Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016

Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016

• Valmistaja: Clos du Jaugueyron
• Tyyppi: Punaviini, AOC Haut-Médoc
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (50%), Merlot (33%), Petit Verdot (7%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 23,50€ (Lokakuu 2020)

 

 kuva: artisan wine depot

Vaikka Bordeaux'n viinejä usein pidetään maailman parhaimpien joukkoon kuuluvina, eivät ne ole juuri koskaan onnistuneet puhuttelemaan meikäläistä. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta alueella tehtiin vahvasti omiin makumieltymyksiini sopivia viinejä, joissa yhdistyi reipas hapokkuus, napakat tanniinit, mukavan kuivakka hedelmäisyys ja maltillinen tammen käyttö. Asiat kuitenkin alkoivat muuttua vahvasti 1990-luvun viimeisinä vuosina ja alue on muuttunut valtavasti viimeisen 20 vuoden aikana: niin ilmaston lämpenemisen kuin viininvalmistusteknisten muutosten myötä alueen viineistä on tullut kypsempiä, pehmeämpi ja makeampia. Tanniineja ja happoja löytyy paljon vähemmän kuin ennen, kun taas tammea käytetään versin liberaalisti. Alkoholitasotkin ovat keskimäärin yli prosenttiyksikön verran korkeammalla kuin ennen. Lopputuloksena on ollut viinejä, jotka näyttävät parhaimmillaan puleeratuilta, suurille massoille tehdyltä pastisselta klassisista Bordeaux'n viineistä, pahimmillaan kosiskelevilta, uuden maailman henkeen valmistetuilta, hallitsevaan tammeen hukutetuilta hedelmäpommeilta.

Pitkään uskoin, että tätä nykyä ainoa perinteistä proper claretia valmistava tuottaja on legendaarisen Château Bel Air-Marquis d'Aligren Jean-Pierre Boyer, joka kohta 90-vuotiaana tervaskantona ei ole vieläkään ottanut kuuleviin korviinsa mitään moderniin viininvalmistukseen liittyvien välineiden tai menetelmien käyttöä, lähinnä kuitaten sellaiset asiat nykypäiväisenä humpuukina.

Tästä syystä kiinnostukseni heräsi, kun (Château Bel Air-Marquis d'Aligren lailla) Margaux'ssa sijaitsevaa (ja tähän asti tutkani ulkopuolella pysytellyttä) Clos du Jaugueyronia tituleerattiin yhdeksi harvoista perinteisen koulukunnan lipunkantajista ja talon viinejä verrattiin suotuisasti juuri BAMA:n klassista tyyliä huokuviin viineihin. Kun tarjolla oli vielä vuosikertaa 2016 – jota tällä haavaa hehkutetaan parhaaksi sitten korkeatasoisen 2010:n – oli päätös hommata pari pulloa plakkariin varsin selvä.

Clos du Jaugueyronin viinitalo on saanut alkunsa 1990-luvun alussa, kun eteläisestä Ranskasta, Minervois'sta, kotoisin oleva Michel Théron muutti opiskelemaan viininvalmistusta Bordeaux'n viinikouluun. Hänen tarkoituksenaan oli alun perin opiskella tutkinto ja palata kotiseudulleen valmistamaan perhetilallaan viiniä, mutta kun opintojen aikana Bordeaux'sta löytyi vaimo, päätti Théron asettua pysyvästi kaupunkiin. Vuonna 1993 Théron vaimoineen osti vanhan, jo 1800-luvun lopulta viiniä valmistaneen viinitalon, muttei lainkaan viinitarhoja. Sen sijaan he ryhtyivät vuokraamaan viinitarhoja, joiden viljelyssä siirryttiin pian luonnonmukaiseen viljeyyn. Tätä nykyä Clos du Jaugueyron viljelee kuuttatoista eri palstaa yhteensä noin kymmenen hehtaarin alueella, joista reilu kolme hehtaaria sijaitsee Haut-Médocin alueella ja noin seitsemän hehtaaria Margaux'n alueella. Tarhojen viljelyssä on siirrytty biodynaamiseen viljelyyn vuonna 2008, vuodesta 2012 kaikki talon tarhat ovat sertifioidusti luonnonmukaisia ja tätä nykyä Clos du Jaugueyron on myös sertifioidusti biodynaaminen.

Talon viininvalmistusmenetelmät ovat aina nojanneet enemmän perinteiseen, mahdollisimman pieneen viinin manipulointiin nojaavaan tyyliin; rypäleet on poimittu kypsinä, mutta moniin muihin tuottajiin nähden melko varhain ja viinien on annettu käydä spontaanisti villihiivojen avulla. Viininvalmistuksessa on käytetty aiemmin enemmän tammea, mutta tässäkin suhteessa ollaan tultu alaspäin; Haut-Médocin alueelta valmistettu viini näkee tätä nykyä hädin tuskin lainkaan uutta tammea ja siinä missä Margaux'n tarhojen viinit kypsytettiin ennen jopa 70% uusissa tammitynnyreissä, on tätä nykyä uuden tammi taso vuosikerrasta riippuen 25-50% kieppeillä.

Tämä nyt arvioitu viini on vasemman rannan perinteiseen, Cabernet Sauvignon -vetoiseen blendiin pohjautuva viini, jonka rypäleet on korjattu Haut-Médocin alueella, Macaun kylän ympäristössä sijaitsevilta, biodynaamisesti viljellyiltä tarhoilta. Kaikki rypäleet on rangattu ennen vinifikaatiota, murskattujen rypäleiden on annettu käydä spontaanisti rypäleiden omilla villihiivoillaan 4000–8000-litraisissa, lämpötilakontrolloiduissa sementtitankeissa. Käymisen jälkeen viini on siirretty kypsymään 12 kuukauden ajaksi 225-litraisiin, kerran tai kahdesti käytettyihin tammitynnyreihin. Lopuksi viini on sekoitettu tynnyreistä jälleen sammioihin ja pullotettu minimaalisen sulfiittilisäyksen kanssa. Tuotantomäärä vuosikertaa 2016 on ollut 22,000 pulloa ja 900 magnumia. Alkoholia löytyy nyky-Bordeaux'n tyyliin nähden vaatimattomat 12,5%.

Viinillä on lasissa hyvin tumma, lähes läpinäkymätön ja suht nuorekas mustan kirsikan väri.

Nokkasektori on avoin, aromaattinen ja hieman makeaan taittuva. Ihastuttavan puhdaspiirteisestä aromimaailmasta erottuu kypsää mustaherukkaa ja muita tummia marjoja, hieman lakritsijuurta, kevyttä makeaa luumua, hentoa lehtevää yrttisyyttä, hillittyä paahdettua puuta ja ujoa musteisuutta. Viiniä pidempään ihmetellessä tuntuu siltä, että puisevat aromit häilyvät jossain määrin ees taas; aluksi viinin tuoksu on todella marjainen, sitten tammi saapuu enemmän framille ja sitten taas vähän ajan päästä hedelmä on taas johdossa, tammen siirryttyä jälleen taustalle. Joka tapauksessa, nättiä on.

Viini on suussa kuiva, keskitäyteläinen ja mukavan napakka olematta erityisen tiivis tai uuttunut. Kokonaisuudessa tuntuu tuoretta mustaherukkaa ja mustaa vadelmaa, hieman makeampaa luumuisuutta, hillittyä yrttibitteriä, kevyttä lehtevyyttä, hentoa puisevaa menoa ja ujoa lakritsia. Klassisen Bordeaux'n hengessä kokonaisuus on melko kevytliikkeinen olematta mitenkään vaatimaton ja sekä reipas hapokkuus että kohtalaisen innokkaasti muttei aggressiivisesti ikeniin tarraavat tanniinit pitävät yleisilmeen viehättävän rakennevetoisena.

Suuhun jäävä jälkivaikutelma on kuiva, happovetoinen ja kohtalaisesti ikeniä kuivattava. Pitkässä ja loppua kohti bitterisempään taittuvassa jälkimaussa häilyy tuoretta mustaherukkaa ja vadelmaa, hillittyä lehtevyyttä, kevyttä yrttibitteriä, maltillista kuivakkaa puuta, hentoa soraista mineraalia ja aavistus makeampaa tummaa luumua.

Clos du Jaugueyronin Haut-Médoc yllättää oikein positiivisesti: ollakseen varsin nuori vasemman rannan tapaus, on tämä oikein nätti, uskottava ja harmoninen esitys. Kokonaisuutena viini on ehkä vielä hieman turhan nuorekas ja hedelmävetoinen mennäkseen kunnon proper claretista, mutta palikat näyttävät olevan sellaiset, että kunhan ne ajan kanssa nivoutuvat keskenään hyvin kohdalleen, on tässä viinissä aineksia vallaan mainioon vanhan koulukunnan porvooseen. Onhan tämä kyllä inasen verran kypsempi mitä ysärillä useimmat Bordeaux't olivat, eikä tästä löydy lainkaan sellaista viehättävää, perinteisen vasemman rannan viinin lehtevää vegetaalisuutta, mutta yleisolemukseltaan viini on niin klassista tavaraa, että oksat pois. Vallan mukavaa, että tällaisiakin tapauksia edelleen löytyy markkinoilta, kunhan vain vähän jaksaa penkoa.

Nyt juotavaksi viini on vallan mainiossa iskussa niin aromaattisesti kuin rakenteellisesti – hedelmä ei osoita minkäänlaisia sulkeutumisen merkkejä ja vaikka rakennetta löytyykin, ei viini ole millään lailla kova tai kireä. Omaan makuuni viini kyllä oli varsin nuorenpuoleinen ja kaipaisin ehkä hieman enemmän iän tuomaa syvyyttä ja vivahteikkuutta hyvin dominoivan hedelmäsektorin sijaan, mutta sellaista kyllä on turha odottaa nelivuotiaalta Bordeaux'lta. Onneksi kellariini jäi toinen pullo kypsymään – se saakoon vartoa siellä hieman pidemmän aikaa.

Lyhyesti: Freesi, puhdaspiirteinen ja kaikin puolin klassinen Haut-Médoc, joka nuoresta iästään huolimatta on tyylillisesti lähempänä klassisia Bordeaux'n viinejä kuin moderneja, muhkeita ja usein melko tammivetoisia mörssäreitä. Bordeaux'sta olisi helpompi pitää, jos alueelta löytyisi useampia tällaisia viinejä.

Arvio: Tyylikäs – todella harmoninen ja perinteitä kunnioittava esitys, joka ensisijaisesti huokuu kypsytyspotentiaalia, joskin on myös varsin hyvin juotavissa jo nyt.

Hinnan (23,50€) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Château Phélan Ségur 1986

Château Phélan Ségur 1986

• Valmistaja: Château Phélan Ségur
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Estèphe
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Saint-Estèphe
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (~60%), Merlot (~35%), Cabernet Franc (~5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 39,00€ (Toukokuu 2016, Caduco)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vins et millesimes

Viinien osalta legendaarinen Bordeaux ei ole ikinä ollut mikään meikäläisen juttu. Tämä tosin johtuu siitä, että se tyyli, mitä Bordeaux nykyisin edustaa on hyvin harvoin sitä, mitä Bordeaux'n yleensä mielletään olevan. Klassinen Bordeaux on yleensä kovaa, kylmää ja tanniinista tavaraa, siinä missä valtaosa taloista puskee markkinoille viiniä, joka on lähinnä pehmeää, lämmintä ja tammista. Tämä muutos modernimpaan, "kalifornialaiseen" tai "parkerisoituun" tyyliin on hyvin suurilta osin tapahtunut 2000-luvun taitteessa. Toki osa tuottajista oli ryhtynyt jo varhain 1990-luvulla tekemään kypsempiä ja makeamman hedelmäisempiä viinejä, kun taas osa tuottajista edelleen pitäytyy jääräpäisesti vanhanaikaisessa tyylissä. Suuret linjat ovat kuitenkin ne, jotka määrittävät mielikuvia, ja omissa mielikuvissani vanha, viehättävän kulmikas Bordeaux on tätä nykyä modernia, kypsänmakeaa ja tammista höttöä. Siinä missä ennen vanhaan hyvän Bordeaux'n piti antaa pehmetä kellarissa useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, herättävät nykymaailman porvoolaiset epäilyksiä siitä, että mahtavatko nämä viinit pysyä ylipäänsä hengissä edes kymmentä vuotta?

Joten Bordeaux-vihani ei ole absoluuttista. Se on keskittynyt vain siihen yhteen tyyliin, joka suureksi harmikseni tuntuu hallitsevan alueen nykyistä tuotantoa. Sen sijaan vanha, klassiseen malliin tehty Bordeaux uppoaa meikäläiseen aina. Ei siis tarvinnut miettiä tovia tai toista, kun nettikaupassa vastaan käveli kolmekymmentävuotias pullo Phélan Séguria.

Kuten hyvin monella Bordeaux'n châteaulla, myös Phélan Ségurilla historiaa löytyy useammalle vuosisadalle. Viinitalon synty sijoittuu 1800-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin irlantilainen viinikauppias Bernard O'Phelan osti Bordeaux'n "vasemmalta rannalta" kaksi kartanoa: Domaine Le Clos de Garameyn (1805) ja Ségur de Cabarnac'n (1810), suurissa suunnitelmissaan vaihtaa viinien kauppaaminen viinien tuottamiseen. Phelanin kuoltua 1841 nämä tilat olivat yhdistetty nimen Château Ségur de Garamey alle ja se kulkeutui Phelanin pojalle, Saint-Estèphen kylän pormestari Frank Phelanille. Talon viinien tunnettuus ja hinta eivät olleet kuitenkaan vielä merkittävän korkeita vuonna 1855, jolloin määriteltiin (näköjään tuosta päivästä ikuisuuteen) Bordeaux'n Cru-viinien luokitus, minkä vuoksi tämä tuottaja jäi kokonaan Cru-luokitusten ulkopuolelle. 1800-luvun lopulla viinitalo siirtyi Château Léoville-Las-Casesin omistaman Delonin suvun haltuun ja 1900-luvulle tultaessa viinitalo vaihtoi nimensä nykyiseen muotoonsa, Château Phélan Ségur. Vuonna 1985 talo vaihtoi uudelleen omistajaa, siirtyen Lansonin ja Pommeryn shamppanjatalot omistavan Xavier Gardinierin haltuun ja vuonna 1986 Phélan-Ségur alkoi tuottaa ensimmäistä kertaa ns. "kakkosviiniä", talon perustajan pojan mukaan nimettyä Frank Phelania.

1986 ei ole yleensä ollut mikään Bordeaux'n huippuvuosi erilaisissa vuosikertalistauksissa, mutta moni harrastaja tietää, että todellisuudessa tältä vuodelta löytyy valtavasti upeita vasemman rannan viinejä, jotka ovat edelleen hienossa kunnossa. Kun vielä ottaa huomioon, että tänä vuonna ensimmäistä kertaa viinitalon heikompilaatuinen aines on käytetty "kakkosviinin" tuotantoon ja vain parhaat rypäleet ovat päätyneet talon ykkösviiniin, ei ollut kovinkaan vaikeaa suorittaa ostopäätöstä. Toki vaikutti myös viinin varsin kohtuullinen hinta – Phélan Ségur ei ole päässyt koskaan nauttimaan Cru-luokitusten tuomasta hintapreemiosta, ja vaikka oli luokiteltu aikanaan omalla sarallaan arvostettuun Cru Bourgeois Exceptionnel -luokitukseen, ei se ole juuri koskaan realisoitunut viinin hinnassa.

Ulkonäöltään viini on edelleen – 30 vuoden ikää haastaen – hämmentävän tumma, intensiivisen mustan kirsikan värinen ja lähes täysin läpinäkymätön.

Väriä seuraten myös viinin tuoksu on vaikuttavan voimakas ja edelleen täynnä nuoruuden energiaa. Valtavan monisävyisestä nokkaosastosta löytyy musteisia sävyjä, makeaa tupakkaisuutta, märkää metsämaata, murskattuja tummia marjoja, puisevia lyijykynäisiä sävyjä, hieman hapahkoa tummaa luumua, hieman maamaisuutta, aavistus tuoretta paprikaa muistuttavaa vegetaalisuutta ja häivähdys makeampaa lakritsia. Kaikkia sävyjä ei löydy yhtä aikaa, vaan tuoksu tuntuu elävän jatkuvasti lasissa, muuttuen jopa peräkkäisten nuuhkaisujen välillä kuivasta makeaan ja maamaisesta hedelmäiseen sekä takaisin.

Suussa viini tuntuu enemmän keskitäyteläiseltä ja napakalta kuin suuntäyttävän täyteläiseltä, mutta viini on yhtä kaikki intensiivinen, tekstuuriltaan hyvin tiivisluontoinen ja ennen kaikkea hämmentävän nuorekas. Viinin moniulotteisessa makumaailmassa on voimaa ja konsentraation tuntua; kielellä pyörii vaikuttavan selväpiirteisenä kypsää, mustaherukkavetoista tummaa marjaa, puisevaa lyijykynää, hieman pippurista mausteisuutta, keveitä makean tammisuuden tummasävytteisiä piirteitä ja hieman makeampaa lakritsia. Viinillä on edelleen vakuuttavan rakenteikas, tuntuva hapokkuus, mutta suutuntumaltaan viini on samettisen pehmeä, kiitos viinin edelleen kohtalaisen runsaan, mutta ajan myötä varsin pyöreäksi ja lempeäksi pehmittäneen tanniinisuuden.

Viinin jälkimaku on pitkä, kuiva ja viileä, sekä ennen kaikkea vaikuttavan tiukkarakenteinen, kiitos edelleen napakan hapokkuuden ja ikeniin hiljalleen tarraavien tanniinien. Suuhun jää viinin ikään nähden hämmentävän nuorekas vivahteiden kirjo pippurista mausteisuutta, puisevaa lyijykynää, tuoretta mustaherukkaa, metsämaata, kevyempää variksenmarjaisuutta ja ujoa soraista mineraalisuutta.

Kokonaisuutena viini on mykistävä esitys – lähinnä sen hämmentävän nuorekkuuden takia. Todennäköisesti Phélan Ségurin vuosikerran 1986 kehittyminen on mitattavissa lähinnä geologisessa mittakaavassa, sillä niin hämmentävän nuorelta se vaikuttaa edelleen! Viinistä toki löytyy kehittyneempiä piirteitä, mutta se ei tunnu vielä missään nimessä vanhalta – ei edes keski-ikäiseltä! Jos viini jatkaa kehittymistään tätä tahtia, voin kuvitella sen vaativan vielä 15–20 vuotta että se ylipäänsä saavuttaa huippunsa – ja se, kuinka kauan viini tulee pysymään huipullaan, jää lähinnä epämääräisen arvailun varaan. En ihmettelisi, jos tämä olisi niitä viinejä, joita pystyy hymyssä suin nauttimaan vielä silloinkin, kun vuosikerrasta on vierähtänyt vuosisata.

Pähkinänkuoressa tämä on yksi vaikuttavimpia maistamiani Bordeaux'n viinejä ja mitä vakuuttavin todiste siitä, että aina ei tarvitse metsästää satojen eurojen arvoisia Bordeaux Cru Classé -viinejä saadakseen käsiinsä upeita "claretteja". Vielä kun tällaisia saisi jonain kauniina päivänä ostettua kotomaamme kamaralta!

Lyhyesti: Todella vakuuttava, rakenteikas ja hämmentävän hyvin ikää kestänyt 30-vuotias Bordeaux'n klassikko.

Arvio: Täydellinen – helposti yksi parhaista maistamistani Bordeaux'n viineistä ja myöskin yksi vaikuttavimmista maistamistani punaviineistä noin ylipäänsä. Mutta vaikka viini on jo nyt erittäin vaikuttava, voin kuvitella sen kehittyvän kellarissa edelleen parempaan suuntaan. Tämä on sitä oikeaa kunnon Bordeaux'ta.

Hinnan (39,00e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA HETI.

Domaine du Grollet 2009

Domaine du Grollet 2009

• Valmistaja: Domaine du Grollet
• Tyyppi: Punaviini, IGP Vin de Pays Charentais
• Maa: Ranska
• Alue: Charente, Cognac
• Rypäleet: Merlot (80%), Cabernet Sauvignon (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~10,00e (Lokakuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: winealign

Jos jossain viljellään viiniköynnöksiä, tehdään siellä myös viiniä – se on nyt melko universaali fakta. Vaikket olisi sattunut kuulemaan, että jollain tietyllä alueella tuotettaisiin viiniä, tehdään sitä siellä hyvin todennäköisesti, kunhan sieltä löytyy yksikin köynnöstarha. Esimerkiksi moni viininystävä osaa nimetä kaikki Ranskan merkittävimmät pääviinialueet, mutta harva oikeasti samalla tiedostaa, että myös niiden ulkopuolella, lähes koko Ranskassa, tuotetaan viiniä – lähinnä Bretagnen niemimaata lukuunottamatta.

Joten punaviiniä Cognacin alueelta? Olisi se kyllä pitänyt arvata, että siellä tehdään sellaistakin. Valkoviini ei olisi varsinaisesti yllättänyt, koska konjakkihan valmistetaan tislaamalla valkoisista rypäleistä puristettua viiniä. Sen sijaan on kyllä myönnettävä, etten koskaan ollut edes miettinyt viljelläänkö siellä edes punaisia rypäleitä, joten kyllähän tämmöisen vastaantuleminen vähän yllätti. Noh, mistä sitten on kyse?

Koska Cognac sijaitsee aivan Bordeaux'n pohjoispuolella, ei tule yllätyksenä, että alueen punaviinit ovat melko samantyylisiä "porvoolaisten" viinien kanssa. Tämän viinin tuottanut firma on nimeltään Domaines Rémy Martin, joka tunnetaan paremmin maailman 3. suurimpana konjakkitalona. Koska itse viinitalon kotisivut ovat salasanasuojatut, en onnistunut löytämään viinistä sen tarkempia speksejä kuin että se on Merlot-vetoinen Bordeaux-blend (80/20) ja sitä on kypsytetty 12 kk ranskalaisissa barrique-tynnyreissä.

Väriltään viini on hyvin tumma ja läpinäkymättömän mustaherukkaisen punamusta; reunoiltaan viini taittuu aavistuksen verran tiilenpunaiseen.

Viinin tummanpuhuva tuoksu on tiivis ja suurieleinen: ennen kuin itse viinin omat aromit pääsevät framille, nousee nokkaan valtava määrä paahteista tammea ja sulanutta tummaa suklaata – viinissä tuntuu olevan enemmän tammea kuin XO-konjakissa! Kun nenä alkaa sopeutua tammen määrään, rupeaa tuoksusta löytymään myös tummaa marjahilloa, kypsää luumua, ylikypsää herukkaa, kevyitä käristetyn lihan aromeja ja hentoa minttumarmeladia. Rehellisesti sanottuna veikkaisin sokkona viinin olevan Australiasta tai Chilestä; en ainakaan Ranskasta.

Viinin täyteläinen, kuivahko makumaailma jatkaa yllätyksettömästi tuoksun linjoilla: kieltä tervehtii aluksi valtavalla intensiteetillä tykittävä sekoitus maitosuklaata, paahteista tammea ja tiukkana tuntuvaa, melko voimakkaan mausteista tummaa puisevuutta; näiden jälkeen rupeaa erottumaan myös voimakkaita, mustaherukkaisia ja punertavan marjahilloisia piirteitä. Taustalle jää häilymään makeampia suklaavanukkaan ja mustikkahillon nyansseja. Kokonaisuus on runsas ja muhkea, mutta viinillä on yllättävän ryhdikäs ja tasapainoinen olemus, kiitos kohtalaisen tuntuvan hapokkuuden ja kypsän mutta suht runsaan tanniinisuuden.

Melko pitkäkestoisessa jälkimaussa suuhun jää lähinnä tammitynnyrikypsytyksen piirteitä: mausteista, paahdettua puuta, melko voimakkaan bitteriseksi kasvavaa puisevuutta, suklaata ja raakakaakaota. Hedelmästä jää muistuttamaan lähinnä pehmeä ja makeaan taittuva Merlot'n luumuhilloisuus.

Juuh. Ehkä sille on syynsä, miksei juuri kukaan ole koskaan kuullutkaan Cognacin alueen punaviineistä.

Olen usein valittanut, kuinka Bordeaux yrittää aktiivisesti hukata identiteettiään tuottamalla täysin yhdentekeviä, geneerisiä ja lähinnä uuden maailman viinejä muistuttavia esityksiä, mutta näköjään alueen pohjoispuolella ollaan jo reilusti edellä: tämä on jopa enemmän aussi-henkinen Bordeaux-blend mitä useimmat tämän päivän oikeat aussiviinit ovat! Tässä viinissä ei siis ole mitään Ranskaan viittaavaa; tämän perusteella kenties olisi parempi, jos konjakkitalot keskittyisivät tekemään sitä, mitä he itse osaavat – eli konjakkia – ja jättäisivät viinien tuottamisen niille, ketkä sen homman hanskaavat.

Ranskalaisten viinien ystäville Domaine du Grollet on melko yhdentekevä tapaus, mutta jos sattuu tykkäämään hyvin kypsistä ja tammisista uuden maailman viineistä, on tämä kympin hinnalla ihan hyvä ostos: viinillä on kiva rakenne, minkä puolesta sen voi pistää hyvin tuhdimpienkin ruokien kumppaniksi, ja kai tämä kellarissakin säilyy. Itse en kuitenkaan viinistä innostu niin pätkääkään, koska tältä tuoksuvaa tai maistuvaa viiniä voi löytää käytännössä keneltä tahansa tuottajalta, jolla vain on varaa ostaa vuosittain pino uusia ranskalaisia tammitynnyreitä.

Lyhyesti: Tuhti ja rakenteikas, mutta äärettömän tamminen Cognacin alueen punaviini, joka tyylillisesti muistuttaa geneerisiä Australian tammipommeja.

Arvio: Keskinkertainen – viinillä on kiva rakenne, mutta se ei kyllä paljoa auta, jos viinin jo valmiiksi anonyymi, ylikypsä hedelmä on peitetty kaikki särmät ja luonteenpiirteet peittävän, massiivisen tammipeiton alle. Tämä on äärimmäisen geneeristä ja anonyymiä tavaraa ilman minkäänlaista mielenkiinnon rahtustakaan.

Hinnan (~10,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

St. Töppö Quarante-Deux 2011

St. Töppö Quarante-Deux Cuvée Rive Droite 2011

• Valmistaja: Crushpad, Asko Kassinen
• Tyyppi: Punaviini, AOC Bordeaux
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Libournais
• Rypäleet: Merlot (70%), Cabernet Franc (30%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: ? (Lokakuu 2015)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vhpk

Joitain Asko Kassisen Crushpad-yhtiöllä teettämiä viinejä olen jo aikaisemminkin arvioinut täällä (Brosseau Pinot Noir, Kiona Cabernet Sauvignon, Saralee's Marsanne), mutta nämä viinit ovat olleet Töövi-nimen alla Kaliforniassa tuotettuja viinejä. Tämänkertainen viini on sen sijaan St. Töppö -nimen alla Bordeaux'n Crushpadilla tuotettu tapaus.

Kuten viinin lisänimi "Cuvée Rive Droite" (joskin typotettu muotoon Rive Driote) antaa ymmärtää, viini on tyyliltään rehellisesti oikeaa rantaa edustava: rypälesekoituksessa on pääroolissa Libournen kaksi merkittävintä rypälelajiketta, eli Merlot ja Cabernet Franc, ja vasemman rannan supersankari Cabernet Sauvignon loistaa poissaolollaan. Puolet viiniin käytetystä Merlot'sta tulee St. Émilionin viinialueen länsipuolella sijaitsevasta Fronsacista, puolet taas St. Émilionin itäpuolella sijaitsevalta Côtes de Castillonin viinialueelta. Cabernet Franc taas tulee ihan St. Émilionin omilta viinitarhoilta. Hyvin vanhojen köynnösten konsentroituneista rypäleistä valmistettu viini on kypsynyt aluksi 18 kk vanhoissa ranskalaisissa barrique-tynnyreissä, minkä jälkeen viini on pullotettu täysin kirkastamatta ja suodattamatta.

Viinin tiivis, lähes läpinäkymätön väri on tumman mustanpunainen – harvinaisen synkkä oikean rannan porvoolaiseksi!

Runsas tuoksu on hurmaavan puhdaspiirteinen, mutta aiemminmaistettuihin, lämpimämpien alueiden viineihin (mm. Native9 Pinot Noir, Lo Morenillo) selkeästi viileämpi ja vähemmän ryöppyävä. Tummanpuhuvalla nokkapuolella tuntuu kypsää punaista marjaa ja punertavaa kriikunaa sekä hillittyä Cabernet Francin kuivakkaa herukkaisuutta. Taustalla häilyy aavistus malolaktisen käymisen jättämää maitoisuutta, joka taittuu ujosti mustaherukkajugurtin tai -viilin suuntaan.

Viinin varsinainen tykityspuoli alkaa sen mausta: kuiva maku on erittäin intensiivinen ja jopa tiukahko, mutta samalla erittäin kypsä, isokokoinen ja mehevä. Viinin ensivaikutelmaa hallitsevat pippurinen mausteisuus, kypsä tumma marjaisuus ja varsin runsas, ikeniä mukavan lempeästi kurittava jauhoinen tanniinisuus. Kielellä pyörii piirteitä kypsästä mustaherukkaisuudesta, variksenmarjasta, kevyestä luumuisuudesta ja hennosta tummasta kirsikasta samalla kun tanniinit pyrkivät tekemään parhaansa suun limakalvojen kuivattamisessa. Kokonaisuutta kannattelee tasapainoinen, kohtalaisen hyvin erottuva hapokkuus.

Jälkimaussa tanniininen karvaus ja pippurinen mausteisuus ovat odotetusti pääosassa, mutta keskimaku jättää jälkeensä myös runsaasti hedelmäisiä piirteitä, kuten kypsään luumuisuuteen taittuvaa tummaa hedelmäisyyttä, kypsää kirsikkaa ja punaista marjaisuutta. Vaikka maukas ja tummanpuhuva jälkimaku on tuhdihko ja tiukanpuoleinen, on viinistä jäävä pitkähkö jälkivaikutelma yllättävän raikas ja elegantti – mistä lienee kiittäminen puhdaspiirteisestä hedelmäisyydestä ja mukavasti esiin nousevista hapoista.

Olen varmaan miljoona kertaa sanonut, etten jaksa juuri koskaan olla innostunut Bordeaux'n viineistä. Yksi syy tietenkin on siinä, etteivät nyky-Bordeaux't ole lähelläkään tasoa, jota tämä St. Töppö edustaa – vaikka 2011 on tunnettu melko keskinkertaisena vuosikertana, on tässä viinissä silti enemmän rakennetta, tasapainoa ja vaikuttavuutta kuin monissa parhaiden vuosikertojen nyky-porvoolaisissa! Siinä missä moderni Bordeaux on ruvennut tuottamaan homogeenista, voimakkaan tammista, läskiä ja ylikypsän makeaa punaviiniä, edustaa St. Töppö sitä tyyliä, jota hyvä ja klassinen Bordeaux voi parhaimmillaan olla: runsasta, muttei kosiskelevaa ja tiukkaa, muttei tasapainoista. Kun vielä viinin hedelmäisyys on selkeän tammisuuden poissaolosta johtuen harvinaisen puhdasta ja selväpiirteistä, ei kokonaisuudessa ole moitteen sijaa.

Viinin suurin hidaste on sen tiukka rakenne: viini on makumaailmaltaan varsin hurmaava, mutta äärimmäisen primäärinen ja armottoman tanniininen. Nykykunnossaan viini kaipaa ehdottomasti riittävän tuhtia ruokaa, johon napakka tanniinisuus voi pureutua ja antaa hedelmälle tilaa; muussa tapauksessa suosittelen antamaan viinille minimissään 10 vuotta lisää ikää. Pidemmästäkään kypsyttelystä ei varmasti ole haittaa, sillä viinin tyyli on selkeästi erittäin pitkäikäinen – kuten klassisen bordeaux'n kuuluukin!

Lyhyesti: Erittäin nuori, tiukkarakenteinen ja puhdaspiirteinen oikean rannan suomalaisvalmisteinen Bordeaux, joka vakuuttaa enemmän kuin monet alueen suurimmista nimistä.

Arvio: Erinomainen – vaikka viini tuntuu vielä aivan liian primääriseltä ja nyt liian nuorena korkatulta, tuntuu se samalla ilmiselvästi paremmalta ja tyylikkäämmältä kuin leijonanosa Bordeaux'ssa nykyisin tuotetuista viineistä. Hurmaavaa tavaraa, joka kaipaa vähintään vuosikymmenen lisää ikää.

Ornellaia 2011

Ornellaia 2011

• Valmistaja: Tenuta dell'Ornellaia
• Tyyppi: Punaviini, DOC Bolgheri Superiore
• Maa: Italia
• Alue: Toscana, Livorno, Bolgheri
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (51%), Merlot (32%), Cabernet Franc (11%), Petit Verdot (6%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 147,00e (Marraskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 147,00e (Tammikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Aivan Toscanan rannikolla sijaitseva Bolgheri oli pitkään täysin tuntematon viinialue, jossa tuotettiin lähinnä mitäänsanomattomia valko- ja roséeviinejä. Kun vuonna 1974 Tenuta San Guidon Bordeaux'n henkeen tuottama Sassicaia voitti Decanter-lehden järjestämässä maistelussa monet Bordeaux'n arvoviinit, siirtyi yhtäkkiä viinimaailman valokeila tähän Toscanan unohdettuun kolkkaan ja moni tuottaja ryhtyi tuottamaan alueella Sassicaiaa imitoiden viinejä Bordeaux'n punaisista rypäleistä. Alueelle on ilmestynyt monia kulttimaineeseen nousseita viinitarhoja ja -taloja, joista Tenuta San Guidon ohella tunnetuimpia lienevät Marchesi Antinorin Guado al Tasso ja Tenuta dell'Ornellaia.

Tenuta dell'Ornellaia sai alkunsa vuonna 1981, kun markiisi Lodovico Antinori perusti viinintekijä Tibor Gálin avustuksella oman viinitalon suoraan setänsä, markiisi Mario Incisa della Rocchettan, kuuluisan Tenuta San Guidon viinitalon naapuriin. Huhut kertovat, että Lodovico Antinori halusi kilpailla viinillään setänsä (ja serkkunsa Nicolò Incisan) Sassicaian ja isoveljensä Piero Antinorin Solaia-viinin kanssa – tähän Piero Antinori taas vastasi tuottamalla Guado al Tasso -viiniä Antinorin Bolgherissa sijaitsevalla tilalla. Alusta asti Ornellaialla on toiminut konsultoivana viinintekijänä mm. superkypsistä Bordeaux'n viineistä tunnettu Michel Rolland. Nykyisin Tenuta dell'Ornellaialla on kaksi tarhaa (Ornellaia, 41 ha ja Bellaria, 58 ha), joiden yhteenlaskettu viljelty pinta-ala on n. 76 ha. Näillä tarhoilla viljellään perinteisiä Bordeaux'n lajikkeita (Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc, Merlot, Petit Verdot, Sauvignon Blanc), minkä lisäksi talolla on myös hyvin pieniä, kokeellisia palstoja, joilta löytyy valkoisia Viognier- ja Petit Manseng -köynnöksiä. Ornellaia-tarhalta valmistetaan talon ykkösviini, minkä lisäksi Masseto-mäen Merlot-tarhoilta valmistetaan talon "kakkosviini" Masseto, joka on kuitenkin usein ollut jopa halutumpi ja hinnakkaampi viini kuin itse Ornellaia. Muita talon viinejä ovat mm. kakkosviini, Le Serre Nuove, ja ns. perusviini, Le Volte.

Bolgherissa vuosikerta 2011 oli normaalia lämpimämpi, minkä vuoksi sadonkorjuu aloitettiin poikkeuksellisen aikaisin jo elokuun loppupuolella ja saatiin päätökseen syyskuun lopulla. Käsinpoimituista rypäleistä saatu mehu kävi aluksi viiniksi terästankeissa viikon ajan, jokainen rypälelajike ja palsta erikseen viiniytettynä, minkä jälkeen viinin vielä annettiin maseroitua kuorten kanssa kahden viikon ajan. Tämän jälkeen viini siirrettiin barrique-tynnyreihin (70% uusia, 30% käytettyjä) malolaktista käymistä ja kypsymistä varten. 18 kk tynnyrikypsytyksen jälkeen eri rypälepalstat ja lajikeviinit sekoitettiin halutuksi blendiksi, minkä jälkeen sekoitettu viini siirrettiin takaisin tynnyreihin asettumaan 6 kk ajaksi. Lopuksi viinin annettiin kypsyä vielä 12 kk ajan pulloissa ennen markkinoillelaskua.

Viinillä on lasissa hyvin tiivis, jähmeäliikkeisen konsentroitunut ja väriltään läpinäkymättömän punamusta habitus.

Tiivis ja tömäkkä tuoksu on kyllä erittäin intensiivinen, mutta tuo rehellisesti mieleeni enemmän uuden maailman hedelmäpommimonsterit kuin Toscanan tai Bordeaux'n viinit: nokkaan suorastaan vyöryy suklaata, kuivattua luumua, kypsää karhunvatukkaa, makeaa mustaherukkaa, pölyistä puisevuutta, kevyesti makeana tuntuvaa hiiltynyttä tammea ja aavistus rusinaa.

Kuten Ornellaian ulkonäkö ja tuoksu antavat odottaa, on viinillä on kepeyttä ja eleganssia kuin lyijyharkolla: olemus suussa on tiivis, suht täyteläinen ja erittäin konsentroitunut. Tummanpuhuvassa makumaailmassa tuntuu päällimmäisenä kypsää kirsikaa, kuivattua luumua, tummaa metsämarjaisuutta ja voimakasta bitterisyyttä. Hyvin hallitsevana tuntuva uusi tammi tuo kokonaisuuteen irtonaisena tuntuvaa makeaa tammea, mutta myös bitterisen palaneita ja tumman suklaisia sävyjä, jotka antavat muhevalle ja makealle makumaailmalle tiukkaa karvautta ja rosoa. Taustalla häilyy aavistus minttuista yrttisyyttä. Viinin happosektorista on vaikea sanoa mitään erityistä, koska näin tömäkän konsentraation alla ei tunnu minkäänlaiset hapot riittävän – erittäin runsaita ja positiivisella tavalla aggressiivisia tanniineja kuitenkin riittää varsin reippaanlaisesti ja ne onnistuvan pitävään viinin mallikkaasti paketissa.

Suuhun jää viinistä makea, maitosuklaisen tamminen, tumman metsämarjainen ja kuivatun luumuinen jälkimaku, jota tummempi, karvas suklaisuus ja bitterinen tanniinisuus ryhtyvät kuivattamaan nopeasti. Viini jättää intensiivisen, karhean bitterisen, pitkäkestoisen ja suutakuivattavan jälkivaikutelman.

Ornellaia tuntuu olevan jälleen yksi näitä kulttitason superviinejä, joissa ei niinkään ole ideana se, miltä viini maistuu, vaan se, paljonko siihen saa tungettua tammea. On viinin hedelmässä kyllä sen verran jytyä, ettei se pelkästään jää tammen alle, vaan puskee myös sen rinnalle, minkä lisäksi viinillä on varsin vaikuttava rakenne, mutta pakko silti myöntää, ettei tämmönen järjetöntä massaa ja täysin epäsopusuhtaista uuden tammen määrää edustava tyyli kyllä herätä minkäänlaisia ihastumisen tunteita – päin vastoin.

Kenties Ornellaialle voi kuitenkin muutaman kymmenen vuoden kellarointi tehdä ihmeitä – kenties viinin mörssärimäinen habitus kevenee eläkepäivien lähestyessä ja mahdollisesti myös viinin tällä hetkellä täysin naurettava tammisuus integroituu vuosien myötä osaksi kokonaisuutta? Vaikka viini ei muuten tunnu hirveästi eroavan uuden maailman vastaavanlaisista superpunaviineistä (mistä varmasti suuret kiitokset kuuluu monsieur Rollandille), on siinä sentään monille italialaisille viineille tyypillistä tiukkuutta ja rakennetta, jollaista ei kyllä uuden maailman viineistä tahdo löytää.

Oli miten oli, viinin paikka on ehdottomasti kellarissa. Näin nuorena ja primäärisenä Ornellaia menee täysin hukkaan – se vaikuttaa vain tanniiniselta tammiuutokselta, ei toistasataa euroa maksavalta kulttiviiniltä! Kenties 15–20 vuotta vartomalla viini kykenisi tarjoamaan jotain oikeasti mielenkiintoista – sekä vastinetta viinin hinnalle.

Lyhyesti: Todella massiivinen, konsentroitunut, hallitsevan tamminen, kypsänmakea ja voimakkaan bitterinen kulttiviini Toscanasta. Kellariin kypsymään.

Arvio: Erittäin hyvä – moderniksi, ääriuutokselliseksi tammipommiksi ihan mallikas esitys ja varmasti tyylilajinsa parhaita edustajia, jos tyylistä tykkää. Omasta mielestäni taas viinin jyräävä tammisuus peittää sen hedelmää ja persoonaa niin paljon, että sen laatu tuntuu jo suorastaan kärsivän.

Hinnan (147,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Col Solare 2009

Col Solare 2009

• Valmistaja: Col Solare
• Tyyppi: Punaviini, AVA Columbia Valley
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Washington, Columbia Valley
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (73%), Merlot (15%), Cabernet Franc (10%), Malbec (2%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 59,90e (Toukokuu 2015)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: col solare

Atlantin takaa, Vapauden Maasta, löytyy myös jos jonkinnäköisiä kulttiviinejä. Useimpia ei vielä oikein voi kutsua klassikoiksi, sillä monilla ei ole sen vertaa ikää, että ne olisivat klassikkostatusta ansainneet – useiden talojen viineistä on mahdotonta jopa sanoa, minkälaisiksi ne kehittyvät ikää saadessaan, sillä niiden vanhimmatkin vuosikerrat ovat vielä niin nuorta tavaraa. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt monia viinejä saamasta kulttistatusta, joka yleensä ansaitaan yhdistelmällä kovaa hypetystä, aggressiivista ylihinnoittelua, jotain tunnettua viinintekijää / talon omistaa / jotain ja runsasta uutosta ja tammitusta, joilla ansaitaan se pakollinen 94-100 pistettä Robert Parkerilta.

Melkeinpä kaikki tämmöiset kulttiviinit tulevat Kaliforniasta (ei sinänsä mikään yllätys, sillä 90% USA:n viinituotannosta on sijoittunut Kaliforniaan) ja niistäkin leijonanosa Yhdysvaltojen kuuluisimmalta viinialueelta, Napa Valleysta. Aina silloin tällöin joku viinitalo Kalifornian ulkopuolelta onnistuu kuitenkin herättämään amerikkalaisten viinikriitikoiden kiinnostuksen, ja usein ne onnistuvat keräämään sen verran hypeä, että myöskin niitä voidaan ryhtyä pitämään jonkin tasoisina kulttiviinenä (olen täysin varma siitä, että Yhdysvalloissa – ja erityisesti Kaliforniassa – on maailman suurin "kulttiviinitalo 10,000 asukasta kohden" -suhdeluku). Nämä Napa Valleyn ulkopuoliset viinitalot ovat siitä mukavia, että ne ovat usein kohtuullisemmin hinnoiteltuja: Napa Valleyssa maan hinta on niin järjettömissä luvuissa, että viineistä on usein pakko pyytää todella kovia summia, jotta viinit joskus maksaisivat niihin satsatut investoinnit joskus takaisin, kun taas muualla Yhdysvalloissa viinialueiden hehtaarihinnat ovat paljon kohtuullisemmissa summissa. Tämä myös pitää viinien hinnat kohtuullisina, mikä lienee omiaan hillitsemään hypeä – viinit kun tuntuvat olevan Yhdysvalloissa sitä "kultimpaa" tavaraa, mitä kalliimpia ne ovat.

Washnigtonin osavaltion Col Solare on yksi Kalifornian ulkopuolisia kulttiviinejä, joka saa järjestään viineillään todella kovia pisteitä amerikkalaisilta viinikriitikoilta. Tämä viini sai alkunsa vuonna 1992, kun toscanalaisen viinitalo Marchesi Antinorin nokkamies Piero Antinori matkusti Washingtonin osavaltioon tutustumaan alueen viinituotantoon. Viinitalo Col Solare ("hohtava mäki") syntyi Antinorin ja Château Ste. Michellen, Washingtonin vanhimman viinitalon, yhteistyönä ja viinin ensimmäistä vuosikertaa päästiin tuottamaan jo vuonna 1995. Alun perin viini tuotettiin Ste. Michellen viinitalolla, Ste. Michellen ja Marchesi Antinorin viiniosaamisen yhteistyönä.

Alun perin viini valmistettiin Château Ste. Michellen korkealaatuisimmista rypäleistä, mutta vuonna 2006 Ste. Michelle-Antinori-tiimi päätti hankkia oman Col Solare -tarhan Washingtonin parhaana tunnetulle Red Mountainin viinialueelle. Vuonna 2007 vastaistutetun tarhan naapuriin avattiin myös varsinainen Col Solare -viinitalo. Tarkoituksena on, että Col Solaren tarhojen parhaat rypäleet käytetään ykkösviini Col Solareen ja loput menevät kakkosviini Shining Hilliin. Nyt arvioitava vuosikerta 2009 oli ensimmäinen, jossa talon omien tarhojen rypäleet näyttelivät merkittävää osaa (13%) viinin rypälepohjassa, joskin merkittävä osa viiniin käytetyistä rypäleistä tuli edelleen ympäri Washingtonin suurta Columbia Valleyn viinialuetta ja vain 42% Red Mountainin viinialueelta. Vuosikerrassa 2010 talon omien rypäleiden osuus hyppäsi jo 48% tuntumaan ja Red Mountainin rypäleiden osuus oli 69%. Vuosikerta 2011 oli ensimmäinen, jolloin viini oli merkitty appellaation Red Mountain AVA alle (rypäleiden on oltava vähintään 85% merkityltä alueelta) talon omien rypäleiden osuuden ollessa 87% ja Red Mountainin alueen rypäleiden yhteensä 89%.

Col Solare 2009 on viiden tarhan rypäleistä koottu viini. Tarhoista kolme sijaitsee Red Mountainin alueella: Klipsun (Cabernet Sauvignon), Col Solare (Cabernet Sauvignon, Malbec) ja Kiona Heart of the Hill (Cabernet Sauvignon). Kaksi tarhoista sijaitsee suuremmalla Columbia Valleyn alueella: Cold Creek (Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc) ja Four Feathers (Cabernet Sauvignon, Merlot). Käsinpoimitut rypäleet rangattiin täysin ja niistä valmistettua viiniä maseroitiin kuorten kanssa 9–12 päivää, tarhasta ja lajikkeesta riippuen. Tämän jälkeen viini siirrettiin malolaktista käymistä ja kypsymistä varten uusiin barrique-tynnyreihin (95% ranskalaista, 5% amerikkalaista). Viini kypsyi tammitynnyreissä yhteensä 22 kuukautta.

Väriltään viini on erittäin tiiviin, läpinäkymättömän ja konsentroituneen purppuranpunainen.

Tuoksu on järeä ja tiivis, mutta hieman pidättelevä – liekö viini nyt vain hankalassa vaiheessa? Vaikkei tuoksu ole erityisen ilmaisuvoimainen, erottuu siitä erittäin paljon kaikkea, joilla on helppo määritellä jenkkiläinen superviini: tuoretta herukkaa, suklaata, kypsää luumua, mokkaa, makeaa tammea, kevyttä tupakanpurua ja yleistä konsentraatiota ilmaisevaa aromikkuutta. Tuhti tuoksu selkeästi pyrkii olemaan vaikuttava, mutta omaan nokkaani se tuoksuu lähinnä ennalta-arvattavalta: samalta, miltä jokainen super-Cabernet ja uuden maailman hinnakas Bordeaux-klooni tuoksuu.

Suussa viinillä on erittäin konsentroitunut, tiivis ja pureksittavan paksu olemus. Kuivahko makumaailma jatkaa tuoksun osoittamalla polulla: muhkeaa herukkaisuutta, voimakasta mausteisuutta, lakritsia, puisevaa ja hennon savuista tammea, kevyttä tummaa luumua ja hentoa maitosuklaata. Kokonaisuus on melko tuntuvan ja jopa tiukahkon tanniininen, kun taas kohtalainen hapokkuus sinnittelee viinin erittäin täyteläisen rungon alla henkihieverissä. Alkoholi (14,5%) tahtoo tehdä kokonaisuudesta piirun verran tulisen.

Tuhti jälkimaku on uskollinen jyhkeälle keskimaulle: viinistä jää suuhun kypsän tumman hedelmäinen, tumman suklainen, kevyen bitterinen, makean puisevan mausteinen ja hennon suklaapirtelöinen jälkivaikutelma, johon alkoholi tuo kohtalaisesti tuntuvaa lämpöä nieluun ja kitalakeen.

Viini tuntuu niin tuoksultaan kuin maultaan henkivän sellaista meininkiä, joka on tarkoitettu kuin mittatilaustyönä Robert Parkerin suuhun ja jolla ei ole muuta tehtävää kuin olla jälleen yksi uusi jenkkiläinen kultti-Cabernet. Meikäläisen suussa tämä kääntyy lähinnä äärimmäisen geneeriseksi, ennalta-arvattavaksi ja tylsäksi superviiniksi, jossa on julmetusti hedelmää, enemmän uutosta ja vielä enemmän tammea. Kokonaisuus muistuttaa tietyllä tavalla hiljattain maistamaani nuorta Penfolds Grangea superkypsällä ja -runsaalla hedelmällään ja hyvin hallitsevalla tammisuudellaan, mutta siihen verrattuna Col Solaressa tuntuu olevan vähemmän sekä tanniineja että happoja – juuri niitä, joita viini tarvitsisi kypsyäkseen pitkään. Siinä missä legendat kertovat Penfolds Grangen olevan oikeasti laadukasta ja vaikuttavaa tavaraa saatuaan useamman vuosikymmenen ikää, rupeaa tämän viinin kohdalla miettimään, että kuinkahan pitkälle se mahtaa kestää toisella vuosikymmenellään. Tosin muistan joskus lukeneeni, että viinintekijän omasta mielestä Col Solare saavuttaisi huippunsa n. 7-8 vuoden jälkeen vuosikerrasta – eli melkein tämänikäisenä. Vaikea kyllä nähdä, että tämä viini kehittäisi vuoden parin lisäkypsytyksellä minkäänlaista lisäeleganssia.

Nyt korkattuna viini tuntuu menevän täysin hukkaan: tämä on lähinnä hallitsevan tamminen, superuutteinen ja ennen kaikkea ennalta-arvattavan geneerinen jättiläisviini, jossa ei ole lainkaan eleganssia ja rakennekin tuntuu hieman huteralta näin muhkean hedelmän alla. Kenties pitkään kypsyttämällä viini voi saavuttaa joinkinlaista mielenkiintoa, jos sen tammisuus pikku hiljaa integroituisi kokonaisuuteen ja ylimittainen hedelmä hieman kuivahtaisi kasaan. Tuntuu kuitenkin mahdottomalta sanoa, että onko viinissä kuinka paljon kapasiteettia kypsytykseen: ei se vielä tunnu olevan huipullaan, eli kyllä se vielä varmasti kestää kellarissa pitkään, mutta on täysin toinen tarina paraneeko viini tästä pitkään vartomalla.

Lyhyesti: Ilmiselvästi kulttiviiniksi tehty järeän tamminen, superuutoksinen, massiivisen hedelmäinen ja huomattavan täyteläinen Bordeaux-blend Washingtonista.

Arvio: Hyvä – siinä missä Penfolds Grange vakuutti lähinnä rakenteellaan, ei geneerisen tammisella uuden maailman superviini -maullaan, ei Col Solare onnistu kummassakaan mainittavan hyvin. Lähimmäksi verrokiksi tälle nousee mielessä ns. Superchileläiset, jotka maistuvat lähinnä alueen tyypillisiltä viineiltä, joissa on vain tuplasti enemmän hedelmää ja uutosta. Tämä on ihan kelvollinen moderni uuden maailman jättiviini isojen viinien ystäville, mutta niitä kyllä löytyy Suomestakin paljon edullisemmalla hinnalla.

Hinnan (59,90e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Château Margaux 1985

Château Margaux 1985

• Valmistaja: Château Margaux
• Tyyppi: Punaviini, AOC Margaux, Bordeaux 1er Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Margaux
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (70-80%), Merlot, Cabernet Franc, Petit Verdot
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 491,00e (Marraskuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: k&l wines

Jos viinialan ammattilaisilta kysyttäisiin, mikä on viini tai viinitalo, jonka jokaisen viineistä vähääkään tietävän kuuluisi tietää, olen melko varma, että Château Margaux olisi yksi todennäköisimmistä vastauksista. Siksi tämä viini ei esittelyitä kaivanne.

Esittelen sen nyt kuitenkin, koska uskon olevan mahdollista, että blogiani lukevat välillä myös ihmiset, jotka eivät tiedä vähääkään viineistä.

Château Margaux on yksi maailman viidestä Bordeaux Premier Cru -luokan viidestä (vuoteen 1973 asti yksi maailman neljästä) viinitalosta ja näin ollen sen ykkösviini, grand vin, on samalla yksi maailman tunnetuimpia, arvostetuimpia ja hinnakkaimpia. Paikalla, jossa Château Margaux nykyisin sijaitsee, on ollut linnoitus jo 1100-luvulla ja merkintöjä viinistä nimeltä Margous on jo 1400-luvulta. Talon viinit rupesivat saamaan suuremmin mainetta 1570-luvulla kun Pierre de Lestonnac ryhtyi panostamaan talon viininviljelyyn. 1700-luvulla Château Margaux'n viinejä pidettiin yksinä Bordeaux'n parhaimmista, mutta 1700-luvun lopulla, Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa, talon omistaja Elie du Barry teloitettiin, ja linna viinitarhoineen otettiin valtion haltuun. Huonossa omistuksessa talo jäi hunningolle ja vasta 1800-luvun alkupuolella, Colonillan markiisin omistuksessa, talon viinit palasivat entiseen loistoonsa. Markiisi myös rakennutti Margaux'n linnan kokonaan uudelleen vuonna 1812 ja tämä linna on edelleen käytössä viinitalona. Vuonna 1855, kun Bordeaux'n parhaimmat viinit luokiteltiin kasvuluokkiin (cru-luokitus), oli Margaux yksi koko Ranskan hinnakkaimpia ja arvostetuimpia viinejä, jolloin se nimettiin ensimmäiseen kasvuluokkaan (Premier Cru) ja näin Château Margaux'n asema ranskalaisen viinikulttuurin huipulla hakattiin kiveen.

1970-luvulla Margaux'n talo ja viinit olivat päässeet jälleen heitteille, mutta kreikkalaisen André Mentzelopoulosin ostettua viinitalon alkoi talon viinien taso palata totutulle tasolle ja 1980-luvulle tultaessa Margaux'n viinien sanottiin olevan jälleen huipputasoa. Taloa on johtanut vuodesta 1980 André Mentzelopolosin tytär Corinne Mentzelopoulos, joka myös omistaa valtaosan tämän historiallisen viinitalon osakkeista.

Château Margaux omistaa maata yhteensä 262 hehtaaria, joista 87 ha sijaitsee AOC Margaux'n alueella. Näistä 80 ha on ollut istutettuna viiniköynnöksin läpi merkittävän osan viinitalon historiasta. Noin 75% istutuksista on Cabernet Sauvignonia, loput on lähinnä Merlot'ta (20%), joskin talo omistaa pieniä määriä Cabernet Francia (2%) ja Petit Verdot'ta (3%). Talo on pyrkinyt edelleen parantamaan viiniensä laatua pienentämällä köynnösten satomääriä, minkä lisäksi merkittävää osaa tarhoista on viljelty luonnonmukaisin menetelmin vuodesta 2012. Ykkösviini Château Margaux'n vuosituotantomäärä on nykyisin n. 150,000 pulloa ja kakkosviini Pavillion Rougen n. 200,000 pulloa. Tarhojen parhaat rypäleet käytetään ykkösviinin valmistukseen, valtaosa kakkosviinin valmistukseen ja huonokuntoisimmat rypäleet myydään pois bulkkiviininä. Château Margaux kypsyy 100% uusissa, ranskalaisissa barrique-tynnyreissä.

Vuonna 1985 Bordeaux'ssa ei ollut vielä innostuttu tekemään pehmeitä ja kypsänmakeita viinejä amerikkalaiseen makuun, vaan klassinen tyyli oli edelleen hienosti voimissaan. Vuosi 1985 Bordeaux'ssa oli aluksi viileä, mutta loppua kohti kuuma ja kuiva. Viiniin käytettyjen rypäleiden osuuksista, kypsytyksen pituudesta tai uusien tynnyreiden osuudesta ei tarkempaa tietoa löytynyt.

Viini on väriltään tumma ja selkeästi kehittyneen punaruskea, mutta edelleen läpinäkymättömän punaruskea. Värin seassa häilyy vivahteita hennon purppuraisista sävyistä.

Ensivaikutelmaltaan kehittynyt ja melko lihaisa tuoksu on jopa hieman tuhma, eli kivalla tavalla rustiikkinen ja stinky. Seasta löytyy nopeasti kuivahtanutta herukkaa, nahkaa ja navettaista eläintä, sitten myös tupakanpurua, kevyttä märkää metsämaata, hentoa makean kukkaista parfyymisyytta ja aavistus grafiittia. Syvä ja tummanpuhuva yleisvaikutelma on kompleksinen, vivahteikas ja viehkeä, mutta sopivan röyhkeällä rohkeudella.

Viinin maku on runsas ja selkeästi kehittynyt, mutta silti edelleen melko nuorekas. Moniulotteisesta, kerroksellisesta makumaailmasta erottuu hieman kuivahtanutta herukkaa ja tummaa luumua, kevyttä nahkaisuutta, hillitysti nahistuneita tummia hedelmiä, hentoa neilikkaista mausteisuutta ja vain aavistuksen verran vanhalle Bordeaux'lle tyypillistä seetripuuta. Vaikka tanniinit ovat edelleen melko napakat ja jopa hieman kovat, on viinin melko täyteläinen suutuntuma rauhalliseksi kehittynyt ja silkkisesti kielellä liukuva. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin mallikkaasti ryhdikkäänä ja eloisana. Kielen kärjessä häilyy hentoa, tumman kirsikkaista makeutta.

Runsaassa ja kehittyneessä jälkimaussa hapot tulevat keskimakua paremmin esiin ja antavat viinille melko kuivan ja napakan jälkivaikutelman. Kielelle jää viipyileviä vivahteita tummista ja hieman nahistuneista marjoista, rusinoituneista sinisistä marjoista, viikunasta ja hennosta kukkaisesta aromaattisuudesta.

Kolmekymmentä vuotta lasiin saanut Château Margaux on upea elämys, joka tarjoaa mitä fantastisimman kokemuksen siitä, mihin laadukas Bordeaux voi päästä kehittyessään. Kokonaisuudessa on edelleen hienosti niin energiaa kuin rakennettakin ja niin aromien kuin makujen kirjo on pysäyttävä syvyydessään ja kyvyssään kehittyä jatkuvasti. Viini on kuitenkin melko kehittynyt ikäisekseen – olen maistanut lähes samanikäisiä Bordeaux'n viinejä, jotka ovat olleet merkittävästi nuorekkaammassa kunnossa, kun taas muutamat toistakymmentä vuotta vanhat Barolot ja Barbarescot ovat tuntuneet olevan kehitysasteeltaan samassa vaiheessa kuin tämä. Kuten maailman kenties kuuluisin viinikriitikko Robert M. Parker totesi samasta viinistä jo vuonna 2003: [Château Margaux 1985] has entered its plateau of maturity, where it should remain for at least another 10-15 years. Samalta itsestäni tuntui jatkuvasti viiniä maistellessani: Margaux 1985 oli jo hyvin kehittynyt ja todennäköisesti saavuttanut huippunsa jo jonkin aikaa sitten. Viini pystyy varmasti pitämään kutinsa vielä useita vuosia, mutta se tuskin enää kehittyy mihinkään, vaan kuolee lopulta vuosien jälkeen hiljaa pois jättäen jälkeensä vain tanniinien ja happojen kulmikkaan rangan.

Eli oliko tämä suitsutusta ja loputonta hehkutusta saanut viini upea elämys? Totta vie: viini oli upeasti kehittynyt, mutta siitä pystyi kehittyneiden piirteiden seasta erottamaan Bordeaux'n viineille tyypillisiä piirteitä minkä lisäksi viinillä oli edelleen upea rakenne. Entä onko tämä todella maailman parhaita viinejä? No jaa, eipä juuri. Viinissä on ehdottomasti omat charminsa, mutta loppupeleissä puoli tonnia on kyllä naurettava hinta, kun nettiä penkomalla voi löytää alle satasella vanhempia viinejä, jotka voivat myös olla nuorekkaammassa kunnossa. Tällaisen viinin ostamalla maksaa satasen tai pari viinin laadusta ja kellarointikustannuksista, lopun siitä tiedosta, että voi juoda yhtä maailman kuuluisimmista viineistä. Tosin tähän hintaan on järkevämpää toki metsästää käsiinsä tämän ikäistä Château Margaux'ta kuin tuoretta tavaraa (Château Margaux 2010:n keskihinta wine-searcherissa 952 euroa)!

Lyhyesti: Huippunsa saavuttanut ja siellä vakaasti majaileva, hienosti kehittynyt, rakenteikas ja vaikuttavan monisävyinen Premier Cru -tason Bordeaux.

Arvio: Täydellinen – vaikkei tämä aivan Maailman Paras Viini ollutkaan, olihan tämä nyt todella vaikuttava elämys. Punaviini, jonka suuntaan jokainen viinikellarin omistaja varmasti toivoo viiniensä vuosikymmenten jälkeen menevän.

Hinnan (491,00e) ja laadun suhde: Surkea – edullisemmallakin voi saada yhtä korkeaa laatua.

Konyári Loliense 2011

Konyari Loliense 2011

• Valmistaja: Konyári Pincészet
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Unkari
• Alue: Balaton, Dél-Balaton
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (40%), Cabernet Franc (30%), Merlot (30%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ? (Maaliskuu 2015)
• Hinta nyt: ~13,00e (Kesäkuu 2014, wine-searcher.com)

kuva: wine-searcher

Unkari on tullut ensisijaisesti tunnetuksi maan koillisosissa valmistetuista, historiallisesti arvostetuista ja julmetun herkullisista Tokaji-jälkiruokaviineistään, mutta muuten maan mainetta on tahrannut makeiden, bulkkina tuotettujen viinien kehno laatu. Hyvin monelle tulee jopa yllätyksenä, että Unkarissa tehdään hyvin paljon myös korkealaatuista viiniä – maan ainutlaatuiset, kuivat ja mausteiset valkoviinit ovat gastronominen elämys itsessään, mutta yhä enemmän vastaan tulee myös korkeatasoisia punaviinejä. Unkarissa erityisen suosittuja ovat punaisesta Kékfrankosista valmistetut, luonteikkaat viinit ja klassiset Bordeaux-blendit – mikä ei ole ihme, sillä merkittävä osa Unkarin parhaista punaviinialueista osuu samalle leveyspiirille Bordeaux'n kanssa. Punaisten viinien ystäville korkealaatuista tavaraa tuottavat mm. Balaton-järven ympäriltä löytyvät lukuisat viinialueet sekä eteläisessä Unkarissa sijaitsevat Villány ja Szeksárd.

Perheomisteisen Konyárin viinitalon punainen Bordeaux-blend Loliense päätyi meikäläisen tassuihin tuliaisina äitini ja siskoni Budapestin-reissulta. Konyari sijaitsee Balaton-järven etelärannalla, Unkarin länsiosissa – siis lähes täysin päinvastaisella puolella kuin arvostettu Tokaj. Isä János ja poika Daniel Konyárin viinitalo on tuottanut viinejä 2000-luvun alusta ja nykyisin omistuksessa on hieman alle 40 hehtaaria. Punainen Loliense on saanut kypsyä uusissa ja vanhoissa tammitynnyreissä 14 kk ennen pullotusta ja markkinoillelaskua.

Viinillä on varsin konsentroitunueen tumma ja nuorekkaan sinipunainen, lähes läpinäkymätön väri.

Lasista kohoaa runsas ja kypsänmakea tuoksu, joka jatkaa ulkonäön luomien mielikuvien jalanjäljissä: makeaa tummaa marjaisuutta, kypsää luumua, mehevää herukkaisuutta ja kevyttä vaniljaa.

Maku on tuoksun tavoin kypsänmakea, runsaan herukkainen ja makean luumuinen. Seasta kuitenkin löytyy hienosyisempiäkin vivahteita, kuten tammen mausteisuutta, hillittyä maitosuklaata, kevyesti vihertävää Cabernet Francin vegetaalisuutta, hennosti tummaa marjahilloa ja ujoa vaniljaa. Kokonaisuus on hennon alkoholinen ja suutuntumaltaan varsin täyteläinen. Rakenteesta pitävät huolen kohtalaisen tuntuva tanniinisuus ja melko freesi hapokkuus.

Suuhun jäävä mehukas ja pitkäkestoinen jälkimaku on alkoholisen lämmin, mustaherukkainen, boysenmarjainen, makean luumuhilloinen, tammisen mausteinen, kevyen kaakaoinen ja hennon karhean puiseva.

Yleiseltä tasoltaan Loliense on varsin kelvollinen, nuori Bordeaux-blend, mutta kokonaisuutena se on kyllä melko perus ja mitäänsanomaton – vastaavanlaisia makean mehukkaita ja reippaammalla kädellä tammitettuja CS-CF-M-blendejä on maailma pullollaan, eikä tämä viini onnistu juuri mitenkään nousemaan tuosta loputtomasta massasta edukseen. Eduksi voidaan katsoa viinin hyvä rakenne, jonka avulla viini on nyt oikein mainio ruokaviini ja joka voi antaa lyhyeen tai keskipitkään kellarointiin potentiaalia, mutta muuten viinistä löytyy varsin vähän yllätyksiä.

Loliense toimi oikein kivasti spaghetti bolognesessa ja sen kanssa, mutta harmillisesti se ei jättänyt suurempia fiiliksiä Balatonista – uudesta tammesta ja klassisesta Porvoo-blendistä on vaikea löytää mitään perimmäistä unkarilaisuutta. Viini on ihan passeli arkiviini modernien peruspunaviinien ystäville, mutta perinteisiä, aidosti unkarilaisia viinejä etsivän kannattaa siirtää katseensa muihin viineihin.

Lyhyesti: Moderni, kypsänmakea, tasapainoisen rakenteikas ja melko tamminen Bordeaux-blend Unkarin Balaton-järven rannoilta.

Arvio: Tylsä – Loliense on oikein kelpo moderni punaviini, mutta harmillisesti luonteeltaan äärimmäisen tylsä ja yllätyksetön. Sokkona olisi vaikea paikallistaa viiniä minnekään, sillä vastaavanlaista tavaraa tehdään jotakuinkin jokaisella mahdollisella viinialueella.

Hinnan (~13,00e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Man O' War Ironclad 2008

Man O' War Ironclad 2008

• Valmistaja: Man O' War Vineyards
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Uusi-Seelanti
• Alue: Waiheke Island
• Rypäleet: Merlot (52%), Cabernet Franc (27%), Malbec (10,5%), Petit Verdot (9,1%), Cabernet Sauvignon (1,4%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 38,40e (Marraskuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 35,10e (Joulukuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

Uusi-Seelanti on punaviinien saralla tullut tunnetuksi lähinnä Pinot Noirien osalta. Niistäkin valtaosa tulee maan pohjois- ja eteläsaaren väliin jäävän lahden lähistöltä. Kuitenkin pikku hiljaa kiinnostus maan lämpimämmän pohjoissaaren Syrah-viineihin ja Bordeaux-blendeihin on alkanut kasvaa.

Ehkä maailman miehekkäimmällä nimellä varustettu Man O' War Ironclad ei tule kummaltakaan maan kuuluisalta pääsaarelta, vaan Uuden-Seelannin pohjoissaaren pohjoispuolella sijaitsevalta tuuliselta ja lähes mikroskooppisen kokoiselta Waiheken saarelta. Tänne Man O' Warin viinitalo perustettiin 1980-luvun alussa, kun talon omistajat ostivat sieltä neljä maatilaa, jotka kattoivat peräti yli 1,800 hehtaarin edestä pinta-alaa. Tällä alueella viljellään nykyisin noin 60 hehtaarin alueella 76 viinitarhaa, joista Man O' Warin viinit valmistetaan.

Ironclad on talon lippulaivapullote, joka Merlot-Cabernet Franc -vetoisella rypälesekoituksellaan kumartaa syvälle Bordeaux'n oikean rannan klassiseen tyyliin. Viini on valmistettu käyttämällä jokaisen eri tarhan rypäleet erikseen tynnyreissä noin 30 päivän ajan, minkä jälkeen viinin on annettu jäädä kypsymään tynnyreihin. Tynnyreistä 75% on vanhoja, lähinnä ranskalaisia tynnyreitä, 20% uusia ranskalaisia ja 5% uusia amerikkalaisia tynnyreitä. Kypsyttelyn jälkeen viini on sekoitettu tankkeihin, joissa sen on annettu asettua 4 kk ajan ennen hentoa suodatusta ja pullotusta. Tämä viini tuli korkattua Château Musar 1999:n rinnalle kun istuimme iltaa Nomad Cellarseilla.

Kevyesti läpinäkyvä väri on yleisilmeeltään varsin tumma, hennosti sinertävään taittuvan kirsikanpunainen, joskin reunoilta hennon oranssi häivähdys antaa osviittaa viinin astetta vanhemmasta iästä.

Vaikka viinin tynnyreistä vain neljännes on ollut uusia, on tuoksussa selkeästi pinnassa paahteista tammea, hillittyä kahvimaisuutta ja aavistus tummaa suklaata. Onneksi tammi on varsin hyvin balanssissa kokonaisuuteen nähden, eikä se tunnu peittävän mitään, vaan antaa hyvin tilaa hedelmälle. Kokonaisuudesta erottuukin hyvin myös kypsää tummaa luumua, kirsikkahilloa ja mustetta. Lisäksi viinistä tuntuu löytyvän melko reilustikin luonnetta ja persoonaa keskimääräiseen uuden maailman Bdx-blendiin nähden, sillä hedelmän seasta löytyy myös mukavasti kevyttä paskaisuutta, lantaa ja eläintä, sekä hennosti Francin vegetaalisuutta.

Makumaailmassa jatketaan hyvin tuoksun viitoittamalla tiellä, jolla kohdataan sekä uutta maailmaa että rehellistä paskaa. Viinin yleisilme on varsin muhkea, mausteinen ja kypsänmakea, jopa piirun verran hilloisen luumuinen, kypsän kirsikkainen ja iän myötä mukavasti nahkainen. Taustalla väijyy myös melko kärtsäistä, hennosti kahvinporot mieleen tuovaa tammea. Rakennetta tuovat kokonaisuuteen nähden mukavan sopusuhtaiset, jopa eloisat hapot ja melko runsaat, edelleen hyvin puruvoimaiset tanniinit, jotka tuovat kokonaisuuteen otetta ja karvasta särmää. Kokonaisuus on suorastaan hämmentävän rakenteikas, rustiikkinen ja vivahteikas uuden maailman "porvoolaiseksi".

Viinistä jäävä roteva jälkivaikutelma on melko reippaastikin suutakuivattavan tanniininen. Suuhun jää varsin pitkäksi aikaa mausteista tammisuutta, hapankirsikkaa, kevyehköä ja kypsää luumua ja aavistus Islayn viskejä muistuttavaa tervaisuutta.

Toisaalta Ironclad on erittäin jees, toisaalta ei silti ihan mun juttu. Sellaisenaan viini olisi suorastaan hämmentävän vaikuttava esitys niin Bordeaux-blendiksi kuin uusseelantilaiseksi ei-Pinot Noiriksi, mutta hurmaavan, elegantin, vivahteikkaan ja ylettömän helpostisärvittävän Château Musarin rinnalla viini kuin viini kärsii – ja rankasti. Vaikka tässä vertailussa Ironclad vaikuttaakin hyvin suurikokoiselta ja -eleiseltä, jopa kömpelöltä, on viinin korkea laatu silti selkeästi havaittavissa. Vaikka viinissä tammella on kohtalaisen suuri preesens, on puun määrä oikein sopusuhtaista kokonaisuuteen nähden, eli se ei peitä mitään eikä viinistä siten tunnu puuttuvan mitään.

On mukava aina päästä muistuttamaan itseään, että Uudessa-Seelannissa tehdään muutakin kuin Pinot Noiria – periaatteessa rupeaakin jo tuntumaan siltä, että maan Pinot Noirit tarjoavatkin paljon vähemmän yllätyksiä kuin muista rypäleistä valmistetut lajike- ja sekoiteviinit, joista parhaat vetävät helposti vertoja mille tahansa huippuviineille. Ironclad on kuuden vuoden iässään edelleen melkoinen mörssäri, ja onkin helppo povata sille varsin luotettavaa tulevaisuutta kellarissa – jos kärsivällisyyttä löytyy, suosittelen tarkastamaan viinin kunnon kun kymmenen vuotta tulee mittariin. Tässä kunnossa viini soveltuu parhaiten hyvin tuhtien ja tanakkarakenteisten aterioiden pariksi.

Lyhyesti: Ironclad on nimensä mukaisesti varsin suurikokoinen ja roteva viiniksi, mutta uuden maailman Bordeaux-blendiksi se on kyllä vaikuttavan luonteikas, rakenteikas ja moniulotteinen tuttavuus.

Arvio: Tyylikäs – uuden maailman huippuviinien faneille.

Hinnan (38,40e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Ormes de Pez 2006

Ormes de Pez 2006

• Valmistaja: Château Les Ormes de Pez
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Estèphe
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Saint-Estèphe
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (58%), Merlot (36%), Cabernet Franc (6%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 43,00e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 45,00e (Kesäkuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

Viinimaan viimevuotisella joulukiertueella bongasin pari eri Bordeaux'ta. Ensimmäinen, Grand-Puy Ducasse 2007, ei loppupeleissä erityisesti vakuuttanut, mutta en antanut tämän hidastaa itseäni, vaan nappasin seuraavan, Ormes de Pez 2006:n testiin.

Ormes de Pez on ns. Cru Bourgeois Exceptionnel – tai siis oli, ennen kuin kyseinen luokittelu poistettiin vuonna 2007. Alun perin vuonna 1932 Cru Bourgeois -luokitteluun ryhdyttiin keräämään vuoden 1855 Cru-luokituksen ulkopuolelle jääneitä, kuitenkin korkealaatuisia "vasemman rannan" viinitaloja ja vuonna 2003 luokitteluun vielä lisättiin eri tasoluokat, joista korkeimpaan Exceptionnel-luokkaan kuului 9 viinitaloa – Ormes de Pez yksi niistä. Nämä talot ehtivät nauttia tästä luokituksesta vain muutaman vuoden ennen kuin koko luokitusjärjestelmä kiellettiin.

Vuonna 2010 Cru Bourgeois -järjestelmä otettiin uudelleen käyttöön, mutta uudessa muodossa: enää talot eivät saa luokitusta, vaan viinin vuosikerta – eli luokitusta on haettava joka vuosi uudelleen. Näin ollen järjestelmä osoittautuu viinitalojen kannalta työläämmäksi, mutta kuluttajan kannalta paremmaksi – nyt Cru Bourgeois -merkintä osoittaa juuri kyseisen vuosikerran poikkeuksellisen laadukkaat edustajat perinteisen Cru-järjestelmän ulkopuolelta.

Ormes de Pez on Saint-Estèphestä, joka on arvostetun Haut-Médocin viinialueen ala-alueista kaikista pohjoisin – tätä pohjoisemmassa sijaitsee vain Gironden lahden suun Médoc, joka tunnettiin ennen nimellä Bas-Médoc. Viini valmistetaan vasemman rannan tyyliin Cabernet Sauvignon -vetoisesti ja viiniä kypsytetään n. 15 kuukautta tammitynnyreissä, joista n. 50% uusitaan vuosittain. Vuosikerta 2006 oli Médocin rannalla varsin epätasainen, sillä runsaat sateet häiritsivät erityisesti Merlot'n sadonkorjuuta. Tästä syystä monissa alueen viineissä Cabernet Sauvignon – joka kesti sateet melko ongelmitta – näyttelee normaalia suurempaa roolia.

Väriltään Ormes de Pez on tasainen, kevyesti läpinäkyvän kirsikkahilloinen.

Tuoksu on kohtalaisen runsas, elegantti ja yllättävänkin puhdaspiirteinen ottaen huomioon kuinka paljon viini näkee kypsytysvaiheessa tammea. Pinnalla on kypsää, tummaa karhunvatukkaa, mustaherukkaa ja hentoa luumua, taustalla hennosti vaniljaista ja suklaista tammea.

Maultaan viini on voimakas, kulmikas ja jopa ronskihko. Tuoksun eleganssia ei mausta löydy, mutta syvyyttä ja moniulotteisuutta taas senkin edestä: tumman karhunvatukan ja kevyen luumuisuuden ohelta löytyy mm. kevyttä savuisuutta, nahkaisuutta, hillittyä mineraalisuutta ja hentoa metsänpohjaa. Tammisuus yhdistyy hienosti Cabernet Sauvignonin kuivempiin, puumaisiin piirteisiin tuoden kokonaisuuteen aavistuksen kuivaa mausteisuutta ja puisevaa lyijykynän teroitussilppua. Viini ei ole niinkään kypsä ja täyteläinen, vaan aavistuksen verran nyky-Bordeaux'ta karumpi ja kepeämpi, mikä toimii mainiosti meikäläiseen. Happoja ja niiden tuomaa raikkautta voisi olla kyllä enemmänkin, mutta tästä huolimatta viinillä on varsin hyvä, melko tanniinen rakenne.

Jälkimaussa esiin nousee sekä tuore, hieman hapokas mustaherukkaisuus ja karhunvatukkaisuus että hento, makean vaniljainen tammisuus. Niiden rinnalla häivähtelee myös makeampaa kirsikkaisuutta, pölyisyyttä ja aavistus aromaattisia, hennon vegetaalisia yrttejä. Suuhun jää keskimakua napakampi ja hapokkaampi, mukavan vivahteikas ja melko pitkäkestoinen jälkivaikutelma.

Voin kuvitella iän tehneen tälle Ormesille ihan hyvää, sillä viinin aromeissa oli miellyttävästi syvyyttä ja jopa hieman iän tuomia, kehittyneempiä piirteitä, minkä lisäksi tammi tuntui integroituneen hienosti saumattomaksi (ja mukavan hillityksi) osaksi kokonaisuutta – huolimatta kypsytyksessä käytetystä uuden tammen runsaasta määrästä.

Viini on varsin hyvin lähestyttävissä jo nyt, mutta vaikka viinin runsaus ja konsentraatio eivät ole sieltä tuhdeimmasta päästä, voin kuvitella sen kestävän helposti vielä lyhyttä tai keskipitkää kellarointia – potkua ja tanniinia viinissä kuitenkin riittää. Eri asia on se, onko viini vieläkään ihan hintansa väärti – vajaalla viidellä kympillä kuitenkin jo Alkostakin irtoaa varsin erinomaisia viinejä, ulkomaiden nettikaupoista puhumattakaan. Jos viinille viitsii vielä muutamia vuosia antaa aikaa, voinee siitä vielä tulla oikeasti hintansa väärti, mutta nykykunnossa homma on vähän siinä ja siinä. Toki jos Bordeaux'n viinit ovat ennen kaikkea sydäntäsi lähellä ja kaipaisit mielummin klassista Clarettia kuin modernia uutospommia, on tämä viini ehdottomasti testaamisen veroinen tapaus! Suosittelen kuitenkin siinä tapauksessa pitämään kiirettä ja metsästämään pullon talteen sellaisesta myymälästä, josta viiniä villä löytyy, sillä Alkon sivuilla Ormes de Pez on vaihtunut näköjään vuosikertaan 2011 – enkä näe mitään järkeä maksaa aivan liian nuoresta, erittäin epätasaisen vuosikerran viinistä puolikasta satasta!

Lyhyesti: Hieman kehittynyt, keskimääräistä Bordeaux'ta kevyempi, kulmikas, rakenteikas ja varsin vivahteikas Cru Bourgeois Exceptionnel. Varsin miellyttävä ja mukavan särmikäs esitys niin monen paksuntäyteläisen, kypsänmehevän ja konsentroituneen Bordeaux'n jälkeen.

Arvio: Erittäin hyvä – monissa Ormes de Pez -vertikaaleissa tämä vuosikerta tuntuu pärjäävän keskimääräistä huonommin, todennäköisesti johtuen viinin hieman kevyemmästä ja kulmikkaammasta ilmaisusta. Meikäläisen makuun tämä kuitenkin toimii mainiosti, sillä pehmeitä uutospommeja maailma on täysi – tämä sentään oli varsin positiivista vaihtelua siihen linjaan.

Hinnan (45,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Château Grand-Puy Ducasse 2007

Château Grand-Puy Ducasse 2007

• Valmistaja: Château Grand-Puy Ducasse
• Tyyppi: Punaviini, AOC Pauillac, Bordeaux 5e Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Pauillac
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (60%), Merlot (40%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 45,00e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Loppuvuodesta järjestetyllä Viinimaan joulukiertueella oli tarjolla kourallinen peruslinjastoa hieman mielenkiintoisempia viinejä, mm. pari putelia Bordeaux'sta. Ensimmäiseksi nappasin testiin Cinquième Cru Château Grand-Puy Ducassen, joka vielä silloin löytyi tilausvalikoimasta ja jonka edellinen vuosikerta käväisi ihan Alkon perusvalikoimassakin. Nytsillään viiniä ei näytä löytyvän valikoimasta, mutta asiallehan ei tunnetusti voi mitään.

Viinitalo on perustettu 1700-luvun puolessa välissä, jolloin viininviljelyksestä kiinnostunut lakimies Pierre Ducasse päätti ryhtyä viljelemään viiniköynnöksiä omistamallaan Grand Puy -mäellä. Alun perin talo tunnettiin nimellä "Ducasse-Grand-Puy-Artigues-Arnaud", mutta nimi oli muotoutunut helpomminsulateltavaan muotoon Artigues Arnaud kun viinitalo luokiteltiin vuonna 1855 Bordeaux'n viidenteen Cru-luokkaan. Vuonna 1932 talon nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa. Tätä nykyä viinitalo omistaa 40 hehtaaria kolmella eri tarhalla Pauillacin alueella ja se on osa suurempaa, Groupe Crédit Agricolen alaisuudessa toimivaa CA Grands Crus -yhtymää.

Talo tuottaa kahta viiniä: nyt arvioitavaa ykkösviini Grand-Puy Ducassea ja kakkosviini Prélude à Grand-Puy Ducassea. Vuosituotanto on vuosikerrasta riippuen n. 100,000-120,000 pulloa. Grand-Puy Ducassea kypsytetään tammitynnyreissä vuosikerrasta riippuen 18-24 kuukautta, joista uusia tynnyreitä on n. 30-40%. Vuosikerta 2007 oli poikkeuksellisen huono Bordeaux'ssa, jossa läpi kevään ja kesän jatkuneet kylmät säät ja sateet hidastivat rypäleiden kypsymistä merkittävästi. Osaavimmat (tai monessa tapauksessa kaikista varakkaimmat) viinitalot pärjäsivät kyseisenä vuonna hyvin uhraamalla merkittävän osan kaikista raaimmaksi jääneestä sadosta jotta loppusato kypsyisi riittävästi, mutta moni muu viinitalo pyrki pärjäämään jättämällä terttujen harvennuksen vähäiseksi ja toivomalla riittävän lämmintä loppukesää ja syksyä. Syksyllä säät lämpenivätkin varsin kiitettävästi, mutta tästä huolimatta monet rypäleet jäivät ympäri Bordeaux'n kohtalaisen raaoiksi, minkä vuoksi kyseisen vuosikerran Bordoon juominen on aina melkoista arpapeliä.

Grand-Puy Ducasse on väriltään tasaisen kirsikanpunainen hennolla tiilenpunaisella vivahteella. Väri katoaa reunoilta merkittävästi ja yleisilme on ujon läpinäkyvähkö.

Tuoksu on hieman sulkeutunut ja varovainen. Aggressiivisella lasinvatkaamisella saa viinistä irti tummaa marjaisuutta, metsämaata, vegetaalista yrttisyyttä, kevyttä lyijykynän puisevuutta ja hillittyä tammen mausteisuutta. Nokkapuoli on kuitenkin alusta loppuun melko varovainen.

Mausta erottuu tuoksua runsaammalla otteella tummaa hedelmää, vegetaalista yrttisyyttä, kevyesti makeaa mausteisuutta, hentoa musteisuutta ja aavistus mustaherukkaa. Suutuntuma on täyteläinen, tasainen ja silkkisen sulava, mistä on kiittäminen melko hillittyjä ja mukavan kypsiä tanniineja ja suhteellisen matalaa hapokkuutta. Kokonaisuudesta kuitenkin tuntuu uupuvan rakennetta ja energiaa vähäisestä hapokkuudesta johtuen, eli viini olisi kyllä kaivannut tukevampaa hapokkuutta. Keskimaun meiningin olen tiivistänyt pieneen mustaan vihkooni kahdella sanalla: "lacks oomph".

Miellyttävän moniulotteinen jälkimaku on yrttinen, kypsän tumman hedelmäinen, runsas ja sävyltään jopa melko synkkä. Suuhun viini jättää pehmeän ja melko pitkään jatkuvan, tasapainoisesti hedelmäis-tammisen jälkivaikutelman.

Grand-Puy Ducasse on yllättävän hyvin onnistunut taaplaamaan läpi hankalan vuosikerran ja näin tuottanut ihan tyylikkään ja uskottavan punaviinin. Rypäleiden sadonkorjuuta on lykätty merkittävästi (Cabernet Sauvignonin sadonkorjuu on ko. vuonna aloitettu vasta lokakuun 2. viikolla, siinä missä normaalisti CS korjataan tarhoilta syyskuun puolenvälin ja lopun välillä) jotta kaikki raa'at rypäleet ehtisivät kypsyä, mutta tämän ja terttujen epätasaisen kypsymisen seurauksena viinissä on käytetty myös runsaasti jo ylikypsäksi päässeitä rypäleitä, mikä heijastuu viinin varsin lempeään tanniinisuuteen ja matalaan, varsin pehmeänpuoleiseen hapokkuuteen.

Vuosikerran 2007 viiniksi Grand-Puy Ducasse on varsin kelpo esitys, mutta vajaan viiden kympin viiniksi ei niinkään – Cru-tasoisten talojen ykkösviinit yleensä ovat nuorena varsin särmikkäitä tapauksia nuorena ja ne rupeavat olemaan parhaimmillaan vasta useiden vuosien, joskus jopa vuosikymmenien jälkeen, mutta näin heppoisella rakenteella varustettua viiniä en lähtisi kovinkaan moneksi vuodeksi varastoimaan. Vaikka viini onkin varsin tyylikäs ja moniulotteinen esitys, ei mielestäni ole mielekästä sijoittaa puolikasta satasta viiniin, joka rakenteensa puolesta menisi kympin perus-Bordeaux'sta. Puolet hinnasta pois ja sitten ruvetaan olemaan oikealla tontilla – tai sitten vain on parempi jättää vuosikerta 2007 omaan arvoonsa.

Lyhyesti: Makumaailmaltaan hyvin tyylikäs, moniulotteinen ja silkkisen pehmeä 5. Cru Bordeaux, joka kärsii sekä ujosta tuoksustaan että ennen kaikkea turhan vaatimattomasta rakenteestaan.

Arvio: Tyylikäs – viini on kuin harvinaisen vivahteikkaalla ja elegantilla makumaailmalla varustettu, nuorena juotavaksi tarkoitettu kympin Bordeaux. Tämä on siis selkeästi parempi ja vakuuttavampi kuin mikään kympin Bordeaux, eli kyllähän tämä mainiolta maistuu, mutta tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole mikään klassinen tiukka ja rakenteikas Bordeaux, josta kannattaisi latoa useita kymppejä tiskiin. Close, but no cigar.

Hinnan (45,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Château Gloria 2001

Château Gloria 2001

• Valmistaja: Domaines Henri Martin, Château Gloria
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Julien
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Saint-Julien
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (65%), Merlot (25%), Cabernet Franc (5%), Petit Verdot (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 27,50e (Helmikuu 2013, Exquisite-Weine)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: systembolaget

Bordeaux'ta tulee nykyisin melko harvoin ostettua, johtuen lähinnä kahdesta asiasta: a) koska Bordeaux on niin monelle punaviinintuottajalle merkittävä esikuva, tuntuvat viinit ympäri maailman maistuvan enemmän tai vähemmän Bordeaux'lta ja olen siksi melko lailla kyllästynyt ko. viinien aromimaailmaan; b) alueen viinien hinta on viime aikoina kohonnut täysin käsittämättömiin sfääreihin, eikä alueelta tunnu saavan muilta kuin täysin tuntemattomilta tuottajilta rahalle vastinetta, mutta niiden ostaminen on taas melkoista sikasäkissä-toimintaa.

En kuitenkaan voinut olla ostamatta Bordeaux'ta vuosi sitten, kun tuttavani olivat tekemässä tilausta lähinnä Bordeaux'n viineihin erikoistuneesta Exquisite-Weinesta. Valintani päätyi lopulta Château Gloriaan, jota pidetään yhtenä Saint-Julienin alueen parhaina viinitaloina. Koska viinitalo on perustettu vasta vuonna 1942, ei sen ole mahdollista kuulua Bordeaux'n Cru-luokitteluun, joka on sorvattu jo vuonna 1855, mutta muutama viiniasiantuntija, jotka ovat tehnyt oman, nykyaikaistetun versioinnin tuosta vanhasta Cru-luokituksesta, ovat ottanut Château Glorian mukaan listaansa. Esimerkiksi Alexis Lichinen luokituksessa Château Gloria on luokiteltu Crus Supérieurs -luokkaan, joka vastaisi vanhaa 4. Cru -luokkaa. Mutta koska Château Gloria on edelleen luokittelematon viinitalo, saa sen tapauksessa parhaassa tapauksessa varsin erinomaista laatua erittäin kohtuulliseen hintaan – erityisesti jo valmiiksi kohtuuhintaisesta Exquisite-Weinesta.

Château Glorian samanniminen ykkösviini valmistetaan perinteisellä Médocin alueen reseptillä: kaksi kolmannesta Cabernet Sauvignonia, loput Merlot'ta ja jotain muita paikallisia punaisia lajikkeita. Kypsyttäminen vie 14 kuukautta ja se tapahtuu tammitynnyreissä, joista 40 pinnaa on uusia. Bordeaux'n vuosikerta 2001 on jossain keskimääräisen ja keskimääräistä paremman välimaastossa, mutta se yleensä tuppaa jäämään ihmisten mielissä huippuvuosikerta 2000:n varjoon ja siksi monesti niputetaan kehnon 2002:n kanssa yhteen. Yleisesti 2001:n kuitenkin arviodaan tarjoavan varsin laadukasta ja tasapainoista tavaraa, joka on hieman kevyempää kuin huippuvuosikertojen kypsänmehevät ja erittäin runsaat viinit ja siten tarkoitettu niitä hieman lyhytaikaisempaan varastointiin. Perstuntumalta arvioiden voisin siis sanoa Gloria 2001:n olevan ihan hyvässä tikissä korkattavaksi.

Väriltään viini on lähes täysin läpinäkymättömän tummanpunainen hennon violetilla sivujuonteella. Karahviin viiniä kaataessa voi todeta viinin seasta löytyvän hintsusti hyvin hienojakoista sakkajauhoa, mutta ikäänsä nähden viinistä löytyy melko vähän kiinteytymiä.

Korkkaamisen yhteydessä tuoksu on melko vanha ja tympeä, eikä mitenkään erityisen miellyttävä: savua, kosteaa sikarilaatikkoa, multaista maamaisuutta ja runsasta nahkaa. Reilu tunti karahvissa tekee kuitenkin ihmeitä ja sekaan saapuu hillitysti mutta sopivan riittävästi semmoisia makeita juonteita, jotka herättävät nuo aluksimainitut aromit samalla eloon ja kokonaisuuteen upeasti sointuviksi. Ensisijaisesti viini saa hengitellessään tuoksuunsa kypsää herukkaisuutta, mutta mukaan saapuu myös kevyttä kukkaisuutta ja tammikin ilmoittaa itsestään mukavan ujolla aavistuksella vaniljaista mausteisuutta. Nokkapuoli on siis varsin hurmaavaa tavaraa, vaikka aluksi viinin kunto hieman epäilyttikin.

Makupuoli on korkkaamisen jälkeen tuoksun tavoin varsin tympeä, joskin paljon kiehtovampi ja vivahteikkaampi: nahkaa, tupakanpurua, savua ja lihaisuutta. Auetessaan viini kuitenkin selkeästi kuin herää unestaan ja alkaa tuoda kuivien tertiääriaromien ohelle myös hillittyä, joskin jo hieman vanhaksi käynyttä hedelmää – mehukasta sinertävää marjaisuutta ja hillittyä Merlot'n tummaa hedelmää. Tammikin astuu kuvioihin – tuoksun tavoin varsin varovaisesti – tuoden aavistuksen verran makeaa vaniljaa ja karheaa pippurisuutta. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja miellyttävän suunmyötäinen, joskin hieman vaatimattomanpuoleinen hapoiltaan – tiettyä eloisuutta viinistä selvästi puuttuu ja kokonaisuus vaikuttaa hieman uneliaalta, vaikka aromit heräävätkin hyvin karahvissa. Kokonaisuus kuitenkin kantaa itsensä hyvin alusta loppuun mielenkiintoisella, tyylikkäästi kehittyneellä ja erittäin harmonisella makumaailmallaan. Myös maltillinen (12,5%) alkoholi pysyy hienosti pois tieltä.

Viinistä jää suuhun ihastuttavan aromikas, mehukas ja mukavasti kehittynyt jälkimaku, jossa tuntuu violettejä sävyjä (kaikkea luumuista ja mustaherukoista aina orvokkisen kukkaisiin vivahteisiin), vanhaa nahkaa, hillittyä tupakkaisuutta, hentoa, järsityt lyijykynät mieleen tuovaa puisevuutta ja iäkkään viinin vanhan pölyistä jälkivaikutelmaa. Kiehtovat, kehittyneet vivahteet viipyilevät kielellä todella pitkään tuoden joka siemauksen jälkeen suuhun erilaisia makujen yhdistelmiä.

Perstuntumaan kannatti luottaa! Château Gloria 2001 on varsin upeassa kunnossa oleva, Cru-luokittelun ulkopuolinen punainen Bdx, joka onnistuneesti palautti meikäläisen mieleen miksi Bordeaux'n punaviineihin voi aika ajoin palata. Happoja viini olisi saattanut kaivata enemmän, mutta muuten kokonaisuus oli varsin mainiota nautittavaa, eikä edes 40% uutta tammea tuntunut enää juuri missään, uuden puun vivahteiden hädin tuskin leikatessa kokonaisuudesta läpi.

Toisin kuin huippu-Bordeaux'ta, tätä viiniä tuskin kannattaa varata pidempään kypsyttelyyn, mutta Glorian voi kyllä helposti kuvitella kestävän vielä useampia vuosia, ellei jopa toisen vuosikymmenen verran varsin hyvässä kunnossa, todennäköisesti myös vielä parempaan suuntaan kehittyen. Kun katsoo minkälaisia ja minkä ikäisiä Bordeaux'n viinejä Alkosta saa alle kolmella kympillä, oli 27,50e tähän viiniin erinomainen hassaus. Sääli vain, että kyseinen vuosikerta on nyttemmin jo loppunut Exquisite-Weineltä ja samaan hintaan saa tätä nykyä vain selkeästi nuorempaa 2008-vuosikertaa.

Lyhyesti: Ihastuttavasti kehittynyt, erinomaisesti lähestyttävissä oleva, korkealaatuinen Bordeaux kuuluisan Cru-luokituksen ulkopuolelta. Viini saattaa olla hieman tympeä tuttavuus korkatessa, mutta tunti pari karahvissa tekee ihmeitä.

Arvio: Erinomainen – vaikka monet muut viinit ovat jo aikoja sitten syrjäyttäneet Bordeaux'n paikan sydämestäni, ei tämä silti tarkoita sitä, ettenkö voisi olla hyvistä "porvoolaisista" innoissani. Vaikka happojen osalta jäätiin hieman lapsipuolen asemaan, oli tämä kyllä silti kaikin puolin mainiota tavaraa. Vahva suositus jos vain joskus sattuu vastaan tulemaan.

Hinnan (27,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.