Hiisi Loviatar Rye Wine

Hiisi Loviatar Rye Wine

• Valmistaja: Panimo Hiisi
• Tyyppi: Olut, Barley Wine
• Maa: Suomi
• Alue: Keski-Suomi, Jyväskylä
• Maltaat: Karamelli-, pale ale-; ruis
• Humala: Cascade, Chinook, Columbus
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,99e (Helmikuu 2016, Alko)
• Hinta nyt: 5,99e (Helmikuu 2016, Alko)

Vaikka etiketeissään kansanperinnettä ja mystiikkaa Hiisin oluita tulee aina silloin tällöin hörpittyä, on näköjään blogini edellinen Hiisi-arvio aika lailla tasan vuoden takaa – viime vuoden pienpanimokattauksen Aarni-oluesta. Harmillista, sillä Hiisi kyllä yleensä tekee varsin passelia tavaraa, josta kirjoittelee kyllä mielellään!

Nyt on siis vuorossa Hiisin esitys Alkon pienpanimokattaukseen vuosimallia 2016. Olut on Tuonen tyttäreksi, Loviattareksi (eli Louheksi), nimetty "rye wine", eli rukiilla terästetty barley wine; rukiin lisäksi oluen valmistuksessa on käytetty myös panimosiirappia. Olut on humaloitu uuden maailman CCC-combolla, eli greippiä ja katkeroita tuovalla Cascadella, havuisuutta ja katkeroita tuovalla Chinookilla ja mausteisuutta ja katkeroita tuovalla Columbuksella; niin käytettyjen humalien kuin analyysiarvojen (Alko 84 EBU; Hiisi 95 IBU) perusteella katkeroita on siis odotettavissa! Totuttuun Hiisin tyyliin olut on suodattamaton ja pastöroimaton. Oluen parasta ennen -päiväys on 12/2016 ja voltteja on oluttyylille tyypillisen reippaasti, eli 10,5%

Pullosta kaatuvalla, läpinäkymättömän samealla ja väriltään tumman pähkinänruskealla oluella tuntuu olevan jopa jonkin verran viskositeettua. Melko reippaalla kädellä suoritetusta, puolikkaan pullon mittaisesta kaadosta huolimatta varsin ohkaiseksi patjaksi jäävä vaahto on rantahiekanruskea, melko tiivis ja kohtalaisen ketterästi haihtuva – joskin vaahdon kestävyys tuntuu selvästi kasvavan oluen lämpiämisen myötä, sillä jälkimmäisellä kaadolla vaahtoa nousi lasiin enemmän.

Oluella on melko runsas, makean mausteinen ja kevyen limppuinen tuoksu, josta erottuu myös siirappia, lähes imelää karamellimallasta, pullavapitkoa, hiivaisuutta ja robustin rukiista maltaisuutta. Oluen lämmetessä rupeaa taustalta myös löytymään kevyttä luumua, hillittyä suolapähkinää, hentoa joulumausteisuutta ja jopa etäistä, hennon viinaista alkoholia.

Suussa olut on ensivaikutelmaltaan melko makea ja pullaisen makuinen. Muuten makumaailmasta löytyy karamellimallasta, viikunaa, kevyttä piparia, hillittyä rusinaa, hieman alkoholia ja aavistus paahdettuja pähkinöitä. Loppumakua kohden rupeaa tuntumaan myös tumman ruisleipäistä rouheutta.Suutuntuma on erittäin täyteläinen ja suuntäyttävän paksu; olemus on lähes öljyinen, mitä lähes olemattomat hiilihapot korostavat. Ryhtiä kokonaisuuteen tuovat lähinnä kohtalaisen runsaat katkerot.

Jälkimaussa runsaat katkerot nousevat vielä keskimakua enemmän esiin. Kielelle jää hieman tahmean makea, kevyen siirappinen ja hennon taatelinen, kestoltaan keskipitkä ja ujosti alkoholinlämpöinen jälkivaikutelma, jossa vain humalan ruohoinen ja greipinlihainen bitteri jatkuu varsin pitkään.

Loviatar on kyllä kaikin puolin tuhti ja iso olut, kuten barley winen kuuluukin olla. Siinä on kuitenkin ehkä piirun verran liikaa alkoholia, sillä paikoin se onnistuu puskemaan jopa varsin tuhdin rungon läpi. Muitakin pieniä kauneusvirheitä oma suuni löytää: vaikka näin tuhdista oluesta on bitteriä löydyttävä, tuntuu katkerohumalointi kasvamaan loppua kohti vähän liian suureksi; makumaailma on makuuni vähän liian makea, yms. yms. Close, but no cigar, sanoisi ameriikanherra. Onneksi oluessa on vaikuttavan rehevä ja niin moniulotteinen tuoksu- ja makumaailma, että sitä puolta kyllä jaksaa ihastella vaikka kuinka pitkään.

Kaiken kaikkiaan Loviatar on melkoinen monsteri, mutta kuten viineissäkin, myös oluissakin huomaa selkeästi sen, että mitä enemmän mittareita vedetään ääripäähän, sitä helpommin tasapaino hukkuu – on melkoista hienovirittelyä tehdä viini tai olut, jossa kaikki mahdolliset osa-alueet ovat asteikolla 1–10 vedetty yhteentoista, mutta tasapaino olisi silti kohdallaan. Loviatar on siis melkoista turbotykitystä ja aika lähelle tasapainoa ollaan päästy, mutta ihan nappiosumaa ei kuitenkaan saatu; reseptiikasta löytyy siis vielä hiomisen varaa. Kyllä Loviattaren seurassa ihan mielellään viihtyy kylmänä kevättalven iltana, mutta ei häneen oikein pysty ihastumaan.

Lyhyesti: Todella suurikokoinen, paksu ja moniulotteinen ruis-barley wine, joka on omaan suuhuni piirun verran liian makea, katkera ja alkoholinen.

Arvio: Erittäin hyvä – olen barley wine -oluttyylin faneja ja hyvin tehty barley wine onkin mielestäni mitä parhaimpia olutnautintoja. Loviatar ei onnistu tavoittamaan aivan huipputasoa, mutta kauas ei siitä jäädä; pienellä reseptiikan viilaamisella tästä oluesta voi saada erittäin vaikuttavaa tavaraa.

Hinnan (5,99e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Hiisi Aarni

Hiisi Aarni Rukiinen IPA

• Valmistaja: Panimo Hiisi
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Suomi
• Alue: Keski-Suomi, Jyväskylä
• Maltaat: Pale-, ruis-, vehnä-
• Humala: Chinook, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,61e (Helmikuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 4,61e (Helmikuu 2015, Alko)

Jyväskyläläinen Hiisi on kyllä vakiinnuttanut kiitettävän hyvin paikkansa Suomen pienpanimokentällä: viime vuoden pienpanimokattauksessa esitelty black IPA Pläkki sai sen verran hyvän suosion, että se teki vajaan vuoden sisällä vielä comebackin Alkon perusvalikoimaan! Lisäksi nyt pienpanimokattauksessa 2015 esitelty ruis-IPA Aarni on ollut melko hyvin vastaanotettu – ymmärtääkseni monesta Alkosta olut myi loppuun jo ensimmäisenä myyntipäivänään!

Aarni on siis IPA, johon on haettu erottuvuutta ja mielenkiintoa sekä rukiilla (joka tuottaa yleensä runsaampaa ja rouheampaa makumaailmaa) että vehnällä (joka tuottaa yleensä olueen runsaampaa vaahtoa ja kepeyttä). Muuten ollaan menty melko tyypillisellä modernin IPA:n kaavalla: EBU:ja 50 ja humalina tuttu, aromaattinen jenkkiduo.

Aarni on väriltään pähkinänruskea, ja sillä on melko runsas, kestävä ja mukavan tiivisrakenteinen, rantahiekan värinen vaahto.

Lasista olut ryöpyttää runsasta ja intensiivistä, selvän IPA-maista tuoksua, jossa tuntuu sitruksisuutta, kevyttä persikkaa, hieman havuisuutta ja aavistuksen verran makeahkoa, pullataikinaista hiivaisuutta.

Maku on kuivakka, voimakas ja rapea – siis juuri sellainen, minkälaisen hyvän ruis-IPA:n kuuluukin olla. Kieli erottaa greippiä, havuisuutta, rukiista mausteisuutta ja rouheutta, sekä kevyen keksistä maltaisuutta. Hyvin pieni, hennosti nipistelevä, tasainen hiilihappo antaa hyvin tilaa makumaailmalle, mutta kokonaisuuteen sopisi mielestäni jopa aavistuksen rohkeampikin kupliminen. Suutuntuman kepeästä olemuksesta huolimatta oluessa on melko tanakka, harteikas ja voimakas tuntu, mihin ruis varmasti osaltaan vaikuttaa.

Jälkimaku on rukiisen mausteinen, terävän katkeroinen, greippinen, hennon aromikkaan hiivainen ja melko pitkäkestoinen. Tuntuvan rapsakka katkerohumala jatkuu pitkään samalla kun muiden aromien hälvettyä tuoksusta tuttu hento pullataikinaisuus nousee aavistuksen verran esiin.

Hiisi on onnistunut Aarnilla tekemään varsin tyylipuhtaan ruis-IPA:n. Tämä on tyylillisesti siis melko tyypillinen, humalavoittoinen jenkki-IPA, mutta rukiilla on saatu olueen myös mukavan robustia ilmaisua ja harteikkuutta ilman, että olut olisi selkeän mallasvetoinen (mikä ei kyllä meikäläistä haittaisi, kun nuo tuntuvan maltaiset IPA:t ovat usein enemmän mieleeni kuin perinteiset humle-på-humle-IPA:t.) Ainoa, mikä itseäni eniten hämmentää, on oluen parasta ennen -merkintä 09/16 – yleensä IPA:t merkitään puolen vuoden, korkeintaan vuoden päähän panopäivästä, sillä niissä yleensä pääpaino on aromihumalissa, jotka ensimmäisenä kärsivät pitkästä seisoskelusta. Onkin siis melko erikoinen veto iskeä IPA:lle bbe-päiväys yli puolentoista vuoden päähän. Kehittyykö / säilyykö tämä olut muka niin hyvin niin pitkään?

Oli miten oli, IPA-buumi ei näytä Suomessa hellittäneen, jos pienpanimot edelleen uskaltavat kerran vuodessa puskea IPA:a Alkon pienpanimokatselmukseen ja ne myös suorastaan viedään käsistä – vaikka trendien aallonharjalla ratsastavat mallasmestarit sanovatkin IPA:n olevan jo menneen talven lumia. Ei siinä mitään, Aarni on kyllä ihan kelpo IPA ja myös Alkon valikoiman paras ruis-IPA (eli siis ainoa). Ruis tuntuu nyt muutenkin elävän jonkinlaista renessanssia alkoholijuomien raaka-aineena, kun erilaisia ruisoluita on näkynyt jonkin verran Alkon hyllyillä ja ruis on myös ensisijainen raaka-aine niin Helsinki Distilling Companyn kuin Kyrö Distilleryn tisleissä!

Lyhyesti: Tyylipuhdas, moderni, humalavetoinen IPA, johon on saatu rouheutta ja runsautta lisäämällä hieman ruista ranteeseen. Siis ohran sekaan.

Arvio: Hyvä – oikein kelvollinen ja tasapainoinen esitys, joka on kuitenkin tietyllä hieman yllätyksetön tapaus: ruis tuo olueen kyllä harteikkuutta, mutta muuten olut on ehkä piirun verran turhan turvallinen ja varman päälle pelaava. Onneksi tässä tyylissä tasavarma ratkaisu on kuitenkin aina tasaisen varma, eli lopputulos toimii hyvin.

Hinnan (4,61e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

SOPP 2014: Hiisi Humulus Lupus

Hiisi Humulus Lupus

• Valmistaja: Panimo Hiisi
• Tyyppi: Olut, Double India Pale Ale
• Maa: Suomi
• Alue: Keski-Suomi, Jyväskylä
• Humala: Amarillo, Cascade, Magnum, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 8,00e (Heinäkuu 2014, SOPP)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: olutkellari

Vajaa vuosi sitten tuli testattua Hiisin mainio IPA, Raivoava Rakki, mistä johtuen vakuutin SOPP:issa mukana olleen kaverini ostamaan saman oluen tukevammaksi tuunattua Double IPA -versiota itse testaillessani saman panimon tiskiltä mukaani poimimia Sour Puzzia ja Pohjoisen Jättiläistä. Tämä arvio on sitten rustattu kaverin lasista välillä siemailtujen havaintojen pohjalta. Etiketin nappasin taas mainion Olutkellari-blogin valokuvasta törkeästi. J-P saa huudella täällä jos tämmöinen toiminta riepoo!

Olut on kokonaisuudessaan melkoinen sana- ja käsiteleikki. Hiisillä kun on nuo reilusti humaloidut alet, Rakki ja Raivoava Rakki, katalogissaan, joten on ihan loogista, että tällainen suurikokoisempi ja räyhäkkäämpi olut viittaa vähän suurikokoisempaan koiraeläimeen, suteen (canis lupus). Sutta löytyy myös oluen etiketissä, johon susi on ilmestynyt kaksipäisenä elikkona – viittaamaan siihen, että toisin kuin Raivoava Rakki, tämä on tyyliltään Double IPA. Toki nimen on myös viitattava valmistuksessa reilulla otteella käytettyyn humalaan (humulus lupulus).

Väriltään olut on oranssiin taittuvan punaruskea ja sameahko. Kermanväristä vaahtoa nousee keskirunsaasti, mutta se jää melko lyhytkestoiseksi.

Tuoksultaan olut on varsin tuhti ja tummanpuhuva. Siinä toistuu jo Raivoavasta Rakista tuttu yhdistelmä mehukasta marjaisuutta, tasapainoisen karamellisena tuntuvaa maltaisuutta ja kypsää sitruksisuutta. Kokonaisuus on sen verran muhkea ja täyteenahdettu, että IPA-henkistä raikkautta siitä ei niinkään löydy; kokonaisuus on todella aromikas, mutta hieman tunkkaisenpuoleinen.

Makumaailma toistaa tuoksun piirteitä melko uskollisesti: kokonaisuus on suussa tukeva ja täyteläinen, sekä hieman tunkkaisen oloinen. Tämä ei kuitenkaan pääse varsinaisesti häiritsemään, sillä kokonaisuus on muuten varsin aromaattinen ja vivahteikas – ja runsaasta humaloinnistaan johtuen hyvin tiukkarakenteinen tekstuuriltaan. Kielellä pyörii makean toffeista ja karamellista maltaisuutta, persikkavetoista trooppista keltaista hedelmää, hentoa marjaisuutta ja hillitysti freesiä sitruksisuutta, joka maun loppua kohti äityy varsin ärjyksi, pihka-greippiseksi katkeroisuudeksi.

Jälkimaku on kokonaisuudelle uskollisesti hyvin runsas ja tanakka. Kielelle jää paljon runsaan maltaan ja aromihumaloiden trooppisten hedelmien luomaa makeutta, mutta niin jää myös hyvin tiukkaa ja voimakkaan bitterisenä tuntuvaa katkerohumalointia sekä ruohoisuutta. Oluesta jää erittäin pitkä ja vivahteikas jälkivaikutelma, johon reilu (9%) alkoholi puskee kevyttä lämpöä kitalakeen ja nieluun.

Kokonaisuutena Humulus Lupus on hyvin vaikuttava, tiukkarakenteinen ja jäntevä DIPA, joka on tarkoitettu enemmän hop-headeille fiilistelyyn ja viileiden iltojen lämmikkeeksi – reippaasta alkoholistaan, makeaan taittuvasta maltaastaan ja hieman tukkoonhumaloidun tunkkaisesta yleisfiiliksestään johtuen olut ei ole nimittäin erityisen raikas kokonaisuus. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista kritiikkiä, sillä rauhalliseen siemailuun tämä olut tuntuu toimivan vallan erinomaisesti. En kyllä pahastuisi, jos oluesta saisi irti vähän enemmän kepeyttä ja raikkautta, mutta homma pelittää mainiosti nytkin.

En kyllä ihmettele miksi (ainakin torstaina) SOPP:issa Hiisin tiskin edessä oli kenties festarin pisin jono (no, Ruosniemen jono oli lyhyempi, mutta niitä oli taas kaksi) – Hiisin panimon jätkät tuntuvat osaavan hommansa ja tekevän varsin kunnianhimoisia ja (festareiden nimeen hyvin sopivasti) suuria oluita. Olen ollut vakuuttunut Hiisin tarjonnasta jo tähän asti, eivätkä festareilla maistetut Jättiläinen tai Lupus ainakaan horjuttaneet tätä mielikuvaa. Odotan mielenkiinnolla mitä panimo mahtaa seuraavaksi keksiä!

Lyhyesti: Hieman tunkkainen, mutta tästä huolimatta varsin toimiva, suurikokoinen, ärhäkkä ja samalla myös vakuuttavan tasapainoinen DIPA. Ei siis kepeä ja raikas kesä-IPA, vaan maukas fiilistelyolut rauhallisiin hetkiin.

Arvio: Erinomainen – siinä missä Raivoava Rakki sopi enemmän seurusteluun ja huolettomaan hörppimiseen, vaatii Lupus maistelijaltaan selkeästi enemmän huomiota ja mielenkiintoa. Paremmuusjärjestykseen oluita on paha mennä pistämään, sillä molemmat ovat varsin mainioita kötöstyksiä – ainoastaan vain hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Hinnan (8,00e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

SOPP 2014: Hiisi / Kosoolan Panimo Pohjoisen Jättiläinen

Hiisi / Kosoolan Panimo Pohjoisen Jättiläinen

• Valmistaja: Panimo Hiisi, Kosoolan Panimo
• Tyyppi: Olut, Barley Wine
• Maa: Suomi
• Alue: Keski-Suomi, Jyväskylä
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 8,00e (Heinäkuu 2014, SOPP)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: jaskankaljat

No niin, jälleen on aika uuden virstanpylvään. Nyt on nimittäin vuorossa 100. blogissani arvosteltu olut. Kaipa blogia voi sen nimestä huolimatta nimittää hyvällä omallatunnolla nyt myös osa-aikaiseksi olutblogiksi?

Tämä on siis näitä viimeviikkoisen Suuret Oluet Pienet Panimot -festareiden jälkipuinteja; koska useampi taho on jaksanut hehkuttaa tätä nyt arvioitua pullotetta yhdeksi parhaista suomalaisista oluista, lienee Pohjoisen Jättiläinen olut paikallaan 100. arvion roolissa.

Oluen esikuvana toimii kotikutoista Kosoolan Panimoa pyörittävän kotipanomies Juhani Palttalan suitsutusta saanut Del Norte Titan -barley wine, joka päätyi JaskanKaljat-blogin Jaakon neuvosta Panimo Hiisin (Hiiden?) uudelleenkäsiteltäväksi. Olut ei ymmärtääkseni ole täysin 1:1-versiointi alkuperäisestä kotioluesta, mutta esikuvalleen hyvin uskollinen näkemys siitä. Olutta valmistettiin 350 litran erä, mikä vastaa reilun 1000 kolmanneslitran putelia, näin pikaisella päässälaskuoperaatiolla.

Tuoppiin kaatuu kirkkaan kuparinpunaista olutta, jolle kohoaa melko kevyt, kuohkea ja väriltään vaalean hiekanruskea vaahtokukka.

Olut ei säästele paukkujaan, sillä heti ensinuuhkaisulla jyhkeä ja vaikuttavan moniulotteinen tuoksu pistää melko reippaalla otteella turpaan. Vaikkei SOPP-tuoppi ole mitenkään optimaalinen väline nokkapuolen arviointiin, löytyy oluesta silti helposti ruskeaa omenaa, makeaa marjahilloa, jalopuista puisevuutta ja pihkaista humalaa, iäkästä huonekalua, kevyellä otteella kermatoffeista maltaisuutta, hillitysti rouhittua pippuria, hentoa rustiikkista paskaisuutta ja aavistus alkoholia. Jummi, suorastaan.

Mehevä maku jatkaa hyvin tuoksun viitoittamalla polulla, mutta aivan samantasoiseen kompleksisuuteen ei ylletä – joskaan mistään yksiulotteisesta setistäkään ei missään nimessä ole kyse. Kokonaisuus on runsas ja makea, pistellen ensisijaisesti omenahilloisuutta ja luumuisuutta, greippisen karvasta katkerohumalaa ja kevyttä marjaisuutta. Taustajoukoissa hillitty karamellimaltaisuus ja aavistus mausteisuutta pitävät tasaista komppia. Suutuntuma on melko täyteläinen, mitä onneksi pehmeä mutta mukavan kuohkea hiilihappoisuus hieman keventää. Erittäin jyhkeä 11% alkoholia tekee kokonaisuudesta hieman tulisen.

Mehevä jälkimaku jatkuu saumattomasti erittäin pitkään ja runsaaseen loppuliukuun, jossa tuntuu liilaa hedelmäisyyttä (epämääräinen sekoitus mm. kypsiä luumuja, sinisiä metsämarjoja ja tuoretta viikunaa), yrttisyyttä ja loppua kohden varsin runsaaksikin äityvää katkerohumalaa. Oluesta jää lämmin, mehukas ja tuntuvan bitterinen jälkivaikutelma suuhun.

Pohjoisen Jättiläinen on kyllä varsin jepa olut, enkä kyllä lainkaan ihmettele miksi näin vaikuttavan massiivinen olut on saanut niin paljon kehuja osakseen – olut ei järkälemäisyydestään huolimatta missään vaiheessa sorru liioittelevuuden tuntuun, vaan kokonaisuudessa kaikki tuntuvat olevan mainiosti tasapainossa.

Itseni osalta Jättiläinen ei pamahda Suomen Parhaaksi Olueksi, vaikka varsin vaikuttava ja vakuuttava onkin, mutta ei tässä kovinkaan kauas huipusta jäädä. Tuoksupuoli lupasi jo varsin uniikkia, mielenkiintoa kutittelevaa elämystä, mutta makupuoli kuitenkin tarjosi lähinnä melko turvallista American Barley Wine -meininkiä ilman sen kummallisempia yllätyksiä. Kenties näin tanakalla oluella on kuitenkin paria kertaluokkaa parempi kypsyttelypotentiaali ja olut onnistuisi kehittämään ikääntyessään myös makupuolelle sitä jännittävämpää meininkiä.

Joka tapauksessa, Pohjoisen Jättiläinen on kaikin puolin erinomainen, tasapainoinen ja herkullinen esitys niin barley winena kuin oluena ylipäätään. Ehdottomasti tutustumisen väärti, suuremmassa mittakaavassa tuotettu "kotiolut". Ja on se omalta osalta todettava, että olisi myös mielenkiintoista päästä joskus testaamaan se vielä suurempaa hehkutusta saanut alkuperäisolut!

Lyhyesti: Kosoolan Panimon kotioluesta kunnon panimossa tehty versiointi. Jyhkeä, tasapainoinen ja tuntuvan katkeroinen barley wine, jossa yhdistyvät kiehtova, moniulotteinen tuoksu ja massiivinen, makean hedelmäinen makumaailma.

Arvio: Erinomainen – massiivisuudestaan huolimatta suorastaan hämmentävän tasapainoinen nautiskeluolut. Heikkoja kohtia oluesta ei löydy käytännössä laisinkaan; itse kaipaisin siihen lähinnä jotain omaperäisempää twistiä tuomaan asiaankuuluvan loppusilauksen kiitettävälle kokonaisuudelle.

Hinnan (8,00e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

SOPP 2014: Hiisi / Donut Island Sour Puzz

Hiisi / Donut Island Sour Puzz

• Valmistaja: Panimo Hiisi, Donut Island Brewing
• Tyyppi: Olut, saison?
• Maa: Suomi
• Alue: Keski-Suomi, Jyväskylä / Uusimaa, Helsinki
• Koko: 0,2
• Hinta ostohetkellä: 3,50e (Heinäkuu 2014, SOPP)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: ratebeer

Ruosniemeltä olisi voinut testata pari muutakin olutta, mutta panimon tiskin edessä alkoi olla sellainen jonomuodostelma, että päätimme jättää homman sikseen – vielä kun oli ainakin pari mielenkiintoista Hiisiä testattavana.

Noh, paljastuikin, että Hiisin tiskillä oli toinen samanmoinen letka koettavana. Kyllähän muillekin tiskeille sai hetken jonottaa, mutta ainakin torstain SOPP:issa Hiisi ja Ruosniemi tuntuivat olevan ihan oma juttunsa. Noh, ei siinä muuta kuin jonon jatkoksi ja omaa vuoroa odottamaan.

Suunnitelmat kuitenkin menivät uusiksi kun Hiisin tiskille olikin ilmestynyt hana, jossa luki "Donut Island Sour Puzz". Meillä oli suunnitelmissa napata mukaan Humulus Lupus ja Pohjoisen Jättiläinen ja testailla niitä ristiin, mutta nyt mukaan tuli kolmas tuttavuus eikä uudelleen jonottaminen jaksanut kiinnostaa. Noh, päätimme ratkaista tilanteen ottamalla mukaan kaikkia kolmea – eihän meikäläinen voinut jättää testaamatta mitään, jossa lukee "sour"! Hämärän peittoon kyllä jäi onko olut siis kokonaan helsinkiläisen Donut Island Brewingin tuote, joka oli jotenkin pätynyt Hiisin pöytään, vai varsinainen kollaboraatio-olut Hiisin ja DIB:n kesken.

Tuoppiini on valutettu olutta, joka on väriltään lagerinkeltaista ja sillä on kohtalaisen runsas ja kestävänpuoleinen valkoinen vaahtohattu.

Tuoksu on hapahkonkirpeä, mutta samalla makean appelsiini-sitruunamarmeladinen. Taustalla hennosti villihiivamaisia, jänniä piirteitä.

Suussa olut on kepeä ja makumaailmasta erottuu makean aprikoosista ja sitruunamarmeladista hedelmää, yrttisyyttä ja melko hennoksi jäävää katkeruutta. Kokonaisuus on freesi, mutta oluella ei ole hirveästi runkoa – mitä varsin keveäksi jäävä hiilihappoisuus ei ainakaan auta. Kevytrunkoisuus yhdistettynä kepeänpuoleiseen makumaailmaan tekee oluesta hieman vetisen oloisen. Varsinaista kirpeyttä oluesta löytyy loppupeleissä melko vähän.

Raikkaassa jälkimaussa tuntuu lähinnä ruohoisuutta, yrttisyyttä, kevyesti belgihiivaista hedelmää ja hädin tuskin tuntuva katkeron puraisu. Jäkivaikutelma on hyvin kepeä ja loppupeleissä melko vaatimaton.

Oluesta jäi melko tylsä ja vaatimaton kuva – "sour" nimessä antaa meikäläiselle aina tietynlaiset odotukset, eikä olut tällä kertaa onnistunut juuri ollenkaan lunastamaan niitä. Oluessa oli hieman saisonmaisuutta, mutta kokonaisuus olisi kaivannut selkeästi kuivempaa makumaailmaa, runsaampaa intensiteettiä ja tiukempaa kirpeyden ja/tai katkeron potkua. Nyt oluessa oli ihan kiva makumaailma, mutta se jäi turhan laimeaksi ja vaatimattomaksi – erityisesti muiden SOPP:issa maistettujen oluiden keskellä.

Lyhyesti: Melko kevyt, vaatimaton ja vetinen, saison-henkinen kötöstys, josta löytyy loppupeleissä melko vähän "souria" – tai oikeastaan mitään muutakaan.

Arvio: Keskinkertainen – olut pyrkii selvästi edustamaan haastavaa (ja onnistuessaan hyvin palkitsevaa) oluttyyliä, mutta nyt jäätiin melko vaatimattomille vesille seilaamaan.

Hinnan (3,50e) ja laadun suhde: Heikko – näin pienestä maisteluannoksesta hieman turhan kireä hinta.

Hiisi Raivoava Rakki

Hiisi Raivoava Rakki

• Valmistaja: Panimo Hiisi
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Suomi
• Alue: Keski-Suomi, Jyväskylä
• Humala: Cascade, Columbus, Nuggett, Willamette, yms.
• Koko: 0,25
• Hinta ostohetkellä: 4,80e (Lokakuu 2013, Vastarannan Kiiski, Helsinki)
• Hinta nyt: 4,79 (Helmikuu 2017, Alko)

Panimo Hiisi on todennäköisesti tullut monille tutuksi Alkon äskeisessä pienpanimokattauksessa esitellyn Pläkki-oluen myötä, mutta itse seurasin kiinnostuneena jo pitkin viime vuotta monien suomalaisblogien kirjoitellessa jos jotain mielenkiintoista tästä tuoreesta tulokkaasta Suomen craft brewery -skenessä. Kun sitten lopulta eräässä Helsingin "kalaravintoloista" bongasin panimon IPA-tekeleen, oli pakko ottaa se testiin (0,25-kokoiseen maistelutuopilliseen, joita soisi löytyvän useamminkin) ja ihmetellä että mistä on kyse. Oluesta löytyy pulloversioita, mutta koska niistä en tahtonut mitenkään löytää edustavia kuvia esiteltäväksi, nappasin mainiosta Olutkellari-blogista pullon etiketin ihmeteltäväksi (mistä lie kyseinen kuva alunperin peräisin, sitä tiedä en).

Tuoppiin kaadetulla oluella on voimakkaasti punertava, kauniin kuparinen väri. Baarimikon ammattimaisen toiminnan seurauksena mallajuoman ylle on jäänyt mukavan paksu, vitivalkoinen ja kohtalaisen kestävä vaahtokukka.

Tuoksultaan olut on melko kevyt, mihin kyllä saattaa toki vaikuttaa myös pieni ja ylöspäin levenevä oluttuoppi, joka kyllä ei ole mitenkään erityisen erinomainen tuoksutteluhommiin. IPA:ksi oluella on yllättävän hillitty aromihumalapuoli: nenäni yhyttävä aromimaailma on marjainen, kevyen maamainen, maltillisen sitruksinen ja hennosti karamellisen maltainen.

Aivan raivoavaksi en tätä koiraa menisi sanomaan, mutta mistään kiltistä hauvastakaan ei missään nimessä ole kyse. Tasainen maku tarjoaa hennosti makean maltaisen pohjan, jonka ylle on rakennettu melko marjainen, ruohoinen, kevyen maamaisen, puisen ja yrttisen humalainen kokonaisuus. Hiilihappoisuus on kevyenpuoleista, kermaista ja pehmeää. Suutuntumaltaan Raivorakki on tuhti IPA:ksi, mutta sillä on raamikkaasta rungostaan huolimatta hyvä tasapaino täyteläisemmän, maltaisen ilmaisun ja sopivasti purevan katkerohumalan kanssa.

Jälkimaku on pitkähkö ja siinä pääsee kunnolla tuntuvan katkera humalointi vasta ensi kertaa kunnolla esiin. Humalan bitterin ohella kielelle jää hennon maltainen, kevyen mausteinen jälkivaikutelma, mutta niiden haipuessa syrjään jälkimaun loppupuolella pääsee kohtuullisen tuntuvasti nipistävä katkerohumala nousemaan vaivihkaa varsin voimakkaaksi ja hallitsevaksi elementiksi.

Humalaa siis tässä hurtassa on, ja paljon, mutta silti hyvin sopusuhtaisesti ja hyvällä maulla – jopa hillitysti – kokonaisuuteen nähden. Keskimaussa oluen pääpaino on selkeästi mukavan vivahteikkaassa ja mallasvetoisessa rungossa, katkerohumalan pitäessä ainoastaan sopivan tiukkaa ja yleisilmettä kuivattavaa komppia. Sen sijaan loppumaussa olut paljastaa hienosti kyntensä, asettaen itsensä hyvin luontevasti keskelle IPA-skeneä. Oluessa on siis sekä syvyyttä, että mukavia juonenkäänteitä – tämä ei ole missään nimessä simppeli tai suoraviivainen tapaus. Varsin hyvä, tukevan mallasvetoinen ja tasapainoinen finski-IPA!

Lyhyesti: Tyylillä tehty, erittäin tasapainoinen IPA, jossa rehellisesti mallas ja humalointi on ihastuttavassa balanssissa: kumpikaan ei ole pääosassa, eikä kumpikaan jää jalkoihin. Ei tämä tyypilliseen IPA-tyyliin ole kevyt, raikas tai pale, mutta eipä sillä niin väliä kun muuten toimii näin mainiosti!

Arvio: Erinomainen – panimon omin sanoin: "Tämä olut ei ole kalpea, mutta tulee IPA-faneilta IPA-faneille, tositarkoituksella." Jos pullo löytyisi naapurimyymälästä, ostaisin karjuen.

Jätän hinta-laatusuhteen arvioimatta, koska 0,25-kokoinen maistelutuoppi ei ole hinnaltaan täysin verrannollinen normaaliin oluen ravintolahinnoitteluun. Vajaa 5 euroa maistelulasillisesta on kovahko litrahinnaltaan, mutta suhteessa edullisemmalla suuren tuopin hinnalla oluen hinta-laatusuhte normalisoituu jo varsin järkevälle tasolle.

Hiisi Pläkki

Hiisi Pläkki

• Valmistaja: Panimo Hiisi
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Suomi
• Alue: Keski-Suomi, Jyväskylä
• Humala: Amarillo, Centennial, Galena, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,53e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 4,53e (Helmikuu 2014, Alko)

Suomen pienpanimoskenessä kuohuu kuin kotiolutpullossa konsanaan. Viimeisen parin vuoden aikana on kentälle ilmestynyt useita, toinen toistaan mielenkiintoisempia mikropanimoja, joiden oluita on näkynyt niin olutravintoloissa, maitokaupoissa kuin Alkon tilausvalikoimassakin. Jyväskyläläinen Panimo Hiisi on varmaankin onnistunut tekemään jonkin sortin ennätyksen, sillä he onnistuivat panimon perustamisesta alle vuodessa saamaan oluen Alkon perusvalikoiman kausituotteeksi!

Hiisi on vakuuttanut allekirjoittaneen Raivoava Rakki -IPA:llaan (joka harmi kyllä vielä odottaa arkistossa puhtaaksikirjoittamista ja julkaisua), joten ei vaatinut kovinkaan suurta pähkäilyä napata heidän Pläkkiään StaPan oluen seuraajaksi pienimuotoisella kausiolutkierroksellani.

Pläkki on siis ns. Black IPA, melko harvinainen oluttyyli, joka melko nuoresta iästään johtuen ei ole vielä varsinaisesti vakiinnuttanut tyylipuhtaita piirteitään. Itse näen Black IPA:t niin, että kyseessä olisi ensisijaisesti IPA, joka on vain väriltään musta ja painoarvoa on selkeästi enemmän IPA-maisissa kuin stout/porter-henkisissä piirteissä. Jonkinlainen oluttyylijana olisi siis:

Stout/porter – american stout/porter – black IPA – IPA,

jossa ääripäät ovat usein vain kohtalaisesti humaloitu stout/porter ja hyvin rapsakasti humaloitu IPA; väliin sitten asettuu usein varsin reilusti humaloitu mutta tuhdin paahteinen american stout/porter -oluttyyli ja selkeästi kevyemmin paahteinen mutta tukevammin humaloitu black IPA. Tämähän ei ole mitenkään virallista, kiveenhakattua tietoa, koska black IPA -oluita on markkinoilla näkynyt niin vähän muutenkin, että varsinaista selkeää kuvaa oluttyylistä on vielä vaikea piirtää (ja oman hämmennyksensä tähän oluttyylien janaan tuo vielä harvinaisempi white stout/porter -tyyli). Viime vuonna Alkon käsityöläisolutkatselmuksessa näkynyt Mikkeller Sort Gul oli joka tapauksessa mielestäni erittäin mallikas tyylilajin edustaja ja asettaa tietynlaiset benchmark-kriteerit, joihin voin tulevaisuudessa arvioitavia oluita verrata.

Testattava pullo on erää #26, parasta ennen -päiväys on 12.7.2014.

Väri on tiiviin musta. Maitokahvinruskea vaahto nousee noin sentin paksuiseksi ja kohtalaisen pitkäkestoiseksi patjaksi oluen päälle.

Melko kärtsäisen paahteinen ja hennon palanut tuoksu tuo mieleeni enemmän reippaammin humaloidut stoutit ja portterit kuin varsinaiset IPA:t; yleisilme on tumman paahtomaltainen, kärtsäinen ja hennon savuinen. Päällä tuntuu kevyesti sitruksista ja hennon havuista humalaa, eli mallas tuntuu olevan selkeästi voimakkaammassa roolissa.

Maku on kuiva ja oluen runko seilaa akselilla kepehköstä keskitäyteläiseen. Suussa humala ottaa selkeästi merkittävämmän roolin tuoksuun nähden: kielellä tuntuu greippistä, katkeraa ja voimakkaasti uuttunutta humalaisuutta, lakritsaista yrttisyyttä ja kevyesti paahteista mallasta, joka tuo aavistuksen tummaa kahvisuutta kokonaisuuteen. Vaikka oluen suutuntuma on melko kepeä varsin runsaaseen humalointiin nähden, ei olut tunnu varsinaisesti tasapainottomalta, vaan lähinnä raikkaalta. Makumaailma kuitenkin jää melko yksiulotteiseksi eikä olut tarjoa loppujen lopuksi kovinkaan paljoa fiilisteltävää parin ensisiemauksen jälkeen.

Pitkähkössä jälkimaussa humala näyttelee lähes yksinomaan pääosaa: jälkivaikutelma on karvas, greippisen sitruksinen ja kevyen havuinen. 6,3% alkoholia tuo hentoa lämpöä kevyeksi jäävän rungon alta. Varsin runsaasta bitteristään huolimatta jälkimakukaan ei ole ei häiritsevän karhea tai tasapainoton, vaan mukavan rapea.

Pläkki on tiukka ja niukka olut, joka on vähän IPA ja vähän stout / porter olematta selvästi kumpaakaan: tuoksu aloitti selkeästi portterimaisemmalla linjalla, kun taas jälkimaku olikin jo varsin IPA-mainen. Tämä on siis kaiken kaikkiaan ihan hyvä perusolut, mutta ei onnistu tuomaan juuri mitään ihmeempää tähän tuoreeseen ja vielä pieneen oluttyyliin – tämä on siis varsin turvallinen humalapommi voimakkaasta katkeroinnista pitäville.

Lyhyesti: Poikkeavan värinen keveähkö ja tasapainoinen perus-IPA, jossa erityisesti tuoksussa mutta myös jossain määrin maussa paahteisempi mallaspohja tuo portterimaisuutta kokonaisuuteen.

Arvio: Miellyttävä – mukava, freesi ja kepeähkö portterin ja IPA:n välimuoto; vaikka katkeroa oluesti löytyykin, olisin toivonut olueen enemmän IPA-maista monimuotoisuutta ja vähemmän paahdetta, sillä nyt kokonaisuus muistutti enemmän hyvin kevyttä jenkkihumala-portteria kuin mielikuvaani Black IPA -tyylistä. Lisäksi kokonaisuus jäi makuuni hieman turhan yksiulotteiseksi, vaikka balanssi olikin varsin hyvässä tikissä.

Hinnan (4,53e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.