Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

6.7.2015 mennessä 1216 viiniä, 129 olutta, 4 siideriä, 2 meadia, 1 marjaviini, 1 sake ja 2 kirjaa arvosteltu.


6.7.15

Vigneti Massa Derthona 2011

Vigneti Massa Colli Tortonesi Derthona 2011
  • Valmistaja: Walter Massa
  • Tyyppi: Valkoviini, DOC Colli Tortonesi
  • Maa: Italia
  • Alue: Piemonte, Alessandria
  • Rypäleet: Timorasso (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 15,90e (Huhtikuu 2015, I Piaceri del Gusto, Alba)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Koska maistelimme Italiassa viinimestarien opintoreissulla paljon sellaisia mainioita viinejä, joista en saanut kirjoitettua arviota reissuraporttieni sekaan, lienee ihan perusteltua nostaa tässä välissä muutama erityinen esille. Tämän viinin bongasimme ensimmäisenä iltanamma Albassa, jolloin etsimme lähinnä jotain mielenkiintoista viiniä hotellille hörpittäväksi. Päädyimme tähän pulloon, koska Timorasso kuulosti mielessäni etäisesti tutulta –lisäksi viini oli myymälän vanhin valkoviini, joten kyseessä olisi todennäköisesti jo vähän kypsyneempää tavaraa.

Tiskillä myyjä kyseli meiltä onko viini meille tuttu. Myönsimme, että valitsimme viinin melko summanmutikassa, mihin myyjä vastasi viinin olevan todella upea tapaus, kenties myymälän paras valkoviini ja todella nuori – kannattaa pistää kellariin! Noh, eihän se nyt ihan nappiin mennyt. Otimme viinin silti illalla testiin.

Timorasso on siis valkoinen piemontelainen lajike, jota nykyisin viljellään Alessandrian provinssissa, Piemonten itärajalla, ja joka oli vähällä kuolla sukupuuttoon vielä muutamia vuosikymmeniä sitten. Tästä huolimatta viininviljelijä Walter Massa päätti ryhtyä panostamaan tähän täysin tuntemattomaan rypälelajikkeeseen ja pikku hiljaa hän nousi täydestä tuntemattomuudesta alueen kenties kuuluisimmaksi tuottajaksi – hänen Timorasso-viininsä ovat nykyisin erittäin tunnettuja ja arvostettuja niin paikan päällä kuin ulkomaillakin ja monet alueen tuottajat ovat seuranneet hänen esimerkkiään ja ryhtyneet viljelemään Timorassoa itsekin. Vigneti Massan viljelyala on 22 ha ja vuosituotanto on n. 150,000 pulloa, joista n. 60,000 on Timorassoa.

Timorasson kotialuetta on Tortonan kylän ympäristön mäet, Colli Tortonesi, ja monet tuottajat usein nimeävät viininsä kylän historiallisen nimen, Derthona, mukaan – tämä Walter Massan perustason Timorasso ei ole mikään poikkeus. Viini käy ainoastaan rypäleiden omilla villihiivoilla ja käymisen yhteydessä sen annetaan maseroitua rypäleiden kuorien kanssa vuosikerrasta riippuen 48-60 tuntua. Tämän jälkeen viini kypsyy aluksi terästankeissa sakan päällä lähes vuoden verran, minkä jälkeen se pullotetaan hyvin kevyesti suodatettuna. Lopuksi viinin annetaan kypsyä pullossa n. 6 kk ennen markkinoillelaskua.

Viinillä on runsas ja intensiivinen, hennosti vihertävään taittuva sitruunankeltainen väri.

Tuoksu jatkaa ulkonäön lupailemissa intensiivisissä merkeissä: aluksi lasista löytyy rieslingmäistä kukkaisuutta, kypsää sitrushedelmää, vahamaisuutta ja verkkomelonia. Vähän auettuaan tuoksu saa selvästi lisäsyvyyttä ja seasta rupeaa erottumaan myös heinäisyyttä, viogniermaista persikkaa, kevyesti kuivattuja keltaisia hedelmiä ja häivähdys mantelia.

Konsentroitunut makupuoli on luotisuorassa linjassa viinin värin ja tuoksun kanssa, joskin makumaailma yhdistelee hämmentävällä tavalla runsautta suorastaan tiukkaan ja äärettömän freesiin ilmaisuun. Makupuolelta voi erottaa niin kypsää, makeahkoa sitruksisuutta ja verkkomelonia kuin hyvin kivista mineraalisuutta, greippiä, omenankuorista bitteriä ja hennosti vegetaalisen vihertäviä sävyjä. Suutuntuma on täyteläinen, jopa kevyesti fätti, mutta samalla tuntuvan hapokas, ryhdikäs ja ihastuttavan puruvoimainen. Yleisilme on hyvin kompleksinen ja hämmentävän luontevasti sekä hyvin kuiva että kypsänmakea.

Rapsakka jälkimaku siistii paljon viinin runsaudesta ja kypsyydestä pois, jättäen jäljelle tiukempia ja rakenteikkaampia sävyjä. Suuhun jää greippiä, vihreää yrttiä, kivistä mineraalia, tuntuvaa omenankuorista bitteriä, kevyttä valkopippuria ja häivähdys savua. Jälkivaikutelma on hyvin pitkäkestoinen, kompleksinen ja siinä tuntuu erottuvan kevyesti tanniinisuutta, joka kuivaa hennosti suuta.

Massan Derthona-Timorasso onnistui kyllä tulemaan täysin puun takaa – sokkona viiniä metsästellessä ei nyt ollut mielessä näin intensiivinen ja tietyllä tapaa jopa hieman massiivinen supervalkkari, mutta ei kyllä voi sanoa rahojen hukkaan mennen! Viiniä maistellessa myös ymmärtää mitä kauppias sanoi, kun mainitsi viinin olevan vajaan 4 vuoden iästä huolimatta erittäin nuori: näin intensiivinen, konsentroitunut ja rakenteikas viini kehittyy varmasti upeasti kellarissa. Tästä syystä tuossa kyseisessä viinimyymälässä oli käytävä myöhemmin uudestaan ostamassa toinen samanlainen pullo kotiin kellaroitavaksi!

Kokonaisuutena Massan Timorasso vaikuttaa olevan kuin hämmentävän toimiva yhdistelmä Rieslingiä ja Viognieriä: molemmille rypäleille tyypillistä aromaattisuutta löytyy viinin tuoksu- ja makumaailmasta, minkä lisäksi viinistä löytyy Viognierin runsautta ja täyteläisyyttä samalla tavoin kuin Rieslingin ryhtiä, hapokkuutta ja mineraalia. Kokonaisuus on yksinkertaisesti vastaansanomattoman vaikuttava ja herkullinen. Pitääpä koettaa tutustua Timorassoon syvemmälti tulevaisuudessa!

Lyhyesti: Upea valkoviini, joka on niin suutuntumaltaan kuin aromeiltaan kuin yhdistelmä runsasta, täyteläistä ja konsentroitunutta Viognieriä ja tiukkaa, mineraalista ja hapokasta Rieslingiä. Todella mainio esitys jo nyt, mutta varmasti kestää mainiosti keskipitkää kellarointia.

Arvio: Erinomainen – vaikuttava ja vakuuttava ensikosketus Timorassoon kyseisen rypäleen kenties parhaalta tuottajalta.

Hinnan (15,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

4.7.15

Viña Tondonia Reserva 2002

Viña Tondonia Reserva 2002
  • Valmistaja: R. López de Heredia
  • Tyyppi: Punaviini, DOCa Rioja
  • Maa: Espanja
  • Alue: Rioja, Rioja Alta
  • Rypäleet: Tempranillo (75%), Grenache (15%), Carignan + Graciano (10%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 20,70e (Huhtikuu 2015, Décantalo)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Kun Riojasta puhutaan, ei R. López de Herediaa voi jättää mainitsematta. Ja kun viime huhtikuussa organisoimissamme kellarintyhjennystalkoissa keskustelimme ohimennen Riojasta, tuli myös kyseinen viinitalo mainittua. Kun sanoin, että talon maine on kyllä tuttu, mutta viinejä ei ole vielä tullut vastaan, ei kestänyt kauaa, että edessämme oli auki talon ehkä ikonisinta viiniä, Viña Tondonia Reservaa. Ja sopiihan Herediasta jutustelu nyt noin muutenkin, kun mainio Copatinto juuri kirjoitti samasta aiheesta lyhyen raportin paikan päältä!

Viinitalon historia ulottuu yli 100 vuoden taakse, jolloin viinikirva oli juuri hävittänyt merkittävän osan Bordeaux'n viinitarhoista. Bordeaux'n viinikauppiaat alkoivat metsästää uusia viinialueita, jotka olivat säästyneet kirvalta, ja moni tuottaja siirtyikin hankkimaan viiniä Riojan alueelta. Näiden ranskalaisten mukana alueelle eksyi myös viininvalmistusta opiskeleva Don Rafael López de Heredia y Landeta, joka rakastui tähän karuun alueeseen vakuuttuen samalla alueen viinintuotannollisesta potentiaalista ja rakensi Rioja Altaan, Haron alueelle, vuonna 1877 nimeään kantavan viinitalon. Alun perin Heredian viinitalo oli vain yksi monista kaltaisistaan, mutta reilu vuosisata on tehnyt tehtävänsä ja Riojan viinialue on muuttunut valtavasti – sillä poikkeuksella, että R. López de Heredia on kaiken myllerryksen keskellä pysynyt lähes muuttumattomana. Tästä syystä kyseistä viinitaloa arvostetaan nykyisin suuresti ja sitä pidetäänkin alueen merkittävimpänä traditionalistituottajana – lisäksi se on myös alueen 3. vanhin edelleen toiminnassa oleva viinitalo. Moni paikan päällä käynyt onkin sanonut viinitalolla vierailun olevan kuin kurkistus sadan vuoden taakse.

Suuryritysten hallitsemalla viinialueella perheomisteinen Heredia on suurten viinitalojen keskellä merkittävä poikkeus. Tähän viinitaloon viinimaailman nykytrendit eivät ole tarttuneet, vaan kaikki tehdään samalla tavalla kuin yli vuosisata sitten: tarhojen köynnöksiä viljellään kuten 100 vuotta sitten, ilman torjunta-aineita; rypäleet korjataan tarhoilta käsin pienissä koreissa; viinit käytetään valtavissa tammisammioissa (pienimmät 6,000 litraa, suurimmat peräti 64,000 litraa) ja kypsytetään lähinnä amerikkalaisissa barrique-tynnyreissä; käymisessä käytetään villihiivoja (sillä eihän vielä 100 vuotta sitten oltu kuultukaan teollisista viinihiivoista!); viinejä kypsytetään hyvin pitkään sekä tynnyreissä että pulloissa – mikä on hyvin harvinaista nykyisten mahdollisimman nopeasti markkinoille saatavien viinien aikakaudella. Lisäksi talon standardit ovat erittäin tiukat: kaikki rypäleet tulevat talon omilta tarhoilta, mikä on viinitalon merkittävä ylpeydenaihe – R. López de Heredia onkin saanut alueen DO-elimeltä erityisen tunnustuksen siitä, ettei se ole historiansa aikana käyttänyt kertaakaan mitään muuta kuin omien tarhojensa rypäleitä viineihinsä. Talon tarhoista merkittävin ja arvostetuin on vuosina 1913-14 istutettu, valtavan suuri, peräti yli 100 hehtaarin laajuinen Viña Tondonia. Muut kolme tarhaa ovat Viña Bosconia, Viña Cubillo ja Viña Zaconia. Tarhoilla viljellään vain alueen perinteisiä lajikkeita, Tempranilloa, Garnachaa (Grenache), Gracianoa, Mazueloa (Carignan), Viuraa ja Malvasiaa. Talon parhaat viinit tehdään aina yksinomaan Viña Tondonian köynnösten rypäleistä.

Taatakseen viinitynnyriensä laadun, R. López de Heredia ostaa itse tammipuut luonnonmukaisesti Appalakien rinteilla kasvaneista metsistä, joista talon omassa tynnyriverstaassa talon vaatimat tynnyrit valmistetaan. Tämä käytäntö oli täysin normaali vielä sata vuotta sitten, jolloin lähes jokaisella alueen viinitalolla oli oma tynnyriverstaansa. Talon kellarit käsittävät valtavat 14,000 amerikkalaisesta tammesta tehtyä barrique-tynnyriä, joista merkittävä osa on hyvin vanhoja, jopa 20-vuotiaita – kun tynnyristä tulee liian vanha, tynnyrintekijä korvaa sen uudella.

Tämä Viña Tondonia Reserva on nimensä mukaisesti Tondonia-tarhan rypäleistä valmistettu viini. Viinin on aluksi annettu kypsyä vanhoissa barrique-tynnyreissä 72 kk (6 vuotta), minkä jälkeen viini on pullotettu suodattamattomana ja annettu kypsyä pullossa vielä n. 50 kk (+4 vuotta). Näillä kriteereillä mikä tahansa viinitalo voisi kutsua viiniään Gran Reservaksi, mutta Heredialla tämä on vasta Reserva – tuorein markkinoilla oleva Tondonia Reservan versio on siis vuosikerta 2003. Tämä kyseessä oleva viini on vuosikertaa 2002, joka oli kurjin vuosi Riojassa miesmuistiin – huhtikuiset hallat tuhosivat merkittävän osan vuoden sadosta heti alkuunsa ja läpi kesän jatkuneet sateet vaikeuttivat rypäleiden kypsymistä merkittävästi. Huvittavasti Riojan DO Consejo Regulador -elin silti antaa vuosikerralle arvion "hyvä" – tämä kai lienee huonoin adjektiivi mitä vuosikerta voi heiltä saada!

Väriltään viini on kohtalaisen läpinäkyvä mustanpunainen kirsikka.

Ensivaikutelmaltaan viinin tuoksu on tuhma – se ei ole siis nyky-riojalaisten tavoin kiltti, hienostunut ja sisäsiisti, vaan hyvin ronskilla tavalla luonteikas ja jopa hieman likaisen oloinen. Jo kohtalaisesti kehittynyt, jopa hieman vanhahko tuoksu on yleisolemukseltaan kuivakka, lihaisa, hapankirsikkainen, maltillisen nahkainen, kevyesti volatiilisen hapahko ja kehittyneen punamarjaisa. Tietynlaisesta röyhkeydestään huolimatta kokonaisuudessa on maalaismaista eleganssia ja herkkyyttä.

Suussa viini on kuiva, kepeä, hapokas ja melko intensiivinen. Mehukas, hapankirsikkainen maku on tasapainoisessa, mutta tuntuvassa hapokkuudessaan jopa rapean oloinen. Kielellä pyörii hapankirsikan ohella tummaa hedelmää ja marjaa, metsäistä punamarjaa ja hyvin maltillista, maamaista, vanhaa tammea. Kokonaisuus on eloisa, kivan tanniininen ja siksi jopa aavistuksen tiukka, kevyesti karhea ja mukavalla tavalla intensiivinen olematta isokokoinen.

Suuhun jää pitkä, vivahteikas ja hieman karheahko jälkivaikutelma, jonka vivahteista voi erottaa kypsää luumuisuutta, kirsikkaa ja voimakkaampaa hapankirsikkaa, metsämaata, kevyttä nahkaa ja hentoa tupakanpurua.

Viiniä ei tarvitse kovinkaan montaa hetkeä makustella, jotta ymmärtää Heredia-hehkutuksen! Todella heikosta vuosikerrastaan huolimatta Viña Tondonia on äärimmäisen hurmaava, tasapainoinen ja rustiikkisella charmilla varustettu oldschool Rioja – nykymaailman konsentroituneet, kypsänmakeat vaniljapommi-Riojat ovat tyylillisesti kuin toiselta planeetalta verrattuna tähän viiniin, joka ei millään lailla yritä olla miellyttävä tai kosiskeleva, mutta joka juuri siksi onkin niin äärimmäisen hurmaava tapaus.

Viini on selkeästi rakennevetoinen tapaus, ja vaikka makua kokonaisuudesta löytyy kuin pienestä pitäjästä ja erilaisia vivahteita löytyy reippaalla kädellä, ei hedelmän suuruus (kenties juuri hankalasta vuosikerrasta johtuen) kannusta erityisen pitkään kypsyttelyyn. Viini tulee varmasti pitämään kutinsa joitain vuosia ja todennäköisesti kehittymään edelleen tuona aikana, mutta pidempää kellarointia varten pistäisin omat rahani likoon arvostetumpiin vuosikertoihin. Tämä vuosikerta on parhaimmillaan nyt tai lähivuosina, vähintään tunnin karahvi-istunnolla, samassa pöydässä yhtä lailla rehellisen rustiikkisten tai riistaisten ruokien kanssa.

Lyhyesti: Arvostetun ääritraditionalistituottajan äärimmäisen luonteikas, moniulotteinen ja upeasti kehittynyt aito, rehellinen, vanhan ajan Rioja.

Arvio: Erinomainen – upea, hurmaava, anteeksipyytelemätön punaviini, jolla voi yrittää saada tolkkua siitä, minkälaisia viinit olivat sata vuotta sitten.

Hinnan (20,70e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

2.7.15

Quinta do Noval Unfiltered LBV 2005

Quinta do Noval Unfilltered Late Bottled Vintage Port 2005
  • Valmistaja: Quinta do Noval
  • Tyyppi: Väkevöity viini, Portviini, Late Bottled Vintage Port
  • Maa: Portugali
  • Alue: Douro
  • Rypäleet: Port blend
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 19,90e (Syyskuu 2014, Liviko Store Lootsi Keskus)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Huhtikuisten kellarintyhjennystalkoiden loppupuolella ruvettiin kaipaamaan jotain vähän makeampaa kattauksen päätteeksi. Pienen arpomisen päätteeksi piipahdin kaapilleni ja poimin sieltä mukaani viime syksynä Tallinnan Lootsi Keskuksessa sijaitsevasta Liviko Storesta ostamani portviinin.

Vuonna 1715 perustettua Quinta do Novalia pidetään yhtenä maailman parhaista portviinitaloista. Talo on pysynyt läpi historiansa itsenäisenä talona ja se on monella tavoin sekä uniikki että innovatiivinen talo: esimerkiksi vuonna 1958 Noval toi markkinoille maailman ensimmäisen Late Bottled Vintage Portin, jonka oli tarkoitus tuoda kuluttajille vuosikertaportviiniä, jota ei tarvitsisi kypsytellä niin kauaa kuin normaalia Vintage Portia. Lisäksi Noval oli ensimmäinen portviinitalo, joka tuotti ikämerkittyä (10, 20, 30 tai 40) Tawny Portia. Quinta do Noval tuottaa valtaosan viineistään omien tarhojensa rypäleistä ja vain edullisempiin viineihin käytetään ostettuja rypäleitä. Kaikki talon Vintage Portit tuotetaan talolle nimen antavasta Noval-tarhasta, jonka keskellä sijaitsee ainutlaatuinen reilun 2 hehtaarin Nacional-palsta, jossa kasvaa lähes 150-vuotiaita, varttamattomia ja äärimmäisen vähäsatoisia köynnöksiä. Poikkeuksellisina vuosina vain näiden varttamattomien köynnösten rypäleistä tehdään oma Vintage Port Nacional, jonka tuotantomäärät ovat vain muutamia tuhansia. Kaikki Novalin omien tarhojen rypäleet murskataan perinteiseen Douron tyyliin jaloin betonisissa lagares-altaissa.

Quinta do Noval Unfiltered Late Bottled Vintage Port on viinitalon keino tuottaa nopeammin kypsyvä, edullisempi versio Vintage Portista markkinoille. Toisin kuin hyvin monet muut markkinoiden LBV:t, tämä viini on Vintage Portien tapaan suodattamaton. Tämä antaa viinille runsautta, rakennetta ja särmää, sekä ennen kaikkea kypsytyspotentiaalia – monet muut LBV:t ovat usein suodatettuja, eli lempeämpiä ja helpomminlähestyttävämpiä, mutta eivät juurikaan enää kypsy pullossa. Viini on aitojen Vintage Portien tapaan vain Noval-tarhan rypäleistä jaloin polkemalla valmistettu viini, jota on kypsytetty 48 kk tammitynnyreissä Vintage Portien normaalin 24 kk sijaan. Pidempi kypsytys tammessa pehmentää viinin rakennetta tehden siitä nuorempana lähestyttävämpää, mutta suodattamattomuutensa takia viini on lähempänä aitoa Vintage Portia kuin Ruby Portia – millaisia monet muut markkinoiden LBV:t tuppaavat helposti olemaan. Tämä viini on kohtalaisen hyvää vuosikertaa 2005, jolloin kourallinen tuottajia valmisti Vintage Portia, mutta monet suurimmista Douron taloista jättivät vuosikerran väliin sen ollessa parhaita vuosia hieman heikompi.

Viinillä on tumma, hyvin tiivis ja läpinäkymätön mustanpunainen väri, jossa nuoruuden sini on vaihtunut reunoilla orastavaan viikunaiseen rusehtavuuteen. Pullon pohjalla on suodattamattomuudesta johtuen reilunpuoleisesti sakkaa.

Jyhkeä ja makeanrunsas tuoksu on värin tavoin hyvin tummanpuhuva. Nokkaan tulvii makeaa mustaherukan aromia, pippurista mausteisuutta, vivahteita kypsänmakeista, tummista hedelmistä ja marjoista, karhunvatukkahillosta, kevyestä viikunasta ja hennosta orvokkisesta kukkaisuudesta. Väkevöinnissä käytetty tisle ei tunnu täysin integroituneen kokonaisuuteen, vaan alkoholi erottuu tuoksun seasta hentona, grappamaisena juonteena. Tuoksun yleisvaikutelma on todella nuori ja intensiivinen.

Kuten tuoksu, myös viinin makumaailma on erittäin nuori ja intensiivinen. Makeasta makumaailmasta löytyy viikunaa, ylikypsää luumua, tuntuvaa pippurisuutta, mustikkaa, mehukasta metsämarjaisuutta, kirsikkahilloa ja aavistus lakritsia. Kokonaisuus on erittäin rakenteikas tuntuvalla tanniinisuudellaan ja tuhdintäyteläisen suutuntuman kantavalla hapokkuudellaan. Alkoholin läsnäolo tuntuu sekä lämmönhohkaisessa yleisolemuksessa että tulisessa polttelussa.

Viinin keskimaku jatkuu saumattomasti runsaaseen, makeaan ja hyvin intensiiviseen jälkimakuun, jossa tuntuu mehukasta luumua, mustaherukkaa, viikunaa, karhunvatukkahilloa ja musta- ja maustepippurista mausteisuutta. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on tuntuvan lämmin, intensiivinen, melko tanniinisen karhea ja pitkäkestoinen.

LBV Portien joukossa Quinta do Novalin suodattamaton näkemys aiheesta on kuin turkinpippuri vaahtokarkkien keskellä – siinä missä muut ovat usein niin pehmeitä, lempeitä ja helpostilähestyttäviä, on tässä viinissä harvinaisen paljon potkua, särmää ja substanssia. Sokkona tarjoiltuna ihmiset lähtivät heti veikkaamaan tätä välivuosien Vintage Portin suuntaan, ja viinin paljastuminen "vain" LBV:ksi tuntui tulevan monelle yllätyksenä.

Viini ei siis missään vaiheessa onnistunut tuottamaan pettymystä, ja ainoa harmin aihe olikin se, että viini tuntui tulevan korkatuksi aivan liian nuoren oloisena – yleensä Vintage Portien sanotaan olevan korkattavissa nuorimmillaan 10-vuotiaina, mistä oletin tämän viinin olevan nyt ihan sopivassa tikissä. Kokonaisuus yllättäen kuitenkin tuntui niin julmetun runsaalta ja rakenteikkaalta, että viinille olisi helposti voinut antaa 5-10 vuotta lisää ikää kellarissa ilman ongelmia. Jos siis kyseinen puteli löytyy kaapistasi, älä turhaan kiirehdi sen kanssa – viini kyllä tulee kestämään hyvin ikääntymistä.

Vielä vähän aikaa sitten viiniä sai Alkon tilausvalikoimasta vajaan 30 euron hintaan, mikä on vielä siedettävä hinta näin vakuuttavasta LBV:stä, mutta Livikon 20 euron hinnalla viinin hinnan ja laadun suhde on aivan omissa sfääreissään.

Lyhyesti: Todella rakenteikas, massiivinen, intensiivinen ja poikkeuksellisen nuoren oloinen LBV, joka muistuttaa hyvin paljon täysimittaista Vintage Portia.

Arvio: Erinomainen – parhaita ja vaikuttavimpia LBV Porteja mitä vastaani on tullut. Viini, joka tyylin alkuperäiseen henkeen pyrkii olemaan todellakin nuorena juotava Vintage Port, eikä vain sisäsiisti, hieman lisäsärmällä runsastettu yhden vuosikerran Ruby Port.

Hinnan (19,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

1.7.15

Moulin Touchais Coteaux du Layon 1971

Moulin Touchais Coteaux du Layon 1971
  • Valmistaja: Moulin Touchais
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Coteaux du Layon
  • Maa: Ranska
  • Alue: Loire, Anjou-Saumur, Coteaux du Layon
  • Rypäleet: Chenin Blanc (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 599 SEK (~64,12e; Huhtikuu 2015, Systembolaget, beställningssortiment)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Huhtikuussa pitämissämme kellarintyhjennystalkoissa keskustelumme siirtyi jossain vaiheessa aluksi Loiren laakson viineihin, siitä Chenin Blanciin ja lopulta mainioon, makeaan Moulin Touchais 1998 -valkoviiniin, jonka olin myös jossain vaiheessa ehtinyt arvioimaan blogissanikin. Kun tässä vaiheessa eräs paikallaolevista mainitsi kaapistaan löytyvän saman tuottajan vuosikertaa 1971, ei kulunut enää montakaan hetkeä kun kyseinen viini oli avattuna keskuudessamme.

Olen selittänyt pidemmän kaavan mukaan vuonna 1787 perustetun, perheomisteisen Moulin Touchais'n historiaa aiemmassa arviossani, joten kiinnostuneiden kannattaa lukaista se pohjaksi, mutta voin tässä lyhyesti selittää miksi talolta löytyy niin mainiosti vanhojen vuosikertojen viinejä tänä mahdollisimman nopean juotavuuden aikakautena. Viinitalolla kun huomattiin makeiden viinien myyvän kehnosti nuorina, alettiin niitä kellaroida pikku hiljaa yhä pidempään ja pidempään ennen myyntiä, kunnes viinien todettiin olevan riittävän kypsyneitä myyntiin – esimerkiksi tällä hetkellä Moulin Touchais'n tuorein vuosikerta on 2000-luvun alusta. Viinit valmistetaan ainoastaan talon omilta tarhoilta vain parhaista rypäleistä – kaikki muut myydään paikallisille osuuskunnille. Talon on mahdollista tuottaa jopa 150,000-200,000 pulloa vuodessa, mutta usein määrät jäävät kauas tästä. Kehnoina vuosina vuosituotanto voi olla vain muutamia tuhansia pulloja, ja todella huonoina vuosina koko sato myydään osuuskunnille. Lisäksi viinitalon omistuksessa on yli miljoona pulloa kattavat viinikellarit, joista löytyy vuosikertoja useiden viime vuosikymmenten ajalta. Viinit valmistetaan mielenkiintoisella sekoitussuhteella: 20% rypäleistä on raakoja, ja ne antavat viinille tiukan hapokkuuden ja kypsytyskestävyyden; 80% rypäleistä on ylikypsiä, ja ne antavat viinille runsauden, makeuden ja hedelmän. Viinien annetaan käydä teräksessä ja ne pullotetaan varsin nopeasti, vain muutamaa kuukautta rypäleiden murskaamisen jälkeen, minkä jälkeen viinien annetaan kypsyä kellareissa vähintään 10 vuotta.

Tämä viini oli alun perin päätynyt omistajalleen lontoolaisesta Hedonism Wines -myymälästä vajaan 50 punnan hintaan, mutta tällä hetkellä vanhin Hedonismin Moulin Touchais on 1975. Sen sijaan Systembolagetin tilausvalikoima käsittää käsittämättömän tarjonnan (12 kpl) tuottajan eri vuosikertoja väliltä 1971-2000, minkä lisäksi Systemin perusvalikoimasta vielä löytyy vielä vuosikerta 2001.

Viinin tumman oranssi väri kertoo sen olevan selkeästi jo iäkäs ja kehittynyt.

Jännä ja iäkäs tuoksu kertoo vielä väriä selkeämmin, että viini on ehtinyt lukea kellareissa tiilenpäitä useampia vuosikymmeniä. Lasista tulvahtava, kehittyt tuoksu on vahamainen, kevyesti oksidoitunen pähkinäinen ja ujon olkinen. Seasta löytyy myös erikoista juustoisuutta ja hentoa, aavistuksen vegetaalista sokerihernemäisyyttä.

Makukin on melko iäkäs, mutta kaiken kehittyneisyyden keskellä sykkii Loiren Chenin Blancin sydän, joka on yhtä aikaa hunajaisen makea, kirpeän hapokas, freesin sitruksinen ja kivisen mineraalinen. Seasta löytyy myös mehiläisvahaa, hunajassa pyöriteltyjä paahdettuja pähkinöitä, mantelirouhetta, viheromenaa, iän tuomaa, maamaista mausteisuutta, hillittyä savuisuutta ja omenaisuutta, joka taittuu sokerin kanssa osittain nahistuneeseen, makeaan uuniomenaan ja happojen kanssa osittain kirpeään, lähes raa'ahkoon viheromenaisuuteen ja omenankuoreen. Kokonaisuus on jännä ja suorastaan kivasti kummallinen: ikä on tuonut selkeästi viinille paljon luonnetta ja syvyyttä.

Jälkimaku jatkaa keskimaun linjoilla, mutta korostaen makumaailman ääripäitä: toisessa päässä korostuu viinin kirpakka, ihastuttavan eloisa hapokkuus ja piikivinen mineraalisuus, kun taas toisessa vahamaisuus, kevyt oksidatiivinen pähkinäisyys ja hento savuisuus. Seassa tuntuu myös hieman erikoisempaa, jotenkin nahistuneelta vaikuttavaa pähkinäisyyttä ja omintakeista muovimaisuutta. Nämä vivahteet eivät tee kuitenkaan kokonaisuudesta mitenkään epämiellyttävää, vaan suuhun jää todella freesi, maukas, suorastaan hämmentävän nuorekas ja pitkäkestoinen jälkivaikutelma.

Viinin kehittymisen voi havaita helposti vertaamalla aikaisempaa arviotani viinin 1998-vuosikerrasta tämän viinin arvioon – 1998 oli vielä selkeästi nuori ja matkansa alkutaipaleella, kun tämä 25 vuotta vanhempi vuosikerta oli selkeästi jo iäkkäämpi ja kehittyneempi näkemys hyvin samanlaisesta viinistä. Mutta vaikka viinistä löytyikin paljon kehittyneitä piirteitä, oli se vielä hyvin kaukana alamäestään – nämä Moulin Touchais'n viinit vaikuttavat olevan puoli-iättömiä ja voin kuvitella viinin pysyvän melko muuttumattomana, korkeintaan hieman lisää kehittyen vielä useamman vuosikymmenen ajan.

Viinin voi huoletta hommata kellariin sellaiseksi hätävaraksi, jonka voi korkata milloin tahansa – tämä viini ei enää lisävuosia tarvitse, mutta kestää sellaisia vielä lukemattoman määrän. Sen voi korkata huoletta aivan sellaisenaan nautittavaksi, mutta siinä on rakennetta ja voimaa mainiosti erilaisia suolaisia jälkiruokia, kuten juustoja tai piiraita varten. Ruoan kumppaniksi jos viiniä harkitsee, suosittelen tarjoamaan viinin riittävän pienelle porukalle – näin siitä riittää aluksi ruokajuoma suolaiselle jälkiruoalle, minkä jälkeen voi tarjoilla toisen lasillisen samaa viiniä makeaksi lopetukseksi.

Lyhyesti: Hienosti kehittynyt, äärimmäisen vivahteikas ja varsin luonteikkaita, jopa jännittäviä piirteitä saanut, puoli-iätön Loiren makea Chenin Blanc yhdeltä alueen mielenkiintoisimmista tuottajista.

Arvio: Täydellinen – Moulain Touchais onnistuu upeasti realisoimaan vanhemmissa viineissään sen täydellisyyden potentiaalin, mitä makea Chenin Blanc voi parhaimmillaan tarjota.

Hinnan (~64,12e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

30.6.15

Nicolas Carmarans l'Altre 2010

Nicolas Carmarans l'Altre 2010
  • Valmistaja: Nicolas Carmarans
  • Tyyppi: Punaviini, IGP / Vin de Pays de l'Aveyron
  • Maa: Ranska
  • Alue: Sud-Ouest, Aveyron
  • Rypäleet: Fer (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,50e (Syyskuu 2014, Vins Chez Nous)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viime huhtikuussa pienellä porukalla pitämiimme kellarintyhjennystalkoisiin nappasin omasta kaapistani astetta haastavamman arvattavan sokkopulloksi: Aveyronin naturaali-Ferin.

Keski-Ranskassa sijaitseva Aveyron on monelle täysin tuntematonta aluetta. Kyseisen alueen naapurissa sijaitsee "Ranskan napa", Auvergne, mutta mielenkiintoisesti Auvergne joko lasketaan Loiren laakson valtavan viinialueen etäiseksi satelliitiksi tai omaksi alueekseen, mutta alueen eteläpuolella, vain kivenheiton päässä sijaitseva Aveyron kuuluu usein osaksi Sud-Ouestia, eli Lounais-Ranskan värikästä viinialuetta. Lisäksi heti Aveyronin eteläpuolella alkaa taas Languedocin viinialue.

Viinin tuottanut Nicolas Carmarans alun perin pyöritti Café de la Nouvelle Marie -viinibaaria Pariisissa, mutta vuonna 2002 hän ryhtyi viljelemään viiniköynnöksiä Aveyronissa tuottaakseen viiniä omaan viinibaariinsa. Hän kuitenkin myi osuutensa viinibaarista pois muutamaa vuotta myöhemmin keskittyäkseen viinintuotantoonsa täysipäiväisesti. Carmaransin viininvalmistusprosessi on saanut paljon vaikutteita niiden naturaaliviinien tuottajilta, joiden viinejä hän myi viinibaareissaan: köynnöksiä hoidetaan mahdollisimman luonnonmukaisesti, viinit käyvät omilla villihiivoillaan ja viineihin ei lisätä sulfiitteja valmistusvaiheessa lainkaan ja pullotusvaiheessakin vain harvoin, tapauskohtaisesti.

L'Altre on 100% melko vanhojen köynnösten Mansois-viini – tuo kyseinen lajike tunnetaan Aveyronin ulkopuolella paremmin nimellä Fer Servadou tai vain Fer. Viini on käynyt osittain hiilidioksidikäymisen suurissa, 1,500 litran open top -tammisammioissa, minkä jälkeen viinin on annettu kypsyä 12 kk vanhoissa, neutraaleissa barrique -tynnyreissä. Carmaransin tavoite ei ole tehdä perinteistä Fer-viiniä, joka on tyypillisesti hyvin tiivis, konsentroitunut ja usein myös tiukan tanniininen, vaan viinibaareihin soveltuvaa raikasta, kepeää ja mutkatonta siemailuviiniä.

Viinillä on kevyesti läpinäkyvä, tumman mustanpunainen väri.

Aromikas ja vivahteikas, mutta myös ujon villi ja suorastaan petollisen kiusoitteleva tuoksu herauttaa veden hetkessä kielelle: tuoretta, karpalovetoista punaista metsämarjaa, joka vihjailee raikkaita, happamankirpeitä sävyjä; maltillisia vivahteita murskatusta mustapippurista; hentoa, kompleksista kukkaisuutta; ja aavistus villihiivojen tuomaa, hennosti Camparia muistuttavaa chinotto-sitrusta.

Hurmaavan freesi makumaailma lunastaa tuoksun herättämät lupaukset millintarkasti: puolukkaista marjaisuutta, pihlajanmarjaa, kevyttä pippurisuutta ja hennosti tuoretta kriikunaa. Kokonaisuus on hyvin eloisan hapokas, minkä lisäksi aluksi hyvin kepeältä tuntuva tanniinisuus rupeaa loppua kohti tuntumaan jo hillitysti purevalta. Hieman karheutta kokonaisuuteen tuovasta tanniinisuudestaan huolimatta kepeän ja mehukkaan l'Altren juotavuus on täysin tapissaan ja itseä saa jatkuvasti hillitä, ettei pieni maistelulasillinen tyhjene liian ketterästi.

Puolukoita ja karpaloita mieleen tuova kirpeän marjainen jälkimaku on kevyen mausteinen ja täynnä persoonallisia, villejä vivahteita. Viinistä jää kevyen tanniinisen karhea, eloisan hapokas, pitkäkestoinen ja todella maukas jälkimaku, joka kestostaan huolimatta huokuttelee nostamaan lasia yhä uudelleen huulille.

Nicolas Carmaransin kepeä, eloisa ja helpostijuotava näkemys Feristä on kaikin puolin hurmaava. Viini on siis tietyllä tavalla helppo ja mutkaton olematta tylsä ja yksiulotteinen – se onnistuu olemaan valloittava siemailuviini menettämättä ruokaviineille oleellista rakennetta ja purevuutta. Suuri viini tämä ei ole, joten suurille ruokalajeille ruokajuomaa tästä ei saa, mutta Pinot Noireille, Gamayille, Valpolicelloille tai muille vastaaville, kepeille punaviinille l'Altre tarjoaa mainion ja luonteikkaan vaihtoehdon.

Kellariin tällaista viiniä ei kannata missään nimessä jättää vanhenemaan, sillä näin kepeä ja aromikas viini on parhaimmillaan nuoruutensa voimissa. Viini voi toki kestää, kenties jopa kehittyäkin edelleen muutamien vuosien ajan, mutta nuorena juotavaksi tämmöiset viinit ovat tarkoitettu, ja sellaisina ne suosittelen nauttimaan. Reilun 4 vuoden iässä viini on tyylilajissaan jo kohtalaisen vanha, vaikkei vielä minkäänlaisia iän merkkejä viinistä löydy; viini on kuitenkin voinut olla vuosi pari sitten vielä hurmaavammassa vaiheessa.

Lyhyesti: Ihastuttavan freesi, eloisa, kepeä ja villi naturaaliviini yleensä tuhteja ja konsentroituneita punaviinejä tuottavasta Feristä.

Arvio: Erittäin hyvä – L'Altre ei edes yritä olla tuhti, kompleksinen ja vakava punaviini, mutta juuri mutkattoman, helpostilähestyttävän luonteensa vuoksi viini onnistuukin olemaan varsin valloittava elämys.

Hinnan (13,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

27.6.15

Brocard Chablis 1er Cru Montmains 1999

Brocard Chablis 1er Cru Montmains 1999
  • Valmistaja: Domaine Jean-Marc Brocard
  • Tyyppi: Valkoviini, AOC Chablis 1er Cru
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côtes d'Auxerre, Chablis, Montmains
  • Rypäleet: Chardonnay (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 32,00e (Syyskuu 2014, Liviko Store Lootsi Keskus)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Huhtikuussa pidimme pienellä porukalla eräänlaiset kellarintyhjennysbileet, joihin jokainen toi pullon kellaristaan sokkopulloksi naamioituna ja muut saivat arvailla pullon sisältöä. Itse tyhjensin kellaria useamman pullon verran, joista ensimmäisenä arvailtavaksi päätyi 15-vuotias Brocardin Chablis.

Chablis-tuottaja Jean-Marc Brocard on suuresta koostaan huolimatta yksi alueen kovatasoisimpia tuottajia. Esimerkiksi toisin kuin monet muun alueen tuottajat, Brocard ei pyri tekemään parhaimmista Grand Cru -viineistään moderneja ja massakkaita superviinejä, vaan talon tyylissä kepeys ja teräksisyys hallitsee viinien luonnetta alusta loppuun ja joka tarhan oman terroirin pystyy hyvin havaitsemaan viinien läpinäkyvästä tyylistä. Tämä ei tarkoita etteikö Brocard käyttäisi tammea –nimittäin osa Premier Cru -tasoisista viineistä ja lähes kaikki Grand Cru -tasoiset viinit käyvät ja kypsyvät tammessa. Uusien, pienikokoisten tynnyrien sijaan Brocard kuitenkin käyttää valtavia, jopa 10,000 litran vetoisia foudre-tammisammioita. Vuonna 1973 perustetun viinitalon viljely on aina ollut ympäristöä kunnioittavaa ja ajan myötä myös luonnonmukaista, mutta Jean-Marcin pojan, Julienin, johdolla talo on myös pikku hiljaa alkanut siirtyä yhä enemmän myös biodynaamiseen viljelyyn.

1er Cru Montmains on nimensä mukaisesti yhden, 1er Cru -tasoisen Montmains -tarhan viini. Viini on käynyt teräksessä villihiivoilla ja kypsynyt samoissa terässammioissa. Kyseinen viini löytyi Tallinnan Lootsi Keskuksesta löytyvästä Liviko Storesta, jossa olikin harvinaisen kattava ja monimuotoinen kattaus erilaisia ja eri ikäisiä Brocardin viinejä. Nappasin kyseisen viinin ihan sen takia, että harvemmin sitä vanhempaa Chablis'ta tulee vastaan – siitäkin huolimatta, että Brocardin omien sivujen mukaan viinin huippu on n. 4 vuoden iässä... Vuosi sitten kuitenkin oli tullut piipahdettua itse monsieur Jean-Marcin luotsaamassa maistelussa, jossa tuli testattua Brocardin Chablis'ksia aina vuosikertaan 2003 asti, joten luottoni viinien kypsytyskestävyyteen on kova.

Viinin väri on intensiivisen kellanvihreä.

Lasista tervehtivä, selvästi hyvin ikääntynyt ja jopa tunkkainen tuoksu on ensivaikutelmastaan asti varsin kummallinen: aluksi siitä tuntuu löytyvän lähinnä mätää hedelmää ja yleistä, nahistunutta menoa. Avautuessaan tuoksu saa hieman syvyyttä ja mielenkiintoa, kun kokonaisuudesta rupeaa löytymään myös ruisleipää, kuivaa heinää ja gheetä eli kirkastettua voita, mutta mitenkään miellyttävämpään suuntaan tuoksu ei ala taittumaan.

Suussa viini on paljon "normaalimpi" mitä tuoksu antaa odottaa: hieman nahistuneesta, viileästä ja selvästi jo melko iäkkäästä makumaailmasta löytyy kivistä mineraalisuutta, tuoretta sitruksisuutta, kevyttä kermaisuutta, hillittyä savua ja hentoa bitteriä. Viini on ylisilmeeltään täyteläinen ja rauhallinen, mutta melko lättänä, koska aika tuntuu syöneen hapot varsin matalalle tasolle. Vaikka makumaailma on selkeästi vanha, ei se yllättäen maistu juuri lainkaan oksidoituneelta.

Kirpeä jälkimaku tuntui entistä selvemmin perinteiseltä Chablis-viiniltä: bitteristä mineraalia, sitrusta, viheromenaa ja omenankuorta. Ainoastaan matala hapokkuus teki kokonaisuudesta melko lattean ja lyhytkestoisen.

Näköjään tämä Brocard oli onnistunut menemään ohi parhaimmista päivistään – tosin tämä tuntui selvimmin lähinnä tuoksussa, joka oli varsin ylikehittynyt ja jopa epämiellyttävä. Viinin makupuoli oli selkeästi nuorekkaampi ja puhdaspiirteisempi, joskin sekin oli selvästi jo huippunsa ohittanut. Koska tiedän Brocardin viinien kuitenkin kestävän mainiosti ikää, on melko mahdotonta sanoa, oliko viini mennyt yli vain vanhuuttaan, vai oliko tämä pullo vain ehtinyt seistä pitkiä aikoja lämpimässä ennen päätymistään meikäläisen huomaan. Joka tapauksessa, en voi väittää viinin tarjonneen sellaista kokemusta, mitä olin siltä odottanut.

Mutta vaikka ostos oli vikatikki, ei rahallinen menetys ollut päätähuimaava – suomessa kun Brocardin toisen Premier Cru -tarhan tuorein vuosikerta maksaa vajaa 30 euroa pullolta, on vain n. 5 euron lisäpanostuksella saatava +10 vuoden bonuskerroin ihan kannattava uhkapelin muoto. Tällä kertaa rahat menivät hukkaan, mutta parhaimmillaan tuolla rahalla olisi voinut saada upeasti kypsyneen huippu-Chablis'n naurettavan edulliseen hintaan.

Lyhyesti: Joko parhaat päivänsä nähnyt tai huonosti varastoitu Chablis Premier Cru alueen yhdeltä parhaimmista suuremman skaalan tuottajista.

Arvio: Viallinen – ei arviota.

26.6.15

René Bouvier Marsannay La Morisotte 2009

http://www.alko.fi/tuotteet/481967/
René Bouvier Marsannay La Morisotte 2009
  • Valmistaja: Domaine René Bouvier
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Marsannay
  • Maa: Ranska
  • Alue: Bourgogne, Côte de Nuits, Marsannay
  • Rypäleet: Pinot Noir (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 24,90e (Lokakuu 2012, Alko)
  • Hinta nyt: 26,30e (Kesäkuu 2015, Alko)

Joitain vuosia sitten Alkoon saapui punaviini Marsannaysta, Burgundin arvostetuimman Côte de Nuits'n pohjoisimmasta kärjestä. Varsin nuoren (luotu 1987) Marsannayn alueella ei sijaitse ainuttakaan Cru-tasoista tarhaa, mutta kyseinen appellaatio on ruvennut pikku hiljaa saamaan tunnustusta yhä tasokkaammista Pinot Noir -punaviineistä, sekä Burgundin parhaimpiin lukeutuvista roséeviineistä. Omaan kaappiini päätyi yksi kappale tätä viiniä maistettuani sitä sen tultua Alkon valikoimiin; silloin se vaikutti melko runsaalta ja vielä kohtalaisen tammiselta, mutta samalla ilahduttavan rakenteikkaalta ja hienostuneelta tapaukselta, jolla olisi hyvin potentiaalia kypsyä kellarissa parempaan suuntaan. Yleensä hyvin lämpimän 2009-vuoden Burgunderit ovat jättäneet meikäläisen vähän kylmäksi, mutta tästä tuntui löytyvän kivasti ryhtiä nuorikkona, joten uskalsin luottaa perstuntumaani.

Viinitalon on perustanut Henri Bouvier vuonna 1910, mutta nykyisen nimensä talo on saanut 1950-luvulla, jolloin Henrin poika René astui talon johtoon ja laajensi talon kokoa 12 hehtaariin. Taloa on johtanut vuodesta 1992 Renén poika Bernard ja hänen johdossaan talon koko on laajentunut nykyiseen 17 hehtaariin. Viinitalolla on tarhoja 6 eri Côte de Nuits'n alueen kylässä ja niitä viljellään täysin luonnonmukaisesti; viinitalo ei ole vielä hankkinut luomusertifikaatteja, mutta niiden hankkiminen on työn alla. Talo käyttää pieniä, ranskalaisia tammitynnyreitä joita uusitaan melko maltillista tahtia – runsaimmillaan uutta tammea käytetään n. 30% tietyissä viineissä, mutta esimerkiksi tämä Marsannay on kypsynyt n. 18 kk tammitynnyreissä, josita vain n. 10% on uusia.

Lasissa viinillä on läpinäkyvä, tumman kirsikanpunainen väri, joka pakenee reunoja kohti värittömäksi.

Lasista kohoaa makeahko, kypsän kirsikkainen,tumman marjainen ja hennon eläimellinen tuoksu, jossa tuntuu myös lihaisuutta, maamaisuutta, kiveä, orvokkia, vadelmaa, hentoa savua ja ujosti paahdettua tammea. Tuoksultaan viini on siis hyvin tyypillinen Burgundin Pinot, mutta tuoksun monimuotoisuudesta ja houkuttelevuudesta on kyllä annettava erityismaininta.

Burgundin punaviinit ovat usein – erityisesti näin kylätasolla – varsin kepeitä ja herkkiä punaviinejä, joten siihen peilaten La Morisotten tuhdin keskitäyteläinen tai jopa täyteläinen suutuntuma tuntuu melko suurikokoiselta. Runsas makumaailma tarjoaa sekoituksen tummaa kirsikkaa, vadelmaa ja hapankirsikkaa pippurista mausteisuutta, kevyttä orvokkia, hentoa kivi-sora-mineraalia ja kohtalaisen tuntuvaa bitterisyyttä. Vaikka tämä tuntuu olevan melko tuhti ja muskulaarinen Pinot Noir, on happoja hyvin ja ne kantavat rakenteen mainiosti. Lisäksi happopuolta tukee mukavasti hento tanniinien puraisu, joka tuo kokonaisuutta mukavaa tiiviyttä ja särmää.

Hapankirsikkainen ja mustapippurisen mausteinen jälkimaku jättää suuhun kevyen lihaisia, ujon karpaloisia ja etäisesti puisevia vivahteita. Vivahteikas, mukavan napakka ja kevyen karvas jälkivaikutelma on kestoltaan pitkähkö.

Kokonaisuutena La Morisotte on varsin mehukas ja moniulotteinen Bourgognen kylä-Pinot, joka tarjoaa oikein kivan yhdistelmän tyylilajissaan robustia rakennetta, kuivakkaa särmää ja kypsää hedelmää. Viini on kyllä yllättävän tunti ja runsas esitys ollakseen Burgundin sydänosien pohjoisimmilta tarhoilta kotoisin. Muutama vuosi kellarissa ei ollut selvästikään haitanut viiniä, sillä vaikka se oli nuorena muistikuvieni mukaisesti varsin tuhti tapaus, tuntui se nyt hieman tiiviimmältä, inasen kepeämmältä ja vähemmän tammiselta – vaikka tammea edelleenkin erottui, oli se selkeästi integroitunut luontevammaksi osaksi kokonaisuutta. Ryhtiä olisi ollut pitää viiniä kypsymässä helposti vielä muutamia vuosia lisää.

Viinin vuosikerta 2009 on tullut ja mennyt aikaa sitten ja nykyisin Alkon hyllyiltä löytynee vuosikertaa 2012, joka oli Burgundissa hyvin epäsäännöllinen vuosi. Sateisen kesän ja melko viileän sadonkorjuun vuoksi satomäärät jäivät pieniksi, mutta useimmat viinit ovat juuri siksi varsin ryhdikkäitä ja intensiivisiä, joten jos sattuu kaipaamaan mainion pientuottajan astetta tuhdimpaa Burgunderia joko ruokapöytään tai muutamaksi vuodeksi kellariin, on Bouvierin Marsannay La Morisotte varsin mainio, luotettava valinta!

Lyhyesti: Kellarissa pari lisävuotta saanut melko runsas, tuhdinpuoleinen, rakenteikas ja moniulotteinen pientuottaja-Pinot Noir Marsannaysta, Burgundin pohjoisimmasta kärjestä.

Arvio: Erittäin hyvä – mehukas, tasapainoinen ja mukavalla lailla runsas punainen Burgunderi, joka ei kuitenkaan sorru liialliseen suurikokoisuuteen tai lämpimän vuosikerran rakenteettomuuteen.

Hinnan (24,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

25.6.15

Jacques Bruére Cuvée Rosé Brut 2008

Jacques Bruére Cuvée Rosé Brut 2008
  • Valmistaja: Bon Courage Estate
  • Tyyppi: Kuohuviini, Methode Cap Classique
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alue: Western Cape, Breede River Valley, Robertson
  • Rypäleet: Pinot Noir (80%), Chardonnay (20%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,90e (Joulukuu 2014, Viking Line Tax Free)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Viime vuodenvaihteen tuntumassa Viikkarin Tax Free -myymälässä osui silmiin mielenkiintoinen tapaus: Methode Cap Classique (MCC) -roséekuohuviini, joka oli kypsynyt sakkojen päällä peräti 48 kuukautta – mikä on siis yli kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi Champagnen 15 kk minimikypsytysaika! Kun vielä mukaan yhdistettiin varsin kohtuullinen hinta (euron vähemmän kuin Alkon hyllyiltä löytyvä MCC-kuohuva Pongracz Rosé), oli ostopäätös helppo tehdä.

Viinitalon historia ulottuu aina vuoteen 1818, jolloin se alun perin rakennettiin ja nimettiin Goedemoediksi. 1920-luvulla Goedemoed kuitenkin päätyi paikallisen kirkon käsiin, joka repi viiniköynnökset ja teki talosta maatalousoppilaitoksen. Koulun pyörittäminen ei paljastunutkaan kannattavaksi, joten vuonna 1927 tila jaettiin viiteen osaan ja myytiin huutokaupassa. Suurimman osuuden osti maanviljelijä Willie Bruwer, joka palautti maat takaisin viininviljelyyn. Vuoteen 1965 viinitalo tuotti edullista bulkkiviiniä, kunnes Willien poika André siirtyi viinitalon johtoon ja ryhtyi laajentamaan viljelyksiä, modernisoimaan tuotantoa ja tuottamaan laadukkaampia viinejä. Koska Goedemoed-nimellä toimi viisi eri viinitilaa, vaihtoi tämä viinitalo nimensä Bon Courage Estateksi. Vuonna 1990 Andrén poika Jacques liittyi mukaan viinitalon toimintaan, jolloin André pääsi keskittymään köynnösten viljelyyn ja Jacques viinintuotantoon. Samalla viinitalon fokusta ryhdyttiin siirretämään yksinomaan laatuviineihin. Myöhemmin toimintaan ovat liityneet myös Jacquen veli Pieter ja sisko Maude.

Jacques Bruére Rosé on nimetty suvun Loiren laaksosta kotoisin olevan esivanhempien mukaan. Viini on valmistettu perinteisistä Champagnen lajikkeista (Pinot Noir, Chardonnay) ja perinteisellä pullokäymismenetelmällä. Rypäleet ovat aluksi käyneet viiniksi ja kypsyneet sakkojen päällä 8 kk (10% Chardonnaysta tammitynnreissä), minkä sekoitettu viini on saanut kypsyä pullossa sakkojen kanssa peräti 48 kk. Lopuksi korkinvaihdon yhteydessä on suoritettu maltillinen 5 g/l dosage.

Kuohuviinin väri on tummahko, läpinäkyvän persikan- tai lohenpunerva.

Tuoksu on kypsä, runsaan marjainen ja melko ekspressiivinen. Vadelmaa, mehukasta persikkaisuutta, kypsää papaijaa, makeaa briossisuutta, hentoa ruusuista kukkaisuutta ja etäistä mustaherukkaisuutta. Autolyysin tuomat paahteiset aromit ovat tuoksussa tyylikkäästi tasapainossa hedelmän kanssa ja kokonaisuutta voikin helposti luonnehtia tiiviisti termillä "paahtoleipää herukka-vadelmahillolla".

Maku on kuiva ja tarjoilee miellyttävästi jo kehittynyttä makumaailmaa. Intensiivisen marjaiseta yleisilmeestä huomaa viinin olevan uuden maailman rosée: hillityn ja kepeän karpaloisen meiningin sijaan viinin tummanpuhuva makupuoli pistää kypsää vadelmaa, kevyttä mustaherukkaa, mausteisuutta, kevyttä pähkinäisyyttä ja autolyysin tuomaa nougatmaisuutta sekä hennosti mehevää, trooppista hedelmää. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan ylitehty, liian kypsä tai tasapainottoman suurikokoinen, vaan rakenteikkaan hapokas, eloisa, sopusuhtainen ja kaikin puolin maukas. Kokonaisuudelle antaa tyylikkään loppusilauksen pieni, kestävä ja sopivan rapea mousse.

Rapsakka jälkimaku jatkaa runsaan keskimaun viitoittamalla tiellä jättäen suuhun intensiivistä, hapokasta karpaloisuutta, tummaa marjahilloisuutta, kevyttä nougat'ta, vettä kielellenostattavaa hapokkuutta, hennosti kalkkista mineraalia ja ujoa mausteisuutta.

Kokonaisuutena Jacques Bruére Rosé oli mielestäni varsin mainio ja tyylikäs alkumalja pääsiäispöydässämme ja osoitti mainiosti, että Methode Cap Classique -viinit rupeavat olemaan varsin salonkikelpoisia nykypäivän kuohuviinimaailmassa. Niissä tuntuu yleisesti olevan uuden maailman viineille tyypillistä, runsaampaa ja kypsempää ilmaisua verrattuna esimerkiksi Euroopan elegantteihin huippukuohuviin (Champagne, Franciacorta, Alta Langa, Crémant du Jura, etc.), mutta rakenteensa tai pitkän sakkakypsytyksen tuomien autolyyttisten aromien kanssa ne eivät jää lainkaan kakkoseksi. Kyseessä on siis vain eri tyylien edustajista, mutta vaikka yleensä uuden maailman kypsemmät viinit eivät ole hirveästi omaan makuuni, tuntuvat hyvin tehdyt MCC-kuohuviinit olevan oikein kelvollista kamaa.

Lyhyesti: Tyylillä tehty tasapainoinen laatukuohuviini, josta löytyy pitkän kypsytyksen tuomaa paahteisuutta ja jonka kypsempää ja runsaampaa Pinot Noirin hedelmää tukevat rakenteikkaat hapot, tasapainoinen mousse ja hento mineraalisuus.

Arvio: Tyylikäs – oikein hurmaava ja mukavan runsas roséekuohuviini, jossa shamppanjamainen rakenne ja paahteisuus yhdistyvät uuden maailman kuohuviinien runsaampaan ja kypsympään hedelmään harvinaisen luontevasti.

Hinnan (13,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

23.6.15

Alain Graillot Crozes-Hermitage 2012

http://www.alko.fi/tuotteet/949037/
Alain Graillot Crozes-Hermitage 2012
  • Valmistaja: Domaine Alain Graillot
  • Tyyppi: Punaviini, AOC Crozes-Hermitage
  • Maa: Ranska
  • Alue: Rhône, Pohjois-Rhône, Crozes-Hermitage
  • Rypäleet: Syrah (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 28,90e (Tammikuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 29,90e (Kesäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)


Viime pääsiäisenä saimme kutsun pääsiäispöytään äitini luokse, jossa oli tarjolla jos jonkinnäköistä herkkusapuskaa, pääruokana savustettua kalkkunaa. Liikkeellelähtiessämme nappasin kellaristani Alain Graillot'n pohjoisrhônelaisen Syrah'n, jonka olin hommannut sinne muutamaa kuukautta aiemmin.

Pohjois-Rhônen sanotaan tuottavan maailman parhaat Syrah-viinit ja siellä sijaitsevien Côte-Rôtien ja Hermitagen sanotaan olevan Pohjois-Rhônen parhaat viinialueet. Pikkuisen, maaperältään kivisen Hermitage-kukkulan ympärillä levittäytyy suuri Crozes-Hermitagen alue, jonka maaperä on savisempaa. Perimätiedon mukaan vain Hermitagen jyrkkien rinteiden maaperässä voi tehdä muhkeaa, kellaroitavaa ja vaikuttavaa Syrah'ta, kun taas Crozes-Hermitage on tuomittu tuottamaan kepeitä, simppeleitä ja nuorena juotavia Syrah-viinejä. Onneksi on myös tuottajia, jotka haluavat todistaa tuon uskomuksen vääräksi.

Alain Graillot perusti viinitalonsa vuonna 1985 kotiseuduilleen Pohjois-Rhôneen, Crozes-Hermitagen viinialueelle, josta hän hankki istutuksia ja ryhtyi viljelemään niitä luonnonmukaisin menetelmin. Nykyisin taloa luotsaa Alainin poika Maxime, joka valmistaa viinejä hänen isänsä menetelmin: tarhoja viljellään luonnonmukaisesti ja satomääriä rajoitetaan reilulla kädellä; rypäleitä ei rangata, vaan tertut murskataan kokonaisina; viini kypsytetään tynnyreissä, mutta uutta tammea ei käytetä, vaan 1-3 vuotiaat, käytetyt tynnyrit hommataan Bourgognesta; viininvalmistuksessa pyritään mahdollisimman pieneen puuttumiseen. Graillot'n viinitalon omistuksessa on nykyisin n. 20 ha Crozes-Hermitagen alueella, minkä lisäksi viljelyksiä on myös 1,5 ha Rhône-joen toisella puolella, Saint-Josephin viinialueella sekä kaksi, yhteensä 0,12 ha palstaa arvostetulla Hermitage-kukkulalla.

Lasissa huljuvan viinin tiiviiltä vaikuttava tumma, sameahkon mustanpunainen väri on käytännössä läpinäkymätön. Melko massiivista tavaraa voisi siis odottaa.

Tiiviin värin jälkeen hyvin aromaattinen tuoksu yllättää: ei taida tämä viini olla sittenkään niin muhkea, kuin ulkonäkö antaa odottaa! Eloisa ja puhdaspiirteinen tuoksu on makean punametsämarjainen, hurmaavan kukkea ja hennon nahkainen. Kokonaisuus on suorastaan yllättävän villi ja täynnä hapahkoja sävyjä; taustalla värjöttelee aavistus tummanpuhuvan mausteista tammea, häivähdys todennäköisesti rangoista peräisin olevaa pajuista vihreyttä ja avauduttuaan myös kypsää karhunvatukkaa.

Juu, suussa viini ei todellakaan ole muhkea! Viinin ensivaikutelma on varsin kirpeän hapokas ja suorastaan yllättävän kepeä. Keskitäyteläinen makumaailma on hyvin punamarjainen, bitterisen mausteinen, puhdaspiirteisen puolukkainen, villi, kevyen mustapippurinen ja hennon vihreä. Napakasta rakenteesta pitävät huolen pureva hapokkuus ja kohtalainen, suht ystävällinen tanniininen. Avautuessaan viinistä tulee makeampi, tummasävyisempi ja pehmeämpi, mutta menettämättä tippaakaan eloisuudestaan ja kirpeydestään.

Napakka ja mukavan villi jälkimaku jättää suuhun puolukkaisen hapokasta marjaisuutta, punaherukkaa ja kevyttä, pippurivetoista mausteisuutta. Todella pitkäkestoinen jälkivaikutelma on melko tanniininen ja siksi hennon karhea, kevyen vihertävä ja kaikin puolin äärimmäisen raikas.

Alain Graillot'n Crozes-Hermitage on todella yllättävän kepeä, mutta samalla ihastuttavan rakenteikas ja äärimmäisen puhdaspiirteinen Syrah. Siinä missä Pohjois-Rhônen lämpimien vuosien parhaat Syrah't voivat olla tyylillisesti melko lähellä uuden maailman muhkeita Shiraz-viinejä, ovat Crozes-Hermitaget tyypillisesti kepeämpiä ja hapokkaampia, lähes Pinot Noir-maisia tapauksia. No, tämä Crozes-Hermitage on kyllä kepeä ja hapokas, totta maar, mutta samalla intensiivisempi ja rakenteikkaampi kuin leijonanosa kilpakumppaneistaan! Tämä myös selittää viinin hintaa – Crozes-Hermitaget yleensä pyörivät kympin molemmilla puolilla, kun taas hyvästä Hermitagesta saa maksaa useampia kymppejä. Alain Graillot'n viinit ovat arvostettuja ja haluttuja, minkä vuoksi jo perus-Crozes-Hermitagesta saa pulittaa useamman kympin, kun taas huomattavasti harvinaisempi Hermitage kustantaa helposti jo tuplasti enemmän. Kysynnän ja tarjonnan lait hommissaan. Graillot'n tapauksessa korkea hinta on kuitenkin perusteltu – tämä viini kun tarjoaa paljon enemmän mielenkiintoa kuin moni niin geneerinen Hermitage!

Monen makuun näin kepeä ja rapsakan hapokas Syrah voi olla turhan haastava esitys ja viini tarvitsee ehdottomasti ruokaa, jonka kanssa viinin reipas hapokkuus ja tanniinisuus pääsee oikeuksiinsa. Esimerkiksi pääsiäispöydässä viini oli sellaisenaan melko harvan makuun (itse olin kyllä viinistä äärimmäisen innoissani), mutta yleisesti tunnustettiin, että viini sopi kaikin puolin erinomaisesti ruokapöydän eri kattausten kanssa. Lisäksi viinin todettiin auetessaan saavan enemmän makeampia ja tummanpuhuvia sävyjä tehden siitä pikku hiljaa helpostilähestyttävämmän, minkä vuoksi riittävän piittävän dekantoinnin arvoa ei voi alleviivata riittävästi.

Viinin hapot ja tanniinit antavat sille erinomaisen kellarointipotentiaalin, ja vaikka viini ei varmastikaan muutu maagisesti vuosien myötä tuhdimmaksi, voi se kenties hieman pehmentyä ja ennen kaikkea saada paljon lisää mielenkiintoa jo valmiiksi vivahteikkaaseen makujen kirjoonsa.

Lyhyesti: Todella kiva, villihkö, kepeä Syrah. Ei runsasta hedelmää ja konsentraatiota vaan pirusti happoja ja puhdaspiirteistä, kepeää marjaisuutta.

Arvio: Erinomainen – Alkon valikoiman villeimpiä, puhdaspiirteisimpiä, raikkaimpia ja maukkaimpia Syraheja. Ei ehkä tuhtien megaviinien hittiviini, mutta kepeämpien punaviinien faneille yhtä loistava valinta niin nyt ruokapöytään nostettavaksi kuin kellariin unohdettavaksi.

Hinnan (29,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

22.6.15

Frei João 1980

http://www.alko.fi/tuotteet/932367/
Frei João 1980
  • Valmistaja: Caves São João
  • Tyyppi: Punaviini, DOC Bairrada
  • Maa: Portugali
  • Alue: Beiras, Bairrada
  • Rypäleet: Baga (100%?)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 49,90e (Helmikuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 49,90e (Kesäkuu 2015, Alko, tilausvalikoima)


Vuodenvaihteen jälkeen tapahtui suuremman luokan kulttuuriteko Suomen viinipiireissä: Alkon tilausvalikoimaan listattiin portugalilaisen Caves São Joãon punaviini Frei João. Ei kuitenkaan ihan mikä tahansa punaviini, vaan 35. ikävuottaan hätyyttelevä vuosikerta 1980! Ei vaatinut kovinkaan suurta arpomista ottaako pullo mukaan vai ei, että käännyin pullon poistamisen puoleen. Tämä kannatti, sillä viini myi pienen eränsä varsin nopeasti loppuun.

Vuonna 1920 kolmen da Costan veljeksen Bairradaan perustama Caves São João aloitti rypäleiden ja viinien ostajana, sekoittajana ja viinien ja väkevien jälleenmyyjänä: viinitalo siis osti bulkkina viiniä ja myi sitä sekä kotimaan markkinoille, mm. vieressä sijaitsevaan Portoon Portviineihin sekoitettavaksi. Kuitenkin 1930-luvulta alkaen Portviinin tuotantomääräyksiä tiukennettiin, jolloin Caves São João keskittyi ensisijaisesti Bairradan puna- ja valkoviineihin ja pullokäymismenetelmällä valmistettuihin kuohuviineihin. Markkinoitaan viinitalo laajensi 1940-luvulla myös ulkomaille, Portugalin siirtomaihin, eli Brasiliaan ja eri maihin Afrikkaan, joista tulikin merkittävät markkinat viinitalolle. 1950-luvulla Caves São João koki kuitenkin suuren kolauksen: tuolloin siirtomaat itsenäistyivät yksi toisensa jälkeen, jolloin viinitalon ulkomaanmarkkinat kuivuivat suurilta osin kasaan. Ratkaisuksi tähän kehitettiin viinien laadun parantaminen: São Joãolla kehitettiin kaksi tuotemerkkiä, Frei João Bairradan alueelta ja Porta dos Cavaleiros Dãon alueelta, joita ryhdyttiin tuottamaan vuodesta 1959 alkaen ja joihin viinitalo osti vain parhaimmat mahdolliset rypäleet tarkoituksenaan tuottaa alueen parhaita viinejä korkealaatuisimmista raaka-aineista. Lisäksi vuonna 1972 viinitalo osti 35 ha käsittävän Quinta do Poço do Lobo -tilan Pocariçasta, Bairradasta, tarkoituksenaan ryhtyä tuottamaan myös omista rypäleistä talon omia, pienen tuotannon huippuviinejä.

Kotimaan markkinat eivät kuitenkaan vetäneet samalla lailla kuin ennen vanhaan ja pikku hiljaa Caves São Joãon valtavat kellarit alkoivat täyttymään vanhoista vuosikerroista, jotka eivät menneet kaupaksi – tosin osasyynä tähän oli myös se, että viinitaloa pyörittäneet herrat rakastivat viinejään niin, etteivät kovinkaan hanakasti edes halunneet päästä niistä eroon. Bairrada ja Dão eivät ole olleet mitenkään trendikkäitä viinialueita edes Portugalissa, saati sitten ulkomailla, joten ei ihme, ettei viinejä viety käsistä.

1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, kun Dão sai oman appellaatiomerkintänsä, monet Caves São Joãon luottoviljelijät ryhtyivät viiniensä myymisen sijaan tuottamaan viiniä omalla nimellään, minkä seurauksena São Joãon tunnetut viinimerkit kokivat kovan kolauksen – viiniä ei pystytty enää tuottamaan samalla volyymillä ja yhtä korkein laatustandardein. Viinitalon pelastukseksi kuitenkin koitui viinimaailman kasvava kiinnostus Portugalin viinejä kohtaan – São Joãon valtavissa, yli miljoona pulloa käsittävissä kellareissa makoilee vanhoja Bairradan ja Dãon viinejä aina 1940-luvulle asti. Vaikka talon tuotantomäärät ovat pudonneet talon huippuvuosista, on Caves São João – alueen vanhin tuottaja – tunnettu yhtenä alueensa ja koko Portugalin arvostetuimmista tuottajista, joka tuottaa tasaisesti korkealaatuisia, pitkäikäisiä ja perinteisiä viinejä.

Frei João 1980:stä löytyy varsin vähän teknistä dataa netistä, mutta viinin tuoreimmat vuosikerrat valmistetaan Baga-Touriga Nacional-Cabernet Sauvignon -blendillä. Moni kuitenkin arvailee vanhempien Frei João -viinien olevan 100% Bagaa, mikä ei alueen tuntien olisi mitenkään mahdollista. Baga on tunnettu usein "Portugalin Nebbiolona" – molemmat lajikkeet nimittäin pystyvät tuottamaan hyvin rotevia, hapokkaita, tanniinisia ja ennen kaikkea pitkäikäisiä viinejä. Nykyisin monet tuottajat pyrkivät tekemään tiukkarakenteisesta Bagasta helpomminlähestyttävää sekoittamalla sen kanssa muista lajikkeista valmistettuja, pehmeämpiä ja hedelmäisempiä viinejä, mutta ennen vanhaan monet tuottajat viittasivat kintaalla tuollaiselle nössöilylle ja tuottivat vain 100% Bagaa. Tiedä häntä, kumpaa tyyliä tämä viini todellisuudessa edustaa.

Pullossa viinin pinta on laskeutunut aivan kaulan alaosan ja pullon "hartioiden" rajalle, mikä on kyllä aina pieni riski. Riskillä kuitenkin mennään, joten ryhdyn kaivelemaan vanhaa korkkia kaksipiikkisellä "ah-so"-avaajallani. Aluksi korkki on kuin liimaantunut kiinni, mutta pienen nitkutuksen jälkeen se lähtee liikkeelle varsin vaivatta ja nousee helposti ulos. Korkki on selvästi iäkäs, koska lähes puolet siitä oli kastunut viinistä korkin menetettyään kimmoisuutta ja kutistuttuaan. Ulommainen kolmannes oli taas selkeästi jo kuivempi, hauraampi ja kovempi. Keskiosa oli kuitenkin moitteettomassa kunnossa, eikä korkki ollut päässyt missään vaiheessa pettämään – pullosta löytyvä viini oli oikein upeassa kunnossa!

Karahvin kautta kuljetetun viinin väri on läpinäkyvähkö, mustan rubiininen punainen. Sakkaa jää pulloon, mutta varsin maltillisesti; karahviin päätyvä viini pysyy siististi sakattomana.

Lasista tervehtii intensiivinen, erittäin vivahteikas ja kehittynyt tuoksu, joka paljastaa heti, että viini on edelleen mainiossa tikissä, mutta jolla kestää parikymmentä minuuttia saada itsensä kasaan. Ensivaikutelma on iäkkään viikunainen, makean luumuinen, kypsän kirsikkainen, kevyen nahkainen ja hennon parfyyminen. Avautuessaan tertiääriaromit alkavat tulla paremmin esiin, ja kokonaisuus lihaisia ja aavistuksen tervaisia piirteitä, joiden seasta löytyy vanhaa huonekalua tai kuivaa puuta, pölyä, hentoa perunaa ja vivahde märkää metsämaata. Muutamat muut tuttavani, jotka ovat tahoillaan testanneet tämän viinin ovat puhuneet kevyen kellarimaisesta aromista, joka muistuttaa etäisesti TCA:ta (korkkivikaa), mutta itse en mitään sellaista löytänyt – kokonaisuus oli kaikin puolin puhdaspiirteinen ja hurmaava.

Viinin suutuntuma on täyteläinen, kuiva, ihastuttavan intensiivinen ja ikäänsä nähden valloittavan eloisa ja energinen. Kehittyneestä ja ihastuttavan vivahteikkaasta makupaletista löytyy kuivahtanutta luumua ja kirsikkaa, nahkaa ja nahkeaa marjaisuutta, kevyttä hapankirsikkaisuutta, iäkkään viinin pölyisyyttä ja hillittyä tupakanpuruisuutta. Rakenteeltaan viini on edelleen melko hapokas ja kohtalaisen tanniininen, joten jos 35-vuotiaana viinissä on vielä tämän verran puruvoimaa, taitaa se pysyä sellaisena hautaan asti. Kokonaisuus on selvästi iäkäs, mutta ikäänsä nähden todella upeassa kunnossa ja siksi äärettömän maukas.

Kuivassa ja äärettömän vivahteikkaassa jälkimaussa nahkaiset, lihaisat, hapokkaan puolukkaiset, kuivahtaneen viikunaiset ja jopa hennon rusinaiset sävyt hallitsevat, kun taas taustalla häivähtelee aavistukset pölyisestä hiekkamaasta, Bagalle ominaisesta hennosta rautaisuudesta, hillityn kivisestä mineraalista, makeasta karpalomarmeladista ja granaattiomenaista.

Jep jep jep! Tästä ei vanha portugalilainen hevillä parane! Frei João 1980 lienee vanhin Alkon hyllyiltä löytyvä kuiva punaviini ja jo pelkästään siksi ehdottomasti testaamisen arvoinen. Koska viinien pullokohtaiset erot kasvavat sitä suuremmiksi, mitä enemmän ikää pullolla on (there are no great wines, only great bottles), voi hyvin olla mahdollista, että muut myynnissä olevat pullot eivät samanlaista elämystä tuota. São João on kuitenkin erittäin luotettavana ja tasalaatuisena pidetty tuottaja, joten jos korkki ei ole pettänyt, eikä korkkivikaa ole, on pullosta löytyvä viini todennäköisesti parhaita elämyksiä, mitä Alkon hyllyiltä voi vanhojen punaviinien fani saada.

Ja niille, jotka tässä juuri julkaisuhetkellä lukevat, hyviä uutisia: Frei Joãoa saapui hiljattain uusi erä Alkon tilausvalikoimaan, joten sitä kannattaa metsästää pullo käpäliin vielä kun ehtii!

Lyhyesti: Rakenteikas ja upeasti kehittynyt, mutta samalla ihastuttavan eläväisessä kunnossa oleva Bairradan punaviinivanhus alueen vanhimmalta ja arvostetuimmalta tuottajalta.

Arvio: Täydellinen – jos kaipaa viiniltään nuorekkaan hedelmän sijaan yhdistelmää pitkän kypsyttelyn tuomaa mielenkiintoa ja napakkaa rakennetta, on vaikea toivoa viiniltä paljoa enempää, mitä hyvin säilynyt Frei João antaa. Meikä diggaa, täysii.

Hinnan (49,90e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

21.6.15

Hermannin Kulda Kägöi

Hermannin Kulda Kägöi
  • Valmistaja: Hermannin Viinitila
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, marjaviini
  • Maa: Suomi
  • Alue: Pohjois-Karjala, Ilomantsi
  • Marjat: Valkoherukka, Lakka
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 13,16e (Maaliskuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 10,49e (Kesäkuu 2015, Alko)

Keväällä Alkoon saapui kausituotteeksi Suomen vanhimman viinitilan, Hermannin Viinitilan, valkoherukasta ja lakasta valmistettu jälkiruokaviini. Pitihän viini ottaa testiin, sillä vaikka tässä on useita tuhansia viinejä tullut testattua, ovat suomalaiset marjaviinit edelleen meikäläiselle hyvin tuntemattomia – testaamani sellaiset kun voidaan laskea helposti yhden käden sormin.

Vuonna 1989 Pohjois-Karjalaan perustettu Hermannin Viinitila on tosiaan Suomen vanhin viinitila, mutta nimestään huolimatta Hermannilla ei tehdä varsinaista viiniä (Suomessa oikea termi viineille taitaa tosin olla viinirypäleistä valmistettu hedelmäviini), vaan erilaisia kuivia ja makeampia marjaviinejä. Nykyisin Hermannin Viinitila omistaa 5 ha viljelyksiä, minkä lisäksi marjoja ostetaan sopimusviljelijöiltä. Kulda Kägöin, kultaisen käen, pohjana toimii valkoherukoista valmistettu viini, johon on tuotu syvyyttä lakalla eli hillalla eli suomuuraimella. Harmillisesti viinin valmistuksesta ei kerrota käytännössä mitään Hermannin omilla sivuilla kuin Alkon tuotesivuillakaan – ainoa tieto, mitä viininvalmistuksesta löytyy on "terästankeissa". Ookoo. Spekseistä sen verran, että Alkon analyysien mukaan jäännössokeria on järeät 160 g/l, mutta happoja myös reippaasti, eli 8,5 g/l. Voltteja on 10,5%.

Kultaisen käen väri on neutraalin vaaleanvihreä.

Tuoksu on sanalla sanoen kummallinen: varsin asetonivetoisesti liuotinta ja ilmapallomaista kumia. Mukana tuntuu myös myös hunajaa, ylikypsää valkoherukkaa ja epämääräistä marmeladia, mutta asetonimaisuus kyllä tuntuu hyvin hallitsevalta.

Suussa viini on hyvin makea, jopa borderline imelä, mutta sokerinsa ja runsaiden happojensa vuoksi samalla myös varsin intensiivinen. Viinin voimakas maku on runsaan hunajainen, makean vaalean marjainen, kypsän valkoherukkainen, makean karviaismainen ja hennon lakkaliköörinen. Taustalla tuntuu häivähdys tuoksusta tuttua asetonia, joskin maku on onneksi selkeästi puhtaampi kuin tuoksu. Kuitenkaan edes viinin runsaat hapot (8,5 g/l) eivät pidä kokonaisuutta freesinä, vaan suutuntumaltaan Kägöi on viskositeetiltään korkea ja sokkona arvioiden korkeintaan keskihapokas, minkä vuoksi viinistä tulee vahvasti mieleen enemmän, supermakeat laimentamattomat vesimehutiivisteet kuin jälkiruokaviinit.

Varsin voimakas, mutta sokerisen tahmea ja kestoltaan lyhyehkö jälkimaku on erittäin makea, hunajainen, vaalean siirappinen, lakkaliköörinen, viinimarjamehutiivisteinen ja kevyen asetoninen. Ainoastaan siirappisen makea sokeriliemisyys kestää suussa muita aromeja pidempään.

Kulda Kägöi oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus, mutta pakko sanoa, että ei meikäläisestä ainakaan tämän viinin perusteella saatu suureksi suomalaisten marjaviinien faniksi. Tämä on sääli, sillä itse kyllä haluaisin uskoa myös hyvin marjaviinien laatuun; tämän viinin hallitseva asetonisuus ja tasapainottoman puolelle kallistuva rakenne eivät kuitenkaan antaneet pontta uskolleni. Ymmärtääkseni Kulda Kägöi on Hermannin Viinitilan lippulaivaviinejä ja yksi Suomen kehutuimpia jälkiruokaviinejä, joten en jaksa kovinkaan suurta luottoa pistää kotimaisten marjaviinien varaan tällä hetkellä. Kenties palaamme asiaan, kun suomalaisten laatumarjaviinien skene on saanut pari vuosikymmentä lisää historiaa alleen.

Jos joku kuitenkin nyt innostuu testaamaan tätä viiniä, kannattaa pitää kiirettä: Kulda Kägöi on nimittäin hiljattain siirtynyt alennetulla hinnalla Alkon poistuviin tuotteisiin, eli hirveän kauaa sitä tuskin enää saa! Jos tämän jälkeen Hermannin viinejä halajaa, on sitten seikkailtava Ilomantsiin asti viinitarhan omaan myymälään.

Lyhyesti: Imelänmakea, kohtalaisen voimakkaan asetonisen oloinen jälkiruokamarjaviini, jossa hapokkuus ei ole balanssissa tahmeanmakean sokerisuuden kanssa. Pienemmällä jäännössokerimäärällä viini voisi olla raikkaampi ja tasapainoisempi esitys, mutta nytsillään se muistuttaa enemmän mehutiivistettä ennen veden lisäämistä.

Arvio: Kehno – viini on ihan hyvä yritys, eli se on siis täysin juotava ja jääkaappikylmänä se sentään suoritti tehtävänsä lettujen kumppanina joten kuten mukiinmenevästi. Balanssi on kuitenkin sen verran hakusessa ettei tästä nyt vielä suurta Suomen myyntivalttia tehdä. Sauternes, Tokaj ja Neusiedlersee, älkää peljätkö – emme vielä markkinoitanne haasta.

Hinnan (10,49e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Gran Vinum Albariño Selección Especial 2013

http://www.alko.fi/tuotteet/550557/
Gran Vinum Albariño Selección Especial 2013
  • Valmistaja: Adegas Gran Vinum
  • Tyyppi: Valkoviini, DO Rías Baixas
  • Maa: Espanja
  • Alue: Galicia, Rías Baixas
  • Rypäleet: Albariño (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,99e (Maaliskuu 2015, Alko)
  • Hinta nyt: 19,99e (Kesäkuu 2015, Alko)

Hyvin Alkanut Albariño-putki jatkuu edelleen! Tämä Lusco Albariñon korvannut lisäys Alkon Albariño-tarjontaan tuli testattua rinta rinnan hedelmäisen Paco & Lola Albariñon viime keväänä suurissa blinisyöpöttelyjuhlissa.

Viinin tuottanut Adegas Gran Vinum on Enrique Pineiron luotsaama, perheomisteinen viinitalo Galiciasta, sateiselta Rías Baixasin viinialueelta. Alkon valikoimiin saapunut Selección Especial on talon lippulaivavalkoviini, yhden Miranda Aurosa -nimisen tarhan Albariño. Tämän aivan Atlantin rannalla sijaitsevan tarhan maaperä on hiekkaa ja graniittia, minkä lisäksi tarhan maaperästä löytyy runsaasti kotiloiden ja muiden merenelävien fossiileja. Viininvalmistuksen aluksi viini on käynyt 24h kylmämaseraation kuorten kanssa, mitä on seurannut 22 päivän käyminen. Lopuksi on 8 kk kypsyminen sakkojen päällä ja pullotus.

Lasissa viinillä on intensiivisen kellanvihreä väri, eli aavistuksen verran viereisessä lasissa makoilevaa Paco & Lolaa hennosti kellervämpi.

Yrttinen, vihreä ja kivinen tuoksu on selvästi erilainen verrattuna runsaammin hedelmäisyyttä ihlmaisevaan Paco & Lolaan. Selvästi karummasta ja viileämmästä tuoksusta erottuu selvimmin viheromenaisuutta, kivistä mineraalia ja vegetaalista yrttisyyttä. Taustalla tuntuu hennosti reduktiivisia sävyjä tuovaa ujoa ruutisuutta.

Makupuolellaan Gran Vinumin Albariño on varsin raikas, kirpeä ja tuntuvan hapokas. Kielellä tuntuu tuoretta viheromenaisuutta ja pääosin napakkaa sitruksisuutta, mutta myös kypsemmän makeaa sitrushedelmää, suolaista mineraalisuutta ja ujoa hunajamelonia. Vaikka viini on hyvin freesi ja rakenteeltaan hyvin hapokas, on se suutuntumaltaan silti melko täyteläinen ja runsautta vihjaileva.

Pitkähkö jälkimaku on kirpeän hapokas, tuntuvan mineraalinen, sitruunaisen hedelmäinen, keltaomenainen, maltillisen bitterinen ja kaikin puolin varsin freesi.

Kokonaisuudessaan Gran Vinumin Albariño Selección Especial on varsin mainio, rapsakka ja rakenteikas valkoviini, joka jälleen hienosti vetää yhtäläisyysviivoja Rías Baixasin Albariñojen ja viileiden alueiden Rieslingien välille: molemmat kun ovat usein napakan hapokkaita, raikkaan mineraalisia ja hedelmältään enemmän viheromenaisia ja sitruksisia kuin makeampia ja trooppisen hedelmäisiä sävyjä ilmaisevia. Jos siis Riesling maistuu, mutta haluat laajentaa repertuaarisia kyseisen lajikkeen ulkopuolelle, kannattaa silmäillä tätä mainiota viiniä sen sattuessa vastaan!

Blinikekkereissämme hedelmäisempi ja helpomminlähestyttävämpi Paco & Lola Albariño tuntui olevan enemmän paikallaolevien makuun, mutta vaikka tuo viini oli kyllä kaikin puolin maukasta tavaraa, oli Gran Vinumin astetta tiukempi, pelkistetympi ja rakenteikkaampi ilmaisu enemmän omaan makuuni. Näiden kahden viinin välillä kyse oli kuitenkin vain hyvin pienistä nyanssieroista, sillä molemmat olivat lyömättömän mainioita kumppaneita rasvaisille ja hyvinkin erilaisilla täytteillä varustetuille tattarilettusille!

Vaikka viinissä rakennetta löytyykin, epäilen, ettei se ole mitenkään kummoinen tapaus kellaroitavaksi; näin maltillinen ja hillitty hedelmä ei tunnu antavan hirveästi liikkumavaraa kehittymistä ajatellen. Siksi suosittelisin juomaan viinin mieluummin muutaman vuoden sisällä vuosikerrasta. Mutta mistä näitä tietää – onhan vastaani tullut mitä hurmaavimpia Muscadet-viinejä, joilla on ollut 10 vuotta ikää!

Lyhyesti: Hyvin rakenteikas, intensiivinen, hieman karuhko ja tuntuvan mineraalinen Rías Baixasin huippu-Albariño.

Arvio: Tyylikäs – todella mainio, mukavalla tavalla pelkistetty Albariño, josta ei puutu mitään, mutta mitään ei ole myöskään liikaa. Rakennetta toki on riittävästi – just the way I like it.

Hinnan (19,99e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

20.6.15

Lusco Albariño 2011

Lusco Albariño 2011
  • Valmistaja: Pazos de Lusco
  • Tyyppi: Valkoviini, DO Rías Baixas
  • Maa: Espanja
  • Alue: Galicia, Rías Baixas, Condado do Tea
  • Rypäleet: Albariño (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 13,60e (Joulukuu 2014, Alko)
  • Hinta nyt: - (ei Alkon valikoimissa)

Muutama vuosi sitten tuli arvioitua blogini ensimmäinen Albariño, Lusco 2010. En tiedä, olenko itse tässä herkistynyt asialle, vai onko Albariñosta todella tullut salonkikelpoisempi näin lyhyessä ajassa, mutta kyseisestä rypäleestä tehtyjä viinejä tuntuu löytyvän yhä useammasta paikasta ja ihmisten tietoisuus näistä "Espanjan Rieslingejä" tuntuu tasaisesti kasvavan. Jopa Alkon perusvalikoiman Albariño-tarjonta on kasvanut 100% (eli yhdestä tuotteesta kahteen). Jos vielä lukuun otetaan Portugalin Alvarinhot ja tilausvalikoiman tuotteet, saadaan lukua kasvatettua ihan mukavasti.

Albariño on siis lähinnä luoteisen Espanjan Galiciassa (eli Portugalin pohjoispuolella) viihtyvä paksukuorinen, valkoinen lajike, jota monet mainostavat tällä hetkellä Espanjan mielenkiintoisimmaksi ja laadukkaimpia valkoviinejä tuottavaksi lajikkeeksi. Viineille tyypillistä on raikas hapokkuus, voimakas mineraalisuus ja sitruksiin ja omenoihin taittuva, freesi hedelmäisyys – hyvin Rieslingmäisiä piirteitä kaikki. Kun Rieslingin suosio vain jatkaa kasvuaan, mutta perehtyneimmät alkavat tutustua muihin vastaavanlaisiin viineihin, on Albariño hyvin looginen askel tässä jatkumossa.

Itse päätin napata pullon Luscoa mukaan huomattuani sen siirtyneen Alkossa poistuvien tuotteiden listalle – viinin hinta kun oli samalla keventynyt 19 euron tuntumasta vain reiluun 13 euroon. Viini on valmistettu Condado do Tean ala-alueella kasvavien, 25-vuotiaiden köynnösten hedelmistä, se on kypsynyt terästankeissa 6 kk sakkojen päällä eikä se ole käynyt läpi happoja pehmentävää malolaktista käymistä.

Väriltään viini on kevyen vaaleanvihreä.

Aavistuksen savuinen tuoksu tuntuu olevan jo hieman kehittynyt. Siitä erottuu hennosti hunajaa, vihertävää karambolaa, kevyesti kivistä mineraalia ja häivähdys mantelia. Hedelmäpuoli on selkeästi jo haihtunut, eli 2010-vuosikerran makeampaa trooppista puolta tuoksusta ei juurikaan löydy.

Melko karunpuoleiselta maultaan viini on kuiva, keskitäyteläinen ja tuntuvan mineraalinen. Kielellä pyörii viheromenaisuutta, bitteristä kivisyyttä, hentoa savuisuutta, ujosti kehittynyttä hunajaisuutta ja pähkinää, sekä aavistuksen verran viherpippurista mausteisuutta. Kokonaisuus on hyvin hapokas, ja siksi erittäin raikas ja terhakka.

Jälkimaussa tuntuu karvasta greippiä, viheromenaa, hennosti vegetaalista yrttisyyttä ja häivähdys suolaista mineraalia ja bitteristä kivisyyttä.

Luscon Albariño on totuttuun tyyliin selkeästi karun pään freesi ja mukavan napakka Albariño. Vaikea sanoa, onko viini vain kuolemassa neljän vuoden iässä, vai voiko näin karu viini tehdä ns. huntervalleysemillonit ja kehittyä tästä johonkin uuteen, tuntuvan paahteiseen ja jännittävällä tavalla pähkinäiseen suuntaan. Yksi mahdollisuus toki on, että viini on vain viettänyt aikaa Alkon hyllyillä pidempään kuin lääkäri määrää, ja se voisi olla paljon nuoremmassakin kunnossa paremmin säilytettynä.

Joka tapauksessa, nykyisellään Lusco on edelleen maukas ja herkullinen tapaus, joskin tällä kertaa jo selkeästi kehittyneempi tuoksu oli paljon mielenkiintoisempi kuin viinin hyvin pelkistetty, ja aiempaa entistä kepeämmäksi jäänyt makumaailma. Tämä on kyllä ihastuttavan minimalistinen, mutta myös raikas, mineraalinen ja monikäyttöinen ruokaviini. Ei varmasti maistu suurten ja superhedelmäisten valkkareiden ystäville, mutta karujen Trocken Rieslingien ja vastaavien napakoiden valkkareiden faneille varsin varma valinta. Meidän ruokapöydässämme Lusco oli kermaisen fetapinaattipastan kyljessä mainio esitys.

Lyhyesti: Tyylikäs, enemmän karua, mineraali- ja rakennevetoista puoltaan kuin hedelmäisyyttään alleviivaava, pelkistetty, hyvin Rieslingmäinen Rías Baixasin Albariño.

Arvio: Tyylikäs – ihastuttavan rapsakka, napakan hapokas ja paikoin jopa tuntuvan bitterisen mineraalinen Albariño. Varma valinta, jos sattuu kaipaamaan enemmän happoja ja rakennetta kuin helppoa hedelmäisyyttä!

Hinnan (13,60e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

19.6.15

Kuura Käsityöläissiideri 2014

Kuura Käsityöläissiideri 2014
  • Valmistaja: Kuura Cider, Rekolan Panimo
  • Tyyppi: Siideri
  • Maa: Suomi
  • Alue: Uusimaa / Päijät-Häme
  • Koko: –
  • Hinta arviointihetkellä: – (Kesäkuu 2015)
  • Hinta nyt: – (Kesäkuu 2015)



Sainpa tässä alkukesästä mielenkiintoisen tilaisuuden päästä maistamaan suomalaista real cideriä – siis semmoista autenttista, old school -siideriä, jolla ei ole mitään tekemistä niiden marketeista löytyvien suomalaisten "siiderien" kanssa. Tai pitäisi oikeastaan sanoa, että niillä ei ole mitään tekemistä oikean siiderin kanssa, mitä nyt ovat lähinnä esanssilla maustettua kiljua.

Rekolan Panimon tiloja hyödyntävä Kuura Cider pyrkii siis valmistamaan suomen markkinoille täysin käsittelemätöntä, autenttista aitosiideriä. Siis vain ja ainoastaan omenoista valmistettua siideriä, jolle ei ole tehty juuri mitään – kyseessä on siis natural wine -piireistä tuttu hands off approach. Ymmärtääkseni nimestään huolimatta siideri on virallisesti Rekolan Panimon tuote.

Käsityöläissiideri 2014 on Kuuran ensimmäinen kokeilu kaupallisissa piireissä ja firman omien sanojensa mukaan se tulee olemaan siis historiansa huonoin – kehitystä siis pyritään aktiivisesti tekemään tulevia vuosikertoja ajatellen. Siideri on valmistettu Lohjalta ja Kärkölästä kerätyistä kuuden eri lajikkeen omenoista, joista 40% on itse käsinkerättyä luomua. Sadonkorjuu on suoritettu syksyllä ja omenat on puristettu mehuksi marraskuussa. Siiderin on annettu käydä villihiivoilla kolmen kuukauden ajan. Lopuksi siiderin on myös annettu käydä happoja pehmentävä malolaktinen käyminen. Omenamehun sokeripitoisuus on aluksi ollut n. 120 g/l ja koska siideri on käynyt täysin kuivaksi (jäännössokeria 3,4 g/l), on alkoholipitoisuudeksi tullut n. 5,4%. Happoja siiderissä on n. 6,5 g/l. Siideri on suodattamaton ja pastöroimaton, eikä siihen ole lisätty sokeria edes pullotusvaiheessa, eli se on tyyliltään still. Sulfiitteja on lisätty vain hyvin pieni määrä tuotteen pitämiseksi mikrobiologisesti vakaana (n. 65 mg/l).

Siiderillä on utuisen kellervä väri, kevyesti vihertävällä sävyllä.

Tuoksu on hurmaava ja melko kompleksinen: tuoretta omenaa, omenankukkaisuutta, hentoa kedonkukkahunajaa, villin hapahkoa yleisilmettä ja aavistus maalaisuutta, jopa lantaisuutta.

Maultaan siideri on hyvin kuiva, raikas ja hapokas, sekä mukavasti hennon kirpeä. Makumaailmasta löytyy tuoretta omenaisuutta, kevyttä mausteisuutta, hentoa kukkeutta ja aavistuksen verran kivisen mineraalista raikkautta. Suutuntumaltaan siideri on hyvin kepeähkö ja jopa hieman ohut, vaikkei sentään vielä vetinen. Kuten aiemmin jo mainitsin, siideri on tyyliltään still, eli hiilihappoa ei ole.

Kepeä ja raikas jälkimaku on tuntuvan hapokas, tuoreen viheromenainen, ja hennon kivennäisvetinen. Suussa jatkuva freesi omenainen jälkivaikutelma on kestoltaan melko pitkä.

Kokonaisuutena Kuuran ensimmäinen kötöstys on kiva ja raikas esitys, mutta siiderin kevyehkö ja simppeli maku eivät onnistu lunastamaan runsaan ja vivahteikkaan tuoksun herättämiä lupauksia. Nykyisellään siideri siis kaipaisi enemmän syvyyttä ja bodya, mutta tästä huolimatta käsillä on erittäin vakuuttava startti.

Lienee kuitenkin turvallista odottaa Kuuralta korkealaatuista tavaraa tulevaisuudessa! Suomessa siiderin valmistaminen on aina hankalaa, sillä meillä ei ole varsinaisia siideriomenoita, vaan kotoperäiset lajikkeemme soveltuvat lähinnä mehuihin, ruoanlaittoon, leivontaan ja sellaisenaan syötäviksi. Tämä ei kuitenkaan ole este, vaan ainoastaan haaste laadukkaan juoman valmistamisessa! Toivottavasti Kuura jatkaa parhaansa mukaan tuotekehitystään ja ensi vuonna saamme käsiimme entistä parempaa tavaraa – tästä kun on nyt hyvä panostaa parempaan suuntaan! Annan tuhansittain arvostuspisteitä siiderin natural-taustalle, eli koko homma on suoritettu alusta loppuun luonnon omin ehdoin ilman peukalointia (miinus pieni sulfiittilisäys stabilointia ja kestävyyttä ajatellen) ja lopputulokseksi on saatu näin maukasta tavaraa. Kunhan vielä reseptiä saadaan tuunattua siihen malliin, että bodya ja makujen syvyyttä saadaan lisättyä sopivasti, on tässä helposti käsillä Suomen yksi tasokkaimpia siidereitä – ellei jopa paras semmoinen!

Tosin ei myöskään haittaisi nähdä, miten siideri toimii kevyesti pirskahtelevana pétillant-versiona!

Jos kiinnostus heräsi, on siideriä saatavissa rajoitetun ajan pääkaupunkiseudulla Latvassa, Black Doorissa ja Gallow's Birdissä – mainioita, laatu-orientoituneita juomapaikkoja jokainen!

Lyhyesti: Täysin käsittelemätön, luomuhiivoilla käytetty suomalainen still real cider, siis maassamme ensimmäinen laatuaan. Kokonaisuus on varsin raikas, ryhdikäs ja hurmaavan tuoksuinen, mutta vielä aavistuksen ohuehko ja yksiulotteinen makumaailmaltaan. Kuitenkin kotimaamme surullisen ankeaa siideriskeneä ajatellen tässä on erittäin maukas ja tulevaisuuteen peilaten hyvin lupaava luonnontuote.

Arvio: Miellyttävä – Kuuran kuplaton siideri on tasapainoinen, mutta hieman turhan kevyt ruokajuomaksi; sen sijaan se on varsin erinomainen siemailujuoma kesäterassilla.