Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016

Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016

• Valmistaja: Clos du Jaugueyron
• Tyyppi: Punaviini, AOC Haut-Médoc
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (50%), Merlot (33%), Petit Verdot (7%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 23,50€ (Lokakuu 2020)

 

 kuva: artisan wine depot

Vaikka Bordeaux'n viinejä usein pidetään maailman parhaimpien joukkoon kuuluvina, eivät ne ole juuri koskaan onnistuneet puhuttelemaan meikäläistä. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta alueella tehtiin vahvasti omiin makumieltymyksiini sopivia viinejä, joissa yhdistyi reipas hapokkuus, napakat tanniinit, mukavan kuivakka hedelmäisyys ja maltillinen tammen käyttö. Asiat kuitenkin alkoivat muuttua vahvasti 1990-luvun viimeisinä vuosina ja alue on muuttunut valtavasti viimeisen 20 vuoden aikana: niin ilmaston lämpenemisen kuin viininvalmistusteknisten muutosten myötä alueen viineistä on tullut kypsempiä, pehmeämpi ja makeampia. Tanniineja ja happoja löytyy paljon vähemmän kuin ennen, kun taas tammea käytetään versin liberaalisti. Alkoholitasotkin ovat keskimäärin yli prosenttiyksikön verran korkeammalla kuin ennen. Lopputuloksena on ollut viinejä, jotka näyttävät parhaimmillaan puleeratuilta, suurille massoille tehdyltä pastisselta klassisista Bordeaux'n viineistä, pahimmillaan kosiskelevilta, uuden maailman henkeen valmistetuilta, hallitsevaan tammeen hukutetuilta hedelmäpommeilta.

Pitkään uskoin, että tätä nykyä ainoa perinteistä proper claretia valmistava tuottaja on legendaarisen Château Bel Air-Marquis d'Aligren Jean-Pierre Boyer, joka kohta 90-vuotiaana tervaskantona ei ole vieläkään ottanut kuuleviin korviinsa mitään moderniin viininvalmistukseen liittyvien välineiden tai menetelmien käyttöä, lähinnä kuitaten sellaiset asiat nykypäiväisenä humpuukina.

Tästä syystä kiinnostukseni heräsi, kun (Château Bel Air-Marquis d'Aligren lailla) Margaux'ssa sijaitsevaa (ja tähän asti tutkani ulkopuolella pysytellyttä) Clos du Jaugueyronia tituleerattiin yhdeksi harvoista perinteisen koulukunnan lipunkantajista ja talon viinejä verrattiin suotuisasti juuri BAMA:n klassista tyyliä huokuviin viineihin. Kun tarjolla oli vielä vuosikertaa 2016 – jota tällä haavaa hehkutetaan parhaaksi sitten korkeatasoisen 2010:n – oli päätös hommata pari pulloa plakkariin varsin selvä.

Clos du Jaugueyronin viinitalo on saanut alkunsa 1990-luvun alussa, kun eteläisestä Ranskasta, Minervois'sta, kotoisin oleva Michel Théron muutti opiskelemaan viininvalmistusta Bordeaux'n viinikouluun. Hänen tarkoituksenaan oli alun perin opiskella tutkinto ja palata kotiseudulleen valmistamaan perhetilallaan viiniä, mutta kun opintojen aikana Bordeaux'sta löytyi vaimo, päätti Théron asettua pysyvästi kaupunkiin. Vuonna 1993 Théron vaimoineen osti vanhan, jo 1800-luvun lopulta viiniä valmistaneen viinitalon, muttei lainkaan viinitarhoja. Sen sijaan he ryhtyivät vuokraamaan viinitarhoja, joiden viljelyssä siirryttiin pian luonnonmukaiseen viljeyyn. Tätä nykyä Clos du Jaugueyron viljelee kuuttatoista eri palstaa yhteensä noin kymmenen hehtaarin alueella, joista reilu kolme hehtaaria sijaitsee Haut-Médocin alueella ja noin seitsemän hehtaaria Margaux'n alueella. Tarhojen viljelyssä on siirrytty biodynaamiseen viljelyyn vuonna 2008, vuodesta 2012 kaikki talon tarhat ovat sertifioidusti luonnonmukaisia ja tätä nykyä Clos du Jaugueyron on myös sertifioidusti biodynaaminen.

Talon viininvalmistusmenetelmät ovat aina nojanneet enemmän perinteiseen, mahdollisimman pieneen viinin manipulointiin nojaavaan tyyliin; rypäleet on poimittu kypsinä, mutta moniin muihin tuottajiin nähden melko varhain ja viinien on annettu käydä spontaanisti villihiivojen avulla. Viininvalmistuksessa on käytetty aiemmin enemmän tammea, mutta tässäkin suhteessa ollaan tultu alaspäin; Haut-Médocin alueelta valmistettu viini näkee tätä nykyä hädin tuskin lainkaan uutta tammea ja siinä missä Margaux'n tarhojen viinit kypsytettiin ennen jopa 70% uusissa tammitynnyreissä, on tätä nykyä uuden tammi taso vuosikerrasta riippuen 25-50% kieppeillä.

Tämä nyt arvioitu viini on vasemman rannan perinteiseen, Cabernet Sauvignon -vetoiseen blendiin pohjautuva viini, jonka rypäleet on korjattu Haut-Médocin alueella, Macaun kylän ympäristössä sijaitsevilta, biodynaamisesti viljellyiltä tarhoilta. Kaikki rypäleet on rangattu ennen vinifikaatiota, murskattujen rypäleiden on annettu käydä spontaanisti rypäleiden omilla villihiivoillaan 4000–8000-litraisissa, lämpötilakontrolloiduissa sementtitankeissa. Käymisen jälkeen viini on siirretty kypsymään 12 kuukauden ajaksi 225-litraisiin, kerran tai kahdesti käytettyihin tammitynnyreihin. Lopuksi viini on sekoitettu tynnyreistä jälleen sammioihin ja pullotettu minimaalisen sulfiittilisäyksen kanssa. Tuotantomäärä vuosikertaa 2016 on ollut 22,000 pulloa ja 900 magnumia. Alkoholia löytyy nyky-Bordeaux'n tyyliin nähden vaatimattomat 12,5%.

Viinillä on lasissa hyvin tumma, lähes läpinäkymätön ja suht nuorekas mustan kirsikan väri.

Nokkasektori on avoin, aromaattinen ja hieman makeaan taittuva. Ihastuttavan puhdaspiirteisestä aromimaailmasta erottuu kypsää mustaherukkaa ja muita tummia marjoja, hieman lakritsijuurta, kevyttä makeaa luumua, hentoa lehtevää yrttisyyttä, hillittyä paahdettua puuta ja ujoa musteisuutta. Viiniä pidempään ihmetellessä tuntuu siltä, että puisevat aromit häilyvät jossain määrin ees taas; aluksi viinin tuoksu on todella marjainen, sitten tammi saapuu enemmän framille ja sitten taas vähän ajan päästä hedelmä on taas johdossa, tammen siirryttyä jälleen taustalle. Joka tapauksessa, nättiä on.

Viini on suussa kuiva, keskitäyteläinen ja mukavan napakka olematta erityisen tiivis tai uuttunut. Kokonaisuudessa tuntuu tuoretta mustaherukkaa ja mustaa vadelmaa, hieman makeampaa luumuisuutta, hillittyä yrttibitteriä, kevyttä lehtevyyttä, hentoa puisevaa menoa ja ujoa lakritsia. Klassisen Bordeaux'n hengessä kokonaisuus on melko kevytliikkeinen olematta mitenkään vaatimaton ja sekä reipas hapokkuus että kohtalaisen innokkaasti muttei aggressiivisesti ikeniin tarraavat tanniinit pitävät yleisilmeen viehättävän rakennevetoisena.

Suuhun jäävä jälkivaikutelma on kuiva, happovetoinen ja kohtalaisesti ikeniä kuivattava. Pitkässä ja loppua kohti bitterisempään taittuvassa jälkimaussa häilyy tuoretta mustaherukkaa ja vadelmaa, hillittyä lehtevyyttä, kevyttä yrttibitteriä, maltillista kuivakkaa puuta, hentoa soraista mineraalia ja aavistus makeampaa tummaa luumua.

Clos du Jaugueyronin Haut-Médoc yllättää oikein positiivisesti: ollakseen varsin nuori vasemman rannan tapaus, on tämä oikein nätti, uskottava ja harmoninen esitys. Kokonaisuutena viini on ehkä vielä hieman turhan nuorekas ja hedelmävetoinen mennäkseen kunnon proper claretista, mutta palikat näyttävät olevan sellaiset, että kunhan ne ajan kanssa nivoutuvat keskenään hyvin kohdalleen, on tässä viinissä aineksia vallaan mainioon vanhan koulukunnan porvooseen. Onhan tämä kyllä inasen verran kypsempi mitä ysärillä useimmat Bordeaux't olivat, eikä tästä löydy lainkaan sellaista viehättävää, perinteisen vasemman rannan viinin lehtevää vegetaalisuutta, mutta yleisolemukseltaan viini on niin klassista tavaraa, että oksat pois. Vallan mukavaa, että tällaisiakin tapauksia edelleen löytyy markkinoilta, kunhan vain vähän jaksaa penkoa.

Nyt juotavaksi viini on vallan mainiossa iskussa niin aromaattisesti kuin rakenteellisesti – hedelmä ei osoita minkäänlaisia sulkeutumisen merkkejä ja vaikka rakennetta löytyykin, ei viini ole millään lailla kova tai kireä. Omaan makuuni viini kyllä oli varsin nuorenpuoleinen ja kaipaisin ehkä hieman enemmän iän tuomaa syvyyttä ja vivahteikkuutta hyvin dominoivan hedelmäsektorin sijaan, mutta sellaista kyllä on turha odottaa nelivuotiaalta Bordeaux'lta. Onneksi kellariini jäi toinen pullo kypsymään – se saakoon vartoa siellä hieman pidemmän aikaa.

Lyhyesti: Freesi, puhdaspiirteinen ja kaikin puolin klassinen Haut-Médoc, joka nuoresta iästään huolimatta on tyylillisesti lähempänä klassisia Bordeaux'n viinejä kuin moderneja, muhkeita ja usein melko tammivetoisia mörssäreitä. Bordeaux'sta olisi helpompi pitää, jos alueelta löytyisi useampia tällaisia viinejä.

Arvio: Tyylikäs – todella harmoninen ja perinteitä kunnioittava esitys, joka ensisijaisesti huokuu kypsytyspotentiaalia, joskin on myös varsin hyvin juotavissa jo nyt.

Hinnan (23,50€) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Château Phélan Ségur 1986

Château Phélan Ségur 1986

• Valmistaja: Château Phélan Ségur
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Estèphe
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Saint-Estèphe
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (~60%), Merlot (~35%), Cabernet Franc (~5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 39,00€ (Toukokuu 2016, Caduco)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vins et millesimes

Viinien osalta legendaarinen Bordeaux ei ole ikinä ollut mikään meikäläisen juttu. Tämä tosin johtuu siitä, että se tyyli, mitä Bordeaux nykyisin edustaa on hyvin harvoin sitä, mitä Bordeaux'n yleensä mielletään olevan. Klassinen Bordeaux on yleensä kovaa, kylmää ja tanniinista tavaraa, siinä missä valtaosa taloista puskee markkinoille viiniä, joka on lähinnä pehmeää, lämmintä ja tammista. Tämä muutos modernimpaan, "kalifornialaiseen" tai "parkerisoituun" tyyliin on hyvin suurilta osin tapahtunut 2000-luvun taitteessa. Toki osa tuottajista oli ryhtynyt jo varhain 1990-luvulla tekemään kypsempiä ja makeamman hedelmäisempiä viinejä, kun taas osa tuottajista edelleen pitäytyy jääräpäisesti vanhanaikaisessa tyylissä. Suuret linjat ovat kuitenkin ne, jotka määrittävät mielikuvia, ja omissa mielikuvissani vanha, viehättävän kulmikas Bordeaux on tätä nykyä modernia, kypsänmakeaa ja tammista höttöä. Siinä missä ennen vanhaan hyvän Bordeaux'n piti antaa pehmetä kellarissa useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, herättävät nykymaailman porvoolaiset epäilyksiä siitä, että mahtavatko nämä viinit pysyä ylipäänsä hengissä edes kymmentä vuotta?

Joten Bordeaux-vihani ei ole absoluuttista. Se on keskittynyt vain siihen yhteen tyyliin, joka suureksi harmikseni tuntuu hallitsevan alueen nykyistä tuotantoa. Sen sijaan vanha, klassiseen malliin tehty Bordeaux uppoaa meikäläiseen aina. Ei siis tarvinnut miettiä tovia tai toista, kun nettikaupassa vastaan käveli kolmekymmentävuotias pullo Phélan Séguria.

Kuten hyvin monella Bordeaux'n châteaulla, myös Phélan Ségurilla historiaa löytyy useammalle vuosisadalle. Viinitalon synty sijoittuu 1800-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin irlantilainen viinikauppias Bernard O'Phelan osti Bordeaux'n "vasemmalta rannalta" kaksi kartanoa: Domaine Le Clos de Garameyn (1805) ja Ségur de Cabarnac'n (1810), suurissa suunnitelmissaan vaihtaa viinien kauppaaminen viinien tuottamiseen. Phelanin kuoltua 1841 nämä tilat olivat yhdistetty nimen Château Ségur de Garamey alle ja se kulkeutui Phelanin pojalle, Saint-Estèphen kylän pormestari Frank Phelanille. Talon viinien tunnettuus ja hinta eivät olleet kuitenkaan vielä merkittävän korkeita vuonna 1855, jolloin määriteltiin (näköjään tuosta päivästä ikuisuuteen) Bordeaux'n Cru-viinien luokitus, minkä vuoksi tämä tuottaja jäi kokonaan Cru-luokitusten ulkopuolelle. 1800-luvun lopulla viinitalo siirtyi Château Léoville-Las-Casesin omistaman Delonin suvun haltuun ja 1900-luvulle tultaessa viinitalo vaihtoi nimensä nykyiseen muotoonsa, Château Phélan Ségur. Vuonna 1985 talo vaihtoi uudelleen omistajaa, siirtyen Lansonin ja Pommeryn shamppanjatalot omistavan Xavier Gardinierin haltuun ja vuonna 1986 Phélan-Ségur alkoi tuottaa ensimmäistä kertaa ns. "kakkosviiniä", talon perustajan pojan mukaan nimettyä Frank Phelania.

1986 ei ole yleensä ollut mikään Bordeaux'n huippuvuosi erilaisissa vuosikertalistauksissa, mutta moni harrastaja tietää, että todellisuudessa tältä vuodelta löytyy valtavasti upeita vasemman rannan viinejä, jotka ovat edelleen hienossa kunnossa. Kun vielä ottaa huomioon, että tänä vuonna ensimmäistä kertaa viinitalon heikompilaatuinen aines on käytetty "kakkosviinin" tuotantoon ja vain parhaat rypäleet ovat päätyneet talon ykkösviiniin, ei ollut kovinkaan vaikeaa suorittaa ostopäätöstä. Toki vaikutti myös viinin varsin kohtuullinen hinta – Phélan Ségur ei ole päässyt koskaan nauttimaan Cru-luokitusten tuomasta hintapreemiosta, ja vaikka oli luokiteltu aikanaan omalla sarallaan arvostettuun Cru Bourgeois Exceptionnel -luokitukseen, ei se ole juuri koskaan realisoitunut viinin hinnassa.

Ulkonäöltään viini on edelleen – 30 vuoden ikää haastaen – hämmentävän tumma, intensiivisen mustan kirsikan värinen ja lähes täysin läpinäkymätön.

Väriä seuraten myös viinin tuoksu on vaikuttavan voimakas ja edelleen täynnä nuoruuden energiaa. Valtavan monisävyisestä nokkaosastosta löytyy musteisia sävyjä, makeaa tupakkaisuutta, märkää metsämaata, murskattuja tummia marjoja, puisevia lyijykynäisiä sävyjä, hieman hapahkoa tummaa luumua, hieman maamaisuutta, aavistus tuoretta paprikaa muistuttavaa vegetaalisuutta ja häivähdys makeampaa lakritsia. Kaikkia sävyjä ei löydy yhtä aikaa, vaan tuoksu tuntuu elävän jatkuvasti lasissa, muuttuen jopa peräkkäisten nuuhkaisujen välillä kuivasta makeaan ja maamaisesta hedelmäiseen sekä takaisin.

Suussa viini tuntuu enemmän keskitäyteläiseltä ja napakalta kuin suuntäyttävän täyteläiseltä, mutta viini on yhtä kaikki intensiivinen, tekstuuriltaan hyvin tiivisluontoinen ja ennen kaikkea hämmentävän nuorekas. Viinin moniulotteisessa makumaailmassa on voimaa ja konsentraation tuntua; kielellä pyörii vaikuttavan selväpiirteisenä kypsää, mustaherukkavetoista tummaa marjaa, puisevaa lyijykynää, hieman pippurista mausteisuutta, keveitä makean tammisuuden tummasävytteisiä piirteitä ja hieman makeampaa lakritsia. Viinillä on edelleen vakuuttavan rakenteikas, tuntuva hapokkuus, mutta suutuntumaltaan viini on samettisen pehmeä, kiitos viinin edelleen kohtalaisen runsaan, mutta ajan myötä varsin pyöreäksi ja lempeäksi pehmittäneen tanniinisuuden.

Viinin jälkimaku on pitkä, kuiva ja viileä, sekä ennen kaikkea vaikuttavan tiukkarakenteinen, kiitos edelleen napakan hapokkuuden ja ikeniin hiljalleen tarraavien tanniinien. Suuhun jää viinin ikään nähden hämmentävän nuorekas vivahteiden kirjo pippurista mausteisuutta, puisevaa lyijykynää, tuoretta mustaherukkaa, metsämaata, kevyempää variksenmarjaisuutta ja ujoa soraista mineraalisuutta.

Kokonaisuutena viini on mykistävä esitys – lähinnä sen hämmentävän nuorekkuuden takia. Todennäköisesti Phélan Ségurin vuosikerran 1986 kehittyminen on mitattavissa lähinnä geologisessa mittakaavassa, sillä niin hämmentävän nuorelta se vaikuttaa edelleen! Viinistä toki löytyy kehittyneempiä piirteitä, mutta se ei tunnu vielä missään nimessä vanhalta – ei edes keski-ikäiseltä! Jos viini jatkaa kehittymistään tätä tahtia, voin kuvitella sen vaativan vielä 15–20 vuotta että se ylipäänsä saavuttaa huippunsa – ja se, kuinka kauan viini tulee pysymään huipullaan, jää lähinnä epämääräisen arvailun varaan. En ihmettelisi, jos tämä olisi niitä viinejä, joita pystyy hymyssä suin nauttimaan vielä silloinkin, kun vuosikerrasta on vierähtänyt vuosisata.

Pähkinänkuoressa tämä on yksi vaikuttavimpia maistamiani Bordeaux'n viinejä ja mitä vakuuttavin todiste siitä, että aina ei tarvitse metsästää satojen eurojen arvoisia Bordeaux Cru Classé -viinejä saadakseen käsiinsä upeita "claretteja". Vielä kun tällaisia saisi jonain kauniina päivänä ostettua kotomaamme kamaralta!

Lyhyesti: Todella vakuuttava, rakenteikas ja hämmentävän hyvin ikää kestänyt 30-vuotias Bordeaux'n klassikko.

Arvio: Täydellinen – helposti yksi parhaista maistamistani Bordeaux'n viineistä ja myöskin yksi vaikuttavimmista maistamistani punaviineistä noin ylipäänsä. Mutta vaikka viini on jo nyt erittäin vaikuttava, voin kuvitella sen kehittyvän kellarissa edelleen parempaan suuntaan. Tämä on sitä oikeaa kunnon Bordeaux'ta.

Hinnan (39,00e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA HETI.

Château Margaux 1985

Château Margaux 1985

• Valmistaja: Château Margaux
• Tyyppi: Punaviini, AOC Margaux, Bordeaux 1er Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Margaux
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (70-80%), Merlot, Cabernet Franc, Petit Verdot
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 491,00e (Marraskuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: k&l wines

Jos viinialan ammattilaisilta kysyttäisiin, mikä on viini tai viinitalo, jonka jokaisen viineistä vähääkään tietävän kuuluisi tietää, olen melko varma, että Château Margaux olisi yksi todennäköisimmistä vastauksista. Siksi tämä viini ei esittelyitä kaivanne.

Esittelen sen nyt kuitenkin, koska uskon olevan mahdollista, että blogiani lukevat välillä myös ihmiset, jotka eivät tiedä vähääkään viineistä.

Château Margaux on yksi maailman viidestä Bordeaux Premier Cru -luokan viidestä (vuoteen 1973 asti yksi maailman neljästä) viinitalosta ja näin ollen sen ykkösviini, grand vin, on samalla yksi maailman tunnetuimpia, arvostetuimpia ja hinnakkaimpia. Paikalla, jossa Château Margaux nykyisin sijaitsee, on ollut linnoitus jo 1100-luvulla ja merkintöjä viinistä nimeltä Margous on jo 1400-luvulta. Talon viinit rupesivat saamaan suuremmin mainetta 1570-luvulla kun Pierre de Lestonnac ryhtyi panostamaan talon viininviljelyyn. 1700-luvulla Château Margaux'n viinejä pidettiin yksinä Bordeaux'n parhaimmista, mutta 1700-luvun lopulla, Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa, talon omistaja Elie du Barry teloitettiin, ja linna viinitarhoineen otettiin valtion haltuun. Huonossa omistuksessa talo jäi hunningolle ja vasta 1800-luvun alkupuolella, Colonillan markiisin omistuksessa, talon viinit palasivat entiseen loistoonsa. Markiisi myös rakennutti Margaux'n linnan kokonaan uudelleen vuonna 1812 ja tämä linna on edelleen käytössä viinitalona. Vuonna 1855, kun Bordeaux'n parhaimmat viinit luokiteltiin kasvuluokkiin (cru-luokitus), oli Margaux yksi koko Ranskan hinnakkaimpia ja arvostetuimpia viinejä, jolloin se nimettiin ensimmäiseen kasvuluokkaan (Premier Cru) ja näin Château Margaux'n asema ranskalaisen viinikulttuurin huipulla hakattiin kiveen.

1970-luvulla Margaux'n talo ja viinit olivat päässeet jälleen heitteille, mutta kreikkalaisen André Mentzelopoulosin ostettua viinitalon alkoi talon viinien taso palata totutulle tasolle ja 1980-luvulle tultaessa Margaux'n viinien sanottiin olevan jälleen huipputasoa. Taloa on johtanut vuodesta 1980 André Mentzelopolosin tytär Corinne Mentzelopoulos, joka myös omistaa valtaosan tämän historiallisen viinitalon osakkeista.

Château Margaux omistaa maata yhteensä 262 hehtaaria, joista 87 ha sijaitsee AOC Margaux'n alueella. Näistä 80 ha on ollut istutettuna viiniköynnöksin läpi merkittävän osan viinitalon historiasta. Noin 75% istutuksista on Cabernet Sauvignonia, loput on lähinnä Merlot'ta (20%), joskin talo omistaa pieniä määriä Cabernet Francia (2%) ja Petit Verdot'ta (3%). Talo on pyrkinyt edelleen parantamaan viiniensä laatua pienentämällä köynnösten satomääriä, minkä lisäksi merkittävää osaa tarhoista on viljelty luonnonmukaisin menetelmin vuodesta 2012. Ykkösviini Château Margaux'n vuosituotantomäärä on nykyisin n. 150,000 pulloa ja kakkosviini Pavillion Rougen n. 200,000 pulloa. Tarhojen parhaat rypäleet käytetään ykkösviinin valmistukseen, valtaosa kakkosviinin valmistukseen ja huonokuntoisimmat rypäleet myydään pois bulkkiviininä. Château Margaux kypsyy 100% uusissa, ranskalaisissa barrique-tynnyreissä.

Vuonna 1985 Bordeaux'ssa ei ollut vielä innostuttu tekemään pehmeitä ja kypsänmakeita viinejä amerikkalaiseen makuun, vaan klassinen tyyli oli edelleen hienosti voimissaan. Vuosi 1985 Bordeaux'ssa oli aluksi viileä, mutta loppua kohti kuuma ja kuiva. Viiniin käytettyjen rypäleiden osuuksista, kypsytyksen pituudesta tai uusien tynnyreiden osuudesta ei tarkempaa tietoa löytynyt.

Viini on väriltään tumma ja selkeästi kehittyneen punaruskea, mutta edelleen läpinäkymättömän punaruskea. Värin seassa häilyy vivahteita hennon purppuraisista sävyistä.

Ensivaikutelmaltaan kehittynyt ja melko lihaisa tuoksu on jopa hieman tuhma, eli kivalla tavalla rustiikkinen ja stinky. Seasta löytyy nopeasti kuivahtanutta herukkaa, nahkaa ja navettaista eläintä, sitten myös tupakanpurua, kevyttä märkää metsämaata, hentoa makean kukkaista parfyymisyytta ja aavistus grafiittia. Syvä ja tummanpuhuva yleisvaikutelma on kompleksinen, vivahteikas ja viehkeä, mutta sopivan röyhkeällä rohkeudella.

Viinin maku on runsas ja selkeästi kehittynyt, mutta silti edelleen melko nuorekas. Moniulotteisesta, kerroksellisesta makumaailmasta erottuu hieman kuivahtanutta herukkaa ja tummaa luumua, kevyttä nahkaisuutta, hillitysti nahistuneita tummia hedelmiä, hentoa neilikkaista mausteisuutta ja vain aavistuksen verran vanhalle Bordeaux'lle tyypillistä seetripuuta. Vaikka tanniinit ovat edelleen melko napakat ja jopa hieman kovat, on viinin melko täyteläinen suutuntuma rauhalliseksi kehittynyt ja silkkisesti kielellä liukuva. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin mallikkaasti ryhdikkäänä ja eloisana. Kielen kärjessä häilyy hentoa, tumman kirsikkaista makeutta.

Runsaassa ja kehittyneessä jälkimaussa hapot tulevat keskimakua paremmin esiin ja antavat viinille melko kuivan ja napakan jälkivaikutelman. Kielelle jää viipyileviä vivahteita tummista ja hieman nahistuneista marjoista, rusinoituneista sinisistä marjoista, viikunasta ja hennosta kukkaisesta aromaattisuudesta.

Kolmekymmentä vuotta lasiin saanut Château Margaux on upea elämys, joka tarjoaa mitä fantastisimman kokemuksen siitä, mihin laadukas Bordeaux voi päästä kehittyessään. Kokonaisuudessa on edelleen hienosti niin energiaa kuin rakennettakin ja niin aromien kuin makujen kirjo on pysäyttävä syvyydessään ja kyvyssään kehittyä jatkuvasti. Viini on kuitenkin melko kehittynyt ikäisekseen – olen maistanut lähes samanikäisiä Bordeaux'n viinejä, jotka ovat olleet merkittävästi nuorekkaammassa kunnossa, kun taas muutamat toistakymmentä vuotta vanhat Barolot ja Barbarescot ovat tuntuneet olevan kehitysasteeltaan samassa vaiheessa kuin tämä. Kuten maailman kenties kuuluisin viinikriitikko Robert M. Parker totesi samasta viinistä jo vuonna 2003: [Château Margaux 1985] has entered its plateau of maturity, where it should remain for at least another 10-15 years. Samalta itsestäni tuntui jatkuvasti viiniä maistellessani: Margaux 1985 oli jo hyvin kehittynyt ja todennäköisesti saavuttanut huippunsa jo jonkin aikaa sitten. Viini pystyy varmasti pitämään kutinsa vielä useita vuosia, mutta se tuskin enää kehittyy mihinkään, vaan kuolee lopulta vuosien jälkeen hiljaa pois jättäen jälkeensä vain tanniinien ja happojen kulmikkaan rangan.

Eli oliko tämä suitsutusta ja loputonta hehkutusta saanut viini upea elämys? Totta vie: viini oli upeasti kehittynyt, mutta siitä pystyi kehittyneiden piirteiden seasta erottamaan Bordeaux'n viineille tyypillisiä piirteitä minkä lisäksi viinillä oli edelleen upea rakenne. Entä onko tämä todella maailman parhaita viinejä? No jaa, eipä juuri. Viinissä on ehdottomasti omat charminsa, mutta loppupeleissä puoli tonnia on kyllä naurettava hinta, kun nettiä penkomalla voi löytää alle satasella vanhempia viinejä, jotka voivat myös olla nuorekkaammassa kunnossa. Tällaisen viinin ostamalla maksaa satasen tai pari viinin laadusta ja kellarointikustannuksista, lopun siitä tiedosta, että voi juoda yhtä maailman kuuluisimmista viineistä. Tosin tähän hintaan on järkevämpää toki metsästää käsiinsä tämän ikäistä Château Margaux'ta kuin tuoretta tavaraa (Château Margaux 2010:n keskihinta wine-searcherissa 952 euroa)!

Lyhyesti: Huippunsa saavuttanut ja siellä vakaasti majaileva, hienosti kehittynyt, rakenteikas ja vaikuttavan monisävyinen Premier Cru -tason Bordeaux.

Arvio: Täydellinen – vaikkei tämä aivan Maailman Paras Viini ollutkaan, olihan tämä nyt todella vaikuttava elämys. Punaviini, jonka suuntaan jokainen viinikellarin omistaja varmasti toivoo viiniensä vuosikymmenten jälkeen menevän.

Hinnan (491,00e) ja laadun suhde: Surkea – edullisemmallakin voi saada yhtä korkeaa laatua.

Ormes de Pez 2006

Ormes de Pez 2006

• Valmistaja: Château Les Ormes de Pez
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Estèphe
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Saint-Estèphe
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (58%), Merlot (36%), Cabernet Franc (6%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 43,00e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 45,00e (Kesäkuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

Viinimaan viimevuotisella joulukiertueella bongasin pari eri Bordeaux'ta. Ensimmäinen, Grand-Puy Ducasse 2007, ei loppupeleissä erityisesti vakuuttanut, mutta en antanut tämän hidastaa itseäni, vaan nappasin seuraavan, Ormes de Pez 2006:n testiin.

Ormes de Pez on ns. Cru Bourgeois Exceptionnel – tai siis oli, ennen kuin kyseinen luokittelu poistettiin vuonna 2007. Alun perin vuonna 1932 Cru Bourgeois -luokitteluun ryhdyttiin keräämään vuoden 1855 Cru-luokituksen ulkopuolelle jääneitä, kuitenkin korkealaatuisia "vasemman rannan" viinitaloja ja vuonna 2003 luokitteluun vielä lisättiin eri tasoluokat, joista korkeimpaan Exceptionnel-luokkaan kuului 9 viinitaloa – Ormes de Pez yksi niistä. Nämä talot ehtivät nauttia tästä luokituksesta vain muutaman vuoden ennen kuin koko luokitusjärjestelmä kiellettiin.

Vuonna 2010 Cru Bourgeois -järjestelmä otettiin uudelleen käyttöön, mutta uudessa muodossa: enää talot eivät saa luokitusta, vaan viinin vuosikerta – eli luokitusta on haettava joka vuosi uudelleen. Näin ollen järjestelmä osoittautuu viinitalojen kannalta työläämmäksi, mutta kuluttajan kannalta paremmaksi – nyt Cru Bourgeois -merkintä osoittaa juuri kyseisen vuosikerran poikkeuksellisen laadukkaat edustajat perinteisen Cru-järjestelmän ulkopuolelta.

Ormes de Pez on Saint-Estèphestä, joka on arvostetun Haut-Médocin viinialueen ala-alueista kaikista pohjoisin – tätä pohjoisemmassa sijaitsee vain Gironden lahden suun Médoc, joka tunnettiin ennen nimellä Bas-Médoc. Viini valmistetaan vasemman rannan tyyliin Cabernet Sauvignon -vetoisesti ja viiniä kypsytetään n. 15 kuukautta tammitynnyreissä, joista n. 50% uusitaan vuosittain. Vuosikerta 2006 oli Médocin rannalla varsin epätasainen, sillä runsaat sateet häiritsivät erityisesti Merlot'n sadonkorjuuta. Tästä syystä monissa alueen viineissä Cabernet Sauvignon – joka kesti sateet melko ongelmitta – näyttelee normaalia suurempaa roolia.

Väriltään Ormes de Pez on tasainen, kevyesti läpinäkyvän kirsikkahilloinen.

Tuoksu on kohtalaisen runsas, elegantti ja yllättävänkin puhdaspiirteinen ottaen huomioon kuinka paljon viini näkee kypsytysvaiheessa tammea. Pinnalla on kypsää, tummaa karhunvatukkaa, mustaherukkaa ja hentoa luumua, taustalla hennosti vaniljaista ja suklaista tammea.

Maultaan viini on voimakas, kulmikas ja jopa ronskihko. Tuoksun eleganssia ei mausta löydy, mutta syvyyttä ja moniulotteisuutta taas senkin edestä: tumman karhunvatukan ja kevyen luumuisuuden ohelta löytyy mm. kevyttä savuisuutta, nahkaisuutta, hillittyä mineraalisuutta ja hentoa metsänpohjaa. Tammisuus yhdistyy hienosti Cabernet Sauvignonin kuivempiin, puumaisiin piirteisiin tuoden kokonaisuuteen aavistuksen kuivaa mausteisuutta ja puisevaa lyijykynän teroitussilppua. Viini ei ole niinkään kypsä ja täyteläinen, vaan aavistuksen verran nyky-Bordeaux'ta karumpi ja kepeämpi, mikä toimii mainiosti meikäläiseen. Happoja ja niiden tuomaa raikkautta voisi olla kyllä enemmänkin, mutta tästä huolimatta viinillä on varsin hyvä, melko tanniinen rakenne.

Jälkimaussa esiin nousee sekä tuore, hieman hapokas mustaherukkaisuus ja karhunvatukkaisuus että hento, makean vaniljainen tammisuus. Niiden rinnalla häivähtelee myös makeampaa kirsikkaisuutta, pölyisyyttä ja aavistus aromaattisia, hennon vegetaalisia yrttejä. Suuhun jää keskimakua napakampi ja hapokkaampi, mukavan vivahteikas ja melko pitkäkestoinen jälkivaikutelma.

Voin kuvitella iän tehneen tälle Ormesille ihan hyvää, sillä viinin aromeissa oli miellyttävästi syvyyttä ja jopa hieman iän tuomia, kehittyneempiä piirteitä, minkä lisäksi tammi tuntui integroituneen hienosti saumattomaksi (ja mukavan hillityksi) osaksi kokonaisuutta – huolimatta kypsytyksessä käytetystä uuden tammen runsaasta määrästä.

Viini on varsin hyvin lähestyttävissä jo nyt, mutta vaikka viinin runsaus ja konsentraatio eivät ole sieltä tuhdeimmasta päästä, voin kuvitella sen kestävän helposti vielä lyhyttä tai keskipitkää kellarointia – potkua ja tanniinia viinissä kuitenkin riittää. Eri asia on se, onko viini vieläkään ihan hintansa väärti – vajaalla viidellä kympillä kuitenkin jo Alkostakin irtoaa varsin erinomaisia viinejä, ulkomaiden nettikaupoista puhumattakaan. Jos viinille viitsii vielä muutamia vuosia antaa aikaa, voinee siitä vielä tulla oikeasti hintansa väärti, mutta nykykunnossa homma on vähän siinä ja siinä. Toki jos Bordeaux'n viinit ovat ennen kaikkea sydäntäsi lähellä ja kaipaisit mielummin klassista Clarettia kuin modernia uutospommia, on tämä viini ehdottomasti testaamisen veroinen tapaus! Suosittelen kuitenkin siinä tapauksessa pitämään kiirettä ja metsästämään pullon talteen sellaisesta myymälästä, josta viiniä villä löytyy, sillä Alkon sivuilla Ormes de Pez on vaihtunut näköjään vuosikertaan 2011 – enkä näe mitään järkeä maksaa aivan liian nuoresta, erittäin epätasaisen vuosikerran viinistä puolikasta satasta!

Lyhyesti: Hieman kehittynyt, keskimääräistä Bordeaux'ta kevyempi, kulmikas, rakenteikas ja varsin vivahteikas Cru Bourgeois Exceptionnel. Varsin miellyttävä ja mukavan särmikäs esitys niin monen paksuntäyteläisen, kypsänmehevän ja konsentroituneen Bordeaux'n jälkeen.

Arvio: Erittäin hyvä – monissa Ormes de Pez -vertikaaleissa tämä vuosikerta tuntuu pärjäävän keskimääräistä huonommin, todennäköisesti johtuen viinin hieman kevyemmästä ja kulmikkaammasta ilmaisusta. Meikäläisen makuun tämä kuitenkin toimii mainiosti, sillä pehmeitä uutospommeja maailma on täysi – tämä sentään oli varsin positiivista vaihtelua siihen linjaan.

Hinnan (45,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Château Grand-Puy Ducasse 2007

Château Grand-Puy Ducasse 2007

• Valmistaja: Château Grand-Puy Ducasse
• Tyyppi: Punaviini, AOC Pauillac, Bordeaux 5e Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Pauillac
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (60%), Merlot (40%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 45,00e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Loppuvuodesta järjestetyllä Viinimaan joulukiertueella oli tarjolla kourallinen peruslinjastoa hieman mielenkiintoisempia viinejä, mm. pari putelia Bordeaux'sta. Ensimmäiseksi nappasin testiin Cinquième Cru Château Grand-Puy Ducassen, joka vielä silloin löytyi tilausvalikoimasta ja jonka edellinen vuosikerta käväisi ihan Alkon perusvalikoimassakin. Nytsillään viiniä ei näytä löytyvän valikoimasta, mutta asiallehan ei tunnetusti voi mitään.

Viinitalo on perustettu 1700-luvun puolessa välissä, jolloin viininviljelyksestä kiinnostunut lakimies Pierre Ducasse päätti ryhtyä viljelemään viiniköynnöksiä omistamallaan Grand Puy -mäellä. Alun perin talo tunnettiin nimellä "Ducasse-Grand-Puy-Artigues-Arnaud", mutta nimi oli muotoutunut helpomminsulateltavaan muotoon Artigues Arnaud kun viinitalo luokiteltiin vuonna 1855 Bordeaux'n viidenteen Cru-luokkaan. Vuonna 1932 talon nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa. Tätä nykyä viinitalo omistaa 40 hehtaaria kolmella eri tarhalla Pauillacin alueella ja se on osa suurempaa, Groupe Crédit Agricolen alaisuudessa toimivaa CA Grands Crus -yhtymää.

Talo tuottaa kahta viiniä: nyt arvioitavaa ykkösviini Grand-Puy Ducassea ja kakkosviini Prélude à Grand-Puy Ducassea. Vuosituotanto on vuosikerrasta riippuen n. 100,000-120,000 pulloa. Grand-Puy Ducassea kypsytetään tammitynnyreissä vuosikerrasta riippuen 18-24 kuukautta, joista uusia tynnyreitä on n. 30-40%. Vuosikerta 2007 oli poikkeuksellisen huono Bordeaux'ssa, jossa läpi kevään ja kesän jatkuneet kylmät säät ja sateet hidastivat rypäleiden kypsymistä merkittävästi. Osaavimmat (tai monessa tapauksessa kaikista varakkaimmat) viinitalot pärjäsivät kyseisenä vuonna hyvin uhraamalla merkittävän osan kaikista raaimmaksi jääneestä sadosta jotta loppusato kypsyisi riittävästi, mutta moni muu viinitalo pyrki pärjäämään jättämällä terttujen harvennuksen vähäiseksi ja toivomalla riittävän lämmintä loppukesää ja syksyä. Syksyllä säät lämpenivätkin varsin kiitettävästi, mutta tästä huolimatta monet rypäleet jäivät ympäri Bordeaux'n kohtalaisen raaoiksi, minkä vuoksi kyseisen vuosikerran Bordoon juominen on aina melkoista arpapeliä.

Grand-Puy Ducasse on väriltään tasaisen kirsikanpunainen hennolla tiilenpunaisella vivahteella. Väri katoaa reunoilta merkittävästi ja yleisilme on ujon läpinäkyvähkö.

Tuoksu on hieman sulkeutunut ja varovainen. Aggressiivisella lasinvatkaamisella saa viinistä irti tummaa marjaisuutta, metsämaata, vegetaalista yrttisyyttä, kevyttä lyijykynän puisevuutta ja hillittyä tammen mausteisuutta. Nokkapuoli on kuitenkin alusta loppuun melko varovainen.

Mausta erottuu tuoksua runsaammalla otteella tummaa hedelmää, vegetaalista yrttisyyttä, kevyesti makeaa mausteisuutta, hentoa musteisuutta ja aavistus mustaherukkaa. Suutuntuma on täyteläinen, tasainen ja silkkisen sulava, mistä on kiittäminen melko hillittyjä ja mukavan kypsiä tanniineja ja suhteellisen matalaa hapokkuutta. Kokonaisuudesta kuitenkin tuntuu uupuvan rakennetta ja energiaa vähäisestä hapokkuudesta johtuen, eli viini olisi kyllä kaivannut tukevampaa hapokkuutta. Keskimaun meiningin olen tiivistänyt pieneen mustaan vihkooni kahdella sanalla: "lacks oomph".

Miellyttävän moniulotteinen jälkimaku on yrttinen, kypsän tumman hedelmäinen, runsas ja sävyltään jopa melko synkkä. Suuhun viini jättää pehmeän ja melko pitkään jatkuvan, tasapainoisesti hedelmäis-tammisen jälkivaikutelman.

Grand-Puy Ducasse on yllättävän hyvin onnistunut taaplaamaan läpi hankalan vuosikerran ja näin tuottanut ihan tyylikkään ja uskottavan punaviinin. Rypäleiden sadonkorjuuta on lykätty merkittävästi (Cabernet Sauvignonin sadonkorjuu on ko. vuonna aloitettu vasta lokakuun 2. viikolla, siinä missä normaalisti CS korjataan tarhoilta syyskuun puolenvälin ja lopun välillä) jotta kaikki raa'at rypäleet ehtisivät kypsyä, mutta tämän ja terttujen epätasaisen kypsymisen seurauksena viinissä on käytetty myös runsaasti jo ylikypsäksi päässeitä rypäleitä, mikä heijastuu viinin varsin lempeään tanniinisuuteen ja matalaan, varsin pehmeänpuoleiseen hapokkuuteen.

Vuosikerran 2007 viiniksi Grand-Puy Ducasse on varsin kelpo esitys, mutta vajaan viiden kympin viiniksi ei niinkään – Cru-tasoisten talojen ykkösviinit yleensä ovat nuorena varsin särmikkäitä tapauksia nuorena ja ne rupeavat olemaan parhaimmillaan vasta useiden vuosien, joskus jopa vuosikymmenien jälkeen, mutta näin heppoisella rakenteella varustettua viiniä en lähtisi kovinkaan moneksi vuodeksi varastoimaan. Vaikka viini onkin varsin tyylikäs ja moniulotteinen esitys, ei mielestäni ole mielekästä sijoittaa puolikasta satasta viiniin, joka rakenteensa puolesta menisi kympin perus-Bordeaux'sta. Puolet hinnasta pois ja sitten ruvetaan olemaan oikealla tontilla – tai sitten vain on parempi jättää vuosikerta 2007 omaan arvoonsa.

Lyhyesti: Makumaailmaltaan hyvin tyylikäs, moniulotteinen ja silkkisen pehmeä 5. Cru Bordeaux, joka kärsii sekä ujosta tuoksustaan että ennen kaikkea turhan vaatimattomasta rakenteestaan.

Arvio: Tyylikäs – viini on kuin harvinaisen vivahteikkaalla ja elegantilla makumaailmalla varustettu, nuorena juotavaksi tarkoitettu kympin Bordeaux. Tämä on siis selkeästi parempi ja vakuuttavampi kuin mikään kympin Bordeaux, eli kyllähän tämä mainiolta maistuu, mutta tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole mikään klassinen tiukka ja rakenteikas Bordeaux, josta kannattaisi latoa useita kymppejä tiskiin. Close, but no cigar.

Hinnan (45,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Château Gloria 2001

Château Gloria 2001

• Valmistaja: Domaines Henri Martin, Château Gloria
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Julien
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Saint-Julien
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (65%), Merlot (25%), Cabernet Franc (5%), Petit Verdot (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 27,50e (Helmikuu 2013, Exquisite-Weine)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: systembolaget

Bordeaux'ta tulee nykyisin melko harvoin ostettua, johtuen lähinnä kahdesta asiasta: a) koska Bordeaux on niin monelle punaviinintuottajalle merkittävä esikuva, tuntuvat viinit ympäri maailman maistuvan enemmän tai vähemmän Bordeaux'lta ja olen siksi melko lailla kyllästynyt ko. viinien aromimaailmaan; b) alueen viinien hinta on viime aikoina kohonnut täysin käsittämättömiin sfääreihin, eikä alueelta tunnu saavan muilta kuin täysin tuntemattomilta tuottajilta rahalle vastinetta, mutta niiden ostaminen on taas melkoista sikasäkissä-toimintaa.

En kuitenkaan voinut olla ostamatta Bordeaux'ta vuosi sitten, kun tuttavani olivat tekemässä tilausta lähinnä Bordeaux'n viineihin erikoistuneesta Exquisite-Weinesta. Valintani päätyi lopulta Château Gloriaan, jota pidetään yhtenä Saint-Julienin alueen parhaina viinitaloina. Koska viinitalo on perustettu vasta vuonna 1942, ei sen ole mahdollista kuulua Bordeaux'n Cru-luokitteluun, joka on sorvattu jo vuonna 1855, mutta muutama viiniasiantuntija, jotka ovat tehnyt oman, nykyaikaistetun versioinnin tuosta vanhasta Cru-luokituksesta, ovat ottanut Château Glorian mukaan listaansa. Esimerkiksi Alexis Lichinen luokituksessa Château Gloria on luokiteltu Crus Supérieurs -luokkaan, joka vastaisi vanhaa 4. Cru -luokkaa. Mutta koska Château Gloria on edelleen luokittelematon viinitalo, saa sen tapauksessa parhaassa tapauksessa varsin erinomaista laatua erittäin kohtuulliseen hintaan – erityisesti jo valmiiksi kohtuuhintaisesta Exquisite-Weinesta.

Château Glorian samanniminen ykkösviini valmistetaan perinteisellä Médocin alueen reseptillä: kaksi kolmannesta Cabernet Sauvignonia, loput Merlot'ta ja jotain muita paikallisia punaisia lajikkeita. Kypsyttäminen vie 14 kuukautta ja se tapahtuu tammitynnyreissä, joista 40 pinnaa on uusia. Bordeaux'n vuosikerta 2001 on jossain keskimääräisen ja keskimääräistä paremman välimaastossa, mutta se yleensä tuppaa jäämään ihmisten mielissä huippuvuosikerta 2000:n varjoon ja siksi monesti niputetaan kehnon 2002:n kanssa yhteen. Yleisesti 2001:n kuitenkin arviodaan tarjoavan varsin laadukasta ja tasapainoista tavaraa, joka on hieman kevyempää kuin huippuvuosikertojen kypsänmehevät ja erittäin runsaat viinit ja siten tarkoitettu niitä hieman lyhytaikaisempaan varastointiin. Perstuntumalta arvioiden voisin siis sanoa Gloria 2001:n olevan ihan hyvässä tikissä korkattavaksi.

Väriltään viini on lähes täysin läpinäkymättömän tummanpunainen hennon violetilla sivujuonteella. Karahviin viiniä kaataessa voi todeta viinin seasta löytyvän hintsusti hyvin hienojakoista sakkajauhoa, mutta ikäänsä nähden viinistä löytyy melko vähän kiinteytymiä.

Korkkaamisen yhteydessä tuoksu on melko vanha ja tympeä, eikä mitenkään erityisen miellyttävä: savua, kosteaa sikarilaatikkoa, multaista maamaisuutta ja runsasta nahkaa. Reilu tunti karahvissa tekee kuitenkin ihmeitä ja sekaan saapuu hillitysti mutta sopivan riittävästi semmoisia makeita juonteita, jotka herättävät nuo aluksimainitut aromit samalla eloon ja kokonaisuuteen upeasti sointuviksi. Ensisijaisesti viini saa hengitellessään tuoksuunsa kypsää herukkaisuutta, mutta mukaan saapuu myös kevyttä kukkaisuutta ja tammikin ilmoittaa itsestään mukavan ujolla aavistuksella vaniljaista mausteisuutta. Nokkapuoli on siis varsin hurmaavaa tavaraa, vaikka aluksi viinin kunto hieman epäilyttikin.

Makupuoli on korkkaamisen jälkeen tuoksun tavoin varsin tympeä, joskin paljon kiehtovampi ja vivahteikkaampi: nahkaa, tupakanpurua, savua ja lihaisuutta. Auetessaan viini kuitenkin selkeästi kuin herää unestaan ja alkaa tuoda kuivien tertiääriaromien ohelle myös hillittyä, joskin jo hieman vanhaksi käynyttä hedelmää – mehukasta sinertävää marjaisuutta ja hillittyä Merlot'n tummaa hedelmää. Tammikin astuu kuvioihin – tuoksun tavoin varsin varovaisesti – tuoden aavistuksen verran makeaa vaniljaa ja karheaa pippurisuutta. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja miellyttävän suunmyötäinen, joskin hieman vaatimattomanpuoleinen hapoiltaan – tiettyä eloisuutta viinistä selvästi puuttuu ja kokonaisuus vaikuttaa hieman uneliaalta, vaikka aromit heräävätkin hyvin karahvissa. Kokonaisuus kuitenkin kantaa itsensä hyvin alusta loppuun mielenkiintoisella, tyylikkäästi kehittyneellä ja erittäin harmonisella makumaailmallaan. Myös maltillinen (12,5%) alkoholi pysyy hienosti pois tieltä.

Viinistä jää suuhun ihastuttavan aromikas, mehukas ja mukavasti kehittynyt jälkimaku, jossa tuntuu violettejä sävyjä (kaikkea luumuista ja mustaherukoista aina orvokkisen kukkaisiin vivahteisiin), vanhaa nahkaa, hillittyä tupakkaisuutta, hentoa, järsityt lyijykynät mieleen tuovaa puisevuutta ja iäkkään viinin vanhan pölyistä jälkivaikutelmaa. Kiehtovat, kehittyneet vivahteet viipyilevät kielellä todella pitkään tuoden joka siemauksen jälkeen suuhun erilaisia makujen yhdistelmiä.

Perstuntumaan kannatti luottaa! Château Gloria 2001 on varsin upeassa kunnossa oleva, Cru-luokittelun ulkopuolinen punainen Bdx, joka onnistuneesti palautti meikäläisen mieleen miksi Bordeaux'n punaviineihin voi aika ajoin palata. Happoja viini olisi saattanut kaivata enemmän, mutta muuten kokonaisuus oli varsin mainiota nautittavaa, eikä edes 40% uutta tammea tuntunut enää juuri missään, uuden puun vivahteiden hädin tuskin leikatessa kokonaisuudesta läpi.

Toisin kuin huippu-Bordeaux'ta, tätä viiniä tuskin kannattaa varata pidempään kypsyttelyyn, mutta Glorian voi kyllä helposti kuvitella kestävän vielä useampia vuosia, ellei jopa toisen vuosikymmenen verran varsin hyvässä kunnossa, todennäköisesti myös vielä parempaan suuntaan kehittyen. Kun katsoo minkälaisia ja minkä ikäisiä Bordeaux'n viinejä Alkosta saa alle kolmella kympillä, oli 27,50e tähän viiniin erinomainen hassaus. Sääli vain, että kyseinen vuosikerta on nyttemmin jo loppunut Exquisite-Weineltä ja samaan hintaan saa tätä nykyä vain selkeästi nuorempaa 2008-vuosikertaa.

Lyhyesti: Ihastuttavasti kehittynyt, erinomaisesti lähestyttävissä oleva, korkealaatuinen Bordeaux kuuluisan Cru-luokituksen ulkopuolelta. Viini saattaa olla hieman tympeä tuttavuus korkatessa, mutta tunti pari karahvissa tekee ihmeitä.

Arvio: Erinomainen – vaikka monet muut viinit ovat jo aikoja sitten syrjäyttäneet Bordeaux'n paikan sydämestäni, ei tämä silti tarkoita sitä, ettenkö voisi olla hyvistä "porvoolaisista" innoissani. Vaikka happojen osalta jäätiin hieman lapsipuolen asemaan, oli tämä kyllä silti kaikin puolin mainiota tavaraa. Vahva suositus jos vain joskus sattuu vastaan tulemaan.

Hinnan (27,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Château Duhart-Milon 2007

Château Duhart-Milon 2007

• Valmistaja: Domaines Barons de Lafite Rothschild, Château Duhart-Milon
• Tyyppi: Punaviini, AOC Pauillac, Bordeaux 4e Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Pauillac
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (74%), Merlot (26%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~40,00e (Lokakuu 2013)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa; hinta 51,60e poistuessaan)

Akateemisen Viiniseuran Bordeaux-maistelun jälkimmäisessä flightissa oli Château Giscoursin jälkeen tarjolla 4. kasvuluokan (Quatriéme Cru) Château Duhart-Milon Pauillacin alueelta. Tämä talo oli vuonna 1830 päätynyt Castéja-suvun omistukseen, jonka alla viini saavuttikin Cru-luokituksensa, mutta seuraavan sadan vuoden aikana talon omistus sirpaloitui erinäisissä perinnönjaoissa ja viinitarhoja myytiin pois muille alueen merkittävämmille viinitaloille. Lopulta naapurissa sijaitseva Château Lafite-Rothschild osti Duhart-Milonin haltuunsa vuonna 1962 tavoitteenaan palauttaa talo entiseen loistoonsa. Nykyisin viininvalmistajana toimii myös Château Lafite-Rothschildilla toimiva Charles Chevallier.

Vuosikertaa 2007 pidetään melko kehnona Bordeaux'n alueella: lupaavan lämpimän kevään jälkeen alueella satoi kevyesti mutta jatkuvasti lähes koko kesän ajan. Tämän vuoksi alue pysyi varsin kosteana koko kesän, eikä viiniköynnösten tarvinnut juurikaan taistella vedestä, mikä on toivottavaa. Lisäksi kosteus lisäsi merkittävästi köynnöksiä vaivaavia sieni- ja tautitartuntoja ja hidasti merkittävästi rypäleiden kypsymistä ajallaan. Runsaan vedensaanniin vaikutuksesta monien rypäleiden pH jäi varsin korkeaksi, minkä vuoksi monet vuosikerran viinit kärsivät matalista hapoista. Suurilla viinitaloilla on kuitenkin aina keinoja (eli varallisuutta) taistella hankalia luonnonvoimia vastaan, joten katsotaan miten Lafite-Rothschildin pikkuinen naapuri on pärjännyt tänä hankalana vuonna!

Viinillä on kaunis, kuulaan mustan rubiininen ulkonäkö, joka on jälkimmäisen flightin viineistä hennolla läpinäkyvyydellään kevein – tosin vain marginaalisesti.

Melko tummanpuhuva tuoksu on mitä tyypillisin Bordeaux'n viineille: mehevää murskattua marjaisuutta, mustaherukkaa ja kevyempää kirsikkaisuutta etunenässä, kevyttä savua, hillitysti kivipölyistä mineraalia ja aavistus lyijykynää.

Viini on suussa – melko nuoren Bordeaux'n tyylille uskollisesti – melko kuiva, kova ja tiukka, muttei kuitenkaan erityisen merkittävästi; jopa vähemmän kuin pari selkeästi nuorempaa maistelun 2010-viiniä. Kielellä pyörii kypsää, mehukasta mustaherukkaa, mausteista ja kevyen pippurista tammisuutta, aavistus tervaisuutta ja kuivaa tummaa marjaa. Haasteellisesta vuodesta huolimatta viini on melko hapokas, minkä lisäksi rakenteesta pitävät huolen kohtalesti tuntuvat tanniinit. Viinistä löytyy runsaasti nuoruutta ja hedelmää, mutta kokonaisuus tuntuu hieman kömpelöltä ja aavistuksen verran ontolta.

Yhtä lailla tummasävytteisessä jälkimaussa mausteinen tammisuus tuntuu saavan vielä enemmän preesenssiä kuin keskimaussa. Kielelle jää keskipitkä, hapokkaan marjainen, karvaan hapankirsikkainen ja hennosti kaakaoisen tamminen jälkivaikutelma.

Château Duhart-Milon on varsin mukava, muttei mitenkään kovinkaan erityinen tai mieleenjäävä cru classé Bordeaux: kokonaisuus on melko kypsä, tamminen ja muita maistelun jälkimmäisen flightin viinejä hedelmävetoisempi. Ikääkin viinillä oli pari vuotta niitä muita vähemmän, mikä voi vaikuttaa toki asiaan muiden eduksi. Duhart Milon 2007 varmasti sekä vielä kehittynee parempaan suuntaan että pehmenee muutamien vuosien kypsytyksellä, mutta rakennetta viinillä ei tunnu olevan erityisen pitkäaikaiseen kypsytykseen. Suosittelisinkin korkkaamaan viinin siinä 10. ikävuoden tuntumassa.

Tämä kyseinen pullo oli tilattu ulkomailta, mistä se oli irronnut n. neljän kympin hintaan, minkä lisäksi viini on aikaisemmin ollut Alkon valikoimissa reilulla viidellä kympillä. Vaikka viini on ihan kelpo esitys heikomman vuosikerran laatu-Bordeaux'ksi, on pakko sanoa, ettei viinin kumpainenkaan hintalappu ole ihan linjassa viinin laadun kanssa ja itse suuntaisin katseeni vahvempiin vuosikertoihin. Lisäksi viinin tyyli, jossa sekä kypsällä hedelmällä että tammella tuntuu olevan selvä, muita vivahteita jo alleen peittävä rooli, ei erityisesti puhutellut meikäläistä.

Lyhyesti: Modernimmanpuoleinen, kypsähkö ja kohtalaisen tamminen 4. Cru Bordeaux, joka kuitenkin tuntuu kärsivän heikosta vuosikerrasta. Parantunee vielä muutamien vuosien ajan, mutta tuskin kovinkaan merkittävästi.

Arvio: Miellyttävä – ihan kelpo Bordeaux, mutta useiden kymppien hintalappu ei kyllä viinin laatuun verrattuna tunnu perustellulta: vastaavaa – ja jopa parempaa – laatua saa helposti jo puoleen hintaan, kun uskaltaa siirtyä pois Cru-luokitelluista viineistä!

Hinnan (~40,00-51,60e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Château Giscours 2004

Château Giscours 2004

• Valmistaja: Château Giscours
• Tyyppi: Punaviini, AOC Margaux, Bordeaux 3e Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Margaux
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (60%), Merlot (32%), Cabernet Franc (5%), Petit Verdot (3%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~36,00e (Lokakuu 2013)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Akateemisen Viiniseuran Bordeaux-maistelun jälkimmäisen flightin aloitti Château Giscours Margaux'n viinialueelta.

Médocin viinialueen eteläosissa sijaitseva Margaux on yksi Bordeaux'n arvostetuimpia viinialueita – sieltä löytyy eniten Cru-luokiteltuja viinitaloja (peräti yli kolmannes kaikista cru classé -viinitaloista) sekä tietenkin maailman kuuluun Premier Cru -luokkaan kuuluva Château Margaux. Alueella maanpinta on ohut ja irtonainen, minkä vuoksi viiniköynnökset joutuvat upottamaan juurensa erittäin syvälle maaperään taistellessaan vedestä. Muun muassa tämän vuoksi monia alueen viinejä pidetään Bordeaux'n vivahteikkaimpina ja hienostuneimpina.

Château Giscoursin historia ulottuu peräti 1300-luvulle ja viinitalolla (oikeastaan -linnalla) on viinitarhoja ollut jo 1500-luvun puolesta välistä. Talon viinien maine ja arvostus ovat olleet varsin korkealla, sillä kun Bordeaux'n laatuluokitukset luotiin vuonna 1855, luokiteltiin Giscours peräti 3. korkeimpaan kasvuluokkaan (troisiéme cru). Tätä nykyä talo on siirtynyt alankomaalaisomistukseen, mutta talon viinit nauttivat edelleenkin hyvin korkeaa arvostusta Bordeaux'n viinien ystävien keskuudessa. Tämä talon ykkösviini valmistetaan pääasiassa Médicin perinteistä Cabernet Sauvignon-Merlot-blendistä, mutta seasta löytyy myös hieman Cabernet Francia ja alueella varsin harvinaista Petit Verdot'ta. Viiniä kypsytetään 18 kuukautta pienissä barrique-tynnyreissä, joista vuosittain n. 30-40% on ensimmäistä kertaa käytössä.

Vuosikerta 2004 oli Bordeaux'ssa keskimääräistä viileämpi, mutta loppupeleissä melko onnistunut, tosin enemmän Médocin pohjoisemmissa osissa – Margaux'ssa vuosikerran laatu on vaihdellut melkoisesti tuottajasta toiseen, joten alueelle päteviä yleisiä sääntöjä ei ole. Viileä vuosikerta tarkoittaa viinien tyylissä tässä tapauksessa muutosta alueen tyypillisen runsaasta ja hedelmäisestä tyylistä enemmän kepeämpään, hapokkaaseen ja myös kohtalaisesti tanniinisempaan tyyliin.

Väriltään hyvin tummanpuhuvan mustaherukkainen viini on vain mitä hennoimmin läpinäkyvä. Valoa vasten katsottaessa voi todeta viinin värin taittuvan reunoiltaan iäkkäämpään tiilenpunaiseen sävyyn.

Giscoursin tuoksu on illan kuudesta viinistä selkeästi persoonallisin, jopa jollain tavalla pistävä – joskaan ei mitenkään epämiellyttävä. Luonteikkaasta tuoksusta löytyy hyvin tuoretta ja jopa kevyesti raa'ahkoa mustaherukkaisuutta, tupakkaa, ruusunmarjaa, kevyttä savuisuutta, hentoa maamaisuutta ja kuivattuja kukkia, jotka taipuvat aavistuksen verran aromaattiseen potpourrin suuntaan. Yleisilmettä sävyttää hento, suklaisen tamminen juonne.

Viinin yleisvaikutelma suussa on kuiva, tiukka ja eloisan hapokas. Makumaailmasta löytyy vaivatta Bordeaux'n tyypilliset kuivan herukkaiset ja aavistuksen verran maitosuklaiseen taittuvat tammen aromit, mutta kypsän kirsikkaiset, aromaattisen yrttiset, kevyen nahkaiset, hillityn metsäiset ja freesin punamarjaiset sävyt vivahteet tekevät kokonaisuudesta varsin hienostuneen ja luonteikkaan. Suutuntumaltaan viini on maltillisen täyteläinen, mutta ei erityisen runsas tai konsentroitunut, vaan hiukan pidättyväinen ja elegantti – ilmaisua meikäläisen makuun! Tanniineja ei tunnu olevan viinissä kovinkaan paljoa, mutta kuitenkin riittävästi tehdäkseen yleisilmeestä kovahkonpuoleisen. Tiukan napakasta ja kovanpuoleisesta habituksestaan huolimatta viini on varsin sulavalinjainen ja miellyttävä.

Kuivahko ja melko pitkään suussa häilyvä jälkimaku jatkaa melko lailla keskimaun jalanjäljissä, tarjoten yrttejä, metsämaata ja maltillista tammisuutta, mutta erityisesti hapokas punamarjaisuus tahtoo nousta selkeästi kärkeen.

Château Giscours onnistui vakuuttamaan meikäläisen varsin kauttaaltaan ja loppupeleissä voisin jopa julistaa sen omaksi lempparikseni illan viineistä: kokonaisuus oli hyvin ryhdikäs ja vivahteikas, mutta samalla varsin hienostunut ja jopa herkkä – en ihmettele, miksi Margaux'n alueen viinejä pidetään niin hienostuneina. On vaikea sanoa tuleeko tämä kyseinen viini kehittymään enää hirveästi tulevaisuudessa – rakenne voisi kaivata vielä lisää ikää hellittääkseen tiukkaa otettaan, mutta hedelmäpuolella on sen verran kevyenpuoleisesti preesenssiä, että liikaa ikää antamalla on riski, että viinin hedelmä niinsanotusti kuivuu kasaan. Vivahteita ja syvyyttä viini voisi saada lisää aromimaailmaansa iän myötä, mutta kokonaisuus on jo nyt niin viehättävän moniulotteinen, ettei sille varsinaisesti tunnu olevan tarvetta.

Suosittelen nauttimaan viinin seuraavan parin-kolmen vuoden kuluessa ja sakan vuoksi karahvin kautta käyttäen. Anna hengitellä tunnin pari ja tarjoa sellaisen ruoan kanssa, joka voisi pehmittää viinin tiukkaa runkoa ja joka kykenee antamaan vastinparin viinin hapokkuudelle.

Lyhyesti: Elegantti ja vivahteikas Margaux, jossa yhdistää hienolla tavalla herkkä ja tiukka ilmaisu. Viinin luonteikas, kukkea tuoksu johdattaa tyylikkääseen, hyvin kuivaan ja tuntuvan hapokkaaseen makumaailmaan. Varsin mainio, elegantti viini, joka viileän vuosikerran ansiosta kumartaa enemmän klassisen Bordeaux'n kuin nykyaikaisen hedelmävetoisen tyylin suuntaan.

Arvio: Erinomainen – ei suklaata ja ylikypsää hedelmää, vaan runsaasti kompleksisia vivahteita niin tuoksussa kuin maussakin, sekä erittäin ryhdikästä, napakkaa runkoa: kaikin puolin mainio esitys Bordeaux'ksi!

Hinnan (~36,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Château Pontet-Canet 1997

Château Pontet-Canet 1997

• Valmistaja: Château Pontet-Canet
• Tyyppi: Punaviini, AOC Pauillac, Bordeaux 5e Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Pauillac
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (67%), Merlot (34%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 50-60e (Lokakuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: winespecials

Todennäköisesti kaikki vähääkään viineistä tietävät ovat kuulleet tai lukeneet jo miljoonaan kertaan vuoden 1855 tapahtumat Bordeaux'ssa, joten kovinkaan syvällisesti en aio asiasta lätistä – pikkuisen kuitenkin. Jos kuitenkin faktat ovat hakusessa, kannattanee googlata kyseinen vuosiluku ja sana "Bordeaux".

Tuona armon vuonna siis rankattiin Bordeaux'n merkittävimmät viinit paremmuusjärjestykseen; punaiset omaan luokkaansa ja Sauternes'n makeat jälkiruokaviinit omaansa. Punaisista parhaimman ykkössijan, 1er Crun (first growth lontoolaisittain) sai vain neljä viiniä / viinitaloa, muihin neljään luokkaan tuli sitten enemmän viinejä: 2e Cru, 11 viiniä; 3e Cru, 14 viiniä; 4e Cru 11 viiniä; ja 5e Cru, 17 viiniä. Loput alueen tuottajat jätettiin tylysti kokonaan kaiken luokittelun ulkopuolelle (mukaanlukien kaikki ns. oikean rannan tuottajat). Se, mikä tekee tästä jaottelusta verrattain hassun, oli se, ettei tämä luokittelu perustunut suoraan viinien laatuun, vaan ainoastaan niiden maineeseen ja senhetkiseen markkinahintaan – mitä kylläkin pidettiin suoraan verrannollisena viinin laatuun. Koska laatuluokitus annettiin viinitalolle, eikä -tarhalle (kuten esimerkiksi Bourgognessa on ollut tapana), tuli jokaisesta talon hankkimasta uudesta tarhasta automaattisesti talon laatuluokituksen mukainen, riippumatta tarhan tuottaman hedelmän laadusta – mikä tekee luokittelusta mielestäni vielä hassumman. Hassuinta kuitenkin luokittelussa on se, että se on edelleen voimassa käytännössä täysin muuttumattomana, lähes 160 vuotta sen laatimisesta (ainoina muutoksina Château Cantemerlen lisääminen 5. Cru -luokkaan vuonna 1856 ja Château Mouton Rothschildin kohottaminen 1er Cru -luokkaan vuonna 1973)! Bordeaux'n viinien laatuluokituksen siis määrittää edelleen 1800-luvun puolenvälin kauppiaiden määrittelemät kauppahinnat, ei välttämättä niiden laatu!

No niin, tämän alustuksen jälkeen voin vihdoin juhlallisesti todeta, että vuorossa on blogini ensimmäisen Cru Classé -tasoisen punaisen Bordeaux'n arvostelu. Vuonna 1855 viidenteen Cru-luokkaan päässyt Château Pontet-Canet tunnetaan nykyisin yhtenä eniten viiniä tuottavista Cru-luokitelluista viinitaloista: talo tuottaa vuosittain yli 200,000 pulloa pelkästään nimeään kantavaa viiniään sekä toiset samanlaiset kakkosviiniään, Les Hauts de Pontet'ta. Tämä vuodesta 1975 Château Lafon-Rochet'n (nyttemmin jo edesmenneen) omistaja Guy Tesseronin suvun omistuksessa ollut viinitalo vaikuttaa kuitenkin nauttivan yleisestä arvostusta, sillä esimerkiksi ns. "uuden Bordeaux'n Cru-luokituksen" kehittänyt Alexis Lichine on rankannut viinitalon 4. Cru-luokkaansa, Crus Supérieurs.

Tämä vuosikerran 1997 viini tuli testattua Akateemisen Viiniseuran maistelussa viime syksynä. Kyseinen viini on tyypillinen "vasemman rannan" blend (2/3 Cabernet Sauvignon, 1/3 Merlot) ja sitä on kypsytetty n. 16 kuukautta tammitynnyreissä, joista n. 60% on ollut uusia. Bordeaux'ssa vuosikerta 1997 oli haastava, sillä kesälle ajoittuneet runsaat sateet verottivat satoa ja heikensivät viinien yleistä laatua – kyseisen vuosikerran viinejä pidetään yleiseen Bordeaux'n tasoon nähden korkeintaan melko keskinkertaisina ja nopeasti kypsyvinä.

Väriltään viini on tummanpuhuvan rubiininen; keskellä häilyy vivahde purppuraa, kun taas reunoilta viini taittuu oranssinruskeaan.

Tuoksussa tuntuu nahkaa, iän myötä kuivahtanutta tummaa marjaisuutta, savua, kevyttä lantaa ja tallintausta, hennosti yrttiä ja aavistus tuhkaisuutta.

Vaikka viini on ollut jo jonkin aikaa auki, on yleisilme silti varsin hillitty ja hennonpuoleinen, jopa ujo. Kuivassa ja varsin hienovaraisessa makumaailmassa tuntuu kepeää punamarjaisuutta ja yrttisyyttä, hentoa herukkaisuutta ja aavistus kuivaa, puista tammea. Keskitäyteläinen – nykystandardein hyvin maltillinen, jopa kevyt – suutuntuma on varsin rauhallinen ja viinin kohtalaiset hapot tuovat siihen sopivaa rakennetta tanniinien puuttuessa kokonaisukuvasta lähes täysin. Viini on kuitenkin yleisesti varsin pehmeä ja lempeä.

Jälkimaku tuntuu kärsineen keskimakua enemmän pitkästä iästä: hennossa jälkimaussa tuntuu kepeää, makeaa marjaisuutta, hentoa luumuisuutta ja aavistus tammen tuomaa kaakaota ja tummaa suklaata. Suuhun jää melko lyhyt ja ohuehko jälkivaikutelma, joka on ihan hienostunut, mutta turhan vaatimaton.

Nykypäivän tuhteihin, konsentroituneihin ja kypsänmakeisiin bordoolaisiin verrattuna Pontet-Canet 1997 oli varsin mukavan hienostunut ja viileä tyyliltään – tosin asiaan on saattanut vaikuttaa viinin 16 vuoden ikä, joka kyllä keventää yleensä monet tuhdit tapaukset maltillisemmiksi. Viini kuitenkin tuntuu olevan huonon vuosikerran lapsi, sillä vaikka se oli vielä melko hyvässä iskussa, tuntui kokonaisuus kehittyneen jo pätkän verran yli huipun: keskimaussa hedelmäisyys rupesi olemaan jo hieman väsähtänyttä ja jälkimaku olikin jo selkeästi vaatimattoman oloinen. Vaikka pullokohtaista vaihtelua esiintyy, voinee turvallisesti sanoa viinin olevan korkeassa korkkamisiässä. Jos pullo(ja) löytyy kaapista, ala kaivelemaan karahvia ja pullonavaajaa esiin!

Lyhyesti: Elegantti, mutta reilun kymmenen vuoden kypsyttelyn seurauksena jo melko lailla keventynyt, pehmentynyt ja jopa vaatimattomaksi käynyt punainen Cru Classé Bordeaux'sta.

Arvio: Tyylikäs – viinillä on puolensa ja puolensa. Kokonaisuus on hieman vaatimaton ja siitä puuttuu sellaista vaikuttavuuskerrointa, mitä tämän hintaluokan viineiltä olisi jo lupa odottaa, mutta sellaisenaan nautiskeltavaksi elegantiksi punaviiniksi viini on varsin kelvollinen tapaus. Jos viini kiinnostaa, sijoittaisin itse kuitenkin rahani johonkin luotettavampaan vuosikertaan.

Hinnan (50-60e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Château Potensac 1999

Château Potensac 1999

• Valmistaja: Château Potensac
• Tyyppi: Punaviini, AOC Médoc
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (60%), Merlot (25%), Cabernet Franc (15%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 39,20e (Tammikuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 39,70e (Helmikuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

kuva: aperitif

Lähi-Alkossa vuoden alkupuolella pyörähtäessäni silmiini osui mielenkiintoinen tapaus – astetta ikääntyneempi Médoc, peräti viime vuosituhannen puolelta. Hintaakin viinillä toki oli, mutta koska harvemmin Alkon valikoimista löytyy hieman enemmän ikää keränneitä viinejä, päätin viinin olevan testaamisen arvoinen ja nappasin pullon mukaan. Kyseinen pullote tuli sitten korkattua muutamaa kuuta myöhemmin, huhtikuun lopulla työporukkamme kanssa järjestetyissä safkaa-ja-viiniä-illanvietoissa, joissa viini reilun tunnin karahvissamakoilun jälkeen pistettiin maustevoin ja bataattikiekkojen kanssa tarjoillun naudan sisäfileen seuraan.

Châtau Potensac oli killui pitkään Bordeaux Cru Bourgeois Exceptionnels -laatuluokituslistalla, johon oli listattu 9 perinteisten laatuluokitusten ulkopuolelta löytyvää viinitaloa, kunnes Ranskan viinilainsäädäntö lopulta kielsi listan vuonna 2007. Viini tulee Médocista, eli Bordeaux'n vasemmalta rannalta, jossa viinit tehdään perinteisesti Cabernet Sauvignon -vetoisesta sekoituksesta ja ne yleensä tuppaavat myös sekä kaipaamaan että kestämään enemmän ikää kuin "oikean rannan" pehmeämmät, Merlot-vetoiset punaviinit.

Karahviin valuu hyvin tumman viininpunaista ja kevyen läpinäkyvää tavaraa. Iän myötä viini on hillitysti sakkautunutta, joten karahvin käyttö tuli ihan tarpeeseen, mutta ikäänsä nähden sakkaa on kertynyt varsin vähän.

Avauduttuaankin viinin tuoksu varsin kevyt ja vaisuhko. Päällimmäisenä on hillittyä Cabernet Sauvignonin tuoretta herukkaisuutta ja tammen tuomaa hentoa lyijykynäisyyttä, taustalla on aavistuksen verran maalaisuutta, likaista maamaisuutta ja kehittyneen nahkaisia piirteitä. Kevyehkö tuoksu kuitenkin ei kuitenkaan tarjoa juuri mitään ihmeellistä, minkä lisäksi se ei tarjoa alkoholille juurikaan vastapainoa, minkä vuoksi kokonaisuus on melko eetterisen alkoholinen.

Potensacin maku on kuiva, tiukka ja Bordeaux'ksi melko kevyehkö, suutuntumaltaan keskitäyteläinen. Kielellä pyörii tuoretta mustaherukkaisuutta, pippurista maustetta ja karvasta yrttisyyttä. Tammi ei ole kadonnut tai integroitunut iän myötä, vaan viini on yleisilmeeltään varsin kuivan puiseva ja tiukka. Kokonaisuuden rakenne on kunnossa, sillä viini on melko hapokas, hillityn tanniininen ja ryhdikäs, mutta tuntuu siltä, ettei viinin hedelmä ole kestänyt ikää – kehittyneempiä vivahteita ei ole juurikaan ilmaantunut nuorekkaan hedelmän kadotessa, joten viinin tasapaino tuntuu olevan hieman hukassa.

Jälkimaku on kuivan metsämarjainen, karvaan puiseva ja kevyen pippurisen mausteinen. Viinistä jää pitkä, tiukka ja karvas jälkivaikutelma.

Yleisesti Château Potensac oli hieman pettymys niin tyyliinsä kuin ikäänsä nähden – viini oli selvästi iäkäs, mutta tarjoili melko vähän oikeasti kehittyneitä piirteitä melko ryhdikkään rungon vastapainoksi. Kokonaisuutena viini vaikutti siltä, että tasokas perus-Bordeaux olisi jätetty kypsymään ilman varsinaisia edellytyksiä siihen – tämä viini olisi varmasti ollut huomattavasti parempi esitys puolet nuorempana (ja puolet edullisempana) esityksenä. Nyt viini tuntuu ylittäneen jo huippunsa ja siirtyneen kohti hidasta kuolemaa.

Yksi viinin epätasapainoista ilmaisua selittävä tekijä voi olla Bordeaux'n haasteellinen vuosikerta 1999, jolloin aluetta riivasivat niin yllättävät raekuurot kuin pitkään jatkuneet sateet. Kenties Potensac 1999 on ollut alun alkaenkin melko keskinkertainen esitys, jota kypsyttely ei ole millään lailla kyennyt parantamaan. Vaikka viiniä nyt siemailikin ihan mielenkiinnolla, tarjoili se loppupeleissä melko vähän mitään oikeasti kiehtovaa ikäänsä nähden, eikä edes viinin ilmaisua pehmittävä grillattu nauta kyennyt tuomaan kokonaisuuteen hirveästi balanssia.

Lyhyesti: Tilausvalikoimasta löytynyt melko ikääntynyt Bordeaux, jonka melko vaatimaton hedelmä ei enää kykene pistämään vastapainoa kireälle ja hapokkaalle rungolle. Tarjoaa melko vähän kehittyneemmän viinin piirteitä ikäänsä nähden.

Arvio: Keskinkertainen – melko vaatimaton ja jo huippunsa ohittanut Médoc, joka ei enää kykene tarjoamaan vastinetta iän tuomalle kovalle hinnalle.

Hinnan (39,70e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Château Sénilhac 2009

Château Sénilhac 2009

• Valmistaja: Château Sénilhac
• Tyyppi: Punaviini, AOC Haut-Médoc
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (55%), Merlot (40%), Cabernet Franc (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 14,76e (Maaliskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 15,46e (Helmikuu 2014, Alko)

Juuh elikkäs. Reissailu on nyt ohi ja kirjoittelutauon voi näin ollen päättää. Takaisin siis sorvin ääreen ja tällä kertaa ihan perusasioihin – Alkon valikoimissa pitkään roikkunut Château Sénilhac on varsin pitkään ollut edullisin Suomesta löytyvä "vasemman rannan" laatuluokiteltu Bordeaux (eli viiniä ei markkinoida geneerisen AOC Bordeaux tai Bordeaux Supérieur -appellaation alla.) Tähän tuli kuitenkin hiljattain muutos, sillä Alkoon saapui juuri alle kympin hintainen Louis Eschenauer Médoc, joka syrjäytti Senilhacin kakkossijalle. Menneisyydessään Sénilhac on kerännyt muutamilla vuosikerroillaan paljon kehuja suomalaisilta viininkuluttajilta, mutta samoin huonoista vuosikerroista on viini risunsa kerännyt. Tällä haavaa vuorossa on kehutun vuosikerran 2009 tuotos, joten laadukasta tavaraa voinee odottaa?

Väriltään viini on purppuraisen herukkainen ja varsin läpinäkymätön.

Tuoksupuoli tarjoilee Cabernet'n kypsää herukkaa, melko runsastakin tammea, kevyttä savuisuutta, hentoa nahkaisuutta, aavistus tupakkaa ja hieman läpitunkevana komponenttina alkoholia. Tuoksu on tasapainoinen, mutta parin tunnin hengittelyn jälkeenkin melko hillityn oloinen ja tammen dominoima.

Maku on tuoksu suurempi ja runsaampi; päällimmäisenä löytyy herukkaa ja uutoksellista, vaniljaan taittuvaa tammea ja hentoa tummaa suklaata. Selkeiden pääaromien alta löytyy luumua, kevyttä mausteisuutta ja hentoa nahkaa sekä alkoholia. Lämmin vuosikerta näkyy melko runsaana ja hyvin kypsänä tummana hedelmäisyytenä. Kokonaisuutena tämä keskitäyteläisen ja täyteläisen välimaastoon sijoittuva viini on tasapainoisen hapokas, melko tanniininen ja kaikin puolin klassinen alueensa edustaja.

Jälkimaussa jää kielelle kaakaoista maitosuklaata, kitkerämpää tumman suklaista ja mausteista tammea ja puisevaa lyijykynäisyyttä. Kypsä, tummanpuhuva hedelmäisyys katoaa suusta yllättävän nopeasti jättäen mausteisemmille piirteille enemmän tilaa. Jälkivaikutelma on varsin pitkä ja tasapainoinen, joskin tanniinit tuovat hentoa karheutta.

Sénilhacin vanhemmista laadukkaista huippuvuosikerroista pitävät voivat huokaista helpotuksesta; 2009 on varsin kelvollista tavaraa. Jos Bordeaux'n henki on lähellä sydäntä, on tämä viini varmasti kelpo ostos ja tullee kehittymään mainiosti muutamien vuosien ajan. Sen sijaan itse en kuitenkaan onnistunut juurikaan syttymään viinistä – vaikka viini on selvästi (hintaisekseen) laadukas tapaus, oli viini samalla niin geneerinen ja yllätyksetön tapaus, etten saanut siitä juuri mitään irti. Tällaista viiniä juo kyllä ihan mielellään, mutta itse sijoitan mielelläni rahani viineihin, jotka jaksavat kutitella enemmän mielenkiintoani. Tästä lienee syyttäminen Bordeaux'n asemaa viinimaailmassa – kun jokainen viinimaa yrittää imitoida parhaan kykynsä mukaan Bordeaux'ta, jopa tyylin esimerkkikappaleista tulee haukotuttavan tylsiä. Lisäksi toki omaan mielipiteeseeni vaikuttaa viinissä melko liberaalilla tavalla käytetty uusi tammi, joka ikävän usein onnistuu siistimään viinistä pois ne särmät, jotka toisivat siihen mielenkiintoa. Tammi on tämän viinin tapauksessa onneksi varsin hyvässä suhteessa hedelmään, mutta se on silti siellä.

Mutta Bordeaux'sta ja uudesta tammesta pitävät varmasti löytävät Sénilhacista varsin ihastuttavan ja perinteisen franskalaisen kokonaisuuteen nähden kohtuullisella hinnalla.

Lyhyesti: Perinteinen ja tasapainoinen mutta myös perin juurin yllätyksetön ja mielikuvitukseton vasemman rannan punaviini. Miellyttävä, lipiteltävä tapaus, mutta en hirveästi keksi miten tämä viini eroaa niistä miljoonasta muusta Bordeaux-blend-viinistä.

Arvio: Hyvä – onhan tämä varsin hyvä viini, ei siinä mitään. Ei vain jaksa kilisyttää meikäläisen kelloani. Perinteinen, tasokas perusviini.

Hinnan (15,46e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

Château Fontesteau 2003

Château Fontesteau 2003

• Valmistaja: Château Fontesteau
• Tyyppi: Punaviini, AOC Haut-Médoc
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (61%), Merlot (24%), Cabernet Franc (12%), Petit Verdot (3%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 25,00e (Toukokuu 2012, Finnair Taxfree Plus)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: fontesteau

Ystäväni luona viime kuussa järjestettyjen Ranska-illallisten pääruoaksi tarjottiin paahtopaistia ja duchesse-perunoita punaviinikastikkeen kanssa; omista varastoistani kaivelin tälle kumppaniksi viime kevään Italian-reissussa Helsinki-Vantaan lentokentältä ostamani vuoden 2003 Haut-Médocin. Viini korkattiin ja pistettiin karahviin heti kun saavuimme, eli se oli ehtinyt hengitellä pari tuntia siinä vaiheessa kun viinin pariin lopulta päästiin. Yllätyksekseni tämä kymmenettä syntymäpäiväänsä hätyyttelevä viini ei ollut varastoinnin aikana keräämään juurikaan sakkaa – varovaisen karahviinkaadon tuloksena pullon pohjalle jäi varsin pieni hitunen sakkaa ja käytännössä kaikki viini saatiin kaadettua pullosta.

Väriltään viini on tumman viininpunainen ja kevyen läpinäkyvä.

Tuoksultaan Fontesteau on melko hillitty, mutta varsin monisyinen: kevyttä mustaherukkaisuutta, hentoa luumuisuutta, multaista maaperää, makeata hedelmälikööriä tai jopa kuningatarhilloisuutta, puisevaa, lyijykynäistyä tammisuutta ja taustalla majailevaa, kehittyneemmän viinin kukkeutta ja nahkaa.

Maultaan viini on kuiva, mutta varsin kypsästä hedelmästä kielii makeuden kanssa flirttaileva, kypsä herukkaisuus ja tumma hedelmäisyys. Kielellä pyörii myös hennon pölyistä maamaisuutta, aromikasta mausteisuutta ja sopivan hillittynä pysyttelevää, setristä ja mausteista tammea. Tanniineiltaan viini on melko kevyenpuoleinen, mutta hapot ovat kypsästä hedelmästä huolimatta varsin hyvin balanssissa täyteläisen suutuntuman kanssa ja yleisvaikutelmaltaan viini on mukavan ryhdikäs. Kokonaisuus on kypsä, mehukas ja mukavan tasapainoinen.

Jälkimaussa hedelmän seasta tulee esille voimakkaampi, bitterinen yrttisyys, joka tuo enemmän särmää ja mielenkiintoa kieleltä haipuvaan tummaan hedelmäisyyteen. Jälkivaikutelma on tyylikkään aromikas, kevyen lyijykynäinen ja aavistuksen lämmin.

Viini oli jotakuinkin juuri sellainen, mitä odotinkin: tasapainoinen, klassinen vasemman rannan Bordeaux. Toisaalta tuntuu, että Bordeaux on loppujen melko tylsää tavaraa – viinit ovat keskenään tyyliltään hyvin samanlaisia, ja siten melko yllätyksettömiä – mutta sitten kun lasissa on hyvää Bordeaux'ta, on sitä yleensä varsin tyytyväinen asiaan. Näistä viineistä on vaikeata löytää mitään sen erikoisempaa, mutta kokonaisuutena ne ovat kaikin puolin miellyttäviä, tasapainoisia ja toimivat niin ruoan kanssa kuin ilmankin – eikä näissä asioissa Château Fontesteau tehnyt poikkeusta.

Kokonaisuutena korkkaamamme viini oli siis varsin mainio; tyylikäs, tasapainoinen ja kevyesti kehittynyt esitys. Viini sopi herkullisen pääruoan kumppaniksi kuin nenä naamaan ja samalla keräili positiivisia kommentteja ruokailijoilta. Varsin onnistunut viinin ja ruoan liitto – vaikka uskon siihen, että viini olisi ollut yhtä mainio tapaus sellaisenaankin siemailtuna. Suuria yllätyksiä se ei onnistunut tarjoamaan, mutta kun teemana oli klassinen Ranskan ruokakulttuuri, sopi todella klassinen viini mainiosti osaksi kokonaisuutta.

Lyhyesti: Kaikin puolin klassinen, kypsä, tasapainoinen ja kevyesti kehittynyt vasemman rannan Bordeaux, jossa riittää vielä niin hedelmän kuin rungon puolesta puhtia joidenkin lisävuosien kypsyttelyyn.

Arvio: Tyylikäs – viini ei ole uusia, jännittäviä seikkailuja etsivälle, vaan tuttua, turvallista ja tasokasta kaipaaville. Kyseessä on siis varsin mainio, klassinen ja tasapainoinen esitys, jonka saa ikäänsä nähden varsin kohtuullisella hinnalla.

Hinnan (25,00e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Château Cap de l'Ousteau 2008

Château Cap de l'Ousteau 2008

• Valmistaja: Château Cap de l'Ousteau
• Tyyppi: Punaviini, AOC Haut-Médoc
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc, Merlot, Petit Verdot
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 11,20e / 12 cl (Lokakuu 2012, Café Strindberg, Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: redmart

Syys-lokakuun vaihteessa rakas äitikultani halusi viedä poikansa lounastamaan Helsingissä, joten päädyimme pikaisen pohdinnan perusteella kahvila Strindbergin yläkerran viihtyisään kirjastokahvilaan. Siellä tilasin Bellmanin pyttipannun ja lasillisen minulle entuudestaan täysin tuntematonta punaista Bordeaux'ta. Pikainen Googlaaminen paljastaa viinin hinnaksi kotimaassaan n. 6-8 euroa, mikä ei kyllä kerro juurikaan vielä paikallisesta hintatasosta. Muualta maailmasta kun koettaa hintoja löytää, tulee tuloksia melko vähän, mutta keskiarvo näyttää pyörivän n. 11-14 euron tuntumassa – tosin pääasiassa Suomea alhaisemman verotuksen maissa. Eli hinta ei ole aivan halvimmasta päästä, mutta kun ottaa huomioon kahvilan sijainnin, puitteet ja yleisen hintatason (piccolo-pullo mustaa Freixenetiä 16e!), on viinin hinta sittenkin ihan sellainen, että sitä kehtaa tilata lasillisen kokeeksi.

Väriltään viini on hyvin tumma, syvä ja melko läpinäkymätön. Värin sävy on vielä hyvin nuorekkaan sinipunainen.

Viinin tuoksu on hyvin runsas, antava ja tumman ja kypsän marjainen. Pinnassa on erityisesti créme de cassista, mutta myös hennon märkää metsäisyyttä.

Maultaan viini on tumman marjaisa, luumuinen, mehevä, melko makean tamminen ja maukas. Suutuntuma on melko täyteläinen, kevyen havaittavasti tanniininen ja keskihapokas. Rakenteessa ei ole varsinaista raikkautta tai keveyttä, mutta paketti on hyvin balanssissa ja kokonaisuus on miellyttävän pehmeä ja harmoninen.

Keskipitkä jälkimaku on herukkainen, kevyen suklainen ja lempeä.

Kokonaisuutena Cap de l'Oustau ei ole erityisen kummoinen Médoc, mutta palikat ovat paikallaan ja viini toimii, joten lopputuloksena on ihan maukas perus-Bordeaux, joka toimi moitteettomasti tasokkaan pyttipannun kanssa, mutta oli erityisen mukava ihan sellaisenaan.

Lyhyesti: Ehkä hieman yllätykseton perustason Médoc, mutta sellaiseksi varsin toimiva ja tasapainoinen. Kelvollinen seurusteluviini ja hyvä perusviini arkiruoille.

Arvio: Miellyttävä – pehmeä ja maukas perus-Bordeaux. Ei tämä erityisesti mieleen jää, mutta eipä tästä kyllä myöskään mitään pahaakaan keksi.

Hinnan (11,20e) ja laadun suhde: Café Strindbergillä 12cl lasillinen oli (puitteet huomioonottaen) varsin kohtuullisen hintainen.