Delas Muscat de B-d-V La Pastourelle 2010

Delas Muscat de Beaumes-de-Venise La Pastourelle 2010

• Valmistaja: Delas Frères
• Tyyppi: Väkevöity viini, AOC Muscat de Beaumes-de-Venise
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Beaumes-de-Venise
• Rypäleet: Muscat Blanc à Petit Grains (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 12,90e (Kesäkuu 2014, Liviko Store, Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: delas

Beaumes-de-Venisen kylä Rhônessa on oma pikku erikoisuutensa: siinä missä lähes koko Rhône on keskittynyt tuottamaan lähinnä punaviiniä (ja muutama alue – kuten esimerkiksi Condrieu – jopa valkoviiniä), on tämän alueen erikoisuus vaaleista Muscat-rypäleistä valmistetut väkevöidyt viinit.

Muscat de Beaumes-de-Venisen historia on pitkä: Muscat-rypäleisiin keskittyneestä viininviljelystä on löydetty kirjoituksia peräti lähes 2,000 vuoden takaa ja esimerkiksi 1200-luvun lopulla Beaumes-de-Venisen tiedettiin toimineen paavin suosimia viinejä tuottavana alueena. Oman AOC-appellaationsa makeille väkevöidyille viineille kylä on saanut jo 1943. Sittemmin alueella ollaan yhä laajenevassa määrin alettu viljellä myös punaisia rypäleitä kuivia punaviinejä varten ja lopulta vuonna 2005 alue sai oman AOC Beaumes-de-Venise Rouge -appellaation punaviineilleen. Tätä nykyä alue kattaa noin 1,000 hehtaaria maata, josta karkeasti puolet on Muscat-viljelyksiä ja puolet punaisia rypäleitä. Tyypillinen Muscat de Beaumes-de-Venise on valkoisesta Muscat de Frontignanista (paikallinen nimi Muscat Blancille) valmistettu valkoviini, jonka käyminen keskeytetään kun viinin jäännössokeripitoisuus on laskenut n. 100 g/l tuntumaan. Käyminen keskeytetään lisäämällä viiniin alkoholitislettä, kunnes viinin alkoholipitoisuus on n. 15% ja hiiva kuolee.

Viinin tuottanut Delas on yksi Rhônen suurimpia viinitaloja, jolla on kattavasti omistuksia niin eteläisen kuin pohjoisen Rhônen puolella. Vuosittain Delas tuottaa 6,000–8,000 pulloa Beaumes-de-Venisen Muscat'ta. Viini valmistetaan väkevöimällä se 15% vahvuuteen kun viini on saavuttanut 110 g/l jäännössokeripitoisuuden, minkä jälkeen viinin annetaan kypsyä terästankeissa, hapettumiselta suojattuna.

 

Viinin väri on keskisyvän sitruunankeltainen.

Tuoksu on – kuten Muscatilta odottaa saattaa – hyvin aromaattinen: pääosassa on runsasta kukkeutta ja litsimäistä gewürztraminerisuutta, sekä makeaa sitruunamarmeladisuutta ja ujoa simamaisuutta.

Suussa viini on täyteläinen, hyvin makea ja väkevöintiin käytetyn tisleen myötä myös hieman alkoholinmakuinen. Runsaassa ja varsin kukkeassa makumaailmassa tuntuu sitruunamarmeladisuutta, kypsää mandariinisuutta, hentoa aprikoosimössöä ja ujoa, kevyesti särmää tuovaa bitteristä mausteisuutta. Koska viini on korkeintaan keskihapokas, puuttuu kokonaisuudesta hieman ryhtiä ja raikkautta – kokonaisuus tuntuu hyvin pehmeältä ja hieman tahmealta.

Keskimakua raikkaampi jälkimaku on makeahko, sokeroidun sitruunainen, teräksisen mineraalinen, kevyen hunajainen ja hennon bitterisen mausteinen.

Vaikka 2010 on ollut Rhônen alueella huippuvuosikerta, ei La Pastourellesta jäänyt erityisen maagista kuvaa. Kokonaisuutena viini on ihan solidi perusjälkiruokaviini, mutta mitään kovinkaan erityistä se ei onnistu tarjoamaan – lähinnä Muscat'lle tyypillistä, hurmaavan kukkeaa tuoksua. Yleensä Beaumes-de-Venisen Muscat-viinien sanotaan olevan parhaimmillaan, kun ne saavat riittävästi ikää, ja tämän voin kyllä ymmärtää – kokonaisuus oli reilun viiden vuoden iästään huolimatta vielä varsin nuorekas, minkä lisäksi viinin väkevöintiin käytetty alkoholi puski paikoin jopa häiritsevästi läpi. Kenties viiniä pidempään kellaroimalla tästä voisi saada enemmän irti.

Toisaalta, kun maksoin alle 13 euroa täysikokoisesta, 0,75 litran viinipullosta, ei voi varsinaisesti valittaa viinin hinnan olleen yläkanttiin. Tämä on solidi perustason makea, väkevöity Muscat edulliseen hintaan. Parhaimmista Beaumes-de-Venisen viineistä jäädään kauas, mutta samoin onneksi hinnassa.

Lyhyesti: Simppelihkö, nuorekas ja runsaan makea perustason väkevöity Muscat, joka kärsii matalasta hapokkuudesta ja hieman läpitunkevasta alkoholista.

Arvio: OK – luotettava, perushyvä väkevä Muscat jälkiruokakäyttöön. Voinee kehittyä selkeästi tasapainoisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi riittävällä kellaroinnilla.

Hinnan (12,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Château de Beaucastel Blanc 2013

Château de Beaucastel Blanc 2013

• Valmistaja: Château de Beaucastel
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
• Rypäleet: Roussanne (80%), Grenache Blanc (15%), Bourboulenc, Clairette, Picardan
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 70,00e (Syyskuu 2015, Vindirekt)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: beaucastel

Tämän viinin tuottaja on Perrinin viinisuvun luotsaama Château de Beaucastel, joka on tullut tunnetuksi ainutlaatuisesta, punaisesta Châteauneuf-du-Papestaan, joka on tunnettu siitä, että se valmistetaan käyttäen kaikkia alueella sallittuja kolmeatoista rypälelajiketta ja jota moni taho pitää peräti maailman parhaana punaisena CdP:nä. Beaucastelin historia alkaa vuodesta 1549, kun Pierre de Beaucastel osti Coudoulet'n kylästä maatalon; viinejä tilalla on kuitenkin viljelty vasta 1800-luvun alusta. Kun 1800–1900-lukujen taitteessa viinikirva tuhosi alueen viini-istutukset, osti Pierre Tramier viinitalon vuonna 1909 ja palautti sekä talon viljelmät että itse viinitalon entiseen loistoonsa. Perrinin viinisuvun huomaan talo päätyi kun Tramierin vävypoika Pierre Perrin peri talon Tramierin kuoltua. Nykyisin Beaucastel käsittää 130 ha viljelyksiä, joista viiniköynnöksiä on 100 ha alueella. Tästä alueesta n. 75% sijaitsee Châteauneuf-du-Papen alueella ja 25% ympäröivillä alueilla, joista valmistetaan Beaucastelin suuremman alueappellaation Côtes du Rhône -viinejä. Lisäksi Perrinit ostavat rypäleitä sopimusviljelijöiltä ympäri Rhônen laaksoa, mutta näistä valmistettuja viinejä ei käytetä Château de Beaucastel -viineissä, vaan niistä valmistetaan négociant-viinejä Famille Perrin -nimen alla.

Perrinin viinisuku on kerännyt mainetta ensisijaisesti Château de Beaucastelissa, jossa he tuottavat hyvin klassisia, elegantteja viinejä, joissa pääosaa eivät näyttele uusi tammi tai Châteauneuf-du-Papen pääasialliset lajikkeet, Grenache ja Grenache Blanc. Beaucastelin punaviinin pääasiallinen lajike on Mourvèdre, kun taas valkoisessa on pääosassa Roussanne. Talon tarhoilla siirryttiin luonnonmukaiseen viljelyyn jo 1950-luvulla, minkä lisäksi Beaucastel on ollut yksi biodynaamisen viljelyn pinoeereja Ranskassa siirtyen biodynaamiseen viljelyyn jo vuonna 1974. Talon viinit käytetään ensisijaisesti suurissa, vanhoissa tammitynnyreissä ja -sammioissa, jotta alueen terroir pääsisi esille viineissä. Osoituksena viinien korkeasta tasosta Perrinin viinisuku hyväksyttiin vuonna 2006 Primum Familiae Vini -yhdistykseen, joka koostuu 12 maailman parhaimpien joukkoon kuuluvasta perheomisteisesta viinitalosta.

Tämä arvio ei kuitenkaan kerro legendaarisesta punaisesta Château de Beaucastelista, vaan sen paljon vähemmälle huomiolle jäänestä valkoisesta versiosta: parhaimmat CdP:n valkoviinit ovat kuitenkin varsin hurmaavia esityksiä, jollaisia on käytännössä mahdotonta löytää Rhônen laakson ulkopuolelta (tosin on sääli, että vaikka Etelä-Rhônessa tuotetaan varsin jännittäviä, mielenkiintoisia ja persoonallisia valkoviinejä, päätyy useimmiten monopolin hyllyille lähinnä niitä raskastekoisia, matalahappoisia ja hallitsevan alkoholisia esityksiä).

Valkoisen Beaucastelin vuosittaiset tuotantomäärät ovat varsin pieniä, sillä talolla on omistuksessa vain n. 7 ha valkoisia lajikkeita (joista vähiten Picardan-lajiketta, jota nykyisin tavataan Ranskassa n. 0,5 ha alueella). Käsinpoimituista rypäleistä puristettu mehu siirrettiin aluksi uusiin tammitynnyreihin alkoholi- ja malolaktista käymistä varten. Tämän jälkeen viini siirrettiin kypsymään vanhoihin tammitynnyreihin (30%) ja terästankkeihin (70%) 8 kk ajaksi.

Väriltään viini on nuorekkaan vaaleanvihertävä.

Viinillä on hillitty, mutta pidätteleväistä muhkeutta vihjaileva kompleksinen tuoksu, josta erottuu valkoista persikkaa, hillottua sitruunaa, kukkaisuutta, kevyttä mausteisuutta, hentoa verkkomelonia ja aavistus kermaisuutta. Valkoisien rhônelaisten tuoksua on usein vaikea kuvailla, koska ne ovat jotenkin todella epämääräisiä ja vaikeaselkoisia, mutta tämän viinin tuoksu tuntuu hieman selväpiirteisemmältä. Viinissä on silti kuitenkin sitä jotain epämääräistä vaaleaa hedelmäisyyttä ja vahamaisuutta, jota on melkeinpä mahdotonta saada kuvailtua.

Suussa viini on täyteläinen ja maun hedelmäisyydestä on tuoksun tavoin hieman vaikea saada otetta. Makumaailmassa tuntuu valkoista persikkaa, kypsää omenaa, tynnyrikäymisen ja -kypsytyksen tuomaa kermaisuutta ja hillittyä, hienostunutta mausteisuutta, jopa hentoa puisevuutta, kypsää keltaista hedelmää, hentoa asetonia ja ujo vihjaus hunajaisuutta. Makumaailmassa on runsautta, mutta viinillä on ihastuttavan runsaat, ryhdikkäät hapot ja kokonaisuus huokuu valloittavaa balanssia.

Jälkimaku on yhtä aikaa sekä kuiva että kypsänmakean hedelmäinen. Kielelle jää viipyileviä vivahteita valkoisesta persikasta, verkkomelonista, makeasta punaisesta omenasta ja mantelista. Jälkivaikutelma on moniulotteinen, ryhdikäs, kielellä kehittyvä ja ennenkaikkea pitkäkestoinen.

Beaucastelin valkoinen Châteauneuf-du-Pape edustaa sitä, mitä kyseinen viinityyli voi parhaimmillaan olla: moniulotteinen, vaikuttava ja rakenteikas ilman liiallista tammea, alkoholia tai ylikypsää hedelmää. Happoja ja ryhtiä siinä on reilusti enemmän mitä monista viinin kilpakumppaneista löytyy, mutta viini ei hapoistaan huolimatta silti ole varsinaisesti kepeä ja freesi, vaan runsas, muhkea ja positiivisesti tuhti. Vaikka tammeakin erottuu paikoin, on kokonaisuus ennen kaikkea puhdaspiirteinen ja hedelmän ehdoilla menevä – puiset piirteet jäävät lähinnä taustalla pysyttelevän statistin rooliin.

Viini on juuri tällä hetkellä aivan valloittavassa, nuorekkaassa tikissä, mutta voin hyvin kuvitella, että näin runsaalla ja rakenteikkaalla viinillä on valoisa tulevaisuus myös kellarissa. Nyt viini kannattaa korkata melko tuhdin ja riittävän rasvaisen ruoan kumppaniksi, mutta kärsivälliset voivat odottaa viinin kanssa viinin 10-vuotispäiviin ja ihmetellä, mihin suuntaan valkoinen Rhônelainen ikääntyessään menee.

Lyhyesti: Arvostetun tuottajan todella hurmaava, nuori, ryhdikkään hapokas, puhdaspiirteinen ja runsaan hedelmäinen valkoinen Châteauneuf-du-Pape.

Arvio: Erinomainen – valkoinen Château de Beaucastel edustaa sitä, mitä valkoinen Châteauneuf-du-Pape voi parhaimmillaan olla. Kenties muidenkin tuottajien kannattaisi ottaa tästä mallia ja siirtää Grenache Blanc pääosasta rypälekoituksen pienemmäksi komponentiksi?

Hinnan (70,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Maison Bouachon Dédication 2006

Maison Bouachon Châteauneuf-du-Pape Dédication 2006

• Valmistaja: Maison Bouachon, Skalli
• Tyyppi: Punaviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
• Rypäleet: Grenache (60%), Mourvèdre (20%), Syrah (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 34,90e (Tammikuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 38,50e (Maaliskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

kuva: skalli

Harvemmin sitä tulee Châteauneuf-du-Papeja osteltua, Alkosta ainakaan, mutta kun bongasin tilausvalikoimasta tämän jo lähes 10 vuoden ikään ehtineen Papen, piti tehdä jälleen yksi poikkeus ostokäyttäytymiseen. Erityisesti siksi, kun CdP:n viinien hinnat tuntuvat kohoavan täysin tolkutonta tahtia täällä kotoisessa peräpohjolassamme ja monet tuoreet perus-Papetkin ovat lähempänä kolmea kymppiä kuin kahta. Jos siis reilulla kolmella kympillä sai muita 2-3 kertaa vanhemman pullotteen, oli diili melko selvä!

Ennen viininvalmistuspuolelle hyppäämistään ehti Bouachonin suku tulla tunnetuksi arvostettuna tynnyrintekijäsukuna Châteauneuf-du-Papessa. Vuonna 1898 suku päätti kuitenkin laajentaa toimintansa tynnyrintekemisestä myös niiden täyttämiseen ja näin perusti négociant-pohjaisen Maison Bouachon -viinitalon. Pikku hiljaa koko 1900-luvun ajan viinitalo laajensi katalogiaan mm. Gigondasin, Tavelin ja Vacqueyrasin puolelle. Vuonna 2001 suuri eteläranskalainen viiniyhtymä Skalli osti talon itselleen.

Dédication on talon oma micro-cuvée, jota valmistetaan vuosittain n. 6,000 pulloa. Talon perustason La Tiare -viiniin verrattuna Mourvèdren osuus on tässä suurempi ja Syrah'n pienempi, minkä lisäksi Grenache-rypäleet ovat yksinomaan hyvin vanhoista köynnöksistä. Tätä viiniä kypsytetään 12 kk käytetyissä tammitynnyreissä, kun taas La Tiare kypsyy tammitynnyreissä ja suurissa foudre-tammisammioissa.

Dédicationin väri on tumma, hieman valoaan läpi päästävä ja hennosti kehittyneen rusehtava viikuna. Ulkonäöstä voi havaita viinin olevan myös iän myötä ujosti jo sakkautunut.

Makeahko tuoksu on aromaattinen, hieman kehittynyt ja rehellisesti varsin upea: Mourvèdren sinertävää marjaisuutta, auringossa paahtunutta tummaa hedelmää, mukavasti kehittyneitä piirteitä, jotka tuovat esiin myös kokonaisuuden kanssa sointuvaa, hyvin maltillista, kaakaoista tammea tai makeaa mausteisuutta, kevyttä kukkaisuutta, viikunaa ja hentoa mansikkakiisseliä.

Suussa viini on täyteläinen ja mehevä, jopa pureskeltavan paksu, mutta ilman monien Pappien raskasta konsentraatiota – tosin tässäkin on semmoista saattanut nuorna viininä olla, mutta nyt se on vain sakkainen muisto pullon pohjalla. Kieli voi erottaa makupaletista mm. viikunaa ja viikunamarmeladia, mehukasta luumua, karhunvatukkaa, mausteisuutta, hillittyä boysenmarjaa, hentoa mansikkahilloa ja kevyesti ikääntyneen viinin luomaa rusinaisuutta ja taatelia.Struktuurista pitävät huolen lempeät, kypsät ja elegantit mutta sopivan runsaat tanniinit, sekä oikein eloisa ja tasapainottava hapokkuus. 14% voltit tuovat kokonaisuuteen aavistuksen alkoholin makua, mutta ilman holin lämpöä tai tulisuutta.

Jälkimaku on samettinen, mehukkaan luumuinen, kevyen viikunainen, paahdetun mausteinen. Pitkäkestoisessa jälkivaikutelmassa jää suuhun häilymään aavistus rusinaa, hentoa karhunvatukkahilloa ja häivähdys lämpöä.

Bouachon Dédication on upea, mainiosti jo mukavan pitkälle kehittynyt Etelä-Rhônen punaviini. Tämän täytyy helposti olla paras Alkosta ostamani CdP. Harmiksi viinin hinta on sittemmin pompannut joitain euroja ylöspäin, mutta kun vertailee sitä sarjaa, missä viini painii, on se edelleen kohtuullisen hintainen – täältä päin kun ei yleensä tuppaa saamaan valmiiksi hyvään ikään ehtineitä Uuspaavallinnoja.

Dédication on nyt oikein mainiossa tikissä, eikä se ainakaan kerjää lisäkellarointia, mutta sen voi hyvin nähdä kyllä ainakin säilyvän helposti 10. syntymäpäivänsä yli – ehkä vielä jopa entisestään paremmaksi kehittyen.

Lyhyesti: Ihastuttava, tasapainoisella rakenteella varustettu, astetta iäkkäämpi Châteauneuf-du-Pape.

Arvio: Erinomainen – tyylilajissaan Alkon parhaimmistoa.

Hinnan (38,50e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Domaine de la Ganse Vacqueyras 2012

Domaine de la Ganse Vacqueyras 2012

• Valmistaja: Domaine de la Ganse
• Tyyppi: Punaviini, AOC Vacqueyras
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Vacqueyras
• Rypäleet: Grenache (65%), Syrah (35%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 12,50e (Lokakuu 2013, viDeli)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: videli

Viime syksynä tuli pyörähdettyä jos jonkinlaisessa viinitapahtumassa ja ihmeteltävää riitti. Yksi erityisen mainio tilaisuus oli Ranskan suurlähetystössä järjestetty maistelu, jossa esiteltiin lähinnä tuntemattomia pientuottajia ympäri Ranskaa (mm. Champagne Colin, jonka tuotteita arvostelin viime helmikuussa). Minulla ei ole mitään hajua siitä, millä kriteereillä nämä tuottajat tilaisuuteen oli otettu, mutta yksi parhaiten mieleen jääneistä tuottajista oli hyvin tuore, vuonna 2008 Vacqueyrasiin perustettu viinitalo Domaine de la Ganse, jota luotsaava Coralie Onde oli esittelemässä paikan päällä talon ainoaa viiniä.

Vacqueyras on kylä maailmankuulun Châteauneuf-du-Papen itäpuolella ja kuuluu kolmen, hieman vähemmän tunnetun etelärhônelaisen pienen viinialueen ryppääseen, joista kaksi muuta ovat Gigondas ja Beaumes-de-Venise. Gigondas ja Vacqueyras ovat molemmat ensisijaisesti punaviinialueita (Vacquyerasin tuotannosta peräti 97% on punaista, 3% roséeta), joita usein verrataan pääasiassa keskenään ja sitten molempia Châteauneuf-du-Papeen. Yleisesti sekä Gigondasin että Vacqueyrasin todetaan tuottavan parhaimmillaan varsin laadukasta ja tasapainoista, mutta hieman rustiikkista Etelä-Rhônen punaviiniä, joka monen mielestä kuitenkaan harvoin yltää arvostetun Châteauneuf-du-Papen tasolle.

Domaine de la Ganse on osittain Coralien Onden vanhemmiltaan ostama tila, kun taas osan tarhoista hän on ostanut muilta alueen viljelijöiltä. Talon n. 7 hehtaarista 5,5 on Grenache Noiria, reilu hehtaari Syrah'ta ja loput Cinsaut'ta ja ne sijaitsevat Plateau de Garrigues -alueella, joka on Vacqueyrasin korkeinta ja siten myös viileintä aluetta – sieltä myös yleensä tulevat kaikki alueen arvostetuimmat viinit. Lisäksi Domaine de la Ganse on aloittanut vuonna 2010, vain 2 vuoden toiminnan jälkeen, tarhojensa viljelyn luonnonmukaisin menetelmin ja tänä vuonna viinitalo saa luomusertifikaatin. Talon Vacqueyras 2012 on 5. vuosikerta viinin parissa, mutta koska Ondella ei ole tiluksillaan varsinaista viinilää tai kellaria, viinit valmistetaan naapuritilan välineitä ja tiloja käyttäen. Rypäleiden kuoria maseroidaan viinin kanssa peräti 30 päivää, minkä jälkeen viini puristetaan ja siirretään kypsymään sementtitankkiin, jossa sen annetaan makoilla pullotukseen asti, joka tapahtuu seuraavan vuoden kesäkuussa.

Viinillä on nuorekkaan purppura, mutta Grenache-vetoiselle viinille tyypillinen, ohuehko ja kohtalaisen läpinäkyvä väri.

Tuoksu sen sijaan yllättää todella hurmaavalla, moniulotteisella ja ylettömän puhdaspiirteisellä tuoksullaan. Itse asiassa viinin tuoksu oli heti ensinuuhkaisulla jo niin hurmaava, että oli pakko heti kysyä tuottajalta, että näkeekö viini tammea ollenkaan. Tulkin välityksellä Onde selitti, ettei hänellä olisi edes tilaa tammitynnyreille, mutta samalla hän sanoi, että hän arvostaa viineissään hedelmää ja puhtautta, eikä hänen mielestään tammi kykene tuomaan mitään lisää tälle puolelle. Voi sitä meikäläisen peukkujen kokoa ja määrää! Joka tapauksessa, viini tarjoilee hajuepiteelille mitä viehkeimmän yhdistelmän kuivattuja tummia hedelmiä, kirsikkaa, hentoa mansikkaa, viehkeää parfyymisyyttä, hentoa paahdettua mausteisuutta, aavistus auringon paahtamaa hiekkaista maata ja aluskasvillisuutta sekä 14,5% alkoholin tuomaa, maltillista apteekkieetterisyyttä. Tuoksu on kyllä hyvin tyypillisen rhônelainen, mutta hajurako tyypillisesti mansikkahilloisiin ja tummanpuhuvan tammisiin viineihin on suunnaton.

Suussa viini on hämmentävästi kahden paradigman yhdistelmä: se on yhtä aikaa sekä pehmeä että kova. Yleisilme on hyvin kypsä ja täyteläinen, eikä happoja ole viinissä mitenkään erityisen runsaasti, mikä tekee viinistä pehmeän oloisen, mutta viinille tuo rakennetta erittäin tiukat ja hyvin napakat (muttei kuitenkaan raa'at tai hallitsevat) tanniinit, jotka taas tekevät viinistä melko kovan ja raamikkaan oloisen. Makumaailma on runsas ja kaikin puolin herkullinen: kielellä pyörii tuoretta tummaa luumua, pippurivetoista mausteisuutta, orvokkista kukkaisuutta, hillittyä metsämansikkaa ja aavistus karhunvatukkaa. Makukokonaisuus on hienosti integroitunut saumattomaksi, suorastaan harmoniseksi kokonaisuudeksi ja viinillä on muhkea, mutta jäntevä habitus.

Tuhti jälkimaku jättää kielelle melko pitkän loppuliu'un, jossa tuntuu kypsänmakeaa, tummanpuhuvaa marjaisuutta, rouhittua pippuria ja auringonpaahtamaa maamaisuutta. Jälkivaikutelma on mehevä ja mehukas, mutta runsaiden tanniinien johdosta myös mukavan tiukka.

Coralie Onde tuntuu selvästikin tietävän mitä viineiltään haluaa, jos hän tekee näin hurmaavaa, puhdaspiirteistä ja kaikin puolin rehellisen ja aidon etelärhônelaisen makuista viiniä, vaikka viinitalolla ei ole vielä historiaa kuin parilta hassulta vuodelta. Viini on kyllä varsin primäärinen, mutta viinin runsas hedelmä ja reilu tanniinisuus voisivat antaa hyvin potentiaalia kellaroinnille. Tuottaja itse lupailee viinilleen n. 8 vuoden kypsyttelypotentiaalia, mutta se saattaa olla hieman alakanttiin arvioitu, enkä itse ihmettelisi, jos viini kestäisi mainiosti hyvin yli vuosikymmenen. Toisaalta viinille tuo hienosti luonnetta ja rakennetta juuri sen tuntuvat tanniinit, mistä syystä viini on myös ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus myös nuorena. Viinin iästä riippumatta suosittelen antamaan viinille hengittelyaikaa karahvissa tunnista pariin, kolmeen – tämän viinin kanssa ei ainakaan ole pelkoa siitä, että avautumisen myötä tammi pääsisi jyräämään aromeja!

Domaine de la Gansen Vacqueyras saa todella vahvan suosituksen erityisesti niille, jotka pitävät eteläranskalaisten viinien auringonpaahtamasta meiningistä, mutta joita häiritsee alueen niin monien viinien turvallisen pehmeä rakenne ja aromimaailmaa vahvasti hallitseva tammisuus – tästä kun ei kumpaakaan löydy! Viinitalon pienestä tuotannosta johtuen viinin saatavuus on heikkoa, mutta jos vastaan sattuu lesti kävelemään, suosittelen poistamaan yhden tai useamman mukaan (viinin melko silmillehyppäävästä etiketistä huolimatta) – hinnalla viini ei ainakaan ole pilattu.

Lyhyesti: Erittäin puhdaspiirteinen, hurmaavan harmoninen ja ennen kaikkea herkullinen etelärhônelainen, jossa yhdistyy upeasti viehkeä aromimaailma ja jäntevän napakka rakenne.

Arvio: Erinomainen – jos ei mennä aivan Châteauneuf-du-Papen huippuihin, niin kyllä meikäläinen etelärhônelaisista juo miljoona kertaa mielummin tällaista luonteikasta, sopusuhtaista ja puhdaspiirteistä kyläviiniä, kuin CdP:n vain muutaman kilometrin päästä tulevaa ylihinnoiteltua, ylikonsentroitunutta ja ylikypsää perustavaraa.

Hinnan (12,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Éric Texier Adèle Côtes du Rhône Blanc 2012

Éric Texier Adèle Côtes du Rhône Blanc 2012

• Valmistaja: Éric Texier
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Côtes du Rhône
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône
• Rypäleet: Clairette Blanche (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,50e (Marraskuu 2013, Viiniravintola Latva, Helsinki)
• Hinta nyt: 15,20e (Toukokuu 2014, Viinitie)

Ranskalainen Éric Texier on mielenkiintoinen herra. Hän hylkäsi uran ydinvoimainsinöörinä, opiskeli viininvalmistusta ja ryhtyi viljelemään omia viinejään. Mielenkiintoisesti hän ei ryhtynyt viljelemään yhdellä spesifillä alueella, kuten usein pientuottajat tekevät, vaan hankki tarhoja ympäri Rhônen laaksoa, niin suurelta Etelä-Rhônen viinialueelta, kuin pienemmältä ja korkeaa arvostusta nauttivalta Pohjois-Rhônen alueelta. Lisäksi hän viljelee myös Mâconnais'n alueella, joka sijaitsee Etelä-Burgundissa, jonkin verran Rhônen pohjoispuolella.

Texier pyrkii valmistamaan viininsä niin, että ne tuovat esille hänen maaperää ja viinien alkuperää ilmaisevan tyyliä, ei kuluttajia kosiskelevan hedelmävetoista tyyliä. Tähän hän pyrkii käsittelemällä sekä köynnöksiä ja rypäleitä että viiniksi käyvää rypälemehua niin vähän kuin mahdollista: tarhoja viljellään täysin luonnonmukaisesti ilman synteettisiä lannoitteita tai torjunta-aineita ja esimerkiksi uutta tammea käytetään mahdollisimman vähän.

Lemppariviinibaarissani Latvassa viime loppusyksystä bongaamani Adèle on Texierin valkoinen Côtes du Rhône -viini, mutta varsin persoonallisella twistillä; Etelä-Rhône on perinteisesti ollut erittäin punaviinivoittoista aluetta ja ne harvat valkoviinit, jota alueella valmistetaan, ovat tyypillisesti useiden rypäleiden sekoitteita. Texier on sen sijaan päättänyt tapansa mukaisesti uida vastavirtaan ja valmistaa valkoviinin kokonaan Clairette Blanche -lajikkeesta, joka tunnetaan lähinnä matalasta hapokkuudestaan ja alttiudestaan hapettua. Rypäleestä saa irti runsasta hedelmäisyyttä, mutta se yleensä kaipaa muita lajikkeita tuomaan kokonaisuuteen ryhtiä ja hapokkuutta. (Yleisesti tämän viinin väitetään olevan satapinnainen Clairette, mutta yksi sivusto väittää viinin olevan 80% Clairette + 20% Marsanne. Tähän on paha sanoa juuta tai jaata, sillä viiniä ei löydy Texierin omilta sivuilta!) Tämä viini on kuitenkin tietojeni mukaan käytetty ilman rikkilisäystä sementtisammiossa, minkä jälkeen sitä on kypsytetty 7 kuukautta tammessa.

Viinillä on kohtalaisen syvä, kellervään taittuva väri. Selkeästi intensiivisempää tavaraa mitä valkoviinit yleensä ovat.

Lasista kohoaa hieman hillitty mutta siitä huolimatta ilmaisuvoimainen tuoksu, jossa tuntuu viileä, mutta ylikypsä, ja jopa käynyt trooppinen hedelmä – persikka etunenässä – joka yhdistyy hieman hämmentäviin, harvemmin valkoviineissä tavattuihin aromeihin: Piemonten punaviinisyyteen, hennohkoon petroliin ja kevyeen maamaisuuteen. Kulmakarvat rupeavat verkkaisesti kohoamaan tässä vaiheessa.

Maku toistaa tuoksun persoonallisia piirteitä varsin uskollisesti ja on melkeinpä pakko tarkistaa että sitä siemailee viiniä oikeasta lasista – sen verran makumaailmasta löytyy piemontelaiset viinit mieleen tuovaa kirsikkaisuutta! Seassa tuntuu myös toki valkoviinillisempiä piirteitä, käynyttä trooppisempaa hedelmää ja eteläisen Rhônen viineille tyypillistä mantelisuutta ja marsipaania. Kokonaisuutena viini kulkee kuin jonkinlainen makujen vuoristorata, tarjoten aluksi kypsänmehevää sitruksisuutta ja selkeämpää valkoviinisyyttä, sitten persoonallisempaa, eteläisen Rhônen viineille ominaista marsipaanisuutta, sitten punaviiniä ja lopuksi kevyen karvaasti nipistelevää mineraalia ja kevyttä mausteisuutta. Suutuntumaltaan viini on runsas ja täyteläinen, mutta se ei onnistu kompastumaan Clairetten sudenkuoppiin, vaan pysyy loppuun asti mukavan hapokkaana ja ryhdikkäänä.

Jälkimaku on mineraalinen, raikkaan omenainen, hennon yrttinen, sitruksinen ja vain enää kevyesti punertavaan taittuva. Lisäksi loppuliukua kohti nousee kenties kevyesti tammeen taittuva juonne samalla kun alkoholi tekee loppuun nielua aavistuksen lämmittävän loppusilauksen.

Adèle on todella sekava viini, josta ei aluksi oikein tiedä onko se punainen vai valkoinen. Tuo italopunaviinit mieleen tuova marjainen hedelmäisyys kyllä hiipuu viinin avautuessa, muttei täysin. Viinistä jää todella hämmentynyt fiilis joka siemauksella, mikä vain kannustaa ottamaan uutta maistiaista. Tämä on siis Texieriin taattuun tyyliin todella ihastuttava viini täynnä luonnetta ja yllätyksiä – siis yksinkertaisesti huippukamaa! Balanssi on kohdillaan just eikä melkein ja makumaailma on persoonallisesta twististään huolimatta kaikin puolin herkullinen.

Vaikka viinissä on rakennetta ja hedelmää, lienee se Clairette Blanche -viinien tyyliin parempi tapaus nuorena juotavaksi kuin kypsyttelyyn hankittavaksi. Tällaisena Adèle on kuitenkin vallan mainio, persoonallinen ja mukavalla tavalla yllätyksellinen Clairette Blanche -viini. Mukavaa kun on olemassa tällaisia visionäärejä, jotka uskaltavat kokeilla ja rikkoa perinteitä näin korkealaatuisin lopputuloksin!

Lyhyesti: Sekoiteviinien hallitsemassa Etelä-Rhônessa harvinainen lajikeviini Clairette Blanchesta. Viinillä on hyvin persoonallinen, rehellisesti hämmentävän punaviininen tuoksu- ja makumaailma, mutta kokonaisuus on kuitenkin varsin herkullinen ja mukavan rakenteikas.

Arvio: Erinomainen – todella jännittävä, tasapainoinen ja erittäin luonteikas valkoinen Côtes du Rhône jo totuttuun tapaan hurmaavia viinejä tuottavalta Éric Texieriltä.

Hinnan (7,50e) ja laadun suhde: Viiniravintola Latvassa 12cl lasillinen on oikein kelvollisen hintainen, suositteluni!

Hinnan (15,20e) ja laadun suhde: Erinomainen – vielä kun saisi Alkosta samalla hinnalla!

Domaine Notre Dame de Cousignac Parcelle Nord 2012

Domaine Notre Dame de Cousignac Parcelle Nord 2012

• Valmistaja: Domaine Notre Dame de Cousignac, Ogier,
• Tyyppi: Punaviini, AOC Côtes du Vivarais
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Côtes du Vivarais
• Rypäleet: Grenache (45%), Syrah (45%), Cinsaut (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 11,69e (Toukokuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 11,69e (Toukokuu 2014, Alko)

Kun Alkon uutuuksien joukossa pilkahti järkevän hintainen, luomuna valmistettu etelärhônelainen punaviini, meikäläisen kiinnostus heräsi heti! Etelä-Rhônen punaviinit (Côtes du Rhône, "Kottarainen", on nimi joka ensisijaisesti kannattaa pitää mielessä) nimittäin ovat yleensä aina mainioita arkiviinejä, jotka pelaavat niin monien ruokien kanssa kuin sellaisenaankin seurusteluviineinä. Muutamaa tuottajaa lukuun ottamatta ne harvoin tarjoavat suuria yllätyksiä, mutta huonoimmillaankin ne tuppaavat olemaan varsin maukkaita perusviinejä. Siksi kävikin varsinainen mäihä, kun viinin maahantuojalta pamahti kevään kunniaksi näytepullo kotiovelle!

Alkoon hiljattain saapunut, Notre Dame de Cousignac -viinitalon tuottama viini tuskin olisi ihan omin avuin löytänyt tietään monopolin valikoimiin – tämä 1630-luvulta peräisin oleva viinitalo nimittäin siirtyi vuonna 2003 Suomessa varsin tunnetun, Rhônelaisen suurtuottaja Ogierin alaisuuteen. Vuodesta 1780 talo on toiminut Pommierin suvun hallinnassa ja 1960-luvulta eteenpäin talo on viljellyt kaikkia viinejään luonnonmukaisesti, ilman torjunta-aineita. Talo omistaa 40 hehtaaria, pääosin Etelä-Rhônen pohjoisosissa, aivan alueen luoteisrajalla sijaitsevan Côtes du Vivarais'n alueella.

Côtes du Vivarais on melko vähän tunnettu alue, jota yleensä pidetään – sen hieman pohjoisen sijaintinsa ja viileämmän kasvualueensa vuoksi – Côtes du Rhônen viinejä kepeämpiä ja elegantimpia viinejä tuottavana alueena. Tarjolla pitäisi olla siis perus-CdR-viiniä kevyempi ja elegantimpi luomuviini, joka ei myöskään liiallisella hinnalla turhaan koreile. Lisäksi tuottaja mainostaa käyttävänsä viininsä villihiivoilla, eikä mitään muuta lisätä viiniin kuin sulfiitteja pullotusvaiheessa. Lisäksi tammesta ei ainakaan tuottajan sivut mainitse minkään viinin kohdalla mitään. Ainakin lähtökohdat ovat siis lupaavat!

Viinin väri on tumman kirsikkainen, mutta suhteellisen läpinäkyvähkö– mikä on varsin tyypillistä Grenache-vetoisille viineille, sillä kyseisen rypäleen ohuet ja pigmenteiltään vaatimattomat kuoret eivät yleensä anna viineille hirveästi syvyyttä ja intensiteettiä.

Tuoksupuoli ei heti korkkaamisen jälkeen vakuuta – aluksi tuoksussa tuntuu jotain epämääräistä, Beaujolais Nouveauta mieleen tuovaa, nuorekkaan ja jopa esanssisen vadelmaista meininkiä; sitten mukaan saapuu jotain tumman mausteista, tunkkaista ja reduktiivista tavaraa – yleismielikuva muistuttaa hyvin voimakkaasti uuttunutta tammisuutta, mutta ei missään nimessä imelänmakeaa, vaniljaista jenkkitammea, vaan kuivan puisevaa ja monisyisen mausteista ranskalaista tammea. En kuitenkaan ole varma paljonko viini mahtaa tammea nähdä – jos se nyt kypsyy tammessa lainkaan! Tuoksulta kestää jonkin aikaa saada paketti kasaan, mutta n. tunnin hengittelyn jälkeen kokonaisuudesta rupeaa nousemaan Etelä-Rhônen viineille ominaista, paahteista hedelmää ja kypsänmehevää, mansikkavetoista punaista marjaisuutta ja vivahteikasta mausteisuutta. Seassa tuntuu myös aavistus luumuisuutta ja hentoa viikunahilloketta.

Maultaan viini on ensivaikutelmaltaan jotenkin epämääräinen, geneerinen ja "perus" – sitä hallitsee hahmoton, kypsähkö tumma hedelmä – lähinnä luumu ja makeahko boysenmarja. Seassa on kyllä myös Syrah'n tiukkaa pippurisuutta ja kuivaa, karvasta puisevuutta, mutta loppupeleissä varsin kevyellä otteella. Happojen puolesta viini on melko vaatimaton, joten varsinaista raikkautta kokonaisuudesta ei juuri löydy, mutta tanniinisuus on sentään mukavan runsasta ja purevaa olematta mitenkään hyökkäävää tai liiallista. Viinin jollain tapaa "geneerinen" maku säilyy alusta loppuun, mutta avautuessaan se kyllä saa selkeästi enemmän luonnetta, mielenkiintoa ja täyteläistä fiilistä yleisilmeeseensä. Tunnin parin hengittelyn jälkeen viini on kehittynyt huomattavasti ja aromimaailmasta löytyy syvyyttä ja mielenkiintoa aivan eri tavalla kuin heti korkkaamisen yhteydessä.

Viinin jälkimaku on pippurivetoisen mausteinen, täynnä mehukasta tummaa marjaisuutta ja tuoretta vadelmaa, mutta kohtuullisen runsas (14,5%) alkoholi tuo jälkivaikutelmaan kohtalaisesti tuntuvaa lämmönhohkaa. Vaikka suuhun jäävä maku on melko kypsänmakea ja runsaan hedelmäinen, pysyy se yllättävän ryhdikkäänä ja harmonisena kokonaisuutta tasapainottavan mausteisuuden ja suutakuivaavan tanniinisuuden avulla.

Aluksi tämä etelärhônelainen luomuviini ei onnistunut vakuuttamaan oikein millään tasolla – kokonaisuudeltaan viini tuntui olevan kaikean kaikkiaan hieman kehno ja geneerinen käppäviini, mutta avautuessaan se rupesi saamaan mukavasti luonnetta ja syvyyttä, ja loppua kohden tämä Parcelle Nord oli ihan maukas ja mehukas luomurhônelainen – joskin loppupeleissä myös melko yllätyksetön sellainen.

Mitään suurta elämystä tämä viini ei onnistunut tuottamaan, mutta alun pettymys vaihtui onneksi viinin hengittelyn myötä ihan positiivisiin fiiliksiin ja viini pelasi loppupeleissä varsin mainiosti kokkailemani fetalla ja halloumilla ryyditetyn uunipadan kumppanina. En tiedä tuoko tämä viini tyylillisesti mitään kummempaa lisäystä Alkon hyllyile, mutta n. kympin luomuviinejä etsiville viini on varsin näppärä yleiskötöstys – kunhan vain löytyy aikaa antaa viinin hengitellä (mieluiten karahvissa) vähintään tunnin ajan! Lisäksi viinin melko kevyen hapokkuuden vuoksi suosittelen tarjoilemaan sen kohtalaisesti viilennettynä.

Lyhyesti: Mehukas, tasapainoinen ja perusmiellyttävä arkiviini, joka vaatii tunnin pari hengittelyä saadakseen pakkansa pakettiin ja kokonaisuuden balanssiin.

Arvio: Miellyttävä – ei yllätyksiä, mutta kärsivällisellä odotuksella ei myöskään pettymyksiä – Parcelle Nord on luotettava perustason eteläranskalainen luomuviini niin seurusteluun kuin arkiruoille.

Hinnan (11,69e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Chapoutier Rasteau 2010

Chapoutier Rasteau 2010

• Valmistaja: Maison M. Chapoutier
• Tyyppi: Punaviini, AOC Rasteau
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Rasteau
• Rypäleet: Grenache (80%), Syrah (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15,95e (Lokakuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 16,08e (Maaliskuu 2014, Alko)

Rasteaun kylän alue eteläisessä Rhônessa on yksi tunnetuimpia ja arvostetuimpia viinialueita, mutta lähinnä makeiden viiniensä osalta – AOC Rasteau -appellaatio on pitkään koskenut vain alueen makeita viinejä, kun taas alueen punaviiniä tuottavat talot ovat joutuneet pullottamaan viininsä vuosikertaan 2008 asti vaatimattomamman AOC Côtes-du-Rhône Villages Rasteau -appellaation alle. Vasta vuosikerrasta 2009 eteenpäin Rasteaun punaviinit ovat voitu lukea mukaan kylän omaan appellaatioon.

Rasteaun kylä sijaitsee n. kymmenen kilometriä alueen kuuluisimmasta alueesta, Châteauneuf-du-Papesta, koilliseen. Molemmilla alueilla viljellään samoja rypäleitä ja viinityylit ovat peruslinjoiltaan varsin samanlaisia. Rasteaun viinit kuitenkin ovat yleisesti Châteauneufin viinejä hieman simppelimpiä ja vaatimattomampia, mutta myöskin selkeästi edullisempia.

Chapoutierin Rasteaulla on melkoisen tiivis, suht läpinäkymätön tumman violetinpunainen väri.

Lasista kohoava tuoksu on varsin uhkea ja kypsänmakea. Yleisilmettä hallitsee tumma hedelmä-marjaisuus, eli on paljon luumua ja mustikkaa, sekä toki kuivan mausteisena tuntuvaa hillittyä, paahteista tammea. Aluksi kokonaiskuvassa oli jokin kevyen laktinen tai jopa aavistuksen rikkinen sivujuonne, joka teki tuoksusta melko tunkkaisen ja jopa hieman epämiellyttävän oloisen, mutta tämä piirre tuulettui pois noin tunnin hengittelyllä.

Tällä suutuntumaltaan täyteläisellä viinillä on kuivahko ja hyvin kypsän tumman hedelmäinen yleisilme, joka paikoin taittuu hennosti makeaan. Runsaasta makumaailmasta erottuu luumua, tummaa kirsikkaisuutta ja kevyttä mansikkaisuutta, hillitysti Syrah'n tuomaa rouhittua mustapippuria, hennosti tammen tuomaa maustetta, auringossa paahtunutta maamaisuutta ja hillityn tupakkaista mausteisuutta. Melko tanniininen ote tuo muuten korkeintaan keskihapokkaaseen ja pehmeähköön habitukseen tarvittavaa särmää, tiukkuutta ja kevyttä karvautta. Alkoholi (14%) tahtoo hieman puskea läpi, minkä vuoksi kokonaisuus on melko tulinen.

Jälkimaussa tammi puskee selkeästi voimakkaampana, kevyen suklaisena fiiliksenä kypsän luumuisen hedelmäisyyden ylle. Viinistä jää suuhun runsas, pehmeähkö ja hennon lämmin jälkivaikutelma, johon kohtalaisen runsas tanniinisuus tuo kuivattavan tuntemuksen ohelle hieman karvasta särmää.

Chapoutierin Rasteau on ihan pätevä kylä-kottarainen, joka tarjoaa perustason CdP-viineihin nähden varsin samanhenkistä, paahteista ja mehevän hedelmäistä Etelä-Ranskan meininkiä piirun verran kohtuullisempaan hintaan, joskin tammituksen suhteen talo on mennyt aika liberaalilla linjalla. Kovinkaan kompleksi tai persoonallinen tämä viini ei ole, mutta perus-Côtes-du-Rhône-viineihin nähden Chapoutierin Rasteaulla tuntuu olevan enemmän massaa ja hartiaa.

Jos olet metsästämässä Alkosta Châteauneuf-du-Papen viinejä, mutta niiden melko kovanpuoleisiksi nousseet hinnat arveluttavat, kannattaa pitää Chapoutierin Rasteau mielessä – hienoimmille 'Papeille tämä viini ei kyllä pärjää, mutta edullisimpien CdP:n viinien kanssa se tuntuu painivan melko samassa sarjassa. Viini varmasti kestää – ja kenties jopa kehittyy – vielä muutamia vuosia, mutta viiniä ei ensisijaisesti kannata kerätä kellariin kypsymään. Tämmöinen mehevä, kypsän hedelmäinen rhônelainen on parhaimmillaan nuoruutensa terässä! Luotettava kumppani pataruoille, riistalle ja simppeleille grilliruoille.

Lyhyesti: Suuren ja maineikkaan tuottaja-négociantin runsas, roteva, paahteinen ja tyylillisesti melko selvästi perustason Châteauneuf-du-Papen viinit mieleen tuova punaviini Rasteaun kylästä.

Arvio: Erittäin hyvä – mainio, tanakkarakenteinen ja harteikas esitys tältä Rhônen tuottajajättilaiseltä. Eroa muihin, edullisempiin Chapoutierin viineihin on makumaailman puolesta melko vähän, mutta Rasteaussa tuntuu olevan enemmän muskelia ja vääntöä, jos sellaista satutaan kaipaamaan.

Hinnan (16,08e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

E. Guigal Côtes du Rhône 2010

E. Guigal Côtes du Rhône 2010

• Valmistaja: Établissements Guigal
• Tyyppi: Punaviini, AOC Côtes du Rhône
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône
• Rypäleet: Syrah (49%), Grenache (48%), Mourvèdre (3%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 12,98e (Lokakuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 12,97e (Tammikuu 2014, Alko)

Rhônen jättiläisen, Marcel Guigalin luotsaaman Établissements Guigalin vanha kunnon Kottarainen, eli perustason Côtes du Rhône on taas arvostelussa – edellinen arvio viinistä olikin jo useamman vuosikerran takaa.

Melko vähän on muuttunut: viini pohjautuu edelleen rhônelaiseen GSM-blendiin, joista tehtyä viiniä kypsytetään peräti 18 kuukauden ajan valtavissa foudre-tammisammioissa. Merkittävin muutos on siinä, että ennen rypälesekoitteessa kymmenyksestä vastannut Mourvèdre on nyt häviävän pienessä roolissa ja pääosaa näyttelee lähinnä Syrah-Grenache-duo.

Viini on lasissa keskiosaltaan hyvin tummanpuhuva ja paksu, jopa kevyen musteinen, taittuen aluksi tumman kirsikkahilloiseen ja siitä reunoilta läpukuultavan punaiseen.

Verrattain kevyehköstä tuoksusta löytyy auringossa paahtuneita tummia hedelmiä, mustikkaa, makeaa mansikkaa ja aavistus konjakkista tammea. Kokonaisuus tuo mieleeni jostain syystä marjaviinerin.

Suussa viini on täyteläinen ja runsas; hyvin hedelmäinen ilmaisu on selvästä kypsyydestään huolimatta melko kuivaa. Melko konsentroitunut, jopa paksuhko hedelmäisyys tarjoilee mehukasta punaista marjaa ja luumuisuutta, aavistuksen mineraalia ja kokonaisuuteen hyvin sointuvaa, kepeää tammen mausteisuutta, jota sävyttää kevyesti Syrah'n pippurisuus. Kohtuullinen tanniinisuus ja melko hapokas runko pitävän kokonaisuuden mukavan ryhdikkäänä ja puruvoimaisena.

Aromikas jälkimaku on kevyesti karvaan mausteinen, tumman hedelmäinen ja metsämarjainen, päällimmäisenä aavistus tuoretta mustikkaa.

Kokonaisuutena Guigalin CdR on varsin mainio tuhdin pään kottarainen, minkä vuoksi on hyvin vaikea uskoa, että tätäkin vuosikertaa viinitalo on onnistunut pukkaamaan pihalle peräti kolme ja puoli miljoonaa pullollista. Kaiketi on mahdollista tehdä varsin kelvollista ja tasapainoista punaviiniä massatuotannolla, joka silti pelaa niin mainiosti sellaisenaan kuin ruoan kanssa. Tietenkään jännittävää luonnetta tai muuten suurta mielenkiintoa näin massatuotetulta perusviiniltä on turha odottaa, mutta loppupeleissä hyvin harvalta perustason Côtes du Rhônelta voi sitä muutenkaan odottaa.

Loppupeleissä Guigalin kottarainen on hintaisekseen varsin maukas ja moneen yhteyteen käyttökelpoinen perusviini, jota voi pitää sopivana käsivarana arjen peruspunkeroksi. Vaikka viini tuskin kehittyy merkittävästi ikääntyessään, voi viiniä pitää huoletta pidempäänkin varalla – ryhtinsä puolesta viini kestää helposti vielä kourallisen vuosia.

Lyhyesti: Mehukas, hedelmävetoinen ja tasapainoinen perustason kottarainen kaikenlaisiin punaviiniä kaipaaviin tilanteisiin.

Arvio: Hyvä – turvalliseksi ja yllätyksettömäksi viiniksi varsin mainio ja maukas tapaus, jolta löytyy varsin miellyttävän, eteläistä Rhônea henkivän makumaailman lisäksi varsin mainio, tasapainoinen runko, minkä puolesta viini pelaa hyvin ruokapöydän yleisottelijana.

Hinnan (12,97e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Le Moulin Teyroud Châteauneuf-du-Pape 2011

Le Moulin Teyroud Châteauneuf-du-Pape 2011

• Valmistaja: Caveaux Comtadins
• Tyyppi: Punaviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
• Rypäleet: Grenache, Mourvèdre, Syrah
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 25,90e (Syyskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 27,00e (Tammikuu 2014, Alko)

Tämä yksi Alkon valikoiman muutamasta Châteauneuf-du-Papesta on tullut aikaisemminkin vastaan. Tällöin viini aiheutti hämmennystä suorastaan yllättävän kepeällä ja samalla yllättävänkin raikkaalla ilmaisullaan – CdP:t kun yleensä tuppaavat tyyliltään olemaan varsin muhkeita, kypsiä ja täyteläisiä (aiemmat havainnot voi lukea tästä vanhasta arviosta). Nyt viini tuli tuoreella vuosikerralla vastaan Arvid Norquistin organisoimassa viinitilaisuudessa viime syyskuussa.

Vaikka viini on varsin tummanpunainen, on se melko läpinäkyvä ja Papeksi ja hailakan oloinen.

Makean marjaisessa tuoksussa tuntuu hyvin kypsää kirsikkaa ja mustikkaa, jopa hilloisuuteen asti taittuvan makeana; seassa tuntuu myös hillitysti paahdettua mausteisuutta ja alkoholisuutta. Kypsänmakeasta ilmaisusta huolimatta tuoksu ei ole kovinkaan tukeva, vaan loppupeleissä melko maltillinen.

Kuten edellisellä kerralla, myös nyt viinin maku yllättää: Le Moulin Teyroud on CdP:ksi kyllä yllättävän kuiva, kepeä ja hapokas – suutuntumaltaan viini tuntuu korkeintaan keskitäyteläiseltä. Voin siis edelleen allekirjoittaa väitteeni siitä, että kyseinen viini vaikuttaa olevan Burgundin Pinot Noir etelä-rhônelaisen GSM-viinin vaatteissa. Viinin maku on yleisilmeeltään hyvin marjainen ja kirsikkainen, mutta seassa tuntuu myös mausteisuutta – erityisesti tuntuvan pippurista sellaista – ja sopivasti purevaa tanniinisuutta, jotka tuovat kokonaisuuteen mukavaa särmää ja hillittyä bitterisyyttä. Tammi tuntuu kevyenä suklaisuutena taustalla, mutta loppupeleissä varsin maltillisesti jopa suht kepoiseen yleisilmeeseen nähden. Kohtalainen alkoholi (14%) onnistuu pysymään riittävän viileänä tarjoiltuna ihan mallikkaasti piilossa.

Keskipitkä jälkimaku on marjainen, kevyen suklaisen tamminen, hieman pippurinen ja miellyttävän hienostunut.

Vaikka vuosikertoja on ehtinyt edellisestä testatusta viinistä mennä välissä jo useampikin, on Le Moulin Teyroud CdP edelleen tyyliltään varsin kepoinen ja samalla yllättävänkin freesi ja rakenteikas tapaus. Tyypillistä Châteauneuf-du-Papen muhkeutta, kypsyyttä ja massaa ei löydy, mutta loppupeleissä tämä voi kääntyä viinin eduksi, tehden siitä selkeästi yleiskäyttöisemmän ja monipuolisemman ruokaviinin! Tämä ei siis ole mitään ylikypsää konsentraatiotykitystä, vaan tasapainolla ja eleganssilla varustettua Grenachea – esimerkiksi viinin kanssa tarjotun lammaspaistin kanssa viini pelitti suorastaan erinomaisesti.

Kuitenkin vielä vanhalla, pari euroa edullisemmalla hinnallaan tämä loppupeleissä myös hieman turhankin simppeli viini tuntui piirun verran tyyriiltä ostokselta saatuun laatuun nähden; joten viinin kivutessa yhä lähemmäs kolmea kymppiä, ei voida puhua ainakaan hinta-laatusuhteen paranemisesta. Ei tämä viini mitenkään surkea ostos tähän nykyhintaan ole, mutta kyllä mielestäni jonkinmoinen kipuraja on näillä hinnoilla ylitetty – tyylillisesti Le Moulin Teyroud onnistuu tarjoamaan melko vähän ylimääräistä esimerkiksi puolet edullisempien Côtes-du-Rhône-punaviinien rinnalla.

Lyhyesti: Châteauneuf-du-Papeksi yllättävän kepeä, hapokas, rakenteikas ja mukavan freesi tapaus. Vaikka viini on elegantti, hillitty ja tasapainoinen, on se myös ehkä turhan simppeli ja turvallinen Etelä-Ranskan GSM.

Arvio: Miellyttävä – viiniin oli luontevampi suhtautua nyt, kun tiesi mitä odottaa. Koska en odottanut mehevää ja massiivista Papea, vaan kepeämpää ja elegantimpaa tyyliä, toimi kokonaisuus paremmin. Viini on kuitenkin tietyllä tapaa melko yllätyksetön ja arkinen esitys, eikä kykene vastaamaan odotuksiani lähes kolmen kympin viinistä.

Hinnan (27,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Éric Texier Châteauneuf-du-Pape Vieilles Vignes 2010

Éric Texier Châteauneuf-du-Pape Vieilles Vignes 2010

• Valmistaja: Éric Texier
• Tyyppi: Punaviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
• Rypäleet: Grenache, Mourvèdre
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15e / 12cl (Syyskuu 2013, Vin-Vin, Helsinki)
• Hinta nyt: 33,90e (Marraskuu 2013, Viinitie)

kuva: viinitie

Pari kuuta takaperin tuli taas pistäydyttyä Helsingin keskustan dynaamisimmassa viinibaarissa, Vin-Vinissä. Tiskillä listoja silmäillessä en voinut olla huomaamatta baarin "hanoista" löytyviä erikoisempia pullotteita – siis niitä hieman hinnakkaampia ja harvinaisempia viinejä, joita tulee silloin tällöin tarjolle vain pieni erä. Pienehkön pähkäilyn jälkeen päädyin joskus Éric Texierin mainion Côtes du Rhônen vakuuttamana testaamaan samaisen herran asteen verran hinnakkaampaa pullotetta, Châteauneuf-du-Papea.

Éric Texier on sekä Rhônessa että Burgundin eteläosissa, Mâconnais'ssa vaikuttava viinintekijä, joka on harrastajapiireissä tunnettu tyylistään, joka perustuu mahdollisimman minimaaliseen puuttumiseen viininvalmistuksessa: Texier antaa rypäleilleen parhaat mahdolliset olut käydä viiniksi, minkä jälkeen viiniin puututaan mahdollisimman vähän – mieluiten ei ollenkaan – ennen pullotusta. Texierin perus-Châteauneuf-du-Pape, lisänimeltään Vieilles Vignes, valmistetaan kahdelta CdP:n alueelta löytyvältä, luonnonmukaisesti viljellyltä tarhalta, joista toiselta löytyy peräti 70-vuotiaita Grenache-köynnöksiä, toiselta vanhoja Mourvèdre-köynnöksiä. Näiden köynnösten rypäleistä Texier valmistaa viinin rypäleiden omilla luonnonhiivoilla, jonka annetaan käydä ja kypsyä vuoden vanhoissa tynnyreissä. Lopuksi viini pullotetaan suodattamatomana.

Väriltään Texierin CdP on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän rubiininpunainen.

Tuoksu on voimakkaan marjainen ja kypsä, mutta seasta erottuu paljon muutakin: makeaa tummaa hedelmäisyyttä, rustiikkista maalaisuutta ja kevyttä nahkaa, maamaisia vivahteita, märkää sukkaa, kevyttä mineraalia, parfyymistä kukkaisuutta ja hennosti alkoholia. Texierin minimalistinen ja luonnonläheinen valmistusmenetelmä tuntuu tuoksussa ja kokonaisuus tuokin vienosti mieleeni talon aiemminmaistamani Kottaraisen maalaissiiderimäisen rustiikkisen ja omenaisen aromimaailman.

Maku on rehevä ja aromaattinen, mutta suutuntumaltaan varsin täyteläinen, jopa silkkinen ja pehmeä, eikä siis erityisen hapokkaan oloinen – mihin vaikuttanee huomattavasti viinin selkeästi turhan lämmin tarjoilulämpötila. Puhdaspiirteinen makumaailma tuo kielelle mustikkaisuutta tai jopa mustikkahilloisuutta, makeaa luumua, kevyettä vadelmaisuutta ja karhea, bitteristäkin mausteisuutta. Tanniinit tuntuvat kohtuullisen voimakkaasti, muttei mitenkään aggressiivisesti tai liiallisesti kokonaisuuteen nähden. Ilahduttavasti viinistä ei käytännössä erotu lainkaan tammea, eli hedelmä pääsee esittämään pääosaa – joka ei ole alueen viineilly tyypillisesti mitenkään massiivinen, vaan varsin sopusuhtainen ja sopivalla tavalla tyylikäs.

Keskipitkä jälkimaku on mehukkaan marjainen, hennon karvas, tumman hedelmäinen ja siinä tuntuu myös hieman Pinot Noir-maista orvokkisuutta.

Pähkinänkuoressa tässä on varsin vivahteikas, maukas ja mallikas CdP, joka olisi varmasti hyötynyt viileämmästä lämpötilasta – viini vaikuttaa kevyemmältä ja freesimmältä kuin erittäin monet turhan massiiviset ja alkoholiset Châteauneuf-du-Papet, mutta varsin lämpimän huoneenlämpöisenä tarjoiltuna viini ei vaikuta pääsevän oikeuksiinsa; maku on puhdaspiirteinen ja vivahteita löytyy, mutta rakenne tuntuu olevan hukassa ja yleisilme on häiritsevän pehmeä. Kymmenen astetta viileämpänä tässä olisi voinut olla kenties hurmaavin ja tasapainoisin maistamani CdP, mutta näin lämpimänä viini ei mitenkään onnistu pääsemään oikeuksiinsa. Pitänee tulevaisuudessa jättää Vin-Vinin "hanaviinit" sikseen, sillä vaikka sieltä tuntuu löytyvän silloin tällöin vallan kiehtovaa kuriositeettikamaa, nämä viinit tulevat lasiin aivan liian usein niin lämpimiä, että makuelämyksestä tuntuu menevän liian suuri osa hukkaan. Turvallisempaa keskittyä baarin listalta löytyviin pullotteisiin, siis.

Mutta muuten kyseessä on varsin positiivisen oloinen, puhdaspiirteinen ja niin alueen kuin käytettyjen rypäleiden parhaita puolia hienosti kunniottava pullote. Voin kuvitella viinin kehittyvän vallan suotuisasti kellarissakin (vuosikerta 2010 oli ymmärtääkseni varsin mainio eteläisessä Rhônessa), mutta viini suoriutuu jo nyt mallikkaasti lasissa.

Lyhyesti: Puhdaspiirteinen, sopusuhtainen ja niin terroiria kuin rypäleiden ominaispiirteitä hienosti korostava, elegantti Châteauneuf-du-Pape.

Arvio: Tyylikäs – vaikken varmasti saanut lähes kädenlämpöisestä viinistä mitenkään parasta mahdollista kuvaa, oli Texierin CdP:n laatu ja alueen tyypillisistä viineistä poikkeava meininki silti selvästi havaittavissa. Ihastuttavan laadukas ja hurmaava esitys – joskaan en ole varma oliko viini kovan hintansa arvoinen näin lämpimänä. Oikeassa tarjoilulämpötilassa sen sijaan varmasti!

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Vin-Vinissä 12cl lasillinen on kohtuullisella tasolla, mutta paikasta saa parempaakin edullisemmalla.
Hinnan (33,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Chapoutier La Ciboise 2011

Chapoutier La Ciboise 2011

• Valmistaja: Maison M. Chapoutier
• Tyyppi: Punaviini, AOC Grignan-Les Adhemar
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Tricastin
• Rypäleet: Grenache (70%), Syrah (20%), Carignan, Mourvèdre
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 10,90e (Heinäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 11,09e (Helmikuu 2014, Alko)

Minua jaksaa edelleen hämmentää Chapoutierin La Ciboise -viinin alkuperä. Chapoutierin sivut kertovat, että La Ciboise tulee Luberonista, mikä sijaitsee Etelä-Rhônen kaakkoislaidalla – sen sijaan Alkon hyllyiltä löytyvä viini sanoo tulevansa Grignan-Les Adhemar'n alueelta (entinen Coteaux du Tricastin), Etelä-Rhônen pohjoisosista. Tuo viinialueen nimenvaihdos on seurausta vuonna 2008 tapahtuneesta Tricastinin ydinvoimalaonnettomuudesta, minkä seurauksena alueen viinien kysyntä romahti ja alue vaihtoi nimensä jottei viinejä yhdistettäisi niin helposti Tricastinin ydinvoimalaan. Kuten jo edellisessä arvostelussani La Ciboisesta spekuloin, varmaankin La Ciboisea tuotetaan kotimaisille, varautuneemmille markkinoille Luberonissa ja ulkomaisille, onnettomuudesta tietämättömille Tricastinin alueella.

Chapoutierin viinitalon tyyliin kuuluu biodynaamisuus, luonnonmukaisuus ja oman "talon maun" välttäminen – omien tarhojensa viinejä talo markkinoi sertifioituina luomutuotteina, mutta viinejä, joissa käytetään sertifioimattomien sopimusviljelijöiden rypäleitä, ei ole luvallista markkinoida luomuna – Chapoutierin viininvalmistajat kuitenkin auttavat ja tukevat sopimusviljelijöitä viljelemään talon periaatteiden mukaisesti. Näin Chapoutier pyrkii saamaan eri Rhônen viinialueilta alueen omaa tyyliä ja makua parhaiten edustavia, luonnollisia ja luonnonmukaisia viinejä.

La Ciboisen melko läpinäkymätön väri on hyvin tumman verenpunainen, kevyesti nuorekkaan sinertävä ja reunoiltaan tasaisen kirkkaanpunainen.

Runsas tuoksu on varsin kypsänmakea, mustikkainen, makean tumman hedelmäinen ja omalla tavallaan pehmoinen. Aiemmintestattuun 2009-Ciboiseen verrattuna tuoksu on selkeästi kypsempi, hedelmäisempi (kuin marjaisempi) ja avoimempi.

Maku on runsas mutta suutuntumaltaan keskitäyteläinen. Maku on runsaan ja kypsänmakean marjainen ja pippurisen mausteinen, mutta seassa myös tuntuu kohtalaisesti tammisuutta: kevyttä tummaa suklaata ja aavistus kahvisuutta, mikä tuo kokonaisuuteen lempeän mokkaisen yleisilmeen. Aiemmintestattuun, hapokkaampaan ja marjaiseen Ciboiseen verrattuna 2011 on pehmeämmän hapokas, lempeähkö ja hieman harmittomamman oloinen. Runkoon tuo luonnetta hillitty mutta sopivasti karhea tanniinisuus. Vielä missään uuden maailman läskinvetelien hilloviinien tyylissä ei kuitenkaan huidella – La Ciboise edustaa hyvää Etelä-Rhônen perustasoa.

Tasainen ja maukas jälkimaku on kohtalaisen pitkä, tumman marjainen, kevyen hapankirsikkainen, bitterisen tumman suklainen, makean mokkainen ja kevyen mausteinen. Viinistä jää kypsähkö ja moniulotteinen jälkivaikutelma.

La Ciboisen tuore vuosikerta on aiempaa tammisempi, hapoiltaan lempeämpi ja yleisilmeeltään pehmoisempi, mutta edelleen varsin mainio ja moniulotteinen kympin kottarainen. Toisaalta viinistä puuttuu aiemman Ciboisen kepeys, raikkaus ja hienostunut yleisilme, mutta toisaalta la Ciboise muistuttaa nyt hieman enemmän yleistä Etelä-Rhônen viinityyliä, eikä enää yllätä kypsää ja hedelmäistä rhônelaista punaviiniä kaipaavaa.

La Ciboise 2011 on siis pähkinänkuoressa hieman geneerisempi ja selväpiirteisemmällä tammisuudellaan "globaalimpi" esitys Chapoutieriksi. Ehkä siis viinitalolla on pyritty siirtymään enemmän suuren maailman makuun? Viini on kuitenkin hintaluokassaan varsin passeli "Kottarainen" ja passeli valinta niin illanistujaisiin kuin esimerkiksi riistan kumppaniksi.

Lyhyesti: Tumman marjainen, kypsän hedelmäinen ja kohtalaisen tamminen perustason punaviini Etelä-Rhônen yhdeltä kuuluisimmista ja luotettavimmista tuottajista.

Arvio: Hyvä – luotettava, mehevä ja nuorekas Kottarainen, joka on vaihtanut kepeämmän marjaisen ilmaisun kypsemmän hedelmäisempään ja runsaampaan ilmaisuun. Vaikka tässä on mielestäni menetetty hieman viinin raikkautta ja persoonaa, on La Ciboise edelleen varsin passeli yleisviini moneen eri käyttöön.

Hinnan (11,09e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Château de Montfaucon Comtesse Madeleine 2010

Château de Montfaucon Comtesse Madeleine Côtes du Rhône Blanc 2010

• Valmistaja: Château de Montfaucon
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Côtes du Rhône
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône
• Rypäleet: Marsanne (35%), Grenache Blanc (20%), Viognier (20%), Clairette (15%), Bourboulenc (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: n. 15e (Huhtikuu 2013, Viking Line)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: château de montfaucon

Työporukkamme ruoanlaitto-illanvietossa toinen parsakeiton kanssa tarjoiltu valkoviini (Hager Matthias Rieslingin ohella) oli Châteauneuf-du-Papen viinialueen välittömässä naapurissa sijaitsevan Château de Montfauconin viinitilan valkoinen Côtes du Rhône, Comtesse Madeleine. Viini oli kuulemma löytynyt Viking Lineltä n. 15 euron hintaan.

Comtesse Madeleine on sekoitus viittä perinteistä Etelä-Rhônen valkoista lajiketta, joista tehtyä viiniä on kypsytelty sakkojen kanssa 6 kuukauden ajan 1-5 kypsyttelyä nähneissä tammitynnyreissä. Rypäleet ovat kerätty käsin viinitarhoilta, joiden köynnösten keski-ikä on n. 40 vuotta ja vanhimpien jopa yli 90 vuotta.

Väriltään viini on hailakka, melko värittömän kellervä.

Tuoksu on monille valkoisille CdR-viineille tyypillisesti kevyehkö ja hienovarainen. Viini vihjailee kypsällä hedelmällään vivahteita hunajamelonista, kevyestä päärynästä ja yleisestä trooppisesta hedelmäisyydestä, mutta kokonaisuudesta on hyvin vaikea saada kosketuspintaa – tuoksu on miellyttävä, mutta niin täynnä semmoisia hentoja vivahteita, ettei niitä oikein erota toisistaan. Etelä-Rhônen valkoviineille tyypillisesti tuoksun seasta voi erottaa myös hennon vivahteen kynsilakanpoistoainemaista asetonia.

Suutuntumaltaan täyteläinen viini on hyvin aromikas ja ilmaisultaan myös ronskihko. Persoonallisesta ja kypsän hedelmäisestä makumaailmasta löytyy mm. makeanmehevää verkkomelonisuutta ja banaania, hillittyä, kukkaisen terpeenistä mausteisuutta, kevyttä hunajaa, hentoa greippisyyttä ja omintakeista bitterisyyttä. Kokonaisuus on varsin moniulotteinen, mutta myös melko alkoholinen sekä hieman vajaavaiseksi jäävän hapokkuutensa takia raskaanpuoleinen ja suutuntumaltaan hieman öljyinen. Tammisuus pysyttelee mallikkaasti taustajoukoissa, tarjoillen hyvin konservatiivisesti sopivasti integroitunutta mausteisuutta.

Alkoholin lämmittämä jälkimaku on aromikas, kypsän trooppisen hedelmäinen; hunajameloninen ja kevyen banaaninen. Lisäksi keskimausta tuttu bitterisyys jatkuu tasaisena jälkimaussa. Hillityn hapokkuutensa vuoksi viinin jälkivaikutelma on kestoltaan keskipitkä.

Yleisesti Comtesse Madeleine on alueelle melko tyypillinen ja varsin maukas esitys, mutta silti valkoviiniksi varsin jännä ja erilainen. Syvyyttä ja mielenkiintoa viinissä on valkoiseksi CdR:ksi varsin kiitettävästi, eikä viini kypsistä, jopa makeaan taittuvista aromeistaan huolimatta vaikuta pätkääkään ylikypsältä tai ylitehdyltä. Suurin ongelma onkin viinin hapokkuus: viileämpänä hapot pääsivät paljon paremmin esille ja kokonaisuus oli varsin ryhdikäs ja eloisa, mutta samalla hieman vaisu ja tukkoinen; lämmetessään taas viinin aromit pääsivät paljon paremmin framille ja viinin moniulotteinen tekstuuri pääsi kunnolla esiin, kun taas hapot siirtyivät taustalle ja kokonaisuudesta tuli raskaampi.

Toisaalta viinin kehitystä oli hauska seurata ruokapöydässä: aluksi vaatimattoman oloinen viini paljastui varsin passeliksi ja mielenkiintoiseksi ruokaviiniksi, kun taas ruokailun loppupuolella viinin paras terä ruokien kanssa tylsyi, mutta sen sijaan viini pärjäsi varsin mainiosti ihan omin avuin!

Kypsytystä viini tuskin vaatii – en tiedä kestääkö edes hirveästi lisää – joten jos pullo majailee kaapissa, kannattanee se iskeä pöytään seuraavan vuoden puolentoista sisään. Mistään raikkaasta ja kepeästä kesäviinistähän ei ole kyse, joten viinille paras paikka löytynee sateisen loppukesän tai alkusyksyn ruokapöydästä.

Lyhyesti: Runsas, aromikas ja raskastekoinen valkoviini Etelä-Rhônesta. Vähäisestä hapokkuudestaan ja muhkeasta bodystaan huolimatta viini on varsin miellyttävä ja mielenkiintoinen tuttavuus.

Arvio: Miellyttävä – mielestäni valkoiset rhônelaiset ovat aina hauskoja ja testaamisen arvoisia tuttavuuksia, eikä Comtesse Madeleine tehnyt tähän poikkeusta; päinvastoin, viini oli yksi mainioimpia maistamiani alueen viinejä! Nämä viinit ovat kyllä myös hieman hankalia ja niille sopivan tilaisuuden löytäminen voi olla vaikeata, mutta oikeassa paikassa oikeaan aikaan ne ovat mitä mainiointa tavaraa – sekä virkistäviä poikkeuksia geneeristen Chardonnayiden ja Rieslingien tilalla!

Hinnan (n. 15,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Chapoutier Domaine des Granges de Mirabel 2011

Chapoutier Domaine des Granges de Mirabel 2011

• Valmistaja: Maison M. Chapoutier
• Tyyppi: Valkoviini, IGP / Vin de Pays des Côteaux d'Ardèche
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Ardèche, Mirabel
• Rypäleet: Viognier (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 17,04e (Helmikuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta 12,49 poistuessaan)

Viognier, tuo Ranskan erikoinen rypäle, joka 1960-luvulla oli jo sukupuuton partaalla; silloin sitä valmistettiin vain muutamia tuhansia pulloja Pohjois-Rhônen kuuluisiksi tulleilla Condrieun ja Château Grillet'n alueilla. Sittemmin rypäleen suosiota onnistuttiin kasvattamaan merkittävästi ja nykyisin sitä kasvatetaan Ranskan ulkopuolella monissa uuden maailman maissa – Australia, Chile ja Yhdysvallat etunenässä. Tämä Viognier ei kuitenkaan tule Pohjois-Rhônen kuuluisilta Viognier-alueilta, vaan Etelä-Rhônen luoteiskulmassa sijaitsevasta Mirabelin kylästä – mikä on hieman erikoista, sillä Etelä-Rhônessa harvemmin tavataan Viognier-lajikeviinejä, vaan rypälettä löydetään pääasiassa sekoiteviineistä.

Viinin on valmistanut yksi Rhônen lempiviinitaloistani, Michel Chapoutierin luotsaama Maison M. Chapoutier, jonka varsinaiseen tyyliin ei kuulu se kuuluisa, ns. talon oma tyyli, vaan joka pyrkii valmistamaan viinit niin, että ne edustavat erinomaisesti juuri alueelle ominaista tyyliä – mikä on varsin mukavaa, sillä Chapoutier tuntuu omistavan tarhoja ympäri Rhônen laaksoa (sekä tätä nykyä myös Alsacea), minkä lisäksi yhtiö toimii négociant-periaatteella, eli valmistaa viinejä myös sopimusviljelijöiltä ostetuista rypäleistä. Tämä IGP-tasoinen biodyny/luomu-Viognier saapui Alkoon alkuvuodesta, jolloin tuli monen erilaisen biodynaamisen viinin kertaostos – esimerkiksi tätä viiniä Suomeen roudattiin 2700 pullon erä. Ja kun Chapoutierilta tulee jotain uutta hyllyyn, on sen päädyttävä testattavakseni ennemmin tai myöhemmin (ja mielummin aina ennemmin.) Erityisesti kun kokemukseni Viognierista ovat melko vähäiset ja rajoittuneet pääasiassa uuden maailman tekeleisiin – sitä suuremmalla syyllä Rhônen Viognier houkuttaa!

Väriltään viini on melko neutraalin vaaleanvihreä; ei mitään suuria yllätyksiä tällä sektorilla.

Lasia nuuhkiessani rupean ihmettelemään onko lasissani sittenkin Etelä-Ranskan Chardonnayta. Tuoksusta puuttuu aiempien kokemusteni perusteella yhdistämäni kukkeus ja ronski mausteisuus lähes kokonaan; yleisvaikutelma on kypsähkö, makean omenainen ja aprikoosinen – eli musituttaa melko paljon ylikypsää Chardonnayta. Enemmän nuuhkimalla (ja viinin lämmetessä lasissa) rupeaa löytymään myös kevyttä, kukkaista aromaattisuutta, hentoa mausteisuutta ja erityisesti Etelä-Rhônen valkoviineille ominaisen oloista asetonia. Lisäksi seasta löytyy jotain erikoista, kurkkumaista aromia. Yleisvaikutelma ei ole kuitenkaan erityisen massiivinen, mutta lasin silti onnistuu täyttämään todella, muhkean aromaattinen ja persoonallisen eteerinen tuoksu.

Maku onkin sitten suorastaan perverssissä ristiriidassa tuoksun kanssa – kevyen, Chardonnaymaisen hedelmäisen tuoksun jälkeen viinin ronski ja suuntatäyttävä mausteisuus sekä kukkeus tulee kuin puun takaa. Tähän mausteisuuteen kieli kuitenkin tottuu nopeasti ja jokaisen siemauksen jälkeen se tuntuu yhä vähemmän; maun muut elementit alkavat hahmottua paremmin. Kielellä pyörii makeata omenaisuutta ja appelsiinista sitruksisuutta, päärynää ja savuisuutta; kypsästä ja makean kanssa vihjailevastä hedelmästä huolimatta yleisilme on varsin kuiva. Hapot eivät pomppaa silmille, vaan pitävät homman kasassa taustalla; tämän vuoksi viinillä on varsin pyöreäntäyteläinen, jopa kevyen öljyinen suutuntuma, mutta se onnistuu pysymään silti sopivan freesinä ja rakenteikkaana. Yleisilme on runsas ja moniulotteinen, mutta myös ranskalaisella tavalla hillitty ja tasapainoinen verrattuna aikaisempiin kokemuksiini rypäleestä.

Viinin jälkimaku on melko pitkä, kevyesti (mutta sopivan miellyttävästi) lämmin, päärynämehuinen, poltetun mausteinen ja kevyesti karvas. Runsas ja mausteinen jälkimaku jättää kevyesti tanniinisen karhean jälkivaikutelman.

Chapoutier ei onnistunut vieläkään pettämään odotuksiani: Domaine des Granges de Mirabel on varsin tasapainoinen ja miellyttävä Viognier, joka on rypäleelle tyypillisesti varsin runsas, muttei mitenkään överi. Viini toimii varsin mukavasti sellaisenaan seurusteluviiniksi – erityisesti jos sattuu pitämään mausteisista, runsaista ja täyteläisistä valkoviineistä – mutta pelittipä se mainiosti myös runsaan mustapippurisen pinaattilasagnemme kumppanina (vaikkakin viinin mausteisuus korosti ehkä turhan paljon lasagnen pippurisuutta ja toisinpäin...) Kyseessä on siis ihan luotettava kumppani mm. pastalle, aasialaiselle ruoalle tai vaikkapa runsaammin maustetulle vaalealle lihalle. Viini ei ole erityisen ihmeellinen tai juhlava esitys, mutta kaikin puolin hyvin tehty ja maukas paremman pään arkiviini.

Lyhyesti: Voimakkaan mausteinen, kypsä, runsaan täyteläinen ja silti ranskalaisittain hillityn charmikas Etelä-Rhônen luomu-Viognier.

Arvio: Erittäin hyvä – mainio tuttavuus kaiken kaikkiaan; hillityn hapokkaat Viognierit eivät yleensä erityisemmin kehity ikääntyessään, vaan hiljalleen menettävät aromaattisuutensa. Tuottaja lupaa viinilleen kestävyyttä vuoteen 2016, mutta suosittelen nauttimaan tämän mielummin aiemmin kuin myöhemmin.

Hinnan (17,29e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Cellier des Princes Châteauneuf-du-Pape Blanc 2010

Cellier des Princes Châteauneuf-du-Pape Blanc 2010

• Valmistaja: Cellier des Princes
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
• Rypäleet: Grenache Blanc (65%), Clairette (15%), Bourboulenc (5%), Roussanne (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 24,90e (Huhtikuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 27,10e (Tammikuu 2014, Alko)

Nyt vuorossa viime keväänä Alkon valikoimiin saapunut hieman harvinaisempi tapaus: valkoinen Châteauneuf-du-Pape. Perusvalikoimaan kuuluu itseoikeutetusti useampi punainen CdP – onhan tämä alue Etelä-Rhônen kuuluisin ja arvostetuin yksittäinen appellaatio – mutta valkoisia näkee melko harvoin. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Rhônen alue yleensäkin on keskittynyt lähinnä punaviineihin ja kuuluisia valkoviinejä tulee lähinnä Pohjois-Rhônesta. Esimerkiksi Châteauneuf-du-Papen alueella vain n. 5% koko tuotannosta on valkoviinejä, joten kaipa se on ymmärrettävää, ettei valkoisia Châteaunefeja, tai Rhônelaisia yleensäkään, Alkoon juurikaan päädy – tosin tuore uutuus Belleruche Blanc on varsin mukava yllätys. Vielä kun löytyisi muutama Pohjois-Rhônen valkoinen...

Mutta itse asiaan. Lasissa viini on väriltään hyvin hailakka, vetinen ja vain kevyesti vihertävä.

Heti korkatessa tuoksussa on lähinnä asetonia, kevyttä mausteisuutta ja marsipaania. Avauduttuaan tuoksu rehevöityy melkoisesti, tarjoten puolentoista tunnin dekantoinnin jälkeen hieman Soavemaista kypsää kriikunaa, hentoa päärynämehua, etäistä banaania, mantelia, leivosmaisuutta ja keväisiä kukkia. Vaikka alun marsipaanisuus on jäänyt taustalle, on asetonisuus kadonnut lähes kokonaan. Silti tuoksun selvä kriikunaisuus tai keltaluumuisuus on niin selvä tuoksussa, että maistamatta voisin veikata lasissa olevan Soavea. Tosin tuoksu on valkoviiniksi niin erikoinen, että sokkona maistettaessa veikkaus voisi mennä yhtä hyvin luumuisen Aussi-Shiraz'n suuntaan. Hämmentävää tavaraa.

Heti korkkaamisen jälkeen viinin makumaailma ei tarjoa juuri mitään. Maku on melko hajanainen ja hyvin neutraali. Yleisesti aromimaailma on rutikuiva ja muistuttaa lähinnä valkoista Havana Club -rommia, jossa on hennon hedelmäinen vivahde. Asetonisuus on tuntuvaa, minkä johdosta viini tuo mieleen lähinnä kynsilakanpoistoaineen. Juuri tämä sai viinin lentämään karahviin vajaaksi tunniksi ennen nauttimista.

Kun viiniin palataan kokkailun jälkeen on täysin toinen ääni kellossa. Hennon ja melko neutraalin aromin tilalla on selvää Etelä-Rhônen valkoviinien aromimaailmaa – josta on vaikeata saada otetta. Melkeinpä jokaisen valkoisen etelärhônelaisen kanssa olen todennut viinin maun olevan sellainen, että siinä on todella paljon kaikkea, mutta jokainen osa on niin pieni, että yksittäisiä komponentteja on hyvin vaikeata erotella. Yleisilmeeltään viini on kuitenkin melko suuri, leveä ja voimakas. Maku on melko kypsänmakeaan tuoksuun nähden yllättävänkin kuiva – jopa rutikuiva. Hedelmäisyys on trooppista, mutta tuoretta, tarjoillen mm. kriikunaa, ananasta, aprikoosia, mangoa ja päärynää. Suutuntuma on melko täyteläinen ja tukevahkon alkoholinsa (14%) vuoksi hieman öljyinenkin, mutta viinissä on varsin hyvät hapot, minkä vuoksi viini ei koostaan huolimatta tunnu varsinaisesti raskaalta. Maku on varsin voimakas ja siinä on paljon syvyyttä, mutta myös napakkuutta ja eleganssia. Ainoastaan alkoholi puskee ajoittain hedelmän alta, mutta yleisesti pysyy hyvin aisoissa.

Pitkä jälkimaku on rutikuiva, heinäinen, bitterisyydessään kevyen yrttinen ja hieman kiniininen, sekä tuntuvan lämmin. Silloin tällöin tulee häivähdys tammista puisuutta tai pähkinäisyyttä, minkä vuoksi piti tarkastaa onko viini tammitettu – ja olihan se! Tai siis, hyvin pieneltä osin. 80% viinistä kypsytetään teräksessä hiivasakan kanssa ja vain 20% tammessa. Tammi siis todennäköisesti on antanut viinille enemmän syvyyttä ja rakennetta kuin aromia, sillä itse en erottanut tammea juurikaan muualla kuin jälkimaussa.

Tämä ei ollut kuitenkaan ensikosketukseni viiniin, sillä olin päässyt maistamaan jo viiniä pian sen jälkeen kun se saapui Alkon valikoimiin. Silloin viinistä jäi lähinnä mieleen vain voimakas asetonisuus ja alkoholi – johtuen siitä, että pullo oli korkattu vain hetki aiemmin. Luotin kuitenkin siihen, että kaapissani makoilevasta viinistä olisi enempäänkin, joten säästelin sitä kärsivällisesti sopivaa hetkeä varten.

Viini tulikin lopulta nautittua varsin syksyisissä merkeissä: kermassa haudutettujen suppilovahveroiden ja muhennettujen juuresten kera. Ruoan kermaisen paksu rakenne sai syötyä tehokkaasti viinin tuhtia alkoholisuutta kun taas viinin hapot onnistuivat leikkaamaan ja tuomaan sienten sekaan omaa persoonallista aromikkuuttaan. Onnistunut lopputulos vain vahvisti käsitystäni siitä, että viini on kärsivällisyydellä nautittava ruokaviini. Heti korkkaamisen jälkeen tai sellaisenaan viini on hyvin vaatimaton ja lähinnä pettymys, mutta taas tunnin odottelemalla ja sopivaa ruokaa viinin kanssa herkutellessa ei voi kuin hymyillä onnistuneelle lopputulokselle. Onhan 25 euroa suht tavallisesta – siis myös tasokkaasta – valkoisesta CdP:stä melko paljon, enkä todennäköisesti tule ostamaan viiniä uudelleen, mutta kokonaisuus huomioon ottaen ei hinta kyllä loppujen lopuksi kovinkaan kauhea ole. Hieman tavanomainen, muttei missään nimessä tylsä tai yllätyksetön Rhônen valkoinen ja varsin persoonallinen lisä Alkon valikoimaan.

Lyhyesti: Kohtuullista avautumista kaipaava tuhti, persoonallinen, hyvin kuiva ja melko alkoholinenkin Rhônen valkoviini.

Arvio: Tyylikäs – valkoviini, jossa kohtaavat ihastuttavalla tavalla runsaus ja tyylikäs. Cellier des Princesin valkoinen CdP on varsin onnistunut esitys Etelä-Rhônen (usein myös yliarvostetulta ja -hinnoitellulta) legendaarisimmalta alueelta.

Hinnan (27,10e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Chapoutier La Ciboise 2009

Chapoutier La Ciboise 2009

• Valmistaja: Maison M. Chapoutier
• Tyyppi: Punaviini, AOC Coteaux du Tricastin
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Tricastin
• Rypäleet: Grenache (70%), Syrah (20%), Carignan, Mourvèdre
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,99e (Syyskuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 10,90e (Tammikuu 2012, Alko)

Arvostetun rhônelaistuottaja Chapoutierin Alkossa myynnissä olevista viineistä edullisin on La Ciboise, jota ympäröi jos jonkinlainen hämäräperäisyys – viini on etiketin mukaan Etelä-Rhônen pohjoislaidalla sijaitsevasta Tricastinista peräisin, mutta Chapoutierin kotisivuilla La Ciboise löytyykin Etelä-Rhônen etelälaidalla sijaitsevan Luberonin alueen alta. Lisäksi Cellartracker löytää Tricastinin viinejä vain vuosikertaan 2008, kun taas vuosikerrasta 2009 viinit ovat olleet AOC Côtes du Luberon -appellaation alla valmistettuja. Tästä huolimatta Alkon valikoimista löytyy La Ciboise Coteaux du Tricastin vuosikertaa 2009. Hämmentävää.

Yksi syy tähän saattaa olla Tricastinissa kesällä 2008 tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus, minkä seurauksena Tricastinin viinien kysyntä romahti. Chapoutier on todennäköisesti siirtänyt vuosikerrasta 2009 alkaen osan La Ciboisen tuotannosta mahdollisimman kauas onnettomuusalueelta, mutta alkuperäisten tarhojen tuottamia viinejä myydään yhä sinne, missä tiedetään melko vähän tästä onnettomuudesta. Tämä kaikki tosin on omaa spekulaatiotani, eli jos jollakulla on tarkempia tietoja mikä mahtaa olla tilanne tämän viinin kanssa, kuulisin mielelläni!

Joka tapauksessa, Tricastinin kaupungin viiniappellaation nimi ymmärtääkseni vaihdettiin, jotta ihmiset eivät enää yhdistäisi Tricastinin ydinvoimalaa saman alueen viineihin. Tästä syystä Tricastinin viiniejä on voitu valmistaa vuosikerrasta 2010 Grignan-Les Adhemar-nimisen appellaation alla.

No niin, sitten arvioon. Viini on siis M. Chapoutierin viini, ja tämä Chapoutierin viinitalo on tunnettu siitä, että se tuottaa viininsä luomusti ja biodynaamisesti. Edullisimpien viiniensä rypäleet Chapoutier kuitenkin hankkii sopimusviljelijöitään, joista kaikilla ei ole luomusertifikaattia, joten siksi viinejä ei varsinaisesti markkinoida luomuviineinä. Ainoastaan Chapoutierin omien tarhojen tuotteilla on luomusertifikaatti.

Viini nautittiin sellaisenaan pienessä porukassa ja sen annettiin hengitellä reilu puolisen tuntia pullossa ennen sen pariin siirtymistä. Väriltään viini on läpinäkyvähkö, sävyltään tumman kirsikkainen. Tuoksu ei ole erityisen päällekäyvä vaan hieman hillitymmänpuoleinen, vaikkakin sopivan avoin. Päällimmäisenä tuoksussa on tummaa marjaisuutta, erityisesti tuoretta mustikkaisuutta, sekä kevyttä luumuisuutta, vadelmaa ja maustekaappia.

Ensivaikutelmaltaan La Ciboisen maku on rhônelaiseksi yllättävän kepeänpuoleinen ja eloisa. Aromipuolelta löytyy perinteisen Etelä-Rhônen hedelmän sijaan kypsiä tummia marjoja, kirsikkaa, vadelmaa ja pippurisia mausteita. Runkoon nähden hieman tuhdinpuoleinen alkoholi (14%) tuntuu maussa kevyesti polttelevana tulisuutena. Muuten viini on suutuntumaltaan hapokkaanpuoleinen, keskitäyteläinen ja ilahduttavan rakenteikas; tanniinit eivät aluksi tunnu juuri ollenkaan, mutta rupeavat salakavalasti kiristämään pullon tyhjentyessä. Vajaa pari tuntia avauduttuaan viini on aromeiltaan selvästi runsaampi ja paahteisempi, mutta silti rungoltaan keskitäyteläinen ja pirteähkö. Viiniä voisi kuvailla (miellyttävän) mehumaiseksi, ellei se olisi niin tasapainoinen ja ryhdikäs.

Jälkimaku on hennon karvaan mausteinen, pippurinen, hennon mineraalinen ja alkoholiltaan lämpimänpuoleinen. Vaikutelma ei säily kuivaa karvautta lukuunottamatta kovinkaan pitkään ja viinin vahvuus onkin erityisesti paahteisessa mutta miellyttävän kepeässä, marjaisen hapokkaassa ja puhdaspiirteisessä keskimaussa.

Yleisesti La Ciboise on vallan erinomainen kympin "luomu"viini. Se on monien runsaampien ja hedelmäisyydessään selvästi mehevämpien Rhônelaisten rinnalla melko kepeä esitys, mutta kokonaisuus on eittämättä varsin hyvin balanssissa ja viini toimii varsin näppärästi ihan sellaisenaankin, mutta on myös vivahteikas yleisviini erilaisten lintu-, kasvis- ja possuruokien kylkeen. Chapoutier ei petä.

Lyhyesti: Keskimääräistä kepeämpi mutta silti miellyttävän mausteinen, aromikas ja tasapainoinen Rhônen punaviini.

Arvio: Erittäin hyvä – toisin kuin monet Rhônelaiset, tämä viini ei rynni hedelmä ja hauis edellä, vaan tarjoilee hillittyä ja eleganttia marjaisuuttaan napakkuudella ja tarkkuudella. Helppo, miellyttävä ja yleiskäyttöinen eteläranskalainen.

Hinnan (10,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.