pitää huolta mukavan tiukka, mutta runsaaseen makumaailmaan nähden varsin sopusuhtainen hapokkuus. Mousse on erittäin muhkea ja runsaasti kuohahtava, mutta myöskin todella pitkäkestoinen. Kokonaisuus tuntuu olevan kaikilta mahdollisilta osa-alueiltaan erinomaisesti tasapainossa.

Kuivassa ja kivan voimakkaassa jälkimaussa tuntuu enemmän napakampia, vihertävämpiä hedelmän vivahteita ja kielelle nousee enemmän viheromenaisia ja greippisiä vivahteita, joskin myös hennosti kehittyneempiä nyansseja nousee myös esiin. Viinistä jää suuhun todella napakka, kevyen karvas, raikas ja moniulotteinen jälkivaikutelma.

Marguet'n vuosikerta-Extra Brut on yksinkertaisesti todella intensiivinen, tasapainoinen ja vaikuttava tapaus, josta on paha keksiä mitään negatiivista sanottavaa. Suoraan sanottuna viini kyllä hyppäsi maistelun viineistä omaan kärkikastiin – vaikka maistelussa oli useampikin varsin kovanhintainen tapaus, paras laatu tuntui osuvan enemmän siihen viiden-kuudenkympin tuntumaan, myös tämänkin viinin tapauksessa. Vaikka monet maistelun karummista, pelkistetymmistä ja rakennevoittoisemmista viineistä olivat varsin hurmaavan elegantteja tapauksia, onnistui Marguet'n vuosikerta-Grand Cru nokittamaan upean runsaalla, monisyisellä ja myös piirun verran kehittyneellä makumaailmallaan, jonka vastapainoksi asettautui todella vakuuttavan tiukka runko.

Viini on kaikin puolin huippukamaa, jonka korkkaamisikkuna on saavutettu, mutta joka pysyy helposti auki vielä vuosia – jopa vuosikymmeniä. Näin hyvän viinin voi huoletta unohtaa kellariin, mutta helppoa se ei ole – viiniä olisi hyvä hamstrata heti laatikollinen, ettei yhden pullon satunnaista korkkaamista tulisi murehdittua. Marguet GC Extra Brut on myös oikein näppärä esitys ruokaviiniksi, mutta itse ainakin jättäisin suuremmat pöperöt omaan arvoonsa ja keskittyisin lähinnä viinin fiilistelyyn.

Eli jos jäi epäselväksi: tässä on sitä huippukamaa – tämä viini helposti haastaa vastaavanhintaiset shamppikset Alkon hyllyltä ja vieläpä nokittaa monen ohi vaivattomasti.

Lyhyesti: Äärimmäisen ihastuttava, robusti, vivahteikas ja tasapainoinen huippushamppanja erinomaiselta vuodelta 2008. Loistava tapaus niin hedonistiseen nautiskeluun kuin kärsivälliseen kellarointiin.

Arvio: Täydellinen – kaikin puolin päräyttävä vuosikertashamppis. Viini on kohtalaisen iso tapaus, mutta niin erinomaisen tasapainoinen ja sopusuhtainen, ettei viini tee muuta kuin iskee ylävitosia meikäläisen makumieltymysten kanssa.

Hinnan (65,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.