Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

24.3.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1453 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


17.12.13

Trimbach Pinot Gris SGN 1986

http://www.alko.fi/tuotteet/522967/
Trimbach Pinot Gris Sélection de Grains Nobles 1986
  • Valmistaja: Maison Trimbach
  • Tyyppi: Jälkiruokaviini, AOC Alsace
  • Maa: Ranska
  • Alue: Alsace
  • Rypäleet: Pinot Gris (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 110,40e (Syyskuu 2013, Alko, erikoisvalikoima)
  • Hinta nyt: 110,90e (Tammikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)


Mikä viini -tapahtumassa Trimbachin standin viineistä viimeiseksi jäi varsin mieleenjäävä tapaus – Pinot Gris'tä valmistettu jälkiruokaviini vuosikertaa 1986. Kyseinen viini on siis tyyliltään Sélection de Grains Nobles; käsin korjatuista, jalohomeisista rypäleistä valmistettu makea viini, jollaisia on saatu tehdä Alsacen viinilakien mukaan vasta vuodesta 1984 – viini on siis yksi ensimmäisiä viinejä tyylilajissaan (lainvoimaisia siis; kyllähän tällaisia viinejä on voinut aiemminkin valmistaa, jos on antanut piupaut viinilaeille).

Koska Trimbachin kotisivut eivät sen kummemmin viinistä tarinoi, jää hieman mysteeriksi viinin valmistusprosessi. Se lienee itsestään selvää, että tällaisia viinejä valmistetaan vain niinä harvoina vuosina, jolloin olosuhteet ovat ylipäänsä riittävän suotuisat jalohomeen muodostumiselle, mutta esimerkiksi siitä ei ole tietoa, miltä tarhoilta viini on peräisin. Trimbachin tuntien viini saattaa hyvinkin olla pelkästään Grand Cru -luokiteltujen tarhojen rypäleistä valmistettu, mutta koska mitään tarkkaa tietoa viinin taustoista ei kerrota, saattaa viini olla yhtä hyvin yhden Grand Cru -tarhan kuin lukemattomien perustarhojen tuotos. No, ei anneta taustojen hämmentää sen enempää, vaan annetaan itse viinin puhua!

Väriltään viini on kevyesti haalistuneen kuparisen punaruskea – ikä rupeaa selvästikin näkymään viinin värissä, jos sen voidaan olettaa joskus olleen SGN-viineille tyypillisen vaalean kellertävä!

Tuoksu ei ole mitenkään ylettömän runsas, mutta sitäkin moniulotteisempi ja kutsuvampi: ruskeata omenaisuutta ja omenahilloa, aprikoosimarmeladia, madeiraista pähkinää, märkää sanomalehteä, persikkaa ja persikankiveä, kevyen sienimäistä jalohomeisuutta sekä huumaavaa, makeaa kukkaisuutta.

Maultaan viini on varsin makea, erityisesti ensivaikutelmaltaan, mutta samalla suorastaan hämmentävän kepeä ja raikkaan hapokas. Tuoksun tavoin maku ei myöskään ole erityisen runsas, mutta jälleen uskomattoman kompleksi ja hurmaava; se on selvästi – muttei mitenkään liiallisesti – madeirisoituneen pähkinäinen ja siitä voi erotta hapettuneen omenaisia, makean sitrusmarmeladisia, karvasmantelisia, hennon savuisia ja jopa persoonallisen näkkileipäisiä piirteitä. Pinot Gris'lle tyypillinen mausteisuus tuntuu konsentroituneen selvästi tavanomaista voimakkaammaksi iän kanssa ja tämä mausteisuus taipuukin paikoitellen jopa kohtalaisen tuntuvaan bitterisyyteen, joka asettuu hienolla tavalla kontrastiksi viinin luontaiselle makeudelle. Suutuntumaltaan viini on keskitäyteläinen ja öljyisen liukas; yleisilmeeltään makumaailma on hienolla tavalla yhdistelmä moniulotteista hienostuneisuutta ja paikka paikoin jopa yllättävääkin ronskiutta.

Kun viinin lopulta saa nielaistua, jää kielelle kuivahko ja erittäin kehittynyt jälkimaku, josta erottuu paljon keskimausta tuttuja elementtejä: kevyesti hapettunutta madeiramaisuutta, rusehtavaa omenaa, kohtalaisen hapokkaasti nipistävää sitruksisuutta, mausteista hunajaa, kielen kärjessä makeana tuntuvaa omenahilloa ja sitrusmarmeladia sekä kevyttä, bitterisenä tuntuvaa mausteisuutta ja pomeranssisuutta. Suuhun jää viipyilemään ylettömän herkullinen, uskomattoman vivahteikas ja lähes loputtomalta tuntuva jälkivaikutelma.

Viini vetää melko sanattomaksi – yhtä upeaa ja vivahteikasta jälkiruokaviiniä ei kyllä kovinkaan usein pääse maistamaan. Viinissä on vielä upeasti runsasta, moniulotteista hedelmää jäljellä, mutta lähes yhtä runsaana tuntuva kehittynyt aromimaailma ja hienovarainen hapettuneisuus luovat uskomattoman herkullista harmoniaa kokonaisuuteen ja kokonaisuus tuntuukin pistävän toinen toistaan kiehtovampia ja persoonallisempia vivahteita kielelle – vielä pitkään sen jälkeen kun viini on suusta kadonnut! Kokonaisuus on hämmentävällä tavalla sekä makea että yllättävänkin kuiva – en älynnyt kysyä paljonko viinissä on jäännössokeria, ja kiitos suorastaan yllättävän eloisan hapokkuuden ja makumaailmaa kohtalaisen tuntuvasti kuivattavan bitterisyyden, viinin makeudesta on todella vaikea saada kiinni. Viini on kyllä makea, mutta mahdotonta sanoa, kuinka makea.

Alkon lippulaivalasta löytyy reilun sadan euron hintaan vielä muutamia pulloja Trimbachin SGN-Pinot Gris'tä, mutta kyseiset viinit eivät ole samaa vuosikertaa kuin tämä arvosteltu viini, vaan kahdeksan vuotta nuorempia, eli vuosikertaa 1994. Jos tämä viini kuitenkaan antaa yhtään osviittaa mihin suuntaan nuo viinit tulevat edelleen kehittymään, voi ne huoletta jättää kypsymään kellarin perukoille – uskon kuitenkin niiden olevan myös vallan hurmaavia jo nyt korkattuina.

Sen sijaan satasen hinta viinistä on melko kova paukku melkein millä tahansa mittarilla, mutta eipä näin upealla tavalla kehittyneitä, monimuotoisia ja tasapainoisia jälkiruokaviinejä tule taajaan vastaan. Maistetun 1986:n voin kyllä jopa myöntää olevan tuon Alkon hinnan väärti, mutta maistamatta on mahdotonta sanoa nyt myynnissä olevasta 1994:stä mitään. Tämän viinin ja Trimbachin maineen perusteella voisin kuitenkin odottaa myös nyt myynnissä olevan vuosikerran olevan melkoinen loisto-ostos.

Lyhyesti: Kohtalaisen selvästi kehittynyt jälkiruoka-Pinot Gris, josta kuitenkin löytyy ikäänsä nähden vielä runsaasti hedelmää ja potentiaalia lisäkypsytykselle. Todella hurmaava, vivahteikas, monikerroksinen ja loputtoman pitkä jälkiruokaviini, jonka avulla autuuden tavoittelu ei ole temppu eikä mikään.

Arvio: Täydellinen – tämä viini on jälkiruoka itsessään – sellainen jälkiruoka, joka tekee kaiken aiemminsyödyn täysin tarkoituksettomaksi ja mauttomaksi. Tämän viinin kanssa ei ole tarkoitus tarjota mitään; tämän viinin tarkoitus on osoittaa, että oli juuri päättynyt illallinen kuinka herkullinen tahansa, aina löytyy jotain vielä parempaa.

Hinnan (110,90e) ja laadun suhde: OK – viini on hintansa arvoinen.

4 kommenttia:

  1. Nämä Trimbachin vanhempien vuosikertojen arvostelut ovat mielenkiintoista luettavaa. Harmi, että niiden hankkiminen normaalia tietä taitaa olla aika mahdoton tehtävä. Onko olemassa jotain sääntöä, millainen valkoviini soveltuu kypsytykseen tai että se ylipäätään paranee kypsytyksen myötä? Nimim. Pari härskiintynyttä korkannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos "normaalia tietä" tarkoittaa Alkoa, on kyseessä melko lailla mahdoton tehtävä, poikkeuksena toki nuo muutamat hintavammat Arkadian Trimbachit. Sen sijaan erilaisia nettikauppoja selaamalla voi toki tulla ihan hyviäkin diilejä vastaan!

      Varsinaista sääntöä valkoviinien kypsytyspotentiaalille ei ole, mutta yleensä ensimmäisenä kriteerinä on hinta. Edukkaat valkkarit ovat tarkoitettuja vuoden parin sisällä juotaviksi, eivätkä ne kehity pullottamisen jälkeen mihinkään. Laadukkaampia viinejä kypsytellään valmiiksi paljon pidempään jo valmistusvaiheessa, mikä usein (muttei missään nimessä aina) antaa hyvän pohjan myöhempää kehittymistä varten, siinä missä edulliset viinit eivät kovinkaan kauaa viihdy viinitalossa, vaan pullot lapataan mahdollisimman nopeasti markkinoille.

      Muita hyviä kriteerejä viinin kypsytystä ajatellen on riittävä hapokkuus (hapokkuus voi keventyä iän myötä; riittävä hapokkuus myös suojaa nopealta ikääntymiseltä) ja tarpeeksi runsas hedelmä, josta löytyy tarpeeksi substanssia kehittymistä ajatellen. Myös jäännössokeri suojaa tehokkaasti ikääntymiseltä, minkä takia monet maailman pitkäikäisimmistä valkoisista viineistä ovat makeita.

      Tunnetusti hyviä kypsyttelyvalkkareita ovat ainakin Alsacen ja Saksan (erityisesti Moselin) paremmat Rieslingit, laadukkaat itävaltalaiset Reserve- ja Smaragd-Grüner Veltlinerit, Australian Hunter Valley Sémillonit ja Grand Cru Chablis't. Myös muut Burgundin Grand Cru Chardonnayt ovat usein tarkoitettu kestämään hyvinkin pitkää kypsyttelyä, mutta viime vuosina niiden ongelmana on ollut ennenaikainen hapettuminen, jolloin moni vielä "nuori" burgunderi onkin ollut jo piloille kehittynyt.

      Poista
  2. Aikaa kestävät yleensä runsaalla kädellä rikitetyt viinit sekä viinit, jotka on valmistettu alkujaankin oksidatiivisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä toki myös. Rikityksestä tosin harvemmin tuottajat mainitsevat missään tiedoissa mitään, mikä tekee kyseisen kriteerin perusteella kypsytykseen sopivien viinien metsästämisestä hankalaa!

      Poista