Founders Dark Penance

Founders Dark Penance Imperial Black India Pale Ale

• Valmistaja: Founders Brewing Company
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Yhdysvallata
• Alue: Michigan
• Maltaat: Crystal, Midnight Wheat
• Humala: Centennial, Chinook
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 5,70e (Maaliskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: founders

Arvioita Foundersin oluista näkyy täällä blogin puolella melko taajaan; tämä johtuu siitä, että meikäläisellä on tapana napata aina uusi Foundersin olut mukaani kun sellainen tulee vastaan. Ei ole siis syytä odottaa, että Founders-arviot loppuisivat ainakaan tähän olueen!

Lokakuussa 2014 lanseerattu ja Imperial Black India Pale Aleksi tituleerattu Dark Penance on Foundersin uusimpia lisäyksiä valikoimiinsa, joskin olut on tainnut jäädä kertaluontoiseksi tai lyhytaikaiseksi eräksi, sillä olutta ei löydy sen enempää Foundersin kuin Alkonkaan sivuilta. Pohjana oluessa on tuhti kristallimaltailla saatu, vahvuudeltaan 8,9% vahvuinen runko, johon on lisätty paahdettuja vehnämaltaita juuri sen verran, että olut on saatu väriltään mustaksi. Panimon mukaan katkeroita oluessa on 100 IBU ja tämän meikäläisen (viime keväänä nautitun) oluen parasta ennen -päiväys on 14.7.2016 – mitenkään erityisen tuoretta olut ei siis liene korkkaushetkellä ollut.

Väriltään olut on erittäin tumma, lähes läpinäkymättömän, mutta samalla kirkas mahonginruskea. Lasiin kaadettaessa oluelle muodostuu melko runsas, maitokahvinruskea ja kuohkea vaahtolakki, joka jättää tiivistä pitsiä lasin reunoille.

Tuoksun yleisvaikutelmassa on aromaattista IPA-humalointia kohtalaisen paahteisella pohjalla: nokkaosastolla tuntuu humalaista sitruksisuutta ja ruohoa, nallekarkkia, männynneulasta, kärähtänyttä tummaa mallasta, tummapaahtoista kahvia, kevyttä mämmiä ja hentoa maamaisuutta.

Suussa tämä täyteläinen olut on klassiseen IPA-henkeen tuntuvan katkeroinen, minkä lisäksi humala tuo kokonaisuuteen greippisyyttä ja kevyttä ruohoisuutta. Kokonaisuus on kuitenkin vähän vähemmän IPA-maiseen henkeen mausteisen maltainen, espressoinen, jälkiuunileipäinen ja kevyen salmiakkinen, minkä lisäksi kokonaisuudesta erottuu ujoa tunkkaista maamaisuutta. Yleisilmeestä erottuu myös makeampaa karamellista maltaisuutta, mutta tuntuva humalointi pitää kokonaisuuden hyvin kuivakan tuntuisena. Yleisilmettä sävyttää todella pieni ja pehmeän kermainen hiilihappo.

Jälkimaussa tuntuu espressoa, paahdettua jälkiuunileipää, kärtsäistä mallasta, hillittyä greipinlihaa, kevyttä pippurista mausteisuutta ja hentoa saippuaista humalointia. Oluesta jää suuhun melko lämmin ja voimakkaan paahteinen jälkivaikutelma, jossa kärtsäinen karvaus ja humaloinnin bitteri kantavat erittäin pitkään.

Black IPA -skenessä Dark Penance tuntuu olevan melko vahvasti paahteisen pään edustaja, mutta onneksi myös melko selvästi DIPA-settiä melko tuntuvan humalointinsa vuoksi, joten kaipa olut on ihan nimensä veroinen – Imperial Black IPA. Tällaisen tyylin faneille olut on varma nakki, sillä kyseessähän on Foundersin tyyliin kyllä oikein mainio ja hyvin tehty laatuolut, mutta itse en kuitenkaan oikein lämpeä tälle. Oluessa paahdetta on sen verran, että se tahtoo tuoda mieleen automaattisesti tummemmat stoutit ja portterit, ja Founders on yksinkertaisesti niin kova luu näiden oluttyylien tuottajana, ettei Dark Penancella ole oikein jakoa niitä vastaan. Tämä on kyllä vaikuttava, järeä tupla-Black IPA, mutta se ei onnistu oikein tyydyttämään meikäläisen tarvetta niin IPA:lle kuin paahteiselle tummalle oluellekaan.

Lyhyesti: Varsin järeä, voimakkaan paahteinen ja tuntuvan katkera tupla-Black IPA. Iso outolintu, joka on hieman turhan paahteinen Black IPA:ksi ja hieman turhan katkera jenkkiportteriksi.

Arvio: Hyvä – iso ja robusti esitys, joka on sellaisenaan varsin vaikuttava tapaus, mutta joka loppupeleissä ei onnistu vakuuttamaan aivan täysin meikäläistä Black IPA:na.

Hinnan (5,70e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Pyynikin Black IPA

Pyynikin Black IPA

• Valmistaja: Pyynikin Käsityöläispanimo
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Suomi
• Alue: Pirkanmaa
• Maltaat: Black, Cara, Chocolate, Crystal, paahdettu ohra, Pale ale, Suklaavehnä
• Humala: Amarillo, Cascade, Centennial, Citra, Saaz, Target
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 4,99e (Maaliskuu 2017, Alko)
• Hinta nyt: 4,99e (Maaliskuu 2017, Alko)

Pitkästä aikaa taas korruptiopullojen arviointia!

Tämä kyseinen olut päätyi meikäläiselle parin muun Pyynikin Käsityöläispanimon mukana suoraan itse panimolta. Kun tuosta kuriirin kärräämästä satsista meikäläisen kattavasti vakuuttanut, Bourbon-tynnyreissä kypsytelty Imperial Stout oli testattu, ei vaatinut kovinkaan suurta motivointia ottaa paketin seuraava olut, Black IPA, testiin.

Kyseessä on siis reilusti kehuja ja ihan useampiakin palkintojakin keräillyt tapaus, joka aivan hiljattain saapui myös ihan tavan kuluttajien saataville Alkon valikoimiin. Tämän oluen pitäisi olla siis tyyliltään Black IPA, eli mustilla maltailla tuunattu IPA. Kuitenkaan aivan täysin tavan IPA:sta ei pitäisi olla kyse, sillä oluesta löytyy voltteja järeät 8,5% ja katkeroitakin jyrkät 80 EBA – meikäläisen hahmotuskyvyillä tässä liikutaan jo vahvasti Double IPA -akselilla! Meikäläisen testipullolla on parasta ennen -päiväystä lokakuuhun 2017, joten edelleen riittävän tuoretta tavaraa pitäisi olla tarjolla.

Tässä joitain olutblogeja lueskelleena voin huomata, etten ole yksin oman suhtautumiseni Black IPA:an kanssa: tästä oluttyylistä kun tuntuu olevan vain niin hankalaa olla jotain järkevää mieltä. Joitain rassaa koko oluen ristiriitainen nimi: Black India Pale Ale – miten olut on olevinaan yhtä aikaa sekä "black" että "pale"? Kuten itse olen varmaankin kaikissa aikaisemmissa BIPA-arvioissani kirjoittanut, itseäni rassaa se, että liian harvoin nämä oluet ovat varsinaisesti "IPA" ja enemmän portteri. Jos olut kulkee IPA-nimellä, olisi mielestäni perusteltua, että siinä olisi humalat pinnassa ja yleisilme olisi kepeänraikas; ei mielestäni portteri tai stout IPA:ksi muutu, jos siinä on vain hieman enemmän katkeroa – etenkin kun niin monessa jenkkiportterissa on jo lähtökohtaisesti usein enemmän katkeroita kuin tavan IPA:ssa!

Lasiin kaatuu nimensä mukaisesti lähes täysin läpinäkymättömän mustanruskean väristä olutta. Kaadon myötä lasiin nousee myös melko runsas, tuhkaisen beigen värinen ja kestoltaan keskipitkä vaahtohattu.

Tuoksussa paahteinen maltaisuus ja humalainen aromikkuus mittelevät, mutta kohtalaisen nopeasti kärtsäinen puoli ottaa erävoiton humalista. Kokonaisuudesta erottuu makeahkoa, tummanpuhuvaa mallasta, siirappia, yleistä kärtsäisyyttä, kevyttä aromaattisen sitruksista aromihumalaa ja hillittyä salmiakkia.

Suussa oluella on kuivahko, muttei täysin kuiva, melko täyteläinen ja hiilihapoiltaan lähes täysin olematon habitus, mikä myös antaa oluelle hyvin suunmyötäisen, kermaisen suutuntuman. Kielen kärjessä tuntuu hieman siirappista, piimälimppuista ja kevyen lakritsista makeutta, kun taas muualla suussa tuntuu robustimpää kärtsää, pihkaa, kevyttä sitrushedelmäisyyttä, hentoa espressoisuutta ja ujoa yrttisyyttä, joka kasvaa jälkimakua kohden tuntuvammaksi yrttikatkeroisuudeksi.

Vasta jälkimaussa oluen IPA-puoli astuu kunnolla esiin voimakkaan ruohoisella ja yrttisellä, jopa hieman saippuaisella katkerollaan (80 EBU), joka kantaa pitkään. Kielelle jää karvasta espressoa, makeampaa mokkaisuutta, hillittyä männynneulasta ja hentoa salmiakkia, joka loppua kohti kääntyy ujoksi lakritsiseksi makeudeksi.

Näin kokonaisuutena on helppo todeta, että Pyynikin Black IPA on oikein maukas ja tyylikäs esitys, mutta sokkona olisin itse pistänyt tämän oluen reilummin humaloiduksi portteriksi – tässä kun on varsin reippaasti kärtsää, eikä humalan omia piirteitä tahdo löytyä muualta kuin jälkimaun katkeroista. Perinteistä IPA:n aromihumalavetoisuutta oluesta löytyy varsin vähän ja IPA:lle tyypillistä kepeyttä ja huolettomuutta vielä vähämmän. Erityismaininnan kuitenkin saa reipas alkoholi (8,5%), joka ihmeen kaupalla ei tunnu juuri missään.

Eihän tässä oluessa paljoa IPA:a ole, mutta siitä huolimatta oikein mainio oluthan tämä on noin muuten. Humaloitujen porttereiden ystäville tämä on varsinainen nappiosuma ja itse ehkä mieltäisin enemmän tämän oluen sinne volttiensa, runsautensa ja makumaailmansa puolesta. Makuasioista voi toki aina kiistellä, mutta itse odottaisin enemmän IPA-henkeä jos nappaisin sokkona tämän kaupan hyllyltä, kun taas Portterina olisin varsin innoissani! Mielikuvat, koeta nyt ottaa niistä selvää.

Lyhyesti: Vahvasti portterityylinen, reilusti humaloitu musta ale, jossa IPA-maisuutta on lähinnä jälimaun katkerota. Hajanaisesta fokuksestaan huolimatta varsin mainiota tavaraa!

Arvio: Erittäin hyvä – kyllä Pyynikki tuntuu hanskaavan nämä tummat oluet varsin varmoin ottein. Tämä on oikein mukavalla tavalla robusti ja tasapainoinen olut jostain harmaalta alueelta Black IPA:n ja portterin välimaastosta.

Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Põhjala Pesakond

Põhjala Pesakond Black Forest IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, Carafa 2 special, Crystal 150, musta-, Pale-,
• Humala: Chinook, Columbus, Mosaic
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,49e (Helmikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,49e (Elokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

On tämä maa kyllä ihme paikka. Aluksi kaikki puhuvat Põhjalasta mutta sitä ei vain yksinkertaisesti saa mistään. Jos haluaa jotain saada, pitää seikkailla Viroon asti päästäkseen pulloihin kiinni. Sitten kun tulee ensimmäinen Põhjala myyntiin, pamahtaa hetkessä tarjolle puolet panimon tuotannosta. Vaikka näin hypetetyn panimon saamisessa Suomen markkinoille kesti suorastaan luvattoman kauan, en silti pistä pahakseni oluen ensilanseerauksen jälkeen saapuneen valikoimatykityksen tuomaa runsaudenpulaa (joskin harmittelen sitä, että merkittävä osa juuri kaikkein mielenkiintoisimmista panimon oluista edelleen loistaa markkinoillamme poissaolollaan).

No niin. Vuodenvaihteessa siis Alkon tilausvalikoimaan löysi tiensä Põhjalan black IPA Pesakond, joka on panimon tribuutti Viron pitkäaikaiselle Pesakond-sarjakuvalle. Kyseessä ei ole mikään perus-BIPA, vaan virolaisilla mustikoilla ja kuusenkerkillä tuunattu tapaus.

Väriltään olut on läpinäkymättömän ruskeanmusta, kuten black IPA:n nyt kuuluu olla. Kaadon yhteydessä olut saa kestävän, espresso-cremamaisen vaaleanruskean vaahdon, joka jättää jälkeensä runsaasti pitsiä.

Tuoksusta löytyy paahteisuutta, mäntyistä humalankäpyä ja pihkaa, mitä kuusenkerkkä tuntuu komppaavan, kevyttä fillarinkumia ja hentoa paahteisuutta. Oluella on enemmän IPA-mainen kuin portterimainen tuoksu, mistä sille pisteet.

Suussa oluella on kepeä, voimakkaan havuinen ja greippisen sitrushedelmäinen maku, jossa on jännä, tuoreen tumman marjainen twist. Taustajoukoista löytyy ruohoista, voimakasta saippuaista katkeroa ja varsin maltilliseksi jäänyttä, hennon nokista kärtsää. Hiilihappoisuus on melko hillittyä ja suutuntuma jää edustamaan ohuehkon pään keskitäyteläisyyttä. Kielen kärjessä häilyy hentoa marjaista makeutta.

Jälkimaussa jää kielelle tuntuvaa, kestävää ja saippuaista katkeroa, greippiä, havuisuutta, kevyttä pihkaisuutta ja hyvin hennosti paahtomallasta. Suuhun jää oluesta todella voimakas, IPA-henkinen katkeroisuus.

Pesakond on kaikin puolin mallikas BIPA, jossa raaka-aineet maistuvat mukavan hillitysti mutta silti erottuvasti ja paahteisuus on hädin tuskin havaittavissa oleva, vain hennosti mausteena toimiva elementti. Olut siis edustaa enemmän sitä meikäläisen silmissä "oikeaa" BIPA-tyyliä, jossa kyseessä ovat väriltään mustat IPA:t, eivätkä portterimaisen paahteiset ja tuhdit oluet, joista löytyy reippaasti jenkkihenkistä katkeroa, muttei IPA:n raikkautta ja kepeyttä.

Lyhyesti: Tallinnan vanhimman ja kuuluisimman pienpanimon hyvä ja tasapainoinen, enemmän IPA-mainen kuin tuhdin paahteinen Black IPA.

Arvio: Tyylikäs – tämän epämääräisen ja ristiriitaisen oluttyylin edustajien keskuudessa Pesakond edustaa selkeästi Black IPA -genren mielenkiintoisempaa ja tasapainoisempaa päätä.

Hinnan (4,49e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Mallaskosken Black IPA

Mallaskosken Black IPA

• Valmistaja: Mallaskosken panimo
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Suomi
• Alue: Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoki
• Maltaat: Carafa special-, musta-, pale-, suklaa-, tumma karamelli-
• Humala: Amarillo, Chinook, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,48e (Lokakuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 3,48e (Tammikuu 2016, Alko)

Viime syksynä Alkon valikoimat täydentyivät kahdella Mallaskosken panimon oluella: tällä perusvalikoimaan saapuneella Black IPA:lla ja tilausvalikoimaan ilmestyneellä Black Pilsillä – näistä jälkimmäinen olikin jo arvioitu aikaisemmin blogissa ja todettu varsin passeliksi tapaukseksi.

Black IPA on oluttyyli, joka jaksaa herättää tunteita. Toiset (lähinnä ne, jotka tykkäävät niin IPA:ista kuin tummista oluista) tykkäävät, toisten mielestä oluttyyli on melko turha ja nimeltäänkin ristiriitainen (black pale ale – mitä?). Myönnetään, että itseäni on aina rassannut tuo nimi – kutsuisivat nyt olutta India Black Aleksi tai India Dark Aleksi, vaikka kai se niin on, että "IPA" pullon etiketissä myy – mutta kyllä hyvä BIPA aina toimii (TJEU: Thornbridge Black Raven). Ongelmana tässä on nyt se, että monen panimon mielestä hyvä Black IPA on lähinnä jenkkihumaloitu portteri, kun taas itse miellän Black IPA:n rehellisesti IPA-maiseksi olueksi, joka nyt sattuu olemaan väriltään mustaa ja jonka paahteisuus on korkeintaan hädin tuskin erottuvaa. Noh, katsotaan onko tämä viime syksyn uutuus Black IPA oikeasti, vai vain nimeltään!

Väriltään Mallaskosken BIPA on todella tumma, lähes täysin läpinäkymättömän mustanruskea. Hennosti rusehtavan beige vaahtohattu on keskirunsas, kestoltaan korkeintaan keskipitkä ja laskeutuessaan se jättää hieman pitsiä.

Tuoksu on aitoon IPA-henkeen aromaattisen humalainen: siinä tuntuu pihkaa, greippistä hedelmää ja havunneulasia. Taustalla häilyy myös paahteista mallasta, kevyttä leipäisyyttä ja hentoa lakritsista makeutta.

Sekä maltaisuus että sitruksinen aromihumalointi ovat varsin makeaa ja kielen kärki pysyy karamellisen makeana alusta loppuun. Kokonaisuutena olut on varsin freesi, makupuolelta löytyy erityisesti aluksi greippiä, pihkaa ja vihertäviä ruohon ja männynneulasten piirteitä, kun taas varsinaisessa keskimaussa esiin nousee myös makeaa mallasleipää, paahteisuutta, lakritsia, hentoa herukkaista marjaisuutta ja kohtalaisesti, mutta samalla miellyttävän lempeästi saippuaista katkeroa. Todennäköisesti makeamman ja runsaamman maltaisuuden ansiosta katkerot ovat mukavan tasapainoiset oluen annettuihin EBU:ihin (50) nähden. Hiilihappoisuus on todella pientä, hentoa ja kermaisen pehmeää – puoliolematonta, suorastaan.

Kestoltaan keskipitkässä jälkimaussa runsaampi, mämminen ja kevyen jälkiuunileipäinen paahteisuus ja jopa aavistuksen kärähtäneen oloinen kärtsäisyys ottaa valtaa, mutta kokonaisuutta sävyttää edelleen IPA-henkisyys greipin, pihkan ja hennon saippuaisen aromihumaloinnin muodossa. Jälkivaikutelmaa sävyttää IPA-mainen, mutta miellyttävän tasapainoinen katkerohumalointi.

Tämä Mallaskosken tuore esitys on helppo, aloittelijaystävällinen ja hieman makeahko Black IPA, jossa on selkeästi IPA-henkistä aromihumalointia ja katkeroiden puraisua, mutta vastapainona myös melko runsaasti makeaa ja kevyen paahteista maltaisuutta. Sanottakoon, ettei tällainen portterihenkinen, makea paahtomaltaisuus kyllä missään nimessä sovi IPA-tyyliin, mutta yleisilmeeltään olut on kuitenkin ennemmin IPA-maisen kepeä ja raikas, joten siinä mielessä myös oluen IPA-nimi on ihan perusteltu. Vaikkei ihan meikäläisen Black IPA -ideaaleja tavoiteta, tuntuu olut kuitenkin enemmän tumman paahteiselta IPA:lta kuin poikkeuksellisen kepeältä ja liioittelevasti jenkkihumaloidulta portterilta.

Tyylillisesti tämä Black IPA liippaa melko läheltä panimon Black Pilsiä, mutta jälkimmäisen kuivakampi makumaailma ja ruohoisempi humalointi sekä paljon hillitympi aromaattisuus toimivat omaan makuuni piirun pari paremmin. Toisaalta tässä Black IPA:ssa ei ole havaittavissa sitä hentoa vetisyyttä ja ohkaisuutta, joka hieman vaivasi Black Pilsiä. Molemmilla oluilla on siis puolensa. Näistä kahdesta Black IPA on ehkä helpompi ja aloittelijaystävällisempi, mutta tyylikkyydessä ja tasapainossa Black Pils vetää pidemmän korren. Kumpainenkin näistä on mukava ja peruspasseli, tummanpuhuva arkiolut.

Lyhyesti: Tasapainoinen, sekä makeaa paahteista maltaisuutta että aromikasta humalointia ilmentävä helppo ja arkinen Black IPA Etelä-pohjanmaalta.

Arvio: Miellyttävä – turvallinen ja peruspasseli Black IPA, sopien makean maltaisuutensa ja tasapainoisen ystävällisen katkerointinsa puolesta mainiosti aloittelevaan makuun.

Hinnan (3,48e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Thornbridge Wild Raven Black IPA

Thornbridge Wild Raven Black IPA

• Valmistaja: Thornbridge
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Englanti
• Alue: East Midlands, Derbyshire
• Maltaat: Black Patent, Maris Otter, suklaa-
• Humala: Centennial, Nelson Sauvin, Sorachi Ace
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 5,40e (Syyskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 5,40e (Syyskuu 2015, Alko, tilausvalikoima)

kuva: ratebeer

Olen varmaan jokaisessa black IPA -arvostelussani nurissut siitä, kuinka black IPA on hankala ja kyseenalainen oluttyyli. Melkein kaikki black IPA:t, mitä olen maistanut, ovat olleet enemmän reilusti humaloituja porttereita tai stoutteja (usein näistä kuulee kutsuttavan nimeä American porter/stout) kuin millään lailla IPA:an liittyviä oluita. Oman näkemykseni mukaan black IPA:ssa ei missään nimessä painoarvon pitäisi olla portterimaisessa paahteessa tai kärtsässä, vaan että olut olisi nimensä mukaisesti IPA, eli kevyt, raikas ja humalainen, ja ainoastaan värinsä puolesta musta.

Alkon black IPA -valikoima kasvoi jälleen yhdellä oluella kun alkusyksystä 2015 Captol Invest heräsi hyödyntämään tilausvalikoiman potentiaalia ja listasi läjän Thornbridgen erilaisia oluita Alkon tilausvalikoimaan. Näistä monet oluet, mm. Jaipur IPA ja tämä Wild Raven, olivat jo entuudestaan tuttuja ja pariinkin otteeseen eri baareissa arvioituja, mutta loppupeleissä tykkään tehdä arvioini ihan kotona tai rauhallisissa maistelutilaisuuksissa, joten nyt kun vihdoin tuli tilaisuus testata olut kaikessa rauhassa kotosalla, piti tilaisuuteen tarttua!

Tällä villikorpilla on tummanruskea ja lähes läpinäkymätön väri sekä hyvin runsas, kuohkea, erittäin kestävä ja laskeutuessaan runsaasti pitsiä jättävä vaahtolakki.

Tuoksu on aromikas, leikkisän ja kypsänmakean sitruksinen, kevyen ruohoinen ja hennon trooppisen hedelmäinen. Taustalla häilyy aavistus männynneulasia sekä pienin häivähdys raikasta mallasta; paahteisuutta taas ei mallaspuolesta löydy käytännössä yhtään. Korpilla on siis todella raikas, modernin – muttei ylitehdyn – IPA-mainen tuoksu.

Suussa olut on täyteläinen ja IPA:maiseen tyyliin ruohoinen, havuinen, hillityn vihertävän yrttinen, kevyen greippisen ja ujon appelsiinisen sitruksinen sekä hennon pihkainen. Vasta melko runsaiden (65 EBU) katkeroiden iskeytyessä täydellä tehollaan kielelle tuntuu häiihdys lakritsista paahteisuutta. Sokkona nautiskellessa olut menisi tästä huolimatta täysin IPA:sta – vain silmät paljastavat oluen värin mustaksi. Kokonaisuutta kannattelee varsin pieni ja pehmeähkö mutta kantava hiilihappo, joka sointuu hyvin kokonaisuuteen.

Jälkimaussa tuntuu sitrusta, tasapainoisen runsasta katkeroa, kevyttä ruohoista vihreyttä, hillittyä havuisuutta, hentoa trooppista hedelmää ja aavistus pirtsakkaa passiota. Vivahteikas, pihkainen, kohtalaisen katkera ja hennosti karamellista mallasta tarjoileva jälkivaikutelma jatkuu varsin pitkään ja kielellä miellyttävästi kehittyen, lopussa hennon mokkaiseen paahteeseen vihjaten.

Black IPA -skenessä Thornbridgen Korppi on suorastaan erinomainen tyylilajissaan. Olut on selvästi IPA, bläkkiä on asiallisesti lähinnä vain värissä; paahteisuus on pidetty maltillisesti minimissään ja se pysyy hienosti piilossa melkeinpä alusta loppuun. Ne tummemmat sävyt, mitä oluesta selkeimmit erottuvat, ovat kokonaisuutta tukevia ja aromimaailmaa syventäviä piirteitä, ei hallitsevia tai portterimaisuutta vihjaavia ominaisuuksia.

Kaiken kaikkiaan olut on varsinaista herkkua ja melkeinpä ideaaliolueni, kun tätä pirun hankalaa ja ristiriitaista ("black" + "pale" ale?) oluttyyliä mietitään. Kun tämän oluen nappaa, tietää saavansa IPA:a, eikä IPA:ksi kutsuttua stouttia. Hatunnosto Thornbridgelle, he ovat onnistuneet siinä, missä niin monet muut ovat menneet (omasta mielestäni) metsään!

Lyhyesti: Oikein mallikas, kepeä, sitruksisen raikas ja rapsakan katkeroinen black IPA, joka totta vieköön muistuttaa IPA:a eikä esimerkiksi stoutia.

Arvio: Erinomainen – tyylilajissaan parhaita esityksiä. Ei mikään suuri tai äärettömän persoonallinen olut, mutta black IPA -skenessä todellinen benchmark-tuote.

Hinnan (5,40e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Slottskällans Eight BIPA

Slottskällans Eight BIPA

• Valmistaja: Slottskällans Bryggeri
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Ruotsi
• Alue: Uppsala
• Maltaat: Cara-, Carafa Special-, Pilsner-, suklaamallas
• Humala: Columbus, Galaxy, Hallertauer Northern Brewer, Pacific Jade
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: slottskällans

Uppsalalaisen Slottskällansin oluet ovat meikälle entuudestaan tuttuja, mutta ne ovat usein olleet melko "hit-or-miss" -tapauksia: parhaat ovat olleet oikein mainioita, mutta toiset eivät ole sytyttäneet lainkaan. Vuoden alussa olutravintola Pikkulinnussa käydessämme tuli kuitenkin napattua panimon kasipallo-Black IPA testiin, kun sen hinta oli vesivahinko-alennusten vuoksi poikkeuksellisesti kohtuulliset 5 euroa pullo.

Vuonna 1997 perustettu Slottskällans on yksi ruotsin vanhimpia ja merkittävimpiä pienpanimoita. Panimon Eight-nimeä kantava BIPA on panimon omien sanojen mukaan tavallinen, tuhti stout, jota on vain humaloitu reilulla kädellä – oman näkemykseni mukaan tällaisen menetelmän lopputuloksena on lähinnä jenkkityylinen stout, eikä niinkään Black IPA. Omasta mielestäni Black IPA:n kuuluu olla IPA:n tavoin kepeä ja raikas –oluen väri vain sattuu olemaan vaalean sijaan musta. Noh, tämmöinen termien välinen saivartelu sikseen ja ihmettelemään minkälaista tavaraa Slottskällans on tällä kertaa saanut aikaan!

Lasiin kaadettaessa olut vaahtoaa äärimmäisen runsaasti ja kestävästi vaalean kahvisella vaahdolla. Itse olut on väriltään kuparisenruskeaan taittuvan musta ja juuri ja juuri läpinäkyvä.

Lasista kohoava tuoksu on hyvin aromaattisen sitruksinen ja kukkea – ainakin tuoksun puolesta olut menee kyllä selkeästi enemmän IPA- kuin stout-osastoon, joskin taustalla häilyy myös kevyesti paahdetun maltaan tuomia tumman kahvisia ja suklaisia piirteitä.

Maku sen sijaan on voimakkaammin stoutmainen melko tuntuvan karvailla ja palaneilla piirteillään, joskaan kokonaisuus ei ole tuntuvan aromi- ja katkerohumalointinsa vuoksi stoutien tyyliin erityisen raskastekoinen ja tuhti, vaan ennemmin tasapainoisen raikas ja keskitäyteläinen. Humalointi tuo sekaan kukkeita, sitruksisia ja kevyen ruohoisia vivahteita, minkä lisäksi kärtsäisen maltaisuuden ohella tuntuu myös kepeämpää, vaalean maltaista keksisyyttä. Todennäköisesti oluelle nimen antanut 8% alkoholia pysyy hyvin sivussa alusta loppuun.

Jälkimaku on yhtäaikaa sekä voimakkaan IPA-henkinen että stoutmainen: siinä tuntuu sekä runsaasti paahteisia ja jopa palaneen kärtsäisiä aromeja että erittäin bitteristä katkerohumalaa, ja niin saippuaisena kuin aromaattisen greippisenä tuntuvaa aromihumalaa. Suuhun jää varsin pitkäkestoinen ja hyvin kuiva jälkivaikutelma.

Vaikka BIPA:ksi Slottskällansin Eight oli turhankin paahteinen ja kärtsäinen sopiakseen omaan makuuni, oli olut kokonaisuutena selkeästi enemmän "hit" kuin "miss"; vaikka oluesta löytyikin varsin reilusti stoutmaista kärtsää, oli myös humalaa käytetty jo sen verran reilusti, että oltiin hypätty jenkkiporttereista enemmän IPA-tyylin puolelle. Kokonaisuus pelasi siis varsin kelvollisesti ja olutta siemaili ihan ilokseen.

Mutta vaikka olut oli maistuva tuttavuus, ei se aivan täysi nappiosuma olut kuitenkaan ollut; kun oluessa on todella reilusti sekä paahteista kärtsää että katkerohumalaa, tulee nopeasti hieman tårta-på-tårta-fiilis – jos haluan kärtsää, otan mielummin porterin tai stoutin ja jos haluan reipasta humalointia, otan mielummin IPA:n. Tällaisena jenkkiportterin ja black IPA:n välimuotona olut toimi, mutta itse kaipaisin BIPA:ltani enemmän raikkautta ja keveyttä, en näin voimakasta kärtsää ja tuhtia runkoa.

Lyhyesti: Voimakkaan kärtsäinen ja reilusti humaloitu kuiva olut, josta kyllä tulee läpi reilusti IPA-tyylistä katkero- ja aromihumalointia, mutta yhtä lailla tukevaa stoutin paahteisuutta ja runkoa. Varsin bitterinen olut, joka panostaa enemmän tykitykseen kuin tasapainoon.

Arvio: Hyvä – paahteinen tykittelyolut Ruotsista katkeroihin ihastuneille hopheadeille. Ei se tasapainoisin tuttavuus, mutta kelpo esitys sellaisille, jotka eivät osaa päättää kaivataanko seuraavalta oluelta tuntuvaa paahteisuutta vai reipasta humalointia.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Brewdog Libertine Black Ale

Brewdog Libertine Black Ale

• Valmistaja: Brewdog
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Skotlanti
• Alue: Aberdeenshire, Ellon
• Maltaat: Cara-, Carafa Spec T1, Carafa Spec T3, Extra Pale-, Maris Otter-, München, Dark Crystal-
• Humala: Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 9,20e (Tammikuu 2014, Olutravintola Kaisla)
  4,02e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 4,02e (Maaliskuu 2014, Alko)

Alkossa ollaan näköjään vihdoinkin havahduttu Suomenkin yli pyyhkäisseen Panokoira-buumin jälkimaininkeihin: saimme vihdoin upean Hardcore IPA:n takaisin hyllyyn, minkä lisäksi valikoimiin saapui kohtalaisen kokoisena kertaeränä panimon yhdella humalalajikkeella humaloitua black IPA:a, Libertineä.

Tämä kyseinen arvio on nyt siis synteesi kahdesta arviosta: ensimmäinen on vuodenvaihteesta, kun päätin napata tämän luotettavan herkun vihdoin arvosteltavaksi Helsingin Kaislassa, tuossa ylivoimaisesti kaupungin yhdessä parhaista olutkuppiloista; toinen on parin viikon takaa, kun ostin Alkosta putelin testatakseni sen uudestaan oman kodin rauhassa.

Hyvin musta, reunoilta kevyesti läpinäkyvän punervanruskea väri (hämmentävästi olin kirjoittanut molempiin arvioihin tuon kyseisen lauseen sana sanalta täysin identtisesti!) Päälle kohoava vaahtohattu on varsin paksu, vaaleanruskea ja kestävä ja se jättää jälkeensä runsasta ja hyvin tiivistä pitsiä.

Tuoksun ensivaikutelmassa tuntuu varsin paljon IPA-maisuutta, mutta seassa ja etenkin taustalla lymyilee myös tummemman maltaan paljastavaa, tuhdimpaa stout-henkisyyttä. Humalointiin käytetty Simcoe tuntuu pinnassa voimakkaana ja selkeästi erottuvana, sitruksisena aromihumalaisuutena, mutta kohtalaisen intensiivinen tuoksu on muilta aromeiltaan melko tummanpuhuva ja paahtunut, tarjoillen samalla hillitysti makeahkoa ja miellyttävän marjaisia sävyjä taustalta.

Maku on pehmeä ja niin palaneen kuin humaloidun karvas. Makumaailmassa tuntuu kärtsäistä mallasta, mutta olut kuitenkin tuntuu ottavan selkeää pesäeroa jenkkihumaloiduihin stoutteihin hallitsevan greippisellä sitruksisuudella ja melko tiukan bitterisellä yleismeiningillä: tämän oluen ideana ei ole paahtunut, kärtsäinen mallas, vaan selkeä IPA-tason humalointi ja raikkaus. Palaneen maltaisuuden ja tiukan katkerohumalan otteen rinnalle kuitenkin nousee myös miellyttävää marjaisuutta ja perinteisemmät Britti-IPA:t mieleen tuova aavistus makeaa keksisyyttä. Hiilihappojen puolesta olut on vaatimattomasti ja pehmeästi kupliva.

Libertinen jälkimausta jää suuhun voimakkaasti karvaan humalaista tiukkuutta, palanutta maltaisuutta, suolaista salmiakkia, Simcoen yrttisiä ja greippisiä vivahteita ja hentoa savuisuutta. Melko moniulotteinen ja tuntuvan bitterinen jälkivaikutelma jatkuu pitkään ja jättää miellyttävän raikkaan fiiliksen.

Libertine on kyllä kaikin puolen hyvää kamaa. Vaikea sanoa kehtaanko sanoa tätä Brewdogin vakiovalikoimasta paremmaksi kuin lemppariani, Hardcore IPA:a, mutta samoissa sfääreissä pyöritään. IPA-tyyliin voimakas aromi- ja katkerohumalointi on selkeästi pääosassa, mutta aivan kuten Hardcoressakin, ei humalointia olla jätetty pitämään yksin huolta kokonaisuudesta, vaan vastapainona tarjotaan riittävän reilulla kädellä myös monipuolista mallasrunkoa. Sekä maltaisuus että katkerointi on kyllä kevyempää kuin Hardcoressa, mutta runsaan aromikkuutensa ja riittävän tuhtin kärtsän johdosta olut ei kuitenkaan vaikuta millään tavoin vaatimattomammalta esitykseltä; Libertine potkii, ja kunnolla.

Yleisesti Libertine on kyllä ehdottomasti nuoressa ja vielä muotoaan hakevassa black IPA -skenessä mielestäni yksi parhaimpia ja onnistuneimpia esityksiä: olut on kärtsäisistä aromeistaan huolimatta riittävän raikas, kepeä ja ennen kaikkea kunnolla humaloitu, jotta nimen IPA-osio on hyvin perusteltu, minkä lisäksi makumaailmasta riittää mielenkiintoa ja olut on yleisilmeeltään erittäin tasapainoinen ja hyvällä juotavuudella varustettu. Jos olut on vielä testaamatta, suosittelen hakemaan ainakin yhden testiin vielä kun Alkoista olutta löytyy – kauaa ei näin hyvä olut tule hyllyillä pölyyntymään. Kypsyttelyyn olutta ei kannata harkita, sillä kuten tavalliset IPA-oluet, myös black IPA:t ovat parhaimmillaan nuorina ja aromikkaina.

Lyhyesti: Tuntuvan bitterinen, raikas, marjaisan aromikas ja tasapainoisen kärtsäinen black IPA pikkupanimosta craft beer aallon etulinjaan pamahtaneelta skottipanimolta.

Arvio: Erinomainen – tyylilajinsa kärkikastia ja ehdottomasti parhaita Brewdogin perusoluita. Kun IPA:a tekee mieli, on Panokoirista Hardcore helppo valinta silloin, jos kaipaa makeampaa karamellista mallasta, ja Libertine silloin, jos taas maistuisi kärtsäisempi, palanut mallas.

Hinnan (4,02e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Hiisi Pläkki

Hiisi Pläkki

• Valmistaja: Panimo Hiisi
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Suomi
• Alue: Keski-Suomi, Jyväskylä
• Humala: Amarillo, Centennial, Galena, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,53e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 4,53e (Helmikuu 2014, Alko)

Suomen pienpanimoskenessä kuohuu kuin kotiolutpullossa konsanaan. Viimeisen parin vuoden aikana on kentälle ilmestynyt useita, toinen toistaan mielenkiintoisempia mikropanimoja, joiden oluita on näkynyt niin olutravintoloissa, maitokaupoissa kuin Alkon tilausvalikoimassakin. Jyväskyläläinen Panimo Hiisi on varmaankin onnistunut tekemään jonkin sortin ennätyksen, sillä he onnistuivat panimon perustamisesta alle vuodessa saamaan oluen Alkon perusvalikoiman kausituotteeksi!

Hiisi on vakuuttanut allekirjoittaneen Raivoava Rakki -IPA:llaan (joka harmi kyllä vielä odottaa arkistossa puhtaaksikirjoittamista ja julkaisua), joten ei vaatinut kovinkaan suurta pähkäilyä napata heidän Pläkkiään StaPan oluen seuraajaksi pienimuotoisella kausiolutkierroksellani.

Pläkki on siis ns. Black IPA, melko harvinainen oluttyyli, joka melko nuoresta iästään johtuen ei ole vielä varsinaisesti vakiinnuttanut tyylipuhtaita piirteitään. Itse näen Black IPA:t niin, että kyseessä olisi ensisijaisesti IPA, joka on vain väriltään musta ja painoarvoa on selkeästi enemmän IPA-maisissa kuin stout/porter-henkisissä piirteissä. Jonkinlainen oluttyylijana olisi siis:

Stout/porter – american stout/porter – black IPA – IPA,

jossa ääripäät ovat usein vain kohtalaisesti humaloitu stout/porter ja hyvin rapsakasti humaloitu IPA; väliin sitten asettuu usein varsin reilusti humaloitu mutta tuhdin paahteinen american stout/porter -oluttyyli ja selkeästi kevyemmin paahteinen mutta tukevammin humaloitu black IPA. Tämähän ei ole mitenkään virallista, kiveenhakattua tietoa, koska black IPA -oluita on markkinoilla näkynyt niin vähän muutenkin, että varsinaista selkeää kuvaa oluttyylistä on vielä vaikea piirtää (ja oman hämmennyksensä tähän oluttyylien janaan tuo vielä harvinaisempi white stout/porter -tyyli). Viime vuonna Alkon käsityöläisolutkatselmuksessa näkynyt Mikkeller Sort Gul oli joka tapauksessa mielestäni erittäin mallikas tyylilajin edustaja ja asettaa tietynlaiset benchmark-kriteerit, joihin voin tulevaisuudessa arvioitavia oluita verrata.

Testattava pullo on erää #26, parasta ennen -päiväys on 12.7.2014.

Väri on tiiviin musta. Maitokahvinruskea vaahto nousee noin sentin paksuiseksi ja kohtalaisen pitkäkestoiseksi patjaksi oluen päälle.

Melko kärtsäisen paahteinen ja hennon palanut tuoksu tuo mieleeni enemmän reippaammin humaloidut stoutit ja portterit kuin varsinaiset IPA:t; yleisilme on tumman paahtomaltainen, kärtsäinen ja hennon savuinen. Päällä tuntuu kevyesti sitruksista ja hennon havuista humalaa, eli mallas tuntuu olevan selkeästi voimakkaammassa roolissa.

Maku on kuiva ja oluen runko seilaa akselilla kepehköstä keskitäyteläiseen. Suussa humala ottaa selkeästi merkittävämmän roolin tuoksuun nähden: kielellä tuntuu greippistä, katkeraa ja voimakkaasti uuttunutta humalaisuutta, lakritsaista yrttisyyttä ja kevyesti paahteista mallasta, joka tuo aavistuksen tummaa kahvisuutta kokonaisuuteen. Vaikka oluen suutuntuma on melko kepeä varsin runsaaseen humalointiin nähden, ei olut tunnu varsinaisesti tasapainottomalta, vaan lähinnä raikkaalta. Makumaailma kuitenkin jää melko yksiulotteiseksi eikä olut tarjoa loppujen lopuksi kovinkaan paljoa fiilisteltävää parin ensisiemauksen jälkeen.

Pitkähkössä jälkimaussa humala näyttelee lähes yksinomaan pääosaa: jälkivaikutelma on karvas, greippisen sitruksinen ja kevyen havuinen. 6,3% alkoholia tuo hentoa lämpöä kevyeksi jäävän rungon alta. Varsin runsaasta bitteristään huolimatta jälkimakukaan ei ole ei häiritsevän karhea tai tasapainoton, vaan mukavan rapea.

Pläkki on tiukka ja niukka olut, joka on vähän IPA ja vähän stout / porter olematta selvästi kumpaakaan: tuoksu aloitti selkeästi portterimaisemmalla linjalla, kun taas jälkimaku olikin jo varsin IPA-mainen. Tämä on siis kaiken kaikkiaan ihan hyvä perusolut, mutta ei onnistu tuomaan juuri mitään ihmeempää tähän tuoreeseen ja vielä pieneen oluttyyliin – tämä on siis varsin turvallinen humalapommi voimakkaasta katkeroinnista pitäville.

Lyhyesti: Poikkeavan värinen keveähkö ja tasapainoinen perus-IPA, jossa erityisesti tuoksussa mutta myös jossain määrin maussa paahteisempi mallaspohja tuo portterimaisuutta kokonaisuuteen.

Arvio: Miellyttävä – mukava, freesi ja kepeähkö portterin ja IPA:n välimuoto; vaikka katkeroa oluesti löytyykin, olisin toivonut olueen enemmän IPA-maista monimuotoisuutta ja vähemmän paahdetta, sillä nyt kokonaisuus muistutti enemmän hyvin kevyttä jenkkihumala-portteria kuin mielikuvaani Black IPA -tyylistä. Lisäksi kokonaisuus jäi makuuni hieman turhan yksiulotteiseksi, vaikka balanssi olikin varsin hyvässä tikissä.

Hinnan (4,53e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.