de Molen Mooi & Meedogenloos 2011

de Molen Mooi & Meedogenloos 2011

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, Belgi, Quadrupel
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Cara-, Pale-, suklaa-
• Humala: Premiant, Saaz
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15,00e (Heinäkuu 2014, Olutravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: saveur bière

Pikkulintu-turneemme viimeiseksi kokeiluksi päätyi de Molenin totuttuun, kaksiosaiseen tyyliin nimetty quad, Mooi & Meedogenloos, eli "Kaunis & Rohkea".

Koska de Molen harrastaa ihastuttavan (ja suorastaan poikkeuksellisen) informatiivisia etikettejä, joissa kerrotaan jotakuinkin kaikki mahdollinen oleellinen olueen liittyvä tieto, ei ollut kovinkaan vaikea tarkastaa oluen olevan puhtaasti maltaista tehty – perinteiseen belgioluttyyliin, eli alkoholin buustaamiseen erilaisten sokereiden avulla ei olla sorruttu. Tämä tarkoittaa sitä, että oluen jo hieman hirvittävä 10,2% pitoisuus alkoholia on saavutettu ihan puhtaasti mallasta mäskäyskattilaan änkemällä. Olut on päivätty päivämäärälle 22/6/2011 ja parasta ennen -päiväksi mainitaan 5 vuotta eteenpäin, joten tämän oluen tapauksessa seilataan aivan turvallisilla vesillä.

Kauniit ja Rohkeat lasissani ovat väriltään punervan mustanruskeita ja hädin tuskin ollenkaan läpinäkyviä. Kaadon päätteeksi lasiin muodostuu varsin runsas, tiiviinpuoleinen ja myös kohtalaisen kestävä, tummahkon kermanvärinen vaahto.

Lasista kohoava tuoksu on yleisilmeeltään varsin tummanpuhuva ja roteva, mutta myös hurmaavan vivahteikas. Ensimmäiseksi nokkaa tervehtii makea, rusinaisuutta ja kuivattua viikunaa huokuva aloitus; seuraavaksi kokonaisuus rupeaa saamaan siirappilimppuisen leipäisiä ja aromaattisen belgihedelmäisiä piirteitä, lopulta tuoden ujosti mukaan myös hennon rustiikkisia, aavistuksen karvaalta tuoksuvia ja hennosti paahtuneen kärtsäisiä sävyjä.

Tuoksu antaa odottaa makeaa, runsasta ja hyvin täyteläistä olutta, ja maku kyllä lunastaa nämä tuoksun lupaamat odotukset vaivatta. Muhkeassa makumaailmassa tuntuu ylikypsää luumua, tummaa siirappia ja siirappilimppua, maustepippuria, belgihedelmäistä esterisyyttä ja hyvin tummaa suklaata, johon kohtalaisen karvaana tuntuva humalointi tuo selkeän, bitterisen terän. Kokonaisuus on suorastaan pureskeltavan paksu ja massiivinen, mutta makeus pysyy hyvin mausteisuuden ja kohtalaisen reippaan (78 IBU) humaloinnin antamissa raameissa, eli olut ei missään vaiheessa pääse tuntumaan liian tuhdilta tai rupea makeudessaan tökkimään.

Oluen tanakka, kuivattua luumuisuutta ja kevyttä savuisuutta esiin nostava jälkimaku on makea ja tahmea, mutta hyvin yrttiseksi ja karvaaksi kasvava humalointi putsaa hienosti palettia jättäen suuhun erittäin pitkän, monisyisen ja hurmaavalla tavalla jatkuvasti kuivempaan suuntaan kehittyvän jälkivaikutelman.

Oluen varsinainen tyylisuunta jäi maistamishetkellä hieman hämärän peittoon (vasta tässä arvostelua rustatessa bongasin oluen de Molenin sivujen nettikaupasta kategorian "quadrupel" alta), joten sen vertaamista erinäisiin oluttyyleihin tuli maistohetkellä harrastettua. Oluen tumma väri ja tuoksun pieni paahteisuus saivat mielet kääntymään hieman stoutien suuntaan, mutta makea, hedelmäinen ja voimakkaan katkeroinen yleisfiilis lopulta johdattivat meidät veikkaamaan oluen olevan tyyliltään jenkkihenkinen Barley Wine. Ja nyt näin jälkikäteen ajatellessa, kyllä meikäläinen edelleen sijoittaisi oluen mielummin ABW-suuntaan kuin quadrupeleiden piiriin, joskin erot näissä kahdessa luoteiseurooppalaisissa strong ale -tyylissä voivat olla lopulta melko pieniä – erityisesti kun Barley Wine -tyylin reunaehdot tuntuvat olevan edelleen hyvin epämääräisiä ja häilyviä.

Tahtoi Mooi & Meedogenloosin luokitella mihin tyyliin tahansa, on se maukas, melko makea ja tasapainoisen bitterinen olut, joka onnistuu pienestä monoliittisuudesta huolimatta olemaan kaikin puolin tyylikäs, harmoninen ja ennen kaikkea herkullinen esitys. Kolmelle ihmiselle oluesta ei riittänyt kuin 25 cl annos nenää kohden, mutta enemmänkin olisi voinut siemailla, mikä on mielestäni melkoinen saavutus näin makean ja vahvan oluen kohdalla – yleensä näin tuhtien oluiden tapauksessa parinkin desin annos voi olla jo varsin riittävä satsi! Voin siis todeta, ettei tälläkään kertaa de Molen onnistunut pettämään (onneksi tällä kertaa olut tuli myös nautittua ennen parasta ennen -päivämäärää, toisin kuin Klap van de Molen).

Lyhyesti: Massiivinen, moniulotteinen ja makea mutta myös tasapainoisen katkerohumaloitu olutjättiläinen, joka asettuu tyyliltään jonnekin quadrupelin ja American Barley Winen välimaastoon. Vahvuuteensa ja massaansa nähden yllättävän helpostikulauteltava olut.

Arvio: Täydellinen – vaikka monet trappisti-quadit ovat meikäläisen mielestä usein varsin fantastisia oluita, oli Mooi & Medogenloos mielestäni monia esikuviaan vielä maukkaampi ja moniulotteisempi esitys, minkä lisäksi siitä tuntui löytyvän juuri sopivasti katkeraa, makeutta tasapainottavaa humalointia, mitä harvemmin tapaa perinteisissä quadrupeleissa. Helposti vaikuttavimpia ja tasapainoisimpia maistamiani strong aleja, tarkemmasta oluttyylistä riippumatta.

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Klap van de Molen 2011-2012

de Molen Klap van de Molen 2011-2012

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, erikoisuus, maustettu ale
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Karamelli-, Pale-, Suklaa
• Humala: Saaz, Sladek
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 5,00e (Heinäkuu 2014, Olutravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: buscapé

No niin, aika jättää F. Lurtonin viinit hetkeksi sikseen ja keskittyä vaihteeksi oluihin. Tässä tuli nimittäin taas piipahdettua aivan hiljattain Poutilan olutparatiisissa, Pikkulinnussa, ihmettelemässä minkälaisia erikoisuuksia kuppilan kaapeista löytyy. Ensimmäiseksi kuitenkin nappasin lasiini Nøgne Ø:n Imperial Stoutin jota löytyi paikan päällä hanasta, joten tämä arvio onkin kaverini tuopista – hän kun otti ja meni tilaamaan tämän kaapista löytyneen de Molenin.

Ymmärtääkseni tiskillä kaverilleni sanottiin oluen olevan hieman ohi parasta ennen -päivämääränsä, minkä vuoksi puteli lähti 5 euron hintaan. Oluen panopäiväksi on merkitty 15.11.2011 ja etiketissä suositellaan nauttimaan olut 2 vuoden sisällä panopäivästä. Noh, reilu puoli vuotta sinne tänne – ei kai se ole nyt niin justiinsa?

Klap van de Molen, "Myllyn isku", on hollantilaisen kulttipanimo de Molenin maustettu jouluale. Tämä lähemmäs 10% alkoholilla varustettu supertuhti ale on maustettu aniksella, kanelilla, kardemummalla ja laakerinlehdillä.

Väriltään olut on likaisen samean punaruskea. Hiilihapon puutteesta vihjaa lähes olematon ja hetkessä kuoleva, beigen värinen vaahdontapainen.

Tuoksu on erikoinen ja selkeästi kehittyneen kompleksinen. Siinä tuntuu multaista maamaisuutta, ruskeaa omenahilloa, iän tuomaa rusinaisuutta ja luumukeittoa, ei mitenkään erityisen jouluista mausteisuutta, hillittyä juureksellisuutta ja kevyttä oksidaatiota.

Ensivaikutelmaltaan olut on makeantäyteläinen ja hyvin vähähiilihappoinen – joskaan ei täysin hiilihapoton. Paksua ja tuoksun tavoin kompleksista makua hallitsee makea rusinaisuus, hapanlimppuiseen taittuva leipäisyys, kohtalaisesta varsin voimakkaaksi yltyvä, monisyinen mausteisuus, jossa selvimmäksi aromiksi nousee epämäärinen kardemummaisuus. Alkoholi pysyy hämmentävän hyvin piilossa.

Vivahteikkaassa, keskimakua kuivemmassa ja varsin runsaassa jälkimaussa tuntuu belgihiivaista esterisyyttä, hapahkoa jälkiuunileipäisyyttä, mausteisuutta ja melko tuntuvaksi kasvavaa oksidaatiota. Oluesta jää erikoinen, melko leipäisenä tuntuva ja erittäin pitkään jatkuva jälkiliuku kielelle.

Yleensä tuhdimmat oluet kestävät pidempääkin kypsyttelyä, minkä vuoksi tämän oluen kahden vuoden nauttimisikkuna vaikutti varsin erikoiselta, mutta nyt olutta maistaneena voi todeta oluen olevan juuri ja juuri kondeksessa: todennäköisesti olut rupeaa olemaan liian kehittynyt nuorekkaamista oluista pitäville, mutta meikäläisen puolikuolleita alkoholijuomia suosivaan makuun Klap van de Molen oli lähes upea kokemus. Olut on kuitenkin jo varmasti ohittanut korkeimman huippunsa, joten tuskin menee kauaa, että olut menettää kompleksisuutensa ja oksiduitunut limppuisuus / hapanleipäisyys lopulta peittää kaiken muun ja lopuksi jäljellä on vain homeista ruisleipää muistuttava olutmuumio.

Jos siis vanhemmat ja kehittyneemmät oluet kiinnostavat, suosittelen lampsimaan ketterästi Itä-Helsingin mallasmekkaan! Klap van de Molen on edelleen nautittavissa, jos tämmöinen selkeästi maturempi tavara kiehtoo. Mutta vaikka pullo on tilavuudeltaan pieni ja hinnaltaan naurettavan edullinen, suosittelen silti jakamaan sen esimerkiksi kahteen pekkaan, nimittäin ainakin itseäni olisi oluen hallitsevan makea ja hyvin vähähiilihappoinen ilmaisu ruvennut tökkimään melkoisen ketterästi.

Lyhyesti: Erikoinen, jo parhaat päivänsä ohittanut, kevyesti oksidoitunut ja hyvin vähähiilihappoinen ale, jolla kuitenkin on vielä vähän ikää jäljellä. Todella kompleksi ja jännittävä esitys, joka kannattaa korkata mielummin mahdollisimman pian kuin liian myöhään.

Arvio: Tyylikäs – mutta ei varmastikaan jokaisen makuun. Jos kehittyneemmistä oluista ei ole hirveästi kokemusta, on Klap van de Molen varmasti melko rankka ja turhankin tuhti esitys. Sen sijaan jos kiinnostaa maistaa vielä elossa oleva olut, joka on jo elämänsä ehtoopuolella, kannattaa tämä olut hamuta jostain käpäliin.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Gouden Carolus Christmas

Gouden Carolus Christmas

• Valmistaja: Brouwerij Het Anker
• Tyyppi: Olut, Belgi, Strong ale
• Maa: Belgia
• Alue: Flanderi, Antwerpen, Mechelen
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: ratebeer

Gouden Carolus lienee useammalle vähän enemmän olutta harrastaneelle tuttu tapaus – se kun lienee Alkon valikoimista löytyvistä 0,75-kokoisista olutpulloista pisimpään hyllyillä kiikkunut tuote. Olut on myös melko tunnettu sen petollisuudesta – runsaat voltit (8,5%) yhdistettynä reilunkokoiseen kerta-annokseen voi tehdä turhankin paljon höpöä jos ei osaa pitää varaansa.

Olutta tuottaa erittäin vanha, vuonna 1471 perustettu panimo, jonka nimi vaihtui muotoon Brouwerij Het Anker ("Panimo Ankkuri") vuonna 1904. Toisen maailmansodan jälkeen panimo ryhtyi tuottamaan tuhtia alea, joka sai nimen Gouden Carolus 1960-luvulla. Kerran vuodessa, elokuun tienoilla tästä oluesta tehdään normaalia vahvempi (10,5%) erikoiserä, joka maustetaan erilaisilla joulumausteilla, minkä jälkeen sen annetaan kypsyä loppuvuoteen saakka, jolloin se julkaistaan oluen jouluversiona. Olutta valmistettiin 1960-luvun puoleen väliin saakka, mutta tämän jälkeen oluen valmistus lopetettiin lähes 40 vuodeksi – olut palasi panimon linjastoon vasta vuonna 2002.

Tammikuussa 2014 Olutravintola Pikkulintuun iski vesivahinko, minkä seurauksena baarissa myytiin varastontyhjennyshengessä kuriositeetteja pois varsin kohtuulliseen hintaan 5e per pullo. Tällä Pikkulintu-reissullamme illan viimeiseksi olueksi valikoitui tämä Gouden Carolusin jouluversio. Vuosikertaa olut ei etiketeissään mainitse, joten se jää hämärän peittoon. Parasta ennen -päivämääräksi on kuitenkin annettu 2010, joten aivan mistään nuoresta oluesta ei selvästikään ole kyse. Panimon kotisivuilla oluelle annetaan kestävyydeksi "vähintään 3 vuotta", mistä voisi päätellä oluen olevan todennäköisesti vuosikertaa 2007, plus-miinus vuosi pari.

Lasiin kaatuessa oluen ylle kohoaa hyvin runsas, mutta kohtalaisen nopeasti katoava, maitokahvinruskea vaahtolakki. Itse oluella on melko tumma, hädin tuskin läpinäkyvä, punaruskea väri.

Tuoksussa tuntuu monille tuhdeille belgeille ominainen yhdistelmä paksunmakeaa maltaisuutta ja sopivan rouheaa mausteisuutta. Tummanpuhuva maltaisuus tuntuu avautuessaan taittuvan happamanimelän siirappilimpun suuntaisiin, leipäisiin vivahteisiin, joskin seassa tuntuu myös aavistuksia lakritsisuudesta ja rusinasopasta.

Maultaan olut on siirappinen, runsas, hyvin täyteläinen, imelän ruskean omenainen ja varsin makea. Kohtalaisen pitkästä iästään ja luonnonkorkkisuljennastaan huolimatta olut on silti sopivan rakenteikas ja pehmeän hiilihappoinen, joskin sen hyvin paksuntäyteläinen suutuntuma kaipaisi mielestäni vastapainokseen hieman runsaampaakin hiilihappoisuutta.

Olut jättää keskipitkän ja makeanmehevän jälkimaun, jossa tuntuu mausteisuutta, tumman siirappista maltaisuutta ja ruskeaa omenahilloa. 10,5 pinnaa alkoholia tekee oluen loppuliu'usta varsin lämpimän ja paikoin jopa hennosti viinaiseen taittuvan.

Yleisesti tämä iäkkäämpi Gouden Carolus Christmas on varsin mainio belgialainen täysillätykittely-olut, mutta loppupeleissä olut ei kyllä juurikaan tunnu osoittavan minkäänlaisia ikääntymisen merkkejä – kokonaisuudessa on vain hädin tuskin havaittavaa tyylillistä eroa nuoreen perus-Gouden Carolusiin tai sen jouluversioon. Ainoastaan hiilihappoisuus tuntuu melko kevyeltä, joskaan Gouden Carolus ei muutenkaan ole erityisen tunnettu mitenkään tuhdista hiilihappoisuudesta.

Kokonaisuutena olut on varsin mainio, moniulotteinen ja suorastaan päällekäyvän tuhti belgi, mutta yhdistelmä matalaa hiilihappoisuutta ja paksua, imelänmakeaa maltaisuutta on jo pikkaisen liikaa meikäläiselle – ensimmäinen hörppy menee ihastellessa ja toinen ensimmäisen jälkimainingeissa nyökytellessä, mutta jo parin desin maisteluannoksen aikana oluen makea, puuromaisen paksu habitus rupeaa jo tökkimään. Onneksi pullo tuli jaettua useamman hengen kesken; tuskin olisin selvinnyt kokonaisesta nollaseiskavitosesta yksin, niin mainio kuin olut onkin.

Lyhyesti: Muhkea, moniulotteinen, erittäin täyteläinen ja tuntuvan makea jouluversiointi klassikkobelgi Gouden Carolusista. Vaikka oluella on jo useampia vuosia ikää, ei se näy tai tunnu kokonaisuudessa juurikaan, vaan kokonaisuus on varsin nuorekas.

Arvio: Miellyttävä – olut on muhkea ja mukavasti lämmittävä tapaus, mutta ainakin tämä iäkkäämpi versio on jo niin tuhti tapaus, että useampi lasillinen tätä tuntuu jo liioittelulta. Olut kannattaakin korkata esimerkiksi omaksi jälkiruoakseen belgioluita arvostavassa 3-5 hengen porukassa.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Det Lille Bryggeri Barley Wine 2009

Det Lille Bryggeri Barley Wine 2009

• Valmistaja: Det Lille Bryggeri
• Tyyppi: Olut, Barley Wine
• Maa: Tanska
• Alue: Sjælland, Ringsted
• Koko: 0,25
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: valv.se / martin lindström

Ja Pikkulinnun vesivahinkoalennustuotteiden perkaaminen se vain jatkuu! Illan viimeisimpiä oluita oli tanskalaisen "pien panimo" -nimisen pienpanimon – eli Det Lille Bryggerin – vajaat 5 vuotta kypsytelty Barley Wine, joka on panimon sivujen mukaan valmistettu lisäämällä valmiiksi tuhtiin olutpohjaan jonkin sortin rusinasiirappia (tai esimerkiksi makeaa rypälemehua tai jotain sen suuntaista, tanskan kieli ei siis ole varsinaisesti vahvuuteni).

Perehtymättömille selvennettäköön, että nimestään huolimatta barley wineilla ei ole mitään tekemistä viinien kanssa. Tämä oluttyyli on melko määrittelemätön piirteiltään ja sen nimen viinipuoli viittaa ainoastaan oluen korkeaan alkoholiprosenttiin ja sen tuomaan "viinimäisyyteen" – tästäkin oluesta peräti 10% on alkoholia, joten suht viinimäisissä lukemissa ruvetaan jo olemaan. Barley winet kuitenkin voivat olla tyyliltään melko vaaleista erittäin tummiin ja maultaankin tuhdin makeista lähes rutikuiviin, joten varsinaista "tyypillisyyttä" niistä on vaikea löytää – siis tuon tuhdin alkoholin lisäksi. Jos meikäläisen näkemyksen mukainen "perinteinen" barley wine kuitenkin pitäisi nyt hahmottaa, olisi se tyyliltään hyvin tuhti, brittiläistyylinen strong ale; väriltään tummanpuoleinen ja maultaan selvästi makean maltainen, humaloinnin ollessa joko hyvin kevyttä ja hädin tuskin tuntuvaa tai korkeintaan kohtalaista.

Tämä Pikkulinnusta ostettu puteli oli vetoisuudeltaan vain neljänneslitran, joten kovinkaan suuria maisteluannoksia ei oluesta kolmen hengen porukalla saanut – mikä ei toki ollut haitaksi näin tuhdin oluen tapauksessa.

Väriltään olut on tumman mustanruskea väri. Oluen päälle nousee kevyehkö, maitokahvin värinen vaahto, jonka oluen runsas alkoholisuus kuitenkin haihduttaa nopeasti pois.

Tuoksu on yllättävänkin hapahko ja selkeästi hyvin kehittynyt – tämä ei muistuta enää nuorta olutta, vaan tässä rupeaa olemaan vanhemman ja hyvällä tavalla kypsyneen oluen omaleimaisuutta. Melko kuivaa tuoksua hallitsee niin uunilämmin vehnäleipäisyys kuin hapahko ruislimppukin, sekä jännittävä mausteisuus käynyt siirappi – eli tuoksussa tuntuu tumman siirapin ominaistuoksu ilman siirapille ominaista makeutta. Taustalla väijyy myös kevyen kakkainen juonne – iän tuomaa persoonaa varmasti sekin. Yleisilmeeltään tuoksu on suht voimakas, maanläheinen ja hapahko – eli hyvin erilainen kuin usein makean maltaiset barley winet.

Suussa olut on pehmeän hiilihappoinen ja täyteläinen, mutta suorastaan yllättävän kuiva (no, vähemmän yllättävän, jos muistelee oluen kuivaa tuoksua). Maultaan olut on lakritsinen, suhteellisen karvas, melko tuhdin mausteinen, pippurinenkin, ja kohtalaisen paahtunut. Yleisilme on varsin tiukka, sekä odotetusti alkoholinen – muttei mitenkään häiritsevästi. Balanssia siis löytyy, mikä on aina pieni saavutus tällaisille järkäleille.

Tuhti jälkimaku on ensisijaisesti humalaisen karvas ja pippurisen mausteinen. Suuhun jää myös pienemmissä määrin aasialaista, aromaattisempaa mausteisuutta ja hennosti siirappista makeutta. Oluesta jää kohtalaisen lämmin, runsas ja vivahteikas jälkimaku, joka muistuttaa enemmän "tyypillistä" barley wineä kuin tuoksu tai keskimaku.

Vaikka barley wine on sen verran epämääräinen oluttyyli, että siitä on vaikea erotella muita merkitseviä piirteitä kuin tuhdit voltit, on aina hieman hämmentävää tavata semmoinen tyylilajin edustaja, joka kyllä menee kyseisestä oluesta, mutta silti tarjoaa kaikkea muuta kuin sellaista, mitä odottaa. Tämä muutamia vuosia kypsynyt tanskalaisnäkemys barley winestä oli juuri semmoinen.

Oluesta muutamia arvioita lukeneena olen tullut sellaiseen käsitykseen, että tämä barley wine ei kuitenkaan ole nuorena näin persoonallinen tapaus, vaan ymmärtääkseni melko makea ja hedelmäinen perus-BW. Tämä olut ei kuitenkaan täsmää juurikaan lukemieni arvostelujen kuvauksia varsin kuivalla, persoonallisella ja mausteisella ilmaisullaan – ikäännytys on siis tehnyt hienosti tehtävänsä ja tuonut olueeseen selkeästi jotain uutta, erilaista ja sellaista, jota oluessa ei varmasti nuorena ole ollut!

En ole varma kuinka kummoinen tapaus tämä on mahtanut nuorena olla, mutta näin hyvin kypsyneenä olut oli ilahduttavan erilainen, luonteikas tuttavuus joka selkeästi erottui edukseen siinä suht kovassa sarjassa, jonka parissa Pikkulinnussa tuolloin painimme. Ehdottomasti olut, joka kannustaa kokeilemaan oluiden kypsyttelyä yhä enemmän!

Lyhyesti: Hienolla tavalla iän myötä kehittynyt, tyylikkäästi "kasaan kuivahtanut", mausteinen ja persoonallinen tanskalais-barley wine.

Arvio: Erinomainen – on aina ilahduttavaa maistaa kypsyneitä oluita, jotka eivät ole vain oluen nuoria versioita ilman hiilihappoja ja humalan aromeja, vaan oikeasti erilaisiksi, persoonallisiksi ja omintakeisiksi elämyksiksi kehittyneitä tapauksia. Tämäkään ei ollut mitenkään maailman helpoin tai lempein tapaus, joten varmasti kaikkien makuun tämmöiset kehittyneemmät oluet eivät ole, mutta itse olin ainakin varsin täpinöissäni tästä. Pikkuruiseen pulloon pakattu hurmuriseniori!

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintalukkansa parhaimmistoa.

Mikkeller It's Alive! 2008

Mikkeller It's Alive! 2008

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, Belgi, Sour Ale
• Maa: Tanska
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina
• Mallas: Cara-, Pale
• Humala: Hallertauer, Styrian Goldings
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: west lakeview liquors

Tammikuussa Pikkulinnun vesivahinkotarjouksia ihmetellessämme päätimme palata parin mainion, mutta loppupeleissä melko tyypillisen oluen jälkeen takaisin kuriositeettilinjalle. Baarin kylmäkaapista valikoitui "Mikkellerin Orval", jyhkeään kuohuviinipulloon pullotettu It's Alive!

It's Alive! on siis Mikkellerin tribuutti Belgian trappistioluiden outolinnun, Orvalin suuntaan – tämä kyseinen olut eroaa muista trappistioluista nimittäin sillä, että oluesta löytyy ns. "brettaa" (Brettanomyces-hiivaa), joka suurissa määrin pilaa viinin tai oluen, mutta pienissä määrin voi tuoda mitä ihastuttavimpia, villejä ja maalaisia vivahteita niin tuoksuun kuin makuun. Mikkellerin It's Alive! on tehty melko lailla samoista ainesosista kuin aito Orval, aina brettaa myöten. Oluen nimi myös viittaa brettaan, sillä brettaiset oluet ja viinit yleensä kehittyvät varsin jännittäviin suuntiin vuosien myötä – tämäkin olut on siis tietyssä mielessä jatkuvasti "elävä" tapaus. Ja ikäähän olut oli ehtinyt saada ihan mukavasti – n. 5 vuotta – ennen korkkaamista! Mikkeller itse asiassa lupaa oluelle näihin päiviin asti kestävyyttä, sillä olut on pullotettu 2008 ja parasta ennen -merkintä on juurikin tälle vuodelle. Kreivin aikaan lähti pullo auki!

Oluen aavistuksen samea, syvän punaruskea väri ei hirveästi muistuta aitoa, melko vaaleanruskeaa Orvalia. Lasiin kaadettaessa olut ei kuitenkaan käyttäydy kovinkaan villisti, vaan lasiin nousee melko kevyt ja nopeasti haihtuva, vaalea vaahto.

Tuoksu on enemmän lambicit mieleen tuovalla tavalla kirpeä ja hapahko, kuin varsinaisen Orval-mainen. Seassa tuntuu kyllä myös kepeästi brettaisen villejä ja hennon likaisia piirteitä, mutta ensisijaisesti tuoksu on viheromenainen, sitruksinen, kesäinen ja yrttinen sekä brettaisen likaisista piirteistään huolimatta varsin raikas.

Suussa on selvää, ettei hiljattain testatun Santa's Little Helper 2007:n tavoin myöskään tämä olut ole kestänyt kiitettävästi ikää – hiilihapot ovat varsin vaatimattomia ja suutuntumaltaan olut on pehmeä ja täyteläinen. Makumaailma on kuiva, hapahko ja persoonallinen: siinä tuntuu vanhaa, hieman jo pehmeäksi mennyttä omenaa, vaahterasiirappista maltaisuutta ilman tippaakaan siirappimaista makeutta, yrttiä, keksisyyttä ja omintakeista umamisuutta. Kokonaisuus on varsin jännittävä, ei tämä ole ainakaan tässä kunnossa erityisen "Orval", vaan ennemminkin tuntuvamman maltainen lambic.

Melko aromaattinen jälkimaku on hapahkon kirpeä, mutta samalla melko pehmeä. Kielelle jää pitkäkestoinen ja jatkuvasti kehittyvä, mausteinen, ylikypsän omenainen, maanläheinen, hennosti brettaisen nahkainen ja keskimaun tavoin kaikessa persoonallisuudessaan jännittävä jälkimaku, johon katkerohumalointi tuo kohtalaisella menestyksellä myös freesiä karvautta.

It's Alive! on kyllä varsin persoonallinen tapaus, mutta toisin kuin Mikkellerin nokkamies, Mikkel Borg Bjergsø, joka on hehkuttanut omaa oluttaan vielä aitoa Orvalia paremmaksi, en kyllä itse sanoisi mestarin olevan vielä päihitetty. Oluen suurin ongelma on sen iän myötä liian laiskaksi päässyt hiilihappoisuus, mikä syö huomattavasti oluen raikkautta ja juotavuutta. Onneksi olut ei ole maltaisuudessaan imelänmakea, kuten yhtä lailla hiilihapponsa hukannut Santa's Little Helper 2007, vaan varsin kuiva – ja brettan ansiosta raikastavan happamankirpeä – minkä vuoksi olutta kyllä siemailee varsin ilokseen näinkin matalilla hiilihapoilla. Olut ei kuitenkaan tarjoa sellaista hekumaa, mitä voisin sen kuvitella tarjoavan nuorempana, raikkaampana ja ryhdikkäämpänä, mutta sen sijaan sitä hörppii ihmetelläkseen niitä persoonallisia ja kiehtovia nyansseja mitä pitkä ikä ja pullossa möyrinyt Brettanomyces-hiiva ovat saaneet aikaiseksi.

Rehellisesti olisin kuitenkin voinut odottaa tämän ikäiseltä bretta-oluelta paljon rankempiakin, tiukan rustiikkisia, nahkaisia ja likaisia aromeja – It's Alive! oli nimittäin iäkkääksi, bretta-lisäyksellä vitaminoiduksi olueksi harvinaisen sisäsiisti tapaus. Kyllä tätä voi ihan hyvin "sour aleksi" nimittää, sen verran hapahkoa makumaailmaa oluella oli tarjota, mutta monien hapahkojen belgien rinnalla tämä olut jäi melko pehmeäksi ja helpoksi – joskin myös persoonalliseksi ja mielenkiintoiseksi – esitykseksi.

Lyhyesti: Ihan kiitettävään ikään ehtinyt, Brettanomyces-hiivalla tuunattu belgihenkinen olut, jonka tarkoituksena olisi olla niin tribuutti arvostetulle Orval-trappistioluelle, kuin myös sen haastaja. Oluesta löytyy paljon kiinnostavia, iän ja brettan tuomia vivahteita, mutta olut kärsii kypsymisen myötä turhan innokkaasti karanneesta hiilihaposta, mikä tekee kokonaisuudesta hieman laiskan ja väsähtäneen.

Arvio: Hyvä – kokemuksena It's Alive! oli varsin mielenkiintoinen, persoonallinen ja hyvin tehty olut, mutta harmi kyllä oluen väsähtänyt ilmaisu pakostakin rokottaa sen arvosanaa – tästä huolimatta oluen hinta-laatusuhde Pikkulinnussa (5 euroa 0,75 lestistä) on jo naurettavan erinomainen! Mutta en voi tässä olla miettimättä olisiko olut kestänyt ikää paremmin kruunukorkin alla, sillä Pikkulinnussa kolmesta maistetusta iäkkäästä Mikkelleristä parhaimpana oli säilynyt porukan ainoa kruunukorkin alle suljettu olut, Santa's Little Helper 2006. Onhan tämmöinen skumppapullo vaikuttava ilmestys, mutta jos se ei palvele kypsyttäjien tarpeita, onko se loppupeleissä oikeasti järkevä ratkaisu?

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Virgin Islands Island Hoppin' IPA

Virgin Islands Island Hoppin' IPA

• Valmistaja: St. John Brewers
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Neitsytsaaret, St. John
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: pinterest

Pienellä porukalla olutravintola Pikkulinnussa tammikuista iltaa viettäessämme ja vesivahinkoalennuksista nauttiessamme tulimme jakaneeksi ja maistelleeksi kuriositeettioluen jos toisenkin. Koska olimme nautiskelleet jo useamman tuhdin, rotevan ja myös selkeästi makeamman maltaisen oluen, totesimme raikkaamman IPA:n olevan paikallaan. Pikkulinnun vakuuttavasta valikoimasta valikoitui jenkkiläinen Island Hoppin' IPA.

Olut kyllä on "jenkkiläinen" vain melko laveasti ajatellen – Karibianmeren ja Atlantin välimaastossa sijaitsevat Neitsytsaaret, "Virgin Islands" näin ameriikaksi, kyllä kuuluvat osin Yhdysvalloille, mutta niitä ei lasketa osaksi Yhdysvaltojen osavaltioita, saarien asukkaat eivät voi esimerkiksi äänestää maan presidentinvaaleissa ja saarien lähinaapuri ei ole n. 2000 km päässä sijaitsevat Yhdysvallat lähimainkaan, vaan n. 50 km päässä sijaitseva Puerto Rico. Lähin mannervaltio taas on saarista n. 700-800 km etelään sijaitseva Venezuela. Muita Neitsytsaarien omistajia ovat Iso-Britannia ja Puerto Rico.

St. John Brewers -panimo sijaitsee nimensä mukaisesti Yhdysvalloille kuuluvalla St. Johnin saarella, jota pidetään äärimmäisen luonnonkauniina saarena johtuen luonnonpuistosta, joka peittää n. 60% saaren pinta-alasta – tämä on huomattava kontrasti verrattuna täyteenrakennettuihin naapurisaariin. Panimon perustivat kaksi kaverusta, jotka kyllästyivät päivätöihinsä (toinen työskenteli fysioterapeuttina, toinen NASA:n tiedemiehenä), möivät omaisuutensa ja muuttivat St. Johnin saarelle. Tämä saari paljastui muuten varsinaiseksi paratiisisaareksi, mutta miehet rupesivat pian kaipaamaan laadukkaita pienpanimo-oluita Karibianmerellä kun on lähinnä tarjolla vain vetistä lageria. He päättivät siis opetella tekemään itse olutta täyttääkseen laatuoluen kaipuunsa. Pian kuitenkin kaverusten oluiden suosio rupesi kasvamaan, minkä vuoksi he päättivät tehdä harrastustoiminnastaan varsinaisen panimon. Tätä nykyä St. John Brewersin panimo on viettänyt jo 10-vuotispäiviään, se omistaa panimobaarin St. Johnin Cruz Bayssa ja panimon oluita myydään niin ympäri Neitsytsaaria kuin erinäisissä Yhdysvaltain osavaltioissa – sekä näköjään myös pienessä olutbaarissa Puotilassa.

Lasiin kaatuu olutta, jolla on läpinäkyvän kirkas, vaalean oranssinruskea väri ja hyvin näyttävä, pitkäkestoinen, vaalean värinen ja kuohkea vaahto.

Tuoksu on melko kevyt, mutta tyylipuhdas esitys jenkki-IPA:ksi: kukkeutta, ruohoisuutta, kypsää sitrusta ja hennon keksistä sekä karamellista mallasta.

Maku on kevyttä tuoksua aromikkaampi ja vivahteikkaampi: kielellä tuntuu tofeeta ja karamellista maltaisuutta, aromihumalaista kukkeutta, makean appelsiinivetoista sitruksisuutta ja ananaksisuutta, sekä hunajaisuutta, joista erityisesti kaksi jälkimmäistä tuovat kokonaisuuteen jännittävän ja varsin mukavan, jälkiruokaviinimäisen juonteen. Katkerohumalaa on IPA-tyyliin sopivan purevasti ja suutuntumaltaan olut on mukavan pehmeä ja kohtalaisen täyteläinen.

Oluen pehmeä ja aromikas jälkimaku jättää suuhun sellaiset fiilikset, mitä toivoo hyvän IPA:n jättävän: mukavasti karvaana tuntuvaa humalaa, makeahkona tuntuvaa maltaisuutta, ananasvetoista hedelmäisyyttä ja hillittyä hunajaisuutta. Suuhun jää kevyt, mutta varsin pitkään tuntuva, vivahteikas ja raikas jälkivaikutelma.

Näköjään tasokasta ja tasapainoista jenkki-IPAa osataan tehdä myös varsinaisten Yhdysvaltojen ulkopuolella! Island Hoppin' IPA:ssa tasapaino on erinomaisella tavalla kohdillaan, eli niin mallas, aromihumala kuin katkerohumalakin tuntuvat kaikki sopivasti, ja kokonaisuus on ihastuttavan kepeä ja raikas. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä humalia St. John Breweryn kaverukset ovat oluessaan käyttäneet, sillä vaikka olut oli tyylillisesti varsin klassinen jenkki-IPA, oli sen selvän ananaksiset ja hunajaiset piirteet varsin persoonallisia, tehden oluesta jännittävän ja tyylilajissa mukavan erilaiset esityksen.

Pähkinänkuoressa Island Hoppin' IPA on varsin pätevä, tasapainoinen ja maistuva jenkki-IPA, joka oli Pikkulinnun alennushinnoilla erittäin kohtuullisen hintainen kötöstys – jopa Alkossakin olut olisi mielestäni ollut hintaisekseen ihan hyvä ostos. Kyllä St. John Brewersin pojat ovat melkoisen olutkulttuuriteon tehneet ryhtyessään puskemaan Neitsytsaarten markkinoiden vetiselle litkulagerille tällaisia laadukkaita vaihtoehtoja!

Lyhyesti: Kevyt, raikas ja tasapainoinen jenkki-IPA, jonka aromimaailmassa tuntuu hillityn karamellisen maltaan rinnalla myös mukavan persoonallista, jopa kevyen jälkiruokaviinimäistä hunajaa ja ananasta.

Arvio: Erittäin hyvä – ihastuttavan freesi, hedelmäinen ja kesäinen IPA ilman heikkoja kohtia. Ei varsinaisesti räjäytä tajuntaa, vaan on ilmaisultaan melko perinteinen jenkki-IPA. Plussaa kuitenkin astetta jännittävämmästä aromimaailmasta.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Slottskällans Eight BIPA

Slottskällans Eight BIPA

• Valmistaja: Slottskällans Bryggeri
• Tyyppi: Olut, Black IPA
• Maa: Ruotsi
• Alue: Uppsala
• Maltaat: Cara-, Carafa Special-, Pilsner-, suklaamallas
• Humala: Columbus, Galaxy, Hallertauer Northern Brewer, Pacific Jade
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: slottskällans

Uppsalalaisen Slottskällansin oluet ovat meikälle entuudestaan tuttuja, mutta ne ovat usein olleet melko "hit-or-miss" -tapauksia: parhaat ovat olleet oikein mainioita, mutta toiset eivät ole sytyttäneet lainkaan. Vuoden alussa olutravintola Pikkulinnussa käydessämme tuli kuitenkin napattua panimon kasipallo-Black IPA testiin, kun sen hinta oli vesivahinko-alennusten vuoksi poikkeuksellisesti kohtuulliset 5 euroa pullo.

Vuonna 1997 perustettu Slottskällans on yksi ruotsin vanhimpia ja merkittävimpiä pienpanimoita. Panimon Eight-nimeä kantava BIPA on panimon omien sanojen mukaan tavallinen, tuhti stout, jota on vain humaloitu reilulla kädellä – oman näkemykseni mukaan tällaisen menetelmän lopputuloksena on lähinnä jenkkityylinen stout, eikä niinkään Black IPA. Omasta mielestäni Black IPA:n kuuluu olla IPA:n tavoin kepeä ja raikas –oluen väri vain sattuu olemaan vaalean sijaan musta. Noh, tämmöinen termien välinen saivartelu sikseen ja ihmettelemään minkälaista tavaraa Slottskällans on tällä kertaa saanut aikaan!

Lasiin kaadettaessa olut vaahtoaa äärimmäisen runsaasti ja kestävästi vaalean kahvisella vaahdolla. Itse olut on väriltään kuparisenruskeaan taittuvan musta ja juuri ja juuri läpinäkyvä.

Lasista kohoava tuoksu on hyvin aromaattisen sitruksinen ja kukkea – ainakin tuoksun puolesta olut menee kyllä selkeästi enemmän IPA- kuin stout-osastoon, joskin taustalla häilyy myös kevyesti paahdetun maltaan tuomia tumman kahvisia ja suklaisia piirteitä.

Maku sen sijaan on voimakkaammin stoutmainen melko tuntuvan karvailla ja palaneilla piirteillään, joskaan kokonaisuus ei ole tuntuvan aromi- ja katkerohumalointinsa vuoksi stoutien tyyliin erityisen raskastekoinen ja tuhti, vaan ennemmin tasapainoisen raikas ja keskitäyteläinen. Humalointi tuo sekaan kukkeita, sitruksisia ja kevyen ruohoisia vivahteita, minkä lisäksi kärtsäisen maltaisuuden ohella tuntuu myös kepeämpää, vaalean maltaista keksisyyttä. Todennäköisesti oluelle nimen antanut 8% alkoholia pysyy hyvin sivussa alusta loppuun.

Jälkimaku on yhtäaikaa sekä voimakkaan IPA-henkinen että stoutmainen: siinä tuntuu sekä runsaasti paahteisia ja jopa palaneen kärtsäisiä aromeja että erittäin bitteristä katkerohumalaa, ja niin saippuaisena kuin aromaattisen greippisenä tuntuvaa aromihumalaa. Suuhun jää varsin pitkäkestoinen ja hyvin kuiva jälkivaikutelma.

Vaikka BIPA:ksi Slottskällansin Eight oli turhankin paahteinen ja kärtsäinen sopiakseen omaan makuuni, oli olut kokonaisuutena selkeästi enemmän "hit" kuin "miss"; vaikka oluesta löytyikin varsin reilusti stoutmaista kärtsää, oli myös humalaa käytetty jo sen verran reilusti, että oltiin hypätty jenkkiporttereista enemmän IPA-tyylin puolelle. Kokonaisuus pelasi siis varsin kelvollisesti ja olutta siemaili ihan ilokseen.

Mutta vaikka olut oli maistuva tuttavuus, ei se aivan täysi nappiosuma olut kuitenkaan ollut; kun oluessa on todella reilusti sekä paahteista kärtsää että katkerohumalaa, tulee nopeasti hieman tårta-på-tårta-fiilis – jos haluan kärtsää, otan mielummin porterin tai stoutin ja jos haluan reipasta humalointia, otan mielummin IPA:n. Tällaisena jenkkiportterin ja black IPA:n välimuotona olut toimi, mutta itse kaipaisin BIPA:ltani enemmän raikkautta ja keveyttä, en näin voimakasta kärtsää ja tuhtia runkoa.

Lyhyesti: Voimakkaan kärtsäinen ja reilusti humaloitu kuiva olut, josta kyllä tulee läpi reilusti IPA-tyylistä katkero- ja aromihumalointia, mutta yhtä lailla tukevaa stoutin paahteisuutta ja runkoa. Varsin bitterinen olut, joka panostaa enemmän tykitykseen kuin tasapainoon.

Arvio: Hyvä – paahteinen tykittelyolut Ruotsista katkeroihin ihastuneille hopheadeille. Ei se tasapainoisin tuttavuus, mutta kelpo esitys sellaisille, jotka eivät osaa päättää kaivataanko seuraavalta oluelta tuntuvaa paahteisuutta vai reipasta humalointia.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

de Molen Rook & Vuur 2011

de Molen Rook & Vuur 2011

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, savuolut / erikoisuus
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Cara-, pale-, savu-, suklaa-, viskimallas; paahdettu ohra; vehnä
• Humala: Sladek
• Koko: 0,335
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: beersofeurope

Pikkulinnun vesivahinkoalennusmyynneissä tuli testattua myös pitkästä aikaa hollantilaisten olutosaamista. Arvioitavaksi nimittäin päätyi Brouwerij de Molenin ("Panimo Myllyn") chili-savuolut Rook & Vuur ("savu ja tuli").

Brouwerij de Molen perustettiin 10 vuotta sitten, vuonna 2004, Bodegravenin kaupungissa sijaitsevan tuulimyllyn tiloihin. Pian perustamisensa jälkeen panimo on tullut varsin tunnetuksi oluidensa korkeasta laadusta ja koska panimo tekee vain pieniä – usein myös kertaluontoisia – oluteriä, ovat de Molenin oluet usein myös varsin haluttua tavaraa. Panimo on erikoistunut valmistamaan varsin erikoisia ja kokeellisia oluita, mutta aina silloin tällöin tulee toki vastaan epäonnistuneempia eriä – näistä de Molen valmistaa 21% vahvuista "olutlikööriä". Usein de Molenin pullot etiketöidään minimalistisilla, mutta mukavan informatiivisilla etiketeillä – kuten myös Rook & Vuurin tapauksessa – joihin painetaan myös jokaiselle olutpullolle uniikki sarjanumero. Etiketin mukaan tämä kyseinen olut on vuosikertaa 2011, joten mistään nuorukaisesta ei ole selvästikään kyse. Etiketti kuitenkin samalla mainitsee, että olut tulisi nauttia 4 vuoden sisällä, joten ihan turvallisilla vesillä liikutaan!

Väriltään Rook & Vuur on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän punertavanmusta. Oluen päällä kelluu kevyt, harmaanruskea vaahtohuntu.

Tuoksu on todella tömäkkä, mutta se tuntuu osaavan vain yhden tempun: savua, tervaa, palvikinkkua. Tummanpuhuva maltaisuus puskee kokonaisuuden sekaan hentoa tummaa suklaata. Vaikka tuoksu on melko yksipuolinen, on se samalla varsin kiehtova ja jännittävä – sitä nuuskii ihan ilokseen.

Suussa voi todeta oluen hiilihappoisuuden olevan varsin reilua – Rook & Vuur on nimittäin hyvin vaahtoava, jopa överikuohkea. Oluen maku on runsas, mutta vaikka siinä tuntuu päällimmäisenä savuoluille tyypillistä palvikinkkuisuutta, josta koskaan en ole ollut innoissani, päin vastoin, on siinä kyllä sen verran paljon muutakin, että kokonaisuus pysyy erittäin miellyttävänä ja kiehtovana. Savustetut maltaat (ja todennäköisesti ennen kaikkea viskimaltaat) tuovat palvikinkun ohelle myös Islayn viskeistä tuttua turvesavuisuutta ja tuhti, makeahko mallaspohja tekee kokonaisuudesta yhtä lailla voimakkaasti tuntuvan suklaisen. Harmikseni chilit eivät kyllä onnistu tuomaan käytännössä ollenkaan tulisuutta kokonaisuuteen, mutta ne kyllä tuntuvat muuten hennon paprikaisella maullaan. Kokonaisuus on hieman makeaan kallellaan, mutta varsin tasapainoisesti – pääpaino on selvästi moniulotteisessa savuisuudessa, ei makeassa maltaisuudessa.

Persoonallinen jälkimaku on pitkä, roteva ja kiehtovalla tavalla kielellä kehittyvä. Keskimaun makean suklaisuuden haihduttua kielelle jää karvas ja hennon greippisen humalainen yleisfiilis, jonka ohelle nousee aluksi kevyen karamellista maltaisuutta, sitten tervaista savua, pippurisuutta ja lopuksi kevyttä palvikinkkuisuutta.

Rook & Vuur on varsin mainio tuttavuus. Savuoluet eivät nimittäin koskaan olleet meikäläisen juttu, johtuen yleensä niiden häiritsevästä, läpitunkevasta palvikinkun aromista, mutta tämä olut onnistui tarjoamaan niin paljon muuta palvikinkun ohelle, ettei tämä kyseinen vivahde juurikaan häirinnyt, vaan enemmänkin sulautui luontevaksi osaksi kokonaisuutta. Lisäksi plussaa myös tervaisemmista ja turvesavuisemmista elementeistä – vaikka savuoluet harvemmin uppoavat, ovat savuiset Islayn viskit sen sijaan varsin lähellä meikäläisen sydäntä.

Lisäksi savuoluet ovat monesti surullisen kevyitä suhteessa niiden varsin voimakkaaseen savuisuuteen – tömäkkä savuisuus mielestäni kaipaa yhtä lailla tuhtia olutta taustalle. Tätä ongelmaa Rook & Vuurissa ei ole: 8,2% alkoholia ja tukeva, sopivasti myös kokonaisuudesta erottuva mallasrunko antavat oluelle varsin tuhdin rungon, joka ei jää voimakkaan savuisuuden murjomaksi. Sääli vain, että oluen chilimausteisuus ei tunnu juuri ollenkaan – paprikan maku kuitenkin erottui kokonaisuudesta sen verran, että ensihörpyn jälkeen piti tarkistaa etiketistä että onko tämä nyt ihan tavan savuolut, vai onko sinne keiton sekaan pistetty muutakin kuin savumaltaita. Nimestään huolimatta oluesta ei kuitenkaan löydy käytännössä ollenkaan tulta, ainoastaan savua. Tahtoisin vielä joskus löytää oluen, jossa kapsaisiini polttelisi kunnolla, mutta olut silti säilyttäisi kaiken juotavuuden ja nautittavuuden. Hyviä vinkkejä sellaisista otetaan vastaan!

Lyhyesti: Chilillä tuunattu savuolut, joka onnistuu tarjoilemaan varsin persoonallisen, aromeiltaan tasapainoisen ja miellyttävällä tavalla moniulotteisen esityksen perinteisen "pelkkää palvikinkkua" -tykityksen sijaan. Tulisia asioita pelkääville helpotuksena: chili vain maistuu, ei tunnu.

Arvio: Erittäin hyvä – ihastuttavan persoonallinen, moniulotteinen ja tasapainoa huokuva savuolut; kenties jopa paras koskaan maistamani savuolut. Jos panimon kaikki oluet ovat tätä tasoa, en ihmettele miksi de Molenia pidetään tällä hetkellä yhtenä maailman parhaista pienpanimoista!

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Mikkeller Santa's Little Helper 2007

Mikkeller Santa's Little Helper 2007

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, Belgi, Quadrupel
• Maa: Tanska
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: pilsner.nu

Puotilalaisessa olutravintola Pikkulinnussa (joka on siis useampaan otteeseen valittu mm. Suomen parhaaksi olutravintolaksi) oli tosiaan vesivahinko, minkä vuoksi alkuvuodesta baarissa oli poistomyynti ja siten kaikkia oluita sai paikasta viidellä eurolla. Kun pääsimme kaverin kanssa paikalle, nappasimme ensimmäiseksi mukaamme kaksi kappaletta Mikkellerin jouluolutta, Santa's Little Helperiä. Nämä oluet eivät kuitenkaan olleet mitä tahansa oluita, vaan kyseisen olutsarjan 1. vuosikerta 2006 ja 2. vuosikerta 2007!

Toisin kuin 0,66-litraiseen olutpulloon pullotettu SLH 2006, oli tämä SLH 2007 pullotettu jykevään, 0,75-vetoiseen kuohuviinipulloon ja korkitettu luonnonkorkin alle.

Lasiin kaatuessaan vaikuttaa siltä, että SLH 2007 on täysin flätti – erittäin tumman ja melko lailla läpinäkymättömän oluen päälle ei nouse minkäänlaista vaahtoa. Viskositeettia näyttää nesteellä olevan, sillä olut huljahtelee lähes vaahterasiirappimaisesti lasissa.

Lasista kohoava tuoksu on erittäin makea, varsin tömäkkä ja selkeästi vanha – kehittyneitä ja jopa iäkkäitä piirteitä löytyy. Sulatettua suklaata, rommirusinaa, paahdettua ruisleipää, kevyttä belgihiivaisuutta, hillittyä viikunahilloketta ja hennosti vanhaa huonekalua.

Suussa olut vahvistaa ulkonäön nostattamat epäilyt: kokonaisuus on erittäin täyteläinen – suorastaan paksu, öljyisen raskasliikkeinen, lähes täysin hiilihapoton (vain aavistus harvakseen kieltä nipistelevää hiilihappoisuutta on jäljellä) ja tahmea. Maultaan olut varsin raskas ja suht lineaarisen oloinen; koska hiilihappoisuus ei ole tuomassa raikkautta, joka voisi hieman erotella maun nyansseja, hallitsee yleisilmettä sulatettu suklaisuus, makea rusinaisuus ja lähes imelä luumukeittoisuus. Kokonaisuudesta erottuu hieman mausteista vivahteikkuutta ja hentoa karvautta, mutta käytännössä paksu, liiankin makea tumma aromikkuus peittää kaiken alleen.

Pehmeä jälkimaku on keskimaun tavoin varsin makea. Kielelle jäävä jälkivaikutelma on kuitenkin hieman vivahteikkaampi ja moniulotteisempi kuin melko mutkattomaksi jäävä keskivaikutelma. Suuhun jää häilymään makeaa maitosuklaisuutta, siirappia ja tummaa rommia, joulumausteita ja hentoa, madeiraisen pähkinäistä hapettuneisuutta. Melko runsas (11%) alkoholi puskee kohtalaisesti tuntuvaa lämpöä nieluun ja kitalakeen. Hallitsevasta makeudesta ja vähäisestä hiilihaposta johtuen jälkimaku on melko lyhyehkö – vivahteet ja nyanssit katoavat kieleltä ketterästi ja jäljelle jää vain epämääräistä, siirappista makeutta.

Santa's Little Helper 2007 ei selvästikään ollut kestänyt lähellekään yhtä hyvin ikää kuin vielä erittäin freesinä ja raikkaana säilynyt SLH 2006. Ymmärtääkseni SLH 2007 oli kyllä keskimääräistä makeammaksi valmistettu vuosikerta, mikä on voinut tuoda oman osansa, mutta veikkaan suurimman syyllisen löytyvän siitä, että kruunukorkki oli vaihdettu luonnonkorkkiin – skumppapullot ja luonnonkorkit ovat tarkoitettu kuohuviineille, joista löytyy moninkertainen määrä painetta (eli hiilidioksidia) verrattuna oluisiin, minkä vuoksi kuohuviinit voivat säilyttää kuplansa monia vuosia, mutta oluet eivät. Hiilihapon tuoman raikkauden avulla olut olisi voinut olla selkeästi paremmin tasapainossa, mutta nyt 0,75-kokoisen pullon tyhjentämisessä meni varsin pitkään, vaikka sitä oli loppupeleissä jakamassa peräti 4 oluenystävää. Kokonaisuus oli yksinkertaisesti liian makea, raskas ja yksiulotteinen ollakseen nautittava paria siemausta pidempään.

Eri arvosteluja plärätessä pystyy helposti tarkistamaan miten olut on kestänyt ikää – vuonna 2010 kirjoitetuissa arvioissa vielä mainitaan oluen olevan raikkaan hiilihappoinen, kun taas jo vuonna 2011 mainituissa arvioissa rupeaa nousemaan esiin melko vaatimattomaksi jäävä hiilihappoisuus. Vuodesta 2012 eteenpäin kirjoitetuissa arvioissa mainitaan lähes universaalisti joko täysin flätti olemus tai liian kevyeksi haihtunut hiilihappo. Kaikesta päätellen luonnonkorkki pitää oluen freesinä n. 3 vuoden ajan, minkä jälkeen olut aloittaa vääjäämättömän ja melko ketterän laskeutumisensa kohti kuolemaa.

Kuitenkaan täysin kuollut olut ei missään nimessä ollut: aromimaailmasta oli vielä runsaasti jäljellä, eikä olut ollut millään tavoin päässyt hapettumaan pilalle. Kuitenkin näin varoituksen sanana, että yksin nautittavaksi 0,75-pullollinen SLH 2007:aa voi olla liikaa, sillä meillä, n. 3½ hengen porukassa, kesti varsin kauan saada pullo tyhjennettyä.

Kannattaa myös katsella pullon mahdollista päiväystä, jos suunnittelee ostavansa luonnonkorkilla suljettua olutta – siinä missä viinit voivat säilyä helposti hyvinkin freeseinä vuosikausia, ei selkeästi matalahiilihappoisemmat oluet kestä samanlaista odottelua lähellekään samalla tavalla.

Lyhyesti: Erittäin makea, raskastekoinen ja paksuntäyteläinen olut, joka on hukannut käytännössä kaiken hiilihapponsa jo useampi vuosi sitten. Varmasti ollut vaikuttava, quad-tyylinen olut joskus nuoruudessaan, mutta ei ole selvästikään kestänyt kypsyttelyä samalla lailla kuin esimerkiksi saman oluen kruunukorkin alle suljettu 1. vuosikerta vuodelta 2006.

Arvio: Kehno – olut tarjoaa kyllä siemauksen, parin ajaksi varsin kiehtovan ja mielenkiintoisen vilkaisun kehittyneiden oluiden maailmaan, mutta tästä eteenpäin oluen iän myötä konsentroitunut, imelänmakea makumaailma ja hiilihappoisuuden puute rupeaa tökkimään melko vahvasti. Mielenkiintoinen elämys, mutta ei synnyttänyt tarvetta päästä testaamaan uudelleen.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Mikkeller Santa's Little Helper 2006

Mikkeller Santa's Little Helper 2006

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, Belgi, Quadrupel
• Maa: Tanska
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina
• Koko: 0,66
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu, Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: beeradvocate

Kun blogissa on nyt ollut noin kymmenisen pulloa nicheviinipornoa, lienee tasapuolisuuden vuoksi ihan ok, jos postailen vaihteeksi toisen samanmoisen astetta erikoisemmista ja harvinaisemmista oluista. Aloitetaan sessio 7-vuotiaaksi olueksi harvinaisen hyvin säilyneestä Santa's Little Helperistä.

Tosiaan, alkuvuodesta istuskelimme kaverini kanssa Otaniemessä maistelemassa kotitekoisia oluita kun saimme tiedon olutravintola Pikkulintuun iskeneestä vesivahingosta. Koska paikka oli menossa tämän vuoksi remonttiin, oli varastot tyhjennettävä oluista – tästä syystä baarissa oli ennennäkemätön poistomyynti ja kaikkien pullojen mainostettiin irtoavan viidellä eurolla kappale. Ei tarvinnut kahdesti kehottaa poimimaan takki ja lakki naulasta ja suuntaamaan nokka kohti Itä-Helsinkiä!

Paikalle päästyämme asemoimme itsemme baarin hieman harvinaisempia oluita sisältävän kylmäkaapin eteen. Kun saimme varmistuksen että tosiaan kaikki – myös isoimmat, 0,75-kokoiset putelit – maksoivat tänä kyseisenä viikonloppuna vain vitosen kappaleelta, osoittelimme innoissamme mittavan kokoista, kuohuviiniputeliin pakattua Santa's Little Helperiä (vk. 2007) että "jepa, tommoinen testiin". Sitten bongasin kyseisen pullon vierestä isohkon, samanlaisella etiketillä varustetun pullon ja kysyin että mikäs tuo mahtaa olla. Vastaus kuului, että "sama olut vuosikertaa 2006". Päätimme ottaa sen mielummin testiin, mutta baarimikolta tuli vastapallona vielä parempi ehdotus: "ottakaa pojat molemmat pullot yhtäaikaa ja vertailkaa vierekkäin!" Normaalisti tuollainen ehdotus olisi vaatinut pitkää neuvonpitoa, palaveerausta ja harkintaa, mutta kun ilta oli muutenkin kehittynyt spontaanisti yllättävään suuntaan ja oluetkin maksoivat vain vitosen kappale, ei tarvinnut kovin montaa silmänräpäystä kuluttaa myöntävään päätökseen.

Erikoisempiin ja yleensä kertaluontoisiin oluteriin erikoistunut, yhden miehen matkaava olutpanimo Mikkeller on vuodesta 2006 valmistanut joka jouluksi oman näkemyksensä jouluoluesta – tuhdiksi quadrupel-olueksi laskettavan Santa's Little Helperin – joka yleensä myös pakataan varsin riittoisan kokoiseen olutpulloon (joskin oluesta on myös näkynyt sen melko vahvaan alkoholiprosenttiin nähden hieman sopusuhtaisemman kokoisia, 0,33-litraisia versioita). Pohjana toimii siis belgihenkinen, quad-tyylinen olut, jota maustetaan jouluiseen henkeen sopivasti, mutta ymmärtääkseni joka vuosi eri reseptillä.

Tämä kyseinen olut on siis pantu jouluksi 2006 ja Mikkeller on leimannut sille parasta ennen -päivämäärän neljä vuotta eteenpäin, päivämäärälle 24.12.2010. Laadukkaat, tasapainoiset (ja ennen kaikkea riittävän alkoholipitoiset) oluet kuitenkin voivat helposti kestää ja kehittyä paljon kauemmin kuin neljä vuotta, joten emme ole moksiskaan siitä, että olut on merkintöjen mukaan ohittanut parhaat päivänsä ja kaadamme itsellemme lasilliset.

Väriltään olut on varsin tumman punaruskea ja maltillisen läpinäkyvä. Väriltään suht vaalean beige vaahto jää varsin kevyeksi ja melko lyhytkestoiseksi.

Lasista kohoava, varsin tyylikkäästi kehittynyt tuoksu on ensisijaisesti makea ja persoonallisen mausteinen. Seasta erottuu myös kuivahtaneen hedelmäistä rusinaisuutta ja kevyttä maltaisuutta, jota ikä on taittanut makeanimeläksi setsuurilimppuisuudeksi. Jonkin aikaa lasissa auettuaan nousee tuoksun sekaan raikas, kevyen inkiväärinen juonne sekä makean mausteista piparkakkuisuutta. Pelkästään olutta tuoksuttelemalla pääsee helposti takaisin joulupöydän tunnelmiin!

Varsin täyteläiseltä, tummanpuhuvalta maultaan olut on tuntuvasti makean maltainen, mutta samalla sopivan kuivahkon tuntuinen – melko karvaana tuntuva humalointi, sekä sopivan voimakas mausteisuus leikkaavat mallikkaasti oluen makeutta ja pitävät kokonaisuuden hienosti balanssissa. Maultaan olut on lähinnä makean rusinainen, moniulotteisen joulumausteinen, tuhdin luumukeittoinen ja karamellisen maltainen; näin iäkkäältä oluelta on turha enää odottaa humalan aromeja, minkä lisäksi epäilen, etteivät ne olisi jaksaisi nuorenakaan jaksaneet puskea oluen massiivisen makumaailman läpi. Hiilihapoiltaan olut on pehmeän kupliva ja kermainen, mikä on varsin kiitettävä suoritus tämän ikäiselle oluelle.

Pitkä ja persoonallinen jälkimaku jatkaa saumattomasti tuhdista keskimausta; kielelle jää siirappisuutta, hyvin tuntuvaa mausteisuutta ja alkoholin (10%) tuomaa lämpöä. Kun jonkin ajan päästä makeat ja raskastekoiset sävyt alkavat väistymään, paljastuu alta karvasta katkerohumalaa ja luonteikkaan vivahteikkaita, kehittyneitä piirteitä, kuten kuminaista limppuisuutta, tumman bitteristä suklaata, kevyttä paahdettua pähkinäisyyttä ja hentoa nahkaisuutta.

Kokonaisuutena Santa's Little Helper 2006 on reilun seitsemän vuoden iässään todella säväyttävä olutelämys ja kokemus vailla vertaa! Oluen huiput ja persoonalliset vivahteet pääsivät vielä korostumaan entisestään rinnallatestatun Mikkeller SLH 2007:n kanssa – kontrasti tähän olueen oli merkittävä ja oli ihastuttavaa huomata, miten upeasti olut oli kestänyt ikää ja erityisesti kuinka raikkaassa ja yllättävän nuoren oloisessa tikissä se edelleen oli! Viiden euron hintaan SLH 2006 oli ainutlaatuinen löytö, enkä rehellisesti usko, että vastaani voisi lähitulevaisuudessa tulla oluita samanlaisella hinta-laatusuhteella.

Lyhyesti: Hurmaavalla tavalla kehittynyt, äärimmäisen kompleksinen ja yllättävän hienosti raikkautensa säilyttänyt Mikkellerin jouluoluen ensimmäinen versio, joka oli teoriassa tarkoitettu korkattavaksi jouluna 2006. Vuosi pari seitsemän sinne tänne.

Arvio: Täydellinen – uskomattoman hurmaava olutelämys. Ellei Pikkulintu olisi ollut täynnä toinen toistaan kiehtovampia pakko-päästä-testaamaan-heti-oluita, olisin aivan tyytyväisenä juonut koko baarin loput SLH 2006:t siltä istumalta – kerran kun femmalla sai.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Naurettavan halpa – OSTA. HETI.