de Molen Wasabi Saison 2015

de Molen Wasabi Saison 2015

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, Saison
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Pils-, vehnä-
• Humala: Sladek
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,90e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: ratebeer

Kun tekee perstuntumalla sokko-ostoksia, tulee aina välttämättä silloin tällöin vastaan todellisia huteja. Tällä kertaa sellainen oli tämä Wasabi Saison – jonka tehneenä panimona oli erikoisesti lähinnä äärimmäisen mielenkiintoisista, tasokkaista ja maukkaista oluista mainetta niittänyt hollantilaispanimo de Molen. Tai no, olihan tämä olut kyllä mielenkiintoinen, mutta maukkaasta ei kyllä oikein voi puhua.

Olut (parasta ennen 7.9.2017, EBU 20, EBC 8, 6,3% alc.) tuli ostettua logiikalla: "Wasabi saison! Tykkään wasabista ja tykkään saisoneista! Mikä voisi mennä pieleen?" Voi, monikin asia.

Oluella on ensimmäisen kaadon myötä kirkas, omenamehun keltainen väri. Seuraavalla kaadolla oluen väri on hiivojen myötä likaisen hailakanruskea. Kaadon myötä ei muodostu ollenkaan vaahtoa, vain pari isoa kuplaa, jotka katoavat sekunneissa.

Jumalauta. Olut tuoksuu oikeasti wasabilta. Tuoksussa on siis hyvin reilusti wasabia, mutta niin on myös suolakurkkua ja pikkelsilientä, vihanneksisuutta, kevyttä hernettä ja aavistus keitettyä kananmunaa. Ei kyllä ole oikeastaan mitenkään erityisen miellyttävä tuoksu.

Kuivahko maku on hyvin vihersävytteinen, wasabimainen, juureksellinen ja kevyen suolakurkkuinen. Siitä löytyy melko vähän katkeroa eikä käytännössä ollenkaan hiilihappoa.

Lyhyeksi jäävässä jälkimaussa maistuu wasabia, muovailuvahaa ja varsin kevyttä, yrttistä katkeroa.

Juupati juu. De Molenin Wasabi Saison on kyllä todella rankasti "mitä helvettiä" -osaston olut vahvasti sieltä "miksi?"-sektorista. Ehdottomasti pyllyn makuisin olut mitä olen koskaan maistanut.

Harvemmin tulee tässä taloudessa kaadettua pois oluita tai viinejä, elleivät ne ole viallisia, vanhoja tai muuten pilalle menneitä. Tällä kertaa piti tehdä poikkeus: ei tätä pullollista vain pystynyt saamaan loppuun.

Lyhyesti: Hollantilaiset ovat sen todistaneet: wasabi ja olut eivät sovi yhteen. Ainakaan samassa pullossa. Hirvittävää tavaraa.

Arvio: Ala-arvoinen – tämä taitaa olla luontaantyöntävin pienpanimo-olut, mitä olen koskaan maistanut.

Hinnan (3,90e) ja laadun suhde: Ryöstö.

de Molen Mooi & Meedogenloos 2011

de Molen Mooi & Meedogenloos 2011

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, Belgi, Quadrupel
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Cara-, Pale-, suklaa-
• Humala: Premiant, Saaz
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 15,00e (Heinäkuu 2014, Olutravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: saveur bière

Pikkulintu-turneemme viimeiseksi kokeiluksi päätyi de Molenin totuttuun, kaksiosaiseen tyyliin nimetty quad, Mooi & Meedogenloos, eli "Kaunis & Rohkea".

Koska de Molen harrastaa ihastuttavan (ja suorastaan poikkeuksellisen) informatiivisia etikettejä, joissa kerrotaan jotakuinkin kaikki mahdollinen oleellinen olueen liittyvä tieto, ei ollut kovinkaan vaikea tarkastaa oluen olevan puhtaasti maltaista tehty – perinteiseen belgioluttyyliin, eli alkoholin buustaamiseen erilaisten sokereiden avulla ei olla sorruttu. Tämä tarkoittaa sitä, että oluen jo hieman hirvittävä 10,2% pitoisuus alkoholia on saavutettu ihan puhtaasti mallasta mäskäyskattilaan änkemällä. Olut on päivätty päivämäärälle 22/6/2011 ja parasta ennen -päiväksi mainitaan 5 vuotta eteenpäin, joten tämän oluen tapauksessa seilataan aivan turvallisilla vesillä.

Kauniit ja Rohkeat lasissani ovat väriltään punervan mustanruskeita ja hädin tuskin ollenkaan läpinäkyviä. Kaadon päätteeksi lasiin muodostuu varsin runsas, tiiviinpuoleinen ja myös kohtalaisen kestävä, tummahkon kermanvärinen vaahto.

Lasista kohoava tuoksu on yleisilmeeltään varsin tummanpuhuva ja roteva, mutta myös hurmaavan vivahteikas. Ensimmäiseksi nokkaa tervehtii makea, rusinaisuutta ja kuivattua viikunaa huokuva aloitus; seuraavaksi kokonaisuus rupeaa saamaan siirappilimppuisen leipäisiä ja aromaattisen belgihedelmäisiä piirteitä, lopulta tuoden ujosti mukaan myös hennon rustiikkisia, aavistuksen karvaalta tuoksuvia ja hennosti paahtuneen kärtsäisiä sävyjä.

Tuoksu antaa odottaa makeaa, runsasta ja hyvin täyteläistä olutta, ja maku kyllä lunastaa nämä tuoksun lupaamat odotukset vaivatta. Muhkeassa makumaailmassa tuntuu ylikypsää luumua, tummaa siirappia ja siirappilimppua, maustepippuria, belgihedelmäistä esterisyyttä ja hyvin tummaa suklaata, johon kohtalaisen karvaana tuntuva humalointi tuo selkeän, bitterisen terän. Kokonaisuus on suorastaan pureskeltavan paksu ja massiivinen, mutta makeus pysyy hyvin mausteisuuden ja kohtalaisen reippaan (78 IBU) humaloinnin antamissa raameissa, eli olut ei missään vaiheessa pääse tuntumaan liian tuhdilta tai rupea makeudessaan tökkimään.

Oluen tanakka, kuivattua luumuisuutta ja kevyttä savuisuutta esiin nostava jälkimaku on makea ja tahmea, mutta hyvin yrttiseksi ja karvaaksi kasvava humalointi putsaa hienosti palettia jättäen suuhun erittäin pitkän, monisyisen ja hurmaavalla tavalla jatkuvasti kuivempaan suuntaan kehittyvän jälkivaikutelman.

Oluen varsinainen tyylisuunta jäi maistamishetkellä hieman hämärän peittoon (vasta tässä arvostelua rustatessa bongasin oluen de Molenin sivujen nettikaupasta kategorian "quadrupel" alta), joten sen vertaamista erinäisiin oluttyyleihin tuli maistohetkellä harrastettua. Oluen tumma väri ja tuoksun pieni paahteisuus saivat mielet kääntymään hieman stoutien suuntaan, mutta makea, hedelmäinen ja voimakkaan katkeroinen yleisfiilis lopulta johdattivat meidät veikkaamaan oluen olevan tyyliltään jenkkihenkinen Barley Wine. Ja nyt näin jälkikäteen ajatellessa, kyllä meikäläinen edelleen sijoittaisi oluen mielummin ABW-suuntaan kuin quadrupeleiden piiriin, joskin erot näissä kahdessa luoteiseurooppalaisissa strong ale -tyylissä voivat olla lopulta melko pieniä – erityisesti kun Barley Wine -tyylin reunaehdot tuntuvat olevan edelleen hyvin epämääräisiä ja häilyviä.

Tahtoi Mooi & Meedogenloosin luokitella mihin tyyliin tahansa, on se maukas, melko makea ja tasapainoisen bitterinen olut, joka onnistuu pienestä monoliittisuudesta huolimatta olemaan kaikin puolin tyylikäs, harmoninen ja ennen kaikkea herkullinen esitys. Kolmelle ihmiselle oluesta ei riittänyt kuin 25 cl annos nenää kohden, mutta enemmänkin olisi voinut siemailla, mikä on mielestäni melkoinen saavutus näin makean ja vahvan oluen kohdalla – yleensä näin tuhtien oluiden tapauksessa parinkin desin annos voi olla jo varsin riittävä satsi! Voin siis todeta, ettei tälläkään kertaa de Molen onnistunut pettämään (onneksi tällä kertaa olut tuli myös nautittua ennen parasta ennen -päivämäärää, toisin kuin Klap van de Molen).

Lyhyesti: Massiivinen, moniulotteinen ja makea mutta myös tasapainoisen katkerohumaloitu olutjättiläinen, joka asettuu tyyliltään jonnekin quadrupelin ja American Barley Winen välimaastoon. Vahvuuteensa ja massaansa nähden yllättävän helpostikulauteltava olut.

Arvio: Täydellinen – vaikka monet trappisti-quadit ovat meikäläisen mielestä usein varsin fantastisia oluita, oli Mooi & Medogenloos mielestäni monia esikuviaan vielä maukkaampi ja moniulotteisempi esitys, minkä lisäksi siitä tuntui löytyvän juuri sopivasti katkeraa, makeutta tasapainottavaa humalointia, mitä harvemmin tapaa perinteisissä quadrupeleissa. Helposti vaikuttavimpia ja tasapainoisimpia maistamiani strong aleja, tarkemmasta oluttyylistä riippumatta.

Hinnan (15,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Klap van de Molen 2011-2012

de Molen Klap van de Molen 2011-2012

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, erikoisuus, maustettu ale
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Karamelli-, Pale-, Suklaa
• Humala: Saaz, Sladek
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 5,00e (Heinäkuu 2014, Olutravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: buscapé

No niin, aika jättää F. Lurtonin viinit hetkeksi sikseen ja keskittyä vaihteeksi oluihin. Tässä tuli nimittäin taas piipahdettua aivan hiljattain Poutilan olutparatiisissa, Pikkulinnussa, ihmettelemässä minkälaisia erikoisuuksia kuppilan kaapeista löytyy. Ensimmäiseksi kuitenkin nappasin lasiini Nøgne Ø:n Imperial Stoutin jota löytyi paikan päällä hanasta, joten tämä arvio onkin kaverini tuopista – hän kun otti ja meni tilaamaan tämän kaapista löytyneen de Molenin.

Ymmärtääkseni tiskillä kaverilleni sanottiin oluen olevan hieman ohi parasta ennen -päivämääränsä, minkä vuoksi puteli lähti 5 euron hintaan. Oluen panopäiväksi on merkitty 15.11.2011 ja etiketissä suositellaan nauttimaan olut 2 vuoden sisällä panopäivästä. Noh, reilu puoli vuotta sinne tänne – ei kai se ole nyt niin justiinsa?

Klap van de Molen, "Myllyn isku", on hollantilaisen kulttipanimo de Molenin maustettu jouluale. Tämä lähemmäs 10% alkoholilla varustettu supertuhti ale on maustettu aniksella, kanelilla, kardemummalla ja laakerinlehdillä.

Väriltään olut on likaisen samean punaruskea. Hiilihapon puutteesta vihjaa lähes olematon ja hetkessä kuoleva, beigen värinen vaahdontapainen.

Tuoksu on erikoinen ja selkeästi kehittyneen kompleksinen. Siinä tuntuu multaista maamaisuutta, ruskeaa omenahilloa, iän tuomaa rusinaisuutta ja luumukeittoa, ei mitenkään erityisen jouluista mausteisuutta, hillittyä juureksellisuutta ja kevyttä oksidaatiota.

Ensivaikutelmaltaan olut on makeantäyteläinen ja hyvin vähähiilihappoinen – joskaan ei täysin hiilihapoton. Paksua ja tuoksun tavoin kompleksista makua hallitsee makea rusinaisuus, hapanlimppuiseen taittuva leipäisyys, kohtalaisesta varsin voimakkaaksi yltyvä, monisyinen mausteisuus, jossa selvimmäksi aromiksi nousee epämäärinen kardemummaisuus. Alkoholi pysyy hämmentävän hyvin piilossa.

Vivahteikkaassa, keskimakua kuivemmassa ja varsin runsaassa jälkimaussa tuntuu belgihiivaista esterisyyttä, hapahkoa jälkiuunileipäisyyttä, mausteisuutta ja melko tuntuvaksi kasvavaa oksidaatiota. Oluesta jää erikoinen, melko leipäisenä tuntuva ja erittäin pitkään jatkuva jälkiliuku kielelle.

Yleensä tuhdimmat oluet kestävät pidempääkin kypsyttelyä, minkä vuoksi tämän oluen kahden vuoden nauttimisikkuna vaikutti varsin erikoiselta, mutta nyt olutta maistaneena voi todeta oluen olevan juuri ja juuri kondeksessa: todennäköisesti olut rupeaa olemaan liian kehittynyt nuorekkaamista oluista pitäville, mutta meikäläisen puolikuolleita alkoholijuomia suosivaan makuun Klap van de Molen oli lähes upea kokemus. Olut on kuitenkin jo varmasti ohittanut korkeimman huippunsa, joten tuskin menee kauaa, että olut menettää kompleksisuutensa ja oksiduitunut limppuisuus / hapanleipäisyys lopulta peittää kaiken muun ja lopuksi jäljellä on vain homeista ruisleipää muistuttava olutmuumio.

Jos siis vanhemmat ja kehittyneemmät oluet kiinnostavat, suosittelen lampsimaan ketterästi Itä-Helsingin mallasmekkaan! Klap van de Molen on edelleen nautittavissa, jos tämmöinen selkeästi maturempi tavara kiehtoo. Mutta vaikka pullo on tilavuudeltaan pieni ja hinnaltaan naurettavan edullinen, suosittelen silti jakamaan sen esimerkiksi kahteen pekkaan, nimittäin ainakin itseäni olisi oluen hallitsevan makea ja hyvin vähähiilihappoinen ilmaisu ruvennut tökkimään melkoisen ketterästi.

Lyhyesti: Erikoinen, jo parhaat päivänsä ohittanut, kevyesti oksidoitunut ja hyvin vähähiilihappoinen ale, jolla kuitenkin on vielä vähän ikää jäljellä. Todella kompleksi ja jännittävä esitys, joka kannattaa korkata mielummin mahdollisimman pian kuin liian myöhään.

Arvio: Tyylikäs – mutta ei varmastikaan jokaisen makuun. Jos kehittyneemmistä oluista ei ole hirveästi kokemusta, on Klap van de Molen varmasti melko rankka ja turhankin tuhti esitys. Sen sijaan jos kiinnostaa maistaa vielä elossa oleva olut, joka on jo elämänsä ehtoopuolella, kannattaa tämä olut hamuta jostain käpäliin.

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

de Molen Rook & Vuur 2011

de Molen Rook & Vuur 2011

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, savuolut / erikoisuus
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Cara-, pale-, savu-, suklaa-, viskimallas; paahdettu ohra; vehnä
• Humala: Sladek
• Koko: 0,335
• Hinta ostohetkellä: 5,00e (Tammikuu 2014, Ravintola Pikkulintu)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: beersofeurope

Pikkulinnun vesivahinkoalennusmyynneissä tuli testattua myös pitkästä aikaa hollantilaisten olutosaamista. Arvioitavaksi nimittäin päätyi Brouwerij de Molenin ("Panimo Myllyn") chili-savuolut Rook & Vuur ("savu ja tuli").

Brouwerij de Molen perustettiin 10 vuotta sitten, vuonna 2004, Bodegravenin kaupungissa sijaitsevan tuulimyllyn tiloihin. Pian perustamisensa jälkeen panimo on tullut varsin tunnetuksi oluidensa korkeasta laadusta ja koska panimo tekee vain pieniä – usein myös kertaluontoisia – oluteriä, ovat de Molenin oluet usein myös varsin haluttua tavaraa. Panimo on erikoistunut valmistamaan varsin erikoisia ja kokeellisia oluita, mutta aina silloin tällöin tulee toki vastaan epäonnistuneempia eriä – näistä de Molen valmistaa 21% vahvuista "olutlikööriä". Usein de Molenin pullot etiketöidään minimalistisilla, mutta mukavan informatiivisilla etiketeillä – kuten myös Rook & Vuurin tapauksessa – joihin painetaan myös jokaiselle olutpullolle uniikki sarjanumero. Etiketin mukaan tämä kyseinen olut on vuosikertaa 2011, joten mistään nuorukaisesta ei ole selvästikään kyse. Etiketti kuitenkin samalla mainitsee, että olut tulisi nauttia 4 vuoden sisällä, joten ihan turvallisilla vesillä liikutaan!

Väriltään Rook & Vuur on hyvin tumma, lähes läpinäkymättömän punertavanmusta. Oluen päällä kelluu kevyt, harmaanruskea vaahtohuntu.

Tuoksu on todella tömäkkä, mutta se tuntuu osaavan vain yhden tempun: savua, tervaa, palvikinkkua. Tummanpuhuva maltaisuus puskee kokonaisuuden sekaan hentoa tummaa suklaata. Vaikka tuoksu on melko yksipuolinen, on se samalla varsin kiehtova ja jännittävä – sitä nuuskii ihan ilokseen.

Suussa voi todeta oluen hiilihappoisuuden olevan varsin reilua – Rook & Vuur on nimittäin hyvin vaahtoava, jopa överikuohkea. Oluen maku on runsas, mutta vaikka siinä tuntuu päällimmäisenä savuoluille tyypillistä palvikinkkuisuutta, josta koskaan en ole ollut innoissani, päin vastoin, on siinä kyllä sen verran paljon muutakin, että kokonaisuus pysyy erittäin miellyttävänä ja kiehtovana. Savustetut maltaat (ja todennäköisesti ennen kaikkea viskimaltaat) tuovat palvikinkun ohelle myös Islayn viskeistä tuttua turvesavuisuutta ja tuhti, makeahko mallaspohja tekee kokonaisuudesta yhtä lailla voimakkaasti tuntuvan suklaisen. Harmikseni chilit eivät kyllä onnistu tuomaan käytännössä ollenkaan tulisuutta kokonaisuuteen, mutta ne kyllä tuntuvat muuten hennon paprikaisella maullaan. Kokonaisuus on hieman makeaan kallellaan, mutta varsin tasapainoisesti – pääpaino on selvästi moniulotteisessa savuisuudessa, ei makeassa maltaisuudessa.

Persoonallinen jälkimaku on pitkä, roteva ja kiehtovalla tavalla kielellä kehittyvä. Keskimaun makean suklaisuuden haihduttua kielelle jää karvas ja hennon greippisen humalainen yleisfiilis, jonka ohelle nousee aluksi kevyen karamellista maltaisuutta, sitten tervaista savua, pippurisuutta ja lopuksi kevyttä palvikinkkuisuutta.

Rook & Vuur on varsin mainio tuttavuus. Savuoluet eivät nimittäin koskaan olleet meikäläisen juttu, johtuen yleensä niiden häiritsevästä, läpitunkevasta palvikinkun aromista, mutta tämä olut onnistui tarjoamaan niin paljon muuta palvikinkun ohelle, ettei tämä kyseinen vivahde juurikaan häirinnyt, vaan enemmänkin sulautui luontevaksi osaksi kokonaisuutta. Lisäksi plussaa myös tervaisemmista ja turvesavuisemmista elementeistä – vaikka savuoluet harvemmin uppoavat, ovat savuiset Islayn viskit sen sijaan varsin lähellä meikäläisen sydäntä.

Lisäksi savuoluet ovat monesti surullisen kevyitä suhteessa niiden varsin voimakkaaseen savuisuuteen – tömäkkä savuisuus mielestäni kaipaa yhtä lailla tuhtia olutta taustalle. Tätä ongelmaa Rook & Vuurissa ei ole: 8,2% alkoholia ja tukeva, sopivasti myös kokonaisuudesta erottuva mallasrunko antavat oluelle varsin tuhdin rungon, joka ei jää voimakkaan savuisuuden murjomaksi. Sääli vain, että oluen chilimausteisuus ei tunnu juuri ollenkaan – paprikan maku kuitenkin erottui kokonaisuudesta sen verran, että ensihörpyn jälkeen piti tarkistaa etiketistä että onko tämä nyt ihan tavan savuolut, vai onko sinne keiton sekaan pistetty muutakin kuin savumaltaita. Nimestään huolimatta oluesta ei kuitenkaan löydy käytännössä ollenkaan tulta, ainoastaan savua. Tahtoisin vielä joskus löytää oluen, jossa kapsaisiini polttelisi kunnolla, mutta olut silti säilyttäisi kaiken juotavuuden ja nautittavuuden. Hyviä vinkkejä sellaisista otetaan vastaan!

Lyhyesti: Chilillä tuunattu savuolut, joka onnistuu tarjoilemaan varsin persoonallisen, aromeiltaan tasapainoisen ja miellyttävällä tavalla moniulotteisen esityksen perinteisen "pelkkää palvikinkkua" -tykityksen sijaan. Tulisia asioita pelkääville helpotuksena: chili vain maistuu, ei tunnu.

Arvio: Erittäin hyvä – ihastuttavan persoonallinen, moniulotteinen ja tasapainoa huokuva savuolut; kenties jopa paras koskaan maistamani savuolut. Jos panimon kaikki oluet ovat tätä tasoa, en ihmettele miksi de Molenia pidetään tällä hetkellä yhtenä maailman parhaista pienpanimoista!

Hinnan (5,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.