Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


31.10.12

Quinta dos Termos Reserva Branco 2010

Quinta dos Termos Reserva Branco 2010
  • Valmistaja: Quinta dos Termos
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Beira Interior Reserva
  • Maa: Portugali
  • Alue: Beiras, Beira Interior
  • Rypäleet: Siria, Fonte Cal, Arinto
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Lokakuu 2012)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Työporukkamme viini-ja-ruoka-illassamme ruokalajien muuttuessa raskaammiksi sopi viinienkin muuttua samalla tavalla tukevammiksi. Seuraavana vuorossa olikin keväällä Portugalin viinimessuilla herra João Santosin esittelemän Quinta dos Termosin Reserva-tasoinen valkoviini. Yritin löytää viinille jotain hintatietoja, mutta viiniä ei näytä juurikaan löytyvän nettikaupoistakaan. Muistelisin kuitenkin herra Santosin maininneen viinin pyörivän vajaan yhdeksän euron tuntumassa.

Väriltään Reserva Branco on hyvin vaalean kellervän vihreä.

Tuoksultaan viini on varsin kepeä mutta miellyttävän aromikas ja persoonallinen. Viini on omalla tavallaan hedelmäinen, mutta ei samalla tavalla korostuneen trooppisen ylihedelmäinen kuin niin monet Portugalin valkoviinit, vaan tarjolla on erityisesti sitrusta ja hapokasta omenaa. Tämän alta paljastuu vihertävää yrttisyyttä, inkivääriä, aromikasta juuresta sekä – tämä tuli melko puun takaa – hentoa petrolisuutta. Todennäköisesti sekoituksessa käytetty Fonte Cal tuo kokonaisuuteen hyvin omintakeista, maataloista juustoisuutta. Tuoksu on siis erittäin persoonallinen kepeydestään huolimatta – illan mittaan nuuhkiessa viinistä tuntui löytyvän toinen toistaan erikoisempia piirteitä.

Maku on tyyliltään hyvin samanlainen kuin tuoksu: persoonallinen ja intensiivinen, mutta myöskin kepeähkö. Kokonaisuus on sitruksinen, rehevän vihertävä ja mausteinen. Tämä mausteisuus muistuttaa hieman yleisesti tammen mausteisuutta, mutta koska viinissä tammea muuten tunnu löytyvän mistään, epäilen syyllisiksi jotain viinin melko tuntemattomista rypälelajikkeista. Seassa on etäisesti kevyen makeita trooppisia hedelmiä, lähinnä päärynää ja persikkaa, mutta yleisvaikutelmaltaan viini on leveä ja hyvin kuiva. Kevyen pisteleväksi asti tuntuva hapokkuus pitää viinin kevyen makumaailman hyvin intensiivisenä ja raikkaana – runko on ryhdikäs ja upeasti tasapainossa vivahteikkaan makumaailman kanssa. Aiemminmainittu rehevä vihertävyys ilmenee sekä tuoreena omenaisuutena että yleisenä vehreytenä – mieleeni nousee juureksisuus tai vihanneksisuus sellaisessa muodossa, jota on hyvin vaikea kohdistaa minnekään viinimaailmaan.

Jälkimaku on limettisen sitruksinen sekä hyvin yrttisen ja jopa kiniinisen bitterinen. Hedelmäisyys katoaa kieleltä melko nopeasti, mutta tuntuva bitterisyys ja aromaattinen yrttisyys jatkuu kielellä vielä varsin pitkään.

Kokonaisuutena Termosin Reserva Branco on todella omintakeinen viini – ei missään nimessä sellainen, mitä odottaisi Portugalilaiselta "Reserva"-valkoviiniltä. Viini on todella pirteä ja ryhdikäs mutta myös upean monikerroksinen, kompleksi esitys. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen valkoviini – vielä enemmän, jos portugalilaiset valkoviinit epäilyttävät. Runsas, persoonallinen ja mausteinen aromimaailma ei ole missään nimessä toimivin yhdistelmä kevyimmille ruoille, sillä vaikka viini ei ole erityisen voimakas, käy helposti sen runsas maku helposti ristiin yhtä kevyiden ruokien kanssa. Sen sijaan voimakkaampien ruokalajien kanssa viini tuntui viihtyvän moitteetta, erilaisten yhdistelmien vaimentaessa osaa viini makumaailmasta ja korostaessa toista.

Viiniä on hyvin vaikea saada tällä hetkellä tänne Pohjolan perukoille, mutta jos tilaisuus siihen sattuu, suosittelen tarttumaan siihen.

Lyhyesti: Uskomattoman omaperäinen ja runsas, vaan ei voimakas valkoviini Portugalista, Espanjan rajan tuntumasta. Parhaimmillaan tukevien ja runsaiden ruokien kumppanina.

Arvio: Erittäin hyvä – viini ei yltänyt Fonte Cal Reservan tasoiseen, täysin puun takaa tulevaan elämykseen, mutta kokonaisuus silti on häkellyttävän omaperäinen – viini on kokonaisuus, jossa vähän väliä vilahtelee aromeja, jotka ovat omassa valkoviinimaailmassa täysin vieraita. Jotkut voivat pitää viiniä kakofonisena sekametelisoppana, mutta itse olen yksinomaan vaikuttunut siitä, että vieläkin löytyy viinejä, jotka osaavat yllättää yhdellä, hyvin tähdätyllä iskulla.

30.10.12

Blitz Riesling 2011

Blitz Riesling 2011
  • Valmistaja: Weinhaus Dr. Pauly Bergweiler
  • Tyyppi: Valkoviini, Qualitätswein (QbA) Mosel
  • Maa: Saksa
  • Alue: Mosel-Saar-Ruwer
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 8,49e (Lokakuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 8,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Reilu vuosi sitten Alkoon tullut, suorastaan kamalan mauttomalla etiketillä varustettu Moselin alueen Blitz Riesling oli työporukkamme viini-ja-ruoka-iltamme seuraava viini. Toisin kuin muut viinit, Blitz ei ollut paikalla niinkään erikoisena kuriositeettiviininä, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että valmistimme sushia porukalla, ja pienellä jäännössokerilla varustettu Riesling on tunnetusti mitä erinomaisin valinta sushin kumppaniksi.

Väriltään viini on levyesti nuorekkaan vihertävä. Tuoksusta löytyy kypsän hunajaista hedelmää, erityisesti persikkaa ja omenaa, sekä raikasta mineraalia.

Maku jatkaa tuoksun osoittamaan suuntaan, tarjoillen ensisijaisesti hunajaa, ananasta ja muita keltaisia, makeita hedelmiä, joiden vastapainona on ryhdikkään kirpakka, tuoreen omenainen hapokkuus. Alkon mukaan viini on 18 g/l jäännössokerillaan puolimakea, mutta ryhdikkään hapokkuutensa ansiosta viini on omaan makuuni selvästi puolikuiva. Jäännössokerin aistii lähinnä keski- tai melko täyteläisenä suutuntumana ja korostuneen makeana hedelmänä, joka ei kuitenkaan onnistu hapokkuuden ansiosta maistumaan ylikypsältä. Lisäksi plussapiste matalanpuoleisen alkoholin (10,5%) tuomasta kepeydestä ja huolettomuuden tunnusta.

Korkeintaan keskipitkä jälkimaku on aluksi napakka, tuoreen omenainen ja kirpeän limettinen, minkä jälkeen kielelle jää miellyttävän puhdas ja raikas mineraalisuus.

Kokonaisuutena Blitz on hieman makeahkoon taittuva ja helppo, mutta hintaansa nähden varsin kelpo Moselin Riesling. Jälleen kerran joudun toteamaan, että kyllä ne Moselin viinit taitavat olla parempia hieman makeina kuin täysin rutikuivina – lähes hintaluokasta riippumatta. Näppärä, mukavan raikas ja hyvin tehty Riesling niin seurusteluun kuin yleisviiniksi aasialaisten ruokien kanssa – makeutta riittää hyvin mausteisen intialaisen ruoan kanssa; happojen ansiosta viini pelaa öljyisen kiinalaisen ruoan kanssa; viinin kepeähkö ja sopivan moniulotteinen maku toimii hyvin herkän japanilaisen ruoan kanssa yhteen.

Lyhyesti: Tuntuvalla, muttei makealla jäännössokerilla varustettu Moselin Riesling, jossa tasapaino on kohdallaan ja kaikki pelaa hyvin yhteen. Hyvä yleis-Riesling moneen makuun. Parin euron panostuksella saa parempiakin, mutta se ei vähennä viinin varsin pätevää hinta-laatu-suhdetta.

Arvio: Hyvä – mauttoman etiketin takaa paljastuu varsin maukas viini.

Hinnan (8,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Schloßhof Spätburgunder Blanc de Noir 2011

Schloßhof Spätburgunder Blanc de Noir 2011
  • Valmistaja: Weingut Schloßhof
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Saksa
  • Alue: Ahr, Dernau
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Lokakuu 2012)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Työporukkamme viini- ja ruokaillassa erikoisimman tarjolla olleen viinin titteliä taitaa kantaa tämä erään kollegan Saksan-tuliainen: punaisesta Pinot Noirista (eli paikallisittain Spätburgunderista) valmistettu Ahrin valkoviini.

Ahr on Suomessa viinialueena melko tuntematon, sillä alue on varsin pieni ja sen viinien kysyntä on melko kovaa Saksassa, joten alueen viinit harvoin lähtevät kotimaan markkinoita pidemmälle. Alueen viinintuotantoa hallitsee Spätburgunder kahden kolmasosan osuudellaan, mutta alueella viljellään myös valkoisia rypäleitä. Ahr on pohjoisesta sijainnistaan huolimatta lähinnä tunnettu melko rotevista ja tuhdin tammisista punaviineistä, joten tämä Spätburgunder tuskin antaa selvää kuvaa alueen yleisestä tyylistä.

Väriltään viini on hyvin hennosti kellertävään taittuvan vaaleanvihreä.

Tuoksu ei ole erityisen runsas, mutta miellyttävän persoonallinen: hennosta tuoksusta löytyy yrttiä, kurkkua sekä yleistä vetistä vihanneksisuutta, joka tuo myös etäisesti mieleen Sauvignon Blancin parsaisuutta.

Maku on kepoiseen tuoksuun nähden varsin runsas. Viinin hedelmä on mukavan omintakeinen ja sitä luonnehdittiinkin osuvasti "Shamppanjaksi ilman kuplia ja hiivaa" – makua on vaikea saada kuvailluksi, mutta se totta puhuen tuo mieleen Pinot Noir -vetoisen Shamppanjan. Maku on yleisesti kuivahko, mutta ajoittain viinistä nousee kevyt jäännössokerisuus pinnalle. Seassa on myös aromaattista yrttisyyttä ja orastavaa punaviinistä mausteisuutta. Viini on kevyellä jäännössokerillaan ja tasapainoisella hapokkuudellaan varsin selvästi saksalainen valkoviini, mutta tyyliltään se ei ole erityisen vakavastiotettava, vaan hauska ja mielenkiintoa kutkutteleva.

Jälkimaku on viinin simppelihköön tyyliin verrattuna ihastuttavan napakka ja pitkähkö. Kielelle jää mukava, mausteinen ja vihanneksinen yleisvaikutelma.

Viinistä kerrottiin, että se oli Ahrissa pyörähtäessä mukaan napattu edullinen ja ihan positiivisen mielikuvan jättänyt perusvalkkari, ja pakko myöntää – jättäähän tämä varsin positiivisen mielikuvan. Toisin kuin Pago del Vicarion Blanc de Noir, tämä ei jätä mieleen kysymystä: "miksi tämä viini on pitänyt tehdä", vaan viini on mitä kelvollisin viini niin seurusteluun kuin kevyiden ruokien kanssa – se olisi varmasti pelannut hyvin valmistamiemme makizushien kanssa.

Lyhyesti: Kuivahko tai puolikuiva valkoviini punaisista rypäleistä, joka pinnalta on valkoviini, mutta jolla on pinnan alla hento, punainen sydän.

Arvio: Miellyttävä – varsin mukava perusvalkoinen miellyttävän persoonallisella sivujuonteella.

29.10.12

Lenz Moser Grüner Veltliner Prestige 2011

Lenz Moser Grüner Veltliner Prestige 2011
  • Valmistaja: Weinkellarei Lenz Moser
  • Tyyppi: Valkoviini, Weinviertel DAC
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Niederösterreich
  • Rypäleet: Grüner Veltliner (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 5,90e (Lokakuu 2012, Heinemann Duty Free)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viime viikonloppuna pidimme työporukalla pienimuotoiset ruokaa-ja-viiniä-iltamat, jonne jokaisen piti tuoda jokin mielenkiintoinen viini maistettavaksi, minkä lisäksi koko porukka pääsi hommiin ruoanlaitossa, jossa vierähtikin hyvä tovi. Kuitenkin ennen mitään kokkailuja nostettiin alkumalja Lenz Moserin Prestige-sarjan Grüner Veltlinerillä, jonka keskihinnaksi Google kertoo seitsemisen euroa (mutta Saksan lentokenttien tax-free-ketjusta, Heinemannista, viini löytyy jopa alle kuudella eurolla!)

Väriltään viini on hyvin hailakka ja kevyen vihertävä. Tuoksu on hyvin runsas ja viileä, tarjoillen tuoretta päärynää, rypäleelle tyypillistä valkopippuria, raikasta mineraalisuutta ja runsaasti aromaattista yrttisyyttä.

Maultaan viini on – kuten itävaltalaiselta valkoviiniltä saa odottaakin – hyvin raikas, napakka ja puhdaspiirteinen. Yleisesti viini on ruohoisen yrttinen ja selvän mineraalinen, mutta mukana on melko tuntuvastikin tuoretta omenaa ja päärynää, sitruksista hapokkuutta sekä kevyttä melonista hedelmää. Viini ei sen kummempia krumeluureja tarjoa, vaan on hyvin simppeli ja suoraviivainen, mutta myös ihastuttavan raikas, ryhdikäs ja kaikin puolin hyvä.

Pitkähkö jälkimaku on yrttinen, raikas ja suutapuhdistavan mineraalinen.

Lenz Moserin GV on varsin ihastuttava, ryhdikäs ja puhdaspiirteinen yleisvalkoviini. Maljavalkoviininä viini toimi mainiosti, mutta viinin voi helposti kuvitella melkein minkä tahansa kasvisruokien kumppaniksi tai ihan vain sellaisenaan keväiseksi retkiviiniksi. Simppeli, huoleton ja hyvin tehty itävaltalainen.

Lyhyesti: Varsin mutkaton mutta erittäin raikas, puhdaspiirteinen ja tasapainoinen Grüner Veltliner.

Arvio: Hyvä – viini ei suurta GV-elämystä tarjoa, mutta näin pirteä ja tasokas viini toimii varsin hyvin sellaisenaan. Balanssi on kunnossa, rakenne on erinomainen ja viinistä löytyy paljon rypäleelle ominaisia aromeja ilman tuhdimpien Grünereiden raskautta. Kyllä Itävallassa osataan.

Hinnan (5,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Borgo Salcetino Chianti Classico Lucarello 2008

Borgo Salcetino Chianti Classico Lucarello Riserva 2008
  • Valmistaja: Aziende Agricole Livon, Borgo Salcetino
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Chianti Classico
  • Maa: Italia
  • Alue: Toscana, Chianti, Chianti Classico
  • Rypäleet: Sangiovese (95%), Canaiolo (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,99e (Lokakuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 19,97e (Tammikuu 2014, Alko)

Yksi kiinnostavimmista Alkon perusvalikoiman viineistä, joita oli tarjolla Interbrandsin lokakuisilla tuotemessuilla, oli Borgo Salcetinon Chianti Classico Riserva. Tämä johtui yhdestä, varsin yksinkertaisesta syystä: pidän erittäin paljon Toscanalaisista Sangioveseista, eikä Borgo Salcetino ollut koskaan aiemmin tullut vastaan muuten kuin mielenkiintoisena etikettinä Alkon hyllyillä. Joten olihan sitä pakko päästä maistamaan mistä on kysymys – viini on kuitenkin selvästi Alkon CC-osaston hinnakkaammasta päästä.

Väriltään viini on melko läpinäkyvä ja reunoille asti tasaisen mustanpuhuvan rubiininpunainen.

Tuoksu on varsin valloittava; siinä on tunnistettavissa selvästi perinteisen Chianti Classicon rustiikkisuutta. Yleisilme on sopivan likainen ja pölyinen, hennosti talliseen taittuva, paahtuneen kirsikkainen, kevyesti savuisen tamminen ja etäisen nahkainen. Seassa on myös jokin hieman kuminen aromi, joka kuitenkin pysyy onneksi hyvin taustalla eikä pääse häiritsemään.

Maku on varsin kuiva ja rehevä, muttei mitenkään erityisen iso, vaan jossain täyteläisen ja keskitäyteläisen välimaastossa. Suutuntuma on hapokkuudessaan varsin pirteä, mutta kokonaisuus on yllättävänkin pehmeä ja ystävällinen ryhdikkäästä hapokkuudestaan huolimatta. Aromipuolella on kypsää Sangiovesen hapankirsikkaa, tuntuvaa paahteista mausteisuutta ja kevyttä likaisuutta nahkaisella alavireellä. Viini on melko tanniininen, muttei niiden osalta erityisen hyökkäävä tai aggressiivinen, vaan tasapainoinen ja napakka.

Jälkimaku on hetken aikaa aavistuksen lämmin, mikä on varsinaisesti ainoa kerta kun varsin kohtuullinen (13%) alkoholi pääsee tulemaan läpi. Aromipuolelta löytyy kuivaa hapankirsikkaa, punaisia marjoja, makeata mausteisuutta ja yleistä vivahteikkuutta. Jälkimaku ei kuitenkaan pärjää keskimaun syvyydelle, vaan jää sen rinnalla hieman ohuemman oloiseksi.

Kokonaisuus on oikein hyvä, klassinen Toscanalainen. Tasapaino on juuri kohdallaan; mikään viinin osa-alue ei tunnu liialliselta tai dominoivalta, mutta mikään ei jää huomiottakaan (paitsi jälkimaku, mutta sekin johtuu vain lähinnä upeasta ja runsaasta keskimausta.) Viini on vielä varsin nuori, mutta kuitenkin melko helposti lähestyttävissä kunhan sen vain antaa hengittää riittävän kauan. Viini on yleisesti melko helppo, mutta ei mitenkään samalla tavalla kuten esimerkiksi chileläinen punaviini on helppo, vaan lähinnä siksi, että viini on niin maukas ja rehellinen. Viinistä löytyy juuri sitä tavaraa, jota kunnolliselta Toscanan Sangioveselta odotan. Nyt varsin hyvin lähestyttävissä, mutta kestävyyttä löytyy varmasti n. 8-10 vuoteen vuosikerrasta.

Lyhyesti: Hyvin tehty, tasapainoinen ja ennen kaikkea ihastuttavan perinteinen Chianti Classico. Varma valinta Toscanan auringon ystäville niin monipuoliseksi ruokaviiniksi kuin hurmaavaksi nautiskeluviiniksikin.

Arvio: Tyylikäs – CC Lucarello Riserva on suuri esitys olematta iso. Se ei pelaa massalla vaan kohtuudella, runsaudella ja tyylillä. Valloittava yhdistelmä maataloa ja eleganssia.

Hinnan (19,97e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

27.10.12

Arrocal Ribera del Duero 2010

Arrocal Ribera del Duero 2010
  • Valmistaja: Bodegas Arrocal
  • Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
  • Rypäleet: Tempranillo (100%)
  • Koko: 0,375
  • Hinta ostohetkellä: 5,68e (Lokakuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 6,10e (Helmikuu 2014, Alko)

Kai se on uskottava että loppusyksy tekee tulojaan kun sisuskaluja lämmittävät Espanjan Ribera del Duerot iskeytyvät Alkon hyllyille. Aluksi tämä piskuinen perus-Ribera ja nyt vielä äskettäin saapunut, varsin houkuttelevan oloinen Tinar de Mirat.

Lasissa makoilevalla viinillä on syvä ja paksuhko verenpunainen väri.

Tuoksussa on paljon hyvin kypsiä tummia marjoja, erityisesti boysenmarjaa ja karhunvatukkaa, alkoholia, puuta ja paahteisuutta. Yleisvaikutelma on edullisemmille Tempranilloille tyypillisesti kevyesti hillotun mansikkainen mutta hintaansa nähden myös miellyttävän monivivahteinen ja persoonallinen. Vajaan tunnin odottelun jälkeen saapuva neilikkainen joulumausteisuus ja runsaanpuoleinen alkoholi tuovat hehkuviinimäisen juonteen tuoksuun.

Maultaan Arrocalin Ribera on erittäin runsas, nuoren ja kypsänmakean hedelmäinen ja tumman marjainen, alkoholista tulinen, pölyinen, makean mansikkainen ja cocktailkirsikkainen; tammisuus on puisevaa ja runsaan mausteista, muttei erityisen päällekäyvää. Suussa viiniä pyöritellessäni mietin liekö se suodattamaton, sillä melko täyteläisessä suutuntumassa rupeaa tuntumaan pölyisyyden lisäksi pientä pureksittavuutta. Tukevan tanniinisuuden lisäksi raameja pitävät hyvin yllä pirteät hapot.

Jälkimaku on makean joulumausteinen, tumman hedelmäinen, tulinen ja tuntuvan lämmin sekä nielussa että kurkussa. Ilman ruokaa tuhti (14,5%) alkoholi tuntuu hieman liiaksikin, mutta ruoan kanssa viini onnistuu olemaan selvästi tasapainoisempi tapaus.

Arrocal on perinteisten Riberojen tapaan tuhti, paahteinen ja lämmin, mutta myös melko simppelin oloinen tapaus. Tämä tosin näkyy myös hinnassa, sillä laatuunsa nähden Arrocal on varsin erinomaisesti hinnoiteltu. Tähän hintaan en mitään huippu-Riberaa odottanutkaan, mutta yllätyksekseni Arrocal oli varsin mukiinmenevä ja ihan hyvin tehty Tempranillo, vaikkakin selvästi modernimpi ja tyyliltään enemmän massoille suunnattu kuin paremmat (ja hinnakkaammat) Riberat. Hintaluokassaan pikkupullojen keskellä kuitenkin ehdottomasti sieltä paremmasta päästä.

Lyhyesti: Paksu, kypsänmakea, lämmin ja aromikas perus-Ribera. Simppeli ja ihan moitteeton pikku punaviini kylmenevään syksyyn.

Arvio: Hyvä – viini on suunnattu enemmän uuden maailman ystäville tyylillään, joka näyttää suosivan enemmän kypsänmakeata hedelmää, mutta rakennetta viinistä kuitenkin onneksi löytyy sopivasti. Eniten pisteitä kuitenkin rokottaa hieman liiallinen alkoholisuus ja omaan makuuni turhankin ylikypsäksi päästetty Tempranillo. Kyllä silti viini onnistuu loppujen lopuksi plussan puolelle jäämään.

Hinnan (6,10e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

26.10.12

Vietti Nebbiolo Perbacco 2009

Vietti Langhe Nebbiolo Perbacco 2009
  • Valmistaja: Vietti
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Langhe Rosso
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe
  • Rypäleet: Nebbiolo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 23,90e (Lokakuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 25,90e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

Interbrandsin / Fine Brandsin tuotemessuilla tarjolla ollut Vietti Perbacco Nebbiolo oli ehtinyt jo aiemminkin kutitella mielenkiintoani – jopa siinä määrin, että viinikaapissa on oma kappale ehtinyt jo makoilla kuukausia. Juurikin tästä syystä viini kiinnostikin erityisen paljon – nyt oli mahdollista päästä testaamaan viiniä jo kauan ennen suunniteltua korkkausaikaa, sillä Langhen Nebbiolot voivat olla usein Barbarescon ja Barolon ulkopuolellakin melko pitkäikäistä ja kypsytystä jopa vaativaa sakkia; 2009 onkin Nebbiolo-asteikolla vielä melkoinen nuorikko. Erityisesti kun ottaa huomioon, kuinka tämän viinin valmistusprosessi ei eroa juurikaan Baroloista tai Barbarescoista: erittäin pitkä 18-28 päivän maseraatioaika ja yli kaksi vuotta tammessa (joista onneksi lähes puolitoista vuotta suurissa tammisammioissa.) Paperilla viini vaikuttaa varsin pätevältä haastajalta näille kuuluisille B-alkuisille viineille – sillä erolla, että rypäleet tähän viiniin tulevat vain suuremmalta alueelta Piemontesta (keskimäärin varsin vanhoista, n. 35 vuoden ikäisistä köynnöksistä.)

Väriltään viini on melko tummahko granaatinpunerva, mutta Nebbiololle tyypillisesti myöskin melko läpinäkyvä. Tuoksu on ikäväkseni melko vaisu ja etäinen, siinä on lähinnä hentoa kirsikkaa ja tervaa, jota täyttää ajoittainen tammen tumma suklaa.

Yleisilmeeltään maku on kuiva, todella viileä ja napakka. Aromipuolella on bitteristä mausteisuutta, puuta, hapankirsikkaa ja yrttiä. Tanniinit ovat melko runsaat ja lähes aggressiiviset. Hapokkuus on varsin sopivaa, eli viinissä on riittävää ryhtiä ja tiukkuutta, sekä ennen kaikkea hyvä rakenne kypsytykseen, mutta viini on kuitenkin miellyttävästi melko pehmeä ja lempeä kielellä – poislukien siis tanniinien tarmokkaan puraisun. Sen sijaan aromipuoli ei tunnu pääsevän rakenteen kanssa tasoihin, vaan vaikuttaa melko vaisulta ryhdikkään rungon rinnalla.

Jälkimaku on hyvin aromikas: löytyy orvokkia, tummaa kirsikkaa, tummaa suklaata, yrttejä ja hentoa savuisuutta. Yleisvaikutelma on varsin tiukan hapokas ja maukas, mutta aromeiltaan myös ikävän lyhyenpuoleinen. Vain tanniininen bitteri ja happojen jättämä supistava tunne kielellä jatkuu varsin pitkään.

Yleisesti Viettin Perbacco on, kuten tämänikäiseltä Nebbiololta odottaa saattaa, hyvin tiukka ja nuori. Viini puhuu pelkkää potentiaalia, mutta selvää kuvaa kokonaisuudesta on tässä iässä mahdoton saada yhdellä lasillisella. Todennäköisesti viini olisi voinut näyttää parempiakin puolia paljon pidemmällä ilmausajalla ja karahvissa, mutta nyt viini vaikutti olevan vain hyvin tiukka, sulkeutunut ja ilmaisultaan melko mykkä – viinitermeistä kuuluisa "dumb phase" voisi sopia tähän. Aromien runsauden ja rakenteen puolesta viini oli kuitenkin paljon vakuuttavampi kuin esimerkiksi muutamat aikaisemmin maistamani edulliset ja nuoret Barolon ja Barbarescon Nebbiolot, joten olen vallan tyytyväinen kaapissa makoilevaan ostokseeni – samalla varmistui päätökseni siitä, ettei pullon korkkaamisen kanssa ole kyllä mitään kiirettä.

Viettin Nebbiolo on varsin lupaava Piemontelainen – se ei ole samalla lailla elegantti kuin parhaat Barolot tai Barbarescot (ainakaan vielä), vaan sopivalla tavalla rujohko ja maalainen, mutta tarjoaa jo nyt miellyttävän puhdasta Nebbioloa ja lupaa vielä parempaa. Tammisuus ei ainakaan yhden lasillisen perusteella ollut mitenkään erityisen dominoivassa asemassa, vaan piti kevyttä taustakomppia Nebbiolon vetäessä sooloaan päällä nuoruuden innolla. Jos siis moderni, pehmeä ja tamminen Barolo tai Barbaresco ei kuulosta houkuttelevalta ostokselta, on tässä varsin oiva sijoitus viinikaappiin tai -kellariin suhteessa varsin pienellä satsauksella!

Lyhyesti: Vielä turhan tiukka ja sulkeutunut Nebbiolo, joka kuitenkin huokuu potentiaalia. Viini tuskin ikääntyessäänkään tulee pääsemään tyylikkäimpien Baroloiden tai Barbarescojen tasolle, mutta toisaalta – hinta on tähän nähden varsin kohtuullinen. Varsin tasokkaan ja tyylikkään oloinen "perustason" Nebbiolo.

Arvio: Erittäin hyvä – viini on melko lailla sellaista, mitä nuorelta ja hyvintehdylta Nebbiololta voi odottaa – kevyttä hedelmää ja runsasta tanniinisuutta. Useiden tuntien karahvissa rauhoittelulla viini voi oikeasti ruveta tarjoamaan jo jotain, mutta itse palailisin viiniin aikaisintaan 3-4 vuoden päästä. Tasokas kärsivällisen ihmisen punaviini.

Hinnan (25,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Vietti Barbera d'Asti La Crena 2006

Vietti Barbera d'Asti La Crena 2006
  • Valmistaja: Vietti
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Barbera d'Asti
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Monferrato, Asti
  • Rypäleet: Barbera (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 43,50e (Lokakuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 45,90e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Lokakuun alussa pidettyjen Interbrandsin ja Fine Brandsin tuotemessuilla Gajan viinit testattuani huomioni kiinnittyi tarjolla oleviin Viettin viineihin – Barbera d'Astiin ja Nebbiolo Perbaccoon. Erityisesti Nebbiolo kiinnosti paljon, sillä sitä on tällä hetkellä itsellänikin yksi pullo kaapissa tulevaisuuden varalle. Jätin sen kuitenkin jälkimmäiseksi ja aloitin Barberasta, joka ei ollut siis viinitalon perus-Barbera, vaan lähes 80-vuotiaista köynnöksistä valmistettu astetta parempi viini, jota valmistetaan vuosittain vain noin 10,000 pulloa (tämä näkyi vähemmän yllättäen myös pullon hinnassa, kun maahantuojan hintatietoja tarkastelin.)

Väriltään viini on lähes musta, sävyltään läpinäkymättömän tumman kirsikkainen, reunoilta aavistuksen punertavan läpinäkyvä.

Tuoksu valloittaa heti ensinuuhkaisulla: hennon vadelmaista aromia lukuunottamatta viinin tuoksussa ei juurikaan hedelmä puhu, vaan estradi on jätetty mitä persoonallisimmille pääosille – löytyy muhevaa multaista maamaisuutta, likaisuutta, kukkia ja hentoa savuisuutta. Hento mineraalinen taustavire. Upean rustiikkinen ja monisyinen ensivaikutelma.

Maultaan viini on todella viileä ja runsas. Tämä ei ole ollenkaan sellaista, mitä olisin osannut Barberalta odottaa – todella voimakasta, intensiivistä ja uuttunutta aromikkuutta tarjotaan voimalla mutta ei väkisin. Kuiva ja varsin täyteläinen maku on todella syvä ja monikerroksinen; mausteisen ja hapankirsikkaisen ensivaikutelman alta rupeaa löytymään eleganttia kukkeutta ja vaniljaa, jota ryhtyy komppaamaan hennon likainen, nahkea ja kuivan puinen ote. Viinistä ei löydy juuri ollenkaan tanniineja, mutta rakenne on upean ryhdikäs ja eloisa hyvästä hapokkuudestaan johtuen. Kokonaisuus on varsin rohkea ja harmoninen ja siksi myöskin upeasti toimiva.

Pitkähkö jälkimaku on kuivan hapankirsikkainen, maamainen – jopa pölyinen – ja makean mausteinen. Alusta loppuun asti viini on hyvin valloittava kokemus.

Vaikka aluksi viinin hinta saikin nikottelemaan – neljäkymppiä Barberasta! – on lasillisen jälkeen toinen ääni kellossa. La Crena on todella persoonallinen, rehellinen ja vaivattoman upea esitys. Tässä on sellaista persoonaa, jota kaipaisi melkeinpä jokaiselta viiniltä, joten kaipa tuo kovahko hinta lienee perusteltu. Viini toimii loistavasti niin sellaisenaan kuin monien ruokien kanssa ja on erinomainen valinta niin fiilistelyyn kuin herkutteluun. Viini ei ole kuitenkaan mikään hienostunut elitistiviini, vaan upean ronski ja rehellinen maalais-Barbera.

Lyhyesti: Upean runsas, monisyinen, tasapainoinen ja ennen kaikkea persoonallinen vanhojen köynnösten Barbera.

Arvio: Täydellinen – viinissä rupeaa olemaan kaikki palaset niin hyvin kohdallaan, että rupeaa epäilyttämään voiko viini ikää kerryttäessä enää tämän paremmaksi muuttua. Joka tapauksessa, runkoa ja hedelmää riittää vielä vuosien lisäkypsyttämiseen, vaikkakin viini on mitä erinomaisin jo nyt.

Hinnan (45,90e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Gaja Sito Moresco 2009

Gaja Sito Moresco 2009
  • Valmistaja: Gaja
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Langhe Rosso
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Langhe
  • Rypäleet: Merlot (35%), Nebbiolo (35%), Cabernet Sauvignon (30%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 43,50e (Lokakuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 49,00e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
Jos legendaarisen Gajan viineihin haluaa päästä kiinni Suomessa mahdollisimman pienellä rahalla, on vaihtoehdot melko vähissä – Gaja kun ei harrasta niitä edullisia perusviinejä. Alkon tilausvalikoimasta löytyy Gajan "edullisen" pään viineistä kaksi edustajaa: Toscanan IGT-tasoinen Promis, sekä nyt arviotava Sito Moresco Pohjois-Italian Piemontesta.

Viini on Gajan Piemontelaisista viineistä selvästi kansainvälisemmästä päästä, sillä viinistä vain kolmasosa on paikallista kruununjalokiveä, Nebbioloa, ja kaksi kolmannesta on tuttuakin tutumpaa Merlot'ta ja Cabernet Sauvignonia. Tietyllä tavalla viinin tyyliä voisi kuvata termillä "Bordeaux with a Piemontese twist" – perinteisen Bordeaux-blendin Cabernet Franc on korvattu Piemonten omalla erikoisuudella, Nebbiololla.

Väriltään viini on melko tumman rubiininpunainen, hennosti nuorekkaan purppurainen ja jonkin verran myös läpinäkyvä – taitaa se kolmasosa hailakkaa Nebbioloa näkyy jossain.

Tuoksussa mustapippuri ja Cabernet'n herukka dominoivat, alkoholin kompatessa taustajoukoissa, mutta muuten viini on lasissa melko tiukka, vaisu ja neutraaliarominen. Viiniä lasissa huljutellessa rupeaa loppulasillisessa tuoksumaan tammi ja savuisuus hieman herukan ja punaisen marjaisuuden alta makeana mausteisuutena, mutta kovinkaan runsaaksi tuoksu ei koskaan pääse yltymään. Suattaapi olla että viini ei ole ehtinyt kerätä vielä tarpeeksi ilmaa auetakseen.

Ensivaikutelma suussa on hyvin napakka ja intensiivinen, jopa kovahko. Kuiva maku on herukkainen, pippurinen, etäisesti kirsikkainen ja kevyen tervainen. Täyteläisen ja keskitäyteläisen välimaastossa olevassa suutuntumassa on runsaasti tuoreen hapokasta punamarjaisuutta ja melko tuntuvaa tanniinisuutta. Aromipuoli on mukavasti balanssissa uuden maailman ja Piemonten välillä, mutta näin terhakkaa rakennetta ei kyllä taida uuden maailman puolelta löytyä laisinkaan.

Rotevahko jälkimaku on kuivan napakka ja varsin intensiivinen. Kielellä jatkuu tuore tumman luumuinen ja mustaherukkainen hedelmäisyys, tanniininen bitteri ja voimakas mausteisuus varsin pitkään.

Kokonaisuutena Sito Moresco on tässä vaiheessa "ihan hyvä", mutta totta puhuen nuorekkuudessaan melko kasvoton. Siitä löytyy Piemontea, siitä löytyy uutta maailmaa ja siitä löytyy erinomaista balanssia, mutta ennen kaikkea paljon tiukkuutta, joka vie valtaosan huomiosta. Runsaasti dekantoimalla viini toiminee tukevien liha-aterioiden tai reippaalla juustolla höystettyjen kasvisruokien kumppaniksi, mutta ennen kaikkea suosittelen antamaan viinille aikaa. Vaikka Nebbioloa ei ole viinistä kuin kolmannes, antaa se kuitenkin sen verran tanniinisuutta ja hapokkuutta, että viini on turhankin kovahko nuorena ja erityisesti sellaisenaan. Muutama vuosi kaapissa rauhoittanee ainakin rakennetta. Sen sijaan aromipuolta on hieman vaikea arvioida – nytsillään viini on hieman mitäänsanomaton, vaikkakin ihan hyvä ja maukas, eli sellainen tarkasti laskelmoidun modernin laatuviinin oloinen. Kenties viini ikääntyessään kerää myös mielenkiintoa hieman enemmän.

Nykykunnossa Sito Moresco ei tunnu olevan ihan kovan hintansa väärti, vaan sen sijaan Italiassa viini tuli bongattua useammastakin viinimyymälästä keskimäärin 28-32 euron hintalapulla, mikä kuulostaa jo varsin sopivalta tällaiselle viinille. Vaikea sanoa onnistuuko muutaman vuoden odottelu nostamaan viinin hinnan ja laadun suhteen Suomen tasolla kohtuulliseksi.

Lyhyesti: Hyvin nuorekkaan tiukka, hapokas, tanniininen ja roteva moderni Piemontelainen viini. Pitkään tai keskipitkään kellarointiin tai korkeintaan tukevien aterioiden kumppaniksi riittävän pitkällä ilmauksella.

Arvio: Erittäin hyvä – rakenne on varsin kunnossa, erityisesti kypsyttelyä ajatellen, mutta aromipuoli on kaikesta miellyttävyydestään huolimatta hieman yllätyksetöntä ja persoonatonta. Toivon, että muutamien vuosien odottelu onnistuisi tuomaan jotain uutta viinin potentiaalista.

Hinnan (49,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

25.10.12

Gaja Ca' Marcanda Camarcanda 2008

Gaja Ca' Marcanda Camarcanda 2008
  • Valmistaja: Gaja, Ca' Marcanda
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Bolgheri
  • Maa: Italia
  • Alue: Toscana, Livorno, Bolgheri
  • Rypäleet: Merlot (50%), Cabernet Sauvignon (40%), Cabernet Franc (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 79,90e (Lokakuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 98,50e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Angelo Gaja on ylivoimaisesti yksi italian tunnetuimmista viinipersoonallisuuksista. Hänen tinkimätön ja Piemonten viiniperinteisiin nähden kovin radikaalikin visionsa onnistui kuitenkin lopulta nostamaan Barbarescon alueen profiilia huomattavasti ja nykyisin hänet tunnetaankin "miehenä, joka nosti Barbarescon maailmankartalle." Panostettuaan Barbarescoon Gaja levittäytyi suuremmalle alueelle Piemontessa ja sittemmin osti useampia viinitaloja myös Toscanasta. Montalcinosta löytyi Brunelloja tuottava Pieve Santa Restituta ja Bolgherista Ca' Marcandana tunnettu viinitalo.

Angelo Gaja on tunnettu siitä, että hän valmistaa perinteisillä alueilla rohkeasti myös kansainvälisistä lajeikkeista viinejä, joista hän pyrkii saamaan sellaisia esityksiä, että ne eivät kalpene alueen perinteisten viinien rinnalla. Lisäksi Gaja on tunnettu myös siitä, että hän yleensä luokittelee viininsä yhtä laatuluokkaa alemmas, jolloin hänellä on enemmän liikkumavaraa viiniensä suhteen – Gajan viinit ovat kuitenkin sen verran tunnettuja, että ne todennäköisesti myyvät viinin laatuluokituksesta huolimatta.

Bolgheri on erikoinen alue Toscanassa, välimeren rannikolla, sillä toisin kuin lähes kaikkialla muualla Toscanassa, jossa viinit ovat lähes yksinomaan Sangiovese-viinejä, Bolgherissa Sangiovesea saa käyttää vain maksimissaan 70%. Sen sijaan esimerkiksi Cabernet Sauvignonia tai Merlot'ta sallitaan viineissä 80% saakka, sekä muita punaisia lajikkeita 30% saakka. Tästä syystä ensimmäiset ns. "Supertoscanalaiset" viinit (Sassicaia) olivatkin peräisin Bolgherin alueelta. Supertoscanalaisten menestymisen jälkeen alue on vetänyt paikalle muita vastaavanlaisia viinejä tuottavia tahoja, kuten Antinorin viinisuku (Ornellaia ja Guado al Tasso) sekä myöhemmin Gaja. Viinitalon nimi Ca' Marcanda on Piemonten murretta ja tarkoittaa "loputtomien neuvotteluiden taloa", jonka talo sai erittäin pitkäksi venähtäneiden ostoneuvotteluiden jälkeen. Alunperin tila oli ollut oliivi-, hedelmä- ja eläinfarmi, mutta Gaja muutti sen kauppojen jälkeen viinitarhaksi.

Mielenkiintoinen puoli viinissä on se, että joka toinen lähde mainitsee Camarcandan olevan DOC Bolgheri ja joka toinen IGT Toscana, enkä ole saanut varmistusta suuntaan tai toiseen. Sen tiedän, että viini täyttää DOC Bolgherin laatukriteerit, mutta Gajan tyylin tuntien viini saattaa yhtä hyvin olla markkinoitu myös alempiarvoisella IGT Toscana -luokittelulla. Tiedä häntä. Sen kuitenkin netti tietää, että viini on ennen myyntiä 2½ vuotta kypsytetty, joista 1½ vuotta viini on viettänyt uusissa ja käytetyissä tammitynnyreissä.

Väriltään viini on hyvin tumma, lähes mustan läpinäkymätön. Reunoilta viini taittaa valoa hieman vaaleampaan ruskeanpunaiseen.

Tuoksu on tammisen kirsikkahilloinen, kevyesti paahdetun kahvinen ja hieman kansainvälisen oloinen. Kokonaisuus on täynnä kypsiä punaisia ja tummia marjoja, mutta suurta persoonaa ei tunnu löytyvän. Jää melko etäiseksi.

Maultaan viini on tuoksua selvästi toscanalaisempi; kielellä pyörii kypsää kirsikkaa, punaisia marjoja, suklaata, tammen puisuutta ja kevyttä vaniljaa. Viini on kielellä silkkinen, viileä ja tasapainoinen. Vivahteikas kokonaisuus huokuu tyyliä ja balanssia. Mitään ei tunnu olevan liikaa, mutta silti viini on varsin runsaan oloinen. Viini jatkaa kielellä kehittymistä ihastuttavan mausteiseksi; Cabernet Sauvignon nostaa päätään tuoden melko herukkaisen sivujuonteen. Rakenne on kohtuuhapokas rakenteeseen nähden ja tanniineja on yllättävän vähän viinin ikään ja Cabernet-pitoisuuteen nähden, vaikka sopivaa tanniinista puraisua löytyykin. Camarcanda on varsin hyvin tehty punaviini, jossa on kansainväliseen ilmaisuun saatu mukaan sopivasti Toscanan juuria.

Jälkimaku on mausteinen, kirsikkainen, paahteinen, hieman tamminen ja tulinenkin, mutta varsinaista alkoholin lämpöä tuntuu varsin vähän. Jälkivaikutelma ei jää erityisen pitkästi kielelle.

Viini on melko jees, mutta jotenkin odotin enemmän. Viini ei loppujen lopuksi ollut erityisen ihmeellinen Supertoscanalaineksi ja nuoreen ikäänsä nähden rakennekaan ei ollut mitenkään ihmeellisen napakka ja vimmainen, vaan kokonaisuus oli melko seesteinen ja rauhallinen. Hillityn rakenteensa puolesta en viiniä erityisen pitkään kypsytykseen pistäisi, mutta arvioisin 4-6 vuoden tekevän viinille hyvää ja tuovan enemmän kehittyneen viinin mielenkiintoa peliin. Nykykunnossa viini on varsin tyylikäs ja helpostilähestyttäväkin, mutta 80 euron hintalapussa tuntuu näin nuorella viinillä olevan n. puolet Gajan nimen tuoman statusesineen lisää. Jotta viini olisi oikeasti juuri ja juuri hintansa arvoinen, suosittelen säilyttämään viinin n. 10 vuoteen vuosikerrasta ja nauttimaan ihan sellaisenaan hyvässä seurassa.

Lyhyesti: Erittäin tyylikäs, runsas ja tasapainoinen Supertoscanalainen, joka on nyt ilmaisultaan varsin helposti lähestyttävissä, mutta nuorekkaan hedelmänsä puolesta melko tavallisen oloinen. Viiniä ei ole tarkoitettu pitkään kellarointiin, mutta viinin aromimaailma tuntuu kerjäävän muutamia vuosia lisää.

Arvio: Erinomainen – kyllähän tällaista viiniä varsin ilokseen joisi, jos halvemmalla saisi. Tähän hintaan kuitenkin odottaisin jotain enemmän, sillä upeasta kokonaisuudesta ei silti tunnu löytyvän juurikaan persoonaa tai omaperäisyyttä. Näin nuorena Camarcanda on erittäin hyvin tehty mutta hieman kasvoton viini.

Hinnan (98,50e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

24.10.12

Gancia Prosecco Brut

Gancia Prosecco Brut
  • Valmistaja: Fratelli Gancia
  • Tyyppi: Kuohuviini, DOC Prosecco
  • Maa: Italia
  • Alue: Veneto & Friuli-Venezia Giulia
  • Rypäleet: Glera (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 10,99e (Lokakuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 12,97e (Tammikuu 2014, Alko)

Kuukauden alkupuolella tuli myös pyörähdettyä Interbrandsin / Fine Brandsin tuotemessuilla, joissa heti paikalle saavuttaessa iskettiin käteen tervetuliaismaljaksi nyt syynin alla oleva Gancian Prosecco.

Viinin väri on melko värittömän vihreä. Tuoksu on hento, hillitty ja etäinen, tarjoillen lähinnä kypsää päärynää ja aromaattisia yrttejä.

Maku on runsaasta kuohusta huolimatta pehmeä ja tarjoilee lähinnä tuoksusta tuttua kypsää päärynäisyyttä. Hieman mielenkiintoa tuo hapokas omenaisuus, mutta silti kokonaisuus pysyy varsin yksiulotteisena ja yllätyksettömänä. Yleisvaikutelma on lähes kuiva, mutta jäänössokerin voi silti aistia melko helposti. Kuplat ovat hyvin pieniä ja katoavat lasista melko nopeasti.

Jälkimaku on tuore, kepeä ja keskimakua hieman kevyemmän päärynäinen, mutta ilman vastapainoa kevenneelle hedelmälle – jälkimausta jää melko vetinen ja laimea yleisvaikutelma.

Niin monen Proseccon tapaan myös tämä Gancian esitys on melko vaisu ja yllätyksetön. Parhaimmat Proseccot ovat herkkiä, hienostuneita ja monisyisiä, mutta tämä viini on lähinnä lyhytkestoisella kuohulla kruunattu, yksiuloitteisen päärynäinen perus-skumppa. Kelpaa juuri ja juuri tämmöiseksi alkumaljaksi, joka kulautetaan nopeasti pois alta, mutta ei tästä viinistä päivän puheenaihetta saa. Toimisi paremmin kesäisten drinkkien pohjana, mutta ei kyllä tähän hintaan.

Lyhyesti: Mutkaton, yksiuloitteisen päärynäinen ja kepeä peruskuohuviini.

Arvio: Kehno – viini on kokonaisuutena varsin köykäinen esitys. Hämmentävää, miten näin simppeli peruskuohuva on onnistunut vajaassa parissa vuodessa kiristämään hintaansa yli kaksi euroa.

Hinnan (12,97e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Seguin-Manuel Puligny-Montrachet Vieilles Vignes 2010

Seguin-Manuel Puligny-Montrachet Vieilles Vignes 2010
  • Valmistaja: Seguin-Manuel
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Puligny-Montrachet
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côte de Beaune, Puligny-Montrachet
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 39,90e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 50,00e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuorossa toinen Alkon kahdesta uutuus-Burgunderista legendaarisen Montrachet'n viinitarhan tuntumasta. Kumpikaan näistä viineistä ei tule itse Montrachet'n tarhalta, vaan sen naapureissa olevien kylien omilta tarhoilta. Toisin kuin Henri de Villamontin Chassagne-Montrachet, jonka rypäleet on korjattu ympäri kylän viinitarhoja, on tämän Seguin-Manuelin viiniin käytetyt rypäleet kerätty yhdeltä, 0,3 hehtaaria käsittävältä Les Levron -tarhalta, jonka köynnökset ovat yli 30-vuotiaita. Kypsytys on tapahtunut vuoden ajan tammitynnyreissä, joista neljännes oli uusia.

Väriltään viini on vahvasti keltaiseen taittuvan kellanvihreä. Tuoksu on todella voimakas ja lähes hyökkäävä; tammi tuntuu voimakkaasti uuden tammen pienestä määrästä huolimatta. Tuoksua hallitsee hyvin voisen popcornmainen tammen aromi, jonka alla on hieman palanutta tammea ja pähkinää.

Suussa viini jatkaa tuoksun viitoittamalla tiellä: suun valtaa voimakas paahteisen tamminen ja pähkinäinen yleisvaikutelma. Voimakkaasta tammestaan huolimatta viini ei ole mitenkään raskas tai tunkkainen, vaan tammi saa vastapainoa makean sitruksisesta hedelmästä ja hapokkaasta rungosta. Kokonaisuus onkin hyvin raikas ja napakka sekä ilmiselvästä nuorekkuudestaan johtuen hyvinkin roteva. Yleisvaikutelmaa sävyttää tuntuva, kivennäisvetinen mineraalisuus.

Jälkimaku on hyvin lämmin, voimakas, kiniinisen bitterinen ja tammisen mausteinen. Tammi kuitenkin katoaa kieleltä varsin nopeasti ja jättää jäljelle hyvin pitkän, mineraalisen ja kypsän kriikunaisen vaikutelman.

Seguin-Manuelin Puligny Montrachet Vieilles Vignes on varsin ryhdikäs ja särmikäs valkoinen Burgunderi, mutta samalla se vaikuttaa aivan liian nuorelta. Koko paketti tuntuu vielä hakevan muotoaan ja tasapainoaan, mutta osat upeaan kokonaisuuteen ovat selvästi havaittavissa jo nyt. Balanssi on näin nuorella ja tuhdilla viinillä vielä hakusessa, eikä viiniä kannata ostaa ruokapöytään vaan suoraan varastoitavaksi. 3-6 vuotta lisää ikää tehnee vain hyvää, taittaen viinin terävintä särmää ja tuoden enemmän syvyyttä ja eleganssia nyt turhankin intensiiviseen keskimakuun.

edit 01/2014: Viinin hinta hyppäsi n. kympillä vuodenvaiheessa. Hinta-laatusuhde korjattu "OK:sta" "heikoksi".

Lyhyesti: Erittäin lupaava mutta nyt vielä turhan nuoren ja tasapainottoman oloinen valkoinen Burgunderi, jota sävyttää tuntuva, tyylikäs tammisuus. Viini, jonka ääreen kannattaa palata vasta tämän vuosikymmenen loppupuolella. Nyt korkattuna tuottanee monille pettymyksen.

Arvio: Tyylikäs – viinissä on jo nyt upean viinin ainekset, mutta suhteet eivät tunnu olevan vielä oikeat. Sen sijaan jos näppituntumaani on luottaminen, muutaman vuoden jälkeen tämä viini tulee olemaan Beaunen Chardonnay vailla vertaa. Hinta-laatu-suhde kuvastaa viinin lupaamaa potentiaalia, eikä sen varsinaista tilaa tällä hetkellä.

Hinnan (50,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Val de los Frailes Vendimia Seleccionada 2005

Val de los Frailes Vendimia Seleccionada 2005
  • Valmistaja: Bodega Matarromera, Val de los Frailes
  • Tyyppi: Punaviini, DO Cigales
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Cigales
  • Rypäleet: Tempranillo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 12,49e (Syyskuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 13,48e (Tammikuu 2014, Alko)

Espanjan runsaista ja muhkeista viineistään tunnetun Castilla y Leónin sisällä sijaitseva viiniappellaatio DO Cigales on varsin nuori, vain reilu 20 vuotta vanha. Nuoresta iästään huolimatta alueen viinit ovat ehtineet kerätä hyvin nimeä alleen tuhdimman pään espanjalaisista viineistä pitävien keskuudessa ja Alkonkin valikoimista löytyy tällä hetkellä kaksi Cigalesia – Museum Crianza ja Reserva-tasoinen Val de los Frailes. Näistä jälkimmäinen on tällä kertaa syynin alla.

Väriltään viini on paksun tummanpunainen, jopa purppuranruskea. Ikä rupeaa pikku hiljaa siis näkymään poskilla.

Tuhti ja intensiivinen tuoksu on aromikkaan kuivakakkuisa, makean kirsikkahilloisa, kevyen vaniljaisen tamminen ja hennon lantaisella otteella rustiikkinen. Tuoksu kehittyy hienosti lasissa, ja jos viini voi olla positiivisella tavalla tunkkainen, tämä on. Hurmuri heinähatussa.

Ensivaikutelmaltaan Vendimia Seleccionada on pehmeäntäyteläinen. kypsän luumuinen ja makeankypsä, mutta viini kehittyy suussa pyöritellessä ja nopeasti mielikuva onkin roteva, hieman kuivahkon mausteinen, lämmin, aromikkaan tamminen, harteikas ja maalainen. Seassa on myös klassista espanjan punaviinien satulaista nahkaa. Kokonaisuus on varsin tanniininen, mutta melko lempeällä ja hillityllä tavalla, sekä kaikin puolin vivahteikas. Hintaluokkansa huomioon ottaen viini onnistuu yllättämään kaikin puolin positiivisesti.

Kuivahko jälkimaku on vaniljaisen tamminen, nahkainen, pitkä, mustapippurinen ja hieman lämmin. Niin keskimaku kuin kielelle jäävä, miellyttävän pitkähkö jälkivaikutelma ovat miellyttävästi kehittyneitä ja viini tuntuu olevan tyytyväisesti kypsyytensä huipulla.

Yleisesti Val de los Frailes Vendimia Seleccionada on kaikin puolin erinomainen, klassinen espanjan Reserva sieltä tukevammasta päästä. Ikänsä vuoksi viini on varsin kypsässä tikissä juuri nyt eikä lisäkypsyttelyjä kaipaa, vaikka niitä toki kestääkin varmasti muutamia vuosia. Rotevasta ilmaisustaan johtuen on kuitenkin enemmän ruoka- kuin seurusteluviini, ellei satu olemaan tuhtien espanjalaisten ystävä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuttavuus melko pieneltä viinialueelta.

Lyhyesti: Miellyttävästi kehittynyt, tuhti ja rustiikkinen Tempranillo. Tässä on sitä perinteistä, sopivan likaista Espanjaa.

Arvio: Erinomainen – hintaluokkansa huomioon ottaen viini onnistui yllättämään ja ylittämään odotukseni. Varsin mainio espanjalainen; ei niinkään tyylikäs, muttei myöskään tylsän arkinen!

Hinnan (13,48e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Pietra del Diavolo 2008

Pietra del Diavolo Vino Nobile di Montepulciano 2008
  • Valmistaja: Tenuta il Faggeto
  • Tyyppi: Punaviini, DOCG Vino Nobile di Montepulciano
  • Maa: Italia
  • Alue: Toscana, Siena, Montepulciano
  • Rypäleet: Sangiovese (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 17,86e (Joulukuu 2011, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta 12,79 poistuessaan)

Tässä syksyn käydessä pistimme taloudessamme tulille vanhan perinteisen pasta bolognesen, joka perinteiseen tyyliin saa aromia punaviinistä. Aidon lopputuloksen saamiseksi viinin on oltava, tottakai, italialaista, ja koska tällä kertaa haluttiin sitä makua kunnolla, ei kysymykseen käynyt halpa punainen perusitaliano. Siispä kaapissa vuoden päivät makoillut pullo Montepulcianoa esiin ja desi pari kastikkeeseen! Loput sitten karahviin, jossa viini voi makoilla reilut pari tuntia kastikkeen hautuessa.

Viini on väriltään reunoille asti hyvin tummanpuhuvan kirsikanpunainen, vain hieman läpinäkyvä. Tuoksu on varsin muheva ja voimakkaanpuoleinen, kypsän kirsikkainen sekä melko ronski. Seasta löytyy kevyttä multaista ja paahtunutta maaperää ja rustiikkisia maaseudun aromeita. Tammi tulee läpi hyvin kevyesti, lähinnä puisena mausteisuutena. Maistamatta varsin mukava ensivaikutelma.

Aivan ensiksi viini tuo maussa hyvinkin tiukkaa ja nuorekasta mutta kypsänmakeata kirsikkaa melko täyteläisessä muodossa. Sitten mukaan saapuu hyvinkin napakka hapokkuus, joka keventää ja ohentaa melko paksua rakennetta. Mukana on paljon nahkaa ja mausteita, hapankirsikkaa, kevyttä sienimäisyyttä, mineraalia ja aavistus puuta. Tanniininen ote on hyvin tuntuva ja terhakka. Pietra del Diavolo ei ole erityisen hedelmävetoisen iso tai täyteläinen alkuvaikutelmastaan huolimatta, vaan varsin voimakkaan intensiivinen ja jopa robusti toscanalainen. Reilun neljän tunnin odottelun jälkeen viini on selvästi pehmeämpi, jopa silkkisen oloinen, suklaisempi ja suutuntumaltaan täyteläisempi, kirsikka on myös enemmän framilla.

Jälkimaku on pitkähkö, aavistuksen lämmin, kuivan marjainen, voimakkaan mineraalinen, vaniljainen ja yrttinen. Ilman ruokaa tanniinit kiristävät jonkin verran suun limakalvoja.

Kokonaisuutena Pietra del Diavolo on syvä, aromikas ja vaikuttava. Muutaman kevyemmän Vino Nobilen jälkeen viini tulee intensiivisyytensä kanssa varsin puun takaa. Aromiensa puolesta viini muistuttaa rustiikkisen pään Chianti Classicoa, mutta rakennetta löytyy kuin nuoresta Brunellosta. Ehkä Montalcino vastaan Montepulciano -vastakkainasettelu ei olekaan täysin tuulesta temmattu? Tämä nimittäin pistää varsin hyvin kampoihin edukkaille Brunelloille, jotka nekin yleensä pyörivät selvästi korkeammissa hintaluokissa.

Pietra del Diavolo on todella jäntevä ja tasapainoinen esitys Montepulcianosta – sieltä intensiivisemmästä päästä. Varsin loistava ruokaviini, mutta nuorekkaassa nykykunnossaan ei varsinainen nautiskeluviini sellaisenaan nautittavaksi. Sen sijaan tiukka, hapokas ja tanniininen rakenne takaa, että viini on hyvin lupaava kypsyttelyyn. Tarjoaa mielestäni tietynlaisella rehellisyydellään ja maalaisella otteellaan paljon enemmän vastinetta rahoille kuin monet monopolimme Chianti Classicot.

Hyvittaa tosin, miten viinillä on käytännössä sama nimi kuin saksalaisella Devil's Rockilla.

Lyhyesti: Kevyen rustiikkinen, voimakas ja tasapainoinen Toscanan Sangiovese täynnä nuoruuden vimmaa ja voimaa. Ruoan kumppaniksi usean tunnin dekantoinnilla tai 5-10 vuodeksi kaappiin.

Arvio: Erinomainen – nimestään ("ylimystön viini") huolimatta viini ei ole hienostunut, vaan toimii lähinnä pakettiauton hienovaraisuudella. Kyseessä on maalaisella tavalla koruton, mutta varsin toimiva ja monipuolinen pakettiauto. Luotettava työjuhta. Voisin jopa poiketa normaalista käytännöstäni ja ostaa toisenkin pullollisen tätä – pidempään kypsyttelyyn.

Hinnan (17,83e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

23.10.12

Torres Mas La Plana 2008

Torres Mas La Plana 2008
  • Valmistaja: Miguel Torres
  • Tyyppi: Punaviini, DO Penedès
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Penedès
  • Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 44,90e (Lokakuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 48,90e (Tammikuu 2014, Alko)

Miguel Torresin luotsaaman viinitilaisuuden punaviinien kohokohta oli Torresin viinitalon ikonisin viini, Mas La Plana – pienen viinitarhan Cabernet Sauvignon, joka vuonna 1979 Pariisin viini-olympialaisissa onnistui hakkaamaan mm. monta maailmankuulua Bordeaux'n viinitaloa Cabernet-pohjaisten viinien kategoriassa. Nykyisin Mas La Plana tunnetaan ympäri maailman ja viinin legendaarisiin kokosuhteisiin kasvanut maine näkyy myös viinin hinnassa.

Itseäni on aina kiinnostanut tietää kuinka paljon viinin hinnassa on ilmaa – viini kun on pyörinyt Alkossa puolisen vuosikymmentä sitten kolmen kympin tienoilla, vuosi sitten oli hinnaltaan 39,90e ja viime keväänä pomppasi vaatimattomaan 44,90 euron hintaan. Laivoilta viiniä on saanut koko tämän ajan suurin piirtein parin kympin hintaan, tosin kuulemma nykyisin viinin hinta rupeaa monin paikoin jo lähentelemään kolmea kymppiä. Epäilen, että viini voi vuodesta toiseen nostaa tasoaan niin uskomatonta tahtia, että sen hinta voisi perustellusti kasvaa jotakuinkin kaksinkertaiseksi vuosikymmenessä. Nyt siis katsomaan mihin viinin ympärillä pyörivä hype perustuu!

Väriltään viini on hyvin tummanpunainen ja lähes läpinäkymättömän syvä. Reunoilla väri haalistuu kevyesti oranssinpunertavaksi.

Tuoksu on hyvin vivahteikas muttei runsas, vaan puolitoista vuotta uudessa tammessa kypsytetyksi Cabernet'ksi varsin tasapainoinen ja tyylikäs. Tuoksussa on tuoretta herukkaa, lihaa, orvokkia, pölyistä ja paahteista maata sekä makean kaakaoista tammea.

Suussa viini on hyvin täyteläinen suutuntumaltaan. Maku on melko roteva, muttei läheskään niin runsas ja massiivinen kuin osasin odottaa, vaan Cabernet'ksi jopa yllättävän hillitty. Kuivassa ja ilmaisultaan viileässä maussa on herukkaisuutta, tummia hedelmiä, mustetta, kevyttä Espanjan nahkaisuutta ja tammea. Tammi tuntuu enemmän maussa kuin tuoksussa, mutta on enemmän kuivaa puisuutta kuin makean uuttunutta suklaata. Happoja on sopivasti, vaikkeivät ne olekaan riittäviä tuomaan varsinaista napakkuutta kokonaisuuteen. Ikäänsä nähden viini on varsin leveä ja rauhallinen, ainoastaan tukeva tanniinisuus antaa ymmärtää, että viini voisi oikeasti kaivata ikää. Yleisesti Mas La Plana 2008 on nuoreen ikäänsä nähden varsin helpostilähestyttävä.

Jälkimaku on pitkä, herukkainen, tumman hedelmäinen ja tammisuudessaan suklaisen makea. Melko tuhti alkoholisuus (14,%) tuntuu voimakkaana lämpönä nielussa. Jälkimaku jättää melko moniulotteiseen keskimakuun nähden melko vaatimattoman vaikutelman kielelle.

Toisin kuin osasin odottaa, Mas La Plana oli ikäänsä nähden varsin helpostilähestyttävän oloinen. Potentiaalia viini vaikuttaa olevan tynnä, sillä rakenne lupaa helposti pitkääkin kypsytystä, mutta vaikka viini henkiikin laatua, jää siitä jotenkin pettynyt fiilis. 45 euroa tästä? Ei kyllä. 10 vuotta lisää ikää ja silloinkin vain ehkä. Alle 30 euroa on varsin kohtuullinen hinta, mutta ei missään nimessä lähemmäs viittä kymppiä. Vaikka viini on Cabernet Sauvignon -pommiksi selvästi tyylikkäämpi ja tasapainoisempi kuin käytännössä mikään uuden maailman "ikonisista" Cabernet'ista, en silti onnistu pääsemään hypeen mukaan. Mielestäni Italian Brunellot, Amaronet ja Barolot, Ranskan Châteauneufit ja runsaat Bourgognet tai Saksan Große Gewächse -viinit tarjoavat niin paljon enemmän mielenkiintoa kuin enemmän tai vähemmän samanlaisilta kaikkialla maistuvat Cabernet't.

Hassua kyllä kuinka Espanjan yhden tunnetuimmista viinitaloista nimellä kulkevan tilaisuuden kenties mielenkiintoisimmiksi ja mieleenpainuvimmiksi viineiksi jäivät tällä kertaa uuden maailman punaviinit Chilestä ja Yhdysvalloista.

Lyhyesti: Hyvin roteva mutta omalla laillaan myös hillitty ja tasapainoinen punaviini, joka täyttää kyllä hyvin monet "ikoni-Cabernet'n" tunnusmerkit. Varmasti hyötyy kellaroinnista, mutta muutaman tunnin ilmaamisella varsin helpostilähestyttävä tapaus nuorena.

Arvio: Erittäin hyvä – kaikin puolin vaikuttava Cabernet, mutta ei kyllä millään muotoa niin erityinen että se toden teolla jäisi mieleen. Toivon, että ikä toisi lisää mielenkiintoa viiniin, sillä itsellä makoilee kaapissa vielä pullo vuosikertaa 2006...

Hinnan (48,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

22.10.12

Torres Cordillera Carignan 2008

Torres Cordillera Carignan 2008
  • Valmistaja: Miguel Torres Chile
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Chile
  • Alue: Valle Central, Maule
  • Rypäleet: Carignan (100%?)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,99e (Lokakuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 19,98e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)


Ravintola Lasipalatsissa järjestetyn Torres-tilaisuuden Chilen-osastoa ei edustanutkaan kumpikaan Torres Chilen lippulaivaviineistä (Conde de Superunda, Manso de Velasco) mutta ei myöskään mikään viinitalon peruslinjastosta (Santa Digna), vaan hieman yllättäen tuntemattomampaa, parempaa keskikastia edustavan Cordillera-sarjan Carignan (jonka Torresin esite ilmoittaa olevan 100% Carignan, kun taas yhtiön sivut puhuvat viinin olevan Carignan-Syrah-Merlot-sekoite...)

Se, mikä tekee tästä viinistä toden teolla mielenkiintoisen chileläisen, on se, että viiniin käytetyt rypäleet tulevat 30-luvulla istutetulta viinitarhalta, jossa ei käytetä kastelua – toisin kuin valtaosassa Chileä. Kyseessä on siis todella vanhojen köynnösten punaviini, joka on vielä Torresin tyyliin vain hillitysti tammitettu – vain kolmasosa tynnyreistä, joissa viiniä kypsytetään 11 kuukauden ajan, on uusia.

Väriltään viini on kauniin tummanpunainen ja lähes läpinäkymätön, reunoilta hieman vaalenevan punarusehtava.

Tuoksu on varsin persoonallinen ja hieman yllättäväkin: raakaa mansikkaisuutta, kypsiä metsämansikoita ja mustikoita, makeata parfyymisuutta ja sateista metsäisyyttä.

Viinin runsas maku on tuoksun tapaan chileläisten viinien viitekehyksessä miellyttävän persoonallinen: löytyy tuoretta mustikkaisuutta, mustaherukkaa, jouluisia leivontamausteita, kukkeutta, hentoa savuisuutta ja kevyen vaniljaista tammea. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen ja yleisvaikutelma on varsin syvä, kuiva ja monisyinen. Tanniineja on jonkin verran, mutta ne ovat melko lempeän pyöreitä ja enemmän antavat viinille runkoa kuin voimaa.

Jälkimaku on selvästi keskimakua makeamman marjaisempi ja tanniineista kevyesti karvas. Kielelle jää varsin miellyttävän mausteinen, maamainen, pölyinen ja rehevä vaikutelma pitkäksi aikaa.

Cordillera Carignan oli jo toinen uuden maailman yllättäjä perinteisen espanjalaiselta tuottajalta; tässä on yllättävän syvä ja ennen kaikkea mukavan persoonallinen viini chileläiseksi. Silti viinin 20 euron hintalappu saa hieman nikottelemaan. Tämä toki saattaa johtua ennakkoasenteistani chileläisiä punaviinejä kohtaan, sillä lähes poikkeuksetta hinnan ylittäessä 12-15 euroa, ei laatu nouse niissä käytännössä ollenkaan; siksi ajattelin 15 euron olevan lähempänä sopivaa hintaa tälle viinille. Mutta ehkä ajattelisin toisin jos Chilestä tulisi enemmän varteenotettavia +20 euron viinejä?

Joka tapauksessa, viinin hinta kiikkii siinä-ja-siinä OK:n tuntumassa, mutta annan sen kuitenkin kallistua mielummin sinne kuin "heikon" suuntaan, sillä viini on varsin mallikas ja hillitty chileläinen. Cordillera Carignan ei yritä tunkea kaikkea mahdollista hedelmää järkyttävän täyteläiseen suutuntumaan rungon ja rakenteen kustannuksella; se on miellyttävän harmoninen ja aistikas tapaus, jossa on tarpeeksi potkua – ei liikaa.

Lyhyesti: Miellyttävän omaperäinen, hillitty, tyylikäs ja maukas chileläinen punaviini. Kaiken kaikkiaan varsin laadukas esitys.

Arvio: Tyylikäs – siinäpä adjektiivi, jota en olisi uskonut joskus antavani chileläiselle punaviinille (noh, kyllä aikaisemmina arvostelemani Tara•Pakay Chilestä on myöskin saanut saman arvosanan, mutta näillä kahdella viinillä on yli kaksinkertainen hintaero ja voisin silti väittää Cordillera Carignania näistä kahdesta miellyttävämmäksi!) Ei mitenkään erityisen ihmeellinen tapaus, mutta varsin oiva näpäytys Chile-skeptikoille.

Hinnan (19,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Torres Celeste Crianza 2009

Torres Celeste Crianza Ribera del Duero 2009
  • Valmistaja: Miguel Torres
  • Tyyppi: Punaviini, DO Ribera del Duero Crianza
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
  • Rypäleet: Tempranillo (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 17,99e (Lokakuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 18,48e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)


Testattuamme Marimar Estaten Pinot Noirin tämän kuun alussa järjestetyssä Torres-tilaisuudessa, oli vuorossa heti toinen mielenkiintoani kutkutteleva viini: Torresin Ribera del Duerossa sijaitsevilta tarhoilta peräisin oleva Celeste Crianza. Ei niinkään siksi, että olisin kuullut viinistä mitään suurta hypetystä, vaan siksi, että Ribera del Duerot yleensä sattuvat kiinnostamaan. Monesti Riberat tarjoavat Riojan ohella yleisesti parasta Tempranilloa mitä Espanjasta saa, mutta usein Riojaa selvästi ronskimmalla ja väkivaltaisemmalla otteella – vaikkakin toki poikkeuksiakin löytyy kummastakin alueesta. Tästä syystä siis olen pitkään halunnut päästä tutustumaan miten Torres hoitaa tonttinsa!

Väriltään viini on todella tumman syvä ja kevyesti sinertävä, reunoilta vain hieman vaaleneva. Keskirunsas tuoksu on paahteinen, tuoreen mansikkainen, tumman marjainen ja hennon puisen tamminen. Olen yllättynyt näin hillitystä tuoksusta – usein Riberat ovat kuitenkin olleet melkoisia pommeja jo ensinuuhkaisusta lähtien. Plussaa kuitenkin hyvin hillittynä ja etäisenä pysyvästä tammesta, joka komppaa tyylillä dominoimatta pätkääkään.

Runsas maku on tuoksua paljon riberamaisempi. Pehmeän täyteläinen ja aromikas maku tarjoaa runsaasti paahteisia Espanjan aromeita: tummaa kirsikkaa, hentoa viikunaa, kevyttä tummaa suklaata, makeita mausteita ja aavistuksia vaniljaisesta tammesta. Rakenteeltaan viini on melko tanniininen ja sopivan hapokas, eli kokonaisuus on hyvin balanssissa. Varsinaista voimaa tai väkivaltaa viinistä ei löydy, mutta klassista Espanjan aurinkoa riittämiin.

Melko lämmin ja runsas jälkimaku tarjoilee kielellä tummia hedelmiä ja karvasta mausteisuutta, jota lopulta väistyvät pitkähkön, puisen ja vaniljaisen tammisen loppuvaikutelman tieltä.

Celeste Crianza jäi aavistuksen vaatimattomaksi esitykseksi parhaimpien maistamieni vastaavanhintaisten Riberojen rinnalla, mutta on tästä huolimatta muuten varsin maukas Tempranillo. Varmasti hyvin turvallinen valinta, jos kevyemmistä espanjalaisista viineistä pitävä haluaa tutustua Ribera del Dueron tyyliin. Vaikka parilla kympillä rupeaa saamaan todella upeita viinejä Suomestakin, en olisi pettynyt, jos olisin itse ostanut tämän viinin tilausvalikoiman hintaan. Monilta Tallinnan- ja Ruotsinlaivoilta viiniä saa sen sijaan 12-13 euron hintaan, mikä tekee viinistä varsin kiitettävän hinta-laatusuhteen tuotteen.

Lyhyesti: Pehmeä, runsas, täyteläinen ja tumman hedelmäinen Espanjan Tempranillo tukevista viineistä tunnetun Ribera del Dueron alueelta.

Arvio: Erittäin hyvä – vaikka viini on tyyliltään Riberaksi hieman enemmän turvallinen ja massoille suunnattu, jää kokonaiskuvaksi varsin miellyttävä ja tasapainoinen yleisvaikutelma. Viini kehittynee vielä muutamia vuosia, mutta on jo nyt varsin lähestyttävässä tikissä.

Hinnan (18,48e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

21.10.12

Marimar Estate Pinot Noir "La Masia" 2008

Marimar Estate Pinot Noir "La Masia" 2008
  • Valmistaja: Marimar Estate
  • Tyyppi: Punaviini, AVA Green Valley
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, North Coast, Sonoma County,
    Russian River Valley, Green Valley
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 39,90e (Lokakuu 2012, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 39,90e (Tammikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
Miguel Torresin luotsaamassa tilaisuudessa ensimmäinen oikeasti mielenkiintoinen viini oli itse pääjehun siskon, Marimar Torresin, luotsaaman kalifornialaisviinitalon, omaperäisesti nimetyn Marimar Estaten, Pinot Noir "La Masia". Viinirypäleet tulevat yhdeltä viinitarhalta – Don Miguel Vineyardilta – joka sijaitsee kalifornialaisittain melko viileän Russian River Valleyn vielä viileämmässä eteläpäässä, Green Valleyssa. Viini on aluksi käytetty teräksessä ja sitten kypsytetty vajaan vuoden ajan tammitynnyreissä, joista vain kolmannes on uusia, minkä jälkeen viini on pullotettu suodattamattomana.

Pakko myöntää, etten yleensä en ole järin innostunut jenkkiviineistä – vaikka niihin toki aina mielelläni olen tutustumassa tilaisuuksien sattuessa kohdalle – mutta on myönnettävä, että suhteellisen viileän alueen + eurooppalaisen viinintekijän Pinot Noir kuulostaa ainakin paperilla varsin siedettävältä viiniltä.

Viinin väri on tumman läpinäkyvä ja kuulas, reunoilta hieman rusehtavan vaalea. Tuoksu on kepeän karpaloinen ja hieman vaatimaton. Seassa on yleensä tuliperäisestä maasta peräisin oleviin viineihin yhdistämääni hennon pölyistä maamaisuutta, kevyttä ja tyylikkään setristä tammea sekä vivahde orvokkisuutta. Varsin elegantti ja puhdaspiirteinen Pinot Noirin tuoksu.

Suussa viini on aluksi pehmeä ja lempeä; tuoksun tavoin hieman vaatimattoman oloinen. Yleisilme on tuoreen karpaloinen, hennon mausteinen ja kuiva. Hapokkuus on uuden maailman tyyliin hieman kevyenpuoleista, minkä takia viini on melko pehmeänpyöreä ja kulkee enemmän hedelmä kuin ryhti edellä, mutta tästä huolimatta rakennetta löytyy ja viini on kunnon Pinot'n tyyliin miellyttävän kepeä. Viini kuitenkin kehittyy suussa selvästi intensiivisemmäksi ja keskimakuun rupeaa tulemaan tummapiirteisempiä sävyjä, runsaampaa puisuutta, aavistuksen neilikkaista mausteisuutta ja havumetsää.

Jälkimaussa erittäin tukeva (14,5%) alkoholi tulee kunnolla esille hyvin tulisena poltteena, mutta ihme kyllä muuten jälkimaku ei ole erityisen lämmin. Kielelle jää pitkähkö, yrttisen rehevä, kevyen suklainen, hennosti bitterinen ja varsin vivahteikas jälkimaku.

Aluksi viini vaikutti melko vaatimattomalta esitykseltä niin tuoksun kuin maunkin perusteella, mutta loppujen lopuksi se onnistuikin yllättämään ja viivan alle jäikin erittäin hyvin tehty, moniulotteinen ja -kerroksinen Pinot Noir. Viinissä on selvästi enemmän Eurooppaa kuin Jenkkejä, mutta on siinä myös uutta maailmaa – tyylistään huolimatta viini on tietyllä tapaa hieman turhan helppo ja varman päälle pelaava, enemmän hedelmävetoinen Pinot, mutta ainakin omissa silmissäni viinin monet avut antavat anteeksi sen pienet puutteet. "La Masia" on nyt varsin erinomaisessa tikissä ja pysynee sellaisessa vielä muutamia vuosia, mutta kehittynee tuskin paljoa enempää. Hyvin miellyttävä kevyt viini, joka toimii niin sellaisenaan kuin kevyempien, tyylillä tehtyjen ruokien (riistalinnut, pataruoat, kasvisruoat) kanssa.

Lyhyesti: Varsin tyylikäs ja tasapainoinen Kalifornian Pinot Noir moneen makuun. Nuorena juotavaksi tarkoitettua eleganssia.

Arvio: Tyylikäs – tässä on todellinen malliesimerkki miten uudessa maailmassa kannattaa tehdä kevyitä viinejä. Tietystä helppoudestaan huolimatta viini ei sorru liiallisuuteen, makeaan mehevyyteen tai muunlaiseen kosiskelevuuteen, mitkä ovat monien jenkkipunaviinien helmasynti. Espanjalaisuus ja amerikkalaisuus lyövät tässä viinissä hienosti kättä.

Hinnan (39,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Torres Coronas 2010

Torres Coronas 2010
  • Valmistaja: Miguel Torres
  • Tyyppi: Punaviini, DO Catalunya
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia
  • Rypäleet: Tempranillo (86%), Cabernet Sauvignon (14%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 9,99e (Lokakuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 10,49e (Tammikuu 2014, Alko)

Sangre de Toron jälkeen oli aika siirtyä Torresin "perus-Tempranilloon", Coronasiin, johon on lisätty perinteisen kansainväliseen (tai Toscanalaiseen) henkeen hieman Cabernet Sauvignonia "tukemaan runkoa" (omasta mielestäni lähinnä viemään mielenkiintoa.) Hassua, että tämän blandin historia kulkeutuu Torresin sivujen mukaan yli 100 vuoden päähän. Ennen kauppaan siirtymistä viiniä kypsytetään sekä ranskalaisessa että amerikkalaisessa tammessa 9 kuukautta – tynnyreistä vain viidennes on onneksi uusia.

Väri on tumman syvän ja melko läpinäkymättömän rubiininpunainen, reunat vaalenevat selvästi.

Tuoksu on hieman hillitty, yleisilmeeltään melko paahteinen ja kypsänmakea. On mansikkaa, herukkaa, kahvipapuja ja voimakastakin puista tammea.

Maku on ensivaikutelmaltaan pehmeänmehevä ja kypsänmakea, mutta suussa jää nopeasti melko vaatimattomaksi ja ohueksi. Yleisilmeeksi jääkin pehmeä, mutta hieman vetinen ja tylppä arki-Tempranillo, jossa on yrttejä, kypsää, muttei hilloista mansikkaa, sekä kevyt tamminen alavire. Hapot perus-ok; viini on sopivan kevyt ja kohtalaisen raamikas, muttei erityisen ryhdikäs tai napakka. Kun palaan viiniin myöhemmin uudelleen, on se selvästi enemmän tamminen kuin muut viinit – jopa dominoivaksi asti. Puiseva maku runnoo kevyen marjaisuuden kyselemättä taka-alalle.

Jälkimaku on lyhyehkö ja vetinen, aromipuolella on lähinnä Cabernet'maista mustaherukkaa sekä mausteista tammea.

En kyllä jäänyt vakuuttuneeksi, edes Sangre de Toron jälkeen. Tämä oli jopa perus-Sangrea tylsempi ja geneerisempi muka-espanjalainen, joka sopii lähinnä seurusteluun. Hämmentävintä oli se, että viinissä on vain 14% Cabernet'ta ja kypsytetty vain 20% uudessa tammessa, mutta silti viinistä jää päällimmäisiksi asioiksi mieleen herukka ja tammi. Ei kyllä ollut minun juttuni; itse sijoittaisin rahat Sangre de Toroon, jos olisi pakko valita.

Lyhyesti: Geneerinen, kypsähkö mutta myös tylppa ja ohut punaviini, jossa espanjalaisuus tuppaa jäämään kansainvälisten aromien jalkoihin.

Arvio: Kehno – todella tylsä espanjalainen, joka ei anna juuri mitään. Välttävä edes arki-viiniksi.

Hinnan (10,49e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

20.10.12

Torres Sangre de Toro 2011

Torres Sangre de Toro 2011
  • Valmistaja: Miguel Torres
  • Tyyppi: Punaviini, DO Catalunya
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia
  • Rypäleet: Grenache (65%), Carignan (35%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 8,98e (Lokakuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 9,98e (Tammikuu 2014, Alko)

Varsinainen syy miksi meidät oli kutsuttu Torres-tapahtumaan ja itse pääjehu, Miguel Torres oli saapunut Suomeen, on tässä: Sangre de Toro viettää merkkipäiviään 40-vuotisen Suomen-taipaleensa kunniaksi. Ensimmäiseksi tilaisuuden punaviiniksi pääsimmekin maistelemaan tätä niin monen suomalaisen tuntemaa päivänsankaria.

Väriltään viini on keskiläpinäkyvä ja reunoille asti tasaisen viininpunainen. Tuoksu on hyvin paahteisen maamainen ja klassisen espanjalainen, tuoden nokkaan kypsiä, tummia marjoja, kevyttä mausteista tammea ja aavistuksen kanelisuutta.

Keskitäyteläinen ja kuiva maku on hieman ohuehko mutta myös miellyttävän hapokas. Kielellä pyörii Grenachen tummia marjoja ja makeata vadelmaa, makeita mausteita, hentoa rautaisuutta ja kevyen puista tammea. Rakenne ei ole kovinkaan tanniininen. Yleisesti viini on varsin tasapainoinen ja hela hoito pelaa yllättävän hyvin.

Jälkimaku on mausteinen, lämmin, verinen ja hennon vaniljaisen tamminen. Yleisvaikutelma ei jatku kovinkaan pitkään, mutta jättää yllättävän positiivisen ja mukavan aromikkaan mielikuvan.

Yleisesti Sangre de Toro on melko yllätyksetön ja jopa tylsähkö, mutta samalla myös varsin perushyvä tusinaviini – mikä on paljon enemmän mitä osasin odottaa siltä joskus maistettuani "paremman" Gran Sangre de Toron, joka mielestäni ei vaikuttanut ollenkaan hintansa arvoiselta esitykseltä. Perus-Sangre sen sijaan on melko helppo ja varma kevyenpuoleinen perusespanjalainen. Ei missään nimessä löytö hintaisekseen, sillä mielestäni viini oli ennen juuri ja juuri hintansa arvoinen, ja nyt hinnannousun jälkeen ei enää oikein sitäkään... Mutta hinnastaan huolimatta Sangre de Toro on ihan yleisesti toimiva, tasapainoinen ja helppo espanjalainen kevyemmille aterioille tai ihan vain sellaisenaan seurusteluun.

Lyhyesti: Aromeiltaan hyvin yllätyksetön mutta rakenteeltaan varsin moitteeton ja yleisesti toimiva espanjalainen peruspunaviini. Helppo ja varma (vaikkakin tylsä) valinta. Ja saahan siinä pullon mukana sen pienen leluhärän.

Arvio: Keskinkertainen – Sangre de Toro on kyllä varsinainen peruspunaviinin stereotyyppi. Mutta sellaiseksi se ei ole missään nimessä huono. Aromit ovat klassisen espanjalaisia ja rakennekin ihan kunnossa. Kunhan on vain hyvin tylsä viini.

Hinnan (9,98e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.