Chimay Red Première 2014

Chimay Red Première 2014

• Valmistaja: Bières de Chimay 2014
• Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Dubbel
• Maa: Belgia
• Alue: Vallonia, Hainaut
• Koko: 0,75
• Hinta ostohetkellä: 8,97e (Marraskuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)

Lisää belgialaista brunea blogiin!

Chimayn trappistiluostarin oluttarjonta koostuu neljästä erilaisesta oluesta, jotka on värikoodattu tyylinsä mukaan, mutta jotka käytännössä vastaavat neljää perinteistä belgialen tyyliä: enkel, dubbel, tripel ja quadrupel. Enkel eli Dorée tai Goud ("kultainen") on kevyin, ns. "patersbier"; seuraavaksi tulee punainen dubbel, Brune tai Bruin; sitten on keltainen Triple tai Tripel; viimeisenä on vahvin quadrupel, sininen Blue. Lisäksi Chimay julkaisee kolmea jälkimmäistä myös suuremmissa pulloformaateissa, jolloin oluet saavat uudet nimet: Bruin on Première, Triple on Cinq Cents ja Blue on Grande Réserve.

Viime jouluna Alkoon saapui kertaerä Premièreä, jolloin nappasin yhden pullon talteen kellariin kypsyteltäväksi. Harmillisesti kovinkaan kauaa olut ei ehtinyt kellarissa muhia, sillä pullo korkattiin trappisti-quadrupelmaistelun jälkimainingeissa reilu kuukausi takaperin, noin vuoden ikäisenä. Pidempään kellarointiin olisi kyllä varaa ollut, sillä oluen parasta ennen -päiväys oli merkattu vuodelle 2018.

Ekalla kaadolla lasiin kaatuu kirkasta, oranssinruskeaa olutta, jolle muodostuu runsas, kuohkea ja valkea vaahto.Toisella kaadolla hiivat ovat lähteneet hyvin liikkeelle ja oluen ulkonäkö onkin yhtäkkiä sameaa.

Belgihiivaisen mausteinen tuoksu tarjoaa tummempaa hedelmää, kevyttä paahtomallasta, hieman hapahkoa fiilistä, hentoa pähkinäisyyttä ja ujoa kypsää omenaisuutta.

Suussa oluella on keskitäyteläinen suutuntuma ja hieman normi-brunea kuivakampi yleisilme. Hieman kuivahko makumaailma on mausteinen, kuivakan siirappinen, viikunainen ja kevyen rusinainen. Pääasiallisten aromien välistä häilyy kuivahkoa luumua, kohtalaisesti tuntuvaa, yrttistä katkeroa ja hyvin maltillista kandisokerisuutta.

Pitkäkestoinen ja vivahteikas jälkimaku on varsin keskimaun kaltainen, mutta piirun verran makeampien sävyjen dominoima. Suuhun jää mausteisuutta ja rusinaisuutta, kevyen bitteristä katkerohumalaa, hillittyä karamellimaltaisuutta ja ujosti käynyttä persikkaisuutta.

Näin lennosta on vaikea muistaa, oliko Chimayn punainen yhtä kuivahko dubbel nuorena, mutta ainakin nyt oluen yhdistelmä melko kuivaa ja mukavan katkeroista särmää yhdistettynä klassisiin dubbel-aromeihin toimii harvinaisen hyvin. Monet oluen vivahteet (rusina, siirappi, luumu, viikuna) kyllä vihjaavat makeuteen, mutta kokonaisuus ei missään vaiheessa taitu monien belgien tahmeaan ja jopa ällömakeaan suuntaan, vaan katkeroisuus siistii tyylikkäästi maltillisen makeaa runkoa, minkä vuoksi olut pysyy hienosti melko kuivakkana ja mausteisena, mikä taas omalta osalta pitää oluen juotavuuden korkeana. Olutta pystyy hyvillä mielin särpimään enemmänkin ilman että ensimmäisen lasin puolessa välissä rupeaa tulemaan ähky tai makeus alkaa tökkimään! Oluen 7% vahvuus kuitenkin kannustaa mieluummin jakamaan oluen pienessä seurassa kuin nauttimaan ypöyksin.

Kaiken kaikkiaan Chimayn punainen on yksi ehdottomasti markkinoiden parhaista dubbeleista. Ei tämä mikään iso tai ihmeellinen olut ole (hienoa pulloa lukuunottamatta), mutta sitä vartenhan quadrupelit ovat olemassa. Sen sijaan tässä oluessa yhdistyy tyylipuhdas, hentoisesti – muttei liioitellusti – makea ja moniulotteinen tumman belgioluen aromimaailma hyvään juotavuuteen kellarikypsytyskelpoisessa paketissa. Jes!

Lyhyesti: Chimayn moniulotteisen, mausteisen, hyvin hillityn makean ja tasapainoisen katkeran dubbelin normaalia suurempaan pulloon pakattu erikoisversio.

Arvio: Erittäin hyvä – pitäisi napata jostain tuore Chimayn punainen ja testata, onko se näin hyvää tavaraa. Jos on, on tämä olut hands down lempparidubbeleitani. Jos ei, suosittelen nauttimaan oluen vähintään vuoden ikäisenä.

Hinnan (8,97e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

La Trappe Dubbel 2013

La Trappe Dubbel 2013

• Valmistaja: Brouwerij de Abdij Onze Lieve Vrouw van Koningshoeven
• Tyyppi: Olut, Belgi, Trappisti, Dubbel
• Maa: Alankomaat
• Alue: Pohjois-Brabant, Tilburg
• Maltaat: Karamelli-, München-, pale-
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 3,99e (Heinäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 3,93e (Lokakuu 2015, Alko)

Tunnustettu tosiasiahan on se, että trappistioluista vahvoja quadeja kannattaa kypsytellä kellarissa, mutta miedommat dubbelit vain menevät siellä hukkaan. Noh, tässä hiljattain pidin maistelun, jossa tarkastettiin miten eri trappistipanimoiden quadrupelit ovat kellarissani kypsyneet ja miten ne pärjäävät keskenään. Päästäkseni sopivaan mielentilaan kaivoin maistelun alla testiin kellaristani dubbelin, joka myöskin oli kypsynyt siellä quadien keskellä. Olutfolkloren mukaan oluen olisi pitänyt tässä vaiheessa olla jo palasina – olihan parasta ennen -päiväyskin (06/2015) mennyt ohi jo useammalla kuukaudella; hirveän paljolla ei kuitenkaan oltu ylitetty panimon antamaa 30 kuukauden arviota oluen kestävyydestä. Samalla pystyi hyvin arvioida oluen panovuoden: jos tuosta parasta ennen -päiväyksestä vähentää 30kk, päästään vuoden 2013 alkuun.

Oluen tuottanut de Koningshoeven trappistiluostarin yhteydessä toimiva panimo on maailman tuottoisin panimo. Tämä vuonna 1884 toimintansa aloittanut panimo tuottaa vuosittain noin 15 miljoonaa litraa olutta – noin kolmanneksen koko maailman trappistituotannosta. Tyyliltään tämä olut on siis perinteinen dubbel, eli perinteistä vaaleahkoa belgiolutta tummempi ja tuhdimpi olut, mutta kuitenkin miedompi kuin järeämmät tripel tai quadrupel. Perinteinen dubbel käytetään monien muiden belgioluiden tapaan belgioluthiivalla ja usein olueen tuodaan väriä, makeutta ja korkeampaa alkoholipitoisuutta tummalla siirapilla.

Oluella on tumman siirapinruskea mutta myöskin kirkas ja läpinäkyvä väri. Kaadon myötä muodostuu tolkuttoman runsas, paksu, erittäin kestävä ja vaahtomuovia muistuttava, todella kiinteä vaahto.

Makeassa ja hennosti imelässä tuoksussa tuntuu siirappia, taatelia, kandisokerilientä, hedelmäistä kuivakakkua ja leivontamausteita. Taustalta erottuu hieman palanutta karamellia, kevyttä luumua ja aavistus rusehtavaa banaania. Olisi hauskaa, jos olisi vieressä tuore pullo samaa olutta, että pystyisi vertailemaan kuinka paljon tuoksu on kehittynyt parissa vuodessa. Joka tapauksessa tuoksu on hyvin puhdaspiirteinen ja tyylipuhdas – liian pitkään kypsyneiden trappistien leipäisyys ja pahvimaisuus loistavat poissaolollaan, mikä on vallan ilahduttavaa!

Suussa oluen kohtalaisesti makean maltaiseen taittuva makumaailma on ruskean banaaninen, kuivakakkuinen, kevyen leivontamausteinen ja hennon luumukeittoinen. Suutuntuma on 7% alkoholista huolimatta kevyehkö tai keskitäyteläinen; pieni, tasainen ja hienostunut kupla sopii siististi yleisilmeeseen. Katkeropuoli on varsin hentoa ja maltillista.

Jälkimaussa tuntuu makeaa keskimakua kuivempaa mausteisuutta, kevyttä pippuria, rusehtavaa banaanimössöä, tummaa siirappia, kärähtänyttä sokeria, kuivattua luumua, aavistus yrttistä bitteriä ja häivähdys happamuutta.

Näköjään tämä La Trappen Dubbel on parin vuoden jälkeen edelleen mainiossa kunnossa. Vaikea sanoa, onko olut saanut kellaroinnin myötä lisää syvyyttä, sillä tyylillisesti olut vastasi aika lailla muistikuviani nuoresta versiosta, mutta valittamista ei tästä löydy.

Tämä tieteellinen kokeiluni osoitti nyt ainakin sen, että hyvin nuo dubbelitkin kellaria kestävät, sillä olut oli oikein maukas tapaus ja kaikin puolin edelleen mainiossa tikissä. Tuskin tämän korkkaamisella edes mikään kiire oli, sillä olut ei vaikuttanut siltä, että se olisi mennyt huonompaan suuntaan ihan vähään aikaan. En kuitenkaan saanut tästä hirveästi sen enempää irti mitä tuoreesta versiosta, joten en nyt varsinaisesti kehota ihmisiä ostamaan kaappejaan täyteen dubbeleita – lähinnä siksi, kun olutkellari kannattaa varata laadukkaille lambiceille!

Lyhyesti: Mainiosti useamman vuoden kellarointia kestänyt klassinen dubbel maailman suurimmalta trappistipanimolta.

Arvio: Miellyttävä – ihan kelpo perusdubbeli tämä. Monesti quadrupelit voivat makeudessaan ja alkoholissaan mennä liioittelun puolelle, kun taas hyvät dubbelit pelaavat hillitympinä esityksinä paremmin. Ei tästä kuitenkaan mitään suuria elämyksiä saanut irti ja tälläkin kertaa tästä La Trappesta yleisfiilikseksi jäi "ihan passeli perusbelgi".

Hinnan (3,99e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Petrus Dubbel Bruin

Petrus Dubbel Bruin

• Valmistaja: Brouwerij de Brabandere
• Tyyppi: Olut, Belgi, Dubbel
• Maa: Belgia
• Alue: Flanderi, Länsi-Flanderi, Bavikhove
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 1,99e (Huhtikuu 2015, Firmabier)
• Hinta nyt: –

kuva: beers of europe

Jälleen klassikkopanimojen parissa! Hiljattain arvioin blogissani belgialaisen de Brabanderen panimon Oak Aged Palen, jota pidetään yhtenä maan parhaista hapanoluista (toki poislukien lambicit, jotka ovat ihan oma maailmansa). Firmabieristä tilausta tehdessäni ajattelin tehdä vähän paremminkin tuttavuutta panimon tuotantoon ja nappasin testiin myös Alkossakin joitain vuosia sitten tarjolla olleen Petrus Dubbel Bruinin.

Olut on siis ihan tavanomainen Dubbel, eli tumma olut, johon on tuotu paahdettujen maltaiden ohella makeutta, runsautta ja alkoholia myös tummalla sokeria. Nimi Bruin ("ruskea") viittaa vain oluen väriin, eli olut ei ole tyyliltään hapan Oud Bruin.

Oluella on kevyen utuinen mahonginruskea väri ja runsas, kestävä, tiivis ja väriltään vaaleanruskea vaahtokukka.

Tuoksu on varsin tyypillisen dubbel-mainen, eli nokkapuolelta voi löytää luumua, rusinaa, viikunaa ja kevyttä limppuista leipäisyyttä. Myös häivähdys jonkinlaista teräksisyyttä erottuu taustalta.

Suussa olut on melko täyteläinen ja runsas. Maku on melko hallitsevasti makeahkon luumuinen, mutta taustalta löytyy paljon kaikkea muuta: kevyttä mämmisyyttä, hillittyä paahtuneisuutta, maltillisesti sekamarjamehuisia vivahteita, hentoa rusinaa, ujoa viikunahilloketta ja jopa aavistus oudbruinmaista happamuutta, joskin ilman happamien oluiden kirpeyttä. Yleisvaikutelmaa tukee hyvin pehmeä, lempeä ja melko kuohkea hiilihappo.

Tumman maltainen jälkimaku on melko voimakkaan limppuisen leipäinen, luumuinen, kevyen mausteinen, hillityn siirappinen, hennon rusinainen ja kestoltaan melko pitkä.

Pähkinänkuoressa Petrus Dubbel Vruin on vähän tylsä, suoraviivainen ja yllätyksetön, mutta samalla myös luotettava ja tasapainoinen dubbel. Ei siis mitenkään huono tapaus, mutta ei tämä oikein kykene myöskään herättämään mielenkiintoa. Vastaavanlaisia Dubbeleita tulee vastaan oikealta ja vasemmalta, joten tässä kilpailussa Petrus hukkuu automaattisesti massaan. Plussaa olut saa kilpailukykyisestä hinnastaan.

Lyhyesti: Simppeli, tasapainoinen ja erittäin yllätyksetön perus-belgidubbel.

Arvio: OK – ihan kelpo dubbel tyydyttämään akuuteinta belgijanoa, mutta mielenkiinnon osuus jää tässä oluessa harvinaisen laihaksi.

Hinnan (1,99e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.

Bryggeri Kanttori Dubbel

Bryggeri Kanttori Dubbel

• Valmistaja: Bryggeri Helsinki
• Tyyppi: Olut, Ale
• Maa: Suomi
• Alue: Uusimaa, Helsinki
• Maltaat: Dark-, kristalli-, paahdettu-, pils-
• Humala: East Kent Golding, Magnum
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,80e (Helmikuu 2015, Alko)
• Hinta nyt: 5,80e (Helmikuu 2015, Alko)

Helsingin keskustassa, aivan tuomiokirkon varjossa sijaitseva mainio panimoravintola Bryggeri lähti tämänvuotiseen pienpanimokatselmukseen liikkeelle melko perinteisellä oluella – joskin täällä meidän peräpohjolassa hieman vähemmän tunnetulla oluttyylillä. Bryggerin Kanttori on dubbel, eli tumma, hieman makeahko belgiolut, joka saa hieman runkoa lisää keittovaiheessa lisätyllä karamellisokerilla. Suomessa kun belgeistä ovat dubbeleita tunnetumpia esimerkiksi vehnäiset witit (no, lähinnä Hoegaarden) ja dubbeleita selkeästi järeämmät quadrupelit, joita monet trappistioluet (esimerkiksi Chimayn sininen) hyvin edustavat.

Väriltään Kanttori on tummahko, hennon utuisen ja pronssiseen taittuvan punaruskea. Vaaleanruskea vaahto nousee parin sentin paksuiseksi patjaksi ja laskeutuu hiljalleen oluen sekaan.

Lasista leijailee melko hillitty tuoksu, jossa tuntuu kevyesti belgihiivaisuuden tuomaa, banaanivetoista hedelmää, ujoa marjaisuutta ja hieman pippurista mausteisuutta. Sanottava on, ettei tämä kyllä tarjoa paljoa.

Suussa olut on raikas, keskitäyteläinen, hieman pehmeä ja kohtalaisen hiilihappoinen. Enemmän kuivahko kuin dubbelisen makea maku on kevyt, mutta siitä on tuoksun tavoin vaikea saada otetta. Kielellä tuntuu kevyttä marjaa, hillitysti luumuvetoista hedelmäkompottia, mausteisuutta ja ujoa ohramallasleipää. Katkeroisuus (20 EBU) on todella vaatimatonta.

Jälkimaku on keskipitkä, mausteinen, hennon luumuinen, kevyen mallasleipäinen ja ujon belgihiivaisen hedelmäinen. Karvautta ei löydy juuri ollenkaan.

Kanttorista jää kyllä todella valju kuva. Hyvässä dubbelissa on sopivaa makeutta, sitä tasapainottavaa mausteisuutta ja ennen kaikkea sitä belgihiivaista hedelmäisyyttä, jonka avulla olut yhdistyisi belgiolueksi. Kanttori sen sijaan tuntuu hallitsevan paahteiselta ja voimakkaan leipäiseltä, mutta itse belgimäisyys jää lähinnä ajatuksen asteelle. Lisäksi oluen tuoksu- ja makumaailma itsessään on varsin vaatimaton, mutkaton ja yksiulotteinen. Ei tämä nyt oikein belgiksi tunnistu, eikä oikein miksikään muuksikaan, minkä lisäksi litrahinta jää laatuun nähden aivan liian kovaksi. Bleh.

Lyhyesti: Simppeli, paahteinen, mallasleipäinen, kuivahko ja yksiulotteisen tylsä olut, joka sanoo olevansa dubbel.

Arvio: Tylsä – erittäin turvallinen, yllätyksetön ja suoraviivainen ale, joka jää erittäin kauas esikuvistaan.

Hinnan (5,80e) ja laadun suhde: Surkea – samaan hintaan saa paljon parempaakin.

Laitilan Kievari Agricola

Laitilan Kievari Agricola

• Valmistaja: Laitilan Wirwoitusjuomatehdas
• Tyyppi: Olut, Belgi, Dubbel
• Maa: Suomi
• Alue: Varsinais-Suomi, Laitila
• Maltaat: Bisquit-, melano-, pale ale-
• Humala: East Kent Goldings, Northern Brewer
• Koko: 0,33
• Hinta ostohetkellä: 5,91e (Helmikuu 2014, Alko)
• Hinta nyt: 5,91e (Helmikuu 2014, Alko)

Laitilan Kievari Agricola jäi parin muun oluen kanssa ihan viime tippaan Alkon käsityöläisoluiden joukosta – samoin kuin pari muuta olutta, myös tämä meinasi jäädä testaamatta sen takia, että Laitilan Kievari-sarjan oluet ovat harvoin herättäneet meikäläisessä juuri minkäänlaisia värähdyksiä. Noh, tulipahan kuitenkin ostettua ja otettua testiin. Jos en jostain Presidenttisahtia löydä tai Pyytä vielä muuten vain testiin nappaa, niin tähän arvosteluun taitaa jäädä meikäläisen osalta katsaus Alkon käsityöläisoluisiin mallia kevättalvi 2014.

Laitila lähti Alkon käsityöläisolutkattaukseen hieman belgihenkistä meininkiä henkivällä strong alella, jonka mainitaan olevan luostariolut-tyyppinen – ei kuitenkaan sentään aidossa luostarissa pantu, ymmärtääkseni!

Lasiin kaatuneella oluella on kaunis, kuparisen punaoranssi ja hennon samea väri. Valkeaa vaahtoa yrittää nousta oluen päälle erittäin niukasti, eikä se yritä jäädä asemiinsa pikaista morjenstusta pidemmäksi aikaa.

Nokkaa tervehtää hillitty tuoksu, jossa pinnassa tuntuu kevyttä, karamellista mallasta ja enemmän brittihenkistä puumaisuutta, taustalla taasen enemmän belgihiivan tuomaa, kevyen luumuista ja marjaista hedelmää.

Pääasialliselta maultaan olut on kevyesti makeaan taittuvan karamellimaltainen ja hillityn hunajainen. Kokonaisuudesta voi erottaa kohtalaisesti kuivattuja hedelmiä, erityisesti makumaailmasta erottuu mielestäni mehevää taatelisuutta. Humalointi on varsin kevyttä, puumaista ja hennon yrttistä. Katkerohumaloinnin sijaan hapahko belgihiivaisuus tuo sopivan tiukahkoa vastapainoa makeahkon maltaiselle yleisilmeelle. Suutuntumaltaan olut on keskitäyteläinen ja lähes hiilihapoton.

Hapahkon belgihiivaisuuden hallitsema jälkimaku on melko lyhyehkö, ja siinä tuntuu hyvin kevyesti yrttistä humalan katkeroa, vivahde punaista omenaisuutta, hennon karamellista maltaisuutta ja aavistus metallisuutta. Rouheat 8,5 pinnaa alkomahoolia jäävät lämmittämään melko tanakasti nielua ja kitalakea.

Agricola on ihan kulautettava tuhdin pään ale mutta loppupeleissä turhankin luonteenpiirteetön näkemys tavan perusbelgistä. Tätä siemailee ihan irvistelemättä, mutta olut kyllä varoo huolellisesti jättämästä minkäänlaisia muistijälkiä; vain viikkoa myöhemmin on hyvin vaikea saada kiinni oluesta ja kiitän itseäni siitä, että osaan kirjoittaa itselleni kattavat muistiinpanot.

Parempia tuhteja aleja saa Alkosta paljon kohtuullisempaan hintaan (tjeu: Chimayn sininen), joten voi todeta, että ei tästä oluesta hullua hurskaammaksi päässyt tulemaan ja olut jää tulevaisuudessa suurella varmuudella hyllyyn. Ei tämä huono ole, mutta siinä ei ole mitään sellaista, mikä saisi minut ostamaan sitä. Sen sijaan sillä on lähes kuusi euroa syytä miksi en halua ostaa sitä uudelleen.

Lyhyesti: Varsin tavanomainen tuhti ja makea, belgihenkinen ale, josta löytyy vähän sekä yllätyksiä että hiilihappoja.

Arvio: OK – on oluessa sekä tuoksua että makua, mutta silti siitä jää vähän hajuton ja mauton yleisfiilis. Tällainen olut on koettu jo miljoonaan kertaan – ja monissa tapauksissa edullisempaan hintaan...

Hinnan (5,91e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.

Rekolan Munkintie

Rekolan Munkintie

• Valmistaja: Rekolan Panimo
• Tyyppi: Olut, Belgi, Dubbel
• Maa: Suomi
• Alue: Uusimaa
• Maltaat: Ohra
• Koko: 0,5
• Hinta ostohetkellä: 6,59e (Kesäkuu 2013, Alko)
• Hinta nyt: 6,76e (Tammikuu 2014, Alko)

Vuorossa blogini ensimmäinen suomalaisen alkoholijuoman arvostelu! (Rumpujen pärinää, fanfaareita)

Rekolan Panimo on varsin tuore tulokas Suomen mikropanimokentällä, mutta onnistunut nuoresta iästään huolimatta saamaan jo yhden oluistaan Alkon valikoimiin, minkä lisäksi oluita löytyy Stockmannien oluthyllyiltä sekä valituista ruokakaupoista ympäri maata. Panimolle on kyllä nostettava hattua kokeellisuudesta – valikoimista kun löytyy tämän Belgian dubbel-henkisten oluiden suuntaan kumartavan esityksen lisäksi mm. kuusenkerkällä ja inkiväärillä maustettuja oluita. Kun suurpanimot puskevat ulos mielikuvitusta kuihduttavaa, vetistä peruslageria, on ilahduttavaa löytää tällaisia perinteitä rikkovia, pikkupanimoita lähes omilta kotinurkilta!

Suodattamaton Munkintie tuli vastaani tämä jännittävällä etiketillä varustettu suomalais-ale ensimmäistä kertaa Helsingin Angleterre-baarissa alkuvuodesta, jolloin oluesta jäi varsin positiivinen, vaikkei nyt mitenkään maailmojamullistava mielikuva. Siksi allekirjoittanutta ilahdutti suuresti löytää olut Alkon uutuuksista kesän lähestyessä – pitihän olut napata nyt uudelleen testiin ja ihan arvioitavaksi asti.

Oluen väri on tummanruskea ja vain kevyesti läpinäkyvä. Oluen päälle kohoaa melko kevyen beigenruskea vaahtokukka, joka jää kohtuullisen pitkäksi aikaa nököttämään paikalleen.

Lasista kohoaa tuhti ja varsin makeaan taittuva tuoksu, josta erottuu tummaa siirappisuutta, makean karamellista, tummaa mallasta, kevyttä pähkinäisyyttä ja rusinakeittoa. Ensivaikutelma on varsin miellyttävästi belgialaisten Dubbelien suuntaan flirttaileva.

Tummanpuhuva maku on makeahko ja suutuntumaltaan melko paksuntäyteläinen; hyvin vähäinen hiilihappoisuus vain korostaa oluen tuhtia ja paksunpuoleista suutuntumaa. Runsas mutta pehmyt aromimaailma on tumman hedelmäinen, aavistuksen rusinainen, joulumausteinen, hennon pähkinäinen ja kevyen humalaisenkarhea. Kerroksittaisen maun alta löytyy aavistuksen verran hapahkoa hiivaisuutta ja hennon pippurista mausteisuutta.

Jälkimaussa kielelle jää kuivattua luumua, tummaa siirappia, rusinaa, joulupuuron mieleentuovaa kanelia ja lähes imelää viikunaisuutta.

Munkintie on varsin tuhti ja makeahko makuelämys, puolen litran riittoisalla pullokoollaan jopa ehkä turhankin makea – loppupeleissä nimittäin oluen siirappis-rusinais-luumuinen makeus rupeaa hieman tökkimään, sekä lämmetessään maistumaan jopa aavistuksen imelältä. Tämä kuitenkin on enemmän makumieltymysasioita kuin varsinaisesti oluen vika – makeammista Dubbeleista pitäville Munkintie lienee varsin passeli esitys. Omaankin makuuni olut kyllä toimii mainiosti, mutta pienempi pullokoko ja vastaavasti edullisempi hintalappu nostaisivat oluen ostettavuuskerrointa omissa silmissäni huomattavasti!

Kohtalaisesti viilennettynä ja vaikka jonkun toisen oluista nauttivan kanssa Munkintie on varsin mainio, belgihenkinen olut sekä yksi parhaista Alkosta löytyvistä ei-belgialaisista belgeistä. Varsinaiseksi sessio-olueksi näin makea, suurikokoinen ja kohtalaisen vahvanpuoleinen (6,7%) soveltuu huonommin, mutta esimerkiksi juustojen kumppanina tarjoiltavaksi jälkiruoaksi voin oluen kuvitella sopivan mainiosti.

Rekolan Panimo ei varsinaisesti ole räjäyttänyt pottiaan omissa silmissäni, sillä panimon oluet tuntuvat olevan melkein poikkeuksetta melkein-muttei-ihan tavaraa, mutta arvostan silti panimon kunnianhimoista lähestymistapaa oluisiin, jossa ei mennä siitä, missä aita on matalin. Panimon jätkät tekevät omalta osaltaan tärkeätä työtä ollessaan osana paremman suomalaisen olutskenen luomisessa – vielä kun monopoli purettaisiin ja/tai panimoiden myynti vapautettaisiin, saataisiin otettua vihdoin reiluja harppauksia kohti oikeasti mielenkiintoista oluttarjontaa.

Lyhyesti: Tuhti, tummanpuhuva ja makean hedelmäinen Dubbel-henkinen belgi-ale koto-Suomemme pääkaupunkiseudulta.

Arvio: Hyvä – olut, joka toimii ensisijaisesti gourmet-kontekstissa, ei määrä-orientoituneessa oluen kittailussa. Ei mitenkään ihmeellinen tyylinsä edustaja, mutta kaikin puolin hyvä ja maukas tuttavuus.

Hinnan (6,76e) ja laadun suhde: OK – olut on hintansa arvoinen.