Château Elomaa Rondo Aiswine 2012

Château Elomaa Rondo Aiswine 2012

• Valmistaja: Château Elomaa
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, Eiswein
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi
• Rypäleet: Rondo (100%)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: – (Syyskuu 2015)
• Hinta nyt: – (ei myynnissä missään)

kuva: vhpk

Tämän viinin on yksinkertaisesti oltava harvinaisin blogissani arvioitu viini. Kyseessä on siis Suomessa valmistettu viini. Eikä siis mikään marja- tai hedelmäviini, vaan ihan oikeista viinirypäleistä valmistettu viini. Eikä siis mistään kylmää kestävistä viiniköynnöslajeista, vaan ihan Vitis vinifera -köynnöslajin rypäleistä. Eikä siis ihan mikä tahansa viini, vaan makea jälkiruokaviini. Eikä siis ihan mikä tahansa jälkiruokaviini, vaan peräti Eiswein (tai icewine).

Rondo – rypälelajike, josta viini on valmistettu – on virallisesti Vitis vinifera -lajin edustaja, mutta todellisuudessa se on 2. sukupolven hybridilajike. Hybridilajike on siis rypälelajike, jossa normaali viiniköynnöslaji Vitis vinifera risteytetään jonkun toisen köynnöslajin edustajan kanssa. Koska Vitis vinifera on sopeutunut yleensä lämpimiin olosuhteisiin, pyritään risteyttämällä saamaan rypälelajikkeita, joissa yhdistyisi Vitis finiferan laadukkaat rypäleet ja toisen rypälelajin edustajan kylmänkestävyys, satoisuus, resistanssi tauteja kohtaan, tms.

Rondo on vuonna 1964 Tšekkoslovakiassa kehitetty lajike, joka saatiin risteyttämällä Zarya Severa -hybridilajike (joka on siis Seyanets Malengra x Vitis amurensis) ja Sankt Laurent. Koska Rondon perimästä 25% on Vitis amurensista ja 75% Vitis viniferaa, on se virallisesti jälkimmäisen lajin edustaja eikä hybridilajike, jolla ýleensä viitataan vain 1. sukupolven hybrideihin (eli perimästä puolet yhtä, puolet toista köynnöslajia). Rondo on erittäin kylmänkestävä lajike, jolla on myös hyvä vastustuskyky härmäsientä (powdery mildew), viiniköynnöksen yleistä tautia vastaan. Tätä varhain kypsyvää lajiketta tavataan erityisesti Saksassa, Englannissa, Irlannissa, Tanskassa, Alankomaissa, Ruotsissa ja jopa Suomessa – viileillä alueilla, joissa tavalliset Vitis vinifera-köynnökset eivät usein onnistuisi kypsymään kesäisin tai jopa kuolisivat talven pakkasilla.

Tämän viinin on valmistanut Anu Elomaa, Turun viinimestarikoulutuksesta vastaava opettaja. Viini on valmistettu odottamalla talven ensimmäisiä pakkasia: kun elohopea laski 8.10.2012 ensimmäistä kertaa -8 ºC tasolle, poimittiin Rondo-köynnöksiin jätetyt, hyvin kypsät ja pakkasen myötä osittain jäätyneet rypäleet ja niistä puristettiin irti rypäleiden konsentroitunut, jäätymätön mehu. Viiniä saatiin näistä rypäleistä valmistettua hieman alle litran verran, joten viiniä pullotettiin kaksi 0,375-kokoista pulloa. Toinen viini oli täysin käsittelemätön, toisen viinin annettiin kypsyä pienen määrän tammilastuja kanssa. Tammettamaton viinipullo päätyi testatuksi Suomen viinimestareiden jälkiruokaviini-sokkomaistelussa, kun taas tämä nyt arvioitava, tammilastujen kanssa kypsytetty mastatettiin meille sokkona syksyllä 2015, viinimestarikurssin 2014–15 viimeisinä lähiopetuspäivinä. Viinissä on n. 110 g/l jäännössokeria ja se on, kuten etiketti osaa myös kertoa, the first & only Aiswein in Finland.

Viinillä on tumman mutta läpinäkyvän kirsikanpunainen väri.

Tuoksussa tuntuu kukkaista parfyymiä, kirsikkahilloa, makeaa murskattua metsämarjaa, kevyttä boysenmarjaa, ujoa imelyyttä ja aavistus suklaisuutta.

Suussa viini on runsas, makea ja maukas. Suutuntumaltaan täyteläisestä makumaailmasta erottuu kirsikkahilloa, ylikypsää mansikkaa, kevyttä boysenmarjaa ja hentoa kermatoffeeta. Viini on melko hapokas, mutta hapot ovat hitaat: viini tuntuu aluksi makealta ja paksulta, mutta pikku hiljaa hapokkuus rupeaa tuntumaan, antaen kokonaisuuteen tasapainottavaa ryhtiä ja raikkautta. Kokonaisuudessa tuntuu myös kevyttä tanniinisuutta, joskin tanniinit hädin tuskin onnistuvat tarraamaan.

Jälkimaussa hapot eivät jaksa aivan täysin kantaa, minkä vuoksi suuhun jäävä mehukas ja mukavan persoonallinenkin jälkivaikutelma on keskimakua selvästi makeampi ja tahmaisempi, jopa ujosti imelä. Kielelle jää kirsikkahilloisia, makean mansikkaisia, mehevän kuningatarhilloisia ja hennon luumuisia piirteitä.

Tämä "Aiswine" oli varsin mielenkiintoinen tuttavuus, etenkin sokkona tarjottuna: viini meni kaikille sitä maistaneille täysin läpi laadukkaana, kaupallisena jälkiruokaviininä, eikä kukaan epäillyt, että kyseessä olisi ollut kotitekoinen viini – etenkään Suomessa tehty sellainen! Edes viinin epätyypillinen rypälelajike ei erottunut kokonaisuudesta mitenkään erityisen huomattavalla tavalla muista sokkona testatuista viineistä.

Viinin kellarointipotentiaalista on melko turha lätistä tässä mitään, koska maistelussa joimme maailman toisen ja siten myös viimeisen pullon tätä viiniä pois. Tärkeää mielestäni oli kuitenkin se, että viini maistettiin sokkona, jolloin sitä kohtaan ei päässyt luomaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia tai -asenteita ja siten se tuli arvioitua mahdollisimman rehellisesti. Viini oli varsin tyylikäs, tasapainoinen ja korkealaatuinen esitys, joka valaa hyvin uskoa siihen, että Suomessa olisi ihan oikeasti mahdollista tehdä laadukkaita, kaupallisia viinejä oikeista viinirypälelajikkeista!

Lyhyesti: Mahdollisesti jopa maailman harvinaisin viini: Suomessa, jäätyneistä Rondo-rypäleistä valmistettu, tasapainoinen jälkiruokaviini. Tuotantomäärä: 2 puolikasta pulloa.

Arvio: Tyylikäs – on vaikea mennä kutsumaan viiniä klassiseksi, jos se on tyylilajissaan ensimmäinen, mutta on silti mainittava, että kyllä tästä viinistä löytyvät kaikki klassisen punaisen jälkiruokaviinin tyylikkäät piirteet. Korkealaatuinen, vakuuttava ja positiivisesti yllättävä esitys.

Mathildedalin Kyläpanimo Teijo IPA

Mathildedalin Kyläpanimo Teijo IPA

• Valmistaja: Mathildedalin Kyläpanimo
• Tyyppi: Olut, IPA
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi, Salo, Perniö
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,87e (Toukokuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,87e (Helmikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Kun tässä nyt tuli hiljattain arvioitua Alkon pienpanimokattaukseen 2016 ilmestynyt Mathildedalin Kyläpanimon mainio belgi, Pirske, ajattelin, että voisi kaivella arkistoista myös toisen maistamani Mathildedalin oluen arvion. Tässä siis arvio Teijo IPA:sta, joka on saanut nimensä Teijon ruukkikylästä. Voltteja oluessa on 6,9% ja IBU:ja peräti 60.

Olut on väriltään sameahkon pähkinänruskea; melko reipas, paksu ja kermanbeigen värinen vaahto jää tiiviiksi hatuksi oluen päälle.

Läsista nousee aromikas tuoksu, jossa on freesin humalan tuomaa sitruksisuutta, appelsiininkukkaa, kevyttä pihkaa ja hentoa ruohoa, mutta myös miellyttävän tasapainoisesti karamellimaltaista makeutta ja hillittyä pähkinää. Oluen nokkapuoli on erittäin hurmaava ja nostaa odotuksia korkealle!

Kielen kohtaa voimakkaan pihkainen, ruohoinen ja vihreä ensimaku, josta erottuu todella reilusti katkerohumalaa. Keskimausta alkaa erottua aromimaailmaa tukkivaa humalankäpyä, aavistuksen likaista maamaisuutta, kuivaa puumaisuutta ja kepeän leipäistä mallasta. Oluella on todella hento, pehmeä ja vaatimaton hiilihappo, joka nipistelee hennosti, muttei tuo raikkautta kokonaisuuteen. Harmillisesti oluella tuntuu yleisilmeeltään olevan melko tunkkainen, maamaisuutta ja tukkoista humalaa yhdistelevä makumaailma.

Hieman epäpuhtaan oloinen jälkimaku on pähkinäinen, maamainen, voimakkaan ruohoinen, tuntuvan katkerohumaloitu ja hennon leipäinen. Suuhun jää melko pitkään jatkuva, katkera ja tunkkainen jälkivaikutelma.

Teijo IPA lupaa paljon hurmaavalla tuoksullaan, mutta oluen maku pettää pahemman kerran: kokonaisuudessa ei ole tuoksun vihjailemaa raikkautta ja vivahteikkuutta, vaan kokonaisuus jää ikävän tunkkaiseksi ja tukkoiseksi. Puisevuus on ihan ok piirre erityisesti britti-henkisissä IPA:issa ja maamaisuuskin voi sopia nyanssiksi moniulotteisempaan kokonaisuuteen, mutta tämän oluen tapauksessa makumaailmasta ei tunnu löytyvän juuri mitään muuta kuin puuta ja maata – maltaisuuskin tuntuu eniten hieman vanhana leipänä. Näin ollen oluesta puuttuu kokonaan IPA:lle ominainen raikkaus ja olut tuntuu vain yksiulotteiselta, melko tunkkaiselta alelta, jossa on pirusti katkeroa.

Aluksi epäilin, että kyseessä on kontaminoitunut pullo tai muuten vain heikkolaatuisempi erä, joten testasin oluen uudelleen viime syksynä toisesta erästä. Paljastui, että ensimmäinen pullo oli todennäköisesti juuri sellainen kuin pitikin, sillä toisesta pullosta kirjoittamani arvio oli käytännössä täysin samanlainen. Nykykunnossaan Teijo IPA ei siis vakuuta: sillä on varsin viehättävä ja tyylipuhdas tuoksu, mutta makumaailma jättää harvinaisen kylmäksi. Harmi.

Lyhyesti: Hurmaavan tuoksuinen, mutta tukkoisen ja jopa tunkkaisen oloinen IPA, jonka suppeaksi jäävää makumaailmaa hallitsee lähinnä puisevuus ja maamaisuus.

Arvio: Kehno – oluen reseptiikka vaatisi vielä hiomista, sillä nykykunnossaan näin tunkkaiselta tuntuva olut ei kyllä kannusta testaamaan uudestaan.

Hinnan (4,87e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Mathildedalin Kyläpanimo Pirske

Mathildedalin Kyläpanimo Pirske

• Valmistaja: Mathildedalin Kyläpanimo
• Tyyppi: Olut, belgi / saison
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi, Salo, Perniö
• Maltaat: Carapils-, Pilsner-
• Humala: Saaz, Savinjski Golding
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,94e (Helmikuu 2016, Alko)
• Hinta nyt: 5,94e (Helmikuu 2016, Alko)

Aloitetaan nyt Alkon kevättalven 2016 pienpanimokattaus tällä reippaasti kehuja saaneella belgillä!

Panimo on Salon Perniössä sijaitsevaan Mathildedaliin vuonna 2014 rakennettu kyläpanimo, jonka oluentekijänä häärii Helsingistä paikan päälle muuttanut Tuomo Holm. Oluita panimo on tuottanut n. vuoden ajan, joten melko nopealla tahdilla kyläpanimo on tuotteensa monopolin hyllyille saanut! Pienpanimokattaukseen päätynyt Pirske on belgihenkinen olut, joka on tyyliltään epämääräisesti jotain saisonin ja blonde alen välimaastosta, mutta välttelee tarkempia kategorisointeja Alkon sivuilla yksinkertaisella "ale"-kategorisoinnillaan.

Hiivatta olut on utuinen ja hiivoilla taas kohtalaisen samea. Väri on tasaisen keltainen ja kaadon myötä oluen ylle syntyy myös melko runsas, kuohkea, pienikuplainen ja väriltään valkoinen vaahtohattu.

Lasista kohoaa viehättävä, rehellisen belginen ja aromaattisen hedelmäinen tuoksu, josta erottuu persikkaa, belgihiivaista mausteisuutta, kevyttä kirpeyttä, hillittyä kypsää päärynäisyyttä ja aavistus omenahilloa.

Suussa oluella on kepeä ja freesi maku, joka tuntuu aluksi rapsakan kuivalta, mutta johon nousee persikkaista ja kevyen belgihiivaista, makeana tuntuvaa hedelmää ja aprikoosimössöä. Taustalla häilyy hiivaisuutta, mausteisuutta, kevyen pullaista leipäisyyttä ja kuivattua yrttiä. Hiilihappo on pientä, mutta pirtsakkaa ja mukavan napakasti nipistelevää. Kevyesti jalohumalaisen yrttiset katkerot ovat melko vaatimattomat (20 EBU), mutta olut toimii hienosti ilman tiukkaa bitteriäkin. 6,9% alkoholia tuntuu olevan juuri sopiva vahvuus kokonaisuutta katsellen.

Jälkimaussa tuntuu kevyesti happamankirpeää raikkautta, makeaa omenaa, hillittyä persikkaa, maltillista hiivaisuutta ja kepeän yrttistä katkeron särmää. Jälkivaikutelma on freesi, vivahteikas ja mukavan pitkäkestoinen.

Pähkinänkuoressa Pirske on todella mallikas, syvälle belgian suuntaan kumartava ale: tarkkaa tyyliä onkin vaikea määrittää, mutta tyylillisesti se on kuin persoonallinen blonde ale jostain saisonin ja alkoholiltaan kevyen tripelin välimaastosta. Sokkona olut voisi helposti mennä ihan aidosta belgioluesta, eli tämä ei ole mitenkään belgihenkinen "vähän sinne päin", vaan nyt osutaan ihan napakymppiin!

Mikään suuri ja ainutlaatuinen olut Pirske ei ole, vaan ennen kaikkea maukas, tasapainoinen ja tyylipuhdas esitys. Suuria elämyksiä etsivälle olut tuskin tuottaa suurta hekumaa, mutta laadukasta belgielämystä kaipaava voi löytää oluesta paljonkin positiivisia piirteitä. Oluen suurin ongelma onkin sen kovanpuoleinen hinta, mutta kun ottaa huomioon oluen kovan laadun ja pienen kapasiteetin vaatimukset, pulittaa oluesta tällaisen summan mukisematta ainakin kerran – kenties jopa toistekin.

Lyhyesti: Tyylikkäästi rehellisen belgihenkinen, raikas, mehevän hedelmäinen ja tasapainoinen blonde/saison/tripel-viritelmä.

Arvio: Tyylikäs – harvinaisen onnistunut vaalea belgityylinen ale suomalaiselta panimolta. Hyvää tavaraa, pakko tykätä!

Hinnan (5,94e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

VASP Prykmestar SavuVehnä

VASP Prykmestar SavuVehnä

• Valmistaja: Vakka-Suomen Panimo
• Tyyppi: Olut, Vehnäolut
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi, Uusikaupunki
• Humala: Hallertauer Magnum
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 4,97e (Helmikuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 4,97e (Maaliskuu 2015, Alko)

Harmillisesti Vakka-Suomen Panimon Kahvistout jäi viime vuoden pienpanimokattauksessa joukon hännille – oluen ohut runko, vaatimaton ja yksiulotteinen yleisilme sekä lähes esanssiselta vaikuttava makeus eivät onnistuneet vakuuttamaan. Harmillista siksi, koska yleensä VASP:n oluet ovat mielestäni olleet varsin kelpo tavaraa ja hyvin omaan makuuni toimivia. Kyseenalainen jännääminen oluen laadusta heräsi uudelleen henkiin, kun sain kuulla panimon lähteneen tänä vuonna pienpanimokuvioihin mukaan savustetulla vehnäoluella – nuo savuiset oluet kun harvemmin onnistuvat uppoamaan omaan makuuni.

Prykmestar SavuVehnä on siis perinteinen vehnäolut, johon ohramallas ja vehnä on kuitenkin suomalaisittain poiketen hommattu savuoluistaan tunnetun saksalaisen Bambergin kylän mallastamolta – ei siis suomalaiselta Viking Maltilta, jonka kautta kulkeutuu merkittävä osa suomalaisten pienpanimoiden maltaista. Ohramaltaiden kuivaus on tapahtunut pyökin savussa ja vehnä tammen savussa, joten tässä on selvästikin myös haluttu hakea monimuotoisuutta myös savuun.

Oluella on sameahko,vaalean ruskea ja utuinen väri ja todella paksu, kuohkea ja kestävä vaahtohattu.

Tuoksu on lähinnä savuinen. Kevyttä tervaa, hentoa palvikinkkuisuutta ja mitä ujointa vehnäistä happamuutta löytyy, mutta ensisijaisesti vain palaneen puun savua. Avautuessaan olut saa kyllä enemmän banaanivetoista hedelmäisyyttä mukaan, mutta savuisuus on kuitenkin selvästi pääosassa.

Maku on tuoksun tavoin lähinnä savuinen. Vehnäinen, kuivanpuoleinen ja hieman hapahko yleisilme tuo oluelle raikkautta, missä taas hyvin hento, lähes olematon hiilihappo epäonnistuu. Aluksi oluessa kyllä löytyi varsin särmikkäästikin kuplaa, mutta lasissa oluen hiilihappo latistuu erikoisen nopeasti. Hapahkosta raikkaudestaan huolimatta olut ei varsinaisesti lähde lentoon, vaan leijailee enemmän hahmottomana, savuisena mattona suussa. Lämmetessään olut saa enemmän makeaa, hiivaista ja banaanivetoista hedelmää ja hentoa, yhtä lailla makeata karamellisuutta, mikä ei ainakaan varsinaisesti lisää raikkautta.

Jälkimaussa tuntuu pyökkisavua, mausteisuutta, kevyttä vehnäistä happamuutta, hennon banaanista hiivaisuutta ja aavistus makeaa tervakaramellia. Humalan puraisu jää uupumaan täysin.

Omaan suuhuni SavuVehnä on melko tasapaksu, yhden tempun juttu. Oluen savuisuus on sentään melko monimuotoista, eli siltä puolelta voi etsiä vivahteikkuutta; voinkin siis kuvitella, että SavuVehnä toimii ihan hyvin savun faneille. Savuoluena tämä oli siis suorastaan kelpo tuote – ei yksiulotteisen hallitsevan palvikinkkuinen tapaus, minkä lisäksi vehnäinen happamuus toi mukavaa, raikastavaa vastapainoa yleensä niin kovin raskaalle savun aromille – mutta ei tämä olut silti itselleni oikein maistu.

Laadullisesti SavuVehnä kyllä ohittaa helposti viimevuotisen Kahvistoutin, mutta harmillisesti tämäkään ei kyllä mennyt lähellekään meikäläisen suosikkiosastoa. Oluesta kyllä huomaa, että sen kanssa ei olla pyritty menemään siitä, mistä aita on matalin, vaan pohjalla on varsin laadukas vehnäolut ja savupuolellekin ollaan haettu sekä monimuotoisuutta että tasapainoa oluen muuhun aromimaailmaan nähden. Todettava kuitenkin on, että ei nämä savustetut oluet oikein suuhuni sovi.

Lyhyesti: Tasapainoinen ja moniulotteisen savuinen vehnäolut, joka kuitenkin jää omassa suussani melko hahmottomaksi ja yksiulotteiseksi, lähinnä savuisten aromien hallitsemaksi olueksi, joka kaipaisi enemmän raikkautta ja napakkuutta, sekä vähemmän savua.

Arvio: OK – hyvin tehty, melko monimuotoinenkin savuolut, joka ei kuitenkaan onnistu vakuuttamaan allekirjoittanutta – todennäköisesti juuri savuisuutensa takia.

Hinnan (4,97e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Laitilan / Yalobusha Mississippi Beer

Laitilan / Yalobusha Mississippi Beer

• Valmistaja: Laitilan Wirwoitusjuomatehdas
• Tyyppi: Olut, Lager, Steam beer
• Maa: Suomi / Yhdysvallat
• Alue: Varsinais-Suomi, Laitila / Mississippi
• Maltaat: Karamelli-, pale-
• Humala: Cascade, Centennial, Citra, Nugget, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,50e (Helmikuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 3,50e (Helmikuu 2015, Alko)

Suomen suurin pienpanimo Laitila lähti mukaan Alkon vuoden 2015 pienpanimokatselmukseen melko turvallisen oloisella ratkaisulla, eli vaalealla lagerilla. Se kuitenkin on selvää, että Suomen pystynokkaiselta olutnörttiskeneltä saa lähinnä huvittunutta tuhahtelua, jos latoo markkinoille tavanomaista bulkkilageria – jokin twist on siis hommaan saatava!

Steam beer on vanha jenkkiläinen oluttyyli, jossa valmistetaan olutta lager- eli pohjahiivoilla, mutta tavanomaista korkeammassa lämpötilassa. Lagerhiivat yleensä käyvät viileissä lämpötiloissa ja syntyvä olut on yleensä hyvin kevytaromista ja puhdaspiirteistä, eli hiivasta ei synny ylimääräisiä aromeja ja kepeä, vaalea maltaisuus ja mahdollinen humala saavat pääosan. Lämpimämmässä lämpötilassa valmistettu lager saa sen sijaan enemmän hedelmäisiä, ale-maisia piirteitä. Steam beerin sanotaan saaneen syntynsä kun Yhdysvalloissa valmistettiin 1800-1900-lukujen taitteessa lageria, mutta panimoilla ei ollut mahdollisuuksia jäähdyttää käymisastioitaan, jolloin lämpimän oluen annettiin käydä panimon katoilla, missä Tyynen Valtameren viilentävät tuulien annettiin jäähdyttää voimakkaasti höyryäviä astioita. Nykyisin yksikään panimo ei valmista tuollaista perinteistä steam beeriä, mutta panemisen logiikka on sama: lagerin annetaan käydä korkeammassa lämpötilassa, mikä tuottaa selkeästi ale-maisemman makuprofiilin.

Laitilan Mississippi Beer on jenkkihenkinen, runsaasti ameriikanhumaloilla humaloitu kollaboraatio-steam beer, johon on haettu osaamispuolta mississippiläiseltä Yalobusha-pienpanimolta.

Oluen väri on erittäin vaalea, hennon utuisen keltainen. Parin sentin paksuinen, vitivalkoinen vaahtokukka muodostuu kaatamisen yhteydessä oluen ylle, mutta haihtuu kohtalaisen nopeasti.

Tuoksu on aluksi hedelmäinen, raikas ja sitruksisen aromihumalainen – suorastaan kevyen IPA-mainen. Vaahdon kadottua tuoksu jotenkin latistuu ja tasapäistyy, pysyen hieman IPA-maisen hedelmäisenä mutta menettäen merkittävästi raikkauttaan.

Maku on kepeä, kevyen viljainen, hillityn keltaisen hedelmäinen, maltillisen yrttinen ja ruohoinen, hennon greippinen ja kohtalaisen katkera. Kokonaisuus on kyllä niin kliini ja maultaan niin kevyt, että olutta tekee mieli kuvailla tietyllä tavalla jopa neutraaliksi. Hiilihappoisuus on todella hentoa ja vaatimatonta – tämä tuo oluelle mukavan samettisen tunnun, mutta näin kepeä olut kaipaisi enemmänkin särmää. Jopa oluen määritelmä Wikipediassakin vaatisi oluelle raikasta hiilihappoisuutta: highly effervescent beer made by brewing lager yeasts at warmer fermentation temperatures.

Jälkimaku on melko kevyt ja kliini: keskipitkä jälkimaku jättää kielelle yrttisyyttä, maltillista greippiä, hennon saippuaista katkerohumalaa ja aavistuksen verran puumaisuutta. Katkero kantaa muuta makua hieman pidempään.

Ho hum. Tämä Laitilan jenkkilager on kuin hieman turhan korostetun neutraaliksi tehty IPA. Tai sitten jenkkilager ilman alleviivattua lagermaisuutta. En ole mikään lagereiden fani, ja olut saa kyllä siitä pisteet, että se ei kyllä missään vaiheessa oikeasti maistu lagerilta, vaan enemmän hyvin neutraalilta jenkki-alelta. Tyylillisesti olut on helpostijuotava, harmiton ja "ihan kiva", mutta en kyllä hirveästi sitä jää kaipaamaan tämän pienpanimokattauksen jälkeen. Plussaa suomalaisviitekehyksessä edullisesta hinnasta.

Ehkä tätä voisi suositella aasialaisen ruoan kumppaniksi, jos perus Asahi-Singha-linjaa katkerampaa kaipaa. Muuten oluesta on melko vaikea saada kummempaa otetta ja se tuntuu ihan omasta tahdostaan jäävän seinäkukkasen rooliin tämän vuoden pienpanimokimarassa. Sinänsä sääli, sillä Laitila on osoittanut imperial stoutillaan pystyvänsä tekemään ihan uskottavia, vakavasti otettavia nautiskeluoluita, eivätkä Kievari Barley Wine tai Porterkaan nyt mitään rimanalituksia ole. Tuntuu siltä, ettei Laitila edes haluaisi panostaa juurikaan tähän pienpanimokattaukseen, vaan ottaa mukisematta jumbon paikan pienpanimoiden viedessä isompaa serkkuaan kuin pässiä narussa.

Lyhyesti: Kepeä, neutraali, enemmän ale- kuin lager-mainen jenkkilager, jossa kepeää ja puhdaspiirteistä makua siivittää kohtalainen katkerohumala.

Arvio: OK – melko vaatimattomaksi jättäytyvä esitys, mutta semmoisia ne vaaleat lagerit tuntuvat olevan, tyylisuunnasta riippumatta. Ihan uskollinen steam beer -tyylisuunnalle, mitä nyt hiilihappoisuus jäi melko vaisun tuntuiseksi näin vaalealle oluelle. Kyllähän tätä siemailee, mutta itse en jaksa suuremmin syttyä.

Hinnan (3,50e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Laitilan Kievari Agricola

Laitilan Kievari Agricola

• Valmistaja: Laitilan Wirwoitusjuomatehdas
• Tyyppi: Olut, Belgi, Dubbel
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi, Laitila
• Maltaat: Bisquit-, melano-, pale ale-
• Humala: East Kent Goldings, Northern Brewer
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,91e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 5,91e (Helmikuu 2014, Alko)

Laitilan Kievari Agricola jäi parin muun oluen kanssa ihan viime tippaan Alkon käsityöläisoluiden joukosta – samoin kuin pari muuta olutta, myös tämä meinasi jäädä testaamatta sen takia, että Laitilan Kievari-sarjan oluet ovat harvoin herättäneet meikäläisessä juuri minkäänlaisia värähdyksiä. Noh, tulipahan kuitenkin ostettua ja otettua testiin. Jos en jostain Presidenttisahtia löydä tai Pyytä vielä muuten vain testiin nappaa, niin tähän arvosteluun taitaa jäädä meikäläisen osalta katsaus Alkon käsityöläisoluisiin mallia kevättalvi 2014.

Laitila lähti Alkon käsityöläisolutkattaukseen hieman belgihenkistä meininkiä henkivällä strong alella, jonka mainitaan olevan luostariolut-tyyppinen – ei kuitenkaan sentään aidossa luostarissa pantu, ymmärtääkseni!

Lasiin kaatuneella oluella on kaunis, kuparisen punaoranssi ja hennon samea väri. Valkeaa vaahtoa yrittää nousta oluen päälle erittäin niukasti, eikä se yritä jäädä asemiinsa pikaista morjenstusta pidemmäksi aikaa.

Nokkaa tervehtää hillitty tuoksu, jossa pinnassa tuntuu kevyttä, karamellista mallasta ja enemmän brittihenkistä puumaisuutta, taustalla taasen enemmän belgihiivan tuomaa, kevyen luumuista ja marjaista hedelmää.

Pääasialliselta maultaan olut on kevyesti makeaan taittuvan karamellimaltainen ja hillityn hunajainen. Kokonaisuudesta voi erottaa kohtalaisesti kuivattuja hedelmiä, erityisesti makumaailmasta erottuu mielestäni mehevää taatelisuutta. Humalointi on varsin kevyttä, puumaista ja hennon yrttistä. Katkerohumaloinnin sijaan hapahko belgihiivaisuus tuo sopivan tiukahkoa vastapainoa makeahkon maltaiselle yleisilmeelle. Suutuntumaltaan olut on keskitäyteläinen ja lähes hiilihapoton.

Hapahkon belgihiivaisuuden hallitsema jälkimaku on melko lyhyehkö, ja siinä tuntuu hyvin kevyesti yrttistä humalan katkeroa, vivahde punaista omenaisuutta, hennon karamellista maltaisuutta ja aavistus metallisuutta. Rouheat 8,5 pinnaa alkomahoolia jäävät lämmittämään melko tanakasti nielua ja kitalakea.

Agricola on ihan kulautettava tuhdin pään ale mutta loppupeleissä turhankin luonteenpiirteetön näkemys tavan perusbelgistä. Tätä siemailee ihan irvistelemättä, mutta olut kyllä varoo huolellisesti jättämästä minkäänlaisia muistijälkiä; vain viikkoa myöhemmin on hyvin vaikea saada kiinni oluesta ja kiitän itseäni siitä, että osaan kirjoittaa itselleni kattavat muistiinpanot.

Parempia tuhteja aleja saa Alkosta paljon kohtuullisempaan hintaan (tjeu: Chimayn sininen), joten voi todeta, että ei tästä oluesta hullua hurskaammaksi päässyt tulemaan ja olut jää tulevaisuudessa suurella varmuudella hyllyyn. Ei tämä huono ole, mutta siinä ei ole mitään sellaista, mikä saisi minut ostamaan sitä. Sen sijaan sillä on lähes kuusi euroa syytä miksi en halua ostaa sitä uudelleen.

Lyhyesti: Varsin tavanomainen tuhti ja makea, belgihenkinen ale, josta löytyy vähän sekä yllätyksiä että hiilihappoja.

Arvio: OK – on oluessa sekä tuoksua että makua, mutta silti siitä jää vähän hajuton ja mauton yleisfiilis. Tällainen olut on koettu jo miljoonaan kertaan – ja monissa tapauksissa edullisempaan hintaan...

Hinnan (5,91e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

VASP Prykmestar Kahvi Stout

VASP Prykmestar Kahvi Stout

• Valmistaja: Vakka-Suomen Panimo
• Tyyppi: Olut, Stout
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi, Uusikaupunki
• Maltaat: Pilsner-, suklaa-, väri-
• Humala: Hallertauer Magnum
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 5,00e (Helmikuu 2014, Alko)

Kahvilla maustetut oluet ovat jääneet omalta osaltani melko lailla paitsioon – ainoat testatut kyseistä tyyliä edustavat oluet ovat nimittäin tainneet olla Nøgne Øn Dark Horizon -sarjalaiset, jotka eivät ole perinteisiä oluita, mittasi asiaa millä tahansa mittapuulla. Siispä tutustun Alkon käsityöläisolutsarjasta vm. 2014 löytyneeseen VASP:n Prykmestar Kahvi Stoutiin varovaisella mielenkiinnolla (en kai ole ainoa, jota rassaa kauheasti nämä yhdys sana nimi hirviöt?). VASP:n oluisiin on kuitenkin jonkin verran luottoa mainion Wehnäbockin ja erinomaisen DIPA:n muodossa!

Ymmärtääkseni Kahvi Stout on tavanomainen stout, jota on humaloitu saksalaisella Magnum-humalalla ja maustettu kahvilla. Sen enempää oluenvalmistuksellista dataa tai dadaa en tähän hätään löytänyt.

Väriltään olut on tasaisen ruskea ja keskiläpinäkyvä – jopa yllättävän ohut stoutiksi, joten ei taida kovinkaan tanakkaa tavaraa olla pohjana... Lasiin kaatuessaan olut nostaa ylleen melko runsaan ja kestävän, kermanvärisen vaahtohatun.

Tuoksu on keskirunsas ja yleisilmeeltään ruskean arominen: paahteista ja aavistuksen tumman leipäistä mallasta, hentoa mutta selvää kahvisuutta ja makeata kaakaoisuutta, joka tekee kokonaisuudesta hillityn kahvisuklaisen. Kahvia siis on, mutta sillä ei ole selvästikään lotrattu.

Maussa tummapaahteinen kahvisuus tuntuu selvästi voimakkaampana, mutta ei mitenkään hallitsevana, sillä sen ohella tuntuu silti kevyen paahteista ja ruislimppuista mallasta. Yleisilme on kohtalaisen täyteläinen, pehmeä ja kuivahko tai jopa puolikuiva, eli makeuttakin on – erittäin maltillinen (15 EBU) katkerointi kun antaa maltaalle tilaa tuntua makeammalta. Tämä makeus tekeekin oluesta hieman suklaasiirapilla maustettua kahvidrinkkiä muistuttavan. Hiilihappoisuus vaikuttaa aluksi melko runsaalta, mutta se tasoittuu varsin nopeasti ja pian hiilihappoisuus onkin varsin pehmeää ja maltillista.

Keskipitkässä jälkimaussa humalat tulevat ensi kertaa paremmin esiin hentona bitterisyytenä, joka kahvin kanssa tuo hennosti kahvinporoista karvautta. Jälkivaikutelma on hieman yksiulotteinen, hennon palaneen maltainen ja maltillisen kahvinen.

Pakko myöntää, Prykmestar Kahvi Stout ei kyllä nyt toiminut – tuntuu siltä, kuin oltaisiin yritetty tehdä tarkoituksella varsin kevyttä olutpohjaa, että kahvi maistuisi selkeämmin läpi. Lopputuloksena on varsin ohut ja vaatimaton stout, jossa vähintään yhtä ujo humalointi antaa liikaa tilaa makeammille maltaille tulla esiin. Tämän vuoksi kahvisuus ei pääse hyvin oluessa esiin omana itsenään, vaan tuntuu enemmän makusiirapilla makeutetulta kahvidrinkiltä. Itse olisin kaivannut selkeästi tuhdimpaa ja vankkarakenteisempaa stoutia, jossa riittävä katkerohumalointi pitäisi yleisilmeen ryhdikkäänä ja riittävän kuivana ja johon olisi saatu käyttää paljon rohkeammin kahvia.

Tämmöinen makea kahvisuklaisuus sopi hyvin selkeästi makeampiin Dark Horizoneihin, ei tämmöiseen kuivempaan ja maltillisempaan stoutiin – tällaisessa oluttyylissä tiukka, tummanpuhuva ja riittävän karvas espressoisuus, joka mittelisi rapsakan humaloinnin kanssa tanakan mallasrungon alta olisi mielestäni se oikea tyyli. Nyt olut vaikuttaa hyvin kepeältä, varovaiselta ja yllätyksettömältä – tämmöinen saattaa maistua keskikaljakansalle, mutta olutharrastajille tuskin. Ja viiden euron hintaan keskikaljakansa tuskin pulloa Alkon hyllyiltä ihan heti löytää...

Lyhyesti: Varsin ohutrunkoinen ja loppupeleissä vain maltillisen kahvinen stout, josta ei tahdo löytyä oikein syvyyttä kuin humalankaan puraisua. Tylsä ja turvallinen kahvilla maustettu olut, jonka tasapaino on päässyt hukkumaan.

Arvio: Keskinkertainen – vaatimattomin maistamani Prykmestar ja ehdottomasti yksi vuoden 2014 pienpanimokattauksen pettymyksiä.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

VASP Prykmestar Double IPA

Vakka-Suomen Panimo Prykmestar Double IPA

• Valmistaja: Vakka-Suomen Panimo Oy
• Tyyppi: Olut, Double India Pale Ale
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi, Uusikaupunki
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 6,87e (Kesäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 7,07e (Tammikuu 2014, Alko)

Alkukesästä Alkon valikoimiin tippui Nöggiksen Two Captainin lisäksi toinenkin DIPA – kotimaista tekoa oleva Vakka-Suomen Panimon Prykmestar, nimittäin. Vaikuttaa siltä, että Alkon ostossakin on havaittu Suomea jo pidempäänkin vaivannut hopheadien humalavillitys.

Oluen valmistuksesta ei paljon tietoa löydy; VASP:n sivut eivät oluesta puhu sanallakaan ja Alkon sivuilla mainitaan vain olueen käytetyn "kuusi eri mallasta ja seitsemän eri uusiseelantilaista humalalajiketta." Ainoana lisätietona Alkon tuotekuvaus mainitsee sen, että olut on suodattamaton. Toivoisin pientä panostusta VASP:n sivuilta – tuotannossa olevien oluiden lisääminen oleellisine tietoineen (olutharrastajia tuppaa usein kiinnostamaan mm. käytetyt humalalajikkeet) ei ole suuri vaiva, mutta siitä olisi paljon iloa kyseisistä tiedoista kiinnostuneille!

Prykmestar DIPA on väriltään männynpihkaiseen taittuvan tumman oranssi ja hieman samea. Oluen päälle muodostuu niukka ja höttöinen vaahto, joka laskeutuessaan jättää lasin reunalle suurikuvioista pitsiä.

Tuoksu on aavistuksen maltillinen mutta ihastuttavan mehevä, aromikas ja monipuolinen: runsas humalointi ja makea maltaisuus tuovat kokonaisuuteen tasapainoisen kattauksen trooppista hedelmäisyyttä, makeata appelsiinisuutta, passiota, toffeisuutta, rusinaa ja kevyesti siirappista maltaisuutta. Taustalla lymyilee kukkeata, sitruksista ja kevyen mäntyistä humalaisuutta ja aavistuksen anetolista mausteisuutta.

Maku on varsin pehmeä ja täyteläinen, mitä hyvin hillitty ja kevyt hiilihappoisuus korostaa. Maussa pääosaan astuvat makea kermatoffee ja tumman siirappinen mallas, kuivatut hedelmät, vanilja ja ruohoisuus – runsas katkerointi jää vasta maun loppuvaiheille. Suutuntumaltaan olut on aavistuksen tahmea tuntuvan makeasta maltaisuudesta, mutta siitä löytyy silti hieno tasapaino kuivan ja makean välillä – runsas maltaisuus ei missään nimessä dominoi makupalettia. Lisäksi tuhti alkoholi (8,5%) pysyy mainiosti piilossa alusta loppuun.

Pitkähkö jälkimaku taas on tuntuvan katkerohumaloinnin omaa alaa; karvasta jälkimakua kuitenkin ryydittävät kevyet siirappisuus ja kielen kärjessä häivähtelevä aavistus makeudesta. Oluesta jää aromikas, maukas ja varsin harmoninen jälkivaikutelma, joss ahäivähtää hento puhallus alkoholin lämpöä.

Omaan makuuni Prykmestar DIPA on todella mainio tyylinsä edustaja, jossa osa-alueet ovat hienosti tasapainossa. Aromihumalaa voisi löytyä enemmänkin ja tuntuvan maltainen body antaisi tilaa katkeroisemmallekin keskimaulle, mutta kokonaisuudessa ei ole tipan vertaa valittamista. Yleensä itseäni puhuttelevat enemmän vaaleat ja kepeät alet kuin makeaan taittuvat, tummemmat alet, mutta IPA-puolella asia on toinen. Tämän oluen rapsakka katkeroisuus sekä kuivaa että elävöittää yleisilmeen niin mainiosti, että kokonaisuus toimii upeasti. Samalla olut välttää mainiosti perinteisen DIPA-sudenkuopan, eli sen, että oluen katkerohumala hallitsisi kokonaisuutta epäsopusuhtaisella tavalla – nyt runsas humalointi ja muhkea maltaisuus ovat varsin mainiossa tasapainossa, jopa ehkä piirun verran maltaan eduksi. Itse voisin jopa buustata oluen IBUja nykyisestä 87:stä piirun verran ylöspäin.

Kokonaisuutena Prykmestar DIPA on tietyllä tavalla hillitty, mutta samalla varsin suurikokoinen ja kaikilta osa-alueiltaan fiiniksi hiottu esitys. Olut, jossa yhdistyy upealla tavalla sekä freesin että tuhdin alen paradigma.

Lyhyesti: Tukevarakenteinen ja tasapainoinen DIPA, jossa mehevänmakea maltaisuus ja tuntuva, katkerohumalointi ovat upeassa balanssissa. Parhaita ja aromikkaimpia DIPA-oluita Alkon perusvalikoimissa.

Arvio: Erinomainen – hirveästi "palea" ei tästä tummemmanpuoleisesta DIPAsta löydy, mutta kaikkea muuta sitten onkin varsin reilulla kädellä. Olut kuitenkin pysyy mainiosti paketissa ja sen kaikki osa-alueet ovat kiitettävällä tavalla balanssissa keskenään. Omaperäinen ja tuhdin maltainen mutta samalla todella maukas ja mainio esitys suomalaiseksi DIPAksi.

Hinnan (7,07e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.