Bollinger Vieilles Vignes Françaises 2004

Bollinger Vieilles Vignes Françaises Blanc de Noirs 2004

• Valmistaja: Bollinger
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Vallée de la Marne
• Rypäleet: Pinot Noir (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 491,40e (Syyskuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: plus de bulles

Champagnen kuohuviineistä valtaosa valmistetaan samalla tavalla – perinteisesti viljellyt rypäleet murskataan hellästi, käytetään terästankeissa viiniksi, sekoitetaan sekaan viimeisen vuosikerran tai parin réserve-viiniä hieman mukaan, käytetään pulloissa uudestaan 2-3 vuotta kestävän sakkakypsytyksen ajan ja isketään markkinoille – ja viinien välisten erojen luominen perustuu lähinnä kolmen päärypälelajin sekoitussuhteisiin, kypsytysajan kestoon ja markkinamiesten luovuuteen. Muutamat suuret talot kuitenkin ovat poikenneet valtavirrasta ja hakeneet viineihinsä persoonaa poikkeamalla tavalla tai toisella Champagnen normistosta: Lanson tuo tyylilleen ominaista kireyttä estämällä viineissään happoja pehmentävän malolaktisen käymisen; Charles Heidsieck tuo tyylilleen ominaista runsautta ja paahteisuutta pitämällä réserve-viiniensä varastot yli 10 vuosikertaa kattavina, sekoittamalla réserve-viinejä poikkeuksellisen suuria määriä viiniin ja kypsyttämällä kaikkia viinejä paljon totuttua pidempään; Salon ei sekoita viineihinsä lainkaan réserve-viinejä, vaan jokainen tuotettu viini on yhden vuosikerran tuotos; Krug tuo viineihinsä syvyyttä ja kerroksellisuutta käyttämällä ne nopeasti (1 kk) tammitynnyreissä.

Sitten on Bollinger, joka on täydellisen kuohuviinin tavoittelussaan ottanut käyttöönsä valtavan määrän erilaisia menetelmiä, jotka ovat harvinaisia – tai jopa ainutlaatuisia – Champagnessa. Toisin kuin monet muut suuret Champagnen viinitalot, jotka omistavat vain pieniä määriä tarhoja ja lähinnä ostavat rypäleitä, Bollinger omistamat tarhat tuottavat n. 60% viineihinsä tarvittavista rypäleistä; Bollinger käyttää viininsä tammessa (vuosikerrattomat osittain, muut kokonaan) ja peräti 6 kk ajan (tynnyreiden ikä vaihtelee välillä 5–110 vuotta); Bollinger säilyttää réserve-viininsä ainutlaatuisesti 1,5 litran magnum-pulloissa, joita talon kellareista löytyykin päälle puoli miljoonaa; nämäréserve-viinit kerätään ainoastaan Premier- tai Grand Cru -luokitelluilta tarhoilta ja ne ovat iältään 5-15-vuotiaita; réserve-viinejä käytetään vuosikerrattomissa viineissä ja niiden osuus lopullisessa viinissä on tyypillisesti n. 10-15%, loppuosuuden muodostuessa kahden-kolmen viime vuosikerran sekoituksesta; kaikki talon vuosikerralliset viinit kypsytetään kruunukorkin sijaan luonnonkorkin alla – tämä tarkoittaa myös manuaalista sakanpoistoa kaikille vuosikertaviineille; Bollinger on pyrkinyt vähentämään sulfiittien käyttöä viineissään – esimerkiksi korkinvaihdon yhteydessä viineihin ei lisätä lainkaan sulfiitteja. Lisäksi Bollinger omistaa tarhoja, joilla kasvaa kaikkia sallittuja lajikkeita: kolmen päälajikkeen (Chardonnay, Pinot Meunier, Pinot Noir) lisäksi myös neljää pienemmässä määrin viljeltyä lajiketta (Arbanne, Petit Meslier, Pinot Blanc, Pinot Gris) sekä kahta epävirallisesti sallittua lajiketta, jota ei käytännössä viljellä alueella lainkaan (Gamay, Pinot Teinturier).

Bollingerin ainutlaatuisin viini on kuitenkin talon prestige cuvéenakin pidetty Vieilles Vignes Françaises. Toisin kuin voisi odottaa, ei viinin nimi viittaa vanhoihin köynnöksiin, vaan vanhanaikaiseen, varttamattomien köynnösten provignage-viljelymenetelmään: tässä menetelmässä köynnöksen satoa tuottanut oksa haudataan vuoden lopuksi maahan, jolloin se kehittää omat juurensa ja joidenkin vuosien päästä kasvaa uudestaan maasta ulos uutena köynnöksenä. Näin yksi ainoa viiniköynnös saattaa käsittää suuria osia tarhasta ollen yksi elävä organismi, jolla on niin muinaisia, vahvoja ja pitkiä juuria, kuin nuoria ja innokkaasti leviäviä juuria – samalla toki köynnöksen iän määrittely muuttuu mahdottomaksi köynnöksen eri osien ollessa hyvin eri ikäisiä. Tällä tavoin viljellyt köynnökset kasvavat nykyaikaiseen viinitarhaan verrattuna äärimmäisen tiheässä, mutta samalla tuottavat luonnostaan merkittävästi vähemmän satoa. Alun perin Bollingerilla oli kolme tällaista tarhaa – kivimuurein aidatut Clos de Chaudes Terres (0,15 ha) ja Clos St. Jacques (0,21 ha) sekä aidaton Croix Rouge (0,16 ha) – mutta koska köynnöksiä ei tämän muinaisen istutusmenetelmän takia voida istuttaa viinikirvalta suojaavaan juurakkoon, onnistui viinikirva iskemään Croix Rouge -tarhaan vuonna 2004 ja tuhoamaan sen. On kuitenkin edelleen suuri mysteeri, miksei viinikirva ole vieläkään iskenyt näihih kahteen muuhun Bollingerin varttamattomien köynnösten tarhaan.

Näiltä kahdelta (alun perin kolmelta) viinikirvattomalta tarhalta Bollinger on tuottanut Vieilles Vignes Françaises -shamppanjaa alkaen vuosikerrasta 1969. Koska tarhojen köynnökset ovat vain Pinot Noiria, on viini loogisesti 100% Pinot Noirista valmistettu blanc de noirs. Hyvin pienen satoisuuden vuoksi köynnökset tuottavat usein äärimmäisen kypsiä ja konsentroituneita rypäleitä, mutta samalla viinin vuosituotantomäärä on minimaalinen: vuosikerrasta riippuen 2,500–5,000 pulloa, mikä vastaa n. promillea talon viinituotannosta (mikroskooppisesta tuotantomäärästä johtuen kaikki tuotetut pullot julkaistaan myyntiin ja Bollingerin työntekijät eivät potkujen uhalla saa itse – edes omilla rahoillaan – ostaa itselleen VVF-pulloa). Viini aluksi käytetään ja kypsytetään talon tyyliin tammessa, minkä jälkeen viini siirretään kypsymään hiivasakan kanssa luonnonkorkilla suljettuihin pulloihin vajaaksi kymmeneksi vuodeksi. Lopuksi viinin sakanpoisto suoritetaan manuaalisesti ja ilman sulfiittilisäyksiä. Dosage on melko maltillinen n. 6-7 g/l. VVF 2004 oli viinin viimeinen vuosikerta, jossa käytettiin myös Croix Rouge -tarhan rypäleitä, ennen kuin tarha tuhoutui. Tätä (Champagnen alueella melko hyvänä pidettyä) vuosikertaa tuotettiin yhteensä 3,886 pulloa.

Viinin väri on tasaisen ja syvän vaaleankeltainen – sekä yli 10 vuoden ikä että viinin konsentraatio tuntuvat näkyvän siis jo viinin ulkonäössä.

Todella hienostunut tuoksu ei ole isokokoinen tai lasistaryöppyävä, mutta silti todella runsas ja äärimmäisen monisyinen. Tuoksun yleisilme on kypsyyttä huokuva ja paikoin jopa makea: siitä voi erottaa lähes siirappista makeutta ja kypsänmakeaa keltaista hedelmää, melko paljon kermaa ja jopa hieman ruskistunutta voita, makean limppuista leipäisyyttä, ujoa mausteisuutta (jopa aavistus tammea?) ja hentoa sitruunamarmeladia. Vaikka viini on väriltään valkoinen, tuo erittäin kypsä Pinot Noir tuoksun taustalle ujoja, synkempiä sävyjä vadelmasta ja jopa tummasta kirsikasta. Tuoksu ei kuitenkaan ole jälkiruokaviinimäisen makea, vaan selkeästi shamppanjamaisen elegantti; jopa aavistuksen pidättelevä mutta silti kompleksinen nokkapuoli on siis kaikin puolin erittäin miellyttävä, houkutteleva ja siitä tuntuu yksinkertaisesti olevan erittäin paljon kaikkea.

Suussa viinillä on runsas, leveä ja intensiivinen olemus. Makumaailma vaikuttaa aluksi hyvin nuorelta: erittäin teräksiseltä, korostuneen hapokkaalta ja voimakkaan viheromenaiselta. Pian viini kuitenkin aukeaa (ja lämpenee lasissa), minkä seurauksena makumaailmasta alkaa löytyä kermaisuutta, kypsää sitruunaa, pähkinävoita, kevyttä uuniomenaa ja hentoa kirsikkaisuutta. Vaikka viini on selvästi rutikuiva, huokuu se silti voimakkaasti makeutta ja kypsää hedelmää, mikä tekee yleisilmeestä hyvin suurikokoisen ja jopa hieman raskassoutuisenkin. Pieni ja lempeä mousse ei juurikaan onnistu luomaan viiniin keveyttä, mutta hapokkuus pysyy loppuun asti napakkana ja viini rakenteikkaan oloisena.

Keskimaun tavoin myös viinin jälkimaku on runsas ja monisyinen: kermaisuutta, teräksistä mineraalia, kypsää sitrusta, voita, kevyttä mantelia, hillittyä uuniomenaa ja hentoa leipäistä paahteisuutta. Suuhun jää erittäin pitkäkestoinen, ujon bitterinen ja hennosti voideltua paahtoleipää muistuttava, paahteinen jälkivaikutelma.

Bollinger on yleisesti tullut tunnetuksi varsin runsaalla, paahteisella ja vaikuttavan suurikokoisella tyylillään. Talon lippulaivaviini VVF tuntuu olevan vielä tästä askeleen pidemmälle viety versio: viinissä on sitä Bollingerin massaa, mutta vielä totuttua kypsemmällä hedelmällä ja konsentraatiolla. Viini on kyllä hämmästyttävän upea ja tyylikäs esitys, mutta mitään herkkää eleganssia siitä ei löydy niin millään. Toisaalta, jos viinillä on hintaa puoli tonnia (Arkadian erikoisvalikoimassa 490 euroa loppuvuodesta 2014, nykyisin wine-searcherin mukaan 617 euroa), saa siltä mielestäni ihan rehellisesti odottaa kunnon tykittelymeininkiä.

Viini on tällä hetkellä uskomattoman vaikuttava esitys, mutta siinä tuntuu olevan hyvin runsaasti potkua ja potentiaalia kestämään myös kellarointia useamman vuosikymmenen ajan. En ehkä itse menisi sanomaan tätä parhaaksi maistamakseni shamppanjaksi tai miksikään shamppisten ideaaliksi, mutta kokonaisuus on silti niin äärimmäisen vaikuttava, moniulotteinen ja tasapainoinen, että menee se silti parhaimpien ja vaikuttavimpien koskaan maistamieni kuohuviinien joukkoon. Viinillä on toki järjettömästi hintaa, mutta tämän tapauksessa se ei tunnu heijastelevan pelkästään sen statusta ja äärimmäisen pieniä tuotantomääriä, mutta myös sen laatua ja ainutlaatuista tyyliä. Ihan järkevän hinta-laatusuhteen tuote tämä ei ole, mutta tämän tapauksessa on kyllä mahdotonta saada vastaavaa viiniä edullisempaan hintaan, joten viinin hinnoittelun kyllä ymmärtää.

Lyhyesti: Mikroskooppisen tuotannon äärimmäisen massiivinen, kypsä, vaikuttava ja silti tasapainoinen kulttishamppis. Parhaita maistamiani kuplivia.

Arvio: Täydellinen – tuntuu, että näiden supershamppisten osalta tästä viinistä voi paremmaksi mennä lähinnä vain VVF:n paremman vuosikerran enemmän ikää saaneella versiolla.

Hinnan (491,40e) ja laadun suhde: Heikohko – toisaalta vastaavaa ei voi saada halvemmalla, mutta toisaalta on puoli tonnia pullollisesta kuplivaa viinistä nyt aika helvetisti.

Gaja Gaia & Rey 2000

Gaja Gaia & Rey 2000

• Valmistaja: Gaja
• Tyyppi: Valkoviini, DOC Langhe
• Maa: Italia
• Alue: Piemonte, Langhe, Barbaresco
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: ~230,00e (Huhtikuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: 173,30e (Tammikuu 2016, Alko, erikoisvalikoima; vk. 2013)

kuva: winestyle

Angelo Gajan ja hänen tyttäriensä Gaian ja Rossanan luotsaama viinitalo Gaja on Barbarescon kulttituottaja, jonka viinit lukeutuvat järjestelmällisesti alueen kalleimpiin ja tunnetaanpa Angelo Gaja "miehenä, joka nosti Barbarescon maailmankartalle".

Vuonna 1859 perustettu Gajan viinitalo oli alunperin pelkkä Barbarescon kylässä sijaitseva majatalo, joka kuitenkin ryhtyi keräämään mainetta korkeatasoisilla viineillä, joita Gajan perhe tuotti omilta viinitarhoiltaan. Kuitenkin Barbarescon viinit pysyivät tulko tuntemattomina aina 1980-luvulle, kun taas naapurissa sijaitsevan Barolon alueen viinit olivat maailmanlaajuisesti tunnustettuja. Angelo Gaja päätti korjata asian, mutta hän oli ymmärtänyt, ettei tämä onnistuisi pelkästään tekemällä maailmanluokan viinejä: oli tehtävä jotain, jolla saisi käännettyä viinimaailman huomion itseensä. Vuonna 1978 Angelo Gaja istutti yhdelle suvun parhaista Nebbiolo-tarhoista Cabernet Sauvignon -köynnöksiä ja vuonna 1979 toiselle tarhalle Chardonnayta, jota ei oltu viljelty Barbarescossa lainkaan. Ensimmäinen tarha sai nimekseen Darmagi ("mikä vahinko!") ja jälkimmäinen nimettiin Angelon vanhemman tyttären, Gaian, ja isoäidin, Clotilde Reyn, mukaan Gaia & Reyksi. Ensimmäinen Darmagi-viini julkaistiin jo 1980-luvun alussa, mutta ensimmäinen Gaia & Rey julkaistiin vasta vuonna 1994. Näiltä tarhoilta valmistetuilla viineillä Angelo Gaja sai kuitenkin vedettyä viinimaailman huomion itseensä ja näin ollen myös muihin viineihinsä, ennen kaikkea talon lippulaivaviininä pidettyyn Gaja Barbarescoon, jota pidetään nykyisin yhtenä Piemonten hienoimmista viineistä. Gajan viinitalo oli näin sinetöity Piemonten viinikarton kirkkaaksi kiintotähdeksi. (Jos kiinnostaa lukea Gajasta enemmänkin, lue ihmeessä raportti viimekeväisestä vierailustamme Gajalle!)

Gaia & Rey on siis yksi Piemonten kuuluisimmista ja hinnakkaimmista valkoviineistä, vaikka se onkin valmistettu alueelle hyvin epätyypillisestä lajikkeesta. Viini on yhden, Treison kylän alueella sijaitsevan 3,5 ha tarhan Chardonnay, joka käy alkoholisen käymisen luonnonhiivoilla 4 viikon ajan terästankeissa, minkä jälkeen viini siirretään malolaktista käymistä ja kypsymistä käymistä varten 6-8 kk ajaksi barrique-tynnyreihin. Tämä vuosikerran 2000 viini kypsyi tynnyreissä 6 kk ajan, minkä jälkeen se yksinkertaisesti kylmäsuodatettiin ennen pullotusta.

Tämä viini tuli maistettua vierailullamme Gajalle osana neljän viinin maistelua. Ilahduttavasti Gajalla ei esitelty talon koko tuotannon tuoreimpia vuosikertoja, vaan tarkka valikoima jo ikääntyneempiä viinejä – mieluummin vähän ja parempaa! Gaia & Rey oli maistelun ainoa valkoviini, mutta vajaan 15 vuotta vanhana vuosikertana – kuin osoittamassa, että Gaja kykenee tuottamaan kypsytyskestävien punaviinien lisäksi myös valkoviinejä, jotka kestävät pitkää kellarointia.

Väriltään viini on syvähkön kullankeltainen.

Tuoksultaan viini on selkeästi kehittynyt, mutta edelleen elinvoimainen ja moniulotteinen: kermaa, vahamaisuutta, ananasta, hunajaa, makeaa kukkaisuutta, kevyttä punaista omenaa, hentoa savua. Jos tuoksussa voisi erottaa umamia, olisi tässä kyllä myös sitä. Tuoksun yleisolemus on hyvin runsas ja kypsänmakea.

Viinin kuiva maku on runsas ja intensiivinen, mutta yllättäen makumaailmaa ei ensisijaisesti hallitsekaan kehittynyt hedelmä, vaan yllättävän napakka, kevyesti bitterinen ja märän kivinen mineraalisuus. Mineraalisuuden rinnalta löytyy voimakasta kermaisuutta, ananasta, voita, hentoa omenankuorisuutta, ujoa savuisuutta ja aavistus greippistä grippiä. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja tekstuuriltaan samettisesti liukuva; onneksi viinille tuo ryhtiä tasapainoinen, kohtalaisesti tuntuva hapokkuus.

Todella pitkässä jälkimaussa tuntuu makeaa hunajaa, voita, vähän jo kuivahtanutta ananasta, persikkamarmeladia ja hennon kalkkista mineraalia. Viinistä jää viipyilevä, kompleksinen ja kevyesti vettä kielellenostava jälkivaikutelma.

15 vuoden iästään Gaia & Rey 2000 on edelleen varsin mallikkaassa ja eloisassa kunnossa, joskin tuntuu jo melko runsaasti alkaneen ilmentää kehittyneitä piirteitä. Todennäköisesti viini pystyy pitämään vielä hyvin kutinsa kellarissa, mutta vaikea kuvitella sen enää kehittyvän tästä parempaan suuntaan – siinä mielessä antaisin vahvan suosituksen juoda tämä viini mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.

Tyylilajissaan Gaia & Rey on todella vaikuttavaa tavaraa ja hieno esimerkki siitä, miten tammikypsytetty Chardonnay kehittyy ikääntyessään: vaikka tammen piirteitä löytyy edelleen runsaasti, ei mitään selkeitä uuden tammen piirteitä tai puisevuutta löydy, vaan kaikki ovat integroituneet harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tietyllä tavalla viinissä on erityisesti tuoksun puolella jopa jälkiruokaviinimäistä makeutta ja vivahteikkuutta, mutta taas toisaalta viinin maku on yllättävän ryhdikäs ja napakka. Aivan oma juttuni tämmöinen runsas ja leveä tammitettu Chardonnay ei ole, mutta sellaiseksi tämä on kyllä valloittava esitys. Voin hyvin kuvitella, ettei viini olisi varmasti ollut lainkaan makuuni nuorena, mutta todennäköisesti +10 vuoden iässä viini rupeaa saavuttamaan sellaisen kehittyneisyyden tason, että siitä rupeaa olla vaikeampi tykkäämättä.

Mutta on viinin hinta sen laadusta huolimatta kyllä melko naurettava. Reilu 200 euroa 15-vuotiaasta viinistä on vielä joten kuten ymmärrettävissä, mutta vajaa 200 vuotta tuoreimmasta vuosikerrasta on kyllä turhan suolaista omaan makuuni.

Lyhyesti: Hienosti kehittynyt, runsaan kermainen ja voinen, mutta samalla kivisen mineraalinen ja tasapainoisen hapokas kultti-Chardonnay Piemontesta.

Arvio: Erinomainen – Angelo Gaja istutti Gaia & Rey -tarhan osoittaakseen, että myös he voivat tehdä maailmanluokan viinejä kansainvälisistä rypälelajikkeista. Tämän viinin perusteella asia on kyllä helppo uskoa.

Hinnan (~230,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Penfolds Grange 2007

Penfolds Bin 95 Grange 2007

• Valmistaja: Penfolds
• Tyyppi: Punaviini
• Maa: Australia
• Alue: South Australia
• Rypäleet: Syrah (97%), Cabernet Sauvignon (3%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~449,00e (Lokakuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: 559,00e (Tammikuu 2016, Alko, erikoisvalikoima; vk. 2009)
• Hinta nyt: 628,10e (Tammikuu 2016, Alko, erikoisvalikoima; vk. 2010)

kuva: winestyle

Penfolds Grange on kiistämättä Australian viinimaailman suurin nimi. Tämä ei ole siis mikään mielipide, josta voisi keskustella tai tapella ja vängätä – tämä on yksinkertaisesti fakta.

Penfolds Grange sai alkunsa vuonna 1951, kun Penfoldsin viinintekijä Max Schubert oli kierrellyt Eurooppaa ja vakuuttunut sikäläisistä viininvalmistusmenetelmistä ja viineistä, joita niillä tuotettiin. Hän halusi päästä samaan lopputulokseen, mutta selkeästi australialaisella ilmeellä: näin ollen oli loogista valmistaa viini Syrah'sta – olihan kyseinen rypäle (joka paikallisesti tunnetaan nimellä Shiraz) saanut valmiiksi jo paljon hyvää nimeä ja mainetta. Ensimmäinen kokeellinen Grange valmistettiin vuoden 1951 vuosikerrasta ja ensimmäinen kaupallinen julkaisu vuosikerrasta 1952. Julkaisunsa yhteydessä Grange sai melkoista murskakritiikkiä osakseen (tuolloin makeat väkevöidyt viinit hallitsivat Australian viinituotantoa) ja viinin huonon vastaanoton myötä Penfolds kielsi Schubertia valmistamasta Grangea – Schubert kuitenkin jatkoi viinin tuotantoa yhtiön johdolta salassa. Kun alkuperäiset Granget rupesivat saamaan arvostusta viinien ikääntyessä, sai Schubert käskyn palata valmistamaan Grangea, vaikka hän ei todellisuudessa ollut missään vaiheessa lopettanut viinin tuotantoa ja Grangea on näin ollen tuotettu jokaisena vuosikertana vuodesta 1951.

Alun perin Grange tunnettiin nimellä Penfolds Grange Hermitage, mutta vuonna 1989 Ranskan Hermitage-viinialueeseen viittaava nimi poistettiin Euroopan Unionin painostuksesta. Viinillä oli myös aluksi oma, vuosittain vaihtuva Bin-numeronsa, mutta vuodesta 1964 eteenpäin Grange on tunnettu numerolla Bin 95. Tyypillisesti Grange ei ole 100% Shiraz, vaan usein seassa on myös n. 5% Cabernet Sauvignonia. Erikoiseksi viinin tekee se, että siinä missä Euroopassa kaikki huippuviinit valmistetaan yhden tietyn alueen – monessa tapauksessa jopa vain yhden, huippulaatuisen tarhan – rypäleistä, valmistetaan Grange sekoittamalla todella valtavalta, suuren osan eteläistä Australiaa kattavan alueen rypäleistä sekoittamalla eri alueiden parhaiden tarhojen parhaita rypäleitä. Siinä mielessä Grangea voidaan pitää todellisena uuden maailman anti-terroir-viininä: punaviininä, jossa massiivisuus, vaikuttavuus ja kypsytyskestävyys ovat kaikki kaikessa, ei niinkään alueelle tyypillisyys.

Vuoden 2007 Grange koostuu lähinnä Shirazista, mutta seassa on 3% Cabernet Sauvignonia. Rypäleet ovat kerätty Barossa Valleyn, Mc Laren Valen ja Adelaidessa sijaitsevan Penfoldsin alkuperäisen viinitalon Magill Estaten viinitarhoista. Viini on aluksi kypsynyt 21 kuukautta uusissa amerikkalaisissa hogshead-tynnyreissä (n. 240 litraa) ja tämän jälkeen vielä 3 vuotta pulloissa. Vuosi 2007 oli haastava monilla Etelä-Australian alueilla, sillä hallat kasvukauden alussa tuhosivat merkittävän osan satoa, minkä vuoksi sato jäi keskimääräistä pienemmäksi ja jäljelle jääneet rypäleet kypsyivät melko nopeasti, minkä vuoksi monilla alueilla rypäleet korjattiin totuttua aikaisemmin.

Väriltään Grange on erittäin tumman ja hyvin konsentroituneen mustanpunainen, reunoiltaan korkeintaan hennosti valoa lävitseen päästävä.

Varsin nuorekas tuoksu on todella tömäkkä. Kaikilla mahdollisilla tasoilla. Robustista tuoksusta löytyy ensisijaisesti hyvin tuhtia tammisuutta erilaisissa paahteisen puun, suklaan, kaakaon, espresson ja vaniljan muodoissaan. Tammea siis löytyy. Runsaasti. Tammea. Seasta löytyy kyllä paljon muutakin, kuten tummaa marjaa, muhevaa luumuisuutta, kirsikkahilloa ja hentoa minttua. Tuoksussa on siis todella paljon kaikkea, mutta valtaosaa siitä edustaa tammisuus.

Suussa viini on tiivis, paksu ja erittäin konsentroitunut. Kuivasta mutta rehevästä makumaailmasta löytyy tuoretta mustaherukkaa, kypsää karhunvatukkaa, pippurivetoista mausteisuutta, voimakasta bitteristä puuta, kaakaota, kevyttä vaniljaa ja hentoa luumuhilloa. Tanniineja on melko paljon, mutta ilahduttavasti niin on myös happoja (7,1 g/l), joten viinissä on varsin runsaasti ryhtiä ja rakennetta – lontooksi osuva termi olisi crunchy. Suutuntuma on täyteläinen, jopa erittäin täyteläinen, ja viinillä on suorastaan pureksittava tekstuuri. 14,5% alkoholia peittyy täysin massiivisen rungon alle.

Kielelle jää tammisen mausteisuuden, bitterisyyden ja kevyen suklaisuuden hallitsema jälkimaku, jossa tuntuu myös tuoretta karhunvatukkaa, kevyttä pippuria ja hentoa ylikypsää luumua. Jälkivaikutelma on kohtalaisesti tanniinisen suutakuivattava, viipeylevän tamminen ja pitkäkestoinen.

Kun on tottunut siihen, että monet australialaiset superviinit ovat lähinnä kypsiä hillopommeja ilman sen kummempaa rakennetta, on ilahduttavaa havaita, että Grangessa sentään ryhtiä ja rakennetta löytyy aivan riittämiin – samalla sitä myös ymmärtää paremmin, mistä viinin suosio ja arvostus tulee. Näin nuorena viini on kuitenkin äärimmäisen supertammista tavaraa – viinissä on kyllä erittäin paljon kaikkea, mutta valtaosa siitä tuntuu olevan vain uutta tammea – ja näin ollen ei kyllä niin tippaakaan meikäläisen makuun sopivaa. On kuitenkin muistettava, että näin nuorena korkattu Grange menee täysin hukkaan, sillä viini on tarkoituksella tehty ikää kestäväksi ja voin kyllä kuvitella viinin paranevan merkittävästi kun se saa vuosikymmenen tai pari lisää ikää.

Mutta vaikka viinissä on runsaasti hedelmää, jolla on varaa kehittyä, ja rakennetta, jonka avulla viini pysyy kunnossa vaikka vuosikymmenien ajan, tuntuu mahdottomalta, että noin valtava määrä uutta jenkkitammea hukkuisi jonnekin ajan kanssa. Mutta kai se lienee mahdollista – kenties sitä vaikka pääsisi joskus itsekin testaamaan asian! Grange on kuitenkin tätä nykyä semmoisissa hinnoissa, että itse sijoitan omat rahani mieluummin joihinkin edullisempiin ja vähemmän tammisiin viineihin.

Lyhyesti: Penfoldsin edelleen äärimmäisen nuori ja runsaan tamminen, mutta vaikuttavan rakenteikas ja suurikokoinen kultti-Shiraz.

Arvio: Erittäin hyvä – olisi tehnyt mieli pistää viinille parempikin arvosana, mutta tässä kunnossa viini on vain niin geneerisen tammipommin tuoksuinen ja makuinen, että ei yksinkertaisesti pysty. Jos tammi kuitenkin integroituu vuosien myötä viinin makumaailmaan, noussee viinin pisteet helposti useamman pykälän ylöspäin. Viini kuitenkin huokuu runsaasti potentiaalia.

Hinnan (~449,00e) ja laadun suhde: Surkea – edullisemmallakin voi saada yhtä korkeaa laatua.

Château d'Yquem 1991

Château d'Yquem 1991

• Valmistaja: Château d'Yquem
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Sauternes, Bordeaux 1er Cru Supérieur
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Graves, Sauternes
• Rypäleet: Sémillon (80%), Sauvignon Blanc (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~235,00e (Syyskuu 2014, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: 671,30e (Tammikuu 2015, Alko; vk. 2007)

kuva: cdiscount

Kun vuonna 1855 Bordeaux'n viinejä pistettiin (edelleen hyvin elinvoimaiseen) paremmuusjärjestykseen, kannatti olla Château d'Yquem (lausutaan ikem). Siinä missä 4 parasta punaviiniä todettiin kaikki yhtä hyviksi (Premier Cru), oli valkoisten puolella Château d'Yquem muita vielä niin merkittävästi parempi, että sille piti luoda täysin oma luokkansa (Premier Cru Supérieur)! Jopa 1700-luvun kenties kuuluisin oenofiili, Thomas Jefferson, oli maininnut Château d'Yquemin olevan Ranskan paras valkoviini ja tilasi niitä sekä itselleen että kuomalleen George Washingtonille.

Viinitalona toimivan Yquemin linnan alkuhämäristä ei ole tarkkaa tietoa, mutta vielä keskiajalla talon tilukset kuuluivat Englannin kuninkaalle. Talon kirjoitettu historia alkaa vuodelta 1477, kun Raymon Felipe Eyquem osti tilukset omistukseensa. Reilu sata vuotta myöhemmin talon omistajasuku vaihtui, kun Jacques de Sauvage osti "Yquemin kartanona" tunnetun rakennuksen. Kun myös taloa ympäröivät tilukset siirtyivät tämän suvun omistukseen vuonna 1711, muutti Léon de Sauvage d'Yquem rakennuksen viinitaloksi ja istutti talon ympärille viinitarhoja. Talon omistava suku muuttui vielä kolmannen kerran vuonna 1785, kun Françoise-Joséphine de Sauvage d'Yquem meni naimisiin Ludvig XV:n kummipojan, kreivi Louis-Amédée de Lur-Salucesin, kanssa.

Läpi 1800-luvun Château d'Yquem pysyi korkeatasoisia, jalohomeisia valkoviinejä tuottavana viinitalona; viinien poikkeuksellisen korkeasta laadusta on mm. osoituksena tuo yllämainittu, vuonna 1855 ansaittu Premier Cru Supérieur -luokitus. Viinitalo pysyi Lur-Salucesin suvun omistuksessa aina vuoteen 1996, jolloin Eugene de Lur-Saluces myi valtaosan viinitalon omistuksesta luksusbrändijätti Louis Vuitton Moët Hennessylle. Taloa vuodesta 1968 johtanut, viinintuotantoa modernisoinut ja laatua merkittävästi kasvattanut kreivi Alexandre de Lur-Saluces jäi kuitenkin talon johtoon aina eläköitymiseensä asti, vuoteen 2004. Nykyisin taloa johtaa Château Cheval Blancin nokkamies, Pierre Lurton.

Château d'Yquem on tullut jo 160 vuoden ajan tunnetuksi yhtenä maailman arvostetuimmista (ja siten myös hinnakkaimmista) jälkiruokaviineistä. Nykyisin talo omistaa reilu 120 hehtaaria viinitarhoja, mutta näistä vain 100 hehtaaria tuottaa viiniä. Joka vuosi 2-3 hehtaaria vanhimpia köynnöksiä revitään maasta ja tarha jätetään kesannolle vuodeksi. Tämän jälkeen istutetaan nuoria köynnöksiä, mutta niistä valmistetaan viiniä vasta, kun köynns on vähintään 5 vuoden ikäinen – tästä syystä Yquemilla on n. 20 hehtaaria tarhoja, joista viiniä ei tuoteta.

Jälkiruokaviinien tuottaminen Sauternes'ssa on riskialtista työtä: jotta laadukasta jälkeä saataisiin aikaan, on sääolosuhteiden oltava täysin optimaaliset: yöllä ja aamulla tarhoilla on oltava riittävästi sumun tuomaa kosteutta, jotta botrytis cinerea -homesieni pääsee leviämään rypäleisiin, mutta päivisin on oltava kuivaa ja riittävän lämmintä, jotta homesieni ei pääse valloilleen ja homesienen runtelemat (ns. jalohomeiset) rypäleet pääsevät kuivumaan, kun rypäleen sisältämä neste haihtuu homesienen rikkoman kuoren kautta. Liian kuivina vuosina homesieni ei pääse leviämään kunnolla rypäleisiin, kun taas liian kosteina ja viileinä vuosina homesieni leviää hallitsemattomana harmaahomeena rypäleisiin, tuhoten nopeasti koko sadon. Koska rypäleet menettävät merkittävän osan mehustaan, on tarhojen tuotto äärimmäisen pientä Sauternes'ssa: vain n. 12-20 hl/ha (muualla Bordeaux'ssa n. 30-50 hl/ha). Château d'Yquem menee laaduntavoittelussaan vielä pidemmälle: koska rypäleet kerätään hyvin monessa erässä (keskimäärin kuudessa), joista jokaisessa kerätään vain parhaat rypäleet ja loput rypäleet jätetään köynnökseen kuivumaan edelleen, on keskimääräinen satomäärä Yquemilla vain n. 9 hl/ha (yhdestä köynnöksestä saadaan siis n. lasillisen verran viiniä). Lisäksi Château d'Yquem on tullut tunnetuksi talona, joka ei heikkoina vuosina tee lainkaan viiniä, vaan viinit myydään joko geneerisenä Sauternes-viininä (ns. declassified Yquem) tai huonoimpina vuosina rypäleet tai mehu yksinkertaisesti myydään bulkkina pois.

Château d'Yquem on laatunsa lisäksi tullut tunnetuksi yhtenä maailman pitkäikäisimmistä viineistä: ei ole mitenkään poikkeuksellista, että parhaiden vuosikertojen viinit pysyvät juotavina toista vuosisataa ja voipa markkinoilta edelleen löytää Yquem-pulloja 1700-luvulta (toinen asia on toki se, kuinka aitoja nämä viinit ovat...)! Viinit valmistetaan kuivuneista ja äärimmäisen konsentroituneista Sémillon- ja Sauvignon Blanc -rypäleistä, joista puristettua viiniä kypsytetään uusissa barrique-tynnyreissä n. 26-28 kuukautta ennen pullotusta. Yleisesti Yquemilla tähdätään 13,5% vahvuiseen viiniin, jossa on jäännössokeria 120-150 g/l, mutta nämä piirteet voivat vaihdella merkittävästi vuodesta riippuen. Vuosikerta 1991 oli Bordeaux'ssa kolmen upean vuosikerran ('88, '89, '90) jälkeen surkea, ja Sauternes'ssa moni tuottaja jätti kokonaan pullottamatta kun sadot jäivät niin määriltään kuin laadultaan vaatimattomaksi.

Viini on väriltään jo hieman kehittyneen meripihkaisen keltainen.

Tuoksussa tuntuu paahdettuja pähkinöitä, makeaa hunajaa, aromaattista kukkaisuutta, maltillista tammitynnyreiden tuomaa vaniljakreemiä ja kevyesti kehittyneitä piirteitä piirteitä, jotka vihjaavat mm. tuoreeseen nahkaan.

Intensiiviseltä maultaan viini on ensisijaisesti makean sitrusmarmeladinen ja lemoncurdinen, joskin seasta löytyy myös mausteista, makeaa tammisuutta, poltettua sokeria, jalohomeen tuomaa mehiläisvahaista paahteisuutta, hentoa nahkaisuutta ja aavistus makeaa persikkajääteetä. Hapot ovat viinin makeanrunsaaseen suutuntumaan nähden hyvät ja kokonaisuudessa on raikkautta. Viinistä kuitenkin puuttuu hienojen Sauternes'n viinien runsautta ja puhtia ja vaikka kokonaisuudessa on syvyyttä ja kerroksellisuutta, ei viini vaikuta erityisen ihmeelliseltä – joskin erittäin maukkaalta ja tasapainoiselta.

Runsaassa jälkimaussa tuntuu hunajaista jalohomeisuutta, paahdettuja pähkinöitä, nahkaa, ruutisavua, hillittyä vaniljaisuutta, kevyttä lemon curdia, hentoa sitrusmaista hapokkuutta ja kovaa toffeekaramellia. Makea jälkivaikutelma on viipyilevä, kielellä kehittyvä ja suorastaan loputtoman pitkä – mikä on positiivista, sillä monissa makeissa viineissä jälkimaussa jäännössokeri helposti valtaa suun, minkä takia jälkimaku voi jäädä usein melko lyhyeksi.

Tämä Château d'Yquem on vaikuttavan moniulotteinen, herkullinen ja harmoninen jälkiruokaviini, mutta se selvästikin on huonon vuosikerran edustaja: vaikka viini on äärimmäisen nautinnollinen ja suorastaan hedonistinen esitys, ei se ole missään nimessä parhaiden joukossa ja se jää kauas parhaista maistamistani Sauternes'n viineistä. Esimerkiksi rinnalla nautittu nuorempi, paremman vuoden Château Suduiraut 2006 veti Yquemia kuin pässiä narussa.

Viini on siis kyllä herkullinen ja tasapainoinen esitys, mutta kaukana siitä, mitä Yquem voi parhaimmillaan olla – mikä on melko huono asia, kun ottaa huomioon viinin hinnan. Vaikka pientä kehittyneisyyttä viinistä rupeaa jo löytymään, on se vielä kaukana huipustaan ja sille on helppo povata pitkää ikää. Mutta vaikka viini varmasti paranee iän myötä, se ei kuuluisasta nimestään huolimatta tule koskaan nousemaan Sauternes'n viinien parhaimmistoon. On helppo löytää paljon tasokkaampia jälkiruokaviinejä pienemmällä hinnalla siirtämällä katseen alempiin Sauternes'n Cru-luokkiin.

Lyhyesti: Moniulotteinen, tasapainoinen ja uskomattoman herkullinen Sauternes, joka kuitenkin huonon vuosikerran vuoksi jää kauas alueen parhaimmista viineistä.

Arvio: Tyylikäs – hurmaava ja elegantti jälkiruokaviini, joka huokuu niin syvyyttä ja tasapainoa – ei kuitenkaan riittävästi ollakseen oikeasti hintansa väärti ostos.

Hinnan (~235,00e) ja laadun suhde: Surkea – edullisemmallakin voi saada yhtä korkeaa laatua ja samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Salon Le Mesnil Brut 1999

Salon Blanc de Blancs Le Mesnil Brut 1999

• Valmistaja: Champagne Salon
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne, Côte des Blancs, Le Mesnil-sur-Oger
• Rypäleet: Chardonnay (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~329,00e (Marraskuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: 334,90e (Tammikuu 2016, Alko, erikoisvalikoima – vk. 2002)

kuva: vineyard brands

Blanc de Blancs -tuottaja Champagne Salon on yksi maailman arvostetuimmista shamppanjataloista, todennäköisesti johtuen yhdistelmästä äärimmäisen tinkimätöntä viininvalmistusta ja erittäin pientä vuosituotantoa – mikä tietenkin näkyy jokaisen Salon-pullon hintalapussa.

Siinä missä suuret shamppanjatalot ovat jo satoja vuosia pyrkineet suuriin volyymeihin ja tasalaatuisuuteen, mitä on tavoiteltu sekoittamalla sekä ympäri Champagnea viljellyistä rypäleistä tehtyjä viinejä keskenään että eri vuosikertoja keskenään, on 1900-luvun alussa Eugène Aimé Salonin perustama viinitalo Champagne Salon tehnyt asiat täysin päin vastoin. Hän uskoi, että Chardonnaystaan tunnetun Côte des Blancsin kenties kuuluisimman kylän, Le Mesnil-sur-Ogerin, tarhat kykenivät tuottamaan maailmanluokan shamppanjaa, joka ei tarvitsisi Pinot Noirin tuomaa runkoa tai Pinot Meunierin tuomaa mehevyyttä. Hän ryhtyi työstämään viinejä, joissa tasalaatuisuus ei olisi ensisijainen tavoite, vaan Le Mesnil-sur-Ogerin Chardonnayn välittämä terroir, ja joita hän jakoi lähipiirilleen. Viinit valmistettiin alun perin ainoastaan Salonin omistamalta, 1 hehtaarin Jardin du Salon -tarhalta, jonka rypäleistä valmistettuja eri vuosikertojen viinejä ei sekoitettu keskenään, vaan jokainen viini valmistettiin yhden vuosikerran shamppanjana. Vähitellen Salonin viinien suosio rupesi kasvamaan, minkä vuoksi hänen oli perustettava varsinainen viinitalo viinintuotantoa varten ja pikku hiljaa myös hankittava rypäleitä myös muilta Le Mesnil-sur-Ogerissa toimivilta sopimusviljelijöiltä.

Salonin viinien tyyli on alusta asti ollut sama: vain yhtä viiniä, Le Mesniliä, tuotetaan, ne tehdään vain yhden vuosikerran viineinä, ainoastaan parhaina vuosikertoina (tyypillisesti 4-5 vuosikymmenessä) ja niitä kypsytetään sakan päällä hyvin pitkään (tavallisesti yli 10 vuotta) ennen markkinoillelaskua. Aimé Salonin kuoltua vuonna 1943 hänen viinitalonsa periytyi hänen suvulleen, mutta viinitalo lopulta myytiin Champagne Laurent-Perrierille vuonna 1988. Salonin vuosituotantomäärät ovat pysyneet aina erittäin pieninä – tällä hetkellä korkeintaan n. 60,000 pulloa vuodessa – ja tämäkin luku voidaan tavoittaa vain niinä vuosina, kun vuosikerta on riittävän hyvä. Heikompina vuosikertoina Saloniin tarkoitetut rypäleet käytetään Champagne Delamotten viinitalolla ja kaikista heikoimpina vuosikertoina rypäleet myydään pois bulkkina. Lisäksi Salonin viinejä ei julkaista kaikkia kerralla, vaan osa jätetään kellareihin joko kypsymään sakan päällä pidempään tai uudelleenkorkitetaan ja siirretään Salonin viiniarkistoon, joka käsittää tällä hetkellä edelleen lähes kaikki julkaistut Salonin vuosikerrat. Ensimmäinen tuotettu Salon oli vuosikertaa 1905 ja ensimmäinen kaupallinen vuosikerta oli 1921. 1900-luvulla Salon tuotti yhteensä 37 vuosikertaa ja tällä hetkellä on markkinoilla viinin 38. vuosikerta, 2002. Lisäksi viinitalon kellarissa on tällä hetkellä kypsymässä vuosikerrat 2004, 2006, 2007 ja 2008.

Vuosi 1999 lupasi aluksi varsin hyvää hyvin lämpimillä, jopa paikoin kuumilla säillään, mutta sadonkorjuun aikaan ilmat kylmenivät merkittävästi ja Champagneen saapuneet sateet laskivat hyvin kypsyneiden rypäleiden laatua merkittävästi. Koska sekä lämpimien säiden tuoma kypsyys että sadeveden tuoma laimennus laski merkittävästi rypäleissä shamppanjalle elintärkeää runsasta hapokkuutta, ei vuosikertaa 1999 ole pidetty erityisen korkeatasoisena, erityisesti huippushamppisten osalta – parhaimmat shamppanjat kun tarvitsevat pitkää kellarikypsytystä saavuttaakseen huippunsa, mutta ilman riittävää hapokkuutta viini ei kykene kestämään kellarissa tarpeeksi pitkään!

Viini on väriltään intensiivisen vihertävä.

Melko runsaassa tuoksussa tuntuu lämpimän vuoden tuomaa, omenavetoista ja kevyen valkopersikkaista kypsää hedelmää, maltillista hiivaleipäisyyttä, hentoa kukkaista aromaattisuutta ja aavistus pitkän iän tuomaa kehittyneempää, kuivattua keltaista hedelmää.

Viinin ilmaisultaan maltillinen hedelmäisyys on jopa karua ja olemukseltaan jäntevämpää kuin viulun kielet ylävireessä. Erittäin nuorekkaassa, teräksisessä ja rutikuivassa maussa erottuu päällimmäisenä piirteenä lähinnä kirpeää viheromenaa. Sen alta erottuu kevyttä kermaisuutta, hentoa kivisen bitteristä mineraalisuutta, aavistus valkosuklaata ja ujoa hunajaa. Haastavasta vuodesta huolimatta happoja on varsin runsaasti ja niiden tuomaa rakennetta enemmän kuin riittämiin, kun taas mousse on todella pieni ja hillitty.

Erittäin nuoressa jälkimaussa tuntuu viheromenaa ja omenankuorta, freesiä sitruksisuutta ja teräksisyyttä. Suutasupistava, erittäin napakka jälkivaikutelma on hapokkaan kirpeä, puhdaspiirteinen ja kestoltaan keskipitkä tai pitkähkö.

Heikosta vuosikerrasta huolimatta Salon Le Mesnil 1999 on suorastaan hämmentävän intensiivinen, napakka ja nuorekas shamppanja, jota on hyvin vaikea pitää yli 15 vuoden ikään ehtineenä: viini tuntuu hädin tuskin vauvaa vanhemmalta! Nyt korkattuna viinistä erottuu lähinnä tiukka, rutikuiva ja teräksinen rakenne; hedelmä, joka kypsyydestäänkin huolimatta on lähinnä äärimmäisen kireää ja primääristä tuntuu ottavan viinin rakenne puolelta turpaan kuusi-nolla. Tästä syystä Salon 1999 on nyt korkattavaksi viiniksi äärimmäisen huono vaihtoehto – samanlaista primäärihedelmää ja kireän teräksistä rakennetta saa miltä tahansa nuorelta, laadukkaalta Blanc de Blancsilta, helposti 5-6 kertaa edullisemmalla hinnalla!

Jotta viinistä voisi kuvitella edes jollain järjellä saatavan hinnalle vastinetta, tarvitsee se vielä rutkasti aikaa – tosin mahdotonta sanoa, kuinka kauan, sillä jos viini vielä 15 vuoden iässä on näin nuori, on se tuskin ihan lähivuosina (tai vuosikymmeninä) valmista tavaraa. Toki voi myös olla, että viinin hedelmä luovuttaa nopeammin kuin sen rakenne ja viini ei missään vaiheessa saavuta teoreettista huippuaan, vaan lopulta hedelmä haipuu piiloon viinin yleisilmeen pysyessä loppuun saakka teräksisen hapokkaana ja kireänä. Oli tilanne mikä hyvänsä, suosittelen korkkaamaan viinin aikaisintaan kymmenen vuoden päästä – nykykunnossaan se ei kykene tarjoamaan kovinkaan kummoista elämystä.

Lyhyesti: 15 vuoden iästään huolimatta äärimmäisen nuorekas, kireä, teräksisen hapokas ja voimakasrakenteinen kultti-Blanc de Blancs.

Arvio: Tyylikäs – viini tarjoilee Blanc de Blancseille tyypillistä kepeyttä, teräksisyyttä ja hillityn eleganttia hedelmää äärimmäisen tiukkarakenteisessa paketissa. Vain aika näyttää, tuleeko viinistä jotain suurta ja ihmeellistä sen ryhtyessä määrittelemättömän ajan jälkeen ilmentämään kehittyneempiä piirteitä.

Hinnan (~329,00e ) ja laadun suhde: Surkea – edullisemmallakin voi saada yhtä korkeaa laatua.

Château Margaux 1985

Château Margaux 1985

• Valmistaja: Château Margaux
• Tyyppi: Punaviini, AOC Margaux, Bordeaux 1er Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Margaux
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (70-80%), Merlot, Cabernet Franc, Petit Verdot
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 491,00e (Marraskuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: k&l wines

Jos viinialan ammattilaisilta kysyttäisiin, mikä on viini tai viinitalo, jonka jokaisen viineistä vähääkään tietävän kuuluisi tietää, olen melko varma, että Château Margaux olisi yksi todennäköisimmistä vastauksista. Siksi tämä viini ei esittelyitä kaivanne.

Esittelen sen nyt kuitenkin, koska uskon olevan mahdollista, että blogiani lukevat välillä myös ihmiset, jotka eivät tiedä vähääkään viineistä.

Château Margaux on yksi maailman viidestä Bordeaux Premier Cru -luokan viidestä (vuoteen 1973 asti yksi maailman neljästä) viinitalosta ja näin ollen sen ykkösviini, grand vin, on samalla yksi maailman tunnetuimpia, arvostetuimpia ja hinnakkaimpia. Paikalla, jossa Château Margaux nykyisin sijaitsee, on ollut linnoitus jo 1100-luvulla ja merkintöjä viinistä nimeltä Margous on jo 1400-luvulta. Talon viinit rupesivat saamaan suuremmin mainetta 1570-luvulla kun Pierre de Lestonnac ryhtyi panostamaan talon viininviljelyyn. 1700-luvulla Château Margaux'n viinejä pidettiin yksinä Bordeaux'n parhaimmista, mutta 1700-luvun lopulla, Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa, talon omistaja Elie du Barry teloitettiin, ja linna viinitarhoineen otettiin valtion haltuun. Huonossa omistuksessa talo jäi hunningolle ja vasta 1800-luvun alkupuolella, Colonillan markiisin omistuksessa, talon viinit palasivat entiseen loistoonsa. Markiisi myös rakennutti Margaux'n linnan kokonaan uudelleen vuonna 1812 ja tämä linna on edelleen käytössä viinitalona. Vuonna 1855, kun Bordeaux'n parhaimmat viinit luokiteltiin kasvuluokkiin (cru-luokitus), oli Margaux yksi koko Ranskan hinnakkaimpia ja arvostetuimpia viinejä, jolloin se nimettiin ensimmäiseen kasvuluokkaan (Premier Cru) ja näin Château Margaux'n asema ranskalaisen viinikulttuurin huipulla hakattiin kiveen.

1970-luvulla Margaux'n talo ja viinit olivat päässeet jälleen heitteille, mutta kreikkalaisen André Mentzelopoulosin ostettua viinitalon alkoi talon viinien taso palata totutulle tasolle ja 1980-luvulle tultaessa Margaux'n viinien sanottiin olevan jälleen huipputasoa. Taloa on johtanut vuodesta 1980 André Mentzelopolosin tytär Corinne Mentzelopoulos, joka myös omistaa valtaosan tämän historiallisen viinitalon osakkeista.

Château Margaux omistaa maata yhteensä 262 hehtaaria, joista 87 ha sijaitsee AOC Margaux'n alueella. Näistä 80 ha on ollut istutettuna viiniköynnöksin läpi merkittävän osan viinitalon historiasta. Noin 75% istutuksista on Cabernet Sauvignonia, loput on lähinnä Merlot'ta (20%), joskin talo omistaa pieniä määriä Cabernet Francia (2%) ja Petit Verdot'ta (3%). Talo on pyrkinyt edelleen parantamaan viiniensä laatua pienentämällä köynnösten satomääriä, minkä lisäksi merkittävää osaa tarhoista on viljelty luonnonmukaisin menetelmin vuodesta 2012. Ykkösviini Château Margaux'n vuosituotantomäärä on nykyisin n. 150,000 pulloa ja kakkosviini Pavillion Rougen n. 200,000 pulloa. Tarhojen parhaat rypäleet käytetään ykkösviinin valmistukseen, valtaosa kakkosviinin valmistukseen ja huonokuntoisimmat rypäleet myydään pois bulkkiviininä. Château Margaux kypsyy 100% uusissa, ranskalaisissa barrique-tynnyreissä.

Vuonna 1985 Bordeaux'ssa ei ollut vielä innostuttu tekemään pehmeitä ja kypsänmakeita viinejä amerikkalaiseen makuun, vaan klassinen tyyli oli edelleen hienosti voimissaan. Vuosi 1985 Bordeaux'ssa oli aluksi viileä, mutta loppua kohti kuuma ja kuiva. Viiniin käytettyjen rypäleiden osuuksista, kypsytyksen pituudesta tai uusien tynnyreiden osuudesta ei tarkempaa tietoa löytynyt.

Viini on väriltään tumma ja selkeästi kehittyneen punaruskea, mutta edelleen läpinäkymättömän punaruskea. Värin seassa häilyy vivahteita hennon purppuraisista sävyistä.

Ensivaikutelmaltaan kehittynyt ja melko lihaisa tuoksu on jopa hieman tuhma, eli kivalla tavalla rustiikkinen ja stinky. Seasta löytyy nopeasti kuivahtanutta herukkaa, nahkaa ja navettaista eläintä, sitten myös tupakanpurua, kevyttä märkää metsämaata, hentoa makean kukkaista parfyymisyytta ja aavistus grafiittia. Syvä ja tummanpuhuva yleisvaikutelma on kompleksinen, vivahteikas ja viehkeä, mutta sopivan röyhkeällä rohkeudella.

Viinin maku on runsas ja selkeästi kehittynyt, mutta silti edelleen melko nuorekas. Moniulotteisesta, kerroksellisesta makumaailmasta erottuu hieman kuivahtanutta herukkaa ja tummaa luumua, kevyttä nahkaisuutta, hillitysti nahistuneita tummia hedelmiä, hentoa neilikkaista mausteisuutta ja vain aavistuksen verran vanhalle Bordeaux'lle tyypillistä seetripuuta. Vaikka tanniinit ovat edelleen melko napakat ja jopa hieman kovat, on viinin melko täyteläinen suutuntuma rauhalliseksi kehittynyt ja silkkisesti kielellä liukuva. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin mallikkaasti ryhdikkäänä ja eloisana. Kielen kärjessä häilyy hentoa, tumman kirsikkaista makeutta.

Runsaassa ja kehittyneessä jälkimaussa hapot tulevat keskimakua paremmin esiin ja antavat viinille melko kuivan ja napakan jälkivaikutelman. Kielelle jää viipyileviä vivahteita tummista ja hieman nahistuneista marjoista, rusinoituneista sinisistä marjoista, viikunasta ja hennosta kukkaisesta aromaattisuudesta.

Kolmekymmentä vuotta lasiin saanut Château Margaux on upea elämys, joka tarjoaa mitä fantastisimman kokemuksen siitä, mihin laadukas Bordeaux voi päästä kehittyessään. Kokonaisuudessa on edelleen hienosti niin energiaa kuin rakennettakin ja niin aromien kuin makujen kirjo on pysäyttävä syvyydessään ja kyvyssään kehittyä jatkuvasti. Viini on kuitenkin melko kehittynyt ikäisekseen – olen maistanut lähes samanikäisiä Bordeaux'n viinejä, jotka ovat olleet merkittävästi nuorekkaammassa kunnossa, kun taas muutamat toistakymmentä vuotta vanhat Barolot ja Barbarescot ovat tuntuneet olevan kehitysasteeltaan samassa vaiheessa kuin tämä. Kuten maailman kenties kuuluisin viinikriitikko Robert M. Parker totesi samasta viinistä jo vuonna 2003: [Château Margaux 1985] has entered its plateau of maturity, where it should remain for at least another 10-15 years. Samalta itsestäni tuntui jatkuvasti viiniä maistellessani: Margaux 1985 oli jo hyvin kehittynyt ja todennäköisesti saavuttanut huippunsa jo jonkin aikaa sitten. Viini pystyy varmasti pitämään kutinsa vielä useita vuosia, mutta se tuskin enää kehittyy mihinkään, vaan kuolee lopulta vuosien jälkeen hiljaa pois jättäen jälkeensä vain tanniinien ja happojen kulmikkaan rangan.

Eli oliko tämä suitsutusta ja loputonta hehkutusta saanut viini upea elämys? Totta vie: viini oli upeasti kehittynyt, mutta siitä pystyi kehittyneiden piirteiden seasta erottamaan Bordeaux'n viineille tyypillisiä piirteitä minkä lisäksi viinillä oli edelleen upea rakenne. Entä onko tämä todella maailman parhaita viinejä? No jaa, eipä juuri. Viinissä on ehdottomasti omat charminsa, mutta loppupeleissä puoli tonnia on kyllä naurettava hinta, kun nettiä penkomalla voi löytää alle satasella vanhempia viinejä, jotka voivat myös olla nuorekkaammassa kunnossa. Tällaisen viinin ostamalla maksaa satasen tai pari viinin laadusta ja kellarointikustannuksista, lopun siitä tiedosta, että voi juoda yhtä maailman kuuluisimmista viineistä. Tosin tähän hintaan on järkevämpää toki metsästää käsiinsä tämän ikäistä Château Margaux'ta kuin tuoretta tavaraa (Château Margaux 2010:n keskihinta wine-searcherissa 952 euroa)!

Lyhyesti: Huippunsa saavuttanut ja siellä vakaasti majaileva, hienosti kehittynyt, rakenteikas ja vaikuttavan monisävyinen Premier Cru -tason Bordeaux.

Arvio: Täydellinen – vaikkei tämä aivan Maailman Paras Viini ollutkaan, olihan tämä nyt todella vaikuttava elämys. Punaviini, jonka suuntaan jokainen viinikellarin omistaja varmasti toivoo viiniensä vuosikymmenten jälkeen menevän.

Hinnan (491,00e) ja laadun suhde: Surkea – edullisemmallakin voi saada yhtä korkeaa laatua.

Dom Ruinart Rosé 1996

Dom Ruinart Rosé 1996

• Valmistaja: Ruinart
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne
• Rypäleet: Chardonnay (~85%), Pinot Noir (~15%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 269,80e (Huhtikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 269,80e (Huhtikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: winesitting

MW Avellanin Shamppanjamarkkinoilla pitämän huippuroséekuohuvien maistelu sai ansaitsemansa päätöksen viimeisessä viinissä, joka hyppäsi koko alkumaistelua hallinneesta 2000-luvusta yhteen vuosituhannen lopun parhaista vuosikerroista, vuoden 1996 Dom Ruinart Rosé -skumppaan.

Ruinart on tällä haavaa vanhin yksinomaan kuohuviineihin keskittyneistä viinitaloista vanhin – vanhimman shamppistalon viittaa kantaa ylpeästi harteillaan vuonna 1522 perustettu, upea Philipponnat , mutta talo on aloittanut tavallisena viinitalona, minkä vuoksi Ruinartia pidetään virallisesti vanhimpana varsinaisena shamppanjatalona. Tämä johtuu siitä, että järjestyksessään 15. Ludvigin hallinnon päättyessä vuonna 1728 oli vihdoinkin sallittua kuljettaa viinejä myyntiin myös pulloissa (eikä siis pelkästään tynnyreissä), mikä mahdollisti vihdoinkin shamppanjan myymisen Champangnen alueen ulkopuolelle. Nicolas Ruinart perusti yksinomaan kuohuviineihin keskittyneen Ruinart'n kuohuviinitalon vuonna 1729 ja ensimmäiset Ruinart'n kuohuviinit saapuivat markkinoille jo seuraavana vuonna.

Vuodesta 1962 tuotettu prestige cuvée, Dom Ruinart Rosé on yksi markkinoiden vanhimpia huippuroséeshamppiksia, ja sitä valmistetaan monien muiden vastaavien tavoin vain parhaimpina vuosina. Viini pohjautuu puhtaasta Chardonnaysta valmistettuun Dom Ruinart Blanc de Blancs -shamppanjaan, johon lisätään n. 14-16% Pinot Noirista valmistettua punaviiniä tuomaan väriä ja marjaisuutta. Kaikki viiniin käytetyt rypäleet kerätään vain Grand Cru -tasoisilta tarhoilta. Viini on tunnettu erityisesti siitä, että runsaasta punaviinilisäyksestään huolimatta se on väriltään varsin hailakka.

Ja totta vie, lasissa Dom Ruinart Rosé todellakin on erittäin hennon punainen, taittuen enemmän kullankeltaiseen kuin lohenpunaiseen oranssiin.

Tuoksu on maltillinen, mutta uskomattoman kompleksinen. Vivahteikkaasta nokkaosastosta voi löytää Pinot Noirin kirsikkaisuutta, mutta yhtä lailla myös punaisten burgundereiden maamaisuutta ja rustiikkisuutta. Taustalta löytyy paahteista hiivaisuutta, kevyttä savuisuutta ja kuohuvien viitekehyksessä suorastaan yllättävää mutta hurmaavaa nahkaisuutta. Kokonaisuus on jännittävä ja upeasti kehittynyt.

Maussa lähemmäs 20 vuoden ikä tuntuu: viini on suussa rauhallinen ja silkkisen sileä. Kielellä pyörii hunajaista omenaisuutta, aromaattisia vihreitä yrttejä, kirpeän hapokasta sitruksisuutta, hyvin tuntuvaa hiivaista paahteisuutta, vastaleivottua leivoksellisuutta, voimakasta mineraalia ja hentoa kukkaisuutta. Kokonaisuus on ihastuttavan vivahteikas, kiehtova ja moussen puolesta tasainen ja ryhdikäs. Tämä viini rupeaa olemaan juuri sitä, mitä viidelta aikaisemmalta tastingin roséekuohuviiniltä tahtoisin odottaa.

Jälkimaussa viinin runsas vivahteikkuus siirtyy syrjään ja selkeästi ryhdikkäämpi ja happovoittoisen hedelmäinen yleisilme siistii pöydän: suuhun jää aluksi hentoa, kehittyneen Pinot Nahkaisuutta ja maamaista mausteisuutta, jonka jälkeen kuvioihin ilmestyy voimakas, suorastaan teräksinen mineraalisuus, limettinen sitruksisuus ja kirpeä mutta kypsä viheromenaisuus. Jälkivaikutelma on freesi, rakenteikas, tuntuvan hapokas ja täynnä elinvoimaa.

Kuten alussa sanoin, tällä viinillä MW Avellanin roséeshamppanjamaistelu onnistui saamaan eittämättä arvoisensa lopetuksen. Tämä huippuvuosikerran kypsään ikään ehtinyt kupliva seniori on mitä upein, vivahteikkan jo moniulotteisin roséekuohuva ja suoraan sanottuna kenties paras koskaan maistanut sellainen. Yleensä roséekuohuvat eivät ole tavallisten, värittömien kuohuviinien rinnalla olleet meikäläisen juttu, mutta tämän putelin voisin milloin tahansa ottaa minkä tahansa muun kuohuvan edelle.

Eri asia on se, onko viinin neljännessatasen hinta oikeasti viinin laadun väärti. Tätä kyseistä vuosikertaa voi saada reilun 150 euron hintaan maailman markkinoilta, mutta Alkon hinta asettuu vielä järkevän hintahaarukan sisälle, joten kokonaistarjontaan nähden ei voida vielä puhua ylihinnoittelusta. Sen sijaan yleiseen kuohuviinimeininkiin nähden asia on toinen – vaikka Dom Ruinart Rosé 1996 on millä tahansa akselilla uskomattoman hieno esitys, jonka kehtaisi korkata milloin vain, mutta samalla jättää huoletta kellariin keräämään lisää ikää, en kyllä silti kykene näkemään itseäni latomassa tuollaista läjää seteleitä yhtä viinipulloa varten. Sen sijaan jos on oikeasti valmis sijoittamaan useita satalappusia todellista viinillistä elämystä varten, rupeaa Dom Ruinart Rosé 1996 olemaan jo oikeasti harkinnan arvoinen ostos. Jos upea, vertaistaan hakeva huippuvuosikerran roséeshamppis houkuttelee, suosittelen pitämään kiirettä – Alko on tehnyt tästä viinistä äärimmäisen rajatun, vain 12 pullon kertaostoerän Arkadian Alkoon.

Lyhyesti: Uskomattoman vivahteikas, persoonallinen ja upean rakenteikas huippuroséeshamppanja suitsutusta keränneeltä 1996-vuosikerralta. Asiaan vihkiytyneille harrastajille äärettömän upea roséeshamppanja, jonka voi ostaa niin hetkellistä hurmiota kuin kärsivällistä kypsyttelyä varten.

Arvio: Täydellinen – kokemuksena viini oli sitä luokkaa, että en usko lähiaikoina kokevani mitään vastaavaa kuohuviinien osalta. Ehkä sitä voisi keskittyä lähitulevaisuudessa enemmän kuplattomiin viineihin, sillä tämän jälkeen on vaikea innostua enää mistään kuohuvasta.

Hinnan (269,80e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia (ellet satu olemaan oikeasti kuohuviineihin korvia myöten hurahtanut skumppaintoilija).

Dom Pérignon Rosé 2003

Dom Pérignon Rosé 2003

• Valmistaja: Moët & Chandon
• Tyyppi: Kuohuviini, AOC Champagne Grand Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Champagne
• Rypäleet: Chardonnay (50%), Pinot Noir (50%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 195-290e (Huhtikuu 2014, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: 334,80e (Huhtikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima – vk. 1998)

kuva: víno & alkohol

Maailman tunnetuin cuvée de prestige -shamppanja lienee koko prestiisishamppisskenen pioneeri, kolossaalisen skumppajätti Moët & Chandonin legendaarinen Dom Pérignon (tosin hiljattain räppiskenessä kuuluisa Roederer Cristal lienee tälle kova haastaja).

Alun perin ilmestyessään Dom Pérignon oli tavallinen yhden vuosikerran Moët & Chandon Vintage Brut 1921, jota oltiin kypsytetty normaalia pidempään (15 vuotta), pullotettu näyttävään, vanhanaikaiseen kuohuviinipulloon ja lätkäisty tavallista reilusti korkeampi, selkeää prestiisiarvoa alleviivaava hintalappu kylkeen. Kuitenkin vuosikerrasta 1947 eteenpäin Dom Pérignon on ollut oma viininsä, ei pelkästään pidempään kypsytetty perusshamppis.

MW Avellanin roséeshamppanjamaistelussa testattu ja nyt arvioitavaksi päätynyt Dom Pérignon Rosé on sitten taas prestiisiversio tavallisesti Dompasta – tavallisina vuosikertoina viinin hinta on yleensä kaksinkertainen perus-Domppaan nähden, kun taas huippuvuosikertoina viinin hinta voi nousta jopa kolmin-nelinkertaiseksi. (Sitten on toki vielä näiden viinien prestiisiversiot, vain huippuvuosina valmistettavat Oenothéquet, joita kypsytetään 15-20 vuotta hiivasakan kanssa ennen pullotusta ja myyntiinlaskua, mutta se on toinen tarina.)

Dom Pérignon on lähes täysin Grand Cru -tasoinen kuohuva – sen Chardonnay-rypäleet tulevat Grand Cru -tasoisilta Avizen, Chouillyn, Cramant'n ja Le Mesnil-sur-Ogerin kylien tarhoilta kun taas Pinot Noir -rypäleet tulevat Grand Cru -tasoisilta Aÿn, Bouzyn, Maillyn ja Verzenayn kylistä. Viiniin kuitenkin käytetään myös pieni määrä 1er Cru -tasoisen Hautvillers'n kylän Pinot Noiria – nimittäin munkki Dom Pérignonin vanhan luostarin viinitarhoilta. Viiniä kypsytetään pyöreästi kymmenisen vuotta ennen myyntiinlaskua.

Champagnessa vuosikerta 2003 oli erittäin kuuma, minkä vuoksi rypäleet kypsyivät erittäin kypsiksi koko alueella, helpottaen ainakin roséeviinien valmistusta (sillä kyseinen viinityyli vaatii punaviiniä, jota voidaan valmistaa vain riittävän kypsistä rypäleistä), mutta samalla melkeinpä kaikki em. vuosikerran viinit kärsivät korkean kypsyysasteen mukanaan tuomasta matalasta hapokkuudesta. Toki Moët & Chandonin kaltaisella viinijättiläisellä on mahdollisuus tehdä huippuluokan viinejä kuinka hankalina vuosina tahansa, sillä niin suurella viinitalolla on niin valtavat tarhahehtaarit käytössään, että riittävällä syynäyksellä voidaan saada tarvittaessa edes auttavasti tarvittavan laadukkaita rypäleitä huippuviiniin. Tämä selittää sen miten erityisesti perus-Domppaa tuppaa ilmestymään kaikilta paitsi aivan kurjimmilta vuosikerroilta.

Väriltään viini on erittäin tumman roosa ja intensiivinen – todennäköisesti jälleen hyvin lämpimän vuosikerran tekosia, kuten Taittingerin Comtes-Rosén kanssa. Väriltään viini on maistelun toiseksi tummin, vain hieman hailakampi kuin tuo edellämainittu Taittinger.

Tuoksultaan viini on erittäin intensiivinen ja särmikäs, jopa pistävä. Päällimmäisenä tuntuu ilotulitteet mieleen tuovan ruutisia ja kevyen savuisia, reduktiivisia vivahteita, minkä alta erottuu kypsää sitruksisuutta, savuisuuden kanssa yhdistyvää piikivistä mineraalisuutta ja hentoa kahvileipäisyyttä.

Viinin maku asettuu hyvin särmikkääseen, terävään ja tiukanpuoleiseen tuoksuun nähden erikoiseen kontrastiin: kokonaisuus on pehmeänpuoleinen ja erittäin runsas. Hyvin kuivaa (muttei rutikuivaa) makumaailmaa hallitsevat rehevät, kypsän aprikoosiset ja mehevän sitruksiset hedelmäisyyden piirteet, kivinen mineraalisuus ja kevyehkö savuisuus, mutta taustalta löytyy paljon syvyyttä tuovia, persoonallisia piirteitä, joita on vaikea saada sanallistettua. Hapokkuus on melko maltillista hyvin kypsään hedelmään nähden, mutta viinillä on kuitenkin sopivan tasapainoinen rakenne ja yleisilmeessä on vielä särmikkään nuorekasta kirpakkuutta. Kokonaisuutta sävyttää suorastaan silkkisen pehmeät, runsaat ja erittäin pienet kuplat.

Viinin jälkimaku on varsin pitkä, kypsä ja kielellä kehittyvä: suussä häilyy kypsän omenaisesta niin runsaampaan persikkaan kuin punertavaan vadelmaisuuteen ja kirpakkaan karviaiseen taittuvia hedelmien vivahteita, kevyesti kivistä mineraalisuutta ja aavistus tanniinista kireyttä. Viinistä jää runsas, vivahteikas ja viipyilevä jälkivaikutelma.

Pakko myöntää, Rosé-Domppa vuosimallia 2003 on kyllä hyvin hienostunut ja karismaattinen tuttavuus, joskin lämmin vuosikerta on tuonut myös jonkin verran läskiä vyötärölle. Kokonaisuus on ehkä turhankin helpostilähestyttävä ja miellyttämisenhaluinen – särmää saisi olla enemmänkin! Herra Pérignon pärjää kuitenkin varsin mallikkaasti lämpimän vuosikerran esitykseksi, ja vaikka maistelussa viini jäi monia muita kypsemmän ja lempeämmän oloiseksi, on kokonaisuudessa sen verran riittävästi rakennetta ja substanssia, että viini kestänee ainakin keskipitkää kypsyttelyä. Viini on vielä nyt varsin nuorekas ja aromeiltaan erittäin primäärinen, mutta ilmaisultaan kuitenkin jo varsin avoin ja lähestyttävä. Näppituntumalta voisin kuitenkin arvioida viinin kehittyvän parempaan suuntaan vielä vähintään puolen vuosikymmenen ajan, tuurilla ja hyvin säilytettynä jopa useamman kokonaisen. Itse arvioisin optimaalisen korkkaushetken sijoittuvan viinin 20-vuotissynttäreiden korville.

Mutta jos nyt täksi vapuksi pitäisi joku Rahaa On ja Se Näkyy -skumppa valita, on tämä viini ehdottomasti parhaita valintoja Taittinger Comtes de Champagne Rosé 2005:n kanssa – molemmat kun ovat jo nyt varsin hyvässä vedossa. Tottakai Dom Pérignon saa laajasti tunnettuna brändinä tunnettuusbonuksen, joten kaikki jupit ja vastaavat huomio! Pullo haltuun ja sassiin! Ja viini pitää tosiaan käydä metsästämässä jostain monopolin ulkopuolelta, sillä Alkolla on tällä hetkellä tarjota vain varsin uskottavan 1998-vuosikerran rosée-Domppaa Arkadian Alkon erikoisvalikoimista.

Lyhyesti: Erittäin kypsä, runsas ja nuorekas mutta varsin lähestyttävä ikoni-shamppiksen rosée-versio. Vaikka viini on jo ihan korkattavissa, ei sen kanssa kannata kiirehtiä – pistä viini hyvään talteen ainakin puoleksi vuosikymmeneksi.

Arvio: Erinomainen – viini on selvästi lämpimän vuosikerran lapsi, mutta sellaiseksi Dom Pérignon Rosé 2003 suoriutuu yllättävän hyvin. Viinissä on syvyyttä ja eleganssia, mutta herkkien ja kepeiden kuohuvien ystäville viini voi kuitenkin olla turhankin muhkea. Toivottavasti lisävuodet kellarissa keventäisivät hieman viinin suurinta runsautta ja toisivat balanssin kohti optimaalisinta tilaa.

Hinnan (195-280e) ja laadun suhde: Surkea – tämän viinin tapauksessa maksaa lähinnä tunnetusta brändistä, ei laadusta. Laatua viinistä toki löytyy vaikka millä mitalla, mutta sitä saa kyllä saman verran myös merkittävästi halvemmallakin.

Blandy's Sercial 1940

Blandy's Sercial 1940

• Valmistaja: Blandy's Madeira
• Tyyppi: Väkevöity viini, DOC Madeira, Frasqueira
• Maa: Portugali
• Alue: Madeira
• Rypäleet: Sercial (100%)
• Koko: 0,7
• Hinta arviointihetkellä: 212,40e (Helmikuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Chris Blandyn vetämä Madeira tasting päättyi kahden vuosikerta-Madeiran, Frasqueiran, ihmettelyyn. Ensimmäinen, Terrantez 1976, oli puolimakea; jälkimmäinen, Sercial 1940, rutikuiva. Lisäksi en löytänyt mitään tietoja viinin jäännössokerista, joten mysteeriksi jäi se, vaikuttaako viini ainoastaan rutikuivalta, vai onko se ihan oikeasti täysin kuiva – kumpikin mahdollisuus on täysin todennäköinen, sillä Sercialista on valmistettu myös täysin kuivaa Madeiraa, minkä lisäksi viinin lähes naurettava määrä (11,4 g/l) happoja takaa sen, että vaikka viinissä olisi reilustikin jäännössokeria, ei se helposti läpi maistuisi.

Viini on todellisuudessa tyyliltään 46-vuotiasta, sillä viini on pullotettu jo 1986, eli lähemmäs kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Väriltään viini on tasaisen kullankeltainen, hieman ohutta hunajaa muistuttava.

Tuoksu on todella röyhkeä ja lähes hyökkäävä – nenää ei tarvitse tuoda kovinkaan lähelle lasia, kun tuoksu jo käy päin näköä. Yleisvaikutelmaltaan tuoksu on hyvin vanha ja likainen, seassa on multaista maaperää, savuisuutta, paperimassaa, hennosti kuivattuja hedelmiä, vanhoja huonekaluja, sammaloitunutta puuta ja maltaisuutta, joka tuo mieleen jonkin epämääräisen oluen tai viskin ilman hallitsevaa tammisuutta.

Suussa viini on vähintään yhtä mielenkiintoinen seikkailu kuin tuoksukin, mutta ilmeeltään täysin toisenlainen – todella hapokas, kirpeä ja rutikuiva ensikosketus johdattaa kuivan hunajaiseen, kitkerään, puiseen ja tiukkaan makumaailmaan. Leukaperiin asti viiltävä hapokkuus ja hampaat narskumaan saava kuivuus vain korostaa viinin pähkinäisiä, pistävän sherryisiä, hyvin mausteisia, tupakkaisia ja vaaleapahtoisen kahvisia piirteitä. Pitkään viini vaikuttaa hedelmäpuoleltaan täysin kuolleelta ja tertiääriaromien valtaamalta, mutta lasia pyörittelemällä, nuuhkimalla ja pitkään suussa pyörittelemällä löytyy taustalta häilyviä aavistuksia trooppisista hedelmistä, lähinnä hentoa, kirpakkaa passionhedelmää.

Jälkimaussa viinin hapettuneet ja pitkälle kehittyneet piirteet korostuivat eniten; ainoat viinin keskimausta löytyvät, makeuden kanssa flirttailevat aromit katosivat viinin mukana ja kielelle jäi lähinnä voimakasta ja paahteista mausteisuutta, kuivaa pähkinäisyyttä, kevyen maltaista ruisleipäisyyttä ja tupakkaa. Hyvin voimakkaan hapokkuuden johdosta jälkivaikutelma on todella freesi, hyvin intensiivinen ja se tuntuu jatkuvan loputtomasti – vielä toistakymmentä minuuttia tastingin jälkeen viinin vivahteet tuntuivat nousevat kerta toisensa jälkeen kielelleni.

Blandyn yli 70-vuotiaasta vuosikerrasta valmistettu lähes 50-vuotias Sercial on lyhyesti todettuna todellinen viinikokemus ja -elämys. Varsinaista paikkaa sydämessäni se ei onnistunut valtaamaan, sillä rutikuivat ja hapettuneet väkevät viinit harvoin onnistuvat puhuttelemaan allekirjoittanutta, mutta tästä huolimatta viinin käsittämätöntä, vanhan viinin aromien runsautta jaksaa ihastella ja hämmästellä vaikka kuinka kauan. Pienten suupalojen kanssa viinin suorastaan tajuttoman kova hapokkuus talttuu hieman, mutta mikään miedon makuisista finger foodeista ei onnistunut tarjoamaan vastapainoa viinin voimakkaalle, intensiiviselle, ja kaikessa kehittyneisyydessään röyhkeälle aromimaailmalle.

Viinistä ei oikein tiedä mitä ajatella – näin kuiva ja eritoten näin hapokas viini suorastaan karjuu ruokaa kumppanikseen, mutta ruoan pitää olla juuri sopivan runsasta, ettei se jää viinin intensiivisen maun jalkoihin, muttei toisaalta myöskään peitä viinin vaikuttavaa, kehittyneiden piirteiden palettia. Ehkä paras kokemus olikin tutustua viiniin näin yhden pienehkön maistelulasillisen verran – mielikuvitus olisi loppunut kesken, jos olisi pitänyt keksiä mitä tehdä kokonaiselle pullolle!

Lyhyesti: Uskomattoman monisyinen, todella kehittynyt ja suorastaan järkyttävän hapokas, kuiva Madeira, joka on iästään huolimatta vielä mainiosti iskussa.

Arvio: Erinomainen – eivät nämä rutikuivat Madeirat ja muut väkevät hurmaa minua samalla lailla kuin makeammat vastaavat, mutta siitä huolimatta tämän viinin kehittyneiden vivahteiden armadan edessä ei voinut muuta kuin hämmästellä.

Hinnan (212,40e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Gérard Bertrand Rivesaltes 1942

Gérard Bertrand Legend Vintage Rivesaltes Millésime 1942

• Valmistaja: Gérard Bertrand
• Tyyppi: Väkevöity viini, jälkiruokaviini, AOC Rivesaltes
• Maa: Ranska
• Alue: Languedoc-Roussillon, Roussillon
• Rypäleet: Grenache (100%)
  
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: n. 400,00e (Syksy 2011)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vin-malin

Vuorossa on 100% Grenachesta valmistettu jälkiruokaviini, Rivesaltes. Vuosikerta on 1942, eli viinillä olisi tullut ensi vuoden puolella pyöreät 70 vuotta lasiin. Luotan kuitenkin viinillä olevan sopivasti ikää jo sen herkässä 69 vuoden iässä.

Vaikka viini on ymmärtääkseni alunperin ollut hyvinkin punainen, on se nyt väriltään hyvin vaaleanruskea ja haalea; viini muistuttaakin lähinnä tawny-portilla jatkettua valkoviiniä.

Rivesaltesin tuoksu on huumaavan voimakas, siinä on runsaasti rusinaa, kuivattuja hedelmiä, maderisoituneen viinin tummunutta omenaa muistuttavaa tuoksua, toffeisuutta, heikkoa pähkinäisyyttä sekä hentoa ja arvokasta konjakkimaisuutta.

Maku on voimakas ja todella makea. Viini on iästään huolimatta uskomattoman raikas ja pirteän hedelmäinen. Sen makeus ei tuo liikaa raskautta suutuntumaan ja sen hapokkuus on upean tasapainoinen kokonaisuuteen nähden. Viini ei maistu varsinaisesti yhtään ikäiseltään – sitä maistellessaan voisi kuvitella juovansa jopa suhteellisen nuorta, mutta valtavan eleganttia ja kompleksia viintä.

Viinissä hedelmäisyys on iän mukana kehittänyt mitä omaperäisempiä makujen yhdistelmiä, joita on lähes mahdoton ruveta erottelemaan. Kuitenkin sieltä tuntuvat lähes kaikki perinteiset jälkiruokaviinien maut – aprikoosi, hunajaisuus, pähkinäisyys, viikuna, fariinisokeri, jne. Niiden lisäksi viiniin on kehittynyt kirjo muita aromeja, joita en ole varma, olenko koskaan aiemmin maistanutkaan.

Kokonaisuutena tämä Rivesaltes on uskomaton; sen makea hedelmäisyys maistuu kielen päällä minuutteja jälkikäteen. Raikkaan kevyessä mutta silti uskomattomassa, muhkeassa hedelmäisyydessä ikä maistuu ja tuntuu, mutta se sopii mitä loistavimmin kokonaisuuteen.

Tarkkaa hintaa viinille en saanut, mutta Bertrandin edustaja arvioi hinnan noin 400 euroksi. Vaikka viini on upeimpia koskaan maistamiani makeita viinejä, tai viinejä ylipäänsä, on silti 400 euroa mielestäni liikaa viinistä kuin viinistä, siksi hinta-laatusuhteelle surullinen "surkea."

Jos syystä tai toisesta kyseisen vuosikerran viini kuitenkin joskus tulee jollekulle vastaan yhtään kohtuullisempaan hintaan, suosittelen lämpimästi nappaamaan yhden talteen, sen kuuluisan sateisen päivän varalle.

Lyhyesti: Uskomattoman moniulotteinen, elegantti ja valloittava jälkiruokaviini, joka on uskomattomasta iästään huolimatta yhä edelleen hyvin voimissaan.

Arvio: Täydellinen – viini on puhdas nautinto jo sellaisenaan, mutta sen keveys ja hapokkuus yhdistettynä sen loputtomaan aromikkuuteen tekee siitä helpostiyhdistettävän juoman lähes mille tahansa makealle jälkiruoalle.

Hinnan (n. 400,00e) ja laadun suhde: Surkea – uskomattomasta iästään ja laadustaan huolimatta monta sataa euroa yhdestä viinipullosta tuntuu mielestäni hieman liioittelulta.