Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

22.9.2014 mennessä 1158 viiniä, 107 olutta, 2 siideriä, 2 meadia, 1 sake ja 2 kirjaa arvosteltu.


24.11.14

Viinimestarin päiväkirja 13: Katalonia, päivät 10 ja 11

Perjantai 3.10.2014

Viinimestarikoulutettavien viimeinen kokonainen päivä Kataloniassa valkeni – tähän aikaan seuraavana aamuna olisimme jo hyvässä vauhdissa kohti Suomea! Kuin luodakseen kontrastia tulevalle Suomen kylmyydelle ja pimeydelle, päivä tuntui olevan heti aamusta asti kaunis, aurinkoinen ja pilvetön.

Kelmutettu viinimafiamersu.
Viimeisen hotelliaamiaisemme jälkeen siirryimme mustille tilamersuillemme, jotka jotkut vääräleukaiset sankarit olivat käärineet yön aikana reiluun määrään tuorekelmua. Kelmujen alta löytyvät, A4-papereille rustatut suomenkieliset sloganit eivät jättäneet hirveästi epäilyksiä syyllisistä...

Pakattuamme kelmuista riisuttuihin autoihin tuliaispullojen myötä raskaaksi käyneet matkalaukkumme, otimme suunnan kohti Barcelonaa, jossa viimeistä yötä varten varaamamme hotellimme odotti meitä.

Matka Barcelonaan sujui muuten melko lailla ongelmitta, paitsi että moottoritiellä meinasi tapahtua vaaratilanteita, kun edellä ajavasta autosta puhkesi varoittamatta rengas, minkä vuoksi tiellä seikkaili hetken aikaa pölykapseli, löysä rengas ja auton kontrollin menettänyt auto. Kuskimme kuitenkin onnistui hoitamaan homman rauhallisesti, väistäen tiellä seikkailevat partikkelit, kun taas renkaansa menettänyt auto sai kontrollin takaisin ja ohjasi autonsa tien sivuun turvaan. Koko homma oli ohi muutamassa sekunnissa, mutta aiheutti sentään jonkinlaista sydämentykytystä hetkeksi.

Näkymä hotellin parvekkeelta.
Seuraavaksi siirsimme kaikki matkalaukkumme ja muun omaisuutemme Barcelonan keskustassa, Sagrada Família -kirkon naapurissa sijaitsevaan hotelliin. Tässä hotellissa huoneistomme olivat seitsemännessä ja kahdeksannessa kerroksessa, mikä aiheutti pieni hidastuksia toimintaamme, sillä hotellin piskuinen ja äärimmäisen hidas hissi veti kerrallaan kolme ihmistä, eikä yhtään matkalaukkuja. Huoneistojemme täyttäminen matkalaukuilla osoittautui varsin aikaavieväksi prosessiksi, mutta loppujen lopuksi selvisimme operaatiosta kunnialla ja seuraavaksi lähdimme palauttamaan autoja Barcelonan Santsin juna-asemalle, joka sijaitsi kaupungin toisella puolella.

Juna-asamalle pääsykään ei mennyt aivan niin helposti kuin olisi voinut kuvitella, sillä vaikka juna-aseman löytäminen sujuikin melko kivuttomasti, oli yksisuuntaisilla teillä oikean reitin löytäminen ja auton saaminen vuokrapalvelun parkkiin jo paljon haastavampi tehtävä. Lopulta kuitenkin autot löysivät perille ja saimme kuitattua autot pois käytöstämme, yli viikon seikkailun päätteeksi.

Palautettuamme autot päätti viinimestariporukasta valtaosa hypätä läheiseen metroon ja lähteä köllimään johonkin kaupungin pohjoislaidalla sijaitsevaan, kuuluisaan puistoon. Itseä ei kuitenkaan napannut lainkaan lähteä pyörimään laakereillaan näin kauniina päivänä (ulkona oli peräti 28°C lämmintä) näin kauniissa kaupungissa! Lähdimme siis kahdestaan yhden toisen viinimestarikoulutettavan kanssa kiertämään Barcelonan eri nurkkia jalkapelillä. Aloitimme seikkailumme kellon lyödessä yhtä.

Puisto Santsin juna-aseman vieressä.
Näyttävä ovi.
Plaça de les Cascades ja valtava suihkulähde.
Katalonian itsenäisyyttä puolustavaa l'estelada blava -lippua näki
joka paikassa. Ei vain Barcelonassa, vaan jokaisessa Katalonian
kaupungissa, siellä täällä, parvekkeille ripustettuna.
Hiljaisen vastarinnan henki oli läsnä, vahvasti ja kaikkialla.

Nämä lautaset siis olivat täysiä.
Puolentoista tunnin hortoilun jälkeen päätimme istahtaa alas paimentamaan pieneksi kasvanutta nälkäämme muutamilla tapas-herkuilla. Oletimme paikan tapasten olevan samanlaisia pikku suupaloja mitä aikaisemmissa baareissa oltiin meille tarjoiltu. Yllätyksemme olikin suuri, kun meille kannettiin pöytä täyteen erilaisia, kukkuroillaan täynnä olevia lautasia – onneksi päätimme ottaa "vain" kolme tapasta per naama neljän sijaan!


Söimme siis itsemme halkeamispisteeseen huuhdellen kaiken alas litran kannullisella sangriaa, ja koko lysti kustansi kaikkineen 30 euroa kahdelta syöjältä. Vähemmälläkin olisi pärjännyt, mutta onneksi tämä ex tempore -mässäily ei onnistunut viemään konkurssiin.

Tämännäköistä siellä oli, kaikkialla.
Satama-aluetta.
Kellon lähestyessä neljää saavuimme lopulta Barcelonan rantaviivaa nuolevalle Ronda Litoral -tielle, jota pitkin kävelimme hyvän matkaa, mm. vanhan Port Vellin satama-alueen ja Kristoffer Kolumbuksen muistomerkin ohitse. Satama-alueelta jatkoimme Via Laietanaa pitkin poispäin rantaviivalta, kunnes lopulta, pitkällisen ympäriinsäpyöriskelyn jälkeen löysimme Vila Vinitecan, Barcelonan – ja kenties koko Espanjan – kehutuimman viinimyymälän.

Ensimmäiset 10-15 minuuttia kului Vila Vinitecassa yksinkertaisesti pyörien ja ihmetellen sanattomana. Sen lisäksi, että myymälällä oli häkellyttävä määrä täysin tuntemattomia, kiehtovia, paikallisia viinejä, oli myymälällä kiitettävä kokoelma erilaisia ranskalaisia, italialaisia, saksalaisia ja itävaltalaisia laatuviinejä kaikista hintaluokista. Ja vasta tämän jälkeen löysimme myymälän lämpötilakontrolloidun arvoviinihuoneen, josta löytyi kaikkea, mitä kuvitella saattaa – useita vuosikertoja Pingusta, L'Ermitaa, Penfolds Grangea; jotakuinkin kaikkia mahdollisia Frank Cornelissenin viinejä; 60 vuotta vanha Jean Bourdyn Château-Chalon; ja yli kymmenen vuosikerran vertikaalit kaikista Bordeaux'n Prémier Cru -viinitaloista! Kaikkien huoneen viinien hinnat olivat lähes järjestään +100 euroa, monien huidellessa jo useissa tuhansissa, mutta löysimme myös pienen "jämänurkan", josta löytyi yksittäisiä arvoviinejä alle satasella.

Loppujen lopuksi pyörimme kolmisen varttia tässä viinimyymälässä ilman mitään selvää kuvaa siitä, mitä myymälästä kannattaisi ostaa mukaan. Lopulta päädyin ostamaan pullon Raventós i Blancin mainiota, suodattamatonta Silencis-valkoviiniä, tammitynnyrikypsytetyn traditionalisti-clarete-roséen Ribera del Duerosta ja juralaisen Macvinin. Näiden lisäksi ostimme vielä illaksi maisteltavaksi arvoviinihuoneen "jämänurkan" edullisimman viinin, vain 11,50 euroa maksaneen René Barbier Penedés Cabernet Sauvignonin vuosikertaa 1985 (jonka ullage eli täyttöaste oli uhkaavasti jo kaulan alapuolella...)!

Vila Vinitecasta lähdimme kohti hotelliamme, mutta vain viiden minuutin seikkailun jälkeen meidän oli pakko pysähtyä neuvoa-antavalle oluttuopilliselle, sillä bongasimme nyt, reissun viimeisenä päivänä, ensimmäisen paikallisia käsityö-oluita myyvän olutbaarin! Toki myymälästä löytyivät vanhat tutut Brewdogitkin, jotka löytyy jokaisesta maailman pienpanimobaarista, mutta tällä haavaa testasimme muutamat paikalliset kuriositeetit. Oli kyllä sanoinkuvaamattoman tyydyttävää päästä maistamaan ns. "oikeita" oluita sen jälkeen, kun ainoa maltainen reissussa maistettu juoma oli siihen asti ollut vain San Miguelin melko mitäänsanomatonta bulkkilageria.

Sagrada Família.
Poistuimme baarista muassamme vielä pari mielenkiintoista pienpanimo-olutta hotellilla istuskelua varten (koska baareistahan saa toki ostaa myös oluita mukaan, kuten kunnon sivistysvaltiossa kuuluukin!) ja jatkoimme reissua. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen saavutimme lopulta La Sagrada Família -kirkon, sekä hotellimme tovia myöhemmin, kellon lähestyessä kahdeksaa. Muut olivat siinä vaiheessa juuri lähtemässä kaupungin yöhön, mutta meitä kahta kaupunkireissaajaa ei siinä vaiheessa kiinnostanut poistua mihinkään hotellihuoneestamme – olimme nimittäin juuri seikkailleet melko yhtäjaksoisesti lähemmäs seitsemän tuntia ympäri Barcelonaa ja olimme edelleen halkeamispisteessä tapas-baarin antimista.

Loppuilta kuluikin sitten hotellihuoneella istuskellessa. 29 vuotta vanhan René Barbierin korkkaamisessa meni reilun vartin verran, sillä ikivanha korkki oli hapertunut kauttaaltaan ja repesi pieneksi silpuksi pullon kaulaan, minkä operoiminen viinin tieltä oli melkoinen taistelua vaatinut operaatio. Itse viini oli herkullinen, kuivahtaneen herukkahilloisen oloinen iäkäs viini noin vartin ajan, mutta tämän jälkeen voimakkaan oksidatiiviset aromit ottivat lopullisen vallan ja viinin vivahteikkuus katosi kuivan tawnyportmaisuuden alle. Illan aikana testasimme myös baarista ostetut espanjalaisoluet ja haimme hotellia vastapäätä sijaitsevasta pizzeriasta reissun ensimmäiset – ja ainoat – pizzat, joissa juusto valehtelematta käsitti n. 2/3 koko känkyn painosta.

René Barbier 1985 ja se, mitä korkista jäi jäljelle.
Yöllistä seinää Kataloniassa.
 Lauantai 4.10.2014

Herätys koitti armottomasti kello 05:00, sillä meille oli tilattu taksit hotellille kello 05:45. Itse heräsin äärimmäisen epätyypillisesti porukan ensimmäisenä ja olosuhteisiin nähden suorastaan hämmentävän virkeänä – oloni oli "vain" kuin haudasta ylösrevitty. Tämä oli silmämääräisesti siis paljon vähemmän verrattuna moniin opiskelijakollegoihin, jotka olivat jaksaneet seikkailla kaupungilla paljon meikäläistä myöhempään.

Kolme taksia veivät meidät hotellilta lentokentälle, joskin hyvin eri tahtia – yksi mistään nopeusrajoituksista tuon taivaallista ymmärtämättä tai välittämättä, ja kaksi todella turvallista köröttelyvauhtia ajellen. Lentokentän laukkujenluovutuksessa mikään ei tietenkään voinut mennä suunnitelmien mukaan, sillä check-inissä meille printatut laukkutarrat olivat kaikki tulostautuneet check-inin suorittaneen henkilön nimellä, minkä käsittämisessä meni tiskin takana toimivilta henkilöiltä ikuisuus. Lopulta kaikki saivat luovutettua laukkunsa ja siirryttyä turvatarkastuksesta, mikä jätti itselleni ja muille viimeisenä päässeille henkilöille kokonaisen vartin verran aikaa ennen lentokoneeseen siirtymistä. Tämä tarkoitti jotakuinkin seuraavaa: "aamiainen, tuliaiset, vessa – valitse kaksi". Valitsin vessan ja tuliaiset. Nappasin lentokentän myymälästä mukaani parit suklaat, Marqués de Griñonin Syrah'n ja yhden Navarran punaviinin vuosikertaa 1996 ja lähdin hölkkäämään kohti boarding-portteja.

Lentokonematka meni odotetusti puolikoomassa horrostaen ja Suomen kylmyys, harmaus ja ankeus iskivät miljoonan voltin voimalla päin kasvoja lentokoneen osuessa kotoisalle maankamaralle.

Reissu Kataloniassa oli päättynyt. Kovinkaan tunteikkaita hyvästejä ei opiskelijatovereille tarvinnut kotiin lähtiessä heittää, sillä seuraava oppitunti olisi jälleen viikon päästä.

10.11.14

Viinimestarin päiväkirja 12: Katalonia, päivä 9

Torstai 2.10.2014

Lokakuinen aamu avautui Vilafrancassa kirkkaana ja aurinkoisena. Terveellisen ja ravitsevan hotelliaamiaisen (itse hyödynsin jälleen hotellin croissanttarjontaa kerätessäni aamun energiatarpeita) jälkeen starttasimme reissumme viimeisen varsinaisen opiskelupäivän maistelemalla edellispäivänä Gramonalta lahjoitetun Celler Batlle Gran Reserva 2004. Rattoisan cava-aamiaisen jälkeen siirryimme mafia-Mersuihimme ja lähdimme jälleen kohti "cavojen pääkaupunkia", Sant Sadurní d'Anoiaa.

Matkamme seuraavalle viinitalolle ei sujunut täysin kömmähdyksittä, sillä automme navigaattori ohjasi meidät umpikujaan tahtoen, että ajaisimme loppumatkan viinitalolle heidän viinitarhojensa läpi (oletettavasti navin mukaan riittää, jos ohjaa viinitarhoille, ei teitä pitkin itse rakennukselle). Loppujen lopuksi onnistuimme löytämään perille navigaattoritta ihan perinteisellä, karttaa tulkitsevalla ajotyylillä.
Perille saapuessamme meitä tervehti aluksi Codorníun suureellinen, jopa palatsimainen viinitalo, mutta se ei ollut tällä kertaa kohteenamme. Suuntasimme automme samoilla seuduilla sijaitsevan Raventós i Blancin suuntaan. "Samoilla seuduilla" on kyllä hieman liioittelua, sillä Raventós i Blanc sijaitsee aivan tien toisella puolella Codorníusta. Viinitaloilla on todellisuudessa etäisyyttä vain muutamia kymmeniä metrejä!

Faktaa Raventós i Blancista:
Puoliympyrän muotoinen viinitalo, jonka keskellä näkyy
ikoninen, etiketissäkin kuvattu tammi, joka kaatui hiljattain
myrskyssä. Taustalla näkyvien puiden takaa nousevat
Codorníun viinilinnan tornit.
  • Talon on perustanut ja rakennuttanut legendaarisen Codorníun, "maailman ensimmäisen Cavan" tehneen viinitalon entinen päämies, Josep María Raventós i Blanc.
  • 1980-luvun alussa Codorníuta pyörittäneen Raventósin sukua savustettiin ulos yhtiöstä. Josep María Raventós i Blanc koki Codorníun muuttuneen massaorientoituneeksi kuohuviinijättiläiseksi, jolla ei ollut enää mitään tekemistä laatuviinin valmistamisen kanssa, minkä hän koki tärkeimmäksi. Hän näki tilaisuuden palata tekemään sitä, mikä oli alun perin ajanut hänet viinin pariin. Vuonna 1982 hän myi osuutensa Codorníusta ja lunasti samalla yhtiöltä 100 hehtaaria hänen suvussaan kulkeutuneita, parhaimpia maita ja ryhtyi rakennuttamaan poikansa Manuelin kanssa aivan Codorníun viinitaloa vastapäätä uutta, modernia viinitaloa, jonka tarkoituksena oli olla pienen mittakaavan huippuviinitalo.
  • Viinitalo Raventós i Blanc valmistui helmikuussa 1986, mutta Josep Raventós i Blanc kuoli maaliskuussa 1986 ja viinitalo jäi hänen poikansa Manuelin vastuulle. Nykyisin taloa pyörittävät Manuel Raventós ja hänen poikansa Josep Pepé Raventós.
  • Talo omistaa hieman yli 100 hehtaaria Conca del Riu Anoian alueella; tästä n. 60 hehtaaria on viinitarhaa ja n. 40-50 hehtaaria metsää.
  • Talon koko tuotanto on luonnonmukaista ja talo on tällä hetkellä muuttamassa viljelyksiään biodynaamiseksi. Tarhoja on viljelty jo pidempään osittain biodynaamisin periaattein.
  • Viinitalo toimii kestävän kehityksen periaatteella ja Raventós i Blanc on ensimmäinen katalonialainen viinitalo, joka on saanut 100% kestävän kehityksen sertifikaatin.
  • Talon vuosituotanto on 500,000 pulloa kuohuvaa ja 200,000 pulloa puna- ja valkoviiniä.
  • Talo on rakennettu siten, että se sijaitsee kaikkien tarhojen keskellä maan tasossa, jotta kaikilla rypäleillä olisi mahdollisimman lyhyt matka viinitalolle. Viininvalmistus toimii painovoiman avulla, ilman pumppuja.
  • Raventós i Blancilla koettiin DO Cava -alueen menettäneen merkityksensä kuohuviinitalojättiläisten tuottavan geneeristä, huonolaatuista kuohuviiniä miljoonia pulloja vuosittain, minkä vuoksi viinitalo jätti DO Cava -appellaation vuonna 2012. Tästä kyseisestä vuosikerrasta eteenpäin viinit eivät ole DO Cava -appellaation alle merkittyjä, vaikka ne täyttäisivät helposti kaikki alueen kriteerit.
  • Viinitalolla panostetaan perinteeseen ja korkeaan laatuun: viinit valmistetaan paikallisia lajikkeita käyttäen, viinit ovat aina yhden vuosikerran viinejä ja nuorimpiakin kuohuviinejä kypsytetään aina vähintään 18 kuukautta.
  • Tammea käytetään vain talon punaviineihin ja yhteen valkoviiniin. Viinitalolla käytetään pääasiassa ranskalaisesta tammesta valmistettuja, 225 litran barrique-tynnyreitä, jotka vaihdetaan kahden vuoden käytön jälkeen. Talolla on myös pieni määrä espanjalaisia tammitynnyreitä ja hankintalistalla on myös kastanjapuutynnyreitä kokeilukäyttöä varten.
  • Talon vanhin tarha on n. 65-vuotias Xarel-lo-tarha, joka tuottaa hedelmää n. 1,000 kg / ha, eli yksi köynnös tuottaa n. 3-4 terttua per köynnös. Näiden köynnösten rypäleistä otetaan talteen vain 1. puristuksen laadukkain mehu, muu osa myydään eteenpäin.
  • Talo työllistää yhteensä 25 henkilöä.

Manel ja Antonio. ©Sari Ayre
Viinitalolle saavuttuamme meitä saapuivat tervehtimään Raventós i Blancin export manager Manel At Raventós ja talon jokapaikanhöylä, lähes yhtiön perustamisesta alkaen mukana työskennellyt Antonio Reynés. Manel pahoitteli, hän ei kerkiäisi mitenkään esittelemään paikkoja, sillä käsillä oli tosiaan vuoden kiireisimmät päivät ja  paperityöt kutsuivat, mutta sympaattinen, vahvasti englantia murtaen vääntävä Antonio esittelisi mielellään meille talon paikkoja ja toimintaa.

Tuholaisten torjuntaan käytetty feromonikapseli.
Kiersimme Raventós i Blancin eri tarhoja, mukaanlukien talon vuosikymmeniä vanhoja huippupalstoja ja meille selitettiin talon vahvasti biodynaamisuuteen nojaavasta luomuviljelystä (bongasin mm. tarhoilta tuholaisten luomutorjuntavälineitä, eli feromonikapseleita, jotka sekoittavat koirashyönteisten lisääntymisvietin niin, etteivät tuholaiset pääse lisääntymään tarhoilla). Olisimme käyneet myös tervehtimässä viljelyssä ja sadonkorjuussa käytettäviä aaseja, mutta tie niiden luokse oli muuttunut niin paksuksi mutavelliksi, että jouduimme hylkäämään ajatuksen kokonaan.

Antonio, L'Hereu ja porró.
Hyvänä osoituksena Raventós i Blancin anarkistisesta asenteesta oli meidän pieni juomataukomme: tarhojen keskellä Antonio nappasi mukanaan kantamasta korista pari pulloa Raventós i Blancin L'Hereu-kuohuvaa ja kaksi porró-karahvia niiden nauttimiseen. Siellä metsän siimeksessä, viinitarhojen kupeessa viinimestarit pääsivät jälleen harjoittelemaan porrósta juomista käsivarrenmitan etäisyydeltä! Kontrasti muiden viinitalojen varsin muodolliseen viinitalokierrokseen oli harvinaisen selkeä.




Antonio ja L'Hereu, taas, tällä kertaa hetki manuaalisesti
suoritetun sakanpoiston jälkeen. Pullon korkki ammutaan
kuvassa näkyvään peltipömpeliin.
Reissumme aikana tuli myös selväksi Antonion rooli viinitalon jokapaikanhöylänä: 25 vuodessa Raventós i Blancilla hän on oppinut jokaisen mahdollisen prosessin mikä viininvalmistukseen voi liittyä. Sen lisäksi, että hän tunsi niin tarhat kuin viininvalmistamon kuin omat taskunsa, hän myös hallitsi kaikenlaiset muut tehtävät. Antonio esimerkiksi demonstroi kuohuviinien tanssituksen perinteisissä pupitres-telineissä – yhden 60 pullon telineessä aikaa kului mieheltä reilu viisi sekuntia! Pääsimme myös esimerkiksi maistamaan L'Hereun non-dosage-versiota, kun Antonio näytti meille miten viinien uudelleenkorkitus tapahtuu manuaalisesti ilman sakkatulpan jäädyttämistä! Hän vain nappasi linjastosta yhden pullon, jonka korkin hän pamautti korkinpoistajien kerääjään ja iski heti perään peukalon pullon suulle estämään viinin hukkaankuohumista – lopputuloksena täysin sakaton, kirkas kuohuva, josta oli kadonnut hädin tuskin sentin verran viiniä sakan mukana!

Juuh, kyllähän näissä säissä ja näkymissä kelepaa lounastaa.
Kierroksen päätteeksi Manel liittyi jälleen seuraamme ja johdatti meidät Manuel Raventósin kesäasunnon verannalle, joka sattui olemaan nyt tyhjillään. Täällä, hellelukemissa pyörivässä auringonpaisteessa meille tarjottiin mukavan yksinkertainen maalaislounas (ei mitään ylenpalttista hienostelua, vaan ruokaa tyyliin lihapullia ja perunamuusia), ruokajuomina Raventós i Blancin aina yhtä ihastuttava, herkän vaalea rosé de Nit, sekä talon kaksi uutuutta: suodattamattomat Xarel-lo-viinit Silencis ja Extrem. Näköjään suodattamatta jättäminen hyödyttää merkittävästi Xarel-loa, sillä nämä kaksi valkoviiniä olivat ehdottomasti parhaimpia Xarel-loja, mitä reissumme aikana pääsimme maistamaan! Harmiksemme emme päässeet testaamaan talon hyvin pieniä määriä valmistettavaa lippulaivakupliva De La Fincaa, sillä kuulemma talon viimeiset pullot kyseistä oltiin jo hiljattain varattu kaikki loppuun.

Raventós i Blancin lounasviinit.
Maittavan lounaan päätteeksi meille tarjottiin vielä jälkiruoaksi jäätelöpuikot (ainakin meikäläiseltä sympatiapisteet talolle sen kuin paisuivat) ja toivotettiin hyvää loppuiltaa kultti-Cavatuottaja Recaredon parissa.
Tänne.
Joten nokka jälleen kohti Cava-pääkaupunki Sant Sadurní d'Anoiaa ja yhtä maan arvostetuinta Cava-tuottajaa, Recaredoa!

Meitä olivat Recaredolla (tuttavallisemmin "Credolla") vastassa talon kolmannen sukupolven edustaja, viinintekijä Ton Mata Moliner, joka vei meidät kylän ulkopuolella, korkeilla kukkuloilla sijaitseville tarhoille, joissa hän alkoi kertomaan meille niin talon historiaa kuin mielenkiintoista tietoa talon viljelyksistä.

Faktoja Recaredosta:
  • Talon on perustanut vuonna 1924 Josep Mata Capellades. Talo on nimetty hänen isänsä, Recaredo Mata Figueresin, mukaan ja se toimii edelleen Josep Mata Capelladesin talossa, joka oli alun perin tiilitehdas ja jonne hän rakensi viininvalmistamon ja kellarit.
  • Nykyisin talo johdossa toimii suvun kolmas sukupolvi.
  • Talo sijaitsee keskellä Sant Sadurní d'Anoian kylää ja sen viinitarhat sijaitsevat kaikkialla kylän ympäristössä.
  • Talo omistaa 50 hehtaaria viinitarhoja, joista 25 hehtaaria on Xarel-loa. Rypäleiden ostamista ei harrasteta, eli kaikki talon viinit tehdään käsityönä. Tarhoilla ei harrasteta kastelua. Köynnösten istuttamisessa ei käytetä vain yhtä tiettyä kloonia, vaan monipuolisuutta pidetään yllä ns. massal selection -periaatteella.
  • Tarhojen maaperä on tasapainoisesti savinen, kalkkikivinen ja hiekkainen: tiivis savi sitoo vettä ja jäähdyttää köynnöksiä kuumimpina päivinä; hiekka päästää ylimääräisen sadeveden läpi, etteivät köynnökset saa liikaa vettä; kalkkikivet ja hiekka antavat köynnösten juurille läpäisykykyä kaivautua syvälle maahan.
  • Recaredo alkoi viljellä tarhojaan täysin biodynaamisesti vuonna 2009 ja vuonna 2010 Recaredo sai Demeter-sertifikaatin, sekä ensimmäisenä Penedèsin viinitalona että maailman ensimmäisenä Cava-talona.
  • Keskimäärin Recaredon tarhat ovat satomääriltään n. 7,000 t/ha, mutta esimerkiksi vuonna 1940 istutettu tarha tuottaa n. 4,000 t/ha. Köynnösten keskimääräinen istutustiheys on 3,000 köynnöstä / ha.
  • Yksittäisillä tarhoilla Recaredo joutuu käyttämään luomutorjunta-aineita, jos naapuritarhat eivät viljele luonnonmukaisesti, mutta yhtenäisemmillä, suurilla tarhoilla viinitarhoilla ei tarvitse tehdä juuri mitään ja köynnökset kukoistavat.
  • Recaredo on keskittynyt yksinomaan täysin käsityönä valmistettaviin, pitkään kypsytettäviin, premium-luokan huippu-Cavoihin, joita talolla on valmistettu sen perustamisesta lähtien. Kaikkia talon viinejä kypsytetään minimissään 30 kuukautta; koneellista tanssitusta ei harrasteta, vaan kaikki viinit tanssitetaan käsin; koneellista sakanpoistoa ei harrasteta, vaan kaikki viinit uudelleenkorkitetaan käsin. Kaikki talon viinit ovat Brut Naturea, eli mihinkään viiniin ei lisätä jäännössokeria.
  • Koska kaikki talon viinit kypsyvät myös ensimmäisen kypsymisen kuohuviinikorkin (ei siis kruunukorkin) alla, on kaikilla viineillä "suljettu aidolla luonnonkorkilla" -sertifikaatti – maailman ainoana Cava-talona.
  • Kaikki talon viinit käyvät rypäleiden omilla luonnonhiivoilla. Kypsytys ennen pullokypsytys tapahtuu usein tammitynnyreissä, mutta Recaredo ei käytä ollenkaan uusia tynnyreitä, vaan ainoastaan hyvin vanhoja. Lisäksi talo tekee kokeiluja amforakypsytyksellä.
Ton Mata esittelemässä tarhojen maaperää.
Aloitimme tutustumalla Recaredon viinitarhoihin, mutta ensimmäistä kertaa millään viinitalolla kävikin niin, ettei meidän käsketty kiinnittää huomiotamme viiniköynnöksiin tai terttuihin (joita ei muutenkaan tarhoilla ollut, sillä sadonkorjuu oli Cavojen osalta jo ohitse), vaan maaperään! Ton Mata kertoi meille, kuinka myrkyttömässä maaperässä pieneliöt syövät bakteereja ja ravinneaineita hajottaen niitä ravinneaineiksi ja mineraaleiksi, joita köynnökset pystyvät juurillaan sitten maasta keräämään, mikä vaikuttaa myös lupputuotteeseen eli viiniin – vastaavaa toimintaa ei tuholaisaineita käyttävillä tarhoilla tavata. Lisäksi hän esitteli meille tarhan maaperää perinpohjaisesti selittäen biodynaamisen viljelysten vaikutuksia maaperään ja köynnösten hyvinvointiin, sekä samalla kertoi, kuinka biodynaamisuudessa on tärkeintä köynnösten hyvinvointi ja maaperän tasapainoa – preparaatit eivät todellisuudessa tuoneet hänen mukaansa mitään erityistä tarhoille.

Tältä näyttää lähes 80-vuotias Xarel-lo-köynnös.
Köynnöksistä Ton Mata halusi meidän kiinnittävän huomiota siihen, että toisin kuin monilla muilla näkemillämme tarhoilla, näitä köynnöksiä ei leikattu koskaan. Ton Matan mukaan tämä sekoittaa pahasti köynnösten luonnollisen kasvusyklin; tehokkaampi tapa hillitä köynnösten kasvua ja satomääriä on pistää köynnökset kilpailemaan ankarasti ravinteista ja vedestä keskenään, ilman ihmisen puuttumista.





Lepakkoluola Recaredon tarhoilla.
Tuholaishyönteisiä torjutaan tarhoilla Raventós i Blancin malliin feromoniansoilla (ns. "sexual confusion" -menetelmä), joilla houkutellaan koiraita tarhoille, mutta naaraat pysyvät poissa. Erästä rypäleisiin munivaa tuholaisperhosta yritetään torjua rakentamalla lepakkotorneja, sillä lepakot syövät juuri kyseisiä perhosia, mutta tähän asti tulokset ovat olleet heikkoja – lepakot eivät ole kiinnostuneet ihmisten tekemistä lepakkoluolista.



Päätimme tarhakierroksemme pienellä piknikillä, jossa Ton Mata tarjosi meille lasilliset uskomattoman herkullista (ja osuvasti nimettyä) Intens Rosat -cavaa. Tämän jälkeen hyppäsimme mafiamersuihimme ja palasimme takaisin Recaredon viinitalolle.

Viinitaloa esitellessään Ton Mata selitti meille, kuinka kaikki talon kuohuviinit kypsyvät luonnonkorkin alla – heidän mielestään kruunukorkki on hyvä väline lyhyempiaikaiseen kypsytykseen, mutta se ei kykene pidempiaikaiseen kypsytykseen, vaan viineihin alkaa pidemmällä aikavälillä tulemaan laadunvaihtelua ja viinit rupeavat hiljalleen oksidoitumaan 3-4 vuoden kypsyttelyn jälkeen. Koska Recaredolla viinien minimikypsytysaika lähentelee kolmea vuotta, kokevat he järkevämmäksi kypsyttää kaikki viinit luonnonkorkin avulla.

Tällä hetkellä kaikki viinit käyvät ensimmäisen käymisen luonnonhiivoilla, mutta toinen käyminen tapahtuu käyttämällä heidän tarhoiltaan kerättyjä, viljeltyjä villihiivoja. Talo kuitenkin tekee kokeiluja käymättömällä rypälemehulla, jossa on vielä rypäleiden omat villihiivat, pyrkimyksenään saada aikaan tasalaatuista, 100% spontaanisti käytettyä kuohuviiniä.

Hauska detalji Recaredon kellareiden seinässä.
Kierroksen aikana Ton Matan aavistuksen verran herrasmiespalkkamurhaajaa muistuttava serkku liittyi joukkoomme – hänen rooli oli Recaredolla hieman samanlainen kuin Antoniolla Raventós i Blancilla: jokapaikanhöylä. Hän esimerkiksi esitteli meille myös, kuinka pullot tanssitetaan Recaredolla (hänellä meni tähän paljon kauemmin aikaa kuin Antoniolla, sillä hän nosti ja ravisutti jokaista pulloa pelkän nopean kääntöliikkeen sijaan). Kierroksen lopuksi saavuimme Recaredon kellareiden perimmäiseen osaan, jossa ovat kypsymässä talon lippulaivakuohuvat, Turó d'en Motat. Täällä meille otettiin esille vanhinta vielä korkkaamatonta kuohuviiniä, Turó d'en Motan vuosikertaa 2003, jonka tämä samainen serkkupoika korkkasi meille manuaalisesti heti paikan päällä maistettavaksi. Ton Mata samalla viinejä kaadellessaan mainitsi, kuinka uudelleenkorkituksessa yksi manuaalinen uudelleenkorkittaja hoitelee n. 200-220 pulloa tunnissa – eli yli kolme pulloa minuutissa! Eihän se mekaanisille koneille pärjää, mutta melkoista tykitystä yhdeltä ihmiseltä.

Kellarista siirryimme viinitalon maistelutilaan, jossa vielä testasimme pari Recaredon kuohuvaa kiertueemme päätökseksi. Varsinainen maistelupuoli viinitalolla jäi varsin lyhyeksi, sillä Ton Matalla oli kiire hakemaan lastaan päiväkodista! Maistelun jälkeen porukkamme tuliaisia metsästävät siirtyivät viinimyymälän puolelle ostamaan pulloja muistoksi reissusta, minkä jälkeen nousimme autoihimme ja lähdimme ajelemaan viimeistä kertaa kohti Vilafranca del Penedèsissä sijaitsevaa hotelliamme.

Päivän päätteeksi meille oli varattu pöytä El Cigró d'Or -ravintolasta Vilafrancassa, jossa meille tarjoiltiin reissun päätösillalliseksi kahdeksan ruokalajin päätösillallinen. Ruokajuomiksi Joan Cusiné Carol Parés Baltàlta oli toimittanut meille kattauksen Parés Baltàn ja Gratavinumin viinejä, jotka toimivat upeasti läpi ruokailun. Lisäksi olimme saaneet Recaredolta kuuden valkoviinin maistelusetin, jotka arvioimme läpi ruokailun lomassa parin flightin erissä.

Voin vakuuttaa, että ravintolasta kukaan ei poistunut nälkäisenä!

Päivän aikana maistettu:
-Gramona Celler Batlle Gran Reserva 2004
-Raventós i Blanc L'Hereu 2012
-Raventós i Blanc de Nit 2012
-Raventós i Blanc Xarel-lo Silencis 2013
-Raventós i Blanc Xarel-lo Extrem 2013
-Recaredo Rosat Intens 2010
-Recaredo Turó d'en Mota de Recaredo 2003
-Recaredo Brut Nature Gran Reserva 2008
-Recaredo Brut de Brut Gran Reserva 2005
-Recaredo Reserva Particular de Recaredo Brut Nature Gran Reserva 2004
-Celler Credo Miranius Xarel-lo 2013
-Celler Credo Cap Ficat Xarel-lo No Sulphites 2013
-Celler Credo Aloers Xarel-lo 2013
-Celler Credo Can Credo Xarel-lo 2012
-Celler Credo Ratpenat Macabeo 2013
-Celler Credo Estrany Xarel-lo Skin Contact 2012
-Etim Grenache Old Vines 2008

28.10.14

Viinimestarin päiväkirja 11: Katalonia, päivä 8

Keskiviikko 1.10.2014

Kirkkaan, aurinkoisen aamun valjettua ja hotelliaamiaisen kadottua lautasilta viinimestariporukka vuosimallia 2014-2015 nousi uskollisiin viinimafia-Mersuihinsa ja otti suunnan kohti Sant Sadurní d'Anoiaa, maailman cava-keskusta.

Kaupungin länsipuolelta, metsäisen mäen keskeltä löytyi lopulta paikka, jota etsimme: suurella pihalla ja näyttävällä suihkulahteellä varustettu Agustí Torelló Matan viinitalo.


Faktoja Agustí Torelló Matasta:
  • Tämä perheomisteinen viinitalo on perustettu vuonna 1993.
  • Viinitalon perustanut Agustí Torelló Mata halusi tehdä muuta kuin mitä hänen suvussaan oltiin totuttu tekemään: olemaan joko muusikkoja tai räätäleitä. Hän aloitti työskentelemällä setänsä opissa kuuluisalla Recaredon viinitalolla ja kerättyään työkokemusta hän lähti opiskelemaan yliopistolle enologiaa (ts. viininvalmistusta). Valmistuttuaan hän perusti alueen ensimmäisen viinilaboratorion Penedèsiin vuonna 1953. Tämän jälkeen hän toimi vielä viinitalo Segura Viudasilla ennen oman viinitalon perustamista.
  • Agustí Torelló Mata on tuottanut kuitenkin viinejä omalla nimellään jo kauan ennen oman viinitalonsa perustamista. Viinitalo Agustí Torelló Matan lippulaivaviinin, Kriptan, Agustí kehitti jo vuonna 1979, jolloin hän valmisti kyseistä viiniä kotonaan, tarkoituksenaan luoda ainutlaatuinen huippucava.
  • Agustí Torelló Matalla viljellään vain ja ainoastaan paikallisia lajikkeita. Heidän tavoitteenaan on tehdä äärimmäisen laadukasta maailmanluokan kuohuviiniä, mutta ei shamppanjaa, vaan mahdollisimman pitkälti alueelle tyypillistä huippu-cavaa. "If you want Champagne, buy Champagne!"
  • Agustí Torelló Mata omistaa 40 hehtaaria viinitarhoja, jotka tuottavat n. kolmanneksen heidän tuotannon tarpeesta. Loppuja 80 hehtaaria viljelevät muutamat ATM:n luottoviljelijät, joiden kanssa viinitalo tekee tarkkaa yhteistyötä mahdollisimman korkean laadun takaamiseksi.
  • Viinitalon tuotanto on luomua. Mielenkiintoinen knoppitieto, minkä kuulimme paikan päällä, on että alueen hallinto tukee luomuviljelyä: jos viinitalo viljelee luonnonmukaisesti, valtio maksaa viinitalolle kaikki tarvittavat luomusertifikaatit – ainakaan rahallisista syistä ei voi talojen luomusertifikaatit jäädä saamatta!
  • Agustí Torello Mata:n tarhoja viljellään merkittävästi alle alueen maksimisatomäärien, mikä on peräti 12,500 t/ha. Esimerkiksi ATM omistaa hyvin vanhoja viinitarhoja, joiden köynnökset tuottavat luonnollisesti vain 4,000-5,000 t/ha.
  • Agustí Torelló Mata käyttää mielenkiintoisesti viljeltyjä villihiivoja. Viinitalo on tehnyt tätä varten yhteistyötä Navarran yliopiston kanssa: jokaiselta ATM:n tarhalta on kerätty rypäleiden oma luonnonhiivakanta, jotka on viljelty Navarran yliopistolla viiniteollisuudessa käytettäviksi. ATM ei siis anna viinien käydä spontaanisti, vaan jokaisen tarhan rypäleet viiniytetään erikseen omissa tankeissaan käyttämällä joka tarhan omaa, viljeltyä luonnonhiivaa.
  • Tyylillisesti talo keskittyy selkeästi paremman pään cavoihin: kaikki talon kuohuviinituotannosta on vähintään Reservaa, eli +15 kuukautta kypsytettyä, minkä lisäksi tuotanto on keskittynyt yksinomaan hyvin kuiviin viineihin: kaikki talon kuohuvat ovat makeimmillaankin erittäin kuivia eli Brut.
  • Viinitalon vuosituotanto on n. 500,000 pulloa vuodessa. Koska heidän mukaansa cava on mahdollisimman parasta uudelleenkorkituksen jälkeen, he säilyttävät viinejään sakkojen kanssa kellareissaan ja uudelleenkorkittavat viininsä vasta saatuaan tilauksen.
  • Heidän varastossaan on valmiina jatkuvasti jo uudelleenkorkitettuja viinejä valmiiksi kotimaan markkinoille, joilla on tasainen kysyntä viineille.
  • Agustí Torelló Matan tuotannosta menee 70% vientiin: 40% Eurooppaan ja 30% Yhdysvaltoihin.
Antonio ja Alex maistattamassa keskeneräistä valkoviiniä.
Paikalle saavuttuamme meitä saapui tervehtimään viinitalon export manager, Antonio Álvarez, joka lähti kierrättämään meitä ympäri paikkoja. Aloitimme kierroksen tutustumalla talon laitteistoon, joka ei totuttuun tyyliin ollut erillisessä valmistamorakennuksessa, vaan seisoskeli aivan taivasalla. Onhan tämä ymmärrettävää, sillä kuohuviiniä valmistettaessa viinejä ei yleensä jäähdytetä samalla lailla viileiksi kuin esimerkiksi valkoviinejä valmistettaessa – minkä lisäksi yleensä siinä vaiheessa kun rypäleet pistetään alueella käymään, ovat lämpötilatkin jo laskeneet kesän kuumimmista päivistä.

Laitteistojen esittelyn aikana seuraamme lyöttäytyi Agustí Torellón poika ja talon viinintekijä, Alex. Esittelyn ohessa meille esiteltiin myös mm. ämpärillinen viinikiveä, eli kaliumbitartraattia, jota muodostuu viinin käymisen ohessa tankkien pohjalle. Näytti lähinnä kellanruskealta, paakkuuntuneelta sokerilta. Maistoimme myös mm. yhtä talon käymisvaiheessa olevaa valkoviiniä, sekä kahta Cavan pohjaviiniä – valkoista ja Trepatista valmistettua roséeta. Rosée oli vielä melko varhaisessa vaiheessa, mutta valkoinen oli jo käynyt käymisvaiheen loppuun, mutta oli vielä tankeissa suodattamattomana kypsymässä; oli hyvin mielenkiintoista päästä maistamaan myös miltä Cava maistuu ennen vähintään 9 kk kestävää pullokypsytystä, joka muokkaa viinistä selkeästi erimakuista. Nämä pohjaviinit olivat selkeästi hyvin eri makuisia kuin aikaisemmin maistamamme, still-viineihin menevät puolivalmiit viinit: ne olivat huomattavasti kepeämpiä ja erittäin raikkaan hapokkaita. Hedelmältään viinit olivat selkeästi kevyempiä ja neutraalimpia, mutta silti erittäin maittavia – mikä ei ole mikään itsestäänselvyys keskeneräisten viinien tapauksessa. Itse asiassa maistamamme puolivalmis Trepat-rosé olisi suorastaan täydellistä rypälemehua: kepeää, hyvin hapokasta, mukavan makeaa ja äärimmäisen maukkaan, aidon viinirypäleen makuista!

Seuraavaksi siirryimme sisätiloihin, joissa pääsimme ensimmäistä (ja ainoaa) kertaa näkemään kuohuviinien pullotuslinjaston täydessä toiminnassa (jumalauta se kyllä pitää mekkalaa). Pullot saapuvat linjastoon pakaste-altaaseen ylösalaisin, jossa pullon kaulaan saatettu hiivasakka pakastetaan kiinteäksi. Pulloilla kestää kymmenisen minuuttia kulkea altaan toisesta päästä toiseen ja hihnalle, joten kaulalla on hyvin aikaa jäätyä. Tästä eteenpäin liukuhihna kuljettaa pulloja yksi kerrallaan laitteisiin, jotka tekevät osansa viinin saattamiseksi valmiiksi:
Pulloja matkalla korkinpoistoon.
Huomaa jäätynyt sakkatulppa kaulan yläosassa.
  • Ensimmäiseksi pullo kulkee sakanpoistoon, jossa pieni pullonavaaja iskee kruunukorkin pois hieman kenoon asetetusta pullosta ja pullossa oleva paine singauttaa jäätyneen sakkatulpan koneessa olevaan säilöön.
  • Sitten pullo saapuu täytettäväksi, jossa pieni suutin lisää jäätyneen sakkatulpan verran menetettyä viiniä takaisin pulloon.
  • Seuraavaksi viini tulee korkitettavaksi, jossa korkitin survoo hetkessä pullon kaulasta sisään suuaukkoa reilusti paksumman, sylinterinmuotoisen korkin. Perään laitetaan korkin paikallaan pitävä metallihäkki.
  • Tämän jälkeen tapahtuu viinin sekoittaminen: pullot saapuvat laitteeseen, joka tarttuu pulloon ja pyöräyttää sen pari kierrosta ympäri, jotta viinin lisäys, dosage, sekoittuisi muun viinin sekaan.
  • Sitten pullo saapuu pesuriin, joka pesee pois pulloihin kellarissa kuukausien, jopa vuosien aikana kerääntyneen pölyn ja mahdollisen homeen.
  • Seuraavaksi pullo kulkee laitteeseen, joka ensiksi ampuu pullon kaulaan nököttämään koristeellisen folioputkilon, ja seuraavaksi puristaa sen tiiviiksi kapseliksi kaulan ympärille.
  • Lopuksi viini saapuu etiketöijään, joka iskee pullon kylkeen etiketin, jonka saatuaan viini saapuu liukuhihnan päähän, jossa pakkaajat siirtelevät valmiit pullot laatikoihin.
Pakastealtaan läpi kuljettuaan viini on saapunut hihnan toiseen päähän vain muutamassa minuutissa.

Erikoisen mallisia Kriptoja kypsymässä kellarissa.
Laitteiston ihmettelyn jälkeen siirryimme kellarien puolelle, jotka olivat täällä huomattavasti modernimmat kuin edellispäivänä nähdyt Pere Venturan katakombimaiset kompleksit. Nämä olivat siis lähinnä maanalaiset, varastohallisen bunkkerimaiset varastot. Pääsimme näkemään myös minkälainen vempele on monien nykyaikaisten viinitalojen käyttämä, mekaaninen tanssittaja, gyropalette, joka hoitaa pulloihin kerääntyneen hiivasakan siirtymisen kaulaan viikossa normaalin 5-6 viikon sijaan.

Tässä vaiheessa on pakko myös mainita Alex Torellón huumorintajusta, sillä koko kierroksen ajan mies oli vääntämässä puujalkavitsiä vähän joka asiasta. Esimerkkejä: "Puhutte suomea kauhean nopeasti, joten en ymmärrä kaikkea – voisitteko puhua hieman hitaammin?" (kun vaihdoimme englannin hetkeksi suomeksi puhuaksemme keskenämme); "Viinintekijöillä ei ole Penedèsissä varaa tehdä valkoviineille malolaktista käymistä – vaikka kaikki kyllä tuntuvat ajavan Mersuilla!"; "Kai sentään nämä kuvat tässä kirjassa ovat englanniksi?" (kun annoimme vierailumme päätteeksi kiitoslahjaksi Turusta kertovan suomenkielisen kirjan)

Alex Torelló ja Kripta. ©Sari Ayre
Kellareissa meille myös esiteltiin talon lippulaivaviini, Kriptan, persoonallinen, sukkulanmuotoinen pullodesign. Meille myös mainittiin ohimennen talon kehittäneen Solidin, ns. "lusikoitavan cavan", joka on siis hyytelöimisaineella kiinteytettyä kuivaa cavaa. Se maistuu cavalta ja se pirskahtelee suussa, mutta se on koostumukseltaan hitaasti valuvan, puolikiinteän nestemäistä. Alun perin tuotteen tuotanto oli mikroskooppista, mutta yhtäkkiä tuotteen suosio räjähti käsiin yhdysvaltalaisten baarien tilattua Solidia 20 laatikkoa käytettäväksi mm. cocktailpohjiksi tai jälkiruokiin.

Tämän jälkeen siirryimme viinitalon pihalle, puiden katveeseen, maistelemaan vaatimattomasti lähes koko tuotannon läpi. Aloitimme talon kolmella valkoviinillä: simppelillä Xarel-lolla, maukkaalla Subirat Parentilla ja hillityn tammisella Macabeulla.



Tästä lähdetään! ©Sari Ayre
Seuraavaksi vuorossa oli kuohuvien puoli, joka alkoi helpostilähestyttävällä, mutta suorastaan hurmaavan aromikkaalla Trepat-roséella ja päättyi talon kulttimainetta nauttivaan Kriptaan, joka kyllä mielestäni onnistui lunastamaan kovat odotukset: tämä ei ole shamppanjaa, vaan hyvän shamppanjan tasoinen huippu-cavaa – alueelleen uskollisesti. Tässä vaiheessa olin viimeistään varsin vakuutettu Agustí Torelló Matan talon tyylistä ja tasosta.
Agustí Torelló Mata -tasting.
Turska versus Kripta.
Vierailumme päätteeksi siirryimme viinitalon ruokasaliin, jossa meille tarjoiltiin kattava lounas, jossa pääsimme testaamaan, kuinka talon osittain tammitynnyrissä kypsytetty Gran Reserva Barrica, Kripta ja Trepat Rosat toimivat ruokien kumppaneina. Pääsimme myös ihmettelemään sekä Solidia että cava-balsamicoa jälkiruokien kyljessä. Sen kummemmin erittelemättä voin sanoa, että kyllä toimivat!


Jälkiruokaa Solidilla. ©Sari Ayre

Tarhakoirat Gramonalla. ©Sari Ayre
Agustí Torelló Mata -turneen jälkeen siirryimme n. viiden minuutin ajomatkan verran autotietä eteenpäin, suurta arvostusta nauttivan Gramonan tilalle. Olimme perillä suomalaisen eksaktiktiin malliin n. puolisen tuntia etuajassa, joten keskityimme tutustumaan paikallisiin, villeinä kasvaviin yrtteihin ja naapurin pihalta meitä paimentamaan saapuneisiin kolmeen koiraan.

Faktoja Gramonasta:
  • Gramona talo on yksi alueen vanhimmista edelleen toiminnassa olevista viinitaloista; se on perustettu jo vuonna 1881, jolloin Batllen perhe päätti siirtyä rypäleiden viljelystä oman viinin tuottamiseen. Viinitalo on edelleen perheomisteinen ja toimii 5. sukupolvessa.
  • Alkuperäinen viinitalo, Celler Batlle, on perustettu pienen Sant Sadurní d'Anoian kylään, mutta talon toiminnan jatkuvan laajentumisen vuoksi Gramona perusti vuonna 2001 toisen viininvalmistamon, uuden Celler Batllen, kaupungin rajojen ulkopuolelle, talon viinitarhojen keskelle, mäenrinteen sisälle. Rakentamalla viinitalon osittain mäen sisään viininvalmistus voidaan tehdä painovoima-avusteisesti, vähentämällä erilaisten pumppujen käyttöä ja energiankulutusta.
  • Muutamia vuosia sitten Gramona aloitti toiminnassaan siirtymisen sekä kohti luonnonmukaista että biodynaamista viljelyä. Gramonan tuotanto on ollut vuodesta 2011 sertifioidusti luonnonmukaista.
  • Talon viinit tulevat yhteensä 100 hehtaarin kokoiselta alueelta, joista Gramona omistaa 50 hehtaaria ja 50 tulee tiiviissä yhteistyössä valmistettujen sopimusviljelijöiden tarhoilta.
  • Gramonan kuohuviinien tyyli perustuu todella pitkiin kypsytysaikoihin hyvin kuivaan yleisilmeeseen. Lisäksi talo käyttää Xarel-lo-viineihinsä teräs- ja tammiastioiden lisäksi 600- ja 1,200-litraisia sementtimunia sekä myös kokeellisessa mielessä saviamforoita.
  • Talon vuosituotanto on n. 500,000 pulloa vuodessa.
  • Uudessa Celler Batllessa sijaitsee rypäleiden jäähdytysasema, jossa Gramona tuottaa jäätyneistä rypäleistä ns. icewinea, jolla on ollut virallinen DO-appellaatio vuodesta 2007.
  • Gramonan mukaan yli 5 vuotta kruunukorkin alla sakkakypsytetyt kuohuviinit alkavat kärsiä oksidaatiosta, minkä vuoksi erityisen pitkään kypsytetyt viinit kypsytetään alusta loppuun kruunukorkin alla.

Savi-amforoita.
Odotettuamme tovin (ajoissaolevien ikuinen rooli) paikalle saapui esittelemään Gramonan tiluksia taloa edustava export manager, Jenny van Lieshout. Aloitimme tutustumalla perinteisen viininvalmistamokierroksen uuden Celler Batllen tiloissa, mistä löytyi perinteisten terästankkien ja tammitynnyreiden rinnalta myös betonimuna (tällä kertää ylösalaisin) sekä useampia saviamforoita! Selvästikään pelkkään perinteeseen ei tartuta.

Betonimuna.
Kierroksen aikana pääsimme näkemään myös kuinka talon Imperial Cuvéet tosiaan pakataan käsin, yksi kerrallaan, sellofaanikääreeseen. Sisätilakierroksen jälkeen siirryimme katsastamaan Gramonan viinitarhoja, eli lähdimme nousemaan jalan viinitalon takana nouseville kukkuloille. Viinitarhojen jälkeen vastaamme tuli aluksi metsää, ja pian puurajan jälkeen mäkeä noustuamme tuli vastaan sähköaita (josta Jenny onnistui jotenkin hankkimaan itselleen kunnon tällin), jonka takaa paljastui mm. Gramonan lehmälauma (sekä pari laumaa puolustavaa innokasta sonnia) sekä valtavat lantakeot, jotka toimivat nykyisin vahvasti biodynaamisuuteen nojaavan viinitalon kompostina.








Pupitre-telineitä kypsyvien viinien "tanssitukseen". Huomaa, että
telineet ovat kiveä, ei puuta (esimerkiksi korkkivian estämiseksi).
Käsin sellofaaniin käärittyjä Gramonan Imperialeja.
Eri viinien vertikaaleja Gramonan kellareiden "viinimuseossa".

Nautoja Gramonan tarhojen takana sijaitsevilla kukkuloilla.

Vanha solera-järjestelmä Gramonan alkuperäisellä viinitalolla.
Mielenkiintoisen, luonnonläheisen metsä-tarhakieroksen jälkeen siirryimme aivan naapurissa sijaitsevan Sant Sadurní d'Anoian kylään, jossa sijaitsi Gramonan alkuperäinen, 130 vuotta vanha viinitalo. Pakko myöntää, tälle viinitalolle pääseminen pelkästään tilataksi-mallisella mersulla oli jo melkoisen työn ja tuskan takana Sant Sadurnín pikkukujilla, joten en pysty enää mitenkään kuvittelemaan minkälaista tappelua on saada näillä pikkukujilla kuljetettua traktorin peräkärryllinen rypäleitä viinitaloon käsiteltäväksi! En ihmettele, että Gramona päätti rakentaa uuden viinitalon kaupungin rajojen ulkopuolelle ja siirtää valtaosan tuotannostaan sinne.

Vanhassa viinitalossa tutustuimme aluksi Gramonan kattaviin, mutta yllättävän siisteihin ja helpostihahmotettaviin viinikellareihin, joita ehdimmekin kiertää melko kiitettävän tovin. Tämän jälkeen siirryimme kellarissa sijaitsevaan maistelutilaan, jossa kävimme läpi sekä läpileikkauksen Gramonan kuohuviinejä, että erilaisia kuivia ja makeampia valkoviinejä. Pakko kyllä myöntää, että vaikka Gramonan viinit olivat varsin mainioita ja moniulotteisia, ei kellariolosuhteet olleet kovinkaan armeliaita viineille – yhtään innokkaammin nuuskimalla viineistä ei saanut irti yhtään enempää, vaan tuoksumaailmaa rupesi hallitsemaan viinikellarin yleinen tunkkaisuus.
Gramona-tasting.
Kierroksen päätteeksi siirryimme Gramonan myymälän puolelle, josta osa porukasta osti mukaansa tuliaisia; lisäksi meille lahjoitettiin talon puolesta vielä pullo 10-vuotiasta Celler Batlle Gran Reservaa läksiäisiksi, myöhemmin porukalla jaettavaksi.
Tällaisissa puitteissa Gramonan viinit maisteltiin.

Vinseumin ainutlaatuista Xarel-loa.
Viinitilakierrosten jälkeen siirryimme hotellillemme hetkeksi lepäämään, minkä jälkeen lähdimme tutustumaan Katalonian tapas-ruokiin sekä viinimyymälöihin ja -baareihin, viinimestariporukan lopulta kollektiivisesti päätyen varsin mielenkiintoisella valikoimalla varustettuun Vinseum-viinibaariin. Täällä myös saimme sovittua, että tuleva kevään opintomatkamme tulee näillä näkymin sijoittumaan Italiaan, Piemonteen! Illan päätteeksi saimme maistaa yhtä reissun kiehtovimmista viineistä: Vinseumin baarimikko nimittäin tahtoi maistattaa meille isoisänsä tekemää, redusoidusta Xarel-lo-viinistä solera-kypsyttämällä tehtyä viiniä huomattuaan meidän ymmärtävän ainakin jotain hyvän viinin päälle. Viini oli todella jännittävä, ylettömän hapokas ja kirpeä, makea, hienostuneen oksidoitunut ja todella kahvinen.

Päivän aikana maistettu:
-Agustí Torelló Mata XIC Xarel-lo 2013
-Agustí Torelló Mata XII Subirat Parent 2013
-Agustí Torelló Mata Aptià Macabeo 2011
-Agustí Torelló Mata Trepat Rosat Reserva 2011
-Agustí Torelló Mata Brut Reserva 2010
-Agustí Torelló Mata Brut Gran Reserva 2009
-Agustí Torelló Mata Brut Nature Gran Reserva 2008
-Agustí Torelló Mata Brut Nature Gran Reserva Barrica 2008
-Agustí Torelló Mata Kripta 2007
-Gramona Gran Reserva Brut 2008
-Gramona Gran Reserva Imperial Brut 2008
-Gramona Ill Lustros Brut Nature Gran Reserva 2006
-Gramona Font Jui Xarel-lo 2013
-Gramona Gessamí 2013
-Gramona Frisant de Gel Gewürztraminer
-Gramona Bru de Gramona Pinot Noir
-DG Viticultors Cinclus SC 2011
-Clos Pins Alges 2010
-Vinseumin baarimikon isoisän +35-vuotias, Solera-kypsytetty, keittämällä redusoitu Xarel-lo
-Vendrell-Rived Miloca Samsó Sòl Granitic 2013

Tällainen kerbeeros oli odottamassa meitä hotellilla. Kortti on antamassa mittasuhdetta.