Loxarel Brut Nature Reserva 2012

Loxarel Brut Nature Vintage Reserva 2012

• Valmistaja: Loxarel Vins
• Tyyppi: Kuohuviini, Vino Espumoso Clàssic Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo, Macabeo, Parellada
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,20e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: loxarel

Olen aikaisemminkin hehkuttanut Loxarelia, tuota ihastuttaviin ja tyyliltään varsin peukaloimattomiin viineihin erikoistunutta pientuottajaa Kataloniasta (esimerkiksi täällä). Lisäksi olen myös bongannut Alkon sivuilta, että Loxarelilla on myös vihdoinkin edustusta Suomessa (kiitos, AMKA), joten tässähän olisi varsin hyvät mahdollisuudet, että talon viinejä voisi lähitulevaisuudessa bongailla enemmänkin täältä kotopuolestakin!

Tuossa viime vuonna järjestin omaksi ilokseni (ja muutamien muidenkin ratoksi) semmoiset keskikokoiset synttärihipat, jonne hommasin myös meikäläisen makumieltymyksiin sopivia juotavia sekä viini- että olutpuolelta. Alkumaljaksi tulin hommanneeksi tätä Loxarelin perustason Cavaa; aiempia kokemuksia viinistä ei ollut, mutta hyvänä houkuttimena toimivat sekä viinin varsin huokea hinta että jo aiemmin talon korkeaksi todettu taso.

Loxarel kuuluu Raventòs i Blancin kanssa tähän Cava-tuottajien kaartiin, jonka tuotteista valtaosa kuuluisi helposti Cavan parhaimmistoon, mutta joita talo itse kutsuu mieluummin yksinkertaisesti "kuohuviineiksi". Tämä nyt arvioitava kuohuviini edustaa Loxarelin perustasoa, mutta jonka vähintään 28 kk kestävä pullokypsyminen ylittää lähes kaksinkertaisesti Reserva-tason Cavan vaatimukset (15 kk pullokypsytys). Tämä biodynaamisista rypäleistä valmistettu viini on valmistettu talon tyyliin hyvin minimaalisesti valmistusprosessiin puuttuen, eikä pullotuksen yhteydessä viiniin ole lisätty jäännössokeria antavaa dosagea tai sulfiitteja. Jos kuljetuskustannukset mukaan laskettuna kahdeksalla eurolla saa rutikuivaa natural-Cavaa, ei sitä yksinkertaisesti vain voi jättää ostamatta.

Viini on väriltään vaalea kellervä, hieman siis tavanomaista vaaleanvihertävää Cavaa syvempi.

Viini tuoksu on (erityisesti hintaluokka huomioon otettuna) hämmentävän rehevä ja kompleksinen; siinä tuntuu paahdettua pähkinää, mantelia, makean kermaisena tuntuvaa autolyysiä, kypsää omenaa, hentoa ruohoista vihertävyyttä ja ujoa savuisuutta.

Suussa viini tuntuu olevan kuiva, muttei kuitenkaan rutikuiva, kiitos sopivan kypsän hedelmäisyyden ja hieman makeaan taittuvan autolyyttisen vivahteikkuuden. Yleisilme on hapokas ja raikas, joskin myös ujosti vahamainen. Makumaailmasta erottuu sitruunaista sitrushedelmää, kalkkista mineraalisuutta, lähes ylikypsän makeaa nahistunutta omenaa ja kevyttä leipäistä ja makeamman karamellista autolyysiä, loppua kohti myös aavistus uunituoretta briossimaista leivonnaista. Kokonaisuus on vaikuttavan vivahteikas ja jopa ujosti kirpeyteen taittuvasta yleisilmeestään huolimatta ihastuttavan paahteinen.

Viinistä suuhun jäävä, raikkaan rapsakka jälkimaku on melko happovetoinen, mutta keskimaun tavoin miellyttävän moniulotteinen; kielellä pyörii sitruunavetoista sitrushedelmää, märän kivistä mineraalisuutta, kirpeää viheromenainen ja hentoa autolyysin paahdetta. Viinistä jää suuhun viipyilevä, suutapuhdistavan raikas, hennon paahteinen ja ujosti merellisen suolainen jälkivaikutelma.

Vaikka Loxarel oli vakuuttanut aiemmin tyylillään, ei viinistä mitään suuria odotuksia ollut – johtuen lähinnä sen kahdeksan euron hintalapusta. Viinin hämmentävän paahteinen, rehevä, vivahteikas ja rakenteeltaan uskomattoman tasapainoinen meininki onnistuikin iskemään kuin oikea suora päin pläsiä. Odotuksissa oli lähinnä mutkaton ja helppo perus-Cava, joka voisi hyvästä tuottajasta olla keskimääräistä hintaluokkansa edustajaa vakuuttavampi esitys, mutta viini tarjosikin sellaista meininkiä, mitä ei välttämättä osaa odottaa lainkaan 15–20 euron Cavalta! Puhumattakaan vastaavan hintaluokan shamppiksista; alle parilla kympillä voi Champagnesta odottaa lähinnä suoraviivaista, sitruksista happomehua ja näin vahvasti paahteiseen autolyysiin nojaavaa tyyliä rupeaa olla mahdotonta bongata alle 30 euron hintaluokasta.

Ellei nyt tässä vaiheessa tule selväksi, niin viini on Cavaksi yksinkertaisesti supermainio. Kuohuviineissä paahteisen autolyyttinen tyyli vetoaa meikäläiseen paljon ja Cava-osastolla tätä puolta on harmillisen vähän tarjolla, ellei siirrytä tuotteisiin, jotka kilpailevat Champagnen kuplivien kanssa. Siksi on aina ilahduttavaa löytää erittäin kohtuullisesti hinnoiteltu Brut Nature -Cava, jonka pääosassa ei ole sitruunainen hedelmä ja raa'ahko vihertävyys, vaan briossiin ja karamelliin taittuva paahteisuus. Toivottavasti tätä saataisiin lähitulevaisuudessa Suomesta (ja jollain lailla kohtuulliseen hintaan!)

Lyhyesti: Erittäin edulliseen hintaansa nähden supermainio, rehevän paahteinen ja vaikuttavan tasapainoinen Brut Nature Cava.

Arvio: Erinomainen – viini on ylisuoriutuja pelkästään omassa hintaluokassaan. TV-Shopin tapaan: Ei tässä vielä kaikki! Loxarel Brut Nature Reserva nimittäin tappelee kovaa myös korkeammissa hintaluokissa ja viini haastaa peräti valtaosan maistamistani alle 20€ Cavoista. Toivon vahvasti, ettei tämä 2012 ole ainoa tätä tyyliä edustava vuosikerta, vaan maistamani vuosikerta edustaa yleisesti tämän viinin tyyliä.

Hinnan (7,20e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Fèlix Massana Ràfols Cava Brut Nature Reserva Ecològic

Fèlix Massana Ràfols Cava Brut Nature Reserva Ecològic

• Valmistaja: Caves Fèlix Massana Ràfols
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (65%), Macabeo (25%), Parellada (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,65e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: fèlix massana ràfols

Vuosi sitten tilausta Decántaloon tehdessäni pistin mukaan kyytiin muutamia edukkaampia kuohuviinejä täyttämään kuljetuslaatikkoa sopivankokoiseksi satsiksi täydentääkseni. Yksi kupliva, joka osui silmiini oli Reserva-tasoinen luomu-Cava Ecològic melko tuoreelta viinitalo Fèlix Massana Ràfolsilta. Mutta vaikka tämä viinitalo on perustettu melko hiljattain, on talon taustavoimilla paljon kokemusta viininvalmistuksesta – kyseessä on perhetalo, joka viljelee 20 tarhahehtaariaan jo 4. sukupolvessa. Tämä luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä valmistettu viini käy ja kypsyy aluksi terästankeissa, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään hiivasakkojen päälle pulloihin. Cavan alueella Reserva tarkoittaa vähintään 15 kk pullokypsytystä, mutta Fèlix Massana kypsyttää viiniään yli kaksi kertaa pidempään, eli kolme vuotta – tällä kypsytysajalla viini voitaisiin luokitella jo Gran Reservaksi, mutta tämä korkeampi luokitus on varattu viineille, joita kypsytetään pulloissa vähintään neljä vuotta.

Viinillä on hailakka limetinvihertävä väri.

Tuoksultaan viini on raikas ja Cavalle tyypillisen hedelmäinen; nokkapuolelta löytyy kypsänmakeaa omenaa, hillittyä sitruksisuutta ja kevyesti reduktiivista kumisuutta ja hentoa savuisuutta.

Maultaan viini on Brut Nature -tyylille odotetusti kirpeä ja hyvin hyvin kuiva. Puhdaspiirteinen, mutta kohtalaisen hillitty makumaailma pistää melko ujoin ottein omenaisuutta, kevyttä kumimaisuutta ja hillittyä merellistä mineraalisuutta. Ryhdistä pitävän huolen niin kohtalaisen tuntuva hapokkuus kuin hieman hillitty, mutta kiitettävän kestävä, pienikokoinen mousse.

Lopuksi suuhun jää puhdaspiirteinen, raikas ja melko pitkäkestoinenkin jälkimaku, jossa tuntuu merellisen suolaista mineraalisuutta, sitruksisuutta ja kypsää keltaista omenaa.

Kokonaisuutena viini on mukavan tasapainoinen, ryhdikäs ja puhdaspiirteinen esitys, mutta loppupeleissä ei kovinkaan ihmeellinen. Kokonaisuudesta tunnistaa kyllä sen, että kyseessä on Cava, mutta mitään sellaista karaktääriä ei viinistä löydy, että se saisi itsensä erottautumaan miljoonasta muusta vastaavasta rutikuivasta Cavasta. Vastaavia esityksiä löytyy Alkonkin valikoimasta kourallinen, ja vaikka tämä olikin rahtikustannukset (0,94€) mukaan luettuna edullisempi kuin Alkon Cava Brut Naturet (edullisimmat 12–14€), ei euron parin säästö ollut tällä kertaa sen väärti, että viini olisi tuntunut kannattavalta ostokselta. Jos haluan simppeliä perustason Cava Brut Naturea, ei sillä ole väliä, maksaako se nyt kympin vai kaksitoista. Viinin voi siis sanoa olevan hintansa väärti ostos, mutta ei varsinaisesti sellainen, jota voisin erityisesti suositella hommaamaan Decántalosta – sikäli kun tämä fantastinen espanjalaisten viinien nettikauppa alkaisi taas toimittaa viinejä Suomeen.

Lyhyesti: Tyylipuhdas ja ryhdikäs, mutta loppupeleissä melko yksipuoliseksi, mutkattomaksi ja yllättömäksi jäävä rutikuiva luomu-Cava.

Arvio: Miellyttävä – simppeli skumppa joka sopii arkisiin tilanteisiin tai kesäkuumalle, mutta joka tarjoaa hyvin vähän mitään mielenkiintoa kutkuttavaa.

Hinnan (9,65e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Can Descregut M100 Macabeu 2012

Can Descregut M100 Macabeu 2012

• Valmistaja: Can Descregut
• Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,15e (Maaliskuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: can descregut

Macabeo on yksi Espanjan merkittävimpiä valkoisia rypäleitä: sen lisäksi että se näyttelee merkittävää osaa kuohuvien Cava-viinien rypälepohjassa, on se monilla Espanjan alueilla tärkeä valkoviinien raaka-aine (joskin muualla kuin Kataloniassa rypälettä tavataan useammin nimellä Viura). Yleensä Viurasta valmistettuja valkoviinejä pidetään melko ohkaisina, vaatimattomina ja lähinnä kohtalaisen hyvän hapokkuutensa ansiosta riittävän raikkaina viineinä – joskin Riojan arvostetun old school -tuottaja R. López de Heredian uskomattoman vaikuttavat ja vivahteikkaat valkoviinit pystyvät upeasti realisoimaan lajikkeen todellisen potentiaalin.

Kataloniassa harvemmin tavataan Macabeo (tai Macabeu) -valkoviinejä, sillä valtaosa alueen rypäleistä poimitaan varsin varhain kuohuviinituotantoa varten. Jonkin verran Macabeo-valkoviinejäkin Kataloniassa tehdään, mutta lajike viihtyy hieman lämpimämmillä alueilla, joten katalonialaiset Macabeot harvemmin kykenevät saavuttamaan valkoviineille optimaalista kypsyyttä ja täten jäävät yleensä hieman mutkattomammiksi arkiviineiksi. Penedèsissä sijaitsevan Can Descregutin M100 pitäisi kuitenkin olla toista maata.

Alt Penedèsin ala-alueella sijaitseva Can Descregut on viinitalo, joka on tuottanut rypäleitä ja pohjaviiniä Cava-taloille jo useiden sukupolvien ajan, mutta on vasta viime aikoina alkanut tuottaa viinejä omalla nimellään – tässä vaiheessa on siis hieman vaikea sanoa, onko kyseessä varsinaisesti uusi vai vanha viinitalo. Vuodesta 2005 eteenpäin talo on tuottanut viinejä 50 tarhahehtaariltaan sertifioidusti luomuna ja painotus on lähinnä paikallisista lajikkeista valmistetuissa valkoviineissä ja kuohuviineissä, joskin tarhoilta löytyy myös kansainvälisiä punaisia lajikkeita ja harvinaista, vaaleanpunaista Xarel-lo Vermelliä.

M100 on talon huippuviini, jota tuotetaan vain parhaina vuosikertoina (en mene takuuseen, mutta tämä 2012 saattaa olla ainoa valmistettu vuosikerta, sillä muita vuosikertoja ei meikäläisen silmiin ole vielä osunut). 40% Macabeo-pohjaviinistä käy ja kypsyy unkarilaisissa tammitynnyreissä, loput terästankeissa. Pullotus tapahtuu 4 kk sakkakypsyttelyn jälkeen. Vuosikerta 2012 on talon omien sanojensa mukaan poikkeuksellisen hyvä, koska Macabeu-rypäleet saavuttivat tuolloin poikkeuksellisen korkean potentiaalialkoholin tason, eikä tarhoilla ollut lainkaan homeongelmia, mikä on usein hyvin tyypillinen Macabeun vaiva. Viinissä on talon analyysien mukaan 13% alkoholia ja 6,2 g/l happoja, vuosituotanto järisyttävät 2,000 pulloa. Meikäläisen kappale tuli korkattua noin vuosi sitten, loppukeväästä 2016.

Viinillä on melko nuorekas limetinvihreä väri.

M100:n tuoksu on runsas, aromikas ja moniulotteinen; nokkasektorilla tuntuu vastaleikattua päärynää, aromaattista fenkolia, tammitynnyreistä kielivää hillittyä kermaisuutta ja maltillista pähkinäisyyttä, hennosti keltaista omenaa ja ujoa savuisuutta. Illan myötä avautuessaan tuoksu saa makeampia, kevyen keltaluumuisia ja jopa persoonallisia, hennon petrolisia piirteitä.

Suussa viinillä on melko täyteläinen ja suutuntumaltaan jopa kevyesti öljyinen olemus, mutta vastapainoksi löytyvät reilut hapot, jotka pitävät kokonaisuuden mukavan raikkaana ja ryhdikkäänä. Makupuolelta erottuu kypsää omenaa, kivistä mineraalia, kevyttä kermaisuutta, hillittyä mausteisuutta, hentoa mantelista pähkinäisyyttä ja ujosti aromaattista yrttisyyttä. Viinin yleisilme on moniulotteinen ja tyylikäs, eikä se ole niinkään suoraviivainen ja rapsakka, vaan ennemminkin melko rauhallinen ja silkkinen – reippaasta hapokkuudestaan huolimatta.

Jälkimaussa suuhun jää tuoretta kaneliomenaa, tynnyrikypsyttelyn esille nostamaa kermaisuutta, kivistä mineraalia, kevyttä suolaisuutta, hentoa hiivasakkaista meininkiä ja vihertävää yrttisyyttä. Kiitos reilun hapokkuuden, suuhun jäävä vivahteikas jälkivaikutelma on raikas ja kantaa pitkään.

Kokonaisuutena viini on varsin vakuuttava ja erittäin taiten tehty esitys: viinistä ei olla selvästikään haettu massaa, konsentraatiota ja rehevää tammisuutta, vaan vivahteikkuutta ja enemmän Burgundin suuntaan vihjaavaa eleganssia. Viini ei ole mikään Heredian Viña Tondonia (ts. kenties maailman paras Viura / Macabeo), mutta ero Katalonian tyypillisiin, perustason Macabeo-valkoviineihin on käsinkosketeltava.

Kokonaisuus on vielä näin 4 vuoden iässäkin vielä erittäin nuorekas ja hedelmävetoinen, joten viinille on helppo povata valkoviiniksi pitkää ikää. Voin kuvitella viinin hyvin säilytettynä kehittyvän parempaan suuntaan noin 10. ikävuoteensa asti ja pitävän sen jälkeen kutinsa vielä useita vuosia eteenpäin. Vaikka viini on nyt varsin mainio esitys, uskon sen muuttuvan entistä mielenkiintoisemmaksi lisävuosien tuodessa sille kehittyneempiä, kermaisia ja pähkinäisiä sävyjä.

Lyhyesti: Varsin vakuuttava ja vivahteikas huippu-Macabeo, jossa painoa on vivahteikkuudella, ryhdillä ja aromien syvyydellä – ei painolla ja konsentraatiolla.

Arvio: Tyylikäs – mainio esimerkki siitä, miten tästä yleensä melko tavanomaisesta lajikkeesta on mahdollista saada varsin vakuuttavaa tavaraa aikaiseksi myös Riojan ulkopuolella.

Hinnan (14,15e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Recaredo Reserva Particular 2004

Recaredo Reserva Particular Gran Reserva Brut Nature 2004

• Valmistaja: Recaredo
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès, Alt Penedès, Coster del Bitlles
• Rypäleet: Macabeo (67%), Xarel•lo (33%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 51,00e (Joulukuu 2015, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: recaredo

Kuten minkä tahansa muunkin viinityylin kohdalla, myös parhaan maistamani kuohuviinin kohdalla yhden oikean vastauksen keksiminen olisi mahdotonta. Sen sijaan jos kysyttäisiin parhaita maistamiani kuohuviinejä, ajatukseni suuntautuisivat heti Champagnen suuntaan, mutta muutama hyvä esimerkki jostain aivan muualta myös pomppaisi varmasti mieleeni. Itse asiassa Recaredon upea Reserva Particular olisi varmasti ensimmäisten joukossa, kun ryhtyisin miettimään vaikuttavimpia kuohuviinielämyksiäni. Tästä syystä minun oli yksinkertaisesti saatava viini viimekeväiseen Champagnen haastajat -maisteluuni.

Recaredon viineihin tulin tutustuneeksi syksyllä 2014, kun vierailimme viinimestarikoulutettavien porukalla Kataloniaan tutustumaan viinintekoon ja paikallisiin viinitaloihin; yksi mieleenjäävimmistä viinitalovierailuista oli piipahdus Recaredolla (ja voit lukea kyseisen reissuraporttini tästä).

Vuonna 1924 Recaredo on yksi Espanjan kovalaatuisimmiksi tunnustetuista Cava-taloista, ellei jopa se kaikkein parhaana pidetty. Talo on tunnettu tinkimättömästä asenteestaan viinien valmistukseen: kaikki viinit käytetään luonnonhiivoilla, viininvalmistukseen puututaan mahdollisimman vähän, kaikki viinit kypsyvät pulloissa luonnonkorkin alla ja viinien korkinvaihto suoritetaan edelleen käsityönä. Viinitalolla meille selitettiin, että talo suosii luonnonkorkkeja sen takia, että talon kaikkia viinejä kypsytetään poikkeuksellisen kauan ja että heidän omien kokemustensa mukaan kruunukorkit toimivat hyvin 4–5 vuoden kypsyttelyn ajan, mutta siitä eteenpäin niiden toiminta rupeaa olemaan epäluotettavaa. Luonnonkorkit sen sijaan toimivat talon mukaan luotettavasti niin kauan kuin vain heillä on tarvetta kypsyttää viinejä, minkä vuoksi niitä suositaan. Tämän puolen ymmärtää parhaiten, kun tietää kuinka pitkään Recaredo kypsyttää viinejään: joka ikinen talon viineistä on vähintään Gran Reserva -tasoinen (min. 30 kk pullokypsytystä), sillä talon jo perustason kuohuviini Terrersin kypsytysaika on hulppeat 5 vuotta ja pelkästään Intens-roséetakin kypsytetään vähintään 3 vuotta. Vanhimmat viinit kypsyvät sitten jo noin 10 vuotta.

Recaredolla on valikoimissaan kaksi lippulaivaviiniä: kuuluisampi niistä on vuodesta 1999 alkaen valmistettu ja blogissa jo arvioitu Turó d'en Mota, yhden erittäin vanhan Xarel•lo-tarhan rypäleistä valmistettu viini, jota kypsytellään vähintään 10 vuotta ennen korkinvaihtoa. Toinen on talon historiallinen Reserva Particular, jota on valmistettu jo vuodesta 1962 ja joka valmistetaan talon kaikkein vanhimpien tarhojen parhaimmista rypäleistä. Tällä hetkellä talon minimi-ikä viinille on 118 kk (9 vuotta 10 kk) ja se valmistetaan vuosittain melko paljonkin vaihtelevasta sekoituksesta Xarel•loa ja Macabeota. Rypäleet käyvät omilla luonnonhiivoillaan, Xarel•lo ensisijaisesti vanhoissa tammitynnyreissä ja Macabeo terästankeissa (Recaredon mukaan erityisesti vanhojen köynnösten Xarel•lo hyötyy runsaasti tammikypsytyksestä, antaen sille runkoa ja kypsytyskestävyyttä). Noin puolen vuoden kypsyttelyn jälkeen viinit sekoitetaan yhteen ja pullotetaan; pulloihin lisätään myös tilkka käymätöntä rypälemehua ja hiivaa kuplat synnyttävää toista käymistä varten, minkä jälkeen pullot suljetaan luonnonkorkeilla ja siirretään kypsymään kellareihin. Noin 10 vuoden kypsymisen jälkeen viinistä poistetaan sakka täysin käsipelillä, viinin kaulaa jäädyttämättä ja sakanpoiston myötä menetetty viini korvataan rutikuivalla saman vuosikerran valkoviinillä. Vuosituotanto pyörii n. 12,000 pullon korvilla. Tämä meikäläisen nyt arvioitava vuosikerta on kypsynyt hieman vähemmän aikaa kuin tuorein vuosikerta, sillä viini on kypsynyt sakkojen päällä "vain" 108 kk (9 vuotta), korkinvaihto on suoritettu 13.5.2014 eli melko tasan tarkkaan kaksi vuotta ennen maistohetkeä – viini siis maistettiin viime keväänä järjestämässäni Champagnen haastajat -maistelussa.

Viinillä on vaaleahko, mutta selkeästi kehittynyt, kellervään taittuva väri.

Tuoksultaan Reserva Particular on yhtä älytön mitä muistin sen olevan vieraillessamme Recaredolla: käsittämättömän runsaasta ja vivahteikkaasta tuoksusta löytyy Recaredolle tyypillisen viheromenaisuuden lisäksi kompleksista vaniljakreemisyyttä, paahdettuja pähkinöitä, makeaa omenahilloa, kukkaista parfyymiä, kevyttä rusinaisuutta, ujoa aavistus kookoshiutaleita ja pienin aavistus tammikypsytystä vihjailevaa konjakkista aromikkuutta. Viinin aromimaailma on yksinkertaisesti hämmentävän moniulotteinen ja äärimmäisen houkutteleva.

Suussa kieltä tervehtii ensin todella runsas ja rehevä, mutta myös todella kermainen ja pienikuplainen mousse sekä erittäin tuntuva, rapea hapokkuus, jota ei olla pyritty suitsimaan lainkaan jäännössokerilla, kiitos Recaredon rutikuivan tyylin. Viini on tuoksun tavoin myös suussa erittäin kompleksinen, mutta hyvin toisella tavalla – siinä missä tuoksu oli hyvin makea, on makumaailma erittäin kuiva, rapea ja särmikäs. Makumaailmaa hallitsee lähes kalkkisen karvas mineraalisuus, hapokas Granny Smith -omenan luotsaama vihertävä hedelmä ja kevyt teräksisyys, mutta seasta löytyy myös runsaasti hienoviritteisiä vivahteita erittäin pitkän sakkakypsytyksen tuomasta kermaisuudesta, pähkinärouheesta ja jopa ujosta vaniljakreemileivoksista. Taustalla värjöttelee myös sekä iän tuomaa, kehittyneempää uuniomenaista hedelmää ja aavistus mahdollisesti tammen tuomaa mausteisuutta, jota mineraalisuus taittaa valkopippuriseen suuntaan. Yleisilmeeltään viini on rutikuiva ja veitsenterävä, mutta kaikki viinin muut piirteet tuovat kokonaisuuteen sellaisia vihjeitä makeudesta, että kokonaisuus on yksinkertaisesti hämmentävän tasapainoinen ja kaiken huomion vangitseva.

Jälkimaussa vihertäväsävyinen hedelmä ja teräksinen mineraalisuus valtaavat yhä enemmän alaa, tehden jälkivaikutelmasta hyvin suutapuhdistavan ja -supistavan. Kielelle jää kuitenkin viipyilemään hyvin pitkäksi aikaa erityisesti jo tuoksussa ja keskimaussa voimakkaana tuntuvaa vaniljakreemisyyttä sekä ujoa leivonnaismaista, makeaa paahteisuutta.

Tiedättehän sen tunteen, kun käy jossain, jossa maistaa viiniä, joka on niin julmetun upeaa, että sukat pyörivät jaloissa ja sen jälkeen muut viinit vaikuttavat pitkän aikaa varsin vaatimattomilta? No, Recaredon Reserva Particular oli itselleni sellainen elämys vieraillessamme Recaredolla syksyllä 2014. Siksi viinin hankkiminen ja tuominen Champganen haastajat -maisteluuni hieman jännitti; mitä, jos viini olikin jostain kummallisesta syystä paikan päällä fantastinen, mutta sokkomaistelussa se olisikin vain täysin tavallinen paremman pään Cava, joka ei erottuisi sokkona muiden joukosta?

Pelkoni oli täysin aiheeton: sokkomaistelussani Reserva Particular oli itselleni pari pykälää parempi kuin yksikään muista maistelun (varsin kovatasoisista) viineistä ja maistelun jälkeen keskustellessa paljastui, että vaikka makumieltymykset levisivät melko laajalle, oli Recaredo ykkössijalla myös hyvin monella muulla osallistujalla. Tämä maistelu osoitti, ettei Reserva Particularin paremmuus ole pelkästään subjektiivista, vaan viini tuntui täyttävän myös objektiivisesti tarkasteltuna vaikuttavan kuohuviinin kriteerit. Käsitykseni siitä, että Reserva particular ei ole vain paras maistamani Cava, vaan myös yksi parhaista maistamistani kuohuviineistä sai maistelusta vahvistusta.

Lyhyesti: Viehättävän vaniljakreemisyyden sävyttämä, käsittämättömän vaikuttava ja moniulotteinen huippu-Cava; helposti parhaita koskaan maistamiani nuoria kuohuviinejä.

Arvio: Täydellinen – viinissä yhdistyy vastaansanomattomalla tavalla ryhdikäs, rutikuiva ja rakenteikas hedelmä todella moniulotteiseen, poikkeuksellisen pitkän kypsyttelyn seurauksena syntyneeseen kermaisuuden, vaniljaisuuden ja pähkinäisyyden hallitsemaan autolyyttiseen paahteisuuteen.

Hinnan (51,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Agustí Torelló Mata Gran Reserva Brut Nature 2008

Agustí Torelló Mata Gran Reserva Brut Nature 2008

• Valmistaja: Agustí Torelló Mata
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava Gran Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeu (42%), Parellada (33%), Xarel•lo (25%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,90e (Marraskuu 2015, Liviko Store Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: celler del cava

Toukokuussa 2016 järjestin sokkomaistelun teemalla "Shamppanjan haastajat"; tässä maistelussa tarkoituksenani oli haastaa ihmisten mielikuvaa Champagnen viineistä maailman parhaimpina kuohuviineinä maistattamalla erilaisia, korkealaatuisia kuohuviinejä, jotka pystyisivät tarjoamaan Champagnen veroista laatua. Kyseessä ei ollut varsinaisesti tarkoituksena etsiä kuohuviinejä, jotka pystyisivät imitoimaan Champagnen viinejä mahdollisimman tarkasti, vaan tuoda tarjolle kovatasoisia kuohuviinejä, jotka pystyisivät vakuuttamaan omalla, persoonallisella tyylillään. Päädyin maistattamaan viinit täysin sokkoina, jotta maistajien mielikuvat ja asenteet eivät pääsisi vaikuttamaan lopulliseen arvioon. Maistelu aloitettiin Agustí Torelló Matan Gran Reserva -tasoisella vuosikerta-Cavalla.

Syksyllä 2014 Viinimestarikoulutusryhmällä tekemämme reissu Kataloniaan, Espanjaan, oli itselleni varsin silmiäavaava matka. Vaikka tätä ennen olinkin maistanut muutamia korkeatasoisempia Cavoja, oli viinityyli silti mielikuvissani asettunut enemmän simppeleiden ja edullisten (mutta hintaansa nähden usein tasokkaiden) kuohuviinien tasoon. Vasta kun vierailimme usean kovatasoisen Cava-tuottajan luona rupesin ymmärtämään, että Cava ei ole vain Codorníun ja Freixenetin kaltaisten jättituottajien perusskumppaa, vaan alueella tehdään myös äärimmäisen kovatasoista, vaikuttavaa ja vivahteikasta laatukuohuvaa, eikä niiden tuottajilla ollut minkäänlaista kiinnostusta emuloida Champagnen viinejä – he olivat ylpeitä omasta viinityylistään ja pyrkivätkin tuottamaan paikallisista rypälelajikkeista viiniä, joka olisi sekä laadukasta maailmanluokan kuohuviiniä, että selkeästi alueen tyyliä kunnioittavaa.

Mielestäni yksi ehdottomasti kovatasoisimmista Cava-tuottajista oli (ja on edelleen) Sant Sadurní d'Anoian "Cava-kaupungin" reunoilla majaansa pitävä Agustí Torelló Mata - kiinnostuneiden kannattaa vilkaista tästä meikäläisen raportti vierailustamme tuottajalle. Talon tyyli on varsin tinkimätön: viinejä tuotetaan vain paikallisista, perinteisestä Cava-lajikkeista (eli kansainvälisiä lajikkeita ei viineissä käytetä, vaikka ne olisivatkin sallittuja) ja viinien kypsytysajat ylittävät reilusti alueen minimisäädökset. Talon perusviini on jo Reserva-tasoinen (vähintään 15 kk sakkakypsytystä ennen korkinvaihtoa) ja käytännössä kaikki muut kuohuviinit ylittävät Gran Reserva -tasoisten viinien kypsytysvaatimukset (vähintään 30 kk sakkakypsytystä). Lisäksi talo ei halua tehdä "hahmottomampaa" viinityyliä valmistamalla ns. NV-viiniä eli sekoittamalla eri vuosikertoja, vaan kaikki talon kuohuviinit pohjautuvat ainoastaan yhteen vuosikertaan – tämän vuoksi viinien tyyli saattaa muuttua havaittavasti eri vuosikertojen välillä.

Sokkomaisteluuni valikoitui eräällä Tallinnan-reissullani Lootsi Keskuksen viinimyymälästä hommaamani Agustí Torelló Matan Gran Reserva -Cavan Brut Nature -versio. Kyseessä on siis viini, johon ei ole korkinvaihdon yhteydessä lisätty grammaakaan sokeria, vaan viini on täysin rutikuiva. Viini on perinteisistä Cavan kolmesta rypäleestä valmistettu blendi, mutta yleensä Cavassa pääosaa näyttelevä Xarel•lo on siirretty taka-alalle ja suurimpaan rooliin on päästetty Macabeo eli Viura.

Viinillä on keskisyvä sitruunankeltainen väri.

Lasista kohoaa ihastuttavan runsas, kypsähkö ja melko paahteinenkin tuoksu, jossa tuntuu kypsää sitruksisuutta, hasselpähkinäistä paahteisuutta, hillittyä hiivaisuuttaa, kevyttä makeahkoa kumimaisuutta, hentoa keltaista rusinaa, aavistus makeaa savuisuutta ja ujo karamellisen oksidatiivinen alavire. Tuoksun yleisilme on selkeästi moniulotteisempi ja kehittyneempi, mitä Cavalta yleensä odottaa.

Kuten Brut Nature -kuohuviiniltä voi odottaa, viini on suussa kepeä, rutikuiva ja erittäin eloisa. Intensiivistä makumaailmaa hallitsee kalkkinen mineraalisuus, raikas viheromenaisuus ja kevyesti limettiin taittuva sitruksisuus. Taustalla erottuu kehittyneempiä piirteitä, kuten hillityn leipäistä ja ujon pähkinäistä paahteisuutta ja aavistus savuisuutta. Iän tuomat, maltillisen makeat keltaisen rusinaiset ja aavistuksen karamelliset sävyt tuovat mukavaa viinillisyyttä kokonaisuuteen, vaikka viinin suutuntuma onkin hyvin rapea ja kepeä, jopa ujosti vihersävyinen. Vaikka mousse on suorastaan poikkeuksellisen pehmeää, lempeää ja hienostunutta, on se silti myös mukavan napakkaa ja kohtalaisen kestävää. Rakenne pysyy loistavasti paketissa, kiitos tuntuvan, lähes veitsenterävän hapokkuuden.

Raikkaan rapsakkaa ja miellyttävän vivahteikasta jälkimakua hallitsevat tuntuvan kalkkipölyisen mineraaliset, limettisen ja viheromenaiset piirteet, mutta kun ne lopulta häipyvät, jää kielelle pitkä, eloisa ja kevyesti nipistelevä jälkivaikutelma, jossa viipyilee kevyttä pähkinäistä paahteisuutta, hennosti rusinaista makeutta ja ujoa karamellisuutta.

Kokonaisuutena Agustí Torelló Matan rutikuiva Brut Nature on kaikin puolin mainio ja herkullinen esitys. Viinissä ei ole samanlaista leveyttä ja runsautta kuin monissa Champagnen kuohuviineissä, mutta sen todella kepeä ja mineraalinen, mutta samalla yllättävän runsas ja vivahteikas ote tuo kyllä mieleen monet Côte des Blancsin Blanc de Blancs -shamppanjat, joskin hyvin omanlaisella, Cavamaisella persoonalla. Viinistä erottaa selkeästi sen, ettei tässä ole tarkoitus tehdä vain teräksistä ja terävää kuohuviiniä, vaan siihen selkeästi on haluttu saada myös sellaista syvyyttä ja viinillisyyttä, mitä ainoastaan pitkä sakan päällä kypsyttely voi tuoda. Kokonaisuudessa yhdistyy rutikuiva rapsakkuus, erittäin tuore ja jopa hieman vihertäväsävyinen hedelmä, tyylikäs autolyyttinen vivahteikkuus ja pitkän iän tuoma runsaus erittäin tasapainoisella tavalla. Agustí Torelló Mata onnistuu kyllä tuottamaan kerta toisensa jälkeen hurmaavaa kamaa. Kun vielä ottaa huomioon talon viinien erittäin kilpailukykyisen hintatason, ei voi todeta muuta kuin että on se kova.

PS. Kannattaa tähän perään vilkaista verrokiksi myös arvioni ATM:n osittain tammitynnyreissä käytetyistä ja kypsytetyistä Macabeo-viineistä valmistetusta Gran Reserva Brut Nature Barricasta!

Lyhyesti: Erittäin vakuuttava ja moniulotteinen Cava, jossa sekä pitkä kypsytys sakan päällä että pidempi kellarointi tuovat kokonaisuuteen hurmaavaa kompleksisuutta ja viinillisyyttä.

Arvio: Erinomainen – ei tämä viini vielä haasta niitä kaikkein parhaita Cavan tai Champagnen kuohuviinejä, mutta omassa sarjassaan se kuuluu helposti kärkikastiin. Kohtuullisesti hinnoiteltujen kuohuviinien parhaimmistoa.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Loxarel Xarel•lo Àmfores 2014

Loxarel Xarel•lo Àmfores 2014

• Valmistaja: Loxarel Vins
• Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,25e (Huhtikuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: loxarel

Penedèsissä majaansa pitävä Loxarel on lyhyessä ajassa onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa meikäläisen kirjoissa yhtenä julmetun kovana tuottajana. Eivät talon viinit ole yleensä mitään maailmaamullistavia tuotteita olleet, mutta sen sijaan ne ovat olleet melko poikkeuksetta varsin edullisia ja silti saavutaneet sellaisen tason, jota ei yleensä osaa vastaavan hintaluokan tuotteilta odottaa. Esimerkiksi talon Cava Reserva maksaa usein espanjalaisissa nettikaupoissa selkeästi alle 10 euroa, mutta tasoltaan hakkaa helposti monet yli tuplasti hinnakkaammat kilpakumppanit!

Loxarelin takana häärää Josep Mitjans, joka valmisti ensimmäiset kuohuviininsä vuonna 1985, vasta 16-vuotiaana. Tuolloin hänessä heräsi tahto muuttaa neljä sukupolvea vanhan viinitalon suuntaa: enää tarhojen rypäleitä ei myytäisi alueen suurtuottajille bulkkiviinin tuotantoon, vaan rypäleiden laatuun ryhdyttäisiin panostamaan ja viinit valmistettaisiin alusta loppuun itse. Kun Mitjans valmistui enologiksi vuonna 1987, perustettiin viinitalo Loxarel – talon nimi tuli loogisesti väännöksenä talon merkittävimmästä rypälelajikkeesta, Xarel•losta. Vuonna 2002 talo päätti siirtyä luomuviljelyyn ja vain kolme vuotta myöhemmin tarhoja alettiin viljellä biodynaamisin periaattein, yhtenä ensimmäisistä alueen tuottajista.

Mitjans tuottaa viininsä perinteisin tavoin, mutta jatkuvasti pyrkien samalla kokeilemaan ja luomaan jotain uutta. Talon katalogista löytyy mm. amforoissa kypsytettyjä viinejä, yli lähes 10 vuotta pullossa kypsytettyjä Cava-kuohuviinejä ja ilman sulfiitteja valmistettuja, minimaaliseen käsittelyyn perustuvia natural-viinejä. Kaikki talon viinit valmistetaan biodynaamisin periaattein luonnonmukaisesti viljellyiltä tarhoilta ja ylipäänsä viinien valmistus perustuu hyvin vähäiseen käsittelyyn. Sulfiitteja käytetään viinien valmistuksessa hyvin pieniä määriä.

Kun talon kuohuviinit olivat onnistuneet vakuuttamaan meikäläisen, ajattelin katsoa osataanko talolla myös valmistaa laadukasta tavaraa ilman kuplia. Testiini päätyi Decántalo-nettimyymälästä Xarel•lo Àmfores, luonnonhiivoilla käytetty ja 720 litran amforoissa 5 kk sakkojen kanssa kypsytelty Xarel•lo. Viini on siinä mielessä hyvä tulikoe Loxarelille, sillä Xarel•lo ei missään nimessä lukeudu lempilajikkeisiini: yleensä tämä lajike kun on valkoviineissä melko neutraali ja hapoiltaan turhan laimea omaan makuuni. Siinä missä Xarel•lo toimii usein moitteettomasti kuohuviineissä (koska lajike poimitaan kuohuviinejä varten normaalisti aikaisemmin, jolloin sen hapokkuus pysyy korkeampana), en ole juurikaan ollut vakuuttunut lajikkeen potentiaalista valkoviineissä.

Lasissa viinillä on hailakka vaaleanvihreä väri.

Viinillä on melko hillitty, hieman suppea tuoksu, josta erottuu tuoretta omenaa, hillitysti kypsää päärynää, kevyttä rantahiekkaa ja hentoa vihertävää yrttisyyttä. Avautuessaan mukaan tulee myös miellyttävä ujon hunajainen juonne, mutta myös mitä pienin aavistus liuotinta.

Suussa viini on keskitäyteläinen, mutta samalla hieman konsentroituneen tuntuinen ja makumaailmaltaan hyvin puhdas. Makumaailmaa hallitsevat selvimmin omenainen hedelmäisyys sekä voimakkaasti märän kivinen ja jopa ujon suolainen mineraalisuus. Näiden piirteiden ohelta löytyy kyllä runsaasti muitakin piirteitä: kevyttä limettistä sitruksisuutta, hillityä ruohoista yrttisyyttä, hentoa savuisuutta ja aavistus hiivasakkakypsytyksen tuomaa runsautta. Viini on ilahduttavasti kohtalaisen hapokas – yleisilmeeltään Àmfores ei vaikuta olevan mitenkään erityisen hapokas, mutta ryhtiä ja rakennetta on silti yllättävän paljon, mikä puhuu pinnan alla piilevästä hyvästä happorakenteesta. Kenties viinin melko leveä konsentraation tuntu peittää sitä ilmiselvintä happojen puraisua? Noin yleisesti viinissä tuntuu olevan mukavan paljon poweria, mutta makumaailma on tietyllä tavalla silti karuhko ja pidättelevä – olematta kuitenkaan simppeli tai tylsä.

Jälkimaussa tuntuu erityisesti märän kivistä mineraalisuutta, hillittyä suolaisuutta, karvasta omenankuorta, kevyttä yrttisyyttä, hillittyä kermaisuutta, hentoa sitruunaisuutta ja ujoa hiekkapölyisyyttä.

Voin myöntää, etten vieläkään ole erityisen innostunut Xarel•losta, mutta tämä kyllä menee helposti parhaimpien kyseisestä lajikkeesta valmistettujen viinien joukkoon mitä olen maistanut, valean minuun edes piirun verran uskoa siitä, että kyllä Xarel•lo pystyy jotain uskottavaakin tuottamaan. Kokonaisuutena viini on intensiivinen, puhdas ja positiivisella tavalla neutraali – tässä ollaan jotenkin onnistuttu lahjakkaasti ottamaan Xarel•lon heikkoudet ja kääntämään ne viinin vahvuuksiksi. Kun samalla viinistä löytyy myös hyvä rakenne ja ujosti kuivan Sherryn suolaista menoa, olen vakuuttunut. En vielä täysin Xarel•losta, mutta Loxarelista ainakin. Mitjans ja kumppanit selkeästi osaavat hommansa.

Viinin kelpoisuus ruokaviininä tuli testattua vuohenjuustosalaatin kanssa – koska yrttiset ja kevyen ruohoiset piirteet ovat usein Xarel•lolle tyypillisiä, veikkaus toimivuudesta vahvasti tuoreisiin vihreisiin kasviksiin nojaavan ruokalajin kanssa oli perusteltu. Veikkaus ei mennyt mönkään ja viini haihtui pullosta parempiin suihin odotettua nopeampaa tahtia.

Lyhyesti: Xarel•loksi varsin vakuuttava, leveä ja voimakas esitys, jossa lajikkeelle ominainen neutraalius toimii viinin hyvän rungon kanssa yllättävän luontevasti.

Arvio: Erittäin hyvä – tämä on ehdottomasti parhaita maistamiani Xarel•lo-valkoviinejä Raventós i Blanc Silencisin ja Can Credo Estranyn kanssa.

Hinnan (11,25e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Naveran Brut Vintage 2013

Naveran Brut Vintage 2013

• Valmistaja: Cavas Naveran
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeo (50%), Xarel-lo (30%), Parellada (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 6,50e (Joulukuu 2015, Decántalo)
• Hinta nyt: 15,94e (Tammikuu 2017, Alko, tilausvalikoima)

Reilu vuosi sitten silmiin iski Decántalosta – tuosta Espanjan nettimyymälöistä kenties parhaimmasta – mielenkiintoinen tapaus: vuosikerta-Cava vain reilulla kuudella eurolla! Pitihän näin edukas tuote napata testiin; huonon viinin tapauksessa taloudellinen tappio ei kuitenkaan olisi merkittävä.

Viinin on tuottanut Cavas Naveran; viinitalo, joka on perustettu vasta vuonna 1984, mutta jonka historia ulottuu paljon kauemmas. Talon voidaan sanoa saaneen alkunsa, kun Pablo Parellada (mies, jonka mukaan tuo samanniminen lajike on kuulemma saanut nykyisen nimensä) meni naimisiin Naveranin markiisin tyttären kanssa ja rakennutti Penedèsiin oman kartanon. Tämän kartanon tiluksille Parellada istutti viiniköynnöksiä, mutta varsinaista kaupallista viinintuotantoa ei koskaan aloitettu. Vasta kun Antònia Parellada de Naveran ja hänen sveitsiläinen miehensä René Gillieron ryhtyivät vuonna 1975 laajentamaan talon viinitarhoja, alkoi Naveranin tulevaisuus viinitalona valottua. Talo aloitti toimintansa lopulta vuonna 1984 ja nykyisin sitä johtaa Antònian ja Renén poika, Michel Gillieron Parellada de Naveran.

Talon tarhoja viljellään luonnonmukaisin ja kestävän kehityksen periaattein. Erikoisesti tätä kyseistä viiniä ei löydy talon omilta kotisivuilta, mutta sen sijaan viini kyllä näyttää löytyvän Alkon tilausvalikoimista! Viini löytyy myös edelleen Decántalon sivuilta, mutta viinin hinta vaikuttaa hypänneen jo lähes kympin tuntumaan uuden vuosikerran myötä – viini tuli siis hommattua ns. kreivin aikaan. Decantálon speksien mukaan viiniin on käytetty Cava-alueen kolmea perinteistä valkoista lajiketta, Macabeo eli Viura pääasiallisessa roolissa. Viinin on annettu kypsyä pulloissa hiivasakan päällä vähintään kahden vuoden ajan ennen korkinvaihtoa ja markkinoillelaskua, mikä ylittää reilusti sekä Cavan 9 kk minimikypsytysajan että Cava Reservan 15 kk minimikypsytysajan.

Viinillä on hyvin hailakka, nuorekkaan vihreä väri.

Lasista kohoaa aromaattinen, hieman makeaan taittuva tuoksu, josta erottuu makeaa omenaa ja omenankukkaa, akaasiahunajaa ja kevyemmällä otteella autolyyttisiä paahdettun mantelin vivahteita. Taustallä häilyy miellyttävää mausteisuutta, hillittyä savua, hentoa kinuskia ja ujoa, Cavalle tyypillistä kumimaisuutta.

Suussa viinillä on kuiva, kepeä ja suoraviivainen maku. Selvimpinä piirteinä erottuu kypsää omenaa ja viheromenaa, kirpeää sitruunakarkkia sekä melko voimakasta ja hieman jopa jotenkin liuotinmaisena tuntuvaa kumimaisuutta. Hieman hienovaraisempina piirteinä löytyy kevyttä mantelitahnaista paahteisuutta, hillittyä olkisuutta ja ujoa omenapiirakkaa, jotka tuovat kokonaisuuteen aavistuksen verran syvyyttä, mutteivät onnistu pelastamaan melko mutkattomaksi jäävää yleisilmettä. Ryhtinsä puolesta viini on keskihapokas tai kohtalaisen hapokas ja sillä on varsin kevyt ja pehmeä, nopeasti haihtuva mousse.

Keskipitkä ja raikkaan happovoittoinen jälkimaku on kirpakan sitruunakarkkinen, kevyen omenainen, aavistuksen tuoreen päärynäinen ja ujosti makean briossinen.

Kokonaisuutta tarkastellessa on todettava, että viinillä on hurmaava tuoksu, mutta maultaan se on hieman simppeli, eikä pärjää laadukkaammille tapauksille. 6,50 euron hintaan tämä on kaikin puolin loistava ostos – vastaavaa kuohuvaa ei samaan hintaan Alkosta löydy, ja erityisesti aidot Cavat jäävät hintatasossa aivan toiselle tasolle. Vielä kympinkin hintaan Naveran tarjoaa sopivasti hyvin rahalle vastinetta, kun katsoo vastaavan hintaluokan tuotteita Alkosta. Sen sijaan 16 euron tuntumassa kilpailijoiden taso rupeaa nousemaan turhan kovaksi; vaikka Naveran on varsin passeli peruskuohuva, odottaisin tässä hintaluokassa jo hieman kovempaa suoritusta.

Lyhyesti: Tasapainoinen ja miellyttävä perustason Vintage-Cava, jonka parhaimmaksi puoleksi jää sen viehkeä tuoksu, makupuolen jäädessä hieman simppelin oloiseksi.

Arvio: Miellyttävä – oikein kelvollinen esitys, joka pesee monet perus-Cavat mennen tullen, mutta jää hieman turhan pehmeäksi ja yksiulotteiseksi esitykseksi kovempia luita vastaan kilpaillessa.

Hinnan (6,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hinnan (15,94e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Recaredo Turó d'en Mota 2003

Recaredo Turó d'en Mota 2003

• Valmistaja: Recaredo
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès, Alt Penedès, Costers del Bitlles
• Rypäleet: Xarel•lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 102,00e (Lokakuu 2014, Recaredo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: untapped fine wines

Monelle Cava edustaa sitä edullista ja luotettavaa perustason skumppaa, joka harvemmin tarjoaa mitään mielenkiintoista, mutta usein ihan peruspasselia kuplameininkiä suhteellisen kohtuulliseen hintaan. Samoilla linjoilla meikäläisenkin ajatukset kulkivat reilu vuosi sitten. Sitten lähdimme viinimestarikoulutuksen myötä reissuun Kataloniaan. Sitä rupesi ymmärtämään, että kyllähän Cava on parhaimmillaan jotain muutakin kuin peruskuplivaa.

Sitten vierailimme Recaredolla.

Cava-tuottajat ovat ylpeitä kuohuviinistään, mutta ennen kaikkea omista viineistään: he eivät tahdo puhua muista viineistään kuin omistaan. Jos kuitenkin painostaa heitä tivaten kysymyksellä siitä, mikä on alueen paras Cava-tuottaja (heidän lisäkseen, toki), sanovat melkein kaikki lopulta, että Recaredo.

Siihen on myös syynsä: vuonna 1924 perustettu Recaredo on ehdottomasti tinkimättömin Cava-tuottaja, mitä vastaamme tuli reissulla. Heidän viinitalollaan ei ole käytännössä mitään mekaniikkaa, vaan kaikki viinit tuotetaan samalla tavalla kuin talon perustamisen aikoihin lähes sata vuotta sitten. Lisäksi Recaredo on ainoa Cava-alueen tuottaja, joka ei suorita sakkakypsytystä kruunukorkkien alla, vaan käyttämällä järjestelmällisesti kaikissa viineissään jokaisessa vaiheessa luonnonkorkkeja – mistä Recaredolla on myös oma sertifikaattinsa osoittamassa tätä. Lisäksi talon kaikki viinit, edullisimmasta lähtien, ovat Gran Reserva -luokiteltuja, eli ne kypsyvät 9 kk minimikypsytysajan sijaan vähintään 30 kk (ja usein merkittävästi kauemmin). Viinit käytetään aina tarhojen omilla luonnonhiivoilla, eikä viiniin lisätä missään vaiheessa mitään: jopa dosage, joka normaalisti on viiniin jäännössokeria tuovaa viini-sokeriliuosta, on Recaredolla ainoastaan saman vuosikerran rutikuivaa viiniä – Recaredot ovat siis aina täysin rutikuivia Brut Nature -kuohuviinejä.

Sama ehdoton laaduntavoittelu ulottuu myös viinitarhoille. Recaredo viljelee Costers del Bitllesissä (eli Bitlles-joen laaksossa) 50 ha tarhoja täysin biodynaamisesti, pyrkimyksenä viljellä köynnöksiä puuttumatta niihin lainkaan – tarhoja ei kastella, myrkkyjen käyttö pyritään pitämään nollassa eikä köynnöksiä tai ylimääräisiä terttuja edes leikata lainkaan kasvukauden aikana.

Turó d'en Mota -tarhan 74-vuotiaita köynnöksiä lokakuussa 2014.

Alun perin Recaredon lippulaivaviini oli useastikin jopa maailman parhaasti Cavaksi tituleerattu Reserva Particular. Vuonna 1999 he päättivät mennä vielä pidemmälle ja käyttää hyväkseen ainutlaatuista Turó d'en Mota ("Motan mäki") -köynnöstarhaansa. He viiniyttivät tämän vuonna 1940 istutetun, alle hehtaarin kokoisen Xarel•lo-tarhan rypäleet erikseen vanhoissa tammitynnyreissä, minkä jälkeen viini pullotettiin ja siirrettiin kypsymään hiivasakan kanssa kellareihin vähintään 120 kuukaudeksi eli 10 vuodeksi. Kaikkia Turó d'en Mota -pulloja ei aina korkiteta samalla kertaa, vaan ensimmäiset lasketaan myyntiin kun vähintään 120 kk on tullut lasiin, mutta osa viineistä jää kypsymään pidemmäksi aikaa Recaredon omiin, Sant Sadurní d'Anoian kylän alla levittäytyviin kellareihin. Koska Turó d'en Mota -tarhan ikivanhat, paikoin jopa lähes reidenpaksuiset köynnökset tuottavat äärimmäisen vähän (n. 3,000-4,000 l/ha) mutta erittäin konsentroituneita rypäleitä, on kyseisen viinin tuotantomäärä äärimmäisen pieni (noin 3,000 pulloa vuodessa) ilman mahdollisuutta kasvattaa tuotantoa.

Itse pääsimme testaamaan Recaredon kellareissa Turó d'en Motan uusimman vuosikerran 2003 lokakuussa 2014, jolloin viinillä oli kertynyt sakkojen päällä 133 kk, eli yli 11 vuotta. Vuosikerta 2003 oli poikkeuksellisen lämmin myös Kataloniassa, minkä avulla Recaredo sai ensimmäistä kertaa tuotettua Turó d'en Motaa yli 3,000 pulloa (3,378 pulloa). Maistelimme viinin Recaredon omissa kellareissa, Turó d'en Mota -viinien omassa holvissa, jossa meitä varten otettiin testattavaksi kaksi vielä sakkojen päällä kypsyvää pulloa, jotka avattiin silmiemme alla perinteisesti, täysin käsipelillä.

Viinillä on kevyen kellanvihreä, mutta täysin kirkas väri – viiniin ei jäänyt käsipelillä suoritetun sakanpoiston jälkeen lainkaan sakkaa, joten pullon avaamisesta vastannut kaveri tuntui osaavan hommansa!

Viinillä on aluksi hyvin sulkeutunut ja lineaarinen tuoksu, mutta se johtunee siitä, että viini on ollut niin pitkään sakan päällä ja se pääsee vasta nyt ensimmäistä kertaa kosketuksiin hapen kanssa yli vuosikymmeneen. Tuoksu kuitenkin avautuu melko nopeasti ja kehittyy ihastuttavan syväksi ja kehittyneen kompleksiseksi: nokka löytää lasista ruutisen reduktiivista savuisuutta, märän kivistä mineraalisuutta, hunajaa, reunoiltaan ujosti kärähtänyttä paahtoleipää, karamellisoitua päärynää ja hentoa, jo ujosti rusehtavaa punaista omenaa.

Viinin maku jatkaa tuoksun osoittamalla polulla, mutta se ei ole massiivisen paahteinen, vaikka 11 vuotta hiivasakan päällä voisi sellaista antaa odottaa. Hillitystä, elegantista ja ennen kaikkea rutikuivasta makumaailmasta löytyy uuniomenaa, greippiä, kivistä mineraalia, hunajaa, hentoa ruskistettua voita tai pohjaanpalanutta kermaa ja aavistus paahtunutta pähkinärouhetta. Viinillä on erittäin pienet, hienot ja kermaisen, jopa samettisen pehmeät kuplat, mutta happoja on lämpimästä vuodesta huolimatta erittäin reippaasti ja kokonaisuus on napakan hapokkuuden ja sokerin puutteesta suorastaan rapsakka, muttei luotaantyöntävän kireä.

Lopuksi viini jättää suuhun erittäin pitkän, monisyisen ja kerroksellisen jälkimaun, jossa tuntuu aidolla voilla voideltua paahtoleipää, kypsää keltaista omenaa, karamellisoituja hedelmiä, poltettua sokeria, kivisen bitteristä mineraalia, kevyttä kypsänmakeaa sitruksisuutta ja vivahde paahdettuja pähkinöitä.

Herran pieksut oikeasti mitä settiä tämä oikeasti on! Viinissä on vaikuttavasti syvyyttä, mielenkiintoa ja rakennetta, minkä lisäksi sekä sen tuoksu että makumaailma tuntuu kehittyvän jatkuvasti lasissa. On hyvin vaikea sanoa, mikä viinin todellinen potentiaali on, kun viinistä oli suoritettu sakanpoisto vain sekunteja aiemmin, mutta vaikka kokonaisuudessa on äärimmäisen pitkän kypsyttelyn vuoksi jo hienoja, kehittyneitä piirteitä, tuntui kokonaisuus silti vielä äärimmäisen nuorelta, enkä ihmettelisi, jos viini kestäisi parhaiden shamppisten tapaan hienossa kunnossa vielä vuosikymmeniä!

Monet Cava-tuottajat sanovat, että jos haluaa juoda shamppanjaa, kannattaa ostaa shamppanjaa – parhaat Cavat kun eivät sellaista muistuta. Myönnettävä on, että ei tämä aivan aidosta shampoosta olisi mennyt, mutta ilman järkevää vertailupohjaa olisi ollut mahdotonta heittää tätä myös Cavaksi! Viinissä on parhaiden shamppisten eleganssia, vaikuttavuutta ja ryhtiä, mutta selkeästi omalla, ainutlaatuisella karaktäärillä. Toista tällaista voi olla mahdotonta löytää.

Onhan Turó d'en Motalla julmetusti hintaa – jopa kaksi kertaa enemmän, mitä "kalliit" huippu-Cavat yleensä maksavat – mutta tässä tapauksessa hinta on perusteltu: tämä viini haastaa monet samanhintaiset ja kalliimmatkin shamppanjat, valtaosan myös voitokkaasti. Viini on myös alusta loppuun puhdasta käsityötä, minkä lisäksi hinta ymmärrettävästi heijastelee viinin äärimmäisen pientä tuotantomäärää ja olematonta saatavuutta. En ole silti varma, onko tämä viini merkittävästi parempi kuin uskomattoman hurmaava Recaredon Reserva Particular, mutta jos kiinnostaa tietää, mitä Cava voi parhaimmillaan olla, kannattaa joskus satsata Turó d'en Motaan.

Lyhyesti: Uskomattoman monisyinen, rakenteikas, vaikuttava ja ennen kaikkea ainutlaatuinen, peräti 130 kuukautta sakkakypsytetty huippu-Cava.

Arvio: Täydellinen – tällä (ja toisella huippu-Cavalla, Reserva Particularilla) Recaredo osoittaa pystyvänsä tekemään ei pelkästään maailman parhaita Cavoja, vaan peräti kuohuviinejä, jotka haastavat vastaavanhintaiset ja kalliimmatkin shamppanjat. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista tietää, miten Turó d'en Mota kykenee jatkamaan kehittymistään kellarissa.

Hinnan (102,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Mascaró Ànima Cabernet Sauvignon 1998

Mascaró Ànima Cabernet Sauvignon Gran Reserva Vinyes Velles 1998

• Valmistaja: Mascaró
• Tyyppi: Punaviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,50e (Lokakuu 2014, Bodega Penedès, Vilafranca)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mascaró

Tämä pullo tarttui viinimestarireissullamme Vilafranca del Penedèsissä sijaitsevasta pikkumyymälästä. Olimme juuri saapuneet myöhäiseksi venyneeltä viinitalokierrokselta ja lähdimme toisen viinimestarisoppilaan kanssa kahdeksan aikaan metsästämään viinikauppaa. Aikaa ei ollut hukattavaksi, sillä kaupat sulkeutuvat Kataloniassa klo 20:30. Aluksi huolettomana alkanut kävelyreissumme rupesi saamaan yhä paniikinomaisempia piirteitä kun parinkymmenen minuutin käyskentelyn jälkeen emme olleet löytäneet ainuttakaan viinikauppaa. Lopulta paria minuuttia vaille puoli bongasimme pienen kivijalkakaupan, jonka yläpuolella luki BODEGA, joten lähdimme juoksujalkaa myymälää kohti.

Pamahtaessamme sisään myymälään vaikutti myymälän vanha, todennäköisesti päiväkoti-ikäisestä ketjussa tupakoinut myyjäukko ärsyyntyvän merkittävästi – vaikuttihan se siltä, että nämä pari skandinaavitöhöä olisivat venyttämässä hänen iltaansa suunniteltua pidemmäksi. Murhaavan kuumotuksen niskassamme tuntien skannailimme valon nopeudella myymälän hyllyjä, kunnes yhtäkkiä bongasimme mielenkiintoisen näköisen ostoksen: paikallisen Cabernet Sauvignonin 90-luvun lopulta ja alle 15 eurolla! Nappasimme äkkiä pullot mieheen ja poistuimme anteeksipyydellen paikalta, jotta ukko saisi puotinsa suljettua.

Viinin tuottanut Mascaró on vuonna 1946 perustettu perheyritys, joka toimii jo kolmannessa polvessa. Ànima on talon lippulaivapunaviini, jota kypsytetään ranskalaisissa barrique-tynnyreissä 24 kuukauden ajan.

Ajattelin napata viinin jokeripulloksi Katalonian tuliaiset -maisteluni päätteeksi. Koska veikkasin viinin keränneen hyvin sakkaa ikääntyessään, tupladekantoin sen sakkojen päältä puolta tuntia ennen maistelua – eli kaadoin viinin varovasti karahviin, huuhtelin sakat pois pullosta ja siirsin sakattoman viinin takaisin pulloon.

Kaikki tämä oli kuitenkin turhaa, sillä viini oli pahasti korkkivikainen.

Lyhyesti: Hämmentävän edulliseen hintaan löytynyt +15-vuotias Penedèsin Cabernet Sauvignon, joka kuitenkin paljastui rankasti korkkivikaiseksi.

Arvio: Viallinen – ei arviota.

Parés Baltà Radix 2013

Parés Baltà Radix 2013

• Valmistaja: Parés Baltà
• Tyyppi: Roséeviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Syrah (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 17,00e (Syyskuu 2014, Parés Baltà, Katalonia)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: parés baltà

Seikkailtuamme viinimestariporukalla ympäri Prioratoa ja Penedèsiä Parés Baltàn Joan Cusiné Carolin seurassa, pääsimme lopulta pitkän päivän päätteeksi iltamyöhäisellä maistelemaan Parés Baltàn tuotantoa. Toiset talon viinit olivat varsin hurmaavia, toiset taas pystyi helposti kuittaamaan olankohautuksella. Yksi mieleenpainuvimmista viineistä oli kuitenkin yllättäen viinitalon rosée, Radix. Tämä viini oli peräti sen verran omintakeinen roséeviiniksi, että sellainen piti vielä kuitata tuliaisiksi, jotta viininörttituttuni Suomessa pääsisivät myös sen maistamaan.

Parés Baltàlta oltiin siis toivottu todellista ruoka-roséeta Jenkkien ravintolamarkkinoille. Ei mitään kepeeä, helppoa terassiroséeta, vaan viiniä, jossa on potkua, särmää ja intensiteettiä kestää tuhditkin ruoat. Parés Baltàlta mietittiin tovi, miten kyseistä viiniä voisi lähteä valmistamaan, ja lopuksi talolla päädyttiin käyttämään vain Syrah-rypäleitä viinitalon vuoristoisessa luonnonpuistossa sijaitsevalta, biodynaamisesti viljellyltä tarhalta. Nämä tarhat tuottavat varsin pienikokoisia ja paksukuorisia rypäleitä, joista saadaan varsin intensiivistä punaviiniä, joten loogisesti pääteltynä kyllä niiden pitäisi myös tasokasta roséeviiniä tuottaa.

Viini on Parés Baltàn microcuvée-sarjalainen, eli yhden tarhan viini, jota valmistetaan vain hyvin pieniä määriä vuodessa. Suuri osa viinistä myydään heti ennakkoon rapakon toiselle puolelle ravintoloihin, loput voi ostaa paikan päältä, Parés Baltàn viinitalolta tai koettaa bongailla hyvinvarustetuista nettikaupoista. Viini on valmistettu maseroimalla Syrah-rypäleiden kuoria värin antamiseksi 6 tuntia mehun kanssa (tämä on siis äärimmäisen vähän aikaa; normaalisti roséemaseraatio voi kestää 12-36 tuntia), minkä jälkeen viini on viiniytetty valkoviinin tavoin terästankeissa.

Koska olen maistanut viinin kahteen otteeseen, sekä Parés Baltàlla että järjestämässäni Katalonian tuliaiset -maistelussa, on seuraava arvio synteesi molemmista arvioistani. Viini kyllä oli molemmilla kerroilla varsin samantyylinen, joten suurta pullovaihtelua ei tunnu kahden pullon otoksella löytyvän.

Viini on kirkkaan läpikuultava, mutta väriltään hyvin tumma, suorastaan mustan kirsikkainen. Ulkonäkönsä puolesta viini voisi helposti olla vaikka uuden maailman Pinot Noir, minkä vuoksi vain kuuden tunnin maseraatioaika tuntuu vielä hämmentävämmältä. Rypäleiden on kyllä täytynyt olla paksukuorisia!

Tuoksussa on roséeviinimäistä, kypsää mansikkaa kohtalaisella otteella, mutta myös hyvin paljon Syrah-punaviineille tyypillisiä aromeja: raakaa lihaa, rouhittua pippuria, karhunvatukkamarmeladia, kevyttä puolukkaa ja aavistus kuningatarhilloa. Järjestämässäni maistelussa osa huomautti tuoksun olevan hallitsevan muovinen, mutta itse en löytänyt kyseistä tuoksua.

Maultaan viini on kuiva, intensiivinen, ryhdikäs ja hyvin hapokas – vaikka tuoksu vihjaisi hieman makeaan suuntaan, on makupuoli hyvin tiukka, särmikäs ja rutikuiva. Kielellä pyörii kirsikkaa, kevyttä mansikkaa, hentoa mustaherukkaa, pippurivetoista mausteisuutta, maltillista karvautta ja aavistus tanniinien puraisua. Kokonaisuus on hyvin eloisa, kevyen kirpakka ja äärimmäisen puruvoimainen.

Yhtä lailla kuiva, hapokas ja eloisa jälkimaku jättää kielelle pitkäksi aikaa hapankirsikkaa, kirpeää karpaloa, kevyttä herukkaa, maltillista yrttisyyttä ja hentoa mineraalia. Hennon tanniinisuuden voi tuntea ujona kuivuuden tunteena suun limakalvoilla.

Radix on kyllä roséeviiniksi todellinen powerhouse: maistelussani suhtauduttiin lähinnä huvituksella siihen, että viini on toden totta roséeviini, eikä punaviini – kaikille oli itsestään selvää alusta asti se, että viini on kevyt mutta intensiivinen punaviini, ei rosée!

Radix on täydellinen valinta niille, joille rosée maistuu, mutta jotka ovat kyllästyneet pehmeisiin, lempeisiin ja turvallisiin roséeviineihin – tästä nimittäin löytyy särmää kuin pienestä pitäjästä! Viini on myöskin selkeästi juuri sellainen kuin Parés Baltàlta oli toivottu: intensiivinen, gastronominen rosée, joka suorastaan kerjää kutsua ruokapöytään. Tässä on todella mainio, maukas ja tasapainoinen Syrah, jolla voi helposti korvata esimerkiksi kepeän Pinot Noirin, Gamayn tai Etna Rosson ruokapöydästä. Viini on kaikkea muuta, mitä on espanjalaiselta Syrah'lta tottunut saamaan.

Lyhyesti: Todella kuiva, intensiivinen ja aromikas "rosée", joka ilmentää upeasti tyypillisiä viileän ilmaston Syrah'n piirteitä, mutta muistuttaa rakenteeltaan enemmän eleganttia Pinot Noiria kuin tyypillistä muhkean tuhtia ja tanniinista Katalonian Syrah-viiniä.

Arvio: Tyylikäs – pirun mainio ja harvinaisen ryhdikäs, äärimmäisen punaviinimäinen rosée, jota voi helposti juoda ilokseen, mutta joka kestää helposti läpi monen ruokalajin aterian.

Hinnan (17,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Raventós i Blanc Silencis 2013

Raventós i Blanc Silencis 2013

• Valmistaja: Raventós i Blanc
• Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 10,90e (Lokakuu 2014, Vila Viniteca, Barcelona)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: raventós i blanc

Pitkästä aikaa takaisin sorvin ääressä! Edellinen viiniarvioni on peräti reilun parin kuukauden takaa, joten on tässä taukoa ehtinyt kerääntymään. Pääasiallisena syyllisenä tähän on ollut viinimestarikoulutus, joka on vienyt äärimmäisen tehokkaasti meikäläisen aikaa ja huomiokykyä. Viimeisen reilun kuukauden aikana suurin aikasyöppö onkin ollut viinimestarikoulutusta varten tekemäni 65-sivuinen tutkielma Ranskan "epäklassisista" viinialueista. Palautin ja esitin työni tämän viikon lähiopetuspäivinä, eikä nyt loppuvuonna ole enää koulutusta, vaan palaamme opintielle vasta ensi vuoden puolella, joten kenties tässä nyt ehtii tovin taas arvioida tavaraa. Sitä onkin tehtäväksi, sillä tällä hetkellä meikäläisellä on odottamassa julkaisua yli 1,200 arviota – se on hitto vie enemmän mitä olen edes tänne ehtinyt koskaan postailla!

Tosiaan, kävimme viinimestariporukalla Kataloniassa opintomatkalla, ja tottahan toki sieltä myös tarttui mukaan paljon tuliaispulloja. En kuitenkaan ajatellut lähteä hirveästi jemmailemaan ostamiani pulloja, vaan päätin antaa hyvän kiertää. Järjestin siis pienen tilaisuuden, jossa maistatin muutamille tutuille naamoille Kataloniasta kiikuttamiani viinejä – tarkoituksenani hieman laajentaa ihmisten käsitystä siitä, mitä Katalonian viinit voivat tarjota. Täällä päin Kataloniasta nimittäin tunnetaan lähinnä Torres, Raimat ja erilaiset Cavat.

Maistelu aloitettiin Silencis-valkoviinillä. Viinin on tuottanut ennen Codorníun Cava-talon omistajistossa toiminut, Raventós-sukuviinitalo Raventós i Blanc, joka on tunnettu ensisijaisesti erittäin tasokkaista Cava-viineistään (TJEU: arvioni de Nit -roséekuohuvasta). Jos kiinnostaa lukea enemmän Raventós i Blanc -talosta, suosittelen lukaisemaan raportin Katalonian 9. päivästä, jolloin piipahdimme pääkallonpaikalla. Tuolloin meille tarjottiin lounas, jonka kumppanina löytyi laseista kahta eri Xarel•loa; Silencisiä ja Extremeä. Tämä ei ollut mikään hurraahuutoja aiheuttava tapahtuma, sillä Xarel•lo on tyypillisesti melko tylsä, mielenkiinnottomalla tavalla neutraali ja usein hieman lisää rakennetta kaipaavia viinejä tuottava lajike. Silencis ja Extrem olivat kuitenkin poikkeuksia tähän sarjaan, sillä molemmat viinit olivat täysin suodattamattomia, mikä selkeästi heijastui viinien poikkeuksellisen ryhdikkääseen, kirpakkaan ja intensiiviseen makumaailmaan. Viinejä esitellyt Manel kertoi, että viinit olivat ennen tavanomaisia Xarel•loja, mutta vuosikerrasta 2013 eteenpäin he olivat päättäneet jättää viinit suodattamatta, sillä he kokivat viinien menettävän merkittävästi piirteitään suodatuksen myötä. Silencis ja Extrem ovat molemmat samasta tankista valmistettuja viinejä, mutta Silencis pullotetaan yhdeksästä ylimmästä kymmenyksestä, kun taas Extrem on tankin matalimmasta, selkeästi sakkaisimmasta osuudesta pullotettu erikoiserä.

Mainittavaa toki on, että viini on suodattamattomuutensa lisäksi myös muutenkin käsittelemätön, luomu ja biodyny. Biodynaamisia sertifikaatteja Raventós i Blancilla ei ole, sillä he ovat vasta muuttamassa tuotantoaan kohti biodynaamisuutta. Viini on viiden eri palstan köynnösten rypäleistä valmistettu – kolme palstoista on 40-50-vuotiaita, jotka tuottavat intensiivisiä ja runsasaromisia rypäleitä, kun taas kaksi palstaa on 10-vuotiaita, mitkä tuottavat kepeämpiä ja raikkaampia rypäleitä.

Viini on selvästi suodattamaton: väri on kevyesti samea, neutraalin vaaleanvihreä. Pullon voi huoletta pyöräyttää pari kertaa ympäri ennen korkkaamista, sillä pullon loppuosa oli selvästi sameampi kuin ensimmäiset tipat.

Vivahteikasta mutta pidättelevää tuoksua hallitsee merellinen mineraalisuus ja hento sur lie -kypsytettyjen viinien aromaattisuus. Seasta löytyy myös kypsää, sitrusvoittoista hedelmäisyyttä, kevyttä ruohoista yrttisyyttä ja hentoa hunajamelonia.

Viini on selkeästi hyvin hapokas (happoja tosiaan löytyy sopivat 7,2 g/l, eli perus-Rieslingin verran), mikä tekee yleisilmeestä kirpakan ja kepeän; suodattamattomuus kuitenkin antaa viinille tietynlaista suunmyötäistä täyteläisyyttä. Makumaailma on kuin hyvän Muscadet-viinin tapaan neutraali ja mukavan karu, mutta samalla täynnä hienostuneita nyansseja: sitruunaa, viheromenaa ja suolaista mineraalia. Rakennetta löytyy enemmän kuin miltään muulta Kataloniassa maistetulta Xarel•lolta.

Rapea maku johtaa freesiin, happovoittoiseen ja puhdaspiirteiseen jälkimakuun, jossa tuntuu sitrusmaista hedelmää ja voimakkaana tuntuvaa merellistä mineraalisuutta. Raikas, suutapuhdistava jälkivaikutelma tuntuu pitkään.

Raventós i Blancilla Manel At Raventós ilmaisi viinitalon huolen siitä, mahtaako viini löytää kuluttajia, sillä moni kuluttaja voi pitää kevyesti sameaa viiniä virheellisenä, mutta pyrimme vakuuttamaan, että kyllä tämmöinen viini varmasti faninsa löytää – olihan tämä selkeästi parasta, mitä yleensä haukotuttavan tylsä Xarel•lo pystyy tuottamaan! Samaa mieltä tuntuivat myös maisteluni osallistujat olevan, sillä viinin todella raikas, kepeä ja intensiivisen mineraalinen makumaailma tuntui osuvan hyvin monen makuun. Raventós i Blancilla maisteltu Extrem oli tietyllä tavalla hyvin samankaltainen kuin Silencis, mutta tyyliltään selkeästi runsaampi, täyteläisempi ja pehmeämpi. Extrem oli kyllä omalla tavallaan vakuuttavampi, mutta itseäni miellytti eniten Silencisin kepeys, vaivattomuus ja vastaansanomaton raikkaus.

Itse ostin tämän pullon Barcelonan huippuviinikauppa Vila Vinitecasta vajaan 11 euron hintaan, mutta jos viini kiinnostaa, Décantalo-nettikaupassa viini on näköjään euron halvemmalla. Suosittelen pitämään silmällä vain tätä 2013-vuosikertaa, eikä suodatettuja, vanhempia vuosikertoja!

Ja jos joku on ihmetellyt, miksi rypäle kirjoitetaan Xarel•lo, eikä Xarello, johtuu se lausumisesta! Jos espanjassa tai katalaanissa pitää lausua kaksi l-kirjainta, pitää ne erottaa toisistaan pisteellä. Ilman pistettä rypäle lausuttaisiin "shareijju" / "tshareijju", mutta pisteen kanssa lausuminen muuttuukin muotoon "sharellu" / "tsharellu" ("x" tuntui olevan lausumiseltaan hieman s-kirjainta terävämmin alkava suhuässä).

Lyhyesti: Hurmaavan raikas, kirpeä, intensiivinen ja voimakkaan mineraalinen suodattamaton biodyny-Xarel•lo Katalonian yhdeltä parhaista Cava-taloista.

Arvio: Erittäin hyvä – tietyllä tavalla kuin "Katalonian Muscadet": kepeä, raikas, mineraalinen ja mitä miellyttävimmällä tavalla neutraali. Vaikka viinin sameahko ulkonäkö voi pelästyttää, sen intensiivinen, mineraalinen makumaailma varmasti hälventää kaikki pelot.

Hinnan (10,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Viinimestarin päiväkirja 10: Katalonia, päivä 7

Tiistai 30.9.2014

Tiistaina viinimestarit heräsivät johonkin poikkeukselliseen: hotelliaamiaiseen! Vastaavaan ylellisyyteen kun ei tähän asti ollut voinut totutella; Celler Piñolilla aamiainen oli juuri niin simppeliä kuin sitä jaksoi kaupasta hankkia ja aamulla valmistella. Eli melkoisen simppeliä. Siksi otin ilon irti heti kun mahdollisuus siihen tarjoutui ja söin kevyen pekonimunakkaan kumppaniksi neljä erilaista pullaa tai croissantia tai mitälie. Ja tuplaespresson. Hyvä, terveellinen, tasapainoinen aamiainen.

©Sari Ayre

Virkistävän aamiaisen jälkeen sullouduimme jälleen kerran viinimafia-Mersuihimme ja otimme tällä kertaa suunnan kohti Torresia, joka sijaitse Pacs del Penedèsissä, aivan Parés Baltàn viinitalon naapurustossa ja noin vartin ajomatkan päässä Vilafranca del Penedèsissä sijaitsevasta hotellistamme.

Faktoja Torresista:

• Torresin suku on viljellyt viinejä jo satoja vuosia, mutta toiminta on aloitettu kaupallisesti vasta 1870-luvulla. Talo on edelleen perheomisteinen.
• Torres omistaa n. 2,000 hehtaaria viinitarhoja, mitkä tuottavat n. 30% talon tuotannosta; loput 70% tulee n. 700 pientuottajalta.
• Talo tuottaa vuosittain n. 45 miljoonaa pulloa viiniä, joista 73% menee vientiin. Brandya valmistetaan 15 miljoonaa pulloa, josta peräti 10 miljoonaa menee yksinomaan Meksikoon.
• Torresin kenties kuuluisin viini on alun perin Gran Coronas Reserva Black Label -nimellä tunnettu Mas la Plana Cabernet Sauvignon, joka voitti vuonna 1979 Pariisin viiniolympialaiset. Viini tulee ainoastaan Penedèsissä sijaitsevalta 100 hehtaarin Mas la Plana -tarhalta, jonka pinta-alasta valtaosaa hallitsee Torresin viinivalmistamo; Cabernet Sauvignonia viljellään tarhalla vain n. 29 hehtaarin alalla.
• Torres on pyrkinyt jatkuvasti laajentamaan toimintaansa ympäri Espanjaa ja talo etsiikin koko ajan uusia, kiinnostavia viinialueita katalogiinsa. Lisäksi talo tuottaa viinejä myös Chilessä ja Yhdysvalloissa.

Vierailukeskus ja possujuna.

Kuuluisan Mas la Plana -viinitarhan keskeltä löytyi Torresin vierailukeskus, johon saavuimme aamuisten sateiden alkaessa kastelemaan Penedèsin aluetta (tosiaan, Penedèsin alueella oli sadellut juuri sadonkorjuun aikaan enemmän tai vähemmän koko sen ajan kun olimme olleet Kataloniassa, minkä vuoksi monilla viinitaloilla oli hermot kireänä huonon vuosikerran uhkan leijuessa alueen yläpuolella). Yllättäen saimme paikan päällä palvelua suomen kielellä, sillä oppaaksemme osui Suomesta Kataloniaan muuttanut Kati Jauhiainen. Ensiksi meidät ohjattiin vierailukeskuksesta löytyvään Torres-museoon, jossa tutustuimme erilaisiin Torresin historiaa käsitteleviin muistoesineisiin ja artikkeleihin sillä välin kun oppaamme Kati hoiti keskeneräiset asiansa pois alta.

Kierroksemme alkoi varsinaisesti pienestä elokuvateatterista, jossa meille näytettiin lyhkäinen Torres-mainosvideo, joka kyllä tuntui olevan monille ennemminkin suuri huvituksen kuin tiedon lähde. Esimerkiksi itselleni oli aivan liikaa se, kun lausetta "rypäleet korjataan hellävaraisesti käsin" alleviivataan näyttämällä koria, johon korjaajan käsi asettaa tertun hellävaroen ja sen jälkeen vielä taputtaa terttua lempeästi. Ei jumalauta. Lisäksi rainan tuotannollinen puoli jätti hieman toivomisen varaa, sillä sana "civil war" oli suomennettu "siviilisodaksi". Myöskin videon sanoja käsittämättömän kummallisesti ja epäluontevasti painottava juontaja onnistui aiheuttamaan tahatonta hilpeyttä.

Elokuvan jälkeen siirryimme pimeään tunneliin, jossa meille esitettiin seinälle heijastettu, erikoinen, abstrakti video-installaatio, jonka tarkoituksena oli kaiketi esittää vuoden kiertoa viinitarhoilla. Itselleni videon merkitys jäi vähän hämäräksi ja suoraan sanottuna molemmat pätkät olivat ainakin omasta mielestäni melko turhia kokonaisuutta ajatellen.

Tämän jälkeen hyppäsimme pikkuiseen, aurinkovoimalla kulkevaan possujunaan, jolla kiertelimme hieman ympäri Torresin viinivalmistamoa, lopulta päätyen pilkkopimeään, matalaan halliin – jossa meille esitettiin jälleen seinään heijastamalla hieman mainosvideota. Tämän jälkeen juna lähti jälleen liikkeelle, mutta se tekikin vain pienen ympärin hallissa, päätyen lopulta tasan samaan pisteeseen, jolloin meille näytettiin uusi mainosvideo viinien kypsymisestä. Kenties junalla ajelun oli tarkoitus tuoda jotain tilan tai seikkailun tuntua, mutta saa kyllä melko uuvatti olla jos ei tajua, ettei juna todellisuudessa ajellut mihinkään.

Osa Torresin tynnyrikellaria. Ilmassa leijui HYVIN vahva
Jack Daniel'sin jenkkitammen aromi.

Tämän jälkeen hallissa, jossa juna ajeli, nousi seinät ylös, paljastaen niiden takaa löytyvän, valtavan tynnyrikellarin. Tällä kertaa tarkoituksena oli kenties luoda vaikutelmaa vaikuttavuudesta, mutta itselleni rupesi tässä vaiheessa tulemaan jo niin paha huvipuistofiilis paikasta, että oksat pois.

Seuraavaksi hyppäsimme pois junan kyydistä ja siirryimme ihmettelemään tynnyrikellaria ylhäältä päin. Ihan vaikuttavan kokoinen halli juu, mutta jumalauta minkä Jack Daniel'sin vaniljan tuoksun uudet tammitynnyrit nostattivat hallin yläosiin.

Näkymä Torresin viinintuotantopuolelle. Tämän lähemmäs
emme viininvalmistusta päässeet. ©Sari Ayre

Tämän jälkeen nousimme Torresin VIP-tilaan ihmettelemään viinintuotantolaitosta. Harmiksi tätä lähemmäs tuotantopuolta emme päässeet, vaan ainoa varsinainen kontakti Torresin viinintuotantoon olivat erilaiset pystyssä ja sivuttain nököttävät terästankit. Ymmärtäähän sen, ettei miljoonia ja taas miljoonia viinilitroja puskevaan viinintuotantolaitokseen voi päästää turisteja hönöttämään miten sattuu samalla lailla kuin pikkuviinitaloihin, mutta juuri tästä syystä Torresista jäi kovin etäinen kuva.

Meille myös esiteltiin mitä kaikkea hyvää ja kivaa Torres tekee. Mitään uutta tietoa tässä ei tullut, sillä olen ehtinyt pyörähtämään yhdessä jos toisessakin Torres-tilaisuudessa, jossa samat astiat on esitetty joka kerta, mutta kertaus on opintojen äiti. Voin kuitenkin tässä kertoa, mitä kaikkea Torres touhuaa, kun sopiva sauma sattui:

• Torres pyrkii vuoteen 2020 mennessä vähentämään pullokohtaista hiilidioksidipäästöä 30% verrattuna vuoden 2008 tilaan.
• Veden kierrätystä pyritään nostamaan nykyisestä 15% aina 40% asti.
• Tällä hetkellä Torres tutkii levän käyttöä hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä: siinä missä viinitarha sitoo hiilidioksidia n. 3 tonnia / hehtaari ja metsä n. 5 t/ha, kykenee levä sitomaan peräti 85 t/ha. Torresilla tutkitaan miten olisi mahdollista saada sitoutettua viinien käymisessä syntyvää hiilidioksidia levään. Jos tässä onnistutaan, voidaan levä kuivattaa tai kompostoida, jolloin köynnösten maasta keräämä hiilidioksidi saataisiin palautettua takaisin maaperään.
• Viinitarhalla syntyvä biomassa uusiokäytetään. Tällä tavoin Torres on kyennyt vähentämään vuotuista sähkönkulutustaan 10% ja peräti 95% kaasuntarpeestaan. Tämä kulutuksen vähentäminen vastaa peräti 350 omakotitalon vuotuista energiankulutusta.
• Sähkönkulutusta on saatu vähennettyä asentamalla n. 100 m² edestä aurinkopaneeleja valmistamon alueelle; niillä lämmitetään 50% talon tarvitsemasta vedestä.
• Valtaosa Torresin valmistamon käytössä olevasta +100 ajoneuvosta on vaihdettu vähäpäästöiseen hybridiajoneuvoon ja tulevaisuudensuunnitelmissa on saada kaikki autot vaihdettua hybrideihin.

Tässä on siis vain osa siitä kaikesta, mitä Torres on muuttanut toiminnassaan pyrkiessään yhä ympäristöystävällisempään toimintaan. Vaikka Torresin vaainitalovierailu ei muuten jättänyt kovinkaan kummoista vaikutelmaa, pitää nostaa hattua Torresin toiminnalle luonnon vaalimiseksi ja toivoa, että talo näyttäisi esimerkkiä myös muille maailman suurille viinintuottajille!

Tämän toiminnan lisäksi Torresilla on erilaisten rypälelajikkeiden "museotarha", jonne he pyrkivät istuttamaan kaikkia mahdollisia lajikkeita – myös paikallisia, tuntemattomia lajikkeita. Torres kannustaakin paikallisia viljelijöitä ilmoittamaan Torresille jos heidän tarhoillaan kasvaa tuntemattomia lajikkeita. Jos nämä paljastuvat paikallisiksi, yleisesti tuntemattomiksi rypälelajikkeiksi, Torres pyrkii pelastamaan lajikkeet sukupuutolta. Tämä prosessi lajikkeen löytämisestä viiniin käytettäväksi kestää jopa 25 vuotta – se alkaa siitä, kun tiedemiehet Torresilla pyrkivät kasvattamaan köynnöksestä leikatun verson ja siitä kasvattamalla ja jalostamalla saamaan viruksista vapaan, geneettisesti puhtaan kappaleen. Esimerkiksi Torresin lippulaivaviini Grans Murallesissa käytetään juuri tällä tavoin pelastettuja Garró- ja Querol-lajikkeita. Lisäksi tällä hetkellä Torres tekee kokeita vastaavalla tavalla pelastetulla Selma-lajikkeella.

Mas la Planan turistirutosta kärsivä Merlot. ©Sari Ayre

Reissun päätteeksi minijuna kävi poimimassa meidät ja heitti meidät takaisin Torresin vierailukeskuksen päärakennukselle, aivan Mas la Plana -tarhan eteen. Oppaamme Kati kertoi kyseisten köynnösten kärsivän paikallisesta taudista, "turistirutosta" – tottakai kaikki vierailijat haluavat maistaa miltä kuuluisaan Mas la Planaan menevät rypäleet maistuvat! Itseäni kuitenkin epäilytti, että ei kai nyt arvokasta tarha-Cabernet Sauvignonina noin vain haluta syytää turistien suuhun, joten tenttasin asiasta hieman tarkemmin. Kati paljasti, että todellisuudessa Mas la Plana -tarhan turistikeskuksen vieressä olevalle osalle on istutettu (edullisempaa, ohutkuorisempaa ja makeammalta maistuvaa) Merlot-lajiketta ja Mas la Plana -viiniin käytettävät Cabernet Sauvignon -rypäleet sijaitsevat hieman kauempana. Hah!

Torresin bestsellerit. Hittikamaa.

Torres-kierroksen lopuksi tutustuimme hetken aikaa keskuksen viinimyymälään, josta kenellekään ei näyttänyt tarttuvan mitään mukaan – en kyllä ihmettele, sillä myymälän hinnat olivat melko samaa luokkaa Alkon hintojen kanssa. Kun vielä ottaa huomioon Torresin tuotteiden hyvän saatavuuden Suomessa, ei myymälässä kyllä tuntunut olevan oikeastaan mitään ostamisen arvoista.

Torres-maistelu; järjestys oikealta vasemmalle.

Torres-kierroksen jälkeen suuntaismme autoillamme Torresin lähellä sijaitsevaan edustusravintolaan, Mas Rabelliin. Aluksi meille oltiin järjestetty Torres-maistelu, jonka sisällöstä valtaosa oli entuudestaan tuttua huttua koko viinimestariporukalle, joten maistelun tarjoama anti jäi melko laihaksi. Kuulemma Torresin edustuspuolta oltiin informoitu, että olemme maistelleet aivan hiljattain melkeinpä kaikki esittelyssä olleet tuotteet, mutta päättävältä puolelta tuli ilmoitus, että suomalaiset nyt maistelevat nyt nämä tuotteet kun niin on jo päätetty. Joten ne maisteltiin.

Torres-lounaan ruokajuomat.

Paljon mielenkiintoisempaa tarjontaa tuli itse ravintolalounaalla, jossa ruoan kumppanina tarjoiltiin mm. Torresin amerikkalaisessa tammitynnyreissä kypsytetty Sauvignon Blanc, Fransola; Mas la Planan uusin vuosikerta; sekä kaksi erilaista Torresin jälkiruokaviiniä.

Lounastamisen jälkeen ehdimme vielä hetken ajan käydä tutkailemassa Mas Rabellin ulkopuolelta löytyvää, toinen toistaan erikoisempia lajikkeita esitellyttä rypälemuseotarhaa, ennen kuin lähdimme siirtymään lähes naapurissa sijaitsevalle Jean Leonin viinitalolle. Kiitokset Katin tehokkaalle ja jämptille opastukselle Torresilla. Itse ainakin arvostin erityisesti sitä, että vaikka kysymys oli kuinka haastava tahansa, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä!

Kyllä Mas Rabellin edessä olevilta tarhoilta...

...löytyi yksi jos toinenkin...

... entuudestaan tuntemattomanniminen lajike!

Sitten kohti Jean Leonin viinitaloa!

Faktoja Jean Leonista:

©Sari Ayre

• Talon on perustanut Espanjasta 1940-luvulla Yhdysvaltoihin muuttanut Carrión Ceferino Madrazo, joka muutti nimensä rapakon toisella puolella Jean Leoniksi. Toimittuaan Yhdysvalloissa parikymmentä vuotta ravintola-alalla (mm. perustettuaan Manhattanille kuuluisan La Scala -ravintolan) hän palasi Espanjaan vuonna 1963, alkaen etsimään laadukkaita viinejä tuottavaa aluetta, päätyen lopulta Penedèsiin, josta hän osti maata viljeltäväksi ja jonne hän saman vuosikymmenen lopulla perusti nimeään kantavan viinitalon.
• Jean Leonin ensimmäinen vuosikerta oli 1969, jolloin talo tuotti 2,300 pulloa viiniä. Viinit saapuivat myyntiin vuonna 1973.
• Jean Leonin viinitalo toimi alkuaikoina enemmän kuin ranskalaiset kuin senaikaiset espanjalaiset viinitalot: rypäleitä ei ostettu, vaan kaikki viinit tuotettiin talon omista rypäleistä ja tynnyreinä käytettiin vain ranskalaisia tammitynnyreitä.
• Nykyisin talolla on käytössään 1,200 kpl 225 litran ranskalaisia barrique-tynnyreitä, joita käytetään maksimissaan kaksi kertaa.
• Talon tilukset käsittävät noin 150 hehtaaria, joista 68 ovat viljeltyjä. Vain Terrasola-viini valmistetaan osittain ostetuista rypäleistä, loput ovat talon omien tarhojen rypäleiden tuotoksia.
• Jean Leonin sairastuttua 1990-luvulla hän otti yhteyttä ystäväänsä Miguel Torresiin suunnitelminaan siirtää viinintuotantonsa Torresille. Hänen toiveenaan oli, että talon viinintuotanto pysyisi hänen kuolemansa jälkeen muuttumattomana. Jean Leonin viinitalo siirtyi Torresille vuonna 1995 Jean Leonin kuoltua, mutta talon viinituotanto on pysynyt samanlaisena kuin se oli Jean Leonin elossaollessa.

Saavuimme Jean Leonille reilusti myöhässä, mutta tämä ei johtunut niinkään meistä, vaan Torresin organisointipuolesta, joka oli arvioinut Torres-kierroksemme kestävän n. 2 tuntia vähemmän mitä se todellisuudessa kesti. Tästä syystä kierros Jean Leonilla suoritettiin melko tykittäen, aloittamalla setti jälleen mainosvideolla – sellaisella, jonka olimme jo nähneet viinimestariporukalla kuukausi sitten.

Mainosvideon jälkeen meidät kierrätettiin pikaisesti Jean Leonin viinivalmistamopuolelle, mutta ainakin itseäni kiinnosti enemmän vertailla pihalla kasvavien näyteköynnösten hedelmiä – totesin esimerkiksi mehukkaanmakean, ohutkuorisen Zinfandelin olevan täysin eri maata kuin pienirypäleisen, paksukuorisen, runsassiemenisen ja suorastaan yllättävän vähän mehua sisältävän Cabernet Francin. Kuriositeettina kuitenkin mainittakoon, että myös Jean Leonilta löytyi kaksi viinien kypsyttelyyn tarkoitettua "sementtimunaa" viininvalmistamon puolelta!

Jean Leonin maistelukattaus; La Scala 2003 puuttuu kuvasta.
©Sari Ayre

Reissun lopuksi meidät passitettiin upealla, yli Penedèsin kurovalla näköalalla varustettuun maistelutilaan, jossa meille maistatettiin pikaisella vauhdilla viisi talon viiniä samalla tuskastellen sitä, miksi me olemme myöhässä. En tiedä menikö selityksemme Torresin huonosta aikataulutuksesta perille, sillä omalta osaltamme olimme pyrkineet pysymään mahdollisimman hyvin aikataulussa – Torresillakin olimme olleet aamulla jo 10 minuuttia etuajassa!

Noh, Torres jäi hieman etäiseksi kokemukseksi ja Jean Leonistakin jäi hieman hapan, kaupallinen maku suuhun, joten lähdimme liikkeelle sillä oletuksella, ettei ilta voisi ainakaan huonompaan suuntaan mennä. Otimme suuntimaksi "Cava-pääkaupunkina" tunnetussa Sant Sadurní d'Anoiassa sijaitsevan Pere Venturan.

Cavas Pere Ventura.

Pere Venturalla meidät otettiin lämpimästi vastaan, oikein istutettiin sohville ja tarjottiin lasilliset (myös Alkon tilausvalikoimasta löytyvää) Trepat Rosé -cavaa. Samalla meille selitettiin sekä cavan tuotannosta että Pere Venturan historiaa.

Faktoja Pere Venturasta:

• Talon on perustanut alunperin Torreblanca-cavatalossa työskennellyt Pere Ventura vuonna 1992, eli samana vuonna milloin järjestettiin Barcelonan olympialaiset.
• Vain 22 vuodessa Pere Ventura on kasvanut Katalonian (eli maailman) 7. suurimmaksi cavantuottajaksi.
• Talon vuosituotanto on 2,8 miljoonaa pulloa.
• Vaikka itse viinitalo on hyvin moderni, on talon alla hyvin vanhat, katakombimaiset viinikellarit, joilla on pituutta peräti yli kilometrin verran ja jotka ulottuvat useita kymmeniä metrejä maan alle. Nämä kellarit eivät ole erityisen viileitä, mutta erittäin kosteita.

Yleistä tietoa cavasta:

• Cava on aina pullokäytettyä kuohuviiniä; hiilihapotusta tai tankkikäymismenetelmää ei ole sallittua käyttää.
• Minimipullokypsytysaika cavalle on 9 kk. Reserva-merkittyjen cavojen tulee kypsyä vähintään 15 kuukautta ja Gran Reserva -merkittyjen peräti 30 kuukautta (vrt. shamppanjat, joilla minimi on 15 kuukautta NV-viineille ja 36 kuukautta Vintage-viineille).
• Viiniin lisättävä dosage saa nostaa viinin alkoholiprosenttia korkeintaan 0,5%, mutta se saa olla mitä tahansa alkoholipitoista nestettä, kunhan se on valmistettu rypäleistä – esimerkiksi brandya.
• Noin 250 viinitaloa tuottaa vuosittain n. 240 miljoonaa pulloa cavaa.
• 65% cavatuotannosta menee vientiin.
• Suurimmat cavan vientimaat ovat Saksa (40 milj.), Iso-Britannia (30 milj.) ja Belgia (22 milj.).
• Suomi on maailman 8. suurin cavanostaja n. 2,8 miljoonalla pullolla.
• Maailman suurin cavantuottaja on Freixenet/Segura Viudas/Castellblanc-yhtymä n. 90 miljoonalla pullollaan, mikä käsittää yli kolmanneksen kaikista maailman cavoista. Toisena on Codorníu 45 miljoonalla pullolla.

Kypsyvien cava-pullojen kruunukorkkeja.

Seuraavaksi siirryimme talon viinikellareihin, jotka tosiaan olivat hyvin kosteita, pimeitä ja sokkeloisia. Meille kerrottiin, miten aika ajoin kuohuviinipullot hajoavat kypsytellessä (mitkä näkyivät reikinä tasaisessa, pullojen pohjista muodostuvissa seinissä) ja kuinka pullojen kruunukorkeista pystyy lukemaan sekä pullotetun viinin eränumeron että pullotuskuukauden. Meille myös esiteltiin talon vanhoja uudelleenkorkitusvälineitä, joskaan ei käytössä, vaan ainoastaan kuriositeettina. Saimme myös vilkaista läpi talon uudelleenkorkituslinjaston, joka sekään ei sattunut olemaan käytössä.

Rikkoutunut pullo. ©Sari Ayre

Valaistu pullo, jossa näkyy hyvin, kuinka paljon sakkaa
kypsyvään cava-pulloon muodostuu ennen uudelleenkorkitusta.

Pieniä homeongelmia Pere Venturalla.

Lopuksi siirryimme maistelemaan läpi koko Pere Venturan tuotannon; suostuivatpa ystävällisesti jopa poikkeamaan suunnitellusta kuviosta ja korkkaamaan talon lippulaivaviini La Pubillan aivan meitä varten ujon tiedustelun jälkeen! Yllätyin äärimmäisen positiivisesti Pere Venturan viinien tasosta: mielikuvani viinitalosta olivat melko vähäiset, mutta olin pitänyt taloa lähinnä yllätyksettömänä perusviinien tuottajana. Sen sijaan Pere Venturan cavat yllättivät tasollaan jo perustasolta lähtien ja La Pubilla olikin jo äärimmäisen tasapainoinen ja elegantti esitys. Hieman vaisusti alkanut päivä saikin varsin positiiviseksi kääntyneen lopetuksen!

L'Avi Arrufi 1999

Illan päätteeksi korkkasimme hotellillamme Celler Piñolilta lahjaksi saamamme L'Avi Arrufi 1999 -viinin, joka oli tyyliltään hyvin erilainen verrattuna paikan päällä maistelemamme viinin tuoreeseen vuosikertaan, mutta kaikin puolin hienosti ikääntynyt, muhkean suuri, kypsänmakea punaviini parhaassa keski-iässään.

Tämän viinin jälkeen viinimestariporukka hajosi illaksi kuka kukin taholleen. Itse jäin pienessä porukassa pyörimään hetkeksi hotellille, kunnes lopulta siirryimme illastamaan paikalliseen katuravintolaan, jossa tilasimme Martti Syrjäksi nimeämäämme, upeaa Gran Reserva -cavaa sekä sortimentin erilaisia pikkuruokia, joista ehdottomasti vaikuttavimmaksi makuelämykseksi jäivät herkulliset croquettet.

Päivän aikana maistettu:

-Torres Pazo des Bruxas Albariño 2013

-Torres Cordillera Chardonnay 2012

-Torres Milmanda Chardonnay 2011

-Torres Viña Esmeralda 2013

-Torres Reserva de Pueblo País 2012

-Torres Gran Sangre de Toro 2010

-Torres Marimar "La Masía" Don Miguel Pinot Noir 2010

-Torres Cordillera Carmenère 2008

-Torres Fransola 2013

-Torres Salmos Priorat 2011

-Torres Mas la Plana 2010

-Torres Vendimia Tardia Nectaria Botrytis Riesling 2009

-Torres Secret del Priorat

-Jean Leon Vinya Gigi Chardonnay 2012

-Jean Leon Vinya Palau Merlot 2009

-Jean Leon Vinya Le Havre 2007

-Jean Leon Cabernet Sauvignon Gran Reserva 1996

-Jean Leon La Scala 2003

-Pere Ventura Tresor Rosé Trepat

-Pere Ventura Tresor Reserva

-Pere Ventura Cupatge d'Honor

-Pere Ventura Maria del Mar Gran Reserva

-Pere Ventura Cupatge d'Honor Rosé Pinot Noir

-Pere Ventura La Pubilla Gran Reserva

-Celler Piñol l'Avi Arrufí 1999

-Martí Serdà Gran Reserva Brut Nature 2007

Portaat pois Pere Venturan kellarista.