Cellier des Princes Châteauneuf-du-Pape Blanc 2010

Cellier des Princes Châteauneuf-du-Pape Blanc 2010

• Valmistaja: Cellier des Princes
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
• Maa: Ranska
• Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
• Rypäleet: Grenache Blanc (65%), Clairette (15%), Bourboulenc (5%), Roussanne (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 24,90e (Huhtikuu 2012, Alko)
• Hinta nyt: 27,10e (Tammikuu 2014, Alko)

Nyt vuorossa viime keväänä Alkon valikoimiin saapunut hieman harvinaisempi tapaus: valkoinen Châteauneuf-du-Pape. Perusvalikoimaan kuuluu itseoikeutetusti useampi punainen CdP – onhan tämä alue Etelä-Rhônen kuuluisin ja arvostetuin yksittäinen appellaatio – mutta valkoisia näkee melko harvoin. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Rhônen alue yleensäkin on keskittynyt lähinnä punaviineihin ja kuuluisia valkoviinejä tulee lähinnä Pohjois-Rhônesta. Esimerkiksi Châteauneuf-du-Papen alueella vain n. 5% koko tuotannosta on valkoviinejä, joten kaipa se on ymmärrettävää, ettei valkoisia Châteaunefeja, tai Rhônelaisia yleensäkään, Alkoon juurikaan päädy – tosin tuore uutuus Belleruche Blanc on varsin mukava yllätys. Vielä kun löytyisi muutama Pohjois-Rhônen valkoinen...

Mutta itse asiaan. Lasissa viini on väriltään hyvin hailakka, vetinen ja vain kevyesti vihertävä.

Heti korkatessa tuoksussa on lähinnä asetonia, kevyttä mausteisuutta ja marsipaania. Avauduttuaan tuoksu rehevöityy melkoisesti, tarjoten puolentoista tunnin dekantoinnin jälkeen hieman Soavemaista kypsää kriikunaa, hentoa päärynämehua, etäistä banaania, mantelia, leivosmaisuutta ja keväisiä kukkia. Vaikka alun marsipaanisuus on jäänyt taustalle, on asetonisuus kadonnut lähes kokonaan. Silti tuoksun selvä kriikunaisuus tai keltaluumuisuus on niin selvä tuoksussa, että maistamatta voisin veikata lasissa olevan Soavea. Tosin tuoksu on valkoviiniksi niin erikoinen, että sokkona maistettaessa veikkaus voisi mennä yhtä hyvin luumuisen Aussi-Shiraz'n suuntaan. Hämmentävää tavaraa.

Heti korkkaamisen jälkeen viinin makumaailma ei tarjoa juuri mitään. Maku on melko hajanainen ja hyvin neutraali. Yleisesti aromimaailma on rutikuiva ja muistuttaa lähinnä valkoista Havana Club -rommia, jossa on hennon hedelmäinen vivahde. Asetonisuus on tuntuvaa, minkä johdosta viini tuo mieleen lähinnä kynsilakanpoistoaineen. Juuri tämä sai viinin lentämään karahviin vajaaksi tunniksi ennen nauttimista.

Kun viiniin palataan kokkailun jälkeen on täysin toinen ääni kellossa. Hennon ja melko neutraalin aromin tilalla on selvää Etelä-Rhônen valkoviinien aromimaailmaa – josta on vaikeata saada otetta. Melkeinpä jokaisen valkoisen etelärhônelaisen kanssa olen todennut viinin maun olevan sellainen, että siinä on todella paljon kaikkea, mutta jokainen osa on niin pieni, että yksittäisiä komponentteja on hyvin vaikeata erotella. Yleisilmeeltään viini on kuitenkin melko suuri, leveä ja voimakas. Maku on melko kypsänmakeaan tuoksuun nähden yllättävänkin kuiva – jopa rutikuiva. Hedelmäisyys on trooppista, mutta tuoretta, tarjoillen mm. kriikunaa, ananasta, aprikoosia, mangoa ja päärynää. Suutuntuma on melko täyteläinen ja tukevahkon alkoholinsa (14%) vuoksi hieman öljyinenkin, mutta viinissä on varsin hyvät hapot, minkä vuoksi viini ei koostaan huolimatta tunnu varsinaisesti raskaalta. Maku on varsin voimakas ja siinä on paljon syvyyttä, mutta myös napakkuutta ja eleganssia. Ainoastaan alkoholi puskee ajoittain hedelmän alta, mutta yleisesti pysyy hyvin aisoissa.

Pitkä jälkimaku on rutikuiva, heinäinen, bitterisyydessään kevyen yrttinen ja hieman kiniininen, sekä tuntuvan lämmin. Silloin tällöin tulee häivähdys tammista puisuutta tai pähkinäisyyttä, minkä vuoksi piti tarkastaa onko viini tammitettu – ja olihan se! Tai siis, hyvin pieneltä osin. 80% viinistä kypsytetään teräksessä hiivasakan kanssa ja vain 20% tammessa. Tammi siis todennäköisesti on antanut viinille enemmän syvyyttä ja rakennetta kuin aromia, sillä itse en erottanut tammea juurikaan muualla kuin jälkimaussa.

Tämä ei ollut kuitenkaan ensikosketukseni viiniin, sillä olin päässyt maistamaan jo viiniä pian sen jälkeen kun se saapui Alkon valikoimiin. Silloin viinistä jäi lähinnä mieleen vain voimakas asetonisuus ja alkoholi – johtuen siitä, että pullo oli korkattu vain hetki aiemmin. Luotin kuitenkin siihen, että kaapissani makoilevasta viinistä olisi enempäänkin, joten säästelin sitä kärsivällisesti sopivaa hetkeä varten.

Viini tulikin lopulta nautittua varsin syksyisissä merkeissä: kermassa haudutettujen suppilovahveroiden ja muhennettujen juuresten kera. Ruoan kermaisen paksu rakenne sai syötyä tehokkaasti viinin tuhtia alkoholisuutta kun taas viinin hapot onnistuivat leikkaamaan ja tuomaan sienten sekaan omaa persoonallista aromikkuuttaan. Onnistunut lopputulos vain vahvisti käsitystäni siitä, että viini on kärsivällisyydellä nautittava ruokaviini. Heti korkkaamisen jälkeen tai sellaisenaan viini on hyvin vaatimaton ja lähinnä pettymys, mutta taas tunnin odottelemalla ja sopivaa ruokaa viinin kanssa herkutellessa ei voi kuin hymyillä onnistuneelle lopputulokselle. Onhan 25 euroa suht tavallisesta – siis myös tasokkaasta – valkoisesta CdP:stä melko paljon, enkä todennäköisesti tule ostamaan viiniä uudelleen, mutta kokonaisuus huomioon ottaen ei hinta kyllä loppujen lopuksi kovinkaan kauhea ole. Hieman tavanomainen, muttei missään nimessä tylsä tai yllätyksetön Rhônen valkoinen ja varsin persoonallinen lisä Alkon valikoimaan.

Lyhyesti: Kohtuullista avautumista kaipaava tuhti, persoonallinen, hyvin kuiva ja melko alkoholinenkin Rhônen valkoviini.

Arvio: Tyylikäs – valkoviini, jossa kohtaavat ihastuttavalla tavalla runsaus ja tyylikäs. Cellier des Princesin valkoinen CdP on varsin onnistunut esitys Etelä-Rhônen (usein myös yliarvostetulta ja -hinnoitellulta) legendaarisimmalta alueelta.

Hinnan (27,10e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.