Original Ritterguts Gose
- Valmistaja: Brauhaus Hartmannsdorf GmbH
- Tyyppi: Olut, Vehnäolut, Gose
- Maa: Saksa
- Alue: Saksi
- Koko: 0,5
- Hinta ostohetkellä: 4,79e (Huhtikuu 2015, K-Market Kamppi, Helsinki)
- Hinta nyt: – (ei Alkon valikoimissa)
Tässä hiljattain vilahti mainion Tuopillinen-blogin FB-sivulla semmoinen pieni info, että tätä nykyähän saa ihan Suomestakin gosea! Onhan hapanolutvillitys kytenyt jo useampia vuosia jo pinnan alla, mutta en odottanut vielä näin nopeasti saavani ihan maitokaupan hyllyltä tätä saksalaista kuriositeettia. Noh, pitihän se ohikulkumatkalla napata yksi letku testiin.
Gose on siis vanha hapanoluttyyli itäisestä Saksasta, Leipzigin nurkilta. Perinteinen gose on siis eräänlaista vehnäolutta (vähintään puolet maltaista on vehnää), joka on pantu käyttämällä suolaista vettä ja käyminen on alun perin tapahtunut spontaanisti luonnonhiivoilla. Gosen valmistus kuitenkin kehittyi oluenvalmistusmenetelmien kehittyessä ja 1900-luvun alkupuolella gose oli suolalla ja korianterilla maustettua vehnäolutta, joka valmistettiin tavallisella olutpintahiivalla; lisätyllä maitohappobakteerikannalla tuotettiin luonnonhiivojen ennen vanhaan tuoma happamuus. Gose perinteisesti pullotettiin erikoisenmuotoisiin, pitkäkaulaisiin lasipulloihin, jossa korkin virkaa toimitti oluen päällä kelluva hiivatulppa.
Gosen suosio kuitenkin vähä vähältä haipui ja toisen maailmansodan alettua Rittergutsbrauerei Döllnitz oli ainoa gosea valmistava panimo. Kun panimo kansallistettiin ja suljettiin vuonna 1945, kuoli gose väliaikaisesti sukupuuttoon. Oluttyyli palasi kuitenkin vielä hetkeksi henkiin vuonna 1949 Rittergutsbrauerein vanhan työntekijän Friedrich Wurzlerin perustettua oman pienpanimonsa. Hän kertoi gosen valmistamisen salat poikapuoli Guido Pfnisterille ennen kuolemaansa 1950-luvun lopulla ja Pfnister pani gosea panimossa aina, vuoteen 1966 omaan kuolemaansa saakka. Tällöin perinteinen gose koki lopullisen sukupuuttonsa.
1980-luvulla kuitenkin kiinnostus gosea kohtaan heräsi ja erinäisten testien jälkeen mies nimeltä Lothar Goldhahn oli onnistunut vuonna 1986 luomaan oluen, jonka arvioitiin olevan hyvin lähellä, ellei peräti identtinen aidon, perinteisen gosen kanssa. Tätä nykyä gosen suosio on kasvanut pienpanimo- ja hapanulotbuumin myötä huomattavan suureksi ja olut nauttii tällä hetkellä suurimmasta suosiostaan yli sataan vuoteen.
Oluella on vaalea, hennosti vihertävä sameankeltainen väri. Tasaisen varmalla kaadolla oluen ylle nousee runsas, pienikuplainen ja paksu, mutta onneksi melko nopeasti haihtuva vaahto.
Tuoksultaan olut on hapahko ja kirpeä, raikas, sitruksisen hedelmäinen ja melko vahvasti Hoegaardenmaisen wittinen tuoksu – ei ihme, jos kerran kyseessä on korianterilla maustettu vehnäolut.
Oluen kirpeähkö ja kepeä maku on hyvin freesinraikas, sitruksinen ja melko vehnäolutmainen – tosin ilman monien hefevehnisten hallitsevaa banaanipurukumia. Kokonaisuudessa tuntuu pientä suolaisuutta, joka komppaa yhtä lailla ujoa makeutta. Taustalta löytyy kirpeää viheromenaisuutta, hentoa yrttisyyttä, aavistus ruohoisuutta ja pieni häivähdys mukavan likaista, hieman saisonmaista funkkia. Ryhtiä antaa kepeä, mutta mukavan raikas ja pureva hiilihappo.
Jälkimaussa tuntuu sitrusta, vehnäistä happamuutta, hentoa hiivaisuutta, yrttisyyttä, aavistus makeampaa hedelmää ja hentoa kirpeyttä.
Kaiken kaikkiaan Ritterguts Gose on todella kiva, raikas, maukas ja yrttinen tapaus. Kuulemma markkinoilta voi löytyä hyvinkin robusteja, eli tuntuvan suolaisia ja lambicmaisen kirpeitä goseja, mutta tämä versio oli hyvin maltillinen, tasapainoinen ja helpostilähestyttävä. Koska en tunne hirveästi 1930–1950-luvuilla Itä-Saksassa eläneitä oluenystäviä, on vaikea sanoa, onko tämä nyt niin tyypillinen gose tai muistuttaako tämä sitä alkuperäistä, tyylilajinsa viimeistä Rittergutsbrauerei Döllnitzin gosea, jonka mukaan olut on nimensä saanut, mutta onhan tämä nyt kaikin puolin helpostijuotava ja herkullinen tapaus. Tietyllä tavalla tämä on hieman kuin Hoegaarden witbier, mutta selkeästi särmikkäämmällä, luonteikkaammalla ja mielenkiintoisemmalla meiningillä – eli siis erilainen ja maukas funk-vehnis vehnäoluiden ystäville.
Maitokauppojen erikoisoluiden tyyliin olut on kyllä hyvin rapsakasti hinnoiteltu – euron per alkoholitilavuusprosentti (voltteja on siis ne maksimaaliset 4,7%) – mikä on kyllä vahvasti kipurajalla; onneksi sentään koko on puoli litraa kolmanneksen sijaan. Mutta juuh, tuskinpa tämä olut olisi tämän halvempi ollut Alkonkaan hyllyillä. Sääli sinänsä, sillä tämä olisi minusta mainio, kepeä, raikas ja maukas kesäolut, mutta tällä hinnalla olut jäänee pelkästään yhdeksi testikappaleeksi.
Lyhyesti: Maukas, raikas, kepeä, ujosti hapahko ja hennosti suolainen kuriositeetti-vehnäolut maitokauppavahvuudella.
Arvio: Hyvä – ei tämä nyt varsin maltillisella happamuudellaan onnistu tyydyttämään pohjatonta lambic-himoani, mutta kyllähän tämä oikein maukkaasta ja mielenkiintoisesta vehnäoluesta menee!
Hinnan (4,79e) ja laadun suhde: Heikko – olut ei vastaa hinnan luomia odotuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti