Château Phélan Ségur 1986

Château Phélan Ségur 1986

• Valmistaja: Château Phélan Ségur
• Tyyppi: Punaviini, AOC Saint-Estèphe
• Maa: Ranska
• Alue: Bordeaux, Médoc, Saint-Estèphe
• Rypäleet: Cabernet Sauvignon (~60%), Merlot (~35%), Cabernet Franc (~5%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 39,00€ (Toukokuu 2016, Caduco)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: vins et millesimes

Viinien osalta legendaarinen Bordeaux ei ole ikinä ollut mikään meikäläisen juttu. Tämä tosin johtuu siitä, että se tyyli, mitä Bordeaux nykyisin edustaa on hyvin harvoin sitä, mitä Bordeaux'n yleensä mielletään olevan. Klassinen Bordeaux on yleensä kovaa, kylmää ja tanniinista tavaraa, siinä missä valtaosa taloista puskee markkinoille viiniä, joka on lähinnä pehmeää, lämmintä ja tammista. Tämä muutos modernimpaan, "kalifornialaiseen" tai "parkerisoituun" tyyliin on hyvin suurilta osin tapahtunut 2000-luvun taitteessa. Toki osa tuottajista oli ryhtynyt jo varhain 1990-luvulla tekemään kypsempiä ja makeamman hedelmäisempiä viinejä, kun taas osa tuottajista edelleen pitäytyy jääräpäisesti vanhanaikaisessa tyylissä. Suuret linjat ovat kuitenkin ne, jotka määrittävät mielikuvia, ja omissa mielikuvissani vanha, viehättävän kulmikas Bordeaux on tätä nykyä modernia, kypsänmakeaa ja tammista höttöä. Siinä missä ennen vanhaan hyvän Bordeaux'n piti antaa pehmetä kellarissa useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, herättävät nykymaailman porvoolaiset epäilyksiä siitä, että mahtavatko nämä viinit pysyä ylipäänsä hengissä edes kymmentä vuotta?

Joten Bordeaux-vihani ei ole absoluuttista. Se on keskittynyt vain siihen yhteen tyyliin, joka suureksi harmikseni tuntuu hallitsevan alueen nykyistä tuotantoa. Sen sijaan vanha, klassiseen malliin tehty Bordeaux uppoaa meikäläiseen aina. Ei siis tarvinnut miettiä tovia tai toista, kun nettikaupassa vastaan käveli kolmekymmentävuotias pullo Phélan Séguria.

Kuten hyvin monella Bordeaux'n châteaulla, myös Phélan Ségurilla historiaa löytyy useammalle vuosisadalle. Viinitalon synty sijoittuu 1800-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin irlantilainen viinikauppias Bernard O'Phelan osti Bordeaux'n "vasemmalta rannalta" kaksi kartanoa: Domaine Le Clos de Garameyn (1805) ja Ségur de Cabarnac'n (1810), suurissa suunnitelmissaan vaihtaa viinien kauppaaminen viinien tuottamiseen. Phelanin kuoltua 1841 nämä tilat olivat yhdistetty nimen Château Ségur de Garamey alle ja se kulkeutui Phelanin pojalle, Saint-Estèphen kylän pormestari Frank Phelanille. Talon viinien tunnettuus ja hinta eivät olleet kuitenkaan vielä merkittävän korkeita vuonna 1855, jolloin määriteltiin (näköjään tuosta päivästä ikuisuuteen) Bordeaux'n Cru-viinien luokitus, minkä vuoksi tämä tuottaja jäi kokonaan Cru-luokitusten ulkopuolelle. 1800-luvun lopulla viinitalo siirtyi Château Léoville-Las-Casesin omistaman Delonin suvun haltuun ja 1900-luvulle tultaessa viinitalo vaihtoi nimensä nykyiseen muotoonsa, Château Phélan Ségur. Vuonna 1985 talo vaihtoi uudelleen omistajaa, siirtyen Lansonin ja Pommeryn shamppanjatalot omistavan Xavier Gardinierin haltuun ja vuonna 1986 Phélan-Ségur alkoi tuottaa ensimmäistä kertaa ns. "kakkosviiniä", talon perustajan pojan mukaan nimettyä Frank Phelania.

1986 ei ole yleensä ollut mikään Bordeaux'n huippuvuosi erilaisissa vuosikertalistauksissa, mutta moni harrastaja tietää, että todellisuudessa tältä vuodelta löytyy valtavasti upeita vasemman rannan viinejä, jotka ovat edelleen hienossa kunnossa. Kun vielä ottaa huomioon, että tänä vuonna ensimmäistä kertaa viinitalon heikompilaatuinen aines on käytetty "kakkosviinin" tuotantoon ja vain parhaat rypäleet ovat päätyneet talon ykkösviiniin, ei ollut kovinkaan vaikeaa suorittaa ostopäätöstä. Toki vaikutti myös viinin varsin kohtuullinen hinta – Phélan Ségur ei ole päässyt koskaan nauttimaan Cru-luokitusten tuomasta hintapreemiosta, ja vaikka oli luokiteltu aikanaan omalla sarallaan arvostettuun Cru Bourgeois Exceptionnel -luokitukseen, ei se ole juuri koskaan realisoitunut viinin hinnassa.

Ulkonäöltään viini on edelleen – 30 vuoden ikää haastaen – hämmentävän tumma, intensiivisen mustan kirsikan värinen ja lähes täysin läpinäkymätön.

Väriä seuraten myös viinin tuoksu on vaikuttavan voimakas ja edelleen täynnä nuoruuden energiaa. Valtavan monisävyisestä nokkaosastosta löytyy musteisia sävyjä, makeaa tupakkaisuutta, märkää metsämaata, murskattuja tummia marjoja, puisevia lyijykynäisiä sävyjä, hieman hapahkoa tummaa luumua, hieman maamaisuutta, aavistus tuoretta paprikaa muistuttavaa vegetaalisuutta ja häivähdys makeampaa lakritsia. Kaikkia sävyjä ei löydy yhtä aikaa, vaan tuoksu tuntuu elävän jatkuvasti lasissa, muuttuen jopa peräkkäisten nuuhkaisujen välillä kuivasta makeaan ja maamaisesta hedelmäiseen sekä takaisin.

Suussa viini tuntuu enemmän keskitäyteläiseltä ja napakalta kuin suuntäyttävän täyteläiseltä, mutta viini on yhtä kaikki intensiivinen, tekstuuriltaan hyvin tiivisluontoinen ja ennen kaikkea hämmentävän nuorekas. Viinin moniulotteisessa makumaailmassa on voimaa ja konsentraation tuntua; kielellä pyörii vaikuttavan selväpiirteisenä kypsää, mustaherukkavetoista tummaa marjaa, puisevaa lyijykynää, hieman pippurista mausteisuutta, keveitä makean tammisuuden tummasävytteisiä piirteitä ja hieman makeampaa lakritsia. Viinillä on edelleen vakuuttavan rakenteikas, tuntuva hapokkuus, mutta suutuntumaltaan viini on samettisen pehmeä, kiitos viinin edelleen kohtalaisen runsaan, mutta ajan myötä varsin pyöreäksi ja lempeäksi pehmittäneen tanniinisuuden.

Viinin jälkimaku on pitkä, kuiva ja viileä, sekä ennen kaikkea vaikuttavan tiukkarakenteinen, kiitos edelleen napakan hapokkuuden ja ikeniin hiljalleen tarraavien tanniinien. Suuhun jää viinin ikään nähden hämmentävän nuorekas vivahteiden kirjo pippurista mausteisuutta, puisevaa lyijykynää, tuoretta mustaherukkaa, metsämaata, kevyempää variksenmarjaisuutta ja ujoa soraista mineraalisuutta.

Kokonaisuutena viini on mykistävä esitys – lähinnä sen hämmentävän nuorekkuuden takia. Todennäköisesti Phélan Ségurin vuosikerran 1986 kehittyminen on mitattavissa lähinnä geologisessa mittakaavassa, sillä niin hämmentävän nuorelta se vaikuttaa edelleen! Viinistä toki löytyy kehittyneempiä piirteitä, mutta se ei tunnu vielä missään nimessä vanhalta – ei edes keski-ikäiseltä! Jos viini jatkaa kehittymistään tätä tahtia, voin kuvitella sen vaativan vielä 15–20 vuotta että se ylipäänsä saavuttaa huippunsa – ja se, kuinka kauan viini tulee pysymään huipullaan, jää lähinnä epämääräisen arvailun varaan. En ihmettelisi, jos tämä olisi niitä viinejä, joita pystyy hymyssä suin nauttimaan vielä silloinkin, kun vuosikerrasta on vierähtänyt vuosisata.

Pähkinänkuoressa tämä on yksi vaikuttavimpia maistamiani Bordeaux'n viinejä ja mitä vakuuttavin todiste siitä, että aina ei tarvitse metsästää satojen eurojen arvoisia Bordeaux Cru Classé -viinejä saadakseen käsiinsä upeita "claretteja". Vielä kun tällaisia saisi jonain kauniina päivänä ostettua kotomaamme kamaralta!

Lyhyesti: Todella vakuuttava, rakenteikas ja hämmentävän hyvin ikää kestänyt 30-vuotias Bordeaux'n klassikko.

Arvio: Täydellinen – helposti yksi parhaista maistamistani Bordeaux'n viineistä ja myöskin yksi vaikuttavimmista maistamistani punaviineistä noin ylipäänsä. Mutta vaikka viini on jo nyt erittäin vaikuttava, voin kuvitella sen kehittyvän kellarissa edelleen parempaan suuntaan. Tämä on sitä oikeaa kunnon Bordeaux'ta.

Hinnan (39,00e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA HETI.

Trimbach Pinot Gris SGN 1986

Trimbach Pinot Gris Sélection de Grains Nobles 1986

• Valmistaja: Maison Trimbach
• Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Alsace
• Maa: Ranska
• Alue: Alsace
• Rypäleet: Pinot Gris (100%)
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 110,40e (Syyskuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 110,90e (Tammikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: aseuniv

Mikä viini -tapahtumassa Trimbachin standin viineistä viimeiseksi jäi varsin mieleenjäävä tapaus – Pinot Gris'tä valmistettu jälkiruokaviini vuosikertaa 1986. Kyseinen viini on siis tyyliltään Sélection de Grains Nobles; käsin korjatuista, jalohomeisista rypäleistä valmistettu makea viini, jollaisia on saatu tehdä Alsacen viinilakien mukaan vasta vuodesta 1984 – viini on siis yksi ensimmäisiä viinejä tyylilajissaan (lainvoimaisia siis; kyllähän tällaisia viinejä on voinut aiemminkin valmistaa, jos on antanut piupaut viinilaeille).

Koska Trimbachin kotisivut eivät sen kummemmin viinistä tarinoi, jää hieman mysteeriksi viinin valmistusprosessi. Se lienee itsestään selvää, että tällaisia viinejä valmistetaan vain niinä harvoina vuosina, jolloin olosuhteet ovat ylipäänsä riittävän suotuisat jalohomeen muodostumiselle, mutta esimerkiksi siitä ei ole tietoa, miltä tarhoilta viini on peräisin. Trimbachin tuntien viini saattaa hyvinkin olla pelkästään Grand Cru -luokiteltujen tarhojen rypäleistä valmistettu, mutta koska mitään tarkkaa tietoa viinin taustoista ei kerrota, saattaa viini olla yhtä hyvin yhden Grand Cru -tarhan kuin lukemattomien perustarhojen tuotos. No, ei anneta taustojen hämmentää sen enempää, vaan annetaan itse viinin puhua!

Väriltään viini on kevyesti haalistuneen kuparisen punaruskea – ikä rupeaa selvästikin näkymään viinin värissä, jos sen voidaan olettaa joskus olleen SGN-viineille tyypillisen vaalean kellertävä!

Tuoksu ei ole mitenkään ylettömän runsas, mutta sitäkin moniulotteisempi ja kutsuvampi: ruskeata omenaisuutta ja omenahilloa, aprikoosimarmeladia, madeiraista pähkinää, märkää sanomalehteä, persikkaa ja persikankiveä, kevyen sienimäistä jalohomeisuutta sekä huumaavaa, makeaa kukkaisuutta.

Maultaan viini on varsin makea, erityisesti ensivaikutelmaltaan, mutta samalla suorastaan hämmentävän kepeä ja raikkaan hapokas. Tuoksun tavoin maku ei myöskään ole erityisen runsas, mutta jälleen uskomattoman kompleksi ja hurmaava; se on selvästi – muttei mitenkään liiallisesti – madeirisoituneen pähkinäinen ja siitä voi erotta hapettuneen omenaisia, makean sitrusmarmeladisia, karvasmantelisia, hennon savuisia ja jopa persoonallisen näkkileipäisiä piirteitä. Pinot Gris'lle tyypillinen mausteisuus tuntuu konsentroituneen selvästi tavanomaista voimakkaammaksi iän kanssa ja tämä mausteisuus taipuukin paikoitellen jopa kohtalaisen tuntuvaan bitterisyyteen, joka asettuu hienolla tavalla kontrastiksi viinin luontaiselle makeudelle. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen ja öljyisen liukas; yleisilmeeltään makumaailma on hienolla tavalla yhdistelmä moniulotteista hienostuneisuutta ja paikka paikoin jopa yllättävääkin ronskiutta.

Kun viinin lopulta saa nielaistua, jää kielelle kuivahko ja erittäin kehittynyt jälkimaku, josta erottuu paljon keskimausta tuttuja elementtejä: kevyesti hapettunutta madeiramaisuutta, rusehtavaa omenaa, kohtalaisen hapokkaasti nipistävää sitruksisuutta, mausteista hunajaa, kielen kärjessä makeana tuntuvaa omenahilloa ja sitrusmarmeladia sekä kevyttä, bitterisenä tuntuvaa mausteisuutta ja pomeranssisuutta. Suuhun jää viipyilemään ylettömän herkullinen, uskomattoman vivahteikas ja lähes loputtomalta tuntuva jälkivaikutelma.

Viini vetää melko sanattomaksi – yhtä upeaa ja vivahteikasta jälkiruokaviiniä ei kyllä kovinkaan usein pääse maistamaan. Viinissä on vielä upeasti runsasta, moniulotteista hedelmää jäljellä, mutta lähes yhtä runsaana tuntuva kehittynyt aromimaailma ja hienovarainen hapettuneisuus luovat uskomattoman herkullista harmoniaa kokonaisuuteen ja kokonaisuus tuntuukin pistävän toinen toistaan kiehtovampia ja persoonallisempia vivahteita kielelle – vielä pitkään sen jälkeen kun viini on suusta kadonnut! Kokonaisuus on hämmentävällä tavalla sekä makea että yllättävänkin kuiva – en älynnyt kysyä paljonko viinissä on jäännössokeria, ja kiitos suorastaan yllättävän eloisan hapokkuuden ja makumaailmaa kohtalaisen tuntuvasti kuivattavan bitterisyyden, viinin makeudesta on todella vaikea saada kiinni. Viini on kyllä makea, mutta mahdotonta sanoa, kuinka makea.

Alkon lippulaivalasta löytyy reilun sadan euron hintaan vielä muutamia pulloja Trimbachin SGN-Pinot Gris'tä, mutta kyseiset viinit eivät ole samaa vuosikertaa kuin tämä arvosteltu viini, vaan kahdeksan vuotta nuorempia, eli vuosikertaa 1994. Jos tämä viini kuitenkaan antaa yhtään osviittaa mihin suuntaan nuo viinit tulevat edelleen kehittymään, voi ne huoletta jättää kypsymään kellarin perukoille – uskon kuitenkin niiden olevan myös vallan hurmaavia jo nyt korkattuina.

Sen sijaan satasen hinta viinistä on melko kova paukku melkein millä tahansa mittarilla, mutta eipä näin upealla tavalla kehittyneitä, monimuotoisia ja tasapainoisia jälkiruokaviinejä tule taajaan vastaan. Maistetun 1986:n voin kyllä jopa myöntää olevan tuon Alkon hinnan väärti, mutta maistamatta on mahdotonta sanoa nyt myynnissä olevasta 1994:stä mitään. Tämän viinin ja Trimbachin maineen perusteella voisin kuitenkin odottaa myös nyt myynnissä olevan vuosikerran olevan melkoinen loisto-ostos.

Lyhyesti: Kohtalaisen selvästi kehittynyt jälkiruoka-Pinot Gris, josta kuitenkin löytyy ikäänsä nähden vielä runsaasti hedelmää ja potentiaalia lisäkypsytykselle. Todella hurmaava, vivahteikas, monikerroksinen ja loputtoman pitkä jälkiruokaviini, jonka avulla autuuden tavoittelu ei ole temppu eikä mikään.

Arvio: Täydellinen – tämä viini on jälkiruoka itsessään – sellainen jälkiruoka, joka tekee kaiken aiemminsyödyn täysin tarkoituksettomaksi ja mauttomaksi. Tämän viinin kanssa ei ole tarkoitus tarjota mitään; tämän viinin tarkoitus on osoittaa, että oli juuri päättynyt illallinen kuinka herkullinen tahansa, aina löytyy jotain vielä parempaa.

Hinnan (110,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.