Terroir al Límit Cartoixà 2016

Terroir al Límit Cartoixà 2016

• Valmistaja: Terroir al Límit Soc. Lda.
• Tyyppi: Oranssi viini, DOQ Priorat
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Priorat
• Rypäleet: Xarel-lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Joulukuu 2017)

kuva: tannico.com

Barcelonan länsipuolella sijaitseva karu Priorat on Riojan ohella yksi Espanjan kahdesta korkeimman laatuluokituksen (DOCa/DOQ) viinialueesta. Alue on tullut tunnetuksi ensisijaisesti vaikuttavista, konsentroituneista ja rakennevetoisista punaviineistään, mutta loppupeleissä melko harva alueen punaviini on onnistunut suuresti vakuuttamaan meikäläistä; monesti viineissä alkoholin taso on matalimmillaankin 14,5% tuntumassa, kuumien säiden vuoksi hedelmä taittuu usein liian makeaan ja hapotkin saattavat jäädä niissä turhankin mataliksi. Kun tähän vielä yhdistetään monien tuottajien innokkuus liioitteluun tammen käytön kanssa, on käsissä usein möhkälemäisen suuri ja tasapainoton mörssäriviini, joka on liian heviä sellaisenaan ja jota on varsin vaikea koettaa naittaa mitenkään järkevästi minkään ruoan kylkeen.

Tästä syystä Prioratin hyvin harvinaiset valkoiset viinit ovat yhä enenevissä määrin onnistuneet kiinnittämään huomioni. Tokkiinsa jotkut tuottajat tekevät valkoviininsä samaan henkeen kuin punaisensa – turhan tammisina ja raskastekoisina – mutta toiset tuottajat ovat ymmärtäneet, että valkoviinien ytimessä on oltava ensisijaisesti raikkaus, ei vaikuttavuus.

Vuonna 2001 toimintansa aloittanut Terroir al Límit on varsin poikkeuksellinen toimija Prioratissa. Talon syntytarinan takana ovat saksalainen Dominik Huber ja huipputasoisista viineistään tunnettu eteläafrikkalainen Eben Sadie. He aloittivat toimintansa työskennellessään Prioratissa viinitalo Mas Martinetilla ostaen toimintansa ohella omia rypäleitään ja valmistaen siitä omaa viiniään pienessä vuokrakellarissa. Vuonna 2003 Terroir al Límitin toiminta ryhtyi vakiintumaan, kun Huber ja Sadie saivat hommattua oman viinikellarin ja kasvatettua sen myötä tuotantoaan. Samoihin aikoihin talon tyyli alkoi siirtyä pienissä tammitynnyreissä kypsytetyistä, uutetuista punaviineistä kohti hienovaraisempaa, enemmän Burgundin suuntaan kumartavaa tyyliä. Kuitenkin vuodesta 2007 eteenpäin Sadien rooli viinitalolla ryhtyi kutistumaan johtuen hänen omista, yhä enemmän aikaa vievistä viiniprojekteistaan Etelä-Afrikassa ja lopulta vuonna 2011 Sadie päätti täysipäiväisesti keskittyä omiin projekteihinsa jättäen Huberin pyörittämään Terroir al Límitiä yksin.

Terroir al Límitistä on hyvin lyhyessä ajassa tullut yksi Prioratin outolinnuista: hiljattain perustettu, saksalaisen luotsaama viinitalo, joka tuottaa muskulaarisista ja raskastekoisista punaviineistä tunnetulla alueella hienovaraisia ja terroir-orientoituneita viinejä niin punaisista kuin valkoisista rypäleistä.

Nyt arvosteluvuoroon päässyt Cartoixà on melko poikkeuksellinen viini vielä Terroir al Límitin linjastossa: viini on valmistettu luonnonmukaisesti viljellyn, vähintään 60-vuotiaan viinitarhan rankaamattomista Xarel•lo-rypäleistä, joiden on annettu maseroitua kuorten kanssa 10 päivän ajan. Käyminen on tapahtunut spontaanisti villihiivoilla terästankissa, jossa viinin on annettu myös kypsyä sakkojen kanssa. Mistään merkittävän suuren tuotannon massatuotteesta ei ole kyse, sillä vuosikertaa 2016 on valmistettu yhteensä 668 pulloa. Prioratille epätyypillisesti alkoholipitoisuus on pysynyt maltillisessa 13% tuntumassa.

Väriltään viini on kevyesti pronssiseen taittuvan oranssinen.

Tuoksu tuntuu yleisilmeeltään villiltä, vahamaiselta ja hennosti oksidatiiviselta. Erittäin moniulotteisesta aromimaailmasta löytyy kasaankeitettyä lihalientä ja savuisuutta, hieman murjottua omenaa, kevyen nahkaisia sävyjä, maltillista mausteista fenolisuutta ja häivähdys Rieslingin suuntaan vihjaavaa petrolisuutta.

Suussa viini on tuoksun tavoin villi ja mukavan funky. Suutuntuma on täyteläinen ja myös hieman öljyinen, mutta samalla varsin tiivisluontoinen ja rakenteikas. Konsentroituneesta makumaailmasta erottuu murjottua omenaa, hieman kirpeämpää viheromenaa, kevyttä kivistä mineraalisuutta, hillittyjä karamellisoidun appelsiininkuoren piirteitä, hentoa pähkinäistä mantelisuutta ja aavistus kypsää aprikoosia. Kokonaisuus pysyy upeasti kasassa, kiitos melko runsaan hapokkuuden, joskin mukana on myös aavistus tanniinien tuomaa grippiä.

Viinin kuivakka, konsentroitunut jälkivaikutelma on hyvin voimakas ja pitkäkestoinen. Intensiivinen ja kohtalaisen mineraalinen jälkimaku jättää kielelle kypsien persikoiden ja aprikoosien luotsaamaa hedelmäisyyttä, kevyttä paahdettujen pähkinöiden ja manteleiden sävyä, hillittyä kivistä mineraalia ja hentoa uuniomenaa.

Vaikka oranssit viinit voivat usein olla olemukseltaan varsin vaikuttavia, moniulotteisia ja konsentroituneita, mutta harvoin myös näin raikkaita ja mineraalisia samanaikaisesti. Tässä viinissä yksinkertaisesti tapahtuu käsittämättömän paljon yhtä aikaa, hyvin monella eri tasolla. Viinin hahmottaminen tuntuu vaativan sekä aikaa että useita hörppyjä, lasillisiakin. Myönnettävä on, että vaikken ole mikään maailman suurin Xarel-lon fani, tämä viini meni tästä huolimatta heittämällä yhdeksi parhaista maistamistani oransseista viineistä. Kenties tämä kuplattomiin valkoviineihin yleensä vähän köykäisesti sopiva lajike saa kaivattua karaktääriä kuorikontaktista?

Vaikka viini tuntuu olevan ujosti oksidatiivisuuteen kallellaan, viinistä ei huou mitenkään merkittävästi kehittynyt tunnelma. Päin vastoin, viini tuntuu olevan vielä varsin nuorekas ja pirteä yleisolemukseltaan ja kokonaisuuden hento oksidatiivinen sävy tuntuu olevan enemmän tyyliseikka – hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi klassisissa Riojan valkoviineissä. Onkin hyvin mahdollista, että viinin aavistuksen oksidatiivinen tyyli suojaa sitä tehokkaasti myöhemmältä oksidaatiolta pullossa.

Lyhyesti: Äärimmäisen vaikuttava, konsentroitunut ja mineraalinen Prioratin oranssi viini, jossa yhdistyy alueelle tyypillinen voimakkuus ja intensiteetti poikkeuksellisen raikkaaseen, eloisaan ja mineraaliseen ilmaisuun. Terroir al Límit se jaksaa kerta toisensa jälkeen vakuuttaa.

Arvio: Täydellinen – viinin ainoa huono puoli taitaa olla sen suorastaan homeopaattisen pieni tuotantomäärä. Haluaisin täyttää kellarini tällä tavaralla, mutta tuntuu olevan mahdotonta saada edes yhtä pulloa käpäliinsä.

Loxarel Brut Nature Reserva 2012

Loxarel Brut Nature Vintage Reserva 2012

• Valmistaja: Loxarel Vins
• Tyyppi: Kuohuviini, Vino Espumoso Clàssic Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo, Macabeo, Parellada
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 7,20e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: loxarel

Olen aikaisemminkin hehkuttanut Loxarelia, tuota ihastuttaviin ja tyyliltään varsin peukaloimattomiin viineihin erikoistunutta pientuottajaa Kataloniasta (esimerkiksi täällä). Lisäksi olen myös bongannut Alkon sivuilta, että Loxarelilla on myös vihdoinkin edustusta Suomessa (kiitos, AMKA), joten tässähän olisi varsin hyvät mahdollisuudet, että talon viinejä voisi lähitulevaisuudessa bongailla enemmänkin täältä kotopuolestakin!

Tuossa viime vuonna järjestin omaksi ilokseni (ja muutamien muidenkin ratoksi) semmoiset keskikokoiset synttärihipat, jonne hommasin myös meikäläisen makumieltymyksiin sopivia juotavia sekä viini- että olutpuolelta. Alkumaljaksi tulin hommanneeksi tätä Loxarelin perustason Cavaa; aiempia kokemuksia viinistä ei ollut, mutta hyvänä houkuttimena toimivat sekä viinin varsin huokea hinta että jo aiemmin talon korkeaksi todettu taso.

Loxarel kuuluu Raventòs i Blancin kanssa tähän Cava-tuottajien kaartiin, jonka tuotteista valtaosa kuuluisi helposti Cavan parhaimmistoon, mutta joita talo itse kutsuu mieluummin yksinkertaisesti "kuohuviineiksi". Tämä nyt arvioitava kuohuviini edustaa Loxarelin perustasoa, mutta jonka vähintään 28 kk kestävä pullokypsyminen ylittää lähes kaksinkertaisesti Reserva-tason Cavan vaatimukset (15 kk pullokypsytys). Tämä biodynaamisista rypäleistä valmistettu viini on valmistettu talon tyyliin hyvin minimaalisesti valmistusprosessiin puuttuen, eikä pullotuksen yhteydessä viiniin ole lisätty jäännössokeria antavaa dosagea tai sulfiitteja. Jos kuljetuskustannukset mukaan laskettuna kahdeksalla eurolla saa rutikuivaa natural-Cavaa, ei sitä yksinkertaisesti vain voi jättää ostamatta.

Viini on väriltään vaalea kellervä, hieman siis tavanomaista vaaleanvihertävää Cavaa syvempi.

Viini tuoksu on (erityisesti hintaluokka huomioon otettuna) hämmentävän rehevä ja kompleksinen; siinä tuntuu paahdettua pähkinää, mantelia, makean kermaisena tuntuvaa autolyysiä, kypsää omenaa, hentoa ruohoista vihertävyyttä ja ujoa savuisuutta.

Suussa viini tuntuu olevan kuiva, muttei kuitenkaan rutikuiva, kiitos sopivan kypsän hedelmäisyyden ja hieman makeaan taittuvan autolyyttisen vivahteikkuuden. Yleisilme on hapokas ja raikas, joskin myös ujosti vahamainen. Makumaailmasta erottuu sitruunaista sitrushedelmää, kalkkista mineraalisuutta, lähes ylikypsän makeaa nahistunutta omenaa ja kevyttä leipäistä ja makeamman karamellista autolyysiä, loppua kohti myös aavistus uunituoretta briossimaista leivonnaista. Kokonaisuus on vaikuttavan vivahteikas ja jopa ujosti kirpeyteen taittuvasta yleisilmeestään huolimatta ihastuttavan paahteinen.

Viinistä suuhun jäävä, raikkaan rapsakka jälkimaku on melko happovetoinen, mutta keskimaun tavoin miellyttävän moniulotteinen; kielellä pyörii sitruunavetoista sitrushedelmää, märän kivistä mineraalisuutta, kirpeää viheromenainen ja hentoa autolyysin paahdetta. Viinistä jää suuhun viipyilevä, suutapuhdistavan raikas, hennon paahteinen ja ujosti merellisen suolainen jälkivaikutelma.

Vaikka Loxarel oli vakuuttanut aiemmin tyylillään, ei viinistä mitään suuria odotuksia ollut – johtuen lähinnä sen kahdeksan euron hintalapusta. Viinin hämmentävän paahteinen, rehevä, vivahteikas ja rakenteeltaan uskomattoman tasapainoinen meininki onnistuikin iskemään kuin oikea suora päin pläsiä. Odotuksissa oli lähinnä mutkaton ja helppo perus-Cava, joka voisi hyvästä tuottajasta olla keskimääräistä hintaluokkansa edustajaa vakuuttavampi esitys, mutta viini tarjosikin sellaista meininkiä, mitä ei välttämättä osaa odottaa lainkaan 15–20 euron Cavalta! Puhumattakaan vastaavan hintaluokan shamppiksista; alle parilla kympillä voi Champagnesta odottaa lähinnä suoraviivaista, sitruksista happomehua ja näin vahvasti paahteiseen autolyysiin nojaavaa tyyliä rupeaa olla mahdotonta bongata alle 30 euron hintaluokasta.

Ellei nyt tässä vaiheessa tule selväksi, niin viini on Cavaksi yksinkertaisesti supermainio. Kuohuviineissä paahteisen autolyyttinen tyyli vetoaa meikäläiseen paljon ja Cava-osastolla tätä puolta on harmillisen vähän tarjolla, ellei siirrytä tuotteisiin, jotka kilpailevat Champagnen kuplivien kanssa. Siksi on aina ilahduttavaa löytää erittäin kohtuullisesti hinnoiteltu Brut Nature -Cava, jonka pääosassa ei ole sitruunainen hedelmä ja raa'ahko vihertävyys, vaan briossiin ja karamelliin taittuva paahteisuus. Toivottavasti tätä saataisiin lähitulevaisuudessa Suomesta (ja jollain lailla kohtuulliseen hintaan!)

Lyhyesti: Erittäin edulliseen hintaansa nähden supermainio, rehevän paahteinen ja vaikuttavan tasapainoinen Brut Nature Cava.

Arvio: Erinomainen – viini on ylisuoriutuja pelkästään omassa hintaluokassaan. TV-Shopin tapaan: Ei tässä vielä kaikki! Loxarel Brut Nature Reserva nimittäin tappelee kovaa myös korkeammissa hintaluokissa ja viini haastaa peräti valtaosan maistamistani alle 20€ Cavoista. Toivon vahvasti, ettei tämä 2012 ole ainoa tätä tyyliä edustava vuosikerta, vaan maistamani vuosikerta edustaa yleisesti tämän viinin tyyliä.

Hinnan (7,20e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta viinistä samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Fèlix Massana Ràfols Cava Brut Nature Reserva Ecològic

Fèlix Massana Ràfols Cava Brut Nature Reserva Ecològic

• Valmistaja: Caves Fèlix Massana Ràfols
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (65%), Macabeo (25%), Parellada (10%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,65e (Toukokuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: fèlix massana ràfols

Vuosi sitten tilausta Decántaloon tehdessäni pistin mukaan kyytiin muutamia edukkaampia kuohuviinejä täyttämään kuljetuslaatikkoa sopivankokoiseksi satsiksi täydentääkseni. Yksi kupliva, joka osui silmiini oli Reserva-tasoinen luomu-Cava Ecològic melko tuoreelta viinitalo Fèlix Massana Ràfolsilta. Mutta vaikka tämä viinitalo on perustettu melko hiljattain, on talon taustavoimilla paljon kokemusta viininvalmistuksesta – kyseessä on perhetalo, joka viljelee 20 tarhahehtaariaan jo 4. sukupolvessa. Tämä luonnonmukaisesti viljellyistä rypäleistä valmistettu viini käy ja kypsyy aluksi terästankeissa, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään hiivasakkojen päälle pulloihin. Cavan alueella Reserva tarkoittaa vähintään 15 kk pullokypsytystä, mutta Fèlix Massana kypsyttää viiniään yli kaksi kertaa pidempään, eli kolme vuotta – tällä kypsytysajalla viini voitaisiin luokitella jo Gran Reservaksi, mutta tämä korkeampi luokitus on varattu viineille, joita kypsytetään pulloissa vähintään neljä vuotta.

Viinillä on hailakka limetinvihertävä väri.

Tuoksultaan viini on raikas ja Cavalle tyypillisen hedelmäinen; nokkapuolelta löytyy kypsänmakeaa omenaa, hillittyä sitruksisuutta ja kevyesti reduktiivista kumisuutta ja hentoa savuisuutta.

Maultaan viini on Brut Nature -tyylille odotetusti kirpeä ja hyvin hyvin kuiva. Puhdaspiirteinen, mutta kohtalaisen hillitty makumaailma pistää melko ujoin ottein omenaisuutta, kevyttä kumimaisuutta ja hillittyä merellistä mineraalisuutta. Ryhdistä pitävän huolen niin kohtalaisen tuntuva hapokkuus kuin hieman hillitty, mutta kiitettävän kestävä, pienikokoinen mousse.

Lopuksi suuhun jää puhdaspiirteinen, raikas ja melko pitkäkestoinenkin jälkimaku, jossa tuntuu merellisen suolaista mineraalisuutta, sitruksisuutta ja kypsää keltaista omenaa.

Kokonaisuutena viini on mukavan tasapainoinen, ryhdikäs ja puhdaspiirteinen esitys, mutta loppupeleissä ei kovinkaan ihmeellinen. Kokonaisuudesta tunnistaa kyllä sen, että kyseessä on Cava, mutta mitään sellaista karaktääriä ei viinistä löydy, että se saisi itsensä erottautumaan miljoonasta muusta vastaavasta rutikuivasta Cavasta. Vastaavia esityksiä löytyy Alkonkin valikoimasta kourallinen, ja vaikka tämä olikin rahtikustannukset (0,94€) mukaan luettuna edullisempi kuin Alkon Cava Brut Naturet (edullisimmat 12–14€), ei euron parin säästö ollut tällä kertaa sen väärti, että viini olisi tuntunut kannattavalta ostokselta. Jos haluan simppeliä perustason Cava Brut Naturea, ei sillä ole väliä, maksaako se nyt kympin vai kaksitoista. Viinin voi siis sanoa olevan hintansa väärti ostos, mutta ei varsinaisesti sellainen, jota voisin erityisesti suositella hommaamaan Decántalosta – sikäli kun tämä fantastinen espanjalaisten viinien nettikauppa alkaisi taas toimittaa viinejä Suomeen.

Lyhyesti: Tyylipuhdas ja ryhdikäs, mutta loppupeleissä melko yksipuoliseksi, mutkattomaksi ja yllättömäksi jäävä rutikuiva luomu-Cava.

Arvio: Miellyttävä – simppeli skumppa joka sopii arkisiin tilanteisiin tai kesäkuumalle, mutta joka tarjoaa hyvin vähän mitään mielenkiintoa kutkuttavaa.

Hinnan (9,65e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Can Descregut M100 Macabeu 2012

Can Descregut M100 Macabeu 2012

• Valmistaja: Can Descregut
• Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,15e (Maaliskuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: can descregut

Macabeo on yksi Espanjan merkittävimpiä valkoisia rypäleitä: sen lisäksi että se näyttelee merkittävää osaa kuohuvien Cava-viinien rypälepohjassa, on se monilla Espanjan alueilla tärkeä valkoviinien raaka-aine (joskin muualla kuin Kataloniassa rypälettä tavataan useammin nimellä Viura). Yleensä Viurasta valmistettuja valkoviinejä pidetään melko ohkaisina, vaatimattomina ja lähinnä kohtalaisen hyvän hapokkuutensa ansiosta riittävän raikkaina viineinä – joskin Riojan arvostetun old school -tuottaja R. López de Heredian uskomattoman vaikuttavat ja vivahteikkaat valkoviinit pystyvät upeasti realisoimaan lajikkeen todellisen potentiaalin.

Kataloniassa harvemmin tavataan Macabeo (tai Macabeu) -valkoviinejä, sillä valtaosa alueen rypäleistä poimitaan varsin varhain kuohuviinituotantoa varten. Jonkin verran Macabeo-valkoviinejäkin Kataloniassa tehdään, mutta lajike viihtyy hieman lämpimämmillä alueilla, joten katalonialaiset Macabeot harvemmin kykenevät saavuttamaan valkoviineille optimaalista kypsyyttä ja täten jäävät yleensä hieman mutkattomammiksi arkiviineiksi. Penedèsissä sijaitsevan Can Descregutin M100 pitäisi kuitenkin olla toista maata.

Alt Penedèsin ala-alueella sijaitseva Can Descregut on viinitalo, joka on tuottanut rypäleitä ja pohjaviiniä Cava-taloille jo useiden sukupolvien ajan, mutta on vasta viime aikoina alkanut tuottaa viinejä omalla nimellään – tässä vaiheessa on siis hieman vaikea sanoa, onko kyseessä varsinaisesti uusi vai vanha viinitalo. Vuodesta 2005 eteenpäin talo on tuottanut viinejä 50 tarhahehtaariltaan sertifioidusti luomuna ja painotus on lähinnä paikallisista lajikkeista valmistetuissa valkoviineissä ja kuohuviineissä, joskin tarhoilta löytyy myös kansainvälisiä punaisia lajikkeita ja harvinaista, vaaleanpunaista Xarel-lo Vermelliä.

M100 on talon huippuviini, jota tuotetaan vain parhaina vuosikertoina (en mene takuuseen, mutta tämä 2012 saattaa olla ainoa valmistettu vuosikerta, sillä muita vuosikertoja ei meikäläisen silmiin ole vielä osunut). 40% Macabeo-pohjaviinistä käy ja kypsyy unkarilaisissa tammitynnyreissä, loput terästankeissa. Pullotus tapahtuu 4 kk sakkakypsyttelyn jälkeen. Vuosikerta 2012 on talon omien sanojensa mukaan poikkeuksellisen hyvä, koska Macabeu-rypäleet saavuttivat tuolloin poikkeuksellisen korkean potentiaalialkoholin tason, eikä tarhoilla ollut lainkaan homeongelmia, mikä on usein hyvin tyypillinen Macabeun vaiva. Viinissä on talon analyysien mukaan 13% alkoholia ja 6,2 g/l happoja, vuosituotanto järisyttävät 2,000 pulloa. Meikäläisen kappale tuli korkattua noin vuosi sitten, loppukeväästä 2016.

Viinillä on melko nuorekas limetinvihreä väri.

M100:n tuoksu on runsas, aromikas ja moniulotteinen; nokkasektorilla tuntuu vastaleikattua päärynää, aromaattista fenkolia, tammitynnyreistä kielivää hillittyä kermaisuutta ja maltillista pähkinäisyyttä, hennosti keltaista omenaa ja ujoa savuisuutta. Illan myötä avautuessaan tuoksu saa makeampia, kevyen keltaluumuisia ja jopa persoonallisia, hennon petrolisia piirteitä.

Suussa viinillä on melko täyteläinen ja suutuntumaltaan jopa kevyesti öljyinen olemus, mutta vastapainoksi löytyvät reilut hapot, jotka pitävät kokonaisuuden mukavan raikkaana ja ryhdikkäänä. Makupuolelta erottuu kypsää omenaa, kivistä mineraalia, kevyttä kermaisuutta, hillittyä mausteisuutta, hentoa mantelista pähkinäisyyttä ja ujosti aromaattista yrttisyyttä. Viinin yleisilme on moniulotteinen ja tyylikäs, eikä se ole niinkään suoraviivainen ja rapsakka, vaan ennemminkin melko rauhallinen ja silkkinen – reippaasta hapokkuudestaan huolimatta.

Jälkimaussa suuhun jää tuoretta kaneliomenaa, tynnyrikypsyttelyn esille nostamaa kermaisuutta, kivistä mineraalia, kevyttä suolaisuutta, hentoa hiivasakkaista meininkiä ja vihertävää yrttisyyttä. Kiitos reilun hapokkuuden, suuhun jäävä vivahteikas jälkivaikutelma on raikas ja kantaa pitkään.

Kokonaisuutena viini on varsin vakuuttava ja erittäin taiten tehty esitys: viinistä ei olla selvästikään haettu massaa, konsentraatiota ja rehevää tammisuutta, vaan vivahteikkuutta ja enemmän Burgundin suuntaan vihjaavaa eleganssia. Viini ei ole mikään Heredian Viña Tondonia (ts. kenties maailman paras Viura / Macabeo), mutta ero Katalonian tyypillisiin, perustason Macabeo-valkoviineihin on käsinkosketeltava.

Kokonaisuus on vielä näin 4 vuoden iässäkin vielä erittäin nuorekas ja hedelmävetoinen, joten viinille on helppo povata valkoviiniksi pitkää ikää. Voin kuvitella viinin hyvin säilytettynä kehittyvän parempaan suuntaan noin 10. ikävuoteensa asti ja pitävän sen jälkeen kutinsa vielä useita vuosia eteenpäin. Vaikka viini on nyt varsin mainio esitys, uskon sen muuttuvan entistä mielenkiintoisemmaksi lisävuosien tuodessa sille kehittyneempiä, kermaisia ja pähkinäisiä sävyjä.

Lyhyesti: Varsin vakuuttava ja vivahteikas huippu-Macabeo, jossa painoa on vivahteikkuudella, ryhdillä ja aromien syvyydellä – ei painolla ja konsentraatiolla.

Arvio: Tyylikäs – mainio esimerkki siitä, miten tästä yleensä melko tavanomaisesta lajikkeesta on mahdollista saada varsin vakuuttavaa tavaraa aikaiseksi myös Riojan ulkopuolella.

Hinnan (14,15e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Recaredo Reserva Particular 2004

Recaredo Reserva Particular Gran Reserva Brut Nature 2004

• Valmistaja: Recaredo
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès, Alt Penedès, Coster del Bitlles
• Rypäleet: Macabeo (67%), Xarel•lo (33%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 51,00e (Joulukuu 2015, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: recaredo

Kuten minkä tahansa muunkin viinityylin kohdalla, myös parhaan maistamani kuohuviinin kohdalla yhden oikean vastauksen keksiminen olisi mahdotonta. Sen sijaan jos kysyttäisiin parhaita maistamiani kuohuviinejä, ajatukseni suuntautuisivat heti Champagnen suuntaan, mutta muutama hyvä esimerkki jostain aivan muualta myös pomppaisi varmasti mieleeni. Itse asiassa Recaredon upea Reserva Particular olisi varmasti ensimmäisten joukossa, kun ryhtyisin miettimään vaikuttavimpia kuohuviinielämyksiäni. Tästä syystä minun oli yksinkertaisesti saatava viini viimekeväiseen Champagnen haastajat -maisteluuni.

Recaredon viineihin tulin tutustuneeksi syksyllä 2014, kun vierailimme viinimestarikoulutettavien porukalla Kataloniaan tutustumaan viinintekoon ja paikallisiin viinitaloihin; yksi mieleenjäävimmistä viinitalovierailuista oli piipahdus Recaredolla (ja voit lukea kyseisen reissuraporttini tästä).

Vuonna 1924 Recaredo on yksi Espanjan kovalaatuisimmiksi tunnustetuista Cava-taloista, ellei jopa se kaikkein parhaana pidetty. Talo on tunnettu tinkimättömästä asenteestaan viinien valmistukseen: kaikki viinit käytetään luonnonhiivoilla, viininvalmistukseen puututaan mahdollisimman vähän, kaikki viinit kypsyvät pulloissa luonnonkorkin alla ja viinien korkinvaihto suoritetaan edelleen käsityönä. Viinitalolla meille selitettiin, että talo suosii luonnonkorkkeja sen takia, että talon kaikkia viinejä kypsytetään poikkeuksellisen kauan ja että heidän omien kokemustensa mukaan kruunukorkit toimivat hyvin 4–5 vuoden kypsyttelyn ajan, mutta siitä eteenpäin niiden toiminta rupeaa olemaan epäluotettavaa. Luonnonkorkit sen sijaan toimivat talon mukaan luotettavasti niin kauan kuin vain heillä on tarvetta kypsyttää viinejä, minkä vuoksi niitä suositaan. Tämän puolen ymmärtää parhaiten, kun tietää kuinka pitkään Recaredo kypsyttää viinejään: joka ikinen talon viineistä on vähintään Gran Reserva -tasoinen (min. 30 kk pullokypsytystä), sillä talon jo perustason kuohuviini Terrersin kypsytysaika on hulppeat 5 vuotta ja pelkästään Intens-roséetakin kypsytetään vähintään 3 vuotta. Vanhimmat viinit kypsyvät sitten jo noin 10 vuotta.

Recaredolla on valikoimissaan kaksi lippulaivaviiniä: kuuluisampi niistä on vuodesta 1999 alkaen valmistettu ja blogissa jo arvioitu Turó d'en Mota, yhden erittäin vanhan Xarel•lo-tarhan rypäleistä valmistettu viini, jota kypsytellään vähintään 10 vuotta ennen korkinvaihtoa. Toinen on talon historiallinen Reserva Particular, jota on valmistettu jo vuodesta 1962 ja joka valmistetaan talon kaikkein vanhimpien tarhojen parhaimmista rypäleistä. Tällä hetkellä talon minimi-ikä viinille on 118 kk (9 vuotta 10 kk) ja se valmistetaan vuosittain melko paljonkin vaihtelevasta sekoituksesta Xarel•loa ja Macabeota. Rypäleet käyvät omilla luonnonhiivoillaan, Xarel•lo ensisijaisesti vanhoissa tammitynnyreissä ja Macabeo terästankeissa (Recaredon mukaan erityisesti vanhojen köynnösten Xarel•lo hyötyy runsaasti tammikypsytyksestä, antaen sille runkoa ja kypsytyskestävyyttä). Noin puolen vuoden kypsyttelyn jälkeen viinit sekoitetaan yhteen ja pullotetaan; pulloihin lisätään myös tilkka käymätöntä rypälemehua ja hiivaa kuplat synnyttävää toista käymistä varten, minkä jälkeen pullot suljetaan luonnonkorkeilla ja siirretään kypsymään kellareihin. Noin 10 vuoden kypsymisen jälkeen viinistä poistetaan sakka täysin käsipelillä, viinin kaulaa jäädyttämättä ja sakanpoiston myötä menetetty viini korvataan rutikuivalla saman vuosikerran valkoviinillä. Vuosituotanto pyörii n. 12,000 pullon korvilla. Tämä meikäläisen nyt arvioitava vuosikerta on kypsynyt hieman vähemmän aikaa kuin tuorein vuosikerta, sillä viini on kypsynyt sakkojen päällä "vain" 108 kk (9 vuotta), korkinvaihto on suoritettu 13.5.2014 eli melko tasan tarkkaan kaksi vuotta ennen maistohetkeä – viini siis maistettiin viime keväänä järjestämässäni Champagnen haastajat -maistelussa.

Viinillä on vaaleahko, mutta selkeästi kehittynyt, kellervään taittuva väri.

Tuoksultaan Reserva Particular on yhtä älytön mitä muistin sen olevan vieraillessamme Recaredolla: käsittämättömän runsaasta ja vivahteikkaasta tuoksusta löytyy Recaredolle tyypillisen viheromenaisuuden lisäksi kompleksista vaniljakreemisyyttä, paahdettuja pähkinöitä, makeaa omenahilloa, kukkaista parfyymiä, kevyttä rusinaisuutta, ujoa aavistus kookoshiutaleita ja pienin aavistus tammikypsytystä vihjailevaa konjakkista aromikkuutta. Viinin aromimaailma on yksinkertaisesti hämmentävän moniulotteinen ja äärimmäisen houkutteleva.

Suussa kieltä tervehtii ensin todella runsas ja rehevä, mutta myös todella kermainen ja pienikuplainen mousse sekä erittäin tuntuva, rapea hapokkuus, jota ei olla pyritty suitsimaan lainkaan jäännössokerilla, kiitos Recaredon rutikuivan tyylin. Viini on tuoksun tavoin myös suussa erittäin kompleksinen, mutta hyvin toisella tavalla – siinä missä tuoksu oli hyvin makea, on makumaailma erittäin kuiva, rapea ja särmikäs. Makumaailmaa hallitsee lähes kalkkisen karvas mineraalisuus, hapokas Granny Smith -omenan luotsaama vihertävä hedelmä ja kevyt teräksisyys, mutta seasta löytyy myös runsaasti hienoviritteisiä vivahteita erittäin pitkän sakkakypsytyksen tuomasta kermaisuudesta, pähkinärouheesta ja jopa ujosta vaniljakreemileivoksista. Taustalla värjöttelee myös sekä iän tuomaa, kehittyneempää uuniomenaista hedelmää ja aavistus mahdollisesti tammen tuomaa mausteisuutta, jota mineraalisuus taittaa valkopippuriseen suuntaan. Yleisilmeeltään viini on rutikuiva ja veitsenterävä, mutta kaikki viinin muut piirteet tuovat kokonaisuuteen sellaisia vihjeitä makeudesta, että kokonaisuus on yksinkertaisesti hämmentävän tasapainoinen ja kaiken huomion vangitseva.

Jälkimaussa vihertäväsävyinen hedelmä ja teräksinen mineraalisuus valtaavat yhä enemmän alaa, tehden jälkivaikutelmasta hyvin suutapuhdistavan ja -supistavan. Kielelle jää kuitenkin viipyilemään hyvin pitkäksi aikaa erityisesti jo tuoksussa ja keskimaussa voimakkaana tuntuvaa vaniljakreemisyyttä sekä ujoa leivonnaismaista, makeaa paahteisuutta.

Tiedättehän sen tunteen, kun käy jossain, jossa maistaa viiniä, joka on niin julmetun upeaa, että sukat pyörivät jaloissa ja sen jälkeen muut viinit vaikuttavat pitkän aikaa varsin vaatimattomilta? No, Recaredon Reserva Particular oli itselleni sellainen elämys vieraillessamme Recaredolla syksyllä 2014. Siksi viinin hankkiminen ja tuominen Champganen haastajat -maisteluuni hieman jännitti; mitä, jos viini olikin jostain kummallisesta syystä paikan päällä fantastinen, mutta sokkomaistelussa se olisikin vain täysin tavallinen paremman pään Cava, joka ei erottuisi sokkona muiden joukosta?

Pelkoni oli täysin aiheeton: sokkomaistelussani Reserva Particular oli itselleni pari pykälää parempi kuin yksikään muista maistelun (varsin kovatasoisista) viineistä ja maistelun jälkeen keskustellessa paljastui, että vaikka makumieltymykset levisivät melko laajalle, oli Recaredo ykkössijalla myös hyvin monella muulla osallistujalla. Tämä maistelu osoitti, ettei Reserva Particularin paremmuus ole pelkästään subjektiivista, vaan viini tuntui täyttävän myös objektiivisesti tarkasteltuna vaikuttavan kuohuviinin kriteerit. Käsitykseni siitä, että Reserva particular ei ole vain paras maistamani Cava, vaan myös yksi parhaista maistamistani kuohuviineistä sai maistelusta vahvistusta.

Lyhyesti: Viehättävän vaniljakreemisyyden sävyttämä, käsittämättömän vaikuttava ja moniulotteinen huippu-Cava; helposti parhaita koskaan maistamiani nuoria kuohuviinejä.

Arvio: Täydellinen – viinissä yhdistyy vastaansanomattomalla tavalla ryhdikäs, rutikuiva ja rakenteikas hedelmä todella moniulotteiseen, poikkeuksellisen pitkän kypsyttelyn seurauksena syntyneeseen kermaisuuden, vaniljaisuuden ja pähkinäisyyden hallitsemaan autolyyttiseen paahteisuuteen.

Hinnan (51,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Agustí Torelló Mata Gran Reserva Brut Nature 2008

Agustí Torelló Mata Gran Reserva Brut Nature 2008

• Valmistaja: Agustí Torelló Mata
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava Gran Reserva
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeu (42%), Parellada (33%), Xarel•lo (25%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 14,90e (Marraskuu 2015, Liviko Store Lootsi Keskus, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: celler del cava

Toukokuussa 2016 järjestin sokkomaistelun teemalla "Shamppanjan haastajat"; tässä maistelussa tarkoituksenani oli haastaa ihmisten mielikuvaa Champagnen viineistä maailman parhaimpina kuohuviineinä maistattamalla erilaisia, korkealaatuisia kuohuviinejä, jotka pystyisivät tarjoamaan Champagnen veroista laatua. Kyseessä ei ollut varsinaisesti tarkoituksena etsiä kuohuviinejä, jotka pystyisivät imitoimaan Champagnen viinejä mahdollisimman tarkasti, vaan tuoda tarjolle kovatasoisia kuohuviinejä, jotka pystyisivät vakuuttamaan omalla, persoonallisella tyylillään. Päädyin maistattamaan viinit täysin sokkoina, jotta maistajien mielikuvat ja asenteet eivät pääsisi vaikuttamaan lopulliseen arvioon. Maistelu aloitettiin Agustí Torelló Matan Gran Reserva -tasoisella vuosikerta-Cavalla.

Syksyllä 2014 Viinimestarikoulutusryhmällä tekemämme reissu Kataloniaan, Espanjaan, oli itselleni varsin silmiäavaava matka. Vaikka tätä ennen olinkin maistanut muutamia korkeatasoisempia Cavoja, oli viinityyli silti mielikuvissani asettunut enemmän simppeleiden ja edullisten (mutta hintaansa nähden usein tasokkaiden) kuohuviinien tasoon. Vasta kun vierailimme usean kovatasoisen Cava-tuottajan luona rupesin ymmärtämään, että Cava ei ole vain Codorníun ja Freixenetin kaltaisten jättituottajien perusskumppaa, vaan alueella tehdään myös äärimmäisen kovatasoista, vaikuttavaa ja vivahteikasta laatukuohuvaa, eikä niiden tuottajilla ollut minkäänlaista kiinnostusta emuloida Champagnen viinejä – he olivat ylpeitä omasta viinityylistään ja pyrkivätkin tuottamaan paikallisista rypälelajikkeista viiniä, joka olisi sekä laadukasta maailmanluokan kuohuviiniä, että selkeästi alueen tyyliä kunnioittavaa.

Mielestäni yksi ehdottomasti kovatasoisimmista Cava-tuottajista oli (ja on edelleen) Sant Sadurní d'Anoian "Cava-kaupungin" reunoilla majaansa pitävä Agustí Torelló Mata - kiinnostuneiden kannattaa vilkaista tästä meikäläisen raportti vierailustamme tuottajalle. Talon tyyli on varsin tinkimätön: viinejä tuotetaan vain paikallisista, perinteisestä Cava-lajikkeista (eli kansainvälisiä lajikkeita ei viineissä käytetä, vaikka ne olisivatkin sallittuja) ja viinien kypsytysajat ylittävät reilusti alueen minimisäädökset. Talon perusviini on jo Reserva-tasoinen (vähintään 15 kk sakkakypsytystä ennen korkinvaihtoa) ja käytännössä kaikki muut kuohuviinit ylittävät Gran Reserva -tasoisten viinien kypsytysvaatimukset (vähintään 30 kk sakkakypsytystä). Lisäksi talo ei halua tehdä "hahmottomampaa" viinityyliä valmistamalla ns. NV-viiniä eli sekoittamalla eri vuosikertoja, vaan kaikki talon kuohuviinit pohjautuvat ainoastaan yhteen vuosikertaan – tämän vuoksi viinien tyyli saattaa muuttua havaittavasti eri vuosikertojen välillä.

Sokkomaisteluuni valikoitui eräällä Tallinnan-reissullani Lootsi Keskuksen viinimyymälästä hommaamani Agustí Torelló Matan Gran Reserva -Cavan Brut Nature -versio. Kyseessä on siis viini, johon ei ole korkinvaihdon yhteydessä lisätty grammaakaan sokeria, vaan viini on täysin rutikuiva. Viini on perinteisistä Cavan kolmesta rypäleestä valmistettu blendi, mutta yleensä Cavassa pääosaa näyttelevä Xarel•lo on siirretty taka-alalle ja suurimpaan rooliin on päästetty Macabeo eli Viura.

Viinillä on keskisyvä sitruunankeltainen väri.

Lasista kohoaa ihastuttavan runsas, kypsähkö ja melko paahteinenkin tuoksu, jossa tuntuu kypsää sitruksisuutta, hasselpähkinäistä paahteisuutta, hillittyä hiivaisuuttaa, kevyttä makeahkoa kumimaisuutta, hentoa keltaista rusinaa, aavistus makeaa savuisuutta ja ujo karamellisen oksidatiivinen alavire. Tuoksun yleisilme on selkeästi moniulotteisempi ja kehittyneempi, mitä Cavalta yleensä odottaa.

Kuten Brut Nature -kuohuviiniltä voi odottaa, viini on suussa kepeä, rutikuiva ja erittäin eloisa. Intensiivistä makumaailmaa hallitsee kalkkinen mineraalisuus, raikas viheromenaisuus ja kevyesti limettiin taittuva sitruksisuus. Taustalla erottuu kehittyneempiä piirteitä, kuten hillityn leipäistä ja ujon pähkinäistä paahteisuutta ja aavistus savuisuutta. Iän tuomat, maltillisen makeat keltaisen rusinaiset ja aavistuksen karamelliset sävyt tuovat mukavaa viinillisyyttä kokonaisuuteen, vaikka viinin suutuntuma onkin hyvin rapea ja kepeä, jopa ujosti vihersävyinen. Vaikka mousse on suorastaan poikkeuksellisen pehmeää, lempeää ja hienostunutta, on se silti myös mukavan napakkaa ja kohtalaisen kestävää. Rakenne pysyy loistavasti paketissa, kiitos tuntuvan, lähes veitsenterävän hapokkuuden.

Raikkaan rapsakkaa ja miellyttävän vivahteikasta jälkimakua hallitsevat tuntuvan kalkkipölyisen mineraaliset, limettisen ja viheromenaiset piirteet, mutta kun ne lopulta häipyvät, jää kielelle pitkä, eloisa ja kevyesti nipistelevä jälkivaikutelma, jossa viipyilee kevyttä pähkinäistä paahteisuutta, hennosti rusinaista makeutta ja ujoa karamellisuutta.

Kokonaisuutena Agustí Torelló Matan rutikuiva Brut Nature on kaikin puolin mainio ja herkullinen esitys. Viinissä ei ole samanlaista leveyttä ja runsautta kuin monissa Champagnen kuohuviineissä, mutta sen todella kepeä ja mineraalinen, mutta samalla yllättävän runsas ja vivahteikas ote tuo kyllä mieleen monet Côte des Blancsin Blanc de Blancs -shamppanjat, joskin hyvin omanlaisella, Cavamaisella persoonalla. Viinistä erottaa selkeästi sen, ettei tässä ole tarkoitus tehdä vain teräksistä ja terävää kuohuviiniä, vaan siihen selkeästi on haluttu saada myös sellaista syvyyttä ja viinillisyyttä, mitä ainoastaan pitkä sakan päällä kypsyttely voi tuoda. Kokonaisuudessa yhdistyy rutikuiva rapsakkuus, erittäin tuore ja jopa hieman vihertäväsävyinen hedelmä, tyylikäs autolyyttinen vivahteikkuus ja pitkän iän tuoma runsaus erittäin tasapainoisella tavalla. Agustí Torelló Mata onnistuu kyllä tuottamaan kerta toisensa jälkeen hurmaavaa kamaa. Kun vielä ottaa huomioon talon viinien erittäin kilpailukykyisen hintatason, ei voi todeta muuta kuin että on se kova.

PS. Kannattaa tähän perään vilkaista verrokiksi myös arvioni ATM:n osittain tammitynnyreissä käytetyistä ja kypsytetyistä Macabeo-viineistä valmistetusta Gran Reserva Brut Nature Barricasta!

Lyhyesti: Erittäin vakuuttava ja moniulotteinen Cava, jossa sekä pitkä kypsytys sakan päällä että pidempi kellarointi tuovat kokonaisuuteen hurmaavaa kompleksisuutta ja viinillisyyttä.

Arvio: Erinomainen – ei tämä viini vielä haasta niitä kaikkein parhaita Cavan tai Champagnen kuohuviinejä, mutta omassa sarjassaan se kuuluu helposti kärkikastiin. Kohtuullisesti hinnoiteltujen kuohuviinien parhaimmistoa.

Hinnan (14,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Loxarel Xarel•lo Àmfores 2014

Loxarel Xarel•lo Àmfores 2014

• Valmistaja: Loxarel Vins
• Tyyppi: Valkoviini, DO Penedès
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Xarel•lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,25e (Huhtikuu 2016, Decántalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: loxarel

Penedèsissä majaansa pitävä Loxarel on lyhyessä ajassa onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa meikäläisen kirjoissa yhtenä julmetun kovana tuottajana. Eivät talon viinit ole yleensä mitään maailmaamullistavia tuotteita olleet, mutta sen sijaan ne ovat olleet melko poikkeuksetta varsin edullisia ja silti saavutaneet sellaisen tason, jota ei yleensä osaa vastaavan hintaluokan tuotteilta odottaa. Esimerkiksi talon Cava Reserva maksaa usein espanjalaisissa nettikaupoissa selkeästi alle 10 euroa, mutta tasoltaan hakkaa helposti monet yli tuplasti hinnakkaammat kilpakumppanit!

Loxarelin takana häärää Josep Mitjans, joka valmisti ensimmäiset kuohuviininsä vuonna 1985, vasta 16-vuotiaana. Tuolloin hänessä heräsi tahto muuttaa neljä sukupolvea vanhan viinitalon suuntaa: enää tarhojen rypäleitä ei myytäisi alueen suurtuottajille bulkkiviinin tuotantoon, vaan rypäleiden laatuun ryhdyttäisiin panostamaan ja viinit valmistettaisiin alusta loppuun itse. Kun Mitjans valmistui enologiksi vuonna 1987, perustettiin viinitalo Loxarel – talon nimi tuli loogisesti väännöksenä talon merkittävimmästä rypälelajikkeesta, Xarel•losta. Vuonna 2002 talo päätti siirtyä luomuviljelyyn ja vain kolme vuotta myöhemmin tarhoja alettiin viljellä biodynaamisin periaattein, yhtenä ensimmäisistä alueen tuottajista.

Mitjans tuottaa viininsä perinteisin tavoin, mutta jatkuvasti pyrkien samalla kokeilemaan ja luomaan jotain uutta. Talon katalogista löytyy mm. amforoissa kypsytettyjä viinejä, yli lähes 10 vuotta pullossa kypsytettyjä Cava-kuohuviinejä ja ilman sulfiitteja valmistettuja, minimaaliseen käsittelyyn perustuvia natural-viinejä. Kaikki talon viinit valmistetaan biodynaamisin periaattein luonnonmukaisesti viljellyiltä tarhoilta ja ylipäänsä viinien valmistus perustuu hyvin vähäiseen käsittelyyn. Sulfiitteja käytetään viinien valmistuksessa hyvin pieniä määriä.

Kun talon kuohuviinit olivat onnistuneet vakuuttamaan meikäläisen, ajattelin katsoa osataanko talolla myös valmistaa laadukasta tavaraa ilman kuplia. Testiini päätyi Decántalo-nettimyymälästä Xarel•lo Àmfores, luonnonhiivoilla käytetty ja 720 litran amforoissa 5 kk sakkojen kanssa kypsytelty Xarel•lo. Viini on siinä mielessä hyvä tulikoe Loxarelille, sillä Xarel•lo ei missään nimessä lukeudu lempilajikkeisiini: yleensä tämä lajike kun on valkoviineissä melko neutraali ja hapoiltaan turhan laimea omaan makuuni. Siinä missä Xarel•lo toimii usein moitteettomasti kuohuviineissä (koska lajike poimitaan kuohuviinejä varten normaalisti aikaisemmin, jolloin sen hapokkuus pysyy korkeampana), en ole juurikaan ollut vakuuttunut lajikkeen potentiaalista valkoviineissä.

Lasissa viinillä on hailakka vaaleanvihreä väri.

Viinillä on melko hillitty, hieman suppea tuoksu, josta erottuu tuoretta omenaa, hillitysti kypsää päärynää, kevyttä rantahiekkaa ja hentoa vihertävää yrttisyyttä. Avautuessaan mukaan tulee myös miellyttävä ujon hunajainen juonne, mutta myös mitä pienin aavistus liuotinta.

Suussa viini on keskitäyteläinen, mutta samalla hieman konsentroituneen tuntuinen ja makumaailmaltaan hyvin puhdas. Makumaailmaa hallitsevat selvimmin omenainen hedelmäisyys sekä voimakkaasti märän kivinen ja jopa ujon suolainen mineraalisuus. Näiden piirteiden ohelta löytyy kyllä runsaasti muitakin piirteitä: kevyttä limettistä sitruksisuutta, hillityä ruohoista yrttisyyttä, hentoa savuisuutta ja aavistus hiivasakkakypsytyksen tuomaa runsautta. Viini on ilahduttavasti kohtalaisen hapokas – yleisilmeeltään Àmfores ei vaikuta olevan mitenkään erityisen hapokas, mutta ryhtiä ja rakennetta on silti yllättävän paljon, mikä puhuu pinnan alla piilevästä hyvästä happorakenteesta. Kenties viinin melko leveä konsentraation tuntu peittää sitä ilmiselvintä happojen puraisua? Noin yleisesti viinissä tuntuu olevan mukavan paljon poweria, mutta makumaailma on tietyllä tavalla silti karuhko ja pidättelevä – olematta kuitenkaan simppeli tai tylsä.

Jälkimaussa tuntuu erityisesti märän kivistä mineraalisuutta, hillittyä suolaisuutta, karvasta omenankuorta, kevyttä yrttisyyttä, hillittyä kermaisuutta, hentoa sitruunaisuutta ja ujoa hiekkapölyisyyttä.

Voin myöntää, etten vieläkään ole erityisen innostunut Xarel•losta, mutta tämä kyllä menee helposti parhaimpien kyseisestä lajikkeesta valmistettujen viinien joukkoon mitä olen maistanut, valean minuun edes piirun verran uskoa siitä, että kyllä Xarel•lo pystyy jotain uskottavaakin tuottamaan. Kokonaisuutena viini on intensiivinen, puhdas ja positiivisella tavalla neutraali – tässä ollaan jotenkin onnistuttu lahjakkaasti ottamaan Xarel•lon heikkoudet ja kääntämään ne viinin vahvuuksiksi. Kun samalla viinistä löytyy myös hyvä rakenne ja ujosti kuivan Sherryn suolaista menoa, olen vakuuttunut. En vielä täysin Xarel•losta, mutta Loxarelista ainakin. Mitjans ja kumppanit selkeästi osaavat hommansa.

Viinin kelpoisuus ruokaviininä tuli testattua vuohenjuustosalaatin kanssa – koska yrttiset ja kevyen ruohoiset piirteet ovat usein Xarel•lolle tyypillisiä, veikkaus toimivuudesta vahvasti tuoreisiin vihreisiin kasviksiin nojaavan ruokalajin kanssa oli perusteltu. Veikkaus ei mennyt mönkään ja viini haihtui pullosta parempiin suihin odotettua nopeampaa tahtia.

Lyhyesti: Xarel•loksi varsin vakuuttava, leveä ja voimakas esitys, jossa lajikkeelle ominainen neutraalius toimii viinin hyvän rungon kanssa yllättävän luontevasti.

Arvio: Erittäin hyvä – tämä on ehdottomasti parhaita maistamiani Xarel•lo-valkoviinejä Raventós i Blanc Silencisin ja Can Credo Estranyn kanssa.

Hinnan (11,25e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Naveran Brut Vintage 2013

Naveran Brut Vintage 2013

• Valmistaja: Cavas Naveran
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès
• Rypäleet: Macabeo (50%), Xarel-lo (30%), Parellada (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 6,50e (Joulukuu 2015, Decántalo)
• Hinta nyt: 15,94e (Tammikuu 2017, Alko, tilausvalikoima)

Reilu vuosi sitten silmiin iski Decántalosta – tuosta Espanjan nettimyymälöistä kenties parhaimmasta – mielenkiintoinen tapaus: vuosikerta-Cava vain reilulla kuudella eurolla! Pitihän näin edukas tuote napata testiin; huonon viinin tapauksessa taloudellinen tappio ei kuitenkaan olisi merkittävä.

Viinin on tuottanut Cavas Naveran; viinitalo, joka on perustettu vasta vuonna 1984, mutta jonka historia ulottuu paljon kauemmas. Talon voidaan sanoa saaneen alkunsa, kun Pablo Parellada (mies, jonka mukaan tuo samanniminen lajike on kuulemma saanut nykyisen nimensä) meni naimisiin Naveranin markiisin tyttären kanssa ja rakennutti Penedèsiin oman kartanon. Tämän kartanon tiluksille Parellada istutti viiniköynnöksiä, mutta varsinaista kaupallista viinintuotantoa ei koskaan aloitettu. Vasta kun Antònia Parellada de Naveran ja hänen sveitsiläinen miehensä René Gillieron ryhtyivät vuonna 1975 laajentamaan talon viinitarhoja, alkoi Naveranin tulevaisuus viinitalona valottua. Talo aloitti toimintansa lopulta vuonna 1984 ja nykyisin sitä johtaa Antònian ja Renén poika, Michel Gillieron Parellada de Naveran.

Talon tarhoja viljellään luonnonmukaisin ja kestävän kehityksen periaattein. Erikoisesti tätä kyseistä viiniä ei löydy talon omilta kotisivuilta, mutta sen sijaan viini kyllä näyttää löytyvän Alkon tilausvalikoimista! Viini löytyy myös edelleen Decántalon sivuilta, mutta viinin hinta vaikuttaa hypänneen jo lähes kympin tuntumaan uuden vuosikerran myötä – viini tuli siis hommattua ns. kreivin aikaan. Decantálon speksien mukaan viiniin on käytetty Cava-alueen kolmea perinteistä valkoista lajiketta, Macabeo eli Viura pääasiallisessa roolissa. Viinin on annettu kypsyä pulloissa hiivasakan päällä vähintään kahden vuoden ajan ennen korkinvaihtoa ja markkinoillelaskua, mikä ylittää reilusti sekä Cavan 9 kk minimikypsytysajan että Cava Reservan 15 kk minimikypsytysajan.

Viinillä on hyvin hailakka, nuorekkaan vihreä väri.

Lasista kohoaa aromaattinen, hieman makeaan taittuva tuoksu, josta erottuu makeaa omenaa ja omenankukkaa, akaasiahunajaa ja kevyemmällä otteella autolyyttisiä paahdettun mantelin vivahteita. Taustallä häilyy miellyttävää mausteisuutta, hillittyä savua, hentoa kinuskia ja ujoa, Cavalle tyypillistä kumimaisuutta.

Suussa viinillä on kuiva, kepeä ja suoraviivainen maku. Selvimpinä piirteinä erottuu kypsää omenaa ja viheromenaa, kirpeää sitruunakarkkia sekä melko voimakasta ja hieman jopa jotenkin liuotinmaisena tuntuvaa kumimaisuutta. Hieman hienovaraisempina piirteinä löytyy kevyttä mantelitahnaista paahteisuutta, hillittyä olkisuutta ja ujoa omenapiirakkaa, jotka tuovat kokonaisuuteen aavistuksen verran syvyyttä, mutteivät onnistu pelastamaan melko mutkattomaksi jäävää yleisilmettä. Ryhtinsä puolesta viini on keskihapokas tai kohtalaisen hapokas ja sillä on varsin kevyt ja pehmeä, nopeasti haihtuva mousse.

Keskipitkä ja raikkaan happovoittoinen jälkimaku on kirpakan sitruunakarkkinen, kevyen omenainen, aavistuksen tuoreen päärynäinen ja ujosti makean briossinen.

Kokonaisuutta tarkastellessa on todettava, että viinillä on hurmaava tuoksu, mutta maultaan se on hieman simppeli, eikä pärjää laadukkaammille tapauksille. 6,50 euron hintaan tämä on kaikin puolin loistava ostos – vastaavaa kuohuvaa ei samaan hintaan Alkosta löydy, ja erityisesti aidot Cavat jäävät hintatasossa aivan toiselle tasolle. Vielä kympinkin hintaan Naveran tarjoaa sopivasti hyvin rahalle vastinetta, kun katsoo vastaavan hintaluokan tuotteita Alkosta. Sen sijaan 16 euron tuntumassa kilpailijoiden taso rupeaa nousemaan turhan kovaksi; vaikka Naveran on varsin passeli peruskuohuva, odottaisin tässä hintaluokassa jo hieman kovempaa suoritusta.

Lyhyesti: Tasapainoinen ja miellyttävä perustason Vintage-Cava, jonka parhaimmaksi puoleksi jää sen viehkeä tuoksu, makupuolen jäädessä hieman simppelin oloiseksi.

Arvio: Miellyttävä – oikein kelvollinen esitys, joka pesee monet perus-Cavat mennen tullen, mutta jää hieman turhan pehmeäksi ja yksiulotteiseksi esitykseksi kovempia luita vastaan kilpaillessa.

Hinnan (6,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hinnan (15,94e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012

Mas d'en Compte Priorat Rosat 2012

• Valmistaja: Celler Cal Pla
• Tyyppi: Roséeviini, DOQ Priorat
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Priorat
• Rypäleet: Garnacha Roja, Piquepoul Noir
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 9,50e (Joulukuu 2015, Décantalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: decantalo

Kataloniassa, parin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta, sijaitsee karu ja vuoristoinen Priorat. Vielä 1990-luvun alkuun asti tämä alue oli täysin tuntematon kaikille muille paitsi paikallisille, jotka tiesivät sen äärimmäisen tuhteja, alkoholisia ja rustiikkisia bulkkiviinejä tuottavana viinialueena. Vasta 1980-luvulla alueelle alkoi ilmestymään pientuottajia, jotka pullottivat itse omat viininsä sen sijaan, että olisivat myyneet rypäleensä paikallisten osuuskuntien bulkkituotantoon. 1990-luvun alussa alueen maine yllättäen suorastaan räjähti käsiin kun katalaanituottaja René Barbierin johdolla kourallinen tuottajia julkaisi yhtä aikaa punaviininsä, jotka olivat kuin toisesta maailmasta verrattuna Prioraton perinteiseen tyyliin – todella puhdaspiirteisiä, intensiivisiä, rakenteikkaita ja täynnä konsentroitunutta, kypsää hedelmää. Nämä viinit vakuuttivat monet muut tuottajat Prioraton potentiaalista ja alueelle alkoi valua tuottajia, jotka ryhtyivät tuottamaan samankaltaisia punaviinejä. Hyvin nopeasti alueen maine kiiri Espanjasta ulkomaille ja alle kymmenessä vuodessa (vuonna 2000) Priorat sai oman DOQ-appellaationsa, Riojan ohella ainoana korkeimman tason appellaationa. Virallisen vahvistuksen kansalliselta viinituotantoa valvovalta elimeltä DOQ Priorat sai kuitenkin vasta 2009, eli vuosina 2000–2009 Priorat oli Kataloniassa virallisesti DOQ Priorat, mutta hämmentävästi muualla Espanjassa vain DO Priorat.

Priorat on tullut kuuluisaksi siis juurikin René Barbierin ja kumppaneiden kehittämästä punaviinityylistä, jossa viinit ovat äärimmäisen konsentroituneita, rakenteikkaita, kypsän hedelmäisiä ja tiukan tanniinisia. Monesti viinit ovat myöskin erittäin tammisia, joskin tämä tyyli tuntuu vuosi vuodelta muuttuvan yhä enemmän hedelmävetoisempaan tyyliin. Alueella valmistetaan myös muitakin viinejä, kuten valko-, rosée- ja jälkiruokaviinejä, mutta koska niiden osuus Prioraton viinituotannosta on hyvin marginaalinen, on hyvin harva maistanut – tai jopa edes kuullut – niistä mitään. Siksi ajattelinkin, että olisi hyvä nostaa vaihteeksi esiin Prioratosta jotain muuta kuin niitä iänikuisia punaviinejä.

Mas d'en Compte Rosat on 15-vuotiaiden Garnacha Gris- (eli Garnacha Roja) ja Picapoll Negre (eli Piquepoul Noir) -köynnösten rypäleistä valmistettu roséeviini. Viinistä oli hieman hankalaa löytää pohjatietoja sen takia, että tuottajan sivut ovat vain katalaaniksi, eikä niiltä edes löydy tätä viiniä. Onnistuin kuitenkin sen verran onkimaan viinistä speksejä, että se on rypäleiden puristuksen ja käymisen jälkeen siirretty kypsymään 3kk ajaksi vanhoihin, 3. käyttökerran 500 litran tammitynnyreihin.Viiniin käytetyt rypäleet ovat melko epätyypillisiä, erityisesti espanjalaisittain tarkasteltuina: Garnacha Roja, joka on tumman Garnachan vaaleampi, harmaa- tai vaaleanpunakuorinen mutaatio, on Ranskassa varsin suosittu 1700 ha viljelyalallaan, mutta Espanjassa paljon harvinaisempi vai n. 70 ha viljelyalalla. Piquepoul Noir on taas melko tuntematon eteläranskalainen lajike, jota viljellään Ranskan puolella n. 70 ha alueella ja Espanjassa vain 3 ha alueella – vain Kataloniassa ja sielläkin lähinnä Prioraton alueella.

Viinillä on läpinäkyvä, mutta erittäin syvä, intensiivinen ja tumman vadelmanpunainen väri, joka on suorastaan poikkeuksellisen tumma väri roséeksi – tämä voisi mennä helposti jopa hailakasta viileän alueen Pinot Noirista.

Lasista kohoaa muheva, kypsän punertavasävytteinen tuoksu, josta erottuu metsämansikkaa, tuoretta kirsikkaa, vastapoimittua pensasvadelmaa, hillittyä mustaherukkaa, kevyttä kivipölyä ja hentoa reduktiivista ruutisavuisuutta, joka onneksi haihtuu melko nopeasti viinin avautuessa.

Suussa viini on melko intensiivinen, runsas ja täyteläinen, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen hedelmäinen: makumaailmaa hallitsee jopa varsin voimakkaanakin tuntuva kivipölyisyys, kevyt omenaisuus ja hillitty kalkkinen mineraalisuus. Taustalla häilyy roséeviineille tyypillisiä metsämansikan, vadelman ja tumman kirsikan piirteitä, mutta ne eivät ole missään nimessä pääosassa, vaan luovat enemmän nyansseja kokonaisuuteen. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin kunnossa, vaikkei mitenkään korostuneen freesiä ilmaisua ne onnistu saamaan aikaiseksi. Kokonaisuus on tietyllä lailla jopa karu, mutta samalla sillä on kypsyyttä vihjaava, hieman makea alavire – mitä kevyesti suuta ja nielua lämmittävä 14,5% alkoholia vielä korostaa.

Melko pitkä, suht runsas ja keskimaun tavoin varsin mineraalinen jälkimaku on kivinen, mutta myös keskimakua mehukkaamman hedelmäinen; kielelle jää myös selkeämmin kypsää mansikkaa, punaista kirsikkaa, aavistus vadelmamehua ja ujoa mausteisuutta sekä hento vihjaus alkoholin lämpöä.

Kokonaisuutena tämä Prioraton roséeviini on maukas ja hauska tuttavuus. Se on suorastaan yllättävän vakavahenkinen ja vakuuttava esitys runsasalkoholiseksi ja tummanpuhuvaksi lämpimän aluen roséeksi – joskin lämmin alue myös tuntuu viinissä, eli siinä mielessä se on selkeästi Prioratin tuotos. Yleensä näin lämpimän alueen roséeviinit ovat kuitenkin erittäin raskastekoisia ja niiden hedelmäisyys on hyvin kypsää ja siksi myös varsin yksiulotteista, kun taas tässä viinissä tuntuu pääosassa olevan jopa karuksi asti yltivä, kivinen mineraalisuus, kun taas hedelmäisyys on suorastaan yllättävän hillittyä.

Koska viinin hedelmäisyys ei ole niin pinnalla, se tuntuu antavan kokonaisuuteen mukavaa ilmavuutta, minkä ansiosta yleisilmeestä tuntuu erottuvan enemmän nyansseja, mitä roséeviineistä on tottunut saamaan. Jotenkin Prioraton roséelta odottaisi äärimmäisen massiivista ja superhedelmäistä ilmaisua, mutta tällä kertaa viini yllätti ja äärimmäisen positiivisesti. Kokonaisuus on hyvin tyylikäs ja ennen kaikkea erittäin ruokaystävällinen esitys – alle kympin hinnalla tämä rosée on todellinen löytö!

Lyhyesti: Tuntuvan mineraalinen ja yllättävän hillityn hedelmäinen, tasapainoinen ja vakavahenkinen roséeviini Prioratosta.

Arvio: Tyylikäs – ehdottomasti yksi vakuuttavimpia roséeviinejä pitkään aikaan. Upeaa, mineraalivetoista tyyliä alusta loppuun. Edes korkeahko alkoholi ei päässyt missään vaiheessa tökkimään.

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Raventós i Blanc de la Finca 2012

Raventós i Blanc de la Finca 2012

• Valmistaja: Josep Maria Raventós i Blanc
• Tyyppi: Kuohuviini, Vino Espumoso de Calidad
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia
• Rypäleet: Xarel-lo (45%), Macabeo (42%), Parellada (13%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 16,90e (Joulukuu 2015, Décantalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: raventós i blanc

Erityisesti laatukuohuviineihin keskittynyt Raventós i Blanc on ollut sydäntäni lähellä jo vuosia – siitä asti, kun uutena vuonna 2012 tuli testattua talon hienostunut ja herkkä de Nit -roséekupliva. Ajattelin, että tänä uutena vuotena olisi mukavaa antaa historian toistaa itseään, joten vuoden vaihtumista juhlistettiin jälleen Raventós i Blancin kuohuviinillä. Tällä kertaa laseihin ei kuitenkaan kaatunut roséeta, vaan talon keskikastin kupliva, periaatteessa Gran Reserva -tasoinen de la Finca.

Viini on kuitenkin vain "periaatteessa" Gran Reserva, ei virallisesti, sillä tämä Josep Pepe Raventósin luotsaama viinitalo irtautui DO Cava -appellaatiosta vuonna 2012. Viinitalo teki tämän protestiksi, sillä heidän mukaan Cava oli menettänyt asemansa laatukuohuviiniappellaationa valtavien viinitalojen puskiessa markkinoille miljoonia pulloja parin euron hintaista, puolimakeaa tusinakuohuvia – miten laatuviineihin keskittynyt tuottaja voisi markkinoida viinejään, jos kuluttajien mukaan Cava on halpaa ja simppeliä bulkkikuplivaa? Aivan erityiseksi tämän appellaatiosta irtautumisen tekee se, että maailman ensimmäisen Cavan valmisti Codorníun viinitaloa luotsaava Josep Maria Raventós vuonna 1872, Raventós i Blancin nykyisten omistajien isoisä useamman sukupolven takaa, ja Josep Raventós Blanc – Josep Pepe Raventósin isoisä – oli yksi DO Cava -appellaation kehittäneistä henkilöistä. Raventós i Blancin viinitalon takana toimiva suku on siis syvällä Katalonian kuohuviinituotannossa ja Cava-instituutiossa kuin vain mahdollista.

Tätä nykyä Raventós i Blanc ei siis tuota Cavaa, vaan "laatukuohuviiniä" (Vino Espumoso de Calidad) Kataloniassa, Conca del Riu Anoian ala-alueella, Sant Sadurní d'Anoian kylän vieressä. Talo viljelee ensisijaisesti alueelle tyypillisiä lajikkeita, joita viljellään luonnonmukaisin ja biodynaamisin menetelmin. Torjunta-aineiden käyttö tarhoilla pyritään pitämään minimissä, viinit valmistetaan rypäleiden omilla luonnonhiivoilla ja viininvalmistukseen puuttuminen pyritään pitämään minimissä. Tämä de la Finca on tyylillisesti talos perusviini L'Hereun pidempään kypsytetty ja kuivempi versio. Vain talon viileimmiltä tarhoilta kerätyistä rypäleistä valmistetun viinin annetaan kypsyä pulloissa sakan kanssa vähintään 36 kk ennen korkinvaihtoa ja korkinvaihdon yhteydessä viiniin ei lisätä lainkaan sokeria, vaan viini on brut nature, ns. nolladosage-viini. Happoja löytyy viinistä miellyttävät 6,73 g/l ja pH on 2,92, eli ainakin analyysien perusteella voisi odottaa melko rapsakkaa meininkiä.

Väriltään de la Finca on melko intensiivinen sitruunankeltainen.

Lasista leijailee monisyinen, makeaa hedelmää ja enemmän hienostuneen autolyyttisiä kuin hiivaisia piirteitä maalaileva tuoksu. Pinnassa tuntuu kypsää sitrushedelmää, makeaa omenaa ja keksimäistä, jopa keksitaikinaisen makeaa autolyysiä. Taustalla häilyy kevyesti kypsempänä tuntuvaa persikkaa, hentoa vahamaisuutta ja ujoa marsipaania.

Viinillä on suussa kypsän hedelmäinen, keltaisen omenainen, valkoisen persikkainen, hennon greippivetoisen sitruksinen makumaailma, jossa tuntuu myös ujoa omenankuorista bitteriä, kevyttä pullataikinaista autolyysiä, hillittyä mantelimaisuutta ja aavistus vahamaisuutta. Rakenteesta pitävät huolen miellyttävä, napakka hapokkuus ja äärimmäisen pienet, ystävälliset ja mukavan pitkäkestoiset kuplat. Viinin kypsä hedelmä ja jäännössokerin puute vetävät kaverilliset yläfemmat.

Suuhun jäävä melko pitkä jälkivaikutelma on kuiva – muttei rutikuiva – ja suutapuhdistavan raikas. Kielelle jää häilymään kalkkisen mineraalisia, freesin sitruksisia, viheromenaisia, kevyesti valkoisen persikkaisia ja ujon limettisiä piirteitä.

Kokonaisuutena Raventós i Blancin de la Finca on kaikin puolin tyylikäs, raikas ja monisyinen epä-Cava, joka on selvästi askel seuraavalle laatutasolle talon peruskuohuva L'Hereusta (joka sekin on kyllä varsin mainio viini). Yleisesti de la Finca kuitenkin tuntui olevan hieman vielä turhan nuori ja hedelmävetoinen – joskaan pääpiirteiltään viinin hedelmäisyys ei ollut mitenkään makeanmehevää tai kosiskelevaa, vaan mukavan rapsakkaa ja happovetoista.

Uskon, että de la Finca voi varmasti parantua muutaman vuoden kellaroinnin myötä, mutta viiniä tuskin kannattaa hommata todella pitkään kellarointiin. Tämän lähes heti julkaisuhetken jälkeen nautitun viinin ja Pettämättömän Perstuntumani perusteella voisin arvioida, että viinin sweet spot olisi noin 5 vuotta vuosikerrasta ja siitä muutama vuosi eteenpäin. Kokonaisuus on toki jo nyt oikein mallikkaassa tikissä, mutta jos tykkää löytää kuohuviinistään kehittyneempiä ja autolyyttisempiä piirteitä, antanee muutaman vuoden vartominen hedelmälle aikaa sekä siirtyä hieman syrjään että kehittää lisää syvyyttä.

Erityismaininnan viini saa hinnastaan: 15-20 eurolla voi olla vaikeaa saada kovinkaan kummoista laatukuplivaa Suomen rajojen sisäpuolelta, mutta 16 euroa nettimyymälässä tämän hintaisesta tuotteesta on kuin rahaa pankkiin laittaisi!

Ja jos Raventós i Blanc kiinnostaa enemmän, kannattaa lukaista meikäläisen raportti viinitalolle syksyllä 2014!

Lyhyesti: Korkealaatuinen, rakennetta, tyyliä ja tasapainoa huokuva huipputuottajan biodyny-skumppa Cava-alueen sydämestä.

Arvio: Erinomainen – Raventós i Blanc yleensä niputetaan Cava-alueen huipputuottajien kastiin (vaikkei virallisesti Cavaa enää valmistakaan) ja omien kokemusteni perusteella aivan hyvin perustein! Vaikkei de la Finca edusta talon lippulaivakastia, nokittelee se monien talojen huippu-Cavojen kanssa samassa painoluokassa! Vahvaa suositusta sekä tämän viinin että koko talon puolesta.

Hinnan (16,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Roger Goulart Gran Cuvée 2008

Roger Goulart Gran Cuvée Gran Reserva Extra Brut 2008

• Valmistaja: Roger Goulart
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia
• Rypäleet: Chardonnay (38%), Xarel•lo (25%), Macabeo (20%), Parellada (17%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 22,20e (Joulukuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 22,20e (Maaliskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Alkon tilausvalikoimasta on löytynyt jo vuosia Roger Goulartin Gran Cuvée, mutta vuosikerta siinä on pysynyt ties kuinka pitkään samana; muistan nimittäin nähneeni viinin Alkon hyllyillä jo kolmisen vuotta sitten samalla vuosikerralla. Siksi tuossa loppuvuodesta oli mielestäni sopiva sauma tarkistaa, onko viini edelleen kuranttia kamaa – yleensä valtaosa kuohuviineistä kun ei parane ikääntyessään lainkaan, minkä vuoksi ne tulisi juoda noin vuoden parin sisällä pullotuksesta. Parhaimmat kuohuviinit, kuten laatu-shamppikset, hinnakkaammat Cavat, tasokkaat Crémantit, Franciacortat yms. voivat kuitenkin hyvin kehittyä vuosia ja poikkeuksellisimmat pitävät kutinsa vielä vuosikymmeniäkin. Joten vaikka yli 7 vuoden ikä on keskimääräiselle Cavalle jo melko reilusti, ei se parhaimmille esityksille ole vielä mitään.

Viinin on tuottanut jo vuodesta 1882 viinejä tuottanut Roger Goulart – viinitalo, joka on erikoistunut erityisesti pitkään kypsytettyihin kuohuviineihin. Aidon Cavan minimikypsytysaika pullossa hiivasakan kanssa on 9 kk, joka on merkittävästi enemmän kuin monilla maailman kuohuviinialueilla, mutta viinitalo Goulart ei tuota lainkaan tämän tasoisia viinejä, vaan talon nuorimmatkin viinit kypsyvät minimissään 15-18 kk – mikä on myös Champagnen viinien minimikypsytysaika. Kaikki talon viinit vastaavat siis vähintään Cava Reserva -luokitusta.

Talon lippulaivaviini on tämä Alkon tilausvalikoimastakin löytyvä (ja ulkonäöltään petollisesti hieman Dom Pérignonia muistuttava) Gran Cuvée, joka ymmärtääkseni kulkee monilla markkinoilla myös nimellä Cuvée Josep Valls. Viinissä pääosaa näyttelevät klassinen Cava-rypäle Xarel•lo ja kansainvälisempi Chardonnay; hieman pienemmissä rooleissa nähdään Cava-alueella vähemmän merkittävät Macabeo ja Parellada. Cava-alueella korkeimman Gran Reserva -laatuluokituksen minimikypsytysaika sakkojen kanssa on 30 kk, mutta Roger Goulartilla huippuviini saa vielä yli 50% lisää ikää, sillä viinistä poistetaan sakat vasta vähintään 48 kk kypsymisen jälkeen – eräkohtaisesti joskus jopa vuosia myöhemmin! Korkinvaihdon yhteydessä viini saa hyvin maltillisen dosagen – jäännössokeria viinissä on vain 5 g/l. Viiniä valmistetaan vain riittävän laadukkaina vuosikertoina, jolloin sen vuosituotanto on n. 40,000 pulloa.

Viinin väri on melko intensiivinen, vihertävän sitruunankeltainen.

Hieman makeahko tuoksu on runsas ja laadukkaalle Cavalle tyypillinen: siinä tuntuu aromaattista sitruunankuorta, makeaa punaista omenaa, sakkakypsytyksen tuomaa mantelia, kevyttä keksisyyttä ja ujoa savuisuutta sekä taustalla värjöttelevää hentoa aprikoosia.

Makeahko tuoksu vie hieman harhaan, sillä viini on mauktaan hyvin kuiva, napakan hapokas, jäntevärakenteinen ja jopa suorastaan kirpeä. Maku tuntuu suorastaan olevan rakenteen alla piilossa, sillä sellaisenaan nautittuna yleisvaikutelmaa hallitsee varsin tiukka, mineraalinen ote ja runsas, pienikokoinen ja hyvin rapsakka mousse. Vaikka viinin maku ei ole varsinaisesti runsas ja suurikokoinen, löytyy siitä reilusti erilaisia, hienostuneita sävyjä: kypsää keltaista hedelmää, kuten persikkaa ja aprikoosia, rapsakkaa sitruksenkuorta, hentoa mineraalin suolaisuutta, ujoa briossia ja aavistus viheromenaa.

Hieman teräksisyyttäkin vihjaileva rapea jälkimaku on viheromenainen, kevyen paahteisen autolyysinen ja hennon mantelinen. Loppua kohti napakassa, mineraalisvoittoisessa jälkivaikutelmassa nousee esiin myös makeampia piirteitä, kuten kypsää kellervää hedelmää, aavistus hunajaa ja keltaista kypsää omenaa.

Roger Goulartin lippulaivakuohuva on varsin vakava, tyylikäs ja rakenteikas esitys; paikoin napakalta rakenteeltaan jopa niin intensiivinen, että viini tuntuu olevan suorastaan ruokaa kaipaava tapaus. Vaikka viinin hedelmäisyydestä löytyy kypsiäkin piirteitä, ei viini ole tyypillisen (edullisen) Cavan tapaan helppo ja pehmeä skumppa, vaan varsin jäntevä ja rapsakka viini – mitä varsin matala jäännössokeri korostaa entisestään.

Oli kyllä mukava huomata, että iästään huolimatta viini on edelleen mainiossa kunnossa, eikä osoita vielä minkäänlaisia väsymisen merkkejä! Viinin voi siis poistaa monopolin hyllyiltä ja korkata sopivalle – esimerkiksi kevyelle, mutta hieman öljyiselle tai rasvaiselle – ruoalle, mutta sen voi jättää huoletta myös kellariin keräämään lisää ikää. Tämä viini tulee olemaan hienossa tikissä vielä 10-vuotispäivänään.

Lyhyesti: Jo vähän ikääkin kerännyt, hienostunut, jäntevä ja rakenteikas laatu-Cava erityisesti ruokapöytään.

Arvio: Tyylikäs – mallikas esimerkki siitä, kuinka Cava ei ole aina pelkästään helppoa ja simppeliä arkikuohuvaa. Tämäntasoinen kuohuviini haastaa mennen tullen suurempien Champagnen tuottajien yllätyksettömät Blanc de Blancsit mennen tullen niin hinnallaan kuin laadullaan.

Hinnan (22,20e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Vins del Tros Lo Morenillo 2011

Vins del Tros Lo Morenillo 2011

• Valmistaja: Vins del Tros
• Tyyppi: Punaviini, DO Terra Alta
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Terra Alta
• Rypäleet: Morenillo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 23,45e (Toukokuu 2015, Decantalo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Katalonia, tuo Espanjan viinialueista kenties kaikkein dynaamisin ja mielenkiintoisin, on hyvin monelle viininharrastajalle erittäin tuttu, mutta Katalonian lounaisnurkassa sijaitseva Terra Alta on Katalonian ala-alueista jäänyt varsin pienelle huomiolle. Ne, jotka ovat alueesta jotain kuulleet, tietävät sen lähinnä olevan tunnettu raikkaista Garnatxa Blanca -valkoviineistään. Tämä on kuitenkin melko pieni kuva siitä, mitä alueella todellisuudessa tapahtuu.

Yksi Terra Altan erikoisuuksia on Morenillo – suuria ja ohutkuorisia rypäleitä tuottava lajike, jota on viljelty alueella iät ja ajat, mutta jonka viljelyala on aikojen myötä jatkuvasti surkastunut. Tätä nykyä Morenillon viljelyala Terra Altassa (ja samalla koko maailmassa) on n. 15 ha ja sitä viljelee vain n. 10 viljelijää; lisäksi vain 2-3 tuottajaa omistaa lajiketta sen verran, että heidän on taloudellisesti järkevää tuottaa Morenillo-lajikeviinejä – loput tuottajat käyttävät Morenillonsa sekoiteviineissä. Useimmiten Terra Altan viljelijät rinnastavat Morenillon Pinot Noiriin – tämä lajike kun ohuen kuorensa vuoksi tuottaa myös väriltään hailakoita viinejä, jotka ovat tyypillisesti paljon kepeämpiä ja hapokkaampia kuin muut alueen rypäleistä tuotetut viinit. Lajikkeen suosion kasvun yksi suurimpia esteitä on viinialueen valvova elin, DO consejo regulador, jonka ensisijaisena tavoitteena tuntuu olevan Terra Altan profilointi Katalonian merkittävimmäksi Garnatxa-tuottajaksi – Morenillo ei tähän suunnitelmaan kuulu, joten se ei ole alueen hyväksyttyjen lajikkeiden listassa, eivätkä tuottajat saa istuttaa alueelle uusia Morenillo-köynnöksiä.

Vasta niinkin hiljattain kuin vuonna 2009 perustettu Vins del Tros on yksi maailman harvoista Morenillo-tuottajista. Tämä kahden kaveruksen perustama viinitalo pyrkii tuottamaan mahdollisimman terroir-vetoisia ja autenttisia, Terra Altalle tyypillisiä viinejä paikallisista lajikkeista. Niitä ovat toki Garnatxa Blanca, Garnatxa, Samsó (eli Carignan) ja Syrah, mutta heillä on myös muutama Morenillo-palsta, joista he tuottavat kahta viiniä.

Valtaosa talon Morenillo-köynnösten rypäleistä menee (blogissa jo aiemmintestattuun) Morenillo Àmfora -viiniin, jota nimensä mukaisesti kypsytetään vain saviamforoissa ennen pullottamista – tämän viinin vuosituotantomäärät ovat n. 3,000 pulloa. Sen sijaan parhaimmat rypäleet, joita Vins del Tros saa Vilalba dels Arcsin kylän tuntumassa sijaitsevalta, yli 90-vuotiaalta Morenillo-tarhalta, menevät tähän Lo Morenillo -viiniin, jonka vuosituotanto on n. 1,000 pulloa.

Viini on siis valmistettu erittäin vanhojen köynnösten erittäin konsentroituneista rypäleistä, jotka antavat Morenillolle epätyypillisen syvän värin. Viinistä puolet kypsyi 8 kk ajan vanhoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja puolet saman ajan savioamforoissa, minkä jälkeen se on pullotettu suodattamattomana. Viiniä on tuotettu 1,140 pulloa, joista tämä meikäläisen Decantalosta ostama oli pullo numero 214.

Viinillä on erittäin tiivis, läpinäkymätön ja konsentroituneen herukanpunainen ulkonäkö; viini on hieman sakkainen, ja koska pulloa tuli heiluteltua melko reippaasti ennen korkkaamista, on se myös kevyesti utuinen.

Viinillä on tiivis, tuhti ja intensiivinen sekä ennen kaikkea ihastuttavan mehukas ja puhdaspiirteinen tuoksu, jossa tuntuu rehellistä punaista viinirypälettä, tummaa luumua ja kuivakkaa, tuoretta mustaherukkaa. Taustalla häilyy kevyesti makeaa, ujon balsamicomaista volatiilisuutta ja hennon eläimellistä luonteikkuutta. Kokonaisuus on todella moniulotteinen, hurmaava ja suorastaan lasistaryöppyävä.

Viinin hurmaava ja ryöppyävä luonne ei jää tuoksuun, vaan intensiivinen makupaletti jatkaa saumattomasti tuoksun viitoittamalla linjalla: lyhyesti viinin maun voisi tiivistää sanaan "SUPERMEHUKAS". Äärimmäisen herkullinen ja puhdaspiirteisen hedelmäinen kokonaisuus suorastaan pursuaa kypsää ja äärimmäisen runsasta tummaa marjaisuutta ja kevyttä luumumehuisuutta. Taustalla häilyy kevyen bitteristä mausteisuutta, vivahde kukkaista aromikkuutta ja hentoa hunajaisuutta. Yleisilme on kuiva ja hyvin konsentroituneen oloinen; rakenteesta huolehtivat lähinnä varsin reippaat hapot, sillä kokonaisuus on melko maltillisen ja samettisen keskitanniininen. Viinillä on erittäin puhdaspiirteinen, räjähtävän marjainen ja rehellinen habitus.

Viinillä on erittäin puhdaspiirteinen ja runsaan kypsän marjainen jälkimaku, jossa tuntuu keskimakua selvempää mausteisuutta, luumumehuista makeutta, ujoa kukkeutta ja häivähdyksiä rustiikkisesta volatiilisuudesta. Yllättävän runsas alkoholi (14,5%) näyttäytyy ensimmäisen kerran jälkimaussa hillittynä lämmön tunteena. Viinistä jää suuhun runsas, rehdin marjainen ja pitkään viipyilevä jälkivaikutelma.

Jumalauta mikä viini! Vins del Trosin Àmfora Morenillo oli erittäin charmantti ja vakuuttava esitys, joka voitti meikäläisen puolelleen heti ensitapaamisen myötä, mutta tämä saman talon lippulaiva-Morenillo iskee isomman vaihteen silmään sellaisella voimalla, että heikompaa hirvittää!

Bateassa sijaitseva Celler Piñol tekee myös tällaista, hieman samanhenkistä superversiota vanhojen köynnösten Morenillosta, mutta Piñolin Finca Morenillo on tyylillisesti runsaamman tamminen ja hieman anonyymimpi verrattuna tähän Vins del Trosin rehellisen marjaiseen ja uskomattoman tasapainoiseen viiniin. Olisi varsin mielenkiintoista seurata, miten tämä viini kehittyy iän myötä, mutta jos viini on näin uskomattoman ryystettävä nuorena, voi olla mahdotonta saada kellaroitua tätä kovinkaan vanhaan kuntoon!

Kaipa noita muitakin Vins del Trosin viinejä on saatava testiin, jos he onnistuvat tekemään hankalana pidetystä alkuperäislajikkeesta näin hurmaavaa tavaraa! Ja mainittakoon samalla, että tämän viinin myötä olen kaiketi testannut kaikki maailman lajike-Morenillot – joita oli päätähuimaavat kolme erilaista!

Lyhyesti: Todella runsas ja konsentroitunut, mutta ennen kaikkea äärimmäisen puhdaspiirteinen, rehellinen ja hurmaavan marjainen viini äärimmäisen harvinaisesta lajikkeesta.

Arvio: Täydellinen – tämä on kuin espanjalainen vastine Beaujolais'n puhdaspiirteisille natural-viineille. Suomeksi tämä tarkoittaa siis sitä, että täydellisempää nuorta viiniä rupeaa olemaan mahdotonta keksiä!

Hinnan (23,45e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Recaredo Turó d'en Mota 2003

Recaredo Turó d'en Mota 2003

• Valmistaja: Recaredo
• Tyyppi: Kuohuviini, DO Cava
• Maa: Espanja
• Alue: Katalonia, Penedès, Alt Penedès, Costers del Bitlles
• Rypäleet: Xarel•lo (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 102,00e (Lokakuu 2014, Recaredo)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: untapped fine wines

Monelle Cava edustaa sitä edullista ja luotettavaa perustason skumppaa, joka harvemmin tarjoaa mitään mielenkiintoista, mutta usein ihan peruspasselia kuplameininkiä suhteellisen kohtuulliseen hintaan. Samoilla linjoilla meikäläisenkin ajatukset kulkivat reilu vuosi sitten. Sitten lähdimme viinimestarikoulutuksen myötä reissuun Kataloniaan. Sitä rupesi ymmärtämään, että kyllähän Cava on parhaimmillaan jotain muutakin kuin peruskuplivaa.

Sitten vierailimme Recaredolla.

Cava-tuottajat ovat ylpeitä kuohuviinistään, mutta ennen kaikkea omista viineistään: he eivät tahdo puhua muista viineistään kuin omistaan. Jos kuitenkin painostaa heitä tivaten kysymyksellä siitä, mikä on alueen paras Cava-tuottaja (heidän lisäkseen, toki), sanovat melkein kaikki lopulta, että Recaredo.

Siihen on myös syynsä: vuonna 1924 perustettu Recaredo on ehdottomasti tinkimättömin Cava-tuottaja, mitä vastaamme tuli reissulla. Heidän viinitalollaan ei ole käytännössä mitään mekaniikkaa, vaan kaikki viinit tuotetaan samalla tavalla kuin talon perustamisen aikoihin lähes sata vuotta sitten. Lisäksi Recaredo on ainoa Cava-alueen tuottaja, joka ei suorita sakkakypsytystä kruunukorkkien alla, vaan käyttämällä järjestelmällisesti kaikissa viineissään jokaisessa vaiheessa luonnonkorkkeja – mistä Recaredolla on myös oma sertifikaattinsa osoittamassa tätä. Lisäksi talon kaikki viinit, edullisimmasta lähtien, ovat Gran Reserva -luokiteltuja, eli ne kypsyvät 9 kk minimikypsytysajan sijaan vähintään 30 kk (ja usein merkittävästi kauemmin). Viinit käytetään aina tarhojen omilla luonnonhiivoilla, eikä viiniin lisätä missään vaiheessa mitään: jopa dosage, joka normaalisti on viiniin jäännössokeria tuovaa viini-sokeriliuosta, on Recaredolla ainoastaan saman vuosikerran rutikuivaa viiniä – Recaredot ovat siis aina täysin rutikuivia Brut Nature -kuohuviinejä.

Sama ehdoton laaduntavoittelu ulottuu myös viinitarhoille. Recaredo viljelee Costers del Bitllesissä (eli Bitlles-joen laaksossa) 50 ha tarhoja täysin biodynaamisesti, pyrkimyksenä viljellä köynnöksiä puuttumatta niihin lainkaan – tarhoja ei kastella, myrkkyjen käyttö pyritään pitämään nollassa eikä köynnöksiä tai ylimääräisiä terttuja edes leikata lainkaan kasvukauden aikana.

Turó d'en Mota -tarhan 74-vuotiaita köynnöksiä lokakuussa 2014.

Alun perin Recaredon lippulaivaviini oli useastikin jopa maailman parhaasti Cavaksi tituleerattu Reserva Particular. Vuonna 1999 he päättivät mennä vielä pidemmälle ja käyttää hyväkseen ainutlaatuista Turó d'en Mota ("Motan mäki") -köynnöstarhaansa. He viiniyttivät tämän vuonna 1940 istutetun, alle hehtaarin kokoisen Xarel•lo-tarhan rypäleet erikseen vanhoissa tammitynnyreissä, minkä jälkeen viini pullotettiin ja siirrettiin kypsymään hiivasakan kanssa kellareihin vähintään 120 kuukaudeksi eli 10 vuodeksi. Kaikkia Turó d'en Mota -pulloja ei aina korkiteta samalla kertaa, vaan ensimmäiset lasketaan myyntiin kun vähintään 120 kk on tullut lasiin, mutta osa viineistä jää kypsymään pidemmäksi aikaa Recaredon omiin, Sant Sadurní d'Anoian kylän alla levittäytyviin kellareihin. Koska Turó d'en Mota -tarhan ikivanhat, paikoin jopa lähes reidenpaksuiset köynnökset tuottavat äärimmäisen vähän (n. 3,000-4,000 l/ha) mutta erittäin konsentroituneita rypäleitä, on kyseisen viinin tuotantomäärä äärimmäisen pieni (noin 3,000 pulloa vuodessa) ilman mahdollisuutta kasvattaa tuotantoa.

Itse pääsimme testaamaan Recaredon kellareissa Turó d'en Motan uusimman vuosikerran 2003 lokakuussa 2014, jolloin viinillä oli kertynyt sakkojen päällä 133 kk, eli yli 11 vuotta. Vuosikerta 2003 oli poikkeuksellisen lämmin myös Kataloniassa, minkä avulla Recaredo sai ensimmäistä kertaa tuotettua Turó d'en Motaa yli 3,000 pulloa (3,378 pulloa). Maistelimme viinin Recaredon omissa kellareissa, Turó d'en Mota -viinien omassa holvissa, jossa meitä varten otettiin testattavaksi kaksi vielä sakkojen päällä kypsyvää pulloa, jotka avattiin silmiemme alla perinteisesti, täysin käsipelillä.

Viinillä on kevyen kellanvihreä, mutta täysin kirkas väri – viiniin ei jäänyt käsipelillä suoritetun sakanpoiston jälkeen lainkaan sakkaa, joten pullon avaamisesta vastannut kaveri tuntui osaavan hommansa!

Viinillä on aluksi hyvin sulkeutunut ja lineaarinen tuoksu, mutta se johtunee siitä, että viini on ollut niin pitkään sakan päällä ja se pääsee vasta nyt ensimmäistä kertaa kosketuksiin hapen kanssa yli vuosikymmeneen. Tuoksu kuitenkin avautuu melko nopeasti ja kehittyy ihastuttavan syväksi ja kehittyneen kompleksiseksi: nokka löytää lasista ruutisen reduktiivista savuisuutta, märän kivistä mineraalisuutta, hunajaa, reunoiltaan ujosti kärähtänyttä paahtoleipää, karamellisoitua päärynää ja hentoa, jo ujosti rusehtavaa punaista omenaa.

Viinin maku jatkaa tuoksun osoittamalla polulla, mutta se ei ole massiivisen paahteinen, vaikka 11 vuotta hiivasakan päällä voisi sellaista antaa odottaa. Hillitystä, elegantista ja ennen kaikkea rutikuivasta makumaailmasta löytyy uuniomenaa, greippiä, kivistä mineraalia, hunajaa, hentoa ruskistettua voita tai pohjaanpalanutta kermaa ja aavistus paahtunutta pähkinärouhetta. Viinillä on erittäin pienet, hienot ja kermaisen, jopa samettisen pehmeät kuplat, mutta happoja on lämpimästä vuodesta huolimatta erittäin reippaasti ja kokonaisuus on napakan hapokkuuden ja sokerin puutteesta suorastaan rapsakka, muttei luotaantyöntävän kireä.

Lopuksi viini jättää suuhun erittäin pitkän, monisyisen ja kerroksellisen jälkimaun, jossa tuntuu aidolla voilla voideltua paahtoleipää, kypsää keltaista omenaa, karamellisoituja hedelmiä, poltettua sokeria, kivisen bitteristä mineraalia, kevyttä kypsänmakeaa sitruksisuutta ja vivahde paahdettuja pähkinöitä.

Herran pieksut oikeasti mitä settiä tämä oikeasti on! Viinissä on vaikuttavasti syvyyttä, mielenkiintoa ja rakennetta, minkä lisäksi sekä sen tuoksu että makumaailma tuntuu kehittyvän jatkuvasti lasissa. On hyvin vaikea sanoa, mikä viinin todellinen potentiaali on, kun viinistä oli suoritettu sakanpoisto vain sekunteja aiemmin, mutta vaikka kokonaisuudessa on äärimmäisen pitkän kypsyttelyn vuoksi jo hienoja, kehittyneitä piirteitä, tuntui kokonaisuus silti vielä äärimmäisen nuorelta, enkä ihmettelisi, jos viini kestäisi parhaiden shamppisten tapaan hienossa kunnossa vielä vuosikymmeniä!

Monet Cava-tuottajat sanovat, että jos haluaa juoda shamppanjaa, kannattaa ostaa shamppanjaa – parhaat Cavat kun eivät sellaista muistuta. Myönnettävä on, että ei tämä aivan aidosta shampoosta olisi mennyt, mutta ilman järkevää vertailupohjaa olisi ollut mahdotonta heittää tätä myös Cavaksi! Viinissä on parhaiden shamppisten eleganssia, vaikuttavuutta ja ryhtiä, mutta selkeästi omalla, ainutlaatuisella karaktäärillä. Toista tällaista voi olla mahdotonta löytää.

Onhan Turó d'en Motalla julmetusti hintaa – jopa kaksi kertaa enemmän, mitä "kalliit" huippu-Cavat yleensä maksavat – mutta tässä tapauksessa hinta on perusteltu: tämä viini haastaa monet samanhintaiset ja kalliimmatkin shamppanjat, valtaosan myös voitokkaasti. Viini on myös alusta loppuun puhdasta käsityötä, minkä lisäksi hinta ymmärrettävästi heijastelee viinin äärimmäisen pientä tuotantomäärää ja olematonta saatavuutta. En ole silti varma, onko tämä viini merkittävästi parempi kuin uskomattoman hurmaava Recaredon Reserva Particular, mutta jos kiinnostaa tietää, mitä Cava voi parhaimmillaan olla, kannattaa joskus satsata Turó d'en Motaan.

Lyhyesti: Uskomattoman monisyinen, rakenteikas, vaikuttava ja ennen kaikkea ainutlaatuinen, peräti 130 kuukautta sakkakypsytetty huippu-Cava.

Arvio: Täydellinen – tällä (ja toisella huippu-Cavalla, Reserva Particularilla) Recaredo osoittaa pystyvänsä tekemään ei pelkästään maailman parhaita Cavoja, vaan peräti kuohuviinejä, jotka haastavat vastaavanhintaiset ja kalliimmatkin shamppanjat. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista tietää, miten Turó d'en Mota kykenee jatkamaan kehittymistään kellarissa.

Hinnan (102,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.