Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

22.9.2014 mennessä 1158 viiniä, 107 olutta, 2 siideriä, 2 meadia, 1 sake ja 2 kirjaa arvosteltu.


22.10.14

Viinimestarin päiväkirja 10: Katalonia, päivä 7

Tiistai 30.9.2014

Tiistaina viinimestarit heräsivät johonkin poikkeukselliseen: hotelliaamiaiseen! Vastaavaan ylellisyyteen kun ei tähän asti ollut voinut totutella; Celler Piñolilla aamiainen oli juuri niin simppeliä kuin sitä jaksoi kaupasta hankkia ja aamulla valmistella. Eli melkoisen simppeliä. Siksi otin ilon irti heti kun mahdollisuus siihen tarjoutui ja söin kevyen pekonimunakkaan kumppaniksi neljä erilaista pullaa tai croissantia tai mitälie. Ja tuplaespresson. Hyvä, terveellinen, tasapainoinen aamiainen.

©Sari Ayre
Virkistävän aamiaisen jälkeen sullouduimme jälleen kerran viinimafia-Mersuihimme ja otimme tällä kertaa suunnan kohti Torresia, joka sijaitse Pacs del Penedèsissä, aivan Parés Baltàn viinitalon naapurustossa ja noin vartin ajomatkan päässä Vilafranca del Penedèsissä sijaitsevasta hotellistamme.




Faktoja Torresista:
  • Torresin suku on viljellyt viinejä jo satoja vuosia, mutta toiminta on aloitettu kaupallisesti vasta 1870-luvulla. Talo on edelleen perheomisteinen.
  • Torres omistaa n. 2,000 hehtaaria viinitarhoja, mitkä tuottavat n. 30% talon tuotannosta; loput 70% tulee n. 700 pientuottajalta.
  • Talo tuottaa vuosittain n. 45 miljoonaa pulloa viiniä, joista 73% menee vientiin. Brandya valmistetaan 15 miljoonaa pulloa, josta peräti 10 miljoonaa menee yksinomaan Meksikoon.
  • Torresin kenties kuuluisin viini on alun perin Gran Coronas Reserva Black Label -nimellä tunnettu Mas la Plana Cabernet Sauvignon, joka voitti vuonna 1979 Pariisin viiniolympialaiset. Viini tulee ainoastaan Penedèsissä sijaitsevalta 100 hehtaarin Mas la Plana -tarhalta, jonka pinta-alasta valtaosaa hallitsee Torresin viinivalmistamo; Cabernet Sauvignonia viljellään tarhalla vain n. 29 hehtaarin alalla.
  • Torres on pyrkinyt jatkuvasti laajentamaan toimintaansa ympäri Espanjaa ja talo etsiikin koko ajan uusia, kiinnostavia viinialueita katalogiinsa. Lisäksi talo tuottaa viinejä myös Chilessä ja Yhdysvalloissa.
Vierailukeskus ja possujuna.

Kuuluisan Mas la Plana -viinitarhan keskeltä löytyi Torresin vierailukeskus, johon saavuimme aamuisten sateiden alkaessa kastelemaan Penedèsin aluetta (tosiaan, Penedèsin alueella oli sadellut juuri sadonkorjuun aikaan enemmän tai vähemmän koko sen ajan kun olimme olleet Kataloniassa, minkä vuoksi monilla viinitaloilla oli hermot kireänä huonon vuosikerran uhkan leijuessa alueen yläpuolella). Yllättäen saimme paikan päällä palvelua suomen kielellä, sillä oppaaksemme osui Suomesta Kataloniaan muuttanut Kati Jauhiainen. Ensiksi meidät ohjattiin vierailukeskuksesta löytyvään Torres-museoon, jossa tutustuimme erilaisiin Torresin historiaa käsitteleviin muistoesineisiin ja artikkeleihin sillä välin kun oppaamme Kati hoiti keskeneräiset asiansa pois alta.

Kierroksemme alkoi varsinaisesti pienestä elokuvateatterista, jossa meille näytettiin lyhkäinen Torres-mainosvideo, joka kyllä tuntui olevan monille ennemminkin suuri huvituksen kuin tiedon lähde. Esimerkiksi itselleni oli aivan liikaa se, kun lausetta "rypäleet korjataan hellävaraisesti käsin" alleviivataan näyttämällä koria, johon korjaajan käsi asettaa tertun hellävaroen ja sen jälkeen vielä taputtaa terttua lempeästi. Ei jumalauta. Lisäksi rainan tuotannollinen puoli jätti hieman toivomisen varaa, sillä sana "civil war" oli suomennettu "siviilisodaksi". Myöskin videon sanoja käsittämättömän kummallisesti ja epäluontevasti painottava juontaja onnistui aiheuttamaan tahatonta hilpeyttä.

Elokuvan jälkeen siirryimme pimeään tunneliin, jossa meille esitettiin seinälle heijastettu, erikoinen, abstrakti video-installaatio, jonka tarkoituksena oli kaiketi esittää vuoden kiertoa viinitarhoilla. Itselleni videon merkitys jäi vähän hämäräksi ja suoraan sanottuna molemmat pätkät olivat ainakin omasta mielestäni melko turhia kokonaisuutta ajatellen.

Tämän jälkeen hyppäsimme pikkuiseen, aurinkovoimalla kulkevaan possujunaan, jolla kiertelimme hieman ympäri Torresin viinivalmistamoa, lopulta päätyen pilkkopimeään, matalaan halliin – jossa meille esitettiin jälleen seinään heijastamalla hieman mainosvideota. Tämän jälkeen juna lähti jälleen liikkeelle, mutta se tekikin vain pienen ympärin hallissa, päätyen lopulta tasan samaan pisteeseen, jolloin meille näytettiin uusi mainosvideo viinien kypsymisestä. Kenties junalla ajelun oli tarkoitus tuoda jotain tilan tai seikkailun tuntua, mutta saa kyllä melko uuvatti olla jos ei tajua, ettei juna todellisuudessa ajellut mihinkään.
Osa Torresin tynnyrikellaria. Ilmassa leijui HYVIN vahva
Jack Daniel'sin jenkkitammen aromi.
Tämän jälkeen hallissa, jossa juna ajeli, nousi seinät ylös, paljastaen niiden takaa löytyvän, valtavan tynnyrikellarin. Tällä kertaa tarkoituksena oli kenties luoda vaikutelmaa vaikuttavuudesta, mutta itselleni rupesi tässä vaiheessa tulemaan jo niin paha huvipuistofiilis paikasta, että oksat pois.

Seuraavaksi hyppäsimme pois junan kyydistä ja siirryimme ihmettelemään tynnyrikellaria ylhäältä päin. Ihan vaikuttavan kokoinen halli juu, mutta jumalauta minkä Jack Daniel'sin vaniljan tuoksun uudet tammitynnyrit nostattivat hallin yläosiin.


Näkymä Torresin viinintuotantopuolelle. Tämän lähemmäs
emme viininvalmistusta päässeet. ©Sari Ayre
Tämän jälkeen nousimme Torresin VIP-tilaan ihmettelemään viinintuotantolaitosta. Harmiksi tätä lähemmäs tuotantopuolta emme päässeet, vaan ainoa varsinainen kontakti Torresin viinintuotantoon olivat erilaiset pystyssä ja sivuttain nököttävät terästankit. Ymmärtäähän sen, ettei miljoonia ja taas miljoonia viinilitroja puskevaan viinintuotantolaitokseen voi päästää turisteja hönöttämään miten sattuu samalla lailla kuin pikkuviinitaloihin, mutta juuri tästä syystä Torresista jäi kovin etäinen kuva.

Meille myös esiteltiin mitä kaikkea hyvää ja kivaa Torres tekee. Mitään uutta tietoa tässä ei tullut, sillä olen ehtinyt pyörähtämään yhdessä jos toisessakin Torres-tilaisuudessa, jossa samat astiat on esitetty joka kerta, mutta kertaus on opintojen äiti. Voin kuitenkin tässä kertoa, mitä kaikkea Torres touhuaa, kun sopiva sauma sattui:
  • Torres pyrkii vuoteen 2020 mennessä vähentämään pullokohtaista hiilidioksidipäästöä 30% verrattuna vuoden 2008 tilaan.
  • Veden kierrätystä pyritään nostamaan nykyisestä 15% aina 40% asti.
  • Tällä hetkellä Torres tutkii levän käyttöä hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä: siinä missä viinitarha sitoo hiilidioksidia n. 3 tonnia / hehtaari ja metsä n. 5 t/ha, kykenee levä sitomaan peräti 85 t/ha. Torresilla tutkitaan miten olisi mahdollista saada sitoutettua viinien käymisessä syntyvää hiilidioksidia levään. Jos tässä onnistutaan, voidaan levä kuivattaa tai kompostoida, jolloin köynnösten maasta keräämä hiilidioksidi saataisiin palautettua takaisin maaperään.
  • Viinitarhalla syntyvä biomassa uusiokäytetään. Tällä tavoin Torres on kyennyt vähentämään vuotuista sähkönkulutustaan 10% ja peräti 95% kaasuntarpeestaan. Tämä kulutuksen vähentäminen vastaa peräti 350 omakotitalon vuotuista energiankulutusta.
  • Sähkönkulutusta on saatu vähennettyä asentamalla n. 100 m² edestä aurinkopaneeleja valmistamon alueelle; niillä lämmitetään 50% talon tarvitsemasta vedestä.
  • Valtaosa Torresin valmistamon käytössä olevasta +100 ajoneuvosta on vaihdettu vähäpäästöiseen hybridiajoneuvoon ja tulevaisuudensuunnitelmissa on saada kaikki autot vaihdettua hybrideihin.
Tässä on siis vain osa siitä kaikesta, mitä Torres on muuttanut toiminnassaan pyrkiessään yhä ympäristöystävällisempään toimintaan. Vaikka Torresin vaainitalovierailu ei muuten jättänyt kovinkaan kummoista vaikutelmaa, pitää nostaa hattua Torresin toiminnalle luonnon vaalimiseksi ja toivoa, että talo näyttäisi esimerkkiä myös muille maailman suurille viinintuottajille!

Tämän toiminnan lisäksi Torresilla on erilaisten rypälelajikkeiden "museotarha", jonne he pyrkivät istuttamaan kaikkia mahdollisia lajikkeita – myös paikallisia, tuntemattomia lajikkeita. Torres kannustaakin paikallisia viljelijöitä ilmoittamaan Torresille jos heidän tarhoillaan kasvaa tuntemattomia lajikkeita. Jos nämä paljastuvat paikallisiksi, yleisesti tuntemattomiksi rypälelajikkeiksi, Torres pyrkii pelastamaan lajikkeet sukupuutolta. Tämä prosessi lajikkeen löytämisestä viiniin käytettäväksi kestää jopa 25 vuotta – se alkaa siitä, kun tiedemiehet Torresilla pyrkivät kasvattamaan köynnöksestä leikatun verson ja siitä kasvattamalla ja jalostamalla saamaan viruksista vapaan, geneettisesti puhtaan kappaleen. Esimerkiksi Torresin lippulaivaviini Grans Murallesissa käytetään juuri tällä tavoin pelastettuja Garró- ja Querol-lajikkeita. Lisäksi tällä hetkellä Torres tekee kokeita vastaavalla tavalla pelastetulla Selma-lajikkeella.

Mas la Planan turistirutosta kärsivä Merlot. ©Sari Ayre
Reissun päätteeksi minijuna kävi poimimassa meidät ja heitti meidät takaisin Torresin vierailukeskuksen päärakennukselle, aivan Mas la Plana -tarhan eteen. Oppaamme Kati kertoi kyseisten köynnösten kärsivän paikallisesta taudista, "turistirutosta" – tottakai kaikki vierailijat haluavat maistaa miltä kuuluisaan Mas la Planaan menevät rypäleet maistuvat! Itseäni kuitenkin epäilytti, että ei kai nyt arvokasta tarha-Cabernet Sauvignonina noin vain haluta syytää turistien suuhun, joten tenttasin asiasta hieman tarkemmin. Kati paljasti, että todellisuudessa Mas la Plana -tarhan turistikeskuksen vieressä olevalle osalle on istutettu (edullisempaa, ohutkuorisempaa ja makeammalta maistuvaa) Merlot-lajiketta ja Mas la Plana -viiniin käytettävät Cabernet Sauvignon -rypäleet sijaitsevat hieman kauempana. Hah!

Torresin bestsellerit. Hittikamaa.
Torres-kierroksen lopuksi tutustuimme hetken aikaa keskuksen viinimyymälään, josta kenellekään ei näyttänyt tarttuvan mitään mukaan – en kyllä ihmettele, sillä myymälän hinnat olivat melko samaa luokkaa Alkon hintojen kanssa. Kun vielä ottaa huomioon Torresin tuotteiden hyvän saatavuuden Suomessa, ei myymälässä kyllä tuntunut olevan oikeastaan mitään ostamisen arvoista.




Torres-maistelu; järjestys oikealta vasemmalle.
Torres-kierroksen jälkeen suuntaismme autoillamme Torresin lähellä sijaitsevaan edustusravintolaan, Mas Rabelliin. Aluksi meille oltiin järjestetty Torres-maistelu, jonka sisällöstä valtaosa oli entuudestaan tuttua huttua koko viinimestariporukalle, joten maistelun tarjoama anti jäi melko laihaksi. Kuulemma Torresin edustuspuolta oltiin informoitu, että olemme maistelleet aivan hiljattain melkeinpä kaikki esittelyssä olleet tuotteet, mutta päättävältä puolelta tuli ilmoitus, että suomalaiset nyt maistelevat nyt nämä tuotteet kun niin on jo päätetty. Joten ne maisteltiin.
Torres-lounaan ruokajuomat.
Paljon mielenkiintoisempaa tarjontaa tuli itse ravintolalounaalla, jossa ruoan kumppanina tarjoiltiin mm. Torresin amerikkalaisessa tammitynnyreissä kypsytetty Sauvignon Blanc, Fransola; Mas la Planan uusin vuosikerta; sekä kaksi erilaista Torresin jälkiruokaviiniä.





Lounastamisen jälkeen ehdimme vielä hetken ajan käydä tutkailemassa Mas Rabellin ulkopuolelta löytyvää, toinen toistaan erikoisempia lajikkeita esitellyttä rypälemuseotarhaa, ennen kuin lähdimme siirtymään lähes naapurissa sijaitsevalle Jean Leonin viinitalolle. Kiitokset Katin tehokkaalle ja jämptille opastukselle Torresilla. Itse ainakin arvostin erityisesti sitä, että vaikka kysymys oli kuinka haastava tahansa, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä!
Kyllä Mas Rabellin edessä olevilta tarhoilta...
...löytyi yksi jos toinenkin...
... entuudestaan tuntemattomanniminen lajike!
Sitten kohti Jean Leonin viinitaloa!

Faktoja Jean Leonista:
©Sari Ayre
  • Talon on perustanut Espanjasta 1940-luvulla Yhdysvaltoihin muuttanut Carrión Ceferino Madrazo, joka muutti nimensä rapakon toisella puolella Jean Leoniksi. Toimittuaan Yhdysvalloissa parikymmentä vuotta ravintola-alalla (mm. perustettuaan Manhattanille kuuluisan La Scala -ravintolan) hän palasi Espanjaan vuonna 1963, alkaen etsimään laadukkaita viinejä tuottavaa aluetta, päätyen lopulta Penedèsiin, josta hän osti maata viljeltäväksi ja jonne hän saman vuosikymmenen lopulla perusti nimeään kantavan viinitalon.
  • Jean Leonin ensimmäinen vuosikerta oli 1969, jolloin talo tuotti 2,300 pulloa viiniä. Viinit saapuivat myyntiin vuonna 1973.
  • Jean Leonin viinitalo toimi alkuaikoina enemmän kuin ranskalaiset kuin senaikaiset espanjalaiset viinitalot: rypäleitä ei ostettu, vaan kaikki viinit tuotettiin talon omista rypäleistä ja tynnyreinä käytettiin vain ranskalaisia tammitynnyreitä.
  • Nykyisin talolla on käytössään 1,200 kpl 225 litran ranskalaisia barrique-tynnyreitä, joita käytetään maksimissaan kaksi kertaa.
  • Talon tilukset käsittävät noin 150 hehtaaria, joista 68 ovat viljeltyjä. Vain Terrasola-viini valmistetaan osittain ostetuista rypäleistä, loput ovat talon omien tarhojen rypäleiden tuotoksia.
  • Jean Leonin sairastuttua 1990-luvulla hän otti yhteyttä ystäväänsä Miguel Torresiin suunnitelminaan siirtää viinintuotantonsa Torresille. Hänen toiveenaan oli, että talon viinintuotanto pysyisi hänen kuolemansa jälkeen muuttumattomana. Jean Leonin viinitalo siirtyi Torresille vuonna 1995 Jean Leonin kuoltua, mutta talon viinituotanto on pysynyt samanlaisena kuin se oli Jean Leonin elossaollessa.

Saavuimme Jean Leonille reilusti myöhässä, mutta tämä ei johtunut niinkään meistä, vaan Torresin organisointipuolesta, joka oli arvioinut Torres-kierroksemme kestävän n. 2 tuntia vähemmän mitä se todellisuudessa kesti. Tästä syystä kierros Jean Leonilla suoritettiin melko tykittäen, aloittamalla setti jälleen mainosvideolla – sellaisella, jonka olimme jo nähneet viinimestariporukalla kuukausi sitten.

Mainosvideon jälkeen meidät kierrätettiin pikaisesti Jean Leonin viinivalmistamopuolelle, mutta ainakin itseäni kiinnosti enemmän vertailla pihalla kasvavien näyteköynnösten hedelmiä – totesin esimerkiksi mehukkaanmakean, ohutkuorisen Zinfandelin olevan täysin eri maata kuin pienirypäleisen, paksukuorisen, runsassiemenisen ja suorastaan yllättävän vähän mehua sisältävän Cabernet Francin. Kuriositeettina kuitenkin mainittakoon, että myös Jean Leonilta löytyi kaksi viinien kypsyttelyyn tarkoitettua "sementtimunaa" viininvalmistamon puolelta!

Jean Leonin maistelukattaus; La Scala 2003 puuttuu kuvasta.
©Sari Ayre
Reissun lopuksi meidät passitettiin upealla, yli Penedèsin kurovalla näköalalla varustettuun maistelutilaan, jossa meille maistatettiin pikaisella vauhdilla viisi talon viiniä samalla tuskastellen sitä, miksi me olemme myöhässä. En tiedä menikö selityksemme Torresin huonosta aikataulutuksesta perille, sillä omalta osaltamme olimme pyrkineet pysymään mahdollisimman hyvin aikataulussa – Torresillakin olimme olleet aamulla jo 10 minuuttia etuajassa!



Noh, Torres jäi hieman etäiseksi kokemukseksi ja Jean Leonistakin jäi hieman hapan, kaupallinen maku suuhun, joten lähdimme liikkeelle sillä oletuksella, ettei ilta voisi ainakaan huonompaan suuntaan mennä. Otimme suuntimaksi "Cava-pääkaupunkina" tunnetussa Sant Sadurní d'Anoiassa sijaitsevan Pere Venturan.
Cavas Pere Ventura.
Pere Venturalla meidät otettiin lämpimästi vastaan, oikein istutettiin sohville ja tarjottiin lasilliset (myös Alkon tilausvalikoimasta löytyvää) Trepat Rosé -cavaa. Samalla meille selitettiin sekä cavan tuotannosta että Pere Venturan historiaa.

Faktoja Pere Venturasta:
  • Talon on perustanut alunperin Torreblanca-cavatalossa työskennellyt Pere Ventura vuonna 1992, eli samana vuonna milloin järjestettiin Barcelonan olympialaiset.
  • Vain 22 vuodessa Pere Ventura on kasvanut Katalonian (eli maailman) 7. suurimmaksi cavantuottajaksi.
  • Talon vuosituotanto on 2,8 miljoonaa pulloa.
  • Vaikka itse viinitalo on hyvin moderni, on talon alla hyvin vanhat, katakombimaiset viinikellarit, joilla on pituutta peräti yli kilometrin verran ja jotka ulottuvat useita kymmeniä metrejä maan alle. Nämä kellarit eivät ole erityisen viileitä, mutta erittäin kosteita.

Yleistä tietoa cavasta:
  • Cava on aina pullokäytettyä kuohuviiniä; hiilihapotusta tai tankkikäymismenetelmää ei ole sallittua käyttää.
  • Minimipullokypsytysaika cavalle on 9 kk. Reserva-merkittyjen cavojen tulee kypsyä vähintään 15 kuukautta ja Gran Reserva -merkittyjen peräti 30 kuukautta (vrt. shamppanjat, joilla minimi on 15 kuukautta NV-viineille ja 36 kuukautta Vintage-viineille).
  • Viiniin lisättävä dosage saa nostaa viinin alkoholiprosenttia korkeintaan 0,5%, mutta se saa olla mitä tahansa alkoholipitoista nestettä, kunhan se on valmistettu rypäleistä – esimerkiksi brandya.
  • Noin 250 viinitaloa tuottaa vuosittain n. 240 miljoonaa pulloa cavaa.
  • 65% cavatuotannosta menee vientiin.
  • Suurimmat cavan vientimaat ovat Saksa (40 milj.), Iso-Britannia (30 milj.) ja Belgia (22 milj.).
  • Suomi on maailman 8. suurin cavanostaja n. 2,8 miljoonalla pullolla.
  • Maailman suurin cavantuottaja on Freixenet/Segura Viudas/Castellblanc-yhtymä n. 90 miljoonalla pullollaan, mikä käsittää yli kolmanneksen kaikista maailman cavoista. Toisena on Codorníu 45 miljoonalla pullolla.

Kypsyvien cava-pullojen kruunukorkkeja.
Seuraavaksi siirryimme talon viinikellareihin, jotka tosiaan olivat hyvin kosteita, pimeitä ja sokkeloisia. Meille kerrottiin, miten aika ajoin kuohuviinipullot hajoavat kypsytellessä (mitkä näkyivät reikinä tasaisessa, pullojen pohjista muodostuvissa seinissä) ja kuinka pullojen kruunukorkeista pystyy lukemaan sekä pullotetun viinin eränumeron että pullotuskuukauden. Meille myös esiteltiin talon vanhoja uudelleenkorkitusvälineitä, joskaan ei käytössä, vaan ainoastaan kuriositeettina. Saimme myös vilkaista läpi talon uudelleenkorkituslinjaston, joka sekään ei sattunut olemaan käytössä.
Rikkoutunut pullo. ©Sari Ayre
Valaistu pullo, jossa näkyy hyvin, kuinka paljon sakkaa
kypsyvään cava-pulloon muodostuu ennen uudelleenkorkitusta.
Pieniä homeongelmia Pere Venturalla.

Lopuksi siirryimme maistelemaan läpi koko Pere Venturan tuotannon; suostuivatpa ystävällisesti jopa poikkeamaan suunnitellusta kuviosta ja korkkaamaan talon lippulaivaviini La Pubillan aivan meitä varten ujon tiedustelun jälkeen! Yllätyin äärimmäisen positiivisesti Pere Venturan viinien tasosta: mielikuvani viinitalosta olivat melko vähäiset, mutta olin pitänyt taloa lähinnä yllätyksettömänä perusviinien tuottajana. Sen sijaan Pere Venturan cavat yllättivät tasollaan jo perustasolta lähtien ja La Pubilla olikin jo äärimmäisen tasapainoinen ja elegantti esitys. Hieman vaisusti alkanut päivä saikin varsin positiiviseksi kääntyneen lopetuksen!

L'Avi Arrufi 1999
Illan päätteeksi korkkasimme hotellillamme Celler Piñolilta lahjaksi saamamme L'Avi Arrufi 1999 -viinin, joka oli tyyliltään hyvin erilainen verrattuna paikan päällä maistelemamme viinin tuoreeseen vuosikertaan, mutta kaikin puolin hienosti ikääntynyt, muhkean suuri, kypsänmakea punaviini parhaassa keski-iässään.

Tämän viinin jälkeen viinimestariporukka hajosi illaksi kuka kukin taholleen. Itse jäin pienessä porukassa pyörimään hetkeksi hotellille, kunnes lopulta siirryimme illastamaan paikalliseen katuravintolaan, jossa tilasimme Martti Syrjäksi nimeämäämme, upeaa Gran Reserva -cavaa sekä sortimentin erilaisia pikkuruokia, joista ehdottomasti vaikuttavimmaksi makuelämykseksi jäivät herkulliset croquettet.

Päivän aikana maistettu:
-Torres Pazo des Bruxas Albariño 2013
-Torres Cordillera Chardonnay 2012
-Torres Milmanda Chardonnay 2011
-Torres Viña Esmeralda 2013
-Torres Reserva de Pueblo País 2012
-Torres Gran Sangre de Toro 2010
-Torres Marimar "La Masía" Don Miguel Pinot Noir 2010
-Torres Cordillera Carmenère 2008
-Torres Fransola 2013
-Torres Salmos Priorat 2011
-Torres Mas la Plana 2010
-Torres Vendimia Tardia Nectaria Botrytis Riesling 2009
-Torres Secret del Priorat
-Jean Leon Vinya Gigi Chardonnay 2012
-Jean Leon Vinya Palau Merlot 2009
-Jean Leon Vinya Le Havre 2007
-Jean Leon Cabernet Sauvignon Gran Reserva 1996
-Jean Leon La Scala 2003
-Pere Ventura Tresor Rosé Trepat
-Pere Ventura Tresor Reserva
-Pere Ventura Cupatge d'Honor
-Pere Ventura Maria del Mar Gran Reserva
-Pere Ventura Cupatge d'Honor Rosé Pinot Noir
-Pere Ventura La Pubilla Gran Reserva
-Celler Piñol l'Avi Arrufí 1999
-Martí Serdà Gran Reserva Brut Nature 2007

Portaat pois Pere Venturan kellarista.

19.10.14

Viinimestarin päiväkirja 9: Katalonia, päivä 6

Maanantai 29.9.2014

Maanantaina, hyörittyämme puolen viikon verran Celler Piñolin nurkissa, jätimme vihdoin Batean pienen kylän taaksemme. Kuitenkin ennen lähtöämme Piñolin nokkamies Juanjo halusi antaa meille vielä viimeisen läksiäislahjan ja hän kiikutti meille erikoisuuden talon kellarista – pullon L'Avi Arrufi -punaviiniä vuodelta 1999!

Jäähyväisten jälkeen otimme autoillamme suunnan kohti Gratallopsin kylää, tuota Prioratin laatuviinien syntypaikkaa ja alkukehtoa.

Gratallopsin sudet. ©Sari Ayre
Olisi helppo kuvitella, että Gratallops, josta ensimmäiset maailmanmaineeseen nousseet tuottajat ponnistivat, olisi suuri ja vaikuttava viinikaupunki Prioratin vuorten keskellä. No, totesimme todellisuuden aivan toiseksi, kun ajoimme edellisellä viikolla Trossos del Prioratiin ja ohitimme Gratallopsin ajamalla kylän lävitse n. kahdeksassa sekunnissa! Vaikka kylässä tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee peräti 23 viinitaloa (käsittäen mm. viisi Prioratin maailmanmaineeseen kohottanutta viinitaloa, eli Álvaro Palacios, Clos Erasmus, Clos Mogador, Clos de l'Obac ja Mas Martinet), on se todellisuudessa hyvin pieni, unelias, alle 300 asukkaan kyläpahanen. Tarkoituksenamme oli tavata Gratavinum-viinitaloa pyörittävä Joan Cusiné Carol Gratallopsissa, mutta koska olimme hieman etuajassa, päätimme lähteä tutustumaan kylään kävellen.

Sääli vain, että kylä on niin pieni, sillä ehdimme tutustua kävellen koko kylään n. 15 minuutissa ja senkin jälkeen meille jäi vielä odoteltavaa kylän keskusaukiolla!

Puoli kymmeneltä Joan saapui paikalle, joten hyppäsimme autoihimme ja lähdimme siirtymään kohti Gratavinumia! Vaikka Gratavinum sijaitsee virallisesti Gratallopsissa, löytyi viinitalo todellisuudessa parin kilometrin päässä sijaitsevan La Vilella Baixa -kylän reunoilta, todella kapean ja mutkittelevan, jyrkän mäen rinteeseen rakennetun pikkutien päästä.

Faktoja Gratavinumista:
Gratavinum. Joan Cusiné Carol toinen oikealta.
  • Perustettu vuonna 2003.
  • Talo viljelee Prioratossa 20 tarhahehtaaria, vanhimmat köynnökset ovat jopa 60-vuotiaita. Tarhoja ei kastella lainkaan, jotta köynnökset kasvattaisivat juurensa mahdollisimman syvälle maaperään. Tämän uskotaan tuovan sekä enemmän makuaineita ja vivahteita rypäleisiin että kestävyyttä köynnöksille muuttuvia sääolosuhteita vastaan.
  • Talo myös ostaa rypäleitä, jotka ovat peräisin 100-vuotiaista Carignan-köynnöksistä.
  • Tarhoja viljellään luonnonmukaisin ja biodynaamisin periaattein, mutta talolla ei ole vielä Demeter-sertifikaattia.
  • Kaikki viinirypäleet kerätään käsin. Viinit pyritään pääasiassa käyttämään rypäleiden omilla luonnonhiivoilla, mutta viljeltyjä hiivoja käytetään jos käymisen kanssa näyttää tulevan ongelmia.
  • Vuosituotanto on n. 20,000-25,000 pulloa; valtaosa tuotannosta on talon 2πR-perusviiniä ja pieni osa GV5-lippulaivaviiniä. Valkoviiniä Gratavinum ei tee ollenkaan. Lisäksi talo tekee vuosittain muutaman tuhannen pullon eriä erilaisia kokeiluviinejä, joilla etsitään uusia, mielenkiintoisia viinityylejä. Nämä viinit ovat varsin harvinaisia ja menevät hyvin nopeasti suoraan harrastajien varastoihin.
  • Gratavinum valmistaa viinien lisäksi myös oliiviöljyä.

Gratavinum oli kyllä kaikkea muuta mitä olimme siihen asti nähneet! Vaikkemme olleet vielä suuria jättituottajia päässeetkään vielä edes näkemään, oli Gratavinum silti kaikkiin aikaisempiin tuottajiin verrattuna pelkkä piskuinen nyrkkipaja. Koko viinitalo sijaitsi yhdessä pienessä rakennuksessa, josta löytyi keittiö/palaveritila/maisteluhuone, vessa ja siivouskomero, sekä toki pieni halli, jossa kaikki käymistankit sijaitsivat.

Rypälemehua kylmämaseroitumassa tammitynnyrissä.
Aloitimme tutustumalla viinitalon takapihalla sijaitseviin, lämpötilakontrolloituihin kontteihin, joiden sisältä löytyi muutamia, päältä avonaisia tammitynnyreitä sekä kaksi saviamforaa, jotka olivat täynnä rypälemehua. Joan selitti heidän käyttävän näitä kontteja kahteen asiaan: tällä hetkellä kontit olivat hyvin viileiksi jäähdytettyjä, eli käynnissä oli kylmämaseraatio, eli ns. cold soaking – viileässä lämpötilassa rypäleistä irtoaa väri- ja makuaineita, mutta tanniineja merkittävästi vähemmän samalla kun viileä lämpötila estää hiivoja käyttämästä rypälemehua viiniksi. Gratavinumilla on käytössään pääasiassa 400 litran ranskalaisia ja unkarilaisia tammitynnyreitä – ensisijaisesti vanhoja, sillä Joan sanoi arvostavansa viineissä hedelmäisyyttä, ei puun aromeja – mutta näkemämme kaksi amforaa oltiin otettu kokeilumielessä käyttöön kolme vuotta sitten.

Viiniä kylmämaseroitumassa saviamforassa.

Gratavinumin viininvalmistustilat, kokonaisuudessaan.
Normaalisti talon viinien annetaan olla puristuksen aluksi kylmässä asettumassa n. viikon verran. Kylmäuuttamisen aikana suoritetaan manuaalisia punchdowneja aluksi useamman kerran päivässä, lopuksi varsin harvakseltaan. Tämän jälkeen viinit siirretään käymään; rypäleidenkuorten annetaan uuttua viinissä n. kuukauden ajan. Gratavinumilla tähdätään pitkään, tasaiseen ja hiljaa etenevään käymisprosessiin, sillä he uskovat tämän olevan avaintekijä mahdollisimman tasapainoisten ja alueelle tyypillisimpien viinien valmistuksessa.

Gratavinumin maistelusessio.
Kierrettyämme talon tilat, siirryimme maistelemaan Gratavinumin ja Joan Cusiné Carolin suvun toisen viinitilan, Ribera del Duerossa sijaitsevan Dominio Romanon, tuotantoa. Maistelu aloitettiin Gratavinumin tuoreimmalla kokeilu-erällä, Silvestrisillä, joka on eräässä mielessä Prioratin natural-viini: luonnonmukaisin ja biodynaamisin periaattein valmistettu, villihiivoilla käytetty punaviini, josta ei löydy uutta tammea eikä lisättyjä sulfiitteja. Pakko myöntää, vaikka Silvestris oli aika konsentroitunut ja roteva, oli kyseessä silti samalla yksi eloisimpia, raikkaimpia ja mineraalisimpia Prioraton viinejä, mitä koskaan on vastaani tullut! Tämän jälkeen testasimme 2πR:n, GV5:n kolme eri vuosikertaa, Dominio Romanon kolme eritasoista punaviiniä sekä lopuksi Gratavinumin hieman makeahkon ja luonteikkaan Dolç d'en Piqué -jälkiruokaviinin. Toisin kuin muilla viinitaloilla, missään vaiheessa Joan Cusiné Carol ei kertonut meille mitään kuvailuja viineistä; meille ei kerrottu, mitä meidän "pitäisi" löytää. Sen sijaan hän sanoi antavansa viiniensä mielummin puhua puolestaan sekä kuulisi mielellään mitä mieltä me olimme heidän viineistään.

Viinien jälkeen meille maistatettiin vielä Gratavinumin uskomattoman herkullista ja luonteikasta oliiviöljyä, minkä jälkeen Joan esitteli meille Gratavinumin oman oliiviöljynvalmistuslaitteiston. Talo käyttää oliiveja vain heidän omilta tarhoiltaan ja ne puristetaan matalassa lämpötilassa, jolloin saadaan aikaan vähemmän, mutta aromikkaampaa ja ravintoarvoiltaan merkittävästi parempaa öljyä. Gratavinum pullottaa itse vain puristuksen ensimmäisen, kaikista laadukkaimman osan, kun taas loput tuotetusta öljystä myydään muille toimijoille edelleenkäytettäväksi. Öljyn mainittiin olevan laadultaan vaatimattomasti first cold pressed extra virgin -oliiviöljyä, eli kuulemma sitä kaikkein parasta laatua mitä rahalla saa. Tavaraa maistettuani voin kyllä yhtyä mielipiteeseen.

Viljelyyn terassitettua vuorenrinnettä Prioratossa.
Tämän jälkeen, kellon lyödessä yhtä, siirryimme autoihimme, aikomuksenamme siirtyä lähemmäs Joan Cusiné Carolin Penedèsissä sijaitsevaa, täkäläisittäin paljon tunnetumpaa Parés Baltà -viinitilaa. Pysähdyimme kuitenkin matkalla syömään Sant Pau d'Ordalissa sijaitsevassa Cal Xim -ravintolassa, jossa ymmärtääkseni meidän oli tarkoitus lounastaa pikaisesti, mutta jossa päädyimmekin syömään useamman tunnin kestävän, lukemattomien ruokalajien jättilounaan. Vaikka syödessä tuntui lähes naurettavalta, miten uusia ruokalajeja vain satoi pöytään jatkuvalla syötöllä ja täysin naurettavissa määrin, oli näin jälkikäteen mietittynä ihan jees, että ruokaa riitti – meillä kun ei loppupäivästä ollutkaan enää aikaa syödä!

Lopulta, kun olimme selvinneet Cal Xim -ravintolasta hengissä, siirryimme jälleen mafiamersuihimme ja lähdimme kohti Pacs del Penedèsiä ja Parés Baltàn viinitaloa. Tiuku kertoi viinimestariporukan viihtyneen lounaspöydässä kolmesta viiteen, joten mistään kevyestä lounaasta ei tosiaankaan ollut kyse.

Faktoja Parés Baltàsta:
Parés Baltà. ©Sari Ayre
  • Viinitalo on perheomisteinen ja talon tarhojen viiniköynnöksiä Penedèsissä jo vuonna 1790.
  • Viinitalo kuten se nykyisin tunnetaan on perustettu vuonna 1936, mutta sen tuotanto keskittyi vain Cavan tuotantoon. Talon nykyisen nokkamiehen Joan Cusiné Carolin isoisä Joan Cusiné Hill aloitti toiminnan viinitalon johdossa vuonna 1978. Hänen poikansa Joan Cusiné toimi talon johdossa 1980-luvulta 1990-luvun lopulle ja tänä aikana talo tuotti ensimmäiset valko- ja punaviininsä. Joan Cusinén pojat Joan ja Josep Cusiné Carol siirtyivät talon johtoon vuonna 2000; heidän vaimonsa Marta Casas and Maria Elena Jiménez toimivat talon viinintekijöinä.
  • Parés Baltà ei osta rypäleitä lainkaan, vaan kaikki tuotannosta tulee talon omilta, 175 hehtaarin tarhoilta Penedèsistä.
  • Talon tarhat jakautuvat viiteen, suureen tarhaan, joilla viljellään 16 eri lajiketta.
  • Talon tarhoja on viljelty aina luonnonmukaisesti, sekä viimeisen neljän vuoden ajan biodynaamisin periaattein. Kaikki talon tarhat ovat olleet sertifioidusti luomua vuodesta 2013; talolla on kaksi luomusertifikaattia, toinen Kataloniasta ja toinen Yhdysvalloista, minkä lisäksi tarhoilla on Demeter-sertifikaatti.
  • Vuosituotanto on 600,000-800,000 pulloa, riippuen vuosikerran satomäärästä.
  • Parés Baltà työllistää tällä hetkellä 35 työntekijää, minkä lisäksi sadonkorjuun ajaksi palkataan 20 extraajaa tarhoille.
Joan Cusiné Carol ja naiset viinien takana. ©Sari Ayre

Toisin kuin muilla viinitaloilla, emme saavuttuamme lähteneet ihmettelemään sen koommin viinivalmistamon puolta, vaan hyppäsimme suoraan maastoautoihin ja lähdimme tutustumaan Parés Baltàn viinitarhoihin. Tämä oli varsin mukavaa vaihtelua, sillä olimme tähän mennessä ehtineet nähdä jos jonkinnäköisiä viinivalmistamoita, mutta tarhoja olimme nähneet vain käydessämme poimimassa rypäleitä Celler Piñolilla.

Parés Baltàn tarhoja;
etualalla lähemmäs 90-vuotiaita Xarel-lo-köynnöksiä.
Aluksi tutustuimme talon läheltä löytyviin tarhoihin, mukaanlukien ikivanhan Xarel-lo-tarhan, jolla oli ikää peräti 88 vuotta. Tältä kyseiseltä tarhalta Parés Baltà tuottaa nykyisin intensiivistä Electio Xarel-lo -valkoviiniä.

Tämän jälkeen rupesi viinimestariporukalle käymään selväksi miksi meillä oli käytössämme kunnon maastoajoon soveltuvat Jeepit: lähdimme nimittäin ajelemaan mutaisia pikkuteitä pitkin Penedèsin laidoilla sijaitseville vuorille, joilla sijaitsee sekä valtava luonnonpuisto, että Parés Baltàn yksittäisiä, keskellä metsää viljeltyjä tarhoja – joista monet sijaitsivat samalla merkittävästi korkeammalla kuin leijonanosa alueen muista viinitarhoista.

Tarha vuorilla, keskellä ei-mitään. Ja näitähän riitti.
Ajelu luonnonpuisto-vuorilla muistutti paikka paikoin todellista Jurassic Park -meininkiä – ainoastaan dinosaurukset puuttuivat autenttisesta elämyksestä! Ehdimme luonnonpuistoreissullamme tutustua mm. Parés Baltàn mehiläistarhoihin, joista talo tuottaa luomuhunajaa, täysin eristyksissä sijaitseviin viinitarhoihin, luonnonlähteisiin ja talon tiluksilta hiljattain löydettyihin, vuosituhansia vanhojen savenvalmistamoiden raunoihin.
Rypäletarhojen luonnollista harvennusta:
villisikojen syömiä Merlot-terttuja.
Koko reissussa piti mennä reilu tunti, mutta loppujen lopuksi ajelimme vuorilla ristiin rastiin puoli kuudesta aina kello yhdeksään, joten aikataulut heittivät totuttuun tyyliin häränpyllyä varsin reilulla kädellä. Saavuimme Parés Baltàn tilusten korkeimmalle kohdalle puoli yhdeksän maissa, illan käytyä jo pilkkopimeäksi, ihmettelemään kimmeltävänä valomerenä edessämme aukeavaa Penedèsin laaksoa ja sen monia pienempiä ja isompia kyliä ja kaupunkeja.


Mestarit maistelemassa. ©Sari Ayre
Lopulta saavuimme takaisin viinitalolle yhdeksän maissa, minkä jälkeen aloitimme perinpohjaisen maistelusession: Joan esitteli meille Parés Baltàn tuotantoa peräti 19 viinin edestä, aloittaen talon Cavoista, siirtyen valkoviinien kautta punaviineihin ja päättäen lopulta session yli kolme tuntia myöhemmin makeisiin viineihin. Tämän jälkeen siirryimme vielä viinitalon myymälän puolelle, sillä olimme testanneet päivän aikana useammankin varsin kiinnostavan viinin, joten olihan se ymmärrettävää, että mukaan piti napata myös niitä tuliaisia – itse nappasin parin viinin ohelle myös pullon sitä taivaallista oliiviöljyä sekä purkin luomuhunajaa.

Parés Baltàn maistelusessio.
Joan Cusiné Carol ei vielä tässäkään vaiheessa luovuttanut, vaan kun lähdimme lopulta yhden aikaan yöllä Parés Baltàlta kohti Vilafranca del Penedèsissä sijaitsevaa hotelliamme, tahtoi hän tulla mukaan varmistamaan, ettei meillä olisi hotellin päässä ongelmia, vaan pääsisimme varmasti näppärästi nukkumaan. Herra siis vietti koko päivän aikana täysin tauotta kanssamme lähemmäs 16 tuntia, puoli kymmenestä aamulla aina yli yhteen asti yöllä! Ja kaiken tämän lisäksi Joan Cusiné Carol tahtoi vielä lahjoittaa illallisviinit viimeiselle Vilafrancan-illallemme suunnitellulle päättöillalliselle. Pakko myöntää, että näin äärettömän perinpohjaista ja koko porukan huomioivaa vieraanvaraisuutta en kyllä osannut odottaa missään vaiheessa, eikä (Celler Piñolia lukuunottamatta) vastaavaa päästy missään muualla reissussa kokemaan.

Sääli, ettemme ehtineet nähdä Joan Cusiné Carolin isää, sillä hän oli tällä hetkellä Ribera del Duerossa seuraamassa Dominio Romanon sadonkorjuuta – kaikki ovat nimittäin mainostaneet häntä mitä mainioimmaksi tuttavuudeksi ja juuri hänen ansiostaan Parés Baltà on saanut viinejään myös Alkoon suomalaisten saataville. Vaikea silti kuvitella, että olisimme menettäneet mitään – sen verran uskomattoman päivän saimme kokea Joan Cusiné Carolin johdolla! Pakko samalla suositella kaikille Kataloniaan lähteville tutustumisreissua Parés Baltàn tiluksille – hyvin harvassa paikassa yhdistyy samalla tavalla aito, ystävällinen vieraanvaraisuus ja loputon määrä mielenkiintoisia, autenttisia ja erilaisia viinejä.

Päivän isäntä. ©Sari Ayre
Päivän aikana maistettu:
Gratavinum Silvestris 2013
Gratavinum 2πR 2009
Gratavinum GV5 2010
Gratavinum GV5 2009
Gratavinum GV5 2007
Dominio Romano Camino Romano 2012
Dominio Romano 2011
Dominio Romano RDR 2011
Gratavinum Dolc d'en Piqué
Parés Baltà Brut b
Parés Baltà Brut Nature n
Parés Baltà Blanca Cusine 2009
Parés Baltà Rosa Cusine 2010
Parés Baltà Blanc de Pacs 2013
Parés Baltà Cosmic 2013
Parés Baltà Ginestra 2013
Parés Baltà Indigena Garnatxa Blanca 2013
Parés Baltà Calcari Xarel-lo 2013
Parés Baltà Electio Xarel-lo 2010
Parés Baltà Radix Syrah Rosé 2013
Parés Baltà Mas Petit 2012
Parés Baltà Mas Elena 2011
Parés Baltà Indigena Grenache 2011
Parés Baltà Hisenda Minet 2012
Parés Baltà Hisenda Minet 2009
Parés Baltà Marta de Baltà Syrah 2008
Parés Baltà Dominio Cusiné 1790 1996
Parés Baltà Music 2010

15.10.14

Viinimestarin päiväkirja 8: Katalonia, päivä 5

Sunnuntai 28.9.2014

Sunnuntai oli Katalonian-reissumme ensimmäinen (ja lähestulkoon ainoa) sateinen päivä. Mistään suuresta myrskyryöpytyksestä ei ollut kyse, mutta alkuperäiset suunnitelmat päästä tutustumaan koneelliseen sadonkorjuuseen ja vanhoihin, pensasköynnöksinä kasvaviin (eli ei kepeillä ja naruilla tuettuihin) Morenillo-köynnöksiin jätettiin välistä – sade kun tekee hiekka-savisesta maaperästä koostuvat viinitarhat melkoiseksi mutavelliksi varsin helposti.

Viinitarhohin tutustumisen sijaan pääsimme sekä katsastamaan viininvalmistusprosessia että osallistumaan itsekin siihen – Celler Piñolilla oli nimittäin vuorossa hiivan lisääminen viiniin!

Suodatin.
Aloitimme operaation tutustumalla suodattimeen (jota emme kylläkään nähneet tänään käytössä). Meille esiteltiin suodattimen toimintaperiaate – mistä viini johdetaan suodattimeen, miten viini siellä virtaa ja mistä se poistuu – sekä suodatinkalvo, jota kyseisessä laitteessa käytetään, eli siis se varsinainen suodatin laitteen sisällä.


Hiivan sekoittaminen.
©Sari Ayre
Tämän jälkeen siiryimme itse hommiin, eli hiivan preparoimiseen! Homma lähti hieman kuin leipätaikinan valmistamisella suurtalouskeittiössä: otimme aluksi kymmenen litraa vettä sekoittamalla kuumaa ja kylmää vettä ja odottamalla, että vesi oli jäähtynyt alle neljäänkymmenee asteeseen, jotta hiiva pysyisi siinä hengissä. Sitten pistettiin mestareiden hihat heilumaan – meillä oli nimittäin neljä puolen kilon hiivapussia, jotka piti sekoittaa kymmeneen litraan vettä. Tämä sekoitus tapahtui hyvin yksinkertaisella, manuaalisella menetelmällä: hiivapussin sisältö kaadettiin vesipaljuun samalla vispilällä vatkaten!

(Saimme siis kuulla, että viljeltyä hiivaa lisätään 20 grammaa 100 litraa viiniä kohden. Koska nyt inokuloitavassa (=hiivattavassa) tankissa oli n. 8,500 litraa viiniä, tarvittiin n. 1,7 kg hiivaa, ja koska viinihiiva tulee 500 gramman paketeissa, oli 2 kg viinille sopiva määrä.)

Tässä vaiheessa voin samalla hieman selittää viininvalmistusprosessia: kun puristettu rypälemehu alkaa käymään, nousee käymisessä syntyvän hiilidioksidin myötä kaikki viinissä oleva kiinteä aines (esimerkiksi punaviineissä rypäleiden kuoret, siemenet ja kaikki muu pienaines) käyvän viinin pinnalle. Jotta tämä "hattu" käyvän viinin yllä ei pääsisi kuivumaan ja jotta siitä saataisiin irti mahdollisimman paljon tanniineja ja aromi- ja väriaineita, pyritään sitä kostuttamaan tavalla tai toisella. Tätä mäskikakkua voidaan kostuttaa joko johtamalla viiniä astian pohjalta kakun päälle (pumpover) tai painamalla kakkua alas viinin sekaan (punchdown).

Astia, jonka kautta viini johdettiin tankista mäskikakun päälle.
Astian vasemmassa laidassa näkyy suodatinritilä, joka
kerää suurimmat partikkelit.
Samalla kun osa viinimestarioppilaista valmisti hiivaa vielä käymätöntä viinierää varten, aloitettiin jo käyvän Garnatxa-viinin pumpover hapettavasti. Celler Piñolilla on käytössään pääasiassa 10,000 litran terästankkeja, joissa viini voidaan ohjata tankin sisäisillä putkilla täysin hapettomissa olosuhteissa pohjalta mäskikakun päälle. Usein viineille tekee kuitenkin hyvää saada hieman happea valmistusvaiheessa, joten annoimme nyt viinille tilaisuuden hengittää: haimme karkeasuodatusta varten tarkoitetun allasastian, johon käyvä viini johdettiin tankista ja josta se pumpattiin jälleen tankin yläosaan, mäskikakun päälle. Altaan suodatinritilään jäivät lähinnä kaikista suurimmat, yksittäiset partikkelit. Viinin virratessa suodatinaltaan läpi lisättiin siihen myös hiivaravinnetta (jotta hiiva varmasti jaksaa käyttää kaikki sokerit viinistä loppuun) ja Extraferm-nimistä lisäainetta (joka poistaa viinistä käymisen aikana muodostuvia potentiaalisesti myrkyllisiä tai virheitä tuottavia yhdisteitä).

Hiivan lisääminen viiniin. Kolmas henkilö oikealta on viinintekijä
Maria, joka valvoo, etteivät viinimestarit äidy perseilemään.
Lopuksi kävimme lisäämässä paljussa lilluvan, "käynnistyneen" hiivan vielä käymättömään Garnatxa-erään. Tämä tapahtui yhtä manuaalisesti kuin itse viinin valmistuskin: tankki avattiin ja hiiva käytiin lisäämässä kaatamalla se ilman sen kummempia juhlallisuuksia viinin sekaan.

Tämä sama prosessi joudutaan tekemään kaikille n. kolmellekymmenelle Piñolin viinitankille, yksi kerrallaan, käsipelillä. Myös tämä vaikutti pidemmän päälle raskaalta hommalta, mutta Piñolin viinintekijä Maria sanoi tykkäävänsä kyseisestä hommasta ja hän normaalisti tekeekin koko operaation yksin, kaikille tankeille.



Kuja Bateassa.
Tämän jälkeen siirryimme jo totuttuun tyyliin ravintola Miravaliin lounaalle, minkä jälkeen oli tarkoitus lähteä tutustumaan erääseen Batean toiseen viinitaloon, La Fou Celleriin. Emme kuitenkaan saaneet La Foun henkilökuntaa heti kiinni, joten lähdimme tutustumaan Batean pieneen kylään – olimmehan olleet jo monta päivää kylässä, emmekä olleet tutustua Bateassa juuri mihinkään muuhun kuin tiehen Celler Piñolin ja ravintola Miravalin välillä! Teimme siis pienen kävelykierroksen sunnuntaihorrosta viettävän kylän läpi, tutustuen mm. kylän kirkkoon, joka oli totuttuun katolilaiseen tyyliin hyvin suuri ja kaikin puolen vaikuttava.












Kirkko.
Asuintaloja kirkon naapurissa.
Kuja Bateassa.
Löysin kadulta myös ystävän!

Lopuksi pääsimme tutustumaan myös itse LaFoun tiloihin, joista löytyi sekä varsin moderni viininvalmistuspuoli, että vuosisatoja vanhan viininvalmistusrakennuksen osia. LaFou Celler on varsin tuore tulokas Terra Altan viinikentällä – viinitalo perustettiin vuonna 2007, jolloin ostettiin ensimmäiset tarhat alueelta (mukaanlukien Morenillo-tarha; LaFou on yksi Terra Altan harvoja Morenillon viljelijä-tuottajia) ja niiden hedelmistä valmistettiin n. 700 pullon erä talon ensimmäistä vuosikertaa. Vuonna 2011 aloitettiin reilusti toista miljoonaa euroa maksaneen viininvalmistamon rakentaminen Batean keskustaan – LaFoun viinikompleksi yhdisti uuden, viininvalmistamon sisältävän siiven rakentamisen talon omistavan perheen jo omistuksessa olevan, ikivanhan rakennuksen yhteyteen. Talon vanhalta puolelta löytyi vanhoja, 1600-1700-luvuilta peräisin olevia, kivisiä käymis- ja kirkastumissammioita, kun taas vastavalmistuneen viininvalmistamon puolelta lötyi sekä moderneja viininvalmistusvälineitä että mielenkiintoinen, käymiseen ja kypsyttelyyn tarkoitettu 1,600 litran "betonimuna".
Viinimestariporukka tynnyrikellarissa.
Taustalla kaksi betonimunaa.
Koska LaFoun viininvalmistamon tankit olivat tekniikaltaan hieman erilaiset kuin Piñolilla, meille esiteltiin miten näissä tankeissa tapahtui punchdown: tankin sisällä, aivan yläosassa oleva mäntä yksinkertaisesti painoi mäskikakun upoksiin käyvään punaviiniin hetkeksi aikaa. Tämän jälkeen siirryimme ihmettelemään viinitalon kypsyviä viinejä. Tynnyrikellarista löytyvästä betonimunasta selitettiin, että happi läpäisee sen yllättävän hyvin – jopa tehokkaammin kuin esimerkiksi vanhan tammitynnyrin – jolloin viini hapettuu hallitusti saamatta ollenkaan tammen aromeja. Meille tarjottiin vertailtavaksi kaksi lähes valmista Garnatxa Blancaa, toinen 300 litran ranskalaisesta tammitynnyristä, toinen sementtimunasta. Mielipiteet viinistä jakautuivat viinimestareiden kesken, mutta omaan makuuni (ei niin yllättäen) toimi paremmin sementtimunassa kypsynyt, piirun verran hapokkaampi, vähemmän mausteisempi ja kirpakamman hedelmäisempi versio. LaFou-kierros päätettiin maistelemalla talon perustason punaviini El Sender.

Illan päätökseksi viinimestariporukkamme järjesti suuren Suomi-Katalonia-päätösillallisen, jonne oli kutsuttu myös Celler Piñolin väkeä – tämä oli nimittäin meidän viimeinen iltamme Bateassa; seuraavan iltamme viettäisimme Vilafranca del Penedèsissä! Kutsutuista piñolilaisista paikalle ehti kuitenkin vain talon nokkamies Juanjo ja yleismies Danny.

Juanjo ja porró.
Aloitimme illallisen päinvastaisella logiikalla jälkiruoasta, eli järjestämällä maistelun neljällä Terra Altan makealla jälkiruokaviinillä, jotka tarjottiin neljän erilaisen Fazerin suklaan kanssa. Tämän jälkeen siirryimme itse asiaan, eli mitä supisuomalaisimpaan illalliseen – karjalanpaistiin! Vaikka kokkeja oli ollut melko monta itse valmistusprosessissa, olivat pääkokkimme pitäneet langat hyvin käsissään ja lopputulos oli kaikin puolin kiitoksia ansaitseva. Koska pääruoka oli varsin suomalainen, oltiin jälkiruoaksi järjestetty vastapainoksi iso valikoima erilaisia paikallisia juustoja. Ruokailun lomassa myös harjoiteltiin viinin juomista perinteisellä, katalonialaisella porró-karahvilla, joka kiersi pöydässä ruokailijalta toiselle. Oikeaoppinen tapa juoda viiniä porrósta vaikutti olevan suuri suullinen kerrallaan mahdollisimman korkealta kaataen, mistä Juanjo ja Danny näyttivät mallia muille. Pienellä harjoittelulla kaataminen rupesi sujumaan melko helposti käsivarrenmitan etäisyydeltä, vaikkakaan ei aivan kaikilta – kyllä illan aikana porrósta kaataessa muutamalta viinimestarilta kastuivat vaatteet tai ainakin kasvot hieman harhaan kaataessa tai liian ahneella suullisella!

Päivän aikana maistettu:
-La Fou El Sender 2012
-Barbara Fores Vi Dolc 2010
-Edetaria Dolc 2009
-Xavier Clua Coma Millennium Dolc 2011
-Cellers Tarrone Merian Dolc Garnatxa Negre
-Abadía Antrús Ribera del Duero Reserva 2007
-Priorat Beer & Co. Garnatxa Beer Cuvée

12.10.14

Viinimestarin päiväkirja 7: Katalonia, päivä 4

Lauantai 27.9.2014

Tarha aamulla
Lauantaina 27.9., kellon lyödessä aamuseitsemää, heräsivät viinimestarit Bateassa uuteen aamuun valmiina seuraavaan rypäleidenkorjuusessioon. Tällä kertaa hommasta oli ehtinyt jo karista kaikki se mahdollinen hohto ja romantiikka, mitä mielikuvissa oli saattanut olla vielä ennen reissua – ainakin allekirjoittaneella selkä ja jalat olivat edellisen päivän parihehtaarisen Syrah-tarhan perkaamisesta edelleen varsin kiitettävästi jumissa. Eilispäivän korjuuseen erona oli tällä kertaa tarhan koko ja lajike: nyt vuorossa oli "vain" vajaan hehtaarin verran Marselania (joka on siis Cabernet Sauvignonin ja Grenachen risteytyksenä syntynyt punainen lajike). Koska 2,2 hehtaaria meni edellisenä päivänä kuudessa tunnissa, visiona oli selvitä tästä vajaan hehtaarin tarhasta noin kolmessa tunnissa.

Kun saavuimme ulos Piñol-apartamentosistamme, oli ainakin selvää, että sääolosuhteet tulisivat olemaan tarhoilla hyvin erilaiset kuin edellisenä päivänä – ilma oli paksusta hernerokkasumusta sakeana ja aamuaurinkokin näkyi siinä kahdeksan aikaan noustessaan vain etäisenä, himmesti kuultavana kaasupallona. Aamun edetessä sumu vain tihentyi entisestään ja jossain vaiheessa sitä huomasi auringon kadonneen kokonaan sumun peittoon.

Mersusaattue matkalla tarhoille. ©Sari Ayre
Aamuaurinko. ©Sari Ayre

Marselan-terttuja. ©Sari Ayre
Parin tunnin sadonkorjuun jälkeen viinimestariporukkamme rupesi toteamaan, että Marselan on kyllä todella eri maata kuin Syrah: rypäletertut olivat merkittävästi suurikokoisempia ja tiiviimpiä kuin Syrah-tertut, mutta lisäksi niitä oli lukumäärällisesti merkittävästi enemmän joka köynnöksessä. Tämä tarkoitti sitä, että köynnösrivejä pitkin edettiin merkittävästi hitaampaa tahtia ja täyttyviä terttusaaveja joutui käydä tyhjentämässä paljon tiheämpää tahtia traktorin peräkärryyn. Kun Marselanin selkeästi tiiviimmässä kasvavat tertut yhdistyivät jo edellisen päivän korjuusessioissa väsytettyyn viinimestariporukkaan, oli melko pian selvää, että ainakaan alle kolmen tunnin tavoitteeseen ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä! Vaikka tarhalla oli pinta-alaa alle puolet edellispäivän tarhasta, vaikutti siihen nähden korjattavaa rypälettä olevan tällä tarhalla käytännössä yhtä paljon.





Ne kuuluisat viinimafia-Mersut.
Ruvettiinpa suomalaisporukassa havaitsemaan päivän aikana myös pientä kapinamielialaa – kiipeävän auringon hälvennettyä sumun pois tarhoilta, siirtyi muutama viinimestarikokelas viinimafia-Mersuillemme nykäisemään mukaan otetusta viinipullosta korkin pois, julistaen näin omavaltaisen tauon alkaneeksi. Hyvin lyhyessä ajassa koko loppuporukka seurasi esimerkkiä, lopulta myös Piñolin omien korjaajien tullessa ihmettelemään suomalaista työmoraalia. Ymmärrystä asiaa kohtaan toki löytyi, kun viinipullon annettiin kiertää myös heille.

Tätä n. kymmenen minuutin paussia lukuun ottamatta työskentelimme koko tämänkin päivän tasaisen tappavaa tahtia aina kello yhteen asti, jolloin Piñolin nokkamies Juanjo lopulta totesi, että eiköhän tämä ollut tässä – olihan meillä oli iltapäiväksi varattu vielä muuta ohjelmaa, sekä kahdeksi pöytävaraus tutuksi käyneeseen ravintola Miravaliin lounaalle. Viimeiset noin kymmenen köynnösriviä jäivät siis Piñolin korjuuväelle korjattavaksi kun suomalaiset laiskajaakot siirtyivät korjuusession uuvuttamina särpimään murua rinnan alle.

Poimittu Marselan.
Tarhalla touhutessa tuli opittua, että Marselan on selkeästi Syrah'ta satoisampi (monet tertut olivat helposti yli kilon painoisia, hyvin tiiviitä, lähes kiinteitä möhkäleitä) ja sitkemäpi lajike (esimerkiksi rusinoituneita tai muuten huonokuntoisen tai sairaan näköisiä terttuja näkyi tällä tarhalla varsin harvassa). Sen sijaan se tuli todistettua, että tällaiset tiiviit tertut ovat selkeästi alttiimpia hometartunnoille – muutamaan otteeseen saattoi korjatessa tulla vastaan täysin ehjän näköinen terttu, joka paljastuikin sisältä täysin homeen runtelemaksi! Viimeisimpänä, muttei missään nimessä vähäisimpänä asiana tuli tarhoilla rymytessä opittua kunnioitusta rypäleiden käsinkorjaamista kohtaan – kun härmäläinen viininlitkijä on täysin kappaleina parin päivän sadonkorjuusta, on pakko nostaa hattua heille, jotka jaksavat tehdä tätä hommaa vuosi toisensa jälkeen, jopa useamman kuukauden kestävän sadonkorjuukauden ajan!

Aina yhtä maittavan Miraval-lounaan jälkeen viinimestariporukka lastasi itsensä mafiamersuihin ja otti suunnan kohti vajaan tunnin ajomatkan takana siintävää vuoristoista Prioratia; illan ohjelmana oli nimittäin tutustua Gratallopsin kylän vieressä sijaitsevaan, vasta hiljattain valmistuneeseen Trossos del Priorat -viinitaloon.

Ajeltuamme hyvän tovin Prioratin mutkaisia pikkuteitä ja ihasteltuamme alueen käsittämättömän upeita mäki- ja vuorimaisemia, saavuimme lopulta piskuiseen Gratallopsin kylään – ja poistuimme siitä n. kahdeksan sekuntia myöhemmin (kyllä, Prioratin viinien kehtona pidetty Gratallops on ihan oikeasti pieni kylä). Kylän ohitettuamme matkaa oli jäljellä vain noin minuutin verran Trossos del Prioratin uudenkarheaan viinitaloon, joka oli rakennettu aivan autotien viereen, mutta suureksi osaksi mäen sisään, minkä vuoksi talo jää helposti huomaamatta sen ohi ajaessa.

Trossos del Prioratin tynnyrikellari.
Vaikka Celler Piñol on varsin siisti pikku paikka melko moderneine viininvalmistuslaitteistoineen, oli Trossos del Priorat aivan toista maata – tässä paikassa näkyi selvästi, että rahaa on laitettu rakennukseen kiinni ja rutkasti! Moderni ja minimalistinen mutta tehokkuutta uhkuva viinitalo oli suoranainen Celler Piñolin vanhan maalaiskylän talon sisään rakennetun viininvalmistamon antiteesi. Koska talo on rakennettu mäen rinteeseen moneen kerrokseen, voidaan viinin antaa liikkua valmistusvaiheessa mahdollisimman vaivatta painovoima-avusteisesti, jolloin valmistuksessa ei tarvita pumppuja tai vastaavia laitteita: käsinpoimutut rypäletertut tuodaan yläkautta viinitaloon, jossa ne murskataan ja rangataan, minkä jälkeen rypälemehu johdetaan suoraan alakerrassa odottaviin käymistankkeihin. Alakerrasta löytyvät myös talon tynnyrikellari ja pullojen kypsymiseen tarkoitettu varasto. Käsinkorjuu on mäkisessä Prioratissa itsestäänselvyys – jyrkissä rinteissä kasvavia köynnöstarhoja nopeasti vilkaisemalla pystyi näkemään, ettei mikään suuri sadonkorjuukone pystyisi mitenkään järkevästi kulkemaan köynnösrivien välissä.


Celler Piñolin Sheila ja Toni Coca. ©Sari Ayre
Kun olimme kolunneet Trossos del Prioratin viininvalmistamon tilat (ja viinitalon huikaisevilla näköaloilla varustetut majatalo- / vierashuoneet) läpi, siirryimme vuorenrinteen yläpäähän rakennetulle viinitalon näköalatasanteelle maistelemaan viinejä. Viinejä oli paikan päällä esittelemässä "liikkuva viinintekijä" Toni Coca, joka ei toimi pelkästään oman Coca i Fitó -viinitalonsa viinintekijänä, vaan myös konsultoivana viinintekijänä mm. Celler Piñolille ja Trossos del Prioratille, sekä vajaalle kymmenelle muulle Espanjalaiselle viinitalolle, aina läntiseen Galiciaan asti (joskin nykyisin Toni toimii Piñolilla yhteistyössä talon oman viinintekijän, Marian, kanssa).

Iltapäivän setti.
Tiedä häntä, johtuiko ainoastaan maistelupaikan käsittämättömän upeista maisemista, vai oliko oikeasti kyseessä poikkeuksellisen laadukkaat tuotteet, mutta esitellyt viinit onnistuivat uppoamaan suorastaan harvinaisen hyvin meikäläisen makuun! Jopa tammitettu valkoviini Abracadabra ja kevyesti tammea nähnyt roséeviini Rosa olivat poikkeuksellisen toimivaa tavaraa, vaikka tammen aromit yleensä eivät pisteitä meikäläiseltä ansaitse. Erikoisesti mielestäni setin vakuuttavimmat viinit tuntuivat kuitenkin useammin tulevan Prioratin reuna-alueilla sijaitsevasta Montsantista, eikä niinkään alueen laadullisena hallitsijana pidetystä Prioratista.
Loputtoman vuoristoista maisemaa Trossos del Prioratin näköalatasanteelta.
Taustalla vasemmalla pieni Gratallopsin kylä. ©Sari Ayre

Maistelun päätteeksi kurvasimme matkan varrella sijaitsevaan supermarkettiin, josta ostimme tykötarpeita illan ateriointia varten – tällä kertaa emme siis menneet syömään minnekään ravintolaan, vaan viinimestariporukan näppärimmät kokit väänsivät koko mestarisporukalle valtavan kokoisen ja erittäin herkullisen pastaillallisen Piñolin residensseillä. Aterian jälkeen muutamat meistä siirtyivät pehkuihin, mutta osa porukasta kävi vielä testaamassa paikallista yöelämää yhdessä Batean lukuisista (kahdesta? kolmesta?) baareista – olihan lauantai-ilta ja katolisessa Kataloniassa ei tunnetusti sunnuntaisin töitä ajatella!

Päivän aikana maistettu:
-Jordi Miró Garnatxa Maceració Carbònica 2013
-Coca i Fitó Jaspi Blanc 2013
-Trossos del Priorat Abracadabra Blanco 2012
-Coca i Fitó Rosa 2013
-Coca i Fitó Jaspi Negre 2011
-Trossos del Priorat Lo Petit de la Casa 2010
-Coca i Fitó Jaspi Maragda 2011
-Trossos del Priorat Lo Mon 2010
-Coca i Fitó Negre 2010
-Coca i Fitó Dolc
-Celler Bàrbara Forés El Templari 2012
-Sidra El Gaitero Villaviciana
-Àrid Vins Eòlic Sauvignon Blanc 2013
-Celler Mas d'en Just Viognier 2013
-Vins del Tros Àmfora Morenillo 2013
-Busto Amandì Sidra Asturiana El Mayu
-Clot del Diable Rústica Bufona 215 Golden Strong Ale
-Clot del Dimoni Rústica Bufona Export Stout
-Capçanes Carratell Ranci del Montsant