Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste roséeviinit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste roséeviinit. Näytä kaikki tekstit

13.10.20

Valentini Cerasuolo d'Abruzzo 2003

Valentini Cerasuolo Montepulciano d'Abruzzo 2003
  • Valmistaja: Azienda Agricola Valentini
  • Tyyppi: Roséeviini, DOC Cerasuolo d'Abruzzo
  • Maa: Italia
  • Alue: Abruzzo
  • Rypäleet: Montepulciano (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Tammikuu 2017)
  • Hinta nyt: n. 100€ (Lokakuu 2020, wine-searcher.com)

 

kuva: babo.wine

Adrianmeren rannalla, Italian "saappaan" puolessa välissä sijaitseva Abruzzo ei ole ikinä kerännyt mainetta maakuntana, jossa tehtäisiin millään tavalla merkittäviä laatuviinejä. Vaikka Abruzzosta löytyy lukuisia erilaisia viinityylejä, on valtaosa maakunnan valmistetusta viinistä mutkatonta ja edullista perusviiniä ja vain 20% tuotannosta on vähintään DOC-tasoista laatuviiniä. Suurimpina tekijöinä tässä on se, että maakunnassa on vain muutama hassu DOC-appellaatiota, ainoastaan kaksi DOCG-appellaatiota ja merkittävä osa tuotannosta on suurien, enemmän määrään kuin laatuun panostavien osuuskuntien harteilla. Nämä osuuskunnat voivat sitten todella panostaa määrään, sillä alueella sallitaan naurettavan korkeita satomääriä – esimerkiksi DOC-appellaatioissa jopa 10,000 litraa per hehtaari* – mikä ei missään nimessä ole omiaan nostamaan alueen laadullista profiilia.

* Esimerkiksi Toscanan edullisista perusviineistä vastaavalla Chiantin alueella maksimisatomäärä on 9 tonnia per hehtaari, mikä kääntyy noin 6,500 litraksi hehtaarilta.

Edellä kuvailtuun peilaten onkin hieman yllättävää että Azienda Agricola Valentini – tuottaja, jonka halutut viinit lukeutuvat Italian arvostetuimpiin ja hinnakkaimpiin – sijaitsee juuri mutkattomista ja edullisista viineistään tunnetussa Abruzzossa. Valentini on kuitenkin tullut tunnetuksi juuri tinkimättömästä laadustaan sekä äärimmäisen pienestä tuotannostaan, mitkä molemmat selittänevät viinien korkeanpuoleisen hintatason.

Valentinin suku on elänyt Abruzzossa viiniä viljellen jo ainakin 1600-luvulta, mutta viinitalo rupesi muotoutumaan nykyiseen muotoonsa vasta 1950-luvulla kun lakimiehestä viininviljelijäksi ryhtynyt Eduardo Valentini ryhtyi panostamaan niin viiniköynnösten viljelyyn kuin laatutuetoiseen viininvalmistukseen. Talo on aina keskittynyt vahvuuksiinsa, mikä tarkoittaa sitä, että valikoimista ei löydy isoa valikoimaa erilaisia ja -laatuisia viinejä, vaan tarjolla on vain yksi punaviini, yksi valkoviini ja yksi roséeviini. Koska vuonna 2006 seitsemänkymppisenä edesmennyt Eduardo Valentini vältteli aktiivisesti julkisuutta eikä talo hyväksynyt niin mediaa kuin viinivierailuja tiloilleen, on tarkemmat tiedot talon viinintuotannosta melko lailla hämärän peitossa. Talon johdossa häärää nykyisin Valentinin poika, Francesco Paolo, joka on jatkanut isänsä jalanjäljissä niin viininvalmistuksen kuin median karttelemisen osalta. Valentinin tapauksessa tämä median karttelu tuntuu kuitenkin olevan jonkinlainen itseään syöttävä kehä: mitä enemmän Valentinilla vältellään mediaa ja huomiota, sitä enemmän palstatilaa nämä mystiset viinit tuntuvat saavan ja sitä hinnakkaammiksi ne tulevat.

Valentinin viinitarhat eivät sijaitse millään Abruzzon muutamasta oman appellaation saaneesta ala-alueesta, vaan viinit tuotetaan geneeristen, koko Abruzzon kattavien DOC-appellaatioiden alla. Punaviini Montepulciano d'Abruzzo tehdään Montepulciano-rypäleestä ja valkoviini Trebbiano d'Abruzzo tehdään Bombino Bianco -rypäleestä (joka on yksi rypälelajikkeista, jotka tunnetaan Abruzzossa nimellä Trebbiano d'Abruzzo). Nyt arvioitava Cerasuolo d'Abruzzo tehdään myös Montepulcianosta, mutta merkittävästi punaviiniversiota lyhyemmällä kuorikontaktilla. Cerasuolo lasketaan roséeviineiksi, mutta tyypillinen Cerasuolo d'Abruzzo näkee kuitenkin jonkin verran kuorimaseraatiota ja on siten usein tyylillisesti perinteistä roséeviiniä hieman tummempi, moniulotteisempi ja rakenteikkaampi, asettuen enemmän tavallisen roséeviinin ja kevyen punaviinin välimaastoon. Tässä suhteessa Valentinin Cerasuolo on hyvin tyypillinen tyylinsä edustaja. Mutta vaikka Cerasuolot saattavat olla tavallisia roséeviinejä hieman pitkäikäisempiä kellaripuolella, eroaa Valentini muista Cerasuoloista siinä, että sen viinit kuuluvat maailman pitkäikäisimpien roséeviinien joukkoon – ei ole mitenkään epätyypillistä, että pullo Valentinin Cerasuoloa saattaa kehittyä helposti toistakymmentä vuotta.

Jos valentini sitten tekee vain kolmea geneeristä alueen perustyyliä (Montepulciano d'Abruzzo, Trebbiano d'Abruzzo ja Cerasuolo d'Abruzzo), kuinka ne voivat olla niin paljon parempia kuin muiden alueen tuottajien? No, suurin syy lienee siinä, että muut laatutuottajat pyrkivät tekemään viineistään niin hyviä kuin mahdollista, kun taas Valentini valmistaa viinejä vain silloin, kun niistä saa riittävän hyviä. Valentinin viinitalolla on omistuksessaan valtavat 300 hehtaaria, joista yllättäen vain 80 hehtaaria on varattu viininviljelyyn: loput maa-alasta on istuttamatonta tai varattu oliivipuille – Valentini on nimittäin erikoistunut viinien ohella myös oliiviöljyn valmistukseen. Köynnöksiä leikataan ja satoa harvennetaan erittäin rankalla kädellä koko kasvukauden ajan, mikä on melko poikkeuksellista runsassatoisesta viljelystään tunnetussa Abruzzossa. Viiniä valmistetaan vain sellaisina vuosina, jolloin lopullisen viinin laatu koetaan riittävän korkeaksi – muuten joko rypäleet tai pullottamaton perusviini myydään eteenpäin. Talon merkittävin tekijä laadussa kuitenkin lienee se, että niinäkin vuosina, joina laatu koetaan riittävän hyväksi, valitaan vuosituotannosta vain noin 5-10% kokoinen osuus kaikkein huippulaatuisinta viiniä ja loppu myydään eteenpäin. Siinä missä tavallinen Abruzzon tuottaja voisi tuottaa 80 tarhahehtaarista jopa yli miljoona pulloa viiniä, on Valentinin keskimääräinen vuosituotanto korkeimmillaankin noin 50,000 pulloa.

Koska niin Eduardo Valentini kuin Francesco Paolo eivät ole juuri avanneet viininvalmistustaan, on viinien tarkat speksit melko hämärän peitossa. Internetissä eri lähteet kertovat hieman eri asioita, mutta niistä saa koostettua jotakuinkin sellaisen kuvan, että viinit käytetään spontaanisti villihiivoilla suurissa sementtisammioissa, minkä jälkeen ne siirretään kypsymään valtaviin, slavonialaisesta tammesta valmistettuihin botti-tammisammioihin. Valentini ei tyypillisesti pullota viinejä tietyn kypsymisajan jälkeen, vaan viiniä pullotetaan sitä mukaa, kun niitä myydään – minkä vuoksi yksi pullo tiettyä vuosikertaa voi ollakin hieman erilainen kuin toinen, eri aikaan pullotettu pullo samaa vuosikertaa. Tämän nyt arvioidun pullon pullotusajankohdasta ei ole hajua, mutta se on vuosikerralta 2003, joka on yksi Italian (ja koko Euroopan) historian kuumimpia vuosikertoja – minkä ei olettaisi olevan lähtökohtaisesti mitenkään hyvä asia roséeviinille. Kuumasta vuosikerrasta huolimatta alkoholia viinissä on melko maltilliset 13%. Tämä kyseinen viini tuli arvioitua osana suurempaa Valentinin Cerasuolojen vertikaalia, joten viiniä on helppo tässä verrata muihin vuosikertoihin.

Nuorempiin Valentinin Cerasuoloihin verrattuna tämä vuosikerta on väriltään hämmentävän hailakka ja ohut – Valentini-vertikaalissa tämä kyseinen viini oli ylivoimaisesti illan vaalein Cerasuolo. Ulkonäöltään viini on lasin keskiosista syvän ja kohtalaisen kehittyneen, meripihkan värinen, taittuen tasaisesti punervan oranssin kautta täysin värittömään reunaan.

Viinin tuoksu on – ei mitenkään yllättävästi – melko kypsän tuntuinen ja sitä sävyttää ikääntyneemmille Valentinin Cerasuoloille tyypillinen savuisuus. Tämän lisäksi aromimaailmasta löytyy makeaa omenaisuutta, aromaattisia punaisia hedelmia, hillittyä nahistunutta persikkaa, hentoa punaista karviaista ja yllättävä – muttei häiritsevä – aavistus järvikalaa. Tai jotain sellaista epämääräistä, joka tuo vahvat mielikuvat kalastelusta järven rannalla.

Suussa viini on leveä ja täyteläinen, olemukseltaan yhtä aikaa sekä silkkinen että voimakkaan lihaksikas ja makumaailmaltaan uskomattoman moniulotteinen. Kielellä pyörii sävyjä niin tummemmista metsämarjoista kuin punasävytteisemmistä metsämansikoista ja ruusunmarjoista; hedelmäisten sävyjen alta löytyy suolaista mineraalisuutta, hieman eksoottista mausteisuutta, hentoa kehittynyttä kuivahedelmäisyyttä ja aavistus iästä kielivää paahteista mokkaisuutta. Hapokkuus on varsin korkea – suorastaan yllättävän korkea kuuman vuosikerran huomioon ottaen – mikä antaa viinille vaikuttavaa rakenteikkuutta ja intensiteettiä.

Pitkäkestoinen, kypsä jälkimaku jättää jälkeensä kehittyneitä ja hieman makeaan taittuvia kuivahtaneiden punaisten hedelmien ja mehukkaiden mansikoiden sävyjä, kevyttä suolaisuutta, hieman kypsää kriikunaa, hentoa pistävää mausteisuutta ja ujosti kulmikasta, kivistä mineraalisuutta.

Pakko myöntää, etteivät odotukseni vuoden 2003 roséeviiniä kohtaan olleet kovinkaan korkeat, mutta kokonaisuutena Valentinin Cerasuolo 2003 on uskomattoman nätti, moniulotteinen ja kaikin puolin herkullinen esitys, joka oli kaikkea muuta, mitä osasin odottaa. Vielä lasiin kaatuessa odotin viinin olevan sen ohkaisesta, kehittyneestä väristä päätellen jo huippunsa ohittanutta, väsynyttä ja hapoiltaan pehmoista tavaraa. Kuin pilkaten ennakko-odotuksiani, viini olikin käsittämättömän raikas, ryhdikäs ja niin aromi- kuin makumaailmaltaan suorastaan hämmentävän moniulotteinen esitys, jonka nuorekkuus ja intensiivisyys ei mitenkään vastannut viinin kehittynyttä ulkonäköä. Maistelun vanhimpana roséeviininä odotin tämän vuosikerran olevan jo iän myötä kyykähtänyt, mutta kaikkea muuta – tämä paljastuikin helposti koko illan vaikuttavimmaksi viiniksi!

Vaikka tämä (maisteluhetkellä 13-vuotias) roséeviini rupeaa jo osoittamaan jonkinlaisia ikääntymisen merkkejä, on viini silti ikäisekseen edelleen hämmentävän nuorekas ja vielä matkalla ylöspäin. Näin ollen viini helposti todistaa oikeaksi väitteet Valentinin viinien poikkeuksellisesta kypsytyskestävyydestä. En ole varma, onko tämä paras koskaan maistamani rosée, mutta nyt ollaan helposti top 3 -kategoriassa ja kertoimet puhuisivat sen puolesta, että jonkinlainen huippu on tässä saavutettu – siitä huolimatta, että tämä viini ei edes vielä tunnu olevan huipullaan. Huh heijaa. Jos siis joskus saat jostain Valentinin viinejä hommattua kellariin, muista yksi asia: niiden kanssa ei ole mitään kiirettä. Hintaahan Valentineilla on, mutta usein ne myös onnistuvat vastaamaan hinnan lataamiin odotuksiin.

Lyhyesti: Abruzzon kulttituottajan uskomattoman vaikuttava, rakenteikas ja todistettavasti myös hämmentävän pitkäikäinen roséeviini, jossa koko ja massa pysyttelevät syrjässä, antaen tilaa intensiteetille, syvyydelle ja vivahteikkuudelle.

Arvio: Täydellinen – helposti yksi parhaimpia roséeviinejä, joita olen maistanut, ellei jopa paras. Edes yleisesti hyvin raskassoutuisista ja tasapainottomista viineistä tunnettu vuosikerta 2003 ole onnistunut vähentämään tämän viinin vaikuttavuutta.

Hinnan (n. 100€) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

4.8.20

Viña Tondonia Rosado Gran Reserva 2008

R. López de Heredia Viña Tondonia Rosado Gran Reserva 2008
  • Valmistaja: R. López de Heredia
  • Tyyppi: Roséeviini, DOCa Rioja Gran Reserva
  • Maa: Espanja
  • Alue: Rioja, Rioja Alta
  • Rypäleet: Grenache (60%), Tempranillo (30%), Macabeo (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 27,26€ (Marraskuu 2018, Alko)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

R. López de Heredia on tuottaja, josta kirjoitan aina mielelläni. Tämä kiistämättä Riojan klassisin tuottaja on ollut toiminnassa jo vuodesta 1877 ja talon viinit tehdään edelleen samalla reseptillä kuin 100 vuotta sitten. Jos tämä viinitalo on jostain syystä sinulle tuntematon, mutta kiinnostaisi tietää tarkemmin mistä on kyse, suosittelen lukemaan aluksi kattavamman version talon menneisyydestä tästä Viña Tondonia Reservan arvostelusta. Pistän kuitenkin tähän myös hätähousuille sopivan tiivistelmän aiheesta:

Vuonna 1877 Don Rafael López de Heredian perustama, omaa nimeään kantava viinitalo on edelleen toiminnassa olevista Riojan viinitaloista vanhimpia. Toisin kuin monet muut historialliset viinitalot, Heredialla ei olla seurattu aikaa vaan talon viinit valmistetaan samalla tavoin kuin yli vuosisata sitten: viinit käytetään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla valtavissa (jopa 64,000-litraisissa) tammisammioissa, minkä jälkeen viinit siirretään kypsymään vanhoihin tammitynnyreihin nykyaikaisen viininvalmistuksen näkökulmasta katsoen käsittämättömän pitkäksi aikaa. Useiden vuosien kypsyttelyn jälkeen viinit pullotetaan ilman sen kummempia käsittelyjä. Tietyssä mielessä Heredian viinejä voidaan pitää natural-viinityylin edelläkävijöinä; siinä missä monet natuviinien tuottajat haikailevat paluuta vanhaan, rehelliseen ja käsittelemättömään viininvalmistukseen, ei R. López de Heredialla tällaista asennetta viininvalmistukseen missään vaiheessa edes hylätty.

Siinä missä nykyisin roséeviinit tehdään yleensä raikkaiksi, kepeiksi ja mahdollisimman nuorena – tyypillisesti noin vuoden sisällä julkaisusta – juotaviksi, edustaa Heredian Rosado tuon genren täydellistä vastakohtaa. Vaikka virallisesti Heredian Rosado on roséeviini, on se todellisuudessa ns. clarete, mikä on perinteisempi espanjalainen viinityyli, joka puolestaan on saanut alkunsa perinteisistä Bordeaux'n clairet-viineistä. Siinä missä moderni roséeviini valmistetaan yleensä maseroimalla punaisten rypäleiden kuoria rypälemehussa muutamasta tunnista noin vuorokauteen, joko ennen käymistä tai juuri käymisen alkuvaiheilla, valmistetaan perinteinen clarete murskaamalla sekaisin niin punaisia kuin valkoisia rypälelajikkeita ja antamalla niiden maseroitua kuorineen käyvässä rypälemehussa useamman päivän ajan. Mitä enemmän valkoisia rypälelajikkeita seasta löytyy, sitä pidempään kuoria voi maseroida ilman, että viinistä tulee varsinaisesti punaviiniä.

Monet perinteiset claretet on tyypillisesti kypsytetty tammitynnyreissä – mikä on melko harvinainen proseduuri tavan roséeviineissä – mutta Heredia ääritraditionalistina on vienyt tämänkin prosessin aivan omalle tasolleen. Riojan viinilainsäädännön mukaan Gran Reserva -merkittyä roséeviiniä tulee kypsyttää vähintään 4 vuotta ennen myyntiinlaskua, ja tästä vähintään 6 kk on kypsytettävä tammitynnyreissä. Heredian Rosado sen sijaan kypsyy pelkästään tammitynnyreissä 4 vuoden ajan, minkä jälkeen viini pullotetaan ja siirretään kypsymään 6 vuodeksi pullokellariin. Heredia Rosado julkaistaan tyypillisesti vasta 10 vuoden iässä.

R. López de Heredian tuotannon selkäranka on Reserva-tasoiset viinit, ja niistä ylivoimaisesti merkittävin on Viña Tondonia Reserva. Gran Reserva -tason viinejä tuotetaan vain huippuvuosina – esimerkiksi Rosadon vuosikertoja 2001–2007 ei tuotettu lainkaan, eli Rosadoa 2008 edeltävä rosée oli vuosikertaa 2000. Siinä missä Tondonia Reservaa tuotetaan vuosittain noin 200,000 pulloa, tuotetaan kaikkia Gran Reserva -viinejä enimmillään noin 50,000 pulloa, jos niitä ylipäänsä tuotetaan. Gran Reserva Rosadon vuosituotantomäärät riippuvat merkittävästi siitä, kuinka hyvin vuosikerta taittuu roséeviinin tuotantoon, vaihdellen noin 5,000 ja 15,000 pullon välillä. Viinitalo ei valmista lainkaan muita roséeviinejä, eli jos vuosikerta ei ole riittävän laadukas roséeviinin tuotantoon, käytetään rypäleet Viña Tondonia -puna- ja -valkoviinien valmistukseen. Pienistä tuotantomääristään johtuen Tondonia Rosado Gran Reserva on äärimmäisen haluttua ja harvinaista tavaraa. Tästä johtuen meikäläiselle tuli suurena (positiivisena) yllätyksenä, että Alkosta sai tätä nykyisin varsin haluttavaksi muuttunutta viiniä – joskin vain noin muutaman tunnin ajan, sillä vain muutaman kymmenen pullon kokoinen erä myytiin hetkessä loppuun.

Tyypillisesti Tondonia Rosado Gran Reserva on lähinnä punaisista rypäleistä valmistettu, joskin sekoituksessa on yleensä pieni määrä Viuraa (eli Macabeoa) keventämässä kokonaisuutta ja tuomassa raikkautta. Tyypillisestä Heredian Tempranillo-vetoisuudesta poiketen talon roséeviinissä pääosaa näyttelee Garnacha (eli Grenache) ja Tempranillo tuo enemmän rakennetta kuin karaktääriä. Rypäleet murskataan ja käytetään kaikki yhdessä, eli lajikkeita ei viiniytetä erikseen. Viinin annetaan maseroitua kuorten kanssa muutaman päivän ajan, minkä jälkeen viinin annetaan käydä kuivaksi ilman kuoria. Tämän jälkeen viinin annetaan kypsyä vanhoissa amerikkalaisissa tammitynnyreissä noin 4 vuoden ajan ja lopuksi viini pullotetaan suodattamattomana ja kirkastamattomana. Vuosikertaa 2008 valmistettiin yhteensä vajaa 14,000 pulloa ja siitä löytyy 12,5% alkoholia ja 6 g/l happoja.

Viinillä on hohtavan kirkas, keskisyvä ja hieman kehittynyt oranssinpunainen väri, joka tuo mieleen Aperolin.

Tuoksu on aluksi hieman vaisu, mutta hengitellessään viini alkaa avautumaan nätisti, tuoden esille moniulotteisia ja hieman kehittyneitä piirteitä, kuten nahistuneita tummia kirsikoita, hieman metsämansikkaa, maltillista kookosta, oksidatiivisesta kypsytyksestä kieliviä hillityn karamellisia piirteitä, hentoja puisevia sävyjä, aavistuksen verran ruusunmarjakeittoa ja häivähdys kuivakkaa maamaista mausteisuutta. Ero nuorekkaan hedelmäisiin roséeviineihin ei voisi olla suurempi.

Suussa viini on melko täyteläinen, mutta samalla hämmästyttävän freesi, eloisa ja ryhdikäs. Kuivassa ja vaikuttavan moniulotteisessa makumaailmassa tuntuu hapankirsikkaa ja kypsää karpaloa, Grenachelle tyypillistä metsämansikkaa, hieman kehittyneitä karamellisia piirteitä, maltillista vaniljakreemiä, hentoa kookosta ja ujolla otteella kirpeämpää sitrushedelmäisyyttä. Vaikka viinillä on hieman öljyinen tekstuuri suussa, tekee sen hämmentävän intensiivinen hapokkuus kokonaisuudesta vaikuttavan raikkaan ja rakenteikkaan.

Suuhun jää viinistä erittäin pitkäkestoinen, runsas ja kompleksinen jälkivaikutelma. Ujosti makeaan taittuvassa jälkimaussa häilyy nahistuneita punaisia kirsikoita, karamelliomenaa, hieman kirpeää karpaloa, hillittyä kookoksisuutta, hentoa metsämansikkaa, ujoa toffeeta ja aavistus suolaista mineraalia. Kuorikontaktistaan huolimatta varsinaista tanniinien otetta viinissä ei tunnu.

Huh heijaa mikä esitys tämä onkaan roséeksi! Ensimmäisen kerran maistoin tätä Tondonian roséeta hyvin pian sen myyntiinlaskun jälkeen ja kokonaisuus jäi yllättävän vaisuksi. Sen sijaan toisella yrittämällään kesäkuussa 2019 tämä viini onnistui tarjoamaan juuri sitä, mitä Heredian tasoiselta talolta voi odottaa, ja enemmänkin. En tiedä, kärsikö ensimmäinen pullo ns. bottle shockista, oliko se vain vaisussa vaiheessa, oliko siinä pieni korkkivika, eikö se ollut saanut hengitellä tarpeeksi, vai mistä kiikasti, mutta tämä toinen viini sai ainakin hengitellä aluksi rauhassa tunnin pari ja sen myötä kyllä myöskin tykitteli menemään täyslaidallisen verran.

Vaikka tämä rosée onkin valmistettu pääasiassa punaisista rypäleistä, on sen tyyli kaikessa sitruksisessa raikkaudessaan ja ujosti kookokseen ja oksidatiiviseen karamellisuuteen taittuvassa aromimaailmassaan lähempänä Heredian uniikkeja valkoviinejä. Kokonaisuutena tämä on yksinkertaisesti hämmästyttävän moniulotteinen, vaikuttavan intensiivinen ja valloittavan raikas roséeviini, jolle on vaikeaa ellei mahdotonta löytää samantasoista haastajaa. Vaikka viinissä on näin reilun 10 vuoden iässä jo hieman kehittyneitä piirteitä, on siinä vielä valtavasti kehittymispotentiaalia. Todennäköisesti viini tulee jatkamaan ylämäkeään vielä ainakin toisen vuosikymmenen ajan. Roséeviiniksi Tondonia Rosado saattaa vajaan kolmen kympin hinnallaan olla verrattaen tyyris, mutta kun ottaa huomioon viinin laadun ja sen, miten valkoiset ja punaiset Tondonia Gran Reservat tyypillisesti pyörivät 50-100€ hintahaarukassa, on tämä kyllä tasoonsa nähden aivan käsittämättömän edullinen tapaus.

Lyhyesti: Uskomattoman moniulotteinen, harmoninen ja kaikin puolin ainutlaatuinen roséeviini, joka toisaalta taittuu jo hieman kehittyneeseen tyyliin, mutta samalla lupailee vielä vuosia lisää kypsytyskestävyyttä.

Arvio: Täydellinen – maailmassa, jossa valtaosa roséeviineistä on enemmän tai vähemmän toistensa kopioita, on tällaisen esimerkin sadan vuoden takaisesta viinityylistä vaikea olla nousematta edukseen, jos ymmärtää arvostaa viineissä luonnetta, syvyyttä ja harmoniaa. On vaikea keksiä tätä laadukkaampaa ja mielenkiintoisempaa roséeviiniä.

Hinnan (27,26€) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.

12.6.20

Weingut Hiden Schilcher Klassik 2019

https://www.alko.fi/en/products/450057/
Weingut Hiden Schilcher Klassik 2019
  • Valmistaja: Weingut Hiden Höllerhansl
  • Tyyppi: Roséeviini, DAC Weststeiermark
  • Maa: Itävalta
  • Alue: Styria, Weststeiermark
  • Rypäleet: Blauer Wildbacher (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 16,48€ (Toukokuu 2020, Alko)
  • Hinta nyt: 16,48€ (Kesäkuu 2020, Alko)

Itävallasta tulee jos jonkinlaista mielenkiintoista viiniä, mutta yksi harmillisen vähäiselle huomiolle on maan lounaisosissa sijaitsevan Styrian oma kuriositeetti, Schilcher – tuo rapean hapokas viinityyli, jota vihdoinkin löytyy myös Alkosta (ainakin tässä kirjoitushetkellä)!

Olen kirjoittanut Schilcheristä aikaisemminkin joitain vuosia sitten arviossani Franz Strohmeierin Schilchersektistä, mutta pistetään tässä vielä muistin virkistämiseksi pätkä kertomaan, mistä Schilcherissä on oikein kysymys: tämä on siis lähes ainoastaan läntisessä Styriassa (Weststeiermark) tuotettu viinityyli, jota valmistetaan paikallisesta, punaisesta Blauer Wildbacher -lajikkeesta, joka kulkee Weststeiermarkissa myös nimellä Schilcher. Tämän äärimmäisen hapokkaan lajikkeen uskottiin olevan alun perin muinainen, villi rypälelajike, jota oltiin jossain vaiheessa alettu viljellä, mutta DNA-tutkimukset ovat osoittaneet tämän olevan vain puoli totuutta: todellisuudessa Blauer Wildbacher onkin Gouais Blanc -rypälelajikkeen ja jonkun villiviinin risteytys. Schilcher, joka nimenä viittaa viinin hohtavaan väriin, on perinteisesti ollut roséeviinityyli, mutta muutamat tuottajat tekevät myös Schilcher-kuohuviiniä (Schilchersekt). Vielä harvemmat tuottajat valmistavat Blauer Wildbacherista myös punaviiniä tai jopa jälkiruokaviiniä.

Tämän viinin tuottaneen viinitalon on alun perin perustanut herra Johann Höller vuonna 1820 Stainzin kaupunkiin. Vaikka talo on pysynyt saman perheen omistuksessa jo kaksi vuosisataa, ovat sukunimet ajan saatossa vaihtuneet ja talo kantaakin nykyisin koko nimessään (Weingut Hiden Höllerhansl) sekä perustajan että nykyisten omistajien nimiä. Talon omistuksessa on 10 hehtaaria viljelyksiä ja alueelle tyypillisesti talon tuotannossa Schilcherillä on erityinen painoarvo, joskin myös valkoviinejä tuotetaan melko paljon. Tämä nyt arvioitava Schilcher on päätynyt keväällä Alkon valikoimiin kertaostona ja analyysiarvojen perusteella viinistä kyllä löytyy lajikkeelle ominaiseen tapaan reippaasti happoja: roséeviinille suorastaan naurettavan paljon eli 8,3 g/l. Alkoholia (12,5%) ja jäännössokeria (1 g/l) sen sijaan on kumpaakin tiedossa mukavan maltillisesti.

Lasissa viinillä on hohtava, intensiivinen ja keskisyvä neon-pinkki väri ja melko väritön reuna. Ulkonäkö on kuin syvänpunaista vadelmamehua.

Viinillä on intensiivinen ja aavistuksen vegetaalinen nokka, jossa tuntuu kypsää mansikkaa ja mansikkamehua, kevyttä tomaatinlehteä, hillitysti silputtua vihreää chiliä, hentoa nokkosta, ujoa punaherukkaa ja makea aavistus vadelmakarkkia.

Suussa viini on kepeän keskitäyteläinen, rutikuiva ja rapsakan hapokas. Melko anteeksipyytelemättömässä makumaailmassa tuntuu alikypsää viheromenaa, kevyttä vadelmanlehteä, hillittyä vihreää chiliä, hieman makeampaa metsämansikkaa, hentoa nokkosta ja ujoa teräksisyyttä. Kokonaisuutta sävyttävät todella intensiiviset ja suorastaan huvittavan reippaat hapot sekä pienin aavistus hiilidioksidia, joka kyllä haihtuu hetkessä. Happojensa ansiosta viinillä on todella rapea ja rakenteikas yleisvaikutelma.

Kielelle jää rutikuiva, happovetoinen ja kirpeähkö jälkivaikutelma. Jälkimaussa häilyy tuoretta punaherukkaa, viheromenaa, hieman vegetaalista chiliä, hillittyä tomaatinlehteä, hentoa vadelmaa ja ujoa karviaista.

Ymmärtääkseni klassisen Schilcherin pitäisi olla kirpeä, kepeä ja simppeli kesärosée, mutta viiniin sopii kuvauksesta vain ensimmäiset kaksi kohtaa – kokonaisuus on nimittäin suorastaan yllättävän vivahteikas ja moniulotteinen tyylilajiin nähden. Blauer Wildbacherille tyypilliset vegetaaliset vivahteet yhdistettynä kirpakkaan hapokkuuten antavat viinille hieman Sauvignon Blanc -henkisen alavireen, mutta se ei onneksi pääse missään välissä haittaamaan.

Monesti kuulee, miten rapsakka Schilcher on viinityyli, jota styrialaiset rakastavat ja muut eivät oikein ymmärrä. Muutamia Schilchereitä maistettuani olen tullut lopputulokseen, että joko väitteessä jotain on pielessä tai sitten olen styrialainen. On nimittäin pakko myöntää, että kirpakan happovetoinen Schilcher ei koskaan ole jättänyt meikäläistä kylmäksi, enkä ole onnistunut vieläkään löytämään semmoista ohkaista, hedelmätöntä ja aggressiivista Schilcheriä, josta tyyliä usein kuulee kritisoitavan! Joko meikäläisellä on käynyt vain hyvä tuuri viinien kanssa tai sitten nämä ovat niitä surullisen kuuluisia makuasioita. Jos hapokkaat viinit uppoavat, en kyllä ymmärrä, miten Schilcheristä voisi olla tykkäämättä!

Lyhyesti: Erittäin rapsakan hapokas, ihastuttavan intensiivinen ja hennosti vegetaalisiin piirteisiin taittuva kesärosée, joka ei turhia pyytele anteeksi.

Arvio: Erittäin hyvä – liian usein Suomessa myydyt roséet ovat itselleni pettymyksiä: niistä tuppaa puuttumaan joko happoja, intensiteettiä tai syvyyttä – joskus jopa noita kaikkita. Kaikeksi onneksi tämä Schilcher onnistuu välttämään kaikki sudenkuopat ja osuu kerralla napakymppiin.

Hinnan (16,48€) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

11.2.17

Charles Heidsieck Millésime Rosé 1999

Charles Heidsieck Millésime Rosé 1999
  • Valmistaja: Charles Heidsieck
  • Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne
  • Rypäleet: Pinot Noir (60%), Chardonnay (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 49,90e (Joulukuu 2014, Viking Line Tax Free)
  • Hinta nyt: 97,89e (Helmikuu 2017, Alko; vuosikerta 2006)


Viimeisinä vuosina viljelijäshamppikset ovat vyöryneet rytinällä markkinoille ja monet les grandes marques -nimikkeen alla kulkevat suuret shamppanjatalot (kaikista suurimpia lukuun ottamatta) ovat olleet helisemässä; yhtäkkiä vuosisatoja vanha status quo onkin status quoi?, kun pienviljelijät eivät enää myykään rypäleitä heille, vaan tuottavat tarhojensa rypäleistä itse omat viininsä ja haastavat jättimäiset tuottajat heidän omalla kotikentällään.

Tässä suuressa viljelijäshamppishuumassa usein unohtuu, että kyllä myös ne isot talot ovat osanneet tehdä hienoja viinejä – monet jopa tekevät edelleen oikein vakuuttavaa tavaraa! Kiistämätön fakta kyllä on se, että moni pientuottaja tekee niin kovatasoista ja persoonallista tavaraa, että suurilla taloilla on mahdoton yltää vastaavaan tasoon – tämän kääntöpuolena on tietenkin se, että pientuottajien huippuviinejä tuotetaan vain muutamia tuhansia (tai jopa vain muutamia satoja) pulloja, eli saatavuus on mikroskooppista. Siinä missä monet suurten talojen kuplivat saattavat olla melko persoonattomia tekeleitä, joissa talon tyyli on terroiria tärkeämpi tekijä, ovat muutamat kovatasoisemmat isot shamppanjatalot kuitenkin onnistuneet vakuuttamaan meikäläisen puolelleen vaikuttavilla viineillään.

Yksi vahvasti meikäläisen sydäntä lähinnä olevista suurista shamppanjataloista on Charles Heidsieck, vuonna 1851 samannimisen herrasmiehen perustama viinitalo. Siinä missä monien talojen "käyntikortti", eli perustasoa edustava NV (non-vintage) Brut on yleensä pari-kolme vuotta sakkojen päällä kypsytetty, muutaman viime vuosikerran simppeli sekoiteviini, on Charles Heidsieckin perustason tuote, Brut Réserve NV, yleensä n. 5–6 sakkojen päällä kypsytetty viini, josta jopa lähes puolet voi olla vanhempia (jopa 10 vuotta vanhoja) réserve-viinejä. Lisäksi Charles Heidsieckin pullojen takaetiketeissä näkyy tätä nykyä myös viinin pullotus- ja korkinvaihtovuosi ja -kuukausi, mikä on harvinaista mutta varsin toivottua läpinäkyvyyttä näin suurelta tuottajalta! Soisi käytännön leviävän laajemmin muillekin taloille.

Charles Heidsieckin tyyli on suurpiirteisesti kuvattuna varsin muhkea, suurieleinen ja voimakkaasti paahteisia piirteitä alleviivaava. Talo usein joutuukin vakuuttelemaan, että heillä ei käytetä lainkaan tammitynnyreitä, joilla monet muut talot tuovat viineihinsä runsautta ja paahteisia piirteitä – kaikki Charles Heidsieckin viinien runsaus ja paahteisuus kun tulee yksinkertaisesti viinien erittäin pitkästä sakkakypsytyksestä sekä vuosikerrattomissa NV-viineissä merkittävän suuresta réserve-viinien osuudesta.

Koska Charles Heidsieckin rehevä tyyli miellyttää meikäläistä suuresti, ei ollut ihme, että pari vuotta sitten Viikkarilla reissatessani meinasin lastata mukaani useamman kappaleen Charles Heidsieckin hurmaavaa Brut Réserveä – viinin hinta kun laivan Tax Freessä oli tuolloin käsittämätön 27 euroa per pullo (siinä missä viinin hinta on handelin hyllyillä ollut jo jonkin aikaa viiden kympin paremmalla puolella). Suunnitelmat saivat kuitenkin aivan uuden käänteen, kun bongasin myymälästä tuottajan peräti 15-vuotiaan vuosikertaroséen alle viidellä kympillä – pitkäripaisessa samasta viinistä kun olisi saanut pulittaa lähes tuplaten! Tässä vaiheessa perus-NV:t saivat jäädä ja tilalleni tuli yksi pinkki kupliva.

1999 ei ole Champagnen vuosikertana klassisen tyylikäs, sillä vaikka varsin lämpimät ja viljelijän kannalta ystävälliset säät tekivät tuona vuonna viininviljelystä poikkeuksellisen vaivatonta, on monien kyseisen vuosikerran viinien vaivana ollut melko matalaksi jäänyt hapokkuus, mikä heijastuu mm. kehnompana kellarointipotentiaalina. Parhaiten tuntuvat menestyneen runsasta tyyliä tavoittelevat roséeshamppanjat, sillä lämpiminä vuosikertoina roséissa merkittävässä roolissa oleva Pinot Noir kypsyy varmasti riittävään kypsyyteen, mikä viileämpinä vuosina ei ole aina mitenkään itsestäänselvää. Charles Heidsieckin Millésime Rosé on kuohuviini, jota valmistetaan vain roséeviineille poikkeuksellisen hyvinä vuosikertoina – mikä talon omien standardien mukaan tuntuu olevan varsin harvoin. Tätä roséeta valmistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1985 ja vuosikerta 1999 on vasta viinin kolmas julkaistu vuosikerta (väliin mahtuu myös 1996, yksi Champagnen kuuluisimmista vuosikerroista). Viinin annetaan aluksi käydä terästankeissa, minkä jälkeen parhaista eristä sekoitetaan halutunlainen sekoite, joka saa värinsä 7% Pinot Noir -punaviinilisäyksestä. Sekoituksen jälkeen viini pullotetaan ja jätetään kypsymään viinikellareihin vähintään 10 vuodeksi sakan päälle ennen sakanpoistoa ja korkinvaihtoa.

Tämä kyseinen viini tuli korkattua viime vappuaaton juhlafiiliksissä – ei liene epäselvää, että ei ollut vaikea ylläpitää tunnelmaa katossa näin hurmaavan viinin kanssa!

Viinillä on upea, hohtavan oranssi väri.

Runsaan paahteinen tuoksu edustaa Charles Heidsieckin tyyliä tyypillisimmillään: aromimaailmaa hallitsevat tummanpuhuva kirsikkaisuus ja voimakkaat autolyyttiset piirteet, jotka tuovat kokonaisuuteen suklaisia ja vähän kärähtänyttä leivonnaista muistuttavia piirteitä – näiden piirteiden perusteella ei ole ihme, että jotkut veikkaavat Heidsieckin käyttävän tammea viineissään! Viinin lähes 17 vuoden ikä on tuonut taustalle myös ujoa siirappisuutta, mikä korostaa entisestään tuoksun makeita sävyjä.

Suussa viini on selvästi kuuman vuosikerran tekeleitä: vaikka makumaailmaltaan viini on kuiva, on viinin suutuntuma täyteläinen ja runsas makumaailma selkeästi varsin kypsä. Viini on kuitenkin vastoin kaikkia pelkoja ilahduttavan hapokas, mikä antaa viinille hyvän rakenteen ja maulle intensiteettiä. Kielellä pyörii voimakkaan paahteisia piirteitä, hieman makeaan taittuvaa, kypsää tummaa kirsikkaa, mokkapalaa, hentoa kahvia ja ujoa siirappia. Kokonaisuutta sävyttää miellyttävä, hyvin lempeä ja kermaisen pehmeä kuohu. Yleisilmeeltään viini on kokoonsa nähden todella freesi, lempeä ja vaikuttavan kompleksinen.

Kompleksinen ja kestoltaan varsin pitkä jälkimaku jättää kielelle kypsiä, kirsikkavetoisen hedelmäisiä, tumman marjaisia, kevyesti makean suklaisia, hennon pähkinäisiä ja ujon mineraalisia piirteitä. Jälkivaikutelma on kuohuviiniksi varsin suurikokoinen, todella rehevä ja vaikuttavan vivahteikas.

Voi jummi! Vaikka yleensä tätä nykyä lähinnä pientuottajashamppikset onnistuvat herättämään suuria tunteita (siinä missä suurien talojen kuplivat aiheuttavat lähinnä reaktioita hyväksyvästä nyökkäilystä pettymyksen kyyneliin), aina silloin tulee vastaan sellaisia suurien talojen sihijuomia, otka pistävät sukat pyörimään jaloissa ja melkoisella vauhdilla! Tämä Charles Heidsieckin jo hieman ikää saanut vuosikertarosée oli kyllä klassinen esimerkki sellaisesta viinistä, jossa pullon tyhjeneminen aiheuttaa aidon harmistumisen tunteen – näin hienoa viiniä kun ei aivan heti tule uudestaan vastaan!

Näin rehevää ja täyteläistä viiniä olisi ollut turha lähteä parittamaan ruoan kanssa – tämmöinen esitys on parhaimmillaan aivan sellaisenaan nautittuna, jolloin voi keskittää kaiken huomionsa pelkästään viinin fiilistelyyn. Pähkinänkuoreen tiivistettynä: tässä oli kyllä kaikin puolin täydellinen vappumehu. Jos tämä viini jotain opetti meikäläiselle, on se se, että tätä on aivan turha lähteä korkkailemaan nuorena. Jos kuuma ja yleisesti matalahappoinen vuosikerta tuottaa näin vaikuttavia ja pitkäikäisiä viinejä, millaisia ovat parhaiden vuosikertojen esitykset?

Lyhyesti: Varsin suurikokoinen vuosikertarosée, joka tykittää sekä tummanpuhuvaa autolyyttistä kompleksisuutta että kuumaan vuosikertaan nähden yllättävän vakuuttavaa rakennetta.

Arvio: Täydellinen – oppikirjaesimerkki siitä, miten myös suuret talot kykenevät tarjoamaan valtavan hienoja, persoonaa täynnä olevia kuplivia. Siinä missä pientuottajat voivat tuottaa upeita, terroiria ilmentäviä palstaviinejä, voivat suuret talot vastavuoroisesti tuottaa yli 10-vuotiaita vuosikertashamppiksia sellaisia määriä, että niitä riittää myös ihan tavan kuluttajalle.

Hinnan (49,90e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

18.9.16

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012
  • Valmistaja: Celler Cal Pla
  • Tyyppi: Roséeviini, DOQ Priorat
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Priorat
  • Rypäleet: Garnacha Roja, Piquepoul Noir
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,50e (Joulukuu 2015, Décantalo)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kataloniassa, parin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta, sijaitsee karu ja vuoristoinen Priorat. Vielä 1990-luvun alkuun asti tämä alue oli täysin tuntematon kaikille muille paitsi paikallisille, jotka tiesivät sen äärimmäisen tuhteja, alkoholisia ja rustiikkisia bulkkiviinejä tuottavana viinialueena. Vasta 1980-luvulla alueelle alkoi ilmestymään pientuottajia, jotka pullottivat itse omat viininsä sen sijaan, että olisivat myyneet rypäleensä paikallisten osuuskuntien bulkkituotantoon. 1990-luvun alussa alueen maine yllättäen suorastaan räjähti käsiin kun katalaanituottaja René Barbierin johdolla kourallinen tuottajia julkaisi yhtä aikaa punaviininsä, jotka olivat kuin toisesta maailmasta verrattuna Prioraton perinteiseen tyyliin – todella puhdaspiirteisiä, intensiivisiä, rakenteikkaita ja täynnä konsentroitunutta, kypsää hedelmää. Nämä viinit vakuuttivat monet muut tuottajat Prioraton potentiaalista ja alueelle alkoi valua tuottajia, jotka ryhtyivät tuottamaan samankaltaisia punaviinejä. Hyvin nopeasti alueen maine kiiri Espanjasta ulkomaille ja alle kymmenessä vuodessa (vuonna 2000) Priorat sai oman DOQ-appellaationsa, Riojan ohella ainoana korkeimman tason appellaationa. Virallisen vahvistuksen kansalliselta viinituotantoa valvovalta elimeltä DOQ Priorat sai kuitenkin vasta 2009, eli vuosina 2000–2009 Priorat oli Kataloniassa virallisesti DOQ Priorat, mutta hämmentävästi muualla Espanjassa vain DO Priorat.

Priorat on tullut kuuluisaksi siis juurikin René Barbierin ja kumppaneiden kehittämästä punaviinityylistä, jossa viinit ovat äärimmäisen konsentroituneita, rakenteikkaita, kypsän hedelmäisiä ja tiukan tanniinisia. Monesti viinit ovat myöskin erittäin tammisia, joskin tämä tyyli tuntuu vuosi vuodelta muuttuvan yhä enemmän hedelmävetoisempaan tyyliin. Alueella valmistetaan myös muitakin viinejä, kuten valko-, rosée- ja jälkiruokaviinejä, mutta koska niiden osuus Prioraton viinituotannosta on hyvin marginaalinen, on hyvin harva maistanut – tai jopa edes kuullut – niistä mitään. Siksi ajattelinkin, että olisi hyvä nostaa vaihteeksi esiin Prioratosta jotain muuta kuin niitä iänikuisia punaviinejä.

Mas d'en Compte Rosat on 15-vuotiaiden Garnacha Gris- (eli Garnacha Roja) ja Picapoll Negre (eli Piquepoul Noir) -köynnösten rypäleistä valmistettu roséeviini. Viinistä oli hieman hankalaa löytää pohjatietoja sen takia, että tuottajan sivut ovat vain katalaaniksi, eikä niiltä edes löydy tätä viiniä. Onnistuin kuitenkin sen verran onkimaan viinistä speksejä, että se on rypäleiden puristuksen ja käymisen jälkeen siirretty kypsymään 3kk ajaksi vanhoihin, 3. käyttökerran 500 litran tammitynnyreihin.Viiniin käytetyt rypäleet ovat melko epätyypillisiä, erityisesti espanjalaisittain tarkasteltuina: Garnacha Roja, joka on tumman Garnachan vaaleampi, harmaa- tai vaaleanpunakuorinen mutaatio, on Ranskassa varsin suosittu 1700 ha viljelyalallaan, mutta Espanjassa paljon harvinaisempi vai n. 70 ha viljelyalalla. Piquepoul Noir on taas melko tuntematon eteläranskalainen lajike, jota viljellään Ranskan puolella n. 70 ha alueella ja Espanjassa vain 3 ha alueella – vain Kataloniassa ja sielläkin lähinnä Prioraton alueella.

Viinillä on läpinäkyvä, mutta erittäin syvä, intensiivinen ja tumman vadelmanpunainen väri, joka on suorastaan poikkeuksellisen tumma väri roséeksi – tämä voisi mennä helposti jopa hailakasta viileän alueen Pinot Noirista.

Lasista kohoaa muheva, kypsän punertavasävytteinen tuoksu, josta erottuu metsämansikkaa, tuoretta kirsikkaa, vastapoimittua pensasvadelmaa, hillittyä mustaherukkaa, kevyttä kivipölyä ja hentoa reduktiivista ruutisavuisuutta, joka onneksi haihtuu melko nopeasti viinin avautuessa.

Suussa viini on melko intensiivinen, runsas ja täyteläinen, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen hedelmäinen: makumaailmaa hallitsee jopa varsin voimakkaanakin tuntuva kivipölyisyys, kevyt omenaisuus ja hillitty kalkkinen mineraalisuus. Taustalla häilyy roséeviineille tyypillisiä metsämansikan, vadelman ja tumman kirsikan piirteitä, mutta ne eivät ole missään nimessä pääosassa, vaan luovat enemmän nyansseja kokonaisuuteen. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin kunnossa, vaikkei mitenkään korostuneen freesiä ilmaisua ne onnistu saamaan aikaiseksi. Kokonaisuus on tietyllä lailla jopa karu, mutta samalla sillä on kypsyyttä vihjaava, hieman makea alavire – mitä kevyesti suuta ja nielua lämmittävä 14,5% alkoholia vielä korostaa.

Melko pitkä, suht runsas ja keskimaun tavoin varsin mineraalinen jälkimaku on kivinen, mutta myös keskimakua mehukkaamman hedelmäinen; kielelle jää myös selkeämmin kypsää mansikkaa, punaista kirsikkaa, aavistus vadelmamehua ja ujoa mausteisuutta sekä hento vihjaus alkoholin lämpöä.

Kokonaisuutena tämä Prioraton roséeviini on maukas ja hauska tuttavuus. Se on suorastaan yllättävän vakavahenkinen ja vakuuttava esitys runsasalkoholiseksi ja tummanpuhuvaksi lämpimän aluen roséeksi – joskin lämmin alue myös tuntuu viinissä, eli siinä mielessä se on selkeästi Prioratin tuotos. Yleensä näin lämpimän alueen roséeviinit ovat kuitenkin erittäin raskastekoisia ja niiden hedelmäisyys on hyvin kypsää ja siksi myös varsin yksiulotteista, kun taas tässä viinissä tuntuu pääosassa olevan jopa karuksi asti yltivä, kivinen mineraalisuus, kun taas hedelmäisyys on suorastaan yllättävän hillittyä.

Koska viinin hedelmäisyys ei ole niin pinnalla, se tuntuu antavan kokonaisuuteen mukavaa ilmavuutta, minkä ansiosta yleisilmeestä tuntuu erottuvan enemmän nyansseja, mitä roséeviineistä on tottunut saamaan. Jotenkin Prioraton roséelta odottaisi äärimmäisen massiivista ja superhedelmäistä ilmaisua, mutta tällä kertaa viini yllätti ja äärimmäisen positiivisesti. Kokonaisuus on hyvin tyylikäs ja ennen kaikkea erittäin ruokaystävällinen esitys – alle kympin hinnalla tämä rosée on todellinen löytö!

Lyhyesti: Tuntuvan mineraalinen ja yllättävän hillityn hedelmäinen, tasapainoinen ja vakavahenkinen roséeviini Prioratosta.

Arvio: Tyylikäs – ehdottomasti yksi vakuuttavimpia roséeviinejä pitkään aikaan. Upeaa, mineraalivetoista tyyliä alusta loppuun. Edes korkeahko alkoholi ei päässyt missään vaiheessa tökkimään.

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

25.8.16

Château Ksara Sunset Rosé 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/925777/
Château Ksara Sunset Rosé 2015
  • Valmistaja: Château Ksara
  • Tyyppi: Roséeviini
  • Maa: Libanon
  • Alue: Beqaa
  • Rypäleet: Cabernet Franc (60%), Syrah (40%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 13,98e (Elokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 13,98e (Elokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Tässä hiljattain tuli maahantuojalta kyselyä, että haluaisinko testata libanonilaisen Château Ksaran hiljattain Alkon tilausvalikoimaan ilmestyneen roséeviinin. No, mikäs siinä, onhan Ksara aikaisemmin osoittautunut ihan näppäriä ja tasapainoisia viinejä tuottavaksi viinitaloksi.

Château Ksara ei ole mikään pikkutekijä Libanonin viiniskenessä – tämä vuonna 1857 perustettu viinitalo on koko maan vanhin ja noin 3 miljoonan pullon vuosituotannollaan myös maan suurin. Tämä nyt testiin päätynyt rosée tulee Beqaan (tai Bekaan) laaksosta – Libanonin vehreimmältä alueelta, jolta tulee lähes kaikki Libanonin maanviljelyyn liittyvät tuotteet. Varhain poimitut Cabernet Franc- ja Syrah-rypäleet murskataan, minkä jälkeen rypäleiden kuorien annetaan uuttua rypälemehussa 10–14 tuntia, josta viini saa värinsä. Tämän jälkeen viini käytetään terästankeissa – matalassa lämpötilassa, jotta viini säilyttäisi raikkaimmat ja hedelmäisimmät piirteensä. Happoja pehmentävä malolaktinen käyminen estetään lisäämällä viiniin sulfiitteja käymisen jälkeen. Lopuksi viini kirkastetaan, suodatetaan ja pullotetaan sadonkorjuuta seuraavana keväänä.

Viinillä on kirkkaan värittömässä lasipullossaan syvä vadelmamehun punainen väri, mutta lasissa väri on vaaleampi, punertavan oranssiin taittuva persikka.

Lasista kohoaa erittäin hedelmävetoinen tuoksu, jossa tuntuu kypsää omenaa, mausteisuutta, kevyempää punaista kirsikkaa, hillittyä verkkomelonia, hentoa omenankuorta ja ujoa kermaisuutta.

Korkeintaan keskitäyteläisestä rungostaan ja kohtalaisen hyvästä hapokkuudestaan huolimatta viinissä tuntuu myös piirun verran punaviinillistä, kypsän kirsikkaista runsautta. Kuivasta makumaailmasta löytyy kirsikan rinnalta mehevää omenaa, hillittyä sitruksisuutta, hentoa appelsiinin hedelmälihaa, ujoa mineraalin särmää ja aavistus vesimelonisuutta. Kokonaisuudessa on hyvin ryhtiä ja särmää, mutta viini tuntuu silti enemmän lempeältä ja ystävälliseltä kuin tiukan napakalta – todennäköisesti piirre, joka on seurausta Beqaan laakson astetta paria lämpimämmistä olosuhteista.

Jälkimaku on raikas ja ensisijaisesti kuivakan omenankuorinen ja kivisen mineraalivoittoinen; taustalla häilyy tuoretta metsämansikkaa, hentoa yrttisyyttä ja aavistus autolyyttistä kermaisuutta.

Yleisvaikutelmaltaan Ksaran rosée on toisaalta hieman simppeli ja suoraviivainen esitys, mitä roséeviinit yleensä tässä hintaluokassa ovat, mutta toisaalta se on mutkattomuudessaan kaikin puolin tasapainoinen, maukas ja yleisesti hyvin tehty tapaus. Erityisesti runsaaseen punaviiniin tehdyn sienirisottomme kanssa viinin yhdistelmä kirsikkaista runsautta ja suutuntumaa keventävää mineraalista raikkautta toimi oikein mainiosti; tapahtui siis ns. tavanomaiset, eli sellaisenaan hieman mutkattomasta viinistä paljastui oikean ruoan kanssa varsin passeli kaveri.

Varsinaista "oikeaa ruokaa" viinille ei tarvitse edes hirveästi miettiä, sillä viinin tasapainoinen yleisilme antaa sille oikein hyvin liikkumavaraa ruokapöydässä. Jos tätä ei nyt puolikypsälle sisäfileelle tai hernekeitolle yritä parittaa, niin ollaan ihan turvallisilla vesillä. Mukava uusi tuttavuus.

Lyhyesti: Helppo ja mutkaton, mutta samalla miellyttävän raikas, tasapainoinen ja yleiskäyttöinen roséeviini Libanonista.

Arvio: Miellyttävä – Libanonin suurimman ja vanhimman tuottajan freesi, kuiva ja tasapainoinen roséeviini.

Hinnan (13,98e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

20.8.16

Bablut Cabernet d'Anjou Moelleux 1974

Domaine de Bablut Cabernet d'Anjou Moelleux 1974
  • Valmistaja: Domaine de Bablut
  • Tyyppi: Roséeviini, AOC Cabernet d'Anjou
  • Maa: Ranska
  • Alue: Loire, Anjou-Saumur, Anjou
  • Rypäleet: Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 15,20e (Tammikuu 2016, Vins Étonnants)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Meikäläisellä on semmoinen heikko kohta, että jos jossain viinimyymälässä näkyy jotain todella omituista, on se pakko ostaa testiin. Hyvä esimerkki tämmöisestä tapauksesta kun vuodenvaihteessa Vins Étonnantsia selaillessani oli suorastaan pakko hieraista silmiä: yli 40 vuotta vanhaa roséeta? 15 eurolla? Koko hommassahan ei ollut mitään järkeä, koska yleensä roséeviinit kestävät noin vuoden verran, parhaat ehkä kaksi – eli viini oli käytännössä pakko-ostos!

Tämä viini tulee Loiresta, Anjoun viinialueelta, joka on tunnettu erityisesti roséeviineistään. Alue oli vielä 1980-luvulle asti kuuluisa lähinnä Grolleau-rypäleestä tehdyistä Rosé d'Anjou -viineistään, jotka olivat järjestään simppeleitä, edullisia ja makeanpuoleisia tusinaroséeviinejä. Tämän viinitrendin alamäki kuitenkin alkoi 1980-90-lukujen taitteessa, jolloin maailmalla ryhdyttiin kiinnostumaan enemmän korkealaatuisemmista ja kuivemmista viineistä.

Cabernet d'Anjou on Rosé d'Anjoun uskottavampi isoveli. Myös tämä viinityyli on roséeviini ja myös siinä yleensä jätetään jonkin verran jäännössokeria viiniin, mutta normaalisti perinteistä perusroséeta vähemmän. Merkittävimpänä erona on kuitenkin se, että melko kehnolaatuisena lajikkeena pidetyn Grolleaun sijaan viinissä käytetään laadukkaiksi tunnustettuja Cabernet Francia ja Cabernet Sauvignonia.

Viinin on tuottanut melko suurehko, nykyisin 55 hehtaaria luonnonmukaisesti (ja hieman biodynaamisuuden kanssa flirttailevasti) viljelevä Domaine Bablut, jonka roséeviinejä aina 1950-luvun vuosikertoihin asti pulpahtelee silloin tällöin markkinoille. En käsitä, miten on mahdollista, että joku taho on säästänyt noin valtavasti useiden vuosikymmenien ajalta roséeviiniä, mutta en valita.

Viinin väri asettuu jonnekin syvän kullankeltaisen ja hohtavan pronssinruskean väliin, joskin värimaailmaa syventävä hento punainen sävy vihjaa, että viinillä on joskus ollut punertavampi ulkonäkö.

Kehittynyt tuoksu on todella persoonallinen, jopa funky, ja se tuntuu elävän jatkuvasti. Nokkapuolelta löytyy vahamaisuutta, makeaa vadelmahilloa, kumia, kevyttä petrolia, hillittyä homeista sienimäisyyttä, hentoa asetonista volatiilisuutta ja ujoa savua.

Tuoksu ei johda siinä mielessä harhaan, että viinin puolikuivahko tai hieman makeampi maku on yhtä erikoinen kuin tuoksukin: kumia, erikoista mausteisuutta, vadelmahilloa, hentoa hunajaisuutta, hillittyä iän mukanaan tuomaa toffeemaisuutta, ujoa nahkaisuutta ja aavistus mantelivoittoista pähkinäisyyttä. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen ja melko maltilliseksi jäävästä makeudestaan huolimatta hieman tahmeahko, joskin myös mukavan freesi. Tosin viinin makeudesta on totta puhuen vaikea sanoa mitään tarkkaa – en yllättyisi, jos viini olisi todellisuudessa paljon makeampi, mitä se vaikuttaa olevan. Moelleux antaa kuitenkin liikkumavaraksi 12–45 g/l jäännössokeria.

Lopuksi suuhun jää vahamainen, makeaan taittuva ja pitkäkestoinen jälkimaku, jossa tuntuu kuivattuja punaisia hedelmiä, vahamaisuutta, nahkaa, hillittyä pähkinää ja hentoa vadelmahilloa. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on eloisa, kehittyneen kompleksinen, ujon tahmea ja ennen kaikkea äärimmäisen persoonallinen.

Viinillä on selvästikin ikää – niin ulkonäkönsä kuin tuoksu- ja makumaailmansa perusteella – mutta se on edelleen suorastaan hämmentävän juotavassa kunnossa! Vaikka roséeviineistä puuttuu yleensä kaikki ne kypsyttämistä ja kestävyyttä edesauttavat ominaisuudet, ovat Bablutin hieman makeammat roséet lähes kuolemattoman oloisina kyenneet säilymään vuosikymmeniä. Toki viinin sokeripitoisuus auttaa sitä säilymään, mutta kuulostaa silti hurjalta, että puolimakea viini säilyisi näin hienosti vuosikymmenten ajan – oli se roséeta tai ei. En tiedä, mitä magiaa Bablutin kellareissa on käytetty (tonneittain sulfiitteja?), mutta nämä talon vanhat roséeviinit ovat hauska ja jännittävä elämys, jotka kannattaa kokea, jos mahdollisuus niihin tarjoutuu.

Lyhyesti: Todella jännittävä, kehittynyt, persoonallinen ja 40 vuoden iästään huolimatta erittäin hyvässä kunnossa oleva Loiren puolimakeahko rosée.

Arvio: Tyylikäs – ihan heti ensimmäiseksi en kutsuisi puolimakeaa Anjoun roséeta tyylikkääksi, mutta kyllä sellaisesta varsin eleganttia tavaraa saa, kun antaa sen kypsyä aluksi 40 vuotta.

Hinnan (15,20e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

28.2.16

Miraval Côtes de Provence Rosé 2013

Miraval Côtes de Provence Rosé 2013
  • Valmistaja: Château Miraval
  • Tyyppi: Roséeviini, AOC Côtes de Provence
  • Maa: Ranska
  • Alue: Provence
  • Rypäleet: Cinsaut, Grenache, Rolle, Syrah
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 14,50e (Marraskuu 2015, Viking Line Tax Free)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kaakkois-Ranskan Provencessa sijaitsevalla Château Miravalilla on värikäs ja monimuotoinen historia: tämä peräti 400 hehtaarin tilukset kattava kartano on tullut tunnetuksi viineistään, joita on tuotettu tilusten 30 hehtaarin viinitarhoilta. Lisäksi tästä 35 huonetta kattavasta kartanosta löytyy mm. äänitysstudio, jonka kartanon aikaisempi omistaja, pianisti Jacques Loussier, asennutti. Tässä studiossa ovat äänittäneet mm. Pink Floyd, Sting ja The Cranberries. Vuonna 1993 kartanon osti amerikkalainen Tom Bove, joka samalla nykyaikaisti merkittävästi siihen asti lähinnä yksinkertaisia vin de pays -pöytäviinejä tuottaneen kartanon viinintuotantoa, nostaen samalla merkittävästi kartanon profiilia laatuviinien tuottajana.

Vuonna 2008 Château Miraval nousi maailmanmaineeseen kun kenties maailman kuuluisin julkimopari Angelia Jolie-Brad Pitt hankkivat kartanon tiluksineen asunnokseen. Tässä Jolie-Pittin omistamassa kartanossa viinejä valmisti alun perin talon oma viinintekijä, mutta vuosikerrasta 2012 alkaen viineistä on vastannut mm. maailmankuulun Château Beaucastelin omistavan Perrinin viinisuvun 5. sukupolven viinintekijä Marc Perrin. Viinejä tuotetaan nykyisin n. 60 ha kattavilta, luomusertifioiduilta tarhoilta sekä alueen viljelijöiltä ostetuista rypäleistä.

Miraval Côtes de Provence on roséeviini, joka pamahti heti ensimmäisellä vuosikerrallaan 2012 kuuluisuuteen "Brangelina-viininä" – viini kuitenkin ainoastaan tulee Jolie-Pittin omistamalta viinitalolta; he eivät ole siis varsinaisesti millään lailla osallisina viinin tuotannossa. Viini on valmistettu Provencen tyypillisistä lajikkeista, jotka ovat Cinsaut, Grenache, Rolle ja Syrah. Muut rypäleet ovat puristettu suoraan viiniksi, mahdollisimman pienellä kuorikontaktilla, mutta Syrah'n on sanottu käyneen läpi lyhyen saignée-menetelmän. Itselle jäi kuitenkin epäselväksi, tarkoitettiinko tällä lyhyttä kuorikontaktia (Champagnessa saignée eli "verenvuodatus" tarkoittaa kuorikontaktia, eli "värin vuodattamista kuorista") vai punaviinin valmistuksen alkuvaiheessa osan viinin ottamista syrjään – tällöin poisotetusta osasta saadaan roséeviiniä ja jäljellejäävässä osuudessa rypäleidenkuorien suhteellinen osuus viiniin kasvaa nesteen määrän vähentyessä, jolloin saadaan piirun verran tuhdimpia ja konsentroituneempia viinejä. Koska Château Miraval tuottaa myös punaviinejä (emmekä ole Champagnessa), oletan termin viittaavaan jälkimmäiseen menetelmään – viini on siis saanut hailakan värinsä pienestä osasta Syrah'ta, joka on ollut maseroitumassa hetken aikaa kuorten kanssa. Viinistä 90% käy ja kypsyy terästankeissa, mutta 10% kypsyy tammitynnyreissä.

Tämä viini tuli bongattua Viking Linen viinihyllyiltä, josta nappasin sen pienen harkinnan jälkeen mukaan porukalla hytissä siemailtavaksi – toki samalla halusin päästä tarkistamaan, mistä tässä viinissä on kyse. Viinin ostaminen hieman arvelutti, koska yleensä useimmat roséeviinit tulisi juoda n. vuoden sisällä valmistuksesta, kun taas tällä viinillä oli ikää peräti yli kaksi vuotta. Toisaalta jos peräti Wine Spectator on antanut viinin tälle vuosikerralle oikein 90 pistettä ja edellinen vuosikerta oli lehden mielestä maailman paras roséeviini*, kyllähän nyt viinin pitäisi pysyä kunnossa pidempään kuin vuoden verran!

Pulleassa ja näyttävässä pullossa viinillä on keskisyvä, persikkaisen oranssinpunainen väri; lasissa taas hieman hailakampi.

Runsas ja melko makean omenainen tuoksu rupeaa oletusten mukaan olemaan hieman kehittynyt; siinä rupeaa kevyen persikkaisten ja hentojen mansikkaisten piirteiden rinnalla tuntumaan ikääntyneemmän Provencen roséelle tyypillistä, kevyenpuoleista savuisuutta.

Suussa viini on ensivaikutelmaltaan täyteläinen ja varsin maltillisen hapokas – joskin tähän saattaa vaikuttaa viinin optimaalista hieman lämpimämpi tarjoilulämpötila. Melko pehmeältä ja kypsänmakealta maultaan viini persikkainen, kypsän omenainen, hillityn yrttinen ja ennen kaikkea helppo. Koska viinin hapokkuus tuntui maltilliselta ja hedelmä niin kypsältä, moni viiniä maistanut veikkasi viinin olevan jopa jonkin verran makea, vaikkei viinissä todellisuudessa ole jäännössokeria kuin korkeintaan muutama gramma.

Mehukas, mutta kestoltaan varsin lyhyenpuoleiseksi jäävä jälkimaku on kypsän persikkainen, makean omenainen ja hennon mausteinen.

Monet viinejä enemmän harrastaneet ovat toitottaneet Château Miravalin roséen olevan aivan tavanomainen – joskin varsin ylihypetetty – perustason provencelais-rosée, eikä lähellekään hintansa arvoinen ostos. Ainakin tämän viinin perusteella voin hyvillä mielin yhtyä tuohon mielipiteeseen: viini vaikutti hyvin yksiulotteiselta, ei millään tavalla mielenkiintoiselta ja jopa aavistuksen tasapainottomalta. Toisaalta, en ole ikinä ymmärtänyt geneeristen Côtes de Provencen roséeviinien suosiota: parhaimmat voivat olla ihan kivoja tapauksia, mutta useimmat ovat vain yksiulotteisia, vaatimattomia ja tylsiä viinejä, jotka jäävät kauas parhaimmista Provencen roséista. Näin ollen todettakoon, ettei 15 euron hintaan viini ollut juuri hintansa väärti ostos ja Alkon yli 20 euron hinnalla hinnan ja laadun suhde menee varsin heikkolle tasolle.

Kenties viinistä voisi saada paremman kuvan, jos sen pääsisi testaamaan paremmin viilennettynä ja hieman nuorempana: oli viini kyllä edelleen hyvin juotavissa, mutta siitä rupesi jo erottumaan hieman kehittyneitä piirteitä, mitkä antoivat olettaa, ettei viini ollut enää optimikunnossa. Viini kuitenkin antoi ymmärtää, ettei siinä ole mitään muuta perus-provencelaisesta erottavaa piirrettä kuin talon omistava julkkispari.

Lyhyesti: Geneerinen, pehmeä, simppeli ja kypsänmakea provencelais-rosée, joka reilun parin vuoden ikäisenä tuntuu olevan tiensä päässä.

Arvio: Tylsä – kuten valtaosa Côtes de Provencen roséeviineistä.

Hinnan (14,95e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

*Minä vain vitsailen, oikeasti en pidä Wine Spectatorin mielipiteitä viineistä juuri minään.

23.1.16

Oliver Horiot Rosé des Riceys en Barmont 2003

Oliver Horiot Rosé des Riceys en Barmont 2003
  • Valmistaja: Champagne Horiot
  • Tyyppi: Roséeviini, AOC Rosé des Riceys
  • Maa: Ranska
  • Alue: Champagne, Aube, Les Riceys
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ~35,00e (Tammikuu 2015, wine-searcher.com)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Jos Ranskan parasta roséeviinialuetta kysyttäisiin, vastaisi varmasti valtaosa heti että Provence. Asiaan enemmän perehtyneet viittaisivat kintaalla Provencen suurempaan viinialueeseen ja osaisivat nimetä Provencen todellisen huippualueen, Bandolin. Makeammasta pitävät saattaisivat sanoa Anjou, tuhdimmasta tykkäävät Tavel. Mutta harva tietää, että oikeasti Ranskan paras roséeviinialue on todellisuudessa Champagnessa sijaitseva Les Riceys'n kylä ympäristöineen.

Les Riceysin kylä sijaitsee Aubessa, kaakkoisessa Champagnessa, kaukana Champagnen ydinalueesta ja lähempänä Chablis'n kuuluisaa viinialuetta; täällä ilmasto on merkittävästi mantereisempi, eli talvet ovat kylmempiä ja kesät kuumempia. Les Riceysin alueella viljellään useita satoja hehtaareja köynnöksiä, mutta valtaosa tuotannosta menee kuohuviinin valmistamiseen; alue on kuitenkin tullut ensisijaisesti tunnetuksi kuuluisasta, arvostetusta ja poikkeuksellisen intensiivisestä roséeviinistään, joka kulkee nimellä Rosé des Riceys ja jota valmistetaan parhaimpina vuosia n. 30 ha alueelta – huonoimpina ei lainkaan. Roséeta tuottavia tuottajia alueella on yhteensä n. 15, joten ei ihme, että harva on tästä viinityylistä kuullut ja vielä harvempi maistanut!

Horiot'n suku on toiminut vaihtelevasti viiniköynnösten parissa jo 1600-luvulta, mutta viinitalonsa pyörittämisessä isänsä rinnalle vuonna 1999 siirtynyt Oliver Horiot viljelee nykyisin omistamiaan köynnöksiä vasta 3. sukupolvessa. Oliverin isä ja isoisä olivat aina hankkineet elantonsa myymällä rypäleensä tai viininsä paikallisille osuuskunnille ja ostaja-tuottajille eli négocianteille, mutta Oliver itse halusi alusta asti myös tuottaa itse omia viinejään. Hän myy n. 5 ha edestä rypäleitä ja viiniä eteenpäin, mutta tuottaa itse omalla nimellään 2 ha alueelta valmistetuista viineistä. Talon ensimmäinen viini oli vuonna 2000 tuotettu en Valingrain -tarhan roséeviini, minkä jälkeen tarjonta on laajentunut mm. toisella roséeviinillä, Coteaux Champenois -punaviinillä ja -valkoviinillä sekä kourallisella kuohuviinejä, joista yksi on valmistettu 100% Arbanne-lajikkeesta – lajissaan yksi maailman harvoista! Ensimmäiset neljä vuotta Oliver tuotti vain still-viinejä ja ensimmäiset shamppanjat tulivat kuvioihin vasta vuonna 2004. Vaikka Pinot Noir käsittää n. 3/4 kaikista hänen tarhoistaan, viljelee Horiot nykyisin kaikkia seitsemää Champagnessa sallittua rypälelajiketta ja hänellä on suunnitelmissaan tehdä niistä jotain mielenkiintoista tulevaisuudessa.

Tarhojaan Horiot viljelee biodynaamisesti, mutta hän ei ollut edes miettinyt olevansa ns. natural-tyylin edustaja, ennen kuin hänen vientiagenttinsa alkoivat mainostaa hänen viinejään sellaisina – Horiot nimittäin viljelee tarhojaan myös ilman torjunta-aineita, minkä lisäksi viinit valmistetaan täysin rypäleiden omilla luonnonhiivoilla ja pullotetaan ilman suodatusta vain minimaalisen sulfiittilisäyksen kanssa. Nämä menetelmät ovat olleet Horiot'lle vain itsestäänselvyys mahdollisimman autenttisten, terroiria ilmentävien viinien valmistuksessa. Jopa osuuskunnalle ja négocianteille menevät rypäleet ovat siis biodynaamisesti viljeltyjä, eikä Horiot saa niistä mitään erityistä hintalisää.

Tämä nyt arvioitava viini on toisaalta todellinen kuriositeetti – yhden tarhan biodynaamisesti valmistettu Rosé des Riceys – mutta toisaalta taas erittäin perinteinen viini: se on valmistettu juuri samaan tapaan kuin alueella on aina historiallisesti valmistettu roséeviinejä. Viiniin tarkotetuista Pinot Noir -rypäleistä aluksi 10% murskataan käymisastian pohjalle jaloin tallomalla, minkä jälkeen loput rypäleet lisätään astiaan kokonaisina terttuina rankoineen kaikkineen. Tämän jälkeen viinin annetaan käydä ja maseroitua kuorten kanssa (tarhasta ja vuosikerrasta riippuen) peräti 4–6 päivän ajan (tässä Riceys eroaa muista roséeviinialueista, sillä tyypillisesti roséeviinit ovat kuorten kanssa n. 6–36 tuntia – periaatteessa Riceysin viinit ovat jonkinlainen välimuoto tuhdin roséeviinin ja kevyen punaviinin välillä). 4–6 päivän jälkeen viini siirretään vanhoihin tammitynnyreihin, joissa viini saa kypsyä sakkojen kanssa vähintään vuoden ajan – vuosikerrasta riippuen jopa pidempäänkin. Lopuksi viini pullotetaan käsittelemättömänä, vain pienen sulfiittilisäyksen kanssa. Ymmärtääkseni tämä en Barmont -tarhan roséeviini vuosikertaa 2003 on järjestyksessään toinen Horiot'n valmistama viini kyseiseltä tarhalta.

Viinillä on kirkas ja läpinäkyvä, mutta varsin syvä, kirsikkamarmeladinpunainen väri.

Hyvin intensiivinen ja vivahteikas, persoonallinenkin tuoksu on yleisilmeeltään makea ja siitä erottuu orvokkisen kukkaista aromikkuutta, kirsikkamarmeladia, karpaloa, jännittävää lihaisuutta ja hentoa vadelmanlehtiteetä (sellainen yhdistelmä vadelmaa ja jotain vihertävää, tiedättehän). Kokonaisuutena tuoksu on hyvin ainutlaatuinen ja kiehtova; olen paremman adjektiivin puutteessa summannut sen muistiinpanoihini termillä "taianomainen" – mikä antanee osviittaa siitä, kuinka jännittävältä viini todella tuoksuu!

Tuoksun tavoin myös viinin maku on erittäin intensiivinen ja runsas, mutta ei läheskään yhtä kypsänmakean oloinen kuin tuoksu antaisi odottaa: yleisilme on tuntuvan hapokas – jopa kirpeä – ja korostuneesti kivisen hapokas. Makumaailmasta erottuu karpaloa, mehukasta kirsikkaa ja kevyttä vadelmaa, kun taas kypsänmakeat piirteet luovat lähinnä hennon kirsikkakarkkisia ja -marmeladisia vivahteita taustalle. Kokonaisuus on erittäin vaikuttava ja rakenteikas, mitä jopa hennosti tuntuva tanniinisuus korostaa.

Viinistä jää suuhun hyvin pitkäkestoinen ja valmiiksi jo kuivakkaa keskimakua kuivempi ja bitterisempi jälkivaikutelma, jossa kielelle jää häilymään puolukkavetoisesti voimakkaita piirteitä tuoreista punaisista marjoista, hapankirsikasta, kevyestä maamaisesta mausteisuudesta ja hennosta vihertävästä vegetaalisuudesta.

Tämä viini pistettiin meikäläiselle arvuuteltavaksi sokkona, mutta en kyennyt ilman vihjeitä heittelemään arvauksiani edes lähelle, sillä missään vaiheessa en ymmärtänyt arvata että kyseessä oli roséeviini – näin tumma, intensiivinen, rakenteikas ja peräti kevyen tanniininen viini oli itsestäänselvästi punaviini! Veikkaukseni kyllä sitten löysi oikean osoitteen, kun monen punaviiniveikkauksen jälkeen kehotettiin jättämään kyseinen viinityyli sikseen ja miettiä muita mahdollisia tyylejä. Hämmennykseni oli kyllä vielä suurempi, kun viinin ikä – yli 11 vuotta – paljastui, sillä olen tottunut ajatukseen siitä, että roséeviinit tulisi juoda ennen kuin seuraavat vuosikerrat tulevat myyntiin, poikkeuksena Bandolit ja Tavelit, jotka normaalisti voivat kestää kunnossa useampiakin vuosia. Normaalisti roséeviineissä ei kuitenkaan ole riittävästi ikääntymiseltä suojaavia happoja (punaiset lajikkeet ovat keskimäärin vähähappoisempia kuin valkoiset lajikkeet) tai lainkaan tanniineja (jotka sijaitsevat kuorissa, joiden annetaan olla kosketuksissa viiniin vain hyvin vähän aikaa), joten ajatus yli vuosikymmenen ikäisestä roséeviinistä tuntuu jo lähes mahdottomalta!

Tämä naturaali-rosée Champagnesta onnistui kertaheitolla laajentamaan meikäläisen käsitystä roséeviineistä – nyt ollaan selkeästi niin kaukana kuin mahdollista niistä neutraaleista ja hennoista Provencen roséeviineistä! Tämä on äärimmäisen intensiivinen, vaikuttava ja jo lähes borderline-punaviini, jolla on selkeästi enemmän kellarointipotentiaalia mitä useimmilla kevyillä punaviineillä! Olen tämän viinin myötä tullut kertaheitolla Oliver Horiot'n tyylin faniksi, minkä lisäksi meikäläisen pitää saada enemmän kokemuspohjaa Les Riceys'n roséista! En ole koskaan jaksanut innostua merkittävästi roséeviineistä, mutta tässä on sellainen tapaus, jonka kohdalla teen mielihyvin poikkeuksen!

Lyhyesti: Äärimmäisen runsas, rakenteikas, intensiivinen ja jopa kevyesti tanniininen roséeviini – kuin puuttuva lenkki roséen ja punaviinin välillä.

Arvio: Täydellinen – helposti vaikuttavin ja mielenkiintoisin koskaan maistamani roséeviini! Sääli, että näihin viineihin on lähes mahdotonta päästä käsiksi niiden mikroskooppisten tuotantomäärien vuoksi.

Hinnan (~35,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

12.7.15

Mas de la Rouvière Rosé 2014

http://www.alko.fi/tuotteet/914317/
Mas de la Rouvière Rosé 2014
  • Valmistaja: Domaines Bunan
  • Tyyppi: Roséeviini, AOC Bandol
  • Maa: Ranska
  • Alue: Provence, Bandol
  • Rypäleet: Mourvèdre, Cinsaut, Grenache
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 24,40e (Heinäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 24,40e (Heinäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)


Meikäläinen on viinimaun puolesta melko eurosentrinen tyyppi – leijonanosa juomastani ja vielä suurempi ostamastani viinistä tulee siis Euroopan rajojen sisäpuolelta. Tämän enempää en syrji – riippumatta siitä, onko kyseessä puna-, valko-, kuohu- tai jälkkäriviini tai mikä muu lie, kelpaa kaikkien maan tuotokset. Sen sijaan roséeviinien kohdalla on joku suuri poikkeus: muunmaalaiset kuin ranskalaiset roséet eivät herätä minkäänlaisia tunteita. Vastaani on kyllä tullut upeita roséeviinejä vaikka mistä maista, mutta jos itse satun ostamaan roséeta, enkä tottuttuun tyylini halua ostaa uudestaan jotain aiemminmaistamaani viiniä, on valinta itsestäänselvästi Ranska. Muissa maissa rosée on yleensä edullista, simppeliä ja helpostiunohdettavaa huttua, mutta Ranskassa on taas monia paikkoja, joissa huipputasoisten roséeviinien tuottaminen on suorastaan taidetta: Riceys, Tavel ja Provence nyt etunenässä.

Vaikka Provencea sanotaan maailman parhaimmaksi roséeviinialueeksi, kallistun itse enemmän hämmentävän intensiivisiin ja pitkäikäisiin roséisiin keskittyneen Riceysin tai tuhteihin ja punaviinimäisimpiin Tavelin viineihin. Provence kun tuottaa hyvin laajalla skaalalla roséeviinejä, aina edullisesta tusinatavarasta hurmaaviin huipputapauksiin. Varmin veto kuitenkin on ostaa roséeviiniä Bandolin alueelta, jossa rypälesekoituksia hallitsee muhkeita ja mausteisia viinejä tuottava Mourvèdre.

En ole mikään suuri roséeviinin fani, mutta kyllähän hyvä roséeviini aina uppoaa kun kesäsäät koittavat. Laatua etsiskellesäni ei ollut vaikea kääntyä luotettavaksi todetun Bandolin puoleen – Mas de la Rouvière oli viime vuonna Alkon kausiroséena ja kyseinen viini hupenikin melko ketterästi monen Alkon hyllyiltä ihmisten tajuttua viinin korkean laadun. Tänä vuonna viini teki comebackin Alkon tilausvalikoimaan, mutta harmillisesti hinta oli tilausvalikoimalisän myötä samalla pompannut hieman viimevuotisesta parista kympistä.

Viinin on tuottanut vuonna 1961 perustettu Domaines Bunan, jota pyörittää Bunanien suku. Vuonna 2008 viinitalo aloitti tuottamaan viinejään luonnonmukaisin menetelmin ja vuodesta 2011 heillä on ollut ECOCERT-luomusertifikaatti. Mas de la Rouvière Rosé on yhden, 6 hehtaarin köynnösten käsinkorjatuista rypäleistä valmistettu roséeviini, jossa pääosaa (+50% sekoituksesta) näyttelee Bandolin päätähti Mourvèdre.

Viinillä on varsin vaalea, sävyltään paistettua lohta muistuttava roosanpunainen väri.

Mehukkaan hedelmäinen tuoksu on melko runsas ja monisyinen: aluksi siinä tuntuu Provencen roséeviineille ominaista persikkaa ja yrttisyyttä. Ensivaikutelman alta alkaa löytymään paljon hienovaraisempia vivahteita: kypsää omenaa, kevyesti pistävää mausteisuutta, hentoa hunajamelonia, aavistus kirsikkaa ja häivähdys fenkolia. Kielelle vedenherauttava aromimaailma on äärimmäisen houkutteleva.

Suussa viinillä on melko täyteläinen, mutta samalla myös energisen hapokas, mineraalinen ja mukavan napakka olemus. Makumaailmaa hallitsee kypsä sitruksisuus, persikka ja kevyt aprikoosisuus, mutta nämä selvimmät sävelet antavat tilaa myös Mourvèdren tuomille, kevyen mausteisille melodioille ja hennon karpaloisille ja aavistuksen metsämansikkaisille filleille. Bassopuolella löytyy makeutta, joka on ennemmin häivähdys hunajaa kuin tuoksusta tuttua hunajamelonia. Alkoholi (13,5%) ei tunnu lainkaan, mutta joko se tuo makumaailmaan hennon teollisen sävyn, tai sitten makumaailmassa vain on ujon asetoninen piirre. Yleisesti Mas de la Rouvière on roséeksi varsin intensiivinen ja puruvoimainen tapaus.

Napakan hapokas jälkimaku on mausteinen, kypsän kirsikkainen, kevyen persikkainen, ujon asetoninen ja ennen kaikkea tuntuvan mineraalinen. Viini jättää rouhean, melko voimakkaan ja miellyttävän raikkaan jälkivaikutelman, joka jatkuu pitkään.

Mas de la Rouvière on kyllä kovan luokan rosée. Tämä ei ole mitenkään erikoinen tai omintakeinen tapaus (mitä esimerkiksi jotkut Riceysin roséet tuntuvat usein olevan), vaan hyvin tyypillinen Provencen rosée, mutta sellaiseksi harvinaisen tasapainoinen, maukas ja tyylipuhdas esitys. Jos jostain voi valittaa, on se roséen hennon astenoninen vivahde, joka tuo kokonaisuuteen silloin tällöin esiin tulevan, teollisen sävyn. Toinen on viinin hinta: vaikka Mas de la Rouvière on kyllä penteleen kovaa kamaa – kenties jopa Alkon tämänhetkisen valikoiman paras rosée – eli hinta ja laatu ovat linjassa, rupeaa silti +20 euroa loppupeleissä "tavallisesta" roséesta tuntumaan turhan kirpeältä, oli kyseessä kuinka laadukas tuote tahansa.

Koska roséeviinit ovat ensisijaisesti kesäisiä viinejä, piti viinille kehitellä jotain yhtä lailla kesäistä syötävää. Pienen pähkäilyn päätteeksi päädyin valmistamaan pastaa Hesarista löytyneellä "tomaattitartarilla" eli tuoretomaattikastikkeella. Yhdistelmä oli 5/5-tasoa ja sitä ruokaillessaan pystyi toteamaan kesän vihdoin tulleen – vaikka nyt muutamaa päivää myöhemmin säät kyllä tahtovat väittää jotain muuta...

Lyhyesti: Intensiivinen, tasapainoinen, runsaan hedelmäinen, täyteläinen ja mineraalinen luomu-Bandol.

Arvio: Tyylikäs – Domaines Bunan osoittaa hyvin, miksi Bandolia pidetään Provencen parhaana roséeviinialueena: tämä on helposti yksi Alkon valikoimista löytyvistä roséeviineistä parhaimpia.

Hinnan (24,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

7.12.14

Parés Baltà Radix 2013

Parés Baltà Radix 2013
  • Valmistaja: Parés Baltà
  • Tyyppi: Roséeviini, DO Penedès
  • Maa: Espanja
  • Alue: Katalonia, Penedès
  • Rypäleet: Syrah (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 17,00e (Syyskuu 2014, Parés Baltà, Katalonia)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Seikkailtuamme viinimestariporukalla ympäri Prioratoa ja Penedèsiä Parés Baltàn Joan Cusiné Carolin seurassa, pääsimme lopulta pitkän päivän päätteeksi iltamyöhäisellä maistelemaan Parés Baltàn tuotantoa. Toiset talon viinit olivat varsin hurmaavia, toiset taas pystyi helposti kuittaamaan olankohautuksella. Yksi mieleenpainuvimmista viineistä oli kuitenkin yllättäen viinitalon rosée, Radix. Tämä viini oli peräti sen verran omintakeinen roséeviiniksi, että sellainen piti vielä kuitata tuliaisiksi, jotta viininörttituttuni Suomessa pääsisivät myös sen maistamaan.

Parés Baltàlta oltiin siis toivottu todellista ruoka-roséeta Jenkkien ravintolamarkkinoille. Ei mitään kepeeä, helppoa terassiroséeta, vaan viiniä, jossa on potkua, särmää ja intensiteettiä kestää tuhditkin ruoat. Parés Baltàlta mietittiin tovi, miten kyseistä viiniä voisi lähteä valmistamaan, ja lopuksi talolla päädyttiin käyttämään vain Syrah-rypäleitä viinitalon vuoristoisessa luonnonpuistossa sijaitsevalta, biodynaamisesti viljellyltä tarhalta. Nämä tarhat tuottavat varsin pienikokoisia ja paksukuorisia rypäleitä, joista saadaan varsin intensiivistä punaviiniä, joten loogisesti pääteltynä kyllä niiden pitäisi myös tasokasta roséeviiniä tuottaa.

Viini on Parés Baltàn microcuvée-sarjalainen, eli yhden tarhan viini, jota valmistetaan vain hyvin pieniä määriä vuodessa. Suuri osa viinistä myydään heti ennakkoon rapakon toiselle puolelle ravintoloihin, loput voi ostaa paikan päältä, Parés Baltàn viinitalolta tai koettaa bongailla hyvinvarustetuista nettikaupoista. Viini on valmistettu maseroimalla Syrah-rypäleiden kuoria värin antamiseksi 6 tuntia mehun kanssa (tämä on siis äärimmäisen vähän aikaa; normaalisti roséemaseraatio voi kestää 12-36 tuntia), minkä jälkeen viini on viiniytetty valkoviinin tavoin terästankeissa.

Koska olen maistanut viinin kahteen otteeseen, sekä Parés Baltàlla että järjestämässäni Katalonian tuliaiset -maistelussa, on seuraava arvio synteesi molemmista arvioistani. Viini kyllä oli molemmilla kerroilla varsin samantyylinen, joten suurta pullovaihtelua ei tunnu kahden pullon otoksella löytyvän.

Viini on kirkkaan läpikuultava, mutta väriltään hyvin tumma, suorastaan mustan kirsikkainen. Ulkonäkönsä puolesta viini voisi helposti olla vaikka uuden maailman Pinot Noir, minkä vuoksi vain kuuden tunnin maseraatioaika tuntuu vielä hämmentävämmältä. Rypäleiden on kyllä täytynyt olla paksukuorisia!

Tuoksussa on roséeviinimäistä, kypsää mansikkaa kohtalaisella otteella, mutta myös hyvin paljon Syrah-punaviineille tyypillisiä aromeja: raakaa lihaa, rouhittua pippuria, karhunvatukkamarmeladia, kevyttä puolukkaa ja aavistus kuningatarhilloa. Järjestämässäni maistelussa osa huomautti tuoksun olevan hallitsevan muovinen, mutta itse en löytänyt kyseistä tuoksua.

Maultaan viini on kuiva, intensiivinen, ryhdikäs ja hyvin hapokas – vaikka tuoksu vihjaisi hieman makeaan suuntaan, on makupuoli hyvin tiukka, särmikäs ja rutikuiva. Kielellä pyörii kirsikkaa, kevyttä mansikkaa, hentoa mustaherukkaa, pippurivetoista mausteisuutta, maltillista karvautta ja aavistus tanniinien puraisua. Kokonaisuus on hyvin eloisa, kevyen kirpakka ja äärimmäisen puruvoimainen.

Yhtä lailla kuiva, hapokas ja eloisa jälkimaku jättää kielelle pitkäksi aikaa hapankirsikkaa, kirpeää karpaloa, kevyttä herukkaa, maltillista yrttisyyttä ja hentoa mineraalia. Hennon tanniinisuuden voi tuntea ujona kuivuuden tunteena suun limakalvoilla.

Radix on kyllä roséeviiniksi todellinen powerhouse: maistelussani suhtauduttiin lähinnä huvituksella siihen, että viini on toden totta roséeviini, eikä punaviini – kaikille oli itsestään selvää alusta asti se, että viini on kevyt mutta intensiivinen punaviini, ei rosée!

Radix on täydellinen valinta niille, joille rosée maistuu, mutta jotka ovat kyllästyneet pehmeisiin, lempeisiin ja turvallisiin roséeviineihin – tästä nimittäin löytyy särmää kuin pienestä pitäjästä! Viini on myöskin selkeästi juuri sellainen kuin Parés Baltàlta oli toivottu: intensiivinen, gastronominen rosée, joka suorastaan kerjää kutsua ruokapöytään. Tässä on todella mainio, maukas ja tasapainoinen Syrah, jolla voi helposti korvata esimerkiksi kepeän Pinot Noirin, Gamayn tai Etna Rosson ruokapöydästä. Viini on kaikkea muuta, mitä on espanjalaiselta Syrah'lta tottunut saamaan.

Lyhyesti: Todella kuiva, intensiivinen ja aromikas "rosée", joka ilmentää upeasti tyypillisiä viileän ilmaston Syrah'n piirteitä, mutta muistuttaa rakenteeltaan enemmän eleganttia Pinot Noiria kuin tyypillistä muhkean tuhtia ja tanniinista Katalonian Syrah-viiniä.

Arvio: Tyylikäs – pirun mainio ja harvinaisen ryhdikäs, äärimmäisen punaviinimäinen rosée, jota voi helposti juoda ilokseen, mutta joka kestää helposti läpi monen ruokalajin aterian.

Hinnan (17,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

6.12.14

Pícaro del Águila Viñas Viejas 2012

Pícaro del Águila Viñas Viejas 2012
  • Valmistaja: Dominio del Águila
  • Tyyppi: Roséeviini, DO Ribera del Duero
  • Maa: Espanja
  • Alue: Castilla y León, Ribera del Duero
  • Rypäleet: Albillo, Tempranillo, Grenache, Bobal, Tempranillo Gris
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 22,90e (Lokakuu 2014, Vila Viniteca, Barcelona)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Kataloniantuliaisia lisää!

Tosiaan, pidin viime kuussa pikku esittelyt pienelle lähipiirille Kataloniasta kärrätyillä tuliaispulloilla. Homma potkaistiin käyntiin Raventós i Blancin suodattamattomalla Silencis-valkoviinillä, minkä jälkeen vuorossa oli clarete-tyyppinen roséeviini Ribera del Duerosta.

Clarete on siis vanha espanjalainen roséeviinityyli, joka valmistetaan viiniyttämällä yhdessä punaisia ja valkoisia rypälelajikkeita niiden kuorten kanssa. Viini on tyyliltään ja valmistusmenetelmiltään kuin punaviiniä, mutta valkoisten rypäleiden suuri osuus antaa viinille roséemaisen ulkonäön ja aromimaailman. Tässä kyseisessä viinissä pääosaa näyttelee Blanca del País (eli Albillo) ja Tempranillo; täydentävinä rypälelajikkeina löytyi Grenachea, Bobalia ja varsin harvinaista, vaaleanpunaista Tempranillon mutaatiota, Tempranillo Gris'tä.

Koska viini on Ribera del Duerosta, lienee selvää, että emme käyneet viinimestarispoppoolla tällä viinitalolla. Sen sijaan viini tarttui mukaani Barcelonan Vila Viniteca -myymälästä. Aluksi tiedustelin kaupasta natural-viinejä, mutta niitä löytyi lähinnä vain pari ranskalaista putelia – ajattelin, että olisi kuitenkin kivempaa tuoda jotain enemmän paikallista tavaraa. Etenin sitten toiseksi parhaalla keksimälläni tavalla: kysymällä "what's the freakiest stuff you have here – with a reasonable price?" Sain myyjältä vaihtoehtoja pari kolme, joista valitsin tämän viinin yksinkertaisesti siksi, etten ole koskaan aikaisemmin maksanut roséeviinistä yli kahta kymppiä. Ei ehkä loogisin päättelyketju, mutta niin minä kaupassa toimin.

Viinin tuottanut Dominio del Águila on hyvin tuore viinitalo, mutta jonkin sortin oldschoolisti Ribera del Duerossa. Viinitalo omistaa 35 hehtaaria viiniköynnöksiä, joista 5 ha on "nuoria", eli alle 50-vuotiaita; loput köynnökset ovat tätä vanhempia. Viinitalo on aikaisemmin tuottanut rypäleitä muille alueen huipputaloille, mutta tuottanut vuodesta 2010 viinejä oman nimensä alla. Viinitaloa johtavat Jorge Monzón ja Isabel Rodero, joista Jorge on toiminut ympäri maailmaa töissä eri viinitaloilla, nimekkäimpien ollessa Domaine Romanée-Contin tai Vega-Sicilian luokkaa (asiasta tietämättömille: nämä viinitalot ovat siis isoja nimiä). Köynnöksiä kasvatetaan täysin luonnonmukaisin menetelmin ja viinit valmistetaan suorastaan vanhanaikaisesti: jaloin murskaten, valmistusprosessiin mahdollisimman vähän puuttuen ja viiniä käsittelemättä. Viinitalon tavoitteena on tuottaa modernien, siistittyjen hedelmäpommien sijaan Ribera del Dueron perinteitä kunnioittavia, traditionalistisia viinejä.

Pícaro on käynyt ja kypsynyt 20 kk tammitynnyreissä (viinitalon sivuilla puhutaan cubillo-termistä, mikä ainakin itselleni on vieras käsite). Lopputuote on talon tyyliin kirkastamaton ja suodattamaton. Yhteensä 1,212 pulloa on valmistettu, eli kyseessähän on varsinainen massatuote.

Viini on suljettu punaisella vahasinetillä ja korkilla; niiden alta paljastuu hohtavan oranssinpunainen roséeviini.

Tuoksu on todella intensiivinen, robusti ja äärimmäisen omintakeinen – hyvin epätyypillinen millekään roséeviinille. Ujosti oksidatiivisessa kokonaisuudessa tuntuu Tempranillon nahkaisuutta, mansikkaa, pihkaa, volatiilista mausteisuutta ja paahdetun tammen tuomaa karamellia. Olen summannut muistiinpanoihini viinin tuoksun olevan "tuhma ja hurja", mikä mielestäni summaa nokkapuolen varsin hyvin. Mitä kauemmin viini hengittelee, sitä suuremmaksi tietynlaista anonymiteettiä antava mausteinen tammi kasvaa.

Maultaan viini ei ole aivan yhtä robusti kuin tuoksu, mutta silti roséeviiniksi varsin överi ja selkeästi tuoksumaailman aromeillaan kuittaava. Kuiva maku tarjoilee mansikkaa, mausteisuutta, kevyttä nahkaisuutta, hillittyä hapankirsikkaisuutta ja tammea kohtalaisella otteella. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, mutta myös kohtalaisen hapokas ja kevyen tanniininen, joten viinissä on suorastaan harvinaisen reilulla kädellä rakennetta roséeksi. Vaikka makumaailmasta ei uskoisi, viinin yleisvaikutelma on suorastaan yllättävänkin freesi.

Pitkässä ja kypsän hedelmäisessä jälkimaussa tammisuus ja erityisesti tammen tuoma kermatoffeisuus tuntuu korostuvan. Kielelle jää kuitenkin myös kirsikkaa, pihlajanmarjaa ja aavistus tanniinien tuomaa karheutta ja bitteriä.

Toivoin myyjältä friikkiä tavaraa, ja sitä toden totta onnistuin saamaan! Pícaro de Águila on ylivoimaisesti uniikein ja mielenkiintoisin roséeviini, mitä olen koskaan maistanut, minkä vuoksi viini on helposti kelpo ostos jopa +20 euron hintaluokassaan. Harmillisesti viini saa avautuessaan yhä voimakkaamman tammisia piirteitä, minkä vuoksi viini hukkaa merkittävästi luonteikkainta puolta vivahteikkuudestaan reilun tunnin jälkeen. Pidempään auki oltuaan viini on silti erittäin mielenkiintoinen ja ihastuttavan rakenteikas roséeviiniksi, mutta parhaat hetket tuntuvat osuvan tämän viinin kanssa mahdollisimman lähelle korkkaushetkeä.

Viinin naurettavan pieni, vain reilu 1,000 pulloa käsittävä tuotantomäärä pitää huolen siitä, ettei viiniä todennäköisesti tule vastaasi, mutta jos näin sattuu käymään, suosittelen äärimmäisen vahvasti ottamaan ainakin yhden pullon testiin – tämä varmasti laajentaa itse kunkin käsitystä siitä, mitä roséeviini voi olla.

Lyhyesti: Tuhma ja hurja roséeviini, josta löytyy hyvin reilulla kädellä tammea, tanniineja, rakennetta ja luonnetta.

Arvio: Erinomainen – vaikka viini pidemmällä hengittelyllä alkaakin kärsiä liian voimakkaasta tammesta, on tämä silti mielestäni näin kiehtovassa viinissä vain kauneusvirhe. Pícaro del Águila on ehdottomasti jännittävin ja mielenkiintoisin koskaan maistamani rosée.

Hinnan (22,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.