Founders Dark Penance

Founders Dark Penance Imperial Black India Pale Ale

• Valmistaja: Founders Brewing Company
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Yhdysvallata
• Alue: Michigan
• Maltaat: Crystal, Midnight Wheat
• Humala: Centennial, Chinook
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 5,70e (Maaliskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: founders

Arvioita Foundersin oluista näkyy täällä blogin puolella melko taajaan; tämä johtuu siitä, että meikäläisellä on tapana napata aina uusi Foundersin olut mukaani kun sellainen tulee vastaan. Ei ole siis syytä odottaa, että Founders-arviot loppuisivat ainakaan tähän olueen!

Lokakuussa 2014 lanseerattu ja Imperial Black India Pale Aleksi tituleerattu Dark Penance on Foundersin uusimpia lisäyksiä valikoimiinsa, joskin olut on tainnut jäädä kertaluontoiseksi tai lyhytaikaiseksi eräksi, sillä olutta ei löydy sen enempää Foundersin kuin Alkonkaan sivuilta. Pohjana oluessa on tuhti kristallimaltailla saatu, vahvuudeltaan 8,9% vahvuinen runko, johon on lisätty paahdettuja vehnämaltaita juuri sen verran, että olut on saatu väriltään mustaksi. Panimon mukaan katkeroita oluessa on 100 IBU ja tämän meikäläisen (viime keväänä nautitun) oluen parasta ennen -päiväys on 14.7.2016 – mitenkään erityisen tuoretta olut ei siis liene korkkaushetkellä ollut.

Väriltään olut on erittäin tumma, lähes läpinäkymättömän, mutta samalla kirkas mahonginruskea. Lasiin kaadettaessa oluelle muodostuu melko runsas, maitokahvinruskea ja kuohkea vaahtolakki, joka jättää tiivistä pitsiä lasin reunoille.

Tuoksun yleisvaikutelmassa on aromaattista IPA-humalointia kohtalaisen paahteisella pohjalla: nokkaosastolla tuntuu humalaista sitruksisuutta ja ruohoa, nallekarkkia, männynneulasta, kärähtänyttä tummaa mallasta, tummapaahtoista kahvia, kevyttä mämmiä ja hentoa maamaisuutta.

Suussa tämä täyteläinen olut on klassiseen IPA-henkeen tuntuvan katkeroinen, minkä lisäksi humala tuo kokonaisuuteen greippisyyttä ja kevyttä ruohoisuutta. Kokonaisuus on kuitenkin vähän vähemmän IPA-maiseen henkeen mausteisen maltainen, espressoinen, jälkiuunileipäinen ja kevyen salmiakkinen, minkä lisäksi kokonaisuudesta erottuu ujoa tunkkaista maamaisuutta. Yleisilmeestä erottuu myös makeampaa karamellista maltaisuutta, mutta tuntuva humalointi pitää kokonaisuuden hyvin kuivakan tuntuisena. Yleisilmettä sävyttää todella pieni ja pehmeän kermainen hiilihappo.

Jälkimaussa tuntuu espressoa, paahdettua jälkiuunileipää, kärtsäistä mallasta, hillittyä greipinlihaa, kevyttä pippurista mausteisuutta ja hentoa saippuaista humalointia. Oluesta jää suuhun melko lämmin ja voimakkaan paahteinen jälkivaikutelma, jossa kärtsäinen karvaus ja humaloinnin bitteri kantavat erittäin pitkään.

Black IPA -skenessä Dark Penance tuntuu olevan melko vahvasti paahteisen pään edustaja, mutta onneksi myös melko selvästi DIPA-settiä melko tuntuvan humalointinsa vuoksi, joten kaipa olut on ihan nimensä veroinen – Imperial Black IPA. Tällaisen tyylin faneille olut on varma nakki, sillä kyseessähän on Foundersin tyyliin kyllä oikein mainio ja hyvin tehty laatuolut, mutta itse en kuitenkaan oikein lämpeä tälle. Oluessa paahdetta on sen verran, että se tahtoo tuoda mieleen automaattisesti tummemmat stoutit ja portterit, ja Founders on yksinkertaisesti niin kova luu näiden oluttyylien tuottajana, ettei Dark Penancella ole oikein jakoa niitä vastaan. Tämä on kyllä vaikuttava, järeä tupla-Black IPA, mutta se ei onnistu oikein tyydyttämään meikäläisen tarvetta niin IPA:lle kuin paahteiselle tummalle oluellekaan.

Lyhyesti: Varsin järeä, voimakkaan paahteinen ja tuntuvan katkera tupla-Black IPA. Iso outolintu, joka on hieman turhan paahteinen Black IPA:ksi ja hieman turhan katkera jenkkiportteriksi.

Arvio: Hyvä – iso ja robusti esitys, joka on sellaisenaan varsin vaikuttava tapaus, mutta joka loppupeleissä ei onnistu vakuuttamaan aivan täysin meikäläistä Black IPA:na.

Hinnan (5,70e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Omnipollo Magic Number III Protein Shake IIPA

Omnipollo Magic Number III Protein Shake Imperial IPA

• Valmistaja: Omnipollo
• Tyyppi: Olut, Double India Pale Ale / Erikoisuus, maustettu olut
• Maa: Ruotsi
• Alue: Tukholma
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,40e (Helmikuu 2016, Saveur Bière)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: beerbox

Olen aikaisemminkin kirjoittanut aiheesta: Omnipollo nimittäin on kaikista maailman pienpanimoista kyllä yksi käsittämätön outolintu. Panimolta tulee vähän väliä ulos toinen toistaan käsittämättömämpiä erikoisoluita, joissa yhdistellään täysin olueen liittymättömiä raaka-aineista mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla ja – toisin kuin niin monella muulla pienpanimolla – nämä oluet toimivat erittäin usein hämmentävän hyvin! Olen jo pikku hiljaa hyväksynyt sen, että voin hommata käytännössä minkä tahansa Omnipollon ilman suurta pelkoa siitä, että olut olisi katastrofi. Tästä syystä en miettinyt silmänräpäystä kauempaa, kun Saveur Bière -nettikaupassa vastaani tuli Omnipollon "proteiinipirtelö-DIPA". Jahas, vai että sellaista, ostoskoriin vaan.

Kyseessä on siis Double IPA tai Imperial IPA, kumpaa termiä haluaakaan käyttää, jonka mallaspohjasta löytyy ohraa, vehnää ja kauraa (näistä jälkimmäisin hieman harvinaisempi IPA-puolella). Oluen tekee "proteiinipirtelöksi" se, että oluen sekaan on heitetty sekaan reippaasti heraproteiinia. Tottakai.

Tämä meikäläisen pullo tuli testattua keväällä 2016 ja parasta ennen -päiväys oli 10.11.2016, eli vielä kohtalaisen tuoretta tavaraa oli arviohetkellä.

Oluella on samean utuinen, harmaan kellervä väri – nyt ei voida puhua mitenkään erityisen houkuttelevan näköisestä tuotteesta. Kaadon myötä oluen ylle kohoaa melko runsas mutta suht nopeasti laskeutuva vitivalkoinen vaahto, joka jättää reilusti pitsiä lasin reunoille.

Makeanpuoleisessa tuoksussa tuntuu kypsän sitruksista IPA-humalointia, makean leivonnaismaisena tuoksuvaa maltaisuutta ja vähän imelänä tuoksuvaa kermaista laktoosisuutta. Toisaalta tuoksusta tunnistaa heti, että kyseessä on IPA, mutta toisaalta tuoksu on varsin erikoinen.

Suussa oluella on täyteläinen, kohtalaisen makea ja runsas yleisolemus. Makumaailmassa tuntuu olevan paljon kaikkea, eikä pelkästään ihan tyypillisimpiä oluen aromeita: erikoista keltaista hedelmämössöä, puuroisuutta, herajuomaa, kermaa, jauhoista leivonnaismaisuutta, kevyttä aprikoosia, hennosti makeaa sitrushedelmämarmeladia ja ujon tunkkaista hiivaisuutta. Kokonaisuutta sävyttää hyvin hento ja pehmoinen, jopa puoliolematon hiilihappo, sekä melko maltillinen katkero. Oluella on suorastaan muhkea ja samettisen pehmeä suutuntuma.

Makeahkossa jälkimaussa tuntuu kohtalaista katkeroa, kermaleivosta, appelsiinia, heraa, melko runsasta hiivaisuutta, kevyttä papaijaa ja aavistus alkoholin (8%) makua. Suuhun jää varsin pitkä, makeaan taittuva, pehmeähkö ja moniulotteinen jälkivaikutelma.

Oluesta jää kokonaisuutena todella hämmentävä fiilis. En ole kyllä varma tällä kertaa siitä, että tykkäänkö. Elämyksenä olut on kyllä mielenkiintoinen, mutta loppupeleissä olut ihan rehellisesti tuntuu juuri siltä, mitä se onkin: herajuoman ja DIPA:n epäpyhä ristisiitos. Molemmat tuntuvat kokonaisuudessa melko selvästi, eivätkä ne tunnu aivan sopivan yhteen – vähän kuin ajatus ruispuurosta ja hernekeitosta sekaisin. Olut on, kuten Omnipollon oluet hyvin usein, varsin erikoinen ja omintakeinen, mutta tällä kertaa ei niin onnistunut. Näköjään se on sittenkin mahdollista, että Omnipollokin joskus epäonnistuu. Mutta nostan hattua panimon kavereille ennakkoluulottomasta toiminnasta!

Ja kukaties tämmöinen DIPA-herajuoma-blendi voi jopa maistua jollekin raavaalle punttisalihenkilölle, jonka on käytävä nostamassa rautaa vielä perjantai-iltana töiden jälkeen mutta päästävä silti vielä punttisalifiiliksiin treenin jälkeen?

Lyhyesti: Herajuoman ja DIPA:n yhdistelmä, joka maistuu yhtä kummalliselta kuin se ajatuksen tasolla tuntuukin. Ei niitä Omnipollon onnistuneimpia tuotoksia.

Arvio: OK – olut ei varsinaisesti ole huono tai pahanmakuinen, joten negatiivista arvosanaa se ei mielestäni ansaitse. Se on vain niin erikoinen, että tällä kertaa nautittavuus tai juotavuus ovat jääneet erikoisuudentavoittelun jalkoihin.

Hinnan (5,40e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Pyynikin Black IPA

Pyynikin Black IPA

• Valmistaja: Pyynikin Käsityöläispanimo
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Suomi
• Alue: Pirkanmaa
• Maltaat: Black, Cara, Chocolate, Crystal, paahdettu ohra, Pale ale, Suklaavehnä
• Humala: Amarillo, Cascade, Centennial, Citra, Saaz, Target
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 4,99e (Maaliskuu 2017, Alko)
• Hinta nyt: 4,99e (Maaliskuu 2017, Alko)

Pitkästä aikaa taas korruptiopullojen arviointia!

Tämä kyseinen olut päätyi meikäläiselle parin muun Pyynikin Käsityöläispanimon mukana suoraan itse panimolta. Kun tuosta kuriirin kärräämästä satsista meikäläisen kattavasti vakuuttanut, Bourbon-tynnyreissä kypsytelty Imperial Stout oli testattu, ei vaatinut kovinkaan suurta motivointia ottaa paketin seuraava olut, Black IPA, testiin.

Kyseessä on siis reilusti kehuja ja ihan useampiakin palkintojakin keräillyt tapaus, joka aivan hiljattain saapui myös ihan tavan kuluttajien saataville Alkon valikoimiin. Tämän oluen pitäisi olla siis tyyliltään Black IPA, eli mustilla maltailla tuunattu IPA. Kuitenkaan aivan täysin tavan IPA:sta ei pitäisi olla kyse, sillä oluesta löytyy voltteja järeät 8,5% ja katkeroitakin jyrkät 80 EBA – meikäläisen hahmotuskyvyillä tässä liikutaan jo vahvasti Double IPA -akselilla! Meikäläisen testipullolla on parasta ennen -päiväystä lokakuuhun 2017, joten edelleen riittävän tuoretta tavaraa pitäisi olla tarjolla.

Tässä joitain olutblogeja lueskelleena voin huomata, etten ole yksin oman suhtautumiseni Black IPA:an kanssa: tästä oluttyylistä kun tuntuu olevan vain niin hankalaa olla jotain järkevää mieltä. Joitain rassaa koko oluen ristiriitainen nimi: Black India Pale Ale – miten olut on olevinaan yhtä aikaa sekä "black" että "pale"? Kuten itse olen varmaankin kaikissa aikaisemmissa BIPA-arvioissani kirjoittanut, itseäni rassaa se, että liian harvoin nämä oluet ovat varsinaisesti "IPA" ja enemmän portteri. Jos olut kulkee IPA-nimellä, olisi mielestäni perusteltua, että siinä olisi humalat pinnassa ja yleisilme olisi kepeänraikas; ei mielestäni portteri tai stout IPA:ksi muutu, jos siinä on vain hieman enemmän katkeroa – etenkin kun niin monessa jenkkiportterissa on jo lähtökohtaisesti usein enemmän katkeroita kuin tavan IPA:ssa!

Lasiin kaatuu nimensä mukaisesti lähes täysin läpinäkymättömän mustanruskean väristä olutta. Kaadon myötä lasiin nousee myös melko runsas, tuhkaisen beigen värinen ja kestoltaan keskipitkä vaahtohattu.

Tuoksussa paahteinen maltaisuus ja humalainen aromikkuus mittelevät, mutta kohtalaisen nopeasti kärtsäinen puoli ottaa erävoiton humalista. Kokonaisuudesta erottuu makeahkoa, tummanpuhuvaa mallasta, siirappia, yleistä kärtsäisyyttä, kevyttä aromaattisen sitruksista aromihumalaa ja hillittyä salmiakkia.

Suussa oluella on kuivahko, muttei täysin kuiva, melko täyteläinen ja hiilihapoiltaan lähes täysin olematon habitus, mikä myös antaa oluelle hyvin suunmyötäisen, kermaisen suutuntuman. Kielen kärjessä tuntuu hieman siirappista, piimälimppuista ja kevyen lakritsista makeutta, kun taas muualla suussa tuntuu robustimpää kärtsää, pihkaa, kevyttä sitrushedelmäisyyttä, hentoa espressoisuutta ja ujoa yrttisyyttä, joka kasvaa jälkimakua kohden tuntuvammaksi yrttikatkeroisuudeksi.

Vasta jälkimaussa oluen IPA-puoli astuu kunnolla esiin voimakkaan ruohoisella ja yrttisellä, jopa hieman saippuaisella katkerollaan (80 EBU), joka kantaa pitkään. Kielelle jää karvasta espressoa, makeampaa mokkaisuutta, hillittyä männynneulasta ja hentoa salmiakkia, joka loppua kohti kääntyy ujoksi lakritsiseksi makeudeksi.

Näin kokonaisuutena on helppo todeta, että Pyynikin Black IPA on oikein maukas ja tyylikäs esitys, mutta sokkona olisin itse pistänyt tämän oluen reilummin humaloiduksi portteriksi – tässä kun on varsin reippaasti kärtsää, eikä humalan omia piirteitä tahdo löytyä muualta kuin jälkimaun katkeroista. Perinteistä IPA:n aromihumalavetoisuutta oluesta löytyy varsin vähän ja IPA:lle tyypillistä kepeyttä ja huolettomuutta vielä vähämmän. Erityismaininnan kuitenkin saa reipas alkoholi (8,5%), joka ihmeen kaupalla ei tunnu juuri missään.

Eihän tässä oluessa paljoa IPA:a ole, mutta siitä huolimatta oikein mainio oluthan tämä on noin muuten. Humaloitujen porttereiden ystäville tämä on varsinainen nappiosuma ja itse ehkä mieltäisin enemmän tämän oluen sinne volttiensa, runsautensa ja makumaailmansa puolesta. Makuasioista voi toki aina kiistellä, mutta itse odottaisin enemmän IPA-henkeä jos nappaisin sokkona tämän kaupan hyllyltä, kun taas Portterina olisin varsin innoissani! Mielikuvat, koeta nyt ottaa niistä selvää.

Lyhyesti: Vahvasti portterityylinen, reilusti humaloitu musta ale, jossa IPA-maisuutta on lähinnä jälimaun katkerota. Hajanaisesta fokuksestaan huolimatta varsin mainiota tavaraa!

Arvio: Erittäin hyvä – kyllä Pyynikki tuntuu hanskaavan nämä tummat oluet varsin varmoin ottein. Tämä on oikein mukavalla tavalla robusti ja tasapainoinen olut jostain harmaalta alueelta Black IPA:n ja portterin välimaastosta.

Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Sierra Nevada Hop Hunter

Sierra Nevada Hop Hunter IPA

• Valmistaja: Sierra Nevada Brewing Co.
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Kalifornia, Central Valley
• Maltaat: Cara-, Two Row Pale-; kaurahiutale
• Humala: Bravo, Cascade, Centennial, Columbus, Crystal, Simcoe
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 4,48e (Maaliskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,48e (Tammikuu 2017, Alko, tilausvalikoima)

Sierra Nevadan merkitystä maailman pienpanimoskenessä ei voi aliarvioida: Sierra Nevada Pale Ale on valtavan monelle jenkkiläiselle pienpanimolle ollut se olut, joka on osoittanut, että oluen ei ole pakko olla mautonta ja vetistä lageria. Oluessa voi olla makua, syvyyttä ja humalan katkeroa rohkeasti! Ei ole jäänyt yhteen tai kahteen kertaan tarinat pienpanimon synnystä, jossa panimon perustaja tai perustajat kertovat kuinka he saivat inspiraation tehdä omaa olutta maistettuaan Sierra Nevada Pale Alea. Ja Yhdysvaltojen pienpanimobuumista tuli sellainen isomman kaliiperin juttu, jota ilman koko maailman pienpanimokartta voisi näyttää melko lailla toiselta.

Itselleni Sierra Nevadan Pale Ale ei koskaan ole ollut millään lailla mielenkiintoinen olut. Se on varmasti ollut uraauurtava panimotuote syntyaikoinaan, mutta itselleni oli tullut vastaan jo niin paljon mielenkiintoisempia oluita kun ensimmäistä kertaa maistoin Sierra Nevadan Pale Alea, se oli täysin miellyttävä, mutta varsin mitäänsanomaton perustason pale ale. Sen sijaan moni muu panimon olut on ollut varsin mallikas tapaus ja niiden vuoksi tulen aina testanneeksi panimon uudet tuttavuudet innolla ja mielenkiinnolla.

Alkon tilausvalikoimaan noin vuosi sitten saapunut Hop Hunter on panimon kokeilu viedä nyky-IPA-meininkiä pidemmälle. Tässä on pohjalla kauralla ryyditetty perus-IPA, joka on katkeroitu Bravolla ja aromihumaloitu Cascadella, Crystalilla ja Simcoella. Näiden lisäksi oluen sekaan on lisätty vielä Cascadesta, Centennialista ja Columbuksesta (aka. "CTZ") uutettua aromaattista humalaöljyä buustaamaan oluen aromikkuutta. Meikäläisen pullo tuli ostettua ja testattua viime maaliskuussa, ja koska parasta ennen -merkintä oli vasta 16/12/2016, voi hyvillä mielin veikata oluen olleen varsin tuoreessa tikissä! Voltteja oluesta löytyy 6,2% ja katkeroita 60 IBU.

Lasiin kaatuu olutta, jolla on tasainen, kirkas keltainen väri ja runsas, kestävä ja melko tiivis vaahto.

Humalien aromibuustausta ei voi olla huomaamatta: lasista kohoaa vihersävytteinen, voimakasta männynneulasta, pihkaa, humalakäpyjä ja ruohoisuutta vyöryttävä tuoksu, jonka taustalla häilyy myös ujosti keksistä maltaisuutta, tuoretta persikkaa ja aavistus hunajaa.

Suussa oluella on keskitäyteläinen ja tuoksuun nähden yllättävästi melko mukavan vaalean maltainen makumaailma, jossa tuntuu pihkaista ja ruohoista humalaisuutta. Näiden lisäksi katkeroita on vain keskirunsaasti: oluessa on jätetty hienosti tilaa makujen moniulotteisuudelle, eikä sitä ole vain runnottu West Coast -IPA-henkeen täyteen katkeroita. Hiilihappoisuus on erittäin pientä, kermaista ja vain hyvin ujosti nipistelevää. Kielen kärjessä tuntuu ujoa hunajaista makeutta, mutta muuten kohtalaiset katkerot pitävät kokonaisuuden mukavan kuivana ja puruvoimaisena. Särmää löytyy juuri sopivasti.

Kielelle jäävässä jälkimaussa tuntuu valkopippuria, ruohoa, vihreitä yrttejä, hillittyä puumaisuutta, kevyttä havuisuutta ja hentoa keksisyyttä. Maku viipyilee mukavan pitkään suussa ja kohtalaisen tuntuvat, mutta silti verrattain matalaksi jäävät katkerot kantavat kauas, mutteivat ryhdy missään vaiheessa dominoimaan.

Hop Hunter -nimi voi varmasti säikäyttää pahimmat katkeroiden viholliset kauas, mutta olut on todellisuudessa varsin tasapainoinen, maukas, ilmaisuvoimainen ja hyvin tehty uuden maailman IPA, jossa on nimestä huolimatta haettu enemmän moniulotteisuutta ja balanssia kuin pelkkää jyrkkää humalatykitystä. Vaikka pääpaino on selvästi aromihumalissa, ei oluessa olla menty mitenkään överiksi edes sillä puolella, vaan paketti pysyy mainiosti kasassa.

Pakko myöntää, että ihan hirveän usein Jenkeistä ei tule vastaan näin tyylitietoisia ja tasapainoisia oluita, joissa ideana ei ole Motörheadmainen "louder than everything else" -meininki, vaan hyvä makujen, tuoksujen ja rakenteen harmonia. Varsin ilahduttava ja ehdottomasti testaamisen väärti tulokas Alkon valikoimiin! Koska olut nojaa vahvasti aromihumaliin, kannattaa varmistaa että pullosta löytyy riittävästi aikaa ennen parasta ennen -päivään! Tällaiset oluet kun ovat parhaimmillaan mahdollisimman pian pullotuksen jälkeen ja jo vuoden vartominen pullossa voi haihduttaa merkittävän osan oluen charmista taivaan tuuliin.

Lyhyesti: Aromihumaliin vahvasti nojaava, ilahduttavan nätti ja tasapainoinen Jenkki-IPA, jota ei olla vedetty maan henkeen täysin överiksi.

Arvio: Tyylikäs – aivan liian usein suurien jättipienpanimojen oluet ovat tylsiä ja hengettömiä esityksiä. Sierra Nevada sen sijaan tuntuu suuresta koostaan huolimatta asäilyttäneen hyvin oluittensa pienpanimo-henkisen tyylikkyyden. Oikein positiivinen esitys.

Hinnan (4,48e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Põhjala Uus Maailm

Põhjala Uus Maailm San Diego Session IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, pale-, vehnä-; kaurahiutale
• Humala: Galaxy, Magnum, Mosaic
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,99e (Helmikuu 2016, K-Market Kamppi)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: põhjala

Põhjalalle kyllä täytyy nostaa hattua visuaalisesti toimivasta etikettisuunnittelustaan. Useimmat panimon pullot suorastaan hyppäävät oluthyllyiltä silmille näyttävillä etiketeillään. Esimerkiksi tämä panimon markettivahvuinen IPA näyttävällä valkohaillaan tuppaa kaupoissa melkein automaattisesti osumaan silmään kun vain silmäilee yleisesti oluthyllyjä – yksinkertainen temppu, mutta varsin onnistunut lopputulos! Olut muutenkin onnistuu luomaan tehokkaan mielikuvan rapsakkaasti puraisevasta IPA:sta jo pelkällä ulkonäöllään, joten tehokas ulkonäkö menee hyvin oluen imagon kanssa yksiin.

No niin. Tämä meikäläisen pullo on siis ostettu ja testattu helmikuussa, parasta ennen -päiväys on 22/06/2016. Aivan tuoretta tavaraa olut ei enää ole, kun pullotuksesta on kulunut jo päältä puoli vuotta. Aivan tip top -tasoista elämystä ei siis ole luvassa, mutta kyllä oluen vielä ihan hyväkuntoinen pitäisi olla. Voltteja on Suomen rautaesiripun helmaan asti, eli 4,7%, ja IBU:ja panimon sivujen mukaan (ja IPA:ksi melko maltillisesti) 25.

Oluella on hennon utuinen, melko syvän keltainen väri sekä kohtalaisen runsas, semikuohkea, kestävä, väriltään valkoinen ja melko runsaasti pitsiä lasiin jättävä vaahto.

Tuoksussa tuntuu modernin, uuden maailman humalin kötöstellyn IPA:n tyypillisiä aromeja: persikkaa, karamellia, keltaisia tropiikin hedelmiä, kevyttä ruohoa, hillittyä viljaista mallasta ja hentoa pihkaa. Kaikkein aromaattisin ja runsain nuorekkuus tuntuu kuitenkin oluesta haihtuneen.

Olut on suussa kevyt, raikas ja aluksi jopa hieman hunajaisen makea, mutta sitten nopeasti varsin rapsakka; mukavasti tarraava – muttei kuitenkaan mitenkään överi – katkeroisuus kuivaa kokonaisuuden hienosti. Makumaailmasta löytyy kypsää sitruksisuutta, kevyttä karamellimallasta, hillittyä trooppisuutta ja hentoa ruohoisuutta. Vaikka suutuntuma on kepeä, ei se tunnu lainkaan vetiseltä, vaan voltteihinsa (4,7%) nähden jopa mukavan runsaalta. Hiilihappoisuus on tyylilajiin nähden sopivasti kohtalaisen rapeaa.

Oluen keskipitkä jälkimaku on keskimakua viljaisemman maltainen, yrttisen vihertävä, kevyesti makean hedelmäinen ja hennon hunajainen, minkä lisäksi seassa häilyy aavistus pihkaisuutta. Loppua kohti greippi-saippuainen katkeruus kasvaa selkeästi, muttei kuitenkaan liikaa.

Kokonaisuutena Uus Maailm on helppo, tasapainoinen ja kaikin puolin hyvin tehty sessio-IPA. Veikkaan, että olut on ollut varmasti kivempi ja ennen kaikkea runsaamman aromihumalainen tuoreena, mutta edelleenkin olut on erittäin sessioitavaa ja tasapainoista tavaraa. Kaiken kaikkiaan tässä on hyvin tehty maitokauppaolut, joka onnistuu toimimaan mainiosti yleensä IPA-tyylisiä oluita rankaisevasta 4,7% volttirajasta huolimatta.

Lyhyesti: Laadukas ja maukas IPA, jossa maltaisuus ja humalointi ovat hyvässä tasapainossa keskenään ja olut toimii mainiosti tyyliin nähden matalahkosta 4,7% volteista huolimatta.

Arvio: Hyvä – luotettava perus-IPA Viron vanhimmalta ja niin mielenkiintoisimmaksi kuin laadukkaimmaksi osoittautuneelta pienpanimolta.

Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Põhjala Virmalised IPA

Põhjala Virmalised IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, Cara 150, pale-
• Humala: Amarillo, Centennial, Citra, Magnum
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,28e (Tammikuu 2016, Alko)
• Hinta nyt: 4,28e (Heinäkuu 2016, Alko)

Viron ensimmäisestä ja suurimmasta pienpanimosta, Põhjalasta, oli paljon pöhinää pari vuotta takaperin, kun panimo julkaisi ensimmäiset oluensa. Itse en kuitenkaan ollut täysin kärkikastissa tutustumassa panimon tarjontaan, sillä ensimmäiset Põhjalat tulin testanneeksi vasta noin vuosi takaperin. Sen jälkeen panimolta on tullut jos jokunen olut maistettua, kiitos sekä panimon oluita aktiivisesti Alkon tilausvalikoimaan listanneen maahantuoja Servaalin että aktiivisten lähi-Alkojen tuotevastaavien, jotka ovat pitäneet näitä oluita mukavasti listattuna.

Tämänkertainen olut ei kuitenkaan ole Alkon tilkkarista, vaan keväisestä pienpanimokattauksesta, jonka sekaan oli ujuttautunut myös tämä virolainen tekele! Kyseessä on siis klassisen moderni uuden maailman IPA, joka kulkee nimellä Virmalised, eli "revontuli". Tämä tammikuussa testattu olut on parasta ennen -päiväkseltään 2.6.2016, eli vielä on tuolloin ollut kuukausia jäljellä.

Oluella on ujosti utuinen, oranssiin taittuvan vaalean pähkinänruskea väri ja runsas, melko tiivis ja kestävä, kermanvärinen vaahto, joka jättää lasin reunoille melko runsaasti pitsiä laskeutuessaan.

Nokkapuolelta paljastuu kaikin puolin tyypillinen modernin IPA:n tuoksu: greippivetoista sitrusta, pihkaa, ruohoa, kevyttä männynneulasta, hentoa keksistä mallasta. Tällä osastolla ei selvästikään olla lähdetty keksimään pyörää uudestaan.

Ensivaikutelmaltaan oluella on melko kuiva, pihkainen, greippinen ja vihertävän yrttinen maku, joskin kielen kärjessä tuntuu myös kevyesti makeaa, keskimäistä maltaisuutta. Kun olutta on ehtinyt hetken aikaa pyöritellä suussa, alkaa paljastua myös yleistä viljaisuutta, kevyttä leipäisyyttä ja aavistus karvasta sitruunanlihaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja sitä tukevat sekä runsaat ja purevan bitteriset katkerot (60 EBU) että melko pieni ja pehmeä hiilihappo. Voltteja on 6,5%, mikä tuntuu olevan juuri sopivasti kokonaisuuden kannalta.

Jälkimaku on tuntuvan bitterinen, viljaisen ja kevyen keksisen maltainen, pihkainen, kevyen saippuainen ja hennon aromaattisen sitruksinen, minkä lisäksi kaiken seasta erottuu pieni aavistus kukkaisuutta. Kevyen leipäinen maltaisuus kestää kielellä pitkään, runsas ja karheahko katkeroisuus pidempään.

Pähkinänkuoressa Virmalised on tasapainoinen, perushyvä ja reilusti katkeroitu uuden maailman IPA. Reseptiikan puolella on vedetty reipasta humalameininkiä niin tappiin asti kuin mahdollista menemättä kuitenkaan täysin tasapainottoman tai tunkkaisen puolelle, eli balanssi pysyy hyvin näpeissä. Virmalised ei varsinaisesti onnistu tarjoamaan mitään uutta ja ennenkuulumatonta, mutta onpahan tyylilajissaan oikein näppärä, rapsakka ja kaikin puolin juotava esitys. Lämmintä suositusta suurta IPA-rakkautta eläville hopheadeille; sen sijaan IPAan jo kyllästyneet tai katkeroita karttavat tuskin saavat oluesta kummoisiakaan fiiliksiä irti.

Lyhyesti: Mallikas, tasapainoinen ja runsaan aromaattinen perus-IPA reiluilla katkeroilla, noin uuden maailman henkeen.

Arvio: Hyvä – ei yllätyksiä, ei sudenkuoppia. Luotettava, perushyvä IPA. Onhan näitä maailma jo väärällään, mutta näin reiluilla katkeroilla hyvän balanssin saavuttaminen on jo pienen plussan arvoinen temppu.

Hinnan (4,28e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Thornbridge Halcyon IPA

Thornbridge Halcyon Imperial IPA

• Valmistaja: Thornbridge
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Englanti
• Alue: East Midlands, Derbyshire
• Humala: Bramling Cross, Chinook, Galaxy, Topaz
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 5,99e (Tammikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 5,99e (Heinäkuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Markkinoille tuntuu tupsahtavan sen tuhat uutta IPAa joka viikko, ellei peräti päivä, mutta myös tuntuu, ettei niistä kuulla enää mitään vuoden päästä. Thornbridgen Halcyon on toista maata – muistan sen jo vuosien takaa, jolloin oluista ei tullut kirjoitettua mitään muistiin, mutta parhaat onnistuivat silti jättämään muistijäljen. Nyt kun Halcyon vihdoin viime vuodenvaihteen tuntumassa saapui Alkon valikoimiin, oli paikallaan tsekata pitivätkö vanhat muistikuvat edelleen paikkansa.

Olueni parasta ennen -päiväys on 27.11.2016 ja olut tuli testattua tammikuussa, joten pullolla taitaa olla hädin tuskin kaksi kuukautta ikää testihetkellä. Onpahan siis IPAlle passelisti tuoretta tavaraa!

Väriltään Halcyon on kirkas, vaaleahko, lähes lagerinkeltainen; oikeasti väri on vaalea, pale, kuten india pale alelta voisi odottaa! Kaahdon myötä syntyy runsas, kuohkea ja melko kestävä, valkoinen vaahto.

Lasista kohoaa nokkaan melko ilmaisuvoimainen, runsas ja moniulotteinen tuoksu, josta voi erottaa freesiä sitrushedelmää, leikattua ruohoa, kevyttä tropiikin hedelmää ja kevyempää marjaisuutta, hillittyä viljaista mallasta ja hentoa hunajaa.

Suussa oluella on täyteläinen suutuntuma ja hieman makeahko makumaailma, jossa tuntuu maustepippuria, kypsänmakeaa sitrushedelmää, viljaista mallasta, kevyttä hunajaa, hillittyä ruohoa ja hentoa pihkaa. Hiilihappo on pientä, mutta melko runsasta. Katkeroita löytyy reilunpuoleisesti, mutta ne ovat mainiosti tasapainossa rungon kanssa. Yleisolemus onkin todella miellyttävä ja helpostijuotava huolimatta a) makeudesta, b) runsaudesta, c) ronskeista katkeroista, d) reilusta alkoholista (7,4%).

Jälkimaussa tuntuu keskimakua hieman voimakkaammin humalien greippiä, pihkaa, männynneulasia ja saippuaisuutta, kevyttä appelsiinia, hentoa hunajaa, aavistus ananasta ja ujoa kurkumaista mausteisuutta.

Muistikuvani eivät valehdelleet: Halcyon on edelleen todella maukas ja tasapainoinen IPA, tyylillisesti jostain perus-IPA:n ja Double IPA:n välimaastosta. Makeuttakin löytyy, muttei mitenkään DIPA-maisen överisti, vaan juuri sen verran, että mallas saa hyvää pontta tömäkkää katkeroisuutta vastaan. Alkoholi pysyy hämmentävän hyvin pois tieltä ja kokonaisuus on verrattain kookkaasta ilmaisustaan huolimatta hurjan juotava. Jos Jaipur IPA oli jo erinomainen, on tämä olut lähes täysin samaa tavaraa mutta kaikkea vain enemmän ja isommin! Hatunnosto Thornbridgelle.

Lyhyesti: Loistava, ilmaisuvoimainen ja upeaa tasapainoa henkivä moderni britti-IPA; erittäin näppärän Jaipur IPAn raamikas isoveli.

Arvio: Erinomainen – kaikin puolin mallikas esimerkki modernista IPA:sta, jossa on saatu paljon kaikkea, mutta mitään ei ole liikaa ja oluen kaikki osa-alueet ovat hienosti tasapainossa keskenään.

Hinnan (5,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Top Fuel Hippie Juice IPA

Top Fuel Hippie Juice IPA

• Valmistaja: Top Fuel Beer Company
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Suomi
• Alue: Uusimaa, Lohja
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,47e (Tammikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,84e (Kesäkuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Meikäläisen hieman kylmäksi jättäneen Lab Genious Porterin jälkeen päätin antaa tuoreelle lohjalaispanimo Top Fuelille uuden mahdollisuuden. Nappasin testiin tällä kertaa panimon IPA:n, Hippie Juicen. Hirveästi speksejä oluesta ei löydy analyysiarvojen lisäksi (7,5% alkoholia, 75 IBU:a katkeroita), joten mennään sitten ihan olut edellä.

Pitkästä seisotuksesta ja varovaisesta kaatamisesta huolimatta oluella on samea, vaaleahkon likaisenruskea väri – ainakaan ulkonäöllään olut ei pyri kosiskelemaan. Kaadon myötä syntyy maltilliseksi ja matalaksi jäävä valkoinen vaahto, joka laskeutuu nopeasti ja jättää matalan mutta tiiviin pitsireunuksen lasin reunoille.

Lasista kohoaa erittäin runsas, aromikas ja korostuneesti trooppisen hedelmäinen, makeahko tuoksu, jossa mangoa, passiohedelmää, appelsiinia, kinuskia, karamellia, kevyttä greippiä ja hentoa mäntyisyyttä. Ulkonäkö ei vaikuttanut erityisen puhtaalta tai houkuttelevalta, mutta tuoksu taas sitäkin enemmän!

Oluella on kepeähkö suutuntuma ja erittäin runsaan katkeroinnin vuoksi varsin kuivana tuntuva maku, joskin kielen kärjessä tuntuu myös kevyesti karamellista makeutta. Makumaailmassa tuntuu voimakkaimmin pihkaa, mäntyä, karamellia ja greippiä, taustalla häilyy myös kevyttä trooppista hedelmää sekä hennon virhemaun oloista, maamaista ja ujon hiivaista tunkkaisuutta. Hiilihappo on hyvin hentoa ja jopa lähes olematonta, vain ujosti kieltä nipistelevää. Lämmetessään suutuntuma muuttuu runsaammaksi ja makeutta tulee peliin piirun verran enemmän, mikä on varsin tervetullut piirre.

Jälkimaku on reippaasta humaloinnista voimakkaasti saippuaisen katkera ja kuiva, mutta kielellä pyörii viipyileviä makuja karamellista, passiosta, appelsiinista, greipistä, ruohoisesta vihreydestä ja männynneulasista. Suuhun jää pitkä ja tuntuvan karvas, mutta miellyttävän moniulotteinen jälkivaikutelma.

Kuten Lab Geniousissa, myös tässä tuntuu olevan hieman kotioluen oloinen leima, mutta toisaalta olut on kokonaisuutena ilahduttavan ekspressiivinen, kivalla lailla överi, runsaan hedelmäinen ja kovista katkeroistaan huolimatta mukavan juotava IPA. Ei vielä aivan huipputavaraa, mutta pienellä hiomisella tästä on mahdollista saada erittäin kelvollista kamaa.

Koska olut tuntui turhan tiukalta ja ohkaiselta aivan jääkaappikylmänä, voin suositella särpimään oluen hieman lämpimämpänä – tällöin hedelmä pääsee paremmin esille ja korostunut karamellinen makeus tuo mukavaa vastapainoa tuntuvalle katkerohumaloinnille.

Lyhyesti: Hyvin runsas, ilmaisuvoimainen ja tuntuvan katkeroinen IPA Lohjalta, jota hieman vaivaa ujo kotiolutmaisuus. Laadukasta ja maukasta tavaraa tästä huolimatta!

Arvio: Hyvä – Hippimehu on tuhti, iso ja tuntuvan bitterinen IPA, joka rupeaa tanakalla ilmaisullaan olemaan jo borderline-DIPA. Ei mikään kepeä ja helpostijuotava sessio-IPA, mutta kertaluontoiseen fiilistelyyn ihan passeli esitys.

Hinnan (4,47e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

CREW Republic 7:45 Escalation DIPA

CREW Republic 7:45 Escalation Double IPA

• Valmistaja: CREW Republic
• Tyyppi: Olut, Double India Pale Ale
• Maa: Saksa
• Alue: Baijeri, München
• Maltaat: Karamelli-, pilsner-
• Humala: Amarillo, Chinook, Columbus, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,99e (Tammikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,99e (Toukokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Vakuuttavan Roundhouse Kick -stoutin jälkeen oli kyllä suorastaan pakko tsekata toinen Alkon valikoimista löytyvä CREW Republicin olut, "uuteen nousuun" -henkinen 7:45 Escalation DIPA – olut, joka on omistettu niille, joiden kaverit ovat menneet jo tunteja sitten nukkumaan ja baarimikkokin haluaisi päästä pehkuihin. Suomen baarien aukiolojen vuoksi tämän oluen nimen olisi voinut lokalisoida 3:45 Escalationiksi, mutta ehkä tämä olut nyt on muistuttamassa meitä pohjoisen barbaareja sivistyneen maailman menosta.

Kyseessä on siis Double IPA, eli IPA järeämmällä mallaspohjalla, alkoholiprosenteilla ja katkeroilla. Voltteja oluella on 8,3% ja katkeroita 54 EBUa, joten DIPA-kriteerit täyttyvät helposti. Meikäläisen pullon päiväys on 17.6.2016, joten puolessa välissä oluen ikää taidetaan mennä. Ei optimaalisesti, mutta kuitenkin riittävästi.

Lasissa oluella on lähes täysin kirkas, vain ujosti utuinen, vaaleankeltainen väri. Kaadon myötä nousee tasainen, samettisen pehmeän näköinen, tiivis ja väriltään vitivalkoinen vaahtohattu, joka myös asettuu lasiin melko pitkäksi aikaa.

Lasista suorastaan vyöryy runsas, aromikas ja melko voimakaskin tuoksu, jossa tuntuu appelsiinivetoista sitrushedelmää, pihkaa, kevyttä keksitaikinaa, sekä taustalla väijyvää maltillista hunajaa, hentoa trooppista hedelmää, ujoa karamellia ja aavistus vihertävää yrttisyyttä. Avautuessaan ja lämmetessään tuoksu saa myös aavistuksen verran leipäisen maltaisia piirteitä.

Suussa oluella on täyteläinen, viljainen ja kohtalaisen mausteinen yleisilme. Kielen kärjessä tuntuu hieman makeampaa maltaisuutta ja jopa karamellisuutta sekä hentoa tropiikin hedelmää. Muuten makumaailmasta erottuu keksitaikinaa, appelsiinia, pihkaa ja ujoa greippiä. Hyvin pieni, pehmeä ja hennohko hiilihappo pitää kokonaisuuden melko runsaan tuntuisena, minkä lisäksi 8,3% alkoholia ei kylläkään erotu, mutta tuntuu myöskin tuovan runsautta, täyteläisyyttä ja makeutta runkoon. Oluella on kohtalaisen tuntuvasti, muttei mitenkään överisti katkeroita.

Pitkä, viipyilevä ja loppua kohti kuivahtava jälkimaku on mausteinen, pihkainen, viljainen, kevyen ruohoinen ja hillityn karamellisen maltainen. Oluesta jää suuhun kohtalaisen katkeroinen, mukavan maltainen, ujon greippisen sitruksinen ja hennosti suutakuivattava jälkivaikutelma.

7:45 Escalation jatkaa luontevasti CREW Republicin Roundhouse Kickillä aloittamaa, vakuuttavien saksalaisten pienpanimo-oluiden linjaa! Tämäkin olut on nimittäin varsin maistuva ja tasapainoa huokuva laatuolut, joka valaa uskoa Saksan pienpanimokenttään. Ja toisin kuin Roundhouse Kick, joka oli melko tavanomainen ja yllätyksetön imperial stout, on 7:45 Escalation hieman epätyypillinen moderniksi DIPA:ksi – olut on kyllä tyylikäs ja vakuuttava, mutta enemmän kevyen makeaa, karamellista maltaisuutta ja mausteisuutta kuin överiaromaattista hedelmää ja tiukkaa katkeroa ilmaiseva DIPA. Itse genrettäisin siis oluen ennemmin melko harvinaisen, mutta tämän oluen tapauksessa osuvan Double Pale Ale -tyylin alle.

Lyhyesti: Mainio, kohtalaisen katkeroinen, mutta ennen kaikkea runsas, täyteläinen ja karamellimaltainen DIPA, joka kylläkin omasta mielestäni kulkisi paremmin Double Pale Ale -nimikkeellä.

Arvio: Tyylikäs – 7:45 Escalation ei ole erityisen IPA ollakseen DIPA, mutta tästä huolimatta oikein mainio ja maukas tuote. Tässä on paljon Doublea, vähän IPAa, reilusti makua ja tasapainoa. Suosittelen!

Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Sierra Nevada Torpedo IPA

Sierra Nevada Torpedo Extra IPA

• Valmistaja: Sierra Nevada Brewing Co.
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Kalifornia, Central California
• Maltaat: Cara-, Two row pale-
• Humala: Citra, Crystal, Magnum
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 4,29e (Joulukuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,29e (Toukokuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Vuonna 1980 ensimmäiset oluensa tuottanut Sierra Nevada Brewing Co. on ehdottomasti yksi Yhdysvaltain merkittävimmistä pienpanimoista (ellei jopa kaikkein merkittävin) ja Sierra Nevada Pale Ale on kenties jenkkien merkittävin pienpanimo-olut sekä koko maan myydyin craft ale. Tämä olut, joka oli Sierra Nevadan ensimmäinen tuote, käytännössä aloitti 1980-luvulla Yhdysvallat (ja sittemmin koko maailman) valloittaneen pienpanimobuumin. Kyllä tätä aiemmin oltiin tehty pienpanimo-oluita, mutta painopiste oli lähinnä simppeleissä ja yllätyksettömissä easy drinkin -oluissa; Sierra Nevada Pale Ale sai arominsa totuttua runsaammasta jenkkihumaloiden käytöstä ja pikku hiljaa tämä uusi "amerikkalainen" tyyli valtasi kuluttajien sydämet ja sai aikaan ennennäkemättömän uusien pienpanimojen aallon.

Varmaan saan kaikkien olutihmisten vihat niskoilleni, kun tässä sanon, että omasta mielestäni Sierra Nevada Pale Ale on aina ollut todella tylsä esitys. Se on joskus aikanaan saattanut olla uraauurtava tuote, mutta nykyisin se on mielestäni kaikin puolin keskinkertainen, yllätyksetön ja tasapaksu jenkkiale. Nostan toki hattua oluen ansioille, mutta innostua siitä en jaksa. Sen sijaan panimon monet muut tuotteet ovat usein olleet paljon enemmän makuuni; tällaisia ovat esimerkiksi panimon "joulu-IPA", Celebration Ale, sekä nyt arvioitava Torpedo IPA.

Sierra Nevadan oluiden aromaattisen tuoksun ja maun takana on ollut kuivahumalointi (dry hopping). Normaalissa humaloinnissa humaloita lisätään olueen keiton aikana: keiton alussa lisättyjen humaloiden aromiyhdisteet hajoavat keiton aikana, mutta pitkään kuumassa uuttuessaan kävyistä irtoaa katkeroita tuivia katkeroaineita. Keiton lopussa lisätyt humalat taas ehtivät uuttaa varsin vähän katkeroaineita, mutta niiden aromiaineet jäävät antamaan oluelle omia vivahteitaan. Kuivahumaloinnissa humalakävyt lisätään keiton jälkeen, kun olut on kypsytysastiassa ja viilennetty kypsymislämpöön. Tällöin humaloista ei irtoa lainkaan katkeroaineita, mutta humalien aromiaineet liukenevat erinomaisesti olueen antaen sille hyvin runsaasti tuoksua ja makua.

Sierra Nevadalla kuitenkin todettiin, että kuivahumaloitujen humalakäpyjen sisus oli usein kuiva, eli niistä ei saatu kaikkea potentiaalia irti. Tähän keksittiin ratkaisuksi "humalatorpedo", eli putki, jonka sisään laitetaan kuivahumalointiin tarkoitettuja humalakäpyjä ja jonka läpi olut ajetaan paineella. Tällä menetelmällä saadaan hyvin tehokkaasti, nopeasti ja hallitusti kuivahumaloitua olueen hyvin runsaasti humalien aromeja. Tottakai tämän menetelmän keksittyään Sierra Nevadan piti myös tuottaa olut, joka esittelisi tämän menetelmän etuja: Torpedo Extra IPA.

Tämä arvioitu pullo on korkattu joulukuun alussa ja parasta ennen -päiväys on 26/05/2016, joten puolessa välissä mennään. Koska humalien aromiaineet hajoavat ajan kanssa, ei tämä ole enää erityisen optimaalinen sauma, mutta olut ei kuitenkaan ole vielä myöskään yli-ikäinen.

Väriltään Torpedo on kirkkaan, vaalean pähkinänruskea. Runsas, tiivis, kermaisen pienikuplainen, erittäin kestävä ja väriltään kellervän beige vaahtolakki syntyy kaadon yhteydessä oluen ylle.

Nokkapuolelta löytyy – kuten odottaa saattaa – voimakkaan aromaattista sitruksenkuorta (moro, Citra), kevyttä kukkaisuutta, hillittyä havuisuutta, hentoa tropiikin hedelmää ja ujoa keltaluumuisuutta, mutta meikäläinen on iloissaan siitä, että humalatykityksen rinnalta löytyy myös rouheaa maltaisuutta, kevyttä karamellista makeutta ja hillittyä mausteisuutta. Vaikka Kalifornia on West Coast IPA -tyylin kotiseutua, ei Torpedo IPA (onneksi) näytä kuitenkaan olevan tämän äärihumaloidun tyylin stereotyyppinen edustaja.

Makumaailmassa on yllättävästi humalointia suuremmassa roolissa melko runsas, makea mallas, joka taittuu kevyesti karamelliin ja siirappiin ja hillitympään mausteisuuteen. Liberaali humalien käyttö toki on antanut oluelle myös runsaasti flavoreita, kuten persikkaa, appelsiinia, trooppista hedelmää, maltillista pihkaisuutta ja havuisuutta, kohtalaista katkeroa ja hentoa ruohoa. Vaikka olut on reilusti humaloitu (58 EBU), on katkerohumalointi erinomaisesti tasapainossa melko täyteläisen suutuntuman ja maltaisuuden kanssa – bitteri puraisee kivasti, muttei hallitse. Hiilihappoisuus on hyvin maltillista, mutta tasapainoisen pehmeää ja 7,2% alkoholia ei tunnu kokonaisuudessa lainkaan.

Lopuksi suuhun jää greippistä hedelmää, pihkaa, karamellista mallasta, kevyellä otteella appelsiinivetoista kypsää sitrusta ja hentoa ruohoisuutta. Katkeroisuus jatkuu kielellä pitkään kevyen mausteisuuden ja hennon yrttisyyden rinnalla, mutta muuten maku jää korkeintaan keskipitkäksi.

Torpedo on kyllä kaikin puolin äärimmäisen maukas, tasapainoa huokuva ja luotettava IPA, jossa mallas saa ihastuttavasti tyypillistä Kalifornia-IPAa suuremman roolin, mutta niin katkero- kuin aromihumalointi ovat myös hyvin esillä. Aikaisempien kokemusten perusteella tämä kyseinen olut tuntuu piirun verran kärsineen iästä – nuoremmissa pullotteissa on yleensä vielä voimakkaampi ja moniulotteisempi hedelmäisyys, joka on selvemmin pinnassa. Tästä huolimatta olut on edelleen silti kovan luokan laatutavaraa ja ansaitsee kovat suositukset!

Lyhyesti: Taiten tehty, todella runsasta aromihumalaa, karamellisen makeaa humalaa ja reilua katkeroa tasapainoisesti naittava laatu-IPA.

Arvio: Erittäin hyvä – klassikkotavaraa. Jättiläis-pienpanimo-olut, josta monet pienemmätkin panimot voisivat ottaa mallia.

Hinnan (4,29e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Põhjala Mutant Disco White IPA

Põhjala Mutant Disco White IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, IPA / Vehnäolut
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara pale-, pale-, vehnä-
• Humala: Citra, Columbus, Magnum, Motueka
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,50e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: põhjala

Yksi IPA-buumin myötä syntyneistä oluttyyleistä vähemmän tunnettuja on ns. "white IPA", joka lienee todennäköisesti jonkinlainen vastareaktio enemmän tai vähemmän ristiriitaiselle "black IPA:lle". Kyseessä on siis vehnää käyttäen valmistettu IPA – eli tietyssä mielessä olut voidaan lukea myös reilusti humaloiduksi vehnäolueksi. Oluen nimi on kyllä siinä mielessä looginen, että niin Saksassa, Belgiassa ja Ranskassa vehnäoluiden nimi on usein viitannut valkoiseen: Weißbier (saks.), witbier (belg.) ja bière blanche (rans.). Todennäköisesti termi on alun perin vääntynyt saksan vehnää tarkoittavasta Weizen-sanasta.

No niin. Sitten itse arvioitavan oluen pariin. Põhjala ei sitten ole päättänyt mennä tämän(kään) oluen kohdalla siitä, mistä aita on matalin, vaan tämä vehnä-IPA on päätetty tuunata sitruunankuorella (ei tässä mitään, erilaiset sitrustenkuoret ovat olleet perinteinen osa belgialaisia witbierejä) ja tequilassa lillutelluilla tammilastuilla (?!). Olut on valmistettu Tallinnan vanhimmalle pystyssä olevalle yökerholle, Mutant Discolle, klubin 17-vuotispäiville. Tämän marraskuussa testatun putelin parasta ennen -päiväys on 19.02.2016 ja siinä on Põhjalan analyysien mukaan 6,8% a-vitamiinia ja 55 IBU:a katkeroaineita.

Oluella on hieman hefeweissemainen, kevyesti utuinen, kellertävän vaaleanruskea väri ja keskipaksu, melko nopeasti haihtuva valkoinen vaahto.

Tuoksu on hyvin aromikas ja runsas: siitä erottuu persikkaa, pihkaa, trooppista hedelmää, makeaa mausteisuutta, kevyttä karamellia ja hentoa vehnäistä happamuutta.

Suussa oluella on kepeä, mutta yllätävästi melko tunkkainen, jopa suorastaan epämiellyttävä maku. Makumaailmaa hallitsevat voimakasta mausteisuus, maamaisuus ja tuntuva puisevuus. Näiden alta erottuu todennäköisesti jo iän nostattamaa, vanhaa leipää muistuttavaa mallasta, juureksellisuutta, tequilaa, makeaa sitruunaa ja kielen kärjessä häilyvää makeaa karamellia. Oluella on kohtalaisen voimakas katkero sekä varsin maltillinen hiilihappo, mikä tunkkaisen maun kanssa tekee suutuntumasta suht täyteläisen.

Jälkimaku on IPA-henkeen kohtalaisen katkera, greippimehuinen ja ujon havuinen, mutta myös tunkkaisen mausteinen, kevyen juureksellinen ja hennon tequilainen.

Tähän asti Põhjala on onnistunut vakuuttamaan toinen toistaan mielenkiintoisemmilla ja laadukkaamilla oluilla, mutta nyt Mutant Disco teki tuntuvan poikkeuksen panimolta totuttuun linjaan ja metsään mentiin niin että rytisi ja heikompaa hirvittää. Oluen makumaailmaa hallitsee monin paikoin epämiellyttävätkin, tunkkaiset ja juurekselliset piirteet, mutta itselleni jää hieman hämäräksi, mahtaako kyseessä olla tequilassa uitettujen tammilastujen tuoma aromi (en suoraan sanottuna voi sietää tequilaa, ellei kyseessä ole oikeasti laadukas, vähintään Añejo-tasoinen juoma, ja meikäläisen tammivihamielisyys lienee jo yleisesti tunnustettu fakta), vai mahtaako kyseessä olla ainoastaan jo parhaat päivänsä nähnyt olut (vaikka parasta ennen -päiväykseen on vielä matkaa vajaa kolmannesvuosi). Oli miten oli, tällä kertaa kokonaisuus ei vakuuttanut lainkaan – ensimmäinen varsinainen pettymys muuten varsin kovatasoiselta Põhjalalta.

Lyhyesti: Epämiellyttävä, tunkkainen ja kummallisen juureksellinen vehnä-IPA, joka on maustettu sitruunankuorella, tequilalla ja tammella.

Arvio: Kehno – eipä meikäläisen suuhun kovinkaan miellyttävä tapaus. Ei jatkoon.

Hinnan (3,50e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Põhjala Virmalised GF IPA

Põhjala Virmalised GF Grapefruit IPA

• Valmistaja: Põhjala
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Viro
• Alue: Tallinna
• Maltaat: Cara-, Crystal 150, pale-
• Humala: Amarillo, Centennial, Citra, Magnum
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,20e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: põhjala

Vaikka tallinnalaisella Põhjalalla ei ole ikää kuin kolme vuotta, ei sivustaseuraaja voi kuin ihmetellä monttu auki kuinka monta erilaista olutta panimo on ehtinyt ulos tuutata! Vaikka näitä kaikkia oluita saisikin vapaasti kotomaastamme, olisi niiden kaikkien testaaminen muille paitsi asialleen täysin omistautuneille jo melkoinen uroteko – ja koska täkäläisillä markkinoilla on näkynyt vain muutama hassu Põhjala, jää valtaosa panimon kuriositeeteista pelkästään internetissä ihmeteltäviksi.

Onneksi aina silloin tällöin näitä erikoisempia oluita kuitenkin tulee vastaan! Useimmiten Virossa, kylläkin. Viime reissullani mukaani tarttui Tallinnan vanhankaupungin pienestä Koht-olutmyymälästä pari Põhjalan erikoisempaa olutta, joista tällä kertaa testissä on Virmalised GF, eli panimon paljon kehuja saaneen Virmalised ("revontuli") -IPA:n greipillä tuunattu versio. Onhan tuo sinänsä ihan loogista, sillä kyseisen IPA:n valmistuksessa käytetyt amerikkalaiset humalalajikkeet yleensä tuovat greippisen sitruksisia aromeja jo ihan luonnostaan, jolloin mausteeksi halutaan ymmärrettävästi käyttää elementtiä, joka aromimaailmallaan tukisi näitä piirteitä. Tårta på tårta, voisi jokin kettu sanoa pihlajanmarjoista, tosin.

Voltteja ja IBU:ja oluella on saman verran kuin perus Virmalisedillä, eli 6,5% ja 50. Tämän (jo marraskuussa testatun) pullon parasta ennen -päiväys on 23.03.2016, joten ihan tuoreimmillaan olut ei enää ole.

Utuinen oranssinruskea väri. Hyvin runsas, kuohkea, kestävä ja väriltään vitivalkoinen vaahto.

Jännittävässä ja melko runsaassa tuoksussa naitetaan yhteen makeaa hedelmäisyyttä, marjamarmeladisuutta ja karamellimaltaisuutta. Niiden päälle levittyy lavein vedoin makeaa greippisyyttä, kirsikkaa, makeaa karamellimallasta, kevyttä hunajaa ja hentoa kukkaisuutta. Tuntuu kuitenkin siltä, että kaikista aromaattisimmat aromihumalien piirteet ovat jo päässeet osin haihtumaan tuoksusta.

Suuta tervehtii kuiva ja voimakkaan katkeroinen, mutta samalla kielen kärjessä makeahkona tuntuva maku. Makumaailmasta erottuu rouheaa sitruksisuutta, makeaa mutta samalla karvasta greippisyyttä, maamaista mausteisuutta, kevyttä karamellismallasta ja hentoa kirsikkamarmeladivetoista marjaisuutta; greipin ja katkeron yhdistelmä tuo paikoin mieleen jopa tonic-veden. Hiilihappo on hyvin pientä ja melko hentoa.

Jälkimaussa jatketaan keskimaun linjoilla, eli kielelle jää niin makeaa kuin karvastakin greippisyyttä, ruohoisuutta, kevyttä havuisuutta, hillittyä hunajaa, hennosti saippuaisena tuntuvaa katkeroa ja aavistus maamaisuutta. Kestoltaan jälkimaku on melko pitkä ja erityisesti voimakkaan katkeroinen jälkivaikutelma kantaa todella pitkään.

Põhjalan Revontulien greipillä tuunattu versio on kokonaisuutena kivalla (ja yllättävän monipuolisella) tavalla greippinen, helpostijuotava ja tuntuvan, mutta mukavan tasapainoisen bitterinen IPA. Tuntuikin, että on vain ajan kysymys, ennen kuin joku panimo lähtee boostaamaan greippisiä jenkkihumalia aidolla greipillä. Oli myös mukava huomata, että tämmöinenkin tempaus toimii kivasti. Vielä kun pääsisi maistamaan oluen tuoreempaa versiota, jotta pääsisi ihmettelemään tarkemmin miten greippi toimii tuoreiden humala-aromien kanssa!

Lyhyesti: Tuntuvasti katkeroinen, sitrusvetoinen IPA, jossa humalien greippisyyttä on korostettu oluen niin makeita kuin karvaita puolia korostavalla greipillä.

Arvio: Erittäin hyvä – yleisten havaintojen perusteella maustetut IPA:t harvemmin toimivat, eli kyseinen oluttyyli tuntuu olevan parhaimmillaan omana itsenään. Tämä olut on kuitenkin mukava poikkeus tuosta linjasta!

Hinnan (3,20e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Mathildedalin Kyläpanimo Teijo IPA

Mathildedalin Kyläpanimo Teijo IPA

• Valmistaja: Mathildedalin Kyläpanimo
• Tyyppi: Olut, IPA
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi, Salo, Perniö
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,87e (Toukokuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,87e (Helmikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Kun tässä nyt tuli hiljattain arvioitua Alkon pienpanimokattaukseen 2016 ilmestynyt Mathildedalin Kyläpanimon mainio belgi, Pirske, ajattelin, että voisi kaivella arkistoista myös toisen maistamani Mathildedalin oluen arvion. Tässä siis arvio Teijo IPA:sta, joka on saanut nimensä Teijon ruukkikylästä. Voltteja oluessa on 6,9% ja IBU:ja peräti 60.

Olut on väriltään sameahkon pähkinänruskea; melko reipas, paksu ja kermanbeigen värinen vaahto jää tiiviiksi hatuksi oluen päälle.

Läsista nousee aromikas tuoksu, jossa on freesin humalan tuomaa sitruksisuutta, appelsiininkukkaa, kevyttä pihkaa ja hentoa ruohoa, mutta myös miellyttävän tasapainoisesti karamellimaltaista makeutta ja hillittyä pähkinää. Oluen nokkapuoli on erittäin hurmaava ja nostaa odotuksia korkealle!

Kielen kohtaa voimakkaan pihkainen, ruohoinen ja vihreä ensimaku, josta erottuu todella reilusti katkerohumalaa. Keskimausta alkaa erottua aromimaailmaa tukkivaa humalankäpyä, aavistuksen likaista maamaisuutta, kuivaa puumaisuutta ja kepeän leipäistä mallasta. Oluella on todella hento, pehmeä ja vaatimaton hiilihappo, joka nipistelee hennosti, muttei tuo raikkautta kokonaisuuteen. Harmillisesti oluella tuntuu yleisilmeeltään olevan melko tunkkainen, maamaisuutta ja tukkoista humalaa yhdistelevä makumaailma.

Hieman epäpuhtaan oloinen jälkimaku on pähkinäinen, maamainen, voimakkaan ruohoinen, tuntuvan katkerohumaloitu ja hennon leipäinen. Suuhun jää melko pitkään jatkuva, katkera ja tunkkainen jälkivaikutelma.

Teijo IPA lupaa paljon hurmaavalla tuoksullaan, mutta oluen maku pettää pahemman kerran: kokonaisuudessa ei ole tuoksun vihjailemaa raikkautta ja vivahteikkuutta, vaan kokonaisuus jää ikävän tunkkaiseksi ja tukkoiseksi. Puisevuus on ihan ok piirre erityisesti britti-henkisissä IPA:issa ja maamaisuuskin voi sopia nyanssiksi moniulotteisempaan kokonaisuuteen, mutta tämän oluen tapauksessa makumaailmasta ei tunnu löytyvän juuri mitään muuta kuin puuta ja maata – maltaisuuskin tuntuu eniten hieman vanhana leipänä. Näin ollen oluesta puuttuu kokonaan IPA:lle ominainen raikkaus ja olut tuntuu vain yksiulotteiselta, melko tunkkaiselta alelta, jossa on pirusti katkeroa.

Aluksi epäilin, että kyseessä on kontaminoitunut pullo tai muuten vain heikkolaatuisempi erä, joten testasin oluen uudelleen viime syksynä toisesta erästä. Paljastui, että ensimmäinen pullo oli todennäköisesti juuri sellainen kuin pitikin, sillä toisesta pullosta kirjoittamani arvio oli käytännössä täysin samanlainen. Nykykunnossaan Teijo IPA ei siis vakuuta: sillä on varsin viehättävä ja tyylipuhdas tuoksu, mutta makumaailma jättää harvinaisen kylmäksi. Harmi.

Lyhyesti: Hurmaavan tuoksuinen, mutta tukkoisen ja jopa tunkkaisen oloinen IPA, jonka suppeaksi jäävää makumaailmaa hallitsee lähinnä puisevuus ja maamaisuus.

Arvio: Kehno – oluen reseptiikka vaatisi vielä hiomista, sillä nykykunnossaan näin tunkkaiselta tuntuva olut ei kyllä kannusta testaamaan uudestaan.

Hinnan (4,87e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

To Øl Nelson Survin

To Øl Nelson Survin

• Valmistaja: To Øl
• Tyyppi: Olut, Sour ale / DIPA
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Maltaat: Biscuit-, cara-, pilsner-; mallastamaton vehnä
• Humala: Nelson Sauvin
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,99e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: to øl

Koska olen kyltymätön hapanoluthermanni, pitää jokainen vastaantuleva hapan kötöstys napata testiin – sellaisissakin tilanteissa, joissa hälytyskellojen pitäisi jo soida. Hyvä esimerkki tällaisesta oluesta on nyt arvioitava To Ølin Nelson Survin: hapanoluen ja single hop Double IPA:n epäpyhä risteytys.

Eipä kai tässä sen enempää lätinää oluesta tarvitse harrastaa? Voltteja on DIPA-henkeen 9%, sekä aromi- että katkerohumalointi on tehty uusseelantilaisella Nelson Sauvinilla ja olut on pantu myös Mikkellerin taajaan käyttämällä vuokrapanimo de Proefsilla.

Oluen läpinäkymättömän samea väri on kevyesti ruskeaan taittuvan appelsiinin oranssi – ei siis mitenkään erityisen houkutteleva. Kermaisen beige vaahtokukka on hyvin runsas, erittäin kestävä ja se jättää ronskisti lasin reunoille pitsiä.

Oluella on todella intensiivinen, kompleksinen ja jopa hennon Sauvignon Blancia muistuttavan valkoviinillinen tuoksu, jossa tuntuu kypsänmakeaa sitrushedelmää, ruohoa, persikkaa, eksoottisia tropiikin hedelmiä, hentoa herukanlehteä ja aavistus karamellimallasta sekä vivahde kirpeyttä. Taustalla häilyy persoonallinen, hennon maamainen funkin häivähdys, joka ei kyllä varsinaisesti kuitenkaan muistuta lambicien brettaisuutta.

Jumalauta kun olut on kirpeä. Siis oikeasti, olut muistuttaa enemmän oluella maustettua sitruunamehua kuin olutta. Kuiva ja kirpeän hapan maku tuo kielelle makeaa sitruunamarmeladisuutta,tuntuvaa greippistä ja jopa ärjyn voimakkaaksi äityvää saippuaista katkeruutta, karamellimaltaisuutta, kevyttä kukkaisuutta ja hennosti kypsää omenaa. Hiilihappo on todella pientä ja pehmeää, kun taas suutuntuma on keskitäyteläinen tai täyteläinen, öljyinen ja liukas. Hämmentävästi 9% alkoholia pysyy täysin piilossa.

Suuhun jäävä jälkimaku on pitkä, rusehtavan omenainen, kirpeän raikas, sitruunainen ja rouhean karamellinen, jopa hennon toffeinen. Jälkivaikutelma on varsin tuntuvan katkeroinen, poskipäitä viiltävän kirpeä ja erittäin moniulotteinen.

Mitä

helvettiä.

Tämä olut kyllä onnistuu yllättämään täysin – vaikka se on juuri sellainen, mitä etiketti lupaa: hapan DIPA. Tästä oluttyylistä tuskin tulee mitään suurta hittiä, sillä ainakin tässä oluessa humalien tuntuva karvaus ja voimakas kirpeys eivät oikein kunnolla juttele keskenään; lisäksi happamuus ei oikein täysin soinnu kokonaisuuteen, vaan se lähinnä tuntuu hieman päälleliimatulta, minkä lisäksi se tuntuu korostavan humaloinnin saippuaisuutta erittäin voimakkaasti. Oluessa tuntuu olevan kauneusvirheitä ja tasapaino hieman hukassa, mutta samalla oluiden höpöasteikko loppuu jo kesken ja jatkuvasti tekee mieli ottaa uutta hörppyä, jotta voi tuntea olonsa hämmentyneeksi. En tiedä mitä ajatella tästä.

Lyhyesti: Äärimmäisyyksien höpöolut: hapanoluen ja Nelson Sauvinilla humaloidun single hop -DIPA:n epäpyhä liitto. Hieman epätasapainoinen ja erittäin kummallinen.

Arvio: Erikoinen – en ole varma onko olut oikeasti hyvä. Se tuntuu hieman tasapainottomalta, ja vaikka yleensä niin katkerot kuin happamuus ovat hyviä asioita oluessa, tuntuu Nelson Survinissa molempien läsnäolo hieman liioitellulta: tämä olut ei ole riittävän iso niille molemmille. Vioistaan huolimatta olut onnistuu jättämään koukkuun ja saa nostamaan lasin uudelleen huulille.

Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Thornbridge Bear State IPA

Thornbridge Bear State West Coast IPA

• Valmistaja: Thornbridge
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Englanti
• Alue: East Midlands, Derbyshire
• Maltaat: Crystal, Maris Otter
• Humala: Cascade, Centennial, Chinook
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 5,55e (Lokakuu 2015, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 5,55e (Tammikuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

No nyt kun näitä Thornbridgejä saa monopolinkin valikoimista, piti tämäkin olut napata testattavaksi ihan kotioloissa. Aiemmin tätä en ollut testannut, mutta odukset olivat ristiriitaiset: toisaalta brittiläinen Thornbridge tekee varsin mainioita, moderneja näkemyksiä brittialeista, mutta toisaalta West Coast IPA ei kyllä ole koskaan edustanut värikkäästä IPA-kirjosta lempityyliäni. Itse pidän oluista, joissa mallas ja katkerohumalointi on tasapainossa, mutta West Coast IPA:lle tyylinmukaista se, että mallasta ei erota käytännössä lainkaan ja framilla on ainoastaan aromi- ja katkerointihumala.

Tämä olut on siis alun perin pelkästään West Coast IPA -nimellä kulkenut olut, mutta kun se päätettiin pistää laajempaan tuotantoon, sai se lisänimen Bear State. Olut tulee riittoisassa puolen litran pullossa, joka kyllä meikäläisen mielestä tuntuu joskus piirun verran turhan kookkaalta – ainakin, jos oluessa on tuo vähintään 7% holia, kuten tämän tapauksessa.

Bear Statella on keskisyvä, keltainen väri ja kohtalaisen runsas, kuohkea, keskikestävä valkoinen vaahto.

Lasista leijailee rauhallisesti tyypillinen, modernin jenkki-IPA:n tuoksu: greippivetoista sitrushedelmää, männynneulasia, kevyttä pihkaa, hillittyä ruohoa, hentoa maamaisuutta, ujoa kukkaisuutta ja taustalla värjöttelevää viljaista mallasta. Oluella on varsin raikas ja tasapainoinen tuoksu, joka ei ole tyylin övereimpien esimerkkien henkeen mitenkään överisti lasistaryöppyävä.

Bear Statella tuntuu olevan varsin voimakas ja tiukanpuoleinen mutta melko lineaarinen ja yksipuolinen makupaletti. Kielen kohtaa kuiva, tuntuvan greippinen, voimakkaan pihkainen ja havuinen sekä hennon puinen, suht intensiivinen maku, jota hallitsee voimakas aromihumalointi ja melko voimakkaasti tuntuva katkeruus. Yleisesti oluen habitus on kepeähkö ja keskitäyteläinen, joskin enemmän napakka kuin freesi, kun taas hiilihappoisuus on hyvin pientä ja hentoa.

Jälkimaku vaikuttaa keskimakua moniulotteisemmalta: greipin, pihkan ja kevyen männynhavuisuuden ohelle ilmestyy kevyesti maamaista mausteisuutta, hentoa karamellia ja aavistus ruohoa. Moniulotteinen ja kehittyvä jälkimaku jatkuu pitkään tuntuvan ja jopa suutakuivattavan, mutta varsin sopusuhtaisen katkerohumalan kantaessa vielä pidempään.

Bear State on klassisen modernia tyyliä edustava raikas, intensiivinen ja tuntuvan katkeroinen jenkki-IPA Briteistä. Tyylille uskollisesti humalan katkerot ja aromit ovat vahvasti pääosassa ja muuta löytyy hädin tuskin ollenkaan. Olut on ihan kiva puhtaasti humalista diggaaville hopheadeille, mutta jos oluesta kaipaa jotain muutakin, tarjoaa Bear State melko vähän siltä puolelta. Itse olisin kaivannut hieman runsaampaa ja monipuolisempaa esitystä, erityisesti melko yksiulotteisen oloiseksi jäävään keskimakuun, mutta tällaista nyt saa West Coast -tyylin esityksiltä odottaa.

Ilahduttavasti olut ei ole mitenkään liioitellusti ylitehty, vaan Thornbridgen tyyliin tasapainoinen ja juotavuus edellä tehty. Kyllä tämmöinen menee mainioisti semmoisesta siemailtavasta perus-IPA:sta, mutta sen vertaa mielenkiintoa oluesta ei löydy, että käsi rupeaisi automaattisesti hamuamaan tätä pulloa hyllystä.

Lyhyesti: Tasapainoinen, mutta keskimaultaan melko yksipuoliseksi jäävä, lähinnä humalien katkeroita ja pihkaisia aromeja alleviivaava jenkki-IPA Briteistä.

Arvio: Miellyttävä – vaikkei tyylinmukaisesti oluesta löydy katkeroita tasapainottavaa maltaisuutta käytännössä lainkaan, tuntuu kokonaisuus silti tasapainoisemmalta ja juotavammalta kuin monissa liioitellun oloisissa jenkkioluissa. Bear State ei herätä meikäläisessä suuria tunteita, mutta on West Coast IPA:ksi ihan passeli esitys.

Hinnan (5,55e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Brewdog Electric India

Brewdog Electric India

• Valmistaja: Brewdog
• Tyyppi: Olut, IPA/Saison
• Maa: Skotlanti
• Alue: Aberdeenshire, Ellon
• Koko: 0,33
• Humala: Amarillo, Nelson Sauvin
• Hinta ostohetkellä: 4,79e (Lokakuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: biergeschenk

Arvioitavana Arkadian Alkosta bongattua Panokoira-kamaa taas.

Ymmärtääkseni Electric India on Mashtag-henkistä meininkiä, eli Brewdogin osakkeenomistajien demokraattisesti äänestämällä kehitelty saisonin ja IPA:n yhdistelmä. Oluesta on tehty kolme versiota: alkuperäinen, pienen tuotannon 7,2% vahvuinen olut; isompana julkaisuna valmistettu 6,5% vahvuinen versio; ja tämä Alkosta löytynyt, uudistetulla etiketillä varustettu 5,2% vahvuinen malli. Sen pohjalla on appelsiininkuorella, rouhitulla mustapippurilla ja kanervahunajalla maustettu saison, joka on humaloitu järeästi IPA-henkeen (40 EBU) uuden maailman humalalajikkeilla.

Väriltään olut on samean ja hennosti vihertävän vaaleankeltainen. Vaahtokukka on runsas, kuohkea, kestävä ja väriltään valkoinen.

Tuoksusta löytyy tyylipuhdasta saisonin hapahkoa maalaisuutta, raikasta ja melko epäaromaattista belgihiivaista sitruksisuutta ja keltaista hedelmää, ruohoa ja hillittyä maamaisuutta.

Maultaan olut on kuiva, kepeä ja hieman hapahko – sekä jotenkin ihmeen mauttoman tuntuinen, joskaan onneksi ei sentään vetinen. Makumaailmasta erottuu kevyttä ruohoisuutta, hillittyä pippurista mausteisuutta ja hentoa vehnäisyyttä. Koska myöskään niitä IPA-tasoisia katkerohumalia ei tunnu oikein löytyvän, jää yleisilme melko lailla vaisuksi. Hiilihappo on kohtalaisen runsasta ja pistelevää.

Kuiva ja hapahko jälkimaku on mausteinen ja maamainen, minkä lisäksi siitä erottuu mukavaa, tyyliin sopivaa saison-henkistä farmhouse alen meininkiä. Korkeintaan keskikatkeroiseksi jäävässä jälkivaikutelmassa häilyy viljaista mallasta, hillittyä pippurisuutta, kevyttä ruohoa ja hentoa olkisuutta, minkä lisäksi kielen kärjessä erottuu häivähdys makeaa appelsiinia.

Olipas tämä iso pettymys. Tuoksu lupaili ihan hyvää, mutta maku oli täysin hukassa ja oluen suupuoli jäi jotenkin täysin hukkaan. Suorastaan hämmentävän suuri kontrasti tuoksun ja maun välillä – ei niinkään aromi- ja makumaailmassa, vaan niiden välisessä intensiteetissä. On todella kummallista, että yleensä melko räyhäköistä ja räjähtävän aromaattisista oluistaan tunnettu Brewdog on onnistunut tekemään näin pliisun ja mitäänsanomattoman oluen – etenkin, kun reseptin puolesta olut vaikutti varsin lupaavalta!

Lyhyesti: Tuoksultaan miellyttävä, mutta maultaan todella vaisu ja mitäänsanomaton, suorastaan aneeminen "IPA-saison".

Arvio: Keskinkertainen – ei tämä vielä mitenkään huono olut ollut, mutta tuoksua lukuunottamatta kuitenkin niin tylsä, että olut ei ainakaan kannustanut juomaan lasia loppuun. Oluen aikaisemmat, vahvemmat versiot näyttävät saaneen netissä parempia arvioita; kenties ne ovat olleet tätä uusinta versiota tolkullisempia, koska tästä on vähän vaikea saada mitään ihmeempää irti.

Hinnan (4,79e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Mallaskosken Black IPA

Mallaskosken Black IPA

• Valmistaja: Mallaskosken panimo
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Suomi
• Alue: Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoki
• Maltaat: Carafa special-, musta-, pale-, suklaa-, tumma karamelli-
• Humala: Amarillo, Chinook, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,48e (Lokakuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 3,48e (Tammikuu 2016, Alko)

Viime syksynä Alkon valikoimat täydentyivät kahdella Mallaskosken panimon oluella: tällä perusvalikoimaan saapuneella Black IPA:lla ja tilausvalikoimaan ilmestyneellä Black Pilsillä – näistä jälkimmäinen olikin jo arvioitu aikaisemmin blogissa ja todettu varsin passeliksi tapaukseksi.

Black IPA on oluttyyli, joka jaksaa herättää tunteita. Toiset (lähinnä ne, jotka tykkäävät niin IPA:ista kuin tummista oluista) tykkäävät, toisten mielestä oluttyyli on melko turha ja nimeltäänkin ristiriitainen (black pale ale – mitä?). Myönnetään, että itseäni on aina rassannut tuo nimi – kutsuisivat nyt olutta India Black Aleksi tai India Dark Aleksi, vaikka kai se niin on, että "IPA" pullon etiketissä myy – mutta kyllä hyvä BIPA aina toimii (TJEU: Thornbridge Black Raven). Ongelmana tässä on nyt se, että monen panimon mielestä hyvä Black IPA on lähinnä jenkkihumaloitu portteri, kun taas itse miellän Black IPA:n rehellisesti IPA-maiseksi olueksi, joka nyt sattuu olemaan väriltään mustaa ja jonka paahteisuus on korkeintaan hädin tuskin erottuvaa. Noh, katsotaan onko tämä viime syksyn uutuus Black IPA oikeasti, vai vain nimeltään!

Väriltään Mallaskosken BIPA on todella tumma, lähes täysin läpinäkymättömän mustanruskea. Hennosti rusehtavan beige vaahtohattu on keskirunsas, kestoltaan korkeintaan keskipitkä ja laskeutuessaan se jättää hieman pitsiä.

Tuoksu on aitoon IPA-henkeen aromaattisen humalainen: siinä tuntuu pihkaa, greippistä hedelmää ja havunneulasia. Taustalla häilyy myös paahteista mallasta, kevyttä leipäisyyttä ja hentoa lakritsista makeutta.

Sekä maltaisuus että sitruksinen aromihumalointi ovat varsin makeaa ja kielen kärki pysyy karamellisen makeana alusta loppuun. Kokonaisuutena olut on varsin freesi, makupuolelta löytyy erityisesti aluksi greippiä, pihkaa ja vihertäviä ruohon ja männynneulasten piirteitä, kun taas varsinaisessa keskimaussa esiin nousee myös makeaa mallasleipää, paahteisuutta, lakritsia, hentoa herukkaista marjaisuutta ja kohtalaisesti, mutta samalla miellyttävän lempeästi saippuaista katkeroa. Todennäköisesti makeamman ja runsaamman maltaisuuden ansiosta katkerot ovat mukavan tasapainoiset oluen annettuihin EBU:ihin (50) nähden. Hiilihappoisuus on todella pientä, hentoa ja kermaisen pehmeää – puoliolematonta, suorastaan.

Kestoltaan keskipitkässä jälkimaussa runsaampi, mämminen ja kevyen jälkiuunileipäinen paahteisuus ja jopa aavistuksen kärähtäneen oloinen kärtsäisyys ottaa valtaa, mutta kokonaisuutta sävyttää edelleen IPA-henkisyys greipin, pihkan ja hennon saippuaisen aromihumaloinnin muodossa. Jälkivaikutelmaa sävyttää IPA-mainen, mutta miellyttävän tasapainoinen katkerohumalointi.

Tämä Mallaskosken tuore esitys on helppo, aloittelijaystävällinen ja hieman makeahko Black IPA, jossa on selkeästi IPA-henkistä aromihumalointia ja katkeroiden puraisua, mutta vastapainona myös melko runsaasti makeaa ja kevyen paahteista maltaisuutta. Sanottakoon, ettei tällainen portterihenkinen, makea paahtomaltaisuus kyllä missään nimessä sovi IPA-tyyliin, mutta yleisilmeeltään olut on kuitenkin ennemmin IPA-maisen kepeä ja raikas, joten siinä mielessä myös oluen IPA-nimi on ihan perusteltu. Vaikkei ihan meikäläisen Black IPA -ideaaleja tavoiteta, tuntuu olut kuitenkin enemmän tumman paahteiselta IPA:lta kuin poikkeuksellisen kepeältä ja liioittelevasti jenkkihumaloidulta portterilta.

Tyylillisesti tämä Black IPA liippaa melko läheltä panimon Black Pilsiä, mutta jälkimmäisen kuivakampi makumaailma ja ruohoisempi humalointi sekä paljon hillitympi aromaattisuus toimivat omaan makuuni piirun pari paremmin. Toisaalta tässä Black IPA:ssa ei ole havaittavissa sitä hentoa vetisyyttä ja ohkaisuutta, joka hieman vaivasi Black Pilsiä. Molemmilla oluilla on siis puolensa. Näistä kahdesta Black IPA on ehkä helpompi ja aloittelijaystävällisempi, mutta tyylikkyydessä ja tasapainossa Black Pils vetää pidemmän korren. Kumpainenkin näistä on mukava ja peruspasseli, tummanpuhuva arkiolut.

Lyhyesti: Tasapainoinen, sekä makeaa paahteista maltaisuutta että aromikasta humalointia ilmentävä helppo ja arkinen Black IPA Etelä-pohjanmaalta.

Arvio: Miellyttävä – turvallinen ja peruspasseli Black IPA, sopien makean maltaisuutensa ja tasapainoisen ystävällisen katkerointinsa puolesta mainiosti aloittelevaan makuun.

Hinnan (3,48e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Mikkeller Stateside IPA

Mikkeller Stateside IPA

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Maltaat: Cara-, München-; kaura
• Humala: Amarillo, Cascade, Centennial, Chinook
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,78e (Joulukuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 4,78e (Joulukuu 2015, Alko)

Alkon valikoimiin ilmestyi hiljattain kaksi hyvin samankaltaista olutta: Mikkellerin Green Gold ja Stateside, molemmat Mikkellerin Belgiassa, de Proefsbrouwereij'n lainapanimolla panemia jenkki-IPA:ja. Oluiden pohja on melko samanlainen, mutta pieniä eroja löytyy: Green Goldissa on käytetty brittimallas Maris Otteria, kun taas tätä Statesidea on tuunattu täyteläisyyttä tuovalla kauralla; molemmissa on humaloinnissa käytetty amerikkalaisia Cascadea ja Centennialia, mutta Statesidesta löytyy myös Amarilloa ja Chinookia, kun Green Goldissa on taas käytetty Citraa ja Simcoeta; vääntöä Statesidesta löytyy katkeropuolelta enemmän (67 EBU) kuin Green Goldista (56 EBU).

Meikäläisen testiin päässeen putelin parasta ennen -päiväys on 27/10/2017, joka kuulostaa melko erikoiselta – oikeasti, aromaattiselle jenkki-IPA:lle kaksi vuotta ikää? Olut kyllä on varmasti juotavissa vielä parin vuoden päästä, kiitos tehokkaina säilöntäaineina toimivien katkeroiden ja alkoholin (6,9%), mutta koska aromihumaloinnin tuomat tuoksu- ja makuaineet yleensä hajoavat noin vuodessa, ei olutta todennäköisesti parin vuoden päästä tunnista IPA:ksi muusta kun reippaasta bitterisyydestä...

Väriltään Stateside on hyvin hennon utuisen, kuparisen ruskea ja sillä on erittäin reilu, melko tiivis, kestävä ja väriltään kermaisen beige vaahto. Hieman tosin mietityttää, miten näin tumman värinen olut voi olla India pale ale?

Tuoksu on alusta loppuun sitä perus-IPA-meininkiä: runsasta sitrushedelmää, männynneulasia, kohtalaista kukkaisuutta, kevyttä ruohoa ja hillittyä, taustalle jättäytyvää karamellia. Tuoksu on varsin aromaattinen, melko kuivakka ja äärimmäisen humalavetoinen.

Maussa kohdataan yhtä lailla kuivaa ja suutuntumaltaan kepeää meininkiä. Makumaailmasta löytyy hentoa maamaisuutta, ujoa pähkinäisyyttä ja puisevaa meininkiä pohjalta; sen päälle on kasattu tiukalla greippisyydellä, saippuaisuudella, havuisuudella, pihkalla ja ruoholla voimakasta aromihumaloiden ja katkeroiden tykitystä. Oluen maku on voimakas, mutta sen katkerot ovat (67 EBU) voimakkaammat. Yleisilmeessä ei ole juuri lainkaan makeutta ja hiilihappo on pientä. Niin maultaan kuin suutuntumaltaan hyvin maltilliseksi jäävä runko antaa reippaasti tilaa runsaille katkeroille ja ilmaisuvoimaiselle aromihumaloinnille.

Jälkimaussa tuntuu ruohoista, saippuaista ja greippilihaista katkeruutta, mäntyistä pihkaa ja havuisuutta, kevyttä puisevuutta sekä hentoa viljaista maltisuutta.

Kaiken kaikkiaan Stateside on melko tyylipuhdas West Coast -tyylin IPA, jossa maltaalle ei juurikaan ole sijaa. Paikoin maltaisuus yrittää punkea esiin, mutta yleisesti oluen pääpaino tuntuu olevan tyylille ominaisesti vain-ja-ainoastaan runsaan humaloinnin esittelyssä.

Yleisesti tämä on varsin hyvin tehty moderni IPA, eli varma nakki mahdollisimman bitterisistä oluista diggaaville IPA-faneille. Itse kuitenkin tykkään enemmän myös IPA-skenessä, jos humalointi saa vastakaikua rungolta, joten itse kallistun mieluummin kilpakumppani Green Goldin suuntaan.

Pakko vielä mainita lopuksi, että minua ihmetyttää se, kuinka Green Goldissa on pienempi kantavierre (15,9 °P) ja korkeampi alkoholipitoisuus (7%) kuin Statesidessa (16,8 °P / 6,9%), mutta Green Gold on selkeästi makeampi ja runsaamman, karamellisemman maltainen kuin kuiva ja hädin tuskin lainkaan Stateside. Onko jollakin blogia lukevalla olutnörtillä hyvää selitystä tähän? Voiko oluiden 10 EBU:n erotus (Statesidessa suurempi) oikeasti olla ainoa tekijä tässä melko selkeässä erossa?

Lyhyesti: Hyvin tehty, tyypillinen West Coast IPA: julmetusti katkeroa ja aromihumalointia, mallasta hädin tuskin lainkaan. Kunnon katkeropommi hopheadeille.

Arvio: Hyvä – ihan kelpo jenkki-IPA Tanskasta eli Belgiasta. Stateside ei kuitenkaan ole millään tavalla erityisen persoonallinen tapaus, joten siitä ei löydy oikein mitään sellaista, joka kannustaisi testaamaan sitä toistamiseen. Laadukas, mutta melko geneerinen katkeropommi-IPA.

Hinnan (4,78e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.