Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


28.3.15

Maison Bouachon Dédication 2006

http://www.alko.fi/tuotteet/939287/
Maison Bouachon Châteauneuf-du-Pape Dédication 2006
  • Valmistaja: Maison Bouachon, Skalli
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Châteauneuf-du-Pape
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Etelä-Rhône, Châteauneuf-du-Pape
  • Rypäleet: Grenache (60%), Mourvèdre (20%), Syrah (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 34,90e (Tammikuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 38,50e (Maaliskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)


Harvemmin sitä tulee Châteauneuf-du-Papeja osteltua, Alkosta ainakaan, mutta kun bongasin tilausvalikoimasta tämän jo lähes 10 vuoden ikään ehtineen Papen, piti tehdä jälleen yksi poikkeus ostokäyttäytymiseen. Erityisesti siksi, kun CdP:n viinien hinnat tuntuvat kohoavan täysin tolkutonta tahtia täällä kotoisessa peräpohjolassamme ja monet tuoreet perus-Papetkin ovat lähempänä kolmea kymppiä kuin kahta. Jos siis reilulla kolmella kympillä sai muita 2-3 kertaa vanhemman pullotteen, oli diili melko selvä!

Ennen viininvalmistuspuolelle hyppäämistään ehti Bouachonin suku tulla tunnetuksi arvostettuna tynnyrintekijäsukuna Châteauneuf-du-Papessa. Vuonna 1898 suku päätti kuitenkin laajentaa toimintansa tynnyrintekemisestä myös niiden täyttämiseen ja näin perusti négociant-pohjaisen Maison Bouachon -viinitalon. Pikku hiljaa koko 1900-luvun ajan viinitalo laajensi katalogiaan mm. Gigondasin, Tavelin ja Vacqueyrasin puolelle. Vuonna 2001 suuri eteläranskalainen viiniyhtymä Skalli osti talon itselleen.

Dédication on talon oma micro-cuvée, jota valmistetaan vuosittain n. 6,000 pulloa. Talon perustason La Tiare -viiniin verrattuna Mourvèdren osuus on tässä suurempi ja Syrah'n pienempi, minkä lisäksi Grenache-rypäleet ovat yksinomaan hyvin vanhoista köynnöksistä. Tätä viiniä kypsytetään 12 kk käytetyissä tammitynnyreissä, kun taas La Tiare kypsyy tammitynnyreissä ja suurissa foudre-tammisammioissa.

Dédicationin väri on tumma, hieman valoaan läpi päästävä ja hennosti kehittyneen rusehtava viikuna. Ulkonäöstä voi havaita viinin olevan myös iän myötä ujosti jo sakkautunut.

Makeahko tuoksu on aromaattinen, hieman kehittynyt ja rehellisesti varsin upea: Mourvèdren sinertävää marjaisuutta, auringossa paahtunutta tummaa hedelmää, mukavasti kehittyneitä piirteitä, jotka tuovat esiin myös kokonaisuuden kanssa sointuvaa, hyvin maltillista, kaakaoista tammea tai makeaa mausteisuutta, kevyttä kukkaisuutta, viikunaa ja hentoa mansikkakiisseliä.

Suussa viini on täyteläinen ja mehevä, jopa pureskeltavan paksu, mutta ilman monien Pappien raskasta konsentraatiota – tosin tässäkin on semmoista saattanut nuorna viininä olla, mutta nyt se on vain sakkainen muisto pullon pohjalla. Kieli voi erottaa makupaletista mm. viikunaa ja viikunamarmeladia, mehukasta luumua, karhunvatukkaa, mausteisuutta, hillittyä boysenmarjaa, hentoa mansikkahilloa ja kevyesti ikääntyneen viinin luomaa rusinaisuutta ja taatelia.Struktuurista pitävät huolen lempeät, kypsät ja elegantit mutta sopivan runsaat tanniinit, sekä oikein eloisa ja tasapainottava hapokkuus. 14% voltit tuovat kokonaisuuteen aavistuksen alkoholin makua, mutta ilman holin lämpöä tai tulisuutta.

Jälkimaku on samettinen, mehukkaan luumuinen, kevyen viikunainen, paahdetun mausteinen. Pitkäkestoisessa jälkivaikutelmassa jää suuhun häilymään aavistus rusinaa, hentoa karhunvatukkahilloa ja häivähdys lämpöä.

Bouachon Dédication on upea, mainiosti jo mukavan pitkälle kehittynyt Etelä-Rhônen punaviini. Tämän täytyy helposti olla paras Alkosta ostamani CdP. Harmiksi viinin hinta on sittemmin pompannut joitain euroja ylöspäin, mutta kun vertailee sitä sarjaa, missä viini painii, on se edelleen kohtuullisen hintainen – täältä päin kun ei yleensä tuppaa saamaan valmiiksi hyvään ikään ehtineitä Uuspaavallinnoja.

Dédication on nyt oikein mainiossa tikissä, eikä se ainakaan kerjää lisäkellarointia, mutta sen voi hyvin nähdä kyllä ainakin säilyvän helposti 10. syntymäpäivänsä yli – ehkä vielä jopa entisestään paremmaksi kehittyen.

Lyhyesti: Ihastuttava, tasapainoisella rakenteella varustettu, astetta iäkkäämpi Châteauneuf-du-Pape.

Arvio: Erinomainen – tyylilajissaan Alkon parhaimmistoa.

Hinnan (38,50e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

26.3.15

L'Ostal Cazes Grand Vin 2011

L'Ostal Cazes Grand Vin 2011
  • Valmistaja: Domaine L'Ostal Cazes, Domaines Jean-Michel Cazes
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Minervois-La Livinière
  • Maa: Ranska
  • Alue: Languedoc-Roussillon, Minervois, Minervois-La Livinière
  • Rypäleet: Syrah (70%), Carignan (15%), Grenache (10%), Mourvèdre (5%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 15,90e (Joulukuu 2014, Viking Line Tax Free)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Suuren, (monesti myös syystäkin) parjatun Languedocin viinialueen yksi tunnetuimpia ja arvostetuimpia viiniappellaatioita on sen länsilaidalla Minervois-La Livinière. Alun perin La Livinièren viinialue liitettiin osaksi suurempaa, Minerven kaupungin ympärille levittäytyvää Minervois'n viinialuetta vuonna 1985, mutta 10 vuoden aktiivisen lobbauksen jälkeen alue sai oman appellaationsa, AOC Minervois-La Livinièren.

Tämän viinin bongasin viime jouluna Viking Linen Tax Free -myymälästä, josta viini tarttui mukaan tavalliseksi käyttöviiniksi. Tarjolla olisi ollut myös Cazesin perus-Minervois "Estibals" n. kympillä, mutta laatuun on panostettava.

Viinin tuottanut Domaine L'Ostal Cazes on perustettu vuonna 2002, jolloin Domaines JM Cazes osti kaksi vierekkäistä viinitilaa ja yhdisti ne yhdeksi suureksi viinitaloksi. Tämän talon omistuksessa on 150 ha maata, joista 60 ha alalla viljellään viiniköynnöksiä. 15 kk ranskalaisissa tammitynnyreissä kypsytelty Grand Vin on, nimensä mukaisesti, L'Ostal Cazesin lippulaivaviini. L'Ostal Cazesin lisäksi Domaines JM Cazesin alaisuudessa toimii pari muutakin viinitaloa – mm. pari semikuuluisaa Bordeaux'n tilaa, kuten Ormes de pez ja Lynch-Bages (JM Cazesin viinitaloa ei kuitenkaan tule sekoittaa biodynaamisesti viljelevään Cazes-viinitaloon Rivesaltes'ta, jolta löytyy mm. pari Le Cop -pussiviiniä Alkon valikoimista).

Ja, kuten suunniteltua, viini kului tavallisena käyttöviininä vuodenvaiihteen jälkeen arkisena pizzaviininä.

Väriltään viini on tumma, hyvin hennosti läpinäkyvän mustanpunainen.

Tuoksu on hyvin kypsänmakea ja ilmaisuvoimainen: karhunvatukkahilloa, hyvin kypsää boysenmarjaa, eteläranskalaisille punaviineille tyypillistä garriguea, makeaa tammisuutta, kevyttä pippuria, hillittyä suklaisuutta ja hentoa puumaisuutta. En löytänyt spekseistä mikä mahtaa olla viinissä käytettyjen uusien ja vanhojen tynnyreiden suhde, mutta noin äkkiseltään voisin veikata, että jossain sadan tuntumassa huidellaan.

Viinillä on täyteläinen, muttei erityisen suuri suutuntuma – tarkoitan tällä sitä, ettei viinillä tunnu olevan ihan överisuurta uutosta, mutta happoja on melko vähän, mikä kadottaa melkoisesti raikkauden tuntua. Viinillä on myös hyvin pehmeä ja silkkinen, mutta jopa läski tekstuuri. Makumaailma pistää reilulla otteella Syrah-vetoista tummaa marjaa ja kuningatarhilloa, kevyesti kypsänmakeaa mansikkaa, hentoa lihaisuutta ja aavistuksen verran pippurista mausteisuutta. Kokonaisuutta varjostaa makeahko ja hennosti konjakkinen tammisuus, joka ei varsinaisesti hyökkää päälle mutta on hyvin selkeästi läsnä. Rakenteesta yrittävät pehmeät, melko hillityt hapot ja kypsät, lempeät tanniinit pitää huolta, mutta melko vaisuin tuloksin.

Jälkimaku on sekä kypsän hedelmän että melko tuhdin tammisuuden hallitsema. Suuhun jää hedelmäpuolelta kypsää karhunvatukkaa, herukkahilloa, makeaa mansikkaa ja aavistuksen aromaattista yrttisyyttä; tynnyrikypsytyksen saralta makeaa tammea, kevyttä vaniljaa ja hennosti puisevaa karvautta. Jälkivaikutelma on kohtalaisen runsaan (14,5%) alkoholin myötä hieman lämmin ja kestoltaan erittäin pitkä.

Kokonaisuutena L'Ostal Cazesin Grand Vin on hyvin siistiksi puleerattu, tuhti, pullea ja nimensä mukaisesti suuri viini. Kuitenkin reilusti tammea käyttävä ja hyvin kypsää hedelmää tavoitteleva viininvalmistus tuntuu tässä hukanneen kaiken mahdollisen karaktäärin ja terroirin, mitä Minervois-La Livinièrellä olisi ollut tarjota, ja kokonaisuus on loppupeleissä varsin geneerinen tuhti, kypsä ja täyteläinen punaviini, joka voisi olla melkeinpä yhtä hyvin Kaliforniasta tai Etelä-Afrikasta kuin Ranskasta. Ei siis missään nimessä oma juttuni, mutta jos tämmöiset uuteen maailmaan nojailevat tömäkät, kypsänmakeat ja tuhtia tammisuutta tarjoilevat Etelä-Euroopan punkerot sattuvat olemaan oma juttusi, niin kyllä tämä varmaan silloin pistää rahoille vastinetta.

Lyhyesti: Uutta maailmaa henkivä muhkea, kypsänmakea, pehmeäntäyteläinen ja siistiksi siloiteltu punaviini Languedocin arvostetulta Minervois-La Livinièren cru-alueelta.

Arvio: Tylsä – no tämä oli tämmöinen perustäyteläinen, yllätyksetön Languedocin punaviini. Periaatteessa olisi voinut olla kaikessa geneerisyydessään vaikka IGP Pays d'Oc, mutta sillä tasolla ei taideta panostaa viineihin edes tänkään vertaa.

Hinnan (15,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

24.3.15

Balthasar Ress Engelmansberg Spätlese Riesling 1995

Balthasar Ress Hattenheim Engelmansberg Spätlese Riesling Halbtrocken 1995
  • Valmistaja: Balthasar Ress
  • Tyyppi: Valkoviini, Prädikatswein (QmP) Spätlese
  • Maa: Saksa
  • Alue: Rheingau
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 36,80e (Elokuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Alkon yleisimmät parjauksen kohteet tuntuvat olevan suppea valikoima ja korkeat hinnat. Noh, valikoima tuntuu olevan ja pysyvän melko samankokoisena päivästä toiseen, mutta aina silloin tällöin Alkoon sentään eksyy jokunen verrattain edullinenkin tuote! Yksi viime vuoden tällaisia viinejä oli mm. Von Unserm Rieslingistä tutun, rheingaulaisen viinitalo Balthasar Ressin puolikuivahko Engelmansberg Spätlese Riesling vuosikertaa 1995, joka löytyi Arkadian alkosta reilulla kolmella kympillä. Kun yleensä tuoreimman vuosikerran laadukkaista tarha-Rieslingeistä saa niin Alkossa kuin maailmallakin pulittaa helposti päältä kolmatta kymppiä pullolta, on vajaa 20-vuotias Risukka tähän hintaan ihan mallikkaasti hinnoiteltu tapaus!

Balthasar Ressin historia Rheingaussa on pitkä, mutta nykymuotoisena viinitalo on aloittanut 1870-luvulla kun Balthasar Ress perusti majatalon ja ryhtyi samalla viljelemään viiniä asiakkaidensa kulutukseen. Ajan myötä Ressin suku on myös perustanut hotellin ja laajentanut viljelyksiään: vuonna 1947 talo omisti noin 3 ha viljelyksiä, kun taas nykyisin talon omistuksessa on 46 ha, mukaanlukien monia alueen arvostetuimpia huipputarhoja. Viinitalo on edelleen Ressin suvun omistuksessa ja taloa johtaa nykyisin Christian Ress, viljelijä jo 5. sukupolvessa.

Tämä viini tuli alun perin vastaani sokkomaistelussa loppukesästä, missä viinin ujosti makeahko, mutta selvästi jo oksidoitunut ja pitkälle kehittynyt aromimaailma sekä hämmensi että viehätti sen verran, että kävin heti nappaamassa itselleni oman pullon talteen. Tässä lyhyt tiivistelmä silloisesta maistamiskerrasta: "Syvä, keltainen väri. Tuoksu runsas, uuniomenainen, vivahteikas ja aistikas, hennon hunajainen, mehiläisvahaa, kuivattuja aprikooseja. Maku oksidoitunut, pähkinäinen, tawnyinen, öljyinen, kohtalaisen hapokas, runsas, kuivahko, sitruksinen, melko eloisa. Jälkimaku omenainen, paahdetun pähkinäinen, raikas, kevyt, mineraalinen, vivahteikas, pitkä, mehukas, viipyilevä. Oksidaatiostaan huolimatta mainiosti tikissä."

Viini oli siis selvästi hyvin kehittynyt, jo happeakin saanut, mutta edelleen mainiossa kunnossa, eli hedelmää ja hunajaa löytyi vielä reilusti hunajaisten ja tawnyportmaisten vivahteiden alta. Uutta tällaista elämystä etsiessäni nappasin oman pulloni mukaan loppuvuodesta lähtiessäni maanmainion ravintola Carelian kellareille viettämään pientä maistelua. Korkki auki ja valkkaria ääntä kohti!

Viini on väriltään kullankeltainen, iän myötä jopa hennosti oranssiin taittuva.

Tuoksu on hunajainen, mehiläisvahainen ja makea, jopa jälkiruokaviinimäinen. Seassa on myös hieman kypsää omenaa ja uuniomenaa. Tutulta vaikuttaa.

Puolikuiva, hapokas ja kehittynyt makumaailma on makean omenainen, hunajainen, hennon persikkainen ja ujosti rusehtavan omenahilloinen. Suutuntuma on täyteläinen ja makupuolen taustalta löytyy myös kevyesti kivistä mineraalisuutta. Mutta hetkinen! Missä on paahdetut pähkinät? Missä tawnyport? Kokonaisuus on ujosti oksidoitunut, mutta yleisilme on nyt paljon freesimpi, eloisampi ja nuorekkaampi, mitä puoli vuotta aikasemmin maistamani viini oli! Itse asiassa kokonaisuus on tällä kertaa yksinkertaisesti äärimmäisen tasapainoinen, kiehtova ja kaikin puolin herkullinen.

Suuhun jää pitkäkestoinen, erittäin vivahteikas ja jopa hennosti nahkainen jälkimaku, jossa tuntuu myös kypsää sitruksisuutta, makeaa omenaa, hunajaa, kivistä mineraalisuutta, hentoa mehiläisvahaisuutta ja häivähdys iän tuomaa pähkinäisyyttä.

Näköjään Alkoon päätyneissä pulloissa on ollut melkoista laadunvaihtelua – mikä on kyllä tämänikäisellä valkoviinillä ihan odotettavaa ja ymmärrettävää. Ensimmäinen testaamani pullo oli selkeästi kehittynyt ja elämänsä ehtoopuolella, joskin vielä erittäin hyvässä ja nautittavassa kunnossa; viinin oksidaatio ei ollut vielä peittänyt viinin ominaispiirteitä alleen, vaan ainoastaan toi lisää kokonaisuuteen. Jälkimmäinen taas oli mitä upeimmassa kunnossa; viini oli selkeästi jo pitkälle kehittynyt ja upeasti ikääntynyt, mutta lähes täysin ilman oksidaatiota! En usko, että tämäkään viini olisi hirveästi enää kehittynyt tästä eteenpäin, eli viini oli saavuttanut huippunsa, mutta voin hyvin uskoa, että se olisi helposti pystynyt viipyilemään tuolla huipulla vielä useampien vuosien ajan. Viini oli kuitenkin niin ylettömän herkullinen, ettei kyllä yhtään harmittanut korkata sitä tämän ikäisenä!

Lyhyesti: Ihastuttavasti kehittynyt puolikuiva Rheingau Spätlese, jossa tuntuu olevan kohtalaista pullokohtaista vaihtelua. Suosittelen korkkaamaan mielummin aiemmin kuin myöhemmin.

Arvio: Erinomainen – tämä viini osoittaa mainiosti miksi joku haluaisi hillota saksalaista valkoviiniä kellarissaan parikymmentä vuotta; siitä tulee yksinkertaisesti timanttista tavaraa.

Hinnan (36,80e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

17.3.15

Pyramid Valley Hille Vineyard Sémillon 2007

Pyramid Valley Growers Collection Hille Vineyard Sémillon 2007
  • Valmistaja: Pyramid Valley Vineyards
  • Tyyppi: Valkoviini
  • Maa: Uusi-Seelanti
  • Alue: South Island, Marlborough, Brancott Valley
  • Rypäleet: Sémillon (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Joulukuu 2014)
  • Hinta nyt: n. 28,00e (Maaliskuu 2015, wine-searcher.com)
Olen aikaisemminkini kirjoitellut Pyramid Valley Vineyardsista, tuosta yhdestä Uuden-Seelannin biodynaamisen viljelyn ja hyvin "luonnollisten" viinien tuottamisen keskittyneestä pientuottajasta – jos kiinnostaa, vilkaise toki arvioni talon Angel Flower Pinot Noirista.

Tämä viinitalo on hyvä romuttamaan käsityksiä siitä, että uudessa maailmassa tuotetaan vain ylikypsiä liukuhihnaviinejä ja ainoastaan Euroopassa sijaitsee natural-henkisiä pientuottajia. Siltä se kyllä usein saattaa tuntua, sillä näitä kuriositeettituottajia toiselta puolelta maapalloa tuodaan niin paljon vähemmän meille tänne Suomeen kuin esimerkiksi ranskalaisia tai italialaisia, jotka sijaitsevat käytännössä naapurissa!

Pyramid Valleyn filosofia pyörii siis biodynaamisuuden ja käsittelemättömän viininvalmistuksen periaatteilla. He tuottavat itse omilta tarhoiltaan lähinnä Pinot Noiria ja Chardonnayta, mutta he valmistavat myös muita viinejä vuokraamalla luotettavilta tuottajilta palstoja heidän viinitarhoistaan. Näillä tarhoilla he viljelevät ilman torjunta-aineita, mutta hyvin perinpohjaisin viljely- ja köynnöksenhoitomenetelmin. Yleensä tuloksena on merkittävästi pienempi sato (n. 40-60% normaalista tarhan tuotannosta), mutta nämä rypäleet ovat poikkeuksellisen kypsiä ja aromeiltaan intensiivisiä verrattuina muihin tarhan rypäleisiin. Näistä rypäleistä Pyramid Valley valmistaa viinin ilman lisäaineita, viljeltyjä hiivoja, sulfiitteja, kirkasteita, suodatuksia jne. Normaali käyminen luonnonhiivoilla saattaa kestää kuukausia ja luonnollinen malolaktinen käyminen jopa vuoden. Lopuksi viini pullotetaan lappoamisen ja luonnollisen kirkastumisen (sakka laskeutuu tynnyrin pohjalle) jälkeen ilman suodatusta ja korkeintaan tarvittaessa pienellä sulfiittilisäyksellä. Nämä viinit myydään Growers Collection -nimen alla; vuokrattu palsta merkitään myös etikettiin. Pyramid Valleyn Claudian ja Miken mukaan nämä viinit eivät niinkään ole suuri tulonlähde (johtuen mm. vuokratun palstan hinnasta ja sen suhteellisen pienestä satomäärästä), vaan he haluavat tehdä ainutlaatuisia, ikimuistoisia viinejä myös niistä lajikkeista ja terroireista joita he eivät omista.

Tämänkertainen viini tuli Repository-blogin Oton organisoimissa illanistujaisissa vastaan (tattista vaan siis siihen suuntaan!). Sen rypälelajike on Sémillon, joka normaalisti tuottaa Bordeaux'ssa ja uudessa maailmassa hyvin läskejä, raskastekoisia ja trooppisen hedelmäisiä valkoviinejä. Poikkeuksena on Australian Hunter Valley, jossa rypäleet poimitaan tyypillisesti hieman raakoina ja lopputuloksena alue tuottaa upeasti ikääntyviä, kepeitä, raikkaita ja hapokkaita, jopa suorastaan Riesling-mäisiä valkoviinejä.

Hille Vineyard Sémillon on väriltään vihertävänkeltainen. Viinin suodattamattomuus näkyy selkeästi viinin utuisen sameahkossa ulkonäössä.

Viinin kiehtova, jännä ja vivahteikas tuoksu herättää heti mielenkiinnon: aivan ensimmäiseksi tuoksusta nimittäin erottuu selvä, kuivakka, tuoretta chiliä muistuttava pyrasiininen aromi. Villistä ja runsaan aromaattisesta tuoksusta erottuu myös Sémillonille tyypillisiä persikkaisia, kevyen kukkaisia sävyjä ja ujon hunajaisia, jotka antavat viinille kypsän yleisilmeen, mutta seasta löytyy myös merkittävästi hyvin vihertävän vegetaalisia sävyjä, kuten parsaa ja pajua. Viinin aromikas, kypsänmakeaa ja vihreän vegetaalista paradigmaa sekoittava tuoksumaailma saa pään pyörälle jo ennen kuin ensimmäistäkään hörppyä on tullut ottaneeksi!

Viinin ensivaikutelma on hyvin hapokas, suorastaan kirpeän sähäkkä – tällaista hapokkuutta Sémillon on tuottanut vain Hunter Valleyn Sémilloneissa – mutta samalla lajiketyypillisesti melko täyteläinen ja runsas. Makumaailmaa hallitsee freesi sitruksisuus, viheromenaisuus ja kevyt vahamaisuus, mutta taustalta löytyy myös kevyttä, tuoksusta tuttua tuoretta chiliä, hillittyä kukkaisuutta, maltillista mineraalisuutta ja aavistus todennäköisesti iän mukanaan tuomaa hunajaista paahteisuutta, joka vie uudestaan mielikuvat Hunter Valleyn Sémilloniin – tällä kertaa jo ikääntyneeseen sellaiseen. Vaikka kokonaisuus on täyteläinen, on viinin yleisilme hyvin freesi ja erittäin eloisa.

Yhtä lailla eloisassa jälkimaussa tuntuu voimakkaampaa, jopa suolaista mineraalisuutta, greippivetoista sitrushedelmää, hunajaa, kevyttä chilimäisyyttä ja hennosti aasialaisia mausteita. Kestoltaan keskipitkässä tai pitkähkössä jälkivaikutelmassa runsas hapokkuus korostuu ja muiden aromien häipyessä kieleltä, hunajainen ja hienosti kehittynyt paahteisuus jää elämään.

Pyramid Valley delivers, again. Tämä Sémillon on runsaalla hapokkuudellaan ja vihertävillä aromeillaan selvästi lähempänä Hunter Valleyn Sémilloneja kuin tyypillisesti uuden maailman raskastekoisia kötöstyksiä, mutta silti aivan suoria yhtäläisyysviivoja ei voi vetää tämän ja Hunter Valleyn välille. Tästä viinistä nimittäin löytyy paljon kypsempiä ja runsaampia elementtejä, kuin Hunter Valley Sémilloneista tyypillisesti – mutta samalla voimakkaasti chilimäisiä pyrasiineja ja muita hyvin vegetaalisia aromiaineita, jotka vihjaavat vielä Hunter Valleyta raaempiin rypäleisiin. En tiedä mistä on kyse, onko rypäleet kypsyneet äärimmäisen epätasaisesti, vai onko kyseessä esimerkiksi spontaanin käymisen tuomia piirteitä – mutta nämä eivät haittaa. Oleellisin asia on se, että tämä viini on fantastisen raikas, ylettömän mielenkiintoinen, erittäin helpostijuotava ja superherkullinen! Voin kyllä ymmärtää, että jos vegetaalisia ja chilimäisiä piirteitä pitää makuvirheenä ja raa'an viinin merkkinä, ei tämä uppoa, mutta muuten näin freesi, mineraalinen, tasapainoinen ja ainutlaatuinen viini on puhdasta makujen juhlaa.

Lyhyesti: Hyvin jännittävä, runsas mutta samalla erittäin rapsakka ja raikas terroir-Sémillon Uudesta-Seelannista, joka yhdistelee hämmentävällä ja yllättävän toimivalla tavalla hyvin kypsää hedelmää ja lähes raa'ahkoa vihreyttä.

Arvio: Erinomainen – tässä on viini, joka onnistuu näyttämään mihin kaikkeen Sémillon voi osaavissa käsissä taittua! Hille Vineyard sopii niin hardcore viininörtti -tason fiilistelyyn kuin rakenteikkaaksi ruokajuomaksi.

Hinnan (n. 28,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

16.3.15

Bonny Doon Le Cigare Volant 2007

Bonny Doon Le Cigare Volant 2007
  • Valmistaja: Bonny Doon Vineyards
  • Tyyppi: Punaviini
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia, Central Coast
  • Rypäleet: Grenache (60%), Syrah (32%), Cinsaut (4%), Mourvèdre (4%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 39,90e (Joulukuu 2014, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Loppuvuodesta 2014 Yhdysvaltojen kuuluisan terroiristin, Randall Grahmin, legendaarinen Châteauneuf-du-Pape-pastissi, Le Cigare Volant, otti ja poistui tilausvalikoimista. Ajattelin, että olisi ihan hyvä testata viini vielä kun siihen on mahdollisuus, ja nappasin yhden pullon testiin. Onhan Grahmin Bonny Doon Vineyards erityisesti 2000-luvun puolesta välistä kerännyt varsin hyvin mainetta minimalistiseen viininvalmistukseen pyrkivänä, biodynaamista viljelyä harrastavana ja terroir-orientoituneena laatuviinitalona. Lisäksi hiljattain testattu, valkoista Châteauneuf-du-Papea emuloiva Le Cigar Blanc vakuutti talon tyylistä kertaheitolla.

Le Cigare Volant on siis Bonny Doon Vineyardsin ensimmäinen julkaistu viini ja edelleen talon arvostetuin lippulaivatuote. Viinin ensimmäinen vuosikerta, 1984, julkaistiin vuonna 1986 ja se sai hyvin nopeasti erittäin positiivisen vastaanoton. Viinin nimi, le cigare volant, kääntyy suoraan suomeksi "lentäväksi sikariksi", mutta todellisuudessa sana on Ranskan vastine "lentävälle lautaselle". Viinin nimi on tietyllä lailla aasinsilta Châteauneuf-du-Papeen, sillä vuonna 1954 kyseisen alueen viinitarhoja suojelevassa laissa määriteltiin, että "lentävät lautaset eivät saa lentää tarhojen yllä, laskeutua niille tai nousta niiltä" – tämä laki on muuten edelleen voimassa. Le Cigare Volant, Bonny Doonin lippulaivaviini (tai Grahmin sanojen mukaan "tähtilaivaviini") on valmistettu Châteauneuf-du-Papelle tyypillisellä GSM-rypäleblendillä (ja pienellä määrällä Cinsaut'ta), jota on kypsytetty 225-litraisissa ja 600-litraisissa tammitynnyreissä sekä suurissa foudre-tammisammioissa 15-18 kuukautta ennen sekoittamista ja pullottamista. Pullotushetkellä viinissä oli sitoutuneena 50 mg/l sulfiitteja, mikä rupeaa olemaan melko kaukana normaalien liukuhihnaviinien 150-200 mg/l lukemista. Pullo on suljettu Bonny Doonin tuttuun tyyliin kierrekorkilla.

Viinin väri on hieman läpinäkyvä, hennosti violettiin taittuva tumma kirsikanpunainen.

Tuoksu on elegantti ja hienostunut: kypsää, tummanpuhuvaa tummaa hedelmää, luumua, ylikypsää vadelmaa, tammen tuomaa vaniljaa ja hillitympää maustepippuria, kevyttä Grenachen mansikkaa, hentoa marmeladia, vivahde lihaisuutta ja aavistus eleganttia kukkaisuutta. Ymmärtääkseni vuosi 2007 oli keskimääräistä kuumempi alueella, mikä kyllä näyttäytyy melko kypsinä, makeina piirteinä.

Viinillä on täyteläinen, runsas ja intensiivinen yleisilme, jota hallitsee Syrah'n pippurinen ja kevyen mausteisen tammen vivahteet, tumma hedelmäisyys ja kypsä tumma marjaisuus. Taustalta löytyy myös kehittyneen nahkainen alavire. Vivahteikas kokonaisuus on suussa silkkisenpehmeä, mutta myös mehukkaan hapokas ja rohkean tanniininen – tanniinit ovat siis kypsiä ja pehmeitä, mutta varsin runsaita ja alkavat tuntua pikku hiljaa.

Pitkäkestoinen jälkimaku toistaa uskollisesti keskimaun aromeja. Suuhun jää bitterinen, makean mausteinen, maustepippurinen, kuivan puiseva ja mehukkaan luumuinen jälkivaikutelma.

Le Cigare Volantilla on hintaa, mutta siinä on myös ikää, tyyliä, tasapainoa ja makua. Viinistä paistaa selkeästi kuuma vuosi ja sen tuomat makeat, paikoin jopa hieman keittyneet aromit, mutta viini ei tunnu silti kärsineen monien muiden kalifornialaisviinien tyyppivioista: hilloisen ylikypsistä aromeista ja niiden mukana hukatusta rakenteesta. Viinistä löytyy sen verran ryhtiä ja raikkautta, että kokonaisuus pelittää nykykunnossaan harvinaisen mallikkaasti ja +7 vuoden iästään huolimatta viinillä tuntuu olevan vielä hyvin ikää edessään. Bonny Doon lupailee viinille optimijuomisikkunaa +20 vuoden paikkeille, mikä tuntuu jo ehkä hieman turhan optimistiselta, mutta voin kuvitella tämän viinin olevan vielä fantastisessa kunnossa 10-15 vuoden jälkeen vuosikerrasta. Kokonaisuutena voisin jopa sanoa tämän viinin olevan yksi parhaista Alkosta löytyneistä GSM-viineistä, mikä myös antaa hieman osviittaa Alkon valikoimista löytyville rhônelaisille. Viinin hinta on kova, mutta onneksi rahalleen saa myös laadullista vastinetta.

Viinin seuraksi kokkasin "paikallista ruokaa paikalliselle viinille" -idealla pitkään uunipadassa muhineita herkkusieniä ja portobelloja (juu, onhan nekin herkkusieniä), eli ns. jenkkihenkisen braised mushrooms -kötöstyksen. Paritus oli sen verran onnistunut, että suosittelen testaamaan – jos ei lentävää sikaria satu löytymään kellarista, toiminee joku ikääntynyt Châteauneuf-du-Pape varsin mainiona korvikkeena.

Lyhyesti: Todella mallikas, tasapainoinen ja herkullinen, hieman kehittynytkin wannabe-Châteauneuf-du-Pape biodynaamisuutta ja terroiria painottavalta Bonny Doonilta.

Arvio: Tyylikäs – todella miellyttävä, uskottava ja salonkikelpoinen Kalifornian GSM, joka ei lämpimän ilmaston aromeistaan huolimatta kärsi monien muiden jenkkiviinien ongelmista, eli makean hilloisesta hedelmästä ja matalista hapoista.

Hinnan (39,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

13.3.15

Väliaikatiedote #21: Alkon käsityöläisoluet 2015 -tiivistelmä

Tämä tulee ehkä hieman jo myöhässä, kun käsityöläisoluet tulivat valikoimiin jo pitkälle toista kuukautta sitten ja monista Alkon myymälöistä oluet ovat myös jo hyvän aikaa sitten loppuneet. Kiirettä on pitänyt, eikä aikaisemmin ole ehtinyt, joten parempi nyt myöhään kuin ei milloinkaan.

Oluita (ja siidereitä saatiin) tänä kevättalvena siis yhteensä 15 kappaletta; niistä 14 tuli testattua. Teerenpelin puolimakea, omenaviinipohjainen Lempi-siideri tuli jätettyä välistä, sillä omenaviinin käyttö "siidereiden" valmistuksessa on meikäläiselle sama asia kuin mallastärkkelyksen käyttö "oluen" valmistuksessa. Hommat tehdään kunnolla, tai niitä ei tehdä ollenkaan.

Teen nyt taas tässä saman kuin viime vuonna, eli listaan tähän maistamani oluet jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen lyhyen tiivistyksen kera. Mitenkään absoluuttinen järjestys tämä ei ole, sillä tilanteesta ja käyttöyhteydestä riippuen oluet voivat vaihtaa paikkaa jonkin verran. Jaoin kuitenkin oluet erikseen vielä alaluokkiin, joiden sisällä oluet lähinnä oluet voivat vaihtaa paikkaa. Pääluokkien mukainen järjestys on selvä. Mainiot ovat oikeasti upeita, huippulaatuisia oluita, joita on tullut ostettua jokaista useampaan kertaan arvion jälkeenkin; kelpo tapaukset ovat hyviä, laadukkaita oluita, jotka hoitavat hommansa ongelmitta, mutta eivät ehkä onnistu loppupeleissä tarjoamaan niin ainutlaatuista elämystä, että niihin tekisi mieli palata heti uudelleen; pettymykset ovat nimensä mukaisesti oluita, joita ilmankin olisi voinut hyvin pärjätä.

Mainiot:
  • Saimaa Brewer's Special Saison (4,39e/0,33; täydellinen, h-l erinomainen): Äärettömän herkullinen olut, jossa on sekä tunnistettavaa, rustiikkista Saison Dupont -meininkiä, mutta myös rapeaa jenkkihumalointia ilman liioittelun meininkiä. Tuhannen tonnin juotavuudella varustettu jenkkihenkinen saison, joka toimii todella mallikkaasti niin freesinä seurusteluoluena kuin vivahteikkaana fiilistelyjuotavana. Meikän ykkösvalinta tämän vuoden kattauksesta.
  • Malmgård Barley Wine (6,17e/0,5; erinomainen, h-l erinomainen): Erittäin tuhti ja tanakka, moniulotteinen, maukas ja rakenteikas tykittelyolut – helposti koko kattauksen järein esitys. Oluen upeus ei kuitenkaan perustu pelkkään massiivisuuteen, vaan myös kiitettävään tasapainoon ja mielenkiintoiseen makumaailmaan. Erittäin mainio olut ja helposti parhaita suomalaisia barley winejä.
  • Stadin Imperial Porter (5,98e/0,33; tyylikäs, h-l OK): Mukavalla tavalla aromaattinen ja talon omaa tyyliä alleviivaava ei-tuhdeimman pään imperial porter, jossa reilu aromihumala ja marjaisuus näyttelevät varsin mallikkaasti merkittävämpää roolia kuin klassinen paahteisuus ja lakritsi.

Kelpo tapaukset
  • Rekolan Funky Luomu (6,71e/0,5; erittäin hyvä, h-l OK): Rekolan tyyliin tässä ei olla haettu mitään klassista ilmaisua, vaan enemmän talon omaa, ainutlaatuista jälkeä. Olut ei ole kovin "funky", eikä erityisen tyypillinen, mutta sitäkin tasapainoisempi farmhouse ale. Kivaa tavaraa sellaisenaan, mutta varsin yleiskäyttöinen ruokaolut.
  • Hiisi Aarni (4,61e/0,33; hyvä, h-l OK): Runsas ja intensiivinen moderni IPA, johon on tuotu mukavasti särmää ja asennetta käyttämällä ruista mallaspohjassa. Ei se kaikista omaperäisin olut, mutta balanssi on hyvin kunnossa ja olut erottuu Alkon IPA-tarjonnasta positiivisesti edukseen.
  • Ruosniemen Vuorineuvos (6,40e/0,33); hyvä, h-l heikko): Ihan hyvä, semilupaava imperial stout, jossa kaikki palaset eivät kuitenkaan onnistu loksahtamaan kohdalleen. Olut voi parantua muutaman kuukauden kypsyttämisellä, mutta voi yhtä hyvin olla, ettei tämä nyt vain pärjää kovassa imperial stout -kilpailussa. Ihan juotava ja maistuva tumma olut, mutta nykykunnossa ei onnistu tarjoamaan kovalle hinnalleen vastinetta.
  • Teerenpeli Notkea Nipa (4,40e/0,33; hyvä, h-l OK): Tyylipuhdas, turvallinen ja yllätyksetön moderni IPA. Jopa suorastaan haukotuttavan tylsä toteutukseltaan, mutta oluessa ei ole mitään vikaa tai muutakaan pahaa sanottavaa, joten kyllä tällä ihan kohtalaisen sijoituksen saa napattua. Luotettava arkiolut hopheadeille.
  • Maku Savuporter (4,50e/0,33; miellyttävä, h-l OK): Hieman kevyempää päätä edustava, ujosti savustettu portteri. Hieman turhan simppeli ja kepeä makuuni, mutta plussaa siitä, että savua on käytetty sen verran maltillisesti, ettei se pääse hallitsemaan vaan tuo ainoastaan lisää syvyyttä kokonaisuuteen.
  • Malmgård Craft Cider Dry (5,86e/0,5; miellyttävä, h-l heikko): Rutikuiva, raikkaan hapokas, melko yksiulotteinen, hyvin kevyt ja ohuehko aito siideri. Nämä erittäin kuivaa päätä edustavat siiderit kyllä toimivat makuuni, mutta tästä siideristä jäi uupumaan sellaista syvyyttä ja runsautta, mitä hyvät ranskalaissiiderit pystyvät tarjoamaan. Plussaa siitä, että tämä on kuitenkin ihan aitoa tavaraa, eikä hiilihapotettua, laimennettua omenaviinisekoitusta.
  • VASP Prykmestar Savuvehnä (4,97e/0,5; OK, h-l OK): Tyylillä tehty, savustettu vehnäolut, jossa on sekä selkeästi erotettavia vehnäoluen piirteitä, että yllättävän monimuotoistakin savuisuutta – ei siis pelkkää palvikinkkua. Savuoluet eivät kuitenkaan ole koskaan olleet meikäläisen juttuni, joten tätä korkeampaa sijoitusta olut ei meikäläisen kirjoissa saa. Savuolutfaneille Savuvehnä on varmasti tuhat kertaa toimivampi ostos, eli ei tämä mitenkään huono olut ole missään nimessä.
  • Laitilan Yalobusha Mississippi Beer (3,50e/0,33; OK, h-l OK): Melko neutraali ja yllätyksetön steam beer – eli lager, joka maistuu hyvin kevyeltä alelta. Ei kovinkaan kummoinen esitys, mutta onneksi hintakin on pysynyt jtoen kuten kohtuullisena.

Pettymykset
  • Bryggeri Kanttori Dubbel (5,80e/0,33; tylsä, h-l surkea): Todella mutkaton ja yksiulotteinen, paahteinen ja hallitsevan mallasleipäinen olut, jossa on melko vähän selvää dubbel-karaktääriä. Todella tylsä ja vaisu esitys, joka ei onnistu tarjoamaan hinnalleen vastinetta.
  • Lammin Sahti Kotka (5,82e/0,33; tylsä, h-l surkea): Epämääräinen "strong ale", joka aluksi muistuttaa enemmän bockia kuin alea, mutta saa auetessaan enemmän banaanivetoista ale-hiivaisuutta. Suoraviivainen, yksiulotteinen ja epäinspiroiva esitys, joka ei todellakaan onnistu olemaan hintansa arvoinen.
  • Stallhagen Pumpkin Ale (3,59e/0,33; kehno, h-l surkea): Kurpitsaa, eipä juuri muuta. Kai ne jenkit tällaisista tykkää, mutta meikäläisen makuun ei kyllä toimi.

Tänä vuonna Alko onnistui tekemään pienpanimokattauksessaan parempaa työtä kuin viime vuonna, sillä viime vuonna sekaan oltiin ujutettu jostain kummain syystä myös pari olutta astetta suuremmilta panimoilta Brittein saarilta, mikä ei mielestäni kuvioihin kuulu. Tänä vuonna kaikki olivat kotimaista tavaraa ja mukaan oltiin otettu hauskasti myös pari siideriä näiltä panimoilta, mikä on meikäläiseltä vain pelkkää plussaa.

Lisäksi kävi samalla tavalla kuin viime vuonna, eli ennakkoon eniten odottamistani oluista harva oli lopuksi kovinkaan kummoinen, mutta esimerkiksi Saimaan Saison onnistui iskemään kunnolla puun takaa. Suuresta koostaan huolimatta tämä panimo on tykitellyt viime aikoina sen verran kovan tason kamaa, että on kyllä pakko muuttaa omia käsityksiään heidän meiningeistään. Lisäksi tasaisen varmaa perustasoa tuottanut Malmgård otti ja repäisi kunnolla, iskien tiskiin äärettömän kovan barley winen. Nämä kaksi olutta on erityisesti sellaisia, että jos jotain näistä on kokeiltava, ovat ne nuo.

Pakko on kuitenkin sanoa, että on harmillista, miten näiden oluiden saatavuus taas katoaa täysin kun ne loppuvat Alkon hyllyiltä - esimerkiksi monesta myymälästä Hiisin Aarni otti ja loppui jo ensimmäisenä myyntipäivänä, muutamien muiden oluiden seuratessa nopeasti perästä. Olutharrastajia kohtaan olisi reilumpaa, jos näiden oluiden saatavuus olisi ympärivuotista – sikäli, jos panimot näitä oluita siis ympäri vuoden kykenisivät tekemään. Muutamien oluiden menekin perusteella voisi sanoa, että kysyntää ainakin on. Täytyy toivoa, että Alkon tilausvalikoiman uudistus (jossa panimot voivat itse listata tuotteitaan valitsemiinsa myymälöihin) toisi jonkinlaista parannusta tähän tilanteeseen.

12.3.15

Bryggeri Kanttori Dubbel

http://www.alko.fi/tuotteet/719144/
Bryggeri Kanttori Dubbel
  • Valmistaja: Bryggeri Helsinki
  • Tyyppi: Olut, Ale
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa, Helsinki
  • Maltaat: Dark-, kristalli-, paahdettu-, pils-
  • Humala: East Kent Golding, Magnum
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 5,80e (Helmikuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 5,80e (Helmikuu 2015, Alko)

Helsingin keskustassa, aivan tuomiokirkon varjossa sijaitseva mainio panimoravintola Bryggeri lähti tämänvuotiseen pienpanimokatselmukseen liikkeelle melko perinteisellä oluella – joskin täällä meidän peräpohjolassa hieman vähemmän tunnetulla oluttyylillä. Bryggerin Kanttori on dubbel, eli tumma, hieman makeahko belgiolut, joka saa hieman runkoa lisää keittovaiheessa lisätyllä karamellisokerilla. Suomessa kun belgeistä ovat dubbeleita tunnetumpia esimerkiksi vehnäiset witit (no, lähinnä Hoegaarden) ja dubbeleita selkeästi järeämmät quadrupelit, joita monet trappistioluet (esimerkiksi Chimayn sininen) hyvin edustavat.

Väriltään Kanttori on tummahko, hennon utuisen ja pronssiseen taittuvan punaruskea. Vaaleanruskea vaahto nousee parin sentin paksuiseksi patjaksi ja laskeutuu hiljalleen oluen sekaan.

Lasista leijailee melko hillitty tuoksu, jossa tuntuu kevyesti belgihiivaisuuden tuomaa, banaanivetoista hedelmää, ujoa marjaisuutta ja hieman pippurista mausteisuutta. Sanottava on, ettei tämä kyllä tarjoa paljoa.

Suussa olut on raikas, keskitäyteläinen, hieman pehmeä ja kohtalaisen hiilihappoinen. Enemmän kuivahko kuin dubbelisen makea maku on kevyt, mutta siitä on tuoksun tavoin vaikea saada otetta. Kielellä tuntuu kevyttä marjaa, hillitysti luumuvetoista hedelmäkompottia, mausteisuutta ja ujoa ohramallasleipää. Katkeroisuus (20 EBU) on todella vaatimatonta.

Jälkimaku on keskipitkä, mausteinen, hennon luumuinen, kevyen mallasleipäinen ja ujon belgihiivaisen hedelmäinen. Karvautta ei löydy juuri ollenkaan.

Kanttorista jää kyllä todella valju kuva. Hyvässä dubbelissa on sopivaa makeutta, sitä tasapainottavaa mausteisuutta ja ennen kaikkea sitä belgihiivaista hedelmäisyyttä, jonka avulla olut yhdistyisi belgiolueksi. Kanttori sen sijaan tuntuu hallitsevan paahteiselta ja voimakkaan leipäiseltä, mutta itse belgimäisyys jää lähinnä ajatuksen asteelle. Lisäksi oluen tuoksu- ja makumaailma itsessään on varsin vaatimaton, mutkaton ja yksiulotteinen. Ei tämä nyt oikein belgiksi tunnistu, eikä oikein miksikään muuksikaan, minkä lisäksi litrahinta jää laatuun nähden aivan liian kovaksi. Bleh.

Lyhyesti: Simppeli, paahteinen, mallasleipäinen, kuivahko ja yksiulotteisen tylsä olut, joka sanoo olevansa dubbel.

Arvio: Tylsä – erittäin turvallinen, yllätyksetön ja suoraviivainen ale, joka jää erittäin kauas esikuvistaan.

Hinnan (5,80e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

3.3.15

Teerenpeli Notkea Nipa

http://www.alko.fi/tuotteet/790144/
Teerenpeli Notkea Nipa
  • Valmistaja: Teerenpeli
  • Tyyppi: Olut, India Pale Ale
  • Maa: Suomi
  • Alue: Päijät-Häme, Lahti
  • Maltaat: Cara red-, pilsner-
  • Humala: Galena, Green Bullet, Pioneer
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,40e (Helmikuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 4,40e (Maaliskuu 2015, Alko)

Pienpanimokattauksen mallia 2015 päätös on tässä. Tämän oluen myötä blogissa on arvioitu kaikki tänä kevättalvena Alkossa tarjolle tulleet pienpanimo-oluet.

Pakko nyt aluksi mainita, että Teerenpelin oluet harvoin ovat suuria tunteita onnistuneet herättämään. Parhaimmillaan ne ovat "ihan kivoja", mutta hyvin tasapaksuja ja helpostiunohdettavia. Tosin pääsipä panimo näpäyttämään viime kattauksessa näpeille ihan kelvollisella Mokkamatti-stoutillaan, joten ei tuomita maistamatta!

Teerenpeli hyppäsi kattaukseen mukaan aivan perinteisellä IPA:lla. Toisaalta tämä on varsin turvallinen ratkaisu (IPA-buumin jatkaessa täällä jylläämistään) mutta toisaalta myös turhankin varman päälle pedattu ja tylsä (trendien aallonharjalla ratsastavien mallasniilojen huomautellessa IPA-buumin olevan jo menneen talven lumia ja niiiin nähty juttu heidän suunnatessa katsettaan vihdoinkin hapanoluiden, saisoneiden ja muiden höpöoluiden suuntaan – näin ainakin toivon). Tämä nyt arvioitava olut tehtiin alun perin Teerenpelin 20-vuotispippaloihin, mutta se on nyt tehnyt paluun pullomuodossa ja laajemmalla saatavuudella. Humaloinnissa on käytetty mielenkiintoista trioa brittiläisiä, jenkkiläisiä ja uusseelantilaisia lajikkeita.

Nipalla on kevyen samea kellanruskea väri ja kohtalaisen pitkäkestoinen, kermanvaalea, pienikuplainen vaahto.

Tuoksu on varsin tyypillisen IPA:n: männynneulasia, persikkaa, appelsiinista sitrusta, hentoa hunajaa ja hieman karamellista maltaan makeutta. Varsin miellyttävä ja kutsuva aloitus, siis.

Oluen maku on kepeä, mäntyinen, saippuainen, melko tuntuvan katkera ja hennon keksisen maltainen. Seasta erottuu myös havunneulaista vihreyttä, kevyesti parfyymista kukkaisuutta ja ujosti leikattua nurmea.

Jälkimaku on hyvin humalavetoinen, eli erittäin bitterinen, ruohoinen ja saippuainen. Katkeroiden lomasta voi kuitenkin erottaa myös kevyttä keksistä maltaisuutta ja hentoa hunajaista makeutta.

Notkea Nipa on tyylipuhdas ja mainio, mutta ehkä myös hieman liian turvallinen IPA. Siitä ei juuri löydä pahaa sanottavaa, mutta tuntuu siltä, että tämän kanssa on menty siitä, missä aita on matalin. Tällainen textbook-IPA kyllä varmasti sopii hyvin juhlistamaan panimon merkkipäiviä, mutta kun pienpanimokattauksessa monet panimot yrittävät erottautua jollain jännittävällä twistillä, tämmöinen kolmetoista-tusinassa-jenkki-IPA katoaa hyvin taustakohinaan. Kun samanhenkisiä pyörii useampia ihan Alkon perusvalikoimassa, ei heti tule ensimmäiseksi mieleen poimia tätä pienpanimo-oluiden joukosta.

Jos oluen kuitenkin sattuu poimimaan, ei se kunnon hopheadia petä. Tämä on ihan hyvä IPA ilman mitään kummempia kommervenkkejä: aromaattista aromihumalaa, purevaa katkeroa ja ujoa, mutta mukavasti erottautuvaa mallasta. Palikat hyvään IPA:an kyllä löytyvät.

Lyhyesti: Tasapainoinen, maukas ja tyyliuskollinen moderni IPA Lahdesta. Ei tarjoa yllätyksiä, mutta jos semmoisia ei odota, ei semmoisia jää myöskään kaipaamaan – olut pärjää mainiosti omilla avuillaan.

Arvio: Hyvä – luotettava, reilusti katkeroitu olut, jolla voi olla hieman vaikeuksia erottua lukemattomista vastaavista. Yllätyksettömyydestään huolimatta oikein kelvollinen tapaus.

Hinnan (4,40e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

1.3.15

VASP Prykmestar SavuVehnä

http://www.alko.fi/tuotteet/706126/
VASP Prykmestar SavuVehnä
  • Valmistaja: Vakka-Suomen Panimo
  • Tyyppi: Olut, Vehnäolut
  • Maa: Suomi
  • Alue: Varsinais-Suomi, Uusikaupunki
  • Humala: Hallertauer Magnum
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 4,97e (Helmikuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 4,97e (Maaliskuu 2015, Alko)

Harmillisesti Vakka-Suomen Panimon Kahvistout jäi viime vuoden pienpanimokattauksessa joukon hännille – oluen ohut runko, vaatimaton ja yksiulotteinen yleisilme sekä lähes esanssiselta vaikuttava makeus eivät onnistuneet vakuuttamaan. Harmillista siksi, koska yleensä VASP:n oluet ovat mielestäni olleet varsin kelpo tavaraa ja hyvin omaan makuuni toimivia. Kyseenalainen jännääminen oluen laadusta heräsi uudelleen henkiin, kun sain kuulla panimon lähteneen tänä vuonna pienpanimokuvioihin mukaan savustetulla vehnäoluella – nuo savuiset oluet kun harvemmin onnistuvat uppoamaan omaan makuuni.

Prykmestar SavuVehnä on siis perinteinen vehnäolut, johon ohramallas ja vehnä on kuitenkin suomalaisittain poiketen hommattu savuoluistaan tunnetun saksalaisen Bambergin kylän mallastamolta – ei siis suomalaiselta Viking Maltilta, jonka kautta kulkeutuu merkittävä osa suomalaisten pienpanimoiden maltaista. Ohramaltaiden kuivaus on tapahtunut pyökin savussa ja vehnä tammen savussa, joten tässä on selvästikin myös haluttu hakea monimuotoisuutta myös savuun.

Oluella on sameahko,vaalean ruskea ja utuinen väri ja todella paksu, kuohkea ja kestävä vaahtohattu.

Tuoksu on lähinnä savuinen. Kevyttä tervaa, hentoa palvikinkkuisuutta ja mitä ujointa vehnäistä happamuutta löytyy, mutta ensisijaisesti vain palaneen puun savua. Avautuessaan olut saa kyllä enemmän banaanivetoista hedelmäisyyttä mukaan, mutta savuisuus on kuitenkin selvästi pääosassa.

Maku on tuoksun tavoin lähinnä savuinen. Vehnäinen, kuivanpuoleinen ja hieman hapahko yleisilme tuo oluelle raikkautta, missä taas hyvin hento, lähes olematon hiilihappo epäonnistuu. Aluksi oluessa kyllä löytyi varsin särmikkäästikin kuplaa, mutta lasissa oluen hiilihappo latistuu erikoisen nopeasti. Hapahkosta raikkaudestaan huolimatta olut ei varsinaisesti lähde lentoon, vaan leijailee enemmän hahmottomana, savuisena mattona suussa. Lämmetessään olut saa enemmän makeaa, hiivaista ja banaanivetoista hedelmää ja hentoa, yhtä lailla makeata karamellisuutta, mikä ei ainakaan varsinaisesti lisää raikkautta.

Jälkimaussa tuntuu pyökkisavua, mausteisuutta, kevyttä vehnäistä happamuutta, hennon banaanista hiivaisuutta ja aavistus makeaa tervakaramellia. Humalan puraisu jää uupumaan täysin.

Omaan suuhuni SavuVehnä on melko tasapaksu, yhden tempun juttu. Oluen savuisuus on sentään melko monimuotoista, eli siltä puolelta voi etsiä vivahteikkuutta; voinkin siis kuvitella, että SavuVehnä toimii ihan hyvin savun faneille. Savuoluena tämä oli siis suorastaan kelpo tuote – ei yksiulotteisen hallitsevan palvikinkkuinen tapaus, minkä lisäksi vehnäinen happamuus toi mukavaa, raikastavaa vastapainoa yleensä niin kovin raskaalle savun aromille – mutta ei tämä olut silti itselleni oikein maistu.

Laadullisesti SavuVehnä kyllä ohittaa helposti viimevuotisen Kahvistoutin, mutta harmillisesti tämäkään ei kyllä mennyt lähellekään meikäläisen suosikkiosastoa. Oluesta kyllä huomaa, että sen kanssa ei olla pyritty menemään siitä, mistä aita on matalin, vaan pohjalla on varsin laadukas vehnäolut ja savupuolellekin ollaan haettu sekä monimuotoisuutta että tasapainoa oluen muuhun aromimaailmaan nähden. Todettava kuitenkin on, että ei nämä savustetut oluet oikein suuhuni sovi.

Lyhyesti: Tasapainoinen ja moniulotteisen savuinen vehnäolut, joka kuitenkin jää omassa suussani melko hahmottomaksi ja yksiulotteiseksi, lähinnä savuisten aromien hallitsemaksi olueksi, joka kaipaisi enemmän raikkautta ja napakkuutta, sekä vähemmän savua.

Arvio: OK – hyvin tehty, melko monimuotoinenkin savuolut, joka ei kuitenkaan onnistu vakuuttamaan allekirjoittanutta – todennäköisesti juuri savuisuutensa takia.

Hinnan (4,97e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.