Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


29.10.16

Sori Brewing Coffee Gorilla

http://www.alko.fi/tuotteet/936174/
Sori Brewing Coffee Gorilla
  • Valmistaja: Sori Brewing
  • Tyyppi: Olut, Baltic porter
  • Maa: Viro
  • Alue: Tallinna
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,40e (Joulukuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 4,40e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Vuosi sitten tuli käytyä Tallinnassa ja samalla tuli suoritettua tutustumismuotoinen pyörähdys suomalaislähtöiselle Sori Brewingin panimolle. Koska tuolloin Sorin tuotteista puhuttiin paljon, mutta saatavuus kotomaassamme oli heikkoa, tarjoutui mainio tilaisuus päästä toiminnan lisäksi tarkastamaan tuotteiden laatu. Yksi esiteltyjä oluita oli Winter Gorilla – Cointreaulla maustettu, tynnyrikypsytetty stout, jonka kahviversio ilahduttavasti tuli vain kuukautta myöhemmin myös Alkon tilausvalikoimaan. Pitihän tämä olut napata uusintatestiin, jotta pystyi varmistamaan, että onhan panimon taso kova kautta linjan!

Alkuvuodesta maistetun pullon parasta ennen -päiväys oli 27.11.2016. A-vitamiinipitoisuus on 7,0% ja IBUja 45. Tyyliltään olut on panimon mukaan baltic porter, jonka sekaan on kipattu reilulla otteella espressoa.

Kevyesti läpinäkyvä Gorilla on väriltään tumman suklaan tummanruskea ja se saa kaadon myötä kohtalaisen runsaan, vaaleanruskean ja keskikestävä vaahtohatun.

Varsin paahteisessa tuoksussa tuntuu kärtsäistä mallasta, tuhkaisuutta, kuivakkaa ruisleipää, hillittyä kahvinporoisuutta, kevyttä mokkaa ja hentoa maitosuklaista makeutta sekä aavistus taustalla värjöttelevästä aromihumalaisesta pihkaisuudesta.

Suussa olut on kohtalaisen täyteläinen, moniulotteinen, runsas. Makumaailmasta erottuu humalaista yrttisyyttä, paahteista mallasta, karvasta tummaa suklaata, kevyttä kärtsää, hillittyä tummapaahtoista ja aavistuksen jopa pannuunpalanutta kahvia ja hentoa katkerohumalaista greippisyyttä. Pieni, tasainen ja sopivan runsas hiilihappo sopii mainiosti yhteen yleisilmeen kanssa. Kokonaisuus on hieman makea, mutta tasapainottava katkeruus antaa oluelle mukavan kuivaa särmää.

Kohtalaisen katkera jälkimaku on kahvinen, suklainen – suorastaan kahvisuklainen – kevyesti havuinen ja hennosti sitruksinen, minkä lisäksi taustalla häilyy ujoa tervaisuutta ja aavistus teräksisyyttä.

Kokonaisuutena Coffee Gorilla on varsin maukas ja yhtä aikaa sekä vaikuttavan moniulotteinen että silti helpostilähestyttävä esitys. Itselleni hieman makeampi ja hienoviritteisempi Winter Gorilla upposi paljon paremmin, mutta tämä kofeiinipitoisempi versio ei jäänyt kuin marginaalisesti talvista serkkuaan jälkeen. Balanssi on mainiossa tikissä ja vaikka kahvinporoinen kärtsäisyys tuntuu vahvistavan oluen paahteisia piirteitä entisestään, on kokonaisuudessa sen verran makeutta ja runsautta, että balanssi pysyy mainiosti kohdallaan.

Yleisesti olen näistä Gorilla-oluista saanut sellaisen kuvan, että ainakin kovatasoisten porttereiden vääntäminen luonnistuu näiltä Vironsuomalaisilta panomiehiltä varsin mallikkaasti. Ehdottomasti tsekkaamisen väärti tuote.

Lyhyesti: Varsin tasapainoinen suomalaisportteri Tallinnasta, jossa kahvinen kärtsäisyys ja makeampi mokkaisuus ovat saatettu hienosti yhteen nätiksi kokonaisuudeksi.

Arvio: Erittäin hyvä – laadukasta ja tasapainoista käsityöosaamista, jossa yhdistyy hienosti kaksi erilaista lempijuomaani: paahteinen kahvi ja paahteinen portteri.

Hinnan (4,40e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

21.10.16

Jaanihanso Sec 2014

Jaanihanso Sec Méthode Traditionelle 2014
  • Valmistaja: Jaanihanso Craft Cider
  • Tyyppi: Siideri
  • Maa: Viro
  • Alue: Jõgevamaa, Õuna
  • Koko: 0,75
  • Hinta ostohetkellä: 9,80e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Olen aikaisemminkin hehkuttanut rakkauttani niin virolaista natural-siiderituottaja Jaanihansoa kuin koko balttiskandialaista siideriskeneä kohtaan. Laadukas, raaka-ainetta kunnioittava siideri on aina hieno asia ja on ollut hienoa huomata, että asiasta ollaan innostuttu niin Viron puolella kuin kotimaassakin (esimerkkinä hiljattain toimintansa aloittanut Suomalainen Aidon Siiderin Seura).

Virolainen Jaanihanso on tosiaan etelänaapurimme siideriskenen pioneerejä. Tämä siiderituottaja toimii itäisessä Virossa, Kaelasen kylässä, 1700-lukulaisessa maatalossa, jonka vanhassa sikolätissä on tuotettu natural-henkisiä siidereitä vuodesta 2013. Kaikki talon siiderit valmistetaan minimaalisesti valmistusprosessiin puuttuen ja tavoitteena on tuottaa enemmän hienostuneeseen kuohuviiniin kuin perinteiseen siideriin kallellaan olevia juomia. Tämä heijastuu myös talon tuotantomenetelmiin: esimerkiksi 0,75-litraisiin kuohuviinipulloihin pullotettujen Méthode Traditionelle -siidereiden annetaan kypsyä pulloissa kuohuviinien tapaan vähintään 6 kuukautta hiivasakan kanssa ennen sakanpoistoa ja korkinvaihtoa. Näiden perinteisten siidereiden lisäksi Jaanihanso toki tuottaa myös erilaisia modernimpaa tyyliä edustavia siidereitä, kuten mm. kuivahumaloituja ja tynnyrikypsytettyjä siidereitä.

Tällä kertaa arvioitavana on vuosi sitten Tallinnasta hommattu (ja viime keväänä juotu) Sec, joka on pullokypsytettyjen siidereiden puolikuiva versio – samasta siideristä löytyy myös ranskalaishenkisesti nimetyt rutikuiva Brut ja makeampi Doux.

Väriltään siideri on vaalean keltainen.

Tuoksussa tuntuu kypsää, vastaleikattua kaneliomenaa ja kirpakkaampaa Granny Smithiä, taustalla häilyy hentoa persikkaa.

Suussa siideri on hyvin kuiva, kirpeä ja tuntuvan hapokas. Viheromenaisuuden ja kaneliomenaisuuden hallitsemasta makumaailmasta löytyy myös maltillisempaa keltaista hedelmää, hentoa maamaisuutta ja ujoa teräksistä mineraalia. Keskitäyteläistä ja napakkaa kokonaisuutta tukevat rapsakka ja kestävä hiilihappo sekä pienin aavistus sokeria kielen kärjessä – siideri on silti hädin tuskin edes puolikuiva.

Jälkimaku on kuiva, grannysmithomenaisen kirpeä ja rapsakka. Melko pitkässä jälkimaussa tuntuu myös aavistus omenankukkaa, kevyttä sitruunaisuutta ja ujoa hunajaisuutta.

Yleisesti Jaanihanson Sec on varsin ryhdikäs ja tyylikäs, joskin myös hieman ylihillitty laatusiideri, joka on "puolikuiva" melko lavealla määritelmällä – jos Jaanihanso Brut on rutikuiva, on tämä siideri jossain "erittäin kuivan" ja "kuivan" välimaastossa. Ero Brutiin tuntuu muutenkin olevan vain melko nimellinen: molemmat siiderit ovat hyvin rapean hapokkaita, mutta hedelmäpuoleltaan varsin kirpeänkaruja ja tietyllä tavalla yksipuolisia. Näissä siidereissä maistuu kyllä raaka-aine mitä puhtaimmalla ja aidoimmalla tavalla, mutta esimerkiksi ranskalaisten maalaissiiderien kypsänrehevään hedelmään ei ylletä lainkaan ja myöskään niiden rustiikkisen ronskista likaisuudesta ei ole tietoakaan. Kenties Secin "makeus" ja erot tämän ja Brutin välillä tulisivat paremmin esiin rinnakkainmaistellessa; näin erikseen maisteltuna ja omiin muistikuviin luottaen molemmat siiderit tuntuvat erittäin samankaltaisilta toisiinsa nähden, Secin ollessa hyvin hillitysti makeamman tuntuinen.

Eteläisemmästä sijainnistaan huolimatta Jaanihanson siiderit siis sijoittuvat tyylillisesti paljon lähemmäs Suomen teräksisen napakoita ja hapokkaan rapeita siidereitä kuin esimerkiksi Ranskan tai Englannin muhevampia ja kypsempiä siidereitä. Nämä siiderit ovatkin siksi enemmän gastronomisia ruokajuomia sellaisille ruoille, jotka kaipaavat juomalta kepeyttä, raikkautta ja happoja ja samalla voivat antaa juomalle tilaa tuoda hedelmää paremmin esiin. Sellaisenaan nautittuna nämä siiderit voivat olla turhan rapeita mehevämpiin (ja/tai makeampiin) siidereihin tottuneille, mutta kunnon happopäille tämmöiset kirpakat laatusiiderit toimivat parhaiten ei-aivan-jääkaappilämpötilaan viilennettyinä kuuman kesäpäivän raikastajina.

Lyhyesti: Rapsakan hapokas, puhdaspiirteisen omenainen ja enemmän kuivahko kuin puolikuiva pullokäytetty real cider Virosta.

Arvio: Tyylikäs – napakka, puhdaspiirteinen ja laadukas esitys Viron kovimmalta (ja mahdollisesti ainoalta) siiderituottajalta.

Hinnan (9,80e) ja laadun suhde: OK – siideri on hintansa arvoinen.

16.10.16

Dr. Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2015

http://www.alko.fi/tuotteet/925187/
Dr. Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling 2015
  • Valmistaja: Dr. Bürklin-Wolf
  • Tyyppi: Valkoviini, QmP Pfalz
  • Maa: Saksa
  • Alue: Pfalz
  • Rypäleet: Riesling (100%)
  • Koko: 0,75
  • Hinta arviointihetkellä: 19,98e (Syyskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
  • Hinta nyt: 19,98e (Lokakuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Olen pitkään pitänyt Pfalzin Mittelhaardtissa sijaitsevaa Dr. Bürklin-Wolfia yhtenä Saksan kovimmista kuivien Rieslingien tuottajista. Kokemukseni ovat kuitenkin perustuneet vain vakuuttaviin yksittäispulloihin siellä täällä, joten kun tässä syksystä tarjoutui tilaisuus päästä maistelemaan talon viinejä rinta rinnan Bürklin-Wolfin oman viinikonsultin ja edustushenkilön, Tom Bennsin, johdolla, ei tarvinnut montaa kertaa miettiä pitäisikö osallistua!

En tietenkään ole ainoa, joka pitää Bürklin-Wolfin viinejä kovalaatuisina – talo on kerännyt runsaasti mainetta laadukkailla viineillään ja se on helposti yksi Pfalzin nimekkäimmistä tuottajista. Talon historia alkaa vuodesta 1597, jolloin mm. Wachenheimin kylän pormestarinakin toiminut Bernhard Bürklin hankkii maatalon Wachenheimista. Talon historia on kuitenkin hämärän peitossa aina 1700-luvun lopulle saakka; tuolloin talo oli siirtynyt viinikauppias Johann Ludwig Wolfin omistukseen. Talon nykyinen nimi juontuu 1800-luvun lopulle, jolloin tilan perinyt Wolfin pojantytär, Luisa Wolf, meni naimisiin tohtori Albert Bürklinin kanssa. Heidän johdollaan talo alkaa kerätä entistä laajempaa mainetta viineillään.

Vuonna 1991, kolme sukupolvea myöhemmin, Bettina Bürklin-von Guradze astuu talon johtoon. Häntä on edeltänyt reilun kymmenen vuoden kausi, jolloin talo on ollut ilman selvää johtohahmoa ja viinien taso heittelevää. Uuden nokkanaisen johdossa talo ryhtyy systemaattisesti parantamaan viiniensä laatua ja fokusoimaan tuotantoaan kohti tyyliä, jonka he hallitsevat parhaiten – kuivia Rieslingejä. Keskinkertaista tai huonolaatuista hedelmää kantavat tarhat myydään pois ja jäljellejäävien tarhojen hoitoon ryhdytään keskittymään tarkemmin; myös satomääriä ryhdytään rajoittamaan rankasti. Aikaisemmasta n. 130 eri tuotetta kattaneesta valikoimasta karsitaan leijonanosa pois ja vain n. 20 laadukkaimpana pidettyä tuotetta jätetään jäljelle. Vuonna 2001 Bürklin-Wolf ryhtyi kokeellisesti viljelemään tarhojaan biodynaamisten periaatteiden mukaisesti ja laadukkaiden tulosten rohkaisemana talo jatkoi hyväksi toteamallaan linjalla. Vuodesta 2008 talon tuotanto on ollut sertifioidusti biodynaamista.

Tätä nykyä talon omistuksessa on 85 hehtaaria viinitarhoja ja vuosituotanto pyörii n. 300,000 litran paikkeilla – joskin vuotuiset määrät voivat vaihdella hyvinkin merkittävästi vuosikerran olosuhteiden vuoksi. Talon erikoisuus on se, etteivät he noudata Saksassa tyypillisiä viinien kypsyysasteeseen perustuvaa laatuluokittelua, vaan viinit on luokiteltu vuodesta 1990 alkaen Burgundin henkeen eri Cru-luokkiin. Kaikista parhaimpien tarhojen parhaat rypäleet käytetään talon G.C.-luokan (Grand Cru) viineihin, kun taas korkealaatuisina pidettyjen tarhojen rypäleet käytetään P.C.-luokan (Premier Cru) viineihin. Muiden tarhojen parhaat rypäleet ja parempien tarhojen heikompilaatuisista rypäleistä valmistetaan perinteistä saksalaista nimeämiskäytäntöä noudattaen ns. kyläviinejä, joissa aina yhden tietyn kylän useiden eri tarhojen rypäleistä valmistetaan yksi kyläviini. Bürklin-Wolfilla on lukuisia tarhoja neljässä eri kylässä, joten talo tuottaa neljää eri kyläviiniä. Laatuportaan alapäässä on ns. tilaviini, johon käytetään kaikki loput rypäleet. Bürklin-Wolf ei osta lainkaan rypäleitä, joten viinit tehdään aina omien tarhojen hedelmistä. Viinien kypsyysastetta ei erikseen kerrota, mutta yleensä talon rypäleet poimitaan hyvin kypsinä – tasolla, joka vastaa normaalisti Spätlese- tai Auslese-tason kypsyyttä. Viinit kuitenkin käytetään (jälkiruokaviinejä lukuunottamatta) täysin kuiviksi tarhojen omilla luonnonhiivoilla.

Tähän arvosteluun en valinnut maistelun vaikuttavinta viiniä (siinä olisikin ollut hommaa, sillä moni maistelun G.C.- tai P.C.-viini olisi helposti voinut voittaa kyseisen tittelin) vaain viinin, joka on useaan otteeseen vakuuttanut meikäläisen Bürklin-Wolfin tasosta ja tyylistä: Wachenheimer Rieslingin. Tämä viini on siis kyläviini, eli kolmannen laatuportaan viini: viini valmistetaan sekoituksena Bürklin-Wolfin kotikylän, Wachenheimin, tarhojen rypäleistä. Peräti 75% pohjaviinistä tulee P.C.-tasoisilta tarhoilta – valtaosa rypäleistä on ennen P.C.-viinien sadonkorjuuta kerättyjä ns. pre-harvest-rypäleitä – ja loput on Wachenheimin luokittelemattomilta tarhoilta. Viini on käytetty lämpötilakontrolloiduissa terästankeissa ja kypsytetty osittain terästankeissa ja osittain suurissa, vanhoissa Doppelstück-tammisammioissa. Viinissä on happoja mukavan rapeat 7,6 g/l ja sokeria varsin maltilliset 3 g/l. Voltteja löytyy 12,5%.

Viinillä on hohtava, vaaleanvihreä väri.

Tuoksu on viileä ja fokusoitunut, mutta se päivänselvästi vihjailee sellaista kypsyyttä ja konsentraatiota, joka ei ole erityisen tyypillistä vielä tämäntasoisille Rieslingeille. Kypsän sitrusvetoisen ja hennosti aromaattisen kukkaisen aromiprofiilin alla häilyy mehevämpää, persikkaista runsautta ja hentoa savuisuutta.

Viini on keskitäyteläinen ja varsin intensiivisen hapokkuutensa ansiosta erittäin rapsakan rakenteikas, jopa kevyesti kieltä nipistelevä. Viini ei kuitenkaan ole karu, tiukka ja teräksinen, vaan napakan hapokkuuden vastapainona on varsin mukavasti runsasta, kypsää hedelmää ja pientä konsentraation tuntua. Makumaailmasta löytyy niin kirpakkaa sitruunaa ja kevyttä sitruunanlihaista bitterisyyttä kuin kypsää punaista omenaa, hentoa hunajaisuutta ja persikkaisuuden vihjaamaa makeutta.

Viinin jälkimaku on napakan hapokas ja mukavan rapea; kielelle jää varsin intensiivistä kypsää sitruunavetoista sitruksisuutta, teräksistä mineraalia, kevyttä kivipölyisyyttä ja hentoa persikkaa.

Bürklin-Wolfin "pelkkä" kylätason Riesling jaksaa vuosikerrasta toiseen vakuuttaa meikäläisen: tämä on kuitenkin loppupeleissä melko perustason tavaraa, mutta sellaiseksi poikkeuksellisen runsasta, intensiivistä ja vivahteikasta. Siinä missä alinta tasoa edustava Bürklin-Wolf Riesling Trocken aiheuttaa lähinnä laimeasti hyväksyvää hymähtelyä, tuo tämä viini hedelmää jo sellaisella intensiteetillä ja vivahteikkuudella, että suupielen nousevat väkisinkin hymyyn. Ero tämän viinin jälkeen tarjoiltuihin P.C. Rieslingeihin jäi loppupeleissä paljon pienemmäksi kuin ero Riesling Trockenin ja tämän välillä. Vaikka maistelun lopuksi parhaita G.C. Rieslingejä ja näitä simppelimpiä, ensiksi tarjoiltuja viinejä vierekkäin maistellessa piti todeta, että ovathan ne talon parhaat viinit aivan eri tasolla kuin tämä kylä-Riesling, onnistuu tämä silti tarjoamaan todella hurmaavaa ja vakuuttavaa tavaraa hintaluokassaan.

Maistelun päätteeksi mielipiteeni oli pysynyt muuttumattomana: Dr. Bürklin-Wolf on edelleen yksi Saksan kovimpia kuivien Rieslingien tuottajia ja Wachenheimer Riesling on helposti yksi Alkon parhaista kuivista Rieslingeistä – etenkin hinta-laatusuhteeltaan. Vaikka viini on nyt varsin mainiosti juotavissa, voin kuvitella sen helposti muuttuvan entistä paremmaksi seuraavan 3–4 vuoden ajan ja uskon viinin kestävän kellarissa hienosti vähintään vuosikymmenen.

Lyhyesti: Kepeähkö, tuntuvan hapokas ja rakenteikas, mutta samalla ihastuttavan kypsä, konsentroitunut ja runsas kuiva Riesling Pfalzista.

Arvio: Tyylikäs – verrattuna Saksan yleensä maukkaisiin, mutta tietyllä tavalla melko mutkattomiin ja suoraviivaisiin kylätason Rieslingeihin, Dr. Bürklin-Wolfin Wachenheimer Riesling on todellinen ylisuorittaja tyylilajissaan.

Hinnan (19,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – viini on hintaluokkansa parhaimmistoa.

1.10.16

Tuottajaesittely: Domaine Sigalas

Santorinin-lomallemme mahdutut viinitilavierailut aloitettiin saaren suurmmalla tuottajalla, osuuskunta Santo Winesilta, jota myöhemmin samana päivänä seurasi vierailu Domaine Sigalasille, saaren yhdelle arvostetuimmista tuottajista. Koska Sigalas sijaitsee melko lailla eristyksissä muista saaren viinitaloista, aivan Santorinin pohjoisrannalla, ei vierailua voinut helposti ympätä minkään toisen viinitalovierailun kanssa yhteen; tämän vuoksi piipahdus Sigalasille järjestyikin parhaiten kun seikkailimme talolle vieraillessamme läheisessä Oiassa, tuolla Santorinin (ja kenties koko Kreikan) kauneimpana tunnetussa kaupungissa.

Pyörittyämme riittävästi Oiassa, syötyämme lounaat ja varustettuamme itsemme riittävällä määrällä vesipulloja, lähdimme patikoimaan kohti Domaine Sigalasia. Vaikka "virallisesti" Sigalas sijaitsee Oian tuntumassa, on todellisuus hieman toinen – viinitalo itse asiassa sijaitsee aika lailla keskellä-ei-mitään ja paikan päälle on Oian keskustasta noin kolmen kilometrin matka. Tämä matka ei ole mitenkään erityisen raskas, mutta kuitenkin sen verran pitkä, ettei sitä voi suositella ajoitettavaksi ainakaan kuumimpaan keskipäivän aurinkoon.

Oian ja Firan välistä tietä, kohta Finikiassa. Oikealla kalderan reunaa.
Matka Oiasta alkaa aluksi melko vilkkaasti liikennöidyllä Fira–Oia-tiellä, joka kulkee Santorinin saaren sisäreunan muodostavaa kalderaa – tulivuoren kraaterin reunaa – pitkin, aina pieneen Finikian kylään asti. Sieltä päätiestä erkanee melko pieni tie, joka lähtee laskeutumaan kohti saaren pohjoisrantaa ja laakeampia maita. Matkan varrella tulee vastaan lukuisia viinitarhoja, kunnes lopulta muutaman mutkan jälkeen tien vasemmalta puolelta löytyy itse viinitalo.
Tältä näyttää matka Finikiasta alas, kohti saaren pohjoisrantaa.
  • Viinitalon on perustanut matemaatikko Paris Sigalasin, Christos Markozanen ja Yiannis Toundasin muodostama kolmikko vuonna 1991. Alun perin viinitalo sijaitsi Sigalasin suvun vanhassa viinikellarissa, mutta nykyisin talo sijaitsee vuonna 1998 rakennetussa uudessa, modernissa viinitalossa Oian lähistöllä.
  • Alun perin viinitalo kulki nimellä Sigalas Winery, mutta vuonna 2003 viinitaloon investoitiin merkittävästi, jolloin Sigalas pystyi kasvattamaan kapasiteettiaan, modernisoimaan laitteistoaan ja laajentamaan toimintaansa merkittävästi; tällöin talo nimettiin uudelleen Domaine Sigalasiksi.
  • Talon omistuksessa on n. 20 hehtaaria viinitarhoja, minkä lisäksi rypäleitä ostetaan paikallisilta pientuottajilta (n. 40% kokonaistuotannosta). Talon kokonaistuotanto on n. 350,000 pulloa vuodessa.
  • Sigalasia pidetään Mavrotragano-rypälelajikkeen pelastajana (yhdessä viinitalo Hatzidakisin kanssa): vuonna 1998 Sigalas ryhtyi tuottamaan ensimmäistä kertaa Mavrotraganosta kuivia punaviinejä, jotka keräsivät nopeasti runsaasti mainetta ja pian esimerkin kannustamana muutkin saaren tuottajat ryhtyivät istuttamaan tätä lähes sukupuuttoon kuollutta lajiketta.
  • Sigalasin tyyli edustaa saaren modernistipäätä: viinit ovat joko hyvin raikkaita ja tyylipuhtaita, terästankeissa kypsytettyjä viinejä tai uusissa tammitynnyreissä kypsytettyjä suuren tyylin edustajia.
Näkymä Sigalasin porttien sisäpuolelle...
Alun perin ennen vierailuamme yritin ottaa yhteyttä viinitalolle, mutta en harmillisesti saanut koskaan minkäänlaisia vastauksia tiedusteluihimme. Onneksi sain kuitenkin jostain ongittua tiedon, että talolle voi marssia turvallisesti ilman ennakkovaroituksia, sillä paikan päällä löytyy oma viinibaari, josta saa myös tilattua myös syötävää pieneen nälkään. Koska olimme lounastaneet ennen hyvin ennen vierailua, ei purtavalle ollut tarvetta; kun kuitenkin olimme talsineet lämpimässä (muttei onneksi enää liian kuumassa) iltapäivän auringossa Oiasta Sigalasille, ei missään nimessä ollut tyytyminen vain parin viinin maisteluun. Tarjolla oli onneksi koko talon tuotannon kattava laaja maistelusetti, joka soveltui hyvin jaettavaksi kahdelle hengelle.

...ja näkymä Sigalasin porttien ulkopuolelle. Oikealla Assyrtikotarha.
Kun internetistä etsii tietoa Sigalasista, toistuu usein se, kuinka viinitalo on Santorinin luomuviljelyn pioneereja: Sigalas on monien lähteiden mukaan viljellyt omia tarhojaan täysin luonnonmukaisesti jo vuodesta 1994. Koska viinibaarissa oli paikalla vain tarjoilijoita, ei allekirjoittaneelle sattunut tilaisuutta tiedustella tarkempia tietoja talon historiasta tai luomuviljelystä, minkä vuoksi otin reissun jälkeen sähköpostitse uudelleen yhteyttä taloon, tällä kertaa tiedustellen luomuviljelystä Santorinilla. Suureksi yllätyksekseni sain varsin lyhykäisen vastauksen talolta: "ME EMME TEE LUOMUVIINEJÄ." Pyysin hieman tarkennuksia listalla pienellä kysymyksistä, joihin suurin piirtein jokainen vastaus oli: "EI LUOMUVIINEJÄ", ilman mitään tarkennuksia tai selvennyksiä. Selvä juttu, selvä juttu, ei sitten. Itseä kyllä jäi hämmentämään tämä ristiriita – taloa mainostetaan Santorinin merkittävimmäksi luomutuottajaksi joka paikassa ja luomu nyt muutenkin on maailman markkinoilla merkittävä markkinointivaltti, mutta talo itse kiistää kaiken jyrkästi.

Noh, mutta sitten itse asiaan, eli talon viineihin. Koska maistelusetti kattoi lähes koko talon tuotannon, tulee tässä varsin perusteellinen kattaus jotakuinkin kaikista Sigalasin viineistä.

Viinit arviointivalmiudessa.
  • Sigalas Aidani 2015: Aïdani (100%). Kypsyy 9 kk terästankeissa sakkojen päällä ennen pullotusta.
    Hohtava limetinvihreä väri. Intensiivinen, aromaattinen ja melko makea tuoksu, jossa jasmiininkukkaa, hedelmäkarkkimaista makeutta, sitruunavetoista hedelmää, hentoa savua ja aavistus mössöistä banaania. Suussa viini on melko runsas ja mehevä, mutta samalla melko napakan kivisen mineraalinen ja kevyen suolainen. Makumaailmassa viinikumikarkkia, cantaloupea, tuoretta viikunaa ja hentoa banaania. Viinin hapokkuus on melko maltillista Santorinin viiniksi, minkä vuoksi rakenne lepää lähinnä mineraalinen varassa. Pitkähkössä jälkimaussa kalkkista mineraalia, suolaisuutta, sitruunaista hedelmää ja ujoa limettisyyttä.
    Kokonaisuutena viini on melko helppo, pehmeä ja hedelmävetoinen valkoviini; Assyrtikoa runsaammin hedelmää, vähemmän happoja ja mineraalisuutta. Hyvää perustavaraa, joka toimii niin sellaisenaan kuin kevyen ruoan kanssa. Melko ylihintaisen oloinen 20,50€ hintaan.
  • Sigalas Assyrtiko-Athiri 2015: Assyrtiko (75%), Athiri (25%). Perinteinen Santorinin sekoitevalkoviini, valmistettu vähintään 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Käy ja kypsyy terästankeissa.
    Hohtava, limetinvihreä väri; edellistä Aidania intensiivisempi. Tuoksu on hedelmäinen, mutta selkeästi Aidania kuivempi; vivahteita kypsästä omenasta, sitruksesta ja suolaisesta kivestä. Keskitäyteläinen, eloisa ja mineraalinen suutuntuma, jossa sitruunaista hedelmää, hieman karvasta omenankuorta ja hentoa suolaisuutta. Mukavan hapokas. Freesi, eloisa ja keskipitkä jälkimaku, jossa sitruksisuutta, kevyttä omenaa ja ujoa suolaisuutta.
    Miellyttävä ja maukas sekoitevalkoviini, mutta kokonaisuutena suht simppeli ja suoraviivainen. Maistuu perinteiseltä Santorinin Assyrtikolta, mutta kevyemmällä intensiteetillä ja rakenteella – todennäköisesti kiitos Athirin. Juuri ja juuri hintansa (13,60€) väärti – alle kympillä tämä olisi jo ihan hyvä ostos.
  • Sigalas Santorini 2015: Assyrtiko (100%). Käy ja kypsyy terästankeissa.
    Hailakan vaaleanvihertävä väri. Karuhko tuoksu, jossa hillitysti makeaa sitrusta, kevyttä kivisyyttä ja aavistus savua. Keskitäyteläinen, intensiivinen ja tuntuvan hapokas suutuntuma, jossa nuorekasta, sitruunaista hedelmää, märän kivistä mineraalisuutta, hieman raa'ahkoa valkoista persikkaa ja aavistus suolaisuutta. Pitkä ja napakan happovetoinen jälkimaku, jossa tuntuvampaa suolaista mineraalia ja kirpeää sitruunaa ja limettiä.
    Tyylikäs ja puhtaan hedelmävetoinen Assyrtiko, joka korostaa enemmän lajikkeen kirpeän sitruunaisia piirteitä kuin Santorinin viineille tyypillisiä, savuisen vulkaanisia vivahteita. Hieman kireä ja karuhko, eli vaatinee vuoden pari tarjotakseen parastaan. Mainio tapaus, mutta melko hinnakas 19,20€ hinnalla – paikallisista ruokakaupoista viiniä saattaa löytää edullisempaan hintaan.
  • Sigalas Kavalieros 2014: Assyrtiko (100%). Yhden 60-vuotiaan viinitarhan rypäleistä valmistettu tarhaviini. Kypsyy terästankeissa vähintään 18 kk sakkojen päällä ja pullotetaan vähintään 2 vuoden kypsytyksen jäljeen.
    Hailakan vaaleanvihreä väri. Tuoksu ei ole erityisen runsas, mutta tarjoaa silti hienosti pidättelevää kompleksisuutta, mehevää sitruksuutta, pitkän sakkakypsytyksen tuomaa vivahteikkuutta ja autolyyttistä kermaisuutta, hieman savua ja aavistuksen märän kivistä mineraalia. Varsin intensiivinen, napakka ja melko karu suutuntuma. Makumaailmassa napakkaa sitruksisuutta, bitteristä greippiä, kivistä mineraalia, kevyttä suolaisuutta ja maltillista, kermaista autolyysiä. Viinin pinnallinen ilmaisu on varsin hillittyä, mutta taustalla värjöttelee syvyyttä ja selkeää konsentraation tuntua. Kepeähkö ja rapsakan raikas jälkimaku tarjoilee sitruunavetoista hedelmää, kivistä mineraalisuutta ja hentoa suolakiveä.
    Todella vaikuttava, fokusoitunut, rakenteikas ja intensiivinen Assyrtiko, joka tuntuu vielä aivan liian nuorekkaalta korkattavaksi. Helposti Sigalasin valkoviineistä se paras, mutta tämän viinin tapauksessa kyse on enemmän viinin tarjoamasta kellarointipotentiaalista kuin varsinaisesta juotavuudesta juuri nyt. Hinnakas tapaus 31,60€ hintaan, mutta kykenee tarjoamaan vastinetta rahoille.
  • Sigalas Santorini Barrel 2015: Assyrtiko (100%) yli 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Käy ja kypsyy ranskalaisessa tammessa (225 litran barrique- ja 500 litran tonneux-tynnyreissä) 6 kk ajan (30% uusia, 70% 2. tai 3. käyttökerran tynnyreitä).
    Syvä ja konsentroitunut limetinvihreä väri, joka taittuu hennosti kellervään. Varsin runsas ja kompleksinen tuoksu, jossa paljon selviä tammitynnyrikypsytyksen piirteitä: kermaa, makeaa mausteista tammea, vaniljaa, kevyttä kuivahtanutta persikkaa, hillittyä pähkinäisyyttä ja ujoa ananasta. Tyypillistä Assyrtikoa runsaampi, täyteläisempi ja kypsempi makumaailma, jossa kuitenkin tuntuu lajiketyypillistä sitruunaa, suolaista mineraalia ja leikkaavaa hapokkuutta. Makumaailmassa tammi tuntuu kevyemmin kuin tuoksussa, antaen viinille lähinnä hillityn pähkinäisen ja ujosti makean vaniljaisen alavireen. Rakenteikas yleisolemus. Jälkimaku on pitkä, kompleksinen ja rapea, ja siinä tuntuu kivistä ja suolaista mineraalisuutta, sitruunaa, kevyttä kermaa, hillittyä pähkinäisyyttä, aavistus paahdettuja mausteita ja häivähdys vaniljaa.
    Yleensä suosin Santorinin terästankeissa valmistettuja karuja, kepeitä ja tiukkarakenteisia Assyrtikoita, mutta Sigalas on onnistunut tekemään varsin onnistuneen esityksen tammiversioinnin tästä rypäleestä – vaikka tammi erottuu, on rypäle silti hienosti pääosassa. Viini on tällä hetkellä hieman turhan tamminen (viini oli pullotettu tynnyreistä vain muutama kuukausi ennen maistelua), mutta voin kuvitella tammisuuden katoavan paremmin hedelmän sekaan muutaman vuoden kellaroinnilla. Positiivinen yllättäjä. Hieman turhan hinnakas 24,20€ hinnalla, mutta uskoisin viinin muuttuvan hyvinkin hintansa arvoiseksi keskipitkän kellaroinnin jälkeen.
  • Sigalas Nychteri 2013: Assyrtiko (100%) yli 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Käy ja kypsyy sakkojen päällä 30 kk ajan vanhoissa barrique-tynnyreissä ja lasketaan markkinoille vähintään 3 vuoden jälkeen vuosikerrasta.
    Konsentroitunut kellanvihreä väri. Vivahteikas, intensiivinen ja runsas tuoksu, jossa kypsää keltaista hedelmää, vahakynttilää, sitruunaa, paahteista makeaa savua, hieman pähkinäisyyttä ja ujo vivahde vaniljaa. Suussa viini on täyteläinen, konsentroitunut ja hyvin kypsä – ehkä jopa puolikuiva? Vaikea sanoa, koska viini on myös hyvin rapean hapokas. Hyvin eloisassa ja melko voimakkaassa makumaailmassa kypsää omenaa, sitruunaista kirpeyttä, autolyyttistä kermaisuutta, kompleksista mausteista vivahteikkuutta, hentoa hasselpähkinää ja aavistus vaniljaa. Vaikuttava rakenne. Eloisa, intensiivinen ja vivahteikas jälkimaku, jossa sitruunaista hapokkuutta, kypsiä keltaisia omenoita, kermaisuutta, hieman kompleksista mausteisuutta, kevyttä suolaista mineraalia ja aavistus vaniljaa.
    Todellinen Super-Santorini ja monsteri-Assyrtiko, mutta vain hyvässä! Viinissä on vakuuttavaa kypsyyttä ja runsautta, mutta kokonaisuus on silti harvinaisen sopusuhtainen ja vaikuttavan rakenteikas. Jo nyt varsin juotavassa kunnossa, mutta varmasti kestää kellarissa vähintään vuosikymmenen kypsyttelyn. Hyvin persoonallinen esitys Nykteriksi – vastaavanlaista viiniä ei muilta taloilta tuntunut löytyvän. Vakuuttavuudestaan ja vivahteikkuudestaan huolimatta viini tuntuu piirun verran turhan hinnakkaalta 45,70€ hinnalla.
  • Sigalas EAN Rosé 2015: Mavrotragano (100%) n. 8–10-vuotiaiden köynnösten rypäleistä.
    Hohtava ja läpinäkyvä, granaattiomenaisen neonpunainen väri. Raikas, kypsän omenainen ja kevyen vadelmainen tuoksu, jossa hentoa kivistä mineraalia ja ujoa hapahkoa persikkaisuutta. Kuiva ja melko täyteläinen suutuntuma. Makumaailmassa tuntuvaa, rapsakan kivistä mineraalisuutta, mehukasta omenaa, vadelmaa ja hentoa metsämarjaisuutta. Hieman geneerinen, kansainvälinen habitus. Keskipitkä, marjainen jälkimaku, jossa sitruksista hapokkuutta, freesiä homenaisuutta, kevyttä karpaloa, hentoa kivistä mineraalisuutta ja aavistus tanniinien puraisua.
    Mukavan runsas ja helpostilähestyttävä hedelmäisen pään kesä-rosée, josta löytyy mukavasti hapokkuuta ja mineraalisuutta. Tyylillisesti silti hieman anonyymi, modernin pään edustaja. Hintansa väärti ostos 9,90€ hinnalla.
  • Sigalas Mm 2014: Mavrotragano (60%), Mandilaria (40%), keskimäärin n. 60-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Viini käy ja kypsyy pääosin terästankeissa; osa käytetään ranskalaisessa tammessa.
    Tasainen, läpinäkyvähkö, tumman kirsikanpunainen väri. Hyvin runsas, aromaattinen ja persoonallinen tuoksu, jossa makeita kirsikan ja karhunvatukkamarmeladin vivahteita, kevyttä pippuria, hillittyä maustepippuria ja aavistus paahdettua aasialaista mausteisuutta. Yllättävän kepeä, eloisa ja freesi suutuntuma varsin napakalla, jopa rapsakalla hapokkuudella. Eloisassa makumaailmassa puolukkaa, hapankirsikkaa, pippurista mausteisuutta ja ujosti hapanta luumuisuutta. Melko tuntuvat, tiukahkot tanniinit. Tanniinisen napakassa ja happovetoisen eloisassa jälkimaussa puolukkaa, hapankirsikkaa, kypsästä lähes raa'ahkon karvaaseen ulottuvaa luumuisuutta ja mitä pienin aavistus mausteista tammea.
    Kokonaisuutena Mm on varsin kiva ja eloisa punaviini, joka muistuttaa tyylillisesti parhaita Cru Beaujolais -viinejä freesin puhdaspiirteisellä makumaailmallaan ja Barbarescoja elegantilla, mutta sopivan tiukalla tanniinisuudellaan. Tämä ei ole ehkä maailman kompleksisin ja vakavahenkisin punaviini, mutta kuitenkin riittävän persoonallinen ja omintakeinen tapaus ainutlaatuisten rypäleiden tuomalla, paikallisella viballaan. Yleiskäyttöinen ruokaviini ja todennäköisesti kykenee myös tarjoamaan hyvin kehittymispotentiaalia kellaripuolella. Erinomainen ostos 13,70€ hinnalla.
  • Sigalas Mavrotragano 2014: Mavrotragano (100%) lähinnä yli 50-vuotiaiden köynnösten rypäleistä, joskin mukana on pieniä määriä nuorempien istutusten (5–10 yo) rypäleitä. Murskatun rypälemassan annetaan aluksi maseroitua viileässä lämpötilassa (ns. cold soak) vanhoissa 500 litran tammitynnyreissä. Käymisen jälkeen viini siirretään kypsymään 18 kk ajaksi uusiin ranskalaisiin tammitynnyreihin. Tämä viini on tuonut Sigalasille kenties eniten julkisuutta ja samalla nostanut Mavrotraganon suosiota Santorinilla.
    Melko tumma, kohtalaisen läpinäkymätön mustan kirsikan väri. Aromaattinen ja persoonallinen tuoksu, jossa ruusunmarjoja, kypsää kirsikkaa, paahdettuja mausteita, kukkaisuutta, makeaa tammen mausteita, kevyttä neilikkaa, hentoa seetriä ja aavistus kaakaota ja suklaata. Suussa viini on selkeästi varsin kypsä ja suutuntumaltaan täyteläinen. Tummanpuhuvassa akumaailmassa tuntuvaa hapankirsikkaista bitteriä, kypsää boysenmarjaa, ruusuista kukkaisuutta, makeaa tummaa kirsikkaa, kevyttä kaakaota ja hentoa puolukkaista happamuutta. Varsin ryhdikkäät hapot ja melko tiukat tanniinit korostavat makumaailman karheaa bitterisyyttä ja antavat viinille vaikuttavan rakenteen. Pitkässä jälkimaussa karvaus korostuu edelleen vivahteikkaiden puolukan, ruusunmarjan, paahdettujen mausteiden, seetrin ja vaniljan sävyjen lomassa.
    Tämä viini kantaa tammisuutensa hämmentävän hyvin, ollakseen puolitoista vuotta uusissa tynnyreissä kypsytetty tapaus. Tammisuus kuitenkin tuo tälle persoonalliselle lajikkeelle varsin modernin ja siloitellun yleisilmeen – tämän vuoksi Mavrotraganon persoonallisen ruusuiset ja punamarjaiset piirteet tuntuvat olevan hieman väärässä paikassa tämän lähes kalifornialaishenkisen aromimaailman keskellä. Kokonaisuutena tämä punaviini on todella mainio, mutta vähemmällä tammella, kypsyydellä ja uutoksella tämä voisi olla helposti vielä parempi – koska Santorini ei ole Kalifornia, on mielestäni melko turhaa yrittää tehdä paikallisista lajikkeista Napa Cab -viinejä. 35,20€ tästä viinistä tuntuu piirun verran liioitellulta.
  • Sigalas Vinsanto 2004: Assyrtiko (75%), Aidani (25%) yli 50-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Rypäleitä aluksi rusinoitiin auringossa 10–12 päivän ajan, minkä niistä puristettua viiniä kypsytettiin vanhoissa tammitynnyreissä 7 vuoden ajan.
    Tummahko ja melko tiivis, syvän pähkinänruskea väri, joka taittuu reunoilta kullankeltaiseen. Todella konsentroitunut, kehittynyt ja oksidatiivinen tuoksu, jossa makeita kahvin, rusinan, mokkaisuuden, kuivatun aprikoosin, kevyen appelsiininkuorisuuden ja hennon hunajaisuuden piirteitä. Taustalla häilyy pistävää rancio-pähkinäisyyttä. Suussa viini on tiiviin paksu, erittäin täyteläinen ja makea, mutta myös todella raikkaan hapokas. Tuhdista makumaailmasta löytyy rusinaa, aprikoosihilloa, rehevää ananasmarmeladisuutta, sitruunaista hapokasta hedelmää, makeaa mokkakahvia, kevyttä kivistä mineraalisuutta ja ujoa savua. Makea ja siirappisen tahmea jälkimaku on todella pitkä ja se jättää kielelle mokkaa, rusinaa, karamellia, kevyttä sitruunamarmeladia, hentoa Earl Grey -teen bergamottisuutta ja aavistuksen mausteisen pähkinäistä ranciota.
    Todella upea ja vaikuttava esimerkki raskaamman ja konsentroituneemman pään Vinsantosta; tämä ei ole niinkään puhdaspiirteinen ja raskas, vaan iän myötä tynnyrissä konsentroitunut tiivis, raskastekoinen ja äärimmäisen intensiivinen jälkiruokaviini. Tämä ei ole siis yhtä raikas ja hedelmäisen hapokas tapaus kuin monet saaren kepeämmistä (ja usein nuoremmista) Vinsantoista, vaan puhtaasti äärimmäisen tuhti, kehittynyt ja loputtoman kompleksinen esitys. Upea jo nyt, mutta kehittyy kellarissa helposti vuosikymmeniä, ellei -satoja – tällaisten viinien nähdään Santorinilla olevan iättömiä. Hintansa väärti 33,30€ hintaan (50 cl).
  • Sigalas Apiolitis 2009: Mandilaria (100%). Vinsanto-henkinen viini, mutta yleensä kepeitä, jopa ohuita, ja hyvin tanniinisia punaviinejä tuottavasta Mandilaria-lajikkeesta. Rypäleitä on kuivattu 10–12 päivää, minkä jälkeen viinin on annettu kypsyä vähintään 24 kk vanhoissa tammitynnyreissä.
    Läpinäkymätön ja samea punamusta väri, jonka runsas viskositeetti kielii reilusta sokeripitoisuudesta. Makea, mehevän ja jopa ylikypsän marjainen tuoksu, jossa ruusunmarjahilloa, mustaherukkamarmeladia ja ujoa hapankirsikkaa. Todella makea, paksu ja tahmea, mutta samalla kirpeän hapokas suutuntuma. Äärimmäisen runsaassa ja intensiivisessä makumaailmassa tuntuu olevan överisti kaikkea: karpalomarmeladia, kirsikkahilloa, kirpeitä punaisia marjoja, hapankirsikkaa, ruusunmarjoja, ylikypsää mansikkaa... Viini on kokonaisuutena lähes liköörimäinen tykittäjä, mutta kevyt tanniinisuus antaa hyvin särmää muuten lähes siirappiselle yleisilmeelle. Todella pitkässä ja tahmeassa jälkimaussa tuntuu niin reipasta hapokkuutta kuin intensiivisen makeita puolukkamehun, hapankirsikan, mansikkahillon, ruusunmarjamarmeladin, parfyymisyyden ja kuivatun luumun piirteitä.
    Apiolitis on todella hieno ja vaikuttava jälkiruokaviini, mutta freesin ja kompleksisen Vinsanton jälkeen se vaikutti turhan tahmealta, makealta ja raskastekoiselta esitykseltä. Tästä huolimatta viini on erittäin hurmaava tapaus ja osoittaa hienosti Mandilarian monikäyttöisyyden hyvin erilaisiin viineihin taipuvana lajikkeena. Viini varmasti kehittyy hienosti kellarissa ja näin makea, runsas ja tuntuvan hapokas kokonaisuus kestää sopivissa kypsyttelyolosuhteissa helposti vaikka yhden ihmisen eliniän. Tyyriinpuoleinen tapaus 27,80€ hinnalla (50 cl), mutta viini tarjoaa hinnalle myös vastinetta.
Maistelun viinit.

Mavrotragano-tarhoja aivan Sigalasin viinitalon kyljessä.
Huomionarvoista on, että nämä uudet tarhat eivät kasva maan pintaa
myöten kouloura-kärhäminä, vaan pystyssä, kepein tuettuina.
Maistelun jälkeen Sigalasin tuotannosta oli paljon selkeämpi kuva: talon viinit ovat hyvin siistejä, puhdaspiirteisiä ja moderneja, mutta vaikka seassa oli muutama hyvin timanttinen tapaus, olivat monet viinit jopa särmättömyyteen asti siloiteltuja esityksiä. Tästä huolimatta talon keskimääräinen taso oli varsin kova – erityisesti talon Nychteri ja single vineyard -Assyrtiko Kavalieros olivat helposti matkamme parhaimpien valkoviinien joukossa! Jos nyt jostain pitäisi nipottaa, on se viinitalon hinnoittelu: vaikka viinien taso oli kova, tuntui monien viinien hinnoittelu olevan melko posketonta ja esimerkiksi useampia viinejä löytyi saaren piskuisista marketeista selkeästi kohtuullisempaan hintaan. Ymmärrän kyllä, että Santorinilla viinien tuottaminen on hankalaa, runsaasti raskasta työtä vaativaa hommaa ja tarhojen satomäärät ovat lähes minimaaliset, mutta kun viinin tuoreen vuosikerran hinta lähentelee viittä kymppiä, rupeaa pahasti tuntumaan siltä, että nyt kyllä turistia koijataan. Kyllähän olisin mielelläni ostanut talolta muistoksi mukaan muutaman huippuviinin, mutta kun muutamat muut tuottajat kykenevät tekemään samantasoista tavaraa puoleen tai vain kolmasosahintaan, jäivät nuo pullot tällä kertaa ostamatta. Ei Sigalas ole mielestäni vielä niin iso nimi, että lähtisin niistä maksamaan hyvän Burgundin tai vuosikertashamppanjan verran. Sentään pari edullisempaa pulloa tarttui mukaan maistelun päätteeksi, minkä jälkeen alkoi patikkamatka takaisin Oiaan.

Pohjois-Santorinin helmi, viinimyymälä Iama.
Matkan varrella tuli pysähdyttyä myös viinimyymälä Iamassa, josta ei löytynyt hirveästi sen halvempia viinejä, mutta monilla myynnissä olevilla pulloilla oli ikää yli vuosikymmenen verran, joten tuliaisten metsästäminen myös täältä oli perusteltua. Viiniostosten yhteydessä myymälää pyörittävä Ursula Deneke samalla maistetti meille omia yrtti- ja maustesekoituksiaan, joita hän aurinkokuivaili pöydillä myymälän edessä ja lopuksi vielä iski pullojen mukaan muutamat itsetehdyt säilykkeet mukaan. Jos siis suunnitelmissa on pyörähtää Sigalasilla, suosittelen lämpimästi yhdistämään samalla reissun tähän Santorinin kovatasoisimpaan viinimyymälään!