Sori Brewing Coffee Gorilla

Sori Brewing Coffee Gorilla

• Valmistaja: Sori Brewing
• Tyyppi: Olut, Baltic porter
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,40e (Joulukuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,40e (Marraskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Vuosi sitten tuli käytyä Tallinnassa ja samalla tuli suoritettua tutustumismuotoinen pyörähdys suomalaislähtöiselle Sori Brewingin panimolle. Koska tuolloin Sorin tuotteista puhuttiin paljon, mutta saatavuus kotomaassamme oli heikkoa, tarjoutui mainio tilaisuus päästä toiminnan lisäksi tarkastamaan tuotteiden laatu. Yksi esiteltyjä oluita oli Winter Gorilla – Cointreaulla maustettu, tynnyrikypsytetty stout, jonka kahviversio ilahduttavasti tuli vain kuukautta myöhemmin myös Alkon tilausvalikoimaan. Pitihän tämä olut napata uusintatestiin, jotta pystyi varmistamaan, että onhan panimon taso kova kautta linjan!

Alkuvuodesta maistetun pullon parasta ennen -päiväys oli 27.11.2016. A-vitamiinipitoisuus on 7,0% ja IBUja 45. Tyyliltään olut on panimon mukaan baltic porter, jonka sekaan on kipattu reilulla otteella espressoa.

Kevyesti läpinäkyvä Gorilla on väriltään tumman suklaan tummanruskea ja se saa kaadon myötä kohtalaisen runsaan, vaaleanruskean ja keskikestävä vaahtohatun.

Varsin paahteisessa tuoksussa tuntuu kärtsäistä mallasta, tuhkaisuutta, kuivakkaa ruisleipää, hillittyä kahvinporoisuutta, kevyttä mokkaa ja hentoa maitosuklaista makeutta sekä aavistus taustalla värjöttelevästä aromihumalaisesta pihkaisuudesta.

Suussa olut on kohtalaisen täyteläinen, moniulotteinen, runsas. Makumaailmasta erottuu humalaista yrttisyyttä, paahteista mallasta, karvasta tummaa suklaata, kevyttä kärtsää, hillittyä tummapaahtoista ja aavistuksen jopa pannuunpalanutta kahvia ja hentoa katkerohumalaista greippisyyttä. Pieni, tasainen ja sopivan runsas hiilihappo sopii mainiosti yhteen yleisilmeen kanssa. Kokonaisuus on hieman makea, mutta tasapainottava katkeruus antaa oluelle mukavan kuivaa särmää.

Kohtalaisen katkera jälkimaku on kahvinen, suklainen – suorastaan kahvisuklainen – kevyesti havuinen ja hennosti sitruksinen, minkä lisäksi taustalla häilyy ujoa tervaisuutta ja aavistus teräksisyyttä.

Kokonaisuutena Coffee Gorilla on varsin maukas ja yhtä aikaa sekä vaikuttavan moniulotteinen että silti helpostilähestyttävä esitys. Itselleni hieman makeampi ja hienoviritteisempi Winter Gorilla upposi paljon paremmin, mutta tämä kofeiinipitoisempi versio ei jäänyt kuin marginaalisesti talvista serkkuaan jälkeen. Balanssi on mainiossa tikissä ja vaikka kahvinporoinen kärtsäisyys tuntuu vahvistavan oluen paahteisia piirteitä entisestään, on kokonaisuudessa sen verran makeutta ja runsautta, että balanssi pysyy mainiosti kohdallaan.

Yleisesti olen näistä Gorilla-oluista saanut sellaisen kuvan, että ainakin kovatasoisten porttereiden vääntäminen luonnistuu näiltä Vironsuomalaisilta panomiehiltä varsin mallikkaasti. Ehdottomasti tsekkaamisen väärti tuote.

Lyhyesti: Varsin tasapainoinen suomalaisportteri Tallinnasta, jossa kahvinen kärtsäisyys ja makeampi mokkaisuus ovat saatettu hienosti yhteen nätiksi kokonaisuudeksi.

Arvio: Erittäin hyvä – laadukasta ja tasapainoista käsityöosaamista, jossa yhdistyy hienosti kaksi erilaista lempijuomaani: paahteinen kahvi ja paahteinen portteri.

Hinnan (4,40e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Põhjala Uus Maailm

Põhjala Uus Maailm San Diego Session IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, pale-, vehnä-; kaurahiutale
• Humala: Galaxy, Magnum, Mosaic
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,99e (Helmikuu 2016, K-Market Kamppi)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: põhjala

Põhjalalle kyllä täytyy nostaa hattua visuaalisesti toimivasta etikettisuunnittelustaan. Useimmat panimon pullot suorastaan hyppäävät oluthyllyiltä silmille näyttävillä etiketeillään. Esimerkiksi tämä panimon markettivahvuinen IPA näyttävällä valkohaillaan tuppaa kaupoissa melkein automaattisesti osumaan silmään kun vain silmäilee yleisesti oluthyllyjä – yksinkertainen temppu, mutta varsin onnistunut lopputulos! Olut muutenkin onnistuu luomaan tehokkaan mielikuvan rapsakkaasti puraisevasta IPA:sta jo pelkällä ulkonäöllään, joten tehokas ulkonäkö menee hyvin oluen imagon kanssa yksiin.

No niin. Tämä meikäläisen pullo on siis ostettu ja testattu helmikuussa, parasta ennen -päiväys on 22/06/2016. Aivan tuoretta tavaraa olut ei enää ole, kun pullotuksesta on kulunut jo päältä puoli vuotta. Aivan tip top -tasoista elämystä ei siis ole luvassa, mutta kyllä oluen vielä ihan hyväkuntoinen pitäisi olla. Voltteja on Suomen rautaesiripun helmaan asti, eli 4,7%, ja IBU:ja panimon sivujen mukaan (ja IPA:ksi melko maltillisesti) 25.

Oluella on hennon utuinen, melko syvän keltainen väri sekä kohtalaisen runsas, semikuohkea, kestävä, väriltään valkoinen ja melko runsaasti pitsiä lasiin jättävä vaahto.

Tuoksussa tuntuu modernin, uuden maailman humalin kötöstellyn IPA:n tyypillisiä aromeja: persikkaa, karamellia, keltaisia tropiikin hedelmiä, kevyttä ruohoa, hillittyä viljaista mallasta ja hentoa pihkaa. Kaikkein aromaattisin ja runsain nuorekkuus tuntuu kuitenkin oluesta haihtuneen.

Olut on suussa kevyt, raikas ja aluksi jopa hieman hunajaisen makea, mutta sitten nopeasti varsin rapsakka; mukavasti tarraava – muttei kuitenkaan mitenkään överi – katkeroisuus kuivaa kokonaisuuden hienosti. Makumaailmasta löytyy kypsää sitruksisuutta, kevyttä karamellimallasta, hillittyä trooppisuutta ja hentoa ruohoisuutta. Vaikka suutuntuma on kepeä, ei se tunnu lainkaan vetiseltä, vaan voltteihinsa (4,7%) nähden jopa mukavan runsaalta. Hiilihappoisuus on tyylilajiin nähden sopivasti kohtalaisen rapeaa.

Oluen keskipitkä jälkimaku on keskimakua viljaisemman maltainen, yrttisen vihertävä, kevyesti makean hedelmäinen ja hennon hunajainen, minkä lisäksi seassa häilyy aavistus pihkaisuutta. Loppua kohti greippi-saippuainen katkeruus kasvaa selkeästi, muttei kuitenkaan liikaa.

Kokonaisuutena Uus Maailm on helppo, tasapainoinen ja kaikin puolin hyvin tehty sessio-IPA. Veikkaan, että olut on ollut varmasti kivempi ja ennen kaikkea runsaamman aromihumalainen tuoreena, mutta edelleenkin olut on erittäin sessioitavaa ja tasapainoista tavaraa. Kaiken kaikkiaan tässä on hyvin tehty maitokauppaolut, joka onnistuu toimimaan mainiosti yleensä IPA-tyylisiä oluita rankaisevasta 4,7% volttirajasta huolimatta.

Lyhyesti: Laadukas ja maukas IPA, jossa maltaisuus ja humalointi ovat hyvässä tasapainossa keskenään ja olut toimii mainiosti tyyliin nähden matalahkosta 4,7% volteista huolimatta.

Arvio: Hyvä – luotettava perus-IPA Viron vanhimmalta ja niin mielenkiintoisimmaksi kuin laadukkaimmaksi osoittautuneelta pienpanimolta.

Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Põhjala Pesakond

Põhjala Pesakond Black Forest IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, Carafa 2 special, Crystal 150, musta-, Pale-,
• Humala: Chinook, Columbus, Mosaic
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,49e (Helmikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,49e (Elokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

On tämä maa kyllä ihme paikka. Aluksi kaikki puhuvat Põhjalasta mutta sitä ei vain yksinkertaisesti saa mistään. Jos haluaa jotain saada, pitää seikkailla Viroon asti päästäkseen pulloihin kiinni. Sitten kun tulee ensimmäinen Põhjala myyntiin, pamahtaa hetkessä tarjolle puolet panimon tuotannosta. Vaikka näin hypetetyn panimon saamisessa Suomen markkinoille kesti suorastaan luvattoman kauan, en silti pistä pahakseni oluen ensilanseerauksen jälkeen saapuneen valikoimatykityksen tuomaa runsaudenpulaa (joskin harmittelen sitä, että merkittävä osa juuri kaikkein mielenkiintoisimmista panimon oluista edelleen loistaa markkinoillamme poissaolollaan).

No niin. Vuodenvaihteessa siis Alkon tilausvalikoimaan löysi tiensä Põhjalan black IPA Pesakond, joka on panimon tribuutti Viron pitkäaikaiselle Pesakond-sarjakuvalle. Kyseessä ei ole mikään perus-BIPA, vaan virolaisilla mustikoilla ja kuusenkerkillä tuunattu tapaus.

Väriltään olut on läpinäkymättömän ruskeanmusta, kuten black IPA:n nyt kuuluu olla. Kaadon yhteydessä olut saa kestävän, espresso-cremamaisen vaaleanruskean vaahdon, joka jättää jälkeensä runsaasti pitsiä.

Tuoksusta löytyy paahteisuutta, mäntyistä humalankäpyä ja pihkaa, mitä kuusenkerkkä tuntuu komppaavan, kevyttä fillarinkumia ja hentoa paahteisuutta. Oluella on enemmän IPA-mainen kuin portterimainen tuoksu, mistä sille pisteet.

Suussa oluella on kepeä, voimakkaan havuinen ja greippisen sitrushedelmäinen maku, jossa on jännä, tuoreen tumman marjainen twist. Taustajoukoista löytyy ruohoista, voimakasta saippuaista katkeroa ja varsin maltilliseksi jäänyttä, hennon nokista kärtsää. Hiilihappoisuus on melko hillittyä ja suutuntuma jää edustamaan ohuehkon pään keskitäyteläisyyttä. Kielen kärjessä häilyy hentoa marjaista makeutta.

Jälkimaussa jää kielelle tuntuvaa, kestävää ja saippuaista katkeroa, greippiä, havuisuutta, kevyttä pihkaisuutta ja hyvin hennosti paahtomallasta. Suuhun jää oluesta todella voimakas, IPA-henkinen katkeroisuus.

Pesakond on kaikin puolin mallikas BIPA, jossa raaka-aineet maistuvat mukavan hillitysti mutta silti erottuvasti ja paahteisuus on hädin tuskin havaittavissa oleva, vain hennosti mausteena toimiva elementti. Olut siis edustaa enemmän sitä meikäläisen silmissä "oikeaa" BIPA-tyyliä, jossa kyseessä ovat väriltään mustat IPA:t, eivätkä portterimaisen paahteiset ja tuhdit oluet, joista löytyy reippaasti jenkkihenkistä katkeroa, muttei IPA:n raikkautta ja kepeyttä.

Lyhyesti: Tallinnan vanhimman ja kuuluisimman pienpanimon hyvä ja tasapainoinen, enemmän IPA-mainen kuin tuhdin paahteinen Black IPA.

Arvio: Tyylikäs – tämän epämääräisen ja ristiriitaisen oluttyylin edustajien keskuudessa Pesakond edustaa selkeästi Black IPA -genren mielenkiintoisempaa ja tasapainoisempaa päätä.

Hinnan (4,49e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Põhjala Virmalised IPA

Põhjala Virmalised IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, Cara 150, pale-
• Humala: Amarillo, Centennial, Citra, Magnum
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,28e (Tammikuu 2016, Alko)
• Hinta nyt: 4,28e (Heinäkuu 2016, Alko)

Viron ensimmäisestä ja suurimmasta pienpanimosta, Põhjalasta, oli paljon pöhinää pari vuotta takaperin, kun panimo julkaisi ensimmäiset oluensa. Itse en kuitenkaan ollut täysin kärkikastissa tutustumassa panimon tarjontaan, sillä ensimmäiset Põhjalat tulin testanneeksi vasta noin vuosi takaperin. Sen jälkeen panimolta on tullut jos jokunen olut maistettua, kiitos sekä panimon oluita aktiivisesti Alkon tilausvalikoimaan listanneen maahantuoja Servaalin että aktiivisten lähi-Alkojen tuotevastaavien, jotka ovat pitäneet näitä oluita mukavasti listattuna.

Tämänkertainen olut ei kuitenkaan ole Alkon tilkkarista, vaan keväisestä pienpanimokattauksesta, jonka sekaan oli ujuttautunut myös tämä virolainen tekele! Kyseessä on siis klassisen moderni uuden maailman IPA, joka kulkee nimellä Virmalised, eli "revontuli". Tämä tammikuussa testattu olut on parasta ennen -päiväkseltään 2.6.2016, eli vielä on tuolloin ollut kuukausia jäljellä.

Oluella on ujosti utuinen, oranssiin taittuvan vaalean pähkinänruskea väri ja runsas, melko tiivis ja kestävä, kermanvärinen vaahto, joka jättää lasin reunoille melko runsaasti pitsiä laskeutuessaan.

Nokkapuolelta paljastuu kaikin puolin tyypillinen modernin IPA:n tuoksu: greippivetoista sitrusta, pihkaa, ruohoa, kevyttä männynneulasta, hentoa keksistä mallasta. Tällä osastolla ei selvästikään olla lähdetty keksimään pyörää uudestaan.

Ensivaikutelmaltaan oluella on melko kuiva, pihkainen, greippinen ja vihertävän yrttinen maku, joskin kielen kärjessä tuntuu myös kevyesti makeaa, keskimäistä maltaisuutta. Kun olutta on ehtinyt hetken aikaa pyöritellä suussa, alkaa paljastua myös yleistä viljaisuutta, kevyttä leipäisyyttä ja aavistus karvasta sitruunanlihaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja sitä tukevat sekä runsaat ja purevan bitteriset katkerot (60 EBU) että melko pieni ja pehmeä hiilihappo. Voltteja on 6,5%, mikä tuntuu olevan juuri sopivasti kokonaisuuden kannalta.

Jälkimaku on tuntuvan bitterinen, viljaisen ja kevyen keksisen maltainen, pihkainen, kevyen saippuainen ja hennon aromaattisen sitruksinen, minkä lisäksi kaiken seasta erottuu pieni aavistus kukkaisuutta. Kevyen leipäinen maltaisuus kestää kielellä pitkään, runsas ja karheahko katkeroisuus pidempään.

Pähkinänkuoressa Virmalised on tasapainoinen, perushyvä ja reilusti katkeroitu uuden maailman IPA. Reseptiikan puolella on vedetty reipasta humalameininkiä niin tappiin asti kuin mahdollista menemättä kuitenkaan täysin tasapainottoman tai tunkkaisen puolelle, eli balanssi pysyy hyvin näpeissä. Virmalised ei varsinaisesti onnistu tarjoamaan mitään uutta ja ennenkuulumatonta, mutta onpahan tyylilajissaan oikein näppärä, rapsakka ja kaikin puolin juotava esitys. Lämmintä suositusta suurta IPA-rakkautta eläville hopheadeille; sen sijaan IPAan jo kyllästyneet tai katkeroita karttavat tuskin saavat oluesta kummoisiakaan fiiliksiä irti.

Lyhyesti: Mallikas, tasapainoinen ja runsaan aromaattinen perus-IPA reiluilla katkeroilla, noin uuden maailman henkeen.

Arvio: Hyvä – ei yllätyksiä, ei sudenkuoppia. Luotettava, perushyvä IPA. Onhan näitä maailma jo väärällään, mutta näin reiluilla katkeroilla hyvän balanssin saavuttaminen on jo pienen plussan arvoinen temppu.

Hinnan (4,28e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Põhjala Mutant Disco White IPA

Põhjala Mutant Disco White IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, IPA / Vehnäolut
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara pale-, pale-, vehnä-
• Humala: Citra, Columbus, Magnum, Motueka
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,50e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: põhjala

Yksi IPA-buumin myötä syntyneistä oluttyyleistä vähemmän tunnettuja on ns. "white IPA", joka lienee todennäköisesti jonkinlainen vastareaktio enemmän tai vähemmän ristiriitaiselle "black IPA:lle". Kyseessä on siis vehnää käyttäen valmistettu IPA – eli tietyssä mielessä olut voidaan lukea myös reilusti humaloiduksi vehnäolueksi. Oluen nimi on kyllä siinä mielessä looginen, että niin Saksassa, Belgiassa ja Ranskassa vehnäoluiden nimi on usein viitannut valkoiseen: Weißbier (saks.), witbier (belg.) ja bière blanche (rans.). Todennäköisesti termi on alun perin vääntynyt saksan vehnää tarkoittavasta Weizen-sanasta.

No niin. Sitten itse arvioitavan oluen pariin. Põhjala ei sitten ole päättänyt mennä tämän(kään) oluen kohdalla siitä, mistä aita on matalin, vaan tämä vehnä-IPA on päätetty tuunata sitruunankuorella (ei tässä mitään, erilaiset sitrustenkuoret ovat olleet perinteinen osa belgialaisia witbierejä) ja tequilassa lillutelluilla tammilastuilla (?!). Olut on valmistettu Tallinnan vanhimmalle pystyssä olevalle yökerholle, Mutant Discolle, klubin 17-vuotispäiville. Tämän marraskuussa testatun putelin parasta ennen -päiväys on 19.02.2016 ja siinä on Põhjalan analyysien mukaan 6,8% a-vitamiinia ja 55 IBU:a katkeroaineita.

Oluella on hieman hefeweissemainen, kevyesti utuinen, kellertävän vaaleanruskea väri ja keskipaksu, melko nopeasti haihtuva valkoinen vaahto.

Tuoksu on hyvin aromikas ja runsas: siitä erottuu persikkaa, pihkaa, trooppista hedelmää, makeaa mausteisuutta, kevyttä karamellia ja hentoa vehnäistä happamuutta.

Suussa oluella on kepeä, mutta yllätävästi melko tunkkainen, jopa suorastaan epämiellyttävä maku. Makumaailmaa hallitsevat voimakasta mausteisuus, maamaisuus ja tuntuva puisevuus. Näiden alta erottuu todennäköisesti jo iän nostattamaa, vanhaa leipää muistuttavaa mallasta, juureksellisuutta, tequilaa, makeaa sitruunaa ja kielen kärjessä häilyvää makeaa karamellia. Oluella on kohtalaisen voimakas katkero sekä varsin maltillinen hiilihappo, mikä tunkkaisen maun kanssa tekee suutuntumasta suht täyteläisen.

Jälkimaku on IPA-henkeen kohtalaisen katkera, greippimehuinen ja ujon havuinen, mutta myös tunkkaisen mausteinen, kevyen juureksellinen ja hennon tequilainen.

Tähän asti Põhjala on onnistunut vakuuttamaan toinen toistaan mielenkiintoisemmilla ja laadukkaamilla oluilla, mutta nyt Mutant Disco teki tuntuvan poikkeuksen panimolta totuttuun linjaan ja metsään mentiin niin että rytisi ja heikompaa hirvittää. Oluen makumaailmaa hallitsee monin paikoin epämiellyttävätkin, tunkkaiset ja juurekselliset piirteet, mutta itselleni jää hieman hämäräksi, mahtaako kyseessä olla tequilassa uitettujen tammilastujen tuoma aromi (en suoraan sanottuna voi sietää tequilaa, ellei kyseessä ole oikeasti laadukas, vähintään Añejo-tasoinen juoma, ja meikäläisen tammivihamielisyys lienee jo yleisesti tunnustettu fakta), vai mahtaako kyseessä olla ainoastaan jo parhaat päivänsä nähnyt olut (vaikka parasta ennen -päiväykseen on vielä matkaa vajaa kolmannesvuosi). Oli miten oli, tällä kertaa kokonaisuus ei vakuuttanut lainkaan – ensimmäinen varsinainen pettymys muuten varsin kovatasoiselta Põhjalalta.

Lyhyesti: Epämiellyttävä, tunkkainen ja kummallisen juureksellinen vehnä-IPA, joka on maustettu sitruunankuorella, tequilalla ja tammella.

Arvio: Kehno – eipä meikäläisen suuhun kovinkaan miellyttävä tapaus. Ei jatkoon.

Hinnan (3,50e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Põhjala Virmalised GF IPA

Põhjala Virmalised GF Grapefruit IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, Crystal 150, pale-
• Humala: Amarillo, Centennial, Citra, Magnum
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,20e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: põhjala

Vaikka tallinnalaisella Põhjalalla ei ole ikää kuin kolme vuotta, ei sivustaseuraaja voi kuin ihmetellä monttu auki kuinka monta erilaista olutta panimo on ehtinyt ulos tuutata! Vaikka näitä kaikkia oluita saisikin vapaasti kotomaastamme, olisi niiden kaikkien testaaminen muille paitsi asialleen täysin omistautuneille jo melkoinen uroteko – ja koska täkäläisillä markkinoilla on näkynyt vain muutama hassu Põhjala, jää valtaosa panimon kuriositeeteista pelkästään internetissä ihmeteltäviksi.

Onneksi aina silloin tällöin näitä erikoisempia oluita kuitenkin tulee vastaan! Useimmiten Virossa, kylläkin. Viime reissullani mukaani tarttui Tallinnan vanhankaupungin pienestä Koht-olutmyymälästä pari Põhjalan erikoisempaa olutta, joista tällä kertaa testissä on Virmalised GF, eli panimon paljon kehuja saaneen Virmalised ("revontuli") -IPA:n greipillä tuunattu versio. Onhan tuo sinänsä ihan loogista, sillä kyseisen IPA:n valmistuksessa käytetyt amerikkalaiset humalalajikkeet yleensä tuovat greippisen sitruksisia aromeja jo ihan luonnostaan, jolloin mausteeksi halutaan ymmärrettävästi käyttää elementtiä, joka aromimaailmallaan tukisi näitä piirteitä. Tårta på tårta, voisi jokin kettu sanoa pihlajanmarjoista, tosin.

Voltteja ja IBU:ja oluella on saman verran kuin perus Virmalisedillä, eli 6,5% ja 50. Tämän (jo marraskuussa testatun) pullon parasta ennen -päiväys on 23.03.2016, joten ihan tuoreimmillaan olut ei enää ole.

Utuinen oranssinruskea väri. Hyvin runsas, kuohkea, kestävä ja väriltään vitivalkoinen vaahto.

Jännittävässä ja melko runsaassa tuoksussa naitetaan yhteen makeaa hedelmäisyyttä, marjamarmeladisuutta ja karamellimaltaisuutta. Niiden päälle levittyy lavein vedoin makeaa greippisyyttä, kirsikkaa, makeaa karamellimallasta, kevyttä hunajaa ja hentoa kukkaisuutta. Tuntuu kuitenkin siltä, että kaikista aromaattisimmat aromihumalien piirteet ovat jo päässeet osin haihtumaan tuoksusta.

Suuta tervehtii kuiva ja voimakkaan katkeroinen, mutta samalla kielen kärjessä makeahkona tuntuva maku. Makumaailmasta erottuu rouheaa sitruksisuutta, makeaa mutta samalla karvasta greippisyyttä, maamaista mausteisuutta, kevyttä karamellismallasta ja hentoa kirsikkamarmeladivetoista marjaisuutta; greipin ja katkeron yhdistelmä tuo paikoin mieleen jopa tonic-veden. Hiilihappo on hyvin pientä ja melko hentoa.

Jälkimaussa jatketaan keskimaun linjoilla, eli kielelle jää niin makeaa kuin karvastakin greippisyyttä, ruohoisuutta, kevyttä havuisuutta, hillittyä hunajaa, hennosti saippuaisena tuntuvaa katkeroa ja aavistus maamaisuutta. Kestoltaan jälkimaku on melko pitkä ja erityisesti voimakkaan katkeroinen jälkivaikutelma kantaa todella pitkään.

Põhjalan Revontulien greipillä tuunattu versio on kokonaisuutena kivalla (ja yllättävän monipuolisella) tavalla greippinen, helpostijuotava ja tuntuvan, mutta mukavan tasapainoisen bitterinen IPA. Tuntuikin, että on vain ajan kysymys, ennen kuin joku panimo lähtee boostaamaan greippisiä jenkkihumalia aidolla greipillä. Oli myös mukava huomata, että tämmöinenkin tempaus toimii kivasti. Vielä kun pääsisi maistamaan oluen tuoreempaa versiota, jotta pääsisi ihmettelemään tarkemmin miten greippi toimii tuoreiden humala-aromien kanssa!

Lyhyesti: Tuntuvasti katkeroinen, sitrusvetoinen IPA, jossa humalien greippisyyttä on korostettu oluen niin makeita kuin karvaita puolia korostavalla greipillä.

Arvio: Erittäin hyvä – yleisten havaintojen perusteella maustetut IPA:t harvemmin toimivat, eli kyseinen oluttyyli tuntuu olevan parhaimmillaan omana itsenään. Tämä olut on kuitenkin mukava poikkeus tuosta linjasta!

Hinnan (3,20e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Sori Brewing Havana Gose

Sori Brewing Havana Gose

• Valmistaja: Sori Brewing
• Tyyppi: Olut, Gose / erikoisuus
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: ~2,00e (Marraskuu 2015, Stockmann Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: beersofestonia

Jos on vähääkään seurannut, mitä Suomenlahtea ympäröivässä pienpanimoskenessä on tapahtunut, ei ole voinut missata Sori Brewingiä. Siltä varalta, että näin on kuitenkin päässyt käymään, lienee pieni oppitunti paikallaan.

Akateemisen olutseura BOSA:n toiminnassa toisensa tavanneet Pyry Hurula ja Heikki Uotila olivat suunnitelleet oman pienpanimon perustamista jo hieman pidempään, mutta hommat tuntuivat aina kariutuvan taloudellisiin realiteetteihin: panimon perustamiseen vaadittava pääoma on Suomessa yksinkertaisesti turhan iso kakku nollabudjetilla leivottavaksi (toki Suomen alkoholilainsäädännölläkin on varmasti osansa ollut tien nousemisessa pystyyn). Jossain vaiheessa heräsi kuitenkin idea panimon perustamisesta matalammasta hintatasosta tunnettuun etelänaapuriin. Hommaa hieman rummutettiin sosiaalisessa mediassa ja sinnikkään viidakkorumpukompin saattelemana pojat onnistuivat keräämään joukkorahoituksella peräti 450,000 euroa, joilla oli mahdollista saada kasaan jo varsin uskottavat panimolaitteistot. Tallinna toivotti yrittäjähenkiset herrat tervetulleeksi ja panimollekin löytyivät tilat Tallinnan keskustan itäpuolelta, Neuvostoaikaiselta sotilasalueelta. Tänne, vanhaan ja tyhjään tehdashalliin perustettiin Sori Brewingin panimo.

Havana Gose on Sori Brewingin kommentti nykyisin villinä vellovaan hapanolutbuumiin ja samalla todellinen frankenstein-olut: gose on vanha, matala-alkoholinen, saksalainen vehnäolut, joka normaaleista saksalaisista vehnäoluista poiketen on sekä hapan että korianterilla ja suolalla (!) maustettu. Tämä ainutlaatuinen oluttyyli ehti peräti kuolla sukupuuttoon 1900-luvun jälkipuoliskolla, mutta pienpanimovillitys onneksi onnistui herättämään sen uudelleen henkiin. Entäs sitten tuo oluen Havana-puoli? No olut on täysin loogisesti maustettu mojito-aineksin, eli limellä ja mintulla! Havana Gose on siis aluksi tavallinen vehnäolut, jonka maustaminen on hoidettu tunkemalla keittoastiaan valtava läjä limenkuoria ja mintunlehtiä teepussimaisissa uutospusseissa – kuulemma erityisesti valtavan mintunlehtipussin tunkeminen pienestä aukosta keittoastiaan oli aikamoinen suoritus. Oluen suolaaminen on hoidettu Himalajan vuorisuolalla ja hapattamista ei olla jätetty epäluotettavien villihiivojen varaan, vaan se on tehty jenkkityyliin käyttämällä luotettavaa maitohappoviljelmää – joka on siis saatu ihan Valion jugurtista.

Väriltään Havana Gose on aluksi kirkkaan kellanruskea ja hiivojen myötä utuinen; pullon pohjalta löytyy reilua hiivapartikkelia, joten jos niitä ei lasiinsa kaipaa, kannattaa kaato suorittaa varoen. Valkoinen vaahto ei ota muodostuakseen ja se vähäinenkin syntyvä katoaa heti.

Jumalauta, miten muhkea, aromaattinen, makea ja persoonallinen tuoksu! Siitä löytyy runsaasti murskattua makeaa minttua, makeaa hedelmäisyyttä, ihan rehellistä mojitoa, kevyttä trooppista valkoviinimäisyyttä ja taustalla häilyvää aavistus viljaista maltaisuutta.

Maku on kunnon gosen tyyliin kepeä, raikas ja kohtalaisen suolainen, mutta oman twistinsä tuo oluen melko runsas ja jännän hedelmäinen yleisilme: limettiä, minttua, melonia, kevyttä passionhedelmän ja sitruunan kirpeyttä, jopa ujoa viinikumikarkkia. Hiilihappo on pieni ja rapsakka, kun taas gosen henkeen katkeroita ei löydy käytännössä ollenkaan. Oluen suupuolella makeus, hapan kirpeys ja suolaisuus ovat mainiosti tasapainossa.

Jälkimaku on sitä, mitä etiketti lupaa, eli hauskan mojitomainen, kevyen suolainen, hennon vesimeloninen, aavistuksen kirpeä ja ujosti vehnäisen hapan. Melonikarkkimainen meininki ja ujo happamuus jatkuvat pitkään, kun taas katkeroita ei löydy vieläkään.

Vironsuomalaisten sankareiden Havana Gose on kyllä todella hassu höpöolut, joka onnistuu harvinaisen hyvin lunastamaan lupauksensa: tässä on selvästi luvattuja mojiton piirteitä, mutta myös selkeä gosemaisuus on läsnä. On kyllä vaikea sanoa, toimiiko tämä olut usean pullon ajan – höpöyttä voi olla tässä liikaa jo yhdenkin pullon ajaksi – mutta pirun hauskaa ja maukasta tavaraa tämä on vähintään lasin ajan. Oluen luominen osoittaa Sorilta upeaa ennakkoluulottomuutta ja vaikka tämä olut varmasti jakaa mielipiteitä rankasti, on pakko myöntää, että itse ainakin tykkäsin. Mainio esitys, joka saa odottamaan vielä kaukana häämöttävää kesää entistä suuremmalla innolla! Onneksi olutta taitaa löytyä nykyisin myös ihan kotimaistenkin ruokakauppojen hyllyiltä.

Lyhyesti: Suomalaisolut Virosta, joka keikkuu höpömittarin asteikon yläpäässä: hapan ja suolainen vehnäolut, joka on maustettu mojito-henkeen limellä ja mintulla.

Arvio: Erittäin hyvä – oluella on jo reippaasti kuriositeettiarvoa, mutta hauska huomata, että myös tuoksu- ja makupuoli ovat mainiosti tikissä! Veikkaan, että monelle olut on yksinkertaisesti liian omituinen, mutta jos ennakkoluulottomat ja persoonalliset oluet kiinnostavat, suosittelen nappaamaan havana Gosen testiin!

Hinnan (~2,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Põhjala Taara Avita!

Põhjala Cellar Series Taara Avita! Rum Barrel Aged Stout

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, Imperial Porter
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara 50, Cara 100, Cara 150, Cara 200, Cara 300, Cara pale-, Carafa T-2 Special, München-, musta-, suklaa-, turvesavustettu-; kaura
• Humala: Bramling Cross, Cascade, Goldings, Magnum, Northern Brewer
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,99e (Lokakuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 5,99e (Tammikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Yksi kovimpia tilausvalikoiman uutuuksia viime syksynä oli ehdottomasti Põhjalan Cellar Series -linjaston Taara Avita! Olin juuri muutamaa kuukautta aikaisemmin saanut vihdoin kokemuspohjaa Põhjalan oluihin Tallinnassa ja sitten nämä virolaisoluet saapuivatkin täysin yllättäen myös monopolin valikoimiin – ja melkoisella rytinällä! Listauksessa ei nimittäin tyydytty pelkästään perustason Must Kuld -portteriin, vaan lisäksi listattiin myös tämä tynnyrikypsytetty superstout.

Taara Avita! pohjautuu siis osittain panimon vaikuttavaan Öö Imperial Stoutiin, mutta sen mallaspohjaa on tuunattu perus-Öötä järeämmäksi mm. turvesavustetuilla maltailla ja kauralla. Tämän jälkeen olut on siirretty vielä erikseen kypsymään martiniquelaisiin rommitynnyreihin peräti puoleksi vuodeksi ennen pullotusta. Ei kyllä voi väittää, ettei näin tuore panimo ainakaan pyrkisi alisuoriutumaan! Nimensä Taara Avita! olut on saanut muinaisesta virolaisesta sotahuudosta, jossa on pyydetty apua virolaisten Taara-jumalalta.

Pullosta kaatuu lasiin rehellisen läpinäkymättömän ruskeanmustaa, konsentroituneen paksua olutta. Vaalea punertavanruskea, kohtalaisen runsas ja erittäin tiivis vaahto kestää keskipitkään oluen päällä ja jää lopuksi espressomaiseksi cremaksi oluen pinnalle.

Lasista kohoilee hyvin runsas, intensiivinen, tummanpuhuva ja hillittyä makeutta vihjaava tuoksu. Yleisilmeeltään oluen tuoksu on voimakkaan paahteinen, tuhdin ja hennosti hapahkon reikäleipäinen ja kevyen vaahterasiirappinen, taustalta löytyy myös hillitysti konjakkista makeaa tammisuutta, kuivattua luumua ja hentoa marjalikööriä. Kokonaisuutena tuoksu on hyvin kompleksinen ja tömäkkä.

Uskomattoman tuhti tuoksu kyllä lupailee paljon, mutta äärimmäisen tuhti, täyteläinen ja voimakas maku lunastaa kaiken ja reilusti enemmän. Kokonaisuudessa on paljon muhkeaa, tahmean maltaista makeutta, mutta voimakas kärtsäisyys ja kevyt ruisleipäinen happamuus antavat yllättävän paljon makeudelle vastapalloon. Kielellä pyörii voimakasta paahteista mallasta, siirappikeksiä, mämmiä, piimälimppua, taatelia, kevyttä melassista rommimaisuutta, hennosti makeaa tammen mausteisuutta, ujoa muskottipähkinää ja aavistus maustepippurisuutta. Kokonaisuutta sävyttävät suklaasiirapilla makeutetun kahvin piirteet ja varsin lempeät katkerot (43 EBU), kun taas todella runsaat voltit (10,5%) pysyvät ihmeen hienosti piilossa. Ylipäänsä oluessa tuntuu olevan aivan perkeleesti kaikkea. Voi pojat. Todella pehmeä, lempeä ja kermainen hiilihappo sulautuu erittäin luontevasti osaksi massiivista kokonaisuutta.

Suuhun jää voimakas, kärtsäisen ja kevyesti kuivakan puisen karvas, makean siirappisen maltainen ja kuivatun taatelinen jälkimaku, joka kehittyy jatkuvasti kielellä, paljastaen altaan myös piirteitä kohtalaisesta luumuisuudesta, hillitystä karhunvatukkahilloisuudesta, kevyestä ruisleipäisestä happamuudesta, maltillisesta maitosuklaisuudesta ja hennosta kaakaoisesta tammisuudesta. Suuhun jää todella pitkä, ujosti tahmea ja hennon lämmin jälkivaikutelma, jota siivittävät oluen maltilliseksi jäävät katkerot.

Jumalauta helvetti.

Põhjala Öö oli jo valmiiksi täysin tajuton imperial stout, mutta Taara Avita! heittää vaivattomasti vielä siitä ohitse! Olut osoittaa mallikkainta stout-puolen tammitynnyrikypsytystä pitkään aikaan: olut ei ole hallitsevan tamminen tai ikävän tunkkainen ja puiseva, vaan selkeästi puhdaspiirteinen stout, johon melko maltillinen tammisuus taustalla tuo ainoastaan mielenkiintoa, syvyyttä ja kompleksisuutta peittämättä mitään.

Yleisesti tämä on järjettömän järeää tavaraa, eli yhdestä tällaisesta 0,33-kokoisesta pullosta riittää hyvin jaettavaa kahdelle – sekä oluen alkoholin että tuhdin, suuntäyttävän maun puolesta. Pelkästään tuoksua voi ihastella ikuisuuksia, kun taas massiivinen makupuoli suorastaan pakottaa nauttimaan oluen hitaasti, pienissä erissä, jokaista pisaraa ihastellen. Taara Avita! on helposti Alkon parhaimpia stouteja, eikä sitä ole ilahduttavasti hinnoiteltu täysin taivaisiin.

Lyhyesti: Äärimmäisen tuhti ja vaikuttava, rommitynnyrikypsytetty imperial stout Tallinnasta. Perkeleesti kaikkea potenssiin kolme.

Arvio: Täydellinen – kuin Öö imperial stout, mutta parempi. Kuulostaa mahdottomalta, mutta kyllä nuo Põhjalan pojat näköjään osaavat hommansa.

Hinnan (5,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Põhjala Rukkirääk Rye Ale

Põhjala Rukkirääk Rye Ale

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, Ale
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, Crystal 150-, Melanoid-, München-, pale-, ruis-, Special B-, suklaaruis-
• Humala: Cascade, Chinook, Magnum
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 2,80e (Heinäkuu 2015, Sadama Market)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: põhjala

Kesällä maistelemani Põhjala-oluttrion päättää nyt panimon Rukkirääk, meille lahden pohjoispuolella asuville "Ruisrääkkä". Jos joku ei ole ehtinyt lukaista aiempia arvosteluja, tässä Must Kuld Porter ja Öö Imperial Porter.

Jotkut mallasskeneä tarkemmin seuranneet ovat saattaneet huomata, että ruis rupeaa olemaan muodissa. Trendin edelläkävijöitä taisivat olla Atlantin tuolla puolen suosituiksi tulleet ruisviskit, jotka ovat tuoneet mukavaa vaihtelua usein erittäin makeisiin ja pehmeisiin Bourbon-viskeihin. Jenkkien pienpanimot innostuivat 2000-luvun alkupuolella ruismaltaan käyttämisestä myös olutpuolella, mistä trendi on sittemmin levinnyt myös Eurooppaan. Rukiin suosiosta kertonee jotain se, että nykyisin meillä on pienpanimojen rinnalla myös ihan kotomaisia tislaamoita, jotka ovat erikoistuneet ruispohjaisiin tuotteisiin – mainio ja tasokas Helsinki Distillery Co. ja ruispohjaisella Napue Ginillään mainetta niitannut Kyrö Distillery!

Põhjalan ruisolut on nimetty osuvasti "Ruisrääkäksi", sillä täällä pohjoisemmassa kyseinen kanalintu tuppaa viihtymään erityisesti juuri ruispelloissa. Tyyliltään olut on ihan rehellinen perus-ale, eli esimerkiksi alkoholia (5,9%) tai katkeroita (20 IBU) ei ole pyritty lyömään överiksi. Oluen twist onkin juuri reippaassa ruismaltaiden käytössä, jolla pyritään erottautumaan muista "tavanomaisista" aleista.

Olut on väriltään tumman ja hennosti punertavan mahonginruskea, yleisolemukseltaan hieman läpinäkymätön. Kaadon mukana ilmestyvä vaahtohattu on tiivis, kestävä, valkeanharmaa ja runsaasti pitsiä.

Runsas tuoksu tarjoaa – ei niin yllättäen – rouheaa ruismaltaisuutta, aromikasta ja hennosti jopa hunajaista humalan hedelmää ja kuivakan multaista maamaisuutta. Taustalla tuntuu hillittyä sitruksisuutta, aromihumalan kukkaisuutta, kevyttä ruisleipätaikinaa, maltillista pähkinäisyyttä ja hentoa hiivaisuutta.

Tuoksun tapaan rouhealta maultaan Rukkirääk on kuiva, ruismaltainen, sitruksisen humalainen, melko katkera, ruohoinen ja vihertävän yrttinen sekä hennon maamainen. Suutuntumaltaan olut on keskitäyteläinen, kun taas hiilihapporunko on hyvin pieni ja pehmeä, jopa lähes olematon.

Jälkimaku on rukiinen, maamaisen mausteinen, kevyen karamellimaltaisen makea ja hennosti tunkkaisen humalakäpyinen. Melko katkerassa ja kohtalaisen pitkässä loppuliu'ussa nousee myös esille aavistuksen verran tumman suklaisia vivahteita.

Rukkirääk ei ole selkeästikään samanlaisen VAU-faktorin olut kuin Põhjalan peruslinjaston portterit, vaan ennemmin perustason ale rukiin tuomalla jännällä twistillä. Kokonaisuus on selkeästi astetta mielenkiintoisempi kuin aivan tavalliset alet ja tämä olut on myös mielenkiintoista vaihtelua niihin iänikuisiin IPA-kötöstyksiin (joskin pakko tässä mainita, että olut mielestäni tuntuu kyllä katkerammalta mitä teoreettinen 20 IBU:a antaa ymmärtää). Kuitenkaan maailman mielenkiintoisimpiin aleihin tämä ei lukeudu; kokonaisuus on enemmän tyyliltään simppeli, helpostilähestyttävä ja mukava hörpöttelyolut kuin perinpohjaiseen fiilistelykäyttöön suunniteltu kuriositeetti.

Yleisarvosanaksi olut saakoon jotain "ihan jees"in ja "ei paskempaa!"n väliltä. Kokonaisuudessa on paljon kivaa, kuten mm. hienosti viritetty balanssi ruismaltaisuuden, maltillisen katkeron ja hillityn mutta erottuvan aromihumaloinnin kanssa, mutta myös jonkin verran piirteitä, jotka eivät aivan osu maaliinsa. En silti lähde valittamaan, sillä kokonaisuus on pääpiirteittäin erittäin maistuva ja alle kolmen euron hintalappu oluen laadun huomioonottaen on vähintäänkin kohtuullinen.

Lyhyesti: Rukiilla tuunattu, astetta persoonallisempi eestiläis-ale, jossa on varsin mainio balanssi ruismaltaisuuden, kohtuullisen katkeron ja hienostuneen aromihumaloinnin välillä.

Arvio: Hyvä – tämmöinen ihan jepa arkiolut, joka sopii erinomaisesti siihen, kun kaipaa vaihtelua siihen perusmeininkiin ilman että mennään niiden omintakeisten höpöoluiden puolelle.

Hinnan (2,80e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Põhjala Öö Imperial Baltic Porter

Põhjala Öö Imperial Baltic Porter

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, Imperial Porter
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Carafa II Special-, Crystal 300-, München-, Pale-, Special B-, suklaa-
• Humala: Magnum, Northern Brewer
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,50e (Heinäkuu 2015, F-Hoone, Tallinna)
• Hinta nyt: 5,99e (Tammikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Must Kuldia seuraava Põhjala-kokemukseni tuli varsin pian, kun eksyimme kaveriporukalla syömään Tallinnan vanhan kaupungin länsipuolella sijaitsevassa, varsin maukasta ja modernilla otteella tehtyä talonpoikaisruokaa tarjoilevassa F-Hoonessa. Tanakan aterian päätteeksi kaipasin jotain jälkiruokahenkistä lasillista ja päädyin pienen pähkäilyn jälkeen ottamaan ravintolan pihaterassilla Põhjalan +kymppivolttisen porterin, Öön, testiin. Vajaaseen viiteen euroon ei voi kyllä sanoa oluen olevan hinnalla pilattu, oli sen laatu mitä tahansa.

Öö (Yö) on tyyliltään imperial baltic porter ja – kuten yllä mainitsinkin – myös panimon ensimmäinen tuotos. Öö lykättiin panimon ensimmäisenä keitoksena markkinoille alkuvuodesta 2013 ja se rupesi varsin nopeasti keräämään vallan positiivista hypeä. Kyseessä on siis jälleen varsin kattavan mallaspohjan päälle rakennettu tuhti portteri, jossa runkoa ja voltteja on buustattu edelleen käyttämällä myös ruskeaa sokeria. Katkerohumalointi on hoidettu saksalaisella Magnumilla ja brittiläis-jenkkiläisellä Northern Brewerillä 60 IBU:n lukemiin. Meikäläisen pullon kyljessä seisoi "parasta ennen 25/11/2015", vaikkakin voin kuvitella tällaisen oluen kestävän mainiosti paljon pidempäänkin.

Pullosta kaatuu lasiin pikimustaa, konsentroitunutta, tervamaista ja täysin läpinäkymätöntä olutta, jolle muodostuu maltillinen, mutta äärimmäisen tiivis ja melko kestävä, cappuccinomainen vaahto.

Aluksi, jääkaappikylmänä, oluella on viileä, teräksinen, tervainen ja kevyen savuinen tuoksu. Lämmetessään tuoksu kasvaa selvästi runsaammaksi ja makeammaksi, tuoden kuvioihin mukaan myös espressoista kahvia, lakritsista ja melassista makeutta, sulanutta tummaa suklaata ja hentoa kukkeaa humalaisuutta samalla kun tervaisuus tuntuu saavan entistä vahvempaa jalansijaa.

Suutuntumaltaan olut on äärimmäisen täyteläinen ja pureksittavan paksu. Kermaisen pehmeän kokonaisuuden seasta voi erottaa sekä karvaampaa tummaa suklaata että makeampaa maitosuklaisuutta, tummaa marjaisuutta ja kypsää luumua, kaakaota, hyvin tummaa pannukahvia, kevyttä mämmistä maltaisuutta ja hentoa kermatoffeisuutta. Hieman makea yleisolemus on hyvin mehukas ja maukas; humalankatkerot ja alkoholi (10,5%) jäävät valtavan rungon alle lähes täysin piiloon. Kaiken alta löytyy hyvin pieni ja pehmeä hiilihappo, joka tuntuu näin konsentroituneen paksun rungon alla lähes olemattomalta.

Jälkimaku on voimakkaan mausteinen ja jopa pippurinen, silkkisen kermainen, makean suklainen ja kaakaoinen, hennon karhea ja maltillisen katkeroinen. Todella pitkä, vivahteikkaan suklainen ja hennon kinuskinen loppuliuku on hieman lämmin; loppua kohti myös katkerot kasvavat keskivoimakkaiksi ja tuovat muuten tahmeaan ja makeaan taittuvaan jälkivaikutelmaan mukavaa särmää ja tiiviyttä.

Tämä on kyllä upea, pitkä ja kaikin puolin erinomainen tykitysolut. Jos Must Kuld oli vakuuttavaa tavaraa, tämä olut potkaisee meiningin aivan nextille levelille! En ihmettele lainkaan, että tämä Eestin ensimmäisen pienpanimon ensimmäinen olut keräsi semmoisen hehkutuksen pian ilmestymisensä jälkeen – tämähän on debyytiksi melkein kovempi suoritus kuin Baronessin Red Album tai Kate Bushin The Kick Inside (lue: älyttömän hyvä)!

Aterian päätteeksi jälkiruokaoluena tämä meni varsin mainiosti, sillä Öö on niin pirun tuhti ja massiivinen, ettei sen jälkeen hetkeen tunnu maistavan mitään, eikä oikeastaan sitä edes kaipaakaan tällaisen jälkeen mitään. Tämä on niin suurikokoinen tapaus, että yhdestä pullosta tulee jo ähky. Maun puolesta olutta voisi särpiä kyllä paljon enemmänkin, mutta oluen tuhdit voltit ja muhkea yleisolemus pitävät huolen siitä, että olut ei hupene liian ketterästi ja ettei pullon tyhjettyä käsi rupea heti ensimmäiseksi hakemaan uutta pulloa.

Viimeistään tässä vaiheessa olen täysin vakuuttunut Põhjalan tyyppien osaamisesta.

Lyhyesti: Todella valtava, vaikuttava, vivahteikas ja hemmetin herkullinen superportteri fiilistely- tai jälkiruokakäyttöön.

Arvio: Täydellinen – kyllä virolainen Yö on tuhdimpi, raskaampi ja kaikin puolin parempi kuin suomalainen Yö. Otapa Lindholmin Olli tästä mallia.

Hinnan (4,50e) ja laadun suhde: Ylivoimainen – ajatus paremmasta oluesta samaan hintaan tuntuu mahdottomalta.

Põhjala Must Kuld Porter

Põhjala Must Kuld Porter

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, Porter / Milk Stout
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Carafa type 2 special, Crystal 50, Crystal 150, Crystal 200, München-, Pale-, Pale Cara-, Suklaa-
• Humala: Goldings, Magnum
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 6,90e (Heinäkuu 2015, SeaPub tallink, Baltic Princess)
• Hinta nyt: 4,99e (Syyskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

kuva: põhjala

Kesällä tuli pyörähdettyä Kroatian lisäksi myös mm. etelänaapurissa, ja kun eestiläiset pienpanimot ovat olleet tässä jo toista vuotta ihmisten huulilla niin kuvainnollisesti kuin konkreettisestikin, oli mielestäni korkea aika tarkastaa ihan henkilökohtaisesti että mistä on oikein kyse.

Eli jos nyt ihan oikeasti joku on missannut jotain oleellista maailman tapahtumista, niin tässä kerrottakoon, että pienpanimobuumi ei ole mikään suomalainen ilmiö (toivottavasti kukaan ei ole luullut näin), vaan pienpanimoja on Yhdysvaltojen perässä ilmestynyt ympäri maailmaa. Viroon ilmiö rantautui muutama vuosi sitten ja tätä nykyä suomalaisille tunnetuimmat nimet lahden tuolta puolen ovat Õllenaut, Suomesta Viroon muuttanut Sori Brewing ja maan pienpanimoskenen kirkkaimpana tähtenä pidetty Põhjala.

Alkuvuonna 2013 ensimmäisen oluensa julkaisseella Põhjalalla oluista vastaa ensisijaisesti Skotlannin maineikkaalla Brewdogilla kannuksensa hankkinut Chris Pilkington. Panimo onkin hyvin lyhyessä ajassa onnistunut vakuuttamaan massat laadukkailla, mielenkiintoa kutkuttavilla ja piirun verran keskivertokäsityöolutta persoonallisemmilla oluillaan; näitä onkin jo kerääntynyt varsin kiitettävä katras panimon kotisivujen mukaan. Panimon kenties tunnetuimmaksi olueksi on noussut Must Kuld Porter, todennäköisesti lähinnä kaupan hyllyiltä suorastaan hyökkäävän etikettinsä takia. Pullon etiketissähän on siis kuvattuna se, jota pannaan – paahtomallas.

Tämä kyseinen olut on valmistettu peräti seitsemän eri maltaan pohjalle, mutta panimomestari Pilkington ei ole lähtenyt Brewdogin henkeen humaloimaan olutta superaromaattisilla uuden maailman humalalajikkeilla, vaan käytössä ovat hienostuneempia eurooppalaislajikkeita. Lisäksi oluelle on annettu milk stout -henkeen pieni annos maitosokeria eli laktoosia – hiivat kun eivät kykene käyttämään tätä sokeria, joten se jää antamaan oluelle hienovaraista makeutta ja täyteläisyyttä.

Väriltään musta kulta on osuvasti läpinäkymättömän pikimusta. Oluen ylle nousee kermaisen paksu, melko tiivis, suht kestävä ja paljon pitsiä jättävä maitokahvinruskea vaahto.

Tuoksu on varsin vivahteikas ja miellyttävän moniulotteinen. Siitä erottuu ensisijaisesti makeaa maltaisuutta, tummanpuhuvaa paahteisuutta ja hieman kevyemmin kukkaisuutta ja hillittyä sitrusvetoista hedelmäisyyttä. Taustalla häilyvistä, hienovaraisemmista sävyistä voi erottaa lakritsia, jälkiuunileipää, kevyttä maitokahvia, maltillista sitruunankuorta, ujon kärtsäistä mallasta, hillittyä tervaleijonaa, hentoa mämmisyyttä ja aavistuksen ruisleipätaikinaa. Kattaus on siis ihastuttavan kompleksinen ja tarjoaa jokaisella nuuhkaisulla erilaisen kattauksen niin makeampia kuin karvaampiakin vivahteita.

Suussa olut on miellyttävän täyteläinen ja melko voimakkaan paahteinen, kuitenkin ilman hyökkäävää kärtsää tai tuhkaisuutta. Pehmeähkö, tasapainoinen ja sulava kokonaisuus on hentoisesti makean limppuinen, miellyttävän kahvinen, hennon lakritsinen, maltillisen katkeroinen. Hiilihappo on pehmeää ja lempeää.

Kermaisessa jälkimaussa tuntuu keskimakua voimakkaammin kärtsää, jonka bitteriin sekoittuu hiiltynyttä leipää ja kevyttä katkerohumalaa. Loppuliu'ussa tuntuu rouheaa paahtomallasta, maltillista maitokahvisuutta ja hillittyä lakritsia, joka loppua kohti taittuu ujosti suolaiseen salmiakkiin.

Põhjalan Must Kuld on kokonaisuutena suorastaan hurmaavan maukas, miellyttävän pehmeä, juuri sopivasti hieman makea ja kaikin puolin erittäin tasapainoinen, runsas portteri. Yleisesti tämä on siis todella mainiota kamaa, ja vaikka laktoosi-intoleranttia tässä ollaankin, on meikäläisen toleranssi näin kovalaatuisille oluille varsin korkea. Ensimmäisen oluen perusteella Põhjala pääsee vakuuttamaan kertaheitolla – täytyy toivoa, että kova laatu pitää tulevaisuudessakin!

Itse tosiaan testasin oluen Viron-laivalla baarissa, mutta ilahduttavasti olut saapui myös Alkon tilausvalikoimaan tässä syksyn koitettua. Suosittelen lämpimästi nappaamaan oluen mahdollisuuksien puitteissa testiin, sillä tässä on helposti yksi monopolin tämänhetkisen valikoiman parhaista porttereista!

Lyhyesti: Hyvin vivahteikas, maukas, hieman makea ja miellyttävän pehmeä, laktoosilla tuunattu virolaisportteri.

Arvio: Erinomainen – julmetun maukas esitys, jossa tasapainoisuus ja moniulotteisuus paiskaavat ylävitosia silkasta olemassaolon riemusta. Nimensä mukaisesti tämä olut on kyllä mustaa kultaa.

Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.