Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

22.9.2014 mennessä 1158 viiniä, 107 olutta, 2 siideriä, 2 meadia, 1 sake ja 2 kirjaa arvosteltu.


10.11.14

Viinimestarin päiväkirja 12: Katalonia, päivä 9

Torstai 2.10.2014

Lokakuinen aamu avautui Vilafrancassa kirkkaana ja aurinkoisena. Terveellisen ja ravitsevan hotelliaamiaisen (itse hyödynsin jälleen hotellin croissanttarjontaa kerätessäni aamun energiatarpeita) jälkeen starttasimme reissumme viimeisen varsinaisen opiskelupäivän maistelemalla edellispäivänä Gramonalta lahjoitetun Celler Batlle Gran Reserva 2004. Rattoisan cava-aamiaisen jälkeen siirryimme mafia-Mersuihimme ja lähdimme jälleen kohti "cavojen pääkaupunkia", Sant Sadurní d'Anoiaa.

Matkamme seuraavalle viinitalolle ei sujunut täysin kömmähdyksittä, sillä automme navigaattori ohjasi meidät umpikujaan tahtoen, että ajaisimme loppumatkan viinitalolle heidän viinitarhojensa läpi (oletettavasti navin mukaan riittää, jos ohjaa viinitarhoille, ei teitä pitkin itse rakennukselle). Loppujen lopuksi onnistuimme löytämään perille navigaattoritta ihan perinteisellä, karttaa tulkitsevalla ajotyylillä.
Perille saapuessamme meitä tervehti aluksi Codorníun suureellinen, jopa palatsimainen viinitalo, mutta se ei ollut tällä kertaa kohteenamme. Suuntasimme automme samoilla seuduilla sijaitsevan Raventós i Blancin suuntaan. "Samoilla seuduilla" on kyllä hieman liioittelua, sillä Raventós i Blanc sijaitsee aivan tien toisella puolella Codorníusta. Viinitaloilla on todellisuudessa etäisyyttä vain muutamia kymmeniä metrejä!

Faktaa Raventós i Blancista:
Puoliympyrän muotoinen viinitalo, jonka keskellä näkyy
ikoninen, etiketissäkin kuvattu tammi, joka kaatui hiljattain
myrskyssä. Taustalla näkyvien puiden takaa nousevat
Codorníun viinilinnan tornit.
  • Talon on perustanut ja rakennuttanut legendaarisen Codorníun, "maailman ensimmäisen Cavan" tehneen viinitalon entinen päämies, Josep María Raventós i Blanc.
  • 1980-luvun alussa Codorníuta pyörittäneen Raventósin sukua savustettiin ulos yhtiöstä. Josep María Raventós i Blanc koki Codorníun muuttuneen massaorientoituneeksi kuohuviinijättiläiseksi, jolla ei ollut enää mitään tekemistä laatuviinin valmistamisen kanssa, minkä hän koki tärkeimmäksi. Hän näki tilaisuuden palata tekemään sitä, mikä oli alun perin ajanut hänet viinin pariin. Vuonna 1982 hän myi osuutensa Codorníusta ja lunasti samalla yhtiöltä 100 hehtaaria hänen suvussaan kulkeutuneita, parhaimpia maita ja ryhtyi rakennuttamaan poikansa Manuelin kanssa aivan Codorníun viinitaloa vastapäätä uutta, modernia viinitaloa, jonka tarkoituksena oli olla pienen mittakaavan huippuviinitalo.
  • Viinitalo Raventós i Blanc valmistui helmikuussa 1986, mutta Josep Raventós i Blanc kuoli maaliskuussa 1986 ja viinitalo jäi hänen poikansa Manuelin vastuulle. Nykyisin taloa pyörittävät Manuel Raventós ja hänen poikansa Josep Pepé Raventós.
  • Talo omistaa hieman yli 100 hehtaaria Conca del Riu Anoian alueella; tästä n. 60 hehtaaria on viinitarhaa ja n. 40-50 hehtaaria metsää.
  • Talon koko tuotanto on luonnonmukaista ja talo on tällä hetkellä muuttamassa viljelyksiään biodynaamiseksi. Tarhoja on viljelty jo pidempään osittain biodynaamisin periaattein.
  • Viinitalo toimii kestävän kehityksen periaatteella ja Raventós i Blanc on ensimmäinen katalonialainen viinitalo, joka on saanut 100% kestävän kehityksen sertifikaatin.
  • Talon vuosituotanto on 500,000 pulloa kuohuvaa ja 200,000 pulloa puna- ja valkoviiniä.
  • Talo on rakennettu siten, että se sijaitsee kaikkien tarhojen keskellä maan tasossa, jotta kaikilla rypäleillä olisi mahdollisimman lyhyt matka viinitalolle. Viininvalmistus toimii painovoiman avulla, ilman pumppuja.
  • Raventós i Blancilla koettiin DO Cava -alueen menettäneen merkityksensä kuohuviinitalojättiläisten tuottavan geneeristä, huonolaatuista kuohuviiniä miljoonia pulloja vuosittain, minkä vuoksi viinitalo jätti DO Cava -appellaation vuonna 2012. Tästä kyseisestä vuosikerrasta eteenpäin viinit eivät ole DO Cava -appellaation alle merkittyjä, vaikka ne täyttäisivät helposti kaikki alueen kriteerit.
  • Viinitalolla panostetaan perinteeseen ja korkeaan laatuun: viinit valmistetaan paikallisia lajikkeita käyttäen, viinit ovat aina yhden vuosikerran viinejä ja nuorimpiakin kuohuviinejä kypsytetään aina vähintään 18 kuukautta.
  • Tammea käytetään vain talon punaviineihin ja yhteen valkoviiniin. Viinitalolla käytetään pääasiassa ranskalaisesta tammesta valmistettuja, 225 litran barrique-tynnyreitä, jotka vaihdetaan kahden vuoden käytön jälkeen. Talolla on myös pieni määrä espanjalaisia tammitynnyreitä ja hankintalistalla on myös kastanjapuutynnyreitä kokeilukäyttöä varten.
  • Talon vanhin tarha on n. 65-vuotias Xarel-lo-tarha, joka tuottaa hedelmää n. 1,000 kg / ha, eli yksi köynnös tuottaa n. 3-4 terttua per köynnös. Näiden köynnösten rypäleistä otetaan talteen vain 1. puristuksen laadukkain mehu, muu osa myydään eteenpäin.
  • Talo työllistää yhteensä 25 henkilöä.

Manel ja Antonio. ©Sari Ayre
Viinitalolle saavuttuamme meitä saapuivat tervehtimään Raventós i Blancin export manager Manel At Raventós ja talon jokapaikanhöylä, lähes yhtiön perustamisesta alkaen mukana työskennellyt Antonio Reynés. Manel pahoitteli, hän ei kerkiäisi mitenkään esittelemään paikkoja, sillä käsillä oli tosiaan vuoden kiireisimmät päivät ja  paperityöt kutsuivat, mutta sympaattinen, vahvasti englantia murtaen vääntävä Antonio esittelisi mielellään meille talon paikkoja ja toimintaa.

Tuholaisten torjuntaan käytetty feromonikapseli.
Kiersimme Raventós i Blancin eri tarhoja, mukaanlukien talon vuosikymmeniä vanhoja huippupalstoja ja meille selitettiin talon vahvasti biodynaamisuuteen nojaavasta luomuviljelystä (bongasin mm. tarhoilta tuholaisten luomutorjuntavälineitä, eli feromonikapseleita, jotka sekoittavat koirashyönteisten lisääntymisvietin niin, etteivät tuholaiset pääse lisääntymään tarhoilla). Olisimme käyneet myös tervehtimässä viljelyssä ja sadonkorjuussa käytettäviä aaseja, mutta tie niiden luokse oli muuttunut niin paksuksi mutavelliksi, että jouduimme hylkäämään ajatuksen kokonaan.

Antonio, L'Hereu ja porró.
Hyvänä osoituksena Raventós i Blancin anarkistisesta asenteesta oli meidän pieni juomataukomme: tarhojen keskellä Antonio nappasi mukanaan kantamasta korista pari pulloa Raventós i Blancin L'Hereu-kuohuvaa ja kaksi porró-karahvia niiden nauttimiseen. Siellä metsän siimeksessä, viinitarhojen kupeessa viinimestarit pääsivät jälleen harjoittelemaan porrósta juomista käsivarrenmitan etäisyydeltä! Kontrasti muiden viinitalojen varsin muodolliseen viinitalokierrokseen oli harvinaisen selkeä.




Antonio ja L'Hereu, taas, tällä kertaa hetki manuaalisesti
suoritetun sakanpoiston jälkeen. Pullon korkki ammutaan
kuvassa näkyvään peltipömpeliin.
Reissumme aikana tuli myös selväksi Antonion rooli viinitalon jokapaikanhöylänä: 25 vuodessa Raventós i Blancilla hän on oppinut jokaisen mahdollisen prosessin mikä viininvalmistukseen voi liittyä. Sen lisäksi, että hän tunsi niin tarhat kuin viininvalmistamon kuin omat taskunsa, hän myös hallitsi kaikenlaiset muut tehtävät. Antonio esimerkiksi demonstroi kuohuviinien tanssituksen perinteisissä pupitres-telineissä – yhden 60 pullon telineessä aikaa kului mieheltä reilu viisi sekuntia! Pääsimme myös esimerkiksi maistamaan L'Hereun non-dosage-versiota, kun Antonio näytti meille miten viinien uudelleenkorkitus tapahtuu manuaalisesti ilman sakkatulpan jäädyttämistä! Hän vain nappasi linjastosta yhden pullon, jonka korkin hän pamautti korkinpoistajien kerääjään ja iski heti perään peukalon pullon suulle estämään viinin hukkaankuohumista – lopputuloksena täysin sakaton, kirkas kuohuva, josta oli kadonnut hädin tuskin sentin verran viiniä sakan mukana!

Juuh, kyllähän näissä säissä ja näkymissä kelepaa lounastaa.
Kierroksen päätteeksi Manel liittyi jälleen seuraamme ja johdatti meidät Manuel Raventósin kesäasunnon verannalle, joka sattui olemaan nyt tyhjillään. Täällä, hellelukemissa pyörivässä auringonpaisteessa meille tarjottiin mukavan yksinkertainen maalaislounas (ei mitään ylenpalttista hienostelua, vaan ruokaa tyyliin lihapullia ja perunamuusia), ruokajuomina Raventós i Blancin aina yhtä ihastuttava, herkän vaalea rosé de Nit, sekä talon kaksi uutuutta: suodattamattomat Xarel-lo-viinit Silencis ja Extrem. Näköjään suodattamatta jättäminen hyödyttää merkittävästi Xarel-loa, sillä nämä kaksi valkoviiniä olivat ehdottomasti parhaimpia Xarel-loja, mitä reissumme aikana pääsimme maistamaan! Harmiksemme emme päässeet testaamaan talon hyvin pieniä määriä valmistettavaa lippulaivakupliva De La Fincaa, sillä kuulemma talon viimeiset pullot kyseistä oltiin jo hiljattain varattu kaikki loppuun.

Raventós i Blancin lounasviinit.
Maittavan lounaan päätteeksi meille tarjottiin vielä jälkiruoaksi jäätelöpuikot (ainakin meikäläiseltä sympatiapisteet talolle sen kuin paisuivat) ja toivotettiin hyvää loppuiltaa kultti-Cavatuottaja Recaredon parissa.
Tänne.
Joten nokka jälleen kohti Cava-pääkaupunki Sant Sadurní d'Anoiaa ja yhtä maan arvostetuinta Cava-tuottajaa, Recaredoa!

Meitä olivat Recaredolla (tuttavallisemmin "Credolla") vastassa talon kolmannen sukupolven edustaja, viinintekijä Ton Mata Moliner, joka vei meidät kylän ulkopuolella, korkeilla kukkuloilla sijaitseville tarhoille, joissa hän alkoi kertomaan meille niin talon historiaa kuin mielenkiintoista tietoa talon viljelyksistä.

Faktoja Recaredosta:
  • Talon on perustanut vuonna 1924 Josep Mata Capellades. Talo on nimetty hänen isänsä, Recaredo Mata Figueresin, mukaan ja se toimii edelleen Josep Mata Capelladesin talossa, joka oli alun perin tiilitehdas ja jonne hän rakensi viininvalmistamon ja kellarit.
  • Nykyisin talo johdossa toimii suvun kolmas sukupolvi.
  • Talo sijaitsee keskellä Sant Sadurní d'Anoian kylää ja sen viinitarhat sijaitsevat kaikkialla kylän ympäristössä.
  • Talo omistaa 50 hehtaaria viinitarhoja, joista 25 hehtaaria on Xarel-loa. Rypäleiden ostamista ei harrasteta, eli kaikki talon viinit tehdään käsityönä. Tarhoilla ei harrasteta kastelua. Köynnösten istuttamisessa ei käytetä vain yhtä tiettyä kloonia, vaan monipuolisuutta pidetään yllä ns. massal selection -periaatteella.
  • Tarhojen maaperä on tasapainoisesti savinen, kalkkikivinen ja hiekkainen: tiivis savi sitoo vettä ja jäähdyttää köynnöksiä kuumimpina päivinä; hiekka päästää ylimääräisen sadeveden läpi, etteivät köynnökset saa liikaa vettä; kalkkikivet ja hiekka antavat köynnösten juurille läpäisykykyä kaivautua syvälle maahan.
  • Recaredo alkoi viljellä tarhojaan täysin biodynaamisesti vuonna 2009 ja vuonna 2010 Recaredo sai Demeter-sertifikaatin, sekä ensimmäisenä Penedèsin viinitalona että maailman ensimmäisenä Cava-talona.
  • Keskimäärin Recaredon tarhat ovat satomääriltään n. 7,000 t/ha, mutta esimerkiksi vuonna 1940 istutettu tarha tuottaa n. 4,000 t/ha. Köynnösten keskimääräinen istutustiheys on 3,000 köynnöstä / ha.
  • Yksittäisillä tarhoilla Recaredo joutuu käyttämään luomutorjunta-aineita, jos naapuritarhat eivät viljele luonnonmukaisesti, mutta yhtenäisemmillä, suurilla tarhoilla viinitarhoilla ei tarvitse tehdä juuri mitään ja köynnökset kukoistavat.
  • Recaredo on keskittynyt yksinomaan täysin käsityönä valmistettaviin, pitkään kypsytettäviin, premium-luokan huippu-Cavoihin, joita talolla on valmistettu sen perustamisesta lähtien. Kaikkia talon viinejä kypsytetään minimissään 30 kuukautta; koneellista tanssitusta ei harrasteta, vaan kaikki viinit tanssitetaan käsin; koneellista sakanpoistoa ei harrasteta, vaan kaikki viinit uudelleenkorkitetaan käsin. Kaikki talon viinit ovat Brut Naturea, eli mihinkään viiniin ei lisätä jäännössokeria.
  • Koska kaikki talon viinit kypsyvät myös ensimmäisen kypsymisen kuohuviinikorkin (ei siis kruunukorkin) alla, on kaikilla viineillä "suljettu aidolla luonnonkorkilla" -sertifikaatti – maailman ainoana Cava-talona.
  • Kaikki talon viinit käyvät rypäleiden omilla luonnonhiivoilla. Kypsytys ennen pullokypsytys tapahtuu usein tammitynnyreissä, mutta Recaredo ei käytä ollenkaan uusia tynnyreitä, vaan ainoastaan hyvin vanhoja. Lisäksi talo tekee kokeiluja amforakypsytyksellä.
Ton Mata esittelemässä tarhojen maaperää.
Aloitimme tutustumalla Recaredon viinitarhoihin, mutta ensimmäistä kertaa millään viinitalolla kävikin niin, ettei meidän käsketty kiinnittää huomiotamme viiniköynnöksiin tai terttuihin (joita ei muutenkaan tarhoilla ollut, sillä sadonkorjuu oli Cavojen osalta jo ohitse), vaan maaperään! Ton Mata kertoi meille, kuinka myrkyttömässä maaperässä pieneliöt syövät bakteereja ja ravinneaineita hajottaen niitä ravinneaineiksi ja mineraaleiksi, joita köynnökset pystyvät juurillaan sitten maasta keräämään, mikä vaikuttaa myös lupputuotteeseen eli viiniin – vastaavaa toimintaa ei tuholaisaineita käyttävillä tarhoilla tavata. Lisäksi hän esitteli meille tarhan maaperää perinpohjaisesti selittäen biodynaamisen viljelysten vaikutuksia maaperään ja köynnösten hyvinvointiin, sekä samalla kertoi, kuinka biodynaamisuudessa on tärkeintä köynnösten hyvinvointi ja maaperän tasapainoa – preparaatit eivät todellisuudessa tuoneet hänen mukaansa mitään erityistä tarhoille.

Tältä näyttää lähes 80-vuotias Xarel-lo-köynnös.
Köynnöksistä Ton Mata halusi meidän kiinnittävän huomiota siihen, että toisin kuin monilla muilla näkemillämme tarhoilla, näitä köynnöksiä ei leikattu koskaan. Ton Matan mukaan tämä sekoittaa pahasti köynnösten luonnollisen kasvusyklin; tehokkaampi tapa hillitä köynnösten kasvua ja satomääriä on pistää köynnökset kilpailemaan ankarasti ravinteista ja vedestä keskenään, ilman ihmisen puuttumista.





Lepakkoluola Recaredon tarhoilla.
Tuholaishyönteisiä torjutaan tarhoilla Raventós i Blancin malliin feromoniansoilla (ns. "sexual confusion" -menetelmä), joilla houkutellaan koiraita tarhoille, mutta naaraat pysyvät poissa. Erästä rypäleisiin munivaa tuholaisperhosta yritetään torjua rakentamalla lepakkotorneja, sillä lepakot syövät juuri kyseisiä perhosia, mutta tähän asti tulokset ovat olleet heikkoja – lepakot eivät ole kiinnostuneet ihmisten tekemistä lepakkoluolista.



Päätimme tarhakierroksemme pienellä piknikillä, jossa Ton Mata tarjosi meille lasilliset uskomattoman herkullista (ja osuvasti nimettyä) Intens Rosat -cavaa. Tämän jälkeen hyppäsimme mafiamersuihimme ja palasimme takaisin Recaredon viinitalolle.

Viinitaloa esitellessään Ton Mata selitti meille, kuinka kaikki talon kuohuviinit kypsyvät luonnonkorkin alla – heidän mielestään kruunukorkki on hyvä väline lyhyempiaikaiseen kypsytykseen, mutta se ei kykene pidempiaikaiseen kypsytykseen, vaan viineihin alkaa pidemmällä aikavälillä tulemaan laadunvaihtelua ja viinit rupeavat hiljalleen oksidoitumaan 3-4 vuoden kypsyttelyn jälkeen. Koska Recaredolla viinien minimikypsytysaika lähentelee kolmea vuotta, kokevat he järkevämmäksi kypsyttää kaikki viinit luonnonkorkin avulla.

Tällä hetkellä kaikki viinit käyvät ensimmäisen käymisen luonnonhiivoilla, mutta toinen käyminen tapahtuu käyttämällä heidän tarhoiltaan kerättyjä, viljeltyjä villihiivoja. Talo kuitenkin tekee kokeiluja käymättömällä rypälemehulla, jossa on vielä rypäleiden omat villihiivat, pyrkimyksenään saada aikaan tasalaatuista, 100% spontaanisti käytettyä kuohuviiniä.

Hauska detalji Recaredon kellareiden seinässä.
Kierroksen aikana Ton Matan aavistuksen verran herrasmiespalkkamurhaajaa muistuttava serkku liittyi joukkoomme – hänen rooli oli Recaredolla hieman samanlainen kuin Antoniolla Raventós i Blancilla: jokapaikanhöylä. Hän esimerkiksi esitteli meille myös, kuinka pullot tanssitetaan Recaredolla (hänellä meni tähän paljon kauemmin aikaa kuin Antoniolla, sillä hän nosti ja ravisutti jokaista pulloa pelkän nopean kääntöliikkeen sijaan). Kierroksen lopuksi saavuimme Recaredon kellareiden perimmäiseen osaan, jossa ovat kypsymässä talon lippulaivakuohuvat, Turó d'en Motat. Täällä meille otettiin esille vanhinta vielä korkkaamatonta kuohuviiniä, Turó d'en Motan vuosikertaa 2003, jonka tämä samainen serkkupoika korkkasi meille manuaalisesti heti paikan päällä maistettavaksi. Ton Mata samalla viinejä kaadellessaan mainitsi, kuinka uudelleenkorkituksessa yksi manuaalinen uudelleenkorkittaja hoitelee n. 200-220 pulloa tunnissa – eli yli kolme pulloa minuutissa! Eihän se mekaanisille koneille pärjää, mutta melkoista tykitystä yhdeltä ihmiseltä.

Kellarista siirryimme viinitalon maistelutilaan, jossa vielä testasimme pari Recaredon kuohuvaa kiertueemme päätökseksi. Varsinainen maistelupuoli viinitalolla jäi varsin lyhyeksi, sillä Ton Matalla oli kiire hakemaan lastaan päiväkodista! Maistelun jälkeen porukkamme tuliaisia metsästävät siirtyivät viinimyymälän puolelle ostamaan pulloja muistoksi reissusta, minkä jälkeen nousimme autoihimme ja lähdimme ajelemaan viimeistä kertaa kohti Vilafranca del Penedèsissä sijaitsevaa hotelliamme.

Päivän päätteeksi meille oli varattu pöytä El Cigró d'Or -ravintolasta Vilafrancassa, jossa meille tarjoiltiin reissun päätösillalliseksi kahdeksan ruokalajin päätösillallinen. Ruokajuomiksi Joan Cusiné Carol Parés Baltàlta oli toimittanut meille kattauksen Parés Baltàn ja Gratavinumin viinejä, jotka toimivat upeasti läpi ruokailun. Lisäksi olimme saaneet Recaredolta kuuden valkoviinin maistelusetin, jotka arvioimme läpi ruokailun lomassa parin flightin erissä.

Voin vakuuttaa, että ravintolasta kukaan ei poistunut nälkäisenä!

Päivän aikana maistettu:
-Gramona Celler Batlle Gran Reserva 2004
-Raventós i Blanc L'Hereu 2012
-Raventós i Blanc de Nit 2012
-Raventós i Blanc Xarel-lo Silencis 2013
-Raventós i Blanc Xarel-lo Extrem 2013
-Recaredo Rosat Intens 2010
-Recaredo Turó d'en Mota de Recaredo 2003
-Recaredo Brut Nature Gran Reserva 2008
-Recaredo Brut de Brut Gran Reserva 2005
-Recaredo Reserva Particular de Recaredo Brut Nature Gran Reserva 2004
-Celler Credo Miranius Xarel-lo 2013
-Celler Credo Cap Ficat Xarel-lo No Sulphites 2013
-Celler Credo Aloers Xarel-lo 2013
-Celler Credo Can Credo Xarel-lo 2012
-Celler Credo Ratpenat Macabeo 2013
-Celler Credo Estrany Xarel-lo Skin Contact 2012
-Etim Grenache Old Vines 2008

28.10.14

Viinimestarin päiväkirja 11: Katalonia, päivä 8

Keskiviikko 1.10.2014

Kirkkaan, aurinkoisen aamun valjettua ja hotelliaamiaisen kadottua lautasilta viinimestariporukka vuosimallia 2014-2015 nousi uskollisiin viinimafia-Mersuihinsa ja otti suunnan kohti Sant Sadurní d'Anoiaa, maailman cava-keskusta.

Kaupungin länsipuolelta, metsäisen mäen keskeltä löytyi lopulta paikka, jota etsimme: suurella pihalla ja näyttävällä suihkulahteellä varustettu Agustí Torelló Matan viinitalo.


Faktoja Agustí Torelló Matasta:
  • Tämä perheomisteinen viinitalo on perustettu vuonna 1993.
  • Viinitalon perustanut Agustí Torelló Mata halusi tehdä muuta kuin mitä hänen suvussaan oltiin totuttu tekemään: olemaan joko muusikkoja tai räätäleitä. Hän aloitti työskentelemällä setänsä opissa kuuluisalla Recaredon viinitalolla ja kerättyään työkokemusta hän lähti opiskelemaan yliopistolle enologiaa (ts. viininvalmistusta). Valmistuttuaan hän perusti alueen ensimmäisen viinilaboratorion Penedèsiin vuonna 1953. Tämän jälkeen hän toimi vielä viinitalo Segura Viudasilla ennen oman viinitalon perustamista.
  • Agustí Torelló Mata on tuottanut kuitenkin viinejä omalla nimellään jo kauan ennen oman viinitalonsa perustamista. Viinitalo Agustí Torelló Matan lippulaivaviinin, Kriptan, Agustí kehitti jo vuonna 1979, jolloin hän valmisti kyseistä viiniä kotonaan, tarkoituksenaan luoda ainutlaatuinen huippucava.
  • Agustí Torelló Matalla viljellään vain ja ainoastaan paikallisia lajikkeita. Heidän tavoitteenaan on tehdä äärimmäisen laadukasta maailmanluokan kuohuviiniä, mutta ei shamppanjaa, vaan mahdollisimman pitkälti alueelle tyypillistä huippu-cavaa. "If you want Champagne, buy Champagne!"
  • Agustí Torelló Mata omistaa 40 hehtaaria viinitarhoja, jotka tuottavat n. kolmanneksen heidän tuotannon tarpeesta. Loppuja 80 hehtaaria viljelevät muutamat ATM:n luottoviljelijät, joiden kanssa viinitalo tekee tarkkaa yhteistyötä mahdollisimman korkean laadun takaamiseksi.
  • Viinitalon tuotanto on luomua. Mielenkiintoinen knoppitieto, minkä kuulimme paikan päällä, on että alueen hallinto tukee luomuviljelyä: jos viinitalo viljelee luonnonmukaisesti, valtio maksaa viinitalolle kaikki tarvittavat luomusertifikaatit – ainakaan rahallisista syistä ei voi talojen luomusertifikaatit jäädä saamatta!
  • Agustí Torello Mata:n tarhoja viljellään merkittävästi alle alueen maksimisatomäärien, mikä on peräti 12,500 t/ha. Esimerkiksi ATM omistaa hyvin vanhoja viinitarhoja, joiden köynnökset tuottavat luonnollisesti vain 4,000-5,000 t/ha.
  • Agustí Torelló Mata käyttää mielenkiintoisesti viljeltyjä villihiivoja. Viinitalo on tehnyt tätä varten yhteistyötä Navarran yliopiston kanssa: jokaiselta ATM:n tarhalta on kerätty rypäleiden oma luonnonhiivakanta, jotka on viljelty Navarran yliopistolla viiniteollisuudessa käytettäviksi. ATM ei siis anna viinien käydä spontaanisti, vaan jokaisen tarhan rypäleet viiniytetään erikseen omissa tankeissaan käyttämällä joka tarhan omaa, viljeltyä luonnonhiivaa.
  • Tyylillisesti talo keskittyy selkeästi paremman pään cavoihin: kaikki talon kuohuviinituotannosta on vähintään Reservaa, eli +15 kuukautta kypsytettyä, minkä lisäksi tuotanto on keskittynyt yksinomaan hyvin kuiviin viineihin: kaikki talon kuohuvat ovat makeimmillaankin erittäin kuivia eli Brut.
  • Viinitalon vuosituotanto on n. 500,000 pulloa vuodessa. Koska heidän mukaansa cava on mahdollisimman parasta uudelleenkorkituksen jälkeen, he säilyttävät viinejään sakkojen kanssa kellareissaan ja uudelleenkorkittavat viininsä vasta saatuaan tilauksen.
  • Heidän varastossaan on valmiina jatkuvasti jo uudelleenkorkitettuja viinejä valmiiksi kotimaan markkinoille, joilla on tasainen kysyntä viineille.
  • Agustí Torelló Matan tuotannosta menee 70% vientiin: 40% Eurooppaan ja 30% Yhdysvaltoihin.
Antonio ja Alex maistattamassa keskeneräistä valkoviiniä.
Paikalle saavuttuamme meitä saapui tervehtimään viinitalon export manager, Antonio Álvarez, joka lähti kierrättämään meitä ympäri paikkoja. Aloitimme kierroksen tutustumalla talon laitteistoon, joka ei totuttuun tyyliin ollut erillisessä valmistamorakennuksessa, vaan seisoskeli aivan taivasalla. Onhan tämä ymmärrettävää, sillä kuohuviiniä valmistettaessa viinejä ei yleensä jäähdytetä samalla lailla viileiksi kuin esimerkiksi valkoviinejä valmistettaessa – minkä lisäksi yleensä siinä vaiheessa kun rypäleet pistetään alueella käymään, ovat lämpötilatkin jo laskeneet kesän kuumimmista päivistä.

Laitteistojen esittelyn aikana seuraamme lyöttäytyi Agustí Torellón poika ja talon viinintekijä, Alex. Esittelyn ohessa meille esiteltiin myös mm. ämpärillinen viinikiveä, eli kaliumbitartraattia, jota muodostuu viinin käymisen ohessa tankkien pohjalle. Näytti lähinnä kellanruskealta, paakkuuntuneelta sokerilta. Maistoimme myös mm. yhtä talon käymisvaiheessa olevaa valkoviiniä, sekä kahta Cavan pohjaviiniä – valkoista ja Trepatista valmistettua roséeta. Rosée oli vielä melko varhaisessa vaiheessa, mutta valkoinen oli jo käynyt käymisvaiheen loppuun, mutta oli vielä tankeissa suodattamattomana kypsymässä; oli hyvin mielenkiintoista päästä maistamaan myös miltä Cava maistuu ennen vähintään 9 kk kestävää pullokypsytystä, joka muokkaa viinistä selkeästi erimakuista. Nämä pohjaviinit olivat selkeästi hyvin eri makuisia kuin aikaisemmin maistamamme, still-viineihin menevät puolivalmiit viinit: ne olivat huomattavasti kepeämpiä ja erittäin raikkaan hapokkaita. Hedelmältään viinit olivat selkeästi kevyempiä ja neutraalimpia, mutta silti erittäin maittavia – mikä ei ole mikään itsestäänselvyys keskeneräisten viinien tapauksessa. Itse asiassa maistamamme puolivalmis Trepat-rosé olisi suorastaan täydellistä rypälemehua: kepeää, hyvin hapokasta, mukavan makeaa ja äärimmäisen maukkaan, aidon viinirypäleen makuista!

Seuraavaksi siirryimme sisätiloihin, joissa pääsimme ensimmäistä (ja ainoaa) kertaa näkemään kuohuviinien pullotuslinjaston täydessä toiminnassa (jumalauta se kyllä pitää mekkalaa). Pullot saapuvat linjastoon pakaste-altaaseen ylösalaisin, jossa pullon kaulaan saatettu hiivasakka pakastetaan kiinteäksi. Pulloilla kestää kymmenisen minuuttia kulkea altaan toisesta päästä toiseen ja hihnalle, joten kaulalla on hyvin aikaa jäätyä. Tästä eteenpäin liukuhihna kuljettaa pulloja yksi kerrallaan laitteisiin, jotka tekevät osansa viinin saattamiseksi valmiiksi:
Pulloja matkalla korkinpoistoon.
Huomaa jäätynyt sakkatulppa kaulan yläosassa.
  • Ensimmäiseksi pullo kulkee sakanpoistoon, jossa pieni pullonavaaja iskee kruunukorkin pois hieman kenoon asetetusta pullosta ja pullossa oleva paine singauttaa jäätyneen sakkatulpan koneessa olevaan säilöön.
  • Sitten pullo saapuu täytettäväksi, jossa pieni suutin lisää jäätyneen sakkatulpan verran menetettyä viiniä takaisin pulloon.
  • Seuraavaksi viini tulee korkitettavaksi, jossa korkitin survoo hetkessä pullon kaulasta sisään suuaukkoa reilusti paksumman, sylinterinmuotoisen korkin. Perään laitetaan korkin paikallaan pitävä metallihäkki.
  • Tämän jälkeen tapahtuu viinin sekoittaminen: pullot saapuvat laitteeseen, joka tarttuu pulloon ja pyöräyttää sen pari kierrosta ympäri, jotta viinin lisäys, dosage, sekoittuisi muun viinin sekaan.
  • Sitten pullo saapuu pesuriin, joka pesee pois pulloihin kellarissa kuukausien, jopa vuosien aikana kerääntyneen pölyn ja mahdollisen homeen.
  • Seuraavaksi pullo kulkee laitteeseen, joka ensiksi ampuu pullon kaulaan nököttämään koristeellisen folioputkilon, ja seuraavaksi puristaa sen tiiviiksi kapseliksi kaulan ympärille.
  • Lopuksi viini saapuu etiketöijään, joka iskee pullon kylkeen etiketin, jonka saatuaan viini saapuu liukuhihnan päähän, jossa pakkaajat siirtelevät valmiit pullot laatikoihin.
Pakastealtaan läpi kuljettuaan viini on saapunut hihnan toiseen päähän vain muutamassa minuutissa.

Erikoisen mallisia Kriptoja kypsymässä kellarissa.
Laitteiston ihmettelyn jälkeen siirryimme kellarien puolelle, jotka olivat täällä huomattavasti modernimmat kuin edellispäivänä nähdyt Pere Venturan katakombimaiset kompleksit. Nämä olivat siis lähinnä maanalaiset, varastohallisen bunkkerimaiset varastot. Pääsimme näkemään myös minkälainen vempele on monien nykyaikaisten viinitalojen käyttämä, mekaaninen tanssittaja, gyropalette, joka hoitaa pulloihin kerääntyneen hiivasakan siirtymisen kaulaan viikossa normaalin 5-6 viikon sijaan.

Tässä vaiheessa on pakko myös mainita Alex Torellón huumorintajusta, sillä koko kierroksen ajan mies oli vääntämässä puujalkavitsiä vähän joka asiasta. Esimerkkejä: "Puhutte suomea kauhean nopeasti, joten en ymmärrä kaikkea – voisitteko puhua hieman hitaammin?" (kun vaihdoimme englannin hetkeksi suomeksi puhuaksemme keskenämme); "Viinintekijöillä ei ole Penedèsissä varaa tehdä valkoviineille malolaktista käymistä – vaikka kaikki kyllä tuntuvat ajavan Mersuilla!"; "Kai sentään nämä kuvat tässä kirjassa ovat englanniksi?" (kun annoimme vierailumme päätteeksi kiitoslahjaksi Turusta kertovan suomenkielisen kirjan)

Alex Torelló ja Kripta. ©Sari Ayre
Kellareissa meille myös esiteltiin talon lippulaivaviini, Kriptan, persoonallinen, sukkulanmuotoinen pullodesign. Meille myös mainittiin ohimennen talon kehittäneen Solidin, ns. "lusikoitavan cavan", joka on siis hyytelöimisaineella kiinteytettyä kuivaa cavaa. Se maistuu cavalta ja se pirskahtelee suussa, mutta se on koostumukseltaan hitaasti valuvan, puolikiinteän nestemäistä. Alun perin tuotteen tuotanto oli mikroskooppista, mutta yhtäkkiä tuotteen suosio räjähti käsiin yhdysvaltalaisten baarien tilattua Solidia 20 laatikkoa käytettäväksi mm. cocktailpohjiksi tai jälkiruokiin.

Tämän jälkeen siirryimme viinitalon pihalle, puiden katveeseen, maistelemaan vaatimattomasti lähes koko tuotannon läpi. Aloitimme talon kolmella valkoviinillä: simppelillä Xarel-lolla, maukkaalla Subirat Parentilla ja hillityn tammisella Macabeulla.



Tästä lähdetään! ©Sari Ayre
Seuraavaksi vuorossa oli kuohuvien puoli, joka alkoi helpostilähestyttävällä, mutta suorastaan hurmaavan aromikkaalla Trepat-roséella ja päättyi talon kulttimainetta nauttivaan Kriptaan, joka kyllä mielestäni onnistui lunastamaan kovat odotukset: tämä ei ole shamppanjaa, vaan hyvän shamppanjan tasoinen huippu-cavaa – alueelleen uskollisesti. Tässä vaiheessa olin viimeistään varsin vakuutettu Agustí Torelló Matan talon tyylistä ja tasosta.
Agustí Torelló Mata -tasting.
Turska versus Kripta.
Vierailumme päätteeksi siirryimme viinitalon ruokasaliin, jossa meille tarjoiltiin kattava lounas, jossa pääsimme testaamaan, kuinka talon osittain tammitynnyrissä kypsytetty Gran Reserva Barrica, Kripta ja Trepat Rosat toimivat ruokien kumppaneina. Pääsimme myös ihmettelemään sekä Solidia että cava-balsamicoa jälkiruokien kyljessä. Sen kummemmin erittelemättä voin sanoa, että kyllä toimivat!


Jälkiruokaa Solidilla. ©Sari Ayre

Tarhakoirat Gramonalla. ©Sari Ayre
Agustí Torelló Mata -turneen jälkeen siirryimme n. viiden minuutin ajomatkan verran autotietä eteenpäin, suurta arvostusta nauttivan Gramonan tilalle. Olimme perillä suomalaisen eksaktiktiin malliin n. puolisen tuntia etuajassa, joten keskityimme tutustumaan paikallisiin, villeinä kasvaviin yrtteihin ja naapurin pihalta meitä paimentamaan saapuneisiin kolmeen koiraan.

Faktoja Gramonasta:
  • Gramona talo on yksi alueen vanhimmista edelleen toiminnassa olevista viinitaloista; se on perustettu jo vuonna 1881, jolloin Batllen perhe päätti siirtyä rypäleiden viljelystä oman viinin tuottamiseen. Viinitalo on edelleen perheomisteinen ja toimii 5. sukupolvessa.
  • Alkuperäinen viinitalo, Celler Batlle, on perustettu pienen Sant Sadurní d'Anoian kylään, mutta talon toiminnan jatkuvan laajentumisen vuoksi Gramona perusti vuonna 2001 toisen viininvalmistamon, uuden Celler Batllen, kaupungin rajojen ulkopuolelle, talon viinitarhojen keskelle, mäenrinteen sisälle. Rakentamalla viinitalon osittain mäen sisään viininvalmistus voidaan tehdä painovoima-avusteisesti, vähentämällä erilaisten pumppujen käyttöä ja energiankulutusta.
  • Muutamia vuosia sitten Gramona aloitti toiminnassaan siirtymisen sekä kohti luonnonmukaista että biodynaamista viljelyä. Gramonan tuotanto on ollut vuodesta 2011 sertifioidusti luonnonmukaista.
  • Talon viinit tulevat yhteensä 100 hehtaarin kokoiselta alueelta, joista Gramona omistaa 50 hehtaaria ja 50 tulee tiiviissä yhteistyössä valmistettujen sopimusviljelijöiden tarhoilta.
  • Gramonan kuohuviinien tyyli perustuu todella pitkiin kypsytysaikoihin hyvin kuivaan yleisilmeeseen. Lisäksi talo käyttää Xarel-lo-viineihinsä teräs- ja tammiastioiden lisäksi 600- ja 1,200-litraisia sementtimunia sekä myös kokeellisessa mielessä saviamforoita.
  • Talon vuosituotanto on n. 500,000 pulloa vuodessa.
  • Uudessa Celler Batllessa sijaitsee rypäleiden jäähdytysasema, jossa Gramona tuottaa jäätyneistä rypäleistä ns. icewinea, jolla on ollut virallinen DO-appellaatio vuodesta 2007.
  • Gramonan mukaan yli 5 vuotta kruunukorkin alla sakkakypsytetyt kuohuviinit alkavat kärsiä oksidaatiosta, minkä vuoksi erityisen pitkään kypsytetyt viinit kypsytetään alusta loppuun kruunukorkin alla.

Savi-amforoita.
Odotettuamme tovin (ajoissaolevien ikuinen rooli) paikalle saapui esittelemään Gramonan tiluksia taloa edustava export manager, Jenny van Lieshout. Aloitimme tutustumalla perinteisen viininvalmistamokierroksen uuden Celler Batllen tiloissa, mistä löytyi perinteisten terästankkien ja tammitynnyreiden rinnalta myös betonimuna (tällä kertää ylösalaisin) sekä useampia saviamforoita! Selvästikään pelkkään perinteeseen ei tartuta.

Betonimuna.
Kierroksen aikana pääsimme näkemään myös kuinka talon Imperial Cuvéet tosiaan pakataan käsin, yksi kerrallaan, sellofaanikääreeseen. Sisätilakierroksen jälkeen siirryimme katsastamaan Gramonan viinitarhoja, eli lähdimme nousemaan jalan viinitalon takana nouseville kukkuloille. Viinitarhojen jälkeen vastaamme tuli aluksi metsää, ja pian puurajan jälkeen mäkeä noustuamme tuli vastaan sähköaita (josta Jenny onnistui jotenkin hankkimaan itselleen kunnon tällin), jonka takaa paljastui mm. Gramonan lehmälauma (sekä pari laumaa puolustavaa innokasta sonnia) sekä valtavat lantakeot, jotka toimivat nykyisin vahvasti biodynaamisuuteen nojaavan viinitalon kompostina.








Pupitre-telineitä kypsyvien viinien "tanssitukseen". Huomaa, että
telineet ovat kiveä, ei puuta (esimerkiksi korkkivian estämiseksi).
Käsin sellofaaniin käärittyjä Gramonan Imperialeja.
Eri viinien vertikaaleja Gramonan kellareiden "viinimuseossa".

Nautoja Gramonan tarhojen takana sijaitsevilla kukkuloilla.

Vanha solera-järjestelmä Gramonan alkuperäisellä viinitalolla.
Mielenkiintoisen, luonnonläheisen metsä-tarhakieroksen jälkeen siirryimme aivan naapurissa sijaitsevan Sant Sadurní d'Anoian kylään, jossa sijaitsi Gramonan alkuperäinen, 130 vuotta vanha viinitalo. Pakko myöntää, tälle viinitalolle pääseminen pelkästään tilataksi-mallisella mersulla oli jo melkoisen työn ja tuskan takana Sant Sadurnín pikkukujilla, joten en pysty enää mitenkään kuvittelemaan minkälaista tappelua on saada näillä pikkukujilla kuljetettua traktorin peräkärryllinen rypäleitä viinitaloon käsiteltäväksi! En ihmettele, että Gramona päätti rakentaa uuden viinitalon kaupungin rajojen ulkopuolelle ja siirtää valtaosan tuotannostaan sinne.

Vanhassa viinitalossa tutustuimme aluksi Gramonan kattaviin, mutta yllättävän siisteihin ja helpostihahmotettaviin viinikellareihin, joita ehdimmekin kiertää melko kiitettävän tovin. Tämän jälkeen siirryimme kellarissa sijaitsevaan maistelutilaan, jossa kävimme läpi sekä läpileikkauksen Gramonan kuohuviinejä, että erilaisia kuivia ja makeampia valkoviinejä. Pakko kyllä myöntää, että vaikka Gramonan viinit olivat varsin mainioita ja moniulotteisia, ei kellariolosuhteet olleet kovinkaan armeliaita viineille – yhtään innokkaammin nuuskimalla viineistä ei saanut irti yhtään enempää, vaan tuoksumaailmaa rupesi hallitsemaan viinikellarin yleinen tunkkaisuus.
Gramona-tasting.
Kierroksen päätteeksi siirryimme Gramonan myymälän puolelle, josta osa porukasta osti mukaansa tuliaisia; lisäksi meille lahjoitettiin talon puolesta vielä pullo 10-vuotiasta Celler Batlle Gran Reservaa läksiäisiksi, myöhemmin porukalla jaettavaksi.
Tällaisissa puitteissa Gramonan viinit maisteltiin.

Vinseumin ainutlaatuista Xarel-loa.
Viinitilakierrosten jälkeen siirryimme hotellillemme hetkeksi lepäämään, minkä jälkeen lähdimme tutustumaan Katalonian tapas-ruokiin sekä viinimyymälöihin ja -baareihin, viinimestariporukan lopulta kollektiivisesti päätyen varsin mielenkiintoisella valikoimalla varustettuun Vinseum-viinibaariin. Täällä myös saimme sovittua, että tuleva kevään opintomatkamme tulee näillä näkymin sijoittumaan Italiaan, Piemonteen! Illan päätteeksi saimme maistaa yhtä reissun kiehtovimmista viineistä: Vinseumin baarimikko nimittäin tahtoi maistattaa meille isoisänsä tekemää, redusoidusta Xarel-lo-viinistä solera-kypsyttämällä tehtyä viiniä huomattuaan meidän ymmärtävän ainakin jotain hyvän viinin päälle. Viini oli todella jännittävä, ylettömän hapokas ja kirpeä, makea, hienostuneen oksidoitunut ja todella kahvinen.

Päivän aikana maistettu:
-Agustí Torelló Mata XIC Xarel-lo 2013
-Agustí Torelló Mata XII Subirat Parent 2013
-Agustí Torelló Mata Aptià Macabeo 2011
-Agustí Torelló Mata Trepat Rosat Reserva 2011
-Agustí Torelló Mata Brut Reserva 2010
-Agustí Torelló Mata Brut Gran Reserva 2009
-Agustí Torelló Mata Brut Nature Gran Reserva 2008
-Agustí Torelló Mata Brut Nature Gran Reserva Barrica 2008
-Agustí Torelló Mata Kripta 2007
-Gramona Gran Reserva Brut 2008
-Gramona Gran Reserva Imperial Brut 2008
-Gramona Ill Lustros Brut Nature Gran Reserva 2006
-Gramona Font Jui Xarel-lo 2013
-Gramona Gessamí 2013
-Gramona Frisant de Gel Gewürztraminer
-Gramona Bru de Gramona Pinot Noir
-DG Viticultors Cinclus SC 2011
-Clos Pins Alges 2010
-Vinseumin baarimikon isoisän +35-vuotias, Solera-kypsytetty, keittämällä redusoitu Xarel-lo
-Vendrell-Rived Miloca Samsó Sòl Granitic 2013

Tällainen kerbeeros oli odottamassa meitä hotellilla. Kortti on antamassa mittasuhdetta.

22.10.14

Viinimestarin päiväkirja 10: Katalonia, päivä 7

Tiistai 30.9.2014

Tiistaina viinimestarit heräsivät johonkin poikkeukselliseen: hotelliaamiaiseen! Vastaavaan ylellisyyteen kun ei tähän asti ollut voinut totutella; Celler Piñolilla aamiainen oli juuri niin simppeliä kuin sitä jaksoi kaupasta hankkia ja aamulla valmistella. Eli melkoisen simppeliä. Siksi otin ilon irti heti kun mahdollisuus siihen tarjoutui ja söin kevyen pekonimunakkaan kumppaniksi neljä erilaista pullaa tai croissantia tai mitälie. Ja tuplaespresson. Hyvä, terveellinen, tasapainoinen aamiainen.

©Sari Ayre
Virkistävän aamiaisen jälkeen sullouduimme jälleen kerran viinimafia-Mersuihimme ja otimme tällä kertaa suunnan kohti Torresia, joka sijaitse Pacs del Penedèsissä, aivan Parés Baltàn viinitalon naapurustossa ja noin vartin ajomatkan päässä Vilafranca del Penedèsissä sijaitsevasta hotellistamme.




Faktoja Torresista:
  • Torresin suku on viljellyt viinejä jo satoja vuosia, mutta toiminta on aloitettu kaupallisesti vasta 1870-luvulla. Talo on edelleen perheomisteinen.
  • Torres omistaa n. 2,000 hehtaaria viinitarhoja, mitkä tuottavat n. 30% talon tuotannosta; loput 70% tulee n. 700 pientuottajalta.
  • Talo tuottaa vuosittain n. 45 miljoonaa pulloa viiniä, joista 73% menee vientiin. Brandya valmistetaan 15 miljoonaa pulloa, josta peräti 10 miljoonaa menee yksinomaan Meksikoon.
  • Torresin kenties kuuluisin viini on alun perin Gran Coronas Reserva Black Label -nimellä tunnettu Mas la Plana Cabernet Sauvignon, joka voitti vuonna 1979 Pariisin viiniolympialaiset. Viini tulee ainoastaan Penedèsissä sijaitsevalta 100 hehtaarin Mas la Plana -tarhalta, jonka pinta-alasta valtaosaa hallitsee Torresin viinivalmistamo; Cabernet Sauvignonia viljellään tarhalla vain n. 29 hehtaarin alalla.
  • Torres on pyrkinyt jatkuvasti laajentamaan toimintaansa ympäri Espanjaa ja talo etsiikin koko ajan uusia, kiinnostavia viinialueita katalogiinsa. Lisäksi talo tuottaa viinejä myös Chilessä ja Yhdysvalloissa.
Vierailukeskus ja possujuna.

Kuuluisan Mas la Plana -viinitarhan keskeltä löytyi Torresin vierailukeskus, johon saavuimme aamuisten sateiden alkaessa kastelemaan Penedèsin aluetta (tosiaan, Penedèsin alueella oli sadellut juuri sadonkorjuun aikaan enemmän tai vähemmän koko sen ajan kun olimme olleet Kataloniassa, minkä vuoksi monilla viinitaloilla oli hermot kireänä huonon vuosikerran uhkan leijuessa alueen yläpuolella). Yllättäen saimme paikan päällä palvelua suomen kielellä, sillä oppaaksemme osui Suomesta Kataloniaan muuttanut Kati Jauhiainen. Ensiksi meidät ohjattiin vierailukeskuksesta löytyvään Torres-museoon, jossa tutustuimme erilaisiin Torresin historiaa käsitteleviin muistoesineisiin ja artikkeleihin sillä välin kun oppaamme Kati hoiti keskeneräiset asiansa pois alta.

Kierroksemme alkoi varsinaisesti pienestä elokuvateatterista, jossa meille näytettiin lyhkäinen Torres-mainosvideo, joka kyllä tuntui olevan monille ennemminkin suuri huvituksen kuin tiedon lähde. Esimerkiksi itselleni oli aivan liikaa se, kun lausetta "rypäleet korjataan hellävaraisesti käsin" alleviivataan näyttämällä koria, johon korjaajan käsi asettaa tertun hellävaroen ja sen jälkeen vielä taputtaa terttua lempeästi. Ei jumalauta. Lisäksi rainan tuotannollinen puoli jätti hieman toivomisen varaa, sillä sana "civil war" oli suomennettu "siviilisodaksi". Myöskin videon sanoja käsittämättömän kummallisesti ja epäluontevasti painottava juontaja onnistui aiheuttamaan tahatonta hilpeyttä.

Elokuvan jälkeen siirryimme pimeään tunneliin, jossa meille esitettiin seinälle heijastettu, erikoinen, abstrakti video-installaatio, jonka tarkoituksena oli kaiketi esittää vuoden kiertoa viinitarhoilla. Itselleni videon merkitys jäi vähän hämäräksi ja suoraan sanottuna molemmat pätkät olivat ainakin omasta mielestäni melko turhia kokonaisuutta ajatellen.

Tämän jälkeen hyppäsimme pikkuiseen, aurinkovoimalla kulkevaan possujunaan, jolla kiertelimme hieman ympäri Torresin viinivalmistamoa, lopulta päätyen pilkkopimeään, matalaan halliin – jossa meille esitettiin jälleen seinään heijastamalla hieman mainosvideota. Tämän jälkeen juna lähti jälleen liikkeelle, mutta se tekikin vain pienen ympärin hallissa, päätyen lopulta tasan samaan pisteeseen, jolloin meille näytettiin uusi mainosvideo viinien kypsymisestä. Kenties junalla ajelun oli tarkoitus tuoda jotain tilan tai seikkailun tuntua, mutta saa kyllä melko uuvatti olla jos ei tajua, ettei juna todellisuudessa ajellut mihinkään.
Osa Torresin tynnyrikellaria. Ilmassa leijui HYVIN vahva
Jack Daniel'sin jenkkitammen aromi.
Tämän jälkeen hallissa, jossa juna ajeli, nousi seinät ylös, paljastaen niiden takaa löytyvän, valtavan tynnyrikellarin. Tällä kertaa tarkoituksena oli kenties luoda vaikutelmaa vaikuttavuudesta, mutta itselleni rupesi tässä vaiheessa tulemaan jo niin paha huvipuistofiilis paikasta, että oksat pois.

Seuraavaksi hyppäsimme pois junan kyydistä ja siirryimme ihmettelemään tynnyrikellaria ylhäältä päin. Ihan vaikuttavan kokoinen halli juu, mutta jumalauta minkä Jack Daniel'sin vaniljan tuoksun uudet tammitynnyrit nostattivat hallin yläosiin.


Näkymä Torresin viinintuotantopuolelle. Tämän lähemmäs
emme viininvalmistusta päässeet. ©Sari Ayre
Tämän jälkeen nousimme Torresin VIP-tilaan ihmettelemään viinintuotantolaitosta. Harmiksi tätä lähemmäs tuotantopuolta emme päässeet, vaan ainoa varsinainen kontakti Torresin viinintuotantoon olivat erilaiset pystyssä ja sivuttain nököttävät terästankit. Ymmärtäähän sen, ettei miljoonia ja taas miljoonia viinilitroja puskevaan viinintuotantolaitokseen voi päästää turisteja hönöttämään miten sattuu samalla lailla kuin pikkuviinitaloihin, mutta juuri tästä syystä Torresista jäi kovin etäinen kuva.

Meille myös esiteltiin mitä kaikkea hyvää ja kivaa Torres tekee. Mitään uutta tietoa tässä ei tullut, sillä olen ehtinyt pyörähtämään yhdessä jos toisessakin Torres-tilaisuudessa, jossa samat astiat on esitetty joka kerta, mutta kertaus on opintojen äiti. Voin kuitenkin tässä kertoa, mitä kaikkea Torres touhuaa, kun sopiva sauma sattui:
  • Torres pyrkii vuoteen 2020 mennessä vähentämään pullokohtaista hiilidioksidipäästöä 30% verrattuna vuoden 2008 tilaan.
  • Veden kierrätystä pyritään nostamaan nykyisestä 15% aina 40% asti.
  • Tällä hetkellä Torres tutkii levän käyttöä hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä: siinä missä viinitarha sitoo hiilidioksidia n. 3 tonnia / hehtaari ja metsä n. 5 t/ha, kykenee levä sitomaan peräti 85 t/ha. Torresilla tutkitaan miten olisi mahdollista saada sitoutettua viinien käymisessä syntyvää hiilidioksidia levään. Jos tässä onnistutaan, voidaan levä kuivattaa tai kompostoida, jolloin köynnösten maasta keräämä hiilidioksidi saataisiin palautettua takaisin maaperään.
  • Viinitarhalla syntyvä biomassa uusiokäytetään. Tällä tavoin Torres on kyennyt vähentämään vuotuista sähkönkulutustaan 10% ja peräti 95% kaasuntarpeestaan. Tämä kulutuksen vähentäminen vastaa peräti 350 omakotitalon vuotuista energiankulutusta.
  • Sähkönkulutusta on saatu vähennettyä asentamalla n. 100 m² edestä aurinkopaneeleja valmistamon alueelle; niillä lämmitetään 50% talon tarvitsemasta vedestä.
  • Valtaosa Torresin valmistamon käytössä olevasta +100 ajoneuvosta on vaihdettu vähäpäästöiseen hybridiajoneuvoon ja tulevaisuudensuunnitelmissa on saada kaikki autot vaihdettua hybrideihin.
Tässä on siis vain osa siitä kaikesta, mitä Torres on muuttanut toiminnassaan pyrkiessään yhä ympäristöystävällisempään toimintaan. Vaikka Torresin vaainitalovierailu ei muuten jättänyt kovinkaan kummoista vaikutelmaa, pitää nostaa hattua Torresin toiminnalle luonnon vaalimiseksi ja toivoa, että talo näyttäisi esimerkkiä myös muille maailman suurille viinintuottajille!

Tämän toiminnan lisäksi Torresilla on erilaisten rypälelajikkeiden "museotarha", jonne he pyrkivät istuttamaan kaikkia mahdollisia lajikkeita – myös paikallisia, tuntemattomia lajikkeita. Torres kannustaakin paikallisia viljelijöitä ilmoittamaan Torresille jos heidän tarhoillaan kasvaa tuntemattomia lajikkeita. Jos nämä paljastuvat paikallisiksi, yleisesti tuntemattomiksi rypälelajikkeiksi, Torres pyrkii pelastamaan lajikkeet sukupuutolta. Tämä prosessi lajikkeen löytämisestä viiniin käytettäväksi kestää jopa 25 vuotta – se alkaa siitä, kun tiedemiehet Torresilla pyrkivät kasvattamaan köynnöksestä leikatun verson ja siitä kasvattamalla ja jalostamalla saamaan viruksista vapaan, geneettisesti puhtaan kappaleen. Esimerkiksi Torresin lippulaivaviini Grans Murallesissa käytetään juuri tällä tavoin pelastettuja Garró- ja Querol-lajikkeita. Lisäksi tällä hetkellä Torres tekee kokeita vastaavalla tavalla pelastetulla Selma-lajikkeella.

Mas la Planan turistirutosta kärsivä Merlot. ©Sari Ayre
Reissun päätteeksi minijuna kävi poimimassa meidät ja heitti meidät takaisin Torresin vierailukeskuksen päärakennukselle, aivan Mas la Plana -tarhan eteen. Oppaamme Kati kertoi kyseisten köynnösten kärsivän paikallisesta taudista, "turistirutosta" – tottakai kaikki vierailijat haluavat maistaa miltä kuuluisaan Mas la Planaan menevät rypäleet maistuvat! Itseäni kuitenkin epäilytti, että ei kai nyt arvokasta tarha-Cabernet Sauvignonina noin vain haluta syytää turistien suuhun, joten tenttasin asiasta hieman tarkemmin. Kati paljasti, että todellisuudessa Mas la Plana -tarhan turistikeskuksen vieressä olevalle osalle on istutettu (edullisempaa, ohutkuorisempaa ja makeammalta maistuvaa) Merlot-lajiketta ja Mas la Plana -viiniin käytettävät Cabernet Sauvignon -rypäleet sijaitsevat hieman kauempana. Hah!

Torresin bestsellerit. Hittikamaa.
Torres-kierroksen lopuksi tutustuimme hetken aikaa keskuksen viinimyymälään, josta kenellekään ei näyttänyt tarttuvan mitään mukaan – en kyllä ihmettele, sillä myymälän hinnat olivat melko samaa luokkaa Alkon hintojen kanssa. Kun vielä ottaa huomioon Torresin tuotteiden hyvän saatavuuden Suomessa, ei myymälässä kyllä tuntunut olevan oikeastaan mitään ostamisen arvoista.




Torres-maistelu; järjestys oikealta vasemmalle.
Torres-kierroksen jälkeen suuntaismme autoillamme Torresin lähellä sijaitsevaan edustusravintolaan, Mas Rabelliin. Aluksi meille oltiin järjestetty Torres-maistelu, jonka sisällöstä valtaosa oli entuudestaan tuttua huttua koko viinimestariporukalle, joten maistelun tarjoama anti jäi melko laihaksi. Kuulemma Torresin edustuspuolta oltiin informoitu, että olemme maistelleet aivan hiljattain melkeinpä kaikki esittelyssä olleet tuotteet, mutta päättävältä puolelta tuli ilmoitus, että suomalaiset nyt maistelevat nyt nämä tuotteet kun niin on jo päätetty. Joten ne maisteltiin.
Torres-lounaan ruokajuomat.
Paljon mielenkiintoisempaa tarjontaa tuli itse ravintolalounaalla, jossa ruoan kumppanina tarjoiltiin mm. Torresin amerikkalaisessa tammitynnyreissä kypsytetty Sauvignon Blanc, Fransola; Mas la Planan uusin vuosikerta; sekä kaksi erilaista Torresin jälkiruokaviiniä.





Lounastamisen jälkeen ehdimme vielä hetken ajan käydä tutkailemassa Mas Rabellin ulkopuolelta löytyvää, toinen toistaan erikoisempia lajikkeita esitellyttä rypälemuseotarhaa, ennen kuin lähdimme siirtymään lähes naapurissa sijaitsevalle Jean Leonin viinitalolle. Kiitokset Katin tehokkaalle ja jämptille opastukselle Torresilla. Itse ainakin arvostin erityisesti sitä, että vaikka kysymys oli kuinka haastava tahansa, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä!
Kyllä Mas Rabellin edessä olevilta tarhoilta...
...löytyi yksi jos toinenkin...
... entuudestaan tuntemattomanniminen lajike!
Sitten kohti Jean Leonin viinitaloa!

Faktoja Jean Leonista:
©Sari Ayre
  • Talon on perustanut Espanjasta 1940-luvulla Yhdysvaltoihin muuttanut Carrión Ceferino Madrazo, joka muutti nimensä rapakon toisella puolella Jean Leoniksi. Toimittuaan Yhdysvalloissa parikymmentä vuotta ravintola-alalla (mm. perustettuaan Manhattanille kuuluisan La Scala -ravintolan) hän palasi Espanjaan vuonna 1963, alkaen etsimään laadukkaita viinejä tuottavaa aluetta, päätyen lopulta Penedèsiin, josta hän osti maata viljeltäväksi ja jonne hän saman vuosikymmenen lopulla perusti nimeään kantavan viinitalon.
  • Jean Leonin ensimmäinen vuosikerta oli 1969, jolloin talo tuotti 2,300 pulloa viiniä. Viinit saapuivat myyntiin vuonna 1973.
  • Jean Leonin viinitalo toimi alkuaikoina enemmän kuin ranskalaiset kuin senaikaiset espanjalaiset viinitalot: rypäleitä ei ostettu, vaan kaikki viinit tuotettiin talon omista rypäleistä ja tynnyreinä käytettiin vain ranskalaisia tammitynnyreitä.
  • Nykyisin talolla on käytössään 1,200 kpl 225 litran ranskalaisia barrique-tynnyreitä, joita käytetään maksimissaan kaksi kertaa.
  • Talon tilukset käsittävät noin 150 hehtaaria, joista 68 ovat viljeltyjä. Vain Terrasola-viini valmistetaan osittain ostetuista rypäleistä, loput ovat talon omien tarhojen rypäleiden tuotoksia.
  • Jean Leonin sairastuttua 1990-luvulla hän otti yhteyttä ystäväänsä Miguel Torresiin suunnitelminaan siirtää viinintuotantonsa Torresille. Hänen toiveenaan oli, että talon viinintuotanto pysyisi hänen kuolemansa jälkeen muuttumattomana. Jean Leonin viinitalo siirtyi Torresille vuonna 1995 Jean Leonin kuoltua, mutta talon viinituotanto on pysynyt samanlaisena kuin se oli Jean Leonin elossaollessa.

Saavuimme Jean Leonille reilusti myöhässä, mutta tämä ei johtunut niinkään meistä, vaan Torresin organisointipuolesta, joka oli arvioinut Torres-kierroksemme kestävän n. 2 tuntia vähemmän mitä se todellisuudessa kesti. Tästä syystä kierros Jean Leonilla suoritettiin melko tykittäen, aloittamalla setti jälleen mainosvideolla – sellaisella, jonka olimme jo nähneet viinimestariporukalla kuukausi sitten.

Mainosvideon jälkeen meidät kierrätettiin pikaisesti Jean Leonin viinivalmistamopuolelle, mutta ainakin itseäni kiinnosti enemmän vertailla pihalla kasvavien näyteköynnösten hedelmiä – totesin esimerkiksi mehukkaanmakean, ohutkuorisen Zinfandelin olevan täysin eri maata kuin pienirypäleisen, paksukuorisen, runsassiemenisen ja suorastaan yllättävän vähän mehua sisältävän Cabernet Francin. Kuriositeettina kuitenkin mainittakoon, että myös Jean Leonilta löytyi kaksi viinien kypsyttelyyn tarkoitettua "sementtimunaa" viininvalmistamon puolelta!

Jean Leonin maistelukattaus; La Scala 2003 puuttuu kuvasta.
©Sari Ayre
Reissun lopuksi meidät passitettiin upealla, yli Penedèsin kurovalla näköalalla varustettuun maistelutilaan, jossa meille maistatettiin pikaisella vauhdilla viisi talon viiniä samalla tuskastellen sitä, miksi me olemme myöhässä. En tiedä menikö selityksemme Torresin huonosta aikataulutuksesta perille, sillä omalta osaltamme olimme pyrkineet pysymään mahdollisimman hyvin aikataulussa – Torresillakin olimme olleet aamulla jo 10 minuuttia etuajassa!



Noh, Torres jäi hieman etäiseksi kokemukseksi ja Jean Leonistakin jäi hieman hapan, kaupallinen maku suuhun, joten lähdimme liikkeelle sillä oletuksella, ettei ilta voisi ainakaan huonompaan suuntaan mennä. Otimme suuntimaksi "Cava-pääkaupunkina" tunnetussa Sant Sadurní d'Anoiassa sijaitsevan Pere Venturan.
Cavas Pere Ventura.
Pere Venturalla meidät otettiin lämpimästi vastaan, oikein istutettiin sohville ja tarjottiin lasilliset (myös Alkon tilausvalikoimasta löytyvää) Trepat Rosé -cavaa. Samalla meille selitettiin sekä cavan tuotannosta että Pere Venturan historiaa.

Faktoja Pere Venturasta:
  • Talon on perustanut alunperin Torreblanca-cavatalossa työskennellyt Pere Ventura vuonna 1992, eli samana vuonna milloin järjestettiin Barcelonan olympialaiset.
  • Vain 22 vuodessa Pere Ventura on kasvanut Katalonian (eli maailman) 7. suurimmaksi cavantuottajaksi.
  • Talon vuosituotanto on 2,8 miljoonaa pulloa.
  • Vaikka itse viinitalo on hyvin moderni, on talon alla hyvin vanhat, katakombimaiset viinikellarit, joilla on pituutta peräti yli kilometrin verran ja jotka ulottuvat useita kymmeniä metrejä maan alle. Nämä kellarit eivät ole erityisen viileitä, mutta erittäin kosteita.

Yleistä tietoa cavasta:
  • Cava on aina pullokäytettyä kuohuviiniä; hiilihapotusta tai tankkikäymismenetelmää ei ole sallittua käyttää.
  • Minimipullokypsytysaika cavalle on 9 kk. Reserva-merkittyjen cavojen tulee kypsyä vähintään 15 kuukautta ja Gran Reserva -merkittyjen peräti 30 kuukautta (vrt. shamppanjat, joilla minimi on 15 kuukautta NV-viineille ja 36 kuukautta Vintage-viineille).
  • Viiniin lisättävä dosage saa nostaa viinin alkoholiprosenttia korkeintaan 0,5%, mutta se saa olla mitä tahansa alkoholipitoista nestettä, kunhan se on valmistettu rypäleistä – esimerkiksi brandya.
  • Noin 250 viinitaloa tuottaa vuosittain n. 240 miljoonaa pulloa cavaa.
  • 65% cavatuotannosta menee vientiin.
  • Suurimmat cavan vientimaat ovat Saksa (40 milj.), Iso-Britannia (30 milj.) ja Belgia (22 milj.).
  • Suomi on maailman 8. suurin cavanostaja n. 2,8 miljoonalla pullolla.
  • Maailman suurin cavantuottaja on Freixenet/Segura Viudas/Castellblanc-yhtymä n. 90 miljoonalla pullollaan, mikä käsittää yli kolmanneksen kaikista maailman cavoista. Toisena on Codorníu 45 miljoonalla pullolla.

Kypsyvien cava-pullojen kruunukorkkeja.
Seuraavaksi siirryimme talon viinikellareihin, jotka tosiaan olivat hyvin kosteita, pimeitä ja sokkeloisia. Meille kerrottiin, miten aika ajoin kuohuviinipullot hajoavat kypsytellessä (mitkä näkyivät reikinä tasaisessa, pullojen pohjista muodostuvissa seinissä) ja kuinka pullojen kruunukorkeista pystyy lukemaan sekä pullotetun viinin eränumeron että pullotuskuukauden. Meille myös esiteltiin talon vanhoja uudelleenkorkitusvälineitä, joskaan ei käytössä, vaan ainoastaan kuriositeettina. Saimme myös vilkaista läpi talon uudelleenkorkituslinjaston, joka sekään ei sattunut olemaan käytössä.
Rikkoutunut pullo. ©Sari Ayre
Valaistu pullo, jossa näkyy hyvin, kuinka paljon sakkaa
kypsyvään cava-pulloon muodostuu ennen uudelleenkorkitusta.
Pieniä homeongelmia Pere Venturalla.

Lopuksi siirryimme maistelemaan läpi koko Pere Venturan tuotannon; suostuivatpa ystävällisesti jopa poikkeamaan suunnitellusta kuviosta ja korkkaamaan talon lippulaivaviini La Pubillan aivan meitä varten ujon tiedustelun jälkeen! Yllätyin äärimmäisen positiivisesti Pere Venturan viinien tasosta: mielikuvani viinitalosta olivat melko vähäiset, mutta olin pitänyt taloa lähinnä yllätyksettömänä perusviinien tuottajana. Sen sijaan Pere Venturan cavat yllättivät tasollaan jo perustasolta lähtien ja La Pubilla olikin jo äärimmäisen tasapainoinen ja elegantti esitys. Hieman vaisusti alkanut päivä saikin varsin positiiviseksi kääntyneen lopetuksen!

L'Avi Arrufi 1999
Illan päätteeksi korkkasimme hotellillamme Celler Piñolilta lahjaksi saamamme L'Avi Arrufi 1999 -viinin, joka oli tyyliltään hyvin erilainen verrattuna paikan päällä maistelemamme viinin tuoreeseen vuosikertaan, mutta kaikin puolin hienosti ikääntynyt, muhkean suuri, kypsänmakea punaviini parhaassa keski-iässään.

Tämän viinin jälkeen viinimestariporukka hajosi illaksi kuka kukin taholleen. Itse jäin pienessä porukassa pyörimään hetkeksi hotellille, kunnes lopulta siirryimme illastamaan paikalliseen katuravintolaan, jossa tilasimme Martti Syrjäksi nimeämäämme, upeaa Gran Reserva -cavaa sekä sortimentin erilaisia pikkuruokia, joista ehdottomasti vaikuttavimmaksi makuelämykseksi jäivät herkulliset croquettet.

Päivän aikana maistettu:
-Torres Pazo des Bruxas Albariño 2013
-Torres Cordillera Chardonnay 2012
-Torres Milmanda Chardonnay 2011
-Torres Viña Esmeralda 2013
-Torres Reserva de Pueblo País 2012
-Torres Gran Sangre de Toro 2010
-Torres Marimar "La Masía" Don Miguel Pinot Noir 2010
-Torres Cordillera Carmenère 2008
-Torres Fransola 2013
-Torres Salmos Priorat 2011
-Torres Mas la Plana 2010
-Torres Vendimia Tardia Nectaria Botrytis Riesling 2009
-Torres Secret del Priorat
-Jean Leon Vinya Gigi Chardonnay 2012
-Jean Leon Vinya Palau Merlot 2009
-Jean Leon Vinya Le Havre 2007
-Jean Leon Cabernet Sauvignon Gran Reserva 1996
-Jean Leon La Scala 2003
-Pere Ventura Tresor Rosé Trepat
-Pere Ventura Tresor Reserva
-Pere Ventura Cupatge d'Honor
-Pere Ventura Maria del Mar Gran Reserva
-Pere Ventura Cupatge d'Honor Rosé Pinot Noir
-Pere Ventura La Pubilla Gran Reserva
-Celler Piñol l'Avi Arrufí 1999
-Martí Serdà Gran Reserva Brut Nature 2007

Portaat pois Pere Venturan kellarista.