Crooked Stave St. Bretta Autumn 2014

Crooked Stave St. Bretta Autumn Batch 5 2014

• Valmistaja: Crooked Stave
• Tyyppi: Olut, Saison / American Wild Ale
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Colorado, Denver
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 8,49e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: firmabier

Vuonna 2011 Coloradossa toimintansa aloittanut Crooked Stave on äärimmäisen lyhyessä ajassa noussut ns. American wild ale -liikkeen huipulle. Vielä muutama vuosi sitten tämä "bretta-guru" Chad Yakobsonin lähinnä tynnyrikypsytettyihin, "vaihtoehtoisilla hiivoilla" käytettyihin oluihin keskittynyt amerikkalaispanimo oli melko tuntematon tapaus kotikaupunkinsa Denverinsä ulkopuolella, mutta nyt siitä on tullut yksi Belgian ulkopuolisen villihiivaolutskenen kirkkaimmista tähdistä, jonka nimi pomppaa esiin milloin missäkin yhteyksissä. Esimerkiksi täällä meikäläisenkin blogin puolella on arvioitu tätä ennen jo yksi Crooked Staven olut.

Tällä kertaa vuorossa on ainoastaan brettanomyces-hiivallaa eli "brettalla" käyttetty olut, St. Bretta. Crooked Stave valmistaa St. Brettasta eri versioita, mm. kausiversioita, joista talvinen on tuhtia ja tummaa, keväinen ja kesäinen kepeitä ja raikkaita ja tämä nyt arvioitava syysversio siltä väliltä. Oluet yleensä maustetaan jollain kauden hedelmillä ja tämä Autumn-versio on saanut makua napa-appelsiineista. Oluen käyttämisessä on käytetty ainoastaan brettaa, ei lainkaan oluthiivoja, ja olut en sekä käynyt että kypsynyt vanhoissa, tammisissa foeder-sammioissa. Olut on erää #5 ja voltteja löytyy 5,5%. Pullo tuli testattua melko lailla tasan vuosi sitten, keväällä 2016.

Oluella on siideriä muistuttava, meripihkaisen punaruskea väri sekä matalaksi jäävä ja varsin ketterästi katoava valkoinen vaahto.

Tuoksussa tuntuu leikattua ruohoa, selkeästi orvalmaiseen taittuvaa funkia, kevyttä sitrusta, hentoa hevosen persettä, ujoa maamaisuutta ja aavistus päivän ajan kulhossa makoillutta, nahistunutta popcornia.

Oluen makupuoli on kuiva ja rustiikkinen; sieltä kyllä löytyy brettaista likaisuutta, maata ja hentoa lantaa sekä aavistus olkia ja hieman hedelmistä tulevaa sitruksista makeutta, mutta ei brettaan yleensä yhdistettyä nahkaa tai varsinaista selkeää sontaisuutta. Kokonaisuus on hieman kirpeähkö muttei kuitenkaan varsinaisesti hapanoluiden henkeen – bretta kyllä saattaa tuottaa käydessään pieniä määriä happoja, muttei kuitenkaan hapanoluiden valmistuksessa käytettyjen pediococcus- tai lactobacillus-maitohappobakteereiden verran. Katkeruus on oluessa lähinnä olematonta.

Jälkimaussa tuntuu brettaista maamaisuutta, maatalon lantaisia vivahteita, hieman valkohomejuuston kuoren homeisuutta ja hentoa sitruksisuutta. Suuhun jää vivahteikas, melko pitkä ja positiivisella tavalla likaisen aromikas jälkimaku.

Kokonaisuutena Crooked Staven ainoastaan brettalla käytetty syysolut on vallan kiva, tasapainoinen ja mukavan rehellisen brettainen olut, joka myös osoittaa, ettei 100% bretta tarkoita automaattisesti 100% funkia. Kokonaisuus on melko selkeän saisonmainen ja sitä sävyttää erityisesti Orvalin ja Saison Dupontin mieleeni tuovat piirteet, mutta näihin klassikko-oluisiin verrattuna St. Bretta ei ole niin moniulotteinen – sen sijaan olut on kyllä juurikin sitä, mitä etiketti lupaa. Puhdaspiirteisiin ja sisäsiisteihin oluisiin tottuneelle tämä kuriositeetti voi olla turhan jyrkkä esitys, mutta olut on passelia siemailutavaraa kaikille brettaisten oluiden ystäville!

Lyhyesti: 100% brettalla käytetyksi olueksi yllättävän siisti ja maltillinen "wild ale" tai höpö-saison hieman Orvalin tai Saison Dupontin henkeen.

Arvio: Tyylikäs – Orvalin tai Saison Dupontin tasoiseen persoonalliseen eleganssiin ei ylletä, mutta olut on riittävän persoonallinen ihan fiilistelykäyttöön. Hintaa pullolla on kohtalaisen paljon, mutta rahalle saa kyllä vastineeksi varsin mukavan maalaista, mutta silti sopivan hienoviritteistä vivahteikkuutta.

Hinnan (8,49e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa veroinen.

Pyynikin Bourbon Imperial Stout

Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

• Valmistaja: Pyynikin Käsityöläispanimo
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Suomi
• Alue: Pirkanmaa, Tampere
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 8,71e (Maaliskuu 2017, Alko)
• Hinta nyt: 8,71e (Maaliskuu 2017, Alko)

Kävipä tässä päivänä eräänä niin, että kotiovelleni kiikutettiin lahjuspulloja suoraan Tampereelta, Pyynikin käsityöläispanimolta. Aikanaan panimon mainio Vahvaportteri iski varsin kovaa ja muutama muukin kovatasoinen olut on tuulut Pyynikiltä tarkastettua. Viime aikoina Pyynikin meininkiä on kuitenkin tullut seurattua hieman vähemmän aktiivisemmin, enkä voi väittää etteikö panimon huhutut heittelyt tuotteiden tasalaatuisuudessa olisi voineet vaikuttaa ostokäyttäytymiseeni. Nyt kun kuitenkin pulloja tarjoutui ihan näin helposti arvioitavaksi, ei löytynyt mitään syitä jättää panimon nykytilaa tarkastamatta. Ja ihan mielelläänhän näitä oluita myös lähtee ihmettelemään, sillä Pyynikin Imperial Stout on kerännyt ihan kiitettävästi kehuja ja panimon Vahvaportteri myös aikanaan osoitti Pyynikin hallitsevan tummemman väriset oluet varsin kiitettävällä otteella. Siis korruptiopullosta korkki auki ja menoksi!

Testattavasta olutkolmikosta (Bourbon IS, Black IPA, Ruby Jazz Ale) mielenkiintoisin oli ehdottomasti tämä nyt arvioon asti päätynyt Bourbon Imperial Stout, joka näkyi myös Alkon tämän kevään pienpanimokattauksessa. Kyseessä on siis todella järeä (peräti 13%) stout, joka on muhinut sopivaksi katsotun ajan tammitynnyreissä, jotka on hommattu suoraan bourbontislaamolta (Heaven Hillsiltä, ymmärtääkseni). Netissä on liikkunut sellaista tietoa, että olutta ei olla valmistettu vain yhtä erää, vaan tynnyreitä olisi tyhjennelty ja täytelty hieman solera-tyyliin, eli tarkkaa tynnyröinnin kestoa oluella ei ole, vaan kypsyttelyn pituus riippuu ihan siitä, mitä oluterää pullo sattuu olemaan. Tietoa oman pulloni erästä tai kypsyttelyn kestosta ei ole, mutta parasta ennen -päiväys on parin vuoden päähän, eli 03/2019.

Oluella on yllätyksettömästi öljyisen pikimusta, täysin läpinäkymätön väri. Varovaisella kaadolla ei tahdo muodostua vaahtoa ollenkaan, mutta kun vähän rohkeammin kippaa menemään, saa olut suorastaan paksun, tiiviin ja kohtalaisen pitkäkestoisenkin, väriltään kellervän ruskean vaahtohatun.

Lasista suorastaan vyöryy äärimmäisen tuhti, makea ja voimakkaan bourboninen tuoksu, jossa tuntuu tyylilajia peilaten odotetusti vahvasti makeaa, aromaattista amerikkalaista tammea, karamellia, valkoista suklaata, kevyttä vaniljaa, hillittyä mokkaa, hentoa lakritsia ja ujoa kinuskia.

Olut on kohtalaisen (muttei kuitenkaan erittäin) täyteläinen, runsas, hieman makeaan taittuva ja melko voimakkaan bourboninen suussa. Makumaailmassa tuntuu vahvaa lakritsia ja vaniljaa, makean puisevaa amerikkalaista tammea, suklaavanukasta ja -siirappia, mokkaa, kevyttä espressoa, hentoa maitosuklaata, ujoa tervaa ja aavistus paahtimessa kärähtänyttä leipää muistuttavaa paahtomallasta. Vivahteita siis löytyy ja runsaasti: sekä paahteinen stout-puoli että tynnyrin bourbonmaisuus ottavat mittaa toisistaan melko tasaväkisinä, mutta lasin edetessä bourbon-puoli kyllä tuntuu ottavan sellaista etukenoa ottelussa, että rupeaa mietityttämään onko kaikki oluen piirteet pelkkää tynnyriä, vai mahtaako itse tislettä jäänyt tynnyrin pohjalle? Tämä kyllä selittäisi niin oluen mörssärimäistä bourbonisuutta kuin yhtä lailla jyrkkää vahvuutta. Oluen hyvin hento, lähes olematon hiilihappo korostaa oluen öljyistä ja kermaisen pehmeää suutuntumaa.

Erittäin pitkä ja kohtalaisen voimakas jälkimaku on hyvin pitkälti keskimaun kaltainen: yleisilmettä hallitsevat voimakkaan puisevan tammiset, vaniljaiset ja kinuski-karamellisen bourboniset piirteet, kun taas myöhemmin kuvioihin saapuvat paahteisemmat piirteet ryhtyvät taittamaan kokonaisuutta lakritsiin, kevyen tervaisuuteen, hillittyyn maitosuklaaseen ja hentoon kärtsäisyyteen. Makea, melko lämmin, vivahteikkaan tamminen ja kohtalaisen paahteinen jälkivaikutelma on varsin tuhti ja viipyilevä. Katkerot tulevat nyt vasta aivan loppuliu'ussa kunnolla esiin, taittaen kärtsäisiä piirteitä kohti pippurista mausteisuutta.

Juupati juu, onhan tämä kyllä melkoisen jyhkeä supermörssäri millä tahansa mittarilla mitattuna. Olut ei erikoisesti ole niin äärimmäisen konsentroitunut ja pureksittavan paksu, mitä yleensä tämäntyylisiltä ja vahvuisilta voisi odottaa, mutta silti kokoa ja makua kyllä riittää ja runsaasti. Tammikammoisille olutta nyt ei voi suositella, koska tammivetoinen bourbonmaisuus on ehdottomasti oluen hallitsevin piirre – erikoista kyllä näissä tynnyristouteissa on se, että vaikka itselleni voimakkaan tammiset viinit eivät uppoa lainkaan, tämmöiset voimakkaan tammiset oluet toimivat oikein mainiosti.

Tämmöisessä kolmanneslitran lestissä meni ihan hyvä tovi yksin tyhjennellessä, kiitos oluen tuhdin yleisolemuksen ja reippaan prosenttilukeman, joten on hyvä todeta, että tämä on myös varsin sopiva ja riittoisa pullo jaettavaksi parille hengelle; makeutensa puolesta olut sopii mainiosti jälkiruoaksi joko suklaavetoisten jälkiruokien kumppanina tai ihan vain niiden korvikkeena.

Lyhyesti: Manselaisen pienpanimon äärimmäisen voimakkaan bourboninen, runsasmakuinen ja vivahteikas superstout. Kaikin puolin varsin jyhkeä esitys.

Arvio: Erinomainen – erittäin vahvan bourbonvetoinen monsteristout, jonka tuoksusta tulee vahvasti mieleen viinitalo Torresin tynnyrihuone.

Hinnan (8,71e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Crooked Stave Wild Sage Brett Saison

Crooked Stave Colorado Wild Sage Brett Saison

• Valmistaja: Crooked Stave
• Tyyppi: Olut, Saison
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Colorado, Denver
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 9,69e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: ratebeer

Vuonna 2011 Coloradossa toimintansa aloittanut Crooked Stave on äärimmäisen lyhyessä ajassa noussut ns. American wild ale -liikkeen huipulle. Vielä muutama vuosi sitten tämä "bretta-guru" Chad Yakobsonin lähinnä tynnyrikypsytettyihin, "vaihtoehtoisilla hiivoilla" käytettyihin oluihin keskittynyt amerikkalaispanimo oli melko tuntematon kotikaupunki Denverinsä ulkopuolella, mutta nyt siitä on tullut yksi Belgian ulkopuolisen villihiivaolutskenen kirkkaimmista tähdistä, jonka nimi pomppaa milloin missäkin yhteyksissä.

Tämä olut päätyi meikäläisen gueuze-maistelun jälkifiilistelyolueksi sen vuoksi, että Firmabier päätti ystävällisesti lahjoittaa meikäläiselle pari ylimääräistä olutta sen jälkeen kun tilaamani olutlaatikko seilasi ympäri Hollantia toista viikkoa postitoimistosta toiseen koskaan maasta poistumatta. Ajattelin, että olisi kiva pistää lahjoitettu hyvä kiertämään, joten olut jaettiin muutaman höpöoluista innostuneen mallasmartin kesken.

Colorado Wild Sage Brett Saison on siis brettanomyces-hiivalla hiivalla käytetty, saison-tyyppinen olut, joka on maustettu Coloradon Kalliovuorten rinteiltä poimituilla villisalvialla ja sitruunaruoholla. Tämän jälkeen oluen on annettu asettua tammitynnyreissä joitain kuukausia ennen pullotusta. Kyseessä on siis saison hieman boksin ulkopuolelta. Meikäläisen pullolle on annettu parasta ennen -päiväystä kesäkuulle 2015, joten olut on ollut hieman yli-ikäinen korkkaamishetkellä.

Oluen intensiivisen kellanvihreä ulkonäkö on kuin neonvärin hohteinen.

Lasista kohoaa todella voimakas ja suorastaan superaromaattinen tuoksu, josta voi erottaa sitruunaruohoa, mäntyä, tolua, vihreää yrttiä, sitruksella aromatisoitua WC-raikastinta sekä tyyliin kuuluvasti hentoa, taustalla värjöttelevää saison-funkia ja leipäistä mallasta.

Oluen maku on makeankirpeä; se ei ole varsinaisesti makea, eikä oikeastaan mitenkään erityisen hapankaan, mutta silti se vihjailee molempia. Kevyesti hapahkon kirpeää makua hallitsee sitruunaiset, ruohoisen yrttiset ja pihkaiset piirteet, jotka antavat tuoksun tavoin kokonaisuudelle voimakkaan sitruunaruohoisen ja sitrushedelmäisen WC-raikastimen yleisolemuksen. Hiilihappoisuus on pientä ja pehmeää, mutta mukavan raikasta. Salvian omat aromit ovat melko piilossa ja erottuvat vain lähinnä kevyen aromaattisina piirteinä yrttisyyden lomassa.

Oluesta jää kielelle voimakasta sitruunaisuutta, sitruunaruohovetoista yrttiä, kevyttä maamaista funkia ja hennon bitteristä katkerohumalaa. Suuhun jäävä kompleksinen jälkivaikutelma on raikas, hieman karhean oloinen ja kestoltaan todella pitkä.

Vaikka olut oli muutamia kuukausia yli-ikäinen, oli se edelleen varsin vakuuttavassa kunnossa. Kokonaisuus oli suorastaan hämmentävän intensiivinen ja paikoitellen jopa överiaromaattinen: muutamat maistelun osallistujat mainitsivat oluen olevan suorastaan liioitteleva tuoksun ja maun runsaudellaan. Tästä huolimatta olut tuntui olevan mainiosti tasapainossa, eikä se tuntunut olevan mitenkään liian erikoinen tai vaikeasti lähestyttävä.

Jos tämä olut antaa yhtään realistisen kuvan Crooked Staven tasosta, ei meikäläistä ihmetytä lainkaan panimon osakseen saama hype ja hehkutus! Ei tämä kyseinen olut superaromaattisten ja aromeiltaan äärimmäisten sitruunaisten oluiden ystäville ole, mutta jos vähän äärimmäisen persoonalliset jenkkioluet kiinnostavat, kannattaa Crooked Staven nimi pitää korvan takana.

Lyhyesti: Kevyesti hapan ja äärettömän aromaattinen, sitruunaruoholla ja salvialla maustettu, tynnyrikypsytetty saison Coloradosta.

Arvio: Erittäin hyvä – oluen julmetun runsaasta aromikkuudesta voi olla montaa mieltä, mutta on tämä kiistämättä varsin maukas, tasapainoinen ja korkealaatuinen höpö-saison.

Hinnan (9,69e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Mikkeller Spontanblackthorn 2014

Mikkeller Spontanblackthorn 2014

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, Sour ale / maustettu olut
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 8,39e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mikkeler

Viime syksynä pitämäni gueuze-vertailun päätteeksi olin ottanut vielä muutaman teemaa läheisemmin tai etäisemmin liippaavan oluen. Ensimmäisenä niistä korkattiin tanskalaisen kiertolaispanimo Mikkellerin maustettujen Spontan-hapanoluiden sarjaan kuuluva, oratuomella maustettu Spontanblackthorn. Monelle oratuomi (Prunus spinosa, "sloe") on tuttu lähinnä brittiläisen ns. sloe gin -liköörin mausteena, mutta Mikkeller ei tunnu hirveästi syrjintää harjoittavan keksiessään oluilleen maustajia (TJEU: punajuuriolut).

Melko likaiselta väriltään Spontanblackthorn on samea ja kohtalaisesti punertavaan taittuvan oranssin punaruskea – ulkonäöltään ei mitenkään maailman houkuttelevinta tavaraa. Vaalean pinkki vaahtokukka jää melko ujoksi ja katoaa nopeasti.

Tuoksu on persoonallisen marjainen ja – kuten odottaa saattaa – happamankirpeä. Särmikkään tuoksun marjaisuus tuo mieleen hyvin tuoreet, jopa raa'ahkot, vadelmat ja metsämansikat, minkä lisäksi taustalla värjöttelee aavistus oreganoista yrttisyyttä. Varsinaista villihiivojen funkia tuoksusta ei erotu, mutta hento maamaisuus vihjaa hieman siihen suuntaan.

Oluella on varsin voimakas ja tuntuvan kirpeä maku, mutta ensimmäisenä oluesta erottuu sen voimakas hiilihappo – verrattuna maistelun gueuzeihin tästä oluesta tuntuu löytyvän kuplaa paljon reilummalla otteella. Intensiivinen maku tykittää tuoretta vihertävää yrttisyyttä, kuivakkaa tummaa ja punaista marjaisuutta, kevyttä nahkaisuutta sekä ujoa, makeana häilyvää metsämansikkaa. Makumaailman hapan kirpeys taittaa marjaisuutta melko vahvasti karpaloiden ja puolukoiden suuntaan. Runsaan hiilihappoisuuden ja happaman marjaisuuden ansiosta kokonaisuus on varsin pirteä ja raikas.

Pitkäkestoisessa ja keskimaun tapaan kirpeässä jälkimaussa tuntuu yrttistä vihertävyyttä, kevyttä viheromenaa, hentoa rahkaisuutta ja ujoa katkeroisuutta.

Mikkellerin Spontan-sarjalaiset ovat aina melkoista arpapeliä, sillä ne tuntuvat olevan tyylillisesti melkein mitä tahansa; kehnoa Spontania en ole vieläkään tavannut (kai sellaisiakin on oltava?), mutta muuten oluet voivat olla omien havaintojeni perusteella tyyliltään mitä vain laimeahkon peruspositiivisesta aivan julmetun hyvään. Tämän oluen kanssa kävi varsin hyvä lykky, sillä kokonaisuus oli varsin maukas ja tasapainoinen; vaikkei oratuomi olekaan mitenkään yleinen raaka-aine oluen maustamisessa, ei oluesta tullut mitenkään poikkeuksellisen erikoinen höpöolutfiilis. Oli kyllä vaikeaa arvioida kuinka paljon olut maistui itse oratuomelta referenssien puuttuessa kyseisestä luumarjasta, mutta olueen se tuntui tuovan mukavan moniulotteisen kattauksen erilaisten marjojen piirteitä.

Vaikkei tämä olut ollut enää osana arvioitavien oluiden sarjaa, olisi se siellä ollessaan pärjännyt hyvin: kokonaisuus sen verran ryhdikäs ja mielenkiintoinen, että olisin rankannut sen helposti maistelun vaatimattomimpien gueuzejen ohitse – kenties jopa vertailussa olleen Mikkeller HUES:in ohitse, sillä Spontanblackthornissa tuntui olevan enemmän sellaista kirpeää rapeutta ja särmää, jota hapanoluilta odotan! Vaikka useat marjoilla ja hedelmillä maustetut oluet ovat usein parhaimmillaan nuorina ja tuoreina, jolloin niissä käytetyt piirteet pääsevät parhaiten esiin, voin kyllä hyvin kuvitella tämän oluen kestävän ja kehittyvän kellarissa useiden vuosien ajan.

Lyhyesti: Vakuuttava, tuntuvan kirpeä ja miellyttävän särmikäs, oratuomen marjoilla maustettu hapanolut mikkelleriltä.

Arvio: Tyylikäs – ryhdikkyydessään ja moniulotteisuudessaan varsin kovatasoinen haastaja aidoille, marjoilla ja hedelmillä maustetuille lambiceille. Mikkeller tuntuu tietävän mitä hän tekee.

Hinnan (8,39e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Mikkeller Spontancassis 2014

Mikkeller Spontancassis 2014

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, Sour ale, erikoisuus
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Koko: 0,375
• Hinta arviointihetkellä: 8,39e (Lokakuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: hopsunited

Lainaten itseäni Spontanbeetroot-oluen arviosta: "Spontan-oluet ovat Tanskan pienpanimoskenen oman Pelle Pelottoman, Mikkellerinä paremmin tunnetun Mikkel Borg Bjergsøn omia näkemyksiä Belgian perinteisistä maustetuista lambiceista. Hapankirsikoilla maustettu kriek on ollut se tunnetuin ja suosituin maustetun lambicin tyyli, mutta oluita on voitu maustaa melkein millä tahansa marjoilla tai hedelmillä. Mikkeller on vienyt tämän astetta pidemmälle ja tuntuu maustavan hapanoluensa ihan oikeasti millä tahansa."

Nyt arvioitava Spontancassis on siis lambicien henkeen villihiivoilla spontaanisti käytetty ja tynnyreissä kypsytetty olut, johon on lisätty mausteeksi mustaherukoita.

Olut on väriltään samean purppuranpunainen. Lasiinkaadon yhteydessä sen ylle kohoaa runsas ja isokuplainen, mutta melko lyhytkestoinen, väriltään vaaleanpunaisen roosa vaahto.

Kevyesti happamankirpeä tuoksu on hyvin voimakkaan makean herukkainen ja muhkea, minkä lisäksi sen seasta löytyy hentoa vihertävyyttä. Tietyllä tapaa tuoksu muistuttaa herukkaisessa rustiikkisuudessaan hyvin överiä, mutta perverssillä tavalla mukavasti funkahtavaa Cabernet Sauvignon -punaviiniä.

Suussa olut on happamankirpeä, kuiva ja kevyt, mutta maultaan erittäin voimakkaan nahkainen, tuntuvan brettaisen sontainen, vaniljaisen mausteinen (tämäkin tuntuu tulevan enemmän brettasta kuin tammesta), makean herukkainen ja jopa rehevän ja kevyesti herukkahilloisen makea sekä sitruunaisen kirpakka. Oluen makumaailma on hieno ja harmoninen yhdistelmä makeutta ja kirpeyttä. Hiilihappo on kohtalaista, mutta melko nopeasti suussa laantuvaa.

Suuhun jäävä kirpeä mutta runsas jälkimaku on todella voimakkaan brettaisen nahkainen, kevyen herukkainen, sitruunaisen hapan, hennon huussinen ja ujon mausteinen. Oluesta jää todella pitkä, suutasupistavan hapan ja erittäin nahkainen jälkivaikutelma, jossa tuntuu aavistus viheromenaista tuoretta hedelmää.

Koska Spontan-sarjan oluet ovat mitä tahansa kehnoista kuriositeeteista ja mitäänsanomattomista perushapanoluista todella hienoihin ja jännittäviin esityksiin, jotka parhaimmillaan laastavat laadukkaat aidot lambicit, on niistä mahdotonta sanoa mitään järkevää maistamatta – selkeää tyyliä tai tasoa ei ole. Ennakko-odotuksia tästä oluesta ei ollut, joskaan mitään kovinkaan ihmeellistä en odottanut. Olut kuitenkin pääsi toden teolla yllättämään: Spontancassis on helposti nahkaisimpia maistamiani höpöoluita – ellei peräti nahkaisin – ja samalla se taitaa olla paras Spontan-sarjalainen!

Vaikken ole mitenkään erityisen suuri mustaherukan aromien fani, toimivat ne yhdessä oluen happamankirpeiden, nahkaisten ja jopa hennon sontaisten piirteiden kanssa upeasti yhteen ja olut haastaa luonteikkuudessaan monta aitoa hedelmälambicia! Tällä hetkellä olut taitaa olla loppuunmyyty, joten jos sitä jossain vielä tulee vastaan, suosittelen poistamaan pullon hetimmiten talteen. Muussa tapauksessa pitää vain pitää sormet ristissä, että Mikkeller palaa joskus tulevaisuudessa uudestaan tämän mainion tekeleen pariin.

Lyhyesti: Tasokas belgiantanskalainen muka-lambic, jossa makeaa herukkaisuutta tukee erittäin voimakas nahkaisuus, sontaisuus ja tasapainoisen kirpeä happamuus.

Arvio: Erinomainen – todella fantastista tavaraa, joka osoittaa, että laadukasta lambic-maista olutta voidaan tehdä myös muuallakin kuin satavuotiaassa lambic-panimossa. Aivan aidosta tuotteesta tämä ei mene, sillä oluen sontais-nahkainen brettaisuus tuntuu peräti jotenkin överiltä verrattuna autenttiseen lambiciin. Tästä huolimatta tämä olut on kyllä julmetun mainio esitys.

Hinnan (8,39e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Mikkeller Beer Geek Dessert

Mikkeller Beer Geek Dessert

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, Imperial Oatmeal Stout
• Maa: Tanska (Norja)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Stavanger)
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 9,99e (Marraskuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mikkeller

Mikkellerin Beer Geek -sarjan ensimmäiset oluet olivat niitä, jotka alun perin sinkosivat tämän panimottoman panimon suureen suosioon. Alkuperäinen Beer Geek Breakfast oli kahvilla tuunattu imperial oatmeal stout, mutta sittemmin siitä on tullut vaikka minkälaisia erikoisversioita. Tämä Arkadian Alkosta löytynyt Beer Geek Dessert on vaniljalla ja kaakaolla tuunattu jälkiruokaversio alkuperäisestä versiosta – eli pohjalla on edelleen järeä (11% holia), kahvilla maustettu oatmeal stout.

Mikkellerin totutusta linjasta poiketen tämä olut ei ole valmistettu belgialaisella de Proef -vuokrapanimolla, vaan Lervigin panimolla Stavangerissa, Norjassa. Oluen parasta ennen -päiväys on heitetty turvallisesti useamman vuoden päähän, eli päivämäärälle 15.11.2019.

Pullosta kaatuu (tai valuu) öljyistä, pikimustaa ja läpinäkymätöntä, tervamaista olutta. Kaadon myötä nousee melko oluen päälle melko runsaastikin kermaista, hyvin pienikuplaista ja maitokahvinväristä vaahtoa.

Oluella on äärimmäisen intensiivinen ja aromaattinen tuoksu, jossa tuntuu julmetusti kaikenlaista tummanpuhuvaa: makeaa suklaisuutta, tervaleijonaa, vaniljaa, karamellisuuteen taittuvaa paahteista mallasta, Pantteri-lakritsikarkkia, makeaa savua, tupakanpurua, pehmeää lakritsia, kermatoffeeta, hentoa kanelikorppua... Näitä piirteitä tuntuu löytyvän loputtomasti, sillä tuoksu tuntuu muuttuvan ja kehittyvän pelkästään joka nuuhkaisun välillä.

Suussa oluella on täyteläinen, runsas ja kermaisen pehmeä yleisvaikutelma. Hyvin intensiivisessä maussa on pinnassa eniten Pantteri-lakritsikarkkia, espressoa, tummaa suklaata ja karamellimallasta. Niiden alta löytyy salmiakkia, lakritsipiippua, vaniljaa, raakakaakaota, kevyttä piparisuutta ja hentoa pippurisuutta. Yleisilme on hieman makeahko, mutta paljon vähemmän mitä oluen nimestä voisi odottaa. Hiilihappo on erittäin pehmeää, kermaista ja lempeää, mutta yllättävän kestävää ja alkoholi (11%) pysyy mainiosti piilossa.

Jälkimaussa tuntuu jo jonkin verran alkoholin tuomaa lämpöä, lakritsia, makeaa paahteisuutta, tummaa suklaata, kevyttä pippuria, hentoa yrttisyyttä ja aavistus vaniljaa. Oluella on äärimmäisen pitkä, monisyinen ja hennon tahmea jälkivaikutelma, joka seilaa makean ja hennon siirappisen maltaan sekä kuivan, pippurisen mausteisuuden ja hennon yrttisyyden väliä ees taas. Lopuksi suuhun jää melko intensiivinen, kompleksinen, voimakkaasti Pantterikarkkeihin ja tummaan suklaaseen nojaava jälkivaikutelma.

Beer Geek Dessert on todella hieno, lempeä, erittäin monisyinen, helpostijuotava ja herkullinen superstout, jota tekisi mieli kuvailla termillä "makea tuhkakuppi", joskin tämä tuskin herättää niitä positiivisia mielikuvia, mitä sillä tavoittelen. Joka tapauksessa, tämä olut on upea, kompleksinen jälkiruoka itsessään. Se tarjoaa paljon kaikkea, mutta se ei siltikään tunnu mitenkään liioitellulta – edes makeudeltaan, eli olut ei ole mitenkään imelä, vaan tasapainoinen ja kaikin puolin herkullinen esitys.

Volttiensa ja tuhdin makunsa puolesta olut ei ole mitään nopeasti hörpittävää tavaraa, joten tämä on joko pitkän kaavan mukaan nautittava, fiilistelykelpoinen meditaatio-olut tai sitten kaverin kanssa jaettava, hieman makeampi herkku. Alkon erikoisvalikoiman hinta on oluen laatu mukaanluettunakin turhan kova, mutta vielä sen verran järkevä, että sen voi maksaa mukisematta kerran.

Lyhyesti: Todella vaikuttavan suurikokoinen, monisyinen, tasapainoinen ja normaalia piirun verran makeampi versio klassikko-superstout Beer Geek Breakfastista.

Arvio: Erinomainen – olen hieman kyllästynyt moniin Mikkellerin IPA-viritelmiin (en kaikkiin) ja muihin panimon superhumalaisiin oluisiin, koska ne tuntuvat liian usein olevan samasta puusta veistettyjä –kiitos hyperaromaattisten uuden maailman humalajikkeiden, joita Mikkeller tuntuu rakastavan. Sen sijaan panimo kyllä osaa tehdä uskomattoman tasapainoisia imperial stoutteja, joista tämä on jälleen kerran mainio esimerkki. 5/5-kamaa.

Hinnan (9,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2015

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2015

• Valmistaja: Nøgne Ø, Terrapin Beer Company
• Tyyppi: Olut, Imperial Porter
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Kristalli-, Maris Otter-, musta-, München, ruis-, suklaa-
• Humala: Bobek, Chinook, Columbus
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 9,59e (Joulukuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 9,59e (Joulukuu 2015, Alko)

Nøgne Ø / Terrapin -yhteistyöolut Imperial Rye Porter on pitkään ollut yksi kaikkien aikojen lempioluistani posrter/stout-akselilla. Ensimmäinen tutustuminen oluen 2012 -vuosikertaan oli varsin päräyttävä elämys ja vaikka oluen 2014 -vuosikerta ei aivan samanlaisiin sfääreihin vienytkään, oli olut silti luokkaa "julmetun hyvä". Ei ollut siis mikään ihme, että olut piti taas napata testiin kun sen 2015-vuosikerta ilmestyi taas tässä joulun alla Alkoon kertaostoksena.

Olut on siis pantu päivämäärällä 03/09/2015 ja parasta ennen -päiväys on isketty siitä neljän vuoden päähän, päivälle 03/09/2019. Reseptiikaltaan olut on hyvin klassinen portteri, eli sitä ei olla maustettu tai makeutettu millään erikoisemmilla raaka-aineilla – valmistuksessa on käytetty ainoastaan oluenteon neljää kulmakiveä: mallasta, vettä, hiivaa ja humalaa. Ainoastaan ruismaltaan käyttö perinteisten ohramaltaiden ohessa tuo pientä poikkeavuutta oluen mallaspohjaan.

Tällä Nöggiksen keisarillisella kollaboraatio-ruisportterilla on erittäin tiivis ja konsentroitunut, läpinäkymättömän öljyisen pikimusta ulkonäkö. Kaatamisen yhteydessä nousee hyvin vaatimattoman matalaksi, mutta samalla erittäin tiiviiksi ja hyvin kestäväksi jäävä, väriltään rantahiekanruskea vaahtopatja.

Lasista kohoaa erittäin intensiivinen, runsas ja vivahteikas tuoksu, joka yleispiirteiltään vihjaa hieman makeutta. Nokkapuolessa tuntuu runsasta paahteisuutta, sulanutta tummaa suklaata, jälkiuunileipäisen rukiista särmää, kevyttä mämmiä, hillitysti humalien tuomaa tropiikin hedelmää ja ujoa savuisuutta.

Oluella on todella tiivis ja erittäin täyteläinen maku, jossa on makeutta paljon vähemmän mitä tuoksu antaisi odottaa. Kuivakasta ja varsin robustista makumaailmasta löytyy lakritsia, hyvin tummaa suklaata, mämmiä, bitteristä espressoa ja rukiista jälkiuunileipää sekä paahdettua ja jopa tuhkaiseen kärtsäisyyteen asti ulottuvaa tummaa maltaisuutta. Kielen kärjessä tuntuu kevyttä tumman siirappista makeutta, kun taas kielen takaosissa erottuu hillittyä greippisyyttä ja pihkaa, hentoa salmiakkista suolaisuutta sekä aavistuksen verran palanutta sokeria. Katkeroja on kohtalaisesti (43 EBU), mutta oluen muhkea runko peittää niitä varsin reippaasti. Hiilihappoisuus on erittäin pientä, suorastaan olematonta.

Jälkimaussa kielelle jää suolaisuutta vihjaavaa salmiakkijauhoa, rukiista jälkiuunileipää ja ruisleivän happamuutta, kärtsäistä mallasta, kevyttä karvasta greippiä, hentoa lakritsia ja ujoa tervaisuutta. Ujosti lämmittävä, kohtalaisen ruohoisen bitterinen, kevyen siirappinen ja hennon tuhkainen jälkivaikutelma jatkuu kielellä uskomattoman pitkään.

Vaikka oluesta puuttuu se ensikohtaamisen huuma, on pakko myöntää, että Nöggis-Terrapinin Imperial Rye Porter on edelleen kaikin puolin upea, intensiivinen jättiläisportteri, jossa yhdistyy upeasti toinen toistaan tokien rouhea särmikkyys ja täyteläinen pehmeys. Vaikka piirun verran makeammat portterit ja stoutit toimivat usein omaan makuuni paremmin, on tämmöinen tyyliltään selkeän kuiva ja kivalla lailla tiukka esitys kyllä silti vaikuttava ja maukas tapaus. Jummi.

Harmillisesti IRP on vain hetken aikaa Alkon valikoimissa piipahtava, pienehkö kertaosto, sillä näin upean portterin soisi pysyvän monopolin pysyväisvalikoimissa. Nyt siis kannattaakin hamstrata olutta riittävästi talteen! Suosittelen poistamaan ainakin yhden heti tuoreeltaan testattavaksi, mutta kannattaa varata yksi jos toinenkin puteli vielä varastoon – omakohtaisesti voin todeta oluen kestävän hyvin varastoituna useamman vuoden kellarointia ihan ongelmitta.

Lyhyesti: Melko kuivakka, rouhean rukiinen, tiukkarakenteinen ja samalla äärimmäisen muhkea superportteri; tyylilajinsa ehdotonta huippua.

Arvio: Täydellinen – jos ei lähdetä ihmettelemään mitään erikoisia tai maustettuja höpöstoutteja, vaan pysytään ihan tällaisissa "perinteisissä" porttereissa ja stouteissa, on Imperial Rye Porter jotakuinkin parasta, mitä sillä saralla voi tummien oluiden fani toivoa. Uskomatonta tasapainoa ja herkullisuutta huokuva esitys. Norvège douze points.

Hinnan (9,59e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Fuller's Vintage Ale 2015

Fuller's Vintage Ale 2015

• Valmistaja: Fuller's
• Tyyppi: Olut, strong ale
• Maa: Englanti
• Alue: Lontoo
• Maltaat: Maris Otter
• Humala: Challenger, Goldings, Northdown, Target
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 8,98e (Marraskuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 8,98e (Joulukuu 2015, Alko)

Fuller's tuntuu olevan oluiden harrastajan Suuri Pyhä, brittipanimoista se suurin ja arvostetuin, jonka arvostelu on tabu. Ja ymmärtäähän tuon: tämä edelleen Lontoossa vaatimattomasti majaansa pitävä panimo kun valmistaa mitä klassisimpia, rehellisimpiä ja maistuvimpia brittialeja, joiden huippulaatuisuutta on paha mennä kiistämään.

Panimon oluista yksi vuoden odotetuimpia kohokohtia on aina joulun alla julkaistava Vintage Ale. Tämä olut pohjautuu suurpiirteisesti panimon mainioon strong ale / barley wine Golden Prideen, mutta oluen resepti muuttuu myös joka vuosi – joskus täysin erilaisella mallaspohjalla, joskus täysin erilaisella humaloinnilla, joskus jopa jollain täysin yllättävällä momentilla. Tänä vuonna oluen inspiraationa on ollut 50-vuotispäiviään viettävä brittiläinen mallaslaatu Maris Otter, joka sitten on ottanut pääosan oluessa. Toki näin peribrittiläinen strong ale tulee valmistaa mahdollisimman brittiläiseksi alusta loppuun, joten humaloinnista on vastuussa neljä kappaletta erilaisia, brittiperäisiä humalalajikkeita.

Vintage Ale on tunnetusti yksi kypsytyskestävimpiä brittialeja, mistä olut jaksaa muistutella myös aina hienossa pahvilaatikossaan, mutta vaikka olutta päätyykin joka vuosi pullo tai pari kellarin puolelle, pitää aina yksi lesti testata ihan tuoreena. Tässä sitä sitten mennään. Oma pulloni on sarjanumeroltaan 96650 ja parasta ennen -päiväys on Vintage Alen totuttuun tyyliin merkitty vuoteen 2025, antaen hieman osviittaa oluen kellarointipotentiaalista. Tätäkin merkintää Fuller's usein kutsuu "parasta jälkeen" -päiväykseksi.

Väriltään olut on kauniin, syvään punertavaan taittuvan kuparinruskea. Runsas, melko kestävä ja kermaisen beige vaahto muodostuu kaadon yhteydessä lasiin oluen ylle.

Tuoksu henkii klassista brittiläisolutkulttuuria: ei-mitenkään-överiä, vaan ennemminkin tasapainoa huokuvaa karamellista mallasta, kuivakkaa puuta ja jopa hentoa sahajauhoa, pähkinää, viljaisuutta ja hentoa kaiken yllä leijuvaa aromaattista yrttisyyttä. Oluen aromimaailma on kaikkien viime aikoina juotujen modernien IPA:jen ja villien hapanoluiden jälkeen todellinen paluu juurille.

Kielen kohtaa melko runsas ja täyteläinen makumaailma, jossa on paljon kaikkea, muttei mitään liioitellusti: mausteisuutta, pähkinäisyyttä, puisevuutta, maltillisesti makeaa marjaisuutta, kevyen karamellista mallasta, hentoa vaahterasiirappia, hillittyä yrttisyyttä ja ujoa toffeisuutta. Hiilihappo on pientä ja hienostunutta. Oluen makumaailman pääpaino on selkeästi vivahteikkaan maltaisuuden monimuotoisuudessa, ei aromi- tai katkerohumaloinnissa. Runsas alkoholi (8,5%) antaa makeutta, öljyisyyttä ja hentoa lämpöä, muttei onneksi puske pintaan hallitsevasti. Mausta löytyy jonkin verran makeita sävyjä, mutta yleisilme taittuu melko kuivakkaan suuntaan perinteisten brittioluiden viitekehyksessä.

Jälkimaussa tuntuu siirappisuutta, karamellia, puisevuutta, hillittyä pähkinää, kevyttä rusinaa ja hennosti makeaa mansikkaisuutta. Pitkäkestoinen ja kompleksinen jälkivaikutelma taittuu suhteessa rungoon nähden maltillisten katkeroiden (31 EBU) vuoksi loppua kohti piirun verran makeaksi.

Tällä kertaa Fuller's on mennyt Vintage Alen kanssa hyvin turvallista reittiä: oluessa ei ole mitään suuria yllätyksiä tai twistejä tänä vuonna, vaan kokonaisuus on todella peribrittiläinen olut aina raaka-aineista makumaailman puisevasta meininkiin ja hyvin maltillista roolia pelaavaan humalointiin. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä näin hyvin tehty brittiläinen strong ale -meininki toimii meikäläiseen tuhannen auringon voimalla!

Suurin ongelma oluessa on kuitenkin sen tietynlainen tavanomaisuus suhteessa sen hintaan – tyylillisesti olut on nimittäin hyvin pitkälti samalla tontilla kuin klassikko-olut Golden Pride, joka kuitenkin maksaa vain reilu puolet tästä. Näin nuorena olut siis tuntuu menevän hukkaan – jos ei muuten, niin korkean hintansa puolesta. Koska Vintage Ale on kuitenkin ensisijaisesti kellarissa kehittyvä tapaus, suosittelen lämpimästi hommaamaan pullon tai pari talteen tuleville vuosille ja korkeintaan tehdä kuten minä tein: testata yksi pullo nyt nuorena, jotta tietää, mitä odottaa oluelta tulevaisuudessa.

Lyhyesti: Hieno, perinteistä brittiläisyyttä henkivä suurikokoinen, muttei suurieleinen, barleywinemäinen ale kylmiin talvipäiviin tai kellariin.

Arvio: Tyylikäs – klassinen, tasapainoinen ja herkullinen brittiale, joka hieman turvallisessa ja yllätyksettömässä nykykunnossaan edustaa lähes heikohkoa hinta-laatusuhdetta. Tämä puoli kuitenkin korjaantunee, kun antaa oluelle riittävästi (vähintään vuoden; mieluusti enemmänkin) aikaa asettua kellarissa.

Hinnan (8,98e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Tässä myös kiinnostuneille arvio vuoden 2013 Vintage Alesta.

Nøgne Ø Tiger Tripel 2015

Nøgne Ø Tiger Tripel 2015

• Valmistaja: Nøgne Ø
• Tyyppi: Olut, Tripel
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Pils-, turvesavustettu-, vehnä-
• Humala: Bobek, Columbus, Saaz
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 8,97e (Lokakuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 8,97e (Marraskuu 2015, Alko)

Nøgne Ø, eli norjalainen superoluiden pioneeri "Nöggis", oli yksi suurimmista tekijöistä kun myöhäisteini-iässäni elin siirtymää suomalaisesta bulkkilagerista kohti kiehtovia pienpanimo-oluita. Tästä syystä panimolla on erityinen paikka sydämessäni ja sydämeni aina sykähtää, kun bongaan jostain uuden ja jännittävän oluen tältä panimolta. Koin taas hiljattain tällaisia herkkiä hetkiä, kun bongasin Alkon uutuuksista erikoiselta kuulostavan, turvesavustetuilla maltailla valmistetun Tiger Tripelin.

Oluella on samea, appelsiinisen kellanoranssi väri. Tasaista kaatoa seuraa oluen ylle kohoava keskirunsas, tiivis ja melko kestävä vitivalkoinen vaahto.

Tuoksu on varsin hillitty ja hieman makeahko. Siitä voi erottaa hentoa happamankirpeää sitruksisuutta ja vehnäistä happamuutta, kuivattua yrttisyyttä, viljaisuutta, belgihiivaista keltaista hedelmää ja hentoa hiivaisuutta. Pitkään auettuaan ja lämmettyään tuoksusta tuntuu löytyvän myös pieni aavistus kevyen tervaista savua, mutta en ole varma yrittääkö aivoni vain paikata tuotetietojen luomaa kognitiivista dissonanssia vaisusta tuoksusta.

Kielen kärjessä olut tuntuu olevan kuivempi, kevyempi ja kirpeämpi, takaosissa taas melko reipas alkoholi (9%), raskastekoisuus ja alkoholin tuoma makeus hallitsevat. Makumaailmasta löytyy appelsiinista sitrushedelmää, kevyttä persikkaa ja aprikoosia, vehnäistä happamuutta, kevyttä mausteisuutta, hillittyä viljaisuutta, hentoa ruohoa ja yrttisyyttä. Todella hento hiilihappo ja melko vaatimaton katkero (35 IBU) johdattavat yleisilmeen melko runsaaseen ja kohtalaisen hyvin suuntäyttävän täyteläiseen suutuntumaan.

Suuhun jäävä tuhti ja melko lämmin jälkimaku on mausteinen, tuntuvasti vehnäisen hapan ja kevyen belgihiivaisen hedelmäinen. Kevyen katkeroisessa ja hennon karheassa jälkivaikutelmassa tuntuu aavistus leipäistä viljaisuutta; ruohoinen katkero nousee kohti loppuliukua.

Nyt kyllä meni tiikeritrippeli meikäläisen kohdalla kohtalaisen vauhdilla metsään. Tämä on vähän yksiulotteinen supervehniksen ja tripelin hybridi, joka ei yrittämälläkään onnistu aiheuttamaan suuria tunteita. Erityisesti ihmetyttää se, että jos turvesavustettua mallasta tässä on käytetty, on sen kanssa kyllä vähän turhan paljon ujosteltu. Tämä kuulostaa kyllä varsin erikoiselta, sillä luulisi turvesavustetun maltaan tuovan hyvin pienissäkin määrin käytettynä melko reippaasti sen runsasta, tömäkän savuista aromimaailmaa kehiin. Nøgne Ø on kuitenkin todistetusti tehnyt oikein kelvollista turvesavustettua olutta (Nøgne Ø 100% Peated), mikä oli omiaan nostamaan odotuksiani, joten on harmillista, että tämä turvesavustettu tripel paljastuukin varsin keskinkertaiseksi ja yllätyksettömäksi perus-trippeliksi. Ensi alkuun en oluesta löytänyt siis piiruakaan savua, ja luettuani oluen valmistusspeksit en vieläkään ollut vakuuttunut, onko oluessa todella lainkaan savua vai ei. Sääli, sillä idea belgihenkisen tripelin ja turpeisen savuisuuden yhdistelmästä kyllä kuulosti varsin kiehtovalta!

Lyhyesti: Turvesavustettujen maltaiden kanssa pantu tripel, josta ei kuitenkaan löydy juurikaan savuisuutta – tai ylipäänsä kummoistakaan mielenkiintoisuutta.

Arvio: Tylsä – oluesta ei tunnu löytyvän minkäänlaista savuisuutta, muttei kyllä myöskään aitojen belgitripeleiden syvyyttä. Kokonaisuus tuntuu olevan varsin keskinkertainen, yllätyksetön ja kunnianhimoton perus-tripel ilman mitään selvää punaista lankaa.

Hinnan (8,97e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Munkebo Alstærk Bourbon Ale 2015

Munkebo Alstærk Bourbon Strong Scotch Ale 2015

• Valmistaja: Munkebo Mikrobrug
• Tyyppi: Olut, Strong ale
• Maa: Tanska
• Alue: Funen, Kerteminde
• Maltaat: Cara20, cara120, pilsner-, pale-, special b, suklaa-, Wien-
• Humala: East Kent Goldings, Northern Brewer
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 9,41e (Syyskuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 9,41e (Lokakuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: bagsværd

Tanskalainen Munkebo Mikrobryg vakuutti Arkadian erikoisvalikoimasta löytyneellä barley winellaan ja enemmän monipuolista mallaspohjaa kuin liioiteltua humalaa suosivalla tyylillään. Siksi ei liene ihme, että tämä panimon bourbon-tynnyreissä kypsytetty strong Scotch ale (eli wee heavy) päätyi ketterästi myös meikäläisen testiin.

Olut on käytetty hitaasti matalassa lämpötilassa ja sekä aromi- että katkerohumaloitu varsin maltillisesti, jotta oluen maltaisuus korostuisi. Lopuksi olut on siirretty vanhoihin Knob Creek -bourbontynnyreihin kypsymään ennen pullotusta. Tämän oluen parasta ennen -päiväys on 05/2020 ja panimo ilmoittaa merkitsevänsä päivämäärän 5 vuoden päähän, joten olut on näin ollen vuosikertaa 2015. Olut saa nimensä toiselta niistä kahdesta hevosesta, jotka viikinkimytologian mukaan vetävät Sólin (auringon) rattaita taivaankannen halki.

Väriltään olut on tumman ja melko samean mahonginruskea ja lasiin päätyessään se saa melko runsaan mutta suht nopeasti haihtuvan ja reippaasti pitsiä jättävän, kermaisen beigen vaahtolakin.

Makea tuoksu on tuntuvan karamellinen ja siirappinen, mausteinen, ylikypsän omenainen, maltillisesti puiseva ja hennosti tammisen kermatoffeinen. Tammitynnyrikypsytys kyllä erottuu, mutta ei iske varsinaisesti vielä läpi.

Suussa oluella on muhkea, täyteläinen ja suht voimakas maku, josta kyllä erottaa oluen olevan selkeästi tynnyrissä kypsynyt. Hieman tahmeaakin yleisilmettä hallitsee tuhdeille skottioluille tyypillinen tuntuva siirappisuus ja karamellimaltaisuus. Makumaailma on melko voimakkaasti makeaan taittuva, kevyesti tammisen makea ja todella hennosti bourbonmaisen vaniljainen. Melko tuhtia, täyteläistä ja makeaa yleisilmettä kannattelee erittäin pieni ja silkkinen hiilihappo sekä hyvin kevyt, kevyen yrttinen katkero. Auetessaan ja lämmetessään mausteinen, vaniljainen ja hennon makea tammisuus voimistuu melko runsaaksi ja olut saa selkeämmin bourbonmaisia piirteitä.

Tuhti ja hieman keskimakua kuivempi jälkimaku on tammisen mausteinen, tahmea, siirappisen maltainen, kohtalaisen katkeroinen, aavistuksen vaniljainen ja hennon lämmin (8,4%). Lasissa lämmettyään jättää olut kielelle myös makeampaa, suklaista tammisuutta ja runsaampaa, vaniljaisempana tuntuvaa bourbonia.

Munkebon Alstærk on kyllä iso ja vaikuttava tapaus, mutta siinä mainio Megingjord Barley Wine toimi tyylikkäästi normaalia vaaleammalla ja kuivakammalla ilmaisullaan, menee Alstærk hieman metsään. Olut on varsin raskastekoinen ja sitä hallitsee yhdistelmä tahmeaa, siirappisen makeaa mallasta ja vaniljaista, yhtä lailla makeaa bourbontammea. Tokkiinsa skottilaisten Wee Heavyjen kuuluu edustaa sitä barley winejen tuhdeinta ja makeinta päätä, mutta tästä syystä kyseinen tyyli on harvemmin jaksanut meikäläistä vakuuttaa. Nyt olut on vain lähinnä massiivinen tårta på tårta -tapaus.

Hyvällä tuurilla olut voisi parantua parempaan suuntaan joidenkin vuosien kellaroinnilla – olen esimerkiksi todennut yhtä lailla liiallisen makean rusinaisen ja hallitsevan tammisen Oak Aged La Trappe Quadrupelin muuttuneen parin vuoden kellaroinnilla varsin tyylikkääksi ja herkulliseksi tapaukseksi. Kenties tässäkin oluessa pari kolme vuotta kellarissa siistii liiallisen makeuden ja läskiyden pois sekä antaa näin nuorena liian irralliselle tammelle mahdollisuuden integroitua luontevammaksi osaksi kokonaisuutta. Ehkä. Vajaan kympin hinta kolmanneslitran pullolle ei kuitenkaan varsinaisesti kannusta kokeilemaan.

Lyhyesti: Todella tuhti, siirappisen makea, vaniljaisen tamminen ja tahmea tanskalais-barley wine. Turhan makea, paksu ja bourbontamminen omaan makuuni.

Arvio: OK – tyylilajissaan ihan vaikuttava ja iso esitys, mutta näin makea ja raskas olut ei ole mitenkään erityisesti omaan suuhuni sopiva esitys. 0,33-litraisen pullon kanssa meinasi ruveta tulemaan ähky jo ennen puolta väliä.

Hinnan (9,41e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Chimay Red Première 2014

Chimay Red Première 2014

• Valmistaja: Bières de Chimay 2014
• Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Dubbel
• Maa: Belgia
• Alue: Vallonia, Hainaut
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 8,97e (Marraskuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Lisää belgialaista brunea blogiin!

Chimayn trappistiluostarin oluttarjonta koostuu neljästä erilaisesta oluesta, jotka on värikoodattu tyylinsä mukaan, mutta jotka käytännössä vastaavat neljää perinteistä belgialen tyyliä: enkel, dubbel, tripel ja quadrupel. Enkel eli Dorée tai Goud ("kultainen") on kevyin, ns. "patersbier"; seuraavaksi tulee punainen dubbel, Brune tai Bruin; sitten on keltainen Triple tai Tripel; viimeisenä on vahvin quadrupel, sininen Blue. Lisäksi Chimay julkaisee kolmea jälkimmäistä myös suuremmissa pulloformaateissa, jolloin oluet saavat uudet nimet: Bruin on Première, Triple on Cinq Cents ja Blue on Grande Réserve.

Viime jouluna Alkoon saapui kertaerä Premièreä, jolloin nappasin yhden pullon talteen kellariin kypsyteltäväksi. Harmillisesti kovinkaan kauaa olut ei ehtinyt kellarissa muhia, sillä pullo korkattiin trappisti-quadrupelmaistelun jälkimainingeissa reilu kuukausi takaperin, noin vuoden ikäisenä. Pidempään kellarointiin olisi kyllä varaa ollut, sillä oluen parasta ennen -päiväys oli merkattu vuodelle 2018.

Ekalla kaadolla lasiin kaatuu kirkasta, oranssinruskeaa olutta, jolle muodostuu runsas, kuohkea ja valkea vaahto.Toisella kaadolla hiivat ovat lähteneet hyvin liikkeelle ja oluen ulkonäkö onkin yhtäkkiä sameaa.

Belgihiivaisen mausteinen tuoksu tarjoaa tummempaa hedelmää, kevyttä paahtomallasta, hieman hapahkoa fiilistä, hentoa pähkinäisyyttä ja ujoa kypsää omenaisuutta.

Suussa oluella on keskitäyteläinen suutuntuma ja hieman normi-brunea kuivakampi yleisilme. Hieman kuivahko makumaailma on mausteinen, kuivakan siirappinen, viikunainen ja kevyen rusinainen. Pääasiallisten aromien välistä häilyy kuivahkoa luumua, kohtalaisesti tuntuvaa, yrttistä katkeroa ja hyvin maltillista kandisokerisuutta.

Pitkäkestoinen ja vivahteikas jälkimaku on varsin keskimaun kaltainen, mutta piirun verran makeampien sävyjen dominoima. Suuhun jää mausteisuutta ja rusinaisuutta, kevyen bitteristä katkerohumalaa, hillittyä karamellimaltaisuutta ja ujosti käynyttä persikkaisuutta.

Näin lennosta on vaikea muistaa, oliko Chimayn punainen yhtä kuivahko dubbel nuorena, mutta ainakin nyt oluen yhdistelmä melko kuivaa ja mukavan katkeroista särmää yhdistettynä klassisiin dubbel-aromeihin toimii harvinaisen hyvin. Monet oluen vivahteet (rusina, siirappi, luumu, viikuna) kyllä vihjaavat makeuteen, mutta kokonaisuus ei missään vaiheessa taitu monien belgien tahmeaan ja jopa ällömakeaan suuntaan, vaan katkeroisuus siistii tyylikkäästi maltillisen makeaa runkoa, minkä vuoksi olut pysyy hienosti melko kuivakkana ja mausteisena, mikä taas omalta osalta pitää oluen juotavuuden korkeana. Olutta pystyy hyvillä mielin särpimään enemmänkin ilman että ensimmäisen lasin puolessa välissä rupeaa tulemaan ähky tai makeus alkaa tökkimään! Oluen 7% vahvuus kuitenkin kannustaa mieluummin jakamaan oluen pienessä seurassa kuin nauttimaan ypöyksin.

Kaiken kaikkiaan Chimayn punainen on yksi ehdottomasti markkinoiden parhaista dubbeleista. Ei tämä mikään iso tai ihmeellinen olut ole (hienoa pulloa lukuunottamatta), mutta sitä vartenhan quadrupelit ovat olemassa. Sen sijaan tässä oluessa yhdistyy tyylipuhdas, hentoisesti – muttei liioitellusti – makea ja moniulotteinen tumman belgioluen aromimaailma hyvään juotavuuteen kellarikypsytyskelpoisessa paketissa. Jes!

Lyhyesti: Chimayn moniulotteisen, mausteisen, hyvin hillityn makean ja tasapainoisen katkeran dubbelin normaalia suurempaan pulloon pakattu erikoisversio.

Arvio: Erittäin hyvä – pitäisi napata jostain tuore Chimayn punainen ja testata, onko se näin hyvää tavaraa. Jos on, on tämä olut hands down lempparidubbeleitani. Jos ei, suosittelen nauttimaan oluen vähintään vuoden ikäisenä.

Hinnan (8,97e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Mikkeller Spontanbeetroot 2014

Mikkeller Spontanbeetroot 2014

• Valmistaja: Mikkeller
• Tyyppi: Olut, erikoisuus, sour ale
• Maa: Tanska (Belgia)
• Alue: Sjælland, Kööpenhamina (Flanderi, Itä-Flanderi, Lochristi)
• Koko: 0,375
• Hinta ostohetkellä: 8,39e (Huhtikuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: mikkeller

Spontan-oluet ovat Tanskan pienpanimoskenen oman Pelle Pelottoman, Mikkellerinä paremmin tunnetun Mikkel Borg Bjergsøn, omia näkemyksiä Belgian perinteisistä maustetuista lambiceista. Perinteisesti hapankirsikoilla maustettu kriek on ollut se tunnetuin ja suosituin maustetun lambicin tyyli, mutta oluita on voitu maustaa melkein millä tahansa marjoilla tai hedelmillä. Mikkeller on vienyt tämän astetta pidemmälle ja tuntuu maustavan hapanoluensa ihan oikeasti millä tahansa. Hyvänä esimerkkinä nyt toimikoon tämä punajuurella maustettu Spontan-sarjalainen.

Muutaman Spontan-sarjalaisen maistettuani olin vakuuttunut oluiden tasosta ja kun niitä tuli vastaan Firmabierin sivuilla, en voinut olla ottamatta jotain niistä testattavaksi. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin punajuurella maustettuun versioon, koska se kuulosti kaikkein erikoisimmalta. Varsinaisesta oluenvalmistusprosessista ei itselläni ole hajua, koska Mikkeller ei niistä sivuillaan juttele, mutta ainakin punajuuri on kuulemma lisätty jo valmistuksen alkupuolella, keittovaiheessa. Todennäköisesti Spontanit eivät ole kuitenkaan oikeiden lambicien tapaan matalissa käymisaltaissa villihiivoilla spontaanikäytettyjä tapauksia, mutta nimen "spontan" viitannee jonkinlaiseen spontaaniin käymiseen. Muistan jostain joskus lukeneeni, että oluet ovat aluksi normaaleja oluita, mutta käymisen jälkeen ne siirretään tynnyreihin, joissa majailevat villihiivat käyttävät oluen lambicien tyyliin happamankirpeäksi. Mene ja tiedä, mitään tarkkaa tietoa oluista ei tunnut löytyvän.

Väriltään tämä Spontaani punajuuri on hohtavan kirkkaan vadelmanpunainen. Reippaan kaadon myötä syntyy runsas ja kuohkea, väriltään roosanpunainen vaahto, joka jää kuitenkin varsin lyhytkestoiseksi.

Tuoksu on hyvin happamankirpeä ja raikas; kokonaisuudesta löytyy lähinnä kevyttä villihiivojen ammoniakkisuutta, kevyttä maamaisuutta ja aavistus suolaisuutta, mutta ei kuitenkaan varsinaisia brettaisia sävyjä tai sitä punajuurisuutta. Taustalla häilyy myös häivähdys epämääräistä makeutta. Sinänsä hieman pettymys, sillä odotin oluelta myös rehellistä punajuuren aromia.

Totuttuun spontan-sarjalaisten tyyliin maku on happamankirpeä, napakan hapokas ja hennosti makean maltainen. Kieli erottaa viheromenaisuutta, sitruunaa, hentoa maamaisuutta ja jopa kevyeellä otteella hapankirsikkaisuutta, mutta sitä varsinaista punajuurta ei maustakaan löydy. Hiilihappo on pientä ja kepeää, mutta suussa mukavan kestävää.

Jälkimaku on kirpeän hapan, villin kukkea, kevyesti vadelmaisen makea, hennon hapankirsikkainen, kevyesti bitterisen katkerohumalainen, ujon hiivainen ja kestoltaan miellyttävän pitkä.

Yleisesti Spontaani punajuuri on maukas, hienosti happamuutta, katkeruutta ja makeutta yhdistelevä lambic-wannabe, jossa ei nimestään huolimatta ole meikäläisen mielestä juuri ollenkaan punajuurisuutta. Selvimmin punajuuri tuntuu antaneen oluelle väriä, sillä ulkonäkönsä puolesta tämä kaunis olut pärjää hienosti upeimmille kriekeille ja framboiseille. Vaikea sanoa, kuinka paljon punajuuri on sitten onnistunut tuomaan aromipuolta olueen; kenties oluen maamaiset ja kevyen hapankirsikkaiset piirteet ovat juurikkaan tuotoksia, tai sitten eivät. Tästä selvän punajuurimaisuuden puutteesta huolimatta olut on varsin freesi, vivahteikas ja maukas tuttavuus. Aivan samalle tasolle parhaimpien aitojen lambicien kanssa se ei pääse, mutta simppelimmille lambiceille ja monille muille hapanoluille se antaa varsin kovaa haastetta. Kaiken kaikkiaan olut on ihan hauska tuttavuus, joka kannustaa jatkamaan Spontan-sarjaan perehtymistä.

Lyhyesti: Perinteisiä lambiceja imitoiva hapanolut, joka on valmistettu punajuurta käyttäen, mutta josta selvimmin löytyy punajuurta lähinnä väristä.

Arvio: Erittäin hyvä – hapanta punajuuritykitystä etsivä voi tähän olueen pettyä, mutta hyvien hapanoluiden ystävä tuskin. Varsin hörpittävää tavaraa.

Hinnan (8,39e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Founders KBS 2015

Founders The Amazing Kosmicki's Highly Acclaimed KBS: A Flavored Stout 2015

• Valmistaja: Founders Brewing Company
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Michigan
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 9,99e (Kesäkuu 2015, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: founders

Kun Foundersin limited-olutsarjan jyhkeä KBS yhtäkkiä löytyi Arkadian Alkosta, ei sitä yksinkertaisesti voinut jättää happanemaan hyllyille. Toisaalta "happaneminen" lienee tässä hieman väärä sanavalinta, sillä ymmärtääkseni ko. erä myytiin loppuun yhdessä hujauksessa ja meikäläisellä taisi olla peräti piirun verran tuuria, että edes sain yhden putelin testattavaksi!

Oluen tehnyt michiganilaispanimo Founders on tullut tunnetuksi lähinnä siitä, että valtaosa heidän oluistaan killuu erilaisten "maailman parhaat oluet" -listojen kärkikahinoissa. Panimon tyyli on jenkkihenkeen todella iso ja vau-faktoriin perustuva, mutta ei myöskään syyttä oluet ovat lähes poikkeuksetta myös äärettömän maukkaita ja hurmaavan tasapainoisia. KBS (Kentucky Breakfast Stout) edustaa jo tämän valmiiksi suurielkeisen panimon järeintä päätä, sillä kyseessä on jöpeällä 11,2% volteilla varustettu imperial stout, jonka sekaan on heitetty kahvia, suklaata ja reippaalla kädellä humalaa (panimon omien sivujen mukaan katkeroita on 70 IBU, Alkon mukaan 46 EBU). Tämän jälkeen oluen on annettu muhia käytetyissä bourbon-tynnyreissä peräti 12 kk ennen pullotusta.

Oluen väri on pikimusta väri, läpinäkymätön ja viskositeetiltaan hieman jopa öljymäinen. Kaadon myötä lasin täyttää oluen lisäksi kestävä, tiivis, pitsiä jättävä, keskiruskea vaahtokukka.

Aromikas tuoksu on lakritsisen makea, pähkinäisen tamminen, nougatmainen, kaakaoinen ja kevyesti suklaasiirappinen, maltillisen kermatoffeinen, hillitysti makean puiseva ja hennon vaniljainen. Toisin kuin voisi kuvitella, oluen tuoksu ei ole ryöppyävä ja turpiin vetelevä, vaan jyhkeä, tasainen ja vaikuttavan moniulotteinen. Avautuessaan ja lämmetessään oluen tammisuus rupeaa hallitsemaan tuoksua voimakkaammin, jopa muita aromeja peittävänä tunkkaisuutena.

Se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että olut on suutuntumaltaan erittäin täyteläinen ja suorastaan suuntäyttävä. Runsas makujen kirjo hakee vertaistaan; sieltä voi löytää lakritsisuutta, puisevaa mausteisuutta, kevyen palanutta kärtsää, voimakkaasti makeana mutta myös kevyen bitterisenä tuntuvaa tummaa suklaata, makeaa ja konsentroitunutta tummaa kahvia, yrttiä ja hennosti hiiltynyttä leivänkuorta. Kokonaisuus on kohtalaisen bitterinen ja yleisvaikutelmaa sävyttää ensisijaisesti greippisenä tuntuva katkeruus. Runsas alkoholisuus puskee kohtalaisesti läpi ja voimakasta, moniulotteista, selkeästi makeaan taittuvaa yleisolemusta kannattelee kevyehkö, pehmeän täyteläinen, kevyesti nipistelevä ja hyvin pienikokoinen hiilihappo.

Jälkimaussa tuntuu voimakkaasti greippistä ja saippuaista bitterisyyttä, mausteisuutta, kitalakea ja nielua lämmittävää alkoholin hohkaa, suklaata ja suklaasiirappia, makeaa tammea ja vaniljaa, kevyttä kermatoffeeta ja hentoa karamellisuutta. Kevyen tahmea, tuntuvan tumman kahvinen, hillityn lämmin, runsas, intensiivinen ja kohtalaisen bitterinen jälkivaikutelma jatkuu erittäin pitkään.

Foundersin KBS on kyllä äärimmäisen vaikuttava ja vakuuttava, lähinnä jälkiruoka- tai fiilistelykäyttöön tarkoitettu superstout. Jos vajaa pari vuotta sitten Alkon valikoimissa piipahtanut Founders Imperial Stout vakuutti, ei tästä voi todennäköisesti olla tykkäämättä – tämä kun on lähinnä tuo edellämainittu stout steroideilla pumpattuna. Oluen tuplahinta rupeaa olemaan jo hieman kyseenalainen, mutta toisaalta näin järkälemäisiä ja silti uskomatonta balanssia huokuvia oluita tulee sen verran harvoin vastaan, että kertaostoksena oluen hinnan pulittaa ilomielin – kenties jopa toistekin.

Lyhyesti: Järkälemäinen, valtavasti kaikkea tarjoileva ja silti hämmentävästi tasapainossa pysyttelevä, supermassiivinen imperial stout.

Arvio: Täydellinen – tämä on Founders Imperial Stout moninkertaisena, pakattuna tiivistettynä yhteen pulloon.

Hinnan (9,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2014

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter 2014

• Valmistaja: Nøgne Ø, Terrapin Beer Company
• Tyyppi: Olut, porter
• Maa: Norja
• Alue: Grimstad
• Maltaat: Kristalli-, münich-, pale ale-, ruis-, vehnä-
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 9,32e (Joulukuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 9,32e (Joulukuu 2014, Alko)

Jouluksi Alkoon saapui rajattuna kertaostona lempparinorskipanimoni, Nøgne Øn, ja Terrapinin yhteistyössä kehittelemä Imperial Rye Porter – tällä kertaa mukavasti kaikkien saataville, eikä vain Helsingin Arkadian Alkoon. Hintakin putosi parin vuoden takaisesta noin yhden rahan verran, mikä myöskin on ihan kiva juttu – erityisesti Nöggisten oluiden nykyisellä, turhankin jyrkällä hinnoittelulla.

Parasta Imperial Rye Porterin saapumisessa oli se, että edellinen IRP 2012 (arvio tässä!) oli yksi parhaista maistamistani imperiaaliporttereista (ja jota on onnekseni vielä yksi lesti kaappini kätköissä), joten oli vallan kiva juttu päästä tarkistamaan onko olut edelleen pitänyt kutinsa!

Pullosta lasiin pulpahtelevalla oluella on täysin läpinäkymätön, pikimusta, suorastaan öljymäinen ulkonäkö. Hyvin kestävä, oluen päälle tiiviiksi ja kuohkeaksi kakuksi jäävä pitkäkestoinen hiekanruskea vaahtokukka jättää runsaasti paksua pitsiä lasin reunoille.

Oluella on todella intensiivinen, runsas, makeutta ja paahtuneisuutta nokkaan vyöryttävä tuoksu, josta löytyy suorastaan loputon kirjo erilaisia klassisen portterin piirteitä: sulanutta tummaa suklaata, espressoa, mausteisuutta, piimälimppua, paahdettua ruisleipää, kevyttä kermaisuutta, aavistus epämääräistä hedelmäisyyttä ja hentoa marjaisuutta sekä vivahde savua. Kokonaisuus on hyvin makea, suorastaan jälkiruokaolutmainen.

Ulkonäön perusteella olut on suussa juuri semmoinen kuten saattaa odottaa: sillä on hyvin paksu, tiivis ja tanakka suutuntuma. Sen sijaan kuivahko makumaailma yllättää luomalla yllättävän kontrastin hyvin makeaan tuoksuun nähden. Roteva maku on rukiisen maltainen ja mausteinen, mutta kielen kärjessä tuntuu myös kevyesti siirappista ja hieman mämmimäistä makeutta. Seasta löytyy myös kuivakkaa puisevuutta ja hentoa salmiakkia. Kohtalaisen pureva, mutta hyvin täyteläiseen keskimakuun nähden melko maltillinen, hieman greippisen hedelmäinen humalointi alleviivaa oluen kuivuutta ja tuo valmiiksi jo hieman palaneen karvaaseen kokonaisuuteen hieman lisää bitteriä. Hiilihappoisuus on erittäin pientä ja melko ujosti kieltä nipistelevää.

Jälkimaku on kärtsäinen, kuivan puiseva, kevyen ruisleipäinen, hillitysti suolaisen salmiakkinen ja aavistuksen tervainen. Suuhun jäävä jälkivaikutelma on alkoholin (9%) vuoksi lämmönhehkuinen, melko kärtsäinen – jopa tuhkainen – ja todella pitkä.

Imperial Rye Porter on kyllä kokonaisuutena edelleen äärimmäisen vakuuttava ja vaikuttava portteri. Aivan mielikuvieni tasolle vuosikerta 2012:sta ei päästä, mutta kauas ei missään tapauksessa jäädä – tämä on todella upea olut, jossa makea tuoksu johdattaa melko kuivaan ja rotevaan makuun, johon hento maltaan makeus kuitenkin pyrkii tuomaan hienoisesti balanssia.

Onneksi kaapista edelleen löytyy IRP 2012, joten jossain välissä pitänee ottaa tuo pari vuotta vanha nestori tämän tuoreen tulokkaan kanssa rinnakkainmaisteluun ja katsoa kumpi voittaa kumman! Lisäksi pitää myös jättää vähintään yksi pullo kellariin ja katsoa onko tällä oluella yhtä hyvä tulevaisuus mitä se tuntuu nykyisessä, jylhässä kunnossaan lupaavan.

Lyhyesti: Äärimmäisen tuhti, öljymäisen paksu ja jyhkeä ruisportteri äärimmäisiä oluita tuottavalta norjalaispanimolta. Aivan Imperial Stoutin tai IRP 2012:n hekumaan ei ylletä, mutta tästä huolimatta Alkon valikoiman tummien oluiden parhaimmistoa.

Arvio: Erinomainen – Nøgne Øn vahvuus on selvästi siinä, että panimolla osataan selkeästi tehdä oluita jotka on valtavia ja vaikuttavia, muttei mitenkään ylitehdyn tai liioittelevan oloisia (no, on siellä kyllä sellaisiakin). IRP 2014 on hyvin vaikuttava ruisportteri, joka ei sorru liialliseen makeaan kosiskeluun, muttei ole myöskään häiritsevän kuivakka tai moderniin tyyliin ylihumaloitu; palaset ovat hienosti kohdallaan.

Hinnan (9,32e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

't IJ IPA

't IJ IPA

• Valmistaja: Brouwerij 't IJ
• Tyyppi: Olut, India Pale Ale
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Hollanti, Amsterdam
• Koko: 0,33
• Hinta arviointihetkellä: 9,50e (Maaliskuu 2014, Kaisla, Helsinki)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

kuva: znhr

Viime maaliskuussa suuntasimme Repository-blogin Oton kanssa rankan Viiniexpo-session jälkeen vielä olutlasilliselle Helsingin keskustan kenties parhaimpaan olutkuppilaan, Kaislaan. Sieltä tämä toinen Otto bongasi aiemmin erinomaiseksi toteamansa 't IJ:n (lausutaan ymmärtääkseni "Het Ij") IPA:n, joka minun oli kuulemma niin pakko maistaa, että hän suostui tarjoamaan pullollisen meikäläiselle ihmeteltäväksi. Noh, mikäs siinä – erinomaista olutta parempi asia on vain tarjottu erinomainen olut!

't IJ on Amsterdamiin vuonna 1985 perustettu panimo, joka syntyi panimomestari Kasper Petersonin innostuttua naapurimaansa Belgian oluista. Muutaman Belgian-reissun jälkeen hänelle oli syntynyt tarve tuottaa omaa, selkeästi hollantilaista olutta, joten 't IJ:n panimo oli perustettava.

Tätä nykyä panimon on laajentunut kahteen erilliseen panimoon 't IJ:n oluiden kysynnän kasvettua erittäin suureksi: alkuperäinen Funenkaden panimo tuottaa edelleen panimobaarin omat hanaoluet, kuten ennenkin, mutta vuonna 2013 panimon olut- ja tynnyrituotanto siirtyi tilanpuutteen vuoksi uusiin panimotiloihin Zeeburgerpadiin – eli vain vajaan kilometrin päähän alkuperäisestä panimosta. Panimon oluet ovat pitkään valmistettu täysin luonnonmukaisista raaka-aineista (maltaat, vehnät, humalat), mutta koska luomuhumalien viljely on äärimmäisen pienimuotoista ja kysyntä suurta, on panimo joutunut poistamaan muutamilta oluiltaan luomusertifikaatit – oluihin ei siis pystytä aina saamaan riittävästi luomuhumalia. Esimerkiksi tämä arvioitava IPA on valmistettu luomumaltailla, mutta humaloitu tavanomaisesti viljellyillä humalilla.

Väriltään olut on rusehtavan oranssinkellervä ja samea.

Tuoksussa tuntuu kyllä IPA-henkistä sitruksisuutta (niin greippiä kuin appelsiininkuorta), mutta myös selkeän punervasävyistä kirsikkaisuutta sekä ennen kaikkea miellyttävän hallitsevaa, luonteikasta ja vahvasti Orvalin mieleen tuovaa landea ja maamaisuutta.

Maultaan olut on kuiva ja karvas, eli tällä saralla ei mitään suuria yllätyksiä. Yllätyspuoli nimittäin löytyy oluen selkeästi Orvalin brettaisen meiningin kanssa flirttailevasta aromikkuudesta, jossa sitrushedelmäisten ja yrttisten makujen rinnalle nousee brettaisen maamaisia, mausteisia ja rustiikkisia sävyjä sekä hennosti villihiivaisen hapahkoa otetta. Suutuntumaltaan olut on täyteläinen, mutta samalla miellyttävän tiukkarakenteinen.

Oluen kuiva, yrttinen, ruohoisa ja hyvin bitterinen jälkimaku tuo mieleen voikukkaisen karvaita sävyjä. Rustiikkiset ja hennon nahkaiset sävyt sekä hento greippisyys häilyvät melko pitkään oluen intensiivisen rapeankarvaassa jälkivaikutelmassa.

Koska me Otot jaamme innostuksen Maailman Parasta Olutta eli Orvalia kohtaan, ymmärrän nyt täysin minkä takia toinen Otto oli tästä oluesta niin fiiliksissä. 't IJ IPA on suorastaan maagisen herkullinen fuusio Orval-maista brettaisuutta ja tiukan bitteristä, ei niinkään hyperaromaattista vaan ennemminkin tyylikästä ja moniulotteista IPA-maisuutta.

Tämä IPA onnistui tekemään meikäläisestä kertaheitolla panimon fanin; vastedes on pidettävä silmät mahdollisimman auki siltä varalta, että muitakin 't IJ:n oluita sattuisi tulemaan jossain vastaan! Nämä oluet ovat kyllä harmillisen harvinaisia näillä leveysasteilla, mutta aina silloin tällöin panimon nimi vilahtaa joidenkin hyvinvarusteltujen olutravintoloiden listalla. Toivottavasti tämä selkeästi omia polkujaan tallaava panimo saisi hieman enemmän nimeä täällä peräpohjolassa, täällä on nimittäin kyllä käyttöä näin mainioille mallasjuomille!

Lyhyesti: Hämmentävän herkullinen ja kiehtova IPA, jossa yhdistyy Orval-henkisen brettaiset aromit tiukkaan, voimakkaan katkeraan ja hillityn sitruksiseen humalointiin. Upea olut, jossa balanssi on hiottu äärimmilleen ja jonka sopivalla tavalla likainen meininki istuu omiin makumieltymyksiini enemmän kuin täydellisesti.

Arvio: Täydellinen – tämä IPA kuuluu siihen muutamien harvojen oluiden joukkoon, joita voisin siemailla onnellisesti maailman tappiin saakka. Pakko kyllä saada muitakin 't IJ:n oluita käsiini!

Hinnan (9,50e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Fuller's Imperial Stout 2013

Fuller's Imperial Stout 2013

• Valmistaja: Fuller's
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Englanti
• Alue: Lontoo
• Humala: Centennial
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 9,52e (Huhtikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 9,52e (Huhtikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: systembolaget

Sain tässä hiljattain vihiä että Arkadian Alkon erikoisvalikoimaan olisi saapunut Fuller'sin moderni näkemys perinteisestä imperial stoutista, joten pitihän se käydä pullo nappaamassa testiin. Kyseessä on siis hyvin tukevalla mallaspohjalla varustettu, alkoholiltaan yli 10-prosenttinen olut, joka on humaloitu (Fuller'sin peribrittiläisestä tyylistä poiketen) vain amerikkalaisella Centennial-humalalla, minkä lisäksi olutta on kypsytysvaiheessa varsin yllätyksellisesti maustettu käyttämällä kuivattuja ruusunnuppuja.

Oluella on – kuten millä tahansa itseäänkunnioittavalla imperial stoutilla – todella pikimusta, itseensä kaiken valon imevä ulkonäkö. Lasissa oluen ylle muodostuva hillitynpuoleinen, rantahiekanruskea vaahtokukka on kohtalaisen kuohkea, melko kestävä ja hyvin pitsiä jälkeensä jättävä.

Tuoksu on erittäin runsas, aromikas ja monisyinen. Paahteisen ja hennosti pistävän kärtsäisen maltaan ohella tuntuu reilulla kädellä mämmiä, makeaa lakritsia, imelää setsuurilimppua, maltillista yrttistä tai kukkeaa aromaattisuutta, hentoa karamellisuutta ja häivähdys tummaa siirappia.

Suussa olut on runsas ja täyteläinen, mutta makeaan tuoksuun nähden kuivahko. Makumaailmassa tuntuu mämmisyyttä, kuivattuja yrttejä, kunnolla palanutta ja kärtsäistä mallasta sekä aavistus karamellista makeutta. Tuoksun makea limppuisuus on vaihtunut kuivanhappamaan jälkiuunileipäisyyteen. Makumaailma on melko voimakas ja tuhti, mutta ei mitenkään ylitsevuotavan massiivinen tai superkonsentroituneen oloinen – kuten esimerkiksi muutaman muun viime aikoina maistetun imperial stoutin tapauksessa. Hiilihappoisuus on melko pientä ja tasaista, mutta mukavan kestävää, korostaen oluen yleisesti kermaista fiilistä.

Jälkimaussa palaneet, kärtsäiset ja jopa savuiset piirteet nousevat entistä paremmin esiin makean maltaisuuden siirtyessä entistä enemmän taka-alalle – joskin maltillinen siirappinen pehmeys pyöristää maun runsaimpia särmiä. 60 EBU:a katkeroita tuntuu kevyen palaneen karvauden ohella varsin maltillisesti, lähinnä hillityn puisevana ja hennon sitruksisena bitterisyytenä. Suuhun jää todella pitkä, moniulotteinen, erittäin tasapainoinen ja mukavalla tavalla hyvin paahteisten aromien sävyttämä jälkivaikutelma.

Fuller's on jälleen kerran onnistunut tekemään todella vakuuttavan, ihastuttavan ja vaikuttavan moniulotteisen oluen. Muutamiin viime aikoina maistettuihin moderneihin (lähinnä yhdysvaltalaisiin) imperial stouteihin verrattuna tämä Fuller'sin esitys on selkeästi hillitympi, elegantimpi ja yleisesti brittiläisempi tapaus, jossa korostuu enemmän hienostuneisuus, balanssi ja eleganssi rehellisen turpaanvedon sijaan. Sen sijaan peribrittiläisiin stoutteihinhan nähden tämä olut on kyllä varsinain kolossaalinen monsteri, eli mitään maltillista, kärtsäistä pikkustoutia on turha odottaa.

Fuller's edelleen onnistuu pitämään paikkansa meikäläisen lempparienglantilaispanimona – panimolta löytyy niin klassista, peribrittiläistä old school -tavaraa, kuin tällaisia selkeästi modernimpia, olutmaailman uusia tuulia seuraavia pullotteita, joista kuitenkin heijastuu mainiolla tavalla Fuller'sin perinteikkyys ja pitkän linjan olutosaaminen. Panimolta lienee turha odottaa täysin uudenlaisia, uraauurtavia erikoisoluita, mutta yleensä jos he ryhtyvät tekemään omaa versiointia jostain perinteisestä oluttyylistä, voi yleensä huoletta odottaa varsin laadukasta lopputulosta – tämä ei ainakaan tuonut poikkeusta tuohon linjaan!

Koska oluelle on rohkeasti isketty parasta ennen -päivämäärä 10 vuoden päähän ("best before end 2023"), on aika selvää, että Fuller's haluaa ihmisten tajuavan tämän olevan olut, joka ei vain kestä ikäännytystä, vaan varmasti kehittyy parempaan suuntaan. Pitänee ottaa neuvosta vaari ja hakea puteli kellarin perälle kypsymään!

Lyhyesti: Todella täyteläinen, runsas, melko voimakkaan kärtsäinen ja leipäisen maltainen, mutta silti samalla erittäin tasapainoinen ja modernissa imperial stout -skenessä jopa astetta hillitympi esitys.

Arvio: Täydellinen – hyvä imperial stout toimii aina kuin junan vessa, ja tämä on imperial stoutiksi niin paljon enemmän kuin vain "hyvä". Upeaa huippukamaa mainiolta brittipanimolta!

Hinnan (9,52e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

Boulevard Smokestack Dark Truth

Boulevard Smokestack Series Dark Truth Stout

• Valmistaja: Boulevard Brewing Co.
• Tyyppi: Olut, Imperial Stout
• Maa: Yhdysvallat
• Alue: Missouri, Kansas City
• Maltaat: Amber 50, Cara 120, Cara 300, Honey Naked Oat-, kaura-, paahdettu ohra-, pale-, ruis-, suklaa-, suklaaruis-, vehnä-
• Humala: Citra, Magnum, Perle, Zeus
• Koko: 0,355
• Hinta ostohetkellä: 9,95e (Maaliskuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)
• Hinta nyt: 9,95e (Huhtikuu 2014, Alko, erikoisvalikoima)

kuva: boulevard

Kaappini perällä on ollut kypsymässä jo melko pitkään useammalla mainiolla oluella vakuuttaneen Boulevard-panimon Smokestack-sarjan Dark Truth -niminen imperial stout. Tämänkertainen arvioni ei kuitenkaan kerro tuosta putelista, vaan toisesta samanlaisesta, jonka ostin hiljattain Arkadian Alkosta huomattuani kyseistä olutta edelleen sieltä löytyvän – onhan se aina hauskaa sekä syödä kakku että säästää se! Vanha Dark Truthini jäi siis edelleen keräämään kellariin ikää.

Tosiaan, tuo maanmainio Boulevard Brewing on näkynyt blogissani ainakin mainioiden Single- ja Double-Wide IPA -arvioiden muodossa, minkä lisäksi olen ehtinyt myös katsastaa Dark Truthin pikkuveljen, edelleen Arkadian hyllyiltä löytyvän Bully! -portterin. Kaikki panimolta maistamani oluet ovat olleet varsin verratonta tavaraa, mutta kovin usein niitä ei ole tullut ostettua, kiitos melko suolaisen hinnoittelun. Journalismin nimissä tämäkin pullo tuli totta puhuen ostettua, toivottavasti ei aivan turhaan! Ainakin oluen speksit (kauraa, ohraa, ruista ja vehnää rohkeasti yhdistelevä mallaspohja, belgihiiva ja tumman ruokosokerin tuoma boost) lupailevat hyvää!

Ulkonäöltään olut on kunnon imperial stoutien henkeen täysin läpinäkymätön ja pikimusta. Oluen päälle kohoaa innokkaasti beigenruskea, varsin runsas, kuohkea, kestävä ja mukavasti pitsiä jättävä vaahtohattu.

Tuoksu on erittäin kompleksinen: ensivaikutelmaltaan olut on ihastuttavan hedelmäinen, mistä lienee kiittäminen belgihiivaa. Hedelmän alta paljastuu varsin tummanpuhuvaan ulkonäköön nähden suhteellisen hillittyä paahteisuutta ja makeaa lakritsisuutta, morttelissa jauhettuja yrttejä, kevyesti appelsiinista sitruksisuutta ja hennosti havuisia humalan aromeja.

Parin suuntäyttävän paksun ja suorastaan tahmean imperial stoutin jälkeen Dark Truth on selkeästi hillitympi tapaus, omassa viitekehyksessään peräti keskitäyteläinen, joskin yleisellä oluttasolla varsin tuhdista päästä. Makumaailma on hyvin suklainen, maltillisesti siirappisen maltainen ja aluksi lempeän maitokahvinen, taittuen sitten tiukempaan ja karvaampaan espressoisuuteen ja aromikkaaseen kolaisuuteen. Taustalla tuntuu häivähdyksiä suolaisesta salmiakkisuudesta. Hiilihappoisuus on oluttyylille ominaisesti varsin hillittyä, minkä vuoksi olut on makunsa lisäksi myös suutuntumaltaan varsin kermainen – toki oman lisänsä varmasti antaa kauran tuoma pehmeys. Yleisesti makumaailma on selvästi sekä kuiva että makea olematta loppupeleissä silti selkeästi kumpaakaan.

Jälkimaku on pitkä ja siinä katkerohumalointi pääsee lopulta monimuotoisen mallasrungon alta esiin tehden oluen loppuliu'usta kohtalaisen karvaan. Oluesta jää suuhun tummapaahteisen kahvinen, jopa kahvinporoinen ja kevyen salmiakkinen jälkivaikutelma.

Dark Truth Stout on kuin jännittävä sekoitus kahvia, kokista ja kermavaahtoa. Balanssi on saatu hiottua varsin erinomaiseen kuntoon: olut ei vaikuta missään vaiheessa hallitsevan tahmaisen makealta, eikä liian kuivalta tai tiukan paahtuneelta. Molempia puolia oluesta kyllä löytyy, mutta ne on saatu hienolla tavalla tasapainottamaan toisiaan. Myös makumaailma on hurmaavan moniulotteinen ja siitä löytyy yhtä lailla tasapainoisella tavalla niin monia maltaan vivahteita kuin aromaattista humalaakin. Pähkinänkuoressa Dark Truth on kaiken kaikkiaan ihastuttava ja moniulotteinen jenkkistout.

Tästä huolimatta on pakko myöntää, että olut on – kuten myös Smokestack-sarjan Double-Wide IPA – piirun verran tyyris tapaus. Tämä on kyllä uskomattoman moniulotteinen ja ennen kaikkea vaikuttavan tasapainoinen olut millä tahansa mittapuulla mitattuna, mutta kymppi reilun kolmanneslitran pullosta rupeaa olemaan jo melko suolaista pelkästään baarihinnalla, myymälähinnasta nyt puhumattakaan. Laatuunsa nähden olut ei ole ihan mahdottoman hintainen ja mielelläni minä tämmöistä uudelleenkin ostaisin, mutta kun niin ikään Jenkeistä tuleva, samankokoiseen pulloon pakattu ja samassa tyylissä ja tasossa painiva Founders Imperial Stout maksaa puolet tästä, en kyllä näe mitään järkeä ostaa tätä uudelleen. Sääli sinänsä – tietyllä tapaa Boulevardin piirun verran maltillisempi ja enemmän tasapainoa kuin monoliittista massiivisuutta painottava tyyli oli näistä kahdesta jopa enemmän mieleeni.

Lyhyesti: Uskomattoman tasapainoinen, moniulotteinen ja herkullinen imperial stout, joka jatkaa Boulevard Brewingin katkeamatonta laatuoluiden suoraa. Tällaisella kattauksella Boulevard mennee meikäläisen lemppariksi Atlantintakaisista panimoista.

Arvio: Täydellinen – pitkästä aikaa imperial stout, jonka pääpaino ei ole ylettömän massiivisessa ilmaisussa, vaan enemmän tasapainoa ja monimuotoisuutta korostavassa tyylissä. Vaikka siis onhan oluessa kyllä paljon kaikkea, tottakai. Yleensä imperial stoutien parhaus yleensä kulkee suoraan verrannollisesti niiden massan kanssa, mutta näköjään ei aina!

Hinnan (9,95e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.