Duvel Tripel Hop 2015 Equinox

Duvel Limited Edition Tripel Hop 2015 Equinox

• Valmistaja: Brouwerij Duvel Moortgat
• Tyyppi: Olut, Belgi, Golden Ale / Tripel
• Maa: Belgia
• Alue: Flanderi, Antwerpen
• Humala: Equinox, Saaz, Styrian Golding
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,99e (Maaliskuu 2016, Alko, tilausvalikoima)
• Hinta nyt: 4,99e (Joulukuu 2016, Alko, tilausvalikoima)

Perheomisteisen Duvel Moortgatin vahva, vaalea Duvel on varmasti yksi Belgian tunnetuimmista ja tunnistetuimmista oluista; nyt arvioitavaa Duvelin erikoisversiota varten kannattaa hieman kerrata Duvelin historiaa esimerkiksi aikaisemmin tänä vuonna kirjoittamastani arviosta.

Vuonna 2010 Duvelista päätettiin tehdä erikoisversio: siinä missä tavallinen Duvel on vahvuudeltaan 8,5% ja se humaloidaan kahdella perinteisellä vanhan maailman humalalajikkeella (Saaz, Styrian Golding), oli tämä erikoisversio vahvuudeltaan 9,5% ja se kuivahumaloitiin (=aromihumaloitiin) uuden maailman humalana tunnetulla Amarillolla. Täämän oluen saaman suosion vuoksi siitä valmistettiin vuosina 2010–2016 kuusi erilaista, eri humalalajikkeilla kuivahumaloitua versiota, joista nyt on arvioitavana vuoden 2015 versio, vasta vuonna 2014 markkinoille lasketulla Equinox-humalalla kuivahumaloitu versio.

Lopulta vuonna 2016 julkaistiin kuuden oluen erikoiserä, jossa oli jokaisen viime vuosina julkaistun oluen versio ja näistä järjestettiin kilpailu parhaan oluen löytämiseksi. Vuoden 2012 versio, Citra-humaloitu Duvel Tripel Hop lopulta voitti yleisöäänestyksen ja näin tämä versio päätyi lopulta panimon pysyvään valikoimaan.

Tämä meikäläisen pullo on parasta ennen -päiväykseltään 02/2017 ja pullo on nautiskeltu viime keväänä (03/2016), joten ihan tuoretta tavaraa olut on maistohetkellä ollut. Kyseessä on siis olut, jonka katkerohumaloinnista vastaavat Saaz ja Styrian Golding, kuivahumalointipuolesta Equinox. Alkon sivuilta löytyvien analyysiarvojen mukaan oluessa on 38,8 EBUa ja 9,5% holia.

Oluella on kirkas, hennosti vihertävään taittuva vaaleankeltainen väri sekä hyvin runsas, kuohkeanhöttöinen ja kestävä, vitivalkoinen vaahto.

Lasista kohoaa aromikas, hieman vihersävytteinenkin tuoksu, jossa tuntuu belgihiivan hedelmäisyyttä, mannermaisten humalien ruohoisuutta, yrttisyyttä ja etäistä, pippurista mausteisuutta sekä kevyttä viljaisuutta ja taustalle jättäytyvää, hentoa makeaa herukkaisuutta.

Suussa oluella on rapea, mutta melko todennäköisesti runsaan alkoholin tuoma runsas ja suht täyteläinen suutuntuma. Kuivahkosta, belgihenkisestä makumaailmasta löytyy mausteista ja ruohoista humalaa, kevyttä vehnäistä happamuutta, viljaista maltaisuutta ja hentoa persikkaa. Hiilihappo on rapakkaa ja katkero maltillisenpuoleista, keskituntuvaa.

Jälkimaussa tuntuu rapsakkaa, ruohoisen vihertävää ja aromikasta humalaa, melko voimakkaaksikin kasvavaa pippurista mausteisuutta, viljaista happamuutta, hentoa alkoholin lämpöä ja ujosti makeaa maltaisuutta. Särmikäs jälkivaikutelma on melko pitkä, mutta kohtalaisen tuntuva katkero jatkuu varsin pitkään.

Kokonaisuutena tämä erikoishumaloitu tapaus on mainio, mukavalla tavalla korostuneen vihreä ja pippurinen Duvel-versiointi. Ero perus-Duveliin ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen suuri; vaikka tämä on kyllä yleisesti parempi tapaus kuin jo valmiiksi varsin mukava perus-Duvel, en kyllä ole täysin varma ansaitseeko olut silti täysin varauksettomasti 25% hinnakorotusta normiversioon nähden.

Oli miten oli, on tämä silti maukasta belgikamaa. Laadukkaan klassikko-oluen päälle rakennettu mainio, moderni trippeli. Ihan testaamisen arvoinen esitys, ehdottomasti.

Lyhyesti: Klassikkobelgi Duvelin päälle rakennettu, uutuushumala Equinoxilla aromihumaloitu, erityisvahva versio.

Arvio: Hyvä – maukas ja tasapainoinen esitys; vaikka Duvel ei varsinaisesti tunnu mitenkään vanhanaikaiselta oluelta, on tämä Tripel Hop -versiointi kuin pieni askel nykyaikaisempaan suuntaan. En ole varma, tarvitseeko Duvel oikeastaan tällaista kasvojenkohotusta, mutta homma silti toimii, joten mikäs siinä.

Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: OK –olut on hintansa arvoinen.

de Molen Wasabi Saison 2015

de Molen Wasabi Saison 2015

• Valmistaja: Brouwerij de Molen
• Tyyppi: Olut, Saison
• Maa: Alankomaat
• Alue: Etelä-Hollanti, Bodegraven
• Maltaat: Pils-, vehnä-
• Humala: Sladek
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,90e (Marraskuu 2015, Õllepood Koht, Tallinna)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: ratebeer

Kun tekee perstuntumalla sokko-ostoksia, tulee aina välttämättä silloin tällöin vastaan todellisia huteja. Tällä kertaa sellainen oli tämä Wasabi Saison – jonka tehneenä panimona oli erikoisesti lähinnä äärimmäisen mielenkiintoisista, tasokkaista ja maukkaista oluista mainetta niittänyt hollantilaispanimo de Molen. Tai no, olihan tämä olut kyllä mielenkiintoinen, mutta maukkaasta ei kyllä oikein voi puhua.

Olut (parasta ennen 7.9.2017, EBU 20, EBC 8, 6,3% alc.) tuli ostettua logiikalla: "Wasabi saison! Tykkään wasabista ja tykkään saisoneista! Mikä voisi mennä pieleen?" Voi, monikin asia.

Oluella on ensimmäisen kaadon myötä kirkas, omenamehun keltainen väri. Seuraavalla kaadolla oluen väri on hiivojen myötä likaisen hailakanruskea. Kaadon myötä ei muodostu ollenkaan vaahtoa, vain pari isoa kuplaa, jotka katoavat sekunneissa.

Jumalauta. Olut tuoksuu oikeasti wasabilta. Tuoksussa on siis hyvin reilusti wasabia, mutta niin on myös suolakurkkua ja pikkelsilientä, vihanneksisuutta, kevyttä hernettä ja aavistus keitettyä kananmunaa. Ei kyllä ole oikeastaan mitenkään erityisen miellyttävä tuoksu.

Kuivahko maku on hyvin vihersävytteinen, wasabimainen, juureksellinen ja kevyen suolakurkkuinen. Siitä löytyy melko vähän katkeroa eikä käytännössä ollenkaan hiilihappoa.

Lyhyeksi jäävässä jälkimaussa maistuu wasabia, muovailuvahaa ja varsin kevyttä, yrttistä katkeroa.

Juupati juu. De Molenin Wasabi Saison on kyllä todella rankasti "mitä helvettiä" -osaston olut vahvasti sieltä "miksi?"-sektorista. Ehdottomasti pyllyn makuisin olut mitä olen koskaan maistanut.

Harvemmin tulee tässä taloudessa kaadettua pois oluita tai viinejä, elleivät ne ole viallisia, vanhoja tai muuten pilalle menneitä. Tällä kertaa piti tehdä poikkeus: ei tätä pullollista vain pystynyt saamaan loppuun.

Lyhyesti: Hollantilaiset ovat sen todistaneet: wasabi ja olut eivät sovi yhteen. Ainakaan samassa pullossa. Hirvittävää tavaraa.

Arvio: Ala-arvoinen – tämä taitaa olla luontaantyöntävin pienpanimo-olut, mitä olen koskaan maistanut.

Hinnan (3,90e) ja laadun suhde: Ryöstö.

Meneer de Uil Ledaig Imperial Stout 2015

Meneer de Uil Ledaig Barrel Aged Imperial Stout 2015

• Valmistaja: Het Uiltje
• Tyyppi: Olut, Stout/porter
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Haarlem
• Maltaat: Amber-, Cara-, München-, paahto-, Pale-, suklaa-
• Humala: East Kent Golding
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,99e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: whiskysite

Vuonna 2012 ensimmäiset oluensa julkaissut hollantilainen Het Uiltjen panimo on hyvin lyhyessä ajassa kerännyt paljon nimeä ja mainetta erilaisilla kokeellisilla oluillaan. Tämä tarina ei kyllä sinällään ole mitenkään ainutlaatuinen, sillä pienpanimobuumin vallattua maailman 2000-luvulla tuntuu Hollannissa sijaitsevan ne kaikista kokeellisimmat ja parhaiten laatikon ulkopuolella ajattelevat panimot (hyvänä esimerkkinä de Molen)! Het Uiltje ei kuitenkaan ole mikään poikkeus tähän sääntöön. Panimon Meneer de Uil ("Herra Pöllö") -sarja ei ole ehkä maailman omintakeisin, sillä kyseessä on vain tynnyrikypsytettyjen imperial stoutien linjasto, mutta persoonaa näihin oluisiin Het Uiltje on tuonut käyttämällä eri viskitislaamojen tynnyreitä: jokainen sarjan olut on saanut nimensä siitä tislaamosta tai viskistä, jonka tynnyrissä olut on kypsynyt ennen pullotusta. Esimerkiksi tämä nyt arvioitava olut on kypsynyt Ledaig-tynnyreissä.

Ledaig on Mull-saaren ainoan tislaamon, vuonna 1798 perustetun Tobermory distilleryn, kenties kuuluisin viski. Tobermoryn päätuotanto on keskittynyt hedelmäiseen Tobermory Single Malt -viskiin, jota käytetään myös monessa kuuluisassa blend-viskissä, mutta tislaamo tuottaa myös pieniä määriä tömäkästi turvesavustettua Ledaigia, joka tunnetaan monien Islayn saaren viskien jälkeen yhtenä Skotlannin savuisimmistä viskeistä.

Oluella on lähes täysin läpinäkymättömän mustanpuhuva väri, sekä melko maltilliseksi jäävä, mutta erittäin tiivis ja kestävä, cappuccinomaisen rusehtava vaahtokukka.

Kuten odottaa saattaa, on tuoksussa etualalla äärimmäisen selvää, voimakkaan turvesavuista ja jodimaista viskisyyttä. Nenän totuttua turpeisen viskin antamaan turpasaunaan, rupeaa oluen nokkasektorilta löytymään muutakin, kuten mm. lakritsia, kosteaa metsämaata, kevyttä tervaleijonaa, hillittyä balsamicoa ja maltillista paahteista mallasta.

Oluella on varsin täyteläinen, muttei kuitenkaan ylimitoitetun tuntuinen suutuntuma. Voimakkaasta mausta erottuu tervaa, melko selkeää turvesavua, lakritsia, kohtalaisen voimakkaaksi kasvavaa salmiakkista suolaisuutta, kevyttä paahteisuutta, hennon viskisen maltaista mausteisuutta ja hentoa mämmiä. Tuhdeille imperial stouteille tyypillisesti hiilihappoisuus on erittäin pientä.

Runsaassa jälkimaussa alkoholi (11,3%) tuntuu ensimmäistä kertaa kunnolla, sillä oluen kuivakka, erittäin pitkä ja kevyen karvas jälkivaikutelma on myös melko selvän lämmin ja nielussa hokaavana tuntuva. Jälkimaussa on myös runsaasti syvyyttä ja kerroksellisuutta: aluksi kielelle jää lähinnä voimakkaan turvesavuisia ja jodimaisia piirteitä, mutta niiden alta paljastuu särmikästä ja lakritsisen makeaa mausteisuutta ja kevyttä tervaisuutta. Yrttisen vihertävä bitterisyys kasvaa muiden makujen haihtuessa ja viipyilee todella pitkään kielellä kuivakan savuisuuden ja jodisuuden kanssa.

Meneer de Uil Ledaigissa tynnyrin tuomat piirteet ovat sen verran hallitsevia, että olut on kuin turvesavuista viskiä, jota voi pienten siemausten sijaan hörppiä suuhun suuria suullisia! Tämä on siis kaikin puolin tömäkkää tavaraa, jota voimakkaan turpeiset ja tervaiset piirteet hienosti komppaavat.

Olut on tuskin kaikkien makuun – voin epäillä, että olut ei hurraahuutoja herätä, jos voimakkaan turpeiset viskit eivät ole lähellä sydäntä – mutta koska olen itse niin imperial stoutien kuin Kilchomanin ja Ardgebin kaltaisten mörssäreiden vankkumaton fani, onnistuu olut naittamaan yhteen hyvin vakuuttavasti kaksi ihailemaani juomatyyliä yhdeksi, erittäin toimivaksi ja maukkaaksi kokonaisuudeksi! Oluesta voisi saada mahdollisesti jopa entistä jännittävämmän keskipitkällä kellaroinnilla, mutta kyllä tämä toimii nykykunnossakin hävyttömän hienosti hedonistiseen nautiskelukäyttöön.

Lyhyesti: Olut, joka tahtoisi olla turvesavuinen viski, mutta onkin imperial stout. Reilulla kädellä jöpeää turpeisuutta, lakritsia, runsautta ja massiivisuutta. Erittäin jepa.

Arvio: Erinomainen – tämä on kuin pirun hyvä imperial stout, mutta parempi. Ei missään nimessä turvesavun vihollisille.

Hinnan (4,99e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2015

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2015

• Valmistaja: Nøgne Ø, Terrapin Beer Company
• Tyyppi: Olut, Imperial Porter
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Kristalli-, Maris Otter-, musta-, München, ruis-, suklaa-
• Humala: Bobek, Chinook, Columbus
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 9,59e (Joulukuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 9,59e (Joulukuu 2015, Alko)

Nøgne Ø / Terrapin -yhteistyöolut Imperial Rye Porter on pitkään ollut yksi kaikkien aikojen lempioluistani posrter/stout-akselilla. Ensimmäinen tutustuminen oluen 2012 -vuosikertaan oli varsin päräyttävä elämys ja vaikka oluen 2014 -vuosikerta ei aivan samanlaisiin sfääreihin vienytkään, oli olut silti luokkaa "julmetun hyvä". Ei ollut siis mikään ihme, että olut piti taas napata testiin kun sen 2015-vuosikerta ilmestyi taas tässä joulun alla Alkoon kertaostoksena.

Olut on siis pantu päivämäärällä 03/09/2015 ja parasta ennen -päiväys on isketty siitä neljän vuoden päähän, päivälle 03/09/2019. Reseptiikaltaan olut on hyvin klassinen portteri, eli sitä ei olla maustettu tai makeutettu millään erikoisemmilla raaka-aineilla – valmistuksessa on käytetty ainoastaan oluenteon neljää kulmakiveä: mallasta, vettä, hiivaa ja humalaa. Ainoastaan ruismaltaan käyttö perinteisten ohramaltaiden ohessa tuo pientä poikkeavuutta oluen mallaspohjaan.

Tällä Nöggiksen keisarillisella kollaboraatio-ruisportterilla on erittäin tiivis ja konsentroitunut, läpinäkymättömän öljyisen pikimusta ulkonäkö. Kaatamisen yhteydessä nousee hyvin vaatimattoman matalaksi, mutta samalla erittäin tiiviiksi ja hyvin kestäväksi jäävä, väriltään rantahiekanruskea vaahtopatja.

Lasista kohoaa erittäin intensiivinen, runsas ja vivahteikas tuoksu, joka yleispiirteiltään vihjaa hieman makeutta. Nokkapuolessa tuntuu runsasta paahteisuutta, sulanutta tummaa suklaata, jälkiuunileipäisen rukiista särmää, kevyttä mämmiä, hillitysti humalien tuomaa tropiikin hedelmää ja ujoa savuisuutta.

Oluella on todella tiivis ja erittäin täyteläinen maku, jossa on makeutta paljon vähemmän mitä tuoksu antaisi odottaa. Kuivakasta ja varsin robustista makumaailmasta löytyy lakritsia, hyvin tummaa suklaata, mämmiä, bitteristä espressoa ja rukiista jälkiuunileipää sekä paahdettua ja jopa tuhkaiseen kärtsäisyyteen asti ulottuvaa tummaa maltaisuutta. Kielen kärjessä tuntuu kevyttä tumman siirappista makeutta, kun taas kielen takaosissa erottuu hillittyä greippisyyttä ja pihkaa, hentoa salmiakkista suolaisuutta sekä aavistuksen verran palanutta sokeria. Katkeroja on kohtalaisesti (43 EBU), mutta oluen muhkea runko peittää niitä varsin reippaasti. Hiilihappoisuus on erittäin pientä, suorastaan olematonta.

Jälkimaussa kielelle jää suolaisuutta vihjaavaa salmiakkijauhoa, rukiista jälkiuunileipää ja ruisleivän happamuutta, kärtsäistä mallasta, kevyttä karvasta greippiä, hentoa lakritsia ja ujoa tervaisuutta. Ujosti lämmittävä, kohtalaisen ruohoisen bitterinen, kevyen siirappinen ja hennon tuhkainen jälkivaikutelma jatkuu kielellä uskomattoman pitkään.

Vaikka oluesta puuttuu se ensikohtaamisen huuma, on pakko myöntää, että Nöggis-Terrapinin Imperial Rye Porter on edelleen kaikin puolin upea, intensiivinen jättiläisportteri, jossa yhdistyy upeasti toinen toistaan tokien rouhea särmikkyys ja täyteläinen pehmeys. Vaikka piirun verran makeammat portterit ja stoutit toimivat usein omaan makuuni paremmin, on tämmöinen tyyliltään selkeän kuiva ja kivalla lailla tiukka esitys kyllä silti vaikuttava ja maukas tapaus. Jummi.

Harmillisesti IRP on vain hetken aikaa Alkon valikoimissa piipahtava, pienehkö kertaosto, sillä näin upean portterin soisi pysyvän monopolin pysyväisvalikoimissa. Nyt siis kannattaakin hamstrata olutta riittävästi talteen! Suosittelen poistamaan ainakin yhden heti tuoreeltaan testattavaksi, mutta kannattaa varata yksi jos toinenkin puteli vielä varastoon – omakohtaisesti voin todeta oluen kestävän hyvin varastoituna useamman vuoden kellarointia ihan ongelmitta.

Lyhyesti: Melko kuivakka, rouhean rukiinen, tiukkarakenteinen ja samalla äärimmäisen muhkea superportteri; tyylilajinsa ehdotonta huippua.

Arvio: Täydellinen – jos ei lähdetä ihmettelemään mitään erikoisia tai maustettuja höpöstoutteja, vaan pysytään ihan tällaisissa "perinteisissä" porttereissa ja stouteissa, on Imperial Rye Porter jotakuinkin parasta, mitä sillä saralla voi tummien oluiden fani toivoa. Uskomatonta tasapainoa ja herkullisuutta huokuva esitys. Norvège douze points.

Hinnan (9,59e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Mikkeller Black Hole 2015

Mikkeller Black Hole 2015

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Maltaat: kaura-, paahdettu ohra-, pale-, savu, suklaa-
• Humala: Amarillo, Simcoe
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 7,98e (Joulukuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 7,98e (Joululuu 2015, Alko)

Ja ei kun vaan lisää Mikkelleriä Alkon uutuuksista (edelliset olivat siis Green Gold ja Stateside)! Siinä missä raikkaat ja hedelmäiset IPA:t eivät ehkä ihan ole kotonaan keskellä vuoden synkintä aikaa, on pikimusta ja tiivis imperial stout sitäkin enemmän!

Mikkellerin Black Hole on hieman hillitympi versio Mikkellerin superstout Blackista, joka kulkee myös nimellä the strongest beer in Scandinavia. Siinä missä Black on vahvuudeltaan 15,5-17,5%, erästä riippuen, on Black Hole "ainoastaan" 13,1%. Jotta olut olisi varmasti tarpeeksi jöpeää tavaraa, on sitä vielä tuunattu kahvilla, cassonadesokerilla, hunajalla ja vaniljasokerilla. Meikäläisen pullon parasta ennen -päivämäärä on 12/11/2019, joten neljän vuoden liikkumavarasta päätellen a) olut on tuoretta, b) oluella on hyvin kellarointipotentiaalia.

Musta Aukko on nimensä mukaisesti täysin pikimusta ja tervaisen tiivis. Sillä on melko runsas, tiivis, todella kestävä, maitokahvinruskea ja runsaasti pitsiä jättävä vaahto.

Vaikka mustien aukkojen kuuluisi imeä kaikki sisäänsä, tuntuu tämä tapaus vyöryttävän valtavalla intensiteetillä lasista erittäin runsasta, intensiivistä ja kompleksista tuoksuaan – varmaan tässä nenä toimii Hawkingin säteilyä havaitsevana anturina? Nokkapuolella oluessa tuntuu oikeasti todella valtavasti sävyjä ja vivahteita: ensiksi erottuu makeaa limppua, vastajauhettua tummapaahteista kahvia, tummaa hedelmäisyyttä, lakritsia ja lakritsijuurta sekä tummaa suklaata. Oluen lämmetessä löytyy aika ajoin myös hienoviritteisempiä piirteitä, kuten kaakaota, kevyttä kuivakkaa puuta, hentoa savua, ujoa vaniljaa ja aavistus kukkaisuutta tai hunajaisuutta. Nämä aromit eivät kuitenkaan ryöppyä yhdellä kertaa nokkaan, vaan niitä voi erottaa silloin tällöin pitkin oluen evoluutiota.

Sitten makupuolelle. Tuoksu on jo vakuuttanut, mutta onko maussa balanssia vai ollaanko vedetty täysin överiksi? Ensivaikutelman perusteella Black Hole on suutuntumaltaan todella täyteläinen, silkkisen sulava ja öljyisen raskas olut, jolla kohtalaisesti makeaan suklaisuuteen taittuva maku. Makumaailmasta löytyy noin muuten tummaa siirappia, nokista paahtuneisuutta, aromihumalien tuomaa sitruksisuutta, tummaa raakasuklaata, lakritsikastiketta, kevyttä tummaa marjaisuutta, maltillista kahvilikööriä, hillittyä hunajaista makeutta, hentoa alkoholin lämpöä ja aavistus tuoretta havuisuutta. Hiilihapot ovat äärettömän pienet ja lähes olemattomat, mutta onnistuvat silti estämään oluen tuntumisen tahmeana. 13,1% voltit huomioon ottaen alkoholi on vaikuttavan hyvin piilossa – vaikka se erottuu, voisi sokkona maistaessa veikata olutta korkeintaan 9-10% vahvuiseksi. Katkeroita on analyysien mukaan reippaasti (53 EBU), mutta niitä ei tahdo erottaa lainkaan massiivisen rungon alta.

Jälkimaussa tuntuu makeaa tervaisuutta, tumman suklaan ja espresson bitterisyyttä, tuhkaa, lakritsia, raakakaakaota, makeaa savua, erittäin tummapaahteista kahvia, kevyttä palanutta sokeria ja hentoa vaniljaa. Suuhun jää kevyesti lämmittävä, siirappisen makea, pihkaisen katkera, salmiakkisen suolainen, marjaisen aromikas ja kevyesti kärähtänyt jälkivaikutelma, joka jatkuu uskomattoman pitkään. Vaikka katkeroita tuntuu hieman voimakkaammin muun makumaailman haipuessa, pysyvät katkerot silti melko pitkälti alusta loppuun taustalla.

Mikkellerin Black Hole on kyllä helposti nimensä arvoinen olut: se on yksinkertaisesti äärettömän tiheää ja raskasta sekä todella uskomattoman vaikuttavaa, tanakkaa tavaraa. Kepeämmistä ja ei makeaan taittuvista oluista pitäville Black Hole on varmasti aivan liian överi esitys, sillä tämä kyllä rupeaa olemaan niitä kaikista äärimmäisimpiä oluita, mitä markkinoilla tulee vastaan (ennen kylmätislattuja viinaoluita) – poislukien tietenkin tämän Mustan Aukon isoveli Mikkeller Black ja ne muutamat muut vastaavat superoluet, kuten Nøgne Ø:n Dark Horizonit tai Goose Islandin Bourbon County Stout.

Mutta vaikka Black Hole on äärimmäisen suuri, tuhti ja massiivinen superstout, on siinä silti yllättävän hyvä tasapaino: sokerilla ja hunajalla tuotu makeus on todella mallikkaasti balanssissa rungon ja katkeroiden kanssa – itse asiassa tuntuu siltä, että katkerot ja makeus jollain tavalla neutraloivat toisensa, koska molempia on kyllä selvästi oluessa, mutta niitä ei tahdo mitenkään erottaa selkeästi! Tämän lisäksi jyhkeät 13% alkoholia ovat hämmentävän hyvin piilossa massiivisen makumaailman alla. Pääpiirteittäin olut on hyvin samankaltainen kuin myöskin Alkon valikoimiin juuri saapunut, yhtä lailla sokerilla ja kahvilla maustettu imperial stout To Øl Goliat, mutta siinä missä Goliat tuntui tasapainottomalta ja överi-imelältä jättistoutilta, Black Hole välttää kaikki vastaavat sudenkuopat ja tuntuu suorastaan onnistuvan mahdottomassa.

Vaikka viinipuolella pidän kepeydestä ja eleganssista, stouteissa toimii tämmöinen täydellisen överiksi vedetty meininki mainiosti makuuni – vertaankin tällaisia makeita, täyteläisiä ja runsasalkoholisia oluita mieluummin portviineihin kuin syvästi inhoamiini, ylikypsiin ja -uutettuihin superpunaviineihin. Nämä oluet ovat nimittäin omasta mielestäni varsin mallikkaita maltaisia vastineita laadukkaille punaisille portviineille, joissa ideana on juuri täyteläisyyden, makeuden, alkoholin ja monisyisen makumaailman uskomaton tasapaino. Vaikka rupean yhä enemmän epäilemään oluiden kypsytyskestävyyttä, on sitä kai vielä toinen lesti hankittava kaappiin kypsymään, kun kerran neljän vuoden kellarointipotentiaalia tälle lupaillaan.

Lyhyesti: Supermassiivinen, raskastekoinen ja nimensä mukaisesti äärettömän tiheä superstout uskomattoman vivahteikkaalla aromi- ja makumaailmalla.

Arvio: Täydellinen – tämä on näitä vedenjakajaoluita. Tällaista överiksi vedettyä tyyliä joko vihaa täysillä tai sitten se kolahtaa tuhannen luhistuneen auringon voimalla. Itselle tämmöinen massaansa nähden vaikuttavaa tasapainoa huokuva superstout toimii tasokkaan punaisen portviinin maltaisena korvaajana.

Hinnan (7,98e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Fuller's Vintage Ale 2015

Fuller's Vintage Ale 2015

• Valmistaja: Fuller's
• Tyyppi: Olut, strong ale
• Maa: Englanti
• Alue: Lontoo
• Maltaat: Maris Otter
• Humala: Challenger, Goldings, Northdown, Target
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 8,98e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 8,98e (Joulukuu 2015, Alko)

Fuller's tuntuu olevan oluiden harrastajan Suuri Pyhä, brittipanimoista se suurin ja arvostetuin, jonka arvostelu on tabu. Ja ymmärtäähän tuon: tämä edelleen Lontoossa vaatimattomasti majaansa pitävä panimo kun valmistaa mitä klassisimpia, rehellisimpiä ja maistuvimpia brittialeja, joiden huippulaatuisuutta on paha mennä kiistämään.

Panimon oluista yksi vuoden odotetuimpia kohokohtia on aina joulun alla julkaistava Vintage Ale. Tämä olut pohjautuu suurpiirteisesti panimon mainioon strong ale / barley wine Golden Prideen, mutta oluen resepti muuttuu myös joka vuosi – joskus täysin erilaisella mallaspohjalla, joskus täysin erilaisella humaloinnilla, joskus jopa jollain täysin yllättävällä momentilla. Tänä vuonna oluen inspiraationa on ollut 50-vuotispäiviään viettävä brittiläinen mallaslaatu Maris Otter, joka sitten on ottanut pääosan oluessa. Toki näin peribrittiläinen strong ale tulee valmistaa mahdollisimman brittiläiseksi alusta loppuun, joten humaloinnista on vastuussa neljä kappaletta erilaisia, brittiperäisiä humalalajikkeita.

Vintage Ale on tunnetusti yksi kypsytyskestävimpiä brittialeja, mistä olut jaksaa muistutella myös aina hienossa pahvilaatikossaan, mutta vaikka olutta päätyykin joka vuosi pullo tai pari kellarin puolelle, pitää aina yksi lesti testata ihan tuoreena. Tässä sitä sitten mennään. Oma pulloni on sarjanumeroltaan 96650 ja parasta ennen -päiväys on Vintage Alen totuttuun tyyliin merkitty vuoteen 2025, antaen hieman osviittaa oluen kellarointipotentiaalista. Tätäkin merkintää Fuller's usein kutsuu "parasta jälkeen" -päiväykseksi.

Väriltään olut on kauniin, syvään punertavaan taittuvan kuparinruskea. Runsas, melko kestävä ja kermaisen beige vaahto muodostuu kaadon yhteydessä lasiin oluen ylle.

Tuoksu henkii klassista brittiläisolutkulttuuria: ei-mitenkään-överiä, vaan ennemminkin tasapainoa huokuvaa karamellista mallasta, kuivakkaa puuta ja jopa hentoa sahajauhoa, pähkinää, viljaisuutta ja hentoa kaiken yllä leijuvaa aromaattista yrttisyyttä. Oluen aromimaailma on kaikkien viime aikoina juotujen modernien IPA:jen ja villien hapanoluiden jälkeen todellinen paluu juurille.

Kielen kohtaa melko runsas ja täyteläinen makumaailma, jossa on paljon kaikkea, muttei mitään liioitellusti: mausteisuutta, pähkinäisyyttä, puisevuutta, maltillisesti makeaa marjaisuutta, kevyen karamellista mallasta, hentoa vaahterasiirappia, hillittyä yrttisyyttä ja ujoa toffeisuutta. Hiilihappo on pientä ja hienostunutta. Oluen makumaailman pääpaino on selkeästi vivahteikkaan maltaisuuden monimuotoisuudessa, ei aromi- tai katkerohumaloinnissa. Runsas alkoholi (8,5%) antaa makeutta, öljyisyyttä ja hentoa lämpöä, muttei onneksi puske pintaan hallitsevasti. Mausta löytyy jonkin verran makeita sävyjä, mutta yleisilme taittuu melko kuivakkaan suuntaan perinteisten brittioluiden viitekehyksessä.

Jälkimaussa tuntuu siirappisuutta, karamellia, puisevuutta, hillittyä pähkinää, kevyttä rusinaa ja hennosti makeaa mansikkaisuutta. Pitkäkestoinen ja kompleksinen jälkivaikutelma taittuu suhteessa rungoon nähden maltillisten katkeroiden (31 EBU) vuoksi loppua kohti piirun verran makeaksi.

Tällä kertaa Fuller's on mennyt Vintage Alen kanssa hyvin turvallista reittiä: oluessa ei ole mitään suuria yllätyksiä tai twistejä tänä vuonna, vaan kokonaisuus on todella peribrittiläinen olut aina raaka-aineista makumaailman puisevasta meininkiin ja hyvin maltillista roolia pelaavaan humalointiin. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä näin hyvin tehty brittiläinen strong ale -meininki toimii meikäläiseen tuhannen auringon voimalla!

Suurin ongelma oluessa on kuitenkin sen tietynlainen tavanomaisuus suhteessa sen hintaan – tyylillisesti olut on nimittäin hyvin pitkälti samalla tontilla kuin klassikko-olut Golden Pride, joka kuitenkin maksaa vain reilu puolet tästä. Näin nuorena olut siis tuntuu menevän hukkaan – jos ei muuten, niin korkean hintansa puolesta. Koska Vintage Ale on kuitenkin ensisijaisesti kellarissa kehittyvä tapaus, suosittelen lämpimästi hommaamaan pullon tai pari talteen tuleville vuosille ja korkeintaan tehdä kuten minä tein: testata yksi pullo nyt nuorena, jotta tietää, mitä odottaa oluelta tulevaisuudessa.

Lyhyesti: Hieno, perinteistä brittiläisyyttä henkivä suurikokoinen, muttei suurieleinen, barleywinemäinen ale kylmiin talvipäiviin tai kellariin.

Arvio: Tyylikäs – klassinen, tasapainoinen ja herkullinen brittiale, joka hieman turvallisessa ja yllätyksettömässä nykykunnossaan edustaa lähes heikohkoa hinta-laatusuhdetta. Tämä puoli kuitenkin korjaantunee, kun antaa oluelle riittävästi (vähintään vuoden; mieluusti enemmänkin) aikaa asettua kellarissa.

Hinnan (8,98e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Tässä myös kiinnostuneille arvio vuoden 2013 Vintage Alesta.

Plevna Siperia Imperial Stout 2013 vs. 2015

Plevna Siperia Imperial Stout 2013 & 2015

• Valmistaja: Panimoravintola Plevna
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Suomi
• Alue: Pirkanmaa, Tampere
• Maltaat: Karamelli-, paahdettu, pale ale-, pilsner-, wiennamallas
• Humala: Amarillo, Columbus, Simcoe
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 4,50e (Marraskuu 2013, Alko)
• Hinta ostohetkellä: 5,84e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 5,84e (Joulukuu 2015, Alko)

Kun usein Suomen parhaaksi stoutiksi ja jopa parhaaksi olueksi tituleerattu Plevna Siperia saapui joulun 2015 alla Alkoon, kertaostona jälleen, päätin ottaa oluen tuoreen version ja kellarissa pari vuotta kypsytetyn version rinnakkaintestiin (tässä tuoreesta versiosta arvio) ja julkaista niistä yhteisarvion blogin puolelle. Suomen parhaaksi olutblogiksi tituleerattu Reittausblogi ehti tehdä samanlaisen vertailevan arvion ennen kuin pääsin itse laittamaan ideaani täytäntöön, joten piru vie ja hemmetti. Noh, tässä kuitenkin oma näkemykseni aiheesta.

Siperia on siis Tampereen keskustassa sijaitsevan Plevnan ravintolapanimon imperial stout, joka alun perin kehitettiin vuonna 2005 maanmainion olutbaari Pikkulinnun 5-vuotisolueksi. Sitä saa yleensä jatkuvasti Plevnan hanoista sekä vaihtelevalla menestyksellä muista kotimaisten baarien hanoista, mutta olutta on pullotettu suuremmassa mittakaavassa vain kahdesti: vuonna 2013 Nokian Panimolla ja vuonna 2015 Laitilan Wirwoitusjuomatehtaalla. Siperia on humaloitu tyylilajin normeihin nähden sekä melko reippaalla katkerolla että tuntuvalla aromihumaloinnilla ja ilmestyessään olut oli katkeroisin Suomessa pantu kaupallinen olut. Iän myötähän nämä aromihumaloinnin tuoksuista ja mauista vastaavat ainesosat hajoavat oluen sekaan ja katoavat, kun taas katkerohumaloinnin bitteriset ainesosat eivät katoa oluesta kellaroinnilla minnekään. Näin ollen kahdella samalla reseptillä valmistetulla oluella, joilla on ikäeroa peräti pari vuotta, on todennäköisesti melkoisesti eroa.

Siperia 2013

Väri on läpinäkymättömän musta. Runsas, melko kestävä, pienikuplainen, maitokahvinruskea ja runsaasti pitsiä jättävä vaahtohattu.

Lasista kohoaa selkeästi kehittynyt tuoksu, josta erottuu mämmiä, lakritsia, luumua, pölyisiä paahdettuja maltaita, kevyttä suklaasiirappia, hillittyä siirappipiparia ja aavistus kuivattua taatelia. Vanhalle Siperialle on kehittynyt siis varsin miellyttävä, ujosti makeutta vihjaava, kompleksinen stoutin tuoksu.

Suussa oluella on varsin kehittynyt, kuivakka ja hieman ohentunut maku, jossa tuntuu aluksi lähinnä pölyistä puuta, juureskellaria ja tuhkaa, taustalla hillittyä paahteisuutta, lääkeyrttisyyttä ja lakritsia. Hiilihappo on melko pientä ja pehmeää. Suht reilut, jopa lähes IPA-maiset katkerot antavat yrttisyyden kanssa oluelle hieman fernetbrancamaisen habituksen. Kellarimaisten piirteittensä vuoksi tämä Siperia on hieman epämiellyttävä – tiedä häntä onko se vain mennyt yli, kärsinyt ajoittain heittelevästä lämpötilasta vai ollut hieman off bottle. Lämmetessään pölyisyys ja kellari katoavat onneksi makumaailmasta lähes kokonaan ja kokonaisuudesta tulee 500% miellyttävämpi.

Jälkimaussa tuntuu varsin voimakasta saippuaista katkeroa, tuhkaa, puuta, palanutta leivänkuorta, voimakasta kärtsää, greippistä bitterisyyttä ja hentoa yrttistä Fernet Brancaa. Erityisesti voimakkaat katkerot ja greipinlihainen sitruksisuus jatkuvat kielellä hyvin pitkään.

Siperia 2015

Ulkonäkö on täysin identtinen pari vuotta vanhemman kanssa. Vaahtolakki on ehkä inasen verran tummemman ruskea.

Tuoksussa tuntuu todella reippaasti aromikasta humaloinnin tuomaa pihkaisuutta, havuisuutta, saippuaa, kevyttä trooppista hedelmää ja hentoa sitruunankuorta, joiden alta paljastuu maltaiden tuomaa lakritsivanukasta, tummaa kahvia, paahteisuutta, kevyttä makeaa savua ja hentoa tuhkaa.

Suussa olut on melko täyteläinen. Kielelle iskeytyy katkeroiden hallitsema paahteinen maku, jossa tuntuu greippiä, lakritsia, ruisleipää, kevyttä tummaa karvasta suklaata ja häivähdys siirappia. Hiilihappo on hyvin pientä, pehmeää ja kevyesti nipistelevää. Oluen runsas, intensiivinen maku ja melko täyteläinen suutuntuma antavat mainiosti tasapainoa tiukalle katkeroisuudelle ja kokonaisuus on mainiosti balanssissa.

Jälkimaku on ennen kaikkea voimakkaan greippilihaisen katkeroinen; muuten kielelle jää hillittysti pihkaisuutta, kärtsää, kevyttä ruohoisuutta, hentoa lakritsia ja aavistus raakasuklaata. Todella tiukka katkeroisuus (73 EBU) jatkuu tuntuvan bitterisessä mutta melko monisyisessä jälkivaikutelmassa pitkään.

Siperioiden erot ovat kahden vuoden ikäerosta johtuen huomattavat: vuoden 2015 versio on maukas, sopivasti juojaansa haastava DIPA-stout, kun taas 2013 on lämpimänä miellyttävästi iän myötä rauhoittunut, hienostunut ja tasapainoisella tavalla kompleksisen maltainen. Vanhassa oluessa nousee kuitenkin häiritsevänä puolena sen erikoinen ja melko epämiellyttävä, kellarimainen aromi – kenties tässä jossain välissä pitää testata vielä joku kellarini muista vanhoista Siperioista ja tarkastaa, mahtaako kyseessä olla vain yhden pullon virhemaku vai kehittyneen Siperian ominaismaku. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tuo piirre tuntui erityisen korostuneena vain viileässä oluessa ja mitä lämpimämmäksi olut kävi, sitä hennommaksi kyseinen aromi jäi – joskaan se ei missään vaiheessa poistunut oluen makumaailmasta täysin.

Ennen kuin olen toisen vanhan Siperian testannut, en uskalla oikein sanoa juuta enkä jaata oluen kypsyttelyn kannattavuudesta – uusi Siperia on pirun mainiota tavaraa tuoreena, johtuen ensisijaisesti oluen vahvan IPA-maisesta humaloinnista. Jos vanhasta oluesta tuota kellarimaisuutta ei löydy, on kyseessä varsin mainio, hienostunut ja tyylikkään moniulotteinen stout, johon tuntuva katkerohumalointi tuo mainiolla tavalla särmää.

2013 Lyhyesti: Hyvin kehittynyt, viileänä hallitsevan kellarimaisen aromin pilaama, mutta lämpimänä nautittava ja hienostunut DIPA-stout.

Arvio: Tyylikäs – niin kauan kuin oluen muistaa nauttia lämpimänä.

Hinnan (4,50e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

2015 Lyhyesti: Erittäin ronskisti aromi- ja katkerohumaloitu, tasapainoinen, moniulotteinen ja vaikuttava super-stout.

Arvio: Täydellinen – vaikuttava, intensiivinen ja helposti kansainvälisessäkin kilpailussa pärjäävä imperial stoutin ja double IPA:n hybridi. Imperial stout hardcore-pään hopheadeille; helposti Suomen olutmaailman parhaimmistoa.

Hinnan (5,84e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Nøgne Ø God Jul 2015

Nøgne Ø God Jul 2015

• Valmistaja: Nøgne Ø
• Tyyppi: Olut, Ale, Strong Ale / Stout
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Kahvi-, karamelli-, lager-, Maris Otter-, melanoid-, paahdettu-, ruis-, Special B-, turvesavustettu ohra-
• Humala: Bobek, Cascade, Columbus
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 6,97e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 6,97e (Marraskuu 2015, Alko)

Monta kertaa on Maa ehtinyt kiertää Auringon ympäri sen jälkeen, kun Nøgne Øn kehuttu talvi-/jouluolut God Jul on löytynyt Alkon hyllyiltä. Useamman kerran on Alkosta löytynyt joulun aikaan erikoinen, glögimaustettu Underlig Jul ja maitokaupoista taas on voinut bongata Julesnadderin, mutta tätä yhtenä Nøgne Øn parhaimpina pidetyistä oluista on sen sijaan saatu viimeksi 6 vuotta sitten, jouluna 2009. Olikin siis jo korkea aika saada se takaisin jouluoluiden kattaukseen!

God Jul on englantilaisella alehiivalla pantu olut, joka on Nøgne Øn sivujen mukaan humaloitu Centennialilla, Chinookilla ja Columbuksella (todennäköisesti vanha resepti, jota ei olla päivitetty) ja Alkon tietojen mukaan Bobekilla, Cascadella ja Columbuksella. Selvää oluttyyliä oluella ei ole, vaan se on Nøgne Øn mukaan yksinkertaisesti "dark ale". Koska a-vitamiinia löytyy oluesta peräti 8,5%, voi sitä mielestäni kutsua myös ihan hyvillä mielin "strong aleksi".

Oluella on läpinäkymätön, tummanruskea väri, joka taittuu keskeltä jo lähes täysin mustaan. Runsas, kestävä, kermaisen kuohkea, tiivis ja runsaasti pitsiä jättävä vaahto nousee kaadon mukana lasiin oluen päälle.

Tuoksu on runsas, stout-henkisen paahteinen ja hillitysti tumman suklainen; taustalta erottuu hentoa lakritsia ja ujoa mämmiä. Aromikkaat humalat tuovat tuoksuun kevyen sitruksisia ja hennon pihkaisia piirteitä. Yleisolemus on muhkea, makea ja tummanpuhuva.

Suussa makuhermoja tervehtää lakritsisen paahteisuuden ja tumman limppuisuuden johtama makeahko ja runsas maku. Kun kieli tottuu makean paahteisuuden makuun, rupeaa synkeästi makumaailmasta erottuumaan myös kevyttä karamellimaltaisuutta ja humalien tuomaa ujoa greippisyyttä ja hentoa ruohoisuutta. Suutuntuma on tiivis, muhkea ja erittäin täyteläinensuutuntuma ja sitä sävyttää hyvin pieni, kermaisen kuohkea ja hento, mutta mukavan kestävä hiilihappo.

Vaikka olut katoaa suusta, jatkaa runsas jälkimaku pitkään keskimaun viitoittamalla tiellä: paahteista maltaisuutta ja lakritsia, kevyttä mausteisuutta, varsin kevyellä otteella karvasta katkerohumalaa ja ujon kärtsäistä tuhkaisuutta, sekä lopuksi kevyesti nielussa ja kitalaessa tuntuvaa alkoholista lämpöä.

Ei God Jul ole omasta mielestäni juurikaan jouluinen olut, vaan lähinnä tuhti ja lähes stoutmainen ale. Tai no, onhan tämä kyllä kuin Suomen joulu: musta ja lämmin. Mutta tällaiseksi stron ale-stout-hybridiksi God Jul on kyllä perkeleen hyvä tapaus. Jes.

God Jul on siis juuri semmoinen tuhti, muhkea ja täyteläinen esitys, joita mielellään juo lämmikkeeksi samalla kun ulkona paukkuu pakkaset ja maa hautautuu nietoksiin. Tai eteläsuomalaisittain ulkona vihmoo hyytävä, luihin ja ytimiin pureutuva sateinen tuuli ja kaikki on synkkää ja harmaata. Kiitettävä ja erittäin maukas talviolut, joka toimii nyt todella mainiosti, mutta voinee kehittyä vielä mukavampaan, tuhdimpaan suuntaan kellarissa, kun aromihumalien kevyt sitruksisuus ja ruoho haihtuvat pois ja muhkea karamellisuus ja kuivahedelmäisyys saa entistä enemmän tilaa.

Lyhyesti: Tuhti, tummanpuhuva ja maukas olut, joka tasapainottelee jossain strong alen ja stoutin välimaastossa. Mainio lämmike pimeneviin talvi-iltoihin.

Arvio: Erinomainen – kaikin puolin julmetun hyvä, tasapainoinen ja maukas tumma olut, joka ei monien muiden Nøgne Øn oluiden tapaan sorru erikoisuudentavoitteluun tai muuhun hassutteluun, vaan on yksinkertaisesti vain pirun hyvä esitys. Joskus yksinkertaisuus on kultaa.

Hinnan (6,97e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

Nøgne Ø Tiger Tripel 2015

Nøgne Ø Tiger Tripel 2015

• Valmistaja: Nøgne Ø
• Tyyppi: Olut, Tripel
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Pils-, turvesavustettu-, vehnä-
• Humala: Bobek, Columbus, Saaz
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 8,97e (Lokakuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 8,97e (Marraskuu 2015, Alko)

Nøgne Ø, eli norjalainen superoluiden pioneeri "Nöggis", oli yksi suurimmista tekijöistä kun myöhäisteini-iässäni elin siirtymää suomalaisesta bulkkilagerista kohti kiehtovia pienpanimo-oluita. Tästä syystä panimolla on erityinen paikka sydämessäni ja sydämeni aina sykähtää, kun bongaan jostain uuden ja jännittävän oluen tältä panimolta. Koin taas hiljattain tällaisia herkkiä hetkiä, kun bongasin Alkon uutuuksista erikoiselta kuulostavan, turvesavustetuilla maltailla valmistetun Tiger Tripelin.

Oluella on samea, appelsiinisen kellanoranssi väri. Tasaista kaatoa seuraa oluen ylle kohoava keskirunsas, tiivis ja melko kestävä vitivalkoinen vaahto.

Tuoksu on varsin hillitty ja hieman makeahko. Siitä voi erottaa hentoa happamankirpeää sitruksisuutta ja vehnäistä happamuutta, kuivattua yrttisyyttä, viljaisuutta, belgihiivaista keltaista hedelmää ja hentoa hiivaisuutta. Pitkään auettuaan ja lämmettyään tuoksusta tuntuu löytyvän myös pieni aavistus kevyen tervaista savua, mutta en ole varma yrittääkö aivoni vain paikata tuotetietojen luomaa kognitiivista dissonanssia vaisusta tuoksusta.

Kielen kärjessä olut tuntuu olevan kuivempi, kevyempi ja kirpeämpi, takaosissa taas melko reipas alkoholi (9%), raskastekoisuus ja alkoholin tuoma makeus hallitsevat. Makumaailmasta löytyy appelsiinista sitrushedelmää, kevyttä persikkaa ja aprikoosia, vehnäistä happamuutta, kevyttä mausteisuutta, hillittyä viljaisuutta, hentoa ruohoa ja yrttisyyttä. Todella hento hiilihappo ja melko vaatimaton katkero (35 IBU) johdattavat yleisilmeen melko runsaaseen ja kohtalaisen hyvin suuntäyttävän täyteläiseen suutuntumaan.

Suuhun jäävä tuhti ja melko lämmin jälkimaku on mausteinen, tuntuvasti vehnäisen hapan ja kevyen belgihiivaisen hedelmäinen. Kevyen katkeroisessa ja hennon karheassa jälkivaikutelmassa tuntuu aavistus leipäistä viljaisuutta; ruohoinen katkero nousee kohti loppuliukua.

Nyt kyllä meni tiikeritrippeli meikäläisen kohdalla kohtalaisen vauhdilla metsään. Tämä on vähän yksiulotteinen supervehniksen ja tripelin hybridi, joka ei yrittämälläkään onnistu aiheuttamaan suuria tunteita. Erityisesti ihmetyttää se, että jos turvesavustettua mallasta tässä on käytetty, on sen kanssa kyllä vähän turhan paljon ujosteltu. Tämä kuulostaa kyllä varsin erikoiselta, sillä luulisi turvesavustetun maltaan tuovan hyvin pienissäkin määrin käytettynä melko reippaasti sen runsasta, tömäkän savuista aromimaailmaa kehiin. Nøgne Ø on kuitenkin todistetusti tehnyt oikein kelvollista turvesavustettua olutta (Nøgne Ø 100% Peated), mikä oli omiaan nostamaan odotuksiani, joten on harmillista, että tämä turvesavustettu tripel paljastuukin varsin keskinkertaiseksi ja yllätyksettömäksi perus-trippeliksi. Ensi alkuun en oluesta löytänyt siis piiruakaan savua, ja luettuani oluen valmistusspeksit en vieläkään ollut vakuuttunut, onko oluessa todella lainkaan savua vai ei. Sääli, sillä idea belgihenkisen tripelin ja turpeisen savuisuuden yhdistelmästä kyllä kuulosti varsin kiehtovalta!

Lyhyesti: Turvesavustettujen maltaiden kanssa pantu tripel, josta ei kuitenkaan löydy juurikaan savuisuutta – tai ylipäänsä kummoistakaan mielenkiintoisuutta.

Arvio: Tylsä – oluesta ei tunnu löytyvän minkäänlaista savuisuutta, muttei kyllä myöskään aitojen belgitripeleiden syvyyttä. Kokonaisuus tuntuu olevan varsin keskinkertainen, yllätyksetön ja kunnianhimoton perus-tripel ilman mitään selvää punaista lankaa.

Hinnan (8,97e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Munkebo Alstærk Bourbon Ale 2015

Munkebo Alstærk Bourbon Strong Scotch Ale 2015

• Valmistaja: Munkebo Mikrobrug
• Tyyppi: Olut, Strong ale
• Maa: Tanska
• Alue: Funen, Kerteminde
• Maltaat: Cara20, cara120, pilsner-, pale-, special b, suklaa-, Wien-
• Humala: East Kent Goldings, Northern Brewer
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 9,41e (Syyskuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 9,41e (Lokakuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: bagsværd

Tanskalainen Munkebo Mikrobryg vakuutti Arkadian erikoisvalikoimasta löytyneellä barley winellaan ja enemmän monipuolista mallaspohjaa kuin liioiteltua humalaa suosivalla tyylillään. Siksi ei liene ihme, että tämä panimon bourbon-tynnyreissä kypsytetty strong Scotch ale (eli wee heavy) päätyi ketterästi myös meikäläisen testiin.

Olut on käytetty hitaasti matalassa lämpötilassa ja sekä aromi- että katkerohumaloitu varsin maltillisesti, jotta oluen maltaisuus korostuisi. Lopuksi olut on siirretty vanhoihin Knob Creek -bourbontynnyreihin kypsymään ennen pullotusta. Tämän oluen parasta ennen -päiväys on 05/2020 ja panimo ilmoittaa merkitsevänsä päivämäärän 5 vuoden päähän, joten olut on näin ollen vuosikertaa 2015. Olut saa nimensä toiselta niistä kahdesta hevosesta, jotka viikinkimytologian mukaan vetävät Sólin (auringon) rattaita taivaankannen halki.

Väriltään olut on tumman ja melko samean mahonginruskea ja lasiin päätyessään se saa melko runsaan mutta suht nopeasti haihtuvan ja reippaasti pitsiä jättävän, kermaisen beigen vaahtolakin.

Makea tuoksu on tuntuvan karamellinen ja siirappinen, mausteinen, ylikypsän omenainen, maltillisesti puiseva ja hennosti tammisen kermatoffeinen. Tammitynnyrikypsytys kyllä erottuu, mutta ei iske varsinaisesti vielä läpi.

Suussa oluella on muhkea, täyteläinen ja suht voimakas maku, josta kyllä erottaa oluen olevan selkeästi tynnyrissä kypsynyt. Hieman tahmeaakin yleisilmettä hallitsee tuhdeille skottioluille tyypillinen tuntuva siirappisuus ja karamellimaltaisuus. Makumaailma on melko voimakkaasti makeaan taittuva, kevyesti tammisen makea ja todella hennosti bourbonmaisen vaniljainen. Melko tuhtia, täyteläistä ja makeaa yleisilmettä kannattelee erittäin pieni ja silkkinen hiilihappo sekä hyvin kevyt, kevyen yrttinen katkero. Auetessaan ja lämmetessään mausteinen, vaniljainen ja hennon makea tammisuus voimistuu melko runsaaksi ja olut saa selkeämmin bourbonmaisia piirteitä.

Tuhti ja hieman keskimakua kuivempi jälkimaku on tammisen mausteinen, tahmea, siirappisen maltainen, kohtalaisen katkeroinen, aavistuksen vaniljainen ja hennon lämmin (8,4%). Lasissa lämmettyään jättää olut kielelle myös makeampaa, suklaista tammisuutta ja runsaampaa, vaniljaisempana tuntuvaa bourbonia.

Munkebon Alstærk on kyllä iso ja vaikuttava tapaus, mutta siinä mainio Megingjord Barley Wine toimi tyylikkäästi normaalia vaaleammalla ja kuivakammalla ilmaisullaan, menee Alstærk hieman metsään. Olut on varsin raskastekoinen ja sitä hallitsee yhdistelmä tahmeaa, siirappisen makeaa mallasta ja vaniljaista, yhtä lailla makeaa bourbontammea. Tokkiinsa skottilaisten Wee Heavyjen kuuluu edustaa sitä barley winejen tuhdeinta ja makeinta päätä, mutta tästä syystä kyseinen tyyli on harvemmin jaksanut meikäläistä vakuuttaa. Nyt olut on vain lähinnä massiivinen tårta på tårta -tapaus.

Hyvällä tuurilla olut voisi parantua parempaan suuntaan joidenkin vuosien kellaroinnilla – olen esimerkiksi todennut yhtä lailla liiallisen makean rusinaisen ja hallitsevan tammisen Oak Aged La Trappe Quadrupelin muuttuneen parin vuoden kellaroinnilla varsin tyylikkääksi ja herkulliseksi tapaukseksi. Kenties tässäkin oluessa pari kolme vuotta kellarissa siistii liiallisen makeuden ja läskiyden pois sekä antaa näin nuorena liian irralliselle tammelle mahdollisuuden integroitua luontevammaksi osaksi kokonaisuutta. Ehkä. Vajaan kympin hinta kolmanneslitran pullolle ei kuitenkaan varsinaisesti kannusta kokeilemaan.

Lyhyesti: Todella tuhti, siirappisen makea, vaniljaisen tamminen ja tahmea tanskalais-barley wine. Turhan makea, paksu ja bourbontamminen omaan makuuni.

Arvio: OK – tyylilajissaan ihan vaikuttava ja iso esitys, mutta näin makea ja raskas olut ei ole mitenkään erityisesti omaan suuhuni sopiva esitys. 0,33-litraisen pullon kanssa meinasi ruveta tulemaan ähky jo ennen puolta väliä.

Hinnan (9,41e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Founders KBS 2015

Founders The Amazing Kosmicki's Highly Acclaimed KBS: A Flavored Stout 2015

• Valmistaja: Founders Brewing Company
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Michigan
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 9,99e (Kesäkuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: founders

Kun Foundersin limited-olutsarjan jyhkeä KBS yhtäkkiä löytyi Arkadian Alkosta, ei sitä yksinkertaisesti voinut jättää happanemaan hyllyille. Toisaalta "happaneminen" lienee tässä hieman väärä sanavalinta, sillä ymmärtääkseni ko. erä myytiin loppuun yhdessä hujauksessa ja meikäläisellä taisi olla peräti piirun verran tuuria, että edes sain yhden putelin testattavaksi!

Oluen tehnyt michiganilaispanimo Founders on tullut tunnetuksi lähinnä siitä, että valtaosa heidän oluistaan killuu erilaisten "maailman parhaat oluet" -listojen kärkikahinoissa. Panimon tyyli on jenkkihenkeen todella iso ja vau-faktoriin perustuva, mutta ei myöskään syyttä oluet ovat lähes poikkeuksetta myös äärettömän maukkaita ja hurmaavan tasapainoisia. KBS (Kentucky Breakfast Stout) edustaa jo tämän valmiiksi suurielkeisen panimon järeintä päätä, sillä kyseessä on jöpeällä 11,2% volteilla varustettu imperial stout, jonka sekaan on heitetty kahvia, suklaata ja reippaalla kädellä humalaa (panimon omien sivujen mukaan katkeroita on 70 IBU, Alkon mukaan 46 EBU). Tämän jälkeen oluen on annettu muhia käytetyissä bourbon-tynnyreissä peräti 12 kk ennen pullotusta.

Oluen väri on pikimusta väri, läpinäkymätön ja viskositeetiltaan hieman jopa öljymäinen. Kaadon myötä lasin täyttää oluen lisäksi kestävä, tiivis, pitsiä jättävä, keskiruskea vaahtokukka.

Aromikas tuoksu on lakritsisen makea, pähkinäisen tamminen, nougatmainen, kaakaoinen ja kevyesti suklaasiirappinen, maltillisen kermatoffeinen, hillitysti makean puiseva ja hennon vaniljainen. Toisin kuin voisi kuvitella, oluen tuoksu ei ole ryöppyävä ja turpiin vetelevä, vaan jyhkeä, tasainen ja vaikuttavan moniulotteinen. Avautuessaan ja lämmetessään oluen tammisuus rupeaa hallitsemaan tuoksua voimakkaammin, jopa muita aromeja peittävänä tunkkaisuutena.

Se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että olut on suutuntumaltaan erittäin täyteläinen ja suorastaan suuntäyttävä. Runsas makujen kirjo hakee vertaistaan; sieltä voi löytää lakritsisuutta, puisevaa mausteisuutta, kevyen palanutta kärtsää, voimakkaasti makeana mutta myös kevyen bitterisenä tuntuvaa tummaa suklaata, makeaa ja konsentroitunutta tummaa kahvia, yrttiä ja hennosti hiiltynyttä leivänkuorta. Kokonaisuus on kohtalaisen bitterinen ja yleisvaikutelmaa sävyttää ensisijaisesti greippisenä tuntuva katkeruus. Runsas alkoholisuus puskee kohtalaisesti läpi ja voimakasta, moniulotteista, selkeästi makeaan taittuvaa yleisolemusta kannattelee kevyehkö, pehmeän täyteläinen, kevyesti nipistelevä ja hyvin pienikokoinen hiilihappo.

Jälkimaussa tuntuu voimakkaasti greippistä ja saippuaista bitterisyyttä, mausteisuutta, kitalakea ja nielua lämmittävää alkoholin hohkaa, suklaata ja suklaasiirappia, makeaa tammea ja vaniljaa, kevyttä kermatoffeeta ja hentoa karamellisuutta. Kevyen tahmea, tuntuvan tumman kahvinen, hillityn lämmin, runsas, intensiivinen ja kohtalaisen bitterinen jälkivaikutelma jatkuu erittäin pitkään.

Foundersin KBS on kyllä äärimmäisen vaikuttava ja vakuuttava, lähinnä jälkiruoka- tai fiilistelykäyttöön tarkoitettu superstout. Jos vajaa pari vuotta sitten Alkon valikoimissa piipahtanut Founders Imperial Stout vakuutti, ei tästä voi todennäköisesti olla tykkäämättä – tämä kun on lähinnä tuo edellämainittu stout steroideilla pumpattuna. Oluen tuplahinta rupeaa olemaan jo hieman kyseenalainen, mutta toisaalta näin järkälemäisiä ja silti uskomatonta balanssia huokuvia oluita tulee sen verran harvoin vastaan, että kertaostoksena oluen hinnan pulittaa ilomielin – kenties jopa toistekin.

Lyhyesti: Järkälemäinen, valtavasti kaikkea tarjoileva ja silti hämmentävästi tasapainossa pysyttelevä, supermassiivinen imperial stout.

Arvio: Täydellinen – tämä on Founders Imperial Stout moninkertaisena, pakattuna tiivistettynä yhteen pulloon.

Hinnan (9,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Ruosniemen Vuorineuvos 2015

Ruosniemen Panimo Vuorineuvos 2015

• Valmistaja: Ruosniemen Panimo
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Suomi
• Alue: Satakunta, Pori
• Maltaat: Dark-, musta-, paahdettu-, Pale ale-
• Humala: Columbus
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 6,40e (Helmikuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 6,40e (Helmikuu 2015, Alko)

No niin, Alkon pienpanimo-olutkattaus starttasi tällä viikolla – niissä Alkoissa, joissa starttasi, siis. Kuuleman mukaan oluiden saatavuudessa on ollut melkoisia alueellisia vaihteluita.

Omalta osaltani päätin potkaista homman käyntiin vuoden mittaan pariin otteeseen päräyttäneellä Ruosniemen Panimolla, joka sai nyt ensimmäisen oluensa monopolijakeluun. Nimeltään olut on Vuorineuvos ja tyyliltään jyhkeä imperial stout. Humaloinnista vastaa Columbus, joka ei ole yleensä tunnettu eleganssistaan tai hienostuneisuudestaan. EBU:ja oluessa on jämäkät 52 ja voltteja jämäkämmät 9,5%. Korkissa lukee parasta ennen -päiväyksenä 01/2016, joten otin vapauden veikata oluen vuosikerraksi 2015, mallia tammikuu.

Lasissa lilluu käytännössä läpinäkymätön, olemukseltaan tahmean paksu, pikimusta olut, jonka reunoilta väri taittuu hentoon mahonginruskeaan. Kaatamisen yhteydessä kasvanut parin sentin paksuinen, hiekanruskea vaahtohattu haihtuu melko nopeasti ja alkaa pian rakoilemaan vetäytyen lasin reunoille.

Tuoksu on hyvin tummanpuhuva, aromikas ja ujosti makeaan taittuva. Ensiksi erottaa lakritsia ja piimälimppua, sitten hieman suklaata ja varsin kevyttä paahteisuutta, taustalla värjöttelee aavistus nahkaa ja happamuutta.

Makumaailma on pääpiirteittäin kohtalaisesti siirappisen makea, mutta samalla myös tasapainoisen karvas, mikä siistii paljon näennäistä makeutta pois. Mausta erottuu vaniljaa, lakritsia, piimälimppua, laktoosia, maitosuklaata ja melko maltillista kärtsää. Suutuntumaltaan olut on melko täyteläinen, mutta samalla silti jotenkin hieman ohueksi jäävä. Näin runsaalle ja volteiltaan tuhdille oluelle olisin suonut enemmänkin paksuutta. Matala, ujosti nipistelevä hiilihappo sopii ihan hyvin oluen tyyliin.

Pitkä ja vivahteikas jälkimaku on melko tuntuvan bitterinen, mausteinen, lakritsinen, paahdetun ruisleipäinen ja hennon siirappinen. Jälkimaku on kokonaisuudessaan keskimakua vakuuttavampi, kuivempi ja moniulotteisempi, joskin alkoholi puskee myös ensi kertaa selvemmin esiin kohtalaisen tuntuvana lämmön tuntuna.

Vuorineuvos on varsin kelpo IS, mutta se parhaimpien keisarillisten stoutien suurin hekuma jää saavuttamatta. Olutta juo mielellään ja erityisesti maukas, moniulotteinen loppuliuku kannustaa ottamaan uutta hörppyä ja saa oluen haihtumaan hyvin nopeasti lasista. Kuitenkaan täyttä napakymppiä tästä ei saa, eli ihan kaikki palaset eivät loksahda kohdalleen. Testaamisen arvionen, mutta uudelleenostoarvo on vähän kiikun kaakun. Tätä siis kyllä juo mielellään, uudestaankin, mutta +6 euron hinta pienestä pullosta rupeaa olemaan tämän tasoisesta oluesta jo vähän turhan kirpakkaa.

Mutta sen sijaan jos joku vinksahtanut sielu siellä Ruosniemellä tekisi tästä ja Sourniemen hapanstoutista jonkun perverssin yhteiskeitoksen, ostaisin sitä kyllä heti koko tuotannon.

Lyhyesti: Täyteläinen ja makeahko, mutta tasapainoisesti katkeroitu perustason imperial stout, jonka huippukohta on viipyilevä, mukavan moniulotteiseksi aukeava jälkimaku.

Arvio: Hyvä – maistuvaa peruskamaa. Vaikka olen stoutien ja portereiden suuri fani, ei tämä olut saanut suuria riemunkiljahduksia aikaan; korkeintaan tasaista, hyväksyvää nyökyttelyä. Kategoriassaan onnistunut, mutta ei yllätyksiä tarjoileva tekele.

Hinnan (6,40e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.