Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016

Clos du Jaugueyron Haut-Médoc 2016

• Valmistaja: Clos du Jaugueyron
• Tyyppi: Punaviini, AOC Haut-Médoc
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (50%), Merlot (33%), Petit Verdot (7%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 23,50€ (Lokakuu 2020)

 

 kuva: artisan wine depot

Vaikka Bordeaux'n viinejä usein pidetään maailman parhaimpien joukkoon kuuluvina, eivät ne ole juuri koskaan onnistuneet puhuttelemaan meikäläistä. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta alueella tehtiin vahvasti omiin makumieltymyksiini sopivia viinejä, joissa yhdistyi reipas hapokkuus, napakat tanniinit, mukavan kuivakka hedelmäisyys ja maltillinen tammen käyttö. Asiat kuitenkin alkoivat muuttua vahvasti 1990-luvun viimeisinä vuosina ja alue on muuttunut valtavasti viimeisen 20 vuoden aikana: niin ilmaston lämpenemisen kuin viininvalmistusteknisten muutosten myötä alueen viineistä on tullut kypsempiä, pehmeämpi ja makeampia. Tanniineja ja happoja löytyy paljon vähemmän kuin ennen, kun taas tammea käytetään versin liberaalisti. Alkoholitasotkin ovat keskimäärin yli prosenttiyksikön verran korkeammalla kuin ennen. Lopputuloksena on ollut viinejä, jotka näyttävät parhaimmillaan puleeratuilta, suurille massoille tehdyltä pastisselta klassisista Bordeaux'n viineistä, pahimmillaan kosiskelevilta, uuden maailman henkeen valmistetuilta, hallitsevaan tammeen hukutetuilta hedelmäpommeilta.

Pitkään uskoin, että tätä nykyä ainoa perinteistä proper claretia valmistava tuottaja on legendaarisen Château Bel Air-Marquis d'Aligren Jean-Pierre Boyer, joka kohta 90-vuotiaana tervaskantona ei ole vieläkään ottanut kuuleviin korviinsa mitään moderniin viininvalmistukseen liittyvien välineiden tai menetelmien käyttöä, lähinnä kuitaten sellaiset asiat nykypäiväisenä humpuukina.

Tästä syystä kiinnostukseni heräsi, kun (Château Bel Air-Marquis d'Aligren lailla) Margaux'ssa sijaitsevaa (ja tähän asti tutkani ulkopuolella pysytellyttä) Clos du Jaugueyronia tituleerattiin yhdeksi harvoista perinteisen koulukunnan lipunkantajista ja talon viinejä verrattiin suotuisasti juuri BAMA:n klassista tyyliä huokuviin viineihin. Kun tarjolla oli vielä vuosikertaa 2016 – jota tällä haavaa hehkutetaan parhaaksi sitten korkeatasoisen 2010:n – oli päätös hommata pari pulloa plakkariin varsin selvä.

Clos du Jaugueyronin viinitalo on saanut alkunsa 1990-luvun alussa, kun eteläisestä Ranskasta, Minervois'sta, kotoisin oleva Michel Théron muutti opiskelemaan viininvalmistusta Bordeaux'n viinikouluun. Hänen tarkoituksenaan oli alun perin opiskella tutkinto ja palata kotiseudulleen valmistamaan perhetilallaan viiniä, mutta kun opintojen aikana Bordeaux'sta löytyi vaimo, päätti Théron asettua pysyvästi kaupunkiin. Vuonna 1993 Théron vaimoineen osti vanhan, jo 1800-luvun lopulta viiniä valmistaneen viinitalon, muttei lainkaan viinitarhoja. Sen sijaan he ryhtyivät vuokraamaan viinitarhoja, joiden viljelyssä siirryttiin pian luonnonmukaiseen viljeyyn. Tätä nykyä Clos du Jaugueyron viljelee kuuttatoista eri palstaa yhteensä noin kymmenen hehtaarin alueella, joista reilu kolme hehtaaria sijaitsee Haut-Médocin alueella ja noin seitsemän hehtaaria Margaux'n alueella. Tarhojen viljelyssä on siirrytty biodynaamiseen viljelyyn vuonna 2008, vuodesta 2012 kaikki talon tarhat ovat sertifioidusti luonnonmukaisia ja tätä nykyä Clos du Jaugueyron on myös sertifioidusti biodynaaminen.

Talon viininvalmistusmenetelmät ovat aina nojanneet enemmän perinteiseen, mahdollisimman pieneen viinin manipulointiin nojaavaan tyyliin; rypäleet on poimittu kypsinä, mutta moniin muihin tuottajiin nähden melko varhain ja viinien on annettu käydä spontaanisti villihiivojen avulla. Viininvalmistuksessa on käytetty aiemmin enemmän tammea, mutta tässäkin suhteessa ollaan tultu alaspäin; Haut-Médocin alueelta valmistettu viini näkee tätä nykyä hädin tuskin lainkaan uutta tammea ja siinä missä Margaux'n tarhojen viinit kypsytettiin ennen jopa 70% uusissa tammitynnyreissä, on tätä nykyä uuden tammi taso vuosikerrasta riippuen 25-50% kieppeillä.

Tämä nyt arvioitu viini on vasemman rannan perinteiseen, Cabernet Sauvignon -vetoiseen blendiin pohjautuva viini, jonka rypäleet on korjattu Haut-Médocin alueella, Macaun kylän ympäristössä sijaitsevilta, biodynaamisesti viljellyiltä tarhoilta. Kaikki rypäleet on rangattu ennen vinifikaatiota, murskattujen rypäleiden on annettu käydä spontaanisti rypäleiden omilla villihiivoillaan 4000–8000-litraisissa, lämpötilakontrolloiduissa sementtitankeissa. Käymisen jälkeen viini on siirretty kypsymään 12 kuukauden ajaksi 225-litraisiin, kerran tai kahdesti käytettyihin tammitynnyreihin. Lopuksi viini on sekoitettu tynnyreistä jälleen sammioihin ja pullotettu minimaalisen sulfiittilisäyksen kanssa. Tuotantomäärä vuosikertaa 2016 on ollut 22,000 pulloa ja 900 magnumia. Alkoholia löytyy nyky-Bordeaux'n tyyliin nähden vaatimattomat 12,5%.

Viinillä on lasissa hyvin tumma, lähes läpinäkymätön ja suht nuorekas mustan kirsikan väri.

Nokkasektori on avoin, aromaattinen ja hieman makeaan taittuva. Ihastuttavan puhdaspiirteisestä aromimaailmasta erottuu kypsää mustaherukkaa ja muita tummia marjoja, hieman lakritsijuurta, kevyttä makeaa luumua, hentoa lehtevää yrttisyyttä, hillittyä paahdettua puuta ja ujoa musteisuutta. Viiniä pidempään ihmetellessä tuntuu siltä, että puisevat aromit häilyvät jossain määrin ees taas; aluksi viinin tuoksu on todella marjainen, sitten tammi saapuu enemmän framille ja sitten taas vähän ajan päästä hedelmä on taas johdossa, tammen siirryttyä jälleen taustalle. Joka tapauksessa, nättiä on.

Viini on suussa kuiva, keskitäyteläinen ja mukavan napakka olematta erityisen tiivis tai uuttunut. Kokonaisuudessa tuntuu tuoretta mustaherukkaa ja mustaa vadelmaa, hieman makeampaa luumuisuutta, hillittyä yrttibitteriä, kevyttä lehtevyyttä, hentoa puisevaa menoa ja ujoa lakritsia. Klassisen Bordeaux'n hengessä kokonaisuus on melko kevytliikkeinen olematta mitenkään vaatimaton ja sekä reipas hapokkuus että kohtalaisen innokkaasti muttei aggressiivisesti ikeniin tarraavat tanniinit pitävät yleisilmeen viehättävän rakennevetoisena.

Suuhun jäävä jälkivaikutelma on kuiva, happovetoinen ja kohtalaisesti ikeniä kuivattava. Pitkässä ja loppua kohti bitterisempään taittuvassa jälkimaussa häilyy tuoretta mustaherukkaa ja vadelmaa, hillittyä lehtevyyttä, kevyttä yrttibitteriä, maltillista kuivakkaa puuta, hentoa soraista mineraalia ja aavistus makeampaa tummaa luumua.

Clos du Jaugueyronin Haut-Médoc yllättää oikein positiivisesti: ollakseen varsin nuori vasemman rannan tapaus, on tämä oikein nätti, uskottava ja harmoninen esitys. Kokonaisuutena viini on ehkä vielä hieman turhan nuorekas ja hedelmävetoinen mennäkseen kunnon proper claretista, mutta palikat näyttävät olevan sellaiset, että kunhan ne ajan kanssa nivoutuvat keskenään hyvin kohdalleen, on tässä viinissä aineksia vallaan mainioon vanhan koulukunnan porvooseen. Onhan tämä kyllä inasen verran kypsempi mitä ysärillä useimmat Bordeaux't olivat, eikä tästä löydy lainkaan sellaista viehättävää, perinteisen vasemman rannan viinin lehtevää vegetaalisuutta, mutta yleisolemukseltaan viini on niin klassista tavaraa, että oksat pois. Vallan mukavaa, että tällaisiakin tapauksia edelleen löytyy markkinoilta, kunhan vain vähän jaksaa penkoa.

Nyt juotavaksi viini on vallan mainiossa iskussa niin aromaattisesti kuin rakenteellisesti – hedelmä ei osoita minkäänlaisia sulkeutumisen merkkejä ja vaikka rakennetta löytyykin, ei viini ole millään lailla kova tai kireä. Omaan makuuni viini kyllä oli varsin nuorenpuoleinen ja kaipaisin ehkä hieman enemmän iän tuomaa syvyyttä ja vivahteikkuutta hyvin dominoivan hedelmäsektorin sijaan, mutta sellaista kyllä on turha odottaa nelivuotiaalta Bordeaux'lta. Onneksi kellariini jäi toinen pullo kypsymään – se saakoon vartoa siellä hieman pidemmän aikaa.

Lyhyesti: Freesi, puhdaspiirteinen ja kaikin puolin klassinen Haut-Médoc, joka nuoresta iästään huolimatta on tyylillisesti lähempänä klassisia Bordeaux'n viinejä kuin moderneja, muhkeita ja usein melko tammivetoisia mörssäreitä. Bordeaux'sta olisi helpompi pitää, jos alueelta löytyisi useampia tällaisia viinejä.

Arvio: Tyylikäs – todella harmoninen ja perinteitä kunnioittava esitys, joka ensisijaisesti huokuu kypsytyspotentiaalia, joskin on myös varsin hyvin juotavissa jo nyt.

Hinnan (23,50€) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Château Phélan Ségur 1986

Château Phélan Ségur 1986

• Valmistaja: Château Phélan Ségur
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Estèphe
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Saint-Estèphe
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (~60%), Merlot (~35%), Cabernet Franc (~5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 39,00€ (Toukokuu 2016, Caduco)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vins et millesimes

Viinien osalta legendaarinen Bordeaux ei ole ikinä ollut mikään meikäläisen juttu. Tämä tosin johtuu siitä, että se tyyli, mitä Bordeaux nykyisin edustaa on hyvin harvoin sitä, mitä Bordeaux'n yleensä mielletään olevan. Klassinen Bordeaux on yleensä kovaa, kylmää ja tanniinista tavaraa, siinä missä valtaosa taloista puskee markkinoille viiniä, joka on lähinnä pehmeää, lämmintä ja tammista. Tämä muutos modernimpaan, "kalifornialaiseen" tai "parkerisoituun" tyyliin on hyvin suurilta osin tapahtunut 2000-luvun taitteessa. Toki osa tuottajista oli ryhtynyt jo varhain 1990-luvulla tekemään kypsempiä ja makeamman hedelmäisempiä viinejä, kun taas osa tuottajista edelleen pitäytyy jääräpäisesti vanhanaikaisessa tyylissä. Suuret linjat ovat kuitenkin ne, jotka määrittävät mielikuvia, ja omissa mielikuvissani vanha, viehättävän kulmikas Bordeaux on tätä nykyä modernia, kypsänmakeaa ja tammista höttöä. Siinä missä ennen vanhaan hyvän Bordeaux'n piti antaa pehmetä kellarissa useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, herättävät nykymaailman porvoolaiset epäilyksiä siitä, että mahtavatko nämä viinit pysyä ylipäänsä hengissä edes kymmentä vuotta?

Joten Bordeaux-vihani ei ole absoluuttista. Se on keskittynyt vain siihen yhteen tyyliin, joka suureksi harmikseni tuntuu hallitsevan alueen nykyistä tuotantoa. Sen sijaan vanha, klassiseen malliin tehty Bordeaux uppoaa meikäläiseen aina. Ei siis tarvinnut miettiä tovia tai toista, kun nettikaupassa vastaan käveli kolmekymmentävuotias pullo Phélan Séguria.

Kuten hyvin monella Bordeaux'n châteaulla, myös Phélan Ségurilla historiaa löytyy useammalle vuosisadalle. Viinitalon synty sijoittuu 1800-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin irlantilainen viinikauppias Bernard O'Phelan osti Bordeaux'n "vasemmalta rannalta" kaksi kartanoa: Domaine Le Clos de Garameyn (1805) ja Ségur de Cabarnac'n (1810), suurissa suunnitelmissaan vaihtaa viinien kauppaaminen viinien tuottamiseen. Phelanin kuoltua 1841 nämä tilat olivat yhdistetty nimen Château Ségur de Garamey alle ja se kulkeutui Phelanin pojalle, Saint-Estèphen kylän pormestari Frank Phelanille. Talon viinien tunnettuus ja hinta eivät olleet kuitenkaan vielä merkittävän korkeita vuonna 1855, jolloin määriteltiin (näköjään tuosta päivästä ikuisuuteen) Bordeaux'n Cru-viinien luokitus, minkä vuoksi tämä tuottaja jäi kokonaan Cru-luokitusten ulkopuolelle. 1800-luvun lopulla viinitalo siirtyi Château Léoville-Las-Casesin omistaman Delonin suvun haltuun ja 1900-luvulle tultaessa viinitalo vaihtoi nimensä nykyiseen muotoonsa, Château Phélan Ségur. Vuonna 1985 talo vaihtoi uudelleen omistajaa, siirtyen Lansonin ja Pommeryn shamppanjatalot omistavan Xavier Gardinierin haltuun ja vuonna 1986 Phélan-Ségur alkoi tuottaa ensimmäistä kertaa ns. "kakkosviiniä", talon perustajan pojan mukaan nimettyä Frank Phelania.

1986 ei ole yleensä ollut mikään Bordeaux'n huippuvuosi erilaisissa vuosikertalistauksissa, mutta moni harrastaja tietää, että todellisuudessa tältä vuodelta löytyy valtavasti upeita vasemman rannan viinejä, jotka ovat edelleen hienossa kunnossa. Kun vielä ottaa huomioon, että tänä vuonna ensimmäistä kertaa viinitalon heikompilaatuinen aines on käytetty "kakkosviinin" tuotantoon ja vain parhaat rypäleet ovat päätyneet talon ykkösviiniin, ei ollut kovinkaan vaikeaa suorittaa ostopäätöstä. Toki vaikutti myös viinin varsin kohtuullinen hinta – Phélan Ségur ei ole päässyt koskaan nauttimaan Cru-luokitusten tuomasta hintapreemiosta, ja vaikka oli luokiteltu aikanaan omalla sarallaan arvostettuun Cru Bourgeois Exceptionnel -luokitukseen, ei se ole juuri koskaan realisoitunut viinin hinnassa.

Ulkonäöltään viini on edelleen – 30 vuoden ikää haastaen – hämmentävän tumma, intensiivisen mustan kirsikan värinen ja lähes täysin läpinäkymätön.

Väriä seuraten myös viinin tuoksu on vaikuttavan voimakas ja edelleen täynnä nuoruuden energiaa. Valtavan monisävyisestä nokkaosastosta löytyy musteisia sävyjä, makeaa tupakkaisuutta, märkää metsämaata, murskattuja tummia marjoja, puisevia lyijykynäisiä sävyjä, hieman hapahkoa tummaa luumua, hieman maamaisuutta, aavistus tuoretta paprikaa muistuttavaa vegetaalisuutta ja häivähdys makeampaa lakritsia. Kaikkia sävyjä ei löydy yhtä aikaa, vaan tuoksu tuntuu elävän jatkuvasti lasissa, muuttuen jopa peräkkäisten nuuhkaisujen välillä kuivasta makeaan ja maamaisesta hedelmäiseen sekä takaisin.

Suussa viini tuntuu enemmän keskitäyteläiseltä ja napakalta kuin suuntäyttävän täyteläiseltä, mutta viini on yhtä kaikki intensiivinen, tekstuuriltaan hyvin tiivisluontoinen ja ennen kaikkea hämmentävän nuorekas. Viinin moniulotteisessa makumaailmassa on voimaa ja konsentraation tuntua; kielellä pyörii vaikuttavan selväpiirteisenä kypsää, mustaherukkavetoista tummaa marjaa, puisevaa lyijykynää, hieman pippurista mausteisuutta, keveitä makean tammisuuden tummasävytteisiä piirteitä ja hieman makeampaa lakritsia. Viinillä on edelleen vakuuttavan rakenteikas, tuntuva hapokkuus, mutta suutuntumaltaan viini on samettisen pehmeä, kiitos viinin edelleen kohtalaisen runsaan, mutta ajan myötä varsin pyöreäksi ja lempeäksi pehmittäneen tanniinisuuden.

Viinin jälkimaku on pitkä, kuiva ja viileä, sekä ennen kaikkea vaikuttavan tiukkarakenteinen, kiitos edelleen napakan hapokkuuden ja ikeniin hiljalleen tarraavien tanniinien. Suuhun jää viinin ikään nähden hämmentävän nuorekas vivahteiden kirjo pippurista mausteisuutta, puisevaa lyijykynää, tuoretta mustaherukkaa, metsämaata, kevyempää variksenmarjaisuutta ja ujoa soraista mineraalisuutta.

Kokonaisuutena viini on mykistävä esitys – lähinnä sen hämmentävän nuorekkuuden takia. Todennäköisesti Phélan Ségurin vuosikerran 1986 kehittyminen on mitattavissa lähinnä geologisessa mittakaavassa, sillä niin hämmentävän nuorelta se vaikuttaa edelleen! Viinistä toki löytyy kehittyneempiä piirteitä, mutta se ei tunnu vielä missään nimessä vanhalta – ei edes keski-ikäiseltä! Jos viini jatkaa kehittymistään tätä tahtia, voin kuvitella sen vaativan vielä 15–20 vuotta että se ylipäänsä saavuttaa huippunsa – ja se, kuinka kauan viini tulee pysymään huipullaan, jää lähinnä epämääräisen arvailun varaan. En ihmettelisi, jos tämä olisi niitä viinejä, joita pystyy hymyssä suin nauttimaan vielä silloinkin, kun vuosikerrasta on vierähtänyt vuosisata.

Pähkinänkuoressa tämä on yksi vaikuttavimpia maistamiani Bordeaux'n viinejä ja mitä vakuuttavin todiste siitä, että aina ei tarvitse metsästää satojen eurojen arvoisia Bordeaux Cru Classé -viinejä saadakseen käsiinsä upeita "claretteja". Vielä kun tällaisia saisi jonain kauniina päivänä ostettua kotomaamme kamaralta!

Lyhyesti: Todella vakuuttava, rakenteikas ja hämmentävän hyvin ikää kestänyt 30-vuotias Bordeaux'n klassikko.

Arvio: Täydellinen – helposti yksi parhaista maistamistani Bordeaux'n viineistä ja myöskin yksi vaikuttavimmista maistamistani punaviineistä noin ylipäänsä. Mutta vaikka viini on jo nyt erittäin vaikuttava, voin kuvitella sen kehittyvän kellarissa edelleen parempaan suuntaan. Tämä on sitä oikeaa kunnon Bordeaux'ta.

Hinnan (39,00e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA HETI.

Three Barrel Project L'Antidote Blanc Orange 2014

Three Barrel Project "Vin de Naraña" / L'Antidote Blanc Orange 2014

• Valmistaja: Three Barrel Project
• Tyyppi: Oranssi viini, Vin de France
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Entre-Deux-Mers, Côtes de Bordeaux Cadillac
• Rypäleet: Sauvignon Blanc (50%), Sauvignon Gris (50%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~15,00e (Maaliskuu 2016, 3BP)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Siellä täällä kuulee sanottavan, että oranssit viinit ovat nyt se kiehtovin ja trendikkäin juttu viinimaailmassa, mutta tätä ei olla taidettu ymmärtää oikein maailman viinialueilla, kun leijonanosa oransseista viineistä tuntuu edelleen tulevan Georgiasta, Sisiliasta ja Istrian niemimaan lähiseuduilta (läntinen Kroatia, Slovenia ja koillinen Italia). Olisi kyllä hienoa, jos monet tunnetut tuottajat älyäisivät herätä tähän trendiin! Jään innokkaana odottelemaan oranssia Château Haut-Brionia tai skin contact Gajaa.

Onneksi sentään suomalaiset ovat olleet hyvin hereillä. Three Barrel Project on siis kolmen viinien parissa hääräävän suomalaisen (Outi Jakovirta, Suvi Jakovirta, Samuli Pasanen) viiniprojekti, jossa he valmistavat ja tuottavat viinejä ympäri maailmaa vuokraamalla köynnöspalstoja ja ostamalla rypäleitä. Projektin toinen viini oli Entre-Deux-Mer'n alueella sijaitsevan Cardanin kylän tuntumassa viljellyistä Sauvignon Blanc- ja Sauvignon Gris -rypäleistä valmistettu valkoinen Bordeaux, L'Antidote Blanc. Kokeilumielessä 3BP kuitenkin päätti valmistaa yhden erän tästä viinistä poikkeuksellisesti: tämän syyskuussa 2014 poimituista rypäleistä valmistetun viinin annettiin käydä rangattujen rypäleiden kuorien kanssa tammitynnyrissä n. 20 päivän ajan, minkä jälkeen se puristettiin tankkiin asettumaan. Viini pullotettiin täysin käsittelemättömänä vain muutaman kuukauden jälkeen joulukuussa 2014. Koska viiniä ei ole mm. suodatettu, kerääntyy pullon pohjalle sakkaa viinin kypsyessä.

Tätä viiniä ei ymmärtääkseni ole vieläkään julkaistu, minkä vuoksi sillä ei myöskään ole virallista nimeä. Itse pääsin testaamaan viiniä viime kuussa järjestetyillä, lähinnä naturaaliviineihin keskittyneillä Bon Bon Showroom -minimessuilla, missä viini kulki improvisoidulla Vin de Naraña -nimellä (espanja-ranskalaisesti "appelsiiniviini", eli orange wine näin kolmannella kotimaisella). Käsittääkseni viini on kuitenkin tarkoitus julkaista Suomessa ravintolamyyntiin tässä lähiaikoina ja sille annettiin tilaisuudessa alustavaksi hinta-arvioksi "noin 15 euroa".

Viinillä on hennon utuinen ja hillitysti vaaleanoranssiin taittuva keltainen väri ja kypsä, muhkea tuoksu, josta voi erottaa persikkaa ja hentoa hunajaa.

Suussa viinillä on kuiva, intensiivinen ja mukavan hapokas olemus. Kypsän hedelmäisestä ja hieman vahamaisesta makumaailmasta erottuu myös tuoretta persikkaa, keltaluumuisuutta, hunajaa, hillittyä pölyisyyttä, hennon bitteristä mineraalisuutta ja aavistus (todennäköisesti Sauvignonille luonnollista) vihreyttä. Happojen lisäksi myös hyvin ujo tanniinien puraisu antaa viinille miellyttävää ryhtiä.

Viinin mehukas ja kestoltaan pitkähkö jälkimaku on piirteiltään rusehtavan omenainen, kevyesti kypsän persikkainen, hillityn mausteinen ja hennosti tanniineillaan suutakuivattava. Suuhun jäävä jälkimaku on freesi, piirun verran särmikäskin, sekä mukavan intensiivinen.

Ei ole mitenkään tavanomaista tavata Bordeaux'n oranssia viiniä; itse asiassa alue on viineiltään niin konservatiivinen, ettei lähes kukaan tuottaja viitsi tehdä mitään muuta kuin Sitä Perinteistä Bordeaux-Blendiä punaisena ja valkoisena, koska ne viinit loppupeleissä tuovat rahat taloon. Jos siellä jotain jännempää tehdään, ovat ne todennäköisesti joidenkin kokeellisten tuottajien mikroskooppisen tuotannon erikoisuuksia, jotka myydään heti paikan päällä. Siksi onkin sekä varsin elähdyttävää maistaa jotain oikeasti erilaista Bordeaux'n viiniä, että todeta sen olevan oikeasti varsin kivaa tavaraa, eikä pelkästään kummallinen kuriositeetti kokeilun nimissä.

Tämä L'Antidote Blancin oranssi versio ei kuitenkaan ole missään nimessä hurjin ja haastavin – tai myöskään se kaikkein ihmeellisin – esitys oranssien viinien maailmassa, vaan melko tavanomainen ja siksi ehkä myös hieman yllätyksetön tyylilajissaan. Se on kuitenkin myös varsin tyylikäs ja tasapainoinen esitys – mitä rankimmat oranssit viinit eivät aina ole – ja siksi varsin helpostilähestyttävä tapaus. Oranssi L'Antidote oli siis oikein mukava ja maistuva tuttavuus, minkä vuoksi nostan hattua Three Barrel Projectin sankareille: varsin näppärän pikku oranssin viinin olette tehneet!

Lyhyesti: Maukas, tasapainoinen ja tyylilajissaan äärimmäisen harvinainen viini: oranssi viini Bordeaux'sta.

Arvio: Tyylikäs – vaikkei viini ole mitenkään äärimmäisen erikoinen tai yllättävä oranssiksi viiniksi, on se silti varsin mukava, harmoninen ja kivalla tavalla helpostilähestyttävä tapaus. Kiva kuriositeetti sellaisenaan hörpittäväksi ja yleiskäyttöinen ruokaviini aterioiden kylkeen.

Hinnan (~15,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

St. Töppö Quarante-Deux 2011

St. Töppö Quarante-Deux Cuvée Rive Droite 2011

• Valmistaja: Crushpad, Asko Kassinen
• Tyyppi: Punaviini, AOC Bordeaux
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Libournais
• Rypäleet: Merlot (70%), Cabernet Franc (30%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: ? (Lokakuu 2015)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vhpk

Joitain Asko Kassisen Crushpad-yhtiöllä teettämiä viinejä olen jo aikaisemminkin arvioinut täällä (Brosseau Pinot Noir, Kiona Cabernet Sauvignon, Saralee's Marsanne), mutta nämä viinit ovat olleet Töövi-nimen alla Kaliforniassa tuotettuja viinejä. Tämänkertainen viini on sen sijaan St. Töppö -nimen alla Bordeaux'n Crushpadilla tuotettu tapaus.

Kuten viinin lisänimi "Cuvée Rive Droite" (joskin typotettu muotoon Rive Driote) antaa ymmärtää, viini on tyyliltään rehellisesti oikeaa rantaa edustava: rypälesekoituksessa on pääroolissa Libournen kaksi merkittävintä rypälelajiketta, eli Merlot ja Cabernet Franc, ja vasemman rannan supersankari Cabernet Sauvignon loistaa poissaolollaan. Puolet viiniin käytetystä Merlot'sta tulee St. Émilionin viinialueen länsipuolella sijaitsevasta Fronsacista, puolet taas St. Émilionin itäpuolella sijaitsevalta Côtes de Castillonin viinialueelta. Cabernet Franc taas tulee ihan St. Émilionin omilta viinitarhoilta. Hyvin vanhojen köynnösten konsentroituneista rypäleistä valmistettu viini on kypsynyt aluksi 18 kk vanhoissa ranskalaisissa barrique-tynnyreissä, minkä jälkeen viini on pullotettu täysin kirkastamatta ja suodattamatta.

Viinin tiivis, lähes läpinäkymätön väri on tumman mustanpunainen – harvinaisen synkkä oikean rannan porvoolaiseksi!

Runsas tuoksu on hurmaavan puhdaspiirteinen, mutta aiemminmaistettuihin, lämpimämpien alueiden viineihin (mm. Native9 Pinot Noir, Lo Morenillo) selkeästi viileämpi ja vähemmän ryöppyävä. Tummanpuhuvalla nokkapuolella tuntuu kypsää punaista marjaa ja punertavaa kriikunaa sekä hillittyä Cabernet Francin kuivakkaa herukkaisuutta. Taustalla häilyy aavistus malolaktisen käymisen jättämää maitoisuutta, joka taittuu ujosti mustaherukkajugurtin tai -viilin suuntaan.

Viinin varsinainen tykityspuoli alkaa sen mausta: kuiva maku on erittäin intensiivinen ja jopa tiukahko, mutta samalla erittäin kypsä, isokokoinen ja mehevä. Viinin ensivaikutelmaa hallitsevat pippurinen mausteisuus, kypsä tumma marjaisuus ja varsin runsas, ikeniä mukavan lempeästi kurittava jauhoinen tanniinisuus. Kielellä pyörii piirteitä kypsästä mustaherukkaisuudesta, variksenmarjasta, kevyestä luumuisuudesta ja hennosta tummasta kirsikasta samalla kun tanniinit pyrkivät tekemään parhaansa suun limakalvojen kuivattamisessa. Kokonaisuutta kannattelee tasapainoinen, kohtalaisen hyvin erottuva hapokkuus.

Jälkimaussa tanniininen karvaus ja pippurinen mausteisuus ovat odotetusti pääosassa, mutta keskimaku jättää jälkeensä myös runsaasti hedelmäisiä piirteitä, kuten kypsään luumuisuuteen taittuvaa tummaa hedelmäisyyttä, kypsää kirsikkaa ja punaista marjaisuutta. Vaikka maukas ja tummanpuhuva jälkimaku on tuhdihko ja tiukanpuoleinen, on viinistä jäävä pitkähkö jälkivaikutelma yllättävän raikas ja elegantti – mistä lienee kiittäminen puhdaspiirteisestä hedelmäisyydestä ja mukavasti esiin nousevista hapoista.

Olen varmaan miljoona kertaa sanonut, etten jaksa juuri koskaan olla innostunut Bordeaux'n viineistä. Yksi syy tietenkin on siinä, etteivät nyky-Bordeaux't ole lähelläkään tasoa, jota tämä St. Töppö edustaa – vaikka 2011 on tunnettu melko keskinkertaisena vuosikertana, on tässä viinissä silti enemmän rakennetta, tasapainoa ja vaikuttavuutta kuin monissa parhaiden vuosikertojen nyky-porvoolaisissa! Siinä missä moderni Bordeaux on ruvennut tuottamaan homogeenista, voimakkaan tammista, läskiä ja ylikypsän makeaa punaviiniä, edustaa St. Töppö sitä tyyliä, jota hyvä ja klassinen Bordeaux voi parhaimmillaan olla: runsasta, muttei kosiskelevaa ja tiukkaa, muttei tasapainoista. Kun vielä viinin hedelmäisyys on selkeän tammisuuden poissaolosta johtuen harvinaisen puhdasta ja selväpiirteistä, ei kokonaisuudessa ole moitteen sijaa.

Viinin suurin hidaste on sen tiukka rakenne: viini on makumaailmaltaan varsin hurmaava, mutta äärimmäisen primäärinen ja armottoman tanniininen. Nykykunnossaan viini kaipaa ehdottomasti riittävän tuhtia ruokaa, johon napakka tanniinisuus voi pureutua ja antaa hedelmälle tilaa; muussa tapauksessa suosittelen antamaan viinille minimissään 10 vuotta lisää ikää. Pidemmästäkään kypsyttelystä ei varmasti ole haittaa, sillä viinin tyyli on selkeästi erittäin pitkäikäinen – kuten klassisen bordeaux'n kuuluukin!

Lyhyesti: Erittäin nuori, tiukkarakenteinen ja puhdaspiirteinen oikean rannan suomalaisvalmisteinen Bordeaux, joka vakuuttaa enemmän kuin monet alueen suurimmista nimistä.

Arvio: Erinomainen – vaikka viini tuntuu vielä aivan liian primääriseltä ja nyt liian nuorena korkatulta, tuntuu se samalla ilmiselvästi paremmalta ja tyylikkäämmältä kuin leijonanosa Bordeaux'ssa nykyisin tuotetuista viineistä. Hurmaavaa tavaraa, joka kaipaa vähintään vuosikymmenen lisää ikää.

Château d'Yquem 1991

Château d'Yquem 1991

• Valmistaja: Château d'Yquem
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Sauternes, Bordeaux 1er Cru Supérieur
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Graves, Sauternes
• Rypäleet: Sémillon (80%), Sauvignon Blanc (20%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~235,00e (Syyskuu 2014, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: 671,30e (Tammikuu 2015, Alko; vk. 2007)

kuva: cdiscount

Kun vuonna 1855 Bordeaux'n viinejä pistettiin (edelleen hyvin elinvoimaiseen) paremmuusjärjestykseen, kannatti olla Château d'Yquem (lausutaan ikem). Siinä missä 4 parasta punaviiniä todettiin kaikki yhtä hyviksi (Premier Cru), oli valkoisten puolella Château d'Yquem muita vielä niin merkittävästi parempi, että sille piti luoda täysin oma luokkansa (Premier Cru Supérieur)! Jopa 1700-luvun kenties kuuluisin oenofiili, Thomas Jefferson, oli maininnut Château d'Yquemin olevan Ranskan paras valkoviini ja tilasi niitä sekä itselleen että kuomalleen George Washingtonille.

Viinitalona toimivan Yquemin linnan alkuhämäristä ei ole tarkkaa tietoa, mutta vielä keskiajalla talon tilukset kuuluivat Englannin kuninkaalle. Talon kirjoitettu historia alkaa vuodelta 1477, kun Raymon Felipe Eyquem osti tilukset omistukseensa. Reilu sata vuotta myöhemmin talon omistajasuku vaihtui, kun Jacques de Sauvage osti "Yquemin kartanona" tunnetun rakennuksen. Kun myös taloa ympäröivät tilukset siirtyivät tämän suvun omistukseen vuonna 1711, muutti Léon de Sauvage d'Yquem rakennuksen viinitaloksi ja istutti talon ympärille viinitarhoja. Talon omistava suku muuttui vielä kolmannen kerran vuonna 1785, kun Françoise-Joséphine de Sauvage d'Yquem meni naimisiin Ludvig XV:n kummipojan, kreivi Louis-Amédée de Lur-Salucesin, kanssa.

Läpi 1800-luvun Château d'Yquem pysyi korkeatasoisia, jalohomeisia valkoviinejä tuottavana viinitalona; viinien poikkeuksellisen korkeasta laadusta on mm. osoituksena tuo yllämainittu, vuonna 1855 ansaittu Premier Cru Supérieur -luokitus. Viinitalo pysyi Lur-Salucesin suvun omistuksessa aina vuoteen 1996, jolloin Eugene de Lur-Saluces myi valtaosan viinitalon omistuksesta luksusbrändijätti Louis Vuitton Moët Hennessylle. Taloa vuodesta 1968 johtanut, viinintuotantoa modernisoinut ja laatua merkittävästi kasvattanut kreivi Alexandre de Lur-Saluces jäi kuitenkin talon johtoon aina eläköitymiseensä asti, vuoteen 2004. Nykyisin taloa johtaa Château Cheval Blancin nokkamies, Pierre Lurton.

Château d'Yquem on tullut jo 160 vuoden ajan tunnetuksi yhtenä maailman arvostetuimmista (ja siten myös hinnakkaimmista) jälkiruokaviineistä. Nykyisin talo omistaa reilu 120 hehtaaria viinitarhoja, mutta näistä vain 100 hehtaaria tuottaa viiniä. Joka vuosi 2-3 hehtaaria vanhimpia köynnöksiä revitään maasta ja tarha jätetään kesannolle vuodeksi. Tämän jälkeen istutetaan nuoria köynnöksiä, mutta niistä valmistetaan viiniä vasta, kun köynns on vähintään 5 vuoden ikäinen – tästä syystä Yquemilla on n. 20 hehtaaria tarhoja, joista viiniä ei tuoteta.

Jälkiruokaviinien tuottaminen Sauternes'ssa on riskialtista työtä: jotta laadukasta jälkeä saataisiin aikaan, on sääolosuhteiden oltava täysin optimaaliset: yöllä ja aamulla tarhoilla on oltava riittävästi sumun tuomaa kosteutta, jotta botrytis cinerea -homesieni pääsee leviämään rypäleisiin, mutta päivisin on oltava kuivaa ja riittävän lämmintä, jotta homesieni ei pääse valloilleen ja homesienen runtelemat (ns. jalohomeiset) rypäleet pääsevät kuivumaan, kun rypäleen sisältämä neste haihtuu homesienen rikkoman kuoren kautta. Liian kuivina vuosina homesieni ei pääse leviämään kunnolla rypäleisiin, kun taas liian kosteina ja viileinä vuosina homesieni leviää hallitsemattomana harmaahomeena rypäleisiin, tuhoten nopeasti koko sadon. Koska rypäleet menettävät merkittävän osan mehustaan, on tarhojen tuotto äärimmäisen pientä Sauternes'ssa: vain n. 12-20 hl/ha (muualla Bordeaux'ssa n. 30-50 hl/ha). Château d'Yquem menee laaduntavoittelussaan vielä pidemmälle: koska rypäleet kerätään hyvin monessa erässä (keskimäärin kuudessa), joista jokaisessa kerätään vain parhaat rypäleet ja loput rypäleet jätetään köynnökseen kuivumaan edelleen, on keskimääräinen satomäärä Yquemilla vain n. 9 hl/ha (yhdestä köynnöksestä saadaan siis n. lasillisen verran viiniä). Lisäksi Château d'Yquem on tullut tunnetuksi talona, joka ei heikkoina vuosina tee lainkaan viiniä, vaan viinit myydään joko geneerisenä Sauternes-viininä (ns. declassified Yquem) tai huonoimpina vuosina rypäleet tai mehu yksinkertaisesti myydään bulkkina pois.

Château d'Yquem on laatunsa lisäksi tullut tunnetuksi yhtenä maailman pitkäikäisimmistä viineistä: ei ole mitenkään poikkeuksellista, että parhaiden vuosikertojen viinit pysyvät juotavina toista vuosisataa ja voipa markkinoilta edelleen löytää Yquem-pulloja 1700-luvulta (toinen asia on toki se, kuinka aitoja nämä viinit ovat...)! Viinit valmistetaan kuivuneista ja äärimmäisen konsentroituneista Sémillon- ja Sauvignon Blanc -rypäleistä, joista puristettua viiniä kypsytetään uusissa barrique-tynnyreissä n. 26-28 kuukautta ennen pullotusta. Yleisesti Yquemilla tähdätään 13,5% vahvuiseen viiniin, jossa on jäännössokeria 120-150 g/l, mutta nämä piirteet voivat vaihdella merkittävästi vuodesta riippuen. Vuosikerta 1991 oli Bordeaux'ssa kolmen upean vuosikerran ('88, '89, '90) jälkeen surkea, ja Sauternes'ssa moni tuottaja jätti kokonaan pullottamatta kun sadot jäivät niin määriltään kuin laadultaan vaatimattomaksi.

Viini on väriltään jo hieman kehittyneen meripihkaisen keltainen.

Tuoksussa tuntuu paahdettuja pähkinöitä, makeaa hunajaa, aromaattista kukkaisuutta, maltillista tammitynnyreiden tuomaa vaniljakreemiä ja kevyesti kehittyneitä piirteitä piirteitä, jotka vihjaavat mm. tuoreeseen nahkaan.

Intensiiviseltä maultaan viini on ensisijaisesti makean sitrusmarmeladinen ja lemoncurdinen, joskin seasta löytyy myös mausteista, makeaa tammisuutta, poltettua sokeria, jalohomeen tuomaa mehiläisvahaista paahteisuutta, hentoa nahkaisuutta ja aavistus makeaa persikkajääteetä. Hapot ovat viinin makeanrunsaaseen suutuntumaan nähden hyvät ja kokonaisuudessa on raikkautta. Viinistä kuitenkin puuttuu hienojen Sauternes'n viinien runsautta ja puhtia ja vaikka kokonaisuudessa on syvyyttä ja kerroksellisuutta, ei viini vaikuta erityisen ihmeelliseltä – joskin erittäin maukkaalta ja tasapainoiselta.

Runsaassa jälkimaussa tuntuu hunajaista jalohomeisuutta, paahdettuja pähkinöitä, nahkaa, ruutisavua, hillittyä vaniljaisuutta, kevyttä lemon curdia, hentoa sitrusmaista hapokkuutta ja kovaa toffeekaramellia. Makea jälkivaikutelma on viipyilevä, kielellä kehittyvä ja suorastaan loputtoman pitkä – mikä on positiivista, sillä monissa makeissa viineissä jälkimaussa jäännössokeri helposti valtaa suun, minkä takia jälkimaku voi jäädä usein melko lyhyeksi.

Tämä Château d'Yquem on vaikuttavan moniulotteinen, herkullinen ja harmoninen jälkiruokaviini, mutta se selvästikin on huonon vuosikerran edustaja: vaikka viini on äärimmäisen nautinnollinen ja suorastaan hedonistinen esitys, ei se ole missään nimessä parhaiden joukossa ja se jää kauas parhaista maistamistani Sauternes'n viineistä. Esimerkiksi rinnalla nautittu nuorempi, paremman vuoden Château Suduiraut 2006 veti Yquemia kuin pässiä narussa.

Viini on siis kyllä herkullinen ja tasapainoinen esitys, mutta kaukana siitä, mitä Yquem voi parhaimmillaan olla – mikä on melko huono asia, kun ottaa huomioon viinin hinnan. Vaikka pientä kehittyneisyyttä viinistä rupeaa jo löytymään, on se vielä kaukana huipustaan ja sille on helppo povata pitkää ikää. Mutta vaikka viini varmasti paranee iän myötä, se ei kuuluisasta nimestään huolimatta tule koskaan nousemaan Sauternes'n viinien parhaimmistoon. On helppo löytää paljon tasokkaampia jälkiruokaviinejä pienemmällä hinnalla siirtämällä katseen alempiin Sauternes'n Cru-luokkiin.

Lyhyesti: Moniulotteinen, tasapainoinen ja uskomattoman herkullinen Sauternes, joka kuitenkin huonon vuosikerran vuoksi jää kauas alueen parhaimmista viineistä.

Arvio: Tyylikäs – hurmaava ja elegantti jälkiruokaviini, joka huokuu niin syvyyttä ja tasapainoa – ei kuitenkaan riittävästi ollakseen oikeasti hintansa väärti ostos.

Hinnan (~235,00e) ja laadun suhde: Surkea – edullisemmallakin voi saada yhtä korkeaa laatua ja samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Château Margaux 1985

Château Margaux 1985

• Valmistaja: Château Margaux
• Tyyppi: Punaviini, AOC Margaux, Bordeaux 1er Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Margaux
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (70-80%), Merlot, Cabernet Franc, Petit Verdot
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 491,00e (Marraskuu 2015, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: k&l wines

Jos viinialan ammattilaisilta kysyttäisiin, mikä on viini tai viinitalo, jonka jokaisen viineistä vähääkään tietävän kuuluisi tietää, olen melko varma, että Château Margaux olisi yksi todennäköisimmistä vastauksista. Siksi tämä viini ei esittelyitä kaivanne.

Esittelen sen nyt kuitenkin, koska uskon olevan mahdollista, että blogiani lukevat välillä myös ihmiset, jotka eivät tiedä vähääkään viineistä.

Château Margaux on yksi maailman viidestä Bordeaux Premier Cru -luokan viidestä (vuoteen 1973 asti yksi maailman neljästä) viinitalosta ja näin ollen sen ykkösviini, grand vin, on samalla yksi maailman tunnetuimpia, arvostetuimpia ja hinnakkaimpia. Paikalla, jossa Château Margaux nykyisin sijaitsee, on ollut linnoitus jo 1100-luvulla ja merkintöjä viinistä nimeltä Margous on jo 1400-luvulta. Talon viinit rupesivat saamaan suuremmin mainetta 1570-luvulla kun Pierre de Lestonnac ryhtyi panostamaan talon viininviljelyyn. 1700-luvulla Château Margaux'n viinejä pidettiin yksinä Bordeaux'n parhaimmista, mutta 1700-luvun lopulla, Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa, talon omistaja Elie du Barry teloitettiin, ja linna viinitarhoineen otettiin valtion haltuun. Huonossa omistuksessa talo jäi hunningolle ja vasta 1800-luvun alkupuolella, Colonillan markiisin omistuksessa, talon viinit palasivat entiseen loistoonsa. Markiisi myös rakennutti Margaux'n linnan kokonaan uudelleen vuonna 1812 ja tämä linna on edelleen käytössä viinitalona. Vuonna 1855, kun Bordeaux'n parhaimmat viinit luokiteltiin kasvuluokkiin (cru-luokitus), oli Margaux yksi koko Ranskan hinnakkaimpia ja arvostetuimpia viinejä, jolloin se nimettiin ensimmäiseen kasvuluokkaan (Premier Cru) ja näin Château Margaux'n asema ranskalaisen viinikulttuurin huipulla hakattiin kiveen.

1970-luvulla Margaux'n talo ja viinit olivat päässeet jälleen heitteille, mutta kreikkalaisen André Mentzelopoulosin ostettua viinitalon alkoi talon viinien taso palata totutulle tasolle ja 1980-luvulle tultaessa Margaux'n viinien sanottiin olevan jälleen huipputasoa. Taloa on johtanut vuodesta 1980 André Mentzelopolosin tytär Corinne Mentzelopoulos, joka myös omistaa valtaosan tämän historiallisen viinitalon osakkeista.

Château Margaux omistaa maata yhteensä 262 hehtaaria, joista 87 ha sijaitsee AOC Margaux'n alueella. Näistä 80 ha on ollut istutettuna viiniköynnöksin läpi merkittävän osan viinitalon historiasta. Noin 75% istutuksista on Cabernet Sauvignonia, loput on lähinnä Merlot'ta (20%), joskin talo omistaa pieniä määriä Cabernet Francia (2%) ja Petit Verdot'ta (3%). Talo on pyrkinyt edelleen parantamaan viiniensä laatua pienentämällä köynnösten satomääriä, minkä lisäksi merkittävää osaa tarhoista on viljelty luonnonmukaisin menetelmin vuodesta 2012. Ykkösviini Château Margaux'n vuosituotantomäärä on nykyisin n. 150,000 pulloa ja kakkosviini Pavillion Rougen n. 200,000 pulloa. Tarhojen parhaat rypäleet käytetään ykkösviinin valmistukseen, valtaosa kakkosviinin valmistukseen ja huonokuntoisimmat rypäleet myydään pois bulkkiviininä. Château Margaux kypsyy 100% uusissa, ranskalaisissa barrique-tynnyreissä.

Vuonna 1985 Bordeaux'ssa ei ollut vielä innostuttu tekemään pehmeitä ja kypsänmakeita viinejä amerikkalaiseen makuun, vaan klassinen tyyli oli edelleen hienosti voimissaan. Vuosi 1985 Bordeaux'ssa oli aluksi viileä, mutta loppua kohti kuuma ja kuiva. Viiniin käytettyjen rypäleiden osuuksista, kypsytyksen pituudesta tai uusien tynnyreiden osuudesta ei tarkempaa tietoa löytynyt.

Viini on väriltään tumma ja selkeästi kehittyneen punaruskea, mutta edelleen läpinäkymättömän punaruskea. Värin seassa häilyy vivahteita hennon purppuraisista sävyistä.

Ensivaikutelmaltaan kehittynyt ja melko lihaisa tuoksu on jopa hieman tuhma, eli kivalla tavalla rustiikkinen ja stinky. Seasta löytyy nopeasti kuivahtanutta herukkaa, nahkaa ja navettaista eläintä, sitten myös tupakanpurua, kevyttä märkää metsämaata, hentoa makean kukkaista parfyymisyytta ja aavistus grafiittia. Syvä ja tummanpuhuva yleisvaikutelma on kompleksinen, vivahteikas ja viehkeä, mutta sopivan röyhkeällä rohkeudella.

Viinin maku on runsas ja selkeästi kehittynyt, mutta silti edelleen melko nuorekas. Moniulotteisesta, kerroksellisesta makumaailmasta erottuu hieman kuivahtanutta herukkaa ja tummaa luumua, kevyttä nahkaisuutta, hillitysti nahistuneita tummia hedelmiä, hentoa neilikkaista mausteisuutta ja vain aavistuksen verran vanhalle Bordeaux'lle tyypillistä seetripuuta. Vaikka tanniinit ovat edelleen melko napakat ja jopa hieman kovat, on viinin melko täyteläinen suutuntuma rauhalliseksi kehittynyt ja silkkisesti kielellä liukuva. Kohtalainen hapokkuus pitää paketin mallikkaasti ryhdikkäänä ja eloisana. Kielen kärjessä häilyy hentoa, tumman kirsikkaista makeutta.

Runsaassa ja kehittyneessä jälkimaussa hapot tulevat keskimakua paremmin esiin ja antavat viinille melko kuivan ja napakan jälkivaikutelman. Kielelle jää viipyileviä vivahteita tummista ja hieman nahistuneista marjoista, rusinoituneista sinisistä marjoista, viikunasta ja hennosta kukkaisesta aromaattisuudesta.

Kolmekymmentä vuotta lasiin saanut Château Margaux on upea elämys, joka tarjoaa mitä fantastisimman kokemuksen siitä, mihin laadukas Bordeaux voi päästä kehittyessään. Kokonaisuudessa on edelleen hienosti niin energiaa kuin rakennettakin ja niin aromien kuin makujen kirjo on pysäyttävä syvyydessään ja kyvyssään kehittyä jatkuvasti. Viini on kuitenkin melko kehittynyt ikäisekseen – olen maistanut lähes samanikäisiä Bordeaux'n viinejä, jotka ovat olleet merkittävästi nuorekkaammassa kunnossa, kun taas muutamat toistakymmentä vuotta vanhat Barolot ja Barbarescot ovat tuntuneet olevan kehitysasteeltaan samassa vaiheessa kuin tämä. Kuten maailman kenties kuuluisin viinikriitikko Robert M. Parker totesi samasta viinistä jo vuonna 2003: [Château Margaux 1985] has entered its plateau of maturity, where it should remain for at least another 10-15 years. Samalta itsestäni tuntui jatkuvasti viiniä maistellessani: Margaux 1985 oli jo hyvin kehittynyt ja todennäköisesti saavuttanut huippunsa jo jonkin aikaa sitten. Viini pystyy varmasti pitämään kutinsa vielä useita vuosia, mutta se tuskin enää kehittyy mihinkään, vaan kuolee lopulta vuosien jälkeen hiljaa pois jättäen jälkeensä vain tanniinien ja happojen kulmikkaan rangan.

Eli oliko tämä suitsutusta ja loputonta hehkutusta saanut viini upea elämys? Totta vie: viini oli upeasti kehittynyt, mutta siitä pystyi kehittyneiden piirteiden seasta erottamaan Bordeaux'n viineille tyypillisiä piirteitä minkä lisäksi viinillä oli edelleen upea rakenne. Entä onko tämä todella maailman parhaita viinejä? No jaa, eipä juuri. Viinissä on ehdottomasti omat charminsa, mutta loppupeleissä puoli tonnia on kyllä naurettava hinta, kun nettiä penkomalla voi löytää alle satasella vanhempia viinejä, jotka voivat myös olla nuorekkaammassa kunnossa. Tällaisen viinin ostamalla maksaa satasen tai pari viinin laadusta ja kellarointikustannuksista, lopun siitä tiedosta, että voi juoda yhtä maailman kuuluisimmista viineistä. Tosin tähän hintaan on järkevämpää toki metsästää käsiinsä tämän ikäistä Château Margaux'ta kuin tuoretta tavaraa (Château Margaux 2010:n keskihinta wine-searcherissa 952 euroa)!

Lyhyesti: Huippunsa saavuttanut ja siellä vakaasti majaileva, hienosti kehittynyt, rakenteikas ja vaikuttavan monisävyinen Premier Cru -tason Bordeaux.

Arvio: Täydellinen – vaikkei tämä aivan Maailman Paras Viini ollutkaan, olihan tämä nyt todella vaikuttava elämys. Punaviini, jonka suuntaan jokainen viinikellarin omistaja varmasti toivoo viiniensä vuosikymmenten jälkeen menevän.

Hinnan (491,00e) ja laadun suhde: Surkea – edullisemmallakin voi saada yhtä korkeaa laatua.

Ormes de Pez 2006

Ormes de Pez 2006

• Valmistaja: Château Les Ormes de Pez
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Estèphe
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Saint-Estèphe
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (58%), Merlot (36%), Cabernet Franc (6%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 43,00e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 45,00e (Kesäkuu 2014, Alko, tilausvalikoima)

Viinimaan viimevuotisella joulukiertueella bongasin pari eri Bordeaux'ta. Ensimmäinen, Grand-Puy Ducasse 2007, ei loppupeleissä erityisesti vakuuttanut, mutta en antanut tämän hidastaa itseäni, vaan nappasin seuraavan, Ormes de Pez 2006:n testiin.

Ormes de Pez on ns. Cru Bourgeois Exceptionnel – tai siis oli, ennen kuin kyseinen luokittelu poistettiin vuonna 2007. Alun perin vuonna 1932 Cru Bourgeois -luokitteluun ryhdyttiin keräämään vuoden 1855 Cru-luokituksen ulkopuolelle jääneitä, kuitenkin korkealaatuisia "vasemman rannan" viinitaloja ja vuonna 2003 luokitteluun vielä lisättiin eri tasoluokat, joista korkeimpaan Exceptionnel-luokkaan kuului 9 viinitaloa – Ormes de Pez yksi niistä. Nämä talot ehtivät nauttia tästä luokituksesta vain muutaman vuoden ennen kuin koko luokitusjärjestelmä kiellettiin.

Vuonna 2010 Cru Bourgeois -järjestelmä otettiin uudelleen käyttöön, mutta uudessa muodossa: enää talot eivät saa luokitusta, vaan viinin vuosikerta – eli luokitusta on haettava joka vuosi uudelleen. Näin ollen järjestelmä osoittautuu viinitalojen kannalta työläämmäksi, mutta kuluttajan kannalta paremmaksi – nyt Cru Bourgeois -merkintä osoittaa juuri kyseisen vuosikerran poikkeuksellisen laadukkaat edustajat perinteisen Cru-järjestelmän ulkopuolelta.

Ormes de Pez on Saint-Estèphestä, joka on arvostetun Haut-Médocin viinialueen ala-alueista kaikista pohjoisin – tätä pohjoisemmassa sijaitsee vain Gironden lahden suun Médoc, joka tunnettiin ennen nimellä Bas-Médoc. Viini valmistetaan vasemman rannan tyyliin Cabernet Sauvignon -vetoisesti ja viiniä kypsytetään n. 15 kuukautta tammitynnyreissä, joista n. 50% uusitaan vuosittain. Vuosikerta 2006 oli Médocin rannalla varsin epätasainen, sillä runsaat sateet häiritsivät erityisesti Merlot'n sadonkorjuuta. Tästä syystä monissa alueen viineissä Cabernet Sauvignon – joka kesti sateet melko ongelmitta – näyttelee normaalia suurempaa roolia.

Väriltään Ormes de Pez on tasainen, kevyesti läpinäkyvän kirsikkahilloinen.

Tuoksu on kohtalaisen runsas, elegantti ja yllättävänkin puhdaspiirteinen ottaen huomioon kuinka paljon viini näkee kypsytysvaiheessa tammea. Pinnalla on kypsää, tummaa karhunvatukkaa, mustaherukkaa ja hentoa luumua, taustalla hennosti vaniljaista ja suklaista tammea.

Maultaan viini on voimakas, kulmikas ja jopa ronskihko. Tuoksun eleganssia ei mausta löydy, mutta syvyyttä ja moniulotteisuutta taas senkin edestä: tumman karhunvatukan ja kevyen luumuisuuden ohelta löytyy mm. kevyttä savuisuutta, nahkaisuutta, hillittyä mineraalisuutta ja hentoa metsänpohjaa. Tammisuus yhdistyy hienosti Cabernet Sauvignonin kuivempiin, puumaisiin piirteisiin tuoden kokonaisuuteen aavistuksen kuivaa mausteisuutta ja puisevaa lyijykynän teroitussilppua. Viini ei ole niinkään kypsä ja täyteläinen, vaan aavistuksen verran nyky-Bordeaux'ta karumpi ja kepeämpi, mikä toimii mainiosti meikäläiseen. Happoja ja niiden tuomaa raikkautta voisi olla kyllä enemmänkin, mutta tästä huolimatta viinillä on varsin hyvä, melko tanniinen rakenne.

Jälkimaussa esiin nousee sekä tuore, hieman hapokas mustaherukkaisuus ja karhunvatukkaisuus että hento, makean vaniljainen tammisuus. Niiden rinnalla häivähtelee myös makeampaa kirsikkaisuutta, pölyisyyttä ja aavistus aromaattisia, hennon vegetaalisia yrttejä. Suuhun jää keskimakua napakampi ja hapokkaampi, mukavan vivahteikas ja melko pitkäkestoinen jälkivaikutelma.

Voin kuvitella iän tehneen tälle Ormesille ihan hyvää, sillä viinin aromeissa oli miellyttävästi syvyyttä ja jopa hieman iän tuomia, kehittyneempiä piirteitä, minkä lisäksi tammi tuntui integroituneen hienosti saumattomaksi (ja mukavan hillityksi) osaksi kokonaisuutta – huolimatta kypsytyksessä käytetystä uuden tammen runsaasta määrästä.

Viini on varsin hyvin lähestyttävissä jo nyt, mutta vaikka viinin runsaus ja konsentraatio eivät ole sieltä tuhdeimmasta päästä, voin kuvitella sen kestävän helposti vielä lyhyttä tai keskipitkää kellarointia – potkua ja tanniinia viinissä kuitenkin riittää. Eri asia on se, onko viini vieläkään ihan hintansa väärti – vajaalla viidellä kympillä kuitenkin jo Alkostakin irtoaa varsin erinomaisia viinejä, ulkomaiden nettikaupoista puhumattakaan. Jos viinille viitsii vielä muutamia vuosia antaa aikaa, voinee siitä vielä tulla oikeasti hintansa väärti, mutta nykykunnossa homma on vähän siinä ja siinä. Toki jos Bordeaux'n viinit ovat ennen kaikkea sydäntäsi lähellä ja kaipaisit mielummin klassista Clarettia kuin modernia uutospommia, on tämä viini ehdottomasti testaamisen veroinen tapaus! Suosittelen kuitenkin siinä tapauksessa pitämään kiirettä ja metsästämään pullon talteen sellaisesta myymälästä, josta viiniä villä löytyy, sillä Alkon sivuilla Ormes de Pez on vaihtunut näköjään vuosikertaan 2011 – enkä näe mitään järkeä maksaa aivan liian nuoresta, erittäin epätasaisen vuosikerran viinistä puolikasta satasta!

Lyhyesti: Hieman kehittynyt, keskimääräistä Bordeaux'ta kevyempi, kulmikas, rakenteikas ja varsin vivahteikas Cru Bourgeois Exceptionnel. Varsin miellyttävä ja mukavan särmikäs esitys niin monen paksuntäyteläisen, kypsänmehevän ja konsentroituneen Bordeaux'n jälkeen.

Arvio: Erittäin hyvä – monissa Ormes de Pez -vertikaaleissa tämä vuosikerta tuntuu pärjäävän keskimääräistä huonommin, todennäköisesti johtuen viinin hieman kevyemmästä ja kulmikkaammasta ilmaisusta. Meikäläisen makuun tämä kuitenkin toimii mainiosti, sillä pehmeitä uutospommeja maailma on täysi – tämä sentään oli varsin positiivista vaihtelua siihen linjaan.

Hinnan (45,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Château Grand-Puy Ducasse 2007

Château Grand-Puy Ducasse 2007

• Valmistaja: Château Grand-Puy Ducasse
• Tyyppi: Punaviini, AOC Pauillac, Bordeaux 5e Cru
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Pauillac
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (60%), Merlot (40%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 45,00e (Lokakuu 2013, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Loppuvuodesta järjestetyllä Viinimaan joulukiertueella oli tarjolla kourallinen peruslinjastoa hieman mielenkiintoisempia viinejä, mm. pari putelia Bordeaux'sta. Ensimmäiseksi nappasin testiin Cinquième Cru Château Grand-Puy Ducassen, joka vielä silloin löytyi tilausvalikoimasta ja jonka edellinen vuosikerta käväisi ihan Alkon perusvalikoimassakin. Nytsillään viiniä ei näytä löytyvän valikoimasta, mutta asiallehan ei tunnetusti voi mitään.

Viinitalo on perustettu 1700-luvun puolessa välissä, jolloin viininviljelyksestä kiinnostunut lakimies Pierre Ducasse päätti ryhtyä viljelemään viiniköynnöksiä omistamallaan Grand Puy -mäellä. Alun perin talo tunnettiin nimellä "Ducasse-Grand-Puy-Artigues-Arnaud", mutta nimi oli muotoutunut helpomminsulateltavaan muotoon Artigues Arnaud kun viinitalo luokiteltiin vuonna 1855 Bordeaux'n viidenteen Cru-luokkaan. Vuonna 1932 talon nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa. Tätä nykyä viinitalo omistaa 40 hehtaaria kolmella eri tarhalla Pauillacin alueella ja se on osa suurempaa, Groupe Crédit Agricolen alaisuudessa toimivaa CA Grands Crus -yhtymää.

Talo tuottaa kahta viiniä: nyt arvioitavaa ykkösviini Grand-Puy Ducassea ja kakkosviini Prélude à Grand-Puy Ducassea. Vuosituotanto on vuosikerrasta riippuen n. 100,000-120,000 pulloa. Grand-Puy Ducassea kypsytetään tammitynnyreissä vuosikerrasta riippuen 18-24 kuukautta, joista uusia tynnyreitä on n. 30-40%. Vuosikerta 2007 oli poikkeuksellisen huono Bordeaux'ssa, jossa läpi kevään ja kesän jatkuneet kylmät säät ja sateet hidastivat rypäleiden kypsymistä merkittävästi. Osaavimmat (tai monessa tapauksessa kaikista varakkaimmat) viinitalot pärjäsivät kyseisenä vuonna hyvin uhraamalla merkittävän osan kaikista raaimmaksi jääneestä sadosta jotta loppusato kypsyisi riittävästi, mutta moni muu viinitalo pyrki pärjäämään jättämällä terttujen harvennuksen vähäiseksi ja toivomalla riittävän lämmintä loppukesää ja syksyä. Syksyllä säät lämpenivätkin varsin kiitettävästi, mutta tästä huolimatta monet rypäleet jäivät ympäri Bordeaux'n kohtalaisen raaoiksi, minkä vuoksi kyseisen vuosikerran Bordoon juominen on aina melkoista arpapeliä.

Grand-Puy Ducasse on väriltään tasaisen kirsikanpunainen hennolla tiilenpunaisella vivahteella. Väri katoaa reunoilta merkittävästi ja yleisilme on ujon läpinäkyvähkö.

Tuoksu on hieman sulkeutunut ja varovainen. Aggressiivisella lasinvatkaamisella saa viinistä irti tummaa marjaisuutta, metsämaata, vegetaalista yrttisyyttä, kevyttä lyijykynän puisevuutta ja hillittyä tammen mausteisuutta. Nokkapuoli on kuitenkin alusta loppuun melko varovainen.

Mausta erottuu tuoksua runsaammalla otteella tummaa hedelmää, vegetaalista yrttisyyttä, kevyesti makeaa mausteisuutta, hentoa musteisuutta ja aavistus mustaherukkaa. Suutuntuma on täyteläinen, tasainen ja silkkisen sulava, mistä on kiittäminen melko hillittyjä ja mukavan kypsiä tanniineja ja suhteellisen matalaa hapokkuutta. Kokonaisuudesta kuitenkin tuntuu uupuvan rakennetta ja energiaa vähäisestä hapokkuudesta johtuen, eli viini olisi kyllä kaivannut tukevampaa hapokkuutta. Keskimaun meiningin olen tiivistänyt pieneen mustaan vihkooni kahdella sanalla: "lacks oomph".

Miellyttävän moniulotteinen jälkimaku on yrttinen, kypsän tumman hedelmäinen, runsas ja sävyltään jopa melko synkkä. Suuhun viini jättää pehmeän ja melko pitkään jatkuvan, tasapainoisesti hedelmäis-tammisen jälkivaikutelman.

Grand-Puy Ducasse on yllättävän hyvin onnistunut taaplaamaan läpi hankalan vuosikerran ja näin tuottanut ihan tyylikkään ja uskottavan punaviinin. Rypäleiden sadonkorjuuta on lykätty merkittävästi (Cabernet Sauvignonin sadonkorjuu on ko. vuonna aloitettu vasta lokakuun 2. viikolla, siinä missä normaalisti CS korjataan tarhoilta syyskuun puolenvälin ja lopun välillä) jotta kaikki raa'at rypäleet ehtisivät kypsyä, mutta tämän ja terttujen epätasaisen kypsymisen seurauksena viinissä on käytetty myös runsaasti jo ylikypsäksi päässeitä rypäleitä, mikä heijastuu viinin varsin lempeään tanniinisuuteen ja matalaan, varsin pehmeänpuoleiseen hapokkuuteen.

Vuosikerran 2007 viiniksi Grand-Puy Ducasse on varsin kelpo esitys, mutta vajaan viiden kympin viiniksi ei niinkään – Cru-tasoisten talojen ykkösviinit yleensä ovat nuorena varsin särmikkäitä tapauksia nuorena ja ne rupeavat olemaan parhaimmillaan vasta useiden vuosien, joskus jopa vuosikymmenien jälkeen, mutta näin heppoisella rakenteella varustettua viiniä en lähtisi kovinkaan moneksi vuodeksi varastoimaan. Vaikka viini onkin varsin tyylikäs ja moniulotteinen esitys, ei mielestäni ole mielekästä sijoittaa puolikasta satasta viiniin, joka rakenteensa puolesta menisi kympin perus-Bordeaux'sta. Puolet hinnasta pois ja sitten ruvetaan olemaan oikealla tontilla – tai sitten vain on parempi jättää vuosikerta 2007 omaan arvoonsa.

Lyhyesti: Makumaailmaltaan hyvin tyylikäs, moniulotteinen ja silkkisen pehmeä 5. Cru Bordeaux, joka kärsii sekä ujosta tuoksustaan että ennen kaikkea turhan vaatimattomasta rakenteestaan.

Arvio: Tyylikäs – viini on kuin harvinaisen vivahteikkaalla ja elegantilla makumaailmalla varustettu, nuorena juotavaksi tarkoitettu kympin Bordeaux. Tämä on siis selkeästi parempi ja vakuuttavampi kuin mikään kympin Bordeaux, eli kyllähän tämä mainiolta maistuu, mutta tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole mikään klassinen tiukka ja rakenteikas Bordeaux, josta kannattaisi latoa useita kymppejä tiskiin. Close, but no cigar.

Hinnan (45,00e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Château Gloria 2001

Château Gloria 2001

• Valmistaja: Domaines Henri Martin, Château Gloria
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Julien
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Haut-Médoc, Saint-Julien
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (65%), Merlot (25%), Cabernet Franc (5%), Petit Verdot (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 27,50e (Helmikuu 2013, Exquisite-Weine)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: systembolaget

Bordeaux'ta tulee nykyisin melko harvoin ostettua, johtuen lähinnä kahdesta asiasta: a) koska Bordeaux on niin monelle punaviinintuottajalle merkittävä esikuva, tuntuvat viinit ympäri maailman maistuvan enemmän tai vähemmän Bordeaux'lta ja olen siksi melko lailla kyllästynyt ko. viinien aromimaailmaan; b) alueen viinien hinta on viime aikoina kohonnut täysin käsittämättömiin sfääreihin, eikä alueelta tunnu saavan muilta kuin täysin tuntemattomilta tuottajilta rahalle vastinetta, mutta niiden ostaminen on taas melkoista sikasäkissä-toimintaa.

En kuitenkaan voinut olla ostamatta Bordeaux'ta vuosi sitten, kun tuttavani olivat tekemässä tilausta lähinnä Bordeaux'n viineihin erikoistuneesta Exquisite-Weinesta. Valintani päätyi lopulta Château Gloriaan, jota pidetään yhtenä Saint-Julienin alueen parhaina viinitaloina. Koska viinitalo on perustettu vasta vuonna 1942, ei sen ole mahdollista kuulua Bordeaux'n Cru-luokitteluun, joka on sorvattu jo vuonna 1855, mutta muutama viiniasiantuntija, jotka ovat tehnyt oman, nykyaikaistetun versioinnin tuosta vanhasta Cru-luokituksesta, ovat ottanut Château Glorian mukaan listaansa. Esimerkiksi Alexis Lichinen luokituksessa Château Gloria on luokiteltu Crus Supérieurs -luokkaan, joka vastaisi vanhaa 4. Cru -luokkaa. Mutta koska Château Gloria on edelleen luokittelematon viinitalo, saa sen tapauksessa parhaassa tapauksessa varsin erinomaista laatua erittäin kohtuulliseen hintaan – erityisesti jo valmiiksi kohtuuhintaisesta Exquisite-Weinesta.

Château Glorian samanniminen ykkösviini valmistetaan perinteisellä Médocin alueen reseptillä: kaksi kolmannesta Cabernet Sauvignonia, loput Merlot'ta ja jotain muita paikallisia punaisia lajikkeita. Kypsyttäminen vie 14 kuukautta ja se tapahtuu tammitynnyreissä, joista 40 pinnaa on uusia. Bordeaux'n vuosikerta 2001 on jossain keskimääräisen ja keskimääräistä paremman välimaastossa, mutta se yleensä tuppaa jäämään ihmisten mielissä huippuvuosikerta 2000:n varjoon ja siksi monesti niputetaan kehnon 2002:n kanssa yhteen. Yleisesti 2001:n kuitenkin arviodaan tarjoavan varsin laadukasta ja tasapainoista tavaraa, joka on hieman kevyempää kuin huippuvuosikertojen kypsänmehevät ja erittäin runsaat viinit ja siten tarkoitettu niitä hieman lyhytaikaisempaan varastointiin. Perstuntumalta arvioiden voisin siis sanoa Gloria 2001:n olevan ihan hyvässä tikissä korkattavaksi.

Väriltään viini on lähes täysin läpinäkymättömän tummanpunainen hennon violetilla sivujuonteella. Karahviin viiniä kaataessa voi todeta viinin seasta löytyvän hintsusti hyvin hienojakoista sakkajauhoa, mutta ikäänsä nähden viinistä löytyy melko vähän kiinteytymiä.

Korkkaamisen yhteydessä tuoksu on melko vanha ja tympeä, eikä mitenkään erityisen miellyttävä: savua, kosteaa sikarilaatikkoa, multaista maamaisuutta ja runsasta nahkaa. Reilu tunti karahvissa tekee kuitenkin ihmeitä ja sekaan saapuu hillitysti mutta sopivan riittävästi semmoisia makeita juonteita, jotka herättävät nuo aluksimainitut aromit samalla eloon ja kokonaisuuteen upeasti sointuviksi. Ensisijaisesti viini saa hengitellessään tuoksuunsa kypsää herukkaisuutta, mutta mukaan saapuu myös kevyttä kukkaisuutta ja tammikin ilmoittaa itsestään mukavan ujolla aavistuksella vaniljaista mausteisuutta. Nokkapuoli on siis varsin hurmaavaa tavaraa, vaikka aluksi viinin kunto hieman epäilyttikin.

Makupuoli on korkkaamisen jälkeen tuoksun tavoin varsin tympeä, joskin paljon kiehtovampi ja vivahteikkaampi: nahkaa, tupakanpurua, savua ja lihaisuutta. Auetessaan viini kuitenkin selkeästi kuin herää unestaan ja alkaa tuoda kuivien tertiääriaromien ohelle myös hillittyä, joskin jo hieman vanhaksi käynyttä hedelmää – mehukasta sinertävää marjaisuutta ja hillittyä Merlot'n tummaa hedelmää. Tammikin astuu kuvioihin – tuoksun tavoin varsin varovaisesti – tuoden aavistuksen verran makeaa vaniljaa ja karheaa pippurisuutta. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja miellyttävän suunmyötäinen, joskin hieman vaatimattomanpuoleinen hapoiltaan – tiettyä eloisuutta viinistä selvästi puuttuu ja kokonaisuus vaikuttaa hieman uneliaalta, vaikka aromit heräävätkin hyvin karahvissa. Kokonaisuus kuitenkin kantaa itsensä hyvin alusta loppuun mielenkiintoisella, tyylikkäästi kehittyneellä ja erittäin harmonisella makumaailmallaan. Myös maltillinen (12,5%) alkoholi pysyy hienosti pois tieltä.

Viinistä jää suuhun ihastuttavan aromikas, mehukas ja mukavasti kehittynyt jälkimaku, jossa tuntuu violettejä sävyjä (kaikkea luumuista ja mustaherukoista aina orvokkisen kukkaisiin vivahteisiin), vanhaa nahkaa, hillittyä tupakkaisuutta, hentoa, järsityt lyijykynät mieleen tuovaa puisevuutta ja iäkkään viinin vanhan pölyistä jälkivaikutelmaa. Kiehtovat, kehittyneet vivahteet viipyilevät kielellä todella pitkään tuoden joka siemauksen jälkeen suuhun erilaisia makujen yhdistelmiä.

Perstuntumaan kannatti luottaa! Château Gloria 2001 on varsin upeassa kunnossa oleva, Cru-luokittelun ulkopuolinen punainen Bdx, joka onnistuneesti palautti meikäläisen mieleen miksi Bordeaux'n punaviineihin voi aika ajoin palata. Happoja viini olisi saattanut kaivata enemmän, mutta muuten kokonaisuus oli varsin mainiota nautittavaa, eikä edes 40% uutta tammea tuntunut enää juuri missään, uuden puun vivahteiden hädin tuskin leikatessa kokonaisuudesta läpi.

Toisin kuin huippu-Bordeaux'ta, tätä viiniä tuskin kannattaa varata pidempään kypsyttelyyn, mutta Glorian voi kyllä helposti kuvitella kestävän vielä useampia vuosia, ellei jopa toisen vuosikymmenen verran varsin hyvässä kunnossa, todennäköisesti myös vielä parempaan suuntaan kehittyen. Kun katsoo minkälaisia ja minkä ikäisiä Bordeaux'n viinejä Alkosta saa alle kolmella kympillä, oli 27,50e tähän viiniin erinomainen hassaus. Sääli vain, että kyseinen vuosikerta on nyttemmin jo loppunut Exquisite-Weineltä ja samaan hintaan saa tätä nykyä vain selkeästi nuorempaa 2008-vuosikertaa.

Lyhyesti: Ihastuttavasti kehittynyt, erinomaisesti lähestyttävissä oleva, korkealaatuinen Bordeaux kuuluisan Cru-luokituksen ulkopuolelta. Viini saattaa olla hieman tympeä tuttavuus korkatessa, mutta tunti pari karahvissa tekee ihmeitä.

Arvio: Erinomainen – vaikka monet muut viinit ovat jo aikoja sitten syrjäyttäneet Bordeaux'n paikan sydämestäni, ei tämä silti tarkoita sitä, ettenkö voisi olla hyvistä "porvoolaisista" innoissani. Vaikka happojen osalta jäätiin hieman lapsipuolen asemaan, oli tämä kyllä silti kaikin puolin mainiota tavaraa. Vahva suositus jos vain joskus sattuu vastaan tulemaan.

Hinnan (27,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Château de Castres 2008

Château de Castres 2008

• Valmistaja: Vignobles Rodrigues-Lalande, Château de Castres
• Tyyppi: Punaviini, AOC Graves
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Graves
• Rypäleet: Merlot (50%), Cabernet Sauvignon (45%), Cabernet Franc (5%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: 25,90e (Marraskuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 26,90e (Huhtikuu 2014, Alko)

Yleensä viinitalon taitoja ei määritä se, minkälaista tavaraa pystytään parhaina vuosikertoina puskemaan ulos. Viinitalon tasoa mittaa paremmin se, miten pärjätään niinä heikompina vuosikertoina. Bordeaux'ssa vuosi 2008 ei ollut yhtä kurja kuin sateinen ja muutenkin kaikin puolin hankala 2007, mutta tämä viileä vuosikerta silti tuotti omat hankaluutensa, mm. viivyttäen yleisesti alueella sadonkorjuuta riittävän kypsien rypäleiden toivossa. Yksi hieman pidempään Alkon hyllyillä viihtynyt Bdx vm. 2008 on Château de Castres, jonka hinta on pitkään pyörinyt siinä neljännessadan ympärillä per pullo – ei mitenkään edullinen tapaus näin laatuluokittelemattomaksi porvoolaiseksi, mutta silti verrattain edullinen esitys näinä pöhöttyneinä Bordeaux'n hintojen aikoina. Kaikki siis riippuu perspektiivistä.

Château de Castres on tyypillinen Merlot-CS-blend, jota on täydennetty hippusella yrttisempää Cabernet Francia ja kypsytelty 15 kuukautta barrique-tammitynnyreissä ennen pullotusta.

Viinin väri on tumma ja syvän karmiininpunainen, joskin reunoilta suht ohkainen ja melko läpinäkyväkin.

Muhkeasta tuoksusta erottuu luumuisia ja kypsän herukkaisia hedelmän aromeja (Merlot ja CS selvästi hommissa), hieman punertavaakin hapokasta marjaisuutta, kevyttä nahkaisuutta ja hentoa lihaisuutta. Taustalla häilyy viehkeitä, aromaattisia sävyjä, voille en keksi sen osuvampaa termiä kuin "violetti" tähän hätään. Melko matalista (12,5%) volteistaan huolimatta alkoholi tahtoo puskea myös mukaan kuvioihin.

Maultaan viini on klassisen Bordeaux'n henkeen kovahko, kuiva ja hapokkaan punamarjainen, mutta melko runsas, suklainen tammisuus hieman pehmentää ja pyöristää yleisilmettä. Kokonaisuus on melko runsaasta tammisuudestaan huolimatta mukavan freesi ja hapokas sekä otteeltaan hieman tiukanpuoleinen. Viinin makumaailmasta löytyy tammen ja punamarjaisten vivahteiden ohelta herukkaisuutta, kuivahkoa ja kohtalaisen pippurista mausteisuutta, hieman hapankirsikkaa ja hentoa lyijykynän kuivaa puumaisuutta. Melko nuoreksi Bordeaux'ksi Castres ei ole kuitenkaan alyttömän tiukka tai kova ja tanniinitkin ovat verrattain maltilliset, minkä vuoksi viini pelaa mallikkaasti jopa ihan sellaisenaan.

Suht pitkää jälkimakua hallitsevat suklaisen tammiset ja kypsän kirsikkaiset piirteet, jotka tekevät kielelle jäävästä jälkivaikutelmasta lähes liköörikonvehtisen. Muita kielelle jääviä makuja ovat raikas metsämarjaisuus, nahkaisuus ja makea mausteisuus, jotka viipyilevät kielellä miellyttävästi ja pitkään.

Château de Castres on kokonaisuutena varsin tasapainoinen ja mukavan runsas tapaus haasteellisemmaksi osoittautuneen vuosikerran edustajaksi. Parhaille Bdx-viineille soveliaaseen vuosikymmenten kypsytykseen viinistä ei varmasti ole, mutta sen voi kyllä hyvin kuvitella kestävän paremmaksi kehittyen vähintään kymmenen vuoden ikään vuosikerrasta; lisäksi viini on jo nyt varsin helpostilähestyttävissä, eli useiden vuosien valmistelukellarointia ei tämän tapauksen kanssa missään nimessä kaivata – sen kus korkki auki ja pullo pöytään! Karahvin kautta toki kannattaa pullo kierrättää.

Mutta pakko myöntää, että vaikka viinissä balanssi on hyvin kunnossa – hedelmää on juuri sopivasti ja rakenne on varsin tasapainoinen niin suutuntumaan kuin maun voimakkuuteen nähden – on itse makumaailma omaan makuuni aivan turhan tylsä, geneerinen ja runsaalla tammella tukittu. Tuo tammitus tekee kokonaisuudesta hyvin hallitsevan suklaisen ja makean mausteisen, minkä vuoksi hedelmä tahtoo hukkua tammen alle ja kokonaisuudesta tuntuu puuttuvan sellaista eleganssia, mitä odottaisin reilun parin kympin viiniltä – yleisilmeeltään viini tuo mieleeni lähinnä liberaalilla tammenkäytöllä tasapäistetyt uuden maailman perusviinit.

Château de Castres on siis varsin tasapainoinen ja helpostilähestyttävä Bordeaux, jonka voi huoletta pistää niin kellariin kuin juhlapöytään, mutta tammiallergikkojen kannattaa kiertää se kaukaa.

Lyhyesti: Tasapainoinen ja helpostilähestyttävä moderni Bordeaux, jonka suurimmaksi ongelmaksi muodostuu turhan hallitseva, suklainen tammisuus. Tyylikäs tapaus tammisten Bordeaux'n punaviinien ystäville, mutta hillitympien ja marjavetoisempien klassikoiden faneille viini tuskin tarjoaa kummoistakaan elämystä.

Arvio: Tylsä / tyylikäs – meikäläisen makuun viini oli kaikessa tammisuudessaan turhan geneerisen ja yllätyksettömän makuinen, mutta kiistämättä viini on muuten varsin laadukas ja tasapainoinen tapaus. Jos reipas tammitus ei sinua haittaa, on Castres varsin pätevä ja hintaisekseen oikein kelvollinen laatu-Bordeaux, mutta muuten viinin voi kuitata olankohautuksella.

Hinnan (26,90e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Château Bichon Cassignols Blanc 2011

Château Bichon Cassignols Graves Blanc 2011

• Valmistaja: Château Bichon Cassignols
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Graves
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Graves
• Rypäleet: Sémillon (65%), Sauvignon Blanc + Sauvignon Gris (35%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 119 SEK (~13,70e; Elokuu 2013, Systembolaget)
• Hinta nyt: 120 SEK (~13,37; Huhtikuu 2014, Systembolaget)

kuva: systembolaget

Tosiaan, tuolla Systembolagetin puolella tulee pyörähdettyä kerran pari vuodessa; yleensä niin, että soitan pari viikkoa etukäteen ja tilaan pienen laatikollisen mahdollisimman mielenkiintoisia viinejä perus- ja tilausvalikoimasta. Onhan Systemissä hinnat korkeammat kuin monissa nettikaupoissa, mutta silti Alkoon verrattuna melko edulliset, minkä lisäksi kun kuljetuskustannuksia ei tule, on tämä ihan näppärä keino metsästellä kourallinen mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia.

Sen sijaan tämä valkoinen Bordeaux tarttui viime System-reissulla kävellessäni kassalle maksupuuhiin kuitattuani myyjältä tilaamani laatikon. Totesin vain että kaipa sitä reilulla kympillä voi aina valkkarin mukaansa napata.

Viinin tuottanut Château Bichon Cassignols on Graves'n alueella, aivan Pessac-Léognanin eteläpuolella sijatsevassa La Brèden kylässä toimiva viinitila, joka on tuottanut viinejä jo vuodesta 1919; vuonna 2008 talo ryhtyi tuottamaan viinejä 13 tarhahehtaarillaan luonnonmukaisin menetelmin. Nyt testipenkkiin päätynyt Bichon Cassignols Blanc on talon kahdesta valkoviinistä se parempi: viini on valmistettu perinteisistä Bordeaux'n valkoisista lajikkeista (Sémillon, Sauvignon Blanc, Sauvignon Gris) ja se on alueelle tyypilliseen tyyliin käytetty ja kypsytetty tammessa ¬– talo siis mainitsee että osa viinistä on käynyt ja kypsytetty uudessa tammessa, mutta tämän osan suuruutta ei kerrota, eikä myös sitä, missä loppuosa on käytetty tai kypsytetty, tai sitä, kuinka kauan viini on mahtanut kypsyä tankeissa / tynnyreissä / pulloissa ennen myyntiinlaskua. Noh, siitä viis; viinin omat meriitit ratkaisevat! Elikkäs hommiin: korkki auki ja punajuuri-chévrepastaa lautaselle.

Viinillä on hyvin nuorekkaan neonvihreä väri.

Tuoksussa varsin mausteinen ja kevyesti paahteinen tammi hallitsee melko voimakkaalla otteella, mutta taustalla on melko makeankypsää Sémillonin hedelmää: ananaksisuutta, mehevää persikkaa, kevyttä kriikunaa. Sauvignonit tuovat hennosti vihertävän yrttisen yläsävelen varsin bassovoittoiseen kokonaisuuteen, mutta muuten pysyvät siististi sivussa – kokonaisuutta hallitsevat tammi ja Sémillon. Viini siis taitaa olla melko paljonkin nähnyt sitä uutta tammea herkässä kasvuiässään.

Kuivassa maussa sen sijaan Sauvignonien preesens tuntuu selkeämmin ryhdikkäänä hapokkuutena ja tuoksuun verrattuna sopivan kepeällä, eli melko lailla keskitäyteläisellä suutuntumalla. Tuoksun tavoin myös maussa tuntuu suht voimakkaan paahteinen, pähkinäinen ja maltillisen toffeinen tammisuus, jonka alta paljastuu trooppisia keltaisia hedelmiä, ylikypsää omenaisuutta ja kevyttä päärynäisyyttä. Yleisilmeeltään viinin makumaailma on varsin kypsä ja mehevä, mutta myös kiitettävän rakenteikas: hyvä combo Sauvignonien freesiyttä ja Sémillonin tanakkaa hedelmää.

Pitkähkössä jälkimaussa jo valmiiksi hallitseva tammisuus saa entistä enemmän preesensiä: suuhun jää pitkähkö, mausteinen, puiseva ja hennon karvas jälkimaku, jota pehmeäntää kypsänmakea ananaksisuus.

Bichon Cassignols Blanc on todella runsas ja voimakkaan tamminen valkoviini, mutta samalla yllättävänkin freesi sellaiseksi. Hallitseva uusi tammi syö erittäin paljon viinin mielenkiinnosta ja persoonasta – tämä voisi olla melkeinpä moderni Burgunderi tai Kali-Chard kaikessa tammisuudessaan – mutta samalla se tuo vastapainoksi runkoa ja moniulotteisuutta. Tammea kavahtavia viini ei varmasti vakuuta ollenkaan, mutta niille, joille tammi ei ole kirosana, on viini varmasti varsin toimiva ja suositeltava tuttavuus – itse kuitenkin luen itseni selvästi ensinmainittuihin, joten kovinkaan suurta vau-efektiä viini ei onnistunut luomaan. Tosin pakko myöntää, että ryhdikkään rakenteensa ansiosta viini pelasi upeasti punajuuri-chévrepastan parina: se ei dominoinut ruokaa, eikä jäänyt sen jalkoihin, minkä lisäksi ruoan persoonalliset aromit hillitsivät mallikkaasti tammen mausteisuutta antaen hedelmälle selkeästi enemmän tulla esiin.

Ellet siis kaipaa viiniltäsi aivan älytöntä tammikäsittelyä, naita se riittävän runsasaromisen ruoan kanssa. Tuottaja kertoo viinin olevan parhaimmillaan mahdollisimman nuorena, mutta kestävän hyvin 4-5 vuotta vuosikerrasta – luotan heihin tässä asiassa, luota sinäkin.

Lyhyesti: Melko voimakkaasti tuhdin uuden tammen hallitsema luomuvalkoviini eteläisessä Bordeaux'ssa sijaitsevalta Graves'n alueelta. Tanakasta tammisuudestaan huolimatta viinistä kuitenkin löytyy kiitettävästi niin ryhdikästä rakennetta kuin tammen kanssa varsin sopusuhtaista hedelmääkin.

Arvio: Tyylikäs – vaikkei tämä ollutkaan viini minun makuuni, on pakko myöntää että balanssi on hyvin kohdallaan ja viini oli aivan erinomainen ruoan kumppani. Ihan mallikas esitys meikäläisen mukavuusalueen ulkopuolelta; tammisten Bordeaux'n valkkareiden ystäville suosituksen arvoinen arkiviini.

Hinnan (~13,37e) ja laadun suhde: Hyvä – viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Château de Chantegrive Cuvée Caroline 2011

Château de Chantegrive Cuvée Caroline 2011

• Valmistaja: Château de Chantegrive
• Tyyppi: Valkoviini, AOC Graves
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Graves
• Rypäleet: Sauvignon Blanc (50%), Sémillon (50%)
• Koko: 0,75
• Hinta arviointihetkellä: ~16e (Joulukuu 2013, wine-searcher.com)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: a.g. vins

Il Templare -viinin arviossani mainistin ko. viinin jääneen viinibloggaajien pikkujoulujen viimeiseksi sokkomaistetuksi valkoviiniksi. Viimeiseksi valkoviiniksi se ei kuitenkaan jäänyt, sillä joukkoomme liittyi Women Men Winen Miikka seurassaan pullo valkoista Bordeaux'ta.

Viinin tuottanut Château de Chantegrive tulee Bordeaux'n eteläisimmistä osista, Graves'n alueelta, joka on tunnettu punaviiniensä lisäksi myös valkoviineistään ja Sauternes'n ala-alueella tuotetuista jälkiruokaviineistään. Lähemmäs sadalla viljellyllä hehtaarillaan Chantegrive on yksi Graves'n suurimmista toimijoistaan. Cuvée Caroline on kyseisen viinitalon premium-tason valkoviini, joka on valmistettu perinteisellä valkoisella Bordeaux-blendillä: puolet Sémillonia tuomaan kypsää hedelmää ja suutuntumaa, puolet Sauvignon Blancia tuomaan sitrusta ja ryhtiä happojen muodossa. Rypäleistä puristettu mehu on käytetty viiniksi tammessa, minkä jälkeen viiniä on kypsytetty 9 kuukautta tammitynnyreissä, joista puolet on uusia.

Väriltään viini on hillitysti kellertävään taittuva.

Tuoksussa hyökkää päällimmäiseksi aromiksi melko tuhti, uuttunut tammen aromi: voita, kuivahtanutta puunrunkoa, makeaa mausteisuutta ja aavistus kermatoffeeta. Tuoksun yleisilme on melko makea ja tammen takaa häivähtelee kevyesti vivahteita herukanlehdistä, mangosta ja hennosta hunajaisuudesta.

Hyvin rehevän ja makean, jopa paksun tuoksun jälkeen Cuvée Carolinen keveä ja hyvin vihertäväsävyinen maku tulee kohtalaisena yllätyksenä. Kokonaisuutta hallitsevat selkeästi Sauvignon Blancin yrttiset, nokkoselliset ja kirpakan sitruunamehuiset sävyt sekä melko ryhdikäs hapokkuus, vaikkakin seassa on myös Sémillonin tuomaa kypsempää ananasta ja hunajamelonia. Yleisilmettä kuitenkin edelleen sävyttävät voimakkaasti tammen puisevat ja makean mausteiset sävyt, mutta ei samanlaisella massalla kuin tuoksussa. Jotenkin kokonaisuus tuntuu maultaan siltä, että kokonaisuuden pitäisi olla varsin runsas ja tuhti, minkä vuoksi viinin hyvin kepeä ja vegetaaliset elementit etunenässä menevä ilmaisu ei tunnu sopivan yhtään kuvaan.

Kevyesti kirpeään taittuvassa jälkimaussa mittelevät lähinnä vehreän yrttiset, hapokkaan sitruksiset ja kuivan puisevat aromit. Erityisesti paahdettuun mausteisuuteen taittuva tammi jatkuu kielellä melko pitkään.

Yleensä Bordeaux'n uuteen tammeen hukutetut valkoiset eivät juuri puhuttele meikäläistä suuremmin, joskus kohtuullisesti tammitetut valkoiset voivat monesti toimia ihan kivasti silloin jos sattuu jotain tammisempaa viiniä kaipaamaan. Tämän viinin tapauksessa tammitus ei ollut enää kohtuullista, sillä puun aromit hallitsivat viiniä niin kokonaisvaltaisesti; erityisesti tuoksussa, mutta varsin suurella voimalla myös makupuolella. Lisäksi viinin balanssi tuntui olevan hieman hukassa: näin suuri tammitus suorastaan edellyttää riittävän runsasta ja muhkeata vastapainoa jotta kokonaisuus vaikuttaisi tasapainoiselta, mutta nyt makumaailmasta leikkasivat läpi lähinnä ne särmikkäimmät vihreät aromit ja sitrusmainen hapokkuus – varsinaista hedelmäpuoleta ei löytynyt ollenkaan ja balanssi tuntui olevan hukassa.

Kokonaisuus voi olla varsinainen täsmäohjus ruoalle, joka kaipaa hyvin kepeätä ja ryhdikästä, mutta yhtä lailla tanakan tammista valkoviiniä kumppanikseen. Itse en kuitenkaan ihan heti keksi mitään sellaista ruokaa, mihin ei joku muu viinityyli sopisi paremmin, minkä lisäksi näin voimakkaasti uuden tammen hallitsema makumaailma ei pelaa meikäläisen makuun myöskään sellaisenaan nautittuna. Ikävä sanoa, mutta ei jatkoon.

Tuottaja vakuuttaa viinin olevan parhaassa korkkaamisiässä n. 3-5 vuoden kypsyttelyn jälkeen. Kenties viini voi olla paremmassa balanssissa ja tammi pienemmässä roolissa jos jaksaa odotella, mutta en kyllä jaksa uskoa ajan tekevän näin kepeälle viinille ihmeitä.

Lyhyesti: Reilulla kädellä tammitettu Graves'n valkoviini, jossa hyvin kepeä ilmaisu sekä sitruksinen ja vegetaalinen makumaailma eivät tunnu löytävän yhteistä kieltä tanakan ja hallitsevan tammisuuden kanssa.

Arvio: Kehno – yleensä pidän keveämmistä ja ryhdikkäämmistä esityksistä, millainen Cuvée caroline toki on, mutta ronski tammitus onnistuu riisumaan siltä kaikki sen ansaitsemat meriitit. Viini yrittää selkeästi olla tyylikäs ja kompleksinen esitys, mutta balanssi on sen verran hukassa, että metsään mennään.

Hinnan (~16,00e) ja laadun suhde: Heikko – viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia.