Tervetuloa Viinihullun päiväkirjaan!

Blogissani pyrin kirjoittamaan mahdollisimman seikkaperäisesti ja monipuolisesti arvioita maistamistani viineistä, joita yritän haeskella niin Alkon vakiovalikoiman edullisemmista klassikoista kuin tosiharrastajien arvostamista kulttiviineistä, sekä kaikkea siltä väliltä. Lisäksi pyrin kirjoittamaan vasta-alkavia viiniharrastelijoita mahdollisesti kiinnostavia tietoiskuja aina aiheesta innostuessani.

Maultani olen melko kaikkiruokainen viinien suhteen, mutta arvosteluistani paistanee läpi kuinka mieltymykseni nojaavat enemmän vanhan maailman hillitympiin, elegantimpiin ja monesti myös hieman hinnakkaampiin punaviineihin kuin uuden maailman massiivisiin ja kosiskeleviin hedelmäpommeihin. Otathan siis tämän huomioon jos itse satut olemaan helppojen ja edullisten chileläispunkkujen ystävä!

Kaikki viinien kuvat ©Alko, ellei toisin mainittu.

29.11.2021 mennessä blogissa on arvosteltu 1454 viiniä, 280 olutta, 13 siideriä, 4 marjaviiniä, 2 meadia, 2 sakea ja 3 kirjaa.


Näytetään tekstit, joissa on tunniste oluttyyli: gose. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oluttyyli: gose. Näytä kaikki tekstit

8.11.16

Omnipollo Bianca Mango Lassi Gose

Omnipollo Bianca Mango Lassi Gose
  • Valmistaja: Omnipollo
  • Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Gose / Erikoisuus, maustettu olut
  • Maa: Ruotsi
  • Alue: Tukholma
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: 4,90e (Helmikuu 2016, Saveur-Bière)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tukholmalaispanimo Omnipollo on kyllä käsittämätön outolintu. He nimittäin tekevät täysin käsittämättömiä oluita, jotka usein täysin älyttömistä lähtökohdistaan huolimatta toimivat hämmentävän hyvin! Toki poikkeuksiakin löytyy seasta, mutta näppituntumalta voisin melkein veikata Omnipollon onnistuneen jopa useammin kuin Mikkellerin – tuon toisen velhopanimon, joka myöskin jaksaa rohkeasti pelleillä oluiden kanssa.

Yksi hauskimpia olutlinjastoja Omnipollolla on ollut Bianca – yhdistelmä gosea ja lassia. Veikkaan, että lukijoissa voi löyty jokunen, joille jompi kumpi tai molemmat sanat eivät kerro mitään, joten selvennys lienee paikallaan. Lassi on siis raikas, kylmä juoma Intiasta, jonka pohjana toimii veden ja jugurtin sekoitus. Lassi voidaan maustaa joko suolalla ja mausteilla, tai tehdä makeaksi muussaamalla sekaan hedelmiä. Gose on taas perinteinen vehnäolut Goslarista, Saksasta, joka maustetaan suolalla – usein myös korianterinsiemenillä – ja joka käytetään maitohapolla tavallista vehnäolutta happamammaksi. Omnipollo yhdistelee Bianca Mango Lassi Gosessaan maailman kenties suosituinta lassia, mangolassia, goseen valmistamalla vehnäoluen, joka on maustettu suolalla ja mangopyreellä. En ole varma, onko olut hapatettu käyttämällä jugurttia (mikä on toki mahdollista) mutta jugurttipuolta on vähintään emuloitu sillä, että olut on hapan (sillä jugurttikin on hapanta) ja sen sekaan on lisätty hieman laktoosia eli maitosokeria tuomaan jugurttimaista täyteläisyyttä. Voltteja tässä brittiläisellä Buxton Breweryllä teetetyssä oluessa on goseksi reilunlaisesti, eli 6%. Meikäläisen pullo tuli testattua viime helmikuussa ja sen parasta ennen -päiväys oli 6.6.2016, joten hyvin oli vielä oluessa varoaikaa jäljellä.

Lasissa oluella on utuinen, kellervä ja ujosti hailakanvihertävään taittuva väri sekä melko runsas, pienikuplainen, suht tiivis, keskikestävä valkoinen vaahto.

Makean hedelmäinen mutta myös hennon hapahko on varsin aromikas ja runsas. Aromimaailmaa hallitsevat mehukkaan mangoiset piirteet, joita kevyemmän trooppiset hedelmäiset sekä makean sitrusmarmeladiset piirteet komppaavat.

Suussa olut on kunnon goselle tyypillisesti kirpeän hapan, eloisa ja ennen kaikkea jännittävä. Persoonallinen makumaailma on selkeän suolainen, melko voimakkaasti makean mangoinen, kevyen greippinen ja hillityn ruohoinen. Katkeruutta ei tunnu juuri ollenkaan, mutta runsaan hedelmäistä yleisilmettä keventää tasapainoinen, keskirunsas hiilihappo.

Jälkimaku kirpeän hapan, muhevan mangoinen, hennosti passiohedelmäisen kirpeä ja ujosti ruohoisen katkera.

Kokonaisuutena Bianca Mango Lassi Gose on kaiken kaikkiaan niin hullunhauska esitys kuin sen nimestä voi jo päätellä, mutta ilahduttavinta oluessa on se, ettei se ole pelkästään käsittämätön höpökötöstys, vaan yllättävän tasapainoinen ja maukas tapaus! Mangoisuus melko voimakkaana hedelmänä tottakai hallitsee oluen tuoksu- ja aromimaailmaa, mutta tämä ei silti tee oluesta vain yhden tempun koiraa, vaan olut on myös selvästi gose – suolainen ja hapan. Tämä olut lienee jopa tyypillistä gosea hieman suolaisempi ja happamampi, mutta tämä on suorastaan edellytys siihen, että olut toimii kunnolla, sillä kevyemmällä otteella valmistetun gosen ominaispiirteet olisivat varmasti hukkuneet mangoisuuden alle!

Useimmat Omnipollon Biancat ovat olleet varsin hauskoja, persoonallisia ja testaamisen arvoisia oluita, mutta mielestäni edelleen hauskimman ja mielenkiintoisimman paikkaa näistä pitää edelleen tämä mangolassi-versio. Varmasti joillekin tämä olut ei ole olut lainkaan, mutta kokeilunhaluisille tämä on kyllä tapaus, jonka ei kannata antaa mennä ohi suun!

Lyhyesti: Runsaan mangoisuuden hallitsema, mutta mukavasti myös happamuutta ja suolaisuutta tarjoileva olut, joka haluaisi olla sekä mangolassi että gose.

Arvio: Erittäin hyvä – höpöolutasteikolla tämmöinen setti edustaa sitä äärimmäistä päätä. Ei tämä nyt mitenkään haastava tapaus ole, mutta hauska, hullutteleva ja ehdottomasti mieleenpainuva. Muikea pikku herkku!

Hinnan (4,90e) ja laadun suhde: Hyvä – olut on hintaisekseen kelpo ostos.

10.4.16

The Kimmie, the Yink and the Holy Gose

Anderson Valley The Kimmie, the Yink and the Holy Gose Ale
  • Valmistaja: Anderson Valley Brewing Company
  • Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Gose
  • Maa: Yhdysvallat
  • Alue: Kalifornia
  • Maltaat: 2-row pale-, vehnä-
  • Humala: Bravo
  • Koko: 0,355
  • Hinta ostohetkellä: 2,59e (Lokakuu 2015, Firmabier)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tavan vehnäoluet harvemmin jaksavat meikäläisessä herättää suuria tunteita. Kyllähän niitä ihan ilokseen hörppii, mutta harvoin niihin kunnolla ihastuu. Homma kuitenkin kääntyy päälaelleen, kun normaalisti tavallinen vehnäinen happamuus saa rinnalleen kunnon maitohappoista happamuutta! Tästä syystä monet goset ja Berliner weisset ovat valloittaneet sydämeni, vaikka monet muut vehnäoluet saavat meikäläisessä aikaan lähinnä olankohautuksia tai korkeintaan ujoja, hyväksyviä nyökkäyksiä.

Olen jo pari kertaa aiemminkin ehtinyt blogini puolella avata gosen historiaa, mutta tuskin pieni kertaus on ketään tappanut. Kyseessä on siis n. 1500-luvulla, Goslarin kylässä syntynyt oluttyyli, josta tuli erityisen suosittu läheisessä Leipzigissa. Alun perin kyseessä oli olut, jonka mäskin valmistuksessa käytettiin vähintään puolet vehnämallasta ja jonka annettiin käydä spontaanisti villihiivoilla – tosin 1800-luvun lopulla villihiivat korvattiin tavallisella olutpintahiivalla ja villihiivojen tuottama happamuus tuotettiin maitohappobakteereja käyttämällä. Oluen omaperäisin piirre on aina ollut se, että olut on maustettu korianterilla ja suolalla, mikä antaa goselle hyvin persoonallisen twistin.

1900-luvun puolessa välissä Gosen valmistus lakkasi lopullisesti ja oluttyyli kuoli näennäisesti sukupuuttoon. 1980-luvun loppupuolella kiinnostus sitä kohtaan alkoi heräillä uudestaan Saksassa ja pienpanimobuumin myötä oluttyyli on levinnyt ympäri maailmaa – erityisesti Yhdysvalloissa gosesta on tullut viime vuosina harvinaisen suosittu vehnäoluttyyli.

Vuonna 1987 Kalifornian Boonvilleen perustettu Anderson Valley Brewing Company oli alun perin pienen baarin oma ravintolapanimo, joka syntyi aikana kun pienpanimoliike oli vasta lapsenkengissään – tuolloin koko maassa oli vain alle 20 pienpanimoa. Tämä amerikkalaisen pienpanimoskenen pioneeri on jo kahdesti joutunut muuttamaan panimonsa sijaintia heidän oluidensa suosion kasvaessa ja ylittäessä panimon tuotantokapasiteetin. Tällä hetkellä tämä edelleen Boonvillessa sijaitseva panimo on ryhtynyt laajentamaan tuotantoaan myös perinteisten hapanoluiden suuntaan kiikuttamalla paikalle runsaasti vanhoja tynnyreitä oluiden kypsyttelyä varten.

Anderson Valleyn nimihirviö, The Kimmie, the Yink and the Holy Gose Ale on panimon kesäkausituote ja yksi panimon merkittävimpiä hittituotteita. Tämä 4,2% vahvuinen olut saa happamuutensa maitohappokäymisellä, joka suoritetaan ennen mäskin keittoa ja oluen varsinaista käymistä. Kun olut on käynyt tankeissa, maustetaan se korianterilla ja merisuolalla. Anderson Valley kertoo suorittaneensa erilaisia suolauksen asteita gosensa kokeilukeittojen kanssa ja lopulta panimo on päätynyt melko maltilliseen suolaukseen – ainakin jos vertaa tyylin äärimmäisimpiä esimerkkejä. Nimensä olut saa paikallisesta, 1800-luvulla syntynsä saaneesta Anderson Valleyn murteesta: kimmie tarkoittaa miestä ja yink nuorta poikaa, joten oluen nimi on kieli poskessa tehty viittaus kristinuskon pyhään kolminaisuuteen (isä, poika ja pyhä henki).

Oluella on hennosti vihertävän kellanruskea, kirkas väri. Valkoinen vaahtolakki on runsas ja kuohkea, mutta jää varsin lyhytkestoiseksi.

Lasista leijailee aromikas, kevyen omenaista ja sitruksista hedelmää tarjoava, kevyen vehnäisen hapan ja hennon kirpeä tuoksu.

Suussa olut on tyylille omenaisesti kepeä, raikas, hennon happamankirpeä ja kevyen suolainen. Maku on sitruksisen hedelmäinen, vihjaten ennen kaikkea aavistukseen appelsiinia, sekä hennosti korianterisen yrttinen; taustalla värjötteleviltä mauiltaan olut on aavistuksen vehnäisen hapan, maltillisen maamaisen mausteinen ja ujon karamellinen. Hiilihappo on hyvin pientä ja hentoa, katkeroita ei erotu käytännössä lainkaan. Näin kepeään ja raikkaaseen olueen olisi mielestäni sopinut jopa piirun verran reippaampi hiilihappo.

Raikkaassa, kepeässä ja kestoltaan keskipitkässä jälkimaussa tuntuu sitruksista mausteisuutta, kevyesti vehnäistä happamuutta, hentoa maitohapon tuomaa kirpeyttä. Oluen hyvin hillitty, mutta erottuva suolaisuus jättää kielelle hieman Suomenlahden matalasuolaista merivettä muistuttavan jälkivaikutelman.

"Mies, poika ja pyhä gose" on kyllä varsin kiva ja maukas tapaus, joka toimii varsin helpostilähestyttävänä esimerkkinä siitä, miten vaivattomasti gose tuntuu levinneen ympäri olutmaailman. Olut on kevyessä suolaisuudessaan ja hennossa korianterisuudessaan selkeästi tyylilajinsa edustaja, mutta selkeästi kaukana tyylin äärimmäisimmistä edustajista. Lisäksi oluen maltillisen alkoholin (4,2%) vuoksi olut on mitä mainioin raikas kesäjuoma. Yleisesti olen vahvasti oluiden naurettavaa 4,7% maitokaupparajaa vastaan, sillä valtaosa oluttyyleistä ei taitu järkevästi tuon vahvuuden alle. Goset, Berliner weisset ja grodziskiet ovat kuitenkin poikkeus tähän sääntöön: ne ovat usein varsin hurmaavia, kepeitä oluita, jotka harvemmin nousevat edes tuon 4,7% rajapyykin tuntumaan.

Lyhyesti: Freesi, helpostilähestyttävä ja tyylipuhdas gose, eli raikas, kevyen happamankirpeä ja hennon suolainen vehnäolut – tällä kertaa Kaliforniasta.

Arvio: Erittäin hyvä – mallikas esitys, joka osoittaa hyvin sen, että alle maitokaupparajan on mahdollista tehdä laadukkaita ja maukkaita oluita, kunhan vain saa niihin persoonaa, jolla erottua massasta.

Hinnan (2,59e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

10.2.16

Sori Brewing Havana Gose

Sori Brewing Havana Gose
  • Valmistaja: Sori Brewing
  • Tyyppi: Olut, Gose / erikoisuus
  • Maa: Viro
  • Alue: Tallinna
  • Koko: 0,33
  • Hinta ostohetkellä: ~2,00e (Marraskuu 2015, Stockmann Tallinna)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)



Jos on vähääkään seurannut, mitä Suomenlahtea ympäröivässä pienpanimoskenessä on tapahtunut, ei ole voinut missata Sori Brewingiä. Siltä varalta, että näin on kuitenkin päässyt käymään, lienee pieni oppitunti paikallaan.

Akateemisen olutseura BOSA:n toiminnassa toisensa tavanneet Pyry Hurula ja Heikki Uotila olivat suunnitelleet oman pienpanimon perustamista jo hieman pidempään, mutta hommat tuntuivat aina kariutuvan taloudellisiin realiteetteihin: panimon perustamiseen vaadittava pääoma on Suomessa yksinkertaisesti turhan iso kakku nollabudjetilla leivottavaksi (toki Suomen alkoholilainsäädännölläkin on varmasti osansa ollut tien nousemisessa pystyyn). Jossain vaiheessa heräsi kuitenkin idea panimon perustamisesta matalammasta hintatasosta tunnettuun etelänaapuriin. Hommaa hieman rummutettiin sosiaalisessa mediassa ja sinnikkään viidakkorumpukompin saattelemana pojat onnistuivat keräämään joukkorahoituksella peräti 450,000 euroa, joilla oli mahdollista saada kasaan jo varsin uskottavat panimolaitteistot. Tallinna toivotti yrittäjähenkiset herrat tervetulleeksi ja panimollekin löytyivät tilat Tallinnan keskustan itäpuolelta, Neuvostoaikaiselta sotilasalueelta. Tänne, vanhaan ja tyhjään tehdashalliin perustettiin Sori Brewingin panimo.

Havana Gose on Sori Brewingin kommentti nykyisin villinä vellovaan hapanolutbuumiin ja samalla todellinen frankenstein-olut: gose on vanha, matala-alkoholinen, saksalainen vehnäolut, joka normaaleista saksalaisista vehnäoluista poiketen on sekä hapan että korianterilla ja suolalla (!) maustettu. Tämä ainutlaatuinen oluttyyli ehti peräti kuolla sukupuuttoon 1900-luvun jälkipuoliskolla, mutta pienpanimovillitys onneksi onnistui herättämään sen uudelleen henkiin. Entäs sitten tuo oluen Havana-puoli? No olut on täysin loogisesti maustettu mojito-aineksin, eli limellä ja mintulla! Havana Gose on siis aluksi tavallinen vehnäolut, jonka maustaminen on hoidettu tunkemalla keittoastiaan valtava läjä limenkuoria ja mintunlehtiä teepussimaisissa uutospusseissa – kuulemma erityisesti valtavan mintunlehtipussin tunkeminen pienestä aukosta keittoastiaan oli aikamoinen suoritus. Oluen suolaaminen on hoidettu Himalajan vuorisuolalla ja hapattamista ei olla jätetty epäluotettavien villihiivojen varaan, vaan se on tehty jenkkityyliin käyttämällä luotettavaa maitohappoviljelmää – joka on siis saatu ihan Valion jugurtista.

Väriltään Havana Gose on aluksi kirkkaan kellanruskea ja hiivojen myötä utuinen; pullon pohjalta löytyy reilua hiivapartikkelia, joten jos niitä ei lasiinsa kaipaa, kannattaa kaato suorittaa varoen. Valkoinen vaahto ei ota muodostuakseen ja se vähäinenkin syntyvä katoaa heti.

Jumalauta, miten muhkea, aromaattinen, makea ja persoonallinen tuoksu! Siitä löytyy runsaasti murskattua makeaa minttua, makeaa hedelmäisyyttä, ihan rehellistä mojitoa, kevyttä trooppista valkoviinimäisyyttä ja taustalla häilyvää aavistus viljaista maltaisuutta.

Maku on kunnon gosen tyyliin kepeä, raikas ja kohtalaisen suolainen, mutta oman twistinsä tuo oluen melko runsas ja jännän hedelmäinen yleisilme: limettiä, minttua, melonia, kevyttä passionhedelmän ja sitruunan kirpeyttä, jopa ujoa viinikumikarkkia. Hiilihappo on pieni ja rapsakka, kun taas gosen henkeen katkeroita ei löydy käytännössä ollenkaan. Oluen suupuolella makeus, hapan kirpeys ja suolaisuus ovat mainiosti tasapainossa.

Jälkimaku on sitä, mitä etiketti lupaa, eli hauskan mojitomainen, kevyen suolainen, hennon vesimeloninen, aavistuksen kirpeä ja ujosti vehnäisen hapan. Melonikarkkimainen meininki ja ujo happamuus jatkuvat pitkään, kun taas katkeroita ei löydy vieläkään.

Vironsuomalaisten sankareiden Havana Gose on kyllä todella hassu höpöolut, joka onnistuu harvinaisen hyvin lunastamaan lupauksensa: tässä on selvästi luvattuja mojiton piirteitä, mutta myös selkeä gosemaisuus on läsnä. On kyllä vaikea sanoa, toimiiko tämä olut usean pullon ajan – höpöyttä voi olla tässä liikaa jo yhdenkin pullon ajaksi – mutta pirun hauskaa ja maukasta tavaraa tämä on vähintään lasin ajan. Oluen luominen osoittaa Sorilta upeaa ennakkoluulottomuutta ja vaikka tämä olut varmasti jakaa mielipiteitä rankasti, on pakko myöntää, että itse ainakin tykkäsin. Mainio esitys, joka saa odottamaan vielä kaukana häämöttävää kesää entistä suuremmalla innolla! Onneksi olutta taitaa löytyä nykyisin myös ihan kotimaistenkin ruokakauppojen hyllyiltä.

Lyhyesti: Suomalaisolut Virosta, joka keikkuu höpömittarin asteikon yläpäässä: hapan ja suolainen vehnäolut, joka on maustettu mojito-henkeen limellä ja mintulla.

Arvio: Erittäin hyvä – oluella on jo reippaasti kuriositeettiarvoa, mutta hauska huomata, että myös tuoksu- ja makupuoli ovat mainiosti tikissä! Veikkaan, että monelle olut on yksinkertaisesti liian omituinen, mutta jos ennakkoluulottomat ja persoonalliset oluet kiinnostavat, suosittelen nappaamaan havana Gosen testiin!

Hinnan (~2,00e) ja laadun suhde: Erinomainen – olut on hintaluokkansa parhaimmistoa.

18.9.15

Bayerischer Bahnhof Goseator

Bayerischer Bahnhof Leipzig Goseator
  • Valmistaja: Bayerischer Bahnhof
  • Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Gose
  • Maa: Saksa
  • Alue: Saksi, Leipzig
  • Koko: 0,375
  • Hinta arviointihetkellä: ? (Huhtikuu 2015)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
  •  


Monelle kaduntallustajalle gose lienee täysin tuntematon oluttyyli, eikä edes kovinkaan moni asiaan perehtynytkään ole hirveästi kartalla mistä gosessa on kyse. Homman nimihän on vehnäolut itäsaksalaiseen (sillä puolellahan Leipzig, tuo gosen kotikylä, sijaitsi) tyyliin – olut siis käytetään spontaanisti luonnonhiivalla (joskus panimohiivalla ja maitohapoilla) ja maustetaan suolalla. Kokonaisuus saattaa kuulostaa melko rankalta, mutta loppupeleissä hyvin harvassa gosessa on kovinkaan suolaista meininkiä, eikä oluet yleensä ole yhtä villejä ja happamankirpeitä kuin esimerkiksi lambicit.

Tämän oluen on pannut Bayerischer Bahnhof, eli maailman vanhin edelleen toiminnassa päärautatieasema. Vuonna 1842 valmistuneesta rautatieasemasta löytyy junalaitureiden ohelta nykyisin myös mm. hotelli, ravintola ja panimo, jonka vuosituotanto on tällä hetkellä n. 200,000 litraa; tuosta nestemäärä peräti 90% kulutetaan suoraan paikan päällä ja vain murto-osa päätyy vientiin. Panimon tunnetuin tuote on itseoikeutetusti perinteinen gose, mutta aina silloin tällöin panimomestari Matthias Richter heittäytyy hupsuttelemaan. Tämä meikäläisen käsiin tuliaisena päätynyt, hassun malliseen pulloon pullotettu erikoisuus on höpöolutta sieltä rankimmasta päästä: pohjana on tuplamallaspohjalla valmistettu perinteinen gose. Koska Saksassa tuplavahvuisten lagerien nimet päättyvät järjestelmällisesti -ator-päätteeseen, joten goseator viittaa vähemmän hienovaraisesti siihen suuntaan, että oluessa on hieman enemmän voltteja (10,5% jos nyt haluatte tietää). Mutta koska olut on jo vedetty täysin yli alkoholin suhteen, miksi jättää hommia puolitiehen? Olut on siis jonkinlaisen överiyden ylistyshuutona vielä valmistumisensa jälkeen siirretty aikaisemmin tequilan kypsytykseen tarkoitettuihin tammitynnyreihin ennen pullotusta.

Goseator on väriltään sameahkon kermatoffeenruskea. Kaadon mukana noussut harmaanvalkoinen vaahto on vaisu, suurikuplainen ja lyhytkestoinen.

Tuoksu on hyvin aromaattinen ja kaikin puolin erikoinen – nyt ollaan siis erittäin jännien asioiden lähteellä. Selvästi makeasta, jopa imelästä ja voimakkaan toffeisen maltaisesta tuoksusta löytyy myös tequilaisuutta, luumuhilloa, karamellisen ja hennon vaniljaisen tammisuuden tuomia piirteitä ja makeaa omenaisuutta.

Olut on suussa varsin makea ja paksuntäyteläinen, mutta samalla maitohappoisuus tuo hämmentävän luontevasti kokonaisuuteen kepeyttä ja raikkautta viheromenamaisella kirpeydellä. Villihkö ja monin eri tavoin erikoinen makumaailma on yleispiirteiltään tammisen mausteinen, makean leipäisen maltainen, hillityn suolainen, hennon tequilainen ja kohtalaisen tuntuvasti bitterinen muttei kuitenkaan juuri ollenkaan katkerohumalainen.

Makea mutta suht kirpeäkin jälkimaku on keskimakua voimakkaamman suolainen, tuntuvasti makean mausteisen tamminen, kinuskisen maltainen ja kevyen yrttinen. Oluesta jää suuhun rehevä, maukas, vivahteikas, kestoltaan erittäin pitkä ja alkoholin (10,5%) puolesta hennon lämmin jälkivaikutelma ja yleisesti varsin hämmentynyt fiilis. Mitä hittoa tässä oluessa tapahtuu?

Yleisvaikutelmaltaan tämä leipzigiläinen olut on ronski ja monin tavoin jopa överi, mutta samalla myös lempeä ja helpostilähestyttävä tapaus. Se on kaikin puolin maukas ja kiistatta äärimmäisen mielenkiintoinen överiolut, jonka voltit ovat hämmentävän hyvin piilossa intensiivisen, paksun ja makean rungon alla. Oluen ainoat ongelmat ovat sen voltit ja makeus – yhden pullon aikana molemmat kun rupeavat hieman tökkimään loppua kohden. Olut on silti mallikkaasti tasapainossa, sillä alkoholi ei juuri muistuta itsestään maussa ja makumaailman kirpeys ja suolaisuus antavat mainion vastapainon runsaalle makeudelle!

On kyllä harvinaisen mielenkiintoinen veto lähteä tekemään over-the-top-versiointia äärimmäisen marginaalisesta perinneoluttyylistä, kun harva on kuullutkaan edes tavallisesta gosesta. Noh, luulisi tämmöisen supermassiivisen blockbusterin ainakin kääntävän päitä ja kiinnittävän huomiota, joten ehkä tämä sitten tuo enemmän huomiota myös goselle. Jossain lähteessä sanottiin tämän oluen olevan harmillisesti kertaluontoinen erä, mutta toisaalta siinä myös puhuttiin vahvuudeltaan 8,5% hanatuotteesta, joten hyvällä tuurilla Leipzigin juna-asema on ottanut tämän tuotteen pysyväisvalikoimaansa – ainakin tässä on ikimuistoinen käyntikortti Saksin ainutlaatuiseen olutskeneen!

Lyhyesti: Äärimmäisen erikoinen, ainutlaatuinen ja maukas outolintu – steroideilla pumpattu gose with a real twist!

Arvio: Erittäin hyvä – osuvampi arvosana olisi varmaan "erittäin erikoinen", mutta hyväähän tämä on! Ei mene lempparioluitteni kärkikastiin, mutta kyllä mielelläni tulevaisuudessa voin uudenkin putelin särpiä, jos tilaisuus tulee vastaan.

18.4.15

Original Ritterguts Gose

Original Ritterguts Gose
  • Valmistaja: Brauhaus Hartmannsdorf GmbH
  • Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Gose
  • Maa: Saksa
  • Alue: Saksi
  • Koko: 0,5
  • Hinta ostohetkellä: 4,79e (Huhtikuu 2015, K-Market Kamppi, Helsinki)
  • Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)


Tässä hiljattain vilahti mainion Tuopillinen-blogin FB-sivulla semmoinen pieni info, että tätä nykyähän saa ihan Suomestakin gosea! Onhan hapanolutvillitys kytenyt jo useampia vuosia jo pinnan alla, mutta en odottanut vielä näin nopeasti saavani ihan maitokaupan hyllyltä tätä saksalaista kuriositeettia. Noh, pitihän se ohikulkumatkalla napata yksi letku testiin.

Gose on siis vanha hapanoluttyyli itäisestä Saksasta, Leipzigin nurkilta. Perinteinen gose on siis eräänlaista vehnäolutta (vähintään puolet maltaista on vehnää), joka on pantu käyttämällä suolaista vettä ja käyminen on alun perin tapahtunut spontaanisti luonnonhiivoilla. Gosen valmistus kuitenkin kehittyi oluenvalmistusmenetelmien kehittyessä ja 1900-luvun alkupuolella gose oli suolalla ja korianterilla maustettua vehnäolutta, joka valmistettiin tavallisella olutpintahiivalla; lisätyllä maitohappobakteerikannalla tuotettiin luonnonhiivojen ennen vanhaan tuoma happamuus. Gose perinteisesti pullotettiin erikoisenmuotoisiin, pitkäkaulaisiin lasipulloihin, jossa korkin virkaa toimitti oluen päällä kelluva hiivatulppa.

Gosen suosio kuitenkin vähä vähältä haipui ja toisen maailmansodan alettua Rittergutsbrauerei Döllnitz oli ainoa gosea valmistava panimo. Kun panimo kansallistettiin ja suljettiin vuonna 1945, kuoli gose väliaikaisesti sukupuuttoon. Oluttyyli palasi kuitenkin vielä hetkeksi henkiin vuonna 1949 Rittergutsbrauerein vanhan työntekijän Friedrich Wurzlerin perustettua oman pienpanimonsa. Hän kertoi gosen valmistamisen salat poikapuoli Guido Pfnisterille ennen kuolemaansa 1950-luvun lopulla ja Pfnister pani gosea panimossa aina, vuoteen 1966 omaan kuolemaansa saakka. Tällöin perinteinen gose koki lopullisen sukupuuttonsa.

1980-luvulla kuitenkin kiinnostus gosea kohtaan heräsi ja erinäisten testien jälkeen mies nimeltä Lothar Goldhahn oli onnistunut vuonna 1986 luomaan oluen, jonka arvioitiin olevan hyvin lähellä, ellei peräti identtinen aidon, perinteisen gosen kanssa. Tätä nykyä gosen suosio on kasvanut pienpanimo- ja hapanulotbuumin myötä huomattavan suureksi ja olut nauttii tällä hetkellä suurimmasta suosiostaan yli sataan vuoteen.

Oluella on vaalea, hennosti vihertävä sameankeltainen väri. Tasaisen varmalla kaadolla oluen ylle nousee runsas, pienikuplainen ja paksu, mutta onneksi melko nopeasti haihtuva vaahto.

Tuoksultaan olut on hapahko ja kirpeä, raikas, sitruksisen hedelmäinen ja melko vahvasti Hoegaardenmaisen wittinen tuoksu – ei ihme, jos kerran kyseessä on korianterilla maustettu vehnäolut.

Oluen kirpeähkö ja kepeä maku on hyvin freesinraikas, sitruksinen ja melko vehnäolutmainen – tosin ilman monien hefevehnisten hallitsevaa banaanipurukumia. Kokonaisuudessa tuntuu pientä suolaisuutta, joka komppaa yhtä lailla ujoa makeutta. Taustalta löytyy kirpeää viheromenaisuutta, hentoa yrttisyyttä, aavistus ruohoisuutta ja pieni häivähdys mukavan likaista, hieman saisonmaista funkkia. Ryhtiä antaa kepeä, mutta mukavan raikas ja pureva hiilihappo.

Jälkimaussa tuntuu sitrusta, vehnäistä happamuutta, hentoa hiivaisuutta, yrttisyyttä, aavistus makeampaa hedelmää ja hentoa kirpeyttä.

Kaiken kaikkiaan Ritterguts Gose on todella kiva, raikas, maukas ja yrttinen tapaus. Kuulemma markkinoilta voi löytyä hyvinkin robusteja, eli tuntuvan suolaisia ja lambicmaisen kirpeitä goseja, mutta tämä versio oli hyvin maltillinen, tasapainoinen ja helpostilähestyttävä. Koska en tunne hirveästi 1930–1950-luvuilla Itä-Saksassa eläneitä oluenystäviä, on vaikea sanoa, onko tämä nyt niin tyypillinen gose tai muistuttaako tämä sitä alkuperäistä, tyylilajinsa viimeistä Rittergutsbrauerei Döllnitzin gosea, jonka mukaan olut on nimensä saanut, mutta onhan tämä nyt kaikin puolin helpostijuotava ja herkullinen tapaus. Tietyllä tavalla tämä on hieman kuin Hoegaarden witbier, mutta selkeästi särmikkäämmällä, luonteikkaammalla ja mielenkiintoisemmalla meiningillä – eli siis erilainen ja maukas funk-vehnis vehnäoluiden ystäville.

Maitokauppojen erikoisoluiden tyyliin olut on kyllä hyvin rapsakasti hinnoiteltu – euron per alkoholitilavuusprosentti (voltteja on siis ne maksimaaliset 4,7%) – mikä on kyllä vahvasti kipurajalla; onneksi sentään koko on puoli litraa kolmanneksen sijaan. Mutta juuh, tuskinpa tämä olut olisi tämän halvempi ollut Alkonkaan hyllyillä. Sääli sinänsä, sillä tämä olisi minusta mainio, kepeä, raikas ja maukas kesäolut, mutta tällä hinnalla olut jäänee pelkästään yhdeksi testikappaleeksi.

Lyhyesti: Maukas, raikas, kepeä, ujosti hapahko ja hennosti suolainen kuriositeetti-vehnäolut maitokauppavahvuudella.

Arvio: Hyvä – ei tämä nyt varsin maltillisella happamuudellaan onnistu tyydyttämään pohjatonta lambic-himoani, mutta kyllähän tämä oikein maukkaasta ja mielenkiintoisesta vehnäoluesta menee!

Hinnan (4,79e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.